The Project Gutenberg eBook of Mehiläinen 1840
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Mehiläinen 1840
Editor: Elias Lönnrot
Release date: March 23, 2024 [eBook #73242]
Language: Finnish
Original publication: Helsinki: G. O. Wasenius, 1840
Credits: Jari Koivisto
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MEHILÄINEN 1840 ***
MEHILÄINEN 1840
Toim.
Elias Lönnrot
Helsingissä,
Präntätty G. O. Waseniuksen tykönä,
1840.
Imprimatur: _H. Widenius_.
MEHILÄINEN. W. 1840.
Tammikuulta.
MUUALTA LÄHETETTY.
Uusia Wirsiä, Kirkossa ja kotona veisattavia. Joita ensin Suomen
Papit, Ignatius, Frosterus, Helenius, Pesonius, Achrenius, ja muut
ovat kirjoittaneet; mutta sitten yhdistänyt, uudistanut, ja lisännyt
Arkki-Pispa vainaja Jak. Tengström, ja nyt Wirsi-Kirjan-Seurasto
pränttiin antanut. Ensimmäinen ja jälkimmäinen osa. Turusa, vuonna 1836
Frenckellin ja Pojan Kirja-painosa.
Kauvan on Suomalaiset olleet täydellisemmän Wirsi-Kirjan puutteessa,
joko, ei ainoastansa, selkeemmällä puheenparrella, kuin nykynen
Wirsi-Kirjamme, ilmoittais Evangeliumin puhdasta oppia, mutta jossa
myös olis Wirsiä muista tarpeellisista aineista kuin nykysessä vanhassa
Wirsikirjassamme löytään; täma puute on huomattu, ja se on myös
ollut Jumalan sanaa, ja yhteistä hengellista parasta rakastavaisten
Sielunpaimenten sydämmellä; heitin yhteisestä toimesta ja työstänsä
on nämät mainitut Wirret, präntin kautta, annettu kunkin erinäiseksi,
ja kaikkein Suomalaisten yhteiseksi hengelliseksi hyödyksi. Ne on
myös erinomattain täysinäisen kielensä vuoksi parhaita, tähänasti
painetuista Suomalaisista Wirsistä. Mutta ne monet takaperoset sanat,
jotka näyttää ehdolla, vaston kielen luontoo ja tavallista puhetta
olevan kirjotettu takaperosiksi, on niin oudot korvalle, että,
jos ei ne juuri öksytä lukiaansa, niin ovat ne kumminkin häneltä
työlläästi ymmärrettävät, ja ainakin on ne oikeinpäin, luonnollisessa
järjestyksessänsä, paremmat, jonkatähden tähän pannaan muutamia
esimerkiksi, ja niitten selitys, niille tiedoksi, jotka ei senlaiseen
takaperoseen puheen luontoon (Renkoon) tottuneet ole.
N:o 552 v. 1 luetaan: "Hän Isän lyöpi vitsalla" olis paremmin
ymmarrettävä, sanojen luonnollisessa järjestyksessä, ja
versyn-rakennusta (meter) vahingoittamatta, sanottuna: Hän lyöpi Isän
vitsalla. N:o 1 v. 1 "Maan, Taivaan noskoot Luojalle," oikein päin:
Noskoot maan, Taivaan luojalle. N:o 2 v. 2. "Äänes kuulen jylinän",
oikein päin: Kuulen äänes jylinän.
Erilaita on niitten takaperosten sanojen, joita versyn juoksu, eli
laatu, vaatii semmoisiksi; esimerkiksi: viimmeksi mainitun virren
kolmann. versyssä seisoo: "Käskee teille Taivahan", ja N:o 4 v. 2
"Pukus säteet auringon", rikkois versyn luonnon, jos niitä oikeinpäin
sanottaisiin: Käskee Taivahan tielle, ja Pukus auringon säteet. Mutta
näistä edellä nimitetyistä, niinkun seuraavistakin takaperosista
sanoista, ei ole ollut versyn-rakennuksen apua, vaan pikemmin
pahennusta, ja ainakin ovat luonnottomat, niinkun jo sanottu on. N:o
162 on jambista versyn lajia, mutta ensimmäisessä versyssä 3:mas rati
alkaa daktylillä ja takaperosesti: "Kuoleman pääsi vallasta", jos
tässa olis kielen luontoo seurattu, niin olis versyllä oma jambinen
luontonsa, esimerk. Hän pääsi kuollon vallasta. N:o 34 alkaa "Jumalan
Herran ainoan kunnia olkoon aina"; tässä sanotaan Jumalalla olevan
Herra, mutta ei toivoteta: _Jumalalle (taikka) Herralle ainoalle kunnia
olkoon aina._ N:o 56 alkaa "Tuntos äänen koskas kuulet", oikeinpäin:
Koskas tuntos äänen kuulet. N:o 146 v. 6. "Haudan nousit kammiosta",
oikeinp. Nousit haudan kammiosta. N:o 149 v. 2 "Kuoleman vapaat
vaarasta". oikeinp.: Wapaat kuoleman vaarasta. 156 v. 2. "Heille vaan
se omaksi". oikeinp. Waan se heille omaksi. N:o 161 v. 2 "Jesuksen
etsein ruumista", oikeinp. Etsein Jesuksen ruumista. N:o 162 v. 6 "Hän
suuren voitti kunnian", oikeinp. Hän voitti suuren kunnian. N:o 166
v. 3 "Usiamman päätin kerran", oikeinp. Päätin usiamman kerran. N:o
167 v. 1 "Uuteen nousit elämään", oikeinp. Nousit uuteen elämään. N:o
180 v. 3 "Elämän ruokkii leivälla", oikeinp. Ruokkii Elämän leivällä.
N:o 317 v. 3 "JoS epä-usko armos estää valon", oikeinp.: Jos epä-usko
estää armos valon. N:o 371 v. 2 "Surun näännyn vallasa", oikeinp.:
Näännyn surun vallasa. N:o 393 v. 5 "Isä suo rakas", oikeinp.: Suo
Isä rakas. N:o 442 v. 3 "Sen heille hyvyys Herran suo" oikeinp.: Sen
heille Herran hyvyys suo. N:o 474 v. 2 "Kansansa asuu seasa", oikeinp.
olis: Asuu kansansa seassa. N:o 476 v. 3 "Niin Taivaan voitan palmun",
oikeinp.: Niin voitan Taivaan palmun. N:o 512 v. 1 "Elämän käymään
teitä", oikeinp.: Käymään elämän teitä. N:o 513 v. 1 "Sun käskyis
käymään teitä", oikeinp.: Käymaän sun käskyis teitä. N:o 590 v. 4 "Isäs
tunnet rakkauden", oikeinp.: Tunnet Isäs rakkauden. N:o 64l v. 1 "Monen
hän kerran", oikeinp.: Hän monen kerran. N:o 677 v. 3 "Ja teitä synnin
seurataan", oikeinp.: Ja synnin teitä seurataan. N:o 684 v. 1 "Taivaan
nähdä kotomaan", oikeinp.: Nähdä Taivaan kotomaan.[1] Nro 710 v. 1 "Ei
kuollon päästä kädestä", oikeinp.: Ei päästä kuollon kädestä ja paljo
muita senkaltasia.
N:o 642 Sanotaan veisattavan kuin: O Jesu Kriste sä autuuden, ja 68
samalla nuotilla; mutta näitten virsien rakennus on peräti erinlainen:
Ensiksi mainittu virsi (642) on Daktylinen, 10 ja 9 tavausta versyen
ratisa; toinen (N:o 68) on Jambinen, 8 ja 7 tavausta ratisa. Eikö olis
luonnikkaampi, että kaikki yhdellä nuotilla veisattavat virret olis
yhtä versyn laija?
N:o 734 4:sä ja 5:sä versyssä on, ainoastansa, 8 ratia, mutta
edellisissä on 12; tietämätön on mistä näihin viimeisiin versyin
saadaan 4 puuttuvaista ratia?
N:o 148 v. 4 ja viidennestä radista puuttuu 1 tavaus ja N:o 258 v. 2
ensimm. rati samalla lailla; mutta seuraavaissa on yksi tavaus liiaksi.
N:o 122 v. 4 2 rati. N:o 255 7 v. 7 rati. N:o 586 4 v. 1 r. ja 601 3 v.
7 radisa.
Puolia, eli katkastuita sanoja on tyystin ja taiten kartettu; niitä ei
ole myös muuta kuin harvassa paikka joku sana ("Nuorna"), esimerkiksi
virsissä N:o 582 v. 1, 583 v. 5, 584 v. 4, 589 v, 4, 592 v. 1, 599 v.
8, 615 v. 1, ja 707 v. 3. Paitti näitä on koko kirja, ylistettävästi,
täydellistä ja selkeetä Raamatun Suomee,[2] ja niinmuodon Suomen-maan
joka paikkakunnissa, suomalaisilta ymmärrettävä. Mutta, kaikki ei
näytä hyväksyvän niin täydellistä kieltä, ja puhdasta puheenpartta
virsissä,[3] vaan pitäävat katkaistut sanat niin tarpeellisina, ettei
he ilman niitä sano saavan versyä luonnistumaan, siitä syystä, että
Suomen kielessä on vähän lyhkösiä ja yksi tavaus sanoja. Mutta jos tätä
asiaa tarkemmin tutkitaan, niin huomataan piankin ettei katkastuista
sanoista ole versylle apua, eikä sitä luonnikkaammaksi auta; Roschierin
ja Heleniuksen Ruottinkielestä Suomentamat Wirsi-kirjat todistaapi
tämän; sillä ne on melkeen koottu katkaistuista sanoista, ja sentään
taajemmassa versyn-rakennuksen vikoja, kuin Wirsi-Kirjan-Seuraston
virsissä. Tähän otan esimerkiksi Roschierin "Psalmi-kirjan",
ainoastansa, ensimmäisestä Psalmista (virrestä); sillä ne seuraavaiset
on kaikki samallaisia, ja Heleniuksen on myös yhtäläinen: "Juur',
häneen, heill', tääl', niins, kaikk'." Kukin ajatteleva lukia näkee
tässä, jos nämät tavaukset on lyhkösiä, jotka lyhköseksi merkitty
on. Sillä nämät katkaistut sanat: Juuri, heille, täällä, kaikki, ja
muut senkaltaiset, ovat Trocheukset, niissä on pitkä ja lyhy tavaus;
jos niistä jätetään pois viimmonen tavaus, joka on lyhy, niin jääpi
kumminkin ensimmäinen tavaus, joka on pitkä, sanottavaksi, eikä sovi
lyhkösen siaan pantaa, niinkuin sanan-katkasiat on tehneet, ja luulleet
sen sillä lyhköseksi muuttuneen, kuin he viimmesen tavauksen on pois
jättäneet.
Senlaiset lyhennetyt sanat kuin: "Mulle, Sulle" joita löytään
Wirsikirjan-Seuraston Wirsissä ovat hyvät ja käpöset, jos ei niitä enää
lyhennetä niinkuin Rosch. ja Hel. on tehnyt 'Mull', ja Sull'.
Mitä Ruottalaisten uuden Wirsi-kirjan ja Suomalaisten Runojen sanojen
katkasemiseen tulee, niin löytyy niitä näissä molemmissa, sangen
harvassa paikkaa; tuskin on koko ensinmainitussa kirjassa usiampia
kuin R. ja H. joka virressä. Kullakin kielellä on oma luontonsa ja
vaatimuksensa, meitin ei tule suoria kieltämme muitten kielien mukaan,
vaan seurata sen omia vaatimuksia ja luontoo. Waikka Suomalaisissa
Runoissa onkin, harvassa paikkaa, katkastuita sanoja jossa ei niitä
myös tarvittaisi niin tiedämme ne olevan Talonpoikasten tekemiä, joilta
ei sovi parempaa vaatiakkaan; mutta Oppineilta, joilla on taitoo ja
aikaa tutkia kielen laatua ja luontoo, on senlaiset, katkaistut sanat,
kuin jo nimitetty on suuri rikos.
Merkittävä on myös, että katkaistuilla sanoilla sanotaan virsi
saatavan hengellisestä hartaudesta rikkaammaksi kuin täysillä,
joilla sanotaan virsi tulevan kankeemmaksi ja hengettömäksi; mutta
eikö syy tähän luuloon lienee ainoastansa se, että Hengelliset
virtemme on tähänasti ollut katkaistuilla sanoilla kirjoitetut
suureksi vahingoksi kielellemme ja että korvat on niihin jo niin
tottuneet, ettei Hengellisempiäkän virsiä enää pidetä arvossansa,
jos ei niissä katkastuita sanoja löytä. Samalla lailla oli muinaan:
koska Paavilaisuuden aikana pidettiin Jumalanpalvelukset Latinan
kielellä, jota ei oppimaton seurakunta ollenkaan ymmärtänyt, ja kuin
sitte, Lutheruksen-Opin mukaan, ruvettiin maakunnan omalla kielellä
Jumalanpalvelusta pitämään, niin ei Seurakunta (ensimmältä) pitänyt
sitä enää siinä arvossa kuin ennen; juuri kuin Jumalan sana olis
senkautta pyhyydensä kadottanut, että sitä Seurakunnan omalla kielellä
juliistettiin, eikä latinan kielellä, jonka he luuli ainoastansa olevan
Jumalan sanalla pyhitetyn.
