The Project Gutenberg eBook of Kevät-unelmia
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Kevät-unelmia
Author: Leimu
Release date: August 8, 2026 [eBook #79311]
Language: Finnish
Original publication: Porvoo: Werner Söderström, 1888
Other information and formats: www.gutenberg.org/ebooks/79311
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KEVÄT-UNELMIA ***
KEVÄT-UNELMIA
Kirj.
Leimu [Kustavi Grotenfelt]
Porvoossa,
Werner Söderström,
1888.
SISÄLLYS:
Esipuheeksi.
I.
Mit' en voi.
Suomenmaa.
Suomen lapsi, kätees kalpa.
Kevään tultua.
Sotahuuto.
Syntynyt en.
Kaksi veljestä.
† Julius Krohn.
Kaarlo Cronstedtin muistoksi.
Aallokkaan linna.
Kaarlo Knuutinpoika Raaseporissa.
Luettuani Silvio Pellicon kirjan Vankeuteni.
Jo kesäpäivän vaipuissa.
Uskallatko olla vapaa?
II.
Sinivuokot keväällä:
I. Sinivuokko lumessa.
II. Milloin koituu kevät-aika?
III. Iloitse siis.
IV. Sinivuokko-vihkosen kanssa.
V. Viimeinen vuokko.
Armaalleni.
Ylene ihanammin!
Ma katsoin sinimerehen.
Vapun päivänä.
Kielo.
Iris.
Miks päivä yhtyis yöhön?
Ma tunsin syämes sykkivän.
Katkeralla hetkellä.
Oi unohda!
Ma tahdon sinut nähdä!
Kerran baalissa.
Kohtaus.
Illan kuutamossa.
Armahani sinä olet.
Rukous.
III.
Ajatelmia.
IV.
Lauleloita 1-10 (Heine)
Armaalleni (Geibel)
Ulpukka (Geibel)
Miehen kyyneleet (Anastasius Grün)
Laulu (Kreutzwald)
Mintähden katsot huoneeseni? (Petöfi)
Kyynel ja tähti (Petöfi)
Esipuheeksi.
Tiedän varsin hyvin ett'ei nykyaika ole lyyrilliselle runoudelle
suotuisa. Tämä runous on aina suuremmassa tai vähemmässä määrässä
'unelmia'. Vaan meidän aikamme on käytännöllisyyden aika, se ei huoli
unelmista eikä turhista tunteen ilmauksista. Jos lyyrillinen runoilia
tahtoisi tässä suhteessa muutosta aikaan saada, pitäisi hänellä olla
aivan tavatonta runokykyä, jota ei minulla ole. Ja kuitenkin ovat
juuri nykyiset olot syynä tämän runovihkosen painattamiseen. Se on,
parhaiten sanottuna, minun protestini sitä aikaa vastaan, joka ei
uskalla toivoa, ei rakastaa, ei innostua. "Dixi et salvavi animam
meam".
_Tekiä._
I.
Mit' en voi.
En voi ma lempeäin jähdyttää,
se lämmin on, intoinen,
ja jos se poveeni kätkeykin,
niin siinä se säihkyy kuitenkin
ja leimuaa liekkeihin.
En voi ma kieltää vapauttain,
sen lahjaks sain Luojalta,
ja jos ma kahleihin lyötänehen,
niin vapaasti sykkivi sydämmen'
ja vapaa on aattehen'.
En voi ma tyynenä katsoa
kuin heikkoa sorretaan,
ja käten' jos onkin voimaton,
tok' ainian valmis taistohon
se kansan rivissä on.
Suomenmaa.
Kuin ihana on Suomenmaa
tuhanten järvein rannoilla!
Kuinka loistavainen
on sen aurinko,
kuinka varjokkainen
vihryt koivisto;
kuinka kirkas kalvo
on sen vesien,
yksinään kuin valvoo
vielä tähtönen!
Kuin rikas onpi muistoista
tää köyhä, halpa isänmaa!
Täällä isät kerta
muinoin taistelit,
kallihinta verta
maahan vuodatit;
joka virran vuolla
onpi tiedossaan,
kuin on kaunis kuolla
eestä isänmaan.
Kuin armainen on lapselleen
maa isäin kummuin, laaksoineen.
Vaikka valoisampi
onkin lounasmaa,
toki raikkahampi
kylmä Pohjola
pohjan tummain paloin
onpi tupruissa,
vienoin tähtivaloin
onpi vilkkuissa!
Suomen lapsi, kätees kalpa
Suomen lapsi, kätees kalpa,
hengen kalpa terävä!
Kestää voiko kansas halpa
kilvan muiden vierellä...
koetuksen nyt hetki on —
eloon käy, tai kuolohon!
Maininki nyt taiston läikkyy
ärjyin mailla Euroopan,
vaahtopää likemmäs väikkyy
rannoillen myös Pohjolan...
Koetuksen nyt hetki on —
eloon käy, tai kuolohon!
Siteet, pyhät ennen, horjuu,
katkee tuhatvuotiset;
kenpä vallat Manan torjuu,
kuohumaan nyt nousnehet?
Koetuksen nyt hetki on —
eloon käy, tai kuolohon!
Hengen lippu ylös nosta,
hengen lippu: vapaus!
— Siin' on oikeus, siin' on rakkaus,
siin' on pyhä innostus. —
Koetuksen nyt hetki on —
eloon käy, tai kuolohon!
Ken ei voita, poijes haipuu,
ken ei nouse, poljetaan...
kädestäs jos kalpa vaipuu,
loppu on se Suomenmaan.
Koetuksen nyt hetki on —
eloon käy, tai kuolohon!
Suomen lapsi, kätees kalpa,
hengen kalpa terävä!
Kestää voiko kansas halpa
kilvan muiden vierellä...
Koetuksen nyt hetki on —
eloon käy, tai kuolohon!
Kevään tultua.
Terve tullut rannoillemme
kevät armas, sulokas,
uudet toiveet povellemme
herätät sä tullessas.
Olet kaunoinen taas täällä,
talven ukko pakenee,
vuokko kukkivi jo mäellä,
leivo ilmass' liitelee.
Kuusistossa norja mannel
kukoistaa ja vihertää;
heleämmin kaikuu kannel
laulajankin keväällä.
Puro hyppii laaksoloissa,
rannan kukkaa suutelee,
sinisenä, loistavaisna
taivas yllä kaartelee.
Talvisesta unestansa
luonto kaikki virkoaa,
järven laineet rantojansa
vapahina velloaa.
Vapaina myös aatteheni
kiitää yli maailman,
kuvaavat ne syämelleni
uuden ajan, toivoisan.
Silloin Suomen kieli kaikuu
kunnailla ja laaksoissa,
silloin Väinön laulu raikuu
Suomen kansan rinnasta.
Niinkuin kevät tullessansa
maihin, vesiin hengähtää,
niin myös Suomi kerrallansa
uuteen eloon herahtaa.
