Tuhkimo ja kuninkaantytär: Nelinäytöksinen satuseikkailu

By Larin-Kyösti

The Project Gutenberg EBook of Tuhkimo ja kuninkaantytär, by Larin-Kyösti

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org/license


Title: Tuhkimo ja kuninkaantytär
       Nelinäytöksinen satuseikkailu

Author: Larin-Kyösti

Release Date: July 26, 2020 [EBook #62761]

Language: Finnish


*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TUHKIMO JA KUNINKAANTYTÄR ***




Produced by Tapio Riikonen








TUHKIMO JA KUNINKAANTYTÄR

Nelinäytöksinen satuseikkailu


Kirj.

LARIN-KYÖSTI





Porvoossa,
Werner Söderström,
1903.




HENKILÖT:

TUHKIMO
ÄITI
ANNIKKA
TÄHKIMÖ
TAITO
NYYRIKKI
KUNINGAS
KUNINGATAR
KUNINKAANTYTÄR
TALLIMESTARI
MARKKUS, rahavartija
VÄÄRÄSÄÄRI, | tallimestarin kätyreitä
KYSSÄSELKÄ  |
ISO-HIISI
ROPA, Hiiden tytär
AARTEENKAIVAJA.
MUSTA-MIRJA
KUULUTTAJA
PYÖVELI
PALVELIJA
Tapion väkeä, sinipiikoja, hiisiä ja peikkoja, mustalaissoittaja.




ESI-NÄYTÖS.

    (Mökin piha. Tuhkimo tulee jousi olalla.)

TUHKIMO. Annikka!

ANNIKKA. Mistä tulet Tuhkimo?

TUHKIMO. Metsästä. Onko sinulla leipää? Minun on niin kovin nälkä.
Missä äiti?

ANNIKKA. Läävässä; äiti torui sinua äsken. Tuossa sinulle säästin, syö
se pian, ettei äiti huomaa! (Antaa leivän.)

TUHKIMO. Syön sen niin pian, etten itsekkään huomaa, mutta puolet
säästän minä huomiseksi. Anni, sido huivisi silmilleni!

ANNIKKA. Mitä nyt aijot, veikko? (Sitoo.)

TUHKIMO. Ammun jousellani. Tämä jousi on pyhä jousi pyhän tietäjän
tekemä, sanoi isävainaja. Nyt minä tahdon tietää kohtaloni suunnan.
(Ampuu.) Minne lensi nuoli?

ANNIKKA. Lounasta kohden.

TUHKIMO. (Ottaa huivin silmiltään). Niin, sinne minä lähden, lähden
kuin nuoli liiaksi pingoitetusta kaaresta, niin ettei kukaan jälkiäni
näe.

KUULUTTAJA (Tulee). Minä kuulutan sen kuuluville: teille pitkille
tietämättömille hukkui kuningatar armas, siitä kuninkaan mieli on
karmas; jo kuningatarta on kolme vuotta etsitty vaan aina suotta. Ken
kuningattaren löytää vaan, sen kuningas nostaa kunniaan; jos kunnon
mies on, välttää noidan nuolen, saa prinsessan ja valtakuntaa puolen,
kuninkaan käsky kuuluu tälleen, minä riennän matkalle jälleen. (Menee.)

TUHKIMO. Kuulitko? Saa prinsessan ja puoli valtakuntaa. Se ajatus
huumaa pääni. Prinsessa kuuluu olevan kaunis kuvaa myöden, hänellä on
ruiskukalle vivahtavat silmät, oljenkeltaiset hiukset ja ulpukan
kokoinen pieni hopeakruunu päässä. Minä lähden kuninkaan linnaan.

ANNIKKA. Turhia hourailet. Palaatko mukamas myös?

TUHKIMO. Kultakypärä päässä minä palaan ja tuon sinulle sinisistä
sinisimmän silkkihameen.

ANNIKKA. Niin ja peninkulmasaappaat ja ilmalaivan. Mutta, kas, tuolta
tulee mustalaisia.

    (Mustalaisia säkkipilleineen ja Musta-Mirja menevät ohi.)

TUHKIMO. Musta-Mirja!

MUSTA-MIRJA. En uskalla. Onko äitisi kotona?

TUHKIMO. Läävässä on äiti.

MUSTA-MIRJA. Sydänkäpyseni, ilosilmäseni. Kuinka olet kasvanut
kauniiksi! Ylen olet soma, soma olet. Anna kätesi! (Pouvaa.)

    Katselen kättäsi poikakulta,
    sinuss' on haavetta, sinuss' on tulta,
    tummuen kiertää pulppuvat suonet,
    sinua kohtaa kauheat juonet,
    tuossa siniset, selvät juovat,
    kolme tähteä onnesi luovat,
    kirkkaat, kiertävät onnen tähdet.
    Kauas maailman maille lähdet,
    erheiset maailman maantien haarat,
    riemut on rikkaat, suuret on vaarat,
    hipiäs verkot ne väistyy kuin metsiin,
    siniset silmät silmiäs etsii,
    viettää ne rikkaiden korkeat pöydät,
    ehkä sä alhaalta lykkysi löydät.
    Kohtalon vaaka se heiluu ja viippuu,
    sinusta elämän kulkusi riippuu,
    juovat ne juoksee, ne kiertää, ne kaartaa,
    ilkeä mies sua väijyy ja saartaa,
    mutta kun katson sun kämmenes pohjaan,
    taas sua onnesi tähdet ohjaa,
    kolme tähteä Luojan luomaa,
    katson ja katson, en loppua huomaa.

TUHKIMO. Oletko syönyt tänään?

MUSTA-MIRJA. Ilosilmäseni, en ole.

    (Äiti tulee läävästä.)

TUHKIMO. (Antaa leivän).  Ota tuosta!

ÄITI. Mistä sinä leivän olet saanut? Annikka, sinä olet sen antanut.
Musta-Mirja, jokos sinä taas täällä nurkissa nuhjustat, sinä
syöjättären sikiö? Tuo se hopealusikka, jonka varastit silloin, kun
minä lapsivuoteessa makasin! Mihinkä kätkit sen oman sikiösi? Suon
rantaan hautasit! Lähdetkös siitä, anna pois leipä!

    (Musta-Mirja juoksee, äiti jälessä.)

TÄHKIMÖ. (Tulee kuokka olalla). Noo, sokeriprinssi. Tule tänne!

TUHKIMO. Kuulen minä täältäkin.

TÄHKIMÖ. Sinä kimpova kiusan kappale. Mikset kaitsinut sikojani? Häh!
Soitit taas metsässä pihisevällä pillilläsi ja hyttysiä hypytit. Minä
ajan sinut mökistäni.

TUHKIMO. Isäni mökistä, niin, aja vaan, maailma on avara ja tietä
riittää taivaan rantaan saakka!

TÄHKIMÖ. Ja löydät jonkun mustalaisprinsessan, jonka valjastat
ilmalaivasi eteen.

TUHKIMO. Ja sinä jutkaköydessä jälessä. Niin me lennämme ali seitsemän
auringon, yli kuuden kuun, ja minä pudotan sinun Kipuvuoren kiehuvaan
jättiläispataan.

TÄHKIMÖ. Jollet tuki sukkelata suutasi, niin...

    (Tarttuu kuokkaan.)

ANNIKKA. Hyvät veljet, älkää riidelkö!

ÄITI. (Tulee). Sain siltä sentään leivän pois.

TUHKIMO. Mikä rohkeus!

ÄITI. Surun lapsi sinä olet ja pitkän naulan sinä näin lyöt äitisi
ruumiskirstuun.

TUHKIMO. Noinko pitkän?

    (Näyttää Tähkimön kuokkaa.)

ÄITI. Huilulla sinä minun haudallani vielä soittelet. Koskahan se
sinäkin viisastut?

TUHKIMO. Isäni perintöpillillä minä vaan soitan eikä se pilli ole
suutani tyhmempi. Äiti, teillä on kuin linnun naama.

ÄITI. Linnun naama? Älä viisastele, vaan mene sikoja paimentamaan,
tuossa on sikopiiskasi!

TUHKIMO. (Itseivallisesti). Valtikkani!

ÄITI. Mutta käy ensin noutamassa vettä lähteestä! Kunnon Tähkimö, tule
syömään, olen paistattanut sinulle kanan!

TÄHKIMÖ. Kaiketi sen laihimman.

    (Tähkimö, äiti tupaan.)

TUHKIMO. (Ottaa vesisangon käteensä). Se oli sen laulun loppu.

ANNIKKA. Hyvä veli, tee kuin käsketään! Huomenna kyllä leppyvät.

TUHKIMO. Leppyvät? Samanlaista on ollut elämä aamusta iltaan. Muuta
minä kaipaan. Heisaa, olispa täällä korea kuutamo-otsa ori, sitä minä
ruokkisin.

ANNIKKA. Mene lähteelle, siellä mielesi viihtyy!

TUHKIMO. Lähteelle? Tiedätkö mitä? Sanotaan, että Mustan-Mirjan lapsen
ruumis imee itseensä kaikki lähteen suonet, siksi lähde kuivuu, näes
lapsen haudalle ei viattoman kyynel ole vuotanut.

ANNIKKA. Sanotaan mitä sanotaan, mene nyt hyvä Tuhkimo!

    (Menee tupaan.)

TUHKIMO. Mene nyt hyvä sikopaimen! (Lyö piiskalla maahan.) Hm! Hohoo,
kovin minua nukuttaa. Tuossa on nurmi niin pehmeä kuin vihreä
silkkipatja. (Paneutuu makaamaan.) Tule uni, sinä kuninkaiden kumppani
ja kerjäläisten ystävä. (Nukahtaa.)


VÄLIVEEHO.

    (Pimeä näyttämö, jonka jälkeen näkyy Tapiolan ihana tanhua.
    Tuhkimo nukkuu nurmella, sinipiiat karkeloivat hänen ympärillään
     ja laulavat.)

SINIPIIAT.

    Soi simapilli,
    soi, soi, soi,
    sinisilmä siskot
    karkeloi,
    siniviitat välkkyy,
    heljät soljet helkkyy,
    mailla auer läikkyy,
    seitit, korret väikkyy,
    nouse metsämies,
    sillaks suorin ties,
    soi simapilli, soi!

(Hiiden harakka nauraa, sinipiiat pakenevat peljästyen.)

TUHKIMO. (Puoliunessa). Ihmeellinen, ihana soitto soi äsken korvissani,
ja siniset, viileät liepeet liehuivat ympärilläni. Tahdon vielä nukkua.

NYYRIKKI. (Tulee Tapion mukana). Metsään nukkunut poika!

    (Harakka nauraa.)

TAPIO. Kirottu harakka! Nyyrikki, punakypäräni, katsos hänellä on pyhä
jousi!

TUHKIMO. (Herää.) Mikä on tämä paikka?

TAPIO. Tapiolan pyhässä haassa nukuit, poikaseni. Mistä matkasi?

TUHKIMO. Kotoa vihassa läksin, veli lemmottu löi. Etelään oksat
osoittivat, päivä päälläni kulki, minä alinna astuin. (Harakka nauraa.)
Hyi, mikä helvetillinen nauru! Lintujen vilkas viserrys vaikeni.

NYYRIKKI. Kamala on kalmanlinnun ääni, Hiiden harakan hähätys, sen
tänne Hiisi lennähytti, koska paimenemme vahingossa ampui Hiiden
hirven.

TAPIO. Kun se nauraa, ei ketään naurata. Naudat lankeevat polvilleen ja
läähättävät, repo luolaansa ryömii ja vuohet virtaan viskautuvat; vihan
vavistus käy läpi Tapiolan.

NYYRIKKI. Metsä on kuin kirouksen alla, puut kuiskaavat suruissaan, ja
ilomieliset hyttyset heittävät karkelonsa.

TAPIO. Yöllä lankee Hiiden vuoresta varjo yli simaisen saloni,
nahkasiipat, vaakalinnut ja lentävät rikkikoirat täällä uksilla
ulvovat, viettävät hurjia, kiimaisia häitä naattujensa kera.

NYYRIKKI. Kaikki Tapion kansa riutuu riitaan, Tellervo ihanaiseni mun
käsiäni kaartaa.

TAPIO. Mimerkki, mieluinen emäntäni, siniviittainen siippani
arkiryysyissä murehtii ja katsoo kaameata korpea.

NYYRIKKI. Sinulla on pyhä jousi! Ammu harakka, saat sinisilmäisimmän
sinipiian. En lintua tavoita, vasamat ohi lentävät.

TUHKIMO. Sinipiiat ovat sinistä unta. Mutta sinulla on korea simapilli,
anna se minulle!

NYYRIKKI. Antaisinko? Voi, poikaseni, kyllä vaadit suurta palkkaa. Et
sen voimaa tunne, et sen taikoja tajua. Sillä kun kerran soitat, niin
silmäsi loistavat, silloin on apuni lähelläsi; jos hengen hädässä olet,
niin puhu pilliin seitsemän säveltä, niin ei paha sinuun pysty, ei
Hiiden tuli tuhoa. Jos Metsolan kirouksesta päästät, niin vaihdan...

TAPIO. Metsä sinua rakastaa, metsään jätit osan sielustasi. Saat metsän
kalleimmat lahjat, metsän pyhin rauha jää ijäti sydämmeesi soimaan,
metsän salaisin suhina kutsuu sinua kuutamokisoihin ja ikuisiin
iloihin.

TUTHKIMO. Maailmalle levoton vereni halajaa.

TAPIO. Annan sinulle taikasulan, teirinsulan, sillä kun pyyhit niin
teirinpilkut kasvoista katoavat, sillä kun sivallat niin karjan karva
läikkyy, maa viljavana viihtyy, rauniot linnoiksi lentävät, kuollut
esine hopealle hohtaa, mielesi mukaan muuttuu. Hävittää sen voit, et
sitä kenellekään antaa saa.

NYYRIKKI. Tuolla istuu harakka pyhän pihlajan latvassa! Jos siihen
osaat, osaat onneesi. Kuule kuinka lemmon lintu rähättää!

TUHKIMO. Kaikkien pyhien tietäjien nimessä.

    (Lyö jousellaan ristinmerkkiä ilmaan ja ampuu,
    harakka päästää pahan naurun.)

NYYRIKKI. Lentää, lentää kohden Hiiden tulipunaista vuorta! Hei! Kuules
kuinka iloisesti karjun tyttäret vastasivat. Tuossa saat simapillini,
säilytä sitä kuin silmäterääsi!

    (Kuuluu avunhuuto.)

TUHKIMO. Kuka huusi?

    (Rientää pois, palaa taluttaen Aarteenkaivajaa.)

AARTEENKAIVAJA. Aarteita etsin joka pensaan alta, joka pökkelön
kolosta. Katselin suon silmää, sillä sieltä välkähti kuin kultaa. Minä
haparoin ja vaivuin mustiin mujuihin. Sanokaa, miekkoiset, missä on
Hiiden vuori, siellähän taotaan kultaa!

TAPIO. Miekkoinen, mieletön mies! Tuolla on vuori; kun keskiyöllä
koputat, aukenee vuoren seinä. En sinua sinne neuvo menemään,
kultakolikot sammakoiksi muuttuvat, Iso-Hiisi sinut orjakseen ottaa.

AARTEENKAIVAJA. Seuraa metsämies, sinä nostit mun suosta; jaan kanssasi
kaikki ilot ja aarteet.

TUHKIMO. Ah, seuraisinko? Kultaa, sanoit? Tulen, -- -- en. Mitä teki
Tähkimö kullallaan? (Kuuluu simapillin soitto.) Ah, ihana soitto! En
tule!

AARTEENKAIVAJA. Aarre on aarteen ottajalla! (Menee.)

NYYRIKKI. Meni mieletön miekkoinen. -- Taas päivä paistaa saloillani,
luonto pääsi kuin painajaisesta. Kuules kuinka linnut taas ilosta
visertelevät!

    (Linnut laulavat, sinipiiat tulevat karkeloiden.)




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


(Linnan piha. Oikealla tallirakennukset, tallinoven päällä puusta tehty
hevosen pää, kummallakin puolen kaksi hirven sarvea. Vasemmalla linnan
pääty, linna on hiukan rappiolla, siinä on ulkoneva terassi ja
pylväsrappukäytävä. Perällä linnan vanhanaikuinen portti, sen otsikossa
vaakunakilpi, joka kuvaa kolmea tähteä ja yhtä jousta. Portin takana
näkyy nostosilta ja hökkeleitä.)

TALLIMESTARI. (Kantaa kahta rahasäkkiä).

    Hys, hiljaa, tähän lauta laskekaa!

(Kyssäselkä ja Vääräsääri, jotka aina ovat unisen näköiset, laskevat
laudan maahan, heillä on kuokka y.m. työaseita.)

    Käy Kyssäselkä talliin urkkimaan,
    pidätä Tuhkimoa kunnes yskin.

(Vääräsääri nostaa tallin sillasta lahon laudan, kuokkii sen alle
kuopan, johon tallimestari asettaa rahasäkit.)

    Kas niin, ei kukaan huomaa vehkeitämme,
    kuningas, prinsessa on kävelyllä;
    ken uskois vanhan tallisillan alla
    kirkkaita kolikoita löytyvän. (Yskii.)
    Lyö lujemmin!