_Jälkimaine_. Waikkei kyllä tässä edellä luettava tutkinto olekkaan
täydellinen, joka vaan vaatisikin pidempätä kirjoitusta, niin panemma
mielellämme sen anomusta myöten Mehiläiseen, toivoen, että usiampiaki
löytyisi, jotka ilmoittaisivat ajatuksensa mainitusta uusien virsien
kokouksesta. Mitä Mehiläisessä löytyy tilaa, annamma ainakin kernaasti
semmoisiin tutkintoihin, koska tunnemma niiden suuren arvon nykyaikana.
Mitä tähän nykyiseen tutkintoon koskee, niin olemma muutamin paikoin
vähän eriajatuksesta tutkijan kanssa, jonka vaan nimitämmä, hyvin
tieten, itsekullaki löytyvän omansa.
Mehiläisen toimittaja.
[1] Sana, _Koto-maa_, näyttää olevan paremmin Suomenkielen luontonen
kuin "Isän-maa", jota nimee on paikottain tässä kirjassa pruukattu,
esimerkiksi: Wirsiä "Isän-maan rakkaudesta" j.n.e.
[2] Liiaksi näyttää, kuitenkin, tässä kielessä olevan ne, ei
ainoastansa joka virressä vaan myös melkeen joka versyssä löytyvät
kertomus sanat (pronomina). Esimerkin otan ainoastansa yhdestä
virrestä: N:o 36 v. 1 "Sun kiitostas me aina veisaamme" v. 2. "Ja
uhrimme Me sulle kannamme." Jos näistä versyista jätettäisiin pois
kertomus sanat "Sun ja Me", niin olis kieli luonnikkaampi, ja saatasiin
niitten siaan sovittaa tarpeellisempia sanoja.
[3] Tämä näkyy Turun ruottalaisista Sanomista nimeltä Åbo Tidningar N:o
19 ja 20 1838. Jollenka vastaukseksi seuraava on kitjoiettu.
KAIKENLAISIA.
Pilvien suuruudesta.
Moni pilvi liiatenki syntyessänsä ei ole, kun muutaman kyynärän
suuruinen; toiset päälle penikuormanki ja välistä on koko näkyvä
taivas yltä pilvessä. Pilvien suuruus on helposti arvattava varjosta
(kuvasesta), jonka allansa maalla tekevät. Korkioilla vuorilla, joiden
kukkurat pistäksen ylemmäksi pilviä (katso: Mehil. Elokuulta 1837),
taitaan pilvien paksuuski mitata. Eräät ovat ohuita hennukoita, toiset
satoja ja tuhansiaki kyynäriä paksut.
Maanviljeliöille.
Usiassa paikassa Franskan maalla kylvetään alkukesässä toukoja, joista
sitte 2 ja 3:ki kertaa niitetään karjanruokaa ja ehästään sillä
keinon tähkään pääsemästä. Wasta seuraavana vuonna annetaan saman
touon rauhassa kasvaa, joka joutuu ja valmistuu tavallisena aikana
leikattavaksi. Tästä viljelyskeinosta oli edellisenä vuotena saatu
karjanruoka melkein sulaa voittoa. Mahtaisko Suomessaki niin menestyä?
Sateen paljoudesta.
Ilmasta alasputoava vuotinen vedenpaljous on suurin maan keskiseuduilla
ja vähenee sitä myöten, kun siitä tullaan likemmä maan pohjais- eli
eteläpäätä, s.t.s. lämpimämmillä maaseuduilla alasputoaä vuosittain
enempi vettä, kun kylmemmillä. Mutta peräti vastahakaan on sade'päivien
luku sitä suurempi, mitä kylmempi maaseutu. Hispaniassa, Italiassa,
Greikan maalla. Persiassa, Arabiassa, Palestiinassa j.n.e. luetaan
vuosittain keskikohtasesti 100 sade'päivää; Franskan maalla,
Etelä-Saksassa, Hungariassa, Pohjas-Turkissa j.n.e. 130 päivää;
Englannissa, Pohjas-Saksassa, Preusissa, Puolassa, Keski-Wenäjässä
j.n.e. 160 päivää; Ruotsissa, Suomessa, Pohjais-Wenäjässä, Lapissa
j.n.e. vieläki usiampaa sadepäivää. Ylisumman on kesäs-aikana alastulo
suurempi, kun talvis-aikana, vaikka luetaanki syys- ja talvis aikana
enempi sadepäiviä. Jos lumiki, mikä talvella sataa, sulattaisi vedeksi,
niin siitä kevät- ja syys-sadetten kanssa yhteenlukein ei kuitenkaan
tulisi paljo enempi vettä, kun mikä kesällä kolmena kuukautena
(Kesä-, Heinäja Elokuussa) yksinään sataa. Päiväs-aikana sataa aina
paljo enempi, kun yöllä, ja rakeita ei juuri muistella koskaan yöllä
sataneen. Muuten sataa vaaramailla (vuorisilla seuduilla) enempi,
kun tasasilla eli alhasilla mailla; ja jos yhdessä kohtiki asetetaan
yhtäsuuret astiat, toinen korkialle katolle, toinen pihalle, niin
kokoutuu katolla olevaan astiaan enempi vettä.
Tuulten kulusta.
Kevyt, vaivon havattava tuuli, kulkee tiimassa puolentoista Wenäjän
virstan paikoilla; kohtalainen tuuli penikuorman; rajutuuli kolmesta
niin kuuteenki penikuormaan; myrsky kahdeksan penikuormaa, ja
tuulispää, semmoinen, joka kukistaa huoneita ja tempaa maasta puita
juurineen matkaansa, kulkee kaksitoista penikuormaa tiimassa.
Ilmalaivoilla kulkiat ovat havanneet, että korkiammalla ilmassa useinki
tuuli puhaltaa vastoin sitä tuulta, joka alempana käypi. Jäämerellä
ajelehtii halki kesän suuria suunnattomia jäätönkäleitä ja purjehtiat
kertovat niistäki moniaiden kiireesti vaston tuulta kulkevan, koska
toiset liikkuvat tuulen mukaan. Syy tähän kummitukseen sanotaan olevan
se, että kun vedenpinnassa aalto käypi tuulta myöten, syvemmässä vesi
taas virtoisi jälelleen vaston tuulta täyttämään sitä lomaa vedessä,
jonka poisaaltoava vesi jälkeensä jätti. Tämä syvemmässä käyvä
virta kuljettaisi myötänsä ja vaston tuulta niitä jäätönkäleitä eli
jäävuoria, jotka painonsa suhteen ovat syvemmässä ja toiset, jotka
eivät painu niin syvään, menisivät tuulen mukaan. Tätä oppineilta
mietittyä selityslaatua emme kuitenkaan pidä tyydyttäväisenä. Sillä
kun tuuli kuljettaisi muutamia, alusvirta toisia jäävuoria, niin
pitäisi välttämättömästi niiden välillä löytyä eräitä, jotka pyörisivät
ympärite paikaltaan liikkumatta. Mutta onko semmoisia? — Myös pitäisi
samaa selityslaatua myöten pienempien jäävuorien kulkea tuulen mukaan,
suurempien vaston tuulta; mutta tapahtuuko sillä tavalla? — Kaikissa
virroissa erotetaan pääväylää alasjuokseva _ukonvirta_ sen vieriltä
ylösjuoksevasta _ämmänvirrasta_. Eikö liene sama syy jäävuorienki
kahtalaiseen kulkuun Jäämerellä, kun vedenki virroissa kahtalaiseen,
toinen toistansa vastahakaseen juoksentaan? — Ja olkoonpa kuinka
tahansa, niin ainaki sanovat olevan hyvin oudon ja kummittavaisen
Jäämerellä katsella, kuinka jäävuorista yhdet juoksevat peräsukaa
sinne, toiset rientävät tänne aivan vastahakaan niiden vieressä
kulkevien suuntaa ja retkeä.
Liikkuvista pyhistä vuodessa.
Uusissa almanakoissa katsotaan ainaki ensimmäiseksi, mihen aikaan ne
liikkuvat pyhät, _Laskiainen, Pääsiäinen ja Heluntai_ lankeavat. Kun
kellä ei ole almanakkaa, niin useinki täytyy mennä muilta kysymään
näiden pyhien aikaa ja tulevista vuosista on työläs kysymälläkään
tietoa saada. Waan kun yhdenkään näistä liikkuvista pyhistä tietää,
niin huokiasti saa niistä toisistaki tiedon, koska niin Laskiaisen
ja Pääsiäisen, kun Pääsiäisen ja Heluntain väliä on täysi seitsemän
viikkoa. — Joksiki hyväksi lukioillemme panemma tähän kahdenkymmenen
seuraavan vuoden Pääsiäiset. Tänä vuonna (1840) on Pääsiäispäivä 19
päivä Huhtik. ja siitä lähtein:
1841 se 11 Huhtikuussa.
1842 — 27 Maaliskuussa.
1843 — 16 Huhtikuussa.
1844 — 7 Huhtikuussa.
1845 — 23 Maaliskuussa.
1846 — 12 Huhtikuussa.
1847 — 4 Huhtikuussa.
1848 — 23 Huhtikuussa.
1849 — 8 Huhtikuussi.
1850 — 31 Maaliskuussa.
1851 — 20 Huhtikuussa.
1852 — 1l Huhtikuussa.
1853 — 27 Maaliskuussa.
1854 — 16 Huhtikuussa.
1855 — 8 Huhtikuussa.
1856 — 23 Maaliskuussa.
1857 — 12 Huhtikuussa.
1858 — 4 Huhtikuussa.
1859 — 24 Huhtikuussa.
1860 — 8 Huhtikuussa.
Niillen, jotka halunnevat tietää minkä vuoden Pääsiäisen tahansa
ja osaavat ne neljä tavallisinta laskukeinoa (k. Mehil. m.v.
Maaliskuulta), saamma neuoksi antaa, että Pääsiäispäivä kunaki vuonna
helposti löytään seuraavalla tavalla: ala jakaa itse saman vuoden
Wuosiluku jakimella 19, merki viimeksi ylijääpä a.
Sama luku — 4, — — — b.
Sama luku — 7, — — — c.
19 x a + M — 30, — — — d.
2xb+4xc+6xd+N — 7, — — — e.
Niin on Pääsiäispäivä sinä päivänä Maaliskuussa, joka saadaan, kun
ne luvut, mitä d ja e merkitsivät, ja luku 22 luotetaan yhteen.
Mutta jos Summa näistä Luotoksista kasvaa suuremmaksi, kun 31, niin
otetaan Summasta pois 3l ja Jääpä merkitsee, minä päivävä Huhtikuussa
Pääsiäisväivä tulee. Muistettava on, että tässä laskussa M ja N
merkitsevät lukuja, joilla on seuraava arvo: kaikissa vuosiluvuissa
siitä ajasta asti, jona Uusi Luku keksittiin, taikka
Alkain 1582 lopettain 1699 merkitsee M 22, N 3.
— 1700 — 1799 — M 23, N 3.
— 1800 — 1899 — M 23, N 4.
— 1900 — 1999 — M 24, N 5.
— 2000 — 2099 — M 24, N 5.
Myös on muistettava, että jos Pääsiäinen tätä laskua myöten tulisi
olemaan sinä 25 eli 26 päivänä Huhtikuuta, niin muuttuu se 7 päivää
ylemmäksi, taikka siksi 18 ja 19 päiväksi samaa kuuta. Wielä seki on
muistettava, että Ruotsissa ja Suomessa vastoin tätä muussa Uuden Luvun
seuraajassa Euroopassa tavallista laskua. Pääsiäinen vuosina 1845,
1869, 1900 tulee yhtä viikkoa myöhemmin vietettäväksi, taikka se 30
Maalisk., 4 Huhtik., 22 Huhtik. sen siaan, kun muualla se 23 Maalisk.,
28 Maalisk. ja 15 Huhtikuuta.
Jos nyt tahdot tietää Pääsiäispäivän v. 1840, niin jakaa
esinnä 1840 jakimella 19 ja kirjota jääpä a s.o. 16.
— 1840 — 4 — — — b — 0.
— 1840 — 7 — — — c — 6.
19x16+23 s.o. 327 30 — — — d — 27.
2x0+4x6+6x27+4 190 7 — — — e — 1.
Sitte luota yhteen d + e 22 s.o. 27 + 1 + 22, josta saat Summan 50,
josta 3l pitää pois ottaa, että jääpi 19, joka merkitsee Pääsiäisen
lankeavaksi sinä 19 p. Huhtikuuta. Jos summa 50:nen siasta olisi tullut
31 eli joku vähempi luku, niin olisi se suorastaan Maaliskuun päivän
merkinnyt, jona Pääsiäinen siinä tilassa olisi ollut vietettävä.
Wenäjän ja muun vanhan luvun seuraaja Pääsiäinen saadaan samalla
tavalla tietä, kuu vaan muistetaan, että siinä M aina merkitsee 15 ja
N aina 6. Muut pyhät niinkun Joulu, Uusivuosi, Maaria, Juhannus j.n.e.
ovat seisovia, ettemme niistä huoli mitään kirjottaa.
TYTTÖIN LAULUJA.
Inka.
Ei oo sia surunen meiän majassamme;
Päivät kuluu kunnialla, illat aitassamme.
Pojat käyvät kulkemahan illan pimiällä.
