Uusi Odysseus: Kuvaus napaseudulta

By Jack London

The Project Gutenberg eBook, Uusi Odysseus, by Jack London, Translated by
Onni R. Hamara


This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
to check the laws of the country where you are located before using this ebook.




Title: Uusi Odysseus
       Kuvaus napaseudulta


Author: Jack London



Release Date: July 24, 2017  [eBook #55184]

Language: Finnish


***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UUSI ODYSSEUS***


E-text prepared by Tapio Riikonen



UUSI ODYSSEUS

Kuvaus napaseudulta

Kirj.

JACK LONDON

Suomensi ja tekijän elämäkerralla varusti

O. H--A.






Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1910.




Jack London, jonka muuan pikku kuvaus tässä tarjotaan suomalaisen
lukijan käsiin, on huomatuin ja tunnetuin nykyään vielä elävistä
amerikalaisista kirjailijoista ja samalla huomatuimpia koko
englanninkielisen romaani- ja novellikirjallisuuden alalla.

Kirjailija on syntynyt Yhdysvalloissa v. 1874, siis nykyisin vielä
parhaassa iässä oleva mies. Nuorempina vuosinaan kierteli hän
metsästäjänä ja kullankaivajana Alaskan ja pohjoisimman Amerikan
metsiä, erämaita ja lumiaavikoita hankkien niissä elettävistä
alkuperäis-oloista aineksia vastaista kynänkäyttöänsä varten.

Jack Londonin kaiken tuotannon läpikäyvänä punaisena lankana on
huomattavissa syvällinen psykologisuus, erinomainen eläintuntemus ja
ihmiskohtalojen kuvauskyky sekä herkullinen tunnemaalaus. Ja kun
kaikkeen tähän liittyy vielä mitä suurin jännittäväisyys, niin ei ole
lainkaan ihmeellistä, että hänen teoksensa saavat kaikkialla ja
kaikissa maissa kiitollisia lukijoita. Niitä lukiessa tuntee olevansa
karujen erämaatuoksujen saartamana unhoittaen hetkeksi, että on
olemassa nykyinenkin yhteiskunta moninaisine menoineen ja hälinöineen,
siksi raudankovin ottein pitää tekijä lukijan mielenkiintoa vireillä
teoksensa ensi lehdeltä aina sen loppuun saakka.

Kaikille sivistyskielille on jo Jack Londonin teoksia käännetty,
huolimatta siitä että ne alkukielelläkin ovat ilmestyneet vasta aivan
viime vuosina. Tunnetuimmat niistä ovat eläinkuvaukset "Erämaan ääni"
ja "Susikoira", ihmissuvun alkuaikoja käsittelevä fantasia-romaani
"Ennen Aatamia", problemiromaani "Susi-Larsen" sekä kertomakokoelmat
Alaskan kullankaivajain elämästä "Sudenpoika" ja "Liian paljon kultaa".
Kahta viimeksimainittua lukuunottamatta ovat edelläluetellut teokset
aikaisemmin suomenkielelläkin ilmestyneet. -- Tavattoman suurta
huomiota on myöskin herättänyt aivan äskettäin ilmestynyt Jack Londonin
tulevaisuuskuvaus vastaisuudessa tapahtuvaksi oletetusta keltaisen ja
valkoisen rodun yhteentörmäyksestä, joka päättyy keltaisen rodun
täydellisellä hävittämisellä meistä nykyajan ihmisistä kenties
kauhealta tuntuvan keinon avulla.

"Uusi Odysseus" ("New-Odysseus"), joka tässä tarjotaan suomalaisen
lukijan käsiin, on suomennettu edellämainitusta kertomuskokoelmasta
"Sudenpoika" ja kuvaa kullankaivajaelämää Alaskassa 1890-luvun
keskivaiheilla.

_Suomentaja_.




I.


Rekien jalakset narisivat, silat natisivat, koirain kulkuset
kilisivät; mutta miehet ja koirat olivat niin väsyneitä, etteivät ne
äännähtäneetkään. Keli oli äsken sataneen lumen takia sangen kurja, ja
kivikoviksi jäädytetyillä hirvenlihapalasilla kuormitettujen rekien
jalakset pureutuivat lujasti kiinni irtaimeen lumipintaan. Yö läheni,
mutta sinä iltana ei aiottu pysähtyä levähtämään. Hiljaa sateli lunta
harmaalta taivaalta, ei höytäleinä, vaan siroina jääkristalleina. Oli
sangen lämmin -- ainoastaan kymmenen astetta alle jäätymäpisteen. Meyer
ja Bettles olivat nostaneet ylös korvalappunsa, ja Malemute Kid oli
riisunut rukkasensakin.

Koirat olivat väsyneet jo aikaiseen iltapäivällä, mutta nyt alkoivat ne
jälleen saada uusia voimia. Reippaimmat niistä näyttivät levottomilta
-- ne murisivat kärsimättöminä vetohihnain sotkeutuessa, juoksivat
kiivaasti ja epätasaisesti, nuuskivat ja heristivät korviaan ja
kiihoittivat laiskempia tovereitaan näykkimällä silloin tällöin niiden
takakoipia. Saatuaan moisen ojennuksen kiihtyivät laiskimmatkin.
Viimein kiljaisi valjakon ensimmäinen koira, painautui syvemmälle
lumeen ja heittäytyi kaikin voimin kaulahihnaa vasten. Toiset
seurasivat esimerkkiä. Vetohihnat jännittyivät, reet hyppäsivät
eteenpäin ja miehet tarttuivat lujasti ohjaustankoihin ja nostivat
nopeasti jalkansa ilmaan, etteivät ne jäisi jalasten alle. Päivän
väsymys oli kadonnut, ja he huutelivat kehoittavasti koirillensa.
Eläimet vastasivat iloisella haukunnalla. Ne syöksyivät yhäti
lisääntyvästä hämäryydestä huolimatta eteenpäin nopeata laukkaa.

"Hei!" huutelivat miehet, kun heidän rekensä sattumalta horjahtivat
suurelta tieltä ja vaappuivat toisen jalaksen varassa kuin venheet
tuulessa.

Nyt oli matkan määränä lähimain sadan yardin päässä näkyvä
pergamentti-ikkuna, joka kertoi heille kodista, lämpöä huokuvasta
kamiinista ja höyryävästä teekeittimöstä. Mutta he olivat saapuneet
vieraina majalle. Kolme tusinaa käheitä kurkkuja haukkui uhkaavasti
majan ulkopuolella ja sama määrä notkeita ruumiita syöksyi ensimäistä
rekeä vetävien koirien kimppuun. Ovi avautui ja luoteis-territorion
poliisin punaiseen takkiin pukeutunut mies syöksyi raivoisan
koiralauman keskeen huitoen sinne tänne koiraruoskansa varrella. Sitten
puristivat miehet toistensa käsiä, ja niin lausui vieras Malemute Kidin
tervetulleeksi tämän omaan majaan.

Stanley Prince, jonka olisi ollut vastaanotettava hänet ja joka sai
vastata sekä kamiinista että lämpimästä teestä, oli saanut paljon
puuhaa vieraittensa takia. Vieraita oli kaikkiaan tusinan verta, ja he
muodostivat omituisimman joukon, mikä koskaan on saanut tehtäväkseen
vartioida Kuningattaren lakeja ja toteuttaa hänen määräyksiään. Heidän
joukkonsa oli koottu eri kansakuntiin kuuluvista miehistä, mutta heidän
yhtäläinen elämänsä oli muodostanut heidät kaikki yhtäläiseksi ja
erikoiseksi ihmistyypiksi, jolle oli ominaista lujat lihakset,
auringonpaahtamat kasvot, kirkas katse ja muuttumattomat
kasvonjuonteet. He ajoivat Kuningattaren koirilla, täyttivät hänen
vihollistensa sydämet kauhulla, söivät hänen antamaansa laihaa ruokaa
ja olivat tyytyväisiä. He olivat nähneet elämän sen eri puolilta,
toimittaneet urhotöitä ja eläneet kokonaisia romaaneja. Mutta itse
eivät he tienneet siitä mitään.

He olivat hyvin kotiutuneet Malemute Kidin majassa. Kaksi heistä oli
kömpinyt Malemute Kidin sänkyyn, jossa he selällään loikoen
lauleskelivat lauluja, joita heidän ranskalaiset esi-isänsä olivat
laulaneet luoteis-maahan saapuessaan ja mennessään naimisiin
intiaaninaisten kanssa.

Bettlesin sänky oli saanut samanlaisen asujamiston, ja kolme tahi neljä
iloista _wogageursia_ peitteli heidän varpaitaan huopien alle
kuunnellen samalla, kuinka toinen noista kahdesta sängyssä makaajasta
kertoili seikkailujaan, joita oli kokenut Boodle-brigadissa Wolseleyn
hyökätessä Khartumiin. Kun hän väsyi, alkoi muuan _cowboy_ kertoa
kuninkaista ja hovielämästä sekä ylhäisistä naisista ja herroista,
joita hän oli nähnyt kierrellessään Buffalo Billin mukana Europan
suurkaupungeissa. Eräässä nurkassa istui kaksi puoliveristä, jotka
paikkasivat siloja ja puhuivat siitä ajasta, jolloin luoteis-maa oli
ilmikapinassa ja Louis Reil kuninkaana.

Kevyet tahi karkeahkot pilajutut seurasivat toinen toistaan, ja
vaarallisia maalla ja merellä elettyjä seikkailuja kuvailtiin kuin
aivan tavallisia tapahtumia, jotka muistuivat mieleen vain siksi, että
niihin oli yhdistynyt yksi tahi toinen pieni hupainen tahi naurettava
sivuseikka. Mieli jännittyneenä kuunteli Prince noita sankareja, jotka
olivat nähneet osan maailmanhistorian muodostumisesta ja jotka pitivät
suuria ja romantisia seikkailuja aivan tavallisina ja satunnaisina
tapahtumina, jotka kuuluivat elämän jokapäiväiseen kiertokulkuun.
Auliisti antoi hän tupakkamassinsa kiertää kädestä käteen, sillä hän
tiesi, että siten voivat vanhat, maatuneet muistot jälleen herätä
henkiin.

Kun keskustelu keskeytyi ja matkustajat täyttivät viimeisen
piipullisensa ja alkoivat aukoa kokoonkäärittyjä makuuvuotiaan auki,
kääntyi Prince toverinsa puoleen saadakseen häneltä lähempiä tietoja.

"Tietänethän kyllä, kuka tuo _cowboy_ on", vastasi Malemute Kid alkaen
aukoa mokkasiiniensa nauhoja, "ja on helppo päättää, että hänen
toverinsa suonissa virtaa englantilaista verta. Muut taas ovat
metsänkulkijain jälkeläisiä, joiden veri on niin sekaista, että tuskin
Jumalakaan voinee tietää heidän heimoperäänsä. Nuo kaksi, jotka
makaavat tuolla oven vieressä, ovat oikeita puoliverisiä. Tuo
villapaitaan pukeutunut, -- huomaa hänen silmäkulmainsa ja
leukapieltensä muoto -- on taas jonkun skottilaisen jälkeläinen. Ja tuo
tuolla, joka on niin kaunis ja muhkea ulkomuodoltaan ja joka juuri
pistää karvalakin päähänsä, on ranskalais-puoliverinen -- kuulithan
hänen puhuvan. Hän ei pidä noista kahdesta intiaanista, jotka ovat
asettuneet aivan hänen viereensä. Näetkös, kun puoliveriset nousivat
kapinaan Relin hallitusta vastaan, eivät täysveriset intiaanit yhtyneet
heidän yritykseensä, josta syystä heidän välinsä vieläkin ovat
kireähköt."

"Mutta mikä on tuo tuima mies tuolla kamiinin lähellä? Voisinpa vannoa,
ettei hän puhu englanninkieltä. Hän ei ole koko iltana avannut
suutansa."

"Erehdyt, Prince. Hän osaa kyllä puhua englantia! Katselitko hänen
silmiänsä hänen kuunnellessaan toisten juttuja? Minä tein sen. Mutta
hänessä ei ole hitustakaan heimolaisuutta toisten kanssa. Kun he
lorusivat sekasotkuisella kielellänsä, huomasi sangen hyvin, ettei hän
ymmärtänyt heidän puhettaan. Minä myöskin olen ihmetellyt, mikä hän
oikeastaan on miehiään. Koittakaamme saada selvä siitä."

"Asettakaapa muutamia puukappaleita kamiiniin!" määräsi hän parin
sekunnin kuluttua katsoen suoraan kysymyksessä olevan miehen kasvoihin.

Hän totteli heti.

