The Project Gutenberg EBook of Runoelmia 1, by F. F. Brummer
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Runoelmia 1
Author: F. F. Brummer
Release Date: January 26, 2009 [EBook #27898]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNOELMIA 1 ***
Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
RUNOELMIA.
Sepitellyt
[F. F. Brummer].
I.
Ensimmäisen kerran julkaissut
H. F. Helminen 1878.
Sisällys:
Sivu.
Runottarelleni........................ 1.
Siksi laulan.......................... 3.
Harjulla.............................. 4.
Attilan häät.......................... 7.
Sydän................................. 8.
Paimenessa............................ 10.
Yksinänsä............................. 12.
Jos olisin Wäinämöinen................ 14.
Koska toisin.......................... 16.
Lasisilmäin ostaja.................... 18.
Tuulten tuudittama.................... 19.
Pyry ilmassa.......................... 21.
Toivo................................. 23.
Lentotähti............................ 24.
Kylmä kirje........................... 25.
Älä ruoski hevoistasi................. 26.
Vanhus kellollensa.................... 28.
Syksyn koivu.......................... 30.
Mistä laulaisin?...................... 32.
Syksyn kukat ovat vaaleita............ 33.
Kullalleni............................ 34.
Pikku Annin mietteet.................. 35.
Ilta-laulu............................ 36.
Kotimaassa............................ 37.
Uutisasukkaat Ristikorvessa........... 39.
Runottarelleni.
Ois mieli sulla lentää
Jo taivaan pilvihin,
Mut myötäis en voi entää
Jos siinnät silmihin;
Ja siipiesi päällä
Jäis kesken kulkuni.
Ei; pysytään me täällä,
Maan päällä, armaani.
Kas, taivaallista eikö
Maan päällä oisikaan?
Sen Luoja pojes veikö?
Ei luulla voisikaan:
Näe lehdot suvisäällä,
Näe silmät Selmani!
Ei; pysytään me täällä,
Maan päällä, armaani.
Täll' ensin Edenissä
Oil taivas tarjona,
Ja puhtaan sydämessä
Se viel' on avoinna.
Kuin liukkahalla jäällä
Vaikk' oisi matkani,
Niin pysytään me täällä,
Maan päällä, armaani.
Ihmeeksi merten ääret
Ne Luoja tänne loi,
Ja satakielten äänet
Vaan ylistystä soi.
Viel' alppein ryntähällä
Rehoittaa ruusuni.
Ei; pysytään me täällä,
Maan päällä, armaani.
Kun maiset siteet laukee,
Ja taivaan laulu soi,
Mun äänein silloin raukee,
Niin laulella en voi.
Ja torvet ylähältä
Kun kaikuu korviini,
Niin lähdetään me täältä,
Maan päältä, armaani.
Siksi laulan.
Oil öisen synkkä mieleni,
Ja murhe ahdisteli;
Myös kyynel peitti silmäni,
Ja rinta huokaeli.
Mut mietin: paremp' itkua
On vaikka naureskella,
Ja auvoisempi surua
On vainen lauleskella.
Ei soinnu somast' ääneni,
Vaan kas, kun veisaelen,
Min kohta haihtuu huoleni,
Ja siksi lauleskelen.
Harjulla.[1]
[1] Harju on Jyväskylän kaupungin lounais-puolella oleva korkea mäki.
Oi, Herra, maailmaasi
Saan taaskin ihailla.
Kuin voisin kunniaasi
Ma kyllin veisailla!
Sun ihmetyösi ovat
Niin suurenlaatuiset
Ja luonnon jalot kuvat
Niin vaihtelevaiset.
Kas Kanavuorta tuolla,
Mi siintää silmihin;
Sen kummallakin puolla
On seutu herttaisin.
Ja Haapakosken pauhun
Sen kuulen tännekin:
Oi, Luoja, voimas laadun
Näen luomastasikin.
Kuvana lempeästä,
Mi mielet lumoilee.
Ja luonnon liepehestä
Kuin lapsi hymyilee
Nään Lohikosken lehdot
Ne ihmeen ihanat,
Sen kummut, kukkakehdot
Ja rannat vihannat.
Jo Alvejärven vuossa
On aallot nukkuneet,
Ja väreet Tuomiossa
On tyyten tauonneet.
Tän seudun syvää rauhaa
Ken hennois hämmentää?
Vaan rastasparvi laulaa
Ja peippo visertää.
Kas Jyväsjärven pintaa
Nuo purret kiitelee;
Ne varmaan ennen iltaa
Nyt kotiin rientelee.
Ja höyrylaivat lentää
Jo päässä Päijänteen;
Ne piakkohon entää
Äijälän salmehen.
Ja kaupunki tuo sievä
On tulevaisuuden.
Se kansan viel on vievä
Luo valon aarteiden.
Tääll' oivat miehet loipi
Tiedolle alttarin,
Ja monet järjet juopi
Lähteestä Mimerin.
Näin runsaast suloisuutta
On isänmaassamme.
Se hartautta uutta
Luo vastuksissamme.
Oi, kuinka tunteet vaihtuu
Näit' ajatellessa!
Pois kaikki huolet haihtuu
Jo luonnon helmassa.
Attilan häät.
Miksi laulaa Hunnein lapset, iloisina kulkevat?
Miksi ratsut rauhallisna tannerta nyt polkevat?
Torvet raikuu, riemu kaikuu lakeoilla Unkarin;
Häitä näin nyt vietetähän uljaan sotasankarin.
Ken on sulho? Attila, tuo maailmainkin mainio,
Hän on sulho. Morsian on ihanainen Ildiko.
Torvet raikuu, riemu kaikuu, juhlaa kestänyt jo on
Ammon aikaa, väsyneiden mielet pyrkii lepohon.
Päivä laskee. Lemmettäret urhon rintaa viehättää,
Teltan yli Hämärätär öisen hunnun levittää.
Tuoni hioo viikatettaan. Julma, säästä sulhoa!
Maineen, lemmen helmasta nyt häntä älä tempoa.
Armotoin sa olet Tuoni. Sankari on sorrettu;
Maailmankin mainiolt' on elon lanka leikattu.
Aamu joutuu. Pustalle luo kulta loisteen aurinko.
Lohdutoinna vuotehella itkee armas Ildiko.
Sydän.
Oil aika, jolloin riemusta
Löi rintani: "tik, tak".
Ma lasna juoksin; povesta
Vaan kuului näin: "tik, tak."
Kun äidin helmaan uinahdin,
Löi sydän hiljaa: "tik."
Ja leikkimään kun havahdin:
"Tik, tak, tik, tak, tik, tak."
Kun nousin nuorukaiseksi.
Löi rintani: "tik, tak."
Ja veri kuohui kuumaksi,
Kun suonet soi: "tik, tak."
Oi mieles' onko maailmaan?
Sen vaaroihinko? "Tik!"
Ja Helmin kullakseinko saan?
"Tik, tak, tik, tak, tik, tak."
Vaan miehen povi tyynesti
Taas tykkivi: "tik, tak."
Kun unet haihtuu, hartaasti
Se vastavi: "tik, tak."
Mut isänmaa ja vapaus jo työhön kutsuu. "Tik."
Ja taas lyö rinta rohkia:
"Tik, tik, tik, tak, tik, tak."
Ah vallan vaivaloisesti
Käy vanhana tik, tak.
Ja vaikeutta varmasti
Tuo rintahan tik, tak.
Oi, sydän! Joko haluttaa
Sun rauhaan päästä? "Tik!"
Kas Tuoni työsi tauottaa:
"Tik . tak .. tik ... tak .... tik".....
Paimenessa.
"Anni armas, kullakseni
Koskaan etkö tullekaan?
Sydäntäsi omakseni
Koskaan enkö saanekaan?
"Lemmi nuorta orpanaani;
Hän on sorja, sopuisa."
"En; en saata, herttaiseni.
Oma kukkani oot sa."
"Hänt' et armasteleis sinä,
Kukkasia haariva?
Hän on päivännouto; minä
Kuivan kankaan kanerva."
"Ollet kankaan kanervakin,
Muutan männyks kankaalle.
Ollee kolkko kotisikin,
Ijäksi jään sinulle.
Oksillani suojelen sun
Pilvein uhkauksilta.
Sa taas sydänjuureni mun
Pakkaisilta pahoilta."
Yksinänsä.
Tuulonen etsivi
Lehviä lehdon,
Riemuja kuiskavi
Kulkiessaan.
Kukkaset täyttävät
Siskolaiskehdon,
Ystäviks jäävät;
Oudoks ma vaan.
Armaansa, auvoksi
Käkönen kukkuu,
Helkkyen hauskaksi
Jylhänkin maan.
Koivusen oksalla
Peippokin nukkuu
Heimon rinnalla;
Vieras ma vaan.
Paimenen laulanto
Korviini raikuu,
Raipas on astunto,
Laulaessaan.
Lemmityn äänipä
Vastaansa kaikuu:
Miekkoiset nääpä!
Yksin ma vaan.
Koittavi mullekin
Autuuden aamu,
Jolloin jo huoletkin
Heittää ma saan:
Ver' kun ei juokse,
Itse oon haahmu,
Ylkäni luokse
Riennänkin vaan.
Jos olisin Wainämöinen.
Jos Wäinämöinen olisin,
Ja lauluvoiman saisin,
Näin mahtavaks jos tulisin,
Ma kaiken parantaisin.
