The Project Gutenberg eBook of Karu Kamarani
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Karu Kamarani
Runoja
Author: Heikki Välisalmi
Release date: July 15, 2025 [eBook #76508]
Language: Finnish
Original publication: Turku: Sosialistin Kirjapaino Oy, 1924
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KARU KAMARANI ***
language: Finnish
KARU KAMARANI
Runoja
Kirj.
HEIKKI VÄLISALMI
Turussa,
Sosialistin Kirjapaino Oy,
1924.
SISÄLLYS:
Runoilija.
Oma maani:
Synnyinmaalle.
Kallaveden rannoilta.
Valkeat kentät.
Kevätlaulu.
Juhannusyö
Uhrilehdossa.
Heimolaulu.
Maaemon kunniaksi.
Pääsiäisenä.
Vanhassa kodissa.
Rakkaat lähimäiset:
Onnensopukka.
Kansanmies.
Joulu-ukko.
Ennen — nyt.
Eräälle ystävälle.
Kauppaneuvos..
Kamreeri Pulla.
Isänmaallinen tuomari.
Ecce homo!
Ei vihaa — kostoa!
Oma sydän:
Tuletko.
Outo vieras.
Agnus Dei.
Rauha.
Minkä mä taidan?
Miksi?
Lyhyt satu.
Huusin sieluni suuren hädän.
Runoilija.
Nyt tunnen, taas mä tiedän sen,
ett' olen runoilija,
en tuijottaja turhuuden
ja tyhjän uneksija.
Kas tänne kannel, kyllin jo
sä ruostuit seinälläsi.
On tullut laulun tuokio,
viritä virsiäsi!
Niin kauan yöhön katselin
mä vaikenevin huulin
ja sydämeni halloihin
jo sortuneenkin luulin.
Ei, ei, kas tänne kantelein,
kaikk' oli erehdystä.
Kuink' kävimmekään eri tein
me kaksi ystävystä.
Oi katso, kallis ystäväin,
on terve sydämeni,
käy polvelleni, tänne näin,
suo soinnut lemmelleni.
Ah lemmin, lemmin, kuule, noin
taas räiskyy riemu rinnan.
On totuus-neito morsioin,
hän saakoon laululinnun!
Mun ystäväin, kai muistanet
kuin vihata me voitiin
ja kuinka valtain vääryydet
me aina julki soitiin.
Ol' onnettomain suruihin
lohduksi sävel meillä.
Se tarpeesen on vieläkin,
on sama murhe heillä.
On ohi yöt jo ynseät,
mä nousen, nuorrun, havaan.
Oi tulkaa, veljet kärsivät,
mä teille sylin avaan!
OMA MAANI
Synnyinmaalle.
Oi synnyinmaa, sun kasvojesi eessä
kuin ennen nöyränä nyt kumarrun,
on miehess' onnettuudet eläneessä
se sama tunne, joka sieluhan
sai läsnä, kun mä katsoin akkunasta,
ja rannan paadell' leikki iltarusko
uhmaillen suven yötä kuulakasta.
Oi, sama valkeuteen mull' on usko!
Ne samat kuvat, jotka silloin piirtyi
niin uskollisna peiliin sydämen,
ne lapsen sielusta myös mieheen siirtyi
ja hautaan saakka niitä kantanen:
6 suvinen valkeus, timantit taivaitten,
syysväririkkaus, kevään huumatuoksu,
ne polun näytti lailla tähtilöitten,
jos minne johdatteli elon juoksu.
Sun kanssas' surut, riemut jaoin sitten,
sun kanssas' itkin mä ja innostuin,
vaikk' kerskannut en kera kerskaajitten
ja ylistystäs harvoin soitin suin.
Mä tiesin kyllä, et? ei kuoren kiilto
sun miellyttänyt jäykkää jalouttasi
ja sanahelkky niinkuin peitsen viilto
sun miehuulliseen koskee rintahasi.
Oi mitkä sainkaan kirot, sadatukset,
kun hurjat miehet vihaan villiintyi!
Mä tyynin mielin kestin herjaukset:
tuo mies hän maansa, synnyinmaansa myi!
Sä tiedät kyllä, myikö ken ja milloin
ja mistä syystä kalpaa kannettihin.
Ei vika kärsiväin vain ollut silloin,
ett' ylti viha yksiin veljeksihin.
Ei tarkoitukses sun lie ollut jakaa
niin eri mitoin omaa kamaraa?
ken tuntee tuhansien vuotten takaa
kuin mitatut on järvesi ja maas'?
Ja miss' on kirjoitettu sekin laki,
ett' yks' on herrana ja haltijana
ja toinen oikeutta turhaan haki
ja löytämätt' on hälle lohdun sana?
Mä joka miehen oikeutta kiistin
ja oikeuttas sun, oi synnyinmaa;
näin hylkiöltä naamarin jos riistin
ja kovin käsin pidin pilkkaajaa,
mi huulillansa lauloi kunniatas',
mut sydämessään kantoi kateen kyytä,
niin koskaan vierressänsä ajan ratas
ei oheen viskata mua saane syytä.
Oi synnyimaa, mun karu kamarani,
soi sulle helkky heikon kantelen,
sun kasvos kärsinehet rinnassani
ne säilytän kuin parhaan aartehen.
En tuhlaa sanojani turhaan helyyn,
en sulle muistomitaleja lyötä,
ei köyhäll' aikaa onttoon ylvästelyyn,
sen osana on aina — tehdä työtä.
Kallaveden rannoilta.
Kuopion Klassillisen Lyseon 50-vuotisjuhlaan 1922.
I.
Oi terve syntymäseutu,
koti kallis lapsuutein,
niin monen kaunihin muiston
mä sulta lahjana vein.
Niin moni on murtunut niistä
elon ankaran telmeesen,
mutt' yks' on kaikista kaunein,
sitä koskaan mä unhoita en.
Sen maidosta äidin rinnan
sain sieluni sisimpään,
kun uinuin mä unten purteen
hänen laulunsa äyrinään.
Se poikana poveen syöpyi
mun ketoja kirmatessa,
kun tarhasta suven rikkaan
mä päivänkukkia hain.
Sen säilytti altis mieli,
kun nuoruuden hurmaa join,
ja tulta hehkuvin rinnoin
sen koulusta kotiin toin.
Se seurasi miesnä mua
kovan iskeissä kohtalon,
sai siitä uupunut uskon
ja toivoa toivoton.
Oi kiitos syntymäseutu,
sä kasvatit kauneimman,
min koskaan kohtalo suonut
lie lapsensa rintahan.
Sä juurrutit nuoreen sieluun
sen armaimman aattehen:
ain ymmärrä veljes hätä,
ole itse — ihminen!
II.
Nyt mieli kääntyy aikaan menneeseen,
kun sovun henki liikkui kansan yllä
ja kukin vankkana läks vaolleen
ja veli veljen kohtas hymyilyllä.
Ol' lapsi toivon sulo toukokuu
jo nuoruudelta silloin tuntui nuoruus
ja teot miehen oli mittapuu
ja vanhuudesta huokui vakaa suoruus.
Löys' silloin arvon kyynel kärsivän
ja pahast' aina eroitettiin hyvä,
sai katseen hellän orpo elämän
ja ohjausta tiellään erhettyvä.
Jos maata uhkas' isku vainoojain,
niin yksin mielin kansa kesti senkin,
kas, vieraan iestä vastustamaan ain'
niin läksi ylhäinen kuin alhainenkin.
Oi aika armas, ammoin kadonnut,
kai sinuss' ehjintänsä kansa eli!
Nyt muistotkin on lokaan tallatut
ja veljeänsä vihoin katsoo veli.
