Ah, Oskar! : Kolminäytöksinen huvinäytelmä

By Eugène Scribe

The Project Gutenberg eBook of Ah, Oskar!
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Ah, Oskar!
        Kolminäytöksinen huvinäytelmä

Author: Eugène Scribe

Translator: C. Edv. Törmänen

Release date: November 2, 2024 [eBook #74666]

Language: Finnish

Original publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AH, OSKAR! ***





AH, OSKAR!

Kolminäytöksinen huvinäytelmä


Kirj.

AUGUSTIN SCRIBE


Mukaillen suomentanut

Aukusti Simelius





Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,
1927.






HENKILÖT:

Oskar Ponteva, konsuli.
Maria, hänen puolisonsa.
Gideon Ponteva, heidän setänsä, kauppaneuvos.
Armas Tiainen, nuori kanslisti.
Loviisa, palvelijatar.

Tapahtumapaikka: Huone konsuli Pontevan kotona.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS


Hienosti kalustettu huone. Taustan keskellä ovi; samoin molemmilla
sivuilla. Pöytä, tuoleja ja nojatuoleja. Kirjoituspöytä, jolla on
kirjoja, papereita ja kirjoitustarpeita.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

    Maria. Tiainen.

_Maria_. Herra kanslisti! Näin aikaisin minun luonani... Se on
ihastuttavaa, mutta samalla vaarallista! Kaupungissa on paljon
kielikelloja, ja näin aikainen vierailu voi antaa heille aihetta
turhiin juoruihin.

_Tiainen_. Teistäkö, rouva?... Oh, te tiedätte varsin hyvin, että se on
mahdotonta. Tähän saakka ainakaan ei kukaan ole rohjennut kieltää, että
te olette koko kaupungin rakastettavin ja suloisin nainen.

_Maria_. Hiljaa! Jospa nuo vissit naiset kuulisivat, mitä puhutte!

_Tiainen_. Sitäpaitsi tulen luoksenne asioissa... aivan
yksinkertaisesti...

_Maria_ (hymyillen). Aivan yksinkertaisesti?

_Tiainen_. Niin, rouva... ikävä kyllä!

_Maria_. Sangen kohteliasta... Entä sitten, herra kanslisti?

_Tiainen_. Niin, rouva, kaunis maatalo, joka teitä niin kovin
miellyttää... kaksi peninkulmaa kaupungista...

_Maria_. Se tehtailijanko?

_Tiainen_. Hän haluaa päästä siitä.

_Maria_. Oletteko siitä varma?

_Tiainen_. Hän on itse sen minulle sanonut... Ja kun olen teidän usein
kuullut puhuvan tästä tilasta...

_Maria_. Minä uneksin jo siitä! Minä teen siitä jotakin ihanaa. Mutta
ensin meidän täytyy saada mieheni suostumus.

_Tiainen_. Hänen, konsulin, ja rikkaan tukkukauppiaan pojan, ei toki
tarvinne laskea joka penniä antaakseen rahojensa liikarunsaudesta...

_Maria_. Rahoja ei koskaan ole liian runsaasti.

_Tiainen_. Hän rakastaa teitä niin suuresti, että täyttää kaikki teidän
toivomuksenne.

_Maria_. Ei aina. On päiviä, jolloin saan ostaa mitä haluan, mutta
myöskin päiviä, jolloin minun täytyy...

_Tiainen_. Antaa perään?

_Maria_. Minä en milloinkaan anna perään.

_Tiainen_. Mitä sitten teette?

_Maria_. Minä odotan... Mutta se on surkeata... Ei mikään ole
pitkäveteisempää kuin odottaminen.

_Tiainen_. Oh, minä tiedän sen, rouva, ehkäpä paremmin kuin moni muu...
Katsokaas, jo kauan olen odottanut tilaisuutta puhuakseni kanssanne
eräästä, joka kuuluu perheeseenne. Mutta rohkeuteni on aina pettänyt!

_Maria_. Ah, sitten täytyy teidän puhua nyt heti!

_Tiainen_. Serkkunne Ester nimittäin...

_Maria_. Kuinka?... Te, joka olette käynyt luonani asioissa... aivan
yksinkertaisesti...

_Tiainen_. Puhdas, hellä ja kunnioittava rakkaus...

_Maria_. Kas niin! Hyvä, minä uskon, muutoin hän ei olisi suvainnut
teitä, kanslistia... Siis: te rakastatte serkkuani?

_Tiainen_. Olen rakastanut siitä saakka kun hän vietti lomaansa täällä
teidän luonanne.

_Maria_. Ja huolimatta hänen poissaolostaan ja oleskelustaan
Helsingissä?

_Tiainen_. Ajattelen aina häntä, näen hänet aina ympärilläni.

_Maria_. Oi, oi, kuinka ihastuttavaa! Mutta te ette tietäne, että
serkullani on omaisuutta vain nimeksi. Hänen myötäjäisensä ovat vain
parikymmentätuhatta markkaa.

_Tiainen_. Oikeinko totta? Ja minä kun luulin, ettei hänellä ole mitään.

_Maria_. Ja tulitte kuitenkin minun luokseni pyytämään hänen kättään?

_Tiainen_. Niin.

_Maria_. Onko teillä itsellänne sitten hyvät tulot?

_Tiainen_. Ei, ikävä kyllä, mitäpä minulla, kanslisti-pahaisella.

_Maria_ (nauraen). Tiedättekö, hyvä herra, te olette minun silmissäni
sankari. Ottaa rouva, jolla on vähän omaisuutta, kun itsellään ei ole
kerrassaan mitään...

_Tiainen_ (iloisesti). Te siis tahdotte pitää minun puoltani?

_Maria_. Varmasti... Minä tahdon... minun täytyy... Niin, jos asia
riippuisi yksin minusta, niin saisitte jo huomenna sanoa häntä
omaksenne.

_Tiainen_. Ettekö te ole Esterin ainoa sukulainen?

_Maria_. Olen kyllä, mutta kolme kuukautta sitten määrättiin mieheni
noiden kahdenkymmenentuhannen markan vuoksi, joista teille mainitsin,
hänen holhoojakseen... Eräs rikas kauppias, setä, joka hänellä oli
New-Yorkissa...

_Tiainen_. Oikeinko totta?

_Maria_. Kyllä, on vielä olemassa Amerikan-setiä, vaikkakin ne ovat
tulleet jokseenkin harvinaisiksi. — Tällä sedällä oli siis kaksi
perijää, kaksi sukulaista, ja sensijaan että olisi mieluummin kuollut
ilman testamenttia, hän sääsi testamentissaan toiselle perijälle kaikki
ja minun serkku-raukalleni vaivaiset 20,000 markkaa, joiden vuoksi
hänelle, kuten äsken sanoin, määrättiin holhooja... Vaali osui minun
mieheeni, ja hänen puoleensa, ymmärrättehän, on teidän käännyttävä.

_Tiainen_. Saanko luottaa teidän apuunne?

_Maria_. Saatte kyllä. Vieläpä lupaan pitää huolen siitä, että mieheni
lisää myötäjäisiä.

_Tiainen_. Mitä sanoitte, rouva!?

_Maria_. Olkaa huoleti, ei siitä kovin paljon heru, sillä hän on
ankara talonhaltija, järjestyksen mies, jonka periaatteet ovat yhtä
täsmällisiä ja tarkkoja kuin hänen kirjanpitonsa... Oivallinen mies
muuten... mutta hänessä on säästäväisyyden hyve kehittynyt niin
pitkälle, että jos hänet pakotetaan olemaan antelias, niin hän häpeää,
sillä hän luulee siten jotenkin poikenneensa säännöllisyyden tieltä.
Mutta ennenkuin voin ajatella teidän asiaanne, tulee minun saattaa
omani järjestykseen.

_Tiainen_. Tietysti!

_Maria_. Ensiksikin suunnittelen valmiiksi kaikki hyökkäyskeinoni
maatilan valtaamiseksi. Kaksi peninkulmaa täältä... Silloin on
mahdotonta kulkea joka päivä tuota matkaa jalkaisin; auto, jota niin
kauan olen toivonut, on sentähden välttämätön, kuten kaikki, mikä
minulta on kielletty, on minulle välttämätöntä. Kas niin, kolme asiaa
minä tahdon, ja ne minun täytyy myöskin saada. Teidän avioliittonne on
niistä kolmas.

_Tiainen_. Ja miten te kaiken toivomanne saavutatte?

_Maria_. Se on minun asiani. Hiljaa, mieheni tulee!


TOINEN KOHTAUS.

    Tiainen. Maria. Oskar.

_Oskar_. (tulee kiihoittuneena; itsekseen). Hyväinen aika, vaimoni!
(Marialle.) Luulin, että sinä olisit poissa.

_Maria_. Mutta mikä sinulle on tullut?

_Oskar_. Sinähän jätit minut äsken mennäksesi ottamaan vastaan setä
Gideonia, joka tulee seuraavassa pikajunassa.

_Maria_. Niin aioin kyllä tehdä, mutta sitten tuli ystävämme, herra
Tiainen. Hänellä on kerrottavana sinulle tärkeä asia.

_Oskar_ (hämmentyneenä). Minä kiitän häntä. (Levottomasti tarkastellen
oikealla olevaa pientä ovea.) Jos hän nyt tulisi! (Ääneen.) Puhumme
siitä toisella kertaa, sillä meidän setämme ansaitsee huomaavaisuutta
ja kohteliaisuutta... Kauppaneuvos, jota minä saan kiittää nykyisestä
hyvästä asemastani..,

_Maria_. Toivon, ettei hänen tulonsa ole pitänyt sinua paria viimeistä
päivää levottomuuden vallassa.

_Oskar_. Ei, varmasti ei.

_Maria_. Siis täytyy olla joitakin muita syitä.

_Oskar_ (itsekseen). Hän aavistaa jotakin... (Ääneen.) Oh, ei mitään
syytä, ei yhtään mitään... mutta on hetkiä, jolloin on sellaisessa
mielentilassa, sellaisessa...

_Maria_. Ihmeellisessä mielentilassa... Silloin on ajateltava iloisia
asioita, jotka karkoittavat kaikki huolet... Muistathan tehtailijan
ihanan maatilan, jonka niin mielelläni haluaisin saada... ja jonka sinä
myöskin haluaisit ostaa minulle...

_Oskar_ (yhä tuskallisena tarkastellen oikealla olevaa ovea). Niin,
niin... kaikkea, mikä vain tuottaa sinulle iloa... Mutta miksi ajatella
sellaisia asioita? Tehtailijan pitäisi myydä tila. Mutta sellainen ei
pälkähdä milloinkaan hänen päähänsä. Vielä aivan äskettäin hän sanoi
minulle...

_Maria_. Ja jos hän kuitenkin olisi päättänyt myydä tilan?

_Oskar_. Se ei ole mahdollista.

_Maria_. Ohoo, se on varmaa. Siis, rakas mieheni...

_Oskar_ (hämillään). Silloin... silloin en voi todennäköisesti
kieltää... mutta en myöskään myöntää.

_Maria_. Mitä sitten?

_Oskar_. Täytyyhän toki ensin nähdä...

_Maria_. Tietysti, ja tässä on herra Tiainen, joka voi kysellä ja
hankkia tietoja.

_Tiainen_. Suurimmalla ilolla, heti tänään. Ja mitä hintaan tulee...

_Maria_. Oikein, sitä minä en ajatellut.

_Tiainen_. Kaksisataatuhatta markkaa.

_Maria_. Ah, hyvin kallis... eikö totta, rakkaani?

_Oskar_ (kärsimättömästi). Hinta ei pidätä minua kauppaa tekemästä...
Sillä jos kerran on lujasti päättänyt (syrjään) olla ostamatta...
(Ääneen.) Mutta me unohdamme kokonaan sedän, ja jos hän ei tullessaan
tapaa ketään...

_Maria_. Olet oikeassa. (Soittaa: Loviisalle, joka astuu sisään.)
Loviisa, hattuni ja päivänvarjoni. (Loviisa poistuu, mutta palaa pian
tuoden hatun ja päivänvarjon.)

_Oskar_. Täältä on aikamoinen matka asemalle.

_Maria_. Aika pitkä... varsinkin kun saa kulkea jalkaisin... Katsoppas,
jos meillä olisi auto, josta olemme jo niin kauan puhuneet!...
(Oskar liikehtii levottomana.) Ei nyt juuri, kun olet aikeissa ostaa
maatilan... Silloin en toki voi odottaa mitään sellaista. En ajattele
enää ollenkaan autoa, Oskar. — Nyt olen valmis ja voin lähteä.

_Oskar_. Siinä on ollut paljon puuhaa.

_Maria_. Kunpa tulisit minun kanssani!

_Oskar_. Mitä ajattelet!?... Tänään on maksupäivä... Ja minun kassani,
minun laskuni!

_Maria_. Hyvä, hyvä, en siis vaadi sinua mukaan. Herra Tiainen,
käsivartenne. (Oskar liikehtii levottomana.) Niin, täytyyhän olla
kavaljeeri, kun joutuu, kuten minä, naimisiin paljopuuhaisen miehen
kanssa... eikä autoa eikä muutakaan ajoneuvoa ole käytettävissä.

    (Pois Tiaisen kanssa.)


KOLMAS KOHTAUS.

    Oskar. Loviisa.

_Oskar_. Vihdoinkin yksin, Jumalan kiitos. (Kääntyy ja huomaa Loviisan,
joka seisoo levollisena taustalla höyhenhuiska kädessään.) Mitä sinä
täällä teet?

_Loviisa_. Minäkö?

_Oskar_. Niin, sinä.

_Loviisa_. Siivoan huoneita, kuten kaikkina muinakin päivinä tähän
aikaan. Mutta jos herralla on tänään erikoisia syitä...

_Oskar_. Mitä syitä?

_Loviisa_. Sitä minä en tiedä... Ajattelin vain, kun te tänään
halusitte päästä eroon rouvasta... Hän voi, muuten, tulla takaisin
millä hetkellä tahansa...

_Oskar_ (itsekseen). Tuo palvelustyttö on vakoilemassa. Onpa tässä
joutunut naisten silmälläpidon alaiseksi. (Ääneen.) Sinä olet hullu,
Loviisa, ja olisin varmaankin jo aikoja sitten erottanut sinut
palveluksesta, jos sinun edesottamisesi olisi voinut ottaa toden
kannalta...

_Loviisa_ (laskee höyhenhuiskan tuolille ja astuu lähemmäs). Te ette
siis odota ketään? Ette siis puuhaile mitään?

_Oskar_. En, varmasti en.

_Loviisa_. Minun täytyy näet kysyä teiltä jotakin, hyvä herra.

_Oskar_. Mitä sitten? Puhu vain.