Kas silloin kurjan maammekin
Ma Edeniksi loisin,
Ja mieltä myöten kullekin
Vaan tapahtuvan soisin.
Ma Suomen loisin lämpöiseks,
Sen hallat karkottaisin,
Ja kultakedon kalttaiseks
Sen korvet kai'uttaisin.
Myös Ruotslaiset laulaisin
Pois täältä pauhaamasta,
Ja Turkkilaiset ajaisin
Ma koko Europasta.
Nyt johtaa Pohjoisnapahan
Ma Nordensköldin voisin,
Ja astronomein kourahan
Jo kuun ja tähdet toisin.
Ma loisin köyhät rikkaiksi
Ja rikkaat rikkaimmiksi
Ja naimattomat naineiksi
Ja naineet -- vapahiksi.
Myös talonpojat herroiksi
Ja herrat -- tiesi miksi;
Niin .... varmaan vapaherroiksi,
Kai pyrkivät he niiksi.
Ja itseni? Voi veikkoinen,
Ma tyytyväinen oisin,
Jos Wäinämöisen vertainen
Vaan aina olla voisin.
Koska toisin?
Lähteen luona, raidan alla
Impi istui itsekseen.
Päivän tähti taivahalla
Arvais hänet verrakseen.
Impi itki, huokaellen
Sanat lausui hiljaiset.
Raidan norkot kuuleskellen
Oivals ne -- ja lintuiset.
Mitä sitten linnut lauloi,
Surkutellen kertoili,
Huolia, mit neittä painoi,
Näin ne linnut lauleli:
Tässä istuttiin me kaksi;
Uljas, reipas, kuink' oil hän!
Yhä yhä rakkaammaksi
Käynyt mull' oil ystävän.
Vaan hän lähti, tietämättä
Mit' oil mulla mielessäin.
Niin -- hän lähti, tuntematta
Lemmen tulta syömmessäin.
Miks' en, raukka, rohjennunna
Ilmaista ..... voi kuitenkin!
Vaan -- ehk' ois hän naurannunna,
Nainenhan ... ma ... olenkin.
Lasisilmäin ostaja.
Mies astui kirjakauppahan.
(Tää J:n oil kaupungissa).
"Mit' etsit?" "Silmälaseinhan
Ma olen ostannassa."
Nyt katsellaan ja koetellaan
Pystyiskö kirjaa lukemaan.
"Ei näillä osaa lukea!"
Hän surumieliä huudahtaa.
"No osaatko sa muutoinkaan?"
Nyt myöjä hältä tutkimaan.
"En," vastais mies, "en ensinkään.
Jos niin ois, näit' en etsiskään".
Tuulten tuudittama.
Viljapellon pyörtäneellä
Rehoitteli ruusunen,
Kesäpäivän heltehellä
Loistelihe kaunonen.
Monta tuulta tuuditteli
Ruusuiseni kukkia,
Monet perhot muiskutteli
Pienokaisen poskia.
Syksy saapui; ruususelta
Loiston, julma, ryösteli.
Tuulet tuntui kolkommilta,
Ohi perhot rienteli.
Väisteletkö ruusu raiskaa,
Hyljäätkö sa omasi?
Ruusu lausuu. Perho kuiskaa:
"Pistävät on okasi".
"Kiittämätöin," ruusu huokaa,
"Kesäpäivän lempinyt
Etpä huomannut sa okaa,
Ei se silloin pistänyt."
Pyry ilmassa.
Rakeet lentää, tuuli vinkuu,
Kas nyt, mikä mylläkkä.
Itä "ilkiästi inkuu",
Käypä kunnon pölläkkä.
Nelistä nyt, hummaseni,
Rientäkäämme kotihin.
Siellä vartoo kultaseni,
Sinä pääset tallihin.
Ratoksemme lauleskelen
Immestäni armaasta,
Linnustani livertelen:
"Minun kultain kaun...."
Eipä käykään laulaminen:
Suun' on täynnä lunta, oi!
Parta jäässä veisaaminen
Kehnoks laulun tehdä voi.
Sävel pyrkii kangistumaan,
Kesken jäi nyt laulelma.
Sen saa vasta luonnistumaan
Liisan lämmin suudelma.
Nelistäppä, hummaseni,
Rientäkäämme kotihin.
Siellä vartoo kultaseni,
Sinä pääset tallihin.
Toivo.
Kun ihmislapsi on murheissaan,
Ja sydän huolivi tuskissaan,
Kun mailman myrskyt ne raivoaa,
Oi, mistä hoivan hän saa?
Pois unet haihtuvi kultaiset,
Kut lasna mull' oil niin herttaiset.
Nyt elon viimat ne viiltelee,
Ja riemut pois rientelee.
Yks enkel vainen on rinnassani,
Jon Luojan armosta luoksein sain,
Se syömmen laulaavi lepohon.
Tää enkel -- Toivo se on.
Lentotähti.
Tuo tähti taivahalla,
Oi, kuinka kirkas on.
Ja kuinka korkialla
Sai Luojalt' asunnon!
Maan tomusta ei tummu
Sen kiilto konsanaan.
Kun luonto lausuu: sammu,
Näät jäljen loistokkaan.
Se tieltä eksyneille
Osoittaa kotoa,
Ja elost' uupuneille
Se lausuu toivoa.
Kas nyt -- se katois, vajois
Parhaassa loistossaan.
Ken tähden laill' ei tahtois
Sammua kuollessaan.
Kylmä kirje.
Kun kullaltani kirjettä
Ma juoksin tietämässä,
Oil ilma lämmin, lämmintä
Myös mulla sydämmessä.
Ja kirje tuli. Kuumissain
Nyt luin sen ja -- yskän sain.
Älä ruoski hevoistasi.
Herran lempi kun oil luonut
Maan, hän siunattuaan sen
Lahjain kanssa, joit oil suonut.
Uskoi haltuun ihmisen.
Hyödyksemme, huviksemme
Eläimetkin maan hän loi.
Meille omaks iloksemme
Vallan näiden yli soi.
Luojan kuva, luonnon herra,
Miten näytät valtasi?
Viatointa älä sorra:
Senhän kieltää tuntosi.
Voimakkaamman kuuliaisuus
Ruoskallako kostetaan?
Uskollisuus, avullisuus,
Piiskallako palkitaan?
Ihmisparka raivossasi
Julminta oot julmempi;
Arvoltasi hevoistasi
Monta vertaa halvempi.
Kuin se kärsii, kuin se huokaa
Oivalla ei aivosi.
Näännyksissä, vailla ruokaa,
Kieletön on orjasi.
Aika joutuva on, jolloin
Eläintenkin valitus
Vaikenee, vaan katso: silloin
Sua kohtaa rangaistus.
Vanhus kellollensa.
Kelloni käydä rapsutat
Niin vilkahasti taas,
Ja "aika rientää" muistutat
Se sun on toimintaas.
Niin -- aika rientää armainen,
Ja voimat raukenee.
Vaan: terve! kuollo rauhainen,
Kun hautain aukenee.
Sa murheen, riemun, hetkiä
Oot mulle mittaillut.
Oi, nuoruuteni retkiä!
(Vaikk' oonkin harhaillut).
Nyt muisto teistä vanhuksen
Ehtoota purppuroi,
Ja toivo poistaa pilveksen
Kuin kirkas aamukoi.
Sa vaivoista, kuin vanhuskin,
Jo vihdoin uupuilet.
Niin arvelen, kosk' useinkin
Käymästä taukoilet.
En moiti sua. Mieluimmin
Tok' tointais harjotat,
Ja käyt taas kahta kiivaammin
Kun käymään tarkotat.
Syksyn koivu.
On syksy taasen tullunna,
Ja nurmi surkastuu.
Pois pääskykin on muuttanna,
Ja koivu kellastuu.
Sen lehdistä viel' altisna
On toiset liehumaan,
Vaan toiset vartoo, valmisna
Jo mullaks muuttumaan.
Yks viuhka vaan, jon tuuli tuo,
Ne puusta irroittaa.
Ei kastetta ne enään juo,
Vaan haudan maassa saa.
Ja mullaksikin muuttuen
Nuo eivät siksi jää.
Ne luontoa vaan vaihtaen
Taas henkiin heräjää.
Ma muistan, tuota tarkastain,
Myös ihmiselämää.
Noin nuoret, vanhat, rinnattain
Tääll' hetken viivähtää.
Ja lehden lailla, riemuiten,
Ne pyrkii liehumaan.
Kun syksy saapuu, riutuen,
Jo muuttaa Tuonelaan.
Näin syksyn koivu muistuttaa
Vaan katoovaisuutta;
Mut lehti mieleen johdattaa
Myös uutta eloa.
Mistä laulaisin?
Mistä laulais poika parka.
Pieni pilpattelisi?
Itsestänsä ku on arka,
Moni vielä moittisi.
Toiset on jo laulellunna
Maan ja taivaan, tähdet, kuun;
Saaret, salmet sanellunna.
Niityt, nurmet, luonnon muun.
Kyllä tiedän mistä laulan:
Simasuu on Selmalla.
Tiedän immen kenokaulan
Tyynen lammin rannalla.
Laulan sentään itsekseni,
Ettei kukaan kuulisi,
Eikä Selmaa omakseni
Toivovan mun luulisi.
Syksyn kukat ovat vaaleita.
Kukka, tulehduttuasi,
Miks on pukuis haalea?
