The Project Gutenberg eBook of Vainon ajoilta
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Vainon ajoilta
Runoja
Author: Hilja Tamminen
Release date: January 26, 2026 [eBook #77787]
Language: Finnish
Original publication: Tampere: Tampereen työväen sanomalehti O.Y, 1923
Credits: Tuula Temonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VAINON AJOILTA ***
language: Finnish
VAINON AJOILTA
Runoja
Kirj.
HILJA TAMMINEN
Tampereella,
Tampereen Työväen Sanomalehti Oy,
1923.
SISÄLTÖ:
I. KERTOVIA RUNOELMIA
Ballaadi vainon ajoilta.
Mitä kertoi keltavarpu.
Kevään tytti.
Vangin kevät.
Tihutyö.
Pakolaiset.
Valkea orjatar.
Sairashuoneella.
Joulunaattona.
Aunukselainen romanssi.
II. RAUTAKAHLE
Rautakahle.
Karsinan oljilla.
Vankilasta toiseen.
Eessä on valkea muuri.
Ei paista Jumalan päivä.
Tuopa huonolla huvia.
Äidin käytyä.
Koppitoverille.
Sukankutoja.
Pyyhi kyynele.
Ikkunaristikoilta.
Tiu'ut.
Pälvet.
Lapsi.
Kukat.
Aamulla.
Uni.
III. VANKILEIRILLÄ
Herääminen.
Nälkiintynyt.
Kuoleva.
Vapaaksi.
Vangit työssä 1-2.
Piharuohikolla.
Evään tuonti.
Juuriltaan silvotut.
Sisarukset.
Hautojen luona.
Hurmekenttä.
Polttavin silmin.
IV. YSTÄVYYS JA LEMPI
Ystävälle 1-3.
Sä olet 1-2.
Kulkurille.
Ka'onnut kulta.
Öinen erohetki.
Lemmitylleni.
V. TÄHYSTELYÄ
Muuan vierailu.
Eemi.
Äidin varoitus.
Laiskuri.
Helmi.
Onni.
I. KERTOVIA RUNOELMIA
BALLAADI VAINON AJOILTA.
Satain salpojen takana,
sellin harmajan hämyssä
nainen valju vaikerehti,
mustakulma näin kujerti:
»Ylen aikoja on vierryt,
monta kuukautta kulunut,
vuotta kaksikin ka'onnut
näkemästä kullan kannon,
kä'en viime koskennasta,
suukon saannista suloisen.
Olipa tulossa talvi,
aika joulun joutumassa,
kulta silloin kauas kulki
pahansuopia pakeni.
Ve'et vetreät valutin
sinisistä silmistäni
lähetessä lähtöhetken.
Kätes kiersit vyötärölle,
povellesi pääni painoit
vasten rintoas rakasta.
Siinä sain suloisen suukon,
kuulin lempilausehisen.
Heltisi kätesi hellä,
vyöhyt vahva vyötäröltä.
Pian pistihet pihalle.
Hyvästiksi herttaiseksi,
viimeiseksi viestiseksi
heitit hellän katsehisen.
Huoli tunkihe povehen,
mure musta mieleheni,
kun näin kultani katosi
synkän kuusikon sylikin,
taakse taajan honkametsän.
Tuon en jälkehen tavannut.
Tuosta kuukausi kuluvi,
vieri viisi viikkokautta,
jopa veivät vankilahan
panivat pahan sijalle.
Täällä kolkossa kolossa
päivät päättymättömiä,
vaivoin viikot vieriävät,
tuskin kuukau'et kuluvat.
Aina muistan armastani
apeoina aamusina.
Muistan puolison poloisen
iltoina ilottomina.
Kolmasti lumi sulanut,
valkovaippanen valunut,
kolmasti kevät kerinnyt,
versonut on nurmi vehmas
siitä kun sinut tapasin.
Kukat kolmasti kohonnut,
kolmet lehet koivu saanut,
tuomi kukkaset koreat
minun koi'on koskematta.
Kahet on maalla marjat ollut,
punapuolaset aholla
poloisen mun poimimatta.
Kahesti kesäiset linnut
muille maille muuttanehet
vangin kurjan kuulematta
sulosuitten soitteloa
helkytystä heljäkielten.
Vieläkö minun poloisen
tavanneepi talvi uusi,
saavuttaapi syksy kolmas
tässä paikassa pahassa
ou'ossa olosijassa?
Lensi kyyhkynen kylästä
kaunokaula kaupungista
sellin laskihe lasille.
Mursihe valio vaimo
murusia muutamia,
ripotteli rippehiä.
kyllin syö'ä kyyhkyläisen.
Kysyi kyyhkyltä poloinen
usein linnulta uteli:
»missä mairut matkaelit,
kussa kaarsit kaunokaula?
Tuletko meren takoa,
yli selkien sinisten
vellovan vetosen poikki?
Näitkö tummatukkaistani
matkoavan maata pitkin?
Käviikö kylässä kyyhky,
missä armaani asuvi,
omani olostelevi?
Puhu kultainen puluni,
hohtokaulani kuherra!» —
Sanoi siihen juovasiipi:
»kulkenut en kaukomaita,
mennyt en meren ylitse;
ole en omaasi nähnyt,
kaivattuasi kohannut
Kuljin kultani keralla,
oman kanssa kaunokaisen.
Liitelin ihanat ilmat,
siniaavat siivin sousin,
valkopilvien pihoille,
luokse hohtohattaroi'en.»
Näinpä lauloi lieto lintu,
puheli pulu, sorea.
Kulkevi so'an sanomat
tie'ot tarkat taisteluista.
Muurin yltävät ylitse,
käy läpi lukitun uksen.
Haastelevi vaimo valju
kuultua verisen viestin:
»oma oisipa uroni
miesten parhai'en parissa
tuoksinassa taiston tuiman!
Olet mieleinen minulle,
jospa kannat kalpoasi
eestä aatteen armahaisen.»
Vietti vaimo päiviänsä
surren sulkujen sisällä
kaihoin vankikammiossa.
Miespä maita, matkoavi,
Uros urkeni ulomma.
Muisti vaimon valkeaisen,
Naisen nauravan kotona.
Mies se mielevä puheli,
noinpa haasteli halulla:
»vieläkö minua muistat
kaipaelet kultoasi?
Tokko tahtonet takaisin
suvainnetko saapuvaksi
poloisen palajavaksi?
Poves onko pohjukassa
vielä rahtu rakkautta?
Sykkiikö sy'än sinulla
yhä eestä ystäväsi?»
Aika kulki kulkuansa.
Mies nyt toimissa tosissa,
partaurhojen parissa
askarteli aatetyössä.
Yhä muisti marjuttansa
mustakulmoa murehti.
Näin nyt haastoi huolissansa
uros uhkea pakisi:
»Kusta löy'än kultaseni
mistä omani osannen,
täältä poi'es kun palajan
koitunen kotisijoille?
Yhytänkö ystäväni
uroon uu'en kainalossa
vieraan vierellä verevän?
Jospa ystävän yhytän
kaunon toisen kainalossa,
painuvan povea vasten
ojentaman olkapäälle,
toki toisen surmoaisin,
tahi tappanen molemmat!
Eli ehk'en soimaele,
ehk' en kurjoa kiroa.
Ovelta takasin työnnyn
ukselta jo poi'es pyörrän,
vaikka on sy'än sytenä.»
Aika eellehen eteni,
Uro urkeni ulomma.
Saapuvi sotisijoille,
tuli tappotanterille
Kantoi kauno kalpoansa
puolesta hyvän asian,
tempasi teräksen vyöltä
eestä aattehen ylevän.
Tuli tuimat syksyn tuulet
kylmi kukkaset koreat.
Puunti puolaset mäellä,
lehet koivun kellertivät,
pihlajat punassa hohti.
Saapuvi paha, sanoma,
vierivi viluinen viesti
naisen valjun vankilahan,
koppikin kovaosaisen:
»Kuoli kultasi sorea,
kaatui kalvan kalskehessa,
miesten miekanmittelössä.»
Saatua surusanoman
vaikerteli vaimo vaisu:
»Lähtenen manan majoihin
painun tuonelan tuville,
tästä huolihuonehesta
kauheasta kammiosta,
koska kuoli kulta kaunis
sortuihe sorea sulho.»
Silloin muisti hän emosen,
äitikultansa kotona.
Muisti äitinsä murehen
vanhempansa vaivan suuren.
Tuosta helmiksi heruivat,
kyyneliksi kirposivat
iltojen ikävät kaikki,
öitten mustien murehet.
Äiti kirjeen kirjoitteli,
emo saatteli sanoman
taakse rautaristikkojen.
Noinpa virkkoi vanha vaimo:
»Tytär telkien takana,
lapsi vaisu vankilassa
olet mielessä minulla,
muistossa murenematta.
Kyynel virtana valuvi
tähtesi tytär poloinen,
eestäs lempilapsueni.