Nyt kansaa eroittavi katkeruus,
ei ennen pyhä mantu meille riitä,
ei onni yhdistä, ei onnettuus,
ei mitkään siteet meitä enää liitä.
Nyt kateus taivaallamme kangastaa
ja peikot inhat pyrkii onkaloistaan.
Kyy kalman kattoamme nakertaa,
kun ihminen ei enää tunne toistaan.
III.
Laps rannoilta kaunihin Kallaveen,
oi katso, sun kattosi hajoo,
sä seisothan äärellä jyrkänteen,
min kuiluhun mökkisi vajoa.
Oi heitä vihasi, onneton mies,
tuo turmaa muuten sun ties.
Sun vierellä kehtosi keinuvan
ihan itse onnetar lymyi,
ja hän, joka luonut on maailman,
kai hymynsä parhaimman hymyi,
kun loi hän sulle sun syntymämaas',
oi katso sen kauneutta taas!
Nuo eikö velvoita välkkyvät veet
ja liplatus leppeä laineen,
ja ylväinä siintävät harjanteet,
eikö nosta kahleista aineen?
Ja lauluna helkkävät vehreet haat,
oi niistähän voimaa saat.
Ken meistä ei tuntenut rinnassaan
ole hiudetta hengen janon,
tai hylkivi omaa heimoaan,
sen aina mä heittiöks sanon.
Ei sukunsa juurista noussut hän
ole lähteille elämän.
Mut ken tuntee, kuinka se velvoittaa
tuo laulu, mi laajana helää:
niin kaunis meillä on syntymämaa,
elo sentään maksavi elää —
hän vasta on lapsia heimon sen,
jonk' on kukkana — ihminen!
Valkeat kentät.
Valkeat kentät,
tanteret aavat,
tervehdin teitä.
Mistä ne saavat
kirkkahat silmät,
tähtäävät meitä?
Timanttisilmät
hohtavat, jalot.
hankien päällä.
Auringon valot,
kuuhuen kullat
leikkivät täällä.
Huumaavat katseen
kirpeät kiteet,
sielusi soittaa.
Laukeevat siteet
tuntosi tuskan,
valkeus voittaa.
Valkeat kentät,
rannaton rauha,
hopea puissa.
Kultainen nauha
soiluvi päivän
kimmalteluissa.
Hohtavat hanget,
valkea suuruus,
kumarran pääni,
Helkkyvi huoruus',
lempeä metsä,
elämän ääni.
Valkeat kentät,
sopua suokaa
kansani kyliin,
umpehen luokaa
veljien haudat
hankien syliin.
Kevätlaulu.
Oi käykää, käykää ja katsokaa,
kevät huokuu kenttien yli,
hyyt talven rinnoista riistäkää,
niin lämmin on luonnon syli,
kevättuoksuin hellin se kuohuttaa.
Niin kaunis, kaunis on maa!
Niin ihana, ihana elämä on
lumoparmailla luonnottaren.
Pyhäpäivä siellä on ainainen,
miks muistella huolia aren!
Miks synkkänä kylpeä kyynelin,
kun voimme me hymytäkin?
Oi katsele rauhaa rantaman,
min kiviä lainehet kaulaa,
oi katso viitaa vihertävää
ja kuuntele kuinka se laulaa.
Eikö sunkin rintasi laulu soi?
Se ilmoille päästä, oi!
Saa silmäsi auki ja katsahda
sinipinnan välkkyvän taaksi
ja katsele lehdot, metsät ja maat
ja laske laineille haaksi.
Oi eikö se nosta ja nuorenna
ja voimia kasvata?
Oi kuinka hellä on tuulahdus,
mi ylitse kumpujen kulkee,
oi annan sen otsaasi hivellä,
sadun aarteet se syliinsä sulkee.
Veres' oudot ourut se viihdyttää.
Eikö murru rintasi jää?
Oi kuule kiurusen säveltä,
mi kiitävi pilvien rataa,
sen tasalle nosta aatteesi,
älä anna sen maassa mataa.
Sävel kiehtovan kirkas kaikuu se:
oi etkö jo lämpene!
Oi katso kattoa kaarevaa,
kun se illan rusossa hohtaa,
tai valonantaja-auringon
kun se aamuin korkean kohtaa,
värihohtehin tuhansin leimuvi,
eikö leimua sielusi!
Jos minne katsot, oi ystävä,
näät kevättä, kevättä pelkkää.
Jos kuulet minkä sä sävelen,
se kevättä, kevättä helkkää.
Oi kuinka se tenhoo ja tyynnyttää,
oi kaunista elämää!
Juhannusyö.
Tissun-tassun, tanhuaan
keijut karkeloivat,
ilma pitää iloaan,
luonnon urut soivat:
tule tänne ihminen,
kuivaa kyynelees,
poista ryppy poskien,
näytä otsa sees.
Älä muista murhetta,
huolistasi havaa,
katso' lännen rannalla
kultaa kuumottavaa.
Usko, mieles' uupumus
valhetta on vaan,
katso, mikä kauneus
täyttää taivaan, maan.
Näätkö, paennut on yö,
hehkuu valkeus vastaan,
välkkyy sinivetten vyö
sulle ainoastaan.
Vieläkinkö empinet?
Riennä toki luo,
avaa syämes; aartehet
sun on kaikki nuo.
Kuule, luonto laulavi
eessä luonnon herran,
paina sieluus' ijäksi
ihanuus sen kerran.
Kuule, ääni äidin on,
kasvot kantajas,
toistuu vielä huoleton
lapsuusunelmas.
Hulmuvata huntuaan
kesän keijut huiskii,
ilma pitää iloaan,
luonto suuri kuiskii:
ihminen, oi ihminen,
suur' on mahtis sun,
salli, sieluus karkelen
ihmeet iloihin.
Uhrilehdossa.
Mi kumma lienee mennyt mieleheni,
kun rauhaa saavuta en pihasalla,
vaan laulut kiehtovat soi sielulleni
lehdossa tuolla pihlajien alla.
Te polut vanhat, monta kertaa käydyt,
kuink' aina uutta äärillänne huomaan,
ja leivon laulu kuinka lennättäydyt
sävelin tuorein tervehdykses tuomaan.
Oi kuinka rakastinkaan pienest' asti
karua, kallioista Pohjolata.
Näin liekö palvonehet palavasti
etelän lapset maataan ihanata?
Mun riemuihini honkain rivi yhtyi
ja surujani itki vaivaiskoivut
ja haapa herkkä lohduttamaan ryhtyi:
laulusta lehtieni totta toivut.
Taas kaikki kohtaan vanhat ystäväni
mä liikkuessain lehtoani kohti,
nää ain on lähell' olleet sydäntäni,
jos minne kuljin, kunne tieni johti.
On tuttu täällä joka polun mutka,
jokainen puu luo katseen lähestyvään,
kaikk' kannot, kivet kysyy multa: kutka
nyt ovat syyssä otsas ryppyyn syvään.
Kenties on täällä isäin uhrilehto
sijainnut ennen helmass' ajan harmaan
ja moni miete, jonk' on täällä kehto,
lie teoks saanut koittaiss' aamun armaan.
Kentiesi täältä etsi jumalaansa
mies kaatumaton kohtalonsa alle
ja merkin piirsi pyhään pihlajaansa
uhrinsa tuoden Tuntemattomalle.
Taas tuntuu kuin tää seutu tarinoisi
ajasta tuosta ammoin mennehestä
ja edessänsä vielä nähdä voisi
urohon uljaan polvest' entisestä.
Hän metsän-käyjä ylväs, yksinäinen
majansa laittoi tuonne vaaran laitaan
ja sieltä käsin, korven jättiläinen,
hän kuninkaana kaitsi riistamaitaan.
