The Project Gutenberg EBook of Phaidra, by Jean Racine
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
Title: Phaidra
5-näytöksinen runomittainen murhenäytelmä
Author: Jean Racine
Translator: Eino Leino
Release Date: January 18, 2014 [EBook #44699]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PHAIDRA ***
Produced by Juha Kiuru and Tapio Riikonen
PHAIDRA
5-näytöksinen runomittainen murhenäytelmä
Kirj.
RACINE
Suom. Eino Leino
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1907.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainon Osakeyhtiö.
HENKILÖT:
Theseus, Aigeuksen poika, Ateenan kuningas.
Phaidra, Theseuksen puoliso, Minoksen ja Pasiphaen tytär.
Hippolytos, Theseuksen ja amazonien kuningattaren Antiopen poika.
Arikia, prinsessa Ateenan kuninkaallisesta suvusta.
Theramenes, Hippolytoksen opettaja.
Oinone, Phaidran imettäjä ja uskottu.
Ismene, Arikian uskottu.
Panope, Phaidran seuranainen.
Sotilaita.
Tapahtumien paikka on Troizen, kaupunki Peloponnesoksella.
Esitetty ensimmäisen kerran Suomen Kansallisteatterin näyttämöllä
Helsingissä 26 p. lokak. v. 1906.
Henkilöt: Theseus -- Axel Ahlberg; Phaidra -- Katri Rautio; Hippolytos
-- Evert Suonio; Arikia -- Helmi Lindelöf; Theramenes -- Emil Falck;
Oinone -- Kirsti Suonio; Ismene -- Helmi Tähtinen; Panope -- Aino
Vasarainen. -- Ohjaus: toht. Jalmari Hahl.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
1:NEN KOHTAUS.
Hippolytos. Theramenes.
HIPPOLYTOS.
Tein päätökseni, Theramenes: lähden.
Troizenin jätän epäilyksen tähden,
mi mua kalvaa. Ah, ma punastun
jo pitkää täällä toimettuutta mun!
Kuus kuuta poissa ollut taatto on,
en tiedä, alla minkä auringon,
en, mitkä heittää häntä hyrskyt, vahdot.
THERAMENES.
Hakea mistä, herra, häntä tahdot?
Jo vuoksi pelkosi tuon oikeimman
uhmailin Isthmoon kahden meren vimman,
kyselin, tutkin teitä Theseuksen
virroilta kuolon, mailta manan uksen;
on tiedusteltu Elis, Tainaros,
myös meri, minne sammui Ikaros.
Mit' enää toivot? Mikä ilman-ala
vois olla isäs piilopaikka sala?
Kenties ei taattos itse tahdokaan,
salasta hän ett' ilmi saatetaan?
Kenties, sill'aikaa kuin on tuska meillä,
hän tyynnä kulkee lemmen lehtoteillä,
tuo urho, uutta vartoin suudelmata...
HIPPOLYTOS.
Ma pyydän: kuninkaalle kunniata.
Hän jättänyt on erheet nuoruuden,
ei enää orja halpain kahletten.
Jos on hän, on hän yksin Phaidran vanki,
ei kateensyitä enää hälle hanki.
Hakien häntä seuraan tehtävääni
ja pääsen täältä, missä pyörtyy pääni.
THERAMENES.
Ah, mistä asti paikkaa pakenet,
kuss' elit lapsuuspäivät herttaiset,
miss' unohdit sa myöhemminkin tovin
Ateenan humut sekä loistot hovin.
Salaisen vaaras, murhees tietää soisin.
HIPPOLYTOS.
Tuo onnen aik' on mennyt. Kaikk' on toisin,
siit'asti kuin sai seutuun rauhaiseen
tuo tytär Minoon Ja Pasiphaen.
THERAMENES.
On tuttu mulle tuskiesi syy:
se Phaidra on, mi tääll' on onnes kyy,
tuo turman emintimä. Tuskin näki
hän sun, maanpakolaiseks kun jo teki.
Mut tylsä on jo tutkain vaimon vihan,
mi sua etsi, ellei poikki ihan.
Ei tarvis lie sun vuoksi naisen huolla,
mi kuoleva on taikka tahtoo kuolla;
on sairas Phaidra, outo häll' on tauti,
ei elostaan, ei auringosta nauti;
kutoa kuinka vois hän vaaraa sulle?
HIPPOLYTOS.
Vihansa heikko pelon syy ei mulle.
Ma vihollista toista pakenen,
Arikia on nimi armas sen,
tuon meille turmaa tuovan heimon jatko.
THERAMENES.
Sinäkin -- kuinka? -- häntä vainoatko?
Rikkoivat veljet, viaton on sisar,
tuo hertas, vaikka veren julman pisar.
Vihaatko syyttömiä sulojansa?
HIPPOLYTOS.
Jos vihaisin, en karttais katsettansa.
THERAMENES.
Syyn oikean sun pakoos selitänkö?
Tuo jumal-ylväs Hippolytos, hänkö,
mies lemmen kahlehisin taipumaton,
isänsä erheen valtaan vaipumaton,
nyt Aphroditen alammainen oisko,
tajuta Theseuksen virheet voisko?
Uhraatko muiden kuolevaisten tapaan
jo lemmen alttarille tahtos vapaan?
Rakastat, prinssi?
HIPPOLYTOS.
Mitä lausut mulle?
Mun tunnet, aatoksein on auki sulle,
tää sydän ylväs, ylenkatseellinen, --
sen oisko häpeää nyt sykkiminen?
Imetti amazoni-äiti mun,
sain hältä mielen kovan, karaistun;
mut myöhemmin, kun vartuin mieheksi,
ihastuin, tuntiessa itseni.
Niin kiinnyit minuun, niin sa kerroit tarun
minulle taatostani, tuiman, karun;
vereni hehkui, sydän sykki tulta,
kun kuulin sankartyöt ma suuret sulta.
Kuvasit urhon mulle miekkoineen,
mi korvas maailmalle Herakleen,
mi pedot tappoi, rosvot rankaisi,
luut Peripheteen hajan heitteli
ja Kreta huurui Minotauroon verta,
Prokrustes, Kerkyön sai koston kerta.
Mut haastoit myöskin hämärämmät työt,
halujen päivät, lemmen vienot yöt,
Helenan ryöstön, vanhempainsa vimman,
ja itkut Periboian ihanimman.
Nimeä monta muuta, perhosia,
tuon liekin liedon kaikki polttamia;
hylätty Ariadne, saaren tytti;
ja vihdoin Phaidra, joka urhon sytti.
Sa muistat, usein kesken kertomasi
sua pyysin säästämään jo sanojasi;
tuon halvan poistaa öisin puolen toisen
tarusta tahtonut ma miehen moisen.
Ieskö sama nyt mun sortaisko?
Niin alas jumalat mun murtaisko?
Työt uljaat puhdistaa voi Theseuksen,
mut mitkä mulle soisi puolustuksen?
Isäni suuren ansioita vailla
en saa myös rikkoa ma taaton lailla.
Mut jos mun sentään täytyis lannistua,
Arikia ei varmaan voita mua.
Muistaisi enkö iki-estettä,
mi meidät erottaa? Ah, tiedät sä:
ei koskaan sulhoa suo murheiselle
isäni Pallantidein sisarelle,
hän vaaraa säikkyy veren syyllisen;
sen tappaa tahtoo kanssa sisaren.
Ei syty liekit hälle lempeät,
ei koskaan leimua hääkynttilät.
Hänetkö naisin taaton mieltä vastaan?
Isänkö yllyttäisin vasten lastaan?
Lemmenkö huumaan hukkuis nuoruuspäivät?
THERAMENES.
Jos löi sun hetkes, järkisyyt pois jäivät.
Suloja neien jos et ennen nähnyt,
sun Theseus on näkeväksi tehnyt.
Isäsi vihaamana viaton
tuo impi sulle kahta kalliimp' on.
Miks säikkyä myös valtaa kainon lemmen?
Siveä miks ei maistaa heelmä hemmen?
Ei tuosta kauan soimaa omatunto;
nuo kahleet kantoi Herakleenkin kunto.
Ket' ei ois Aphrodite hillinnyt?
Sa itse, missä olisit sa nyt,
jos ain ois Antiope Theseukselle
niin ollut kylmä kuin sa rakkaudelle?
Mut miks tää korska kaunopuheisuus?
Tunnusta: rinnassas on tunne uus,
et enää ylpeänä ohjaa sa
nyt vaunujasi meren rannoilla,
et enää ratsun vaahtisuuta suista,
Poseidonin et taidetta sa muista.
Harvemmin huudoistamme kaikuu korvet,
ei orhit korsku, pauhaa metsätorvet,
on summa silmäsi: sa lemmit varmaan,
käsissä kärsit salakaihon karmaan.
Arikianko antaut ikävähän?
HIPPOLYTOS.
Hyvästi. Lähden isää etsimähän.
THERAMENES.
Sa etkö Phaidraa aio nähdä ennen
kuin lähdet?
HIPPOLYTOS.
Aion: hänet nään pois mennen.
Se hälle kerro! Tuoss' Oinone on.
Mut minkä tuo hän uuden turmion?
2:NEN KOHTAUS.
Hippolytos. Theramenes. Oinone.
OINONE.
Voi, prinssi, tuska saapuu tulvanaan!
On kuningatar kuolemaisillaan.
Yöt päivät turhaan tutkin taudin kyytä,
hän kuolee syliini, ei virka syytä.
Sielunsa sekasorto ijäinen
ei salli hälle rauhaa vuotehen.
Hän tahtoo päivään ja hän välttää seuraa,
hulluus ja myrsky mielessänsä meuraa.
Hän tulee.
HIPPOLYTOS.
Näköni ei mieluinen
hänelle, säästän häitä tuskan sen.
3:S KOHTAUS.
Phaidra. Oinone.
PHAIDRA.
Jääkäämme tähän! Voima pettää mun;
en jaksa; jalka horjuu, kompastun.
Valosta kaikkivallan auringon
mun huienneet jo silmäterät on.
Ah.
(Istuu.)
OINONE.
Itkuni jos sulle lohdun lainais!
PHAIDRA.
Kun ei nää korut, vaatteet niin mua painais!
Ken kaikki solmiten nää kutrit vaivan
on nähdä viitsinyt tuon turhan aivan?
Mua kaikki painaa, kaikki sortaa, murtaa.
OINONE.
Toiveesi kaikki toisiansa turtaa!
Sa itse tahdoit äsken kaunistaita
ja muistain aikojasi autuaita
halasit taivaan nähdä, nähdyks tulla.
Nyt piiloon, pois on jälleen mieli sulla;
valoa vihaat, jota etsit juuri.
PHAIDRA.
Poloisen perheen peritaatto suuri,
Sa, jonka tytär oli kantajani,
jok' ehkä punastut mun murhettani,
Aurinko, näen nyt sun viime kerran.
OINONE.
Tää eikö haihdu hulluus hetken verran?
Täytyykö aina mun -- ah, kauhistusta! --
sun nähdä kolkuttavan kuolon usta.
PHAIDRA.
Oi, miks en istu metsäin siimeksessä!
Ma milloin tomun pöyhkän pöllytessä
nään vaunut vierivät ja ratsaan raisun?
OINONE.
Kuin?
PHAIDRA.
Ällös kuulko kieltä vaimon vaisun!
Mitä ma lausuin? Kunne kulki järki?
Sen multa julmat jumalat nuo särki.
Oinone, katso, kuinka punastun:
suon liioin häpeääni nähdä sun,
jo silmä täyttyy tuskan kyynelillä.
OINONE.
