Kuningas Teivas, Pirkkalan valtias

By Kaarle Halme

The Project Gutenberg eBook of Kuningas Teivas, Pirkkalan valtias
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Kuningas Teivas, Pirkkalan valtias

Author: Kaarle Halme

Release date: October 14, 2025 [eBook #77039]

Language: Finnish

Original publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy, 1922

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUNINGAS TEIVAS, PIRKKALAN VALTIAS ***

language: Finnish




KUNINGAS TEIVAS, PIRKKALAN VALTIAS

Nelinäytöksinen näytelmä


Kirj.

KAARLE HALME



Hämeenlinnassassa,
Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
1922.





HENKILÖT:

_Teivas_, Pirkkalan kuningas, Siuranlinnan valtias.
_Pyynikki_, valtiatar, Teivaan nuorikko.
_Lemma_, sotijalo, valtias, Teivaan poika aikaisemmasta aviosta.
_Kyrö_, lappapäällikkö.
_Inku_, lappanainen, Pyynikin avainpiika.

Tapahtuu kuninkaantalossa Pirkkalassa. Aika tarunomainen.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


Suurtupa Teivaan kuninkaantalossa. Perällä, keskellä, ulko-uksi.
Vasemmalle nousee pari, kolme porrasaskelta, johtaen nurkkalavalle,
josta vie uksi naisten huoneisiin. Oikeassa peräkulmassa jykevä
kiviuuni, jonka sivuilla rahit. Oikealla uksi kuninkaan huoneisiin ja
takalinkku-käytävään. Alinna partaan vieressä valtaistuin, pienellä
korokkeella. Vasemmalla, lavasta alaspäin, pöytä, jonka molemmin puolin
pitkät pankot. Alimpana räppänä. Seinillä kynttilä- tai soihtupitimiä
sekä ryijyjä, taljoja ja aseita.

Huoneessa on hämärä valo, joka tunkeutuu sisään ainoastaan räppänästä
ja peräuksesta. Soihdut eivät ole sytytetyt, mutta takassa kiiluu
hiilusta.

_Inku_ (pieni, käpristynyt lappa-eukko, istuu takkarahilla, kyynärpäät
polvilla ja nyrkit poskille puristettuina, puoliksi laulaen, puoliksi
sanellen, yksitoikkoisesti, mutta kiihtyen sisäisesti loppua kohti).

    Maammon marjamaireheksi
    kasvoi kaunis tytteröni,
        kultakutrini korea.

    Kuni päivyt longan alla
    kodan paistoi orren alla
        nurmikukkani norea.

    Kuni laulu laajan heimon,
    kuni onni suuren sulhon
        iloitsi ikänsä nuoren.

(Katkerasti.)

    Tuli kotka kourukynsi,
    Hornanvuoren hirmuhaukka,
        haaskalintujen kuningas.

    Koppoi kaunon korjahansa,
    ilon sorti, onnen murti,
        raiskasi elämän nuoren.

(Vihlovasti.)

    Siit' on mulla angemieli,
    suru suuri, murhe musta,
        siitä vihlova vihani.

(Kaameasti.)

    Huudan yötä, huudan päivää:
    kostan, kostan ainoiseni,
        armahaiseni avitan!

(Hurjasti.)

    Haaskahaukan, kiimakotkan
    tapan tällä puukollani,
        verivirtahan upotan!

_Kyrö_ (lyhyenläntä, tanakka, vaaniva- ja ketteräliikkeinen, on tullut
ovelle Inkun loppulaulun aikana, syöksähtää Inkun viereen, kiihkeän
käskevästi, mutta hillitysti). Inku! Kielesi kytke! Miksi loiluat?

_Inku_ (hypähtää pelästyneenä syrjään, pistää salamannopeasti
esiinvetämänsä puukon poveensa, kääntymättä Kyröön). Otsolle loitsuni
viritin.

_Kyrö_. Muualla viritä! Täällä uhkasi ohenna! Sekapäinenkö olet?

_Inku_ (kääntyy hitaasti, peläten katsoa, kuka tulija on, riemastuu).
Kyrö! Sinäkö, päällikkö?

_Kyrö_ (käskevästä). Hilly! Muista kuka olet — kuka minä — ja missä!

_Inku_. Kahden olemme. Anna riemuitsen!

_Kyrö_. En! — Et minua tunne! Muista!

_Inku_ (arasti). Enkö heimoani sinussa tuntisi?

_Kyrö_. Heimo tunne! Älä muuta!

_Inku_ (vieraasti, kovaäänisesti). Kuningastako etsit, lappa?

_Kyrö_. Kuningasta. (Vetäytyy ovelle).

_Inku_. Kuningas ei ole kotona. Eikö vallivartija sanonut?

_Kyrö_. Vartijoita en nähnyt. Ukset salvattavat ja selkosellaan.

_Inku_. Ja kota tyhjä — näetkös! Minä yksin. Suotta varot.

_Kyrö_ (katselee ympärilleen). Suottako? Missä väet?

_Inku_. Kesäaskareissa laaksossa — lahdella ja laitumella. Istu,
vieras! Tänne — orjarahille!

_Kyrö_ (pilkallisesti). Kuninkaanlinna vartijaton kuin lapan kota! Ei
edes koira haukkunut!

_Inku_. Vartijat kyllä näkevät tulokkaan. Eikö sinua?

_Kyrö_. Ei. Kiipesin vuorelle näreiköstä.

_Inku_. Puhallanko torvea ja ilmoitan tulosi?

_Kyrö_. Älä! (Menee istumaan takanrahille.) Tarinoidaan ensin! —
Erotatko äänet talossa? Kuuletko, kun joku tulee?

_Inku_ (katsoo oikeaan oveen). Kuulen, kun salpaan linkkusimen. Odota!
(Menee nopeasti oikealle.)

_Kyrö_ (katselee ympärilleen, liukuu äänettömästi ja ketterästi
vasemmalle ja katsoo ulos räppänästä joka suunnalle, palaten
paikalleen.)

_Inku_ (tulee oikealta). Linkku on salvattu!

_Kyrö_. Salakäytäväkö?

_Inku_. Niin! Kapea kuja — kuninkaan huoneen ohi — vie vallin alatse
ryteikköön. (Istuu.)

_Kyrö_. Entä tuo — avanalan uksi?

_Inku_. Kuningattaren huoneisiin — ja sieltä aulaan. Kuulen, jos hiiri
hipuisi. Ypöyksin istuin — mieleni valloilleen valahti — sinä vain
kuulit —

_Kyrö_. Hyvä! — Missä on Teivas-isäntä?

_Inku_. Rihkaloissa käymässä on kuningas. Lie purjehtinut pohjoisille
merille.

_Kyrö_. Mistä tiedät?

_Inku_. Ulven linnaan lähti jo Kokemäeltä. Ei morsiantaan kotia tuonut.
Hopuin hyörivät päälliköt ja vallat. Soutumiehet ja minä jäimme
saattajiksi kuningattarelle. Mahlan aikana menivät — ei vielä palanneet.

_Kyrö_. Laajat ovat Lattomeret ja raumat soutajille. (Hymyilee
salaperäisesti.) Pohjatuuli on puhunut. Monta on lainetta Uron uomalle.

_Inku_. Jäljillä olet! Noin juuri nimesivät — Uron uoma. Mitä siellä?

_Kyrö_. On rihkanranta meille — veroton ja vapaa —

_Inku_. Keitä siellä —?

_Kyrö_. Rosomolaiset — merentakaiset —

_Inku_. Ai! Rosmot Urolla! Ulven juonta! Ulvea syyttivät. Taitaa vaino
kohdata Lapan heimoa. — Vieläkö ovat rahanne rantamilla?

_Kyrö_ (naurahtaa). Jo aikoja ulapoilla — ja vaihtonahkamme on saatu
kätköihin.

_Inku_. Entä rosmot?

_Kyrö_. Jättäneet tyhjille tulisijansa.

_Inku_ (painaa pään käsiin, heilautellen itseään). Vainon valkeat
syttyvät rosmojen tuhkasta. Niin ennen — niin aina! Meitä ryöstävät
pirkat monin verroin — meille kostavat.

_Kyrö_ (nousee). Tuo nähdään!

_Inku_ (nostaa päänsä). Kielsitkö salarihkaa rahoittamasta?

_Kyrö_. En!

_Inku_. Tiedät sitten — miten nähdään.

_Kyrö_ (kurkistaa perälle, tulee takaisin). Sinä olit etelässä —
mahtavan Halin heimon luona —?

_Inku_. Menin minne lähetit — Hahma-päällikön taloon. Orjaksi möit
minut Hahman tyttärelle. Pyynikkiä seurasin mieheläänsä. Olen tässä —
kuningattaren orja. Ymmärrystäsi ylistän! En ilman apuasi konsa olisi
päässyt haaskahaukan pesään. Kostoni on lähellä!

_Kyrö_. Yhtä kaukana kuin kuningas.

_Inku_. Minä odotan. Odotan vaikka toiseen mahlaan —.

_Kyrö_. Ole varova! Kiihko tärvää teon. Voit pilata kaiken.

_Inku_. Pilaan pirkan — kuni pirkka tyttäreni. Sinä pilatun pistit — et
pilaajaa! (Ottaa puukon povestaan.) Tällä terällä tärväsit tellervoisen
— rinnan kauniin rikki puhkoit — poven verihin punasit — ihanan Inarin
iskit —

_Kyrö_ (käskevästi). Vaiti! Elääkö olisi pitänyt?

_Inku_ (valitellen). Ei, ei! Ei elää mielipuoli — ajuton raukka.

_Kyrö_. Vaiti sitten, vaikertaja! Järkevämmäksi sinut luulin. Vienkö
pois sinut vikisemästä?

_Inku_ (pelästyen). Ei, ei! Anna olla äitirievun! Muistot herätit,
viritit — siitä hellyin, herkistelin. Olit impeni suuri sulho, emon
ehtoon elvyttäjä! (Pistää puukon poveensa.) Taas olen viisas, varova!

_Kyrö_ (istuu). Ole! — En suotta sinua Hahmalle halunnut. Tiesin
Pyynikin koituvan kuningattareksi. Pääsit tänne — minne päästä piti.
Hahman tytärtä seurasit miehelään.

_Inku_. Oikein!

_Kyrö_. Aivan niin! Oikein! Mutta kostosi on pikku seikka, sirpale
suuressa sumassa.

_Inku_. Kuningasko, Teivasko? Lohkare, kukkula, vuori! Sirpaleenko
silloin sivuhun työnnän —?

_Kyrö_. Tietä teet, kun vuoren siirrät. Myönnän. Mutta suuremmat työt
nyt ovat tekeillä.

_Inku_ (hämmästyen). Suuremmat?

_Kyrö_ (kuiskaa). Pirkkojen pirsta on edessä.

_Inku_. Pirkkojenko? Sotijalojen, valtiaitten, ruhtinaitten,
kuninkaitten — kaikkienko? Pirkkalaistenko pirujen?

_Kyrö_. Niiden — kaikkien!

_Inku_. Hyh! Lattomeren lärpätystä! — En Ulven ulua usko!

_Kyrö_. Kuuntele sitten kohua korven!

_Inku_ (säikähtäen). Mekö? Me? Sotateille Pirkkalassa! (Naurahtaa
katkerasti.) Poronlehmän-, lammassarvin vasten voimaa ja väkeä — vasten
rautaa, terästä! Kerran tehtiin koitos — muistan kerrotuksi. Se taruksi
taittui keihässeiniin — nuolipilviin pirstaleiksi. — Älä, päällikkö!
Älä tuhoa heimoamme!

_Kyrö_ (hymähtää ylpeästi). Tuhon eteen teljen teemme — emme vainolle
veräjää!

_Inku_. Miten? Miten?

_Kyrö_. Jo on karjamme karkotettu pohjaan päin — jo kodat korjattu —
jäljet vain jätetty —

_Inku_ (ahdistuneesti). Älä, älä! Takaa ajavat — tappavat, teurastavat —

_Kyrö_. Eivät aja — eivät tapa —

_Inku_ (vapisten). Mikä estää?

_Kyrö_ (kuiskaten). Pohjankangas palamaan pannaan — pohjan puhurin
pauhatessa.

_Inku_. Palo sammuu — kulo hiiltyy —

_Kyrö_. Toinen alkaa —

_Inku_. Mikä, mikä?

_Kyrö_. Jo Hali haukkuu! Etkö ääntä kuullut Hahmalassa?

_Inku_. Ei Halin haukku pirkkaa pidätä!

_Kyrö_ (kuin itsekseen haaveillen). Suuri on aika! Kohta paistaa lapan
päivät!

_Inku_ (lyö kädet rintoihinsa). Osmo onnehen osoita! — Haasta halki,
puhu puhki, älä kulje kuurusilla!

_Kyrö_. Tarkkaa! Halin heimon mahtavin päällikkö oli vanha Hahma. Sen
tiesi Teivas. Siksi heimositeet solmieli — teki Pyynikin Pirkkalan
kuningattareksi — koko Halikon allensa alisti.

_Inku_. Yhä sukesi suuremmaksi! Sekö lohtu lappa-heimon?

_Kyrö_. Maltu! Sata valtamiestä on Halikossa. Ne pirkoille kaunaa
kantavat — hävittää tahtovat pirkka-vallan — eivät kuningasta kumarra.
Hahma yksin mesimieltä kantoi, säilytti kylmän sovun. Nyt se rikkui,
repesi, ratkesi — Hali muutti hahmoansa.

_Inku_. Miksi?

_Kyrö_. Hahma kuoli — järveen hukkui metsätiellä. (Nousee.) Nyt nousee
Halikon väki — tenän tekee, sovun sortaa, kaataa pirkan kuninkuuden,
riistää heiltä rihkanvaihdon — ja me —

_Inku_ (nousee). Me?

_Kyrö_ (katsoo Inkua). Sinä — työsi tiedät — Pedolta pään muserrat.
Mutta muista — älä sohi sattumalta. Vaani, varro! Iske kuin ilvestä
ikinä! — Pakene sitten! Kosken niskasta ruuhen löydät, samoat
ylävesille, soudat Sipsin niemen päähän.

_Inku_. Entä te?

_Kyrö_. Väki, karja taivaltavat. Minä Sipsillä odotan. Mutta — varo,
Inku, salmen suuta — niskan nielu on väkevä. Kierrä, kaarra!

_Inku_. Minua pelottaa. Pahasti sykkää sydänalani. Äsken tuuma niin
sees ja selvä — nyt pyörryttää. Äsken teko oli mun ja vastuu mun. Nyt
heimon henki, onni, olo on yhteen iskuun kierrettynä.

_Kyrö_. Kahteen!

_Inku_. Mihin toiseen?

_Kyrö_. Jo tehtyyn, toimitettuun.

_Inku_. Ken sen teki? Maini! Missä?

_Kyrö_. Miksi?

_Inku_. Se lohdun toisi, tukea toisi. Sano, etten yksin seiso, kun on
kysy kansastani. Sano, jos tekoni turmaa tuo, niin kostoni kukistan,
sidon sisäisen sisuni.

_Kyrö_. Viihdy! Yhteen hiileen puhumme. Yhteinen on koitos kaikkialla —
yhteinen tekomme teho. Sinun on suurin suurimmista, vaikka pienempikin
on pätevä. Ajasta aikaan katsoo suuri Kohta, elon Valtias vakava. Jo
Teivas itse sitoi silmukkansa sun tyttäresi tuhossa. Nyt on jatko,
pääte. Alku oli jo ammoin alussa.

_Inku_. Onko työni lopun pääte vai alku.

_Kyrö_. Ei kumpikaan! Lopun tekevät Halin satakunta sankaria.

_Inku_. Entä alun?

_Kyrö_. Sen teki nuoli nopsa.

_Inku_. Hahmanko —?

_Kyrö_. Vaiti! Pieni järvi on Hahman hauta.

    (Menee räppänän luo.)

_Inku_ (riemussa). Nyt luotan, tekoni tiedän. (Menee Kyrön jälessä.)
Suurin olet suuristamme — päälliköistämme parahin!

_Kyrö_ (kääntyy, käskevästi). Maltu, taltu! Viileä kuin aamun kaste ja
tyyni kuin illansuu! Muista! (Kurkistaa räppänästä, peräytyy sitten
Inkun viereen.) Tuoko Pyynikki — tuolla vallilla?

_Inku_. Kaiket päivät vallia kiertää. Auringon mukana istuu ja kulkee.

_Kyrö_. Teivastako vartoo?

_Inku_ (hymähtää). Allapäin morsian kuninkaan rinnalla rantaan astui —
itkien tuhdolle tupertui. Täällä viitisen päivää vetisteli — vihdoin
lauhtui.

_Kyrö_. Mistä?

_Inku_. Kävi vieras talossa. Viihdytteli. — Tai — ei vieras. Oma oli —
kuninkaan poika.

_Kyrö_. Lemma?

