Turma : Kolminäytöksinen näytelmä

By Kaarle Halme

The Project Gutenberg eBook of Turma
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Turma
        Kolminäytöksinen näytelmä

Author: Kaarle Halme

Release date: December 19, 2025 [eBook #77507]

Language: Finnish

Original publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy, 1920

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TURMA ***
language: Finnish




TURMA

Kolminäytöksinen näytelmä


Kirj.

KAARLE HALME





Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
1914.




HENKILÖT:

HELENA RAUTAJOKI
SIRKKA, hänen tyttärensä
LASSI, Helenan veli
REINO VALTALA
HEMMINKI, Rautajoen vanha isäntä
REETTA, Hemmingin taloudenhoitajatar
SUOMA, palvelustyttö



OHJEITA ESITTÄJILLE.

Helena on hieno luonne, joka ei voimakkaissakaan kohtauksissa
koskaan erehdy räikeäpiirteiseksi. Ensimmäisestä esiintymisestään
asti on hänessä huomattavissa hermostus ja painunut mieliala, joiden
valloilleen pääsemistä vastaan hän on alituisessa taistelussa. Ikä noin
35 v., mutta vaikuttaa nuoremmalta.

Sirkka on hieno ja hento luonne, hyvin taipuisa haaveilemiseen. Vaikka
kotiintulo herättää hänessä kokolailla riemua, ei hän silti ole mikään
hilpeä luonne. Hän on kyllä eloisa ja ilmeikäs, mutta se on hänessä
enemmän sisäistä kuin ulkonaista. Hän on tummatukkainen ja solakka
varreltaan, vaikka ei pitkä.

Lassi on entinen ylioppilas, laiskiainen, josta ei ole tullut mitään.
On veltto ja saamaton, hidas toimissaan ja liikkeissään. Ikä noin 30
vuotta.

Valtala on siististi puettu, laihankalpea, pintapuolinen herrasmies.
Esiintyy tottuneesti ja häikäilemättömästi. Ikä noin 35 v.

Hemminki esiintyy varakkaan maalaisisännän varmuudella. Ei ole
kuitenkaan jäykkä, eikä rehentelevä. Hänen luonnettaan hienostaa
pieni leikillisyyden piirre, joka ei jätä häntä aivan kokonaan edes
suuttumiskohtauksissa. Hyväsydämisyys pistää myös esille karun kuoren
alta. Ikä noin 55 v.

Reetta on teeskennellysti mairitteleva ja makea. On kavala ja viekas,
ja hänen maailmankatsomuksessaan on vain hän itse ja hänen etunsa,
joita hän ajaa aina, vaiston milloinkaan ohjaamatta häntä valitsemaan
enemmän tapaa kuin keinojakaan. Ikä noin 40 v.

Suoma on reipas, tasainen ja kirkaspiirteinen. Hyvätuuli on hänelle
luontaista, eikä erikoisista tapauksista johtunutta. Ikä noin 25 vuotta.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


Rautajoen vanhan isännän sali. Kesäinen aamupäivä.

HEMMINKI (istuu sohvapöydän ääressä tuolilla ja juo kahvia.
Lopetettuaan naputtaa hiljaa lusikalla kupin laitaan. Katsoo taakseen,
kuuntelee, huutaa sitten hiljaa). Reetta! (Tyytymättömänä, mutta
hiljaa.) Reetta! (Aikoo nousta, murisee.) Hm!

SUOMA (tulee oikealta, tomuriepu kädessä). No, joko sille vanhalle
isännälle ehdittiin tänne kahvi tuoda, vaikka vielä tomut ovat
pyyhkimättä. Pianpa se Reetta tänään ennättää! (Alkaa pyyhkiä tomuja.)

HEMMINKI (tyytymättömällä äänellä). Joka aamuhan minä yritän kahvini
juoda, ennenkuin — (ivallisesti) — ennenkuin herrasväki herää —
(nyökäyttää päätään oikealle) — ja sillä tavalla sitten olen edellä
kaikissa aterioissani. (Naurahtaa kuivasti.) Eikö Suoma sitä ole
huomannut?

SUOMA. En ole tullut panneeksi merkille.

HEMMINKI (huutaa). Reetta!

SUOMA (palvelevaisesti). Kyllä minä — mitä haluatte —?

HEMMINKI. Tupakkaa tahtoisin — sikaareja — olen unohtanut avaimet
huoneeseeni.

SUOMA. Kyllä minä haen. Missä ne ovat?

HEMMINKI (katsoo Suomaa). Kas, sinähän olet palvelusintoinen — no, hae
nyt sitten — ne ovat pöydälläni kimppu pikku avaimia —

SUOMA. Löytänee kai nuo. (Menee vasemmalle.)

REETTA (tulee ulkoa; mielistelevästi). Joko isäntä on juonut?

HEMMINKI (lyhyesti). Jo.

REETTA. Viivähdin askareilla.

HEMMINKI. Tämä on niin tympäisevää — tämä —

REETTA (ihmeissään). Mikä sitten? Kahviko?

HEMMINKI (halveksien). Kahvi! — Pyh! Kahvi kuin kahvi — eei!
(Tyytymättömänä.) Mutta tämä elämä.

REETTA (silmät selällään). No, ihme!

HEMMINKI (hyväntuulisesti). Älä nyt silmiäsi rikki venytä! En minä aina
kaikella tarkoita Reettaa. (Katsoo sivulta Reettaa.) Enkä minä myöskään
aina ajattele Reettaa — vaikka Reetta ehkä luulee —

REETTA (hämillään). Hyvänen aika — enhän toki —

HEMMINKI (äkäisenä). Tuo miniä hyväkäs minua harmittaa — kun se iäkseen
tuppautui tänne minun puolelleni — — veljineen ja vieraineen —

REETTA. Kyllä kai ne korjaukset kohta siellä kartanon puolella
valmistuvatkin.

HEMMINKI (lyhyesti). Se on talon puoli ja tämä on vaarin puoli — ja
minä olen vaari — eikä kartanoa ole ollenkaan.

REETTA (mielistelevästi). Isännäksi minä aina sanon — ja niin sanovat
muutkin — ja sanoivat vielä poikannekin eläissä — häntähän sanottiin
patruunaksi.

HEMMINKI. Älä lörpöttele! Tahtoisit vain itsellesi emännän nimen! —
Kyllä minä sinun ajatuksesi tunnen. (Naurahtaen.) Vaimoksi pyrit, mutta
— et tahtoisi ruveta muoriksi.

REETTA (tekeytyen loukkaantuneeksi). Minä voin palvella ja hoitaa teitä
yhtä kunnollisesti — olematta enemmän emäntä kuin muorikaan — kun
kerran pidän teistä — ja olen jo tottunut —

HEMMINKI (vähän ihastuneena). No, sitähän minäkin! Jos Reettaa
huvittaa, niin pysyy paikallansa — ja —

REETTA (pusertaa itkua, oikein onnistumatta). Niin kai — kaikkien
ihmisten pilkkana — eikä minulle anneta mitään arvoa — piikana
pidetään —

HEMMINKI (kärsimättömästi). No, no, no! Älä nyt taas!

SUOMA (tulee vasemmalta). Tässä ovat. (Antaa avaimet Hemmingille.)
Missä pöydällä — pöydän alla ne olivat —!

REETTA. Mitä avaimia sinä —?

HEMMINKI (nousee). Kiitos, kiitos! (Menee kaapille.)

REETTA (ivallisesti). Vai tuppautuu Suoma meille avainpiiaksi! (Rupee
järjestelemään kahvikojeita.)

HEMMINKI. Hän toi ne käskystä. Meille ei tuppautumalla pääse emännäksi
eikä piiaksi. Pidä sinäkin vain se mielessäsi! — Ja nämä avaimet saavat
aina olla tässä kaapin päällä — täällä on vain tupakat ja viinakset —
enkä minä pelkää kotivarkaita. (Ottaa kaapista sikaarilaatikon, joka
jää kaapin päälle.)

REETTA (pahantuulisesti). No, ei tätä huonetta juuri voi kodiksi sanoa.

SUOMA (pyyhkimisin virnassaan, katsoo pisteliäästi Reettaa). Ei. Ikävä
kyllä.

HEMMINKI (menee istumaan keinutuoliin, sytyttelee sikaariaan). Kauanko
Suoma vielä luulee niiden korjausten siellä kestävän?

REETTA (mutisee). Suomako nyt sellaisen tietäisi! (Istuu pöydän
ääreen ja rupeaa juomaan kahvia, jonka aikoi viedä pois, vilkuillen
kumpaankin.)

SUOMA. Kai se vielä viikkoja kestää, kun niin kamalan hienoa tehdään.

HEMMINKI. Hm! Ennen se kelpasi minulle — ja poikavainajalleni se
kelpasi — mutta leskelle ei kelpaa. (Mutisee.) Miniä on herrasväkeä.

SUOMA (tarkoituksettomasti). Onhan rouva herrasväkeä.

HEMMINKI. On — ja hänen veljensä, maisteri —

SUOMA (lopettaen työnsä, äkkiä). No, se nyt ei taida olla mikään — se
veli.

HEMMINKI (huvitettuna). Siinä Suoma osasi aivan kuin naulaan — ei
sitten yhtään mikään. Eikä tämä ole takana puhumista — sen olen sanonut
hänelle eteenkin — ja paljon enemmänkin — mutta ei Lassia saa edes
suuttumaan —

REETTA. Ellei hänellä sitä perillistä olisi —

SUOMA. Lassillako?

REETTA. Ei — vaan rouvalla. Ellei hänellä olisi Sirkka-neitiä, niin ei
taitaisi Helena-rouva asuakaan täällä.

SUOMA. Kuinka niin?

HEMMINKI (selittää sivumennen ja kuivasti). Miniällä ei olisi
perintöoikeutta Rautajokeen — jos olisi lapseton.

SUOMA. Oh! — Onpas sen neidin terveys sitten kallista tavaraa.

HEMMINKI. Sirkka on kallis meille kaikille muutenkin. Hän on herttainen
tyttö. Suoma ei kai vielä ole nähnytkään häntä?

SUOMA. En muuta kuin valokuvan. (Siirtyy pyyhkimään kaappia.) Tänäänhän
rouvan pitäisi mennä noutamaan häntä kaupungin koulusta.

HEMMINKI (katselee ja maistelee sikaariaan). Peijakas! Enköhän vain lie
saanutkin noita torpparisikaareja —

REETTA (nousee ja menee kaapille). Minä annan toisesta laatikosta —

HEMMINKI. Anna — näistä tulee niin paha katku — ulkona ne kyllä käyvät.
(Heittää pois.)

SUOMA (Reetan avatessa kaappia, kurkistaa sisään). Hui! Onhan siellä
muutakin kuin tupakkaa ja viinaa. Hui! Pyssy!

HEMMINKI (nauraa). Ei pidä koskea — se laukee —

REETTA (panee kaapin kiinni). Eikä pidä kaikkea kurkistellakaan!

SUOMA. Pyh! Ei silmä osaa vie — mutta Reetta on tänään niin pahalla
tuulella.

HEMMINKI. Niin onkin — on jo riidellyt minunkin kanssani.

REETTA (vaihtaa kaapin päällä olevan sikaarilaatikon toiseen, vie
Hemmingille sikaarin). Enhän ole — tässä on ihminen vain vähän
hermostunut tuosta naapurin väestä.

SUOMA. Sanokaa rouvalle, ettei minun tarvitse täällä siivota, niin
pääsette minusta heti.

HEMMINKI (vällttäen). No, no! — Me emme sano mitään. Koetamme päästä
sovussa, kunnes muuttavat. Mutta Reetta ei huoli tuoda tänne minulle
enää kahvia eikä muutakaan. Laittaa huoneeseeni! Tunnenkin istuvani
täällä kuin vieraissa. (Sytyttelee uutta sikaaria.)

SUOMA (vilkaisee Reettaa; kiusoittelevasti). Sepä ikävää!

REETTA (terävästi). Mikä niin?

SUOMA. Meillä on ollut aamuisin täällä niin hauskoja keskusteluja.
Vanhan isännän kanssa on niin lysti jutella.

HEMMINKI (hauskasti). Kuuletkos, Reetta! (Suomalle.) Tuo Reetta sanoo
minua aina ikäväksi.

SUOMA. Se lähtee kai omasta luonteesta — sellainen usko. Minulla ei ole
ollut koskaan sen hauskempaa puhetoveria. (Iloisena nopeasti oikealle.)

HEMMINKI (yskäisee, ei tiedä mitä sanoisi, katsoo sivulta Reettaa,
nousee). Jos lähtisi kävelylle.

REETTA (istuu allapäin). On se aika keimailija!

HEMMINKI (ei ole ymmärtävinään). Kuka? (Lähtee vasemmalle ovelle.)