VÄÄRÄSÄÄRI. (Tuhkimolle).

    Niin, kuten äsken kerroin,
    taas eilen kävi täällä kosijoita,
    isoinen herra kaukaa saksain maasta,
    suupaltti, kerskaaja ja lavertaja;
    kuningas suuttui.

TUHKIMO.

                      Entä prinsessa?

VÄÄRÄSÄÄRI.

    Hän nauroi, että valkeet hampaat loisti,
    kun takaperin kulki saksan herra
    kadoten ovesta kuin ilveniekka.

TUHKIMO.

    Ja tänään linnass' oli rohtoniekka?

VÄÄRÄSÄÄRI.

    Niin, prinsessall' on teirinpisamoita
    ja luullaan, että jonkun paha silmä
    on salaa kurkistellut kasvoihinsa,
    ei siinä auta rohdot, yrttivoiteet.

TUHKIMO. Mutta kuninkaantytär on sittenkin kauniimpi kuin kaikki muut
maailman prinsessat.

TALLIMESTARI. Saatte mennä! (Hiljemmin.) Seuratkaa kuningasta kuin
kaksi varjoa! (Tuhkimolle.) Vai kauniimpi kuin muut prinsessat! Kas,
kas, kyllä olen sen huomannut, että sinä useasti tähystelet linnan
akkunoita!

TUHKIMO. Vasemmalla silmälläni vaan, oikealla silmälläni minä katselen
linnan hiipiviä varjoja.

TALLIMESTARI. Katselisit hiukan hevosiakin. Oletko laassut
tallinlattiata tänään?

TUHKIMO. Olen herra tallimestari.

TALLIMESTARI. Oletko antanut hevosille kauroja?

TUHKIMO. Laarissa ei ole kauroja.

TALLIMESTARI. Syötä vaikka olkia!

TUHKIMO. Olkia? Ei löydy muuta kuin tallin katto-olkia.

TALLIMESTARI. Sinä hoidat huonosti kuninkaan hevosia.

TUHKIMO. Eivät ne ilmasta elä, maantien varsilta mitä nälkäänsä saavat,
laihoja ne olivat jo tänne tullessani.

TALLIMESTARI. Kun minä sanon, että ne ovat lihavia, niin ne ovat
lihavia. Hillitse poika kieltäsi, kun kuningas tulee, muuten minä
väännän niskasi nurin.

TUHKIMO. Mutta silmiäni ette voi vääntää nurin.

TALLIMESTARI. Niin, sinulla on sellaiset tarkastelevat silmät. Varo
niitä silmiäsi!

TUHKIMO. Kyllähän minä sen olen tarkastanut, ettei kuningas mitään
huomaa, suree vaan ja käy kallella kypärin. Koko talli, eikä yksin tämä
tallisilta sietäisi korjausta. Katsokaa; linnan torni on kallellaan,
hometta on ikkunanpielissä, ovet murenevat ja seinät sortuvat. Mutta
siihen on syynä...

TALLIMESTARI. Kuka?

TUHKIMO. Hiiret.

TALLIMESTARI. Mitä sinä hulluttelet?

TUHKIMO. Linna on hiiriä täynnä, niitä vilisee aitoissa ja
jyvälaareissa, ne nakertelevat seinät puhki, ne lipuvat kuninkaan
makuuhuoneeseen, seinäpaperien takana ne kuuntelevat hänen
unipuhettansakin.

TALLIMESTARI. Se on kummallista.

TUHKIMO. Kun naakat yöllä tornissa huutavat, pitävät ne sellaista jyryä
kuin varkaita olisi liikkeellä. Olisipa täällä sellainen hiiritaikuri,
joka viekoittelisi ne soitollansa kiehuvaan virtaan.

TALLIMESTARI. Eikö siellä sinun kotimökissäsi ollut hiiriä?

TUHKIMO. Olihan niitä, mutta köyhän hiiret ovat köyhiä. -- Minulla oli
sellainen alju, hiljainen hiiri, mutta sen Tähkimö tappoi, se oli
sellainen nelijalkainen hienoviiksinen hiiri, nämä linnahiiret käyvät
kahdella jalalla.

TALLIMESTARI. Varo sanojasi!

VÄÄRÄSÄÄRI ja KYSSÄSELKÄ. Kuningas tulee, kuningas tulee!

TALLIMESTARI. Niin, Tuhkimo, muista, hillitse kieltäsi!

TUHKIMO.

    Ah, prinsessa!

TALLIMESTARI.

                   Tuolt' tulee kuningas,
    kumarra!

KUNINGAS.

             Siitä on jo kolme vuotta,
    kun armas puolisoni multa vietiin,
    mun kaunis kuningattareni.

KUNINKAANTYTÄR.

                               Isä,
    rauhoitu!

KUNINGAS.

     Lapsi, et mua ymmärrä.

KUNINKAANTYTÄR.

    Mua uskokaa, hän palaa luoksemme.

KUNINGAS.

    Sit'ennen pääni maahan kallistuu,
    ja mustat orhit vie mun kirkkotarhaan,
    syksyinen tuuli yli haudan tanssii,
    mut unhoitusta en saa sielläkään.

KUNINAANTYTÄR.

    Ei, nuorteana päänne nousee taas
    ja valkoratsulla te ajatte
    kuin ennen nuorna häiden iloihin.

(Kulkevat puistoon.)

TUHKIMO.

    Hän hento on ja heljä linnaruusu,
    ihana lilja, puhdas ihmekukka,
    prinsessa Ihannelma.

TALLIMESTARI.

                         Katso, katso,
    katsele hänen suurta katsettansa,
    se harhailee kuin yli sinivetten
    sulaen ikävään ja illan kaihoon,
    se sua etsii.

TUHKIMO.

                  Mua? Nyt löitte harhaan,
    ei, -- olen liian alhainen.

TALLIMESTARI.

                                Et suinkaan,
    ma sulle kultatakin toimitan,
    myös kannukset ja hienon töyhtöhatun

TUHKIMO.

    Kangastus katoo, syntyy jälkiaatos.

TALLIMESTARI.

    Mut jos voit löytää kuningattaren,
    saat prinsessan ja puolen valtakuntaa.

TUHKIMO.

    Niin, jos...

TALLIMESTARI.

                 Näin kuuluu säädös kuninkaan:
    "saa prinsessan ja puolen valtakuntaa,
    jos kunnon mies on". Oothan kunnon mies.

TUHKIMO.

    Omille kiitoksille en oo herkkä,
    sen tiedän sentään, en oo kehno mies.

TALLIMESTARI.

    Siis kunnon mies, kas siitä virsi alkaa.

TUHKIMO.

    Niin jos... niin jos ma voisin kerran löytää
    kadonneen kuningattaren, oi taivas,
    unelma ihana, mut ilmarakko.

TALLIMESTARI.

    Mut siitä tosi tulla voi.

TUHKIMO.

                              En usko,
    monet jo prinssit häntä etsivät,
    öin päivin samosivat metsäin halki
    ja tyhjin toimin aina palasivat.

TALLIMESTARI.

    Ma tiedän paikan.

TUHKIMO.

                      Tallimestari,
    miksette sano sitä kuninkaalle?

TALLIMESTARI.

    Ei ole vielä aika tullut.

TUHKIMO.

                              Hyi,
    ma pahaa aavistan, on teillä juonet,
    mun tahdotte te, kurja, kätyriksi
    omille pyyteille ja vehkeillenne.

TALLIMESTARI.

    Niin, mitä sanaa itse tahdot käyttää,
    kätyri, veikko, vallanjakaja.

TUHKIMO.

    Mut miss' on kuningatar?

TALLIMESTARI.

    Sanoisinko, sen koko kylä tietäis huomenna.

TUHKIMO.

    Mut jos ma kuninkaalle ilmoitan
    salaiset hankkeenne ja halunne.

TALLIMESTARI.

    Jos uskallat tai et, on yhtä kaikki,
    ma joka sanas silloin vääräks vannon,
    ei sua uskota.

TUHKIMO.

                   Ma luulen, että
    liitossa ootte itse Hiiden kanssa.

KUNINKAANTYTÄR. (Palaa kuninkaan kanssa).

    Isäni, kuule, ehkä saapuu urho,
    vankilan murtaa, äidin pelastaa,
    lävitse mustain metsäin tänne kiitää,
    ihana näky sydäntäni huumaa.

KUNINGAS.

    Hourailet Ihannelma, mieles lentää,
    ei löydy miestä missään näillä mailla.

KUNINKAANTYTÄR.

    Pääportista ei aina urho kulje,
    hän sivuportist' ehkä ratsastaa,
    käy hiljalleen ja käytös ujo on.

KUNINGAS.

    Loruja, olen vallan väsyksissä,
    suupaltti urhoihin jo uupunut.
    Ken vasta puolisoni lupaa löytää
    sen ajan huoveillani linnasta;
    mun itse täytyy häntä etsiä.

KUNINKAANTYTÄR.

    Voi, isä, säästäkää jo itseänne!

TALLIMESTARI. Suur'armollisin kuningas, tässä on se uusi tallipoika.

KUNINGAS. Vai niin. Sinä näytät rohkealta poikani.

TALLIMESTARI. Kumarra lurjus.

TUHKIMO. En ole lurjus, mutta hyviä kuninkaita minä aina kumarran.
(Kumartaa.)

KUNINKAANTYTÄR. Se oli kuin kuninkaanpojan vastaus.

TALLIMESTARI. Suuri raukka, sitä paitsi on pojalla paha silmä.

KUNINGAS. Hänen silmänsä näyttävät lempeiltä, niin, niin, omat silmäni
ovat jo vanhat, murheesta ne himmentyivät.

TALLIMESTARI. Hän on laiska ja saamaton, kuten sanoin, hänellä on paha
silmä, hevoset laihtuvat.

KUNINGAS. Onko totta, mitä sinusta sanotaan? Nimesi?

TUHKIMO. Tuhkimo, armollinen kuningas.

KUNINGAS. Miksi sellainen nimi?

TUHKIMO. Sain lapsena istua tuhassa ja tomussa mökin kiukaan perässä,
siellä minä viihdyinkin, hiilestä hevosia vuolin ja tuhkaan tallia
tein.

TALLIMESTARI. Miksi kotoasi lähdit, sano se!

TUHKIMO. Karkasin.

KUNINGAS. No niin. Tuhkimo, tallimestari on ylimiehesi, sinun täytyy
kaikessa häntä totella, sillä hän on minun ainoa apuni, minun sauvani
ja oppaani.

TUHKIMO. Ymmärrän.

TALLIMESTARI. Suvaitkaa, kaikkiviisas kuningas, käykäämme katsomaan
pojan pahoja töitä.

KUNINGAS. Menkäämme! (Menee talliin.)

TUHKIMO. (Hetken oltuaan äänettömänä.) Prins...essa.

KUNINKAANTYTÄR. Mitä sinä?

TUHKIMO. Minä...

KUNINKAANTYTÄR. Niin.

TUHKIMO.  Niin.

KUNINKAANTYTÄR. Mitä niin?

TUHKIMO. Saanko minä teitä, suloinen prinsessa, todellakin katsella
näin läheltä.

KUNINKAANTYTÄR. Hahhaa, en katselemisesta sula.

TUHKIMO. Ja saanko minä sanoa prinsessaksi.

KUNINKAANTYTÄR. Sano vaan, prinsessahan minä olenkin.

TUHKIMO. Vaikka prinsessa Ihannelmaksi.

KUNINKAANTYTÄR. Sano vaan.

TUHKIMO. Taikka kaikkien liljojen kuningattareksi.

KUNINKAANTYTÄR. Sitte sanon minä sinua kaikkien ruusujen ruhtinaaksi.

TUHKIMO. Mutta tallimestaria minä sanoisin kaikkien nokkosten
häijyherttuaksi.

KUNINKAANTYTÄR. Sano häntä vaikka miksi, hän on niin häijy, niin
häijy...

TUHKIMO. Hän käy kuin varas ja nauraa kuin Hiiden harakka. Hän kumartaa
kuninkaalle niinkuin kallistuisi uhrinsa yli. Suloinen prinsessa,
varokaa häntä ja varjelkaa kuningasta!

KUNINKAANTYTÄR. Isäni silmät hän lumoo, hänen raskaita askeleitansa hän
ohjaa, isäni on toisinaan kuin surusta sekava, hän ajattelee vain
kadonnutta kuningatartaan. Pidä sinä, Tuhkimo, tallimestaria silmällä!

TUHKIMO. Mutta tallimestari ajaa minut pois.

KUNINKAANTYTÄR. Eikä aja.

TUHKIMO. Mutta jos sentään ajaisi, enkä minä enään koskaan saisi nähdä
teitä, prinsessa Ihannelma, sillä te olette minulle niin ystävällinen
ja...

KUNINKAANTYTÄR. Ja?

TUHKIMO. Niin, saisinko minä sitä ennen noin hiukkasen vain...?

KUNINKAANTYTÄR. Mitä kummia?

TUHKIMO. Noin hiukkasen vain sormeni pikkupäällä...

KUNINKAANTYTÄR. Miksi minua noin katselet, niin, ja sitte... miksi aina
katselet ylös linnan ikkunoihin?

TUHKIMO. Tornipääskysiä minä vaan katselen.

KUNINKAANTYTÄR. Ja minä katselen pihalle, kun kyyhkyset lentävät
lakkaansa tallinräystään alle.

TUHKIMO. Niin, mutta saisinko minä vain sormeni päällä, -- minä hieron
sen oikein puhtaaksi?

KUNINKAANTYTÄR. Hiero nyt sitten!

    (Tuhkimo hieroo.)

TUHKIMO. Saisinko minä hiukkasen vain sormellani koskea teidän
valkoista hopeakruunuanne?

KUNINKAANTYTÄR. Hupainen poika, no kosketa vaan!

TUHKIMO. Ja sitte varpaillani seisten oikein kaukaa...?

KUNINKAANTYTÄR. Mitä?

TUHKIMO. Teidän korvalehtenne alimmaista syrjää.

KUNINKAANTYTÄR. (Nauraa.) Sinä se siinä, no kosketa vaan!

TUHKIMO. (Hypähtää hiukan). Ai, ai, mutta saisinko minä pikkuruikkusen
vielä?

KUNINKAANTYTÄR. Pikkuruikkusen vielä...?

TUHKIMO. Silittää teidän sametinhienoa poskeanne.

KUNINKAANTYTÄR. Sinä olet sellainen näppimiekka, no kosketa vielä tämä
kerta, mutta olkoon sitten viimeinen kerta; voi, ettei vain kukaan
näe...

TUHKIMO. Ei meitä kukaan näe.

    (Tuhkimo koskettaa.)

KUNINKAANTYTÄR. Sinä kutitat, hyi, sinä!

TUHKIMO. Ihannelma, prinsessa Ihannelma, ah, mikä ihanuus, teidän
kädestänne käy tuoksu kuin yökukkakimpuista.

KUNINKAANTYTÄR. Hellitä jo! Mistä yökukista?

TUHKIMO. Metsässä kasvaa salaisia yökukkia, päivällä ei niitä huomaa,
sillä silloin ne eivät tuoksu, mutta yöllä levittävät ne auki suloiset
kupunsa, silloin tuoksuaa koko seutu pitkän matkaa, ja siitä tuoksusta
löytää yksinäinen kulkija yökukat, seisahtuu niiden ääreen, huumaantuu,
hullaantuu ja nukahtaa nurmelle ja näkee unissaan ihania kuvia
paratiisin autuuden ahoilta.

KUNINKAANTYTÄR. Mistä sinä olet saanut tuon kauniin sulan lakkiisi?

TUHKIMO. Teirinsulka se on. Tapiolta sen sain.

KUNINKAANTYTÄR. Tapiolta, metsän kuninkaalta? Anna se minulle!

TUHKIMO. Ah, antaisinhan minä sen, mutta Tapio kielsi, sulkani sisässä
piilee taika.

KUNINKAANTYTÄR. Metsän taika? No teeppäs sillä taikoja!

TUHKIMO. Niin, nythän muistan. Teillä on teirinpilkkuja kasvoissanne.

KUNINKAANTYTÄR. Hyi, sinä olet ilkeä!

TUHKIMO. Anteeksi armollinen... en tarkoittanut mitään. Antakaa minun
sulalla sipaista kasvojanne!

KUNINKAANTYTÄR.  Kovin olet hupainen. (Nauraa.) Sipaise nyt sitte!

TUHKIMO. (Sipaisee). Sis, sas, pilkut pois, kuin ei niitä ollut ois!
Katsokaa nyt peilistä!

KUNINKAANTYTÄR. (Katsoo peilistä). Iloinen ihme! Mitä, näenkö väärin,
pilkut, voi ihme, (Taputtaa käsiään.) Pilkut ovat poissa, ihan poissa!

TUHKIMO. Mutta minusta ne kaunistivat.

KUNINKAANTYTÄR. Mitä minä sinulle nyt antaisin? Kas, tässä kultainen
kaulakoristeeni, siinä on kuvani.

TUHKIMO. Sydämmen muotoinen koriste, teidän sydämmenne on kultaa
kirkkaampi.

KUNINKAANTYTÄR. (Nauraa). Mutta etkö sinä sillä ihmeellisellä sulallasi
voi tehdä jotain vielä kummempaa?

