Kaksi lupausta : Kolminäytöksinen näytelmä

By Kaarle Halme

The Project Gutenberg eBook of Kaksi lupausta
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Kaksi lupausta
        Kolminäytöksinen näytelmä

Author: Kaarle Halme

Release date: February 16, 2026 [eBook #77960]

Language: Finnish

Original publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy, 1926

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSI LUPAUSTA ***
language: Finnish




KAKSI LUPAUSTA

Kolminäytöksinen näytelmä


Kirj.

KAARLE HALME



»Seuranäytelmiä» 293





Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
1926.




HENKILÖT:

Varstalan isäntä.
Varstalan emäntä.
Antero, heidän poikansa.
Helmi, heidän tyttärensä.
Ollikan Matti, | nuoria isäntämiehiä.
Salkolan Eino. |


NÄYTTÄMÖ.

Varstalan arkitupa kaikissa näytöksissä.


OHJEITA ESITTÄJILLE.

Varslalan isäntä on hillitysti hyvätuulinen luonne, ja liikkeet
ilmaisevat pehmeätä vilkkautta. Hänen sanonnastaan ja olennostaan
ilmenee täsmällisyys ja älykkyys valoisana ja vaatimattomana. Hän on
kiinteä, mutta ei kireä. Valistunut, aikaansa seuraava maalainen, mutta
ei vähääkään herrastunut. Ikä 50 v.

Emäntä on herttainen ja toimelias. Kodin ja lasten onni on hänen
elämänsä sisältö. Ikä 45 v.

Antero on poikamainen ja vähän vallaton. Ei yritäkään hallita
kirmailevia ajatuksiaan eikä huoletonta ryhtiään. Mutta nämä piirteet
ovat kuin henkistä hutikkaa, jonka ovat synnyttäneet kotiinpaluu
ja juuri suoritettu kypsyystutkinto. Välähdyksittäin ilmenee
poikamaisuuden raoista sekä selvää ajatusta että luonteen tarmoa. Ikä
20 v.

Helmi on alakuloinen ja surumielinen. Hänellä on kannettavana taakka,
joka on liian raskas. Ja kun hän toiminnan kestäessä siitä vapautuu,
nähdään, että hänen luonteensa pohjana on iloisuus ja aurinkoinen
mieli. Ikä 22 v.

Ollikan Matti on vakava, melkein synkkä luonne. Hiljainen ja
mietiskelyyn taipuva. Luja ja itsenäinen omalta kohdaltaan, mutta
arkailee loukata toisten oikeuksia. Peräti rehti ja oikeudentuntoinen.
Uskonnollisuus puhdasta ja sydämestä lähtevää. Ei sanavalmista
tekohurskautta. Ikä 30 v.

Salkolan Eino on iloinen ja reipas. Voisi olla repäiseväkin, mutta
synnynnäinen ujous vaimentaa sen ja tekee hänen olentonsa hillityksi ja
miellyttäväksi. Ikä 25 v.

Muuten voivat esiintyjät kiinnittää huomiota »Onnen veräjä»-nimisessä
näytelmässä tehtyyn yleishuomautukseen.

Aika: Kevätkesäinen aamupäivä.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


_Helmi_ istuu kirjoituspöydän ääressä tehden käsityötä.

_Emäntä_ (tulee peräovesla hiljaisessa touhussa, iso avain ja valokuva
kädessä). Ihan kesken kiirein minun täytyy tulla näyttämään sinulle
tätä Anteron valokuvaa — kun se poika vihdoinkin sen löysi kompeistaan.
Katsos! Eikö se ole tavatonta? Ylioppilaslakki päässä ja rinta niin
täynnä kukkia, että — näes — ihan leukaan asti ja olkain yli!

_Helmi_. Kas vaan! Hyvinhän se kaupunkilaisserkku on velimiestä
hoidellut.

_Emäntä_. Hyvin! Oikein hyvin! Ja antaessaan oli kaikki oikein
nimitellyt, sanoi Antero. Nuo ovat minulta — nuo sinulta — ja nuo
isältä — ja nuo Hilja-serkulta itseltä — ja —

_Helmi_. Onhan se pulska poika!

_Emäntä_ (ottaa kuvan ja istuu keinutuoliin). Vai pulska! En ikinä ole
nähnyt mitään näin kaunista! En ikinä!

_Helmi_. Joko on noussut?

_Emäntä_. Jo. Väsynyt se raukka taisi olla kaiken jälkeen — ja vielä
koko eilispäivän matka lisäksi. (Katselee kuvaa aina väliin.) Mutta en
minä enää malttanut — kiipesin vinttikamarin ovelle —

_Helmi_ (hymyilee). Älä nyt! Jytyyttämäänkö menit?

_Emäntä_. Een-kä! Minä vaan siinä vähän yskähtelin ja rapistelin — ja —
sitten huusin aamiaiselle —

_Helmi_. Ja nyt Antero on ruokasalissa?

_Emäntä_. Niin on! — Ajatteles nyt, että pikku Antero on ylioppilas.
Valmis rupeamaan miksi tahansa — papiksi tai tuomariksi tai —

_Helmi_ (taputtaa äitiä olalle). No, ei nyt varsin vielä sentään!

_Emäntä_. Niin! Ei kai ihan heti! Ja ikääkin pitää karttua — ja
siinä ohella kai tutustua asioihin — mutta sentään — eikö tämä ole
ihmeellistä! Minua niin itkettää, kun katselen tätä kuvaa, mutta —
(kuivaa silmiään) — en minä itke!

_Helmi_. Ei pidäkään itkeä. Iloinen tapaushan tämä on! Ja me olemme
iloisia.

_Emäntä_. Niin sinä sanot, Helmi! Niin sinä sanot! (Katsoo Helmiä
pitkään.) Mutta et sinä iloiselta näytä, vaikka sulla olisi kymmenesti
syytä, kun väistyi sellainen kauhea onnettomuuden uhka. Vieläkin koskee
sydämeen, kun ajattelen Ollikan Mattia virrassa, hevosineen, kärryineen
päivineen —

_Helmi_. Niin — ja pieni poika mukana —

_Emäntä_. Siunatkoon! Sitä en ole muistanut koko aamuna! Sanos muuta!
Kymmenvuotias Mikko! Matin sisarenpoika! Ja lautalta virtaan päälleen
pystyyn! Sellaisia jumalattomia ne villit oriit ovat. Mutta oli siinä
kaikkivoipa auttaja! Pelasti sinulle sulhasesi! Uskon, että hyvinkin
siitä iloitset. Vai mitä?

_Helmi_. Tietysti, äiti! (Hetken kuluttua hiljaisesti.) Iloitsenhan
minä ihmishenkien pelastuksesta.

_Emäntä_ (korjailee neuvottomana pääliinaansa, vilkaisten Helmiin).
Niin — ihmishenkien — niin — totta kai! Mutta — ennen lähtöään
sisarensa tykö — viime viikolla — pyysi Matti sinua vaimokseen — isältä
pyysi — ja sitten puhui sinulle — ja sinä suostuit — niin että hän on
sinun sulhasesi —

_Helmi_ (pään painuessa vähän kumaraan). Niin on!

_Emäntä_ (epävarmana). Niin että — kai sitten — senkin puolesta
iloitset —

_Helmi_ (ei voi peittää pientä ärtyisyyttä). Iloitsetko sinä erikseen
Ollikan Matin pelastuksesta ja Varstalan vävyn puolesta erikseen?

_Emäntä_ (hämillään). No, en kai — enkä minä osaa niin sanoa kuin
ajattelen — mutta — minä olen tainnut vain touhuta tässä silmät ummessa
— en ole edes tullut sinulta kyselleeksi —

_Helmi_ (arasti, melkein säikähtyen). Mitä sitten?

_Emäntä_. No, kas! Kyllähän minä vähän hämmästyin, kun sinä olit niin
valmis myöntymään sille Matille — mutta kun teit sen ilman kehoitusta,
niin — niin — (Ei osaa enää jatkaa.) Ei! Kyllä minun täytyy nyt
ajatella — (Ei halua sanoa enempää.) Enkös vaan jäänytkin tähän, vaikka
aittaan piti mennä! (Nousee ja vie kuvan sohvapöydälle.) Niin, niin,
Antero! Olen iloinen, että sinäkin olet kotona! (Äkkiä.) Tiedätkö missä
isä on?

_Helmi_. Seisoi äsken tuossa kujalla ja katseli, kun Matin rikkinäisiä
rattaita tuotiin virrasta kotia.

_Emäntä_. Niinpä niin! Kaikkeapa nyt sattuikin samalle päivälle!
(Kuuntelee.) No, nyt sieltä tulee Antero! Jos en nyt lähde, niin en
pääse aittaan koko päivänä. (Menee oikealta ulos.)

_Isäntä_ (tulee perältä Anteron seuraamana, jatkaen keskustelua). Niin,
eilen illalla se tapahtui, jotenkin myöhään. Olit jo silloin nukkumassa.

_Antero_. Mahtoiko hevonen pelästyä jotakin? (Huomaa Helmin ja menee
hänen luokseen, tarttuen olkapäihin.) Kas! Helmi! Hyvää huomenta!
Ollikan Matillehan on kummia tapahtunut!

_Helmi_. Hyvää huomenta, Antero! Oletko nukkunut hyvin?

_Antero_. Kiitos! Erinomaisesti! Niinkuin kissin poikanen! (Heittäytyy
keinutuoliin ja ottaa savukekotelon taskustaan.) Tiedätkö, isä, mitä?

_Isäntä_ (on huomannut valokuvan ja asettunut sitä tarkastelemaan). No,
mitä nyt pitäisi tietää?

_Antero_. Minä olen viime aikoina tainnut oppia tupakoimaan!

_Isäntä_. Hyi, lempo! Sepä vasta akkamaista!

_Helmi_. Anteron kuvako?

_Isäntä_ (heittää kuvan pöydälle ja naurahtaa). Noo — ei se kaukana
mamsellista taida olla sekään.

_Antero_. Hyi lempo! (Nauraa.)

_Isäntä_ (katsoo Anteron tupakkahommaa). Tuo tupakkatouhu on akkamaista.

_Antero_. Kas ryökälettä! Ja minä olen pitänyt sitä miesmäisenä!

_Isäntä_. Ennen vanhaan kyllä nulikat niin kuvittelivat, mutta nyt
kuuluvat naiset ryöstäneen sen kuvittelun itselleen. Luulivat tulleensa
miesmäisiksi, mutta tulivatkin akkamaisiksi. Minun mielestäni!

_Helmi_. Poltathan sinäkin, isä, joskus!

_Isäntä_. Joskus, kun toivon sadetta.

_Antero_ (tarjoo isälleen savuketta). No, eikö nyt voisi vähän
ripsutella?

_Isäntä_ (vähän härnäten). Minä luulen, että rupean pureksimaan
karamellejä. Oikein kieltä jo karvastelee, kun katselen sinua,
parratonta jehua.

_Antero_. Näyttääkö pahalta?

_Isäntä_. Eikö mitä! Se on ihan vietävän kaunista! Ja niin perin
säästeliästä!

_Antero_. Kuules, Helmi! Ei taida paljon puuttua, että isä on oikeassa!
(Työntää tupakat ja tikut Helmin eteen pöydälle.) Tuossa! Ota kaikki!
Sinulle sopii kauneus paremmin kuin minulle. (Heittää palavan savukkeen
tuhka-astiaan ja pärskii.) Tpfyi, pirnale! Karvasta se taitaa ollakin.
Näes! Se kävi niin kovin hyvin — (keskeyttää äkkiä ja naurahtaa) —
siellä — siellä —

_Isäntä_. — siellä sedän punssipöydässä!

