Tehtaantyttö : 3-näytöksinen näytelmä

By Jalmari Järviö

The Project Gutenberg eBook of Tehtaantyttö
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Tehtaantyttö
        3-näytöksinen näytelmä

Author: Jalmari Järviö

Release date: September 24, 2025 [eBook #76924]

Language: Finnish

Original publication: Helsinki: Yrjö Weilin & Kumpp, 1911

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TEHTAANTYTTÖ ***

language: Finnish




TEHTAANTYTTÖ

3-näytöksinen näytelmä


Kirj.

JALMARI JÄRVIÖ





Helsingissä,
Yrjö Weilin & Kumpp. Oy,
1911.




HENKILÖT:

ANTTI, Vuorelan torpan isäntä.
HENNA, hänen vaimonsa.
SIIRI, |
AKU,   | edellisten lapsia.
MARI   |
HAGEN, Vihantilan kartanon omistaja.
TORSTEN, hänen poikansa.
HETA, palvelustyttö Vihantilassa.
LEVOLA, tehtaantyömies, Hennan veli.
SELMA, hänen tyttärensä.

Ensimäisen ja toisen näytöksen väliä on viisi vuotta.




ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


(Tupa Vuorelan torpassa. Oikealla ikkuna, sen edessä pöytä ja pöydän
takana pitkä penkki. Perällä ja vasemmalla ovi, edellinen ulos,
jälkimäinen kamariin. Vasemmalla peränurkassa takka, oikealla vuode ja
vasemmalla sivuseinällä pöytäkaappi. Vielä muutamia tuoleja, seinällä
vanhanaikainen haulikko ja uunin edessä jakkara.)

(Esiripun noustessa Henna makaa vuoteella, Siiri istuu uunin edessä
jakkaralla lukien katekismusta. Aku ja Mari istuvat lattialla,
edellinen vuoleskellen puupalasta ja jälkimäinen leikkien tulitikuilla.)

HENNA (kalpea, noin 35-vuotias, ennen aikojaan vanhentunut nainen
nousee istumaan sängyn laidalle, liittää kädet ristiin ja puhuu
heikolla, valittavalla äänellä).

Siiri kulta, laitahan ruokaa pöydälle! — Isäkin tulee kai pian jo
kotiin ja hänellä on varmaankin nälkä. Ei ottanut edes evästä mukaansa
— ja semmoisen matkan on saanut kulkea ja semmoisessa Jumalan ilmassa.
(Nojaa kyynärpäällään päänalaiseen.)

SIIRI (lukee ääneen, lopettamalla).

»Rankaiseeko Jumala lapsia vanhempain pahain tekoin tähden? Rangaistus
kyllä lankee sen päälle, joka synnin tekee; mutta jos lapset ovat
osalliset vanhempainsa synneissä ja käyvät samaa tietä, niin he saavat
kärsiä sekä omain että vanhempainsa syntien tähden». — Äiti kuule!
Tekevätkö kaikki ihmiset syntiä?

HENNA

Sinä kyselet, lapsi kulta, niin tavattomasti, enkä minä osaa sinulle
kaikkia asioita selittää. — Kaikki ihmiset ovat siinneet ja syntyneet
synnissä ja tekevät syntiä joka päivä — sekä ajatuksilla, puheilla että
töillä.

SIIRI (juoksee äitinsä kaulaan).

Äiti! Olenko minäkin sitten jo syntyissäni ollut syntinen — ja Aku ja
Marikin? (Tulee etualalle.) Niin, äitihän sanoi, että kaikki ihmiset
ovat siinneet ja syntyneet synnissä. (Pyörähtää ympäri ja istuu
jakkaralle.) Mutta tästälähin minä tahdon olla oikein kiltti enkä tee
ollenkaan syntiä.

HENNA (tulee hoiperrellen etualalle).

Mitä Jumalan nimessä minun pitää tekemän? Lapsi kyselee yhä vain
kummallisempia asioita. — Tekevätkö kaikki ihmiset syntiä? Olenko
minäkin ollut jo syntyissäni syntinen? — (Huokaa.) Ja aamulla hän
kysyi, miksi ei metsänvahdin Annin tytöllä ole isää kuten muillakin
lapsilla. Enkä minä voinut siihenkään vastata mitään. (Huokaa.) Minä en
voinut...

SIIRI (havahtuu ajatuksistaan ja tulee äitinsä luokse).

Äiti, mutta voihan se Annin pikkutyttö pitää metsänvahtia isänään
niinkuin ne toisetkin lapset, eikös voikin, äiti? — Suotta vaan
sanotaan, että se on isätön lapsi.

HENNA (ottaa Siiriä kädestä ja he istuvat sängyn laidalle).

Siiri kiltti, et sinä vielä niitä asioita ymmärrä... Niin, voihan se.
Mutta kuulehan, laita nyt ruokaa pöydälle. Isäsi on tuossa tuokiossa
kotona ja on luultavasti vihainen ellei saa kohta ruokaa. Voisit mennä
kotaan ja keittää vähän perunoitakin.

SIIRI (nousee ylös). Niitähän minä jo äsken laitoin kiehumaan! (Ottaa
kaapista leipäkorin Ja kalavadin ja asettaa ne pöydälle. Aikoo mennä,
mutta palaa ovesta ja ottaa naulasta isänsä takin, jota sovittelee
yllensä.) Kuulehan, äiti! Kuinka pitkä matka täältä on tehtaalle?

HENNA

Kolmen peninkulman paikkeille sitä kai on, ainakin puolenkolmatta.

SIIRI

Eikö se ole tehdas se suuri tiilinen rakennus sen valkoisen talon
takana?

HENNA

On, sehän se on, mutta mistä sinä sen tiedät, Siiri?

SIIRI (hilpeästi).

No hyvänen aika, kun äidillä on huono muisti! Minähän kävin Akun kanssa
siellä kesällä.

HENNA

Niin vainkin, kyllähän minä jo muistan. Te kävitte siellä...

SIIRI

Ja se on insinöörin talo se suuri valkoinen, joka on kuin kirkko. Eikö
olekin, äiti?

HENNA

Insinöörin? — niin, senhän se on. Tai oikeastaan kait se yhtiön on,
vaikka insinööri siinä asuu. (Jää ajatuksiinsa.)

SIIRI

Se oli niin tavattoman hyvä se herra, taputti minua poskelle ja sanoi:
»Onko sinä se Ahola Henni lapsi?» Ja markan antoi meille molemmille,
vaikka marjojakin oli niin vähän. (Katsoo surumielin vaatteitaan.)
Voi, kun oli kauniit vaatteet niillä »röökynöillä». (Ottaa uunilta
tulitikkulaatikon.) Mahtaneekohan isä tuoda minulle hamekankaan?
(Menee.)

HENNA

Otapas, Aku, kaapista voiasetti ja laita Marille voileipä. Sitten
saatte mennä kamariin nukkumaan.

AKU (nousee ylös).

Saanko minäkin voileivän? äiti?

HENNA

Saat, ja taitaa siellä kaapissa olla vielä vähän maitoakin.

AKU (laittaa voileivät, ottaa kaapista maitokupin ja menee Marin kanssa
sivuovesta.)

HENNA (nousee istualleen).

— Insinöörin talo. (Kävelee pöydän taakse, istuu ja ojentaa kätensä,
joita pitää ristissä pöydän yli.) — Ja niillä lapsilla oli kauniit
vaatteet... Miksi ei myöskin hänellä —? »Onko sinä se Ahola Henni
lapsi». Hm! — Ja tietysti yhtä lempeästi kuin kerran minulle: »Sinä
Henni on nii kaunis tyttö —». (Huokaa.) Niin, niin! Minä olin silloin
vaan vuotta vanhempi kuin Siiri nyt. (Huokaa entistä syvempään.)
Parempi olisi ollut, etten olisi ollut niin kaunis. (Menee sängyn luo,
heittäytyy pitkäkseen ja puhuit jotakin itsekseen.) — — —

    (Kuuluu askeleita, Antti ja Levola astuvat sisään.)

ANTTI (noin 60-vuotias hämäläisukko, yllään sarkapalttoo ja polviin
ulottuvat lumisukat koivikkaineen).

Terveisiä pitäjältä! (Kopistelee lunta jaloistaan. Istuu pöydän ääreen,
ottaa kontin selästään ja alkaa kaivella piippuaan).

LEVOLA (40-vuotias tehtaantyömies, reipasliikkeinen ja puettu vähän
kaupunkilaismalliin).

Hyvää iltaa, Henni! (Tervehtii kädestä.) No sairaanako sinä taasen?
(Laskee pois pyssyn olaltaan ja riisuu vaatteitaan.)

HENNA (istuu).

Niin, mitäpäs tässä muuta kuin sairautta. — Rinnassa taasen tuntuu niin
kipeältä. (Yskii, katsoo Anttiin päin.) Antti, mitenkä menivät asiat?

ANTTI (miettivän ja myrtyneen näköisenä.)

Meniväthän ne niinkuin menivät. Herra ties vaikka tästä vielä
vanhoilla päivillään saisi lähteä mieroa kiertelemään. Jos vain nuo
»forsmestarin» määräykset kerran tulevat voimaan, niin mahdottomaksi
käy silloin 'eläminen Vuorelassa. Mutta se näkee, joka elää. (Alkaa
tyhjentää konttiansa. Laskee pöydälle pari paperikääröä ja vehnälimpun.
Vilkasee ympärilleen.) Mutta missä lapset ovat? Mari ja Aku — ja
Siirikin.

HENNA

Kamarissahan ne ovat — taitavat jo nukkuakin. Siiri on kodassa.

ANTTI (itsekseen).

Täytyyhän sitä lasten saada vähän pitäjän tuliaisia. (Ottaa puukon
tupestaan ja leikkaa limppua.) Harvoin sitä saakin meikäläinen maistaa
näin valkoista leipää. (Ottaa pari viipaletta ja aikoo mennä kamariin.)

LEVOLA

Älähän hätäile, Antti. Pitäisi sitä minullakin olla jotain tuomisia.
(Vilkaisee ympärilleen.) Mutta mihin laskinkaan koko paketin?

HENNA

Täällä sängyn jaloissa on jokin paketti, kai se on sinun.

LEVOLA

On kuin onkin. (Ottaa paketin ja aukaisee.) Selma sen laittoi, ties
mitä lienee sisällä. (Menee kamariin, mutta palaa heti.) Mutta missä
Siiri on? Sillehän se Selma käski tuomaan terveisiäkin oikein Porvoon
mitalla.

    (Siiri tulee ulko-ovesta kantaen höyryävää
    perunavatia, jonka laskee pöydälle.)

SIIRI (iloissaan).

Hyvää iltaa, isä — ja eno? Kuinka tekin olette täällä? Tuliko eno isän
kanssa?

LEVOLA

Tulin ja ihan sinua katsomaan. Mutta sinähän kasvat niin tavattomasti,
ettei sinua enää kehtaa edes syliinsä ottaa. — Selma lähetti sinulle
paljon terveisiä.

SIIRI

KiitoksiaI — Joko Selma on parantunut?

LEVOLA

Selma on yhtä terve taas kuin ennenkin. Yhdessä saatte ruveta tehtaassa
käymään.

SIIRI (hämmästyksissään). Yhdessä? Ketkä? — Minäkö ja Selma? (Hyppää
isänsä kaulaan.) Pääsenkö minä tehtaalle, isä, pääsenkö?

ANTTI

Pääset. Ylihuomenna saat lähteä enosi mukana.

SIIRI (iloissaan).

Voi kuinka hauskaa tuleekin! (Menee äitinsä kaulaan, kysyy
rukoilevasti.) Onko se oikein totta, että pääsen tehtaaseen? Onko äiti?

HENNA

Niinhän isäsi kuului sanoneen, eiköhän se sitten totta liene.

SIIRI (Levolalle).

Ja sitten minä saan enolta oikein paljon kirjoja lukeakseni, enkö
saakin? (Antille rukoilevasti.) Muistiko isä nyt tuoda minulle
hamekankaan?

ANTTI (ajatuksissaan).

Muistiko? — Kylläpä vain on monta muuta parempaakin muistettavana.

SIIRI (menee enonsa luo, luoden silmäyksen vaatteisiinsa).

Onko enolla paljon kirjoja?