TUHKIMO. Saisinhan minä tuon vanhan tallinseinän hopealle hohtamaan.
Sipaisenko?

KUNINKAANTYTÄR. Siitä tulee hauskaa, sipaise pian!

TUHKIMO. Sis, sas, vanha pois, niinkuin aivan uusi ois! (Talli
muuttuu.)

KUNINKAANTYTÄR. Tallihan on ihan kuin uusi, ihme ja kumma.

TUHKIMO.  Ja saisinhan minä koko linnankin kullalle välkkymään, jos
tahtoisin.

KUNINKAANTYTÄR. Sipaise, sipaise!

TUHKIMO. Sis, sas, vanha pois, niinkuin kaikki kultaa ois! (Linna
muuttuu.)

KUNINKAANTYTÄR. Kuinka linna loistaa ikäänkuin sisäisestä valosta.
Kunnon poika, et itseäsi muistanut, tästä sinulle isäni kauniin palkan
antaa.

TUHKIMO. Älkää siitä vielä kuninkaalle puhuko!

KUNINKAANTYTÄR. En puhu, jos niin tahdot.

KUNINGAS. (Tuke tallista).

    On ihmeellistä kuinka kaikki muuttui,
    ilmassa kävi niinkuin suhahdus,
    ja täällä, -- katsos, linna kimmeltää
    kuin isänisän aikaan, -- ihmeellistä!

TALLIMESTARI.

    Tään ilon salaa teille valmistin
    jo monta vuotta; tämä vanha linna
    vain oli esirippu, jonka takana
    työmiehet työtä teki päivin öin,
    nyt näätte kaiken alkuloistossaan.

KUNINKAANTYTÄR.

    Ei, isäni...

TUHKIMO.

                 Ei sanaa siitä, pyydän.

KUNINGAS.

    Sua kiitän, silmäni nyt aukenee,
    kuin unessa oon käynyt kolme vuotta,
    nyt muistan hökkelit ja laihat lapset,
    tee loistaviksi kansan kasvotkin,
    kirkasta sydämet ja mustat mielet,
    yöt silloin keveämmin nukkuisin!
    Jos tämän teet, saat riikin valtasauvan,
    nyt aarrekammiota hoitaa saat,
    sa sitä hoidat paremmin kuin Markkus,
    mies juo, voi hoitaa viinikellaria.

TALLIMESTARI.

    Ma koitan parastani, kuningas.

KUNINGAS.

    Mut mitä loistosta, se haihtuu pois,
    mun rakas vaimoni vain pysyy poissa,
    ma tahdon häntä vielä etsiä.
    -- Paranna tapojasi, tallipoika,
    satuloi ratsu, vie se portin eteen,
    matkalle lähden, tule tyttäreni!

(Menee.)

TALLIMESTARI.

    Nyt kuulit.

TUHKIMO.

                Kuulin kaukaa hukan huudon,
    nyt ajatte mun pois.

TALLIMESTARI.

                         En aja, kuules,
    veitikka verevä, näin ihan selvään,
    prinsessa antoi sulle koristeen,
    toivotan onnea; näin vielä senkin,
    mitenkä seinää pitkin sivalsit,
    en loitsuniekaksi sua oisi luullut,
    myy mulle taitosi!

TUHKIMO.

                       En sitä myy.

TALLIMESTARI.

    Ylhäisen viran saat.

TUHKIMO.

                         En sittenkään.

TALLIMESTARI.

    Voit prinsessankin saada.

TUHKIMO.

                              Sit'en usko,
    se mahdollista oisi silloin vasta,
    kun löydän kuningattaren.

TALLIMESTARI.

    Ahaa, siis tahdot löytää kuningattaren.

TUHKIMO.
    Niin, tahtoisin.

TALLIMESTARI.

                     Ma neuvon sulle paikan,
    vallassa vuoren kuningatar on,
    ilmaise, millä seinät siirtelit!

TUHKIMO.

   En ilmaise, ma silmissänne näin
   kuin viekkaan ketun hännän vilauksen,
   te väärin neuvoisitte.

TALLIMESTARI.

                          Usko mua,
    saat kaksi suurta säkillistä kultaa,
    ens aluksi, kas tässä.

(Antaa kultakolikon.)

TUHKIMO. (Tarkastelee rahaa.)

    Katinkultaa. Kuninkaan kuva? Miksei teidän kuva?

TALLIMESTARI.

   Kai luulet, että pyrin kuninkaaksi,
   ei, ota pois, saat vielä enemmän!

TUHKIMO. (Ivallisesti.)

    Te ootte antelijas.

TALLIMESTARI.

                        Ota vaan!

TUHKIMO.

    Mut jos te saatte tunnon vaivoja,
    ja pahat rienat teitä öisin riivaa,
    unessa ehkä näätte itsenne
    kuninkaan kukkaroihin kurkistavan.

TALLIMESTARI.

    Ei mull' oo koskaan tunnon vaivoja,
    siis pistä raha taskuun!

TUHKIMO.

                             Oikeaanko?

TALLIMESTARI. Niin ettei vasen tiedä oikeasta.

TUHKIMO.

    Kun punnitsen ma tätä asiaa
    ja rahaa kädessäni, mietin tälleen...

TALLIMESTARI.

    Saat viisi säkillistä, mieti tarkkaan!

TUHKIMO.

    Niin mietin, että tämän kullan kiilto
    on huonon oppaan soihtu onnen tiellä,
    siks illalla, kun maata panette...

TALLIMESTARI.

    Noin kello yhden taikka kahden aikaan.

TUHKIMO.

    Siis kello kahden aikaan voitte löytää
    sukasta vasemmasta kultarahan.

(Pudottaa rahan tallimestarin niskan ja paidan väliin.)

TALLIMESTARI.

    Kirottu poika, tämä sulle maksaa!

TUHKIMO.

    Niin, vaikk'ois teillä kultaa torniin saakka,
    en myisi itseäni sittenkään.

TALLIMESTARI.

    Kauppaasi tulet vielä katumaan,
    kuninkaan korviin vihaa supsutan
    ja sanon: halpa tallipoika uhkaa
    kadonneen valtijattaremme löytää,
    ja kärkkyy, kehno, pientä prinsessaamme.
    Sun pois hän ajaa niinkuin kulkukoiran;
    hoi, tänne Kyssäselkä, Vääräsääri,
    tarkasti vartioikaa Tuhkimoa,
    jos linnan portista hän livahtaa,
    niin ripustan ma teidät hirven sarviin!

(Osoittaa tallin otsikkoa, menee linnaan.)

TUHKIMO. Katala! Jääkää! Ei! Hän meni, menköön! Pahaa aavistan.
Kuningas on jo silmitön kaikille kuningattaren etsijöille. Hän ajaa
minun pois, hän ajaa minun pois. Mikäs tässä muu auttaa, reppu selkään,
käteen sauva, edessä loppumaton tie ja takana loistava linna ja siniset
Ihannelman silmät.

VÄÄRÄSÄÄRI. Kas, kas, kuinka poika vääntelee käsiään.

KYSSÄSELKÄ. Ja vääristelee suutaan kuin marakatti. (Haukoittelee.)
Hohoo, kuinka haukoituttaa.

TUHKIMO. Mutta ennenkuin minut kulkukoirana karkoittavat, lähden itse,
pää pystyssä minä lähden. Vereni saattaisi nousta kapinaan ja minä
pahoittaisin sairaan kuninkaan mielen. Tallista käyn hakemassa reppuni
ja jouseni, sanon hyvästit ratsuilleni.

    (Menee talliin.)

KYSSÄSELKÄ. Piikkitynnöriin se poika joutuu.

VÄÄRÄSÄÄRI. (Nojautuen muuriin). Tai terva- ja höyhenpötkyyn.
(Haukoittelee.) Kovinpa raukaisee. Tuli taas koko yö juotua Markkus
rahavartijan kanssa.

KYSSÄSELKÄ (Nojautuen muuriin). Niin tuli. Silmäni eivät tahdo oikein
auki pysyä.

VÄÄRÄSÄÄRI. Markkus on iloinen kannun kallistaja, mutta nyt se menetti
virkansa, kuulitko, että kuningas tekee hänestä ylimmäisen
juomanlaskijan.

KYSSÄSELKÄ. Niinpä niin, sehän sopii kuin avain reikään tai tulppa
leilin suuhun. Hohoo! (Torkahtaa.)

VÄÄRÄSÄÄRI. Markkus taitaa taas olla viinikellarissa. Ethän sin kuule,
torkutko sinä?

KYSSÄSELKÄ. Hm.

VÄÄRÄSÄÄRI. (Nuokkuu). Hm. Kovin minä olen väsynyt.

    (Torkkuu.)

TUHKIMO. (Tulee tallista). Paeta minun täytyy, sillä enhän voi löytää
kuningatarta. Voi, ihanan ajan katoavaisuutta! Minne minä nyt menen?
Kotiinko? En. Menen kiertotähtien suuntaan. Tahdon vielä kerran häntä
katsella. (Katselee ikkunaan.) Tuolla hän hopeakruunu päässä astelee,
ja autuas on hänen hymynsä.

VÄÄRÄSÄÄRI. Puhutko sinä unissasi?

KYSSÄSELKÄ. Siristän vain silmiäni paremmin nähdäkseni. Hm.

VÄÄRÄSÄÄRI. Hm.

TUHKIMO. Jäähyväissoittoni minä tahdon hänelle soittaa. Ei ole minulla
ritaritorvea eikä linnanlaulajan kannelta, mutta minä soitan isäni
pienellä perintöpillillä.

    (Soittaa kerran.)

NYYRIKKI. (Ilmestyy tallinseinän takaa). Mikä sulla hätänä?

TUHKIMO. Sinäkö Nyyrikki, ystäväni?

NYYRIKKI. Sinä käskit mua.

TUHKIMO. Ah, se oli kuin ihanaa unta, kun Tapiolan pyhään hakaan
eksyin.

NYYRIKKI. Mitä nyt tahdot minulta?

TUHKIMO. Soitin surussani prinsessalle, minun täytyy tästä ihanasta
linnasta lähteä, sillä en voi löytää metsään eksynyttä kuningatarta ja
kuningas ajaa minun pois.

NYYRIKKI. Älä suotta sure, Hiiden vuoressa on kuningatar vankina,
seurasin jälkiä, kun hänet ryöstivät, tiet rastin, oksat taitoin, tule,
etsivän silmä ei polkuamme näe, koko seutu on hämähäkinseitin peitossa!

TUHKIMO. Nyt en pelkää hiisiä, en hirviöitä, minä tulen.

    (Menevät linnan portisla.)

MARKKUS (Kömpii kellarista viinileili kädessä). Kopsis, kompastuinko!
Mikähän aika nyt on? (Tirkistelee sormiensa läpi aurinkoa.) Aurinko
näyttää suurelta leilin pohjalta, taivas tanssii sen kanssa
alku-aikojen hääpolskaa, pilvet käyvät tahdissa, ja koko maailma minun
ympärilläni aaltoilee kuin punainen viinimeri, jossa minun vanha,
ravistunut ruumislaivani laskee ja nousee, (huojuu) nousee ja laskee,
ja kaukana pilkoittaa kuoleman musta ranta. Kuoleman malja! Mutta mitäs
nuo torakat torkkuvat, tuossa saatte hiukan keisarin viheriää.

    (Nostaa leilin Vääräsäären ja Kyssäselän huulille.)

VÄÄRÄSÄÄRI. (Hieroo silmiään). Minä tunnen nenässäni viinin hajun,
mitähän se merkitsee?

MARKKUS. Se merkitsee, että nenäsi on suusi yläpuolella, älköön siis
nenäsi halveksiko suutasi, jos siihen tilkan tipahutan.

KYSSÄSELKÄ. Sinä Markkus puhut ikäänkuin kuulisin äänesi unissani. Onko
sinulla viiniä?

MARKKUS. Sinä taidat juoda unissasikin, nyt on keskiyö, ja kuun sarvet
punoittavat.

VÄÄRÄSÄÄRI. Kissa vie, poika on livistänyt.

KYSSÄSELKÄ. Mitäs sanot, auta armias, se on sinun syysi!

VÄÄRÄSÄÄRI. Eipäs kuin sinun syysi, sinä kyhnytit kyhmyäsi muuria
vasten ja haukoittelit.

KYSSÄSELKÄ. Lyhyet valheen jäljet, sinä ojentelit sitä pitempää
jalkaasi ja torkuit.

MARKKUS. Niin, pitäkää te suukopua, tomppelit, minä katselen ja
kulautan.

VÄÄRÄSÄÄRI. (Huutaa talliin, tulee). Tallimestari, tallimestari!

TALLIMESTARI. Mitä on tapahtunut?

KYSSÄSELKÄ. Tuhkimo on pölähtänyt kuin tuhka tuuleen.

TALLIMESTARI. Taulahatut! Kiusa ja kuolema! Raskailla raipoilla minä
selkänne kirjailen.

    (Kuningas tulee linnanportaille.)

MARKKUS. Nyt tuli itku ja irvistys. Minä pelastan leilini.

    (Kulkee takaperin pois.)

KUNINGAS. Mikä meteli?

TALLIMESTARI. Tuhkimo on karannut?

KUNINGAS. Hänen pakonsa olkoon vapaa. Onko ratsuni satuloittu?

Esirippu.




TOINEN NÄYTÖS.


(Hiiden vuoren sisusta. Oikealla etu-alalla vuoren portti, sen takana
hämäriä vuoren halkeamia, vasemmalla etualalla pajavehkeet, vasemmalla
nurkalla kaukaa näkyy Hiiden omituinen linna. Perällä vuoren seinä,
jossa on vankikomero ja ovi, oven vasemmalla puolella ympyrän muotoinen
ristikolla varustettu aukko. Hiidet ovat raajarikkoisia ja kääpiöitä,
kaikilla on musta tukka ja nokinen naama, leuvoissa pukinparrat, puvut
omituisia ja kirjavia sepän pukuja. Hiidet ovat muuten ihmisten
näköisiä.)

HIIDEN ORJAT laulavat.

    Hahhahhaa, hahhahhaa,
    kaunis on aurinko,
    kaunis on maa,
    polkekaa, painakaa
    paljetta näin,
    takokaa, takokaa
    tulta päin,
    tahdomme kultaa
    ahjosta nostaa,
    ihminen on multaa;
    Tahdomme kostaa!
    Kulta se hurmaa
    ihmisen,
    suistaa sen surmaan
    turmellen,
    yössä me lietsomme vankeina vuoren,
    kerran me murramme rautaisen kuoren,
    meidän on aurinko, meidän on maa,
    takokaa, takokaa,
    hahhahhaa, hahhahhaa!

ISO-HIISI. (Iso avain riippuu vyöllä).

    Ken vuoren porttiin yöllä kolkuttaa,
    kultaako taasen janoo kurja sielu?

TUHKIMO.

    Ihana polku eessäin kisailee,
    puun juurilla nään kultakolikoita;
    Nyyrikki neuvoi: "niihin älä koske!"
    pois viekas kulta!

(Potkaisee kolikot menemään.)

ISO-HIISI.

                      Vältti kiusauksen,
    siis esiinloitsin kolme impeä,
    ne virvatulillansa vietelkööt!

(Vuoren halkeamaan ilmestyy kolme impeä, joista keskimmäinen on
prinsessan näköinen.)

TUHKIMO.

    Prinsessa! Mitä, oisko mahdollista!
    ei -- Ihannelma, kylmä on sun katsees,
    kai harhanäky silmää häikäisee!
    "Vastaasi astuu kolme kaunotarta",
    Nyyrikki neuvoi, "niihin älä koske!"

(Lyö jousellansa ristiin rastiin kolme kertaa.)

    Pois irvikuvat ihanat! Pois tieltä!

ISO-HIISI.

    Maanalainen on hällä mahti varmaan;
    mies, terve tänne kerran tultuasi,
    mik' olet, mitä haet uhkamieli?

TUHKIMO.

    Oon oman onnen seppä.

ISO-HIISI.

                          Seppä, sanoit,
    seppäähän täällä juuri tarvitaan,
    siis tartu seppä väkivasaraan,
    niin yhdessä me kultaa kalkutamme!

TUHKIMO.

    Mut mitä täällä tehdään sydänyöllä?

ISO-HIISI.

    Kruunua taomme me yötä päivää.

TUHKIMO.

    Kruunua himoitsee siis itse Hiisi?

ISO-HIISI.

    Kruunu on lasten lelu, siitä viisi,
    kuninkaan lintu mull' on häkissäni,
    nyt vanhaa kruunuaan se kaipailee
    ja samannäköistä nyt taomme.

TUHKIMO. (Teeskennellen tietämättömyyttä).

    Kuninkaan lintu?

ISO-HIISI.

                     Tuolla!

TUHKIMO. (Itsekseen).

                             Kuningatar.

ISO-HIISI.

    Se ensin pyristeli siivillänsä,
    löi päänsä vasten rautalankoja,
    nyt istuu ikävissään puikollansa
    ja miettii mykkänä vain menneisyyttään.

TUHKIMO.

    Miks'ette päästä sitä lentämään!

ISO-HIISI.