_Inku_. Niin. Taanperän valtias nuori.

_Kyrö_ (ajatuksissaan). Ennen Halia ajattelin turvaa Lemmasta.
Hän ei tule isäänsä. Ei veronkannoissa vikurra. On lauha, lempeä,
sävyisä, suora. (Pyyhkii otsaansa.) Mutta pirkka kuin pirkka —
vaikka paroistakin parahin. Ei kuulu meille hyvyytensä, pahuutensa —
pituutensa tunnemme. (Inkulle.) Lemmastako kuningatar lauhtui?

_Inku_. Ilakaksikin ilostui. — Nyt umpena unelmoi, tajutonna tuijottavi.

_Kyrö_ (menee katsomaan räppänästä). Nyt on poissa paikaltansa. Tuleeko
tänne?

_Inku_ (juoksee perälle). Tulee, tulee! — Joudu, juokse linkkusesta!

_Kyrö_. Suotta! (Siirtyy uksen pieleen.) Lain on turva veron tuojan —

_Pyynikki_ (tulee hitaasti, surun ilme kasvoilla, pysähtyy ukselle
avonaisin silmin, näkemättä mitään [kirkkaasta valosta tulleena
hämärään tupaan] kääntyy mennäkseen omaa huonettaan kohti).

_Kyrö_ (kädet rinnoilla, kumartaa alamaisesti). Tervehdin sinua,
kuningatar! (Pyynikki pysähtyy äkkiä, kääntyy Kyröön, katsoen
tarkasti.) Olen Kyrö — verontuoja lappa. (Pyynikki kääntyy Kyröstä
kuin pettyneenä, tulee hiljaa alas pysähtyen pöydän päähän.) Kuninkaan
käskystä tulin. Kuningas haluaa vaihtaa verorahojen tuontipaikkaa.
Tulin tiedustamaan. (Pyynikki istuutuu pankon päähän.) Kuningas ei ole
kotona, kertoi orja. Menen väenpirttiin ja odotan.

_Pyynikki_ (hiljaisesti). Inku! Veromiehelle vieraanvara! Tervetullut
taloon, lappa! Odota kuningasta! Hyvästi!

_Kyrö_. Kiitän sinua, Halin helmi — Pyynikki, pyhä emäntä! (Kumartaa ja
menee.)

_Inku_ (juoksee Kyrön perässä aulaan). Piiat tänne! Pirttiin pidot
laittakaa — tullehelle tuliaiset. (Ulkona.) Kuulit käskyn, aittapiika.
Huolla, hoida, vaalittele! (Tulee takaisin lähelle Pyynikkiä.) Olenko
vai menenkö?

_Pyynikki_. Tee kuin mielit!

_Inku_. Anna tahtosi tajuan. Mielin olla mieliksesi. Jo Halimalla
sinuun kiinnyin.

_Pyynikki_. Istu! Ole!

_Inku_. Tähänkö istun permannolle?

_Pyynikki_. Tuonne räppänän alle, jos haluat.

_Inku_. Vuota! Teen kuin ennen Hahmalassa. (Menee uunirahille ja ottaa
sieltä rihmakerän, sitten pankolle räppänän alle.) Näin. Minä solmin
rihmojani — sinä istut ja tarinoit. Muistatko?

_Pyynikki_. Tämä ei ole Hahman tupa.

_Inku_. Ei. Kuninkaan kartano korea.

_Pyynikki_. Kylmä, kolkko, kolea! — Isäni kodissa uljaammat oli ukset,
paljon laajemmat lakeiset, kurkihirsi korkeampi, takanliesi lämpimämpi.
Siellä olin, siellä elin — täällä kuihdun, kuivetun, kuolen.

_Inku_. Säälin olosi onnettuutta.

_Pyynikki_ (katkerasti). Lappa pirkkaa säälimässä! En usko sinua.

_Inku_. Halimalla uskoit. Pidit minusta. Opin rakastamaan sinua.

_Pyynikki_. En ollut silloin pirkkojen ystävä.

_Inku_. Oletko nyt?

_Pyynikki_ (kiivaasti). En! (Väsähtäneesti.) Tai — en tiedä. Mutta sinä
vihaat Pirkkalaa — sen tiedän.

_Inku_ (kuiskaa pelokkaana). Älä puhu siitä kuninkaan talossa! Turman
tuotat minulle.

_Pyynikki_. En halua. Olit ystäväni Hahmalassa.

_Inku_. Vieläkin olen.

_Pyynikki_. Miksi?

_Inku_. Tunnen surun.

_Pyynikki_. Et minun.

_Inku_. En — jos kiellät.

_Pyynikki_. Älä suutu minuun! Olen ärtynyt, äreä. (Nousee, kävelee.)
Ellen sinulle saa olla, mikä olen, niin sitten —. (Pysähtyy.) Oh! Henki
salpautuu! Ei ole ilmaa tässä talossa — ei ilmaa, ei valoa!

_Inku_. Et ole täällä lemmen lely — olet kaupan kalu kuten minäkin.

_Pyynikki_. Sinä! Vapaa on orja, mutta minä, minä —. (Pusertaa nyrkit
ohimoilleen ja kävelee kiivaasti.)

_Inku_. Rauhoitu! Kuningatar ole!

_Pyynikki_ (pysähtyy, rajusti). Se olen — siksi juuri! Siksi! (Istuutuu
entiselle paikalleen.) Mitä teen, kun kuningas tulee? Mitä? Sitä alati
aivoittelen — yöt mietin, päivät päästään — houruksi kohta hupenen.
(Painaa pään käsiinsä.)

_Inku_. Niin on joskus naisen osa.

_Pyynikki_ (naurahtaa kolkosti). Mistä tiedät?

_Inku_ (surullisen yksinkertaisesti). Olen nähnyt — tuta saanut.

_Pyynikki_ (nostaa päänsä, katsoo hitaasti Inkuun). Sydämeeni koskit,
Inku! Äänesi lämmitti minua. — Kerro, mitä tuta sait! Apea mieleni
aseta!

_Inku_. Se on vain tarina lapan laitumilta.

_Pyynikki_. Siitä ehkä neuvo syntyy, lohtu. Kerro!

_Inku_. Kerran kuusiniemekkeellä kasvoi kaunis päiväperho, maammon
silmä, lemmenkukka. Yleni impi morsioksi, suuren sulhasen suloksi. Sai
tuo kerran rihkalahan kera emon, kera sulhon. Siellä immen näki haukka,
vuoren kotka kiilusilmä. Iski impeen, korjan koppoi — vei, katosi. —
Kerran sitten kevät-ilta näki naisen hourupäisen kotiniemelle tulevan.
Tuvan tunsi, leikki lasta — outoja muut olivat.

Emo itki, sulho suri — huusi, vaikersi, valitti. Hullun hahmo
kasvoillansa nauroi nainen — leikki lasta — taikka huhtoi hurjapäisnä,
tiedotonna, taidotonna. Kieli ei kestä, sana ei synny kertomahan
kaameutta — kauheutta raiskatun poloisen. Ei kestänyt emo kurja, ei
jaksanut sureva sulho kauvemmin tätä kohua. Surmaniskun sulho antoi —
morsionsa hautaan kantoi — emo laahusti perässä. — Haudan yllä illoin
nurmenkukat nuokkuu, aamuin päivän perhot liitää, kastehelmet kiiluu,
kiiltää. (Istuu liikkumattomana, pää painuneena.)

_Pyynikki_ (hetken äänettömyyden jälkeen, syöksähtää polvilleen Inkun
jalkoihin, painaen päänsä hänen helmaansa). Nyt lähenit sydänverihin.
Olet suuren surun kuva, olet emoni, äitini, omani. Paina pääni
povellesi! Hiven Pyynikkiäkin rakasta! Ei emon kyynel itke mua — ei
sure sulho suuri — ei ketään mulla — ei ketään. Sinä pieni orjavaimo
olet suuri, hyvä, helliväinen — anna tilaa sydämeesi — lemmi vierasta
poloa! Ota koito murheen lapsi omaksesi, orvoksesi, suuren surusi
lisäksi!

_Inku_ (silittää Pyynikin päätä). Mitä sulle antaisinkaan, minä kitka
rikkaruoho, maahan tallattu kanerva?

_Pyynikki_. Multa puuttuu kaikki, kaikki!

_Inku_ (manaa yksitoikkoisesti). Suistu suru, murene mure maan valion
sydämen alta, kaunotukkani laelta. Anna ilon läikehtiä, päivän lailla
lainehtia omenaiseni osaksi.

_Pyynikki_. Lämpö virtaa sormistasi —! Tunnen, rakastat minua. — Olit
tuon päiväperhon emo armas.. Olitko?

_Inku_. Olin.

_Pyynikki_. Kuka oli haukka, hornan lintu?

_Inku_ (sormet käyristyvät). Älä multa kyytä kysy!

_Pyynikki_ (vetäytyy säikähtäen erilleen). Ai! Inku, Inku! Sormet sulla
käyristyvät — miksi — miksi?

_Inku_ (pyyhkii otsaansa). Vanha olen, vanha! Kopelot ovat kourani
kutreillesi! Kuningatar, nouse!

_Pyynikki_. Nousen, jos pidät minusta.

_Inku_. Pidän, pidän liiaksikin. Kuningas, luulen, suuttuu siitä.

_Pyynikki_ (hypähtää ylös). Kuningas!

_Inku_. Älä säiky! Ei sanota!

_Pyynikki_. Hetken onnesta unta näin. Emon helmassa lepäsin. (Istuutuu
entiselle paikalleen.) Taas on elo, ennallansa! Tuska nousee, päätä
polttaa. Auta minua, Inku!

_Inku_ (nousee). Mitä taidoton tekisin? — Vihaatko niin kuningasta?

_Pyynikki_ (purkautuen). Vihaan! Vihaan' Vihaan!

_Inku_. Niin et vihannut Hahmalassa?

_Pyynikki_. En.

_Inku_. Mikä sitten vihan nosti? Kuninkaanko poissaolo?

_Pyynikki_ (masentuu). Oi, en tiedä. Et ymmärrä minua.

_Inku_. Viha ei ilman syytä synny.

_Pyynikki_. Tunne sinä synnyt syvät! (Hypähtää ylös.) Minä tunnen
vain tilani. (Kävelee hurjana.) Täällä on kuin Manalassa — ilman,
ilmaa ja valoa! Korpiloukko, metsäpirtti! Kuningaslinna! Ha, ha, ha!
Ei ainoakaan vieras tänne tietä löydä. Kirottu lie tää pirkan pesä,
kirottu! (Pysähtyy takan eteen.) Ikuinen liidusta hiipuu — ikäväänsä
kuolee, sammuu. Tuhkan alle tuli hiipii. Tuhkaa, tuhkaa, kaiken päällä.

_Inku_ (katsoo syrjästä). Kunpa sattuisi edes Taanperän valtias
erätielle —

_Pyynikki_. Kuka?

_Inku_. Lemma.

_Pyynikki_ (kääntyy vilkkaasti). Lemma? Tännekö? Milloin?

_Inku_. En tiedä tuleeko. Jos sattuisi? Haluaisitko?

_Pyynikki_ (iloisesti). Oi, kyllä, kyllä!

_Inku_. Lähettäisimmekö viestin pyyntöä viemään?

_Pyynikki_ (riemussa). Lähetä! Oi, lähetä heti! (Masentuu.) Ei, ei!
Älä! Ei se käy! (Istuutuu pankolle.)

_Inku_. Mikä estää kuninkaan poikaa tulemasta isänsä taloon?

_Pyynikki_. Ei kukaan estä, jos tulee. Mutta ellei kutsusta tule, niin —

_Inku_. Parempi lie, kun pysyy poissa. Kun viimeksi kävi, niin
synkistyit.

_Pyynikki_. Kirkastuin!

_Inku_. Ensin päivänä paistoit — sitten yönä yrmöttelit.

_Pyynikki_. Älä yöstä ja Lemmasta laverra! Ei Lemman syytä ollut
öiseen yrmyyn. (Haaveillen.) Kun Lemma astuu orren alle, kohta kohoo
kurkihirsi, mieli matala maasta nousee. Niin minunkin mieleni meltona
mesiä soutaa. Näitkö, kun kävi?

_Inku_. Näin. (Istuutuu.)

_Pyynikki_. Näit ehkä, vaikk'et nähnyt. — Mitä näit?

_Inku_. Lemma-urho lemminkäinen tupaan tuli tuulispäänä, suvituulena
suhisi. Nousi kohta uksen pielet, seinähirret siikemmäksi. Repes auki
räppänäiset, lakehiset laajentuivat. Päivä paistoi orren alla, heloitti
heleä kuuhut. — Kuni ilta immen mieli, parmaat lammen lainehilla,
läikkyi aatos, leikki tunto lemmen laineen laulaessa, lemminkäisen
leikkiessä.

_Pyynikki_ (haaveksien). Niin — niin! Mistä tiedät?

_Inku_. Tunnen tarinan vanhan.

_Pyynikki_. Kunpa kuolla satuun saisi — kunpa kuolla ja kadota!

_Inku_. Satusi kätke! Terästy! Elo karu on kuljettava!

_Pyynikki_. En kulje eloa tätä! Nyt tilani tiedät — neuvo anna!

_Inku_. Annoin jo. Olet Teivaan emäntä.

_Pyynikki_ (nousee kiivaasti). En! Ennen palan, uppoan, kuristun.

_Inku_. Kuolla tahdot? Entä Teivas?

_Pyynikki_. Teivas? Mitä?

_Inku_. Jos hän kuolisi — eläisitkö?

_Pyynikki_ (pyyhkii otsaansa, kooten ajatuksiaan). Teivas — kuningas?

_Kyrö_ (tulee nopeasti perältä). Kuningatar!

_Pyynikki_. Ken siellä? (Kääntyy päin.) Lappa! Mitä haet? Kuuntelitko?

_Kyrö_. En. Valli-ukselta juoksujalkaa —

_Pyynikki_. Mitä siellä? (Pelästyen.) Kuningasko?

_Kyrö_. Ei! Taanperän valtias etsii kuningasta. Kuuli ettei tapaa.
Pyörtää aikoo.

_Pyynikki_ (ihastuu). Lemma! (Kyrölle.) Juokse, joudu! Tänne tuo! —
Joutuisammin! (Syöksyy syliksi Inkuun.) Kuuletko, Inku, kuuletko?
(Kyrölle.) No, mies! Mene! Lennä!

_Inku_ (Kyrölle). Tee tervehdys kuningatareltaa — sovita sanat —!

_Pyynikki_. Niin — niin! Pane parret sanoihisi — kun vain juokset,
joudut!

_Kyrö_. Kyllä käskysi käsitän. (Kumartaa ja menee.)

_Pyynikki_. Täällä jo hämärä hälvenee! Huomaatko, Inku?

_Inku_. Lonka poistui päivän tieltä. Huomaan, että räppänä räkittää.

_Pyynikki_. Olet herttainen, viisas, vanha! (Nauraa.) Kaikki ymmärrät!
Löysit valonkin räppänästä. Kaikki löydät —. (Pelästyy.) Unohdatko
myöskin kaikki?

_Inku_. Minkä sitten?

_Pyynikki_. Kuninkaalle jos kerrot —

_Inku_ (synkistyy). Kuninkaalle!?

_Pyynikki_ (tuskassa). Niin — jos kerrot — surman saamme molemmat.

_Inku_. Usko, etten kerro!

_Pyynikki_. Henkeni on käsissäsi — petätkö —?

_Inku_ (kolkosti naurahtaen). Pettäisinkö jonkun kuninkaalle —
hornanhaukalle, haaskalinnulle —

_Pyynikki_. Teivasko?

_Inku_ (kiihkeästi). Vaiti, vaiti!

_Pyynikki_ (menee Inkun luo). Nyt sinuun uskon — en valoja vaadi.

_Inku_ (hiljaisesti). Utua on uskot, vaahtoa valat — satua elämä
kaikki. Teot yksin tosia.

_Pyynikki_. En ymmärrä sinua —

_Inku_ (hymyilee). Elä satusi! Tekoja karta, uneksi! Minä valvon,
vaanittelen. (Aikoo mennä.)

_Pyynikki_. Niin — mene, katso — tuleeko — ellei tulekaan — (Vaipuu
istumaan.)

_Inku_ (kääntyy, hymyilee). Tulee, tulee — liiaksikin! Kärtty olet!
Pidäty, hilly! Muista missä olet ja mikä, ken!

_Pyynikki_ (kuuntelee). Kuuletko? (Hiljaisessa riemussa.) Kuuletko —
askeleita!

_Lemma_ (tulee, puettuna vihreään mekkoon, pysähtyy uksiaukolla). Hyvät
päivät kuninkaan taloon! Elo ehompi eläjille!