_Antero_. Mistä isä sen tietää? (Menee takaisin keinutuoliin.) Ai,
kapernaum! Nythän muistan sedän sanoneen, että sinä sen jutun olit
määrännyt. Kiitos vaan toistenkin puolesta!

Kaikki meidän luokan pojat olivat siellä. Se oli nerokas keksintö! Ei
päästy eksymään. Ajatteles, Helmi! Isän pikkusormen pitää sitten olla
joka paikassa!

_Isäntä_ (ei välitä kuulla enempää). Missähän äitimuori mahtaa olla?

_Helmi_. Meni äsken juuri aittaan!

_Isäntä_ (nousee). No, eihän se muijaressu siellä ilman minua pärjää.

_Antero_. Mitä siellä on tekemistä? Minä menen!

_Isäntä_. Sitten — sitten myöhemmin alamme tehdä kaikkea yhdessä.
Leikittele nyt vielä maisteria tämä kesä! Ja käyt kai Ollikan Mattia
tervehtimässä ja onnittelemassa. Ajattele, että jutussa oli tosi vaara
mukana. Pelastuminen oli suoranainen ihme. (Menee ulko-ovesta.)

_Antero_. Oliko Matilla todellakin ollut oikein hengenvaara edessä?

_Helmi_. Kai siinä vaara oli, kun sellainen raisu hevonen äkkiä mursi
puomin poikki ja hyppäsi virtaan.

_Antero_. Ja Matti istui Mikon kanssa kärryillä?

_Helmi_. Sepä se juuri oli! Aisat olivat painaneet oriin heti upoksiin
— ja sitten alkoivat kärryt vaipua pohjaan. Matti oli noussut seisomaan
ja piti Mikkoa toisin käsin olkapäällään. Sitten olivat kärryt
luisuneet jalkojen alta ja Matti oli jäänyt veden varaan.

_Antero_. Eikä Matti osaa uida — minä tiedän sen.

_Helmi_. Eikä Mikkokaan kuulu osaavan.

_Antero_. No miten sitten — oliko lähellä ihmisiä?

_Helmi_. Oli pari hevosmiestä rannalla odottamassa ylipääsyä. Mutta ei
ollut muuta venettä kuin lautan mukana kulkeva lautturin vene.

_Antero_. Ja lautturi-Jussi on vanha äijä! Kylläpä olikin paikka.

_Helmi_. Oli sentään ehtinyt apuun ihan viime tingassa. Kai kuulet
Matilta itseltään tarkemmin.

_Antero_. No, hevonen jäi tietysti?

_Helmi_. Tietysti!

_Antero_ (nousee.) Pitääpä käydä Mattia tervehtimässä! Mutta olen
minäkin Matti, ellen minä sitä miestä opeta tänä kesänä uimaan. Olispa
ollut sellainen uimari kuin minä ja Salkolan Eino! Niin! Varsinkin
Eino! Kesken kaiken: miten Eino jaksaa?

_Helmi_. Eiköpähän — hyvin.

_Antero_. Miten sinä niin kylmästi sanot minun parhaasta ystävästäni?

_Helmi_. En ole nähnyt häntä pitkiin aikoihin. En sitten pääsiäisen.

_Antero_ (tarkastaa Helmiä). Et — sitten pääsiäisen?

_Helmi_. En.

_Antero_ (katselee yhä Helmiä ja palaa keinutuoliin). Eikö sitten ole
ollut iltamia tai muita huveja täällä — tai muissa kylissä?

_Helmi_. On kai niitä ollut — joitakin!

_Antero_ (heittäytyy luontaiseen, huolettomaan sävyynsä, mutta
vilkaisee silti tutkivasti Helmiin silloin tällöin). Mutta sinä et ole
tullut menneeksi?

_Helmi_. Juuri niin! Ei ole tullut mentyä.

_Antero_. Mutta sinähän loistit donna primana vielä viime kesänä
kaikissa meidän näytelmissämme! Etkö sen jälkeen ole ottanut osaa
seurapuuhiin?

_Helmi_. Enpä juuri!

_Antero_. Juuri?

_Helmi_. En oikeastaan — ollenkaan!

_Antero_. No niin! Tekeehän primadonnienkin joskus mieli levätä. Vai
niin olet ruvennut tätimäiseksi! Mutta se on liian aikaista! En minä
vielä aio naimisiin!

_Helmi_ (naurahtaa vähän). Etkö? No, miksi et?

_Antero_. Ei ole heilaa! Mutta — Einolla kai jo on? Vai eikö?

_Helmi_. En tiedä! En ole kuullut mitään.

_Antero_. Eikä hän ole käynyt täällä?

_Helmi_. Ei!

_Antero_ (nauraa). Tiedätkö, että olet kuin kivireki, jota minä kiskon
jukolaudasta henkeni edestä? Nyt minä olen kyllästynyt tähän nykimiseen
— ja menen Einon luo kuulemaan uutisia.

_Helmi_. Mene vaan!

_Antero_. Soo! Se on sinusta samantekevä — menenkö vai enkö! Kuules,
tätiseni! Mikä sinua riivaa? Luuletko, etten huomaa, mikä mörökölli
sinusta on tullut? Et sinä minua puijaa, hyvä musteri! Kesällä olit
kuin visertävä peipponen! Ja nyt! Nyt et ole yhtään mikään!

_Helmi_. Eikö äiti ole kertonut sinulle mitään?

_Antero_. Mitään? Sepä nerokas kysymys! Mitä hänen olisi pitänyt kertoa?

_Helmi_. Minä olen luvannut mennä Ollikalle emännäksi.

_Antero_ (hypähtää pystyyn). Sinä? Ollikalle? Matin vaimoksi?

_Helmi_. Niin!

_Antero_. Älä nyt, Helmi-kulta! Olisinko minä niin kokonaan erehtynyt
isän suhteen?

_Helmi_. Isän suhteen?

_Antero_. Niin! Onko isä pakottanut sinut Matille?

_Helmi_. Ei kukaan ole minua pakottanut. Vapaasti annoin sanani viime
viikolla. Mitäpä minä tänne vanhanpiian päivillekään!

_Antero_ (vaipuu keinutuoliin). Rakastatko sinä Mattia?

_Helmi_. Enköhän tuota mahda oppia. Matti on hyvin rehti. Pidän hänestä.

_Antero_ (päivitellen). Pidät hänestä — ja olet morsian — ja olet kuin
surun haamu omissa hautajaisissasi! Voi, kapernaum sentään sinua,
täti-tyllykkäni! (Hypähtää taas ylös.) Vai naimisiin, vai? Eikä Einon
kanssa! Lentävä lempoko tässä temmeltää! Mitä sinulla on Einoa vastaan?
Häh?

_Helmi_. Älä, hyvä ihminen, henkeäsi vedä Einosta! Hänellä ei ole
asiassa mitään osaa! Ei hiuksen vertaa!

_Antero_. Vai ei osaa? Ei mitään? Hänhän on ollut meidän paras
ystävämme! Niin sinunkin! Älä kielläkään! Ja nyt te ette enää tapaa
toisianne ollenkaan! On kai siinä seikassa hiuksen verta jotakin
sotkuntapaista.

_Helmi_ (nousee ja ottaa käsityönsä). Ei mitään sotkua ole missään,
ellet sinä rupea sitä tekemään. Mutta — anna olla! Sen sanon! Älä
hyökkää asioihin, jotka eivät sinulle kuulu! Näyt saavan seuraa. Eino
tuli portaille! (Menee peräovesta.)

_Antero_ (jää paikalleen ihmettelemään, alkaa sitten kävellä ja
vihellellä).

_Eino_ (tulee ulkoa). Hyvää huomenta!

_Antero_ (kääntyy nopeasti ympäri). Hei! Heippa rallaa! (Menee Einon
luo.) Eino-poikaseni! Moorning — sinä junkkari! Terve tuloa!

_Eino_. Niin! Terve tuloa kotiin! Ja onnea ylioppilaalle! En malttanut
olla heti tulematta tapaamaan. Aioin vinttikamariisi, mutta tapasin
isäsi ja äitisi tuolla pihalla ja —

_Antero_. Niin, niin! Tule nyt istumaan! Painu tuohon akkunanpieleen!
Minä mielelläni lullaan itseäni tässä keinutuolissa!

_Eino_. Olet kai kaikesta kohusta vielä vähän käymistilassa?

_Antero_. Melkein! Olen kuin arenahärkä! Hyvä, että tulit! Aioin muuten
— mutta ei tarvinnut vuoren liikkua, kun Muhametti tuli vuorelle. No,
mitäs uutta — paitsi Ollikan Mattia Tuonen virrassa?

_Eino_. Niinpä niin! Nyt kyllä jo sopii leikkikin. Mutta vaikene
pilasta Matille! Se kuului olleen kiperä kohta. Matti on entistään
vakavampi.

_Antero_. No, en sitten mene ollenkaan Ollikalle. Minä haluan iloita
hänen puolestaan enkä surra hänen viiripäistä hevostaan. Ripotelkoon
vaan itse tuhkaa tukalleen! Otahan tuosta tupakka-tutti suuhusi ja
rupea kertomaan, mitä sinulle kuuluu!

_Eino_ (ottaa tupakan). Kas! Oletko jo sinäkin opetellut tämän konstin?

_Antero_. Olen yritellyt, mutta isä sanoo, että se on akkamaista.
Luulen, että rupean polttelemaan ainoastaan — salaa isältä. (Nauraa ja
sytyttää tupakan.) No, nyt! Mitä sinulle kuuluu?

_Eino_. Tuossahan tuo menee! Mitä itsellesi?

_Antero_ (tuskastuneesti, lyö kämmentä polveen). No, voi pirnale sinua!
Sinä kapernaumin muurijärkäle! Tuossa ja tässä — ja tulee ja menee ja
plus minus nolla! Ja mitä itsellesi? Minulleko? Lasta ja oppilasta ja
ylioppilasta joka kantilta ja yltä ja päältä! Historiaa, matematiikkaa,
kieliä ja roskaa! Hocus pocus filiocus! Sitä herralle itselle kuuluu!
(Huokaisee ja nauraa.) Oletko nyt tyydytetty?

_Eino_ (hymyilee). Onni, että taas olemme saaneet sinut kesäksi kotia!
Tulet kuin tuuli ulapalta!

_Antero_. Ja sinä olet kuin seinänraossa torkkuva torakka! Et sano
kertaakaan kapernaum! Etkä naura! Haukotus vaan puuttuu. Miten sisaresi
jaksaa, sinä tuppisuu?

_Eino_. Alli voi hyvin ja pääsee tyttökoulusta nyt — aivan näinä
päivinä.

_Antero_. Se on jotakin, se! Saat nähdä, veikkonen, kuinka tänä kesänä
tyttölasta hakkaillaan! Voi; yhden kerran, mies! No, ketä sinä nykyään
hakkailet?

_Eino_ (hämillään). Enhän minä —

_Antero_. Taidat olla jo kihloissa?

_Eino_. Enhän minä —!

_Antero_. Soo! Aiotko pysyä naimattomana?

_Eino_. Minä luulen — melkein!

_Antero_. Melkein naimattomana! Soo! Soo! Sepä vitsikästä! Niinkö
— että toinen jalka on naimisissa ja toinen on yöjalka? (Räjähtää
nauruun.)

_Eino_ (liikahtaa hermostuneena). Ei puhuta minusta! Ei meille niin
helposti emäntää tuoda!

_Antero_. Miksi ei?

_Eino_. Kyllähän sen tiedät! Talo velkana — enemmältä puoleltaan! Ei
löydy lähtijöitä!

_Antero_. Oletkos kysynyt keltään?