Aamulla anivarahin
toiset töillensä menevi,
ahkerat ahertamahan,
minä muistan marjuttani.
Päivin kaikin kaipaelen
tytärtäni tuutimaani,
käsivarsin kantamaani.
Ilta kun tulevi tuosta,
levon aika aukeavi,
maata miekkoset menevät
siirtyvät leposijoille.
Minä vanha vaimo kurja
saa en silmähän unosta
ainoalta aatokselta:
saatko vaisu vankilassa
unhoa unettarelta?
Ristin rinnalle käteni,
polo painun polvilleni,
rukous kohoopi kohta
isälle ikihyvälle
puolesta tytär poloisen.
Oipa lempilapsueni,
tytär tuskin tuu'iteltu,
kaikki haikeat halusi
synkimmät sy'änsurusi
heitä helmahan Jumalan!
Siitä auvo aukeaapi,
lohtu lempeä tulevi.
Vaikka konsaan et kohanne
elossa emo poloista,
saanen laivahan salissa
asunnoissa autuaitten
sulkea sinut syliini.
Kukaan siellä ei erota,
pahansuovat poi'es raasta.»
Vaimo vuoteella viruvi,
avosilmin siirteleikse.
Poltto suonissa palava,
rinnassansa tuska tuima.
Emon saatua sanoman,
viestin vienon äitivanhan,
suru itkuksi sulihe,
pisaroiksi rinnan pinne.
Voihki vaimo vuotehella:
»Oipa nyt oma emonen,
äiti kallis kantajani,
lopun tunnen jo tulevan,
piinan pitkän taukoavan.
Nähä en sinua, saane,
heittyä en helmanasi.
Suloiset luin sanasi,
lauhat lempilausehesi,
tunsin tuosta maamon mielen,
äiti, äänesi tajusin.
Kiitos kulta äitiseni,
kiitos hoivasta, hyvästä,
hempeästä hellinnästä!
Ällös maamoni murehi,
vaikkapa varahin painun
mullan mustahan povehen!
Ehk'en toivo taivahia,
tieän tehneeni parahin,
osanneeni oikeahan,
näin kun kannan kahlehia
puolesta pyhän asian.
Hyvästi emoni hellä!
Katkeaa jo kahle julma,
pääsen paulasta pahasta
oman puolison povelle.»
Ääni vaisu vaimenevi
voihkeeksi kivun kipeän.
Yksin vietti yönsä pitkän.
Aamuauringon sätehet
pilkki pienestä lasista,
löysi vaimon vuotehelta.
Kerran henkäs hento rinta,
käsi valkea vavahti.
Kyyhky itki ikkunalla,
hohtokaulanen kuhersi
kuolemata naisen nuoren.
Saivat äidille sanoman
tie'on tarkan tyttärestä:
»Sairas salpojen takana,
siukka muurien sisällä
on nyt lempilapsuesi.»
Läksi lasta katsomahan,
omaa tyrmähän tytärtä.
Kysyy portilla poloinen:
»Nähä saanko sairastani,
lempilastani kohata?»
Vastas vartija vihainen:
»Kuoli kurja tyttäresi.»
Kysyi vielä vaimo vanha:
»Saanen kuollutta kohata,
panna paarille poloisen,
asetella arkkusehen?»
Vartija äkänen äyski:
»Jo on kuollut kuopattuna,
mullan pantu jo povehen.»
Portin paiskasi pahasti,
tylyn työnsi kiinni uksen.
Maahan vaipui vanha äiti,
rinnassa tulinen tuska,
oas pistävä povessa.
Itki maassa marsuttansa,
tuonen tuhoja, nureksi:
»Oisit taatto taivahinen
minun korjannut kotia
vanhuksen vaeltamasta,
kun nyt kutsuit naisen nuoren,
valkeaiseni valitsit.
Oipa lapseni omani!
Pienenä sua pitelin
sylissäni sylkyttelin,
hoi'in hellin helmassani,
vierahan vihattavaksi,
pahain syyttäsi sysiä.
Poi'es kuolit kukkaseni,
punapuolani putosit
kä'en hellän hoitelutta.
Oisin ottanut omani,
asetellut arkkusehen,
pessyt pehmein kätösin.
Oisin puhtaihin pukenut,
vaalitellut valkeahan.
Kultasuortuvat sukinut.
Kukat pannut kulmillesi,
punaruusut rinnan päälle.
Tie'ä en tytär poloni,
mihin sun pahat panivat,
hautasivat kerjäläiset.
Ei kukaan kumpuas kukita,
solmi sulle seppelettä.
Mihin nyt kuljen kurja vaimo?
Kusta koito saan kotini,
mistäpä majan matalan?
Poissa on vävy väkevä,
poissa mairut marjaseni.» —
Nousi kurja kulkemahan,
vavisten vaeltamahan,
tietä käymähän kivistä.
MITÄ KERTOI KELTAVARPU.
Lensi lintunen lasille,
keltarinta ristikolle,
siinä virtensä viritti,
helähytti heljän laulun.
Noinpa lintunen liversi,
vierähytti virren varpu,
syvältä sy'änkerästä,
kupukullan pohjukasta:
»Oi, te herjat luonnonherrat,
inehmoiset te ihalat,
kuin on kurjaa elonne,
kohtalo kovaosaista.
Veli veljeä vihaavi,
suku toista sorteleikse,
raasteleikse raivopäänä,
kostomielellä kovalla.
Ylinnä ylistetähän,
sorjiksi sotatekoja,
kaunehiksi kalvan töitä,
miekan mittelö jaloksi.
So'an urheita uroja
parahiten palvotahan,
jumaloi'en juhlitahan
Ristilöitä rinnan täy'en,
kukkakiehkurat koreat
saapi sankari sotainen.
Oi, te houkat herjamielet,
ihalat inehmon lapset,
jotka soitatte so'alle,
veritöille veisoatte,
julmuuksille juhlan teette!
Soitan so'asta minäkin,
vierähytän vaisun virren,
varpurukka vaikertelen.
Ollut en so'assa itse,
olinpa sotisijoilla.
Kerron koito kuulemani
näöt nähtyni sanelen:
»Kevätpäivänä pätöisnä,
kevätaamun auteressa,
lensin lintu liukassiipi
etsien pesimäpuuta.
Puu oli poikki pirstoeltu,
Silvottu sälöiksi sorja.
Tuosta käännyihen kylähän,
luokse tuttujen tupaisten,
pirttien pihoille pienten.
Mitä näin minä näkyjä
ihmisien ilkitöitä?
Kaikki tuhkana tupaset,
pirtit poltettu poroksi,
raunioksi raiskaeltu.
Siinä haamut hoiperehti,
valjukasvoiset, vaelsi
kylmillä kotisijoilla,
kotikullan raunioilla.
Kohos kauhuja etehen
kauan aukolla avaran,
kynnyksellä kolkon kuopan:
runneltuja ruumihia,
silvottuja sirpaleita,
äsken suonet sykkäeli,
liikkui jäntevät jäsenet,
nyt on kauheena kasana.
Näinpä laumat lapsosia,
nälännähneitä poloja
matkoille menevän mieron,
kerjuteille herkeävän.
Kuulin itkuja kujilta,
valitusta valtateiltä.
Lapset itkivät isiä,
nei'ot sulhoja surivat,
miehiänsä vaimot valjut.
Laskeun likemmä tuosta,
painun pellon pientarelle.
Eineeksi jyvästä etsin,
muutamata murkinaksi.
Siinä pelto perkkaamatta,
kyntämättä, kylvämättä.
Löytyypä vakoa vainen
tykin kuulan työntämätä!
Lensin tuosta lehvistöhön,
sy'än synkkänä surusta,
murehesta mieli musta.
Mietin nähtyjä näkyjä.»
Noinpa lintunen liversi,
keltavarpunen valitti,
rautaisella ristikolla,
kopin kolkon ikkunassa,
paisteessa kesäisen päivän.
KEVÄÄN TYTTI.
Jälkehen verisen vainon,
taiston talvisen perästä
kerkeä kevähän tytti
kultakutrinen, korea,
simahuuli, silkkihuntu
keijuna ketoa kiisi,
notkeana nummen viertä.
Tuosta harjulle halasi,
kiipes vuoren kiirehelle.
Siitä silmäsi sivumma
katsehella kaunoisella.
Mihin katseensa kajosi
siitäpä lumi sulavi,
mihin silmän siirteleikse
heti routa raukenevi,
kirpoavi kirsi kylmä.
Kerkeä kevähän tytti
hajahapsi, hienohelma,
tuosta astuvi alemma,
laskehtihe laaksomaille;
kulki koivikon korean,
notkui nurmen nukkavierun.
Kuhun koski kengän korko,
siihen kukkanen kohosi.
Mihin polki pieni jalka
siihen nousi nurmen nukka.
Missä huntunsa hajotti,
silkkiliinan liehahutti
siinä puhkes lehti puuhun.
