The Project Gutenberg eBook of Muistojen mailta
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Muistojen mailta
Runoja
Author: Hilja Liinamaa-Pärssinen
Release date: May 13, 2025 [eBook #76080]
Language: Finnish
Original publication: Helsinki: Kust.Oy Kansanvalta, 1926
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MUISTOJEN MAILTA ***
language: Finnish
MUISTOJEN MAILTA
Runoja
Kirj.
HILJA LIINAMAA-PÄRSSINEN
Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta,
1926.
SISÄLLYS:
Vankikammio:
Punavangille
Vankikammio
Kammo:
Kammo
Kauhujen yöt
Teloitettu
Äänet vaietkaa
Jäitä
Myrsky käy
Kiviä sataa
öinen tanssi
Kirottu äiti
Elinkautisvangin hourailua
Kärsimysten lapsia:
Nuori toveritar
Kaunis on vanki
Punaorpo
Aamutuokio
Ilotyttö
Vanki vanhus
Häät
Kuritushuoneen kirkossa pitkänä perjantaina
Hosianna
Toivotus ehtoolla
Suru ja kaipaus:
Itkee
Ilta
Meri huutaa
Tervehdys
Keväälle
Lauluni
Talttumus
Hiljaisuuden hetkiä:
Hiljaisuudessa
Lapsuuden taika
Unho
Yönäky
Kevään ihme
Kukkaissade
Täällä
Laulajan iltahetki
Sävel
Pois muurit:
Pois muurit
Kestä
Ääni
Ylösnousemus
Jäähyväiset
Aika:
Aika
Repaleruhtinas
Nälkäkuolo
Äiti pojalleen
Vapaita säkeistöjä vapaudessa:
Punaiset unet
Kevään laululinnulle
Ensimmäiset vuokkoset
Muistatko?
Kesän viimeisen kukan
Omenapuut
Vapaa työ
Nukkuva maa
Taistohon lähtevä
Muistojen puutarha:
Jos laulun kuningas
Viertä niityn, tuoksuvaisen
Se kulta, jota sulta sain
Kätes kaulahani
Sun luokses tulin
Sano armas, miten oma niin
Pääni sun polvies varaan
Sun kauttasi uudesti synnyin
Suljetun uutimen takana
Oi säästä
Sä ellös sure«
Etsin aatoksin ja askelin
Tunnetko ystävä oi
Jo syksy tulee, talvi myös
Vankikammio
PUNAVANGILLE
Ota köynnös kukkasista sellin,
sydänverin kostutettujen.
Poimitut ne käsin ovat hellin.
Sarka oli pitkä, sumuinen.
— Kiirastulen, pistinkujanjuoksut
kestit. Ota kiehkurani tää!
Soisin sulle suven sulotuoksut,
matkaa voittoisata, välkeää!
VANKIKAMMIO
Kidutuskammio, kolkko hauta,
jossa me vuosia kärsittiin.
Sieluhun leikkoi kahlerauta,
painoi muotomme murruksiin.
Teljet ja puomit, ikkunakaitteet,
piikkinen, pistävä ristinpuu.
Kammoksi, tuskaksi laaditut laitteet,
joita ei kuvata taida suu.
Tunnoton muuri kiroja syytää,
jumalan päivän karkottaa.
Rautainen pakko sydämet hyytää,
myrkkyä kylvää katkeraa.
Hauta, min pohjassa liejussa maata
täytyy meidän vuosia niin.
Ei sen hirmuja kuvata saata. —
Kuinka ne muinen kestettiin?
Ristinpuu, johon kiinni me lyötiin
käsistä, jaloista riippumaan.
Hopeapenninki, jolla me myötiin
taakan painavan kannantaan.
Pilkat ja pistot, etikkajuoma,
karvausmalja pohjaton,
helvetin piina ihmisen luoma,
meidän, meidän se nieltävä on.
Värjyvä uhri, kauanko kestät
nuolet rintahan taittuneet?
Jumalaisvoima, kuolon mi estät,
vieläkö vapaiksi meidät teet?
Kammo
KAMMO
Huutaa horna, hirtehiset
viskelevät vimmojaan.
Kiitää keijut kummalliset
silkkisissä hunnuissaan.
Muurit huokaa, nauraa ovet,
hyppii lankakeräset.
Ikkunoissa inhat lovet,
mataa niistä käärmehet.
Syöjättären kynnet syöpyy
saakka sydänverehen.
Sielu harhaa, kauas yöpyy.
— Istun, istun vavisten.
KAUHUJEN YÖT
Voi, taivaat vierineet on alas,
on vuoret päälle kaatuneet.
Jumalat voimansa nyt salas,
ja voittajat on paatuneet.
On pimeys, ei tähti kiilu,
yön halki pauke kajahtaa.
On päitten päällä surman piilu,
ja kuolon arvat lankeaa.
On onkaloissa kalman höyryt
ja epätoivo, hämmennys.
Olennot laihat, luiset, köyryt
vain valtaa kauhu, tyrmistys.
Inehmot, jotka hetki sitten
viel' uskoi suureen unelmaan,
nyt haavoissa on tutkaimitten,
ja verta vuotaa virtanaan.
Ei yksikään nyt silmäluomi
asetu öiseen lepohon.
Sydäntä painaa rautapuomi,
ja povi kahlehissa on.
Ja kasvoilla on kuumepuneet,
niin outo liekki silmien.
On toiset maahan polvistuneet,
ja toiset tähyy vaieten.
Mut käytävällä kumahtavi
vain askelehet raskaat niin,
yön äänet jylhät leikkoavi
ain' asti luihin, ytimiin.
Ja ovihakain kalskahdusta
mies uljahinkin säikähtää.
Jos kenet tempaa horna musta,
ei huomista hän päivää nää.
Ken lieneekin, ei enää ikään
hän armastansa nähdä saa.
Ja manan mailla kukka mikään
ei taida tuoksuin kukoistaa.
Lie isä, eipä polvellensa
hän koskaan nosta pienoaan,
kun teloittaja piiluinensa
on lyönyt niska-nikamaan. —
Kadonnut yöst’ on tähtikajo.
Soi surman laukaukset vain.
Ja päättyy elon ratsas-ajo,
päät maahan vierii kumahtain.
Voi, yöt on pitkät komeroissa,
on kuin ei koskaan valkeneis
uus päivä, vaan jo aamun koissa
pois sielun manan henget veisi
TELOITETTU
Mitä kaivat mies?
Miks’ maata sun lapios ruoppaa?
— Kova kohtalon ies,
manan sarkahan kaivan kuoppaa.
Miks’ ryysysi sä
otit yltäsi, kammona seisten?
— En ymmärrä.
Olen saartama surman peisten.
Mikä hirmu se tää
palon silmies pohjista purkaa?
— Oi orvot ne jää.
Kivet itkekää, kalliot surkaa!
Miks’ tuijotat niin
sysimustin, synkein muodoin?
— Minut ammuttiin,
sydän ehtyi syöksyvin vuodoin.
Miks' jälkesi sai
kulumattomat korpehen, suohon?
— Ne on kauhuna kai;
upotettiin ruumiini tuohon.
Miks’ käyskelet ain’,
kun on kuolon kentillä kuudan?
— Sitä käyn odottain,
kunis pasuunan äänellä huudan. —
Miks’ rauhaton yö;
käy peikot pelosta hullut?
— Ajan mittari lyö. —
»Ylös vainajat, päivä on tullut!»
ÄÄNET, VAIETKAA
Hiljaisuuden kapaloista tuuli nostaa pään,
aavikkojen lentomatkaan aukoo siipiään.
Vankimajan unohdetun äänet saavuttaa;
toimen kalske, teon tenho kutsuu, kumajaa.
Kulkee tietään tuulen henget näkymättömät.
Vangitulla houreet herää, innot viehtävät.
Tahtois maailmoja luoda, vuoret paikoiltaan
siirtää, käydä ottelohon kuumaan, valtaisaan.
Hurja toive! — Muuriin nyrkin kiroten lyö mies.
Nähkää silmäin villi roihu, hehkuu poven ties.
Kauhistus! Ei hiilos herkkä kestä lietsontaa.
Tuli karkaa, polttaa, tuhoo. — Äänet, vaietkaa!