LEVOLA

Eihän minulla paljoakaan ole, mutta kirjastosta niitä saa niin paljon
kuin vain haluat lukea.

HENNA (tuskallisesti).

— Kuule, Siiri? — On kait siellä kodassa vielä tulta? Menehän
keittämään enolle kahvia. Kyllä kai sieltä vielä tulee pannullinen?

SIIRI (ottaa kaapista kahvirasian ja katsoo sisään).

Tulee vaikka kaksikin. (Menee.)

ANTTI

Ja ellei tulisi, hiin tässä on lisää. (Osoittaa pöydällä olevaa
pakettia. Kopistelee piippuaan ja yskähtelee.) — Niin Henna! Me siellä
kävimme Levolan kanssa tehtaalla ja hommasimme Siirin sinne työhön. —
Onhan se jo siksi iso tyttö, että voi vähitellen ruveta omalla työllään
leipäänsä ansaitsemaan.

HENNA (väänteleikse tuskallisesti vuoteellaan).

Eihän siitä lapsesta ole tehtaaseen, Antti hyvä — ja niin nuorikin se
vielä on.

LEVOLA (puuttuen puheeseen).

Niin, kuinkas vanha Siiri nyt onkaan?

HENNA

Vastahan se täyttää kuusitoista keväällä.

ANTTI

Kuusitoista, ja sekö nyt olisi liian lapsi tehtaaseen ménnäkseen? —
On siellä, Hanna kulta, paljon nuorempiakin. Ja kun nyt kerran sattui
pääsemään, niin sopiihan sitä mennä.

LEVOLA

Niin, se on totta, että ei sitä pääseminen sinnekään niin perin helppoa
ole. Paljon on aina pyrkijöitä.

ANTTI

Paljon sanoi mestari olevan työhön tarjokkaita nytkin ja tuskinpa sitä
vain olisi Siiriäkään otettu, ellei olisi tullut sinne konttoriin se
insinööri — Vyyreni, tai mikä sen onkaan nimi, sen saksanmaalaisen —
se, se — —

HENNA (vääntelee tuskallisesti).

Kuule, Antti, eikö sinulla ole kova nälkä? Eikä se Siirikään edes
tuonut maitoa, että saisitte syödä.

LEVOLA

No, eihän meillä mitään hätää, söimmehän me ennen lähtöä.

ANTTI

Ei hätää mitään, on sitä välistä tehty sama reisu aivan syömättäkin.
(Sytyttää piippuaan.) Juu, vastaan se pisti mestari ensin, mutta sitten
kun siinä insinöörin kanssa vähän aikaa »venskasivat» niin jo meinas,
että sopiihan sitä sitten tulla koettamaan.

HENNA (istuu sängyn laidalle).

Siis Siirilläkin edessä sama kohtalo, samat kärsimykset ja sama maailma
kuin hänen äidilläänkin.

LEVOLA

Minä olen pääasiassa samaa mieltä kuin sinäkin. Mutta minun mielestäni
sinä, Henni, sentään katselet asioita ja elämää liian synkästi. —
Siirillä on edessään sama maailma, mutta se voi silti olla hänelle
aivan toinen kuin sinulle.

ANTTI

Jaa, minä en käsitä mikä hätä »siinä maailmassa» olisi elää. Helppoa
se on se työkin maantyön rinnalla, ja perin ovat hyviä ja ystävällisiä
siellä ihmisetkin kaikki järjestään. (Virittää piippunsa.) Niin pakanan
höyli mies se insinöörikin, juttelee kuin vertaisensa kanssa vain,
vaikka kuuluu olevan aatelissukuakin.

HENNA (halveksivasti).

Hm! — Aatelissukua. — (Huokaa.) Hyvähän se taitaa olla, ehkäpä liiankin
hyvä.

ANTTI (varmasti).

Hyvä se on mieheksi. (Nauraa.) Tulla tokasi kiinni partaanikin ja
sanoi: »Onko se noi vanha mees se Ahola Henni nai.» — Ja sen se oli
vain toimesta, kun Siirikin otettiin tehtaaseen.

HENNA

Antti! Mutta minähän olen aina sanonut, että en laskisi Siiriä
mielelläni tehtaaseen. Ennen minne muualle hyvänsä. (Rukoilevasti.)
Voi, Antti! Annetaan hänen vielä jäädä pariksi — tai vaikka vain
vuodeksikin — kotiin ja lähetetään sitten pitäjälle palvelukseen.
(Huokaa.) — Ties kuinka kauvan saan tässä taasen vuoteella virua, —
ja kuka sitten hoitaa noita huonompia ja tekee tärkeämpiä askareita.
(Purskahtaa itkuun.)

ANTTI (nuhtelevasti).

Mutta Henna, pitäisihän sinun ymmärtää, että meitä on tässä joukkoa
muutenkin jo liiaksi. Kovin on ahtaalla leipä, ja avulta tuntuu, kun
on yksikin suu vähemmän. — Aku pystyy kyllä jo tekemään askareita ja
hoitamaan sinua ja Maria. — Sitä paitsi, kotosalla sitä on minunkin
oltava, kunnes sattuu saamaan jonkinlaista työmaata. (Jää ajatuksiinsa.)

LEVOLA (yskähtää kuivasti).

Kyllä se niinkin on, että ei sitä juuri kannata nykyisin työtönnä
elellä, ken vain suinkin kynnelle kykenee. — Tehtaaseen sitä saa
Selmakin lähteä, vaikka onkin vasta neljäntoista.

HENNA

Niinkö? Kuinkas se Levolan talous tulee sitten hoidetuksi, kun molemmat
henget käyvät työssä?

LEVOLA

Olen ajatellut, että kävisimme »keittiössä» päivällisellä ja aamiaisen
ja illallisen hommaisimme kotona kaikin yhdessä.

ANTTI (havahtuen).

Niin oikein. Koettaa sitä pitää konstia jos toistakin. — En minä
ymmärrä, mitä se Hennakin niin vastustaa sitä tehtaaseen menoa. Minun
mielestäni on vain sitä parempi, mitä aikaisemmin lapset tottuvat
työhön. (Hennalle.) — Minusta sinun, Henna, pitäisi olla iloinen, kun
Siiri pääsee työhön.

HENNA

Mutta siinäkö nyt sitten on kaikki, että vain saa työpaikan? (Huokaa.)
— Antti rukka, on siinä muutakin ajateltavaa. — Hyvä on saada työpaikka
ja tottua työhön, äärettömän hyvä. Mutta minkälaista työtä, ja missä,
se ei suinkaan ole sama — ja siltä puolelta minä asiaa enemmän
ajattelen. (Heittäytyy pitkälleen.)

ANTTI (jotenkin tiukasti).

Minun tietääkseni ei sinulla pitäisi olla mitään arvelemisia Siirin
suhteen, kun kerran veljesi lupaa ottaa hänet luokseen asumaan ja pitää
hänestä yhtä hyvää huolta, kuin omastakin lapsestaan.

LEVOLA

Niin, sen minä olen luvannut ja koetan myöskin parhaani mukaan täyttää.

ANTTI

Ja huolenpitoa ja kuria se tyttö todella tarvitseekin, sillä Siiri
on tosiaankin vähän merkillinen luonteeltaan. Tekee se työtäkin, kun
päähän pälkähtää, mutta välistä taasen istuu nurkassa tuntikausia kuin
naulattu, ja silloin siitä ei ole selvillä, itkeekö se vai nauraako.
Ja sitten se erinomainen halu kirjojen perään... No, siellähän niitä
sitten saa paremmin niitäkin — —-.

HENNA (nousee istumaan).

Niin, ehkäpä on hyväkin, että Siiri pääsee pois täältä. Minulla vain on
kaikenlaisia omia ajatuksiani ja usein erilaisia kuin muilla.

ANTTI

Sinulla on hyviä ajatuksia, Henna. — Mutta lapsen hyvää minäkin
ajattelen ja olen aina ajatellut. Ei suinkaan kukaan voi sanoa, että
olisin Siiriä koskaan hylkinyt, vaikka kohta ei olekaan — —.

HENNA (hätäisesti).

— Hyvä olet ollut Antti. (Rukoilevasti.) Ja hyvähän sinä olet nytkin.
Ethän tahdo pakoittaa Siiriä tehtaaseen, kun minä niin mielelläni
pitäisin hänet kotona vielä? Ethän, Antti?

ANTTI (vihaisesti, kävellen lattialla).

No, mutta kyllä se nyt on vallan kumma. On tässä taakkaa jo
yllinkyllin teistä toisistakin ja vielä pitäisi elättää laiskana
kuusitoistavuotista tyttöä — hyvääkin mamsellia —.

LEVOLA

Mutta älähän nyt Antti raivostu. Koetetaan puhua asiasta järjellisesti.

ANTTI

Järjellisesti? Mikä tässä on järjellistä ja mikä järjetöntä? — Ei,
minunkin kärsivällisyydelläni on rajansa ja tämä asia saa olla
päätetty. (Varmasti.) Siiri menee ylihuomenna tehtaalle niinkuin
on puhuttu —. Sittenpähän saa, jos pystyy ansaitsemaan, itsellensä
koreempia vaatteitakin; — meillä ei niitä kannata laitella. Hyvä
on, kun on saanut leipääkin kylläkseen, mokomakin — kenen lieneekin
herrojen kakara. (Vaipuu ajatuksiinsa.).

LEVOLA

No, no, Antti! Nyt sinä puhut liikaa. Toisin sinä puhuit silloin,
kun pyysit minua toimittamaan Henniä vaimoksesi. (Huokaa ja jatkaa
itsekseen.) Parempi olisi kai ollut, jos olisi jäänyt sekin kauppa
tekemättä ja minä olisin ottanut lapsen meille, kuten ensin
ajattelinkin. — Mutta kukapas niitä asioita osaa niin pitkälle harkita.
— Ja itsellähän sillä Hennallakin oli kova halu päästä pois tehtaasta
ja sen ympäristöltä. Ja näin se sitten kävi, nyt ne ovat saaneet kärsiä
molemmat, sekä äiti että tytär. (Kävelee.)

HENNA

Niinpä niin! Kärsiä ovat saaneet ja Jumala yksin tietää, mitä vasta
saavat kärsiä.

ANTTI

— En minä ymmärrä, mitä erinomaisia kärsimyksiä teillä tässä on ollut
kummallakaan. — Leivästä ei vielä isompaa puutetta ole ollut — ainakaan
tähän asti. (Kävelee lattialla levottomana.) Ja laiskuuttaan siitä saa
syyttää, jos viluakin on kärsinyt, metsä kun on ihan päälle kaatumassa.
(On kuin hakisi jotakin. Käy kamarissa, menee ulos.)

HENNA (nousten hetkisen äänettömyyden perästä istualleen).

Niinpä niin! — Kunpa ei osaisikaan elämältä sen enempää vaatia, niin
onnellinen olisi. Ja ehkäpä niin pitäisi ollakin? ehkäpä onkin väärin
ajatellakaan muuta, toivoakaan mitään enempää?

LEVOLA

Totta puhuit, Henni. Onnellinen se, joka kohtaloonsa osaisi alistua,
olipa se sitten miten kiero tahansa. Mutta, se on vaikeata. (Istuu
Hennan sängyn viereen.) Se on vaikeata ja monelle mahdotontakin.

HENNA (pudistaen päätään).

Mahdotonta.

LEVOLA

Uskon, että olet saanut paljon kärsiä, mutta ethän ole vihainen minulle?

HENNA

Kuinka olisin sinulle vihainen? Paitsi Siiriä olet sinä ainoa, joka on
minulle osoittanut rahtusenkin rakkautta sen jälkeen kuin tulin tänne.

LEVOLA

Niin, olihan siinä hiukan minunkin syytäni, että tulit Antin vaimoksi.
Vaikka enhän minä olisi sinua tahtonut, ellet itse — —- —

HENNA

Etpä suinkaan! Itse olen osani valinnut. Itse tänne tahdoin siksi,
että en silloin ymmärtänyt vielä kylliksi elämää.

LEVOLA

Niin, kukapa sitä koskaan tarpeeksi ymmärtänee. (Huokaa.) Puhuuko se
Antti usein noin?

HENNA

Hyvin usein. Mutta ei koskaan Siirin kuullon, Jumalan kiitos. Ja
tähän asti on Siiri ollut vielä liian nuori huomatakseen mitään Antin
käytöksestäkään.

