The Project Gutenberg eBook of Muuan katuvallankumous
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Muuan katuvallankumous
Author: Knut Hamsun
Release date: March 9, 2025 [eBook #75572]
Language: Finnish
Original publication: Kaleva, Mich: Suomalais-amerik. kustannusyhtiö, 1908
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MUUAN KATUVALLANKUMOUS ***
language: Finnish
MUUAN KATUVALLANKUMOUS
Kirj.
Knut Hamsun
Kaleva, Mich.,
Suomalais-Amerik. Kustannusyhtiö,
1908.
SISÄLLYS:
Muuan katuvallankumous.
Uni kansan tahdosta.
Muuan katuvallankumous.
Eräänä aamuna kesällä 1894 herätti minut tanskalainen kirjailija Sven
Lange, joka tuli huoneeseeni Rue de Vaugirard'in varrella ja sanoi,
että nyt oli Pariisissa puhjennut vallankumous.
— Mitä? Vallankumousko?
— Ylioppilaat ovat nyt ryhtyneet asiaan ja puuhaavat vallankumousta
kaduilla.
Minä olin uninen ja huonolla tuulella ja sanoin:
— Suunnatkaa heihin vesiletku ja ruiskuttakaa heidät pois kaduilta.
Mutta tästä Sven Lange suuttui, sillä hän piti ylioppilaitten puolta,
ja sitten hän herkesi sanattomaksi ja lähti.
"Asia", johon ylioppilaat olivat ryhtyneet, oli seuraava:
"Neljä kaunotaidetta" nimisen yhdistyksen eli seuran piti pitää
tanssiaiset "Punaisen myllyn" huvittelulaitoksessa. Ne neljä naista,
jotka näissä tanssiaisissa esittivät neljää kaunotaidetta, esiintyivät
melkein alastomina, heillä oli vain silkkinauha vyötäisillä. Nyt on
Pariisin poliisi pitkämielinen ja tottunut jos johonkin; mutta tällä
kertaa se sekaantui asiaan, tanssiaiset lopetettiin kesken ja laitos
sulettiin.
Tätä vastaan panivat taiteilijat vastalauseensa. Ylioppilaat koko
latinalaiskorttelissa asettuivat taiteilijoitten puolelle ja panivat
myöskin vastalauseensa.
Pari päivää myöhemmin kulki pieni poliisijoukkue St. Michel-bulevardia.
Erään ravintolan edustalla istuu muutamia ylioppilaita, jotka
laskettelevat ilkkuvia kompia poliisijoukkueelle, tämän kulkiessa
ohi. Pariisin poliisi on pitkämielinen ja tottunut jos johonkin.
Mutta nyt muuan konstaapeleista suuttui, hän otti raskaan, kivisen
tulitikkuasettimen, joka oli eräällä bulevardin pöydällä, ja heitti
sen rauhanhäiritsijöitä kohti. Kuinka olikaan, hän tähtäsi huonosti,
asetin lensi ravintolan akkunasta sisään ja sattui muuatta vallan
asiaankuulumatonta ylioppilasta päähän, niin että viaton uhri kuoli
paikalla.
Siinä syy, minkä tähden ylioppilaat ryhtyivät "asiaan"
Kun Sven Lange oli lähtenyt, nousin minä ja menin ulos. Kaduilla oli
hyvin levotonta, väkijoukkoja, poliiseja ratsain ja jalan. Tunkeuduin
väkijoukkojen läpi, pääsin ravintolaani, söin aamiaista, sytytin
paperossini ja aijoin palata kotia. Kun tulin ulos ravintolasta
oli vielä levottomampaa ja vielä enemmän väkeä. Järjestyksen pitoa
varten oli nyt myöskin osa kansalliskaartia ratsain ja jalan lähtenyt
liikkeelle. Kun tämä ensikerran näyttäytyi bulevardi St. Germain'illa,
otti kansa sen vastaan huutaen ja heitellen kiviä. Hevoset nousivat
pystyyn, hirnuivat ja kaatuivat. Kansa mursi kadun asfaltia palasiksi
ja käytti niitä heittoaseina.
Muuan mies kysyi minulta suuttuneena, josko minun mielestäni nyt oli
sopiva aika polttaa paperossia. Minä en ensinkään aavistanut, että
tuo oli niin hirveän vaarallista. Ranskaa ymmärsin huonosti tai en
ollenkaan, niin että saatoin osaksi saada anteeksi, mutta mies huusi
epätoivoisin elein:
— Vallankumous! Vallankumous!
Minä heitin pois paperossini.
Nyt eivät ylioppilaat ja taiteilijat olleet enään yksinään liikkeellä.
Pariisin alhaiso oli kymmenin tuhansin virrannut paikalle, kerjäläisiä,
tyhjäntoimittajia, heittiöitä. He tulivat kaikista kaupungin nurkista,
putkahtivat esiin syrjäkaduilla ja sekaantuivat joukkoon. Useampi kuin
yksi kunnon ihminen menetti kellonsa.
Minä kuljin virran mukana. Risteys, jonka muodostivat bulevardit St.
Michel ja St. Germain, oli levottomuuksien polttopisteenä ja siellä
oli hyvin vaikeata pitää yllä järjestystä. Kansa teki hyvän aikaa mitä
itse tahtoi. Muuan omnibus tuli siltaa pitkin toiselta puolen Seineä.
Kun se pysähtyi St. Michel'illä, niin muuan mies astui väkijoukosta sen
luokse, otti hatun päästään ja sanoi:
— Arvoisat herrat ja naiset, suvaitkaa lähteä vaunusta.
Ja matkustajat lähtivät.
Sitten riisuttiin hevoset valjaista, ja omnibus kaadettiin kumoon
keskelle kalua hurjan riemun vallitessa. Seuraavaa omnibusia kohtasi
sama kohtalo. Raitiovaunut, jotka kulkivat ohi, pysäytettiin ja
kaadeltiin samoin, ja kohta kohosi korkea barrikadi kadun poikki,
laidasta laitaan. Koko liikenne pysähtyi. Ihmiset, jotka aikoivat
eteenpäin, eivät voineet rynnistäytyä läpi, vaan aaltoileva
kansanjoukko tempasi heidät mukaansa, pois heidän omalta suunnaltaan,
puristi heidät kauas syrjäkaduille tai talojen sulettuja ovia vastaan.
Minut oli kuljetettu jälleen taaksepäin lähelle lähtökohtaani
ravintolan luona, minä ajelehdin edelleen, yhä edelleen, tulin erästä
museota ympäröivän korkean rauta-aidan luo — siihen tartuin kiinni.
Käteni raastettiin melkein poikki ja minä pidin puoliani. Yhtäkkiä
kuului laukaus, toinenkin. Joukon valtasi'pakokauhu, se heittäytyi
syrjäkaduille kamalasti huutaen. Samaan aikaan käytti poliisi
tilaisuutta hyväkseen ratsastaakseen roskajoukon jälkeen eri suunnille,
polkeakseen sitä jalkoihinsa, iskeäksensä sapeleilla.
Tänä hetkenä heräsi mielessä sodan tunnelma.
Minun onnistui jäädä aidan luo, missä nyt ei enään juuri ollut
tungosta. Muuan myöhästynyt mies tuli läähättäen luokseni, hurjana
pelosta. Hän piti käyntikorttia kädessään, hän pisti kortin minun
kouraani ja rukoili puolestansa, hän luuli, että tahdoin hänet
tappaa. Kortissa oli: Dr. Hjohanne. Seisoessaan edessäni hän värisi
kuin haavanlehti. Hän selitti olevansa armenialainen ja olevansa
opintomatkalla Pariisissa; hän oli muuten lääkärinä Konstantinopelissa.
Säästin hänen henkensä enkä sitä ottanut. Muistan vieläkin miehen
sangen hyvin, etenkin hänen vääristyneet kasvonsa mustine, harvoina
partoineen, ja että hampaiden välit hänen yläleuvassaan olivat hyvin
suuret.