Kerkeä kevähän tytti,
kevään impynen ihana
laulun heljän helkähytti
huulilla hunajasilla.
Sanat helminä helisi,
kultakelloina kulisi.
Herkesi heleä ääni,
vaimeni sorea soitto.
Tyhjään eipä ehdykkänä,
ilo ilmoihin hupene.
Syntyi siitä sirkkusia,
korentoisia kohosi.
Silkkisiipiperhosia
helovärein hohtavia
siitä ilmoille yleni.
Kerkeä kevähän tytti,
kultakutrinen, korea
liehui perhojen perässä,
leikki sirkkain siskosena.
Nauru hopeena helisi
huulilta hymyäviltä,
siitä sai puronen soinnut,
vesi heljä helkkehensä.
Yhtä eipä tytti tainnut,
kevään keijunen osannut:
vehreällä verhoella,
kirjokukkasin kutoa
jälkiä so'an orihin,
kalman kauhean kavion.
VANGIN KEVÄT.
Paistoi kerran päiväkulta,
heloitti heleä pouta
läpi ruutujen rumien,
särörautojen raoitse.
Tanssi säihkyvät sätehet,
leikki lapset päiväkullan
sellin seinällä hämärän.
Aloin siitä arvaella
talven vallan taittuneeksi,
tietää tuostapa osasin
kevään kohta kerkeävän.
Itse nousin ikkunahan
kiipesin lasin lähelle.
Taakse tankojen tähysin:
joko armas aurinkoinen
on lumen sulaksi saanut?
Joko nousee nurmen nukka,
kohoo kukkanen korea.
Onko saanut Suomellemme
kiurunen koreakieli,
Hitain taivosen tasolla
siniaukeeta sipuen,
nousten kohti korkeutta,
soitellen sulosäveltä.
Noita huomata halasin
Töitä kerkeän keväimen.
Katsoin ristikon raosta;
lumen näinpä lähteneeksi
pois jo vankilan pihalta.
Siitä ei silmälle iloa.
Rujatunkiot törötti
siinä alla akkunani.
Tuosta katsoin kauvemmaksi,
sivu muurin silmäelin.
Eipä koreaa kohannut
sielläkään ei silmä nähnyt
nurmikkoa nousevaksi,
kukkaista kohoavaksi.
Paistoi kirkas päiväkulta,
heloitti heleä pouta
paljahille paatosille,
kaljun kallion kylelle
Enpä kuullut kiurun ääntä,
leivon laulua iloista.
Liiaksikin lintusia
muurin päälle kun pälysin,
vakavat varikset siinä
haaskalinnut haastelivat
kesän tuumien tulosta.
Aina lensihe lähelle
tuiskahteli tunkiolle,
etsi einehen paloja,
ruuan tähteitä tähysi.
Siitä siiville kohovi,
yläilmoihin yleni,
raakkuen hyvät hyvästit.
TIHUTYÖ.
Honkia pohjan vihuri puistaa,
hurjana vinkuu raivossaan,
aikoen irti kiskoa, suistaa
maahan ne kaikki juuriltaan.
Yö nokimusta, myöhä on. Laitaa
metsikön yksin kiertävi mies.
Minne näin rytöpolkua kaitaa
johtavi nyt sydänyöllä ties?
Yössäkin säihky synkeä ihan
silmistä lieskana leimahtaa.
Sielua syövän, polttavan vihan
loimua lienee kauheaa.
Tummana talojen ryhmä liki
metsikön reunaa häämöttää.
Tuika ei tulet, ihmiset siki
nukkuvat. Raivoo myrskysää.
Hiljensi mies jo käyntinsä vinhan,
seisovi vaiti, kuulostaa
ääniä yöstä. Hymynsä inhan,
riettaan pimeys verhoaa.
»Hyvä on», näinpä virkkavi, »valo
tuika ei ykskään. Työhön siis!
Kohta on punaroistojen talo
tuhkana, taikka mun vieköön hiis!
Miksi he astui tielleni, laati
sääntöjä, joista mä huoli en,
uhkasi hullut, tilille vaati
töistäni, konnaksi pauhaten.
Äsken jo oli painavin telkein
ovi se suljettu. Riemuitsi
valkeat miehet. Lemmonko elkein
auki he salvat kirvoitti.»
Ääneti tietään astuvi. — Kuja
aidattu siinäpä aukenee.
Vierellä sen talo hirsinen, luja.
Nyrkkiä sille hän heristelee.
Hiljaa hiipien saapuvi pihaan,
suojahan kiertää nurkan taa.
Sytyketuohet, kätketyt hihaan
kiirehin esille tempoaa.
Nuolevat seinää tuliset kielet,
yltyvi tanssi vimmaisin.
Hirveä voima, hetkessä nielet
sen mitä vuosissa luotikin.
Herääpi ihmiset, rientävät luokse,
ilmoille liekit hulmuaa.
Auta ei siinä häärinä, tuokse,
maahan katto jo romahtaa.
Reunassa metsän kaiken sen näkee
mies, joka kuusehen nojautuu,
kuinka he turhaa auttaa käkee.
Hirtehisnauruun vääntyvi suu.
PAKOLAISET.
On kaita piilopolku korven syliin,
vain harvoin ihmisjalka löytää sen.
Ei johda kulkijaa se metsäkyliin,
tuo 'polku loputonten taivalten.
Se kiertää reunamata jylhän rotkon,
sen, missä huuhkain öisin huhuaa,
ylitse käy se soisen rämenotkon,
Syvärit missä mustat tuijottaa.
Kas, siellä kummitukset öisin teiskaa,
manalan aaveet, peikot kotiutuu,
ja virvatulet soiden yllä leiskaa;
siks' seudun väki paikkaa kammoksuu.
Lähellä rotkoa on hiilimiilu
ja vanha sysisauna. Aikoja
on hauta käyttämätön ollut; kiilu
ei saunan räppänästä valkea.
Suvinen yö se varjoin himmentyvin
nyt laskee maille, linnut vaikenee
ja korven yllä lepää rauha syvin.
Mut kenpä siellä ripsaa, rapisee?
Jo aukee saunan ovi, kyyristyen
mies aukosta sen astuu näkyviin.
Hän kummitusko, polttajako sy'en?
Luo katsehen hän korven syvyyksiin.
On hauta tyhjä, pinoa ei missään.
Ei työssä siis. Hän vaiti kuuntelee
ja odottavan näyttää kiihdyksissään
ja säpsähtää, kun oksat kahisee.
Nyt kuului vihellys, ja hiljaa vastas
hän siihen. Naavakuusten takaa saa
esille mies nyt. »Terve tulemastas!»
niin äsken tullutta hän toivottaa.
»Mä varroin iltakauden evääntuojaa,
ei saapunut, lie turha odotus.
Tää korpi nälkäkuolemalta suojaa
ei suone, eessä lienee uupumus.»
Näin virkkaa tulija se mielipahoin
ja toinen tuohon vastaa kiihtyen:
»Valkoisten vangiksi en ehein nahoin
mä jääne, ennen korpeen nääntynen!»
Risukko rapsaa ihmisaskeleista,
jo oisko kintereillä vainoojat!
Ei auta näkyvissä siinä seista,
takana miilun oivat suojamat.
He sinne painautuvat vaiti, pelvoin. —
Nyt nainen saunan eteen ilmestyy
selässä reppu raskas, kantaa kelvoin
ei jaksa. Pois jo häipyi pelon syy.
He esiin käyvät riemuin tervehtien
ja naisen hartioilta irroittaa
jo kontin pois. Hän otsaltansa hien
nyt pyyhkii, jutteluhun puhkeaa:
»Jo eksyin äsken tuolla, löytää hevin
en tietä sammaleista tahtonut.
Kai vartositte povin sykkäilevin?
Kas, esihin nyt eväät hankitut.»
Puheli näin ja kautta vinon uksen
he käyvät sisään saunaan matalaan
ja miehet tuovat risukannalmuksen
nokisen kiukaan luokse tullessaan.
Tää maahan kaivettu on sauna, muinen
majana ollut hiilenpolttajan.
Vain muutama on riuku koivupuinen
pylväiksi lyöty seinäin multahan.
Lavitsa tuettu on hongantyvin
ja siinä sammalvuode pehmeä.
Käy pölkky pöydän sijaisena hyvin,
ja valon hämyisen luo räppänä.
Pianpa lieska kirkas kiukahalla
katossa saattaa karstan kiilumaan
ja havut tuoksuu multalattialla,
ja nainen häärii ruoka-puuhissaan.
Hetkeksi unhottaen vainon ajan
ja pakolaisen kurjan kohtalon
näin rauhassa nyt pienen piilo-majan
he alkaa aterian nautinnon.
Mut syötyään on hetki hyvästjätön,
jää rakkaat, kotiseutu, kaikki jää,
ja eteen aukee taival tietämätön.
— Vain nainen yksin kotiin kiirehtää.
VALKEA ORJATAR.
Keltakutrit palmikolle suori
aamun valjetessa vanki nuori.
