The Project Gutenberg EBook of Rakkaita muistoja, by Joel Lehtonen
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
Title: Rakkaita muistoja
Author: Joel Lehtonen
Release Date: November 25, 2014 [EBook #47458]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RAKKAITA MUISTOJA ***
Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
RAKKAITA MUISTOJA
Kirj.
Joel Lehtonen
Otava, Helsinki, 1911.
SISÄLTÄÄ KUVAUKSET:
Rakkaita muistoja.
Helmikuun päivä maakylässä.
Mustalaiset.
Kyläpajalla.
RAKKAITA MUISTOJA
"Aikansa lapsi."
Niin usein mietin, suren itseäin
ja kirjavuutta elämäni harhain!
Syyt niihin? Yksi ehkä veressäin, --
mi vaisto siinä pahin on, mi parhain?
ja toinen? Vaikutteet kai lapsuutein
ja ympäristön, outo murros-aika,
jok' ensin suuntasi mun haavehein.
Ja kolmas itse, -- koko elon taika!
Mua aivan painaa miete se! Taas kaipuu
hakevi syitä mailta muistojen.
Kidutus turha! Katson: näe en!
Mut ehkä laulain raskas vaiva haipuu!
Siks muistu, armas aika, joka johdit
ens askeleeni, kuvin rikkain hohdit!
Kuink' oot nyt muuttunut ja tullut uudeks,
ja muutut, loittonet pois kaukaisuudeks.
Kyll' onnetar, yö-silmä, kultahaps,
loi elämääni, luulen, vastakohtaa.
Kas oonhan Savon loiton, kauniin laps, --
veet välkkyy siellä, vaarat siintää, hohtaa --
niin, sieltä, josta harhaunut ei muu
lie heimo koskaan takaa karun salon:
kehässä vaarain laakso avartuu, --
siell' ahdas kyly, siellä näin ens valon.
Mut kuinka jouduin sitten loitos sieltä,
pois, korven poika? Kyllin kiertämään!
Ehk' aikaisin jo veivät, -- niinpä tään
näin maani jotkut kolkat, etsin mieltä
elämän turhan. Miks juur minä maita
sain muita kummastella loistokkaita?
Ma heikko, huono, miks näin Juutin, Saalen,
Provencet, kulta-templit Morrealen?
Miks? Mitä olen? Vastauksenko saan! --
Mun äitini -- kuin synkkä kirja, jota
hän tutki, vanhaa Testamenttiaan:
Ismailin orvon äidin turmiota
ja Saulin tietä synkän-ylpeää,
näkyjä kuumeisia Ilmestyksen,
Niist' älyn ymmärtääkö elämää
hän saanut ois? Vain älyn hämmennyksen.
Niin ehkä tuskastui, siks alla taivaan
mont' ilkkui seikkaa, nautti miten voi.
Ja niinpä taivaan koston lyödä soi.
Ah, leikkien mun elon riemuun, vaivaan
loi poikasena oikullisna lehdon, --
maantiestä, siinä enne, mulle kehdon
hän antoi, konsa ylkä, nähdä hellä,
unohti, huonon, tylyn-sydämellä.
Jalomieliset.
Mi onni! Onnettaren hoitohon
niin jouduin, -- aina maantien ojaan saakka.
Siks lienen vapaa, -- kirkkahinkin on
äit' usein lasten taantumus ja taakka.
Mut onnetar, se kultahaps, nyt vei
maantieltä heikon turviin jalon naisen.
Kuink' aika vierii! Hänkään elä ei
nyt enää! Mutta varmaan siunaavaisen
luo katseen minuun yhä taivahastaan:
jos taivas kelle lie, hän siellä lie!
Niin, turvaan johti hyvän onnen tie
mua silloin. Sadat ruudut pientä vastaan
sädehti sieltä, nurmet, puisto taaja
mun leikkiin kutsui. Siis ain' olkoon saaja
hän ylistykseni! Hän kertoi sadut
minulle, -- niistä alkoi haaveen ladut.
Se suku oli vanhaa, vankkaa niin, --
puol-germaaneja, nuorimmat täys-fennot.
Jo ammoin ansioikseen piirrettiin
mies-kunto, -- eipä haaveet, runon lennot!
He uskoi Jumalaan, -- tai muodon vuoks
ja miettimättä taipui tunnustukseen, --
viistoista-vuotisna mun kaikki juoks
jo uskot epäilyni kurimukseen!
Mut he, -- nuo vakaat, teki virkatyötä
tai pyrki virkaan. Pelas lomallaan
yks Plevnaa, toinen jahtas; verkoissaan
he loikoi vanhat, rakkaat kirjat myötä:
Tegnér, Schwarz, -- Välskär, Stoolin miekan-hakkaus.
Niiss' oli Usko, Isänmaa ja Rakkaus
niin kaunein kapaloitu kulta-nitein, --
ne uinahtaa soi varmoin mielipitein!
Uus aika henkäs. Nuorin herttaisin,
jo "Viimeistä Atenalaista" luki, --
se ennekö jo risti-aaltoihin,
joiss' uppos meiltä moni vanha tuki?
Mut siitä ei nyt! Kerron tässä vain,
mit' ihmeitä uus onnen olo näytti
ja miten hohtelee se muistossain.
Sen rakkaan talon aika-ajoin täytti
kotoiset, vieraat, -- Suomen lippu nousi,
ja keittiössä juostiin, touhuttiin; --
jokaista luokkaa, asti "aateliin",
ajeli rilloin sinne, salmet sousi.
Luutnantit, riemun ruusut poskipäissä,
helisti kannusta, ain' aatos häissä.
Verannan kirjolyhdyt illoin loisti.
Ah, aika onnen sen jo vei, jo poisti!
Ne loisti lyhdyt, kruunut, tanssi soi
ja kiehtoi heitä ruutu-hohtavalle
se permannolle. Mutta vaisto, oi,
miks vei se mua pakoon kankahalle,
tai pirtin puolle. Sinne hämärään,
joss' oltiin onnelliset auringossa
ylempäin, -- nöyryys, uni silmissään.
Tai nauttimaan vei Alroy-kirjaa, jossa
kimalsi romantiikan kulta-kalvat.
Ne muistot, ilot! Niistä ehkä on
mull' ilon pohja-kaipuu viaton, --
vaikk' kytkee parhaan moukan vaistot halvat?
Pois juoksin, tyhmä. Kallehin kai suri.
Hän anteeks antaa! Mit' ois tainnut kuri!
Voi kasvaa pensas, muuks ei muutu lainkaan.
Mut mitä, onnekas, nyt nähdä sainkaan?
Pois hentomieli, -- piirrän katkelmia muistojen.
Nuo päiväpaisteet menneet! Aran pään
kun orpo nosti, silmä jotain keksi,
niin kuinka Pihlaanniemi hymyikään!
Ja yhä hymyy iltain viihteheksi!
Se muistoin talo, valkea ja suur,
mäellään metsäss' oli, keskell' aavaa
kyläistä laaksoa, -- kuin pataa juur.
Kun katolle nous, -- poika, varo naavaa! --
ja kiipi, katsoi itää, länttä kohti,
suvehen, pohjoiseen, niin monetpa
tiet, talot näki sieltä. Kirkkaina
isoihin kartanoihin lahdet johti:
niist' oli jotkut vanhat, -- kirsi-puistoin
hämyssä, asuinsijat monten muistoin.