_Loviisa_. Te luette joka päivä sanomalehtiä... Onko totta, että
tykistörykmentti on tulossa tänne?

_Oskar_ (hämmästyneenä). Miksi sitä kysyt?

_Loviisa_. Tahtoisin tietää sen niin mielelläni, koska Jaakko palvelee
siinä rykmentissä ja meidän pitäisi mennä naimisiin heti hänen
palattuaan.

_Oskar_. Kyllä, tieto on oikea; rykmentti tulee tänne muutaman päivän
kuluttua. Ja jos olet kunnollinen, uskollinen, ja jos ennen kaikkea et
ole utelias...

_Loviisa_. On siis jotakin...?

_Oskar_ (ankarasti). Joko taas?!

_Loviisa_. Suokaa anteeksi, hyvä herra... en voi sille mitään.
Oikeastaan en ole ollenkaan utelias, pikemminkin se on jonkinlaista
tiedonhalua... ja vaikka minulta sentähden vedettäisiin osa palkasta
pois, en voi siitä tavasta luopua... se on voimakkaampi kuin minä. Ja
sitten, kun herralla on todellisia salaisuuksia, — jollaista usein
sattuu parhaimmissakin perheissä,— niin voitte uskoa ne minulle ilman
pelkoa. Olen tiedonhaluinen ainoastaan niin kauan kuin minulle ei ole
mitään sanottu, mutta jos minulle on jotakin sanottu, olen minä itse
vaiteliaisuus.

_Oskar_ (itsekseen). Hän aikoo vain urkkia minulta jotakin. (Ottaa
rahakukkaron taskustaan.) Mutta jos annan hänelle rahaa, olisi se
melkein kuin tunnustus... ja niin tulisin riippuvaiseksi hänestä.
(Ääneen.) Mene!

_Loviisa_. Hm!... (itsekseen.) Näyttipä siltä kuin hän olisi
tavoitellut rahakukkaroa, mutta taskuun se meni takaisin sittenkin...
Samantekevä! Hän on puhunut kauniisti, jotakin on tekeillä... ja
lopulta minä saan sen kuitenkin tietää...

_Oskar_. Olen käskenyt sinun poistua huoneesta.

_Loviisa_. Olen ymmärtänyt, hyvä herra...ja minä menen...

_Oskar_. No?

_Loviisa_. Otan vain pölyhuiskan mukaani. (Menee keskiovesta. Oskar
juoksee vasemmalla olevalle ovelle ja panee sen lukkoon. Loviisa avaa
ovea hieman.) Hän pani oven lukkoon! (Oskar astuu kohti keskiovea,
jolta Loviisa nopeasti poistuu. Oskar lukitsee oven.)


VIIDES KOHTAUS.

_Oskar_ (yksin). Oi, mikä tuska ja vaiva, ennenkuin pääsee irti
kaikista! Kirotut nuuskijat! Jos nyt sattumalta on jotakin salattavaa,
niin ei niillä ole muuta tekemistä kuin koettaa ottaa selvä siitä...
tällä kertaa erittäinkin! (Oikeanpuoliselle ovelle koputetaan.) No,
jopa oli aikakin! Hetkistä myöhemmin meidät olisi yllätetty. (Avaa oven
varovaisesti.)


VIIDES KOHTAUS

    Oskar. Gideon.

_Oskar_ (syleillen Gideonia). Rakas setä!

_Gideon_. Rakkahin veljenpoikani!... Sinähän täällä vain olet? — Niin
paljon varovaisuutta, niin salaperäinen vastaanotto! Toivon oikeastaan
pientä virkistävää seikkailua.

_Oskar_. Ettekö saanut kirjettä?

_Gideon_. Kyllä.

_Oskar_. Ettekö tuntenut minun käsialaani?

_Gideon_. Niin totta kuin elän, en! — »Astukaa junasta alas asemaa
aikaisemmin, ottakaa auto esikaupunkiin saakka, tulkaa sitten salaa
puutarhaportin kautta, joka on auki, ja sitä tietä pieneen alakerrassa
olevaan salonkiin.» — Kaikki on tapahtunut täsmälleen sillä tavoin, ja
tässä minä nyt olen... Loppujen lopuksi on tässä kai sentään kysymys
vain tavallisesta perheselvittelystä... Toivoin parempaa!

_Oskar_. Kuinka, setä?

_Gideon_. Sinun rouvasi esimerkiksi, kuinka hurmaava hän on! Niin,
niin, hän on sangen soma, tuo sinun pikku vaimosi... ja tuo aina
mieleeni tanssijatar Outokummun, ensimmäisen heilani... ja sitten
muita, jotka...

_Oskar_. Sedällähän kuuluu olleen monta heilaa ja lemmittyä.

_Gideon_. Muutamia... varsinkin silloin, kun olin ratsuväessä
upseerina. Oh, se oli vasta aikaa, valloitusten kultaista aikaa! Mutta
sellaiseen tarvitaan ikävä kyllä paljon rahaa. Suuri osa omaisuudestani
on siten mennyt kaiken maailman tietä. No, minulla ei ole syytä
valittaa... mitä olen rahassa menettänyt, sen olen kokemuksissa
voittanut.

_Oskar_. Sinun kokeneisuuteesihan minä juuri tahdon vedota. Eräs
seikkailu, josta minun vaimoni ei mitään tiedä, eikä saa tietää...

_Gideon_. Ahaa! Jokin kunnia-asia, minä ymmärrän. Tahdot minut
tietenkin sen selvittäjäksi...

_Oskar_. Ei, setä... tiedän kyllä, että te olette viisas...

_Gideon_. Oh, se on veressä meillä. Olihan meidän esi-isämme...

_Oskar_ (huokaa). Ah, näin joudumme pois minun seikkailustani
kokonaan...

_Gideon_. Hyvä, olen pelkkänä korvana.

_Oskar_. Te tiedätte, että otin puolisokseni kunnollisen, sievän tytön,
joka minua rakasti, helli...

_Gideon_. Ja sinä?

_Oskar_. Minä... Minä rakastan häntä enemmän kuin omaa elämääni ja
olen ihmisistä onnellisin.

_Gideon_. Mikä se sitten se hirmuinen on?

_Oskar_. Kärsivällisyyttä, odottakaahan vain. Olen viettänyt koko
nuoruuteni konttorissa ja laskupulpetin ääressä... Maria tuli
vaimokseni, ja minun ensimmäinen rakkauteni...

_Gideon_ (nauraa). Annahan kuulua! Sinun päällikkösi tytär...

_Oskar_. Asia on, kuten teille sanon.

_Gideon_. Hitto vieköön, lausuinhan sinulle vain kohteliaisuuden. Se
oli hyvä alku.

_Oskar_. Jumaloin vaimoani, ja kaksi ja puoli vuotta vietin jokaisen
hetken, jolloin minun ei tarvinnut olla kassani ääressä, hänen luonaan.
Minua pidettiin aviomiehen ja virkamiehen esikuvana. Aina minä olin
Marian seurassa, vierailuilla, kävelyretkillä. Joka ilta tulin kotiin
niin aikaisin kuin mahdollista, ja kun ei aina voinut lörpötellä,
luimme kirjoja. Ennen naimisiinmenoani en ollut paljoakaan puuhaillut
kirjojen kanssa, tunsin vain joitakuita klassikkoja sekä kirjanpitoni.
Senvuoksi pidin kiirettä tutustuakseni kirjallisuutemme uusimpiin
tuotteisiin. Luin joka ilta, mitä käsiini parasta — tarkoitan,
kauheinta! — sain. Luin sydämen myrskyistä, hulluista intohimoista,
nykyaikaisen draaman sankareista, jotka, poljettuaan ensin jalkoihinsa
kaikki sovinnaisuudet ja yhteiskunnalliset kahleet, lopuksi ampuvat
kuulan kalloonsa. Kaikki tuollainen miellytti minua, lukuunottamatta
traagillista loppua. Kun luin sellaisista järjettömyyksistä,
mietiskelin niitä, ja kuta enemmän niitä mietiskelin, sitä enemmän sain
himoa niihin.

_Gideon_. Oh, laupias luoja!

_Oskar_. Ja vaiston tai moraalin tähteen avulla valitsin noista
kevytmielisyyksistä sen, joka tuntui minusta kunniallisimmalta ja
mukavimmalta...

_Gideon_. Sinä uskoton!

_Oskar_. Niin, setä... Maria oli ihastuttava, mutta hän oli minun
vaimoni. Hän oli paratiisi, mutta maallinen ja tuttu, kun sensijaan
toiset rouvat olivat minulle uusi, outo maailma — paratiisi ja helvetti
yhtaikaa! Näiden synnillisten ajatusten voimasta lainehti rintani,
uneni häiriintyi, ja minä huusin vihdoin itselleni: Tuollaisen draaman
sankariksi tahdon minäkin tulla! — Toivomukseni täyttyi aivan liian
pian, minä löysin romaanini sankarittaren...

_Gideon_. Varmaankin naimisissa olevan naisen...

_Oskar_. Ei, ei!

_Gideon_. Lesken... ne ovat usein sangen rakastettavia.

_Oskar_. Mahdollisesti. Mutta pyydän, älkää vaatiko mitään
yksityiskohtia! Henkilöt, aika... kaiken täytyy jäädä salaisuudeksi.

_Gideon_. Myöskin minuunko nähden? Niin, enpä olisi sitä paljoakaan
levitellyt, mutta kun kerran et tahdo...

_Oskar_. Riittää, kun saatte tietää, että minä kerran kirjeellisesti
pyysin häntä suomaan minulle kohtauksen... Sillä minulla ei ollut
rohkeutta tehdä hänelle tunnustustani henkilökohtaisesti... Kirjeeni
päättyi sanoihin: »Tänä iltana kello 10 puistossa hetkinen onnea, tai
minun on kuoltava!» Johon hän vastasi: »Ah, Oskar, odotan sinua!»

_Gideon_. Ah, Oskar?

_Oskar_. Odotan sinua! Niin. Nyt oli mahdoton perääntyä. Kunnia
oli kysymyksessä. Mitä te olisitte tehnyt, jos teille olisi siten
kirjoitettu?

_Gideon_. Mitäs sitä kyselet? Jos kerran joku nainen meitä siinä määrin
houkuttaa...

_Oskar_. Mutta minä en tuntenut itseäni houkutelluksi... minä rakastin
vain vaimoani, ja kuitenkin... Oh, te ette ymmärrä sitä?

_Gideon_. Sinä tarkoitat...?

_Oskar_. Myöskin minä olin hämmästynyt, huumaantunut onnestani; en
luullut, että asiat kehittyisivät niin nopeasti.

_Gideon_. Nykyaikaisissa romaaneissa ei voi käydä toisin.

_Oskar_. Ja hieman ennen tuota onnetonta kohtaamista...

_Gideon_. Et siis ollut luopunut siitä?

_Oskar_. En, söin illallista muutamien hauskojen veikkojen kanssa
saadakseni rohkeutta ja intoa. Mutta juuri kun minun piti lähteä, tuli
hirmuinen rankkasade, ja minun täytyi odottaa, kunnes rajuilma oli
mennyt ohi.

_Gideon_. Kallista huvia!

_Oskar_. Sitä se olisi voinut olla ehkä teille, setä, mutta minä, minä
vannoin sisimmässäni, että tämä ensimmäinen harha-askel saisi jäädä
myöskin viimeisekseni... ja taivas kuuli minua, sillä minun uuden
rakkauteni täytyi matkustaa pois seuraavana päivänä minua näkemättä.

_Gideon_. No, sittenhän on kaikki lopussa.

_Oskar_. Ei suinkaan... En tiedä, miten se on tapahtunut, mutta tuosta
ajasta alkaen on minun vaimoni, joka aikaisemmin ei ollut milloinkaan
suhtautunut epäluuloisesti tekoihini ja toimiini, käynyt sangen
epäluuloiseksi.

_Gideon_. Todellakin?

_Oskar_. Karkoittaakseni hänen epäluulonsa täytyy minun joko hyvällä
tai pahalla täyttää kaikki hänen toivomuksensa ja mielitekonsa. Vain
sen vuoksi muuttuu kotini päivä päivältä yhä ylellisemmäksi, järjestän
päivällisiä, illallisia, vieläpä...

_Gideon_. Mitäpä tuosta, kun sinä kerran voit niin tehdä!

_Oskar_. Tosin minä voin, mutta vaimoni oikullisuus... epäluulo, aioin
sanoa... kasvaa päivä päivältä. Hän on haaveillut nyt jonkun aikaa
maatilasta ja autosta.

_Gideon_. Se ei ole mikään onnettomuus.

_Oskar_. Minun vaimoni on, jumala paratkoon, nuori ja sievä... häntä
liehakoidaan... Tehtailija itse — tilan myyjä — mielistelee häntä...
on olemassa tehtailijoita, joilla ei ole mitään muuta tekemistä. Olen
täydellisesti vakuutettu siitä että Maria on järkevä, että hänellä on
periaatteita... mutta jos hän huomaisi... Ja tällä hetkellä voi kaikki
tulla ilmi, ellette te, rakas setä, tule minulle avuksi.

_Gideon_. Puhu siis nopeasti.

_Oskar_ (puhkuen). Ah, hyvä jumala!... Hiljaa!

_Gideon_. Mistä on kysymys?

_Oskar_ (kuuntelee). Vaimoni kamarineito on niin utelias... Jos hän
kuulisi, mitä me puhumme... (Avaa oikeanpuolisen oven.) Ei, ei ketään.
Mutta varmemmaksi vakuudeksi. (Panee oven lukkoon.) Näettehän, setä,
mikä levottomuus, mikä tuska... ja sellaista aamusta iltaan. Oh, on
kauheata pettää vaimoaan.

_Gideon_. Nuori mies, sinä miellytät minua!

_Oskar_. Tehtailijat, maatilat... auto... Ah, vaimo, jota mies pettää,
tuottaa paljon huolta.

_Gideon_. Taitaapa olla miltei parasta, että sinäkin annat pettää
itseäsi, sittenpähän on kaikilla huolta ja vaivaa. Mutta minä en oikein
käsitä... Oletko sinä sitten jollakin tavoin pettänyt vaimoasi?

_Oskar_. Puolittain, kyllä... mutta... jos te tahdotte, setä, niin te
voitte minut pelastaa ja palauttaa rauhani.

_Gideon_. Miten?

_Oskar_. Kun rajuilma oli mennyt ohi tuona pahanonnen iltana, menin
kaikesta huolimatta puistoon. Kaunokainen oli tosiaankin siellä, mutta
kun hän kuuli minun tulevan, lensi hän tiehensä ja jätti minun käteeni,
kun tahdoin pidättää häntä, nauharuusukkeen. Heti kun pääsin kotiin,
pistin tämän kallisarvoisen pantin hänen kirjeeseensä, sinetöin sen
huolellisesti ja suljin sen kaappiini.