_Pyynikki_ (kääntyy). Ole terve tultuasi, valtias! (Poistuu pöydän
luota.) Istu kuin kotisi orren alla! Peräpankolle paneu! (Inkulle.)
Olutta, mahlaa, simaa kanna! (Inku menee. Ilakoiden.) Miten löysit
ihmisten ilmoille, kun eksyit?

_Lemma_. Eksyinkö?

_Pyynikki_. Tottapa toki! Et kai muuten olisi Siuraa sivunnut. Mikä
vahinko sinut toi? Sano!

_Lemma_ (katselee Pyynikkiä hymyillen, menee sitten hänen luokseen).
Anna kun kättelen sinua!

_Pyynikki_ (panee kädet selän taa). En! Et ehdoin tahdoin talohon
tullut.

_Lemma_. Enkö?

_Pyynikki_. Et! Pyörtää aioit!

_Lemma_. En olisi pyörtää voinut, ellen olisi tullut.

_Pyynikki_. Harhassa kuljit.

_Lemma_. Tieten tulin. Nokian pajalta suorinta polkua.

_Pyynikki_. Kuningasta tapaamaan.

_Lemma_. Tiesin kuninkaan purjehtivan raumoilla.

_Pyynikki_. Miksi sitten tulit?

_Lemma_. Anna kätesi, niin sanon!

_Pyynikki_. En anna! Jaarit joutavia!

_Lemma_. Etkö? (Aikoo ottaa väkisin Pyynikin käden.)

_Pyynikki_ (peräytyy). Älä, Lemma! Älä! Eksyt uudelleen! (Hyppää
hädissään kuninkaan korokkeelle.) Lopeta, Lemma! Lopeta! Turvassa olen.
Seison pirkkojen valtaistuimella.

_Lemma_. Nousen rinnallesi valtaistuimelle, tai tempaan sinut alas.

_Pyynikki_. Kuningatar olen.

_Lemma_ (kiihkeästi). Olet enemmän — olet Pyynikki! (Ottaa Pyynikin
syliinsä ja nostaa alas.) Olet vereni vyöryttäjä! Lemman Pyynikki pyhä!
(Suutelee tulisesti Pyynikkiä.) Sinun tähtesi tulin. Varta vasten
sinun! (Suutelee uudelleen.)

_Pyynikki_. Hirviö! Peto! (Hurmaantuneena.) Minunko tähteni, Lemma?
Sinä! Sankari! Satu! (Katsoo Lemmaa silmiin.) Sinä, sinä, sinä!
(Pusertaa hurjasti Lemmaa kaulasta.)

_Lemma_. Sinä poltat, poltat, poltat minut poroksi!

_Pyynikki_. Vie minut! Piilota minut! Hukuta erälle, salolle, suolle!
Elän sulle, olen sulle. Vapauta Teivaasta! Pelasta kuninkaasta!

_Lemma_ (malttaa mielensä). Kuninkaasta! — Hilly! Taltu! Unohdin kuka
olet — kuka minä.

_Pyynikki_ (irtautuu rajusti). Niinkö vai? (Nauraa pilkallisesti.)
Ensin tietesi järveen hyppäät — sitten kastumistasi kummastelet. — Olet
oiva pirkkavaltias, kuninkaan poika!

_Lemma_. Siinäpä se — paha!

_Pyynikki_. Siinäkö?

_Lemma_ (menee peräpankolle). Ei! Ellet olisi kuninkaan emäntä.

_Inku_ (tulee, kantaen juomasarvea). Tässä simaa — merentakaista,
vaahtopäistä.

_Pyynikki_ (tempaa sarven). Juon onneksesi, pirkan poika! — Kasva
suureksi sankariksi! (Juo.)

_Lemma_ (hypähtää ylös suuttuneena, mutta naurahtaa sitten, ottaessaan
haarikan Pyynikiltä.) Talon onneksi —

_Pyynikki_. Älä! — Älä valhein onnea manaa!

_Inku_ (pyytäen). Kuningatar-kulta! Vieraan vapaus!

_Pyynikki_ (kylmästi). No, niin! Valhettele sitten, valtias!

_Lemma_ (hymyilee). Saaren valion, maan kuulun, pyhäisen Pyynikin
onneksi juon. (Juo, laskee haarikan pöydälle ja istuutuu. — Ulkoa
kuuluu vähäistä melua.)

_Pyynikki_. Mikä häly?

_Inku_. Orjat sulkevat valli-uksen.

_Pyynikki_. Miksi?

_Inku_. Valkamasta tuli sana, että elää Tyhjäperä.

_Lemma_ (keskeyttää). Orjat olivat nähneet suvannon toisella puolen
haavistorannassa jonkun liikkuvan. Kyröllä on tarkka näkö — käskin
ottamaan selvän. (Inkulle.) Sano, kun palajaa! (Inku menee.)

_Pyynikki_ (istuutuu pankolle välinpitämättömänä ). Vihollinenko?

_Lemma_. Yhtähyvin omia erämiehiä.

_Pyynikki_ (painaa pään käsiin). Niin kai! Ei edes vainosta onnen
toivoa.

_Lemma_. Mikä on mielesi?

_Pyynikki_. Kysy kytketyn mieltä! — Tahtoisin, että vihamies saartaisi
linnan, raunioiksi raastaisi, poroksi polttaisi!

_Lemma_. Toivo muuta — se ei täyty.

_Pyynikki_ (tulistuneesti). Miksi ei?

_Lemma_. Ei hevin nouse Siuran saarelle vainon mies.

_Pyynikki_. Saariko tämä?

_Lemma_ (ajattelee muuta). Saari suurten selkien sisällä, niemi
kymmenen kosken kesellä.

_Pyynikki_. Onpa turvattu pirkkojen pesä! (Nostaa päänsä, kylmästi.)
Kerro näistä!

_Lemma_ (ojentaa pyytävästi kätensä pöydän yli). Pyynikki! On muutakin
meillä —

_Pyynikki_ (tiukasti). Ei! — Järkeä puhu! Se jäykistää, jäätää,
viihdyttää —. (Kylmästi.) Tarina kertoo, että pirkat ennen Teljen
takana — Kokemäellä —

_Lemma_. Haastakaamme muusta!

_Pyynikki_. Sinun isoisäsi pakeni sieltä — Siura — niinhän —?

_Lemma_. Siura ei paennut — mutta Siura oli viisas. Teki kosket
teljikseen.

_Pyynikki_ (ivallisesti). Pelkuria usein mainitaan viisaaksi.

_Lemma_. Ärsytätkö?

_Pyynikki_ (äkkiä). Oletko koskaan rakastanut — (pitkään ja pistävästi)
rakastanut naista — paitsi äitiäsi?

_Lemma_ (hypähtää ylös). Sinä tiedät. Miksi utelet?

_Pyynikki_. Mitä minä tiedän?

_Lemma_ (tukahtuneesti). Kun mahlan-aikana kävin, lähdin — lupasin
iäksi mennä — en ehdoin tahdoin palaavani — paitsi —

_Pyynikki_. Paitsi?

_Lemma_ (kiivaasti). Tiedät sen. Jos tulen — rakastan sinua — ja —
(kävelee kiivaasti oikealle) — tässä olen.

_Pyynikki_ (katselee syrjäsilmällä Lemmaa, hymyilee). Rakastatko sinä —
ja olet onneton? — Nälkäinen katselee kannikasta — mutta ei syö.

_Lemma_ (kääntyy kiivaasti). Miksi en sinua ota — tiedät kyllä.

_Pyynikki_. Kyllä. Et rakasta minua.

_Lemma_ (syöksyy Pyynikin jalkoihin). Rakastan, rakastan. Tiedät, että
rakastan. En muutoin olisi tässä.

_Pyynikki_ (katsoo Lemmaa silmiin, kiihkeästi). Miksi et sitten ota
minua — voimakkaamman on oikeus?

_Lemma_. Voimakkaamman?

_Pyynikki_ (kuiskaa kiihkoisana). Juuri niin! Vie minut Taanperän
taloon — tai erämetsän havumajaan — tai maakuoppaan Taanperän harjulle
— minne tahansa — saat minut kokonaan, kokonaan —! Ole uljas ja rohkea!
Uskaliaampi kuin kukaan! Voimakkain kaikista!

_Lemma_ (irtautuu). Voimakkain? (Nousee.) Yksi ainoa on voimakkain.

_Pyynikki_. Kuka?

_Lemma_. Kuningas.

_Pyynikki_ (nousee). Sinä olet hänen poikansa. Voita hänet. Kukista!
Anasta tuo mitätön istuin — tai pakene onnen erämaihin — virtojen taa,
kauas tuntureille!

_Lemma_. Et tunne kuningasta!

_Pyynikki_. En. — Onko hän niin voittamaton? — Vaadi kalpasille!

_Lemma_ (hymähtää). Ei kukaan voi seistä hänen kalpansa tiellä.

_Pyynikki_. Nosta sotaan pirkat! Tee kapina!

_Lemma_ (katkerasti). Pirkat nostaa vain kuningas. Ilman häntä hajoo
pirkkojen valta. Teivas on tämän saaren juma, suuri Kohta.

_Pyynikki_ (kiivaasti). Mutta sinä! Ole sinä hänen poikansa!

_Lemma_ (raskaasti, kääntyy pois). Sepä pahinta, se!

_Pyynikki_ (menee peräpankon lähelle, ivallisesti). Viisaan Siuran
pojasta tuli sankari. Pelkurin Siuran pojanpojasta tuli raukka.

_Lemma_ (lämpimästi). Älä lisää tuskiani!

_Pyynikki_ (istuutuu peräpankolle, ivan sävyllä, yrittäen ärsyttää).
Vahinko, etten kuningasta ehtinyt tuntemaan. Juuri sellainen sankari on
naisen lemmen arvoinen. En suotta pelännyt häntä — ei suotta sydämeni
vapissut hänen läheisyydessään — ei suotta henki salpautunut, kun
käteen tarttui — ei suotta — nähdäänpä pian —

_Lemma_ (hyökkää raivossa pöydän luo). Lorua! Lörpötystä! En sinua
muille anna!

_Pyynikki_. Anna? Voimakkaimmalle taipuu naisen mieli.

_Lemma_. Minä olen kyllin voimakas ottamaan sinut — ainakin Siuran
kuohuihin mukaani.

_Pyynikki_ (hämmästyy). Kuolemaan? Ennen elettyä elämää? (Kuiskaa.)
Anna muitten kuolla! Elä sinä!

_Lemma_ (tuijottaa Pyynikkiin, lyyhistyy sitten pankolle, voihkien).
Pahaa pelkäsin, kun palasin.

_Pyynikki_ (halveksien). Uksi meillä on taloon tulla, uksi tulla, uksi
mennä.

_Lemma_ (nousee). Kova olet. Et ymmärrä minua.

_Pyynikki_ (syöksyy Lemman luo, lämpimästi). Ymmärrän kuolon tuskan
rinnassani. Enkö ymmärtäisi sinua! (Menee tuskaisena oikealle.) Mutta
mitä auttaa ajatus, joka ei tekohon pysty. (Pysähtyy äkkiä, kääntyy.)
Ajatus syntyi kuin salama.

_Lemma_. Mikä?

_Pyynikki_. Riennä Hahmalaan — keksi neuvo isoni kanssa!

_Lemma_ (pelästyy). Isosi?

_Pyynikki_ (ihmetellen). Niin — isoni! Pakosta lähetti minut Pirkkalaan
— ei mielisuosiosta — esti siten ilmisodan — mutta katui —

_Lemma_. Katuiko?

_Pyynikki_. Katui katkerasti.

_Lemma_. Etkö sitten tiedä?

_Pyynikki_. Mitä?

_Lemma_. Isosi on kuollut.

_Pyynikki_. Kuinka? Koska?

_Kyrö_ (tulee nopeasti). Käskystäsi tulen, valtias —

_Pyynikki_. Vaikene! — Kuinka kuoli isoni — koska?

_Lemma_. Äskettäin. Pieneen metsäjärveen hukkui erätiellä, kerrottiin.

_Pyynikki_ (lähenee valtaistuinta, johon nojaa). Murtuneenakin olit
tukeni ainoa. Kun taituit — olen yksin — yksin —

_Lemma_ (astuu nopeasti hänen luokseen, lämpimästi). Minäkin olen —
ennen minäkin taitun —

_Pyynikki_ (torjuen). Niin — niin! (Istuutuu valtaistuimelle.) On
helpompi olla yksin — yksin kannan tekojeni taakan. — Tiedätkö enemmän
tapahtumasta?

_Lemma_. En. (Kyrölle.) Kuulitko, lappa, Hahman kuolemasta? Tiedätkö
turman tarkemmasti?

_Kyrö_ (nolona, saamattomasti). En tiedä mitään.

_Lemma_ (kääntyy kiivaasti, tiuskaisee). No, mitä tiedät? Näitkö mitään
valkaman vastarannalla?

_Kyrö_. En ainutta elävää olentoa. Tyhjäperä on tyhjä. Susi lie tai
karhu juomassa käynyt — rannalla.

_Lemma_. Mene sitten! (Kyrö poistuu.)

_Pyynikki_. Nyt Pirkkalan ja Halikon sopu ratkesi. Tästä puhkee
ilmisota — ellei taivu teivaalaiset.

_Lemma_. Sota tulkoon, tuho ja turma! Siitä sun pelastan, vien,
ryöstän. (Syöksyy syleilemään Pyynikkiä.)

_Pyynikki_ (hämmästyy). Joko?

_Lemma_. Sen ainoan teen, minkä luontoni sallii. Sinut vien, vien, vien!

_Pyynikki_ (astuu alas). Milloin?

_Lemma_. Heti. Lähdemme Hahmalle hautajaisiin — ja sille tielle
pakenemme — katoamme.

_Pyynikki_ (riemussa). Olet kuitenkin unteni urho — Pyynikin satujen
sankari!

_Lemma_. Käsken heti venheet kuntoon, saattoseuran —

_Pyynikki_. Käske, käske! — Sinun olen — omasi! (Heittäytyy Lemmen
rinnoille.)

_Lemma_ (suutelee rajusti). Nyt riennä, joudu — (Torvi kuuluu.)

_Sotilas_ (tulee). Kuningas tulee!

_Inku_ (syöksyy sisään). Kuningas tulee — kuningas! Astui maihin
valkamassa!

_Pyynikki_ (parahtaa ja irtautuu). Kuningas!

_Lemma_. Kuningasko? Nyt?

_Inku_. Käy taloa kohti.

    Väliverho.




TOINEN NÄYTÖS.


Sama paikka.

_Teivas_ (seisoo selin takan edessä, tuijotellen hiilustaan, kääntyy
hetken kuluttua hitaasti ja osuttaa hajamielisen katseen vähitellen
räppänään, menee sen luo, istahtaa pöydän kulmalle katselemaan ulos
räppänästä. Kävelee sitten ajatuksissaan valtaistuinta kohti, pysähtyen
sen luona, istuutuu sitten hitaasti, nojaa kyynärpään polveen ja jää
miettimään).

_Inku_ (tulee kuningattaren huoneesta, menee tarjoamaan Teivaalle
haarikkaa). Kuningatar tervehtii sinua ja lähettää tuliaismaljan.
(Teivas viittaa poistavasti. Inku vie haarikan pöydälle, kääntyy.)
Tuonko takkaan halkoja?

_Teivas_. Kuka olet?

_Inku_. Kuningattaren avainpiika. Seurannut Halilasta — Hahmalta.

_Teivas_. Lappa?

_Inku_. Niin, kuningas.

_Teivas_ (ärtyisästi). Ei! — Valtias. Jos aiot taloon jäädä, niin heitä
hiiteen kuninkaat ja kuningattaret!

_Inku_. Kyllä, kuningas.

_Teivas_ (vihaisesti). Ämmä!

_Inku_. Kyllä, valtias!

_Teivas_. Mene! (Inku menee ukselle.) Nimesi?

_Inku_ (kääntyy). Inku.

_Teivas_. Missä valtiattaresi?

_Inku_. Huoneessaan.

_Teivas_. Käske tänne! (Inku menee kuningattaren huoneeseen. Teivas jää
tuijottamaan eteensä.)

_Kyrö_ (tulee perältä). Sinä käskit, valtias.

_Teivas_ (liikahtamatta). Istu! (Kyrö aikoo istua takkarahille.) Tuohon
pankolle! (Kyrö menee istumaan pankolle pöydän ääreen. Teivas katselee
hievahtamatta Kyröä, joka tulee levottomaksi, painaa katseensa alas ja
istuu sitten liikkumattomana. Äkkiä.) Joko Pohjankangas palaa?

_Kyrö_ (pelästyy). Palaako se?

_Teivas_ (ankarasti). Minä kysyin — joko palaa?

_Kyrö_ (ei tiedä, mitä sanoisi). En tiedä.

_Teivas_ (vitkaan, ivallisesti). Minä tiedän — ei pala.

_Kyrö_ (hyvin hämillään). Mihin tähtäät? En älyä.