Mut talot harmaat, kujat alastomat
tuoll' aukeoillaan oli rahvaan omat.
Siellä oli aatelistonkin rippeitä.
Siell' oli aatelisto -- hitto vie!
Vain pieni, silti arvoluokkaa kaksi:
ylempi, alempi. Ja muisto lie
mont' iltaa sekin tehnyt rattoisaksi:
näkihän tuonkin, muka, jota ei
nyt enää edes museoissa tapaa,
ja jonka kokoilija Suurin vei.
Mut millainen se oli luokka vapaa?
Ylempi ensin. Muistoistani sieltä
mun eteen kohta ylväs purjehtii
paroonin leski, Aurore Apollonie
af Silfverstierna, -- hei, pois halvat tieltä!
Viel' oli reipas. Lahden perukassa
hän asui hovissansa ruskeassa,
kaks-kertaisessa, päässä koivukujan, --
loi puisto tammi-vartioston lujan.
Aurore Apollonie! Jo vaakunat
lahoivat portiltaan. -- Ja kuului olleen
kamarit vihreet siellä, muhkeat:
ma näin vaan läävän, pirtin, kartanolleen
kun joskus jouduin: kovin ränstyi ne.
Mut rikas oli muka! Kultaa silkkaa
saleissa, kertoi kansa. Vai lie se
hänestä ollut karvahinta pilkkaa!
Kas, hän ties kurin! Oli alaisilleen
niin saita, että sillin-kuvan toi
hän renkipöydän päähän: siitä voi
särvintä silmäellä nielemilleen
vesille, leiville! No, puolestansa
varastaa alkoi häntä oiva kansa.
Niin eli yksin, hoiti sukumaita
tavalla, jonka niin ja näin ol' laita.
Aurore Apollonie, -- hän kiesseissään
vain kerran vuoteen porvarien kemut
kiers parempain. Ja sinne pystyn pään
ja rinnat pöyhkät toi, reticule-lemut,
naisseuraan muuhun, puodin-tuoksuvaan
monesti ehkä. Nostain silmä-luonta
hymysi, kahis silkkimustissaan.
Ma koskea sain kättään sini-suonta.
Soi hillitysti kirkas ruotsi suussaan; --
hän uskoi Jumalaan ja entisiin
oloihin. Ketjut, broshit paistain niin
hän korkealla istui suku-puussaan,
Aurore, tuo suvun vanhan -- iltarusko.
Vai iltarusko? Heikko tuon ol' usko
sanoihin nuorten, jotka ruotsinkieltä
aseena käyttäin puolsi Suomen mieltä.
Hei, chignon-niskaa! Kansan paljostoon
hän katseen tuskin loi, tai hymyn antoi:
se oli hälle "raakaa" -- sans façon.
Niin vanhaan tapaan torppareilta kantoi
hän verot, -- rahaa ainokaiselleen
keräsi tyttärensä tyttärelle
ja "vävylle", ken papin-säkkineen
tais olla "armollemme" aika helle:
Hän nenän kirjavaks joi, vatsan palloks,
ja keinotteli, -- mammonata ties
tuhota kuten kuunaan aatteen mies:
näet hänet svekomaaniks visakalloks
ties paroonska, -- ja moni muu sen koki
kai luissaan juomingeissa. Mut, mies toki
hän oli, -- toiveitaan hän kertoi, kiitti.
Ja lapset, aatteet! Armolt' aina riitti!
Moist' ylhäisöä! Ja mie, korpimaan
laps, koulussa sain moisten sukuin lasten
sivulla seista, sukuin aikoinaan
sodassa, rauhan töissä maineekasten!
Ne pojat kauniit, silmin kirkkahin,
suust' ulkosalla hampaat tuuman verran,
ne sai nyt, kanssa poikain torpparin,
ritareiks opetella uuden herran,
jok' oli ennen kannuspoika: kansa.
Mut näiden tyyppein täytyy riittää jo
ens luokasta nyt. Runon ahdinko
ei sijaa anna. Muut jo vuorostansa.
Siis alemp' aatelisto. Muistan sangen
suur-sukuisen siell' Anna Loewen-Brangen, --
mut, ah, ei enää ollut jalopeuran
hän kämmen! Minkämoisen saikaan seuran!
Hän oli suvun vanhin. Rappioon
käsissään luisui Vaskilahden talo, --
pois myytiin metsää, maita, -- ruohistoon
puutarha peittyi, ränstyi kuisti jalo.
Mut Jumalaan hän uskoi! Ikää viis
jo kymmentä, -- hän kuntaa juoksi aina,
samosi pappilat, luo moukkain kiis,
kyläili, pienet kasvot kalvakkaina.
Sanoivat hänen kerjänneen niin muka!
Mut hän ol' aina nöyrä, hymy-suu, --
kun oli köyhä ... naimaton ja ... muu, --
vain harvoin suvun ties, jos solvas kuka.
Ja fennot, viikingit hän kunnioitti,
sydämet pappein, pulskain rouvain voitti.
Niin veikko-vainaan nuorta poikaa kaksi
sai koulinneeksi suvun nostajaksi!
Ne pojat vaakunaansa näyttivät
suruissaan, risoissaan, -- ja täti vuotti
ritariansa, tiesi veistäjät.
Mut minä uskon: Jumalaan hän luotti,
ja tottua voi tosiin karvaimpiin.
Viel' "ylhäissuku" yks: Pistolecorsit,
kaks neittä, -- Pistelkorsiks sanottiin.
Heit' usein pistelikin pojan-norssit,
kun eläkkein he, pöyhkät, kitui kurjin
siell' likaisessa vuokra-kopissaan
mun lapsuus-kaupungissa. Karvaltaan
tää pari oli viikingeistä hurjin.
He uskoi Jumalaan, he noki-nenin
juoks kirkossa, ja hoiti katin, penin,
ja torpan poikaa ruotsikoks. Jo saivat
ulaaniks Venäjälle -- kostui vaivat.
Onnettomat salon siirrokkaat.
Nuo torppain pojat, tuodut hengen-työn
aloille, usein elonsa on pulma.
Kuin varsat väljän haan saa riimu-vyön
ja suitset, aisat, -- siinä muutos julma.
He koulun käy. Pää, voimat oivat ois.
Saa valko-lakin, alkaa kuperkeikat.
Ah, uraa etsein, jos ees veri vois
opastaa! Vieraat suvulle on seikat.
He yksin harhaa. Mikään heille sovi
ei oikein. Mut on huolten unhoitus
uus elo, maljat, riemut. Havahdus:
ei varaa heimolla, suur velkain lovi!
Nyt pakoon! Hyv' on, nurkkakirjuriksi
jos pääsee. Moni ryssän luutnantiksi,
vapauden, maamme suomijoiden pariin.
Niin usein aika tuhoo parhaat kariin.
Papisto.
Mut aatelista vielä. Tässä sen
toin, niinkuin näitte, rahojensa mukaan
nyt arvo-järjestykseen. Sellainen
maan tapa silloin, -- eikä siitä kukaan
myös meistä varmaan närkästyä voi!