Nuorna, juuri noustuasi,
Miks' oot raukka vaalea?
Eikö luonnon varastossa
Osaksesi ollutkaan
Juhla vaippaa? Katvistossa
Loistavaks et tullutkaan.
Oisit nähnyt siskojasi
Kesäpäivän paisteessa;
Korskuvia heimojasi
Nurmivierun laiteessa!
Vaan sa ootkin syksyn lapsi
Härmähelmein kastama;
Karmotuulten armahaksi
Emintimän hoitama.
Kullalleni.
(Kansanlaulun tapaan.)
Jos minä lintu olisin, niin aina suvisäällä
Yöt ja päivät lenteleisin kultain majan päällä.
Liihotellen taivahalla laulaa livertäisin,
Lemmen riemut, huolet, kaikki hälle visertäisin.
Oi sua, kullan kukkurata, oi sua silmänterää,
Sinun kaunis katsantois käy läpi sydänkerää.
Jos oot armas kultani, niin katso mua silmiin;
Minä lähden kerallasi vaikka taivaan pilviin.
Kullastain minä lauleskelen -- mistä sitten muista?
Eipä laula lintunenkaan lahonneista puista.
Pikku Annin mietteet.
Kanttori se selittelee
Tarkoin taivaan tähdetkin;
Maiksi niitä nimittelee,
Auringoiks ja kuiksikin.
Eiköhän ne vainen liene
Autuaitten sieluja,
Joita Luoja luokseen viene
Nauttiin taivaan riemuja.
Salli, Herra, Annisikin
Puhdasna vaan säilyä,
Että kerran taivaallakin
Kirkasna saan säihkyä.
Ilta-laulu.
Sammunut on taivahalla
Lännen rusko. Rastaskin
Vaijennut on. Siiven alla
Pää jo nukkuu pääskykin.
Nukkuos myös kultani!
Suojatkoon sua Herrani.
Nurmen kukka nuokkuellen
Silmän pienen ummistaa.
Lammin laine uupuellen
Öisen hetken uinahtaa.
Nukkuos vaan kultani!
Valveilla on lempeni.
Armanani tahdon heittää
Unelmihin autuuden.
Siivillänsä sua peittää
Enkel viattomuuden.
Nukkuos vaan kultani!
Vaiti, vaiti, lauluni.
Kotimaassa.
Kotimaass' on oiva olla,
Armas aikaella,
Kenpä merten tuolla puolla
Tahtois elostella?
Kotimaass' on immet sorjat,
Kainot lempiväiset.
Miesten kädet työhön norjat,
Kasvot vereväiset.
Koivu kotikankahailla
On myös herttaisempi,
Kuin on palmut muilla mailla:
Se on ujoisempi.
Täällä autuaamp' on huolla
Riemuissaankin olla.
Kotimaass' on kaunis kuolla
Elon ehtoholla.
UUTISASUKKAAT
RISTIKORVESSA.
I.
Lepäslahden torppa oli veden rannalla samannimisen lahden kainalossa.
Ani harvoin kuohutti rajutuulet lahden tavallisesti tyyntä pintaa,
harvoin eksyi tänne ulapalta yksi ja toinen vaahtoava aalto
muistuttamaan että, vaikka täällä olikin tyyntä ja hiljaista, tuolla
ulompana kuitenkin meurusi myrskyt ja vihaiset vihurit.
Lahti oli pitkä ja soukka. Rannalla kasvoi lehteviä leppiä ja tuuhevia
koivuja, jotka, nuokkuillen rantaan päin, ikäänkuin kummastelivat omaa
kuvaansa välkkyvässä vedenkalvossa. Vähän matkaa rannasta muuttui maa
viheriäisiksi, kaitaisiksi niityn kaistaleiksi ja vielä etempänä kohosi
se korkeiksi vuorijonoiksi, joiden harjalla hongat humisten kertoilivat
sataisvuotisia tarinoitansa. Lahden suussa saattoi silmä eroittaa
Heikkilän komeasti rakennetun talon, jonka alle yllänimitetty torppakin
kuului, ja jonka haltiata palvellen torpan isäntä Kasper ja emäntä Kaisa
jo olivat ehtineet saada harmaita hiuksia ohimoillensa. Yksi ainoa
poika, jolle pappi kasteessa oli pannut nimeksi Nehemias, sekä tytär,
Katri, olivat heidän avioliittonsa ainoat hedelmät. Katri oli tätä
aikaa noin parikymmentä vuotias, vaaleaverinen tytön pallukka, Nehemias
taas kahdeksannellatoista oleva, jäntevä nuorukainen, joka jo alun
toista vuotta oli isänsä edestä taloon suorittanut torpasta lankeavat
päivätyöt, sekä muut verot.
Oli Juhannusaaton ilta. Torpan väki istui nyt kylvystä päästyänsä ulkona
nurmikolla, pirtin edustalla, ihailemassa auringon laskua ja kuultelivat
laulurastaan säveliä, jotka niin suloisina kaikuivat petäjiköstä. Pirtin
ympärillä kasvoi solakoita koivuja, joihin Kasperin kirves ei koskaan
ollut hennonut kajota. Ne seisoivat siinä joka vuosi niin juhlallisina
Juhannuskoristeina, ilman että niitä täksi tilaisuudeksi tarvittiin
käydä kauempaa noutamassa, ja näiden juurella heittivät vikkelät vuohen
pojat kippaa keskenänsä.
Ulapalta näkyi venhe kiitävän torppaa kohden. Hetken perästä oli se
saapunut niin lähelle, että siinä huomattiin alasoudulla mieshenkilö
istumassa. Raikasääninen laulunsa kaikueli heleästi lahden tyynellä
pinnalla. Jopa voitiin eroittaa sanatkin:
Kullallein minä kammarin laitan pienistä pärehistä,
Matot laitan laattialle vaikka paperista.
-- Heikkilän Mikkohan se onkin, lausui Kasper, joka oli tuntenut hänet
äänestä. Varmaan tuo hän kutsun ylihuomeneksi taloon päivätyöhön.
Katrin posket punoitti. Näyttipä vähän siltä kuin olisi hän arvannut
Mikon asian paremmin, vaan ei hän virkkanut mitään.
Venhe pääsi rantaan. Solakka nuorukainen nousi siitä maalle, veti
venheen laiturille ja alkoi rivakkaasti astua torppaan päin.
-- Hyvää iltaa, vanhukset; kuinka teillä nyt Juhannusta vietetään, kysyi
hän.
-- Vanhaan tapaan vain, vastasi Kasper. Mitä Heikkilään kuuluu?
-- Eipä sen kummempata; vanha rauha vain. Mikkokin laskeikse nyt
nurmelle istumaan.
Puhe alkoi käydä vilkkaammasti, kun Kaisa rupesi ottamaan siihen osaa.
Hän kyseli, miten Heikkilän emäntä ja muut palkolliset voivat, kuinka
karjan laita oli ynnä muuta sellaista. Lopuksi kysäsi hän: vieläkö olet
aikonut jäädä taloon ensivuodeksi?
-- En, vastasi Mikko. Isäntä on myöntänyt, että saan rakentaa itselleni
torpan Risti-korpeen ja luvannut jättää se ensimmäiseksi viideksi vuotta
aivan veroittamatta. Mieleni hehkuu päästä omakseni, jos suostuisitte
antamaan Katrisenne minulle avioksi.
Vanhukset ällämystyivät.
-- Niin, no, lausui vihdoin Kasper, raapien korvallistansa.
-- No, niin, lisäsi Kaisa.
Asia oli ratkaistu -- Kas, niin, virkki Nehemias lyöden kämmenensä Mikon
käteen. Minä tulen olemaan sinulle avullinen torpan rakentamisessa.
Katrin mieltä ei nyt kukaan kuulustellut, mutta ei hän näyttänyt asiasta
olevan pahoillansakaan. Jos huhussa oli perää, niin jopa Katrin
vakkaisessakin oli Mikon ostama silkkihuivi ja kihlarahat, jotka ovela
puhemies eräänä iltana oli keinotellut Katrin käteen.
Juhannusvalkeita alkoi jo loistaa ylt'ympäri naapurikylistä korkeilta
kalliontörmäiltä. Mikko nousi nyt ylös, otti jäähyväiset vanhuksilta ja
sanoi, tarttuen Katrin käteen: "lähtekäämme mekin iloitsemaan muiden
kanssa tulille."
Käsi kädessä astuivat he nyt rantaan päin venheen luo. Vanhukset
seurasivat heitä hellillä ja yksivakaisilla silmäyksillä.
Tämän Juhannusyön vietti Mikko kylän muun nuorison seurassa leikitellen
ja tanssien kokon ympärillä nuoren morsiamensa kanssa.
II.