Vaitolo vaivas enentää. Ah, millä
sun saisin sanoin huojentamaan huolet!
Et kuule meitä, käsihimme kuolet.
Tahdotko päättää päiväs kukkivaiset?
Mi myrkky sulta surmas riemut maiset?
Kolmasti varjot langenneet jo ovat,
siit' asti kuin sai unta vaivas kovat;
kolmasti koittanut on päivä mailla,
siit' asti kuin on ruumiis ruokaa vailla.
Mi hirmun päätös hurmaa sydäntäsi?
Mill' oikeudella kiusaat itseäsi?
Elämän vallat, jumalat, näin polet,
myös petät puolison, min oma olet,
ja lapsesi, nuo varmaan onnettomat,
jos ikeen oudon alle syökset somat.
Sa muista: mennen heiltä mullan alle,
suot toiveet toisen äidin kantamalle,
veresi vainoojalle ylpeälle,
pojalle amazoni-äidin, hälle,
min nimi...
PHAIDRA.
Ah!
OINONE.
On Hippolytos.
PHAIDRA.
Hurja!
Mi sana huuliltasi pääsi nurja!
OINONE.
Vihani syystä syttyy: mielelläin
suon, että sanaa tuota säikyt näin.
Siis elä! voimas olkoon lempi, viha!
Siedätkö, että Skytha-äidin liha
sun sortaa lapses, veres armahimman,
jumalten heimon, Hellaan ihanimman?
Mut pian! Joka hetki tappaa sun.
Nopeesti tuoni tempaa tuiretun.
Terästä tarmos, viel' on aika, palaa
viel' elos liekki, vaikka riutuu salaa.
PHAIDRA.
Jo paloi liioin liekki syyllinen.
OINONE.
Min tunnet rinnassasi rikoksen?
Min teon synkän olet tehnyt kerta?
Ei kätes vuoda viatonta verta.
PHAIDRA.
Taivaalle kiitos, käsi puhdas on.
Josp' oisi sydän yhtä tahraton!
OINONE.
Mik' auennut on eessäs aatteen nielu
niin syvä, että kauhistuu nyt sielu?
PHAIDRA.
Jo kyllin haastoin. Säästä loppu mulle!
Ma kuolen ennen kuin sen virkan sulle.
OINONE.
Siis kuole kurjaan, synkkään vaiteloon!
Mut käsi muu sun silmäs sulkekoon.
Vaikk' onkin elos enää varjo vaan,
sua ennen tahdon tulla tuonelaan.
Tuhannet tiet vie vainajitten tupaan;
lyhimmän löytää sieluni, sen lupaan.
Oh, julma olet! Mua epäiletkö?
Kun synnyit, sylissäni maannut etkö?
Sun tähtes heitin heimon, synnyinmaan.
Ah, näinkö uskollisuus palkitaan!
PHAIDRA.
Ma pelkään kiivautta poves polon.
Sa vapiset, jos murran vaitiolon.
OINONE.
Mik' oisi suru mulle suurempi
kuin että kuolet eessä silmäni?
PHAIDRA.
Vähemmän kuole en, jos tiedät syyni,
mut syyllisempänä.
OINONE.
Ma olen tyyni,
en kiivastele. Mutta pyydän kautta
jokaisen itkun, joka tuskan tautta,
min tähtes kärsin: puhu, vaivas sano!
PHAIDRA.
Sa tahdot niin: siis kuule!
OINONE.
Muut' en ano.
PHAIDRA.
Ah, mistä alan? Mitä lausun sulle?
OINONE.
Sun epäilykses loukkaus on mulle.
PHAIDRA.
Kuink' onkaan julma lemmen jumaluus!
Mik' emolleni tuosta onnettuus!
OINONE.
Unohda nuo! Vaitolo ijäinen
Sen muiston kätkeköhön murheisen.
PHAIDRA.
Ah, Ariadne, sisar raukkani,
rakastit: rakkaus sun hylkäsi.
OINONE.
Miks muistat murheita nyt ainoastaan?
Miks nouset tänään koko vertas vastaan?
PHAIDRA.
Tään olen veren synkän viime pisar,
kurjempi kuollessain kuin äiti, sisar.
OINONE.
Sa lemmit?
PHAIDRA.
Tunnen lemmen tuskapäät.
OINONE.
Siis ketä?
PHAIDRA.
Kohta hirmukuilun näät:
ma lemmin... ah, ma pelkään, värisen
nimeä tuota.
OINONE.
Kenen?
PHAIDRA.
Jaksa en. --
Tuo prinssi, vainoomani verisemmin...
OINONE.
Jumalat! Hippolytos!
PHAIDRA.
Häntä lemmin.
OINONE.
Vanhurskas taivas! Hyytyy hurme suonen.
Voi, kauhua! Voi, sukukuntaa tuonen!
Voi, rantaa rikoksen! O, tuulta turman,
mi tänne toi sun, lietsoi hurjan hurman!
PHAIDRA.
Mun tautini on vanha. Tuskin tullut
Aigeuksen pojan vaimoks olin; hullut
poiss' oli haaveet, onni omanani;
Ateena silloin näytti sortajani.
Punastuin, kalpenin tuon ylvään nähden;
sekoittui järkeni tuon seijaan tähden;
mun huikes silmäni, mun kuivui kieli,
ruumiini paloi, hiljaa hiilui mieli.
Ma tunsin Aphroditen voimassansa
ja tuskat, vaivat veren vainoomansa.
Lepytin häntä uhrein suitsuvin,
tein temppelin, sen, koito, koristin,
näin löytäväni järjen menneen luulin,
kun huusin taivahia valjuin huulin.
Ah, turhaan! valjennut ei itkun ilta.
Ma hukkaan poltin uhrit alttarilta;
kun kuolemattomia rukoelin,
ma mielikuvaani vain kumartelin;
kun suitsutin, ma häntä muistin yhä,
kun teurastin, vuos hälle hurme pyhä.
Ma kartoin häntä. Hänet löysin mistä?
Ah, kauhistusta! Taaton piirtehistä,
mun puolisoni! Pojalle ma paloin!
Niin häntä vihdoin vihaamaan ma aloin.
Maanpakoon ajaa hänet tahdoin tuolta,
siks teeskentelin julmaa äitipuolta,
ja pojan, jota lemmin, ihailin,
kodistaan, isästänsä irroitin.
Hengähdin taas, Oinone; järki palas
sen poissaollen, jota sydän halas,
ja kätkein ijäisiä ikäviä
ma avioni vaalin hedelmiä.
Oi, turhaa, turhaa! Oikku kohtalon!
Troizeniin toi mun tahto puolison,
sorean täällä taas näin sortajani,
taas aukes haava tuores rinnassani.
Syö enää rakkaus ei mieltä multa,
siell' asuu itse Aphrodite. Tulta
hän lietsoo synkkää. Syyni tähden kuolen,
käyn kätkemähän tuonen tuolle puolen
vihani, lempeni ja kurjan elon,
mi mua häpäisee. Nyt tiedät selon.
En kyyneleitäs vastustaa ma voinut,
siks olen vaivani nyt vaikeroinut.
En kadu. Et nyt enää soimaa sinä,
jos valmistelen manan matkaa minä,
et enää turhaan kutsu takaisin
säentä, joka sammuu tuskihin.
4:S KOHTAUS.
Phaidra. Oinone. Panope.
PANOPE.
On, valtiatar, murheen viesti mulla,
mut sentään täytynee sen ilmi tulla.
Jo kuolo voittanut on voittajanki:
on puolisosi Manan valjun vanki.
OINONE.
Sa mitä lausut?
PANOPE.
Tää on ilmoitus:
ei koskaan enää palaa Theseus.
Laivoilta, jotka tänne kynti vanan,
on Hippolytos saanut kuolon sanan.
PHAIDRA.
Ah!
PANOPE.
Uutta valtiasta valitaan.
Pojastas toiset tahtoo kuninkaan,
taas toiset, unohtain lait valtion
äänestää poikaa Skytha-puolison.
Saa ystäviä myöskin Pallaan suku,
Arikian ei pieni äänten luku.
Ateena kiistää, monet hankkeet hautuu.
Jo Hippolytos matkaan valmistautuu,
on vaara, että kaiken valloittaa
hän kansan mielen, joka aaltoaa.
OINONE.
On kuningatar viestin kuullut. Hän
on punnitseva tietos tärkeän.
5:S KOHTAUS.
Phaidra. Oinone.
OINONE.
Sua enää pyytänyt en päälle maan.
Sua seurata ma tahdoin tuonelaan,
siit' estämään sua äänt' ei ollut mulla.
Mut kuulet: uus on elon pakko sulla.
On onni vaihtunut, tuo vaihtelija:
kuningas kuollut on. Sen täytä sija!
Sun elää täytyy! Poika sull' on sorja,
jos elät, valtias, jos kuolet, orja.
Jos kuolet, häll' ei hädän turvaa missään,
ei lohtua, jos kärsii kyynelissään,
ja syyttäin lemmetyyttä äidin oman
on soipa pilviin huuto viattoman.
Siis elä! Nyt on tuntos tuska turha,
ei lempes enää lemmen toisen murha,
on kuollut Theseus, on rikki liitto,
tuo liekkis uuden rikos turman-siitto.
Voit Hippolytoksen nyt nähdä sa,
ei enää hän nyt kammoksuttava,
syytönnä hänet nähdä voit. Kentiesi
vihasi tuntien nyt taipuu miesi
tuo korska. Perintönsä on Troizen,
sa hänet liitä tuumaan yhteiseen;
pojalles, tietää hän, näät laki soi
ne muurit ylväät, jotk' Athene loi.
Te samaa nouskaa vihollista vastaan:
Arikia teit' uhkaa ainoastaan.
PHAIDRA.
No niin, sun neuvoasi tottelen;
jään elämään, jos elää jaksanen,
jos äidinrakkaus voi liekkimään
puhaltaa hiilet polon hengen tään.
Esirippu.
TOINEN NÄYTÖS.
1:NEN KOHTAUS.
Arikia. Ismene.
ARIKIA.
Mua Hippolytos hyvästellä anoo?
Mua etsii, vartoo hän? Ken sitä sanoo?
Ismene, erhettynyt lienet kai?
ISMENE.
Sen kuolo Theseuksen aikaan sai.
Pian vastahasi rientää kaikkialta
sydämet, päässeet inhan ikeen alta.
Arikia on vihdoin vapaa, Hellaan
pian kaiken polvistaa hän oikeudellaan.
ARIKIA.
Siis kaikki käynyt onko huhun mukaan?
En enää orja ois, en vihattukaan?
ISMENE.
Sua vainoomast' on laannut sallimus,
luo veljeis henkein käynyt Theseus.
ARIKIA.
Seikkailu mikä hälle tuotti turman?
ISMENE.
Käy puheet kummat syystä suuren surman.
Yks virkkaa: lemmen uuden liehtomana
mies uskoton tuo mereen uppos. Sana
käy toinen: astui urho alle maan,
sai Peirithoksen kanssa tuonelaan
ja näki virran tumman, rannat raisut,
elävä itse, varjoin kodit vaisut;
pois enää päästänyt hänt' yö ei musta,
hän sinne sortui, mist' ei palausta.
ARIKIA.
Inehmo voisko ennen kuolon yötä
näin käydä tutkimahan tuonen työtä?
Kuin häntä viehättää vois tie niin harmaa?
ISMENE.
On kuollut Theseus, se vaan on varmaa.
Ateena huokaa, tunnustaa Troizen
Hippolytoksen nyt jo herrakseen,
ja Phaidra, joll' on pelko pojastansa,
hätäilee ystävineen linnassansa.