Laulellen ja rallatellen ilovirsiänsä.
Illan tullen näille maille pojat kylihin kulkee;
Likat menee aittahansa, oven kiini sulkee.
Käykää pojat kylissä, vaan elkää menkö saunaan;
Pienet piiat pirtissä paljo teille nauraa.
Elsa.
Puhun minä poikasille, eipä houkutella
Nuoria likkoja tarvitseisi, eikä viekotella.
Leskiä saapi liikutella, ei se haittaa mitään;
Ei saa tyttöhin koskea; hävetä poikiin pitää.
Eipä tämä tyttö lähe hylkypojan viereen;
Hylkypoika viettelee ja saattaa mierontielle.
Poika rahat menettävi olvehen ja viinaan,
Tytöt ei pane rahojaan, kun silkkihin ja liinaan.
Kyllä sinäki tyttöjä saisit, saisit vaika kenen,
Kun olis viina loppunut jo viittä vuotta ennen.
Kaisa.
Laulaisinpa taitaisinpa kun palkka maksettaisi;
Emmä paljo pyytäiskään, kun markan sanasta saisin.
Ei ole tyttöin ikävä pimeillä öillä.
Pojat käyvät kyliä myöten tyttöin tinkitöillä.
Tuli poltti Turun linnan, vesi vei sen sillan.
Pojat itkee ikävissään päivän sekä illan.
Likka käypi kankahalla, niinkun kaunis kukka,
Poika juoksee jälestä, niinkun vanha hukka.
Likka astuu ahoa pitkin, pumpuliliivit liuhkaa,
Poika ryömii jälessä, tuohivirsut viuhkaa.
Likka istuu linnassansa, kulta rippuu rinnassa;
Tänä vuonn' on huonot pojat huokiassa hinnassa.
Anni.
Woi minä polo likka, kun ma olen yksin!
Olen tullut kaikilta hyljätyksi.
Muut tytöt toimittivat asiansa ennen,
Minä olen heitetty ikävihin tänne.
Enkä tieä miten minä hylyksi nyt tulin,
Joka ennen kaikkien kukkana kulin.
Olin minä ennen, kun enkeliskukka
Kehnojen päällen en katsonu'kaan.
Parahinten parvessa kävin minä kirkkoon,
Jo nyt olen joutunut koiarien joukkoon.
Waan mitä entisistä ajoistani huolin? —
Noitapa muistaissa syämeni kuoli.
Syän ompi kylmä kun syksyinen jää,
Ei sitä rakkauskaan lämmitä.
Leena.
Minä olen kainu, kun syvän salmen siika,
Murehella täytetty pienonen piika.
En vielä muistane kovin monta vuotta,
Walitella täytyy jo kuitenki totta.
Maailman meri se on vaarallinen aivan,
Pian myrsky särkevi pienosen laivan.
Ei aina käynti ole kukkien päällä,
Toisin ajoin ompi orjantappuria tiellä.
Wälistä se näyttää, kun ilonen ois' olla,
Usiammin taitavi mure'pilvi tulla.
Niin on koko elomme ja koko olo täällä,
Lehenkanta katkeava syksysellä säällä.
Omp' on elo ihmisten, kun aaltosien veellä,
Yksi tulee jälessä ja toinen meni eellä.
Nuoruuteni aika ja ilopäivä kulkee
Jopa noista vaivoista väsymyski tullee.
Waan kun olen nuori ja ruumihilta raitis,
Mahan olla luojoani kiittämähän valmis.
Luojoansa kiittävi varpusetki pienet;
Enkö toki varpusia parempi mä liene.
Sanna.
Mennä vuonna oli minun ilonen olla.
Tänä vuonna olis minun parempi kuolla.
Eipä enää naurata, kun aina johtuu mieleen,
Ett' on oma kultani jo mennyt muien viereen.
Tuostapa on syämeni sangen karvas,
Kun on oma kultani jo muien armas.
Ikävät on aikani maailman päällä
Ei kuulu kultaistani siellä eikä täällä.
Päivä se paistaa ja lintusetki laulaa,
Minun kulta veäksen jo muien kaulaan.
Lumipilvet taivaalla juoksee ja kulkee
Minun kulta muita jo sylihinsä sulkee.
Waan minä itkenki ja valitan ja huolin,
Waikk' olen sorrettu kaikilta puolin? —
Heitän koko Suomenmaan ja lähen Wenäehelle,
Elän siellä vuotta kaksi, niin on hyvä jällen.
Riitta.
Hullu olin kun ma läksin kotipitäjästä,
Näin mä siellä kultani joka viikon päästä.
Minä olen täällä ja sinä olet siellä,
Moni järvi välillämme, soita paljo tiellä.
Sirkat ne sirkottaa ja lintuset laulaa,
Waan eipä kultani riennä'kään kaulaan.
Lintuset visertävät metsien päällä,
Minä istun ikävissä yksinäni täällä.
Tuuli se tuulee ja pienet puut ne taipuu,
Kultani ääni ei kankailla kaiku.
Niin on suru syämessäni ja on kauan ollut,
Enkä ole sanoakaan kullastani kuullut.
Liisa.
Surunen on syämeni, itku silmän peittää:
Jopa oma kultani taisi mun heittää.
Minä elin kultani kanssa, elin monta vuotta;
Iän nuoren kulutin ja kulutin juur suotta.
Olin aina siivo tyttö, siivo rehellinen,
Kultani se viettelijä, viekas, petollinen.
Wiikon vuotin kultoani, vuotin joka ilta,
Kysyin keon kukilta ja ilman lintussita:
Ettekö kukat ole kultoani nähnyt,
Miss' ompi kultani kulkenut ja käynyt?
Ettekö tieä te lintuset pienet,
Missä mun kultani elänee ja lienee? —
Kulta eli ilossahan meren tuolla puolla,
Minun anto surra ja ikävihin kuolla.
Mari.
[Toisella tavalla ja vaillinaisesti ennen präntätty; katso; Finnische
Runen von Dir. H.R. Schröter, sivulla 1106 ja 141.]
Astelin kaunista kangasta myöten,
Heliätä hiekkarantoa myöten.
Poro minun pölysi polvilleni,
Heliätä hiekkoa helmoilleni.
Menin minä siskoni kartanohon,
Siskopa minua syömähän laitti.
Söin palan eli puolen arvoltani.
Kysyin sitte siskolta armaistani.
"Armahasi ei ole ollunna täällä:
Tuollapa maannehe marjoin päällä."
Kävin minä armasta katsomahan,
Sisko se sivullani astumahan.
Armahani makasi paarten päällä.
Silkkinen huivi oli silmiin päällä.
Sisko se käski mua nauramahan,
Sano minun armahan toisenki saavan.
Olisin ma nauranut armastani,
Waan empä jaksanut itkultani.
Suu minun neuro, syämeni itki,
Silmäni vettä vuoatteli.
Weetpa ne vierivät poskia myöten,
Menivät kun virrassa koskia myöten.
(Lisää toiste.)
MEHILÄINEN W. 1840.
Helmikuulta.
MUUALTA LÄHETETTY.
Kysymys Mehiläisestä.
Kunne on nyt kulkenunna,
Kovin kauaksi kaonna,
Mehiläinen meiän maalta,
Näiltä Pohjolan periltä,
Kun ei kuulu kulkevaksi, 5
Ei näy sinä ikänä? —
Joko lie kulkenna kulunsa,
Ohin aikansa ajanna,
Mennyt meistä melkosihin,
Kohen merta määrätöntä, 10
Ponnetonta, pohjatonta,
Iankaikkista, isoa;
Josta ei pahat palaja,
Tule taitavat takasin.
Näihin ilmohin ikänä, 15
Eipä se meri mehusta
Taia tulla täytetyksi;
Sill' on vuosia vatsassa
Ennen saatuja saatoja,
Tuhansia tunkemia, 20
Ei ole sittenkään sisältä
Meri tämä täytynynnä,
Wiel' on ontena ololta,
Avaralta autiana.
Se nyt saattapi minunki, 25
Wiepi paikalla vinohon,
Toimittapi toisahalle
Ajatukset ainehesta,
Es'sanoista eksyttäpi.
Enk' ois outo ollenkana, 30
Saattamaton saanutkana,
Ruvennut runon tekohons
Tähän työhön työntynynnä,
Wann tuli iso ikävä,
Kaipaus kaonnehesta; 35
Se minun pani pakolla,
Sepä työnti työntämällä,
Laitti virttä laulamahan,
Saatteli runon sanoille.
Niin jo tuota toistamisen 40
Mehiläisestä kyselen:
Onko enää ollenkana
Elämässä entisessä,
Näissä maailman majoissa,
Joka kuuna kulkemassa; 45
Wain lie joutunut jokehen
Tulvan tullessa isoksi;
Wainko tuimahan tulehen,
Aivan hirmu hiiloksehen;
Wain oisi salohon saanut, 50
Selkosmetsihin sekonut,
Etähäksi eksynynnä;
Tahi ei tahtone enempi
Tulla'kaan tuville näille,
Kaukasille kartanoille, 55
Näille Pohjolan perille,
Pikkuisihin pirttilöihin,
Joiss' on karstoa katossa,
Paljo pöyvillä pölyä,
Penkeilläki pelmehiä, 60
Aivan lasitki likaset,
Sillat myöski siivotonna.
Samoin kun sano Paturi,
Häpäsi Hämehen miesi,
Runossansa rustatussa, 65
Jossa paraite paniki,
Ylen määränsä ylävä,
Siivoistamme, silloistamme,
Pöyvistämme, penkeistämme,
Akkunoista, astioista, 70
Niinkun kaikista kaluista,
Waate'varsista pahoista,
Wielä taioista tavoista,
Että tyyleistä tytärten,
Poikasien Pohjan maalla. 75
Ja niin kiittiki kivasti
Heiän puolen hempehiä,
Tyttäriä tyynempiä,
Kun ovat kovan koriat,
Ylen määränsä ylävät, 80
Monen tansin taitavaiset.
Waanpas kuule Kustu kulta,
Pane mielehen Paturi,
Mitä mä sanon sanoista,
Laulustasi laitetusta: 85
Mitä on tyllit tyttärillä,
Talonpojan tallukoilla?
Mitä on saalit silkkisetki,
Kamritsiset kaulahuivit.
Että silkkisiekalehet, 90
Jotta saavat sammumahan
Tulen liekin liehumasta,
Keiton alta kyökistäki?
Niin ennen isät sanoivat,
Muistutteli muinaskansa: 95
_Ei salli savinen pelto
Koriata kuokkiata,
Piian pitkeä hametta,
Sukanvartta valkiata_.
Pois ne onki Pohjolasta 100
Silkit, kamritsit kateessa,
Talonpoikaisten taloista.
Se on mahti mamsellejen,
Tapa herraisten taloissa,
Jotk' on sääty säayltähän 105
Pulskiampahan pukuhun.
Se on erotus eräinen
Meille varsin valmistettu
Tuntomerkiksi tutuksi,
Niinkun tunki kunniaksi, 110
Että olla oikiasti
Waattehissansa vakaasti,
Sääyssansä säiseästi.
Sill' on kukkoki kuresta,
Kananpoika kaarnehesta, 115
Erotettuna esinnä
Luojaltansa luullaksemme,
Niille pantuna paraaksi
Esimerkiksi etehen,
Jotk' ei ilman itsiänsä 120
Koskan tule tuntemahan,
Tuntemahan, tietämähän,
Mistä on suku sukunsa,
Mistä alku ainehensa,
Waikk' on alku ainehemme 125
Maasta, mullasta sukumme.
Niin me pojat Pohjan maalla
Aina aikahan tulemma
Kotisaaulla saralla,
Jot' ei paljo painettane. 130
Emmekä huoli ensinkänä
Suurten rinnalle ruveta,
Tytöt ei ne meiän maalla
Maha tulla mamselleiksi.
Jos ei toisinkaan toella 135
Pitäis kenenkään kehata
Ylen pitkiä piteä
Körttiröiyn rötkäloitä,
Halkosuisia hameita,
Wanhan kansan kauhtanoita, 140
Jost' on joukossa johuja,
Pahat seuroissa seotki,
Josta juorut juoksioitten,
Lorut pitkät loppumatta.
Moni mielen miehistäki, 145
Warsin vaimoista valitut,
Niin on eksyneet etääksi,
Uskossansa untunehet,
Että pyrkivät pyhiksi,
Wanhurskaiksi vaattehilla. 150
Niin on tyhmät tyttäretki,
Että riepunsa repivät,
Kaikki katkovat hameensa,
Huivinsaki hukkoavat,
Aivan polttavat poroksi; 155
Sillä toivovat tulevan,
Paremmaksi pääsevänsä,
Sillä pyrkivät pyhiksi,
Taivasta tavottelevat;
Waikk' on synnissä syvästi 160
Omatunto tuuvitettu,
Ettei tunne tuomiota
Synnin päälle synkiätä;
Waikka himot hiukoavat,
Weri kunne'ki vetäpi, 165
Synnin töihin tyhmempihin,
Ilkeyksihin isoihin.
Waan jo olen vaiti vaattehista,
Että tylleistä tytärten,
Wirkan vainen viimeseksi 170
Mehiläiselle sanani:
Niinkö siistiksi sinäki
Tulit tuttu lintusemme,
Että sä noesta nokastut,
Eli muista muuttehista, 175
Tulemastasi tupihin,
Meiän maille matkomasta?
