The Project Gutenberg EBook of Ajan käänteessä, by Larin-Kyösti
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
Title: Ajan käänteessä
Isänmaallisia runoja ja ballaadeja
Author: Larin-Kyösti
Release Date: September 19, 2020 [EBook #63236]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AJAN KÄÄNTEESSÄ ***
Produced by Tapio Riikonen
AJAN KÄÄNTEESSÄ
Isänmaallisia runoja sekä balladeja
Kirj.
LARIN-KYÖSTI
Porvoossa,
Werner Söderström,
1899.
_Aleksis Kiven suurelle muistolle
omistetaan nämä vähäiset laulut._
SISÄLLYS:
Aleksin joulu.
Menneitä vaiheita.
Elettihin ennenkin.
Huhun huuhkain.
Kun laulajat lauleli.
Suomenlahdella.
Saulin lankeemus.
Sudet tulevat.
Hakoisten linna.
Itke, itke nurmen nukka!
Epäilijät.
Ne kiltit lampaat.
Lalmantin kotiintulo.
Volhovin rannoilta.
Kansa erämaassa.
Pienen oikeus.
Rikkahat neitoset.
Tämä maa.
Poppa.
Raaseporin Ristinä.
Tule Suomen neitonen.
Näin unta.
Kullasta erotessa.
Maalisk. 13 p. 1899.
Mihareppuri.
Kulkeva ritari.
Aulanko.
Hämäläislaulu.
Kaiuin kirot.
Voi tätä kansaa.
Maanmiehen toukolaulu.
Kaarinan kehtolaulu.
Maastamuuttajat.
Uusi pomo.
Hetken siivillä.
Vapaa sana.
Laulajan palkka.
Kavahda kansa.
Maan sydämmessä.
Tulkit tulivat.
Birger jaarlin uni.
Suomen lippu.
Postiruuna.
Ja Salomo lauloi.
Anna kättä veljellesi.
Tuomas piispa.
Suomen muuri.
Hämärän ääniä.
ALEKSIN JOULU.
Helki tiuku kuin helkit vaan
illalla joulun, kun huurre peittää maan,
tuima taival on kulkijalla,
onni mustuneen orren alla,
loista loitolle lieto lies,
hankeen hukkuvi matkamies
polulla maaliman rannan!
Lumi lennä kuin untuvyö,
syvä ja musta ois muuten ilta-yö,
lennä Tuusulan lammin luokse,
miss' on mökissä oljen tuokse,
kussa kynttilä lehahtaa!
-- Kuka tuvassa huoahtaa
polulla maaliman rannan?
Lapset telmivät pahnoillaan,
liekkien leikkiin mies tuijottavi vaan,
elää vielä ja on jo vainaa,
kalma kaartaa ja ilma painaa.
Pystyvalkea loimottaa,
sydän vilussaan vavahtaa
polulla maaliman rannan.
Keijut lapsuuden kuiskuttaa:
hoivassa äidin sait nuorra taivaltaa,
oli pehmeät kotipellot,
soitti rastas ja kiikkui kellot,
tuttu väkesi kullervoi,
silloin sielusi kannel soi
polulla maaliman rannan.
Impivaara se tarinoi,
laulusi kummit ne kummat lahjat toi,
luomisinnossa istuit silloin
paimenhuilulla soittain illoin
ohikulkijan kuulemaa
virttä, rattosan haikeaa,
polulta maaliman rannan. --
Orsiin valkea heijastaa...
Kalsea katse jo kosteen kiillon saa
mailta ikuisen yrttipuiston,
mailta onnen ja pyhän muiston,
aatos haahtena laskettaa
suurten unelmain merten taa
polulta maaliman rannan.
Lapset telmivät pahnoillaan,
mierollakulkija elää uudestaan,
nostaa kättä ja siunaa lasta
erheen elkeihin sortumasta.
Loista loitolle lieto lies,
poijes kulkevi matkamies
polulta maaliman rannan!
Tummat neitoset kuiskuttaa:
elonpolku kaita, laaja Manan maa,
unhon unta saat kyllin tuolla,
tahdot kuolla. -- "Nyt tahdon kuolla!"
Hiilos hiipuu ja tummenee,
koito kotiaan kaipailee
polulla maaliman rannan.
23/12 98
MENNEITÄ VAIHEITA.
Minä näen sen kulkevan kansani,
arot aavat käymään se lähti,
oma maa se oli sen määränä
ja oppaana Pohjantähti.
Se kuuli Imatran pauhaavan
ja ilosta sen silmä säikkyi,
nyt luvatun maansa nähdä se sai,
missä tuhannet järvet läikkyi.
Kalarikkaille rannoille riensi se,
kotasauhu sen saloja kiersi,
se kauppaa kävi ja ryösteli
ja kesantokaskia viersi.
Ja loitsuin ja jousin se metsään läks
ja keihäällä kontiot nauloi,
se soitteli joutessa kanneltaan
ja Väinölän urhoista lauloi.
Se kuunteli verensä kutsuja
ja heimosotiin se heittyi
ja puuttui mies, jok' ois koonnut sen
ja siksi se pimeään peittyi.
Ja pimeillä talvipuhteilla
porontaljoilla näki se unta,
läpi räppänän tähdet tuikkivat
ja putosi puhdasta lunta...
Souteli saarelta selälliseltä
vainohaluinen haaksi,
ristin nosti ne rannalle
ja kutsui sen uudeksi maaksi.
Pyhiltä puilta kansa luisui
pistävän ristin juureen,
oudot vierahat veroja vei
ja ne lujitti liittoon suureen.
Uskon ne antoi alentuvalle,
lännen lait ne antoi,
kuningaskruunuunsa kuultavaan
ne Suomesta helmen kantoi.
Löihän ne usein kun lyödä täytyi
karkeaa niskurilasta,
otti se oppia rikkaalta,
ei herennyt huokaamasta.
Vieraan purnuun jyvät se jauhoi
omalla vainiolla,
saihan se tiedon taikoja
ja vapaana sai se olla.
-- Sodissa suurissa vierailla mailla
varttui kansani jänne,
hakkapeliittain voiman tunsi
jo uskossa heräävä länne.
Kulki se sitte kylvömailleen
kovan koittelun kansa,
tuskin toukonsa tehdä sai,
taas vietihin auraltansa.
Näen minä sotavankkureita,
pyörät ne ruumiita viiltää,
nälkäisen kansan maantiellä nään,
jääkyynel sen poskilla kiiltää.
Kasvoja kauhusta kalpeita nään,
hajalla tuuless' on hapset,
äitien rinnoista verta juo
taudissa tempoen lapset.
Tulena, tuhkana Suomen nään
kasakkahevosten alla,
idästä uusi voima käy
ja se käy kuin keväällä halla.
Piilopirteissä metsän yössä
kätköss' on nuori kansa,
soittavi suurta kanneltaan
ja oottavi aamuansa.
* * *
Näen neljä valkoista ratsua, jotka kulkevat Suomen rantaa,
näen neljän keisarin ratsastavan ja kaikki ne kruunuja kantaa.
Sen ensimmäisen silmissä on lempeän mielen tulta
ja missä kavio kapsahtaa, niin kukkia nostaa multa.
Hän kutsuu isän äänellä ja viittoo valtikalla
ja kansa se herää ja tervehtää ilosaatossa riemumalla,
hän kutsuu sen uuteen elämään ja kutsuu sen neuvospöytään,
hän "siunattu", suuri ja valkoinen hän kansansa sydämmen löytää
ja rakkaudella hän rankaisee ja lempeydellä hän kostaa
ja kansakuntien arvohon hän hyljätyn heimon nostaa.
Voi, kuinka on ihana hengittää, kun vapaana ilma seestyy,
kun keväästä linnut lipertää ja toukokylvötkin eestyy,
kun kätköstä kannel kannetaan ja se päivän paisteessa loistaa
ja ihmiset ilosta itkien taas katsovat toinen toistaan.
Minä näen sen toisen ruhtinaan, jolla raudast' on rakettu tahto,
hän on ylväs vartija oikeuden, hänen ratsunsa kyljill' on vahto.
Minä näen sen kolmannen ruhtinaan, jonka kilvestä vapaus hohtaa,
isoisänsä teot hän kruunavi ja kansani juhlihin johtaa.
Ja sitte ma näen sen neljännen, joka hiljaa tietänsä kulkee.
Ja aika kääntyy ja sumuhun se iloiset kuvat sulkee;
ja sitte... kuuntelen töminää, joka hukkuu suurihin metsiin,
taas kansani yössä vaeltaa ja auttajan kättä etsii. -- --
ELETTIHIN ENNENKIN.
Elettihin ennenkin
ja tehtiin sitä työtä,
isot vihat kestettiin
ja monta halla-yötä.
Oli korvet kuurassa
ja nyt ne vihannoivat,
missä suolle kuiri sous,
nyt toukolaulut soivat.
Kahden tulen piirissä
ja aina surman eessä,
vettä tuolla, vettä täällä
sekä verta veessä.
Koskihan se ruoskan silmu
köyhän selkäpiitä,
joskin kuloon kukertui,
niin nousi taasen siitä.
Elää köyhä leivättäi,
se keito kiusoitettu,
suuruksena sammal on
ja iltaisena pettu.
Elää köyhä lämmöttä
ja vielä juosta viistää,
vaan ei elä köyhäkään,
jos ilman siltä riistää.
Mene silloin tietäjiin
ja kysy surman hintaa,
kuule tyhjää sorinaa,
mi kiertää pitkin rintaa!
Ei oo ajat entiset,
mut viel on ilmaa kyllä,
toivon puuska puhaltaa
ja tähtiyö on yllä.
Elettihin ennenkin,
ei luikerreltu loukkoon,
kynnettihin, kylvettihin,
laulettihin joukkoon!
9/3 99.
HUHUN HUUHKAIN.
Huhun huuhkain se kohosi korven yöstä,
miss' istui ja peitteli pillojaan,
kevätlinnut se pois oli pesistä syöstä,
se kierteli, kaarteli rauhaisen maan.
