The Project Gutenberg eBook of Korpinäkyjä II
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Korpinäkyjä II
Author: Larin-Kyösti
Release date: January 17, 2026 [eBook #77724]
Language: Finnish
Original publication: Porvoo: WSOY, 1917
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KORPINÄKYJÄ II ***
language: Finnish
KORPINÄKYJÄ II
Kirj.
Larin-Kyösti
Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1917.
SISÄLTÖ:
Salon soittaja.
Sokea hirvi.
Menninkäiset.
Salolammen soutaja.
Korpijuhannus.
Kavevalkean väikkeitä.
Syysaamu.
Autio torppa.
Näkijä.
Iltasointuja.
Hirvi-Humu.
Para ja neitonen.
Teinin näky.
Kummituskäräjät.
Talon tonttu.
Aavekellot.
Tursas.
Näkinneitonen.
Unetar.
Pakkanen, puhurin poika.
SALON SOITTAJA.
Kasvoi suora kuusi virran rintamalla,
nuori leppä leyhyi kulokuusen alla,
juurelle paimen sytytti nuotioitaan,
latvassa koppelo soinnutti synnyinsoitaan,
aurinko paistoi kuin paistaa saa se aina
kiurujen laulaissa heleenä helluntaina,
suuri luonto lempeästi vihannoi,
taas sen alku-aikain vanha sävel soi.
Silloin soittoniekka sousi virransuuta,
hyräillen etsi hän parainta laulupuuta,
sousi, sousi rantaan luonnon sävelseppä,
humahti ilma, kun kirves löi ja viilsi,
sydänpihka vuoti ja päivää vasten kiilsi,
kumahti kuusi ja maahan lensi leppä,
niistä pyhät tarvepuunsa soittoniekka sai,
ihanana silmiin siinsi helkkyvä helluntai.
Nyt hän karsi kuusta ja kumupohjaa vuoli,
leppäpuusta puhkesi soittimen kansipuoli,
pähkinäpuusta hän nastanaulat taittoi,
kotikoivun oksasta joutsenkaulan laittoi,
ilokielet sai hän runoreppurilta,
kaikuvan kaiun antoi tyyni ilta,
taivaan tuuli viritti ja kirkkaat kielet soi,
itse laulun luoja niille syvän soinnun loi.
Kun hän työnsä päätti, jo kolmas aamu koitti,
kulkuri nauroi, kun ensi kertaa soitti,
kohtaloon taas luotti ja onnen kehtokummiin,
surut suohon lauloi ja riemun mieliin tummiin;
mieronkulkijasta tuli nuori, uljas jälleen,
sydänveren voimansa hän vihki elämälleen.
Päivänsäteet säkenöivät punasoittopuulla,
ihanalta tuntui soitto kaiken kansan kuulla,
kun sen sieluun hiipi sen omat säveleet,
tuntui tuskat tyhjiltä ja suloisilta kyynelveet
niinkuin sade virvoittavi kuivan kulomaan,
nostaa korret korkealle, päivän kultaan kukkiaan...
SOKEA HIRVI.
Yössä yksin hirvi harhaa
taivaltaen takamaitaan
niinkuin Tuonen tummaa tarhaa,
yksin kulkee, yksin syö,
ympärillä aina yö
ristiin rämpii rämeenlaitaan.
Mustaa mutaa hamuu huuli,
tahraa uljaan kruunupäänsä,
sarviin soittaa korven tuuli,
sierain ilmaan irvistää,
taasen vaipuu harmaa pää
niinkuin hautaan häpeäänsä.
Kaukaa ontto kopse kiitää,
väistyy vieraat hirviparvet,
kautta kaihin kuvat liitää,
on kuin metsää kiertäis kuu,
maineen muistot kirkastuu,
komahdellen kohoo sarvet.
Muinoin metsän kuninkaana
kulki kemppi kruunu päässä
sadat salot riistamaana,
syöksyi sutten kamppailuun
nujerrellen niskaluun
rahkasuolla surman säässä.
Syöksyi kerran kolme sutta,
sankarille surmaa lauloi.
Yhden tappoi taistelutta,
toisen polki, liejuun löi,
silloin silmät säkenöi,
kolmannen kun sarviin nauloi.
Kantoi sutta kanssa arven
kunnes raadon rahkaan heitti,
mutta alta sorjan sarven
susi silmät sokaisten
kosti kuollen kamppaillen,
iki-yö nyt katseen peitti.
Vaihtui vuodet, vaihtui arvet,
eksyi yksin ystävistään,
puihin puski, sortui sarvet,
huusi nuorta naarastaan,
kulkee kautta kaiken maan,
lempeään ei löydä mistään.
Käy kuin satuprinssin haamu,
jonka noitui äitipuoli,
etsii joka ilta, aamu
»Metsäntähti» prinsessaa,
valtakuntaa vaeltaa,
ihmisiltä iäks kuoli.
Niin hän elää entisaikaa,
kiertää joskus linnanpuiston,
mut ei kukaan tunne taikaa,
hurjat hurtat ahdistaa,
sokeaa, oi, sallimaa,
säälimättä mustaa muiston.
Kunniata kuninkaalle,
kerran veri viljoin vuoti,
kyttä, anna almu maalle,
yössä hiihdä hiljempaa,
hankeen hautaa kruunupää,
lempeästi lennä, luoti!
Maa kun imee verenvuodon,
kun hän virvasuohon vajoo,
ehkä saa hän prinssin muodon
lauveten kuin lumostaan,
ilmestykseen ihanaan
vanha hahmo härmään hajoo. —
Oulunkylässä kesäk. 1917.
MENNINKÄISET.
Kuule, kuule, — jo paukkaa...!
Ja menninkäiset
sysisilmäiset, pahkapäiset
alas harjuilta hirvillä laukkaa,
ne kimmaa ja kiemuroi,
kilisarvet ja sorkat soi,
nurinniskoin ne teuhaa ja töytää,
kisapaikat ne keijuin jo löytää,
nyt vauhti on villin virmaa,
kuin haukat ne kirmaa:
hii, hei! näin, näin sitä mennähän, näin,
alas laulunlaakson lähteitä päin!
Kuule, kuule! — käy kuiske nyt keijuin
lymylähteillä vilpoisen veen,
ne liittävät lehdossa leijuin
suviseppelet silmilleen.
Kuule, kuule! — niin ihmiset kuiskaa,
hyvät henget nyt liikkeellä lie,
suhu suopea ilmassa soi,
valon vilja nyt vihannoi,
nyt lämpöä läikkyvi maa,
sadon runsahan raataja saa!
