The Project Gutenberg eBook of Kynäelmiä III
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Kynäelmiä III
Runosommitelmia
Author: Kaarlo Hemmo
Release date: November 13, 2025 [eBook #77227]
Language: Finnish
Original publication: Pori: Gust. Ronelius, 1909
Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KYNÄELMIÄ III ***
language: Finnish
KYNÄELMIÄ III
Runosommitelmia
Kyhäillyt
KAARLO HEMMO
Porissa,
Gust. Ronelius,
1909.
SISÄLLYS:
Runottarelle.
I. ISÄNMAA JA KANSALLISUUS.
Siitä sulonsa on saanut Suomi.
Työ ja rakkaus isänmaalle.
Isänmaan sairastaessa.
Elää ainiaan.
Kuokkalan kyyditsijä kertoi.
Katajainen kansani olkoon.
Ihmeellinen uneni.
II. TUNNELMIA, TUUMAILUJA, MUISTELMIA YNNÄ MUUTA.
Äitiäni muistellessa.
Ah, jos puhdistaisi.
Elo moinen onnen luo.
Huviretkellä.
Käyttämätön ei kulu.
Hänelle.
Matkamuistelma.
Keskeytyneen matkan muistoksi.
Nuor' on sydämein.
Hiljaa.
Sua katselen vaan.
Runoilija armaalleen.
Vietä häät.
Poimi helmi, säästä kukka.
Hyvästellessä.
III. RAITTIUS.
Tuomo Tuopin jouluviinat.
IV. LAPSIEN PIIRISTÄ.
Poikaviikarien sukkeluutta.
Kuinka pässi pikku Paavon lukutyöhön taivutteli.
Pörrö-Pekka.
V. TILAPÄISIÄ.
Jäälle urheilemaan.
Merimiehen pojan uni.
Ystävälleni J.H. Erkolle.
Runo Rauman rautatieriemuun.
Nähtyäni "Rykmentin tyttären".
Eräissä laulajaisissa.
Nimipäivinä I. (A:lle). II. (O:lle).
Tirehtööri Edvin Kaslin'ille.
Tervehdys Rauman V.P.K:n uuden talon vihkiäisiin.
Eläköön yksimielisyys.
VI. YHTÄ, TOISTA, KAIKENMOISTA.
"Viinat alas!"
Eräästä puoluemiehestä.
Matkakumppani.
Uupumisen syy.
Turhaa parjausta.
Ei ole yksinkertainen.
Esikuva.
Vanhanpojan iltahuokaus.
"Elä, armas lukijani,
Hae sommitelmistani
Runon hurmaa lain".
Runottarelle.
Ihanteiden ilmapiiri,
Laaja laidun aattehien
Armahani on asunto,
Kotipaikka korkeainen.
Siellä sinervän sisällä,
Ikiauvon auterissa,
Kajastuksen kainalossa,
Runohohtehen helossa,
Leijut lempeni esine.
Maassa mulla on majani,
Alahalla aivan täällä,
Josta sinne siivetöntä
Korke'uden karkeloihin
Liekuta ei ilmanliekka,
Vaikka aina aatokseni,
Poven hehku polttavainen
Kauas nousta kaihoaapi,
Ylä-ilmojen iloihin.
Mutta vaivun voimatonna
Alas maasta aattehien
Auvosielun armahani,
Kaivattuni kaukomielen
Kera kaunokantelonsa
Hälvetessä, häipyessä
Kudoksihin kultapilven,
Sekä soittelon sorean,
Helkähdyksen hellänvienon
Lakatessa tenhovaisen
Sävelillä sielussani
Hyväellen hiipomasta...
Minä haavemainingissa
Herkyn herkkämieliseksi,
Että sydän sylkähtääpi
Moisen tunnun tunnelmissa,
Kuin jos oisi kuulumassa
Kaiku ihmehen ihana,
Lumosoitto samanlainen,
Jota rai’utti Runotar
Kaunokieli kantelolla,
Jopa ukkosen jyryssä,
Pauanteisen pauhinassa,
Kevättuulen tuoksinassa,
Ailakoissa suvi-aallon,
Linnun lempilaulelossa,
Huojunnassa honkametsän,
Puhelussa lehtipuitten,
Kuohuloissa koskienkin,
Vilinässä virran vienon —
Silloin innon itsessäni,
Pyhän tunnen pyrkimyksen
Sävel saada toistetuksi,
Joka soipi sielussani,
Sydämessä sylkyttääpi:
Pauanteisen pauhinalla
Manajaisin mullan alle,
Vuorten rautaisten rakohon
Orjahengen heimostani,
Pahan kaiken kansastani,
Nuoret, vanhat nostattaisin
Isänmaalle mairetöihin,
Riidat kaikki karkottaisin,
Kyyditseisin itsekkyyden
Myrsky-ilmojen mukahan.
Kevättuulosten kerällä
Sulolahjat Suomellemme
Kallihimmat kanteleisin.
Ikitaimen ihmisyyden
Inehmoihin istuttaisin.
Kesä-onnen kestäväisen
Tänne saattaisin sylissä
Armahaisen suvi-aallon.
Linnun lempilaulelosta
Rakka’uden ruusunauhan
Sydänlammin laitehilta
Solmiaisin seppeleeksi.
Honkametsän huojunnasta
Saisin syntyjä syviä,
Ongelmoita otteleisin.
Kosken kuohuista kovista
Edistyksen innon loisin.
Vilinästä virran vienon.
Rakentaisin mukaisuutta,
Sovintoa, sointumieltä,
Lohdutusta, lievennystä
Kiusatuille kärsiville.
Muuta vielä paljon — — — —
— — — — — — Mutta
Kaiku lakkas' kuulumasta,
Sävellaine läikkymästä
Sydämessä, sielussani,
Tuntehissa tuutimasta,
Kuni auer aamusella,
Utu päivän paistehella
Kokonansa kaikkoaapi
Tuulenhengen tuntuessa...
Suorin suotta sormiani,
Ojentelen ottamahan
Unen armahan tavalla
Sielun silmien edestä
Kadonnutta kanteletta,
Joka jätti jälkehensä
Kaihomielen, kaipauksen...
Antakohon anteheksi
Runotar mun rakkahani,
Kaivattuni kaukomieli,
Että maisen mullan lapsi
Tavotellut taivahaista
Onpi soitella säveltä,
Saadaksensa herkän hetken
Olla onnen hurmehessa
Kulkemassa kukkateitä
Ihanteiden ihmemailla
Runon ruusutuoksehessa...
Antanetko anteheksi,
Riemun siitä rinta saapi,
Sydän, sielu sylkähdyksen,
Kuin jos oisi aivan tullut
Toistetuksi taivahainen
Sävel ihmehen ihana,
Kaiku kaunokanteloisen,
Vaikka toisto vaalennutkin
Mahdoton on maisin äänin,
Maisin äänin, maisin sormin
Siitä saada syntymähän —
Siksi onkin soitantoni
Korutonta, kaiutonta,
Vailla sointujen suloja
Laadutonta lauleluni...
Suothan, armas, anteheksi?
I.
ISÄNMAA JA KANSALLISUUS.
Siitä sulonsa on saanut Suomi!
Mistä sulonsa on saanut Suomi,
Kaune'uden muita korkeamman,
Ihmetellyn iki-ihanuuden?
Syksymyrskyjenkin mylviessä,
Tai jos onpi kova, tuima talvi,
Kevät kaukomielinen kun koittaa,
Herttaisimmallaan on kesän henki —
Aina suloinen on Suomi armas!
Kedon korupuvun syksy kaataa,
Vaan se myöskin kypsyttävi viljat,
Luopi loistaviksi laakson lehdot,
Viileäksi ilman virkistääpi,
Kuuhuen tuo antamahan kainon
Haavevaloansa hattaroista.
Puhuri kun talvella taas puhkuu,
Raikasta sen onpi henki raitis,
Kimmelteleväinen tähtikruunu
Kaunistaapi ilman kupukannen,
Revontulten läikehtivä roihu
Päiväks' uskottaapi yötä Pohjan,
Valkeina kuin viattomuus vallan
Hohtavaiset ovat laajat hanget,
Sadunomaisina metsät sankat
Härmähuurteen peittäminä huojuu...
Kevätenkeli kun ilmaa entää,
Siivin valkoisin pois pilvet soutaa,
Sinikirkkahaksi taivas seestyy,
Ovi valon, lämmön aukeneepi,
Hanget kidekiiltohiset häipyy,
Purot, kosket pauanteina pauhaa,
Päivän sädevyössä järvet päilyy,
Nurmi nuokkumahan maasta nousee,
Kukkiin pukeutuvat laaksot, kummut,
Linnut kilvan lempikielin laulaa,
Taika ihmeikäs maan, ilman täyttää...
Siunattu on kesä kaunohenki!
Valo yltäkylläisenä virtaa,
Lämmön läike kaikkialla liekkuu,
Auerhuntuisena alkaa aamu,
Päivällä on kultakehä päällä,
Ruso-untuvihin ilta raukee,
Sulan ikilemmen suutelossa
Yhteen yhdistyvät maa ja taivas...
Vuodenajat kuinkin vaihtelevat,
Aina suloinen on Suomi armas!
Mutta mistä suloisuuden Suomi,
Kaiken saanut on tään kauneu'den?
Kertovi näin meille Pyhä kirja,
Raamattu sen tiedon tuopi ratki:
Luomistyön kun päätti suuri Luoja,
Katseli Hän silloin kaikkialle,
Ihastuen ihamieliseksi —
Silmäniskussapa juuri siinä
Sattui hänen silmihinsä Suomi,
Jonka omaksi nyt kaikki joutui
Katsehen ja Luojan kasvojenkin
Ihastuksen ikikaunis ilme...
Siitä sulonsa on saanut Suomi!
Työ ja rakkaus isänmaalle.
Sai kansa muuan asumakseen
Niin rikkaan, hedelmäisen maan,
Ett' yltäisyyttä nauttiakseen
Ja hekkumaa on ainiaan.
Taas toinen maan, min uumenissa
On aarteet mitä kalleimmat
Ja vesistöissä, vuorelmissa
On helmet, kullat, hopeat.
Mut maasi, Suomen lapsi, sulle
Ei tuhlaa lahjojansa tuo —
Jos ryöstä niukka leipä tullee,
Ei anteita se muita suo.
Vaan vaikka vailla rikka'utta,
On kaune'us sen verraton,
Kun kaikkialla ihanuutta,
Kuin sadun maailmoissa on.
Sen maa ja taivas, laaksot, lehdot
Ja vienot välkkyväiset veet
Ja hanget sekä kukkaiskehdot —
Ne ihanteist' on syntyneet.
Kuin morsian, niin armahaisna
Kaikk' edessämme uinuaa
Ja hentomielin loistavaisna —
Oi kaunis, armas, kallis maa!
Ja kallis, kallis on tää maamme,
Jonk' isät osti verellään —
Vain onnea me lapset saamme
Nyt heidän kärsimyksistään.
He korvet viljamaiksi loivat
Ja synnyt syvät tutkivat
Ja heidän kantelonsa soivat
Nuo runohelmet ihanat.
Ja sointuvaisen Suomenkielen
He jätti meille suloisan
Ja uljaan, rehellisen mielen
Ja lujan uskon Luojahan.
Siks' lasten, paljon saatuansa,
On maalleen pyhin velvotus
Työ antaa vastalahjanansa
Ja kiitosuhriks' rakka'us.