Huhuttiin nyt, että laukaukset olivat kuuluneet eräästä kenkämyymälästä
tahi oikeastaan sen yläpuolella olevasta verstaasta. "Italialaiset"
työmiehet olivat ampuneet poliisia — luonnollisesti italialaiset
saivat syyn. Nyt rohkeus palasi väkijoukkoon, ja se virtaili takaisin
bulevardeille. Ratsastava poliisi koetti nyt asettumalla ketjuun
eristää polttopisteen, jott'ei sinne olisi päässyt tulvehtimaan
väkeä Pariisin muista osista, mutta niinpian kuin väkijoukko huomasi
tämän juonen, alkoi se särkeä sanomalehtikojujen akkunoita, kivittää
kaasulyhtyjen ruutuja ja kiskoa irti rautasäleitä, jotka suojelivat
bulevardilla kasvavia kastanjapuita, ja se teki kaiken tämän antaakseen
poliisille muuta huolehdittavaksi, kuin sulkea katua. Kun poliisi
ei mitään pelännyt, oli sen pillastuneet hevoset säikähdytettävä
suunniltaan, kumoon kaadettujen omnibusien muodostama barrikadi
sytytettiin sen tähden. Asfaltin murtamista heittoaseiksi jatkettiin,
ja kun tämä oli raskasta työtä eikä se läheskään tyydyttänyt tarvetta,
niin ryhdyttiin muihin toimenpiteisiin. Kastanjapuita ympäröivät,
irtikiskotut rautasäleet särettiin pienemmiksi kappaleiksi, särettiin
noja-aitoja ja portaitten käsipuita ja kohta tuli minunkin ison,
ihanan rauta-aitani vuoro. Ja sitten sitä heitettiin ja huudettiin ja
hävitettiin ja paettiin ja palattiin.
Sillä lailla kuluivat tunnit.
Viimein järjestysvaltaa vahvistettiin Versailles'sta tuodulla
sotaväellä. Väristys kulki läpi väkijoukon. Poliisia ja
kansalliskaartia oli pilkattu ja vahingoitettu kaikin lavoin, mutta
heti sotaväen näyttäydyttyä, puhkesi kansa huutamaan: Eläköön
armeija! eläköön armeija! Ja upseerit tekivät kunniaa ja kiittivät
suosionosotuksesta. Mutta upseerit ja sotamiehet olivat tuskin
ratsastaneet ohi, ennenkuin taas ruvettiin ahdistamaan poliisia,
ruutuja ja aitoja, ja asiat olivat ja pysyivät ennallaan.
Niin tuli ilta.
Nyt huusivat ylioppilaat:
— Sylkekää Lozc'ta!
Lozc oli poliisipäällikkö. Ja nyt järjestäytyi suunnattoman pitkä
kulkue, jonka oli määrä lähteä poliisipäällikön asunnolle "sylkemään"
Lozc'ta. Kulkue lähti. Ja jälellejääneet tuhannet jatkoivat hävityksiä.
Kun ei sinä päivänä näyttänyt tulevan sen enempää nähtävää, hain
uudestaan ravintolani, söin ja pääsin vihdoin kotia pitkää, pitkää
kiertotietä...
— Mutta päivät kuluivat ja levottomuudet jatkuivat. Kohta kun pääsi
asunnostaan ulos kadulle, niin kuuli tavattomia asioita. Eräänä iltana,
olin taas menossa ravintolaani syömään. Satoi hiukan, ja minä otin
sateenvarjon mukaani. Tultuani noin puolitiehen pysäytti minut muuan
joukkue, joka hävitti väliaikaisia kaidepuita, joiden piti varjella
kulkijoita lankeamasta kadulla olevaan kuoppaan. Minua kehoitettiin
vakavalla äänellä auttamaan hajottamistyössä, minä muka näytin vahvalta
ja kelpasin kai johonkin. Tiesin, ettei maksanut vaivaa kieltäytyä,
ja minä vastasin sentähden, että olin ihastunut, kun saatoin heitä
auttaa. Niin aloimme kiskoa ja murtaa. Siitä ei tullut valmista. Meitä
oli ehkä viisikymmentä miestä, mutta me emme kiskoneet tahdissa emmekä
mahtaneet mitään kaidepuille. Silloin pälkähti minun päähäni alkaa
hoilata tahdinnuottia, muuatta norjalaista muurarilaulua. Se auttoi.
Pian alkoivat lankut natista, ja kohta sen jälkeen romahtivat kaidepuut
kumoon. Silloin me hurrasimme.
Minä aijoin jatkaa matkaani ravintolaan. Silloin tulee muuan ryysyinen
mies ja ottaa muitta mutkitta sateenvarjoni, jonka olin asettanut
syrjään, ja alkaa se kainalossaan astella poispäin. Seisautan miehen
ja vaadin sateenvarjoni takaisin. Hän ei tahtonut sitä antaa, hän
sanoi, että se oli hänen omansa. Silloin hankin todistajia tovereitteni
joukosta kaidepuitten luona siihen, että minulla oli ollut tuo
sateenvarjo mukanani, kun tulin.
— Niin, mies sanoi. Mutta eikö nyt ole vallankumous?
Silloin vaikenivat kumppanini ja myönsivät miehen olevan oikeassa.
Sitä samaa en minä tahtonut tehdä, otin sateenvarjon väkisin, ja kun
tämä ei käynyt päinsä sen sovinnollisemmin, kuin että me molemmat, sekä
mies että minä, kaaduimme kadulle, alkoi mies huutaa apua. Toverit
tulivat jälleen, ja kun mies valitti, että olin hyökännyt hänen
kimppuunsa, vastasin minä:
— Niin kyllä. Mutta eikö nyt ole vallankumous?
Ja sitten otin minä sateenvarjon ja lähdin...
Iltasin, kun olin lopettanut päivätyöni, lähdin mielelläni ulos ja
katselin mellakkoja sopivan välimatkan päässä. Kadut olivat hyvin
pimeitä, melkein kaikki kaasulyhdyt oli säretty, ja liikennettä valaisi
sentähden pääasiallisesti puotien valo. Kaartilaiset ratsastivat
jalkakäytäville, heidän suuret hevosensa näyttivät hämärässä valossa
hirviöiltä ja lakkaamatta, lakkaamatta kuului kavioiden kopsetta
asfaltin vastaan ja jonkun joukkueen rähinää joltain syrjäkadulta.
Sillävälin olivat ylioppilaat — nähtyään, miten suureksi meteli
paisui — julkaisseet julistuksen, missä he kieltäytyivät vastaamasta
tapahtuneista hävityksistä ja rikoksista. Nyt eivät enään ylioppilaat
osoittaneet mieltänsä poliisin menettelyn johdosta Punaisessa myllyssä,
vaan Pariisin alhaiso, ja ylioppilaat halusivat kehottaa kutakin
yksityistä lakkaamaan. Julistusta levitettiin monin kappalein ja se oli
naulittu bulevardin puihin kaikkein luettavaksi.
Mutta heidän järkevät sanansa olivat tietysti jo aivan turhia.
Poliisia väkijoukot tahtoivat ahdistaa. Yhä edelleen marssittiin
suurissa kulkueissa poliisipäällikön luo ja "sylettiin" häntä,
poliisimiehiä kivitettiin ja ammuttiin missä vain voitiin, ja kun
eräänä iltana muuan konstaapeliparka sanaa viedessään kulki yhtä Seinen
silloista, niin tarttui häneen joukko miehiä ja heitti hänet virtaan.
Hän kohosi seuraavana päivänä pinnalle, kaukana alapuolella Notre
Dame'n kirkkoa ja asetettiin ruumishuoneeseen.
Eräänä iltana sattui St. Michel-bulevardilla tapaus, joka herätti
erikoista huomiota. Muuan konstaapeli oli aivan yksin eksynyt
väkijoukkoon jalkakäytävällä. Silloin eräs herrasmies ottaa taskustaan
pitkän kaksintaistelupistoolin ja ampuu konstaapelin siihen paikkaan.