Salon aukosta laaksoon se huutaen huhki
ja töytäsi puihin ja pensaisiin
talon tarhain ja lehdon leppien puhki
ja kylissä huutohon yhdyttiin.
Se nousee ja kasvaa ja sumua kyntää
ja miesten mieliä kiihoittaa,
se Laatokan rannoilta Lappiin ryntää,
sen alla kuohuvi levoton maa.
Tammikuussa 1899.
KUN LAULAJAT LAULELI.
Kun laulajat lauleli maastaan vaan,
korukaiuksi aina sen luulin,
kun juhlissa juotiin ja hurrattiin,
vain toisella korvalla kuulin.
Miks ontoilta eläköönhuudot soi:
"tämä maa ja sen kansakunta
valon suuria soihtuja heiluttaa
näin keskellä jäätä ja lunta."
Miks rakkaampi, köyhempi muita se ois
tämä Suomen pohjonen soppi?
Niin silloin kyselin itseltäin
ja vastasi Tolstoin oppi.
Se suuri tietäjä vastasi kai:
"ne juhlivat aivan syyttä,
isänmaallinen rakkaus sotia tuo,
se on paljasta itsekkyyttä!"
Vain puoluekiihkoa kaikessa näin,
maan voimaan nuivasti luotin
ja ma kuljin kuin koditon kulkea saa
ja hetkeä suurta ma vuotin.
Ja se hetki se tuli kuni salamayö,
se iski mun rintani jäähän,
sain sulavan, suuren rakkauden,
joka tarmoa takoo päähän.
Omat pyyteet kimposi itsestään,
ne olikin tomua, tuhkaa,
tätä maatahan vain voin rakastaa,
jota julmat jumalat uhkaa.
Se maa, se maa on ihana maa,
vaikka ilma sen kovaksi hyytää,
se on toivoni maa, se on unteni maa
ja se elää tahtoo ja pyytää.
Tyrtaioslauluja laulaisin,
jos Luojani lahjan antais,
jos voisin kansani nostattaa
ja kantelo kaiun kantais.
Miten muuten voisin ma laulaakkaan,
kun on ryönätty rakkain haave
ja yli tämän sorjan Suomeni maan
käy valheen kaamea aave!
23/7 99.
SUOMENLAHDELLA.
Usva se souteli Suomennientä ajassa ajelevassa,
eikä näkynyt tähteä pientä tuttuna tuikkimassa,
Suomenlahdelle haahdet hajaantui,
himon häijyt henget räntään ryömien ui.
Solisi, kohisi, lunta tuiski itäisten ilmojen suista,
Virosta viimat kulki ja kuiski kovista koitteluista,
hiutuen himmeni majakkasainiot,
raukes rannikolle kosteat rauniot.
Silloin ilmassa viha vinkui hälyssä punaisen kauhun,
raanakivi se mereen sinkui, hajotti kuohuvan sauhun,
taivas selkeni maita heijastamaan,
näytti maalimalle rumasti runnotun maan. -- -- --
SAULIN LANKEEMUS.
Saul istui purppurapatjoillaan
ja Herralta kasvonsa peitti,
hän oli niin kalpea kasvoiltaan,
pahat henget kaarsivat kulmillaan,
Saul nuoren heimon heitti.
Hän unohti rauhan ja rakkauden,
jonka valalla vannoi ja antoi,
hän kuunteli naurua narrien
ja hyljäsi neuvot hurskaiden,
Saul surua sairasta kantoi.
Ja maassa pyhästi itkettiin
ja suru oli mökissä aivan
ja palatsin portille riennettiin,
siihen toivon suureen Jerusalemiin,
jotta loppuisi vaino ja vaiva.
Saul istuu mykkänä patjoillaan,
hän ei kuule, mitä kansansa pyytää
ja holvit on onttoja holvia vaan,
on neuvonantajat vitsaus maan,
ulos joukon ne joutavan syytää.
Ja kansa se maahan katseensa loi
ja palasi raukein mielin
ja tabernaakelin pasuunat soi,
ne valheista, vaaroista vaikeroi
kuni haljeten, huutavin kielin.
Se soitto sorahti maalimaan
ja kierteli punaista merta
ja pilvipatsas se pimitti maan,
yhä pasuunat huusivat huoliaan:
Saul janoo sotaa ja verta!
Mut Herran ääni kuului pilvipatsaan päältä:
Missä viipyy David, laulajaruhtinas ylväs,
voittaja oman verensä ja maaliman ilo ja pylväs?
19/3 99
SUDET TULEVAT.
Lumess' on talot ja taipaleet,
pakkanen paukkuu moukarin lailla,
jäässä on kesäiset tantereet,
majat on matalat näillä mailla,
pitkä talvi on, pitkä tie,
minne se vihdoin vie?
Maanmies katsovi peltoaan,
akkunasäröt hän rievulla peittää,
lapsen on vilu, se itkee vaan,
kulppea tuulikin pyryä heittää,
taivas tulessa punertaa,
verta se heijastaa. -- --
Ilkeät irnut puhaltaa,
arolla sudet on ulvomassa,
jono jo nevalta sukeltaa,
kylien hallit on vahtimassa,
kulkusen helke ja haukku käy,
äitikultaa ei näy.
Kuulehan kuinka ne hampaita lyö,
kitansa hohtaa haistaen ruokaa,
hanki se halkee ja kirkas on yö!
Voi, hyvät ihmiset apua tuokaa,
missä äiti nyt taivaltaa,
mistä hän turvan saa?
4/3 99.
HAKOISTEN LINNA.
Orjat vieritti kiviä,
niskat notkui ja hiki juoksi
huovin huutavan ruoskan alla
kalliolla korkealla
uuden uskon ja Neitsyt Maarian
ja pyhien miesten vuoksi.
Oli Hämeessä hämärä,
pyhän karsikon munkit kaasi,
ristin säilä se siinä häilyi,
missä Hiiden väki säilyi.
Päivin Hakoisten linnaa rakettiin
ja paadelle nousi paasi.
Varjot vaelsi maita,
yössä yhtyivät hiitten huolet,
hirvi hiihti ja riena riipi,
Kylmäojan pojat[1] hiipi,
paadet paukkui ja linna linkosi,
kun suhahti noidan nuolet.
Orjat kiviä kirosi,
aika jauhoi ne kohdussansa,
sammal levitti vihreän sylin
linnan Iiepehien yli;
siell' ei Maariankämmen heloita.
Niin kertovi vanha kansa.
[1] Kylmäojan pojilla kansa tarkoittaa paholaisia, hiiden väkeä.
ITKE, ITKE NURMEN NUKKA!
Itke, itke nurmen nukka,
valittele vaivainen,
soios pieni kellokukka
heinänpäissä heiluen!
Kuule kuinka syksyn keijut
pasuunata toitottaa,
varvut, korret värähtävät,
keltalehdet liplattaa!
Kuule kuinka köyhät purot
huuhtoo sammalpolkujaan,
kosket kolkkaa kumeasti
huokaellen huolissaan!
Pois on mennyt päivän silmä,
pois on mennyt ilo muu,
hallavalla taivahalla
yksin kiertää kaihon kuu.
Jäiskö jäähän rakkaat pellot,
joihin touvot kylvettiin,
sammaltuisko auran jäljet,
joista paljon toivottiin?
Mitä itkee nurmen nukka
niinkuin hiljaa kuihtuis pois,
miksi luonnon rinta huokaa
niinkuin rikos tehty ois?
Sitä itkee nurmen nukka,
vaikeroipi vaivainen:
tuli hurtta huovinmaalta,
raiskas nuoren neitosen.
Syttyköhön kuiva sammal,
missä riehui pakkohäät,
kiljukohon kivet, kannot,
joilla liehui hunnunpäät!
Siksi itkee hento lapsi,
sitä miehet miettii vaan,
sitä itkee kerjäläinen
mierontietä kulkeissaan.
Kootkoon taivas kaikki kaijut
yhteiskuoroon korkeimpaan,
vyöryköön se satasiivin
merten taa ja maalimaan!
Kuulkaa maat ja kuulkaa kansat
hätärummun kuminaa,
nuoren kansan käsi nousee,
kouristuu ja vavahtaa!
Silmä harhaa, syttyy, raukee,
etsii, välttää kiusaajaa,
katsoo kauvas, korkealle,
vastaust' ei mistään saa. --
Helmikuussa 1899.
EPÄILIJÄT.
"Nyt pelastakoon kukin mitä pelastaa voi!"
Epäuskon profeetat nauraa:
"nyt tulee turma ja Suomen se lyö
ja kaataa kuin korren hauraan!"
Jos äitien koristus rakkaus on,
jos vielä on viattomuutta,
jos sana on pyhä, joka vannottu on,
tuo puhe on valheellisuutta.
Ma huudan sen julki: se valhetta on,
jos vielä on Jumalaa mitään;
sen korren kuvussa siemen on,
joka uusihin aikoihin itää!
Ma uskon taimeen tulevaan
ja ma odotan suuria töitä,
ilokulkua valheen epäilen
ja ma epäilen -- epäilijöitä...
NE KILTIT LAMPAAT.
Ja lauman eessä tepsutteli kellokas se viisas
ja kilille ja lampaille sen neuvomista piisas,
se oli vanhan vakava ja siivo käynniltänsä,
ei muistanut se entisiä sivuhyppyjänsä.
Kun kellokas se määki mäillä: tää on pää ja pää!
myös lampaat yhteen suuhun säisti: pää on aina pää!
Ja mik' on lampaan viisaus? ne vastas aina: pää!
Ja mik' on lampaan tuhmuuskin? ne vastas aina: pää!
Ne kyläkukon tieltä juoksi huiskin, haiskin pakoon,
niin takeltui ne kerran samaan raja-aidan rakoon.
-- Lie sama juttu meilläkin, jos alusta sen alkaa,
on nähty meillä lampaita, joill' oli kaksi jalkaa.