Terve tullut rannoillemme
kevät armas, sulokas,
uudet toiveet povehemme
herätät sä tullessas.
Sotahuuto.
Ken riemuiten ei kuoloon saa,
kuin Suomen kutsu kajahtaa,
kuin saloilta ja saloillen
soi sodan huuto vyöryen.
Kuin vapaus maahan poljetaan,
ken orjan' kituis kahleissaan,
ket' elo tenhois kurja tää,
kuin Tuonen tytär hymyää.
Kuin isänmaa on tuskissaan,
ja vainolainen uhkajaa,
kuin Suomen joukko taistoon saa,
rivistä pettur' väistyy vaan.
Käy eespäin, eespäin, joukkomme,
me voitamme tai kaadumme —
mut sun on voitto ainiaan,
sun, koti armas Suomen maan!
Syntynyt en.
Syntynyt en lännen laaksoloissa,
missä päivyt lepoon käy,
missä myrtti kukkii lehdikoissa,
miss' ei talven säätä näy.
Kasvanut en palmuin siimehessä
rannoill' armaan etelän,
ikikevään maassa helteisessä
kulunut ei elämän'.
Varttunut en missä lounastuuli
ruusustossa huokuilee,
missä Etelätär simahuuli
lapsiansa hempeilee.
Synnyin pohjan mailla kaukaisilla,
lumisilla vaaroilla,
siellä leikin lasna kankahilla,
siellä painin poikana.
Vilpas pohjan tuuli tuuditteli
vapahasti kehtoain,
mielen pelvottoman nostatteli
pohjan henki rintahain.
Sentään rohkeana mielen' liitää,
niinkuin tuuli pohjolan,
sentään jaloihin se määriin kiitää,
pilviin kohoo taivahan.
Kaksi veljestä.
Kaks kasvoi veljykäistä
kaltailla vesien,
ne yhden isän lapset
ja yhden äitisen.
Ja Väinön kannel soipi
rannasta rantahan,
ja veikot tuot' imehtii
tyynessä iltaman.
Ja urhotyö kuin kutsuu
ja viesti kajahtaa:
kuin veljes itsens suorii,
myös toinen joukkoon saa.
Mut armaat lapsen päivät
pian poisti mailman sää;
tul' vieras, käessä risti
ja kalpa terävä.
Yl' lainehtivan lahden
ei enää viestit ui;
kuin vapaus sortui, veljet
toisistaan vieraantui.
Vaan orjan ijes aina
ei kestää voi, — ei saa...
oi nouse, nouse, päivä —
kas, koitar rusottaa.
Taas Väinön kannel soipi
rannasta rantahan,
ja kauvemmas nyt kaikuu
se ihmeeks maailman.
On vapaus sen kaiku
ja kauneus viaton,
ja oikeus sorretuille —
se "Suomen silta" on!
Tallinna & Tartto 1888.
† Julius Krohn.
Niinkuin kevätpäivä, kaunis
Sun ol' juoksu elämäs,
niinkuin kevätpäivä, kirkas,
suloinen ja lemmekäs;
missä kuljit nurmikoilla
kevään toivonsävel soi,
mihin hellä kätes koski
ihmekukat ihanoi.
Jo Sä nä'it Suomen kevään,
kesän luotit tulohon —
Herra palvelian kuin kutsui,
rauhass' astuit kuolohon.
Vaivoist' vapaana nyt lepää
Suomi-äidin povella;
aina johtakoon Sun henkes
isänmaata armasta!
Työs ei vaivu; se on säde
Suomen aamukoittehen:
Suomen nainen kertoo siitä
liekkuessa kätkyen,
muisto isien kuin käskee
työhön Suomen nuorison,
helmilöistä kirkkahimpi
siin' on nimi Suonion.
Kaarlo Cronstedtin muistoksi.
(s. 27.1.1860, k. 10.7.1879.)
"Ei eroa, jos näimme päivän valon
suojassa köyhän taikka rikkahan,
kuin taistelu vaan eestä hyvän, jalon
työ elämämme onpi ainian.
Ja vähät siitä, jos soi kodissamme
kiel' toinen, kuin saloissa Suomenmaan,
kuin sama tuli nostaa rintojamme
edestä armaan maamme hehkumaan.
Soi huulilt' äitin' ruotsi kätkyeeni,
se äidinkieleni on aina oleva,
mut kieli kallihimpi Suomelleni
mun työtän', voimaan', intoani saa."
Noin lausuit, ystävä, kuin viime kerran
näin säkenöivän kirkkaan silmäsi;
ei mennyt aikaa viiden viikon verran —
jo sydämmesi lämmin kylmeni.
Kuin säälimättä tyly käsi ratkoo
kauneimman kukan tarhast' urvussaan,
niin Kaitselmuksen neuvo usein katkoo
toivoisan elon kesken matkoaan.
Mut vaikka suotiinkin vaan lyhyt hetki
sun työtä tehdä hyväks Suomemme,
ei unohdu tok' elos kaunis retki,
ei ystävissä muistos murene.
Aallokkaan linna.
Kuin illan aurinko kultaa luo
yli aaltojen Aallokkaan,
sen viimeiset säteet ilmi tuo
veden pohjasta ihmemaan.
Kalamies, mi laskevi verkkojaan,
näyn näkevi kummaisen —
kas, laineet nostavat helmastaan
nyt häilyvän hettehen.
Ilta-auringon ruskossa päilyää
kuva kaupungin vajonneen,
ja tornit linnojen kimmeltää
ja temppelit nastoineen.
Täss' etelän saaret aarteitaan
sun nähdäkses sirottaa,
ja urhot rohkeat Ruotsinmaan
kilistävät kalpojaan.
Ylös pilvihin linna se kohoaa
mihin Ruurik valtansa loi,
täst' etäälle säihkyi miekkansa,
sotatorvet raikuen soi.
Täss' etsi turvan maill' Aallokkaan
pyhä Olavi vaaroissahan, —
sen muureja murtan't konsanaan
ei valta vainoajan.
— Käy pilvein raosta kuu esihin,
kuvat kummat vierrehet on,
kalamies taas katsovi vesihin,
on pimeys vain ponneton.
Kaarlo Knuutinpoika Raaseporissa.
[Kaarlo VIII Knuutinpoika, joka oli lapsuudessaan Suomessa oleskellut,
asui toisella kertaa kuninkaan istuimelta karkoitettuna vv. 1465—67
Raaseporin linnassa Suomessa; kuolinvuoteellaan v. 1470 vihitti
hän puolisokseen Raaseporin linnanhaltian tyttären Kristiina
Abrahamintyttären.]
KAARLO KNUUTINPOIKA (katsoo linnan akkunasta maisemaa).
Mun silmähäni päivän loistehessa
nyt siintää kunnaat, metsät Suomenmaan;
kuin vanhat tutut ajoist' entisistä
ne mua tervehtävät kuiskeellaan.
Min puhtaan sinisenä kaareu taivas,
vain tuolla täällä soutaa hattarat,
niin luonto... mun miks taivahani kaiken
ijäksi pilvet synkät kattoivat?