LEVOLA

No onhan sekin edes hyvä. (Miettii.) Mutta kuule, Henni! Mitä varten
sinä oikeastaan vastustat Siirin tehtaalle tuloa? Eiköhän se sittenkin
liene parempi sekä hänelle että sinulle?

HENNA

En tiedä itsekään miksi sitä vastustan. Voihan se olla hyväkin, mutta —
— —. Kyllä se Siiri on, kuten Anttikin sanoo, vähän kummallinen. Minä
niin pelkään hänen tähtensä.

LEVOLA

Onhan se niinkin. Eihän se kehuttavaa ole elämä sielläkään, mutta minä
kyllä lupaan tehdä kaiken voitavani Siirin parhaaksi.

HENNA

Minä tiedän sen. Siiri lukee halusta, koeta hankkia hänelle kirjoja,
niin ehkäpä sen loma-ajat kuluvat niiden parissa.

    (Henna ja Levola jäävät ajatuksiinsa. Äänettömyyttä.)

SIIRI (tulee sisälle vilusta hytisten ja kantaen nokista kahvipannua,
minkä laskee pöydälle).

Kylläpäs oli vastusta ennenkuin sain kypsäksi. (Ottaa kaapista
kahvikaluja ja asettaa pöydälle.) — Kodan oven on tuuli paiskannut
sarannoiltaan, ja sinne tuulee niin armottomasti. Ihan tahtoi viedä
tulen seinän läpi. — Kylläpäs olisikin mukavaa, jos olisi oikein hella
tuvassa niinkuin metsänvahdillakin. Saisi vain täällä lämpöisessä istua
ja keittää kahvia ja perunoita.

LEVOLA

No Siiri! sinä siis tulet minun tytökseni.

SIIRI

Tulen eno.

LEVOLA

Kyllä teille tuleekin siellä hauskaa. Selman kanssa käytte yhdessä
tehtaassa ja hoidatte meidän pientä talouttamme.

SIIRI (iloissaan).

Niin, eno! Ja sitten me käymme joka pyhä kirkossa Selman kanssa. —
Kirkkohan on niin lähellä?

LEVOLA

Niin, eihän sinnekään pitkä matka ole. — Ja joskus saatte mennä työväen
yhdistyksellekin katsomaan näytelmiä.

SIIRI (hypähtää etualalle ja virkkaa hiljaa).

Ja sitten minä näen sen Torstenin, ja sitten — — —

ANTTI (astuu sisään myrtyneen näköisenä, kädessään pari teiren kuvaa.
Käy vitkalleen pöydän ääreen).

— Jos tässä sitten joisi edes kahvia. — Olisi tässä vähän syötävän
tapaistakin, jos maittaa. (Kouraa perunoita.) Kylmiä ne ovat nuo
perunatkin — vaan harvoinpa ne meillä niin ruoat ovatkaan parhaillaan.
— No, lankomies, tulehan haukkaamaan kalaa, leipää ja juomaan kuppi
kahvia päälle.

LEVOLA

Kiitos vain! Nälkä ei tässä juuri ole, mutta kuppi kuumaa, se nyt ei
koskaan ole pois tieltä. (Käy pöydän ääreen.)

ANTTI (haukkaa palasen).

— Ei tunnu maittavan minullekaan. (Kaataa kahvia, juovat.)

HENNA

Kuulehan, Siiri! laita sinä vuode kamariin. Miesten on siellä
rauhallisempi nukkua. Lapset saavat maata lattialla.

    (Siiri menee kamariin.)

ANTTI

Minä luulen, että meillä on aamulla hyvä lintuilma. Tuuli on jo
aikalailla tyyntynyt ja taivas selkenee.

LEVOLA

Hyväpä olisikin, ettei vallan tyhjin käsin tarvitsisi kotiin palata.

ANTTI

No tyhjinkäsin ei sitä nyt koskaan tarvis palata, silloin kun minä olen
mukana ja ruununmailla yksikin lintu visertää.

LEVOLA

Älähän kehu, monta on ottajaa. Minä luulen, että kyllä on
huomenaamullakin taas metsässä herroja kuin »Vinkkilässä kissoja».
(Juo kahvinsa.) On ne vain kovia jahtimiehiä, se forsmestarikin ja
Vihantilan nuori herra. — Mutta, hyvät niillä on vehkeetkin.

ANTTI

Hyvät on, vaan mikäs niitten rikkaitten on rehkiessä. Pyssyjä ostetaan
toinen toistaan parempia. Ja koirat sitten, niiden päässähän sitä on
järkeä enempi kuin oli minulla ja isävainajalla yhteensä. (Lopettavat
kahvinjuonnin.)

    (Siiri tulee kamarista, istuu jakkaralle.)

HENNA

Menkää te miehet sitten sinne kamarin puolelle nukkumaan. Kyllä kait
uni jo kohta rupeekin maistumaan.

LEVOLA (nousee pöydästä).

Jaa-a, luulenpa, että ei minun ainakaan kovin kauvan tarvitse unta
odotella. Hoh hoi! Koskee se vain oudokselta koipiin tuo käveleminen.

ANTTI (Nousee myöskin ylös).

En minä sentään sinun ijälläsi vielä ollut tietääksenikään tästä
matkasta. (Menevät.)

LEVOLA (kamarin ovelta).

Hyvää yötä, Henni ja Siiri!

HENNA

Hyvää yötä! (Siirille.) Jos kaataisit minullekin kupin kahvia, taitaa
se vielä olla kuumaa?

SIIRI (kaataa kahvia ja istuu jakkaralleen. Alkaa Hennan juotua). —
Se Torsten on varmaankin kovin hyvä, eikö olekin, äiti? (Vie kupit
pöydälle.)

HENNA (ihmeissään).

Mitä? — Kuka Torsten?

SIIRI

No se, jonka minä äsken näin.

HENNA

Mitä sinä puhut, Siiri? Ethän sinä tunne ketään sen niinistä ihmistä?

SIIRI

Tumienpa niinkin, ja juuri äsken minä hänet näin.

HENNA

Näit? — Oletko päästäsi pyörällä!

SIIRI (etualalla, ottaa taskustaan pienen sormuksen ja tavaa).

T-o-r-s-T-o-rsten. — Torsten Äidin muisto, — niinhän hän sanoi itsekin,
että se on äitivainajansa sormus. (Pistää sormuksen taskuunsa ja menee
entiselle paikalleen.) Torsten se on sittenkin hänen nimensä.

HENNA

Siiri, oletko järjiltäsi?

SIIRI (ajatuksissaan).

E-ei, en minä ole.

HENNA

Mutta siltä puheesi kuulostavat. Juttelet Torstenista ja sormuksesta,
joita kumpaakaan ei ole olemassa.

SIIRI

No katsohan nyt, äiti, itsekin. En minä järjettömiä puhu. (Antaa
sormuksen.) Tässä on sormus ja siinä on Torstenin nimi.

HENNA (ottaa sormuksen, huokaa).

Herra hallitkoon! (Heittäytyy pitkälleen.) Tämäkö vielä lisäksi. —
Lapseni on varas. (Nousee istumaan, jatkaa tyynesti.) Kuule Siiri!
miten olet saanut tämän käsiisi?

SIIRI

Sain sen häneltä.

HENNA

Häneltä! (Vakavasti.) Tunnusta suoraan kaikki. Sinä varastit tämän
kesällä tehtaalla käydessäsi.

SIIRI

Enkä varastanut, äiti, en.

HENNA

Kiltti lapsi, kerro miten ja mistä olet saanut sormuksen.

SIIRI

Enkös ollutkin minä äsken kodassa kahvia keittämässä — ja hyvää kahvia
keitinkin, eikös ollutkin, äiti? vaikka tuulikin niin kamalasti,
että... Isän täytyy huomenna laittaa se ovi.

HENNA

Niin lapseni, olithan sinä — hyväähän se oli, mutta mitäs sitten?

SIIRI

No, odotahan nyt, äiti. (Korjaa istuintaan.) Juuri kun olin saanut
pannun tulelle, kuului kellojen helinää — ja ne pysähtyivät ihan kodan
ovelle.

HENNA (melkein kärsimättömästi).

Ketkä ne?

SIIRI

Koko kuorma. Niitä oli kaksi herraa ja toinen — se oli se Torsten —
tuli kotaan ja pyysi vettä juodaksensa. Niin tavattoman höyli se oli,
ei edes antanut tulla lasia hakemaan, itse vain joi ämpäristä sillä
korvattomalla kupilla. — (Nauraa.)

HENNA (ajatuksissaan).

Forsinestari, mutta kukahan se toinen olisi ollut?

SIIRI

Ja sitten se istui siinä tukilla ja pyysi minun antamaan tulta
paperossiinsa. — Hän on varmaankin hyvin nuori vielä, ihan se
lörpötteli kuin Aku, kaikkea turhanpäiväistä vain: sanoi minuakin
äitivainajansa näköiseksi. Ja sitten se kysyi, montako lehmää meillä on
ja onko meillä meijeriä ja pidänkö minä koelypsyä. — Äiti, kuule, mitä
se koelypsy on?

HENNA

Lapsi hyvä, enhän minä itsekään tiedä. Mutta — — —

SIIRI

Ja sitten se toinen herra huusi sitä. — Ne menivät metsänvahdille yöksi
ja lähtevät sieltä aamulla jahtiin. Niillä oli kaksi koiraakin reessä —.

HENNA (kärsimättömästi).

Mutta nythän on kysymys siitä, mistä olet saanut sormuksen?

SIIRI

No kun se olisi maksanut minulle siitä juomavedestä ja paperossin
virittämisestä, mutta sillä ei ollut pientä rahaa. Ja sitten se antoi
sen sormuksen, mutta kielsi hukkaamasta, kun se on muisto hänen äiti
vainajaltaan ja sitten hän lupasi tulla hakemaan sen pois, kun tulee
ensi kerran jahtiin.

HENNA

Ja sinä otit sen. (Huokaa ja heittäytyy pitkälleen käsi hervotonna
sängyn laidalle.) Voi lapsi raukka! Sinä olet, Siiri, vielä nuori etkä
tiedä, minkälainen maailma on. (Itkee.)

SIIRI (pelästyksissään).

Mitä, äiti! Oliko pahasti, että otin sormuksen? Oletko minulle siitä
vihainen?

HENNA (ajattelevasti).

En sinulle vihanen ole, lapsi rukka, en.

(Hiljaisuutta. Sormus putoo Hennan kädestä, Siiri ottaa sen ja
pistää taskuunsa. Vuoteelta kuuluu nyyhkytystä. Siiri alkaa kokoilla
kahvikaluja ja aikoo mennä niiden kanssa ulos.)

HENNA

Voithan pestä astiat aamullakin, parasta on, että käymme nukkumaan jo.

SIIRI

Pianhan minä ne nytkin huuhdon, on kai siellä vesikin vielä sen verran
lämmintä. (Ottaa päälleen takin ja menee.)

HENNA (kävellen pöydän ääreen).

Hän on vielä lapsi tietääkseen, millainen elämä on ja minkälaisia
ihmiset. (Istuu kädet ristissä ojennettuina pöydän yli.) Mutta,
pian — liiankin pian, hän tulee ne tuntemaan. — Antti tahtoo Siiriä
tehtaaseen. Hyvä on, nälkä on ankara määrääjä. Mutta eikö sitten
maailmassa olekaan muuta pyrkimisen arvoista kuin leipä? — Niin, sitä
pitäisi olla ja ei olla. Köyhä ei saa mitään muuta ajatella kuin
leipää. — Jos Siiri olisi Antin oma lapsi, niin ehkäpä hän kuulisi
rukoukseni ja antaisi tytön jäädä kotia. Mutta minä olen itseni myynyt
ja minulla ei ole oikeutta edes omaan lapseeni. — Ja mitä minä teen
niillä rahoillakaan? Niillä voisin ehkä lapseni pelastaa, mutta minä
en voi, minä en koskaan voi niitä käyttää. — Särkyneen elämäni hinta!
— Ei, maatkoot ne siellä missä ovat. (Tulee etualalle.) — Minä menin
naimisiin Antin kanssa päästäkseni pois tehtaalta ja pelastaakseni
lapseni kuulemasta ihmisten ivaa ja pilkkaa. Täällä metsän korvessa
ajattelin kasvattaa hänestä hyvän ihmisen — äitiänsä paremman. Mutta
ajatuksemme kasvatuksesta ovat olleet erilaiset ja niin on lapsi jäänyt
oman onnensa nojaan, luonnon kasvatiksi. (Kohottaa tuskaisesti kätensä
ylös.) — Siiri ei tiedä, eikä saakaan tietää, että Antti ei olekaan
hänen isänsä — —. Minä en laske Siiriä tehtaaseen, en. (Halveksivasti)
Führer, aatelissukua! — »Onko sinä Ahola Henni lapsi?» Miksi ei
yhtähyvin »onko sinä minun lapsi?» (Miettii kotvasen aikaa. Lempeästi.)
— Olisihan kuitenkin synti tässä köyhyydessä estää tyttöä tienaamasta.
Paras lienee hänen sittenkin mennä tehtaaseen, mutta koskaan hän
ei saa tulla tietämään, että hänen suonissansa virtaa saksalaista
aatelisverta, ei koskaan, ei!