Laukauksen kuullessaan ryntäsi poliisijoukko paikalle, kyseltiin ja
vastailtiin mitä suurimmalla kiireellä, ja muutamia vangitsemisia
tapahtui. Mutta syyllistä ei löydetty. Laukastuaan pistoolinsa murhaaja
astui pari askelta taaksepäin, aaltoileva väkijoukko peitti hänen
jälkensä, ja hän oli kadonnut ainiaaksi. Mutta herra oli Kunnialegionan
upseeri, sen näkivät lähinnä seisovat. Ja näytti siltä kuin olisivat
he tienneet kuka hän olikin, vaikkeivät tahtoneet häntä luovuttaa, —
herrasmiestä, jolla on nimi, jonka koko Pariisi, Ranska, niin, suuri
osa maailmaa tuntee. Tämä mies siis tuona iltana tappoi ihmisen:
ranskalainen murha — ja vallankumousvaisto oli herännyt hänessä ja
leimahtanut ilmi liekkiin...
Eräänä iltana minut pakotettiin asfalttia murtamaan. Astuskelin aivan
rauhallisena muuatta katua, jolla nain joukon ihmisiä puuhailevan
jotakin. Kun olin päässyt tarpeeksi lähelle, huudettiin minulle,
annettiin kanki ja pantiin työhön. Komppania kaartia oli asetettuna
vähän matkan päähän sulkemaan katua, ja mikäli minä ymmärsin,
oli tarkoituksena asfalttikappaleilla kivittää kaarti maahan ja
väkivallalla päästä kielletylle kadulle. Olin joutunut häpeälliseen
orjuuteen ja minä kaduin katkerasti, etten ollut kulkenut toista tietä.
Nyt ei asia enään ollut autettavissa, minä mursin asfaltia. Ja minä en
ollut yksinäni, useita kankia oli toimessa, ja työssä vuoroteltiin.
Roskaväki seisoskeli kehuskellen ja jutteli siitä, kuinka kaartin nyt
oli käyvä: Ah, kaartin oli käyvä hyvin huonosti, kaartista ei ollut
monta henkeä jäävä eloon!
Silloin kuulimme yhtäkkiä komennettavan:
— Painetit ojoon!
Katsahdimme eteemme.
Sama ääni huusi:
— Rynnätkää painetti ojossa!
Ja kaartin komppania tuli suoraan meitä vastaan.
Silloin me heitimme raukkamaisesti kankemme ja livistimme. Herra
jumala, kuinka me livistimme! Jätimme viholliselle kaikki, luovutimme
kaiken erinomaisen asfaltimme, ja juoksimme pakoon. Nyt oli minulla
onni omistaa hyvin pitkät koivet, ja minä osasin niitä käyttää kuin
paraskin jänis. Itse sanoakseni, en ole vielä koskaan nähnyt miestä,
joka olisi paennut niin erinomaisesti kuin minä. Muistan vielä, että
juostessani sysäsin pienen ranskalaisen suoraa päätä erästä muuria
vastaan sillä seurauksella, että hän kaatui kumoon ja alkoi ulvoa.
Luonnollisesti pääsin kaikkien kanssapakenijoitteni edelle, ja kun
eellimmäiset vihdoin pysähtyivät, niin minä käytin hyväkseni yleistä
sekasortoa ja karkasin asfalttiorjuudesta.
Enkä siihen sittemmin koskaan enään joutunut...
Parin viikon kuluttua alkoivat metelit kaduilla laantua ja kolmen
viikon kuluttua Pariisi oli yhtä lainkuuliainen kuin ennenkin. Vain
vahingoitetut kadut olivat vielä pitkän aikaa viimeisen Ranskan
vallankumouksen hävitysten todistuksina. Yhden todellisen voiton
kumoukselliset saivat: Poliisipäällikön, "syletyn" Lozc'n täytyi erota.
Uni kansan tahdosta.
Olin koko päivän ajanut reessä pilvisen talvitaivaan alla. Maailma
näytti kylmemmältä ja kolkommalla kuin tavallisesti, pureva tuuli
liikkui yli laajojen aukeuksien. Metsissä ei vallinnut tavallista
hiljaista juhlallista rauhallisuutta. Kaikki oksat huojuivat sinne,
tänne, puitten latvat rauhattomasti humisivat ja pensaat pitivät
yksitoikkoista elämää.
Tuli hämärä ja minua alkoi paleltaa. Vielä oli pitkä matka yömajaan.
Yritin sytyttää piippua, mutia tulitikku toisensa jälkeen sammui
kylmässä talvituulessa. Luovuin yrityksistäni, nostin turkkien
kaulukset korkealle yli pään ja ryömin rekipeittojen sisään niin
syvälle kuin voin.
Pimeys voitti yhä, minä olin hiljaa enkä ajatellut mitään. Reen
keikkuminen ja jalasten yksitoikkoinen natina vaivuttivat minut
uniseksi. Minä nukuin ja näin unta kansantahdosta.
Unessani aukenivat tulevaisuuden ovet eteeni, näin onnettomuuksien
vuoden 1913. Uneksin olevani käymässä vanhojen hyvien ystävieni luona
eräässä herraskartanossa Hämeessä, pari peninkulmaa Hämeenlinnasta.
Mutta entinen hiljainen, rauhallinen herraskartanotunnelma ei minua
vallannut. Aamuloimut paloivat, kahvikupit kilisivät, metsästyskoirat
haukkuivat, ruokasalin kello nalkutteli ja tupakinsavu hulmuili —
kaikki oli erilailla kuin ennen. Palvelusväki hyöri pahansisuinen
ilme kasvoilla, ystäväni ja hänen puolisonsa näyttivät ikäviltä. Sain
tietää, että rautatieliike oli lopetettu ja kaikki puhelinjohdot
eteläänpäin katkaistut. Suurlakosta ei kukaan ollut kuullut puhuttavan,
mitään julistuksia ei ollut levitetty, kokouksia ei ollut pidetty
eikä mitään kiertäviä puhujia kuultu. Kaikki oli kuin tavallisesti,
työt jatkuivat häiriöittä, mutta rautatieliike oli pysäyksissä,
puhelinjohdot etelään katkaistut ja henkilöt, jotka aikaisemmin olivat
menneet eteläänpäin, eivät olleet palanneet takaisin.
En tahtonut hyljätä ystäviäni, vaan jäin heidän luoksensa.
Metsästelimme, ajelimme ja vietimme aikaa niin hauskasti kuin
voimme, mutta äkkiä paha aavistus valtasi meidät kaikki. Kukaan ei
tietänyt, mitä oli tulossa, kukaan ei odottanut mitään hyvää. Soitimme
Hämeenlinnaan — ei siellä tiedetty mitään. Etelästäpäin ei saatu mitään
tietoja, ei kerrassaan mitään. Pohjoisesta alkoi uteliaita ihmisiä
saapua. He jatkoivat matkaansa etelään kadoten yksi toisensa jälkeen.
Epävarmuus kasvoi yhä ja parin päivän kuluttua ajoin minä ystäväni
kanssa Hämeenlinnaan saadaksemme mahdollisesti siellä jotain
tietää. Me tulimme sinne oikealla hetkellä. Muulloin tavallisesti
niin kuolleilla ja tyhjillä kaduilla vallitsi nyt ennen kuulumaton
elämä, tavaton kohina. Painetuita sähkösanomia jaettiin. Onnistuimme
saada yhden kappaleen. Sähkösanoma, joka oli saapunut Ruotsista
Haaparannan ja Tornion kautta, oli kyllä lyhyt; se kertoi ainoastaan,
että vallankumous — miltä taholta sitä ei tiedetty — oli puhjennut
Helsingissä ja että ulkovaltojen konsulit ovat pyytäneet suojaa
hallituksiltaan. Saksalaisia, tanskalaisia ja ruotsalaisia sotalaivoja
oli matkalla Suomenlahdelle, uskottavasti myös englantilaisia, mutta ne
olivat kohdanneet jääesteitä. Sima kaikki.
Kymmenen minuuttia myöhemmin jaettiin uusi sähkösanoma. Se oli yhtä
lakooninen kuin edellinenkin. Kertoi ainoastaan, että kaikki venäläiset
joukot olivat vetäytyneet takasin Viaporiin ja Katajanokalle, jonne
myös useimmat kaupungin venäläisistä asukkaista olivat siirtyneet. Ei
mitään enempää.