REETTA (nousee pontevasti). Tuo Suoma on sitten vasta kauhea
viekastelija!

HEMMINKI. Jaah! (Menee. Reetta jää nolona seisomaan.)

HELENA (tulee oikealta, nyökäyttää hyvänhuomenen, pysähtyy). Kas,
oletteko vielä kesken aamukahvianne?

REETTA (muuttuu heti päivänpaisteiseksi). Hyvää huomenta, rouva! — Eikä
olla — olen juuri näitä poisviemässä.

HELENA (menee istumaan pöydän ääreen). Hyvä on! Suoma tuo minullekin
pienen suupalan.

REETTA. Satuin tässä viivähtämään, kun jäin kuuntelemaan tuon Suoman
lörpötyksiä. Se sitten vasta osaa puhua pötyä.

HELENA. No, mitä hän nyt sitten? En minä ole mitään sellaista huomannut.

REETTA. Vai ette? Onpa sekin ihme! — Kumma, että rouva pitää sellaista
palvelijaa! (Ottaa tarjottimen pöydältä.)

HELENA. Kuinka niin? Minuun hän tekee hyvin hauskan vaikutuksen.

REETTA (hommaa lähtöä). Ooh! Kylläpä vielä näette — minä en sano sen
enempää.

HELENA (vakavasti). Kuulkaahan, Reetta! Te tahdotte rakentaa riitaa
ja rettelöitä. Mutta se ei tule onnistumaan. Tiedättehän, että meidän
on pakko asua tässä ahtaudessa vielä muutamia päiviä — ja ainakin
niinkauan on pidettävä rauha maassa — sen jälkeen — kun olemme
muuttaneet omalle puolellemme — saatte sanoa ja tehdä mitä haluatte.

REETTA (istuu tupsahtaneena, tarjotin sylissä). Vai riitaa ja
rettelöitä! Minäkö niitä rakennan! — Vaikka minä en ole sanaakaan
sanonut rouvan sulhasestakaan.

HELENA (tiukasti). Mistä?

REETTA. No, siitä Valtalan herrasta, — Reinosta.

HELENA (tyytymättömänä). Kuulkaahan nyt —!

REETTA (toimessaan ja vahingoniloiseen). Enkä kenellekään puhunut
siitäkään mitään — vaikka kaikki muut siitä juttelevat — että Reino
herra kuuluu nyt hakkailevan rouvan tytärtä — Sirkka-neitiä.

HELENA (nousee tulistuneena). Vaiti — ja ulos täältä!

REETTA (hypähtää kummastuneena ylös). Vai minä ulos täältä — meidän
isännän omista huoneista. (Hemminki tulee vasemmalta puettuna ja lakki
päässä. Reetta ei huomaa Hemminkiä.) Kyllä joku toinen saa täältä
lähteä ennen minua — sillä minä kuulun tänne.

HEMMINKI. Reetta! Mitä tämä on?

REETTA (pusertaa itkua). Kun en ehdi heti ilmassa viedä pois isännän
kahvikojeita, niin jo ajetaan ulos. Rouva tässä komentelee, vaikka minä
puhelin kaikessa ystävyydessä.

HEMMINKI (levollisesti). Reetta vie nyt ne vietävänsä —

REETTA. Niitähän juuri —

HEMMINKI (kohottaa äänensä). — eikä rupea enää mihinkään tarpeettomiin
keskusteluihin!

REETTA (makeasti). Siinä isäntä on ihan oikeassa. Kaikille ei saa
osoittaa ystävällisyyttä. (Menee vasemmalle.)

HELENA (nyökäyttää isännälle levollisesti). Hyvää huomenta! (Istuutuu
entiselle paikalleen.) Jos kaikki koetamme vielä muutaman päivän
estää ukkosta ja salamoita, niin tästä kyllä päästään ilman suurempia
ikävyyksiä.

HEMMINKI (on ottanut lakin päästään ja nyökäyttänyt hyvänhuomenen,
istuu keinutuoliin). Oliko Reetta epäkohtelias?

HELENA (vitkaan). Noo! — Parasta kai, ettei siitä puhuta.

HEMMINKI. Voithan sentään sanoa.

HELENA (lyhyesti). En.

HEMMINKI (hymyillen). Te ehkä noin yht'aikaa — kilvassa riitaannuitte?

HELENA (hermostuneesti). Te olette tuntenut minut jo kahdeksantoista
vuotta. Teidän pitäisi tietää, että minä en kilvoittele sanakovussa —
en ainakaan palvelusväen kanssa.

HEMMINKI (miettien). Hm! — No, jääköön tämä juttu! Eipä se taida olla
minkään arvoinenkaan. — Mutta kun nyt satumme tässä istumaan kahden
kahtuuttamme — ties milloin sattuu samallainen tilaisuus — niin —.
(Suoma tulee oikealta, asettaa kahvitarjottimen pöydälle.)

HELENA. Entä maisteri?

SUOMA. Ei hän ole vielä tullut kotia.

HEMMINKI. Ooh! Onko Lassi-herra jo näin aikaisin lähtenyt kylälle?

SUOMA (hymyilee). Ei! Hän meni jo eilen illalla.

HELENA (Suomalle). Hyvä on! (Suoma menee. Puhuu taas Hemmingille.) Hän
meni nimismieheen. (Huutaa Suoman jälkeen.) Suoma!

SUOMA (tulee ovelle). Puuttuuko jotakin?

HELENA. Ei. Mutta sanoisitko, että pannaan moottori kuntoon —
kaupunginmatkaa varten.

SUOMA. Kuljettaja meni jo rantaan. (Menee.)

HEMMINKI. Tuleeko Sirkka tänään koulusta kotia?

HELENA (alkaa juoda kahvia). Tänään — tai ehkä huomenna palaamme. Hän
on nyt lopettanut koulunsa.

HEMMINKI. Miksi hän ei tule junalla — sehän olisi paljon nopeampaa ja
mukavampaa?

HELENA. Hm! Minä haluan vähän vesille. Ja se voi olla Sirkallekin
hauskempi tie.

HEMMINKI (venyttäen). Hm! Minä aioin vain tässä kysyä —

HELENA. Niin — teillähän oli jotakin sanottavaa?

HEMMINKI. Oikeastaan ei se asia minulle kuulu — mutta kun siitä niin
paljon puhutaan — niin voisihan omaisen tapaisetkin vähän tietää —

HELENA. Tapaiset? Miksi ei omaiset?

HEMMINKI (katkeralla vivahduksella). Minä en pidä itseäni niin
läheisenä. Tiedät, etten ole koskaan pitänyt —

HELENA (kääntyy Hemminkiä kohti). Ei — te ette ole koskaan pitänyt
minusta. Minkätähden? (Hymyilee.) Sanokaapa nyt kerran suoraan —
minkätähden?

HEMMINKI (tyytymättömänä). Eiköhän ole paras olla kyselemättä.

HELENA (kääntyy kahvinsa puoleen). Voi niinkin olla. — Vaikka — en
liene liikoja kysellyt. Tein sen luullakseni ensi kerran. (Kylmästi.)
No, siis — asiaan! (Hemminki on tuskallisen epäröivä, aivan kuin
vaistomaisesti tuntisi, että keskustelun jatkaminen on mahdotonta.
Helena juo kahvia.) No?

HEMMINKI (epävarmasti); Kerrotaan, että — että menet kohta naimisiin.

HELENA (hymyillen). Niin — Reino Valtalan kanssa.

HEMMINKI. Onko se jo vakavasti päätetty?

HELENA (purskahtaa nauramaan). Vakavastiko?

HEMMINKI. Niin.

HELENA. Ei, hyvä taata, — ei nyt enää tarvita niin hirmuisen vakavia
päätöksiä kuin ennen — mennään vain.

HEMMINKI (keskeyttäen). Minusta nähden samantekevä kuinka menette, kun
vain menette. Menettekö?

HELENA (suu täynnä kahvia, nyökkää). Hm!

HEMMINKI (tyytyväisenä). Hyvä on.

HELENA (tarkistaen). Mitä?

HEMMINKI. Ei mitään. Hyvä vain. (Naputtelee tuhkaa sikaaristaan.)

HELENA (kääntyy katsomaan Hemminkiä). Taata taitaa olla ensimäisen
kerran tyytyväinen minuun?

HEMMINKI (nousee). Olen tyytyväinen, ettei huhuissa ole perää. (Panee
lakin päähänsä). Odotan ilomielellä Sirkkaa kotia. (Menee ulos.)

HELENA (istuu mietteissään, pyyhkii sitten hermostuneena otsaansa ja
nousee tarmokkaana, naputtelee sormillaan pöytää, lähtee hitaasti
ja mietteissään oikealle etualalle, pysähtyy hetkeksi, menee sitten
nopeasti oikealle ovelle, huutaa). Suoma! (Suoma tulee.) Soita heti
maisteria ja sano —

SUOMA. Maisteri tuli juuri.

LASSI (tulee hitaasti). Tulen juuri. Etkö huomaa, että olen alituisessa
liikkeessä?

SUOMA. Tuonko kahvikupin?

HELENA. Tuo! (Suoma menee.)

LASSI. Terveisiä, sisko! Kaikki lähettivät terveisiä. (Huomaa kaapilla
Hemmingin sikaarit.) Kas, kas! Vanhan isännän sikaareja! Pitääpä
maistaa. (Ottaa sikaarin, katselee ja haistelee sitä tarkoin.) Ei taida
olla hullumpi. (Menee istumaan keinutuoliin.) Sinulla on huono aisti
sikaareja ostamaan — tai et välitä minusta.

HELENA (istuu entiselle paikalleen, hermostuneesti). Kuuluuko mitään
uutta?

LASSI. Uutta? Tässä pitäjässä ei ikinä tapahdu mitään uutta — (sytyttää
sikaarinsa) — vaikka maailman loppu täältä ottaisi alkunsa. Sehän
on juuri tämän paikkakunnan surullinen erikoisuus se. (Maistelee
sikaaria.) Noo — ei niinkään hassu maku. (Katsoo arasti Helenaa.)
Aiotko pitää minulle rippisaarnan?

HELENA (tarkastelee tutkivasti Lassia). En.

LASSI (jännitys katoaa ja hän ikäänkuin lysähtää tyytyväisyydestä).
Ihanaa, ihanaa! (Suoma tuo'kahvikupin. Lassi seuraa Suomaa silmillään,
aikoo innostuneena sanoa hänelle jotakin, mutta vilkaistuaan Helenaan
ei uskallakaan sitä tehdä. Suoma menee.) Mitä se moottori siellä
rannassa niin riivatusti pärrää ja pörisee? Ja miksi sinä olet
matkakunnossa?

HELENA. Minä lähden noutamaan Sirkkaa kaupungista.

LASSI. Moottorilla?

HELENA. Niin.

LASSI. Se on hyvin viisasta, se.

HELENA. Kuinka niin?

LASSI. No, kun se Valtala on juuri rautatien varrella, pysäkin
vieressä. Voisi vielä likkalapsi tipahtaa tien oheen — juuri Valtalan
kohdalla.

HELENA. Minäkö?

LASSI. Minä sanoin — likkalapsi.

HELENA (yrittää puhua välinpitämättömästi). Miksi sinä niin sanoit?

LASSI (haukottelee). Miksi sinä lähdet kulkemaan vesiteitä?

HELENA (tuimasti). Kuule, Lassi! Miksi sinua aina pitää pumputa kuten
ravistunutta jaalaa? (Katsoo kelloaan.) Minulla on kiire.

LASSI (katsoo hymyillen Helenaa). Onko? — Ei se siltä näytä.

HELENA (tiukasti). Minkätähden sanoit minun matkani moottorilla olevan
viisasta?

LASSI. Voisit kerrankin tuoda minulle kaupungista parempia sikaareja —
ja vähän hyvää konjakkia.

HELENA (suuttuneena). Kuule, Lassi!

LASSI (aikoo nousta). Minä lähden pois, jos alat pitää rippisaarnaa.

HELENA (harmin ja naurun sekaisesti). Sinä olet auttamaton! — No, minä
tuon sinulle tuliaisia.

LASSI (innostuen). Niitä, mitä pyysin?

HELENA. Niin, niin, niini

LASSI (tyytyväisenä). Noin! Nyt on kauppa tehty. Ei mitään ilmaiseksi.
Periaatteita täytyy olla. (Ottaa mahtavan ja välinpitämättömän
asennon.) Noo?

HELENA (käskevästi). Ilman kyselyä! Nopeasti! Minulla on kiire.

LASSI (tärkeänä tiedoistaan). Reino Valtala on käynyt kaupungissa
sangen usein viime aikoina — ja seurustellut Sirkan kanssa.

HELENA (pää painuu käden nojaan ja huulet pusertuvat tiukasti). Entä
sitten?