Hän mahdillansa manas metsän hiidet
ja kontion hän keihäällänsä suisti.
Ol' naapurikin peninkulmat viidet,
sen vainolaisen tullen vain hän muisti.
Kun kaukovaarain päältä savu nousi,
niin silloin heimoutta sydän sykki,
ja kainalossaan keihäs sekä jousi
hän silmät hehkuin lylyn lumeen lykki.
Nyt tuntuu niinkuin vasta ymmärtäisi,
minvuoksi kerran murhan teki Lalli:
miks korven miehen kostamatta jäisi,
kun erämaillaan haukkui vieras halli?
Ei orjuutehen vapauttaan vaihda,
ken itse ohjas omat kohtalonsa
ja iskiessään keinoja ei kaihda,
kun eestä oman konnun lyödään konsa.
Näin kulkee editseni mielikuvat
mun maani armaan aamuhämärästä,
ne usein meiltä aivan unhottuvat,
kun väsähdimme päivän hyörinästä.
Ei miehen avu enää ole kunto,
vaan eri mitoin meillä mitatahan,
on herpoutunut oikeudentunto
ja sammaltunut raja hyvän, pahan.
Nyt hyve meillä sortuu hyödyn kautta
ja oma etu pyrkii ohjaksikin.
On vainovalkeat vain turhan tautta,
ne sattuu silmään, vaan ei sydämihin.
Maa kaunis hymyänsä turhaan tuhlaa,
sit' ymmärtämään tuskin ehtii kukaan,
nyt naamioidut viettää ilojuhlaa
ja kaikki kilvan kiirehtivät mukaan.
Heimolaulu.
Ensimäisen opinahjoni, Karttulan kansakoulun 30-vuoiisjuhlassa.
Kiire on, kiire on,
vuodet vierii pakohon
eestä inehmon.
Vielä hehkuu rintas lies,
kohta taittua voi ties,
matkamies.
Ankarana aika lyö,
hellitä ei päivä, yö,
vaatii työ.
Vaatii pelto vaalijaa,
korvet hallaa huohottaa
tuhoavaa.
Elämä on lyhyt, vie
kautta kamppailujen tie,
raskas lie.
Raskas askel kyntäjäin,
mutta käsky kuuluu näin:
eteenpäin!
Kiire on, kiire on,
muurahaisen levoton
tie oli inehmon.
* * *
Olet köyhä mun heimoni kullasta,
sua varten ei valtojen pöydät,
kivipeltosi karusta mullasta
myös monta murhetta löydät.
Sua hylkii onni ja vierahat
sulle suuret on unelmat.
Sä louhista, kivien koloista
ain kasvatit kallihin jyvän.
Monest' yrminyt lie sua poloista
se, ken saanut on sadon hyvän,
mutt' tiesikö hän, kun sinua löi,
miten henkesi hedelmät.
Toki hän, joka ylväs on voimastaan
ja leipänsä leikillä korjaa,
sanan saanut on maksuksi soimastaan
ja hengen notkeutta norjaa
hän nähnyt on kylissä heimon sen,
joka tuttu on puuttehen.
On täälläkin vaalittu valoa
ja taisteltu voimien takaa,
on kylvetty siementä jaloa;
työ käynyt on harras ja vakaa.
Tule tänne turpeen rehevän mies,
on lämmin meilläkin lies.
Mekin käymme miehissä vastahan,
kun tiellä on Louhen linnat.
Soi meillekin helkyt rastahan
ja päilyvät järvien pinnat.
On meillekin painunut sydämeen
maa-äitimme kasvoineen.
On meilläkin veressä velvoitus,
se on meille sääntö ja laki:
vain kunto on heimomme kelvoitus,
eikä se, mi etuja haki.
Kukin meistä tietävi tunnossaan:
pyhä pyrkimys kruunataan.
Pahan torju, heimoni, vallalta
vain riehua rintasi palon,
sun sarkasi suojele hallalta
ja kaitse ahjoja valon!
Meill' olkohon mittana ihmisyys
ja aattehen ylevyys!
Maaemon kunniaksi.
Eräillä maamiesjuhlilla.
Maa-äiti, oi emo armahin,
sulle nyt kiitosta soikoon
laulajan lyyra, ja kansa,
sun huuliltas huminoikoon
ylistys hälle, mi parmahin
suojeli siemenet, sadon
suoden ja täyttäin sun aittas ja ladon.
Soi, kuulu nyt kunniansa!
Mies, nainen, mi usein astellut
viert' olet peltosi saran,
kun kevät karkeli maita
ja kuuro sun sarkasi kastellut
juur' oli, katsellen aran
kuin sä loit: miten laita?
Joko jälkiä oraan
näyttää sun peltosi pinta,
vaiko sortuva soraan
työs' on jo hikesi hinta?
Oi kuinka sun paisui onnesta
rintas ja riemua läikkyi
nähdessäs' orahan alun,
mi saralla väikkyi.
Käs'vartesi voimasta, ponnesta
kuinka sä nautit ja halun
iskeä tunsit turpeesen uuteen,
alat laajemmat laskea valtasi alle,
tähdätä määräsi vastaisuuteen
ja näyttää sun tarmosi maailmalle.
Ja entä kun korkeimman kaartehen
aurinko kesällä kulki
ja luonto soitti ja lauloi
suurimman onnensa julki,
kun tuuli sun peltosi aartehen
syliinsä leutohan sulki,
lempien ruistasi kauloi
ja kasvatti ohran ja kauran,
mitä aattelit silloin, astuja auran?
Oi eikö sun sielusi kiittäen
kääntynyt maaemon puoleen?
Hän siemenet kasvuhun siittäen
lahjoitti rintansa mehun,
ettei vain valvotti huoleen
joutuisi puuttuissa rehun,
vaan aika kun saapuu pakkasen sarjoin,
ois' elo huoleton huonees ja karjain.
Ja vihdoin kun kuutamo kullasta
huolitti hohtavan sillan,
aleni auringon rata
ja tuijotti tummuus illan,
niin silloinpa maaemon mullasta
kohosi kypsänä heelmä.
Lyhdettä sadalta sata
katkesi. Riemuiten korret,
kantavat kaunista viljaa,
ottivat riihesi orret.
Mielessäs kuiskasit hiljaa:
siunattu kätteni teelmä!
Myös tunnettu arpa on armoton,
perkaaja peltojen, sulle,
kun halla sun sarkaasi hiipi.
Mutt' taittua voipi vain tarmoton,
ei tuho vahvalle tulle.
Jos koskeekin kohtalon siipi
ja kylmä sun vainios hyytää,
niin muista ett' aurasi alla
sun lempeäs maaemo pyytää
ja kanssasi kärsii ja suree.
Mies kestävi vaikenemalla
ja hampaansa yhtehen puree.
Maaemo, kaikkemme antaja,
sulle nyt laulumme helää.
Maaemo, rinnoillas kantaja
kaiken, mi syntyy ja elää,
kiitos ja kunnia sulle
armaalle, armoitetulle!
Pääsiäisenä.
On pääsiäinen. Hiljaa mieleen palaa
taas vanhat muistot pitkäin vuotten takan,
nyt sydän haastaa halujansa halaa
ja hymyänsä tahtois huuli jakaa.
On kevät herrana ja talvi taipuu,
kaikk' eloon herää, syntyy uudestaan.
Sun sieluhusi syttyy suuri kaipuu
kohota kerran yläpuolle maan.
Ois halu sulla heittää hetkeks' aine,
sirottaa ulos sisimpäsi pyhin.