Aina myöhään iltaan saakka odotimme uusia tietoja, mutta niitä ei
saapunut. Ajoimme sentähden takasin ystäväni maatilalle. Jännitetyt
ajatukset risteilivät päässäni, kun saavuimme tuohon pieneen taloon,
joka hiljaisena ja kauniina sijaitsi härmäisten puitten keskellä, jotka
kimaltelivat kuun valossa. Ja sisällä loistivat lamput kotinöyryyttä ja
illallinen odotti pöydällä.
Valvoimme myöhään yöhön keskustellen tulevaisuudesta ja tapahtumista
tänä merkillisenä aikana. Ystäväni mielestä ei hänellä ollut syytä
pelkoon. Suuressa takavarikkoonotossa ja pakkoluovutuksessa vuonna
1910 oli hän menettänyt yhdeksän kymmenettä osaa isältänsä perittyä
maata. Varsinaisen talon oli hallitus sentäin jättänyt hänelle.
Hän ei milloinkaan ollut sekottautunut politiikkaan ja eli hyvässä
sovussa alustalaistensa, samoin kuin naapuriensakin kanssa. Hän
sentähden ei hätäillyt, vaikka suuri osa naapureita, jotka muistivat
hänen maastaan lohkotuita maatiloja, olivat sosialisteja ja joita
hallitus tällä tavalla vuoden 1910 yleisessä maiden pakkoluovutuksessa
palkitsi osotetuista palveluksista ja vähän aikaisemmin tapahtuneista
olutpanimoiden ja viinapolttimoiden tulipaloista. Hän oletti olevansa
pidetty sentähden, ettei ollut seurannut niitä lukuisia muuttavia
siirtolaisia, joiden lukumäärä viime vuosina suuresti oli lisääntynyt.
Uskollisena maalleen ei hän ollut katsonut voivansa irroittautua
siitä maasta, jota hän rakasti ja hän toivoi saavansa yhä edelleen
asua rauhassa miellyttävässä vapaudessa. En voinut olla uskomatta
hänen puhettansa. Omassa päässäni ajatukset vilkkaasti risteilivät,
enkä voinut olla inholla ajattelematta niitä oppeja, joita meidän
sosialistimme varmasti ovat oppineet vertaisiltaan Venäjällä.
Jo aamuhämärässä seuraavana päivänä menimme jälleen Hämeenlinnaan ja
nyt oli myös vihdoinkin tarkempia tietoja tapahtumista saapunut.
Aiheen epäjärjestyksiin oli antanut se seikka, että hallitus
"kansallis-sosialistisen" valtiopäivien päätöksen mukaisesti
oli ainaiseksi lakkauttanut kaikki pääkaupungin ruotsinkieliset
porvarilliset sanomalehdet. Tämän johdosta oli lakkautettujen
sanomalehtien toimitushuoneustojen ulkopuolelle kokoontunut suuria
väenpaljouksia, jotka puheilla ja lauluilla osottivat sorron
uhreille kunnioitusta ja uskollisuutta. Näissä väkijoukoissa,
jotka luonnollisesti etupäässä käsittivät kaupungin porvarillisia,
ruotsiapuhuvia asukkaita, lienee myöskin riippumattomia n.k.
vastustussosialisteja ollut mukana. Mielenosotuksen kestäessä oli pari
komppaniaa punakaartilaisia marssinut esiin ja nämä olivat ilman muuta
ampuneet väkitungokseen 5 à 6 kiväärinlaukausta. Kenenkä määräyksestä
tämä tapahtui, oli toistaiseksi tuntematonta. Kansanjoukossa oli
syntynyt suuri pakokauhu, josta seurauksena oli että yli 100
haavottunutta ja kuollutta, joukossa myös naisia, jäi paikalle. Eräs
punasen kaartin päälliköistä oli sen lisäksi omalla kädellään ampunut
erään riippumattoman sosialistien eturivin johtajan, nuoren filosofian
tohtorin, joka korkean sivistyksensä ja etevän kynänsä tähden oli
varsin vihattu ja pelätty hallituspuolueessa. Hän oli väkijoukon mukana
äänekkäästi moittinut komentavaa komppanian päällikköä, joka sitten
tällä tavalla kosti. Mielenosotuksen hajottua oli joukko roskaväkeä
suomettarelaisia, joita johti suomettarelaisten valtiopäivämiehet,
perinpohjaisesti hävittäneet puheenaolevien lehtien painot, jotka
sen jälkeen sytytettiin palamaan. Kun palokunta samaan aikaan oli
lakossa ja uudestaan järjestetty vähälukuinen poliisikunta ei voinut
tahi tahtonut mitään tehdä, paloi parikymmentä taloa keskikaupungilla
poroksi. Poliisimestari Bart lienee myös kieltänyt väkensä ottamasta
osaa sammutustyöhön, koska ainoastaan rikkaiden palatsit joutuivat
liekkien uhriksi.
Kun venäläinen sotaväki edelleen toimettomana majaili kasarmeissaan,
oli lopuksi kiireesti perustettu porvarillinen suojakaarti marssinut
kaupungille: rautatietorilla ja Kaisaniemessä oli tämä kaarti
taistellut muutaman tunnin ratkaisemattoman taistelun punasen kaartin
kanssa. Kun huhu levisi että sotaväkeä oli tulossa, olivat punaset
sytyttäneet talot rautatietorin ympärillä tuleen, räjäyttäneet
Ateneumin ilmaan ja vetäytyneet takasin Eläintarhaan. Kun vielä
oli rikottu Töölönlahden rautatiesilta, olivat punaset täysissä
varustuksissa noin 500 miehen joukossa kulkeneet aika kyytiä
maapitäjiin.
Päällikkyys tässä joukossa oli etusijassa kenraali Hurmeella, johon
oli liittynyt tunnetut valtiopäivämiehet Aalto ja Sarvikka sekä äsken
perustetun raittiusurkkkimistoimiston suurmestari. Kaikki tämä oli
tapahtunut marraskuun 14 päivänä.
Marraskuun 15 päivä oli alkanut siten, että roskaväki, taasenkin
suomettarelaisten johtomiesten ohjaamana, oli työstänyt kaupungin
kirjakaupat, joista kaikki ruotsinkielinen kirjallisuus vietiin
rautatientorille, missä se samassa nuotiossa poltettiin. Kun täten
myöskin kaupungin venäläiset kirjakaupat erehdyksessä tulivat
hävitetyiksi, olivat sotilasjoukot lopultakin lähteneet liikkeelle ja
ottaneet vangiksi muutamia pahimpia epäjärjestyksen aikaansaajia, minkä
jälkeen ulkonainen rauha kaupungissa saatiin palautetuksi. Niinpian
kuin tämä tuli tunnetuksi, olivat valtiopäivät laatineet tuiman
kirjelmän sotilaspäällikölle, jota vaadittiin heti vapaaksi laskemaan
vangitut. Tähän kirjelmään ei ollut mikäli tiedettiin vastausta
annettu. Joukot olivat vetäytynet takaisin Katajanokalle ja Viaporiin.
Koko päivän pidettiin kansankokouksia eri paikoissa kaupunkia.
Porvarillinen suojeluskaarti, muutamia satoja miehiä, seisoi aseissa
Kasarmintorilla. Eläintarhaan ja Siltasaarelle oli useita tuhansia
punakaartilaisia kokoontunut. Punaset olivat myöskin asettuneet
Töölönlahden rantamille tykistöilleen uhaten sieltä pommittaa
kaupunkia, jollei vangittuja vapauteta.
Marraskuun 16 päivän oli asema kaupungissa muuttumaton, mutta
maalaispitäjistä saapui tietoja, että punakaartin joukot olivat
ryöstäneet ja polttaneet useita herraskartanoita Helsingin ja Tuusulan
pitäjissä. Monta ihmistä oli tapettu ja ennen kuulumattomia julmuuksia
tehty. Högforsin tehdas oli hävitetty maan tasalle ja isännöitsijä
hirtetty.