LASSI. Luullaan heidän olevan kihloissa.

HELENA (muuttamatta asentoansa). Kutka luulevat?

LASSI. Tuttavat, jotka ovat tavanneet heidät;

HELENA (liikkumatta). Entä sitten?

LASSI (kummeksien). Sitten? (Katsoo kysyvästi Helenaa, heittäytyy
entiseen asentoonsa.) Pyh! (Haukottelee.) Menevät kai naimisiin. Johan
Sirkka on alun kahdeksannellatoista.

HELENA (hypähtää ylös kiihtyneenä). Ei!

LASSI (hämmästyen). Eikö?

HELENA. He eivät mene naimisiin. Minä olen Sirkan laillinen naittaja —
ja minä sanon — ei! (Alkaa kävellä kiivaasti ylös ja alas.) Minä olen
huomannut jo kauvan aikaa Reinon omituisuudet — koko kevään. Hän on
käynyt täällä yhä harvemmin — ja kaikenlaisilla tekosyillä viipynyt
niin vähän aikaa kuin mahdollista. Huomasin jouluna hänen käytöksensä
Sirkkaa kohtaan — mutta — että hän on näin alhainen — näin alhainen ja
kunnoton —

LASSI. Hillitse itseäsi, sisko.

HELENA (syöksyy Lassin viereen). Jos sinäkin olisit toisenlainen mies
— niin — jos olisit edes mies — niin vaatisit hänet tilille. Mutta
sinä olet raukka — kykenemätön raukka! (Kääntyy pöytään päin itku
kurkussa.) Minä tulen poljetuksi lokaan — tyttäreni häväistyksi —
me kaikki — (purskahtaa itkuun ja vaipuu tuolille) — alhaisimmalla,
inhoittavimmalla tavalla ryvetetyiksi ja perhesiteet ikipäiviksi
katkotuiksi.

LASSI (katselee pelokkaana ympärilleen). Helena! (Nousee.) Älä, herran
tähden! Kuulevat — tai joku voi tulla.

HELENA (pakottaa itsensä suurilla ponnistuksilla näennäisesti tyyneksi,
puhuu hampaitten lomitse hiljaa ja katkonaisesti). Ja tässä kurjuudessa
täytyy olla — ihan yksin — ihan ylisin — ja yksin on täällä jokainen —
tässä talossa — yksin olen täällä ollut lähes kaksikymmentä vuotta —

LASSI. Runolliset mietelmät vievät kaihomielisyyteen — se on
hedelmätöntä. Etköhän sinä tee jotakin?

HELENA (katsoo pitkään Lassia). Puhutko sinäkin joskus järkeä?

LASSI. Aina — vaikka sitä ei juuri koskaan ymmärretä. (On
kuuntelevinaan.) Ai, ai! Kuinka se moottori pärrää siellä!

HELENA (nousee raskaasti). Moottori — niin —. (Pyyhkii otsaansa.)
Tuletko mukaan?

LASSI (epäröiden). Enköhän minä jää — tontuksi taloon?

HELENA (raskaasti). Minä pelkään, että tällä talolla kyllä on omat
tonttunsa, jotka eivät ole yhtä suopealuontoisia kuin sinä.

LASSI (iloisesti). Kummallinen päivä tämä! Minä en tule ainoastaan
ymmärretyksi — minä saan tunnustustakin. (Ottaa Helenaa kädestä.) Vie
terveisiä Sirkalle.

HELENA. Kiitos! (Menee oikealle.)

LASSI (jää paikalleen seisomaan ja katsomaan Helenan jälkeen). Hm!
(Mutisee hiljaa, nyökäyttäen päätään.) Nähtävästi — nähtävästi —.
(Menee keinutuoliin istumaan, ottaa sanomalehden taskustaan ja alkaa
lukea.)

REETTA (tulee vasemmalta, kantaen tarjottimella karahvia ja muutamia
laseja, asettaa ne kaappiin, mielistelevästi). Hyvää huomenpäivää,
maisteri!

LASSI (katsoo taakseen). Huomenta — kas — no mitäs juhlaa se Reetta —?

REETTA. Minä vaan näitä puhtaita tänne säilöön. (Asentaa tarjottimen
kaapille.) Vaikka sen maisterin koska näkisi, niin — aina vain jotakin
lukee —

LASSI (laskee lehden polvelleen, haukottelee). Mitäs tässä —

REETTA (asettelee laseja kaappiin). No, juttelisi ja keskustelisi — ja —

LASSI (naurahtaen). No, jutellaan! Reetta alkaa vain!

REETTA (nauraa hihittää). Minäkö nyt tässä maisterin kanssa osaisin —!

LASSI (kiskottelee). Eihän täällä Saharan erämaassa ole muitakaan.

REETTA. Onhan niitä sillä omalla puolella suustaan sulavampia — ja
ovelampia jutuissaan kuin minä.

LASSI (ikävystyneenä). Kuka siellä?

REETTA. Se Suoma — se on hyvin lipeäkielinen.

LASSI (asettuu mukavaan asentoon ja sulkee silmänsä). Niin — hm —

REETTA (tulee pöydän luo, pyyhkien käsiänsä esiliinaansa). Mitä
maisteri pitää siitä Suomasta?

LASSI (avaa silmänsä). Mitä?

REETTA (istuu pöydän ääreen). Paha on puhua pahaa toisesta ihmisestä,
mutta —

LASSI (kääntyy Reettaan päin). Aiotteko ruveta panettelemaan?

REETTA (joutuu vähän hämilleen). Enhän toki! Herra varjelkoon!

LASSI (ottaa entisen asentonsa). No, niin minustakin. Parempi on puhua
jostakin muusta. (Veltosti.) Puhutaan rakkaudesta!

REETTA (hihittää). Voi, voi, tuota maisteria! Mitä se keksii!

LASSI. Onko Reetta rakastunut?

REETTA (yritellen kainostella). No, vähän tykkäämiseen päin se on
se minun meininkini tähän meidän isäntään. Ja sinnepäin sitä on
joskus puheltukin. (Kuiskaavalla, kiihkoisella äänellä.) Mutta kun
toiset alkavat kiemailla ja sotkea peliä vehkeilyillään — eikös se
ole kauheata! (Itkua pusertaen.) Isäntä vielä voi karsaantua minuun
— ja jättää sille paikalle — vaikka ei hän mistään saa sen parempaa
hoitajaa itselleen vanhoilla päivillään — ei ainakaan tuosta kavalasta
otuksesta, joka nyt aikoo rikkoa meidän välimme.

LASSI (liikahtaa tyytymättömänä). Kuka rikkoo?

REETTA. No, hei — tuo Suoma hyväkäs — kukas muu!

LASSI (äreästi). Äskenhän päätimme —

REETTA (innoissaan). Mutta kyllä minä vielä teen hänelle sellaiset
ketunsakset, ettei niistä ikinä pääse — ellei herrasväki häntä erota
täältä hyvin pian —

LASSI (katsoo tiukasti Reettaa). Reetta on ikävä!

REETTA (hölmistyneenä). Mitä?

LASSI. Hyvin ikävä! (Autotorven ääni kuuluu.)

REETTA. Herra isä! Vieraita tulee. (Rientää vasemmalle.)

SUOMA (tulee oikealta). Tulee vieraita.

LASSI. Joko rouva lähti?

SUOMA (menee ottamaan pöydältä kahvitarjotinta). Jo. Moottori katosi
juuri niemen taa, kun auto ajoi pihaan.

LASSI. Ketä siinä tuli?

SUOMA (katsoo veitikkamaisesti Lassia). Sirkka-neiti ja Valtalan herra.

LASSI (hypähtää ylös). Mitä?

SUOMA (ottaa tarjottimen). Niin voivat tiet joskus risteillä. (Menee
oikealle. Lassi rypistää naamansa happameksi, viheltää hiljaa ja
heittää sitten lehden lattialle.)

    Väliverho.




TOINEN NÄYTÖS.


HEMMINKI (tulee ulkoa hitaasti ja miettiväisenä, seisahtuu, raapaisee
korvallistaan). Tjaah, tjaah! (Menee ottamaan sikaarin. Suoma tulee
oikealta, leipäkori kädessä.) Vierailleko Suoma —?

SUOMA (pysähtyy). Niin. Tulin kulkeneeksi tätä tietä, kun istuvat
tuossa kuistin vieressä — lehtimajassa.

HEMMINKI (myhäilee). En minä sitä tarkoittanut — kulje sinä vain —
mistä haluat. Sinä liikut niin näpsästi — sitä mielellään katselee —

SUOMA (hymyilee). Ei suinkaan!

HEMMINKI. Kyllä — kyllä sinusta saa silmän täyden —

SUOMA (ilakoiden). Eikö mitä — mitä se isäntä nyt pilkkailemaan —
Reettahan se toki etusijassa —

HEMMINKI (äkkiä). Tiedätkös sinä, miksi minä olen sitä Reettaa
meinannut tänne istutella —?

SUOMA (nauraa). Mistä minä — eihän sellaista kukaan voi ymmärtää.

HEMMINKI (vähän hämillään). Eikö? Hm! Eipä taida. (Heittää lakkinsa
kaapille.) Eihän tämän-ikäisestä miehestä enää nuoremmat — vaikka
kuinka hyville päiville pääsisivät —

SUOMA. Kyllä vain!

HEMMINKI (hämmästyen). Mitä?

SUOMA (hymyillen). Kyllä vain!

HEMMINKI (epävarmasti). Ei ainakaan mikään nätti tyttö.

SUOMA. Oletteko kysynyt?

HEMMINKI (rohkeasti). No, ei ainakaan Suoma?

REETTA (tulee vasemmalta, pysähtyy hämmästyneenä). Kas vain! — Siellä
vieraat juovat kahvia ilman leipää — kun piiat eivät tee tehtäviään —

SUOMA (iloisesti). Piiat menevät heti, kun kiireiltä kerkiävät. (Aikoo
ulos.)

HEMMINKI. Onko maisteri siellä?

SUOMA. On.

HEMMINKI. Pyydäppäs vähän puheilleni!

SUOMA. Kyllä. (Menee ulos.)

REETTA (katsoo karsaasti Hemminkiä). Ei pidä tuollaisen kanssa
jutustella. Muutenkin aivan saamaton laiskiainen.

HEMMINKI (menee keinutuoliin, hommaillen vähän nolona sikaarinsa
kanssa). Maisteriko!

REETTA (kiihtyen). Tuo Suoma! Se on sellainen vetelys — antaa
vieraitten odotella kahvileipää —

HEMMINKI. Eiväthän ne sinun vieraitasi ole.

REETTA (mielistellen). Onhan Sirkka-neiti teidän sukulaisenne — ja
hänestä te pidätte paljon — ja nyt kun hänen sulhasensa —

HEMMINKI. Mikä?

REETTA. Valtalan herra tulee nyt myöskin teidän sukulaiseksenne —

HEMMINKI (jyrkästi). — jota minä en koskaan tule pitämään sukulaisenani!

REETTA (uteliaana). Herra jesta! Kuinka niin? (Menee istumaan pöydän
ääreen.)

HEMMINKI (mutisee sytytellessä sikaariaan). Niin vain, Paholainen
rikeeraa tässä talossa. Rautajoen päivät ovat kohta luetut — kun
Valtala pääsee ohjaksiin —

REETTA. Herra isä! Ja minä kun luulin, että isäntä piti hänestä.

HEMMINKI. Minä pidin niin kauan kun hänen piti mennä naimisiin Helenan
kanssa — mutta nyt se on toista, kun hän aikoo viedä Sirkan. —
Sukuomaisuus seisoo riippumattomana Helenasta — mutta Sirkan mukana se
kaatuu.

REETTA (päivitellen). Voi, voi! Koko suuri sukutila!

HEMMINKI (katkerasti). Niin — miespolvien työ ja tarmo.

REETTA (toimessa). Mutta sehän on sitten myöskin Sirkan syy. — Parempi,
ettei olisi syntynytkään —

HEMMINKI (lyhyesti). Silloin olisi tila tullut pojaltani takaisin
minulle. Mitäs siitä!

REETTA (vaipuu mietteisiinsä). Voi, voi, sentään — kuinka pienet jutut
vaikuttavat suuriin asioihin.

HEMMINKI (äreästi). Mitkä pienet?

REETTA (tuijottaen eteensä, hitaasti). Ajattelin vain — isäntä kai
ihastuisi ikihyväksi — jos —

HEMMINKI. Mitä?

REETTA (irroittaa itsensä ajatuksistaan). Eikö tällaista vanhaa
sukuperintöä ole koetettava kaikin keinoin säilyttää?

HEMMINKI (tuskastuneesti hymähtäen). Eikö ja eikö! Tietysti! Mutta
minkä sille nyt tekee!