"Hän on oppinut noudattamaan määräyksiä", huomautti Prince matalalla
äänellä.

Malemute Kid nyökäytti myöntävästi päätään. Hän riisui sukat jaloistaan
ja meni varovaisesti nukkuvien välitse kamiinin luo. Siellä ripusti hän
kostuneet sukkansa toisten sukkien joukkoon.

"Milloin luulette pääsevänne Dawsoniin?" kysyi hän kokeeksi.

Mies katsahti tutkivasti häneen, ennen kuin vastasi. "Vakuutetaan, että
täältä on sinne seitsemänkymmentäviisi peninkulmaa -- onko asia niin?
Silloin kuluu kaiketi matkaan kaksi päivää."

Hänen puheessaan voi huomata heikkoa murteellisuutta, mutta ei avutonta
änkyttämistä tahi sanojen hapuilemista,

"Ollut täällä jo aikaisemminkin?"

"Ei."

"Luoteis-territoriosta?"

"Niin."

"Syntynyt siellä?"

"Ei."

"No, missä hitossa olette te sitten syntynyt? Te ette kuulu noiden
joukkoon". Malemute Kid osoitti kädellään lattialla makaavia. "Mistä te
olette? Olen joskus nähnyt samanlaiset kasvot kuin teidän kasvonne,
mutta en voi muistaa, milloin ja missä."

"Minä tunnen teidät", vastasi mies välinpitämättömästi ja jännitti
siten yhä korkeammalle Malemute Kidin uteliaisuutta.

"Nähnyt minut ennenkin?"

"Ei. Mutta teidän toverinne, Pastilik'in papin -- kauan sitten. Hän
kysyi minulta, olenko nähnyt teitä, Malemute Kid. Hän antoi minulle
ruokaa. Minä en viipynyt kauan. Te saatte kuulla hänen puhuvan
minusta."

"Vai niin! Te olette siis se mies, joka osti saukonnahoilla koiria."

Mies nyökäytti päätään, karisti tuhan piipustaan ja kääriytyi vuotiinsa
osoittaen siten haluttomuutta keskustelun jatkamiseen. Malemute Kid
puhalsi rasvalampun sammuksiin ja ryömi peittojen alle.

"No, mikä hän on miehiään?"

"En tiedä. Hän vältteli kysymyksiäni ja vaikeni lopulta kuin simpukka.
Mutta joka tapauksessa on hän mies, joka voi herättää uteliaisuutta.
Minä olen kuullut puhuttavan hänestä. Koko rannikko ihmetteli häntä
kahdeksan vuotta sitten. Hän on jonkunlainen arvoitus, ymmärrätkö? Hän
saapui tänne pohjoisesta keskellä vaikeinta talvea, matkaten tuhansien
peninkulmien matkan Behringin-meren rannikolta vauhdilla sellaisella
kuin olisi itse paholainen ollut hänen kintereillään. Ei kukaan ole
saanut tietää, mistä hän on kotoisin, mutta jostakin sangen kaukaa hän
joka tapauksessa lienee. Hän oli aivan näännyksissä saadessaan
ruokavaroja ruotsalaisilta lähetyssaarnaajilta Golovin Bay'ssa ja
kysellessään heiltä tietä etelään. Sen kuulimme me myöhemmin. Hän
hylkäsi pitkin rannikkoa kulkevan tien ja kulki suoraan yli Nortonin
salmen. Oli kauhea ilma, lumimyrsky ja vastatuuli, mutta hän voitti
luonnonvoimain raivon. St. Michaels'in lähellä erehtyi hän tiestä ja
saapui maihin Pastilik'issa. Silloin oli hän menettänyt kaikki
koiransa, ja oli itsekin niin näännyksissä, että hänen kuolemaansa joka
hetki odotettiin.

"Hän halusi kuitenkin aivan heti lähteä jatkamaan matkaansa, ja isä
Roubeaun täytyi ryhtyä hankkimaan hänelle ruokavaroja. Mutta koiria ei
hän voinut hankkia, sillä hänen itsensäkin täytyi odotella minun
paluutani päästäkseen eräälle kiertomatkalle. Mutta tuo uusi Odysseus
oli liian viisas voidakseen koiritta lähteä matkalle, ja niinpä
kierteli hän useampia päiviä koiria kyselemässä. Reessään oli hänellä
joukko mitä kauneimpia saukonnahkoja -- merisaukon, näetkös -- joiden
arvon vain kullalla voi mitata. Pastilik'issa asui muuan vanha Shylock
-- venäläinen rihkamakauppias, jolla oli koiria aivan liikaakin. No,
niin, he eivät keskustelleet kauan asiasta, mutta kun tuo omituinen
matkustaja läksi jälleen kohti etelää, oli hänen rekensä edessä
valjakko, joka kyllä voi matkaa lyhentää. Ja vanha Shylock oli saanut
saukonnahat. Ne olivat todellakin komeita. Meidän laskujemme mukaan sai
hän jokaisesta koirastaan vähintään viisisataa dollaria. Asianlaita ei
ollut kuitenkaan niin, ettei tuo omituinen vieras olisi tiennyt
saukonnahkojen todellista arvoa. -- Hän on tavallaan intiaani, mutta
niistä harvoista sanoista, jotka hän lausuu, huomaa selvästi hänen
olleen paljon valkoisten joukossa.

"Kun jää oli lähtenyt, kuulimme me hänen olleen Nunivak-saarella
ruokavarojaan lisäämässä. Mutta sen jälkeen on hän ollut aivan
kadoksissa, enkä minä kahdeksaan vuoteen ole kuullut mitään hänestä.
Mistä hän saapui? Mitä oli hän tehnyt tuolla jossakin pohjoisessa?
Miksi läksi hän pois sieltä? Hän on intiaani, hän on ollut vaikka
missä, ja hän on oppinut noudattamaan määräyksiä, joka ei suinkaan ole
tavallista intiaanien keskuudessa. Kas tässä on taaskin muuan Pohjolan
asettama kysymys ratkaistavaksesi, Prince."

"Kiitän tarjouksesta", vastasi Prince, "mutta minulla on niitä
tarpeeksi entuudestaankin."

Malemute Kid vaipui melkein heti uneen, mutta nuori kaivosinsinööri
makasi vielä kauan valveilla tuijotellen pimeyteen ja odottaen
mielenjännityksensä höltymistä. Ja kun hän viimein nukkui,
työskentelivät hänen aivonsa edelleen äskeisissä asioissa, ja hän
uneksi olevansa yksi niistä, jotka matkaavat läpi valkoisen
tuntemattomuuden, kärsivät koiriensa kanssa nälkää loputtomilla
poluilla ja elävät, ponnistelevat ja kuolevat kuin miehet.

Seuraavana aamuna, pari tuntia ennen aamusarastusta läksivät
koirainohjaajat ja poliisit jatkamaan matkaansa kohti Dawson'ia. Mutta
ne korkeat vallat, jotka vartioivat Hänen Majesteettinsa Kuningattaren
etuja ja ohjaavat hänen alamaistensa kohtaloja, eivät myöntäneet hänen
määräystensä toteuttajille hetkenkään lepoa. Viikon kuluttua saapuivat
he jälleen Stuart River'iin, ja läksivät sieltä reet täynnä Salt
Water'iin. Koirat olivat kuitenkin vaihdetut uusiin; mutta nehän olivat
myöskin koiria.

Miehet olivat luulleet saavansa levähtää muutamia päiviä. Sitäpaitsi
oli Klondyke Pohjolan uusi piiri, ja he olisivat mielellään tutkineet
elämää "kultakaupungissa", jossa kultahieta valui virtoina ja soitto ja
laulu lakkaamatta kaikui tanssipaikoissa. Mutta he kuivasivat sukkiansa
ja polttelivat tupakkaansa melkein yhtä tyytyväisinä kuin ensi
käynnilläänkin, vaikkakin pari tyytymätöntä koiranajajaa oli alkanut
miettiä karkaamista laskien parhaillaan mahdollisuutta kulkea yli
itäisten, tuntemattomien vuorien sekä sitten läpi Mackenzie-laakson
kotipaikalleen Chippewyan-maassa. Pari, kolme päätti heti matkan
päätyttyä palata samaa tietä kotipaikalleen, ja he alkoivat jo
suunnitella matkaansa ja puhuivat tuosta uhkarohkeasta yrityksestä
aivan kuin kaupunkilainen puhuu maaseudulle menostaan.

Saukonnahkain myyjä näytti olevan sangen rauhaton, vaikkakaan hän ei
ottanut osaa keskusteluihin. Viimein veti hän Malemute Kidin syrjään ja
puheli hetkisen hiljaa hänen kanssaan. Prince katseli heitä
mielenkiinnolla, joka yhäti kasvoi, kun hän näki heidän ottavan
lakkinsa ja lapasensa ja menevän ulos majasta. Takaisin palattuaan
nosti Malemute Kid vaakansa pöydälle ja mittasi kuusikymmentä unssia
kultaa tuon omituisen vieraan pussiin. Sitten kutsui hän koiranajajain
päällikön luoksensa ja neuvotteli hetkisen hänen kanssaan. Seuraavana
päivänä jatkoivat muut matkaansa ylöspäin virtaa, mutta omituinen
vieras läksi kohta Dawson'iin saatuaan ensin rekeensä sangen runsaan
ruokavaraston. --

"En oikein tiennyt, mitä minun olisi pitänyt tehdä", selitti Malemute
Kid vastauksena Princen kysymykseen. "Tuo mies-raukka tahtoi
ehdottomasti päästä vapaaksi joko yhden tahi toisen syyn nojalla --
hänellä näytti olevan joku tärkeä syy siihen, vaikkakaan hän ei millään
ehdolla sanonut, mikä se oli. Näetkös, he ovat aivan samanlaisessa
asemassa kuin sotamiehet. Hän on tehnyt kahden vuoden konrahdin, jota
hän ei saa mitättömäksi muuten kuin ostamalla itsensä vapaaksi. Jos hän
olisi karannut, ei hän olisi voinut viipyä tällä maanäärellä.
Päätöksensä sanoi hän tehneensä Dawson'issa. Mutta siellä ei ollut
ketään, joka olisi tuntenut hänet, ja minä olin ainoa, jonka kanssa hän
oli puhunut pari sanaa. Niinpä puhui hän asiasta varakuvernöörin kanssa
olettaen saavansa rahaa minulta -- lainaksi luonnollisesti. Hän sanoi
maksavansa lainan takaisin vuoden kuluessa, ja jos tahtoisin, antaisi
hän vakuudeksi minulle tiedon eräästä sangen tuottavasta yrityksestä.

"Ja ajattelehan -- kun hän sai minut mukanansa ulos, oli hän melkein
itkeä! Hän kerjäsi, rukoili ja laskeutui polvilleen eteeni lumeen,
jossa hän oli, kunnes nostin hänet jälleen pystyyn. Hän vannoi juuri
_tätä_ asiaa varten työskennelleensä monta, monta vuotta ja vakuutti,
että kaikki olisi ainiaaksi menetettyä, jos hän ei juuri nyt saisi
tarttua asiaan. Kysyin luonnollisesti mikä tuo tärkeä asia oli, mutta
hän ei sitä sanonut. Hän sanoi sen takia kenties joutuvansa toiselle
puolelle postilinjaa, jolloin hän ei voisi palata takaisin Dawson'iin
ennen kuin parin vuoden kuluttua. Ja kun minä sanoin antavani hänelle
rahat, sain uudelleen nostaa hänet ylös lumesta. Sanoin hänelle, että
hän voisi pitää rahoja suorituksena osuudestani hänen yrityksessään.
Mutta luuletkos, että hän suostui siihen? Eikö mitä. Hän vannoi
antavansa minulle kaiken mitä löytyisi ja tekevänsä minut rikkaammaksi
kuin saiturikaan koskaan on uneksinut. Mies, joka uskaltaa henkensä ja
työnsä yritykseen, johon toinen vain sijoittaa rahoja, tuntee
tavallisesti katkeruutta ollessaan pakoitettu antamaan puoletkaan
löydöstään tuolle toiselle. Mutta tämän jutun peitossa on jotakin
ihmeellistä, voit olla varma siitä, Prince. Me kyllä saamme kuulla
hänestä, jos hän käy täällä palatessaan..."

"Mutta jos hän ei tee sitä?"