Kuule, hienosti hunnut huiskaa!
neijot laulaen käy läpi laihon,
sulosulhasien sydän syttyy,
saa kumman karkelokaihon. —
Käy, katso ja kuule,
älä lempeä leikiksi luule,
kujekelmeinä keijut kääntyy
ja hymyilee,
jo ne nurmelle nauruunsa nääntyy,
ne lymyilee,
poven, pään ne nyt kukkihin peittää.
nyt peikot ne huomaa,
hajan harsot ne heittää,
hypyn heittoon joustavat jalkaa,
tuo mettä ja juopukkajuomaa,
kemu keijujen alhossa alkaa.
Se on kiimeän, kiihkeän kuumaa,
mesi menninkäisiä huumaa,
pilapäin ne nyt pohkeille lyö,
täm' on yllätyksien yö,
ne lempeesti lehtohon raastaa,
ne hulluja hautoo ja haastaa.
Kukin kuningatarkeijusta kiistää,
paras peikko se parhaimman riistää,
ylin yhtymys lähteellä leikamoi,
sysisilmät ne säkenöi,
ne hehkeinä heimelöi,
kun on yö, yörastahan raksutus soi,
koko luonto kun lempeensä vaipua voi.
Ja silloin ken
yö-illan sen
sinisiimeistä polkua käy,
sinisiippojen kuiskivan kuulee,
sen sirkkojen sirinäksi luulee,
mut ei keijuja näy,
ne on värähteleväiset
kuin kulta kuun,
mi haihtuu,
ja menninkäiset
kuin viiruja vierivän puun,
jotka varjoiksi vaihtuu,
niin lempivät luonnon kruunatut päät,
sokealle on salattuna henkien häät.
Kuule, kuule, kuule kun paukkaa,
sinipiiat ja hiipat jo nukkuu, —
peikot hiiden hirvillä laukkaa
ylös vuorille lumottujen linnojensa luo,
kuun kullassa kuningatarkeijun ne tuo,
ken untansa uskoo, sen uskoa suo! —
O.-kylä. »Oma tupa», 30.8.17,
SALOLAMMEN SOUTAJA.
Soudan, soudan lammen umpeen,
vanha ruuhi rantaan tuo,
kaisla kiiltää, soi kuin silkki,
sulkeentuu jo terä lumpeen,
päivä mailleen matkan luo.
Takamaiden taa ja soiden,
Tuonen esikartanoon
katson, kumman kaihon tunnen,
kaipaan maita auringoiden,
kuin tää lampi yksin oon.
Sudenkorennot ne häilyy
kuin ne mittais aikaa yön
puntareina ponnahdellen,
yön syystaivas lampeen päilyy
yli rantain raitavyön.
Varjot uppoo veteen mustaan,
Ilmajuuret haamoittaa;
siellä varmaan asuu näkki,
hautoo omaa arvoitustaan,
kun maan äänet katoaa. —
Viri viiltää lammen pintaa,
vaino väijyy sydäntäin;
täm' on unten umpilampi,
täällä korpi repii rintaa,
luonnon suuren surun näin.
Soudan pois kuin soudattaisin
jotain julmaa itsestäin.
Lampi loistaa lymyssänsä,
jospa niin ma loistaa saisin
kuin sen yksin yössä näin!
Lammin Kuurikassa 17.7.16.
KORPIJUHANNUS.
I.
Nyt juhannuskoivut hiljaa häilyy
tuulessa illalla lempeän lauvantain,
kun kirkonlahti päilyy,
kuin alttariin astuvan morsiamen
niin katse on altis ja armainen,
kun käet kukkuvat takaa kukkulain.
Nyt viisihankaiset vettä viiltää,
lainehet rannoille riutuen uupuen ui,
ja saarten valkeat kiiltää,
maan uhrisauhu kun kiemuroi
ja helkalehdosta laulut soi,
kun armas aurinko länteen kallistui.
Jo vaikeni kartanon ruokakellot
viimeisen kerran nyt kaikuen kalkantaan,
käy usviin pappilan pellot,
haat hohtavat, taivaista tulta ne juo,
kaje harjun huippuun loiston luo,
ja helo himmeä käy yli mairean maan.
On kaikki arkaa aavistusta
vaiheella valon ja lähestyvän lempeän yön
ja suven suitsutusta,
sen sulossa on syke suruinen
kuin vaivoissa valkean neitosen,
joka päättää viimeisen, hellän lemmen työn.
On kuin luonto kuuntelis itseänsä,
huokaisi maa, joka kypsyyden kultaan
yölintu yksinänsä
nyt visertää virttä viimeistään
ja siipeen siirtää pilkkuisen pään,
mut missään ei korvessa julmaa ihmistä näy.
Mut nauru kaikuu nyt pappilasta,
Kyöpelinvuori sen toistavi tuhansiin
kuin peikko peloittain lasta,
niin kaiutar ihmistä ilkkuen
luo varjon vaihteissa riemujen,
kun pappilan neiti nyt uupuu unelmiin.
Hän soittavi valse tristen tahtiin,
sävelet värjyy ylitse vilpoisen veen,
pois kauas sammuin lahtiin;
kuin särkynyt sydän ne soraan lyö,
ne kuulee vain valkea juhannusyö,
kun nuoret tuntehet tummuvat hiljalleen.
II.
Nyt neidot ne nukkuvat aitoissansa juhannuksen untaan,
ja yli aittojen tuomet tuhlaa kauneinta kukkaisluntaan,
pään alla yljänyrttinsä ne neidot unelmoi,
kun käen kukkuu kumahdellen yli järven soi.
Käy yö kuin udussa uinuten maan himerrykseen hienoon,
kuin riutuva rakkaus siinnossa sen vöin välkkyvin kietoo tienoon,
kun usva kaislassa kahlaten maan puoleen tuudittuu,
kuin suuri ja sokea sallimus sen äärtä kulkee kuu.
Mut neidot ne aitoissa armaistaan syysuntensa kaihoja kuiskaa,
kun näkinneitojen hunnut hiljaa usvista ulvuilla huiskaa,
kun kaukaa järveltä soitto soi ja sulhaset soittelee,
on saarilla sainiot sammuneet ja laulu se loittonee.
Niin hiljaa airot kiviin lyö ja aallot uupuu santaan,
nyt suuret sulhaset kujaan käy, kukin etsivi morsiantaan,
ja niiden silmissä kimmeltää kuun kuulto ja välkkyvät veet,
niin hiljaa hiipien lähenee jo armaan askeleet.
Aran armaat aatokset ympäri yön nyt kiertää samaa suuntaa,
missä neitojen posket patjoillaan kuin metsäruusut puuntaa,
nyt katseet kiiltävät kiihkoissaan ja pyörällä nyt on pää,
kun yljänyrttien tuoksuessa huulet hengittää.
Suut lemmen loihtuja supsuttaa ja toistaa lemmen taikaa,
täm' on hetken huiminta hulluutta, täm' on ihmisen armainta aikaa,
kun neidot herää hellyyteen ja oudosti sydän lyö
kuin kautta sielujen soiluisi sinisiimes ja juhannusyö.