LALMANTIN KOTIINTULO.
"Tulennasta tunnen purren,
kahden airon laskennasta,
puoli uutta purjehessa,
silkki Inkerin kutoma -- --"
Helkavirsi
Tanumartista Lalmanti ritari
satajoukoin juolevin sous
ja punaisen purjeen alta
moni välkkyi peitsi ja jous;
hän vaelsi vierailla mailla
jo kymmenen sotaista vuotta,
nyt Inkerille ihanalle
hän kultaiset kengät tuottaa.
Hän katseli läntehen, itähän,
näki pohjassa kykkyrän:
jos lienet sa pilven kauna,
niin putoa itähän!
-- "Ei pilkota pilven kauna,
vaan kartanostasi sauhu,
ja pitopaistit sieltä leyhkää
ja kuuluvi häiden pauhu!"
Näki Lalmanti punaisen päärmehen
ja lasketti suvantoon:
jos lienet sä ketterä kettu,
niin vilistä viidakkoon!
-- "Ei juokse kentällä kettu,
vähä ritari Eerikki soutaa
ja Inkerisi ihanaisen
väen vihkitupaan hän noutaa!"
Ja Lalmanti kiristi köysiä
ja purje se pullistui,
näki rannalla valkean kaistan:
liet sorsa, niin merelle ui!
-- "Ei ole se soutava sorsa,
lutin solassa Inkeri itkee,
häähameestansa silkkisestä
pois Eerikin helmiä kitkee!"
Häätupahan Lalmanti tunkihe,
tuho silmistä säkenöi,
vähä Eerikin ilmaan hän heitti
ja peitsensä kärkeen löi. --
Se Lalmanti sulho suuri
vei itkevän Inkerin syliin
ja viikkokaudet häitä juotiin,
kumu kuului pohjolan kyliin.
VOLHOVIN RANNOILTA.
1.
Lennä pieni peipponen!
Lennä pieni peipponen,
kiidä kultas kanssa kahden,
kevättuuli leppoinen
vie sun yli Suomenlahden
Suomenmaalle!
Levitä nyt siipesi,
saata hellä viesti multa,
koivuun laita töllisi,
laula silloin lintukulta
Suomenmaalle!
2.
Eräälle suomalaiselle.
Sa täällä kuljet niinkuin mustalainen
ja majaa muutat sinä yhtenään,
et tahdo olla suora suomalainen,
et synnyinmaastas tahdo tietääkkään.
Se sulla menee vaskikopeekasta,
sen herjaavasta katseestasi näin
ja uuteen uskoon käännät omaa lasta
ja vieraan eessä seisot paljain päin.
Niin arkunpohjille sa kasaat kultaa,
sen menettää voit niinkuin kuntoskin,
kun silloin poljet maasi hylkymultaa,
se sua, kurjaa, ruokkii silloinkin!
Novgorod, 19/4 97.
3.
Kotoista kaihoa.
Krimin tuulen tanssiessa
yli laajan Venäjän maan,
satakielen soittaessa
lehdon lempilaulujaan
kuljin ja kuljin ja aattelin vaan,
koska taas nään sen Suomenimaan?
Kevään näin jo kruunussansa
alta pilven väikkyvän,
vapahana kahleistansa
Ilmenjärven läikkyvän;
Kuljin ja kuljin ja aattelin vaan,
koska taas nään sen Suomenimaan?
Jäät jo lähti Volhovista
Laatokalle laulamaan,
kellot Jurjevluostarista
kaikui yli vihreen maan.
Kuljin ja kuljin ja aattelin vaan,
koska taas nään sen Suomenimaan?
Aattelin, oi, nuori Suomi
viel' on talvi verhossaan,
eikä tuoksu kielo, tuomi,
eikä laula peippokaan.
Kuljin ja kuljin ja aattelin vaan,
koska taas nään sen Suomenimaan?
Kun ma kotipuoleen joudan
käen huilunhuminaan,
saaren suojaan ruuhen soudan,
hennon vuokon poimin vaan.
Kuljin ja kuljin ja aattelin vaan,
koska taas nään sen Suomenimaan?
Novgorod, keväällä 1897.
4.
Yli rajan.
Jytky, jytky höyryn tahti,
kaivattu, kaunis Suomi on tuolla,
tuossa on lehto ja tuossa on lahti,
täällä on ihana kuolla!
Täällä myöskin elää tahdon,
rakkailta rannoilta kieleni kuulen,
lainehet laulavat sauhussa vahdon,
kisoissa Karjalan tuulen.
Tuolla ilma painoi mieltä,
maa oli laakea varjossa pilven,
tääll' on niinkuin pilvien tieltä
näkisin kultaisen kilven.
Tuossa seisoo harjun mäki,
siinä se seisoi kummissansa,
luvatun maansa kun vihdoinkin näki
kulkeva Kalevan kansa.
On kuin vedet vilkastuisi,
on kuin harjukin päätään nyökkäis,
sumuinen ilmakin puhdistuisi,
laaksohon metsät hyökkäis...
Kotona, kesällä 1897.
KANSA ERÄMAASSA.
Voi, kansani kaunis ja suruinen,
sun tiesi on jyrkkä ja okainen,
sun kohtalos viippuu va'assa,
sinä olet kuin orpo onneton
ja jalkasi veressä pestynä on
kovan elämän erämaassa.
Et yötäsi levossa maata voi,
kun heräät, on himmeä aamunkoi,
et tiedä sa, mitä se tuottaa,
sinä kyselet tietä, ei vastaa puut,
ja korvesta ulvoo sutten suut
ja tähtihin vain voit luottaa.
Sinä olet kuin kääpiö luolassa,
on kivi sun leipäsi suolassa,
sinä katselet luolan pohjaa;
siellä jätti sun untasi hallitsee
ja vuoteesi vieressä vallitsee
ja kummaa kulkuas ohjaa.
Ja sinua äitisi etsii vaan
ja huudoilla täyttävi erämaan
ja poloista poikaansa vuottaa,
hän yrttiä poimii ja rukoilee
ja kerran hän haavasi voitelee,
hän suurihin tähtiin luottaa.
22/7 99.
PIENEN OIKEUS.
On pienellä linnulla mökkinsä
ja pääskyllä pesä hento,
se siihen perheensä perustaa
ja sillä on vapaa lento.
Taas latvoihin toiset rakentaa
ja linnatorneihin toiset,
taas toiset ei majaa laitakkaan,
ne vieraina käy kuin loiset.
Ja toisilla majansa maassa on,
ne pelkäävät aina hallaa, --
ei tiedä ne päivää päättyvää,
jona röyhkeän jalka ne tallaa.
On kansoilla asumasiansa
ja muutamat laaksoissa laulaa,
taas muutamat rämeissä, rotkoissa
tuvan kurkihirsiä naulaa.
Ja kansojen suuresta pellosta
on meillekin aidattu sarka,
se vaalivi onnen oraitaan,
se on nuori ja hallanarka.
Se kerran on nouseva lainehtimaan
vaikka kesänsä se kalliista ostaa
ja pilkatun pienestä voimastaan
se täysiä tähkiä nostaa.
RIKKAAT NEITOSET.
Suvi-illalla lähtehen partaalla
kolme rikasta neitoa teiskui,
punakengät ne narskui ja soljet soi
ja helmat ne kahisten leiskui.
Ja lähde se välkähti puvuistaan,
helorenkaista kultaisista,
ne neidot ne riiteli rahoistaan
ja suurista sulhaisista.
Sous silkkisen kaislan ranteelta
veenhaltija joutessansa,
hän naurahti neidot nähdessään
ja toitotti luikuriansa.
Jopa kaisla se metsänä heilahti,
valaskaloina lahnat uivat,
lepänlastut ne laivoina kelluivat
ja neidot ne hullaantuivat.
Ja kolmesta hopealaivasta
tuli kolmet sulhaset oivat,
kukin neito se antoi sormuksen
ja sulhaset kihloja toivat.
Ne koikkuivat hienolla hiekalla,
ne neidoille oli niin armaat,
takit niill' oli viheriän kirjavat
ja kaatiot hienot ja harmaat.
Veenhaltia saatti ne neitoset
kovin mielelle haikealle,
hän harakoiksi muutti ne sulhaset
ja sukelsi aaltojen alle.
Lens aidalle kolme harakkaa,
voi kuinka ne neitoja ilkkui,
ne nauraen näyttivät helyjään
ja sormukset nokassa kiikkui!
TÄMÄ MAA.
(Kansanlaulun tapaan.)
Tämä maa on niin viheriäinen,
se on onnemme kehto,
leivän tuoja ja levon suoja
sekä elämämme ehto.
Meillä puu sekä lemmen oksa
kevätkiireessä lehtii,
suvirakkahat laululinnut
meidän laaksoihin ehtii.
Tääll' on ponteva pojan rinta,
neidot täällä on korjat,
vihan viljaa ei täällä kylvä
oudot ontuvat orjat.
Tätä nientäkö sumu soutais,
kun on sarastava rusko,
tätä nientäkö kulo kulkis,
kun on toukohon usko?
Oman mökkimme veräjille
omat polkumme johtaa,
täällä tympeä, tyly vieras
suoran katseemme kohtaa.
Tämä maa on oma maamme,
vaikka ruumiimme luutuis,
kivet kiljuis, salot halkeis,
meri mustaksi muuttuis.
3/1 99.
POPPA.
Jopa jonnin joutavia,
kun on poppa meille tullut,
puoskari pahanhajuinen,
niine koirankoukkuinensa,
noine noidannuolinensa.
Tunki tuttuna tupahan,
astui aivan pöydän päähän,
kulki lunnailla lujilla
sekä laatu lausehilla,
salakirjat salkussansa,
sanoi suovansa sopua,
rauhassa rakentavansa
talossa talon tavalla.
Vaan ei vienyt viikkokautta
eikä täytehen sitänä,
jo teki rumia töitä,
pimeissä piilojansa,
kävi öitä öitsimässä,
joka nurkan nuuskimassa,
joka ometan ovella.