Nyt uinumasta herää muiston impi,
tuo ihmeellinen, mennyt ystävä,
ja äänet mailman humuun hälvennehet
mun korvanani jälleen ennättää.
Kuin lasna leikkiä löin nurmikoilla,
vihannoi ruoho, kukka lemusi,
kuin nuorukaisna keijuin aaltoloilla,
mun vilpas tuuli täytti purjeeni.
Oi, kuinka nuoruudessa onnellinen
mun oli elon', rikas kartanon',
vaan Svean kuninkaaksi kuin ma tulin,
kuink' olin silloin köyhä, onneton!
Niin rikkahalta muinoin elo näytti
kuin miekka käessä eestä kansani
ma nuorin innoin syöksyin otteluhun
— ja hyvin terä silloin leikkasi.
Mut luotani läks toivo rusosiipi,
ja elon sävel voimatonna soi:
mun luoksen' hornast' öinen haamu hiipi,
mun voiman' raukes, käten' lannistui.
En usko itseäin, en ihmisiä,
en mitään... Sydän miksi vavahdat?
Sä näitkö konsa jaloa ja suurta.
mi haihtun't ei kuin taivaan hattarat? —
Niin näit, sen näit, — ja unta ihaninta
sa uinuit hetken, lyhven, lumovan —
mut sulle ei se verso, taivahasta
pois heitettiin sa, kaikin, ainian.
Pois toivo, heikkous se on...
KRISTIINA (laulaa ulkopuolella).
Provencen lehmustoissa
yleni Estrella,
ei nähty konsa toista
niin neittä ihanaa.
Saa häntä kosimahan
mon' uljain ritari,
mut kultaan, hopeahan
ei neito mielisty.
En linnan kamarihin
ma sulje vapauttain,
ei kalpain kalskehisin
mun mielen' tottun't vain.
Niin tuli paimenpoika
luo neidon kaunoisen,
pää ylväs, ruumis hoikka,
hän astui etehen.
"En rikkautta tarjoo,
vain mökin matalan,
jon ortta tammi varjoo,
ja lemmen vapahan!"
Jo aikaa rakkauteni
sa voitit, armahain,
sull' annoin sydämmeni
ja itsen' kokonain.
Ja kauvas linnoist' suurten
onnemme kätketään,
ja tuolle puolen vuorten
salojen vehreään.
Kristiina (astuu holvikäytävästä sisään, kantaen kukkia esiliinassaan,
vaan tahtoo Kaarlon huomattuansa nöyrästi tervehtäen poistua).
KAARLO.
Astu vaan sisään; ma kuulin raikkaan laulusi, Kristiina, se haihdutti
mieleni mustat ajatukset.
KRISTIINA.
Anteeksi pyydän Teiltä, herra kuningas. En tiennyt Teidän tässä
olevan; en olisi siinä tapauksessa uskaltanut Teidän ajatuksianne
häiritä.
KAARLO.
Ajatukseni ovat synkät, niiden häiritseminen on pilviketteiden
ajaminen taivaalta, mutta se on turha työ: toiset kiitävät tuulen
siivillä entisten sijaan. — Kristiina, sinulla on helmas täynnä
syksyn kukkasia, jotka olet linnan tarhasta noukkinut.
KRISTIINA.
Niin, mua säälitti nähdä noita kesän hentoja lapsia kylmässä
syysviimassa. Ma tahdon niitä seppeleeksi sitoa ja vedellä kastaa
ja laskea Pyhän Neitsyen jalkain juureen. Mutta se työ ei ole
kuninkaan katseltava...
KAARLO.
Ei, istu vaan tänne tuolille ja järjestä kukkias, Kristiina. Synkät
mielikuvat pelkäävät ihmisten seuraa, ja sinun seuraas varsinkin.
En ole sinua työssäs tukalastuttava.
KRISTIINA (istuu ja sitoo seppelettä).
Enkö saa Teille, kuningas, antaa kukkaista, se merkitsee toivoa ja
eloa, se merkitsee että Teidän ja isänmaan pyhä asia vielä on
voitolle pääsevä.
KAARLO.
Toivoa ja eloa!? Minä olen elänyt; nyt minun voimani ovat
raukenemassa, Kerran astuin nuoruuden voimissa, innokkaana,
oivokkaana elämän kilpatanterelle. Minä toivoin paljon, liian
paljon... tyhjät unelmani murtuivat.
KRISTIINA.
Kuin vapauden aamu sarasti, kuin kansa nousi ja Juutin valta
murrettiin, silloin Te kansaa johditte, ja kuin maa ei enää
muukalaista hallitsiaa kärsinyt, silloin Ruotsin ikivanha kruunu
Teidän päähänne painettiin. Ken semmoisiin on osaa ottanut, sen
ei tarvitse valittaa onnensa epäsuotuisuutta.
KAARLO.
Virkaheitto kuningas! Niin, se mun arvoni! Ooh, tuo kultainen kruunu,
— ett'ei se koskaan olisi hiuksiani painanut. Se huikaisi silmiäni,
ja se oli kova ja raskas. Se vei onneni, se vieroitti ystäväni...
ja vielä päästäni pudottuaan se tuopi samaa kirousta. Vieläkin minun
nimeni on kuningas, ja kuninkaalla ei ole ystävää. Nekin jotka sitä
voisivat olla, eivät uskalla häntä lähestyä muutoin kuin kylmän
naamarin takaa.
KRISTIINA.
Herra kun...
KAARLO.
Kirottu sana! Kuninkuuteni on mennyt, ahneet ylimykset ovat
paloitelleet valtakuntaani, vallan loistoon olen kyllästynyt,
voittoon en enää luota. Sydämmeni ei pyytäisi kuin tunnustusta,
että kerta olen kansani hyvää tahtonut, vaan ei sitäkään saa.
KRISTIINA.
Te tiedätte että minä... me Teitä rakastamme ja kunnioitamme.
KAARLO.
Kristiina, minä voisin ehkä rahtusen rakkautta saada, joll'en olisi
kuningas, joll'et sinä pelkäisi tuota kuningas-nimen revennyttä
rääsyä, — — Nyt minä heitän sen hartioiltani tuon purpuraliepeen,
joka kerta minua viekoitti. Nyt min' en ole muuta kuin ihminen.
Sinä olet huomannut, että olet minulle kallis: tää käsi, joka on
miekkaa kylliks heiluttanut ja valtikkaa väsynyt kantamahan, se
tarjotaan nyt sinulle; vielä on sillä voimaa sua suojelemaan, jos
vain uskallat sille antautua.
KRISTIINA (liikutetulla vaan varmalla äänellä).
Voitteko sen tehdä. Oletteko ajatellut, mitä siinä tarjouksessa on?
Minä en ole syntynyt ylhäisten saleissa, en valtaistuinta varten.