Ikkunanpa ruudusta hän kuvaa
katsoo, himmeänä heijastuvaa;
nainen valju siitä väikkyy vastaan,
äiti tuskin enää tuntis lastaan.
Riemua mi silmistänsä muinen
hohti, eipä tunne tuiretuinen.
Usein ne nyt kyynelissä uivat;
harvoin katse sees ja ripset kuivat.
Kaartuisi jos vielä hymyyn huulet
kolkon naurun kajahtavan kuulet.
Nuorena hän, lapsi köyhän perheen,
sortui tielle rikoksen ja erheen,
siksi aika riettaan valhekeiman
painoi valko-otsaan synnin leiman.
Viinimaljaan lapsuusmuistot kuoli,
sammui poven polte, outo huoli.
Vankilan hän kolkon kammioissa
nyt, kun hurja hekuma on poissa,
rypäl'neste unhoa ei vuoda,
katseen eloonsa voi kurjaan luoda.
Tuskaa luottain muistot kaikki herää,
§ syytöksien tulvan tuntoon kerää.
Ajan muistaa, jolloin viihdytellään
surut, huolet äidin helmaan hellään.
Varoitukset yhä vielä kajaa:
»Lapsikulta, muista kotimajaa,
äidin kynnys korkeaks ei sulle
koskaan lapsoseni armas tulle.»
Kuuli sanat nuo hän milloin heitti
kotimökin, aukes elon reitti.
Muistaa ne ja monet harhapolut,
jotka kulki, tuimat virran kohti,
missä aallot kolhi kallioihin,
jättäin viimein rannan liejukoihin.
Tuntee sielussaan hän katkeruuden
Usein koki alkaa elon uuden;
turhaa oli kaikki katumukset,
auttaa ei voi äidin siunaukset.
Sielun, ruumiin turmeli jo saasta,
kyynel voisko puhtaaksi sen laasta!
Syyllisen, — ken turmiohan syöksi
hänet, elonaamun tehden yöksi, —
suojana on laki, yhteiskunta;
uhria vain kohtaa halveksunta.
Siksi ilkkuhun käy kalvaat huulet
naurun kolkon kajahtavan kuule.
SAIRASHUONEELLA.
Yötär hiljaa hiipii, vaippaan mustaan
kietoo pimennoiset holvit linnan.
Unettaret hellää lohdutustaan
tuntea suo monen raskaan rinnan.
Utukuviksi nyt vaihtuu haaveet;
silmäluomet väsymys jo sulkee.
Äänetönnä kuni öiset aaveet
vahdit yksin kierroillansa kulkee.
Eipä kaikki uinu rauhan unta.
Tuolla tuli tuikkaa ruudun takaa
valostaen hohteellansa lunta.
— Sairaat siellä rauhatonna makaa.
Hiljaa vaikeroiden huulin kelmein
poskin kuumehohtoisin he nyyhkii,
otsaan kohotessa hikihelmein.
Kättä hellää ei, mi sitä pyyhkii.
Nainen nuori kuumeisena hourii,
reuhtoo, ylös karkaa, poski hiiluu,
tuskissansa peitettänsä kourii.
Silmissänsä outo tuli kiiluu.
Olkivuoteelle jo vaipuu koito
auttamana sairastoverien.
Heiltä yksin hoiva lie ja hoito,
kunnes matkaa maille vainajien.
Öiset tunnit verkkaisesti mataa;
voihkinat yön ääniin hukkuu, hajoo.
Valkolunta hiljallensa sataa; —
pimeyden helmaan kaikki vajoo.
JOULUNAATTONA.
Lumihiutaleita hiljaa, harvaan
tumman pilviharson läpi putoa.
Joulunaaton kunniaksi, arvaan,
luonto valkovaipan ylleen kutoo.
Ulkona on ilma raitis, lauha.
Matkoillensa lähtee joulupukit.
Vankilassa alkoi joulurauha;
lepää kangaspuut, on hiljaa rukit.
Äänetönnä iltaa hämärtyvää
katsoo nainen ristikkojen takaa.
Katseessansa kaihoa on syvää;
huulten yllä huolen piirre vakaa.
Sinisilmä poijut mieleen hiipii,
jonka täytyi jättää vieraan hoitoon,
siksi tuskantunne rintaa riipii,
ahdistua saa povellensa koitoon.
Sydänkäpy, silmieni valo,
saatko joulupukin vieraaksesi?
Tokko kuusen kynttelien palo
lisää loistetta, sun silmiesi?
Puhtaanako jälkeen joulukylyn
riennät leikkien sä toisten joukkoon,
vaiko vieras suopi sanan tylyn,
sysäyksin työntänee sun loukkoon?
Taiko hymyyn käyvät huulet pienet
vieraan ojentaissa herkkupalaa?
Äitisi jo unhottanut lienet?
— Tuska hällä velloo sydänalaa.
Valot sammuu, yöksi ilta muuttuu.
Poskea vain surun kalventamaa
kyynel kastaa. Joulurauha puuttuu.
Vangin aatos kiertää rataa samaa.
AUNUKSELAINEN ROMANSSI.
Tummakutri Klassa-neidon
nauru heleänä soi,
lemmenliekkiin monen keidon
»prihan» sytyttää se voi.
»Pesedoissa» ylvästellen
kiisti he, ken Klassan sais'
katrillikin; »kilpavellen»
mieleen kaunaa jäädä tais'.
Repoirannan »priha» parhain
häntä »mutsjoks» kyseli.
»Mieroh, hieruh» ylen varhain
Klassan maine levisi.
Keväänsuussa »kujosille»
saapui sorja kulkija.
Silmäs »sentsoin» pielehille,
siellä immyt kaunoisa.
Katsoi silmiin; punastuva
neito »perttiin» kiirehtää.
Ohi kulki, immen kuva
mieleensä nyt väikkyää.
Illoin »sirmakka» se alkaa
soiton, kutsuu nuorison;
tytöt notkeasti jalkaa
nostaa, polkee nurmikon.
Prihat »ripatskua» hyppii,
leikkipuheet pulppuaa,
tytöt »paikan» kulmaa nyppii,
palmikot ne heilahtaa.
Katrillissa liehuu Klassa
Suomen pojan parina,
kimaltelee tumma »kassa»
iltaruskon loistossa.
Öinen hämy tanssipaikan
himmeään jo verhoaa,
sirmakan ja balalaikan
äänen viimein vaijentaa.
Repoirannan kukka nähtiin
»kaimaamana» kulkijan,
hän se katsoi silmän tähtiin,
kuuli naurun raikkahan.
Toisten mieliin syttyi viha,
sehän oli tiettävä,
tuosta, kun on »Ruotsih priha»
Klassan »mielespiettävä».
Kerkes kesä, sormessansa
»koltsanen» se kiilteli,
»tieton» helmet kaulallansa
valkealla välkähti.
Syksy joutuu, halla hyinen
rannan kukat kaikki vie.
Lähti Klassan lemmittyinen,
Suomeen hänet johti tie.
Klassa »tiettoansa» vuottaa,
»wentsälle» kun hakea
luvannut on hänet; luottaa
tyttö sanaan »prihansa».
Valkohangen kirkkaat kiteet
kisakentän kaunistaa,
eipä katkee lemmensiteet,
Klassa »tieton» kirjeen saa.
— Yhä kulki kosijoita
luoksi kaunon kuuluisan.
Repoirannan »prihat» noita
pilkkas, tietäin asian. —
Saipa kevätlinnut lehtoon,
rannat ruohopukeisiin,
silloin pieni Ondrei kehtoon
nukkui maamon laulelmiin.
Sanain selitys edelliseen.
Priha = nuorukainen. Pesedat = kylätanssit.
Kilpavellen = kilpaveljen eli kilpakosijan. Mutsjo = vaimo.
Mieroh hieruh = vieraisiin kyliin. Kujosille = kujalle.
Sentsoi = etehinen. Pertti = pirtti.
Sirmakka = eräänlainen hanuri.
Ripatsku = eräs kansantanssi.
Paikka = kaulalle levitetty liina. Kassa = tukka.
Kaimaaminen = saattaminen. Ruotsih priha = Suomenpuolen poika.
Mielespiettävä = lemmitty. Koltsanen = sormus.
Tietto = heili, Ventsät = vihkiäiset.
II. RAUTAKAHLE
RAUTAKAHLE.
Rautakahle, syvälle lihaan
syöpyvi jäljet, joita se lyö.
Syttävi mielen kostohan, vihaan,
hirveä, kylmä kahlevyö.
Rautakahle, tuskien pinne
kantajan povea ahdistaa.
Pyrkinet pois, vaan pääse et minne,
— Pohjaton nielu aukeaa.
Rautakahle, puristusnauha,
jolla he aatosta kammitsoi.
Ken sitä kantoi, poissa sen rauha:
kiroja silmät vain salamoi.
Rautakahle, painava piina,
sieluhan ainaiset arvet söit;
kauhea kuoleman kääreliina
pakkopaitana ympäröit.