Waikk' oot kuullut käyessäsi,
Että nähnyt ollessasi,
Kuinka vaimot vastoinensa 180
Karstoja kapistslevat
Joka lauantai laesta,
Nokiorret nostelevat,
Ettei kai ole katosta
Sitä puonnut silmillesi, 185
Silmillesi, siivillesi.
Wieläpä seinätki sipovat,
Kyntivät metson kynillä,
Sekä veillä veisteievät
Aivan puulle puhtahalle, 190
Pöyät, penkkinsä pesevät,
Lakasevat lattiansa
Warpuluuilla lujasti,
Raot kaikki rassoavat
Puikon kanssa puhta'aksi; 195
Waikk' ei siisti sittenkänä
Ole vielä ollenkana
Meiän tuhmissa tuvissa,
Pimiöissä pirteissämme,
Kuin on kuulunut Hämeessä, 200
Aina mainittu olevan,
Lattiat vesin valetut,
Kaikki pesty permantonsa;
Kuin on suurissa saleissa,
Parahissa pappiloissa. 205
Wain tule kuitenki tupihin,
Pikkusihin pirttehimme,
Joss' olet kauan kaivattuna,
Kauan ollunna kateessa;
Tuo tukulta tullessasi 210
Meille mieluista mehua,
Kanna mettä kaapussasi,
Alla siipesi simoa.
Elekä pane pahaksi,
Ellös tuosta tuskautuko, 215
Waikka kuinka kuulisitki
Pahanjuonisten panevan,
Kulkuasi kummeksivan,
Tahi kieltäsi kiroovan;
Ei ole ollut ennenkänä 220
Kaikki kaikille hyväksi,
Yksi kiitti, toinen moitti,
Harvat arvon antanepi —
Se on mahti maailmassa,
Se tapa iänikuinen. 225
* * *
Kaikki mit' on kankiasti
Tähän lauluhun las'ettu,
Taikka pantuna pahasti,
Puuttuvaisesti puhuttu,
Lapinpuolen lausehilla, 230
Puhe'parsilla pahoilla,
Siitä saattapi sanoa:
Ett' on miekka miestä myöten,
Laulu laulajan mukahan.
_Jälkimaine_. Jo tätä ennen olemma, ilman muita lauluja, präntättäneet
Mehiläiseen kolmekymmentä nykysemmän ajan tekoista runoa. Niitä on
ollut 25 semmoisia, jotka on tehty ruotsin eli muun vieraan kielen
ymmärtämättömiltä miehiltä ja niiden eritekiäin luku on 14. Nämät
tekiät ovat olleet kotoperää osittain Karjalasta (Repolasta, Lieksasta,
Ilomantsista ja Kerimäeltä), osittain Savosta (Rautalammilta,
Wiitasaaresta, Pielavedeltä ja Iinsalmesta), osittain Pohjanmaalta
(Siikajoesta, Iistä ja Hyrynsalmesta). Usiammastaki syystä olemma aina
mieluisesti präntättäneet talonpoikaisten laitoksia niin runoissa,
kun muissa kirjotuksissa. Ensistäki kielen vuoksi. Aivan surkiata
on katsella, kuinka Suomen kieli monessa herraisten tekemässä
kirjotuksessa on pilattu, erittäinki ensiaikoina. Ruotsin kielen
sanajärjestys on aikaa voittain niin tavalliseksi suomalaisissa
kirjoissa tullut, että moniki lukia jo katsoo kankiaksi kaiken
kirjoituksen, joka siitä ei seuraa. Emmekä huolisi vallittaa, jos ne
sen tekisivätki, joiden silmät ja korvat ovat tottuneet ruotsalaiseen
kirjotukseen, vaan se vasta on pahempi ja ainaki huolettava asia, kun
sama ruotsalaisuus paikka paikoin jo on tullut umpi suomalaisillenki
niin tutuksi ja rakkahaksi, etteivät muusta tiedä, eivätkä huoli.
Tiedämmä kyllä, kaikilla aineilla taivaan kannen alla olevan ikänsä,
aikansa ja muutteensa, eikä mitään muuttumatonta löytyvän, ei kieltä,
mieltä, eikä muuta ainetta, näkyväistä eli ajateltua. Mutta se on myös
tietty ja kaikille tuttu asia, että esimerkiksi puu itsevapaudessansa
kasvaa luonnostansa suoraksi, vaan kun tulee tuuli idästä, toinen
lännestä ja pieksää sen muiden lähellä olevien suurempien puiden
väliin, niin viimein oksista eli latvasta puuttuu niihin ja kasvaa
niitä myöten vääräksi ellei aikanaan vapauteta ja oikaista. Ei siis
liene'kään lupa niin ajatella, kun meillä ei olisi minkäänlaista
huolenpitoa kotikielestämme, »vääntyköön kuinka tahansa. Kaiketi'ki
on meillä siitä niin huolta, kun hyötyäki. Eikä ole'kaan yksipuolisia
velvollisuksia maailmassa, niin että saattaisimma kielestäkään sanoa,
sen vaan meille hyväksi luodun olevan, meidän ei siitä huolta pitää
tarvitsevan. Se siis on huoli ja velvollisuus kotikieltämme kohtaan,
että, minkä taidamma, estelemmä sen oman luonteensa heittämästä ja
mutkistumasta ruotsin tahi muiden ulkokielten mukaan. Olisiko se
siis niin vaarallinen asia, ja eikö se olisi ennemmin suotava, kun
esteltävä? — Tätä kysymystä vastaamma toisella: onko se vaarallista jos
männyt metsässä kasvavat vääriksi, ja eikö ne kuitenki ole mäntyjä,
ei muita puita? — Ovat kyllä ja kelpaavatpa vielä polttopuiksi,
mutta seinää ja huonetta on niistä vaikia saada. Ainaki pitää niitä
usiammiksi kappaleiksi sitä ennen palotella ja ei saa sittenkään muuta,
kun jatkettua seinää. Semmoista jatkettua, paloteltua kieltä saadaan
myös suomesta, kun sitä ulkokielten mukaan mutkistettuna käytetään.
Suomessa on oikein aika honkiin verrattavia sanoja, juurellansa,
varrellansa, oksilla ja latvalla. Semmoisista ruotsi ja moni muu
ulkokieli ei paljo tiedä'kään, vaan täyttää yhden suomen sanan siasta
puheen usiammalla pienellä, välistä neljällä ja viidelläki. Kun
nyt semmoisiin ulkokieliin tottuneet jotai suomeksi kirjottavat ja
liiatenki, jos kääntävät jotakuta niistä kielistä, niin tavallisesti
saavat sanan sanalta, kaksi paraalta suomalaiseen kirjotukseensa.
Waan erityiset sanat ruotsissa ja muissa ulkokielissä enimmiten
ovat lyhyitä, suomen sanat pitkiä. Sentähden venyy kirjotuksensaki
pitkäksi ja näyttää oudollen. Tätä vikaa parantaaksensa karsivat
ja katkasevat sanat, jolla saavat semmoista kieltä, kun useimmissa
virsissä virsikirjassamme. Niin on mielestämme Turun ja Uudenmaan
Suomalaisten kieli oikian luonteensa kadottanut ja pilannut somuudensa,
niin Wiron kieli vieläki pahemmaksi rumentunut. Waan jälki vetää,
sanotaan sananparressa, ja kun nyt suomalaiset kirjat enimmäksi
osaksi ovat mainittua ruotsin mukailemata, niin tarvitsisi saada
toinenki jälki, joka vetäisi ehkä muutamiaki siltä entiseltä ruotsin
jäleltä. Tosin onki nykysempinä aikoina alettu tehdä ja käydä tätä
toista suomalaisuuden jälkeä, mutta vieläki on se entinen paremmin
tallattu. Sentähden olemma meki puolestamme liittäyneet niihin, jotka
tallaavat tätä suomalaisuuden uraa paremmaksi tieksi, vaan koska
usein meki erehdymmä sille entiselle tielle, niin haluisesti ainaki
olemma pyytäneet tutuksi tehdä runoja ja muita kirjotuksia semmoisilta
miehiltä, joita joku vieras kieli ei taida hämmentää, ruotsalaisuus
ei seottaa. Se on ensimmäisenä syynä, minkätähden semmoisia runoja ja
muita kirjotuksia olemma präntättäneet.
Toiseksi osotaksen niissä Suomen kansan mieli, tavat ja elämä paremmin,
kun herraisten laittamissa runoissa ja kirjotuksissa. Meidän herrasväki
mielessänsä, tavoissansa ja elämässänsä ei ole enemmin Suomen, kun
mihin muuhun kansaan verrattavia. He ovat eronneet kansasta, jos ei
juuri siksikään, että taitaisiin Ruotsalaisiksi, Wenäläisiksi eli
Saksalaisiksi lukea. Moni heistä tuskin tuntisikaan kalaa elävässä
muodossaan, vielä vähemmin, kuinka sitä pyydetään, minkälaisia nuotta
ja verkot ovat, minkälaisia aura, viikale ja harava, millä tavalla
pellot ja metsät saadaan eloa kasvamaan, jos nauris kasvaa maassa eli
puussa j.n.e. He ovat kuitenki paljo oppineempia, kun talonpoikanen
kansa, mutta kun heidän oppinsa ja taitonsa ovat ulkopuolella
talonpojan oppia ja taitoja, niin tulevat he ulkopuolin tuntemaanki,
mitä suurimmalla osalla Suomen kansasta oikein on omituista. Ja kun
joskus kirjotuksissaan kuvaelevat, niin eivät saa oikiata kuvaa Suomen
elämän muodosta, vaan välistä kaunistavat sen liiaksi, toisinaan
rumentavat ylimääräsesti eli hairailevat muulla tavalla. Liika
kaunistus helpoimmasti tapahtuu omilta maanmiehiltämme, mutta ei ole
kuitenkaan kiitettävä. Lapselle näytettiin kerran omenapuun kuva
paperille kirjotettu. Ihastuen katseli hän niitä viheriöitä lehviä ja
kauniita, vaalevia kukkia ja sanoi, ei koskaan niin kaunista puuta
nähneensä. "Se on kuvattu sinun nimikkö puustasi omenatarhassa",
lausui isä, ja lapsi pyysi kuvaa omaksensa. Isä vastasi, ei taitavansa
antaa sekä puuta että kuvaa, vaan jos tahtoisi vaihtaa, antaa puun
isällensä, ottaa kuvan, niin sillä saisi. Lapsi myöntyi mielellänsä
vaihtamaan, sillä kuvan taisi kädessänsä pitää, myös oli se uusi;
vaan puu oli vanha, eikä liikkunut paikaltaan. Jälkeenpäin olisi hän
kerran helteessä puun varjoon istunut, mutta kuva ei antanutkaan
varjoa. Wieläki pahemmin kävi hänen, koska syksyllä muut puistansa
poimivat omenia ja hänen kuvapuunsa aina oli yltä valkiassa kukassa.
Wiimen tulivat hiiret ja kalustivat sen rikki loukosta, mihen oli
heittänyt, eikä hän tästä hiirien työstä paljo surrutkaan. Tähän lapsen
omanapuun kuvaan ovat usein oppineitten kuvaukset elämän muodosta
verrattavat. Ovat monasti kuvauksia heidän puuttuvaisesta tiedostansa
yhteiseen elämään koskevissa asioissa, ei itse elämästä; heidän
omista luuloistansa, ei asioista. Toisin on sen kanssa, asia, joka
itse yhteisen elämän lapsi, siitä ei ole kunne'kaan vierasten oppien
tielle hairaunut. Kaikissa puheissa ja kirjotuksissaan ilmottaa hän
kansan mielen, tavat ja muun elämän muodon paremmin, kun minkä oppineet
kauniimmillaki kuivauksillaan voivat. Hän ei osota ainoastansa kuorta
munasta, vaan sekä syämen, että kuoren; ei ainoastaan ulkonaista näköä
huoneesta, vaan sisäsolennonki. —
Wielä muitaki syitä löytyisi, joiden tähden arvossa pidämmä umpi
Suomalaisten kirjotuksia. Usein ansaitsevat itse aineensa puolesta
tutuksi tulla ja ikäskun näytteeksi ulkolaisille Suomen yhteisen kansan
nykysestä kirjallisesta taidosta. Ei monta vuotta sitte präntätyssä
saksalaisessa, hyvin oppineelta mieheltä tehdyssä kirjassa luetaan
Suomalaiset vieläki pakanain sekaan. Ei siis taida haitata, että
tulisivat vähä paremmin meidän maan ja kansan tuntemaan, jos ei toisin
puolin meidänkään tästä pakanallisesta nimestä tarvitse suuttua, vaan
ennemmin kilvotella ja pyrkiä, vasta paremmaksi tulla. — Tämä nyt
olkoon puolestamme myös niille vastaukseksi sanottu, jotka moittivat
meitä "hävyttömien loruin" pränttäämisestä Mehiläisessä, vaikkemme
kyllä voikaan ymmärtää, mistä syystä ne mennä vuoden Lokakuun osassassa
luettavat tarinat olisivat hävyttömiksi tuomittavat. Eikä ole muutkaan,
joita siitä asiasta olevina kyselleet, sitä ymmärtäneet. Sen kyllä
pidämmä hävyttömänä asiana, vaimolla olevan salaukkoloita, mutta se
mielestämme ei ole hävytöntä, jos joku muistuttaa vaimoa siitä, vaikka
kohta pilkkaamalla eli nauramallaki. Samalla tavalla ovat valhe, petos
ja varkaus itsestänsä tuomittavia, mutta saapi niistä kuitenki puhua,
joka niitä ei ylistä ja seurattaviksi esimerkiksi muille niitä ei
aseta. —
Mitä edellä luettavaan runoon koskee, niin on se myös umpi suomalaisen
miehen tekemä, lukkari _Eerikki Bisin_ Kiannalta, Hyrynsalmen pitäjätä,
ja taitaa olla ensimmäinen, jonka eläissänsä on tehnyt, sillä hän on
vielä nuori poikamies. Mielellään olkoon siis se hänelle sallittu,
jos olisiki joku paikka runoissansa "pantuna pahasti, puuttuvaisesti
puhuttu" k. v. 224—234. Muutamia paikkoja olemma pränttäämättä
heittäneet, joissa liiaksi ylistää toimitustamme Mehiläisen kanssa,
sillä semmoista ylistystä emme ansaitse omassa tunnossamme,
vaan ennemmin moitintoa. Silla itse tunnemma työmme ja toimemme
puuttuvaiseksi ylitse kaikista niistäki, jotka siitä meitä enimmästiki
mahtavat moittia. Sillä niitä on niin monta, jotka oikein kilvotellen
estävät meitä sitä paremmaksi saamasta: välistä taidottomuus, välistä
kiirut aika, välistä kykenemättömyys, välistä huolettomuus, välistä
varattomuus. — Sillä tunnolla ja mielellä ainaki emme ole tainneet
präntättää muitaki meille tulleita ylistysrunoja Mehiläisestä, niin
esimerkiksi emme sitä, jonka jo pariki vuotta sitte saimma ja joka
lopettaa aineensa seuraavalla tavalla:
Wielä saattelen sanoiksi,
Wielä virkan immeiseksi:
Jos sa joskus matkoillasi,
Sattuisit samotessasi,
Kujille kotikyläni,
Koti peltojen perille;
Ellös siirtykö sivutse,
Tahi oikasko ohitse!