_Gideon_. Ahaa, ja sinun vaimosi on löytänyt sen?

_Oskar_. Niin... Toissapäivänä piti Marian ja minun syödä päivällistä
tehtailijan luona... en ollut vielä pukeutunut, kun vaimoni jo tuli
minua noutamaan. Hänen täytyi odottaa minua, se hermostutti minua...
tahdoin kiirehtiä, mutta en löytänyt mistään kaulanauhaani; se
hermostutti minua vielä enemmän... Minua auttaakseen hän avaa kaapin...
heittää kaikki lattialle...

_Gideon_. Ja löytää tuon salaperäisen muiston.

_Oskar_. Niin juuri. Hän näyttää sitä minulle epäluuloisena ja
uteliaana, pilkallisesti kysyen, mitä se paketti sisältää, kun se on
niin huolellisesti sinetöity... Minä vastasin hämilläni: Rakas lapsi,
en tiedä sitä. — Oh, onpa olemassa keino, miten saa sen tietää, — sanoi
hän ja aikoi murtaa sinetin... Silloin pälkähti päähäni oiva tuuma! —
Pysähdy, — huusin. — Se on sedän... Gideon-sedän... hän jätti paketin
minulle viimeksi täällä käydessään ja pyysi, että minä uskollisesti ja
huolellisesti vartioisin sitä...

_Gideon_. Ei niinkään hullu päähänpisto sellaisessa tilanteessa.

_Oskar_. Mutta tiedättekö, mitä hän siihen vastasi? — Kun Gideon-setä
ylihuomenna tulee, annan minä itse hänelle tämän salaperäisen aarteen,
kuitenkin ehdolla, että hän ensin sanoo minulle, mitä paketissa on.

_Gideon_. Kuinka ovelaa?!

_Oskar_. Tuo nyt ei olisi vielä mitään. Te ette tunne hänen ilkeyttään.
Kun te viime kerralla saavuitte pikajunassa, tahtoi hän mennä teitä
vastaan estääkseen minua aikaisemmin sopimasta teidän kanssanne. En
tietysti puhunut mitään siitä että te tulisitte postijunassa... En
näyttänyt Marialle kirjettänne, vaan annoin hänen mennä asemalle.
— Nyt; setä, ymmärrätte ilman muuta, mitä palvelusta teiltä pyydän.

_Gideon_ (tarjoaa hänelle kätensä). Suoja- ja turvaliitto, mikäli
sinun onnesi ja rauhasi on kysymyksessä.

_Oskar_ (syleillen häntä). Pelastajani!

_Gideon_. Kesken kaiken: olen tuonut sinulle Helsingin-talosi
vuokrarahat... kymmenentuhatta markkaa, jotka ovat kirjelaukussani.

_Oskar_ (hiljaa). Hiljaa, kuulen askeleita.

_Gideon_. Sinulla on tarkka kuulo.

_Oskar_. Johtuu tottumuksesta. Se on hän.

_Maria_ (ulkona). Oskar, oletko sulkenut oven?

_Oskar_. Enkös minä sanonut? (Gideonille.) Menkää te, setä. (Kutsuen
hänet takaisin.) Ah, minä unohdin! Ruusunauha oli punainen ja sininen.
Älkää nyt sekoittako!

_Gideon_ (hiljaa). »Punainen ja sininen alkusyy on huolien.» Niin,
niin, minä tunnen tällaiset tilanteet.

_Maria_ (koputtaen). Avaa ovi! Avaa töki!

_Oskar_. Nopeasti... Menkää puutarhan kautta... Ottakaa ajuri... Ja
tulkaa sitten komeasti, suurella melulla, piiskaniskujen saattamana!

_Gideon_ (poistuessaan). Kahden minuutin kuluttua olen jälleen täällä.

_Oskar_ (menee avaamaan). Kas niin, aarteeni.


KUUDES KOHTAUS.

    Oskar. Maria.

_Maria_. Luulin jo, ettet avaisikaan minulle.

_Oskar_. Minulla oli sellainen hirmuinen laskeminen... ja sinä tiedät,
että kun minä olen numeroitten kimpussa...

_Maria_ (epäluuloisena). Vai niin, sinä laskit! Se on merkillistä...

_Oskar_. Mikä sitten?

_Maria_. Kuvittelin mielessäni, että olit sulkeutunut tänne lukkojen
taa jonkun kanssa...

_Oskar_ (itsekseen). Hän arvaa kaikki.

_Maria_ (jatkaen). Joka minun lähestyessäni lensi tiehensä.

_Oskar_. Kuinka sinä uskallat?!

_Maria_ (tarkastelee häntä epäluuloisena). Siinä ei ole mitään järkeä,
eikö totta?

_Oskar_ (itsekseen). Hän aavistaa jotakin!

_Maria_. Tämä päivä on minulle ylimalkaan harmin päivä. Tulen asemalta,
missä odottelin setää...

_Oskar_ (teeskennellen hämmästystä). Mitä sinä sanoit? — Eikö hän
tullutkaan?

_Maria_ (tarkastellen häntä). Sinä sanot tuon niin merkillisesti.

_Oskar_. Minäkö! Sanon sen kuten ihminen, joka on hämmästynyt... koska
tämä myöhästyminen ihmetyttää minua... ja harmittaa sinua, mikäli voin
huomata..

_Maria_. Varmasti, sillä naurettavaisuudestaan huolimatta...

_Oskar_. Vaikene toki...

_Maria_ (kovasti). Minä sanon, että hän naurettavaisuudestaan
huolimatta on sinun setäsi ja että minä tahdoin ensiksi tervehtiä häntä.

_Oskar_ (syrjään). Se on totta.

_Maria_ (levottomasti). Jos onnettomuus...

_Oskar_ (itsekseen). Sen olen unohtanut; minun tulee pitää häntä
siinä luulossa... (Ääneen ja iloisesti.) Onnettomuus... niin, niin,
epäilemättä jokin onnettomuus...

_Maria_. Ja tuon sinä sanot minulle niin iloisesti?

_Oskar_ (itsekseen). Hyvä Jumala, kuinka vaikeata on pettää vaimoaan!

_Loviisa_ (näyttämön takana). Kuulkaahan, herra!

_Oskar_ (Marialle). Älä ole levoton... Etkö kuule?... Ajoneuvojen
kolinaa!...


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    Oskar. Loviisa. Maria.

_Loviisa_ (syöksyy sisälle). Ajuri tuli pihaan... Se on herra setä!...
Hän voi hyvin... ei ole vähääkään muuttunut. Kun hän hyppäsi alas,
syleili hän minua... ja aikamoista melua hän piti. Se ei ole niin
salaperäistä kuin miltä...

_Oskar_ (itsekseen). Tyhmä kana!

_Maria_. Kuka täällä sitten on niin salaperäinen?

_Loviisa_. Ei kukaan... tahdoin vain sanoa... Siinä hän onkin... Tuossa
hän tulee!...


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    Oskar. Maria. Loviisa. Gideon.

_Gideon_ (reippaasti sisään).

    »Ah, missä, miss' on paremp' olla
    kuin kotinurkissa?
    Ei vierahalla permannolla...»

Hahahahaa! Hyvää päivää, rakkaani, hyvää päivää! Kuinka voit,
veljenpoikani, ja kuinka voitte kaikki, pikku Maria? Tiedättehän,
että minä pidän sukulaisista...

_Maria_. Sukulaisenne eivät jätä sitä palkitsematta...

_Oskar_. Oh, minä uskon sen, minä uskon sen!

_Gideon_. Hm, setä, jonka saa periä.

_Maria_ (nauraa). Se ei ole teidän vikanne.

_Gideon_. Olkaa levollisia... Se vika pienenee päivä päivältä, ja pian
täytyy minua rakastaa vain minun itseni vuoksi.

_Maria_. En toivo mitään parempaa. Täysi luottamus ja täysi
avomielisyys sillä ehdolla, että te tahdotte antaa meille esimerkin...

_Gideon_ (hymyillen). Mitä asia koskee? Sillä minä en tiedä sitä.

_Maria_. Erään arvoituksen ratkaisemista. Loviisa, saat poistua.

_Loviisa_. Kyllä, rouva. (Yrittää avata vasempaa ovea.)

_Maria_. Mitä nyt?

_Loviisa_. Joku on pannut oven lukkoon... Kukahan se lienee ollut?
(Poistuu.)


YHDEKSÄS KOHTAUS.

    Oskar. Maria. Gideon.

_Gideon_. Te puhuitte arvoituksesta?

_Maria_. Joka meidän täytyy ratkaista..

_Gideon_. Kahden kesken?

_Maria_. Ei... todistajien läsnäollessa.

_Oskar_ (itsekseen). Hän pitää kiirettä.

_Gideon_. Olen käytettävissänne.

    »Kunnian ja lemmen vuoksi
    kaikki antaa uskallan!»

_Maria_ (noutaa sillä välin pienen kirstun, laskee sen pöydälle, avaa
sen ja ottaa siitä sinetöidyn paketin).

_Oskar_ (hiljaa Gideonille). Sininen ja punainen...

_Gideon_ (samoin). Ole toki levollinen.

_Maria_ (Gideonille, näyttäen hänelle pakettia). Tunnetteko tämän,
rakas setä?

_Gideon_ (ollen hämmästyvinään). Minäkö en tuntisi? (Tarkastellen
Oskaria moittivaisesti.) Kuinka, veljenpoikani... Sinä, joka lupasit
minulle säilyttää tämän kalliin muiston koskemattomana...?

_Oskar_ (vaimolleen). Kuulithan... se on sedän... anna se takaisin.

_Maria_. Hetkinen vielä!... Olen hyvin epäluuloinen... (Gideonille.)
Sanokaahan minulle, setä, mitä tämä salaperäinen paketti sisältää!

_Gideon_. Mutta rakkahin Maria...

_Maria_. Te epäröitte?

_Gideon_. En ollenkaan.

_Maria_. Mitä siinä on?

_Gideon_. No, hyvä... tässä paketissa on nauharuusuke... ja se on,
ellen väärin muista, punainen ja sininen...

_Maria_ (joka avaa paketin). Todellakin!

_Oskar_ (puoliääneen Marialle). Siinä nyt näet.

_Maria_ (antaa Gideonille ruusukkeen). Ja mitään muuta ei ole
paketissa?

_Gideon_ (katsoo Oskariin). Ei, varmasti, ei.

_Maria_. Ajatelkaa tarkoin.

_Oskar_ (itsekseen). Voi taivas, minä olin sen unohtanut!

_Gideon_. Minä en muista mitään muuta.

_Maria_. Se, mitä muuta minä siinä näen, on mielestäni varsin
merkillistä, ja minä pyydän teitä selittämään, mitä merkitsevät sanat:
»Ah, Oskar, minä odotan sinua!»

_Gideon_ (itsekseen). Se onneton!

_Oskar_ (itsekseen). Tuo kurja paperi, jota minä käytin kääreenä!

_Maria_. Minä luulen, että Oskar on minun mieheni nimi.

_Gideon_. Totta kyllä, mutta se ei estä jotakuta toista sitä
käyttämästä... esimerkiksi minua.

_Maria_. Teitä?

_Gideon_. Se on niin kaunis ja romantillinen nimi, ja minä olen
käyttänyt sitä sangen usein pikku seikkailuissani... ja kun siihen
liittyy niin paljon muistoja, sain veljeni antamaan sen nimen myöskin
pojallensa, teidän miehellenne, jonka kummi olen.

_Oskar_ (syrjään). Hyvä! Jospa voisin syleillä häntä!

_Maria_ (Oskarille). Ah, setä on siis sinun kummisi?

_Oskar_. Niin, rakas Maria, ja hän sai isäni antamaan minulle nimen...

_Gideon_. Oskar, kuten koko Oulun kaupunki voi todistaa.

_Maria_ (antaa hänelle kirjeen, ystävällisesti). Oulu on hieman
kaukana... ja pidän edullisempana uskoa teidän sananne. (Ojentaa
kätensä miehelleen.) En epäile enää ollenkaan.

_Oskar_. Ah, lapsukaiseni!... (Itsekseen.) Naisparka, kuinka minä häntä
petän!

_Maria_ (Gideonille). Rakas setä, annattehan minulle anteeksi nämä
kysymykset, eikö totta?

_Gideon_. Oh, teille mielelläni, mutta veljenpojalleni en voi antaa
anteeksi hänen varomattomuuttaan... Jos aikoo säilyttää salaisuuden...

_Maria_. Minähän olen hänen vaimonsa... Mies ja vaimo ovat yksi...
Salaisuuttanne ei ole kerrottu muille... Tosin olen pohjimmaltaan
ansainnut rangaistuksen ja jään teille kiitollisuudenvelkaan... Koetan
mahdollisuuteni mukaan korvata virheeni... Te jäätte meille toki
muutamiksi päiviksi?

_Gideon_. Niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista.

_Maria_. Sen parempi, sillä järjestän teille, samoin kuin miehelleni,
yllätyksen...

_Gideon_. Ah!

_Oskar_. Ja se olisi?

_Maria_. Arvatkaa!


KYMMENES KOHTAUS.

    Oskar. Maria. Gideon. Loviisa.

_Loviisa_. (tulee). Päivällinen on valmis.

_Oskar_ (kärsimättömästi). Minä en arvaa mitään.

_Maria_. Eräs nuori nainen, joka ei ole käynyt meillä sitten viime
loman...

_Oskar_ (itsekseen). Voi taivas! (Ääneen.) Esterkö?

_Maria_. Niin, Ester-serkku, joka sinun mielestäsi oli aika soma niin
kauan kuin hän ei ollut sinun holhokkisi.

_Oskar_. Toisin sanoen... niin, niin... hän ei ole paha.

_Maria_. Tuo kiitos on hieman laimeahko, siksipä käännynkin sedän
puoleen, joka on nähnyt hänet Helsingissä ja ymmärtää kauneutta.

_Gideon_. Hän on rakastettava, suloinen, hurmaava!

_Maria_ (iloisesti). Näetkös! Siispä, hyvä herrasväki, ilmoitan
teille, että odotan Esteriä.

_Oskar_ (poissa suunniltaan). Tuleeko hän jälleen?

_Gideon_. Minulle se ei ollut mikään yllätys, sillä minulle sanottiin
Helsingissä, että tapaisin teidät täällä yhdessä...

_Maria_. Mutta ehkäpä tunnette itsenne hieman yllätetyksi, jos sanon
juuri saaneeni kirjeen, jossa hän ilmoittaa saapuvansa tänään.

