The Project Gutenberg EBook of Kaleri-orja, by Heinrich Zschokke
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Kaleri-orja
Kertomus rahvaan perheille
Author: Heinrich Zschokke
Release Date: June 30, 2008 [EBook #25936]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KALERI-ORJA ***
Produced by Tapio Riikonen
KALERI-ORJA
Kertomus rahvaan perheille
Kirj.
HEINRICH ZSCHOKKE
Suomennos.
Helsingissä, Suomal. Kirjallis.-seuran kirjapainossa, 1864.
Imprimatur: _C. R. Lindberg_.
I.
Kolmen tunnin matkan päässä Toulon'in kaupungista Ranskan maalla,
Välimeren rannalla, on vähäinen Hyéres niminen kaupunki, joka, jos
muutoin jotain paikkaa maan päällä voidaan kutsua paratiisiksi, ainakin
ansaitsisi tämän nimen. Vuorien keskellä, jotka kolmelta kannalta
suojaavat sitä meren kohisevilta aalloilta, on kaupunki ihanassa
laaksossa. Luojan oman käden tekemän puutarhan muotoinen, joka leviää
kaikille puolin vuorien juurille saakka. Täällä ei talvesta tietä;
näyttää niinkuin luonto tässä yksinäisessä laaksossa ei tarvitsisi
lepoa. Kun Saksan maalla kaikki on elotoinna ja paljaana, ja jää ja lumi
peittää vuoret, laaksot ja kymet, ja jokainen mieluisemmin oleskelee
lämpimässä tuvassaan, niin kukkii täällä oransi-puu, ja liittää hyvän
hajunsa kassia-puun ja panskalaisen jasmini-kasvun hajuun. Ja tiheäin
puistoin varjossa hakee väsynyt virkistystä ja viileystä. Kesä-aikana
tosin nousee monista vähäisistä järvistä, kun isoon aikaan ei ole
satanut, märkiä utuja, jotka sumu-vaippana leviävät tämän
paratiisinkaltaisen seudun ylitse, ikäänkuin muistuttaaksensa asukkaita
että maan päällä kuitenkaan ei ole todellista paratiisia; mutta kohta
puhaltaa vuorilta vilvoittava tuulenhenki, joka ei ainoastaan huojenna
rasittavaa kesähellettä, vaan karkoittaa myös tästä ihanasta seudusta
nuoskeat sumut, että jälleen tulee yhtä ihastuttavaksi.
Eikö täällä luulisi ainoastaan onnellisia ihmistä asuvan? Ihmisen
onnellisuuden voimalliset viholliset: moninaiset taudit, jotka hänen
sielunsa ja ruumiinsa valloittavat ja sortavat, eivät täällä voi syntyä;
sillä kaikki ruumiilta ja hengeltä sairaat, jotka eivät muualla
parannusta ja pelastusta löydä, turvautuvat tänne, ja läheisen
kuolemansa karttaminen heille enimmästi onnistuu. Mutta ihmisen toinen
sukuperäinen vihollinen, joka asuu hänen omassa sydämmessään: oman
voiton pyyntö ja muut pahat himot, ovat myös täällä valtansa pitäneet,
sillä missä vaan ihmisiä elää, siinä on myös synnillä asuntopaikka, ja
turmellee Jumalan käden meille tekemän paratiisin.
1700-sataluvun alussa seisoi pohjaiseen nousevan vuoren juurella puusta
ja tiilistä rakennettu huone, joka, ehkä vähäinen ja halpaa
rakennus-muotoa, kuitenkin oli hupaisen ja siistin näköinen. Kolmelta
puolelta piiritti sitä kaunis metsikkö sitruuna-puita, jonka varjossa
asukkaat saivat levätä päivän varista ja rasituksesta ja iloita
nähdessänsä kultaisia hedelmiä ja heleän sinisen taivaan, joka siellä
täällä näkyi oksain välistä. Kun aurinko lähestyi laskuaan, leikitteli
täällä lämpöisellä ja pehmeällä maalla kolme lasta, iästänsä kolmen ja
seitsemän vuoden välillä, ja vanha hopea-hiuksinen mies katseli
iso-isällisellä mielisuosiolla näitä iloisia pieniä lapsia, kohenteli
heidän leikkiään, asetti rauhaa heidän keskenään, kun niin tarvittiin.
ja kiikutti vähäistä tyttöä polvillaan. Lasten äiti, nuori 21-vuoden
ikäinen vaimo, tuli nyt ulos ja jakoi iltaista nälästyneille. Lapset
menestyivät kaikki terveinä ja iloisina, niinkuin kukkaset kedolla, ja
iso-isä katseli niitä tytyväisellä sydämmellä; eikö äitin siis pitänyt
olla onnellisena? Ah! ei ollutkaan. Hänen kauniissa surullisissa
kasvoissaan kuvautui raskas kärsiminen, joka teki hänen mielensä
sairaaksi. -- "Sabina", sanoi vanha mies, "olet tänä päivänä niin
suruissasi! onko poikani taas huolestuttanut sinua?"
"Ah, hyvä Jumala," vastasi miniä kyynelsilmin, "että minun täytyy tähän
myötäisen vastauksen antaa. Meillä on niin hyvä ja tuloisa arenti,
lapsemme ovat terveet ja saattavat meille ainoastaan iloa, ja kuitenki
tämä ei ole miehelleni mieliksi. Hän heittää työn palvelijoille, eikä
huoli lastensa opetuksesta, vaan kuleskelee sen siaan aikaisin aamusta
iltaan asti, usein myöhään yöhön, ympäri mailla metsissä, ja
eläin-poloisten ampuminen on hänen huvituksensa. Kotiin tullessaan on
hän sitten suutuksissaan ja pahalla tuulella, ei puhu minulle
ystävällistä sanaa, heittää tuskin silmänsä lastensakaan päälle, jotka
nostavat kätensä häntä vastaan, ja menee jälleen muutaman tiiman päästä
pois. Ah! pelkään hänen huonossa seurassa olevan."
"Eksynyt poika raukkani!" huudahti vanhus. "Leonardo oli ennen
hyvä-luontoinen, oli aina vanhuuteni ilo ja lohdutus; ja nyt noin kaksi
vuotta sitten on tuo onnetoin himo, tuo joutilas, laiska elämä
valloittanut hänen. Puheesi huonosta seurasta, Sabina, onkin aivan
totta; molemmat veljekset Lucilo ja nuori Francisco, joidenka kanssa hän
pitää seuraa, ovat sivistymättömiä ja raivokkaita nuorukaisia, jotka
eivät taivu kunnolliseen työhön ja elävät tuosta ajelehtamisesta. Tämä
elämänlaatu on parannettava; vielä tänä päivänä tahdon puhutella häntä".
"Ah, tee se, appi," rukoili nuori vaimo. "Tuhansittain siunatkoon teitä
Jumala, jos voitte johdattaa miehen onnettoman vaimonsa tykö ja isän
hylättyin lastensa tykö!"
Sabinan jälleen mentyä tupaan valmistaaksensa illallista miehelleen ja
palvelioille tuli nuorellainen mies käyden huonetta kohden. Hän oli
iso, vankka ja roteva, ja kasvonsa oli päivettynyt, pitkä pyssy oli
olalla ja leveä veitsi vyössä. Pilkkuinen koira juoksi hänen edellään.
"Hyvää iltaa, Leonardo!" huusi hänelle ukko. Tulia vastasi tähän
tervehtimiseen nirppaasti ja vihaisesti ja tahtoi joutua hänen ohitse.
"Odota, poikani," lisäsi ukko, "eikö sinulla ole ystävällistä
tervehtimistä vanhalle isällesi? Etkö tahdo nähdä lapsiasi?"
"Ei ole minulla aikaa," vastasi Leonardo. "Minun täytyy jälleen tällä
hetkellä lähteä pois."
"Ja mihin?" kysyi isä. "Aurinko on laskussaan, matkustaja hakee
itselleen majaa, työmies palaa kotiinsa kedolta, jokainen kokoaa
ympärilleen omansa, joista päivän työt ja toimitukset ovat pitäneet
hänen erillänsä; sinä yksin et ajattele, että sinunkin pitää kotona
oleman, ja että vaimosi ja lapsesi ikävöitsevät sinua."
"Eivät he minua tarvitse!" vastasi Leonardo kylmäkiskoisesti. "Olettehan
te täällä, jos muutoin jotain turvaa kaipaavat!"
"Mitä sanot?" huudahti isä, kuitenkin enemmin kipeän hämmästyksen
äänellä, kuin nuhdellen. "Luuletko, poikani, sinun niin sopivan muille
antaa miehen ja isän pyhät velvollisuudet, jotka Jumala on sinulle
pannut? Onko ainoastan hätätilassa omiasi varjeleminen tämä
velvollisuutesi? Eikö sinun pikemmin tule olla uskollinen isäntä ja
talosi voimassa pitäjä? Eikö sinun tule ottaa vaimosi huolesta osa
päällesi, ja olla saapuvilla työllä ja neuvolla huoneessasi ja ruveta
isannuuteen? Puhut turvasta? Taitaako siis rosvoja ja murhajia taikka
metsän petoja tänne tulla, joita vasten vaimosi ja lapsesi turvaa
tarvitsevat? Mutta totta puhut, poikani; tarvitsemme kaikki turvaa, vaan
toisella lailla kuin sinä arvelet. Tarkoitan turvaa taivaalliselta
Isältämme, joka pitää kaikkivaltiaan kätensä suojellen kotielämän
ylitse; mutta hyvä kuitenkin on, kuin isäntä on perheensä luona auttaen
heitä rukoilemaan ja kiittämään häntä."