ARIKIA.
Isäänsä oisko inhimillisempi
siis poika, kahleeni nyt kevyempi?
Mua surkuttelis hän?
ISMENE.
Niin luulen.
ARIKIA.
Jäinen
Hippolytos on eikä sääliväinen.
Hän naista vihaa. Miksi luulet sinä,
ett' oisin hälle mieluisampi minä?
Näät itse, kuinka karttelee hän meitä:
miss' emme me, hän niitä etsii teitä.
ISMENE.
Ma olen kuullut, ett' on kylmä hän;
näin sinun luonasi tuon ylpeän
ja ylpeytensä maineen tähden juuri
ol' huomioni kaksinkerroin suuri.
Huhua vastannut ei käytöksensä;
ens katsees eestä karkkos ylpeytensä,
hän hämmentyi, hän silmät laski alas,
taas kaihoten ne katsantoosi palas.
Nimeä lemmen säikkyy korska mieli,
mut sen on silmät hällä, vaikk' ei kieli.
ARIKIA.
Sanojas kuinka ahnahasti kuulee
tää sydän, vaikka turhuudeks ne luulee!
Ismene, tunnet mun, ah, onneton
osani, mielein musta ollut on,
se kasvoi alla itkun, katkeruuden;
nyt tuta saisko lemmen tuskan uuden?
Kuningassuvun kuulun viime veri,
mun yksin säästi sodan, vainon meri:
kadotin kesken nuoruutensa kukkaa
kuus veljeä... O, heimon heljän hukkaa!
Löi heidät rauta, tulviltansa, voi,
Erekteuksen verta manner joi.
Niin tehtiin laki, ettei kukaan mua
helleeni lempiä saa kirottua:
pelättiin, että siskon arka uhka
ois tuli, josta syttyis veljein tuhka.
Mut tiedät myös, mill' ylenkatseella
näin voittajani epäluuloa.
Lien luonnostani lemmen vihollinen;
mut usein mun hänt' oli kiittäminen,
ett' ylpeydelleni hän turvaks tuli.
Niin näin ma poikansa, niin sydän suli.
En silmin vaan ma häntä ihaillut,
sulonsa mua ei yksin hurmannut,
ei lahjat kauniit luonnon laupiaan,
joit' itse, ylväs, ei hän huomaakaan;
avuja lemmin häness' armaampia,
isänsä hyveitä, en puuttehia,
rakastan ylpeätä miehuuttansa,
jot' taivuttanut viel' ei lemmen ansa.
Lie Phaidran onni Theseuksen lempi,
ma olen tunteistani ahnehempi,
en huoli lahjaa, jonka sai jo sata,
en miestä joka tuulen tuttavata.
Mut miehuus taivuttaa tuo taipumaton,
tuo sydän syttää tuskan tuntematon,
mies vapaa vangita, mi kummissansa
pois pyrkii, sentään kaipaa kahleitansa,
se onni mun ois! vaan hän vapaaks jää:
helpompi Herakles ol' kesyttää,
useemmin voitettu, siks voittaville
vähempi kunnia myös katsehille.
Mut ah, Ismene! Olen tyttö tuhma!
Lie liian vankka mulle urhon uhma,
kentiesi kerran huokaan nöyrtyen
vuoks ylpeyden, jot' tänään ihailen.
Mua lempis hän? Mik' auvon aurinko
sulatti jäänsä? Ei...
ISMENE.
Hän saapuu jo.
2:NEN KOHTAUS.
Hippolytos. Arikia. Ismene.
HIPPOLYTOS.
Matkaani ennen tahdoin esiin kantaa,
mink' osan, impi, elos arpa antaa.
Isäni kuollut on. En väärin luullut,
kun hänestä niin kaukaan en ma kuullut:
voi yksin kuolo, sankartöiden raja,
niin pitkä olla urhon piilottaja.
On souttu tuonen tumma pursi hälle,
Alkidin veikolle ja ystävälle;
vihasi varmaan nimet kuulla voi
nuo, joista kaikki maat ja meret soi.
Yks sentään murheessain on lohtu mulla:
ei enää kahlehia sorron sulla,
peruutan lait nuo väärät, ruhtinatar,
oot sydämesi vapaa valtiatar.
Pittheuksen perintö, Troizen, nyt on
mun valtakaupunkini ehdoton,
mua kuulee herranaan. Ma lähden. Sinä
jäät tänne, vapaa, vapaampi kuin minä.
ARIKIA.
Hyvyytes, prinssi, liian suuri lie.
Pois ota osa, ettei jälleen vie
se mua ankarampaan ikeesen
kuin mistä päästit raukan sydämen.
HIPPOLYTOS.
Kuningasriita Ateenasta raikuu,
sun nimes, mun, ja Phaidran pojan kaikuu.
ARIKIA.
Mun nimeni?
HIPPOLYTOS.
Ma tiedän, estävän
mua näyttää määräys lain ylpeän:
on syytös siitä, että muukalainen
mun oli äitini, ei Hellaan nainen.
Mut jos ois kilpani vain kanssa veljen,
tuon kyllä voittaa voisin tyhjän eljen.
Tunnenpa laillisemman kilpailijan;
sun tieltäs väistyn, myönnän sulle sijan,
myös valtikan, jot' esitaattos kantoi,
Erekteuskin, poika Maan. Sen antoi
Aigeuksen käsiin ottolapsen laki.
Maineensa kaukomailta Theseus haki,
kartutti kaupungin, ja riemuissansa
sukusi unhotti Ateenan kansa.
Nyt sua kutsuu se. Jo kyllin kesti
se riitaa, riehunutta vimmaisesti,
jaloa kyllin joi jo heimos verta
maa, josta sukukuntas kasvoi kerta.
Troizen on minun. Phaidran poika saa
osakseen kedot Kretan. Attikaa
sa hallitse! Ma lähden nyt ja sulle
kokoan äänet, jotka suodaan mulle.
ARIKIA.
Kaikesta, kummakseni jonka kuulen,
kuin unta näkeväni, outo, luulen.
Vai valvonko? Mik' on tuo aikees uus?
Mik' asuu rinnassasi jumaluus?
Sun kuului kunniasi kaikkialta,
näyt sentään suuruuttasi suuremmalta.
Uhraatko itses auttain sorrettua?
Se eikö kyllin, ettet vihaa mua,
ett' olet vihaamatta olla voinut...?
HIPPOLYTOS.
Liet väärin ylpeyteni arvioinut.
Vihata sua? Taivaan vallat! Ken?
Se kantama ois äidin hirmuisen.
Mi tapa raaka, mikä raivo vihan
ei sinut nähden hiljeneisi ihan?
Sulolle sokko ollut oisinko...?
ARIKIA.
Kuin, prinssi?
HIPPOLYTOS.
Haastanut lien liikaa jo.
Ma huomaan, järki jättää pääni polon,
mut koska katkaisin nyt vaitiolon,
niin täytyy jatkaa. Turha enää peittää
on tulta, joka kipunoita heittää.
Näät eessäs esimerkin ylpeydestä,
näät prinssin säälittävän. Enää kestä
en lemmen tuskaa, turhaan uhmailen,
vaikk' ennen tuomitsin ma vangit sen.
Rannalta nähdä rajutuulet tahdoin,
nuo, joihin sortuu sulhot hyrskyin, vahdoin.
Nyt seison myrskyssä, käy kuohuin veri,
kuin muutkin, minut ahmaa valtameri!
Yks hetki rangaissut on rohkeanki:
tää sydän ylpeä on vihdoin vanki.
Kuus kuuta onnetonna käynyt olen,
povessa vasama, yön teitä polen,
häpeilen haavojani, väistyn, kun
sa läsnä oot, kun poissa, löydän sun;
kuvasi metsäin syvyydestä läikkyy,
valosta päivän, varjoista yön väikkyy,
nään aina piirtees, orjuuteeni samaan
mua kaikki, kaikki yhtyy kavaltamaan.
Min palkan taistoistani, parka, sainkaan?
En enää itseäni löydä lainkaan,
jäi multa jousi, viini, vaunut jouten,
en viihdy viileätä merta souten,
vain huokauksin nyt ma täytän salot,
mun ääntä ratsuni ei tunne jalot.
Punehdut työtäs ehkä. Huima taru
on hurjan lempeni. Lie liian karu
tää puhe sydämen, mi rakastaa;
siks ei se sulle liene halvempaa.
Vierasta kieltä haastan, muista impi;
on kahle tässä orjaa kaunihimpi.
Sa kuule huokaus, mi ilman sua
ei koskaan oisi huojutellut mua.
3:S KOHTAUS.
Hippolytos. Arikia. Theramenes. Ismene.
THERAMENES.
Sua, prinssi, valtiatar tervehtää:
hän sua etsii.
HIPPOLYTOS.
Miks?
THERAMENES.
En tiedä. Tää
sanansa on: sua ennen matkaasi
tavata tahtoo hän.
HIPPOLYTOS.
Mit' toivovi
minulta Phaidra? Mitä hälle sanon?
ARIKIA.
Ah, häntä kuuntele, ma pyydän, anon.
Sinulle kuinka lie hän vihollinen,
kuitenkin itkevää on sääliminen.
HIPPOLYTOS.
Sa poistut. Loukkasinko, tiedä en,
suloja, joita lemmin, ihailen,
en arvaa, mik' on arpa sydämeni.
ARIKIA.
Ylevä prinssi, lähde! omakseni
Ateena tee ja Attikan myös rannat.
Sult' otan vastaan kaikki, minkä annat.
Mut valtakunta suuri, maineikas
tää viel' ei kallein mulle lahjoistas.
4:S KOHTAUS.
Hippolytos. Theramenes.
HIPPOLYTOS.
Nyt matkaan! -- Mutta tuoss' on Phaidra jo. --
Käy, hanki kaikki! -- Tuima tuokio! --
Järjestä, juokse, anna merkki! Palaa,
niin pääsen puhelusta, jot' en halaa.
5:S KOHTAUS.
Phaidra. Hippolytos. Oinone.
PHAIDRA (Oinonelle taustassa).
Poveni pakahtuu, kun hänet nään.
Unohdan kaikki. Mitä mielinkään?
OINONE.
Jää poikas, muista, muuten turvaa vaille.
PHAIDRA.
Ma kuulen, prinssi, lähdet kaukomaille.
Lisäksi muiden tuskiesi tulen
ja surren poikani sun huomaas sulen.
Isätön on hän nyt. On toisen huolen
pian saapa hän, kun, kurja äiti, kuolen.
Jo sadat vaarat, vihat lasta vainoo;
sa olet onnettoman suoja ainoo,
mut pelkään sulkeneeni korvat sulta
sen itkuille, mi levon vie nyt multa:
ma pelkään, että vihas oikea
lapselle äidin syyt on kostava.
HIPPOLYTOS.
En ole niin ma halpamielinen.
PHAIDRA.
Jos vihaisit, sua siitä soimais en.
Mun näit sua vainoavan katkerasti;
et nähnyt sydämeni pohjaan asti.
Sua vihaamaan ma aivan antausin,
sun asuinsijoiltani karkoitin,
salassa, julki sua vahingoitin,
veet väljät välillemme nostaa koitin.
Nimeäs kielsin kattoni myös alla
ma lausumasta lailla ankaralla.
Mut suruuni jos syyni verratahan,
jos viha vaan sun saattaa vihaamahan,
vähemp' ei vihaas ansainnut lie nainen,
enemp' ei sääliäsi, nuorukainen.
HIPPOLYTOS.
Lastensa tähden vihaa äitipuoli
useinkin poikaa, jolta maammo kuoli.