    Kas, Iso-Hiidelläkin sydän on,
    se kipenöi kuin helmikuuma rauta,
    omaksi ilokseni linnun liitän.
    Hei, orjat, lietsokaa, on ahjo kylmä,
    enemmän kultaa, jalokiviä!

(Heittää ahjoon kultaa.)

TUHKIMO.

    Kovinpa kultaa tuhkaan tuhlaatte.

ISO-HIISI. Katsos, minä halveksin kultaa. Kerran oli maa tuolla ulkona
meidän, sen taivaat ja auringot, kukat, lähteensilmät, musta,
siitineloa kuohuva multa, kaikki oli meidän. Mutta ihmiset karkoittivat
meidät pois auringosta ja valkeuden ihanuudesta vuoren mustaan,
ikuiseen yöhön. Siksi me taomme taukoamatta, vuoren suonia pitkin me
kultaa juoksutamme, puroissa se kimmeltää, salajyrkiltä kuiluilta se
kuihuttelee. Ja ihmiset katsovat alas multaan ja mujuihin, unohtavat
katsoa ylös, unohtavat taivaan suuren silmän, etsivät, kaivavat kultaa,
syövät, lyövät toisiansa, menehtyvät, mätänevät. Ja kun ne
sukupuuttoonsa sortuvat, puhkaisemme me vankilamme ja meidän on taas
maa, taivas ja sen kuvaa kantava meri, elämä ja valkeus. Hähhähhää. Me
lietsomme kateutta ja kiukkua, lähetämme kipuja ja kuoleman kauhua.
Kavahtakaa rasvakupuiset teitänne! Hei, ontuvat orjat, painakaa
paljetta että vuori vapisee!

(Siirtyy ristikon luo.)

    Ihana linnanjoutsen, kaarikaula!

KUNINGATAR.

    Mun kruununi, mun kruununi!

ISO-HIISI.

                                Se tehdään,
    ei muuta vastausta teiltä saa,
    "mun kruununi!" te varhain valitatte,
    en tänne kruunuanne tuottaa voi,
    se linnan kappelissa kätköss'on
    piirissä ristin, jota täytyy kiertää.

AARTEENKAIVAJA. (Tuhkimolle).

    Kuulehan, kerran autoit mua suosta
    Tapion tanhuvilla, muistatko?

TUHKIMO.

    Sinäkö täällä, Aarteenkaivaja?

AARTEENKAIVAJA.

    Niin, kovaonni tuli osakseni,
    ma vuorenporttiin yöllä koputin,
    kun kiiltokasoja ma kopeloin,
    pois sammakkoina hyppi kultarahat;
    nyt olen onnettomin Hiiden orja.
    Oi, ole viisas sekä varova,
    kavahda Ropaa, Hiiden tytärtä,
    hän joka nurkan takaa hähättää,
    nyt Hiisi hänet varmaan sulle naittaa,
    miks tänne tullitkaan?

TUHKIMO.

                           Mun aikoo naittaa?
    Ei, ennen jauhan Rovan ruumeniksi.

AARTEENKAIVAJA.

    Ei, ole niinkuin kaikkeen suostuisit,
    lie sulla voima suurempi kuin mulla,
    voit vielä paeta!

TUHKIMO.

                      En pakene,
    ma vuoren vangin tahdon pelastaa.

AARTEENKAIVAJA.

    Se varmaan nousee yli voimiesi,
    rautaista ovea ei kukaan murra,
    ei Hiisi jätä koskaan avaintansa
    ja vaikka avaimen hän antaisikin,
    niin turhaan päin ja vasten saisit vääntää.

(Tuhkimo ja Aarteenkaivaja takovat.)

ISO-HIIlSl. (Kuningattarelle).

    Te ette koskaan täältä päästä voi,
    ma huvinaisekseni teidät tahdon,
    suurempi mull'on voima, valtakunta
    kuin kellään kuninkaalla maailmassa;
    ihana vapaus tai musta luola,
    valitkaa ihana!

KUNINGATAR.

                    Mun kruununi!

ISO-HIISI.

    Enemmän tulta ahjoon, nokinaamat,
    eikö jo kruunu ala valmistua?

AARTEENKAIVAJA.

    Puuttuu vain otsarengas, kolme naulaa.

ISO-HIISI.

    Hio se Hiiden tulta kirkkaammaksi;
    nipistä koru tiukkaan pihtiisi,
    jos kruunu putoo sinun käsistäsi,
    niin korvas kekäleellä kärvennän.

AARTEENKAIVAJA.

    Se tuossa tuokiossa valmis on!

ISO-HIISI.

    Kas niin, ma siihen kiinnitän
    kalleista kallehimman timantin,
    sen arvo kolmen valtariikin on,
    kuin auringosta siitä säde sinkoo.

TUHKIMO.

    Se loistaa niinkuin itse aurinko.

ISO-HIISI.

    Hähhää, sen sinä sanoit oikein, poika.

AARTEENKAIVAJA.

    Kas noin, ei siin'oo pihdin piirtoa,
    vasaran jälkiä ei missään näy,
    se puhdas on kuin puhtain uusi lumi
    ja kirkas niinkuin itse Hiiden silmä.

ISO-HIISI.

    Tuo tänne orja, minä vien sen itse,
    suloinen kuningatar, täss'on kruunu!

TUHKIMO.

    Kovin on kuningatar kalpea.

AARTEENKAIVAJA.

    Ei hällä ole ilonpäiviä,
    hän ensin huusi, itki hajahapsin,
    ei syönyt, juonut, vihdoin uupui,
     -- teräsi, kulki ristiraudan luo,
    siin' irvisteli vuoren riettaat peikot,
    pois kauhuissaan hän käänsi kasvonsa;
    niin kolme päivää, yötä raukka riehui,
    väsähtyi viimein, silmä sumeni,
    suu mykistyi ja sydän yksin löi,
    nyt hiuksiaan hän yhä palmikoi,
    taas purkaa, punoo, heittää hajalle
    kuin punois muiston lankoja hän.

ISO-HIISI.

                                     Ei ääntä,
    ei hiiskausta, päätään ravistaa,
    kas, täss'on kruununne.

KUNINGATAR.

    Mun kruununi, ei tämä ole minun kruununi.

AARTEENKAIVAJA.

    Hän houreistansa ehkä selvenee.

ISO-HIISI.

    Tulinen, kipenöivä kirous,
    nyt kruunun paiskaan minä palasiksi!

TUHKIMO.

    Hän pelkää teitä, tuokaa kruunu mulle,
    ma vien sen, käykää syrjään!

ISO-HIISI. (Siirtyy ahjon ääreen).

                                 Koeta, houkko!

TUHKIMO. Kuningatar, kuningatar, kuuletteko?

KUNINGATAR. Älä minua kiusaa, irvistävä peikko!

TUHKIMO. Minä en ole peikko.

KUNINGATAR. Mikä sinä sitte olet, jollet peikko?

TUHKIMO. Olen kuninkaan tallipoika. Minä tulen linnoilta.

KUNINGATAR. Minä en tunne sinua, sinä ilkamoit.

TUHKIMO. En ilkamoi, tallimestari ilkamoi, muistatteko tallimestaria?

KUNINGATAR. Tallimestari!? Uu, oletko sinä tallimestarin äpärä,
tallimestari on paha, hänellä on musta naamari?

TUHKIMO. Hänen muistonsa on hämärä.

KUNINGATAR. Sitte, sinä kuitenkin olet peikko. Minä en pistäkkään
päätäni ansaan, minä en ole puhunut pahaa tallimestarista, te löisitte
minua.

TUHKIMO. Ei teitä kukaan lyö, minä varjelen. Kuningatar, tässä on
kruununne!

KUNINGATAR. (Ravistaa päätään). Minun kruununi, minun kruununi!

ISO-HIISI. Hän ravistaa päätään.

KUNINGATAR. Kuka se tuo on? Uh, kuinka se on ruma!

TUHKIMO. Iso-Hiisi. Te olette joutunut Iso-Hiiden valtaan, mutta minä
olen tullut teitä pelastamaan.

KUNINGATAR. Sinä et puhu totta, minua ei kukaan pelasta, sinä koetat
punoa ajatuksiani solmuun, en sano, sinä pistäisit minua tulipää
piikillä.

TUHKIMO. Kuningatar, teitä on kovin kiusattu, surulla minä sen näen,
koettakaa toipua, koettakaa muistaa, tehän olette suuren valtakunnan
kuningatar.

KUNINGATAR. Sellaista unta minä joskus olen nähnyt. Mutta kruununi minä
muistan. Kun minä sen ensi kerran päähäni laskin, soivat kappelin
kultaiset urut, ihana kuoro lauloi heleitä hymnejä, päivä paistoi
akkunasta suoraan minun kruunuuni ja tuntui kuin aurinko olisi
laskeutunut sydämmeeni ja minä itkin ilosta. Mutta sitten muistan vain
hämärästi. Ei, unta on kaikki! Minähän olen vaan palmikon punoja,
katsos, kuinka minulla on pitkä palmikko!

TUHKIMO. Pitkä se on, hyvin pitkä. Voi, surkeutta, miten minä silmänne
aukaisisin!

ISO-HIISI. Hähhähhää, sinä oman onnesi seppä, mitä hän sanoi?

TUHKIMO. Tämä ei ole minun kruununi, sanoi, mutta jos voit tehdä
samanlaisen kuin minulla linnassa oli, niin minä suostun Ison-Hiiden
kanssa häihin, sanoi.

ISO-HIISI. Hähhää, niinkö sanoi kiiltävä kuninkaan lintu?

TUHKIMO. Niin sanoi.

ISO-HIISI. Olisipa nyt kaava, johon katsoen se kruunu pitäisi tehtämän.

TUHKIMO. Kuulkaas, minä kävin usein linnan kappelissa,
kirjolasikaapissa minä näin sen kruunun.

ISO-HIISI. Hiisi vieköön, sanonpa sen itse, ettäkö sinä sen todellakin
näit?

TUHKIMO. Omilla silmilläni näin ja muistan sen muodon tarkalleen.

ISO-HIISI. No, mitäs muuta, sinä teet sen, kuoleman haastolla sen
käsken. Jollet kruunua valmiiksi saa ennenkuin huuhkain vuoren rotkossa
kolmannen kerran huutaa, niin panen sinun pahimman palkeeni polkijaksi,
se palje, näetsä, lyö sinua, joka kerta kun polkemasta lakkaat. Mutta
jos sinä kruunun valmistat, niin tyttäreni, hyvä ruskea Ropa on omasi,
Ja sttte me vielä tänä yönä vietämme hurjia, kiimaisia kaksoishäitä.

TUHKIMO. Ropa?

ISO-HIISI. Niin, Ropa on mielestäsi ehkä ruma ensi näkemältä. Hähhää,
teillä ihmisillä on silmät nurin päässä, sanoo usein Ropa, Ropa onkin
viisas ja kaunis, hänen vertaistansa ei ole koko vuoren valtakunnassa.

TUHKIMO. Kiitos kunniasta!

ISO-HIISI. Tässä on kultaa, keltakiviä, vihreitä ja punaisia kiviä ja
hohtokiviä niin paljon kuin vaan tarvitset.

TUHKIMO. Kyllä tässä on tarpeeksi. (Itsekseen.) Ajatukseni käyvät
ristiin. (Ääneen.) Mutta minä tahtoisin olla kahden tämän
aarteenkaivajan kanssa.

ISO-HIISI. Niin, menkää sysisilmäiset sikiöni, yöllä saatte ehkä ikenet
irvissä tanssia leiskuvan, vihreän tulen ympärillä.

HIIDEN ORJAT. Ikenet irvissä, hähhähhää!

    (Menevät.)

ISO-HIISI. Minä menen nyt, muista, kolmasti kun huuhkain huutaa... Älä
yritäkkään paeta, et pääse täältä kuuna kulloinkana. Ja kuninkaan
lintu, hähhää, pysyy häkissäni, katsos tämä (näyttää avaintaan) hänet
pintehestä päästää.

TUHKIMO. Kummallinen avain, siinä on riimuja ja kukon kynsiä ja sen pää
on kuin häntäänsä pureva vesikäärme.

ISO-HIISI. Niin näes, tällä avaimella ei voi lukkoa avata kukaan muu
kuin itse Iso-Hiisi, ovi lupsahtaa itsestänsä kiinni, eikä tällä
avaimella sisäpuolelta ulos pääse, ei pahinkaan hiisi pääse. Tietysti
minä pääsen, minulla on vielä kolme avainta kolmen vaskisen seinän
sisällä. Hähhähhää, nyt et tullut siitä hullua hurskaammaksi.

TUHKIMO. (Itsekseen). Kyllä muistan salaiset sanasi.

ISO-HIISI. Minä tulen hetken päästä työtäsi katsomaan.

    (Menee.)

TUHKIMO. Voi riivattu! Mitäs tästä lopulta tulee?

AARTEENKAIVAJA. (Ottaa kruunun). Älä siinä toimetonna seiso, vaan tule
takomaan!

TUHKIMO. Olisinpa nuorempana ollut edes sepän opissa.

AARTEENKAIVAJA. Minä olen täällä sitä tointa hiukan oppinut, sano
muististasi, millainen se kruunu oli!

TUHKIMO.  Niin, kappelin kruunu oli hiukan pienempi ja otsarenkaassa
oli seitsemän kiveä vuoroin viheriäisiä ja keltaisia, etupuolella
loisti iso timantti, kruuunun lehdestä nousi kultainen risti, sen
ympärillä kolme tähteä. (Vaipuu ajatuksiinsa.) "Kolme tähteä", aina ne
kummittelevat aivoissani. Siitä pouvasi Musta-Mirjakin.

AARTEENKAIVAJA. Hiiteen pouvaamiset! Lietso! Ristin minä pian
valmistan.

KUNINGATAR. Oi, jumalainen armias, muroita minulta tämä kivinen,
sydämmetön seinä!

TUHKIMO. Kuules kuinka vaikertaa!

KUNINGATAR. Päästä päivääsi näkemään, ilmaasi ihailemaan!

AARTEENKAIVAJA. Minusta tuntuu kuin hän saisi tajunsa ja tuntonsa.

KUNINGATAR. Tai lennätä tulinen vaaru, puhkaise pohjaton vuori, iske
nuolesi verta vuotavaan sydämmeeni, jossa kuolema jo käy! Minä kuihdun
ja kuolen.

TUHKIMO. Tämä jo tuskaksi käy, minä tukehdun, täällä ei ole tarpeeksi
ilmaa.

AARTEENKAIVAJA. Lietso, ei ole aikaa rupatukseen, risti on jo valmis!

TUHKIMO. Kruunussa oli vielä puoliympyrän muotoisia kaiverruksia pitkin
otsarengasta.

AARTEENKAIVAJA. Kaikki käy kuin naulaan. Jos kuningatar tämän omaksensa
tuntee, niin luulen, että hänessä tapahtuu suuri, sisällinen muutos.

TUHKIMO. Luoja sen suokoon!

    (Ropa tarttuu toiseen palkeeseen.)

AARTEENKAIVAJA. Mutta kuinka sinä lietsot, ihanhan kekäleet ahjosta
lentävät!

ROPA. Hähhähhää!

AARTEENKAIVAJA. Ropa! Mitä sinä täällä!

ROPA. Tulin sitä uutta seppää katsomaan. (Käy Tuhkimon kainaloon.) Tule
likolammille kapaloimaan!

TUHKIMO. Hyi, kuinka olet tahmea, naljasilmä, ihan kuin mudassa kuteva
kiiski. Kapaloimaan?

ROPA. Kapaloimaan niin, teidän kielellänne sanotaan kuhertamaan. Sinä
sanot vain sulia sanoja. Inehmoilla on silmät nurin päässä.

TUHKIMO. Syöjättären sikiö!

ROPA. Ylen sinä minua mairittelet. Katsos, Syöjättären suku tässä
vanhassa vuoressa on vanhaa, jaloa sukua.

TUHKIMO. Olkoon vaikka rikkikoiran sukua.

ROPA. Minulla on kuningaskäärmeen nahasta tehty hame, voi, jospa
näkisit sen hameen, liepeissä roikkuu sudenkorennon päitä ja sisiliskon
silmiä, ja vyö on tehty sirisevän heinäkirpun luista, ja sitte on
minulla ruosteesta ja homeesta kudottu vaippa, hallatar sen kutoi
syysyönä, kun punainen pyrstötähti lensi läpi mustan taivaan.

TUHKIMO. Hiiden narttu, mene siitä, minun täytyy takoa kruunua!

ROPA. Tao se pian, sittenhän olet omani! Häävuoteella yöllä minä sitten
käännän silmäsi. Mikä maailmassa on rumaa, sen me täällä kauniina
pidämme. Esimerkiksi, sinä salassa sentään rakastit äitiäsi, Annikka
siskoasi ja Tähkimö veljeäsi, se oli pahasti tehty, sinun olisi pitänyt
salaa yöllä pistää heiltä silmät puhki ja sinun äitisi...

TUHKIMO. Älä mainitse saastaisella suullasi vanhan äitini nimeä!
Sekoitathan pyhimmät ajatukseni.

ROPA. Silloin kuin sinä sanoit, että äidilläsi on linnun naama, silloin
olit sinä kelpo poika.