"En tiedä," sanoi Leonardo synkeämielisesti, "miksikä tänä päivänä
näette niin erinomaisen paljon nuhdeltavaa minussa."
"O, ei ainoastaan tänä päivänä," keskeytti ukko äkisti. "Jo kahtena
vuonna olen nähnyt käytöksesi olevan nuhteen alaisen; mutta en ole
mitään virkkonut sen tähden että -- jaa, miks'en tuota voi tunnustaa,
sen tähden ett'ei ollut minulla sydäntä sihen. Jos sanon sinulle, että
hyvä Jumala on uskonut sinulle kolme lasta, joidenka kasvatus sinun
tulee täyttää, niin täytyy minun myös uskoa sinun olevan kelvollisen
niitä kasvattamaan. Mutta isän-isänkään ei sovi sanoa isälle, mitä hänen
tulee tehdä lapsiensa tähden, sillä se pakottaa hänen katkeraan
visseyteen, että poikansa ei ole isäksi kelvollinen!"
"Isä!" huudahti Leonardo tuimasti ja uhkaavalla äänellä, "tiedätte minun
voivan paljon kärsiä teiltä; mutta teidän pitää myös tietää, mitä
isännän-oikeuteeni kuuluu."
"Niin kyllä, sen tiedän aivan hyvin," vastasi ukko äkisti, kuitenkin
rauhallisesti ja vakavasti. "Isännän-oikeutesi on siinä, että voit
jälleen hävittää talosi, kun lystäät. En kuitenkaan tarkoita tätä
puusalvosta, vaan perhettäsi. Käsissäsi on monta keinoa talosi
varallisuuden hävittämiseen, vaimosi murhekuolemaan saattamiseen ja
lastesi hengellisen ja ruumiillisen kadotuksen tielle johdattamiseen,
vanhan isän viimeisen elämän ajan sulaan murheesen ja harmiin
muuttamiseen, niin että hänen surulla täytyy hautaansa astua. Tämä on
isännän-oikeutesi, ja tahdotko sitä käyttää, niin en tiedä maan päällä
ketään, joka sinua siitä voisi estää!"
Vanhus puhui nämät sanat sydämmestä surkuttelevalla äänellä ja
nähtävästi silmänsä vettyivät. Liikutustaan salatakseen otti hän pienen
tytön syliinsä, pyyhki hänen ruskeat käherä-hiuksensa otsalta ja suuteli
häntä; molemmat pojat seisoivat molemmin puolin häntä ja katselivat
surullisella kummastuksella milloin isää, milloin isän-isää, sillä
voivat hyvin ymmärtää kaiken ei niin olevan, kuin pitäisi.
Leonardo tuijotti eteensä synkeällä katsannolla ja lykkäsi nurjalla
mielin tyköään pilkkuisen koiran, joka hyväillen lähestyi häntä,
epäilemättä sotivat hyvä ja paha henki toistensa kanssa hänen sielussaan
ja ensisti näytti niinkuin paha-henki saisi voiton. Leonardo astui
epätasaisesti edestakaisin, otti pyssyn olaltaan, ripusti sen puun
oksalle, seisahtui sitten äkkiä ja sanoi: "Isä, sano mikä minussa teitä
oikeammastansa pahastuttaa?"
"Se minua pahastuttua, ettäs olet luopunut ensimäisestä rakkaudestasi,"
vastasi ukko Raamatun sanoilla, jonka näkyi varsin hyvin tunteman. "Mitä
ovat vaimo ja lapset sinulle tehneet, ettäs olet niistä niin
huolimatoin? Mitä on Jumala taivaassa sinulle tehnyt, että niin rikot
niitä pyhiä käskyjä, joita hän on sydämmeesi kirjoittanut?"
"Olette liian kova minua vastaan!" vastasi Leonardo synkeä-mielisesti.
"Mitä minä siis teen! Onko metsästäminen niin rangaistuksen alaista ja
syntistä?"
"Se on siinä, missä tiloissa se tapahtuu," vastasi ukko entistä
leppeämmällä äänellä. "Metsästys ei ole sinun virkasi, mutta jos jolloin
kulloin harjoitat sitä, niin ei siitä ole mitään, mutta tuo
ajelehtaminen on muuttunut himoksi sinussa; sinä laimin lyöt sen vuoksi
oman työsi, ja annat palvelijasi mielivaltaisesti sitä toimittaa. Usein
et tule kotiin öinä eikä päivinä, et huoli vaimosta ja lapsista, jotka
ikävöitsevät sinua; ja tullessasi et tuota rauhaa taloosi, vaan olet
nirppaana, tytymätöinnä, suuttununna, eikä kukaan voi tehdä sinun
mieltäsi myöten. Häirität sen kautta siveän ja uskollisen Sabinan
rauhan; oudostut omille lapsillesi ja hukkaat heidän rakkautensa ja
luottamuksensa sinuun. Sanalla sanoen, joutaviin mitättömiin
huvituksiisi unhotat miehen ja isän, sekä isännän velvollisuudet; ja
josko," pitkitti ukko suru-mielisellä äänellä, "omista lapsistasi olet
kokenut, kuinka autuaallista vanhempain ilo lapsistansa on, niin saatan
myös lisätä, ettäs unhotat pojan velvollisuudet, etkä ajattele, kuinka
kovalta ja katkeralta minusta tuntuu nähdä sinun vaeltavasi tietä, joka
ei suinkaan ole hyvä."
Tämä hänen elämänsä-laadun ja huolimattomuutensa kuvaileminen kävi
kovasti Leonardon sydämmelle. "En ole kaikkia tätä ajatellut," virkkoi
hän. "En tahdo kellekään pahaa tehdä!"
"Mutta kuitenkin sitä teet, poikani," keskeytti isä innoissansa. "Hyväin
töiden kokonansa laimin lyöminen on myös syntiä. Mutta pää-asia on,
ett'et näy tietävän, mihin huonoon joukkoon olet joutunut.
Jahti-kumppanisi, molemmat Lucilot ja nuori Francisco, ovat sinulle
huonoksi esikuvaksi. Kaksi heistä ovat naimattomina ja vanhempi Lucilo
on kuin karhu talossaan; hän kohtelee vaimoansa, niinkuin orjapiikaa,
eikä häpeä häntä lyömästä. Taloutensa on jo häviämässä ja, ellei
muutosta kohta tapahdu, joutuu se surkeaan loppuun. Etkös havaitse,
poikani, että sama kohtalo on sinullekin tulemassa? Tavattoman
ajelehtamisesi kautta vieraudut kaikesta vakaisesta työstä;
jahti-retkilläsi tulevat hyvät ajatukset harvoin mieleesi. Semmoiset
jahti-kumppanit, kuin sinulla on, rakastavat peliä ja juomista, ja sen
kautta joutuu yksi hyvä ajatus toisen perästä hukkaan, eläinten
ampumisella aletaan ja ihmisten ampumisella lopetetaan. Leonardo, armas
poikani! oletko nyt kerrassansa ruvennut minua niin varomaan, ett'et
tahdo havaita, kuinka minä hyvää sinulle suon?"
Leonardo seisoi kovasti liikutetulla sydämmellä vanhan isänsä edessä.
Katumuksen kivistys kuvautui nähtävästi hänen kasvoillensa ja ilmautui
kun hän, seisoen vanhan isänsä edessä, hämyn ja hämmästyksen alaisena
loi silmänsä maahan. Ja jos hän ei suoraan ja rehellisesti tunnustanut
ja todistanut katumustaan, niin oli se siksi, että hän häpesi omien
lapsiensa edessä, ehkä eivät voineet kaikkea ymmärtää. Tämä häpy tulee
kaikkiin, jotka tunnustavat ja katuvat syntinsä; tämä on niitä hetkiä,
kun hyväin henkien pyhät äänet soivat sielussa, tämä on niitä tiloja,
jotka herättävät parantamisen päätöksen, jota ainoastaan vielä
syvemmällä paatumuksella voidaan saada mitättömäksi; tästä tulee väärä
häpy, jos ei ulkopuolisten asiain vallassa olemista voiteta, jos väärä
kunnia, joka ihmisten edessä kelpaa, on painavampi kuin se, joka Jumalan
edessä kelpaa, ja siis poistaa Hänen armonsa.
Kovaksi onneksi piti tämän tärkeän hetken päättymän pahoin Leonardolle.
Vaimonsa Sabina tuli ulos ja kiiruhti miehensä tykö. Lempeästi nuhdellen
otti hän miehensä käden ja sanoi: "Sinä häijy mies, tuletkos toki
viimein kotiin Sabinasi tykö? Etkös siis enää rakasta minua eikä
lapsiasi, kun niin pitkään saatat olla poissa?"
Ja mikä tuli näistä hyvää-tarkoittavista ja sydämmellisistä sanoista?
Sillä hetkellä katosi Leonardon kasvoista katumuksen ja hävyn jälet, ja
viha, uhka, ylpeys ja pilkka kuvautuivat hänen kasvoillensa, hänen
tulisiin silmiinsä.
"Sekö on tarkoituksenne?" huudahti hän tuimasti. "Molemmat olette te
yksissä juonissa minua vastaan! Tahtoisitte minun vaivaisena syntisenä
lankeavan polvilleni ja rukoilevan armoa? Menkäät hiiteen!"
Samassa sieppasi hän pyssynsä puusta, kutsui koiraansa ja rienti
kerkeillä askeleilla pois. Sabina, lapset ja isä huusivat itkein häntä
takaisin; mutta ei ollut tästä millänsäkään, vaan ryntäsi niinkuin
hurja-päinen pois ja katosi kohta silmistä metsään.
