The Project Gutenberg eBook of Kuusi pilapuhetta: huvi-iltain ratoksi, by Heikki Korhonen This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. Title: Kuusi pilapuhetta: huvi-iltain ratoksi Author: Heikki Korhonen Release Date: June 7, 2023 [eBook #70931] Language: Finnish Credits: Tapio Riikonen *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUUSI PILAPUHETTA: HUVI-ILTAIN RATOKSI *** KUUSI PILAPUHETTA Huvi-iltain ratoksi Esitellyt KORHOS-HEIKKI [Heikki Korhonen] Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1910. SISÄLTÖ: Maailman nuija. Metsästäjille. Hattu vaiko huivi naisten päähineeksi? Sananen soppakouluistamme. Apulannoista. Kaartilainen. Maailman nuija. Maailman nuija — se on tärkeä kappale ihmiselämän ohjaksissa. Vakuudeksi pyydän kertoa erään esimerkin. Eräästä vanhemman puoleisesta Tiimus Anttila-nimisestä torpan ukosta kotipitäjässäni, olen kuullut kerrottavan, että hän "nuorra-miessä" ollessaan oli ollut aika hurja, oikea yltiöpää. Hän joi ja tappeli, tappeli ja joi — niin kerrottiin. Ja tietysti hänen erityistilissään olisi voinut huomata koko pitkän pienemmistä synti-menoeristä kokoillun luettelon, mutta niihin ei ehditty huomiota kiinnittää. Tiimus nim. piti kyllä huolen siitä, että kyläkuntalaisilla riitti juoruamista painavimmistakin asioista. Se oli siihen aikaan, kun n.s. korpilaki oli vielä voimassa. Se tahtoo sanoa, että suuremmistakaan tappeluista ei käräjiä käyty, vaan samalla mitalla, jolla he mittasivat, mitattiin niin Tiimukselle kuin toisillekin asian alkajille. Mutta sitten erään kahakan jälkeen täytyi virallisen syyttäjän "vallesmanni Pöökelin" tarttua Anttilan Tiimuksen rinnuksiin kiinni ja tämä purjusteleminen päättyi siten, että Tiimus joutui pariksi vuodeksi rautaristikon taakse ihmistapoja oppimaan. Kun hän sitten tältä opintomatkalta palasi, kertoivat hänen olleen kuin konsanaan toisen miehen. Hän rakensi itselleen torpan ja otti eukon. Töissään ja toimissaan oli hän nyt yhtä rivakka kuin ennen tappelussa, ja kun hän muutenkin kaikin puolin oli muuttunut kunnon mieheksi, niin eipä monia aikoja kulunut, kun hän oli jo koko hyvässä toimeentulossa. "Emäntä häll' oli mieluisa, kuin viinipuu on vihanta", kuten vanhassa virsukirjassa lauletaan, ja puoli tusinaa pulleaposkisia, pieniä pipanoita peuhasi hänen ympärillään. Nähtyään miten hyvin Tiimus nyt viihtyi perheenä parissa, huomautti eräs naapureistaan hänelle — noin vähän niinkuin virnistellen: "Kyll' on tuota Tiimustakin maailma nuijinut!" "Niin aina, onhan se", tokasi Tiimus, "mutta kyll' on nuijastakin kans' säröt lähtenyt!" Nämä tapahtuivat minun ollessani polven korkuisena, pahaisena paitaressuna. Jutun yhteydessä kuulemani nimi: "maailman nuija", antoi minulle paljon päänvaivaa. Millainen kapine se "maailman nuija" oikein ollee? Onkohan se sorvattu vai veistetty, ja mitenkähän pitkä varsi siinä on? Raskas se varmaankin on — sen pitää tietää. Luultavasti on se pitkinpäistä koivupuuta, koska siitä säröjäkin lähtee samaten kuin pura- ja pellavanuijastakin. Näin arvelin ja aprikoin, puoleen jos toiseenkin, pienessä ja pyöreässä päässäni. Aikamieheksi tultuani olen tullut huomaamaan, että "maailman nuijalla" on toinenkin nimi, ja olenpa saanut tuta, että niitä on useampiakin ja että pitkät ovat niissä varret, joka paikkaan ne ylettyvät. Se yhteinen nimi näillä nuijilla on: vastoinkäymiset. Lieneekö se tieteellis-kosmopoliittinen nimitys vai olleeko yksityistä laatua, sitä en tiedä — eikä se oikeastaan tähän kuulukaan. Mutta siitä kuitenkin olen varmuuteen päässyt, että nämä nuijat ovat erittäin terveellisiä kapineita, niiden hyöty ja merkitys ei suinkaan ole vähäksi arvattava. "Asia kyllä on tosi, juurta jaksain, aikain alusta, hamaan loppuun saakka, mutta se kuitenkin todistajilla toteen näytettäköön", sanoi Jukolan Jussi lakituvassa. Pari esimerkkiä siis tässäkin asian todentamiseksi. Neitonen (nuorukainen), joka on vanhempainsa varassa, varakkaassa kodissa kasvanut kuin kukka kaunis kedolla 20-25:teen ikävuoteensa saakka, on säästynyt — ainakin useammissa tapauksissa — "maailman nuijan" kovilta kolauksilta. Tämän tosiseikan huomaa vallan helposti, kuullessaan tällaisen hemmotellun "lapsen" mahtipontisia sanoja tai tähystellessä hänen käyttäytymistään. Yks'kaks' voi