TUHKIMO. Mistä sinä kaikki tiedätkin? Häpeän väri poskelleni nousee,
kun sitä muistelen. Kiusa ja kuolema, mitä se sinua liikuttaa!

AARTEENKAIVAJA. (Kuiskaa). Älä kiihdy! Sano kauniita sanoja, niin Rovan
silmät käyvät nurin!

ROPA. Pistikö, hähhää, pisti että kirveli. Mikset ampunut jousellasi
keskelle veljesi maksaa, maksan olisit polttanut hiljaisella tulella
suupalaksi Rimmesuon nälkäisille kurjille.

TUHKIMO. Mitä sinä veljestäni? Sinun maksasi minä paistan omissa
kyyneleissäsi.

AARTEENKAIVAJA. Puhu hänelle kauniisti, siitä ruoja suuttuu!

TUHKIMO. Niin, sinulla on silmät kuin taivaalla tähdet.

ROPA. Hyi sinua!

TUHKIMO. Ropa, sinulla on ihan enkelin sydän.

ROPA. Enkelin? (Purskahtaa itkuun.) Sinä pilkkaat minua. Enkelithän
ovat rumimpia olentoja mitä maan ja taivaan välillä löytyy.
Siipi-ihmisiä, lintuihmisiä!

TUHKIMO. Niinkö luulet? Ja sinä olet viatoin kuin eilen syntynyt lapsi.

ROPA. Tuhannen sauhuavaa tulikivijärveä! Minä revin silmät päästäsi.
Minä menen isälleni kantelemaan.

    (Huuhkain huutaa kerran.)

TUHKIMO. (Aarteenkaivajalle). Kuulitko, huuhkain huusi?

ROPA. Niin se huutaa sinulle kuin kuoleman kiljahdus. Minä kostan,
hähhää.

    (Menee.)

TUHKIMO. Tämähän on kamalaa.

AARTEENKAIVAJA. Lietso, kruunu on kohta valmis!

TUHKIMO. Se huuhkain huutaa kuin Tuonelasta.

AARTEENKAIVAJA. Lietso! Kas noin, nyt sitä hiukan hion ja vasaroin.
Selvä kuin päivä, valmis, vie!

TUHKIMO. Käteni vapisevat, vie sinä!

AARTEENKAIVAJA. Minä vien. -- Kuningatar, tässä olisi nyt se teidän
oikea, oma kruununne, orja viipyi kauan tiellä, kuningas sen lähetti ja
käski sanoa paljon terveisiä.

KUNINGATAR. Samallainen vaan ei sama. Se on ihan kuin minun sydämmeni,
joka ei ole sama kuin ennen.

AARTEENKAIVAJA. Polvillani teitä rukoilen, koettakaa sitä!

KUNINGATAR. Se on liian raskas, pääni on muutenkin kipeä.

AARTEENKAIVAJA. Siitä riippuu koko kohtalonne.

KUNINGATAR. Minä en ota. Minun kruununi!

    (Huuhkain huutaa toisen kerran.)

AARTEENKAIVAJA. (Palaa Tuhkimon luo). Mahdotonta.

TUHKIMO. Mahdotonta. Nyt en muuta keinoa tiedä kuin että viritän
jouseni ja ammun Iso-Hiiden kuoliaaksi.

AARTEENKAIVAJA.

    Et viljon veikko sitä tehdä voi,
    ei häneen pysty nuolet eikä keihäät.

TUHKIMO.

    Miksen ma jäänyt metsän pyhään helmaan,
    Tapion tarhoihin ja pyyntimaille,
    miss' ympärilläin tanssi
    miss' opin salon taikasäveleet,
    ja ihmetaijat, tarut Tapion.

AARTEENKAIVAJA.

    Tapion?

TUHKIMO.

            Hyvä oli mulle metsä aina,
    ma metsää rakastin, en kotiani,
    metsän ma päästin kirouksen alta,
    metsältä sain ma lahjat kallihimmat.

AARTEENKAIVAJA.

    Mies, mitkä lahjat?

TUHKIMO.

                        Metsolaisten lahjat.

AARTEENKAIVAJA.

    En kiittää saata lykkylahjojasi,
    kun et voi niitä käyttää; mitä sait?

TUHKIMO.

    Sain teirin sulan, se on lakissani.

AARTEENKAIVAJA.

    Kai tavallinen sulka, teirinsulka.

TUHKIMO.

    Iloitse, huuda, nyt on riemun yö,
    minull' on ihmesulka, taikasulka,
    tällä kun sivallan, niin koituu kruunu!

AARTEENKAIVAJA.

    Sivalla, aika on jo tärkeä!

TUHKIMO.

    Sis sas, kuin kellot sois, kappelista kruunu pois!

AARTEENKAIVAJA.

    Puhkes kuin tähti talvitaivahalle.

TUHKIMO.

    Kas, kuningatar, täss'on vihdoin kruunu.

KUNINGATAR. Tämä on minun kruununi. Oh, silmistäni suomut putosivat.
Koska minä heräsin, minä olen kauvan nukkunut? Missä olen?

TUHKIMO. Hiiden vuoressa vankina olette, mutta nyt on helpoituksen
hetki lyönyt.

KUNINGATAR. Mistä tulet?

TUHKIMO. Kuninkaan linnasta suloiset sanomat tuon.

KUNINGATAR Elääkö kuningas, armas avioni?

TUHKIMO. Elää.

KUNINGATAR. Ja nuori tyttäreni?

TUHKIMO. Elää ja on entistänsä ehompi.

KUNINGATAR. Ja minä elän, oi, iloa rajatonta!

TUHKIMO. Kuningatar, voitte pelastua ainoastaan siten, että olette
suostuvinanne Iso-Hiiden vaimoksi.

KUNINGATAR. Minä pelkään.

TUHKIMO. Kun rautainen ovi takananne kiinni lupsahtaa, niin vapauden
portti edessänne aukenee; suostukaa, aika on tärkeä!

KUNINGATAR. Jollei muuta neuvoa löydy, niin minä suostun.

    (Huuhkain huutaa.)

AARTEENKAIVAJA. Jo tulee Hiisi. Riennä, aseta kruunu alasimelle,
kalkuttakaamme!

TUHKIMO. Vain yksi avain riippuu vuoren ukon vyöllä. Minä hengitän
taas.

ISO-HIISI.

    Noo, kuinka sujuu työ?

TUHKIMO.

                            Kuin laulu vaan,
    pajasta kuulitte kai kalkutuksen.

ISO-HIISI.

    Miks' suututit mun tyttäreni äsken?

TUHKIMO.

    En syytä tiedä.

AARTEENKAIVAJA.

                    Pieni erehdys,
    ei seppä tunne meidän tapojamme,
    hän sanoi Ropaa taivaan enkeliksi.

ISO-HIISI.

    Vai niin, sen arvasin, no kyllä leppyy,
    iloinen seppä, ootko työsi päässä?

TUHKIMO.

    Niin iloinen en ole ollut koskaan,
    kas tässä työ kuin tarkan kaavan mukaan.

(Iso-Hiisi vie kruunun.)

ISO-HIISI.

    Jos nyt on työsi tehty turhaan taas,
    niin sulle, seppä, koittaa kuumat päivät.
    Kuninkaan lintuseni, täss'on lelu.

KUNINGATAR.

    Mun kruununi, se mulle antakaa!

ISO-HIISI.

    Nyt suostutte kai vuodekumppaniksi?

KUNINGATAR.

    Voi, häpeätä, oi, no niin... ma suostun.

ISO-HIISI.

    Hähhää, jo suostuu, tänne väki kaikki!

(Puhaltaa avaimen päähän, Ropa ja Hiiden väkeä tulee.)

ROPA.

    Hyi, häijy seppä!

TUHKIMO.

                      Sisilisko, hyi!

ROPA.

    Nyt olet hyvä taas, ma laitan häät.

ISO-HIISI.

    Nyt päästän pienen linnun häkistäni.

(Aukaisee oven.)

KUNINGATAR. (Astuu horjuen).

    Ah, päätä huimasee, ma varmaan kaadun.

ISO-HIISI.

    Näin kruunun lasken minä kulmillenne,
    hei, hiidet hyppikää nyt peikon polskaa,
    nyt puuttuu ilosta vain kuningas,
    se sairas kuokkavieras, hähhähhää!

TUHKIMO.

    Porttia kohden, hiljaa kuningatar!
        (Hiiden harakka nauraa.)
    Harakka, senhän ammuin.

ISO-HIISI.

                            Ammuit, mitä?
    Petosta haistan.

TUHKIMO.

                     Lasken pientä pilaa,
    voi, kirkastus ja kauhu, katsokaa,
    linnanne palaa, palaa, leimuaa!

(Iso-Hiisi kääntyy, Tuhkimo työntää hänet voimakkaalla ryntäyksellä
luolaan ja salpaa oven kiinni. Kuningattaren päästä putoo kruunu
ja kierii.)

    Nyt huuda Hiis' kuin ylkä häissään huutaa!

ISO-HIISI.

    Jyrise julma ilma, irnu, iske,
    vapise vuori, kaada kattilaasi
    inehmot, inhat lapset, räisky, läisky,
    avuksi huudan kaikki hiiden henget!

(Okkonen käy.)

ROPA.

    Kavallus! Peikot käykää kimppuhunsa,
    tulkatte hirviöt ja rienan raiskat,
    maan alta, ilmasta ja kuilun yöstä,
    ylitse vuori käyköön, poikki, päälle!

(Peikot käyvät Tuhkimon kimppuun, joka peräytyy portille taluttaen
kuningatarta, jousellaan lyö hän ristin merkkiä.)

TUHKIMO. (Aarteenkaivajalle.)

    Kumppani, joudu, nyt on horna irti!

(Tuhkimo ja kuningatar ulos portista.)

AARTEENKAIVAJA.

    Ma tulen, mutta ensin hiukan kultaa
    evääksi elämäni retkillä.

(Kokoo syliinsä kultarahoja, portti ponnahtaa kiinni.)

    Voi, mua onnetonta, kurja kulta!

(Kaatuu itkien kultakasojen päälle.)

ISO-HIISI.

    Tuli ja tuska, lennä noidan nuoli,
    rymäjä, rysky raskas rautavuori!

(Käy kovempi ukkonen, Ropa sieppaa kruunun ja heittää sen ahjoon, joka
leimahtaa pitkään lieskaan.)

Esirippu.




KOLMAS NÄYTÖS.


(Linnan piha, pihalla kaksi viinitynnöriä, linnanväki mellastaa. Linnan
rappukomerossa tallimestari ja Markkus pelaavat lautapeliä, pöydällä
kaksi hopeaista viinimaljaa. Peremmällä soittavat mustalaiset
säkkipilleillä ja puupuhaltimilla.)

MARKKUS. Hai, romaneshel, soittakaa! Enemmän tulta soittoon, tulista
viiniä ja hehkuvia naisia! (Heittää rahapussin.) Siirrä tallimestari,
sinulla on onni pelissä -- kaikenlaisessa pelissä! Muistatko, kun sinä
Hiiden kanssa pelasit pois kuningattaren ja myit sielusi?

TALLIMESTARI. Älä veistele, viini on mennyt päähäsi!

MARKKUS. Sanovat, että musta koira tuli linnaan, naakat tornissa
kirkuivat kuin sairaat lapset. Siitä koirasta ei langennut varjoa eikä
sen jälkiä nähty lumessa, kun sen seurassa keskellä yötä ratsastit
metsään. Seuraavana päivänä katosi kuningatar.

TALLIMESTARI. Sinä näet pikku-ukkoja.

MARKKUS. Sinä pelaat vaarallista peliä, kuningaspeliä.

TALLIMESTARI. Siirrä ja seuraa peliä!

MARKKUS. Rahvas rupattelee, että sinä eräällä kuninkaallisella
metsästysretkellä olit hyvin lähellä kuninkaan orpanaa, riikinperijää,
kun hän kuiluun putosi. Sanohan minulle kahden kesken, etköhän vain
liian kovakouraisesti korjannut hänen jahtireppunsa hihnaa!

TALLIMESTARI. Ei ole minun syyni, että menetit virkasi, kallista
kannuja vähemmän!

MARKKUS. Kovinpa täällä on mässäilty, kuningas ja kuninkaantytär ovat
jo kolme kuukautta olleet matkoilla. Silmäni ovat niin sameat, että jos
karannut tallipoika astuisi nostosillan yli taluttaen kateissa ollutta
kuningatarta, niin näkisin yhtä haavaa kaksi kuningatarta, ja jos minun
täytyisi livistää niiden kahden välistä, niin lentäisin varmaan korkean
kuningattaren korkeaan syliin.

TALLIMESTARI. Näethän sitte kaksi viinileiliäkin, onni sinulla.

MARKKUS. Hyvä olisi sinullekin, jos kuningas näkisi rahan kahtena, kun
hänelle tiliä teet niistä kultasäkeistä.

TALLIMESTARI. Sinä käyt kiusalliseksi, lopeta jo!

MARKKUS. Pelin lopetan minä myös, kas noin. Tuossa viimeinen
riikintaalarini! En viitsi enään. Hai, romansehel soittakaa!

    (Kulkee mustalaisten luo.)

MUSTA-MIRJA. Herra tallimestari!

TALLIMESTARI. Musta-Mirja, sinä täällä?

MUSTA-MIRJA. Niin.

TALLIMESTARI. Olenhan kieltänyt sinua liikkumasta linnassa ja sen
ympäristössä.

MUSTA-MIRJA. Niin, niin, musta on miero, ja tie on kiero, ei ole majaa,
nälkä ajaa.

TALLIMESTARI. Mikä on asiasi?

MUSTA-MIRJA. Niin muistattehan, monta, monta vuotta sitten.

TALLIMESTARI. Se lapsi, niin...

    (Äänettömyys.)

MUSTA-MIRJA. Tehän olitte syynä...

TALLIMESTARI. Eihän se vain elä!

MUSTA-MIRJA. Eikä elä. Hautasin sen Rimmesuon rantaan.

TALLIMESTARI. Ensin kuristit?

MUSTA-MIRJA. Ensin kuristin.

TALLIMESTARI. Minä en kärsi sinua silmieni edessä.

MUSTA-MIRJA. Teidän käskystännehän minä sen tein.

TALLIMESTARI. Etkä ole kenellekään ilmaissut?

MUSTA-MIRJA. Puhumaton olen kuin puu, mykkä kuin hauta.

TALLIMESTARI. Puhutko nyt totta?

MUSTA-MIRJA. Nyt ainakin puhun totta. Sitte minä...

TALLIMESTARI. Sitte...?

MUSTA-MIRJA. Pyytäisin rahaa tai syötävän puolta.

TALLIMESTARI. Sekös se asia olikin.

MUSTA-MIRJA. Heimoni on minut hyljännyt. Ka, ei suuni suhaja, ei sanat
huulillani hyppele kuin aikoina entisinä, ei pouvarina pohatu, ka,
iloton on ilta, ah, angervoinen, mangu mustalainen!

TALLIMESTARI. Minä olen sinulle jo niin monta kertaa antanut. Sata
taalaria sait silloin -- lapsen hautaamiseksi. Mene, muuten opetan!

MUSTA-MIRJA. Ka, nälkä opettaa. Oliskohan maljassa tilkka viiniä.
(Kurkistelee maljaan.) Tallimestari kulta, taalari vaan.

TALLIMESTARI. Ei ropoakaan. Korjaa vanhat luusi, muuten kuletan sinun
kuoppatorniin!

MUSTA-MIRJA. Kuoppatorniin, älä, älä! (Itsekseen.) Et antanut, kitsas
kettu, niin, niin, sinä käyt nyt kuninkaallisilla puujaloilla, mutta
huimaavasta korkeudesta sinä syöksyt pohjattomaan kuiluun. Sen minä
vannon, varrohan!

    (Menee.)

VÄÄRÄSÄÄRI. Tallimestari, kuningas on tulossa!

TALLIMESTARI. Korjaa pois viinimaljat!

    (Kuuluu torven ääni.)

KYSSÄSELKÄ. (Juosten). Mestari, mestari!

TALLIMESTARI. Niinhän sinä lennät kuin tuli olisi irti!

KYSSÄSELKÄ. Tuhkimo ja kuningatar...!

TALLIMESTARI. Kuningatar, häh!

KYSSÄSELKÄ. Tulevat jo toista tietä, minä vakoilin tien varrella ja
karahutin ratsulla edellä teille ilmoittamaan.

TALLIMESTARI. Tuli ja leimaus, nyt ovat hyvät neuvot tarpeen, tjaa,
olenhan pahemmastakin pulasta suoriutunut, vielä on niskani notkea.

(Rientää portille, kumartaa syvään hattu kädessä.)

    Suur'armollisin, kuulu kuningas,
    saan tervetulleeks teidät lausua,
    ilosta ääneni nyt väräjää.

KUNINGAS ja KUNINKAANTYTÄR.

    Ei syytä sulla ole ilohon,
    on turha matka ollut.

TALLIMESTARI.

                          Kuningas...

KUNINGAS.

    Miks' linnanpiha täynnä kansaa on?

TALLIMESTARI.

    Ma kutsuin kansan ilokesteihin,
    siis ette tiedä...

KUNINGAS.

                       Mitä?