_Eino_. En! Johan nyt! Ja suoraan sanoen, minä karttelen tyttöjä!
Voisi vielä sattua mieltymystä — ehkä molemmin puolin! Tietäähän, että
sellaisesta voisi koitua paljasta ikävyyttä.

_Antero_. Voi sinua, hakovaari! Kapernaumin porttipylväs! Sinähän puhut
vanhasti kuin itse Metusala! Etkö sinä, pirnale, enää muista, että
olet maanviljelysopiston läpi käynyt mies — että osaat asua taloa, jos
kukaan?

_Eino_ (vastahakoisesti). Eivät tyttöjen isät sitä vielä huomaa!

_Antero_. Ja sinä odotat, että he sanoisivat: jo äkkään, jo äkkään! Nai
meiltä, nai meiltä!

_Eino_ (naurahtaa vasten tahtoaan). Ei viitsitä puhua tästä asiasta!

_Antero_. Vai niin! Olet tullut laiskaksi! Et ole viitsinyt käydä
meilläkään koko talvena!

_Eino_ (nopeasti). Kuka on sanonut?

_Antero_ (häijynkurisesti). Enpähän tuota — viitsi sanoa.

_Eino_ (alakuloisesti). Enpä minä — ole tainnut käydäkään.

_Antero_. Et tietysti, kun pelkäät, että tyttölapset rakastuvat sinuun.
Mutta — sen verran olisit voinut piipahdella, että nyt tietäisit mihin
meidän Helmi on matkalla!

_Eino_ (tiukasti). Eikö Helmi ole kotona sitten?

_Antero_ (välinpitämättömästi). Kyllä! Vielä — vastaiseksi.

_Eino_ (kiihkeästi). Mitä sinä tarkoitat? Onko jotakin tapahtunut?

_Antero_. Kas, kas! Mikä nyt tuli? Joko Laiska-Jaakko herää?

_Eino_. Minne Helmi aikoo? Sano — tai lähden tieheni!

_Antero_. Minnepä tyttölapsi muuanne kuin naimisiin! Aikoo kai siirtyä
tästä tuonne Ollikalle.

_Eino_ (hypähtää pystyyn). Ollikalle?!

_Antero_. Noo — mitä ihmettä siinä on?

_Eino_ (vaikeasti ja hiljaisesti). Onko asia jo päätetty?

_Antero_ (nousee). Kyllä kai — koska Helmi itse sanoi. (Katselee Einoa,
joka tuijottaa eteensä; panee kätensä Einon olkapäälle.) Kuules,
Eino-pojuseni! Sinä olet tainnut olla tyhmänsorttinen kakara! Sinuun
on tarttunut tuhkarokkoa — ja olet tartuttanut sitä muihin — ja sitten
sinä olet juossut kotiisi ja vetänyt peiton korviisi! Niin juuri!
Ujouden peitto sinulla on pään ympärillä kuin turbaani! Olet kohtalon
narri kuin turkkilainen! Katselet tulipaloa, mutta et sammuta.

_Eino_ (painuu istumaan). Älä puhu! Älä puhu! Sinä et tiedä, mitä tämä
talvi on minulle maksanut! Tunnen isäsi. Hän on niin monta kertaa
sanonut, ettei Helmiä koskaan anneta velkaantuneeseen taloon.

_Antero_. Ei, niin! Ei anneta velkaantuneeseen eikä velkaantuvaan!
Sen olen minäkin kuullut. Mutta sinun talosi ei ole kumpaakaan.
Päinvastoin! Salkola on vaurastuva talo, vaikka ostitkin sen melkein
velaksi. Vaurastuva! Kolme huutomerkkiä!

_Eino_. Asianajoa! Asianajoa! (Nousee.) Ja sitäpaitsi! Mitä siitä enää
puhua! Anna anteeksi, mutta minun täytyy nyt lähteä kotiin!

(Isäntä ja Emäntä tulevat peräovesla).

_Isäntä_. Teit oikein hyvin, Eino, että tulit tänne jututtamaan
Anteroa. Mahtaa tuntua perin yksinäiseltä, kun äkkiä putoaa maaseudun
rauhaan helsinkiläisestä pörinästä. Mutta älkää nyt seisoskelko, vaikka
teillä onkin nuoret jalat!

_Eino_. Olin juuri lähdössä.

_Emäntä_. Vai lähdössä! Siitä ei tule mitään! Naapuri, joka ei ole
käynyt koko talvena! Täytyyhän toki saada aamupäiväkahvit! Siirrymme
kohta ruokasaliin.

_Isäntä_. Juuri prikulleen niin! Se on kuin nakutettua, mitä meidän
muori sanoo. Istuskellaan nyt kaikessa rauhassa! (Menee keinutuoliin.)

_Emäntä_. Tulkaa tänne, pojat! Tule tänne sohvan puoleen, Eino, niin
näytän sinulle jotakin! (Ottaa valokuvan pöydältä.) Istu nyt tuohon,
niin näet! Noin! Katsoppa tuota kuvaa! Tunnetko?

_Eino_. Tottahan toki! Näkyypä sentään pää kukkien yli!

_Emäntä_. Eikös olekin kaunis?

_Eino_. On — ja hyvin onnistunut!

_Emäntä_. Niin on! (Saatuaan kuvan Einolta, siirtyy oikealle
akkunanpieleen.) Minä en ole ikinä nähnyt näin kaunista kuvaa!

_Antero_ (menee sohvalle lojumaan ja nauraa). Voi, äiti kulta! Oma
kunkin hyvä! Sammakonkin nuijapää!

_Emäntä_. Ole sinä! Mutta älä välitä, Eino! Tiedäthän, että Anterolla
on aina omat juttunsa. On se sentään omituista, että siitä nallikasta
on tullut oikein oikea ylioppilas! Isä on aina sanonut, että
ylioppilaasta voi tulla vaikka minkälainen mies.

_Antero_. Niin kyllä, äiti! Tiellä on ainoastaan muutama leiviskä
kirjoja ja pieni nippu vuosia.

_Isäntä_ (naurahtaa). Niin! Osta ruutia ja ammu variksia!

_Emäntä_. Älä nyt niin sano! Totta kai Anterosta tulee tuomari tai
jokin muu sellainen. Mitä varten hän muuten olisi kouluja käynyt?

_Isäntä_. No mutta, muijaseni! Sinähän vasta olet byrokraattisella
tuulella! Miksi Anterosta pitäisi tulla virkamies? Luuletko, ettei
ylioppilaasta voi muuta tulla?

_Emäntä_. Muuta? Mitä muuta? Sinä ihan peloitat minut! Olet aina ollut
vaiti tästä asiasta! Ylioppilaaseen olet lopettanut kaiken keskustelun!
Siihenkö sitä nyt jäädäänkin sitten?

_Isäntä_ (leikkisästi). Tuo äitimuori olisi ollut erinomainen ihminen
minun isäni aikana. Siihen aikaan, jolloin kansa keräsi suomalaisille
kouluille seiniä ja kattoja markoista ja penneistä. Silloin ajateltiin
etupäässä virkamiesten leipomista! Eikö niin, pojat?

_Eino_. Niin — tietysti! Kun niistä oli peloittava puute.

_Isäntä_. Niin — puute! Oli oikea suomalaisuuden nälkä! Mutta nyt se
nälkä on tyydytetty! Virkamies- ja työmiesluokat tuottavat pojistaan
ja tyttäristään jo ylituotantoakin virkaurilla. Pitäisikö meidän
tilallistenkin lisätä heidän joukkoaan? Ja hekö sitten kääntyisivät
maanviljelykseen? Meidän sijallemme? Mitä sellainen ristitikun hyppy
merkitsisi? Ja mistä he saisivat tilansa? Velaksiko? Eino on tehnyt
siten — kaikella kunnioituksella poikkeusta kohtaan — mutta hän tietää
mitä vaikeuksia siitä johtuu.

_Antero_ (innostuneesti). Niin, mutta Eino pärjää niin riivatusti,
vaikka on rakennustyöläisen poika.

_Isäntä_. Olen sen huomannut. Näes, hän on saanut vereensä juuri sen
pisaran, mikä tarvitaan — ehkä äidiltään.

_Emäntä_. Mikä merkillinen pisara se on?

_Eino_. Pisara maalaisverta! Aivan oikein! Äitini kasvatti minut
maalaiseksi. Hän oli talon tytär.

_Isäntä_. Maalaiseksi! Sinäpä sen sanoit! Kuulkaas! Kun minut pantiin
aikoinani samaan kouluun, josta Antero on juuri päässyt, niin tunsin
itseni kuin reestä jääneeksi. No! Minä tunasin kuitenkin perässä kykyni
mukaan. Eikä se pääasiassa kai niin peräti hassusti olisi mennytkään,
ellei olisi joskus sattunut maalaispojan mieleen ihmeellisiä kotikuvia.
Kauniita kuin jouluaamun kirkko! Aurinkoisena syyspäivänä istuin
luokalla kuin tulisilla hiilillä. Muistelin hopeisia härmäniittyjä,
peilikirkasta järven jäätä, perunankaivamista, paistikkaita ja milloin
mitäkin. Talvisin ajelin halkometsään heleitten helistessä ja kulkusten
soidessa. Kuulin kaiken ja näin elävänä edessäni lumisen, satumaisen
metsän ihanuuden. Aina ei näin ollut! Useimmiten sentään seurasin
ainetta ja osasin läksyni. Varsinkin rumien ja huonojen ilmojen aikana.
Mutta annapa, että oli kaunis, leuto talvipäivä! Silloin! Kerran sattui
sitten hauskasti latinan tunnilla. Kuvittelin juuri istuvani korkealla
heinäkuormalla, ja metsä seisoi hiljaa pyhässä hartaudessa. Silloin
kuulin terävän äänen huutavan nimeäni ja kysyvän: missä sinä taas olit?
Hämmentyneenä, mutta totuuden mukaisesti vastasin heti: heinäkuormalla!
Siitä vasta syntyi naurua ja tirskumista! Koko luokka riemuitsi! Mutta
pahinta oli, että tuo heinäkuorma tuli taas esille ruotsin tunnilla.
Sen käännös ja väännös jäi minun nimekseni. Olin Lasse Höö erooni
asti. Toverit eivät vahingossakaan käyttäneet muuta nimeä. (Nauraa
lapsellisesti ihastuneena.)

_Emäntä_. Lopeta nyt tuo vanha juttu! Kai se on kymmenesti kuultu.
Siten puikit vain pois pääasiasta.

_Isäntä_. Enkö helkkarissa! Minä puhuin maalaispojan taipumuksista ja
haluista. Sellaisestako pitäisi tehdä virkamies?

_Emäntä_. Ei sellaisesta, joka käy muutaman luokan ja eroo! Mutta
Antero on käynyt koko koulun.

_Isäntä_. Juuri kuin pitikin. Jaksoi paremmin kuin minä. Se oli
hyvä merkki! Pojasta polven muute! Mutta ei minun tahdostani
tuumaakaan virkauria kohti! On jo korkea eikä, että koulut rupeavat
tuottamaan sivistyneitä kansalaisia kaikille aloille. Maanviljelykseen,
teollisuuteen ja liike-elämään!

_Eino_. Aivan oikein, setä! Siitä on päästävä, että kaikki pyrkivät
suuriksi herroiksi ja halveksivat työtä.

_Isäntä_. Pyrkivät — niin! Kun jo muka ovat suuria herroja
ylioppilaina. Pyrkivät ja putoavat. Sadat ja taas sadat! Minä ainakin
teen kohdaltani selvän pelin! Työ on miehen kunnia!

_Antero_. Jos se minua koskee, niin minä olen mukana. Tunnustan
suoraan, etten vielä ole mitään!