Sanotaanpa että missä ikänänsä paratiisi ilmautuu, siinä on myös
kärmekin saapuvilla. Ruusupensaankin alla on se kätkössä, aina
valveilla, aina valmiina valamaan myrkkyä elämän riemumaljaan. Nuorison
iloitessa Juhannus valkeallakin, kulloin kaikkien mielet hehkui hetken
viehätyksestä, oli siellä kuitenkin, yhdet silmät, jotka säihhyivät
sisällisestä, töintuskin hillitystä, raivosta joka kerta, kun Mikko
lähestyi Katria. Nämät olivat Heikkilän vanhemman pojan Kaapon. Tämä
nuorukainen, joka nyt täytti kaksikymmentä ikävuottansa, oli hurjalla
ja irstaisella elämällänsä saattanut rehellisille ja vakaville
vanhemmillensa paljon huolta. Katriakin oli hän koettanut saada
pauloihinsa, mutta ne yksinkertaiset neuvot ja varoitukset, joita äiti
oli tälle antanut, teki kaikki Kaapon yritykset turhiksi. Nyt kun hän
näki Mikon ja Katrin astuskelevan käsi kädessä Juhannuskokon ympärillä,
arvasi hän mille kannalle asiat olivat kallistuneet ja kaikki raivon
pahat henget pääsivät valloilleen hänen rinnassansa. Kumminkin
ponnisteli hän kaikin voimin, ettei hänen mielialansa nyt pistäisi koko
seuran silmiin; kentiesi arveli hän vieläkin pääsevänsä voitolle ja
voivansa syöstä tuon hänestä nyt niin inhoittavan Mikon onnettomuuden
syvimpään alhoon. Muutama päivä tämän jälkeen aljettiin Heikkilässä
heinäntekoa. Tänne oli väki Lepäslahden torpastakin saanut käskyn tulla.
Viikatteet välähtelivät auringon paisteessa ja mehevä ruoho katkesi
miesten niittäessä kuin rajutuulen edessä. Mikko oli aina ensimmäisenä
miehenä menemässä ja Katri kulki hänen perässänsä haravoiden luokoa.
Kaapo seisoi naisten keskellä pöyhkeänä kuin teeri soitimesa, käsi
puuskassa ja huiskutellen pitkävartista piippuansa. Työhön hän ei
kajonnut.
Mikko siirtyi hetkeksi lähellä olevan ojan partaalle hiomaan
viikatettansa, joten Katri haravoidessansa viimein jäi seisomaan muista
jälempänä. Tätä tilaisuutta käytti nyt Kaapo hyväkseen tehdäksensä
viimeisen yrityksen Katrin suosion saavuttamiseksi.
-- Eikö sinusta olisi mukavampi Heikkilän emäntänä samota näitä
avaroita niittyjä, joita nyt alhaisena työntekijänä poljet? kysyi hän
lähestyen Katria.
-- Työtä en ole koskaan pitänyt alhaisena. Heikkilän emännäksi olen
liian halpa; himojesi esineeksi liian hyvä, vastasi Katri.
-- Epäilet siis sanojani? Olen kuullut, että aijot mennä Mikon kanssa
naimisiin. Etkö pidä minua hänen vertaisenansa.
-- En milloinkaan. Kun katson Mikon vakaviin silmiin, tuntuu se minusta
kuin näkisin aamukoin. Kun olen sinua lähellä tunnen rinnassani
ahdistusta ja kammoa.
Kaapon silmät välähti.
-- No onnea sitten, lausui hän naurulla, joka ei ennustanut mitään
hyvää. Lepän latvaanko teidän on aikomus rakentaa talonne? Tämän
sanottua meni hän istumaan lähellä olevalle mättäälle.
Katri vaipui syviin ajatuksiin. Heikkilän isäntä oli aina kohdellut
häntä, niinkuin muitakin alustalaisiansa isällisellä helleydellä. Katri
tiesi siis että niin kauvan, kuin tämä eläisi, ei Kaaponkaan pahuus
voittaisi varsin suurta valtaa; mutta kerran tulisi Kaapo perimään
isänsä talon, ja miten sitten kävisi? Synkät aavistukset täyttivät
Katrin mielen ja tekivät hänet varsin alakuloiseksi.
III.
Kesä riensi rientämistänsä eteenpäin ja syksy alkoi jo lähestyä.
Ruispellot vaalenivat ja leikkuu aika oli käsissä. Raikkailta kuului
talkooväen kiihoitushuudot Heikkilän pellolta ja heleältä kajahteli
nauru, koska joku oli ehtinyt kiertää saareen toisensa. Tämän jälkeen
alkoi varstan kolke kuulua riihestä, ja mitä ei syksyn ajalla arveltu
ennätettävän puida, pantiin suuriin aumoihin talven ajaksi. Näin
korjattiin vähitellen syksyn varrella koko vuositulo. Jopa lähestyi
"kissaviikko," jota niin moni palkollinen sydämmen hartaudella
ikävöitsee. Tämä on palvelusväen makian leivän aika, jonka he
tavallisesti viettävät joutilaisuudessa ja huveissa, ja jolloin loputkin
rahat, mitkä vielä ovat sattuneet jäämään vuoden palkasta yli,
menetetään.
Muuttopäivänä seisoi Mikkokin Heikkilän tuvan permannolla kirves olalla,
pääsinkaakku kainalossa ja vuoden palkka lakkarissa. Näillä hän nyt
läksi alottamaan omaa elämätänsä. Raskaalta tuntui Mikosta jättää talo,
jossa häntä aina oli kohdeltu ystävällisesti ja jossa hän pienestä
pojasta saakka oli palvellut itsensä mieheksi. Ottaessaan jäähyväiset
emännältä vierivät kyyneleet alas hänen poskiltansa. Isäntä seisoi tuvan
portailla ja katseli kuinka nelivuotias varsa iloisesti tepasteli
pihassa. Mikko astui ulos tuvasta.
-- Hyvästi nyt isäntä. Kiitoksia kaikesta, sanoi hän, tarttuen isännän
käteen.
-- Hyvästi, hyvästi! Onnea yrityksellesi, ja jos joskus hätä sinua kovin
ahdistaa, niin tiedät että olen valmis auttamaan.
Mikko oli jo ennättänyt pihan portille, kun varsa huomattuaan hänet
hirnahti ja alkoi juosta Mikon perässä, sillä hän oli aina kohdellut
hevoisia lempeästi ja ruokkinut niitä kunnollisesti.
Isäntä kutsui Mikon takasin. -- Koska sinä nyt tulet omaksesi, tarvitset
sinä kaiketi hevoisenkin. Tuon varsan voit jo ensi kesänä valjastaa
atran eteen, ja koska olet palvellut minua uskollisesti, myön sen
sinulle puolesta siitä hinnasta, minkä muilta ottaisin.
Mikko maksoi rahat ja lähti nyt, talutellen varsaansa, astumaan
Lepäslahteen päin. Täällä otettiin häntä vastaan hiljaisella ja
teeskentelemättömällä ilolla. Katri seisoi jo pihassa häntä odottamassa.
Tervehdittyänsä ensin sulhaistansa, alkoi hän silitellä varsaa ja luoden
Mikkoon silmäyksen, joka puhui paljon ja jonka te, jotka rakastatte,
kyllä ymmärrätte, talutti hän varsan talliin ja viskasi sen eteen
runsaasti heiniä.
-- Vai jo sinä nyt edes pääsit viikoksikin lepäämään, virkkoi Kaisa
muori Mikolle, joka sillä aikaa oli käynyt pirttiin ja tervehtinyt
tulevaisia heimolaisiansa.
-- Lepäämäänkö? Huomisaamuna aijon jo lähteä Ristikorpeen. Onhan minulla
yöt ja pyhäpäivät levätä.
Katri, joka oli tullut sisään viimeisiä sanoja lausuttaissa, puristi
hänen kättänsä.
-- Tee niin poikaseni, lausui Kasper. Meikäläisillä ei ole koskaan vara
pitää joutopäiviä.
Illemmalla alkoi Mikko varustaa itseänsä valmiiksi lähtemään aamulla
varahin. Katri täytti hänelle tuohisen kontin eväällä. Itse rupesi hän
varustamaan mukaansa ansoja teeriä ja jäneksiä varten. Kun nämät toimet
olivat tehty ja illallinen syöty, kävivät kaikki levolle.
Aamulla varahin, kuin kukko lauloi ensimmäistä kertaa, nousi Mikko
vuoteeltaan ja heitti olallensa kontin. Sitten kääri hän kokoon
lammasnahkaisen turkin, jonka myöskin sitoi olallensa. Toiseen käteensä
otti hän kirveen, toiseen lapion, jonka varressa riippui sangastansa
pieni pata ja valmistetut ansat. Näin varustettuna alkoi hän astua
Risti-korpeen päin.
Matka Risti-korpeen oli kolme pitkää virstaa. Sinne johti ainoastaan
kaitainen, koleinen, polku, jota myöten Lepäslahden vähäinen karja kulki
laitumelle. Mikko oli päättänyt viettää, kumminkin alussa, yötkin
korvessa, sillä kulkeminen edestakaisin näin pitkää matkaa olisi hänen
mielestänsä riistänyt suuren osan lyhyttä, syksyistä päivää. Maa oli jo
roudassa ja yöllä oli siihen satanut ensimmäinen lumikin.
Aurinko oli jo korennon korkeudella, kun Mikko ennätti määräpaikallensa.
Kirkasna nousi se ylös, ikäänkuin tahtoen antaa Mikolle kehoitusta ja
rohkeutta yrityksessänsä. Paikka, johon Mikko oli saapunut, oli hänen
aikeellensa erittäin sopiva. Tässä oli suurenlainen metsälampi, jonka
toisella rannalla oli kallio, toisella, vastakkaisella, kosteata
noromaata. Kalliolta jatkui maa sileänä, viemisenä, rantaan saakka.
Ulompana kalliosta alkoi ikivanha honkametsä, -- Tuosta lammista saattaa
minulla olla hyvä turva hallaakin vastaan, sanoi hän itseksensä, ja
tälle paikalle päätti hän siis rakentaa pienoisen kotinsa.
