The Project Gutenberg eBook, Elämästä, by Kössi Kaatra
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have
to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
Title: Elämästä
Runoja
Author: Kössi Kaatra
Release Date: April 20, 2015 [eBook #48755]
Language: Finnish
***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄSTÄ***
E-text prepared by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
ELÄMÄSTÄ
Runoja
Kirj.
KÖSSI LINDSTRÖM [KAATRA]
Tampereella 1904,
G. E. Jansson ja Kumpp. kirjapaino.
SISÄLTÖ:
I.
Nykyaikaan.
Oi kanaani kallis!
Ylös!
Tietäjät.
Miksikä.
Jumalan virsi.
II.
Tuska.
Syksyä.
Puu ja lehdet.
III.
Kaarle Halmeelle.
Helmille.
Pikku Annelle.
Unet lemmen --.
Lapsonen onnekas on --!
Muisto.
Reessä.
IV.
Elämästä.
Kansan ääni kuuluville.
Ne matasi maassa.
Kun kerran!
Tuutilaulu.
Tää päivä on päivä Herran!
Tummaa.
Työhön!
Runo.
Talven tullen.
Sitä uutta odotellessa.
Toden kuje.
Kahden vaiheilla.
V.
Ilmesty iloni impi.
Eri osat.
Illalla uneksin kerta.
Ennen ja nyt.
Metsätiellä.
"Toista on soitella somasti
kesken viinin viljelysten,
kera kukkien keväimen,
alla täyden päiväntähden.
Toista laulella runoja,
pystyttää pyhätulia,
kesken kiljuvain kinosten --"
_Eino Leino_.
I.
NYKYAIKAAN.
Nyt maailmaa kuiskehet kummat käy
ja ilmoja oudot aaveet,
udut uudet aikoja hämärtäy
ja päivän pilkettä ei nyt näy.
Nyt syntyvät hullut haaveet.
On niinkuin murskana maa nyt ois
ja valoa taivas vailla,
ja on kuin kuoleman virret sois.
Nekö maailman kuoloa soida vois?
Ikiyökö jo onkin mailla?
Joko sammuvat päivä ja aurinko
ja näy ei kohta kuuta
ja taivaan tähtien karkelo,
ne kaikkiko mennyttä oisi jo,
ja saammeko sijahan muuta?
Ei kenkään vastata taida nyt,
ei ihmiset, maa, ei meri.
Oi, onnekas äidistä syntynyt,
mikä milloinkaan ei etsinyt,
vain hällä on tyynnä veri.
Epätiedon ei tunne hän tuskia
ja elo on helppoa hällä.
Mut etsijän päivät on kurjia,
tulisia hän kärsii tuskia
ja raskast' elo on tällä.
Hän tietää: kohta se tapahtuu!
Mut mikä se oisi, mikä?
Joko maailman loppu tai joku muu;
sitä tuskin lausua tohtii suu:
Joko täys ois maailman ikä?
Ei! Elää ihminen tahtoisi.
Niin lyhythän elon on aika.
Hidun onnea vielä hän kaipaisi.
Uus' etsintä vieläkin alkaisi.
Moni jälellä viel' on taika.
Elon oikean taikaa vaan ei lie.
Sen vienehet Hiiden on peikot.
Ja ihminen syntyy, kuolee. Tie,
tie aina se vainen Tuoneen vie.
Elon-onnen ohjat on heikot.
Elon-onni on merehen heitetty
tai oisko se taivahalla
eli oisko se multaan peitetty?
Sitä turhaan kauvan on etsitty.
Ovat etsijät murheen alla.
Nyt ihmiset sanovat toisilleen:
Voi murheen alhoa tätä!
Ja ajat ne hiipivät hiljalleen
ja vuodet ne vierivät verkalleen,
mut ainapa vain on hätä.
Ja ihmiset elää tahtovat.
Mitä varten? Eivät he tiedä.
Ja vaikka he kurjina kulkevat
sekä onnettomina astuvat,
ei kuolon sanaa he siedä!
Oi, jospa nyt syntyis sankari uus',
mies voittoja varten luotu,
joka tietäis, mikä on vastaisuus
ja untako oisikin onnekkuus,
mit' on ihmisen onneks' suotu?
Koko maailma miestä nyt tarvitseis.
Hän saapuu! Koska, milloin?
-- Ja jospa hän täällä jo kierteleis,
surut, murheet, tuskat, vaivat veis,
niin -- oiskohan onnea silloin?
OI KANSANI KALLIS!
Joko kuolintautia sairastaa
tuhatjärvien kansa kallis?
Joko Jumala sairahan Suomenmaan
näin kuolohon käydä sallis?
Oma heimoko hylkäsi kansan tään
ja syöksi sen suruhun, kärsintään,
ylenantoi ja tappoi tahallaan,
tämän kalliin ja kauniin maan?
Ken taitaa vastata? Vastatkoon
joku, jolla on siihen voimaa!
Mut valhetta vailla hän haastelkoon.
Ja jos kansoa ei hän soimaa,
vaan syyttävi surmasta vierasta,
niin huulilla hällä on valhetta;
hän pettävi muita ja itseään.
-- Näit' täällä mä monta nään.
Sadattuhannet täällä nyt ruikuttaa:
Oi voi sua kansa parka!
Mut hyväks' sen jotakin uskaltaa
joka nahka on liian arka.
Maan pylvähät kaikk' ovat katkenneet
ovat uljahimmatkin jo uupuneet,
maan nouseva nuoriso karkeloi,
remu ympäri maata soi.
Tääll' aatteen myllyt ne jauhavat
himoruokia, nautinnoita;
näät, "ihanteen"-ihmiset nauttivat
omantunnon tuskiin noita.
(Ne myllyt on seuroja aatteiden,
pesäpaikkoja kurjien raukkojen,
jotk' kulkusin teuhata tahtovat
ja naivat ja huolivat!)
Karusellit ja markkinasirkukset
ovat täynnä polvea nuorta.
Ihanteet sekä "suuret" aattehet
ovat saippuakuplain kuorta;
ei jaksa ne kansoa kasvattaa,
vaan alemmas aina sen vaivuttaa;
ne raukoiks' saattavat nuoret maan.
-- Maa kärsi ja kestä vaan.
Koko kansa kun tanssii nuoralla
vetelehtien nautinnoissa,
niin -- kuin voi seistä se vankkana
ajan ankaran taisteloissa?!
Se kansa on päättänyt päivänsä
ja se itse surmasi itsensä;
omin käsin se ratkoi suonensa;
loi itse se hautansa.
Oi kansani kallis! Etkö sä nää:
ties loppuu, eessäs on hauta.
Nyt aika jo sunkin on ymmärtää,
ett'ei sua leikit auta.
Toden aika on tullut. Jääkööt jo
pois hulluus, nauru ja karkelo.
Yks ainoa aate me tarvitaan:
On tehtävä terveeks maa!
3/1 04.
YLÖS!
Ylös kaikki ja kiini jo ohjaksiin,
ajanvarsa kun vauhkona kiitää.
Ei aik' ole itkuhun, murheisiin.
-- Yli vanhan jo kaarneet liitää.
Pois pelko ja huonous, heikkous!
Pois velttous, untumus, raukeus!
Joka jälkeen jää,
kuka viivähtää,
sen yllepä kaarnehet kiidättää.
Pois alta te häilyvät houkkiot,
jotk' kuljette teiden vartta.
Pois alta nyt joutilas-joukkiot,
tätä kulkua paras on karttaa.
Ken kysyvi mikä on määränpää,
saa vastuun selvän ja tiedon tään:
mihin taival vie
ja kun päättyy tie,
niin siellä se määräkin matkan lie.
Tätä tärkeint' ei ole kysyä,
vaan paras on antaa mennä,
hyvä katsoa, mukana pysyä,
tien vierehen ettei lennä.
Ja hyvä on varoa ettei vaan
jää jälkijoukkohon samoamaan.
Voi sattua näin,
että viivähtäin
se kääntyvi, kulkevi toisapäin.
Se että me kuljemme taaksepäin,
on kirottua jos mikään.
Jos yhdessä taipuu, niinpä jo näin
käy taantumus ijästä ikään.
Eturintaan paras on pyrkiä.