_Emäntä_ (tuskassa). Älä nyt, hyvä poika, myönny kaikkeen! Teet kohta
mustan valkoiseksi! Mitä sinä tarkoitat, isä? Missä asiassa teet selvän
pelin?

_Isäntä_. Jos Antero on minun miehiäni, menee hän syksyllä
maanviljelysopistoon! Menee ja pysyy omassa säädyssään.

_Antero_ (hypähtää ylös ja menee taputtamaan isää olalle). Eläköön!
Eläköön järki ja maalaisveri! Minussakin on pisara sitä verta
suonissani! Kiitos, isä! Olemme niin tuhottomasti samaa mieltä, että
oikein naurattaa. (Menee äidin luo.) Ja rakas äiti on samaa mieltä ihan
prikulleen, kun vaan ehtii ajatella. Maattomien luokat eivät kaipaa
minun rikkaani rokkaansa. (Menee Einon luo.) Ja Eino on samaa mieltä —
muuten hän kieltäisi oman itsensä. (Kääntyy ympäri ja hyökkää Helmin
luo, joka tulee perältä.) Ja Helmi on myöskin sitä mieltä, että minä
menen maanviljelysopistoon.

_Helmi_. Menetkö? Turpeenpuskijako sinusta tuleekin? Vielä vai!

_Antero_. Älä nyt ole kuin Holofernes! Vastustat vaikka kuinka hyvää
asiaa, kun et ole sitä itse keksinyt!

_Helmi_ (tervehtii vähän jäykästi Einoa). Kerranpa sinutkin, Eino, saa
sanoa tervetulleeksi meille! — Pyydän siirtymään kahville! Tee hyvin,
Eino!

_Emäntä_ (nousee). Vai ei Anterosta tulekaan yhtään mitään! Ohhoh
sentään!

_Isäntä_. No, mutta — minä sanon kohta Kapernaum, niinkuin meidän
suntio! Mitäänkö? Muija, muija! Hänestä tulee minun jälkeeni meille
isäntä! Kuulkaa, pojat, onko se tyhjää, vai?

_Eino_. Täyttä on! Ja miehen mittaista!

_Antero_. Ja kyllin arvokasta, vaikka kuinka suurelle herralle!

_Isäntä_. Kuuletkos, äiti! Eikä tarvitse virkapaikoista kilpailla —
eikä vuosituloista keskustella muiden kuin itsensä ja jumalansa kanssa!
No, lähdetään!

_Helmi_. Siellä on Ollikan Matti! Hän haluaa puhutella sinua, isä!
Kahden kesken!

_Isäntä_. Soo? No, mitä lempoa — ääh! Menkää sitten — ja lähetä tänne!
(Toiset menevät keskustellen.)

    Väliverho.




TOINEN NÄYTÖS.


_Isäntä_ kävelee edestakaisin ja odottelee Mattia vähän tyytymättömänä
ja ärtyisenä.

_Matti_ (tulee peräovesta). Nähtävästi tulin sopimattomaan aikaan.
Näkyi olevan vieraita — ja Anterokin on juuri kotiutunut.

_Isäntä_. No, eihän siinä mitään! Mutta olisimme ehkä voineet hörpätä
kupin kahvia —

_Matti_. Kiitos vaan! En minä nyt! Minulla olisi — olisi pieni — mutta
jos setä haluaa, niin tulen hetken päästä uudelleen.

_Isäntä_. Joutavia! Käy vaan istumaan! Käy tuon pöydän ääreen! Noin!
Tolkuttelen mielelläni tässä keinutuolissa. — No, onko Mikko vielä
pahasti säikäyksissään tapaturmasta?

_Matti_. Mitäpä ne poikavekarat! Nukkui yönsä kuin tallukka,
lämpöisissä vällyissä. Suree kai vähän hiirakko-oritta. On olevinaan
hevosmiehen vikaa.

_Isäntä_. Suruun on syytäkin! Kallis ori!

_Matti_. Niin! Sääli olisi ollut nähdä kotivarsan — oman kasvatin
menoa, mutta tapaus oli minulle niin tiukka, etten sellaista ehtinyt
huomata.

_Isäntä_. Kyllähän hengenvaaran käsittää, vaikka ei sellaisessa ole
ollutkaan.

_Matti_. Jos olisin ollut yksin, niin ei se ehkä niin peräti kova
paikka olisi ollut. Mutta — oli se poika — sen avuton elämä minun
suojassani — toisen avuttoman suojassa. Juuri siitä seikasta johtuukin
paljon asioita, joista nyt tulin puhumaan.

_Isäntä_. Ovatko ne nyt niin erin tärkeitä, kun tuloksena kuitenkin on
suuri onni — pelastus?

_Matti_. Kyllä ne ovat hyvin tärkeitä! Olen niitä pohtinut koko yön. En
ole silmää ummistanut.

_Isäntä_ (tarkistaen). Soo, soo! On sitten jotakin erikoista —?

_Matti_. On. Meidän pelastuksemme on vallan erikoinen tapaus. Mutta
setä ei saa oikeata käsitystä asioitten arvosta ja yhteydestä, ellei
palauteta mieliin sitä lupausta, joka sitoo minut Kelmiin.

_Isäntä_. Nyt minä en ymmärrä sinua ollenkaan!

_Matti_. Kyllä te pian ymmärrätte! Mutta tärkeätä on sanoa, että
minä pyysin Helmiä vaimokseni tosimieltymyksen ja vakavan harkinnan
perusteilla. En tehnyt sitä hetkellisestä mielijohteesta. .

_Isäntä_. En usko, että kukaan on sellaista epäillytkään.

_Matti_. En minäkään sitä luule. Mutta sanon sen, ettei sellainen
epäilys pääsisi syntymäänkään. Siltä varalta sen sanon.

_Isäntä_. Sinä vallan hämmästytät minua!

_Matti_. Ymmärrän sen. Ja pahoittelen sitä sydämestäni. Hämmästynyt ja
hämmentynyt olin itsekin, ennenkuin asia minulle selvisi. Kamppailin
rakkauteni, kunniantuntoni ja omantuntoni kanssa koko yön. On
sanottava, että jumalani kanssa kamppailin.

_Isäntä_ (katsoo tiukasti Mattia). Jos minä en sinua niin perinjuurin
tuntisi —

_Matti_. — niin pitäisitte minua höynänä!

_Isäntä_. No, melkein! Mutta sanohan nyt, mitä siellä virralla
tapahtui! Minä aavistan, että siellä on täytynyt tapahtua jotakin
vallan erikoista.

_Antero_ (kurkistaa arasti peräovesta). Anteeksi — jos minä häiritsen —
mutta saanko pistäytyä pikipäinsä?

_Matti_ (ystävällisesti). Tule, veikkonen! Tule!

_Antero_ (tulee sisään). Antakaa nyt anteeksi kömpelyyteni, mutta minä
unohdin nuo hiivatin tupakat.

_Isäntä_ (tyytymättömänä keskeytyksestä). Ethän sinä poltakaan!

_Antero_ (hymyilee). Enhän minä muuten, mutta kun Eino sanoi, ettei
pieni sade tekisi pahaa.

_Matti_. Kuulehan, Antero! Jos setä sallii, niin istahtaisitko tänne
hetkiseksi? Mitä arvelette?

_Isäntä_. Kyllä minun puolestani. Sinunhan on asia! Matti, näes, tässä
juuri aikoi kertoa siitä virtaonnettomuudesta.

_Matti_. Olet järkevä poika, Antero! Luulen, että ymmärtäisit sen
omituisen tilan, mihin minä olen joutunut.

_Antero_ (asettuu pöydän viereen, partaan puolelle). Järkeäni minä
en takaa, mutta — yritys hyvä kymmenen! No? Miten sinä sinne virtaan
oikeastaan jouduit?

_Matti_. Yllätys se oli! Täydellinen yllätys! Vastarannalla oli pari
hevosta. Ori ehkä kiimaantui — tai hyökkäsikö paha paarma — tai mitä
lie sen päähän pistänyt — vaikea sanoa. Erikoista levottomuutta en
aikaisemmin ollut pannut merkille.

_Antero_. Ja siitä vaan työntyi ilman muuta?

_Matti_. Suoraa päätä! Puomi murskaksi — ja virtaan! Tuskin minä
älysin, miten kävi, ennenkuin kärryt alkoivat vajota ja me mukana.
Nousin seisomaan ja nostin Mikon olalleni. Silloin ymmärsin vaaran
vakavuuden, kun olemme molemmat uimataidottomia. En huutanut apua, kun
rannalla ei ollut venettä. Eikä Mikkokaan huutanut. Näin selvästi,
ettei muuta apua ollut kuin kaikkivallan varjelus. Siihen turvaannuin
ja rukoilin niin palavasti kuin hengenhädässäni osasin ja voin. Pojan
puolesta rukoilin. Hänelle pyysin pelastusta. Silloin liukuivat kärryt
altani ja jouduimme virran varaan. Salamannopeasti ajattelin, että jos
pelastumme, niin annan taloni Mikolle. Sitä ajatusta takoivat aivoni
yhä uudelleen, räpäköidessäni parhaani mukaan ja kannattaessani pojan
päätä pinnan yllä. Kuinka sitten viime tingassa sain kiinni lautturin
venheen kokkarenkaasta, en muista. Mutta kiinni olin saanut — ja niin
pelastuimme. — Jätin kaiken naaraamisen tähän aamuun, riensin kotiin,
vetäydyin kamariini ja kiitin jumalaa. Mutta sitten alkoi tili.

_Antero_. Mikä tili?

_Matti_. Tilittäminen siitä, mitä olin luvannut pelastuksestani ja
Mikon pelastuksesta. Silloin alkoivat tuskat ja kamppailut. Ne kestivät
aamunkoittoon asti.

_Antero_. Mitä varten? Sanasta miestä ja sarvesta härkää. Jos uskot,
että lupauksesi pelasti teidät, niin tietysti teet uskosi mukaan ja
täytät lupauksesi.

_Matti_. Niin — mutta kun on olemassa toinenkin lupaus — ja rakkaus
Helmiin. Kaksi lupausta, jotka olivat sovittamattomia keskenään.

_Antero_. Nyt en ymmärrä!

_Isäntä_. Enkä minäkään!

_Matti_. Lupaus Helmille merkitsee emännyyttä Ollikalla. Mutta toinen
lupaus merkitsee talottomuutta. Siinä se! Minä jo yritin tinkiäkin ja
ajattelin, että eihän Mikko tarvitse taloa vielä kymmeneen vuoteen.
Menen naimisiin ja rupean sitten vaariksi. Mutta entä lapset? Mitä
ne sanovat, kun eivät saa mitään? Isänsä perillisinä saisivat lähteä
talosta kuin itsellisväki. Ja mitä sanoisi lasten äiti?

_Antero_. Niin, niin! Syntyisi riitoja joka taholla! Nyt käsitän.

_Isäntä_. No, minkälaiseen tulokseen sitten lopulta tulit?

_Matti_ (tuskassa). Minun järkeni mukaan — en — minä koskaan voi mennä
naimisiin. Siinä syntyisi sellaista pahennusta, mistä voisi olla
arvaamattomia seurauksia.

_Isäntä_. Asia näyttää todellakin pahalta! On sitten vielä Helmi!
_Matti_. Sepä se! Jos ei häntä olisikaan, niin voisi tässä vielä
hengittää. Mutta kun ajattelen Helmiä, niin — kuristuu — kurkku —
(Painaa päänsä.)

_Isäntä_. Onkohan mahdotonta löytää — jotakin sovittavaa kohtaa —
jonkinlaista keskitietä —

_Antero_ (äkkiä). Minun mielestäni ei tässä ole muuta löydettävissä
kuin se henkilö, joka antaa rukkaset.