Kädet kiihkeinä hämyä hapuilee ja aitan ovet aukee,
kuin rakkauden runsauteen nyt suonten salvat laukee,
on valkeat vaatteet valmiina kuin oottaen onneaan,
hääliinat ja loimet orsillaan kuin kutsuen kalleintaan.
Käy kuiskutus, käy kuherrus, taas kaikki on niin hiljaa,
soi niinkuin silkin sihinä, yön tuuli tuutii viljaa,
ja tuomien tuoksuun nukkuvat nyt tyyneet tähkäpäät,
ja on kuin laukeis lumeistaan nyt nuoren luonnon häät.
Vait, — aitan kattopäreillä jo viippuu västäräkki,
mut joesta kaislakruunupäin nyt nousee nuori näkki,
hän soittaa suurinta soittoaan, min soitti hän milloinkaan,
ja sillä suurella soitollaan hän tenhoo taivaan ja maan.
KAVEVALKEAN VÄIKKEITÄ.
Kavevalkeat kullalle välkähtää,
ruis raskaan rentona riippuu,
käy läikkyvä lämmin pois yli maan,
kuni kuumeessa varret viippuu.
Kuin nyt niin huikeena heljyyttään
maan yllä ei taivas kaarru,
tulinuolia longat lingoittaa,
yli seutujen leijavi vaaru.
Koko luonto nyt hempeenä heilimöi,
elonkypsältä kaikki nyt näyttää,
kuin viikate vilkkuen yö salamoi,
jymy jylseä taivahat täyttää.
Valo voimana viljassa vaeltaa,
jo on pelloilla armahat aumat,
maamies käy, sirpillä laihonsa lyö,
jäless' astuvat vaimojen laumat.
Maamies, sinä vapaa ja vahva mies,
ei maillesi mahtunut orjaa,
nyt toukojen toiveet täyttyvän näät,
sato siunaten riiheesi korjaa!
Sinun hiljainen henkesi heilimöi,
mitä kylvit, saat sinä niittää,
on peltosi alttari, usko on työs,
on onnesi Luojaasi kiittää.
Kuin templissä taivahan tuulissa
käy ukkosen urkujen pauhu,
kuin uhripappi sun työsi sä teit,
käy eelläsi uhrisi sauhu. —
Lammin Kuurikassa elok. 1916.
SYYSAAMU.
Käyn metsää, armas aamu on,
maa peittyy hienoon härmään,
ja päivä seuloo säteitään
kuin kultalukki seittiään,
mi taittuu moneen särmään.
Suoniityt suitsuu sumuaan,
mut loiste latvain yllä
yökukkain, horsmain hohdon saa,
on kaikki kullan kellervää
syysaamun hymyilyllä.
Ja halki harjun hongikon
nyt puhkee suihkut säteen
kuin pyhimyksen kehästä,
kuin itse Luoja liekeissä
lois päästään kruunun käteen.
Niin luonnon kruunu kimmeltää,
käy kultaan kuusten naavat,
käy sädekylpyyn rintamaat,
kuin nuoret neitseet hohtaa haat,
ja nauraa herkät haavat.
Ma astun salon siimekseen,
ei matkallain oo määrää,
käy himmeholviin outo tie,
mua luonnon oikku harhaan vie,
kun halli haukkuu, häärää.
Nyt suikahtaa, nyt riuskahtaa,
on metsä oudon hiljaa
kuin aavistain se tuntis sen:
käy kautta metsän ihminen,
mi väijyy pyhää viljaa.
Ja pyssynpauke pamahtaa,
pois valkosiipi hohtaa,
taas vanha metsä hengittää,
kuin suojais puut, en mitään nää,
mua korven katse kohtaa.
Käy kautta metsän huokaus,
nään vanhan, kuolleen kasken,
nään sammaltuneen kannonpään,
kuin metsähiiden sarvet nään,
vuossatain salat lasken.
Tääll' astuttiin ja aateltiin,
on kuokin käyty kiistaa,
nyt kätketty on kaikki työ,
sen peittää unhon sammalvyö,
maa huokuu osmon riistaa.
Nyt tääll' on koti koppelon
ja muuraiskansa kyntää,
nään seudun ahtaan aution
ja tyhjän talon raunion. —
yön pöllö pakoon ryntää.
Pois riennän alhoon, lehtoon käyn,
nään rintamaat ja pellot,
taas aukeilla kuin kisaan käyn,
nään laakson, aamun armaan näyn,
nään myllyn, kuulen kellot.
Ja päivän kruunu kimmeltää,
lyö tultaan täyttä terää
kuin silmä suuren jumalan,
min hahmon pilviin haamoitan,
mi luonnon luokseen kerää. —
Kuin tarun teiltä totuuteen
taas töin ma taistoon palaan,
käy pihkan tuoksu vaatteistain,
on metsän henki sielussain,
sen sinne syvään salaan. —
AUTIO TORPPA.
Ma eräteitä taivaltaissa harhaan,
niin oudon onnettoman näyn näin,
ma eksyin Tapiolan riistatarhaan,
ja vierahalle veräjälle jäin.
Siell' asui korven kolkkaa yksin kauhu,
miss' seisoi vanha torppa törröttäin,
ei ilmaan noussut lempeen lämmin sauhu,
vain kaltto katto kohos sammalpäin.
Loi armas aitanpolku rikkaruohon,
ja kota tavoitteli turvaa maan,
yöluhti kallistui jo vierteen suohon
kuin miettis turhan lemmen aikojaan.
Miss' on nyt ahertavat, armaat naiset
ja miehet, jotka kaivoi aarteitaan.
Nyt nurkkaan kekoon kokoo muurahaiset,
ne ehkä kerran perii kaiken maan.
Ja rikkinäiset ikkunat ja laudat
kuin sokeet silmät korpeen katseen loi,
maan yrttilavat haamoitti kuin haudat,
kuin nälkää vanha viiri vaikeroi.
On pihakaivon kansi jäänyt auki,
siell' ehtyy elinnesteen rautavuo,
sen pohjall' asuu vanha, harmaa hauki,
veen vihreen liman itseensä se juo.
Löi avuttoman autiosti ovi,
kun tummaan tupaan astuin arkaillen;
kuin sen, min onnesta ei haastaa sovi
mua vastaan huokui henki homeinen.
Pois lensi yökkö, huoneen harmaa enne,
ja tuntui kuin ois huone huokaillut. —
Oi, vainaat, kurja palkka vaivojenne
on kylmä kiuas, salvos sortunut.
Se muistuttaa kuin ajatuksen viivaa,
se liikkumatta peilaa pimeen näyn,
kai joku outo taika tämän paikan riivaa,
kuin kiroissa ma ristiin rastiin käyn.
