The Project Gutenberg EBook of Seppelöity, by Juhani Siljo
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have
to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
Title: Seppelöity
Murheellinen komedia
Author: Juhani Siljo
Release Date: June 9, 2015 [EBook #49183]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SEPPELÖITY ***
Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
SEPPELÖITY
Murheellinen komedia
Kirj.
JUHANI SILJO
WSOY, Porvoo, 1918.
HENKILÖT:
Aaro Vesuri.
Leskirouva Vestman, hänen äitinsä.
Kerttu Keränen, musiikkiopistolainen.
Johan Wilhelm Moisio, fil.lis., toimittaja, 'tirehtööri', y.m.
Torsten Tanhua, dosentti, kirjailija.
Kalle Tikka, maalari.
Aika ja paikka: huhtikuun alkupuolelta vappuun;
Aaro Vesurin asunnossa tullin ulkopuolella.
I NÄYTÖS.
Isonpuoleinen, matala kamari vanhanaikaisessa puutalossa.
Taustaseinässä kaksi ovea, joiden välissä suuri, valkaistu
nelikulmainen kakluuni. Vasemmalla seinällä pesukaappi, piironki, leveä
ikkuna, jonka edessä soikea pöytä, kevyt sohva ynnä tuoleja, sekä
kirjahylly. Oikealla seinällä, samoin ikkunan edessä, kapea kukkapöytä
poikittain, kirjoituspöytä viistosti sitä vastaan, kumpikin vähän
matkan päässä ikkunasta; kokoumaton, ryijyllä peitetty vuode, ulottuen
lähes näyttämön reunaan. Tuoleja siellä täällä, pari pitkää riepumattoa
yli lattian. Seinillä kuvajäljennöksiä, joku pieni taulu, ovipielessä
vaatenaulakko. -- Jokseenkin täysinpalvellut huonekalusto todistaa
köyhyyden ohessa asujamen hyvää huolenpitoa siitä.
Huhtikuun kirkas aamupäivä; päivänpaistetta eteläisen --
oikeanpuoleisen -- ikkunan täydeltä, joka on raollaan. Uunissa tuli.
Aaro Vesuri ja Kerttu Keränen.
AARO (asettuen puoli-istuvaan asentoon kirjoituspöydän reunaa
vasten, deklamoi korjauslukuarkista.)
'Laps olin, kun jo tuta sain,
oi aika, pyytees, aattehes:
vaan valheina mua kietoi vain
ne lukinverkko-vaattehes!'
KERTTU (askarrellen kukkien luona.)
'Sotilaspojaitapa' kajahtaa:
'Laps olin... -- Silläkö sä aiot alkaa?
AARO.
Sotilaan pojaks synnyinhän myös minä
ja sotaan aion, mistä ikänään
ei isä mitään tiennyt. Tää on alku,
tää ensi toitaus on, haaste taistoon.
KERTTU (tullen likemmäs.)
Vaan luehan ne laulut leivosesta.
Ne on toista, ne on sulaa soittoa!
AARO.
Siks että sinusta ne laulavat!
(Selailee arkkeja, löytää ja deklamoi.)
'Tuhatvuotiaaksi jo itseni luulin,
lumen peittämäksi jo pääni luulin,
ja luulin syömeni jäähän jääneen,
-- kun pääni päältä sun laulus kuulin.
Kevätlaulus kuulin ja nuorruin siitä,
ja lumi ja jää suli ilosta siitä!
Nyt, sydän, liity sen leivon ääneen,
ja laulu, hautaani saakka riitä!'
-- Ei, tämä ammonaikaist' on jo mulle.
KERTTU.
Oo, minäkin siis ammonaikainen!
AARO (tavoittaen häntä kiinni.)
Et, Herran-Kerttu, sit' et uskokaan!
Vaan kuules, odotahan vuosi, kaksi,
jo lempes arvoinen on lauluni!
Sa leivonen, ja minä kevätpuro:
sa lauloit minulle jäänlähtö-päivän,
ma sulin, jääni loin -- ja tulvin nyt.
Sä viserrellä vierilläni saat,
mä riennän, liityn suurten virtain soittoon;
sä päivän säihky laula minulle,
mä kevään uhman soitan ihmiselle:
'pois vanhat sillat, lahot laiturit,
pois palkovenheet lasten, haaveksijain,
pois maalle, mik' on pettävää ja mätää!'
-- Niin, taistelua, vihaa viritän,
ja vasta voiton palkaks sinut valtaan.
KERTTU (torjuen häntä pois.)
Uh sua! Vihoissasko minut veisit!
Ei, rauhaan saat sä jättää maailman.
Tuo kukkapöytä kaada lattiaan!
Kas tässähän sull' onkin taistelua.
(Käy laulahtaen käsiksi Aaron tukkaan;
Aaro saa hänet kiinni.)
AARO.
Nyt aseet alas, taikka --! Kuule tosi:
ma laulan _uhmall'_ oman kodin kokoon,
-- vaan runon uhma, rakkautt' on sekin!
KERTTU.
Hui, sille rakkaudelle nauretaan!
(Halaten.)
Vain tämä rakkautt' on maailmassa.
Ne sinut tuppisuuksi nauravat.
-- Tiedänhän: 'naisille' sa vihoittelet,
kun ahdast' on sun muka maailmassa;
vaan naiset sinut pussiin pistävät,
siell' uuden äänen kyllä laulus saa.
Ja miehet ovat paranemaan päin:
miks suutut heihin, kun ei naisetkaan?
Ja miehiä he suuria on kaikki,
voi, Aaro-parkani ne tallaa pian.
AARO.
Tuo juuri, tuo se oikein naista on!
(Puristaa käsivarsista Kerttua:
Kerttu riistäytyy irti.)
KERTTU (uhitellen.)
Ja miestä! Moisiokin --
AARO.
Moisiokin --?
Mit' on se korppi sulle sepittänyt?
Ja missä?
KERTTU.
Kas, jo nenälleshän otat!
Vain vähän pyörin viime vappuna
mä hänen kanssaan 'Riennon' iltamassa.
'Et etees katso', sinusta hän sanoi;
'vesoimes kiviin hakkaat', nauroi hän.
AARO.
Aa, nauroi! 'Vesoimesta' pilkkaa veisti!
Niin herrain kestää. Vaan mun kuunnella
ei kannata sen haaskalinnun ääntä!
KERTTU.
Ei sentään pahalla hän puhunut!
Sa turhaa taas --. Vain itseäsi sääli,
vain sukulaisenas hän siihen johtui,
-- ei toki pilkkaa hän --
AARO.
Ei tietenkään!
Ja kuinka minua ei säälis mies,
ma jolle sukua oon taatusti
kuin kermalle on kirnun viimeinen
virutusvesi sukua! Mut ollaan --,
viel' ensi vappuun ollaan sukua!
Vaan silloin minä tanssit tarjoon heille,
niin herroille kuin narreille, -- on viulu
jo viritetty...
(Heiluttaa korjauslukuarkkeja.)
KERTTU.
Viulutanssit vain!
AARO.
Piano ensi vuonna heille soi,
ehk' orkesteri täys jo seuraavana.
Vaan nyt jo tuta saa he nilkoissaan,
mi mun on sukuvirttä, mikä heidän.
(Selaillen taas papereitaan.)
Ja 'Vapputanssit' -- siinä kirjan nimi!
Kuin ketut Simsonin nää säkeet tulta
voi tuoda eloon monen moision --.
KERTTU.
Myös minut yhteen iloon lasket kai --
mut uudet tanssikengät tarvitsen!
AARO.
Ne kustannetaan pääsymaksuista --
enk' ota sanaas kuvaannollisesti.
KERTTU.
Ei, älä toki!
(Pudottautuu halaamaan Aaron polvia.)
Kiitos, kiitos!
(Aaro nostaa toisen jalkansa hänen päänsä päälle.)
Karhu!
Nyt olen kiltti, uskon sua vain.
AARO.
Niin, nainen, uskos hyvin palkitaan:
mun lähin yleisöni saat sa olla.
(Nostaa hänet ylös, työntää hänelle arkkeja.)
Mun nuoruuttani kannat kädessäs,
kun näitä kannat; ja tää nuoruuteni,
se raivaa tien mun miehuudelleni,
jos mikään raivaa. Tilini mä teen,
teen välit selviks 'ystävien' kanssa:
elämäkertaani nää lehdet on,
elämäkertaa monen ystävyyden,
jotk' on koi syönyt, ruoste raiskannut;
tarinaa, milloin kevään-valoisaa
ja milloin syksyn-synkkää, lemmen, vihan
ja toivon, vääryyden, jotk' yhtärintaa
mua lapsuudest' on asti ruokkineet.
(Toisesta huoneesta alkaa kuulua rva Vestmanin virren hyräilyä:
'En ymmärrä,
mik' ilo, mikä kunnia...'
Aaron ääni ylenee.)
Jos nimeni vain pilkka liekin vielä,
nyt nimen teen, min kaiku päitä puhkoo!
KERTTU.
Vain leikkisanaa turhaan haudot sa.
AARO.
Älähän mitään: tanssikenkäs saat sa!
(Rouva Vestman tulee, virttään hyräillen,
kohentamaan pesää.)
AARO.
Ja äitimuori -- äitimuori saa --
-- vaan mikäs murhe nyt --?
ROUVA VESTMAN.
Ei paljon mikään --.
AARO (naurahtaen.)
Tais toraa pitää talon rouva taas!
Ei huolita --.
(Pyöräyttää äitiään ympäri.)
Vai karhusiko jälleen?
Viis siitä! Pian omilleen hän pääsee,
hopeatarjottimella sen viette!
ROUVA VESTMAN
Hopea --! Multaa edes meillä ois.
Ees perunoille penkin, pari saisi.
Vaan vähät! Kesää taas ei tule meille --.
AARO.
Vai ei -- ei lupaa?
(Tuohahtaen.)
Ilmi-noita! pitää
'puutarhaa' muka niinkuin autuuttaan:
vain kivi siellä itää, haapa vesoo,
vain koiranputki tähkii. Saakuri!
Vain ilkeyttään sen kieltää meiltäkin.
ROUVA VESTMAN.
Ois oma mökkipaha meilläkin!
Ois tointa sulla --
AARO (jälleen leikkisästi.)
Tointa! Eikös ole?
(Viittaa papereihinsa.)
Ei huolita!
(Kohoittaen äitiään leuasta.)
Kun talonsa saa mankko
vasaran alle, _me_ sen huudamme.
-- Oo, rahaa kyll' on maassa! -- Perunoille
ja kaalille 'puutarha' raivataan,
hedelmäpuilla, marjapensailla
tuo päivärinne uuteen uskoon saadaan.
Ja sisäänlämpiävä sauna rantaan --
ROUVA VESTMAN (puoli-uskossa, myhähtäen.)
Niin sauna -- saatava se sekin ois!
Ja navetta ja lehmä --
AARO.
Täysi hoito!
Ja mehiläisille maat hyvät on.
Maall' elää voihan täälläkin. Me täällä
omasta takaa toimeen tulemme,
ja omaa tointaan jokaisella on.
KERTTU (samaan puoli-leikkisään äänensävyyn.)
Ja täältä kaalimailta kaupunkiin
maailmaa pahaa oikein pommitamme.
Perunasodan teemme oikean --.
AARO.
Älähän huoli: visertele sinä,
saat palkkas, pian saat ne --
(Kerttu tulee hyrähtäen ja peittää Aarolta suun.)
ROUVA VESTMAN.
Mitä saa?
AARO.
Saa äitimuori uudet kepottimet.
ROUVA VESTMAN
Mitäpä minä enää tarvinnen.
Ees itse jotain saisit.
AARO.
Minä saan,
saan _nimen_ ensin.
ROUVA VESTMAN.
Nimen? Minkä nimen?
Viel' eikö tullut hyvä nimestäs?
AARO.
Ei vielä. Vestman -- Vesuri -- ne on
jo kulut, -- Vesoin ehkä pystyy vielä.
ROUVA VESTMAN (myhähtäen.)
Hupatat aina. Leikiksi lyöt kaiken.
(Huoahtaa.)
Ei, ei! Ois oma mökki meilläkin --.
(Menee.)
AARO (hänen jälkeensä.)
Vain lähitaloja jo tarkastelkaa,
mi mieluisin ois niistä!
(Jälleen alkaa kuulua rouva Vestmanin virttä.)
KERTTU.
Turhanpäin
noin laitat vanhan äitis haaveilemaan.
AARO.
Vai -- turhanpäin?
(Varmasti.)
Ei ole sanottu.
Vaan miten päin tän' aamuna sa nousit?
Niin pikkuviisas, -- sormi koholl' aina --.
KERTTU.
Niin paljon luvass' on.
AARO.
Vain muista kaikki!
KERTTU.
Perunat, kaalit hyvät syödä on.
Kun malttais niitä kyllin säästää, jotta
ne taiteet, matkat suuret kävis päinsä --
AARO.
Ahaa, vai sitä varvasta jo hieroo!
(Nostaa pöydälle istuutuneen Kertun toisen
jalan kainaloonsa, sivaltaa siitä kengän.)
KERTTU.
Ai jee --
AARO.
Ei sentään vereslihalla?
-- Ei, matkat tehdään, taiteet opitaan.
Vai nyt jo sull' on huoli huomenesta,
kun ilopäivä mulla.
KERTTU (teeskennellyn kaihoavasti ikkunaan päin.)
Minä huokaan
hääpäiväämme. Jos syksyllä se on --
AARO (kävellen edestakaisin papereita kädessään.)
Jo vaikka kesällä --
KERTTU.
-- jos --
AARO.
Toinen 'jos' --
KERTTU.
-- häämatka taattu on; jos --
AARO (pysähtyen Kertun taakse.)
Kolmas ehto --
KERTTU.
-- saan jäädä lauluopintojani
jo silloin ulkomaille jatkamaan --
AARO (huolettomasti.)
-- niin sitten vasta tohdit iloita?
Et häitä häitten vuoksi huokailekaan?