Mistäs tunnet minun kotoni? —
Tuosta tuntenet kotoni:
Koto on minun lovessa,
Kyröjärven kainalossa,
Lounasrannalle rakettu,
Liki koskea jaloa,
Suurta, paljo pauhaavata,
Kyröskoskeksi sanottu,
Weenlasku Kyrölammin,
Laajalaatusen vesistön.
Siitä länsiluotehesen
Wirstan päässä päätyneenä
On se kunta kylästä,
Neljä pikkuruukusia,
Jota Pettutaipaleeksi
Haukkunimellä hokevat.
Siell' on mun kotokyläni,
Syntypaikkani samate,
Kostun saarta vastapäätä,
Länsisuuntoa samasta.
Jos sa joskus luoksi jouvut,
Pääyt paikalle samalle;
Toki tulloski tupahan,
Sekä poikkea sisälle,
Yötimähän, päivimähän,
Kostimahan Kostulahan,
Ei sun täällä semminkänä
Panna pettua etehen,
Tahi parkkia pahoa;
Emoni sun einehtävi,
Kostitsevi kylläseksi,
Makumaiolla Meriken,
Ristikenki rieskasella.
Paikat on perin pulskiammat,
Ihanimmat ilman alla;
Kaunihimmat kaikkialla
Ovat Kostulan kotoset:
Niemet on somat näöltä,
Arot kaunihit, avarat,
Siinä saaristot likellä,
Joissa kukat kuhisevat,
Kahisevat kaikenlaiset. —
Ja meiän ahe ihana
Kukillansa kultasilla,
Puistollansa pulskialla,
Pihlajistolla jalolla!
Oh kun sitä silmäellä
Aamuaikoina alotan,
Keskellä kesäsyäntä,
Päivän nostessa norolta
Kultinensa, koittonensa,
Hopeinensa, hohtonensa;
Niin se mieleni mehuna,
Syvältä syämeniki,
Sulosuomasta sulavi,
Ihantelevi ilosta.
Siitä sieki, meiän lintu,
_Mehiläinen_, mieliksesi
Saisit mettä mittavasti,
Suunnattomasti simoa.
Siellä saisit siipiäsi,
Lentimiäsi levätä,
Ryvetä mehikukissa,
Höyriä hunavarassa.
Kutsumisestansa saamma sitä meille tuntematonta kutsujata rehellisesti
kiittää ja myös runostansa, jota emme kuiteekaan jo mainitusta syystä
taida kokonaan präntättää. Ettemme ansaitse ollenkaan semmoisia
ylistyksiä todistaa seuraavaki meille muualta lähetetty:
Muuan sana _Mehiläiselle_.
"Toden ollessa sananlaskun: luonnossansa mies lujempi, tavoissansa
taitavampi, olis Mehiläisenkin pitänyt Simpukan ja Kotkan sadusta
oppiman, 'ei lentämään korkiammalle, kuin siivet kantavat', ja
muistellen, päämääränsä olevan, ainoastansa tässä elossa kartutella
hyödytystä ja huvitusta ihmisille, ei yritellä'kään kajomaan uskon
oppiin ja tulevaisen elämän asioihin. Tämän kuitenkin unhotettuansa,
niinkuin usiammasta ensivuotensa, varsinkin Joulukuun Numerosta
on nähtävä, ja niinmuodoin varsin 'Simpukan' satuun saadessaan,
näkyis tarvitsevan varoitusta, ettei, luonnossaan pysyin ja oikiata
päämaaliaan kohden kulkiin kyllä hyödyllinen ja kiitettävä ollen,
taidottomuudessaan peräti hukkaan lentää hurrittaisi.
"_Mehiläinen_ on kyllä monasti julistanut pitävänsä P. Raamatun arvossa
ja oikian uskon ainoana perustuksena. Mutta sitä ei tämän kirjottaja
jaksa uskoa, nähdessään ja kuullessaan siltä niin monta P. Raamatun
oppia vastaan käyväistä menoa ja ääntelemistä. Hän rohkenee esimerkiksi
Tammikuun Historia osassa 3 siv. — omastako päästänsä, eli muiden
mukaan, sitä ei ole sanonut — päättää, jotta 'kaikki historian totuus
juurraksen enimmältä muisto muistolta säilyneihin tarinoihin ja
kirjallisiin tietohin', 5 siv., että 'pian ainoat muinasajan tiedot
ovat etsittävät tarinoissa', että 'sekä ne, jotka epäilevät suuresti
mitänä totta näissä tarinoissa löytyvän, että ne, jotka pitävät enimmiä
totena, taitavat erehtyä', että 'runoilemissa liiatenki on varottava,
ettei kaikkea todellistana totena pidettäisi', ja ettei 'historiallista
totuutta silloin (vanhaan aikaan) kysytty, eikä vaadittu, vaan ainoasti
luonnollista totuutta eli asian kertomista senaikuisten ihmisten luulon
ja toivon mukaseksi', ja 6 siv. että 'ikivanhoja aikoja tutkiessa
ikäskun uimma avaralla merellä, kussa ei rantaa erota'kana'."
(Lisää toiste.)
MEHILÄINEN W. 1840.
Maaliskuulta.
Koulunkäymättömän valitus.
Jos olisi isä ennen muinon
Antanna aluksi mulle
Kapan kauroja mukahan,
Sitten minun selvittannä,
Tuonne työntännä toella, 5
Koulun korkian tyköhön,
Opin oikian tiloille;
Jossa oisin oppinunna
Tietämähän, tuntemahan,
Monta hyötyä hyveä, 10
Monta paikkoa paremmin,
Muita kieliäi mukaillut
Kaikin paikoin kallohoni; —
Kukas saattaisi sanoa,
Kuka muuten muistutella, 15
Etten minä, niinkun muutki,
Niinkun muutki muutamaiset
Koulun korkian kävijat,
Lauleleisi, liirittäisi,
Rillettäisi, rallattaisi, 20
Kantelettai kaikuttaisi,
Että kuuluisi kumina
Yli suurta Suomenmaata,
Yli vuorten, vaaramaiten,
Yli laaksojen laveien, 25
Niinkun kaiku kankahilla
Tahi synkissä saloissa,
Huuettaissa huikiasti,
Kauas kuulupi kuhunni.
Waan nyt on kieleni kipiä, 30
Ääneni minun ärakkä,
Nyt on kalpa kanteleini,
Ettei ensinkään osoa,
Saata kaikkia sanoja
Saaha oikein sarjallensa, 35
Kun en tieä, enkä tunne,
Mitkä millonni pitäisi
Sanat nuotille sanoa,
Sovitella soittohoni.
Niin ei oo lauluni lavea, 40
Eikä soittoni sorea,
Ei kumaja kanteleini,
Laske ei laatuista iloa;
Waikka kyllä koittelenki
Laaiskella lauluani, 45
Sovitella soittoani,
Kanssa kielet kiinitellä,
Yli kaiken kanteleini.
No mitä koulusta kurisen,
Mitä kielistä kitisen, 50
Opistani ollenkana! —
Onhan meillä oma kieli,
Oma suomemme sorea,
Oman äitin antamainen,
Oman isän istuttama. 55
Täll' on itsellä iloa,
Täll' on itsellä simoa,
Läll' on mettä ja makeutta,
Kylliksi joka kylälle,
Joka talon tarpeheksi. 60
Kyll' on suomella soreutta,
Kyll' on suomella sanoja,
Ilman avun onkimatta,
Welaksi vetelemättä;
Ei se tarvitse tapailla, 65
Anella apusanoja,
Muilta kieliltä kysellä,
Neuoksensa nouatella.
Sill' ompi sanat soreita,
Puheensa puhtahia, 70
Jos ne kuka juontelepi,
Laaullensa latjoapi.
Sit' on sitten kaunis kuulla,
Kaunis kuulla ja katsella;
Siinä rinta riemastupi, 75
Syän syttypi ilohon,
Laulamahan, laatimahan,
Uuen virren veisattavan,
Uuen laulun ja laveemman.
Olkohonpa tassa kyllä 80
Tälle suomelle sanottu —
Muuten vielä muistuttelen,
Ihmisille ilmottelen,
Wanhemmistani vakaasti;
Ei ne vitsoa vihanna, 85
Säästänehet selkeäni.
Kohta kun ma kuusi vuotta
Olin ilmassa elänyt,
Niin he totta toimittivat
Mulle kirjasen kätehen, 90
_Aapsin_ ontoivat lukea,
Jok' on kirja kyllä kaunis
Lasta vasten laitettuna,
Että siitä ensistäänki,
Elonsa esinenässä, 95
Oppi puustavit puhella,
Tutkistella taitavasti.
Sihen on sisälle pantu
Kanssa kallihit asiat,
Usko oikia osattu, 100
Käskyt korkian Jumalan;
Sihen on Kaste kirjotettu,
Että Herran Ehtoollinen
Pantu se paras Rukous,
Isä meidän ilmotettu, 105
Ynnä muitaki mukailtu
Siunauksia hyviä.
Tämän kirjan kiitettävän
Läpi luin liukkahasti,
Kannestansa kantehensa. 110
Wielä mua vanhempani
Ilmanki opettelivat,
Waativat, varottelivat,
Ajan kaiken karttamahan
Ilkeyksiä ilman alla, 115
Sekä irstaista eloa,
Täällä maailman menoissa;
Waikk' ei mulla miesparalla
Ole tullut täytetyksi
Tämä vanhempain varotus. 120
Olen kyllä kurja raukka
Elinkauteni elänyt
Täällä synnin siitännässä,
Irstasuuessa isosti;
Josta jo tosin tuliski 125
Tehä kelpaava katumus.
Mutta soisin, Suomen lapset,
Teille täyellä toella,
Ollaksenne oikeasti
Kiitolliset, kuuliaiset, 130
Wasten teiän vanhempia.
Katsos kuin on vanhemmalla
Hellä huoli lapsistansa,
Suru niien suuruksista,
Syömäneuosta sanoma, 135
Ykinä ylöspiosta,
Waattehistaki valitus!
Jos on toisia toella
Wanhempia vaivasia,
Joill' on kyllä huono huoli 140
Lapsistansa maailmassa.
Laps' kun kynnelle kykypi,
Jaloillensa jaksanepi,
Sen jo kohta selvittävät
Pitkin tietä piirtämähän, 145
Pitkin kaikkia kyliä,
Almua anelemahan,
Etsimähän einettänsä.
Siellä lapset sitten saavat
Monta kurjoa kokea, 150
Monta nähä nälkeäki;
Siellä oppivat ololta,
Tien ohessa ollessansa,
Monta irstaista eloa,
Monta pahoa puhetta. 155
Isällä on itsellänsä
Kyllä työtä tuumatessa,
Mistä millonki tapaisi
Wiinakupin kulkkuhunsa;
Sinne mieheltä menepi, 160
Waivannäkö vanhemmalta,
Walu kautta kaulavarren
Wiinan liemenä vihavan.
Jota viinoa vihaista
Tulis kaikkein kamoa, 165
Niinkun syntiä syvintä,
Kaotusta kauheinta.
_Jälkimaine_. On _Olli Karjaliinin_ tekemä ja laulelema itsestänsä.