Isänmaan sairastaessa.
Kurja lapsi sairastavan
Toivoo äidin kuolemaa
Sekä myöskin perintöjen
Jakamista odottaa,
Mietiskellen mielessänsä:
"Ajoissa ne riistän pois,
Koska äidin kuoltuakin
Vieras kaikki viedä vois"...
Kurja teko kurjan lapsen,
Joka unhottanut on
Äidin lemmen, antain siitä
Halvan, huonon palkinnon.
Äiti häntä hellin hoiti,
Kuin vain yksin äiti voi,
Kärsi, valvoi, rinnoin ruokki,
Parhaimpansa hälle soi.
Jo tuo lapsi kiittämätön
Hyljeksivi äitiään,
Perinnötkin jakais', eikä
Niitä vaali lemmellään —
Vielä estää toisiakin
Antamasta hoivo'aan,
Tuskin sallii toivottavan
Äidin toipumistakaan.
Kurja lapsi! Katso äidin
Koviin kärsimyksihin!
Sydämin sä voitko nähdä
Niitä heltymättömin?
Halpa elköön mieles' olko,
Täyttäköön sen rakka'us!
Muista: äidin hylkijälle
Taivaasta on rangaistus!
On sairahana isänmaamme Suomi,
Tuo äiti armas meidän kaikkien,
On raudanraskas sulosilmän luomi
Ja katse sumehessa kyynelten...
Kuin suuret onkaan tuskat ulkonaiset!
Mut sisätuskat suuremmat viel' on,
Kun joutuneet on omat lapsukaiset
Nyt keskinäisen vihan kiihkohon.
He katsovat sun kohta kuolevaksi,
Mut kiihkeässä intohimossaan,
Ei yksikähän jouda auttajaksi
Ja perikadon uhkaa poistamaan —
Kun tulis' suoda lievennystä, hoivaa
Ja hoitaa äitiänsä kärsivää
Ja lääkkeeks' antaa rakka'utta oivaa,
Niin tuskaa tuotetaankin kirpeää...
Sun kohtalosi, äiti, useasti
On kolkko ollut lailla syksy-yön.
Kun sodat riehuneet on raivoisasti
Ja halla turmellut on kaiken työn.
Mut lapses' opetuksen siitä saivat,
Mi neuvoo nöyrtymään, jos tarvis on,
Ja kärsimällä voittamahan vaivat,
Kun keino muu on ollut mahdoton.
Ja siksi säästytty on sortumasta,
Kuin tuulen reutomana metsän puu,
Mi tietoisena myrskyn riehunnasta
On jäykkänä ja myöskin — kumartuu.
Mut paras toki, että koskaan eipä
Lie toivottomuutehen tultu kai:
On syöty pettua, kun loppui leipä, —
Ja äiti, lapset pelastuksen sai.
Vaan nyt kun äiti taasen sairastaapi,
On lasten keskuudessa toivottuus,
Nyt toiset toisiansa parjoaapi
Ja vallalla on eripuraisuus.
Jos kellä toivoa on uskallusta,
Ett' äiti hoitamalla taudistaan
On toipuva, saa siitä solva'usta —
Ja tuskin arvoltaan on matokaan ..
Voi teitä kuitenkin, te kurjat lapset,
Te vallitessa vihan raivoisan
Nyt häilytte, kuin tuulispäässä hapset,
Ja unohdatte äidin sairahan.
Jo jättäkää pois riita keskinäinen
Ja kiistaan siitä joka nainen, mies:
Ken äidin vaalija on ensimmäinen
Ja kellä kuuminna on lemmenlies.
Kun äiti sitten rakkaudellanne
On toipumahan saatu taudistaan,
Ja hänen lempensä on palkkananne
Ja perinnöitä hellin suojellaan,
Niin yhteisonnestansa riemukkaina
On äiti sekä myöskin lapset nuo.
Tää tila olkoon poistumaton aina!
Ja pian joutukohon aika tuo!
Elää ainiaan!
Tuon kuolon säälittömän temmatessa
Pois jonkun meidän rakkaistamme,
On silmät kyynelien kastehessa
Ja murhehunnut huoliamme
Ne osottavat koko maailmalle,
Ja toivo ruko'usta taivahalle
Vie hartahinta luokse armon Herran,
Ett' ylähällä yhtyisimme kerran.
Mut kansaa kuolema jos uhkoaapi
Ja lain jos sortaa väkivalta,
Niin huolihunnut, itkut jäädä saapi
Ja työllä murhekuorman alta
On toinnuttava kevätluonnon lailla,
Eik' olla työtä, innostusta vailla,
Saa vanhuksetkaan heikot harmaapäiset.
Ei nuoret, eikä lapset leikkiväiset.
Kun kansa kaikki vaan on valveillansa
Ja herehillä itsetunto,
On väkivalta turha voimassansa
Ja myrskyt kestää kansan kunto.
Siis työhön toivossa — ja pieni, suuri
Nyt yhtyköhön heti, niinkuin muuri!
Näin horjumatta kun on siskot, veikot,
Ei meitä voita väkivallan peikot!
Ei kuoloon joudu kansa milloinkaan.
Jos itsetajunta on valveillaan
Ja yksimielisyyskin soinnussaan —
Se kansa elää, elää ainiaan!
Kuokkalan kyyditsijä kertoi
Kyytiin valmis on hän aina
Olkoon päivä taikka yö,
Orjan lailla pokkuroipi,
Hevostansa ohjaa, lyö,
Vilkkahasti haasteleepi
Karjalaista murrettaan,
"Armon herran" arvon aulis
Jokaiselle antamaan.
Avomielisenä kaiken
Sukunsakin selittää
Sekä miksi ammattina
Häll' on kyydinteko tää:
"Isä kreivin muukalaisen
Talon ennen saada soi,
Rahat tuhlas', hurvitteli —,
Väkijuomissa ne joi.
Siskoparvi sinne, tänne
Maailmalle mennyt on.
Minä itse hevon hankin,
Kävin kyydintekohon.
Helppo toimehen on tulla,
Lapsista kun huolta ei,
Sillä kreivi muukalainen
Kasvatiksensa ne vei.
Luojan siunaama se kreivi
Lapset otti omikseen!
Uuden uskon, nimet toiset
Kuuluu heille antaneen..."
Heltyneenä onnestansa
Kyyditsijä kertoi näin, —
Kansan itsemurhan aave
Kummitteli mielessäin.
Katajainen kansani olkoon.
Maan mataja
On kataja,
Ei taivaslatva, sorja.
Vaan viheriä, korja
On kuitenkin
Niin talvisin,
Kuin kesän kauniin aikoihin.
Kun syvähän
Se hyvähän
Maa-emon syliin luottuu
Ja juurillansa juottuu,
Niin riistämään
Pois äidistään
Ei sitä kuonnu myrskykään.
Niin louhikot,
Kuin rouhikot
On sille kasvumaata.
Ja missään ei voi laata
Sen tuore'us
Ja nuore'us
Ja elinvoiman uhke'us.
Jos ainiaan
Noin Suomenmaan
Myös koko kansa oisi,
Niin katajaisna voisi
Se aikojen
Ja vaiheiden
Nuo irnut kestää voittaen.
Ja ohjana
ja pohjana
Kun alla vastustenki
On kansallinen henki,
Niin kukkiaan
Luo kansa vaan
Ja ain' on elinvoimissaan.
Ihmeellinen uneni.
Fetsi päähän painettihin, housut kovin laajat sain,
Jotta astuessa luulin hametta ma kantavain,
Pyssy pistimensä kanssa, miekka vyölle annettiin —
Sotilaaksi väkivalloin muodostivat minut niin...
Syytä kun mä tiedustelin, silloin vastattihin vaan,
Että minut kokonansa turkkilaiseks' muutetaan.
Mutta miksi? "Siksi että — sulttaanin se tahto on:
Nöyränä siis taivu tähän tarjottuhun armohon!"
Vihanliekki rinnastani sydämen on syöstä pois,
Ruumiissakin tuntui, kuin jos paloiksi se pantu ois...
Vihdoinkin kuin raivo raukes' riehumasta mielessäin,
Sydämeni lohdutellen luulin haastelevan näin:
"Ellös riehu! Voimat siinä turhanpäiten kuluvat —
Helpommin sun sitten saavat voitetuksi sortajat...
Ell'et itse, niin ei toiset muuksi sua muuttaa voi,
Kuin sun alkujansa suuri Luoja Taivahainen loi.
Puku vaan on ulkokuori! Itses' varjeltava on,
Että vieraan vaikutuksen pystyä on mahdoton!
Suomalaisna pysy aina mieleltäs' ja kieleltäs',
Suomalaisuus virratkohon veressäs' ja hengessäs'!
Vielä vapa'uden päivä kerran kultiansa luo!
Puvun riisua saat sekä heittää asehetkin nuo!
Mutta tylsyä et niitten koskaan sinä antaa saa:
Voihan olla, että niillä lyötävä on — sortajaa!..."
Säpsähdin kun tämän kuulin sekä myöskin — heräsin...
Unta ihmeellistä mietin tykyttävin sydämin...
— Näin on ilmissäkin käyvä, valan vannoin voimakkaan,
Jos vaan mua muuttaa milloin turkkilaiseks' aijotaan!
II.
TUNNELMIA, TUUMAILUJA, MUISTELMIA YNNÄ MUUTA.
Äitiäni muistellessa.
"Mä rukoilen sun puolestais,
Jos huolet sua painaa.
Oi, lapsi, luota Luojahais,
Hän turvan sulle lainaa." —
Näin haastoi äitin' armainen
Viel' eloss' ollessansa,
Kun käden otti kätehen
Ja siunas' poikoansa.
Vaan äiti kuoli... Eestä mun
Ken ruko'uksen kantaa?
Ken epätoivoon, suruhun
Nyt siuna'uksen antaa?
Oon yksin... Mistä hoivan saan
Ja lohdutuksen mistä?
On sydän täynnä tuskistaan
Ja silmät kyynelistä...
Mut katso! Läpi kyynelten
Mull' äidin kasvot hohtaa:
Ja ilo saapi sydämeen
Ja murhe poistuu kohta —
Ja tuntuvi, kuin puhuis' hän
Taas lempiäänin mulle:
"Jo lasna neuvoin sylissän'
Mä ruko'uksen sulle."
Se totta, äitini, on tuo!
Nyt tiedän, mihin luottaa.
Ja mikä iloks' surut luo
Ja mikä turvan tuottaa.
Oi, kiitos, kiitos neuvostas',
Sä armas äitikulta!
On kuni oisin rinnallas' —
Niin tunnun turvatulta...
Ah, jos puhdistaisi!
Kun taideniekka kuulu kautta maan
Sai valmihiksi veistoksensa,
Jot' oli vuosikaudet innoissaan
Hän patsaaks' luonut nerollensa,
Niin ihailtavaks' taiteen ystäville
Sen uskottunsa parhaan näyttehille
Nyt antoi viedä kaikkialle.
On onnentunne hällä mielessään,
Kun valmis taidetyö on suuri,
Mi ydin onpi hänen hengestään
Ja sielustansa pyhin juuri:
Hän lapsenmiellä oli riemuissansa,
Kun aavisti sen, että koko kansa
On ihastuva taideluomaan.