-- Ah, kelkkaani vain katumoikses läksit!
KERTTU (hosuen.)
Mokoma oot! Vaan minusta et pääse!
(Painaa poskensa Aaron suulle.)
AARO (pudistaa häntä käsivarresta.)
Voi Herran-Kerttu, rakas ristini!
On meillä toisissamme kärsimistä!
Kunp' enkelien kieltä taitaisin,
ei noin ois heikko uskos --
KALLE TIKKA (työntää raollaan olleen ikkunanpuolikkaan ulkopuolelta
auki, kädessään olutpullo, huutaa sisään.)
Heipä hei!
KERTTU (kohentautuu, sukaisee tukkaansa.)
AARO (pyörähtää kiivaasti.)
Ku-kuka juutas?
KALLE TIKKA.
Ota vastaan tuo.
(Kiipee ylös.)
AARO.
Se, se on Tikkaa. Etkö ovest' osaa?
KALLE TIKKA (kahareisin ikkunalaudalla.)
Puunkylki tikanpojan tuttu tie.
-- Ahaa, sa lintus kanssa nokatusten --.
Hei, lennä, lennä, leppäkerttunen,
tuo lasi mulle, toinen itsellesi,
niin kilistämme, vanha heila!
KERTTU (ojentaa lasit: pöydältä.)
Hei
KALLE TIKKA (sipaisee Kerttua leuan alta, Kerttu kopahuttaa
häntä lasilla päähän.)
He! -- se on sitä paljon: hellerei,
kun tulit! Terve sulle! Terve mulle!
(Ryyppää, ottaa sitten taskusta voileipiä
ja murkinoi. Aarolle:)
Jos tuo sun älypääsi, pyhä veli,
ois parempi kuin on, tää maisema
sua ruokkis, rikastuttais, kuten mua.
AARO.
Jaa sua! Töhertää taas taidat siellä.
Puolenkosadan markan taulun saat
vai viidentoista --?
KALLE TIKKA.
Viidentoista sadan,
jos niikseen tulee. Katsos tuonne noin:
sun nenäs alta vien jo satoani.
AARO.
Vähäänhän peltohiiri tyytyykin:
keväisen pellon ruissänkeen jo.
KALLE TIKKA.
Mies ootkin sa, jos vainiolta tältä
syyssadon parhaan osaat korjata.
KERTTU (joka on mennyt toiselle puolen huonetta,
tehden pieniä tanssiliikkeitä.)
Ja mitä paljon se on?
KALLE TIKKA (viitaten pihalle päin.)
Kysyy häntä.
Syyssato kypsä -- tuollahan se keinuu,
-- mies, joudu emäntätäs katsomaan!
AARO.
Hee --!
KALLE TIKKA.
Kuten sanoin: hyvin ruokiintuisit,
jos älypääs -- tai suoraan sanoen:
pois korjaa syksyn täysi tähkäpää,
-- humalanoras tämä mulle jätä!
(Osoittaa Kerttua.)
-- Tuo lasis, kilistämme harjakaiset
hei, peltohiiri toikkaa --!
KERTTU.
Painu peltoos!
Jo kruununolut nousee päähäs noin.
Oot lysti vielä, sekaisin käyt kohta.
KALLE TIKKA.
Kuin monet samppanjat tuo haane sulle
on tarjonnut -- tai luulet tarjoovan?
-- Kuin viiniä tää kevät mulle on.
Näin viime yönä unta sinusta --
KERTTU.
Ja kenen lattialla?
KALLE TIKKA.
Siitä viis!
-- Toi sulle enkelien siivet joku,
-- kuin tämä Aaro --, vaan ne pois sa torjuit,
ja katosit -- ja samassa mä näin
tuoreella kankaallani leppäkertun.
KERTTU (painautuen Aaron kainaloon.)
Ai velhoa, se vasta pyytömies!
KALLE TIKKA.
Mut unikirja aina toden tietää:
pian runoniekasta saat kylliksesi,
ja korvaat vanhan velkas minulle.
KERTTU.
Ja kankaallesi lennän väriksi,
kun värit paletiltas lopahtavat --.
KALLE TIKKA.
Kuin kauan luulet sua jaksavan
tään jallin pitää omanaan? ja miten?
KERTTU.
Ah niin, mut ehkä Kalle Tikka auttaa...
AARO (menee pöydän luo, sieppaa sanomalehden;
Kalle Tikka ottaa Kerttua käsipuolesta.)
Kas tästä saat suupalaks uutisen.
Ma valitan: se toivos vie.
KALLE TIKKA.
Oon nähnyt.
(Kertulle.)
Tään loruihin viel' uskotko sa, nainen?
KERTTU.
Ne yhteisiä lorujamme on.
Saat onnitella meitä yhteisesti.
KALLE TIKKA.
Oo ihmislapset, taivast' ärsytätte,
tulella leikitte, oo sokeat!
(Näyttää toista sivua sanomalehdestä.)
-- Kas tässä! Tietääkö ees herra itse,
ett' on nää 'Palotorni'-kirjeenne
jo päässeet vaaralliseen huomioon?
Vai eikö tiedä?
AARO.
Kiitos sun: nyt tiedän.
Sa seismograafiksi oot omias.
-- Asianomaiset jos tuntee ne,
se onkin tarkoitus. --
(Runojaan näyttäen.)
Vaan näissä jotain
on heidän pesueelleen.
KALLE TIKKA (Kertulle.)
Kuule tarkoin,
ja ymmärrä, mi häll' on tarkoitus:
hän pyytää polttaa suurta Tanhuaa
ja Selinata -- kansan kaitsijoita.
Ja nyt on Rouvan tähtisilmät näissä.
Kai ymmärrät jo, mitä tietää se?
KERTTU.
En. Eikä Aarokaan.
KALLE TIKKA.
Ei, näkee sen.
Ei, ett' on kärpäsläpän alla kohta!
Kun Tanhua vain pikkusormeaan
vähäisen koukistaa, niin 'palotornis'
jo sortuu, mies -- ja taiteen sääntöin mukaan.
Ei ihmisapu sua pelasta,
ei serkku Moisio -- se Pilaatus
Heroodekseenkiin yhtyy, Tanhuaan,
jos niikseen tulee, -- kuten tulla taitaa.
Ei taivaan taatto suojata voi sua.
Josp' oisitkin sä peltohiiri nyt.
-- Ei, armon aikana sa nahkas luo!
AARO.
Niin luon, ja nahkani jo uus on tässä.
Saat sitä, turmanlintu, nokkia!
KALLE TIKKA.
Ähää! --
(Kertulle.)
Mit' oikein tarkoittaa hän, mitä?
(Selailee tarkkaavaisesti Aaron tarjoamia arkkeja.)
Vai haukan höyheniin sä, peipponen --
-- Ke-ke! Kas höyrypäätä!
AARO.
Jokos uskot,
ett' on se --
KALLE TIKKA.
-- sappi särjelläkin? Onpa!
(Ojentaa pois paperit. Kumartaa, tekototisesti.)
Saan surkutella.
KERTTU.
Se on Kalle Tikkaa.
AARO.
Mä tästä pian totiseksi käyn.
Lukea etkö osaa?
KALLE TIKKA.
Liian hyvin.
Rivies läpi luen kohtaloas:
jos näin sä pyrit luomaan nahkasi,
et enää monta kesää näe täällä.
-- Sanoa sääli, paha salatakin:
on vastuu noista liian kova sulle.
AARO.
Ja miten mun --?
KALLE TIKKA.
Vain hiljaa kujerra
-- ja vatsakupuasi kasvattele,
(taputtaa Aaron vatsan kohtaa.)
noin, kellukaksi -- salkku kainaloos --
AARO.
Lyö kättä mestarilles Moisiolle!
KALLE TIKKA.
Me villit Maecenaita tarvitsemme.
Sinusta voisi olla toiveita,
jos ansioitat itses siihen osaan.
Sun päätäs silkkipänttö hyvin pukee,
ja vartees sopii vatsakellukka
ja kupeellesi salkku -- mitä, Kerttu?
KERTTU.
Paremmin kuin sun kaulaas vanne tuo.
(Viittaa Tikan kaulusta.)
KALLE TIKKA (siirtyy Aaron taa, taputtaen häntä päähän.)
Vaan näillä hermoillas et haukkain teitä
sä pääse kauan. -- Kiitos murkinasta. --
(Tarttuu Kerttuun.)
Nyt lennä vapauteesi kanssani,
me heinäsirkkoinakin elämmehän!
(Katsahtaen ulos ikkunasta.)
Ai juutas!
KERTTU.
Jokos menit sekaisin!
Ma varoitinhan --
KALLE TIKKA.
Mikä nauta siellä
mun tauluani nuuskii!?
KERTTU ja KALLE TIKKA (yhtaikaa.)
Moisio!
AARO.
Älähän -- Moisio? No, onnekses!
Saat siitä Maecenaas, jos niin on säätty,
-- voi hältä kymppi, pari liueta.
KALLE TIKKA.
Sä hänet äsken esiin manasitkin.
Nyt, pyhä veli, ole varpaisillas!
Sun onnes voi se sampo kyllä jauhaa.
(Lähtee toiseen huoneeseen päin.)
AARO.
Sua jänistääkö jo, vai huimaa päätäs?
Jää toki kauppaa hieromaan. -- Hei, jänis!
KALLE TIKKA.
Sua etsii hän. _Mä_ en myö mitään hälle.
-- Vain juoksuhautaan tänne vetäydyn,
luon' äitimuoris aina viihdyn hyvin --.
(Kääntyy jälleen, muistaen jotakin.)
Aa, nyt jos oikein pyöreästi käy,
saat Tanhuankin vielä kattos alle,
-- on silloin maineen kermaa meitä koolla! --
Täst' äsken ohi ajoi --
AARO.
Ohi, niin:
Selina-rouvan kanssa kahden kai?
Maataloon rouvan, rikkaan miehen lesken!
Saan usein kunnian täst' ikkunasta
paraatiajoa sit' ihailla.
KALLE TIKKA.
Vaan -- -- ettäs tiedät mieles alttiiks saada!
-- No, lycka till! Mun puolestani myös
sä kättä paiskaa, pokkaa serkulle.
(Menee, yrittäen viedä Kertun mukanaan.)
AARO.
Jänisti! Kaino on se poika.
KERTTU.
Kaino!
Puhua osaa muille järkeä,
mut itse niinkuin hirtehinen elää.
Taas tahtoi näyttää, kuinka halveksitaan --.
AARO.
Mut enpä arvaa, mitä Moisiolla
nyt mieless' on, jos todellakin tänne
hän astuu sisään.
KERTTU.
Miks ei astuisi --.
AARO.
Silmäähän ulos!
(Ovelle koputetaan.)
Sisään, tehkää hyvin!
Kas --
MOISIO (kumartuen ovessa, ottaa silinterin päästään).
Ah. en tahtois häiritä.
AARO.
Tee hyvin,
käy sisään.
MOISIO (kättelee.)
Hyvää päivää, serkku, siis!
Ja neiti, hyvää päivää!
-- Tunnemmekin --
-- edeltäpäin jo neiti Keräsen
tulevaan yleisöön mä lukeudun.
Vaan nyt sun yleisökses pistäydyin
mä pikimältään --
AARO.
Tervetuloa!
(Tarjoo tupakkaa.)
MOISIO.
Jos neiti sallii -- vai ehk' itsekin --?
(Tarjoo hän puolestaan Kertulle.)
KERTTU.
En, kiitos! Mutta saanko tulta tuoda --?
(Sytyttää Moision paperossin.)
AARO.
Vaan aprikoimaan tämä panee minut
-- niin harvinainen kunnia --
MOISIO.
No veli!
(Kerttuun päin.)
Vain tulta läksinkin mä noutamaan,
ken ties myös tuomaan hiukan, minäkin.
Näin ihanana kevätaamuna
haluaa hiukan maalla vierailla.
Olihan kyllä aluks asiaakin --.
KERTTU (menossa.)
Mä jätän herrat kahdenkesken siis.
MOISIO.
Ei, älkää tämän vuoksi, hyvä neiti,
ei mitään kiirettä --.
(Aarolle.)
Jahaa, tääll' yhä
siis viihdyt?
AARO.
Missäpäs mä muualla.
MOISIO.
Niin, suloist' on tääll' elää runoniekan,
vaikk' ei hän nukkuskaan kuin Wennerbom.
(Lyö Aaroa olalle.)
Vain kiinteämmät siteet tähän luontoon,
sen nuoriin suloihin! Vaan kiinteämmät
myös kaupunkiin -- sen hyviin rientoihin!
-- Vai mitä, neiti Kerttu?
KERTTU.
Niinpä kai --
MOISIO.
Sinäkö maalaat myöskin? Tuoreen kankaan
näin tuolla pihalla, ja hämmästyin.
(Ojentaa kättä onnitellakseen.)
AARO.
Niin kehnoko se oli? Syyllinen
en minä ole.
MOISIO.
Etkö? Arvasinkin.
Sit' on se uuden muodin töhräystä.
-- Mut onnitella saan sua toki muusta,
sull' onhan runovihko valmis taas.
AARO.
Eik' aivan vihkokaan. Tee hyvin!
(Istuttaa hänet pöydän ääreen painoarkkien eteen.)
Kerttu,
sä ehkä puuhaat kahvit?
MOISIO (Taputtaa Aaroa selkään.)
Kiitos tästä!
(Kertulle.)
Vaan kahvista ei mitään väliä.
KERTTU.
Niin mielelläni toisin -- totta saan?
(Moisio kumartaa, Kerttu menee.)
MOISIO.
Juur' aioin luottamustas pyytääkin,
edeltäpäin jo tähän tutustua.
Sua tulen suosittamaan 'Sammossamme'.
AARO.
En tahdo pitää kiinni sanastas.
Saat vielä mieltä muuttaa --
MOISIO.
'Vapputanssit',
-- kas, kuink' on hyvin ristinytkin lapsen.
Niin, se jo Aaro Vesuria on.