TALLIMESTARI.

                             Mikä onni,
    mä ensimmäisnä saan sen ilmoittaa,
    niin... kuningatar on jo löydetty.

KUNINGAS.

    Luojalle kiitos, iloitsen ja nauran,
    oi, ilon määrää, taas ma hengitän,
    elämä uusi virtaa suoniini,
    missä on kuningatar?

TALLIMESTARI.

                         Linnaa kohden
    hän ajaa, tänne aatos eellä lentää,
    ja tallipoika ajaa rinnallaan
    lävitse riikin juoden mässäillen,
    jaellen rahoja kuin ruhtinas,
    uhkasi ottaa puolen valtakuntaa,
    prinsessan naiseksensa aikoo ottaa,
    päähänsä itse tahtoo kruunun panna.

KUNINGAS.

    No, ei hän vielä ole kuningas,
    puistakoon päältään ensin tallin tomut,
    ma elän vielä.

TALLIMESTARI.

                   Teiss' on voima, valta.

KUNINGAS.

    Jo kuulen kopseen nostosillalta,
    portille riennän.

TALLIMESTARI.

                      Kansa, käykää vastaan!

(Kansa siirtyy portin ulkopuolelle, mustalaiset soittavat, kansa
hurraa.)

KUNINGATAR. (Kantotuolissa, jälessä Tuhkimo).

    Oi riemun rikkautta, kuninkaani!

KUNINGAS.

    Syliini syöksy, armas puolisoni,
    löydetty, rakas, kalliimpi kuin koskaan!

KUNINKAANTYTÄR.

    Rakkahin äiti, äiti, minä itken.

(Syleilee kuningatarta.)

KUNINGAS.

    Suloinen vavistus käy ruumiissani.

TALLIMESTARI.

    Kättänne suokaa minun suudella!

(Kuningatar tarjoo kätensä halveksivasti.)

KUNINGAS. Oi, näitä kaipauksen kolkkoja vuosia, jokainen hetki herätti
minussa muistoja, jokainen esine loihti esille sinun kuvasi, kylmä
satula, jolla kelveä vartalosi oli levännyt, rypistynyt vuoteesi, jossa
viimeiseksi olit maannut. Tyhjää oli ympärilläni, vielä tyhjempää
rinnassani.

KUNINGATAR. Kovemmat ne kolme vuotta ovat olleet minulle, musta seinä,
auringoton elämä, kauhu herätti minussa kamalia kuvia, niin että minä
pelkäsin ajatuksieni pohjatonta paloa. Mutta älkäämme kaivako esille
entisyyttä, nyt on silmäni kirkas, sieluni kirkas! Ja sitte olen minä
ilossani unohtanut Tuhkimon.

KUNINGAS.

    Niin, Tuhkimo.

KUNINGATAR.

                   Hän minut pelasti,
    kaikesta saatan yksin häntä kiittää,
    Hiideltä tempasi hän varman vangin.
    Tuhkimo, sano millä palkitsen,
    ei mikään palkka ole liian suuri!

TUHKIMO.

    Tein tehtäväni, kiitos kuningatar,
    ma tahdon jäädä suureen suosioonne,
    myös armollisen, armaan prinsessan...

KUNINGATAR.

    Ma arvaan ajatustes salaisuuden,
    sydämmes parasta ma katson aina.

KUNINGAS.

    En tahdo näyttää kiittämättömältä,
    mieleni mukaan et oo aina ollut,
    sen enempää ei siitä; kasva suoraan,
    nyt olet ylitallimestari,
    ma määrään kolme koetuksen vuotta,
    jos näytät, että olet kunnon mies,
    niin täytän säädökseni muutkin ponnet;
    kamaripalvelija, virkapuku!

TUHKIMO. (Kumartaen).

    Kunnia, kiitos, tät'en ansainnut.

KUNINGAS. (Kuningattarelle.)

    Mut sinä, armas, lienet väsyksissä.

(Jatkavat hiljempaa keskustelua.)

KUNINKAANTYTÄR. (Tuhkimolle).

    Sinähän olet unelmani urho,
    pelastit äidin; -- oot kuin kasvanut,
        (Nauraa hämillään.)
    jos tietäisit... kuin sua odotin,
    tornista joka ilta katsoin tielle.

TUHKIMO.

    Ah, Ihannelma, mulle rakas oot,
    sun luokses kaikki ajatukset lensi.

KUNINGAS.

    Käykää jo linnaan pitkämatkalaiset,
    ja levättyä joukoin juhlikaamme!

(Kuningatar ja kuninkaantytär menevät.)

TALLIMESTARI.

    Kuningas, sallikaa mun hiukan haastaa!

KUNINGAS.

    Mua viivytät.

(Palvelija tuo virkapuvun, Tuhkimo asettaa reppunsa ja jousensa
tallinseinälle, menee talliin.)

TALLIMESTARI.

                  On tehty kavallus,
    pois aarre-aitasta on salaa viety
    noin viisi säkillistä kultaa.

KUNINGAS.

                                  Kuinka?
    Siis Markkus...?

TALLIMESTARI.

                     Ei, -- on lukko murrettu.

KUNINGAS.

   Ja ketä epäilet?

TALLIMESTARI.

                    En tiedä varmaan,
    mut varkaus on tehty samaan aikaan,
    kun tallipoika karkas.

KUNINGAS.

                           Tuhkimo?

TALLIMESTARI.

    Syyn varjoa en päälleen langeta,
    voi olla joku muu kuin Tuhkimo,
    hän on nyt toinen mies; mut Musta-Mirja
    on öisin nähty täällä hiipivän.

KUNINGAS.

    Sen nimen muistan, mikä Musta-Mirja?

TALLIMESTARI.

    Huovimme ajoi häntä takaa muinoin.

KUNINGAS.

    Nyt muistan, ah, se juttu jättäkäämme,
    jos varkaan keksit, mulle ilmoita!

(Menee.)

TALLIMESTARI. (Kumartaa).

    En koskaan katso omaa etuani.
    -- Hän jätti reppunsa, -- tjaa, annas katson,
    oiskohan taikakalu reppuun jäänyt?

KUNINGATAR. (Terassilla).

    Ah, kuinka suloista on hengittää
    kotoista ilmaa lemmen säteissä,
    kultainen taivaan kerä mailleen vierii,
    tornit ja kukkulat ne kilvan kiiltää,
    laaksoihin varjot hiljaa vaeltaa,
    kyyhkyset pesiin palaa väsyneinä.

TALLIMESTARI.

    Vain leivän puolisko ja juuston pytky,
    nyt pisti päähäni, oi, oiva aatos!

(Kaivaa rahapussin taskustaan.)

KUNINGATAR.

    Miks herja häärii pojan repun luona?

TALLIMESTARI.

    Ma kuulin äänen, ehkä erehdyin,
    kuninkaan silkkipussin reppuun pistän,
    niks, naks ja pojan niska poikki on.

(Vetäytyy syrjään.)

KUNINGATAR.

    Mua kutsuu kuningas, ma tulen, tulen.

(Poistuu.)

TUHKIMO. (Ylitallimestarin puvussa).

    Miks täällä hiipii taas tuo häntyri?

TALLIMESTARI.

    Nyt on hän kynsissäni.

(Huomaa Tuhkimon, ottaa hatun päästään ja kumartaa syvään.)

                           Tuhkimo,
    niin... herra ylitallimestari,
    sankari suuri, rohkea ja ylväs,
    mun nöyrin kumarrukseni.

TUHKIMO.

    Jo riittää, kielesi tulvaa hiukan hillitse!

TALLIMESTARI.

    Nyt ymmärrän, te ootte vaatimaton,
    se sopii niinkuin puku koristaa,
    kättänne suutelen.

TUHKIMO.

                       Pois viekkaat huulet!

TALLIMESTARI.

    Miks ootte mulle vielä vihainen,
    erehtyy enkelikin taivaissa
    saatikka minä halpa mato maan?

TUHKIMO.

    Niin mato olet, liukas, kiero kyy.

TALLIMESTARI.

    Kas ollaan ystäviksi, sopikaamme!

TUHKIMO.

    Ei sopua, nyt julkisotaa käyn,
    syytöksen heitän vasten kasvojasi,
    tunnusta, kuningattaren sä ryöstit.

TALLIMESTARI.

    Minäkö ryöstin? Ei, te näätte unta.

TUHKIMO.

    Vankina komerossaan kuningatar
    kauhulla huusi sinun nimeäsi,
    naamarimiehistä hän houraili;
    mihinkä heitit naamarisi, hylky?

TALLIMESTARI.

    Naamarin? Tjaa, nyt itse hourailette.

TUHKIMO.

    Sinull'on vuorotellen kaksi naamaa,
    kavala takana ja eessä liukas,
    ne naamarit ma kerran revin rikki
    ja paljastan sun koko maailmalle.

TALLIMESTARI.

    Järkenne kanssa käytte sokkosilla.

TUHKIMO.

    Mies, mene, muuten...!

TALLIMESTARI.

                           Menen, ylväs ootte,
        (Menee linnaan, itsekseen:)
    mut tietäköön sen hiisi, kuinka kauvan.

MUSTA-MIRJA. Sydänkäpyseni, ilosilmäseni.

TUHKIMO. Mirja, Mirja, varo askeleitasi, näitkö, kenen kanssa äsken
puhuin.

MUSTA-MIRJA. Kuulin koko puheenne. Varo sitä miestä kuin ruttoa!
Ilosilmäseni, et tunne vielä maailmaa, imarra, matele, kiellä oma
itsesi, viekkaus viekkautta vastaan, muuten joudut alikynteen.
Muistatko, mitä ennustin!?

TUHKIMO. Mirja, ennustuksesi on osaksi toteen käynyt.

MUSTA-MIRJA. Sydänkäpyseni, sivumennen, onko sinulla rahaa, en ole
syönyt sitten kuin eilen.

TUHKIMO. (Antaa rahaa). Tässä. Niin, ennustuksessa ei ollut loppua.

MUSTA-MIRJA. Luojalla on lykyn avaimet ja elämän langat. Mutta elämäsi
aamun hämärän salaisuuden minä tiedän.

TUHKIMO. Hämärältä on minusta lapsuuteni tuntunut, hämärältä kuin metsä
kuutamossa.

MUSTA-MIRJA. Salaisuuden sanon. Niin, muistathan sen haudan kotimökkisi
luona.

TUHKIMO. Rimmesuon haudan, lapsesi haudan.

MUSTA-MIRJA. Sinun äitisi...

TUHKIMO. Äitini?

MUSTA-MIRJA. Sinun äitisi oli sinun syntymisesi ensi viikkona sairas,
ylen sairas. Yöllä tulin rintalapsi sylissä mökkiin, isäsi istui
synkkänä pää käsiin vaipuneena, kavahti pystyyn, kouristi kättäni ja
sanoi läähättäen: "myy minulle lapsesi!" -- "Lapseni?" -- sanoin.
"Minun sairas vaimoni makasi yöllä lapsensa kuoliaaksi, ah, Jumala,
Jumala, myy minulle lapsesi", huusi hän, "vaimoni nukkuu -- mutta jos
hän herää ja huomaa lapsensa kuolleeksi, niin hän kuolee surusta, minun
nuori vaimoni." Minä myin lapsen, hopealusikasta ja säkistä jauhoja.
Seuraavana päivänä hautasimme kuolleen lapsen minun lapsenani suon
rantaan.

TUHKIMO. (Tuskallisesti). Sinä Mirja...?

MUSTA-MIRJA. Sinun äitisi ei ole oikea äitisi. Joku tulee, hyvästi
sydänkäpyseni, ilosilmäiseni.

    (Menee tallin taitse.)

TJHKIMO. Älä mene! Mirja kuule! Olisikohan Mirja...? Minulla on levoton
veri kuin mustalaisella... Oh, Mirja, Mirja, sinä olet äitini ja --
isäni? Missä, ehkä täällä linnassa! Oh, näitä ristiriitoja, ne repivät
ja raastavat minut rikki.

ÄITI. (Jälessä Annikka ja Tähkimö). Tulkaa lapseni, tässä on kuninkaan
linna!

TUHKIMO. (Siirtää hattunsa silmilleen, hän seisoo selin äitiin,
hämärämpi näyttämö). Äiti? Mitä? Kasvatusäitini. Tuntuu niin
kummalliselta. Ja Annikka, Tähkimö? Nyt en tahtoisi äitiä tavata.

    (Kyssäselkä ja Vääräsääri hiipivät portille, kumpikin asettuu
    eri puolelle, niin että heidän päänsä tuon tuostansa näkyvät.)

ÄITI. Missähän se Tuhkimo on? Varmaankin korkea herra tuo, siltä kun
kysyisi.

ANNIKKA. Kuinka tämä linna on kaunis.

ÄITI. Armollinen herra.

ANNIKKA. Se on varmaankin kuningas.

ÄITI. Kuningas, sanoit?

TÄHKIMÖ. Kuningas niin.

ÄITI. (Niijaa). Uskaltaisikohan sitä puhutella. Suuri armollisin riikin
ruhtinas, asia olisi sitä lajia, että...

ANNIKKA. Puhu vaan, äiti, suuret herrat ja kuninkaat ne kuulemma
kuuntelevat vaan!

ÄITI. Että Tuhkimo, joka kuuluu olevan tallipoikana täällä läänin
linnassa, on minun poikani. Minä tulin nyt ilmoittamaan, että se meidän
mökkimme Rimmesuon lähettyvillä paloi, kulovalkea sen poltti, minun
ainoa lehmäni jäi liekkeihin, voi, kuinka se ammui surkeasti, oikein
sydäntä vihlasi.

TÄHKIMÖ. Ja minun sikotarhani paloi elukoineen, ja kaikki rahani
sulivat kuumaan tuhkaan.

ANNIKKA. Minun rukkini ja kirkkohameeni paloi.

TUHKIMO. Oh!

ÄITI. Niin, ei meillä ollut muuta neuvoa kuin lähteä mieron tielle. Ja
Annikka, tämä tyttäreni tässä sanoi, ettei Tuhkimo hädässä heitä, niin
että ehkä linnassakin työtä saisi. Se Tuhkimo, minun poikani, lähti
kotoa, sillä oli sellainen äkkipikainen luonnon laatu. Sentähden minä
aina ajattelin, että kuinkahan se siellä maailmassa menestyy. Huimapää
se oli, mutta perin rehellinen.

ANNIKKA. Ja minä sanoin silloin, koska Tuhkimo on rehellinen, käy hän
kyllä elämän koetuksen läpi.

ÄITI. Mutta minä sanoin siihen: ei, Annikka, maailma on paha,
maailmassa rehelliset ihmiset vetävät onnen arvonnassa lyhemmän korren
ja aina niitä onnen onkijat työkkivät.

    (Tuhkimo nyökyttää päällään.)

ANNIKKA. Katsokaas, kuningas nyökyttää päällään!

ÄITI. Kovin minä iloiseksi tulisin, jos Tuhkimon näkisin.

TUHKIMO. Tätä en kauvemmin kestä.

ÄITI. Ja sitte toin minä hänen hiilihevosensa, joita hän lapsena
leikkeli, muuta en kiukaalta pelastanut.

TUHKIMO. (Liikutuksissaan). Äiti!

ANNIKKA. Ei se olekkaan kuningas.

TUHKIMO. Äiti, äiti, olettehan sentään äiti minulle?

ÄITI. Siunaa ja varjele, Tuhkimo!

ANNIKKA. Ja kultatakissa, kuinka sinulla on korea puku.

    (Tunnustelee takkia, Tuhkimo kättelee kaikkia.)

ÄITI. Ja me kun luulimme sinua itsekseen kuninkaaksi.

TUHKIMO. Vai mökki on palanut, no, vanhan sijalle rakennetaan uusi ja
uhkeampi.

ANNIKKA. Äiti, eikö puheeni käynyt toteen, rehellisyydellään on Tuhkimo
päässyt vallan riikin herraksi. Tämähän on kuin satua.

ÄITI. Niin, niin, sinulla on rehellinen sydän, poikani.

TALLIMESTARI. (Kuninkaalle). Kuningas, kuten sanoin, matkalla linnaan
kohteli Tuhkimo kuningatarta hyvin töykeästi.

KUNINGAS. Se sikseen, sanoit päässeesi varkaan jälille.

TALLIMESTARI. Selvät ovat jäljet. Suvaitkaa! (Vie kuninkaan
tallinsillalle.) Mitä luulette, armollinen kuningas, tämän tallinsillan
alla löytyvän?

KUNINGAS. Vanhoja romuja.

TALLIMESTARI. Tirkistäkää raosta!

ANNIKKA. Mitä ne tuolla tekevät?

TUHKIMO. Kuningas vaan tarkastaa tallia.

ANNIKKA. Kuningas!

KUNINGAS. En näe mitään.

TALLIMESTARI. Odottakaa! Varas palaa aina rikospaikalleen kuin hukka
haaskalleen. Minä seisoin äsken pilarin takana ja näin varkaan
tirkistävän raosta kuten minä nyt teen.

KUNINGAS. Ja se varas?

TALLIMESTARI. Odottakaa!

    (Potkaisee pois laudan.)

KUNINGAS. Kaksi kultasäkkiä! Tämähän on julkeata, se varas on hengiltä
pantava.

