The Project Gutenberg eBook of Helkkyvät hetket
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Helkkyvät hetket
Runoja
Author: L. Onerva
Release date: July 13, 2024 [eBook #74037]
Language: Finnish
Original publication: Helsinki: Otava, 1922
Credits: Tuula Temonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HELKKYVÄT HETKET ***
HELKKYVÄT HETKET
Runoja
Kirj.
L. ONERVA
Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Otava,
1922.
SISÄLLYS:
HELKKYVÄT HETKET
Helkkyvät hetket
Merelle
Pilvet
Auroran vaunut
Serenaadi
Helkähdys
Haavekuva
Suviyö
Erakon paluu
SUOMEN PUU
Suomen puu
Sukuveljet
Oodi ugrein unelmalle
Uponnut kello
Kunniavirsi Karjalalle
RIENTÄJÄT
Rohkeat neitseet
Suomen runoniekoille
Muistovirsi
Tervehdyssanat
Lapselle
Kuoleman voittaja
HILJAISUUDEN PORTILLA
Yön jumala
Soihdut
Sinitähti
Jäätynyt meri
Uhrimalja
Pitkinä, pitkinä öinä
Kadottamaton
Vapaa vanki
Daimon
Outo virta
Tuntematon
Auringonnousu
VÄRISOINTUJA
Ruskojen ruusut
Kuun sirppi
Tuliperhoset
Keltainen lehti
Musta kangas
Meri-idylli
Marja-Liisa
Kanerva
Elotulet
VÄKASIÄ
Elämän sirkuksessa
Oikeakielisyyttä
Hymyilevälle voittajalle
Luonnonhistoriallinen satu
Vallilla
Neuvo
Harhaan viety
HUOMENSOITTO
Huomensoitto
Uuden vuoden kellot
Kevätlaulu
Salakirjoitus
Kipuvuorella
Lehtimajan juhla
Enkelien Joululaulu
Joulukellot
Rukous
HELKKYVÄT HETKET
HELKKYVÄT HETKET
Ne soivat, ne soivat...
Kuin syys-yö ne itkevät, kuin päivä
ilakoivat,
kuin merta ne soittavat sielua meidän...
Ah, soittakaa, soittakaa, kunis sydän sykkää!
En rauhaa ma pyydä, en levon-unta mykkää.
On elämänlaulua laulunne teidän!
Se vie kuni virta...
Lyö kohtalon ihaloiden impien pirta
veen hyrskivän yllä ja lentävän purren...
Ne yhden surmaan suistavat ja toisen
suuriin kyliin...
Vedä virtani vaan, vaikka Vellamon syliin!
Elon leikki on tää, sit' ei leikitä surren!
Se on helminauha...
Ei säily sen otsan alla lapsen-onni lauha,
ken jylhien Moirien kauneita kantaa.
Ne painavat, ne polttavat, ne jäljen syvän
syövät,
ne hurmetta juovat ja huumehella lyövät:
sydänhehku vain niille loistehen antaa.
Ne tuoksuvat kuin lilja...
Ne vienosti värjyvät kuin heilimöivä vilja,
ne kuultavat kuin unelma ulpukan ummun...
Ne laulavat kuin linnut pienet päivin
pihapuissa,
viel' ihanammin hiljaisuuden öissä lumotuissa,
ne saattavat sankarin alle kukkakummun.
Ne soivat, ne soivat...
Kuin lempi, kuin rikos, kuin tuli pisaroivat
ne yllemme, rikkoen rauhamme meidän...
Oi helkkykää hetket, oi lyö pyhä valkee,
siks kunnes kielet katkeaa ja kunnes sydän
halkee...!
On elämänlaulua laulunne teidän!
MERELLE
Sa ikilevoton, kuin lemmin sua!
Sa olet yhtä kanssa sydämeni.
Kun kaulailet mua kuohukäsivarsin,
kaikk' kaulailee mua kaihot nuoruuteni!
Kaikk' korvaan soittaa sorjat sotatorvet,
vaateista väkevimmät sydänpaineen,
jotk' alas hetkeks sukeltua voivat,
mut jälleen nousevat kuin rinnat laineen!
Mun haaveretkilles jo vihkit silloin,
kun läsnä pärskees poskipääni kasti...
Tiet' eelleen tahdon käydä viitatonta
sun laillas vapahana kuoloon asti!
Ken mittas uhkalennot hurjuutesi,
ken taistos turhuuden ja aateluuden!
Ken lepos suuren, tähtikuulaan rauhan,
mi on kuin aatos iankaikkisuuden!
Oi meri, hetken henki, myrskys anna
mun rintahain, unelmat ulappasi!
Oi meri, iankaikkisuuden peili,
sa lainaa mulle rauha rauhastasi!
PILVET
Pilvet, pilvet mustat, satakaa!
Ma olen poudan syömä, tyhjä maa.
Tulkaa, taivaan puhtaat, viiveet veet,
maan yrtit virvoittakaa nääntyneet!
Kyynel-, kyynellähteet, pulputkaa!
Mun sieluni on kuollut erämaa.
Kaipaan kevätvirtain solinaan.
Te sielu kirvoittakaa laulamaan!
AURORAN VAUNUT
Auroran vaunut jo kiirehtäin
yli laivahan vierivät pohjoista päin.
Käs' ohjissa on rusosorminen.
Tuli tuiskavi harjoista orhien.
Ja vaunuissa valkean Auroran
kaikk' istuvat tyttäret taivahan.
Alas heittävät ruusuja ruskojen,
sädekimppuja toivojen, uskojen.
Miss' suuttuvat nuo, siinä särkyvi jää,
meri taivaalle hyrskivi kuohuvapää.
Missä hymyn he suo, siin' nuortuvi maa,
oras vehreä päivälle puhkeaa.
Mut ihmislasta jos lempivät he,
hänet myötään he kantavat ratsaille.
Ah, onnellinen ja onneton, ken
rusosormia suuteli koitarten!
Maan neidoilta ainiaks riistetty on,
jota kaulasi tyttäret Auringon!
Auroran vaunut jo vierivät:
jäät särkyvät, vedet värjyvät.
Auroran orhit jo saapuvat:
lyö tulta kaikk' ilmojen hattarat.
Aurora yön palteelta kurkistaa:
lumi solisee pois, kukin peittyvi maa.
Hän naurahtaa, suo suukkosenkin:
povi ihmisen syttyvi liekkeihin!
Moni Auroralle jo vangiks jää:
heit' taivahan tuulet lennättää.
Kevätmyrskyn saivat he sydämeen,
keväthurman Auringon tyttäreen.
Heilt' unhoss' on koti, kontu ja työ:
kevät-aaltona tunteensa kuohuu ja lyö.
Ei muista he enää muotoja maan;
he laulavat vain kevät-armastaan:
»Niin kaunis on hän, niin kaunista ois
Auroran vaunuissa vieriä pois!»
SERENAADI
Jo herää, herää!
Jo aamu noussut on, oi armahin,
Syöskäämme aamuruskon lentimin
meren ja lemmen aaltoin leikkeihin,
pois, irti elon pitkäst' ikävästä!
Nyt punapursin viillätämme tästä
etäälle, onnellisten saarihin...
Jo aamu noussut on, oi armahin!
Näät, aallot vetää
jo vaahtisilla käsivarsillaan
meit' tuonne hienoon hiekkavalkamaan,
miss' unten sorsa soutaa sinisin,
miss' seisoo tuomet tertuin valkehin
ja vartoaa... Sun syömmes sykinnästä
puut onnen puhkes. Sua kiitän tästä!
On aamu meille noussut, armahin!
HELKÄHDYS
Tää että katoaa
ja etten kiitäväistä kiinni saa,
ma sitä surisinko, koito? Pois se!
Jos jäisi luokse, niin ei kaunis ois se,
ei autuutta niin määrätöntä tois se.
Tää että soinnahtaa
mun lauluni kuin kieli katkeaa,
ma sitä itkisinkö? Enpä vainkaan!
Sydämen tuskasta min riemun sainkaan!
Jos ei ois särkynyt, se ei sois lainkaan.
HAAVEKUVA
Luulit: ma katselin sua,
kun minun silmäni loisti:
Katselin kadotettua...
Katselin hattaravuoria,
katselin tähtien merta,
siltoja taivahan kaaren...
Siellä, ah, siellä näin kerta
onneni saaren...
Luulit: ma kuiskasin sulle,
kun minun ääneni värjyi:
Kuiskasin kadotetulle...
Haastelin harpulle aaltojen,
soivalle ilmojen tuulin,
sykkeelle syksyisen taulun...
Sieltä, ah, kerta ma kuulin
onneni laulun...
SUVIYÖ
Kaikki kaunis maailmassa,
joka särkyi, meni vikaan,
haihtui niinkuin savu multa,
kadotettu haaveen kulta,
kuinka löytyykään se pikaan
suviyössä laulavassa!
Sävelin soi hiljaisuutes,
iltapilven paltehella
nukkuessa päivän taiston,
laulat lailla luonnon vaiston,
huokaat suulla ikuisella.
Suloinen on suruisuutes!
Armas oot kuin kuvitelma,
helmekäs kuin hetkein juoksu,
riemukas on suruhuntus,
ihanainen kuolontuntus,
lempeä kuin mullan helma,
sammaleen ja pursun tuoksu!
ERAKON PALUU
Resitatiivi
Nousta tahdon nopsan
aamutuulen kanssa;
mull' on kiire juosta,
mull' on kiire lentää...
Nousen surun suosta!
Kutsuu sinisiimes,
kutsuu kukkain puunto,
syksyn kuuma kelta...
Nousen vihdoin, vihdoin
sairasvuotehelta!
Koko Luojan luonto
kyllyyttänsä huokaa...
Niinkuin mettiäiset
hermot herääväiset
ihanuuttaan juokaa!
Ilon kyynelhelmet,
pudotkaa kuin kaste
joka liljan terään!