Sä vielä tohdit laulaa kevättä
ja nähdä valon vallan voittavan.
AARO (kumartaa ivallisesti.)
Noo, miten milloinkin --
MOISIO (nousten.)
Ja voitontietäs
myös minä tahdon sulle viitoittaa.
Jo poikasina valat teimmehän:
jos toisen hyvin käy, hän muistaa toista,
he myötämäkeen auttaa toisiaan.
AARO.
Valoista poikasen mies vastuuss' onko?
On myötämäkes hyvä, tiedän sen.
Vaan sanastas en tahdo pitää kiinni,
kuink' oonkin kiitollinen --
(Kumartaa jälleen.)
MOISIO.
Turhan päin
sä yhä kannat uhmaa poikasen.
Siit' elinkeinoksi ei toki ole.
Mä vihreätä oksaa ojentelen
ulottuvilles nyt.
AARO.
Aa, kerrassaan!
Suo anteeksi, -- nyt olen pelkkää korvaa!
MOISIO.
Sa mulle taidat olla myrtynyt,
kun ennen tarjonnut en tukeani.
Vaan varroin sopivinta tilaisuutta --
AARO.
Ja nyt sen keksit, kun mä näytän jo
kaikesta huolimatta menestyvän?
MOISIO.
-- ja arvelin, ett' onhan terveellistä
sun yksinäsi aikas taistella.
AARO.
Niin, oikein arveltu.
MOISIO.
Nyt tilaisuus
on mulle auennut sun kohtalossas
ens kertaa ehkä käänne aikaansaada.
AARO.
Ai, käänne! Sepä harvinaista mulle.
Syvimmin kiitollisna kuuntelen!
(Kumartuu tarkkaavaan asentoon.)
MOISIO.
Kas niin, mua älä väärin tulkitse,
vain sitä pyydän. -- Niin, sun nuoruuttas,
sun valoisata kevätuskoasi,
sun leikkimieltäs vielä tarvitaan,
-- ne tarvitsee vain oman heijastajan.
AARO.
Ne eikö heijastu mun kirjoistani?
MOISIO.
Ei yksinäisen ääntä moni kuule,
sun kuoroon liityttävä on. Sua juuri,
sua itseäs me sinne tarvitsemme,
kotoisen laulun kuoroon. Sinä taas
hyviä ystäviä ympärilles,
kotia henkistä -- niin sanoen --
mun mielestäni kovin tarvitset.
AARO.
Niin kyllä -- miksi ei --. En todella
ma kuulu kuoroihin, suurkaupungissa
'kotia henkistä' en tiedä mitään.
-- No jaa, on sentään majatalo ees.
MOISIO.
He -- hee, vai majatalo! Niinpä niin,
_vain_ majatalo, miss' ei kodin henki
sua vastaan huou, missä käymäseltään
vain käyt -- kai 'Isänmaata' tarkoitat?
AARO.
Niin -- lehteni, vain kievarihan on se.
-- Mun ois siis seurattava sinua
kansallisseura 'Rientoon', liityttävä
sun 'Sampos' kuoroon kukkumaan --?
MOISIO.
Ei, serkku!
Sua aivan uusiin yrityksiin toivon.
Kansalliselämämme puutteita
omalla tavallasi saat sä täyttää.
Ja tilaisuuksia, ma toivon niin,
pian välitykselläni useitakin,
ja arvokkaita, saat, sen tohdin taata.
-- Niin, lyhyesti: 'Sammon' toimitus
on päättänyt uutt' alkaa julkaisua,
sivistyneihin Suomen koteihin
mi jälleen ihanteet tuo valoisat,
tuo sunnuntaisin hartautta niihin.
'Sunnuntai-Sampo' näes siitä tulee.
Se loistojulkaisu on oleva,
sen tunnus: Usko. Toivo, Rakkaus,
ja minun johtooni se jätetään,
sä pääset oikeaksi kädekseni
(nousee)
-- nyt tiedät asiani.
AARO.
Kädeksesi?
Kunp' oisi pikkusormen puutos vain,
vaan koko käden -- ja viel' oikean!
MOISIO.
Se puutos sinuttakaan korvaamaton,
ei meille suinkaan ole. Vaan kuu tunnen
sun kotoisuutes -- kuinka sanoisin --
ja kaipuus löytää koti henkinen, --
niin tilaisuuden aioin sulle jättää.
Suo vakavasti neuvon: käytä sitä!
Mun iloni se ois, ja oma otus,
-- On vapaat kädet meillä siinä.
AARO.
Kädet?
Vaan henki ei.
MOISIO.
Sä veikeytesi saat,
saat vakavuutes siinä esiin tuoda.
AARO.
Mut entä muutenkin ne esiin saan,
ja vapaammin --?
MOISIO.
Sua vielä muistutan:
et viime hätävaramme sa ole,
ei, hätävaramme et ensinkään.
Vain nimes tulevaisuus kyseess' on.
-- Niin, oothan 'Isänmaassa' ivallesi
ja vihoillesi saanut viemärin;
ja myönnän, suuntaan oikeaan sa olet
sotaista sähköäsi purkanut.
Vaan sanon suoraan myös: ei arvokasta
sun ole haastaa sotaan suurempias.
Sä heidät jätä niiden huostaan, joilla
on arvovaltaa heitä ojentaa.
Ja 'Palotornisi' --
(viittaa sanomalehteen)
-- sen luuletko
iäti kestävän sun asuntonas?
AARO.
Ah, kauas huolehdit sa minusta!
Mut aattees esitystä jatka vain,
tee hyvin, -- kenpä ties saat nuottaas minut.
-- Ja lisää tupakkaa!
(Ottaa itsekin.)
MOISIO.
Niin, joka viikko
saat täyttää pari laajaa sivua
-- me näes kahden koko julkaisun
pääasiassa itse täytämme,
niin valitun ja taatun sisällyksen,
elämänarvot yhtenäiset saa se.
Niin, kuten sanoin, vakavuudelles
saat kyllin tilaa, leikillesi samoin,
runoilles ilmaa siipein alle saat,
ja proosastas, se usko, hyvän hinnan.
Mun vastuulleni suuntaviivat jää
ja periaatteet ja muu 'edustus';
sa muuten omin päis saat hoitaa lehden,
-- minähän siihen vähän joudankin --
AARO.
Hm! Omin päin -- ja vapain käsin, -- _muuten_:
se on: kun muistan vain _sun_ periaattees --.
No jaa, kai korjausluvun osannen
sinunkin periaattees mukaan hoitaa.
Siis tämä on se oksa vihreä,
mun johon varpaani ois sidottava
ja jolta liverrellä tulis mun?
MOISIO.
Saat miltei virkaherran edut siinä,
vaan virkas velvoittaa vain laulamaan;
muu työ on siinä vielä helpompaa.
Asemaan sellaiseen jo etkö tyytyis?
AARO.
Oo, liian helppo, liian hyvä mulle!
Mun täytyis epäillä sen kestävyyttä.
MOISIO.
Vai luulet _meidän_ yrityksemme
ajavan allikkoon? Ei, veli hyvä!
AARO.
En toki! Itse-puolestani vain
mä pelkään pahoin: jospa kompastella
siell' alan suurempiini piankin
ja liikavarpaisiinsa lankeilen.
MOISIO.
Ne tapas siellä jää. Sä sirostut
ja taltut tullessasi ihmisiin.
AARO.
Ee -- pääsen perheisiin, saan runoilla
häät, hautajaiset, nimipäivät heille?
MOISIO.
Sa katsot suurin piirtein elämää
ja osaat olla kiitollinen siitä.
Tuo 'Palotornis' ivan-näkökulma
ei sovi lehden arvoon -- eikä omaas.
Me toisin asein lyömme pöyhkeät,
me arvovaltaamme ne alistamme.
Vaan sinä iloita saat kyllin siellä,
ja tahdikasta pilaa siedetään,
-- niin, tarinoitpa sitten vaikka meistä.
AARO.
Nyt enpä tiedä, miks en antautuisi.
Lyöt aseet multa --
(Koputetaan ovelle.)
Sisään, tehkää hyvin!
-- Ikävä keskeytys!
(Menee ovelle, josta Tanhua astuu sisään.)
TANHUA.
Suo anteeksi,
en tahdo häiritä --
AARO.
Tää suur' on päivä!
Näin harvinaiset vieraat yksinkään
ei usein eksy tänne --
TANHUA.
Pikimältään
vain ohi mennen pistäysin, mut toiste
kyll' ehdin asiani toimittaa.
Nyt herrat nähtävästi häiriytyivät --
AARO ja MOISIO.
Ei --. Emme ensinkään.
AARO.
Vain peremmäs!
Ja päältä pois. Ma suljen ikkunan.
(Tekee niin.)
TANHUA.
Jos sallit, viivyn hetken paltto päällä,
mua ajurini tiellä odottaa.
AARO.
Kai herrat Moisio ja Tanhua
jo tuntee toisensa?
MOISIO ja TANHUA.
Ah --! -- Emme!
(Kumartavat.)
AARO.
Eikö?
(Kerttu tuo kahvia.)
-- Paraiksi saammepa jo kahvitkin.
(Tanhualle.)
Ei veli neiti Kerästä kai tunne?
-- velvollisuuskin hänen tuntea
on julkisuuden ensimäiset miehet!
(Tanhua kumartaa.)
Nyt kuppi kuumaa, herrat!
KERTTU.
Tehkää hyvin!
TANHUA.
Mä kiitän: juuri join ma. Kiitos vain!
Vaan herrasväki ei mun häiritä
suo kahvirauhaansa. -- Kas, mitä keksin:
jotakin sull' on painatettavaa?
AARO.
On, onhan hiukan. Ota kätees vain,
tee hyvin, -- se siis kahvin sijast' olkoon!
TANHUA.
Se shampanjaa on mulle! Oikein sattui!
(Lueskelee, puoleksi selin muihin, hiukan hermostunein,
vaihtelevin elein, laskien tavuja sormillaan, j.n.e.)
Jo usein aioin luokses poiketa
tät' idylliäs katsomaan ja saamaan
myös runouutisias maistaakseni.
(Aaro nousee pöydästä ja tulee Tanhuan luo; Kerttu ja Moisio
siirtyvät toisen ikkunan ääreen. Edelliset kävelevät muutamia
askeleita verkalleen edestakaisin, pysähtyvät vastakkain.)
Vaan lähenevä vappu vasta sai
mun askeleni tänne kääntymään
tääll' ajellessani: näes ulkoilmaan
mun täytyy kaupungista paeta
jok' ainut aamu, kevään kirkkaus
on elinehto minun luonnolleni.
-- Ja luulen: siinä meill' on sama luonto.
Ja kuka paatuneinkaan kirjamies
kamariherrana vain tuhlaisi
nää viikot, täydet ihmeistä, -- en minä.
Siks en ees tänne ole malttanut,
-- niin vähän sentään vapaana saan olla --
vain aidan takaa aina tavoitan
sun onnes sopusointuisuutta nähdä.
AARO.
Vaan 'lähenevä vappu' -- miten sanoit?
TANHUA.
Sen, hyvä veli, oitis selitän.
Me 'Soihdun' miehet oikein säteileväks
aiomme näes vappunumeromme,
-- me keväälle sen oikein vihkisimme
kuvaelmalla vappuiloista.
Ja ohi ajaissani huomasin:
ken heleämmin meille runoilisi
kuin veli Vesuri siit' aiheesta?
AARO.
Oo -- ehkä entisaikaan runoilinkin,
kun itse olin vielä vihreä.
Vaan nykyään --
TANHUA.
Et kauneint' itseäsi
pois heittäne, sit' estäin kukkimasta!
Ja lehtemme -- ei sitä vastaan kai
lie sulla mitään?
AARO.
Mitäpähän ois.
Ja miksi ei, kai tämän tarpeenne
voin täyttääkin, kun kätköistäni haen.
(Menee, penkoo pöytälaatikkoaan.)
Se onhan maineeseeni aimo lisä,
ja maine ain' on tarpeen.
TANHUA.
Sitä saat.
Parempi kyllä ois, jos uuden runon
tekisit meille -- mutta miten vain:
oon avustuksestasi kiitollinen.
-- Mut eikö meidän jälleen muutenkin
pitäisi lähentyä? -- toivon sitä.
AARO.
Miks ei -- vaan vapauden hinnall' ei.
TANHUA.
Ei toki.
(Naurahtaen.)
Senkö puolesta sä pelkäät
ja varot niinkuin impeyttä vain?
-- Jos sallit, avustajiemme joukkoon
sun nimes merkitsen, -- Ja runosi
kai mulle tuot -- tai muuten toimitat --
sen lopulliseen asuun autettuas.
(Laskee käsistään painoarkit, joita on
koko ajan vähän väliä katsellut.)
-- Nyt rientää täytyy mun. Täst' onnittelen!
Ja kiitos näyttämästä. Puolestasi
ma kustantaja Helinille puhun,
jott' oikein nimes etua hän valvoo.
Ja nyt vain terve!
(Puristaa Aaron kättä.)
AARO.
Kiitos käymästä.
TANHUA (lähtee, kumartaen toisille. Ovella Aarolle:)
Siis avustuksestas saan varma olla?
AARO.
Sen vertaisen voin luvata -- jos kelpaa.
TANHUA (nostaen kättään kuin kunnian tekoon.)
Ah, totta kai -- se onhan sinun alaas.
-- Oon hyvin kiitollinen.
(Menee.)
MOISIO (tullen Aaron luo.)
Tjaa!
AARO.
No jaa!
MOISIO.
Hetipä Tanhua sun vietteli!
AARO.
Ei vastusteleminen vaivaa maksa,
kun viettelys on vaaraton.
MOISIO.
Tuon sanan
mun tarjoukseeni voit sovittaa.
Vaan tosi-ystävänä luuletko
tuon herran tulleen luokses? -- sep' ois jotain!
Sua kaikin katsein vaani, väijyi hän.
Ett' unhoittais hän yhden sanaokaas,
ett' olemassaolos, runotyös
sois anteeks sulle! Ei, sit' ei hän tee!