Paras tulta ja taistoa etsiä
kukin itsenä,
kaikk' yhtenä,
koko joukkio yhtenä miehenä.
Ja yks' jos jossakin kompastuu,
sitä muiden on nostettava,
ja unehen jos joku unhoittuu,
sitä toisten on tuettava.
On yhdellä voimia vähemmän,
vaan toiselle suotu on enemmän.
Mut mahtius pois!
Ken kerskata vois?
Kuka parhain täällä ja suurin ois?
Yks kantaa taitavi tapparaa,
yks luotu on varten jousta,
yks kannelta taitaa kaiuttaa,
yks tietojen urhona nousta;
joku joukosta lippua liehuttaa,
vaan toinenpa lauluhun laikahtaa,
kukin kunnollaan,
eri voimallaan,
jok'ainoa varmalla uskollaan.
On uutta nyt luotava jokaisen,
kun vanha on vallan mätää.
Nyt aika on väistyä varjojen,
on meillä jo kyllin hätää.
Nyt vuodet on väistyä valheiden
ja aika on tuntea totuuden,
joka puhdistais,
mikä uudistais
sekä lepohon kärsivät tuudittais.
TIETÄJÄT.
Epäuskon ja epäilyksen yö verhosi maailman.
Kavaluuden ja vihan ja valheen hämär häivytti taivahan.
Erämaat' oli maa ja vierait' eläjät myös päällä sen.
Nous heimoa vastaan heimo, veli surmana veljyen.
Ja kauneuttansa luonto suri orjana, onneton,
pyhä pilkkaan painuen hukkui, toden ään' oli kaiuton,
sekasortoa, surmaa, hätää vapis, vaikerti avaruus,
mädännytt' oli vanha ja uutta epätoivoin aika jo huus'.
Vain harvat kyseli: miksi elo lankeemuksehen käy;
miks kaatuu, kumoss' on kaikki, ei elämäss' ehjää näy?
Eli ihminen päivästä päivään ja vuodesta vuoteen vaan,
ken orjana, herrana, kenpä ei ollut ois kumpaakaan.
Taru ihana, kaunis, korkee on tarina tietäjäin;
läpi tunki se aikakautten, vuossatojen himmeäin,
ja säilyi ja säästyi, loistaa kuin tähtönen talviyön,
esimerkkinä etsijöille teontavasta hengentyön.
Ukot harmaapäiset ja viisaat, elons' iltahan ehtineet,
halk' elämän valoa yöhön jo olivat etsineet
ja saanehet arvoa, kultaa ja tietäjämaineen myös
ja pettymystä ja tuskaa, valon välkettä vaan ei yöss'.
Kesk-yöt' yhä jatkui. Seisoi ajan kello. Ja turhaan vaan
Itämaiset tietäjät siihen tarkistivat katsettaan.
Ikiyökö jo onkin tullut, ei aamua ensinkään?
Näin miettivät tietäjät viisaat surusydämin, ihmeissään.
Kaikk' oisiko ollut turhaa: työ, toivo ja taistelu,
omantunnon tuska ja kaipuu, poven poltto ja kamppailu?
Ei! Vieläkin vartovat viisaat ja etsivät uudestaan
valontuiketta valheen yöhön ja rauhoa päälle maan.
Taas nuortuvat vanhat miehet, taas nousevat uudelleen.
Ukot uljaat! He lähtevät taasen toden-etsintä matkalleen.
Itämaalta he painuvat länteen: sydän viittovi sinnepäin,
ja on kun tähtönen tuolta myös tuikkisi: tänne näin!
Erämaat sekä aarniometsät ei estettä heille luo.
Ei kuolemanpelko ja vaivat väsymyksen tuntoa tuo.
Sadat päivämatkatpa näin he yhä kulkevat eellehen.
Ja vuorena nousee usko; perus horjua ei voi sen.
Ja he saapuvat Juudan maalle, -- Oi riemua, onnea oi!
Sitä kertoa ei voi kieli, suu haastella myös ei voi.
Se, tunne ol' suuri ja soipa ja valtava, voimakas,
alamainen, nöyrä ja kaunis, ihanainen ja arvokas,
Jota tunsivat Itämaan viisaat, kun päättyi jo vihdoin tie,
kun seimessä, eessä jo heidän toden kuningas viimein lie.
Rukouksin ja kiitosvirsin luo lapsen he lankeevat,
häll' aarteet antavat parhaat, joit' tarut vaan antavat.
Ei tietäjät löynneet totta, ei tuiketta yöhönkään.
Mitä löysivät viisaat sitten? -- Jumalaisen ja miehen tään
joka vasta sen etsii, löytää, mitä eivät he löytäneet,
min vuoksi he työt' oli tehneet, halk' elämän taistelleet.
Jo lähtivät tietäjät taasen ja he viestinä veivät sen:
Elon syksyn seestäjä syntyi, toden tuojakin valheesen!
Ja viisaat vaipuvat hautaan ja kulkivat kuolemaan,
mut tietoisuudessa tuosta: Saa päivä jo päälle maan!
MIKSIKÄ?
Kun uraa uutta uurretaan
ja tietä tehdä tahdotaan,
niin miksi jo
on meillä pelko, parku lie,
kun taipaleella eessä tien
on kallio,
min yli ehkä vaikeaa
on omin voimin kulkea
ja joka kenties kokonaan
tien voipi sulkea?
Kun kevätpelto kynnetään,
maa muokataan ja kylvetään,
niin miksi siis
on itkusuina ihmiset
ja katkerina katsehet,
kun Hallahiis'
vie viljan? Onhan jokainen
jo turmatyössä nähnyt sen
niin monet kerrat ennenkin
ja ihan takavuosihin.
Kun tapparahan tartutaan
ja kuolontietä kuljetaan,
niin miksi on
ihmettä se, ett' taistotie
useesti täällä meidät vie
luo tappion?
Ken kuningas tai keisari,
muu miesi, mikä milloinki
on aina, aina voittanut,
ei koskaan kaatunut?
Kun naista miesi lempivi
ja naisehensa uskovi;
mut pettävi
hänt' omantunnon tuskitta
tuo naikkonen, niin useinpa
jo murtuvi
mies, mikä aina nähnyt sen
on, että täällä naisehen
voi uskoa kuin lämpöhön
voi luottaa jäätikön.
Monesti täällä huudetaan
ja lailla lasten ulvotaan
ja aivan umpimähkää --.
Yks vaan on varma: peltoaan,
jos ken ei käyne kuokkimaan,
ei tuo se tälle tähkää!
Jos halla meiltä viljan vie,
niin eessä ojankaivuu lie.
Jos mies on alla vääryyden,
niin: alta sen!
JUMALAN VIRSI.
Joko oisi se hymniä huomenen,
jota hymisi huulet heidän;
-- täys' oisiko mitta jo murheiden
sekä tuskien tulvat meidän? --
vai liekö se laulua enkelein
tai kaikua korkeuskantelein
eli oliko itse se Jumala,
min kuulin ma laulua?
Ei ollut se laulua ihmisten,
ei laula ne laulua hyvää.
Ei ollut se kaikua kannelten,
oli siksi se liian syvää.
Ei enkelilaulua ollut tää,
yläilmahan laulupa heidän jää.
Siis oli vaan virttä se Jumalan,
oli kaikua korkean:
Hyvän katkesi kytkyet, kahlehet,
pyhä pyrkihe juhlaan jaloon
ja sidotut sielujen aatokset
näin pääsivät päivän valoon;
läpi lunten ja jäiden ne murtautui,
yli soiden ja rimpien poikki ne ui
kevätjuhlaan, juhlahan Jumalan
sekä toukohon taivahan.
Hyvän vapauslaulua sävelet
soi niin kuni taivaan torvet.
Ne sävelet tuutivat tuntehet
ja ne täyttää kirojen korvet.
Tuo hymni se uskoa uudistaa
sekä heikon se voimia vahvistaa,
luo luottamusta se Jumalaan,
tuo taivahan päälle maan.
Se tekevi hyväksi ihmistä
ja ehjää luopi se meistä
ja se päivänä seestävi sydäntä
sekä silmiä kyyneleistä.
Kukin on kuin itsensä unhottais
sekä taivaan tuutuhun uinahtais
ja on kuin ihminen Jumalan
kävis vasta nyt kuvahan.