Ah, ma itken, nauran...
Kuollehista herään!
Kuink' on kaunis hälle
ihmislasten saatto,
ken on ollut vainaa!
Teidät kaikki tahdon
sylihini painaa!
Kaikki kantaa tahdon
taakat, jotk' on Parsit
kuoleville säänneet.
Teot tehdä tahdon
tekemättä jääneet!
Jos on kutsu kuokan,
ahtaan arkipäivän
astun marhamintaan.
Vaan jos nuolet vinkuu,
tähän mahtuu rintaan!
Vierrä silloin halaan,
kera taiston ryskeen,
saada syömmeen tänne
elon valtasuonten
vapisevan jyskeen!
Kansain huomenkellon,
ajan myrskysoiton
myötä tahdon helää...
Kaikki soikaa, kielet!
Mull' on kiire elää!
SUOMEN PUU
SUOMEN PUU
Löi Ukko Ylijumala
maan halki vasamansa:
Sun rautaa onko rinnassas,
sa laulun lieto kansa?
Jo ilma, ilma puhdistuu!
Mut kestätkö, sa Suomen puu
tään ukkosmyrskyn, rajuveen?
Jos laho liet, niin sydämeen
saat surmannuolen ikuisen,
et koskaan nouse jällehen!
Löi tulta latva Suomen puun:
oksansa kuivat karsi.
Mut juuret työntyi syvempään
ja korkeemmalle varsi.
Nyt lakeen taivaan leutosään
se tyynnä nostaa ylvään pään
ylitse mantereen ja veen,
kuin kuuluttais se heimolleen:
varattu paikka sulle on
ainaiseks alle auringon.
Muinaisen Suomen sukupuu
taas varttuu vailla paulaa
ja vapauden lintuset
sen kartanoissa laulaa.
Päin itää, länttä, etelää
ne lentää, viestin lennättää,
kuin kaunista kamppailuun
tään eestä käydä pyhän puun...
Oi veljet Vienan, Eestinmaan,
viel' yhteen maahan mahdutaan!
SUKUVELJET
Taivaan kannen harmaan alla,
ajan alkukannikalla
asui muinen veljesparvi,
esitaatot Suomen suvun.
Elelivät korven yössä
niinkuin korven kontiotkin.
Mikä kulki paimentyössä,
mitä viehti virran juoksu
kalareitein, rantasotkin.
Kotoista tuo kaikki heille,
mikä tarua nyt meille:
mahti mannun, Maahisenki,
luotteet luonnon, loihtuluvun;
yks vain outo: onnen tuoksu
elon kauniin kukkapuvun.
Kuitenki ja kaikitenki
paistoi tähti räppänästä
tumman tuutijankin syliin,
kutoi kuuran helinästä
satuseitit silmän eteen,
kuvas kaiho kultalinnat
vilisevän virran veteen,
kuuli korva jostain kaukaa
vetävämmän veren tahdin...
Illan kalvas kaikerteli
irti alta mannun mahdin,
ulos suuriin riemun kyliin.
Virkki vihdoin vilkkain veli:
»Lähden tästä katsomahan
tarpoimia nuottatalaan...
Viivyn tunnin taikka kaksi...
Mutta jos ei tulevaksi
mua kuuluis ennen yötä,
lienen vienyt virran myötä
silloin kauemmaksi kalaan.»
Jyrähytti valtavaari,
vanhin heimon tietäjistä,
lausui pitkän lautsan päästä:
»Varsin jaarittelet suotta,
valees houkemmille säästä!
Vetämättä sult' on nuotta;
kohta lienet myyty miesi:
sua kiehtoo velhon saari,
sata riuttaa helmellistä!
Sinne muutkin veikkos halaa...
Turman tulevaisen näen:
kaikki menee, mut ei palaa
kenkään. Koht' oon yksinäinen,
liikuttajaa vailla liesi,
kiukaan kylmän hanki hautaa,
synnyinpirtin jänki jäinen.
Kukkuessa kevätkäen
hajallaan on Suomen suku
niinkuin tuuless' akanaiset,
vainaa vailla neljää lautaa...
Älkää luulko, lapsukaiset,
ett' on pivoss' onnen kuuhut,
jos on silmän kantamilla,
riemu helppo saada, kantaa.
Niin se on kuin tyhjä reppu
nälkäisellä reppurilla
kiertäessä maailmanrantaa;
vast' on oma sen, ken jaksaa
murheella sen hinnan maksaa.
Elon päivä vasta koittaa
sille, joka kuolon voittaa.
Nää en silmilläni näillä,
tokko koittaa teille huomen,
sukuveljet suuren Suomen...
Sen vain näen: kauas käytte,
suru käypi kantapäillä.»
Erkanivat erä veljet
sumeisilla syksysäillä.
Yksi hiihti valtatielle,
toinen noroon, kolmas jäälle,
elon pitkän pilven päälle.
Suru hiihti kantapäillä.
Niinkuin vanha kerjuunainen
hiipi suru, harmaa Huoli,
yllä huntu hallavainen,
tuli kuulun Permin maalle,
haastoi helmi-ruhtinaalle:
»Anna turvaa tummaiselle,
tuot' et, herra, kadu varmaan:
kudon sulle elonlangan
pitkän, sitkan, vaikka harmaan.»
Permi vierelt' immen nuoren,
luota kultasarkan huusi:
»Ennen punapurppurassa
kesken päiviäni kuolen
kuin ma elän tuhat vuotta
kera vanhan, harmaan Huolen!
Korjaa, ämmä, nopsaan luusi!»
Heläytti helmivyötä.
Nauroi koko Permin väki.
Sinisilkein, punapauloin
tiensä kirjailluksi näki:
Tundran yöstä Intiahan
vieri virta Permin rahan.
Sielu vieri kullan myötä.
Permin sielu, Permin valta,
vaipui varjoon, josta lähti,
putos niinkuin taivahalta
putoo kirkas lentotähti.
Kulki Kaiho Karjalahan,
Inkerinkin istuimille
niinkuin itkeväinen impi,
kalvaana ja hajan hapset.
Virkki:
»Herkät hetken lapset,
käykää kyynellähtehille:
itkuni on kaunihimpi
kuin on naurunhelke toisten.
Heitän teille kyynelhelmet
vienot, katkerat kuin lempi:
itkuni on ikuisempi
kuin on vaivat vaiveroisten.»
Saivat herkät hetken lapset
polvillensa kanteloisen.
Niinkuin kulta kielet soi sen,
kaiken, minkä ihmisrinta
tuskassaan loi ikuisinta.
Saapui Murhe Suomeen muuhun
niinkuin synkkä vuoren peikko.
Kansan kytki jalkapuuhun.
Seisoi Suomi surun suossa
niinkuin mykkä uhrikuusi.
Ilvehtien inha peikko
tuota katsoi, varsin huusi:
»Syvin seisot maassa juurin,
lienet veljistäsi suurin!
Vielä ollet eessäin heikko:
kun sun lyöpi orjan ruoska,
sulat niinkuin lumi nuoska!»
Viuhui raaka orjan ruoska:
Harvalla löys' selän norjan.
Pysyi päät vain pystympinä,
oppineet ei mieltä orjan.
Seisoi suuri Suomen kansa.
Kiristeli hampaitansa
peikko:
»Vielä pöyhkä, murrut,
kun sun sortaa nälkä, sota,
painuu veljesvihan ota
rintaas, jotta ijäks turrut!»
Päätyi aika ankaraksi.
Moni kiroin, kivenheitoin
otti vastaan hetken jylhän,
heimon tilipäivän ylhän:
painui maahan martahaksi.
Mutta ylinnä soi laulu
sankarpoikain, uhrineitoin,
kesken synkkäin surmannuolten
pauhaten kuin kiitoskuoro:
»Vihdoin, vihdoin vapahaksi
meilläkin on tullut vuoro!
Sua, heimon suuri henki,
vielä kunnioimme kuolten.
Tää on meille pyhä sota!
Sydänveri, kaikki ota:
liian suur' ei suurin vero,
eikä raskas raskain taakka!
Synnyinmaa, sun omas oomme
kätkyestä hautaan saakka!»
Niinkuin rukous soi kuoro
sankarpoikain, uhrineitoin:
»Kohtalotar Suomen suvun,
Murheen neito mustakulma,
lepy lapsilles jo, julma!
Päästä alta pitkän kiron,
että kaihot kaikkoaisi,
veli veljehensä saisi,
sukuveljet viskottuina
vieraan nurkkiin, mikä minkin,
orvot Aunuksen ja Viron,
itkeväisen Inkerinkin,
ett' ois täällä jokaiselle
selvä leipä, eikä pettu,
löytyis Suomen kuusen alta
koti kaunis, kadotettu!»
Näin soi suuri Suomen soitto,
sydänkaihot, sydänsurut,
valkeutta, vapahdusta
niinkuin ylhän templin urut.
Hymyää jo Murhe musta
niinkuin vieno aamunkoitto...
OODI UGREIN UNELMALLE
Oi Suomenlahti, silta sininen
välillä vanhain heimoveljien,
viet, erottaja, vihdoin yhtehen!
Oi kansaa katkottua laulajain!
Sen vuosisataisvaivat mittas ken?
Kuin meri, ääretön ja ikuinen,
on ollut elonmurhe raskas sen
ja ilot vaahtopisaroita vain
pinnalla kuohun, hetken sattumain.
Tai maljass' isoisten on helmeilleet
kuin kulta kuolevaisten kyyneleet.
Oi Äänisjärvi, Ruijan Saimein suut
ja Vienan rannat, laulun laineet muut
ja tarun tanhut, joilla uhripuut
nous muinen suurten sukutietäjäin!
Miss' ennen roihus lämmin heimolies,
miss' ennen toinen toisen mielen ties,
ne tienoot ammoin taikoi vihamies.