Ja jos hän tekiskin, ei _Suuri Rouva_
suo mitään anteeks hänen puolestaan.
AARO.
Pirua turhaan maalaat seinälle.
On kohtaloni ohjat jumalissa!
MOISIO.
Voi piru niihin aina tarttua.
-- No niin, kun noiden mukaan tohdit mennä,
et mua -- meitäkään -- saa arkoa.
Vain meillä taatuss' olet tallessa.
AARO.
Niin taatussa kuin haukka häkissään.
Jo yhteen sulkaan nämä tyytyvät,
te kynisitte minut kokonaan.
MOISIO (vihastuneena.)
Sitäpä kelpaa kuulla! Tuuliviiri!
Jo kääntyi. -- Silmäs avautua alkoi,
-- tuo 'Soihtuko' noin sinut sokaisi?
-- Nyt, neiti Kerttu, avukseni tulkaa,
ei mulla enää muuta neuvoa.
KERTTU.
Niin mielelläni, jos se jotain auttais!
MOISIO.
Kai vähitellen, vähitellen sentään --.
Tulevaa menestystään hänen vain
ja äitinsä -- ja teidän! -- ajattelen,
-- Niin, uljas serkku, oma kohtalos
ei yksin kyseess' ole, muista se,
vaan myöskin lähimpies onni!
AARO.
Josta
sun luvallasi aion huolen pitää.
MOISIO.
Niin pidä: tätä tarjousta pohdi,
se omantuntos asia nyt on.
Saat aikaa harkintaan. -- Ja muuten, veli,
jos luulet, ettet siellä lentää saa,
niin avaan etees erään näkölinjan,
-- vain yhden monista, jotk' omas ois
ja joissa haukka kauas lentää voi
ja joissa komistuu vain sulkapukus --
Vaikk' on se tosin vielä salaisuus --
AARO.
Se viime valttis lyö jo pöytään, lyö!
MOISIO.
Mua kovin kopeasti puhuttelet!
Noin tuittupää ei sinun sietäis olla.
Jo kohta paisuit, kun tuo kuuluisuus
sua varjoll' ystävyyden lähenteli.
Vaan näin en saa sua jättää, enkä aio!
Niin: kohta uusi taidetemppeli,
valoisan taiteen -- laulunäytelmän --
tyyssija kansallinen saadaan toimeen,
-- pääansio on mun, en kiellä sitä --;
mun vastuulleni tulee senkin johto,
ja ystäviä ympärilleni
ens sijoille mä sinne kiinnittäisin;
runoilijoille, laulajattarille
on siellä aina sijat avoinna;
jo neiti Kerttuakin uskallan
ma toivoa -- ja sullekin teen tilaa.
AARO.
Varieteehen! Jos ei liian hyvä
varieteehen ole neiti Kerttu,
en ole minäkään, -- en kiellä sitä!
MOISIO.
Nyt täytyy rientää mun. -- Te, neiti hyvä,
tät' asiaa ja Aaro-ystävää
kai hoidatte kuin konsaan omaanne?
(Suutelee Kerttua kädelle.)
KERTTU.
En tiedä, tokko uskallan --.
(Lähtee, vieden mukanaan tarjottimen.)
MOISIO.
Oh kyllä!
(Aarolle.)
Siis aikaa sull' on vielä. Terve nyt
ja olkoon onnekses!
AARO.
Käy vastakin
ja ilman erikoista asiaakin.
MOISIO.
Sen teen, -- ja silloin mukaani sä lähde!
(Menee.)
AARO (avaa jälleen ikkunan, pyyhkii käsiään,
tuhkii, hengittäen raitista ilmaa ikkunan ääressä.)
Ken sittisontiaisen jälkeen lähtee,
hän joutuu tunkiolle, sanoo Sana.
Ja laulupuu, min tarjoot, mahtimies,
viheriöihän se, -- vaan homeisuuttaan.
Ah, arvon serkku, paljon mahdat kai,
vaan mahtis osakkaaks en lähde minä,
se usko --
KALLE TIKKA (raoittaa ovea.)
Mitä taivastelee mies?
AARO (heristää nyrkkiään.)
Sanohan ilkamoiva sana vielä!
Nyt hyppysissäni oot höyhen vain.
TIKKA (ladaten piippuaan.)
Sua kosittiin?
AARO.
Ja kahteen kihlakuntaan!
TIKKA.
Ja kumpaiseenkin suostuit --?
AARO.
Tuskin toiseen.
Jäi toinen kylmilleen -- se vaativampi.
He vaati multa kädet molemmat,
mut tuskin pikkusormen kynttä annoin.
TIKKA.
Jukuri sentään! Vaan se riittääkin:
kyntt' enempää ei Kehno tarvitsekaan!
Ja sulle _mun_ jo pitäis riittää kyllä
varoittavaksi esimerkiksi,
mit' elämä on taiteen mustalaisen.
-- Vaan muuten, kiinalaiseksesi jään,
-- oon huonees lämmikkeenä.
AARO.
Jääpä pois,
maakrapu, kajuuttaani, jos vain tohdit,
kun kevättuuliin kuunarini ohjaan!
KERTTU (tulee, ottaa päällysvaatteitaan.)
TIKKA.
Ei siltä, ettet haaksirikkoon ajais,
kun kruununluotsitkin noin torjut pois,
vaan ajoiss' itseni mä korjaan talteen,
(kääntyen Kerttuun päin)
ja tämän viattoman kerallani.
(Kertulle.)
Älähän vielä karkaa!
AARO.
Joko menet?
KERTTU.
Ois aika jo --
TIKKA.
Nyt aikaan hyvän sään
on pieni lähtöhyppy hypättävä,
ennenkuin Aaro lähtee aallokkoon!
(Vetää Aaron ja Kertun mukanaan keskilattialle.)
Siis: heipä hei, _jos_ lähdet!
AARO.
Heipä vain!
(Kerttu tuikkaa katsellaan Tikkaa, vetäen suunsa
halveksivasti kureelle, naurahtaa sitten ja taipuu
mukaan piirihyppyyn.)
Esirippu.
II NÄYTÖS.
Sama huone kuin edellisessä. Pari viikkoa myöhemmin, muutamia päiviä
vapun alla. Iltapäivä, näytöksen lopulla jo hämärtää.
AARO VESURI (tulee sisään ulkoa, hypittäen kirjapakettia kädessään;
toisessa on iso kirje. Menee sohvan luo, nyplii kiihkeänä auki
paketin sidettä; puhuu pysähdellen.)
Niin pääsi vihdoin telakalta pursi!
-- Nyt täysin purjein poukamista pois,
vihurin vauhdilla pois vaahtopäille!
-- Ulapan peltoon pitkät vaot nyt,
ne taivas vaikka rakein siementäköön!
(Saa käärön auki, sieppaa käteensä kirjan,
leväyttää sen ja nostaa ilmaan.)
Niin viaton kuin valkoperho vain,
-- vaan perhollakin voidaan myrskyt mennä!
Niin kauniisti yl' aaltoin karkeloit,
-- vaan mitä mettä siipeis alla vietkään!
(Laskee kätensä, sulkee kirjan, koettelee ja punnitsee sitä.)
Ah -- mutta näinkö kevyt, -- näinkö ohut --?
(Lausuen ulkoa.)
'Nyt naamioitta, ystävät,
yks ilta istukaamme,
niin miehinä, oi ystävät,
ne eromaljat kirpeät
me maistaa vihdoin saamme!'
(Toistaa, avaten kirjaa paperiveitsellä, selaillen sitä:
'Nyt naamioitta, ystävät,
yks ilta -- -- --')
Miss' on se -- minne on se sekaantunut --?
-- sen alkupuolelle ma laitoinhan.
-- Kuin tina tuhkaan kadonnut -- miss' on se?
(Yhä kiihkeämmin etsien.)
Ei armoa -- on maljapuhe poissa!
Pois hutiloitu nuoli suihkavin!
-- Se, se on korjauslukua, oi Luoja!
Näin tehdas taiteen lapset kätilöi --.
(Lyöden otsaansa.)
Vaan miks et loppuun saakka valvonut
kätilön työtä itse, tomppeli!
-- Mut entä 'Palokello' -- 'Palokello'?
(Lausuu.)
'Tulipalopakkas-yössä
kuljen yksin, koditonna,
kautta kotikaupungin.
Verta välkkyy tähtivyössä,
verisimmin synnintyössä
riehut juuri, rikkain konna
kalliin kotikaupungin.
Palokellon vaski kiiltää
talos takaa tornistansa
yli ylvään kaupungin.
Tähdet välkkyy, viima viiltää,
syntis suitsee -- --'
-- Aah!
(Viskaa kirjan lattiaan, painaa käden niskaansa.)
Sekin tiessään -- sekin suden suussa!
(Kay pari kertaa kiivaasti edestakaisin.)
Pois rosvottuna 'Palokello' myös,
-- joll' aioin esiin Hornan hälyyttää!
-- Ah leijonaani! Kulmahampaat putoo
juur' alla taistelun -- ken katkoi ne?
Mi lempo iankaiken mulla leikkii!
(Palaa kirjakasan luo, ottaa uuden kappaleen, heittää senkin
pois kuin tulisen raudan, ottaa uudelleen ja selailee sitä.)
Kuin hirvesi sen läpi katsoa --?
(Iskee silmänsä keskelle kirjaa, lukee kalveten,
purkautuu syöksähdellen.)
Ja 'Samum'-sarja -- tämännäköisenä!
Sen tuskan tuulet, vihan vihurit
näin kuulumattomiin on vaimennettu!
Pois juuret rohtoyrttein väkeväin
nyitty maasta sormin kateellisin!
-- Ja täällä -- tätä kasvitarhan kolkkaa
kuink' onkaan paranneltu, myllerrelty!
Riveillä aivan uus on järjestys,
-- niin, uuteen uskoon tarhani on saatu.
Oh!
(Raukeaa polvilleen, ohimoitaan pyyhkien, sohvan ääreen,
pää käsivarsia vasten. -- Kotvasen oihkiva sanattomuus;
sitten hän alkaa jälleen selailla kirjaansa.)
Tuoksut kukkien siis jäivät vain,
jäi leivon livertelyt laulukseni,
-- _ne_ tok' on säilyneet -- ne runohelyt!
Ja paranneltuina -- ah, totta kai...
(Nousten, käy edestakaisin.)
Mit' ymmärrän mä tästä kaikesta --?
Ett' uuteen uskoon kastettu on mies,
-- soturi suora salaa yllätetty,
aseista, panssareista riisuttu
ja su'ittu taas kukkasritariksi!
Mit' itse häpeilin, se vain saa armon,
mik' oli mulle arin heikkous,
-- suloinen tosin --, hyveekseni tehdään!
Viel' oli mulle tarpeen leikkaus,
-- he salaa teki sen, -- vaan miten päin!
'He' --? Kutka --?
Mitä tästä ymmärrän --?
Ett' olen jälleen vaaraton -- vaan kelle?
Minusta monta sanaa tuhlata
nyt tämän vuoks ei kenenkään lie tarvis.
Ken salamurhaajani? -- Näkee kyllä
ei satunnainen vahinko tää ole,
niin varmaa suuntaa vahinko ei käy.
(Lyöden otsaansa.)
Ja mitä teen mä nyt --?
Esi-isät, väkivalloin kastetut,
pois vieraan kasteen pesi päästään muinen.
-- Tee samoin, poloinen, tee samoin sinä!
Vaan _kuinka_ teet sen, teet sen, poloinen?
-- En tätä äpärää mä tunnusta!
Nimeni, isyyteni siltä kiellän!
Vain väärennös se onhan omastani --.
Vaan kuinka, kuinka _voi_ näin tapahtua?
Ooh!
(Raukeaa jälleen, pää pöytää vasten.)
Iäksikö suuni kapuloitiin --?
(Saa käteensä kirjeen.)
Jotakin, kirje, tähän taidatko?
(Avaa sen yksikaikkisesti; sieltä tipahtaa lattialle shekki,
hän aikoo ottaa sen ylös, mutta jättää.)
ja shekki? -- madonsyömä ruusunlehti,
sun vuokses taipuisinko alas? -- en!
(Lukee vilkaisten, osittain ääneen.)
Ne julki-juuttaat? 'Omaks eduksenne
olemme tasoitelleet -- --.' Juuri niin!
_Mun_ kurjan kunniani vuoksi siis!
Vain kiitä heitä, tasapää: ken pitäis
edusta nimes huolta, ellei he --?
'Ei yleisömme siedä --.' 'Yleisömme
tät' oudoksuis, se muuta odottaa --.'
'Ei yleisö --'. Se taattu syntipukki!
'Pätevin neuvonantajamme tässä
meit' opasti --.' Kun horjui oma pää!
Ne neuvosherrat -- myyrät -- pälysilmät,
kyll' aina oppaiks osaa --.
(Hätkähtäen.)
Tanhua...?!
-- -- Mun puolestani Helinille hän
puhua aikoihan -- niin, sama herra! --
jott' arvais hyvän huolen nimestäni
tuo porho pitää --.
(Heittää kirjeen.)
Mitä vielä pyydät?
Jo näänhän kaiken: niinkuin koe-eläin,
väristen veitsen alla puoskarin,
tää ilmain lapsi eessä kustantajan
vain lentoon pääsyänsä vartoin lepää.
-- Jo saapuu ensimäinen neuvosmies,
vanhuudenhouru faktori, joll' on
lähetystoimi yksin sydämellään;
ja saapuu neuvosherra pätevin,
hän, jonka käsiin kaikki langat juoksee,
hän, joka kaiken sitoo taikka päästää,
tuo soihtu taiteen yössä, Tanhua,
hän sisään liukuu niinkuin kuutama,
käy myyräntyöhön, -- kaivaa, opastaa --
jott' oikein maineestain he huolta pitäis.
Ja lautakunta nyökkää: 'hyvä syntyy!
-- pois myrkyn mujut -- sima selvä jää,
jää runoniekan nimi tahraa vaille!'