Lyö täyteläisnä valtimosi paine,
tie onneen tuntuis' olevan nyt lyhin.
Syleillä mielis syämes' ikuisuutta
ja sielusi sun toivo siivittää,
aatokses kammoaisi kataluutta
ja ihmisessä etsis' ystävää.
Sun rinnassasi puhuu tunne aito,
kuin vakavahan vaivut rukoukseen:
suo elo mulle elämisen taito
ja älköön palausta paatumukseen
täst' enää olko; kannan intomiellä
mä uhrin eteen suuren ihmisen,
en, elämä, mä onneasi kiellä
ja lakejasi koskaan polje en.
Sun ehkä halusi ois haastaa näistä,
sun, joka yhä pääsinpäivää vuotat
tutkien tuntees lankaa tuhatsäistä
ja ihmisen viel' ilmestykseen luotat.
Mutt' turhaa sun on sydäntäsi purkaa,
sun osas suurempi vain murhe ois.
On niinkuin ylhäält' ääni soisi: surkaa,
ja templin vaski tuskaa vaikerois.
On hullu hän, ken puhuu sydämille,
ei hymyn mahti maailmassa auta,
on iva palkka toden etsijille
ja kohtaloita ratkaisevi rauta.
Ei mistään kuulu kutsumusta: valtaan
sydänten sopusointu, ylevyys,
on väkivalta lyönyt jalat altaan,
nyt kunniahan nouskoon ihmisyys!
Ei, viha, sorto vallitsevi maita,
ihmisenpoika riippuu ristinpuulla
ja viettää vielä pitkääperjantaita,
etikkasien' on vapahtajan suulla.
Ken kärsiväisen nostaa Golgathalta
ja koska koittaa ylösnousemus?
Ken karvaan kalkin ottaa janoavalta
ja miss' on ihmisten vapahdus?
Vanhassa kodissa.
I.
Terve, tuttu rinne,
jonka viertä ennen läsnä kuljin
vainioitten ihanuutta imein
sielun täyteen.
Sieltä katsoin kuinka laiho natisi,
tai kuink' elokuinen tähkä sousi
hiljaa lainehilla tuulten mukaan,
taikka sirrillensä silmät suljin,
yli honkain latvoin näin mä sinen
purjehtivan aavaan avaruuteen.
Terve! Mutta minne
hävinneet on sankarisi uljaat,
hongat hartevat, te jättiläiset,
maani kuulun voiman esikuva?
Tervehdystä teiltä varroin, eikö
yhtään seiso ystävistä? Veikö
saalistajain piilu kruunupäiset
lapsuussadun suuret hallitsijat?
Katkeran nyt tästä kannan muiston,
rahan raakuus raiskas pyhän puiston.
II.
Siinä koivu kotiveräjällä —
kas, kas kuin ylvähänä ryntäitäs
nostat yli tien, jot' ajaa
vieraissa viivähtänyt matkalainen.
On ihan niinkuin ääneen virkkaa voisit:
laps sortumassa ollut elon sotiin,
terve tultuasi vihdoin kotiin!
Vanha ystävä, meit' yhteen liittää
monet muistot ajast'aikain takaa:
muistanetko, kuinka ennen
allas istui pieni kiukkupussi
ja hyväks' itki jälleen sydämensä,
tai haavemieli kymmenvuotias
kun nojaten sua vastaan mietti,
millainen maailma on kukkuloilla,
mi autereissa väikkyi vetten yli,
tai kuinka synnyinmaani sulous
jo silloin ilon helmen silmiin nosti.
Ja entä hehkurinta nuorukainen
kun ensi säkeet lauloi lemmitylleen,
mut synnyinmaalle parhain laulu helkkyi
ja valat lehväis alla vahvistettiin —
sen muistatko?
Nyt palas matkalainen maailmalta,
hän sulle tahrattoman otsan näyttää.
On helppo nousta soimausten alta,
kun tunnon mukaan tapparaansa käyttää.
III.
Hyvänen aika,
tuossako ovat
pihlajat, jotka
istutin ennen
isäni kanssa
mökkimme nurkalle?
Pieniä taimia
olimme kaikki,
minä ja te.
Nuorena silloin
kasvussa minä
ennätin edelle.
Nyt te nousette
vuosien mukana
ylöspäin yhä.
Mahtinne paisuu,
pihlajat pyhät,
minä jo kutistun.
Olitte ennen
Suomeni heimon
pyhiä puita.
Mieleni viel' on
uhrata tässä
pakanan lailla.
Pakana parhain
kristitty ollut
aikain on halki,
mieleltä herkin,
teolta suurin,
ihminen aina,
Tottahan ovat
kasvulta vahvat
pihlajat pyhät.
Pien' olen minä
rinnalla teidän,
nöyrtyä tahdon.
IV.
Siinä mökki, —
matkalainen,
paina pääsi,
muista hetki
hartaudella
siittäjääsi.
Hän se laittoi
töllin tähän
vaivoin vaikein.
Pesän teki
perheellensä
suurin aikein.
Toisin kävi.
Kaatui taatto
kesken työtään.
Paljon multa
hautaan meni
hänen myötään.
Emo kulta,
muistan sua
murhemielin.
Kerran puhui
puutarhasi
kukkaiskielin.
Nyt sun penkkis
kasvaa julmaa
ohdaketta.
Nouse eivät
vienot taimet
rakkaudetta.
Sunkin on nyt
asuntosi
turpeen alla.
Ainokainen
poikas harhaa
maailmalla.
Siinä kynnys,
ylitsesi
käydä emmin.
Vieras vienyt
kaiken, jota
ennen lemmin.
Taltu sydän,
tyynny toki,
mennään yli,
vaikk' ei vuota
sisällä nyt
maammon syli.
Hyvä Luoja,
kuink' on toisin
kaikki ko'issa.
Kuusitoista
vuotta viipyi
poika poissa.
Tuossa ukki
istui alla
akkunansa.
Tuolla taatto
souti illoin
keinuansa.
Tuossa äiti
uunin eessä
hääri työssä.
Pankon takaa
kotisirkka
lauloi yössä.
Tarinaansa
kaikki kertoo
lemmen luomaa.
Kyynel, älä
nouse silmään, —
vieras huomaa.
Eespäin vielä,
kamarihin
sisään kurkkaan.
Itkin ensi
pettymykseni
tuohon nurkkaan.
Katsos, lasin
alla ruusu
kukkaan puhkee;
kuink' on tullut
sinustakin
pensas uhkee!
Tässä istuin
ikkunassa,
lahti päilyi,
katsoin kuinka
autere sen
yllä häilyi.
Kauas lensi
yli vetten
kumma kaipuu.
— Väsynyt on
matkalainen,
tähän vaipuu.
V.
Ei, nyt riittää, ylös matkamies,
lyhyt aikas' on ja pitkä ties.
Joka hirsi täällä tarinois,
paremp' on kun riennät pian pois.
Tät' ei kauan kestä sielus sun. —
Tahdot nähdä laineen kisailun.
Siinä niitty vielä ennallaan,
sama polku kulkee kuvettaan.
Mitä? Iltakaste ruohollas,
miksi kyynel peittää kulmias?
Älä itke, pyhä ystäväin,
säilyit halki aikain myrskyisäin.
Mull' on myöskin vanhat ihanteet,
kuivaa, kallis, turhat kyyneleet.
Siinä lahti. Muuttunut et lain,
yhä laineittes soi laulu vain.
Muistan kuinka äärell' laiturin
ennen kuulauttasi katselin.
Monet kohlut kestin jälkeen sen,
sinut toki kohtaan riemuiten.
Paljon ystävältäs vuodet vei,
sinuun sentään aika pysty ei.