Tuon tiedän. Tavallista on, ett' toisen
avion liitto kaunan kylvää moisen.
Ma muilta saanut saman öisin ihan,
kentiesi kahta katkeramman vihan.
PHAIDRA.
Ah, miksi sallei taivas, jota huudan,
tuost' että poikkeus ma olen muudan!
On myrsky muu, mi mua kalvaa, kaivaa!
HIPPOLYTOS.
Sa ällös turhin tuskin mieltäs vaivaa:
kenties ei kuollut vielä miehes, tulla
voi urho, silloin uus on riemu sulla.
Poseidon taattoni on turva, päästää
hädästä voi hän, ystävänsä säästää.
PHAIDRA.
Ei kahta kertaa nähdä tuonen maita,
ei manan valkamia varjokkaita.
Sa toivot turhaan: jumalat ei auta
urosta, jonka ahnas nieli hauta.
Mitä ma virkan? Kuollut ei hän, kun
hän elää eessäni, kun nään ma sun;
ma hälle haastan, hälle hehkun, hurja...
Ah, prinssi: turhaan tulta peitän, kurja.
HIPPOLYTOS.
Sua lempes, murhees kuvat kuumat painaa:
lie aina eessäs hän, mi nyt on vainaa;
mies kuoli, rakkaus jäi sydämeen.
PHAIDRA.
Niin, Theseusta lemmin hulluuteen;
en sellaisena kuin hän kuoloon kulki,
tuhannen naisen jumaloima julki,
nyt varmaan Manan vaimon sulho huima;
vaan nuori, uskollinen, kenties tuima,
kohtaava kaikki povet syttyvinä,
kuin ovat jumalat, kuin olet sinä!
Sun oli silmät, ryhti, käynti hällä,
tuo ujous jalo, jok' on ylpeällä,
kun souten sankarina Kretan merta
Minoksen tyttären hän kihlas kerta.
Miss' olit silloin sinä? Miks et siellä,
kuss' oli Hellaan parhaat purren tiellä?
Miks olit nuori liian kilpasille?
Miks saapunut et saaren valkamille?
Sun tappamasi Minotauros ois,
sa oisit sokkelosta päässyt pois,
sinulle siskoni ois tehnyt kerän,
sa nähnyt oisit taasen päivänterän.
Mut ei! Sen minä tehnyt öisin. Mulle
ois lempi suonut apu saattaa sulle
ja laajan labyrinthin sokkeloissa
ma ollut oppahasi oisin noissa.
Kuink' oisin turvannut ma pään tuon armaan!
En langan varaan jättänyt ois varmaan,
vaan seurannut sua öisin vaaraan asti
ja itse eelläs käynyt uljahasti;
jos kuolo kohdannut sun oisi, yksin
et kuollut oisi, vaan me vieretyksin.
HIPPOLYTOS.
Jumalat! Mitä kuulen? Unhotatko
sen miehen, jonka olen polven jatko?
PHAIDRA.
Miks uskot, että unohtaisin sen?
Ma kuinka kunniaani muistais en?
HIPPOLYTOS.
Anteeksi, valtiatar: punastun;
puheesi syytön oli, syy vain mun.
Häveten siksi poistun, jätän sinut...
PHAIDRA.
Ah, julma, ymmärsit jo liioin minut.
Jo kyllin puhuin, ettet väärin luule.
Siis tunne Phaidra, Phaidran raivo kuule!
Rakastan. Uskot, että syyttömänä
hyväksyn itseni sua lempivänä.
En! Lempi hurja, joka pääni huumaa,
minulta hehkuaan ei saanut kuumaa,
sen synkät sallineet on vallat taivaan,
ne tuominneet mun ovat tuskaan, vaivaan,
vereni velloneet tään myrkyn kautta;
mua kiroot, inhoon itseäin sen tautta.
On julma riemu valtain autuasten
näin sortaa sydämiä ihmislasten!
Ei kyllin, että sua pakenin,
sa itse muistat, sinut karkoitin,
vihaasi etsin, toivoin petomaisna
sen välttää, jota välttänyt en naisna.
Mit' auttoi se? Jos mua vihasitkin,
sua, raukka, rakastin ja enemp' itkin;
ol' onnettuutes sulle uusi sulo,
mut mulle uutten murhepäiväin tulo:
jos joskus nähnyt minut lienet missä,
mua muuten nähnyt et kuin kyynelissä.
Luuletko, ett' on mulle mieluinen
tää tunnustus? Sen tiedän kurjuuden.
Puhua lapsestani tahdoin, tulin
sua anomaan... ah, sydänsuruun sulin!
Tein turhaan lauseparret monin mutkin:
sinusta yksin lienen puhunutkin!
Rankaise rakkaus tää hirmuisin:
olethan poika Theseus-sankarin,
siis surmaa hirviö, mi huokaa huoltaan!
Isäsi leski lempii poikapuoltaan!
Paeta aio en ma miekkas alta;
täss' sydämeni! Iske! Ihanalta
sovitus tuntuva on rikokseni,
siks kohti kalpaas rientää sydämeni.
Lyö! Taikka lienee rikos liian musta,
suloista suo et sille rangaistusta,
et kättäs saastuta sa vereen halpaan,
minulle säilä suo, käyn itse kalpaan;
se anna!
OINONE.
Tullaan. Taivaan vallat! Pois!
Häpeäs ikuinen tää näky ois.
Pakene! Joudu!
6:S KOHTAUS.
Hippolytos. Theramenes.
THERAMENES.
Phaidrako pois läksi?
Tai oikeammin: näin pois vietäväksi?
Mut, prinssi, miks tää muoto valjun vaivan?
Miks miekatonna, sanatonna aivan?
HIPPOLYTOS.
Pakene, Theramenes! Paetkaamme!
Nyt kauhut kaikki päälle lankee maamme.
Näät Phaidra... ei, tää uni hirmun maatkoon
maan alla, mua kiusaamasta laatkoon!
THERAMENES.
On valmis laiva, purje paisuvana.
Mut Ateenasta saapunut on sana:
valittu valtiaaksi veljes on
ja Phaidran puoli päässyt voittohon.
HIPPOLYTOS.
Kuin?
THERAMENES.
Airut käteen kuningattaren
on tullut tuomaan kansan päätöksen.
On Phaidran voitto.
HIPPOLYTOS.
Alla auringonko?
Jumalat, hyveensä tää palkka onko?
THERAMENES.
Sill' aikaa kuninkaasta kertoo --
HIPPOLYTOS.
Kuka?
THERAMENES.
Epeiroksessa nähty ois hän muka.
Hain häntä sieltä, tiedän paremmin...
HIPPOLYTOS.
On huhu tutkittava kuitenkin
sen saakka juuriin. Jos on totta, jäämme,
jos tyhjäks näyttäytyy se, lähtekäämme.
Ja vannon, maksoi minkä maksoi, saa
käs' arvoton ei kantaa valtikkaa.
Esirippu.
KOLMAS NÄYTÖS.
1:NEN KOHTAUS.
Phaidra. Oinone.
PHAIDRA.
Pois kunnia, mi mulle tarjotaan!
En tahdo ketään nähdä päällä maan.
Koetat lohduttaa mua kirottua.
Mua kätke! Kiellä puhumasta mua!
Jo haastoin, mit' ei kertoa sais kieli,
jo yli huulten purskui hurja mieli.
Ja hän! Hän kuinka tunteetonna taiskaan
sanani välttää, joit' ei virkkaa saiskaan!
Pois pyrki hän, mun silloin sortui ääni,
hän punehtui, se lisäs häpeääni.
Miks estit minut tuonen tuiman työstä,
kun sydämeeni miekan tahdoin syöstä?
Hän estikö? Hän kalpeniko? Ei.
Ma koskin kättänsä, hän pois sen vei,
ma koskin kalpaa, hän pois antoi kalvan
kuin heti saanut ois se saastan halvan.
OINONE.
Näin huolta huutain, purkain sydäntäsi
et sammuta, vaan lietsot liekkiäsi.
Ylväämpi tyttärelle Minoksen
ois hoiva huolten arvoisempien,
paeta paennutta, kunnotonta,
Ateenaa hallita ja saarta monta.
PHAIDRA.
Ma, hallita! Ma, kantaa valtikkaa!
Kun itseäni en voi ojentaa!
Kun itse, intohimon viemä vinhan,
en pois ma pääse alta ikeen inhan!
Kun sorrun!
OINONE.
Lähde!
Phaidra.
Tänne jää hän, oi!
OINONE.
Kirota häntä voit, et jättää voi?
PHAIDRA.
Myöhäistä! Hän jo tuntee synkän syyni.
Ujouden rajat ratkotut on tyyni,
on hälle häpeäni tuotu julki;
poveni kautta sentään toivo kulki.
Sa itse neuvoin mairehin mua kiehdoit,
eloni sammuvaisen liekin liehdoit
sanoilla, joista saatoin arvata
ma että voisin hälle huolia.
OINONE.
Ah! Syytön taikka syypää turmiosi,
mit' en ois tehnyt avuks ahdinkosi?
Mut loukkaus jos loukata voi sua,
tuon ylenkatse voisko unhottua?
Hän kuinka jättikään sun maahan, julma!
Kuink' oli ilkkuva tuon silmäkulma!
Ma kuinka vihasin tuot' ylpeätä!
Ah, mun jos silmin nähnyt oisit tätä!
PHAIDRA.
Hän ehkä jättää korskan ylpeytensä;
korvessa kasvanut on sydämensä,
mielensä villi on kuin metsän tuuli;
hän ensi kerran rakkaudesta kuuli.
Kenties hän hämmästyi, siks jäi hän vait:
me väärin häntä tuomitsemme kait.
OINONE.
Hän, muista, laps on äidin barbaarin.
PHAIDRA.
On lempinyt barbaari-äitikin.
OINONE.
Hän vihaa koko naisen sukupuolta.
PHAIDRA.
Näin muista naisista ei mulle huolta.
Nyt ällös neuvojasi turhaan hukkaa,
tue raivoain, äl' enää järkirukkaa!
Hän kylmänä pois luotaan lemmen torjuu.
Heikommin ehkä kunnialle horjuu?
Hän välittävän näytti Ateenasta:
kenties hän huolia vois valtikasta?
Hän lähdöss' oli, laivat merta uivat,
jo purjeet valloillansa pullistuivat.
Oinone, mennös, ylväs etsi tuo,
silmäinsä eteen kruunun kiilto luo!
Hän saakoon diadeemin. Painan sen
ma itse päähän hälle riemuiten.
Hän saakoon valtakunnan; opettaa
mun poikani hän hallitsemaan saa.
Kenties hän tahtois isä olla tälle;
ma pojan annan äitinensä hälle.
Sa hänet loihdi tähän vallan taikaan!
Sun sanas enemmän kuin mun saa aikaan.
Kuvaile hälle Phaidra kuolevana,
huokaile, itke, itse huolevana,
kaikk' keinot käytä! Sinuun yksin luotan.
Palaja pian! Tuskallisna uotan.
2:NEN KOHTAUS.
Phaidra.
PHAIDRA.
O, Aphrodite, joka näät sen vaivan,
mi mua sortaa, maahan murtaa aivan,
sa leppymätön! Jo mun voitit. Miksi
mua enää kiusaat? Sulle huudan siksi:
itselles uutta kunniaa jos aiot,
mua, taiottua, turhaan enää taiot.
On sulla vihollinen uhmaisempi,
min niskaa notkistanut viel' ei lempi,
tuo prinssi ylpeytensä paaduttama.