"Silloin on luottamukseni häneen saanut pahan kolauksen, ja itse olen
tullut kuuttakymmentä kultaunssia köyhemmäksi." --

Kylmän talven pitkät yöt saapuivat, ja aurinko painautui jälleen
piiloon eteläisen taivaanrannan taakse, mutta vielä ei saapunut mitään
tietoa Malemute Kidin "osuuden" kohtalosta. Mutta eräänä kylmänä
alku-tammikuun aamuna pysähtyi joukko raskaasti kuormitettuja
koirarekiä hänen majansa eteen Stuart River'issä. Tulija oli
saukonnahkain myyjä, ja hänen mukanaan oli mies sellainen, jollaisia
jumalat eivät enää nykyisin lainkaan muista luoda. Kun ihmiset puhuvat
onnesta, sattumasta ja ruohojen tavoin kasvavasta rahasta, mainitaan
aina Axel Gundersoninkin nimi, ja kun iltaisin istutaan leirinuotion
ääressä ja kerrotaan juttuja harvinaisesta rohkeudesta ja voimasta sekä
nopeasta käsityskyvystä, mainitaan hänet ennen muita. Ja jos keskustelu
on tyrehtymäisillään, saadaan se uudelleen hereille mainitsemalla
nainen, joka jakaa hänen ilonsa ja surunsa.

Kuten sanottu -- kun jumalat loivat Axel Gundersonin, muistivat he
muinaiset töittensä työt ja muodostivat hänet sellaiseksi mieheksi,
jollaisia he olivat luoneet maailman ollessa vielä sangen nuori. Yli
seitsemän jalkaa pitkällä vartalollaan kantoi hän komeata pukua, joka
osoitti hänet viideksi Eldoradon mahtimieheksi. Hänen rintansa,
kaulansa ja jäsenensä olivat jättiläismäiset, ja hänen lumikenkänsä
olivat lähes yardia pitemmät toisten miesten käyttämiä, sillä niidenhän
piti kannattaa kolmensadan naulan painoista miestä. Hänen jäykät
piirteensä, tuuheat kulmakarvansa, leveät leukapielensä ja pelottomat
vaaleansiniset silmänsä todistivat hänen tuntevan vain _yhden_ elämän
monista laeista -- vallan määrätä ja käskeä. Kuin keltainen silkki
peittivät hänen huurteiset hiuksensa hänen korvansa ja laskeutuivat
karhunnahkaturkin kaulukselle.

Pian ehtivät vieraat majalle, ja koiranruoskansa varrella kolkutti
vieras Malemute Kidin ovelle, aivan kuin pohjoismainen vikingi
ryöstöretkillään etelässä lienee tapparansa varrella kolkuttanut linnan
portille sisäänpääsyä vaatien.

Prince kääri ylös paidanhihansa ja alkoi alustaa taikinaa katsoen
samalla silloin tällöin noihin kolmeen vieraaseen. Katsomista he
ansaitsivatkin, sillä moisia vieraita saa harvoin samalla kertaa nähdä
saman katon alla. Tuo omituinen vieras, jolle Malemute Kid oli antanut
nimen uusi Odysseus, piti häntä edelleen melkein hypnotisen
mielenkiinnon vallassa. Mutta erikoisesti kiinnittivät nyt hänen
huomiotaan Axel Gunderson ja hänen vaimonsa. Axel Gundersonin vaimo oli
matkasta väsynyt, sillä elettyään mukavissa ja lämpimissä huoneissa
aina siitä saakka kuin hänen miehensä oli tullut rikkaaksi oli hän
tottumaton matkavaivoihin. Hän nojautui miehensä leveään rintaan, aivan
kuin hento kukkanen nojautuu muuriin, vastasi leikillisesti Malemute
Kidin hyväntahtoiseen pilaan ja saattoi Princen veren omituisesti
kuohumaan katsahtaessaan joskus häneen syvillä, mustilla silmillään.
Sillä Prince oli mies, hän oli terve ja reipas, eikä hän useampiin
kuukausiin ollut edes nähnytkään naista. Nainen, intiaanitar, oli häntä
vanhempi. Mutta hän oli aivan erilainen kuin ne alkuasukasnaiset, jotka
hän ennen oli nähnyt. Hän oli matkustellut -- ollut myöskin hänen
kotimaassaan, sai hän kuulla keskustelun aikana. Hän tiesi enimmän osan
siitä, mitä hänen rotunsa naiset tavallisesti tietävät, mutta
sitäpaitsi tiesi hän paljon sellaistakin, jota ei voi vaatia heidän
tietävän. Hän taisi valmistaa aterian auringonpaisteessa kuivatusta
kalasta ja laatia vuoteen lumeen. Ja sitten kiusasi hän heitä
yksityiskohtaisilla kuvauksillaan moniherkkuisista päivällisistä ja
herätti heidän mielissään äkillisen rauhattomuuden mainitsemalla
ruokalajeja, joita he muinoin olivat tunteneet ja syöneetkin, mutta nyt
melkein kokonaan unhoittaneet. Hän tunsi täydellisesti hirven, karhun
ja pienen siniketun luonteet ja tavat, vieläpä tunsi hän hylkeittenkin
elämän kaukana Tyynen valtameren pohjoisosissa. Hän tiesi kaiken sen,
mitä tarvitsee tietää metsässä tahi joella liikkuessa. Ihmisten,
lintujen ja nelijalkalkaisten eläinten jäljistä ilmisaatavat seikat
luki hän kuin avoimesta kirjasta. Ja kuitenkin näki Prince huvitetun
ilmeen hänen kasvoissaan hänen lukiessaan "Leirin lakia". Tuon
epistolan oli kirjoittanut auttamaton Bettles ollessaan kerran ylen
riehakkaalla tuulella. Prince käänsi sen tavallisesti vasten seinää,
kun joku nainen saapui vierailulle, mutta kuka voi aavistaa, että tuo
intiaanitar... No niin, nyt oli se liian myöhäistä.

Hän oli siis Axel Gundersonin puoliso -- nainen, jonka nimi ja maine
kulki yli koko Pohjolan käsi-kädessä hänen miehensä nimen ja maineen
kanssa. Pöydän ääressä laski Malemute Kid vanhan tuttavan
häikäilemättömällä varmuudella pilaa hänen kanssansa ja Prince otti
osaa tähän urheiluun voitettuaan ensin uuden tuttavuuden aiheuttaman
hetkellisen hämilläolon. Mutta nainen puolusteli itseään tuossa
epätasaisessa sanasodassa sangen menetyksellisesti, kun taas hänen
miehensä, joka oli hidasajatuksisempi, tyytyi vain ilmaisemaan hänelle
suosiotaan. Hän nähtävästi ylpeili suuresti puolisostaan; koko hänen
käytöstapansa osoitti, kuinka paljon tuo nainen merkitsi hänen
elämässään. Saukonnahkain myyjä söi yksinään eräässä pöydän kulmassa;
iloisen keskustelun aikana oli hänet kokonaan unhoitettu. Ennen kuin
toiset olivat vielä ehtineet lopettaa ateriansa, nousi hän pöydästä ja
meni ulos koirien luokse. Silloin ottivat hänen matkatoverinsakin
lapasensa ja _parkas'insa_ ja seurasivat häntä.

Useampiin päiviin ei ollut satanut lunta ja siksi liukuivat reet
kevyesti eteenpäin kovalla Yukon'in tiellä. Odysseus ohjasi ensimäistä
valjakkoa, Prince ja Axel Gundersonin vaimo olivat toisessa reessä,
Malemute Kid ja tuo keltatukkainen jättiläinen kolmannessa.

"Tämä on kenties uhkarohkeata keinottelua, Kid", sanoi Axel Gunderson,
"mutta minä luulen sen kuitenkin onnistuvan. Hän ei ole koskaan ollut
siellä, mutta hän puhuu hyvin puolestaan ja on sitäpaitsi näyttänyt
minulle kartan, josta kuulin puhuttavan ollessani vuosia sitten
Kootenaymaassa. Tahdoin mielelläni saada sinut mukaan, mutta hän vannoi
luopuvansa koko yrityksestä, jos yrittäisinkään siihen suuntaan
puuhata. Siinä uusi todistus hänen omituisuudestaan. Mutta kun minä
palaan takaisin, saat sinä tarkan tiedon asiasta sekä sitäpaitsi paikan
lähinnä minua ja toisen puolen voitostani. -- Ei, ei!" huudahti hän
toisen koittaessa keskeyttää häntä, "minä tahdon niin menetellä, mutta
ennen kuin asia tulee järjestetyksi, tarvitaan kaksi päätä sen
selvittämiseksi. Jos asia menee, niin kuin sen pitäisi mennä, niin
miksikä ei tästä voisi koitua uutta Cripple Creek'iä? Kuuletko? Uutta
Cripple Creek'iä! Maaperä on kvartsia, ymmärrätkö, ei tarvitse huuhtoa!
Ja jos me menettelemme viisaasti, niin jää kaikki meille -- miljoona
toisensa perään. Me rakennamme kaupungin -- tuhansittain työmiehiä --
hyvät vesitiet -- höyrylaivalinjat -- suuri liikennenopeus --
nopeakulkuisia höyrylaivoja pääväylillä -- kenties voimme ajatella
myöskin rautatietä -- sahat, myllyt -- sähkövalaistus -- omat pankit --
kauppayhtiöt -- syndikaatti -- niin! Mutta vaikene nyt asiasta siihen
saakka, kunnes minä palaan takaisin."

Reet saapuivat pysähdyspaikalle, josta tie kulkee yli Stuart River'in
suun -- edessä oli loppumaton lumi- ja jäämeri, jonka mahtava pinta
ulottui aina tuntemattomaan itään saakka. Lumikengät vedettiin esille.
Axel Gunderson pudisti jäähyväisiksi isäntäinsä käsiä ja läksi
taivaltamaan kulkueen etunenässä. Hänen suuret lumikenkänsä painuivat
puoli yardia syvälle pehmeään lumeen ja polkivat sen niin kovaksi,
etteivät koirat mitenkään voineet kaatua. Hänen vaimonsa asettui
viimeisen reen taakse ja osoittautui heti sangen harjaantuneeksi
lumikenkien käyttäjäksi. Iloiset jäähyväishuudahdukset rikkoivat syvän
hiljaisuuden, koirat haukkuivat, ja saukonnahkojenmyyjä kuritti erästä
uppiniskaista koiraa pitkällä ruoskallaan.

Tunnin kuluttua näytti kulkue mustalta lyijykynänpiirrolta, joka
suorana viivana kulkee suurella paperiarkilla.




II.


Useiden viikkojen kuluttua edellämainituista tapahtumista istuivat
Malemute Kid ja Prince pöydän ääressä koittaen ratkaista
shakkiarvoitusta, joka oli kuvattu eräässä vanhassa aikakauslehdessä.
Kid oli juuri saapunut tilustensa katsastusmatkalta Bonanzasta ja aikoi
nyt levähtää ja koota voimia pitempää hirvenmetsästysretkeä varten.
Myöskin Prince oli ollut melkein koko talven matkoilla, joten hänkin
toivoi nyt saavansa viettää rauhallisen viikon lämpimässä majassa.

"Siirrä juoksuri väliin ja sano shakki! Ei, se ei kelpaa. Näetkös,
seuraava siirto..."

"Miksi pitää talonpoika siirtää kaksi askelta eteenpäin? Sen _täytyy_
mennä syrjään, ja kun sitten juoksuri on tieltä pois..."

"Odotas vähän! Silloinhan syntyy aukko..."

"Ei, se on laskettu. Mene eteenpäin! Silloin kyllä huomaat sen
auttavan."

Tehtävä oli sangen mielenkiintoinen. Joku kolkutti ovelle, mutta hänen
täytyi kolkuttaa uudelleen, ennen kuin Malemute Kid huusi: "Sisään!"
Ovi avautui, ja joku saapui huoneeseen kompastuen kynnykselle. Prince
katsahti ovelle ja syöksyi samassa pystyyn. Kauhistunut ilme hänen
kasvoillaan sai Malemute Kidin kääntämään päänsä, ja hänkin vavahti,
vaikka hän oli elämänsä varrella nähnyt jos jotakin. Tulija horjui
sokean tavoin heitä kohti. Prince peräytyi seinämälle, jolla hänen
revolverinsa riippuivat.

"Herra Jumala -- mikä tuo on?" kuiskasi hän Malemute Kidille.

"En tiedä. Luultavasti joku pakkasen ja nälän uhri", vastasi Kid
peräytyen itse vastakkaiseen suuntaan. "Varo itseäsi! Hän näyttää
myöskin mielipuolelta", varoitti hän suljettuaan oven ja palattuaan
takaisin huoneen perälle.