hän tiuskaista: "Se pitää olla niinkuin minä sen sanon!" Tai "Minä ainakin otan, maksoi mitä maksoi!" Jälkimäisessä tapauksessa ei hän esim. lainkaan huomaa sitä, että tällaiset päähän pälkähtäneet mieliteot riippuvat kokonaan siitä, miten kiinteällä ovat isä-ukon rahakukkaron nauhat. — Tätä voisi vielä kyllä jatkaakin, mutta ehkä tästäkin jo väitteelle selvyys sarastaa. Joku toinen taas, joka orvoksi jouduttuaan tai joistain muista syistä on joutunut 10-15 vuotiaana oman noukkansa nojaan — kuten sanotaan — on saanut kyllikseen asti tuta "maailman nuijan" iskuja. Hän on ollut kokemuksen koulussa, jossa pää-oppiaineena on ollut: vaatimattomuus ja nöyryys. Hän ei — kuten edellisessä esimerkissä mainittu — ole käynyt: "pääll' kukkaisten ja ruusuisten", vaan piikkinen ja ohdakkeinen on hänen polkunsa ollut. Sen huomaa myös hänen puheistaan ja teoistaan. "Pitää" ja "täytyy" sanat ovat hänelle tuiki tuntemattomia, mutta sitävastoin: "jos" ja "ehkä" sanat ovat tavallisimpia. Vertailkaamme vielä näiden neitosten (nuorukaisten), "maailman nuijilta" säästyneiden ja sen kohlimain, tulevaa, lähinnä seuraavaa aikakautta. Oletetaan että molemmat ovat joutuneet miehelään. Edellinen on tuskainen ja kärsimätön, jos ei kaikki mene heti mielen jälkeen. Aika kuluu häneltä siinä tuskitellessa ja päivitellessä kovaa kohtaloaan. Ja jos hyvin sattuu, niin vieläpä hän muun lisäksi räiskää ja rätiseekin kuin palava katajapehko. Hän ei vahingosta viisastu, ei rikkaa ristiin laita asioita paremmalle tolalle saadakseen. Hän on nyt vuorostaan joutunut kokemuksen kouluun, mutta liian myöhään, hänen oppiaikansa on jo ohitse mennyt. "Nuorena olisi vitsa väännettävä." Entä jälkimäinen sitten. Hän on onnellinen ja iloinen. Hän tietää hyvin, että ollessaan rakastettuna kodin hallitsijattarena, ei "maailman nuijan" iskut ainakaan kovemmasti voi koskea häneen kuin yksin ollessaankaan. Hän on uuttera, mutta varovainen. Ja tästä johtuu, että iskut vähenevät vähenemistään, kunnes kokonaan loppuvat tai ainakin lievenevät. Hänen kodissaan säteilee onni ja tyytyväisyys, ne ovat pimeäin aikain aurinkona. Rattona yksinäisinä hetkinä on: todellinen ilo, rauha ja rakkaus. Lopetan loruni Erkon runolla: "Ei onni tule etsien Se saapuu eläen. Ei onni tule ulkoa, Se nousee rinnasta." Metsäsfäjille. (Esitelmä.) "On maamme köyhä, siksi jää, jos kultaa kaivannet". Nämä "Maammelaulun" säkeet ovat meille kaikille tutut. Olen joskus kuullut laulettavan ja lausuttavan: "jos kultaa kaivanet", ja itse asiassa se onkin aivan sama joko kaipaa tai kaivaa kultaa — yhtä hoikkana pysyy kukkaro. Mutta mistä on löydettävissä syy siihen, että maamme on köyhä ja siksi jää. Jos terveen järjen pohjalla teemme kansantaloudellisia tutkielmia, niin tulemme kyllä huomaamaan, että syitä on moniakin. M.m. huomaamme eräässä tärkeässä elinkeinohaarassamme, metsästyksessä, piilevän yhden näistä monista syistä, jos rupeamme sitä perinpohjin penkomaan. Edellä lausuttiin, että metsästys olisi meillä tärkeä elinkeino. Niin, miksikäs ei, myönnetään, myönnetään. Ovathan monet ukot saaneet, luvattoman hirvijahdin tai metson soitimen jälkeen, viettää leipähuolista vapaan talven, täysihoidossa, Vaasan-, Hämeen- tai jonkun muun läänin pääkaupungissa. Ja ovathan monen monet herrat ja narrit metsästysmatkoillaan saaneet niin mainion ruokahalun, että heidän syötäväkseen kelpaavat vaikka pienet kivetkin. Tämä sivumennen mainittakoon, sillä jos kohta ei metsästäjäin pussissa kotiin tultuaan ole ollut yhtä ainoata karvasorkkaa, tai toisin sanoen: metsästyksen tulokset eivät ole olleet kouraan tuntuvat, niin ovat nämä urheilijat kuitenkin aimo askeleilla edistäneet köyhän maamme parhainta elinkeinoa, nim. syömistä. Puhuttakoon mitä puhutaan maanviljelyksestä ja karjanhoidostakin, mutta sen ainakin minä olen tullut huomaamaan, että syöminen se on ollut aikain alusta ja tulee vast'edeskin olemaan parhain elinkeinoistamme. Adolf Lindfors sanoo, että: syöminen on ihmisen kallein asia, mutta niin suurta arvoa en minä sille sentään anna. Yksinkertaisesti tyydyn minä sen vaan kohottamaan: parhaaksi elinkeinoistamme. Tässä tuli nyt pieni poikkeus asiasta, nim. sivu-elinkeinosta pää-elinkeinoon. Palattakoon siis jälleen metsästykseen. Maantieteestä