REETTA (kova ja ankara ilme kasvoilla, nousee). Hm! (Suoma tulee ulkoa.)

HEMMINKI. Tuleeko maisteri?

SUOMA. Aivan heti.

REETTA. Suotta se Suoma tätä käyttää läpikäytävänään — pääsee sitä
pihan kauttakin.

SUOMA (levollisesti). Kyllä pääsee. (Menee oikealle.)

HEMMINKI (nousee kiivastuneena). Mitä komentamista tuo on? Mitä tämä
permanto pahenisi Suoman askeleista!

REETTA (valitellen). Oi voi, ette te tiedä kuinka kavala ihminen se on.

HEMMINKI. Älä jaarittele! Mene askareillesi!

REETTA (pusertaa itkua). Te olette hyväsydämisyydessänne niin sokea,
ettette näe kuinka hän koettaa teitä mielistellä ja kietoa pauloihinsa.

HEMMINKI (hämillään). Mitä sinä tyhmyyksiä!

REETTA (mennessään). Mutta kyllä kerran vielä silmänne aukenevat — ja
tulette näkemään minkälainen ihminen hän oikeastaan on.

HEMMINKI. Vaiti — sinä!

REETTA (purskahtaa itkemään). Niin — eihän todenpuhuja yösijaa saa.
(Menee vasemmalle.)

HEMMINKI (kävelee kiivaasti edestakaisin, pysähtyy ja miettii). Hm! Hm!

LASSI (tulee ulkoa). Miksi isäntä ei tullut sinne ulos kahville?

HEMMINKI. Ei minua haluttanut.

LASSI (naurahtaa kuivasti). Ei minuakaan haluttanut — mutta menin
sentään —

HEMMINKI (istuu keinutuoliin). Tahtoisin vähän keskustella.

LASSI. Jahah, jahah! — Voimmehan tupakoida ja keskustella. Isännällä on
hyviä Sikaareja.

HEMMINKI. Olkaa hyvä! Siellä kaapilla.

LASSI (menee ottamaan). Kiitos, kiitos! Minä jo äsken —. Kun näkee
makean hedelmän noin suuhun putoamaisillaan — niin ei voi itseään
pidättää. Niin se on naistenkin suhteen — eikö niin —?

HEMMINKI (yskii). — tiedä —

LASSI (tulee istumaan pöydän ääreen). Niin se tuolla ulkonakin näytti.

HEMMINKI. Mikä siellä —?

LASSI. Hedelmän syy — joka putoo. — Minkäpä kuolevainen syntinen sille
voi! (Haistelee sikaarin tuoksua.) Hyviä ovat — aika hyviä.

HEMMINKI. Tuosta Valtalan ja Sirkan asiasta minä ajattelin kysyä.

LASSI. Vahinko, ettette ollut lehtimajassa.

HEMMINKI. Kuinka niin?

LASSI. Ei olisi syytä kysyä mitään.

HEMMINKI (äreästi). Mutta kun minä en siellä ollut.

LASSI. Jaa, jaa! Sirkka on kuin pudonnut hedelmä. Minkä Valtala sille
mahtaa — että se putosi juuri hänelle.

HEMMINKI. Onko Sirkka niin siihen mieheen mielistynyt?

LASSI. Ihastunut — hassahtanut!

HEMMINKI (vitkaan). No, mitä te siitä pidätte?

LASSI. Pyh!

HEMMINKI (pettyneenä). Vai niin! — Luulisi sen asian vähän teitäkin
liikuttavan. Teitä — ja sisartanne.

LASSI (hermostuneesti). Minä tarkoitan, että minä en siitä pidä yhtään
— en ollenkaan.

HEMMINKI (huoistuneena). No! — Eikö pitäisi ilmoittaa Helenalle?

LASSI. Minä olen jo soittanut Vuolteen sillan vartijalle. Helena on
kotimatkalla.

HEMMINKI. Ei se riitä. Valtalan on heti lähdettävä täältä.

LASSI. Sanokaa se hänelle!

HEMMINKI. En. Teidän on se sanottava.

LASSI (melkein pelästyen). Minun?

HEMMINKI (nousee). Juuri teidän. Juuri teillä on suurin oikeus puhua
sisarenne puolesta. Ainoastaan teillä on oikeus käsitellä sellaisia
arkoja asioita — joita tässä nähtävästi on.

LASSI (nousee onnettomana). Ei Helena ole sanonut minulle mitään.

HEMMINKI (kylmästi). Minulla ei ole teistä juuri erittäin hyvät
käsitykset — sen te tiedätte — mutta te voitte ne nyt muuttaa, jos
haluatte.

LASSI (tuskissa). Ei minulla ole halua — tarkoitan — etten minä halua —

HEMMINKI (tiukasti). Te ette ole tyhmä — te olette vain vetelys! Mutta
nyt teidän täytyy näyttää miehuutenne! Käsitätte kai, että Valtala
ei vie ainoastaan Sirkkaa, vaan myöskin Rautajoen, joka uppoo hänen
velkoihinsa — ja te joudutte maantielle. Käsitättekö sen?

LASSI (vajoa istumaan). Mutta eikö Helena itse —?

HEMMINKI. Ei. Siitä voi tulla hermostuneita kohtauksia, joita ei Sirkan
tarvitse nähdä.

LASSI (epätoivossa). Ei, ei — minä en voi.

HEMMINKI (polkee jalkaa lattiaan). Äsh! (Kävelee kiivaasti.)

LASSI. Mikä teihin on mennyt? Te — aina rauhallinen — aina maltillinen —

HEMMINKI. Minä en ole koskaan tahtonut sekaantua teidän asioihinne.
Olen pakottanut itseni vain katselijaksi — vaikka olisitte lyöneet
päänne seinään — sinä ja sisaresi —

LASSI (hyvitellen). Se on oikein, että isäntä sinuttelee minua —

HEMMINKI. Mutta nyt ei ole kysymys enää yksin teistä. Nyt on kysymys
sukutilan haihtumisesta ilmaan — aivan kuin tuo tupakan savu —

LASSI (valitellen). Olisi pitänyt jo aikaisemmin —

HEMMINKI (pysähtyy). Aikaisemmin piti mennä naimisiin äidin, eikä
tyttären. Mutta nyt on kysymyksessä tytär — eikö niin?

LASSI. On — siinä ei ole epäilemistä.

HEMMINKI. No, siis?

LASSI (nousee). Valtala ei välitä minusta — uskokaa minua. — Hän laskee
leikiksi —

HEMMINKI (miettii). Odotas! Hm! No — mene sitten ulos ja kutsu Valtala
tänne. Vie sinä sillaikaa Sirkka kävelylle — ja pidätä häntä —

LASSI (nopeasti). Kyllä. Sen minä teen. (Menee ovelle.) Minä lähetän
Valtalan heti. (Menee ulos.)

HEMMINKI (naurahtaa halveksien). Huh! Huh! — Tjaah! (Katsoo oikealle
ovelle, miettii, katsoo vasemmalle, miettii, menee sitten ja avaa
vasemman oven.) Reetta! (Kuuntelee.) Onko Reetta siellä? (Sulkee oven,
menee oikealle ovelle, avaa sen vähän epäröiden.) Suoma!

SUOMA (oikealla). Täällä.

HEMMINKI. Ehditkö vähän tänne?

SUOMA (oikealla). Heti, heti! (Hemminki sulkee oven, kävelee
mietteissään pöytää kohti. Suoma tulee oikealta.) Isäntähän kutsui?

HEMMINKI (vähän arkaillen, melkein hämillään). Niin — tuota — minä
vain — ei sinun tarvitse välittää tuon Reetan jutuista — ei hänen
kielloistaan — eikä komentelemisistaan.

SUOMA (iloisesti). Parasta on karttaa ilmileimahdusta — parempi laiha
sopu kuin lihava riita.

HEMMINKI (tyytyväisenä). Juuri niin — juuri niin! Sitä minäkin tahdoin
sanoa. Eihän hänen kanssaan viitsi —

SUOMA (katsellen Hemminkiä veitikkamaisesti). Moniaat näkyvät viitsivän.

HEMMINKI (menee Suoman eteen: äreästi). Minuako sinä sillä tarkoitat;

SUOMA (hymyillen). En minä pelästy.

HEMMINKI (katselee Suomaa, rupeaa sitten vähitellen nauramaan).
Sinä olet reipas tyttö — ihmeteltävän reipas — ja kuitenkin niin
miellyttävän — rauhoittavan tasainen. Sinusta saa joku mies herttaisen
vaimon.

SUOMA (naureskellen). Joku rikas mies.

HEMMINKI (hymyilee). Vai niin — vai niin pitää olla — rikas ja nuori —
ja —

SUOMA (kääntyy hilpeästi ympäri.) Rikas kyllä — mutta ei nuori.
(Reetta kurkistaa vasemmasta ovesta.) Muuten vakava ja kunnollinen.
(Huomattuaan Reetan Suoma nyökäyttää päätään ja livahtaa nopeasti
oikealle. Reetta on katsellut tuikeasti Suomaa ja Hemminkiä, painaa
sitten hiljaa oven kiinni. Hemminki katselee Suoman jälkeen, pyyhkii
otsaansa ja menee hitaasti keinutuolin luo. Valtala tulee ulkoa,
vihellellen kevyesti ja huolettomasti.)

HEMMINKI (kääntyy hitaasti). Anteeksi, että vaivasin teitä tänne —
tehkää hyvin ja istukaa! (Valtala aikoo mennä tervehtimään, mutta
Hemminki kääntää selkänsä ja istuu keinutuoliin.) Minulla on teille
oikeastaan sangen vakavaa sanottavaa.

VALTALA (kuivasti). Vai niin. (Istuu pöydän ääreen.) No?

HEMMINKI. Minä pyydän teitä hetipaikalla lähtemään tästä talosta.

VALTALA. Te?

HEMMINKI. Niin, minä.

VALTALA (ivallisesti). Soo! (Aikoo nousta.)

HEMMINKI (viittaa estäen kädellään). Ei, ei! Te ette ymmärrä. Minä en
tarkoita ainoastaan tätä rakennusta, jossa minä olen isäntä — minä
tarkoitan koko tätä taloa.

VALTALA (nousee loukkaantuneena). Minä en teitä ymmärrä — mutta onneksi
ei minun tarvitsekaan teitä ymmärtää.

HEMMINKI (nousee tarmokkaasti). Te ymmärrätte liian hyvin — siinä on
salaisuus.

VALTALA. Minä kuulen vain, että te olette karkea — ja sentähden —.
(Aikoo lähteä.)

HEMMINKI (astuu eteen). Ei! Te ette lähde! Tämä asia tehdään ensin
selväksi.

VALTALA (hermostuneesti). Ensin te käskette lähteä — ja sitten estätte.
(Kohauttaa olkapäitään.)

HEMMINKI. Minä aloin ehkä siitä — johon olisi pitänyt lopettaa —
ja olen ehkä karkea sentähden, ettei minulla ole vähintäkään halua
tiputella sanoihini hunajaa.

VALTALA (ottaa hermostuneena kotelostaan tupakan). Sen kyllä huomaan.

HEMMINKI (korottaa vähän ääntään). Ja minä tahdon tehdä itseni
ymmärretyksi niin nopeasti kuin suinkin, (Osoittaa sormellaan Valtalaa
ja katsoo häneen tiukasti.) Ja te ymmärrätte minut erinomaisesti.

VALTALA (kiivaasti). Kuulkaahan nyt —!

HEMMINKI (kylmän levollisesti). Kyllä minäkin kuulen sitten — mutta
istukashan nyt.

VALTALA (ivallisesti). Seisovalta jalalta tulee helpommin uloasajetuksi.

HEMMINKI (levollisesti, mutta vakavasti). Tämä on vakava asia —
tämä on elämän kysymys. (Jää seisomaan, rauhallisena osoittaen
Valtalalle tuolia. Valtala miettii, katsoo Hemminkiä, istuutuu sitten
vastahakoisesti. Hemminki liikahtaa nyt vasta.) Noin. (Menee istumaan
keinutuoliin.)

VALTALA (sytyttää nyt vasta tupakkansa). Mutta koetetaan olla nopeita —
ja käyttää ainoastaan — (ivallisesti) — — välttämättömiä karkeuksia.

HEMMINKI (matalalla äänellä.) Teidän piti mennä naimisiin Helenan
kanssa — eikö niin? (Odottaa hetken vastausta. Valtala puhaltaa savua
suustaan, vastaamatta.) Minä tiedän sen — ja kaikki sen tietävät — eikä
kenelläkään ollut mitään sitä vastaan. (Valtala nyökäyttää päätään
aivan kuin ivalliseksi kiitokseksi.) Mutta nyt te olette jättänyt äidin
— ja kääntänyt silmänne tyttäreen.