Sieluun ikuisuutesi imen näin,
raskas taas on taival edessäin.
RAKKAAT LÄHIMÄISET
Onnensopukka.
Rikas kaupungeista on Suomenmaa,
sen ventovieraskin huomaa,
mutt' yhtä katsella kannattaa
kuin jumalten kauneinta luomaa.
Se ylväsnä katsovi kummultaan
kuin viittoen: tänne vaan!
Joku hyvä, armias enkeli,
mi luopi onnemme taikaa,
mun kulkuni sinne johdatti
ja kymmenen ajast'aikaa
mä kiersin kirjoissa kaupungin
ja veroja suoritin.
Taru kertoo keskelle korpimaan
sotapäällikön suuren luoneen
tämän kaupungin, kuulun linnastaan,
jos' tekivät kuritushuoneen,
kun kasvoi kulttuuri, sivistys
ja henkinen viljelys.
Kuus' ylen kaunista katua
sen rastii poikin ja pitkin
niin suoraa kuin suksen latua.
Ves'johdot ja viemäritkin
sill' on ja asfalttikäytävää
myös kymmenen kyynärää.
Tää viimemainittu tehty on
juur' kohdalle parhaan puodin,
sen isät keksivät valtuuston
tän suuren maailman muodin,
kun kerran kenraal'kuvernöörin
pit' tulla kaupunkikin.
Hän saapunut ei, mut myöhemmin
tuli valtionhoitaja kyllä
ja kannukset jalon sankarin
soi paikalla pyhitetyllä,
ja silloin sen puodin isäntä kai
komesrootin arvon sai.
Ja vaaran ollessa oteltiin,
vaikk' kylläkin myöhään vasta.
Kun saksa porhalsi kaupunkiin,
nous sankarit sairaalasta,
ja monet kerkeät kevätyöt
ne maksoi petturin työt.
On siellä asunto maaherran
ja kirkko ja korkea raati,
mi hiljan, kuulin kerrottavan,
taas ajuritaksan 'sääti.
Pormestari kerran ryyppypäin
ol' nähnyt parhaaksi näin.
Vuos' vuodelta kuuden tuhannen
on korvilla asukasluku
sen ollut, viidelle perheellen
itäruotsalainen on suku
suur' suotu ja oma koulukin
myös kielellä germaanin.
Kaks' kirjakauppaa ja kirjasto
ja kolme lehteä oivaa,
myös klassillinen on lyseo,
mi tiedon aarteita hoivaa;
ja joskus kunniaks kieltolain
saa putkaankin asujain.
Käy kauppa, kulttuuri kukoistaa,
on panttilaitos ja pankit.
Myös väliin leirillä nähdä saa
tasavallan armeijan tankit;
ja kauppaneuvoksen tytärkin
sai jääkäri-majurin.
Vuos'kymmentä pari istuneet
samat valtuustoss' ovat nerot
ja mukisematta maksaneet
samat pölkkypäät ovat verot.
On siellä synnytty, kuoltukin
ja naitu ja huoltukin.
Tasavallan, niin moni luullut lie,
se onnen on soppi vasta,
mut siellä ne tuumii: koira vie,
paremp' palvella kuningasta!
Ja parhain vielä, jos sinne sen
sais' valtaistuimen.
Kansanmies.
Kansakoulusta päästäjälleni, opettaja E.S:lle
hänen täyttäessään 50 v.
Hän monta iltaa istui itsekseen
ja pieni lamppu tuikki valon niukan,
min ääreen riensi kirja-aarteilleen
mies nuori tehnyt päivätyönsä tiukan.
Hän kurjess' auran käyden sarallaan
sai nähdä maansa armahimmat sulot,
soi kevät, kesä hälle laulujaan,
hän tajus syksyn sekä talven tulot.
Ja sydämensä pohjaan syvimpään
hän kätki luontoäidin kalliin kuvan,
min elon viimoihin ja vilinään
hän monta kertaa näki unhoittuvan.
Jo kotipientarilta omaksui
hän kaipuun, jota sykkii kansan povi,
siks' askeleensa sinne suuntautui,
miss' anojalle aukee tiedon ovi.
Hän, poika maansa sankan salomaan,
sen selkeesti tunsi, miss' on kansan voima,
jot' ilman ijät piennä harhaillaan
ja helpost' yltää suurempien soima.
Hän riensi luokse tiedon lähteitten,
hän kaivoi aartehia kaivatuita
mielessä väikkyin sääntö kultainen:
mies oppikohon opettaakseen muita.
Sä opit, opetit ja vieriä
näin ehti päiväsi jo puoleen saakka.
Ei miehell' ollut aikaa levätä,
vaikk' kuinka liekin ollut raskas taakka.
On kaunis Sun nyt taapäin katsahtaa,
työn onni korkein kaikist' on ja suurin.
Hänt' aina siunaa kansansa ja maa,
ken kansaltansa kasvanut on juurin.
Joulu-ukko.
(Jouluyön tarina.)
Tää vaari vakaa, tuttu vanhastaan,
hän joka vuosi saapuu samaan aikaan.
Hän keveästi liukuu suksillaan
kuin tonttu verhoutuva sadun taikaan.
Hän joka paikkaan ehtii kiertäissään,
mutt' itsensä hän muilta tyystin peittää.
Kas, ihmisien eloon sisimpään
jouluna helpointa on katse heittää.
Jo päivä sammui hämyyn talviseen
Ja lankes' ylle tyyni juhlailta,
nyt joulu-ukko lähtee kierrolleen,
hän tullut tänne mailt' on kaukaisilta.
Niin siinä juuri hänen ladullaan
esille elpyy piirteet uhkeen hovin,
hän kiipee valaistuhun ikkunaan
ja totisena sisään katsoo tovin.
Oi valokylläisyyttä kynttiläin,
ja kuinka kuusi hopeinensa hohtaa
ja monet pöydät vieri-vierekkäin,
ah mitkä herkut sieltä silmää kohtaa!
On kuusen alla lahjaröykkiöt
ja lasten laulu iloisesti helkkää,
ja vanhemmat ja pikku tylleröt
vain hymyä ja onnea on pelkkää.
Hän alas akkunaltaan kapuaa:
kas tuossa tuntuu joulua ja juhlaa,
ei ihmiselämä lie hullumpaa,
se noin kun viljoin riemuansa tuhlaa.
Ja joulu-ukko hyppää suksilleen
ja mietteissänsä painuu metsän poveen.
Hän vasta huomaa mökin vajonneen,
kun suksensa sen oli syöstä oveen.
On nietos ylettyvä ikkunaan,
min kokonansa peittää paksu huuru,
saa sulan pilkun ukko huulillaan
ja katsomahan kaartuu varsi kuuru.
Pien' tuikku heittää valon himmeän
ja pöydällä on puurovadit puiset
ja tuolta takaa tumman hämärän
vilahtaa esiin miehen kasvot luiset.
Ja takan luona päätään painaen
kätensä varaan istuu kalvas nainen,
katseensa vaipuu tuskan-ilmeinen
kehtohon, jossa nukkuu pienokainen.
Ja vuotehella tuvan nurkassa
tyttönen pieni käheästi rykii
ja toinen piltti vilun kourissa
peitettä päälleen jalkopäässä nykii.
Silmähän ukon kyynel kierähtää,
pää hartioitten väliin painuu syvään:
ah, näinkö vuosi vuodelt' yhä jää
toteutumatta uskoni mun hyvään.
Näin eri lailla lahjat jaetaan,
toisilla murhe, toisill' onni lauha.
Miks kylvetähän katkeruutta vaan?
Ei ihme, ettei säily maassa rauha.
Ennen — nyt.