Vieras läheni pöytää. Rasvalampun valo osui hänen kasvoihinsa. Se
näytti rauhoittavan häntä, ja hän irvisti kamalasti, tahtoen siten
ilmaista ilonsa. Sitten oikaisi hän vartalonsa, kohautti nahkahousujaan
ja alkoi laulaa muuatta laulua, jota merimiehet laulelevat vintturia
vääntäessään:

    "Yankee-venhe kiitävi alas virtaa.
    Heipä juu! Hei, heipä juu!
    Tiedätkös ken on venehen kapteeni?
    Heipä juu! Hei, heipä juu!
    Jonathan Jonas Etelä-Ca-ro-li-i-nast'.
    Heipä juu! Hei, hei..."

Hän vaikeni äkkiä ja meni suden tavoin muristen kohti ruokahyllyä.
Ennen kuin he ehtivät estää häntä, oli hän hampain tarttunut raakaan
silavapalaseen. Taistelu hänen ja Malemute Kidin välillä koitui sangen
kiivaaksi, mutta tuon onnettoman voimat katosivat yhtä pian kuin ne
olivat ilmestyneetkin, ja hän luopui saaliistaan. He taluttivat hänet
eräälle tuolille, ja aivan näännyksissä vaipui hän pöydänlaitaa vasten.
Pieni kulaus whiskyä vahvisti häntä sen verran, että hän voi pistää
lusikan sokeriastiaan, jonka Malemute Kid asetti hänen eteensä. Kun
hänen suurin nälkänsä oli kadonnut, ojensi Prince hänelle kupillisen
lihalientä.

Tuon onnettoman silmistä loisti kauhea mielettömyyden tuli hänen
niellessään kulauksittain lihalientänsä. Hänen kasvonsa olivat melkein
vahattomat. Muutenkin oli noissa kasvoissa jälellä sangen vähän
inhimillisiä piirteitä. Pakkanen oli purrut niihin syviä haavoja,
joissa näkyi paljas, punainen liha. Toiselta puolelta päätä olivat
hiukset ja osa päänahastakin palaneet. Nahkapuku riippui repaleisena ja
likaisena hänen kutistuneella vartalollansa. Takin toinen hiha oli pala
palalta revitty kappaleiksi; tuo onneton oli nälissään syönyt jo
nahkaakin.

"Kuka -- sinä -- olet?" kysyi Malemute Kid hitaasti ja selvästi.

Mies ei näyttänyt kuulevan hänen puhettaan.

"Mistä sinä tulet?"

"Yankee-venhe kiitävi alas virtaa", rallatteli hän vapisevalla äänellä
vastaukseksi.

"Epäilemättä on hän matkustanut pitkin virtaa", sanoi Malemute Kid
tarttuen hänen käsivarteensa, jota hän pudisti lujasti, toivoen siten
voivansa herättää hänet tajuntaansa.

Mutta tuo onneton tarttui käsivarteensa ja kirkaisi tuskasta. Sitten
kohosi hän vaivaloisesti pystyyn ja nojautui pöydänreunaan.

"Nainen nauroi minulle -- näin juuri -- viha katseessaan. Ja hän -- ei
-- tahtonut -- tulla."

Hänen äänensä sortui ja hän oli kaatua kumoon, mutta Malemute Kid
tarttui lujasti hänen ranteeseensa huutaen hänen korvaansa: "Kuka? Kuka
ei tahtonut tulla?"

"Nainen -- Unga. Hän nauroi ja löi minua -- näin. Ja sitten ..."

"No?"

"Ja sitten? Mitä sitten?"

"Niin, hän makaa niin hiljaa lumessa -- kauan jo maannut. Hän makaa --
lumessa -- vielä!"

Asuintoverit katsahtivat neuvottomina toisiinsa.

"Kuka makaa lumessa?"

"Hän, Unga. Hän katsahti minua -- katseessaan -- ja sitten..."

"Ja sitten?"

"Sitten otti hän puukon, näin juuri. Ja sitten -- kerran -- kaksi
kertaa -- hän oli heikko. Minä pääsin eteenpäin niin hitaasti. Mutta
siellä on paljon kultaa -- paljon, paljon kultaa."

"Missä on Unga?" Malemute Kid luuli hänen makaavan kuolleena
peninkulman tahi parin päässä hänen majastaan. Hän ravisteli mieletöntä
kaikin voimin ja kysyi uudelleen: "Missä on Unga? Kuka on Unga?"

"Hän -- on -- lumessa."

"Niin, ja mitä muuta?"

"Niin -- minä tahdoin -- myöskin -- jäädä lumeen. Mutta minun -- oli --
maksettava -- muuan velka. Oli -- ikävää että -- minulla -- oli --
maksamatta velka -- maksamatta -- velka. Minulla -- oli..." Sanatulva
keskeytyi, sillä puhuja pisti käden taskuunsa ja veti esiin
hirvennahkapussin. "Velka -- maksettavana. Viisi -- puntaa -- kullassa.
Malemute Kidin -- osuus. Minä..." Väsynyt pää vaipui pöydälle, eikä
Malemute Kid voinut enää saada miestä tointumaan.

"Hän on Odysseus", sanoi hän rauhallisena ja heitti kultahietapussin
pöydälle. "Luulen Axel Gundersonin ja hänen puolisonsa joutuneen tuhon
omaksi. Autahan minua nostamaan hänet sänkyyn. Hän on intiaani, -- hän
kyllä toipuu, joten saamme vielä kuulla kokonaisuudessaan hänen
seikkailunsa."

Kun he leikkasivat auki hänen vaatteensa ja vetivät ne pois hänen
päältänsä, huomasivat he hänen rintansa oikealla puolen kaksi
puukonpistoa. Haavat jotka näyttivät olevan lyödyt teräväsyrjäisellä
puukolla, olivat vielä aivan tuoreet.




III.


"Tahdon puhua teille tapahtuneista asioista omalla tavallani; mutta te
joka tapauksessa tulette ymmärtämään puheeni. Tahdon alkaa alusta,
kertoa ensin itsestäni ja naisesta sekä sitten myöskin miehestä."

Intiaani siirrähti lähemmäksi tulta, aivan kuin olisi hän pelännyt tuon
jumalten lahjan katoavan. Malemute Kid käänsi ylemmäksi rasvalampun
sydämen ja käänsi sen siten, että sen valo lankesi kertojan kasvoille.
Prince ryömi ylös sängystään ja istui lähelle toisia.

"Olen Naas, päällikkö ja päällikön poika, syntynyt auringonnousun
ja -laskun välisenä aikana pimeällä vedellä isäni _oomiak'issa_. Koko
yön taistelivat miehet airojen ääressä naisten tyhjentäessä laineitten
veneeseen räiskyttämää vettä. Suolainen vaahto jäätyi äitini rinnoille,
ja viimein hiljeni hänen hengityksensä, ja hänen sielunsa seurasi
myrskyn mukana kauaksi, kauaksi pois. Mutta minä -- minä ulvoin kilpaa
meren ja myrskyn kanssa ja jäin henkiin. Me asuimme Akatanilla..."

"Missä?" kysyi Malemute Kid.

"Akatanilla, eräällä Aleutein saarista. Akatan on Chignikin, Kardalakin
ja Unimakin takana. Kuten sanoin, asuimme me Akatanilla, joka on
keskellä merta maailman ääressä. Me pyydystimme kaloja, hylkeitä ja
saukkoja, ja meidän majamme sijaitsivat kallioiden lomassa metsänreunan
ja keltaisen rannan välissä. Meidän lukumäärämme, samoin kuin meidän
maailmammekin, oli hyvin pieni. Idässä oli vieraita maita, saaria kuten
Akatankin -- ja me luulimme koko maailman sisältyvän noihin saariin.

"Minä olin erilainen kuin muut heimolaiseni. Rannalla oli joukko
katkenneita ja vääristyneitä kaaripuita ja vettyneitä lankkuja -- ne
olivat jätteitä venheestä, jollaista heimoni ei koskaan ollut
rakentanut. Ja sitä paitsi muistan vielä, että eräällä kohdalla saarta,
josta on avoin näköala kolmelle suunnalle merelle, kasvoi korkea ja
suora mänty, joita tavallisesti ei Aleuteilla tapaa. Kerrottiin, että
kaksi miestä oli saapunut saarelle tuossa venheessä, joka nyt hylkynä
makasi rannalla. He olivat valkoisia kuten tekin ja heikkoja kuin
lapset hyljeajan kuluessa loppuun ja miesten palatessa tyhjin käsin
kotiin. Kaiken tämän olen kuullut vanhoilta ukoilta ja akoilta, jotka
taas ovat kuulleet sen isiltään ja äideiltään. Vieraat valkoiset miehet
eivät pitäneet meidän tavoistamme, mutta he vahvistuivat saatuaan kalaa
ja rasvaa ja pian olivat he väkevämpiä kuin me. He rakensivat kumpikin
itsellensä oman talon ja ottivat parhaat naisistamme puolisoikseen, ja
ennen pitkää syntyi heille lapsia. Niin syntyi myöskin hän, josta
sittemmin tuli isäni isoisä.

"Kuten jo äsken mainitsin, olin minä erilainen kuin muut heimolaiseni,
sillä suonissani juoksee mereltä saapuneen valkoisen miehen voimakasta
verta. Kerrotaan meillä olleen omat lakimme ennen valkoisten miesten
saapumista. Mutta he olivat ylpeitä ja taisteluhaluisia, ja he
taistelivat miehiämme vastaan, kunnes ei enää ollut hengissä
ainoatakaan, joka olisi uskaltanut taistella. He tekivät itsensä
päälliköiksi, poistivat vanhat lakimme ja antoivat meille uudet, joiden
mukaan mies siitälähtien oli isänsä eikä äitinsä poika, kuten siihen
saakka oli ollut asianlaita. He määräsivät myöskin, että ensiksi
syntynyt poika perii isänsä omaisuuden ja että toisten veljien ja
sisarten pitää parhaansa mukaan auttaa häntä. He antoivat meille
muitakin lakeja. He opettivat meille uuden tavan pyydystää kaloja ja
surmata karhuja, joita metsät olivat täynnä, ja samoin opettivat he
meidät kokoomaan suuria varastoja vaikeita aikoja varten. Kaikki tuo
oli hyvää.

"Mutta kun he olivat päässeet päälliköiksi, eikä kansassamme ollut enää
ainoatakaan miestä, joka olisi rohjennut uhmata heitä, alkoivat nuo
kummalliset valkeat miehet sotia toisiansa vastaan. Ja se, jonka verta
juoksee minun suonissani, pisti hyljekeihäänsä käsivarren pituudelta
tuon toisen valkean miehen ruumiiseen. Heidän lapsensa jatkoivat
taistelua, ja aina minun aikoihini saakka surmasivat he toisiaan. Minä
olin ainoa suvustani. Toisessa suvussa oli vain yksi tyttö, Unga, joka
asui äitinsä luona. Isämme, hänen ja minun, eivät eräänä päivänä
palanneetkaan kalastusmatkalta; mutta nousuvesi kuljetti sittemmin
heidän ruumiinsa, jotka olivat lujasti takertuneet toisiinsa, kuolleina
rannalle.

"Ihmiset puhuivat paljon sukujen välisestä taistelusta, ja vanhat
miehet pudistivat päitänsä ja vakuuttivat taistelun alkavan uudelleen
minun ja hänen lapsien synnyttyä. Kaikesta tästä lörpöttelivät he
minulle minun vielä lapsena ollessa, ja lopulta aloin minä pitää Ungaa
vihollisena, joka antaa elämän lapsille, jotka tulevat taistelemaan
minun lapsiani vastaan. Ajattelin tätä joka päivä, ja kun kasvoin
nuorukaiseksi, kyselin toisilta, miksi asiat olivat sillä kannalla. Ja
he vastasivat: 'Sitä emme me tiedä, mutta niin on joka tapauksessa
asianlaita ollut esi-isiesikin aikana.' Minä ihmettelin, miksi niiden,
jotka eivät vielä ole syntyneetkään, täytyy jatkaa niiden taistelua,
jotka ovat jo kuolleet, enkä voinut huomata tällaista asiaintilaa
oikeudenmukaiseksi. Mutta ihmiset sanoivat, että niin täytyisi asian
olla, ja että minä olin vain ymmärtämätön nuorukainen.

"He sanoivat minulle, että minun pitäisi huolehtia siitä, että sukuni
tulisi vanhemmaksi ja voimakkaammaksi kuin Ungan suku. Se olisikin
ollut helppo tehtävä, sillä olinhan minä päällikkö, jota ihmiset
kunnioittivat esi-isieni lakien ja urotöiden sekä omistamieni
rikkauksien takia. Nuorista tytöistä olisi ken hyvänsä tullut luokseni,
mutta yksikään heistä ei ollut minun mieleiseni. Vanhat miehet ja
nuorten tyttöjen äidit kehoittivat minua kiiruhtamaan, sillä
metsästäjät alkoivat jo tarjoilla Ungan äidille suuria lahjoja hänen
tyttärestään; ja jos hänen lapsensa syntyisivät ennen minun lapsiani,
niin koituisi asemani sangen epävarmaksi.