VALTALA (kevyesti). Sellaista sattuu joskus meille miehille: jättää
yhden ja iskee silmänsä toiseen. (Naurahtaa hermostuneesti.) Eikö
teille ole koskaan sellaista sattunut?

HEMMINKI (hyvin hämmästyneenä; hetken kuluttua nolona ja epävarmana).
Mitä! Minulle?

VALTALA. Luulisi toki, että sellaista sattuu joskus — itsekullekin.

HEMMINKI (hivelee otsaansa). Niin — niin — tavallinen tapaus —
sellaisenaan — ilman muuta — sellaisenaan —

VALTALA (huomattuaan Hemmingin epävarmuuden katsoo häneen syrjästä,
asettuu heti varmemmalle pohjalle). Tavallinen tapaus — tietysti. Joku
on ensin rakastunut äitiin — seurustelee perheessä — tytär kasvaa —
kehittyy kenenkään huomaamatta naiseksi — huomio kääntyy häneen — tytär
myös rakastuu — siinä koko juttu —

HEMMINKI (masentuneena). Ja te aiotte mennä hänen kanssaan naimisiin?

VALTALA (hymähtää ylenkatseellisesti). Olisiko ehkä jokin toisenlainen
menettelytapa parempi?

HEMMINKI (vähän varmemmin). Tiedättekö, että hän on sangen rikas?

VALTALA (kuivasti). Lienee kai.

HEMMINKI. Paljon rikkaampi kuin äiti?

VALTALA. Luultavasti.

HEMMINKI (terävästi). Ja te olette hyvin velkainen?

VALTALA (ivallisesti). No, no! Ei ruveta pitämään pesänselvityksiä!

HEMMINKI (tarmokkaammin). Ei — sillä nämä asiat tunnetaan muutenkin.
Pääasia on, että tältä puolelta tullaan tekemään kaikki — tullaan
estämään tämä aiottu avioliitto.

VALTALA (ylimielisesti). Soo!?

HEMMINKI (tiukasti). Enkä minä voi ymmärtää — kuinka te — kunnian
miehenä — tulette katselemaan itseänne ja suhdettanne — äitiin ja
tyttäreen —

VALTALA (katsoo Hemminkiä aivan kuin voitettua vihamiestä). Eiköhän ole
syytä, että me lopetamme tämän — joutavan keskustelun?

HEMMINKI (raskaasti). Niin — nähtävästi. Minun asiani rajoittuukin
tällä kertaa vain yhteen ainoaan pyyntöön.

VALTALA (uteliaana). Noo — mihin?

HEMMINKI (melkein pyytäen). Lähtekää täältä ennenkuin Helena palaa!

VALTALA. Hänhän on kaupungissa.

HEMMINKI. Hän on kääntynyt kotiin Vuolteen sillalta. — Teidän pitäisi
tietää — tehän tunnette — paremmin kuin muut — kaikki asianhaarojen
arat kohdat. — Ajatelkaa mitä ikävyyksiä voi syntyä — ajatelkaa
Sirkan hentoa, nuorta mieltä. (Valtala liikahtaa hermostuneesti.
Hemminki jatkaa innokkaammin.) Voidaanhan jälkeenpäin keskustella
— ja sovitella — ja menetellä miten tahdotaan — mutta nyt on
pelättävissä yhteentörmäys, joka ei sovi Sirkan nuoruudelle — eikä
kokemattomuudelle —

VALTALA. Minä olen vakavasti päättänyt tehdä tällä kerralla asian
selväksi.

HEMMINKI (ihmetellen). Ja te luulette sen käyvän niin helposti?

VALTALA (hymähtää ylimielisesti). Kahden kauppa ja kolmannen
korvapuusti.

HEMMINKI (ankarasti). Mutta tämä ei ole teidän kahden asia.
Olettakaahan — itse ehkä tiedätte parhaiten — mutta olettakaahan — että
äiti ei tahdo antaa teille tytärtänsä. (Valtala naurahtaa. Hemminki
nousee tulistuneena.) Minä ainakin oletan, että hän ei tahdo — ja hän
on alaikäisen tyttärensä laillinen naittaja. Vasten hänen tahtoansa
ette onnistu.

VALTALA (puoliääneen, melkein itsekseen). Niinkö — oletatte?

HEMMINKI. Minä olen siitä yhtä varma kuin itsestäni. Minäkin teen
kaikkeni — estääkseni tämän. Ja nyt minulla ei ole enää teille mitään
lisättävää.

VALTALA (nousee hitaasti). Te siis —!

HEMMINKI (viittaa kädellään, kylmästi). Hyvästi! (Valtala kumartaa
hieman ja menee hitaasti ulko-ovesta. Hemminki kävelee hitaasti ylös,
seisahtuu ja ajattelee, tulee jonkun askeleen keskilattialle.)

SIRKKA (pistää päänsä oikeasta ovesta). Saako tulla? Joko se hirveän
tärkeä on loppunut?

HEMMINKI (herttaisesti). Sirkka! Tule, tyttiseni!

SIRKKA (heittää päällysvaippansa tuolille, juoksee syleilemään
Hemminkiä). Taata, taata! Terveiset koulusta ja kaupungista ja koko —
(kietoo käsivartensa Hemmingin kaulaan) — suurelta, ihanalta maailmalta!

HEMMINKI. Kiitos, tyttiseni, kiitos!

LASSI (tulee oikealta). Ei sitä Sirkkaa enää mikään pidättänyt.

HEMMINKI (Sirkalle). Oi, oi, kuinka sinä olet kasvanut! En olisi
uskonut! Tullut ihan neidiksi.

SIRKKA. Voi, taata, kuinka elämä on ihana, kun pääsi siitä inhottavasta
koulusta — ja — ja —. (Katselee ympärilleen.) Missä Reino on?

HEMMINKI. Istuhan nyt — hurjapää.

SIRKKA. Eikö hän ollut täällä? Lassi-eno sanoi —

HEMMINKI. Istu tuohon keinutuoliin — siitähän aina ennen pidit.

SIRKKA (muuttuu hiljaiseksi). Mutta Reino? Missä hän on?

HEMMINKI (tyytymättömästi). No, anna nyt hänen olla — hän pistäytyi
ulos tietysti.

SIRKKA. Aah! (Menee keinutuoliin.) Oi, oi! Kuinka hassunkurinen tämä
on! Ja kuinka se on pienentynyt — sitten joulun —

HEMMINKI. Minä lähden tästä. Lassi-eno pitää sinulle seuraa. (Iskee
silmää Lassille.)

LASSI (menee istumaan pöydän ääreen). Kyllä, kyllä! Kyllä me täällä
tulemme toimeen.

SIRKKA. Taata, kuule!

HEMMINKI. No?

SIRKKA. Sano Reinolle, kun näet, että olen täällä!

HEMMINKI (ottaa lakkinsa). Kyllä, kyllä! (Hemminki menee ulos. Sirkka
kurkistaa sivulta Lassia, purskahtaa sitten nauramaan.)

LASSI. No? Mitä nyt?

SIRKKA (yhä nauraen). Kuinka hassua!

LASSI (katselee itseään). Mitä? Minussako?

SIRKKA (yhä nauraen). Pyh! Mitä nyt sinussa olisi! Mutta kun sinä et
tiedä oikeastaan yhtään mitään.

LASSI. Niinhän moniaat oppineet väittävät, että ihminen tietää
oikeastaan niin vähän, että —

SIRKKA (väsähtäen nauramasta). Älä puhu minulle oppineista! Niistä sain
tarpeeni koulussa. (Törkeästi.) Mutta kun minä olen sinulta salannut
kaikkein tärkeimmän. Hevosista, kanoista ja lampaista sinä minulle
juttelit — kuten ennen pikkutytöille — ja minä ajattelin aivan muita
asioita. (Purskahtaa nauramaan.) Etkä sinä tietänyt siitä yhtään mitään.

LASSI. Mitä asioita sitten?

SIRKKA (muuttuen vakavaksi). Hm! Siinäpä se on! (Nojaa selkälautaan
ja ummistaa silmänsä.) On vain yksi ainoa — suuri asia — ja on vain
yksi ainoa — ihana maailma. Ilman sitä asiaa ei ole mitään — ei yhtään
mitään — ei maailmaa, eikä muuta —

LASSI (yskii rauhattomana). Pitääpä taas etsiä noita taatan sikaareja.
(Nousee ja menee kaapille.)

SIRKKA (avaa silmänsä ja alkaa hiljaa keinutella, kaihomielisesti). Ja
juuri siitä asiasta sinä et tiedä yhtään mitään.

LASSI (on ottanut sikaarin, tulee istumaan). No, kerro nyt sitten —
näin kaikessa rauhassa.

SIRKKA. Minä olen — (pitää väliajan, sulkee silmänsä, hennosti) —
rakastunut.

LASSI (laittaa sikaariansa hermostuneesti). Mitä se on?

SIRKKA (nostaa päätänsä ja katsoo ihmetellen Lassia). Mikä?

LASSI. Se — mitä sanoit.

SIRKKA (nauraen ja säälien). Etkö sinä sitä tiedä?

LASSI (sytyttää sikaarinsa). En.

SIRKKA (aivan ihmeissään). Etkö sinä, oikein totta, tiedä, mitä se on?

LASSI. No, millaista se sitten on — _sinun_ mielestäsi?

SIRKKA (heittäytyy uudestaan nojaamaan). Voi sinua — eno-rukka!

LASSI. Hm! (Katsoo levottomasti perälle, aivan kuin apua odottaen.)
Voithan sinä nyt kertoa, että saamme kuulla.

SIRKKA (pysäyttää keinutuolin ja ummistaa silmänsä). On vain yksi —
se, jota rakastaa — ei ole ketään muuta — hän on kaikki — kaikessa ja
kaikkialla — ja maailma on niin äärettömän ihana — niin —

LASSI. Mutta jos häntä ei olisi?

SIRKKA (avaa silmänsä). Ei olisi? Eikö ollenkaan olisi?

LASSI. Niin.

SIRKKA (tuijottaa eteensä). Silloin ei olisi mitään muutakaan —
ei yhtään mitään — ei maailmaa — ei kerrassaan mitään. (Katsoo
ympärilleen.) Kuule! Missä Reino viipyy?

LASSI. Älä nyt ole levoton! Kai hän kohta tulee. — Pidätkö sinä hänestä?

SIRKKA (hämmästyen). Minäkö?

LASSI. Niin.

SIRKKA (toivottomana, säälitellen). No, hyväinen aika sinua, eno!
Hänestähän minä olen koko ajan puhunut. (Purskahtaa nauruun.) Sinä
vasta olet koomillinen! (Valtala tulee nopeasti ulkoa. Sirkka hypähtää
ylös ja juoksee vastaan.) No, siinä paha — missä panetellaan.

VALTALA (vakavasti). Kuule, Lassi! Minulla olisi vähän kahdenkeskistä
Sirkalle.

SIRKKA (menee ja ottaa Lassia käsivarresta, nauraen). Ymmärrätkö, eno?
Sitten taas saat tulla. Minä kutsun.

LASSI (katsoo toivottomasti ympärilleen). Voihan tänne joku muukin
tulla.

SIRKKA (nostaa hänet ylös). Muu menee samaa tietä kuin enokin.
(Kuljettaa Lassin oikealle ovelle.) Minä heti kutsun. (Valtalalle.)
Eikö niin?

VALTALA. Niin.

SIRKKA (työntää Lassia ovesta). Kuulitkos? Aivan heti. (Sulkee oven ja
juoksee silmät säteillen Valtalan luo.) No?

VALTALA. Vaari kertoi —

SIRKKA. Taata!

Valtala. Niin — taata —

SIRKKA. No, mitä hän kertoi? Tule nyt istumaan — tänne sohvaan.

VALTALA (vähän kärsimättömästi). Annahan nyt olla! Nyt on kiire. Hän
kertoi, että äitisi palaa heti kaupungista.

SIRKKA. Sepä hauskaa!

VALTALA. Hän kertoi — että äitisi — jostakin syystä vastustaa meidän —
meidän kihlaustamme.

SIRKKA. Äitikö? Ei!

VALTALA. Aivan vannaan. Usko nyt, kun minä sanon!

SIRKKA (hämillään). Uskonhan minä — mutta —

VALTALA. Parasta on, että me heti palaamme autolla minun luokseni — ja
lähetämme sieltä hänelle kirjeen.

SIRKKA (onnettomana). Nyt juuri — kun olen päässyt kotia?

VALTALA. Usko minua — näin on nyt tehtävä. (Ottaa Sirkkaa käsistä, ja
katsoo häntä silmiin.) Tahtoisivat ryöstää sinut minulta!

SIRKKA (hyökkää Valtalan kaulaan). Ei! Eihän?

VALTALA (suutelee). Luotathan sinä minuun?

SIRKKA. Tietysti — älä kysy!