JÄITÄ
Jäitä sataa.
Tuisku ikkunaani lyö.
Raskahasti hetket mataa,
synkkä vangin yö.
Ihmispedot
sydämeeni jäiset rakeet
heittää.
Kukkaiskedot
hyytyy, katoo onnen takeet;
hanki unten tarhat peittää.
Tuuli tuima auki kiskoo
ikkunan.
Louhettaret lunta viskoo
vangin majahan.
Tunkee tänne ryöppy jäinen
koston viima nuolipäinen.
Tuisku seinään lyö.
Kolkko vangin yö.
Ryntään vuotehelta kimmoin,
tuskan vimmoin,
huudan auttajaa.
Mutta kinos lattialla
on kuin käärinliina. —
Kostotarten raivo, piina
niinkuin kuolon halla
mua kouristaa.
Jäitä sataa.
Kylmä kinos hautaa mun.
Oi mä tukehdun.
Hetket raskahasti mataa,
aika pysähtyy.
Jäitä, jäitä
nuolipäitä
sydämeeni lyö.
Ylläni on huuru, hyy.
Sammuvi
silmäni. —
Kolkko vangin yö.
MYRSKY KÄY
Myrsky käy. Myrsky käy
ankara sielussain.
Aaltojen villit karjat
vimmaten ryntää,
vauhkona harjat
mustia vakoja kyntää.
Kohtalon jumalat iskevi noin
ukkosin ja salamoin.
Myrsky käy.
Olen mä vain
huojuva, särkyvä haaksi,
kohta mi hajoo.
Sirpaleet sinkoo eteen ja taaksi,
masto jo vajoo
syvyyden nieluun.
Myrsky käy.
Kaikkien ilmojen tuulet
lietsovat sieluun
hirmuisen sään. —
Kertako kertovat huulet
tarinan tään:
»Hukkui, hukkui laiva
etsijämatkallaan.» —
Laantuuko ihmisen vaiva
milloinkaan?
Myrsky, myrsky käy.
— Ei loppua näy.
KIVIÄ SATAA
Kiviä sataa
mun vasten kasvojani,
tuhannet kädet niitä heittää.
Mä maassa makaan,
ei kuule ainoakaan,
ja ryöppy allensa mun peittää.
Kiviä sataa,
kivuista, tuskista mä väännyn.
Särmäisiin teriin
mä vaivun veriin
ja kuoliaaksi näännyn.
Kiviä sataa,
rikotut jäseneni, pääni.
Ja alle paasikon
tukahtuu heikko ihmisääni,
niin voimaton.
Kiviä sataa,
vain kammon kalskahdukset
pois kaiku kuljettaa. —
Kiviä sataa,
yön aukee tummat ukset,
ja valo katoaa.
ÖINEN TANSSI
Sydänyönä kun koppihin paistaa kuu,
ovi lukittu äkkiä aukenee.
Ei jalkojen kapse, ei kalke muu
nyt kuulu, kun luokse he astelee.
Käsin heiluvin, kasvoilla vääristys
he vuoteeni ympäri piirittää.
Mikä tungos ja outo hämmennys,
yhä kasvaa joukko, en loppua nää!
He, vainajat, syöksyvät haudoistaan,
kenen rintaa keihäs noin lävistää,
kuka viittaa kauheita haavojaan,
ken raajaton raukka, murskana pää.
Lasikatsehin, huulin liikahtavin
mua kutsuvi olkaani koskettain:
tule, joudu jo öisehen tanssihin
kera kuolon haamujen karkelevain!
Lyhyt tuokio, koppini tää avartuu,
parit pyörivät vinhassa vauhdissaan.
He kuoppasilmin, irvessä suu
noin heittävät luurankovartalojaan.
Kuu paistoi, kiihkeät soi sävelet.
Oli vainajat vallassa hurmion.
Mitä tää? — Mua jäiset huuloset
nyt suuteli. — Hoippusin pois, tajuton.
KIROTTU ÄITI
(Lapsensurmaajan jouluyö.)
»Ken itkee kinoksissa, ken,
ja syvyydessä metsän jylhän?
Vain äänen kuulen, löydä en,
oon kiroissa mä taivaan ylhän
ja elinkautisvanki.
Yön korpeen lapsi eksyvi,
mä kaahlon, kaahlon luoksesi,
on kylmää syvä hanki.
Mä kuulen itkus tuskaisen
ja valitukses avuttoman. —
Ken toi sun tänne korpehen
ja vereen tahri kutrin soman?
— 'Oi äiti, äiti’, vaikeroi
suu pieni, vapiseva. —
Jo jäätyy, jäätyy, voi ja voi
alaston lapsi, paleleva.
Sun kiedon untuvihin
ja tuudittelen hussasaa,
niin olen hellä, hellä,
saat kullannuppu uinahtaa,
sylissä lämmitellä.
— Mut minne eksyit, mihin?
Huu, kuinka korpi remahtaa:
jo lapses kuoli, kuoli. —
Mä surmasinko? — Kamalaa,
sen teki mielipuoli, —
mä enhän lasta lyönyt.
Huu, kuinka korpi ilkamoi:
on musta, musta yö nyt!
Mut lapseni, ah voi ja voi,
liikuttaa kättä sinervää,
jää peittää silmän sumeen,
ja hervahtavi pikku pää,
laps tuupertuvi lumeen.
Voi valkokutrin silkkisen
miks tahrasin mä verehen!» —
— Näin äiti kurja läpi yön
valittaa pillomustaan,
ja varjo synkän surmatyön
uhoopi kiroustaan.
ELINKAUTISVANGIN HOURAILUA
Hah, hah, haa!
Kopin ovi aukeaa,
avain kalskahtaa.
Naura, naura, väännä suu,
kalvas elinkautisvanki. —
Oven sulkee rautakanki;
öisin paistaa kuu.
Hah, hah, haa!
Päivän mittaan kolmasti
ovi aukee hetkeksi,
taas jo kiinni saa. —
Miksi naura et?
Täällä ovat oudot eljet,
sadat lukot, sadat teljet,
rautakahlehet.
Hah, hah, haa!
Istuu vangit kopeissansa
niinkuin kuvat paikoillansa.
Ah kuin naurattaa!
Hah, hah, haa!
Kaukaa kuuluu kumma melske
moukarien kalke, helske.
Järkähtävi maa.
Hah, hah, haa!
Linna romahtaa.
Ristikot kuin kaislat linkoo,
ovet sinkoo.
Kalvennehet varjokuvat
kopeissansa havahtuvat.
— Vangit, naurakaa!
Kärsimysten lapsia
NUORI TOVERITAR
Kiviseinät tuskani huutakaa,
ovi musta ja ruudukko harmaa.
Mua rautainen nyrkki kouristaa
ja telkien kalske karmaa.
Vuos vuodelta ehtyy nuoruutein,
sydänhaavat tihkuvat verta.
Niin raudan raskas on kahlehein,
se kertako taittuu, kerta?
Ypö yksin mykkänä tuijottain
ja piikkomekkoa kantain
mä riudun kätkien kaihojain
luo lehtojen, nurmikkorantain.
Tinakulho kurja on polvellan’,
vesi suolainen, pala karvas.
Vilu tunkee säröistä ikkunan.
— Ah, ken nämä vaivat arvas!
Talo tää on herjan kurimo,
joka sopessa parkuu, jyskää.
Poven kiusatun aukee onkalo,
ja syvyyden voimat ryskää.
En valvoa voi, en nukkua saa
mä vierahan silmäämättä.
On kaukana ystävä, koskettaa
en voi rakastettuni kättä.
Vain joskus toverin nähdä saan
kuin tähtösen pilkahduksen.
—- Lie vapaus ollut unta vaan, —
yhä salpa on päällä uksen.
On vankilan pihalla aitio
kuin suppilo ahdas, se tieni.
Ei ulotu sinne aurinko,
ja taivasta tilkku on pieni.
Minut sinne hetkeksi saatetaan
ja kirkkohon sunnuntaina.
Tää hirtehis-ilve se totta vaan
on mielehen muistuva aina!
Joka soluhun tunkee pisto sen,
ei poltto se lievity laisin.
— Lumo yksi tok’ on, ruso taivainen,
se on aatteeni tuo ihanaisin.