Nyt ryhtyi hän rivakkaasti työhön. Heitettyään pois kontin ja turkit
olaitansa alkoi hän ensiksi kaivaa vieruun pientä holvia, juuri niin
tilavaa, että sopisi siellä makaamaan suojattuna tuulilta. Tämän kun oli
saanut tehneeksi, katkoi hän useoita kimppuja hienoja koivunvarpuja,
jotka kantoi holviin ja sai täten itsellensä niin pehmoisen makuu sijan,
kuin hän tällaisissa oloissa voi pyytääkin.
Tämän tehtyä rupesi hän suurukselle ja läksi sitten virittämään
ansojansa. Teeriparvia kahahteli metsässä lähellä lammin rantaa, ja
tuoreessa lumessa saattoi hän noronpuolella seurata metsäkanojen ja
muiden otusten jälkiä.
Kun nyt nämät puuhat, korvessa toimeentuloa varten, olivat lakanneet,
astui hän kirves olalla vakavilla askeleilla hongikkoon. Korpi alkoi
kajahdella kirveen iskuista. Tikat ja palokärjet lentelivät kirkuen
sinne tänne, ikäänkuin pannaksensa vastalauseen tällaista menettelöä
kohtaan heidän alueellansa. Ensimmäinen hirsi kaatui kovalla narinalla;
samoin toinen ja kolmaskin. Hirret karsi hän järjestänsä, heitti oksat
ja latvat metsään, kaatoi näiden sekaan myöskin juurimetsän, sillä hän
arveli, että, jos kevät tulee aikainen, saattavat ne jo palaa tou'on
teon aikana, joten hän helpolla vaivalla sai itsellensä kasken.
Päivällisen aikana meni hän kaivamaansa holviin atrioitsemaan ja palasi
jälleen tämän tehtyä työhönsä. Kun ilta jo alkoi pimitä särki hän
tuulenkaatamasta, kuivasta, hongasta puita, jotka kantoi holvin suulle.
Näistä teki hän aika nuotion, söi sitten illallisensa ja nukkui, turkit
peitteenä, sikeään uneen.
Ensimmäinen työ aamulla herättyänsä oli ansojen tarkastaminen. Suureksi
iloksensa eivät nämät olleetkaan tyhjinä. Tuossa makasi jänes sääret
suorana, tuossa teeri siivet levällä. Nämät kantoi hän holviinsa ja
rupesi varustamaan keittoa siltä varalta, että sitä olisi koko päiväksi.
Tosin ei hänellä ollut muuta ryytiä panna sekaan kuin mukaan otettu
suola, mutta ruokansa oli kumminkin lämmintä, sekä tuoresta, ja nälkä
teki sen erinomattain maukkaaksi. Sitten jatkoi hän taas varsinaista
työtänsä.
Viikko loppui ja lauantai ilta oli käsissä. Mikko kätki nyt muut
tavaransa holviin ja läksi konttinensa astumaan Lepäslahteen päin.
-- No, terve tultuasi. Kuinka työ luistaa? kysyi Kasper, kun Mikko oli
päässyt pirttiin.
-- Aina hiljaa. Saunahirret olen jo kaatanut, mutta pelkään että, jos
lunta alkaa tulla runsaammalta, ne peittyvät lumeen.
-- Minä lähden nousevalla viikolla kanssasi, sanoi Nehemias. Tehdään
sauna ensisti. Olenpa jo ennenkin ollut salvumiehenä.
-- Minä lähden myöskin, lausui Katri. Ehkä saattaisi teille minustakin
olla jotakin apua, jos ei muussa niin ruoanlaitoksessa.
Maanantai-aamuna valjastettiin hevonen ja kaikki kolme istuivat rekeen.
Lunta oli jo satanut niin runsaalta että puupohja reki luisti koleisella
polullakin. Paikalle päästyä tarkastettiin ensin ansat. Katri rupesi
valmistamaan atriata sillä välin, kun miehet ajoivat hirsiä kasaan sille
paikalle, mihin sauna piti rakennettaman. Kun ruumiin tarpeet olivat
tyydytetyt, otti Katri kopan, jossa oli tuotu heiniä hevoista varten,
kaatoi heinät lumelle, heitti kopan selkäänsä ja ottaen lapion käteensä,
läksi astumaan metsään päin.
-- Mihinkä nyt aijot mennä? kysyi Mikko.
-- Sammaleesen, vastasi Katri. Kun lunta tulee vahvemmalta, mistä
silloin luulette saavanne sammalia rakennuksiin?
Tosiaankin. Tuopa ei johtunut minun mieleeni, sanoi Mikko.
Kun ilta oli käsissä, oli miehillä jo melkoinen hirsikasa koossa ja
Katrilla suuri läjä sammalia. Katri lähetettiin hevoisen kanssa kotia,
sillä välipuhella että hän taas neljän päivän perästä toisi hevoisen
miesten käytettäväksi korpeen. Nehemias ja Mikko jäivät sinne. Nyt
alettiin rakentaa saunaa; yksi hirsikerta kohosi toisensa perään ja kun
Katri määrättynä päivänä tuli hevoisen kanssa, oli rakennus jo ehtinyt
milt'ei hänen päänsä tasalle. Viikko tämän jälkeen oli se kattoa ja
permantoa vailla.
Sillä välin kun Nehemias kuljetti kattotarpeita lähimmäisestä sahasta,
ryski Mikko taaskin hirsimetsässä tulevia rakennuksia varten. Kun
lautoja oli koolla niin paljon kuin varottiin tarvittavan, rupesi
Nehemias taaskin ajamaan hirsiä kasaan, sillä välin, kuin Mikko kaatoi
niitä. Joulua vietettiin Lepäslahdella, mutta pyhien perästä muutettiin
taas korpeen, niissä sauna nyt soi heille monta vertaa mukavamman
asumuksen kuin holvi tätä ennen.
Väsymättä puuhasivat miehet korvessa ja ennenkuin päiviä oli maassa,
olevat he myöskin ennättäneet rakentaa laajan pirtin ja sen perälle
kaksi kammaria. Myös hevoistalli ja navetta karsinan kanssa lampaita
varten olivat valmiina, molemmatkin yhdessä jaksossa metsän puolella
pirttiä.
Mikon sydän sykki sanomattomasta riemusta, kun hän nyt näki oman
kotinsa, josta niin kauvan oli uneksinut, toteutuneena. Nytpä päätti hän
myöskin että Katri, joka oli tuleva kodin sulostajaksi ja kolistajaksi,
ei myöskään saisi kauvan viivytellä sinne tulemistansa. Senpä vuoksi
kiiruhtikin hän Lepäslahteen ja pyysi että Katri nyt lähtisi pappilaan
kuulutuskirjan tekoon.
-- Joko nyt jo? kysyi Katri, katsoen veitikkamaisesti Mikon silmiin,
mutta meni kumminkin pukemaan päällensä juhlavaatteet ja istui Mikon
rinnalle varsan rekeen.
Kolme viikkoa tämän perästä vihittiin nuori parikunta kirkossa. Häitä ei
pidetty sen suurempia, kuin että juotiin kahvea Lepäslahdessa, mutta
jokaisen sydän oli kumminkin täynnä riemua ja tulevaisuuden toiveita.
Seuraavana päivänä oli päätetty lähteä Ristikorpeen. Tällöin tapahtui
myöskin jako tavaroista. Nehemias oli jo aamulla täyttänyt suuren häkin
heinillä, Kaisa meni nyt navettaan ja talutti sieltä pihalle mullikan,
jonka sitoi heinälläkin perään. Sitten toi hän myöskin lampaan, vuohen
ja porsaan, jotka sidottuina jaloistansa nostettiin häkkiin. Tämän
perästä meni hän tupaan ja toi sieltä kopassa kanan ja kukkopojan "että
edes tietäisitte koska ylösnousun aika on," niinkuin hän sanoi. Kasper
kantoi muutaman kapan ohria, kauroja ja perunoita siemeniksi keväällä.
Nyt meni hän rannalla olevaan talaasen ja otti sieltä rysän ja verkon.
"Minä tiedän että Risti-lampi on kalainen ja että sinä nyt et jouda
valmistaan pyydyksiä; tässä on hiukka aluksi, että etten ihan
kalattomaksi jää," sanoi hän. Kuormaan pantiin vielä Katrin vaatteet ja
rukki, ja nyt läksi Nehemias edeltäpäin sen kanssa Risti-korpeen. Mikko
ja Katri ajoivat varsalla perästä. Viljavat vedet valuivat Katrin
poskilta ottaen jäähyväiset vanhemmiltansa ja lapsuuden kodilta. Nyt hän
taas hymyili miehellensä istuen hänen rinnallansa.
-- Millähän palkinnenkaan vaivasi, sanoi Mikko Nehemialle kun olivat
tulleet Risti-korpeen ja Nehemias jo oli valmis palaamaan takasin
Lepäslahdelle.
-- Mitä joutavia, vastaisi Nehemias. Palkitse silloin kun voit. Etpähän
sinä sisareni kanssa muutakaan rikkautta saanut.
-- Sainhan hänet itsensä ja siinä on mielestäni rikkautta kyllä, sanoi
Mikko, tarttuen Katrin käteen.