Ja ihailua viestit kertoivat
Niin ihmetellen veistoksesta,
Myös hehkutunteitansa laulajat
Ne lauloi neron-tuottehesta:
Ei ennen vielä oltu nähty moista,
Mi toisten yli verratonna loistaa,
Kuin aurinkoinen taivahalla.
Mut uskottu, hän matkan unohtain,
Pois poikkes' Riemujärven luoksi
Ja uida tahtoi kerran, kerran vain,
Mut uudestaan taas siihen juoksi —
Ja siinä intohimon valtavuossa
Myös veistos hältä unohtuen tuossa
Jäi turmeltumaan kokonansa...
Kun taideniekka tämän kuulla saa,
Niin nuolena hän syöksyy tielle
Ja kuvaa etsimähän kiiruhtaa,
Sit' ett'ei veisi turmannielle...
Ja löydettyään, iloksensa huomaa,
On että mahdollinen taideluomaa
Sen alkumuotoon vielä saada.
Ja sitten työhön jälleen ryhtyen,
Ei rauhaa itsellensä suonut
Hän ennen laisinkaan, kuin veistoksen
On aivan ennallensa luonut.
Taas sunnuntain hän sydämeensä saapi!
Ja kilvan ihaajoita kiiruhtaapi
Nyt katsomahan taidetyötä.
Ihmislapsi, "luonnon herra",
Kruunu kaiken luomiston,
Taideteos täydellisin
Luotu Luojan kuvaks' on,
Saanut parhaat Mestariltaan:
Muodon sekä hengenkin,
Jotka puhtahina kerran
Vietävät on takaisin.
Taikka toisin: Kuvanansa
Itse Luoja armoinen
Luonut onpi elämähän
Maailmassa ihmisen,
Jonk' on määrä huolehtia,
Ett’ei pääse konsanaan
Myrskyt, eikä elon vaarat
Kuvaa turmelemaan vaan.
Mutta hänpä, jalon määrän
Unohtaen, lankeaa:
Luojan kuva loukka'uksen,
Henki turmeluksen saa —
Pahin toki, että aina
Lankeaa hän uudelleen,
Huolimatta Luojaltansa
Rakka'utta turvakseen.
Milloin riemuissa hän uipi
Markkinoilla turhuuden,
Milloin riehuu raivoissansa
Vuossa intohimojen:
Rientää mieletönnä sinne,
Minne tuulet häntä vie,
Silmät ummistavi siinä,
Missä oikea on tie.
Mestarinsa kuva kallis
Noinko jääpi ainiaan
Ilman pelastusta vallan
Kokonansa hukkumaan?
Pysähdy, oi ihmislapsi,
Kirkkaan lähdeveden luo,
Pese itses' puhtahaksi,
Poista elon saasta tuo!
Luojan kuvan — ihmislapsen
Turmeltuneen jällehen
Saatava on ihanteinen
Muoto alkuperäinen.
Ah, jos kuvan puhdistaisi
Luojan pyhä rakka'us,
Ennenkuin sen niellä ehtii
Kadotuksen kurimus...
Elo moinen onnen
luo.
On ihailema kaikkien
Tuo kultosiipi perho,
Sen liidäntä on hentoinen
Ja loistavainen verho.
Ja kesäkauden riemuissaan
Se huvitellen soutaa
Ja kukkasista ainiaan
Vain hurma'usta noutaa.
Mut niinkuin usein muussakin
On laita elämässä,
Ett' ihastutaan kuorihin,
Se tapahtuu myös tässä.
Kun perhon elo kokonaan
On huvitusta turhaa,
Niin hedelmänä siitä vaan
On häviötä, murhaa.
Näät perhon jälkeläinenhän
Se turmiota tuottaa,
Ja kostaa isäin elämän,
Mi kulunut on suotta.
Ei turhuus siuna'usta tuo,
Ei menestys sen myötä,
Vaan elo moinen onnen luo,
Mi taistoa on, työtä.
Huviretkellä.
Me ollaan huviretkellä —
On juhannuksen aatto —
Mut matkan nimi kernaammin
Vois' olla — surusaatto...
Näät meistä tuskin yksikään
On oikein riemumieliä,
Nyt vaikka luonto nauttia
Ei parhaimpiaan kiellä:
Kuin kuvastin nyt järvi on,
Maa kukkasissa loistaa,
Ja lauleluissa lintuset
Ne lempeänsä toistaa.
Mut luonnon häinen tunnelma
Ei ilahduta meitä —
Ja milt' ei meidän silmiä
Nyt kyynelkaihi peitä.
Tuo Sylvi, kiltti siskomme,
Hän suree sulhoansa,
Mi ollut vihkityynyllä
On — toisen immen kanssa.
Ja Heikki, veikko vetreä,
Taas armastansa huolii,
Mi lemmen ensikoitteessa
Ja kukassansa kuoli.
Mä murheistani omista
En edes saata laulaa,
Kun mua tumma Surutar
Se lakkaamatta kaulaa.
Vaan tunnettuhan vanhastaan
On muille sekä meille:
Ei aina riemu-aurinko
Voi paistaa ihmisteille.
Jos sattumalta jolloinkin
Se luopi loistettansa,
Niin murhe-hämähäkki pois
Sen kätkee verkollansa...
Me ollaan huviretkellä —
On juhannuksen aatto —
Vaan matkan nimi kernaammin
Vois' olla — surusaatto...
Käyttämätön ei kulu.
On totuus lujin kaikista
Ja muuttumaton vallan,
Ja kulumatta — sanotaan —
Se pysyy ilman alla.
Vai kulumatta! Mutta kuin
Voi kuluntaa se näytää,
Kun ihmiskunta totuutta
Niin kovin harvoin käyttää!
Hänelle.
Koskaan häntä näkemättä
Silti olin kuitenkin
Häneen ihastuksissani
Aivan mielin hehkuvin.
Julkisuudessa kun nimi
Usein hänen mainittiin,
Tuntemahan siitä opin
Sekä ihailemaan niin.
Ja kun kerran matka sattui
Hänen kotipuolle päin,
Aavistus mun sielussani
Toivekielin kuiski näin:
Totta Onnetar mun suopi
Nähdä jalon tyttären,
Joka työtä, vaivojansa
Uhraa yhteishyvällen.
Kotipuolensa ei haihdu
Ikinä mun muistostain,
Kunnian kun ensi kerran
Siellä häntä nähdä sain.
Tunne outo sydämeni
Saatti sykkimähän mun,
Suloisuus se sanomaton
Läikähteli sieluhun.
Mielihaaveen kuvittelu:
Juuri semmoinen on hän,
Muuttui todellisuudeksi
Hänet sitten nähtyän':
Sinisilmät sielukkahat,
Posket punakukassaan,
Ryhti reipas, käynti hento,
Sanat hellät soinnultaan.
Katuliikkeen vilinässä
Kaupungissa jällehen
Tapasin mä toistamiseen
Hänet suureks' iloksen'.
Silloin minuun ohimennen
Loi hän syvän katsehen,
Joka tulenpolttavana
Valtasi mun sydämen.
Taidenäyttelyssä kerran
Vielä häntä kohtasin,
Lumottuna paikalleni
Heti kohta seisahdin...
Mitä taide oli luonut,
Multa kaikki unohtui —
Ihaileva katseheni
Hänessä se yksin ui...
Sittemmin en ole häntä
Nähnyt enää milloinkaan,
Vaan mun mielessäni silti
Kuvansa on ainiaan:
Hänet näen edessäni
Valvehilla, unissain —
Milloin huolten huolenani,
Milloin iki-onnenain...
Järki sanoo: Heitä houre!
Mutta tunne voiton vie,
Uskotellen, ett’ei rikos
Häntä ihaella lie —
Yhtä vähän, kuin on rikos,
Että tietää ei hän voi,
Kuinka ihailuksen äänet
Minun rinnassani soi...
Sanotaan, ett' aurinkohon
Ihastunut kuuhut on,
Mutta että ijankaiken
Saa se olla toivoton —
Siksipä se kalpeana
Liikkuu yöllä yksinään,
Vavahdellen vaikeroipi
Toivotonta lempeään.
Kohtalosi, kuuhut-parka,
Minä täysin ymmärrän,
Jolla sama toivottomuus
Onpi kärsittävänän':
Siksi kaihomielisenä
Laulelen mä laulujain,
Joita tähänasti kuullut —
Minä olen yksin vain.
Kun nyt, kuten trubaduuri,
Häntä lauluin tervehdän,
Toivoin saada sävelissä
Hänet lähi sydäntän',
Lankeemalla jalkoihinsa
Anteheksi anon vaan,
Että noussut laulupuulle
Olen häntä kohtaamaan...
Olkoon hällä sydän hellä,
Joka anteheksi suo! —
Tulevaisuus onneansa
Hälle ainoastaan tuo.
Mikä lie mun kohtaloni,
Yhtä pyytää uskallan,
Jonka hänen sydämestään
Soisin mulle sallivan.
Kun en saane elon teillä
Häntä nähdä milloinkaan,
Luvatkoon mun ihaella
Häntä, häntä ainiaan —
Luvatkoon hän tämän mulle!
Ja jos säälilläkin vain
Mua tietäis' ajatella,
Siitä oisin autuain...
Ja kun joku vielä kerran
Hänet sylihinsä saa,
Hunajata huuliltansa
Sieluhunsa vuodattaa,
Silloin minä aavistuksin
Onnesta siit' iloitsen —
Kahta kertaa hartahammin
Vielä yhä ihailen...
Matkamuistelma.
Höyryhepo raskahasti
Taaskin mennä läähättää.
Minä tarkkaan kirjavata
Junavaunun elämää.
Tyydytystä kun en löydä
Siirrellessä silmiäin —
Silloin huomaan immen nuoren
Istuvan mun vierelläin.
Kevätilma hengähtävän
Heti tuntui vastahain...
Aloin katsella, mut salaa
Sekä varovasti vain.
Hennosti hän istui siinä,
Hymyssänsä soma suu,
Otsakiharoiksi kutrit
Vallattomat muodostuu.
Päiväpaiste poskusia
Kirkkahiksi heijastaa,
Kukkakimpun loistavaisen
Eteensä kun avajaa.
Rinnassa on myöskin ruusu
Siihen katsehensa loi:
Ruusu, silmät toisistansa
Kilvan sulo'utta joi.
Kenpä onnellinen antaa
Kukkaiset ja ruusun sai!
Varmaan ylen ihanoita
Muistoja ne kertoo kai?....
Mietin näin ja luulen, että
Muistot valtas' impyen,
Koska vaipuvan hän näytti
Syliin hellän haavehen.
Hetken haaveili — ja sitten
Uinahti hän unehen,
Päähyt painui vienoisesti
Puoleen rintaruususen.
Näky kaunis! Hengetärtä
Kesän hän nyt esittää,
Muistojen ja kukkiensa
Keskessä kun lepäjää.
Unelmien taikamailla
Ihmeitä hän uinuaa,
Kulta-unten salakieltä
Kukat hälle kuiskuttaa.
Kai ne suudelmista kertoo
Pojat nuoren, sorean?
Taikka ensi-autuudesta
Lemmen vasta-alkavan?
Sit' en tiedä. Mutta näky
Tää on vallan varaton —
Sulotarten parvi, luulen,
Immen ympärillä on...
Aarre kallis onkin niillä
Siinä suojeltavanaan:
Kukkain keskustassa impi —
Itse myöskin kukassaan.
Eipä kumma, että tuskin
Hengittää mä uskallan,
Ett’en unta häiritseisi
Onnellisna uinuvan ..