Oh!
(Rouva Vestman avaa hiljaa oven, seisahtuu
uunin nurkalle, kädet päällekkäin.)
Ja koe-eläin, haava vatsassaan,
saa vapaan tiensä sieltä sitten tietää.
ROUVA VESTMAN (puoli-ääneensä.)
Vai hyväinen --.
AARO (huomaa hänet, pyyhkii otsaansa.)
Ei voivotella nyt!
ROUVA VESTMAN
Kun luulin runojas sun lausuvan --.
(Aaro pyyhkäisee jälleen otsaansa.)
Voi poikapoloista, mik' on sun, mikä?
AARO.
Mun? Liian lysti. Poika-poloista!
Ei mua poloitella, sanoinhan!
-- Jos ryöstöä se noita teille on
jo lupaillut -- _mua_ älkää surkutelko!
ROUVA VESTMAN (huoahtaen.)
Kyll' on --
AARO.
Ei huokailla!
ROUVA VESTMAN.
-- On tukalaa!
Se ärhentää ja uhkaa, vaikka sanoin
sun aivan pian saavan töistäsi.
-- Perunamaat' ei kämmenenkään alaa --.
Ja mik' on sunkin?
AARO.
Saatte sanoa,
ett' ottakoon vain ryöstöl!' omansa
-- ja häätämällä vain saa meidät täältä.
Se ämmä ärmätti on tahallaan
näin minut myrkyttänyt, pohjiin saakka.
Vain ilkimieli ilkimieltä vastaan.
ROUVA VESTMAN.
Vain kaulavilloiksemme koituu se.
Ei, ei! -- Vaan pian saat kai rahaa myös,
kun kirjakin jo tuli --?
AARO.
Siin' on kirja,
-- vaan sit' en omaksu --; ja raha tuolla,
-- vaan sinne jää se.
(Rva V. liikahtaa sinne päin.)
Sit' ei kosketa!
ROUVA VESTMAN (hämmentyneenä.)
Niin -- niinkö kävikin --.
AARO.
Niin, niinpä kävi
Nyt enää mitään toivoa ei tarvis.
ROUVA VESTMAN (seisoo hetken, kuten ennen, katsoen
murheellisen mykkänä, lähtee huoneesta.)
Voi voi --!
(Vähän päästä alkaa hänen huoneestaan kuulua
virrenhyrinää: 'En ymmärrä, mik' ilo, mikä
kunnia -- --').
AARO.
Saa vielä voivottelut kuulla.
(Kokoilee kirjoja.)
-- Ei, näin jos minut salamurhattiin,
en lähde määkien, kuin märkä vuona;
kuin ilves itse pahan pesään putoon
ja puren haavan heille sisuksiin;
kuin myllynkiven heille kaulaan heitän
tään epaton, tään sekasikiön.
-- Ja tämän talon noita niittäköön,
mit' itse ilkeydellään kylvikin.
KERTTU (tulee, heittäen jaloistaan kalossit.)
Oo! Tulivatpas --
(Huomaa samassa Aaron synkeyden.)
No --?
(Yrittää ottaa kirjan.)
AARO.
Ei kosketa.
KERTTU (tarttuu häntä rinnuksiin, ravistaa.)
Mies, mik' on mennyt sinuun?
AARO (raukeammin.)
Anna olla.
KERTTU (sieppaa kasasta kappaleen kirjaa.)
Kun kauniisti et anna, otan itse.
AARO (yrittää ensin laimeasti tavoittaa sitä pois,
pistää sitten kätensä housuntaskuihin.)
Ei minun ole se. Sen vaihdokkaan
vien pois.
KERTTU (toisen pöydän äärestä.)
Hui, hupsuttele, mörökölli!
Tää nimes on, ja runot tunnen kyllä,
(Lueksii, lausuu puoliääneen.)
'Sua kuutamoilloin, kuutamoilloin.
sua kuutamoilloin lempiä sain,
ja jos kaipasin milloin,
nimes kuiskasin huoahtain:
yön syvyys hohti jo hopeasilloin;
-- ah, silloin
yli aaltoin vain
polon luokse astelit, armahain!'
(Hypähtää ylös, kiitää Aaron luo, kietoo toisen käden
kiinteästi Aaron kaulaan, toisella pyyhkii hänen otsaansa.)
No, kulta armas --!
AARO (hätkähtää, painaa Kertun luotaan pois,
menee ja kietaisee kirjat kääröön.)
Anna tuokin tänne!
Ei minun ole se.
KERTTU (piiloittaen kirjaansa )
Mut onpa mun.
(Ravistaa taas Aaroa.)
Mit' unta hourit sinä?
AARO.
Hornan unta,
-- vaan liian totta --.
(Siepaten palttoon ja hatun, töytää ovelle, mistä juuri
työntyy sisään Kalle Tikka maalausverstaineen.)
Yhteisväylillekö
sinäkin työnnyt? Kulje ikkunastas!
TIKKA (hänen jälkeensä.)
Vai noin sit' ulapoille lähdetään,
noin oikein myrskypurjein --. Potra poika!
Ken uskoi noinkin uljaaksi --.
(Huomaa Kertun.)
He -- hee.
noin mesihuuli morsian, ja sulho
kuin madon niellyt --.
KERTTU.
Oisit vaiti ees.
Ilosta vielä näppiäsi lyöt,
kun rauhan simaa yhä juoda saat
sinäkin tämän katon alla.
TIKKA.
Rauhan --?
Vaan sodan oltta ensin -- luulen ma.
Ja hiis,
(lyö näppiään)
se kyllä menee makoon sekin!
KERTTU.
Ei tule, eikä tarvita --.
(Nostaa kirjaa.)
Ei kukaan
saa enää tästä sodan syytä.
TIKKA.
Enää --?
Ken ryöttä niin sen lamaan lyönyt ois?
(On laskenut taakkansa uunin kupeelle,
tulee ja yrittää ottaa Kertulta kirjan.)
KERTTU.
Pois ryöttäsormi! Mene, pese itses,
ja tule sitten oikein pyytämään.
TIKKA (lähtien toiseen huoneeseen.)
Jokohan kannattais? -- Ne jokohan
miespoloisella mitkä myrkyt juotti?
Sen oli näköinen. -- Hyi haaskoja!
KERTTU (pyyhkii kirjan selkää.)
Hyi töhrijää, jo töhri --.
(Koputetaan.)
Tehkää hyvin!
MOISIO (astuu sisään arvokkaana; hillityllä riemastuksella.)
Tääll' oot kuin ootkin sä, Terpsichore!
(Rientää Kertun luo, joka ojentaa toisen kätensä;
Moisio ottaa molemmat, suudellen niitä.)
Vesuri huhtoi tuolla mua vastaan,
kuin kulo ruskeana kasvoiltaan.
Ois juuri hälle ollut juteltavaa,
mut aprikoin: tääll' ehkä joku on --
-- ja olipas -- --! Ja mies jo kaukana
tömisti tiehensä -- mua tuskin huomas.
-- Mi höyry liekin pojan päässä taas.
Viel' et sä kesyttänyt ole häntä --?
KERTTU.
Ah en -- hän nykyään lyö leikiks kaiken.
-- Vaan, näyttää, nyt on hällä vuorostaan
muut leikitelleet -- jotkut holhoojansa.
(näyttää Moisiolle kirjaa)
kun tätä ei hän tunne omakseen.
(Moisio ottaa kirjan, istuutuu pöydän laidalle,
vetäen Kertun lähelleen.)
MOISIO.
Kas vain! -- Sä näytä missä vika piilee.
(Selaillen.)
-- Aa, jokin leikkaus kai tehty on --?
Ja sangen huomattava, siltä näyttää.
KERTTU (säälivästi.)
Pojulle ovat siellä julmat olleet.
MOISIO.
Tjaa -- totiseksi oli mennytkin.
Niin, niinhän runoniekkaa koulitaan.
-- Noo, pian me sen haavan hoitelemme.
KERTTU.
Vaan pahoin on ne tehneet Aarolle.
MOISIO (tarttuen Kertun käteen.)
Me yhdessä sen haavan hoitelemme,
me hänen ystävistään taatuimmat,
-- vai miten, Kerttu?
KERTTU.
Niin --.
MOISIO.
Me miehen teemme
kuin teemmekin vie!' Aaro Vesurista.
(Selaillen jälleen kirjaa.)
-- Mut täytyy myöntää: pahoin hänelle
ne näyttää tehneen.
KERTTU.
Sanaa sanomatta --
MOISIO.
Niin, itsessään se paha teko on,
sit' ei käy kieltäminen. Laihaksi
jäi kirja -- vaan sen leppoisampi onhan.
Ma suosittelen sitä lopultakin:
sun suloashan laulaa laulut nää,
-- ja siin' on sille kyllin ansiota.
KERTTU (pyörähtää kantapäällään ja peittää ojennetulla
kädellään Moision suun.)
Jo riittää, herra! Jospa Aaro kuulis --.
MOISIO (ottaa haltuunsa Kertun koko käden.)
Ah, Aaro! Aaroll' yks on ansio:
ett' oot _sä_ hänen -- sikäli kuin olet.
KERTTU (vetää loukkautumista teetellen kättään pois;
Moisio ei laske.)
_Oon_ hänen!
MOISIO.
Onpa seikka toinenkin
hänelle ansioksi laskettava:
ett' ei hän ihailullaan tukenut
viel' ole valtaa herra Tanhuan.
-- Aa, Tanhua! Sen nimen mikä toikaan
nyt huulilleni --? Sama herra näes
nykyään raportteja runoista
näist' antaa etukäteen sinne tänne:
'ne hälle ovat olleet pettymys,
kun nähdä sai hän ne, ja kustantajan
on ollut pakko niistä vaivaa nähdä,
niin, uuteen uskoon valaa', -- ja niin eespäin.
Vaan ken on Helinillä neuvoksena?
Samainen herra Tanhua -- hän, hän se
sen arvovallan siellä saanut on.
Vaan miksi juuri hän, en käsitä.
Ja minusta se aivan väärin on,
ett' yksi kirjaniekka toista holhoo.
Se toimi liian vaatelias on,
ja luonteelle vain arvokkaalle sopii!
-- Niin, Aarolle ne pahoin tehneet on,
vaikk' eihän pahaksi se koitunekaan.
(Painaa päänsä likemmä Kerttua.)
-- Vaan me, me kahden hänen kohtaloaan
sen kärsivällisemmin ohjaamme,
-- niin, niinhän, Kerttu?
KERTTU.
Niinpä kai --.
(Kuuluu kiivaita askelia portailta; Moisio päästää Kertun käden,
laskeutuu pöydältä, huomaa jalkainsa juuressa shekin ja kumartuu
sitä ottamaan; Kerttu etenee sohvan päähän.)
MOISIO.
Kas, shekki!
KERTTU (iloisesti.)
Häämatka-lippumme!
(Samassa syöksee Aaro Vesuri sisään ja viivana pöydän luo.)
AARO (etsien pöydältä.)
Jäi lemmon lippu,
-- se veren hinta, -- hiiskö --?
MOISIO (kerkeästi.)
Terve!
AARO (koneellisesti, katsomattakaan.)
Terve.
MOISIO (siirtyen ulomma pöydästä.)
Sinua tulin --
AARO (huomaa shekin Moisiolla, ottaa sen.)
Siellähän se! Kiitos.
MOISIO.
Vain nostin ylös --
AARO (ottaa Moision toisesta kädestä kirjan.)
Kiitos tästä myös.
Voi hyvin!
(Menee samaa vauhtiaan.)
MOISIO (yllätyksestä toipuen levittää käsiään.)
Viiripää! Kuin juna puskee --
KERTTU (murahtaa vapautuneesti, jännityksestä laueten.)
Ja -- jaa! Niin meidän Aaro tulee, menee.
Kesytä sitten tämä viiripää!
MOISIO (läheten taas, ottaa Kerttua kyynärpäistä.)
Sun lempesi, sun laulus kaiken mahtaa.
Vain höyrynsä hän loppuun puhkukoon,
sun armoillasi kokonaan on sitten.
KERTTU (huoaten teeskennellysti.)
Ja mieron armoilla me yhdessä.
Sen höyryn seassa noin haihtui myös,
takaisin antajilleen kai, se ropo,
mink' oli meidät tielle autettava.
Häämatkain, taideopintojen vaivat
vain säästyivät --
(Kääntyen ikkunaan päin.)
Ja-jaa!
MOISIO.
Ei toki, ei!
Rehellist' ansiotaan käsistään
ei hurtta sentään heittää uhanne!
KERTTU.
Ei uhkaa, mutta heittää, nähdäänpäs!
Se 'veren hinta' polttamaan jäis häntä.
MOISIO (kävellen pari kierrosta kiivaasti edestakaisin.)
Jos kysymys vain Aaron kiukuista
ja sinun opintiestäs todell' on,
niin...
(Yltyen.)
Sinun taitees ura kauniimpi
on oleva kuin Aaron, usko mua,
sa korkeammas kohoat kuin hän,
sen näen merkeistä --.
(Ottaa jälleen Kertun kädet.)
Sua laajemmin,
sua hartaammin kuin häntä tarvitaan.
Sun kehitykses tie ei häiriintyä,
ei estyä saa vuoksi kenenkään,
-- ei yhden Aaron seikkain takia.
Tään minä taata tahdon, -- kuten voinkin,
jumalan kiitos!
(Asettuu jälleen istumaan pöydän reunalle, asiallisesti.)
Sinä lähdet siis
maailmaa katsomaan ja oppimaan,
ja pian -- jotta pian saamme sinut
takaisin iltojemme iloiksi;
kanss' Aaron taikka yksin, miten vain,
tai minun mukanani, jos niin sopii;
tulevan miehesikö varoilla
vai tulevan -- päämiehes -- toisin sanoin:
teatterimme laskuunko sä lähdet,
-- ne huolet heitä pois, sua pyydän mä.
Sä lähdet -- sehän saa jo päätös olla?
KERTTU (niiaten.)
Saan kiittää.