Lyö hänet siis! On asiamme sama.
Hän lempiköön!... Oinone, palaat jo?
Hän ei sua kuullut? Mua ilkkuuko?
3:S KOHTAUS.
Phaidra. Oinone.
OINONE.
Tuo turha lempi saa nyt sammua.
Nyt hyvettäsi muista muinaista!
Kuningas elää, vaeltaa maan päällä;
on Theseus saapunut, hän on jo täällä.
Kaikk' kansa rientää, häntä huutaa vain.
Kuin käskit, menin, prinssiä ma hain,
niin riemu-äänet raikui kaikkialta...
PHAIDRA.
Mun mieheni on tullut tuonelalta.
Se riittää! Tehnyt olen herjan hälle.
Nyt hyvästit ma lausun elämälle.
OINONE.
Kuin?
PHAIDRA.
Tahdoin kuolla, siitä estit mun,
tunteeni tuskan voitti itkus sun.
Miks kuollut en, kun voin sen puhtahana?
Sua kuulin: kuolen kunniattomana.
OINONE.
Sa kuolet?
PHAIDRA.
Taivas! Mit' oon tehnyt ma?
Käy tänne Theseus kera poikansa,
nään jälleen rikollisen rakkauteni,
hän näkee, kuinka haastan miehelleni
povessa huoli lemmen poljetun,
silmässä kyynel harhahaaveilun!
Hän eikö puoltain isän kunniata
ilmaise lempeäni kamalata?
Pettäinkö isäänsä ja valtiastaan
hän vihaansa ei ilmi tois mua vastaan?
Mut vaikk' ois vaiti hän, ma tiedän syyni,
en ole nainen rikoksissa tyyni,
en niitä, jotka otsa korkealla
syypäitä ovat miellä rauhaisalla.
Ma tunnen rakkauteni raivokkahan,
minusta on kuin valmiit huutamahan
ois miehelleni muurit, holvit julki
jo täällä, mitä mieli vaimon sulki.
Tuonelle tahdon. Lepo lienee tuolla.
Niin onko suuri onnettomuus kuolla?
Ei peljättäne murheellista Mana.
Nimeä pelkään, jonka painavana
jälkeeni jätän lasten kurjain kantaa.
Zeun veri heille rohkeuden saa antaa!
Mut suku vaikka piirtyis pilviin saakka,
on äidin rikos aina raskas taakka.
Kenties he kerran kantaa saavat soimaa
emosta, joll'ei hyveen ollut voimaa;
kentiesi heidät syyni kuorma murtaa
tai mieliala allapäinen turtaa.
OINONE.
Ma myöskin heitä säälin; milloinkaan
ei pelko ollut oikeampi. Vaan
miks saattaa moisen kauhun alle lastaan?
Miks itse nousta itseänsä vastaan?
Pian huhu kertoo: Phaidra syypää on,
petetyn väistyi tieltä puolison.
Prinssille tuolle riemu lie se suuri,
kun kuollen voittonsa sa kruunaat juuri.
Ma mitä vastaan vainoojilles sitten?
Ma hämmentyvä oon eess' syyttäjitten.
Hän nauttiako häpeästäs saisi,
sen ensi kuulijalle kuuluttaisi?
Ei! Liekki taivaan minut lyököön ennen!
Mut rakastatko vielä kuoloon mennen,
lie vielä, virka, kullan kallis sulle
tuo julkea?
PHAIDRA.
Hän hirviö on mulle.
OINONE.
Miks hälle sallia siis voiton hurma?
Ma neuvon tiedän, paremman kuin surma:
sa ensin syytä häntä siitä, mistä
sua syyttäis hän. Tää kaikk' on täydellistä:
tuo miekka -- onneks sulle soi hän sen --
murheesi mennyt, tuskas nykyinen,
maanpako prinssin, aikomukses kuolla;
sua kaikki puoltaa, hänt' ei mikään puolla.
PHAIDRA.
Ma mustaisinko syyttömyyttä?
OINONE.
Sinun
vait olla tarvis vaan. Suo haastaa minun!
Mun tuntoni myös kyllä soimaa sitä.
Mieluummin tekisin ma vaikka mitä!
Mut sinut koska muuten kadotan,
sun tähtes tunnon vaivat vaiennan.
Ma puhun. Theseus maanpakoon vaan
poikansa varmaan tyytyy ajamaan.
Isä on isä, vaikka rankaisee;
vähästä leppyy, jälleen hymyilee.
Mut miksi vuotais veri syytön, kun
uhattu vaadi kunnias ei sun?
Se liian kallis kadottaa on kivi,
muu mustukoon, kun vaan se sädehtivi,
muu kaikki väistyköön, jos muun se häätää;
myös hyve pois, jos kunnias niin säätää.
Jo tullaan. Theseus!
PHAIDRA.
Ja prinssi! Nään
jo turmioni hänen silmistään.
En mitään voi ma alla ahdinkoni.
Tee tahtos! Sulle jätän kohtaloni.
4:S KOHTAUS.
Theseus. Phaidra. Hippolytos. Oinone. Theramenes.
THESEUS.
Taas mulle leppynyt on sallimus,
saan jälleen syleillä...
PHAIDRA.
Seis, Theseus!
Ei sovi nyt nuo tunteet sydämen:
en ole syleilysi arvoinen.
Sa olet loukattu, sun poissa ollen
kateinen onnes oli puolisollen,
ansaitse enää miellyttää en sua;
on ainut aatoksein nyt piilottua.
5:S KOHTAUS.
Theseus. Hippolytos. Theramenes.
THESEUS.
Oudosti otetaan sun taattos vastaan.
HIPPOLYTOS.
Tään Phaidra selittää voi ainoastaan.
Mut ällös toivolleni tehkö tenää:
suo, että poikas häntä nää ei enää,
suo ainiaaksi täältä mennä mun
miss' asuu puolisosi.
THESEUS.
Kummastun.
Jätätkö mun?
HIPPOLYTOS.
Hänt' etsinyt en minä.
Maan tämän ääriin hänet saatoit sinä.
Suvaitsit jättää näille rannoillen
Arikian ja kuningattaren;
sain vielä toimeks heitä täällä puoltaa.
Nyt tuota tarvis enää ei mun huoltaa.
Metsällä mennyt nuoruus mult' on laiska,
mua enää viehätä ei otus raiska,
ma tahdon suuremmat jo voitot voida,
jalommin verin tieni purppuroida.
Et ollut ikäiseni vielä, kun
tyrannit, hirviöt jo tunsi sun,
ja kaatui käsivartes painon alla
ikehet ihmiskunnan kaikkialla.
Rauhoitit rannat meren kahden, tiesi
jo turvass' olevansa matkamiesi;
toi mainees Herakleenkin korvaan tuuli,
hän töistään huoahti, kun työsi kuuli.
Mut minun -- taaton suuren poika polo! --
ees emon vertainen ei vielä olo.
Siis salli, että miehuutein ma nostan!
Jos jätit kostamatta jonkun, -- kostan,
tuon sinun jalkoihisi voittosaaliin
tai kuolen, pääsen kunnian päämaaliin,
ja muisto kaiuttaa kautt' aikain kerta,
ett' oli poika sankartaaton verta.
THESEUS.
Mi pelko perheeni näin hajoittaa?
Mi kauhu kaikki pakenemaan saa?
Jos saavuin ikävöitynä näin vähän,
miks, taivas, taas mun kutsuit elämähän?
Yks ystävä mull' oli. Puoliso
Epeiron tyrannin tään hurmas jo.
Ma lempivätä autoin kumppania;
niin kohtalo löi meitä molempia.
Tyranni yllätti mun aseetonna,
mut armaan ystäväni, ah, tuo konna
pedoille jätti, ihmisverin joita
lihoitti luonansa hän kauheoita.
Mun itseni hän syvään sulki rotkoon,
tie mist' ei pitkä ollut tuonen notkoon;
kuus kuuta näännyin, vihdoin jumalat
mua kuuli, nousin, petin vartiat,
pääs tyrannista Epeiroksen kedot,
lihoitti lihallaan hän omat pedot.
Palajan, riemuiten nään paikat, kunne
kalleimman jätin, mitä tunsi tunne,
kun kuolemasta eloon noussut rinta
kohtausta kohden rientää ihaninta,
kun itse tulen, saavun syleilyksin,
mua pelko, tylyys täällä kohtaa yksin.
Mua kaikki pakeneeko siis maan päällä?
Miks ennen vanki en kuin vapaa täällä?
Puhuihan Phaidra loukkauksestani.
Ken petti mun? Miss' oli kostajani?
Useinkin turva olin kaiken Hellaan.
Se syyllisenkö suojas manterellaan?
Miks vastaa et? Sa ethän syyllinen?
Lie liitossa et turman tehneiden?
On tullut minuun epäilyksen henki;
ma tahdon tietää syyn ja syyllisenki.
Saa Phaidra mulle tästä tehdä selon.
6:S KOHTAUS.
Hippolytos. Theramenes.
HIPPOLYTOS.
Ma seison patsahana kauhun, pelon.
Tuo vaimo voisko, vielä raivoissansa
näin syyttää itseään ja rakkauttansa.
Hän itseltäänkö riistäis päivän valon?
Ah, mikä myrsky päällä tämän talon!
Ma myöskin lemmin neittä nuorta; taatto,
ah, häntä vihaa! Mikä murhesaatto
mun kangastuu jo sielun kammioista!
Mut, sydän, syytön olet! Pelkos poista,
ja mieti, miten taaton taipumaan
sa saisit rakkauteesi rohkeaan.
Mut vaikk' ei taipuis hän, tää rakkaus kestää
hän koko voimallaan sit' ei voi estää.
Esirippu.
NELJÄS NÄYTÖS.
1:NEN KOHTAUS.
Theseus. Oinone.
THESEUS.
Ma mitä kuulen? Poika kunnoton
isälle tehnyt tämän herjan on!
O, sallimus, on kätes rautainen!
Miss' olen, kuka, enää tiedä en.
Hyvyyden palkka huono on, sen huomaan.
Mi julkeus! Mi halu turmaa tuomaan!
Himonsa mustan päästäksensä määrään,
hän vielä turvas väkivaltaan väärään!
Ma tunnen miekan tuon, ma itse hälle
sen annoin, aioin työlle ylväämmälle.
Kaikk' katkenneet on veren siteet. Mutta
miks Phaidra ilmaissut ei julkeutta?
Vait'olollaan hän syyllisen näin säästi.
OINONE.
Näin puolison hän murhatyöstä päästi.
Häpesi Phaidra rakkautta hurjan,
tuon tulta rikollista pojan kurjan,
ja kuolla tahtoi. Kalvan nosti hän,
jo valo riutui silmän syyttömän;
ma silloin riensin, jouduin, estin aikeen,
pelastin puolisolleen vaimon haikeen.
En tiedä, kuin tään kertoneeksi tulin;
näin murhees, hänen myös, ja sääliin sulin.
THESEUS.
Tuo konna! Kuitenkin hän kalpeni!
Mun nähdessään hän, valju, vapisi.
Sen näin ja jäykistyin jo kylmyydestään.
Ei tervehdyskään tullut sydämestään.
Mut Ateenassako jo uhmaten
hän julki saattoi liekin syyllisen?
OINONE.
Sa muistat Phaidran valitukset kai?
Tuon konnan lempi hänet vihaan sai.
THESEUS.
Troizenissa taas uudistui se?
OINONE.
Miten
sinulle kerroin, kaikk' on käynyt siten.
Mut valtiatar surussansa varmaan
jo mua kaivannee, luo riennän armaan.
2:NEN KOHTAUS.