Hiljaa istun vaan ja katson,
Ihantelen, hurmastun,
Kuva kaunis, tenhovainen
Painuu sieluhuni mun.
Muistohelmyenä siellä
Tahdon säilytellä sen
Useasti toistuvana
Sielun kuvastimehen...
Keskeytyneen matkan muistoksi.
Ruunavuori — kau'an sinne matka paloi mielessäin;
Kun sen tehtäväksi kuulin, kevät viehti sydäntäin,
Aavistuksen kaukoputki näytti ihmetaikojaan,
Toivehet ne aatokseni täytti sulokuvillaan.
Mutta miksi maailmassa kohtalo on kolkko niin,
Että ilo useasti peittyy murhe-untuviin?
Äsken kirkas sinitaivas kulmiaan nyt yrmistää,
Ukkospilvi uhkaa vettä... Joko matka kesken jää?
Eihän toki! "Kyttä" tuossa uipi vettä velloen,
Niinkuin sorsa soutavainen, kuni alli aaltojen.
Seurueesta jahka ensin raja-aidat katoaa,
Sitten onpi ilo irti, riemuks' olo remahtaa.
Iloisuutta siinä onkin, riemun runsa'utta vaan,
Missä immyttä on kolme "laulun laajan kotimaan"
Oi jos kera Karjalaisten impein aina olla sais',
Talvi kesähelle oisi, myrskyjä ei tunnettais'...
Nytkään huomattu ei, että taivas pilveen mennyt on,
Ett' on tullut ukkosilma, jyry käypi ponneton.
Vettä vuotaa valamalla, salamat ne singahtaa,
Aaltoin kanssa temmeltäväin pikku "Kyttä" keinuaa.
Myrskytköhön, jyrisköhön, soilutkohot salamat —
Riemusoitoks' impyet sen Karjalaiset ottavat...
Kun ei päiväntähti loista, loistaa heidän poskipäät,
Sinitaivon suloisinna heidän silmissänsä näät.
Siksi myrskyn keskelläkin pinta sydänlammikon
Kirkas, röyhytön on, kuni sädevyössä auringon,
On kuin rantamat sen täynnä ulpukoita lemmen ois',
On kuin toivon-säveleitä kaislikot sen huminois'...
Ja jos vaikka matka kesken jäikin, haitannut se ei:
Sydän mukahansa muiston kokonaisen siitä vei,
Joka länsiruskon lailla ihanaisna kangastaa,
Mielen tuutii tunnelmihin, rinnan lämpimäksi saa...
Nuor' on sydämein!
Minäkö vanha oisin?
Ei, armas impyein!
Ikäni vaikka karttuu,
Niin nuor' on sydämein.
Kuvana luonto mulla
Se suurisynty on,
Mi ijäti on nuori
Ja vanhentumaton.
Mitäpä vaikka luonnon
Syys, talvi vanhentaa:
Kevähän uuden tullen
Se taasen nuoreks' saa,
Povi se luonnon paikka
Kuin onpi keväimen —
Sijana sydän munkin
Se myös on nuoruuden.
Halua elon tunnen
Ja elän toivehin,
Tulena hehkun aina
Mä mielin keväisin.
Mi ylevää on — siihen
Mun valtaa innostus,
Pyhänä rintan' alla
On nuori rakka'us.
Minäkö vanha oisin?
Ei, armas impyein!
Ikäni vaikka karttuu,
Niin nuor' on sydämein.
Hiljaa...
Hiljaa kukka maasta nousee
Avaamahan umppuaan,
Hiljaa Koitar päivän johtaa
Valon tuomaan maailmaan.
Hiljaa leyhkä aamutuulen
Koko luonnon herättää,
Hiljaa valo, lämpö siihen
Vuodattavi elämää.
Hiljaa ruko'uksen henki
Nousee ylös Luojan luo,
Hiljaa toivo uupuvahan
Rintaan uutta tulta tuo.
Hiljaa lempenikin syttyi...
Tietämättän' ihastuin...
Hiljaa siksi rakastankin —
Vaietkoon myös lauleluin!
Sua katselen vaan...
Oli juhannustunteissa Luoja,
Kun lahjoja Sinulle soi:
Siksi tuhlaten antimiansa
Ja runsaasti antoa voi.
Sua katselen ain' ihamiellä,
Kuin Kevätär kaune'uttaan,
Kaukolentona henkeni tunnen
Mä nousevan pois yli maan.
Kuni autuuden harsosta sitten
Sä, keijunen, siintävän näyt,
Mielihaavehen auteremaissa,
Kuin hengetär hellä sä käyt.
Kuvas' kuinka on ihana silloin!
Sun kiehkurakutrisi nuo,
Kuni leikiten karkelossansa
Ne kaulalles' varjoja luo.
Lumivalkea otsasi loistaa,
Kuin toivojen kaivattu maa,
Sinisilmäs' on sielua täynnä
Ja taivasta heijastavaa.
Rusoposkies' kirsikkahohde
Ja huultesi mairehinen
Hymy yhtyvi toiseensa toinen,
Kuin morsian sulhaisehen.
Kevyt, liitävä käynti on Sulla,
Kuin untuvat jalkasi ois'...
Onko ihmettä, jos Sua nähden
Maan piiristä siirtyvi pois?
Onko ihmettä, jos ihamiellä
Ain' etsivi katseeni Sun?
Onko ihme, jos toisaalla koskaan
Ei silmät voi viihtyä mun?
Kuni lämmöstä elpyvi luonto
Ja kukkaiset auringostaan,
Sun nähden mä lämpenen, elvyn.
Ja siks' Sua katselen vaan...
Runoilija armaalleen.
(Mukaelma.)
I.
Vaikk' olet armas laulajan,
En vaadi sua laulamaan.
Sä luota Herraan Luojahan
Ja mua yksin lemmi vaan.
Tee työsi mielin iloisin
Ja uskollisuudella vain,
Niin olet runo kaunihin,
Kuin koskaan syntymähän sain.
II.
Ei linna impen' olekaan,
Mi asunto on armeijain
Ja korskain herrajoukkojen
Ja naisten juhlapukuisain.
Hän kirkko ompi kaunoinen
Ja lehdikko on suojanaan,
On pyhyysharso pyhättö —
Mä yksin palvon siinä vaan.
Vietä häät!
(Daniel Fallström'in mukaan.)
Tyttö armas, vietä häät,
Kun on kukintasi hetki,
Vuodet vierii, niinkuin näät,
Ruusut kuihtuu suloisetki —
Siksi kohta vietä häät!
Nainen syntyi tosiaan
Suukon saamaan sekä suomaan,
Mutta suukko matkassaan
Valmis vaarankin on tuomaan —
Siksi kohta vietä häät!
Rakastaa on ihanaa,
Sehän naista kaunistaapi,
Tyttö vain on raakulaa,
Lemmittynä kypsäks' saapi —
Siksi kohta vietä häät!
Poimi helmi, säästä
kukka.
(Norjan kielestä.)
Kun silmäs' helmen kohtaa,
Mi syvyydessä hohtaa,
Se poimi rintahais!
Näät aallot mellakoivat
Sen kätköön viedä voivat —
Ei päivääkään se nähdä sais'.
Jos vastaas' sydän tullee,
Mi lämpimä on sulle.
Et kylmä olla saa.
Sä suojaa kukka, säästä,
Niin halla siihen päästä
Ei voi — ja ijäks' anastaa.
Hyvästellessä.
"Jää hyväst', armahainen,
Pois tieni taasen käy,
Vain hetki ainokainen —
Ja en mä täällä näy."
Ja hellät silmä'ykset
He soivat toisilleen:
Sydänten hyväilykset
On niissä lempineen.
Ja rintaan pyhä tuosta
Ja armas tunne jää —
Ei aika niin voi juosta,
Sen että hävittää.
III.
RAITTIUS.
Tuomo Tuopin jouluviinat.
Torilla kun kaupat kaikki
Tuomo Tuoppi toimitteli,
Niin hän tuossa tuumiskeli,
Aprikoitsi itseksensä:
"Jalo koska joulujuhla
Onpi kohta jo ovella,
On mun totta ostettava
Hamevaate vaimolleni
Sekä lahjat lapsilleni."
Läksi sitten länsimähän
Kaupungin katua pitkin.
Mutta siinä mennessänsä
Anniskelun akkunoista
Viinapullot viekkahasti
Hänen siinsi silmihinsä:
Viettelys nyt vallan otti,
Vieden mielen miehen päästä.
Aatos entinen hävisi,
Tuli tuuma toisenlainen:
"Joulujuhla joutavata
Viinatta on vietettynä."
Siitä puotihin pujahti,
Osti litran, osti toisen,
Osti kohta kolmannenkin,
Juoksemalla jouduttihe
Hevon luokse heti sitten,
Jonka aisoihin asetti,
Itse retkahti rekehen.
Alkoi kiidellä kotihin,
Mietiskellen mielessänsä:
"Hamevaate vaimolleni
Sekä lahjat lapsilleni
Ostoa on yhtä hyvä
Kotikylän kauppiaalta."
Kaivoi kukkaron käsille,
Rahat laski liukkahasti,
Jotta saisi täyden selvän,
Kuink' on kauppa hällä käynyt.
Metiseksi muutaltihe
Mieliala aivan kohta,
Kun niin runsaasti rahoja
Tavaroista oli tullut.
Käsi silloin käskemättä,
Viipymättä viinapullon
Penkas' reslan pohjustalta.
Korkin auki aukaistua
Tuomo ryypyn, toisen otti.
Kohta kolmannen perästä.
Viina kallohon kajahti,
Nousi päähän nostamatta:
Laitti miehen laulamahan,
Huikeasti huutamahan,
Jotta tietä taivaltavat
Kunnokkahat kansalaiset
Pakenivat parkujata.
Mutta muuan matkalainen,
Tuntematon tallustaja —
Vastamaassa kun vähäisen
Hepo juoksi hiljemmasti —
Rukoili rekehen päästä
Sekä selvällä rahalla
Lupas' kyydin korvaella.
Tuomo Tuoppi toveriksi
Otti miehen mielellänsä,
Vielä monet viinaryypyt
Aivan auliilla tavalla
Kohta tunki tullehelle,
Jonka hauskaksi havaitsi
Viehkeäksi veitikaksi,
Koska taisi kertoella
Kaskut varsin kelvolliset,
Sekä rallit rallatella,
Laulut laulella parahat.
Uusi pullo aukaistihin:
Ryyppy ryypyn on perästä
Siinä suihin siemattihin.
Rupes' Tuomo torkkumahan:
Viina voitti vahvan miehen,
Juoma uuvutti urohon.
Silloin kumppani sivalsi
Tuomon rahat taskuhunsa,
Veipä vielä viinalitrat,
Poijes reestä ponnahtihe.
Jätti Tuomon torkkumahan,
Yksin unta ottamahan.
Hepo juosta hölkytteli
Omin päinsä ohjatonna,
Poikkes' tieltä Ponkamolla,
Kinnulahan käännähtihe —
Siellä reki syrjällensä
Pahnan nurkkahan nujahti,
Seinustalle sikaläätin.
Tuomo luuli tullehensa
Kotikontunsa pihalle,
Oman talon tanhualle.
Ja kun ukset oli auki
Sikaläätin seljällänsä,
Niin nyt Tuomo tuotapäätä
Sinne konttasi sisälle
Sekä laskihe levolle
Vinkuvien vierustalle.