_Oskar_. Tänään!?

_Maria_. Mikä sinulle tuli?

_Oskar_. Minulle? Ei mitään... (Itsekseen.) Nähdä hänet jälleen vaimoni
läsnäollessa... Hän arvaisi hämilläolostani kaikki!

_Loviisa_ (seisoen taustalla.) Rouva, ilmoitin äsken, että
päivällinen...

_Maria_. Me tulemme. (Gideonille.) Käsivartenne, setä. (Lähtevät.)

_Oskar_ (aivan edessä, itsekseen). Jos voisin, lähettäisin itseni
hiiden kattilaan!... Mitä minun on tehtävä?... Mitä minun on
sanottava?... Nyt, kun hän on minun holhokkini... Eikä minulla ole
aikaa kysyä neuvoa Gideon-sedältä...

_Loviisa_. Hyvä herra, ruoka...

_Oskar_. Minun ei ole nälkä!

_Loviisa_ (uteliaana). Miksi ei?

_Oskar_ (vilkkaasti). Onhan minun nälkä, minä aivan kuolen nälkään!
(Itsekseen.) Kirotut palvelijat! (Gideonille ja Marialle ovenraosta.)
Odottakaa toki minua, minä tulen myöskin. (Pois.)

    Väliverho.




TOINEN NÄYTÖS.


Sama näyttämö kuin ensimmäisessä näytöksessä.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

    Tiainen. Loviisa.

_Loviisa_. Niin, hän se on. Olen vastikään nähnyt hänet, rakkaan
Jaakkoni!

_Tiainen_. No, sehän on hauskaa!

_Loviisa_. Niin, Jaakko on nyt tullut takaisin. Ajatelkaahan! Minä
tarjoilin kaikessa rauhassa ruokaa herrasväelleni, joka tänään syö
setänsä seurassa, kun äkkiä kuului kadulta: pum, pum, pum! Rummut ja
torvet! Minä ikkunaan! Katsoin ulos. Siellä väkeä mustanaan ottamassa
vastaan rykmenttiä. Odotin hetkisen. Silloin ne tulivat nurkan takaa
näkyviin. Pelkkiä nuoria miehiä, joukon edellä uljas lippu... Se oli
minun Jaakkoni rykmentti! Ilossani minä pudotin lautasen kädestäni
lattialle ja juoksin ulos...

_Tiainen_. Ja silloin Loviisa näki hänet?

_Loviisa_. Minä en tuntenut häntä, mutta hän tunsi minut heti ja lensi
kaulaani. Oh, hän oli niin komea, niin sotaisen näköinen. Hiukan
ruskettunut hän tosin on, mutta hän on minulle yhä uskollinen. Hän
syleili minua, syleili niin rajusti ja tulisesti!

_Tiainen_. Vai niin, vai niin!

_Loviisa_. Niin, hän oli niin iloinen, niin iloinen!

_Tiainen_. Mutta vielä iloisemmaksi hän varmaankin tulee, kun
Loviisa sanoo hänelle, että hänen rahansa, jotka hän uskoi
lähtiessään huostaani — hänen kaksituhatta markkaansa — ovat eräässä
liikeyrityksessä kaksinkertaistuneet, niin, vähän enemmänkin kuin
kaksinkertaistuneet.

_Loviisa_. Voi, hyväinen aika, hänestä tulee loppujen lopuksi
vielä miljonääri! Ja minä saan aina vain tehdä työtä sadan markan
kuukausipalkasta... Meistä tulee perin eriarvoinen pari!

_Tiainen_. Loviisan palkka suurenee!

_Loviisa_. Ehkä rouva maksaisi minulle enemmän... mutta herralla on
rahakirstun avain... Kuulkaa, ehkäpä te voisitte sanoa hänelle...?

_Tiainen_. Se ei ole helppoa. Minulla on itselläni pyydettävää häneltä.

_Loviisa_. Mitä?

_Tiainen_ (nauraen). Sen Loviisa toivoakseni vielä saa tietää!

_Loviisa_. Sanokaa! Sillä täällä ei saa koskaan kuulla mitään! Ja
äskettäinkin aterialla herra oli niin merkillinen. Hän vuoroin punastui
ja kalpeni, pyysi juotavaa, vaikka hänen lasinsa oli täynnä... sanoi
rouvaansa sedäksi ja setäänsä rouvaksi... Mitähän se merkitsee?

_Tiainen_. Minä aavistan, minä aavistan!

_Loviisa_ (itsekseen). Hän aavistaa, tuo onnellinen.

_Tiainen_ (itsekseen). Maatilan-osto vaivaa häntä.

_Loviisa_. He tulevat.


TOINEN KOHTAUS.

    Tiainen. Loviisa. Gideon. Oskar. Maria.

_Gideon_. Eläkööt kaikki konsulit! Teidän luonanne syö hienosti kuin
ministerin luona!

_Maria_. Ah, herra Tiainen. (Esittelee hänet Gideonille.) Saanko
esitellä: kanslisti, herra Tiainen.

_Gideon_. Kanslisti. Siis juristi. Hyvä. Minä pidän juristeista.

_Maria_ (hymyillen). Te pidätte koko maailmasta silloin kun olette
vastikään noussut pöydästä.

_Gideon_. Se on totta. Ja erikoisesti minä silloin pidän kahvista.

_Maria_ (Loviisalle). Nopeasti, Loviisa.

_Gideon_ (poistuvalle Loviisalle). Sopivan lämmintä! Sillä kahvin ja
(tarttuu Oskarin käteen) hyvän ystävän tulee olla sopivan lämpimiä.
Mutta hitto tietäköön, mikä sinun on... Sinä olet niin kylmä ja
äänetön. Olet aivan kuin kassakirja: avoin ja kuitenkin mitään
sanomaton.

_Oskar_. Rakas setä, minä olen tavallisesti sellainen.

_Gideon_. Siinä tapauksessa minä säälin rouva-parkaasi.

_Oskar_ (itsekseen). Jo kokonaisen tunnin minä olen pelännyt, että
Ester sattuu tulemaan! (Gideonille.) Pyytäisin teiltä neuvoa eräässä
asiassa, rakas setä.

_Maria_ (nopeasti). Koskeeko se maatilaa?

_Tiainen_. Minulla on mukanani tilusten kartta ja muut tarpeelliset
asiapaperit.

_Oskar_ (hämillään). Sitähän se koskee. (Loviisa tuo kahvia.)

_Gideon_. Oh, kahvi! — Minullakin on tärkeätä puhuttavaa teille...
minua koskevaa... ja kun me nyt olemme perhepiirissä... (Tiainen
nousee kuin lähteäkseen.) Jääkää te vain, herra kanslisti... Te ette
häiritse... päinvastoin tarvitsen teitä...

_Maria_. Ajatteletteko tekin maatilanostoa?

_Tiainen_. Aiotte ehkä ostaa saman tilan?

_Oskar_ (nopeasti). Jos niin on, niin minä luovun ostoaikeista.

_Gideon_. Oh, ei, parempaa minulla on mielessä! (Kaikki istuutuvat.)
Kuulkaa siis. Olen kyllästynyt tähänastiseen elämääni ja tunnen
vihdoinkin tarvetta sanoa jäähyväiset...

_Maria_. Mille ihmeelle, setä?

_Gideon_ (juo kahvia). Jäähyväiset seikkailevalle, valloituksia
tavoittelevalle elämälleni. Minä... minä aion mennä naimisiin.

_Oskar_. Tekö, setä?!

_Maria_. Niinkö?!

_Gideon_. Filosofin tavoin. Maailmaa ymmärtävän miehen tavoin.
Omaisuutta minä en valitultani vaadi.

_Oskar_. Kuinka?

_Gideon_. Korkotuloistani, jotka, kuten tiedätte, eivät ole varsin
pienet, on... hm... on vallaton elämäni niellyt kutakuinkin puolet...
ne rahat ovat menneet suoraan sanoen ihan hukkaan... mutta nyt
aion muuttaa elämäntapani, aion pyytää omakseni köyhää, mutta hyvää ja
herttaisen kaunista tyttöä...

_Oskar_. Ihanko totta?

_Gideon_. Kun minä kerran sanon...

_Maria_ (tarttuen hänen käteensä). Hyvä, setä! Oikein hyvä! Sitä minä
en olisi ikinä odottanut.

_Oskar_. En minäkään... Eikä siis lainkaan myötäjäisiä?

_Gideon_. Ei lainkaan myötäjäisiä. Minä en niistä välitä. Mitä ovat
kulta ja hopea, setelit ja arvopaperit? Niitähän kyllä saa nähdä
kuka tahansa ja melkeinpä missä tahansa, mutta viattomuus ja sydämen
puhtaus, se on nykyään harvinaista, voipa sanoa, että se on uutta,
omalaatuista ja odottamatonta... No, ettekö ole samaa mieltä?

_Oskar_. Tietysti.

_Maria_. Ja me olemme hyvin uteliaita näkemään uuden tätimme.

_Gideon_. Te saatte nähdä hänet vielä tänään... ja te jo tunnettekin
hänet.

_Oskar_. Todellakin?

_Maria_. Onko se mahdollista?

_Gideon_. Puhuakseni oikein selvästi, hän on teistä riippuvainen, tai
vieläkin oikeammin sanoen, riippuvainen Oskarista, sillä Oskar on hänen
holhoojansa.

_Maria, Oskar, Tiainen_ (nousevat, yhtaikaa). Esteri?

_Gideon_ (jää istumaan, katsoo heitä). No, tehän näytätte kaikki kolme
hyvin ällistyneiltä!

_Tiainen_. Hyvä herra...

_Maria_ (Tiaiselle hiljaa). Vaiti!

_Oskar_. Kuinka, setä, Esterkö?

_Gideon_. Tapasin hänet hiljakkoin Helsingissä, ja hän oli mielestäni
kerrassaan suloinen...

_Oskar_. Ja hän on siis se nuori tyttö...?

_Gideon_. Jonka kanssa minä aion mennä naimisiin ja jonka kättä minä
pyydän!

_Oskar_. Minulta? (Itsekseen.) Ei, tämä on liian paksua! Ja
kuitenkin... hän on minun setäni (Ääneen.) Mutta minä en voi... minä en
voi suostua...

_Gideon_. Ja miksi et, jos saan kysyä?

_Oskar_ (hämillään). Siitä syystä, että... siksi, että...

_Gideon_ (vaativasti). No?

_Oskar_ (itsekseen). Hän ei näe... hän ei ymmärrä... vaikka tekisin
minkälaisia merkkejä... (Ääneen.) Siksi, että ikäero ja luonteiden
erilaisuus varmaankin tekisivät avioliiton onnettomaksi.

_Gideon_. Se ei kuulu sinuun... se on minun asiani. Ja jos sinä
kieltäydyt niiden palvelusten jälkeen, joita olen sinulle tehnyt...

_Maria_. Palvelusten? Minkälaisten palvelusten?

_Oskar_ (Marialle). Ei minkäänlaisten. (Gideonille.) Tahdoin vain
teidän takianne saada sanotuksi... tehdä teille ymmärrettäväksi...
(Vetää Gideonin syrjään.)... että se oli hän.

_Gideon_ (kärsimättömästi). Mikä se?

_Oskar_ (hiljaa). Hyväinen aika! Hän joka oli siellä puistossa — jonka
se sininen ja punainen ruusuke on!

_Gideon_ (hämmästyneenä). Esterkö?! Voi, voi!

_Maria_. Mitä te siellä puhutte? Olette niin omituisen näköisiäkin!

_Gideon_. Ei laisinkaan. Ei laisinkaan! Mutta... miehenne, joka
tietysti erehtyy... väittää, että... tai pikemminkin antaa minun
ymmärtää, että...

_Oskar_ (tahtoo saattaa hänet vaikenemaan). Hyvä setä!

_Gideon_. Että mainittua nuorta naista saattaa syyttää eräästä
ajattelemattomuudesta... jonkinlaisesta kevytmieli...

_Tiainen_ (Oskarille). Se ei ole totta! Tahtoisinpa nähdä, voiko herra
konsuli tai kukaan muukaan esittää vähintäkään tosiasiaa...

_Oskar_ (itsekseen). Nyt se vielä tuokin alkaa! (Ääneen.) Anteeksi,
minä sanoin arvelevani...

_Gideon_. Et siis ole varma asiasta...

_Oskar_. Niin, kyllähän minä...

_Tiainen_. Siinä tapauksessa, hyvä herra, teidän on esitettävä minulle,
ja ihan heti, todistuksia...

_Oskar_. Minä en voi... Kuulkaahan...

_Tiainen_. En tahdo kuulla mitään. Teidän täytyy puhua.

_Maria_. Niin, tosiaankin, sinun on sanottava!

_Kaikki_. Niin, se on sanottava!

_Oskar_ (itsekseen). Hyvä isä, mikä tilanne! (Ääneen.) No niin, minä
en tiedä mitään, en kerrassaan mitään. Naikaa hänet, setä, naikaa hänet!

_Gideon_. Ei, ei, sinun on sanottava...!

_Oskar_. Minä itse, omalta osaltani, en tiedä mitään, mutta minä olen
kuullut puhuttavan... tosin vain epämääräisesti ja katkonaisesti...
että joitakuita kuukausia sitten... jossakin puistossa... jokin
kohtaus... joku viaton sattuma...

_Maria_ (hymyillen). Sekö se vain on?! Ole levollinen... minä tiedän
sen asian.

_Oskar_ (itsekseen, säikähtäen). Taivasten tekijät!

_Maria_. Minä luulin, ettei tuo pilanteko koskaan tulisi kenenkään
tietoon...

_Oskar_ (hämillään). Pilanteko?

_Maria_. Niin juuri, Mutta kun siitä nyt näyttää tulleen hiukkasen
vakava juttu, niin minä kerron sen herroille kokonaisuudessaan...

_Oskar_ (itsekseen). Hän kertoo minulle — se on sentään...

_Maria_. Ester sanoi minulle eräänä päivänä, että hän oli löytänyt
neulomakoristaan...

_Oskar_ (hiljaa Gideonille). Niin on asia.

_Maria_. ... rakkauskirjeen... kirjeen, jossa joku uskalsi pyytää häntä
kohtaukseen.

_Gideon_. Ja se kirje?

_Maria_. Minä en saanut sitä nähdäkseni. Ester oli sen heti luettuaan
heittänyt suuttuneena uuniin...

_Oskar_ (itsekseen). Olenpa pelastettu!

_Maria_. Ja jostakin syystä... ehkä hienotunteisuudesta... hän tahtoi
salata minulta sen lähettäjän nimen...

_Oskar_ (itsekseen). Kuinka jaloa!