MOISIO (suutelee häntä käsitaipeeseen.)
_Mun_ on kiitettävä tuosta,
-- _sull'_ oikeus on kaikkeen kiittämättä.
Vaan joka tapauksessa ohjata
sua pyydän hengen teitse matkallasi,
niin luulen paremmin sen menestyvän,
-- jos niin mun sallit luulla --.
KERTTU (painaen lyhyeksi hetkeksi päänsä Moision olkaa vasten.)
Hyvin teet,
min teet, ja oikein luulet, mitä luulet,
päämieheni sä jalo!
MOISIO.
Ah, niin jalo!
ylevä, mahtava! -- niin heikko sentään,
sun perhonjalkas astinlauta vain,
-- sun kynttiläsi altis jalka vain!
KERTTU.
Jotakin herrat henkii joutessaan!
-- Ai, toiset kynttilät nyt jalkeill' ovat!
(Puskee taas nopeasti päänsä Moision
olkaa vasten, ponnahtaa sitten pois.)
ROUVA VESTMAN (tulee huoneestaan lamppu kädessä, on jo hämärä.)
Kun luulin Aaron --
MOISIO (käyden notkeana vastaan.)
Minä täällä vain --,
kai täti tuntee vielä -- Moisio --.
Minäkin tapailin täält' Aaroa,
mut enpä onnistunut --.
(Kättelee, kun rva V. on saanut lampun pöydälle.)
Hyvää iltaa!
ROUVA VESTMAN
En ollut tuta --! Tervetulleeksi!
Niin kovin muuttunut -- ja vahvennut.
Ja menestystä kuuluu olevankin.
MOISIO.
Hm, jaa -- ei saata kieltää. -- Aaro siis
on poissa -- ehkä kaupungissa asti?
ROUVA VESTMAN (huoahtaen.)
On poissa -- poissa näkyy olevan.
En tiedä mitään hänen menoistaan.
Niill' on kai asioiltaan -- millä liekin.
(Istuutuu, Moisio samoin.)
Ne hänen menonsa niin tärkeitä
ei taitais olla -- hänen asioistaan
lie hädin täyden miehen asioiksi.
Vaikk' Aaro täyden huolen niistä saa --.
(Kerttu pujahtaa toiseen huoneeseen.)
MOISIO.
Nyt huolt' ei pitäis olla Aarolla,
-- jos ehkei aivan omatekoisia.
ROUVA VESTMAN
Niin, omaa tekoa ne eikö liekin.
Vaan kovin äskenkin ne poikapoloon
näkyivät ottaneen. -- Niin, eihän kaikki
ajoissa tunne omaa etuaan.
MOISIO.
Se myöhäistä ei viel' ois Aarolle,
ei ensinkään -- vaikk' ois jo kyllä aika.
Nyt kun on mulla ollut myötätuulta,
-- jot' en mä voi, en tahdo salata --
ROUVA VESTMAN.
Niin, niinhän monikaan ei menesty.
MOISIO.
-- mä veljen kättä hälle tarjoisin.
Vaan sanoa mun täytyy: aiettani
hän puolestaan ei suinkaan helpoita.
(Nousten, suutahtaen muistelustaan.)
En saata kieltää hänen kohdelleen
mua ynseästi, melkein vihamiessään.
Mut unhoittaa kai vielä senkin voin,
jos silmänsä vain auki saan --.
ROUVA VESTMAN.
Voi voi,
se poika kerrankin on poikkipuolin
tiell' ollut itsensä. -- Ei vahinkoon
lie toki nytkään muita saattanut --?
-- Vain itseään hän vainoo. Kerrankin
jo piennä puntarpaänä karkasi
setänsä leivistä --
MOISIO.
Ah, muistanhan:
hänt' ylen holhottiin, hän selitteli,
-- vaikk' enemmän lie hemmoiteltu sentään.
Niin, itseään hän sortaa vain -- ja teitä.
Vain kiusaa joutavaa hän korkeintaan
voi tuottaa muille, -- kuten mulle nyt.
Ei viime varani hän suinkaan ole
täss' asiassa, vaikka uhmailee
kuin _oisi_ se, -- vaan katumaan voi jäädä
hän sitä vielä. Kunp' ois varaa siihen --.
ROUVA VESTMAN (huoahtaen.)
Ei oisi, ei! Vaan mistä asiasta --?
Ei Johan Wilhelm ota pahakseen,
jos kyselen -- se Aaro useinkaan
ei haaskaa puolta sanaa asioistaan.
Kai mua säästääkseen --.
MOISIO.
Ah, säästääkseen --
Niin halveksii vain hyvää tahtoani
ja omaa menestystään, kun sen ohjat
mun käsissäni ehkä huomaa jo!
Vai puolta sanaa ei --
ROUVA VESTMAN.
Ei maininnut
nimeä johan Wilhelmin hän ole.
(Melkein pelokkaasti.)
Jotakin sit' on --. Niinkuin umpilampi --
-- Ei pidä sentään häneen paheta,
vaan toivon vara yhä säilyttää!
MOISIO.
Täst' alentukoon sentään puhumaan,
hän niille, joista vastuussa hän on!
Ja minut mainita hän saa kuin saakin.
Hän vielä ajoissa voi avun löytää.
-- Vois todell' oman kodin, oman konnun
hän teille tuota pikaa tarjota,
jos muistais, mihin on hän velkapää.
Ei mikään hänen ois tää talo ostaa,
-- mä hälle helposti sen välittäisin,
jos hän vain välittäis sit' ottaa vastaan.
ROUVA VESTMAN.
Voi, voi, ei toki niin hän olla vois --?
(Hörähtäen, hyvillämielin.)
Kukapa tok' ei hyvääntyöhön suostuis.
(Arastellen.)
Ja jos ei hän, niin oonhan minäkin --
MOISIO.
Ai-aivan hyvin -- sekin hyvin sopii.
Niin vainkin, oitis tositoimeen siis!
Ma varalle tuon pian käsirahaa.
ROUVA VESTMAN (ketterästi nousten.)
Voi -- Johan Wilhelm istuu, eihän lie
nyt kiirettä -- ees teetä juomme tässä --
(naurahtaen)
kun näin on meillä yhteistointakin.
(Menee kyökkiin.)
MOISIO (yksin, seisoen keskilattialla )
No. Aaro-poika! Miltä, miltäs tuntuu:
siell' ylhäällä jo eikö päätä huimaa,
kun vaakakuppi ilmaan kohoaa --?
Mut älä huoli, huomenissa jo
voit maata astella -- mun armostani.
(Kerttu ja rouva Vestman tulevat peräkkäin,
tuoden teevehkeitä.)
MOISIO (punoen käsiään, kumartaen kevyesti.)
Kas niin, me liittolaiset oomme siis,
-- ja kolme yhtä vastaan kerrassaan!
Mut itselleenhän sille yhdelle
vain onneks ois, min enemmän ois meitä.
KERTTU (niiaten.)
Siis hänen onneksensa -- tehkää hyvin!
ROUVA VESTMAN.
Niin, istutaanhan, tehdään hyvin vain!
Kun liittokin on loppuun puhuttava!
(Istuutuvat pöytään.)
Esirippu.
III NÄYTÖS.
Sama huone. Muutamia päiviä myöhemmin -- huhtikuun viime päivä,
Aaro Vesurin syntymäpäivä. Harmaa, hiljainen aamupäivä.
Pöydällä joku pullo, lasi, rohtopusseja y.m.
Aaro makaa kääre otsallaan sohvalla, täysissä tamineissaan,
kuitenkin ilman kaulusta; tohvelit jalassa, palttoo peittona.
Hänellä on puistatuksia.
Kerttu on asetellut kukkakimppua maljakkoon pöydälle; nousee nyt,
laskien käsistään pöydälle muutamia sanomalehtiä, kirjettä ja
kortteja, kumartuu Aaron ylitse, tunnustellen otsaa ja kaulaa.
KERTTU.
Voi ressuani! Kuumeess' aivan on.
Niin hikoaa kuin lampaan vuona vallan.
Ja kummakos -- yöt, päivät kuluss' on,
maat, metsät lentää niinkuin hurmahenki.
(Huhuten Aaron korvaan.)
Hu-huu! Jo etkö heräis, poju, hiukan?
Niin hyvää -- arvaas, mitä! -- ja niin paljon
syntymäpäiväs toi ja lisää tuo!
(Odottaa. Aaro kääntää hiukan päätään.)
Nyt paranemme heti. Noustaanhan!
Et arvaa -- kaikki, kaikk' on hyvin taas!
AARO (nostaa raukeasti päätään, joka vaipuu jälleen;
hetken kuluttua kuin haudasta.)
Taas aamu onko? Eikö ilta jo?
Taas täytyykö mun jatkaa, yhä jatkaa,
eloa vanhaa? Ah!
KERTTU.
Ei vanhaa, ei!
Uus ikävuotes paljon uutta sulle
tän' aamuna on tuonut tullessaan!
(Viittaa kukkiin, ottaa pöydältä postin,
piiloittaen sen selkänsä taa.)
On kevät tullut luoksesi, -- ja entä --!
Vaan sin' et mitään tiedä, nukut vain.
-- Voi hurtta-pahaa, missä ränsit noin?
Ehk' uni sentään vie!' on tarpeen sulle.
Vain pieni tilkka ensin --.
(Kurkoittaa lääkepulloa.)
AARO (tarttuen Kertun käsivarsiin, ikäänkuin ahdistuksessa.)
Kerttu! -- Kerttu!
KERTTU.
Niin? Kulta, mitä?
AARO.
Älä jätä mua!
KERTTU (hyväillen Aaron päätä.)
Vain unelle sun jätän.
AARO.
Kerttu! -- Kerttu!
KERTTU.
No, poju!
Aaro
Älä lähde luotani!
Niin pahaa unta näin.
KERTTU.
Vaan hyvin päin
se kääntyy paha uni, nähdäänpäs!
Vaan pojua jos pahat unet vaivaa,
me häädämme ne pian. Kuulehan!
(Heittää kirjeet Aaron päänaluselle; avaa sanomalehden,
etsii, alkaa lukea painokkaasti.)
Näin 'Sampo' sanoo: 'Kukaan ystävilleen
iloa jalompaa ei tarjoo koskaan
kuin milloin löytänyt on itsensä.
Tai Sanaa leikin päin jos sovitamme:
isompi ilo enkeleill' on taivaan
yhdestä syntisestä -- --'
AARO (nousten kohoksi, pyyhkii otsaansa.)
Lakkaa, lakkaa!
(Nousee jaloilleen, ottaa muutamia askelia.)
-- Ah, alennuksen leima ottakaa
pois otsaltani, taikka aivoistani
se viime taju ulos puristakaa,
ett' elää aioin kerran minäkin!
-- Niin, elää -- taistella ja leimuta,
ja kasvaa, nousta --!
(Raueten taas.)
Ei, maan mato oothan,
näin matalalla vain sun elää sopii!
Maan huokosissa hiljaa hengitä,
syö ruohoa ja hietaan sarves hautaa!
-- Oh, oikeaanhan otsaan painettiin
se alennuksen leima --
KERTTU (tullen luo, hyväillen.)
Alennuksen --?
Voi armas Aaro-kulta! Ylennystä
tää kaikki on, et malta kuulla vain.
Ei syntejäs he toki kaivelemaan --
AARO.
Ah ei, en sitä enää peljännyt --.
-- Elämän loppu, kun on alussaan
juur' elämä, _se_ peloittaa voi hiukan!
KERTTU.
Sun kevääs tämä on, ja päivä tää
on sulle synnyinpäivä kaksinkerroin.
(Houkuttelevasti, ojentaen ensin lehdet, sitten kirjeet.)
Nää itse lue, jos et kuulla huoli,
-- ja katsos, kirjeitä!
AARO (jälleen painuen, itseivalla.)
Ma uskon, uskon:
mun epäuskoani auttakaa!
Ma uskon: täynnä on ne pelkkää hyvää.
Vaan vielä kysyy epäuskoni:
mill' ansainnut niin paljon hyvää olen?
-- Te kaikki kalliit, veljet, siskot, serkut,
ja tädit, kummit, langot, lankoin lapset,
sä hylyn sukukunta kultainen,
on hyvät neuvonne ja toiveenne
-- ne hyviks uskon kyllä entuudestaan --,
vaan hyvän vikana on -- myöhästyä.
(Retkahtaa sohvalle takaisin.)
Ei hyvyys hylyss' idä korkojaankaan.
KERTTU.
Voi, älä viitsi, Aaro! Turhaa on
noin surkeilla sun tänään, päivänäsi.
Et mitään menettänyt ole silloin,
kun kaikki ystäväs on säilyneet
-- ja tuloss' uusia on tukuttain.
AARO.
Niin, tukuttain --. Niin, tukkukauppaa pitää
mä ystävyydellä saan heidän kanssaan.
(Naurahtaa ikäänkuin parahtavasti, lyö rintaansa.)
Siis onneksesi, sielun-kauppias!
Vain hyvä hinta tavaralles aina,
niin torilla myös hyvästä se käy!
(Vaipuu jälleen apeaan vaitioloon, pää käsien varaan.)
Ah niin, ah niin!
KERTTU (on kaatanut lusikkaan lääkettä.)
Nyt ensin tilkkanen
ja sitten patjaan pää.
(Aaro ei huomaa.)
AARO.
Kai ystäväni
hän, kustantaja, lopultakin on;
kai oikein mua hän neuvoi, isän mielin;
-- niin hyvää suoden ketä kohdellaan
kuin mua, häll' ei syytä valitukseen,
vain turhamaisuus tulistaa voi häntä --.
Jo silloin taivuin häntä uskomaan,
nyt --
(Ottaa vihdoin suuhunsa rohtolusikan; nousee taas.)
Ystäviäni siis lie he kaikki --,
ja kaikki, kaikki on he yhtä mieltä;
mä yksin vastoin koko maailmaa
oisinko oikeassa --? -- Oh!
KERTTU (painaen häntä pitkälleen.)