KAUNIS ON VANKI
Kaunis on vanki, kun lumivalkein kasvoin
kirkkohon kiiruhtaa.
Kiehkura niinkuin orjantappuraseppel
otsalle lankeaa.
Askelin tyynin seuraa kalpea vanki
joukkoa harmajaa.
Kaunis ken syytönnä käy kera kärsimyslasten
polkua katkeraa.
Kalpea vanki hän sinisilmät nostaa
puoleeni penkistään.
Tunnen katsehen lempeän heijastuksen,
kuin lumotuksi mä jään.
Kaunis on ihminen aattehen aateloima. —
Kaihoni vain heräjää:
josp’ olis vanki sun kanssasi kohtalon kalkki
suotu mun tyhjentää!
— Kuulen urkujen soiton, sävelen tumman,
penkkihin painan pään.
Suljen silmät ja taas surunlempeät kasvot
kuin unen kaunihin nään.
PUNAORPO
Tuntemattomista maista
kiidätteli kipunaista
tuulen pyörre — lapsukaista.
Suojannut ei kotilehto,
taistotanner vain sen kehto,
mieron polku elon ehto.
Silmä pieni kyynelissä.
Isä, äiti — ken ja missä?
Kylmä sointu sävelissä,
jotka tuutilullaa laulaa.
Vieras käsi lasta kaulaa.
Varhain suru punoo paulaa.
Puhaltaos tuuli vieno,
kun käy tietään orpo pieno.
— Eessä taival, outo tieno.
AAMUTUOKIO
Kodin köyhän lapsi. Jo varhain
oli suistunut maailmaan.
Niin nuori ja kautta harhain
tie kulkenut vankilaan.
Mut nyt hän neitsyt on pyhä
noin äitiysvuoteellaan.
Ovi vaikk' oli teljetty yhä,
tuli enkeli taivaastaan.
Tuli poikanen: tähdenlento
niin lankesi päälle maan.
Ja äidin kohtalo vento
suli lempehen puhtaimpaan.
Nyt ripsin vavahtavaisin
kevätaurinko katsahtaa:
niin äiti ja laps ihanaisin
aamusiunauksensa saa.
ILOTYTTÖ
Ilotyttönen, oi surun tyttö,
elon maljasta juoda hän ehti.
Sai myrkkyä, sairas on, hervas
kuin syksyn kalpea lehti.
Katu kolkko ei suojaa suonut,
koti täällä on takana telkein,
maja hiljainen, mut miksi
hän lyö sun muurejas elkein?
Hän öisin seinähän hakkaa
ja nyrkin lyö ovirautaan.
Hän raivoten tiliä tinkoo:
»Miks tuotu on tänne hautaan?»
Hän väsynyt on, hän on villi,
on viisas ja mielipuoli.
Ilotyttönen, oi surun tyttö
vain varjo on; itse hän kuoli.
VANKIVANHUS
Tappuraa, tappuraa! —
Minkä kohtalon hän saikaan?
Rukki hyrrää, jatkuu rihma
läpi vuotten, ajast’ aikaan.
Tappuraa, tappuraa! —
Laskeuupi surun vihma
hiuksille harmajille,
poskillensa kuoppaisille.
Tappuraa, tappuraa! —
Räystään lintu sirkuttavi,
lintu vapaa, siivellinen. —
Kuuluu kurkein koikuminen.
Tappuraa, tappuraa! —
Kurjet etelästä palaa. —
Vanhus nyyhkyttävi salaa;
sormet hiljaa vapisevat.
HÄÄT
Iltaviesti »hyvää yötä»
tuulen myötä
lentää läpi ristikon.
Täällä lempi, syömen syttö,
vankityttö,
sinut kahlehtiva on.
Nuorukaisen tuolla soman
— onnettoman —
kuukaudesta toiseen näät.
Täällä teidän kihlajaiset,
ainokaiset,
mutta milloin ovat häät?
»Hyvää yötä» kuiskaa huuli,
kantaa tuuli
ikkunasta ikkunaan.
Kuuhut katsoo, tähdet kiiltää,
rintaa viiltää. —
Tääll' ei häitä milloinkaan.
KURITUSHUONEEN KIRKOSSA PITKÄNÄPERJANTAINA
Häväistyksen pitkät penkit,
ilottomat istuimet,
juovanutuin, sinihuivein
niissä vaimot sataiset.
Otsan oudot poltinmerkit,
ristijuonteet nähdä saat.
Ohimoilla varjot synkät,
posket laihat, kulmikkaat.
Piinavirsi vaikerrellen
kohoo yli huulien.
Tuskan tumma laulu tunkee
kuoristossa kumisten.
Elon ristinpuulle lyödyt,
syljetyt ja suomitut
haavojansa vaikeroivat. —
Päiväkin on sammunut.
Tuskaa kauheata tätä
itkee taivas, itkee maa.
Haudat aukee. Vaiva, hätä
tyrskinähäh puhkeaa.
Pohjaan asti tyhjennetyn
elon maljan katkeran
muistaa he ja eksytetyn
retken, tuhon kauhean.
Rivit tiiviit vavahtavat,
huulet rukousta soi. —
»Ikirakkauden voima
joudu kirvoittamaan, oi!
Avaa paratiisin ovet,
saata iloon sortuneet.
Kyynelistä tulvi tiensä,
verta tihkui askeleet.» —
Yllä piinavirsi kaikuu,
nyyhkytyksin painuu päät.
Häväistyksen istuimilla
sadat vankivaimot näät.
HOSIANNA
Nyt kirkon kattoholvi avartuu,
on kuni pääskyt siellä lenteleis,
ja vangin kyynelhelmen pyyhkäiseis
pois käsi hellä. — Hymyhyn käy suu.
Niin väräjävin äänin laulu soi,
ja valot leimahtavat liekintään.
Pyhimyshohde vanki-naisten pään
ja kasvot kalpeaiset kimalloi.
On juhlahetki lyhyt, ihmeikäs,
surujen lapset kuoroin kaiuttaa
nyt hosiannaa. — Kuinka ihanaa:
»Sait, hyljeksitty, suojas, ystäväs.»
Ja Kristus-kuva katsoo pyhättöön,
soi kuiske jumalaisten huulien:
»Käy turvaan, vaimo, lienet syntinen,
jos puhdas ken, hän kiven heittäköön!»
Soi hosianna, hosianna vaan.
Säteilee satain silmäin tuikkehet.
Ja juovanuttuin alla sydämet
pysähtää katsehesta Messiaan.
Mut äkin kuva putoo. Lumous
on pois, ja seinät, katto luhistuu.
Ja vihaiset vain kivet sinkouu.
Ilmoille tunkee parku, kauhistus.
TOIVOTUS EHTOOLLA
Tule, jumalaishengetär, oi,
tule hiljaa!
On luola, on kaamea vangin hauta,
se kasvaa kuoleman liljaa.
Sä väistytä rauta,
tule, suutele hiljaa
nyt häntä, mi yhä ja aina
vain niitti kyynelviljaa
ja karvausmaljasta joi!
Tule oi,
tule hiljaa!
Käsi hellästi otsalle paina,
pois vieritä tuskan vuori
ja kosketa kutrejaan,
mi loistettaan
vain muureille jakoi.
Tule, valkea hengetär, oi! —
Hän on nuori,
ja kahlehen hälle he takoi.
Oi kirvota raskahat siteet;
sytä kirkkahat kiteet
ja kukkia, kukkia luo.
Tule oi,
uni lauhkea suo!
Sä kasvata elämän liljaa!
— Suutele hiljaa!
ITKEE
Itkee vanha värttinä
aamun ensi hämärässä,
itkee tinatuopit tummat,
itkee rukki, viipsinpuu;
kirkuu kaikki lukot kummat,
parkuu rautaovet.
Itkee päivä, illansuu,
nyyhkyttävi povet.
Itkee kovat olkiparmaat,
nutut juovikkaiset, harmaat,
puiset kengät, piikkopaita,
lautakopin kolkko aita.
Itkee palkit permannon,
säleet rautaristikon.
Itkee vangit ikävässä,
värjyy yössä värttinä.
Suru ja kaipaus
ILTA
Taas illan pilvet yli maan
hämyisen hunnun luovat.