"En kuitenkaan löytänyt ainoatakaan tyttöä, joka olisi miellyttänyt
minua, ennen kuin eräänä iltana palatessani kotiin kalastusretkeltä.
Aurinko oli taivaanrannassa loistaen suoraan silmiini, tuuli oli
navakka ja kajakit lensivät huimasti eteenpäin valkoisilla laineilla.
Sattumalta kulki Ungan kajaki minun kajakini ohitse, ja hän katsahti
minuun -- mustat hiukset liehuen kuin öinen pilvi ja posket kosteina
vaahdon pärskeestä. Kuten äsken sanoin, loisti aurinko suoraan
silmiini, ja minä olin vain nuorukainen. Mutta kuinka olikaan, samassa
selveni minulle, että mieleni oli vallannut miehen ja naisen välinen
vetovoima. Hän katsahti vielä kerran minuun -- niin kuin vain Unga voi
katsoa -- ja minä tunsin uudelleen mielessäni miehen ja naisen välisen
vetovoiman. Toiset huutelivat äänekkäästi meidän kiitäessämme heidän
hitaitten _oomiak'iensa_ ohi ja jättäessämme heidät kauaksi taaksemme.
Mutta Unga hoiti hyvin airojansa. Sydämeni vavahteli kuin tuulen
pullistama purje, enkä minä voittanut häntä. Tuuli kasvoi, meri kuohui
valkoisena, ja kajakimme hyppelivät hylkeitten tavoin auringon
kultaamilla laineilla."

Naas kumartui tuolissaan samaan asentoon kuin ohjasinairoa hoitaessa --
näytti aivan kuin olisi hän uudelleen elänyt tuon kilpasoudun. Kaminin
vieressä oli hän näkevinään Ungan liehuvat hiukset ja hänen keinuvan
kajakinsa. Myrsky suhisi hänen korvissaan, ja hän tunsi suolaisen ilman
täyttävän sieramensa.

"Mutta Unga saapui ennen minua rannalle ja juoksi nauraen äitinsä
majaan. Suuri ajatus heräsi mielessäni sinä yönä -- ajatus, kyllin
arvokas kaiken Akatanin kansan päällikölle. Kun kuu oli noussut, menin
minä hänen äitinsä majalle ja katselin Yash-Nooshin tavaroita, jotka
olivat kootut majan ulkoseinustalle! Yash-Noosh oli kelpo metsästäjä,
jolla oli mielessä toivo päästä Ungan lapsien isäksi. Toiset nuoret
miehet olivat aikaisemmin painanneet seinustalle omaisuutensa ja olleet
pakoitetut ottamaan sen jälleen pois; jokainen nuori mies teki kasansa
korkeammaksi kuin edellisen oli ollut.

"Ja minä nauroin kuulle ja tähdille ja menin omaan majaani, jonne
kaikki rikkauteni olivat kootut. Minä kuljin monta kertaa edestakaisin,
kunnes kasani oli kymmenen kertaa suurempi Yosh-Nooshin kasaa. Siinä
oli auringonpaisteessa kuivattua ja savustettua kalaa; neljäkymmentä
karvaisen ja parikymmentä paljaan hylkeen vuotaa, joista jokainen oli
sidottu kiinni ja täytetty öljyllä; kymmenen karhunnahkaa, jotka karhut
olin omin käsin tappanut keväällä, sekä myöskin helmiä, peittoja ja
punakangasta, jotka kaikki olin vaihtanut kauempana idässä asuvalta
kansalta. Ja minä katsoin Yosh-Nooshin kasaa ja hymyilin. Sillä minä
olin Akatanin päällikkö, rikkauteni oli suurempi kuin kaikkien nuorten
miesteni, ja esi-isäni olivat suorittaneet suurtöitä, muodostaneet
lakeja ja saattaneet nimensä ikuisiksi ajoiksi kansan huulille.

"Aamun tultua meloin uudelleen Ungan äidin majalle. Kasani oli
koskematon. Naiset hymyilivät ja puhelivat leikillisesti keskenään.
Minä ihmettelin, sillä eihän koskaan oltu nähty edullisempaa tarjousta.
Seuraavana yönä kuljetin sinne lisää tavaroita ja vedin joukkoon
myöskin _oomiak'ini_, joka oli arvokkaampi kuin kaksikymmentä kajakia
yhteensä. Aamulla oli kaikki korjattu pois.

"Sitten aloin valmistella häitä, ja idässä asuva kansa saapui hääruuan
ja _potlach'in_, hääjuhlan takia saarellemme. Unga oli neljä
auringonkierrosta vanhempi minua, ja minä olin vain nuorukainen. Mutta
minä olin päällikkö ja päällikön poika, joten ikä ei tässä asiassa
merkinnyt mitään.

"Mutta sitten näkyi kaukana valtamerellä purje, joka myötätuuleen kulki
kohti saartamme, ja tuli yhäti suuremmaksi ja suuremmaksi. Laivan
pyykatista virtasi kirkas vesi, ja miehet ponnistelivat pumppujen
ääressä. Keulassa seisoi komea mies, joka jakeli käskyjä ukkosen
jyrinää muistuttavalla äänellä. Hänen silmäinsä väri oli
kalpeansininen, ja hänen päätänsä kantoi mies, joka muistutti
merileijonaa. Hänen hiuksensa olivat keltaiset kuin etelän syksyinen
olki tahi hamppuköysi, jota merimiehet punovat.

"Viime vuosina olimme me usein nähneet kaukana valtamerellä vieraita
aluksia, mutta tämä oli ensimäinen, joka laski Akatanin rantaan. Juhla
keskeytyi ja naiset ja lapset pakenivat majoihin, mutta me miehet
jännitimme jousemme ja odottelimme keihäät käsissä. Mutta laivan
laskettua rantaan eivät vieraat välittäneet mitään meistä, vaan
ryhtyivät puuhailemaan omissa hommissaan. Kun vesi luoteen
vaikutuksesta aleni, kaatoivat he kuunarinsa ja korjasivat suuren läven
sen pohjassa. Silloin uskalsivat naiset tulla jälleen esille, ja juhla
jatkui.

"Veden noustua ankkuroivat merimiehet aluksensa syvälle vedelle ja
saapuivat sitten luoksemme. He toivat mukanaan lahjoja ja käyttäytyivät
meitä kohtaan ystävällisesti, joten oli luonnollista, että minä kutsuin
heidät juhlaan ja tarjosin heille ystävyyslahjoja, joita olin antanut
toisillekin vieraille, sillä olihan hääpäiväni, ja olinhan minä
Akatanin päällikkö. Mies, jolla oli päässään leijonanharja, saapui
myöskin, ja hän oli niin suuri ja väkevä, että maa näytti vapisevan
hänen jalkojensa alla. Hän katseli lakkaamatta Ungaa ja piti
käsivarsiaan ristissä rinnallaan. Hän viipyi siihen saakka, kunnes
aurinko katosi ja tähdet ilmestyivät taivaalle. Sitten palasi hän
laivaansa. Minä tartuin Ungan käteen ja ohjasin hänet majaani. Naiset
nauroivat ja laskivat leikkiä, kuten on tapana sellaisissa
tilaisuuksissa. Mutta me emme välittäneet siitä. Sitten jättivät he
meidät yksikseen ja menivät majoihinsa.

"Viime hälinän tauottua palasi merenkulkijain päällikkö takaisin.
Hänellä oli mukanaan joukko mustia pulloja ja me joimme niiden
sisällyksen ja tulimme iloisiksi. Te ymmärrätte -- minä olin vain
nuorukainen, ja olin koko ikäni elänyt maailmanääressä. Vereni tuntui
tulelta ja sydämeni löi keveästi kuin illan aalto. Unga istui nurkassa
makuuvuodilla ja näytti pelkäävän. Leijonanharjainen katsoi häneen
pitkään ja terävästi. Sitten saapuivat hänen miehensä, tuoden mukanaan
rikkauksia niin suuria, ettei sellaisia koskaan ennen ole ollut
Akatanilla. Niiden joukossa oli sekä suuria että pieniä ampuma-aseita;
ruutia, luoteja ja nallihattuja: kirkkaita kirveitä ja teräspuukkoja;
taiteellisia pikkuesineitä ja tavaroita, joiden vertaisia en koskaan
ennen ollut nähnyt. Kun hän merkkien avulla selitti minulle, että
kaikki tuo oli minun omaisuuttani, luulin minä häntä mahtavaksi
mieheksi, joka voi olla noin antelias, mutta sitten selitti hän
myöskin, että Ungan pitäisi seurata häntä hänen laivaansa.
Ymmärrättekö? Että Ungan pitäisi seurata häntä hänen alukseensa! Isäini
veri kuohahti kiivaasti suonissani, ja minä valmistauduin lävistämään
hänet keihäälläni. Mutta noiden mustien pullojen sisällys oli vienyt
voiman käsivarsistani; hän tarttui niskaani ja löi päätäni seinään.
Minä tulin heikoksi kuin vastasyntynyt lapsi, ja jalkani horjuivat
allani. Unga kirkui, mutta vieras laahasi hänet siitä huolimatta
ovelle. Sitten nosti hän Ungan vahvoille käsivarsilleen, ja kun Unga
repi hänen keltaisia hiuksiaan, nauroi hän vain. Minä konttasin
rannalle ja kutsuin kansaani, mutta he olivat suunniltaan pelosta.
Ainoastaan Yosh-Noosh osottautui mieheksi, mutta he löivät häntä
airolla ja hän jäi liikkumattomana makaamaan rantahiedalle. Sitten
nostivat he laulellen purjeen mastoon, ja alus kulki matkoihinsa tuulen
mukana.

"Ihmiset sanoivat, että näin oli paras -- sillä nyt ei enää tapahtuisi
veritöitä Akatanilla. Minä en sanonut mitään; mutta minä odotin
seuraavaa täysikuuta, jolloin täytin kajakini kalalla ja öljyllä ja
läksin itäänpäin. Näin paljon saaria ja paljon kansoja, ja minä, joka
olin asunut maanääressä, huomasin nyt, että maailma oli hyvin suuri.
Minä puhuin merkkikielellä. Mutta kukaan ei ollut nähnyt etsimääni
kuunaria tahi miestä, jolla oli leijonanharja, ja he osottivat aina
itään. Minä makasin omituisissa paikoissa, söin outoja ruokia ja näin
kummallisia kasvoja. Monet nauroivat ja luulivat minua mielettömäksi.
Mutta väliin käänsivät vanhat miehet kasvoni valoon ja siunasivat
minua. Ja nuorten naisten silmät säkenöivät, kuin minä kerroin heille
vieraasta aluksesta, meren miehistä ja Ungasta.

"Siten saavuin minä viimein vaikeita myrskyjä koettuani Alaskaan.
Siellä oli kaksi kuunaria, mutta kumpikaan niistä ei ollut etsimäni.
Siksi jatkoin minä matkaani itäänpäin, ja maailma tuli yhä suuremmaksi.
Knamokin saarella en nähnyt jälkiäkään laivasta, enkä myöskään
Kadiakilla tahi Atognakilla. Siten saavuin eräänä päivänä vuorimaahan,
jossa miehet tekivät suurta reikää vuoreen. Rannalla oli kuunari, ei
kuitenkaan etsimäni, ja miehet lastasivat siihen vuoresta ottamiaan
kiviä. Se tuntui minusta lapselliselta, sillä koko maailmahan on täynnä
vuoria; mutta he antoivat minulle ruokaa ja asettivat minut työhön. Kun
kuunari oli painunut syvälle veteen, antoi kapteeni minulle rahaa ja
sanoi, että nyt voisin lähteä. Mutta minä kysyin, minne suunnalle hänen
laivansa lähtisi, ja hän osoitti etelään. Minä sanoin seuraavani häntä,
ja hän nauroi ensin, mutta koska hänen väestään oli osa sairaana, otti
hän minut laivaansa. Minä opin puhumaan heidän kieltänsä, reivaamaan
purjeita äkillisissä tuulenpuuskissa ja hoitamaan ruoria. Kaiken tuon
oppiminen ei ollutkaan minulle vaikeata, sillä isäini veri oli
samanluontoista kuin se, joka virtasi merimiesten suonissa.