_Teivas_ (ankarasti). Älä luihua! Anna ällisi äkätä! Olette valmiit
pakoon käymään, taivaltamaan — Pohjankankaan polttamaan —

_Kyrö_ (kiihkeästi). Kuka kertoi?

_Teivas_ (rauhallisesti). Ei kukaan. Kaikki tiedän.

_Kyrö_ (nöyrästi). Olet pohjanperän suurin poppa —

_Teivas_ (nousee). Lorua! — Alallasi! (Kävelee ylös, sitten alas.)
Kuule vakava sana ja tajua! En halua jaaritusta, en lörpötystä, en
lorua. Ajattele! Sun takanasi lappaheimo — mun takanani Pirkkala. Nyt
puhumme ja aprikoimme. Kyseessä on heimosi henki, olo, elämä. Mihin
päätökseen päädymme me kaksi — se jääköön ratkaisuksi.

_Kyrö_. En puhu heimoni puolesta.

_Teivas_ (ankarasti). Puhut! Sun täytyy! Älä kuuruun lymyä! (Istuutuu).

_Inku_ (tulee). Valtiatar anteeksi pyytää — ei voi tulla.

_Teivas_. Ei?

_Inku_. Pyhäinen Pyynikki suree, isoansa itkee.

_Teivas_ (pakottaa itsensä lauhtumaan, tavanmukaisesti). Surustansa
osa meillä. Lohtu vie ja viihdyttele! (Viittaa kädellään Inkulle. Inku
menee. Rauhallisesti.) Tiedätkö, että Hahma on kuollut?

_Kyrö_. Kuulin kerrottavan.

_Teivas_. Et nähnyt?

_Kyrö_. Mitä — nähnyt?

_Teivas_. Nuolella ammuttavan?

_Kyrö_ (epävarmana). Kuulin, että upposi, hukkui —

_Teivas_. Löydettiin — nuoli rinnassa. Pirkan nuoli.

_Kyrö_ (pelästyneenä). Oh! Pirkan? Tunnettiinko?

_Teivas_. Tunnemme Nokian nuolet, keihäät, kirveet — Nokian pajan
takomat. — Miksikähän joku pirkka hänet ampui? Mitähän järkeä siinä?
Voitko arvata?

_Kyrö_. Ehkä joku vihamies sulle?

_Teivas_. Mitäpä minä Halimasta häviän? Olet viisas. Selitä pulma!

_Kyrö_ (varovasti). Viisaampi olet minua.

_Teivas_ (ystävällisesti). Yhdessä yrittäkäämme! Tunnustan — Hahman
ansio oli Halikon liitto. Kun Hahma on poissa, on liitto rikki — syyksi
saadaan kosto. — Surma saadaan pirkan syyksi.

_Kyrö_ (alta kulmain.) Olet ovela. Pirkoille koituu pahat päivät.

_Teivas_. Ilmisota Halikon ja Pirkkalan välille — varsinkin —

_Kyrö_ (uteliaana). Varsinkin?

_Teivas_. Halit haluavat anastaa meiltä pirkkaoikeuden lapan rahojen
vaihtoon. Tahtovat itselleen veronkannon.

_Kyrö_. Ei veronkantoa! Vapaan vaihdon rihkaloissaan.

_Teivas_. Vai niin! Ovatko luvanneet teille?

_Kyrö_ (hämillään). Pirkka-verot ovat meille liian raskaat.

_Teivas_ (terävästi). Entä rauta, suola, aseitten teko, merentakainen
kama? Ilmaiseksiko antaa Hali?

_Kyrö_ (nolona, kun on joutunut tahtomattaan keskustelemaan
salaisuuksista). Haluaisimme vapaasti vaihtaa rahamme, ilman veroja.

_Teivas_. Tiedätkö, mistä on vero? Juuri kaikesta kamasta, minkä saatte
ilmaiseksi, aseista, jotka teille taomme, rauhasta, jonka teille
turvaamme. Hyvinvoinnistanne on veronne. Me huollamme teistä kuin
itsestämme.

_Kyrö_ (miehekkäämmin). Sanoitko, että rauhassa keskustelemme?

_Teivas_. Sanoin. Loukkaamatta haasta! Nyt välimme selvitämme! Sano
kaikki sanottavasi! Huomenna emme tästä enää puhu.

_Kyrö_. Sinä tiedät, valtias, että Pirkkala elää meidän rahoistamme.

_Teivas_ (naurahtaa). Pirkkala elää kaskistansa, kylvöistänsä,
pelloistansa, karjastansa, kaupastansa —

_Kyrö_. Juuri tuon kaupan rahamme välittävät. Eikä mikään riitä.
Jota enemmän otuksia pyydämme, sitä suuremmiksi verot nousevat. Jos
laiskottelemme, vähennetään suolaa, simaa, kamaa, rihkaa.

_Teivas_. Tahdotte vapaasti vaihtaa Halissa? Vaihdoitte jo Uron joella
rosmojen kanssa?

_Kyrö_. Omin päin lie joku Urolla käynyt — ei käskystäni.

_Teivas_. Oliko oikein?

_Kyrö_. Vastoin laadittua lakia — myönnän — mutta verot ovat raskaat —

_Teivas_. Ja aseet kalliit — meidän seppomme takomat! Meidän aseilla
riistaa kaadatte, suolan, siman saatte — meidän rihkoin, kamoin
koreilette. Muiden kanssa vaihtoon haluatte, ette pirkan kanssa! Mitä
järkeä siinä?

_Kyrö_. Jos veroitta vaihto selvennetään —

_Teivas_. Veroitta? — Kyllä! Tuokaa aseenne Pirkkalaan — kaikki
antamamme!

_Kyrö_ (hämmästyy). Emme silloin riistaa kaada. Hiven on ansoista apua.

_Teivas_. Näetkös nyt vääryytenne?

_Kyrö_. Aprikoimme, että aseet jo ovat omamme.

_Teivas_. Niin en minä asiaa arvaa. Mutta ehdon annan. Kymmenen kevättä
maksatte veron. Muuta mitään emme anna — paitsi vaihdon tietä — ja
vaihto on yksin meidän — sitten ovat aseet omanne.

_Kyrö_. Silloin alamme tyhjin kourin.

_Teivas_ (ivallisesti). No, vaihdoin uusitte varanne!

_Kyrö_. Emme pirkan kaupoin.

_Teivas_ (ankarasti). Mutta kyllä Halin, Rosmon rihkaloissa — ja Ulven,
Uron raumateillä? Niinkö?

_Kyrö_. Siellä ovat rahamme kalliimpia.

_Teivas_ (nousee, vähän kiivaasti). Arvaa tuon — kun eivät huolla,
eivät hoivaa! (Kävelee ylös.) Ottavat minkä saavat — koskaan antamatta.
(Tulee alas, pysähtyy.) Ette suostu?

_Kyrö_ (epämääräisesti). En osaa tuota — en oivalla.

_Teivas_ (tiukasti). No, oivalla tämä! Saatte vaihtonne vapaaksi
Pirkkalassa — erinäisin ehdoin —

_Kyrö_ (melkein välinpitämättömästi). Ehdoin?

_Teivas_. Sodan syttyessä nousee heimosi yksin mielin Pirkkalan puolta
pitämään.

_Kyrö_. Emme sotahan sovi —

_Teivas_ (suuttuu). Täytyy! Täytyy — sanon sulle! (Kävelee kiivaasti.
Lemma tulee perältä.) Tässä lappa kiemurtelee, kaamurtelee, köyryilee
ja kieräilee. — Katso, Lemma! Tuossa Kyrö kyyrysillään kyrää vastaan
valtiastaan —

_Kyrö_. Annoit mun puhua.

_Teivas_. Annoin. Nyt kuuntele! Olette pettäneet meitä Ulvelassa ja
Urolla. Juonineet olette Halilassa ja meille sodan hankkineet. Vielä
tiedän, mitä juuri teette ja aiotte. Parastaikaa pakenette kirjoinenne,
karjoinenne. Aiotte pakonne peittää konnan koukuin, tuketa pohjan suun
Pohjankankaan palolla. Näinkö on, vai miten?

_Kyrö_ (arkaillen). Olet parahin poppa Pirkkalassa — mutta tietäjäkin
joskus eksyy.

_Teivas_. Sen näemme! — Lemma! Puhalla torveen! Airuet kutsu! Viestit
kiireesti kautta kaiken valtakunnan! Sotijalot sotajalalle!

_Lemma_. Miehineen? Orjineen?

_Teivas_. Kaikkineen! — Koko Pirkkala koolle käy!

_Lemma_. Päällikölle käskyn vien. (Menee.)

_Teivas_. Vie! Palaa! (Hetken kuluttua melkein surunvoittoisesti,
katsellen Kyröä.) Eikö koskaan lapasta ihmiseksi?

_Kyrö_. Viherä on vieraan virhi. Oma ei koskaan orasta.

_Teivas_. Minunko?

_Kyrö_. Vaikka sun.

_Teivas_ (tyytymättömänä). Vanhaako pengot? Naistasi esiin naaraat?

_Kyrö_ (synkästi ja uhkaavasti). Vaikene valtias!

_Teivas_. Kyllä — kun sappesi asetat. Muista — suutapäin syy sovittiin.

_Kyrö_. Niinpä vaietaan. Mulla ei ole oma kosto. Lapan heimon on asia.

_Teivas_. Lyhyesti! Rauhako vai riita?

_Kyrö_. Rauha! Rauha rattoisampi! Jos sovittelet, niin sovimme.
Ehdotan: päästä pirkkojen parihin, Kokemäen rihkalahan halit, ulvet,
rosmot kaikki — niin rauhassa vaihdamme rahamme parahimman kaupin
kanssa.

_Teivas_. Entä aseet?

_Kyrö_. Niistä eri ostorahat annamme kymmennä kevännä.

_Teivas_. Entä sitten?

_Kyrö_. Sen jälkeen ei pahaa, hyvää väliä pirkalla ei läpällä.

_Teivas_ (aikoo vastata kiivaasti, mutta samassa kuuluu torven ääni).
Tunnetko tuon tarinan?

_Kyrö_. Liian hyvin! Uhooko entistä tuhoa?

_Teivas_. Turmempata! (Istuu valtaistuimelle).

_Lemma_ (tulee). Päällikkö tekonsa tietää, toimeen ryhtyi. (Menee
istumaan perä-pankolle.) Jopa Kyrön silmä välkkyy — sovinto kai on
tullut.

_Kyrö_. Valtias ei suostu rahojen vapaaseen vaihtoon. Emmekä me ilman
elä.

_Lemma_. Sepä solmu. — Unohtaako Kyrö Nokian aseet?

_Teivas_ (ivallisesti). Unohtaa Nokian nuoletkin. Tuskin tuntisi enää
Kyrö sitäkään, joka vedettiin Hahman rinnasta.

_Lemma_. Mitä? Ammuttiinko Hahma?

_Teivas_. Kyrö sanoo nähneensä.

_Kyrö_ (hätäisesti). En. En sano!

_Teivas_. Erehdyinkö? Etkö sanonut olleesi läsnä?

_Kyrö_. En konsa — en ikinä!

_Teivas_. Miten sitten nuolesi joutui Hahman rintaan?

_Kyrö_ (pelästyneenä). Minunko nuoleni?

_Lemma_. Kyrönkö nuoli?

_Teivas_ (katsoo kiinteästi Kyröä, ankarana). Ellei asia olisi selvä,
niin nyt sen näkisin. Sinä Hahman murhasit!

_Kyrö_ (hypähtää ylös). Minä?

_Teivas_ (rajusti). Istu! (Nousee.)

_Kyrö_ (vaipuu istumaan vastahakoisesti). Sorrettua syytetään —

_Teivas_. Vaiti! Olet roisto! En ilkiä sinua kuulla roistompana.
(Levollisesti.) Olen aina sinua epäillyt. En koskaan luottanut ketun
kengillä kulkijaan, konnan koukkujen kutojaan.

_Kyrö_ (ensi kerran ylpeästi ja miehekkäästi). Olen suuren heimon
päällikkö kuin sinä. En salli solvausta. Heimoni puolesta olen täällä
valtias-sanasi turvin. Muista!

_Teivas_. Muistan. Kohta näemme. Kun sinua epäilin — annoin Nokian
pajaan käskyn — arvaatko minkä? (Kyrö tuijottaa käsittämättä.) Et
arvaa. Olet ovela, mutta et tarpeeksi. Sinun nuolesi olivat paremmat
muita — mutta — salamerkillä merkityitä.

_Lemma_ (hypähtää ylös). Sellainenko oli Hahman rinnassa?

_Teivas_. Sellainen — Kyrön jousen ampumana.

_Kyrö_ (nousee). Lie joku toinen tiennyt — tehnyt mulle turmioksi.

_Teivas_. Ei tiennyt seppä. Mulle antoi nuolet — minä aina sulle.

_Kyrö_. Lie saanut varas — lie kadonnut —

_Teivas_. Vie kuoppaan, Lemma! Tyrmään telkee!

_Kyrö_. Sanasi syöt, Teivas!

_Teivas_ (Lemman viittauksesta tulee aulasta kaksi sotilasta).
Murhamies on henkipatto Pirkkalassa. Tuomittu olet. Pois!

_Lemma_ (on tullut nopeasti Kyrön viereen). Konna! Surun tuotit pyhälle
Pyynikille. Tule! (Inku saapuu kuningattaren huoneesta.)

_Teivas_. Heitä vartijoitten vietäväksi!

_Lemma_. Kuulitko kuninkaan käskyn? Lähdetkö — tai pakotan?

_Kyrö_ (purkautuen). Kuningasko turvasanansa syö? Vertaisensa kuoppaan
kätkee? Niin tekee kamakuningas, rihkaruhtinas —

_Inku_ (lyö kädet rintoihinsa). Osmo, auta!

_Teivas_ (naurahtaa). Sanoistasi ei arvoni alene — mutta tekosi tahraa
koko maan maineen.

_Kyrö_. Ei kuin sun!

_Teivas_ (vetää puukkonsa). Taar'avita! Taatto taivahinen!

_Inku_ (parkaisee). Lähde, Kyrö! Lähde!

_Lemma_. Vaiti, ruoja! Kuningatar kuulee huutosi. (Sotilaat tarttuvat
Kyröön.)

_Kyrö_. Kas! Pojalle pulmu on pyhä! Oikein! Tepponen isälle tekaise!

_Lemma_ (Sotilaat riuhtaisevat Kyrön aina ukselle asti). Ruoja!
Ryökäle! Vartijat! Kuoppaan viekää! Kansi salpaan pankaa! (Sotilaat
vievät Kyrön. Lemma seuraa. Vähän melua kuuluu ulkoa.)

_Teivas_ (pistää puukon tuppeen, katselee Inkua tarkkaan). Tunsit
miehen?

_Inku_. Ensi kerran näin. Heimokseni tunsin.

_Teivas_. Hätäännyit hänen puolestaan!

_Inku_. Tuhoansa pelästyin — kun tuhmasti puhui, katala.

_Teivas_. Mitä tekee emäntäsi?

_Inku_. Nukkuu.

_Teivas_. Nukkuu? Mitä tekee yöt, kun päivin nukkuu?

_Inku_. Kolkko on immelle miehelän maja — alussa. Vielä sitten isoansa
itki — nukahti.

_Teivas_. Miksi syöksyit tänne?

_Inku_. Pelästyin. Melua kuulin.

_Teivas_ (näkee, kun Pyynikki tulee hiljaa huoneestaan, Inkulle).
Mene aulan tietä — nopeasti! (Inku menee heti, huomaamatta Pyynikkiä.
Teivas astuu nopeasti Pyynikkiä vastaan, ottaa kädesiää ja taluttaa
alas.) Terve, koito, kotihisi! Tupakani onnen tuot. (Pysähtyvät pankon
päähän.) Kymmenet viikot viivyin. Pahoin tein. Anteeksi anna, armas
emäntä! Ajan pitkän ikävöin sua alati. (Ottaa Pyynikkiä päästä.)
Surunko sume silmässäsi? Sen suutelen suloksi jälleen. (Aikoo suudella.)

_Pyynikki_ (karttaen). Outo olet vielä mulle, minä sulle. Vieraan vilu
meistä uhoo. Anna olla!

_Teivas_ (hämillään). Naiseni olet omani, emäntäni —

_Pyynikki_ (kylmästi). Kuollut on isoni. Hautajaisiinsa haluan.

_Teivas_. Sitäkö pyydät?

_Pyynikki_. Sitä. Saanko venheet vesille, haapioiset Hahmalahan?
Saattajia anon sulta, soutajia suvantolasta. Siksi tulin.

_Teivas_. Vainko siksi?

_Pyynikki_. Vain.

_Teivas_ (kävelee jonkun askeleen hitaasti). Et lämmöllä, lemmenlauluin
ota vastaan valtiasta! Kun isäntä saapui — karkaa emäntä.

_Pyynikki_. Mitäpä kaupan kalusta! En ehdoin tahdoin taloosi tullut.