olemme lukeneet, että metsästys kuuluu elinkeinoihimme — siitä ei siis pääse puuhun pitkään. Historiasta olemme myös lukeneet, että syöminen — ei kun metsästys ja kalastus, piti sanomani — olivat esi-isäimme ainoat elinkeinot. Luulisin siis jo olevan tarpeeksi todistuksia siitä, että metsästys on elinkeino — vai onko arv. kuulijaini joukossa vielä joitakuita Tuomaita? — Eikö? Sitähän minäkin. Metsästyksen kannattavaisuudesta on ehkä olemassa eri mielipiteitä. Niin. Nyt muistan maininneenikin, että metsästyksessä, sen nykyisellä kannalla ollen, piilee yksi niistä syistä, jotka maamme jättävät köyhäksi. Otetaanpas ja katsellaan vähän asian sitä puolta. Jos minä lähden metsästämään, jänistämään esimerkiksi. Mitä minä silloin tarvitsen? Vastaus: pyssyn? — mitä maks...? — Vähintäin 40-50 markkaa. — Mitä vielä? — Koiran! Vähintäin 100 markkaa. Metsästyslaukun, 10 markkaa. Ruutia ja haulia, 10 markkaa. Mitä vielä? Niin, olin unohtaa. Metsästyspullo tietysti, mutta sen hintaa ei voi lainkaan edeltäpäin arvioida. — Jaa! kaunis summa siitä tulisi, jos se yhteen laskettaisiin. Huoahdus rinnasta kohoaa, jotta saisinkohan minä eläissäni niin paljon jäniksiä, että tulopuolelle voisi vastaavan summan merkitä. Jaa'a! Tuomas tuli minustakin. Ei ihme, että maamme on köyhä. Suurin osa nim. näistäkin rahoista menisi ulkomaille. Eikö siis mitään keinoa ole olemassa, että jänistämisestä koituvat kustannukset voisi supistaa pienemmiksi. Siinä kysymys, johon ei ole niinkään helppo vastata. Pauloilla pyytäminenkin on laissa kielletty, ja eipähän niitä lempoja tyhjin käsin kiinni saa, kaukana paikasta — siksi nopsia ovat ne jaloistaan. Niinpä niin! Olisi minulla yksi vikkelä keino, mutta... mutta... sen minä kyllä olen tähän päivään asti visusti salannut. Mutta ehkä minä sen teille nyt sanoisin, sillä ehdolla, että kukin pitää sen omana tietonaan eikä suinkaan sitä kaikelle maailmalle huutele. Kuulkaa siis: Ostakaa vaasalaisia kynttilöitä yksi naula. Ottakaa ja viekää ne sitten — joko lyhtyihin laitettuina tai muuten — kovalla pakkasella metsään puiden oksiin killumaan ja virittäkää niihin tulet, silloin ovat pyydykset valmiit. Jänikset jäkäintyvät seisomaan ja katselevat kirkkaita valoja kunnes niiden vettä vuotavat silmät ovat jäässä kuin rakehet. Siitä on seurauksena, että ne eivät näe vähääkään liikkua ja silloinpa ne tietysti jäätyvät ja kuolevat aivan paikalleen. Aamulla voi sitten heinarinnillä noutaa ne kotiin. Olisi minulla vielä toinenkin koko joukon helpompi ja huokeampi keino. — Ostatte neljänneskilon Pietarsaarelaista nuuskaa, numero yhtä. Kaatelette metsässä sinne tänne sikin sokin, sileäkuorisia, soreita haapoja. Tiputtelette sitten ostamanne nuuskan haapain päälle. Jänikset tulevat niitä yöllä jyrsimään. Seurauksen arvaatte. Ne saavat niin voimakkaita aivastuskohtauksia, että hetkisen kuluttua ovat niiden päät yhtenä mäsänä — hakkasivat niihin haapoihin. Ja taas on teillä lihaa koko paaston ajaksi. Tätä viimeksi mainittua keinoa sopii käyttää sekä talvella että kesällä. Tässä siis nyt kuulitte pari vikkelää keinoa, mutta kuten jo äsken varoitin: pitäkää ne tietonanne, älkää niitä koko maailmalle huudelko. Hattu vaiko huivi naisten päähineeksi? (Esitelmä.) Joku vuosi sitten tulin minä tuntemaan erään vanhanpuoleisen, mutta vielä hyvissä voimissa olevan silmäänpistävän ketterän ukon. Hän oli ammatiltaan tervanpolttaja ja nimensä oli Salomon Mäiskäläinen. Kaikesta päättäen oli hän perinyt osan raamatullisen kaimansa viisaudesta, sen huomasi heti hänen puheistaan ja töistään. Hänen lääninsä oli aika avara, siihen nim. kuului kolme kirkkoherrakuntaa. Useiden penikulmien päässä kotoaan oli hän silloinkin, kun tulin hänen tuntemaan. Tervahautain laittamisessa ja polttamisessa oli Salomonilla aina urakkakaupat. Talon puolesta olivat kojeet ja juurikkaat, Salomon kantoi raatajan raskaan taakan. Työn valmistuttua jaettiin sitten tulokset kahtia, tynnyriluvun mukaan. Tällä kerralla olikin Salomonilla tavallista suurempi "ruuki", siitä toivottiin hyviä tuloksia. Eräänä kauniina kesäkuun iltana poikkesin haudalle jauhamaan juttuja Salomonin kanssa. Ukko siellä kävellä tömäytteli suurissa, mustissa hautatöppösissään. Hän oli lyhyenlainen, tanakka mies. Parta näytti olevan vähän