Theseus. Hippolytos.
THESEUS.
Tuoss' on hän! Taivas! Muodon jalous moinen!
Siit' eikö pettyä, kuin ma, vois toinen?
Kuin päässä miehen, mi syyn pohjaan ehti,
voi palaa hyveen pyhä otsalehti?
Miks muodosta jo ilmi käy ei sielu,
tuo rikollisten kuolevaisten nielu?
HIPPOLYTOS.
Tohdinko kysyä, miks käyneet pilveen
on kasvos jalot?
THESEUS.
Jättää voit jo ilveen.
Eteeni, konna, tulla tohditko,
min liian kauan säästi taivas jo?
Maailman hirviöistä vapahdin,
sa elät, tunget riettain tuntehin
vuoteelle taaton oman lempes vimman.
Kuin näyttää tohdit pääs tuon katalimman?
Miks vielä maahan jäät, min olet löyhkä?
Miks etsi et jo pakopaikkaas, pöyhkä,
all' outoin taivasten, luot' oudon laineen,
jot' uurtanut ei vana taattos maineen?
Pakene! Vihaani äl' uhmaa! Tuskin
voin sitä hillitä; jo sallimuskin
se julma on, ett' olen siittäjäsi;
siis poistu, ettei saastuisi tää käsi,
niin kuulu sankartöistä, kunniasta
nyt oman, kurjan lapsen kuolemasta!
Pakene! Varo, ettet milloinkaan
satuta jalkaas rantaan tämän maan,
tai lisäät, vannon, hirviöiden luvun,
mun surmaamieni jo suuren suvun.
Pakene! Katsomatta jälkeesi,
vapauta näöstäs maakuntani!
Poseidon, kuule! Jos ma joskus lien
rangaissut rosvot kautta rantas tien,
nyt muista palkka pitkäin taistojen:
lupasit täyttää mun ens' rukouksen.
Ma vanki olin, vaivaa näin ma monta,
rukoillut voimaasi en kuolotonta,
ahnaasti avun säästin luvatun,
siks kunnes tuimempi ois tuska mun.
Nyt sua pyydän: isä kurja kosta,
tään päälle konnan kaikki kauhus nosta,
hukuta haluinensa herja, surmaa!
Hyvyytes tunnen, jos nyt tuotat turmaa.
HIPPOLYTOS.
Syyttääkö Phaidra mua syylliseksi?
En moiseen kauhistukseen sanaa keksi.
Niin monta iskua yht'aikaa! Pääni
mun sekoo, kuivuu kitalakeen ääni.
THESEUS.
Sa toivoit, että Phaidra vaieten
tuon hautais unhoon raa'an rakkauden?
Mut miekan miksi unohdit sa hälle?
Todistus on se lempes häpeälle,
Miks kerran kantain viallista mieltä
et hältä vienyt henkeä ja kieltä?
HIPPOLYTOS.
Näin musta valhe! Suu on mykkä mulla.
Ois aika totuuden nyt esiin tulla,
mut jääköön salaisuus, mi loukkais sua.
Hyväksy tunne tää, mi estää mua,
ja itse lietsomatta tuskaas suurta
mua tutki, mieti luontehen tään juurta!
Syyn suurimman käy eellä rikos pieni;
mut syytön, puhdas mun on elontieni.
Pyhimmät ken lait rikkoo jumalain,
vähemmän pyhät ensin rikkoi ain.
Asteensa paheell' on kuin hyveellä:
ei ensin tehdä työtä synkintä.
Ei kunnon miestä päivä yks, ei kaksi
tee konnaksi tai salamurhaajaksi.
Imetti minut sankar-äiti kaino,
peritty hält' ei himon häijyn paino,
ja Pittheus, viisas, kauas-kuulu, jalo,
ol' varhain järkeni jo nuoren valo.
Kehua itseäin en tahdo sulle,
mut hyveen jonkun jos sa myönnät mulle,
vihani kyllin lienen näyttänyt
ma siihen, josta mua syytät nyt.
Siks olen tuttu Hellaan kaiken kautta,
en lempeni, vaan kylmyyteni tautta,
on tietty tarmo karun nuoruuteni.
Päiv' ei lie puhtaampi kuin sydämeni.
Ja nyt mua syytetään, ett' tunteet hullut...
THESEUS.
Tuo ylpeys juur' on tuomiokses tullut.
Nyt tiedän syynkin: Phaidran yksin piirsit
sa sydämees, muut naiset syrjään siirsit.
Kun yksin loisti sulle lempi irstas,
se kuvat puhtahamman lemmen pirstas.
HIPPOLYTOS.
Ei, isä. Peittää sit' en voi nyt sulta:
tää sydän tuntee lemmen kainon tulta.
Rakastan, vaikka kieltoasi vastaan,
Arikian oon orja ainoastaan.
Tuo Pallaan heimon tytär poikas voitti,
hän vastaan käskyäs mun kapinoitti.
Ma hälle huokaan, hehkun, siksi uhmaan...
THESEUS.
Sa lemmit? Ei! Sa keinoon turvaat tuhmaan:
syyn tunnustain, näin pyrit syyttömäksi.
HIPPOLYTOS.
Kuus kuuta nähneet mun on lempiväksi.
Kuus kuuta häntä seuraan, karttelen.
Sun kuinka saisin uskomaan ma sen?
Sen sulle aioin kertoa juur' ikään.
Mut eikö erheestäs sua auta mikään?
Min kautta vannon, meren, taivaan, maanko?...
THESEUS.
Niin helposti nyt väärin vannotaanko?
Jo lakkaa, lakkaa! Turhaan käytät suuta,
jos hyveelläs ei enää turvaa muuta.
HIPPOLYTOS.
Sen valheeks sanot. Mulle suurempaa
suo oikeutta sydän Phaidran.
THESEUS.
Haa!
sun julkeudellasi ei ole rajaa.
HIPPOLYTOS.
Siis milloin, minne pois mun tahdot ajaa?
THESEUS.
Takana Herakleenkin patsaiden
liet mulle vielä liian läheinen.
HIPPOLYTOS.
Kun isä syyttää syystä raskahasta,
ken sääliä vois isän hylkylasta?
THESEUS.
Hae mies, mi paheen, rutsan hyväksyy,
hän varmaan ystäväkses ylentyy;
vain konna, kunniaton, kiittämätön
sun olkoon ystäväsi, ystävätön!
HIPPOLYTOS.
Sa puhut paheesta ja rutsasta.
No niin, on Phaidra äidin kantama,
min suku tiedät, kyllin tuntee niitä...
THESEUS.
Jo eikö raivos hurjan riehu riitä?
Pois silmistäni! Viime kerran käsken.
Sa kuulit kohtalos, min lausuin äsken.
Varrotko, että väkivaltaa käytän,
ja häpeällä pois tien sulle näytän?
3:S KOHTAUS.
Theseus.
THESEUS.
Mies kurja, kuljet surmaas kohti varmaa.
Poseidon, jumalainkin kauhu harmaa,
sanansa pitää, täyttää tuomion.
Et vältä kostajaa, käyt kuolohon.
Rakastin sua. Vaikk' on synkkä syysi,
tää sydän syöstä tahtois syleilyysi.
Mut liioin, polo, loukkasit sa mua;
maan pääll' ei isää, enemp' poljettua.
Jumalat, näätte isän sydämen:
kuin siittää lapsen voin niin syyllisen?
4:S KOHTAUS.
Theseus. Phaidra.
PHAIDRA.
Kuningas, riennän tänne kauhuissani,
soi vihan ääni saakka korvahani.
Sukuas säästä! Pelkään, myöhään jo
ma tulen, täytetty lie tuomio.
Ah, vertas sääli! Veri huutais maasta.
Ijäksi sydämeeni jäis tää saasta!
Tois murheen mulle ikilohduttoman,
jos poika kaatuis kautta taaton oman.
THESEUS.
Ei saastuta mua vielä pojan murha,
mut uhka kuulemas ei ollut turha.
Käs' kuolematon häntä kohtaa pian,
Poseidon kostaa, täyttyy palkka vian.
PHAIDRA.
Poseidon? Kuinka? Hältä anoit? Mitä?
THESEUS.
Pelkäätkö, että hän ei kuullut sitä?
Mieluummin pyyntöihini pyhiin yhdy,
syyn synkän tämän rangaistukseen ryhdy,
vihaani lietso liian hiljaisaa:
et vielä kyllin tunne rikkojaa.
Hän turvaa parjauksiin nyt raivoissansa.
Sanasi kiistää hän ja armahansa
Arikian hän olleen väittää ainon.
Phaidra.
Kuin?
THESEUS.
Valheellaan hän välttää tahtoo vainon.
Tuo uusi temppu turha, irstas on.
Poseidon täyttävä on tuomion.
Käyn itse alttariltaan anomaan,
hän että muistais ikilupaustaan.
5:S KOHTAUS.
Phaidra.
PHAIDRA.
Mi kauhun viesti viilsi korviani!
Mi herää turman tuli rinnassani!
Uus ukkonen! Uus turman salama!
Ma riensin auttamahan poikaansa,
Oinonen jätin, tunnon ääntä kuulin,
katumus huusi mulle valjuin huulin.
Ken tietää, mitä tehnyt oisin nyt?
Kentiesi itseäni syyttänyt!
Kentiesi -- onneksi hän suuni sulki --
ois totuus peljättävä tullut julki.
Siis Hippolytos lempii, vaan ei mua!
Arikia siis yksin hurmaa sua!
Ah! Kun hän ylpeytensä mulle näytti,
mua kohtaan tuota kieltä korskaa käytti,
ma luulin, samoin hällä silmäkulma
ois koko sukupuolta kohtaan julma.
On toinen taivuttanut ylvään tarmon!
Löys hänen eessään toinen nainen armon
Kenties hän altis onkin taipumaan;
mua yksin ylpeytensä hylkii vaan.
Minäkö häntä puolustaisin? En!
6:S KOHTAUS.
Phaidra. Oinone.
PHAIDRA.
Oinone, tiedänpä ma uutisen.
OINONE.
Et itseäsi ilmaissut sa liene?
Perille aiettas et hurjaa viene?
Pois sääli heikko! Sen ei tässä sija.
Phaidra.
Oinone, minulla on kilpailija.
OINONE.
Kuin?
PHAIDRA.
Hippolytos rakastaa. Mies ylhä,
ma jota lannistanut en, tuo jylhä,
niin kylmä kyyneleille huokaavaisten,
tuo tiikeri, tuo kauhu kaikkein naisten,
kesynä kohdannut on voittajansa:
tuon vanginnut Arikian on ansa.
OINONE.
Mitä ma kuulen?
PHAIDRA.
Ah! Mi kuilu vaivan!
Tää uusi isku minut murtaa aivan.
Mit' oli kaikki lemmen kyynellähteet,
tulet ja tuskat, epätoivot, tähteet
mun ylpeyteni, herja hirmuinen,
nyt tähän tuonen vaivaan verraten?
He lempivät! Kuin? Missä? Mistä asti?
Miss' oli silmäni! Ah, raivoisasti
rakastavatko? Sinä tiesit siitä,
et kertonut. Miks et? Sua siit' en kiitä.
Useinko yhdessä he nähdään? Missä?
Kentiesi metsän synkän siimeksissä?
Ah, täysin valloin toisiaan he tapaa!
Lie lempi viatonten ollut vapaa;
sen kuuli taivas ilman kauhistusta,
sees heille päivä paistoi, mulle musta.
Nous heille aamut, aina kirkkaat, mulle
vain tummat itkun illat tuiretulle;
mua kiros, hylki koko luomakunta,
vain kuolemasta nähdä tohdin unta.