— — (Hetken jälkeen). Te ette ole valmis siitä ainiaksi luopumaan,
ette voi loistosta ja maineesta kaukana viettää elämäänne. Ja
siinä kuluu minun elämäni. Ette voisi luvata siinä viihtyä. Teidän
paikkanne on, missä Ruotsin kruunusta taistellaan...
KAARLO.
Kruunua jos vielä tahtoisin, niin pannakseni sitä koristukseksi
sinun päähäsi. Jos kohtalo vieläkin kerta vaihtuu, niin miksikä
onnea päältänsä torjua. Ei kruunun loisto voi lempeäni himmentää.
KRISTIINA.
Ma uskon Teidän sananne, Kaarlo kuningas, vaan en saa Teitä sitoa.
Kuninkaalla on toiset velvollisuudet kuin sydämmen. Te ette ole
luopunut toivomasta kruunua, jonka tuleva hetki vielä voi helmananne
heittää, ja sentähden meidän polkumme kulkevat erillään.
KAARLO.
Kristiina, sa rakastat minua! Kruunu on minusta kaukana, enkä sitä
halaja; mutta miksikä toivostakaan luopua. Turhaa, lapsellista olisi
lupaus — — Vaan mit' en tekisi sinun tähtes. Jos olet minun, niin
ilolla luovun ikuisiksi ajoiksi kruunun pettävästä loistosta. Minun
sanani sinä uskot, eikä sitä rikota; kuin lupauksen annan...
(Ovi avautuu ja sisälle astuu hovipojan kanssa)
ABRAHAM NIILONPOIKA.
Herra kuningas! sanansaattajia on Ruotsista saapunut, ritarit
Greger Matinpoika ja Pader Ulfinpoika, jotka pyytävät tärkeässä
asiassa kohta päästä Teidän puheillenne.
KAARLO.
He tulkoot, vaikk' en ole tottunut sieltä päin pitkiin aikoihin
mitään hyvää kuulemaan.
ABRAHAM NIILONPOIKA (viittaa hovipojalle, joka poistuu).
Ylhäiset ovat lähetit ja tärkeä on varmaankin heidän asiansa, kuin
laivasta suoraan Teidän luoksenne kiiruhtavat. Suokoot pyhä Eerikki
ja Heinrikki marttyri, että heidän sanansa on onnea tuottava. —
Kristiina, sun kasvos ovat kalpeat; mikä sua vaivaa, lapseni?
Vetäykäämme sivulle; kuulen askelten lähenevän.
GREGER LILJA ja PADER SPARRE (astuvat sisään ja tervehtävät
Kaarloa polven notkistuksella).
Me tervehdämme Teitä, kuningas,
Teill' onni olkoon!
KAARLO.
Teitä tervehdän!
En Teidän arvoisia vieraita
oo pitkiin aikoihin mun luonan' nähnyt.
Mi Teidät saattoi syksyn merelle,
luo kuninkahan menneen, Suomen mailla?
LILJA.
Oi, kuningas! Ei tyhjä kaiku vaan
tää nimi ole. Ruotsin neuvoskunta
ja kaikki kansa, herrainpäivill' ollen,
niin meidän kautta Teitä tervehtää.
Teit' unhottamaan pyytää, anteeks suomaan
mit' onpi rikottu ja tehty Teitä vastaan.
Yks tunne vaan nyt rinnat kohottaa:
pois pikkuherrat, jälleen kotimainen
kuningas saakoon kruunun Eerikin;
yks huuto vaan nyt kaikkein suusta raikuu:
eläköön Kaarlo kuningas! Se huuto
se kohos mökeist' uljaan Taalainmaan,
se valloitti jo manteret ja linnat,
ja Tukholmista eteenpäin vain vyöryy
yl' Göötain vainioitten viljavain.
KAARLO.
Ma tuota tunnen; jälleen riita syttyi
välillä herrain korskain; puoleheni
taas silmät kääntyi; hetken kuningasta
taas tahdottiin, kuin hetken pälkähästä
on päästy, hän kuin rääsy kulunut
pois viskataan.
SPARRE.
Kuningas, liian kova
Te ootte. Ei. Taas Ruotsin lippu liehuu
ja Tanskan kätyrit on maast' ajettu.
Kopea pappi Ölantiin on paennut
rauvennein voimin: kansa nuorekkaana
kuin muinoin Engelbrektin aikoina
aseihin nousi, Juutin ikeen mursi,
ja Ruotsin vapaamiehet parhaimmat
herr' Eerik, Niilo Sture kansaa johtaa
ja uljahasti voitost' voittoon vie.
Mut yks vain nim' on, jota tunnustetaan,
yks on vain mies, mi koossa joukkoja
voi pitää: ilman Teitä Ruotsin voima
taas pirstoiks hajoo. — Herra kuningas,
Te ette kansaa, isänmaata heitä,
Te riennätte sen joukkoin nenähän!
LILJA.
Sa kuule, herra, maasi toivomusta!
ABRAHAM NIILONPOIKA.
Oi, älkää epäilkö nyt, kuningas,
vaan miekkaan tarttukaa; pian laivakunta
ui Pohjanlahden aaltoin halki Ruotsiin,
ja Suomen joukot Teitä seuraavat,
ne Teitä tuntee, merkkiänne kantaa!
Pian vastustus on voitettu, ja jälleen
ma valtiaana kuninkaani näen!
KAARLO.
Mua vielä kutsut maani ylevä...
ja käsi tää ei kutsumustas noutais,
mun kilpenikö vaaran hetkellä
sun riveistäsi väistyis? Ei, ei suinkaan!
Niin tahdon siis ma vielä kerran nähdä
ilmoissa lipun Svean liehuvan;
nyt, nytkö koitui kevät kansalleni,
vaikk' mun on syksy... Anna torvein soida,
mastoihin purtten purjeet nostakaa!
Nyt leikki hurmeinen meit' odottaa!
(Abraham Niilonpojalle):
Sua kiitän uskost' murtumattomasta
kuin paha päivä helmaansa mun kääri;
nyt koittakohot päivät armaammat,
mua voiton tiellä arvoon seurajat.
(Hetken vaiettuaan Kristiinan puoleen kääntyen):
Myös Teille, neiti, kiitos herttaisin
niist' hetkist' jolloin katse kirkkahin
pois varjon mua kourivaisen ajoi.
Nyt aikaa armasteluun ei, kuin kansa
taas huolen vaativi kuninkahansa
— vaan toisin ajoin saleiss' Tukholmin
Teit', toivon, neittä jällen tervehdin;
jos toive Teill' ois silloin joku vaan,
se täyttää suurin onni kuninkaan!
Nyt jääkää hyvästi... hyvästi.
(Kaarlo astuu ulos miehisten henkilöin seurassa. Kristiina
heittäytyy itkien seinään asetetun Maarian kuvan eteen).
Luettuani Silvio Pellicon kirjan "Vankeuteni".
Oi, terve veli, huudan sulle,
Italian poika tulinen!
Viel' äsken tuntematon mulle,
nyt ystäväni armainen!