Pois väistyn, vältän ahdistuksen alaa
ja vanhaa torppaa, joka hyljättiin,
mut on kuin katsoisi se mua salaa,
kun askeleeni häipyy hämäriin.
NÄKIJÄ.
Mökiss' asuu autiossa,
yksin elää, yksin syö
Kirmun äijä Karsikossa,
yksin kuluu päivä, yö.
Ei hän mittaa ajan rataa,
rakeet lyö ja salamoi,
katon kautta vettä sataa,
vuoteellaan hän vaikeroi.
Jätti vaimo, poissa lapset,
poissa tarmo, toivo, muu,
lakkiräyskän alla hapset
huolista vain harmaantuu.
Tihrut silmät, askel arka,
kun hän kujaa kuhnustaa,
kauhtunut on takinsarka,
mistä milloin leivän saa.
Piimäkuppi, kahvipannu
orren alla omaa vaan,
ruosteraiska kaljakannu,
kiukaalla ei kissaakaan.
Kiljuu yöllä vanha lukko,
kattopäreet pärryttää,
näkyjänsä näkee ukko,
kukaan muu ei niitä nää.
Aarteitako arkkuun manaa
häijyydessä hämärän?
Ei, hän etsii hellää sanaa,
millä voittais ystävän.
Häll' on hyvä haltijansa,
»Liitäjälle», kun on yö,
yksin haastaa huoliansa,
kuinka miero miestä lyö.
Öin hän hourii haaveiluitaan,
höylää, höylää läpi yön,
katsoo kirstun tarvepuitaan,
koska saa hän valmiiks työn?
Höylää kantta, piirtää pohjaa,
kutsuu kummaa auttajaa,
henki työssä kättä ohjaa,
kirveenvartta kuljettaa.
Lattialla lapset häärii,
hellall' äiti askaroi,
rintalapsen vöihin käärii,
yöstä aisankello soi. —
Vanhus herää... loistaa aamu
niinkuin kirkas kruunu ois,
häipyi hellä, heljä haamu,
niinkuin siipi suihkaa pois.
Mainen maja kerran maatuu,
aukee kirkastuksen tie,
yli päänsä katto kaatuu,
Liitäjänsä lepoon vie.
Miksi öin hän höylää lautaa,
kaatuvaa ei nostaa voi,
mökki muistuttaa jo hautaa,
taudin tikka nikkaroi. —
Mies vain veistää, veistää, vuolee,
rustaa ruumiskirstuaan,
kunnes höylä käteen kuolee
työnsä valmiiks saatuaan.
ILTASOINTUJA.
Maan puoleen ilta kallistuu,
käy heinäin huokaus,
ja rintehellä raueten
soi neidon loilotus.
Hän arpaheinää solmii vaan,
hän solmii, punoo paulaa,
mut ei vain kuulu kultaistaan,
kun nuori neito laulaa.
Ruisrääkkä säistää sängestä
nyt lähtölauluaan,
pian häipyy taivaan tarhain taa
ja illan ruusumaan.
Niin kaukana ne häämöittää,
oi, ken vois päästä sinne,
kun rinta riutuu ikävään,
pois kaiun kantaa rinne!
Ruisrääkän virsi vaikenee,
ja kaiku katkeaa
kuin aika hetkeks seisahtuis,
jo varjoon vaipuu maa.
Ja kaikki kaihot katoaa,
käy huokaus ja haipuu,
mut yhä yksitoikkoinen
soi loilotus ja kaipuu...
HIRVI-HUMU.
Mistä tuli, sit' ei tietty,
metsänvahdin torppaan salaa,
vaimo syötti, vaimo juotti
muistamatta vihkivalaa. —
Musta oli miehen muoto,
viekas niinkuin kelju kettu,
raisu niinkuin metsäkoira,
jot' on usein usutettu.
Hirvi-Humu katsoi kieroon,
karttoi kylää, kartanoita,
kaatoi nuoret naarashirvet,
rämpi päivät pitkin soita.
Missä kulki, jäljen jätti,
vilja oli tiellä tuhkaa,
äidit pelkäs piikasiaan,
mekkomiehet pelkäs uhkaa.
Öisin metsänvahdin kanssa
keitti viinaa takamailla,
pyrki piikain karja-aittaan
omantunnon tuskaa vailla.
Mässäiltihin metsäteillä,
salaa myytiin hirvenlihaa,
salaa suosi torpanvaimo,
salaa mieskin kantoi vihaa.
Kirkoss' oli palkka pantu,
kuulutettu riistan suojaa,
Humu uhkas luodillansa
hirventapon ilmituojaa.
Kerran ajoi metsänvahti
ilvestänsä korvensuusta,
Hirvi-Humu hiihti jälkeen,
ampui pedon miehen puusta.
Saunass' sitten syttyi riita,
vaimo heille vihtaa huiski,
metsänvahti kuuli, kuinka
Humu hälle hiljaa kuiski. —
Nurkast' tempas tuliluikun,
heitti Humun huoneestansa,
Humu hautoi koston kaunaa,
palas siltavoudin kanssa.
Hiipi kuistiin, naukui nälkää,
hirvenlihaa pyysi ostaa
mennäksensä muille maille,
salaa tahtoi palkan nostaa.
Leppyneenä metsäveikko
puntaria lyhdyin kantain
meni aittaan, lihan mittas,
Humu yski merkin antain.
Metsänvahti arvas ansan,
kun nyt vouti syöksyi yöstä,
puntarin löi Humun päähän,
mustan muiston konnantyöstä.
Viekas vaimo, raivonrietas,
mieless' aina pelko, petos,
juoksi väliin vaikeroiden,
syyttömyyteen valhein vetos.
Mielettömän metsämiehen
kädet kytki siltavouti,
Humu häipyi häpeissänsä,
järven yli pakoon souti.
Minne meni, sit' ei tietty,
henkipatto tuulen teitä,
kiroukset kintereillä,
joit' ei mitkään pilkat peitä.
PARA JA NEITONEN.
Ja neito meni maitokammariin,
öin teki siellä salaa taikaa:
oi, Para, Para, anna mannut, maat
ja lypsylykky, veren, sielun saat,
saat määrätä sen onnen aikaa!
Ja pukinparroin Para piilostaan
nyt hyppi tehden täyttä taikaa,
sen tyhmän neidon neitsyyden hän sai,
ja rikkain pajari sen neidon nai,
mut siit' on kulunut jo aikaa.
Maaporhon vaimona hän vallassaan
nyt hallita sai suurta karjaa,
öin täytti saavit sadat sarvipäät,
ain kartanossa oli kuin ois häät,
ja talo kasvoi, nosti harjaa.