Valtiopäivät käsittelivät venäläisen sotilaspäällikön vastausta vankien
luovuttamisasiassa. Komentava kenraali sanoi vastauksessaan odottavansa
määräyksiä Pietarista. Punasen kaartin tykistö sijaitsi edelleen
Eläintarhan rannassa. Odotettiin kenraali Hurmeen palaamista, mutta
hänen sanottiin väkinensä kulkeneen yhä kauemmaksi pohjoiseen ryöstäen
ja polttaen matkan varrella olevat herraskartanot.
Yöllä vasten 17 päivää saapui kolme ruotsalaista kanuunavenettä
satamaan. Niitä seurasi aamusella pari tanskalaista sotalaivaa ja
päivemmällä kaksi suurta saksalaista risteilijää. Kaikki sota-alukset
olivat laskeneet maihin väkensä konsulivirastojensa suojaksi. Näihin
sotaväellä varustettuihin taloihin kokoontui nyt suuri joukko kaupungin
rauhallisia asukkaita, sillä yleisesti odotettiin, että hallitus ja
valtiopäivät saadaksensa ryöstäjät vapautetuksi, tulisivat ryhtymään
hirmutoimenpiteisiin porvarillisia vastaan.
Iltapäivällä oli kenraali Hurme palannut, mutta Aalto ja Sarvikka
olivat suuren punakaartilaisosaston kanssa jatkaneet hävityskulkua.
Punasten tykistö alkoi nyt kiihkeän tulen kaupunkia vastaan. Heidän
shrapnellinsa putoilivat sinne tänne katuloille tappaen muutamia
ihmisiä ja hävittäen muutamia taloja.
Samana iltana antoi sisäasiainministeri Hirvenpää vangita muutamia
eteviä kansalaisia, professorit Johnssonin, Rönbergin ja Semanin,
samoin lakitieteen tohtori Heikki Stenvallin ja pankinjohtaja Karl
Kronfeltin, jotka suuren omaisuutensa tähden pistivät erittäin pahasti
hallituksen silmiin. Hirvenpää antoi sitäpaitsi tietää, että nämät
kaikki tulisivat hirtettäviksi siinä tapauksessa, ettei venäläinen
kenraali kolmen päivän sisällä vapauta vangituttamiansa.
Maaseudulta saapui tietoja, että punasen kaartin ryöstöjoukko,
hävitettyään Hyvinkään teollisuuslaitokset ja tapettuaan kaikki
isännöitsijät ja insinöörit sekä ohikulkiessaan myös poltettuaan
Hyvinkään parantolan, oli jakautunut kolmeen osastoon. Ensimäinen
osasto valtiopäivämies Aallon johdolla marssi länteenpäin Vihdille,
toinen osasto valtiopäivämies Laukon johtamana suuntasi Mäntsälän
kautta matkaansa Porvooseen tehdäksensä hävitystyötä ruotsalaisella
Uudellamaalla ja kolmas osasto valtiopäivämies Sarvikkaan johdolla
kulki pohjoseen hävittääksensä kaikki herrat Hämeestä.
Päivän kuluessa olivat punakaartilaiset vielä Helsingin kaduilla
ampuneet toimittaja Mikael Lindbomin ja säveltäjä Voleniuksen,
jotka terävästi puhuivat hallituksesta, sekä taiteilija Engellin,
jonka yläluokkainen ulkonäkö katsottiin sopimattomaksi olemaan
demokraattisessa yhteiskunnassa.
Marraskuun 18 päivä oli jälleen alkanut hävityksellä. Pitääksensä
punaset hyvällä tuulella antoi sisäasiainministeri punakaartiosastojen
hävittää ja ryöstää Pohjoismaiden osakepankin pääkonttorin Unioninkadun
varrella. Kassaholvit räjäytettiin säpäleiksi. Saaliinjaossa syntyi
kahakka ryöstäjien kesken; äkkiä porvarillinen suojakaarti saartoi
heidät ja muutamia kymmeniä kaatui täten syntyneessä taistelussa. Nyt
katsoivat ulkovaltojen sotalaivojen päälliköt, että pankinryöstöjä
jatkamalla kansainväliset edut voivat vahingoittua, minkätähden
saksalainen laivasto kuularuiskuilla puhdisti kadut. Tärkeimpiin
paikkoihin kaupungissa asetettiin sotaväkeä laivoista. Punaset
vetäytyivät takaisin Eläintarhaan ja Pasilaan. Heidän kaupunkiintulonsa
ehkäisemiseksi asetettiin voimakkaita kuularuiskukomennuskuntia
Pitkällesillalle, rautatievallille ja läntiselle viertotielle. Tätä
menettelyä vastaan protesteerasi hallitus ankarasti ja valtiopäivät
antoivat levittää julistuksia, joissa tulisilla sanoilla annettiin
suomalaiselle kansalle määräyksiä, miten sen tulisi menetellä vieraiden
valloittajien ikeestä päästäkseen.
Nämät olivat viimeiset tiedot mitkä saimme.. Tampereella ja Turussa oli
myös puhjennut levottomuuksia, mutta puhelin- ja lennätinjohdot näille
paikkakunnille olivat katkaistut. Häme oli siis nyt täydellisesti
eristetty muusta maailmasta.
Pikkuinen Hämeenlinna oli tietysti tällaisten uutisten johdosta
kuumeentapaisessa jännitystilassa. Kadut vilisivät kansasta, huudettiin
ja keskusteltiin lujalla äänellä. Sakea lumipyry alkoi, mutta se ei
vähentänyt liikkeen eloisuutta. Minä ja ystäväni pistäydyimme erääseen
kaupungin parhaimpaan konditooriin, hienoon laitokseen, joka selvästi
osotti, miten pitkän edistysaskeleen konditorielinkeino oli ottanut sen
jälkeen kuin kapakat ja anniskeluhuoneustot hävitettiin.
Myöskin konditoorissa vallitsi eloisa liike. Pelästyneet ihmiset
keskustelivat kaupungin vähäisestä puolustusmahdollisuudesta siinä
tapauksessa, että Sarvikkaan ryöstöjoukko, kuten odotettiin, tulisi
valloittamaan sen. Oletettiin tämän joukon paraillaan olevan Lopella
tahi Keikyällä. Pelättiin kaupunkiin asetetun sotaväen vaaran uhatessa
liittyvän kaupungin punaiseen kaartiin ja sitten tämän kanssa
yhdistyvän Sarvikkaan joukkoon. Oli yleisesti tunnettua, ettei tässä
sotaväessä ollut mitään uria käytännössä, vaan oli se vuosi sitten
julkisen kapinan avulla hankkinut itselleen tilaisuuden itse asettaa
päälliköt, jotka yksinkertaisen äänestyksen johdosta taas voitiin panna
viralta. Kaupungin molemmat poliisit eivät luonnollisesti myöskään
mitään voineet tehdä siitä syystä, että he olivat sangen vastenmielisiä
olentoja tuolle levottomalle joukolle.
Ainoa, johon toivottiin, oli kuvernööri, joka jo useita vuosia
erinomaisella nuorteudella oli hoitanut virkaansa, hän ehkä nytkin
sovitteluilla voisi torjua uhkaavan vaaran. Ehkäpä sopivan pakkoveron
suorittamalla voisi kaupunki säästyä ryöstöistä — kunpa vaan ei
kaupungin oma punakaarti ennen Sarvikkaan tuloa ryhtyisi ryöstämään
porvareita. Niin pääteltiin konditoorissa. Olimme nyt kuulleet
kuultavamme ja päätimme sentähden heti palata ystäväni taloon.
Ajaessamme kaupungista huomasimme, että kohtaamamme talonpojat ja
työmiehet tekivät pilkallisia naamaliikkeitä meille. Myös yksi ja
toinen pistosana suunnattiin meille ohiajaessamme. Luottaen nopeaan
juoksijaan ja ampumakunnossa oleviin mauserpyssyihin, toivoimme
onnellisesti pääsevämme matkamme perille. Matka sujuikin seikkailutta.
Luonnollisesti olimme lievimmin sanoen levottomia. Katsoin itseni
kykenemättömäksi matkustamaan Helsinkiin kuullustellakseni minulle
kuuluvasta kohtalosta. Sitäpaitsi en tahtonut hetkeksikään hylätä
ystäviäni näinä kriitillisinä hetkinä. Ystäväni ei ollut nähtävästi
niin suuresti levoton omasta kuin vaimonsa ja lastensa kohtalosta.