Hänestä k. Mehil. 1839, Toukok. p. 76; Syysk. p. 130—131; Lokak. p.
149—155, jossa löytyväiset neljä tarinaa, myös ovat häneltä. Uusista,
eilen minulle tulleista kirjotuksistansa saan tässä tilasuuden
häntä suuresti kiittää, jos kohta ei eläköötkään muut, kun kissa,
kiitoksella, niink. sananlaskussa sanotaan. Ne uudet kirjotuksensa ovat
runoja, 1 Tulipalosta Liperin Kappalaisen talossa, sinä 6 p. Toukok.
1838; 2 Lemmen nostosta, taikka muutamain tyttöin ilvehistä naimisonnea
hankkiaksensa; 3 Karhuruno; 4 Amos ja Anna, pilakirjotus; 5 tämä nyt
präntätty. Muut kirjotuksensa yhteen tekevät 9 arkkia tarinoita ja
loruja. Ennen häneltä saatuja runoja on myös vielä pränttäämättä, 1
Naimajuttu; 2 Kulkuruno; 3 Ystävällisyys (laulu); 4 Isän ja pojan runo
ynnä muutamia muita kirjotuksia. Kiitollisuudella olen niitäki aikaa
myöten printtiin toimitteleva.
Muuan sana Mehiläiselle.
(Lisää Helmikuun osaan.)
Olisin uskonut _Mehiläisen_ näitä puhuneen ei P. Raamatun Historiasta,
vaan muista maailmallisista, ellei viimeksi mainitulla 6 sivulla
tulis muun seassa sanomaan: "monet kansat juontavat tarinoitansa aina
maailman alkuluomisesta, niin Juudaankin kansa pyhissä kirjoissansa,
jotka vielä meilläkin ovat arvossa pidettävät." — Ja muut sanokoot,
minkä verran puolta puuttunee Raamatulle seuraavista samalla ja 7
sivulla luettavista sanoista: "sen maan sivumennessämme mainimma
olevan, minkä Raamattu alkuasioista kertoo, paljo selvemmän,
luonnollisemman ja ylevämmän kaikkia muita vanhain Aasialaisten
kansain loruja, satuja ja mielijohdannoita näistä aineista", jne —
siksikuin 9 siv. mainittuansa "kinausta, kahdestako vai usiammasta
alkuluodusta kaiken maan ihmiset juontavat sukunsa ja syntynsä",
erotuksen asiasta _Mehiläinen_ näillä sanoilla: "me tämän riidan
heitämmä silleen ja mainimma ilman kaikista maan päällä nykyjään
löytyvistä ihmislaaduista eli roduista", jne. — Mutta missäpä arvossa
se pitänee P. Raamatun, joka "heittää silleen" ratkaisemata senlaiseen
riidan? — Saman verosiksi näkyvät Toukokuun N:sa löytyvässä jutussa
"Nykyisistä ajoista" seuraavat sanat: "sillä ennen ei tietä sieltä
(taivaasta) ketänä hevosella alastullen, jos lieneeki muutamia sinne
menneitä." Ja vielä ytelämmäksi ja Raamattua ylönkatsovammaksi tuntuu
Heinäkuun N:sa olevan Tupakkirunon jälkimaineessa tavattava juttu
"Ruotsalaisesta Pohjais-Amerikan pakanoita kääntämään lähteneestä
papista", jossa siistimpään pukuun puetaan pakanoin senpäiväset lorut,
kuin Kristillisen opettajan Raamatusta otettu lause; niin että, jos
puolenpitämättömältä kysyttäisiin, pakanallisuudenko, vai Kristinopin
ystäväksi hän luulee sen kirjottajata, hän arvelemata vastais pitävänsä
hänen pakanallisuuden puoltajana. Jos papissa vika oliskin, niin ei
se kuitenkaan kelpoa häväisemään koko Kristikuntaa, ja vielä vähemmän
halventamaan Kristinopin arvoa. Eikä kelpomies semmoisesta asiasta
niin puhu, että yksikertaiset pahenisit ja häiriytyisivät uskossaan.
Eri asia on, jos _Mehiläinen_ vaan lienee aivottu oppineilta ja ei
meikäläisiltä miehiltä luettavaksi (vaikka en uskois heidänkään
kaikkein hyväkseen ottavan tämänlaisia pilkallisia lauseita). Mutta
sitä en saa päähäni lukiissani siinä senlaisia asioita ja neuoja,
joista vaan yhteisellä kansalla on hyödytys, ja jotka tulis perin
naurettavaksi, jos niitä oppineille kirjotettaisiin. Esimerkiksi siihen
mainitsen Kesäkuun N:sa "Keisärin kiitosrunon" jälkimainetta, jossa
Pieksiäistä niminiettaun kehotetaan eteenkinpäin runoilemaan, ja "Neuoa
Terveydenhoidosta" Heinä- ja Elokuun N:roissa, jotka eivät suinkaan
ole oppineita varten kirjotetut. Jonkatähden, muutaman oppineen kerran
toista arvellessa, ajattelin: jopa sinä minun perin älytöinnä pidät,
eli et itsekkään asiata oikein älynne.
Waan mieleeni johtuissa sekä Raamatulta että koettelumukselta
vahvistettu totuus ihmisen sydämen aivotuksesta, että se on paha ja
siis vihattavastaan hakee niin paljo vikaa, kuin vaan taitaa, olkoon
vika sitte luultu eli totinen — jonkatähden tästäkin kirjoteltamastani
joku suittaa etsiä tilaa ja aihetta luulolle, sen pyytävän tehdä
_Mehiläistä_ kaikesta arvosta alastomattomaksi — täydyn jo kesken
kirjotukseni sanoa, sitä ei ollenkaan mulla mielessä olevan.
_Mehiläisen_ sulomielistä (estetisk) ja Suomalaisten kielen ja muun
maallisen menon sivistymistä ja ajallista onnea eistyttävää arvoa ei
taida, eikä tahtonekaan kukaan halventaa. Se vaan on vahinko, ettei
_Mehiläinen_ puhtaalla rakkaudella kohtele uskonoppia, vaan pikemmin
kiukulla ja vahingoittamisen himolla, joka on sitä vaarallisempi, jota
enämmin se kokee sitä peitellä, hokiin itsiänsä Raamatun ystäväksi,
sen vihollinen kuitenki todella olleen. Sentähden en voi uskoa
oppimattomalle ja uskossa vahvistumattomalle rahvaalle siitä sen
mennävuonna näytetystä innosta olevan niin suurta hyödytystä, kuin
siitä on vahinko, koska uskon oppi raamatullisessa puhtaudessansa
opetettu, opittu ja seurattu, on kaiken kansan oikian onnen ainoa
perustus. Sentähden uskon heidän kädessään _Mehiläisen_ olevan niinkuin
terävän veitsen taitamattoman lapsen kädessä. Ja sentähden en minäkään
ole rohjennut kehottaa kansaa sitä lukemaan, vaikka edellapäin
mainittuin etuin tähden kyllä olisin tahtonut ja tainnutkin hankkia
sille satojakin lukioita.
Tähänasti ei yksin luonnollisille hyville tavoille ole _Mehiläisestä_
ollut oikiata puolta. Mikä lieneekään nostanut sen senlaiseen vimmaan?
Mutta niinkuin muut innot, niin taitaa sulomielisyydenki into, kuin
se yksipuolisesti saa vallita, pimittää totuuden ja oikeuden kunnon
ihmiseltä, sen siaan kuin sen, niiden palveliana ollen, pitäis avittaa
heidän vallan päälle pääsemistänsä. Eikä olekkaan ihme tämä, "oman
rakkauden tungetessa kaikkeen, pyhimpiinkin toimituksiin; vieläpä
usein niinkin tapahtuissa, ettei itse maailman ylönkatse ja itsensä
kieltäminen ole vapaat ja puhtaat siitä." — Niin kuullaan M:sen,
Hekkalan Marian Helmikuun N:sa olevata runoa tutkiissa, jälkimaineessa
päättävän, siinä "ei Hekkalan Mariasta lausuttavan pahempata, ettei
valitettavasti monestaki tytöstä käy pahempia lauseita". "Melkein
lukisin", sano vielä, "koko runon hälle kunniaksi, koska ei siinä ole
voitu hänen arvoansa suuresti millään alentaa" jne. — En toki usko
yhtään Suomen sirkkuani niin raa'aksi, että suuttumata, ja vieläpä
korvallekin läppäämätä kuulisi itsestään laulettavan, mitä Haapalainen
suruissansa sanqen irstaisesti itsiänsä lohdutellen, Marian toisen
kanssa naimiseen jouduttua vielä viikon päästä hänestä sanelee: "Jo
nyt veivät viekkahammat" jne, katso: Mehil. Helmikuulta 1836 ja siinä
löytyvätä mainittua runoa v. 549—559 — En usko — sanon vielä kerran
— Suomen tytön punottumata ja vihastumata toisestakaan tätä kuulevan
laulettavan. — "Mikä vei mielen miehen päästä, temposi opin otsasta",
kun toki kiittää tämmöisiä "riikin riettaita loruja!"
Näin asian ollessa en sunkaan rohkene luottaa, seuraavassakaan Kesäkuun
N:sa löytyvän muutamalta Pieksiäisen nimiseltä Pielaveden pojalta
Kiitokseksi Keisarille tehdyn runon jälkimaineen sanoissa totta olevan:
"monessa kohti maassamme on rahvaalla turha (!) pelko runoistansa,
kieltyn, luvattoman olevan, ei ainoasti tehdä, vaan laulella'ki
niitä" jne. Minun luullakseni, runoen ollessa senlaisia, kuin äsken
esimerkiksi pantu, ei toki nimitetty pelko oliskaan turha, vaan sangen
hyvä, jos vaan voisi tukahuttaa senlaisen runoilemisen innon, joka ei
ainoasti päätä suoraan sodi puhdasta Kristillisyyttä vastaan, vaan myös
on vahingollinen luonnolliselle siistimenoisuudelle. — Kohta sen perään
uhkaa Mehil. "pränttäyttää kaikki Pieksiäisen naururunotkin toivossa,
hänen jo suuremmaksi paisuneen ja paremmin voivan pieksiöitänsä
vastustella", jotka peljätyt pieksiät — niinkuin samassa jälkimaineessa
mainitussa ruotsalaisesta Sanomalehdestä (Helsingf. Morgonbl. 1832 N:o
12) on nähtävä — olit hänen sukulaisensa[4] ja siis arvattavasti oma
isänsä ja äitinsä eli holhoojansa, joilla kuritusvalta on. _Mehiläisen_
näin saadessa hyvällä tunnolla neuvoa kohtelemaan vanhempia, en
ihmettelekkään, että hän samassa jutussa nureksii Pieksiäistä, kuin
hän mainitussa runossa sanoo: "Turkkilaisia jumalattomiksi", ja muutoin
kokee maalata heitä senlaisilla värillä, että lukia, joka ei heitä
muista kirjotuksista tunne, pian vetää heidän Kristittyin verraksi.
Mutta sen vaan tähän sanon: jos ei Turkkilaiset ole jumalattomiksi
sanottavat, niin ei sitte pakanatkaan; sillä jokaisellahan on
Jumalansa, jos ei oikia niin kuitenkin väärä.