Siat ilmas' ihmettänsä
Rönkyvästi röhkimällä
Tuomon oudosta tulosta,
Joka taasen tuota luuli
Joko vaimonsa vihaksi
Tahi naisten naurannaksi —
Siksi Tuomo tuskitellen
Epäselvästi sopersi:
"Suunne, akat, sulkekaatte,
Kaikotkaatte karsinahan
Isäntänne saavuttua,
Ukon tultua tupahan!"
Talonväki katsomahan,
Kohta tuli tutkimahan,
Ken on kulkenut kujahan.
Hepo siell' on seisomassa,
Reki kaatunut perässä.
Kuului pahnasta korina —
Ja kun sinne silmäsivät,
Hämmästyen huomasivat
Miehen unta ottamassa
Röhkiväisten vierustalla.
Joku joukosta saneli,
Irvihammas ilkkueli:
"Jopa siihen sattununna
Seura onpi hyvin huono."
Vaan kun siat kumman kuuli
Seuran huonon saanehensa,
Niin ne pötki pahnastansa,
Häpeissänsä hyppäsivät
Ulos kaikki kartanolle,
Vihoissansa vinkasivat
Seuran huonon saamisesta,
Tietämättä tullehesta...
Itse Tuomo illansuussa
Humalastansa heräsi,
Eikä ensin ymmärtänyt,
Kuinka kortteeri komea
Oli ollunna hänellä.
Pian kuitenkin tajusi,
Missä hän on maata saanut.
Kohta jo kujahan kömpi,
Otti heiniltä hevosen,
Joita tuttuuden takia
Oli tukko sille tuotu.
Varsin varkahan tavalla
Sitten kujasta katosi.
Kohti kotia ajeli,
Päätä pohmelo porotti,
Mieltä karmi kauheasti.
Kun hän siinä kulkiessa
Muisteli ja mietiskeli,
Tarkasteli taskujansa,
Uutta surua sukesi
Vielä yhä viljemmalta:
Oli kukkaro kadonnut,
Viinalitrat viety reestä...
Iltamyöhän myterässä
Tuli Tuomo vihdoin viimein
Kotikullan kartanolle.
Hevon tallihin talutti,
Astutteli appehelle.
Itse itkusilmäisenä
Huonehesen hiiviskeli,
Kamarihin käydä käpsi...
Siellä seikkansa selitti,
Puhui muistinsa mukahan
Valitulle vaimollensa,
Jolta anteeksi aneli
Sekä lujasti lupasi
Olla ilmoisen ikänsä
Viinamyrkylle vihainen.
Antoi vaimo anteheksi
Lämpimästi, lempeästi,
Kädet ristissä rukoili,
Että itse Isä Luoja
Oisi Tuomolle tukena,
Armollansa auttajana.
IV.
LAPSIEN PIIRISTÄ.
Poikaviikarien sukkeluutta.
(Naapurusten 6-vuotisia poikia.)
V\r\n
"Katsos, kuinka kaunis pulla
Äidin leipoma on mulla!"
"Aivan juuri samanlaista
Myöskin mulle äiti paistaa.
Jos nyt pienen palan suoda
Tuosta voit, niin sulle tuoda
Puolet tahdon kerrassaan
Pullastani, jahka vaan
Sen mä äidiltäni saan."
"Kun sä puolen ensin mulle
Tuonut olet, sitten sulle
Koko pullan annan sen,
Jonka äiti armainen
Toiste leipoo minullen."
Kuinka pässi pikku Paavon
lukutyöhön taivutteli
Omat siskonsa sanoivat
Pikku Paavoa papiksi,
Hän kun tuppas’ tuoliloille
Tahi kiipesi kiville
Sekä sitten saaraeli,
Kuni pappi paukutteli.
Pannutkaan ei pikku Paavo
Pappisnimeä pahaksi
Ell’ei siskot soimannehet
Pöllöläisten pastoriksi
Joka onpi oppimaton
Lukutaidoton typerä.
Aivan, näät, oli asiat
Sillä lailla, lapsikullat,
Ett' ei häntä ensinkähän
Lukeminen miellyttänyt —
Siksipä hän tuskin tunsi
"I":n ja "s":sänkään eroa.
Ja kun äiti ohjaellut
Oisi pientä Paavoansa,
Silloin tuli hammastauti,
Vatsanväänne vaivaloinen
Tahi päätäkin pakotti,
Jotta aina alkuhunsa
Lukuhomma sai lakata.
Mutta tässä sattui muutos
Kautta kumman kohta'uksen.
Kerran käyskeli kesällä
Paavo-poika peltomaalla,
Jossa oli suuren suuri
Lammaslauma laitumella.
Paavo kiipesi kivelle,
Rapsahtihe rauniolle
Sekä saarnata samalla
Alkavi hän uljahasti.
Lammaslauma ihmetellen
Pystykorvin kuulosteli,
Kunnes muuan musta pässi
Puikahtihe takapuolle,
Nopsasti kuin norja nuoli
Maahan puski pikku Paavon,
Vielä sittenkin koetti
Puskea ja pukkiloida.
Paavo huusi, pässi puski.
Äiti kuuli kartanolle
Pikku Paavon parkumisen,
Lähti kohta kiirehesti
Auttamahan armastansa,
Kau'as pässin karkoitteli.
Paavon pulasta pelasti.
Sitten siinä poijaltansa
Tutkisteli, tiedusteli:
"Teitkö pässille pahoa?"
"Yhtäkään en, äitikulta.
Tehnyt pässille pahoa,
Enkä muille lampahille.
Kun mä kiipesin kivelle
Saarnatakseni sanoja
Lammaslauman kuultavaksi,
Silloin pässi paksusarvi
Puski mua puksahutti,
Että keikahdin kiveltä
Maahan vallan vatsalleni."
"Kuules, Paavo poikueni,
Minä sulle nyt selitän:
Pässi tuli puskemahan
Sua aivan siitä syystä,
Kun se kai on kuulla saanut,
Ett' ei meidän pikku Paavo
Taida laisinkaan lukea —
Eikä ilmoisna ikänä
Moinen sovi saarnatyöhön,
Joka onpi oppimaton,
Lukutaidoton typerä."
Kun he koituivat kotihin,
Paavo kohta käskemättä
Kaivoi kirjansa esille,
Itse etsi aapiksensa.
Pörrö-Pekka.
Niin vilkas poika Pekka on,
Ei läksyissäänkään taidoton,
On sievä muodoltansa,
Vaan vettä kovin kammoaa,
On tukka harrallansa,
Ei kampaa päähän panna saa.
Ja sisko-Anni äidiltä
Sai käskyn pestä veljeä
Hän joka aamu, ilta,
Mut milloin Pekkaa pesty ois,
Niin lähiseutuvilta
Hän karkuteille pötki pois.
Hän koulussa sai nuhtehet,
Kun vihkot on niin likaiset,
Kuin suinkin voivat olla;
Kun joululupa annetaan,
On tarkkuudessa nolla
Nyt hällä todistuksessaan.
Sen kera kirjain likaisten
Hän viskaa alle portaiden
Ja valheen pienen pistää;
Työn kehnon Anni huomaapi,
Ja, vaikk' ei virka mistään,
Hän veikon kätköt korjaapi.
Kun sitten palaa joulupuu,
On hymyssä niin moni suu,
Ja "Pukki" lahjat mättää.
Se muille viljavasti suo,
Mut Pekalle se jättää
Vain yhden kääreen kuusen luo.
Sen Pekka kaappaa, avajaa —
Ja siitä todistuksen saa
Ja kirjat kätkemänsä.
Hän itkee, anteeks' anoen,
On kovin häpeissänsä,
Ja siistiks' Pekaks' muuttihen.
V.
TILAPÄISIÄ.
Jäälle urheilemaan!
(Alkujaan kirjoitettu V:n Luistinklubin iltamaa varten,
jonka toimeenpanijaan ruotsinmieliselle enemmistölle
suomenkielen esiintyminen iltamassa olisi
ollut kauhistus, jos runo olisi lausuttu.)
Kuin armas onkaan viesti, että kohta
On saatavissa tanssikarkelot!
Sen kuullen nuorien niin posket hohtaa,
Kuin oisi jo ne riemunautinnot.
Ja mieli viehtyy, sydän sylkähtääpi
Ja tunne outo rinnat valtoaa,
Ei löydy ketään, paikoilleen ken jääpi,
Ken karkeloon ei tahdo kiiruhtaa.
Kun naisen rintaan katsoa ken voisi,
Sais' nähdä, kuinka se on tulvillaan,
Ja silmät miehen povehen jos loisi,
Niin nousseen näkis' senkin kuohumaan:
On entismuistot hetkist' ollehista
Nyt päilymässä sulokuvineen,
Tai aavistuksin vastatulevista
Tuo toivo entehiä sydämeen.
On tanssisali tässä! Loistollansa
Sen lamput, kynttiläiset valaisee,
Ja akkunoista kau'as hohdettansa
Nyt valovirta kirkas heittelee.
Mutta siellä sisustassa välkkyvässä
On virke'yttä sekä elämää,
Kuin kevätluonnossa on elpyvässä,
Kun kultapäivyt sitä tervehtää.
Kuin taikalinna on se tenhovainen,
Mi uhkuu nuoruutta ja vihannoi,
Ja parvi Riemutarten taivahainen
Se kaikkialla leijuu, liehumoi:
Siks' täällä hilpe'ys on vallassansa,
Siks' silmät loistaa, nauraa moni suu,
Ja povet aaltoilevat tunteistansa
Ja hehkuviksi posket ruskottuu.
Ja sävelehet soiton helkähdellen,
Kun hurma'usta vihdoin vuodattaa,
Niin keijukaisiksi nyt loitsiellen
Ne koko seuran muutetuksi saa:
Kuin sadussa nyt tahi unelmassa
On piiri pyörimässä vallaton —
Ja siinä karkelossa sekavassa
Oi, kuinka hauska siinä nuorten on!
Nyt rintaan puristua saapi rinta
Ja povet liekehtivät vastakkain,
Ja sydän tunnetta juo hurmaavinta,
Kuin tarjona on maassa kuolevain...
Ja taika ihmeikäs nyt hunnussansa
Pois kaikki kantaa yläpuolle maan,
Ja lempi, riemu lumouksellansa
Nyt jokahisen pitää vallassaan...
Ja onhan huomennakin vielä sitten
Niin hauska muisteloissa vaeltaa,
Kun maille haaveitten ja unelmitten
Nyt ajatukset yhä palajaa...
Mut miksi, vaikka tuntuu suloiselta,
On, kuni raskas taakka painaltais',
Miks' elottomalta ja kuollehelta,
Kuin ollut onni kaikki katoais'?
Vaan mitähän, jos riemu eilisillan
Se hetken oli turha hurma'us?
Jos käytiin yli pettäväisen sillan
Ja saatiin tulokseksi hairahdus?
Jos keinotekoist' ilo kokonansa
Ja tyhjää teeskelyä olikin?
Jos valhe-onni virvatulellansa
Vain johti luulottelu-unihin?
Ken tietänevi? Mutta kalvakkaina
Miks' ovat posket, eilen ruusukkaat?
Miks' silmät loistotta ja uneljaina?
Miks' huulet eivät imarteliaat?
Ja miks' ei henki nouse alahalta
Ja elimistöön synny eloisuus?
Miks' tuntuu taasenkin niin ahtahalta
Ja mielessä on kuni katkeruus?