KARSINAN OLJILLA.
On pimeä ja synkkä karsina
ja ruutuun maalattuhun päivyt luo
vain turhaan sätehensä. Nurkassa
on pehkukasa, kurja vuode tuo.
Kun kaihoin ruudun maaliin katselin,
niin kuluneen näin pienen pilkun pois.
Kas, siitä tähti tuikki kirkkahin,
kuin mulle vilkutellut silmää ois.
Eloa tähdessäkö tuossa? Lie
inehmon heimoa sen asujat?
Iloa, murhettako heidän tie
ja oisko siellä samoin vankilat?
VANKILASTA TOISEEN.
Mun julmiin asetti he syytteisiin
ja paiskasivat muurin uumeniin.
Nyt rauhassako maata annetaan?
— Ei, vankilasta toiseen kulkee tie;
kai tarkotus näin heillä näyttää lie
jokainen vankiluola Suomenmaan. —
Jo pitäis tottuakin komentoon,
kun tutustellut vuosikaudet oon
ma noita harmajia koppejaan.
He aikonevat ehkä kasvattaa
olojen näiden oivaa tuntijaa;
kai viimein tarkastajan paikan saan.
EESSÄ ON VALKEA MUURI.
Jo katkesi jäisien kahleiden paine,
saa vapaana läikkyä sininen laine,
jo laineilla keinuni venhot ja laivat;
vaan meillä on niin monet kaihot ja vaivat,
kun eessä on valkea muuri.
Oli tuonoin metsässä lunta ja jäätä; —
jo vuokkoset nostavat pienoista päätä
ja katsovat kainona taivasta, maata,
vaan me emme vuokkoja poimia saata,
kun eessä on valkea muuri.
Me silmäämme kaihoten lehdikkörantaa,
niin tuoreita tuoksuja tuulonen kantaa
ja umppuset aukee ja silmikot puhkee,
on koivikko rannalla vehreä, uhkee.
Vaan eessä on valkea muuri.
Nyt vapauden toivehet mielehen nousi
ja kotien tanhutta ajatus sousi.
Me aukeavaksi sen rautaisen oven
jo uskoimme. Sykkivän tunsimme poven.
— Mut taas kohos valkea muuri.
EI PAISTA JUMALAN PÄIVÄ.
Ennen kuivalla kulolla
vapaana vaelteleisin,
kuin nyt tyrmässä tylyssä,
kiviluolassa kituisin.
Paljas kallio parempi,
sorjempi somero käy'ä.
Kohoahan korea korsi
aukeallakin aholla.
Kasvaahan kanerva kaunis
kuivallakin kankahalla.
Paistaahan Jumalan päivä
kaljullekin kalliolle.
Puuntavat punaiset pilvet
kultareunat ruskottavat
iloksi inehmon lasten,
kulon kulkijan suloksi.
Paista ei Jumalan päivä
minun kurjan kammiooni.
TUOPA HUONOLLA HUVIA.
Tuopa huonolla huvia,
onnea osattomalla,
auvoa kopin asujan;
varustella varpusia,
kyllästeitä kyyhkysiä
leivän pienillä paloilla,
syötellä talitiaiset
rasvan pikku rahtusilla.
ÄIDIN KÄYTYÄ.
Äiti mulle mieleen tuli,
äiti vanha, harmaantuva.
Sydän lämpöiseksi suli,
muistohan kun äidin kuva
nousi näin.
Saapui kohtaloa julmaa
Katsomahan lapsen polon.
Kyynel kastoi silmäkulmaa
nähtyänsä vangin olon,
johon jäin.
Ryppyiseksi oli poski
tullut, hiuksiin hopeoita
lisää. Oi, se minuun koski!
Silittelin hiljaa noita
kädelläin.
Lohdutella koki. — Yhä
muistan äänen värähdyksen
hellän. Sen on sointu pyhä
läpi suuren kärsimyksen
soiva viihdyttäin.
ÄIDIN KÄYTYÄ.
Äiti mulle mieleen tuli,
äiti vanha, harmaantuva.
Sydän lämpöiseksi suli,
muistohon kun äidin kuva
nousi näin.
Saapui kohtaloa julmaa
katsomahan lapsen polon.
Kyynel kastoi silmäkulmaa
nähtyänsä vangin olon,
johon jäin.
Ryppyiseksi oli poski
tullut, hiuksiin hopeoita
lisää. Oi, se minuun koski!
Silittelin hiljaa noita
kädelläin.
Lohdutella koki. — Yhä
muistan äänen värähdyksen
hellän. Sen on sointu pyhä
läpi suuren kärsimyksen
soiva viihdyttäin.
KOPPITOVERILLE.
Yksin vuotehella valvon.
Ristikkojen varjot seinään piirtyy.
Muistikuvat hennot sieluun siirtyy,
yhtä vainen hellien mä palvon.
Muistot muut kun hukkuu unhon vesiin,
kirkkaana se yhä kohoo esiin,
kuni kuuhut alta pilvikalvon.
Kenen on tuo kuva hento,
johon yhä kiintyy sydän rukka?
Nainen on se nuori, tummatukka.
Sukulainen ei, vaan vieras, vento.
Päilyy sinisilmiensä syvyys,
otsalla on lempeys ja hyvyys;
takana sen aatoksien lento.
Yhteen vankilassa tultiin;
asunnoksi saimme saman kopin,
siellä hänet tuntemahan opin.
Toveruuttaan vaihtaisi en kultiin!
Saman luojan oomme käsialaa,
sama hehku sieluissamme palaa,
eipä tukehtua voi se multiin!
Unhottaisinko sen ajan. —
Syvennyimme moniin kysymyksiin,
päätelmihin usein saimme yksiin.
Unhotimme kahleet, vankimajan
runotarten mailla liidellessä.
Laulus heleänä helkkyessä,
sielu kohos yli aineen rajan!
Aikaa ihanata moista!
Yhteisiä oli itkut, surut,
yhteisiä pienet ilonmurut.
Soimannut ei konsaan toinen toista.
Erossakin yhteishenki elää!
Sisimpääni laulus yhä helää.
Aika rientää, muistoas ei poista!
SUKAN KUTOJA.
Kopissansa Lyyli rukka
istuu, kädessänsä sukka,
aatos karkaa kauvas pois,
täällä eipä olla sois,
kotiin hartahasti halaa.
Siinä sukkaa kutoissansa
muistaa pienet rakkahansa,
puute, hätä heillä lie,
edessänsä mieron tie,
äiti jos ei kotiin palaa.
Kyynelistä silmät kastuu
muistot nää kun mieleen astuu.
Sukka jatkuu joutuisaan.
Muurit synkät varjollaan
kaiken maailmalta salaa.
PYYHI KYYNELE.
Pyyhi kyynele silmästäsi
äiti kultani kallis,
enhän tähteni päiviäsi
huolin viettävän sallis.
Pyyhi kyynele, murheen moisen
tahtoisin suita estää;
mulle kärsimys taidon soi sen
kuinka lujana kestää.
Pyyhi kyynele silmiesi.
Liioin itkenyt lienet,
rinnalla muinahis murheittesi
nää ovat kolhuni pienet.
Pyyhi kyynele, kuivaa poski;
kääntää kohtalo lehden,
kärsimyksen, mi tänään koski
kerran onneksi tehden.
IKKUNARISTIKOILTA.
TIU'UT.
Helisevi tiellä tiu'ut,
soipi helke heleään,
reki liukkahasti liu'ut,
hepo juoksee vikkelään.
Narskuu lumi jalaksissa,
heidän ohi kiitäissään.
Mies ja hepo huurtehissa,
katsomaan mä tuota jään.
Mietin yksin: mihin hällä
matka lienee kiireinen.
Kosioonko? Etäämmällä,
helke kuuluu kulkusen.
Viipurääninv.
PÄLVET.
Katsoin ikkunaristikoilta
taakse vankila-aituuksen,
näinpä harmailta kallioilta
lähteneeksi jo hankien.
Kuiske rinnassa mulla soi:
»Jo on pelloilla pälvet, oi!»
Kohta vuokkoset hennot herää,
kevätpuroset pulppuaa,
leivot liitävi päivänterää
kohti, lauluja kaijuttaa.
Minä kuulla, en nähdä voi,
vaik on pellolla pälvet, oi!
run lääninv.
LAPSI.
Mä kammioni ikkunasta nään
ihanan lapsukaisen, kutripään,
mi vilkutteli pikku kädellään.
Kätösiä tuota katsomaan mä jäin,
kun vangille se huiski herttainen.
Mä lapsuuteni muistin kultaisen,
ja tunsin vesihelmen silmässäin.
Helsingin l.v.
KUKAT.
Pihalle milloin katsoin, eessä sama
on kiviseinä, aikain sammaltama.
Sen rosopintaa illoin tuijotin.
Mut kerran huomaan, että sammalista
mi versoi harmaan kiven halkeimista
on sinikellot nousseet kukkihin.