Tuosta tunki tuonnemmaksi
vuoren kaljun kainalohon,
hiiden hirveän pitoihin,
juominkihin jättiläisen,
sadan saatteli sanoja,
tuhat turman tutkaimia
pään varalle varattoman,
tuhoksi vähäväkisen.
Toi se taudit tullessansa,
polttoset palatessansa,
karjan kaunihin kadotti,
paimenet pahoilla mielin
kulkevat kulopoluilla,
huhuilevat, huutelevat,
susi suolta vastailevi,
karhu kiljuu kalliolta.
Tietäispä talon isäntä,
näkispä tuomari totinen
isoisilta ikkunoilta,
kaukaisesta kartanosta
tämän julman juoniloita,
hämytöitä häijyn herjan,
niin se poppa, hiiden pappi
istuisi kiven kolossa,
vuoren vaskisen sisässä
silmät kiljan kaljallansa,
sysi suussa, sarvet päässä,
noitakannus kainalossa,
taikapussit polvillansa,
tuhat tutkainta jaloissa!
18/6 99.
RAASEPORIN RISTINÄ.
1.
"Seis, seis, ken linnahan pyrkii,
jo tullut on sydänyö?"
"Karl kuningas Knuutinpoika
se linnanporttihin lyö!"
Ja nostosilta se vinkui
ja tulijaistorvet soi,
ja huovien tuessa Kaarlo
nyt pihalle haperoi...
Tuliko Dantsigista taas
vai Riiasta, kuka sen ties,
hän palasi Suomeen aina,
oli syntyä Suomen mies!
Hän kolmasti kruunua kantoi
kuin lyijystä ollut se ois,
mut Kristerin pojat ja piispat
sen kolmasti ottivat pois.
Niin kaukana häämöitti onni
ja kruunu ja Tukholmi --,
mut Abrami Raaseporin herra
häntä portailla tervehti.
Tulisoihtujen varjoon hän kulki
ja tuijotti pimeään,
näki tornissa valkoisen hunnun
ja kultaisen kiehkurapään.
Nuor Ristina tornissa istui
ja lempeän katsehen loi,
se kulkijakuningas nuortui
ja sen katsehen hetteistä joi.
2.
Oi, Ristina, oi Ristina, näin ihanata unta,
oli tähdistä mulla kruunu ja pilvissä valtakunta
ja sua minä katselin kuin päivän koittoa,
ma kuulin kaukaa huminaa ja harpun soittoa!
Ja yli taivaan sinisen sä kätes mulle annoit,
ja lentäessä tähtien sä nuoren lempesi vannoit,
ma kumarruin sun ylitses ja kruunu luisti pois
ja sinkui avaruuteen kuin usvaa vaan se ois.
Ei ole mulla kruunua, oi, Ristinani nuori,
se oli katinkultainen ja kiiltävä valekuori,
ma olen laho tammi vaan ja syksy siinä soi,
sun sinisilmäs lämpö sen taas lemmen lehtiin loi.
Ei ole mulla nuoruutta, en taida kukkaiskieltä,
ma olen mieron kuningas ja täynnä mieron mieltä,
mut mitä mull' on uskoa, se sinun uskos lie,
oi, Ristina, oi Ristina, älä uskoani vie!
3.
Hän houraili sairasvuoteellaan:
"ota knaappini valjakkovaunu,
tuo piispa tänne, älä mustaa tuo,
vaan valkea piispa Maunu!
Vai niin! Joko piispa kuollut on,
no tuo sinä pappi nuori,
jolla tulta vielä on suonissaan
ja rinta kuin palava vuori!
Äl' itke ihana Ristina,
vaikka Kalman kuningas saapuu!
Hoi, knaappi, varo sa pappia,
se tikarin kätkee kaapuun!...
Miks, Ristina, silmäs niin kaukana on
ja miksi on kuopalla posket,
miks valkoinen kätesi vapisee,
kun, onneton, otsaani kosket?
Mene pois, mene pois, sinä petät mun
kuin muutkin petti mun aina -- --!
Ei, ei, älä ota sitä kättäsi pois,
kuin haahkan untu se painaa! --
Ja pappi se puhui hiljakseen
kuin suvinen iltatuuli,
kun lehdossa uninen suhina käy;
sitä kuningas viihtyen kuuli.
Hänen sielunsa silmä kirkastui
ja hän otti sen Herran viinin --
hän katseli Ristinan silmihin
ja kädestä piti hän kiinni.
Sitä lujasti puristi hän rinnalleen
ja Herraa lemmestä kiitti,
joka seuraa Tuonelan tupien taa
ja täällä jo sydämmet liitti...
Niin hyvä, niin hyvä taas olla on,
sinä olet kuin karitsa kaino,
sun kanssasi polttoni pakenee
ja pahojen henkien vaino.
Hoi knaappi! Kas pappi! No, terve mies!
Ota käteesi juomasarvi
ja häitäni juo! Miss' soittajat lie
ja morsiusneitojen parvi!"
TULE SUOMEN NEITONEN!
Tule Suomen neitonen verhotuin silmin,
laulele haikeat huomenhuoles ilmi,
itke sinä impi, sinä suomalainen sorja,
itke niinkuin veljes oisi muilla mailla orja,
etkä neito, etkä neito sylihin saa tulla,
kotimaani, kotimaani mielessä on mulla,
poimi talven kukkia ja kulje kesän teitä,
laske vaskipatsahalle katajaseppeleitä;
polvistu sen patsaan juureen, joka tukee rauhaa,
vaikka kuinka mailman tuulet kulmilla sen pauhaa,
rukoele Luojaa, jotta vainovaivat veisi,
jotta läpi kyynelten taas päivä hymyileisi!
10/3 99
NÄIN UNTA.
Näin unta, että olin suuri mies
ja hyönteiskansaa minä hallitsin,
ma olin heinäsirkkain, sääskein kreivi
ja sudenkorennoiden kuningas,
suur'herttua myös muurahaisten, y.m.
Nyt haarareisin seisoin keon päällä
ja alhaalla ne hyöri muurahaiset,
ne tarhassani juoksi mielin määrin
niin näsäviisaina ja työteläinä
kuin niill' ois erikoiset polkunsa
ja luvat omat sekä tavat toiset.
Ei --, valitusta kyllin kuuntelin,
muut hyönteiset jo sitä napisi,
maan tavalla tai maasta vallan pois,
ne pientä vitsausta kyllä sietää...
Ma kiven nostin, mietin hetken, heitin,
hahhaa, nyt vasta niille tuli kiire,
ne juoksi niinkuin juoksee juutalaiset,
kun rakkaat rahatukut niiltä viedään,
ne veti, väänsi korsikuormiansa
ja tuossa tuokiossa kivi peittyi.
Kas peijakas, no kyllä keinon keksin,
ne päättää toisin mitä minä määrään,
siis sukupuuttohon ne hukutan. --
Ma poimin tervaksia, juurakolta
ja koko kiusan pesän tuleen pistin;
nyt alkoi uusi huvinäytelmä;
ne kiehui, kärventyi, ne kiiti, kieri
pois roviosta sekä roviolle,
ne tulta nuuski sekä tulta kartti;
ja keon äärtä juoksi airueet,
maan alta, poluilta ne tulvivat,
kuin yksin neuvoin koko keko karkas
ja tuntosarvet yhtyi, viesti lensi,
ne saunoistansa kiskoi syöttökarjaa,
ne kantoi kuolleitaan, ne majaa muutti
kuin mailman loppu olis kintereillään.
Taas keko syntyi jonkun matkan päähän.
No tuhat tulimmaisen kääpiöitä,
ne vaivaa tuottaa mulle enemmän
kuin yhteensä se koko hyönteiskunta;
ma potkasin ja nyt... hyi niitä sentään,
ne riivatut nyt juoksi reittä pitkin:
Hoi, apuun, salamurhaa! Heräsin.
Helmikuussa 1899.
KULLASTA EROTESSA.
Kangaspuilta ma laulelen,
en laulele syöstävästä,
iltaa sitä ma muistelen,
kun erosin ystävästä.
Kulta se kulki allapäin
ja kutsutti ahonlaitaan,
mielitteli ja mairitteli:
"nyt eromme tulla taitaa!
Yksillä pihoilla oltihin
ja samasta kupista juotiin,
yksiä riihiä puitihin
ja kedolle rukoja luotiin.
Köyhäpä olet kuin minäkin,
sen vähänkin korjaa halla,
työssä se kuluu nuoruuskin,
mut toisin on maalimalla.
Palkat siellä on paremmat
ja mies voi kultaa niittää,
kolikot kannan ma kirstuuni
ja siitähän sullekin riittää.
Miksi sa itket ja valitat:
että miksikä kuljen ja kunne?
Onnentiet ne on lyhyet,
et, kultani, elämää tunne!"
Niinhän se puhui mennessään
ja ma siunasin kieroa ylkää,
vaikka ma silmistä huomasin,
että ystävä minun hylkää.
Kangaspuilta ma laulelen
ja heikko on mulla ääni,
sentään aattelen armasta
ja harmaa mulla on pääni. --
MAALISKUUN 13 p. 1899.
Mihin kulkevi mykkä kansa,
sen silmiss' ei kyyneltä näy?
Surujuhlihin kansa kulkevi,
hyvän haltijan luokse se käy!
Sen haltijan vaskinen haamu
torin kummulla seistä saa
ja päivä sen kulmilla kimmeltää,
kukat patsaalle kumartaa.
Kuin tummat, hiljaiset aallot,
jossa lämpöiset virrat ui,
joiden keskeltä loistaa majakka;
-- niin kansani kokoontui.
Ja Nikolainkirkon kellot
löi kumahtaen hiljalleen,
oli viisarit niinkuin naulitut,
meni aika niin verkalleen.
Se lähti kuin pesästä lintu
se laulu, jota ootettiin,
se nousi kuin uhrisauhusta
ylös pilvihin poutaisiin.