Seuraavana päivänä ajoi Mikko Heikkilään, jossa torpan kontrahti tehtiin
ja vierasten miesten läsnäollessa vahvistettiin. Sen mukaan saisi Mikko
pitää viisi vuotta torppaa ilman verotta. Sitten maksaisi hän vuosittain
kontrahdissa määrätyn veron ja torpan saisi hän pitää hallussansa niin
kauan, kuin hän ja hänen vaimonsa eläisivät.
Kotia tultua kävi hän taas kiivaasti käsiksi työhön. Heikkilän emäntä
oli pistänyt lähteissään hänen kouraansa mytyn pellavia. Katrin rukki
hyrisi samalla aikaa kuin Mikko puhdetöiksi teki auran ja ladan sekä
karhin. Näiden valmistuttua alkoi hän tehdä katiskata. Päivillä oli hän
taas ulkotöissä. Lumi oli jo melkoisesti sulanut noroltakin, jossa Mikko
nyt, repien ylös pajupensaat ja kannot, raivasi itsellensä niittyä,
jonka sitten aitasi, aluksi vihiaidalla. Risti-lammin rannat olivat jo
viikon aikaa olleet sulana ja haue'n kutu oli lähellä. Ontelosta
hongasta koversi hän purren, jolla vei ulos verkkonsa, rysänsä ja
katiskansa. Täältä otteli hän haukia ja kesemmällä myös lahnoja ja
ahveniakin juuri kuin aitastansa.
Kylvön aika tuli. Mikko sytytti kaskensa palamaan, kynti ohran ja kauran
siemenen maahan. Osan kaskea jätti hän perunamaaksi ja yhden osan
syksyllä kylvettäväksi rukiilla. Nyt rupesi hän myöskin rakentamaan
eloaittaa ja riihtä, jotka syksypuolella tulivatkin valmiiksi.
IV.
Kuusi vuotta on kulunut. On eräs sunnuntai-ehtoopuoli. Mikko ja Katri
istuvat nurmivierulla kartanon edustalla. Mikko on äsken saapunut kotia
kirkosta. Heidän karjansa on nyt lisääntynyt ja näiden kellot kuuluvat
kotia asti laitumelta. Peltonsa ovat tulleet laajemmiksi ja siinä
aaltoelee sakea ruisvilja. Nurmella heidän vieressään kellii kaksi
pienokaista, Kasper nyt neljän, ja Maiju, kahden vuoden vanha. Kartanon
ympärillä käet kukkua helkyttelee, lammissa uiskentelee vesilintuja
poikinensa, Jumalan aurinko paistaa lämpimästi Mikon ja Katrin päälle,
rakkaus ja tytyväisyys asuu heidän rinnassansa. He ovat onnellisia!
-- Mitä kirkolle kuului? kysäsi Katri.
-- Kuuluihan sinne, vastasi Mikko. Kirkkoherraa veivät suorastaan
kirkosta ripittämään Heikkilän isäntää. Sitten emäntänsä kuoleman oli
hän alkanut riutumistansa riutua. Toivoa ei taida enää olla hänen
paranemisestansa. Suokoon Jumala kuolemansa helpoksi!
Katri säpsähti. Hän tiesi, että nyt voisi tulla aika, jona heidän
onnellisuutensa taivas synkistyisi.
Ja se tulikin. Ei kuitenkaan äkisti, vaan vähitellen kohosi nuot
onnettomuuden synkät pilvet. Niinkuin onnettomuus harvoin tulee yksin,
vaan sen edellä jo käy muita pienempiä, jotka ikäänkuin lausuvat: "ole
varoillasi!" niin kävi tässäkin. Eräänä päivänä, näet, syöksi metsästä
kaksi lammasta läähöttäen ja näännyksissä kartanolle. Päästyänsä
karjapihaan kaatuivat ne maahan. Mikko ja Katri, jotka heti aavistivat
jotakin onnettomuutta riensivät metsään. Täällä makasi laitumella heidän
paras lehmänsä kuoliaana ja pahoin revittynä, täällä oli myöskin koko
heidän lammaslaumansa surmattu ja osaksi syötykin. Naapuri pitäjässä oli
nimittäin pari päivää tätä ennen pidetty suuri sudenjahti. Näissä
jahdeissa ei pidettykään niin paljon lukua petojen tappamisesta, kunhan
vaan kukin saa ne karkoitetuksi omasta metsästänsä naapurin alueille,
eli toisin: niitä ajellaan pitäjästä toiseen. Säikytettyinä suurelta
ihmislaumalta olivat ne ottaneet pakonsa Risti-korpeen ja tekivät nyt
täällä tuhojansa.
-- Voi meitä polosia! huusi Mikko, väännellen käsiänsä nähtyään minkä
vahingon pedot olivat matkaan saattaneet hänelle.
Vedet juoksivat Katrin silmistä, mutta sittenkin kävi hän Mikon kaulaan
kiini ja sanoi: "Mikkoseni, kuusi vuotta on onni ja menestys alinomaa
seurannut meitä. Vaadimmeko elämältä vaan pelkkää onnea? Emmekö ottaisi
vastaan yhtäkään onnettomuutta? Älkäämme nurisko!"
-- Sinä, Katri, olet aina oikeassa vastasi Mikko. Älkäämme nurisko!
Tämän sanottua rupesi hän tyyneesti vetämään pois taljaa niistä
lampaista, jotka olivat vähimmin revityt.
V.
Heikkilässä oli myöskin ajan varrella suuria muutoksia tapahtunut. Talon
vanha, kunnollinen emäntä oli kuollut. Tästä alkaen oli isäntäkin silmin
nähtävästi ruvennut riutumaan ja makasi nyt, kuten Mikko kirkosta
tultuansa tiesi kertoa, kuolinvuoteellansa. Kaapo oli muutamia vuosia
takaperin nainut naapuripitäjästä erään sievän talontyttären, mutta
heidän avioliittonsa ei ollut onnellinen, sillä vaikka nuori vaimo ei
koskaan valittanut, nähtiin hänet kumminkin usein kyyneleet silmissä.
Heleästi soivat pari sunnuntaita tämän jälkeen kirkon kellot
Jumalanpalveluksen loputtua. Heikkilän vanha isäntä laskettiin silloin
maan poveen. Kaikki alusväki olivat saattamassa rakastettua
isäntä-vainajata viimeiseen lepokammioon. Katri huokasi syvään. Hän
tunsi jo nuoruudesta Kaapon luonnon ja tiesi, ettei tämä koskaan voisi
unhottaa, että Katri oli pitänyt Mikkoa häntä etevämpänä. Loukattu
itserakkaus olikin sytyttänyt hänen poveensa vihan ja katkeruuden
liekin, jonka vasta elämän ankarat vitsaukset saivat sammumaan.
Eräänä päivänä syksy talvesta oli Kaapo pellollansa katsastamassa
ruisaumoja, josko hiiret tekisi niille mitään vaurioa. Täällä seisoi hän
vajonneena pitkiin ajatuksiin.
Tietä, joka johti Heikkilän talon sivutse, kulki samaan aikaan
laihanlainen, repaleisin vaatetettu mies. Joka häntä lähemmin
tarkasteli, huomasi, että outo tuli paloi hänen silmissänsä.
Kulkiessansa, koska luuli olevansa yksin, puhui hän aina kovaa
itseksensä, josta syystä häntä kylän kesken yleisesti nimitettiin
Hassu-Ristoksi. Katkonaisista lauseista, joita tien ohessa oleva silloin
tällöin sattui kuulemaan, saattoi päättää, että sammumatoin kostonhimo
oli tykkänänsä vallannut hänenkin sydämensä ja että hän alinomaa vaan
ajatteli keinoa mitenkä saisi tämän himonsa tyydytetyksi.
-- Tuolla hän nyt seisoo, Heikkilän muhkea isäntä, lausui hän
huomattuansa Kaapon pellolla, -- mutta malta, malta! Sinä olet tehnyt
minusta häväistyn, repaleisen kurjan. Polvillani pyysin minä sinulta
armoa ja lupasin aikaa myöten suorittaa ne rahat, jotka sinulta
nuoruudessani varastin. Sinä jätit minut säälimättä oikeuden käsiin. Nyt
olen ollut opissa, jonka hedelmiä sinäkin kerran saat maistaa. Malta!
Nyt vaikeni Risto, sillä hän näki, että Kaapo oli aumoiltansa lähtenyt
käymään häntä kohti ja viittoi häntä pysähtymään.
-- Tuossapa onkin mies, jota tarvitsen, sanoi Kaapo itseksensä lähestyen
Ristoa. Hyvää päivää! Mitenkä sinä nyt tulet toimeen, lausui hän
päästyänsä Riston luokse.
-- Toimeentuloni näkyy päältäpäinkin, vastasi tämä.
-- Minun käy sinua sääli ja minä tahtoisin mielelläni auttaa sinua,
jatkoi Kaapo. Onko sinulla halua ansaita vähällä vaivalla kymmenen
tynnyriä viljaa, jos teet minulle pienen palveluksen?
-- Ja se olisi?
-- Kuulethan nyt. Minä olen päättänyt pakoittaa Risti-korven Mikkoa
kaluillensa kampsuinensa siirtymään pois minun torpastani, mutta hänellä
on isävainajani antama kontrahti, joka vakuuttaa hänelle elinkautisen
oloajan mainitussa torpassa. Keinottele se kontrahti minun käsiini!