TALLIMESTARI. Nyt lausuitte tuomion. Odottakaa! (Tempaa Tuhkimon repun
seinältä.) Katsokaa!

KUNINGAS. Minun silkkinen rahapussini. Kuinka...?

TALLIMESTARI. Ja varmemmaksi vakuudeksi vielä...

    (Juoksee Tuhkimon kimppuun ja riistää hänen kaulaltaan koristeen.)

TÄHKIMÖ. (Puolustaa). Mies, pois kätesi veljestäni!

TALLIMESTARI. (Näyttää koristetta). Tässä!

KUNINGAS. Tyttäreni kaulakoriste?

TALLIMESTARI. Tässä on varas.

    (Tähkimön käsi vaipuu.)

ÄITI. Varas, oi!

KUNINGAS. Kuinka on rahapussini joutunut reppuusi?

TUHKIMO. En tiedä.

KUNINGAS. Ja kaulakoriste?

TUHKIMO. Sitä en voi sanoa.

KUNINGAS. Vangitkaa mies! (Vääräsääri ja Kyssäselkä vangitsevat.)
Kuoppatorniin, huomenna tutkittavaksi ja hirteen!

KUNINKAANTYTÄR. (Terassilla). Älkää koskeko häneen, päästäkää Tuhkimo!

TUHKIMO. Ah, prinsessa!

ÄITI. Minun poikani, minun poikani, mitä olet sinä tehnyt!

Esirippu.




NELJÄS NÄYTOS.

(Pyövelin vuori. Oikealla hirsipuu, vasemmalla lava kuninkaallisia
katsojia varten. Kansaa, mustalaisia, Musta-Mirja. Vääräsääri ja
Kyssäselkä tuovat Tuhkimon sidottuna, hän on vanhoissa vaatteissa, olan
kohdalta hiha rikki.)

KUULUTTAJA. Minä kuulutan sen julki: kuningas kuoppatorniin sulki
tallipoika Tuhkimon, joka syytetty on: varasti kultasäkkiä viisi ja
apuna oli Hiisi, lait riikin näin rikkoi ratki ja mässäten prinssiä
matki, nyt laulaa hän viime virttään, pian pyöveli hänet hirttää,
esimerkki näytettäköön, tuomio täytettäköön!

VÄÄRÄSÄÄRI.

    Et toiste karkuhun pääse, korpin ruoka,
    sun nahkas kallis on kuin kultatalja,
    selkäni nahka vielä kirvelee,
    kun muistan mestarini raipan iskut.

KYSSÄSELKÄ.

    Nyt Hiiden hinkaloon hän matkustaa,
    luudalla lentää toiseen maailmaan,
    ei palaa koskaan ystäväinsä luokse,
    siks itku tukahuttaa ääneni.

VÄÄRÄSÄÄRI.

    Ei kylki taida tiellä kylmetä,
    takitta keveämpi taidat olla,
    sen muistoks' otan, myyn sen krouvarille.

(Ottaa takin.)

TUHKIMO.

    Kuluta kunnialla, sull' on sitä!

KYSSÄSELKÄ.

    Ja mitä lakillakaan enään teet,
    Kyöpelin akkain pataan putoisi,
    hei, kananvaras, onko sulla kultaa,
    ei sulla ole edes kyydin hintaa!

(Tunnustelee taskuja.)

TUHKIMO.

    Anna mun sentään pitää sulkani!

KYSSÄSELKÄ.

    Pah, teirinsulka, sill'en mitään tee,
    jokaisen pensaan alta niitä löytää.

VÄÄRÄSÄÄRI.

    Ja entäs polvihousut, Kyssäselkä?

KYSSÄSELKÄ.

    Ei, prinsessamme ehkä pyörtyisi.
       (Nauravat.)
    Kas tuolta tulee prinssin heimokunta!

ÄITI. (Annikan taluttamana).

    Voi, surun päiviä ja tuskan öitä,
    kymmenen vuotta olen vanhempi
    kuin eilen, sano mulle Annikka,
    kai hapseni on lumivalkeat,
    ma viime yönä luulin kuolevani,
    kuin mustat aaveet kulki unen houreet,
    taivaaseen maasta nousi hirsipuu,
    Tuhkimo riippui siinä rentona
    pää kallellaan, ja mua kauvan katsoi.

ANNIKKA.

    Pois pyyhi pahat unet silmistäsi
    ja anna taivon niitä kirkastaa!

ÄITI.

    Mun toivoni on tomussa, se kuoli,
    äkisti kuoli niinkuin kaunis lapsi,
    esikko, pieni, armas sydänlehti.

ANNIKKA.

    Kuningas ehkä vielä armahtaa.

ÄITI.

    Poikani, poikani, oi, mitä teit?

TUHKIMO.

    Ei surun syytä, kerran täytyy kuolla.

ÄITI.

    Surunko syytä, kuinka haastelet,
    siskosi, veljesi ja äitisi
    kulkevat läpi koko riikikunnan,
    kysyvät Tuhkimoa, saavat tietää:
    kuninkaan linnassa on Tuhkimo.
    Näin mietimme: kas, vaikka mökki paloi,
    niin vielä elää meidän Tuhkimomme
    ja leivän saa hän itse kuninkaalta,
    tallissa sukii mieliratsuaan
    tai soittaa iloisena pillillänsä.
    Niin aatoksemme kulki aivan muussa,
    kuin että saisit kuolla hirsipuussa.

TUHKIMO.

    Mökin ma uuden oisin veistänyt,
    nyt hamppunuora sitoo käteni.

ÄITI.

    Mut kapula ei sulje suutasi,
    tunnusta, että hiukan hairaannuit,
    niin ehkä vältät kuolon rangaistuksen!

TUHKIMO.

    Kuinka ma voisin tyhjää tunnustaa
    ja tyhjäks tehdä, mit'en ole tehnyt?

ANNIKKA.

    Veljeni, kuule heikon siskos ääntä,
    veljeni rakas, kuule Tuhkimo,
    pudista päältäs kaikki syytökset,
    olethan syytön, minä uskon sen,
    siskoltas säästä nämä kyyneleet!

(Itkee.)

TUHKIMO.

    Kaikesta tässä itkuun tyrskähtää.

TÄHKIMÖ.

    Tuhkimo, kuinka kauvan saatat olla
    noin kovasisuinen ja julman jyrkkä;
    tunnusta, viel' on ehkä armon aikaa,
    otitko prinsessalta kaulavitjat?

TUHKIMO.

    Prinsessan kultavitjat?

TÄHKIMÖ.

                            Sano pois!

TUHKIMO.

    Prinsessaa älä tähän sekoita,
    niin valehtelen että varastin!

TÄHKIMÖ.

    Sitä en luule. Entä kultasäkit,
    miten ne joutui tallinsillan alle?

TUHKIMO.

    Tiedusta puilta taikka kiviltä,
    mitä ne kuiskuttavat haletessaan,
    kun ukon nuoli niihin syyttä iskee!

TÄHKIMÖ.

    Mut silkkipussi löyttiin repustasi.

TUHKIMO.

    Peliss' on ollut lempo itse tai...

TÄHKIMÖ.

    Tai... sano pois!

TUHKIMO.

                      Tai tallimestari.

TÄHKIMÖ.

    Kavahda sanojasi, Tuhkimo,
    niin suurta herraa syyttää uskallat,
    hän hirsipuusta voi sun pelastaa!

TUHKIMO.

    Ei, sitä iloa en hälle suo.

TÄHKIMÖ.

    Henkesi ei oo yksin sinun omas
    äidilläs myös on siihen sydänosa.

TUHKIMO.

    Ei sydämmeni ole juuri jäästä,
    mut huulilta en valheen sanaa päästä.

ANNIKKA.

    Tuhkimo rakas, minä pyydän vielä,
    oi, älä tee vain mitään häväistystä.

ÄITI.

    Rukoile elämääsi kuninkaalta,
    tunnusta kaikki, puhu puhtaaksi!

TUHKIMO.

    Ma itse olen oma tuomarini,
    tuomari sanoo: älä vanno väärin!

TALLIMESTARI.

    Nuorallatanssijamme, pieni prinssi,
    ennen sä tanssit aina nuoran päällä,
    säärilläs sätkit kohta nuoran alla
    kuin lasten nytkyttämä pahviäijä.

TUHKIMO.

    Voi, ruoja, rohkeuttas, pöyhkäpyrstö,
    käteni ensin sidoit, vielä ilkut.

TALLIMESTARI.

    Pyövelin ruoka, hiiritaikuri,
    päästä nyt hiastasi alju hiiri,
    se ehkä nakertaisi siteet poikki!
    Saan onnitella uuteen virkatakkiin,
    missä on takki, päällä paita vaan,
    niin, kohtahan on maatapanon aika,
    herätä ette taida huomiseen,
    siis hyvää yötä, ehkä häiritsen!

TUHKIMO.

    En pelkää yötä, hyvää yötä vaan!

TALLIMESTARI.

    Korkeaan asemaan nyt nousette,
    ei kuningas voi nousta korkeemmalle.

TUHKIMO.

    En pelkää nousta siihen asemaan.

TALLIMESTARI.

    Ei, -- ollaan ystäviä, pila sikseen, ma tahdoin
    sua hiukan koetella.
    Minull' on juonet.

TUHKIMO.

                       Mikko repolainen.

TALLIMESTARI.

    Repo on viisas, voi sun pelastaa.

ÄITI.

    Niin, pelastakaa, hyvä mestari,
    hän on niin ajattelematon!

TALLIMESTARI.

                               Eipäs,
    hän ajattelee ehkä liian paljon,
    ei ajatellut köyden punojaa
    elämän hienon langan ratkojaksi.

TÄHKIMÖ.

    Antakaa armon käydä oikeudesta!

TALLIMESTARI.

    Ma suostun veljes pyyntöön -- ehkä suostun,
    jos annat taikakalun.

TUHKIMO.

                          Taikaa kärkyt?

TALLIMESTARI. (Tekohurskaasti).

    "Teen loistaviksi kansan kasvotkin",
    niin toivoo kuningas, niin minä toivon.

TUHKIMO.

    Vai variksilla jyvät kylväisit
    ja puisit riihtä peltohiirillä,
    maan kavaltaja pelastaisi maan,
    ois pukki pantu kaalin vartijaksi...

TALLIMESTARI.

    Ei, totta puhun kautta kunniani.

TUHKIMO.

    Sun kunnias on keppiheposi,
    ei sulla viel' oo riikin valtasauvaa.

TALLIMESTARI.

    Siis suora puhe, tahdon saada sen.

TUHKIMO.

    Hiidelle olet vielä sielus velkaa,
    jos oikein arvaan, taas on Hiisi irti.

TALLIMESTARI.

    Jos annat taikakalun, sanot synnyt,
    ma puhun puolestasi kuninkaalle
    ja panen varkauden Mirjan syyksi.

 ÄITI.

    Niin, Musta-Mirja on sen varmaan tehnyt.

ANNIKKA.

    Puhukaa puolestansa, jalo herra!

TALLIMESTARI.

    Kas, kaunis tyttö, oikein herkkupala,
    annatkos sitte salaa syleillä?

(Silittää Annikkaa leuvan alta.)

TUHKIMO.

    Pois sormet siskostani, herja, muuten
    Pyövelin vuorelta sun kuiluun heitän!

TALLIMESTARI.

    Sun kauniit rannerenkaas siitä estää,
    kas, tuolla tulee pyöveli.

(Pyöveli tulee punaisessa viitassa käsivarrella nuora.)

ÄITI.

                               Ai, auta!

TUHKIMO.

    Nyt; tallimestari, ma näytän taijan;
        (Sivelee kätensä selkäpuolella pitkin Tallimestarin kasvoja.)
    siskoni puolesta.

TALLIMESTARI.

                      Puh, sinä pilkkaat.

KUNINGAS. (Tulee. Kuningatar, kuninkaantytär, hoviväkeä). Armas
kuningattareni, kuninkaallinen raati on sen päättänyt, en tahdo
päätöstä kumota, rikos on siksi julkea.

KUNINGATAR. Mutta minä vakuutan nähneeni, miten tallimestari pisti
jotain pojan reppuun, armahda!

KUNINGAS. Näit varmaankin väärin, olit matkasta väsynyt.
kiitollisuudesta poikaa kohtaan et hänelle surmaa soisi. Kyllä sen
hyvin ymmärrän, mutta ei sillä parane, tuomio on täytettävä.

KUNINGATAR. Kuninkaiseni, ole lempeä, kolmen vuoden kuluessa ovat
silmäsi käyneet heikoiksi, sinä et näe, mitä riikissä tapahtuu, usko
minua, nämä ovat tallimestarin vehkeitä.

KUNINGAS. Sinä et vanhastaan siedä tallimestaria.

KUNINKAANTYTÄR. Minäkin rukoilen, isä, ole hänelle armollinen! Isä,
minä sanon sen, ei Tuhkimo ole varastanut kaulakoristetta, minä annoin
sen.

KUNINGAS. Kas, kas, sinä matkit äitiäsi, tämän sinäkin sanot pojan pään
päästimeksi. Olisit sanonut, että hukkasit, sinun pikkuinen pääsi on
tämän huonosti keksinyt. -- Miksi olisit antanut?

KUNINKAANTYTÄR. (Hämillään). Niin kun...

KUNINGAS. Sano vaan, mitä nyt keksit?

KUNINKAANTYTÄR. Niin, kun Tuhkimo pyyhki teirinpilkut kasvoistani.

KUNINGAS. Hahhahhaa, vielä huonommin keksitty, enhän ole huomannut
sinulla teirinpilkkuja olevankaan. Ahaa, siksikö niitä rohtoniekkoja
linnassa kulkikin, voiteet ovat siis auttaneet?

KUNINKAANTYTÄR. Ei, Tuhkimo pyyhki teirinsulalla.

KUNINGAS. Vielä hauskempaa.

KUNINKAANTYTÄR. Samalla sulalla Tuhkimo muutti koko linnan.

KUNINGAS. Nyt sinun pikkuinen pääsi on vallan pyörällä. Tallimestari
sen teki.

KUNINKAANTYTÄR. Eipä, minä näin itse. Isä, katso hänen silmiänsä, ne
puhuvat hänen syyttömyydestänsä, vaikka ylevyys tukkii häneltä suun!

KUNINGAS. Kas, kas, pojalla on vaaralliset silmät, olet tainnut
katsella niihin liian syvään.

KUNINKAANTYTÄR. Totta puhut, isä. Vapauta Tuhkimo, minä käyn hänen
kanssansa vaikka maailman maantietä lieron kuningattarena!

KUNINGAS. Vaiti, Ihannelma, illalla suljen sinun pimeään komeroon!

TALLIMESTARI. (Tuhkimolle). Kuulitko, mitä kuningas sanoi? Ei sinua nyt
voi auttaa mikään maailman kuningatar eikä prinsessa. Anna minulle heti
taikakalu, niin pääset paljaalla säikähdyksellä! Musta-Mirja on väen
joukossa. Yksi sana vaan, niin hän roikkuu hirressä sinun sijastasi.

TUHKIMO. Musta-Mirja on syytön, mitä sinä vaadit minulta? Ihmismurhaa
sinä vaadit, sinä olet kamala mies?

TALLIMESTARI. Anna taikakalu, sanon sen viimeisen kerran!

TUHKIMO. No niin, minä näytän sen, minä näytän sen, koska sitä niin
himoitset. Kas, tässä, tässä on taikasulka, ihmesulka, sillä minä
seiniä sivalsin, linnoja loihdin!

    (Heiluttaa sulkaa päänsä päällä, tallimestari yrittää sitä
    riistää, Tuhkimo hyppää hirsipuulavalle.)

TALLIMESTARI. Hiiden nimessä, anna se, anna se!

TUHKIMO. Kas näin, minä revin sen rikki. (Repii sulan rikki.) Niin
lentäkää, leyhykää sulkani hienot untuvat, unelmieni untuvat yli
latvojen, yli laineiden, yli kukkaisten ahojen, yli piilevien purojen
Tapiolan pyhille tanhuille sinne, missä ei ole onnettomuutta, missä ei
ole itkua, missä ei päivä koskaan laske, missä ei ole yötä eikä
kuolemaa! -- Lentäkää, liitäkää, viestini viekää Tuonelan tuville! Kas,
tuuli ne jo nosti hartioilleen, nyt ei niitä enään näy, hahhahhaa!

TALLIMESTARI. Kurja, mitä sinä teit!

TUHKIMO. Nyt olen niin iloinen.

TALLIMESTARI. Ilosi itkuksi muuttuu. Kuningas, minä peruutan
syytökseni.

KUNINGAS. Kuinka?

KANSAN ÄÄNIÄ. Kuule, kuule! Hän peruuttaa.

TALLIMESTARI. Syytökseni peruutan, jos Tuhkimo taikasulallaan voi
loihtia tämän hirsipuun kullan kiiltäväksi linnan portiksi.

KUNINGAS. Sinä olet jalomielinen.

KUNINKAANTYTÄR. Tuhkimo, onhan sinulla taikasulka, sipaise, sipaise!

TALLIMESTARI. Niin, hän väittää, että hänellä on sellainen sulka.

KUNINKAANTYTÄR. Tuhkimo rakas, tee se minun tähteni!