Sen karja kasvoi, laarit laajeni,
ja vaimo varttui avain vyöllä,
sai mustaa lasta monta lukua,
ne ulvoi kuin ois suden sukua,
ja usein kummaa kuultiin yöllä.
— Niin kulki maita Rutto, rupipää,
maan karja kuoli vaikeroiden,
ja väki siunasi ja sylki, hyi,
mut Paran karja yhä lisääntyi
ja kulki yli raunioiden.
Niin Paran pojat kasvoi konnullaan
ja viiden voima oli niillä,
ne tappeli ja markkinoilla joi,
pois moni äiti kuolleen pojan toi,
sai moni neito niitä piillä.
Ja niitä tuomittiin ja hirtettiin,
niit' tuli vain kuin aitan alta, —
ja vaimo vanheni ja vaurastui,
hän kirstuun kätki, rikkaat riihet pui,
ja yhä kasvoi Paran valta.
Mut mökit sortui, kaatui hökkelit,
ja kansa mieron tielle nääntyi,
ne vaappui varjoina, ne peitti pään,
ne taioin teki ristinmerkkejään,
kun talon ohi tiensä kääntyi.
Kun sata vuotta vaimo täytti niin,
ain yhtä nuorelta hän näytti,
puulehtokujaa pitkin — kerrotaan —
nyt Para ratsasteli mustallaan
ja välipuheen ponnet täytti.
Ja sinä yönä huuhkat huhuili,
ja ikkunalla korppi koikkui,
vei Para sielun saaliin, arveltiin,
kun päivä paistoi maitokammariin,
niin hirress' emäntä jo roikkui.
Lammin Kuurikassa, elok. 1916.
TEININ NÄKY.
I.
Kävi teini kuin uness' ohi hautausmaan,
kuuli kummia kulkeissaan.
— »En rauhaa saa, en rauhaa saa!»
soi ääni alta maan.
— »En, noiduttu neitsyt, ma unta saa,
on pitkä pääsiäisyö,
mun haaveeni harhaa maailmaan,
sydän syytön vieläkin lyö.
— »Ma nousen haamuna haudastain,
ma sulhoni saliin käyn,
ei unta hän saa, ei rauhaa saa,
hän on vankina velhonäyn.
— »Hän aaveen tyhjyyttä tavoittaa
läpi huurun härmäisen,
veren häitä mä juon, hänen sieluunsa luon
kuvan kelmeän särmäisen.
— »Oi, paina paasi mun haudallein,
siell' on aarre, en rauhaa saa
ma ennen kuin yhdyn mä ylkääni,
min kätkee siunattu maa!»
II.
Velhojen virsi.
»Hei, nyt vinkuu,
huhuu, huhuu!
Luudat ne sinkuu,
peikot puhuu:
»riko valas,
ylös alas,
ylös kirkon viirihin,
piirihin, piirihin!
Virnu, visko,
hihku huutain,
nouse jo sisko
lentoon luutain
sarvipäiden,
helvetin häiden,
velhovuoreen laukaise,
aukaise, aukaise!
Hahaa, hahaa,
ei oo hyvää,
on vain pahaa,
synti on syvää,
kiellä, hylkää,
uutta ylkää
aja, aave, viirihin,
piirihin, piirihin!
Musta on valkee,
noita on nuori,
haudat halkee,
auki on vuori,
tepsii taika,
seisoo aika,
on kuin kirkonkellot sois,
pakoon pois, pakoon pois!»
III.
Ja teini haudoilla harhailee,
hän tahtoo onnensa ostaa,
kun velhotar kutsuu ja kiemaisee,
mies paaden haudalta nostaa.
Hän tahtoo aarteensa anastaa,
hänen vertaan ei haamut hyydä,
hän ajaa aarnivalkeaa,
hän tahtoo sielunsa myydä.
Hän kiskoo vertyen kyntensä päät,
hän reistaa, riistää ja raastaa,
on ilmoissa henkien hurjat häät,
hän himoo syntiä, saastaa.
Käden kuolleen hän tuntee, hän kiljahtaa,
syy karmii selkäpiitä,
hän kalman houreesta havahtaa,
ei raivonsa ryöstöhön riitä.
Yli kumpujen päivä jo valkenee,
puut päärlyinä pisaroivat,
nuor' teini sauvansa tempaisee,
kun pääsiäiskellot soivat.
Kevät sielussa soi, käy kirkastus,
pois kiitävät kiiluvat aaveet,
elo eessä on, valkea vapaus
ja korkeat kuningashaaveet.
KUMMITUSKÄRÄJÄT.
Siell' usein tanssitaan, kun torvet soi,
ja tanssissa on jotain taikaa,
mut syksyöin se kummitella voi,
se talo elää vielä vanhaa aikaa.
Kuin vanginsarka on se väriltään,
sen ikkuna kuin katse kiero,
mi verestyen hohtaa hämärään,
miss' asuu auteus ja musta miero.
On sieltä kuultu kahleen kalinaa,
sen raput ryskää, ulvoo ukset,
ei siellä nukkuessa unta saa,
soi avunhuudot, kiivaat kiroukset.
Soi aisankello, joku pihaan käy,
soi piiskat, vankikärryin kitkut,
vaikk' onnetonta äitiä ei näy,
niin kuuluu runnottujen lasten itkut.
Ja siellä istuu joku tuomari,
mi uudestaan tuo ilmi salat,
siell' lautakunta nurkkaan nuokkuvi,
kun taasen tutkitahan väärät valat.
Ja sormet raamatulla vapisee,
syyt kalvaa niinkuin käsiraudat,
niin ovi haastettuja aukenee
kuin tyhjentyisi kaikki kirkon haudat.
Siell' istuu syytettyjä sadottain,
myös väärät tuomarit ja herrat,
ja korkein valta, joka rikkoi lain
ja petti valtiota monet kerrat.
Ja korkeet kolmihaarakynttilät
luo heihin kalmankelmeen valon,
he kauhukatsein hyytyin hytkyvät
kuin peikot piirittäisi pimeen talon.
Käy silloin öin myös hurja mässäys,
juo kihlakunta pitkin öitä,
kun loppuu juomalasein kilistys,
taas henget käyvät välikäräjöitä.
Käy esiin pitkä punapyöveli,
sen kainaloss' on hirttohamppu,
ja kirves kiiluu, voihke vonkuvi,
kun kivikellarissa paukkuu pamppu.
Nyt nuija lakipöytään isketään,
käy salin läpi outo haamu,
lain tulimiekka välkkyy yli pään,
taas näky katoaa ja koittaa aamu. —
Kun illoin tanssi käy ja torvet soi,
on tanssiss' usein jotain tummaa,
siell' äsken nuori neito karkeloi,
sai kouristuksen, näki jotain kummaa.