On turha tehdä kysymyksiänsä,
Kun vasta'usta mistäkään ei saa.
Ei tanssi paha liene itsessänsä —
Se hupaisuuttansahan tarjoaa.
Ja ilottahan taasen elämässä
Ei ihmislapsi kestä — kuihtuu pois...
Jos tanssita ei elonkevähässä,
Niin mistä muusta riemun saada vois'?
Ken riemua nauttia tahtoo
Niin puhtahan raikasta vaan,
Kuin tuuli on kirkkahan aamun,
Hän jäälle nyt kiiruhtakaan.
Kas, siellä on karkelopaikka,
On impyen kaunihin häät;
Se terve'ys on nimeltänsä,
Sen poskuet on rusopäät.
Kun vapa'us elon on ehto,
Miks' huoneessa ummehdutaan?
Nyt jäälle ja luistimet jalkaan
Ja reippaasti urheilemaan.
Näät huoneessa elimet riutuu,
Mut jäältä ne voimoa juo.
Ja vapaana henkikin pilviin
Ja kau'aksi lentonsa luo.
Ei muotien orjuutta tarvis!
Ei kelpaa teeskelykään!
On vapa'us vallassa yksin —
Mi nostavi rinnan ja pään.
Saa ruusuja kelmeä poski
Ja kasvavat vaurastuvat,
Ja "Kipujen vuorehen" vaivat
Käy vointimme turmelijat.
On väljyyttä huoneessa ynnä
Sen lattia välkähtävää,
Ja kuuhut ja tähtyet taivaan
Suo valoa haaveista nää.
Myös armaansa rinnalla jäällä
Saa liukua, — lämmetäkin...
Ja lempensä kuiskia kieltä
Voi tuntehin hehkuavin...
Kas, jäällä on karkelopaikka,
On impyen kaunihin häät
Ja raikasta, puhdasta riemu —
Siis sinne jo kiirehtikäät!
Merimiehenpojan uni.
(Lausuttu eräässä merimieslähetyksen hyväksi pidetyssä iltamassa,
jossa esitetyssä kuvaelmassa näkyi kuohuvasta merestä kohoavalla
luodolla istuallaan tähtäävä isä ja hänen vierellään nukkuva poika.)
Merimies, mi monet vuodet aaltoja on kynnellyt,
Ottanut on matkahansa poikansakin nuoren nyt,
Jotta lapsena jo hänkin uljahaksi tulla vois',
Lailla isän pelkäämätön kerran vielä hänkin ois'.
Ja niin sitten kodist' aina loitommalle keinuttiin,
Äiti, siskot heitettihin kaipa'uksen kyyneliin,
Maasta maahan jouduttihin, kaupungista toisehen,
Vierasta ja kummallista nähden sekä kohdaten.
Väliin kaunis oli matka, luonto vietti häitähän,
Väliin mylvi hirmumyrsky, kaiken luuli päättyvän.
Mutta myrsky merimiehen kehtolaulu vieno on,
Tuuli lauha, tyyni ilma ivoja on kohtalon.
Vaan jos luonto milloin joskus hirmuraivohonsa saa,
Merimiehille se haudan meren syliin avajaa:
Laivat sortuu suurimmatkin, uppoavat, murtuvat,
Kaikki uhriks' Ahdin jäävät miehet sekä tavarat.
Kau'as oli isä, poika joutunehet kodistaan,
Tuskin sinne jaksoi päästä edes ajatuksillaan.
Silloin kerran — kauheata! — myrsky nousi mylvimään,
Tulta iski, salamoitsi, — laiva hyppi hädissään.
Kamppaella ei se kestä kera luonnonvoimien,
Tuossa kita sen jo nieli lakkapäitten aaltojen...
Isä pojan kainaloonsa sai ja lähti uimahan
Aarteinensa kalliolle lähiluodon rantaman.
Ponnistellen tuskissansa, kuolo aivan edessään,
Pääsi isä poikinensa kalliolle kiipeemään.
Turvattuina — kiitos Luojan! — Poika, vallan väsynyt,
Tietämättä tilastansa vaipui nukkumahan nyt...
Näytti, kuin ois' katununna luonto inhatekojaan,
Koska pojan uinuttanut suloiseen on unelmaan:
Hän on tullut kotihinsa luokse äidin, siskojen,
Riemumieliä ovat kaikki, äiti suopi suukkosen.
Oi, kuin onnellista taasen kodissa on, ihanaa!
Lemmen tuli lämmittävä siellä aina hehkuaa,
Eivät myrskyt pääse sinne, merten mellastuksetkaan,
Äidin suukko, siskoin riemu luovat taivasrauhan vaan.
Mutta miksi tähtää isä tuonne kaukaisuutehen?
Katso! Siellä laiva onpi tätä kohden matkaten...
Pelastetut! Riemutunne moinen häntä lämmittää ..
Kotiin pääsemisen toivo sydäntänsä viehättää...
Nuku, poika, hetki vielä, näe sulo-unelmaa!
Pelastaja tuossa sinut aivan kohta saavuttaa:
Pääset isinesi laivaan sekä sitten kotihin —
Siellä saatte rakka'utta, rauhaisuutta kumpikin!
Ystävälleni J.H. Erkolle.
(Kun en 1/1 1897 tavannut häntä kodistaan.)
Turhaan tulin siis ja suotta!
Onnellista uutta vuotta
Tahton' oli toivottaa.
Vaan kun tavata en saa
Itseäsi, niin mä tähän
Paperille piirrän vähän,
Mitä suopi sydämein
Sulle, viljoin veljyein,
Kestäköhön kevät Sulla
Runottaren suositulla
Talvipakkaisessakin,
Että pyhin aattehin
Itse nouset, kansaas' nostat —
Siten mammon maidon kostat —
Uudeks' että vanhan luot,
Aartehia meille suot.
Auki laululippaas' kanna!
Kuten aina, siinä anna
Olla puhdashenkisyys,
Aatteellinen ylevyys.
Runomaailmoitten meri
Souda, helmet sieltä peri!
Ollos maire isänmaan
Tänä vuonna — ainiaan!
Runo
Rauman rautatieriemuun 31/10 1897.
I.
Pohjanlahden laine Sulle
Lauloi, Rauma, syntylaulun,
Kehtovirren veisaeli —
Siksi mieles' on merelle,
Aivan niinkuin alliparvet,
Vesilinnut vellovaiset
Aina rannan ruohistosta
Selemmälle soutelevat,
Ulapalle uiskelevat,
Siellä sitten sinne, tänne
Sinivettä vellottua
Rannikolle rientelevät,
Pesäpaikoille pyhille.
Sinä, Raumakin, samaten
Lapsest' asti olet aina
Valkosiivin viiletellyt,
Merten taakse matkustellut,
Vieden maille vierahille
Maasi oivan antimia
Hongatarten huonehesta,
Tapiolan tanhualta,
Mailta Mielikin mehevän.
Ja kun poltteli povea
Kotilempi leimullansa,
Silloin siipyet levitit,
Ummistetut uimakalvot
Sekä lähdit liitämähän
Aivan allien tavalla
Kodin kohti rantamia,
Armaita asuinsijoja,
Tuoden aina tullessasi
Toisten maiden tuomisia.
Kehtoasi, Rauma, katsoi
Meri aivan ensimmäisnä
Milloin myrskyssä mylisten,
Milloin tyynnä, mielellisnä —
Siitä luontos' on Sinunkin
Taisteluihin tottununna,
Ett’et myöten anna ennen,
Kuin on vastus voitettuna,
Taivutettu rauhantyöksi.
Meri, Rauma, on Sinulle
Ollut kaikki kaikissasi:
Sehän Ahdin aartehia
Ain' on Sulle antanunna,
Ollut leipä-aittanasi
Sekä siltana sinisnä
Vieriellä vierahissa —
Siks' Sun mieles' siihen onpi
Kiinteästi kiintynynnä,
Kuni lapsi lemmellänsä
Äitihinsä yhdistyvi.
Mutta tuuli tullessansa
Sisä-Suomesi saloilta
Kuiskutteli korvahasi:
"Oikea on äiti Sulle
Koko Suomemme suloinen —
Elä siis Sä yksinänsä
Kiinnä mieltäsi merehen!
Suomen lempi myös Sinulle
Kaksinkerroin kuumempana
Aina paukkuen palavi,
Syystä että Sulle toimi
Annettu on arvokkainen:
Oman olla maan ja kansan
Sekä vieraitten välillä
Keskittäjä kelvollinen...
Elä, Rauma, siis unohda
Oikeata äitiäsi,
Kuule aina sitä kuusta,
Jonka juurella asunto".
Nämä tuulen tervehdykset
Painoi, Rauma, rintas' alle
Kovan kaihon kotimaahan,
Sydän-Suomea lähemmä
Tuli huoli haihtumaton:
Toivoit saada suonta auki
Äitis' poven pohjukasta,
Josta vuotaisi Sinuhun
Elinvoima ehtymätön.
Mutta aina estehiä
Immet kohtalon katalat
Toivat tielle toivehies'.
Tuokos loi surua Sulle,
Kun Sä tiesit tehnehesi
Isänmaasi maireheksi,
Itses' onneksi, iloksi
Työsi Sulle suunnitetut,
Ollen suora suomalainen,
Vaikka oli vaanimassa
Vierahien viekotukset...
Kysyit, tutkit, tuumiskelit:
Miks' en pääse myös minäkin
Äidin sykkivän sydämen,
Sivustalle aivan siihen,
Rinnan alle rakkahimman,
Josta itseeni imisin,
Voimieni vahvistuksen?
Miks' on suoni suljettuna,
Josta hurme virtoaisi
Minun suoniini suloinen
Sydämestä Suomi-äidin,
Ett' ei oisi tarvis olla
Emintimän on osalla?
Kun ei vasta'usta kuulu,
Silloin Sinä, Rauma, muistit
Meren neuvon mielekkähän:
Vastus onpi voiton viitta,
Myrsky mielen vahvistaja,
Taistelu se tarmon tuopi,
Käsivarret voimistavi.
Kun ei kuunneltu Sinua,
Eikä annettu apua —
Teit kuin olet ennen tehnyt:
Ryhdyit itse auttajaksi,
Anoit Luojalta apua.
II.
Kun into on yhtynyt kuntohon,
Niin aikahan suurta on saatu;
Kun luottoa vastaisuutehen on,
Pois estehet turhina kaatuu.
Ja totta jos missä harrastetaan,
On oike'us rientojen ohja,
Jos puhtailla aseilla taistellaan,
Niin kaunihin voitto on pohja.
Ja etsikko-aikansa tuntee ken,
Ei taistoa kammo ja työtä,
Maan etu jos määrä on ylhäinen,
Niin onni on toimissa myötä —
Ja vaikkakin päivä pilvihin käy,
Niin toivona olkohon voitto!
Yön valta ei synkän sittemmin näy,
Kuin aamun on alkanut koitto.
Sä Rauma, Sä kaupunki muinainen,
Niin vanha — ja jällehen uusi,
Sä selvään ymmärsit oivaltaen,
Mit' aika Sun korvaasi huusi.
Ja tiesit sen, että jos valvo et,
Käy taakse Sun rientojes' kulku,
Jäät ilman, jos paljokin tarvitset,
Ja eessäs' on ijäti sulku.