Viisasta ei ollut lähettää heitä Hämeenlinnaan, sillä siellä ei
heillä ollut sen suurempaa varmuutta kuin kotonakaan. Itse tahtoi
hän odottaa kohtaloaan omalla perustallaan. Sitä paitsi toivoimme me
molemmat että Sarvikkaan joukko, kylläisenä verestä ja ryöstöistä, ei
ulottaisi ryöstöretkeään meidän rauhaisaan asuntoomme saakka. Mikä
eniten katkeroitti ystäväni mieltä, oli se, että hän tiesi ei voivansa
luottaa alamaisiinsa. Vaikka hän aina oli ollut oikeudenmukainen isäntä
alamaisilleen, tiesi hän näiden vihaavan häntä työnantajana ja kolmesta
markasta kuka hyvänsä heistä olisi valmis pettämään hänet.
Huomautin vain, että samoin on laita kaikkialla maassa ja että
kukaties sittenkin olisi viisainta lähettää perhe Hämeenlinnaan.
Vaikka rautatieliike olisikin pysäyksissä, voisi ehkä jokin keino
paeta maantietä myöten tarjoutua siellä. Hänen kodistaan kulki
nimittäin ainoastaan yksi maantie eteläänpäin ja antautui se suoraan
niille paikkakunnille, joissa Sarvikkaan joukkojen oletettiin olevan.
Hämeenlinnasta sitävastoin voi mennä sekä itään että länteen siinä
tapauksessa, ettei Tampereella puhjennut kapina leviäisi maaseudulle.
Kotona kartanossa tapasimme ystäväni vaimon levottomana.
Palvelusväki oli kertonut, että he sattumalta olivat kuulleet,
että kaikki herrat Hämeessä nyt murhattaisiin. Sarvikkaan osaston
vakuutettiin ehtineen jo Janakkalaan ja voisi ehkä jo illalla olla
täällä.
Katsoimme, että pako nyt oli jo mahdotonta. Ei nyt enää ollut muuta
neuvoa kuin asettaa talo puolustuskuntoon ja antaa sitten palaa itsensä
sisällä. Kysymykseenkään ei voi tulla- antautuminen vangiksi vihollisen
rääkättäväksi ja häväistäväksi.
Ystäväni kutsui talonväkensä koolle ja käski niiden, jotka haluavat,
ottaa hevosia tallista ja laputtaa tiehensä. Ken haluaisi, saisi pysyä
paikallaan ja ottaa osaa taisteluun.
Talonvouti vastasi, ettei vähäväkisillä ole mitään pelättävää punasten
tulosta, jotka päinvastoin tulevat heiden ystävinään. Ainoastaan
herrojen ja heidän rouviensa henget olivat nyt kysymyksessä.
Muutamat vanhemmat ihmiset, enimmäkseen naiset, pyysivät kuitenkin
saada hevosia päästäksensä Hämeenlinnaan. Se oli ehkä sittenkin varminta.
Ainoastaan puutarhuri, joka oli ruotsiapuhuva uusmaalainen, pyysi jäädä
paikalleen ja taistella meidän kanssamme. Lapset ja vaimot tahtoi hän
kuitenkin lähettää Hämeenlinnaan.
Väki meni.
Talo oli nyt varustettava niin hyvin kuin suinkin, vettä ja muonaa
tuotava sisään. Aluksi ei ollut aikaa laisinkaan ajatella kuolemaa.
Onneksi oli ystäväni talo verrattain helposti puolustettavissa. Se oli
vanha kivitalo, ainoastaan viisi huonetta, keittiö pohjakerroksessa,
joiden ikkunat sijaitsivat tavattoman korkealla maasta. Kuluneina
levottomina vuosina olivat kaikki pohjakerroksen ikkunat varustetut
vahvoilla rautaluukuilla, joissa vain pienet ampumareijät olivat.
Ovet olivat myös pellillä katetut ja salvoilla varustetut. Me voimme
mahdollisesti torjua hyökkäyksen, mutta muutaman päivän piirityksen
kestäminen ei ollut ajateltavissakaan. Kuolo oli varma, oli vain
tehtävä se niin kunniakkaaksi kuin mahdollista.
Olimme kohtuullisesti asestetut. Ystävälläni ja minulla oli kummallakin
mauserpyssy sekä haulikivääri. Hänen seitsentoistavuotiaalla pojalla,
joka myös pyysi saada ottaa osaa puolustukseen, oli Winchesteri-kivääri
ja puutarhuri varustettiin John Grafton-kiväärillä. Ystäväni vaimo otti
Browning-pistoolin, jolla hän ampuisi omaan rintaansa sillä hetkellä,
jolloin punaset tunkeutuisivat taloon.
Kaikki ikkunaluukut ruuvattiin nyt eteen, ovet salvattiin, patruunat
lajiteltiin ja asetettiin pöydälle, ladatut kiväärit pantiin
ikkunapieleen.
Näiden valmistusten aikana alkoi hämärtää. Kun palvelustytöt olivat
menneet tiehensä, meni ystäväni vaimo kyökkiin illallista valmistamaan.
Emme tahtoneet kuolla nälkäisinä.
Minä ja ystäväni istuimme hiljaa pilkistäen ulos ampumareijistä.
Sytytin piippuni ja vetelin halulla hyvältä maistuvia savuja. Ei
kukaan tiennyt, kuinka monta piipullista tupakkaa tässä elämässä enää
ehti polttamaan. Vaivuin ajatuksiin. Päivän levottomuus oli muuttunut
väsyneeksi ja kuolonhiljaiseksi elämäksi. Minun täytyy kuolla. Se minua
vain harmitti, ettei saanut kuolla arvokkaimpien käsien kautta. Minun
täytyy kuolla, ihan varmaan. Oikeastaan en siitä mitään piitannut,
olin elänyt kylliksi ja enemmänkin kuin kylliksi. Ei vaimo tahi
turvattomat lapset minua itkisi. Tulevaisuus tässä maassa näyttää
tulevan sietämättömäksi. Se ei voi ketään houkutella elämään. Muissa
maissa minä en tahdo elää. Nyt oli sitä paitsi jo mahdotonta pelastua.
Niin, minun täytyy kuolla! Ainoa harmi oli, ettei joutuisi näkemään,
miksi tulevaisuus tässä onnettomassa maassa kehittyisi. Kenties —
mutta minähän kuolenkin jo tänään, mitä kuuluu minulle huomispäivä.
Olisi tavatonta, jos kaikki ne vääryydet, jotka ovat viime aikoina
tapahtuneet, jäisivät kostamatta ja rankaisematta. Suokoon Jumala, että
me ennen kuolemaamme saisimme ammutuksi monta roistoa.
— Mikä numero sinulla on patruunissasi, kysyi ystäväni äkisti.
— "88", vastasin minä.
— Hyvä. Ne menevät läpi heidän turkkiansa. Nehän ovat yhtä hyviä kuin
raehaulit.
Hän vaikeni. Ihmettelin, mitä hän ajatteli. Varmasti vaimoansa ja
lapsiansa.
Samassa silmäräpäyksessä näimme hengästyneen hevosen rekinensä tulevan
pihalle. Reestä juoksi turkkeihin puettu mies, jolla oli kiväärit
molemmissa käsissä.
Sisällä huoneessa kuului hanojen jännitystä.
— Ei, hiisi vieköön, sehän on vallesmanni! huusi ystäväni, asettaen
kiväärin luotansa.
Kiiruhdimme ovelle ja avasimme sen. Nimismies astui sisään
hengästyneenä.
— Hullut, kun olette täällä vielä, olivat hänen ensimäiset sanansa.
— Odotin teidän olevan poissa. Nyt on e myöhäistä. Muutamia tunteja
sitten oli se vielä mahdollista. Muutaman tunnin kuluttua ovat he
täällä. Kaikki tiet ovat sulettuja.
Näin ystäväni kalpenevan. Itse tunsin väristystä povessani. En ollut
tottunut katsomaan kuolemaa silmiin.