VALTALA (reippaasti). Ota sitten nopeasti jotakin päällesi!

SIRKKA. Nytkö heti?

VALTALA. Aivan heti!

SIRKKA. Hyvästiä sanomatta?

VALTALA (hermostuneesti). Niin — niin! (Huomaa Sirkan vaipan.) Tuossa!
(Käärii vaipan Sirkan ympärille.) Matkalla selitän sitten enemmän.
(Suutelee Sirkkaa otsalle.) Rakas — ikioma!

SIRKKA. Niin — sinun!

VALTALA (pudistaa Sirkkaa vallattomasii olkapäistä, naurahtaen). Tämä
on seikkailua! (Vie hänet ulos.)

SIRKKA (mennessään, ihastuneesti). Niin! Seikkailua!

    (Menevät. Näyttämö on hetken tyhjänä.)

REETTA (syöksyy vasemmalta oikealle ovelle). Maisteri — maisteri!

LASSI (tulee oikealta). Mitä, mitä?

REETTA. He karkasivat!

LASSI (katsoo ympärilleen). Ketkä?

REETTA. Sirkka-neiti ja se herra.

LASSI (ymmällä). Miten — millä?

REETTA. Autolla juuri lähtivät. Minä kuulin kaikki — he karkasivat.

SUOMA (tulee oikealta, aikoen ulos). Rouvan moottori laski juuri
laituriin.

HEMMINKI (tulee Suomaa vastaan ulkoa). Laski — mutta liian myöhään.

REETTA. Niin — ne menivät kuin linnut.

HEMMINKI (Lassille). Tehän teitte huonosti tehtävänne. (Lassi mutisee
jotakin epäselvää ja menee sohvan nurkkaan istumaan.)

REETTA. Minä kuulin, kun ne päättivät paeta —

HEMMINKI (karjaisee). Kuulit! Etkä tullut sanomaan!

REETTA (valitellen). Mistä minä tiesin! Ei ollut niin sallittu.
Paholainen tässä pitää peliään —

SUOMA (naurahtaa). Kyllä — paholainen —

REETTA (kimmastuu). Älä naura! Sen sorkkakavio täällä hiipii pitkin
nurkkia — kyllä minä tiedän.

HEMMINKI (heittää lakkinsa keinutuoliin, ärjäisee).

Ole vaiti — edes! (Tulee kiihkoisena, pysähtyy ovelle, katselee
tutkien ympärilleen). Kuka lähti juuri autolla? (Ei kukaan vastaa.
Helena tulee keskilattialle, ankarasti.) Missä on Sirkka?

REETTA. Ne pakenivat molemmat — minä kuulin ja näin —

HELENA (horjahtaa, ottaa kiinni sydämestään). Pa— pa—

SUOMA (syöksyy Helenaa tukemaan). Auttakaa — hän pyörtyy!

REETTA. Siunatkoon! (Helena liukuu hiljaa Suoman sylissä lattialle.)

SUOMA. Auttakaa nyt herran tähden! (Kaikki rientävät apuun.)

    Väliverho.




KOLMAS NÄYTÖS.


HEMMINKI kävelee levottomasti edestakaisin. Suoma tulee puettuna
oikealta, aikoen ulos.

HEMMINKI (pysähtyy). No? Mitenkä on?

SUOMA. Ei sen kummemmin. Rouva istuu nyt jo sangen levollisena
nojatuolissa. Minä olen menossa apteekkiin hakemaan rohtoja.

HEMMINKI. Onpa hyvä, että hän on rauhoittunut.

SUOMA. Hänen kiihkonsa asettui heti, kun sai kuulla että nimismies oli
pidättänyt auton — ja lähtenyt kuljettamaan Sirkka-neitiä kotia. Mutta
kyllä hän olikin hermostunut — aivan suunniltaan koko ajan, kun sitä
asiaa hommailtiin ja telefonilla soiteltiin — oikealle ja vasemmalle.
(On tarkastellen katsellut Hemmingin ohi vasemmalle ovelle.)

HEMMINKI (katsoo taakseen). Mitä sinä sinne ovelle kurkkailet?

SUOMA (hymyilee). Minä vain vieraita korvia katselen.

HEMMINKI. Salakuuntelijoita — niinkö?

SUOMA. Reetta vain äsken kuunteli meidän keskusteluamme.

HEMMINKI (ihmetellen). Sepä vasta! (Menee nopeasti ja avaa
vasemmanpuoleisen oven.) Hm! Tällä kertaa on vahtipaikka tyhjä. (Sulkee
oven.) Älä sinä välitä hänestä!

SUOMA (reippaasti). En — jos ei vain isäntä välitä.

HEMMINKI (hymyilee). Minä välitän paljon enemmän sinusta — mutta —

SUOMA (hymyilee). Mutta —?

HEMMINKI (tyytymättömänä). Niin — sinä tietysti naurat minulle — pidät
pilkkunasi —

SUOMA (iloisesti). Eihän hyville asioille voi itkeäkään —

HEMMINKI (epäillen). Näin sitä voisi — hm — voisi —

SUOMA (huvitettuna). Mitä?

HEMMINKI (äreästi). Voisi joutua naurunalaiseksi — vaikka ei ole
sanonut yhtään mitään.

SUOMA. Olisiko se paha?

HEMMINKI. Paha? Se olisi kamalaa.

SUOMA (reippaasti). Tiedättekö mitä?

HEMMINKI (melkein peloissaan). No?

SUOMA. Köyhä tyttö putoaa vain luudan päältä lattialle — vaikka sille
naurettaisiinkin.

HEMMINKI (ymmärtämättä). Mitä sinä sillä —?

SUOMA (ujostelematta). Minä olen päättänyt ruveta teille emännäksi —
jos vain haluatte.

HEMMINKI (hämmästyy ja ihastuu). Mitä?

SUOMA (hymyillen). Niin. (Menee nopeasti ulko-ovesta.)

HEMMINKI (seisoo hetkisen nolona paikallaan, katsoo Suoman jälkeen,
kääntyy etualalle päin ja sivelee myhäillen leukaansa). Hm! Hm!
(Menee sitten ajatuksissaan kaapille, ottaa sikaarin ja panee
tarkoituksettomasti laatikon kaappiin, jättäen avaimet suulle. Menee
sitten istumaan keinutuoliin, alkaen sytytellä sikaariaan.)

LASSI (tulee oikealta). Tjaah, tjaah! (Pysähtyy keskilattialle, kädet
taskussa.) Mikähän tästä nyt tulee? Mitä arvelette?

HEMMINKI. Hm!

LASSI (katselee Hemmingin tupakoimista, katsoo sitten kaapille). Onko
isännällä enemmän noita — tarjota mulle yksi —?

HEMMINKI. Sikaari — vai? Siellä on kaapilla.

LASSI (menee kaapille). Ei ole.

HEMMINKI (katsoo taakseen). Avaimet on suulla — ota kaapista!

LASSI (avatessaan kaapin ovea). Helenan piti tuoda minulle kaupungista,
mutta kun kääntyikin —. Huh! täällähän on pyssykin.

HEMMINKI (naurahtaa). Älä koske! Se puree.

LASSI (ottaa sikaarin). En pikkusormellanikaan. (Sulkee kaapin oven ja
menee sohvaan istumaan.) En minä sentään olisi turvautunut poliisin
apuun — mutta Helena oli niin suunniltaan — hän tahtoi keskeyttää
heidän matkansa tavalla tai toisella.

HEMMINKI. Ei siinä minun mielestäni muuta tehtävää ollutkaan. Olihan se
selvä ryöstö — viedä alaikäinen tyttö vasten äitinsä tahtoa.

LASSI (huokaa). Niin — niin — mutta luuletteko, että siitä on mitään
apua?

HEMMINKI. Ainakin tyttö tulee nyt kotia.

LASSI (puhaltelee savuja). Mutta auttaako se itse pääasiaa?

HEMMINKI. Mitä hemmetin pääasiaa?

LASSI. Rakkautta.

HEMMINKI (pitkään). Niin.

LASSI. Tyttö on pahasti pihkassa — mutta eihän isäntä enää sellaista
ymmärrä. (Huokaa.) Oi, oi — minä olen vallan sairas. — Olisipa edes
yksi ainoa konjakkari.

HEMMINKI (naurahtaa). Sitäkin on kaapissa.

LASSI. Minun hermostoni on vallan — (Nousee.)

HELENA (tulee oikealta hitaasti ja levollisena). Kuinka he voivat näin
kauan viipyä Kiviniemestä tänne?

HEMMINKI. Onhan tämä runsaan tunnin matka, ellei aivan —

HELENA. Autolla?

LASSI. Tulevatko he autolla?

HELENA. Tietysti.

HEMMINKI. No — sitten tulee kai herra Valtalakin?

HELENA (katsoo kelloaan). Niin.

HEMMINKI. Autolla he voivat olla täällä — millä hetkellä tahansa.

HELENA. Puhuttelitteko te kumpikin häntä?

LASSI. Valtalaa?

HELENA. Niin.

LASSI. Isännällä oli hänen kanssaan keskustelu. (Menee kaapille
hommaamaan itselleen konjakkia.)

HELENA (Hemmingille). No?

HEMMINKI. Minä vain pyysin häntä lähtemään talosta — ja selitin,
etteivät tytön omaiset koskaan suostu tähän avioliittoon.

HELENA. Ja hän?

HEMMINKI. Hän oli ensin toista mieltä — mutta nähtävästi sitten rupesi
epäilemään — koska karkasi.

HELENA. He näkivät kyllä minun tulevan laituriin juuri silloin — ja
kuitenkin —

HEMMINKI. Minä huusin sen heille — pidättääkseni heitä —

HELENA. Hm! (Kääntyy pöytään päin ja huomaa Lassin olevan poissa,
katsoo taakseen.) Lassi! Mitä ihmettä sinä teet siellä isännän kaapissa?

LASSI. Minun hermoni — näetkös —

HELENA. Mutta —

HEMMINKI. Antaa Lassin hommata! Hänellä on lupa siihen.

LASSI. Me olemme oppineet käsittämään toisiamme — isäntä ja minä — ja
se on mielestäni askel eteenpäin. Kun vain tulee ymmärretyksi — niin
kaikki käy sitten itsestään.

HELENA (naurahtaa katkerasti). Ymmärretyksi — niin! — Tähän asti on
täällä jokainen elänyt kuin erakko — omaan kuoreensa sulkeutuneena —
ja nähnyt vain vihamiehiä ympärillään. — Epäsopu ja kirous on tänne
juurrutettu tyyssijoilleen. (Hivelee otsaansa, katsoo kelloa ja
huokaa.) Vaikka — se on nyt — kaikki — yhdentekevää.

HEMMINKI (katsoo Helenaa ja aikoo sanoa jotakin, mutta hillitsee
itsensä). Ehkä annamme — niiden entisten — nyt olla.

HELENA (vähän hermostuneesti). Nyt juuri olisi sopiva hetki sanoa —
minkätähden te olette aina minua vihannut. (Katkerasti.) Vihannut
nähtävästi niin paljon, että siitä nyt koituu onnettomuus minulle — ja
kirous tyttärelleni. (Naurahtaen katkerasti.) Sanokaapa se — niin aika
kuluu hauskemmin tässä kiduttavassa odotuksessa.

LASSI (rauhoittaen). Älä nyt, Helena! Onhan tässä tarpeeksi muutenkin —

HELENA (voi tuskin enää hillitä ärtynyttä mieltään). Tämä — »muutenkin»
— on juuri jatkoa kaikelle entiselle. — Antaa salattujen vihojen tulla
kerran kätköistään!

HEMMINKI (vakavasti). Minulla ei ole mitään salattuja vihoja. Päivä on
aina nähnyt minun askeleeni. Minä en ole miniästäni pitänyt — niinkuin
olisi sopinut — sen Helena on nähnyt.

HELENA. Olen sekä nähnyt että kuullut — sekä takana että edessä.

HEMMINKI. Aina enemmän edessä kuin takana.

HELENA (kiivaasti). Mutta syy! Onko se niin häpeällinen, että sitä ei
voi sanoa?

LASSI (rauhoittaen). Rakas Helena!

HEMMINKI (lempeästi, melkein lohduttavasti). Minä en tahtoisi lisätä
kiveä kuormaan — mutta minua on vaivannut — minä olen uskonut, että
sinä et tehnyt poikaani onnelliseksi.

HELENA (nousee hermostuneesti). Sopiva syytös — sen jälkeen, kun
todistaja on poissa — se ainoa — joka sen tietää.

HEMMINKI (melkein surunvoittoisesti). Ei se ole syytös. (Helena tekee
tyytymättömän liikkeen ja kävelee hiljaa, katsoen kelloaan.) Siinä on
ollut oikeastaan minun suruni, joka on joskus ilmaantunut katkerassakin
muodossa.