Näet: rahaa, rahaa! veisaa ajan kuoro,
ja ken nyt aateluutta unelmoi!
Mut tulkoon sitten papistolle vuoro.
Sen ajan papisto: se Jumalahan
lujasti uskoi, -- moukkiin ajoi se
enemmän unta kuin se tahtoi ne
herättää, edes palvelijoiks mahan.
Se saarnas hiukkaa uutta vastaan, kasti
ja vihki, kuoppas, maksut virkummasti
se kokos, paisui, nukkui tunnoin hyvin.
Jumala siunas laarein lisääntyvin.
Rovasti vanha, vapiseva jo
monetkin vuodet haudan partahilla, --
päälaell' ei vain kuu, vaan aurinko,
ja kulmakarvat niinkuin niittyvilla, --
pikiytyi omaan bonniin, leskimies.
Ah, sepäs sairahalle herkkupala!
Mut yksin nuori tuomar-herra ties,
oliko otus lintu vaiko kala,
kun, nähden mamselleineen viisaimmaksi,
sai hänet bonniks suureen pappilaan,
rovastin suvulle. Ei kuutakaan,
jo ukko kosi. -- Bonni ruustinnaksi
pönäkäks suostui. Nyt maantiedot, ranskat
voi unhoittua. Sijaan plyymit, hanskat.
Ja ruustinnan luo vierait' tanssiin tuotiin.
Viis kuuta vieri, varvas-kestit juotiin.
Sen rouvan onnea! Ei arvanneet
kai monet moist', ei ukon virkaveikko,
Malakus kappalainen, jolla veet
kiers silmissä, suu pullee, vatsa keikko.
Hän saarnas: "Taivahass' on torpanmaa!"
ja saarnatuoliss' otti nuuskan, pärskyi, --
ja rautateitä vastaan singottaa
ties salamoita, että kirkko tärskyi.
"Ei taivahaassa", ties Malakus Romo,
"raketa rautateitä! Eikös tää...
kuis ... minkäs kallaist' on siis syntiä!"
Ja itki, huus, löi rintaan: "Ecce homo!"
Hän saarnamiehen kunniaan nous suureen,
ja paljon hänen potfooreinsa juureen
juoks katuvia, joiden tuskaan vahvin
virvoitus oli tilkka kuuman kahvin.
Omituinen kinkeri-ateria.
Ja siihen hyvään aikaan jumaloi
papistoaan se harras, kelpo kansa, --
se sille rieskat, piimät, munat toi! --
Ja luku-kekkereillä mahdissansa
"sanctorum congregatio" papiston
söi himo-ruokaa, ah, se autuudesta
säteillen rokkaa pisti makohon,
hm, astiasta yksikorvaisesta
ja valkeesta, min nimi ranskan kielin
on "vase de nuit", siis suomeks "vaassi yön." --
Tään teki emännälle piruntyön
Paganus kauppias, kun hartain mielin
emäntä tukka-juhlaa valmisteli
ja astioita ostain tingiskeli,
Paganus -- kerron hänest' teille vasta, --
ja lakkaan pappejani parjaamasta.
Maan ja kaupungin porvareja.
Maan-porvaristo, senkin parhaastaan
ol' oma kieli ruotsi; -- vauraat jotkut
vain suomalaiset, karheet muotoaan.
Ja eräs, jonka norjan sekasotkut
iäti muistan, oivin ollut lie:
tuo Heiersen, mies vanha, vankka, rehti,
työss' aina renkein kanssa. Sinne tie
vei niittyä. Mut mäelleen kun ehti,
portille, missä solki-koivut humis,
niin karttaa, nalli, suurta koiraa sai, --
sen kunnes kutsui Metta-rouva, tai
isännän huuto: "Pluto!" sille kumis.
Emäntä kahvitti. Mies suomeansa
näin haastoi: "Piikana mee poikain kansa
panemas värkko likoon!" Näin hän laati,
kun palkka-piikaa verkonlaskuun vaati.
Ja porvarit mun lapsuus-kaupungin, --
mit' usein kaihoellen muistan, missä
kävelin koululaisna, haaveksin
ens unet puistoin kevät-hämärissä!
Nuo talot, paikoin aivan rantaan veen
raketut, virtain, monten siltain saareen, --
kaks kujaa nousten torin aukeuteen
kapeina, portain, vääntyin moneen kaareen!
Uus kirkko, ruma giraffi, kun pisti
maakirkon kunta ladoks, -- kuvat sen
sai kappeliinsa linna ammoinen.
Myös vihreen idän-kirkon vino-risti
kiils siellä, lehvistöstä vaahteroiden.
Siell' ilot, tuskat! Hyrräys markkinoiden,
peruukit viisaat! -- kirkkaat luistinkelit, --
jäänlähtö, kevään huudot, pallopelit!
Sen porvaristo, tietysti myös se
osalta parhaalt' oli muukalaista, --
nimiltä, kieleltä. Ja mielet, ne, --
olihan mieltä: monen kirjavaista
sit' olikin. Mut nimet virkkaa voi:
Paganus, Vinland, Reisvän, Kålrabb, Bonet --
ja Kniper, Piper, Pimpler. Siihen soi
lisiä ryssän-kirkon kellot monet,
pomittain, rallatellen: "Kilin kalin
Pilikova, Malinoffski, Krikunova, Pomiloff."
Jos lisätään Pötz-Meyer, Buxenhof,
niin meluun hukkuu nimiluokka alin:
Turunen, Mömmö, Tallukka ja Siidoin.
Ne porvarit ne paljon nukkui. Riidoin
heräili pienin, lomaan ehkä peijas
maamoukkaa hieman. Reimasti joi, reijas.
Hei, rommit, renskat juoks, kun kansa maat
ja mannut vaihtoi tilkkaan viinarännin. --
Nyt Vinland kemut hommas mahdikkaat;
niiss' otti saita Kålrabb aika kännin.
Mut syntyi riitaa! Kniper takaapäin
nipisti Piperiä, Piper vinkas:
luul' saunuri Reisvännin tehneen näin, --
löi sauna-suomalaista. Reisvän rinkas
ja pökertyi. Hän päivän makas silleen
ja virkosi. Mut oksall' lehmuspuun
kaks päivää istui lyöjä, tuumailuun
syventyin veljes-murhan, synkkään dilleen.
Mut Kniper viimein, jälkeen houkun, haukun,
sai alas sieltä, avull' oivan naukun. --
Vaan Mömmö-hihhulia uuniin pakkas
bror Siidoin, "porttiin", -- sitten rouvaa nakkas.
Kuin Mooseksella Michelangelon
Paganuksell' on parta, päässä jakaus
on keskellä. Ain' itse puodiss' on:
kaks partaa, hapset valkeet heiluu, -- vakaus
ja leikki sinkoilee. Hän kaiken maan
väen tuntee, taikka nimet muijill' antaa.
Lyö tekohampaat tiskiin kidastaan
ja huutaa: "Kaikkea maa päälläns kantaa!
Otanko nyt myös silmät, korvat, nenän!"
"Ei!" kirkuu emäntä ja juoksee pois.