Ne huojuu, nyökkää suvituulen mukaan,
ei niiden tarinata tiedä kukaan,
mä kesäyössä valvoin, kuulin sen.
»Me emme itänehet siemenistä.
Me puhkesimme vangin kyynelistä
mi kastaneet on öisin vuotehen.»
Hämeenlinnan k.h
AAMULLA.
Soi aamuvarhain viserrys
niin sointuva, linnun kielin.
Ah, kuin on hertas sen herätys,
jo nousen reippain mielin.
On huomen raikas, selkeä,
ei tunnu nyt tuskan taakka,
min painosta illalla itkin mä
kai puolehen yöhön saakka.
En surrut lemmen suruja,
en iltani ikävyyttä.
En huollut huomisen huolia,
tai koppini hämäryyttä.
Mä heimoni tunsin murehen,
sen kaunihit toiveet pettyi;
ja voittajan koston hirmuisen
tuon muistin, — silmäni vettyi.
UNI.
Yöllä unta armaastani näin:
vajonnut mä olin murheisiin,
kerroin hävitystä kotimme.
Kyyneleet hän kuivas silmästäin
virkkain: »Ellos itke kulta niin,
uuden pesän laitan sinulle.»
Painuin armahani sylikin.
Herättyä vielä riemuitsin.
III. VANKILEIRILLÄ
HERÄÄMINEN.
Me aamuin kuularuiskun rätinään
heräämme. Ylös vaivoin ryömitään
lavoilta, joilla yömme värjyttiin.
On vaiti kaikki. Painostaen niin
nyt mielet valtaa kammo, tyrmistys.
Kasvoilla jokaisen on kysymys:
»Taas ketä tovereista ammuttiin?»
NÄLKIINTYNYT.
Piikkilanka-aidan takaa näen
nuorukaisen laihan, kelmeän.
Katseitaan mä väistyn säikähtäen.
Haamu manalanko lienee hän?
Aavesilmät tuijottaa kuin talman
heittänyt jo tuoni niille ois;
kasvoillaan on keltaväri kalman.
Vaiti on, kuin kuolo kammitsois.
KUOLEVA.
Risainen takki tuon on yllä vanhuksen.
On hiukset harmajat ja parta takkuinen.
Vavisten toisten luo hän johtaa askeleet;
nälästä hällä näin on voimat uupuneet.
Ojentaa pyyntöhän hän käden laihtuneen,
ja huulet valjut vain ne liikkuu hiljalleen.
»Oi leipää antakaa!» näin kuiskii vanhus vaan,
kätensä painaltaa nyt vasten poveaan.
Hän maahan nyykertyy ja »leipää» ääntää suu
kuin hiljaa henkäisten, — niin silmät ummistuu.
VAPAAKSI...
Vapaaksi laskettiin, hän hoippuin kävi
nyt matkaan, päästen kaupungista pois.
Eräällä veräjällä viivähtävi.
Ei eellehen nyt tuosta käydä vois,
niin uupuneeksi tunsi nuoret jalat.
Ah, jospa ken nyt lasin vettä tois!
Sai nainen säälivä, hän leipäpalat
ja maitotilkan voipuneelle soi.
— Ne syötyään jo aukes tuonen salat. —
VANGIT TYÖSSÄ.
1.
Haudoista kaivetutta »valkoisia»
on vangit komennettu pesemään,
kuin itse olisivat vainajia
niin valjuja he kaikki näöltään.
He vitkastellen ryhtyi työhön inhaan.
Iletti mätänevät ruumiit nuo,
kun täytyi kannella ja pestä. — Vinhaan
nyt eipä suju heiltä puuha tuo.
Syrjässä seisoi valju nuorukainen,
ei työhön käskettyyn hän tarttunut,
»en moista tee, oon punakaartilainen,
ei työtäni mun ruumiin huuhtelut!»
Nyt päällikkö kun kuuli uhmaa moista,
vilkaisi silmiin nuoren sotilaan
ja tiuski: »Lurjus, sanas vielä toista!» —
Niin nuorukainen lausuu uudestaan:
»En pese vihollista!» päättää innoin,
kivääri vaikka kohti kohouu.
Hän kaatuu maahan lävistetyin rinnoin
ja nurmi hurmehesta punertuu.
2.
Kumpua sankarihaudan
luurankomiehet ne aukoo.
Painavat lapioraudan
multahan. Helle se raukoo,
tippuvi otsalta hiki.
Hauta on auki jo. Kajoo
kouransa arkkuihin siellä.
Lahonut seppele hajoa
pudoten jalkoihin tiellä. —
Tuollapa hautoa liki
parvet on vartijamiesten
katsoen jälkiä tuhon.
Vangit työhön he piesten
saivat; ne uhmansa uhon
salaavat hammasta purren.
Päätänsä puistavi honka
kohisten, nähdessä ilveen.
Taivaalla harmaja lonka
peittävi päivyen pilveen,
ihmisten ilkoja surren.
PIHARUOHIKOLLA.
Junavaunusta horjuen laskeutuu
punavankeja; maalle nyt pääsevät he.
Sulotuoksuja henkivi nurmi ja puu,
suvilintuset laulavat: riemuitse!
Ohi käy rivi kaamea, ryysyinen,
moni kuoppainen siinä on poski, — ja suu
se on kaartama tuskien piirteiden.
Niin verkkaan tietä he laahautuu.
Talo tuolta jo kunnaalta häämöttävi.
Sitä kohti on suunta; jo saapuvat luo.
Piharuohikko vehmas houkutteli, —
syli pehmeä tuo levon lauhkean suo.
Hepä siihen nyt uupuen lyyhähti niin,
käsi voimaton ruohoa nyhti. He söi
sitä nälkänsä tuskihin. Ympäröiviin
ei koskenut tuo, he sen pilkaksi löi:
»Mitä huolta nyt ois, kun jo punikit sai
kesälaitumen oivan.» — Ne ilkkuilijat
sukujuurta he samojen miesten kai,
jotka ristille lyötyä herjasivat.
EVÄÄN TUONTI.
Aamulla alkavi, iltaan kestää
vaellus ympäri leirin ain'.
Vartijat portilla kokevat estää,
ampumis-uhalla pelottain.
Säikkyiskö moista naiset ne urheet;
nääntyvi leirillä rakkaimmat,
siitä on rinnassa huolet ja murheet,
siksi he kaikkea uhmaavat.
Pihalla horjuvat pöhöisin jaloin
ryhmissä vangit nälkäiset,
ruokitut haisevin kalliokaloin,
päivässä kuolee kymmenet.
Kiertävät naiset vankila-alaa.
Omansa sieltä jos nähdä sais,
vaivalla hankittu mytty se salaa
päällitse aidan jo singahtais.
Harmaahapsinen äitikin evään
myös oli laatinut lapselleen.
Katsehen luo aran ylvästelevään
vartijamieheen valkoiseen.
Seisovan huomaa veräjän luona
tyttönsä riutuvakatseisen.
Vartija kääntyy, hetkenä tuona
kiirehti, antimet ojentaen.
Tieltäpä järjestysmies näki heti,
yhteiskunta on vaarassa tää,
hyppäsi luo, käsipuolesta veti
portilta vanhusta säikkyvää.
Vartija rientää avuksi veikon,
muille ei kunniatyötä sois,
riistävi kädestä tyttösen heikon
äitinsä antaman lahjan pois.
Vanhuksen pois lainvalvojat veivät;
tyrmähän hänetkö telkeää?
Vartija taskuunsa sulloi leivät.
Tyttönen portilla nyyhkyttää.
JUURILTAAN SILVOTUT.
Näin tänne raastettu on luota lasten
hän, äiti, ainut turva kodin köyhän.
Nyt nuorintaan hän painaa rintaa vasten.
— »He isän äsken saattoi laitaan mäen
perästä pikakuulustelun löyhän,
ja lapsiani tuskin enää näen.
Oi pohjatonta kurjuutta on olo!
Nyt helmassani tyhjää rintaa imee
tää nälän heikontama pikku polo.
En elää voi, en kuolla», näin hän huokaa. —
Taas vihloo sydäntänsä ääni kimee,
kun pienokainen turhaa itkee ruokaa.
SISARUKSET.
Riveissä ammuttujen lepää hiljaa
sisaria kaksi, sairaanhoitajaa,
kuin pari tuulen taittamata liljaa.
He sylityksin siinä uinahtaa;
on kummaltakin kuula läpi rinnan
se mennyt, sydänveri pulppuaa.
Ihana vaaleus tuo ihon pinnan. —
Vakaiset huulet näyttää lausuvan:
»Annoimme aatteestamme kalliin hinnan.
HAUTOJEN LUONA.
Astun aatoksissa ahon laitaa.
Kuuntelen kun hongan latvat soittaa.
Silmä keksii oudot hiekkakummut,
toisilla jo nurmi vihannoittaa,
aukee tulipuna liljain ummut.