Jos kasvoitkin sa kunnahilla,
joit' aikain maine ylistää,
ma mailla Pohjan kaukaisilla,
joit' iki- vaivuttaapi jää.
Jo haudallasi tammi juurtuu,
käy hautakumpus sammaleen,
ja piirros muistokives uurtuu
ja mailma rientää edelleen.
Mut aikain lennon mieli jalo
ja paikkain aavat voittavi,
kuin kaikkianne päivän valo,
niin entää pyhä intoki.
Sun kanssas maasi ihanaisen
ma kohtaloita sureksin,
Italiaa ikeest' muukalaisen
ma vapauttaa himoitsin.
Sun tyrmääs laulun hellän kuulin
ma Magdaleenan kaikuvan,
innoissain huusin kalpein huulin
nimeä tuntemattoman.
Minullei "lyijyhuonehisin"
Adrian helmi hymyili,
ol' taisteluihin kauhe'isin
murtua sairas mieleni.
Spielbergin vankikomeroihin
sun kanssas kytkettihin mä,
ja toivoin kadehtien noihin,
kuin Oroboni, nääntyä.
Jo kymmenesti luonto virkos,
ja taipui talven valtahan,
silloinpa vasta kahle kirpos
kädestä miehen vapahan.
Mik' ilo nähdess' isänmaasi,
Italian kunnaat kukkaisat,
kuin isä, äiti, armahasi
syliinsä taas sun sulkivat!
Oi terve veli, huudan sulle,
Italian poika tulinen!
Viel' äsken tuntematon mulle,
nyt ystäväni armainen!
Jo kesäpäivän vaipuissa.
Jo kesäpäivän vaipuissa
uinaavat aallokot,
ja tyyni kalvo kuvastaa
nuo metsät, kalliot.
Niin laita henkenikin on:
ma siinäi kuvat näen
ilojen, tuskain, taistelon
hämyisen mailman tään.
Niin ootko, henken', kalvo vain,
mi varjot kuvastaa,
ja hetken kuvat heijastain
jäljettä katoaa?
Uskallatko olla vapaa?
Uskallatko olla vapaa,
uraa uskallatko valon nousta,
joka jyrkkänä ja louhisena
kohoo kohdust' öisten maamme alhoin,
kahleet katkoa, joit' ihmiskäsi
takoeli esteeks ihmisille,
kurjat kuopistansa valoon viedä,
vapauden antaa vangituille?
Terve, ystäväni ollos,
rinnan rientäkäämme taisteloon!
Uskallatko olla vapaa,
valon, vapauden voittoon luottaa?
Omin uskallatko ehdoin nähdä,
kuinka tulipatsas tuprahtavi...
vaan jos itse sorrut, taistoon vaivut,
kuoltuaskin henkes voittoon viepi,
kukkasia kummullesi heittäin,
parempi käy polvi elon tielle.
Terve, ystäväni ollos,
rinnan rientäkäämme taisteloon!
Uskallatko olla vapaa,
Jumalasi uskallatko nähdä
— ei kuin Mooses muinen pelvoissansa
Lemmen, Toivon, Uskon, Iki-Armon...
opit hyljätä, joill' ihmismieli
ylistystä Ijäisen väheksi:
Hän ei vihaa, avaramp' on armo
Jumalan, kuin rohkein aatos arvaa.
Terve, ystäväni, yksi
toivo, taivas meitä yhdistää.
II.
Sinivuokot keväällä.
I. Sinivuokko lumessa.
Kuin kainona sa seisot,
oi kukka sininen,
ja hienon teräs nostat
sylistä kinosten.
Muu vielä siskojoukko
on talven vallassa,
niin yksin ylenet sä
ja kukit salolla.
Vaan honka huojuvainen
huminoi ylhäällä,
ja leivo liiteleksen
visertäin virttänsä.
Ja äänetönnä kiität
Jumalaa sinäki,
hyvyyttä, rakkautta,
armoa Luojasi.
II. Milloin koituu kevät-aika?
Sa tuttu kukkanen laaksossa,
sa airut kevähinen,
mi huulin kerke'in hymyilet,
oi, kuullos mun kuiskehen'!
Näin ruusun tarhassa kaunoisen,
se loisti ja purppuroi,
ja kauvan katsoin sit' ihastuin,
salon tytär unho'on sai.
Sydämmin murtunein jällehen
nyt seison vieressäsi, —
oi, voitko antaa sa anteeksi
mun, kurjan, rikokseni.
Ma saanko viihtyä vieressäs
ja katsoa silmähäsi...
sinitaivast' vieläkö konsanaan
mun katseen' kohtajavi?
III. Iloitse siis.
Sai jo purot pulppuuvaiset
kevät armas juoksemaan,
vuokot nosti kaunokaiset
mäellen se versomaan.
Talven väessä luonto kaikki
kuolleelt' äsken näyttihen;
tietämättäs silloin saiki
elon voimaa povehen.
Kylmäin kautta, ihmislapsi,
sunki onnes varttuvi,
säätty onpi luotavaksi
taiston kautta rauhasi.
Iloitse siis kevähällä
koska kukat puhkeaa —
iloitse myös talvisäällä:
silloin juuret voimaa saa!
IV. Sinivuokko-vihkosen kanssa.
Kohta kyllä kuihtunemme
kukkahaiset salolta,
tyydymmepä onnellemme,
näivetymme riemulla,
kuinhan iloo hetkiseks
luoda voimme povehes.
Pian soluu kukkais-aika,
kukan lehdet lankeaa,
mutta yksi säilyy taika
aina yhtä nuorena:
maan ja ilman vanheten
yks on kukka ikuinen.
Kuva kuluu vaskisehen
patsahasen hakattu —
minkä ihmissydämmehen
piirsit, ei se sammallu:
ilot, hyvät mitkä loi,
ikäin ijät vihannoi!
V. Viimeinen vuokko.
Missä vuorten väliin huokko
varjokkainen aukenee,
vielä yksi sinivuokko
vaaleana versoilee.
Sen ma poimin, neito, sulle,
muisto minust' olkohon,
pois on mennyt kevät, mulle
myöskin lähtö tullut on.
Taas kuin kevät mailla vaappuu,
toisen käynet rinnalla...
toiveen' parhaat sulle saapuu,
minua et nähne vaan.
Kirkas kuvastukoon taivo
aina elos juoksussa,
tyyni olkoon se kuin saivo
virran kesken kuohuja. —
Vaan jos ajan pyörtehissä
kohtalos sua haavoittaa,
jos et hoivaa löydä missä...
muista vuokko vaalea...
Armaalleni.
Kuin syksyn synkkä yö
mun oli mieleni,
kuin aalto rantaa lyö
ja meri ärjyvi.
Kuin pilvi pimeä,
mi tuulen ajoss' on,
mun kiiti aatoksen',
tuo hurja, rauhaton.
Mut silloin sinut näin
ja päivä paistoi taas,
nous puuhut vihertäin
ja kukka versoi maass'.