Mut ukko palauttaa, -- ja juuri tois
hän kaupan-päälliset, mut siihen tenän
tekevi rouva: ryntää kauppaan, paita
punainen yllä, ryssä paksu, saita,
lemuva myskiltä. Ja mäiskää! Tulos:
ett' ukko jörrii "baaban" tieltä ulos.
Hän kalarantaan käy Mats-kissoineen, --
Mats nukkui vaakavadissa, Mats jalan
ja yksinkin tais mennä ostoilleen,
sikari kaulassa: toi kauppi kalan,
se antoi sikarin. Mut nytpä käy
sit' olallansa kantain hän. Ja käyden
kas minkä näkee! Moista ei kai näy
monesti, niin se tuo taas riemun täyden.
Mies ajaa valkealla hevosella!
"Hei", huutaa kauppias, "hei, minnes, mies,
sit' ajat kalkkimasinata?" -- Ties
maan-ukko vastata, pään kohotella:
"Kah, -- pakanaa! Sen kapiteini tiennee,
hän tuolla peräsalongissa lienee!" --
ja Hipon häntää nosti: "Katsokaapas." --
Paganus päätä raapas: "Voi sun saapas!"
"Kansa."
Kai kyllin heistä oon nyt veistellyt.
Mut kansa? Silti sitä outo juopa
eroitti muista, oudompi ei nyt.
Se kansa, köyhä, hertas, hyvänsuopa,
se syntyi, kasvoi, nai, ja nukkui pois.
Se uskoi Jumalahan, -- vanhaan tapaan
kaas metsää kaskeks, että elää vois
ens vuoteen, -- pisti potattia napaan.
Pois huijas maitaan, -- luki joku nero
virskirjaa. Verot toi se, silmiään
paransi savulla. Juoks hädissään
yhtaikaa popan luo ja papin: ero
siin' ollutkaan ei suuri -- siihen aikaan!
Yks neuvoi sanaan, toinen sanan taikaan.
Ihanin tieto siitä: vielä eräs
kun vieri aika, verkalleen se heräs!
"Masulin."
Mut silloin, taikka vähän ennemmin,
mi herra oli nimismieskin silloin!
Kun selät soutain kirkko-matkoihin
sovitti rahvas maksuntuonnin milloin,
hän pyhänä ei vastaan ota: hän
nyt lepää! Miehet parin lantin vuoksi
voi vuottaa maanantaihin, pöhnäisän
hän kunnes päänsä nosti. Siinä juoksi
maamiehelt' turhaan kalliit kesä-hetket.
Ja kolmin hevosin hän ryöstöön läks
saloille, poikinensa, -- näyttäjäks,
millaiset "pajaarein" on huviretket:
hän sieltä mennen, paitsi saatavaansa,
vei lampaan, pari omaan karsinaansa:
"Näet, minä tänne tullutkaan en yksin,"
puols ruotsalaisin kanto-"määräyksin".
Ja vanhat kertoo, miten Masulin, --
kun kerran sudet seudulle toi huolen
ja niitä ajamaan mies kutsuttiin
talosta jokaisesta kunnan puolen, --
kun metsää samottiin, ja rengas jo
supistui ahtaaksi, niin vallesmannin
reen luona hengähdettiin tuokio, --
juoks silloin siihen isä Ales Mannin
ja viestin toi, se minkä liekään tuonut, --
mut lakki päässä, piippu pieless' suun!
Vaan siitäkös se herra! Naukut, muun
unohti, nous, huus: "Ootko ällis juonut,
vai mulle puhut reuhka päässä! Alas!"
Löi piipun suusta. Sata miestä salas
vihansa, ukko polvistui. Kun tätä
maan-ukot kertoo, huokaamatt' ei jätä!
Siirtymys nykyaikaan.
Niin Sääminkiä laulellut nyt oon
pääpiirtein harvoin, kuten mulle hohtaa
sen muisto. Ah, kuin Saimaan saaristoon
ja kallioihin kesän päivä pohtaa,
niin kaunis, lämpöinen on muisto tuo!
Ja silti yhtyy mietteen vaiva tähän.
Mua myöskin minne suuntas seikat nuo?
Eloonko maantie viittas häilyvähän?
Laps korven, uuteen piiriin viety, kyllä
lien kaikkein tuttu, -- silti vieras vain!
Mit' otettu lie multa, jota hain?
Tää turhaa! Inehmo! Sa taivaan yllä
et arvoituksiin. Heitä paino moinen!
Sensijaan tässä vielä tarinoinen,
mitenkä vanhan muuttuneen näin, kuulin,
kun äsken kävin siellä. Toiseks luulin.
Nousukas Käärmerinta.
Kaikk' aika kerran vanhaks tuomitsee!
Miss' on nyt monet menneet arvot, aatteet! --
Aurore Apollonien luo astelee
mies rehti kerran, yllään herran vaatteet,
mut nousukasten kansaa: muodoton.
Hän työntyy Silfverstiernain saliin, kunne
käy vastaan rouva: kärtyks katsannon
sai vanhuus, murheet, ajan huonon tunne.
Kas hovin torpan poikaa, Käärmerintaa,
kun kysyy: "Tokko tilans' armo myö?"
Paroonska silmää, hymyy, leikiks lyö
hän vihdoin: "Miksei! Mutta sill' on hintaa!
Kuuskymment' tuhatta!" -- Mies tarjos heti
viis tuhatt' yli määrän, kirjat veti:
"Jaah, -- armo elää vanhaa aikaa, näen!"
Nyt peruuttamaan vanhus kiirehtäen.
Ja sentään Käärmerinta osti, vei
sen talon, torppari nous herraks hovin,
hän voi- ja halko-miljonääri. Ei
koroillaan armo loistanut lie kovin.
Käy monen hovin siten nykyään. --
Aurore Apollonie, hän muille maille
läks sitten, -- tuonnoin, kuulin, painoi pään
Montreux'ssä lepoon; jääden sitä vaille
näkyä, kuinka nousukkahan järki,
suloton, rehti, "terve", rusikoi
hovia vanhaa! Miten kaataa voi
hän tammiston, -- jo koivut haloiks särki
ja muutti vanhan linnan navetaksi.
Miks syntyi uusi vanhan polkijaksi?
Työ suur' on kerran mennyt ilmi tuoda
ja siitä parhain ottaa, omaa luoda!
Käärmerinnan moskea, -- uuden polven tuulentuvat.
Mut mitä luonnolleen voi polvi uus!
Se luotiin voimaa uusimaan, ei luomaan, --
ja syyt on sillä, muistoin katkeruus, --
sen karkeudessa monet hyvät huomaan.
Jos ei se vanhaa usko, ymmärrä, --
voi juutas, ei se Jumalaan ees usko,
vain itseens' ehkä -- silti syvinnä
siin' oisko pelkkä ahneus, taantumusko?
Useinpa aarteen kätkee sieluin lietteet,
ihanteen vanhain sijaan. Ja nyt näin
käsittää tehtävänsä ominpäin
tuo Käärmerinta! Sill' on henki, mietteet,
ken asunnokseen hankkii Turkin-linnan, --
työn viihteeks sinne neiden valko-rinnan
tuo Taalaista, mies nainut, -- mutta kellä
kuin hällä sydän köyhille on hellä!