_Maria_. Mutta minä, minä tahdoin, että se mies oli paljastettava ja
häväistävä! Ja puhumatta Esterille asiasta mitään minä lähetin erään
uskottuni kohtauspaikalle määrättynä hetkenä.

_Gideon_. Niinkö? Ja kenet sitten?

_Maria_. Loviisan, palvelustyttöni.

_Oskar_. Totta vieköön! Se oli siis...?

_Gideon_ (nauraa täyttä kurkkua). Oivallista!

_Maria_. Niin, hyvät herrat. Mutta ilma oli sinä iltana niin kamala,
ettei viettelijä saapunutkaan kohtauspaikalle. Loviisa tuli pois
tapaamatta ketään... ainakin hän sanoi, ettei ollut tavannut ketään.

_Oskar_ (itsekseen). Se valehtelija!

_Gideon_ (nauraa). Mainiota! Sillä veljenpoikani, joka luuli...

_Maria_ (nopeasti). Mitä?

_Oskar_ (nopeasti, mutta hiljaa). Vaiti!

_Gideon_ (oikaisten puhettaan ja yhä nauraen). Joka luuli, että hänen
on... kieltäydyttävä antamasta suostumustaan... minulle, sedälleen...
perheen kunnian takia... Hyvä on, oikein hyvä... erinomainen
veljenpoika! Mutta nyt on kaikki saanut selityksensä... rajuilma ja
luultu ajattelemattomuus ja... Mitään esteitä ei enää ole olemassa,
siis ei mitään kiertelyjäkään... Sinä et enää holhoojana voi olla
antamatta minulle suostumustasi ja siunaustasi.

_Oskar_ (kärsimättömästi). En kylläkään...

_Tiainen_. Hyvä Jumala! (Hiljaa Marialle.) Te kuulitte...

_Maria_ (hiljaa Tiaiselle). Kuulin...

_Gideon_ (hiljaa Oskarille). Tule, lähdetään panemaan asiaa kuntoon.
Aikaani seuraavana miehenä minä tietysti valitsen siviiliavioliiton
— ja siihen minä tarvitsen tuon nuoren juristin apua, vaikka hän
tuntuukin minusta perin epäilyttävältä apurilta tässä asiassa.

_Oskar_ (hiljaa Gideonille). Eihän toki!

_Gideon_ (hiljaa). Minä ymmärrän tällaisia asioita paremmin kuin...
(Ääneen.) Mennään huoneeseesi sopimaan asiasta.

_Oskar_ (itsekseen, ajatuksissaan). Se oli Loviisa!

_Gideon_ (oikealla ovella). No, tuletko vai etkö tule?

_Oskar_. (yhä ajatuksissaan). Kyllä, setä.

_Gideon_. Ah, Oskar... minä odotan sinua!

_Oskar_ (hypähtää pystyyn). Mitä! Mitä!? (Puoliääneen.) Perin
sopimatonta pilaa...

_Gideon_. Olenhan sanonut sinulle, että minulla on kiire... paljon
asioita toimitettavana... Näkemiin, rakas Maria, tulen pian takaisin...
Ja sinä, holhooja ja veljenpoikani, sinä kunnianarvoisa holhooja,
tulehan nyt nopeasti!

    (Poistuu Oskarin kanssa oikeanpuolisesta ovesta.)


KOLMAS KOHTAUS.

    Maria. Tiainen.

_Tiainen_. No, armollinen rouva?

_Maria_. No, hyvä herra?

_Tiainen_. Miehenne antaa suostumuksensa...

_Maria_. Kenen syy? Teidän... sillä aluksi hän kieltäytyi... mutta te,
tehän vaaditte todistuksia...

_Tiainen_. Saatoinko olla sitä tekemättä? Saatoinko antaa vähimmänkään
epäluulon varjon langeta henkilöön, jota rakastan?

_Maria_. Ette. Se on totta. Tarkoitus oli jalo ja kiitoksen arvoinen.
Mutta maailmassa vievät hyvät tarkoitukset pelkästään turmioon.

_Tiainen_. Minä siis olin väärässä?

_Maria_. Olitte, kaikesta huolimatta. Mutta minun kunnioitukseni teitä
kohtaan lisääntyi tuon menettelynne johdosta.

_Tiainen_. Olettepa kovin hyvä. Mutta sillä aikaa kun minä odotan,
toimii kilpakosijani...

_Maria_. Pelkäättekö häntä? Hänhän on viidenkymmenen vuoden vanha!

_Tiainen_. Mutta hänellä on suuret tulot, hän on rikas... Ja hän on
epäitsekäs ja jalomielinen...

_Maria_. Sellaiselta hän nyt näytti. Mutta sitä minä en ymmärrä.
Ei hän ennen ole osoittanut sellaisia ominaisuuksia... Meillä on
huono onni pelissä...

_Tiainen_. Niin, minä joudun nähtävästi pelin maksamaan, sillä teidän
herra miehennehän antoi hänelle sanansa...

_Maria_. Hänen oli mahdoton olla sitä antamatta. Mutta sillä ei ole
sanottu, ettei hän voisi ottaa sitä takaisin.

_Tiainen_. Kuka saattaisi hänet pakottaa siihen? Kuka voisi pelastaa
meidät?

_Maria_ (nauraa). Uusi liittolainen. (Soittaa kelloa.)

_Tiainen_. Mitä te teette?

_Maria_. Kutsun kamarineitoani, Loviisaa.

_Tiainen_. Jonka te lähetitte tuohon kohtaukseen?

_Maria_. Älkää uskoko siitä sanaakaan... Loviisa on kelpo tyttö eikä
lähde mihinkään kohtaukseen, ei edes valtuutettuna.

_Tiainen_. Mutta miksi te sitten sanoitte...?

_Maria_. Miksikö?... Siksi että valhe usein kantaa paremman hedelmän
kuin totuus... Sen saatte kohta nähdä.


NELJÄS KOHTAUS.

    Maria. Tiainen. Loviisa.

_Loviisa_. Hattulippaat, joita rouva Pariisista on odottanut, ovat
saapuneet...

_Maria_. Hyvä, hyvä... tarkastelen niitä myöhemmin.

_Tiainen_. Ah, armollinen rouva, sellainen uhraus...!

_Maria_ (nauraen). Kuten näette, on rouvillakin sankarilliset
hetkensä... Tulehan tänne, Loviisa ... Onko sinun mukava olla talossani
ja tahdotko jäädä tänne?

_Loviisa_. Kuinka sellaista voi kysyäkään! Koko kaupungin parhain talo.
Ja te olette niin antelias ja hyvä, rouva, ette koskaan ole huonolla
tuulella ettekä itsepäinen, vaikka teillä olisi enemmän oikeutta siihen
kuin kaikilla muilla...

_Maria_ (nauraa). Kiitän sinua. (Kylmästi.) Luuletko, että minä
todellakin olen valtiatar?

_Loviisa_ (ojentaen nopeasti kätensä). Kyllä... vaikka ei siltä
näytäkään... sillä herra, jolla on valta ja voima käsissään, vain
käskee, mitä rouva haluaa.

_Maria_. Oikein hyvin!

_Loviisa_. Niin hyvin, että meilläkin täytyy olla niin... kun minä
Jaakkoni kanssa olen aviosäätyyn astunut.

_Maria_. No, no!... Mutta päästäksesi Jaakkosi kanssa aviosäätyyn
täytyy sinun tänään totella minua kaikessa, kuuletko! Vastaansanomatta,
nurisematta...

_Loviisa_. Se on helppoa.

_Maria_. Ja kysymättä mitään.

_Loviisa_. Se on vaikeampaa, sillä minä olen hyvin tiedonhaluinen.
Mutta siitä huolimatta...

_Maria_. Mene työhuoneeseen, missä ovat mieheni ja hänen setänsä, jotka
juuri laativat avioliittosopimusta. Hiivi mieheni luo ja kuiskaa hänen
korvaansa: »Tahdon, ettei tästä avioliitosta tule mitään, kiellän sen
teiltä!»

_Loviisa_. Kuinka... minäkö?

_Maria_. Sinä, juuri sinä.

_Loviisa_. Pitääkö minun herralleni, herra konsulille, jota minä
kunnioitan, sanoa...?

_Maria_ (ankarasti). Joko sinä sanot, tai...

_Loviisa_. Mutta jos minulla olisikin siihen rohkeutta... kuinka minä
voin kuvitella, että hän kuuntelee minua, ajamatta minua paikalla
tieheni?

_Maria_. Sitä hän ei tee.

_Loviisa_. Minun vuokseniko?

_Maria_. Niin, sinun vuoksesi. Mutta jos hän kuitenkin aikoo
vastustella, lisää silloin: »Minä kiellän sen teiltä tai sanon kaikki.»

_Loviisa_ (reippaasti). Siinä on siis jokin salaisuus?

_Maria_ (ankarasti). Loviisa!... Ehtomme?

_Loviisa_. Oi, ei se ole mitään uteliaisuutta, minä kysyin vain teidän
vuoksenne, rouva. Se, mitä te annoitte minun sanottavakseni...

_Maria_. On helppo pitää mielessään: »Minä kiellän sen teiltä...»

_Loviisa_. »Tai sanon kaikki!»... Se edellyttää, että minä tiedän
jotakin... ja kun en mitään tiedä...

_Maria_. Niin se tekee saman vaikutuksen. Mene nopeasti, tottele.

_Loviisa_ (lähestyy työhuonetta). Kyllä, rouva... Kuitenkin on tämä
hyvin merkillinen tehtävä, ja minusta olisi ollut mieluisampaa, että
rouva olisi yksin ottanut sen huolekseen. (Ovi avautuu, Loviisa rientää
nopeasti entiselle paikalleen.) Siinä hän jo on!

_Maria_. Sen parempi... Sano vain se, mitä sinulle sanoin, ei enempää
eikä vähempää... äläkä petä minua... (Tiaiselle.) Meillä, hyvä herra,
on tärkeämpää tehtävää.

_Tiainen_ (hämmästyen). Mitä sitten?

_Maria_. Emmehän ole vielä puhelleet maatilasta... ja sehän on toki
tärkeintä.

_Tiainen_. Palvelukseksenne, rouva.

    (Molemmat istuutuvat vasemmalla olevan pöydän ääreen ja tarkastelevat
    maatilan asiakirjoja ja karttoja.)


VIIDES KOHTAUS.

    Tiainen ja Maria (pöydän ääressä). Loviisa (taka-alalla). Oskar
    (tulee oikealta työhuoneesta).

_Oskar_ (puhuu työhuoneeseen). Niin kyllä, niin, rakas setä... Olkaa
vain rauhassa, kaikki järjestyy mielenne mukaan. (Itsekseen.) En ole
milloinkaan nähnyt mokomaa kiirettä. (Huomaa Loviisan.) Taivas!
Loviisa!... Tämä on ensimmäinen kerta, jolloin minä näen hänet
senjälkeen, kun minä, voimatta epäillä, tiedän, että ... että se oli
Loviisa... Ja seisoa näin häntä vastapäätä!...

_Loviisa_. Herra konsuli...

_Oskar_ (itsekseen). Voi, hyväinen aika, hän tulee lähemmäksi! Ja
vaimoni on täällä!

_Loviisa_ (hämillään). Armollinen herra...

_Oskar_ (itsekseen). Hän tahtoo epäilemättä sanoa minulle jotakin.
(Katsoo häntä.) Ja kuinka hämmästynyt, kuinka liikutettu!... En ole
koskaan ennen huomannut sellaista. (Ääneen.) Minulla on työtä.

_Loviisa_. Minulla on herralle vain sana sanottavana.

_Oskar_ (itsekseen). Jos kieltäydyn, saattaa hän panna toimeen
kohtauksen. (Menee kauas oikealle etualalle ja viittaa Loviisaa
tulemaan luokseen.) Tule tänne.

_Loviisa_ (itsekseen). Nyt on suuri hetki käsillä! Miten minä sanon
sen hänelle?

_Oskar_ (luo katseensa maahan, puoliääneen). Mistä on kysymys, Loviisa?

_Loviisa_. Minä tahtoisin vain... (Itsekseen.) En luota itseeni.
(Ääneen.) Minä... minä tahtoisin vain sanoa, herra, että eräs herra
odottaa konsulia vierashuoneessa.

_Oskar_. Hyvä... (Itsekseen.) Minä hengitän taas! (Ääneen.) Tulen heti.
(Astuu muutaman askeleen.)

_Loviisa_. Armollinen herra...

_Oskar_ (kääntyen.) Vieläkö jotakin, Loviisa?

_Loviisa_. Kyllä... Mutta uskokaa, armollinen herr että minä
kunnioitan teitä... Te tiedätte, olenko minä koskaan puhunut...

_Oskar_ (puoliääneen ja nopeasti). Et, Loviisa, et, sen minä
myönnän... ja minä kunnioitan vaiteliaisuuttasi... Mutta tällä
hetkellä, näetkös, minulla on eräitä liikeasioita herra Tiaisen kanssa
suoritettavina... mutta avioliittosopimus...

_Loviisa_. No, minä olisin juuri sen vuoksi halunnut puhua kanssanne.

_Oskar_ (hämmästyneenä). Tuon avioliitonko vuoksi?!

_Loviisa_. Niin, herra. (Itsekseen.) Nyt rohkeutta! (Puoliääneen.) Se
ei saa tulla voimaan, minä kiellän sen teiltä!

_Oskar_ (murtuneena). Voi taivas!

_Loviisa_ (itsekseen). Nyt se on sanottu!... Kuinkahan mahtaakaan
ruveta raivoamaan!

_Oskar_ (hiljaa). Sinä kiellät sen minulta? Loviisa... Mitä
merkitsevät nämä uudet vaatimukset, tämä petos, tämä kuulumaton
julkeus? Ja mitä varten, mistä syystä...

_Loviisa_ (samoin). Siitä syystä, siitä... Lyhyesti ja mutkattomasti:
minä kiellän sen teiltä, en suostu sellaiseen!

_Oskar_. Mutta sehän on sentään...

_Loviisa_. Tai minä sanon kaikki!

_Oskar_. Hiljemmin... hiljemmin, mieletön!

_Loviisa_ (itsekseen). Oho... alanpa miltei uskoa, että hän pelkää
enemmän kuin minä.

_Oskar_. En toivo itse mitään parempaa... mutta setäni... ja olen
hänelle luvannut...

_Loviisa_. Mitä vielä! Katsokaa... sanon kaikki, sanon...

_Oskar_ (hiljaa ja ystävällisesti). Hyvä on, annan sinulle mielelläni
myöten... mutta vaikene! (Itsekseen.) Ei uskalla heittää häntä ovesta
ulos... Nähdä olevansa palvelustytöstä riippuvainen!... Mikä häpeä!