Ain ennen kysyttiin:
sä ootko mies
ja asioita tutkit tuntos mukaan.
Nyt kysytään:
sä valkoinenko oot
vai punainen
ja tuntos' ääntä nyt ei kuule kukaan.
Eräälle ystävälle.
10-vuotisen taiteilijanaolon muistoksi.
Kymmenen vuotta
taivalta jäänyt on taaksi,
tehty ei suotta
unhoitu ei ainiaaksi.
Katselet työtäs,
pitkä on piirretty latu,
murhetta myötäs'
mont' oli, mon' ilon satu.
Enempi kenties
matkalla vastusta, vaivaa.
Itsepä sen ties
mies, mistä aarteensa kaivaa.
Majakka tiehen
matkaajan soihtua suova:
pyrkimys miehen,
työ sekä tutkimus luova.
Kysy ei kukaan
oikeinko iskuja annoit,
tuntosi mukaan
kunhan sä peistäsi kannoit.
Kerranko harhain
sävelt' on täytymys soittaa,
mutta on parhain
aina ken eksyy ja voittaa.
Siinäpä juur on
palkka, min taistelu maksoi.
Elämä suur' on
sille, ken elää sen jaksoi.
Kymmenen vuotta
taittunut taistelun matkaa,
tehty ei suotta,
kaunis on eespäin jatkaa.
Kauppaneuvos.
Majass' sepän matalassa
kasvoi poika, paineskeli
palkeit' isäukon kanssa,
pajassa jo pienest' eli.
Tupasessa teutaroitsi
kaksi muuta kakarata.
Talven selkä jyrsittihin
melkein kuivaa kannikkata.
Antanut ei ainut lehmä
silloin pientä maidontilkkaa,
tarvis liioin pajassakaan
vasaroin ei ollut kilkkaa.
Kesällä, kun talonpoika
heinänsä ja touot niitti,
silloin työtä sepällekin
aamust' asti iltaan riitti.
Tehtiin viikatteet ja sirpit,
vannehdittiin vankkur'pyörät,
särvintä sai sepän perhe,
kertyivät myös leivänkyörät.
Palkehia vanhin poika
painoi aina hamaan iltaan,
aamullakin herätettiin
armaimmilta unosiltaan.
Vieri vuodet, poika tuosta
kasvoi, vahvistui ja varttui,
nuorempi sai palkeisihin,
vanhin vasaraan jo tarttui.
Mietti ukko: uupunenkin,
kohta putoo palja käistä,
sentään syyt' ei liene huoleen,
vara vanhuuden on näistä.
Mutta poika lukutaidon
oppineena kinkeriltä
hautoi mielessänsä tuumaa
päästä näiltä rintehiltä.
Kertoivathan: kaupungissa
hyvin naapurinkin Antti
pärjää, herrana hän käypi,
helpommin siell' lohkee lantti.
Lukutaito on ja siellä
oppii hiukan kirjoitusta,
silloin paksuksi jo pääsee,
jääpi sepän naama musta.
Esitteli isällensä
poika vanhin potran tuuman,
mutta seppäjäyrän suusta
saikin sanaryöpyn kuuman:
»Kappas tätä, mikä tuli
pojastani tuulten lelu,
mistä miehenalun päähän
noin on mennyt herrastelu?
Polvesta on tässä polveen
vasarata heilutettu,
milloin syötiin selvä leipä,
milloin purtiin puinen pettu.
Mutt' ei tätä kamarata
jättää mieheen mieli tullut.
Mist' on saaneet sarkahousuun
herrasväen hommat hullut.
Pysy täällä, paina paljaa,
syökse ahjon roihuun rautaa.
Täytä toki miehen mitta,
moiset houreet ijäks hautaa!»
Poika tuost' ei ollut moinaan,
hiljaa hiipi aittahansa,
mutta aamun suussa isä
löynnyt hänt' ei vuoteeltansa.
Niinpä sepän nuori poika
jätti isäukon töllin.
Kaupunki se puhtahaksi
pesi mustan mörököllin.
Juoksupojan paikan sai hän
kohta rautakauppiaalta.
Putsattihin uuteen pukuun
poika juuri tullut maalta.
Juoksi päivät kaupungilla,
herui juomarahaa hiukan,
kirjan sekä kynän kanssa
vietti loma-ajan niukan.
Vuoden päästä ylennyksen
sai ja pantiin tiskin taaksi,
siitä saakka uutta vettä
halkoi sepänpojan haaksi:
Kauppi vanha oli, nautti
poika luottamusta luonaan.
Tuntenut ei oisi enää
nokinaamaks vielä tuonaan.
Varttui, pyöristyi ja lihoi,
ulkoasun hoitaa tiesi.
Mietti kansa: oiva tuosta
kasvaa vielä kauppamiesi.
Pankkiinkin jo kertyi rahaa
— uskoiskohan tuhon kaskuun:
päivittäisin aina vero
vieri vilkkaan paksun taskuun.
Vanha seppä perheinensä
unohtui jo mielestänsä,
mitä niistä maalaisista,
hält' on poissa käistä känsä.
Niin ne vieri vuodet, vihdoin
surma iski kaupin rintaan,
silloin sepän poika liikkeen
leskelt' osti polkuhintaan.
Hiukan tölhö tavoiltansa,
mutta hyvin veti puoti.
Puksuna jo taskut paikkas,
runsaammin nyt mannaa vuoti.
Kulttuurinsa kukkaseksi
nai hän naisen ruotsalaisen,
tällä tavoin vielä oppi
toisen kielen kotimaisen.
Politiikass' oli halla
laillisuuden pohja vankka.
Kirjastossa leikkaamaton
virui kirjapino sankka.
Valistuksen hyväks' antoi
uusi kauppi pari sataa,
siitä saakka kunnallisen
elämän läks' käymään rataa.
Valtuustohon hänet autti
lista lujan laillisuuden,
laillisien lehti lausui
tervetulleeks' isän uuden.
Pari puhettakin tilas
kädest' oivan kynäniekan,
ulkoa ne oppi, käytti
kirkast' terää sananmiekan.
Vieri taaskin vuodet, karttui
kunniaa ja penningeitä.
Edistyksen, laillisuuden
tunnussanaa mies ei heitä.
Kirkon kolehtihin kantoi
markan väliin sunnuntaina,
sepän perhe joululahjaks
satalappusen sai aina.
Sepäll' ylen harvoin sattui
asiata kaupunkihin,
kerran kävi vuotta kohti,
keittiössä kestittihin.
Joutui sitten sotaan ryssä,
tuli maalle tuima vuosi,
mutta kunnon kauppamiestä
taaskin hyvä onni suosi.
Parhaimpien kansalaisten
alkoi siitä ajojahti.
Siperian korpiin joutui
moni laillisuuden vahti.
Kauppi tuost' ei minään, kaikki
vanhat varastonsa möi hän
huippuhintaan, hankinnoilla
hallituksen rahaa löi hän.
Isänmaallista kun mieltään
näin ol' osoittanut tovin,
hankki, paitsi miljoonia,
suosion myös tsaarin hovin.
Kauppaneuvokseksi tehtiin
kolmantena vuonna vainon,
keisar' armoitti näin kyvyt
Suomen kauppamiehen kainon.
Tuli kumous, tsaari suistui,
mutta arvo uusi pysyi.
Mistä saatu, mitä varten? —
Kuka tuollaista nyt kysyi!
Levoton ol' aika, kansa
vallass' oli hengen pahan.
Kului vajaa vuosi, nousi
punakaarti kapinahan.
Kamalata, monta miestä
ruhjoi villi roskajoukko,
kauppaneuvostamme sentään
suojas syrjäkylän loukko.