Ja taivon rannan siinnollaan
kaunistaa kultajuovat.
Ja aukee lumi-ulappa,
jot’ ennen kiisin suksin,
ja saaren rannat, majakka
utuisin kangastuksin.
Ja tuolla sadun hämyssä
jumalat karkeloivat,
ja avaruuden ääristä
hiljaiset huilut soivat.
Mä kuljen kera ystävän
ääneti, käsityksin.
— Oi haavetta! Jo heräjän
ja istun ypöyksin.
Mä vanki, muurit ankarat
nyt näen ainoastaan. —
Ah miksi näin mun jumalat
pois hääti taivahastaan?
MERI HUUTAA
Vain kuuluu myrskyn ulvonta,
en nää mä merta, merta.
En nää mä vihreitä kuohuja,
kuten katselin niitä kerta.
Ei muuta kuin ristikko mulle näy;
niin hurjina viimat ne ärjyy.
Ah muistan laivan, mi aaltoja käy,
kuin haavan lehti se värjyy.
Ah minähän olenkin matkaaja;
käy kuohut ylitse pääni.
Mä muistan eloni autuutta,
menetettyä ystävääni.
Yhä kuohut kasvaa, ja muistot nuo
ne aaltojen alle vajoo, —
ja laivani nielee pyörteen vuo,
unikuvat ne särkyy ja hajoo.
Mä havahdun, rautaristikon
läpi tunkevi tuuli jäinen.
Meri huutaa; ah, meri kahleeton
tuo ylväs ja kuohupäinen!
TERVEHDYS
Talven varpunen, viestini vie yli muurin,
saata se puistikkoon, kussa mä muinaisin
kuljin, konsa mun onneni viel' oli suurin,
itse mä nuor' olin myös, toivoja tulvailin.
Käyös lunta sä niinkuin astelin vitkaan
muistojen käytäviä juurella vaahterien.
Puhele puille. — Sä tuskin aavistitkaan,
kuinka ne tiedustaa, miksi mä saavu en.
Riennä sä, varpunen, tullessa leppeän illan,
siellä ne vuottelevat puut lumivaipassaan.
Siellä on kuutamovälke ja taivahan sillan
kattaa tähtien vyö, keijut on valveillaan.
Kerro sä, että en eksynyt poppelikujaan
rannalla vieraan maan virran viettelevän,
vaan kävi aatos latuja kaivattujaan
tuttuhun puistikkoon, helmassa yön hämärän.
Hertasta astua talvisen illan säässä,
tietä kun reunustaa kinosten kimmellys.
Pääse en sinne. On ristikko-ikkuna jäässä.
Lintunen, puistohon vie kaihoisa tervehdys.
KEVÄÄLLE
Kevät, taikuri parhain,
tule luokseni aamulla varhain,
kun koppiini kuulen
elon kantelon soittoa,
niin läheistä, loittoa
ja kohinaa tuulen.
Tule, hajoita harmajat seinät,
pois kiidätä katto
ja anna mun astua siellä,
missä pehmyt on ruohoinen matto
ja vihreät heinät.
Suo nähdä mun taas
suvikarjan kulkua tiellä.
Jo riennän. Nään satumaas.
Kas kuinka nyt piennarta vilkkaa
parikymmentä paljasta nilkkaa,
ja kujalla tuolla
käy työhönsä väki,
joka pellolla, suolla
on sankari kuokan ja lapion. —
Vait, tarhassa Tapion
säveleitänsä soittaa käki,
ja leikkii varjot ja valot
noin kumpujen yllä.
Ja punaiset maalaistalot
mua tervehtää hymyilyllä
kuten ennen.
Näin ahoja, niittyjä mennen
me kuljemme sinne,
missä tuttu on kotoinen rinne
ja ranta ja siintävät laineet. —
Pois paineet!
Soi sävelet ilmojen pirran,
ja vanassa virran
sinisorsat leikkii ja ui.
Tule, Taikuri, kosketa sauvoin
kivimuuria murenevaista!
Sydänkukkani nuo lakastui;
oli talveni ankara. Auvoin
suviaurinko paista,
mua muista!
Tule, muurit ne suista,
minut kihlaa kultaisin soljin,
vie ratsuin päistäriköin. —
Surin päivin ja öin,
ja kauan värttinää poljin.
Kevät, Taikuri, siivet sä suo,
ikävöitsen lehtojen luo!
LAULUNI
Ne on ostettu kallihisti,
öin raskahin, valvotuin.
Moni piikki mun rintaani pisti,
pahan enteitä tähdistä luin.
Ne on maksettu kyynelillä.
Ja liitto kun solmittiin,
suru otsani löi sinetillä
syvän synkkihin uurrelmiin.
Mut ain’ yhä nousevi hinta,
tulipiirrot vain lisäyy.
Ja rikki, rikki on rinta; —
oi Runotar, sinun on syy!
TALTTUMUS
Ne lankesi viimeiset auringon säteet
mun ohdakeköynnöksiini.
Läpipääsemätön levis murheenhuntu
ihanimpihin kuvitelmiini.
läks ikkuna peittyi, yöhön häipyi
nuo kangastuksien kuvat.
Sydän silvottu syki ei koskaan enää.
— Kivet haudalla sammaltuvat.
Hiljaisuuden hetkiä
HILJAISUUDESSA
Sä hiljaisuus,
mi äänettömin askelin
lähestyt öistä vuodettani
ja ympäröit mun utukuvin,
sua tervehdän
ja kutsun mielin ihastuvin
mun pieneen majahani.
Sä hiljaisuus,
väräjäväisin viulun kielin
minulle soittelet
kuin muinen luona peilikirkkaan lahden,
kun armaan kera kahden
kuljimme lempimielin
ja lauloi lainehet.
Sä hiljaisuus,
pois väistyy rajat,
ja aatos siivet saa.
Kadonneet lemmenkoiton ajat
taas palajaa.
Lähestyy kulta tutuin askelin
ja katsein säihkyvin
sieluni auvon haltioittaa.
Sä hiljaisuus,
harppusi vienon suo'os soittaa
sävelin tuskin kuultavin.
Niin kera armaan astun venhoon,
mi ui kuin joutsen valkoisin.
Vaivumme öisen suven tenhoon,
ja elo vain on ihanuus.
LAPSUUDEN TAIKA
Kaatui päälleni paasi,
kivinen seinä.
Vihainen isku mun kaasi,
heikko mä heinä.
Tuskan kammitsoima
taakkani alla.
Uupui kätteni voima
herpoamalla.
En ole kuollut, en vainaa,
raukea pääni.
Kiviset seinät painaa
nyt elämääni.
Vaan mitä ihmeellistä:
kuuluvi mulle
kuiskaus — miten ja mistä? —
ahdistetulle.
Onko totta vai taikaa
kuiske, mi johtaa
mielehen lapsuusaikaa,
muisto min hohtaa
kirkasna niinkuin tähti
laella taivaan. —
Ah joko paino se lähti,
lievitys vaivaan?
Lapsuus, lauhkeat päivät,
riemujen retket,
minne, minne ne jäivät
onneni hetket?
Lapsuus, luoksesi palaan
polttavin povin.
Sun ilojuhlihis halaan
tulla mä kovin.
Lempeät silmät siellä
leikkini varjoo.
Kukkaset niityllä, tiellä
seppelen tarjoo.
Lapsuus, onneni kehto
laulusi helää.
Terve taas, kotilehto,
lapsesi elää.
UNHO
Turhaan, turhaan odotin
lunta, valkovaippaa,
yhä märkä sade vain
heristeli raippaa.
Selkääni löi imut sen,
että mieltä kirvi.
Mustana maa multainen
vastahani irvi.
Kuulin kuin sen saumoista
maahinen näin huusi:
»Viel’ ei kypsät kuolemaan
kidutetut luusi.
Vielä kestää pieksäntää
hermoytimesi.
Uhmasit. — Et huolinut
suojaa itsellesi.» ᵥ
Kestin. — Jopa vihdoinkin
pyhää lunta sataa.
Taivaan ratsut hopeiset
kiitää linnunrataa. —
Miksi entismurheella
sydäntä nyt sären?
Unhon lunta heittelee
kädet hengettären...