HELENA (pysähtyy). Suru mistä?

HEMMINKI. Suru siitä — ettei poikani nainut omasta säädystään — vaan
toi vanhaan talonpoikaistaloon emännän — ja vanhaan talonpoikaissukuun
miniän herrasperheestä — toi kouluja käyneen tytön —

HELENA (ivallisesti). Eiköhän se suru ollut enemmän sentähden, että tuo
tyttö oli — köyhästä kodista — pienipalkkaisen maanmittarin perheestä.

HEMMINKI (tiukasti). Asia on niinkuin sanoin. Vieras maaperä siinä oli
pääsyynä. Ja jos jotakin asiata on kirous seurannut, niin se seuraa
tätä — (nousee) — poikani tyttäreen asti.

LASSI. Hyvät ystävät! Minä pyydän teitä molempia — eihän mitään voida
muuttaa — niistä entisistä — ja menneistä —

HELENA (jäykästi). Ei. Ei voida. Nykyhetkelle on elettävä.
(Hemmingille.) Kun kerran olen tänne tullut ja ollut — niin —
(surunvoittoisesti hymyillen) — mitäpä sille nyt enää.

HEMMINKI (suopeasti, kuin katuen? kiivauttaan). Enkä minä aikonutkaan
niistä —. (Kääntyy tuoliinsa päin.) Sirkastahan tässä oikeastaan —

LASSI (ihastuu, kuri asia saa uuden käänteen). Niini Minä pelkään, että
se on vaikeampi kuin luulemmekaan.

HELENA (terävästi). Mikä niin? (Istuutuu.) Tämäkö — tämä — (henkeään
pidättäen) — tämä — seikkailu?

LASSI (happamena). Jos se olisikin vain seikkailu!

HELENA (pelästyen). No? Mitä siinä sitten —?

LASSI. Siinä on syvä — harvinaisen syvä rakkaus — oikea todellinen
tunne.

HELENA (tyrehtyen). Niinkö?

LASSI (kuivasti). Aivan — vanhanaikainen.

HELENA (hymähtää väsyneen ylenkatseellisesti). Noo —!

LASSI. Jaa — jaa! Minä tunsin ihan kylmänväreitä — kun sitä kuuntelin.

HELENA. Oh! Lapsihan hän vielä —

HEMMINKI. Minä pelkään, ettei hän ole enää niinkään lapsi.

LASSI. Pyh! Kaukana siitä!

REETTA (tulee vasemmalta). Auto ajoi pihaan. Nyt ne tulivat.

HELENA (huokaa helpotuksesta). Vihdoinkin!

HEMMINKI (Reetalle). Ala vain mennä omia teitäsi!

REETTA. Hetihän minä —. (Menee vasemmalle.)

HELENA (melkein vapisevana ja voimattomana Hemmingille). Jääkää tänne
hetkeksi — tuntuu turvallisemmalta — ja — (katsoo pitkään Hemminkiä) —
ja onhan Sirkassa teidänkin vertanne. Ei teidän kauan tarvitse olla —
alussa vain. (Hemminki jää seisomaan paikalleen.)

LASSI (on noussut). Enköhän minä —!

HELENA. Ota heti huostaasi nimismies — ja vie hänet muihin huoneisiin!

REETTA (tulee vasemmalta). Ne menivät sisään toista tietä — rouvan
puolelle. (Menee takaisin hitaasti ja vastahakoisesti, vilkuillen
ympärilleen.)

HELENA. Lassi! Mene — ja pyydä heitä tänne.

LASSI. Ja jään sinne nimismiehen kanssa. (Menee.)

HELENA.. Niin.

HEMMINKI (katselee Helenaa). Sinähän ihan vapiset. Istu nyt edes! —
Sääli minun on sinua.

HELENA (kyyneltyen, katsoo Hemminkiä). Kiitos!

HEMMINKI (toimekkaasti). Ehkä minä en päästä heitä aivan heti — että
ehdit rauhoittua. (Helena viittaa, mutta ei voi puhua. Hemminki jatkaa
osaaottavasti.) Miten tarkoitat?

HELENA (pakottaa itsensä suurilla ponnistuksilla levolliseksi). Antaa
heidän — vain — tulla. (Kuivaa silmänsä.) Tämä on kestettävä!

HEMMINKI (lohduttaen). Kyllä kestätkin, kun vain pysyt levollisena.
(Sirkka tulee oikealta, pysähtyy arkana ovelle. Helena kääntyy hitaasti
Sirkkaa vastaan ja katsottuaan vähän aikaa ojentaa kätensä.)

SIRKKA (juoksee äitinsä syliin). Äiti! (Painaa päänsä Helenan
rinnoille.)

HELENA (seisoo ensin liikkumattomana, silittää sitten hitaasti
ja hiljaa Sirkan tukkaa, sanoo hiljaa ja himmeästi). Sirkkaseni
kultaseni! (Hemminki painaa salaa sormillaan silmiään ja istuu allapäin
keinutuoliin.) Istu nyt, lapseni tuonne sohvalle! (Sirkka menee pää
kumarassa sohvan nurkkaan. Valtala tulee oikealta, jää seisomaan
lähelle ovea, katsoo ensin keitä huoneessa on, sitten tiukasti Helenaa.
Helena on kääntynyt katsomaan tulijaa, tuijottaa liikkumattomana.)

VALTALA (tulee hitaasti lähemmäksi; hillityllä äänellä, mutia aivan
raivoissaan). Mikä on tarkoitus tällä äärimmäisellä häväistyksellä —
tällaisella alhaisella solvauksella? (Helena pyyhkii otsaansa aivan
kuin tahtoisi irtautua jostakin vastenmielisestä.) Saattaa meidät
kaikki narreiksi — ihmisten pilkaksi — näin tahdittomalla menettelyllä!

HELENA (on saavuttanut tasapainonsa, tekeytyy hymyileväksi ja leikkiä
laskevaksi). No, mutta — rakas Reino! Miksi sinä olet noin kiihkoinen?
Siksikö, että olet täällä. Ethän ennen ole tullut tuollaisena minua
tapaamaan!

VALTALA (voi tuskin hillitä raivoaan). Tiedäthän, etten ole tullut
vapaaehtoisesti — enkä leikkiä laskemaan.

HELENA (hymyillen). Etkö vapaehtoisesti rakastettusi luo?

VALTALA (purskahtaen). Tiedäthän, mitä olet tehnyt. Sano minkätähden!

HELENA (ihmetellen). Tehnytkö? Sinunko suhteesi. En yhtään mitään.
Tyttäreni olen tuottanut kotia. Sinua en. (Hymyillen.) Mutta —
koska olet sellaisen ilon minulle tehnyt, että olet tänne tullut —
(ivallisesti) — ja ritarillisesti turvannut tyttäreni paluumatkan —
niin — (iloisesti) — terve tuloa! Tee hyvin ja käy istumaan tuonne
sohvaan — Sirkan viereen. (Istuutuu itse pöydän ääreen, sen enempää
välittämättä Valtalasta. Valtala seisoo neuvottomana, sivellen
tukkaansa.)

HEMMINKI (levollisesti ja vähän ivallisesti). Niin, istukashan toki!
Eihän tästä nyt enää ole mihinkään kiirettä. (Valtala katsoo äkäisesti
Hemminkiä, aikoo sanoa jotakin, mutta on vaiti.)

HELENA. Ei kiirettä mihinkään! Heti kun Suoma tulee asioilta, saamme
virvokkeita.

SIRKKA (on tästä kevyestä puhelusta tullut siihen päätökseen, että
kaikki ikävä on jo ohi). Onhan siellä Liisa — ja voinhan minä mennä
auttamaan.

HELENA (katsoo Sirkkaa pitkään). Sinä olet matkasta väsynyt — jaksamme
kai nyt odottaa hetkisen. (Kääntyy katsomaan Valtalaa, iloisesti.) No,
mutta — Reino — rakas — sinähän vielä seisot! Ole hyvä!

VALTALA (menee istumaan, oikeastaan vain siksi, ettei voi keksiä, mitä
muutakaan tekisi, mutisee mennessään). Kiitos!

HELENA (tyytyväisenä, kun sai Valtalan ja Sirkan itseään vastapäätä).
Noin! (Katselee kumpaistakin, hymyilee.) Vai niin! Vai on sinusta,
Reino, tullut romaanisankari — etsiskelet ritarilinnoja ja ryöstelet
tornineitoja.

SIRKKA. Kyllä minä ehdoin tahdoin — ei minua ryöstetty.

HEMMINKI (hymyilee). »Vie sinä, minä vikisen — olet — vievinäs väkisin!»

HELENA. Minun pikku Sirkkani minua ihmetyttää. Eilen pääsi koulun
penkiltä — ja tänään —

SIRKKA (pyytäen). Äiti!

HELENA. —-ja tänään menee miehen kainaloon. (Äkkiä.) Olet ehkä lukenut
viime aikoina pilaantunutta kirjallisuutta — huonoja romaaneja —?

SIRKKA (loukkaantuen). En minä ole lukenut — romaaneja.

HELENA (ivallisesti). Ehkä et. — Tahdot elää — romaanin.

VALTALA (tuskallisesti). Minä pyydän sinua — Helena.

HELENA. Mitä? Mitä sinä pyydät?

VALTALA. Vaikenemista.

HELENA (ylimielisesti). Kaino rakastaja — ujo poikanen — lähes
neljänkymmenen ikäinen — ensi kertaa rakastunut — vaikenee kernaammin
kuin puhuu. — Tunteet vain puhuvat. (Valtala tekee hermostuneen
liikkeen. Helena jatkaa yhä ilakoivammin.) Ei, ei! Anna anteeksi,
Reino! Sanani sattuivat ihan väärin. Et sinä ole mikään kaino
rakastaja etkä ujo vanhapoika — et myöskään ole romaanihullu — sinä
yksinkertaisesti teet romaaneja — elämällä niitä.

VALTALA (nousee hermostuneena). Minä pyydän, että sinä lopetat tämän
jonninjoutavan lörpötyksen — Sirkan kuullen —

HELENA (välittämättä Valtalasta, tarkastelee Sirkkaa). Kuulehan,
Sirkka! Kohta kai lähenee päivällisaika. Sinun pukusi on matkasta
pilaantunut — menehän muuttamaan leninkiä — ja järjestämään vähän
tukkaasi!

SIRKKA (katsoo pukuaan ja koettelee vaistomaisesti tukkaansa).. Ai,
niin! (Nousee.)

HELENA (korostaen ensimmäistä sanaa). Kypsynyt nainen ei koskaan unohda
ulkomuotoaan — (Sirkka yrittää salaa puristaa Valtalan kättä, lähtee
sohvasta.)

HEMMINKI (nousee, katsoo Valtalaa). — eikä mies tekojaan.

SIRKKA (lähtee vastenmielisesti). Näkemiin sitten!

HELENA (katsoo Valtalaa). Näkemiin — pikku tyttöseni! (Valtala
nyökäyttää Sirkalle sangen epäonnistuneesti, kun Helena katsoo häneen
koko ajan. Sirkka yrittää vielä ovelta katsoa, mutta ei saa keltään
vastakatsetta, menee oikealle.) Mitä taata sanoikaan?

VALTALA (koko lailla rohkeampi ja vapaampi nyt, Sirkan mentyä).
Tyhmyyksiä — ne kaikki voidaan nyt jo lopettaa.

HEMMINKI (levollisesti). Minä vain tarkoitin, että oikea mies on
tekojensa tuomari — ja itse korjaa erehdyksensä.

VALTALA (ivallisesti). Minun ainoa erehdykseni isäntään nähden olisi
siinä, että nyt antautuisin vastaamaan teille. (Hemminki on aikeissa
lähteä, mutta pysähtyy.)

HELENA (keskeyttää hauskasti). Ai, ai, kuinka vanhanaikaiset
mielipiteet tuolla taatalla on. Niin teki entisen ajan mies, mutta —
(tuijottaa Valtalaa) — nykyajan mies on vapaa kaikesta joutavasta —
omanarvon tunteesta, velvollisuuksista — häveliäisyydestä, kunniasta —
ja muusta krimskramsusta. (Hemminki lähtee. Helena jatkaa pikaisesti.)
Jättääkö taata minut nyt tänne kahdenkesken? (Nauraa hermostuneesti.)
Tämä Reino on kovin vaarallinen naisille. Hän valloittaisi vielä
isoäidinkin — jos sellainen olisi elossa.

HEMMINKI. Lie hänellä ensin selvittämistä tarpeeksi teissäkin — (katsoo
Valtalaa) — ja sitten vielä lopuksi — ehkä minussakin. (Menee ulos.
Äänettömyys. Helena nojaa kyynärpäänsä pöytään ja leuan käteensä,
alkaen katsoa Valtalaa.)