_Maria_ (nousee). Mitä nyt?

_Oskar_ (osoittaa Tiaista). Niin, minä... minä pyytäisin herra
kanslistilta apua, juristina hän...

_Maria_. Ja se saattaa sinut noin levottomaksi?

_Oskar_ (katsoen Loviisaan). Kyllä, sillä minä huomaan, että
oikeastaan olen tehnyt sedälleni ajattelemattoman myönnytyksen... Hän
on varallisuudestaan huolimatta siinä iässä, että hän vain saattaa
vaaraan Esterin onnen...

_Tiainen_. (iloissaan). Taivas!

_Maria_. Mehän sanoimme sitä jo.

_Oskar_. Jos sinä voisit auttaa minua, että saataisiin setä käsittämään
kaikki tämä... Ah, sitä minä oikeastaan vain kaipaan... (Yhä Loviisaa
silmäillen.) Siten olisi kaikki hyvin ja huomiota herättämättä
ratkaistu... että me kaikki voisimme olla tyytyväisiä.

_Maria_. Oivallista! Minä käyn myös asiaan käsiksi... Mutta sinua
odotetaan.

_Oskar_. Minä menen. (Lähestyy Loviisaa, Tiaisen ja
Marian kokoillessa papereita, jotka he olivat jättäneet pöydälle.)
Oletko tyytyväinen, sinä tyranni?

_Loviisa_ (itsekseen). Oh, sainpa aatteen! (Oskarille.) En aivan...
Jos minun palkkaani lisättäisiin sadalla markalla...

_Oskar_. Mitä, sinä tahtoisit myöskin...?

_Loviisa_. Niin, varmasti... muuten sanon kaikki!

_Oskar_ (nopeasti). Hyvä... saat sen, mutta ole vaiti!
(Itsekseen.) Oi, minun miehinen arvoni!... (Marialle, joka katselee
häntä.) Minä menen vierashuoneeseen. (Pois keskiovesta.)


KUUDES KOHTAUS.

    Tiainen. Maria. Loviisa.

_Loviisa_ (katsoen Oskarin jälkeen). Hei, hei, hei, tämäpä metkaa!

_Tiainen_. Rouva, te olette suorittanut ihmeellisen teon.

_Maria_. Kunhan te vain olette onnellinen, vaikkette kaikkea
ymmärräkään! Mutta jokainen minuutti on kallis, menkää sentähden
nopeasti mieheni jäljessä ja antamatta hänelle aikaa tointua
hämmästyksestään pyytäkää hänen holhottinsa kättä.

_Tiainen_. Minäkö?

_Maria_. Kilpailijanne täytyy, kun hän palaa, löytää paikkansa
miehitettynä.

_Tiainen_. Miten?... Minähän voin kyllä esiintyä kosijana... mutta
pakottaa herra konsuli hyväksymään minut...

_Maria_. Se on minun asiani; minä ryhdyn heti toimeen... lyömättä
laimin tilaisuutta.

_Tiainen_. Oi, rouva, tuhannet kiitokset!

_Maria_. Pian, pian! Pitäkää kiirettä! (Tiainen suutelee hänen kättään
ja menee.)


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    Maria. Loviisa.

_Maria_ (istuu oikealle pöydän ääreen kirjoittamaan). Niin, vain
muutamia sanoja väärennetyllä käsialalla, jonka hän helposti tuntee!

_Loviisa_ (yritettyään jo muutamia kertoja puhua). Rouva...

_Maria_ (jatkaen kirjoittamistaan). No?

_Loviisa_. Enkö saisi tietää edes vähän, vain vähän?

_Maria_. Mahdotonta... Olenhan kieltänyt sinua kyselemästä. (Nousee.)
Mutta kuulehan nyt.

_Loviisa_ (iloissaan). Vielä jotakin... sitä parempi.

_Maria_. Tässä on kirje, joka sinun tulee heti salaa antaa herrallesi.

_Loviisa_ (avaa kirjeen, joka on vain taivuteltu kokoon). Se ei ole
vaikeaa, ja niin pian kuin te ette ole läsnä...

_Maria_ (keskeyttäen). Ei, minun läsnäollessani, mutta huomaamattani.

_Loviisa_. Minun uskollisuuteni, se vasta sitten on luja! Jospa te
sanoisitte minulle vain vähän...

_Maria_. Vaiti! Mieheni!... Muista sopimustamme!

    (Oskar tulee keskiovesta. Maria menee vasemmalle.
    Loviisa jää oikealle.)


KAHDEKSAS KOHTAUS.

    Maria. Oskar. Loviisa.

_Oskar_ (vihoissaan). Näyttää siltä kuin kaikki tämä olisi ennakolta
järjestetty!

_Maria_ (hellästi). Mistä on kysymys, Oskar?

_Oskar_. Ne näyttävät kaikki sopineen siitä, että tulevat pyytämään
Esterin kättä.

_Maria_ (naivisti). Todellako?... Ja ketkä sitten?

_Oskar_. Sinä et voisi sitä koskaan arvata... Tiainen, kanslisti! Mitä
sinä sanot tästä pyynnöstä?

_Maria_ (kylmästi). Minäkö? En mitään... se on sinun asiasi. Mitä olet
vastannut?

_Oskar_. Mitä vastaa, kun ei tiedä, mitä pitäisi vastata... kun ei ole
mitään ajatusta ja odottaa sitä tulevaksi!

_Loviisa_ (puoliääneen). Herra...

_Oskar_ (kärsimättömästi). Taasko? (Loviisa näyttää hänelle kirjettä,
Marian seisoessa selin.)

_Oskar_ (puoliääneen). Kirjekö vaimoni läsnäollessa?

_Loviisa_ (samoin). Hän ei näe sitä.

_Oskar_ (samoin). Samantekevää, en huoli siitä!

_Maria_ (vilkkaasti). Mitä nyt?

_Oskar_. Sanon, että minä, menköön syteen tai saveen, vastaan herra
Tiaiselle.

_Loviisa_ (lähestyy häntä, puoliääneen). Panin kirjeen
kirjoituspöydällenne.

_Oskar_ (viittoo häntä lähtemään). Näen sen liiankin hyvin.

_Loviisa_ (näyttäen sormellaan). Se on tuolla.

_Oskar_ (itsekseen). Tuo tyttö on hölmö ja varomaton.

_Loviisa_ (mennessään Marian ohi). Onko hyvä näin?

    (Maria nyökkää. Loviisa pois keskiovesta.)


YHDEKSÄS KOHTAUS.

    Maria. Oskar.

_Oskar_ (istuu kirjoituspöydän ääreen ja kätkee kirjeen paperien,
alle). Onneksi ei vaimoni ole mitään nähnyt... Jumala suojelee
aviomiehiä!

_Maria_ (on nyt tullut hänen taakseen). No, Oskar, etkö sinä kirjoita?

_Oskar_ (hämmästyneenä). Minä... minä etsin juuri sopivaa johdantoa...
ja kynänvartta.

_Maria_ (antaa hänelle kynänvarren). Tässä on. (Nojautuu hänen
olkapäätään vastaan.) Häiritsenkö sinua?

_Oskar_. Et.

_Maria_. Tahdoin vain sanoa sinulle, sillaikaa kun kirjoitat,
tehtailijan maatilasta, ettei kukaan muu kuin hän itse ole saattanut
minua ajattelemaan sen ostoa... hän on yleensä hyvin rakastettava...
hyvin kiltti minulle...

_Oskar_ (yrittää nauraa). Niin, voisi miltei luulla, että hän
mielistelee sinua...

_Maria_ (nauraa). Sitä hän tosiaan tekeekin... mutta hän tuhlaa suotta
aikaansa, sillä minä sanoin heti hänelle: »Rakastan puolisoani, ja
niin kauan kuin hän rakastaa minua, niin kauan kuin hän on minulle
uskollinen...»

_Oskar_ (itsekseen). Hyvä Jumala!

_Maria_. Jos kaikki muuttuu... sitten kyllä... Onneksi ei tässä
suhteessa ole mitään pelättävää, vaan nyt on puhe ennen muuta
maatilasta, joka sijaitsee hyvin terveellisellä paikalla, kuten hän
sanoo... ja sinun heikontuneen terveytesi vuoksi...

_Oskar_ (kirjoittaen). Oh, minä olen aivan terve.

_Maria_. Et, et, minä olen samaa mieltä kuin hänkin, sillä jo jonkun
aikaa... Etkä sinä tänäänkään näytä aivan terveeltä.

_Oskar_. Se johtuu siitä, ettei minulla ole mieluista tehtävää...

_Maria_. Sinä tarvitset raitista ilmaa. Meillä pitää olla maatila,
jolle sinä joka ilta voit lähteä lepäämään toimistasi. Niin, sinä
tarvitset sitä... ja koska hyvinvointisi riippuu siitä... ja sinä pidät
minusta, rakas mieheni...

_Oskar_. Voitko sinä epäilläkään sitä?

_Maria_ (hellästi). En jätä sinua, ennenkuin suostut.

_Oskar_ (itsekseen). Hän näyttää valitsevan sellaiset hetket, jolloin
en voi häntä vastustaa. (Ääneen.) No, hyvä sitten, niin... minä
suostun... ostan sen sinulle... lahjoitan sen sinulle...

_Maria_. Autonko myös?

_Oskar_ (kärsimättömästi). Myöskin auton!

_Maria_. Ah, kuinka hyvä, kuinka rakastettava sinä olet! Minä kerron
sen koko maailmalle... ja ensin kanslistille, joka on vielä täällä,
koska hän odottaa sinun vastaustasi.

_Oskar_. Enkä minä ole vielä voinut kirjoittaa edes paria riviä!

_Maria_. Niin, minä tässä pidätän sinua... Hyvästi, rakas mieheni.

_Oskar_. Hyvästi, rakkaani!

_Maria_. Nyt päästän sinut rauhaan. Hyvästi, Oskar.

_Oskar_. Hyvästi, Maria.

    (Maria menee vasemmasta ovesta.)


KYMMENES KOHTAUS.

    Oskar. Gideon.

_Oskar_ (hengähtäen). Vihdoinkin! (Etsii kirjeen paperien alta.) Nyt
voin katsoa, mitä tuo onneton minulle kirjoittaa.

_Gideon_ (tulee keskiovesta). Tässä minä olen. Tulen maistraatista,
jossa kävin ottamassa selkoa siviliavioliiton solmiamisesta.

_Oskar_. Oi, hyvä Jumala! Mahdotonta... mahdotonta nyt.

_Gideon_. Mitä sinä siinä höpiset?

_Oskar_ (antaa hänelle kirjeen). Lukekaa, setä... lukekaa tämä
Loviisan kirje.

_Gideon_. »Ah, Oskar!»

_Oskar_. Miksi palvelustytötkin on opetettu kirjoittamaan!

_Gideon_. »Ah, Oskar! Herra Tiainen, nuori kanslisti, lupaa minulle
kolmetuhatta markkaa, jos hän saa Ester-neidin vaimokseen.» — Ahaa,
enkö minä heti sanonut, että Tiainen on rakastunut häneen!

_Oskar_. Mitä se minuun kuuluu? Lukekaa edelleen...

_Gideon_ (lukee). »Minä pyydän siis, käskemättä teitä —»

_Oskar_. Mokoma sananmuotokin!

_Gideon_. »Antamaan hänet jo tänään Tiaiselle... Jos ette... silloin
sanon kaikki rouvallenne!»

_Oskar_. Hän sanoo kaikki, kuten kuulette! Mikä kohtaus... mikä melu...
mikä häväistys!

_Gideon_. Anna minun kuitenkin olla rauhassa!

_Oskar_. Kunniani, rauhani tähden... täytyy ehdottomasti...

_Gideon_. Minunko hävittää omani?

_Oskar_. Ei, mutta jos te välttämättä tahdotte mennä naimisiin, niin
onhan niin paljon muita naisia! Miksi te tahdotte juuri tämän, jonka
tuskin tunnette ja joka on varaton?

_Gideon_. Varatonko? (Painokkaasti.) Hänellä on viisisataatuhatta
markkaa!

_Oskar_. Ei ole, sillä eihän hän saanut perintöä, vaan hänen serkkunsa!

_Gideon_. Niin, hänen serkkunsa sai... Mutta anna kuolleiden olla
rauhassa, nyt perii Ester!

_Oskar_. Mitä sanotte?

_Gideon_. Noin kolme viikkoa sitten joutui serkku auto-onnettomuuteen
ja kuoli tekemättä testamenttia...

_Oskar_. Oletteko varma siitä?

_Gideon_. Olin eilen ulkoasiainministeriössä, kun tieto juuri saapui...
Ei ole ketään muita sukulaisia eikä perillisiä kuin Ester...

_Oskar_. Nyt minä vasta käsitän teidän auliutenne!

_Gideon_. Sinä olet luvannut minulle... No, kerta kaikkiaan, jos et
pidä sanaasi, ei minunkaan tarvitse pitää... minun ei tarvitse olla
puhumatta vaimosi läsnäollessa...

_Oskar_ (kauhistuen). Setä!

_Gideon_. Tee päätöksesi!

_Oskar_. Mitä te tahdotte minun tekevän?... Miten minä voin päästä
vapaaksi tuon tyrannimaisen palvelustytön ikeestä, tuon palvelustytön,
joka niin kylmästi käyttää hyväkseen heikkouttani?

_Gideon_. Ei mikään ole yksinkertaisempaa! Tämän kirjeen käsiala
osoittaa, että hän toimii vain ylempää tulleen määräyksen mukaan.

_Oskar_. Niinköhän?

_Gideon_. Kuten kaikissa luottamustehtävissä! Kolmetuhatta markkaa
liittää hänet vastapuolueeseen. Jos hänelle annetaan neljätuhatta,
kuuluu hän meikäläisiin... ja on vaiti...

_Oskar_. Luuletteko niin?

_Gideon_. Minä toimitan sen asian, minä otan kaikki niskoilleni.

_Oskar_. Ah, setä, kuinka kiitollinen olenkaan! Minua vain säälittää
tuottaa teille kustannuksia.

_Gideon_. Oho, sitä en tarkoittanut. Kustannukset saat sinä osallesi...
ja rahasi, jotka minulla on...

_Oskar_. Minusta tuntua kuitenkin...

_Gideon_. Miltä sinusta tuntuu?

_Oskar_. Kuka tässä tahtoo naimisiin?... Te!

_Gideon_. Tietysti. Mutta kuka on syntipukki? Sinä! Kenen siis täytyy
kärsiä? Sinun!

_Oskar_. Sallikaa...

_Gideon_. Tuossa tulee se viekas kissa...


YHDESTOISTA KOHTAUS.