YÖNÄKY
Kukistuu pimentoinen vuori jylhä,
ja kuilut ammottavat tasoittuu,
avaruus aukee ääretön ja ylhä.
Niin allani mun venho kohouu,
mi uutehen mun kantaa maailmahan,
jost’ aatos arkaellen uneksuu.
Jäähyväiskatsehen mä katoovahan
luon maahan, kun jo tähtöset ja kuu
mun kietoo säveltensä soitantahan.
Ja unhotukseen vaipuu kaikki muu.
KEVÄÄN IHME
Kevät on, nyt ruusuja puhkee
mun koppini ikkunaan.
Mitä nään: on liljakin uhkee
ja tulpaani loistossaan!
Kevät on, joka sopessa siintää
sinivuokko ja kukkanen muu.
Ja taas sydäntenhoni kiintää
vihannoitseva koivupuu.
Kevät on, läpi muurien loistaa
ilon hehkuva aurinko.
Runoruhtinas talveni poistaa,
suven pääsky laulavi jo.
KUKKAISSADE
Pyhättöni, koppi hämyinen,
ja'at mulle kukkuraisin mitoin
tarujas, mä hiljaisuutehen
vaivun kummaa kiehkuraista sitoin.
Kukkaistulva putoo ihanin,
otan vastaan käsin levitetyin.
Näen silmät, hymyhuuletkin,
unohtaen, että kerran petyin.
Istun hiljaa, silmin suljetuin,
aarteitani tääll’ ei ryöstä kade.
Armaat silmät näen, kuulen kuin
leppoisasti lankee kukkaissade.
TÄÄLLÄ
Vanki, teljettynä lukkoin taa;
suven suloja en nähdä saa.
Mutta täällä paratiisit muut
iäisyyden kukkalatva-puut,
jotka soivat kautta aikojen,
vaihtuessa myrskyn, tyvenen.
Täällä näen meren valtaisan,
elon meren kumman, kuohuvan.
— —
Täällä etsin, kunnes löydän sen
Kallehimman helmen: Totuuden.
LAULAJAN ILTAHETKI
Olen kulkija vain,
sain maistaa kohlut mä kovat.
Elonpäiväni ain’
levottomia, outoja ovat.
Toki sittenkin
kun hiljenee päivien vilke,
mulle iltaisin
satain syttyy tähtien pilke.
Ja sipsuttain
runo-impeni luokseni rientää,
sydänmurheessain
hän haavaini polttehen lientää.
Sulan vahaksi mä,
ja anteeksi poveni anoo:
tomun peitteessä
miks sielu, mi päivyttä janoo?
On juhlaisaa
Näkymätöntä palvoa tälleen.
Sydän laulelmaa
luo vienolle pyhittäjälleen.
SÄVEL
Sävel soi läpi kaikkeuden
värikäsnä ja muuttuvin vaihein.
Hiushienona, pauhuna sen
yhä kuulet tuhansin aihein.
Kas tunturipurona noin
se rientää raikuvin ryöpyin.
Taas piilossa varjostoin
soi hiljaa syömehen syöpyin.
Vain tuokio. — Kuulet sen
jo myrskynä seljänteillä,
kunis laantuvi, rauhainen
syvä hartaus on säveleillä.
Sinipintahan kirkkaan veen
se painuu vienohon uneen.
Väre hellä nyt saa sydämeen,
on viihdytys kiusautuneen.
Ken kärsivä lienetkään,
elo ryöstikö kaikkesi? — Toinnut.
Taas kuule! Ne helkkyämään
käy kaikkeuden ikisoinnut.
Pois muurit
POIS MUURIT
Pois muurit mykät, ahtahat,
on mulle auki ikkunat,
en ole vanki, orja en
mä henki, ihminen.
Pois muurit! Elon ihanuus,
sen ehtymätön kirjavuus
kuin juhlasaatto näyttäyy
ja uniin hämärtyy.
Pois muurit! Elin kerta mä
satujen kultapilvissä,
soi siellä ihmesävelet
ja lemmen kuiskehet.
Pois muurit! Valkopuvussa
taas astun kukkapolkuja
puutarhani mun suljetun
vallassa haaveilun.
Käyn siivillä mä aatoksen
kuhunka halaa sydämen,
ja aina maailma on uus
ja mittaamattomuus.
Mä vapaa, vapaa sittenkin,
mun jos he telkes muurihin.
Vastaani valot vakamoi,
— en tänne kuolla voi.
KESTÄ!
Keskellä leiskuvan tulen,
kidutuspätsissä tässä
uljasna käy.
Julmat on jumalat taivaan,
ei tule pääsyä tuomaan
tenhojen henget.
Ihminen, selkein otsin
liekeissä seiso.
Uhmasi, tahtosi ponsi
kuin teräshaarniska luja
yksin sun suojaa.
Ihminen, valimon kuuman
tulesta nouset
ehjänä niin.
ÄÄNI
totuuden puolustajain monituhatvuotiselta kidutuslavalta
Lyö, lyö!
Mua soimaa katalin kantein,
en pelkää!
Ja vaikka käydä mun täytyy
nyt kahlituin rantein, —
sydän kauhusta jäytyy,
kun vitsovi selkää veriraippa;
en murru, en vaivu!
Lyö, lyö!
Pane ristikon taa,
ovet telkitse rautavantein,
pue ylleni pakkovaippa;
en taivu!
Ei säikytä julmat säädöt,
ei polttomerkit, ei häädöt,
vaan uhmaten kuolemaa
ylös kimmoan ehjänä silleen
kuin kotka, mi välttäen surmaa
käy lentimilleen.
ja uransa pilvihin piirtää.
Lyö, lyö!
Mua hurmaa
elon tuskat, ne siirtää
yli esteen ja muurin.
Lyö, lyö!
On kerta mun voittoni suurin.
YLÖSNOUSEMUS
Mä luulin, tuli pimeys ja kuolon kolkko yö,
mut ylösnousemukseni vain tää on ihmetyö.
Pois alta paatten ponnistaa, min koston koura kaas,
päin päivyttä jo kurkistaa vesani uusi taas.
Kuin nuori viinipensas tuo käy keväin lehvimään,
niin jälleen ylös havahdun, elohon nostan pään.
Ylitse kiviraunion, mä mihin haudattiin,
jo oksani ne kaartuvat puhjeten kukkasiin.
Ja hervonneet on kädet ne, mi heitti kiviään,
ylt'ympäriinsä uuden sen mä maailman nyt nään.
Maa uusi on ja soinnukas kuin saari satujen.
— Myös täällä kohtaan hänetkin: unteni ihmisen.
JÄÄHYVÄISET
Jää hyvästi, kammio, tuskien tuutu,
kivipiirrosseinä ja ristikkoruutu.
Pois riennän, aurinkokukille suoden
tuhat suukkoa, päivyen riemua juoden.
Jää hyvästi öitten olkinen soimi!
— Unet pois; eläköön elon taisto ja toimi!
AIKA
Valtakuntain, kansojen ruhtinatar
lahjomaton, suur’ olet valtiatar,
konsa liikut laajalla astimellas.
Herjoihinsa sortuvat Rooma, Hellas.
Caesarien pöyhkien päättyy sarja,
pilviin piirtää Attilan ratsun harja.
Sinä yksin merkitä taidat leimoin,
mikä kestää, paalutat rajat heimoin,
kaaoksesta jumalat, uskot nostat.
Kaupunkien mustista komeroista,
maankin alta, vuorista, kaivannoista
tulvii vyöry, — missä sen ääret näätte?
— Vaunut vierii, vaihtuvi kyytivuorot,
airuitten torvien kaikaa kuorot:
»Kiitää tietään Ajatar, väistykäätte!»
Vuosisatain sortajat sinä kostat.
Spalernaja, Bastilji kauhistuvat. —
Entis-luomat vain ovat savikuvat.
REPALERUHTINAS
Näätkö hänet, loihditun, ikinuoren
suljettuna luolahan synkän vuoren
kiertämässä kampia raskaan suurta
vitkaisen ajan.
Hänpä jalosyntyä, jumaljuurta,
leikkijöihin luotu ja sankartöihin,
solmittuna hornan on kahlevöihin
ankaran koviin.