_Teivas_. Tuomalla tulit — kuin nainen tulee.

_Pyynikki_. Ryöstettykin riemuin rientää — tiedän — mutta ehdoin
tahdoin ryöstäjä tekonsa tekee — naisen mielen noutimeksi oman mielensä
paloksi. — Me emme toivoneet toisihimme — liiton teit — minä liitolle
lukoksi jouduin.

_Teivas_ (ihmetellen). Mitä haastat — en tajua. Puhut kuin vihassa
vento — et kuin kotisi orren alla.

_Pyynikki_. Kotini? — Olen täällä liika lämsä, pärepihti, puhdepölkky —

_Teivas_ (kiivaasti). Vaiti! — Lämsät ei läpätä Pirkkalassa, ei haasta
pihdit, ei puhu pölkyt. — Istu! (Pyynikki istuutuu vaistomaisesti.
Teivas kävelee kiivaasti edestakaisin, pysähtyy sitten tyynenä.)
Unohda sanani! Kiivastuin suotta. Syystä olet katkera, vihainen, ärty.
(Hymyilee.) Kehnosti kohtelin, kosin — tulin ja nain — lähdin — ja
lähetin —

_Pyynikki_ (keskeyttää). Saanko soutajia?

_Teivas_ (pysähtyy liikkumattomaksi kesken ajatustaan, tuijottaen
Pyynikkiä). Olet kumma! Kova olet ja komea! (Lyö leikiksi ja menee
istumaan valtaistuimelle.) Olet oikeassa! Käskijäksi tulit, et
kuulijaksi, kuhnuriksi. Ole raju, reipas! Sellainen on mieleen mulle.
Tiedä! Pirkat ovat pirun sukua — ja minä pahin pirkkalainen. Täällä
tarvitaan tanua, tulta, pihkaa ja räiskinätä. Riehu, roihu, anna
rätinän käydä!

_Pyynikki_ (nousee). En ole riehunut — mielestäni.

_Teivas_. Et. Olet kylmä kuin jää. Mua paleltaa. Mutta minä arvaan,
että tulee kevät — tuuli kääntyy. Silloin paista, helly, mulle — muille
räisky ja rätise! — Tule, pikkuinen, polvelleni! Tai — (nousee nopeasti
ja menee Pyynikin luo) — et tulla voi — sun talutan. (Ottaa Pyynikin
molemmat kädet.) Väärin on sulle tehty — väärin. Sen kostan kymmenesti.
Olen niinkuin haluat, tahdot. Poista apea mieli! Puhu ja pakise!

_Pyynikki_ (arasti). En vielä voi — sain äsken surunsanoman —

_Teivas_. Ja sitten itkit, nukuit —

_Pyynikki_ (ihmetellen). Nukuin?

_Teivas_. Etkö?

_Pyynikki_. En.

_Teivas_ (irroittaa ja katsoo sivulleen aivan kuin vielä saisi nähdä
Inkun). Hm! (Astuu vähän syrjään.) Ketä haluat saattajiksi?

_Pyynikki_. Määrää miten mielit soutumiehet! Mutta anna Inku seurakseni!

_Teivas_. Ei ole Pirkkalan väkeä. (Äkkiä.) Milloin palaat?

_Pyynikki_ (eloisasti). Pane joku joukon päälliköksi, joka käskee,
määrää ajan.

_Teivas_ (syrjäsilmällä). Kuka?

_Pyynikki_. En tunne Teivaan väkeä. Sellainen anna, joka varoen valvoo
minua, arvon antaa arvolleni.

_Teivas_. Kenen tunnet?

_Pyynikki_. Lemman vain — valtiaan jalon ja ylhäisen.

_Teivas_. Kelpaako?

_Pyynikki_. Oi, kelpaa, kelpaa!

_Teivas_. Mene huoneeseesi, mietin ensin — vastaan sitten!

_Pyynikki_ (riemussa). Mieti, mieti pian, valtias — valtiaani! Minä
vakat, kirstut täytän — nopsa olen ja nopea. (Menee nopeasti ovelleen.)

_Teivas_. Pyynikki!

_Pyynikki_ (pysähtyy ja kääntyy). Mitä?

_Teivas_ (menee hänen luokseen, ottaa käden omaansa). Luulet, että
yksin Halin liitto sun tänne toi. Ei tuonut. Mielitiettyni olit jo
aikaisemmin. Olit hartahin haluni.

_Pyynikki_ (pelästyen). Oh!

_Teivas_. Nyt varsin lumohon loihdit kaiken tuntoni, tajuni.

_Pyynikki_. Päästä, kuningas!

_Teivas_. En konsa sinua laske, en kuuna kulloinkana. (Lämpimästi.)
Lemmen tulen lietsoit mulle — anna lietson takaisin sulle —

_Pyynikki_ (keskeyttää). Muista isoni kuolemata, muista tyttären surua!
Päästä vakan, kirstun kimppuun!

_Teivas_. Näin ei tulla, mennä miehelästä —

_Pyynikki_ (kauhistuen). Mitä mietit?

_Teivas_. Tulit pyhänä impyenä. Olit, vuotit paluutani. Ei konsa voi
poistua pyhäinen piika miehelästä maailmalle. Sellaista ei tapa tunne.

_Pyynikki_. Mitä sitten?

_Teivas_. Teen immestä emännän. Neidon nuoren naisekseni.

_Pyynikki_. Oi, päästä, päästä!

_Teivas_. Taljat laita lautehille, pöyhi patjat, ukset sulje, säinät
kukkasin korista!

_Pyynikki_ (raivossa). En sulje, en korista, enkä laita lautehia.

_Teivas_ (pudistaa Pyynikkiä). Pyynikki, varo! Miksi riehut? Miksi
huudat?

_Pyynikki_ (huomaa erehdyksensä). Anna totun; taivun sitten!

_Teivas_. Mihin totut?

_Pyynikki_. Sinuhun. (Nopeasti ja viekastellen.) Olet väkevä sankari,
kuningas suuri — sinua pelkään ja vapisen. Lempi kai on lämpöä, lepoa,
eikä kauhun kaameutta.

_Teivas_. Kauhistutanko sinua?

_Pyynikki_. Et — et! En tiedä mitä sanon — pääni pyörii, sydän sykkää —
anna poistua poloisen.

_Teivas_ (tiukasti). Ei Hahmalle takaisin!

_Pyynikki_. Eikö?

_Teivas_. Ei pyhänä Pyynikkinä —

_Pyynikki_. Vaan —?

_Teivas_. Teivaan naisna naurusuisna. Mene! Mieti! (Pusertaa kädestä.)
Illalla tekoni teen, en yritä. Itse lehvät, limot laitan — häävuoteeni
koristan. (Pyynikki nostaa päänsä ylpeästi ja katsoo uhkaavasti,
painaa sitten silmänsä ja päänsä, salatakseen mielialansa. Lohduttaen
lämpimästi.) No, ehken vielä näin äkisti.

_Pyynikki_. Jo osaksi voitat — kiitän sua.

_Teivas_. Nukun vielä taljoillani —. (Kuiskaa.) Tule sinne — riemun
tuoja! (Pyynikki menee pää painuneena. Teivas jää paikalleen
katselemaan Pyynikin jälkeen.) Onpa kumma kiihoittaja! Ihmeneito —
ihmenainen! Hm! (Pyyhkii otsaansa.) Ominpäin on kasvaa saanut — ei
ole emo vaalitellut —. Emo? (Kävelee alas.) Inkuko emon sijassa? En
luota lappa-akkaan. On valehtelija, luihu, liukaskieli. (Pudistaa
kuin taakan harteiltaan.) Vähätpä naisista, naikkosista! — (Istuutuu
valtaistuimelle.) Pirkkalan asiat pahemmat! Vaarassa on valtakunta.
Eikä kukaan sen etuja valvo. Kuningas? Pyh! Oikein sanoi Kyrö —
kamakuningas! Hm! Mitä voin yksin? Tulisipa edes Lemma minuun! Lemma? —
Pyynikki Lemman halusi saattajaksi — no, niin — sattumaa lie ollut —

_Lemma_ (tulee kiireesti). Suvannon takana metsässä miehiä näkyy —

_Teivas_. Erämiehiä?

_Lemma_. Enemmän vilahtelee. Ei erällä sellaista joukkoa.

_Teivas_. Mitä tekevät?

_Lemma_. Puita kaatavat. Luulen — yli yrittävät.

_Teivas_. Jousimiehet?

_Lemma_. Valkaman pajukkoon lähetin vartijoiksi.

_Teivas_ (nousee). Venheet vesille! Vastaan mennään — kysymään.

_Lemma_. Emme nyt voi. Vieraita veneitä soutaa Kulolla —

_Teivas_. Tänne vai sinne?

_Lemma_. Tänne.

_Teivas_. Jokohan pirkkoja —?

_Lemma_. En usko! Riennä rantaan! Ratsuja on vuoren alla.

_Teivas_. Mitä luulet?

_Lemma_. Luulen, että sinua siellä tarvitahan.

_Teivas_ (menee ukselle, kääntyy.) Ja sinua!

_Lemma_. Mitäpä minä? —

_Teivas_ (ankarasti). Seuraat minua! (Menee nopeasti. Lemma seuraa,
pysähtyy hetkeksi uksella, katsahtaen Pyynikin ukseen päin, menee
sitten.)

    Väliverho.




KOLMAS NÄYTÖS.


Sama paikka. Jotenkin hämärä. Kynttilä palaa pöydällä.

_Inku_ (tulee kiireesti perältä, pysähtyy pelokkaana katsomaan
taakseen, sitten nopeasti sisään, alkaa rauhallisena sytytellä useampia
kynttilöitä, kuuntelee, näkyy odottavan jotakin, menee ukselle, palaa
sitten levottomana entiseen työhönsä, kurkistaen kerran taakseen,
ottaa vihdoin kynttilän, menee ukselle ja kohottaa kynttilän päänsä
yli, antaen merkkiä ulospäin.) Tule! (Kyrö tulee hiipien.) Vihdoinkin!
Pelkäsin jo ettet löytäisi perässäni.

_Kyrö_. Hyvin löysin, kun valossa vietiin. Varoin muuten.

_Inku_. Panitko teljen kuopan suulle?

_Kyrö_. Niin hyvin kuin osasin. Ei hätää! Ei minua ennen huomenta
haeta. — Mutta miten päästä pesästä? Ei ole tarpeeksi pimeä.

_Inku_. Linkun kautta ryteikköön! Saatan käytävän suulle ja neuvon.

_Kyrö_ (katsoo ympärilleen). Missä ovat asujat?

_Inku_. Vierasta väkeä on valkamassa — sekä suvannon selän takana.
Kuningas miehineen on siellä. Vain vartijat jälellä.

_Kyrö_. Siinä halilaiset! — Oispa nyt käsky myöhästynyt!

_Inku_. Mikä käsky? (Tarttuu Kyröön.)

_Kyrö_. Pohjankankaan palosta! — Päästä, opasta! On kiire.

_Pyynikki_ (tulee nopeasti perältä). Hiljaa Inku! Älä pelkää, Kyrö!
Olin aulan takan varjossa. Tulonne näin — ja tuohon ukselle puheenne
kuulin —

_Kyrö_ (käheästi). Petätkö, kuningatar?

_Pyynikki_. Vaikene, Kyrö! Olen itse petettävissä. Vie mukanasi!
Pelasta minut!

_Kyrö_. En voi —

_Pyynikki_. Voit, kun viet. Me Inkun kanssa saukkoina sukellamme.

_Kyrö_. En voi — itse juoksen, soudan — tai kärppänä vilahtelen
viidakoissa.

_Pyynikki_. Vie, tai melun nostan!

_Kyrö_. Jos meluat, niin sanon, että paeta aioit — pyysit meitä
auttajiksi.

_Inku_. Tyynny, valtiatar! Kyrö tulee takaisin, jos voi, ja päästää
meidät pälkähästä. Tuletko?

_Kyrö_. Ehkä jo aamun valjetessa — ennen sotijalojen tuloa. Kiireesti
nyt! Tule, Inku! Mulla on tärkeä täytettävä. (Menee oikeasta uksesta.)

_Inku_. Poistu, valtiatar, huoneeseesi! Palaan heti.

_Pyynikki_. Jos et palaakaan?

_Inku_ (naurahtaa katkerasti). En ole täällä pakoa varten. (Menee Kyrön
perässä.)

_Pyynikki_ (seisoo liikkumattomana paikallaan, puoliääneen mutisten).
Jos Lemma ei olisi Teivaan poika, niin toista tästä tulisi — tunnen.
Mutta nyt? Leimuaa säälin. Tukalan tilansa tunnen. — Mutta — kun ei hän
voi — miksi ei joku toinen? Kuka toinen? En ketään tarpeeksi tunne.
Ei ketään ole! Auttajaa ei! — Auttajaa? Ollapa mies, niin oma apuni
olisin — kyllä tietäisin tekoni. (Lyö rintaansa.) Tunnen sen täällä ja
tajuan. — No, miksi sitten —? Niin — miksi muita? Miksi en itse? Miksi
naisen vain on naurettava, itkettävä, kaulanauhassa kuljettava? Miksi?
(Kävelee kiivaasti, pysähtyy.) Siksi kai, ettei kykene. (Melua ulkona
oikealla. Katkeralla, itkunsekaisella sävyllä.) Eihän teuras tenään
pysty — se vain kuin minä — kytkyessään teutaroi —. (Kävelee tuskassa
väännellen käsiään).

_Inku_ (tulee). Pois! Nopeasti pois! Kuulin linkun takaa ääniä,
askeleita.

_Pyynikki_. Mitä tästä nyt tulee?

_Inku_. Luulen, että vaino jo veräjällä vartoo — lienee heillä nyt
muuta miettimistä kuin meitä — Mennään maata — ja ovi salpaan! Ollaan
kuurussa, kunnes talossa hiljenevi! Pian! (Työntää Pyynikin edellään
Pyynikin huoneeseen, sulkee uksen jälkeensä. Näyttämö on hetken
tyhjänä, kuuluu vain sekavia ääniä oikealta.)

_Teivas_ (tulee oikealta). Vuoteessani maatkoon Halin urho! En
sairaalta apuani kiellä.

_Lemma_ (tulee perässä). Kauniisti teit, kun kuolevaiselle katon annoit
— mutta — teitkö viisaasti!

_Teivas_. Mitä epäilet?

_Lemma_. Oliko sairas halilainen?

_Teivas_. Oli. Näin sen. Silmä sammunut, samea.

_Lemma_. Annoit parhaat miehet — kaksi parasta — pantiksensa!

_Teivas_ (istuutuu pankolle). Oli päällikön arvon mukaista. Istu tuonne
peräpankolle — jutellaan. — Et lie melto mietteissäsi — vaikk'ei tarmoa
tekoihin sulla.

_Lemma_ (menee istumaan). Paras ettei kaikkeen pysty mitä mielii.

_Teivas_. Niinkö? Nyt ei kysytä haavemieltä, ei unia, ei utua.
Huomaatko tilamme?

_Lemma_. Näyttää pahalta.

_Teivas_. Toivottomalta.

_Lemma_. Heitä hiiteen kuninkuus!

_Teivas_. Kuninkuus? (Naurahtaa halveksivasti.) Edeltäjäni sen
hankkivat. Minä sen kielsin itseltäni silloin — kun pirkat typerän
työnsä tekivät —

_Lemma_. Kun eivät Ulvea mereen ajaneet?

_Teivas_ (kiivaasti). Niin! Kun eivät totelleet minua! Niin! — Nyt
isännöi Ulve Kokemäellä. Hali on sotajoukkoineen suvannon takana,
lähetit valkamassa — ja täällä — lapat karkumatkalla —. (Nousee.) Horna
minut periköön, jos tästä pihdistä Pirkkala pääsee! — (Istuutuu Lemmaa
vastapäätä.) Sanoppas! Miksi kaikessa suuressa minua vastustetaan? Sano!

_Lemma_. Kadehtivat. Olet liian viisas heille. Pohdit pulmat, selvität
sotkut ennen heitä. Olet voimakas, raju, ylväs — halveksit heitä.

_Teivas_ (lyö nyrkkinsä pöytään). Roskaa, roskaa kaikki!
(Väsähtäneesti.) Nyt rypekööt roskassansa!

_Lemma_. Etkö aio Pirkkalaa pelastaa?

_Teivas_ (katsoo Lemmaa pitkään). Kelle sen pelastaisin? Sinulleko?
Hm! Pakenisit Taanperän kosken taakse — ja sieltä ikuiseen itään,
rannattomille rajoille. Niin pakeni Siurakin tänne. Koskien, virtojen,
järvien peittoon rakensi tämän rasian.

_Lemma_. Pelasta Pirkkala Pirkkalalle!