Tämä on oma-rakkauden kuolettava voitto ja sen halveksiminen Jumalan
pyhää kutsumista; voitto, joka jo on saattanut hirmuisimman kurjuuden
paatuneen ihmisen yli.
Jos Sabina ei olisi tullut, eli jos olisi seisahtunut hiljaa ja ääneti
etäällä, niin olisi Leonardo heittäytynyt isänsä jalkain juureen,
vaimonsa syliin, ja luvaten parannusta pyytänyt anteeksi; mutta Sabinan
äkillinen väliintulo, hänen jos lempeäkin nuhteleminen juuri sinä
hetkenä, kun Leonardo kovasti syytti itseään, kuoletti kerrassansa
heräävän paremman hengen, ja paha henki tuli jälleen sisään ja toi
muassaan seitsemän muuta, jotka olivat häntä vielä pahempia.
Tarkempi ihmisyyden tunteminen ja lähempi sielun tuttavuus saattaisi
tosin monessa tapauksessa monta kovettunutta ja paatunutta sydäntä
katumukseen ja parannukseen, ja liian aikainen hartaus, kovat nuhteet ja
myös pahoin esitelty sydämmellisyys ovat usein pahentaneet, mitä
taitavasti käytetty varoittaminen olisi voinut panna oikealle kannalle.
Mutta eikö se kuitenkin aina ole surkeaa, että semmoisten seikkain pitää
kääntää ihmisen heikon ja ynseän oman itsensä pois oikealta tieltä.
Tähän tulee myös väärä häpy, joka huolii ulko puolisista asioista, jota
vastoin oikeaa nöyryyttä myös löytyy, jota ei mikään voi poistaa, ja
joka rakastaa sitä enemmin kuin häntä kuritetaan, kun ylpeys todella on
murrettu ja oikea häpy Jumalan edessä täyttää sielun.
Tuhlaajapojan katumus, joka niin täydellisesti näytetään näissä
sanoissa: "En ole mahdollinen pojaksesi kutsuttaa;" se on sydämmen
totinen uudestisyntyminen, sillä joka niin on Kristuksessa, hän on uusi
luontokappale. Mutta Leonardo ei vielä tuntenut Herraa Kristusta, vaikka
oli kristitty, ja niin kulki hän tästä alotetun parannuksen hetkestä
vielä joutuisammin eteenpäin kadotuksen tietä.
II.
Noin tiiman kuluttua puoliyöstä, joka seurasi tätä Leonardon perheelle
niin surullista päivää, kuului kova ja hätäinen kolkutus huoneen ovelta.
Sabina, joka ei voinut nukkua, sillä suru ja huoli kalvoi hänen
sydäntään, nousi ylös, kiiruhti ovelle ja kysyi: "Kuka siellä?"
"Avaa Jumalan tähden!" vastasi miehensä ääni. Sabina avasi, ja Leonardo
hyökäisi sisään kalveana ja hämmästynynnä ja salpasi oven perästänsä
semmoisella hädällä ja kiivaudella, että olisit luullut rosvoin ja
murhaajain häntä takaa ajavan.
"Leonardo, mikä sinua vaivaa?" kysyi Sabina, vapisten säikähyksestä.
"Eihän sinulle ole mahtanut vahinkoa tulla? Puhu toki! äänettömyytesi,
levottomuutesi kuolettaa minun!"
"Sabina," sanoi hänen miehensä, "olet aina sanonut minua rakastavasi.
Tahdon sen uskoa; mutta näytä se myös nyt toteen! Jos joku sinulta
kysyy, josko tänä yönä olin kotona, tahdotko silloin sanoa: oli?
Vastaa!" jatkoi Leonardo tuskallisella kiiruudella. "Jos et ole minua
pettänyt rakkautesi vakuutuksilla, tahdotko siis tehdä mitä mä sinulta
pyydän?"
Mutta ennen Sabinan hämmästyksestänsä toinnuttua kuului raskaita
askeleita portailta. Iso-isä, tästä eriskummaisesta kolinasta
herättyään, tuli alas kysymään mikä nyt oli asiana. Leonardo juoksi
isänsä vastaan, lankesi hänen jalkain juureen ja huudahti: "Isä, en ole
enää yhtäkään rakkautenne osoitusta ansaitseva! mutta jos surkuttelette
poikaanne, niin auttakaa minua ja saakaa vaimoani samaa tekemään."
"En ymmärrä sinua," vastasi ukko. "Mitä siis on tapahtunut? mitä
saatamme tehdä pelastukseksesi? ja kenestä? Kuka se on, joka sinulle
pahaa tehdä tahtoo?"
"Ah, armahtakaa minua, olen tappanut ihmisen!"
"Murhaaja!" huusi vanhus kauhistuksella ja astui muutaman askeleen
takaperin. Sabina voihkasi kovaan voivotus-huutoon ja voipui voimatoinna
alas tuolille.
"Isä," jatkoi Leonardo, "älkää saattako minua kovimpaan kurjuuteen.
Älkää kuulematta minua tuomitko. Saatte tietää kaikki -- kaikki, mutta
ei nyt; ei ole minulla sanoja rikostani selittää mutta pelastakaa minä!
Mahdollista on ett'eivät löydä jälkeheni. Mutta jos niin olisi, jos
teiltä ja Sabinalta kysytään, tahdotteko silloin todistaa minun tänä
yönä olleeni kotona tykönänne?"
"Siis väärää valaa, väärää todistusta vaadit meiltä?" kysyi ukko.
"Ihmisten edessä, ei Jumalan edessä," lankesi Leonardo äkkiä puheesen.
"Tahdon katua millä tavalla vaan vaaditte, tahdon viettää koko
elinkauteni kurjuudessa, kiron-alaisuudessa, mutta pelastakaa vaan minä
ihmisten oikeuden käsistä. Isä! Sabina! ettekö yhtään surkuttele
onnetonta Leonardoanne?"
Ukko oli vaiti, rakkaus ja surku poikaansa ja pelko Jumalaa ja Hänen
oikeuttansa kamppailivat hänessä kovan kamppauksensa.
"Minä teen sen!" sanoi viimein Sabina päättävällä vakavuudella. "Tahdon
mennä hukkaan, jos voin pelastaa sinun, Leonardo!"
"Pidä!" huusi ukko, "älä niin kerkeästi poista ijankaikkista autuuttasi!
Vielä en tiedä mitä pitää minun tekemän. Molempain pitää meidän
kuitenkin sopiman Leonardon pelastuksesta, peräytä sanasi, Sabina!
Varhain huomenna tahdomme neuvoitella, ja siksi pyytää Jumalalta
valistusta. Mene nyt levolle, poikani, jos vaan lepoa saat, ja rupee
Jumalaan rukouksissasi, että hän sanoisi, miten sinun on menetteleminen.
Sinun tulee saada olla yksinäsi nämä muutamat tunnit."
Ukko vetäikse takaisin kamariinsa ja kehoitti toisiakin samoin tekemään.
Tulevana aamuna puhuttiin koko kaupungissa miehen, liki-asuvan
kartanoherran metsämiehen olevan metsään tapetun, epäilemättä
metsärosvoilta. Ruumis oli löytty veressään ja viety asuntoonsa.
Koska molemmat Lucilon veljekset eivät olleet aivan hyvässä huudossa,
katsottiin todennimiseksi heidän olevan murhaajain, tahi ainakin siihen
osallisten. Nuorta Franciscoa myös pelättiin, jonka ohessa
vastenmielisesti ja arasti mainittiin Leonardonkin nimeä, ehkä kyllä
tiettiin hänen usein ja mielellänsä ruvenneen näiden raivokkain
jahti-kumppanien pariin. Mutta kohta mykistyi rahvaan päättämys.
Poliisin tuomio pelasti nämät kolme syytteen-alaista tästä kovasta
syytöksestä, sillä sekä molemmat Lucilot että myös Francisco olivat
jostakin ryöväyksestä edellisenä yönä pantu kiinni, ja murha oli vasta
puoliyön aikana voinut tapahtua, koska murhattu metsästäjä oli kello 11
asti ollut perheensä luona.
Mutta Leonardon talossa ei ollut hänen kotia tultuansa hengen rauhaa,
ainoastaan synnissä elähtynyt pahantekiä, joka on oman tuntonsa peräti
kuolettanut, voi pahain tekoinsa päätettyä levolle mennä; mutta Leonardo
oli vielä jumalattomuuden alottelia; omatuntonsa kiusasi häntä
hirmuisilla tuskilla ja karkotti vähäisemmänkin unen hänen silmistään.
Sabina vietti yönsä kyyneleillä ja rukouksilla, ja turhilla kokeilla
miestänsä ilahuttaa ja lohduttaa; iso-isä taas kamppaili rukouksissaan
sen kovan kamppauksen, joka kiusaten veti hänen mielensä milloin
isänrakkauteen, milloin Jumalanpelkoon.
Ennen päivän koittoa astui hän poikansa huoneesen ja rauhaisella
vakuudella vaati häntä kertomaan seikkansa, silloin vasta voisi hän
päättää, miten tekisi.