Inha luola, limaiset seinät, katto,
permannolla liskoja, kyitä matto,
ilma täynnä höyryä tuhahtavaa,—
kaamea syvyys.
Tuhat-vuosin kampia siellä viertää,
nää ei, kuinka tähtöset rataa kiertää,
kulkee kuu ja aurinko tietään ravaa
äärellä taivaan.
Tuhat-vuosin loihdussa manausten,
onkaloissa kammojen, kauhistusten
maistaen vain sappea, herjan juomaa
maljasta peikkoin.
Näätkö hänet, kalpean, kaunokaisen,
ohimoilla kuultehen hohtavaisen,
kauneuttaan tuota ei tunne, huomaa
repaleprinssi.
Katso kurjaa ohdakekruunuansa,
karpaleita valjulla otsallansa,
olentonsa rääkätyn riutumusta
piinassa tuossa!
Ruhtinas noin syöstynä hornankuiluun.
— Kuka auttaa? Kellä on uskallusta
taistoon käydä, tarttua taikahuiluun
peikkoja vastaan?
Huilut soimaan! Repaleprinssi tuokaa
luolastansa! Valtikka käteen suokaa,
pelastakaa sankari kammitsoista,
kahleista jalo.
Sammuu tähdet, aurinko koht' ei loista,
jollei hornaa ihmisen voima voita,
vuoret väisty, vangitun päivä koita
aikojen yöstä!
NÄLKÄKUOLO
Mit' on tää tyhjyys, kaameus,
ois ihmistenkö asumus
alaston luola, vertaa vailla
elomme mailla?
Näät, himmeässä sopessa
niin karkealla vuoteella
risoissaan lepää lapsi vieno,
onneton pieno.
On hymyttömät huuloset
ja kelmeät sen poskuet,
suu pieni itkussansa vääntyy,
lapsonen nääntyy.
Vaan äiti polon povelleen
lähentää, painuu vuoteeseen, —
sois kesken kovaa riutumustaan
hän lohdutustaan.
Mut äiti parka, poves on
nyt aivan tyhjä, hervoton. —
Ken kulkee? Katso, kalma siellä
on lähitiellä.
Ja lapsukainen hädässään
hapuilee pikku käsillään,
pusertaa kokee huulosilla,
vapisevilla.
On äidin tuskat kauheat.
Voi taivahiset jumalat,
jo heltykää! Oi kurjuusmajaa;
— ei armahtajaa! —
Niin tunnit kuluu, saapuu yö.
Miks, äiti, sydämesi lyö
noin harvaan? Kalma oves avaa,
sä etkö havaa!
Mut äiti lapsen vieressä
on liikkumaton, kelmeä.
Ja kalman katse heihin salaa
himoiten palaa.
Hän hiipiväisin askelin
käy, peittää kurjat suudelmin
ja leikkii suortuvilla lapsen,
tuon silkkihapsen.
He hiljaa tunkiessa hyyn
nyt vaipuu kalman syleilyyn.
Vain tuuli ikkunasta soipi.
Yö vaikeroipi.
ÄITI POJALLEEN
Uraasi käy!
Syvälle sieluhun juurra
usko, mi elon on pohja,
ainoa vakuus.
Ponnistuksissa puurra,
olkohon oikeus ohja,
töittesi takuus.
Uraasi käy,
vaikka sun, kalleimpani,
täytyy vuoria kantain
raivata tiesi.
Luonasi aatteissani
käyn läpi kärsimysrantain,
ollos miesi!
Uraasi käy!
Tehoton melto on rauta.
Elämän sulatuspaja
kuuluvi meille.
Taistossa itku ei auta.
Tuhoojas tieltäsi aja
häpeän teille!
Uraasi käy!
Nuorra jo suoritit vaalis.
Kaunis arpa, min nostit,
säilytä yhä!
»Kaikkien onni» se maalis.
Kalliisti kilpesi ostit,
olkoon se pyhä!
Uraasi käy!
Poikani, saavutat kerta
sen, mitä nyt jäit vaille.
— Aika sen antaa.
Soudat myrskyjen merta,
vielä sun aurinkomaille
onnetar kantaa.
Vapaita säkeistöjä vapaudesta
PUNAISET UNET
Sen tiesin tammikuun tähtien alla,
kun yhtyivät aamu ja yö
syleilyyn pitkään,
kun ulapan rajaton hankivyö
katosi helmahan taivaanrannan
ja vihurit rannoilla soitti.
Mä tiesin, valheunta nukkuvi honka,
ohut-oksainen koivu ja kinoksiin painuneet pensaat.
Mä tunsin aatokset uhkean kuusen,
joka valkoiseen vaippaansa kätki
ikipunaiset, nuoret unet.
Mä tiesin, aatokset kylmän ja nukkuvan maan
kapinoivina, elämän uskoa täynnä
ne vankikahleissaan eli.
Syvällä maaemon uumenissa kiehui
ikuinen elämän mehu
salaa kohoten silmuihin pieniin
ja alle karkean kaarnan
taas aikanansa puhjetakseen uutta luomaan.
Mä tiesin yläpuolla pilvien piilevän
aurinko jättiläisen,
maan kuningattaren,
joka taisteleva oli vallastaan.
Minä tiesin kevään koittavan taas
ja kiitävän etelän tuulen
yli vapaan, aavan ulapan rannoille näille.
Tiesin, että jälleen kukkivi kumpu, lehvää kantavat puut
ja vapautta laulaa ilma.
KEVÄÄN LAULULINNULLE
Mä tiesin: tosiksi muuttuvat suuret
punaiset, nuoret unet...
Pieni laulaja, miten suloisesti soitit
puhjetessa kevään,
jolloin rakas käsi poimi rintaani
ensimmäiset puhjenneet vuokot
valko-sinikukkineen
ja jolloin palaavain joutsenten helmivyö
sinitaivaalla siinsi.
Pieni laulaja, miten iloisesti visersit
painuessa lapion
maan mustaan, siunattuun multaan.
Täytti säveleesi avaruuden,
kun voimakkain iskuin
raivattiin maata
tai hepo asteli edessä auran,
jota ohjasi uuttera mies.
Pieni laulaja, yhä noin sinä laula:
kanna sielumme korkeuksiin!
Soita taivaiset unelmat,
joita siivillesi pilvistä satoi,
sydäntemme kuultaviin!
Pieni laulaja, kätköistä metsäin
tuo meille salaiset vihreät viestit.
ENSIMMÄISET VUOKKOSET
Kenen äänet, kuni hopeaiset tiu’ut
kujatiellä soi?
Kenen askelet niin kepeet, nopsat
olla voi?
Ketä sykyttävin sydämin mä vuotan
kotiportilla?
Kenen kuvan sieluhuni loihdin
vartoissa?
Hetki vain, ja kuusikujalta ne kohta
juosta kirmaisee
pikkutyttöseni; — rusosilmät
säteilee.
Koulustansa kuusivuotiaskin samoo
reppu selässään.
»Viivyitte!» — »Me jäimme vuokkosia
etsimään.»
Niin he kertoo, kilvan ojentaen mulle
valkokukkia,
kevätrinteheltä poimittuja,
kosteita.
Näin en iloinnut mä ensi vuokkosista
liene milloinkaan. —
Tunnen: elämäni kevät alkaa
uudestaan.
MUISTATKO?
Muistatko: pieni, keltainen on mökki,
aamun rusko läpi oksien puuntaa,
käkö laulelevi kukkujaan.
Muistatko pajut, miten penkereellä,
ne parhaillaan keltakukkihin kietoutuu.
Ja ilmassa pääsky kiirii.
Muistatko lapsen pellavapään,
hän mökin pihapuistikossa
kiikkuu köysikiikussaan?
Muistatko sauhut kotoisen saunan,
'taas äiti sen lämmittää
lapsosiaan, omia armaitaan varten.
Ja kuule, pienet karitsaiset
navetassa pilttuussaan määkii
ja emoltaan maitoa etsii.
Tule, katso, lilja on puhjennut esiin
mullastaan tuvan ikkunan eessä.
Myös äiti päivänkukkia kylvää.
Muistatko lapsen pellavapään,
joka keskipäivän auringossa
paljasjaloin juosta kinuaa?
Muistatko pientä peltoa, jonka isä muokkasi,
loi ojat, kynti ja kuntoon saattoi.