Risto säpsähti! Nyt oli hän tilaisuudessa päästä sellaiseen yhteyteen
Kaapon kanssa, jossa hänelle voisi tulla mahdolliseksi antaa tälle tuo
koston isku, jota hän niin monta vuotta oli aprikoinut ja sen ohessa
hankkia itsellensä moneksi vuodeksi huolettoman eläkkeen.
-- Kahden päivän päästä on kontrahti kourassasi, sanoi hän. Hyvästi!
Tämän sanottua lähti Risto astumaan eteenpäin. -- Hyvin käy, lausui hän
itseksensä. Nyt tulee meille keskinäisiä asioita. Se on jo suuri askel
eteenpäin. Ehkäpä sinut vielä saan satimeeni.
Samana iltana astui Risto sisään Ristikorven pirttiin. Koska häntä
yleiseen pidettiin mielipuolena, sai hän vapaasti tulla ja mennä
kenenkään kyselemättä, millä asioilla hän kulki. Yön kuluttua läksi
torpan väki varahin työhön. Ainoasti lapset makasivat vielä viatointa
untansa. Tätä hetkeä käytti Risto hyväksensä ja meni peräkamariin
kopeloimaan pöydän laatikkoa, josta löysi, mitä oli etsinytkin ja pisti
sen poveensa.
Hetken perästä tuli Katri navetosta kiulun kanssa, joka oli täynnä
lämmintä vaahtoavaa maitoa. Tästä kaati hän nyt tuoppiin Ristonkin
juoda. Tämä nautittuansa tarjotun eineen, sanoi jäähyväiset ja lähti
tiehensä. -- Hyviä ihmisiä, nuot Ristikorpelaiset, jupisi hän. Mutta
mitä minua ihmisten hyvyys tahi pahuus liikuttaa. Kärsiköön vaikka
kymmenen syytöntä yhden syyllisen edestä. Kostoa, kostoa!
Ehtoopuolella päivää seisoi Risto Heikkilässä Kaapon kamarissa, jossa
puoleksi palanut valkea leimusi uunissa. Kaapo istui pöydän ääressä
edessänsä suuri kasa puumerkeillä varustettuja papereita.
-- Tässä on kontrahti, lausui Risto vetäen paperin povestansa.
Kaapo ojensi kätensä ottamaan vastaan sitä.
-- Kymmenen tynnyriä viljaa ensin, sanoi Risto, pistäen paperin jälleen
poveensa. Vasta kuin kuorma on pihassasi valmis lähtemään mukaani, saat
sen; ennen et.
-- No, olkoon niinkin. Minä lähden mittaamaan viljan. Ole sinä sen aikaa
täällä, ettei asia nostaisi palvelusväessä joutavaa huomiota.
Sillä välin kuin Kaapo mittasi viljan tarkasteli Risto pöydällä olevia
paperia ja huomasi näiden olevan velkakirjoja.
Kamala nauru ilmestyi hänen huulillensa. -- Hyvin käy, lausui hän
itseksensä, otti pakasta päällimmäisen velkakirjan, pisti sen poveensa,
josta muutti kontrahdin lakkariinsa. Hetken perästä astui Kaapo sisään.
-- Kuorma on valmis, vie se mukaasi sanoi hän. Hevosen tuot heti
takasin. Missä on nyt kontrahti?
-- Tässä on, lausui Risto ja kaivoi povestansa paperin.
Enempää katsomatta otti Kaapo paperin Ristolta ja heitti sen uuniin. Se
kerran leimahti ja paloi poroksi.
-- Nyt, Risti-korven Mikko, olet kourissani ja ole vakutettu siitä, että
minä sinua puristan, sanoi hän, ottaen paperit pöydältä ja sulkien ne
lukittuun pöytälaatikkoon.
-- Onnea vaan, lausui Risto ja lähti tiehensä.
VI.
Muutama päivä tämän jälkeen, astui lautamies sisään Ristikorven
torppaan. -- Huonolla asialla olen, sanoi hän. Heikkilän isäntä sanoo
teidät minun kauttani torpasta ulos ja vaatii teitä myöskin samalla
vastaamaan erääsen velkajuttuun, jonka velan olette saaneet hänen
isävainajaltansa.
-- Velkani, johon katovuotena jouduin, täydyn suorittaa tavalla tahi
toisella. Torpasta ei hän mitenkään minua saa, sillä minulla on
elinkautinen kontrahti, vastasi Mikko tyyneesti.
-- Kaapo väittää teillä senlaista ei olevan, virkkoi lautamies.
-- On kuin onkin. Mikko meni kamariin, josta hetken perästä tuli takasin
vaaleana ja lausui: Katri, nyt olemme hukassa. Kontrahti on poissa, eikä
sitä löydy mistään. Olisikohan lapset saaneet sen käsiinsä.
Katri vavahti. -- Raskaaksi kävisi, jos täytyisimme luopua tästä
paikasta, jossa olemme eläneet niin onnellisina ja tehneet työtä otsamme
hiessä, lausui hän. Mutta jos niin on sallittu, niin onhan maailma
avara.
Käräjäpäivä läheni. Mikko odotti sitä haikealla ja synkällä mielellä,
sillä hän tiesi, että jos hänellä ei olisi kontrahtia näytettävänä,
tulisi hän ilman armotta tuomituksi torpasta pois. Tämä ajatus riisti
Mikolta päivän rauhan ja yön levon.
Illalla ennen käräjäpäivää astui Risto kiiruin askelin Risti-korpen
päin. -- Kyllähän Mikko on kunnon mies, mutta mitä se minuun koskee?
lausui hän itseksensä. -- Kaksi tynnyriä täytyy hänen antaa minulle
saadaksensa kontrahtinsa takasin. Se on paljoa vähemmän kuin jos koko
torppa luiskahtaisi hänen käsistänsä. Enhän olekkaan kohtuuton; en,
lisäsi hän ivallisella naurulla.
Risto astui sisään. -- Hyvää iltaa lausui hän. Olen kuullut, että
sinulla huomenna on käräjä-juttu ja että Heikkilän isäntä koettaa
keinotella sinua torpasta pois ja myöskin, että kontrahti on joutunut
hukkaan.
-- Niin on, veikkonen, huokasi Mikko.
-- Jos myöntyisit maksamaan minullen kaksi tynnyriä viljaa, päästäisin
sinut koko pulasta, jatkoi Risto.
Mikko katseli Ristoa silmäyksellä joka ilmaisi, että hän nyt luuli
Ristolla taas olevan hassuuden aikakauden. -- Halustahan sen
maksaisinkin, sanoi hän, minkäpä sinä, miesi parka, tässä asiassa
mahdat?
-- Eiköhän tämä ole kontrahtisi? sanoi hän, vetäen lakkaristansa
paperin. Sen löysin pyryilman ajamana Kavon sillalta.
Mikko tarkasti paperia ja huomasi sen olevan tuon kaivatun kontrahdin.
-- Jumalan kiitos! kiljahti hän. Nyt olen pelastettu. Viljasi saat millä
hetkellä tahansa.
Tämän yötä makasi Mikko taas monen ajan perästä rauhallista unta. Ennen
levolle mentyä kiitti Katri hartaudella Herraa, joka oli poistanut nuot
uhkaavat pilvet.
Seuraavana päivänä oli käräjäkartanon piha väkeä täpötäynnänsä, sillä
käräjille riennetään aina suuremmalla hartaudella, kuin kirkkoon. Täällä
pöyhkeili myöskin Heikkilän isäntä astuen pihalla edestakasin ja
nauttien mielessänsä siitä ajatuksesta, että nyt aika oli tullut,
jolloin hän saisi nuot Ristikorpelaiset nöyrytetyiksi. Että tuo
oikullinen Onnetar tekisi hänelle tepposiansa ei hetkeksikään johtunut
hänen mieleensä.
Asia huudettiin esille. Kaapo vaati oikeudessa, että Risti-korven Mikko,
jonka kanssa hänellä ei ollut mitään kontrahtia, tuomittaisiin heti
muuttamaan torpasta pois. Kun Mikolta kysyttiin, mitä hänellä tähän
olisi sanomista, veti hän lakkaristansa paperin, jonka laski
oikeuspöydälle ja pyysi, että asia ratkastaisiin hänelle niin
edulliseksi, kuin tämä kontrahti sisälsi.
Kaapon silmät suurenivat. -- Onkohan Risto erehtynyt, vai tahtonut
pettää minua, lausui hän itseksensä.
Asia päättyi niin, että Mikolle vakuutettiin elinkautinen asumaoikeus
Ristikorven torpassa. Kiukun puna kohosi päätöstä kuullessa Kaapon
poskille, mutta hänen täytyi sittenkin hillitä itseänsä.
Velkajuttu otettiin nyt esille. Kaapo otti esiin pakan paperiloita,
jotka vielä oli samassa järjestyksessä, kuin hän ne, Ristolle viljaa
mitattuaan, oli sulkenut pöytälaatikkoon, antoi päällimmäisen näistä
tuomarille ja pyysi, että Mikko velvoitettaisiin maksamaan hänelle
velkakirjan sisällön. Tuomari tarkasti velkakirjaa ja ilmaisi, että
velka ei ollut Mikko Ristikorven, vaan Matti Niinistön. Kaapo alkoi nyt
etsiä paperistansa, mutta kysymyksessä olevaa velkakirjaa ei löytynyt
mistään. Mihin oli se joutunut? Äkkiä niinkuin salama lensi hänen
päähänsä se ajatus, että Risto oli pettänyt hänet, ja että hän itse oli
polttanut Mikon velkakirjan ja nyt alkoivat hänen silmänsä iskeä tulta.