Leonardo alkoi näin: "jätin teidän siinä onnettomassa sokeudessa, että
molemmat olitte yksissä neuvoin minua nöyristämään, saadaksenne
tottelevaisuudestani iloita. Saatin itseni uskomaan elämänkeinoni ei
olevan nuhteen-alaisen; olin vihastunut teihin että pitelitte minua kuin
alaikäistä lasta, ja varsinkin olin vihastunut sinuhun, Sabina, kun olit
yksistä puolin isäni kanssa minua vastaan, ja minä sen siaan olin
toivonut sinun puolustavan minua, niin jätin teidän täynnäni vihaa ja
vimmaa, vieläpä lisäksi -- en tuota salaa -- teille molemmille kostoakin
pyytävänä. Muutaman tunnin kuljeskelin sinne tänne metsässä; yö oli
selkeä ja kuutaminen; kaikki oli hiljaa ja tyyneä; minussa yksin kuohui
pahoja päätöksiä, ja jospa eläinkään olisi tullut pyssyni tienoille,
niin olisi kentiesi verenhimoinen sydämmeni jäähtynyt, sillä verta se
janoi. Mutta rankaiseva Jumala taivaassa näki turmani ja kadotukseni
hyväksi toteen käymään. En nähnyt toista elävää metsässä. Kävelin siellä
yksin murhamielineni. Kiihkeissäni heittäytyin sammalikolle alinomaa sen
kysymyksen kiusattavana: mitä pitää minun tekemän? Yht'äkkiä kuului
käyminen ja samassa seisoi Mallé kreivin metsävartia edessäni. Tuikealla
äänellä kysyi hän minulta, mitä oli minun herransa jahti-metsässä
tekemistä ja kutsui minua metsärosvoksi. Tämä saatti jo entisestä
kuohuvan vereni tuliseen palavuuteen. Sieppasin pyssyni ja kolhasin
metsän vartiaa päähän. Hän kaatui maahan -- näin verensä juoksevan, ja
nyt huusi tuhansia ääniä povessani: murhaaja! murhaaja! Sanomatoin hätä
valloitti minun; uutena Kainina riennin sinne tänne metsässä verimerkki
otsassani. Useamman kerran tahdoin jo itseni surmata -- mutta en voinut
mieltäni siihen rohkaista, sillä te ja lapseni tulitte aina mieleeni. --
Ah! ei helvetissä ole kipuja, jotka olisivat näitä tuskiani kovempia.
Niin tulin tänne takaisin ja nyt tiedätte koko asian. Henkeni on
vallassanne; en tahdo sitä teiltä pyytää, sillä en sitä ansaitse. Tehkää
kanssani miten teidän tulee tehdä. Olen nyt rauhoittunut, luulen itseni
tässä hetkessä voivan kuollakin, jospa rikokseni sillä olisi sovitettu."
"Ei koskaan!" huusi Sabina itkein. "Ei sinun pidä kuoleman, Leonardo!
Rangaiskoon Jumala, jos olen armoonsa mahdotoin, syntini, mutta minä
pelastan sinun. Vannon autuuteni kautta, ett'et ole murhaaja."
"Sabina," sanoi ukko totisesti, päätänsä pudistaen, "pidätkö Jumalan
pyhiä käskyjä, pidätkö omaa autuuttasi niin halpana, että kohta olet
valmis niiden menettämiseen."
"Miten aivotte tehdä, appi?" kysyi Sabina tuskalla ja pelolla.
"Antaa totuudelle kunniansa!" vastasi ukko rauhallisesti ja totisesti,
mutta vesissä silmin. "Poikani," jatkoi hän kääntyen Leonardoon, "en
aivo olla syyttäjäsi; mutta jos tuomari minulta kysyy, oletko murhaaja,
niin tahdon vastata: on! Jumalan armo on voimallinen ja suuri;
kaikkivaltias ja kaikki-armahtavainen Jumala hallitsee ihmisten
sydämmet, niinkuin vesipuroja; Jumala ainoastaan voi sinun pelastaa,
mutta me ei. Tahdon tehdä mitä voin; tahdon todistaa muinoin
hyväntahtoisesta sydämmestäsi, kentiesi voivat seitsen-kymmen-vuotisen
ukon esi-rukoukset liikuttaa tuomarien sydämmiä; kentiesi säälii
kuningas nuoruuttasi. Mutta tämä asia on Jumalan, ei ihmisten. Leonardo,
voin nähdä pääsi putoavan, ehkä tämä näky on oma kuolemani; mutta en voi
väärää sinusta todistaa, en voi ottaa pyhää ja vanhurskasta Jumalaa
valheen todistajaksi! Jos murhaajanki kuoleman kuolisit -- ryöväri
ristinpuussa sai armoa Jumalan edessä -- niin saatamme kuitenkin
ijankaikkisuudessa toisiamme löytää. Mutta jos nyt väärin sinusta
todistan, niin olemme molemmat ijankaikkisesti kadotetut."
Leonardo kuunteli näitä sanoja kovalla tuskalla. "Tiesin," virkkoi hän,
"ett'ette toisin tekisi; en olekaan parempaa ansainnut. En voi, eikä
minun tule enää elää; en voi koko elinkauteni kärsiä omanatuntoni
kalvaavia nuhteita. Tahdon kuolla -- sillä kuolema tuo minulle levon.
Jumala armahtakoon vaimoani ja lapsiani!"
Sabina voikahti varsin katkeraan valitushuutoon; lankesi ukon jalkain
juureen ja sanoi: "isä, armahtakaa poikaanne! armahtakaa minua ja
lapsiparkojani! Jumala on armias ja laupias, hän kyllä antaa meille
syntimme anteeksi!"
"Sabina," vastasi ukko totisesti, "et tiedä mitä sanot; älä erhety, ei
Jumala anna itseään pettää. Rauhene nyt; asia ei vielä ole niin pitkälle
mennyt, vielä on meillä tuhansia teitä miehesi pelastamiseen, mutta se
tie, jota sinä tahdot kulkea, vie hukkaan."
Nyt nousi kova hälinä kadulla, ja kohta sen jälkeen astui huoneesen
neljä sotamiestä, jotka suurisuisesti ja pöyhkiästi kyselivät Leonardoa.
Sabina lykki hädässään ja tuskassaan Leonardoa, ja tahtoi vetää hänen
myötänsä likimmäiseen huoneesen; mutta Leonardo piti kovasti vastaan ja
lausui; "en tahdo pelastettaa! Käyköön se kirous, jonka olen itselleni
tuottanut, toteen!"
Sotamiehet tunkeusivat sisälle ja karkasivat Leonardoa vastaan.
"Mitä tahdotte?" huusi onnetoin vaimonsa. "Mieheni on syytöin! hän ei
ole metsävartiaa tappanut! Tahdon ottaa Jumalan ja kaikki Pyhät
todistajiksi, että Leonardoni koko tämän yön ei ole ollut kotoa poissa!"
Sotamiehet hymyilivät kuitenkin valjusti ja yksi heistä sanoi: "vaimo,
älkää turhaa vaivaa nähkö! Kuollut on itse puhunut, ja hänen
todistuksensa on teidän todistustanne arvoisempi."
"Kuollut on puhunut!" puhkesi Leonardo kauhistukseen. "Mitä sillä
tarkoitatte?"
"Empä muuta," vastasi sotamies, "kun että kuoleman kolahuksenne olivat
yhtä vailla päästääkseen teitä rikoksenne päätodistajasta. Murhattu oli
niin paljon tunnossaan, että voi tuomarille antaa nimenne ilmi. Eläneekö
hän vielä, sitä en tiedä, mutta luultavaa se ei ole, sillä teillä on
kova nyrkki ja luja käsi, sitä ei voi kieltää, Leonardo. Kuitenkin eli
murhattu mies niin kauvan, että voi teidän päällenne kantaa. Siis ylös!
ja seuratkaa meitä!"
"Jumala ja Isä!" huudahti ukko, pannen sormet ristiin rintansa yli,
"kaikki olet sinä hyvin asettanut! Olet pelastanut minun helvetin
tuskistani ja heittänyt meille armon tien auki! Jumala, minä kiitän
sinua!"
Mutta Sabinasta nyt ei ollut semmoisiin tuntoihin. Hän lankesi
sotamiesten jalkain juureen, syleili heidän polviansa ja rukoili Jumalan
laupiuden tähden armoa, vapautta miehelleen. "Ottakaa minä hänen siaan,"
lisäsi hän, "minä olenkin oikeammiten murhaaja! minä se olin, joka ajoin
Leonardoni kotoa; minä sytytin vihan hänen sydämmessään; minä yksin olen
syypää! Jos ihmisen henki voi sovittaa murhan, niin ottakaa minun
henkeni!"
"Nouse, uskollinen vaimoni!" lausui Leonardo, nostaen häntä ylös. "En
ole semmoista uskollisuutta ja rakkautta ansaitseva. Minun tulee
ansaitun velkani maksaa. Mutta rukoile Jumalaa edestäni, hän voi kaikki
muuttaa".
"Sallitteko," kysyi hän nyt vahdilta, "minun sanoa jäähyväiset
lapsilleni?"
Päämies katseli Leonardoa tutkivilla ja epäilevillä silmillä; sitten
sanoi hän: "Menkää, ja tulkaa kohta takaisin, tahdon luottaa teihin!"
Nyt meni Leonardo siihen huoneesen, jossa hänen kolme lastansa nukkui
levollisesti ja hiljaa aavistamatta ett'eivät kentiesi enää saisi
isäänsä nähdä.
Sabina tahtoi seurata, mutta Leonardo esti häntä, ja muutaman minuutin
kuluttua tuli hän takaisin ja sanoi: "Nyt olen valmis! Isä" kääntyen
häneen -- "älkää kirotko poikaanne! Teidän Jumalanne on myös minun!
Onnellinen minä, joka nyt voin sen sanoa! Ja sinä, Sabina, pyyhki
kyynelesi. Tiedän toisiamme vielä näkevän! Puhu lapsille, että olen
lähtenyt pitkälle matkalle! Älä eritä minua rakkaudestasi, säälistäsi,
ja toivo minun kanssani Jumalaan!" Sitten irroitti hän itsensä pois
vaimonsa sylistä, halasi isänsä polvia, ja isä pani vapiseman kätensä
hänen päänsä päälle, mutta ei voinut enempää virkkoa kuin nämät sanat:
"Herra olkoon sinun ja meidän kanssamme!"