Ei, Aaro,
et olekaan, -- vaan sill' ei väliä.
Pian itse samaa mieltä oot kuin he.
AARO (nousten taas puoli-istualleen, käsi Kertun kuulalla.)
Ei väliä -- ei millään! Kunhan vain
_sä_ jäät mun hoivakseni, kallis! Jääthän?
KERTTU.
Jään, jäänhän, näethän! Jos hoivaani
sä tyydyt vain, jos kelpaa Kertun lempi --.
ROUVA VESTMAN (avaa ääneti oven, tavallista valoisamman näköisenä,
tympeytyy hetkeksi nähdessään Kertun Aaron luona, aikoo kääntyä
takaisin, jää kuitenkin kuuntelemaan Aaron repliikkiä, vierien
hiljalleen uteliaana likemmäs.)
AARO.
Vain kodin armoon piilee soturi,
jo ennen sotaa tantereesen lyöty.
(Ojentaa kätensä, sivellen seinää kuten houreissaan.)
Niin, koti! -- seinät, katto, lattia,
ja liesi, ikkunat -- kaikk' omaa, kaikki,
-- elämä niiden välill' omakses
yöt, päivät runon kultarihmaa kehrää --.
ROUVA VESTMAN (on tullut aivan sohvan luo, katsoo yhä kirkastuvammin
poikaansa, laskee kämmenensä päällekkäin.)
Ei poika arvaakaan -- nyt mitä sanot,
jos koht' on oma koti meilläkin --?
Täst' alkain lupaatko ain' olla kiltti,
jos tänään, päivänäs, saat oman talon?
AARO (kääntyen kyljelleen.)
Oh, muori kulta, vähemmälläkin!
Mä ikäni oon kiltti, kunhan ei
mun minnekään täst' ole tarvis nousta!
ROUVA VESTMAN (Kertun väistyessä syrjemmäs syleilee keveästi Aaroa,
taputtaen hartioihin.)
No onneksi! Ja päälles Herran nöyryys
sa pue, sydämes suo pehmetä,
niin armoll' uusi ikävuotes täyttyy,
pois jäävät turhat pyyteet maailman.
AARO (puoli-istualtaan.)
Niin, äiti --!
ROUVA VESTMAN.
Johan terve oletkin?
AARO.
Oh, terve -- parantunut pyyteist' elon.
Oon iki-terve, iki-pelastettu,
viel' äsken hourin, onneen herään nyt.
ROUVA VESTMAN.
Vaan mielenmuutos tarpeen sinuss' on
myös ihmisiä kohtaan kaikkia.
Pois kopeus ja epäluulot heitä!
AARO.
Pois, äiti, pois! He mua polkekoot,
en enää tuskaile, en ääntä päästä.
He hengityksen multa kieltäkööt,
mä hyvään tahtoon uskon kieltäjäin
ja hengityksen pahan tavan heitän.
ROUVA VESTMAN.
Ei ole mieles vielä oikea,
siell' yhä ylentelee mato päätään.
Vaan kunhan oikein toivut, itse näet
ja itse myönnät, kuinka ihmiset
on meille tällävälin hyvät olleet.
AARO (on silmäillyt kirjeitä ja onnittelukortteja.)
Sen näkee näistä jo, se myöntää täytyy:
he hyvyydess' on vaatimattomat;
ties kuinka kauan hyvää aikoneet
he meille on, vaan hyveen kainous
toteuttamasta aiettaan heit' esti.
Jäi meille neuvonsa -- ja vapaus
niin elää kuin voi elää vaivainen.
(Nousee istumaan.)
ROUVA VESTMAN.
Myös apu sentään aina ajallaan
on tullut -- kunpa kiittää muistaisimme!
Ja nytkin, juuri kun me valitamme,
suur' armo Herran vuotaa ylitsemme --
AARO.
Yks armo vain on _mulla_: nukkua,
unohtaa mitä pyysin --
ROUVA VESTMAN.
Et ees kuule --,
jo etkö arvaa -- kun jo melkein sanoin --.
Kun Johan Wilhelm meille --
AARO (vaaleten, vavahtaen.)
Moisioko --?
Siis _hän_ se -- Herramme ja armomme --?
(Nousee jaloilleen.)
ROUVA VESTMAN (purkautuvasti.)
Tään talon saamme hältä lunastaa,
niin suuri asia on tapahtunut.
Nyt mitäs sanot?
KERTTU (kukkapöydän luota.)
Sehän, sehän ehti --.
AARO (tuijottaa hetken ääneti; sitten ikäänkuin löysäpäisesti,
kipeän iloisesti)
Hei, Herran holhokkeja ollaan siis!
Käy kaikki ympäri ja yhteen tulee --.
Siis hyvän serkun hyyryläisiä!
Mikäpä hätä nyt!
ROUVA VESTMAN.
Ei hätää enää.
kun sinä toivut siitä --
AARO.
Toki toivun --
sen verran sentään tekee mielikseenkin.
(Vaipuu jälleen sohvalle, puoli-makuulleen.)
Nyt saanhan sata vuotta nukkua,
unohtaa olevani...
(Kuumeisesti.)
Äiti, -- Kerttu --,
mua älkää yksin jättäkö!
(Kerttu tulee hänen pääpuoleensa.)
ROUVA VESTMAN.
Ei, lapsi,
ei lasta koskaan yksin jätetä.
KERTTU.
Ma hoidan -- kyllä minä Aaron hoidan.
ROUVA VESTMAN (närkästyen.)
Minunko täytyy katsella vain päältä --?
Mull' eikö enää osaa, arpaa ois --?
KERTTU (kiepahtaen jälleen kukkapöytään päin.)
No vuorotunnit...
(Eteisestä kuuluu kopinaa ja Kalle Tikan laulun säveltä:
'Mamma se luuli luuessansa...' Tikka itsekin pian sisään,
jää uunin luo kaivelemaan piippuaan.)
AARO (nostaen taas päätään; kuin humalaisen purkautuvasti.)
Tikka, kuulehan!
Saat muuttaa huomenna. Mä enhän ikääs
sua saata holhota, sen käsittänet.
Ma pian kaiken tilan tarvitsen,
ma aion... Niin sä töhryinenkin oot
ja suulas, ees-taas sukkulana kuljet.
Tääll' alkaa uusi järjestys.
TIKKA (on laannut piipun perkuusta, silmät ja suu
leveten suureen hymyyn.)
E-hee!
ROUVA VESTMAN (tulee Tikan luo, supattaa hänelle jotakin korvaan,
vie häntä toista huonetta kohti.)
TIKKA (yhä hyväntuulisena, puoleksi selin.)
Ken päästi valheen, ettei Vesurista
isäntämieheks ois... Jo vain, jo vain'
Niin juuri, poika, puhdas jälki tee,
tee tilaa serkkuherran saapuessa!
Ma parahiksi ehdin alta pois,
-- mes compliments, monsieur! --
(Painuu rva Vestmanin työntämänä, jälleen
piippua kaivellen, toiseen huoneeseen.)
ROUVA VESTMAN (puoliääneen, hätäisesti.)
Hän tuloss' onko?
(Alkaa puolijuoksua puuhata huonetta pikkumaiseen järjestykseen.
-- Aaro on ensin yrittänyt ponnahtaa jalkeilleen, mutta Kerttu
painaa hänet jälleen patjoille.)
KERTTU.
Ei huolita. Nyt lapset maata saa,
vain aikuiset nyt vierait' ottaa vastaan.
(Aaro kääntyy huohottaen sohvalla seinään päin.)
ROUVA VESTMAN.
Kaikk' ylösalaisin...
MOISIO (koputettuaan astuu heti sisään, reippaasti.)
Taas täällä olen,
mut olihan nyt syytä... --
(Kättelee kaksin käsin vastaan rientävää rva Vestmania.)
ROUVA VESTMAN (hämillään ja loistaen.)
Tervetullut!
MOISIO.
Vai mitä, täti --? --
(Ottaa käsipuolesta rva Vestmania, joka
yrittää jatkaa pöydän järjestelyä.)
Antaa olla vain,
-- näin suvun kesken eihän väliä.
(Kumartaa taiturillisesti Kertulle,
ojentaen kättä pöydän yli.)
Valoisaa vappumieltä, kallis neiti!
KERTTU (hymyillen veikeästi.)
Mitäpäs muuta, herra tirehtööri!
MOISIO.
Mut -- isäntäkö täällä puuta pitkin?
Vain ruusuin tuoksuun ehkä uupunut --?
vai vielä vaarallisemp' onko tauti?
KERTTU.
Ei juuri. Kiitosta vain oudoksuu --
MOISIO.
Ah, terveydeks on vain se sairaus!
ja tottua hän kyllä saakin siihen.
KERTTU (silittää Aaron hartioita.)
Vaan kun ees kiittämään ei jaksa nousta --.
ROUVA VESTMAN.
Niin, Aaro-parka, hän on laatuaan --,
ei osaa koskaan olla niinkuin muut.
MOISIO.
Ei haittaa mitään!
(Alentaen ääntään.)
-- Oikein nukkuu, vai
Ma onnitella häntä tahdoinhan
kädestä pitäin... Oishan sitäpaitsi
taas asiaakin -- i:ltä piste puuttuu...
-- tai kahdeltakin i:ltä -- muuten on
molemmat kirjat selvät.
ROUVA VESTMAN (hyvillään.)
Sehän on...
Mut eihän kiirehditä -- Aaro siihen
päänkipuunsa vain vähän nukahti,
vaan pian noussee --. Käydään istumaan.
On siellä kahvi juuri valmista.
(Kuiskaa jotain Kertulle.)
Tokihan Aaro, kunhan toipuu tuosta,
i:t pilkuttaa -- sen verran sentään hänkin --,
niin mun ei tarvitse...
(Kerttu hiipii varpaillaan Aaron luota, tuoden hetken
kuluttua kahvitarjottimen, sitten leipäkorin.)
MOISIO (laskien pöydälle papereita.)
En mukanani
ma muuta tuonut kuin nää paperit,
-- parasta mit' on mulla tarjota.
Muut kyllä kukat kantaa, arvasinhan.
ROUVA VESTMAN.
Voi, voi, sen parempaa ei kukaan vois --!
(Aaro on Kertun hiivittyä pois kohottanut hieman päätään,
painanut sen jälleen värähtäen, nousee kuitenkin nyt kalpeana,
silmissä hiipuva tuli, menee nyrkkejä ohimoille painaen
huoneen toiselle puolen. Rva Vestman katsoo huolissaan. Moisio
leppoisaa arvokkuutta tapaillen, kuitenkin kummissaan.)
AARO.
Hoi sielu nostaja, mä myyn, mä myyn
-- pahaisen sieluni myyn joutilaan
sun papereihis --.
MOISIO (tulee pehmeästi luo.)
Onneksesi, veli!
Vai ehk' et enää mitään kaipaa lisää
sä siihen onneen, mit' oot saanut nyt --?
(Tarjoaa kättä, Aaro ei ole huomaavinaan.)
AARO.
Tuo kauppakirjat, tuo, on kiire mulla!
MOISIO.
Näin hätäisest' ei sentään, silmät kiinni --
AARO.
Nimeni ota, vie, niin kauan kun
ees tähän heikkouteen on voimaa mulla!
MOISIO.
On tuolla paperit. Vaan muista aina:
sua neuvoin punnitsemaan ehtoja!
AARO (rientää heikoin jaloin pöydän luo, kirjoittaa papereihin
nimensä.)
Mua ehdot auta ei!
MOISIO.
No niin, -- ja niitä
kyll' aina parannetaan tarpeen mukaan.
(Kirjoitettuaan nojaa Aaro käden pöytään, katsoo raukeana
ulos; Moisio tulee ja laskee käden hänen olalleen, koettaen
leikillään peloittaa häntä.)
MOISIO.
Ja huomaa, mihin loukkuun läksit nyt:
(naurahtaen)
isännän ikeeseen et ainoastaan,
vaan vielä virkatoimen valjaisiin...
Ja minun julman johtooni. -- Mies-parkaa!
Sua, veli pyhä, vielä varoitan!
(Aaro seisoo liikahtamatta, kuin ei mitään
kuulisi, lähtee sitten toiseen huoneeseen.)
KERTTU (helakasti.)
Jo kahvi jäähtyy meiltä, hyvät herrat!
(Muut paitsi Aaro istuutuvat kahvipöydän ääreen.)
MOISIO (voimatuntoisesti.)
Kas niin!
Rouva Vestman (hykähtäen )
Ei koville se ottanutkaan!
(Puristaen liikutettuna Moision kättä.)
Ei Johan Wilhelm arvaa, kuinka mun
on helppo nyt. En osaa kiittää tästä
tään paremmin.
MOISIO.
Mun myös on hyvä olla --
vuoks Aaron ennen muuta --.
ROUVA VESTMAN.
Tehdään hyvin!
Kyll' Aarokin viel' yhteen seuraan taipuu.
-- Nyt todistajat vain --.
KERTTU (hypähtää toisen pöydän luo.)
Mä yhdeksi.
(Aaro palaa toisesta huoneesta, jäljissään Kalle Tikka.)
AARO.
Käy tänne. Tääll' ei aristella suotta,
mun talossani!
TIKKA (aikoo ensin suoraan toisen pöydän luo, mutta kääntyy
sitten esittäytymään Moisiolle.)
Tikka.
MOISIO (nousten hiukan vastenmielisesti, ojentaen kätensä.)
Moisio.
-- Niin, olkaa hyvä, todistakaa meille
ne paperit. --
(Väkinäisesti hymyillen.)
Vaan kuulkaas! -- Vesuri,
sua vielä kehoitan, ett' etees katsot!
AARO (Tikalle.)
Jos osaat lukea, niin etees katso,
puumerkkis mihin pistät!
TIKKA (vetäisten nimensä papereihin.)
Lempo vie!
AARO.
Se veikin sinut jo!
(Moisio on jälleen kääntynyt naisten seuraan. Aaro jatkaa
Tikalle puoliääneen, ottaen pöytälaatikosta uutta paperia
ja astellen edestakaisin hänen edessään.)