Vei vangiks outoin virtain vieremäin,
veljestä veljen vieroittaen näin:
heit' aavat arot, jylhä korpimaa
ja meri, tuuli eroon tutjuttaa.
Ei enää! Veli veljehensä saa!
Kuin meri yhteen veret velloaa
ja yhteen soittaa suuri isäinmaa,
ikuinen murhe muinaiskarsikon,
tuhannet satusaaret, harjanteet...
Nyt helmiks muuttuu verikyyneleet,
käy isoisiksi enin itkeneet!
He alla pitkän pilkan, pimennon
kasvoivat urhoiks maansa kohtalon,
ja niinkuin kevät-aalto kuohupää
nyt Suomen heimo herää, rynnistää!
UPONNUT KELLO
Es'vanhempamme autuaat jo ammoin
pois himmeää on virtaa vierineet
ja kuvakaupunkinsa loitsuin, sammoin
mukana vierineet kuin virran veet.
Mut elon menneen merenpohja-öistä
yhäti silmäämme ne heijastaa,
kun mieli halaa kuulla sankartöistä
ja aika ankee on ja inha maa.
Ne kuultaa kuni atlantiidein linnat,
niist' taru laulaa, urhot unelmoi.
Ja arkimelu lakkaa, seestyy rinnat,
uponneen kellon helinä kun soi;
myös rotuvainon äänet vaientuvat,
käy kukkaan sydän, jonka rumuus hyys,
kun pyhät astuu esiin mielikuvat:
ihanin rotu, min loi ihmisyys!
Kun ohi samoo Paris Helenoineen
ja Akhilleus, ken riemastuis ei siit',
tai lentoon hurjaan kun Valkyrioineen
siivittyy vanha Niebelungenlied!
Ei kulu Reininkulta, hohto Hellaan.
Ajasta aikaan tehoo sankariin
Rolandin torven ään' ja joutsenellaan
ui unten merta jalo Lohengrin.
On menneisyyden merenpohja-yössä
syvimmät syntysanat Suomenkin.
Siell' loihtii Väinämö, on Sampo työssä,
häilähtää punapaulat Kyllikin,
käy mittelöitä miehet miekan, sanan,
ja Lapin velhot, hengen aateluus.
Näin suuren ihmisyyden kultavanan
piirs' satu, jonka kertoi kotikuus.
Piirs' riimusauvaan salat sankarmaineen,
mi meistä kansoille nyt kuuluuttaa:
»Tää ei oo, tietkää, heimo kullan, aineen,
ja harvoin raudalla se rakastaa,
mut konsanaan sit' ei voi vieras syöstä,
jos itse itseään ei syökse se.»
Oi, taatot harmaat, urhot kumpuin yöstä,
oppaamme ootte, omatuntomme!
Loi sydän-unelmistaan teidät kansa,
itkustaan iki-ihanuudet loi!
On isäin henget kirkkomatkallansa,
uponneen kellon helinä kun soi.
Oi, elon menneen merenpohja-öistä
yletkää ylhät haamut kohtalon!
Tahdomme kuulla lisää sankartöistä,
tahdomme samaan sankarsaattohon!
KUNNIAVIRSI KARJALALLE
Kalevalan päivänä v. 1922
Tää päivä on päivä laulun ja soiton.
Soi kunniaa heimomme hengen voiton!
Soi niille, jotk' elivät, kuolivat sille,
soi nimettömille!
Kaikk' kaunis, min maassa loi kannel ja jousi,
tarun aika, mi pois kera Väinämön sousi,
suurtyöt, jotka tehtiin,
tänä päivänä piirtyvät muiston lehtiin.
Tää päivä on Suomen sankarien,
eläväin sekä Manalle menneiden.
Ken on heimousjuhlissa seppelen saava?
Kysytään: Kellä rinnassa syvin on haava?
Ken kansansa eestä raskainta kantoi,
ken kalleinta antoi,
sanan mahdilla loitsi,
tään maailman tietohon maan tarinoitsi?
Kellä taisto ol' ankarin, vartio vaikein,
kenen kauneuskaipuu heljin ja haikein?
Yli maan kuin huokaus kohahtaa:
»Polo veljemme, polo Karjalan maa!»
Yli muiden sa kartutit suuruutta Suomen,
mut sulle, mut sulle, ah, koittiko huomen,
sa heimomme herkin!
Kuin muut saitko kuntosi kunniamerkin
ja saitko sa valkean vapauden ristin?
Et. Vielä sua uhkaa sortajan pistin
ja orjuuden taakka,
yö ylläs on kehdosta hautahan saakka.
Kuin kauan sun kantelos kaihota saa,
suur' surujen soittaja, Karjalan maa!
Moni, laillas mi kamppaili yössä ja jäässä,
nyt seisoo herrana sarkansa päässä.
Mut Karjalan maassa on tyhjyys ja kauhu,
työ, raadanta turhaa kuin tuuli ja sauhu:
elon vie vihamies, idän ikuinen halla,
maa vapisee vainoojan ratsujen alla.
On pilvessä taivaas,
pien' tähti vain tuikkavi pitkähän vaivaas.
Oi, milloin sun päiväsi valkeaa,
polo Karjalan maa!
Oi, kuulkaa, kuin aallot Äänisen, Vienan
yhä kantavat viestejä riiston ja rienan!
Puut rannan itkevät vanhaa untaan,
kun syöstiin ne vierahan valtakuntaan.
Oi, nähkää, kuin horjuvi katkotuin juurin
pyhä tarujen tammi, maan ylpeys suurin!
Jo aika on, Karjala, muistaa sun työtäs
ja valkaista yötäs!
Kaikk' kiiruhtakaa!
Hätähuutona soi koko Karjalan maa!
Rajaveljemme raukka, et ainaisiksi
ajoiks tuomittu liene sa marttyyriksi,
elon lapsipuoleks, vieraiden loukkoon.
Käy veljies joukkoon!
Me turvaamme sua, jos heikotki liemme,
me Europan etehen tuskasi viemme.
Jos eestäs ei peistä se taittaa huoli,
omatunto ja oikeus maailmasta kuoli!
Tään päivän on tunnus: Sortua saa
ei Karjalan maa!
Käy kunniapaikalle keskelle juhlaa!
Emme halvalle tuhlaa:
Oot laulumme kehto, oot Pohjolan Hellas,
koko maamme sa valkaisit kauneudellas.
Oot kansamme muuri: kun löi tuliraudat,
sadat Karjalass' aukeni sankarihaudat.
Oot tietäjäin puu, syväin syntyjen suoja.
Sua ain' edesauttakoon armias Luoja!
Ken heimousjuhlissa seppelen saa?
Sulo Karjalan maa.
RIENTÄJÄT
ROHKEAT NEITSEET
Proloogi Suomalaisen Tyttökoulun 50-vuotis- Juhlaan 24.10.1919
Ajatar:
Mik' on tää näky? Mikä outo rotu?
Käy impiparvess' aatteen pirran helske,
käy hengen pyhätöissä arkimelske.
Lien uinahtanut tuokioisen verran,
ma luulen, kenties puolen vuosisataa...
Sill' aikaa uutta luonut linnunrataa
on ihmissuku. Tuon ma tunsin kerran.
Nyt sill' on tahto, tapa toisenlainen:
on miehen töissä kilpasilla nainen!
Mun vanhat silmäni ei siihen totu!
Tuon nähnyt ennenkin oon silmäin palon
ja otsan, jota ajatukset uurtaa.
Se _miehen_ tunnusmerkiks tiettiin ennen,
myös tiedettiin, mik' oli sopivaista,
mi miestä kaunisti, mi puki naista!
Sai vieno värttinäisen luona puurtaa,
mies tietä raivas, vaimo paikkas vaatteen,
laulatti lasta päivän tullen, mennen,
tai piili sisko pirtin soppeen surren,
kun veikko vesille työns' unten purren
ja ulos lähti ahtojäille aatteen.
Sa mist' oot tullut, rotu rohkeen neitseen?
On ase vaarallinen vapaus, tieto,
ei sitä huolla joka lapsi lieto.
Näin syöksyt, neitokainen, surman peitseen!
Rientäjät:
Me tuolt' oomme tulleet tummasta yöstä,
elon orjuuden pitkästä kehruutyöstä,
ah, tuskasta, jolle ei löydy nimeä,
salopirtistä, joss' oli pilkkoisen pimeä.
Me tuolt' oomme tulleet muurien takaa,
unielosta himmeän luhdin ja kodan,
miss' ikuinen ikävä sorteli mieltä.
Kuin vainotut linnut me lensimme sieltä.
Ei polkuja ollut, tienviittoja muita,
suonsilmien kaitoja pitkaspuita
me huojuimme ees, suru vei sävelemme...
Me itkimme, jotta ois iloa jakaa...
Ah, kalliist' on ostettu vapautemme!
Ajatar:
Nään eessäin tuhman neitseen tuhatpäisen,
majasta rauhan turmaan rientäväisen.
On tieto tuskaa. Virvatulta pelkkää
aurinko-ajatus, mi ilmass' helkkää!
Pohjoisest' etelään ja lännest' itään
sen valta vaeltaa ja kaihon syttää,
ei säent' anna, jonka välähdyttää.
On suurin tieto: ettei tiedä mitään.
Ma tässä istun kädess' surman miekka,
tomua tuntilasin mittaan elon,
pois ajan annit ikuisuuteen velon.
Sa turhaan riennät, hetken lentohiekka!
Rientäjät:
Me riennämme sinne, miss' aika ei tapaa,
miss' ihmisen henki on aineesta vapaa.
Elon-velkoja, löydä et kuoleman mailla
meit' tyhjinä tuhmien neitseiden lailla;
sä näät: työlamppumme kirkkaana palaa.
Jokin kaukainen kauneus silmäämme hohtaa.
Me porrasta käymme, mi ylhäälle johtaa:
äly, tieto siin' askel on alhainen vasta.
Mut uskossa, toivossa yllämme näämme
sädevaipan jo valosta korkeammasta.