huononlaisessa "tyyrissä", verrattuna nykyaikaisten keikailijoiden viiksi-kiemuroihin; muuta muistutusta ei "tervakoura" kestänyt. "Ehtoota!" "Ehtoota vaan!" jyräytti Salomon jykevällä bassoäänellään. "Mitäs kuuluu?" "Eipä erinomasia!" "Montako tynnyriä arvelette saavanne tästä panoksesta?" "No, jos hyvin onnestaa, niin pitäisi siitä 50 tynnyriä Pekkaan tulla." "Ja paljonko tynnyristä luulette saavanne hintapoikaa?" "28 tai 30 markkaa, kuinka sattuu." "Jaa'a! Kaunis summa. Mutta kyll' on ollut vaivaakin." "Joo! Onhan sitä siinä... Ei vaivatonta viljaa. Mutta luulen kuitenkin, kunhan olen ne kaupungissa rahaksi muuttanut, että tulen siihenmäärin hyvälle tuulelle jotta pian aikaan ostan rouvalleni hatun. Sen on täytynyt jo 50 vuotta kantaa päätään nyytissä jos mihin lähtee, niin saisihan tuon vaivoja vähän huojentaa vanhoilla päivillään." "Vai niin!" naurahtelin minä. Mutta noin vaan sivumennen lausuttuna leikkipuheena, oli siihen kuitenkin kätkettynä koko joukko Salomonin viisautta. Tuo "neronleimaus" muistuu aina mieleeni nähdessäni "nyytipäitä" tyttöjä tai eukkoja. Vallankin maaseuduilla näkee kesän kuumimmallaan ollessa Eevoja, joiden pää on köytetty oikein pikimustaan silkkiliinaiseen nyytiin. Tuntuupa raskaalta heitä nähdessään, raittiin tuulen omia korvallisia hivellessä. Hattu vaiko huivi naisten päähineeksi? siinä kysymys, jonka oikealla tavalla ratkaiseminen on sepustukseni tarkoituksena. Monta seikkaa on puhumassa hattujen yleisesti käytäntöön ottamisen puolesta. Ensinnäkin tulee se ajan oloon huokeammaksi kuin monenkirjavaisten, kalliiden liinojen osteleminen. Sieviä olkihattuja saa nimittäin 25 pennillä. Koristukset eivät maksa mitään, vetää vähän kukkoa hännästä, siinä kaikki. Toiseksi: luulisin, jos kaikki Suomen tytöt pistäisivät hatun päähänsä, vähenisi siirtolaistulva ainakin puolella. Sillä suurimpana ihanteena Ameriikkaan muuttavilla nuorilla miehillä on: saada halata hattupäitä tyttöjä. Ensimäisessä kirjeessään, minkä he vanhaan maahan lähettävät, kirjoittavat he poikkeuksetta: Leipä muuttui nisuksi (vehnäseksi) ja tytöt hattupäiksi. Kolmanneksi: naisväkihän on tunnettu uteliaisuudestaan. Paljoa helpompi olisi seurata toisten akkojen supatuksia kirkonpenkissä istuissa tai muualla, jos olisi hattu päässä. Huivin läpi ei nim. pieniä puheita kuule ja niin voi jäädä monta tärkeätäkin asiaa kokonaan kuulematta tai jos kuuleekin puolittain, niin joutuu pahaan kiusaukseen lisäämään alun eli lopun. Siten ovat monet juorupuheet syntyneet. Näin on tässä esille tuotu hatun hyviä puolia. Huonoja puolia sillä ei sanottavasti olekaan, ellei ota lukuun pistäviä, pitkiä neuloja. Mutta toisakseen taas voi siitä olla hyötyäkin. Eräs neitonen — joka varmasti olisi jäänyt vanhaksi piiaksi — puhkasi kerran hattuneulallaan nuorelta herralta silmän. Hyvitykseksi tästä täytyi neitosen antaa itsensä, joka ei suinkaan ollut hänelle vastenmielistä — päättäen siitä kovasta kiihkosta, joka neitosilla miesten perään on. — Nyt elävät he onnellisina kumppanuksina, vaikka ei heillä olekaan kuin kolme silmää yhteensä. Varjopuolienkaan ei siis saa antaa itseään pelottaa, vaan jokainen joka kynnelle kykenee, ostakoon ensimäisen tilaisuuden sattuessa hatun, kukin sellaisen kuin varat myöten antavat. Ja aviomiehet: seuratkaa te Salomon Mäiskäläisen esimerkkiä. Sananen soppakouluistamme. (Esitelmä.) Kaikilla aloilla on edistyksen huimasti hyrräävä vauhtipyörä saanut aikaan suuria muutoksia. Mikäli kansojen kulttuuri ja yleinen sivistys-taso kohoaa, sikäli kaikki vanhat tavat ja menot joutuvat romukoppaan, uusien monilokeroisten seremonioiden tieltä. Tämä seikka ei ole huomattavissa yksinomaan keksintöjen alalla kuten ilmalaivojen, langattoman telefoonin varmuus-parran-ajokoneiden, käherryssaksien, ynnä lukemattomien "—tomaattien" ja "—mobiilien" suhteen — vaan tavallisen arkielämän pyörteissäkin huomaamme jo, mainitusta pyörästä singahtaneita siruja. Niinpä on esimerkiksi sopan keittäminen, tuon korkean, ylösrakentavaisen ja jalon taiteen laitakin. Tai jos käyttäisimme jotain yleisempää nimitystä, vaikkapa: ruuanlaittoa, ettei jotkut valkoessuset spesialistit tällä alalla saisi saivartelemisen aihetta. Niin. Jos vertailemme entis-ajan päivällisiä nykyaikaisiin, niin ilman "mikroskoopiakin" voimme huomata eroituksen, huikean eroituksen. Leipää, kalaa, piimää ja jälkiruuaksi alkuperäinen suomalainen "paakelsi" — naurishautiainen. Sellaiset olivat muutama vuosikymmen sitten, herkut pappiloiden pitopöydissäkin, niin olen kuullut kerrottavan. Mutta entä nyt. Leipää ensinnäkin on kolmea, neljää eri sorttia. Voilautasella kukkaisten keskellä jos jonkinlaisia kiekuroita, palloja ja pyörylöitä. Sitten säilykkeitä ainakin kymmentä eri lajia. Siinä on aa makkaraa, tee makkaraa, krapuja, anjouvista, lohta, kaviaaria, omelettia, ja onpa pieniä turnipsin alkujakin naattineen päivineen y.m. rehuaineita. Sitten paistit, syltyt, kastikkeet, sinapit, etikat ja pippurit. Viimeisenä voiteluna on vielä ohukaisia ja mitähän lienee, tutisevaa. Täytyy sanoa kuin Tolari "Tukkijoella", että: kyllä siinä jokapäiväisessä leivässä on niin paljon kaikenlaista maallista tavaraa, jotta aivan mahdoton on niitä kaikkia saada päähänsäkään. Mutta näinkään monipuolisessa päivällispöydän kattamisessa ei ruuanlaittotaide ole vielä huippuunsa kohonnut. Tämä on vaan sitä tavallista, siitä puuttuu viimeinen hienous. Kun oikein hienosti katetun pöydän äärestä nousee, niin on turkasen kova nälkä ja toivoo mitä pikemmin pääsevänsä kotiin — syömään. Se se vasta on hienoa. Tämän ylenpalttisen hienouden ja monipuolisuuden tavoittelemisen luulisi olevan suurimmaksi osaksi soppa- tai talouskoulujen ansiota. Toivottavaa siis olisi, että valtiopäivillä, ensi istuntokaudella joku asiaa harrastava maan-isä tai -äiti nostaisi välikysymyksen edellä olevasta asiasta. Soveliain kysymyksen nostajaksi olisi kaikista laihempi eduskuntamme jäsenistä. Asia ehken siten voittaisi, saisi osittain säälistä paremman kannatuksen. Kysymyksessä olisi tehtävä ehdotus erityiseksi lakipykäläksi. Ja olisi siinä tarkoin määriteltävä millaisia ruokia ja kuinka paljon henkilöä kohti talouskouluissa olisi opetettava keittämään. Samalla myöskin voisi toiseksi momentiksi sovittaa seuraavan säännöksen: Koska nyt nykyäänkin jo on hyvin paljon sellaisia talouskoulun käyneitä, joilla ei ole vakinaista virkaa tai paikkaa, (vanhojen piikojen lukumäärä on nim. arveluttavassa määrässä lisääntynyt) niin turvataksemme heidän toimeentulonsa, katsomme kohtuuden ja oikeuden mukaiseksi, että emännän paikat tästä aikain ovat virallisessa lehdessä avonaiseksi julistettavat, ja että talouskoulun käyneille hakijoille on aina etusija annettava. Lopetan sillä toivomuksella, että ehdottamani asia todella tulisi yleisen pohdinnan alaiseksi ja otettaisiin sitten huomioon ensi kerran edustajia valittaessa. Apulannoista. (Esitelmä.) Arvoisat kuulijat! Suomen kansa on tänä viimeisenä vuosikymmenenä ottanut aimo askeleita eteenpäin, kuten ehkä kaikki tietänemme. Seuroja ja yhdistyksiä jos minkin nimellisiä, on ilmestynyt kuin sieniä sateen jälkeen. Kokouksien ja iltamien ohjelmat koetetaan saada mahdollisimman arvokkaiksi ja monipuolisiksi. Erittäin ilahduttavaa on se, että pienempiinkin illatsuihin koetetaan saada ainakin yksi lyhyt puhe tai esitelmä. Opinhalu ja tiedonjano on kansassa kasvanut. Ei enää tyydytä yksinomaan huvipuoleen, ilveilyihin, tanssiin ja sen semmoisiin, vaan nyt vaaditaan jo jotain painavampaa, aatteellista, tieteellistä t.m.s. ja se seikka todellakin on ilolla mainittava. — Toisin oli ennen. Muistanpa vallan hyvin, kuin piennä poikana olin ensi kerran yleisessä iltamassa. Eräs naishenkilö esitelmöi Snellmannin elämäntyöstä. Mutta jaksettiinko sitä kuunnella? Kaikkea vielä. Hatut päässä, tupakoitaan tupruttaen, puhelivat miehet yhtä suurella äänellä kuin puhujakin ja poikaviikarit ovensuun puolella kellokauppoja hieroivat. Se oli siihen aikaan. No, niin! Se siitä. Tohtori X oli hyväntahtoisesti lupautunut puhumaan täällä tänä-iltana, mutta viime tingassa saimme tiedon, että hän on arveluttavasti sairastunut. Meille toimihenkilöille tuli hätä käteen, mistä saataisiin puhuja. Yritettiin yhtäältä, koetettiin toisaaltakin, mutta aina vaan huonoilla tuloksilla. Toiset olivat jo tilatut jonnekin muualle, ja toiset taas sanoivat, etteivät he näin vähässä ajassa voisi mitään valmista saada. Mikäpä siinä siis muu neuvoksi kuin että jonkun johtavista täytyisi se ottaa. Heitettiin arpaa ja arpa lankesi Joonaalle. Mutta ei