TUHKIMO. Mitä en tekisi sinun tähtesi, ah, kaikki, kaikki, en voi
mitään.

KUNINGAS. Voitko tehdä, mitä tallimestari väittää?

TUHKIMO. En voi, tein tyhjäksi taikani.

KUNINKAANTYTÄR. Voi, sinua onnetonta!

TUHKIMO. Vihan vimmassa minä sen tein.

TALLIMESTARI. Hahhahhaa, kuka nyt nauroi.

KUNINGATAR. Voi, suurta surkeutta, sydämmeni on murtua. Kuule viimeinen
pyyntöni! Täytä Tuhkimon viimeinen mieliteko, anna hänen kahden puhua
omaistensa kanssa, anna hänen nukkua, syödä, juoda, laulaa, soittaa,
pukeutua koruvaatteisiin, iloita ja tanssia, mitä hupia vaan haluaa,
sillä surullinen on hänen lähtönsä, josta vielä kirous päällemme
lankeaa!

KUNINGAS. Olkoon niin.

TALLIMESTARI. (Tuhkimolle). Nyt sinä särjit prinsessan sydämmen, ota se
omalletunnollesi, kun lähtösi hetki lyö!

TUHKIMO. Sinä olet pahempi kuin Iso-Hiisi itse, sillä hiisissäkin oli
jotain ihmisellistä. Minä en kestä enempää. Nyt minä huudan kaikki
julki. (Hirsipuulavalla.) Kuulkaa kaikki, minä huudan sen julki
kuninkaan kuulten, kansan kuulten.

KANSA. Kuule, kuule!

TUHKIMO. Tämä mies on suurin maansa kavaltaja, katsokaa, noin vain
konna kalpenee! Kuningattaren hän ryösti, kansalta kiskoi hän viimeiset
rovot.

KANSA. Viimeiset rovot! -- Mitä hän sanoo? -- Hän puhuu totta.

TUHKIMO. Viljan on hän jättänyt mätänemään, hökkelit kaatumaan; siitä
asti kuin kuningatar katosi ja ehkä jo kauvan sitä ennen, on hän
kuningasta pettänyt, muutamassa vuodessa on hän saattanut koko riikin
rappiolle.

TALLIMESTARI. Se ei ole totta, se ei ole totta, hän valehtelee,
kuningas, älkää kuunnelko häntä, hän on koston sairas, hän on hullu,
viekää hänet hirteen!

ÄITI. Suurista suurin päällä maan, kultainen kuningas! Armahtakaa,
lähettäkää hänet kauvas kolmen meren taakse, yksinäiselle luodolle,
mutta antakaa hänen nuori elämänsä minulle, hän on pala sydämmestäni,
osa onnestani! Kuningatar, hyvä kuningatar, olettehan tekin äiti,
hempeän tyttären äiti, pelastakaa minun poikani!

TALLIMESTARI. Pyöveli, käy toimeen!

    (Pyöveli sitoo nuoran hirsipuuhun.)

KUNINKAANTYTÄR. Tuhkimo, iloni, sorea sankarini, ole rohkea viimeiseen
hetkeen saakka!

TUHKIMO. Hiiden tulessa olen karaistunut, kuoppasilmäinen kuolema ei
voi olla kovempi kuin elämän tulinen tuska, sorea on kuolo sinun
katseittesi lumouksessa, hyvästi ihana!

KUNINKAANTYTÄR. Sinua muistelen ijäti.

TUHKIMO. Hyvästi äiti, älä muistele pahaa, hyvää vain muistele, hyvästi
veljeni ja sinä siskoni, hyvästi!

MUSTA-MIRJA. (Hiipii esille). Tuhkimo, saanko minäkin sanoa hyvästi?

TUHKIMO. Mirja! Sinä, sinä... Sano, oletko äitini!

ÄITI. Mirja, äitisi?

TUHKIMO. Miksi tulin sen sanoneeksi, niin, äiti, sinä et ole äitini.

ÄITI. Oh, Mirja valehtelee, Mirja valehtelee aina, mene pois sinä
katala poikani luota! Tuo takaisin hopealusikka, ainoa äitini perintö,
minkä varastit! Varastit silloin, kun minä lapsivuoteessa makasin.
Mene pois!

TALLIMESTARI. Musta-Mirja mene, minä annan sinut pyövelille!

KUNINGAS. Jo riittää pyöveli. -- Kuulkaa! Armosta ja kuningattaren
pyynnöstä, Tuhkimo, saat täyttää viimeisen mielihalusi ennenkuin
kuolet.

TUHKIMO. Jalo hallitsija. Soitolla minä tahtoisin lähteä, soitolla
itseäni ja omaisiani ilahuttaisin ennenkuin kalman kynnykselle
kukistun. Ei minulla ole muuta soitinta kuin isäni perintöpilli; sillä
olen metsiä käydessäni soitellut, taivas on silloin tuntunut
sinisemmältä ja syvemmältä, maa ihanammalta ja sydämmeni keveämmältä.

KUNINGAS. Tapahtukoon toivosi! Päästäkää hänen kätensä.

TALLIMESTARI. Vartioikaa visusti häntä!

    (Pyöveli päästää siteet.)

TUHKIMO. Mirja, Mirja, sano ensin, oletko äitini?

MUSTA-MIRJA. En ole äitisi.

TUHKIMO. Kuka?

MUSTA-MIRJA. Soita, soita ensin!

TUHKIMO. (Nojautuu hirsipuuta vasten ja vetää Nyyrikin antaman pillin
paitansa alta, itsekseen). Nyyrikin antama simapilli! Heisaa!

KUNINKAANTYTÄR. Äiti, näitkö, miten hän ilostui?

KUNINGATAR. Niin ja silmänsä välähti niin ihmeellisesti. Mirjankin
kasvot näyttivät niin salaperäisiltä.

TUHKIMO. Taikapillini minä vallan unohdin, kuninkaantytärtä minä vain
ajattelin. "Puhu pilliisi seitsemän säveltä", käski Nyyrikki, minä
soitan seitsemän kertaa seitsemän säveltä. Maailma kirkastuu, kaikki
kirkastuu.

    (Tuhkimo soittaa, pyöveli alkaa tanssia.)

PYÖVELI. Jalkapohjiani kutkuttaa. Mitä? Jalkani nousee kuin itsestään,
yks, kaks, yks, kaks.

KUNINKAANTYTÄR. Äiti, katsos, katsos, pyöveli tanssii, tämä on hauskaa.

KUNINGAS. Onko pyöveli tullut hulluksi!

PYÖVELI. Ei... ei... armoa, hirttäkää minut ensimmäiseen puuhun!

ANNIKKA. Katsos, pyöveli tanssii Tuhkimon pillin mukaan.

ÄITI. Noin ei Tuhkimo ole koskaan soittanut.

PYÖVELI. Ah, mikä minua vaivaa, minun viitassani on ihan kuin
veripilkkuja, auttakaa! Minä olen hautoja ryöstänyt, vainajilta
sormuksia kiskonut, oh, näin en häissänikään tanssinut.

    (Pyöveli lakkaa tanssimasta.)

KUNINGAS. Sinulla ei ole enään virkaa.

KYSSÄSELKÄ. Kuules Vääräsääri!

VÄÄRÄSÄÄRI. Mitä, Kyssäselkä?

KYSSÄSELKÄ. Mikä kumma minuun on tullut?

VÄÄRÄSÄÄRI. Ja minuun?

KYSSÄSELKÄ.  Sinuunkin?

VÄÄRÄSÄÄRI. Minusta tuntuu ikäänkuin ei jalkoja olisi ollenkaan.

    (Alkaa tanssia.)

KYSSÄSELKÄ. Väs, väs, Vääräsääri, hypittää niin riivatusti.

VÄÄRÄSÄÄRI. Kys, kys, Kyssäselkä, jalka ihan pomahtaa ja pihahtaa
tuiman tanssin halusta.

TALLIMESTARI. (Kuninkaalle). Ihan tämä on kuin kuoleman tanssia,
puuttuu vain luurankomies.

KUNINGATAR. Minä sanoisin sitä omantunnon tanssiksi.

KYSSÄSELKÄ. Hyppää lyhemmällä jalallasi, tämä on hassua! tallimestari,
minä nipistin teiltä hopeapikarin.

TALLIMESTARI. Mitä, sinäkö sen veit?

VÄÄRÄSÄÄRI. Ja minä nipistin teiltä kultamaljan.

TALLIMESTARI. Sellaisia palvelijoitako te olettekin!

VÄÄRÄSÄÄRI. Kätyreitä me olemme. Voi, maa pyörii minun silmissäni, ilma
pyörii, pilvet pyörivät, puut pyörivät.

KYSSÄSELKÄ. Ihmisten päät pyörivät minun silmissäni, pyöveli pyörii,
kuningas pyörii, hirsipuu pyörii.

KUNINGAS. (Kuningattarelle). Ihmeellinen soitto. Minä vanha mies
pyörisin mielelläni kanssasi pari kierrosta. Omatuntoni ei taida olla
aivan puhdas.

KUNINKAANTYTÄR. Minusta tuntuu kuin Tuhkimo keinuttaisi.

    (Kuningas, kuningatar, kuninkaantytär nyökyttävät
    päätään tahdin mukaan.)

TALLIMESTARI. Heretkää toki! Mitä hirtehisen ilveilyä tämä on?

KYSSÄSELKÄ ja VÄÄRÄSÄÄRI. Mestari, mestari, emme muuta voi!

    (Tarttuvat tallimestariin, joka alkaa tanssia.)

TALLIMESTARI. Mitä? Älkää tarttuko minuun! Minä en nyt kuitenkaan ala
hyppiä. Seis jalka, minä käsken, seis! Tämähän on hullunkurista. Ei,
ei, minä en tahdo, sitokaa minut tallinseinään!

    (Ottaa tanssiaskeleen.)

KUNINGAS. Mikä sinua vaivaa!

TALLIMESTARI. Kuningas, jalkani ovat kuin nokkosten pistämät, sydän
hyppii rinnassani ylös alas, alas ylös. Tämä on kauheata, hakatkaa
jalkani poikki! Minä läkähdyn, minä tukehdun, minä olen riivattu.

    (Kyssäselkä ja Vääräsääri tanssivat suonenvedon tasaisesti
    ja hullunkurisesti tallimestarin ympärillä, ja kansa
    nyökyttää päitään.)

Auttakaa, auttakaa, jalkasia polttaa, käsiä polttaa, minä palan ja
pakahdun, omatuntoni minussa palaa, tuliset raudat sydäntäni paahtavat!

    (Tallimestari tanssii yksin, vuoroin seisahtuen, vuoroin kiihtyen.)

Tuhkimo lopeta, kaikkien pyhien nimessä lopeta! (Tuhkimo ravistaa
päätään ja soittaa.) Saat kaikki, saat rahani, saat karjani, tyttäreni,
koirani, tiirikkani, tallimestarihattuni, elämäni, sieluni, silmäni!
(Tuhkimo soittaa.) Pahasti sinulle tein, ai, ai, minä en kestä enempää,
minä kuolen. (Lankee polvilleen kuninkaan eteen.) Armollinen, laupias
kuningas, käskethän Tuhkimon lopettaa, kaikki tahdon tunnustaa.
(Kuningas antaa merkin, Tuhkimo lopettaa.) Kymmenen säkillistä kultaa
olen minä aarreaitasta ottanut.

KUNINGAS. (Hämmästyy). Sinä!

TALLIMESTARI. Kuninkaallisen orpanan minä metsästysretkellä kuiluun
sysäsin.

KUNINGAS. Eteeni avautuu ammottava kuilu ja sen partaalla olen minä jo
kauvan seisonut.

TALLIMESTARI. Kuningattaren minä Hiidelle möin, Hiisi lupasi minulle
valtaa ja viekkautta, nyt on minusta voima vuotanut.

KUNINGATAR. Minä epäilin häntä aina.

TALLIMESTARI. Armoa, armoa, minä tavoittelin riikin kruunua! Yhdeksän
kymmenettä osaa minä riikin varoista varastin, mutta köyhille minä aina
annoin, kerrankin annoin köyhälle vaimolle viisi pääsiäisleipää,
köyhiä olen säälinyt. (Tuhkimo alkaa soittaa, tallimestari ottaa
tanssiaskeleen.) Ei, ei, vaimon minä linnasta ajoin. Tuhkimo älä soita!
Tuhkimo on kaikkeen syytön, häntä minä vainosin ja vakoilin, Tuhkimo
sai linnan loistamaan. Tuhkimo...

KUNINGAS. Oi, silmäni aukenevat, Tuhkimo anna minulle tämä anteeksi!

TALLIMESTARI. Armahtakaa suuriarmollisin, minä heitän henkeni teidän
käsiinne!

MUSTA-MIRJA. Minäkin tunnustan. Monta vuotta sitten varastin minä
tallimestarin käskystä kuninkaan orpanan rintalapsen, riikinperijän.
Minun piti se surmata.

KUNINGAS. Sinuahan huovit takaa ajoivat.

MUSTA-MIRJA. Minä piilouduin tämän vaimon mökkiin, hän oli sairas,
yöllä oli lapsensa kuollut, minä vaihdoin lapset.

KUNINGAS. Ja vaimon lapsi?

MUSTA-MIRJA. On Tuhkimo.

KUNINGAS, KUNINGATAR, KUNINKAANTYTÄR. (Nousevat pystyyn). Tuhkimo!!

ÄITI. Tuhkimo, sinä et olekkaan poikani!

TUHKIMO. Mirja... kuningas... minäkö...?

KUNINGAS. Olisiko mahdollista!

KUNINGATAR. Tule tänne Tuhkimo! (Katsoo käsivartta.) Kolme luomaa kuin
kolme pientä tähteä. Mirja puhuu totta.

MUSTA-MIRJA. Tässä on riikinperijä.

TUHKIMO. Kolme tähteä, missä ne näin? Linnanportin vaakunassa.

KUNINGAS. (Taistelee liikutusta vastaan). Tuhkimo, Tuhkimo, rakkaan
orpanani poika, vanhuuteni ilo ja valtani vahvistus. Tule isällistä
rintaani vasten. (Syleilee.)

    Ma olen ollut kiittämätön herra,
    mut sinä Tuhkimo oot ansainnut
    kannukset, kypärän ja riikin kruunun,
    niin... prinsessan ja puolen valtakuntaa
    omien tekojesi ansiosta.
    Ja sinä kehno tallimestari.
    pois silmistäni, huono riikin renki,
    maan ääriin, kurja, kätyreinesi,
    niin etten näe sua rajoillani,
    saat sydämmessäs syntis sovittaa!

TUHKIMO.

    Hei, äiti, kuule, nyt sen muistan vasta,
    jätinhän vesisangon pihalle.

ÄITI.

   Luulin sun jääneen pohjattomaan suohon.

TUHKIMO.

    Maan läpi tähän paikkaan sukelsin,
    ja aloin juuri nousta hirsipuuhun.

ANNIKKA.

    Sinusta, veikko, tuli sentään prinssi.

TUHKIMO. (Nauraa).

    Sokeriprinssi!

KUNINGAS.

                   Kuulkoon kansa kaikki,
    ympäri hirsipuun on tanhuiltu,
    tanhulla surunäytös loppukoonkin,
    pitoihin pitkiin koko kansan kutsun!

TUHKIMO. (Heräten itsetietoisuuteen).

    Elämän soitto kalman kynnyksellä,
    nyt näen minä koko elämäni:
    _pieninkin pilli, siin'on soitonmahti,
    toiminta, tahto, niiss'on taikasulka,
    toimemme loppuu aivan alussansa,
    mut soitto seuraa, liitää sielun kanssa_.

Esirippu.








End of Project Gutenberg's Tuhkimo ja kuninkaantytär, by Larin-Kyösti

*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TUHKIMO JA KUNINKAANTYTÄR ***

***** This file should be named 62761-8.txt or 62761-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
        http://www.gutenberg.org/6/2/7/6/62761/

Produced by Tapio Riikonen

Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.

Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research.  They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.



*** START: FULL LICENSE ***

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License (available with this file or online at
http://gutenberg.org/license).


Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works

1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement.  See
paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works.  See paragraph 1.E below.

1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States.  If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.

1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
a constant state of change.  If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.

1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org/license

1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.

1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.

1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that

- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
     must be paid within 60 days following each date on which you
     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
     address specified in Section 4, "Information about donations to
     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."

- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
     License.  You must require such a user to return or
     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
     and discontinue all use of and all access to other copies of
     Project Gutenberg-tm works.

- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
     of receipt of the work.

- You comply with all other terms of this agreement for free
     distribution of Project Gutenberg-tm works.

1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.

1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from.  If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation.  The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund.  If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.

1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.


Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.


Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.

The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations.  Its business office is located at
809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
[email protected].  Email contact links and up to date contact
information can be found at the Foundation's web site and official
page at http://pglaf.org

For additional contact information:
     Dr. Gregory B. Newby
     Chief Executive and Director
     [email protected]


Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements.  We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance.  To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit http://pglaf.org

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations.
To donate, please visit: http://pglaf.org/donate


Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.

Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.


Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.


Most people start at our Web site which has the main PG search facility:

     http://www.gutenberg.org

This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.