Ja kirkonpilarit vastas
ja kaijut seinistä soi:
Aleksanteri toinen eläköön,
pyhät sanansa ei kuolla voi!
Kuin huumeessa sousin silloin,
väen virrassa kuljin pois,
katukulmassa santarmi seisoi
ja oli kuin ilkkunut ois.
Se päivä se heleänä paistoi,
kevätkauniina kangasti maa,
mut santarmin kieroa katsetta,
sitä en voi unhoittaa. --
MIHAREPPURI
eli laulu punaisesta miehestä, joka taisi valkosia satuja.
Mihareppuri vanha ja sukkela mies,
se nyt kiertävi Suomen rantaa,
Häme, Karjala eiliset eljet ties,
mies punaista laukkua kantaa
ja voi sitä rikasta rihkamaa,
koko maaliman suutarinmarkalla saa
ja lisäksi reppurisielun!
Hän tinkii myös kun on tarvis vaan,
omat hänellä on keinot ja laskut,
hän juopi kun kylissä juotetaan,
hai, djai kun on leviät taskut,
kun ryypyn tai kaksi hän siunaten joi,
voi, sittekös juttuja piisata voi,
tämän maaliman ihmettä monta.
Hän huitoo huimasti käsiään
ja kertovi kansasta kuussa:
ei talvea siell' ole ensinkään
ja kahvia kasvaa puussa.
ja sielläkös tolppari vehnää syö,
on pyhiä myötään ja leikkiä työ
ja muikeita mutsoja paljon.
Kujavieret viinaa virtailee,
jokapäivä on humua, häitä
ja aidanseipäillä keikkuilee
monet kuormat silavanpäitä
ja siell' on sokuria veräjänsuut
ja honkina huojuu metsänpuut,
sata ruplaa tukista saapi.
Ja siellä on yhteinen laidun ja maa,
ei pajarit heittele paulaa,
kirkk'herrakin lehmänsä unhoittaa
ja lukkari voittakin laulaa.
Mies rauhanuuras on mittari maan,
tinasotureillansa se leikkii vaan, --
suo pitää pitoja kunkin!
Näes, reppurilla on reppurin tie,
rakas ystävä meitäkin muistaa,
hän humalat, kolikot kotiin vie
ja ne arkkunsa pohjalle puistaa.
Siell' aikoja huonoja naukuilee
ja kengänruojia paikkailee,
jo huomenis täällä on taasen!
20/3 99.
KULKEVA RITARI.
(Mielikuvitelma)
Turun sillalta haaksi se lasketti
ja sen läntehen tuulet toivat,
yli Naantalin siintävän saariston
pyhän Pirjetan kellot soivat.
Ne jättivät kaijun niin kaihoisan
ja ne sydämmen juuria viilsi,
sen haahden kannella seisoi mies
ja silmässä kyynel kiilsi.
Ja taivahan pilvet ne riippuivat
yli luostarimuurin harmaan,
hän katseli kammioruutuja
kuin muistelis kasvoja armaan.
Hän muisti Laukon kartanon,
johon lehtevä kuja johti,
hän ratsasti ali portin sen,
josta Kurkien vaakuna hohti.
-- Hän ratsasti Laukon kartanoon,
asesalista soihdut loisti
ja nuorelle Pirjetta neidolle
hän sydämmensä lauluja toisti:
-- -- -- -- --
"Sinä olet mun linnaruusuni,
sun menetin liian varhaan,
ne istutti ihanan ruusuni
sen harmaan luostarin tarhaan.
Tuli heimokiistat ja sota soi,
vihan vilja se heilimöitsi,
väen vietihin ylpeä neitoni,
joka kultaansa ikävöitsi.
Ma olen se kulkeva ritari,
jota elämän onni ei suosi,
ja tänne aatos allina käy
ja soutelen joka vuosi.
Ja hyvästi, hyvästi armaani,
jot' en näe minä enään milloin
ja hyvästi saaren lainehet,
joilla kiikuin ma kuutamoilloin!"
Ja haaksi se valitti vaahdossaan,
kun tuulet sen merelle toivat,
yli Naantalin tummuvan saariston
vielä kerran kellot soivat.
-- Ja sanotaan Pirjetta Kurjesta,
että ristiin hän sormensa sulki,
sen yön hän luostaripihalla
vain itki, itki ja kulki.
AULANKO.
Sa olit viaton paimenneito,
joka illanlaskussa paimentaa,
sa olit puhdas kuin puro puhtain,
joka Hämeen metsissä solskuttaa.
Ma lasna kuuntelin laulus ääntä
ja kuulin kuusikon kohinan,
näin lehdot lempeät rantamilla
ja sorsan kaislassa soutavan.
Mut tuli vieras ja valehelmin
hän kimpuin kihlasi neitosen,
hän maalas posken ja käänsi käynnin
ja riisti katsehen herttaisen.
En tunne tuttua paimenparkaa,
hän vielä veikeenä paimentaa,
mut laulu tehty on, nauru ontto,
kun linnan rintaa se kaijuttaa.
HÄMÄLÄISLAULU.
Hämeessä olen minä syntynyt ja siell' olen kasvuni saanut,
siell' olen itkenyt ensikerran ja äitin sylissä maannut.
Siell' olen paimenna soitellut ja reikäleipääni syönyt,
helkaa olen minä huutanut ja visakiekkoa lyönyt.
Luhdinsolass' olen lempinyt ja katsonut illankuuta,
suuressa metsässä veistellyt olen tupani nurkkapuuta.
Miehen mieli kuin ilveksen selkä se Hämeess' on vankka ja sitkee,
ennen se mykkänä murheess' on, kuin onnen oikkuja itkee.
Neito se on kuin pellavankukka ja hopean hohtava koivu,
eikä se jokaisen kulkurin kaulalle rentomielenä voivu.
Jurona jyräänsä vierittää se Hämeen kylvävä kansa,
kerran se nuijaan tarttuissaan lyö maahan sortajansa.
Hämeessä olen minä kyntänyt ja on kyntänyt taatan taata,
siellä sen pitkän puhteen tahdon kirkonmullassa maata.
KAININ KIROT.
Ja Herra heitti mun kulkemaan
ja Herran viha on suuri,
tie luisun liukas on maalimaan,
ma harhaan korvessa koditonna,
oon pedon kammo ja ihmiskonna
ja merkki otsalla polttaa vaan:
"käy kiron kimmassa päällä maan!"
Mut kussa synnin on juuri?
Ma muistan Eedenin aamukoin,
-- on onni Eedenin suuri, --
siell' luonnon lauluissa unelmoin,
nyt astun murheessa hiekkamerta
ja pilven liepeillä nään ma verta,
maan kukat hurmeita vuodattaa
ja koko maalima punertaa. --
Mut kussa synnin on juuri?
Oi, Habel, Habel, sua rakastin,
kuin pientä veljeään suuri,
sun yli purojen kuljetin
ja ruokopillillä sulle soitin,
ma murhahimoni silloin voitin;
miks lasten lauluihin hiipi kyy
ja tuli kateus, synnin syy?
Mut kussa synnin on juuri?
Ja Habel sylissä lepäsi,
-- lie sylissä autuus suuri, --
ja emo nuorinta hyväili,
mut minut hyljäsi yöhön syyttä,
ma etsin metsien ystävyyttä
ja kysyin: kohdust' on kirot kait,
mut kustas, emoni, vihat sait?
Mut kussa synnin on juuri?
Ja ääni pilviä pitkin soi,
-- on Herran kauhistus suuri --
ja pitkäisen leimaus sanan toi:
"Ken tappaa Kainin tai Kainin nostaa,
sen Herra seitsemän kertaa kostaa!"
Ja katso, kalliot pirstaantui
ja virrat uusihin uomiin ui. --
Mut kussa synnin on juuri?
Näin Herra heitti mun kulkemaan,
on eessäin maalima suuri,
käyn Nodin laaksohon lauhkeaan,
ma majan laitan ja suvun siitän
ja vihan viljat ma kostain niitän,
siis viha viihtyköön päällä maan,
sen kirot kimmo ei milloinkaan!
Mut kussa synnin on juuri?
VOI TÄTÄ KANSAA!
Voi tätä kansaa ja voi tätä maata,
eikö se koskaan tointua saata,
oisko se tuomittu kuolohon pois
kuin helmarikoksen tehnyt se ois?
Puhdas, nuori ja nouseva kansa
kulkisko kaihoten kahleissansa,
pohjolan päivä sen tänne toi
ja vapaaksi kansojen Luoja sen loi!
Voi tätä kansaa, jos itsensä heittää,
sora ja sammal sen hautaansa peittää;
oikean kätemme jo telottaja vei,
oi, veiskö se sydämmen? Ei, ei, ei!
Marraskuussa 1899.
MAANMIEHEN TOUKOLAULU.
Penkoilin peltoa aamusta asti,
taivas se kylvöni satehella kasti,
nousisko siitä lapsille muruja,
nousisko siitä lapsille suruja?
Turpeita käännän, ojitan, äistän,
hengitän tuoksua laihon tähkäpäistä,
iltaisen ruskon kirkkaassa kullassa
jyväni itää mustassa mullassa.
Peltoni liepeillä huokaa halla,
huoli on toukoni, toivojeni alla,
pelto on pala omasta rinnasta,
pelto on osa onneni hinnasta.
Hallalta peltoni lannalla peitän,
syksyiset kylvöni vakohon ma heitän,
jauhatan viljaa lapsille eväiksi,
odotan lunta, paistetta keväiksi.
Kirkas on onni, kun viljani niitän,
syvä on kiitos, kun, Luoja, töitäs kiitän,
suojele maata, Suomeni suloja,
ruttoja häädä, vainoja, kuloja!
Kynnän ja kylvän ja savuaa kaski,
kunnes mun naapurit kirkkomaahan laski,
niittäiskö lapset pehmeitä muruja,
muistaako lapset taatansa suruja?