_Teivas_ (synkästi). Olen kaikkeni yrittänyt. Jo kerran tartuin uhkaan,
pakkoon. Kaksi pahinta pirkkalaista vaadin taistoon tanterelle — ja
tapoin. Silloin tottelivat toiset — toiset pesiinsä piiloontuivat.
(Pyyhkii otsaansa.)

_Lemma_. Sanoin jo — heitä hornaan kuninkuus! Elä vain itsellesi!
Metsällä käy ja kalalla! Et konsa lapan rahoista riitaan käy. Mulla
rahoista paarret notkuu, riista-aitat ahdingossa. Yksin teen kaikki —
kymmenen lapan edestä.

_Teivas_ (vakavasti). Pirkkalan turvassa tupasi on, olet vauras, vapaa.
Mutta hajoita yhteys, voiman lähde — niin näet! Heitä heimo hujan hajan
— niin pian sen kokoo vieras valta omaksensa, orjaksensa. Missä silloin
rahat, riistat? — Jos näkisit eteesi, näkisit tuhon — (painaa pään
käteen) — heimon tuhon — turman suurimman tuhoista.

_Lemma_. Eikö mitään voisi —?

_Teivas_ (nousee, katkerasti). Jos nostat pirkan hengen haudastansa.
Sen hengen, joka Pirkkalan perusti.

_Lemma_ (nousee innokkaasti). Kohta on täällä Pirkkalan parhaat koolla
— sotijalot sankarit! Puhu huomenna heille kuin mulle nyt — niin
seuraamme sinua kaikki.

_Teivas_ (katsoo ihmetellen). Sinäkin? Valjaista vapaa mies — oman
tahdon tuudittuja?

_Lemma_ (häpeillen). Ei veritekoihin luontoa mulla — olen heikko. —
Mutta jos vapauttani vaanii vieras — ellei rauhaa anna vainolainen,
niin — sen tunnen — syntyy minussa kyinen kyky, karhun sappi saivartavi.

_Teivas_ (iloisesti hämmästyneenä). Lemma? Sinä! (Menee, ottaa Lemmaa
kädestä.) Lemma! Kotiinko koidut? Povelleniko palasit? — Jos sinut
saan taas sankariksi, löysin syyn suurihin tekoihin, löysin puolen
Pirkkalata.

_Lemma_. En pysty paljoon — vähäni annan — heimon edestä elän, kuolen.
Ymmärsin ajusi ytimen.

_Teivas_ (riemussa). Näetkös! Hädän tullen haudat aukee, astuu esiin
kuolleet pirkat, sadat urhot, sankat parvet. Sinun kauttasi puhuvat!

_Lemma_. Vähän vainajat minussa voivat —

_Teivas_ (keskeyttää). Kaiken voivat. (Siirtyy vähän oikealle.) Ensin
sinussa — sitten muissa. On kuin olisi uusi huomen — uusi päivä
valkeneisi. — Tunnen — vainajat tulevat Tuonen takaa — Manan mailta —.
(Vilkkaasti.) Tätä olen toivonut, halunnut. — Nyt on mulla uutta voimaa,
tarmoa, tukea. — (Raskaasti.) Jo lopun näin selvänä edessä.

_Lemma_. Minkälaisen?

_Teivas_. Halien, Ulven rosmojen voiton.

_Lemma_. Minne me?

_Teivas_ (halveksien, katkerasti). Me? — Lapat pakenevat pohjoiseen —
pirkat — jäännökset perässä — kuin paarmaparvi karjan jälkeen — elämään
siellä erämaissa lappaheimon syöttiläinä — vapaasti riistäen, vapaasti
ryöstäen, ilman rajaa ja lakia. Hyi!

_Lemma_. Mikset ennen näin puhunut? Olisin toisin ymmärtänyt. — Nyt
sinua seuraan silmitönnä. Käske, määrää! Nyt näen — olet yksin kaikki!
Ilman sinua on Pirkkalan satu lopussa. Sano, mitä teen!

_Teivas_. Huomenna sanot sanasi käräjillä. Sanasi tehoavat. Olit
vastustajistani väkevin, kun olit — niin läheinen —

_Lemma_ (istuu raskaasti). Olin poikasi — ja sentään luopio.

_Teivas_ (murheisesti). Niin — sitä paljon surin, murehdin.
(Iloisesti.) Mutta nyt on toisin. Olet parahin apu, kun annoit luottoni
takaisin. —

_Lemma_ (nousee, vilkkaasti). Entä jos lähtisin vartiotulille
valkamaan —? _Teivas_. Lähde! Siellä on miehiä koolla — ja toisia
tulee pitkin yötä. Puhu järkeä jääräpäille! Tämä päivä on ratkaiseva —
painummeko paimenheimoksi pohjolan perille, tai seisommeko, sotaanko
ryhdymme hengen eestä.

_Lemma_. Oitis lähden. Hahmoittele sinä tekojen teelmä! Me toivosi
todeksi teemme. (Menee Teivaan ohi.)

_Teivas_. Luotanko sinuun?

_Lemma_ (kääntyy). Luota!

_Teivas_. Kaikessa?

_Lemma_ (on hetken hämmentynyt, sitten rajusti, ojentaen kätensä). Niin
— kaikessa! (Menee nopeasti.)

_Teivas_. Minä valvon vartijoita. (Menee oikealle hitaasti.)

_Inku_ (kurkistaa vasemmasta uksesta, tulee esille). Tyhjä on pirtti.
Poissa ovat. Tule turvassa, jos haluat. (Kurkistaa perältä.) Ei ketään
näy.

_Pyynikki_ (tulee.) Keitä olivat?

_Inku_. En tiedä. Eiköhän toinen lie ollut kuningas.

_Pyynikki_. Mitä puhuivat? Kuulitko?

_Inku_. Ääniä kuulin, en sanoja. — Miksi tulit? Olisi paras tosissa
makuulle mennä, eikä yötä kuhkia valvehilla.

_Pyynikki_. Sama mulle mitä teen! — (Kävelee tuskaisena.) Selvintä
olisi ollut seurata Kyröä, mutta eipä matkaansa huolinut.

_Inku_. Lupasi palata, jos voi. Mun on huollettava, että salatie on
teljetön. Siitä sovimme.

_Pyynikki_. Jos voi — niin! En siihen luota! Luotatko sinä? Et — sen
näen.

_Inku_. Ellet voivottelisi ja voihkisi, niin jotakin tästä tulisi.

_Pyynikki_. En voihki, jos edes jotakin neuvot.

_Inku_. Ei istu neuvo kielenpäässä turhemmassakaan tilassa. Tiedätkö,
mikä tässä on menossa?

_Pyynikki_. Henki — kaikki!

_Inku_. Oletko valmis kaikkeen — jos ei onnistuta?

_Pyynikki_. Valmis olen.

_Inku_. Istu hiljaa, tasoita mieli! Vielä ei ole mihinkään aika. Minä
kuuntelen, kurkistelen (Menee äänettömästi oikeanpuolisesta uksesta,
palaa hetken kuluttua, sulkee uksen.)

_Pyynikki_. Poistitko teljet?

_Inku_ (ärtyneesti). Älä hupsuja höpise! Menossa on Kyrö — ei tulossa.
— Kuuntelin kuninkaan seinustalla.

_Pyynikki_. Mitä kuulit?

_Inku_. Hiljaa! Joku astuu aulan tiellä —

_Pyynikki_ Poistutaan — lie Teivas —

_Lemma_ (tulee nopeasti perältä). Vai naiset täällä — keskiyöllä! Missä
kuningas?

_Inku_ (nopeasti). Kuningas nukkuu. Älä häiri häntä!

_Pyynikki_ (menee Lemmaa vastaan). Lemma! Onneksi tulit! Tulit kuin
armahin ajatus!

_Inku_. Pakise, valtias, Pyynikille! Menehtyneen mieli nosta! Paremmin
sinä taiat tunnet. Minä vaanin, vartoelen —. (Menee perälle.)

_Pyynikki_. Älä Inkua ihmettele! Hän on puolellamme — lempeni tuntee —
tuskani tietää. Mutta sinä et tunne äskeisintä.

_Lemma_. Mitä?

_Pyynikki_. Ei päästä Teivas minua täältä — ei edes isoni hautajaisiin —

_Lemma_. Ei voikaan päästää — Halin joukot jo —

_Pyynikki_. Mitä Halin joukoista minulle!

_Lemma_. Ei voi panna saattuetta — ei voi vähentää väkeä.

_Pyynikki_. Sitä ei sanonut syyksi. Saneli jo saattajatkin, soutajat ja
päällikönkin —

_Lemma_. Kenen?

_Pyynikki_. Sinut.

_Lemma_. Ei silloin tiennyt Teivas vainolaisten tulosta.

_Pyynikki_. Mitä haastat Hälistä? Sotket heidät vainolaisiin.

_Lemma_ (kääntääkseen keskustelun). Lapatkin lietsovat vihoja. Kyrö on
paennut.

_Pyynikki_. Tiedän.

_Lemma_. Tiedät?

_Pyynikki_. Pelastaisi ehkä minutkin — jos voisi.

_Lemma_ (kiihtyneesti). Yhteistä jotakin lie tekeillä teillä. En halua
kuulla — on parempi mulle, ja sulle myös.

_Pyynikki_ (eloisasti). En välitä minäkään niistä! Joutavaa tuo kaikki!
Välitän vain sinusta — ja sinuun uskon. Ajattele, mitä Teivas tahtoo!

_Lemma_. Mitä?

_Pyynikki_. Hän uhkaa —

_Lemma_. Sano!

_Pyynikki_ (nojautuu Lemman rintaan). Povellesi pääni peitän —.
(Kuiskaten.) Kun en taivu suosiosta — väkisin tekee naiseksensa —
uhkasi jo tänä yönä — säästi vielä — armon antoi — ainakin lupasi —

_Lemma_ (tuskassa). Katkot sisuni siteet kaikki, ratkot, raastat
— rukoilen sinua — istu, Pyynikki rauhoitu! — (Kuljettaa Pyynikin
peräpankolle.)

_Pyynikki_. Lemma!

_Lemma_. Säästä selvää järkeäni! Estä turmion tuloa! (Palaa pöydän
etupuolelle.)

_Pyynikki_. Ethän hylji — ethän petä nuorta lempeämme? Tapat, jos
tyköäsi työnnät —

_Lemma_ (ottaa kiinni päästään, avuttomasti). Älä, Pyynikki, älä hornan
hehkuun tulta lietso — minä tuskaani tukehdun. (Vaipuu väsähtäneesti
pankolle.) Jos näkisit sisuni palavan — verikielisen taistokentän, niin
apua toisit, armahtaisit —

_Pyynikki_. Kuinka toisin —?

_Lemma_ (tuskassa). En tiedä! Tukahduta tuli roihuava! Vettä heitä!
Säti, soimaa, sadattele, — tuhansin tihuin tiuski, toru!

_Pyynikki_ (hellästi moittien). Lemma! Säälin sinua.

_Lemma_ (kiivaasti). Tämä ei säälistä parane — se pahenee. Ymmärrä
tavaton tilani!

_Pyynikki_ (surumielisesti). Toinen olisi toisellainen. Olet pojaksi
liian kelpo.

_Lemma_ (purkautuen). Liian? Liikaako on lehti puussa, vilja maassa?
Tiedätkö mikä on kuningas? Tunnetko Teivaan?

_Pyynikki_, (nousee). Mutta — jos häntä ei olisi?

_Lemma_ (nousee). No, niin — jos ei olisi — tai jos olisin tavannut
sinut ennen kuin hän, olisi tässä toinen olo — olisit sinä — oksin minä
— olisi hehkuinen elämä —. (Siirtyy oikealle, kiivaasti.) Ei, ei! Ei
sinne päin! Aatos on varas, roisto. En saa, en voi!

_Pyynikki_ (tyynesti). Näen sen. Et voi meitä auttaa.

_Lemma_ (kävelee hitaasti valtaistuinta kohti). — Jos olisi toinen aika
— kyllä tietäisin tekoni. Siuran kuohut sammuttaisivat tuskani purevat
poltot. Siinä lohtu — siinä loppu! Mutta nyt?

_Pyynikki_. Mitä sitten nyt?

_Lemma_ (kuin itsekseen). Heimon vaara on varjeltava! Teivaan
kuningas-ajatuksen täytyy voittaa — tai on ikuinen tuhomme tullut. En
heikontaa voi häntä — en! Jos pienet pyyteeni tielle toisin — voisin
surmata sukuni — kansani kaiken. Ei sitä! Jokainen hänen aseekseen — ja
minä ennen muita!

_Pyynikki_. Mitä nyt on tekeillä? Puhuit äsken halista, lapasta — en
ymmärtänyt —

_Lemma_ (kuin heräisi, katsoo Pyynikkiä, menee nopeasti hänen luokseen
ja tarttuu hänen käteensä). Anna mulle anteeksi, armas! En voi olla
itseni, omani. Minun täytyy mennä — jo viivyin liikaa.

_Pyynikki_ (kiihkeästi). Mitä on tekeillä?

_Lemma_. Täytyy kai sun tietää totuus — eihän sota salassa pysy —

_Pyynikki_. Sota?

_Lemma_. Niin — halit, rosmot, lapat liikkuvat sotajalalla — kaikki
vasten Pirkkalata. Meillä on tosi edessä.

_Pyynikki_ (henkeään pidättäen). Entä muilla? Rosmolaisilla, lapoilla?

_Lemma_. Heikommat kai syrjään sortuvat. Tämä on kahden kansan kamppa.

_Pyynikki_ (pelokkaasti). Mitä siitä jälelle jäänee?

_Lemma_ (rajusti). Joko Pirkkalan kuningas — tai Halin satakunta
sarvipäätä — ja minusta (tukahtuneesti) murheen muisto Pyynikille —
tyly tyhjyys —. (Ääni kätkee.)

_Inku_ (tulee nopeasti). Soihtujen valossa kulkevat edestakaisin —
jotakin nuuskivat, hakevat.

_Lemma_ (lämpimästi). Jää hyvästi — ikimielitietty — hyvästi —
pilvi-Pyynikkini! (Syöksyy ulos.)

_Inku_ (katsoo Lemmaa ja Pyynikkiä, hiljaisesti), Siipirikkoina kaikki
sirkut kotkan kynsien kolossa! (Tulee alas.) Olet kalvas kuin kuollut —
tuijotat kuin Tuonelasta! Liiku, pursu muutoin paikalle pakahdut.

_Pyynikki_ (vaipuu hitaasti istumaan). Tulee sota —

_Inku_ (puoliksi itsekseen). Tulee — kuulin tuolla — tulee kerran
totta —

_Pyynikki_ (pyyhkii otsaansa, kiihkeästi). Siellä ovat Halin sotijalot
joukkoinensa — niinkö?

_Inku_ (innokkaana). Leiriintyneet Tyhjäänperään, suvannon rannalle —
vastapäätä valkamata — tulleet maitse — muutamat venheillä vesitse —
kai neuvonpitoon, tuumitteluun — pirkoille lakia lukemaan —

_Pyynikki_ (tuijotellen). Siellä mun on sukuni suuri, heimokansani,
vereni väki —

_Inku_. Siellä.

_Pyynikki_. Ja täällä heidän tulonsa syy, sotansa synty!

_Inku_. Siksi tähtäävät tänne, kohden tätä taloa.

_Pyynikki_. Teivasko tiellä on vai Pirkkala?

_Inku_ (kähisten). Teivas — Teivas yksin on pirkan pihti!

_Pyynikki_. Eikä Lemma?

_Inku_. Lemmako? Lemma on sovussa kaikkein kanssa — ei konsa riitoja
rakenna.

_Pyynikki_. Mutta seisoo pirkan puolella —?

_Inku_. Isänsä poika! Minkä mahtaa!

_Pyynikki_. Ja minä — kuningatar — minkä mahdan —

_Inku_. On ero teillä! Lemmalla täällä on veriheimoa — sulla vain vihan
väkeä.

_Pyynikki_ (nousee). Maltahan! Tää selviää. (Kävelee hitaasti
valtaistuinta kohti.) Jos Teivasta ei olisi — ei' olisi haleilla
vahingon vaaraa — en olisi minä täällä — ehkä olisin tavannut Lemman.
Kaikki olisi toisin. Mutta Teivas on — ja siitä tää sekainen vyyhti.
(Istuutuu ajatuksissaan valtaistuimelle.) Teivas voi voittaa halit —
voi masentaa, musertaa, tuuleen hajoittaa. — Luuletko, että Teivas
voittaa?

_Inku_. Pirkat eivät ole konsaan hävinneet.

_Pyynikki_. Luuletko, ettei tulisi sotaa — jos ei Teivasta olisi?

_Inku_. Varmasti uskon — ei tulisi.

_Pyynikki_. Mulla on monta syytä —!

_Inku_ (oivaltaa, menee Pyynikin luo.) Sulla on kaikki syyt!

_Pyynikki_. Ensin on omani —

_Inku_. On sukusi pelastus!