Ja nyt jätti Leonardo, vahdin keskellä, kodonsa ja astui kohta
vankihuoneen pimeyteen.
III.
Sotamiehen lause: "kuollut on puhunut!" olikin totta. Veressänsä makaava
mies oli niin aikaisin löytty, että voitiin elvyttää ei vielä paennutta
henkeä, joskin vähäksi aikaa. Leonardon luja isku pyssyn perällä oli
niin turmellut metsämies-poloisen, joka ainoastaan teki
velvollisuutensa, että hänen elostansa ei ollut paljon toivoa; varsinkin
pudisti lääkäri päätänsä nähdessänsä syviä haavoja päässä, Paitsi sitä
ihmisvelvollisuutta, joka vaatii jokaiselta lähimmäisensä hengen
pelastamista, oli tässä vielä erinäinen syy tarkkaan huolivaisuuteen
lääkärin puolelta, nimittäin se, että Leonardon tulevainen elämä oli sen
mukaan, josko haavoitettu mies parantui vai kuoli.
Jumala oli armollinen onnettomalle miehelle, jonka ynseä, pöyhkeä ja
ylpeä sydän oli saattanut hänen kadotuksen tielle. Kolmantena päivänä
tapauksesta ilmoitti lääkäri melkeällä visseydellä haavoitetun kääntyvän
eloon; kuitenkin vaikutti se seikka, että hänen henkensä voitiin
pelastaa ainoastansa sen kautta että hän niin varhain löyttiin, paljon
ja erinomaisesti Leonardon rangaistuksen isontamiseen.
Oikeuden käyntö kesti monta kuukautta, jolloin Leonardon taitava
puolustaja alinomaa keksi uusia perustuksia syytetyn rikoksen-alaisuuden
huojentamiseen, ja pitkitti tutkimista. Tämä oli tuskallinen aika vanki
poloiselle, joka oli elämän ja kuoleman vaiheilla ja jolle ei ollut
sitäkään lohdutusta, että olisi saanut omiansa nähdä ja puhutella. Ei
kukaan muu kuin eräs vanha pappi tuli toisinaan hänen vankihuoneesensa,
hänelle, niinkuin sanansa kuuluivat, uskon-opin lohdutusta antamaan.
Mutta tämä vanha mies, joka kyllä aivan hyvin taisi messunsa lukea, ei
tuntenut ihmis-sydäntä vähääkään, ja oli itse niin taidotoin kristin
uskon syvemmässä käsityksessä, ett'ei voinut sydämmen haavoja parantaa.
Kaikkein enimmän oli hän tottunut kiirastulen ja helvetin
kuvailemisessa, ja piinasi sillä Leonardo raukan sydäntä, joka entisestä
yltäkyllin tunsi ne sielussansa, ja huokasi siitä päästäksensä.
Vanha pappi, joka omassa elämässänsä ei ollut tuntenut
autuaaksi-tekeväisen uskon voimaa, ja joka ainoastansa taisi saarnata
palkinnosta ja rangaistuksesta, ja kirkonkiroukseen panna syntisen, ja
hänen kuinka hyvänsä sitoa ja päästää -- ei hän voinut löytää avainta
lunastuksen salaisuuteen ja autuuteen, eli ymmärtää ja selittää niitä
näillä raamatun sanoilla: "Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi
luontokappale; sillä vanhat ovat kadonneet, katso, kaikki ovat uudeksi
tulleet;" ja uuden-syntymisen perustuskiviä ihmisessä näillä sanoilla:
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti mailman itse kanssansa, ja ei
lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovinto-saarnan säännyt."
Jos vanha Leonardo olisi ollut poikansa rippi-isänä, olisi hän paremmin
voinut saattaa vangin sorretun sielun entiseen voimaansa; se oliskin
ollut itsellensä parempi. Sillä tuosta onnettomasta päivästä asti olivat
ukon voimat niinkuin kerrassansa rauvenneet. Ei toki niin että olisi
valittanut eli ollut lohduttamatoin surussansa, hän kantoi pikemmin
sielunsa kivut hiljaisimmalla ja nöyrimmällä kärsivällisyydellä; kiitti
Jumalaa siitä kurituksesta, jonka vielä viimeisenä elämänaikanansa
täytyi kärsiä; puhui hellällä rakkaudella pojastansa, ja ilahutti
miniäänsä lohdutuksella ja toivolla, että miehensä kyllä pian tulisi
takaisin. Hän jakoi virkeyttä ja voimaa kaikille, mutta itsellensä ei
hänellä ollut yhtä eikä toista; nähtävästi horjui hän hautaa kohden,
sillä siltä näytti, kuin olisi tuo onneton yö rikkonut hänen
elämänsä-varren, ja että sen viimeinen loppu piankin tulisi.
Sabinan tila oli sen siaan toisenlainen. Kun oli voittanut ensimmäiset
tuskansa ja ruvennut antautumaan Jumalan tahdon alle ja toivomaan
miehensä kohta tapahtuvaa takaisin tuloa, sai hän ihmeellisen kyvyn ja
tyvenmielisyyden. Se varma tieto, että hänen nyt täytyi äitin
velvollisuuksiin yhdistää isänkin velvollisuudet, teki hänen hellän
huolenpitonsa lapsista ja talosta puolta suuremmaksi; hän oli niin
onnellinen, niin autuas ajatuksissaan, kuinka hän kasvattaisi lapsensa
ruumiin ja sielun puolesta niin, että heidän isänsä kotia tultuansa,
jota Sabina ei vähääkään epäillyt, unhottaisi heitä nähdessänsä päästyn
kärsimisensä. Vaimo parkaa! yhtä voi hän tehdä, mutta ei toista;
lapsensa voi hän Jumalan avulla kasvattaa kristillisiksi ihmisiksi,
mutta ei estää kurjuutta talostansa ja auttaa ajallista
varallisuuttansa.
Lain-asia nieli vähitellen vouraajan kaikki varat ja lopetettua oli se
maksanut niin paljon, että Sabina parka lapsineen ja henkeänsä potevane
appineen olivat melkein paljaina ja köyhinä; hänen täytyi jättää
arentinsa ja ottaa asuinpaikaksensa huono mökki. Maksaaksensa
jokapäiväiset tarpeensa ei ollut hänellä muita neuvoja, kuin päivätyön
tekeminen ja kerjääminen.
Nyt julistettiin tuomio; se määräsi Leonardolle kuuden-vuotisen
kaleri-rangaistuksen. Kun isä parka kuuli tämän tuomion, pani hän
kätensä ristiin ja sanoi: "Herra Jumala, armahda!" Sitten pani hän
silmänsä ijäksi kiinni.
Juuri kun Leonardoa piti vietämän Marseillen kaupunkiin, vietiin hänen
ohitsensa ruumista, jota saattoivat ainoastaan kantajat, pappi ja
messupojat.
"Ketä siinä haudataan?" kysyi Leonardo.
"Vanhaa Leonardoa," vastasivat kantajat, jotka eivät tunteneet vankia.
Silloin loi Leonardo hirviällä surulla silmänsä taivaaseen. Mutta kohta
täyttivät kyyneleet hänen silmänsä; hän kätki kasvot käsiinsä ja kulki
alla-päin niin edellensä.
IV.
Neljä vuotta jälkeen tuli matknstavainen pappi Marseilleen. Oli noin
keski-ikäinen mies; halpa veljeyskunnan puku peitti hänen laihan
ruumiinsa, ja kalveat, kuopallansa olevat poskensa ilmaisi joko kuoleman
alottaneen hävitystyönsä, tahi väsymättömän elämän sortaneen hänen
voimiansa, kun ei suonut itselleen tarpeellista lepoa ja virkistystä.
Katsellessa papin silmiä, joissa loisti lempeys, rakkaus, sääliväisyys
ja hyvän-tahtoisuus, havaitsikin jälkeisemmän olevan oikean syyn hänen
riutuneesen muotoonsa. Oli niinkuin lähetetty ottamaan onnettomain ja
murheellisten ristin omille hartioillensa, ja saattamaan lohdutusta,
iloa ja rauhaa kurjuuden majoihin.
Niin pian kuin pappi tuli kaupunkiin, lähti hän heti satamaan ja kyseli
niitä laivoja, joissa kaleri-orjat olivat.
"Onko lupaa," kysyi hän yhdeltä päällysmieheltä, "käydä vanki-poloisten
luona?"
"Ompa kyllä," vastasi tämä äänellä, jossa oli mitä hyvänsä, paitsi
sääliväisyyttä ja hyvyyttä. "Olkaa varoissanne, kunnioitettava
hallitus-isä," lisäsi hän. "Jos teillä on rahoja, niin on parasta
ett'ette sitä ilmaise, sillä he kerjäävät niitä teiltä, ja jos yhdelle
annatte, niin puuttuvat teihin toiset niinkuin pedot."
"Ole siitä huoletoinna, ystäväiseni," vastasi pappi surullisesti
hymyillen. "Jos rahat yksin voisivat auttaa ja huojentaa, niin olisi
käyntini aivan hyödytöintä; sillä niistä vähistä rahoista, jotka minulla
on, ei olisi paljon apua. Mutta sanokaa, pitääkö teidän seuraaman
minua?"
"Se on tarpeetonta," vastasi päällysmies lyhyesti ja kylmästi. "Herrat
kalereissa eivät voi pyrkiä matkoihinsa, ja ettehän te kahleita murra!"