Se linna, -- minareetein ylenee
se koivikosta, näkyy kaaret osin.
Divaanit Pietarin ne koreilee
saleissa, joiss' ei mestarina tosin
näy maku olleen. Niinkuin täysikuu
isäntä paistaa: päässä hieno, ruskee
peruukki, -- jotain silmät uneksuu.
Alati työssä se mies puurtaa, puskee.
"Fade-li-laa!" kun tuo Ann-Lilli laulaa,
"näin kuolet! Työstä taudin rintaas sait!
On oikeus levätäkses! Ulkomait'
ois nähdä ihanaa!" -- kun hellii, kaulaa,
niin siihen hän: "Hm -- mietin tässä, että
tilaankin moottorpumput. Pellot vettä
ens kesänä ei puutu... Tulis maamme
omillaan elää ... liikaa muilta saamme..."
Ja monen ehkä moisen seuraajan
sai ensi luokka se, mi vaipui hautaan,
tuo vanha, joka maan ja kunnian
vuoks usein ryhtyi työhön, suoris rautaan.
Se mennyt on nyt, edut, rikkaudet!
Ja moni "Loewen-Brangen" Karhunkouraus
on nimeltäänkin nyt; -- näin aatokset
myös "paransiko" nimenmuutto-houraus?
Se mennyt on! Kuink' ylhäisnainen voikaan
nyt lemmen päästää poveen valkeaan
niin että, tiedän, saakka kuolemaan
voi rakastua halpaan korven poikaan?
Iäksi mennyt! Surkeen iltahohdon
näin siitä vain. -- Maa jotain luokkaa johdon
jo kaivannee. Sen saako, minkämoisen?
Ken arvaa! Vuottain laulan luokan toisen.
"Kerettiläinen."
Papisto, kuolematon paksun pään
ja puuron incarnatio, -- mitä oma
jo kunta ryhtyy siitä miettimään!
Siit' on mun tiedossani juttu soma.
Kun oli aatto-ilta kinkerein
täss' äsken, taloon ajoi kappalainen
keralla lukkarin ja adjunktein, --
se pappi oli muuten Romon lainen,
mut häijy vielä: joulusaarnassansa
se, karhu, velkoa voi lampaitaan; --
niin, kun nyt tulee hän, on kerrassaan
Himala pimeä! Ei tuloansa
lie tietty täällä? Käydään sisään: nukkuu
jo pirtti kaikki. Viimein lukkar kukkuu:
"Kah, eikös linnaan sovi kuningasta?"
Nyt isäntä jo rykäs perukasta:
"Hm, -- iltaa." -- Lukkar: "Iltaa ... vai lie yö...
niin näkyy...!" -- "Heh, se mies, ken nähdä taitaa
myös yössä, aavistella." -- Mut jo lyö
vihaksi papin: "Mitä täm' on laitaa!
Miks näin ... näin paiment' omat kohtelee?"
Isäntä nous nyt, toisti naurain: "Miksi?
Heh -- nuijasotaa! Linnaleir' ei tee,
luin jostain, meitä vierasvaraisiksi!
Heh ... veljet! Tahdotte yösijaa, ruokaa?
Kah, -- 'miksei rahaa vastaan', sanoen
sanalla hämäläisen. Mut jo sen
unohtaa voimme! Kuje anteeks suokaa.
Hei naiset! Valmiina lie jotain serpaa!
Ja vuotehetkin ... matka miehet herpaa."
Ja ukko otti tulta, -- leikki-huulin
tulijat kätteli, vei saliin, -- kuulin.
Mömmön, Siitoisen perilliset y.m.
Kuink' aika rientää! Ammoin porvarit
Paganus, Heiersen läks iki-teitä, --
ja Piper, Kniper, -- melkein kaikki, mit
elivät silloin. Viihtäin väsyneitä
puut varjotkoot sen tutun kalmiston!
Uus polvi nousi. Pyyteet toisen ajan!
Miss' ennen viinaränni, siellä on
nyt sairaala, soi helske konepajan
ja rauta-, kirja-kauppain ruudut paistaa.
Jo "supsiin-suomalaisuus" vuoron sai.
Ei Mömmön pojat hihhuleita kai, --
ja Siitois-veljet hienostusta maistaa
voi ulkomaiden, kömpelöit' ei enää:
pää heill' on pysty, -- pystymp' ain' ei nenää.
Ja ihanteet? Miks luo he seudun vaiheet?
Ken arvaa, -- aika uus ne laulaa aiheet!
"Barcaruola Veneziana."
Mut silti: kaupunkini, hilpeän töin
se kasvakoon, ei ahtain mielin kuunaan!
Syy suurin, miks niin puhtain säteiköin
kuin pyhimykselläin lie, sen kruunaan?
Pyhimys aulis! Juhlat Olavin!
Kuu keski-kesän paistaa. Niinkuin hopee
kimaltaa salmet, sillat köynnöksin...
Regatta liukuu soihduin, kukka-kopee.
Ja verannalle kylpylän soi kuumat
säveleet Casinolla ... maljat luo
kevyeks sielun, runon lentää suo, --
yöst' ilotulten käy jasmiinein huumat!
Oi kuudan-yö! Sellaisna kerran anoi
naist' ylevää mies nuori. Suu kun janoi
ja mykistyi jo, -- ah, jo sylins aukee.
Se autuas, ken valkeuteen sen raukee!
Utopia, kansa y.m.
Se muistoin seutu! Onnen sille sois, --
syyst' ivais joku: "Chauvinisti, veli!" --
niin ylevän, kuin sille halajois,
min kanssa ennen riemut monet eli!
Ja keskell' arkein siitä haaveksii, --
kuink' kerran siellä metsät vainioille
suo alaa kyllin -- viljaa lainehtii
nuo rannat pitkät -- vieretysten noille
kyliä kohoo. Laakson ristii raiteet...
käy tehtaat... Pirttein somain varjona
hedelmä-tarhat; niinkuin kukissa
työ mehiläisen, niin on tiedot, taiteet
maamiehen pyyde: tuta riemun, sulon
voi kukkasessa kauniin toimeentulon.
Se uni, houre! Onni, että katoo,
ei kauan nähdä saa, mit' aika satoo!
Nyt vanhaa parempiko kansa lie?
Ken tietää! Mut myös hyväks ollut sille
on aika uus. Ja muistamme: sen tie
toi vasta äsken valta-tanterille!
Se rahvas! Nyt ees monet virkut voi
jo silmät nähdä, elon värikkyyttä;
ja korviimme jos sirmakat vain soi,
sit' ehkä soimaamme myös paljon syyttä!
Miks kasvaa se? Sen aika yksin näyttää!
-- Ja viimein laulu loppuu! Nyt siis taas
kuvailin, synnyin-seutu, kukkamaas!
Miks lauloin, kerroin? Toiveet tuskin täyttää
ees pienet tämä? Anteheks siis anon!
Vikoja kaikess' on, -- mut silti sanon:
Maa muistoin, teinhän tehdyn rakkaudella,
sun armaan kuvas tahdoin kirkastella!
Loppu ja - nöyrä kumarrus.
Miks tehty, turha ehkä, laulettu?