Oi ihmiset, kaikki te kuunnelkaa
sydän-äänien kunnon kieltä;
sitä kuunnelkaa sekä laulakaa
jok' ainoa Jumalan mieltä.
On kullakin Jumala povellaan;
kukin tulkitkoon sitä laulullaan.
Näin taasen jo meillä on Jumala,
on kaitsia korkea!
II.
TUSKA.
Tuo tuska, tunne katkera,
miel'ala ahdas, ankea,
tää vieras kutsumaton
on niinkuin ilma; lailla sen
se tunkee läpi seinien
ja saapuu alle katon;
sua puristaa
ja painaltaa,
sun rintaas repii, raatelee,
verisin silmin katselee
ja hymyilee
kuin pahahenki. Eessä sen
sä seisot, raukka, vavisten
ja tunnet kuuman tuskahien,
mi löytää tien
sun otsaltas
ja kasvoiltas,
käy kautta joka huokosen.
Kun sulla juhlahetki lie,
mi sydämestäs huolet vie,
niin ole varuillasi:
voi tuska tulla koska vaan!
Kun riemuitset sä parhaillaan,
on tuska ovellasi
ja sisään käy,
vaikk'ei se näy,
ja sitoo kieles, jolla sa
juur' aijoit sanoin lausua
sun onneas,
ja povestas
vie rauhan, tappaa tahtosi
ja murtaa mahtisi.
Kun päivän hikihatussa
sa olit työssä, toimessa
ja väsyit iltasella,
niin ällös usko, että sa
yön tullen taidat nukkua,
vaikk' olet vuotehella;
näät, tuska jo
kuin kohtalo,
niin säälimättä seisovi
vuoteellas sekä laulavi
sun korvaas hautavirsiä;
sen hyminä,
jok' on kuin virttä helvetin,
suo vaipua ei unihin;
vaan valvoen
ja kärsien
näet koittavan sä päivyen,
mi vaatii sulta voimia
ja täyttä tarmoo, tahtoa,
vaikk' öinen tuska vei jo ne.
Ei auta: Elä! Tottele!
Jos olet luonne voimakas
ja tahdoltasi tarmokas,
niin tuskan voit sä voittaa.
Työ! Se on sulle pelastus.
Kun sulle saapuu ahdistus
ja sua saada koittaa,
niin ota työ
ja sillä lyö
tuo tuska pois; mut kestäös
ja olan takaa iskeös
kuin aikamies,
mi seistä ties
edestä hengen, elämän.
Näin tuskan inhan, ilkeän
sä voitat kerta kerralta,
niin että viimein herrana
voit sitä hallita.
Sa tutki olemusta sen,
käy, tunge läpi verhojen,
sen etsi ydinkohtaa:
Mik' on tuo tuska? Varjoko,
epäilyn siitos, valheko,
jot' aatos heikko johtaa?
Sit' tutki sa
ja pelotta
lyö rikki, murra kärki sen,
tuo myrkkyinen,
ja nouse alta ahdingon,
Sun voitto on!
SYKSYÄ.
Nyt lehdet lentää, varisee,
syystuuli pieksee puita,
pois kesäkorut karisee,
vaan puissa joitakuita
on lehtiä ja oksillaan
ne on kuin ois ne ivallaan.
On kesä lyhyt. Tuskinpa
se täysin tulla ehtii,
luo lämpöä ja paistetta
ja puissa oksat lehtii,
kun taas jo pois se kaikkoaa
ja alla syksyn on jo maa.
On luonto niinkuin elämä,
mi ihanteita vailla,
on aina synkkää syksyä,
ja talvituulten lailla
se jäätää ihmissydämet
ja tukahuttaa tuntehet.
Mut kesän meille ihanteet
tuo elon talvisäihin,
luo lakkapäiset lainehet
ne valtimoiden jäihin,
ne mielen synkän seestyttää
ja väsyneitä virkistää.
Vaan miksi ihanteillakin
niin lyhyt tääll' on aika,
miks voittavi ne kumminkin
ain talvisäiden taika?
Miks ihanteiden ihmepuu
niin pian kuihtuu, lakastuu?
Miks ihanteiden ihminen
ain elon alle taipuu
ja miksi ase aattehen
niin pian hältä vaipuu
ja tylstyy taikka katkeaa
ja tuskin mitään aikaansaa?
Kas, alla arkihuolien
ja olemisen armon
ei kestä ase aattehen
ja mahti miehen tarmon:
Jok' ainoalta ihanteet
lyö taistotavan käsitteet.
Mies tuskin täällä tuntevi
nyt aatteen aateluutta
ja rintahansa tahtovi
hän saada ilmaa uutta
ja tarttuu hengen tapparaan,
käy taistotietä astumaan.
Kun hän jo pettyy! Elämä
ei ihanteita tunne.
Jos täällä tahtoo iskeä
ja lyöpi vaikka kunne,
niin paatta vasten aina lyö,
ei näe, kun on yllä yö.
Vain kipeniä kimmahtaa
se vuoren paksu paasi,
ja turhaan kalvat kalskahtaa.
-- Ken elonvuoren kaasi?
On sitä vastaan turha työ,
jos vaikka millä lailla lyö.
Ja miekanterät tylstyvi.
On miesten mielet haikeet.
Jos vaikka kunne katsovi,
on eessä ajat vaikeet:
Pois ihanteen on kesäkuu,
on jäätä maa ja lunta puu.
Ja pakkasessa paukkuvi
se elon hallavuori,
ja lumihin sen jäätyvi
niin moni mieli nuori.
Jos pakkasesta säästyy ken,
niin vuoren peikot vievät sen!
PUU JA LEHDET.
On ihmiskunta puu
ja lehti sen
on ihminen,
mi pian lakastuu;
se kesää tuskin täällä vielä näkikään
ja elon tarkoitustaan tajus itsekään,
kun kuoli se
ja levolle
pään painoi mullan povelle.
Yks lehti putoo puusta pikemmin,
vaan toinen vaipuu vasta myöhemmin,
näät, tasaisest' ei aurinkoa riitä
ja pimeys ei elinvoimaa siitä.
Tääll' lehti toinen toista varjostaa
ja pintalehti kaiken valon saa
ja varastaa
näin toisen elinvoiman kokonaan
ja siitä karttuu
ja vahvaks' varttuu;
mut alin lehti vailla valoaan
ei kauvan kestä, kun jo kuolee pois,
vaikk' kasvu-aikaa vielä ollut ois,
pois kuolee, kaatuu
ja mullaks' maatuu.
Puu, runko säilyy ajast' aikahan
ja aina uudet lehdet näkee kasvavan
ja -- kuolevan.
Sit' täällä koit ja madot syövät
ja ajan rajuilmat sitä lyövät,
mut murru, taitu ei se vaan,
ken tietää, tokko milloinkaan?
Oi, mihin verrata voi ihmiskunnan puuta?
Niin ihanaa, niin kurjaa et sä tiedä muuta!
III.
KAARLE HALMEELLE.
(Seppeleessä 9.12.03).
"Hjorth," "Kahdestoista Kaarle" myös:
Sun taitees, tekotapas, työs
Ja tarmos taikavoimineen
Saa sydämemme, seppeleen!
HELMILLE.
Oi, olkosi uneni
armainen,
hyvätuuleni, henkeni
ylhäinen,
yli varjojen valoni
säihkyntä
sekä syömeni, sieluni
syttäjä,
omatuntoni, uskoni,
hartautein,
väkevyyteni, voimani,
uljuutein!
Oi nostaos aattehet
syvimmät
sekä poveni tuntehet
pyhimmät
valosoihtuna suurena
loimuamaan
pelastuksen taikana
Suomenmaan!
Sydämemme ja sielumme
vaatii maa;
ne sille me annamme,
maa ne saa!
PIKKU AUNELLE.
Kuules Aune-kultanen,
kun ma sulle haastelen.
Paikan tuon ma sulle soin,
että silmäs nähdä voin;
katsos noin!
Ollos hetken alallasi,
hiukan hilli nauruasi.
Kun ma ennen sinunlaisna
leikkiväisnä, nauravaisna
aamusesta iltahan
aina samaan tapahan
nähtiin ahertelevan,
niin mä silloin luulin, että
elo tää ei kyynelettä
murheen, elonhuolten vuoksi
toisi mulle silmihin.