Sen tiesit — ja kirkkahin katsehin
Näit: tuossa on lyhköisin matka,
Jost' ura käy rannalta suotuisin
Sisämaahan Sun kulkua jatkaa.
Ja päätit: siihen on saatava tie,
Jot' oronen uhkuva juoksee,
Mi yhteen erossa ollehet vie
Ja saattavi toistensa luokse.
Pää pystyyn, Rauma! Tie valmis nyt on!
Valt' on voitettu vastustuksen:
Nyt vuorovaikutus alkakohon,
Kun aukasit uuden Sä uksen.
Pää pystyyn, Rauma! Ja etehenpäin
Muun Suomesi seurassa kulje!
Ja rautavyölläsi maahasi näin
Sä itsesi kiinnitä, sulje!
III.
Riemu Rauman rannikoilla ylimmillään raikuu,
Liput liehuu, soitot soi ja juhlavirret kaikuu,
Arkihuolet unohtuu ja juhla täyttää mielet,
Kertoo ilotuntehia kilvan kaikki kielet.
Mist' on riemu? Luostarinko jälleen huntupäiset
Ovat uskonjuhliansa nunnat viettäväiset
Tänne tulleet? Eipä ei! Nyt aika onkin toinen:
Raumalla on edistyksen juhla suurenmoinen!
Rautasuonen kautta Suomeen sitoi Rauma muuhun
Itsensä niin kiinteästi, kuni oksa puuhun —
Suomi-äiti lempimielin rintoansa vastaan
Puristavi lämpimästi, hellivästi lastaan.
Syytä siis on riemuita! Ja siksi raikkahaiset
Herätelkööt juhlatuulet kaikki torkkuvaiset,
Kaikki voimat uinuvat jo nouskoot aamutyöhön,
Vanhat tavat, jos on kehnot, jääkööt unho-yöhön!
Vastus pois nyt mielestä ja kevät sydämessä
Nuortuneena seiso, Rauma, aikain kääntehessä,
Pysy nuorna ainian ja Suomeen itses' juota,
Horjumatta voittoisahan vastaisuuteen luota!
Ole elinvoimainen, kuin olet ollut aina,
Uupumaton työ ja toimi mieles' ohjeeks' paina,
Edistys ei pysähdy, vaan kulkee kulkuansa:
Katso, Rauma, että seuraat sitä matkassansa!
Näyttänyt oot, mihin pystyt — samaa vasta näytä:
Kuntos', intos' Suomi-äidin eduksi Sä käytä!
Osottakoon isänmaa se taasen puolestansa
Töitäs', uhrauksiasi hellin vaalivansa!
Tie on auki! Sitä käyköön ulos maailmalle
Suomen kauppa, teollisuus, nousten korkealle!
Opinahjot säkeniä lietsokoot ja tulta,
Että valistus saa vallan, koittaa päivä-kulta!
Puhaltakaa, juhlatuulet, keväthenki tuokaa,
Edistystä, kehitystä kaikkialle luokaa!
Sammon uuden rakennukseen saatu taas on sauma.
Eläköhön suomalainen, rientorinta Rauma!
Nähtyäni "Rykmentin tyttären"
(27/12 1897.)
Aiheen runon syntymiseen antoi se harhaluulo, että neiti Flodin on
muka suomenmielisyydestä antautunut Kansallisteatterin palvelukseen.]
Min onnen aavistaakaan ihmisrinta,
Kun kevään ensi leivo livertää!
Myös kyyneleihin käypi hangen pinta,
Pois kylmän, kuolon valta häviää.
Ja tuntuvi, kuin luonto laajentuisi,
Kun ilma jälleen siintäväksi saa,
Ja kaikki nuoruuden kuin virrass' uisi
Ja uudistuisi taivas sekä maa.
Tuon kaiken ensi leivo aikaansaapi,
Kun sävelillään kutsuu kevähän.
Ja kevään helmahan taas kiiruhtaapi
Muut laulajatkin mailta etelän —
Ja sitten yhteiskuoron laulajaiset
Ne vallan verrattomat alkavat
Ja sulosävelehet ihanaiset
Nyt soinnuttavat laaksot, kukkulat.
Mut useasti sattuukin niin, että
Voi takatalvi tulla kylmineen
Ja kevät kaunoinen, kuin uni pettää
Ja laululauma kuolee pakkaseen.
Niin laita luonnoss' on, niin elämässä
On sama laki myöskin ihmisten —
Vaan hellänarat suhtehessa tässä
On hennot lapset pyhän taitehen.
Kun kansallinen tuli takatalvi,
Sai uhriks' Suomalaisen oopperan,
Ja povellensa musta hautavalvi
Vei kansan lempilapsen kukkivan.
On laulutemplin ovet lukossansa
Ja Runotar vain hiljaa vaikeroi
Nyt laulurintaisia lapsiansa,
Jotk' eivät kylmässä tääll' olla voi...
Vaan mitä kuulen? On kuin säveleitä
Jo kevätleivon jälleen ilmass' ois',
Kuin aika mennyt tervehtäisi meitä
Ja "kansallisen kevään" äänet sois'...
Tää onko unta? Ei, on totta vainen!
Kas, Ida Flodin tuolla livertää!
Hän immyt viehättävä, kukkeainen
Nyt kevätleivosena sivertää.
Oi, terve sulle, terve tuhannesti,
Sä kevätleivo, terve tultuas'!
Pois kahleet, jotka kevättämme esti,
Ne poistukohot sinun laulullas'!
Oi, terve tultuas', Sä "Ida toinen",
Jok' uudestansa laulutaiteen luot,
On kutsuntasi kyllä suuremmoinen:
Viet takatalven, uuden kevään tuot.
Sä riemurinta, sävelkaula lapsi,
Sä immyt kukkivainen, simasuu!
Niin nuori, kuni vanhus harmaahapsi
Sun lauluasi kuullen ihastuu —
Ja vanha Arkadia laajeneepi,
Kuin kevätpäivä siihen paistahtais',
Ja suloäänesi kun heliseepi,
Niin tuntuvi, kuin toivo elon sais'...
Kuin kevätleivo, laula kevät uusi
Taas laulutaitehelle tulemaan!
Ja kuule, mitä oma kotikuusi
Se kuiskuttavi Sulle humullaan:
Mun laillan' itses' maahasi Sä kiinnä
Ja henkes' oman kansan henkehen,
Niin myrskyissäkin pysyt aina siinä,
Kun lempes' annat kansan lemmellen.
Sä kevätleivo! Takatalven valta
Ei laulettuas' enää tulla saa!
Jo käki kukkukohon korkealta
Ja kukkasihin peittyköön jo maa!
Ja keväthenki vieno lämmöllänsä
Myös kotiin tuokoon laulurinnat muut,
Ett' yhdessä ne sitten säveltänsä
Saa helkytellä kaikki sulosuut.
Siis terve Sulle, kevätleivo armas,
Sä aarrerinta, sävelkeijunen!
Jo loppuvi nyt takatalvi karmas
Sun laulellessa, kevätleivosen,
Ja "Tytär Rykmentin" on "tytär Suomen",
Jok' ovet laulutempliin avajaa —
Ja meille koittaa uusi taidehuomen,
Taas Suomen Runotar kun vallan saa...
Eräissä laulajaisissa.
Niin ihmehen ihana aarre
On, immyt, Sun hallussais;
Sen suloja nauttia sallit
Nyt meidän Sä laulullais.
On tottakin aartehes' armas:
Se sävelten helmiä on,
Kun lipas on laulujen laaja
Sun rinnassa verraton.
Nuo helmet ne mieliä hurmaa
Pois sävelten maailmaan
Ja herttaista lämmintä luovat,
Kuin aurinko paisteellaan.
Ne lempeä kuiskia voivat
Ja murheita, riemujakin
Ja toiveitten kielillä haastaa
Myös innoin hehkuavin.
On sanottu: hyvästijättö
Sun laulustas' kajahtaa,
Kun Etelämaihin Sä tahdot
Nyt jällehen matkustaa.
Käy onnella tiesi — ja saavu
Taas meitä tervehtimään,
Tuo Etelän lämpöä tänne,
Mi rinnasta poistaa jään.
Ja vihdoin kun nimesi sitten
Sun kaikkien huulilla on,
Niin laulusi parahin taika
Se Suomelle soikohon!
Nimipäivinä.
I.
(A:lle)
(Kukkaislaitteen keralla.)
Nuo hennokkahat kukat vaan,
Jos puhelahjan saisi,
Niin onnentoivotuksiaan
Ne kilvan kuiskuttaisi.
Mut vaikka sanat puuttuukin
Ja äänetön on kieli,
On toki tuntein lämpimin
Nyt haastaa niillä mieli:
Ne toivottaa, ett' ainiaan
Käy tiesi onnen-saarta,
Ja ett'ei pilvi milloinkaan
Sun taivaas' peitä kaarta.
Ja että elon matkallais
On myötätuuli lauha
Ja haltijoina kodissais
Vain rakka'us ja rauha!
II.
(O:lle)
Pellot nuokkuu tähkäpäissä,
Mättähät on marjoin,
Luonto karkeloivi häissä,
Taivas sädesarjoin
Maata hohtaa helliellen,
Lempivästi lämmitellen.
Lintuparvet laulaissansa
Poikineen jo lentää,
Lahden laine rantojansa
Suutelemaan entää.
Nyt on onni kaikkialla
Suomen sinitaivon alla.
Koko luonto mielissänsä
Riemujaan nyt tuhlaa,
Kun se tietää viettävänsä
Nimipäiväs' juhlaa.
Olkoon iloa myös kyllä
Sulla, onnen lemmityllä!
Menestys Sun seuranasi
Olkoon nyt — ja aina!
Pian armas rintaasi
Vastahan Sä paina!
Poistukohot murhees', vaivas',
Siunatkohon Sua taivas!
Tirehtööri Edvin Kaslin'ille.
(Suomi-yhtiön 5 asiamieskokouksessa 15/6 1900.)
Pyhän Gangesvirran luota
Ihmemaalta Indian
Fakiireista kummallista
Kerrottavan kuullahan,
Kuinka puita, kukkasia
Aivan tyhjästä he luo,
Kaukomaita, kaupunkeja
Taikomalla nähdä tuo.
Mutta heitä katsomahan
Meno onpi tarpeeton,
Fakiiri kun moinen täällä
Meidän keskessämme on,
Joka mainetyön on tehnyt
Verrattoman kerrassaan,
Että fakiirit ei siinä
Pysty häntä voittamaan.
Fakiirien ihmeteot
Hetken voivat huvittaa,
Vaan ne sitten unten lailla
Tyhjyytehen katoaa...
Mutta minkä hän on tehnyt,
Se on aina pysyvää,
Siuna'usta tuottavana
Maata, kansaa hyödyttää.
Fakiirien tenhovoiman
Verhoaapi salaisuus...
Kolme avua on hällä:
_Taito, toimi, ahkeruus!_
Vielä lisäks' suora mieli,
Tarmo pojan Pohjanmaan,
Tahto luja, työhön into
Väsymätön milloinkaan.
Ken hän on? Ja mit' on tehnyt?
Jokainenhan tietää sen!
Suomi-yhtiön hän kautta
Tiedossa on kaikkien.
Ja kun työnsä tuttu on,
Niin itsekin hän tunnetaan
Sekä täällä että myöskin
Ulkopuolla oman maan.
Eikä syyttä tunnetuksi
Tullutkahan ole hän!