KAARINAN KEHTOLAULU.
Nuku pieni prinssi vaan,
-- nuku, nuku Kyöstä! --
Ei käy Roine nyt tuutimaan,
unihaltijan untuvilla
kulje kuutamosokkosilla
talven tummasta yöstä!
Sulje silmäs siniset,
-- nuku, nuku Kyöstä! --
sull' on taatasi katsehet
-- Kauppi turulla neito nuori,
tuli prinssi ja kihlat suori,
antoi sormuksen vyöstä.
Kuule kummaa tarinaa,
-- nuku, nuku Kyöstä! --
Neito prinssiä rakastaa,
kruunas prinssi sen neidon silloin,
heloluutulla soitti illoin,
kun hän palasi työstä.
Veli viekas Juhana
-- nuku, nuku Kyöstä! --
tuli huovien mukana,
mit' on valtikka? Soraa, tuhkaa!
Veli pyytää ja veli uhkaa,
prinssin valtikan ryöstää.
Auran suulla linna on,
-- nuku, nuku Kyöstä! --
siell' on prinssi se onneton,
vonkuu viimassa ristirauta,
eikä prinssiä kukaan auta,
surmaan tahtoo ne syöstä.
-- Kalman rokkaa prinssi söi.
-- nuku, nuku Kyöstä! --
Miksi Herra niin kovin löi?
Tähdet tuikkivat Roineen jäästä,
pientä prinssiä, Herra, säästä,
johda valohon yöstä!
MAASTAMUUTTAJAT.
Ne tuovat satoja saatossaan
ja ne jättävät rakkaan syntymämaan,
joka sentään lastansa ruokkii;
ja rintapeltomme riutua saa,
ojavieret sammalta kasvattaa,
ukot, vaimot kyntää ja kuokkii.
Ja varotushuudolle naurellen
ne kilvan kiitävät hoilaillen,
Klondyken kulta ne huumaa,
paratiisiksi länsi jo muuttunut lie,
sillä sinne ne arkut ja markat vie
ja ne syöksyvät lastiruumaan.
Sotahuhuja raukat kammoilee,
ne kätyrien kutsuja kuuntelee,
mitä jää nyt raukoille meille!
Moni muuttaen onki jo onneaan,
ei palannut kuuna hän kulloinkaan,
vaan yöpyi maaliman teille.
Voi, kansani, kuinka sa muuttaa voit,
kun äitisi rinnoista mettä jo joit,
sua äitisi hellästi soimaa:
tule pois, tule pois ja heitä ne ties,
jos viel' olet suora ja kunnon mies
ja sulla on hiukan voimaa!
Jos leipää täällä on niukemmin,
niin rauhaa ja unta on viljemmin,
on maa, joka kasvun kantaa.
Ei äitisi lyö, tule pois, tule pois,
vaikka kulkusi tuhlarin kulkua ois,
sen äitisi anteeksi antaa!
23/7 99.
UUSI POMO.
Monet hällä on Suomessa manttaalinmaat,
monen tehtaan rattaat ne pyörii,
salit loistaa ja pöydällä herkkuja on,
helokullassa lakeijat hyörii.
Mut sentään ei huulella hymyä näy
ja aatos raskaana pyörii.
Hän lapsena kasvoi idässä päin,
tavat oudot hän tuonut on sieltä,
hän aarteista isäänsä kiittää saa
ja hän käyttävi korskaa kieltä,
hän vaativi kansalta kunniaa,
eikä käsitä kansan mieltä.
Mitä rahvas on? Kaarnaa ja kuonaa vaan,
se on syntynyt kantamaan iestä;
hän katsoo kansaa vaunuista vaan,
mut rovot hän kiskoo sen hiestä.
Ei! Joukon harteill' ei nousta voi,
se vihaa rikasta miestä!
Mut nousta täytyy ylhäältä päin,
missä kunnian valta on suurin
ja kohoo se aasi, kun kultaa se tuo,
yli korkeimman palatsin muurin
ja voi sitä muuttaa karvaakin
ja siinä se temppu on juuri!
Nimen eessä kun sitte on pikkainen "von",
niin silloin se harmikin häätyy;
kun muotokin on kuin aatelisen,
sais päästä jo aatelissäätyyn
ja puhtahan kilven naulata vois
oman kartanon ullakkopäätyyn.
Hjaa! Valtiopäiville tultais myös,
kai tuottais se hiukan valtaa,
koko laitos on vanhan ikuinen
ja omaa kuoppaansa kaivaa,
noh, samppanjassahan ohjata vois
sitä ikävää valtiolaivaa.
* * *
-- Hän Pietarin pitkillä pihoilla käy
ja hyvään onneensa luottaa,
hän sipulikirkkoja rakentaa
ja marmorilouhia tuottaa.
Kun korkeita vieraita talossa käy, --
niitä paraalla viinillä juottaa.
Mut kunnian viestit ne viipyy vaan,
Nevanrannat niin himmeinä vilkkuu
ja lakeijat käyvät varpaillaan,
sirot pikarit hiljaa kiikkuu;
hän nukkuu -- ja unissa pöydältä
kakspäinen kotka se ilkkuu -- --.
HETKEN SIIVILLÄ.
(Kappelissa keväällä 1899).
Ilta on leuto ja punertava länne,
Kappelin sähkö se kimmeltää;
viinuri, kolmelle viiniä tänne,
täällä me tahdomme viivähtää!
Valkeita lakkia kaikkialla,
illalta lyyryt kiillon saa,
kansaa liikkuvi puiden alla,
suihku se nurmen kostuttaa.
Vahti se huutaa Kappelin takaa,
vaunut vyörivat verkalleen --,
vaihtuu vahti ja käskyjä jakaa,
astuvi vartiokojulleen.
Tuollapa katkes nauru ja juttu,
viinuri seisoo ja juoksee taas,
silmää iskevi tutulle tuttu,
maljansa nosti ja täyteen kaas.
Sydän on täysi ja silmät loistaa,
maljassa päilyy illankoi,
ei voi soittajat surua poistaa,
lavalta torvet ja rummut soi.
Päivän hommat ja päivän vaivat,
kirjat, karjat ja puuha muu,
laskut ja ostot, vaunut ja laivat
yhteen pauhuun unhottuu.
Venäläiskirkon katto se kiiltää
lumisine sipulikattoineen,
suuret laivat ne merelle viiltää
sauhuineen sekä lippuineen.
Vaan ei unehdu surut ne suuret,
aina ne kaukaa hiipivät luo,
niillä on rinnassa pitkät juuret,
vihlovan viestin aina ne tuo.
Pikarit kiiltää ja lamput hohtaa,
perhojen surinan kuulin kai,
vihreät siivet ne valohon johtaa,
nyt kun on surujen sunnuntai.
Vihreät siivet ne nostaa ja kantaa,
minne ne muuten kulkiskaan,
kullassa liehuu ne Suomenrantaa
ylitse toivossa toipuvan maan!
Kuuluvi jyske ja taivas ruskaa,
toisko se tulvan tullessaan,
toisiko rauhaa, toisiko tuskaa
kohtalo vuos'sata kohdussaan?
Suomen malja! Sen tahdomme juoda!
Kansan keskeen polkumme vie,
tahdomme valolle linnoja luoda,
yhtyköön käsi ja erotkoon tie!
VAPAA SANA.
(Osa proloogista)
Jos kansani kullassa kulkea sais ja narrinmekossa hohtais
ja kaikki se sais, mitä saada voi, mikä koristaa keikarilasta,
mut vapaus kirjasta pyyhittäis ja kielto ois puhumasta,
mitä sydän se tuntee ja aavistaa ja sykkivi viattominta,
niin voisko se mässäten unhoittaa, mikä kohtalo näin sitä kohtais?
Ei! Vaikkakin sille kallis on jokapäiväisen leivän hinta,
niin elämän leipää se vaatii myös ja sitä sen huutaa rinta,
se janoo elämän sanaa myös, joka sille on hengen ruokaa,
se tahtoo puhua puutteistaan ja siksi se huolin huokaa.
Se entistä köyhempi silloin ois, jos sanan sen huulilta kieltäis
ja oisko se korkea-otsainen, jos antihelyssä se kulkis,
ja eikö ne äänet kuulua vois, jotka kuivahan kurkkuun nieltäis,
ja eikö ne silmät puhua vois, kun lahja sen suuta sulkis,
ja täytyiskö näin sen kulkea ain tylynmykkänä, onnetonna,
ja eikö se silloin olisi niinkuin saastassa paatunut konna
ja ehkei se puhua tahtoiskaan, tai liukkahan kielen saisi,
tekohurskaana ehkä se tympistyis ja armohon luikertaisi?!
Ei, ei! -- --
Viel' luottaa kansani kuntoonsa ja oikean asian voimaan,
ei rikos sen rinnasta löyhkälle, omatunto sen sydäntä ei soimaa,
se puhdas on sininen ja valkoinen ja sen vaakuna valossa hohtaa,
se painaa päätään ja oottaa vaan, mihin kohtalon koura sen johtaa.
Tuhoviestien viimassa sana se käy ja kovimmat kohlut se kestää,
sitä muuria vielä ei rakettu oo, joka voisi sen kulkua estää!
Ja vaikka se vitjoin kytkettäis kuin raamattu kahlein lyötiin,
kun vapaita sieluja peljättiin ja aneita kullasta myötiin,
niin tulee se toinen Luteerus, joka kieltäjät tilille kerää,
sanansortajat kerran hän käännyttää ja sana se henkihin herää
ja vaikka se kahlein kulkee nyt, niin irti se reutoo sentään,
ja vaikka sen siivet leikattais, se nousee kun juuri se räytyy,
lokakasteesta esiin se kannetaan ja se elämän lähteessä pestään,
sen äänessä Jumala julistaa ja se vapaana ilmassa lentää,
sillä vapaus sille on elämä ja sen elää täytyy, sen täytyy!
27/10 99.
LAULAJAN PALKKA.