Mitä itseensä kristilliseen autuuden järjestykseen tulee, niin minä,
varsinki katsoissani näitä tässä edeltäpäin tutkituita Raamattuun ja
hyviin tapoihin sattuvia lauseita, en suinkaan saa sitä päähäni, että
Mehil. pitäisi sitä oikiassa arvossa, eli yksin tietäis, millinen se
on. Pitäishän sen, joka annaksen puhumaan ihmisten erhetyksistä näin
kalliissa asiassa, myös osaavan sanoa, ja sanovankin, mikä järjestys
oikia on, jossa autuaaksi tulla taitaan, eikä jättämän lukioitansa
eli oppilaisiansa niinkuin tielle tietämättömälle, lähdettyänsä heitä
ensin taluttelemaan. Niin on esimerkiksi asia alkupäänkin Toukokuun
N:sa olevasta jutusta, jossa puhutaan nykysistä ajoista, vaikka
sen törkeyttä koetaan silitellä siihen pannulla alimuistutuksella,
joka minusta enämmän pimittää, kuin selvittää pääasiatansa. Samoin
ikään on Jaakko Wallenperin jutun laita Joulukuun N:sa. Mutta ennen
mitään mainimatani sen pidosta, tahdon tähän ottaa lyhykäisen
autuuden järjestyksen kirjoista, joita ei suinkaan käy Kerettyläisten
kirjain nimellä hylkääminen, nimittäin P. Raamatusta, Lutherillisen
Seurakunnan Alku kirjoista (Libri symbolici,) Möllerin ja Strandbergin
Hengelliseltä Konsistorilta P. Raamattuun hyvin perustetuiksi nähdyistä
Katekismuksista — vaikka toistaksesi, rakas _Mehiläinen_, tiedäppäs
Sionin Wirtten ja Huutavan Äänenkin olevan präntätyt tarpeellisella
ja oikialla luvalla niin hyvin eli paremminkin, kuin itse uskonoppiin
sattuvain lausetten suhteen lienetkään —[5] — — —
Rakas _Mehiläinen_ tutki nyt tätä, jota P. Raamattua vastustelemata ja
sen oppia kukistamata et saata vääräksi sanoa ja pane siihen rinnalle,
mitäs edellä mainituissa jutuissa lauseksit ja toimittajas jo ennen
nimitetyissä ruotsinkielisissä Sanomissa (Helsingf. Morgonbl. N:ris
49—52) on maininnut, niin pitäis sinun jo rupeeman kamoen ajattelemaan,
ettäs niissä pikimmältänsä olet suittanut heittää pois totuuden valheen
kanssa ja että noiden sinulta niin kummasteltuni Kerettyläisten
joukossa saattaa löytyä hyviäkin Kristityitä, ja kukaties niiden seassa
yksinänsä, ja että sen sinulta villitsiä Wallenperin rinnalle asetetun
"vaate-tekiän" laita myös niin on suittanut olla. Tämän kirjoittaja,
joka myös on tuntevanansa näitä sinulta ja monelta muultakin
(esimerk. Oulun Wiikkosanomissa 1837. N:o 1.) niin kovasti soimatuita
Kerettyläisiä,[6] on vakuutettu sinun ja monen muun heidän häväisiänsä
silmäin tulevan tuomiolla lieteen katsomaan, jollette sitä ennen asiata
paremmin harkitse. Maallista hyödytystäsi en halvenna: sen vielä kerran
sanon; ja soisin taitavani niitä, joille minun on sanomista, neuvoa
toimittamaan sitä omaksensa; mutta nykyisessä muodossasi en taida sitä
tehdä, arvaten heidän hengellisen hyötynsä kalliimmaksi ruumiillista
etuansa. — Mutta eikö siis ole mahdollista, _Mehiläisen_ eteenpäin
tulemaan parempaan sovintoon uskonopin puhtautta ja totista harjotusta
rakastavaisten kanssa? En minä sitä vielä mahdottomaksi näe. Ovathan jo
muissaki maissa maallista valistusta harrastavaiset sen mahdolliseksi
löynneet. Jos tämä toivotus toteen käy, eli jos _Mehiläinen_ edes
jättää uskonopin kajoomata, niin minä olen ensimmäinen mies kokemaan
sille lukioita.
Lopuksi rukoilen _Mehiläistä_ jossain N:sansa pränttäyttämään tämän
kirjotelmani, ja, minulle ja monelle muulle lukiollensa siitä tulleen
murheen ja lokkauksen poistamiseksi, antaa, jos taitaa, lauseillensa
paremman selityksen, kuin minä olen voinut.
Kirjotettu Helmikuussa 1837.
J.F.B.
[4] Ei suinkaan ymmärretä niitä pieksijöitänsä, vaan niitä, joista oli
runonsa tehnyt. Yli koko maan kuullaan naururunoin tekiöistä, että
välistä saavat selkäänsä niiltä, joita runoillansa herjailivat, välistä
manataan keräjin ja sakotetaan. Niin esimerk. Kajaanin läänissä Pekka
Kinnunen sai sakkoa naururunostansa, jonka teki Hyrynsalmen entisestä
Kappalaisesta, Ekdahlista, ja josta syystä sitte lisäsi runonsa
seuraavilla sanoilla:
Heti tuomari tulevi,
Kasseli kavahtelevi,
Sanovi sanalla tuolla,
Lausu tuolla lausehella:
"Ootko Pekka pellon päästä,
Ohtovaaralta osaava,
Jok' oot laulun laittanunna,
Pahoin lausunut papista?"
Kinnunen sanan sanovi
Heti herroille etehen:
"Oonpa Pekka pellon päästä,
Ohtovaaralta osaava,
Jok' oon laulun laittanunna,
Wirren oikein vetännä;
Jos sata sakottahan,
Tuhat täältä maksetahan —
Arka noita säikahteli:
Wiittä, kuutta hallavuotta,
Seitsentä sotakesiä."
Samoite Juhana Riikonen Kiiteltä Karjalasta muutamasta runostaan,
jonka teki räätäli Heikin naimisasioista erään tytön, Sohvin, kanssa
sakotettiin oikeudessa, josta laulaa mainitun runon jatkoksi:
Heikki herjaksi rupesi,
Sekä vinkki viisahaksi,
Käymähän keräjiteitä,
Juttuteitä juoksemahan,
Lakiteitä laskemahan;
Sakon saatto Riikoselle,
Kolmiriksisen kokevi.
Koti on köyhä Riikosella;
Ei oo vaskia varalla,
Hopehia huonehessa,
Seteliä sennäöistä.
Läksi Ryöni ryöstämähän,
Julperi jutistamahan;
Huivit huiski mennessänsä
Julman Julperin käsissä,
Kalle Ryönin kainalossa;
Kanto Ryöni kauhiasti
Riiois-hurjan huiviloita.
Ei ollut tuohon Heikin syytä,
Ei suuresti Sohvinkana;
Itse hullu hukkasime,
Mielipuoli mestasime,
Lauluja latelemahan,
Wirsiä vetelemähän.
Wirs' on veisurin tekemä,
Riikosen ritustelema.
Toisesta runostansa taas pelkäsi pieksettävän itseänsä, josta laulaa
saman runon loppusanoiksi:
Wirttä on tehtynä vilussa,
Jalaksill' on jatkettuna,
Puolella Puhos-saloa;
Waan ei tieä Jussi rukka,
Jos lie surmaksi suettu,
Kuolemaksi kohtaeltu.
Rusi Ryynänen Maaninqalta Savosta sekä taisi selkäänsä saada
naururunostansa, että, ainaki käytettiin keräjissä, josta laulaa:
Nyt minä murehin muuta,
Walittelen vaivojani,
Keräjissä käytäissä,
Kulettaissa Kuopiossa;
Joss' ei viina visko päätä,
Olut otsoa kivistä.
Kyll' oisi olutta ollut,
Kaste'vettä Kuopiossa,
Waan oil kuiva kukkarossa;
Ei sillä ehon eletty,
Eikä kyllin kystä syöty.
Jo oisin kaatunut ka'ulle,
Kuollut kurja Kuopiohon,
Mutt' oil Kermu kelpo poika,
Peräniemeltä peräsin,
Joka autto atrialla,
Muisti murkinapalalla.
Wiimeiseksi taisi, ei kauan sitte, seuraava Kraatarin Kusta Wesilahden
pitäjästä Hämeen rajoilta selkäsaunan laulustansa saada, niinkun siitä
itse hän kertoo, sanoen:
Kraatarin Kusta se lauluja tekee;
Mikä lienee, kun jo ei leuatki repee.
Se oli Pyhäin päivän runtu,
Kusta sai selkään, että vähän tuntui.
Kraatarin Kusta ei laulamasta lakkaa
Waikka häntä Helisevä kylläkin hakkaa.
Mehiläisen toimittaja.
[5] Tässä seuraa se luvattu Autuuden Järjestys, jota ilman Konsistorin
tutkimatta ei saa präntätä ja sentähden täytyy pois jäädä. Muuten
löytyy siitä asiasta tarpeellinen tieto hyvissä Katekismoissa. Mehil.
toimittaja.
[6] Tämä Kerettyläisen nimi on luotettavain ihmisten puhetta myöten
saanut alkunsa Keyrityn kylästä Nilsiän ja Nurmeksen pitäjäin rajalta,
jossa ensimmäinen heräjäminen Savon puolella on tapahtunut.
Wastaus Mehiläisen puolesta.
Nyt emme tohdi lukioitamme niin kauan yhden, jos tarpeellisenki, aineen
kertomisella pidättää. Waan jos vasta tilaa saamma, ja erittäinki, jos
kuulemma sitä muiltakin lukioltamme toivottavan, eli edes suattavan;
niin estelemättä tahdomma sen anotun paremman selityksen lauseillemme
antaa, missä taidamma. Sihenasti ajatelkaat niistä harvat lukiamme,
mitä kuki näkee parahaksi eli muuten tahtoo.
Muutamia sanoja runojen teosta.
Usein laulaa runoniekka suorastaan runonsa josta kusta aineesta, jonka
itse valitsee eli toiset hänelle antavat. Näin tapahtuu varsinki
pitopaikoissa, joissa viina eli olut ja yhteinen iloisuus on mielen
maallisista huolista irtauttanut. Kuuluja runoniekkoja etsitään välistä
kodissansa ja pyydetään jostain eräisestä aineesta runoa laatimaan.
Niin mainittiin Maaningalta miehiä kerta Korhosen luoksi Rautalammille
tulleen, ei muulla asialla, kun että saisivat kappalaisestansa runoa
tekemään. Sama kappalainen sanottiin olleen juttuja rakastava mies ja
sentähden ei hyvässä sovussa seurakuntansa kanssa. Korhonen oli antanut
heidän kertoa kaikki, mitä miehestä tiesivät, ja sitte heti paikalla
valmiin runon, paremman, kun toivoivatkaan, heille laulanut.
Toisinaan taas, kun usiampia runoniekkoja utautuu yhteen, tekevät yksin
tuumin runoa ja ei yhdellä kerralla, vaan usiampina eripäivinä. Eräs
sillä keinolla tehty runo lopettaa aineensa seuraavilla sanoilla:
Wiikkokaus on virttä tehty,
Kauan rustattu runoa:
Sunnuntaina suunniteltu,
Mahiteltu maanantaina,
Tiistaina tieusteltu,
Keskiviikkona kerätty,
Tuorstaina tuumiteltu,
Perjantaina päälle päästy,
Lopetettu lauantaina.
Ei virsi pahan tekemä,
Wirs' on viisasten tekemä:
Tok' on Tuomahan sanoma,
Anttipojan arvelema,
Särnä Pekan selvittämä,
Olli pojan ompelema,
Hannun pienen haastelema,
Jok' on viisas virren seppä,
Rohkia runon tekijä.
Toinen Juuan kappelissa Lieksan (Pielisjärven) pitäjässä muinasaikaan
tehty naururuno kertoo kohta alussa tekiöistänsä, sanoen:
Täss' on monta mahtavata,
Monta laulun laittajata,
Mutta yksi ymmärtävin,
Yksi kaikista kavalin.
Nyt on aika arvotella,
Miesten miettiä sanoja,
Tehä virttä mietteliästä,
Koota ruojasta runoa.
Josta kaikki kansakunnat,
Walittavi valtakunnat;
Josta kaikki puut puhuvi,
Pajupehkot pauhajavi;
Josta joka huonessa
Pauhajaa paha sanoma,
Walitus joka majoissa,
Kansoissa häjy kapina.
Sen taisi yksi niistä monesta koolla olevasta mahtavasta, nimittäin se
kaikista kavalin, laulaa. Sitte otti toinen ja lauloi:
Synty poika Pohjolassa,
Körri köyhässä kylässä,
Juhta Juuan kappelilla,
Kilpi kirkolla vähällä;
Alko laiskana asua,
Pyysi herrana pysyä.
Kolmas lisäsi:
Tuo oli viisas viinan juoja,
Warsin voimasta väkevä,
Kuulusa kylänkäviä,
Welan ottaja osaava.
Neljäs pani:
Kun ensin kuritta kasvo
Keskellä kylän ilosen,
Läksi kuhnus Kuopiohon,
Konna kouluhun rupesi.
Siitä muistutteli viides:
Kosk' oli koito kolme vuotta
Käynyt Kuopion kylässä,
Alko saarnata samassa,
Pirun oppia osotti;
Paukutti Pakarilassa
Larinsaaressa saneli,
Oma oppi aina voitti,
Amen aikasin tavotti.
Sitte kun ovat kaikenlaisia muistutelleet hänen töistänsä ja
menoistansa, lopetetaan virsi saaoilla:
Tuskin on puolet töistä varsin
Ilkivallan ilmotettu;
Kyllä vielä virttä saisi,
Waan on aika aivan tärkki —
Lyhyt kesä, kylmä talvi,
Kuka meiän työt tekevi.
Tämä on kirja kirjotettu
Juuan köyhällä keolla,
Kirkonkellon kuuluvilla,
Tukkaherran tuttavilta;
Joista Eirikkä esinnä
Wirren viettelys alotti,
Wäyrinen vähän lisäsi,
Matin poika mahtavasti
Puolen poikaset kokosi,
Antin pojat paljo autto,
Lauri laitteli lopulle,
Halonen hyvästi päätti.
Kiitos laulun laittajille,
Suosio sovittajille,
Rauha sen rakentajille,
Maksu myöten antajille!
MEHILÄINEN W. 1840.
Huhtikuulta.
Runo tyttäristä.
Empä tieä, enkä taia,
Enkä oikein oivaltele,
Minä lauloa tytöistä,
Runoella neitosista.
Jospa olisi minulla
Raikas rinta rastahalta,
Kieli leivolta vikevä,
Soittosormet Wäinämöisen;
Tietäisinpä, taitaisinpa,
Minä lauloa tytöistä. —
Tytöt kultaset omenat,
Joille luoja antanunn' on
Sulosuuen, ihanuuen,
Myöski lemmen, rakkauen
Nuolet, paulat ja satimet.
Neiot nuoret kukostavat
Kuni kukkaset keolla,
Joihin perhot lentelevät,
Joihin mettiset menevät,
Hyvän hunajan hajussa,
Me'en makian maussa.
Rakkautt' on rinta täynnä,
Sulo syämessä asuvi,
Ilo mielessä ihana,
Monet muiskut huulillansa.