Päivä pääsi, aika juoksi.
Aina vaan ma nähtihin
naurusuuna; tokko vaan
kyynelöin ma ollenkaan,
paitsi silloin, kun ma suutuin
häijyn lailla,
lupaa vailla
luvattomaan, pahaan puutuin,
mi ei ollut mielehen
isän eikä äityen.
Noin mä nauroin, kun sä nyt.
Naurun syyt' en etsinyt.
Koulunpenkkilöilläkin
useasti unhoitin
vakavuuden; kujeilin
millälailla milloinkin.
Tuosta sain ma nuhtehia,
joskus aivan ankaria,
kun en tainnut totella
enkä löynnyt rajoja
työn ja leikin.
Nauru veikin
myös mun usein nurkkahan;
häpeän sain raskahan.
Korvapuustin läksyt ain
saivat naurutaudiltain.
Aika kerkes, vuodet vaihtui,
lapsuusaika poijes haihtui
niinkuin eestä tuulien
häipyy hunnut usvien.
Kuvakirjat kiini suljin,
totta kohti täällä kuljin.
Hymy herkes, nauru katkes,
kyynellähteet auki ratkea.
Elämä on kylmä ja
melkein kuni kuolema
sille, jolle se sit' on!
Olin orja kohtalon,
joka multa naurut kitki,
jota orporaukka itki,
kunnes naurun kokonansa
unhoitti hän itkuissansa.
Itkin kaikki kyyneleeni.
Kun ne loppui, sydämeeni
telkesin mä tuskani.
Itkutonna,
naurutonna
kuljen, kannan taakkani.
Aune-kulta! Nauru mulla
helky ei kuin helkkyy sulla.
Itkeäkään saata en,
vaikka suru sydämen
joskus pyytää kyynelettä --
kuiva silm' ei vuoda vettä.
Soimattihin mua ennen,
armaan lapsi-ajan mennen,
houkkioksi nauravaksi.
Muutuinko ma paremmaksi
Kertyi mulle syytä kaksi,
joista nyt mua soimataan:
Itken, kun on naurun syytä,
nauran murheen mustaa kyytä;
ajallaan en milloinkaan
lahjoja ma käytä niitä,
mulla, näät, ei taito riitä.
Tällälailla täällä, oi,
inehmoisen käydä voi!
Monen täällä hukka vie.
Oikukas on elon tie.
Säästä sinä, lapsikulta
ilon tulta,
ettei tuota puutu sulta
saapuessa surujen,
elonhuolten hetkien.
UNET LEMMEN --.
Mun miete sun luoksesi lentää,
ihan sieluhus asti käy:
Olet läsnä, vaikka sä sentään
et silmihin siinnä, et näy.
Ja ma tunnen, kuinka sun huules
mun suulleni suukot suo.
Oi armahin, ainoa kuules:
unet lemmen lohtua tuo.
Unet lemmen lepoa antaa
ja ne kaihoa karkoittaa,
ne toivojen taivaanrantaa
sulosätehin ruskoaa.
Ne aurana auki luovat
sydänsurujen tuiskutiet;
kuin kukkaset kastetta juovat,
niin nekin vie tuskahiet.
Ja siksipä, vaikka sä harhaat
niin kaukana, kallehin,
saan sulta ma suukot parhaat
ja multa sä, armahin!
LAPSONEN ONNEKAS ON --!
Lapsonen onnekas on; äly hällä on hieno ja herkkä,
tunnekin tutkiva, ei verivaloja vaadi hän täällä;
kyllä hän tuntevi tuon, kenen lempehen uskoa saattaa
eikä hän ystävätään epäuskoin kohtele konsaan.
Suuttua saattavi laps', vihan taidon hän tuntevi kyllä,
mutta hän leppyvi myös toki ennen laskua päivän.
Onnekas aikapa tuo, jona ihmisen sielua vielä
ei elon myrkykäs kyy, mato pistävä pillata taida.
Tuotapa aikoa nyt sydänparkani kärsivä kaipaa,
kaihovi itsekseen, ihan itkien pyytävi joskus
laps-ajan lämpöä vaan sekä sen ihanaa ilon ilmaa
niinkuni kastettaan kedon kukkanen kuivuva kaipaa,
että se tuoksuta taas sulosorjana, nuorena voisi.
Onkohan oikkua tuo iki-Luojan ja taivahan Taaton,
että hän armossaan inehmoisien langeta antaa,
syöksevä syksynsään ylen ilkeän, irnuvan helmaan,
antavi tuntea tääll' elon talvea, tuiskua tuulten,
ottavi lapsiltaan kevät-aikojen riemun ja hurman?
Miksikä ihminen ei ajan aaltojen viedessä purtta
säilytä sielussaan elon alkavan sointua selvää? --
Tuotapa tuskissaan sydän syntinen, särkynyt, miettii.
Vastaus viipyvi vaan. -- Elonpulmia arvasi kenpä?
MUISTO.
On muistoja, joit' ei aika
ja vuodet viedä ei voi.
On muistoja, joiden taika
on, että ne aina soi.
On muistoja kalman kauhun
ja muistoja murheiden,
on tyynen ja myrskyn pauhun
ja lemmen ja lapsuuden.
Yks muisto on kylmä ja jäinen
yks kevättä kuiskailee,
yks muisto on syksysäinen,
yks päivänä hymyilee.
Ja vaikka ne hetkeks heittää
ja jättävät ihmisen,
niin kohta ne taasen peittää
utuvaipoin verhoten sen.
Sulo-muisto on myöskin mulla
on muisto, mi haihdu ei.
-- Sanos tyttöni, onko se sulla
vai joko sen vuodet vei?
Se on muisto, mi synkän hetken
ihan taivahan riemuks luo.
On muisto, jok' aatosretken
sinitaivaan siintohon tuo.
Ja vaikka se joskus kantaa
mun tuskihin Tuonen maan,
niin riemuja myöskin se antaa,
Jumal-onnen siltä mä saan.
Ja rakas se mulle on siksi!
Yli yön sekä murheiden
se on kuni päivyt. Miksi,
kuin unhoittaisin mä sen?
REESSÄ.
Hei hepo! astele taajempaa;
huilata saathan kohta.
Katsohan! Tuolta jo kauvempaa
kaupunki-valkeet hohtaa.
Taipale lopussa kohta jo lie.
Astele, astele sie!
Tiuvut ne soittavat tahdissaan
vanhassa, lystikkäässä.
Hauska on miettiä matkallaan
lauhassa talvisäässä;
kavion kopsetta kuunnella;
sydäntä lepohon laulella.
Syömeni! Heitähän huolet pois
taikka ne tyystin peitä!
Etköhän mun sinä hetken sois
kulkevan rauhan teitä?
Anna mun levätä hiukan vaan,
että mä voimaa saan.
Voimia vain minä tarvitsen,
voimia tehdä työtä.
Työni ma tunnen ja vapisen,
voima kun ei ole myötä.
Paljo en kestä, heikko kun oon
elämän suurehen taisteloon.
Lennä mun varsani vinhaan vaan
määrämme päähän saakka.
Sullehan paljo ei painakaan
huolteni raskas taakka.
Niiden et painoa tunne sä,
heinien, kaurojen ystävä.
Soittavat tiukuset. Kiirehtää
heponi kulkuansa.
Taipale taakseni taittuu, jää.
Kaupunki pauhullansa
katkovi säikeitä mietteiden.
Seis hepo! -- Luon' olen ystävien.
IV.
ELÄMÄSTÄ.
Jos jotakin täällä on kaunista,
niin alla sen piilee pahaa.
On kaupalla rakkaus rahasta,
on lemmen kahlehet vahaa.
Vihan viljoja veljeys kasvattaa
ja luottamus pettymyspalkan saa;
taka-aikain unta on lemmekkyys
ja sijass' on itsekkyys.
Joka mies käy naamari kasvoillaan
ja lapsen lailla hän hymyy.
Jumalia ja pyhiä palvellaan.
Mut takana valhe lymyy.
Ja kun kasvoja naamarit peitä ei,
niin mikä sen lämmön ja lemmen vei
ja missä on pyhät ja jumalat
ja taivahan aatelmat?