ollut minullakaan enää aikaa vallan viljalti, joten en voi arvoisalle yleisölle mitään erikoisempaa tarjota. Ja pyydän siis, että kuulijat painaisivat villaisella tätä ohjelmanumeroa. Ylipäänsä kaikissakin edistysseuroissa kiinnitetään liian vähän huomiota maanviljelykseen. Käsiteollisuuteen y.m. uhrataan kyllä aikaa ja varojakin, esim. ompeluseurain yhteydessä, mutta kuten sanoin, maanviljelyksen, pää-elinkeinomme hyväksi ja kohottamiseksi tuskin rikkaa ristiin pannaan. Se on niin tuiki pikkuista mitä kiertelevät agronoomit ja konsulentit aikaan saavat, että se ei juuri mainitsemista ansaitse; ja siksi juuri olen esitelmäni aiheeksi valinnut: apulannat. Ellen erehdy, ollenee kuulijoiden joukossa useita maanviljelijöitäkin. Heille lienee vähäiset ja vaillinaiset "analyseeraukseni" tarpeen vaatimia, mutta on se kaikillekin terveellistä. Lähteenä olen käyttänyt pääasiassa tuota suurta "Oma maa" nimistä teosta, jossa useat etevät agronoomit, agrobaatit ja amatöörit, erilaisia apulantoja ja niiden käyttöä seikkaperäisesti selostelevat. Useammilla kuulijoista lienee kuitenkin pieni tilkku perunapeltoa, ellei suurempiakaan viljelyksiä satu omistamaan. Jos siis ensinnä selostaisimme perunapeltoon sopivat apulannat. Mutta useilla niistä on niin kankeat nimet, että en mitenkään voinut saada niitä kaikkia ulkomuistiin. Minä kirjoitin niistä luettelon; se pitäisi olla taskussani... Mutta, suokaa anteeksi! Nyt on käynyt niin ohrasesti, että en muistanutkaan nuttua muuttaessani sitä lappua, se on jäänyt toisen takin taskuun. Mutta ehkä minä muistankin ne sentään, kuitenkin tärkeimmät. Niin! Jos mielii popsia hyviä potaattia, pitää kylvää pellolle kainiittia, tuomaskuonaa, luujauhoja, salpietaria ja... ja... fosforia... ja... fenkkoolia, pippuria, sinappia, kardemummaa, aniksia, boraksia ja... ja... siirappia... Ei, ei! Suokaa anteeksi. Kyllä siinä taisi jo olla vähän liikaakin. Kaartilainen. (Esittäjä marssii näyttämölle jalat supussa ja vääristetyin säärin. Vasen käsi on ohimolla kunniantekoasennossa, sormet harrissa ja kämmen yleisöön päin.) Hm! hm! — Suonettehan anteeksi! Minulla on toisin ajoin sellaisia omituisia päähänpistoja tai oikkuja, mitä he lienevätkään. Ne ovat muistoja niiltä ajoilta, kun olin Helsingin kaartissa. — Älkää viitsikö virnistellä, kyllä se on totta se, että olen vanha sotavolli. Paitsi sitä, että ulkomuodoltani olin pulskimpia kaartilaisia, olin myöskin sielultani ja mieleltäni. Kentiesi — sitä en nyt aivan varmaan voi sanoa — olisin antanut henkenikin alttiiksi, jos se olisi kysymykseen tullut. No niin! Kuten sanoin: muistoina niiltä ajoilta, on minun veressäni sellainen vika, että aina silloin tällöin täytyy minun "smirnata" ja "äkseerata", muutoin en pysyisi terveenäkään. Olenpa joskus kuulevinani kiukkuisen kapteenimme huudon kuin kiljuvan jalopeuran: "smirnaa!!!!" Ja silloin, vaikka olisin kuinka kiperänä, karkaan minä pystyyn ja seison suorana kuin jos olisi seipäitä sisälläni; toisin sanoen: olen kuin talikynttilä tai makkaratikku. Sellaista voi sattua hyvin usein. Mutta vähät niistä. Kaikista huolimatta oli kaartissa olo aikani ehdottomasti elämäni hauskimpia hetkiä. Jos kohta kasarmissa olikin kova kuri, niin vapaat lomahetket sen moninkerroin korvasivat. Jaa'a! Totisesti vesi suuhun tulee muistellessa monen monia kohtauksia kyökkipiikain kanssa. Minullakin oli niitä neljä ja viisikin samaan aikaan hoteissani. Sattuihan niitä väliin pieniä myrskyjäkin, mutta pianhan niistä selviytyi, jätti sen vanhan, otti uuden, siinä se juttu. Mutta kyllä ne olivat ne likatkin aika juupelia, tulinpa senkin huomaamaan. Sattumalta tulin tutuksi erään tuoreen tytön tyllykän kanssa — se oli muistaakseni senaattorin sopankeittäjä. Ensin kävelimme moniaana iltana Aleksanterilla ja Espiksellä. Saattelin hänet useita kertoja kotiportille ja jopa puolipimeässä käytävässä jonkun pusunkin loksautin, oikein täydellä suulla, jotta kaikuvassa holvissa sen tapainen ääni kuului kuin lehmä savisesta tiestä sorkkaansa olisi nostanut. Erään kerran, kun niin ikään olin jonkun aikaa ihaillut Maijani — se oli hänen nimensä — pientä nenänykeröä, joka ei koskaan tuntunut olevan tiellä, ehdoitti hän: "Eikös sopisi tulla nyt visiitille. Herrasväki on Terva Irmanin