Vaan, mieron mies,
sua haluttaisko joskus astua
yl' oman kynnyksesi omaan kojuus,
ett' ain ei tarvitsis sun muiden luota
pään päälle suojaa anella?
TIKKA.
Jo vain!
Kävelis sekin --. Hee, vai gulashiksi
het' aiot, kun saat talon hyppysiis?
AARO.
Voin lahjoittaa sen sulle, ota, vie!
Mä siirryn kaupunkiin, mua elontyöni
omakseen vaatii -- tääll' ei sovi mun --.
Sua sinne tietysti en viedä voi,
tuul'ajollekin taas on paha jättää.
TIKKA.
Mut äitimuoris, -- herra hallitkoon --?
AARO.
Oh, vaikka tänään lähtis kaupunkiin.
-- Niin, töhräsormi, huoleti saat haltuus
tään töryn kaiken, -- vaikka hinnattakin.
TIKKA.
E-hei, en papereilla tyhjillä --!
Täys summa, niinkuin sunkin papereissas!
AARO.
En ole summaa katsellut.
TIKKA.
Viis siitä.
-- No olkoon menneeksi, mä tähän jään.
AARO (Alkaa täyttää paperia; Tikkakin varustautuu urhokkaasti kynällä.)
Ja lesken tuosta nait.
TIKKA.
Sun leskes -- tai
sun morsiames kaupass' ehkä seuraa --?
AARO.
Sä hänen kättään kerran vuodessa
saat suudella, kun täällä käymme me.
MOISIO (on höristellyt korviaan, nousee ja tulee katsomaan;
rva Vestman hänen takanaan, kädet päällekkäin sydänalan
kohdalla.)
Kai selvill' ollaan papereista jo --?
AARO (ei ole kuulevinaan, alkaa täyttää uutta paperia;
hetken kuluttua.)
Sinunkin nimes tänne tarvitaan.
Saat hiukan todistaa.
MOISIO.
Vai -- todistaa?
Ei taida olla tarpeen, veli hyvä...
AARO.
Niin tarpeen tosin ei, ett'en mä tulis
sun nimettäsi toimeen -- vielä kerran.
-- Saan tuolta mankon kyllä...
MOISIO.
Jätähän!
Vain paperia tietes tuhlaat turhaan.
Asemaas taivu kerta kaikkiaan,
-- kuin mies.
AARO (nousee kiihkon palo poskillaan.)
Kuin mies mä hirtin itseni.
Nyt silmukka vain kireämmin kaulaan,
niin taivun asemaani kerrassaan.
-- Hei, vedä Kalle Tikka, niinkuin mies!
(Ojentaa paperin Tikalle, joka varustautuu
vetämään nimeään.)
TIKKA.
Mun täytyy, tohtori, mun täytyy, nähkääs!
MOISIO.
Ahaa, vai pallosille ruvetaan
talolla heti, kun on käsiin saatu!
Mä pyydän, herrat, lopettakaa pila.
AARO (tarttuen Moision papereihin, aikoen repiä ne.)
Lopetan silloin tämän pilan myös!
ROUVA VESTMAN.
Voi hyväinen! Ei, poika, tule pois,
sun kahvis jäähtyy!
AARO.
Kylmänäkin juon sen,
vaan rautani ma taon kuumiltaan,
kun käsiini se jäi.
ROUVA VESTMAN (surkeasti.)
Vaan minne minä,
kun sinä jätät tielle kerrassaan --?
KERTTU (vähemmän surullisesti.)
Ja minä -- minutkin nyt myyt sä kai?
AARO.
Oo, virass' ollaanhan me kaupungin
ja säädyn jälkeen asutaan ja syödään,
vain silkiss' äitimuori siellä käy,
-- jok' aamu suuriin sukulaisiin kulkee.
TIKKA (menee notkeasti rva Vestmanin luo, laskee kätensä
hänen lapaluulleen, sitten tarttuu lähelle tullulta Kerttuakin
käsipuoleen.)
Ja sunnuntaisin tänne meidän luo
tulette lepäämään --
ROUVA VESTMAN (kääntyy murheellisena poispäin.)
Voi kuitenkin!
AARO.
Mä enhän muuta taida, tahdo en,
ei sovi mulle muu --.
MOISIO (Tikan puoleen.)
Mut teille sopii --
Te rohkenette vastuullenne ottaa --?
TIKKA (puoliääneen.)
Ei hätää, pois ma kaupan peruutan,
kun katumoilleen kääntyy kauppias.
MOISIO (rva Vestmanin luo, lohduttaen, taputtaen.)
No niin, ei hätää kaupungissakaan,
vähäisen aikaa toki viihtyy siellä.
ROUVA VESTMAN (pysähtyen oven suuhun.)
Ei Aaro palaa, kun näin lähtee kerran.
-- ma vainaana ees saisin palata!
AARO (ikäänkuin itsekseen.)
Yks ikähän vain alttiina on tässä.
Vaikk' aidan vitsana --
MOISIO.
Nyt, herrasväki,
ei muuta jäljellä kuin harjakaiset.
Mä pyydän tarjota ne, ystävät.
(Kerttu niiaa, rva Vestman myhähtää hajamielisesti.
Aaro on jälleen vaipunut sohvan kulmaan erilleen.)
MOISIO.
Siis, täti, kaupunkia katsahdamme,
ei meitä pure se!
ROUVA VESTMAN.
Ei, ei kai nyt!
TIKKA (jonka Moisio on unhoittanut selkänsä taa, astuu näkyviin.)
Saan kiittää, mutta valitettavasti
en voi ma --
MOISIO (kääntyen, ivallisesti.)
Mun on valitettava!
KERTTU (Aarolle hetken kuluttua.)
No, poju --?
AARO.
Min' en lähde minnekään,
-- en ennenkuin mua vaatii -- _elontyöni_.
(Moisio menee hartioitaan kohauttaen oikeanpuoliseen
ikkunaan. Ja Tikka noutaa maalausvehkeensä vasemman
ikkunan ääreen, alkaen sieltä salavihkaa maalata Aaroa.)
KERTTU.
Jopahan oot! Kun onnistumaan lähdet,
et lähde minnekään, et piittaa mistään;
-- minutkin heti unohdat!
(Aaro katsoo häntä pitkään, raukean kysyvästi.)
KERTTU.
Niin teet!
Vai kuka mulle tanssikengät tarjos?
AARO.
Ah!
KERTTU.
Huokauksella et pääsekään,
kun itsekin niin paljon tänään sait!
AARO (kaivaa pöydälle kukkaronsa sekä lantteja liivintaskustaan;
palaa sitten edelliseen asentoonsa, kietoen oikean käsivartensa
otsansa yli.)
KERTTU (avaa kukkaron, laskee rahat, heittää pois halveksien.)
Kas niin! Kyll' oisit voinut pitää sanas,
jos oisit huolinut --!
MOISIO.
Ei siitä enää!
Nyt pikkuseikkoihin ei takerruta,
tää sovun, sovittelun päivä on.
(Mennen Aaron luo.)
Nyt, veli, mennään vappukenkäin ostoon,
ja muust' ei huolita --
(Aaro ei puhu, ei pukahda.)
Sa valtuutat
siis minut siihen puolestas --? No hyvä!
Tään palveluksen mielelläni teen.
-- Ja täti kun on kolmantena vielä --
ROUVA VESTMAN (joka tällävälin on käynyt puoleksi muuttamassa pukua:
hame musta, arkiröijy, -- seisoen taas ovensuussa.)
Ei tädistä nyt ole lähtemään,
niin tuli heikkous --. Te menkää, nuoret.
MOISIO (mennen hänen luokseen, laskien taas kätensä hänen harteilleen.)
Tää kovin ikävästi kävikin.
Vaan levättävä on, kun heikoks kääntyy.
-- Vain kaksi lähtijää siis meitä on?
(Kerttu on mennyt naulakon luo pukemaan päällystakkia ylleen;
Moisio ottaa palttoonsa, pysähtää, saatuaan jonkun idean, puhuu
hiljaa Kertulle, joka heittää kalossit jaloistaan ja menee
nopeasti toiseen huoneeseen. -- Samassa koputetaan, ja kohta
astuu sisään Tanhua, liukuen kuin varjo ja hiukan viluisen
näköisenä, käärö kainalossaan. Rva Vestman vetäytyy pois.)
TANHUA (hiukan hätäisesti.)
Ah -- hyvää päivää, herrat! Hetken vain
taas häiritsen mä teitä.
MOISIO (jäykästi kumartaen.)
Hyvää päivää!
(Aaro on ikäänkuin horroksistaan havahtuen sujahtanut
ylös, kaartaa riippuvin käsin oven-vastaiseen nurkkaan;
entistään kalpeampi, miltei vapiseva; jää ääneti.)
TANHUA.
Mä läksin jalan, mutta tiellä täytyi
ajuri ottaa, nähkääs, autot voivat
siell' aivan yli ajaa ihmisen.
(Hetken kaikki vaiti; Tanhua edelleen.)
-- Mut enpä pitemmälti keskeyttää
halua herroja. -- Vain vappu-'Soihdun'
avustajallemme ma kiitokseksi
tuon ensiluokkaisesta avusta.
Se tulee huomiota herättämään,
voin vakuuttaa -- ja on jo herättänyt!
(Vie käärön Aarolle, laskien sen toiselle pöydälle.)
Se lajiaan on verratonta meillä,
se vappumieltä säihkyy. -- Ah, suo anteeks,
en sentään puhett' aio --. Kiitos vain!
Mut aioin jälleen puolees kääntyä,
meit' että autat helluntainkin yli
runolla heleällä!
AARO (ivallisesti.)
Miksi en,
niin, miksi en.
(Tanhua katsoo pitkään.)
AARO (osoittaa Moisiota.)
Vain tältä herralta
jos luvan saat -- tee hälle tilaus.
MOISIO (ojentavasti.)
Minulle --? Mik' oon minä välittäjäs?!
AARO.
Ruumiini, sieluni oot valtias,
oi herra! Tilaa multa mitä mielit,
mä teen -- mua käske, minä tottelen.
MOISIO (lyöden leikiksi.)
No niin, ma luvan annan: teitä saa
hän auttaa vielä yli helluntain.
TANHUA (kärkevästi.)
Mut ei sen koommin --? Kiitos siitäkin.
MOISIO.
Sen koomminkin viel' ehkä -- miten nähdään,
-- asianhaarain mukaan kulloinkin
ja sopimusten mukaan.
(Kerttu tulee, piiloittaen selkänsä taa myrttiseppelettä;
hänen jäljissään väsyneenä äiti, jääden kädet päällekkäin
oven suuhun.)
TANHUA (Aarolle.)
Kiitos, veli!
Hyvästi, herrasväki!
MOISIO (kumartaa vastaan, pysäyttää hänet kuitenkin ovelle,
ojentaen kättään, huudahtaen.)
Hetki vielä!
Niin ei kai kiire, herra kirjailija?
Nyt ilonpäivä, juhlapäivä tääll' on.
TANHUA.
Ken sankar' on -- te, herra tohtori?
-- Todella -- kukkia! Ma onnittelen.
(Kylmä kumarrus.)
MOISIO.
Vain runoilijat sankareista käy.
(Viittaa Aaroon.)
-- On meillä syytä kaksin-, kolminkerroin
nyt häntä sankarina juhlia.
(Menee Aaron luo, joka seisoo kuin unenhorteessa, ottaa häntä
lempeästi hymyillen käsivarresta ja taluttaa keskilattialle
Kertun eteen, kasvot katsomoon päin. Jatkaa Aarolle.)
Ja tänään, rakas veli, saat kuin saatkin
sä vähän sietää, kun sua juhlitaan;
saat sietää myös mun puhettani hiukan.
Pois hetkeks kainous, pää korkealle!
(Kokoontuvat puolikaareen hänen sivuilleen, rva Vestman
ja Tikka äärimmäisiksi oikealle; Kerttu tuo esiin seppelen.)
Sä synnynnäinen vappurunoilija,
on voittos tänään kolminkertainen:
täst' alkain eduskunta-kelpoinen
oot iältäsi -- valmis kansan työhön;
ja kansas sydämiä laulullas
sa juuri alat valloitella jälleen;
vaan suurin voitto, itsensä kun voittaa:
sä senkin voiton, tuimaan taisteltuas,
oot saavuttanut, sen me todistamme.
(Viittaa Kertulle, joka nostaa seppelen Aaron päähän
ja nojaa sitten koristeellisesti sulhastaan vasten.)
Ja kolmin seppelöimme sinua
me -- äitis, morsiamesi ja minä:
nää lehvät äitis lempi-myrtistään
soi seppeleeksesi, ja morsiames
ne viehkeänä painaa päähäsi;
ja minä -- niin, mä säästän sua nyt,
niin juhlastas et muuta muistaa voi:
se voittojuhlaks oli vaatimaton
ja kaunis juuri vaatimattomuuttaan.
-- Ja minäkin jos sepittää saan säkeen:
Lie ensi voittojuhlas, veli, tää,
ei viimeiseks se jää, oi seppelpää!
(Alkavat hiljaisen liikutettuina onnitella ja hyvästellä
Aaro Vesuria, joka jää seisomaan paikalleen avuttomana.)
Esirippu.
End of the Project Gutenberg EBook of Seppelöity, by Juhani Siljo
*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SEPPELÖITY ***
***** This file should be named 49183-8.txt or 49183-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
http://www.gutenberg.org/4/9/1/8/49183/
Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
Updated editions will replace the previous one--the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
specific permission. If you do not charge anything for copies of this
eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
performances and research. They may be modified and printed and given
away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
trademark license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
Gutenberg-tm electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country outside the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you'll have to check the laws of the country where you
are located before using this ebook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
provided that
* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation."
* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
works.
* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
* You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
volunteers and employees are scattered throughout numerous
locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
date contact information can be found at the Foundation's web site and
official page at www.gutenberg.org/contact
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
state visit www.gutenberg.org/donate
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