— Etkö itse aijo jatkaa? Saat hevosen täältä, jos omasi on väsyksiin
ajettu, sanoi ystäväni.
— Se ei käy laatuun. Tie Hämeenlinnaan on sulettu. Kuolen myös täällä
hyvässä seurassa. Voi aikoja! Kaikkea siitä mikä on tapahtunut viime
vuosina, en olisi voinut milloinkaan mahdollisena pitää. Ne ovat
hirmuisia asioita, s——na vieköön, joiden tapahtumisesta kohta jo
puhutaan. Ettekö tiedä mitään?
— Ei, hyvin vähän. Mitä sinä tiedät?
— Kaikki on päin h——tiä. Ettekö ymmärrä, että asema on pahempi kuin
Itämeren maakunnissa, pahempi kuin Dantonin ja Maratin hirmutyöt.
Olisitte ehkä tehneet viisaasti, jos olisitte yrittäneet kätkeä itsenne
jonnekin kuusimetsään, vastasi nimismies.
— Tullaksemme hävitetyksi oman kansamme käden kautta ja tapetuiksi
ilman puolustusmahdollisuutta. Ei, parempi on täällä odottaa, mitä
tuleman pitää. Me emme voi mitenkään pelastua.
— Ei, nyt se on jo myöhäistä. Vielä aamusella olisi ollut aikaa.
Nimismies kääntyi puoleeni: — Luuletteko, että vielä voisi soittaa
Hämeenlinnaan? Pitäisi saada puhua kuvernöörin kanssa. Vaikka eihän hän
voi meitä auttaa, eikä hän sitä uskaltaisikaan. Luulenpa, että sentään
yritän.
Hän meni puhelimen luo ja pääsi kuvernöörin puheille.
— Sarvikkaan joukko on valloittanut kirkonkylän. Ovat polttaneet
pappilan sekä Linnalan ja Vaskimäen herraskartanot. Minun asuntoni on
myös poltettu, sanoin apteekki ja kauppias Koivusen talo. Kymmenkunta
ihmistä on tapettu. Olen nyt herra Vingen luona Hasisten kylässä ja
pyydän apua, sillä punasia odotetaan tänne.
Emme kuulleet enempää.
Parin minuutin kuluttua palasi nimismies kalpeana suuttumuksesta.
— Hän on raukka, pelkurimainen heittiö. Hän ei uskalla tehdä mitään.
Hän pelkää, että sotaväki kieltäytyisi lähtemästä liikkeelle.
— Sitä minäkin luulen. Toinen korppi — — —
— S—na, hiisi vieköön. Tämä on vallan viheliäistä peliä. Sittenkun
valtiopäivät hajottivat valtiopäivät, ei tässä maassa ole ollut mitään
persoonallista vapautta eikä varmuutta.
— Muilla kuin sosialisteilla, lisäsi ystäväni Vinge.
— Tahi hallitussosialisteilla, oikasin minä.
— Niin, sosialistien liitto suomettarelaisten kanssa oli alku loppuun.
— Mutta kerrohan, mitä tiedät ja kuinka olet tänne tullut.
Nimismies sytytti sikaarinsa, asetti Winchester-kiväärinsä polvillensa
sekä vetäytyi takaisin istumaan sohvan nurkkaan.
— Jonkun teistä täytyy pitää vaaria ampumareiästä, sanoi hän. Ja
jos tahdotte kuulla kauheuksia, niin voinpa kyllä kertoa päivän ja
toisenkin, s—li soikoon.
Hänen punasenhohtavat kasvonsa näkyivät muuttuvan mielipahasta.
Sikaariansa puhaltaen ja alakuloisesti katsellen kivääriänsä hän
kertoi. Hän esitti meille todellisen hunnilaishistorian.
Kiihkeäin huhujen ja taivaanrannalla loimuavain valojen jälkeen saapui
Sarvikkaan partiojoukko ryöstetyillä hevosilla ja reillä saman päivän
aamulla kirkonkylään, jossa heti piirittivät pappilan. Apulaispappi,
joka rappusilla kohtasi sisääntunkijat, ammuttiin ilman muuta. Rovasti
itse oli sidottu sohvaan ja piiskattu siinä siksi, että hän menetti
tajuntansa. Sitten olivat punaset heittäneet vettä hänen päällensä,
niin että hän virkosi jälleen ja voi nähdä, miten 50-vuotias rovastinna
ja heidän kaksi täysikasvuista tytärtänsä hänen omain silmäinsä edessä
raastettiin ja pahoinpideltiin. Tämän näytelmän kestäessä ryöstivät
toiset koko talon vieden mukanaan arvotavarat ja rikkoen jätteet. Sen
jälkeen olivat ne viisi naista sekä kaksi palvelijatarta, jotka olivat
pysyneet uskollisina, joutuneet saman käsittelyn alaisiksi kuin heidän
emäntänsä ja hänen tyttärensä, puolialastomina kuletettu pihalle ja
sidottuina veräjänpylväisiin, olivat he sitten saaneet nähdä, miten
pappila, jossa sisällä oli rovasti kiinnisidottuna, joutui liekkien
omaksi.
"Voitte lämmitellä itseänne loimun ääressä", olivat punaset huutaneet
puolialastomille naisille, jotka lumikinoksessa puolitajuttomina
seisoivat. Lopuksi kuitenkin armeliaat ihmiset ottivat heidät
hoitoonsa. Turkkeihin käärittynä oli heidät kuletettu erääseen
läheiseen taloon. Kun rovastin asuinrakennus oli poltettu, oli eräs
osa rosvojoukosta mennyt talliin, josta ottivat hevoset. Kun tämä oli
tehty, poltettiin kaikki ulkohuonerakennukset ja se osa karjaa, jota ei
katsottu voitavan viedä saaliina.
Saman ohjelman mukaan oli menetelty muissakin herrastaloissa.
Miespuoliset perheiden jäsenet tapettiin, naispuoliset raastettiin ja
piiskattiin, mutta säästettiin kuitenkin viime hetkessä elämään, irtain
omaisuus ryöstettiin, talot poltettiin.
Erittäin julman jutun oli nimismies kuullut puhuttavan. Vapaaherratar
Raudolf, Linnalan talossa, jonka mies ja pojat olivat tehneet
urhoollista vastarintaa, jolloin yli tusina punakaartilaisia kaatui,
oli sidottu jaloista kahteen rekeen, jotka sitten ajettiin eri
tahoille. Apteekkarin tytär, joka yrittäessään paeta oli saatu kiinni,
oli tavallisen pahoinpitelyn jälkeen naulattu jaloista lattiaan.
"Juokse nyt s——na", olivat vapauden urhot nauraen huutaneet samalla, kun
he sytyttivät talon palamaan. Apteekkari itse, jolta kaarti ei saanut
niin paljon rahoja kuin se toivoi, oli valettu rikkihapolla.
Siinä oli jo kylliksi. Me emme tahtoneet enempää kuulla. Vallesmannin
kertoessa oli vähitellen tullut pimeä. Ulkona oli kaikki hiljaista
ja kuollutta. Sytytimme valkean, joka asetettiin erään verhon taa,
niin ettei ulkoa voinut huomata ampumareikää. Kaikki istuivat hiljaa.
Piipuista puhallettiin kiemurtelevia savuja, kiväärit olivat valmiina
ikkunalaudoilla, patruunat lajiteltuina pöydällä. Olimme valmiit
kuolemaan.
— On vahinko, että venäläinen linnaväki on poissa Hämeenlinnasta,
lausui nimismies hetken kuluttua.
— Niin, sanoi ystäväni, uskotko sinä, että kuvernööri olisi uskaltanut
luottaa heidän apuun? Minä en sitä usko. Hän on aina punasten pelkuri.
Muistatko, miten pelkuri hän oli nostoväen kapinan aikana?
Nimismies virnisteli.
— Syy on siinä, että kaikki jo vuosikaudet ovat tottuneet
väkivallantekoihin. Kukaan ei ole uskaltanut tehdä vastusta ja
sentähden nyt sadottain syyttömiä ihmisiä teurastetaan ja kidutetaan.