Etu määrää hengen ja aatoksen
ja raha on vallan vaaka.
Joka ei ole orjana ainehen,
saa kirojen kantaa taakan.
Ja hyvä jos jossakin ilmenee,
niin elämä senkin jo sokaisee
ja verihin tahrii ja maahan lyö;
se elämän onkin työ?!
Käy uhmaten nyt yli ihmisten
se elämän ankara valta.
Kuka täällä nyt kourista säästyi sen,
ken päätään nosti sen alta?
Ei kenkään onnehen juopunut lie,
mut kunkin tuttu on murheen tie,
ja sentään kaikki nyt odottaa
ja palkaksi tyhjän saa.
Joka pettymys vaikka ne maahan lyö,
niin sentään vielä he uottaa.
Yli heidän vaikka on mustin yö,
he koittohon päivän luottaa.
Mut milloin koite on päivän sen,
jona kuivuu lähtehet kyynelten
ja jolloin ihminen täällä saa
sitä, mitä hän odottaa?
KANSAN ÄÄNI KUULUVILLE!
Kansan ääni kuuluville! -- taikasana meidän on.
Köyhälistö, kurjalisto, mies ja nainen nouskohon
kansalaisna, ihmisenä ihmisyyttä vaatimaan.
Köyhän ääni myöskin täällä täytyy saada kuulumaan!
Kauvan onkin onnetonna osattomat kärsineet,
kautta huolten huutavaisten onneansa etsineet,
löytämättä, nousematta alta elon valheyön,
hyvitystä puuttuvaisna palkkiosta päivätyön.
Ruha, ruumen, muta musta, alin kerta, sakka maan
pintahan ei päässyt, painui pohjahan se aina vaan,
aina syvää syvemmälle saastahan ja pimeään,
mist' ei valkeutta kohti ylös päässyt yksikään.
Vuosisata vuosisataan vieri, vaihtui aina näin.
Köyhälistö kohdaltansa vaan ei päässyt eteenpäin.
Heiltä puuttui pontevuutta sekä itsetajuntaa,
rohkeutta, rakkautta, veljeyttä vakavaa.
Velttouden, vihan kyynpä nälkä siitti sydämiin,
kyyn, mi myrkkykäärmeheksi kasvoi kiini ihmisiin,
turti tarmon, tahdon tappoi, sydämistä hyvän vei.
Yhteisvoimaa vailla täällä mitään aikaansaada ei.
Mutta sentään siellä, täällä sykki sydän ehyt myös,
niinkuin päre pihtipielen taikka lyhty syksy-yöss',
sytti tulta toisihinkin, tulta toivon tuhkaan loi,
nosti aatteen: veljeshengen, heikon voiman ilmi toi.
Köyhälistö nousi, nosti aatelipun liehumaan:
Oikeutta! Veljeyttä! Tasa-arvo päälle maan!
Joukko lipun ympärillä laajeni ja taajeni,
väkivallan, vaivan alta kansalauma heräsi.
Vuosisatain aamu alkoi, Nyt on viittoeltu tie.
Sitä käydä! -- käsky kuuluu. Matkan päässä hyvä lie.
Ken ei tunne rakkautta, veljeyttä povessaan,
hän ei pysty meidän työhön eikä myöskään voittamaan.
Oikealla asehella tosivoitto voitetaan.
Siispä kukin kunnollisna käyköhönkin toimimaan.
Valtahalu, valhe, vilppi sydämistä väistyköön.
Oikeutta itsestänsä kukin ensin etsiköön.
Sitten muista! Muistakaatte! Näin me käymme voittohon.
Innon laulut, toivon kulut kautta maailman soikohon.
Köyhän ääni kuuluville! Hornan yöhön valkeus!
Sitä vaatii köyhälistö, Jumala ja oikeus.
NE MATASI MAASSA.
Ne matasi maassa
polvillaan
ja ne huusivat Luojaa
tuskissaan.
Mut yö oli yllä ja
kalman mies
syyssatoja suuria
niittää ties.
Elonviljat kypsyi,
tuleutui;
yli laihon viikate
kaareutui.
Ja Jumala mykkänä
nukkui kai,
oli taivas vaiti ja
tyhjän sai
nälän nähnyt nöyrähän
rukoukseen --
käsi kuolon kuivasi
kyynelveen.
Oli palkkana uskon ja
haaveiden,
työtaistelun, tarmon ja
toiveiden
elonpäivät tuskia,
nälkää vaan,
sen jälkehen multaa
hautausmaan.
KUN KERRAN!
Kun kerran kaikki ne valveutuis,
ne, jotka nyt vielä makaa,
ja kaikki, kaikki kun liittoutuis
ja vartio tehtäis vakaa,
niin eiköhän silloin jo ennättäis
levon aika ja lohtua lennättäis
hyvä enkeli, siivillä siunaus,
ja kaunihin kirkastus?
Ja eiköhän silloin kukkia vois
maa, jota nyt kirous painaa,
hyvän, hyödyn kukkia, ehkä se lois
elon siihen, mikä on vainaa,
elon, voiman kauneuskaipuuseen
ja uskoa mielehen jokaiseen,
ja eikö se henkeä kohottais
ja kaikkea kasvattais?
Sukukunnat eikö jo ymmärtäis,
mikä onnehen kansat nostais,
ja pyytehet halvat eikö jo jäis?
Vale tottako vielä nyt ostais?
Ja vieläkö mahtien mammona
sais elämän kulkua ohjata
ja määrätä yksilötuntehet
ja hallita aatokset?
Ja vieläkö purppura-loistokkuus
yhä orjien verta pyytäis
ja tokkopa ainehen valtikkuus
yhä orjain henkeä hyytäis?
Ja vieläkö nälkähän kuoltaisiin
ja vieläkö sortua suotaisiin
väkevämmän vainohon heikomman
katinkultien hintahan?
Oi, emmekö joskus joukolla,
joka mies sekä nainen innoin,
vois puuhata pyhällä tou'olla
ihan halulla yhtärinnoin,
ja emmekö uskoa saattaisi,
jos vaikkakin laihoa kaataisi
syyshallat, että se sittenkin
viel' joutuvi jyvihin?
Ois ojia luotava jokaisen,
tulis hengen vainio kääntää
sekä syttää kantoja kaskien
ja juuria irti vääntää
ja kiviä kitkeä, kierittää
sekä peltoa pöyhetä, pehmentää
ja uskoa päivien paisteesen
ja tuulihin jumalten?
Näin kaikki kun yhtehen yhtyisi
sekä kutsua hengen kuulis
ja kaikki kun työhön jo ryhtyisi,
niin tottahan silloin -- luulis --
kevät koittais elämän talvehen,
ois täytenä mitta jo murheiden
sekä siihen, missä on kirous
vois syntyä siunaus!
TUUTILAULU.
Nuku, nuku nuppuni,
äläkä sä herää:
Eihän ole, kultani,
täällä sulle erää.
Nuku, nuku nuppuni,
nuku ikiunta:
Täällä ompi osanasi
syksyä ja lunta.
Eilen isä kuopattiin,
huomen sä, kulta.
Pian munkin lapsi niin
peittävi jo multa.
Köyhän osa onneton
ompi sekä nurja,
iloton ja toivoton,
kova, kolkko, kurja.
Rikas lapsi lepäjää
alla kultakankaan,
köyhällepä ees' ei jää
pala aivinankaan.
Onko sulla nälkä vai
mik' on tuska sulla?
Tyhjä, tyhjä rinta kai
aivan ompi mulla.
Nälkähän on mun ja sun
kova on se tauti.
Nuku, nuku nuppu mun,
unen rohto nauti.
Nuku, nuku nuppuni,
äläkä sä herää.
Eihän ole, lapseni,
täällä sulle erää!
TÄÄ PÄIVÄ ON PÄIVÄ HERRAN!
Tää päiväpä juhlien juhla lie,
tää päivä on päivä Herran,
joka sydän kun riemuten uhrin vie
pyhän uhrimaljaan kerran,
kun syömet syntiset saastastaan
näin tahtovat irti päästä,
pyhä kukka kun puhjeten kuorestaan
pään nostavi talven jäästä
ja tuoksullaan
jo täyttää maan. --
Tää päivä on päivä Herran!