Hän lattialle painui pyörryksiin,
hän hoki, nousi, huusi lastaan,
kuin unissaan hän kulki käräjiin
ja syöksyi ikkunasta vuorta vastaan.
Ja tanssi taukos, lamput sammuivat
kuin joskus, jolloin tehdään murhaa.
Niin kummittelee vanhat vainajat,
ei auta rukous, on taika turhaa.
Se vanha lakitupa kammoittaa,
on viety kunnia ja kunto.
On siellä tehty, mit' ei tehdä saa,
se talo on kuin paha omatunto.
Lammin Kuurikassa, syksyllä 1917.
TALON TONTTU.
Hän kaikkialla kodiss' on, vaikkei näy häntä missään,
hän tipsuttavi, tepsuttavi huopatöppösissään,
ja päivällä hän torkahtaa kuin pieni kirkonhiiri,
mut yöllä hän on valveilla, kun kiljuu kattoviiri.
Hän kellarissa kyhjöttää, hän marjapullot siirtää,
hän pernakuoppiin kurkistaa, voipyttyyn pisteen piirtää,
hän aitanoven kissanluukun kautta hiljaa kulkee
ja kirstut, jotka auki jäi, ne varovasti sulkee.
Hän teuhaa tallinylisillä, heinäseimeen hyppii,
ja vanhan ruunan silmistä pois siemeniä nyppii,
hän kanakoppiin kiiruhtaa, hän kuppiin heittää kauraa
ja sikolätin possuille hän maikeasti nauraa.
Hän sitten pirttiin piipertää, kun talon väki nukkuu,
käy sormi suulla, kuuntelee, kun kaappikello kukkuu,
hän tirkistää, hän tarkastaa, lie puhdas nukkunuttu,
hän taatan vanha veikko on ja lasten leikkituttu.
Nyt kaapille hän kapuaa jo yli leipävartaan,
hän kehdon kiertää kujeillaan ja nauraa pitkään partaan,
jos lapsi sattuu itkemään, hän sille päätä nyökkää,
hän hyssyttää ja hyräilee ja murjun nurkkaan hyökkää.
Hän piian leukaa nipistää ja kutkuttavi nilkkaa,
hän rengin viistä vääntelee ja tekee pientä pilkkaa,
hän kyykistyy, hän keikuttaa, hän kiikuttavi jalkaa,
kun oikein lemmon lysti on, niin tanssia hän alkaa.
Hän hiipii vihkivuoteen luo, miss' uinuu pariskunta,
hän silmiin rauhaa riipoittaa ja kultakuvain unta,
hän emännälle taidon tuo, sen kätkee avainkimppuun,
öin taikinaa hän tasoittaa, luo muodon moneen limppuun.
Hän huoneenhaltijalle suo vain hyvää viljavuotta,
hän hankkii häitä, kestejä, ei voi hän surra suotta,
hän pirtiss' ain on toimessaan ja hän se kaikki määrää,
hän tilikirjat tarkastaa ja neuvojana häärää.
Hän vanha on ja viisaampi kuin viisain vaarin vaari,
kun hyvä on huoneenhallitus, ei tyhjänä oo laari,
hän ahkeruutta, lepoa ja laupeutta vaatii,
hän siunaa seudun, kullekin hän kunniansa laatii.
Mut jos on huono hallitus ja talo rappiolla,
hän suree sitä itsekseen öin yksin ullakolla,
se itse siitä vastatkoon, jos hukkaa perinnöitään,
jos käyttää väärin valtaansa ja tahraa lokaan töitään.
Hän uskollensa uhrasi jo elämänsä parhaan,
on miettien yöt mitannut, kun katsoi tähtitarhaan,
hän oottaa päivän pääsyä, hän oottaa jotain taikaa,
hän oottaa pyhää, parempaa ja autuaampaa aikaa.
Hän on se hyvä haltija, mi onneen oikein ohjaa,
hän rakkautta runsas on, sen syvyydell' ei pohjaa,
niin vuodet vierii, aika käy, öin kaappikello kukkuu,
ja talon tonttu kuuntelee — ja enteen eellä nukkuu.
Lammin Kuurikassa, syksyllä 1917.
AAVEKELLOT.
Oli yö ja kirkkomaalle
hautain hankeen hiuteet hukkui,
sakaristoon paistoi kuu,
hohti harjan ristinpuu,
tapulissa vainaa nukkui.
Vale vainaa yksin yössä
näki unta arkussansa,
painoi patjaan sairaan pään
kuulostellen hämärään
pauhinata peijaistansa.
Kuuli kuiskeet, viekkaat itkut,
kuuli enteet entistöistä,
peijaisvieraat söi ja joi,
joskus nauru sekaan soi,
äänet ilkkui perinnöistä.
Henki hautoi hämäryyttä,
vaipui yhä yöhön mustaan. —
Liekö ollut lauvantai...
mistä aavistuksen sai,
oottiko hän hautaustaan;' —
Aatos ajoi painajaista,
musta aave päästä puisti,
aivot himmyi horroksiin,
kiljahtain hän heräs niin,
kauhuissaan nyt kaikki muisti.
Löi ja kiskoi, riisti, raastoi,
maanko multa näön peitti?'
Yksinäisyys ympäröi, —
veriin kylmät kynnet löi,
kunnes kannen päältään heitti.
Vaappui valkein käärinliinoin,
oviin syöksyi, kuului pauhu,
portin raskas rauta soi,
maassa vainaa vaikeroi,
yössä yltyi, kasvoi kauhu:
Kellotorniin hurja juoksi,
kuu nyt vyöryi pilvivuoriin,
aaveena se ammotti,
alla tyhjyys kammotti,
kun hän tarttui kellonnuoriin.
Kellot soi ja syvyys säisti,
kauhu kaikui jylhään malmiin
kertain kolmisointujaan
avaruuteen ankeaan,
kamppaillessa kuolinvalmiin:
»Tuntematon henki, auta,
auta kurjaa ihmislasta!
Toisilleko haudan tein,
teinkö haudan itsellein,
auta, auta kuolemasta!
Anna mulle viiden voima
soittaa aamun koittoon saakka,
kauvas kyliin nukkuviin,
kuolleista kun herään niin,
muuta muuksi tuskan taakka!
Eikö ihmisääntä missään,
miss' on jumalani ääni,
joka minut matkaan lois' —
Vastaust' en kuulla voi,
soi vain kellot yli pääni.
Soitanko ma suuren soiton,
ehkä kuolon vallan voitan!
Tiellä oudon miehen nään,
pois hän hiipii hämärään,
ei hän kuule vaikka soitan.
Auta, mies! Jos varas lienet,
kirstustani aarteen kannan,
tai jos köyhä, kurja liet,
öin kun mittaat mieron tiet,
iäks sulle suojan annan!