    Esirippu.




TOINEN NÄYTÖS.


(Torstenin kamari Vihantilassa. Siististi kalustettu, oikealla ikkuna,
perällä ja vasemmalla ovet. Etualalla kulmittain kirjoituspöytä
ja perällä vasemmalla sohva pöytineen. Kirjoituspöydällä paitsi
kirjoitusneuvoja muutamia valokuvia kehyksissä, seinällä peuransarvi
siihen ripustettuine metsästyskojeineen. Torsten, hoikka 20-vuotias
nuorukainen, yllään urheilupaita, sarkatakki ja jalassa pitkävartiset
saappaat, istuu esiripun noustessa kirjoituspöydän ääressä ja
kirjoittaa.)

TORSTEN (Silmää viimeistä sivua, laskee hätäisesti pois kynän ja
vilkasee kelloaan).

No niin! Tästä se ei enää miksikään muutu. Tunnustaa täytyy, että hyvä
ei siitä tullut. — Niin saamarin vaikea ainekin... Kaksikymmenvuotias
poikanalli menee puhumaan »Naisen velvollisuuksista naisena». Se ei
ole niinkään helppoa. (Ottaa käteensä valokuvan, miettii.) Eläisipä
hän vielä, niin toista olisi. Häneltä saisin apua ja vastauksen moneen
kysymykseen... (Huokaa.) Mutta hänhän on maan mustassa mullassa —
maannut siellä jo yhdeksän vuotta. —

HAGEN (Reipas, keski-ikäinen ukko. Täydellinen kartanonomistajan
tyyppi, esiintyy virallisena kuten se, joka tietää olevansa herra
talossaan. Tulee sisään peräovesta aamupuvussa).

Hyvää huomenta, Totti!

TORSTEN

Huomenta, isä! (Pistää paperit laatikkoon.)

HAGEN

No, kuinka on koelypsyn laita? Tänään on kai kymmenes päivä
maaliskuuta? — Luulenpa, että sinulle vähitellen alkaa käydä raskaaksi
nousta edes kolmeakaan kertaa kuussa neljältä ylös?

TORSTEN

Eikö mitä, isä. Olinhan minä aamulypsyllä ja (vilkasee kelloaan) kohta
saa taas lähteä päivälypsyyn. Maito onkin noussut kelpo tavalla.

HAGEN (sytyttää sikarin, käy istumaan sohvalle).

No niin! Eihän tuo nyt itse asiassa olisi niin vaarallista ollut,
vaikka olisit jättänyt huomiseenkin. Olisit saanut sunnuntaipäiväsi
olla vapaana.

TORSTEN

Ei haittaa. Riittää sitä silti aikaa vapaanakin oloon. — Illaksi
minä pyysinkin karjakon ottamaan maidot ylös, sillä silloin en jouda
navettaan.

HAGEN

Haa, taidatpa lähteäkin illalla käymään Hietaniemessä? Eilen illallahan
näkyi taas tulleen kirkonkylässä leimattu kirje. — Tjaa, minulla ei
suinkaan ole mitään sitä vastaan. — Elli on pulska tyttö ja — kartanon
ainoa perijätär.

TORSTEN

On kyllä, pulska on ja rikaskin. Mutta en minä sinne mene — ainakaan
tänään.

HAGEN

No minne sitten aijot mennä illalla?

TORSTEN

Pitäisi mennä työväenyhdistyksen iltamaan.

HAGEN (kummissaan).

Työväenyhdistykseen? — Mutta johan sinä alat, Totti parka, tulla
hulluksi! Työväenyhdistyksen iltamaan?

TORSTEN

Niin isä, pyysivät pitämään esitelmää ja minä lupasin. (Nousee ylös.)
Ja mitä hulluksi tulemiseen tulee, niin siitä ei, isä kulta, mitään
vaaraa — ainakaan toistaiseksi. (Menee sivuovesta.)

HAGEN (kävelee kiihkoissaan lattialla kädet housuntaskuissa).

Jo sen pajan on riivannut itse piru. — Kyllä minä sitten olin pöllö,
kun annoin hänen mennä sinne. Ei, siitä pojasta ei sittenkään tule
mitään, koska asiat alkavat tähän suuntaan kallistua. — — (Lempeästi.)
Hän on äitinsä poika! — Ensiksikin jättää koulunsa, tulee kotiin
ja tahtoo ruveta maanviljelijäksi. — No, siinä ei vielä mitään
pahaa, mutta sitten se kanalja rupee käymään työväenyhdistyksessä
— (halveksivasti) pitämässä esitelmiä. — Hm, sosialismista ja
kahdeksantuntisesta työpäivästä tietenkin. Jaa, jaa! Kunpa vain ei
olisi tosia ne huonot rakkausjututkin, joita olen kuullut kerrottavan.
Hietaniemen Ellistä se ei ainakaan näy piittaavan tuon taivaallista.
— Ei, tämä peli ei sovi. (Kivakasti.) Jumal'avita kyllä minä siitä
nulikasta vielä sosialismin piiskaan pois! Tähän asti on saanut puolen
päivää vapaata, mutta huomisesta alkaen nouskoon ylös viideltä joka
jumalan aamu. — Ja pehtorille minä sanon, että Torstenia ei tarvitse
säästää rahtuistakaan enemmän kuin muitakaan työmiehiä. (Istuu
sohvalle. Äänettömyyttä.)

TORSTEN (tulee sisälle mietiskelevän näköisenä).

Mitä sanot, isä, jos menisin ensi syksynä maanviljelysopistoon?

HAGEN

Siinä sitä nyt ollaan! (Kiivaasti.) Mihin maanviljelysopistoon sinun
tiedoillasi mennään? Kolmannelta luokalta erosit, ethän sinä, poika
parka, pääse edes Kurkijoelle, saatikka sitten Mustialaan.

TORSTEN

Menen Harjuun, voutiosastolle.

HAGEN

No se tuntuu joltakin! (Nauraa.) Vihantilan kartanon ainoa poika
Harjussa voutioppilaana! — Sepäs ei olisikaan hullumpaa, hah hah haa.

TORSTEN

Mutta, isä hyvä, minä tahtoisin niin mielelläni oppia maanviljelystä
vähän perinpohjaisemmin kuin mitä opin täällä kotona.

HAGEN

Hjaa, eihän minullakaan olisi ollut mitään sitä vastaan, kunpa vain
olisit viitsinyt aikanasi lukea sen verran, että olisit päässyt edes
Kurkijoelle. Mutta Harjuun voutioppilaaksi! — Ei, Totti hyvä, siitä ei
tule mitään —.

TORSTEN

Mitä lukemiseen tulee, niin — pääsenhän minä sen puolesta vaikka
Mustialaankin, mutta minä en tahdo sinne.

HAGEN

Kas vaan, vai vielä tässä pitää kerskaillakin. Taitaa maar olla hyväkin
koulu se työväenyhdistys iltamineen. — Minä todellakin ihmettelen,
mistä mies on saanut päähänsä senkin verran, että pystyy pitämään
heille esitelmiä?

TORSTEN

Isä! Luuletko todellakin, että olen ihan laiskana viettänyt sen puolen
päivää, mikä minulla on ollut vapaata?

HAGEN (asetellen itseään mahdollisimman mukavaan asentoon).

Ei, sitä en usko. Päinvastoin uskon, että sinulla on ollut hyvinkin
paljon työtä ja päänvaivaa — ainakin siitä asti kuin rupesit käymään
työväen kokouksissa. Uskon, että ei ole sinunlaisellesi miehelle
niinkään helppoa panna kokoon puheita ja esitelmiä.

TORSTEN

Onhan sitä mennyt vähän aikaa ja vaivaa niihinkin, mutta suurin osa
sentään lukemiseen.

HAGEN

Juu, juu, täytyy tietysti tutkistella sosialistista kirjallisuutta.

TORSTEN

Ehkäpä vähän sitäkin, vaan enemmän kuitenkin muuta. — Aijon keväällä
suorittaa ylioppilastutkinnon.

HAGEN (ei ole kuulevinaan viimeistä, korjaa asentoaan entistä
mukavammaksi).

Ja mitä sitten vielä. (Viittaa halveksivasti kädellään.) Elä viitsi
puhua pötyä, poikaseni.

TORSTEN

Ei mitään pötyä... Ja täst'edes alan myöskin seurata maanviljelystä ja
karjanhoitoa koskevaa kirjallisuutta.

HAGEN (havahtuen, kiivaasti).

Taikka kirjoittelemaan entistä »repäisevämpiä» esitelmiä
kahdeksantuntisesta työpäivästä, yleisestä äänioikeudesta ja sen
semmoisesta. Ja jonakin kauniina heinänkorjuuaamuna tekee Vihantilan
kartanon työväki lakon — johtajana kartanon omistajan oma poika.
(Lyö kädellään reiteensä.) Hiivatti, siitä vasta tulee kaunis soppa.
(Nauraa.)

'TORSTEN

Mutta isä hyvä! Enhän minä ole koskaan puhunut halaistua sanaa
sosialismista työlakkoineen, ja hyvin vähän olen niitä ajatellutkin.

HAGEN

Et ole puhunut, ja siitä yksinkertaisesta syystä, että et ole
uskaltanut. (Heittäytyy hervottomaan asentoon ja huokaa.) Mitä sinä
Totti parka oikein ajattelet. — Minusta tuntuu siltä kuin et ajattelisi
kerrassaan mitään — et ainakaan mitään järkevää ja sellaista kuin sinun
pitäisi. (Jää ajatuksiinsa.)

TORSTEN (sytyttää paperossin, vetää hermostuneesti muutamia sauhuja.
Kävelee rauhattomasti lattialla ja puhuu tuskin kuuluvasti).

Aina vain ankaruutta! (Ottaa pöydältä valokuvan ja toisen taskustaan.
Katselee.) Ainoastaan näiden kahden huulilta olen kuullut sydämellisiä
sanoja, he vain ovat olleet minulle helliä, vieläpä rakastaneetkin
minua. — Mutta toinen niistä makaa jo maan alla, ja toinen? —
Rakkaudesta taitaa tulla elämäni suurin onnettomuus. — Isäni on
ankara mies, hän ei suostu koskaan siihen, että menisin Siirin kanssa
naimisiin. — Mutta minä en menekään maanviljelysopistoon. (Pusertaa
kiihottuneena kuvaa ristissä olevien käsiensä välissä.) Sinä olet
minun, sinun täytyy olla minun! Ellei isäni suostu, jätän kotini ja
menen — Amerikaan!

HAGEN (havahtuen).

Mitä? (Torsten sävähtää, jää valokuvat kädessä keskelle lattiaa.) Kuka
täällä puhuu Amerikasta?

TORSTEN (hämillään).

Tuota, niin isä, — minä vain ajattelin — —.

HAGEN (nyökäyttää päätään).

Niin, niin, sinä vain ajattelit sosialismin kehityksestä siellä,
mutta — tulit ajatelleeksi hiukan äänekkäästi. — Mutta näytäpäs kenen
valokuva sinulla on kädessäsi? Taitaapa olla Ellin?

TORSTEN (ojentaa isälleen toisen).

Äitini kuva!

HAGEN (tutkivasti).

Entäs se toinen?

TORSTEN (antaa kuvan sanaakaan virkkamatta).