Sen alussahan sanoin jo. Kun illoin
ikävöi joskus yksin, -- harhailu
ja elon heitot painaa mieltä silloin, --
niin viihtyy mennen aikaan armaimpaan
kotoisten muistoin. Sieltä orpo kaipuu
hakevi, turhaan, syitä harhaan maan.
Se houkko! Inehmo! Miks aina vaipuu
sun katsees taivaan arvoituksiin? Heitä
ne tyyten, paino moinen! -- Viihteekses
vain pue lauluun kuvat muistojes, --
käy kysymättä elos rikkaan teitä!
Ne muistot: niinkuin laivat vilkkain viirein
ne loittonee! Siis tyydy, jos ees kiirein
teit jotain, -- teit myös taiten, rakkaudella! --
Addio madre mia, patria bella!
Heinäk. 1910.
HELMIKUUN PÄIVÄ MAAKYLÄSSÄ
Jää-kukkasin ikkunat kiiltää
vilun noustessa vihdoin auringon.
Ulos käyn, -- lumi-vaaroilta henkäys viiltää,
sini-siintävä taivas on.
Kylä sauhuja nostaa, sen haukkuu
penit, -- kaivot narajoi...
Nyt hiljaista, -- halko vain kaukaa paukkuu...
Reki-virsiä kulkuset soi.
Soi jäällä, min punaan hienoon
sini-varjona piirtyy viitta-tie,
jota kohti tuo ladut kauko-tienoon, --
yli nienten haipuen vie.
Salon hongat kuuraiset aamussa loistaa, --
puut kuin tuhat jättiläis-kynttilää!
Havut kellervät huokaa, toistaa
samaa ainaista kaipaavaa sävelmää.
Salomaa! Värin-hohtava järvi-aukee!
Miks hurmata voinette niin,
kun silti tääll' iki-synkeäks raukee? --
Minut täältähän riistettiin!
Etäs outoihin vietiin ääriin,
joiden määriin ja kauneuksiin
minä jaksa en! Siellä vain vääriin
ja joutoihin vaivun maan-unelmiin!
Salo! Säihkyvä helmikuun hanki-aukee!
Kai enkeli taivaastaan
eroitettu siell' enää ei viihtyis. Niin taukee
mun kaipuuni rauhassa ei salomaan!
Pois tahdon mun toisehen puoleen,
elon pyörteesen, nautintoon!
Kunis siellä maan kaipuusen joudun, huoleen.
Niin kahtia raastettu oon.
Ah, paistavain ikkunain eessä
nyt pirteissä sukkulat lentelee!
Koti-askarten pienoisten viihdykkeessä
elo kultainen pois hupenee!
Salo kirkkona päivässä loistaa!
Tuhat alttari-kynttilää!
Ah, ei havu-urkujen virret poistaa
mun kauas voi ikävää!
Lyhyt päivä on. Vihreestä itä
jo käy sini-punertavaks.
Riens aurinko lounaasen, seuraa sitä
kuu valkeeva kuultajaks.
Puna-pilviin aurinko vaipuu
kujat kullaten, -- tummuu maa.
Mut verkkaan luomensa, kelmeet kuin kaipuu,
kajo keltainen ummistaa.
Kylä nukkuu, kuutamo-hankea puikkaa
jänis tummien riihten luo.
Mun vuoteelle tähdet tuikkaa.
Aldebaran juur korkeinna tuo.
Aldebaran, Arabian tähti!
Punaisimmaks sen nähdä voin.
Sen säteissä punaisin tuska lähti, --
erämaass' unet palmustoin.
MUSTALAISET
Pilvessä taivas talvinen on,
pirtissä pitkässä raukeus
raskas, -- ikkuna loisteeton,
valkea peltojen aukeus.
Miehet vuottaen murkinaa
sängyn loimilla loikoo.
Keskellä honkaista lattiaa
haukut Hurri ja Urho oikoo
rentoina selkää, jalkaa.
Liedellä kaali kiehua alkaa.
Ikkunan pielessä paljahat
koivun ritvat kylmässä kiikkuu.
Punaiset piian-pallukat
torkkuu, ja rukit verkkaan liikkuu.
Emäntä pulska, ruskea-pää
loikoen lehtiä lukee:
joskus päätään ylentää,
kyynärön tyynyihin tukee
ja lasit viisaalle otsalle vieden
silmää puolehen lieden.
Harmaana kuultaa arkisuus
viidasta peltojen takaa.
Sielussa outo on unteluus, --
kaipaus vaivattu, vakaa
jonnekin kirkkaasen, kauas on niin!
Pois, suvimailleko? Minne?
Kaupunkeihinko kultaisiin?
Ah, ei tänne, ei sinne!
Outoa tuntua muuta:
auringost' itään ja lännemmä kuuta!
Silloinpa kaukaa kulkuset soi,
koirat, hei, ylös karkaa!
Kas miten virjetä Hurri voi, --
kas pihamaalla sit' arkaa,
kuinka se loitolta taivasta päin
räiskii ja peljäten vinkuu!
Mutta jo harja pörhössä näin
ryntäävän Urhon: tuolla jo rinkuu
vimmaa se kummulla lounais-pellon, --
pauhulle kymmenen kulkusen, kellon!
Kuulikos piian-pallukat!
Ikkunoihin ne juoksee, hyörii.
Nousivat miehet. Ruskeat
emännän silmät vilkkaina pyörii.
Hetki, jo värien riemua saan,
pientä vaihdetta rintani vaivaan!
Mustalaisia! Tiuhanaan
punaista, mustaa ja sineä taivaan
pellon kummulla tie jo kiehuu,
orhien palmikot, harjat liehuu.
Samassa pihaan ne porhaltaa,
hei haali grammaa! päätä-pahkaa
kolme orhia muhkeaa,
muut ovat luuta ja nahkaa!
Keikkuvat Viipurin vaate-reet, --
kuin isot sängyt, vällyin ja loimin,
lapset ryysyihin hautauneet,
miehet pinnoin sään ahavoimin.
Ukkoa, pyttyä, porsasta, akkaa,
pannua, tyttöä, kannua, vakkaa!
Ensimmäisenä kuistin luo
ehtii kulkusin orhi suuri, --
keinuen kuormansa, huutajat tuo, --
kuin iso kameeli juuri!
Mustat ja vaahtoiset kyljet sen
paistavat helaisin ryssän-valjain.
Poika kyynärän-korkuinen
solmii sen kuistiin kourin paljain,
penkiltä loimella peittää,
heiniä eteen heittää.
Väistyä Urhon kiukukseen
täytyy eest' ylivoimaisen joukon, --
Hurri ryömi jo pelkoineen
piilohon kuistin loukon, --
konsa nyt Himalan pirttiin jo
ryntää silmin kiiluvin, kirkkain
varttuva poikas-kolmikko,
tuskinpa päivää virkkain.
Niinkuin kissat ne uunille laukas,
ruojunsa riisui ja vyönsä he aukas!
Sitten jo muijat parvenaan
pirtin huuruvan uksen täyttää,
rannukkaista saaleistaan
paksuja korpin-nokkia näyttää.
Turpeat huulet, kerkeät suut,
huntuiset päät, piki-tukat,
veltot ja hytkyvät lonkkaluut,
parmailla Mikkelin markkina-kukat, --
niinpä he päivänsä sanoo,
kilvaten kahvipaikkaa anoo.