_Matti_. Ymmärräthän, etten minä voi sitä tehdä. Helmin arvo on
säilytettävä ulospäin. Onhan tieto kihlauksesta jo voinut alkaa
kierrellä.

_Isäntä_ (kärsimättömästi). Onko nyt sitten mahdotonta keksiä mitään
— välimuotoa? niin siirrytään sitten isännän kamariin ajoissa! Helmi
voi tulla tupsahtaa tänne milloin tahansa. Näin, että hän juuri sai
meijeritilityksen maitomieheltä.

_Isäntä_. No, lähdetään! Lähdetään ilman muuta! Tulkaa mukana! (Nousee
ja menee ulos oikealle, ja toiset seuraavat.)

_Helmi_ (tulee perältä ja äkkää Anteron, joka on menossa viimeisenä).
Antero! Minne sinä menet?

_Antero_ (iloisesti). Minä menen hyökkäämään asioihin, jotka minulle
eivät kuulu — aivan kuin se pakanakuningas, jonka sivuammattina oli
solmujen aukaiseminen.

_Helmi_. Älä aina hulluttele! Mene Einon ja äidin luo! Onko sopivaa
sillä tavalla jättää vieras?

_Antero_. Ennen vanhaan oli hyvin sopivaa, että minä jätin pari ihmistä
rantakiville onkimaan ja nousin töyräälle mansikanhakuun.

_Helmi_. Sinä olet parantumaton ilkimys! (Tulee pöydän luo, jolle
heittää papereja ja rahoja.)

_Antero_ '(seuraa pari askelta). Silloin olin todellakin ilkimys. Söin
marjat itse. Mutta jos nyt löydän mansikkamättään, niin tuon sinulle
kokonaisen tuokkosellisen.

_Helmi_ (istuu pöydän ääreen ja avaa pöytälaatikon). Mene nyt! Sinun
juttusi eivät huvita minua ollenkaan! Kuinka saatatkin jättää äidin
yksin hoitamaan vieraita?

_Antero_. Kas vaan! Entä sinä?

_Helmi_. Minunko pitäisi hoitaa sinun vieraitasi?

_Antero_ (ilakoivasti). Ei ole tarpeen! Muistakin pitää näppisi irti
Einosta! Aina! (Menee ulos oikealle.)

_Helmi_ (kohauttaa olkapäitään, järjestää sitten paperit ja rahat,
työntäen ne laatikkoon. Jää katselemaan ulos akkunasta).

_Eino_ (tulee perältä). Hämmästyt kai, kun poistuessani kuljen tätä
tietä —

_Helmi_ (nousee). Joko aiot lähteä?

_Eino_. Jo. Sanoin jo äidillesi hyvästit, ja lähdin sitten omin päin
hakemaan sinua.

_Helmi_. Ripitin juuri Anteroa, joka sillä tavalla jätti vieraansa —

_Eino_. Noo — älä välitä! Ei huolita olla niin tapojen orjia meidän
kesken. Löydän kyllä Anteron vinttikamaristaan. Ja ellen — niin hän
kyllä tietää tien Salkolaan.

_Helmi_ (kaksimielisesti). Niin — toivokaamme, että hän ei unohda
naapureitaan.

_Eino_ (hämillään). Niin — tuskin me sitä teemme — kumpikaan!

_Helmi_ (pisteliäästä). Ainakin Anteron muistiin luulisi voivan luottaa.

_Eino_ (hajamielisesti). Kyllä — tietysti —! Antero kertoi minulle
äsken, että sinä olisit —

_Helmi_. Mitä sitten?

_Eino_. Saanko onnitella sinua? Hän kertoi, että olet mennyt kihloihin.

_Helmi_ (kääntyy hermostuneena pöytään päin). Niin kai siitä on
sanottava! Olen luvannut mennä Ollikalle emännäksi.

_Eino_ (arasti). Minä pyytäisin vain kysyä — oletko tehnyt sen
vapaaehtoisesti?

_Helmi_. Tietysti! Kuinka voit sellaista kysyä — ja epäillä?

_Eino_. Anna anteeksi! Se oli kai hyvin sopimatonta. Mutta — minä vain
— ajattelin, että — että — sitten minä toivotan sinulle onnea kaikesta
sydämestäni. (Ojentaa kätensä, vaikeasti.) Tule onnelliseksi! (Kääntyy
nopeasti ja aikoo syöksyä ulos.)

_Helmi_. No, älähän nyt niin kiireesti! Muuten jään siihen
harhaluuloon, että tämä kihlaus ei sinua miellytä.

_Eino_ (on pysähtynyt, kääntyy hitaasti). Eihän voi olla kysymystäkään
minun mielialastani.

_Helmi_. Onko sinulla sitten jokin mielipide tästä? (Odottaa hetken
Einon vastausta, astuu sitten keinutuolin eteen ja viittaa tuoleille
sohvapöydän ääressä.) Voit ehkä istahtaa hetkiseksi. Tee hyvin!
(Asettuu keinutuoliin; vähän katkerasti.) Taidamme olla liian vanhoja
ystäviä — noin äkkinäisiin pyrähdyksiin — kun kerran pitkästä ajasta
satuttiin yhteen — sattumalta.

_Eino_ (menee hitaasti istumaan). Mikäpä sattuma! Olisinhan kuitenkin
tullut onnittelemaan sinua ennemmin tai myöhemmin.

_Helmi_. Niin minunkin mielestäni. Olemmehan sentään olleet niin paljon
yhdessä näinä vuosina.

_Eino_. Niin — olemme.

_Helmi_. Niinpä niin! Siksipä voitkin sanoa mielipiteesi minun
kihlauksestani.

_Eino_. Eihän minulla voi olla mitään mielipidettä — nyt enää.

_Helmi_. Nyt enää! Mitä tarkoitat?

_Eino_. Ei enää sen jälkeen, kun sain tietää, ettei sinua ole pakotettu.

_Helmi_. Mutta jos — olisi pakotettu?

_Eino_. Silloin olisin surrut — vielä enemmän.

_Helmi_ (tutkivasti). Vieläkö enemmän?

_Eino_ (matalasti). Vielä!

_Helmi_ (epäillen). Sinä siis suret — nytkin?

_Eino_. Kyllä. — Kyllä minä suren.

_Helmi_ (salaa ihastustaan). Sano, mitä sinä suret?

_Eino_ (nousee). Älä kysy! En saa sinulle puhua sellaisesta.

_Helmi_ (kiihkeästi, nousee). Sano minulle! Minä tahdon sen tietää!
Minä pyydän, sano minulle!

_Eino_ (harvaan ja raskaasti). Minä suren itseäni. Suren menetettyä
onneani. Jää hyvästi, Helmi! (Menee nopeasti ulos.)

_Emäntä_ (tulee perältä). Eikö Eino käynytkään täällä hyvästiä
sanomassa?

_Helmi_ (liikahtaa nyt vasta ja kääntyy kirjoituspöytään päin). Kyllä
kävi.

_Emäntä_. Ja meni jo?

_Helmi_. Niin meni. (Vaipuu kirjoituspöydän ääreen ja painaa pään
käsiinsä.)

_Emäntä_. No, mitä nyt? Helmi! Mikä sinua vaivaa?

_Helmi_ (nostaa päänsä ja hymyilee). Ei mikään, äiti! Ei yhtään mikään!

_Emäntä_. Minä jo pelästyin pahanpäiväisesti. Mutta — sinun silmäsihän
loistavat kirkkaampina kuin pitkiin aikoihin. (Asettuu keinutuoliin.)
Olenkin niin surrut sinun puolestasi. Sinä olet ollut alakuloinen
koko talven. Eikä kihlauskaan tehnyt sinua iloisemmaksi. Olen usein
ajatellut puhella siitä vakavasti. Olikohan ollenkaan viisasta antaa
suostumusta niin äkkipikaisesti? Anterokin sanoi —

_Helmi_. Mitä Antero sanoi?

_Emäntä_. Sanoi, ettei se ole muuta kuin Helmin tavallisia
päähänpistoja. Tupsahtelua koko juttu! Niin sanoi.

_Helmi_ (alakuloisesti). Ei kai sitä nyt kuitenkaan voi enää auttaa!

_Emäntä_. En minä ainakaan käsitä kuinka päin se nyt enää olisi
autettavissa! Ollikan Matti on liian kunnon mies pilkan kapulaksi.
Mutta niinpäin asian voi auttaa, että kantaa iloisempana, minkä kerran
on kannettavakseen ottanut. Sinun pitää muistaa, ettei kukaan sinua
käskenyt — ei edes kehoittanut. Päinvastoin! Minä hämmästyin, kun
annoit heti suostumuksesi. Sinä ajattelit silloin jotain muuta kuin
avioliiton tärkeyttä. Jos nyt olet päässyt siitä muusta ja mielesi on
tullut valoisammaksi, niin olen kovin iloinen.

_Helmi_. Mitä sanoisit, jos myöntäisin, että Antero oli oikeassa?

_Emäntä_. Missä asiassa?

_Helmi_. Siinä — mitä sanoit hänen sanoneen.

_Emäntä_ (sävähtää). Ettäkö — olisit ainoastaan — olisit
ajattelemattomuudessa antanut sanasi Matille?

_Helmi_ (nousee). Vielä pahempaa tein! Tein sen yltiöpäisyydessä!
Uhmamielessä sen tein! (Lähtee kävelemään.)

_Emäntä_. Uhmamielessä? Siunatkoon! Ketä sitten uhmasit? Mattiako?

_Helmi_ (naurahtaa katkerasti). Mattia! Ee-hen! Mitä Matti minulle
merkitsee! Ei tuon taivaallista! Mutta aseenani käytin häntä! Niin
juuri — aseena!

_Emäntä_. Helmi! Helmi! Sinä puhut kauhistuttavia sanoja, joista en
ymmärrä mitään! Aseena? Herra varjelkoon! Ketä vastaan sitten?

_Helmi_ (pysähtyy sohvapöydän ääreen). Sitä miestä vastaan, jota
rakastan! Ja sitä asiaa vastaan, että hän on niin arka, ettei uskalla
minua kosia! Ei uskalla sentähden, että hän asuu velkaista taloa!

_Emäntä_. Kenestä sinä puhut? Einostako?

_Helmi_. Niin — Einosta — jolle tahdoin kostaa hänen arkuutensa — tai
oikeastaan hänen välinpitämättömyytensä. Mutta äsken minulle selvisi,
ettei hän olekaan välinpitämätön. Päinvastoin! Minä näin, että hän
pitää minusta. Ja minä huomaan, että olen — (vaipuu tuolille) — olen
tehnyt tyhmän teon. Minun uhmani on käynyt kokonaan väärään suuntaan!
Kokonaan toisaalle olisi pitänyt! Jos ollenkaan! Niin — jos ollenkaan —
sillä kaikki syyt ovat vallan toisaalla.

_Emäntä_. Sinä puhut ihmeellisiä asioita! Kostaako toisaalle? Herran
tähden, minne? Missä toisaalla ovat syyt? Missä?

_Helmi_ (nousee, tulistuneena). Meillä — ja koko tässä kylässä —
joitten rikkaus ja mahtailu ovat tehneet Einosta aran ja melkein
saamattoman miehen.

_Antero_ (on tullut sisään viimeisen sanelman aikana). Sinä erehdyt,
sisko hyvä! Eino ei ole ollenkaan arka eikä saamaton.

_Helmi_ (kiivaasti). Minun suhteeni hän on ollut arka!