Oi nähkää, kuinka nyt taivaskin
valon juhlahan lahjoittaapi.
Oi nähkää, Pohjolan hankihin
runot Jumala kirjoittaapi
ja enkelit lentävät päällä maan
-- ihan siipien suihkehet kuulet --
ja riemua taivahan, riemua maan
nyt kuiskivat noiden huulet.
Koko taivas, maa
nyt julistaa:
Tää päivä on päivä Herran!
Katukerjuri heittävi sauvan pois
ja rampa on terve jälleen,
ja on kuin Luoja leivän sois
sekä särpimen pyytäjälleen.
Nyt nälkä ja tuskakin unhoittuu
tähän riemujen juopumukseen.
Nyt tyytyvi köyhä ja kurja muu
ilohetkisen hurmaukseen.
Joka ihminen
nyt tuntee sen:
Tää päivä on päivä Herran!
Tää päivä on suurien tunteiden
sekä suurien innostusten.
Tää päivä on surmaa murheiden,
surun, vaivojen vastustusten.
Ajan tulevan viesti on päivä tää,
ajan armahan, suuren, uuden,
jona juhlahetkien hurma jää
varaks' vierivän vastaisuuden,
kun päällä maan
ain tunnetaan:
Nyt aika on aikaa Herran!
TUMMAA.
Virvatulet väikkyää,
vilppivirret soivat,
myrkky musta läikkyää.
-- Missä onpi hoivat?
Kadotusta, kuolemaa,
veren punoitusta,
kavaluutta katalaa.
-- Liekö lohdutusta?
Puoliyötä, hämärää,
yötä päivän päällä.
Ylen monta itkevää
tuskallista täällä
odottaapi aamua,
havajaakin yöhön,
vailla tointa, tarmoa
elämähän, työhön.
Eikä täällä tahdota
elää eikä kuolla,
seistä, eikä kaatua,
tahdotaan vaan huolla.
Eikä ole ollenkaan
oikeata, väärää.
Sidesilmin kuljetaan. --
Mikä minkin määrää?
Veljeyspä vaeltaa
lailla lauhan lampaan. --
Tarkka silmä sillä saa
nähdä torahampaan.
Romua on ihanteet,
hyvä horjuvaista;
omantunnon tuntehet
ihan samallaista.
Siellä, missä kylvetään
hyvän siemeniä,
siellä sitä niitetään
pahan jyväsiä.
Tuskavaippa verhoaa
maita, mantereita.
Eiköhän ne liekin vaan
Tuonen tantereita?
TYÖHÖN!
-- "Jos talven kestäis
kevääseen,
ja kevät koittais
aikaiseen
ja mulle tointa,
työtä tois,
ett' elatusta
saada vois,
kun leipää vailla
vaimo on
ja lapsi-liuta
alaston
ja minä itse!" --
huokas mies,
ja kalvas katse
tuskaa ties.
Näin eessä talven
aattelee
niin moni mies ja
vapisee;
ja moni äiti
onneton
ja lapsi joukko
turvaton
nyt leivätönnä,
nälissään
on alla talven
inhasään.
Voi miksi osat
päällä maan
niin kumman lailla
jaetaan:
Yks ylivoimin
ahertaa
ja leivän tuskin
siitä saa;
mut toinen täällä
nauttii vaan,
tee kunnon työt' ei
ollenkaan
ja leipää hällä
liiaks on;
ja kolmas aivan
osaton
on työstä sekä
leivästä
ja tällä täällä
kärsintä
on ainoana
osana
ja toivehena
kuolema.
Oi siskot, veikot
yhtykää
ja yhteisvoimin
ryhtykää
suurtyöhön: nälkää
poistamaan;
näin muita, teitä
auttamaan!
Te esimerkki
näyttäkää
ja teossanne
täyttäkää
te tekojenne
perustus
ja edellytys;
oikeus!
RUNO.
[Lausuttu työväen luentokurssien päättäjäisjuhlassa
Tampereella 8.9.03.]
On istuttu illat ja kuunneltu
ja saatu on oppia uutta.
Taas tiedon on mahlalla juotettu
ja onnen on he'elmiä tarjottu
sekä sielujen aateluutta.
Ovat tietojen-taiturit haastelleet,
sanasankarit sanoja suoneet.
Ei ole he vaivoja säästelleet;
pyhimpääns' ovat meille he uhranneet,
ovat valoa, voimaa luoneet.
Ovat luonehet voimia uskomaan,
ett' ijäti yöt' ei kestä:
koronkiskurit ettei kullallaan,
rahamahtavat ettei mahdillaan
ikipäivän koittoa estä.
Ovat selvitelleet, että se tie,
joka veljeys-juhlaan johtaa,
ei vaivoja vaill' ole, että se lie
työn raskahan tie, vaan sinne vie,
kuss' onnelan ukset hohtaa.
Yks' ainoa että on tiehyt vaan
ja se tie on uskon tietä,
sen uskon, että kun taistellaan,
niin kerran me voittoa laulellaan,
-- Ei määrähän muu tie vietä.
Ja että jo koitto on keväimen,
yö että jo päivään ehtii
ja että nyt aika on kyntöjen,
on toukojen kuu sekä toiveiden,
pyhä puu pian että jo lehtii.
Siis työmies! Kiirehin kyntöön käy!
Ylös nouse ja oikeus hanki!
Toden voittoa vaikkapa koht' ei näy,
niin kerran se sentään ennättäy,
ijät päivät se ei ole vanki.
Pois nälkä ja tuska ja murhe muu!
Pois ruoska- ja armovalta!
Kun riittävän leivän saa joka suu,
kun orjuus ja herraus unhoittuu
sekä mahtius mahtajalta.
Niin vastapa silloin hetki se on,
jona taivahan tänne me loimme,
jona veljeys voima on voittamaton
ja ihminen meillä jo ihminen on,
on hetki kun levätä voimme!
TALVEN TULLEN.
On talvi kohta käsissä,
jo hallahenki havaa;
taas luonto lumisylinsä
maan asujille avaa.
Maan päälle lumihiutaleet
jo taivahalta putoo
ja akkunoihin uutimet
jääkiteet kohta kutoo.
Pimeetä on jo Pohjola,
yön synkeätä selkää.
On tuska sitä tuntea
ja sitä mieli pelkää.
On talvi ahne, ankara,
on kovakoura, julma,
ja sillä vahva vartija
on pohjan kylmä kulma.
Ei talvi säästä, suojele
ja tue turvatonta,
ei vaipumasta varjele
se lasta onnetonta.
Se koditonta kurittaa
ja osatonta painaa;
sen alla raukka raukeaa
ja heikko ompi vainaa.
Min nälkä jätti jälelle,
sen pakkanen jo pyytää;
min suvi siitti elolle,
sen talvihalla hyytää.
Se olla voipi onnekas,
kell' ompi puita takkaan
ja jolle sarka sadokas
toi jauhoerän vakkaan.
Ei tätä tuuli, talvisää
ja huurat huoletuta;
mut mitä muiden osaks jää,
se toista ompi tuta.
Kun lieden liekki hulmuva
vei viime puut ja korret,
on takan hiilos tuhkana
ja alastonna orret.
Niin siellä sitä kysytään,
ken kylmän alla kestää
ja tokko tuhot talvisään
voi elinvoima estää.
Ei talvi tule yksinään.
Se vierahia muita
tuo kerallansa kestimään
tuo yhtä ahmatuita.
Tuo tullessansa tauteja
se sekä sairautta,
tuo tuskia ja vaivoja
ja muuta raihnautta.
Näin varustaumattoman
se kuolettaapi elon,
ja siksi, siksi raskahan
se tuopi tälle pelon.
Jos kevättoivo kellä on,
hän voittanut on puolen,
mut kell' on tunne toivoton,
hän horjuu alla huolen.
Oi, syttyköhön sydämiin
tää tunne: kevät koittaa!
Saa päivänpaiste pakkasiin,
uus kevät kylmän voittaa!
SITÄ UUTTA ODOTELLESSA.
Soi huuto nyt ympäri maailman,
joka ilmojen ääret huhuu,
ja se täyttävi maan sekä taivahan.