HAGEN (hämmästyen).

Jenni vainajan näköinen! (Torstenille ivallisesti.) Tämä varmaankin on
joku »aatesisar» sieltä työväenyhdistykseltä? — Ehkäpä tässä nyt onkin
se mielitietty, josta olen kuullut kerrottavan?

TORSTEN (vuoroin punastuen ja kalveten).

Hän on sittenkin saanut tietää!

HAGEN

— Mutta, Totti, ole mies ja puhu asia suoraan.


TORSTEN (yskäisee).

Niin, isä, hän se on. Hänen kanssaan aijon mennä naimisiin. (Kävelee
lattialla peukalot liivintaskuissa. Äänettömyyttä.)

HAGEN (murtuneena).

Voi Totti raukka! Kyllä sinä sittenkin olet päästäsi vialla! (Katselee
kuvaa.) — Jenni! (Ihastuu ajatuksesta.) Niin, minulla ei ole suinkaan
mitään muistutettavaa ihmisen ulkonäköä vastaan, mutta olisipa hauskaa
tietää, mikä tämä herranvalittu on ihmisiään?

TORSTEN (alkaa epäröidä).

Se — se on — se on Siiri! (Katsoo kelloaan.) Mutta minähän olen unohtaa
koko koelypsyn. (Aikoo mennä.)

HAGEN

No, no, poikaseni! Koska sinussa on ollut miestä panemaan alkuun
sellaisia asioita, niin (nousee, menee ovelle ja huutaa.) Heta! — niin
on kai sinulla sisua selvitellä vyyhti loppuun saakka.

HETA (tulee ovelle ja niijaa syvään).

Mitä herra maanviljelysneuvos tahtoo?

HAGEN

Heta on hyvä ja käy sanomassa karjakolle, että nuoriherra ei tule
lypsylle.

HETA (mennessään).

Kyllä. Torsten parka on nyt kovilla!

HAGEN (varmasti).

Kuule, Torsten! Isänäsi vaadin, että kerrot jutun kokonaisuudessaan.
Kuka on Siiri?

TORSTEN (kävellyt edellisten keskustelun ajan rauhatonna, istuu ja
vastaa hetken epäröityään).

Minä tottelen.

HAGEN

Hyvä, antaapas kuulua! Kuka on Siiri?

TORSTEN

Siiri on ruununmailta torppari Antti Vuorelan tytär. Äiti on jostain
täälläpäin ja ollut nuoruutensa aikoina tehtaalla työssä —. Henna on
hänen nimensä.

HAGEN (kohoaa istualleen).

Henna —? (Muistelee jotakin.) — no jaa, sama se.... Sinä tietysti
olet takertunut tyttöön jahtireisullasi. Ja hänellä tietysti on
äitivainajasi sormuskin, jonka joskus sanoit hukkuneen metsään? —
(Heittäytyy jälleen nojalleen.) Niin, niin! Hukkuneet ovat molemmat,
sekä sormus että sen kantaja.

TORSTEN

Minä tapasin Siiriä Vuorelassa vain kerran. Hän ei ole enää siellä.

HAGEN

Ymmärrän. Sinä olet tietysti tehnyt kaiken voitavasi saadaksesi hänet
tänne lähemmäksi.

TORSTEN

Ei, isä. Siirin oma isä pakoitti hänet tulemaan tehtaalle jo silloin
kuin hän oli 15-vuotias.

HAGEN

Ja kuinka vanha hän on nyt?

TORSTEN

Kahdenkymmenen.

HAGEN (nousee kävelemään).

No niin! Riittää jo. Kyllä minä ymmärrän, mikä lintu se on. (Jatkaa
puoliksi itsekseen.) Tietysti yhtä kevytmielinen kuin äitinsäkin.

TORSTEN

Siiri on kunnon tyttö ja sekä ihmisenä että naisena paljon korkeammalla
asteella kuin moni hienon maailman »daami».

HAGEN

No, no, Totti! (Heittää halveksivan katseen.) Tiedetäänhän se,
minkälaista elämää useatkin tehtaantytöt viettävät.

TORSTEN

— Tiedetään kyllä, ja siihen on syynä, isä — —

HAGEN

Tjaa, kenpä ne syyt kaikki tietää. Tietysti sivistyksen puute, kehno
kasvatus, ehkä...

TORSTEN (hypähtää ylös).

No siinä sitä vihdoinkin ollaan! — Ja ketkä ovat tästä vastuunalaisia?

HAGEN (katsoo kysyvästi).

Vastuunalaisia?

TORSTEN

Niin, keiden olisi käytävä korjaamaan noita epäkohtia? — Tietysti
niiden, jotka siihen kykenisivät, niiden, joilla on varaa ja voimaa.
Mutta kuinka moni tämänkään paikkakunnan parempiosaisista ja n.s.
»sivistyneistä» panee edes korttakaan ristiin noiden kurjien syvien
rivien hyväksi?

HAGEN (kärsimättömästi).

No se nyt on taas sitä sinun ainaista virttäsi ja sen me jätämme tällä
kertaa, (Varmasti.) Sen vain sanon, että minun poikani ei ikinä mene
naimisiin tehtaantytön kanssa. — Eei!

TORSTEN (puoliääneen).

Tämän minä jo arvasin.

HAGEN

Saan muuten ilmoittaa, että huomisaamusta alkaen lähdet työväen mukana
ulos klo 5 ja olet täydellisesti pehtorin määräysten alainen.

TORSTEN (tyynenä).

Viimeisestä kiitos, isä, mutta edellisen johdosta tahtoisin vielä sanoa
muutaman sanan: — En menekään naimisiin tehtaantytön kanssa.

HAGEN (äkäisesti).

No mitä juupelin peliä tämä sitten on?

TORSTEN

Siiri ei olekaan tehtaassa.

HAGEN (ihmeissään ja äkeissään).

Mutta äskenhän juuri sanoit, että hänen isänsä pakoitti hänet
viidentoistavuotiaana tehtaaseen.

TORSTEN (sytyttää paperossin ja kävelee lattialla).

Siiri oli tehtaalla vain yhden vuoden, jolla aikaa hän suoritti
välitöinään kansakoulukurssin tehtaan koulussa. — Sitten lähetti
opettaja Arola Siirin siskonsa luo, joka on johtajattarena
Etelä-Pohjanmaan kansanopistolla.

HAGEN

No jaa, tehtaantyttö tai palvelustyttö, se nyt on melkein se sama.

TORSTEN

Niin, Siiri on todellakin ollut siellä tavallaan sekä palvelijattarena
että oppilaana. — Kohta sinne tultuaan saavutti hän kaikkien
opettajien, erittäinkin johtajattaren suosion teräväpäisyydellään ja
erinomaisella opinhalullaan. Sittemmin hän on jatkanut lukujaan heidän
johdollaan ja edistynyt ihmeteltävästi.

HAGEN (ivallisesti).

Jaha, ehkäpä aijotkin hänestä opettajaa itsellesi. — No, oppia, oppia
sinä poika parka tarvitsetkih.

TORSTEN

Vaikkapa niinkin! Siiri on valittu opettajattareksi täkäläisen
työväenyhdistyksen iltakouluun.

HAGEN

Arvasinhan minä. — Sinä tietysti menet oppilaaksi, hah hah hah haa.

TORSTEN

Ikävä, että sattui melkein päinvastoin. — Olen nimittäin lupautunut
toistaiseksi opettamaan muutamia aineita. (Jää ajatuksiinsa.)

HAGEN

Hjaa-a, näin pitkälle ollaan tultu. (Kävelee raapaisten korvallistaan.)
— Saakeli soikoon, olin minä houkkio, kun annoin hänelle perää — —
—. Ja millä hornan koukuilla se yhdistyskin oikeastaan pelaa? Mistä
tulevat varat noihin kaikkiin hommiin — sitä en käsitä. (Torstenille.)
Sen minä jo kyllä ymmärrän, missä se sinun rahapankkisi on ollut, johon
aina ja alati on rahaa tarvittu.

TORSTEN (hiukan hämillään).

Minun — minun rahapankkini on — on ollut — —

HAGEN (tiuskaten).

Sinun rahapankkisi on ollut Siiri.

TORSTEN (hiljaa).

Se on erehdys, mutta olkoon. (Vilkastuen.) Isä ihmetteli äsken, mistä
yhdistys saa varoja. Tehdas-Osake-Yhtiö on luvannut neljän vuoden
ajalla kahdeksansataa markkaa vuotuista kannatusta ja sitäpaitsi
koululle huoneet, lämmön ja valon.

HAGEN (harmissaan).

No kaikkia nekin kannattavat. — Saadaanpa sitten nähdä, kuinka moni
tehtaalaisista menee tuohon kouluun?

TORSTEN

Työväestön omasta ehdoituksesta on aikomus saada tehtaan
järjestyssääntöihin määräys, että jokaisen 16 ja 21 ikävuoden
välillä olevan tehtaalaisen on oltava koulussa vähintäin kolmena
iltana viikossa. Ja mitä vielä tulee tuohon varojen saantiin, niin
on vapaaehtoisia lahjoja kertynyt melkoinen summa. Muistelen siellä
jossakin keräyslistassa nähneeni niinkin tutun nimen kuin — Ernst
Hagen, Smk 100:—

HAGEN (äkäisenä).

Äh, sekin olisi saanut jäädä tekemättä.

TORSTEN

Mitä vielä, hyvähän se vain — poikanne koulun kannatukseksi —.

HAGEN (tiuskaa).

Nulikka! Sinä härnäät minua. (Varmana pudistaen nyrkkiään.) Minä
sanon sinulle suoraan ja kerta kaikkiaan: Perustakaa vaikka seitsemän
työväenyhdistystä ja opistoa, mutta Siirin ja sinun naimisistasi ei
ikänä tule mitään, niin totta kuin nimeni on Ernst Hagen, ee-ei!

TORSTEN (tyynenä).

Entäpäs jos sittenkin tulee?

HAGEN (raivostuen).

Uskallatko vastustaa isääsi? (Pudistaa nyrkkiä Torstenin edessä.) —
Uskallatko, häh?

TORSTEN (nousee ylös. Varmana ja jonkun verran liikutettuna).

Uskallan tässä asiassa, muissa en.

HAGEN

Minä ajan sinut talostani, minä teen sinut perinnöttömäksi — senkin
lurjus! (vaipuu sohvalle.)

TORSTEN

Tehkää miten parhaaksi näette. (Menee pöydän luo.) — Siinä tapauksessa
teen myöskin minä kuten tahdon. (Ottaa laatikosta sormuksen, pistää sen
sormeensa ja näyttää isälleen.) Minä olen jo kihloissa.

HAGEN (nousee ylös puhkuen vihasta).

Sinä saat minut raivoon... Tiedäthän, että sydämeni on heikko. — Ai,
Jeesus auttakoon. (Putoaa hervottomana sohvalle.) Vielä sinä Totti
parka kerran saat kuolemani omalletunnollesi. (Jää istumaan nojalleen.)

TORSTEN (kylmänä).

Sekin voi olla mahdollista, mutta tämän asian tähden en koskaan ota
sitä taakkaa harteilleni. Tottelen sydämeni ääntä. (Ottaa pöydältä
valokuvan, pusertaa sitä kiihkoissaan rintaansa vasten.) Sinä olet
sittenkin minun, sinun täytyy olla minun.

    (Esirippu).




KOLMAS NÄYTÖS.


(Pieni, siisti ja yksinkertaisesti kalustettu huone. Lattialla
matkalaukku ja kori, siellä täällä naisen vaatekappaleita ja
käärepapereita. Siiri ja Selma puetut siisteihin kesäpukuihin.)

SIIRI (istuu käsi poskella pöydän ääressä ja laulaa).

    Pulmuni pieni, on purtesi hento,
    Merellä ärjyy myrskyt, —
    Monta on kaatanut aaltojen lento,
    Purren särkenyt hyrskyt.

    Kunpa et koskaan, pulmuni pieni
    Suruja syämmeesi saisi.
    Eikä mun tähteni huolien huntu
    Otsaasi sumentaisi.

(Vaipuu ajatuksiinsa.)

SELMA (tulee sivulta kahvitarjottimen kanssa. Istuu pöydän ääreen).