_Antero_. Voi olla! Hän on vähän ujo koppavien naisten seurassa.
Äkäpussin kesyttäjäksi hänestä ei ole. Luultavasti hänestä tulee
aikamoinen tohvelisankari.

_Emäntä_ (hädissään). Antero hyvä! Ole nyt vakava! Sain tässä juuri
kuulla kauhean asian. Helmi sanoo menneensä kihloihin pelkästä oikusta
niinkuin väitit. Mitä, herran nimessä, nyt tulee hänen elämästään — ja
Matin elämästä?

_Antero_. Pannukakku siitä tulee! Paksu ja kokkareinen! Johan sen
sanoin.

_Helmi_ (kiivaasti). Älä sinä aina sekaannu vanhempien ihmisten
asioihin!

_Emäntä_ (nousee). Olipa tämä nyt odottamaton onnettomuus! Minun oma
tyttäreni tekee tuollaisen tekosen! Hankkii itselleen elin-ikäisen
onnettomuuden. Menee miehelään kuin paimeneen ikään!

_Helmi_. En minä ole vielä mennyt! (Menee sohvan luo katselemaan
akkunasta.)

_Emäntä_. Mitä sitten teet? Aiotko vielä tuottaa sen häpeän, että
annat rukkaset — purat lupauksesi? Silloin sinusta varmasti tulee
ikuinen vanhapiika! (Alkaa itkeä.) Kyllä olet tehnyt tekoropeen! Ja
vielä syytät meitä rikkaudesta ja ylvästelystä. Varallisuus ei ole
meidän yksin! Se on yhtä hyvin sinun ja Anteron! Emmekä me ole ikinä
ylvästelleet. Sellaista olemme pitäneet paheena — ja opettaneet
lapsemmekin niin tekemään!

_Antero_ (hyvittelee äitiä). Älähän nyt itke, äiti kulta! Helmi on
hermostunut — jos on jotakin sanonut! Älä välitä! Ajattele, että Helmi
istuu nyt ketunsaksissa, ja se on julman paha paikka. Hän on tietenkin
ärtynyt omaan itseensä. Ja kun me sen ymmärrämme, niin emme vähääkään
loukkaannu hänen sanoistaan. Kas niin, äitimuori! Menehän nyt istumaan
tuonne sohvaan! Sitten juttelemme kaikessa rauhassa! Kas noin! Nyt
istut siinä kuin kirkkoon menossa — ja minä tässä — näin — (On hoitanut
äidin sohvaan ja asettuu itse tuolille vastapäätä.) Körö, körö,
kirkkoon! Poikkee sieltä tätilään! Täti kakun leipoo —

_Helmi_ (kiepahtaa äidin viereen). Anna anteeksi, äiti! Puhuin äsken
kauhean tyhmästi! Olet niin — niin hyvä! Ja minä olin paha! Mutta minä
olen, totisesti, ollut niin suuttunut Einoon, etten ole tietänyt, mitä
olen tehnyt.

_Emäntä_. Mitä ihmettä hän sitten on tehnyt sinulle?

_Helmi_ (painaa päänsä alas). En minä sitä — osaa sanoa.

_Antero_. Täytyyhän äidin tietää asia! Tunnusta suoraan vaan! Eino ei
ole tehnyt yhtään mitään — ja siitä viha.

_Emäntä_. Olisiko Einon sitten pitänyt tehdä jotakin?

_Antero_. Olisi kyllä! Suoraan sanoen, en minäkään hyväksy Einon
menettelyä. Hän on hakkaillut Helmiä siksi kauan, että hänen olisi
pitänyt tietää mihin se johtaa.

_Emäntä_. Se on kai ollut vaan tavallista ystävyyttä.

_Antero_. Ehkä aluksi, mutta muutti sitten väriään kuin jänis
karvaansa. Minä sanoisin kaartelematta, että he rakastavat toisiaan.
Eikös ole kummaa, että minä olen ainoa selväjärkinen ihminen koko tässä
kylässä!

_Helmi_ (ystävälliseen sävyyn). Älä nyt taas niin kovin kehu itseäsi!

_Antero_. Sinuako sitten kehuisin siitä, että lensit pääsi seinään,
tehdäksesi kiusaa Einolle? Molemmat olette olleet aikamoisia kanoja!
Sensijaan että Einokin olisi jo aika päiviä kosia päräyttänyt, vetäytyi
hän kuoreensa ja rupesi leikittelemään kärsivää martyyriä. Hyi,
hiivatti, sellaista lirunlarua!

_Helmi_. Näes nyt! Sehän juuri minua suututti.

_Antero_. Ja se juuri oli päin mäntyä, että sinua suututti. Jotakin
muuta sinun olisi pitänyt tehdä!

_Helmi_. Mitä sitten?

_Antero_. Olisit kosinut!

_Emäntä_. Älä hulluttele!

_Antero_ (pilaillen). Sinun korviisi sana voi kuulua hullulta,
mutta itse asiassa on siinä järkeä. Ja naisilla on kyllä sellaisia
asioita varten omat keinonsa — tarkoitan — nykyajan naisilla. Mitä se
yhdenvertaisuus muuten olisi!

_Emäntä_. Mikä hirveä lörppö sinusta on tullut! Ethän sinä tällaisista
asioista ymmärrä yhtään mitään!

_Antero_ (nauraa iloisesti). Minä ymmärrän tasajaon kaikessa työssä!
Jos ollaan samanarvoisia, niin — tasapeli! Mies hakkailee — ja nainen
kosii, jotta paukkuu paikat! (Nousee.) No, kas noin! Nyt te molemmat
hymyilette! Olen saavuttanut tarkoitukseni. Nyt pitää olla reippaita ja
maltillisia. Isä ja Ollikan Matti kuuluvat tulevan jo eteisessä.

_Helmi_ (hypähtää ylös). Minä karkaan.

_Antero_ (melkein kiivaasti). Kapernaum! Sinä et hievahda paikaltasi!
Muista, että istut ketunsaksissa! Kohta saadaan nähdä, saatko niissä
istua ikäsi!

_Emäntä_ ja _Helmi_. Mitä sanot? Mitä nyt tapahtuu? Mitä?

_Antero_. Minä melkein luulen, että — että minä en sitä tiedä!

    Väliverho.




KOLMAS NÄYTÖS.


Naiset istuvat sohvassa niinkuin edellisen näytöksen lopussa. Antero
istuu partaan puolisella kirjoituspöydän sivulla, Isäntä keinutuolissa
ja Matti sohvapöydän ääressä.

_Isäntä_. Niin! Nyt tiedätte, mihin välikäteen Matti joutui eilen
illalla, kun hän pitää kiinni lupauksestaan.

_Emäntä_. Totta kai se on täytettävä. Ei siinä ole vilpille sijaa.

_Matti_. Olen iloinen, että täti on sitä mieltä ja ymmärtää myöskin,
etten minä voi Ollikalle emäntää tuoda.

_Emäntä_. Ei, ei! Avoimin silmin ei saa ruveta tulevia onnettomuuksia
rakentamaan. Sehän olisi ilmeistä sallimuksen vastustamista.

_Isäntä_. No niin! No niin! Saatte pitää päänne! En rupea riitelemään
uskon asioissa. Mutta minä olen tehnyt erään väliehdotuksen.

_Emäntä_. Mikä se on?

_Isäntä_. Jos Helmi ja Matti haluavat mennä naimisiin, pitää Helmille
ostaa talo. Sellainen on ehdotukseni — sillä jos asia jää tälleen, on
kihlaus tietysti purettava. Enkä minä sellaisista purkamisista pidä.

_Matti_. Olen jo sanonut sedälle, ettei minulla ole siinä asiassa —
talon ostossa, tarkoitan — mitään sananvaltaa. Minä olen pyytänyt
Helmiä Ollikalle — ja kun Ollikkaa ei enää siinä merkityksessä ole
olemassa, niin on Helmillä vapaus — antaa minulle matkapassit.

_Antero_. Minun mielestäni tuo isän välitysmuoto ei ole ihan paikallaan.

_Isäntä_. Miksi ei?

_Antero_. Kun asia on saanut näin kohtalokkaan käänteen, niin
olisi selvintä, että se raukeisi kokonaan. Jos eronneet senjälkeen
haluaisivat mennä yhteen, syntyisivät siitä johtuvat päätökset silloin
uudella pohjalla — vapaina ja välittöminä.

_Isäntä_. Kas, kas keltanokkaa! Taisit puhua järkeä!

_Antero_ (katsoo ilakoivasti Helmiä). Ellei Helmi välttämättä tahdo
pitää kiinni Matin lupauksesta.

_Helmi_. Ei, ei! En minä tahdo! Minä vapautan Matin kaikesta — mikä
minua koskee.

_Isäntä_. Soo? No, sittenhän asia on selvä. Minä jo pelkäsin, että
tässä tulee itku ja hammasten kiristys.

_Matti_ (vaikeasti). Kun vaan et, Helmi, epäilisi minun
rehellisyyttäni. Minä en tässä tahallani keinottele itseäni irti
sinusta. Et usko kuinka — tämä — on vaikeata.

_Helmi_. Tiedätkö mitä minä ajattelen? Minä ajattelen sinusta pelkkää
hyvää. Mutta minä luulen, että tuo onnettomuus tapahtui sentähden, että
tämä aiottu avioliitto menisi tyhjiin.

_Matti_ (valoisammin). Se ajatus minuakin on vaivannut, vaikka minä
en ole uskaltanut sitä sanoa. Nyt minä ehkä rohkenen paljastaa koko
ajatukseni, ilman että sitä ymmärretään väärin. Minä uskon lujasti,
että minun on luovuttava kaikesta vastakynnestä ja heittäydyttävä ihan
aseettomana kaikkivallan armoille. Tämä voi ehkä olla vähän outoa
teidän mielestänne, mutta — minä olen sellainen. Eikä tämä ole minulle
helppoa! Pyydän nöyrästi, että se uskotaan.

_Helmi_ (hiljaisesti). Minä ainakin uskon ja kunnioitan sinua.

_Emäntä_. Kyllä me kaikki!

_Isäntä_. Kyllä! Vakaumusta on aina kunnioitettava! On! Sen sanon.

_Matti_. Voinko minä sitten pitää asiaa ratkaistuna? Tietenkin niin
päin, että Helmi on tehnyt eron?

_Antero_ (nousee ja menee kättelemään Maitia). Siinä teet kauniin
kumarruksen rakastamallesi naiselle. Minä kiitän sinua!

_Matti_ (nousee). Mitä Helmi sanoo?

_Helmi_ (nousee hitaasti). Kuules, Matti! Minä en tiedä, mikä minua
itkettää, vaikka niin syvästi tunnen, että tämä ratkaisu on ainoa
mahdollinen. Sanon rehellisesti — minä iloitsen meidän molempien
puolesta. (Menee Malin luo ja ottaa häntä kädestä.) Erotkaamme ystävinä
samoin kuin yhdyimmekin. Muutahan emme ole koskaan olleetkaan. Salli
minun pitää sinua ystävänä yhä edelleenkin.

_Matti_. Aina! (Aikoo sanoa vielä jotakin, mutta ei voi. Kumartaa
kaikille ja lähtee.)

_Isäntä_. Siinä on mies, joka uskoo teoissaan eikä ainoastaan
sanoissaan!

_Antero_. Ollikan Matti on harvinainen mies. Päätään pitempi muuta
kansaa.

_Helmi_. Minua hävettää sanoa — mutta minä iloitsen niin
sanomattomasti. (Menee hyväilemään isää.) Minä kiitän sinua, isä hyvä!
Kiitän sydämestäni, että annoit tämän näin helposti päättyä! (Menee
äidin luo.) Ja äitiä kiitän!