    Gideon. Oskar. Loviisa.

_Loviisa_. Herra! Herra!

_Oskar_. No,' mitä? Onko nyt jälleen jotakin tapahtunut?

_Gideon_. Ole hiljaa ja kuuntele.

_Loviisa_. Ester-neiti on saapunut. Hän on rouvan kanssa, ja rouva
pyysi minua ilmoittamaan teille...

_Gideon_ (hiljaa Oskarille). Näet, ettei ole hetkeäkään hukattavissa.
(Ääneen.) Hyvä Loviisa, tule tänne.

_Loviisa_. Tarvitsetteko minua, herra?

_Gideon_. Kyllä. (Hiljaa Oskarille, katsellen samalla tarkkaavaisena
Loviisaa.) Enpäs ole ennen huomannut, että hän on soma, tämä
pienokainen. Sinä lurjus, kyllä sinun kelpaa, kyllä vain kelpaa!

_Oskar_ (Gideonille). Setä, voitteko ajatella sellaista!? (Katsoo
Loviisaa.) Hän ei todellakaan ole hullumpi. Astu lähemmäksi, Loviisa,
setäni tahtoo sanoa sinulle jotakin.

_Loviisa_ (astuen molempien väliin). Mikä teidän kummankin on?

_Oskar_ (hetken kuluttua.) Luin kirjeesi, Loviisa.

_Loviisa_. Ah, te olette lukenut sen?...

_Gideon_ (kylmästi). Hän on lukenut sen.

_Loviisa_. Onko hän lukenut sen?

_Gideon_. Ja minä myöskin.

_Oskar_. En tee mitään väitteitä sinua vastaan.

_Loviisa_. Te olette hyvin hyvä, herraseni.

_Oskar_ (raivoissaan). Mikä on tapahtunut, se on tapahtunut, Loviisa!

_Gideon_. Emmekä me puhu enemmän siitä.

_Loviisa_. Enhän minä ole puhunut mitään siitä.

_Oskar_. Kuitenkin sinä sanoit minulle: »Minä sanon kaikki!»

_Loviisa_. Totta, sen minä sanoin.

_Gideon_. Mutta sitä sinä et tee... sillä sinä tahdot mennä naimisiin
Jaakon, komean korpraalin kanssa.

_Loviisa_. Tietysti.

_Gideon_. Ja me tarjoamme teille...

_Oskar_. Ensiksikin sadan markan palkankorotuksen...

_Loviisa_. Sehän on jo päätetty.

_Gideon_. Ja lisäksi neljätuhatta markkaa...

_Loviisa_ (hyvin hämmästyneenä). Ai.... minulle... neljätuhatta
markkaa?

_Gideon_. Heti. (Avaa lompakkonsa.)

_Oskar_. Jos sinä olet vaiti... jos et sano mitään...

_Gideon_. Ja suostut ehdottomaan vaitioloon!

_Loviisa_ (ojentaen kätensä). Ah, niin paljon tällaisesta... Mutta se
ei ole mahdollista...!

_Gideon_ (antaa hänelle rahat). Siinä on.

_Oskar_ (puoliääneen). Lupaatko nyt olla vaiti?... Käsitätkö kuinka
tarpeellista se on?

_Gideon_. Hän käsittää sen paremmin kuin me... sillä hän tahtoo päästä
mahdollisimman pian naimisiin. Siis ei sanaakaan!

_Oskar_. Ei sanaakaan!

_Loviisa_. Vannon sen! Ja jos ainutkin lipsahtaa...

_Gideon_. Riittää.

_Loviisa_ (Oskarille). Te tunnette minut.

_Oskar_ (iloissaan). Suutele minua. (Työntäen hänet pois). Ei...
suutele setääni...

_Gideon_. Hyvin mielelläni... sillä sinua saan kiittää avioliitostani...

_Oskar_. Ja minä rauhastani... minulla ei ole enää mitään pelättävää.
Nyt minulla taas on miehinen arvoni, ja minä olen vaimoni herra...
Mutta, setä, te olitte oikeassa sanoessanne valloitusten maksavan
paljon. Se on kuitenkin yhdentekevää, sillä minulla on taas rauhani,
minä olen hallitsija!

_Gideon_. Mutta sinun pitää osata käyttää hyväksesi uudestaan
voittamiasi oikeuksia!

_Oskar_. Ja puhua herrana? (Päättävästi.) Minä menen vaimoni luo!

_Gideon_. Ja minä jonkun juristin luokse... mutta en perheystävänne,
herra kanslistin luokse. Sitä varon tekemästä!

    (Menee Oskarin kera keskiovesta.)


KAHDESTOISTA KOHTAUS.

    Loviisa.

_Loviisa_ (yksin, seisoo liikkumatta keskellä näyttämöä). Ei
ymmärtää tästä mitään... ei käsittää... ei älytä! Se ei tee mitään!
(Pitäen rahoja ilmassa.) Oi, Jaakko! Sinun luoksesi kertomaan kaikki
prikulleen... kaikki mitä minä tiedän. (Pois.)

    Väliverho




KOLMAS NÄYTÖS.


Näyttämö sama kuin edellisissä näytöksissä.


ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

    Maria. Loviisa.

_Loviisa_. Niin, rouva, niin, he olivat oikeassa, kun he sanoivat
minulle, että minä tulen rikkaaksi ja menen Jaakon kanssa naimisiin.

_Maria_. Minua ilahduttaa, että olen saanut sen aikaan.

_Loviisa_. Te, rouva, ja myöskin herra, koska hän nosti palkkani
kaksinkertaiseksi.

_Maria_. Todellako?

_Loviisa_. Mutta myöskin herra setä, joka, luettuaan minun kirjeeni,
tai oikeastaan teidän kirjeenne, lahjoitti minulle neljätuhatta
markkaa... että minä pitäisin tietonani sen, mitä te annoitte
tehtäväkseni.

_Maria_. Ymmärrän! Ja sinä otit rahat vastaan?

_Loviisa_. Kunniallisena tyttönä, jonka tulee ansaita ja säästää.

_Maria_ (nauraen). Hyvä on. Minä annan sinulle nyt..

_Loviisa_. Taasko kirjeen?... Ei mikään ole minusta mieluisampaa!

_Maria_. Ei... uusia ohjeita vastausten suhteen, joita sinä tästä
lähtien...

_Loviisa_. Oi, ei, rouva...

_Maria_. Annan tehtäväksesi sanoa vain...

_Loviisa_. Mutta minä en voi... sopimuksemme on lopussa.

_Maria_. Kuinka niin?

_Loviisa_. Teille minun pitää puhua, heille en saa puhua. Te kai
ymmärrätte, että minä, saadakseni korotetun palkkani, en voi enää tehdä
mitään muuta... kuin olla vaiti. Se kuuluu palvelukseen.

_Maria_. Siinä sitä ollaan. Loviisa on siirtynyt vihollisleiriin.

_Loviisa_. Rouva, pyydän, ettette ole minulle vihainen.

_Maria_. En vähintäkään.

_Loviisa_. Olen kertonut Jaakolle neljästätuhannesta. Hän oli hyvin
ihmeissään, sillä nyt minä olen rikkaampi kuin hän, ja nyt hän toivoo
vain hartaasti saada heittää päältään sotilastakin ja yhdessä minun
kanssani saada palvella rouvaa.

_Maria_. Kuinka?

_Loviisa_. Armollisen herran kanssa en ole siitä vielä puhunut. Se käy
kuitenkin ilman muuta päinsä.

_Maria_. Niinkö luulet?

_Loviisa_. Mutta asia riippuu teistäkin, rouva. Ja jos sanoisitte hyvän
sanan Jaakkoni puolesta...

_Maria_. Ei, näetkös, minun käy niinkuin sinunkin, minä olen päättänyt
olla vaiti... ja siitä syystä.

_Loviisa_. Minä olen varma, ettei asia ole niin!

_Maria_. Silloin sinä erehdyt.

_Loviisa_. Rouva on niin hyvä, että te varmasti suostutte. Jos ette...
silloin täytyy minun vasten tahtoani...

_Maria_. Aiotko sinä jättää minut?

_Loviisa_ (reippaasti). Oh, ei, rouva, sillä minä olen uskollinen,
kiitollinen... mutta... (Peloissaan luoden katseensa maahan.) Minä
sanon kaikki.

_Maria_. Mene nyt!... (Itsekseen.) Olen joutunut omaan loukkuuni.
(Ääneen.) Mutta mitä sinä sitten oikeastaan aiot sanoa?

_Loviisa_. Minä ilmaisen herralle, että se olette te... että te
käskitte minun hänelle sanoa: »Minä sanon kaikki, kaikki.»

_Maria_ (itsekseen). Hän on oikeassa... tuo yksin ilmaisee kaikki.
(Ääneen.) Kovin viisasta, Loviisa... Missä Jaakko on?

_Loviisa_. Kasarmissaan... puolen tunnin matkan päässä täältä... mutta
minä haen hänet tänne.

_Maria_. Annan sinulle siihen luvan. Mene nyt, tänä iltana saatte
molemmat tiedon.

_Loviisa_. Lähden viivana matkaan. (Nyyhkyttäen.) Tiesinhän, että rouva
ymmärtää...

_Maria_ (Loviisalle, joka lähtee). Kyllä, kyllä minä ymmärrän.
(Itsekseen.) Minä ymmärrän, että minun täytyy kiiruhtaa lyömään
valttini pöytään, muuten loppujen lopuksi Loviisasta tulee talon
valtiatar.


TOINEN KOHTAUS.

    Tiainen. Maria.

_Tiainen_. Ah, rouva...

_Maria_. No hyvä, mitä uutisia?

_Tiainen_. Surullisia... Menin miehenne luo saamaan hänen vastauksensa.
Hän ei ollut yksin. Hän, setänne ja muuan virkatoverini, notaari,
keskustelivat hyvin vilkkaasti, ja juuri kun minä avasin työhuoneeni
oven, kuulin hänen sanovan: »Kyllä, setä, Ester kuuluu nyt teille! Minä
olen luja, minulla on rohkeutta, en pelkää enää mitään!» Tuloni esti
hänet jatkamasta, mutta niin hän sanoi.

_Maria_. Ja valitettavasti se on totta. Onni jättää meidät, kaikki
pettää meidät... (Nauraen.) paitsi Ester, jonka juuri näin ja joka on
aina meidän puolellamme... Loviisakin, jonka uskoin toimivan minua
paljastamatta ja pitävän vastustajamme lämpiminä...

_Tiainen_. Hänhän oli teille niin kiitollinen!

_Maria_. Hän on siirtynyt vastustajamme puolelle, enkä enää tiedä mitä
tehdä.

_Tiainen_. Näinhän minä tänä aamuna teidän merkillisellä taikavoimalla
muuttavan miehenne päätöksen oman tahtonne mukaiseksi! Tässä tarvitaan
vain yksi sana!

_Maria_ (miettien). Mahdollisesti. Jos sanoisin tuon sanan, voisi se
pakottaa mieheni tottelemaan... ja vielä tänään... Kuitenkin se olisi
silloin viimeinen kerta. Ei, tuo salaperäinen sana, joka on voimani ja
jonka avulla olen hallinnut puolen vuoden ajan, ei saa tulla julki eikä
tunnetuksi, ennenkuin petos häviää ja taikakalu murskautuu! Lyhyesti,
hyvä herra: minun täytyy luopua vallastani, ja kuitenkin siihen yhä
luotetaan.

_Tiainen_. En ymmärrä teitä.

_Maria_. Se on hyvin mahdollista. (Kuuntelee.) Mieheni!

_Tiainen_. Suojelkaa meitä... pelastakaa minut!

_Maria_. Sen teen mielelläni... ja kuitenkin... (Vitkastellen.) En
tiedä... en voi taata mitään... mutta koetan. Menkää, menkää pian!

_Tiainen_. Minä luotan yksin teihin.

    (Pois.)


KOLMAS KOHTAUS.

    Maria. Oskar.

_Oskar_ (puhuu ovesta). En ymmärrä, miksi niin pitää olla! Ja miksi
Loviisa ei tule, kun minä huudan häntä? Hän on lähtenyt luvattani
tiehensä!

_Maria_ (itsekseen). Mikä päättäväisyys soinnahtaakaan äänestä.
Tiainen on oikeassa! Hän ei enää pelkää, hän on saanut takaisin
lujuutensa ja voimansa.

_Oskar_ (tyytyväisenä). Olen kuin uudestisyntynyt! Minä hengitän taas!
Olenpa niiden kaikkien antanut kuulla kunniansa... ja sitä en ole tehnyt
pitkiin aikoihini (Huomaa Marian.) Ah, Maria sinä täällä!

_Maria_. Niin, tahtoisin puhua sinulle eräästä asiasta.

_Oskar_. Ahaa, varmasti taas otat puheeksi auton ja maatilan!

_Maria_. En... niistähän on jo päästy yksimielisyyteen.

_Oskar_ (itsekseen). Aivan vasten minun tahtoani. Jospa sen saisi
vielä peruutetuksi. (Istuutuu; ääneen.) Mitä toivot, aarteeni? Sano
vain heti, sillä odotan setää. Hän tuo avioliittoasiakirjat, joista
puuttuu vain minun allekirjoitukseni.

_Maria_. Sinä olet siis antanut hyväksymisesi tuolle avioliitolle?

_Oskar_. Täytyyhän se kerran kuitenkin ratkaista! Hän on setäni...
Ester kuuluu myös sukuun... ja sitten on vielä useita muita syitä,
jotka saivat minut...

_Maria_. Useita muita syitä?

_Oskar_. Juuri niin. Veisi liian pitkän ajan, jos alkaisin niitä
sinulle luetella. Kerta kaikkiaan: sille ei mahda mitään.

_Maria_. Eräs seikka olisi kuitenkin otettava huomioon, koska se
mielestäni on kyllin tärkeä... nimittäin se, että Tiainen rakastaa
Esteriä.

_Oskar_. Ei se sentään mitään vaikuta.

_Maria_. Ei tosin tällä hetkellä, jolloin intohimo estää hänet
järkevästi ajattelemasta, mutta myöhemmin hän varmasti katuu sitä, että
on mennyt naimisiin varattoman tytön kanssa.

_Oskar_ (istuu yhä edelleen, rummuttaen sormillaan pöytään). Tästä
näkyy, kuinka umpimähkään naiset päättelevät. (Ylimielisesti.) Ester
on päinvastoin hyvin rikas.

_Maria_. Todellako?

_Oskar_ (kuten edellä). Hänellä on tavaton omaisuus. Serkku on kuollut,
hän perii yksin viisisataatuhatta markkaa.

_Maria_. Tiesikö setäsi sen?

_Oskar_. Hän tietää aina mitä hän tekee.