Työn hän onpi suuren tehnyt
Kaikkein ihmettelemän:
"Suomen" syntysanat lausui,
Mahtavaks' sen sitten loi,
Ett’ei vertaa Pohjoismaista
Etsimällä löytää voi.
Tekijäss' on joka tuuma
Miestä tämän jättityön,
Lepoaika unohdettu
Siinä onpi monen yön,
Voimat kaikk' on käytettynä,
Poissa ollut uupumus,
Luottamus on vahva ollut,
Tehtävähän rakka'us.
Kädessään kun peräsintä
Pitämäss' on ollut mies,
Joka tunsi tehtävänsä,
Suunnat suunnitella ties,
Joka innostuksen muihin
Myös on saanut syttymään
Tähän hänen elämänsä
Ylevähän tehtävään.
Niin on saatu hedelmäkin
Hyvin suuriarvoinen —
Ihmeteko suoritettu
Ajall' yhden kymmenen —
Suomi-yhtiön nyt lippu
Korkealla hulmuaa!
Vaalimahan sitä kaikki
Kansalaiset joutukaa!
Ja kun kerran Suomi-äidin
Murhe-ajat loppuvat,
Onnen päivät pilvettömät
Kirkkahat on valoisat,
Ja kun hyväntekijöitä
Meidän kansan muistellaan,
Alallansa ensimmäisiin
Edvin Kaslin mainitaan.
Tervehdys Rauman V.P.K:n uuden talon vihkiäisiin 12/9 1902.
Valitan kun en voi tulla,
Vaikka halu suur' on mulla
Nähdä ilojuhla tuo. —
Kutsustanne hellin kiitän!
Tähän toivehia liitän,
Mitä sydämeni suo:
Kuni sulhon rinta juopi
Riemuansa, kun hän tuopi
Omaan kotiin armahan,
Niin nyt myöskin V.P.Kunta
Nähnee autuaista unta
Samanlaista varmahan.
Mikä enemmän on hupaa,
Kuin on kellä oma tupa,
Koti kallis, kultainen!
Onni, tyytyväisyys, rauha,
Elo turvallinen, lauha
Sisäll' on sen seinien.
Terve sulle, uusi talo,
Maja uljas, koti jalo,
Luotu yhteistoimin, -töin,
Jäsenesi yhteen nido,
Toinen toisehensa sido
Yhteishengen helmivöin!
Itsekkäisyys kotiin tähän
Elköön pääskö edes vähän,
Eikä orjuus, vihakaan:
Henki yhteishyvää suova
Olkoon rakka'utta luova,
Vapa'utta ainiaan!
Yhteishengin, yhteisvoimin,
Uhraantuvin innoin, toimin
Tulen sekä kaiken muun
Poistettakoon väkivalta. —
Alku tämän katon alta
Tulkoon aikaan siunattuun — − −
Siihen, jota odotellut
Ihmiskunta vartoellut
Saapuvaksi kau'an on,
Jolloin onpi sammuksissa
Väkivalta kahlehissa
Tulen, hengen, valtion...
Siispä terve, uusi talo,
Uhkea ja uljas, jalo,
Koti armas, verraton!
Talo uusi — luottamuksen
Uuden tuoden innostuksen
Onnellinen olkohon!
Eläköön yksimielisyys!
("Pellervon" eräillä päivällisillä.)
Suku suuri suomalaisten
Oli ennen aikanansa.
Mutta myrsky rikki mursi
Kotikullan kurkihirren.
Silloin kau'as kehdostansa
Lapset kaikkos' kaikkialle
Ajan aaltojen mukana,
Vihurien vietäviksi.
Erimielet erjensivät,
Toisen heimon toisestansa,
Viha, vaino veljeksiä
Erämaihin eksytteli,
Joissa joutuivat he sitten
Kovan kohtalon käsihin
Rautakouran raateluihin:
Henki herpos' suomalainen,
Katos' kansallinen tunto,
Heimovyöhyt höllentyen
Hajallensa on hajosi,
Suku itsensä unohti —
Myrsky särki Suomen sillan,
Kävi veljyt vierahaksi,
Surma raateli sukua...
Osa pieni pikkarainen
Suomen suuresta suvusta
Elinvoimin valtavammin
Oli vyötty heimovyöllä
Sekä tunsi tehtävänsä
Suomen salot saatuansa:
Maan- ja hengenviljelyksen
Lipun panna liehumahan
Polon Pohjolan perillä:
Nosti maan makoamasta
Viherjäisen viljavaksi,
Kaiken kasvun antavaksi,
Purki helmet hengestänsä:
Runsaat sielukkaat runonsa,
Syvät synnyt, laulut laajat,
Sananlaskut ja satunsa
Ihmehiksi ihmiskunnan.
Ei ois' pystyssä pysynyt
Väki pieni Väinölässä,
Kun se ollut on useesti
Kavioissa vainovarsan,
Ruton, näljän runteluissa,
Vieras sit' on sortanunna,
Kade, kauna veljyenkin
On myös ottanut osansa —
Ei ois' pystyssä pysynyt
Tämä piskuinen pisara,
Ell'ei yksimielisyyttä,
Tahtoa ja tarmokkuutta
Oisi ollut seurassansa:
Niissä on sen turva ollut,
Niissä voima ja väkensä,
Joista pois on ponnahtanut
Kohtalon kovatkin iskut,
Lännen myrskyt, idän irnut,
Pohjan kylmät, hyyt ja hallat...
Nyt on taasen aika tullut,
Että taivas on sumussa,
Sekä päivä pilvilöissä,
Pauhannut on pauannekin,
Tuuli nurkissa nujunnut,
Vaaputtanut viiripuuta,
Kurkihirttä heiluttanut —
Taasen kohtalo kysyypi,
Tiedustaapi tiukeasti:
Kestävikö Suomen kansa,
Väki pieni Väinölässä
Tämän myrskyn myllerryksen?...
Mitä voimme vastaella?
Jospa kaiku kaikkialta
Koko Suomen kansan suulla
Voimakkaasti vastoaisi:
"Kyllä myrskyt kestetähän,
Kuten ennen aikanakin
Sodan vaarat, näljän vammat,
Kun vaan ainian asuupi
Sydämissä, sieluissakin
Yksimielisyys ylevä,
Kun ei meidän kallis kansa
Pahoinakaan päivinänsä
Itse itseään unohda,
Eikä orjaksi alennu"...
Armas, kallis Suomen kansa,
Suku suora suomalaisten,
Tarkoin tutkios tilasi!
Katso poven pohjukkaasi!
Onko yksimielisyyttä,
Elinvoima ehjä siellä?
Vaiko vielä on jälellä
Sydämissä suomalaisten
Kade julmin juoninensa,
Veljesviha, vaino vanha,
Joka ennen erka'utti
Suvun suuren suomalaisen?...
Kuule, suora suomalainen,
Rehellinen ruotsalainen,
Ero oisko ehtoisempi
Teidän tehdä kerrassansa
Vaiko siunattu sovinto?
Veljyet te vetreäiset,
Kaksoisveljet kaunokaiset,
Sovintoa suosikaatte
Tositöissä, ei sanoissa!
Sorto maahan murtakaatte
Keskinäinen kerrassansa,
Antakaatte oike'utta
Sekä itse ottakaatte
Oma oike'usosanne!
Veljeksinä viljelyksen
Yhteistoiminta todeksi
Käytännössä näyttäkäätte,
Vaikka ehkä erimieltä
Muilla oisikin aloilla...
Sulla, Sampsa Pellervoinen,
Esiintyissä eri mielten
Kutsumus on korkeainen:
Yksimielisyys ylevä
Sinä "kylvä kyyhättele
Luojan sormien lomitse"
Sydämihin suomalaisten,
Rinnan alle ruotsalaisten!
Sinä, versova vekara,
Pellervoinen pellonpoika,
Kuten entisaikanakin
"Kylvit soita, kylvit maita,
Kylvit auhtoja ahoja",
Kylvä nytkin kyyhättele
Ihana sovinnon siemen,
Kaunis taimi kasvamahan
Pohjan neitojen povihin,
Mielihin on Suomen miesten,
Että kaikkoisi kate'us,
Sorto sortuis' ainiaksi,
Vihan veisivät vihurit,
Yksimielisyys ylevä
Sitois' kansan kaikkialla
Maan- ja hengenviljelyksen
Yhteistyötä yhteisvoimin
Tarmokkaasti toimimahan
Isänmaallemme iloksi
Sekä onneks' itsellemme!
Johda sielu Luojan luokse,
Kädet työhön kaikkialla,
Mutta mieli korkealle
Ihanteihin on ylennä!
Viljelys se veljeksiksi
Sitoi ennen suomalaiset —
Saata, Sampsa Pellervoinen,
Uudellensa uusi polvi
Toinen toistansa lähelle:
Auramiehet mielelliset,
Työn on toimekkaat tekijät,
Sekä nuoret että vanhat,
Majan pienoisen eläjät,
Kodin korkean asujat!
Kun näin yhtehen yh'ymme,
Saamme toinen toisehemme,
Silloin seisomme lujina,
Vakavina vaarassakin.
Mut ken särkevi sovinnon,
Ken on rauhan rikkonevi,
Kirottuna kulkekohon!
Siispä aina eläköhön
Sydämissä suomalaisten,
Rinnan alla ruotsalaisten
Yksimielisyys ylevä,
Että yhteistoimintata,
Viljelystä veljeksinä
Harrastaisivat halulla!
VI.
YHTÄ, TOISTA, KAIKENMOISTA.
"Viinat alas!"
Kun kieltolaki päätettiin,
Niin silloin Tommi Talas
Hän aimo ryypyn ryyppäsi
Ja huusi: "Viina alas!"
Eräästä puoluemiehestä.
Vanhain suomalaisten pylväs
Oli pitkät ajat ylväs,
Sitten hänet voitti nuoret —
Siirtyvän myös näkyy vuoret —
Nyt hän maalaisliittolaisna
Ahkeroipi toimivaisna,
Puuhaellen kanalata
Oikein suurta, mahtavata.
Etsittyään tuuliviirin
Lailla aina uuden piirin,
Löysi puolueensa parhaan,
Kun hän yhtyi — kanatarhaan!
Matkakumppani.
Kumppanitta matkojaan
Ei tee Tahvo Tatti:
Kukkarossa taskussaan
Hällä ain' on — "Matti".
Uupumisen syy.
Velkaa hankkiessaan juoksee
Heikki kaikkein tuttuin luokse.
Siinä uupuu, eikä jaksa
Sitten — velkojansa maksaa.
Turhaa parjausta.
Turhaan maalima Juusoa juopoks' suureksi parjaa,
Ryypyn kun — yhden vaan kerrallansa hän juo.
Ei ole yksinkertainen.
En syytä siihen keksi,
Miks' yksinkertaiseksi
Tuo Pekka tuomioidaan,
Se vaikka huomioidaan,
Hän ett' on muiden vertainen
Mies aivan kolminkertainen,
Kun on kerran kaikki nää:
Jalat, vartalo ja pää.
Esikuva.
Ahkeruuden esikuva
Varmaan onpi Jussi Juva:
Hiki-otsaisena aina
Juosten hankkii — rahalainaa!
Vanhanpojan iltahuokaus.
Käyn nukkumaan. Mut maatessain
Niin elköön tapahtuko vain,
Kuin Aatamille ennen:
Kun unestansa noustuaan
Hän — Eevan löysi rinnaltaan...
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KYNÄELMIÄ III ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