Henki säilyi herran, hiukan
tavarata tasasivat
punaryssät, kunnes heidät
saksalaiset karkoittivat.
Karustansa kauppaneuvos
saapui pitämähän kestit
maansa puoltajille, heiltä
hankinnan myös otti pestit.
Uudet vieraat viipyi maassa
runsahasti puoli vuotta,
eikä kauppaneuvokselle
tämä aika mennyt suotta.
Kerkesi hän ansioistaan
saada saksalaisen ristin.
Isänmaan myös onni tehnyt
hänestä on monarkistin.
Hyvin kaikki, yhtä vartoo
sentään vielä mielin herkin:
milloin presidentti suopi
hälle komentajamerkin.
Kamreeri Pulla.
Jaa, vuotta viitisenkolmatta
siit' taitaa hyvinkin tulla,
kun saapui syksyllä kaupunkiin
tää nykyinen kamreeri Pulla.
Oli maalta, mut mistä, tarkoin ei
sit' tainnut tuntea kukaan.
Vain tämän tiesivät: nimensä
hän saanut ol' äitinsä mukaan.
Oli ollut opissa leipurin
ja hyvin taikinan sotki,
mut pummi sittemmin annettiin,
kun liikaa makeita hotki.
Ja sitten, sen verran tiedettiin,
ol' luisunut alasmäkeen
siks, kunnes myöhemmin kutsun sai
hän saapua sotaväkeen.
Siit' alkain paakari Pullalle
se lauloi kunniankukko
ja aavisti kansa, miehestä
mit' aikoi taivahan ukko.
Kun oli hän opinjanoinen,
pääs' aliupseerikouluun
ja nauhan ensimäisen sai
jo tullessa toiseen jouluun.
Kas sellaista onnentähteä
on nähty vain aniharvoin,
kun viime palvelusvuotensa
hän lopetti vääpelin arvoin.
Ja päällystö ihan rukoili,
ettei hän heittäisi heitä,
vaan jäisi joukkonsa keskuuteen
ja kävis sankariteitä.
Hän suostui ja kohta komentoon
sai soppakomppaniian.
Hän kylpi auringoss' suosion
ja naikin everstin piian.
Kuus kuukautta jälkeen häiden hän
sai esikoisensa Antin,
mi riemuks suureksi vanhempain
ol' näköä komendantin.
Näin vietti vuosia parisen
hän huumassa onnen hurman,
kun kerran keskelle ilojen
se vierähti viesti turman.
Joku paperi outo ilmestyi
— sen poikanen seinään hakkas, —
min mukaan palvelus kotoinen
sotaväeltä Suomen lakkas.
Ja samaa tietoa sanomat
he kiidätti yli maamme:
on viety vannotut oikeudet,
väkivaltaa vastustakaamme!
Niin, silloin se yhdessä päätettiin:
passiivisin vastaanpanoin
maa mahdollinen on pelastaa,
ei sortajan armoa anoin.
Ja kyynele silmässä Pullakin
kiin' armahan painoi uksen,
mut lähteissä nimellä everstin
sai seuraavan todistuksen:
»Min oikke hyvä voi suositta,
jos palvelus tartte tulla
ja jos tartte oikke reelu mees,
niin otta veebeli Pulla.
Hen olle isämaa rakasta
ja veelä voi tähä lisä,
ett' on hän ahkera, naitu on
ja kahde o lapse isä.»
Tää paperi arvokas auttoikin
taas Pullan toimehen jaloon:
pian pääsi pienehen kaupunkiin
hän johtajaks vaivastaloon.
Nimi vain ei Pullaa tyydyttänyt,
hän johtokunnassa soti
siks, kunnes päätyhyn naulattiin
uus kilpi: kunnalliskoti.
Niin sitten kunnalliskotia
hän tunnontarkasti hoiti
ja vammat kaikki vaivaisten
hän huolin jodilla voiti.
Vuos' vuodelta pöyhtyi ja pullistui
— ol' aina suosikki onnen —
ja herra auttaa, kun toimeen käy
vain tarmolla tahdon ponnen.
Juu, totta, julki sanoa
on tässä täytymys juuri:
sai Pullan omaksi miehekseen
koko kansan puolue suuri.
Se johtui olojen pakosta
tää tärkeä kannan muutos,
kun koko kansan puolueell'
oli kykymiehistä puutos.
Ja kohta kun päälle muuttunut
näin poliittinen oli puku,
niin Pullan aikakirjoihin
uus leikattihin luku.
Palokunta-aatteen puolelle
kuin itsestänsä hän kääntyi
ja varapäällikön paikalle
jo vuoden päästä hän vääntyi.
Kas hoidossa kaupungin asiain
V.P.K. oli suurin mahti,
jopa yksin salissa valtuuston
sen kuulosti marssin tahti.
Ja kun Pullalla, kuten tunnettu,
ol' luonnetta, tarmoa lujaa,
niin kulki hän arvosta arvohon
kuin pitkin kunniakujaa.
Pian hällä virkoja kaupungin
oli hallussansa puolet
ja muodosta miehen nähdä voi
miten raskaat painoi huolet.
Sai kultasankaiset nenälleen
ja vatsa vankasti lihoi,
nenä päästään vienosti punertui
ja näppylät naamassa vihoi.
Kun maass oli aika ankara
ja kammissa peräsimen
kun hääräsi ryssä, miehemme
taas saavutti hyvän nimen.
Aluss' sodan kun kerran kirjoitti
oman puolueensa lehtiin,
ett' asia tsaarin on meidänkin,
sotakamreeriks hänet tehtiin.
Tuli kumous. Nytkään joutunut
ei Pulla valtahan häpeen,
vaan nauha punainen ilmestyi
yhtäkkiä napinläpeen.
Ja vilkkaissa viirin punaisen
ties väistyä vaaran alta
taas Pulla puheella: unelmoin
ain' ollut on kansanvalta.
Mutt' tullessa joukon valkoisen
sai Pullakin sankariksi
ja ansioistaan ylennettiin
hän reservikapteeniksi.
Myös kamreerin titteli edelleen
yht' ylväänä miehellä loistaa
ja mainetta maatansa palvelleen
näin nuorelle polvelle toistaa.
Isänmaallinen tuomari.
Kun maass' oli vaino
ja kunnon mies
ei löytänyt turvaa laista,
oli silloin hän tuomari luihu
ja kansa inhoten kutsui
ryssäksi häntä.
On vieläkin yhä
hän vartija lain
ja isänmaallista mieltään
hän parhaiten näyttävi sillä,
kun ryssää ryssäksi sanoo.
Ecce homo!
Ecce homo!
Viina vienyt hält' on jalat, järjen.
Hän itse laatinut on kieltolain
ja siitä nauttein hän nyt kuorsaa tuossa.
Ei vihaa — kostoa!
Ei vihaa, veljet, ei!
Ei viha ase sen, jok' oikeudesta taistaa,
ei murheen kylvö sen, jok' aikoo riemun maistaa.
Ei, veljet, kostoa!
Se vietti vimmainen on eläinmielen halvan.
Vain yksin anteeksanto kirvoittaa voi kalvan.
Ei vihaa, kostoa!
Ei henkeänsä heittää henno niiden tautta.
Voi suurta syntyä vain rakkauden kautta.
OMA SYDÄN
Tuletko?
Tyttö, sun vuoksesi
vaikkapa harhaan
suurimpahan olen valmis ja vuotan.
Ah, sinun luoksesi
suuntaan ma parhaan
aatoksen, tunteen ja tuloosi luotan.
Mieletön mies olen, vaaraa en näe,
jokainen sanas' on rytmi ja säe.