Näin ääni se meille puhuu:
Pois pankaa arvojen astehet,
pois yksilön orjuusaattehet!
Kukin olkoon herrana itsensä,
sillä siksipä hän on luotu.
Kukin kuningas olkoon mielensä,
ei muut' ole kelleen suotu.
Yli kaiken olkohon vapaus;
hyvän ompi se kruunaus!
Näin huutaa ääni ja maailma
on niinkuni kuolemalla:
perustukset järkkyy, rauniona
on kaikki ja kauhun alla,
väkevänkin voimat herpoutuu,
kysymyksiä täynnä on kunkin suu.
Mut kova on vastine, ankara
ja se julma on korvan kuulta;
jos kellä on korvat, on kuuleva
näin elämänlakien suulta:
Jos uutta luomisen työtä ei
voi maailma kestää, niin sen vei
perikatohon puuttuva perustus,
siis oma sen heikkous!
Ei muuta sen täytyne kestääkään
kuin painoa raskautensa,
ja turhaan eipä se pelkääkään,
se kun tuntee heikkoutensa.
Siks kuolemanpelkoa päällä on maan,
varmuutta ja selkoa vaaditaan.
Ja yllä sen uhkaa tuleva: uus',
ja sillä on vahva mahti,
jota vastaan turha on urhokkuus
ja elämän sokea vahti,
mikä kantaa nimeä itsekkyys
tai tietämättömyys.
Ja kohta se kaikki jo tapahtuu
ja pian se uusi ehtii,
Elonpuu pian murtuu, murskautuu
tai -- uusia silmuja lehtii.
Paras meidän täällä on tarkastaa,
tulevalle tanhuat tasottaa
ja estää tuhmien taisteluun
sitä vastahan ryhtymästä,
näät, sehän se estävi elämänpuun
ihan ehjänä kestämästä!
Tienraivaajia me olemme,
sen tulevan eestä me seisomme
ja vuotamme koska se hetki lyö,
jona elämän loppuu yö!
TODEN KUJE.
Sai Tosi valhenaamarin
ja paholaisen puvun
ja kulki kaunokatsehin
nyt eessä ihmissuvun,
hän kulki valtateitä vaan
ja astui lailla kuninkaan.
Ja kansajoukot kaikkineen
ja maat ja valtakunnat
nyt saapui "Herran-miehineen"
ja heitä seuras nunnat
ja maassa polvin kumartuin
ne kuuli Totta ihastuin.
He toivat hälle uhrejaan
ja suitsuttivat tulta
ja kukin kantoi kalleintaan,
ja halpaa oli kulta;
ja kansajoukot kautta maan,
ne näin nyt yhtyi laulamaan:
"Oi, kuule meitä kuningas:
sä älä meitä heitä.
Me täytämme sun tahtoas,
kun et sä hyljää meitä!
Ja aina, aina, aina, oi,
ylistysvirret sulle soi!"
Ja joukko jatkoi juhliaan.
Mut kuinka viimein kävi?
Myös Valhe-herra matkallaan
jo juhlaan ennättävi,
hän katselee ja kuuntelee
ja joukkohon näin haastelee:
"Voi teitä hullut, houkkiot,
voi teitä villityitä,
kun ette nää te tuhkimot,
ett' ootte petetyitä:
se, jolle juhla tää nyt on,
on Tosi-herra arvoton!"
Ja kansa kaikki kauhistuu
ja julmistuu ja suuttuu.
Ja kansa huutaa: "Täss' on puu,
mut Tosi siitä puuttuu:
hän hirtetään ja poltetaan,
ja kuolinvirsi veisataan!"
Näin Valhe valtakuntineen
sen tuomionsa sääsi,
Mut Tosi valhe-verhoineen
myös pakohon jo pääsi
ja juoksi, kääntyi korpehen
ja on myös siellä eellehen.
KAHDEN VAIHEILLA.
Verkallensa tornikello kahtatoista lyö ja lyö.
Päivä häipyi. Äänetönnä saapunut on syksy-yö.
Ei ees yhtä eläväistä katuloilla yössä nää.
Hiljaisuutta; koski yksin vanhaa virttä virittää.
Lunta, vettä vuorotellen maahan taivas tihruaa.
Voimatonna sähkölamput sumu-yössä lekottaa.
Usva kasvaa, vahveneepi; sitä leikata jo vois.
Kuka kumma kuolevainen askeleensa tänne tois'?
Mutta mitäs! Musta varjo tuolla pyrkii eteenpäin
katuviertä niljakasta, repaleissa, allapäin.
Kohti kosken kohinata kulkijalla matka käy.
Kuolohonko? Eikö hälle enää muuta tietä näy?
Vaiti! Varjon miehen suusta kuulet kuiskinata nyt,
selvän saat sa, miksi mies on tälle tielle eksynyt
-- "Vaimorukka, kuinka kuolit juuri tänä yönä sä?
Ylikäypä, raudan raskas meill' on ollut elämä.
Olit heikko, hento vaimo; liian paljo työtä teit,
elämäsi alttarille liian suuren uhrin veit:
Elontaakan lyijy paino murti elinvoimasi,
särki sulta sisimmäisen, vaati sydänveresi.
Sulle, mulle, lapsosille leipäni ei riittänyt.
Siksi työtä, taistelua täällä olet kärsinyt,
kunnes tuosta sun nyt päästi vapahtaja: kuolema,
kohtalosi päätti, antoi lepopaikan Tuonela.
Kova, kolkko kohtalosi viime voimat multa vei,
eikä mulle pelastusta elämässä näy, ei.
Poiss' on toivo, ainut auvo, päivä, jälell' yötä vaan;
sit' en kestä! Kerallasi kulta käyn mä kuolemaan!" --
Yö on musta; mutta mustin miehen muoto sentään lie.
Oikeako vaiko väärä eessä hällä ompi tie?
Oikeako vaiko väärä? -- Sitä miesi miettivi,
kun hän kosken partahalla pyörtehiä katsovi.
Avuttomat pienokaiset elämähän vaativat
Yö ja vaimon murhemuisto kuolemahan kutsuvat.
Takana on poljetulla perhe: lapset, maailma,
eessä koski kuohuvainen, elonpääte, kuolema.
Koski pauhaa. Miestä kutsuu: vaahtopäiset pyörtehet.
pienokaiset, valkopäiset, sinisilmät lapsoset,
säälimätön elämä ja nurja, kurja kohtalo,
rakkaus ja elonviha. -- Kov' on miehen taistelo.
Katso! Miehen miettiväisen yltä sumu hälvenee,
sade taukoo, musta yöhyt seesteäksi selvenee,
pilvet poistuvat ja kuukin niiden alta vaeltaa,
koko taivas kirkkahinna tähtilöissä kimaltaa.
Nostavi jo päätä mieskin, silmät, katse kirkastuu,
syttyy toivo: elonside, rinnan tuska tuudittuu,
voima kasvaa, sydän käskee taisteluhun, voittamaan,
lasten, itsen, muiden eestä viime voimat koittamaan!
Kiirehellä kulkija jo käypi kohti kotia,
ikävöipi rintahansa painaltaa hän lapsia.
Päivä yöstä selkeneepi, aamukellot kohta soi:
Kell' on toivo, vaikka pieni, hän se seistä täällä voi!
V.
ILMESTY ILONI IMPI.
Kun ma kuljin karkeloissa,
istuin iltojen ilossa,
niin sä siinnit silmihini,
kajastit utukuvana,
sytit tulta syömeheni,
lemmen lieskahan kohensit,
mutta et sä luokse tullut
etkä lentänyt lähelle;
ja kun koitin kohti käydä,
käsin kaunoa tavata,
niin sä jo suhahdit siitä,
lensit kuni lentimillä,
auerpilvenä pakenit
luota pojan läylimielen,
miehen miettivän polulta.
Tuli tuosta toinen aika,
aika kolkko ja kovempi
kun en iloa isonnut,
kaivannut en karkeloita,
olin kyltynyt elohon,
väsynyt pahoin peräti,
suru syömehen sikisi,
tuli tuska tuntohoni,
olin kuin kirottu, kärsin
päivisin pahasti, yöni
valvoin unta ottamatta;
sairas sieluni värisi,
ruumis raihnanen vapisi.