Ei hän kuule...! — Ihmiskurjat,
tuskin saitte loppuun alun,
hautain tuoksu toivon tuo,
kiivaammaks vain kalma luo
eloonjääneen ruokahalun!
Auta, maa, tai taitu, taivas,
ah, ei mua kuule kukaan,
henki herpoo, turha työ,
yllä, ystäväni, yö,
kaadun surman soiton mukaan!
Saalistansa saartaa kalma,
kyisen kalsut kalman pellot,
ah, en jaksa, katoo maa
niinkuin varjo haudan taa,
soi vain omat sielukellot!» —
Tapulissa tuska soittaa,
kaikuu kaiken kurja kaipuu,
voimat uupuu, taipuu pää,
kerran vain hän äännähtää,
kellon alle kuollen vaipuu.
Vielä vanha malmi manaa
kunnes sointu hiljaa hiutuu
niinkuin henki lähdössään
hyvästiksi hymniään,
runsauden riemuun riutuu. —
Yksinäinen mies nyt kulkee,
pitkin tietä työntää tuuli,
yötä pakoon pyrkii mies,
soitosta vain tarun ties:
aavekelloin soivan luuli.
TURSAS.
Näkinkenkälinna liikkuu,
Tursas vielä uneksuu,
leuka on kuin hauenevä,
parta niinkuin rannan levä,
limasilmä, sammalsuu.
Poreet puhkee, kun hän nousee,
ruokopilli pitkään soi,
käärmekiero köynnös kiikkuu,
katinliekotornit liikkuu,
kun hän kaislaa kahmaloi,
pistää päänsä pillistöstä,
soutaa suomupiikillään,
silmän vihree välke kiiltää,
vimman viima vettä viiltää,
kun hän yhkyy yrmeissään.
Verkkomiehen luo hän lipuu,
jok' ei hälle taikaa tuo,
ryskyää ja röyhkii, rykii,
pohjasiimaa nykii, nykii,
kurjan kala-onnen suo.
Luiskahtavi lahden pohjaan,
missä neidot polskaroi,
kutkuttaa ja kiskoo jalkaa,
kravuntietä käydä alkaa,
monen niin hän viedä voi.
Öin hän rämpii rämeen rantaa,
kyhjöttävi kyyryllään,
suomusormin tarttuu pilliin,
lumoo luonnon leikkiin villiin
sytkytellen säveltään.
Nostaa veestä veteisensä,
kyrmyniskat, piikkipäät,
putket, vesikellot soivat,
siipat, siirat karkeloivat,
on kuin oisi hurjat häät!
Kunnes nousee armas aamu,
kaikki usvaan uppoaa,
karsinaansa keijut hiipi,
sävel värjyy niinkuin siipi,
näkinlinna liikahtaa.
Kohu kiehuu pitkin pintaa,
suikkaa sudenkorennot,
sipit, saukot piiriin pyörii,
vesitäit ja hyrrät hyörii,
loikkaa lukit, sammakot.
Taukoo Tursaan taikasoitto,
pois hän soljuu kaislikkoon,
vihreen virran valtakuntaan,
uupuneena uinuu untaan,
päivä kuultaa kammioon.
Veessä vetten vienot neidot
solskaa suomupurstojaan,
ulpukruunut päässä väikkyy,
lantehilla laineet läikkyy,
hunnut huiskaa hajallaan.
Vihreet hiukset liehuu, leijaa,
kiiltää kuiset kultavyöt,
siintäin sormet kiertyy käteen
niinkuin säde saartaa säteen,
niin ne kelluu kesäyöt.
NÄKINNEITONEN.
Näkinneitonen, sumusilmä
lammin lainetta loiskuttaa,
kuudankultia varsi välkkyy,
sinisimpukat, helmet helkkyy,
ruokopillit ne piukkoaa.
Aava avaruus astuu eteen,
ikineitseinen ilta-yö.
Neito nousee ja vaipuu veteen,
paljain rinnoin hän unelmoi,
laine loiskuen soi ja soi.
Seisoo talaalla vasten kuuta
suora, synkeä nuottamies,
mustin mielin hän murtaa suuta,
varjoo silmää ja näky kiehtoo,
kiivaat kutsut ne verta liehtoo,
öisen ihmeen hän yksin ties.
Niin hän seisoi jo monet illat,
näkinneitoon hän katseen loi,
väikkyi ilmojen sinisillat,
kuva kalvolla kammitsoi,
kulki lumpeiden lumotarhaa,
missä hyljätyt haaveet harhaa.
Huumaa kukkien taikatuokse,
vetten velhotar loiskaa luokse
peittäin suomuisen alaruumiin,
vihreen välkkehen silmä luo,
imee itseensä, juo ja juo,
miehen katse kun uupuu uumiin.
»Tule, armas, jo vuoteeni vuottaa,
sun mieltäsi myöden ma muunnun,
läpi liekojen loistavan tien
kuin virta ma vien, minä vien,
'vedän kanssasi kultaista nuottaa,
sulle tuon unen ulpujen kruunun.
Katso, ihmisen onni se pettyy
kuni pettävi pilvien rusko,
elon laihoos yön rae lyö,
ja sammuvi kirkkainkin usko,
tuli lyö, kun on tummin yö.
Tule, kiidämme syin, sylityksin
alas välkkyvän tuikkiviin torniin,
näkinkenkäisen linnani luo,
alas hurjien hyrskyjen horniin,
nisänesteeni nuortuen juo!
Aja hulluja vaahtopäitä,
lumilaaksoja laineiden,
verin vietämme villejä häitä
veen vuoteilla velloillen,
veen väet punasimpukan sarviin
säveltulvia juoksuttaa,
tule unholan neitojen parviin,
lopun lauhean rakkaus saa!
Mihin toivot? Maan melun vaivaan,
joka korkeat kaihosi suistit?
Täällä löydät sä uuden taivaan,
täällä löydät sun ihmeittes maat,
täällä uuden uskon sa saat,
täällä muuttuvi mieli ja muisti,
täällä kanssani kaikki sä jaa'at!»
Näkinneitonen, sumusilmä,
vetten valtoihin viekoittaa,
liukuu, loiskaa ja kaulaa kastaa,
mies on vaiti ja vihdoin vastaa,
syiden salvat kun laukeaa:
»Jo ma mittasin ajan pohjaa,
aika vierii kuin virta pois,
ei mua kohtalo onneen ohjaa,
arvoitusta kuin kaikki ois,
elo rannaton, tyhjä yö,
yksin yössä vain sydän lyö,
hetket heittää ja tunnit takoo,
elon virta vain sakoo, sakoo
kaiken kurjuutta kuvastain,
taivaan tähdet ei rauhaa anna,
maa ei lastansa lepoon kanna,
levon laulavat viileet veet,
sovituksien syvänteet,
tomun turhan ne saavat pestä
elon erheistä, joit' en kestä.