Kas nyt siinä isä, tuulen tyyntyessä,
illan suussa vakaana astuu.
Noin hän vakkasestaan kauraa kylvää,
ja äiti katsoo, kylvölle siunausta toivoen.
Muistatko lapsen pellavapään,
joka isän kintereillä käy
ja pikku kätösestään jyväsiä heittää.
Muistatko?...
*
KESÄN VIIMEISEN KUKAN...
Kesän viimeisen kukan,
lokakuussa puhjenneen ruusun
tuot mulle,
sinä kuusivuotias.
Sinun tummat kutrisi
ovat hienot kuin silkki,
ja ruskeain silmies pehmeää hohtoa
ja välkettä katsehes kirkkaan
en kyllin ihailla voi.
Olet suloinen lapsi,
suloisempi kuin puutarhani hienoin orvokki
tai karitsainen pieni.
Ja ilomielisnä helkkää
kuin laulelo linnun armaan
sun äänes.
Mun kuusivuotiaani,
tyttöni pieni,
keijuna liitelet ihmisten mailla
hymyisin huulin,
ja sointujen sädevuo
sinusta elämään virtaa...
Somat ovat leikkisi
ja herttaisesti totta pakinoit
päivän mittaan.
Suloinen kuusivuotias,
sinua nähdessä
sydän ihmisen lapsuuden kirkkaissa vesissä
kylpee.
Ja illoin,
kun silmäsi uneen painuu,
täyttävät hyvät henget huoneen, —
ne vuotees äärellä valvoo.
Tai koitossa aamun
säde päivän ikkunahan syttyy,
kun heräät.
Kuusivuotias tyttöni,
olet äitisi runo parhain,
hänen korkein luomuksensa,
suloinen lapsi.
Kesän viimeisen kukan,
äsken puhjenneen ruusun
toit mulle,
kiitos, kiitos!
En ole emosi minä,
noin suloista en synnyttää mä tainnut.
Kuin ruusun ikään
sinut elämä mulle toi.
OMENAPUUT
Omenapuut, omenapuut,
valkeakukkaiset, morsiot kevään,
teissä on muistoja, teissä on suloa
elomme hetkiin, vaivojen retkiin,
vaihteleviin.
Omenapuut, omenapuut,
kertokaa tarina
matalan majan,
aikainen aamu ja keskinen päivä,
elämän kalpea ehtoo.
Omenapuut, omenapuut,
istutti teidät lapsosen käsi,
ohjaama äidin, neuvoma taaton,
vesasta vaaksanmittaisesta,
pienestä niin.
Omenapuut, omenapuut,
tuosta on vierinyt vuosia monta
ilojen, tuskainkin.
Taatto silloin kylillä raatoi,
illoin muokkasi peltoa omaa,
korvesta kuokki apilaspellon,
soralla kattoi kujaisen tien,
viljeli kotoisen kasvistarhan,
pensahat hoit eli, ojaset oikoi,
pihalle laittoi kivisen kaivon;
sen ei kristallikirkas vesi
loppunut milloinkaan.
Omenapuut, omenapuut,
vieläkö muistatte äityen armaan,
kullankeltaiset kiharat kuinka
riippui kulmillaan?
Tuolla hän koivikon rinteellä
suihkutti maitoa Kaunokin nisistä,
kiulusta juotteli pellavapäitä
kaksoispoikasiaan.
Omenapuut, omenapuut,
kasvoitte kukkien keralla, joita
äiti se kasvatti hellin mielin.
Sireenit, jasmiinit puistikon puolla,
liljat ja komea »keisarinkruunu»,
asterit, neilikat, orvokit tummat,
tuoksuva reseda, jonka on seura
hieno kuin ystävän parhaan,
te sekä muut, joitten muisto ei haihdu,
vartuitte varrelta, kukkia loitte,
tuhlaten tuoksuja, värien kultaa
riemuksi rintain sykähtäväin.
Omenapuut, omenapuut,
hymyten näitte, kuinka ne kohos
poikaset polvenkorkuiset,
kuinka ne nuoraa heitteli, hyppi,
linkosi palloa, lennätti leijaa,
kankaalla kirmasi huudellen
raikkailla lapsenäänillään.
Omenapuut, omenapuut,
miksi te äkkiä vaikenette?
— »Ikävä meidän on kummullamme,
katso, on harmaa kaivon vintti,
lahonnut, kallellaan,
matalan majasen ometta tyhjä,
kukkaset peitossa sammaleen.
Nähkää kesantoruohoa laihat
pellot kasvaa vain.»
Omenapuut, omenapuut.
Tiedän, kuinka se tarina päättyi.
Nurmi jo kattaa taaton hautaa,
pojat on mennehet merten taa.
Yksin majassa harmaahapsi
istuvi mummo,
heikko jo vanhuuttaan.
Yksin istuu miettehissään,
kirjettä vuottelee...
Omenapuut, omenapuut,
valkeakukkaiset, morsiot kevään,
saitte jo pilven itkemään...
VAPAA TYÖ
Ken työlle eli
ja jumalilta sai
poveensa tulen sammumattoman,
hän onnekas.
Työ luova, hedelmöittävä,
mi kuvat toinen toistaan loistoisammat
eteemme loihdit,
elämän taikavoima sä!
Työ, lepommekin kirjokukin verhoot,
ja voimaa ikuista
sinusta ystävyyskin imee
ja rakkaus.
Työ, niinkuin ylkä sä
valittus eteen miehuusryhdein
käyt ojentaen kihlojas
ja hänet vuoritielle viet.
Työ luova, hedelmöittävä,
ei orjan kahle, pakko painava,
vaan vapaa, ilmaan avartuva,
ilojen lähde
sä ylkä ylvähin,
sun kanssas vaivat voitoksemme kääntyy
ja yöstä aamu valkenee,
sun lahjoistasi hapsillemme
ikuinen nuoruus heijastuu,
ja silmä, ajan himmentämä,
saa taivahisen loistehen.
Työ luova, hedelmöittävä,
sun miehuussyleilystäs meille
suloinen onni virtailee.
Työ, ylkämme,
mi otsallasi seppelettä
kuninkaan kannat,
Sinusta jumalia kiitämme
ja sulle viritämme ajast' aikaan
sävelen kaikumaan.
On sulta kaikki: riemu, tuska, suru,
on sulta leikki, lepo, lohdutus.
Sun miehuussyleilysi kaiken antaa,
sun rinnallas vain yks’ on voimakas:
suur’ Luonto...
NUKKUVA MAA
Maa nukkuu,
siki-unessa raskaassa lepää.
Nukkuvat metsät, nukkuvat pellot
hankien painavain alla.
Kansa nukkuu.
Maa nukkuu.
Kallistuneet ovat kinoksiin
niittyjen aidat ja avoimet portit.
Korpi on poluton, ummessa kujat,
ei kulje viittatietä kukaan.
Kuin kuollut on kylä,
ja kansa nukkuu.
Maa nukkuu;
vain unen horrosääniä kuuluu,
järeitä, katkeamattomia.
Metsän puut korostavat koko voimallaan,
ja syvään hengittävät lumikattoiset talot
nietosten keskellä,
ja kansa nukkuu.
Maa nukkuu.
Hyytyneet ovat lähteen suonet
maan uumenissa,
jähmeessä virta.
Ja himmeissä tuvissa on tuskaisaa.
Vain painajainen liikkuu
pahoin unin kiusaten
nukkuvaa kansaa.
Maa nukkuu,
Pohjolan pitkää unta,
vilun ja jään, talven ja kuoleman unta.
Ei oksain liikahdusta,
ei pyrähdystä pyyn,
ei kalketta yksinäisen tikan.
On muisto vain kaukainen, hyvä,
taru oraista, lehvistä, suven kasvusta.
On muistoa vain kuvaus kansasta,
joka rakasti, uskoi...
Niin paksu on lumivaippa
maan yllä.
Niin tiiviisti suljetut silmäluomet
on, ettei ne aueta voi laulun voimin.
Nyt ollaan kuoleman mailla,
ja kansa nukkuu.