Tuntuu kuin löytänyt oisin sen, jota
tarkoitti elämän taisto ja sota.
Oudossa hurmassa silmäni sulen,
tunnen selvään sun katseesi tulen,
syttyvi pyhä odotus poveen:
etkö jo kohta kolkuta oveen?
Outo vieras.
Kuin poikanen ketoja kuljen
mä alla siintävän laen,
sulokaipuun rintaani suljen
ja päivänkukkia haen.
Mä lehtyet valkeat nypin
ja vastausta niiltä vaadin,
kuin riemusta houkkana hypin
ja pilvilinnoja laadin.
Joka kukkanen nyökkää ja hymyy:
mik' ihme nyt vaivaa miestä,
mikä outo sen silmissä lymyy,
miks' erkani vanhasta tiestä?
Ei eksynyt kukkien kerhoon
hän ennen, kuiskinut meille,
vaan vaipuen huolien verhoon
vaels' suurille valtateille.
Miks mies, min huulilta poistaa
ei salpaa saattanut mikään,
yht' ainutta nimeä toistaa
kuin muita ei löytyisikään.
Niin, niin, siit' on monta vuotta,
kun kukkien mieltä kysyin.
Elo pitkä on mennyt suotta,
mä syrjässä outona pysyin.
Älä imehdi, kultainen keto,
en turhien tähden tullut,
tämä ehk' on viimeinen veto,
siis kuuntele haavehet hullut.
Suo olla mun nuorena kerran,
oon kantanut kuormaa surun.
Suo siit' edes hivenen verran,
min tuhlasin kaupoissa turun.
Agnus Dei.
Agnus Dei! Niin mä kutsuin sua.
— Mitä on se, kysyi ruususuu.
»Kaunihimpi maista kaivattua,
jumal-lemmen lahja, toukokuu».
Otsallasi asui taivaan hyvyys,
karitsainen hymykuopissas,
silmistäsi katsoi sielun syvyys,
lapsen nauru leikki huulillas.
Koko olentosi unelmoitsi
niinkuin kevättänsä vehmas maa.
Askel nuoruuttansa ilakoitsi
keinuttaissaan vartta notkeaa.
Astuin rinnallasi. Lapsi riemun,
mistä eksyit murheen maailmaan?
Yhä vielä aatokseni vie mun
kesäyön sen helmaan kuulakkaan.
Missä kuljit, siellä liikkui lempi,
onnen hurma yllä huminoi.
Katse puhui, huuli haastaa empi,
suurin riemu sanatonna soi.
Kirkas nuoruus, mikä mahti toi sen
tielle hukkunehen harmauteen?
Sydän orpo vielä unelmoi sen,
min jo uskoi ijäks' uupuneen.
Agnus Dei! Niin mä kutsuin sua,
onni ylhä yhden suviyön.
Muistos säilyy, muistanetko mua,
kohtaloni kanssa arpaa lyön.
Rauha
Oi ällös puhu! Saapuu hiljalleen
jo ammoin, ammoin kadotettu tyyni
ja vilpas rauha mykkään sydämeen.
Oi vaivu hiljaa, armas, syleilyyni.
Oi vaiti, vaiti! Nojaa, nojaa näin
ja kuule, kuinka rinnassani soittaa.
Sä vielä epäiletkö, ystäväin,
ett' emme jaksa taistelua voittaa?
Ei sanaakaan! Nyt vihdoin tullut on
se hetki, jota varroin monta vuotta.
Nyt uskon, että määrä kohtalon
ei ollut meitä yhteen liittää suotta.
Oi laske hiljaa kätes otsallein
ja kauan, kauan katso silmihini,
sä näätkö kirkastetun rakkautein
ja sielun nuortunehen, enkelini.
On vuotten tuskat tuhaks huvenneet
— suo liukua sun kätes ohimoita, —
on poissa pilvet niitä polttaneet,
sun kanssas valloitamme auringoita.
Oi vaiti, vaiti! Viel‘ ei sanaakaan!
Tää hetki harvoin elon tiellä toistuu,
mutt' tiedät, armas, taistoon alkavaan
on voimaa nyt, kun tämä tenho poistuu.
Minkä mä taidan?
Minkä mä taidan, että mun nuoruutes sytti,
että sen tuoreus taas
veren vanhan ja ehtynehen elähytti,
että sun suudelmaas
yhä muistan, se huulilla palaa?
Sinä sieluni sait, sit' en salaa.
Minkä mä taidan, että sä lempeä vannoit?
Ei, et vannonut, et,
sanan vain vahingossa sen liukua annoit,
tuikkihan tähtöset
ja leikitsi lempeä kuudan,
mitä merkitsi siis sana muudan!
Minkä mä taidan, että on rinnassa tuli,
jonka sä liekkiin sait,
sydän monten jos talvien huuruista suli?
Armas, nyt olet vait,
jollet sa toistaa voi sitä sanaa,
jok' esille autuuden manaa.
Miksi?
Utukuva,
hetken harha haaveen hämy-mailla
unhoittuva
unen hauraan, katkelmaisen lailla.
Niinkö riutui
ihme sydämesi korkein, ylin?
Mihin hiutui
ovet kahden auennehen sylin?
Sinäkö, kulta?
Kipinäkö vain, min liekiks haastoit?
Miksi multa
rinnastani kevään nuoren raastoit?
Ah mun houkon
avautua eessäsi miks' annoit?
Miksi joukon
eteen turulle iän kaiken kannoit?
Oi, en soimaa
sua. Armas, ällös mua vältä!
Ehk' on voimaa
kestää vielä isku elämältä.
Jäihän toki
muisto murehdittu, aarre surun.
Minkä koki
kauneinta, ei huku hiekkaan turun.
Lyhyt satu.
Se kesti hetken
niinkuin kaikki kestää
se, mik' on täällä ilman syvää juurta.
Kun sielus hurma alkaa huiman retken,
et lentoa sen, heikko, henno estää,
vaikk' aavistatkin pettymystä suurta.
Sä pelkkää päivää
varten onnes loisit
ja pelkäät huolta, jonka huomen tuottaa.
Et siedä pienintä sä pilven häivää
ja onnettomist' onnettomin oisit,
jos et vois polkus' erhettyyteen luottaa.
Mä kautta harhain
totuin hakemahan
sen, mitä elämäll' on mulle antaa.
En tiedä, kuka täällä lienee parhain:
hän, joka ottaa hyvän sekä pahan,
vai hän, ken hyveellensä koron kantaa.
Oi typeryyttä!
Miksi sydämeni
et turhasta jo lakkaa liekinnästä?
Hän tunne ei sen onnen kylläisyyttä,
mi toisi hänet minun rinnalleni,
sen, joka juuret ottaa elämästä.
Huusin sieluni suuren hädän...
Huusin sieluni suuren hädän,
kohtasin syämet sykettä vailla,
rintahan lyöden ja ynsein katsein
käännyitte pois fariseusten lailla.
Kaukaa katsoitte silmin karsain,
näytitte itsehurskauden uhmaa,
tylsä supina huulilla kulki,
koetitte nauraa naurua tuhmaa.
Teitä halveksin, sielut harmaat,
tyhmyrit alla viisauden viitan,
surmaks suuren, ylpeän tunnon
käytitte keinoja jesuiitan.
Huusin sieluni suuren tuskan,
yksi, ah, yksi huutoni kuuli,
keskell' luihun, ilkkuvan hymyn
värähti kaunis kalpea huuli.
Katsoi siintävä silmäpari,
yksi, ah, yksi ei mua jätä,
ei jätä siksi, ett' on hällä
itsellä sielussa suuri hätä.
S
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KARU KAMARANI ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