Käteen kättä en saanut liittää,
toista onnest' en saanut kiittää,
sainko ees vihan suurta voimaa
pahaks tulla ja saada soimaa,
hyvä olla ja olla heikko,
olla enkeli taikka peikko.
Mitä etsin?? En itseäin.
Tyhjää kaikki on, mitä näin,
mitä toivoin ja mitä hain,
mitä nautin ja mitä sain,
ilo ylinnä yöhön haihtuu,
vuodet vaivojen vuosiin vaihtuu,
häilyy maan elon herkkä vaaka,
katsoo kaikesta totuus raaka,
raain nähtynä liian varhain,
nuori kuolema kuolo parhain.
Lietkö lempo, mi vellot veessä,
nyt kai seison ma surman eessä,
nyt kun tuska on täysin, ylin,
avaat armaana mulle sylin,
veit jo voimani, sait jo voiton,
kuulen surmasi sorjan soiton,
virran vaahtona mua vie,
avaa arvoitusten tie,
sinun helmaasi tahdon hukkua,
alle aaltojen tahdon nukkua.
Näkinneitonen, mahdit maan,
olen armaasi ainiaan,
kaiken, kaikki nyt kanssas jaa'an!»
UNETAR.
Unetar, utuinen impi;
soita simapillilläsi,
humahuta huilullasi,
ei tule uni minulle
surullisen suun etehen!
Nouattele, souattele
pehmoisilla patjasilla,
heiluvilla höyhenillä
yksin yössä makoamasta,
valitellen valvomasta,
leijaella, liijätellä,
unten leikeissä levätä,
niin sinulle sirotan
kaikki kullat kirstustani,
kaikki ristit rinnoiltani,
joista siltoja sipaiset
kulkea kuutamon pihoilla,
kultaisilla kartanoilla,
ilman impien iloissa!
PAKKANEN, PUHURIN POIKA.
Pakkanen, puhurin poika
läksi lumilinnastansa,
alta tuiman tunturinsa,
jäitä, jänkiä ajaen
puikahutti porollansa.
Satasarvi kuuraa kiilsi,
suuret silmät tulta tuikki,
pärskyi sieraimet savuten,
yltä taivahat tulessa
pohjanpalon suihkeet suikki.
Pakkanen, puhurin poika
tuuleen työnsi jäiset ohjat,
missä henki, hyytä huokui
kintaillansa nurkkiin nuiji,
paukkui kaikki taivaanpohjat.
Uinui metsät usvissansa,
armas päivä varjoon vaipui,
Tuonen tarhain takamaille,
viluviimain vinkuessa
himerrykseen hiljaa haipui.
Kuului kohu korven puissa,
kylmät tähdet vastaan vilkkui,
riekot pensailta putosi,
pakkanen, puhurin poika
ilmaan iski sekä ilkkui:
»Kodat kaasin, kaasin kansan,
turman tiuvut soivat vyössä,
jäähtyi jättein uhriliekit,
sammui tulivuorten tuprut,
yksin tähdet tuikkii yössä.
Satapäisen sodan nostan,
valon vien ma auringolta,
alennan ikiajoiksi;
kaikki luotu, luomatonkin
ammottavi autiolta.»
Pakkanen, puhurin poika
iski vitsoin viluvarsaan,
ajoi suven seutuville,
kedot kuurtui, kukat kuihtui,
kun loi kaikkeen katseen karsaan.
Valotta valitti kansa,
piili pahan tuhotyötä,
katsoi auringon aloja,
luullen maailman menneheksi,
itkien ikuista yötä.
Pakkanen, puhurin poika
kiihtyi yhä korkeemmalle,
taivaan taivalta samosi,
riistääksensä riemun tähdet
tunturinsa tuskan alle.
Silloin kuului kuin suhina,
suuri soitto etelästä,
taivaalle tuli valahti,
poro säteitä sävähti,
valo pilkki pimeästä.
Aurinkoinen, aina armas
päilyi pilvivaunuissansa,
ajoi aamunsa alussa,
hohtavassa huomenessa
hoputellen hevostansa.
Rusoitteli raukeet rannat,
tunturit tulessa väikkyi,
meri murtui, jäät jysähti,
suli salvat, luonto lauhtui,
poron peikonsilmät säikkyi.
Ajoi Päivä avaruutta,
sinkui säde noidannuoleen,
pakkanen pahasti parahti,
ponnahteli pulkassansa,
käänsi poron pohjan puoleen.
Pelkäsi pakkanen paloa,
kiihtyi kiivas kilpajuoksu,
paasihin pulkka kiahti,
lehdot lehtensä levitti,
tulvi kevätkukkain tuoksu.
Ulvoi kaikki paimenkoirat,
päivään pyrki kodan sauhut,
heräsi hämystä kansa,
hieroi silmistä unensa,
kaikki talven kuolon kauhut.
Pakkanen, puhurin poika
kuuli vaunut viereillänsä,
päivä poltti selkäpuolta,
vilun valta kiskoi kintaat,
päästi peskin pinteistänsä.
Pakkanen, puhurin poika
tunsi kulun kuumemmaksi,
ruoski raipoilla poroa,
tunsi tuhonsa tulevan,
aikansa nyt ankaraksi.
Muisti nyt emonsa enteen,
ettei taakseen tuijottaisi,
muuten sulaisi sineksi,
huurun hahmoksi hajoisi,
päivän orja olla saisi.
Paulat jalkaansa pujotti,
kyyristihe pulkan pohjiin,
vimmoin vinkui ja vihelsi,
poro polki, jotta joutui,
talven poika tarttui ohjiin.
Niihin kaikki ilmat iski,
aurinkoiset valon vahdit,
pyörät takana tärisi,
paha poikiaan manasi,
mut ei tulleet mustat mahdit.
Näki tutut tunturinsa,
aurinko jo ajoi rinnan,
paha pakkanen pakeni,
paukautti, pamautti,
laski läpi lumilinnan.
Päivän poika peitsellänsä
pylväsportin paatta väänsi,
linna liikkui, maa vapisi,
ulvahteli surman ukset,
päivän poika tieltä käänsi.
Ajoi hiljaa hyrähdellen
avaruuden aavikoita
valkeassa vaunussansa,
ilman immet ilakoiden
kaiuttivat kanteloita.
Pakkanen, puhurin poika
kuuli, kuinka soitto hukkui,
helkkyi kiitäin avaruuteen,
väsyneenä vuoressansa
viluvuoteellensa nukkui.
Mutta laakson laulut soivat,
viserrykset viitain alta,
rinteet riemuhun remahti,
korkeuden kunniassa
päilyi päivän voiton valta.
Ullanlinnassa, helmik. 1917.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KORPINÄKYJÄ II ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