Sen edessä nöyrtyen painamme päämme.
Me riennämme sinne, miss' aika ei tapaa,
miss' ihmisen henki on kahleista vapaa!
SUOMEN RUNONIEKOILLE
Lausuttu Suomen Kirjailijaliiton kirjallisuusillassa
Kansallisteatterissa 31.10.1921
Ei kaiu laulu teille liian varhain!
Useinkin täällä unhoitettiin parhain.
Myös teistä, helmalapsist' Apollon,
pois moni riutui kotaan kolkkohon,
vaikk' kultas lyyryänne välke koin,
iskitte, soitte myrskysalamoin!
Maan onneks tään. Omanne ol' unta.
On teille velkaa maa ja kansakunta,
mi ruusut poimi runoseppelten:
jäi paljaat okaat teille kätehen,
tie yksinäinen käydä kuolemaan
ja laulu ainoaksi lohduks vaan!
Mi tenho sydämenne säveleissä!
Elätte kansassa ja kansa teissä!
Jos teit ei ois, ken kertois tuskat sen
ja taistot, toivot aikain menneiden!
Jos teit' ei ois, ken kertois meistäkään,
kun nurmi kerran peittää polven tään!
Ei riitä muistolaattaan lyhyt rivi:
Aho ja Linnankoski, Canth ja Kivi
ja muut, myös nimettömät laulajat,
kaikk' ammoin kuolleet kuolemattomat
tän' iltana nyt ootte vieraamme.
Voimille ikuisille uhraamme.
Te tietäjät, te ilmituojat salan,
te suuret hahmot vanhan Kalevalan,
teit' ilman kuink' ois pieni Väinön maa,
kuink' ahdasta ois täällä asustaa,
jos koskaan lyönyt ois ei leimuten
henkenne säilä puhki pilvien!
Te etsijät, sortuissa sydänvesiin
ihanat helmet sukelsitte esiin.
Kuin tyhjä sydämemme oisikaan,
kielemme köyhästi kuin soisikaan,
jos milloinkaan ei olis kaikuneet
sielunne tummat tuulikanteleet!
Te vapauden uljaat lauluniekat,
te valon sodan valkehimmat miekat,
sankarit sanan, aatteen antajat,
vuossataisviirin ylväät kantajat,
vapaina hulmuavat liput nää
ne ensimäiseks teitä tervehtää!
Te suuret hiljaiset, työloimut pajan
sen, missä luodaan omattunnot ajan,
te soinnut kantavaiset korvihin,
kun sydän herkin on, yö hiljaisin,
ei teille raiu rummut, pasuunat,
mut sadat sielut teitä siunaavat!
Te unelmoijat, ihmiskunnan soihdut,
oi, ettei lakkais kauneutenne loihdut
milloinkaan, teitä ilman lapset maan
vaill' ihanint' ois enkelporrastaan!
Te tulkit ikävämme ijäisen,
viestimme viette tähdest' tähtehen!
Te Suomen runoniekat, hengen kaarti,
ah, liian usein tienne murhe saarti,
hautanne umpeen unhon hanki loi!
Teiss' suurintaan nyt Suomi kunnioi,
te hangen lapset, orvot maailman,
te tulkit kansakunnan, Jumalan!
MUISTOVIRSI
Ottilia Stenbäckin 70-vuotisjuhlaan
Suomal. Tyttökoululla 11.1.1919
Käy ajan kehrä. Talvet yhtyy kesiin,
keväitä seuraa korkeet syksypäivät.
Keralla niiden sukupolvet jäivät
taa taivaanrannan tumman tuhatluvuin,
aurinko-ajatukset monet ehti
myös mailleen mennä, uudet nousta esiin
kuin puhkee sammalpuihin nuori lehti.
Näin kulkee hetken haurain kukkapuvuin
elämä kaunis, katoamaton,
mi kuihtuissaankin kuolematon on.
Kaikk' yhtyy langat. Kiittää mustaa juurta
saa päivännouto. Kylväjäänsä suurta
maan laihot sekä taivaan tähtiseuleet.
Ja niinkuin kohoo työstä vuosisatain
puut kukkalatvat, kautta pitkäin ratain
kudotaan ihmis-aattehien neuleet.
Niin onkin sukupolvein silta, liitos
ja muistovirren suurin sana: kiitos.
Syvimmin sielussa se värähtää,
mut liian usein sanomatta jää.
Ja sentään soi se niinkuin kultakieli
rinnassa vaitikäyvän, vanhan lapsen,
min kotiin kaukaiseen on kaihomieli,
mi maailmalta salaa matkaa sinne,
miss' siintää lapsuus-aikain päivänrinne,
miss' alla hankivaipan, harmaan hapsen,
hän tuntee keväimensä kasvinmajan
ja keväimensä kauniin kasvattajan,
miss' armas avartuupi aamun maa
ja muiston sinilinnut sirkuttaa.
Tään astuin alle tutun kurkihirren
taas kuulemme kuin vanhan lapsuusvirren
ja näämme sydämemme syvälähteen,
mi täällä täyttyi taivas-ikävällä,
mi elon houkuttaissa leikein, leluin
meit' tuuti ikuisuuden aavisteluin,
välkkeellään katseen kietoi lempeällä
taivaisen Rakkauden johtotähteen,
vaelluksemme virittäin tään
ijäisten ihanteiden ikävään.
Tään astuin alle tutun kurkihirren
pois kirpoo mielestämme kahleet kirren
ja moni saapi silmä salaa vesiin.
Tään hetken lapsia taas olla saamme,
vaikk' elon kaukoteiltä käymme esiin
luo tulisielus rakkauden pajan,
sa jalo kasvattaja nuoruusajan.
Kauttamme laskee laaja isänmaamme
työpäiväs suuren käyden ehtoolleen
otsalles siunauksen seppeleen.
TERVEHDYSSANAT
Sofia Sjöstedt'ille 11.2.1920
Olet vuosia vaeltanut
puolisen sataa,
mut keskell' oot viel'
elos kukkean rataa.
On tahto sun voimas,
on voimasi työtä;
siks nuoruutes varttuvi
vuosien myötä!
Sa viisaasti vallitset
valtoja aineen,
sen muotoja muokkaat
kuin pehmyttä vahaa,
sa kultaa käsket,
et palvele rahaa,
et kumarra peikkoja
sorron ja paineen.
Ja kunnianhimo
vain yksi on sulla:
tää että vois Suomemme
suureksi tulla,
sen että ois portit
pystyt ja ylväät
ja kuultaisi kauas
sen kunniapylväät.
Olet perikuva luonteen,
varma ja vakaa;
mut ken sun tuntevi
kasvojes juonteen,
hän tietää: on leikkikin
sinulle tuttu
ja veitikka välkkävi
silmies takaa,
kun ystäväpiirissä
juoksevi juttu.
Mut vaaran tullen
ja vaikean hetken
sa tiedät ties,
olet neuvokas, uljas
kuin uljahin mies,
olet linnanrouva
ja valtiaan lainen.
Toki sydän on sulia
kuin naisella vainen:
mont' orpoa lämmitti
pirttisi lies.
Sa vaalit ja vaadit.
Elon kerkeän retken
työn juhlaksi laadit,
työriemun juhlaks,
mi vaatii ja antaa,
omaks ihmisen ottaa,
mut hedelmän kantaa
polvesta polveen
halk' ajan saineen
ja jälkehen jättää
muiston ja maineen.
Kunis vilkkuvi tulet
tääll' ihmisen majain,
kunis kukkaset häilyy,
sinis muistossa säilyy
nimi luovien voimain
ja rakentajain.
Sa yks olet heistä,
ja siksi oot kaunis
ja kallis sa meistä.
Näin laadi ja luo
vielä vuosia monta
maan vastaisuutta!
Ain' uneksi uutta,
ja rakenna linnaa
olematonta!
Niin läiky ja rientele
kuin meren laine,
kuin ikiluonnon
luomisen paine,
kestä kuin paasi
kauneeksi, onneksi
synnyinmaasi!
LAPSELLE
Sa karkeloitset poikki ketojen,
pien' tähtisilmä, keiju seppelhapsi.
Käy käteheni, armas pienoinen,
mua leikkimähän opeta, oi lapsi!
Sa kiidät teitä tarhan lumotun.
Vain jalkas kirmaa, katsehes on vakaa:
on totisinta totta leikkis sun,
näät taivaat auki joka tähden takaa.
Jok' kivensiru linnaks kohtalon
saa kädessäs ja joka kuvitelma,
min toivos loi, niin vankkumaton on,
kuin taaton lupaus, kuin äidin helma.
Näät luomis-aamun kasteess' ahot, puut,
ja kukat, suvisiskos nuo! Sa vasta
oot syvä uskossas. Me muut, me muut
kuink' oomme kauas tulleet Jumalasta!
Me leikimme, oi tuskaa tuskien,
kaikella, mit' on taivaass', taivaan alla,
haaveella, onnell' ihmissydänten
ja uskolla ja taivas-unelmalla!
Käy käteheni, tähtisilmä maan,
pien' enkel elämän, käy johtajaksi!
Sa mulle anna uskos unelmaan,
mua, lapsi, opeta oi vakavaksi!
KUOLEMAN VOITTAJA
Juhani Ahon muistolle
Niin kaatui honka Suomen varhaiskevään,
mi maansa riemut, huolet huminoi,
niin sammui sävel, joka säteilevään
suv'ilmaan niinkuin simapilli soi.
Ves', maa on mykkä, loitsijansa läksi:
jäi luonto köyhäks, sydän köyhemmäksi.
Niin purjees nostit, vierit taakse rajan;
viel' laineill' loisto-vana kimmeltää...
Mut' autuaitten kentill' asustajan
ei askelia maiset silmät nää,
vain autiuden, hurstit akkunoissa,
vain huotran tyhjän, jost' on miekka poissa!