konsertissa." Minua ei tarvinnut kahdesti kehoittaa. Heti sieppasin kultani kainalooni ja kapusin taakkani kanssa kivirappuja toiseen kerrokseen. Ja siellä sisällä, siellä oli papin eloa. Siellä oli tarjolla kaikkia lajeja mitä vaan Olsonin kokkikirjassa keittämään käsketään. Useita paikkoja olin kyllä kokenut, mutta en tälle vertaista tiennyt. Ajattelin: paikka ei parane muuttamisesta. Sitten kautta rantain tiedustelin milloinka taasen sopisi. "Jaa! sanoi Maijani. Ehkä ensi sunnuntai-iltana, jos se sopii sinulle, rakkaani. Herrasväki menee silloin oopperaan." "Sopiihan se, vallan mainiosti. Missä tavataan?" "Lönrotin patsaalla, kello 8, eikö niin?" "Vaikka vaan!" Kiitoksiksi puristin Maijaani vasten rintaani. Mitä lujempaa puristin sitä joustavammin ponnahtelivat rinnat kuin suuret gummipallot — sellaiset, joita potkupallopelissä käytetään. "Hyvästi siksi, oma siirappikakkuni!" sain vaivoin tunnetulvaltani soperretuksi. "Hyvästi, hyvästi!" nyyhki Maijuni. Tulipa sitten se toivottu sunnuntai-ilta. Kello oli viittätoista vailla kahdeksan, kun harppasin pitkin Espistä Lönnrotin patsaalle. Ne herkkupalat olivat mielessäni, miksi sitä salaisin. Maiju oli vaan sivuseikkana. Kuten tavallista näin sunnuntaisin, oli nytkin pääkaduilla sellainen väen paljous, että töin tuskin pääsin pujottelemaan tungoksen läpi. Olisihan se muuten siinä mennyt sentään joten kuten, mutta eräällä penkillä lojui täältä kotipitäjästäni kotoisin oleva suutarin sälli. Hän — mokomakin pikikoura — vinkkasi minua tulemaan luokseen. Ja silläkös riitti puhetta. Hän oli hiljattain käynyt täälläpäin ja kaiken maailman akkojen juorut hän siinä lateli. Vihdoin viimein sain sen verran suun vuoroa, että ehdin sanoa: "Suo nyt anteeksi, mutta minulla on aivan välttämätöntä mentävää. Morjens nyt vaan!" Lähdin taas harppaamaan. Kello oli jo seitsentä vailla. Mutta näytti siltä kuin kaikki kiusanhenget olisivat tielleni lähetetyt. Kun pääsin Heikinkadun kulmaan, tuli poliisi siinä vastaani. Hän oli kanssa oman pitäjän poikia, entinen kaartilainen — tavallaan taas hyvinkin läheinen. Hän vietävä kesken kaikkea alkoi loruamaan: "Hei vaan! Mihinkäs Jussilla niin kova kiire. Tulehan pistämään tupakaksi." En ollut kuulevinani, aijoin astua ohi. Mutta hän seisoi jo aivan nenäni edessä ja kaivoi esille tupakkakojeitaan. "Ei maar sitä niin vaan mennä. Emmehän ole tavanneet toisiamme moneen aikaan. Mitäs kuuluu?" "Eipä erinomaisia, siinähän menee. Muuten tällä kerralla olisi vähän kiire, niin että..." "Heh, he, he! Taitaa olla 'pisdälninki'. Ei sen asian ole niin kiirettä, joutavathan ne odottamaan." Ja sitten hänkin juttuaa siinä yhtä ja toista vallan turhanpäiväistäkin. Minulla oli sydän kintaan peukalossa, että jos joku toinen pääsee niiden herkkupalain ääreen. "Kuule, minun passi-vuoroni loppuu yhdeksältä. Eiköhän lähdetä vähän 'viftailemaan'?" ehdotti poliisi. "Ei hyvä mies, ei nyt — ehkä joskus toiste. Hyvästi vaan!" Pääsin kun pääsinkin siitä sitten lähtemään. Kello oli kolme minuuttia yli määräajasta. Puolta juoksua kiiruhdin loppumatkan. Voi kauhistus! Maijaa ei siellä näkynytkään. Siinä se nyt oli. Kynsäsin korvallistani ja katkismuksesta lainatuilla sanoilla toivotin niin suutarin sällin kuin poliisinkin sinne, missä tulta ja tulikiveä sataa. Pettymykseni oli kuitenkin ennen aikainen. Tuskin olin siitä selvinnyt, kun Maija tulla töyssytti säteilevin naamoin luokseni. "Suo nyt anteeksi, vaikka vähän myöhästyinkin." "Ei se mitään. Mutta mennään nyt jo aika kyytiä, minulla on kova nälkä." Ja sitten sitä mentiin oikein käsikoukkua. Kun olin saanut ruumiini ruokituksi, aloimme taas vähän niinkuin kuherrella, ja lämpenimmekin jo hiukan, mutta samassa koputettiin ovelle. Maija säikähti. "Voi, voi! kukahan sieltä tulee. Mene nyt pian tuonne uutimien taakse tuonne sänkysoppeen." Mikäpä siinä muu auttoi. Sinne täytyi mennäkseni ja istua kyhjöttää kuin arestilainen konsanaan. Maija aukasi oven. Minä tirkistin uutimen raosta nähdäkseni millainen pään etupuoli tulijalla on. Ja vie sun tuppes ja puukkos. Eikös sieltä väännäkin itseänsä sisälle se sama suutarin sälli, josta taannoin oli puhetta. Hän visertää kuin västäräkki: "Olithan sinä kultaseni sentään kotona." "Onko sun nälkä?" kysyi Maiju jotenkin jurosti. "Ei, ei, lintuseni. Tulin