Ja sillä jätti hän papin, joka nyt alkoi surullisen kulkunsa kalerista
kalerihin. Mikä surkea näky! Minne hyvänsä silmä näki, kohtasi häntä
ihmis-kurjuus hirmuisimmassa muodossaan, ihmisen vapaus syvimmässä
alennuksessaan. Orjat, rauta-kahleilla taotut kiini laivaan, olivat
kalveilla ja laihtuneilla kasvoillaan eläväin ruumisten näköisiä, jotka
pilkkasivat elämää; olivat ihan kuin haudasta ylös-nousseita
siirtolaisia, jotka muodollaan ja vaikealla työllään näyttivät olevan
määrätyt pilkkakuvaksi muuttamaan Jumalan isänrakkauden, ja kristinopin
hyvät työt, niinkuin myös Raamatun sanat: "Jumala tahtoo kaikkia ihmisiä
autetuksi ja autuuden tietoon tulemaan."
Useimmat toimittivat työnsä tuimalla ja synkeällä uhalla, kolkon
epätoivon tuntomerkki; ja hirmuisilla koston mietteillä, jotka
ainoastaan toivoivat vapauden hetkeä saattaakseen kuolemaa ja turmiota
ihmiskunnan ylitse; ainoastaan muutamain kasvoista ja käytöksistä näkyi
hiljainen nöyryys surkuteltavassa tilassaan, ja ne loivat silmänsä alas,
kun pappi lähestyi.
Näiden seassa oli eräs 30-vuotinen mies, johon matkustavainen etenkin
mielistyi. Vaikka kurjuus ja rasittava työ oli painanut kuvasimensa
hänen laihtuneihin ja surkahtuneihin kasvoihinsa, oli kuitenkin kaikessa
hänen muodossaan liikuttava nöyryys ja kärsivällisyys, hänen synkistä
silmistään loisti lempeä ja sävyisä olemus, joka osoitti sekä raskaan
kivun ja sydämmellisen katumisen niitä rikoksia, jotka olivat hänen
sinne saattaneet, kuin myös kristillisen tyytyväisyyden kovaan
kohtaloonsa. Varmaan pappi näki vielä selvästi, kuinka kyynel toisen
perästä vieri kaleri-orjan poskia myöten ja putosi laivan-kannelle.
Liikutettu syvimmästä sääliväisyydestä lähestyi pappi tätä nuorta miestä
ja sanoi: "Ystäväni, sinä itket? mikä sinua vaivaa, mikä sinua niin
syvälti surettaa?"
Vanki katsahti ylös, silmäili kysyjää raskaalla surumielisyydellä ja
pudisti päätänsä, niinkuin olisi hän tahtonut sanoa ett'ei kukaan voisi
auttaa häntä kurjuudessaan.
"Puhu!" jatkoi pappi rukoillen, "kentiesi voin jotakin tehdä tuskasi
huojentamiseksi. Jos se on rahalla autettava, niin puuttuu minulta tosin
sitä, mutta Jumalan avulla tapaan kyllä ylevämielisiä ystäviä, jotka
ottavat asiasi. Ne vähät, kuin minulla nyt on, annan mielelläni
sinulle."
Vanki pudisti vaan vielä surkeammalla hymyilemisellä päätään, viimein
sanoi hän: "Ah, kunnioitettava herra, kurjuuttani ei käy rahalla
huojentaminen eli pois-ottaminen. Mitä mä tähän viheliäiseen elämään
tarvitsen, sen saan täällä, ja se on niin vähä, että tuo ei minua
huoleta. Mikä mieltäni pahoittaa, on eräs synti, jonka kauhea raskaus
kohta sortaa minun; en voi kauvemmin sitä kantaa."
Kyyneleet keskeyttivät uudestansa vangin valituksen; tämä keski-ikäinen,
vakainen mies itki kuin lapsi.
"Luota minuun," jatkoi pappi, "kentiesi on se kuitenkin mahdollista
sinua lohduttaa ja vaivojasi huojentaa. Ei ole syntiä niin suurta ja
niin pahaa, ett'ei kaikkivaltias ja armahtavainen Jumala sanassansa ole
siihen huojennusta antanut."
"Oikein," huudahti vanki surumielisen ilolla, "nämät sanat vahvistavat
puheenne totuutta. Neljä vuotta olen nyt ollut tässä hirveässä paikassa;
päivä päivästä ei mitään muuta toimitusta, kuin alhaisimpia, kaikkein
häpeällisimpiä töitä; minne hyvänsä silmäni luon, näen ainoastansa
onnettomia kumppania, joidenka suusta ei käy muuta kuin valituksia ja
kirouksia. Päällysmiehet ei vähääkään meitä surkuttele; pitävät meitä
ihmiskunnan heittiöinä; eivät huoli meitä parantaa, eikä kohtaloamme
huojentaa. Ystävällistä sanaa eivät vielä ikään ole meille sanoneet;
herjaukset ja pilkkaukset, uhkaukset ja huimaukset ovat ainoat heiltä
saamat. Herra," jatkoi vanki hartaasti, "näihin neljään vuoteen olette
ensimmäinen, joka ihmisellisesti on minua puhutellut, jonka on ollut
sääli ja surku minun kurjuuttani; ja tämä sääliväisyytenne on minulle
semmoiseksi lohdutukseksi ja virkistykseksi, että minusta tuntuu,
niinkuin ystävällinen valo valaisisi sieluni yöpimeyden. O, kostakoon
teitä Jumala, kunnioitettava herra! Nyt kun mä tiedän armeliaisuutta
löytyvän maan päällä, tahdon jälleen toivoa sitä taivaasta."
"En päästä sinua," sanoi pappi kehoittavalla hyvyydellä. "Sinun täytyy
olla julkitotisempi minua kohtaan; sinun täytyy uskoa minulle
kärsimisesi, huolesi, kentiesi voin toki sinua auttaa."
"Olkoon niin!" vastasi vanki. "Tahdon tunnustaa syntini edessänne.
Ainoastansa se, että saan panna murheeni surkuttelevaiseen sydämmeen,
tuottaa minulle lohdutusta. Nimeni on Leonardo, ja olen erään vuoraajan
poika Hyéres'estä; ei luullakseni löydy miestä, joka olisi hyvää isääni
parempi ja rehellisempi. Eläissänsä saatti hän minuun niin monta hyvää
opetusta ja omalla käytöksellään oli hän minulle Jumalalle otollisen
elämän esikuvaksi. Mutta omassa povessani oli pahoja himoja; kumppanien
löyhkyys ja jumalattomuus voimassa pitivät oman haluni huolimattomaan,
työttömään elämään. Kuljin yhdeltä harhatieltä toiselle, muutuin
kylmäkiskoiseksi vaimoani ja lapsiani kohtaan, heitin talouteni
leväperään, kuleksin yöt ja päivät, ja elin metsärosvon rietasta,
pahuuden ja syntien määräämää elämää. Olin siis parhaalla tiellä
ajalliseen ja ijankaikkiseen hukkaan. Kovaksi onnekseni kadotin,
ennenkun tuota voin luullakaan, ajallisen onnellisuuteni. Eräänä päivänä
nuhteli hyvä isäni minua isällisimmällä rakkaudella ja sääliväisyydellä
syntisestä elämästäni; tämä liikutti sydäntäni; jo olin langeta hänen
jalkainsa juureen ja rukoilla häneltä anteeksi. Silloin tuli yht'äkkiä
vaimo poloiseni siihen; viettelevä häpy valloitti sieluni; luulin isäni
ja vaimoni minun pettäneen; paha henki löi minun valtansa alle. --
Vältin omaisteni varoituksia ja rukouksia, ja sydän täynnänsä hehkuvaa
koston himoa koko ihmiskuntaa vastaan karkasin ulos metsään, kohtasin
metsästäjän, joka kielsi minun metsästämästä, ja löin hänen tantereesen.
Luulin hänen kuolleen, ja toivoin omaisteni väärän todistuksen kautta
pääseväni ihmisten rangaistuksesta; mutta kuollut virkistyi ja kantoi
asian päälleni. Minä pantiin kahleihin, ja pitkään tutkisteltua
julistettiin tuomioni, joka määräsi minulle kuusivuotisen
kalerirangaistuksen. Vaikka tämä häpäisevä rangaistus kovasti minun
nöyryytti ja teki minun onnettomaksi, niin tyhjää tuo oli toista
suurempaa toisen verran hirveämpää onnettomuutta suhteen, joka yht'aikaa
rasitti sydäntäni ja omaa-tuntoani. Oikeuden käyntö kulutti hurjasta
elämästäni jälelle jääneet vähät varani, ja vaimoni ja kolme lastani
joutui kovimpaan köyhyyteen. Ja kun minä vietiin pois vankiuteen,
tulivat isäni hautaan-saattajat minua vastaan; suru minua ja harmi sitä
häpeää, jonka olin saattanut hänen kunniallisen nimensä yli, olivat
lopettaneet hänen elon päivänsä."
Leonardo keskeytyi tähän, sillä katumuksen kova kivistys ja omantunnon
kalvaava nuhteleminen ottivat häneltä puheen-voiman.