VALTALA (sytyttää tupakan). Uh! Sinähän panit tässä toimeen aika
inhoittavan ilvenäytelmän. Minä en aio sallia enää mokomaa lörpötystä!
Sano nyt — mitä sinulla on sanottavaa! Mutta jaarituksia minä en
viitsi kuunnella. (Äänettömyys. Helena yhä tuijottaa Valtalaa.) No?
(Helena ei liikahda. Valtala hermostuneesti.) Asioita, jotka koskevat
ihmisten tunteita — ei tavallisesti viedä markkinapaikalle — eikä
anneta — poliisin haltuun. Se mitä on — mitä on tapahtunut tai ollut
— se ratkaistaan hälyä nostamatta — tavallisissa oloissa. Mutta sinä
— sinä riisut itsesi ja meidät kaikki alastomiksi — ja ajat kujalle.
(On katsonut Helenaa silloin tällöin ja tullut yhä hermostuneemmaksi.)
Ja mitä sinä sillä voitat? Teet tyttäresi onnettomaksi ja itsesi
naurunalaiseksi — meidät kaikki koko paikkakunnan pilkaksi. (On
taas hetken vaiti. Helenan katse vaivaa häntä yhä enemmän.) Sinä
syytät minua ryöstämisestä! Naurettavaa! Itse kuulit äsken Sirkan
omasta suusta — että hän lähti vapaaehtoisesti. (Koettaa hillitä
hermostustaan, mutta ei onnistu, purskahtaa.) Puhu jotakin! Mitä sinä
tuijotat?

HELENA (tyynesti). Minä odotan, että sinä alkaisit — puhua.

VALTALA. Puhua? Oletko sinä aivan —!

HELENA (korottaa vähän ääntään). Niin! Puhua —_asiasta_ — ja lakkaisit
lörpöttelemästä joutavia.

VALTALA (liikahtelee aivan kuin hänen olisi hyvin epämukava olla;
epävarmasti). Niin — Sirkka ja minä —

HELENA (tiukasti). Ei Sirkka! Vaan minä! Vielä ei olla Sirkassa asti.

VALTALA (epäröiden). Minä arvelin, että —

HELENA. Mitä?

VALTALA. — että Sirkan ja minun nykyiset — että meidän suhteemme —
valaisevat sinulle —

HELENA. Valaisevat meidän suhteemme?

VALTALA (alakuloisesti). Niin.

HELENA (luopuu nyt vasta asennostaan ja pudottaa kätensä jotenkin
voimakkaasti pöytään). No! — Nyt sinä olet häväissyt minua tässä
koko ajan — jättämällä sivuseikaksi pääasian. Olet häväissyt minua
välinpitämättömyydelläsi minun tunteistani — sivuuttamalla kaiken sen —
mitä meillä molemmilla on ollut. Olet häväissyt minua sillä, että minun
itse täytyi sanoa tuo ratkaiseva sana —

VALTALA (nolona). Minä luulin sinun jo pitemmän aikaa huomanneen, että
meidän tunteemme —

HELENA (kiivaasti, mutta hilliten ääntään). Älä sano — meidän
tunteemme. Puhu vain itsestäsi! Minussa sinä et ole mitään muutosta
nähnyt — sillä muutosta ei ole tapahtunut. Se on keksitty —
epärehellinen väite! (Voi vaikeasti hillitä itseään.) Sinä tiedät —
mitä ponnistuksia sinulla oli, ennenkuin voitit minun rakkauteni. Ja
— kun sen voitit — niin sait minut kokonaan. (Nousee.) Sait uskoni —
luottamukseni — ja kunniani. Siinä tietoisuudessa sinulle antauduin
— että sinä minua rakastit — ja että sinä teet minut vaimoksesi —
(vaikeasti) — myöskin ihmisten edessä — niinkuin olen jo — sinun
edessäsi — (Kävelee tuskassa edestakaisin.)

VALTALA (katsellen oville). Koeta nyt rauhoittua!

HELENA (syöksyy pöydän ääreen). Rauhoittua? Minunko pitää rauhoittua —
kun sinä tallaat minut lokaan? Sinä käsket minun rauhoittua, kun poljet
minut jalkoihisi! (Ottaa päästään ja pakottaa itsensä hillityksi.) No,
hyvä! Minä rauhoitun. Entä sitten?

VALTALA (hiljaisella ja sovittavalla äänellä). Olethan sinä järkevä
nainen — ymmärräthän sinä — elämän — — ja tunteet — ja sattumat —

HELENA (ivallisesti). Että tunteet kuolevat —

VALTALA. — ja syntyy uusia —

HELENA. — jotka elävät?

VALTALA. Niin — minä uskon — (painaa päänsä alas) — Sirkkaan nähden.

HELENA (raivossa). Vai niin! Sinä hyökkäät nuoreen viattomaan tyttöön
kuin peto — raiskataksesi hänen elämänsä, hänen nuoruutensa —
heittääksesi hänet alastomana kujalle — kuten äitinsä.

VALTALA (kiivastuu, mutta hillitsee ääntään). Hillitse nyt itsesi — ja
käytä järkeäsi! Minkä minä sille voin — ettei meidän tiemme — sinun ja
minun — enää veisi muualle kuin onnettomuuteen. Ja Sirkan kanssa me
menisimme naimisiin.

HELENA. Vai niin! Vai naimisiin — yhtaikaa äidin ja tyttären kanssa!

VALTALA. Älä huuda!

HELENA (hillittömästi). Minä huudan sinulle vasten silmiä — sinä olet
konna!

VALTALA (hypähtää ylös). Vaikene!

HELENA. Luuletko sinä — että äiti antaa oman tyttärensä miehelleen —
sille miehelle, jonka vaimo hän on ollut! Etkö sinä ymmärrä — että
sinä rikot sukusiteet, — raiskaat pyhät tunteet — solvaat rakkauden
käsitteet ja häpäiset itse luonnon —!

VALTALA (torjuen). En. Minä näen vain, että sinussa puhuu hurja
mustasukkaisuus — eikä siveellisyyden into —

HELENA (vihalla). Minussa puhuu kauhu sinua ja sinun menettelyäsi
vastaan. (Naputtaa rystöllään pöytään.) Ja luuletko sinä, että minä
annan tällaisen koskaan tapahtua? En ikinä! Sinun pitäisi ymmärtää,
että minä yksin olen alaikäisen tyttäreni naittaja.

SIRKKA (syöksyy sisään kalpeana ja tukka hajalla, puoliksi muutetussa
puvussa). Äiti! Reino! (Tuijottaa toiseen ja toiseen. Helena on
kääntynyt, seisoo sanattomana. Valtala polkee jalkaa kiukkuisena ja
tyytymättömänä, kääntyy vähän sivuttain epätietoisena, mitä tehdä tai
sanoa. Sirkka sydän kurkussa, silmät suurina, voi tuskin hengittää.)
Reino! Äiti! Mitä tämä merkitsee? Minä olen kuullut kaikki.

HELENA (purskahtaa itkemään, ja syleilee Sirkkaa, kuin suojellakseen).
Oma, rakas kyyhkyseni!

SIRKKA (vetäytyy hiljaa äitinsä syleilystä). Ei, ei! (Panee kätensä
ristiin ja painaa sydäntään, puhuu katkonaisesti.) Sano-kaa mi-nulle
—?! (Helena kuivaa kyyneleensä ja pakottaa itsensä tyyntymään.) Rakas —
rakas Reino! (Aikoo mennä Valtalan luo.)

HELENA (estää). Lapsikultani — sinä et voi mennä Reinon kanssa
naimisiin, — sillä —

VALTALA (kauhulla Helenalle). Ei, ei! Vaiti!

SIRKKA (soinnuttomasti). Juuri sen — tahdon — kuulla — tiedän jo —
mutta nyt tässä — tahdon kuulla —

HELENA (hiljaa ja vaikeasti). Sillä — minä — sinun — äitisi — olen
häneen rakastunut.

SIRKKA. Ja?

HELENA (tuskin kuuluvasti). Ja — olen hänen — vaimonsa. (Valtala katsoo
Sirkkaa, lyyhistyy istumaan, pää käsiin, Sirkan pää painuu rinnoille,
kuin kuoleentuneen kukkasen.) Sirkka! Oma Sirkkaseni! (Ohjaa Sirkan
tuolille, jolla itse on istunut. Valtala nousee hitaasti, katsoo
Sirkkaa, sitten kaameasti Helenaa, menee hitaasti ulos. Helena ei voi
hillitä itkuaan, kauhea tuska valtaa hänet. Niitä peittääkseen hän
menee nopeasti oikealle ovelle, mutta pysähtyy, ja meneekin ovesta
vasemmalle, purskahtaen valtavaan itkuun. Sirkan kädet putoavat
helmaan, hän istuu liikkumattomana, tuijottaen eteensä elottomilla
silmillä.)

LASSI (tulee oikealta, katselee ihmetellen ympärilleen). No, missä
toiset ovat? (Kun ei saa vastausta, menee lähemmäksi Sirkkaa.) Mihin
kaikki muut ovat menneet? (Kun ei nytkään saa vastausta, menee nopeasti
ulos.)

REETTA (kurkistaa varovasti ovesta vasemmalta, tulee hiipien sisään,
katselee Sirkkaa, kuiskaa). Neiti! (Sirkka ei kuule. Reetta koskettaa
Sirkkaa olkapäähän.) Kuulkaa, neiti!

SIRKKA (katsoo tylsästi Reettaa, puhuu hiljaa ja elottomasti). Ei, ei!
Ei muu kuin kuolema. (Pää vaipuu käden nojaan.)

REETTA (katselee ympärilleen, menee kaapille, ottaa sieltä pistoolin,
luo sen pöydälle Sirkan eteen, kuiskaa). Ei muu kuin kuolema. Minä
tiedän sen — kuulin kaikki. Ettehän te heitä voi erottaa —. (Siirtää
Sirkan käden pistoolin päälle.) Kuolemassa on onni — siellä ei ole
tuskia eikä onnettomuutta — yksi ainoa veto liipasimesta — ja sorrettu
sydän tyyntyy heti. (Hiipii ovelle, katsoo taakseen, katoaa vasemmalle.)

SIRKKA (kohottaa hitaasti päänsä). Niin — tyyntyy heti. (Huomaa
pistoolin kädessään, katselee sitä elottomasti, nousee, ottaa vapaalla
kädellä sydämestään.) Sorrettu sydän — tyyntyy heti. (Menee hitaasti ja
epävarmasti oikeasta ovesta. Näyttämö hetken tyhjänä. Hemminki tulee
ulkoa.)

REETTA (tulee vasemmalta, puhuu puoli-ääneen). Olipa hyvä, että tulitte.

HEMMINKI. No?

REETTA. Kyllä täällä vain paholaisen sorkka vilahtelee — sen Suoman
haamussa.

HEMMINKI (äreästi). Mitä sinä —?

REETTA. Tuli tänne, ja otti pistoolin tuolta kaapista —

HEMMINKI (hämillään). Suoma? (Menee ja kurkistaa kaappiin.)

REETTA. Niin — Suoma — mutta ei pidä sanoa sille — se kumminkin kieltää.

HEMMINKI. Milloin otti?

REETTA. Äsken — nyt juuri.

HEMMINKI (ärjäisee). Valehtelet! Suoma oli ulkona — tulee juuri — ehkä
pihalla — on ehkä juuri ehtinyt tuonne sisään —

REETTA (hädissään). Niin minusta näytti —

HEMMINKI (raivostuu). Sinä täällä olet paholainen — sinä kirottu.
(Kohottaa nyrkkinsä ja aikoo lyödä Reettaa. Laukaus kuuluu oikealta, ja
heti sen jälkeen Suoman parkaisu.)

HEMMINKI (kauhistuneena). Mitä?

HELENA (syöksyy vasemmalta). Mitä se oli?

LASSI (juoksee ulkoa). Kuka ampui?

SUOMA (syöksyy kauhistuneena oikealta). Auttakaa, auttakaa — Sirkka on
ampunut itsensä.

LASSI. Sirkka! (Syöksyy oikealle.)

HEMMINKI (nopeasti Lassin jälkeen, mutta pysähtyy ovelle). Herra
armahda!

HELENA (kalpenee, horjuu, kuuluu vain koriseva ääni). O—oh!

SUOMA (rientää tukemaan Helenaa). Rouva!

LASSI (oikealla). Kuollut — sydämeensä ampunut.

HEMMINKI (kääntyy näyttämölle päin, nojaa ovipieleen). Kuollut! — Nyt
tuli turma!

HELENA (seisoo kivettyneenä kauhusta; hiljaa, tuskin kuuluvasti).
Syyttömästi — syyttömästi! — Ikuinen turma!

    Väliverho.






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TURMA ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.