TAISTOHON LÄHTEVÄ
Mä taistohon, aavoille lähden
yli vellovan laineen,
läpi merten ja maiden,
halk’ usvien kohtalokkaiden, — —
en maineen,
en itseni, turhan en tähden,
vaan uskon, mi tähtien ratain
ja kaukaisten vuosisatain
taa viittaa.
Mä taistohon lähden;
sukupolvien poltosta veriin
tuli minulle syttyi.
Ja jos orjantappurateriin
jalat särkyvät, siivet ne kantaa
yli tuonelan tarhain.
Pyhät Jumalat, tietäni kaitkaa
läpi harhain,
mun kulkea sinne vain suokaa,
kussa sorretut huokaa,
ja mun suitsutusuhrini antaa
vain sille, mi aikojen tauluun
iäks piirtyy.
Mua kaitkaa,
kunis kirpoan voittolauluun
ja pois esirippu se siirtyy,
iäisyyttä mi peittää.
Käyn taistohon; aurinko heittää
sädesäihkynsä rannalle taivaan.
Ei vaivaan
huku etsijän tie,
vaan se huipuille, voittohon vie.
Muistojen puutarhassa
Jos laulun kuningas mä oisin seppelpää
ja helmivyössäni ois kultaa kiiltävää,
yks helmi hohtaisi kuin kaari kuun, —
se Sulle oisi — himmentäen muun.
* * *
Viertä niityn tuoksuvaisen, kevein askelin
astuin, hopeaiset juovat piirtyi pilvihin.
Leijui silkkisiivet, kukkiin painui mettiset.
Sirkat soitti, häilähteli heinäin helpehet.
Kesyt kyyhkyt yli kedon lensi leijaten.
Vihannuuttaan hohti aho, punamarjainen
Kaikui armahani laulu koivurinteeltä,
laulu kirkas, hilpeä kuin kelloin helinä.
Niin mä siinä kukkamaata kuljin ihmeissäin.
Ilon virta vieri yli niittyin vihreäin.
* * *
Se kulta, jota sulta sain, ei ollut helisevää
ja loistosi, mi lumos mun, ei kuorta kiiltelevää.
Sydämes soit, se kultaa vain on pelkkää. Jospa kunne
mä katson, en sen vertaista mä maailmassa tunne.
Ja valtakunnat rikkahat ja värisointu-kuvat
sun kauttasi kuin lumoista minulle avartuvat.
Kerallas niinkuin leivonen, min siivet pilviin piirtyy,
mun sieluni nyt hattaroihin purppuraisiin siirtyy.
* * *
Kätes kaulahani kiersit virkkain:
»Kulta, kulta!» Yhä kuulen, näen,
miten hymyävi silmä kirkkain
kuni lähde, joka kimmeltäen
ruohostossa suvisäällä päilyy.
— Yhä näen: suortuvas kuin häilyy,
yhä tunnen käsivarttes sulon.
Kuiskees yhtyvi yön kohinoihin,
kun mä nukun. Ja kun aamun koihin
herään, tunnen askeltesi tulon.
* * *
Sun luokses tulin lemmen leikkilöön
ja tuokiohon hyväilyjen helläin.
Niin kevyt syke oli sydämelläin,
kun astuin autuutemme pyhättöön.
Sun jalkais juuressa mä istuin niin.
Sä käsin herkin suortuvani liestit.
Vaan sielustasi sanomat sai, viestit,
veit kätköihin mun syviin, salaisiin.
Mä tunsin kosketusta siipies,
vavisten kuljin pyhää, synkkää maata.
Mä mitä koin, en kuvaella saata.
Sä paljon avasit, — ah, sydämes.
Sun luokses tulin leikein, naurusuin
kuin kuljetahan juhliin iloisihin.
Mut suutelomme suli kyynelihin.
Löi sydän raskain, kovin kamppailuin.
* * *
Sano armas, miten oma niin sä olla voit.
Vasta eilenhän me kohdattiin,
ja jo tänään elämäni kirjaa luet.
Sano armas, mistä avaimen
salakirjoitukseen olet saanut.
Lue, lue, mitään kiellä en.
Murra sinetit! —
öinen itku, päivän nauruni,
lehdet ennen koskemattomat
avaa, avaa! — Sinä ystävä
jostain vuosituhansien takaa.
* * *
Pääni sun polvies varaan
laskeutuu.
Tässä mä onneni paraan
löydän, jos elämä veikin
osansa; lemmen ja leikin,
hohtavahelmisen uuden
luot ihanuuden.
Vain Sinä. Ei kukaan muu.
Pääni sun polvies varaan
laskeutuu.
Tässä mä suruni yön
uutimet avaan.
Irroitan itkuni vyön, —
Syväriin katsoa kammottavaan
saat Sinä, loihtia lohdun paraan.
Vain Sinä. Ei kukaan muu.
* * *
Sun kauttasi uudesti synnyin,
kätes hellä mun kiidättää
taas väylää, ohitse usvain,
mikä ollut on, kaikki se jää.
Kiviriippana kaikki mi painoi,
nyt kirvoten irroittuu.
Meren valtavan äänen kuulen,
pian aukeepi virransuu.
Taas uusia löytöjä kohti,
taas ryöppyhyn vuolaan veen.
Ja ne rannan ruostuneet paadet
iäks' jääköhöt paikoilleen.
* * *
Suljetun uutimen takana miksi
lamppu niin himmeesti palaa?
— Toisilleen tuli vierahiksi
kaksi, jotka sen salaa.
Himmeni lamppu, ja öljy kuivi,
uutta ei vuoda mistään.
Viety on torille morsiushuivi
kätköistä pyhäisistään.
Suljetun uutimen takana janoo
kuihtuen palsamin kukat.
Yöunen lohtua turhaan anoo
sammuneet ihmisrukat.
Palsamin kuollehet kukkaset putoo,
kellastuu joka lehti.
Hämärän lukki seittiä kutoo. —
Rakkaus kuolla jo ehti.
* * *
Oi säästä mun hiljaisuuttani
ja tuskani pientä majaa.
Mun täällä vuotavat kyynelveet,
ja mä itken ilman rajaa.
Elä lähesty askelin hälisevin,
suo kalmistolleni rauhaa.
Mitä hautasin, et sitä ymmärrä,
sit' en toitota julki ja pauhaa.
Mitä hautasin, et sitä ymmärrä,
sinetöity on musta ovi.
Ja jäljellä vain on hiljaisuus
ja raadeltu ihmispovi...
* * *
Sä ellös sure kukkaa katkennutta,
unelmaa särkynyttä elä itke!
Ei suotta suuri puutarhuri Kohtalo
puihimme iske, taimilavaa kitke.
Näät itää siemenet, myös vanhat juuret versoo,
ja nuput piillehet saa valojuomaa.
Taas kevät on ja toivo vihannoi, —
lehviä kyyhky kantaa, etkö huomaa?
* * *
Etsin aatoksin ja askelin
paikkaa, kussa kanssas lymysin.
Siellä lehvät leyhyi, heinät soi,
siinti kirkkahana päivän koi.
Viserteli sirkut laulujaan,
tulvi tuoksut puna-apilaan.
Löysin rauhan, suuren, suloisen
hyväilyissä silmäin rakkaiden.
Sinne kaihomielin kuljen ain',
vaikka kaukana oot, armahain.
* * *
Tunnetko, ystävä oi,
että mä kurkotan sulle,
ainoolle, rakastetulle
kättäni lämpöisää.
Halki melskeisen ajan,
ohitse taivahan rajan
läntehen, jonne sä läksit,
tuijotan yhäti vain.
Tunnetko, kuinka on sulle,
ainoolle, rakastetulle
auki mun sylini ain’?
Vuodesta vuoteen kannan
kaihoa täyttymätöntä,
jonka jo ammoin sain.
Sammu ei sieluni tunne:
lempi, min loihtusi loi.
Käyköön kulkusi kunne,
ah, sua ain' ikävöin.
Sulle mä päivin ja öin
kurkotan kättäni, joskaan
ystävä, enää et koskaan
palata voi.
* * *
Jo syksy tulee, talvi myös
ja raskas pettymys.
Puutarhassa mun unteni
käy turma, hävitys.
Edessä portin, suljetun,
on villiköynnös vain.
— Jäin yksin. — Vietän muistoa
rakkaitten vainajain...
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MUISTOJEN MAILTA ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