Hän kerran laikahti laulamaan,
hän ei tiennyt mistä se lähti,
hän läksi maantietä kulkemaan,
mistä kaukaa välkähti tähti. --
Hän lauleli sille, ken vastaan sai,
oli almunsa kunnia hälle,
oli rinnassa keväinen helluntai
ja hän hymyili elämälle.
Hän nosti sen nuoren kiharapään,
hän ei kysynyt ilonsa hintaa,
hän vaipui soittonsa helinään
ja hän lempeen tuuditti rintaa.
Niin tuli hän suureen kaupunkiin,
missä turhuuden turulla syötiin,
hänen kainoja laulujaan ilkuttiin
ja lemmestä leikkiä lyötiin.
-- 91 --
Ne kadehtivat nuorta onneaan,
johon sokean suoraan hän luotti,
ne vei hänet krouviin laulamaan
ja ne hunajamyrkkyä juotti.
Tuli juoppo hupelo loukostaan
ja mieron oppinsa näytti,
pojan kannelta soitti hän varpaillaan
ja sitte sen viinalla täytti.
"Kas nyt mun poikani poloinen,
nyt osaat sa soittaa vasta,
ma sällikirjasi laittelen,
mut ensin kaulaasi kasta!"
Ja poika se heltyi armoihin
sen hupelon jalkojen juureen. --
"Kas, peijakas, voitat jo mestarin!"
ja hän rämähti nauruun suureen.
Nyt laulaja kylissä hoipertaa
ja ojavierihin kaatuu,
hän pilkkalauluista maksun saa
ja pilkkalauluista paatuu.
KAVAHDA KANSA!
Kavahda kansa kun tulevi yö,
jona palolta taivas näyttää,
ukkosen vaaru kun leimahtaa
ja pelolla povesi täyttää!
Jos se jo runteli sukusi muun
ja sen pimeille poluille johti,
huomena sinuun se iskeä voi
ja välkkyä kurkkuas kohti.
Kavahda kansa, kun päivä on sees
ja kiusaaja lahjoja tyrkkää,
kynnä sa kiviä ennemmin
ja astele tietäsi jyrkkää!
Älä sinä päätäsi paljasta,
mies köyhäkin arvonsa tietää,
älä ole pöyhkeä kerskaaja
vaan mies, joka paljon sietää!
Älä sinä kuuntele kiusaajaa,
joka kuiskaa olkasi takaa:
"tässä on maa, minä annan sen,
kera lastesi saat sen jakaa!"
Jakohon sitte kun lapsesi sais,
ne lahjasta käräjöisi,
rikkaruohoina pellot ois
ja lopunkin vieras söisi.
Kavahda aatosta pienimpää,
että kotoiset tuomarit sortaa,
että nyt aikoihin kultaisiin
muka löytäisit uuden portaan!
Laho sekä liukas se porras on
ja sen koloissa käärmehet kierii,
juoksusannalle rakettu se on
ja se kanssasi kuiluun vierii.
Maaliman mahtiin et luottaa voi,
vaan luota sa omaantuntoon,
luota sa Luojasi lempeyteen
ja luota sa omaan kuntoon!
Kavahda kujeita kulkunen,
ne sun sydämmesi kukkia kitkee,
usko sa miehiin jalompiin,
ne sun kanssasi valvoo ja itkee!
Kavahda, kavahda uudestaan,
kun myrskyn jälkeen on hiljaa,
yötä ei tiedä yksikään,
jona varkahat tallaa viljaa!
7/6 99.
MAAN SYDÄMMESSÄ.
Oli kätensä savinen, sierottunut,
hän pellolta tulikin juuri,
oli syvällä silmät kuopissaan
ja se käsikin oli niin suuri.
Me kahden kuistilla istuttiin
ja tarhasta kuului kellot,
me vuoden toiveista juteltiin
ja mitä ne antaa pellot.
Mut siihen puheemme pyörikin,
mik' on mielessä aina meillä:
hän myös oli joukon jatkona
niillä Pietarin turhilla teillä.
Hän kulki kuin peijaissaatossa
ja vieläkin ääneensä itki,
hän näki sen hintelän ruhtinaan,
joka vaunuissa kiiteli pitkin. -- --
Suurkaupungin humu se haihtui pois
ja taakse ne tornit jäivät,
taas auraan ja ohjiin tarttui hän
ja tuli ne poutapäivät.
Ja toivat ne toivon tullessaan
ja elämän uskon ne toivat,
viel' onhan vuosia vastassa
ja kohtalot muuttua voivat.
Ja raiskaa se ruoste ja koikin syö
ja murtaa ne ihmisenki,
mut tähtiä tuikkii, jos sammuukin
ja pysyy se elämän henki. --
-- Hän antoi sen suuren kätensä,
tuli salainen silmistä päilyi
ja tarhasta kellot kalkatti
ja täysinä tähkät häilyi.
Kesällä 1899.
TULKIT TULIVAT.
"Totuus ei pala tulessakaan."
I.
Kuulkaa kuinka yli Euroopan
taas totuudesta torvet raikaa,
ne ihmissydämmihin toivon puhaltaa
ja ennustavat uutta aikaa!
Kuulkaa kuinka vallat vapisee,
kun taivaan ukko jyrää viertää,
hän sodan kirousta niille muistuttaa
ja salamoihinsa ne kiertää!
Kansat pyytää matkanmerkkiä,
ne maahan taivuttavat selkää,
ne pyytää ilmaa hiukan, missä hengittää
ja Antikristusta ne pelkää.
Kansat nauraa pilanäytelmää,
kun rauhan keppihepo laukkaa.
Hyp!: toinen näytös, kolmas: seis! ja neljäs: pois!
ja viides näytös: tykit paukkaa!
Kuulkaa rauhanpalmun suhinaa,
siell' lännen hellät tuulet soittaa:
ei totuus sammu, sillä totuus perii maan
ja kerran rakkauskin voittaa!
II.
Ja tulkit tulivat viesteineen
ja valiot vaelsi maita;
ne pyrkivät pimennon pyhäkköön,
mut sinne tie oli kaita.
Ne näyttivät jaloja kirjojaan,
mihin tietäjät nimensä piirsi,
ne saarnasi outoja oppejaan,
mut vartiat syrjään ne siirsi.
Ne tulivat pienen kansan luo,
joka surusta on liiaksi tiennyt,
jok' on pyhävaatteensa piilottanut
ja ilonsa viluhun vienyt.
Ne palasivat pimeiltä porteilta,
kävi kansani laulaen vastaan,
se oli kuin rikkaana riemustaan,
moni äiti se suuteli lastaan.
Ei ollut aarteita ammentaa,
ei paukkunut juhlatykki,
mut jokaisen rinnassa rakkauden
sadat tunteet syntyi ja sykki.
Ne tulivat, näkivät, voittivat
valontulkit katseillansa
ja vierailla kielillä puhuttiin
ja sen ymmärsi Suomen kansa.
Ne katsoivat kansan sydämmeen,
ne antoivat vahvat lunnaat,
oli mieli läyli kun lähtivät
ja kaikui laaksot ja kunnaat.
Ja laulu se kasvaa ja kannattaa,
se ei ole juhlaan laannut,
se kiertävi Suomeni saloja,
se on uusia kaikuja saanut.
Ja tulkoon tuhot ja tuulispäät,
ei väistytä oikean tiestä,
vaikka kapulat suuhun syöstäisi
ja vainoja käskisi piestä!
10/7 97.
BIRGER JAARLIN UNI.
Ja jaarlin linna se tuijottaa alas Vanajaveden pohjaan,
mut Birger jaarli se ruotsin ratsunsa suurihin metsiin ohjaa.
Se Hämeen metsä on kalsea ja kalsea on sen kansa
ja naarasilves se ulisee rytöraunion luolastansa:
"Miks surmasit iloisen Inkerin ja mikset käyttänyt kalpaa,
mut jaarlipa siskon ja heimon urhon muurin sorahan salpaa!"
Ja jaarli se huusi ja kannusti: hän rakasti halpaa miestä,
siks linnanpihalla huovien ma käskin pakanaa piestä!
"Ei, nyt sinä valhetta lasket taas, mut mietipä surmasi töitä,
näes vuoren kannalla hämäläiset ne käyvät jo käräjöitä.
Ja siellä sun työtäsi tutkitaan, kun joudut sa hämärän suuhun,
ja siellä ne hirttävät Birgerin pyhän pihlajan suureen puuhun!"
-- Jo vinkui vasamat viidakkoon ja vuorella ootti kansa
ja jaarli putosi ratsultaan ja -- havahti unestansa.
Hän kuunteli myrskyn soittoa, joka syyti ruutuhun lunta,
pois jaarli keväällä purjehti, oli nähnyt pahaa unta.
Mut vieläkin, -- tarussa kerrotaan -- kun syysyö rakeita syytää,
sulo Inkeri kivistä seinää lyö ja veljeltä armoa pyytää.
SUOMEN LIPPU.
Nyt nouse lippu liehumaan,
sinivalkea vaate kiillä,
se lippu meidän lippu on,
se loistaa alla auringon
ja maassa, missä ei piillä!
Sen puhtaat värit välkkyilee
kuni kirkkahan pilven päärme,
ei orjat sitä heittää saa,
ei tahra sitä peittää saa,
ei sylkeä kähisevä käärme!
Jos kielletään, jos käsketään
ja vihaiset viestit lentää,
sen värit veestä heijastaa
ja lumelta se hohdon saa,
oma lippu se leijuis sentään.
Se liehuis valonlinnoista,
miss' isketään taidon peistä,
ja näkyis aatteen aavat veet
ja helkkyis suuret kanteleet
pyhän taitehen temppeleistä.
Jos mull' ois voima Kullervon,
sen tangoksi hongan löisin,
ja Hämehestä Karjalaan
sen lieve hulmuis yli maan,
sitä vaakunat ympäröisi.