_Pyynikki_. Sitten on Lemma —

_Inku_. On monen heimon turma tulossa!

_Pyynikki_ (naurahtaa katkerasti). Syitä on sylimitalla — voimaa vainen
vaaksan verta.

_Inku_ (katsoo ympärilleen). Voima vaaraan viekottelee — oveluus
oppaana parempi. (Vetää puukon povestansa.) Tätä katso ja tähyä! Tämä
on teräs Turjan työtä — on taikojen takoma. Tällä Kyrö Inarin iski,
tappoi neito-parkasensa. Kun tällä iskee — osuu aina — hengen heittää.
Tämän hioin hornavaloin — varovasti — katso! — jäljen jätin. Tuo tahra
on Inarin verestä.

_Pyynikki_. Mitä aiot?

_Inku_ (hurjana).

    Haaska-haukan, kumakotkan
    tapan tällä puukollani,
    verivirtahan upotan.

_Pyynikki_ (kiihkeästi, nousee). Milloin? Milloin? Tee se oitis!

_Inku_ (masentuen). En voi! Taljoillansa peto nukkuu — lojuu salpojen
takana.

_Pyynikki_ (hurjana). Tänne! Anna tänne! (Tempaa puukon Inkulta.)

_Inku_. Mitä mielit? Hilly, hurja!

_Pyynikki_ (kähisee haltioissaan). Ei ole salvassa uksi. Minut kutsui
vierehensä, vuoteellensa, taljoillensa —

_Inku_. Järkiisi palaa —!

_Pyynikki_. Väisty! Lemman, itseni, sukuni pelastan.

_Inku_. Vaimenna vihasi voima — jäädä mieli, jäähdyttele —

_Pyynikki_ (menee vasemmalle). Katala on kylmän kosto! Minä liekein
tulta tuiskin!

_Inku_ (tuskassa). Muistatko majansa — vuoteensa paikan —?

_Pyynikki_. Näytit kerran riettaat riu'ut — kiimapatjat pirkkalaisen —.
(Syöksyy oikealle.)

_Inku_ (putoo polvilleen valtaistuimen juurelle). Oi, suuri Kohta,
armas Osmo, vainajien voimat kaikki! Herää henki ihalan Inarin! Tulkaa
kaikki! Apuun tulkaa! Ohjatkaa kättä pyhäisen immen — ettei isku
harhaan eksy — ettei turmio tulisi! Manaan mahdit alta maan, ilmasta
immen, vedestä vedän! Avuksi, kaikki! Avuksi! (Vaipuu kasvoilleen
maahan. Näyttämö on hetken tyhjänä.)

_Pyynikki_ (tulee hitaasti, horjahdellen). Tuossa puukkosi! (Heittää
puukon lattialle.) Poveesi pistä!

_Inku_ (ottaa nopeasti puukon, katsellen sen terää, riemastuu). Verta!
(Hypähtää ylös.) Pirulaisen pirkan verta!

_Pyynikki_ (vaipuu pankolle). Tunnen kuin tyhjeneisin — hupenen —
haihdun — vapisen — kuin viluinen värjöttelen —

_Inku_. Jo työsi teit, terä kirkas —

_Pyynikki_ (kiivaasti). Piiloon pane! Etkö kuule!

_Inku_ (piilottaa puukon poveensa). Oikeinko osasit —?

_Pyynikki_. Vaikene! — Mene! Etsi Lemma!

_Inku_. Niin, totta — Lemma! Sekaisin olen. (Menee perälle.) Tuossa
tulee Lemma! (Juoksee kuningattaren huoneeseen. Pyynikki kääntyy
tuijottamaan ukselle.)

_Lemma_ (tulee nopeasti). Täytyy herättää kuningas —

_Pyynikki_ (nousee). Lemma! Tule tänne! Tue minua!

_Lemma_ (tulee Pyynikin luo). Oletko sairas?

_Pyynikki_ (nojaa Lemmaan). Armahin, omani! Jousen jänne jo laukesi,
väsähti. (Teivas tulee hitaasti ukselle.)

_Lemma_. Mene vuoteellesi! Minä herätän kuninkaan.

_Pyynikki_.. Teivas ei koskaan herää.

_Lemma_. Mitä?

_Pyynikki_. Olemme vapaat — ikuisesti onnelliset — Teivas on kuollut —

_Lemma_. Mitä hourit? Päästä — katson —

_Pyynikki_. Älä, älä! Sanani usko! Minä surmasin kuninkaan.

_Lemma_. Surmasit — sinä! (Työntää Pyynikin pankolle, juosten oikealle,
mutta ei ehdi ulos, kun Teivas astuu nopeasti Pyynikkiä kohti.)

_Pyynikki_ (kirkaisee ja hypähtää ylös, paeten pöydän taa). Älä, älä!
Apua-a-a! (Vaipuu pyörtyneenä lattialle.)

_Teivas_. Katso, onko totta! Onko surmattu Halin urho! (Lemma tempaa
kynttilän seinältä ja menee nopeasti. Teivas jää tuijottamaan
Pyynikkiä.)

_Lemma_ (tulee). On — surmattu. Puukolla rinta puhkaistu —. (Teivas
luotuaan tuijottavan katseen kumpaankin, vaipuu hitaasti pankolle, pää
käsiin.)

    Väliverho.




NELJÄS NÄYTÖS.


Sama paikka.

_Teivas_ (yksin, tuijottaa hiilustaan. Inku tulee Pyynikin huoneesta.)
No? Virkoaako valtiatar?

_Inku_. Jo osoittaa oireita.

_Teivas_. Mene takaisin! Mutta muista! Älkää yrittäkö häpeällistä
pakoa! Linnan jokainen rako on vartioitu. On suotta. Mene! (Inku menee
takaisin. Teivas menee räppänän lähelle, katsellen ulos.) Jo sarastaa
itä — eikä etsijöitä vielä kuulu. Kumma! (Kävelee taas, pysähtyy.)
Mitä? Eikö kuulu jo ääniä — askeleita? (Nopeasti räppänälle.) Oh,
vihdoin! Tuolla etsijät tulevat! Tyhjin toiminko? Niin — totisesti! Ei!
En näe! — Oikein! Lemma heillä on keskessänsä — vai mitä? On, on! Nyt
näen selvästi — tunnen jo. Saivatpa kiinni pojan! Saivat sentään! —
(Huutaa räppänästä.) Miehet! Tuokaa sisään! Nopeasti! (Katselee hetken,
sitten nopeasti peräukselle.) Kas niin! Hyvä on, miehet! Jättäkää
tähän! Ei tarvitse enää vartioida. Ei karkaa enää Lemma minulta. (Tulee
sisään, käsi Lemman olkapäällä.) Karkasit kuin varsa — männikköön
juoksit. Istu, lepää! Olet uupunut, väsynyt — ja varsin suotta. Arvaan,
että olet janoinen — siinä on sarvessa simaa. Juo ja istu! — Kas! Ovat
kätesi sitoneet, hölmöt. Katkon vaulot. (Vetää tikarinsa ja katkaise
Lemman siteet.) Olet vapaa kuin sopii valtiaan, pirkka-ruhtinaan,
kuninkaan pojan. (Menee valtaistuimelle.) Tuhon tuuli ulvoo uksillamme.
Seisomme kuin kuoleman kynnyksellä. Lie sanomista toisillemme. Ainakin
minulla sinulle.

_Lemma_. Jos teloittaa annat, niin teloita, tapa — ilman tarinoita! -j

_Teivas_. Teloittaa? Mitä hulluja haastat, mies? — (Kärtyisesti.) En
siedä seisontaasi! Tiedän, että olet väsynyt. Istu! (Lemma istuutuu.)
Juo myöskin! Älä ole härkäpäinen! (Lemma juo. Teivas menee istumaan.)
En sinua antanut vangita — en vankina taloon tuoda — tiedä! Tahdoin sun
vain takaisin saada — estää hupelon pakosi. Miksi pakenit? — Minuako
pelkäsit?

_Lemma_. Itseäni pelkäsin — itseäni pakenin.

_Teivas_. Tiedän. Olit houkka riekon naisen tähden.

_Lemma_ (nousee). Anna minun mennä!

_Teivas_. Minne?

_Lemma_. Nukkumaan.

_Teivas_. Et nuku kumminkaan! Yhtä hyvin valvot täällä kuin muualla.

_Lemma_. Säästä sentään —!

_Teivas_. Mistä?

_Lemma_. Asian ytimestä.

_Teivas_. En voi! Olen suora, lyhyt. — Jos ajuuni olisi aatos tullut,
että Pyynikki oli sulle —

_Lemma_ (tuskassa, vaipuu istumaan). Älä!

_Teivas_. Olisin antanut hänet sinulle suosiosta, empimättä —

_Lemma_ (hämillään). Olisitko?

_Teivas_ (hymyillen omituisesti). Mikä esti? Ei lempi häntä taloon
tuonut — ja pyhäinen oli. (Vakavasti.) Jos olisin oivaltanut, niin
sinulle Hahmalta kosinut öisin. Sinulle — enkä itselleni.

_Lemma_ (hypähtää ylös kiihkeästi). Entä vielä? Entä nyt? (Vapisevana.)
Antaisitko vielä?

_Teivas_ (katsoo pitkään). Pyynikkiäkö pyydät naiseksesi?

_Lemma_ (kiihkoisesti). Miksi utelet uudestansa — vai kujeenako pidät,
ilkut, härnäät?

_Teivas_ (vakavasti). Ottaisitko murhanaisen?

_Lemma_ (ottaa kiini päästänsä). Oi, niin! (Putoo istumaan).

_Teivas_. Hän aikoi tieten, taiten tappaa isosi — pelastaa halit ja
turmaan syöstä pirkkalaiset, heimosi hävittää, sukusi suistaa —

_Lemma_. Kuka sanoi?

_Teivas_. Inkulta totuuden pusersin. — Teko onnistui, ei aie. Sen
sijaan surmasi enonsa kalliin kantajansa veljen — pirstasi oman
verensä. — Tiedä myös — Halin urhon surma on meidän maksettava! Siitä
on panttina kaksi parasta sankaria. — Ja luuletko, että halit uskovat
totuutta? Ei! Minun on kannettava surman vastuu. Tämä ja Hahman tappo
vaatii verta Pirkkalasta — Pirkkala minulta. Taloni kunnia on mennyt
— häpeätahra on jälellä. Minä itse kunniaton, kavala kettu, hylky,
roisto! Mitä olenkaan, jos —?

_Lemma_. Älä, älä jatka!

_Teivas_. Vieläkö Pyynikin haluat?

_Lemma_ (peittää kasvonsa). Oh! Miksi et antanut minun kuolla?

_Teivas_ (nousee tulistuneena). Me kohta kuolemme kaikki. Kaadumme kuin
mätä-männyt korpisuossa — ellei parempia miehiä ole Pirkkalassa.

_Lemma_ (hypähtää ylös). Lähetä sotaan, surman suuhun!

_Teivas_ (ankarasti). Ei riitä! Ei ole sokea uhma sankaruutta — ei
viiripäisyys viisautta. Niinkö luulet, huhkivat isomme, kun vaivoin,
verin, töin ja toimin meille elämän tekivät? He olivat lujia, sitkeitä,
rohkeita, horjumattomia. Kaikkensa antoivat heimon hyväksi työssä,
taistossa, puutteessa, pulassa — ja käräjäkentällä viisaan harkintansa
— levollisesti, rauhallisesti — ei tuiskuten tuulispäitä. Tämä on
meillekin opastus — muutoin — ilkoamme isien töitä, pilkomme peräti
pyhän perinnön.

_Lemma_ (hiljaisesti). Pääni pyörrät paikoillensa — jos verenikin
virrat viihdyttäisit —

_Teivas_ (päättävästi). Enempää ei tästä! Nyt on meillä ankein aika.
Kaupan on elo, elämä. Apuamme heimo huutaa —

_Lemma_ (kiihkeästi). Kuulen — kuulen huudon! Työtä anna! Toimi joutuin!

_Teivas_ (pontevasti). Mene, toimi valkamassa! Jo kertyy pirkan heimo.
Keskipäivällä käräjiin käydään. (Menee, laskee Lemman olalle kätensä.)
Heimon huolista osan lasken tässä harteillesi! Kanna ne kuin mies!
(Irtaantuu Lemmasta oikealle.)

_Lemma_ (menee perälle, kääntyy, empien). Kuollako Pyynikin pitää?

_Teivas_. Tahtoisitko — sinä?

_Lemma_ (jyrkästi). En mitään tahdo — (vitkaan ja vaikeasti) — mutta —
jos pitää, niin — — anna Pyynikin pyhäisnä kuolla!

_Teivas_ (kääntyy hitaasti, katsoo Lemmaa, hiljaisesti ja vakavasti).
Sanani saat — ja valani. (Lemma syöksyy pois. Teivas seisoo
liikkumattomana.) Sanoin, ettei lempi Pyynikkiä taloon tuonut. —
(Pyyhkii otsaansa.) Ei tuonut Pyynikin lempi — (menee istumaan,
raskaasti) mutta minun — koska tunnen pureman jäljet — okaisen piston
rinnassani — kuristuksen kurkussani, — Lemmalle valani annoin — sen
pidän. Se on oikein. Mutta enemmän tässä on tehtävä kuin oikein.
Mutta mitä? Jos Pyynikin antaisin Lemmalle — niin korpeen hänen paeta
pitäisi, karkota kaljukankahille — ei koituisi konsa kuninkaaksi, ei
sukuamme suurentaisi. Jos itse Pyynikin pidätän — ei elä Lemma sen
erän perästä. — Kuollako Pyynikin pitää, tutki Lemma. (Tuskaisesti.)
Miten kuolla? Antaako Halien hirttonuoraan — vai käräjien koston alle?
(Nousee kiivaasti.) Ei, ei! Se olisi kurjaa, raukkamaista. Hän on
sentään kuningatar —! (Ottaa rinnastaan, hiljaisesti ja tuskaisesti.)
Vielä enemmän mulle kuin Pirkkalan kuningatar! Enemmän! Hän on täällä
— täällä —. (Rajusti.) Oh! Mitä siitä! Sitä en saa tuntea, tajuta! En
ole vapaa mies — olen Pirkkalan pää — sen vangittu valio. Jos astun
minä harhaan — silloin Pirkkala hornaan syöksyy. (Kävelee, nojaa
pöydän päähän.) Lemma on pelastettava Pirkkalalle — että hän Pirkkalan
pelastaisi. Siinä selvä oikotie — keino on eri ajatus —

_Inku_ (tulee). Haluatko, valtias, mennä valtiattaren luo? Hän jo
toipui.

_Teivas_. En! Tulkoon tänne! (Inku katselee oikealle ukselle, kuin
olisi halu sinne, menee takaisin. Teivas siirtyy valtaistuimelle.) Jos
tahtoo voittaa jotakin — on alttiiksi pantava jotakin. Mitä? — Kun
selviäisi —! Päivän sara kasvaa — nopea pitäisi olla. (Pyynikki tulee
valjuna ja vakavana. Teivas nousee.) Olen talon isäntä, tuomarisi —
siksi en vastaasi käy, en vaalittele. (Istuutuu.) Lähemmäs tule! —
Kuningattaren arvoa kannat — istu!

_Pyynikki_ (seisoo pankon vieressä). Tekoni tiedät. Syyt sanoi Inku
kertoneensa. Tässä olen. Tuomitse!

_Teivas_. Aioit surmata Pirkkalan kuninkaan?

_Pyynikki_. Aioin.

_Teivas_. Jos tekosi olisi onnistunut — olisi Pirkkalaa kohdannut
onnettomuus Halikon eduksi. Tiesitkö sen?

_Pyynikki_. Tiesin.

_Teivas_. Kuka kehoitti sinua tekoon?

_Pyynikki_ (kiivaasti). Ei kukaan. Itse mietin — itse päätin.

_Teivas_ (vitkaan). Mikä oli alkusyy tekoosi?

_Pyynikki_. Rakastan Lemma-valtiasta.

_Teivas_. Etkö pelännyt epäonnistumista?

_Pyynikki_. Sellaista en ajatellut.

_Teivas_. Mitä ajattelit, kun sen huomasit?

_Pyynikki_. Älä teon jälkeen tunteitani kysy! Tuomitse!

_Teivas_. Arvaatko tuomion?

_Pyynikki_. Kuoleman yli ei Pirkkalan laki säätäne!

_Teivas_. Kohdalleen osasit. (Nousee.) Tähän loppui isännän ja tuomarin
tehtävä. (Astuu alas, lähenee vähän Pyynikkiä, säälien.) Olet heikko —
istu! Nyt puhuu kanssasi Teivas.

_Pyynikki_. Juuri Teivaan pelko minut työhöni työnsi.

_Teivas_ (synkästi, miettien). Olen onnettomuuden aihe — ehkä —
tietämättäni — (vilkkaasti, vaikka hiljaisesti) — mutta — istu nyt —
anna minun miettiä —. (Kävelee.)