Söin katkeruutta, kyyneleillä elin,
iloa tuskissani teeskentelin,
suruinen sydän pyrki mullan alle,
ma otsan kirkkaan nostin taivahalle,
en tohtinut ees aina itkeä,
kun täytyi muilta murhe kätkeä.
OINONE.
Vain hetken heille lemmen hurma kesti.
PHAIDRA.
He toistaan rakastavat ijäisesti!
Myös nyt, kun puhun, -- ah, mik' aatos tuonen! --
yhteistä tuntevat he tulta suonen.
Maanpako heit' ei estä muistamasta!
Nyt tuhat valaa vannovat he vasta.
Tuo lempi loukkaa mua, sit' en siedä;
Oinone, auta! Miten? Kuin? En tiedä.
Arikian jo turma tulkoon! Nuku
ei Theseun viha. Kuolkoon Pallaan suku!
Lievästi älköön kostako hän kyytä:
syy siskon suurempi on veljein syytä.
Rukoilen itse häntä raivoissani.
Kuin? Hulluusko jo kulkee aivoissani?
Mun elää mieheni, ma lemmin toista.
Kateisna rukoillako voisin moista?
Ketä ma lemmin? Kuka eestäin kostaa?
Jokainen sana hiukset päässä nostaa.
Rikosten päässyt olen täyteen määrään:
halajan rutsaa, turvaan herjaan väärään!
Miesmurhaiset nää kädet janoo verta,
ne viatonta kyllin saakoot kerta.
Mua kurjaa! Kuin maan pintaa enää polen?
Kuin nähdä päivän voin, min lapsi olen?
On heimoani herra jumalten
ja taatto, kaikki vallat kaikkeuden.
Ma kuhun piilen? Pohjaan kuolon kuurnan?
Isäni siell' on herra tuiman uurnan,
on tuomar' ihmissyiden Minos vakaa,
hän arvat ankarat maan lasten jakaa.
Varjonsa kuinka vavahtaisi nähden
nyt tyttärensä, kauhistuis tuon tähden,
kun pakko ois mun taru alkaa paton,
myös tuonen yölle vielä tuntematon!
Ah, isä, varmaan et sa ääntä saisi,
kädestäs valta-uurna valahtaisi,
ja uutta rangaistusta etsein, oman
veresi pyövel' oisit valottoman.
Armahda! Julmat jumalat nuo särki
sukusi, sumentui myös lapses järki,
mut poiminut en syyn tään hedelmätä,
sen vaikka kannan ikihäpeätä.
Pimeistä päivistäni lopun teen;
mua tuska seuras hetkeen viimeiseen.
OINONE.
Ah, kauhu väärä povestas jo poista!
Ansaitse erhe tää ei pieni moista.
Rakastat: kuka määrää kohtalonsa?
Lumoa salliman ken vältti konsa?
Et ensimmäinen lemmen uhri liene.
Se eikö muita myöskin harhaan viene?
On luonnollista heikkous ihmisen;
sa osaan tyydy kuolevaisien.
Sa ikivanhan ikeen alla huokaat.
Ma sanon: tänne jumalatkin tuokaat,
nuo, joill' on syyllisille aina nuoli,
vasama valmis, -- hekin samoin huoli.
PHAIDRA.
Ma mitä kuulen? Mitä tohdit haastaa?
Et minuun muuta jättäisi kuin saastaa.
Nyt huomaan, kurja, kuin mun myrkytit,
ma kuolla tahdoin, sinä estelit,
ma Hippolytosta myös vältin, sinä
toit hänet sinne, missä olin minä.
Miks teit sen? Miksi häntä herjasit?
Paheeksi miksi hyveen parjasit?
Hän kuolee nyt kenties. Pian kohtaava
on häntä surman-sana taattonsa.
Pois hirviö! Sun ei mua tarvis puoltaa.
Ma tahdon kohtaloni itse huoltaa.
Jumalat oikein palkitkoon sun vaivas
ja kauhistakoon sinut kostain taivas
jokaista, joka laillas kielastain
sydämet kiehtoo heikkoin valtiain
ja syöksee heidät, minne mieli vie,
ja näyttää, mist' on syihin suorin tie!
Lahjoista vaarallisin kohtalon
maan ruhtinaille imartaja on.
OINONE (yksin).
Ah! Häntä hellin, lemmin lapsenani!
Tään sain nyt palkan, houkka, vaivoistani.
Esirippu.
VIIDES NÄYTÖS.
1:NEN KOHTAUS.
Hippolytos. Arikia. Ismene.
ARIKIA.
Kuin? Vaarassako vielä totuus peittää?
Erheesen taatto oma, armas heittää?
Jos, julma, itkuni sua ei voi estää,
jos helposti voit eron huolet kestää,
niin lähde, tänne jätä tyttö rukka;
mut oma toki turvaa elos kukka,
vapauta häpeästä kunniasi,
peruutus valan vaadi taatoltasi!
Viel' aika on. Vuoks oikun miksi hälle
suot voiton, syylliselle syyttäjälle?
Tuo julki totuus!
HIPPOLYTOS.
Kuin sen virkkaa voisin?
Isäni häpeänkö ilmi toisin?
Edessä puolisonsa synkän kuvan
mun nähdä pitäis hänen punastuvan?
Vain sinä tiedät sen. Ei mulla muita
kuin jumalat ja sinä uskotuita.
Sinulle kerroin sen, mit' itseltäni
salaisin: tunne etkö lempeäni?
Unohda, mitä sulle virkoin! Muista
sinetti salaisuuden tään! Ei suista
noin puhtahista koskaan soiko taru
tää tuonen-tuima, kamala ja karu.
Jumalten vanhurskauteen luottakaamme,
kai kerran heiltä oikeutta saamme,
ei silloin rangaistuna Phaidra vältä
syyn häpeää, mi nyt jäi säästöön hältä.
Tään säälin yksin sulta vaadin ma,
muu kaikk' on vihalleni altista.
Mua seuraa! Orjuudesta pois! Maanpakoon!
Käy kerallani kohtaloiden jakoon!
Paikasta pois, miss' asuu turma, syy,
min ilmass' itse hyve myrkyttyy!
Pakoas auttaa sekasorto, mitä
mun nostaa pakoni; sa käytä sitä!
Voin taata kaikki: vartiat on minun,
on heiltä helppo pujahtaa pois sinun.
Meit' Argos vartoo, Sparta kutsuu; meillä
on ystäviä, mieli altis heillä
ja voima auttamaan. Ei sietää saa
näin että Phaidra meidät karkoittaa
molemmat istuimelta isäin suurten,
ja Phaidran poika saa maat jumal-juurten.
On kaunis tilaisuus. Se täytyy käyttää.
Mut sua horjuttavan pelko näyttää?
Etusi oma sitä vaatii. Päätä!
Ma olen tulta, sinä miksi jäätä?
Pelkäätkö matkaa kanssa kirotun?
ARIKIA.
Ah, suurin autuuteni ois se mun!
Jos liitetty ma kohtaloosi öisin,
ilolla kaikki unohtaa ma voisin!
Mut kun ei meillä side suloinen,
ma voinko siveästi tehdä sen?
En loukkaa kunniaa, jos täältä karkaan;
sen lait ei koskea voi vankiparkaan,
pakene enhän vanhemmiltani.
Paon lupa on, kun sortaa tyranni.
Mut mua lemmit, prinssi. Kunniani...
HIPPOLYTOS.
Sen turva vahvin mun on rinnassani.
Ma olen huolta pitänyt sun tiestäs:
pakene vainoojias, seuraa miestäs!
Olemme vapaat, taivaan tahdon mukaan,
vaikk' onnettomat; meit' ei käske kukaan.
Ei aina soihdut häihin tarpeen. Tuolla
Troizenin porteilla, sen hautain puolla,
rotuni missä ruhtinaat nuo nukkuu,
on templi; siellä valat väärät hukkuu.
Siell' ei voi valhetella kieli mainen,
saa koston kohta siellä kuolevainen,
ja kaukaa karttaa paikkaa viekas sana,
miss' itse tuoni seisoo vartiana.
Jos mua uskot, siellä lemmen vala
ikuinen vannokaamme, pyhä, sala;
sen todistakoon herra kalmiston,
hän isän sijaiseksi tulkohon,
ja valan taatkoon koko taivas jylhä,
Artemis kaino sekä Hera ylhä,
ja kuulkoot rakkauteni nuoren, raisun
jumalat sekä vainaat tuonen vaisun.
ARIKIA.
Kuningas saapuu. Poistu! Täällä hetken
ma viivyn, peittääkseni pakoretken.
Lähetä opas, jonka kanssa karkaan,
ma etten jäisi epäilykseen arkaan.
2:NEN KOHTAUS.
Theseus. Arikia. Ismene.
THESEUS.
Zeus, poista epäilys! Tuo julki valta
totuuden, jota etsin kaikkialta!
ARIKIA.
Ismene, mene, kaikki matkaan hanki!
3:S KOHTAUS.
Theseus. Arikia.
THESEUS.
Arastut, neito. Tiedän aremmanki:
Hippolytoksen näin. Mit' teki täällä?
ARIKIA.
Hän mulle lausui hyvästit maan päällä.
THESEUS.
Sun silmäs hänet hillinneet siis ovat,
ens kertaa kesyttäneet tunteet kovat.
ARIKIA.
Totuuden sanoa ma tahdon sulle;
ei perinyt hän vihaas, julmaa mulle,
mua kohdellut ei lailla syyllisen.
THESEUS.
Ymmärrän: vannoi sulle rakkauden.
Äl' usko miehen viekkaan valoihin:
hän samoin vannonut on muillekin.
ARIKIA.
Hän?
THESEUS.
Häntä miks et tehnyt vakaammaksi?
Kuin siedit lemmen, jota jakaa kaksi?
ARIKIA.
Ja sinä, kuinka siedät herjausta?
Kuink' uskot, että valkea ois musta?
Niin vähän poikaas tunnetko? Jos milloin
syy samaa on kuin viattomuus, silloin
hän syypää lie. Voin silmäis kaihin poistaa.
Nää hyve, joka jokaiselle loistaa!
Ah, hänkö sortuis herjan halvan tiehen?
Peruuta valas, vala murhamiehen,
tai pelkää, että suuttuin sulle näyttää
voimansa taivas sekä pyyntös täyttää.
Uhrimme usein vihass' ottaa se,
sen lahjat ovat kosto töistämme.
THESEUS.
Sa tahdot häntä puolustaa mun nähden.
Sua lempes sokaisee tuon kurjan tähden.
On todistajat varmat, uskon heitä:
oon nähnyt, nähnyt tosi kyyneleitä.
ARIKIA.
Sa varo: kätes voittamattomat
löi monet hirviöt jo kamalat,
yks elää sentään... Tähden poikas en
voi jatkaa. Isää kunnioittaen
hän puhumasta kieltänyt on mua.
Sanani liioin loukkaisivat sua.
Ma tahdon kaino olla niinkuin hän,
pois menen, virkkaa voisin enemmän.
4:S KOHTAUS.
Theseus.
THESEUS.
Mit' tarkoittaa hän? Miksi kiertelee,
niin usein alkaa, jälleen vaikenee?
Hämärän mikä on tuon puheen jatko?
Mua teeskennellen pettää tahtovatko?
Mut minä itse? Miksi rinnastani
soi valitus nyt vasten tahtoani?
Salainen sääli mua kalvaa, kaivaa.
Oinone puhukoon! En kestä vaivaa,
syyn täyden tietää tahdon, saa en sitä.