Pappi itse seisoi siinä ala-mielin, ja tällä hetkellä voi hän ainoastaan
äänettömyydellään näyttää sydämmensä surkuttelevaisuutta. Mutta kun hän
aikoi kääntyä onnettomaan Leonardoon päin lohduttaaksensa häntä, alkoi
tämä taas puhua ja sanoi: "Ja kuitenkaan ei tämä syntisen työni
kamouttava muisto yksin vaikuta sitä kipua, joka minua tänäpänä kalvaa
ja tekee minun onnettomammaksi kuin ikänäni olen ollut. Tänä aamuna olen
saanut sen sanoman, että hyvä vaimo poloiseni, minun armas Sabinani, ja
kolme lastani, ei ainoastaan minua suremisesta, vaan myös todesta
puutteesta ovat perikatoon nääntymäisillään. Sabinani on pitkällisestä
kärsimisestä ja murhehtimisesta minua tullut kivuloiseksi ja heikoksi,
ett'ei enää työhön kykene; lapseni ovat vielä liian pieniä jotain
ansaitaksensa. Niin ovat siis minun omaiseni saatetut kerjäys-sauvan
nojaan ja määrätyt nälän hätään; ja tämä kaikkinaan häpeällisen,
syntisen elämäni kautta! Olen isäni, vaimoni, lasteni murhaaja ja
koto-onnellisuuteni hävittäjä! Ah, kunpa vaan olisin vapaana! Kentiesi
ei se vielä olisi aivan myöhäistä vereksillä käsilläni pelastaa heidät
nälkään kuolemasta! Voi, herra, onko teillä lohduttavaa sanaa minulle?
Ei, -- ei ole sitä minulle koko maan päällä. Astun siis Jumalan
tuomio-istuimen eteen isäni, vaimoni ja lasteni kiroamana; minun nälkään
kuolevaisten lasteni surkeat huudot estävät vielä kuolemassakin minusta
viimeisen lohdutukseni!"
"Rauhoitu, onneton ystävä parkani!" lohdutti häntä pappi. "Jumalalla on
armoa ja apua kaikille, miks'ei sinullekin. Tosi on, sinä olet tehnyt
suuren synnin ja ainoastaan vihasi tähden saat kuritusta; mutta nyt ei
ole aika sinua tästä nuhdella. Ei kukaan voikaan tuntuvammasti sinua
synnistäsi nuhdella kuin itse teet; sentähden uskonkin katumustasi."
"Ah," sanoi Leonardo, "kuinka mielelläni tahtoisin kärsiä kovimmankin
rangaistuksen, kuinka mielelläni tahtoisin tuhansin kerroin kärsiä
kuoleman ja kaikki kivut, jospa vaan sen kautta voisin pelastaa vaimoni
ja lapseni kurjuuden ja nälän hirmuista!"
"Ei kuolla!" vastasi pappi. "Rukoile pikemmin Jumalalta hyvin pitkää
elon-aikaa, että kentiesi saattaisit parantaa kaiken sen pahan minkä
olet tehnyt. -- Etkö sanonut Leonardo," jatkoi pappi, "sinulla vielä
olevan kaksi vuotta rangaistus-ajastasi jälillä?"
"Niin," huudahti vanki, "vielä on kaksi pitkää sietämätöintä vuotta,
joidenka kuluessa vaimoni ja lapseni kymmenesti saattavat joutua
perikatoon. Ne ovat minusta niinkuin kaksi vuosisataa, täynnänsä tuskaa
ja kurjuutta. Näiden kahden vuoden loppuun minä en elä! Sanoma omaisteni
kuolemasta on syöksevä minun toivottomuuteen, ja, Jumala olkoon minulle
armollinen -- mitä sitten teen, en tiedä!"
"Ei niin rajuisesti;" varoitti pappi. "Kristityn ei tule milloinkaan
olla toivotoinna Jumalan avusta. Sanopa, ystäväni, onko sinulla toivoa
että kuningas sinun armottaisi?"
"Ei!" vastasi Leonardo toivotonna. "Kaleri-orjan valitushuuto ei ulotu
siitä kalerista johon hän on taottu kiini, ja ennenkuin se ynnä
armo-rukoukseni tulee kuninkaan valta-istuimen eteen, niin vaimoni ja
lapseni eivät enää tarvitse ihmis-apua; nälkä on sitä ennen tappanut
heidän!"
Pappi käveli hetken edestakaisin syvissä ajatuksissa ja seisahtui
viimein vangin eteen sanoen: "Leonardo, jos nyt tänne sinun siaasi
tulisi joku, joka toimittaisi sinun työsi ja taottaisi itsensä sinun
kahleihisi, pääsisitkö sinä silloin vapaaksi?"
"Heti paikalla, herra!" vastasi Leonardo elehtelevästi ja ihmeellinen
loiste välähti hänen tummissa silmissänsä, mutta kohta levesi taas
entinen kolkkous hänen päivettyneille kasvoillensa ja syvän
toivottomuuden äänellä lisäsi hän: "Minä houru, minä kurja
ihmis-poloinen! kuinka taisin yhtäkään minuutia riemuita näistä
ajatuksista? Mikä ihminen koko maan päällä tahtoisi syyttä, rikoksetta,
pakotta antautua semmoisen kurjuuden, semmoisen häpeän, ja niin
vaivaloisen työn alle? Ei ole niin suurta omaisuutta, niin paljon
kultaa, että se voisi pyyhkiä pois semmoisen häpeän!"
Pappi ei ollut kuullut Leonardon viimeisiä sanoja; hän oli äkkiä mennyt
pois ja sen kautta saattanut vanki paran, joka ei voinut käsittää syytä
tähän äkilliseen eroon, kovimpaan huoleen. Synkeimmän surumielisyyden
silmillä katseli hän ihmis-ystävän perään, tämän ainoan ihmisen, joka
neljään vuoteen oli sanonut hänelle ystävällisen, surkuttelevaisen
sanan. Se pahoitti syvästi hänen mieltänsä, että vieras hyvästi-jätöttä,
siunauksen sanaa sanomatta lähti häneltä pois; mutta hän kiitti häntä
kuitenkin sydämmensä pohjasta niistä hetkistä, jotka hän oli viettänyt
häntä puhutellessa.
Mutta minne meni siis pappi? Hän esitetti itsensä upsierille, joka oli
kaleri-orjain ylimäisenä päällysmiehenä, ja joka oli hänelle kuvailtu
hyvänluontoiseksi mieheksi.
"Hyvä herra," sanoi pappi hänelle, "ette minua tunne. Nimeni on Vincent,
eli jos sanon nimeni kokonansa, Vincent de Paula."
"Mitä!" huudahti upsieri hämmästynynnä ja kummastununna. "Te olette
pappi Vincent de Paula, se sama joka väsymättä matkustaa ympäri,
tehdäksensä onnettomille hyvää? joka menee kurjuuden ja onnettomuuden
syvimpiin luoliin lohdutusta ja apua tuomaan? se, joka maallisen
omaisuuden puutteessa kuitenkin on rikas, loppumattoman rikas avusta
jokaista kohtaan? Te olette sama Vincent de Paula, joka jo Tunis'issa
kantoi orjan kahleet?"
"Minä se olen," vastasi Vincent, ja lisäsi: "ehkä en ensinkään ansaitse
sitä ihmettelemistä, jolla minua kohtelette, on se minulle kuitenkin
mieleen, että tunnette minun; toivon sen kautta rukoukseni ja tärkeän
asiani hyvin tulevan toimeen."
"Puhukaas vaan asianne, kunnioitettava herra," sanoi upsieri; "mitä mä
voin, sen tahdon tehdä, näyttääkseni teille kuinka korkeassa arvossa
teidät pidän, ja kuinka kaikkein onnettomain ihmisten nimessä teitä
kiitän."
"Teillä on," jatkoi Vincent, "kaleri-orjain joukossa eräs
Leonardo-niminen nuori mies Hyéres'istä. Minkä maineen voitte hänestä
antaa?"
"Kaikin puolin hyvän!" vastasi upsieri. "Leonardo on niitä harvoja,
jotka rangaistus-laitoksessamme eivät tule pahemmaksi, vaan todesti
paratuksi. Niihin neljään vuoteen, mitä hän täällä on ollut, ei ole
vähintäkään valitusta ollut hänen päällensä; hän on väsymätöin töissänsä
ja toimittaa net nöyrästi ja mielellänsä. Hän on jo saattanut monta
vierus-vankeistansa parempaan rikoksiensa tuntemiseen ja tunnustamiseen;
hän kärsii varsin surullisen kohtalonsa semmoisella nöyryydellä ja
kuuliaisuudella, jota harvoin tavataan. Jos kaikki hoitoni alla olevat
vangit olisivat tä'n Leonardon laiset, niin voisi minulle onnea
toivottaa virkaani."
"Ylevämielinen herra!" sanoi Vincent vielä, "ei ainoastaan maineenne
onnettomasta Leonardosta, vaan myös oma ihmisiä rakastava sydämmenne
kehoittaa minua rukoustani esittelemään. Leonardon on vielä kaksi vuotta
rangaistustansa kärsiminen. Hän on myös minulle maininnut, että hänen
poissa kotoa olonsa on saattanut hänen vaimonsa ja lapsensa suurimpaan
puutteesen ja että heidän täytyy nälkään nääntyä, joll'ei pikainen apu
ehdi. Tässä ei kuitenkaan kukaan voi enemmän auttaa kuin Leonardo itse;
hän on voimakas ja tahtoo työtä tehdä, ja hän ansaitsee kyllä niin
paljon kuin tarvitaan omaistensa elättämiseen. Mutta siksi täytyy hänen
olla vapaana. Minulle on sanottu että Leonardo pääsisi vapaaksi samana
hetkenä kuin löytää jonkun, joka tahtoo kahdeksi jälellä olevaksi
vuodeksi astua hänen siaansa. Onko se totta?"
"On kaiketi," vakuutti upsieri. "Laki sallii vapauttamista sillä
ehdolla; mutta tämä voisi yhtä hyvin olla luvatonta, sillä tähän asti ei
ole vielä täällä ollut semmoista miestä, joka olisi tahtonut astua
vangin siaan, ja tämä," jatkoi hän surullisesti hymyillen, "helposti
ymmärrettävistä syistä."