Ma seisoisin kuin Kullervo
ja kallion kohottaisin
ja hornan holoon manaten
sen survoisin kuin hyttysen,
joka häväistä uskaltaisi. --
19/8 99.
POSTIRUUNA.
Se hirnahti aina tullessaan,
se tiesi sen kotoisen suunnan, --
sen tunsi jo kaukaa juoksustaan
sen tän kylän postiruunan.
Sen liinainen harja se heilahti,
sen silmäkin oli niin sirkku
ja toimensa täytti se täsmälleen,
se oli niin viisas ja virkku.
Se pureksi joutessa suuteitaan
ja kynti se päivässä pellon,
taas valmis oli se lähtemään,
kun helähti aisankello.
Se juoksi tasaista kulkuaan,
ei tyhjää kuormaa se tuonut --,
ei markkinakonien tavalla
se kaikista kaivoista juonut
Se oli niin nuori ja iloinen,
ei koskaan se eksynyt väärään
ja nyt se jo hylyksi tuomittiin,
uus lautamies sen määrää. -- --
Tuli hevostenvarkaat ja harjurit,
joilla piikit on sauvain päissä,
ne löivät sen ruunan tainnuksiin
siellä Pyövelikankaan mäissä.
Ja ruunan virkaa nyt toimittaa
komukonkari, aituri raisu,
jok' on tuhmaksi tunnettu vanhastaan,
eikä apilaheinistä paisu.
Se konkari rikkoo ja rimpuilee
ja silmille potkii hiekkaa
ja ajurilaudalla könöttää
punapartanen hevosniekka.
Nyt maantieltä ruoskan kirous soi,
mies peittoo konia laiskaa,
ties koska se metsähän viilettää
ja kuormansa ojaan paiskaa! --
Pää kallella ruuna se haassa nyt käy
kuin miettisi elämäänsä,
tutun aisankellon kuullessaan
se kohottaa suruisen päänsä. --
25/9 99.
JA SALOMO LAULOI.
Sinä olet kuin mirhamin tuoksu,
ei vertaistas Juudassa näy,
on vartes kuin Jordanin palmu,
Libanonilta kun tuulonen käy.
Sinä olet kuin erämaan keidas,
hete heleä varjossaan,
minä olen kuin Heronin paimen,
jok' on eksynyt kulkeissaan.
Mun sieluni sinua janoo,
sua elämän korvesta hain,
tule Saaronin kukka ja kutsu,
sinun äänesi tunnen vain.
Sun äänes on huilun soitto,
mun luoksesi kerran se toi,
kun äitisi majassa lauloit,
siit' asti se rinnassa soi.
Ota, siskoni, orjas yöstä
Baal Hamonin tarhoihin,
missä viinarypäle hohtaa
ja lehto on leppoisin.
Ja katso, paimen laulais,
mitä Zioni templittä ois,
mitä Jerusalem sinutta oisi,
sen harppuni kertoa vois.
ANNA KÄTTÄ VELJELLESI!
Anna kättä Suomen poika veljellesi veikeälle,
älä anna ilkun syytä perintömme pyytäjälle,
aamu kun on kulunut ja pimeä on ilta,
tehkäme nyt vihan virran yli sinisilta,
vanha riita halki nyt ja tyly katse pois,
silloin, silloin Suomessamme sovun juhla ois!
Soittakaamme sovinnossa kukin eri kanteleella,
saman emon kasvattamat tämän niemen mantereella,
vaikk' ois kielet vierahat, niin sama sävel soisi,
kaiken kansan kuunnellessa ihanaa se oisi,
nuoren kansan kunnialle kaikki uhrattais,
yhdessä näin ystävinä vaivat vaihdettais!
Käsi käteen, kylki kylkeen, näin ei meitä viedä väärään,
näin kun seistään niinkuin seinä, se on sääntö, se on määrä,
vaikka yö ois yllämme ja kestäis tuhat vuotta,
kerran päivä nousta sais, jot' odotimme suotta,
silloin kallis kantajamme nousis haudastaan,
Suomen soimon sätehissä siunais lapsiaan!
TUOMAS PIISPA.
Ja Tuomas piispa ja musta veli
hän synnin tuskissa kulki,
hän ei lepoa löytänyt milloinkaan
ja hän kammioon itsensä sulki.
Hän lankesi maahan polvilleen
ja hän höpisi messujansa,
hän huusi ja taivaalta armoa pyys
ja runteli ruumistansa.
"Oi, Pyhä Äiti ja Maaria,
sua hädässä huudan turhaan,
kuin kiirastulessa sieluni on,
minä näen vaan murhaa, murhaa!
Mun käteni verellä tahrattu on
ja rinnass' on syntivuori,
mun tähteni neitonen runneltu on
ja haudass' on miesi nuori.
Miks kuuntelin lintujen soidinta,
enkä kestänyt kilvoitusta,
miks riehuva rakkaus sokaisi mun,
miks oli se rakkaus musta?
Mies huutaa mulle nyt haudastaan,
sydän ei voi kuvaansa poistaa,
hänet hurmeessa alttarin reunalla nään,
missä, Herra, sun silmäsi loistaa.
Hän kierii kaapuni liepeillä,
hän urkujen äänessä pauhaa,
hän hiipii kammion aatoksiin,
en saa minä koskaan rauhaa!"
Ja Tuomas piispa se sitaisi
pyhän miekan kupeellensa,
hän Laatokan rannoille ratsasti
tuhat ristisoturinensa.
Hän tahtoi taistoissa unhoittaa,
hän näki niin suurta unta,
että Suomi oli kunniankuuluisa
ja papillinen ruhtinaskunta.
Sen kirkot kullassa kiilteleis,
sen kansa ois rikas ja ylväs,
sen onnea yksin ohjais hän
ja oisi sen pyhimyspylväs.
Tuli Novgorodista ruhtinas
Aleksanteri kiireissänsä
ja Ruotsin ja Hämeen miehet hän löi,
suin suisti ne peitsillänsä.
Nevan surkean surujen partaalle
nyt Tuomas selkänsä käänsi,
hän itki Turkuhun tullessaan
ja messussa käsiä väänsi.
-- Pyhän, paavin kirjan hän väärensi
ja tahralla tahraa peitti,
ja Hämeessä lapsia silvottiin
ja pakanat uskonsa heitti.
Hänen ihana unensa laastiin pois,
sen erämaan uneksi hän huomas,
yli maan kävi suuri kirous
ja rauhaa rukoili Tuomas.
SUOMEN MUURI.
Psalttari 94:15.
Ei aikaa nyt ole itkuihin,
kun horjuvi Suomen muuri,
on tuhoja torjuttu ennenkin
ja suru se on ollut suuri;
vaan savea, kiviä kantamaan
ja sälöjä, rakoja korjaamaan,
ja tehkäämme syvempi juuri!
Nyt vaakunat, aurat ja alasimet,
ne savehen lytistäkäämme,
myös muistomerkit ne maalliset,
jotka huumasi eilisen päämme,
ja olkaamme muurahaiskansaa vaan,
jok' ei työstään herkeä milloinkaan,
niin keon me nousevan näämme!
Tämä kansa ei itseään hyljätä voi,
se ei pelkää mieronrantaa
ja sen yössäkin ikuinen kannel soi,
joka elämäntoivoa antaa,
ja joskin muurimme halkee taas,
se nousee taas ja on valkee taas,
se ruhtinassanoja kantaa.
Sen muurin kyljessä piirros on,
joka loistaa julki ja salaa,
se on liitossa suuren auringon,
joka armonsa kansoille valaa,
ja kirjaimesta se kirjaimeen
vain näyttää pyhään oikeuteen,
joka Vestan liekkinä palaa.
Joka sydän sen muurin muodostaa,
sit' ei Tuonelan varjot peitä,
ja sen tuhannet tuntehet kaijun saa,
koko maalima katsoo meitä:
Siis savea, kiviä kantamaan
ja työhön ja yöhön uudestaan,
_me kuljemme elämän teitä!_
24/8 99.
HÄMÄRÄN ÄÄNIÄ.
Ma kuuntelen hämärän ääniä
ajan verhotun kankaan takaa,
miten kansani itkevi ilotonna
ja surunsa hellästi jakaa.
Ma kuuntelen purojen helinää,
jotka meidän metsissä herää;
tule mukaan! huutaa ne huolissansa
ja ne kirkkaita voimia kerää.
Ma kuulen sydänten sykkivän
tylyn elämän katkeruutta,
ma kuuntelen lintujen laulupuiltaan
taas ylistävän aamua uutta.
Veenhaltijan vihreessä venhossa nään,
sen uuden, siunatun, ylvään,
joka virrat vanhaan uomaan johtaa
ja nostaa tutjuvan pylvään.
Ma verhotun kankaan häipyvän nään,
taas kansani silmä loistaa,
ma kuulen komean kosken laulun,
se marssin tahtia toistaa.
20/3 99.
End of the Project Gutenberg EBook of Ajan käänteessä, by Larin-Kyösti
*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AJAN KÄÄNTEESSÄ ***
***** This file should be named 63236-8.txt or 63236-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
http://www.gutenberg.org/6/3/2/3/63236/
Produced by Tapio Riikonen
Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.
Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties. Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research. They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.
*** START: FULL LICENSE ***
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License (available with this file or online at
http://gutenberg.org/license).
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States. If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed. Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work. You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in
a constant state of change. If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges. If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form. However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that
- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is
owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
has agreed to donate royalties under this paragraph to the
Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments
must be paid within 60 days following each date on which you
prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
returns. Royalty payments should be clearly marked as such and
sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
address specified in Section 4, "Information about donations to
the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or
destroy all copies of the works possessed in a physical medium
and discontinue all use of and all access to other copies of
Project Gutenberg-tm works.
- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days
of receipt of the work.
- You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation. The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund. If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at
http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations. Its business office is located at
809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
[email protected]. Email contact links and up to date contact
information can be found at the Foundation's web site and official
page at http://pglaf.org
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit http://pglaf.org
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations.
To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.
Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
http://www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