Tuota niin, mitä minun nyt piti sanomankaan? — Kuinka ihmeessä sinä
osasitkin asettaa matkasi niin, että tulit tänne juuri sunnuntaiksi? —
Kuule Siiri! menisimmeköhän kirkkoon?

SIIRI

Emme viitsi. Onhan meillä vielä rupateltavaa yhtä ja toista. Ethän ole
vielä kertonut minulle mitään tovereistasikaan — niistä, jotka olivat
silloin meidän sakissamme minun tehtaalla ollessani.

SELMA

Enhän minä osaa niistä mitään kertoa. Kaikki ne ovat ihan ennallaan. —
Kuule! (Kuiskaa.) Sarasen Katrilla on pieni tyttö.

SIIRI (hämmästyy).

Herra Jumala! — tyttö? — Oikeinko totta?

SELMA

Ihan totta, kahden kuukauden vanha, niin nätti tyttö. — Sen isä on
herra. — (Vilkaisee ympärilleen ja kuiskaa nimen.) Tunnethan sinä hänet?

SIIRI

Senkö konttoristin? — Tunsinhan minä. (Vaipuu ajatuksiinsa.) Voi Katri
raukkaa!

    (Äänettömyyttä).

SELMA (kaataa kahvia kuppeihin).

No, mitä sinä, Siiri, suret? — Juodaanpas kahvia, ole hyvä!

SIIRI (havahtuen).

Kiitos, Selma! (Ottaa kahvia.) — On tämä elämä sentään kummallista.

SELMA

Niin, sitähän se tahtoo olla! (Ottaa kuppinsa ja poistuu.)

SIIRI

Sarasen Katri! (Juo hätäisesti kahvinsa ja nousee ylös).

Lapsi vielä itsekin, kolme vuotta minua nuorempi, ja kuitenkin jo äiti
— isättömän lapsen äiti. — Voi hyvä Jumala!

    (Vaipuu jälleen ajatuksiinsa ja entiseen asentoonsa).

SELMA (tulee sisään iloisena).

Muistatkos, Siiri, kuinka tässä kamarissa välistä melskattiin. (Hyppää
Siirin kaulaan.) No mutta elä nyt noin sure, serkku hyvä. — Sinä nyt
olet tullut niin hirmuisen vakavaksi!

SIIRI

Niin, jos tätä elämää oikein rupee ajattelemaan, niin on syytä joskus
olla vakavakin. (Irtautuu ajatuksistaan.) Mutta jos nyt siistisimme
vähän tätä huonetta ja menisimme sitten ulos kävelemään, eikö niin
Selma? (Kokoaa papereita lattialta.)

SELMA

Tehdään niin! Minä vien nämä konttoriin. (Ottaa vaatteet ja
matkalaukun, menee.)

SIIRI (Istuu jälleen. Ottaa taskustaan valokuvan ja katselee).

    Sinä intoa minulle rintaan toit,
    Ja kanssani kuohuja kuljit.
    Sinä aatteet suuret poveeni loit,
    Ja tielleni kukkia kylvit.

SELMA (tulee sivulta).

Tyhjentäisimmekö samalla tämän korin? Saisimme sitten viedä sen
vinnille.

SIIRI

Aivan niin, Selma. Siellä ei olekaan juuri muuta kuin kirjoja ja mitä
lienee, papereita. (Aukaisevat korin.)

SELMA (latoen korista pöydälle tukun kasvipapereita ja kirjoja).

Mutta kylläpä sinun päässäsi on tietoja, jos vain olet nämä kaikki
lukenut ulkoa.

SIIRI

Olenhan minä ne lukenut ja lienee sitä yhtä ja toista hyvää päähänkin
kertynyt, mutta enemmän siellä vain pitäisi olla. (Huokaa.)

SELMA (ottaa korin ja menee palaten pian kädessään harja ja rikkalapio).

Ja nyt yks, kaks, tehdään (kokoo rikat lattialta ja vie pois) vähän
puhdasta. (Tulee takaisin ja hyppää Siirin syliin.) Nyt käsketään
isä tänne, eikö niin, Siiri? ja puhutaan asiasta. Ja huomenna sinä
kirjoitat johtajattarelle?

SIIRI (syleilee Selmaa).

Tehdään se.

SELMA

Voi kun sinä, Sirkka, olet hyvä! (Menee.)

SIIRI (laulaa).

    Tuuditan lastani turvatonta,
    Lempeni tummaa kukkaa.
    Eessäni uottaa murhetta monta
    — Voi mua tyttörukkaa.

    Nukkuos, lapseni, nukkuos kauvan,
    Tuntos on puhdas vielä.
    Kerran ne vievät rintasi rauhan,
    Ilkkuvat ivamiellä. —

(Huokaa) Minun täytyy vielä tänään käydä tapaamassa Katria. (Istuu.)

SELMA (tulee juosten sisälle vetäen Levolaa takin liepeestä).

Ajatteles nyt, kun makaa umpiunessa pyhäpäivänä ja keskellä
kirkkoaikaa. (Asettelee Levolaa tuolille istumaan.) No, (pudistaa) joko
mies alkaa herätä?

LEVOLA (haukottelee).

Tuommoinen se on, aina yhtä vallaton kuin ennenkin. (Haukottelee.) No,
on kai teillä, tytöt, ollut paljon »praakaamista». — Eletty vanhoissa
muistoissa. — Niin kai, niin!

SIIRI

Onhan sitä ollut rupattelemista, ja hupaista se on ollutkin pitkästä
ajasta.

SELMA (menee Levolan syliin ja tarttuu partaan).

Emmekä me olekaan vaan »praakailleet», on sitä puhuttu ja ajateltu
vähän parempiakin asioita.

LEVOLA

No kerrohan nyt, minkälaisia ne »paremmat asiat» ovat.

SIIRI

Niin, eno! me olemme tuumineet, että Selma menisi sinne opistolle.

LEVOLA

Sinnekö Pohjanmaalle, jossa sinäkin olit?

SELMA

Sinne juuri ja sen johtajattaren luo, joka on ollut Siirillekin niin
äärettömän hyvä.

SIIRI

Johtajatar pyysi minun täälläpäin toimittamaan hänelle jonkun kiltin
tytön ja silloin minä kohta ajattelin Selmaa. — Se on hyvä paikka ja
työtä ei juuri nimeksikään.

LEVOLA

Hyvähän se taitaa olla, mutta... eihän minulla ole varoja ruveta Selmaa
kouluttamaan.

SELMA

Mutta, hyvä isä, sehän ei maksa muuta kuin matkarahat. (Pudistaa
Levolaa tukasta.) Sinä taidat, ukkeli, olla vieläkin nukuksissa. Minä
menisinkin vain palvelukseen ja saisin sitten samalla varastaa yhtä ja
toista oppiakin.

SIIRI

Varastaa sinun ei siellä tarvitse, johtajatar kyllä opettaa mielellään,
mitä vain haluat. (Levolalle.) Olen varma, että Selmalle tulisi siellä
hyvä olo, eno.

LEVOLA

Niin aina, niin aina! (Raapaisee korvallistaan.) — Mene ja tiedä, mitä
tässä tekee —. Eihän nämä tehtaanolotkaan kehuttavia ole, mutta —
sitten tulee vallan kuitti koko minun huushollistani.

SIIRI

Mutta, eno, jäänhän minä tänne.

SELMA

Niin, isä, Siiristä- saat uuden emännöitsijän ja hyvän saatkin.

LEVOLA

Sen kyllä uskon, että hyvän hänestä saan, mutta ei suinkaan Siiri tässä
rupea olemaan minun, vanhan ja äkäisen äijän kanssa.

SIIRI

Niin mielelläni, jos ei vain enolla itsellään ole mitään sitä vastaan?

LEVOLA

Mitäs minulla. (Vilkaisee ympärilleen.) Semmoista tässä on kuin
työmiehen kodissa tapaa olla, mutta jos tähän tyydyt, niin mielelläni
sen suon.

SIIRI

Kiitoksia! Ja silloin enolla ei myöskään ole mitään surua
»huushollista» — ainakaan toistaiseksi, — vaikkapa Selma lähtisikin.

LEVOLA (yskäisee).

No jaa! Siinä tapauksessa ei muuta kuin onnea matkalle. Jos kerran
johtajatar on sellainen ihminen kuin Siiri illalla kertoi, niin väärin
tekisin, jos en laskisi Selmaa menemään.

SELMA (hyppää Levolan polvelle ja nipistää poskesta).

Sinä olet sentään, isä, oikein hyvä ukko.

LEVOLA (nousee ylös ja katsoo kelloaan).

Mutta kuules, Selma! meidän on kait lähdettävä sinne Koskenmäkeen.

SELMA (pyörähtäen lattialla).

Se on totta. Minä hupakko en ole ollenkaan' muistanut puhua sinulle,
että meillä on tänään urheilujuhlat, tulethan tietysti mukaan?
Vihantaan nuori herra pitää tietysti taas mainion puheen... Tunnethan
sinä hänet?

SIIRI (sävähtää).

Tuurienhan minä... tulen sinne sitten myöhemmin.

SELMA

Ja kaikkia minäkin kyselen, tehän kävitte yhdessä kouluakin.

LEVOLA

Tulette kai sitten yhdessä, minä lähden hiukan aikaisemmin. (Jatkaa
mennessään.) Aina ne niitä hommia vain minullekin, vanhalle miehelle.

SELMA

Kyllä me tulemme ihan kohta perässä. (Siirille.) Niin, Torstenhan
luki joitakin aineita rouva Arolan luona silloin, kun sinäkin kävit
opettajalla lukemassa.

SIIRI (ajatuksissaan).

Niinhän se taisi olla.

SELMA

Niin se oli, ja tehän piditte kovasti toisistanne siihen aikaan. (Istuu
pöydän ääreen.)

SIIRI (hämillään).

Niin, mitäpäs niistä, lapset ovat lapsia.

SELMA

Kuule, kuinka kauvan sinä olitkaan viime kesänä täällä?

SIIRI

Olinhan minä kokonaisen kuukauden.

SELMA

Kuulehan, eivätkö ne ihmiset sentään ole kummallisia. En minä tiedä,
onko se tottakaan, mutta niin ne vain puhuivat, että Torsten tuli
hevosella saattamaan sinua kotiin silloin palokunnan vuosijuhlasta.

SIIRI

Niinkö? — No niin, onhan se totta, mutta oliko se nyt niin erinomainen
ihme?

SELMA

Tottapa oli ollut, koska siitä olivat kaikki järjestään niin
ihmeissään. Hietaniemen neitikin oli sanonut, että »siinä se nyt oli sen
Siirinkin kaunis ja suuri sielu».

SIIRI

Elli neiti tietenkin?

SELMA

Niin!

SIIRI

Voi, sisar hyvä, sehän on niin tavallista — ja osittain
oikeutettuakin.. Epäsiveellinen elämä kansannaisten ja heitä
korkeammalla olevien miesten kesken on niin tavallista. Ja siksipä on
niin vaikeata uskoa, että viaton seurustelu voisi tulla kysymykseenkään.

SELMA

Niinhän se on... Mutta nyt minun kai pitää lähteä. (Nousee ja korjaa
pukuaan.) Muistakin sitten tulla ajoissa! (Halaa Siiriä..) Hyvästi,
Sirkka, näkemiin. (Menee.)

SIIRI (kävellen yksin lattialla ajatuksissaan).

Luulen, että hänkin vanhemmaksi tultuaan alkaa toisin ajatella.
Mutta ainakin toistaiseksi lienee hän vielä entisellään. Pitää
puheita työväenjuhlissa, joita muut säätyläiset karttavat. — Ei hänen
isänsäkään siis, joka on aina vastustanut työväen pyrinnöltä, ole
saanut häntä aatteesta luopumaan. (Huokaa.) Torsten! Kuinkahan paljon
sinäkin olet saanut kärsiä —

    (Vavahtaa, viereisestä huoneesta kuuluu askeleita).

ANTTI (melkoisesti vanhentunut, pyhäpuvussa ja kontti selässä).

Jumala antakoon, hyvää päivää!

SIIRI (seisoo hämmästyneenä).

Isä!

ANTTI

Luulin talon olevan tyhjänä, kun ei kyökin puolella ollut ketään. —
Mutta (katsoo tutkivasti Siiriin ja ympärilleen) — olen kai tullutkin
väärään? Ethän — eihän se Selma ryökynä ole?