"No, Jumalalle olkoon kiitos!" huudahti Vincent liikutetulla sydämmellä,
"että toivo tällä kertaa ei tule häpeään. Ylevämielinen herra, minä olen
löytänyt erään, joka tahtoo astua Leonardon siaan. Minun tietääkseni on
tämä mies nuhteetoin, eli ainakin semmoinen, jota ei julkinainen häpeä
ole saastuttanut, pääseekö Leonardo vapaaksi samana hetkenä kuin tämä
tulee hänen siaansa?"
"Heti, kunnioitettava herra," sanoi upsieri enenevällä kummastuksella.
"Mutta kukapa se olisi, joka vapa-ehtoisesti tahtoisi pukeutua kähleihin
ja ottaa päällensä semmoisen häpeän ja pahan nimen?"
"Minä se olen itse!" vastasi Vincent muuttumattomalla mielellä ja
jatkoi, kun näki upsierin tahtovan ruveta tätä kovin kummastelemaan:
"Älkää minulle tästä enää puhuko, ylevämielinen herra, päätökseni on
niin luja, ett'ei mikään koko mailmassa voisi sitä muuttaa. Uskokaa
minua, se joka Tunis'issa on kantanut orjan-kahletta epäuskoisten
hirmuhallituksen ja raa'an ankaruuden alla, se ei pelkää kaleri-orjain
työtä Marseille'ssä niin kristillisen miehen hoidon alla, kuin te
olette. Mutta muistakaamme, että joka minuutti, jonka me täällä
vietämme, on Leonardo poloiselle tuskallinen ijäisyys."
"Mutta kunnianne?" sanoi upsieri. "Oletteko ajatelleet sitä, että
kymmenen vuoden orjuus Tunis'issa ei vastaa kymmenettä osaa sitä häpeää,
jonka kaleri-orjan kahleet yhdessä tiimassa saattavat päällenne?"
"Kunniani!" vastasi pappi hymyillen. "Onko mielestänne kunniani todella
vaarassa? Ihmisten edessä olen kentiesi häväistynä; mutta ei niinkään.
Kadotanko orjan kahleita kantaessani teidän silmissä sen arvon ja
kunnioituksen, jolla olette minua ennen kohdelleet? Ei suinkaan. Totinen
kunnia on oma tuntomme siitä, että teemme jotain Jumalalle otollista, on
todella osoitettu rakkaus ihmisiä kohtaan. Ja mitä on kaksi vuotta
kärsiväisen ihmiskunnan palveluksessa? Eikös kokonaisen perheen
pelastettu henki vuodata ylitseni semmoista rauhaa ja siunausta, että
tunnen itseni runsaammasti palkituksi kuin ansaitsisin?"
Upsieri tahtoi vielä sanoa jotakin vastaan; mutta Vincent poisti kaiken
tämän muuttumattomalla vakavuudella, ja viimein ei hänellä ollut muuta
neuvoa, kuin kutsua tykönsä kaleri-seppä, ja hänen ynnä papin kanssa
mennä siihen kaleriin, johon Leonardo oli kahleistaan taottu kiini.
"Leonardo, sinä pääset vapaaksi!" huusi Vincent häntä vastaan. "Muutama
tässä on joka tahtoo astua siaasi!"
Vanki raukka ei uskonut korviansa; niinkuin olisi hän kadottanut
järkensä, silmäsi hän äänetöinnä ja hämmentynynnä tulevia. Kun nyt
kuitenkin seppä upsierin käskyn mukaan löi kahleet irti hänen päältään
ja nämät roiskaen putoivat alas kannelle ja hän tunsi itsensä vapaaksi
ja irtaiseksi, lankesi hän polvillensa ja itki kuin lapsi autuallisesta
ilosta.
Mutta tämä ilo muuttui kohta katkeraksi, kun hän suureksi
hämmästykseksensä näki papin antavan esiin kätensä ja jalkansa, ja sepän
rupeevan takomaan kahleita niihin.
"Jumalan tähden!" huudahti Leonardo, "te itse, kunnioitettava herra? Ei
ikänä! Vaikka vapaus tekee minun niin sanomattoman onnelliseksi, en
kuitenkaan tahdo tällä ehdolla sitä ostaa. Seppä, pane kahleet
päälleni!"
"Ei niin, jalo nuori ystäväni!" vastasi Vincent iloisesti hymyillen,
niinkuin olisi menemässä suureen iloon. "Minulle ovat kyllä nämät
kahleet huokeammat kuin sinulla. Minä olen yksinolevainen mailmassa, ja
sen toimituksen, johon Jumala on minun määrännyt, voin tässä helpommasti
täyttää kuin muualla."
"Hyväntahtoinen, ylevämielinen mies!" jatkoi Leonardo, "mikä voi teitä
pakottaa tämmöiseen luopumiseen?"
"Kiitollinen rakkaus Herraasi kohtaan, jonka palveluksessa minä olen!"
vastasi Vincent. "Ja jos mä voisinki kymmenesti kärsiä ja kuolla sinun
edestäsi, niin ei se olisi vähääkään, ei mitään sitä vastaan kuin
Herramme Kristus minun edestäni on ristissänsä kärsinyt. Älä viivy,
Leonardo, joudu, joudu vaimosi ja lapsiesi tykö! Jumala siunatkoon sinua
ja sinun kätesi työtä!"
Kauvan seisoi Leonardo epäillen ja arvellen mitä hänen oli tekeminen.
Mutta kun hän näki tuon itsensä altiiksi antavan ihmisrakkauden
Vincentin onnellisissa silmissä, sai hän voimaa ottamaan vastaan uhrin,
jonka kautta tunsi itsensä ajaksi ja ijankaikkisuudeksi olevan Herran ja
Vapahtajan omaksi lunastetun. Hän syleili papin polvia, suuteli hänen
kättänsä kovasti nyyhkien, ja sanoen: "Tuolla ylhäällä autuain kirjossa
saatte, jos ei Jumala minua hylkää, lukea myös minunkin nimeni!" nousi
hän ylös ja kiirehti sieltä pois.
Haluatko, lukia, kuvailemaa kuinka Leonardo mökissä jälleen tapasi
sairaan Sabinan ja hänen nälkäiset lapsensa? Et! mutta jos tiedät, että
Leonardo vaimonsa jalkain juuressa kuuli anteeksi-antamisen sanat,
väsymättömän työ-ahkeruutensa kautta pelasti vaimonsa ja lapsensa
häviöstä, ja koko elämänsä ajan vaelsi Jumalan pelossa, niin tiedät
kyllä.
Mutta vanha pappi, Vincent de Paula, vietti nuot kaksi vuotta
kalerivanki-laivoissa, ulkonaisesti saastutettuna suurimmalla häpeällä,
vaan kristillisessä sydämessänsä vapaana, kunnian kruunulla
kaunistettuna Jumalan lapsena. Mitä hän vaikutuksestansa kalereissa oli
toivonut, se tuli täysimmin määrin toteen. Hän johdatti nuot
ruokottomat, jumalattomat kaleri-orjat kristilliseen tuntoon ja
katuvaiseen kärsivällisyyteen; hän oli onnettomain vanki-poloisten
turvana, opettajana ja lohduttajana, ja kun hän kahden vuoden kuluttua
lähti kalereista pois, voi hän lohdutta sydäntään sillä autuaalla
varmuudella, että oli koonnut nämä kadonneet ja eksyneet lampaat
herransa tarhaan.
Vincent de Paula, Hermann August Francke'n vertainen katolisten kesken,
oli syntynyt vuonna 1576, Povi'n kylässä Ranskan maalla. Koko elämänsä
pyhitettiin kristilliseen hyvän-tekeväissyyteen; hän asetti, erään
rikkaan ja Jumalata pelkäävän rouvan avulla, lähetyssaarnaaja-seuran,
jonka Lasaristeiksi kutsutut jäsenet etenkin ahkeroitsivat köyhäin
hoitamista niin hengen että ruumiin puolesta, ja joidenka tulisi Herran
hengessä täyttää tämä käsky: "Köyhille pitää saarnaaman Evankeliumia."
Myös oli hän Laupiaitten Sisarten yhdyskunnan ja Löytölasten Turvapaikan
asettaja. Hän kuoli vuonna 1660, 84 vuoden ikäisenä, ja pantiin
sittemmin katolin kirkon pyhäin miesten joukkoon.
End of the Project Gutenberg EBook of Kaleri-orja, by Heinrich Zschokke
*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KALERI-ORJA ***
***** This file should be named 25936-8.txt or 25936-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
http://www.gutenberg.org/2/5/9/3/25936/
Produced by Tapio Riikonen
Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.
Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties. Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research. They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.
*** START: FULL LICENSE ***
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License (available with this file or online at
http://gutenberg.org/license).
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States. If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed. Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work. You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in
a constant state of change. If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges. If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form. However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that
- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is
owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
has agreed to donate royalties under this paragraph to the
Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments
must be paid within 60 days following each date on which you
prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
returns. Royalty payments should be clearly marked as such and
sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
address specified in Section 4, "Information about donations to
the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or
destroy all copies of the works possessed in a physical medium
and discontinue all use of and all access to other copies of
Project Gutenberg-tm works.
- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days
of receipt of the work.
- You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation. The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund. If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at
http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations. Its business office is located at
809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
[email protected]. Email contact links and up to date contact
information can be found at the Foundation's web site and official
page at http://pglaf.org
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit http://pglaf.org
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations.
To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.
Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
http://www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