Kaikki hajallaan on ilman aitaa.
Kunnioittaan painan alas pääni.
Hautakumpuja ne vainajien,
jotka hirmuvallan kosto kaatoi,
työn ja vapauden sankarien,
jotka tätä maata ennen raatoi. —
Kaikuu kummun alta outo ääni.
Sanat kuuluu: »Veri vaatii verta!
Sopua ei synny eikä rauhaa,
konsa konnat kostamatta kulkee!
Luumme lepoa ei tunne lauhaa,
hautammekin häväistä he julkee!
Saavuttakoon kosto heidät kerta!»
Kylmät väreet kulkee selkää pitkin.
Oman verenikö ääntä kuulen,
vaiko viestin vainajien noiden?
Oisko suhinaa se kevättuulen,
haasteloa metsän haltioiden?
— Kotiin kuljin; itsekseni itkin.
HURMEKENTTÄ.
Kuljin ruohokenttää vihreäistä.
Kaisoin heinää, jota jalka polki,
vehmasta se oli, nukkapäistä,
eräs täplä kellerti kuin olki.
Katsoin yli kentän, kaikkialla
oudot keltatäplät, kuni halla
olis paikotellen käynyt niin.
Oudoksuen katsoin näkyyn tuohon,
joka eteen avarana aukes.
»Mikä moiseks polttanut on ruohon?»
kysymys tuo kieleltäni laukes.
Ääni kuului alta ruohomeren:
»Jälkiä ne ovat ihmisveren;
sodan kauhut tässä näyteltiin.»
POLTTAVIN SILMIN.
Ennen kun tuskat raasteli kovin,
soi kyynelet lohdutustaan.
Polttavin silmin, polttavin povin
nyt tuijotan yöhön mustaan.
Paljon mä ihmisten kovuutta itkin;
myös lempeni suuren vuoksi.
Lapseni hautaa ruohoista kitkin,
niin kyynelvirrat juoksi.
Aartehet nuo sinihetteiden lienen
jo tuhlannut kuiviin asti.
Itseni tähden, suruni pienen
ne virtasi vuolahasti.
Tulivat vainot, verinen tuho,
ja heimoni hukkui peru.
Rinnassa multa nyt hyinen uho,
ei pisarta yhtään heru.
Polttavin silmin, polttavin povin
ma tuijotan, yö on musta.
Rintaani tuskat raastavat kovin
ei itkusta huojennusta.
IV. YSTÄVYYS JA LEMPI
PÄIVÄLLE.
1.
Poimin kukat ohdakkeen,
niistä kimpun pienen teen
pöydällesi asettain.
Töyhdöt sinipunervat
kuiskii sala-unelmat,
jotka elää sielussain.
Viestin tuoksu tuokohon:
sydän rakastava on,
joka sulle sykkii ain.
2.
Hapsiesi kultarihmaa
soljutin mä sormissain,
sieluhuni onnen vihmaa
laskihe niin hiljaa vain.
Hienoset käy kultahapset
sydämestä toisehen,
yhtehen näin tomun lapset
herkin säikein kietoen.
Ainut vain nyt unelmani:
jospa kestäis säikeet nuo!
Muutoin vajoo sielussani
iki-unhoon riemun vuo.
3.
Mun saarsihe aivan jo pimeys, loka,
kuhun käännyin, ain' oli tielläni oka.
Oi, sieluni kärsi, en itkeä voinut;
— kuin nauru ja nalja ois vastaani soinut.
Niin saavuit sä ystävä, liian et pian,
mä vaipua olin jo keskellä lian.
Nyt sulle mä paljastan poveni haavat
ja mieleni perukset, henkeni aavat.
Ja kuiskaan unteni haavehet hennot,
ne joilla mä siivitin aatosten lennot.
Ne kaikki mi karsailta katseilta säästän,
mun sieluni lapsoset ilmoille päästän.
Näin kyllin jo puutetta uskon. — Ja erheen
niin kietovan kaiken kuin himmeän terheen.
Sä lämpöä hengit ja päivyen tavoin
sumun haihdutti katsehes' kirkas ja avoin.
SÄ OLET.
1.
On sulla hehkua sielussas
ja suonissa sulaa tulta.
On uhmaa ylvästä otsallas
ja katsehes tuike kuin kulta.
Ah kuinka usein mä piilossa
ihannoin sun silmiäs noita.
Ne voivat hehkua innosta,
vihan syöksyä taas salamoita.
Olet henkeni heimoa, tunnen sen,
myös hehkuva mulla mieli.
Kun äänesi sointua kuuntelen,
soi sielussain joka kieli.
2.
Sä olet kuin ääretön ulappa,
kuin levoton aava meri.
On mielesi alati vaihtuva
ja kuohuvan kuuma veri.
Ah, meri niin tyynenä läikkyy oi,
ja mainingit vain häilyy,
sen povessa myrskyjä piillä voi,
vaikk' kirkkaana pinta päilyy.
Mä sinuhun täysin en luottaa voi,
niin alati mielesi vaihtuu.
Nyt huulesi lausehet kauniit soi,
vaan huomenna kaikki haihtuu.
On tänään niin valoisa hymyilys
ja hyväilet rakkahasti,
vaan mistä, jo huomenna, kiihtymys,
voit kuohua valtavasti.
Ah, mainingit meren! Ne tenhoo nuo,
niin valkeat vaahtoharjat.
Oh rakasta sielusi hehku tuo
ja vaihtuvat tunnesarjat.
KULKURILLE.
Ne heittiöksi sua pahat parjaa;
kun kuljet huoletonna pitkin maita,
ja liian usein vietät sunnuntaita,
ja suosiskelet maljaa vaahtoharjaa.
Kun katson kylätiellä poikasarjaa,
nään varren notkean kuin rannan raita.
Ah, miten liekin sydämeni laita?
— Ne huulet punottaa kuin kaksi marjaa.
Oon autuaana juonut niiden hurmaa
ja kuullut monta vakuutusta, valaa.
— Muut ennustakoot tuhoa ja turmaa,
mä nähnyt olen, mitä sielus sataa.
En pelkää elämää, en säiky surmaa!
Sun kanssas maailmalle mieli halaa!
KADONNUT KULTA.
Kuikutteli kuovi yksin,
surujansa suolla soitti,
märän mättähän välissä,
nevan pehmeän povella,
rahkarimmen rannattoman.
Niinpä kurja kuikerteli,
tuota piipitti poloinen:
kultansa oli ka'onnut,
sortunut sorea sulho,
häipynyt hämäräteille,
eksynyt eri nevalle.
Eipä kuullut kuovi kurja
kutkutusta kultasensa.
Eipä tiennyt lintu lieto,
vaikka oisi kulta kuollut,
uupunut iki-unehen.
Niin nyt koito kuikuttelen
kuin on suolla kuovi kurja,
samoin vaivanen valitan,
yksin rukka ruikuttelen.
Poissa puoliso poloinen,
kulta kaunoinen ka'onnut.
ÖINEN EROHETKI.
Me kahden kanssasi kuljettiin
salon siimeisen salateitä.
Sinä aatoksissasi vaiti niin,
minä kuivasin kyyneleitä.
Utu nousihe suosta ja kirpeä tuoksu,
hämy öinen metsähän hiipi,
ja kavahti pöllöt nukkuvat puissa,
niin hiljaa harmaja suhisi siipi.
Sä metsän tummuvan reunassa
minut ääneti syliisi suljit;
niin kätesi irrotit uumalta,
salapolkuja poies kuljit.
Vaan mättään sammalehille mä vaivuin;
oli yö niin lenseä, lauha,
ja hämärä kuiski sieluhun hiljaa: —
Soi lohdun metsien leppeä rauha.
LEMMITYLLENI.
Oisinpa, noita ma,
laatisin rakkausjuoman,
keijujen, kukkien suoman;
hurmaisin sun.
Kipuna otsinpa
loistavan kypeneparven,
polttaisin poveesi arven.
Muistaisit mun.
* * *
Aartehet kylläiset
salatun lippaan
halasin nuo omistaa. —
Itkeä kyynelet
viimehis tippaan
silmäni saa.
Houkkia lienen ma, — .
rakastan merta,
pauhuja aallokon;
vaikkapa kuohuissa
tiedän sen, kerta
hautani on.
* * *
Kauvan ei ilman tuulispää
yhtä lempiä saata.
Kalpea lehti, pian se jää;
tanssikin toista jo kiidättää.
Lehti ei lemmestä taata
konsaan vois. —
Kuolevi hiljaa pois.
* * *
Kultaisen päivyen säteen
majaani himmenevään
kanssasi toit.
Hellästi tartuit sä käteen,
polvelle painoit pään,
suukkosen soit.
Hehkuvan rypälenesteen
lailla se juovutti
suukkonen tuo.
Vaikka nyt laittaisit esteen;
kieltäisit lempesi —
saapuisin luo.
* * *
Valtavasti tuulten urut
yössä soi.