Mut hän, mi elon hauraan kukkakuteen
jo tähtilangoin täällä sitelee,
hän kulkee kuolemaan kuin vapauteen,
lakastus kulmilleen ei kuormaa tee:
hänt' yht' on kanssa tähtivalkeoiden
ja pyhäin alkutulten, auringoiden...
Sai moni täällä elon sankariksi,
kuoleman voittajaksi harva vaan.
Se olit Sa, mut Sua tee ei siksi
nää hetken kiilut, aikakirjat maan,
ei kansas kaipuu, maineen laakeritkaan,
jotk' otsaltas kuin harvain haihtuu vitkaan.
Suurimman eessä pieni olla juuri
kuningas-aatos on aioonien.
Sen ymmärsit Sa, siksi olit suuri;
uudeksi uneksuit Sa ihmisen.
Kun petti haavees, rumuus kansat kaasi,
et tuominnut, vain surit unelmaasi.
Halk' ajan ankeen riehun, rikkomuksen
Sa sopusoinnun salaisuutta hait.
Näin eessä iankaikkisuuden uksen
täht'ylhän rauhan aatoksilles sait,
jot' anna Sallima ei lahjaks kelleen:
vain sieluun jalon kilvan kilvoitelleen.
Sataapi murheen pilvi hälvetäkseen,
maan helmaan painuu korkein kukkakuus
ja ihmishenki sammuu syttyäkseen:
niin ihmist' ikävöitsee jumaluus.
Sa rikkain kielin soitit maisen soiton,
mut kodiksesi tunsit taivaan loiton.
Ei kuulu Sulle uhrit kyynel-lähteen,
ylväänä muistoasi kantaa maa!
Säteenä sielu luotu tähdest' tähteen
pois lentämähän kohti Jumalaa.
On halpa seppeleemme Sulle, jolla
on voiton seppel tähtiparnassolla!
HILJAISUUDEN PORTILLA
YÖN JUMALA
Yön jumala, Endymion,
sun vuotees niinkuin meri on
ja niinkuin taivaan avaruus
sun rakkautes rannaton.
Endymion, yön jumaluus,
sun soittosi on hiljaisuus
ja niinkuin päivän sarastus
sun nuoruutes on aina uus.
Sun katsantos on kauneus,
sun uskontosi unhoitus.
Näin vangitset sa inehmon.
On vankeutes vapahdus!
Sun lakisi, Endymion,
on tähtilaki kohtalon,
Maa vain on astinlautanas,
sull' avaruuden avain on.
On univaltakunnassas
Selene valkee valtias.
Ah, alla lempes kuutamon
kuink' olla onkaan autuas!
Yön jumala, Endymion,
kuin kuolema sun lempes on.
Ei kuulu enää piiriin maan
hän, jolle suot sa suutelon.
Ah, koska syliis syöstä saan
sun ihanuutees sammumaan!
Endymion, Endymion,
sun omas oon ma kokonaan!
SOIHDUT
Ne vierivät pois,
ne vaihtuvat kädestä käteen
laill' lentävän tähden ja säteen...
Tuon tunnen ma loihdun:
myös itse ma kerran kantelin
loimuja liehuvan soihdun.
Kuin unta ne ois,
ne vierivät pois,
ne kulkevat kädestä käteen...
Vain kerran, ah, kerran
tuliruusut kiertävät kunkin.
Oli kerran ne otsalla munkin...
Tuon tunnen ma taian:
myös itse ma kerran karkelin
juhlissa Panathenaian...
Vain tuokion verran
sen säihkyvä seppel
kukkii kutreilla kunkin...
SINITÄHTI
Tää ei oo kotini, ma tunnen sen:
ma kuulun tuonne, sinitähtehen!
Siks, Uni, kaksoissisar Kuoleman,
sun kaukoretkiäsi rakastan.
Mun paratiisin portit nähdä soit...
Niin mykkiin näkyihis mun kammitsoit,
muu kaikk' ett' inhaks muuttui silmillein.
Vain sinitähden tunnen siskoksein!
Pois, pois, maan kukkaposket tähkäpäät,
niist' en nyt laulaa voi, laps, senhän näät:
tän' yönä elämälle kuulu en,
ma kuulun tuonne, sinitähtehen!
JÄÄTYNYT MERI
On talvi. Ei vello ei aalto, ei veri.
Sydän hiljainen on kuin jäätynyt meri:
ei laulua siellä, ei kukkaa, kesää,
ei sinne tee lintu, ei ihminen pesää.
Lumilinna se on, täynnä huurteista iltaa.
Varo, ystävä, yön jääkristallisiltaa!
Univaltakuntani usta äl' avaa:
se sun allensa hautaa, jos kerran se havaa!
Jos nukkuvaa suutelis päiväsen huulet,
jos sais kevätmyrskyt ja sois rajutuulet,
säde säilänä löis läpi jäiden ja hankein
ah, silloin ne kirpoais kahlehet vankein!
Niin ois mulla jälleen hyrskivä syli,
ett' tähdet vain tohtisi ulappani yli,
niin ois mulla jälleen pohjaton povi,
ett' Tuonelan yöhön siit' aukenis ovi!
Niin ois mulla jälleen korkea tahto,
ett' taivaalle iskis mun uhmani vahto,
ois voima vaikk' kalliokuormia kantaa,
päin vyöryä kaukaista, outoa rantaa!
On talvi. Ei liiku ei aalto, ei veri.
Oon kylmä ja kuollut kuin jäätynyt meri.
Ah, katsoa saanko viel' auringon terään,
ah, vieläkö elämän myrskyhyn herään?
UHRIMALJA
Oi sydämein, yhäkö vaadit multa
elämän vettä, unten uhritulta,
käsistä, jotka kaikkensa on jaanneet?
Jo kaikki sulle annoin, sydämein,
sa etkö nää, kuin suur' on köyhyytein!
Oon mullan lapsi, lakastumaan luotu.
Jo veren aallot laulamast' on laanneet,
nuoruuden viini viime tilkkaan juotu,
ja unten hattarat jo ammoisin
on kyyneleinä alas pisaroineet,
rauenneet aatteen myrskyt säveliksi,
sävelet särkyneet ja loppuun soineet...
Oi sydän, ällös enää vaadi multa
elämän vettä, uutta uhritulta!
Sun vuokses köyhdyin, valjuks vanhenin,
ma kaikki, kaikkeni jo uhrasin!
Miks et jo rauhaa anna, miksi, miksi?
PITKINÄ, PITKINÄ ÖINÄ
Pitkinä, pitkinä öinä
mun saartavi polttaen niin
kaikk' kaunis, mi mulle suotiin,
ja kaikki, mi riistettiin.
Pitkinä, pitkinä öinä
sua muistelen, armahain,
ma kuulen sun äänesi soinnun
ikirakkahan korvissain...
Pitkinä, pitkinä öinä
sun vallan eessäni nään:
sa katsot silmiini kauan
ja helmaani painat pään...
Pitkinä, pitkinä öinä
kaikk', kaikki palautuu...
Kudo kukkia kuoleman ylle,
jääkukkien kaitsija kuu!
KADOTTAMATON
Sa ylin ystäväni olit kerran.
Maailma mainii: sinut kadotin.
Sieluni sielu, valitsema Herran,
armaani ainut ajoist' aikoihin,
sidotut oomme näkymättömin
me sitein, joit' ei tunne tumma maa:
En voi sua koskaan, koskaan kadottaa!
VAPAA VANKI
Oi, ällös haasta olleest' onnestain!
Se, mikä mennyt on, ei koskaan palaa.
Ma velkaa olen unelmalle vain;
tää sydän kaiken sanoo, kaiken salaa.
Se uskollinen on ja uskoton.
Jok' yö ma uness' armahani tapaan,
min multa riisti juonet kohtalon.
On osa raskas mulla vangin vapaan.
On osa raskas mulla rakastaa
aavetta kelmeätä ainoastaan.
Se akkunasta öisin kurkistaa
mua kera kuun, kuin kuollut äiti lastaan.
Mut siit' ei haastaa saa, näät: pakahtuu
tää polo syön, viel' arpiaan mi kutoo
kuin verekseltä viillekselty puu...
Oi malta, kunnes lumi maahan putoo!
DAIMON
Mun murruttelit vitkaan vitsoin, raipoin,
mun uuvuttelit illan sinivaipoin,
teit päivät pitkiks, vuodet lyhyviksi,
loit sieluun kysymyksen: miksi, miksi?
Teit toden valheeks, tummaks valkeaisen
ja olemattomaksi olevaisen,
soit elon hyvyydelle nimen pahan,
mun mahdotonta sääsit mahtamahan.
Oi Daimon, Daimon, aina läsnä, liki,
kuin oma varjo, sentään outo iki,
ikuinen saarto, väijy, väistyminen...
Sa ootko ystävä vai vihollinen?
Ma kysyn, kysyn: saa en vastausta.
Kätt' ojennan: jää käteen karsi musta.
Varisee ihmis-ilo, onni vaimon...
Tään miks teit mulle, toinen minä, Daimon!
OUTO VIRTA
Kenen pyörtehes vie, se valtahas jää.
Joka yö soi soittosi lähempää...
On outo sun purtes ja outo sun ties,
mut tuttu on rannalla pursimies.
Käden turvaisan tunnen ja rakkahan pään...
Kuva tuo ikisäilöss' on sydämen tään.
Mun täytyy pois, en viipyä saa:
mua taattoni valkea vartoaa.
Niin tyhjää on juhlissa elämän!
Tuoll' Lethen partaalla seisoo hän...
Hän keltamokenttiä yksin käy:
»Miks lastani armasta vielä ei näy?»
Joka yö hän ovelleni kolkuttaa:
»Kuin kauan sua kiehtoo matala maa?»
»Kuin kauan käyt kahleissa turhuuden?
Tääll' on niin kuulas ja vilpoinen.»
Niin lähellä Lethen lainehet soi...
Mun täytyy pois, en viipyä voi!