_Pyynikki_ (vaipuu tahtomattaan väsyneenä istumaan). Haluaisin tavata
Lemman.

_Teivas_ (kääntyy nopeasti, katsoo pitkään). Ei hän sinua voi pelastaa.

_Pyynikki_. En sitä ajattele — muuten haluaisin.

_Teivas_ (hetkisen taistelun jälkeen). Lemma tulkoon! Itse käsken. —
Mutta — etkö älyä, että kiusaat häntä. Jos häntä lemmit, niin —

_Pyynikki_. Juuri siksi! Anna tämä armo mulle!

_Teivas_. Mutta muista — vain aniharva sana! Päivänkoitto on käsissä
— ja meillä kiire.. (Menee nopeasti. Inku tulee heti varovasti, menee
katsomaan Teivaan jälkeen, sitten salamana oikeasta uksesta.)

_Pyynikki_ (ei sitä huomaa, kääntyy pöytään nojaamaan). Tähän päättyi
Haliman Pyynikin tarina! — Mistä tämä tuhon laine? Isoni, enoni ja
minä? Mistä huokuu hallan henki — harmaa kalma? Mistä tulee — ja miksi?

_Inku_ (tulee varovasti esiin, nopeasti Pyynikin luo). Salakäytävän
avasin — linkun nostin.

_Pyynikki_. Miksi?

_Inku_. Vielä kysyt! Kyrö voi tulla — pelastaa meidät.

_Pyynikki_ (ymmärtämättä). Pelastaa — mitä?

_Inku_ (kiihkeästi). Et ole vielä tajuihin tullut! Tylsä olet ja
tökerö! Riuhda lama luista irti — terästä sisin sisusi! Kohta voi Kyrö
tulla — (Pyynikin korvaan) pelastaa meidät. Me pakenemme.

_Pyynikki_. En voi tekoani paeta.

_Inku_ (tiukasti). Voit! Teko jää tänne — sodan, ryöstön, palon alle.

_Pyynikki_. Mihin sitten minä?

_Inku_. Vapauteen — vuorille, vaaroille, tuntureille.

_Pyynikki_. Mitä' siellä?

_Inku_. Mitä!? Tyhmäksi tulitko? Siellä olet, elät Lemman kanssa —

_Pyynikki_ (äkkiä, ikäänkuin havahtuisi, nousee). Lemman? Missä Lemma?
Tuleeko?

_Inku_. En tiedä. Kuningas on kutsumassa. — Ole varoilla — valmis!
Teivas voi tulla — mun täytyy pois. (Menee Pyynikin huoneeseen.)

_Pyynikki_ (surunvoittoisena). Voisiko vielä elämä koittaa, päivä
paistaa? Pakenisin porojen laitumille — palaisin joskus — rauhan
aikaan — hakisin Lemman — tai Lemma minut — tekisimme petäjämäkeen
pirtin pienen — surun salkoja orsiksemme — vähän riemua ruodepuiksi —
hiven iloa ikkunoiksi —

_Teivas_ (tulee). Lemma tulee. Lähetin sanan. Pyysin häntä pyytämällä —

_Pyynikki_ (kiihkeästi). Kuule, kuningas! Kuuntele ja armias ole!
Eikö ole mitään mahtia sinulla? Olet viisas, kaikkivoipa! Keksi keino
poloisen pään varalle! Päästä pakohon pääsky raukka! Mitä merkitsen
sinulle! En enempää kuin tiellä oljenkorsi, sannan siru permannolla.

_Teivas_ (tukahtuneesti). Vaikene, vakaisen luojan tähden! Älä manaa
mahtia maan raosta, rinnastani raivotarta! Muuten tuskani vuolaat
virrat tulvivat yli takeiden. (Menee valtaistuimen luo, hiljaisesti).
Tukahdu, luontoni! Tukahdu! Älä voimani patoja pirsto — älä vyöry
äyrähille!

_Pyynikki_. En ymmärrä sinua.

_Teivas_. Parempi sulle, mulle, meille! Voisin olla tuhoinen tyrsky —
hirmumyrsky pyörteinensä —. (Kiivaasti.) Vaiti pysy! Säästy siltä!

_Pyynikki_. Mitä sanoin — kun noin vihastuit?

_Teivas_. Vihastuinko? (Katsoo pitkään Pyynikkiä.) Sinuunko vihastuin?
Sinuun? (Pyynikki katsoo hetken, hämmentyy, painaa päänsä, istuutuu
hiljaisesti, pelonalaisesti. Teivas hiljaisesti.) Olen oma valtiaani —
voimakkaampi kuin sisuni. Paljon kestän. Luulin — kaikki. Erehdyin. Jo
teräspaitaan ratkesi rako. Äänesi suruinen soitto — katseesi kaukainen
kaiho — teki tenän voimilleni —. (Painaa pään käsiinsä.) Karta sitä —
se kavaltaa kykyni — voimani vie! (Nostaa vähän päätänsä.) Älä päästele
sielusi sanoja — ne saavat sulolta siivet — ei jää, ei rauta — ei
miehen tarmo kestä siinä — kaikki murtuu, sulaa, heltyy —

_Pyynikki_. Et muista — vihaan sinua!

_Teivas_ (kääntyy ripeästi). No, kas! Siinä sana paikallensa! Se nostaa
mieleen teräksen terveen — uhkuu intoa, eloa. (Hymyilee.) Vihaa sinä
ratoksesi — minä mietin puolestasi.

_Pyynikki_ (pelossa). Kavaluuttako haudot? Ole rehti! Pura mielesi
pulma suoraan niinkuin minä.

_Teivas_ (pysähtyy Pyynikin eteen). Suoraan sulle? Mielenikö?
(Katkerasti.) Ei ole mieleni niin suora, kirkas kuin on sun. En vihaa
sinua. — Se siitä! (Poistuu vähän oikealle, puoliääneen.) Aiheen
annoit. Auttaisiko kavaluus? Jos tekisin toisen murhaajaksi —?

_Pyynikki_ (hypähtää ylös). En salli sitä!

_Teivas_ (kääntyy nopeasti).. Kuule tarkkaan! Kyrö tappoi Hahman, on
kuolemaan tuomittu siitä. Hänen syykseen jääköön vielä toinenkin teko.
Ei se rangaistusta lisää, ei vähennä.

_Lemma_ (tulee). Tulen käskystäsi — en vapaasta tahdostani.

_Pyynikki_ (melkein parahtaen). Etkö?

_Teivas_. Lemma! Pankaa Kyrö teloitustukille Hahman murhasta ja tästä!
Pyynikki on vapaa. (Aikoo mennä.)

_Lemma_. Älä mene! Ei ole Kyröä meillä.

_Teivas_ (kääntyy). Mitä?

_Lemma_. Ei asia muutu. Kyrö karkasi jo ennen murhaa. Sen tietää väki —
piiat, orjat —

_Teivas_ (matalasti). No, sitten — puhukaa puheenne pian — rutosti!
(Portille kolkutetaan.) Kuuletko? Jo halin sairaan sankarin miehet
porttia kolkuttavat, isäntäänsä kysyvät. (Menee oikealle.)

_Pyynikki_ (syöksyy Lemman lähelle). Pääsen ehkä pakenemaan — Kyrön
turvin — lupasi tulla — mitä sanot?

_Lemma_. Taivahinen Kohta sulle onnea antakoon! Rukoilen Kohtaa
puolestasi.

_Pyynikki_. Jos pääsen — pakenen Inkun kanssa lapan maille — tai
kauemmas. Kun kuulen, että sota loppuu, palaan sitten — tai sinä tulet,
etsit, noudat. Sano, tuletko? Elämme sitten salolla omalle onnellemme.
Tuudimme uneen vanhat surut — elvytämme uuden onnen.

_Lemma_. Ei ole omaa onnea minulla — ei kenelläkään Pirkkalassa.

_Pyynikki_. Mitä haastat?

_Lemma_. Olin omani rauhan töissä. — On ohi unelmat ja tosi eessä, kun
heimon henkeä vaino uhkaa.

_Pyynikki_. Mutta sitten?

_Lemma_. Häviö voi kohdata meitä.

_Pyynikki_. Vaikka! Voimme sentään elää.

_Lemma_. Emme! Me kaadumme kaikki. Se on Pirkkalan vala. Eikä Teivas
puolia tekoja tunne.

_Pyynikki_. Mutta jos voitatte?

_Lemma_. Minä kaadun jo ensi otteluun — en elää voi —

_Pyynikki_ (tuskassa). Sun täytyy — täytyy elää mulle! (Teivas tulee
peräukselle.)

_Lemma_. Minä elän Pirkkalalle — ja kaadun heimoni edestä.

_Pyynikki_. Mutta — jos et kaadu — jos eloon jäät? Entä sitten? Sitten
yhdymme, elämme? Niinkö?

_Lemma_. Niin ei käy — sen todeksi tunnen.

_Pyynikki_ (kärsimättömästi). Mutta _jos_ käy! Älä iäisen Kohdan edelle
kulje! Anna lohtu pakoni poluille! Jätä toivon kipinä syömmeheni! Sinun
tähtesi — lempeni tähden hurjan tekoni tein — auta minua edes kantamaan
kurja eloni — tai vielä kurjempi kuolemani.

_Lemma_ (kuoleman tuskassa, tarttuu päähänsä). Et tiedä, mitä teet
— minua tulessa kidutat, kiusaat, rääkkäät — etkö ymmärrä? Sinä et
voi koskaan Pirkkalaan tulla — enkä minä Pirkkalaa jättää — paitsi —
petturina.

_Pyynikki_. Miksi et?

_Lemma_. Olen Teivaan ainoa poika — sukuni perinnön saaja.

_Pyynikki_ (ivallisesti). Et voi luopua romusta?

_Lemma_. Kuninkuudesta? — Silloin olisin sukuni syöjä, heimoni hylkijä,
kunniaton, henkipatto. Mutta kuolla voin kunnialla eestä esivanhempaani
— eestä heidän Pirkkalansa — eestä elävän elämäntyönsä, eestä suruni
suuren ja kauniin — (ottaa Pyynikkiä käsistä) — muistoksi pyhäisen
Pyynikkini! (Syöksyy ukselle, missä Teivas pysäyttää hänet.)

_Teivas_. Saattajat ovat valmiit — ratsut myös. Pyynikki menee oitis
Taanperän taloon. Ota vaippa harteillesi! Lähde! Aurinko nousee jo. On
muihin toimiin kiire.

_Pyynikki_. Jää hyvästi, Lemma! Iäksi! (Menee ukselleen, kääntyy,
kolkon kuolleesti, katsoo pitkään.) Olisit, Lemma, valehdellut — olisin
siitä iloinnut lyhyen ikäni. Tapoit minut ennen kuolemaani. (Menee
hitaasti. Lemma peittää kasvonsa ja horjuu takan pankolle.)

_Teivas_ (katselee Pyynikin jälkeen, peittää kädellä hitaasti silmänsä
hetkeksi, laskee sitten kätensä alas ja kääntyy Lemmaan, koskettaen
häntä olkapäähän, tukahtuneesti). Olit, Lemma, enemmän kuin sankari!
Olit oikea mies — ja pirkkalainen.

_Lemma_ (hypähtää ylös). Anna minun mennä ennen häntä! En kestä enää!

_Teivas_. Mene joutuin suvannolle! Perästä tulen.

_Lemma_ (menee, kääntyy ukselle). Miksi Taanperään Pyynikki?

_Teivas_. Annan hänet sinulle.

_Lemma_ (ihmetellen). Miten annat? En ymmärrä!

_Teivas_ (surun murtamana). Haudattakoon Taanperän harjulle — Pyynikki!
Hän oli sun.

_Lemma_ (ottaa Teivasta kädestä, purskahtaen). Anna hänen elää!

_Teivas_ (irroittaa kätensä, raukeasti). Teen kaiken, minkä kuningas,
isä — ja mies voi. (Ärtyneesti.) Mene nyt — joutuin! (Lemma syöksyy
ulos. Teivas nostaa käsivarret ilmaan kauheassa tuskassa, pusertaen
sitten nyrkit ohimoilleen.) Helppoa olisi olla vain kuningas — isän
työ on vaikeampi — kestänkö ollenkaan miehenä tätä. (Tulee alas,
vaipuu pankolle.) Lemma on sankari. Pelkäsin voimainsa pettävän. Kesti
kuitenkin. Mutta ei kestä, jos Pyynikki elää. Sulien nääntyy, taittuu.
Minun on kestettävä yli muiden. Minun on tapettava ihminen itsessäni.
(Hyökkää räppänästä huutamaan.) Tänne, Marto, kuule! (Itsekseen.) On
pelastettava Lemma, on Pirkkala! Sitten minun tuhoni tulkoon! (Marto
tulee.) Kuule! (Hiljentää äänensä.) Sulla on hengenvastuu, tiedä! —
Hautaatte Pyynikin Taanperän harjulle!

_Marto_. Elävänäkö?

_Teivas_. Hän on kuollut, kun perille pääsette. Hautaatte! Ymmärsitkö?

_Marto_. Kyllä.

_Teivas_. Mene! Työstäsi vastaat hengelläsi. Joudu! (Marto nopeasti
perältä ulos.) Miksi tunnen heikkoutta? Miksi silmiä hämärtää? Enkö
rautainen olekaan? Milloin ennen horjuin hädän hetkellä? Milloin
vaarassa vapisin? (Lyö rintaansa.) Esiin mies! Tai kirottu ole — sutena
suolle juokse! (Juoksee perältä ulos.)

_Inku_ (tulee Pyynikin huoneesta, juoksee räppänälle). Mitä tämä
tietää? Minne vievät Pyynikkiä? Kuljettavat portista — alas tielle —
siellä ratsut —! Mitä tekee Teivas tuolla? Vallille nousee. Osmo auta!
Teivaalla on jousi — mitä aikoo? Pyynikki nostetaan ratsulle — Teivas
asettuu kivinojaan — Auttakaa armaat vallat! Teivas tähtää — ampuu —
Oh! Läpi hartialihojen — Pyynikki putoo — miehet ottavat vastaan —
heittävät ratsulle — lähtevät — täyttä laukkaa — Teivas? — kääntyy,
tulee — oi, kaikki vakaiset vallat! (Vetää tikarin, raivostuneena.) Oh!
Sinä vuoren kotka! Kourukynsi! (Nopeasti oikealle.)

_Teivas_ (tulee hiljalleen, horjahdellen). Tehtynä työ kamala! Onneksi
kestin — onneksi osuin — onneksi kuoli oitis — tuskatta lähti — kaikki
onneksi onnettomuudessa. Onneksi myöskin sota verinen vartoo — muutoin
mieli murtuisi — hulluus hyökkäisi —. (Takoo nyrkillä päätänsä.)

_Inku_ (tulee hiljaa kuninkaan taakse ja iskee nopeasti tikarilla
Teivasta hartioihin). Tuohon ammuit Pyynikkiä — juuri tuohon!

_Teivas_ (hypähtää, mutta horjahtaa ja kaatuu permannolle). Kuka iski —
niin hyvin osui?

_Inku_ (Teivaan edessä, hurjana). Kosto — kosto — kosto! Muista kurjaa
Inaria — muista kuinka raiskasit kaunon tyttäreni!

_Teivas_. Sinunko? — Harhaan iskit — Inari — tuli suosiosta — ryöstönsä
— yhdessä päätimme —

_Inku_. Valehtelet!

_Teivas_ (kuolevana). Ei — minua auta valhe — sitten lemmenkateudesta
mielensä myrtyi, murtui — hourupäiseksi hupeni — kunnes karkasi, katosi
—.

_Lemma_ (syöksyy sisään). Pohjankangas palaa, savu näkyy —. Mitä? Mitä
tämä?

_Teivas_. Kuolen — ammuin Pyynikin —.

_Lemma_ (parkaisee). Et — ethän?

_Teivas_. Päästä Inku pakenemaan — vaikka mulle surman-iskun antoi —
hän kosti väärän puolesta — siinä rangaistus.

_Lemma_ (putoo polvilleen). Miksi Pyynikin —?

_Teivas_. En — voinut — muuta — pelastakaa Pirkkala —! Olet kuningas!
(Kuolee.)

_Lemma_. Yksin sinä olit Pirkkalan pelastaja! Mennyt on kaikki —! Ei
ole enää mitään! Oh! Jos kuolisin minäkin!

_Kyrö_ (tulee oikealta, jossa on uksella seisonut Lemman tulosta asti).
Elä tai kuole! Se yhtä! Ei tule enää Pirkkalaan kuningasta! Tuossa
kuolleena viimeinen!

_Lemma_. Haudan teen sulle ja Pyynikille — saman kuusen alle —
harjullemme. — Pyynikin harjulle Pirkkalan mahti maatuu.

    Väliverho.








*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUNINGAS TEIVAS, PIRKKALAN VALTIAS ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.