"Luulin olevan helppo löytää hänet, jos vain pääsisin hänen oman
kansansa keskuuteen; ja kun me eräänä päivänä saimme maan näkyviimme ja
laskimme satamaan, odotin minä näkeväni siellä yhtä monta kuunaria kuin
kädessäni on sormia. Mutta siellä olikin aluksia vier'vieressä
peninkulman pituudelta, aivan kuin pikkukaloja kajakin pohjalla. Kun
minä kuljin laivasta laivaan ja kyselin jokaiselta miestä, joka oli
kuin merileijona, nauroivat he minulle ja vastailivat kysymyksiini eri
kielillä. Minä ymmärsin silloin, että nuo alukset olivat saapuneet
sinne maailman kaukaisimmista maista.

"Minä menin kaupunkiin katsellakseni joka miehen kasvoja, mutta heitä
oli kuin kaloja hietamatalikoilla, enkä minä voinut laskea heidän
lukumääräänsä. Jyrinä humisi korvissani, kunnes en lopulta kuullut
mitään, ja päässäni surisi yhtämittaisesti kaikki ympärilläni näkemäni
ja kuulemani. Minä kuljin yhäti eteenpäin ja eteenpäin, läpi maitten,
joissa aurinko hehkuvasti heloitti ja vilja nuokkui raskaana
suunnattomilla pelloilla ja joissa lukemattomat suuret kaupungit olivat
täynnä miehiä, jotka olivat kuin naiset, vääriä sanoja huulillaan ja
sydämet mustina kullanhimosta. Ja kaiken tuon tapahtuessa kalastelivat
ja metsästelivät heimolaiseni Akatanilla ja olivat onnellisia
uskossaan, että maailma on hyvin pieni.

"Mutta Ungan silmistä kalastusmatkalta palatessaan välähtänyt katse oli
lakkaamatta mielessäni ja minä tiesin aikoinaan löytäväni hänet. Näin
hänen vaeltavan hiljaisella tiellä illan pimetessä tahi myöskin
houkuttelevan minua yli viljamaitten, jotka olivat märkiä aamukasteesta
-- ja hänen katseessaan oli lupaus, jonka vain hän voi antaa.

"Sitten vaelsin minä läpi tuhansien kaupunkien. Jotkut ihmiset olivat
minulle ystävällisiä ja ruokkivat minua, toiset nauroivat ja toiset
taas kiroilivat. Mutta minä pidin kieleni kurissa, kuljin outoja teitä
ja näin ihmeellisiä asioita. Väliin työskentelin minä -- minä, joka
olin päällikkö ja päällikön poika -- minä työskentelin toisten hyväksi,
miesten hyväksi, jotka puhuivat karkeasti ja olivat rautaakin kovempia
ja jotka löivät kultaa lähimäistensä hiestä ja suruista. En kuullut
mitään hakemastani miehestä, ennen kuin palasin takasin merelle. Mutta
se tapahtui toisessa satamassa ja toisessa maassa, joka oli kauempana
pohjoisessa. Siellä kuulin minä kerrottavan tuosta keltatukkaisesta
jättiläisestä ja sain myöskin tietää, että hän oli hylkeenpyytäjä, joka
silloin oli parhaillaan kaukana valtamerellä.

"Silloin pestauduin minä eräitten laiskojen Siwashien seurassa
muutamaan hyljekuunariin ja seurasin hänen jäljetöntä tietänsä
Pohjolaan, jossa metsästys oli parhaillaan käynnissä. Me olimme merellä
useita pitkiä kuukausia ja kuulimme puhuttavan paljon hänen hurjista
teoistaan. Mutta kertaakaan emme me tavanneet hänen alustaan. Me
kuljimme kauemmaksi pohjoiseen, aina Pribyloffin saarille, tapoimme
rannikoilla joukottain hylkeitä ja kuljetimme niiden lämpimät ruumiit
alukseemme, kunnes rasva ja veri valui virtanaan pyykateistamme, eikä
kukaan voinut pysyä kannella. Sitten meitä rupesi ajamaan muuan
höyrylaiva, joka ampui meitä suurilla pyssyillä. Mutta me nostimme
mastoihin kaikki purjeet, jolloin laineet vyöryivät yli kannen ja
huuhtelivat sen puhtaaksi, ja sitten syntyi sumua ja me pääsimme
pakoon.

"Sitten kuulimme kerrottavan, että meidän paetessamme höyrylaivaa
saapui tuo keltatukkainen jättiläinen Pribyloffin saarille ja meni
suoraan kauppa-asemalle, ja toisten hänen miehistään sitoessa
köysiin yhtiön palvelijoita, lastasivat toiset hänen alukseensa
suolaushuoneesta kymmenentuhatta tuoretta hylkeennahkaa. Minä sanoin
kuulleeni niin kerrottavan ja minä uskon sen olleen totta. Sillä
matkustaessani pitkin rantaa koskaan kohtaamatta häntä kuulin minä
kaikkialla kerrottavan hänen häikäilemättömyydestään ja rohkeudestaan.
Niiden kolmen maan, jotka ovat tuon pohjoisen meren ympärillä,
sanottiin lähettäneen merelle erityisiä hyvin varustettuja aluksia,
joille oli annettu tehtäväksi napata hänet kiinni. Kuulin myöskin
kerrottavan Ungasta; kapteenit ylistivät häntä ja sanoivat hänen aina
olevan tuon kultatukkaisen jättiläisen seurassa. Hän oli oppinut
valkoisten tavat, sanoivat he, ja oli onnellinen. Mutta minä tiesin sen
asian paremmin -- tiesin hänen ikävöivän takaisin oman kansansa
keskuuteen Akatanin keltaiselle rannikolle.

"Pitkän ajan kuluttua palasin takaisin satamaan, jonne olin saapunut
laivassa, jossa sain ensi opetukseni merimiesalalla, ja siellä sain
kuulla hänen menneen suuren valtameren ylitse pyydystämään hylkeitä
itäpuolella lämmintä maata, joka on etelään venäläisestä merestä. Minä,
joka olin nyt tullut merimieheksi, pestauduin hänen rotuunsa kuuluvien
miesten seurassa erääseen hylkeenpyytäjälaivaan ja seurasin häntä
hylkeenpyyntiretkelle. Tuon uuden maan lähistössä ei ollut hyvinkään
paljon laivoja. Mutta me seurasimme aivan hyljeparvien perässä ja
ajoimme niitä pohjoiseen. Kun hylkeet menivät Venäjän rajan toiselle
puolelle, alkoivat miehet peljätä ja napista. He eivät enää tahtoneet
työskennellä, josta syystä kapteeni käänsi laivan takaisin samalle
suunnalle, josta olimme saapuneet. Mutta minä tiesin, ettei
keltatukkainen merenkulkija peljännyt ja että hän seuraisi hylkeitä
aina venäläisille saarille, jonne saakka vain sangen harvat uskalsivat
lähteä. Siksi otin minä, tähystäjän nukkuessa etukannella, erään
hyljeveneistä ja kuljin aivan yksinäni lämpimään, pitkään maahan.
Sitten matkustin etelään tapaamaan Yeddo-lahden miehiä, jotka olivat
hurjia ja uhkarohkeita. Ja Yoshiwaran tytöt olivat pieniä, sileitä kuin
teräs ja somia nähdä. Mutta minä en voinut viipyä, sillä minä tiesin
Ungan liikuskelevan keinuvalla laivankannella tuolla kauempana
pohjoisessa hylkeitten kokoontumispaikoilla.

"Yeddo-lahden miehet kuuluivat maailman kaukaisimmissa kolkissa asuviin
kansoihin, eikä heillä ollut kotia eikä jumalia; he purjehtivat Japanin
lipun suojassa. Heidän seurassaan menin minä Kuparisaarten rikkaille
rannoille, jossa vuotakasamme kasvoivat ja kasvoivat. Tuolla
hiljaisella merellä emme tavanneet ainoatakaan alusta, ennen kuin
poislähtiessämme. Silloin haihdutti eräänä päivänä sakea tuuli
sumuvaipan, ja aivan editsemme kulki kuunari, jonka takana näkyi
venäläisen sotalaivan mustia tykinkitoja. Me pakenimme kiiruimmiten,
mutta kuunari kulki eteenpäin kolme jalkaa meidän kulkiessamme kaksi.
Ja kannella seisoi tuo mies, joka oli kuin merileijona. Hän hymyili
ylenkatseellisesti ja nostatti mastoon kaikki purjeet, jolloin laiva
kynti aaltoja laita veden alla. Myöskin Unga oli siellä -- näin hänet
heti -- mutta kun tykit alkoivat puhua, lähetti hän hänet kannen alle.
Kuten jo sanoin, kulkivat he kolme jalkaa, kun me kuliimme kaksi.
Huomasimme heidän aikovan kulkea ohitsemme ja jättää meidät pulaan.
Venäläiset ampuivat poikki mastomme, ja purjeemme jäivät haavoittuneen
merilinnun tavoin lepattamaan tuulessa. Mutta merileijonan kaltainen
mies katosi taivaanrantaan -- Unga mukanaan.

"Mitä me voimme tehdä? Tuoreet vuodat olivat kyllin sitovia todisteita.
He kuljettivat aluksen läheisimpään satamaansa ja sitten erääseen
autioon maahan, jossa saimme työskennellä suolakaivoksissa. Useat
meistä kuolivat, mutta toiset eivät kuolleet." Naas veti pois huovan
olkapäiltään ja paljasti selässään näkyvät, solmuruoskalla iskettyjen
kauheitten haavojen arvet. Prince työnsi nopeasti huovan paikoilleen,
sillä näky oli liian kauhea.

"Elettävänämme oli surullinen aika. Väliin koittivat jotkut paeta
etelään, mutta he menehtyivät matkalla. Siksi läksimmekin me
pohjoiseen, kun me teimme eräänä yönä kapinan ja anastimme
vartiosotilaiden ampuma-aseet. Tuo laaja maa oli täynnä rämeikköjä ja
suuria metsiä. Tuli pakkasia ja lunta maahan, eikä kukaan meistä
tiennyt tietä. Kuukausittain vaeltelimme noissa loputtomissa
metsissä -- en muista tuosta ajasta paljoa, sillä olimme nälkään
nääntymäisillämme ja laskeuduimme usein lumihangelle kuolemaan. Mutta
viimein saavuimme me kylmän meren rannalle. Silloin oli meistä jälellä
vain kolme miestä. Eräs näistä oli lähtenyt Yeddosta kapteenina ja hän
tiesi noiden suurten maitten aseman ja tunsi paikat, joissa voi jään
ylitse kulkea maasta toiseen. Kuljimme taas eteenpäin -- en muista enää
tarkoin -- kesti niin kauan -- kunnes jälellä oli vain hän ja minä.
Sattumalta kohtasimme viisi tuon maan asukasta, ja heillä oli koiria ja
nahkoja, mutta me olimme peräti köyhät. Me taistelimme lumihangessa,
kunnes nuo viisi olivat kuolleet ja kapteeni oli kuollut, ja silloin
olivat koirat ja nahat minun. Kuljin ajojäällä, ja länsituuli heitti
minut rannikolle. Sitten seurasi Golovinlahti, Pastilik ja pappi.
Senjälkeen taas etelään, etelään, lämpöiseen auringonpaistemaahan,
jossa jo aikaisemminkin olin vaeltanut.

"Mutta meressä ei ollut enää saalista, sillä hylkeet alkoivat loppua.
Niinpä lähdin pois valtamereltä, joka ei ole koskaan levossa, ja menin
sisämaahan, jossa puut, talot ja vuoret aina pysyvät paikoillaan.
Matkustin kauan ja opin paljon, myöskin lukemaan kirjoja ja
kirjoittamaan. Oli hyvä, että nuo taidot opin, sillä arvelin myöskin
Ungan osaavan lukea ja kirjoittaa, ja kun aika on käsissä -- niin, te
ymmärrätte, kun aika on käsissä.

"Siten ajelehdin minä eteenpäin kuten pieni kalastajavenhe, jossa purje
voidaan nostaa, mutta jota ei voi ohjata. Mutta minun silmäni ja
korvani olivat aina valppaina, ja minä seurustelin miesten kanssa,
jotka olivat paljon matkustelleet, sillä arvelin heidän nähneen
keltatukkaisen jättiläisen ja Ungan. Viimein tapasin miehen, joka oli
saapunut vuorilta ja jolla oli mukanaan suuria kultaliuskoja sisältävä
kivi. _Hän_ oli kuullut puhuttavan heistä, _hän_ oli kohdannut heidät,
_hän_ tunsi heidät! He olivat rikkaita, sanoi hän, ja he asuivat
maassa, jossa löydettiin kultaa hiedan seasta.