SIIRI (hyppää Antin kaulaan).

Minä olen Siiri, tyttärenne.

ANTTI (naurussa suin, koettaen irtautua).

No, no, ei nyt huoli pilkata vanhaa miestä — tahrii vielä koreet
vaatteensa tomuisesta takistani; (Ottaa pois lakin ja työntää hiuksia
korvilta.) Kuulonikin on käynyt niin perin huonoksi eikä näkökään ole
enää entisellään. — Olette kai sama neiti — taikka röökynä, kuinka
sitä nyt passaisi sanoa, joka kuului olleen talvellakin täällä Selman
kanssa. (Laskee kontin selästään ja istuu ovipieleen.)

SIIRI (siirtää tuolinsa Antin viereen ja puhuu kovaa).

Eikö isä todellakaan tunne minua? Minähän olen Siiri.

ANTTI (ihmeissään).

Sinäkö Siiri? Mutta olethan sinä tavattomasti muuttunut sitten viime
näkemästä.

SIIRI

Mutta kyllä minä se sittenkin olen. Tulin tänne juuri eilen illalla ja
on oikein hauskaa, kun sain kohta tavata isääkin. — Kuinka ne toiset
jaksavat siellä kotona — äiti ja Mari ja Aku?

ANTTI (yskii).

Niin tuota — (Pyörittelee lakkiaan) hyvinhän ne muut — mutta... (Yskii.)

SIIRI

Mutta äiti varmaankin on taasen sairas?

ANTTI (Yhä pyöritellen lakkiaan.)

Tuota niin — äitisi on — äitisi kuoli eilen.

SIIRI (lyö kätensä ristiin ja nousee ylös).

Jumalan nimessä, äiti kuollut! — Voi miksi en tullut jo viime viikolla,
kuten oli määrä. (Kohottaa kätensä ylös.) Äiti! (Heittäytyy pöydän
ääreen, painaa päänsä käsiinsä ja itkee.)

ANTTI (pyyhkii nuttunsa hihalla kasvojaan).

Arvaan minä sen, että tyttörukalle tuntuu ikävältä. Paljon hän piti
äidistään ja meistä kaikistakin, vaikka minä en suinkaan olisi sitä
ansainnut. Minä olin hänelle liian tyly, mutta usein hän sentään
kirjoitti ja lähetti lapsille jos jotakin. Ja aina sitä oli mukana
terveiset isällekin. Mutta Siirihän se kai oli Henna vainaankin
viimeisenä ajatuksena.

    (Äänettömyyttä).

SIIRI (pyyhkii silmiään ja tulee Antin luokse).

Oliko äiti jo kauvan sairaana?

ANTTI

Ei ollut kauan, perjantaiaamuna tuli kipeäksi, kovaa polttoa valitti,
ja eilen illalla kuoli.

SIIRI

Voi rakas äitini! (Itkee.) Kuinka ne nyt siellä kotona ne lapset?
Jäivätkö kahden?

ANTTI

On siellä metsänvahdin Anni. Aku sen kävi hakemassa kohta, kun Henna
tuli kipeäksi. Se niin kovasti valitti ja me ajattelimme, että ehkä
Anni tietäisi jotakin neuvoa, se kun on ollut herrasväessäkin. — Vaan —
eipä siinä neuvot auttaneet. (Nyyhkyttää.)

SIIRI

Voi, äiti! Nyt minulla olisi ollut niin paljon sinulle kerrottavaa,
mutta sinä et kuule minua enää. — (Pyyhkii kyyneleensä.) Isä varmaankin
on väsynyt kovasti, kävellyt semmoisen matkan näin kuumana päivänä.
Tahtooko isä tulla hetkiseksi lepäämään tänne kyökin puolelle?

ANTTI

Enhän minä.... kuule, Siiri! Tahtoisin vielä vähän jutella kanssasi.

SIIRI (istuu Antin viereen).

No mitä sitten, isä?

ANTTI

Tuota, minä tein... me teimme sovinnon äitisi kanssa, ennenkuin hän
kuoli. — Minä olin teille molemmille liian tyly ja ankara, mutta
äitisi... äitisi antoi minulle kaikki anteeksi. (Tarttuu Siirin
käteen.) — Minä pyydän — anna sinäkin minulle anteeksi ja unhoita pois
kovuuteni —.

SIIRI (syleilee Anttia).

Voi isä, niin mielelläni ja kaikki — jos jotain olisi ollutkin.

ANTTI (liikutettuna).

Kiitos, Siiri! — Hyvä sinä olet aina ollut ja hyvä olet nytkin! (Ottaa
konttinsa.) Täällä kontissa on sinulle jotain, jonka äitisi pyysi minun
toimittamaan sinulle. Ajattelin pyytää Levolan lähettämään — (ottaa
langalla sidotun kirjeentapaisen) — mutta nyt sen saankin antaa omaan
käteesi. (Antaa Siirille.)

SIIRI

Kiitoksia, isä! (Laskee sen piirongin päälle.) Mutta nyt, isä, (ottaa
Anttia kädestä) mennään tänne kyökin puolelle, siellä isä saa rauhassa
levätä vähän aikaa. (Samassa kuuluu askeleita.)

TORSTEN (ylioppilaslakki päässä, yllä keveä kesäpuku ja käsivarressa
surunauha).

Siiri!

SIIRI

Torsten!

    (Syleilevät).

TORSTEN (huomaa Antin).

Ja Anttikin täällä! (Tervehtii.) Hyvää päivää, Antti!

ANTTI (kumartaa syvään).

Jumala antakoon! (Katsoo pitkään.) Eihän se vain Vihantilan nuori herra
—?

TORSTEN

On kyllä. (Pyyhkii hikeä, istuutuu.) No kuinkas siellä metsäkulmilla
jaksetaan?

ANTTI

Kiitos kysymästä, semmoistahan se —

SIIRI (katsoo kysyvästi Torstenia).

Mutta Torsten! Näen, että sinullakin on surua. Kuka omaisistasi on
kuollut?

TORSTEN (lyhyesti).

Isäni.

SIIRI (lyö kätensä ristiin).

Isäsi kuollut — etkä ole kirjoittanut minulle siitä mitään. (Huokaa.) —
Niin, äsken juuri sain minäkin kuulla, että olen — äiditön.

TORSTEN (hämmästyy).

Todellakin! — Niin, maailmassa ei taida enää muuta löytyäkään kuin
surua — surua vain —.

SIIRI

Siltä tuntuu todellakin. — Mutta Torsten hyvä! miksi et ole minulle
sanallakaan ilmoittanut?

TORSTEN (ottaa Siiriä käsistä).

Siiri! Pyydän anteeksi, että en ole kirjoittanut, en siitä enkä
muustakaan.

SIIRI

Et sanaakaan kolmeen kuukauteen. (Luo tutkivan silmäyksen Torsteniin,
Antille.) Mutta nyt isän täytyy tulla lepäämään, eikö niin?

ANTTI

No, koska nyt niin tahdot, niin — — — (Menevät.)

TORSTEN (Siirin palattua, istuvat käsikädessä vieretysten katsoen
tutkivasti toisiinsa).

Annathan minulle anteeksi, Sirkka, annathan? — Minulla on ollut niin
paljon ajateltavaa viime aikoina. — (Kääntää katseensa ja huokaa.) —
asioita jos jonkinlaisia — (Jää ajatuksiinsa).

SIIRI (nousee ylös).

Uskon sen. (Jatkaa itsekseen.) — Ja tuskinpa hän enää viitsisi ajatella
niin vähäpätöistä asiaa kuin minun rakkauttani —. Hänestähän on tullut
Vihantilan kartanon omistaja — (Torstenille.) Koska isäsi kuoli?
(Istuu.)

TORSTEN

Maaliskuun yhdentenätoista päivänä. (Nousee ja kävelee rauhattomana.
Siiri vaipunut ajatuksiinsa. Jatkaa.) Ne olivat mustia päiviä ne kaksi!
— Mutta minä en voinut tehdä toisin, sen täytyi kerran tulla ilmi. Ja
kuitenkin! Ehkäpä erehdyn, mutta luulen tehneeni oikein — —. (Tekeytyy
yhtäkkiä iloiseksi ja istuu Siirin viereen.) Mutta nyt surut nurkkaan,
eikö niin Siiri! Mehän olemme kumpikin viime näkemästä edistyneet aimo
askelin. — Vai kuinka, Sirkka? (Katsoo häntä silmiin.)

SIIRI (arastellen).

Niin, — mehän olemme — tai oikeastaan — sinä olet — — —

TORSTEN

Minä olen — — —?

SIIRI (katse alasluotuna).

Sinähän olet nyt Vihantilan kartanon omistaja — ja — — —

TORSTEN

Kuule, siitä me puhumme toisella kertaa.

SIIRI

Ja sitten sinulla on jo valkoinen lakkikin — minulta se on vielä
kaukana, hyvin kaukana.

TORSTEN (siirtyy lähemmäksi ja tarttuu Siirin käteen).

Mutta ei kuitenkaan niin kaukana, ettet sitä saavuttaisi, jos vain
lujaa tahtoa riittää.

SIIRI

Niin, ties miten pitkälle sitäkään riittää —.

TORSTEN

No, no, Siiri! Oletko jo unohtanut meidän entiset unelmamme?

SIIRI (hiukan innostuen).

Senkö työväenopiston?

TORSTEN

Niin, senkin — ja ne toisetkin.

SIIRI

— Ne toisetkin? (Pudistaa päätään.)

TORSTEN

Kuule Siiri! eikös se ollut sentään kaunis ajatus se iltakoulu?

SIIRI

Olihan se. (Innostuu.) Olisin todellakin utelias kuulemaan, miten sen
laita on.

TORSTEN

Hyvin tietysti. Maisteri Laiho on väsymätön hommaaja eikä anna perään
työväenyhdistyskään. Ja kaikki kansankerrokset kannattavat sitä, joten
sen tulevaisuus on toistaiseksi turvattu. — Kuten tiedät pitäisi sen
syksyllä alottaa toimintansa. Vakinaisia opettajia tulee kaksi.

SIIRI

Niin, minähän sain kutsun tulla tänne sitä varten. — Kuka mahtanee
tulla toiseksi?

TORSTEN

Minä.

SIIRI (ihmeissään).

Sinä?

TORSTEN

Niin juuri. Eilen illalla oli vaali.

SIIRI

Ihanko totta? — No mutta — — —

TORSTEN

Mutta mitä? — Eikö virkaveli olekaan mieleisesi?

SIIRI

Ei — en minä sitä, mutta minä kun luulin, että olisit antanut
jo palttua koko noille hommille. Sinähän puhuit joskus meneväsi
maanviljelysopistoon.

TORSTEN (hämillään).

Niin, ajattelinhan joskus sitäkin, mutta — olen jo heittänyt
sen tuuman. Minä en tarvitse — tuota niin — minä en oikein sovi
maanviljelijäksi.

SIIRI

Se lienee kylläkin totta, mutta miten sinä sittenkään kerkiät? Onhan
sinulla paljon puuhaa kotonakin — oli ennenkin ja nyt tietysti vielä
enemmän. Ainahan sitä isännällä —. (Katsoo tutkivasti Torstenia.)

TORSTEN (levottomana).

Onhan sitä — mutta — (Vilkaisee kelloaan) minä ehdottaisin, että
puhumme tästä enemmän huomenna. — Tietysti sinä tulet Koskenmäkeen?

SIIRI

Tulen kaiketi, mutta eihän sinne vielä kiirettä, vai mitä? (Menee
piirongin luo ja huomaa kirjeen.) — Olin aivan unhoittaa tämän.

TORSTEN

Minkä sitten?

SIIRI

Isältä tämän sain — tietysti viimeiset terveiset äidiltäni. (Avaa
kirjeen ja lukee):

»Siiri lapseni!

Kun luet näitä rivejä, olen minä jo astunut Kaikkivaltiaan tuomarin
eteen tekemään tiliä elämästäni — erhetyksistäni. Minut kutsutaan kohta
siihen maahan, jossa totuus, rauha ja rakkaus asuvat, ja jossa ei
mitään vilppiä ja vääryyttä ole.

Olin ainaiseksi aikonut sinulta salata jotakin, mutta nyt, kun itse
katson totuutta silmistä silmiin, kun kuoleman enkeli välähtelevä
viikate kädessään seisoo uhkaavana edessäni, en voi valhettelijana
ummistaa silmiäni.