Mutta he vastuuta varro ei.
Kirjava-kukkaisen silkki-saalin
vanhin, Saara, jo pellille vei:
siinä se kuivaa höyryssä kaalin.
Nuorikot keskelle lattiaa
laskevat rinnoilta pois sylilapset:
pronssia on iho ruskeaa
niillä, ja pikeä hapset.
Kuin kotonansa ne kyykkii ja häärää,
näyttäen napaa ja säärtä väärää!
Miesväki maantien mainio myös!
Vaari parrakas, töyhtö-kulma,
piippunsa suuren täyttö-työss'
onpi jo. Poikansa silmältä julma,
piiska saappaassa, pysty-pää,
loistossa huiskivan kaulahuivin.
Kolmas heistä ei jälkehen jää:
hoilaa äänin tervein ja kuivin, --
päässä korkea tsherkessi-lakki, --
vyö, helat, vihreä verka-takki.
Joukossa moisessa jotakin on.
On myös karhea suomalainen,
lattea Matti Lennoton,
kanssaan keltainen Säämingin nainen. --
Mikä on pääskysparvessa tään
harmajan työ varis-parin? --
Sulho, hän nurkassa häpeissään,
harjakset hurin-harin
miesten ja mummojen piippuja rassaa;
morsian toisten lapsia passaa.
Ainahan joukossa jotakin on!
Romani Jalamar ylpeä, nuori!
Ken siron, joustavan vartalon
sametti-liiveihin sinisiin suori,
jakkuhun hopea-nappiseen?
Magyareiltako hän ne osti?
Äsken näin hänen iskeneen
silmää Tiinalle: hiukan nosti
kulmia tyttö ja viisaasti hymyi.
Nytpä he yhdessä pirtistä lymyi.
Jalamar Tiinalle: "Ain' olen sun!
Monta jo lemmin! Ensin salaa,
haavehin. Kunnes uus sytytti mun
kuin yössä, myrskyssä linnat palaa!
Musta hän, -- valkeelta lohdun sain:
kulkuset soi, käsi tokkani vyöllä!
Lempeni uus: hyvyys, haikeus vain; --
seuraava: hekkuma syyskuun yöllä!
Haave oot, myrsky, ja hekkuma! -- Rikas
käyt rekeen halvan, ja turmaan, -- se vikas!"
Säämingin akka, hän reslalta toi
valtavan kahvipannun,
huuhtoi ja täytti sen, tulta loi,
osti kermaa valtavan kannun. --
Miehet, ne marssivat, mahdikkaat,
hoilaavat: "Isäntä, hoi, ori osta! --
Kuuskymment' markkaa!" -- Puolet saat! --
"Ai tu guuvilligo! -- Viistoista nosta!" --
Kolmas: "Ash ... stiil! Kakskymment' anna!
Enemp' ei kannata kaakkihin panna!"
Vanha Saara, se kurttu-suu,
rukkien taakse kiertää,
istuu, polkee ja innostuu,
sormia nuollen kehrää ja hiertää.
Sitten huutaa emäntää,
kerjää villoja, voita ja jyvää.
Toinenpa tiuskii nyt, sysi-pää:
"Mit' sie kiusaat ihmistä hyvää!
Antaa se muutenkin ... käyjille hangen!..."
Poikain kuoro: "Maaro mangen!"
"Mangi, maaraa!" hymyilee
emäntä, kaalia täyden tassin
pienelle tytölle sukaisee.
Tyttöpä kaaliin piipunrassin
pistää ja kerkeesti suuhunsa vie, --
irvien kaalin kaataa ja hylkää.
Äitipä siihen: "Voi sun ... ja sie,
sie dzhungiboskero ... outat jo ylkää!" --
Poikaset pienet nyt kaalin nuolee,
vaurahin lastusta luskan vuolee.
Kahvikin roihulla kuohahtaa, --
kaan hin chihko! -- muijat kun mieroo,
lapset ja porsahat teuhuaa, --
piippu-leuat kauppoja hieroo.
Mutta Jalamar, aitan luo
hän talontyttären Tiinan johti;
sinne nyt pulskimman raudikon tuo.
Kohta he kiitävät lounatta kohti,
kasvot niinkuni lyijy, --
vilkkuu kaukaa ilkkuen ryijy.
Uunilla poiat laulelee, --
vääntävät päreestä pyssyn,
maasta he veikolta ampaisee
pois takaraivolta virkatun myssyn.
Veikko suuttuu ja vartaalla lyö,
kiroja ottelun kiljuna raikuu.
Äitipä kädessä setolkka-vyö
hätään, ja kiihkeä romani kaikuu:
"Ai tuut dinalo! Ja tuo naia
kohta jo aikoo! Tuolleko Kaia!"
Vakava Saara pussistaan
kaivoi, kehruun jättäen, kortit,
kalseus harmailla poskillaan
järjestää nyt sortit.
Vanhus mairean kohtalon
emännän osaksi povaa.
"Tavaran ylitse talossa on
ollunna kolme juttua kovaa...
Omasi takaisin saavan näytät...
Vanhaksi elät ... keppiä käytät..."
Myöskin piian-pallukat
povarin sanan kuulee:
"Monessa paikassa raskahat
huolet on ... niin että harva luulee
Kirjan ... turhan kirjan saat.
Voi huliviliä... Viisahana,
pysykin, vaikk' ois mantaalin maat!
Tottele povarin sana,
siitä et pääse et ympär, et yli...
pois kissa siitä! ... se toinen ei hyli..."
Isännän nuoremman merkit nää:
"Hempunna äsken olet
tyttöä valkean-verevää,
niinhän? antanna sormukset, solet. --
Dioneses! Nyt totuus näy!
Hautajaisia juodaan, --
elähän pahastu, niin se käy.
Kah, jo nuorikko taloon tuodaan. --
Mut enää en pane, valhetta syydä!
Onk' sulla porsasta myydä?"
Silloinpa kupit jo kalisee,
Saara ja kaikki kahville töytää, --
pannu ja kannu kiertelee, --
sankkana höyry kattaa pöytää.
Mutta poiat, ne piki-päät,
uunilta parkunan päästää:
"Eikös ne akan-syöttiläät
meille yhtänä aio säästää!"
Herroille Säämingin akka nyt kantaa
uunille kahvit, sokurit antaa.
Näin piti pitonsa kaikki muut
paitsi Jalamar ja Tiina;
hymyhyn myös veti partaiset suut
Kuopion lauhkea "Savon viina."
Mutta Tiina ja Jalamar, hei?
Poika ukselta parkas:
"Jalamar roisto orhini vei,
Juonaan tyttären kanssa karkas,
piiat sen läävän parvelta keksi!" --
Siitäpä touhu hirmuiseksi.
Pois pojat uunilta loiskahtaa,
pihalle juoksee miehet ja naiset!
Huutoa, kämmenten huiskinaa, --
silmät ja posket hehkuvaiset, --
heiluu nyrkit, ja pelaa suut
kilvalla suomea, romani-kieltä:
"Noodako Deevel!... Katkomme luut!...
Kyllä ne nimismies tuo pakotieltä!..."