Hän vartoo vierellä unhon veen...
Koht' yhdessä soudamme katveeseen.
Ja murheemme pitkät huuhtova on
pois siell' iki-itkevä Akheron.
TUNTEMATON
Sa saavuit kaukaa, ylähältä jostain
pois kauas kantain, korkealle nostain
mun, nurmen alle melkein nukkuneen.
Sa lauloit laulun vapauttajasta,
kun multa vangiks pyys jo mullan lasta
ja huutoni soi niinkuin hukkuneen.
Sa saavuit pimennosta pitkäin öiden,
vierelle istuit myötä kyynelöiden,
hyreksit huulet hyiset hymyilyyn.
Ja raskainna kun painoi päivän helle,
sa kätes viivaan laskit sydämelle,
sa riisuit kahleet sokeuden, syyn...
Niin lakkas kyynelvirrat tulvimasta...
Kuin ruusuin tuoksu yöstä valkeasta
saars' autereinen aavistelu mun:
maan suloisuuteen katsoin lapsen tavoin,
ja taivas loisti niinkuin kirja avoin
myrjaadein täKdin suoraan sieluhun.
Ja elämälle, kaiken riistäjälle,
ma hiljaa hymysin kuin ystävälle,
ma näin sun suuren, suuren hyvyytes.
Soit tuskan runsaamman kuin riemun, mutta
ol' ilos kahle, murhees vapautta,
kadottaa kaikki: helmi anties!
Sa taivaan impi, sielun sisko lieto,
sa henkiveljyt, opas kaikkitieto,
mi nimes, Tuntematon, lieneekin
— ehk' ilmain Ariel tai lieden Vesta —
mut siunaus vuos' untes seulehesta:
ens kerta onnehen ma heräsin!
Maailman yli tähti-huntu heittyi,
sen pahuus, vääryys anteeks-antoon peittyi,
suur' suru puhkes ruusuiks runojen.
Näin rikkaaks köyhän teit sa, Tuntematon,
elämän voittajaksi henkipaton,
teit laulajaksi lyödyn sydämen!
AURINGONNOUSU
Ken tuntee yön ja kauhut varjoin maan,
miss' ristilukki kutoo lankojaan,
kuu kalman paistaa sielun mataraan...
hän vasta tuntee, mik' on hurma tää,
kun päivä nousee, hirmut häviää,
Phoiboksen templit eessä kimmeltää!
Kun Haadeksehen haamut pakenee!
Oi, Phoibos, kuinka kruunus säteilee!
Säteistäs kantelooni kielet tee!
Suo säen tultas rintahani mun.
Ain' ihanuuttas tahdon laulaa sun
ja luonnon riemullasi ravitun!
Ei viehdä sieluani varjoin maa.
Kun elo hylkää sen, se halajaa
pois aamuruskon siivin matkustaa!
VÄRISOINTUJA
RUSKOJEN RUUSUT
Taivaan holvi, valkeuden valtava vuo,
taas minun silmäni, sieluni hohtoas juo!
Taas olet ylläni kauneus ääretön uus,
taas olet eessäni laupias katoovaisuus!
Ruskojen ruusut, liekit partaalla yön!
Niist' olet yksi sa myös, tulipurppura-syön!
Kaunista, kaunista sammuvan leimuta noin,
laps olla yön ja päivän korkean koin!
Laps olla maan ja laps olla auringon!
Autuas, autuas tää osa ihmisen on!
KUUN SIRPPI
Kuun sirppi, mitä leikkaat,
mitä leikkaat mulle?
Taasko viljaa hallan-arkaa,
pitkää, tyhjää surunsarkaa,
taasko kiusan keltamoita,
tuskan orjantappuroita?
Taasko rikkakasvannaista
omantunnon rintamaista,
sammaleita muiston puista
nälkävuonna kuorituista?
Kuun sirppi, muuta leikkaa,
muuta leikkaa mulle!
Leikkaa suven suuren säitä,
teon täyden tähkäpäitä,
leikkaa lempehiä öitä,
punaisia ruusuvöitä!
Leikkaa kukat kulmilleni,
sädekimput silmilleni,
hyvän mielen hopeaiset,
sieluun kultakuvajaiset!
Kuun sirppi, tään jos leikkaat,
tään jos leikkaat mulle,
kaikki illat laulan
iloani sulle!
TULIPERHOSET
Ei koskaan ne lentäneet kukasta kukkaan,
kun niituilla kimmelsi huomenen koitto;
ne syntyivät, kun pimeässä soi kisasoitto
ja lensivät pimeässä hurmaan ja hukkaan.
Ei koskaan ne levähtäneet lumpehen päällä,
ei värjyneet kätösellä lapsosen hennon;
ne olivat lintuja kuoleman lennon,
kypenöitä, joilla kiire on sammua täällä.
Ei koskaan ne kypsyneet hyvissä töissä,
ne rakkaansa surmasivat liekkisin terin,
ne hetkelle tulittivat sammuvin verin
ja löysivät kuolonsa kuumissa öissä.
KELTAINEN LEHTI
Näky
Tuli vieraalla maalla
mua vastahan vieras tyttö,
mi kantoi keltaista lehteä sormensa päillä.
Ja sormilla näillä
oli kuultavaisuus alabasterin, opaalin...
Ja silmillään
sini leijas, jota ei tunne ei taivas, ei maa...
Ne ei nauraneet, itkeneet,
täht'usmaa ne uhos,
täht'usmaa aurinkokuntain
outojen meille...
Sydän seisahti mulla.
Hän haastoi, ei mulle,
ehkä jollekin kadotetulle
tai löydetylle lento-tähtien maassa.
Ei sanoja lausunut suu,
ei aatosta aivot:
ne hymisi niinkuin hämyinen metsien syvyys,
ne lauloi kuin laulaa
merien pohjaton mykkyys...
Hän haastoi:
»Kas keltainen lehti!
Se elää, vaikka on kuollut,
se on kaunis, vaikka on kuollut,
ja se lentää, lentää,
jot' ei se taitanut silloin,
silloin, kun eli...!»
Ma kyyneliin sorruin.
Hän niias, ei mulle,
ehkä jollekin kadotetulle
tai löydetylle yön lumokuninkahalle,
mi ratsasti ohitse
säteellä välkähtävällä...
Hän niiasi, niiasi syvään
ja horjahteli
kuin huojuva puu,
min kruunua vihuri puistaa.
Hän kauneuden äyräällä kurkoitti äärimmällä...
Näky päätäni huimas.
Mun silmälautani vaipui
ja ennenkuin kauhulta auki sen luoda ma jaksoin,
hän hävitä ehti.
Keltainen lehti!
MUSTA KANGAS
— On liian musta elonkangas mulla,
sen päätteheksi täytyy vielä tulla
pien' korureunus kauniin punakuteen!
Ma kaipaan riemuhun ja rakkauteen!
— On siinä ennestään jo punaraita.
— Sen väri loistoton, sen riemu saita,
ma tahdon suuren, kirkkaan kultakuteen.
Ma kaipaan uuteen riemuun, rakkauteen!
MERI IDYLLI
Paadella kaitsevi
vaahtien harjoja,
Vellamon karjoja
Ahtolan impi...
Nauraa ja teiskaa,
päin alas heittyy.
Helmihin peittyy
pettävä rimpi...
Lyö meriruokoa:
hiirakot hyrskivät,
pärskivät, tyrskivät
vallattomalle.
Pilvihin pinkovat,
taittuvat, taipuvat,
huoaten vaipuvat
valtansa alle.
Pillillä piipaa:
lokkiparvi liitää,
kirkuen kiitää
myrsky-yön kansa...
Mieli ei lähteä
leikkejä voittamaan.
Sortuvi soittamaan
murhettansa...
Kuuvalo-katveessa
aaltoja kaulaa,
kaihoaan laulaa
kaiken yötä:
»Ah kuka saisi
pois kera kieriä,
jäljeltä vieriä
veen virin myötä...»
Valitus ilmaa
loikkaa ja viiltää.
Kalanpyrstö kiiltää
siskon ja veion...
Kuohu lyö kylmänä
kuoleman nieluna.
Laulu vain sieluna
on merenneion...
MARJA-LIISA
Marja-Liisa, Marja-Liisa,
isän, äidin nukki,
kun sa synnyit, lehdot lauloi,
kaikki ruusut kukki.
Kaikki seisoi kumminasi
kansa kukkakuinen,
Marja-Liisa, Marja-Liisa
polven korkehuinen!
Luojan kauniin kartanoissa
peippo visertelee,
Suloisammin sulkkuloissa
naurus helkkää helee.
Metsätiellä, metsätiellä
mansikkaiset hohtaa.
Elon tiellä, kuka tietää,
ken sun kerran kohtaa...
Vienon virran yllä leijaa
korentoa kaksi.
Kuka tietää, kelle joudut
lautsan laulajaksi...
Arkipäiväin sunnuntaiksi
lienet tupaan tuotu,
Marja-Liisa, Marja-Liisa,
auringosta luotu!
KANERVA
Mun kanervani, ei sua lemmi muut,
ne, joita kiehtoo kuumat kukkakuut,
mut sille, jonka raastoi syksyn säät,
sa ruusuks ainoaksi tarhaan jäät.
Sa kuihtumuksen kudot purppuraan,
luot laulut lakastukseen, kuolemaan.
Sun punas vieno yöni rusko on,
päiväini paiste hehkus tuleton.
On rakkautes tyyni, ikuinen,
kuin hohdelma hyvyyden hiljaisen,
se kukkii korven yössä yksinään,
se kukkii halki kuoleman ja jään.
* * *
Kun tulet köyhäksi kuin minäkin,
oi ystäväin, viel' lemmit sinäkin
tuot' iki-uskollista, kalpeaa,
mun ruusuani, kankaan kanervaa...