Mikko tunnusti nyt Kaapon isävainajalta saaneensa kysymyksessä olevan
velan, jonka lupaisikin suorittaa sitä myöten, kuin varansa karttuivat.
Tämä hetkeksi lievitti Kaapon apeata mielialaa. Olihan Mikko
tunnustanut. Tuomittaisihan velka ulos ja pääsisihän Kaapo sitten
ryöstättämään Mikkoa.
Päätöstä valmistaessa sanoivat kaikki lautamiehet yksimielisesti
vakuutuksensa olevan sen, että koska Heikkilän isäntävainaja aina kaikin
tavoin oli koettanut edesauttaa Mikkoa ja usein oli kuullut Kaapon
lausuvan uhkasanoja tätä vastaan, hän luultavasti itse ennen kuolemaansa
oli hävittänyt velkakirjan, ettei se joutuisi pojan käsiin. Tämän mukaan
ratkaistiin asia.
Kaapon huulet värisivät päätöstä luettaessa. Hän hengitti raskaasti
astuessaan ulos lakituvasta ja höpisi itseksensä: malta, Risto; tämä
maksaa sinun henkesi!
VII.
Muutama päivä yllämainittujen tapausten jälkeen huomasi Heikkilän isäntä
Riston astuvan myllylle päin kantaen viljasäkkiä hartioillansa. -- Nyt
on aika sanoi hän, ottaen alas seinältä luotipyssyn, jonka hän latasi.
Hämärän tultua astui hän pitkin tietä pyssy turkin alla ja poikkesi
vihdoin tien syrjään erään kivilohkareen taakse väijymään Ristoa. Kauan
ei hänen tarvinnutkaan odottaa, kun jo kuuli ihmisääntä ja huomasi
Riston tulevan tapansa mukaan puhuen itseksensä.
-- Kostoni on vasta alussa, mutta hyvin käy. Ennenkuin vuosi on ummessa,
niin on Heikkil....
Pyssy pamahti. Risto seisoi silmänräpäyksen suorana ja kaatui sitten
hervotoinna tielle. Lumi alkoi käydä punaiseksi hänen ympärillänsä.
Kaapo katseli tätä kiven takaa kauhistuksella. Mielellänsä olisi hän
juossut pois, mutta jalkansa eivät kannattaneet. Tuntui niinkuin
riippuisi niissä rautapunnukset.
Paikka missä tämä tapahtui oli mäen alla. Äkkiä ilmestyi mäen harjalle
hevonen ja sen perässä reki, jossa istui kolme henkeä. Kaapo nähtyänsä
nämät läksi vihdoin juoksemaan, ikäänkuin riivattunna pahoilta hengiltä.
Kun ajajat pääsivät Riston kohdalle pysähtyivät he. Nyt kömpi Ristokin
ylös tieltä ja lausui: onni, ettei luoti lävistänyt rintaani, vaan
olkapäätäni. Joutukaamme nyt kiiruusti perässä, niin saavutamme hänet.
Miehet auttoivat nyt Ristoa rekeen ja läksivät täyttä laukkaa ajamaan
eteenpäin. Kaapo huomattuansa, ettei hän pääsisi takaa ajajiansa pakoon
tietä myöten, poikkesi metsään, mutta täälläkin seurasi kiiniottajat
hänen jälkiänsä ja koska lunta oli paksulta, uupui hän hetken perästä,
täytyen antautua. Nyt veivät miehet Kaapon ruununmiehen tutkittavaksi,
joka pani hänet kahleisiin ja sulki vankihuoneesen. Täällä sai hän olla
siksi kunnes Riston haavat parani, sillä tämän läsnäolo oikeudessa oli
välttämätöin.
Kaapo tuomittiin murhanyrityksestä kymmeneksi vuotta kuritushuoneesen.
Kamalasti helisi hänen kahleensa astuessansa ulos Heikkilän muhkeista
huoneista, jossa hän nyt oli ollut jäähyväisiä ottamassa vaimoltansa ja
lapsiltansa. Sydäntä järistyttävältä kuului se itku, jolla nuot
onnettomat syyttömät saattoivat häntä ulos. Kuitenkin oli yhdet silmät,
jotka pysyivät kuivina tässä tilaisuudessa, yksi suu, joka vetäysi
nauruun. Se oli Riston, joka taampana seisoen katseli Kaapon lähtöä. --
Nyt, Heikkilän muhkea isäntä, olet sinä Hassu-Riston vertainen, sanoi
hän itseksensä.
-- Hyvästi! Älkäät itkekö. Jumala on kostanut, sanoi Kaapo, istuen
rekeen.
Risto rupesi värisemään. Jumalako? Minähän kostanut olen. Mitä siihen
Jumalan tulee?
Reki ajoi pois ja Kaapo jätti tällä lailla viimeisen kerran lapsuutensa
kodin.
Tämän jälkeen nähtiin Risto useammin kuin ennen kulkevan ympäri
rauhatoinna, levotoinna. Paljon hän myös puhui yksinänsä ja tällaisissa
tilaisuuksissa kuultiin hänen kertovan: Jumala on kostanut. Nuoruudessa
oli hänen mielensä saanut pahan vamman siitä julkisesta häväistyksestä,
jonka hän oli saanut kärsiä. Sitten oli hänessä vuosikausia kytenyt yksi
ainoa tunne: viha, elänyt yksi ainoa aate: kosto. Nyt tuli tähän lisäksi
kalvava omatunto. Hänen heikko luontonsa ei voinut kauan kestää näitä
järistyksiä. Eräänä päivänä nähtiin hänet nauraen ja lyöden käsiänsä
yhteen juoksentelevan edestakasin maantiellä. Tuo onneton oli nyt
todellakin tullut mielipuoleksi.
VIII.
Kymmenen vuotta on kulunut. Hiljaisessa menossa ja tyynessä onnessa oli
lie kulunut Risti-korven asukkailta. Heidän varansa oli enentynyt. Suden
kaataman karjan sijaan on heillä nyt kaksi sen vertaa, kuin ennen.
Vanhin poika pysyy jo kiini atran kuressa ja tytär auttaa äitiänsä
navetossa.
Eräänä sunnuntaina istuvat he taaskin kaikki yhdessä viherjällä
kunnahalla Ristilammin rannalla. Katrin kädessä oli virsikirja josta hän
ääneen luki päivän evankeliumia. Muut kuuntelivat hartaasti lakittomin
päin. Tällä ajalla lähestyi heitä mies, jonka ruumis jo oli alkanut
koukistua ja jonka lyhyeksi leikatut hivukset olivat harmaat. Päästyänsä
lähemmäksi, istui hänkin nurmelle, otti lakin päästänsä ja kuunteli. Kun
lukeminen oli loppunut tarkasteli Katri vierasta ja huudahti: Kaapo! ja
noin muuttuneena!
-- Niin, Kaapo olen, vastasi tulija. Muuttunut olen ei ainoasti
ulkonaisesti vaan sisällisestikin. Monta kuumaa ja kylmää olen tällä
ajalla nähnyt. Sisäänpainuneet silmäni, tärisevä ääneni sanovat
minulle, ettei minulla enää ole kauan jälellä, mutta ennenkuin täältä
erkanen, tahtoisin mielelläni teidän huuliltanne kuulla sovinnon ja
anteeksi antamuksen sanan.
-- Palajatko Heikkilään? kysäsi Mikko hetken perästä.
-- En, vastasi Kaapo. Mitäpä siellä tekisinkään? Vaimoni ja taloni ovat
toisella. Lapseni minua eivät enää tuntisikaan. Tottahan löytynee joku
loukko maailmassa, jossa rauhassa saan päättää loput päiväni.
-- Jää tänne, sanoi Mikko. Tosin ajattelit sinä meitä vastaan pahaa,
mutta Herra on kääntänyt sen hyväksi. Tuossa on lampi, jossa
kalastamalla saat loput päiväsi hauskasti kulumaan.
-- Jää tänne, sanoi Katri, ja kun aika sinut jättää, tahdon ummistaa
silmäsi.
Kyyneleet vieri pitkin Kaapon poskipäitä. Hän puristi heidän kättänsä
voimatta lausua sanaakaan.
End of the Project Gutenberg EBook of Runoelmia 1, by F. F. Brummer
*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNOELMIA 1 ***
***** This file should be named 27898-8.txt or 27898-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
https://www.gutenberg.org/2/7/8/9/27898/
Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.
Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties. Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research. They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.
*** START: FULL LICENSE ***
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License (available with this file or online at
https://gutenberg.org/license).
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States. If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed. Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work. You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in
a constant state of change. If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges. If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form. However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that
- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is
owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
has agreed to donate royalties under this paragraph to the
Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments
must be paid within 60 days following each date on which you
prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
returns. Royalty payments should be clearly marked as such and
sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
address specified in Section 4, "Information about donations to
the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or
destroy all copies of the works possessed in a physical medium
and discontinue all use of and all access to other copies of
Project Gutenberg-tm works.
- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days
of receipt of the work.
- You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation. The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund. If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at
https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations. Its business office is located at
809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
[email protected]. Email contact links and up to date contact
information can be found at the Foundation's web site and official
page at https://pglaf.org
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit https://pglaf.org
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including including checks, online payments and credit card
donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
https://www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