(Vartioille:)
Oinone luoksein tulkoon, yksin.
5:S KOHTAUS.
Theseus. Panope.
PANOPE.
Mitä,
ah, aikoo valtiatar, tiedä en,
pahinta pelkään. Tuska hirmuinen
hänt' ahdistaa, jo tuli sammuu suonen,
on kasvoillansa kalpeus jo tuonen.
Oinone häväisty pois ajettiin,
hän syöksyi meren synkän syöveriin.
Miks sen hän teki, nyt ei kerro kieli:
jo ainiaaksi hänet aalto nieli.
THESEUS.
Mitä ma kuulen?
PANOPE.
Kuningattaren
ei tuosta laannut myrsky. Itkien
syleilee, synkkä, usein lapsiansa
kuin laulatellen omaa murhettansa,
hän milloin heille äidin lemmen myöntää,
taas kohta kauhistuen syrjään työntää.
Hän harhailee kuin määrää vailla, horjuu,
ei meitä tunne tai pois luotaan torjuu.
Kolmasti kirjoitti hän kirjehen,
taas kolme kertaa rikki repi sen.
Suvaitse nähdä häntä!
THESEUS.
Kauhun sana!
Oinone kuollut, Phaidra kuolevana!
Miss' on mun poikani? Hän tulkohon!
Nyt altis hälle isän korva on.
(Yksin.)
Poseidon julmat säästä hyvättyösi
tai hautaa pyyntöni tuo pohjaan yösi!
Lien ollut liian herkkäuskoinen,
kohotin kiron liian varhaisen.
Nyt epätoivoon kaikki hukkuvi.
6:S KOHTAUS.
Theseus. Theramenes.
THESEUS.
Ah, Theramenes! Miss' on poikani?
Ma hänet lapsest' asti uskoin sulle.
Mut miksi itket? Min tuot viestin mulle?
Miss' on hän?
THERAMENES.
Turha nyt on siitä huoli,
myös turha hellyys. Hippolytos kuoli.
THESEUS.
Jumalat!
THERAMENES.
Kuoli armain ihmisistä,
ja vannon: syyttömin myös syyttömistä.
THESEUS.
Hän kuollut! Juur' kun kaipaan kasvojansa,
jumalat salli hänen kuolemansa.
Kuin kaatui hän? Mik' iski taivaan nuoli?
THERAMENES.
Troizenin porttien hän eessä kuoli.
Hän vaunuiss' istui. Itse suunsa sulki,
ja mykkinä myös sotamiehet kulki.
Mykenan tietä ajatuksissansa
hän ajoi, astui orhit valloillansa,
nuo ylväät, jotka tulta korskui ennen,
kun kuuli äänen tutun, vitkaan mennen,
päin painunein nyt säestävän näytti
mietteitä, jotka miehen mielen täytti.
Aalloista silloin ärjyn ääni raikui,
veet jylisivät, kaikki taivaat kaikui,
maan sydämestä huokaus hirmuinen
sekaantui ilman, meren melskeesen.
Veremme jäätyi poven'pohjaan asti;
hepojen harjat nousi. Nopeasti
lähestyi vesivuori kuohuin, pauhuin,
se meitä kohden synkin syöksyy sauhuin,
jo särkyy, kidastansa oksentaa
veen hirviön, jot' ei lie nähnyt maa:
pääss' sarvet uhkaavaiset, julma-juomut,
leveä otsa, yli ruumiin suomut,
kesytön härkä, lohikäärme, jonka
longersi puiden yli purston lonka;
rakosi ranta, kun se pitkään mylvi,
se pilviin saakka kauhistusta kylvi,
maa luja liikkui, ilma saastui tuosta,
myös aalto säikkyi, alkoi taapäin juosta.
Pakeni kaikki uhkaa turman-tuojan.
Me lähitemppelistä saimme suojan,
vain Hippolytos, poika urhon, jää;
pysäytti vaunut, keihään tempas tää,
jo tähtää hirviöön, vä'än varman linkoo,
mi viuhuin pedon kylkeen syvään sinkoo.
Raivosta, tuskasta tuo mylvähtäin
hepojen eteen vaipuu, kääntyy päin
ja sylkee kidastansa tulta, verta,
savua, niinkuin suurta myrskymerta.
Hevoset pelko valtaa, eivät muista
nyt enää suitsimiestä eikä suista;
turhaksi kääntyy käskijän jo tahto,
ne puree kuolaimiaan, suussa vahto;
jumala joku myös on piikein kirmaa
hepojen kiihoittavan nähty virmaa.
Ne kautta kallioiden syöksyy kauhuin,
jo särkyy akseli, jo vaunut pauhuin
paloiksi lentävät, hän itse kiertyy
orheinsa ohjiin, kaatuu, maahan viertyy.
Anteeksi tuskani: tuo kauhun kuva
vain iki-itkuin mult' on murentuva.
Näin, valtias, näin poikas poloisen
jaloissa ruokkimainsa ratsujen,
hän kutsui heitä, hevot ääntään säikkyi,
jo hurme haavoist' yli ruumiin läikkyi.
Me huusimme, soi kiro, tuska, kimma!
Niin vihdoin pysähtyi myös orhein vimma
ne jäivät hautain luo, miss' iki-unta
sun nukkuu isäis suuri sukukunta.
Ma sinne syöksyin, seuras vartiat,
veriset jäljet meitä johtivat,
kivissä kirjat näkyi, pensahasta
osoitti oksa hurmehista hasta.
Ma juoksen, huudan, käden tarjoan,
hän silmän aukaisee jo sammuvan,
näin virkkaa: "Kuolen syyttömänä. Arka
Arikia nyt huolees jää, tuo parka.
Jos isä joskus, murhepäivänänsä,
mun muistaa surmaa, väärin syyttämänsä,
jos kuulee varjoni hän vaikeroivan,
hän vangillensa hyvän suokoon hoivan."
Hän veti henkäyksen viimeisen,
syliini jäi vain ruumis verinen,
tuo kurja, kuolevainen, lyöty liha,
min sorti jumalten ja taaton viha.
THESEUS.
Ah, poikani! Mun rakas toivoni!
Mua liian nopsaan taivas palveli.
Mi jää nyt povelleni murheen paino!
THERAMENES.
Arikia luo silloin saapui kaino:
paeten vihaas, tuli hän tuon tähden,
min mieheks ottaa tahtoi taivaan nähden.
Hän tuli, huomas hurmeen puuntavaisen --
mi näky rakastavan nähdä naisen:
mies valju runneltuna lepäsi!
Hän ensin onnettuuttaan epäili,
ei häntä tuntenut, vaan tyynnä pysyi,
ja hänet nähden yhä häntä kysyi.
Mut murheestansa vihdoin varma, hän
loi taivahalle silmän syyttävän,
vavisten, valjuna, kuin kuoloon suureen
hän kaatui, kaunis, sulhon jalkain juureen.
Ismene häntä, itkevä ja hellä,
elohon, tuskaan kokee herätellä.
Ma tulin tuomaan, päivää kiroten,
sinulle urhon tahdon viimeisen,
ja toimen täyttämään sen onnettoman,
min mulle uskoi varjo poikas oman.
Mut tuossa tulee vainoojansa varmin.
7:S KOHTAUS.
Theseus. Phaidra. Theramenes. Panope. Sotilaita.
THESEUS.
On kuollut poikani. Voit jättää harmin.
Ah, miksi pelkään, epäilen? Miks annan
anteeksi hälle, kaunaa toista kannan?
Mut hän on kuollut. Täys on vihas määrä,
lie ollut oikea se taikka väärä.
Ma synnyin pettymään, sen myönnän minä.
Hän lienee syyllinen, kun syytät sinä!
Kuolonsa kyllin mua murhettaa,
en etsi selvyyttä ma kauheaa,
kun ei se sentään häntä eloon saisi,
vaan ehkä vaivaa uutta valmistaisi.
Veristä kuvaa poikani ma pelkään.
Pois maille muille! Pois veen vieraan selkään!
Tahtoisin paeta pois maailmasta!
Näin surman suru unohtuisi vasta.
Mut kunne pakenen, ah, kurja isä?
Nimeni mainekin on tuskan lisä.
Vähemmän kuulu, kätköön käydä voisin.
Ah, jospa jumalten ees hylky oisin,
he eivät täyttäneet ois pyyntöjäni;
en pyydä enää, itken itseäni.
Lie korkea mua kohtaan taivaan hyvyys,
sit' ei se korvaa, min vei tuonen syvyys.
PHAIDRA.
On aika vaitiolon verho heittää.
Syyn varjo ei saa poikas hautaa peittää:
hän syytön oli.
THESEUS.
Ah! ma onneton!
Sun tähtesi hän kuoloon käynyt on!
Sa julma! Anteeks saanehes äl' luule!...
PHAIDRA.
On kalliit hetkeni. Mua, Theseus, kuule!
Ma pojan kainon kunnioittamisen
katseella maksoin sukurutsahisen.
Poveeni taivas turman liekin nosti;
muun ohjannut Oinone on. Hän kosti
hylätyn rakkauteni, peljäten
Hippolytos ett' ilmi toisi sen.
Hyväkseen heikkouttani hän käytti,
sun eessäs häntä syyttäin syynsä täytti
ja välttäin vihaani hän liian lievän
löys rangaistuksen alla aallon vievän.
Mun kohtaloni ratkaissut ois rauta,
mut tunnon tuska esti mun, ei hauta;
hitaammin tahdoin manan maille tulla,
ett' oisi ensin täysi selko sulla.
Niin otin myrkkyä Medeian. Tuonen
jää jäähdyttää jo tulta kuuman suonen,
se saapuu saakka sydämeeni, hyinen
vavistus kiertää mun kuin verkko kyinen;
nään taivahan kuin sumun summan kautta
ja puolison, mi kauhistuu mun tautta;
jo kuolo saapuu, silmän sammuttaa;
maan tahra olin, kirkas taas on maa.
PANOPE.
Hän kuolee!
THESEUS.
Jospa pohjaan kuolon yönsä
myös sammuis muisto hänen mustan työnsä!
Herännyt olen erhetyksestäni,
ma tahdon nähdä pojan lempimäni,
verensä syyttömän pois itkein pestä,
näin päästä kiron väärän vääntehestä.
Ansaitun saakoon kuollut kunnian.
Kentiesi leppyy varjo vainajan,
myös synkät haamut Pallaan heimon, konsa
on tytär mulle hänen morsionsa.
Loppu.
End of the Project Gutenberg EBook of Phaidra, by Jean Racine
*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PHAIDRA ***
***** This file should be named 44699-8.txt or 44699-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
http://www.gutenberg.org/4/4/6/9/44699/
Produced by Juha Kiuru and Tapio Riikonen
Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.
Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties. Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research. They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.
*** START: FULL LICENSE ***
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License (available with this file or online at
http://gutenberg.org/license).
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States. If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed. Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work. You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in
a constant state of change. If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges. If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form. However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that
- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is
owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
has agreed to donate royalties under this paragraph to the
Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments
must be paid within 60 days following each date on which you
prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
returns. Royalty payments should be clearly marked as such and
sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
address specified in Section 4, "Information about donations to
the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or
destroy all copies of the works possessed in a physical medium
and discontinue all use of and all access to other copies of
Project Gutenberg-tm works.
- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days
of receipt of the work.
- You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation. The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund. If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at
http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations. Its business office is located at
809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
[email protected]. Email contact links and up to date contact
information can be found at the Foundation's web site and official
page at http://pglaf.org
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit http://pglaf.org
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations.
To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.
Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
http://www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