Kun tulet vanhaksi kuin minäkin,
käyt hiljaisuuden tarhaan sinäkin
ja sijaan elon valheen varisseen
mun ruusuistani solmit seppeleen...
ELOTULET
Salamoita ne iskevät yössä,
miss' syys sukin silkkisin käy...
On Herran voima nyt työssä,
vaikka pienint' ei pilveä näy.
Ne kultaavat keltaisen laihon,
sinihimmeän, hiljaisen maan,
ne syttävät rintahan kaihon,
mi viihdy ei milloinkaan.
Vaon piirtävät peltohon uuden:
tuomionsa saa kukka ja puu...
Ne on lapsia salaisuuden
enemmän kuin tähdet ja kuu...
Ne on merkkejä Herran tulon,
kun kypsä on sirpille maa,
ne on viestejä kuoleman sulon,
yön suuren, mi tuleentaa...
VÄKÄSIÄ
ELÄMÄN SIRKUKSESSA
Paha aika on, kiero ja kelmi.
Ohi käy ilomieliä!
Lyö leikiks, vaikk' kyynelhelmi
ois naurusi tiellä!
Luo lakia tuhmuuden turu.
Se täytyvi niellä.
Iva iske, vaikk' inho ja suru
ois iskusi tiellä!
Myös kilpeä tarvitset kaippa,
sit' ei taistelu kiellä.
Tää sirkus on: narrin vaippa
paras panssari siellä!
OIKEAKIELISYYTTÄ
Kaikki tiedät tai tietävän ainakin näytät,
sa kakkulanokkainen abiturientti!
Sa »tunne itsesi» -oppia täytät:
»Mull' on kulttuuria, sappermentti,
maku subjektiivinen, tempperamentti,
siks mistään en ennen tehdystä nauti:
olen genialinen, pyrin harvinaisuuteen!»
Näin lausut ja on sulia lausunnon vapaus!
Lie genialisuutes se tavallinen tapaus,
min nimi on suomeksi penikkatauti,
ja sillä ei johdeta uskohon uuteen...
Opin tieltä myös sivistyksehen muuhun
niin pitkä on matka kuin maasta on kuuhun,
kuin subjektivisuudesta personallisuuteen!
HYMYILEVÄLLE VOITTAJALLE
Kaunis on voittaa,
sa voittaa jaksoit:
valehella ystävies
valehet maksoit.
Kaunis on kostaa,
kun hyvällä kostaa:
sa ymmärsit hymyllä
vihamiehen ostaa.
Nyt ei ole välillänne
eroa ei rajaa:
nyt saat sinä kaksilla
valjakoilla ajaa.
Nyt olet sinä ulkopuolla
taistelun ja huolen
ja kunnia kumartaa
kahdelta puolen.
Nyt olet sinä ulkopuolia
rakkauden, vihan,
ja hyvinvointi paisuttaa
hyvänsuovan lihan.
Hyvänsuonti vaientaa
aatostesi soiman,
hyvinvointi heikontaa
sydämesi voiman.
Sorjemmin sa ennen aikaan
vaaran tiellä kulit...
Oletko sa voittaja
vai — voitetuksko tulit...?
LUONNONHISTORIALLINEN SATU
Oli kadun lapsia veljestä kolme.
He olivat kaikki kuin lapset muutkin:
heillä sirkut ol' silmät ja pyöreät suutkin,
mut suuhun pantavaa vain ani vähän.
He oppivat lemmettä leikkimähän,
he kävivät koulua maailmanrannan.
Myös linnassa kasvoi poikasta kolme.
He eivät olleet kuin lapset toiset:
he ol' erikoiset!
Kuin voisikaan, Herran nimessä, olla
tavallinen laps se miekkoinen, jolla
ulkomaalt' omat tuotetut on guvernantit
ja kantakirjoista katsotut tantit!
Eri luonnoll' on kullakin laatu ja latu.
Eri lapsilla näill' oli elämänsatu:
Kadun lapsista vanhin ol' luonteelta suora:
hän väärän vääräksi kutsui ja ties;
olis muinen hän ollut ritari paras,
nyt hänestä kehkesi: murhamies.
Älyn, laskelman lahjoja toiselle suotu,
kuin mammonan valtiaaks tehty ja luotu:
tuli hänestä varas.
Mut nuorin veljist' ol' lauhkea niin,
että hymys, kun korvalle iskettiin,
ei kärpästä voinut hän tappaa:
nyt proomuissa vettä hän lappaa,
on rantajätkä, ain' alemmas luistaa
ja viinalla surunsa suistaa...
Laps vanhin linnan ol' ouruilta musta,
ei sietänyt neuvoa, vastustusta,
heti sappensa nous, veri sai korvalehtiin:
sotaherra mahtava hänestä tehtiin.
Oli typerä toinen, pää, sydänkin puuttui:
hän yhteiskunnan pylvääksi juuttui.
Mut nuorin oli hento kuin korsi on kukan:
hälle mammansa kasvatti taiteilijatukan.
Valutyössä ei vikaa, se ansio muottien,
kaikk' kävi kuin jälkeen selvien nuottien:
tuli kunniapatsas kaikille...
Sen pituinen se!
VALLILLA
Mun on paikka täällä, missä luodit salamoivat.
Älä tule, lapsonen: ne sattuakin voivat!
Näänhän, näänhän, pienoinen: on hellä sydämesi;
onhan sulia silmässäs niin kaunis kaihon vesi!
Sull,0' on linna siellä, missä lummesillat alkaa,
en voi tulla: ei ne kestä astujan jalkaa.
Sinä olet kukkanen, siis kuki suvisäässä;
mull' on kivi rinnassa ja revontulet päässä!
Huokaat: sydänhaavahani, jollet tule, kuolen!
Varro, kunnes minäkin saan sydämeeni nuolen!
NEUVO
Neronleimauksesi taajat säästä:
hätiköimällä täällä ei neroksi päästä,
pikemminkin, jos viljalti vuosia täyttää
tai suuruutta toisten taidolla käyttää.
Neroks meillä ei synnytä, siksi vain kuollaan
ja historian lehdillä kuoloaan huollaan.
Siis neuvoni tää yhtä hyvä kuin kaksi:
paras muuttua muistoksi, historiaksi!
HARHAAN VIETY
Laps olin virvatulten
ja harhakuvitelmain,
lumoissa lyhtyukkoin
ja pienten keijushelmain.
Kun mieheks vartuin, pestin
ma haavelaivaan otin:
kaikk' elin uudestansa
seikkailut Don Ouijote'in.
Hält' oli hupsun tupsu,
ei ollut Sancho Pansaa:
ma lasketin kuin hurja
päin kunnon kristikansaa!
Sain selkään taistelussa
ja kaikki poltin laivat:
sain syvät, syvät haavat,
kun muut vain naarmun saivat!
Sain sijaan virvatulten
työn »tosiarvot», »hyödyt»...
Oi kauniit harhakuvat,
risaiset, rikki lyödyt!
Eloni pilkaks teitte,
tok' aina säästäin parhaan...
Nyt sekin vietiin multa.
Nyt vast' oon viety harhaan!
HUOMENSOITTO
HUOMENSOITTO
Mitä välkän valkehinta,
sit' ei tunne tumma maa.
Kaukaa, kaukaa silmähäni
uudet uskot kangastaa.
Mitä helkän heleintä,
sit' ei usko heimo tää.
Kaukaa, kaukaa korvahani
unten harput heläjää.
UUDEN VUODEN KELLOT
Ne soittaa talviaamun hämärään
etäältä jostain, oudost' taru-yöstään.
Tuhannet polvet niiden helinään
jo ennen meit' on heränneet, ja työstään
ja elon-onnestaan siin' unelmoineet.
On viestit kohtaloiden myrjaadein
noiss' säveleiss'. Oi, hiljaa, sydämein:
suur' Sallimus lyö kirkonkellojaan!
Kautt' aikojen noin sukupuille maan
on syntymää tai kuolemaa ne soineet.
Ja kansa nousee, toinen häviää
kuin valtamerten myllertävä laine.
Mut kukin helmen tuo, mi rantaan jää
ja josta ulapoilla laulaa maine,
ja kukin iskun iskee vuorostansa.
Syvyyden mahti, piillyt pimeään,
jo taivas kuultaa kulkuus himmeään,
jo tuulet kohinaasi lennättää!
Oi heimoni, jo vihdoin nousus nää!
Nyt on sun vuoros tullut, Suomen kansa!
Nyt on sun vuoros, valju, orpo maa,
kuin helmi hohtaa Pohjantähden alla.
Ei kalpaa, uljaammin mi kalskahtaa,
ei kannelt' toista, joka kirkkaammalla
kielellä helkkäis laatuansa julki!
Nyt vapaa olet, lyönyt sortajas!
Nyt omas olet, Pohjan valtias!
Pitkäisen jylinänä isket, soit!
Ijäksi ikees raskaan yltäs loit
ja mykän surus, joka suusi sulki.
Laps hankein, kadehditko Etelää,
miss' iloisemmat saartuu elinehdot,
miss' seetripuita päivä hellittää,
miss' uhkuu viinimaat, oransilehdot
ja anneist' auliimpi on luonnon laatu?
Et! Entist' armaammat vain sulle on
nää lumiruusut, virvet viidakon.
Sulompaa yrttitarhaa löydä et
kuin se, miss' sulle kukkii sydämet,
maan parmas kamppaellen kauniiks saatu.
Ne soittaa talvi-aamun hämärään,
nuo kellot Sallimuksen, Salaisuuden.
Te siunatkaatte nousu heimon tään,
niin ett' ois luja ohjiss' onnen uuden
se kuin ol' ennen sitkee murheessansa!
Etsikkoaika kerran annetaan
kansalle kullekin, mut kerran vaan.
Nyt uurtuu nimes aikakirjoihin
vuostuhansiksi tulikirjaimin!
Nyt on sun vuoros, Kalevalan kansa!