_Isäntä_ (hauskasti). Jos asia on mielestäsi hyvä, niin älä nyt pilaa
sitä liialla sokerilla! Minähän harasin vastaan minkä jaksoin. Mistä
riivatusta minä olisin tietänyt, että ero oli sinulle mieluinen! Ensin
naimisiin! Häthätää! Sitten eroon! Samassa hengenvedossa! Sitten minua
kiitetään naimisiinmenosta — ja vielä enemmän erosta. Mutta minä sanon
top siihen kaikkeen. Olen pyörinyt mukana kuin lankakerä lattialla.
Sellaiseen olen perin kankeakinttuinen. Nyt minä jo puhisen. Siunaanko
minä vai sadattelenko?

_Emäntä_. Älä, isä kulta, älä sadattele!

_Isäntä_. Kyllä vaan! Minä sanoisin nyt — kapernaum, mutta tuo
agronomi-kandidaatti on senkin minulta pilannut. Ottanut sen
parrattomaan suuhunsa. Kaikki se junkkari vie minulta. Hänhän tämän
eronkin tisleerasi selväksi kuin kristallin. Kun minä vielä ostelin
taloja, oli hän jo selvillä siitä, ettei siinä ollut järjen kipinääkään.

_Antero_. Oliko siinä sitten?

_Isäntä_. Ei — munsööri! Ja siksi sinä saatkin niellä kaiken siirapin!
Minusta tämä asia maistuu pelkältä etikalta.

_Emäntä_. Onko kumma? Olethan tänään jäänyt ilman aamupäiväkahvia!

_Isäntä_ (nousee). Ai, lempo! Minähän olen ollut kuin paholaisen
pakarissa koko päivän!

_Emäntä_. Tule nyt sitten minun kanssani, muuten rupeat vielä
riitelemään!

_Isäntä_ (lähtee). Minä melkein luulen, että minulla on siihen
syytäkin. Te olette niin riivatun kypsyneitä tähän erojuttuun — kaikki.
Minä luulen, että minua on vedetty nenästä. Mutta kahvini tahdon joka
tapauksessa! (Menee emännän kanssa perältä.)

_Helmi_. Kuule, Antero! Sinä olit erinomaisen hyvä minulle. Ilman sinua
olisi keskustelu voinut kääntyä hyvinkin kiusalliseksi. Sinä annoit
asialle oikean käänteen! Ja minä olen niin tuhottoman iloinen! (Liikkuu
sinne tänne.) Voi, armias, kuinka olen iloinen! Minussa ihan räiskyy ja
ryskää! Täytyi hillitä muille. En uskaltanut näyttää. (Hyökkää Anteron
luo.) Mutta sinulle, viisas poika! Älykäs veli! Kiitän sinua!

_Antero_ (siirtyy keinutuoliin istumaan). Älä, musteri-kulta, älä!
Enhän minä vanhojen ihmisten asioista mitään ymmärrä.

_Helmi_ (vilkkaasti). Ymmärrät sinä! Sinä olet hurjan viisas!
Oikea Salomoni olet! Isäkin ihmetteli sinua! Ja minä olen niin
taitamattomasti hyvilläni, että voisin vaikka — itkeä — mutta en vaan
itke — en — en vaikka — (Pillahtaa itkuun ja vaipuu kirjoituspöydän
ääreen.)

_Antero_. Kuule! Jos sinussa ei ole mitään muuta kuin sokeria ja
suolavettä, niin menen heti tieheni.

_Helmi_ (itkien ja nauraen). Vieläkö muutakin? Mitä muuta? Mitä minussa
vielä pitäisi olla tällaisena ihanana hetkenä?

_Antero_. Pieni kipinä ajatusta! Ajattelisit nyt vähän Einoakin!

_Helmi_ (suurin silmin). No mutta, Antero! Niinkö tyhmä sinä olet!
Enhän minä mitään muuta ajattelekaan! Jokaisena silmänräpäyksenä!

_Antero_. No, mitä sinä ajattelet?

_Helmi_. Minä ajattelen, että Eino pitää minusta. Minä näin sen. Ja
hän sanoikin sen. Vaikkei ihan suoraan, mutta sanoi kuitenkin. Hän oli
onneton tästä tyhmästä kihlauksesta. Kovin onneton! Ja sen hän sanoi.
Ja minä olin kovin onnellinen, kun hän oli — oli —

_Antero_. — Kun hän oli kovin onneton!

_Helmi_. Niin olinkin! Juuri siksi! Se puhui minulle enemmän kuin sadat
sanat.

_Antero_. Sinä ihan paistatat itseäsi onnen auringossa, ja Eino
värjöttää onnettomuuden yössä! Oi sitä suloista naisen meininkiä!

_Helmi_ (sävähtää). Älä herran tähden! Se on totta! Eihän Eino tiedä,
mitä on tapahtunut! (Nousee.) Mitä minä nyt tekisin?

_Antero_ (kiusoitellen). Enhän minä tiedä! En ymmärrä vanhojen ihmisten
asioita.

_Helmi_ (suuttumuksen ja naurun sekaisesti). Lopeta nyt tuo vanha
jorina — tai minä suutun — ja sanon Allille — kun tulee kotiin, että
sinä olet ilkeä — et mitään muuta kuin ilkeä — ja häijy ja paha!
(Pyytäen.) Sano nyt pian, mitä olisi tehtävä!

_Antero_. Selvintä kai olisi, että menisit suoraa päätä Salkolaan
kosimaan.

_Helmi_ (toivottomasti). Voi, voi sinun hulluja juttujasi!

_Antero_. Niin ainakin minä tekisin!

_Helmi_ (ihastuneena). Nyt minä tiedän. Sinä menet kertomaan Einolle
koko jutun —

_Antero_. Jahah! Ja kosin sinun puolestasi!

_Helmi_. Ole vaiti! Älä nyt ole enää sellainen poikaviikari, kun
sinulla kerran on miehen mieli. Eihän kosiminen tässä ole pääasia.

_Antero_ (nousee). No voi, kapernaumin pirhana! Minä olen uskonut, että
koko hökötys tähtää naimista kohti. Häitä minä odotan.

_Helmi_. Mene nyt, hyvä poika! Mene Salkolaan ja kerro kaikki!

_Antero_. Entä jos se Eino-peijakas aikoo puskea päänsä tänne? Mitä
sitten?

_Helmi_. Annat hänen tulla! Tietysti! Pyydäkin häntä tänne! No, juokse
jo! Ei Salkolaan niin pitkä matka ole.

_Antero_. Mitä riivattua minä Salkolassa tekisin, kun Eino itkeä
tillittelee minun kamarissani. (Räjähtää iloiseen nauruun.)

_Helmi_. Oi, herranen aika! Sehän on mainiota!

_Antero_. Vai siltä sinusta tuntuu, kun mies itkee?

_Helmi_. Eikä — mutta että hän on täällä! — Itkeekö hän?

_Antero_. Sitä en tiedä! Ei ole kuulunut vuotamista tänne alas. Mutta
en luule, että häntä erikoisen pahasti naurattaakaan. Minulla oli kova
työ, ennenkuin sain hänet jäämään tänne.

_Helmi_. Olitpa herttainen veli, kun teit sellaisen hyvän työn! Sinä
olet maailman kaikkein paras Antero!

_Antero_. Kas, kas! Kuinka tuuli nyt kieppuu! Taannoin sanoi musteri,
että —

_Helmi_ (työntää Anteroa). Mene nyt musterinesi! Mene!

_Antero_. Tiedätkö minkätähden minä menen?

_Helmi_. No — sano?

_Antero_. Sentähden, että — (ottaa Helmiä olkapäistä) — sinusta taas
on tullut iloinen ihminen! Minä kiipeän taas töyräälle marjaan. (Menee
nopeasti oikealle.)

_Helmi_. Sinä olet sata kertaa parempi kuin miksi tekeydyt! (Liikkuu
levottomana ja hämillään, korjaillen tukkaansa ja pukuaan, eikä oikein
tiedä mitä tekisi.)

_Emäntä_ (tulee perältä). En malttanut olla piipahtamatta tänne isän
kahvipöydästä. Tahdoin nähdä oletko nyt iloinen.

_Helmi_. Olen äiti! Niin, etten osaa sanoa —

_Emäntä_. Minäkin olen iloinen sinun puolestasi ja siunaan sitä Matin
tapaturmaa. En tietysti tapaturmana enkä vahinkona, vaan sentähden,
että siitä seurasi niin paljon onnea. Uskon, että Matin lupaus tuottaa
onnea — varsinkin kun hän sen niin rehellisesti täytti. Mutta Mattia
minun tulee sääli. Näitkö kuinka nöyrästi hän alistui ristinsä alle?

_Helmi_. Näin. Sepä minua rupesikin itkettämään.

_Emäntä_. Mattiahan se isäkin nyt säälii. Isään näkyi koskeneen kovin,
vaikka hän koetti sitä peittää. Myötäänsä hän sanoo: sellainen mies!
Sellainen harvinainen mies!

_Helmi_. Onko isä minulle vihainen?

_Emäntä_. Eihän isä osaakaan olla vihainen, vaikka hän joskus
urhoollisesti yrittää. Tiedäthän sen! Mutta kyllä hän vähän murahteli
sinun ajattelemattomuuttasi, kun huomasi, ettei jutussa ollutkaan
rakkautta sinun puoleltasi. Hän sanoi aina luulleensa, että sinä pidät
Einosta.

_Helmi_. Sanoiko hän niin?

_Emäntä_. Niin sanoi. Ja minä myönsin sen — totuuden mukaan.

_Helmi_ (levottomana). Pahastuiko isä siitä?

_Emäntä_. En tiedä, mikä häntä pahastutti, mutta kyllä hän sanoi
tyytymättömänä, että tällainen piilosleikki ei kelpaa mihinkään — ja
että jos Helmi vielä kerran yrittää naimisiin, pitää mennä pappilaan
heti. Sanoi, ettei sinun päätöksiisi voi luottaa tuntia kauemmin.

_Helmi_. Luuletko, että hän antaa minut Einolle?

_Emäntä_. En tiedä, kun Salkolassa on velkoja.

_Helmi_. Velkaahan silloinkin olisi tullut, jos isä olisi ostanut talon
minulle ja Matille!

_Emäntä_. Niin — todella! Sitä minä en sitten ymmärrä. Mutta eiköhän
isä mahda kammota ainoastaan sellaisia taloja, jotka velkaantuvat —
eikä sellaisia velkaisia, jotka vaurastuvat.

_Helmi_. Ja isähän myöntää aina, että Eino menee eteenpäin.

_Emäntä_. Niin — ja sinun myötäjäisesihän sellaisen talon velat
maksavat, jos niikseen kävisi. Mutta — minä tulin tänne oikeastaan
tiedustamaan — tahdon tietää koko totuuden —

_Helmi_. Minkä sitten, äiti?

_Emäntä_. Menisitkö Einon kanssa naimisiin, vaikka isä olisi vastaan?

_Helmi_. Menisin, äiti!

_Emäntä_. Vaikka isä kieltäisi — eikä antaisi myötäjäisiä?

_Helmi_ (ajattelee hetken). Kyllä menisin — jos Eino huolisi!

_Emäntä_. Luuletko, että Eino ei sitten sinusta välitä, jos olet
rahaton?

_Helmi_ (tuskassa). Voi sentään! En osaa sanoa mitään! Emmehän ole
koskaan puhuneet mitään sellaista. Voi, äiti kulta! Mitä tästä tulee?
(Vaipuu istumaan.) Kuinka tässä nyt sitten käy?

_Emäntä_. En tiedä, mutta tämän tahdoin sinulle sanoa, että tiedät,
kun tapaat Einon ensi kerran. Toista kertaa ei saa purkaminen tulla
kysymykseen!