_Maria_ (itsekseen). Ja setäkö saisi hänet siepatuksi?! Ja minun
holhotti-parkani, joka on niin rakastunut ja epäitsekäs, saisi lähteä
tyhjin toimin!? Ah, se ei ole oikein! Eteenpäin, rohkeutta vain! Minä
pelastan hänen rakkautensa, vaikka valtani menisi. (Lähestyy Oskaria,
joka yhä edelleen istuu nojatuolissa. Ääneen.) Rakas Oskar...

_Oskar_ (edelleen pilkallisesti). No, tulemmeko vihdoinkin siihen,
mitä aiot minulle kertoa?

_Maria_. Kyllä... kuule... on muuan hyvin pulmallinen, hyvin vaikea
tilanne...

_Oskar_. Teille naisille, jotka ette ymmärrä mitään ja jotka kauhistutte
heti kaikesta pienestä! Sitävastoin me...

_Maria_. Juuri sentähden käännyn sinun puoleesi, sillä sinä ratkaiset
sen nopeammin kuin minä.

_Oskar_. Todennäköisesti. Annahan kuulua, mistä on kysymys.

_Maria_. Minähän kerroin sinulle tänä aamuna hullun jutun... sinä
tiedät... jutun, missä puhuttiin salaperäisestä kohtauksesta.

_Oskar_ (nopeasti nousten; itsekseen). Voi, voi, yhä vielä samaa!

_Maria_ (itsekseen). Aha, valtani alkaa vaikuttaa! (Ääneen.) Ja minä
sanoin sinulle myös, että lähetin Loviisan sinne...

_Oskar_ (nopeasti). Hän ei tavannut ketään, kuten hän sinulle vakuutti.

_Maria_. Niin... mutta minä luulen hänen valehdelleen.

_Oskar_. Se ei ole mahdollista!

_Maria_. Hyvinkin mahdollista. Minulla on todistuksia siitä. Hän näet
sai tänään, juuri tänään, viettelijältään ei enempää eikä vähempää
kuin... neljätuhatta markkaa.

_Oskar_. Oi, taivas!

_Maria_. Ja kaiken todennäköisyyden mukaan pakotti Loviisan sulhasen,
joka on sotamies, hänet tunnustamaan, miten hän oli saanut tuon summan.
Ja Loviisa onkin luullakseni uhkauksien pelottamana ilmaissut hänelle
kaikki... myös viettelijänsä nimen...

_Oskar_. Tiedätkö sinä sen?

_Maria_. En vielä. Viettelijä ei kuitenkaan voi kauan pysyä
tuntemattomana, sillä Loviisan sulhanen on raivon ja mustasukkaisuuden
vallassa päättänyt tappaa sen miehen. Niin kertoi minulle Loviisa,
ja on enää vain yksi keino lauhduttaa tuo hurjistunut, se nimittäin,
että hänelle selitetään kaikki syyt. Ja minä... mitä sanoisin tuolle
mustasukkaiselle ja raa'alle sotamiehelle? Sensijaan sinä, Oskar...

_Oskar_. Minäkö? Mitä minun pitää tehdä?

_Maria_ (kylmästi). Pidät hänelle siveyssaarnan, sanot hänelle, että
pitää antaa anteeksi ja olla armelias jokaiselle, joka sitä tarvitsee.
Sitäpaitsi, niinkuin äsken sanoit, on vain miehillä oikeata älyä ja
taitavuutta... (Heittää hänelle lentosuukon.) Minä jätän sinut yksin
hänen kanssaan.

_Oskar_ (pidättää hänet). Rakas vaimoni...

_Maria_. Mitä haluat?

_Oskar_ (hämmästyneenä). Vain sana... yksi sana!


NELJÄS KOHTAUS.

    Maria. Oskar. Gideon.

_Gideon_. Tässä minä olen. Ja minulla on kaikki asiakirjat, jotka sinun
on allekirjoitettava.

_Oskar_ (ottaa asiakirjat käteensä). Heti, setä hyvä, heti. Minulla on
vain ensin vähän puhumista vaimolleni.

_Gideon_. Talousasioistako?

_Oskar_. Niin... niin...

_Gideon_. Hyvä on! Niitä tulee minullekin huomisesta lähtien. Mutta
sattuipa oivallisesti, kun olette yhdessä. Joku haluaa puhutella teitä.
Eräs sotamies!

_Oskar_. Hyväinen aika!

_Gideon_. Loviisa on tuonut hänet tänne.

_Maria_ (miehelleen). Se on Loviisan sulhanen.

_Gideon_. Niin on. Hän tulee portaissa.

_Oskar_ (hiljaa Gideonille, Marian mennessä taka-alalle). Pidättäkää
häntä, estäkää hänet pääsemästä sisälle, tai kaikki on hukassa!

_Gideon_. Kuinka niin?

_Oskar_. Hän tietää kaikki. Kamala kohtaus on edessä ja minun täytyy
valmistaa vaimoani siihen...

_Gideon_. Minä ymmärrän! Sinä toivoit jotakin traagillista. Nyt saat
sitä!

_Oskar_ (kärsimättömästi). Setä...

_Gideon_. Minä menen, minä menen! (Menee keskiovesta, jolloin Maria
tulee jälleen etualalle.)

_Maria_. Nyt olemme kahden.


VIIDES KOHTAUS.

    Maria. Oskar.

_Oskar_ (etualalla; itsekseen). Minulla ei ole mitään muuta
pelastusta! Täytyy tunnustaa vaimolleni kaikki. Se täytyy tehdä, sillä
ellen sitä tee, saa hän kuitenkin sotamieheltä kohta kuulla koko jutun.
(Marialle, joka aikoo lähteä.) Rakas vaimoni...

_Maria_. No, etkö sinä mene?

_Oskar_ (hämmästyneenä). En vielä. Tahtoisin ennen muuta kuulla sinun
neuvosi ja mielipiteesi...

_Maria_ (näyttäen papereita, jotka Oskarilla on yhä kädessään).
Sopimuksenko, noiden paperienko johdosta, jotka setä juuri sinulle toi?

_Oskar_ (yhä suuremman hämmästyksen vallassa). Niin... Maria... sinun
mielipiteesi ensin...

_Maria_. Todellako? Ottaisitko sinä huomioon minun pyyntöni?

_Oskar_. Minäkö? Eikö sinun jokainen toivomuksesi ole minulle yhtä
tärkeä kuin omani!? Eikö maatilan osto jo sitä kyllin todista?! Enkö
ollut ylenmäärin onnellinen, kun voin sen heti sinulle lahjoittaa?!
Ostin sen pitkittä puheitta. Ja mitä tulee tuohon nuoreen mieheen ja
hänen avioliittoonsa...

_Maria_. Onko se mahdollista? Ah, kuinka hyvä ja huomaavainen sinä olet
minulle!

_Oskar_. Ei, ei, päinvastoin minä tarvitsen sinun hyvyyttäsi täysin
mitoin.

_Maria_. Kuinka niin? Selitä!

_Oskar_. Ah, sehän juuri on vaikeinta! Näetkö, kallis aarteeni... minä
menin rakkaudesta sinun kanssasi naimisiin. Aika ei ole rakkauttani
vähentänyt... päinvastoin.

_Maria_. No, siinähän ei ole mitään pahaa.

_Oskar_. Epäilemättä ei... Se, että olen rakastanut sinua mielettömästi
ja yli kaiken, se yksin sai aikaan... Sellainen määrätön intohimo oli
ehkä vääryys...

_Maria_. Mahdollisesti. Mutta ei minusta siinäkään ole mitään pahaa.

_Oskar_. Mutta... mutta... Mies, joka aina vain jumaloitsee vaimoaan...
joutuu naurunalaiseksi.

_Maria_. Todellako?

_Oskar_. Ja pilkan pelosta, itserakkaudesta... muuta se ei ole... sillä
minä voin vannoa sinulle, että häntä minä en koskaan ole rakastanut!

_Maria_. Mitä? Sinä olet rakastanut jotakin toista?!

_Oskar_ (nopeasti). Erehdyksen ja unohduksen hetkenä... se oli vain
yksi silmänräpäys... mutta se riisti minun rauhani... niin että minä
tänään itsestäni, ilman mitään pakkoa... heittäydyn jalkojesi juureen,
ja tunnustan sinulle kaikki, mikä minua kiusaa ja kiduttaa. (Lankeaa
polvilleen.)

_Maria_ (tyynesti). Nouse!

_Oskar_. Mitä. Ei vihaista silmäystäkään! Ja tämä anteeksianto...

_Maria_ (kuten edellä). Tämä anteeksianto on minulle sitäkin helpompi,
koska sinun avomielisyytesi ei pakota minua olemaan vaiti, vaan voin
nyt puolestani pelotta sanoa sinulle: minäkin olen syyllinen.

_Oskar_ (nousten). Ymmärränkö oikein?

_Maria_. Ilman tekemääsi tunnustusta et olisi koskaan saanut tietää
minun onnetonta salaisuuttani! En olisi uskaltanut tunnustaa sinulle,
että olin pettänyt sinua... jo aikoja sitten...

_Oskar_. Mitä tämä kaikki merkitsee?

_Maria_. Että on perheitä, joissa ymmärretään toisia vastoin tahtoakin.
Ja meidän kesken, kuten näet, on vielä olemassa myötätuntoa!

_Oskar_. Sinä vain uskottelet minulle! Sinä olet puhdas kaikesta
synnistä!

_Maria_. Minä ansaitsen suuremman rangaistuksen kuin sinä... sillä
sinä, senhän sinä tunnustit, et rakasta henkilöä, jonka vuoksi minut
petit... mutta minä, minä tein sen hänen vuoksensa, jota rakastin ja
jota vieläkin rakastan!

_Oskar_. Mitä? Se on kai tehtailija?...

_Maria_. Ei, mieheni, se on eräs toinen...

_Oskar_. Ja täällä, minun näkyvissäni! Kuinka kauan sitten?

_Maria_. Noin kuusi kuukautta...

_Oskar_ (itsekseen). Oo!

_Maria_. Hän pyysi minua tulisin sanoin kirjeessään kohtaukseen.

_Oskar_. Kuten minäkin!

_Maria_. Puistoon yön tullen.

_Oskar_. Minä samoin.

_Maria_. Kello kymmeneltä.

_Oskar_. Oh, mahdotonta! Maria, sinä teet minusta pilkkaa!

_Maria_. Siitä on nyt kokonaista puoli vuotta!

_Oskar_ (heittäytyy hänen kaulaansa). Olen maailman onnellisin
ihminen! Mutta Loviisa?...

_Maria_. Olin minä!

_Oskar_ (laskeutuu hänen jalkoihinsa ja huudahtaa). Ah! Vaadi, käske!
Tästä alkaen tottelen ja seuraan sinua umpimähkään. Yksin sinua!

_Maria_. Toivoin sitä... en muuta.

    (Tiainen ja Gideon tulevat, Tiainen vasemmasta, Gideon keskiovesta.)


KUUDES KOHTAUS.

    Maria. Oskar. Tiainen. Gideon.

_Gideon_. Rouvansa jalkojen juuressa! Ajattelematon! (Hiljaa Oskarille.)
Vaiti! Vaiti!

_Oskar_. Ei, setä, olen tunnustanut kaikki.

_Gideon_. Hassutusta! Se sotamies ei tietänyt mitään!

_Oskar_. Mutta vaimoni tietää sitä enemmän... hän tietää kaikki!

_Gideon_. Onko se mahdollista?

_Oskar_ (puoliääneen, osoittaen vaimoaan). No, hyvä... »Ah, Oskar,
odotan sinua»...

_Gideon_. Kaiken nimessä, se olitte te!?

_Maria_ (uhaten sormellaan). Ai, ai, setä, te olitte minua vastaan...
mutta rangaistus seuraa! Taistelun jälkeen palkitsee voittaja
liittolaisensa vihollisen kustannuksella, sen te kai vanhana sotilaana
tiedätte? (Tiaiselle.) Herra Tiainen, te saatte mennä Esterin kanssa
naimisiin, sillä mieheni antaa täydestä sydämestään suostumuksensa.

_Gideon_. Mitä hittoa!?

_Maria_. Ja tekin, rakas setä... Suokaa herra Tiaiselle ja Esterille
tämä onni!... Mitä haittaa niin monen valloituksen ja voiton jälkeen
pieni tappio? (Tiaiselle.) Olen teille luvannut myös sotakustannuksien
korvaukseksi myötäjäiset. Te saatte viisisataatuhatta markkaa!

_Tiainen_. Minäkö, rouva?

_Maria_. Oh, ei teidän sentähden tarvitse ruveta kapinoimaan.
Myötäjäiset eivät tule mieheltäni.

_Oskar_. Onneksi!


SEITSEMÄS KOHTAUS.

    Maria. Oskar. Tiainen. Gideon. Loviisa.

_Loviisa_. Rouva, rouva. Tässä minä olen ja Jaakko, minun kultaseni
myös. Hän odottaa alhaalla.

_Maria_. Meille tuottaa iloa nähdä hänet ja toimittaa teidät naimisiin.

_Oskar_ (iloisesti). Niin, Loviisa, suurta iloa!

_Loviisa_ (rohkeasti). Ja mitä tulee paikkaan, jota pyysin hänelle,
niin on itsestään selvää...

_Maria_. Ettei sinun eikä hänen enää tarvitse ajatella sitä.

_Oskar_. Vaimoni ja minä pidämme vaatimusta kohtuuttomana.

_Loviisa_ (hämmästyen). Silloin... jos niin on... (Käsittäen, hiljaa
Oskarille.) Silloin sanon kaikki.

_Oskar_ (ääneen). Antaa kuulua.

_Loviisa_ (hiljaa Marialle). Rouva, minä ilmaisen kaikki.

_Maria_. Kyllä minun puolestani!

_Loviisa_ (mennen Gideonin luo). Kuinka, herra?...

_Gideon_. No, jaa... sano vain kaikki... mikään ei estä sinua...

_Loviisa_ (hämmästyneenä). Todella! Näyttää siltä, että minä tässä
oikeastaan tiedän kaikkein- vähimmin.

_Oskar_ (Gideonille). Ja minä luulin pettäneeni vaimoani.

_Gideon_. Niin, kuulehan, me molemmat olemme petettyjä pettureita!

_Oskar_ (kääntyen vaimonsa puoleen). Ja todellisuudessa minä en
kuitenkaan ollut rikollinen...

_Maria_. Mutta rangaistus sinun täytyy kärsiä.

_Oskar_. Ymmärrän, pikku veitikka, se maksoi minulle auton...

_Maria_. Ja tehtailijan kauniin maatilan!

    Väliverho.








*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AH, OSKAR! ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.