"Se oli autio, kaukana sijaitseva maa. Mutta pitkän ajan kuluttua
pääsin minä leiriin, joka oli kätkeytynyt vuorien joukkoon. Siellä,
kaukana auringonvalosta, työskentelivät ihmiset öin ja päivin. Vielä ei
aika ollut käsissä. Minä kuuntelin ihmisten juttelua. Hän oli
matkustanut pois -- _he_ olivat matkustaneet pois -- Englantiin,
sanottiin, puhumaan ihmisille, joilla oli paljon rahoja, että he
yhdistyisivät ja muodostaisivat yhtiöitä. Minä näin talon, jossa he
asuivat; se muistutti palatsia, jollaisia näkee vanhassa maailmassa.
Eräänä yönä ryömin minä sisään akkunasta nähdäkseni, kuinka hän
kohtelisi Ungaa. Kuljin huoneesta huoneeseen ja arvelin, ettei
kuninkailla ja kuningattarilla voinut olla parempaa. Kaikki sanoivat
hänen kohtelevan häntä kuin kuningatarta ja pitävän hänestä paljon.
Useat halusivat tietää, mihin kansaan Unga oikeastaan kuului, mutta
kukaan ei sitä tiennyt. Niin, hän oli kuningatar, mutta minä olin
päällikkö ja päällikön poika, ja minä olin maksanut hänestä ennen
kuulumattoman määrän nahkoja, venheitä ja helmiä.

"Mutta miksi niin paljon sanoja? Minä olin merimies ja tunsin
laivatiet merellä. Seurasin heitä Englantiin ja sitten muihin maihin.
Väliin kuulin ihmisten puhuvan heistä ja väliin taas luin heistä
sanomalehdistä. Mutta kertaakaan en tavannut heitä, sillä he olivat
rikkaita ja matkustivat nopeasti, kun taas minä olin köyhä mies. Mutta
sitten kohtasi heitä onnettomuus, ja heidän rikkautensa haihtuivat
savupilvien tavoin. Sanomalehdet kertoivat siihen aikaan paljon heistä.
Mutta sitten ei heistä kuulunut mitään, ja minä tiesin heidän palanneen
takaisin siihen maahan, jossa he voivat kaivaa kultaa maasta.

"Köyhiksi tultuaan katosivat he muun maailman yhteydestä. Ja niin
vaeltelin minä leiristä leiriin, aina Kootenay-maahan, ja sieltä löysin
minä heidän kylmettyneet jälkensä. He olivat tulleet ja menneet, toiset
sanoivat yhtäälle ja toiset taas toisaalle, mutta useimmat vakuuttivat
heidän lähteneen Yukonin maahan. Kuljin sinne ja tänne, paikasta
toiseen, leiristä leiriin, ja aloin jo väsyä maailmaan, joka oli niin
suuri. Kootenayssa kohtasin miehen, erään alkuasukkaan Luoteismaasta,
joka läksi vaivaloiselle matkalle kanssani. Nälänhädän tultua huomasi
hän hetkensä lähestyvän, antoi minulle kartan ja vannoi jumalainsa
kautta kartassa mainitussa paikassa löytyvän paljon kultaa.

"Jonkun ajan kuluttua alkoi koko maailma vaeltaa Pohjolaan. Minä olin
köyhä mies; palkkauduin koiranajajaksi. Lopun tiedätte. Kohtasin heidät
Dawsonissa. Unga ei enää tuntenut minua, sillä olinhan ollut vain
nuorukainen, kun hän viimeksi näki minut, ja sitäpaitsi oli hänen
elämänsä ollut niin vaiherikas, ettei hänellä ollut aikaa ajatella
nuorukaista, joka oli maksanut hänestä niin suuren hinnan.

"Ja sitten? Te ostitte minut vapaaksi palvelusitoumuksestani. Minä
palasin takaisin Dawsoniin asioita järjestämään. Olin odottanut niin
kauan, että alkoi jo olla kiire. Päätin toimia omalla tavallani.
Tarkastelin kulunutta elämääni, muistelin kokemuksiani ja kärsimyksiäni
ja ajattelin pakkasta ja nälkää loputtomissa metsissä venäläisen meren
lähellä. Te tiedätte, että minä opastin itään -- hänet ja Ungan --
itään, jonne moni oli mennyt, mutta josta vain harvat olivat palanneet.
Minä ohjasin heidät seuduille, jossa lukemattomien miesten luut ja
kiroukset makaavat sen kullan joukossa, jota he etsivät.

"Tie oli pitkä ja polku raivaamaton. Koiramme tarvitsivat paljon
ruokaa, mutta rekiimme ei mahtunut niin suurta varastoa kuin
tarvitsimme kevään kuluessa. Meidän täytyi palata takaisin ennen joen
jäistä vapautumista. Kätkimme ruokavaroja sinne tänne matkan varrelle,
jotta reet keventyisivät, emmekä tarvitsisi paluumatkalla peljätä
nälänhätää. Mc Questionissa tapasimme kolme miestä, ja heidän majansa
lähistöön rakensimme me varastomajan. Samaten teimme Mayossa, jonne
kaksitoista etelästä vuorten yli saapunutta Pellys-intiaania oli
pystyttänyt metsästysleirinsä. Senjälkeen emme itäänpäin matkatessamme
tavanneet enää ketään -- emme tavanneet mitään muuta kuin nukkuvan
joen, liikkumattoman metsän ja Pohjolan suuren hiljaisuuden. Kuten jo
äsken sanoin, tie oli pitkä ja polku raivaamaton. Väliin emme, vaikka
ponnistelimme päivän läpeensä, voineet päivässä kulkea enempää kuin
kahdeksan tahi kymmenen peninkulmaa. Öisin nukuimme kuin kuolleet. Ja
koskaan, ei kertaakaan juohtunut heidän mieleensä, että minä olin Naas,
Akatanin päällikkö, vääryyden kostaja.

"Laadimme vielä yhden pienemmän varastomajan. Seuraavana yönä palasin
raivaamaamme tietä takasin ja hävitin varaston, hajoittaen sen
ylt'ympäriinsä, aivan kuin olisivat varasteluhaluiset ahmat tuon
ilkityön tehneet. Sitten ajoin reen, jota ohjasin, erääseen
virtapaikkaan, jossa jää oli heikkoa. Sinne jäivät sekä koirat että
reki. Hän ja Unga luulivat tapausta onnettomaksi sattumaksi eikä
miksikään muuksi. Tuossa reessä oli paljon ruokaa ja hukkuneet koirat
olivat olleet matkueen voimakkaimmat. Mutta hän nauroi, sillä hän uhkui
voimaa ja elämää. Jälellä oleville koirille antoi hän senjälkeen niin
vähän ruokaa, että niistä täytyi yksi toisensa jälkeen irroittaa
valjakosta ja jättää toisten syötäväksi. Sitä helpompi on paluumatka,
jolloin saamme kulkea varastolta toiselle ja syödä kylliksemme, sillä
koiratkaan eivät enää silloin ole ruoka-annoksiamme vähentämässä. Niin
todellakin tapahtui, sillä ruokavarastomme pieneni pienenemistään ja
viimeinen koiramme kuoli samana iltana, jolloin saavutimme matkamme
määrän, paikan, jossa makasivat kulta ja miesten luut sekä kiroukset.

"Päästäksemme tuohon paikkaan suuren vuoren sisustassa -- kartta ei
valehdellut -- täytyi meidän hakata kallioseinämiä peittävään jäähän
porrasaskelmia. Etsimme toiselta puolen laaksoa, mutta sellaista ei
näkynyt. Suuria lumihankia oli kaikkialla, ja siellä täällä kohottivat
mahtavat vuoret valkoisia huippujaan kohti kimaltelevia tähtiä. Ja
keskellä tuota omituista tasankoa, jonka piti olla laakso,
syöksyi lumi maan sisuksiin. Jollemme olisi olleet merimiehiä, olisi
tuo näky huimannut meitä. Mutta huolettomina seisoimme me nyt
kallionkaistaleella etsien katseillamme sopivaa laskeutumispaikkaa.
Eräässä kohdassa oli kallioseinämä hieman loivempi kuin muualla,
muistuttaen laivankantta myrskyssä. 'Siinä on helvetin portti', sanoi
hän. 'Menkäämme alas.' Ja niin teimmekin.

"Tasangon pohjassa oli ylhäältä heitetyistä puista rakennettu maja.
Kullanetsijät olivat kuolleet majassa yksi toisensa jälkeen, ja
tuohipalasista, joita näkyi siellä täällä, luimme me heidän viime
sanansa ja kirouksensa. Muuan oli kuollut keripukkiin, toiselta oli
toveri varastanut ruokavaraston ja ruudin ja paennut tiehensä; kolmatta
oli harmaakarhu pahoin haavoittanut; neljäs oli kuollut nälkään, ja
niin edespäin. Kultaa eivät he olleet jättäneet, vaan olivat kuolleet
sen viereen, kukin omalla tavallaan. Ja tuota hyödytöntä kultaa, jota
he olivat koonneet, oli majan lattia aivan täynnä.

"Mutta hänen sielunsa oli voimakas ja päänsä selvä -- miehen, jota niin
kauan olin ajanut takaa. 'Meillä ei ole lainkaan ruokaa', sanoi hän,
'josta syystä me vain tarkastamme kullan ja otamme selvän, mistä sitä
saa ja kuinka paljon sitä on saatavissa. Sitten poistumme me nopeasti
täältä, ettei kulta häikäisisi silmiämme ja huumaisi järkeämme.
Myöhemmin voimme paremmin varustettuina palata takaisin ja ottaa kaikki
omaksemme.' Ja me tarkastelimme suurta kultasuonta, joka kulki pitkin
kaivoksen kiviseinämää. Mittasimme sen ja tutkimme sen suunnan, otimme
näytteitä ja merkitsimme puihin merkkimme, että maa kuului meille.
Polviemme vapistessa ja sydämiemme takoessa kiivaasti, kapusimme
viimeisen kerran ylös mahtavaa kallioseinämää ja läksimme
paluumatkalle.

"Meidän täytyi taluttaa Ungaa välissämme, ja me kaaduimme usein, mutta
viimein saavuimme me ensimäiselle varastollemme. Mutta siellä ei
ollutkaan elintarpeita! Olin suorittanut tehtäväni hyvin, sillä hän
otaksui todellakin, että ahmat olivat tuon hävityksen aiheuttaneet.
Mutta Unga säilytti malttinsa; hän hymyili ja laski kätensä
raivostuneen miehensä käsivarrelle. 'Levätkäämme nuotion ääressä aamuun
saakka', sanoi hän, 'ja tyydyttäkäämme pahinta nälkäämme
mokkasiineillamme.'

"Ja niin revimme mokkasiiniemme päälliset kaistaleiksi ja keitimme
sitten noita kaistaleita puolen yötä, että voisimme niitä pureskella
ja nieleskellä. Aamulla keskustelimme asemasta. Seuraavalle
varastopaikalle oli viisi päivämatkaa, emmekä me nykyisissä voimissamme
voisi ravinnotta niin kauan elää. Täytyi keksiä joku keino.

"Me lähdemme eteenpäin ja koitamme metsästää matkalla", sanoi hän.

"Niin", vastasin minä, "lähdemme eteenpäin ja metsästämme matkalla."

"Ja hän määräsi, että Ungan pitää voimiaan säästääkseen, jäädä nuotion
ääreen. Me molemmat lähdimme -- hän etsimään hirveä ja minä
ruokavarastoa, jonka varsinaista varastoa hävittäessäni olin kätkenyt
itseäni varten syrjään. Mutta minä nautin ruokaa vain hituisen,
etteivät voimani ilmaisisi minun syöneen. Yöllä takaisin leiriin
palatessaan kaatuili hän lukemattomia kertoja. Ja minä teeskentelin
olevani heikko; kompastuin lumikenkiini, aivan kuin olisi jokainen
askel ollut viimeiseni. Ja jälleen lisäsimme me voimiamme
mokkasiineilla.