Kaiken hävitetyn omaisuuden arvosta en tahdo puhuakaan. Mehän olemme
sivistyskansa, suurin demokraattisuudessa ja edistymisessä koko
Europassa. Todellinen edislyskansa!
— Ja me, jotka istumme täällä ja kohta joudumme teurastettaviksi, me
olemme niin ollen edistymisen uhreja. Suuri ja korkea sivistys se on,
tuo meidän tosisuomalainen kansallinen sivistyksemme. Vapaus, veljeys
ja tasa-arvoisuus — murhia, polttoja ja ryöstöjä.
— Jaloja näkökohtia, todellisia demokraattisia taistelutapoja, korkeita
päämääriä! Tulos on mainio!
— Ja meidän jälkeemme tulee oikeuden tuhatvuotinen onmenvaltakunta.
— Tiedättekö, sanoi nimismies, Sarvikkaan kaartin etunenässä kannetaan
punasta lippua kirjoituksella "Kansan tahto on korkein laki."
— Vai niin, heidän kaikki konnantyönsä olisivat siis laillisia.
— Heidän mielestään. Maa, jossa tuo raaka voima on vallottanut vallan
ohjakset, on täydellisesti mielenvikaisten hoitolan vertainen, jossa
mielipuolet ovat ylivoimaisesti voittaneet lääkärit ja hoitajat.
He polttavat lopuksi koko laitoksen, koska eivät ole täydellisesti
tyytyväisiä voitettuihin, jotka joutuvat liekkien uhriksi.
Ystäväni vaimo oli saanut illallispöydän valmiiksi ja me asettauduimme
viimeistä ruoka-aikaamme kuluttamaan. Nimismies söi hyvällä
ruokahalulla, mutta me toiset emme olleet varsin ruokahaluisia.
Jännityn oli painava. Tarkasti pidimme vahtia eräästä ikkunasta, josta
aukeni näköala kauvas pihalle johtavalle tielle.
— Muista revolveriasi, kun tarvitaan, sanoi ystäväni äkkiä vaimolleen.
— Ole hiljaa, vastasi hän lyhyesti.
Päätettiin, että nimismies, puutarhuri ja minä vartioisimme talon
etupuolta, kun sitävastoin ystäväni ja hänen nuori poikansa
puolustaisivat takapuolta, jossa ikkunat olivat varsin korkealla
maasta ja pääsy sisään vaikea. Mikäli nimismies tiesi, ei punasilla
ollut muassaan tykistöä, minkä lähden toivoimme heidän menettävän
paljon, ennenkuin me kaadumme. Nimismies tahtoi vielä kerran soittaa
kuvernöörille. Hän soitti, mutta ei saanut vastausta.
— Asema on vakava. Kohta ne ovat täällä. En usko heidän jäävän yöksi
suureksi osaksi palaneeseen kirkonkylään.
Samassa silmänräpäyksessä näkyi leimuava liekki toisessa päässä
lehtokujaa, taas liekki ja taas... ja sitten näkyi pitkä rivi rekiä
tulevan esiin. Niissä istui miehiä tulisoihdut käsissä. Kovaa melua
kuului. Kiväärien piiput välkkyilivät valossa ja ensimäisen reen yllä
hulmuili punainen lippu, kansantahdon kunniakas symbooli.
Kiväärimme olivat ampuma-asennossa ja lehtokujaan lensi luoteja
vilisemältä. Rikkiammutut ikkunaruudut kilisivät, eräs ammuttu hevonen
kaatui, muuan mies heitti soihdun luotansa lumeen ja kaatui suulleen
rekeen. Näimme luotien lentävän lehtokujassa ja kuulimme niiden
sattumisen ulkoseinän rappaukseen.
Annoimme kiväärimme nopeasti toimia. Eräs hevonen kaatui keskelle
tietä, muuan mies putosi reestään, kansantahdon lippu alkoi vaipua,
mutta nostettiin uudelleen ylös. Hevoset alkoivat nelistää ja koko
rivi kääntyi oikealle kartanon talousrakennusten joukkoon.
Olimme laskeneet rekien lukumäärän noin 10:ksi, 3 x 4 miestä
jokaisessa. Vihollinen oli siis vähintäin 120 miehen vahvuinen.
— Niiden on täytynyt jakaantua, sanoo nimismies. Kirkonkylässä oli
heidän lukumääränsä yli kaksisataa. Luultavasti on Sarvikas pysähtynyt
sinne jatkaakseen voittojuhlaansa ja lähettänyt tänne vain jonkun
alipäälliköistään.
Vallitsi silmänräpäyksen hiljaisuus. Täytimme kiväärien "makasiinit".
Talousrakennusten joukosta kuului melua ja huutoja. Soihtujen
valo leimusi karjakartanon takaa, mutta yhtään ihmistä ei näkynyt
ampumareiästä. Kuu paistoi ja valaisi hymyilevästi niin pahoja kuin
hyviäkin.
Äkkiä alkoi savu nousta navettarakennuksen ikkunoista ja jokunen
silmänräpäys myöhemmin kaikista ikkunoista. Tiesimme mitä se merkitsi.
Pian loimusivat liekit katosta ja kohosivat korkealle sinitaivaan alla.
Härmiset koivut lehtokujassa ja puistoissa heijastivat liekkien valossa
ja seisoivat pian veripunaisina jättiläiskoralleina pimeää taustaa
vastassa.
Pari tummaa partijajoukkolaista tuli esiin navetan takaa. Laukasimme
kiväärimme kuitenkin osaamatta. Miehet vetäytyivät kiireesti takaisin.
Muutamia minuutteja kului. Silloin näimme talon erään työhevosen,
vanhan Harmaan rientävän esiin puutarhasta. Kun se lähestyi rappusia
huomasimme virtaavan veren sen suusta ja nenästä.
— Ne lurjukset ovat leikanneet kielen siltä, kuiskasi puutarhuri
harmista sähisten.
— Tehkäämme kärsimykset lyhyeksi, laukaskaamme kuolinlaukaus.
Mutta ennenkuin ehdimme sen tehdä, kohotti vanha Harmaa päänsä
korkealle ja katosi liekkeihin. Nyt näyttäytyi eräs turkkeihin puettu
mies, jolla oli pieni valkoinen lippu kädessä.
— Sovintoa! huusi hän.
Seurasi kaksi muuta miestä, joiden olalla oli punaiset nauhat.
— Elkää uskoko häneen. Tuolla tapaa he ovat monet pettäneet, kuiskasi
nimismies.
— Teidät säästetään elämään, jos antaudutte vangiksi. Kansantahdon
nimessä käsken: avatkaa! huusi mies.
— Elkää uskoko häneen, sanoi nimismies.
— Minä päästän kutin häntä kohtaan, sanoi puutarhuri.
Hänen laukauksensa sattui paikalleen ja mies kieri lumikinokseen. Yksi
punaisista pakeni, toiset sai kuulan ja kaatui toverinsa viereen.
Nyt näkyi musta joukko, joka hurjilla huudoilla ryntäsi taloa vastaan.
Suuntasin haulipyssyn molemmat piiput joukkoa vastaan, nimismiehen ja
puutarhurin pikapyssyt laukeilivat, tyhjät patruunankuoret lentelivät
lattialle. Punaset levisivät puutarhaan etsien suojaa puitten takaa.
Heidän luotinsa lensivät kaikille tahoille, ikkunaruudut sälisivät.
Luodit lensivät sähisten ikkunaluukkujen rautalevyjen läpi ja osuivat
seiniin ja ikkunapieliin. Tunsin ankaran iskun vasemmalla puolen päätä
— hyvästi, ajattelin minä — ja samassa — heräsin lyötyäni pääni reen
syrjään.
* * * * *
Makasin reessä, joka vaivaloisesti kulki korkeitten hankien läpitse.
Ympärilläni metsä kohisi ja korkealla pääni päällä sinitaivaalla
talvitähdet kimaltelivat. Oli tammikuu vuonna 1907 ja vuoteen 1913 on
vielä pitkä aika.
Loppu.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MUUAN KATUVALLANKUMOUS ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