— Rakas lapseni, kysyit kerran, oletko sinäkin jo syntyessäsi ollut
synnin saastassa? — Oi Siiri, sinun sikiämisesi oli äitisi rikos ja
syntymisesi sen hedelmä —.»

(Kalvenee ja keskeyttää lukemisen). Jumala, mitä tämä on? (Jatkaa
edelleen)

»Siiri! Anna minulle anteeksi ja jätä tuomio Hänelle, jonka eteen minut
kohta käsketään, mutta — minun täytyy sanoa totuus —: Se mies, jota
olet isänäsi rakastanut ja kunnioittanut — ei ole sinun isäsi. Sinun —»
(Kääntää katseensa pois, rutistaa paperia. Tuskallisesti.) Ei, minä en
tahdo — minä en uskalla lukea enempää (tuijottaa paperiin tavoitellen
sanoja) — »sinun — sinun isäsi on — sinun isäsi on — insinööri
Führer». (Pudottaa paperin.)

Niinkö? (Peittää kasvonsa käsiin ja vääntelee tuskallisesti.) Oi
laupias Jumala, miksi vielä tämäkin! — Niin, se on totta! (Heittäytyy
itkien pöydän ääreen.)

TORSTEN (matalasti).

Rauhoitu, Siiri.

SIIRI (pyyhkien kyyneleitään).

Senvuoksi hän onkin ollut niin aulis auttamaan — — — (Nousee ylös)
Kaikki on minulta nyt mennyt. (Menee Torstenin luo.) Torsten, anna
minulle anteeksi, annathan?

TORSTEN (istuvat vierekkäin).

Mitä pyydät minulta anteeksi, Siiri? (Kohottaa Siirin päätä ja pyyhkii
hänen suortumiaan ohimoilta.)

SIIRI (matalasti).

Etkö kuullut, mitä äsken luin.

TORSTEN

Kuulin kyllä — ja se oli minulle todellakin odottamatonta, Siiri!
(tarttuu hänen käteensä) minä säälin sinua.

SIIRI

Uskon sen. (Nousee ylös.) Ja nyt, kun tiemme eroavat, onkin ainoa
lohdutukseni tieto siitä, että maailmassa on ainakin yksi, joka säälii
kohtaloani.

TORSTEN

Siiri, miksi tiemme eroaisivat nyt, juuri nyt, kun ne vasta ovat
yhtyneetkin?

SIIRI

Torsten, tiedät itse sen paraiten. Ethän sinä enää voi, eikä sinun
sovikaan rakastaa minua, kun tiedät, että olen isätön — että olen
äpärälapsi. (Painaa päänsä viimeisiä sanoja lausuessaan.)

TORSTEN (nousee ja tarttuu Siirin käsiin).

Siiri, ajatteletko minusta sellaista? — Yhtä paljon rakastan sinua nyt
kuin ennenkin, vieläpä enemmänkin. (Varmasti.) Meitä ei voi mikään
mainen mahti eroittaa, ei. (Sulkee Siirin syliinsä.) Sinä olet minun,
sinun täytyy olla minun.

SIIRI (irtautuu).

Ei, Torsten rakas — se on mahdotonta. — Entistä huonommaksi tunnen
itseni nyt sinun rinnallasi. (Huokaa.) Äpärälapsi! (Ottaa paperit
lattialla ja katselee. — Ihmeissään.)

Mitä? (lukee) »Kansallis-Osake-Pankki» »Herra Fritz Führer on», — —
Mitä tämä on? (Antaa paperin Torstenille.)

TORSTEN (lukee).

»On tänäpäivänä jättänyt talletettavaksi kahdeksan sataa Suomen
markkaa» — Tämähän on pankin talletustodistus. (Laskee paperin
pöydälle.) Rikoksen sovitus!

SIIRI (Lukee edelleen kirjeestä).

»Siiri tyttöni! Tämä paperi, jonka tässä saat, on äitisi elämän hinta.
Se on rikoksen sovitus ja korvaus kärsimyksistä, ja häpeästä, joka on
tahrannut äitisi ja sinut. — Tee sillä mitä tahdot — minä en niitä
rahoja voinut käyttää. — Enempää en jaksa — anna anteeksi ajatukseni
— mutta minä niin pelkään — että — — — Niin, Jumala sinua vaaroista
varjelkoon. Anna anteeksi kaikki, eläkä äitisi muistoa kiroa, joskin
saat hänen tähtensä täst'edes kulkea kumarana. — Olisin tahtonut
säästää sinua, mutta — en voinut —. Hyvästi Siiri, sinä olit äitisi
viimeinen ajatus! Hyvästi ja viimeinen tervehdys äidiltäsi.»

(Pudottaa paperin ja heittäytyy tuskallisesti väännellen tuolille.) —
Jumalani! Miksi näin paljon yhdellä kertaa. (Itkee.)

TORSTEN (lähestyy Siiriä).

Siiri, älähän itke! Tehtyä ei voi tehdä tekemättömäksi. (Istuu Siirin
viereen.) Siiri! (Kohottaa hänen päätään) katsohan ylös ja pyyhi pois
kyyneleesi. Syntysi ei alenna ihmisarvoasi. Sinä olet yhtä oikeutettu
kulkemaan pää pystyssä kuin kuka tahansa muukin, sillä sisäinen suuruus
yksin määrää ihmisen arvon.

SIIRI

Torsten, sinun on helppo sanoa niin — ja minäkin tiedän, että asia
niin on, mutta toisenlainen on elämän todellisuus. — Sinä tiedät.
(Purskahtaa uudelleen itkuun.)

TORSTEN (rukoilevasti).

Mutta Siiri kulta, herkeähän toki. Aika on parhain lääkäri ja kerran
kääntyy kaikki hyväksi. Ja onhan sinulla ainakin yksi horjumaton
ystävä, ystävä, joka vielä nytkin asettaa sinut kaikkia muita
korkeammalle.

SIIRI

Tuskinpa! (Pudistaa päätänsä.) Ei, se on mahdotonta, kerrassaan
mahdotonta.

TORSTEN

Se on mahdollista, ja se ystävä olen minä.

SIIRI

Torsten? — ei — sinä olet liian hyvä. (Kietoo kiihkoisesti kätensä
Torstenin kaulaan. Suutelevat.)

TORSTEN

Uskotko nyt minua?

SIIRI

Uskon —! (Katsoo kummasti Torstenia.) Minä uskon — Ei, (riuhtaisee
itsensä irti) tämä kaikki on ollut vain unta — suloista ja tuskallista
unta —. (Kävelee lattialla.)

TORSTEN

Niinkuin unta, mutta sittenkin totta. (Katselee paperia.) Ja sekin on
totta, että olet vielä rikaskin.

SIIRI (ihmeissään).

Mitä? minäkö rikas?

TORSTEN

Entäs tämä paperi —?

SIIRI

Se on totta — unhotin sen kokonaan.

TORSTEN (ojentaa Siirille paperin).

Siinä se on, korkoineen pari tuhatta markkaa. Sen kun annat
asianomaiselle, niin saat antamasi velkakirjat ja vielä vähän rahaakin
takaisin.

SIIRI (Katselee paperia).

Tässä se on — rikoksen sovitus ja äitini murtuneen elämän hinta! (Aikoo
reväistä rikki.) — Näinkö sovitetaan äidin kärsimykset ja tyttären
häpeä? (Aikoo rutistaa, epäröi.) — Niin, hän on sittenkin ollut aina
jalomielinen. Opettaja Arolalle oli hän sanonut rahat antaessaan:
»Siirin ei tarvitse huolehtia maksusta. Maksaa sitten kun voi — jos
voi.» — Nyt minä voisin, mutta — en näillä rahoilla — (kiihtyneenä)
näillä en sitä tee. (Hiljaa.) Äitini ei voinut niitä käyttää,
(uhmaillen) minä voisin, mutta minä _en_ tahdo. (Rutistaa paperin ja
heittää uuniin.) _En_.

TORSTEN

No niin! Nyt me olemme molemmat yhtä köyhät.

    (Äänettömyyttä).

SIIRI (kysyvästi).

Molemmat yhtä köyhät? Jospa olisikin niin, mutta — siinähän se juuri
onkin suurin eroitus meidän välillämme. Sinä olet suuren kartanon ainoa
perijä ja minä, minä olen vain köyhä torpantyttö — ja sen lisäksi vielä
— —

TORSTEN

Minulla ei ole mitään, ei senkään vertaa kuin sinulla äsken.

SIIRI (itsekseen).

Jospa hän olisikin köyhä, niin silloin olisi ainakin yksi este poissa.
Mutta, (Torstenille) oi rakas Torsten! Köyhän torpan tytär, ja vielä
päälle päätteeksi maailman hylkylapsi, sekö Vihantilan kartanon
emännäksi?

TORSTEN (huokaa).

Sitä kunniaa ei sinulle tarjotakaan. (Vaipuu ajatuksiin.)

SIIRI

Semmoinenko hänkin on? Minä olen erehtynyt, erehtynyt suuresti.
(Kohottaa rukoilevasti ylös kätensä.) Äitini! nyt minä luulen
jo ainakin osittain tuntevani millainen elämä on. (Vääntelee
tuskallisesti.) Voi Jumalani, äiti! Auta minua, varjele minua
sortumasta, mutta — minä rakastan häntä. (Kirkaisee.) Torsten!

TORSTEN (hypähtää ylös).

Siiri!

SIIRI (tyyntyen).

Oi, tämä kaikki on ollut vain pahaa unta!

TORSTEN (murtuneena, tarttuen Siirin käsiin).

Kaikki, mitä tähän asti on tapahtunut, on totta — ja totta myöskin
se, mitä vasta kuulet. (Huokaa.) Minulla ei ole enää mitään tekemistä
Vihantilan kartanon kanssa.

SIIRI (hämmästyneenä).

Mitä? puhutko totta, Torsten?

TORSTEN (tyynenä).

Totta puhun — isävainajani teki minut perinnöttömäksi.

SIIRI

Perinnöttömäksi? — Taivas varjelkoon, miksi hän teki niin?

TORSTEN

Niin, miksi hän teki niin? — Hän teki sen siksi, että — — —

SIIRI

Minä aavistan — (Vääntelee tuskallisesti käsiään.) Kaikki on tapahtunut
minun tähteni. — Torsten, anna minulle anteeksi, se ei ollut isäsi,
joka ajoi sinut pois kodistasi, vaan minä, minä. — Torsten! (Heittäytyy
tuolille nojaten pöytään.)

TORSTEN

Minä itse olen sen tehnyt, (istuu Siirin viereen) ja nyt on minun
vuoroni epäillä. (Tarttuu Siirin käsiin ja katsoo häntä tutkivasti
silmiin.) Siiri, rakastatko minua nyt, kun tiedät, että olen köyhä?

SIIRI

Torsten, sinä olet sittenkin jalompi kaikkia muita, sinä olet liian
hyvä. Äsken sanoit itse: »syntysi ei saa alentaa ihmisarvoasi» ja minä
lisään siihen: elköön sitä tehkö myöskään köyhyytesi. — Torsten, älä
kysy minulta enempää. Sinä tiedät, että sinua, sinua yksin rakastan,
olen rakastanut siitä illasti asti, kun sain sinulta tämän sormuksen.

TORSTEN (ottaa taskustaan sormuksen ja tarjoo Siirille.) Ja nyt sinä
varmaankin uskallat ottaa tämän?

SIIRI

Uskallan!

TORSTEN

Ja nyt sinä olet minun, minun yksin ja ijankaikkisesti! (Pusertaa
Siirin rintaansa vasten.)

SIIRI (irtautuu, kävelee etualalla kädet ristissä katse ylös
kohotettuna).

Oi äitini, paljon oli sinulla suruja maailmassa ja suuret olivat
surujesi syyt, ne olivat äidin suruja. (Huokaa.) Jospa olisit elänyt
vain muutaman päivän vielä, niin ehkäpä silloin levollisempana olisit
silmäsi sulkenut. (Kohottaa kätensä ylös.) Oi rakas äitini! Nyt on
tyttäresi onnellinen! (Heittäytyy Torstenin syliin.)

    Esirippu.








*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TEHTAANTYTTÖ ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.