Sun sinisilmästäs
lens säde lämpöinen,
ja sydän riehakas
nyt viihtyi uinuen.
Oi puhdas henki sä,
taivaasta lapsonen,
maan vaipuu myrskysää
sun eeltäs levollen.
Ylene ihanammin!
Ma valmakukan taitan
sinulle metsässä,
sen airueksi laitan
korvesta jylhästä.
Vaan loistaa päivä sielläi
ylhäältä taivaalta,
ja metsolankin tielläi
kukkainen versoaa.
Sun nousta vapahammin
soi sääntö Ijäisen:
ylene ihanammin
iloks ihmisten!
Ma katsoin sinimerehen.
Ma katsoin sinimerehen,
ah, liian syvälti,
niin kirkas oli pinta sen,
niin tyynnä läikkyili.
Nous vaaru taivaanrannalle,
jo pinta pimenee, —
mut meren syvää kirkasta
mun silmän' katselee.
Ma katsoin meren sineä,
ah, liian syvälti,
en enää lumonäystä
voi kääntää silmääni.
Vapun päivänä 1885.
Kah, sinivuokot metsolan
ja ruusu vilpas lehdon,
nuo lapset nurmen vihannan,
keijuiset kukkaiskehdon!
Sai kevät itse huoneesein,
sen lemuava tuoksu,
ja lehto sadoin sävelein,
ja metsäpuroin juoksu!
Kukkaisten vihko vienoisin!
Ken pöydälleni sen laittoi?
— Minulle iloks hienoisin
käs' tarhasta ne taittoi.
Minulle! Ota kiitoksen'
ken lienet, ystäväisen',
mi talven maille minullen
toit sanan kevähäisen.
Ken lienet? Silmäst' silmään en
sua eroittaa ma tunne:
sun etsii mielen' vaanien,
jos piiloon lähdet kunne.
Kuin kevään aamu sarastaa
ja herää tuulen siipi,
sun luokses tervehdyksen' saa
ja kuiskeen' korvaas hiipii:
Kah, sinivuokot metsolan
ja ruusu vilpas lehdon,
nuo lapset nurmen vihannan,
keijuiset kukkaiskehdon!
Sai kevät itse huoneesein,
sen lemuava tuoksu,
ja lehto sadoin sävelein,
ja metsäpuroin juoksu!
Kielo.
Kaino kielo lehtosen,
valko kukka hieno,
missä kasvat versoen
väilyy tuokse vieno.
Lähde juosten piilostaan
juurias sun halaa,
sini taivas valoaan
kelloihisi valaa.
Ylähällä myrskyt maan
tietämättäs ärjyy,
sinä versot, nuovut vaan,
vartes hieno värjyy.
Niinkuin kielo valkoinen,
neito, versoit mailla,
eloa joit lähtehen
rannoill' varjokkailla.
Niinkuin kielo valkoinen,
neito nuori, nuovu,
niinkuin kielo maillehen
tuoksetta sa huovu!
Iris.
Ymmärsitkö aatokseni
kuin ma katsoin silmähäs?
Kirkas silmä tenhovainen,
kuva hengen puhtahan,
kelle avautuu sun taivaas
välkkyellen vastahan?
Ymmärsitkö aatokseni
kuin ma astuin ohi sun?
Outo olen, harvoin mun vei
kohtalo sun tiellesi,
— enkä rakkautta kerjää —
kaunis varjo, hyvästi!
Ymmärrätkö aatokseni
sanat nää kuin luokses saa?
Sua yksin tuhansista
kaukaa etsii kuiskeeni,
sua yksin tervehtääpi:
kaunis impi, hyvästi!
Miks päivä yhtyis yöhön?
Miks päivä yhtyis yöhön
ja kevät syksyhyn,
syysviimaan kukka kuihtuu
kevähän lemmityn.
Ei päivää kultaotsaa
yön varjo saavuta,
ei kevät kukkahivus
rinnoille syksyn saa.
On yö mun syämessäni
ja toivon' syksy on,
ja riemun' multa ryösti
pilv' one, valoton.
Tok' kaukaa aina seuraa
yö päivän ratoja:
ijäti jäljissäs sun
mun varjon' vaeltaa.
Ma tunsin syämes sykkivän.
Ma tunsin syämes sykkivän
mun vasten syäntäni;
kuin määräämätön ijäisyys
lyhyt tuntui sekunti.
Ma tunsin suones tykkivän,
vuos veri verehen,
ma tunsin henkäyksesi
ja henkes värehen.
Siis kiehuin ijän ijäti
mun veren' velloaa,
sun luonas yksin tyyntyvi
ja henken' rauhan saa.
Katkeralla hetkellä.
Ah, liian usein
muiston kentille
mun hairahtavi sairas mieleni.
Niin armas näky
siellä tenhoo mua
ja kasvot lempeet minuun katsovi.
Nuo kasvot tunnen:
noin sä hymyilit
kuin rusopilviss' toivon' liiteli.
Oi, miks sä katsot?
Mielen' hurjistuu...
menitkö multa ijäks, — ijäksi?
Ma unta uinun —
nyt se haihtui jo...
se, kohtalon', on hurja leikkisi.
Oi, siemaus nyt
Lethen virrasta!
Eloni hinnaks, olemukseni!
Oi, unohda!
Oi, unohda sun lempes pois,
en sua rakasta...
Jos voisinkin — en, enpä sois
mun murheen' vaieta.
Tuo satu sydänverelläin
painettiin muistooni
ja verivirta syämestäin
se siitä tykkivi.
Se elämän' on, voimani,
en sitä kuolla suo —
jos kerran henken' sortuvi,
niin satu myöskin tuo.
Ma tahdon sinut nähdä.
Sinisilmäsi tahdon nähdä
vaikk' katsees leimaus ois,
ja sointua äänes kuulla
vaikk' kuolon kuiskehes tois.
En iloa enää pyydä
mä eloni matkalta...
vaan uneen vaipua luonas —
terve kuolo ihana!
Kerran baalissa.
Ja narrina vielä liehut
sa kaunoisten parissa,
ja tunteissasi sa kiehut,
vaikk' kylmä on pinnalla!
Jo kyllästyneesi sun luulin
silmäilyihin naikkosten
ja kauniit tuntevas posket
ja heikkoutta sydämmen!
Ei... silmät Iriksen lumos
sua, poikanen tarmoton,
ja vankat päätökset kumos
yks hymynen vallaton.
Niin, narreja oomme me kaikki,
yks toisista narrimpi,
jos pilkat hän pahimmat saiki,
ol' onnekkain kuitenki!
Niin, narrina tahdon ma olla,
— ja kert' on viimeinen tää, —
unt' uinaella ma tahdon
niin suloisen pettävää.
Ja riemun' kuin siivin haipuu
tää hetkinen muistoin yöss',
pois narrinkaavun ma heitän...
ja iloni ainiaks myös.
Kohtaus.
Mua tulit vastaan, neitonen,
ja kohteljaasti nyökyttiin,
ja nuorteasti ohitsen'
sa astuit nopein askelin.