Poistukaa jo pienet surut!
Tunne yksi mielen haltioi.
Huminassa öisen tuulen
armahain
äänen rakkahan mä kuulen
kuiskailevan mulle hiljaa vain.
Lemmestäkö tuulten urut
huminoi. —
Poistukaa jo pienet surut
lemmenlaulua kun tuulet soi.
* * *
Kun luhistui mun epäjumalain,
Niin katkeruutta tunsin sielussain.
Mut ihminen jo kohos sijaan sen,
Niin rakas mulle, oi niin läheinen.
§ * * *
Suudelmihin päivyen
hiljaa valkokukkasen
terälehdet aukeaa.
Suudelmistas armahain
puhkee kukat sielussain,
silmät loisteen kumman saa.
* * *
Tunnen suuren lempesi
ympäröivän sieluni
sulotuoksuna,
vaikka silmiäs en nää
hurmaa se ja viihdyttää,
luopi onnea.
* * *
Täytit maljan nestein hehkuvin,
tyhjensin sen huulin janoisin.
Sain nyt polton siitä sieluun ain',
kiertää tulivirta suonissain.
* * *
Silmiesi välke meren
vihertävä, sytti
ilmiliekkiin poven; veren
kiihkot läikähdytti.
Puhaltele liekkiin tähän,
palaa tahdon, palaa.
Luotu en lie kytemähän
tuhkan alla salaa.
* * *
Niin ääntäs rakasta mä haluin kuulen,
sun katson silmiesi syvyyksiin
ja kaarevuutta soman punahuulen.
Me kahden kesäpäivä kisailtiin.
Illalla istuin jalkojesi juureen,
kun päivyt painui pilviin hohtaviin.
Mä silmistäsi löysin ihmemaita,
ja äänes sielun johti riemuun suureen.
Olimme yhdessä niin onnekkaita.
* * *
Mä katsoin päiväntähteen loistavaan,
— jos minne käännyin, aina, edessäin
nyt auringonpa välkkyväisen näin.
Mä katsoin silmäis ihmevalkeaan,
— vain edessäni aina kuvastaa
nyt kaksi silmää kummaa, loistavaa.
* * *
He silmistäsi älyn kipunat
vain näkee, sekä otsan ylväät kaarteet,
mut mulle säilyy hymys valo-aarteet
ja katsettesi säihkysalamat.
Oi, säälin köyhyyttä mä ihmisien,
elolta onnea he turhaan pyysi.
Jos kerran vajota sais hymyilyysi
he, rikkauden löytäis ikuisen.
* * *
Kyselet: milloin alkoi onnemme?
Sen tietäisinkö mistä.
En tiedä päivistä mä mennehistä,
en tulevia liioin aattele.
Mä onnenhetkistä vain nykyisistä
niin runsaan riemun sieluhuni sain,
pois hälveni jo aika muistostain.
V. TÄHYSTELYÄ
MUUAN VIERAILU.
Käy pappi luokse vangin paatuneen
ja ottain kasvoillensa hurskaan muodon
hän lausuu: »Jospa Herran rakkauteen
myös punaisetkin ohjais joukkojaan,
se estäis sodan kauhut, verenvuodon.»
Mut silloin kysyy toinen vuorostaan:
»Kun papit rauhan sanaa julistaa,
he miksi kantaa voivat pyssyn julman?» —
»Kas, vaarassahan oli isänmaa.»
Näin pappi. — Vastaan vanki virkkavi:
»Ei selvitykseksi tuo riitä pulman.
Omia torppareitaan ahdisti
se pappi, jonka ase käissä näin,
ja tuskin siitä isänmaa sai avun.»
Nyt paimen kelloon silmää: »Ystäväin,
ei riitä aikani, vaan tulenen
mä toiste.» Rykii, nielee viime tavun,
ja kääntyy ovelle hän lähtien.
EEMI.
Eemi poika oli kyllä,
miehenalku mielevä;
vanha, mekkonsa yllä
töpsötteli tyynenä.
Neljä vuotta vastaikään
täytti, mies jo mielestään.
Nauramaan ei saanut mikään,
leikit leikki yksinään.
Eemin äiti uskovainen
usein kulki seuroissa.
Poika äidin seuralainen
tallusteli mukana.
Kokoon tultiin; uskovaiset
toisiansa tervehti.
Sieluntilaa vanhat naiset
halukkaasti kyseli.
Eräs muori harmaahapsi
Eemiäkin kättelee.
»Ootko Jumalan sä lapsi?»
noinpa vielä tutkasee.
Eemi miettii kotvan aikaa,
vihdoinkin jo vastaa pois.
»Enkä ole», sanat kaikaa,
»Kukas isän poika ois?»
ÄIDIN VAROITUS.
Varoitteli äiti aina:
»Neuvo tämä mielees paina,
tyttökulta, karta noita
tummain silmäin salamoita!
Niiss' on säihkyä ja tulta,
onnen voi ne viedä sulta!»
Muistin aina varoitustaan,
katsonut en silmään mustaan.
Löytyi onnelleni kari,
sininen se silmäpari.
Niiden olin lumon alla,
kunnes onnein jääti halla.
LAISKURI.
Jo lasna äiti laiskaksi mua moitti,
kun kirjat vainen huvittivat parhain.
Hän työhön koki totuttaa jo varhain. —
Mut häipyi se, kun lukuhalu voitti.
Tai linnut sulosävelin kun soitti
suojassa pensastojen, kukkatarhain,
jäin silloin valtaan unelmien harhain,
ja nuhteet, rangaistukset tuosta koitti.
Näin moitetta oon aina kuullut samaa.
Ne soimaa vierahat ja toveritkin.
Ja joskus tunnenkin mä jotain lamaa;
niin usein tuota itsekseni itkin.
En kiintyä voi työhön, koota kamaa,
vaan aatos laukkaa satumaita pitkin.
HELMI.
On Helmi tylli äidin apu parhain;
niin näppärästi tekee askareet,
hän hoitaa pikku siskot, kantaa veet,
ja käypi maitojonoon aamuvarhain.
Pimeä aamu; tuuli vinha kovin
ohuiden käypi läpi vaatteiden.
Hän seisonut on siinä värjyen
ja kasvoin sinertävin pitkän tovin.
Jo ulkopuolia maitokaupan oven
jokunen varhaisempi odotti,
kun Helmi pieni tuohon kerkesi
rivikin käyden, täytteheksi loven.
Kuluvat tunnit; kylmemmäksi viima
se yltyi, lunta alkain ryöpyttää.
Sen hiutehet on jäätä terävää,
mi sattuu kasvoihin kuin piiskan siima.
Väristen vilusta hän yhä kokee
sijansa urheasti säilyttää.
»Jo aivan kylmää lapsen tämä sää»,
näin ympärillä seisovaiset hokee.
Nyt viimein kauppa aukes. Kiireisesti
ovelle joukko syöksi. Sysien
ja toisiensa eelle hyökäten
he ryntäs, mies ken rytäkässä kesti.
Perästä monen rynnistyksen, vaivan
jo Kelmikin se maitotilkan sai.
»Nyt pieni veikko riemastuupi kai»,
hän miettii, tyytyväisin mielin aivan.
Käy vastaan vallaton nyt poikaparvi
mi koulumatkalla on. Rikasten
he lapset. Helmin tuuppaa ilkkuen
nyt käytävältä, kumoon häijy Arvi.
»Pois kerjäläiset tieltä», kirkuu nulkki
ja joukko naurain kulkee matkojaan.
Tuo pieni häijyläinen riemussaan
on heimonsa niin oivallinen tulkki.
Voi kuinka kirpas Helmin mieltä pilkka!
Kotiinsa nyyhkien käy huolissaan,
ei pikkuveikko saa nyt maitoaan
kun maahan kaatui vaivoin saatu tilkka.
ONNI.
On ihmisonni täällä vaihtuvainen,
sen mittasuhde vallan erilainen,
Se, mitä minä väheksyn ja hylin,
voi muutamille olla onni ylin.
Niin moni lemmestäpä onnen löytää,
mut toiset suosii oivaa herkku-pöytää,
ja rikkautta eräät etsii maista,
taas hurskaat tavarata taivahaista.
Myös moni arvovaltaa tavottaapi,
vaan joku uhrauksin onnen saapi.
Huveja kevytkengät ajaa takaa,
saa muudan onnen kyllikseen kun makaa.
On jonkun onnea myös kostotuumat,
ja toisen veljesrakkauden huumat.
Ja tutkija vain keksinnöistä elää,
upseeri siitä, että kannus helää.
Voi tähdet ilon syttää jonkun mieleen,
mut toinen toivois tähden rintapieleen.
Sisimmän siloitus on karvain huolta,
usea kiillottelee ulkopuolta.
Näin onnen saantikin on monta tapaa,
monasti kullan sijaan saadaan rapaa,
vaan tuo on mielestäni seikka paha,
kun useammat auttaa onneen raha.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VAINON AJOILTA ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