Silloin taas sa silmihini
pilkahdit pimeän halki,
tuikit tähtösen tulena
yössä poian yksinäisen,
toit iloa, toit suloa,
lämmitit lumista miestä,
kummittelit kuolevaisen
elämän-ilona hetken,
kaksi, kohta kolmannella
pois jo kiirehin katosit.
En mä tiedä, ken sä lienet,
kussa kuljet, missä piilet,
tokko saavutan sinua,
aarretta eloni löydän
ennen Kalman kartanoita,
elon aatkelan ajalla
vaiko vasta vainajana
tuolla Tuonelan tuvilla.
Mutta jos sä joskus saavut,
ehätät iloksi mulle
verenä, lihana, luuna,
käsin kosketeltavana,
niin sinut syliini suljen,
povelleni pääsi painan,
että kuulet kuiskutuksen,
älyät ihanan äänen
povesta pätöisen poian,
alta rinnan riutunehen;
ääni siunaten sanovi,
haastavi halu sydämen:
Kiitos, kiitos unten aave,
aave suurien ilojen,
kiitos, kiitos kultalapsi,
lapsi laulajan elämä!
Ilmesty iloni impi,
saavu sieluni sulous!
ERI OSAT.
Hyvä on olla onnellinen,
jumalien juhlavieras,
kaitsettava Kaikkivallan,
Luojan lapsi, Herran hellä,
kun on sydän synninarka,
povi puhdas ja korea,
eik' ole tuntoa tuhottu,
veri ei vikoa saanut
kohdussa emonsa eikä
isonsa veren väessä.
Tuo voi olla onnellinen,
autuas ikänsä kaiken,
kuolla viimein kunnollisna
helmahan hyvän Jumalan,
Toist' on olla onnetonna,
rauhatonna, riemutonna,
lieska polttava povessa,
tunnossa tukala tuska,
ohimoissa outo vaiva,
aina silmissä samerrus,
voimatonna voimiltansa,
väeltä ylen vähäinen,
kun on Luojan hylkylapsi,
Herran hyljätty inehmo,
ollut aina syntymästä
taikka ehkä ennemminkin.
Tälle on elämä tuska,
orja-ies ja itku, vaiva;
eikä hän lepoa löydä,
ei sinä ilmoisna ikänä
elon pellon pientarilla,
elossa ajallisessa.
Yks on täällä tuskan tuttu,
murjoma murehen mustan,
toinen ehkä onnellinen,
taivahan hyvä hedelmä.
ILLALLA UNEKSIN KERTA.
Illalla uneksin kerta,
hautoelin haavehia
takkavalkean valossa,
eessä roihun riutuvaisen.
Ylleni hämärä hiipi,
varjoja vaelteleikse.
Oli mulla polven päällä
tyttö pieni, puhdas pulmu,
kirkas, kaunis katsannolta,
hipiältä hieno, raitis,
asuja elämän aamun,
päivän koiton, lämmön lapsi.
Tyttönen kätensä kierti,
käsivarret hennot, valkeet
kahlehiksi kaulahani,
sitaisi suloisen solmun,
painoi päänsä povelleni,
katsett' etsi katseellansa.
Himmeni takassa huike,
tulen tuike sammui, riutui
puut oli palaneet poroksi;
tuolta täältä tuhkan alta
hiukan puunti pieni hiili.
Syttyipä sydämeheni,
pulpahti povehen mulle
uusi aatos, aivan outo,
haave herkkä ja valoi nen,
jota ma tajusin tuskin,
en ees' puolta ymmärtänyt
niin se oli outo, kumma
ilmestys imehtivälle,
mielikarvaan kantajalle
vaivassa väettömässä.
Hälveni surujen summa
omantunnon tuska, polte;
ehjänä sydän sykähti;
veren kierto talttui, tyyntyi.
Olinko unessa, vaiko
valvehilla? Tuot' en tiennyt.
Tuosta tunsin, kuinka kasvoi
rauha, riemu rinnassani,
tunsin tuulen henkäyksen,
kesäisen ihanan ilman
ottavan olemukseni,
kokonansa, kaikkinensa;
kukkaset yleni, kasvoi,
kedon korut keinueli
tuossa ihan itsestänsä
ilmassa, iloitakseni;
lauloi linnut, luomakunnan
kaikki kantelot kajahti.
Kuulin laineen loiskinata,
rantahiekan helskytystä,
kahiloiden kumman laulun.
Kuulin korpien kohinan
sekä vuorten suuret äänet,
erämaiden ennustukset.
Kaikki, kaikki kuulin tunsin
riemussa rajattomassa,
ilossa iki-hyvässä.
Itse mä kedolla kuljin,
astelin alankomaita
kera tyttösen korean,
sinipiian sievänlaisen,
soitossa suvisen päivän,
illan viileän ilossa.
Suuri ja suloinen rauha,
rinnan rauha, onnen huomen
oli mun osaksi tullut,
tullut mulle, tuiretulle.
Havauduin haavehesta,
humauksesta heräsin.
Polvelt' oli poissa tyttö --
paennut povelta pulmu.
Takka tumma niinkuin yöhyt,
pirttikin pimeä aivan.
Kuitenkin unikuvista,
kukkasista kauno-haaveen
jotakin jälelle säästyi
iloksi elon ikävän:
Usko, luottamus unihin,
hartauteen haavehien!
ENNEN JA NYT.
Ennen uskoin ystäviini
niinkuin lapsi laittajaansa
taikka taatto poikihinsa,
siskokin sisarihinsa.
Oisin ma ystävän edestä
vaikka pääni pantiks' pannut,
kuollut koirana kedolle,
antanut oman osani
onnesta elämässäni,
jos ois tälle tarvis tullut,
tullut huoli huutavainen.
Surmannut olisin ehkä,
tappanut tahallisesti
ystävääni ilkkuvaisen,
pärjääjän parempahani.
Nyt en enää usko, enkä
luota liioin lapsen lailla.
Olivat ystävät hyviä,
kaikin puolin kunnokkaita,
hymyilivät, haastelivat,
naurelivat naiset, miehet,
kun ma itsekin iloitsin,
karkelin keralla heidän.
Mutta kun tulivat tuskat,
sydämen surut totiset,
kamalat ja kauhistavat,
ihmisen ylitse käyvät,
niin en löynnyt lohdutusta
enkä mä apua saanut
yhdeltäkään ystävältä,
veijolta hymyilyn hetken.
Sain ma pilkat pistäväiset,
saatanalliset sanaset,
ilkeän, ivaisen lohdun,
vieläpä vihan hymyä
naikkosilta nauravilta,
miehenpuolilta pahoilta.
Siks en usko ystäviini
enkä heitä etsi, kaipaa,
luotan yksin itseheni,
voimihin vähän urohon,
itse mä iloni tunnen,
itse kaihoni kevennän.
Yksin on ikävä olla,
kaksin kahta kauheampi.
METSÄTIELLÄ.
Musta yöhyt. Metsätiellä
hohti hanget ja kimalsi
kuuraisissa kukkasissa
hongat huojuvat, tulena
tuikki tähdet taivahalta.
Kaikui tieltä naurun tirske,
sävel soipa ja sorea.
Kuka kulkevi salossa?
Kaikui tieltä toinen ääni,
ääni kolkko ja kumea.
Ketkä astuvat ahoa?
Kulkevi keväinen henki,
astuvi ilon ihana
rinnalla totisen talven,
kera kylmän kumppanuksen.
Hopeaisna hanget hohti,
kuura kultana kumotti.
***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄSTÄ***
******* This file should be named 48755-8.txt or 48755-8.zip *******
This and all associated files of various formats will be found in:
http://www.gutenberg.org/dirs/4/8/7/5/48755
Updated editions will replace the previous one--the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
specific permission. If you do not charge anything for copies of this
eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
performances and research. They may be modified and printed and given
away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
trademark license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
Gutenberg-tm electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country outside the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you'll have to check the laws of the country where you
are located before using this ebook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
provided that
* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation."
* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
works.
* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
* You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
www.gutenberg.org
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
volunteers and employees are scattered throughout numerous
locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
date contact information can be found at the Foundation's web site and
official page at www.gutenberg.org/contact
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
state visit www.gutenberg.org/donate
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