suoraan ruokapaikasta. Sinuahan minä vaan tulin katsomaan." Ja katso. Maija heltyi ja kaulaan kapsahti. Kelpasi sitä sitten minun katsella, minun, joka olin tullut nälkääni sammuttamaan, kun he siinä kujertelivat. Sellaisia ne ovat ne tytöt. Minun mielestäni tuntui se jo liiankin imelältä, tahtoi ruveta oikein ylen antamaan. Mutta ahaa, saittekos! Taas koputettiin ovelle. Maija säpsähi. "Voi, voi! Kukahan sieltä tulee. Mene pian tuonne puulaatikkoon", hätiköi hän. Suutari-parka tuppautui laatikkoon. Tai oikeastaan oli se hänelle onneksi, että hän oli suutari; sillä kukaan muu ei olisi siellä niin monessa mutkassa minuuttiakaan jaksanut olla. Taasen tarkasti tähystelin kenen Maija sisään laskee. Ja se oli se sama poliisi, joka minua viivytti siellä Heikinkadulla — kuten muistatte. Hänen taisi olla nälkä, sillä hän näkyi kääntävän silmänsä pöydän puoleen ja samalla nuuski ja vainusi ympäri huonetta. "Täällä on käynyt joku!" sanoi hän hyvin virallisesti. "Miten voit ajatellakaan minusta sellaista", sanoi Maija hyvin viattomana. Ja hän houkutteli poliisin viereensä istumaan ja siinä sitten lellitteli ja mairitteli häntä. Ja unohtui siinä kaikki epäilys ja katkeruus Poliisikin näkyi sen tietävän, ettei Maijan nenänipukka pussatessa pahasti tiellä ollut. Hyvän aikaa ne siinä sitten maiskuttelivat, jotta minua kohta taasen olisi ruvennut ylenantamaan, ellei eteisestä kuuluva kolina olisi heidän lystiään lopettanut. Maijalle hätä käteen. "Voi, voi! Nyt herrasväki tulee jo kotiin. Mene pian tuonne vaatekaappiin, jos rouva sattuu tulemaan tänne." Ja poliisi kapusi kaappiin. Tuskin oli Maija saanut oven suljetuksi hänen jälkeensä, kun rouva tulikin kyökkiin. "Kuule Maija! Juokse pian apteekkiin hakemaan antipyriiniä. Herra rupesi voimaan pahoin, täytyi kesken lähteä pois oopperastakin. Tuossa on rahaa. Mene paraadirapusta sisälle, ellei apteekki enää ole auki." Minulla oli turkasen paha nuha silloin. Vaikka kuinka koetin pidättää, pääsi minulta kuitenkin aivastus ja oikein aika räjäys pääsikin. Rouva kirkasi niin kamalasti, että korvani olivat haleta. Mutta ei hän siltä pökertynyt, kuten toivoin. Vielä mitä. Päinvastoin tuuppasi hän uutimet syrjään, polki jalkaa ja alkoi sellaisen sanatulvan, että on aivan mahdoton muistaa sitä ulkoa. Osansa sai siitä Maija, jos minäkin. Lieneekö hänellä ollut aikomus antaa minulle klapia päin naamaa, sitä en tiedä, mutta puulaatikolle hän ainakin askeleensa ohjasi, ja se oli minun pelastukseni. Kun hän laatikon kannen aukasi ja suutari-parka siellä selkäänsä oikasi, kuului taasen sydäntä vihlova kirkaus. Nyt rouva varmaankin muisti, että vaatekaapissa niitä on aseita, herran kävelykeppejä ja kentiesi revolvereitakin. Pahaa elämää hän vaan piti, sen muistan. Voi sitä miesriepua kellä sellainen eukko on. Poliisiakin hän avukseen huusi, reutoessaan auki vaatekaapin ovia. Mutta ei hänen hämmästyksensä suinkaan vähäinen ollut, kun poliisi sieltä — tasapainonsa menetettyään — hänelle syliksi kaatui. Kyllä moni muu rouva olisi siihen jo pökertynyt, mutta eipäs tämä sitä tehnyt. Mahtoi siellä meteliä ja pauhua riittää, luulen kuitenkin niin. Minä en sitä enää osaa kertoa; sillä pauhun pahimmillaan ollessa pujahdin minä salavihkaa ovesta ulos — näin ikään. *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KUUSI PILAPUHETTA: HUVI-ILTAIN RATOKSI *** Updated editions will replace the previous one--the old editions will be renamed. Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. START: FULL LICENSE THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license. Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. 1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that: • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.” • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works. • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. • You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you “AS-IS”, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™'s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state's laws. The Foundation's business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation's website and official page at www.gutenberg.org/contact Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