Et arvannut sa aatostain,
et tiennyt mielen' kuohua...
et näe kuvaa rinnassain,
mi yhä mua vainoaa:
Sa tulet mua vastahan,
ja kohteljaasti nyökytään,
ja nuorteasti astuvan
pois nopein askelin sun näen.
— Et arvaja sa aatostain,
et tiedä mielen' kuohua:
ma olen sulle _vieras_ vain,
ja _tutuin_ mulle olet sa.
Illan kuutamossa.
Jos tulisit minua vastaan,
sa neito ihanin,
niin illan kuutamossa
sinisilmääs katsoisin.
Nuo toiveet salaiset kaikki,
joit' aatokses uneksuu,
ne illan kuutamossa
katseellein paljastuu.
Yö hämärä on, niin hilja,
ja kuuhut läsn' on vain,
ja julki silloin lausun
sinulle rakkauttain.
Armahani sinä olet.
Armahani sinä olet,
miksi luotani poistut sa,
miksi kajahdusta sa pelkäät,
neito, hengestäs omasta.
Armahani sinä olet,
nousu rintasi tietää sen,
senpä lausuu huulien hymy,
katse ilmaisee silmien.
Armahani sinä olet —
kukaan ei sua ryöstää voi —
siksi sinut aamulla aikain
Isä Taivainen itse soi.
Armahani sinä olet,
painu vasten mun poveain,
mailmaa vastaan taistohon lähden,
sinä kilp' olet rinnallain.
Armahani sinä olet,
henkes tajusin puhtahan:
sua lemmin elämän tiellä,
sua polvuilla Tuonelan.
Armahani sinä olet
tähtitaivahan tarhoissa,
missä laulu autuahitten
pyhää kiittävi Jumalaa!
Rukous.
Oi Herra, häntä varjele
mi mulle armas on,
suojassa hyväin enkeleis
hän aina olkohon.
Nyt ilta tyyntyy, lepohon
kaikk' luonto vajoaa, —
ain' olkoon, Herra, elonsa,
niin tyyni, rauhaisa.
III.
Ajatelmia.
Ilman toivotta emme kestäisi hetkeksikään elämätä, ja kuitenkaan ei
mikään ole meitä niin usein pettänyt, kuin toivo.
*
Elämä tämän ilman alla ei ole muuta kuin arvoitusta; jos se ei olisi
arvoitus, se ei olisi elämä — korkeintaan rautatiematka määrättyyn
paikkaan määrättyjen asemain ohitse.
*
Paljosta luopuisin toisten hyväksi, mutta ainoastaan muutaman ihmisen
edestä ei luopumus luopumukselta tuntuisi, ja kuitenkin se luopumus on
ainoa todellinen.
*
Ainoa oikea rakkaus on se, joka epäilee rakastavansa.
*
Rakastava näkee ilolla rakkaansa onnen, vaikka se saattaisikin hänet
itse onnettomaksi.
*
Miehen lempi järkkyy, kuin toivo vastalemmestä katoo, naisen rakkaus
siitä vain kiihtyy.
*
Ihminen ei koskaan maan päällä _ole_ onnellinen, hän ainoastaan _tulee_
onnellisemmaksi.
*
Unhe on unen sukua, niinkuin kieletärkin näkyy käsittävän. Unessa me
unhotamme ne olosuhteet, joissa elämme, mutta kuitenkin ne harhauttavat
liiteleviä mielenkuviamme tuonne tänne; unheessakin meillä on hämärä
aavistus siitä, että joku paikka muististamme on kadonnut. Emme koskaan
täällä voi mitään täydellisesti unhottaa.
*
Tuota en kummakseni kuullut,
enkä aivan ihmetellyt:
ruotsipa romahteleepi
ruotsalaisten rustingeissa.
Vaan kuin suulla suomalaisten,
vennomaanein veljyyksissä,
ruotsia rupatetahan,
yhä venskaa viskotahan,
mieli painuupi pahaksi,
harmi tunnon halkaiseepi.
*
Korkeimmat aatteet, syvimmät tunteet, suurimmat luonteet me näemme
historian lehdillä, ei runoiliain mielikuvitelmissa, vaan jotta
näkisimme ne elävinä, meidän täytyy, runoilian tavoin, ottaa
mielikuvitustamme ja myötätuntoamme avuksi.
*
Historian virtaa ei voi ehkäistä, eikä vuoltaan johtaa — jos se
silmänräpäykseksi on onnistunut, temmataan kohta rantaäyräätkin sen
kuohuihin — ainoastaan jonkun vihannoivan puun taikka versovan kukan
voi ehkä aikakautensa jättiläinen sen aalloilta suojella.
*
Meidän aikoinamme kaikki elävät lähimmäistensä hyväksi: tekopyhä,
joka Herra, Herra! huutamalla toivoo vielä tunkeilevansa taivaan
valtakuntaan; ylimys, joka koettaa pönkittää lahoavaa valtaansa
alhaisten yli; kiihottaja, joka alhaisten hartioilla toivoo nousevansa
mahtavaksi. Hyvä olisi, että tällöin muistettaisiin Kristuksen oppi:
lähimmäises on se, joka on köyhä ja apua tarvitseva, eikä voi hyvää
työtäs palkita.
*
Ihminen joka voi erehtyä on aina minua miellyttänyt enemmän kuin se
joka yhä on yhtä säntillinen, sillä edellisellä on sydän. "Se joka
paljon rakasti, sille annetaan paljon anteeksi, mutta se jolle vähemmän
annetaan anteeksi, se rakastaa vähemmän."
IV.
Lauleloita.
(Heine.)
Siivillä laulun kannan
pois täältä sun, armahin,
tuoll' äyräillä Ganges-rannan
on seutunen ihanin.
Siell' ihala tarha aukee,
kuun luoden hopeitaan,
ja lotos-kukkaset raukee
ikävään sisartaan.
Siell' orvokit suutelevat
ja tähtiä tähystävät,
salasatuja kuiskaelevat
nuo ruususet herkeät.
Ja kukkain kuisketta tuulet
myös kuuntelee hiljeten,
ja kaukaa solinan kuulet
pyhän virran aaltojen.
Niin tuonne laskeudumme
me palmupuun juurellen,
ja lempeä, lepoa juomme
sulounta ihaellen.
* * *
Kohoopi kuusi yksin
Pohjolan mäellä;
se uinaa; valkoiseen peittoon
sen kattoi kinos ja jää.
Se unta palmusta näkee,
mi lounaalla kaukana
yksin ja ääneti kuihtuu
aavikon hiekassa.
* * *
Minun armahain, sylityksin
me istumme venossa,
yö hiljainen on, ja yksin
me keinumme aalloilla.
Tuoss' ihmemaa ihanainen
kuun hohdossa hämärtää,
ja sävele soi lumovainen,
rivi terhenten väikkyää.