"Hän oli suuri mies. Hänen sielunsa pysyi hänen ruumiissaan viime
hetkeen saakka; kertaakaan ei hänen huuliltaan päässyt valitushuuto
muutoin kuin Ungan takia. Toisena päivänä kuljin minä aivan hänen
kintereillään; en halunnut jättää näkemättä hänen loppuaan. Hän
laskeutui usein levähtämään. Yöllä oli hän kuolla, mutta aamulla
kiroili hän käheällä äänellä ja läksi jälleen etsimään ammuttavaa. Nyt
horjui hän kuin juopunut, ja usein luulin hänen heittävän henkensä.
Mutta hänen voimansa olivat jättiläismäiset ja sielunsa rautaakin
voimakkaampi, sillä hän pysyi pystyssä tuon vaivaloisen päivän. Hän
ampui kaksi riekkoa, mutta ei halunnut syödä niitä. Hän ei tarvinnut
tulta. Ne olisivat aiheuttaneet hänen pelastuksensa, mutta hän ajatteli
vain Ungaa ja palasi entistä tietä leiriä kohti. Nyt ei hän enää voinut
kävellä, vaan ryömi nelinkontin lumihangessa. Minä menin hänen
viereensä ja näin kuoleman hänen silmissään. Silloin vielä olisi hän
voinut pelastua, jos olisi syönyt. Hän heitti pois pyssynsä ja kantoi
lintuja koiran tavoin suussaan. Minä kuljin hänen vieressään. Hän
katseli minua levätessään ja ihmetteli voimiani, huomasin sen selvästi,
vaikka hän ei puhunut mitään; kun hänen huulensa liikkuivat, ei niiltä
kohonnut ainoatakaan ääntä. Kuten jo sanoin -- hän oli suuri mies, ja
minun sydämeni oli taipuisa lempeyteen. Mutta minä ajattelin mennyttä
elämääni ja muistelin pakkasta ja nälänhätää loputtomissa metsissä
venäläisen meren varrella. Ja sitäpaitsi oli Unga minun; olin maksanut
hänestä ennen kuulumattoman määrän nahkoja, venheitä ja helmiä.

"Siten pääsimme me valkoisen metsän lävitse. Hiljaisuus painoi meitä
raskaana kuin merisumu. Muinaisajan kummituskuvat täyttivät ilman
ympärillämme. Näin Akatanin keltaiset rannat, kajakien kilpasoudun
kalastusmatkalta kotia palatessa ja talot kallioiden lomassa. Näin
miehet, jotka olivat kohonneet päälliköiksemme ja lainlaatijoiksemme,
miehet, joiden veri virtasi suonissani ja joiden verta olin jalostanut
viettäessäni häitäni Ungan kanssa. Ja Yosh-Noosh kulki vieressäni,
kosteata hietaa hiuksissaan ja kädessään murtunut sotakeihäs. Silloin
huomasin ajan olevan käsissä ja luin lupauksen Ungan silmissä...

"Kuten jo sanoin -- siten pääsimme me metsän lävitse, ja aloimme tuntea
savunhajua sieramissamme. Silloin kumarruin minä hänen ylitsensä ja
tempasin riekot hänen suustaan. Hän kääntyi kyljelleen lepäämään, hänen
silmänsä ihmettelivät, ja hänen oikea kätensä hapuili vyössä riippuvaa
puukkoa. Mutta minä riistin sen häneltä ja nauroin vasten hänen
kasvojaan. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt tarkoitustani. Silloin olin
minä juovinani mustista pulloista ja kasaavinani lumelle joukon
tavaroita. Esitin hänelle merkeillä ja liikkeillä kaikki, mikä oli
tapahtunut hääiltanani. En puhunut sanaakaan, mutta siitä huolimatta
ymmärsi hän nyt tarkoitukseni. Hän ei kuitenkaan peljännyt. Hänen
kasvoillaan oli kylmä viha ja huulillaan pilkallinen hymyily, ja hän
koitti koota uusia voimia. Jälellä oli vain vähäinen matka, mutta
lumihanget olivat suuria, ja hän pääsi vain vaivoin eteenpäin. Kerran
makasi hän liikkumattomana niin kauan, että minä käänsin hänet
selälleen saadakseni selville, oliko hän vielä hengissä. Kun minä
päästin hänet irti, konttasi hän yksin eteenpäin. Siten saavuimme me
viimein nuotiolle. Unga riensi heti hänen viereensä. Hänen huulensa
liikahtivat, mutta niiltä ei päässyt äännähdystäkään. Mies viittasi
minuun, että Unga ymmärtäisi. Sitten makasi hän lumihangessa hiljaa,
hyvin hiljaa, pitkän aikaa. Ja siellä lumihangessa makaa hän vieläkin.

"En sanonut sanaakaan, ennen kuin olin kyninyt ja valmistanut riekot.
Sitten puhuttelin häntä hänen omalla kielellään, jota hän ei ollut
kuullut vuosikausiin. Hän kohosi ylös -- näin juuri -- yksinään, ja
hänen silmänsä olivat ihmetyksestä puoliavoimet ja hän kysyi minulta,
kuka olin ja mistä olin oppinut tuon kielen.

"Olen Naas", vastasin minä.

"Sinä?" sanoi hän. "Sinä." Ja hän konttasi lähemmäksi nähdäksensä minut
tarkemmin.

"Niin", vastasin minä. "Olen Naas, Akatanin päällikkö, viimeinen
suvustani, samaten kuin sinäkin suvustasi..."

"Ja hän nauroi. Koskaan en ole kuullut sellaista naurua! Sieluni
jähmettyi istuessani siinä valkoisen hiljaisuuden painostamana vainajan
ja tuon nauravan naisen vieressä.

"Kuule!" sanoin minä luullen hänen pyörtyvän ilosta. "Syö tätä ruokaa,
että jaksaisit lähteä jatkamaan matkaa. Täältä on pitkä matka
Akatanille."

"Mutta hän kumartui kuolleen miehensä ylitse ja nauroi, nauroi.
Olin luullut hänen ilostuvan tavatessaan jälleen minut ja innolla
uudistavan muinaisia muistoja. Mutta tuo näytti minusta omituiselta
ilonilmaisutavalta.

"Tule!" huudahdin minä hänen käteensä tarttuen. "Tie on pitkä ja pimeä.
Kiiruhtakaamme!

"Minne?" kysyi hän katsahtaen ylös ja lakaten kauheasta naurustaan.

"Akatanille", vastasin minä tarkastaen hänen kasvojaan, joilla luulin
saavani nähdä ilonilmeen. Mutta niillä ilmeni vain halveksivainen hymy
ja kylmä viha.

"Niin", sanoi hän, "käsi kädessä menemme me Akatanille, sinä ja minä.
Me tulemme elämään likaisissa majoissa, syömään kaloja ja öljyä ja
antamaan elämän lapselle -- lapselle, josta voimme ylpeillä koko
elinaikamme. Me tulemme unhoittamaan maailman ja olemaan onnellisia,
hyvin onnellisia. Se on hyvä, sangen hyvä. Tule! Kiiruhtakaamme!
Palatkaamme takaisin Akatanille!"

"Ja hän silitteli kuolleen miehensä keltahiuksia ja hymyili
kummallisesti. Nyt ei hänen silmissään ilmennyt minkäänlaista lupausta.

"Minä istuin hiljaa nuotion ääressä ihmetellen naisten omituisuuksia.
Muistelin tuota iltaa, jolloin keltatukkainen jättiläinen riisti hänet
sylistäni, ja hän kirkui ja repi hänen hiuksiaan, noita samoja hiuksia,
joita hän nyt silittelee ja hyväilee. Muistelin hintaa, jonka olin
hänestä suorittanut, ja pitkien vuosien odotusta. Riistin hänet
mukaani, kuten hänkin oli silloin tehnyt, mutta hän teki vastarintaa ja
taisteli kuin kissa penikkainsa puolesta. Ja kun tuli oli meidän ja
miehen välillä, päästin minä hänet irti ja hän istui ja jäi
kuuntelemaan. Kerroin hänelle kaikki mitä minulle oli tapahtunut
vierailla merillä ja vieraissa maissa. Puhuin hänelle vaivaloisista
etsiskelyistäni, nälkävuosista ja lupauksesta, jonka hän oli antanut
minulle. Puhuessani huomasin minä lupauksen jälleen pilkistävän hänen
silmistään ja toistuvan päivänsarastuksen lailla. Luin niistä sisäistä
kärsimystä, naisellista myöntyväisyyttä ja rakkautta -- minä näin Ungan
sydämen ja sielun. Tunsin itseni jälleen nuorukaiseksi, sillä Ungan
katse oli sama kuin hänen nauraen juostessaan rannalta äitinsä majaan.
Synkkä levottomuus oli kadonnut, samaten myös nälkä ja raskas, pitkä
odotus. Aika oli käsissä. Tunsin hänen sydämensä kutsuvan minua ja
kumarruin hänen puoleensa. Hän avasi sylinsä, ja minä lähenin häntä.
Mutta silloin välähti äkillinen viha hänen silmistään, nopeasti pisti
hän kätensä vyöhöni ja löi minua kaksi kertaa puukollani.

"Koira!" kirkaisi hän halveksivasti kaataen minut lumeen. "Sika!" Ja
sitten nauroi hän taas, niin että hiljaisuus vavahteli, ja palasi
takaisin kuolleen ääreen.

"Kuten jo sanoin -- kaksi kertaa pisti hän puukon rintaani; mutta hän
oli heikko, enkä minä ollut vielä määrätty kuolemaan. Olisin mielelläni
jäänyt sinne sulkeakseni silmäni viime uneen noiden kahden ääressä,
joiden elämä oli tuhonnut minun elämäni ja ohjannut jalkani
tuntemattomille poluille. Mutta minulla oli velka joka ei antanut
mielelleni rauhaa.

"Tie oli pitkä, pakkanen ankara ja ravintoa vähän. Pellysit eivät
olleet tavanneet hirviä, josta syystä he olivat ryöstäneet varastoni.
Niin olivat myöskin nuo kolme miestä tehneet; mutta he makasivat
kuolleina majassaan minun kulkiessani ohitse. Sen jälkeisistä
tapahtumista en muista mitään muuta kuin että saavuin tänne ja sain
ruokaa ja tulta, paljon tulta."

Hän vaikeni ja ryömi lähemmäksi tulta. Rasvalampun lepatteleva valo
leikki seinällä ja loi huoneeseen kummallisia ja synkkiä varjoja.

"Mutta Unga!" huudahti Prince. Hän eli yhäti noissa tapahtumissa.

Uusi Odysseus 85

"Unga? Hän ei halunnut syödä riekonlihaa. Hän makasi hänen rinnallaan
käsivarret kietoutuneina hänen ympärilleen ja kasvot hautaantuneina
hänen keltaisiin hiuksiinsa. Siirsin nuotion lähemmäksi, ettei hän
tuntisi pakkasta, mutta hän ryömi toiselle puolelle. Eikä hän halunnut
syödä. Siten makaavat he vieläkin siellä lumihangessa."

"Ja te?" kysyi Malemute Kid.

"En tiedä. Akatan on pieni saari, enkä minä halua palata sinne takaisin
elämään maailman ääressä. Elämällä ei ole minulle paljon tarjottavaa.
Voinhan mennä Constantineen -- siellä saavat lyödä minut rautoihin ja
vetää nuoran kaulaani -- silloin saan nukkua. Ja kuitenkin -- ei, en
tiedä!"

"Mutta sehän oli murha, Kid", huomautti Prince.

"Vaiti!" sanoi Malemute Kid. "Löytyy asioita, jotka ovat yläpuolella
ymmärrystämme ja myöskin ulkopuolella lain rajoja. Mikä tässä jutussa
on oikeata ja mikä taas väärää, sitä emme me voi ratkaista. Meidän
tehtävämme ei ole tuomita."

Naas siirrähti lähemmäksi tulta. Syvä hiljaisuus vallitsi, ja noiden
kolmen miehen sielussa syntyi lukemattomia mitä erilaisimpia kuvia.



***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK UUSI ODYSSEUS***


******* This file should be named 55184-8.txt or 55184-8.zip *******


This and all associated files of various formats will be found in:
http://www.gutenberg.org/dirs/5/5/1/8/55184


Updated editions will replace the previous one--the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
specific permission. If you do not charge anything for copies of this
eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
performances and research. They may be modified and printed and given
away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
Gutenberg-tm electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
1.E.8.

1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country outside the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
  most other parts of the world at no cost and with almost no
  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
  United States, you'll have to check the laws of the country where you
  are located before using this ebook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
provided that

* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
  within 60 days following each date on which you prepare (or are
  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
  Literary Archive Foundation."

* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
  License. You must require such a user to return or destroy all
  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
  works.

* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
  receipt of the work.

* You comply with all other terms of this agreement for free
  distribution of Project Gutenberg-tm works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
www.gutenberg.org 

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state's laws.

The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
volunteers and employees are scattered throughout numerous
locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
date contact information can be found at the Foundation's web site and
official page at www.gutenberg.org/contact

For additional contact information:

    Dr. Gregory B. Newby
    Chief Executive and Director
    [email protected]

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
state visit www.gutenberg.org/donate

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate

Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our Web site which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org

This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.