Juonaalta, konsa hän taskunsa tarkkaa,
vei tytär kuusikymmentä markkaa!
Kolme perästä karkurein
brovningit taskussa, vyöllä puukot!
Ah, miten rauhaa romanein
rikkoi tuon parin kuumat suukot!
Yksin poikanen kihara-pää
nojaa huoletta kuistin penkkiin,
kyynärän-korkea, hyräjää,
löi jalan reimasti lenkkiin:
"Ai meen kaale!" -- Ei enää jatkaa
juhlaa käy, -- Savonlinnaan he matkaa.
Peittoon pirpanat paljaat taas
äidin lämpöisen vaipan alle, --
Säämingin akka jo sumpit kaas
pannusta tanhualle.
Matti tukkaansa takkuisaa
huoaten raapii pyöriess' akkain, --
Saara jo seljin kellahtaa
kuormalle tyynyjen, porsaiden, vakkain.
Ohjista sotaa käy kaks poikaa:
vaari uhkaa, ja piiska roikaa!
Niin pois haipuu ne järvenjään
aukeelle, konkarit nuo helavaljain, --
soitellen, huiskien vemmeltään,
liehuissa liinain, vöitten ja taljain.
Käheenä Urho reuhaa sen
kintereill' yhä poistuvan joukon, --
Hurrikin ryömii häpeillen
piilosta kuistin loukon.
Sinne ne haipui, siellä ne pauhaa.
Himala henkii entistä rauhaa.
Niin, maaseudun jos poika nyt mie
oisin kuin synnyin, mut onni siirti,
kai mua vienyt ois noitten tie!
Mut elon kiitos silti: jo piirti
kirjaani ne sadat seikkailut,
vaihtelot ainaiset, täällä ja siellä!
Ja -- nyt kaksiko istunut
täss' olen kuuta jo, tyynellä miellä?
Tääkö bohemia? Kaipuu jo hyytyy?
Vain runon vaihteesen, onneenko tyytyy?
Kaali pöytähän kannetaan,
verkkaan kulkee pila ja juttu, --
romani-vieraita muistellaan, --
muu puhe vanha tuttu.
Päivä pilvinen tummenee, --
kaukana taivaan harmaan
äärillä vienosti puuntelee.
Verkallensa ja varmaan
mustuu peltojen valkea aukeus.
Pirtissä raskas raukeus.
Maalisk. 1910.
KYLÄPAJALLA
Laaksosta, vihreistä metsistä nousee,
kaartelee kylä-vaaralle valtatie,
raitille, vierille tähkiväin laihoin.
Rinteellä yhtyy sen seuraan toinen tie:
kahdenpa tien käsikoukussa maja on,
kyläsepän paja on.
Tonttuna karsta sen uksesta kurkistaa
neljän korkean koivun alta,
siinnokkaan sini-taivaan alta,
heinäkuun iki-hurmaavan taivaan.
Helskynä loitos kuuluu ja jyske,
palkeen puhkina, kipenten parvi
lehvihin suitsee; ja sisään kun astuu,
ikkunan liekkien paahtaman kautta
juoksee auringon kultaiset loimet.
Nokinenä poikanen
palje-varressa kiikkuu.
Pullehin poskinpa tynnyripalje puhaltaa
puuskuttaa sysi-ahjoon, josta
kirkkaiden kipenien vaapsahais-laumaa
tupruttaa ylös räppänä-tottoon
huriseva hormi.
Meltoa, nuivaa rautaa kiusataan.
Häijysti etsitään, loukosta kaivetaan, --
känsäiset sormet sen ahjoon viskaa, --
pihdeillä sitten se sysitään, sohitaan:
pihtien kourat nipistävi niskaa
niinkuin kiukkuisen mestarin sormet
oppipojan niskaa.
Meltoa, nuivaa rautaa kiusataan,
ahjossa lietsotaan, hiilillä poltetaan
pehmeeksi, nöyräksi taipuisaksi,
juuri ei vellinä valuvaksi.
Sitten se viisaasti
teräkselle nostetaan:
pihdissä, parkamme, kipruaa, kiemuroi
niinkuin koukussa punainen liero.
Vasara ja moukari iskee nyt vuoroin
laatien latteat sen päämuodut, --
ääntäen kilvalla alasimen kanssa:
hilsk helsk, kilsk kalsk! Ilkeä pölkky,
tuo tyly puu-pää,
kateuden riemusta hytkii ja hyppii.
Uuttera vasara kehittävi rautaa
viisaaksi viisauden palvelijaksi,
julmaksi hyödyn palvojaksi.
Vaan jos se suuttuu,
tuskasta muuttuu
mustaksi, moukari puuttuu toimeen,
huimii viimeiset pois pahan juonet, --
tai se tuleen heitetään,
taas sysin peitetään:
Palkeen pulleat posketpa puhaltaa
puuskuttaa puna-ahjoon, josta
kirkkaiden kipenien vaapsahais-laumaa
tupruttaa ylös räppänä-tottoon, --
nielevään toton kyöpelin-kurkkuun,
huriseva hormi.
Uksella istuvat
kylän isot isännät,
katsovat kuin käy raution rautatyö,
vuottavat kastetta hohtavan sirpin.
Haastavat heinistä, laihoista, helteistään. --
Pajan eessä patsaissa
hevoset teutaroi,
paarmain pöristessä häntää huiskivat,
helistäen tiukuja harjaa viuhtovat.
Maantieltä, raitilta
rämähtivät rattaat:
Paunolan "herra" kas, uudella orhillaan!
Tuprahti maantie, mäen alle viuhtoi
lautaset valkeessa vaahdossa voikko --
laaksoon ja metsiin.
Sieltäpä kaartelee ylös valtatie
raitille, vierille tuoksuvain laihoin.
Päivä on hiljainen, hellettä henkii maa,
tuudi ei tuulessa kypsyvä tähkä.
Torkkuen koivujen ritvat riippuu
naavettuneen pajan harjan päällä,
siinnokkaan sini-taivaan alla,
ah, iki-hurmaavan taivaan holvin,
hattaran harsolla verhoumattoman
heinäkuun taivaan.
1901.
End of the Project Gutenberg EBook of Rakkaita muistoja, by Joel Lehtonen
*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RAKKAITA MUISTOJA ***
***** This file should be named 47458-8.txt or 47458-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
http://www.gutenberg.org/4/7/4/5/47458/
Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.
Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties. Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research. They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.
*** START: FULL LICENSE ***
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License (available with this file or online at
http://gutenberg.org/license).
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States. If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed. Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work. You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in
a constant state of change. If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges. If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form. However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that
- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is
owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
has agreed to donate royalties under this paragraph to the
Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments
must be paid within 60 days following each date on which you
prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
returns. Royalty payments should be clearly marked as such and
sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
address specified in Section 4, "Information about donations to
the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or
destroy all copies of the works possessed in a physical medium
and discontinue all use of and all access to other copies of
Project Gutenberg-tm works.
- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days
of receipt of the work.
- You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation. The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund. If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at
http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations. Its business office is located at
809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
[email protected]. Email contact links and up to date contact
information can be found at the Foundation's web site and official
page at http://pglaf.org
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit http://pglaf.org
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations.
To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.
Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
http://www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