KEVÄTLAULU
Kuink' olet suur' sulo maan sekä taivaan,
korkeus, syvyys,
lintujen sirkutus, kukkien kieli,
kaihoin kaivattu aurinkosää!
Rientäkää liittoon lempeät vallat,
kaunihit katseet, hehkuva mieli,
heleä hyvyys,
sydänten toukoja lämmittäkää!
Kuink' olet armas aaltojen leikki
soittava merta,
hulmuva huntu harjalla linnan,
vapauden tuulissa tuortuva maa!
Laulakaa laineilla vuossatain myrskyt,
intoa, kuntoa, uljuutta rinnan,
sankariverta,
suuruutta Suomelle kasvattakaa!
Näin ei sorjina aavalla laineet
lyönehet ennen,
näin ei tuoksuneet kukkaset kumpuin,
näin ei säikkynyt päivämme tää!
Vuossatain toiveet, jääkauskahleen
pirstaksi mennen,
taivaalle nouskaa aurinko-umpuin,
laihoja luokaa, kypsyttäkää!
SALAKIRJOITUS
Kirjoitti tähtikupuun taivaan sormi.
Nyt siin' on vieras taikaluku, hormi,
jot' ei voi kenkään, kenkään selittää.
Maa syöksyy ees kuin irti rattahastaan
ja sota kaikkein kaikkia on vastaan.
Mit' ilvettä on elämämme tää!
Pois kansat niitetään kuin kypsä heinä.
On pilkkopimeä maapallon seinä,
miss' salakirjoitus vain leimuaa.
Yö ilkkuu voitetuille, voittaneille.
Mi tuskan tie lie säädettykään meille,
tai mikä outo onni odottaa!
Miljoonat miljoonia vastaan ryntää,
torpeedot, tankit maata, merta kyntää,
vakoja suurten vainon peltojen.
Kaikk' ihmisneron ihmeet tehtiin, nähtiin.
Sai moni sankariks, pääs rintatähtiin,
ei ykskään valtiaaksi sydänten!
On näkemättä yksi: sankar hellä,
mi voittaa sovulla, lyö hyvyydellä
ja niin on suur', ett' tyytyy pienuuteen!
On tekemättä yksi: tahto taivaan,
min täyttymys tois balsamia vaivaan,
lois sillan ihmisestä ihmiseen!
KIPUVUORELLA
Vaihtuvat vuodet ja lainehet muodon,
kansanvalta ja hallitus harvain.
Maailman haaksi saanut on vuodon.
Kaunehin aatos kuin pala karvain
kurkkuhun tarttuu. Loppua kohti
kulkumme käy, mikä lippukin johti!
Haihtuvat päivät, jää surun ota
kaapuhun orjan ja valtiaan viittaan.
Vallankumous, maailmansota
yltänyt vielä ei rintojen riittaan,
kiirasliekki ja syytteen taakka
vielä ei yksilöön itsehen saakka.
Vapahdus maailman saakohon sieltä,
mistä on ourunnut onnettomuuskin!
Ihminen, koska sa luovut tieltä,
jonka on tuominnut tuntos ja suuskin.
polulta verisen, vaanivan pedon:
vienosti käyt yli kukkivan kedon!
Kuin säde päivään lämpöhös peityt,
kuormaasi kannat kuin oras luntaan,
riemun ryöppynä äyräältä heityt
veljies helmahan: ihmiskuntaan,
painat pääsi kuin kukkanen nurmeen!
Huuhtelet pois hekatombeja hurmeen!
Sydän, elonlankojen hiljainen kerä,
maan yli kehräile lempeät loimet,
sydän, unikukkien tuoksuva terä,
innoita ylväiks sankarin toimet:
päästäjiks päivän, murtajiks kuoren,
voittajiks, kaatajiks yön kipuvuoren!
LEHTIMAJAN JUHLA
Oi, terve sulle tultuas
taas suvi Pohjolaan!
Liet lemmitty, liet laulettu,
et liioin milloinkaan!
Kuin palatsiinsa ruhtinas
käyt lehtimajahas.
Saa kedot, niitut purppuraan
ja pylväiks kaikki puut,
kuin päärlynauhat nauravat
vakaisten virtain suut.
Ja kastehelmin, ruskovöin
sun linnas loistaa öin.
Ves'sormet vienot soittelee
ja keijut karkeloi.
Kuin lumo takin kulkijan
ne tenhoillansa voi!
Jo luulen teidän tanssineen
ah, suoraan sydämeen!
Lyhyinen kukkaisjuhlamme,
sa vanha, aina uus',
kuink' olet meille rakas sa,
maan onnen ihanuus,
suv'ilta, syttö sydänten,
suur' Salaperäinen!
Hyrisee hyvät korennot
partaalla suvannon:
»Vain tarua, vain terhentä
tää kaunis leikki on,
mut silmäss' säteen, pisareen
on maailma ihmeineen!»
Kutojat silkkisiipiset
sinisten siltojen,
ma lauluhunne leppoiseen
viel' liitän säkehen,
min tuskastaan ja kaipuustaan
on luonut lapsi maan.
Näin runoniekka laulanut
on näyist' näkyvän:
»On elämä vain unelma,
mut laki elämän:
myös sadussa, myös unessa
on _hyvä_ oltava!»
Tää pyhä, tyyni täyttymys
maan onnen seppelpään
kuin kietookaan se suloiseen
ja suureen ikävään:
Mut raukat me! Mut henkemme,
oi, milloin kypsyy se?
Hyvyyden päivä, nousuas
me jäämme vartomaan.
Liet lemmitty, liet laulettu,
et nähty milloinkaan!
Sydänten uniruhtinas,
jo riennä linnahas!
ENKELIEN JOULULAULU
Ylistäkää Jumalaa,
taivas ja maa!
Tänä yönä puhjennut on puhtauden lilja.
Tuskan öitä tuhansia taivahan vilja
kypsyä saa!
Kumartakaa valkeaa,
taivas ja maa:
surun laakson halvinta ja suruisinta lasta,
kärsimyksen lempeätä risti-ruhtinasta,
Vapahtajaa!
Ristinpuuhun naulitaan
Vapahtaja maan.
Aina Hänet voitetaan ja aina Hän voittaa.
Kerran on Hän saapuva, kun pasuunat soittaa,
kunniassaan!
Jumalalle kunniaa,
taivas ja maa!
Lapset maan, niin penseät ja hitaat ootte miksi?
Portit taivaan kuninkaalle tehkää korkehiksi!
Kiiruhtakaa!
Riemuitkaatte, riemuitkaa,
taivas ja maa!
Pimeyden kannelle tän' yönä syttyi tähti.
Jokainen sen löytää, ken etsimähän lähti.
Riemuitkaa!
JOULUKELLOT
Joulukellot, muiston kellot, soikaa!
Lapsuuden onnest' taru tarinoikaa:
kuin silloin kahta kirkkaammasti kynttiläiset hohti,
kun maammo meitä johti
ja pienet jalat piipersivät kirkon tulta kohti,
kun lumiruusut kukki
ja tiellä vastaan tepsutteli vanha joulupukki,
kuin silloin tuikki tuttavasti tähdet taivahilta,
maa riemun oli kilta,
kun joulukuusi tiedon toi: jo joutui joulu-ilta!
Joulukellot, muiston kellot, soikaa!
Joulukellot, haavekellot, soikaa,
kultaiset mielikuvat karkeloikaa!
Ne saapuvat, ne saartavat, ne ojentavat kättä
työt hyvät, jotka elämässä jäivät tekemättä.
Ah, herkeämättä
ne liukuvat ohi, aret, juhlat ja aatot,
nuo hetkien saatot,
nuo elon aamu-unelmien ruskottavat häivät,
paennehet päivät,
ja kauniit sanat, aatokset, jotk' aatoksiksi jäivät!
Joulukellot, haavekellot, soikaa!
Joulukellot, rauhan kellot, soikaa!
Maa kumartaa nyt Kärsimyksen Poikaa
ja väistyy arkiremu.
On ilmassa kuin kaukaisien kukkakenttäin lemu.
On lapsosilla kemu,
on juhlat ainukaiset,
kun kaikki tänään haluavat olla lasten laiset
ja kuusest' enkel kurkistaa ja leijuu lippu, nauha.
Kuin toisin ois, jos aina meit' tää ohjais laki lauha,
tää hyvä tahto, rauha!
Joulukellot, rauhaa maahan soikaa!
Joulukellot, taivaskellot, soikaa,
korkeuden Jumalata kunnioikaa!
Hän asu ei vain taivaissa ja temppeleissä noissa
ja tähtikartanoissa,
vaan säteessä, mi välkkyvi huomenen koissa,
ja silmässä, mi hymyy,
sydänten uhrialttarilla, katseilta mi lymyy,
ja rinnassa, mi rakastaa ja kärsii ja kantaa,
ja kädessä, mi antaa,
ja sielusssa, mi siivittyy päin ijäisyyden rantaa...
Joulukellot, taivaskellot, soikaa!
RUKOUS
Sa korkehin Johto,
oi kuule rukoustain
ja yli tieni mustain
luo kirkkautes hohto!
Sun rientosi ei rajaa,
ei uupumusta tunne...
Oi kunne, oi kunne
sun liekkivaunus ajaa?
Pien' pilke sieltä heitä,
mi halki usvan viittaa!
Maa täynn' on kylmää riittää
ja murheen kyyneleitä!
Suur' rakkautes lainaa,
ett' oisi lupa mulla
luo ihmisyyden tulla!
Mua itseys painaa.
Suo hehku heljän uskon,
ett' oisi opas mulla
luo jumaluuden tulla
siivillä aamuruskon!
Sun helmahasi suureen
kaikk' kiertotähdet palaa...
Mun sielunikin halaa
sun jalkojes juureen.
Sun Valos maailmat johtaa,
ei yötä tule sulle...
Oi mullekin, oi mulle
suo kasvojes hohtaa!
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HELKKYVÄT HETKET ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