Yhä sävel soi lumovammin
ja terhenet tanssiin saa,
me määrättä keinuamme
ohi aavoilla aalloilla.
* * *
He minua suututtivat,
kidutit tuskissain,
ja toiset lemmellänsä,
ja toiset vihallaan.
He kiven leipääni panit,
mun myrkkyä maljahain,
ja toiset lemmellänsä,
ja toiset vihallaan.
Vaan hän, enimmin mi tuskaa
mun saattoi, murhetta,
mua kons' ei vihannut hän,
ei lempinyt konsana.
* * *
Unessa olen itkenyt:
näin sinut jo haudassa;
ma heräsin, ja kyynelet
ne kasteli poskea.
Unessa olen itkenyt:
näin sun minust' eroovan;
ma heräsin, ja kauvan ma
viel' itkin katkeraan.
Unessa olen itkenyt:
näin sun mua lempivän;
ma heräsin, ja yhä vaan
ves' uhkuu silmistäin.
* * *
Puun oksalla rastas istuu,
mä metsässä käyskelen;
se hyppää, piipittelee:
"miks olet niin murheinen?"
Sen siskosi, pääskyläiset,
sull' ilmaista kyllä voi,
sill' armaani akkunan päälle
ne sievät pesänsä loi.
* * *
Sa kalastajaneito
venos souda rantahan!
Mun viereen' tule ja istu,
käs' kädessä riemuitaan!
Mun rinnoillen' pääsi paina,
elä pelkää minua noin,
antauduthan joka päivä
syliin meren aallokkoin.
Sydämmen' on myöskin meri,
se hyrskyy ja lepäjää,
ja moni kaunis helmi
syvässä kimeltää.
* * *
Mit' ainoa tietää kyynel? —
Se sumentaa näköään;
se ajoist' entisistä
jäi muistona silmähäin.
Sill' ennen ol' siskonsa kirkkaat,
nyt kaikki jo kadonnehet,
kuin tuskan' ja riemun', yöhön
ja tuuleen haihtuivat net.
Kuin usvat myöskin haihtui
sini tähtyet raukeat,
mi riemut nuo ja tuskat
syämeeni vilkkuivat.
Ah, myöskin rakkauteni
se haihtui kuin henkäys!
Sä jäänyt, ainoa kyynel,
kuin toiset, haihdu nyt myös!
* * *
Etkö kalpeista kasvoista nähnyt
mun lemmenvaivojain?
Ja kerjuusanan kuulla
sa tahdoitko huuliltain?
Tää suu on liian ynseä,
se käskee, ivaapi vain;
se lausuu sanasen pilkkaavan,
kuin sorrun ma tuskahain.
* * *
Sa olet kuin kaino kukka,
niin puhdas ja ihana,
sua katselen, ja murhe
mun sydämmeeni saa.
Ja päähäsi kädet pannen
ma tahtoisin rukoilla,
ett' Jumala sua suojais
niin puhtaana, armaana.
Armaalleni.
(Geibel.)
On kyllä lähde kirkas
kuin maasta kuohuilee,
on kyllä viini kirkas
mi maljass' välkkyilee.
Mut kirkkaus mi loistaa
sun sinisilmästäs...
rakkaus yksin piilee
siin' puhdas, lemmekäs.
Kuin siitä mua kohtas
ens' kerran katseesi,
ain' rauhatta, levotta
mun lentää mieleni.
Kuin kotka läpi pilvein
se kiitää ympäri,
ja metsäin, järvein poikki
ain' sinun luoksesi.
En huolis mistään muusta
kuin mun sä oisit vaan,
levotta enää lentäis
ei mielen' milloinkaan!
Ulpukka.
(Geibel.)
Tuo ujo ulpukainen
laineista kohoaa,
sen kukka ihanainen
kuin lum' on valkea.
Ylhäältä kuuhut taivaan
kirkkaasti kuultelee,
ja kukkasehen aivan
säteitään valelee.
Ilmassa liitelevi
vain joutsen ainoa,
hän hiljaan laulelevi
ja kukkaan katsahtaa.
Hän hiljaan laulaa vainen,
niin hiljaan, herttaisaan —
Oi valko ulpukainen,
mit' tiesi laulunsa?
Miehen kyyneleet.
(Anastasius Grün.)
Neito, näit mua kyynelsilmin?
Niinkuin kukan terässä
kastehelmi taivahalta
vaimon kyynel kimeltää.
Jos sen summa yöhyt itki,
jos sen aamun koite toi,
kasteest' aina kukka virkos,
nuoreten pääns' aamuun loi.
Mutta miehen kyynelvuo kuin
neste piilee kuusosen,
kuoren halki täytyy viiltää,
haava kaivaa syämehen.
Huoko ehkä kuivettuvi,
puu taas nousee, viherjöi,
vielä moni kevät palaa,
mutta viilo, haava — jäi.
Neito, kuusta viilokasta
muista salon liepeellä,
muista myöskin kyyneleitä,
jot näit miehen silmässä.
Laulu.
(Kreutzwald.)
Ma tervehdän sua, huomen,
sua, henkäys suvinen,
sua, metsän hilja humu,
sua, sinitaivonen!
Ma kysyn: kukat kainot
mullenko versotte?
Ma kysyn: linnut pienet
mullenko laulatte?
Suv'-ilman lemutessa
ken vastaa tervehtäin?
Ken kysyy, kuin ma huokaan,
mi kiiltää silmässäin?
Ken lausuu mulle: kukka,
minulle ihanoi!
Ken kysyy, laulaessain:
mullenko laulus soi?
Oi viihdy sydän, ketä
ei ykskään tervehdä,
ja laula riemulaulut
ehk' ei sua käsketä!
Salolla kukka versoo
ja linnun laulu soi;
niin itsellesi sinäi
myös laula, ihanoi!
Mintähden katsot huoneeseni?
(Petöfi.)
Mintähden katsot huoneeseni,
uteljas kuu?
Ei enää valostas kuin ennen
se kirkastu.
Kuin minuun öiselt' uraltasi
loit katsehen,
povehen näit mi liekehtien
nous, taistellen.
Siin' elon, kuolon vaihe'ella —
ottelo on,
toisestaan ilo, murhe pyrkii
siin' voittohon.
Se muinen ol'. Kuin katseletpa
nyt kasvoihin',
ne omaa kuvaas heijastavat,
kuin kuvastin.
Mä kylmä oon ja äänetönnä
— oi mistä saa
mun mielen' marras, jähmettynyt —
kuin kirkkomaa.
Kyynel ja tähti.
(Petöfi.)
Alas taivahalta lentää tähtönen,
mun silmästäni kyynel vieriksen.
En tiedä miksi tähti putoaa;
mun kyyneleni murhe vuodattaa.
Niin maahan lentää, lentää tähtöset,
niin vierii ehtymättä kyynelet.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KEVÄT-UNELMIA ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG™ LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg™ License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg
Project Gutenberg is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 41 Watchung Plaza #516,
Montclair NJ 07042, USA, +1 (862) 621-9288. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