_Helmi_. Ei, ei! Sen ymmärrän.

_Emäntä_. Niin — se olisi meille kaikille kauhea onnettomuus ja ikuinen
häpeä! Minun täytyy nyt mennä, muuten isä ihmettelee, mihin olen
joutunut. Kahvihommakin jäi kesken.. (Menee nopeasti perältä.)

_Helmi_ (jää liikkumattomana paikalleen).

_Antero_ (tulee oikealta). Tule tänne vaan minun perässäni! Siinä on
oven reikä! Kai näet, vaikka oletkin vähän pyöräpäinen!

_Eino_ (tulee perässä). Enhän sentään sokea ole!

_Antero_. Kas, täällä on sureva elävän leski, joka tarvitsee heti
viihdyttäjän. Ja tässä on leskelle — mansikkatuokkonen! Koettakaa nyt
sietää toisianne parhaanne mukaan! Minä menen ilmoittamaan isälle, että
haukka on hyökännyt meidän kanakoppiin. (Lähtee, mutta kääntyy ympäri
perin huvitettuna.) Mieluimmin sanoisin sen Lasse Höölle latinaksi,
huvittaakseni häntä, mutta en kuolemaksenikaan tiedä, mitä kanakoppi on
latinaksi. (Menee perältä nauraen.)

_Helmi_ (on noussut). Eino! Mikä ilo — kun — näin pian palasit!

_Eino_ (menee ja ottaa Helmiä käsistä). Helmi! Antero kertoi minulle,
että olet vapaa. Tulin kuin juopuneeksi ja syöksyin heti portaita alas.
Tämä päivä on ollut minulle kauhistuksen päivä —

_Helmi_. Ei puhuta siitä! Kun ikävä on ohi, niin annetaan sen olla!

_Eino_. Annetaan vaan! Mutta sen sanon, että kyllä olen itseni
tuominnut — ja typerän arkuuteni ja pelkoni ja raukkamaisuuteni. Miksi
en uskaltanut edes kysyä! Se oli typerää! Eihän siitä henki olisi
mennyt.

_Helmi_. Mitä sinun olisi pitänyt kysyä?

_Eino_. Samaa, mitä nyt kysyn. Rakastatko minua? Tuletko omakseni?

_Helmi_. Rakastatko sinä sitten minua?

_Eino_. Rakastan niin, että päätin lähteä koko maasta, kun olit
lupautunut toiselle miehelle.

_Helmi_. Ei puhuta siitä enää!

_Eino_. Ei puhuta, mutta se pani minut sellaiseen kuohuntaan, että
kyllä nyt rohkenen pitää puoliani. Ja nyt mulla on vallan tuhoton
kiire! Vastaa pian minulle, pidätkö minusta sen verran, että taivut
tulemaan omakseni.

_Helmi_ (vetää vähän Einoa kädestä). Tulehan nyt istumaan tuohon! Minä
asetun tähän sohvan kulmaan. Keskustellaan asiasta rauhallisesti.

_Eino_ (menee vastahakoisesti istumaan). Rauhallisesti? Älä, herran
tähden! Mitä rauhaa siihen tarvitaan? Ehkä et pidäkään minusta?

_Helmi_. Sinustahan juuri minä pidänkin — ja sentähden toivottomuudesta
lupasin itseni —

_Eino_. Niin — niin! Minä tiedän! Antero kertoi kaikki. Päällisin
puolin kyllä, mutta se riittää! No — siis?

_Helmi_. Mitä?

_Eino_. Rakastatko minua kylliksi paljon tullaksesi vaimokseni?

_Helmi_. Kyllä minä rakastan. Siitä voit olla varma! Ja siitä myös,
että haluan tulla omaksesi — jos tahdot.

_Eino_. No, mutta Helmi kulta! Sitähän minä tässä juuri tahdon enkä
mitään muuta. Etkö sinä ymmärrä minua?

_Helmi_. Kyllä minä sinut. Mutta ajatellaanpa, jos isä ei suostu.

_Eino_ (masentuneesti). Niin! Hän kyllä voi tehdä esteitä. Etkö huolisi
minusta siinä tapauksessa?

_Helmi_. Kyllä — huolin! Kaikissa tapauksissa!

_Eino_ (iloisesti). No, sittenhän on asia selvä!

_Helmi_. Mutta ajattele! Jos isä kieltää, niin hän voi kieltää
myötäjäisenikin.

_Eino_. Mitä se minua liikuttaa! (Huomaa Helmin tarkoituksen.) Aa!
Nyt ymmärrän! Sinä pelkäät, että minä en sinua rakastakaan. Haluan
ainoastaan rikkautta sinun kauttasi. Älä, Helmi rakas, ajattele minusta
sellaista —

_Helmi_ (melkein säikähtäen). En, en! Mutta onhan sinulla velkoja.
Tarvitset rahoja!

_Eino_. Minä en tarvitse ulkopuolisia rahoja. Parannan taloani vuosi
vuodelta, ja sen tuotantokyky nousee nousemistaan. En! Sen sanon
lujasti! Usko siihen! Mutta sinua minä tarvitsen ja sinun rakkauttasi —
ja tietysti sinun emännyytesi on arvaamaton lisä. Kuka on sinun päähäsi
pannut sellaisen ruman epäilyn?

_Helmi_ (hätäisesti). Ei se ollut epäilystä, mutta se oli rakkaan äidin
varovaisuutta, ettei taas tapahtuisi uutta purkamista. Anna se hänelle
anteeksi — ja minulle myöskin! — Oletko nyt ihan varma, että ottaisit
minut rutiköyhänäkin — etkä sitten katuisi jälkeenpäin?

_Eino_. Kuule, Helmi! Minä sanon nyt sinulle aivan vakavasti! Minä
ajattelen kyllä vaurastumistani, päästäkseni omin voimin maailman läpi.
Mutta omasta työstäni ja toimistani toivon vaurautta! Ymmärrätkö?
Omasta yritteliäisyydestäni! En sivullisten avusta! Mitä iloa sellainen
tuottaisi? Minä tahdon, että työni on minulle ilon lähde — ja sen
tulokset minun maallinen onneni. Niin minä tahdon! Niin toivon ja
uskon. Lujasti!

_Helmi_ (nousee ihastuneena). Ota minut sitten rinnallesi tuohon työhön
— toivoon ja uskoon!

_Eino_ (hypähtää ylös). Täyden sydämeni ilolla otan sinut sellaisena
kuin tuossa edessäni seisot! Katso aina minuun noin kirkkain silmin ja
hymyilevin huulin! Niissä on sinun myötäjäisesi — ja niissä avain minun
onneni aittaan!

(Isäntä, Emäntä ja Antero tulevat perältä).

_Isäntä_. Kas vaan! Täällä on vieraita — ja seisovalla jalalla! Oletko
jo poislähdössä — vai?

_Eino_. En aivan vielä! Tulin juuri! Mutta jos haluatte olla vain
oman perheen kesken äsken sattuneen tapahtuman jälkeen, niin koetan
toimittaa asiani hyvin lyhyesti.

_Isäntä_ (ei oikein hyvätuulisena). Vai niin? Vai olet jo kuullut!
Pianpa! Ja sinulla on tärkeätä asiaa? Minulleko?

_Eino_. Niin — sedälle — ja kaikille —

_Isäntä_. Soo! No, paina sitten puuta! Et kai ole tulta lainaamassa
(Menee keinutuoliin.) Vai jo se juttu kylälle ehti! — No! Anna paukkua!

_Eino_ (vähän hämillään). Vastikään teimme Helmin kanssa tärkeän,
yksimielisen päätöksen. Me haluamme mennä naimisiin —

_Isäntä_ (äkkiä). Soo! No, no —! (Ei keksi sanoja.)

_Antero_ (päräyttää). Kapernaum!

_Isäntä_ (kivahtaa). Niinpä juuri! Kaikki maailman kapernaumit! Meillä
taitaa olla sulhasmiehiä — jonottamassa porstuan täydeltä!

_Antero_. Viis muista! Yksi vain on määrän päässä!

_Isäntä_ (katselee ympärilleen). Te — te — te —!

_Eino_ (rohkeammin). Ja nyt minä pyydän sedän ja muun perheen
suostumusta.

_Helmi_ (kiepahtaa isän luo). Isä kulta! Muu perhe kyllä suostuu.
Sinusta vain on kysymys. Rakas isä! Tee minut onnelliseksi!

_Isäntä_ (ärtyneesti). Sinulla vasta merkillinen onni on! Sehän kieppuu
kuin tuuliviiri. Milloin sinne, milloin tänne! Anna minulle tuo mies!
Päästä siitä! Anna tuo! Päästä taas! Eihän kukaan nainen vaihda edes
hattuja niin usein kuin sinä sulhasia! Onko tämä enää säädyllistä? Minä
kysyn, onko?

_Eino_. Minun on kokonaan syy! Minun kiirehtimiseni vaikuttaa teihin
pahasti ja epämiellyttävästi. Sen käsitän. Mutta kun olosuhteet
sattumalta näin järjestyivät, niin en voi muuta kuin pyytää
päätöstänne. Meidän mieltymyksemme toisiimme ei ole satunnaista eikä
harkitsematonta. Sen vakuutan — vaikka tilapäinen keskeytys pääsikin
sitä häiritsemään.

_Antero_. Kuulkaas tuota mansikkatuokkosta! Sehän puhuu kuin
aapiskirjaa lukien.

_Isäntä_ (tiukasti). Kuules, keltanokka! Etkö sinä ymmärrä, että tämä
on vakava asia!

_Antero_ (poikamaisen rohkeasti ja hauskasti). Jahah! Koska isä tahtoo!
No! Minä annan vakavan siunaukseni!

_Isäntä_ (naurahtelee harmistuneesti ja kyhnii päätään vähän
neuvottomana). Entä sinä, muoriseni?

_Emäntä_. Päätä sinä vaan! Sinä päätät aina oikein. Lastemme onnihan on
meille pääasia.

_Isäntä_. Äiti tahtoo ja poika tahtoo ja tytär tahtoo! Kyllä teidät
ymmärrän! No! Pankaa sitten hevonen valjaisiin — ja ajakaa pappilaan
kuin pyry-ilma! Heti! Siitä paikasta! Sillä jos morsian saa hetkenkään
hengähtää — purkaa hän kaupan.

_Emäntä_. Isä-kultaseni! Ei niin kiireesti! Ei Ollikan Matin tähden! Se
olisi kovin tunnotonta menettelyä häntä kohtaan.

_Isäntä_ (katsoo pitkään). Olet oikeassa! Oikeassa olet! Se olisi julma
loukkaus. No! Myöhemmin sitten! Mutta sen sanon sulle, Eino, että
köyhän muijan saat. Helmille en anna penniäkään. Se on päätetty!

_Eino_. Se miellyttää minua suuresti! Kiitän setää, että näin
vaivattomasti vapaudun rumista epäilyksistä! Minä tahdon ainoastaan
Helmin — enkä yhtään mitään muuta.

_Isäntä_ (yrittää salata liikutustaan). Kuuletkos, äiti! Meidän kylä
näkyy olevan täynnä vain erinomaisia miehiä! Ja kaikki he yrittävät
ajaa minun ohitseni! Ja kotiväki — kaikki!

_Antero_. Eikö mitä! Ei kukaan aja isän ohi! Lasse Höö istuu niin
leveällä heinäkuormalla, ettei sen ohi kukaan pääse. Ja se heinäkuorma
on isän hyvä sydän. Kapernaum!

_Toiset_. Niin, niin! Niin se on!

    Väliverho.






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSI LUPAUSTA ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.