Heill' on sini silmissänsä,
Punaruusut poskillansa,
Joit' ei pane paukkatalvet,
Eikä tuiskun viimatuprut.
Heill' on äänensä heliä,
Heill' on kieli leivoselta,
Raikas rinta rastahalta,
Jolla mielen muuttelevat;
Lailla maahan Wäinämöisen
Karhut metsänki vihaset,
Kaikki muutti liikkuvaiset,
Itseki ve'en väestön,
Sulosesti suosittavat;
Wielä valkoset käetki,
Sormet soitolle sopivat,
Sekä muille askareille,
Talon töihin taipuvaiset.
Mut sa poika, lailla perhon,
Tahi mettisen mokoman,
Lentelet kukka kukalta,
Etkä tieä, kusta pistin,
Eli nuoli haavoittavi,
Sinulta syämen raukka;
Etkä tieä, koska paula
Kaulahan on kääreynnä,
Koskas neitosen iloksi,
Jo sen kaulassa käkötät. —
Kusta haava, sieltä voie,
Kusta tuska, sieltä helppo.
B---v-ll.
Jousesta.
Seuraavan kirjotuksen jousesta olemma Oppijalta Suomen Akademiassa,
Herra J. Fr. Kajaanilta saaneet Mehiläiseen pantavaksi. Hän oli sen
Kivijärven kylästä, Wenäjän Karjalassa, sihen laatuun kirjottanut,
kun eräs vanha mies siitä oli kertonut, ja samalla lailla tulkoon
präntätyksiki, koska ei taitaisi tämä kertomus paljo parannuksillamme
kaunistua.
"Jousie oli kahenloatusie:
"1:sikse Warsijousi, jonka varsi oli petran luilla kaunisteltu ta
kaikella tavalla kirjattu. Jänne oli tehty kolmesta liinakappalehesta,
venytetty niin raskahasta, jotta ei enämpi venyisi. Selkä eli
koari oli rauasta, vielä kahesta rauasta, mellosta kai teräksestä,
ulospuoli mellosta, jotta ei katkieisi, sisäspuoli teräksestä. Selkä
eli koari pantihi remelillä (nahkalla) vartehe kiini ta pistettihi
monikertasesta reikiin läpi. Sillä remelillä pantihi jalkarauta, lipo
se rengas, johon jalka pisteteihi, kiini. Jänne veettihi rahkaha,
jonka läpi helppinoakla (helppinaula) oli, ta jonka ympärillä pyöri.
Alla oli liipatin, jolla rahka pyöritettiin ympäri ta lauastihi. Rahka
oli Petran luusta loaittu, liipatin rauasta. Teän puolella rahkoa
kutsuttihi nutiksi. Ratasvyöksi sanottihi sitä vyötä, joka pantihi
ympäri mahasta, kun jousta jännitettihi. On siinä kaksi petranluista
pyöreä, jossa juoksoo ne nahkat; ei erityistä nimeä niillä pyörillä.
Ratasvyössä oli kämmenen leveys selän toakse loaittu; se oli vahvasta
nahkasta ommeltu, jotta ei venyisi. Juoni oli vähäsen uroa pitkin
vartta loaittu, joho vasama vakuutettihi. Petrat oli selän nenissä
rautaan loaittu, jotta ei kuluisi jänne.
"2:kse Käsijousi ei ollut minkähänäköstä, kun selkä ta jänne. Piettihi
sauana käyessä. Näpissähe vain piti sen vasaman nenän, sen kera
tempasi, laski nuolen. Selkä oli välistä ulospuolella koivunkylestä,
sisäspuolella pajusta; peät vuoltu, jotta yhtäläisesti käkristyisi. Ne
oli nilatuohella hienolla keäritty toinen toiseese kiini — ei mitänä
rihmoa — pikie pantihi keskehe, jotta tarttuisi kiini toinen toiseese.
Warsijousta piettihi parempana.
"Wetäessä piettihi jänne itse päin ta vartta piti ulostoo, muute ei
saanu jännitetykse, jos kuin vahva mies.
"Pahasuopaset katattihi toisen jousi (kattasivat toisen jousen).
Silmätön niekla katettihi (katkastiin) ta sen kera nakattihi sinne.
Siinä piti sanuo: 'mies nuoli, terävä kirves, päivie Jumalan kyllä.'
"Wasama loaittihi, vanutettihi (sorvattiin) vanuntahevolla. Se
vanuntahepo tehtihi kahesta patsahasta, ta sihe pissettihi vasamapuu
piikkiin välihi. Siinä toiset sitä remelillä veellähä, pyöritetähä,
toiset veitsellä vanutaha. Ei erityistä vanuntarautoa. Kun sai
vanutetukse, niin sihe jäi ruopivoa vähänen nenähä. Se siitä veitsellä
silpastihi, nakattihi lattialle, kai sanottihi: 'vasama; k' ei vasama.'
Jos putoi selällähä, niin tuli onnikas vasama; kun kumollaha, niin ei
onnikas. — Sulittamisessa piti tuohta polttuo kaikkein pehmeimmällähä,
sitä purtihi, jotta tuli pikie. Sitta otettihi kokon sulkie, pantihi
yksi isompi suorasta ta kaksi kaiempata kahen puolen. Kun pantihi
vakavasta, niin se mennä lollotti niin hyvästä. Sulat siottihi
rihmalla; sihe peällä tuohipikie, ei mitänä sen peällä. Joho jänne löi
vasaman kynänenähä, pantihi luukesrä eli rautapiikki; kell' ei ollu
semmoista, loati puusta.
"Kun ammuttihi, niin toinen vahtasi, kuunteli, kunne kirpuoo. Keältä
(käeltä) aina ammuttihi; jos pani olkapeähä, niin potkasi, löi kipieksi
sen olkaluun.
"Wiini oli selässä ta siinä vasamat. Siinä oli puu pohjassa, ympärissä
verkot, jolla se tuli kantoa kepie. Yli olkase tempai vasaman viinestä."
Lisää suksista.
"Suksi on potasma oikiessa jalassa; kutsutaha kalhuksi, kun on alla
petrankoipia. Toinen isompi on lyly, tehty koivun lylystä eli männyn
janhuksesta. Janhusta saahaa lenkomännystä, joka on punanen alaselta
puolen. Olas on se ura lylyn alla; potasmassa ei pietä olasta. Sauassa
on sompa ta välistä sen alla rauasta eli luusta nenähä tehty suovero.
Kalhu ei tierau takkalalla. Päläs on se tuohi, jossa jalka pietähä,
varpahallinen se raksi, joho jalka pissetähä, kannantakanen, joka
estävi jalan peräymästä."
Wähänäkönen tyttö.
Oli muutamalla akalla vähänäkönen tytär. Sen näkemättömyyttä piti
äiti sekä hän itse salassa. Oli aina hyvin näkevinänsä, kun vieraita
kävi talossa. Wiimein tuli tytölle kosiomies. Äiti ja tytär tiesivät
eiltä kosiomiehen tulon. Äiti pani ompeluneulansa laattialle
tuolinjalan viereen ja sanoi tytöllensä, että hänen piki se sieltä
neuoa äitillensä, kosiomiehen tultua. Kosiomies tuli; alas vanha mummo
hakia neulaansa. Tytär istuu uunin laialla, sano sieltä äitillensä:
"tuollahan tuo on neula tuolinjalan juuressa."
"Niin se on", sanoi mummo, "vanhall' on variksen silmä, kären silmä
neitosella."
Mutta tytön näkemättömyys tuli kuitenki ilmi. Äiti rupes kosiomiehelle
ruokaa laittamaan, kanto esinnä viinaputelin pöyälle ja rupesi muutta
ruokaa hakemaan. Tyttö näki uunin laialla istuissaan jotain mustaa
pöyällä olevan, luuli kissan nousneen pöyälle, hyppäsi pois, kaapasi
kepin käteensä ja lyöä sätkäsi viinaputeliin, sanoen: "kitis pois,
kissa, pöyältä!"
O. Karjaliini.
Rikka ompeleessa.
Kerran nousi jättiläinen kirkonharjalle kenkää ompelemaan ja hänellä
oli niin pitkät pikilangat, että ylöttyivät aina maahan asti. Sattuipa
mies ratsastain ajamaan kirkon sivu. Tämä ajaa töytyytti pikilangan
pohjukkaan. Samassa sattui myös jättiläinen vetäsemään pikilankaansa,
jonka pohjukassa nousivat hevonen ja mies ylös ja menivät kengän
ompeleesen. "Ohos, sanoi jättiläinen, mistähän rikka puuttui
pikilankaan; — paljo toki olis tuon tähen lankaa peruuttaa." Samalla
otti vasaran ja takoa kapautti päälle, sanoin: "kyll' on vahva, vaikk'
ei kaunis."
O. Karjaliini.
Paakunaisen nujakka.
[Tämänlaisiaki kertomuksia mielellämme otamma Mehiläiseen pantavaksi,
mitä niitä maassa löytyy. Toimittaja.]
Ennen vanhaan Alakarjalassa olisi pitänyt tapahtuman miesmurhan, jota
syytettiin erään miehen työksi nimeltä Paakunainen. Oikeus tuomitsi
hänen mestattavaksi. Waan mestatessa olisi pitänyt nousta semmoinen
tuulen nujakka, että ihmiset ei kestäneet seisallaan, vaan kaatuivat
kaikki maahan rujuksi. Josta päättivät, että Paakunainen oli viaton,
ja että to'istajat olivat väärin hänen päällensä haastaneet. Mutta
Paakunainen oli kuitenki jo nujakan alussa surmansa saanut. — Sama
tuuli oli katkaissut suuren petäjän Kiteen ja Tohmajärven rajakylässä,
jonka nimi on Kantosyrjä, ja olis pitänyt juuri siitä nykysen nimensä
saaman, kun kanto jäi siihen seisomaan. Saman petäjän latvapuoli oli
tuulen muassa kulkenut Uukuniemen pitäjään ja vasta siellä puuttunut
maahan, jota väliä minun luuloni jälkeen on muutamia penikuormia.
Siellä olevata kylää siitä syystä kutsutaan Latvasyrjä. Eräs mies,
Itonen nimeltä, sattui veneisin soutamaan Pyhäjärvellä, joka on Kiteen,
Kesälahen ja Uutuniemen pitäjiin sisällä. Tuulen voima otti hänen
ja alkoi lennättää järven pintaa myöten siinä hojakassa, ettei enää
parempaa kyytiä tarvinnut. Itonen luuli jo viimeisen kyyin olevan
kulettavana. Wiimein sattui veneensä menemään pientä luotoa kohti,
jossa se vähän seisattui, siksi kun Itonen kerkeis päästä kiini
muutamaan matalaan koivu käkkiään. Wene kumminki meni vielä luovosta
ja Itonen jäi kiini koivuun, josta hän sitten jonkun ajan perästä
korjattiin. Sama luoto vielä tänä päivänä kutsutaan Itosen salo ja
sanotaan Itosesta nimensä perineen.
O. Karjaliini.
Muinonen Suomenmaa ja vanha Finlandi.
Ainaki on Suomalainen kansa muilta Euroopalaisilta niinkun nytki
kaikilta muilta, pait Wenäläisiltä, kutsuttu Finniksi, sen maa
Finlanniksi, ja Latinan kielellä: Fenni, Fenlandia, Fennia. Ainoastaan
itsille Suomalaisille on tämä nimi outo. Waan jos aina lienee niin
ollut, siitä on kysymys? Se jo on melkein tuttu asia, että Suomalaiset
muinasten asuksentelivat melkein yli nykyisen Euroopassa olevan Wenäjän
maan, jossa vieläki heitä tavataan, liijaksiki pohjoispuolella monet
Lahkokunnat, ja jota maata pian kaikki Suomalaiset kutsumat Wenään
maaksi, sen asukkaita Wenäläisiksi ja Wenakoiksi. Näitä nimityksiä
on luultu saadun siitä, että lienevät muka veneellä tulleet ensin
Suomalaisille tutuiksi, josta heitä Weneläisiksi olisi ruvettu
kutsumaan; saattaneen seki olla mahdollista. Waan sopivammalle vielä
näyttää, että nimet Wenäh, Wenään maa, Wenäläinen ovat yhtä sukua
kun Fennia (Suom. Wennia, Wennää) Fenni, Suom. Wenni, Wenäläiset.
[Sillä keraketta F ei löydy koko Suomenkielessä, sen siaan aina
käytetään W tahi H; H nimittäin tavuun lopulla, W muissa paikoissa.]
Niinmuodoin pitäisi nykyinen Wenäänmaa olla se muinonen Fennia, joka jo
Ruomalaisillenki oli tuttu.
Suomalaiset, tahi niintun sillon taisivat itsiänsä kutsua
Wenäläiset, jättäin, joku osa, entisen asuntomaansa, paeten ja
hajottaien lähemmäksi Suomen merenrantoja, alkoivat, asettauttuansa
Lappalaisilta sihenasti asuttuun Suomen maahan [Marraskuun osassa 1839
Mehiläisessä tästä aineesta], itsiaän kutsua Saamelaisiksi, josta
sitte Suomalaisiksi; [On vielä nytki Suomessa tapana kutsua talon ja
maannimeltä sen asukasta. H... —] ja entisen isänmaahansa jäänyttä
kansaa, niinkun sinne tulleita vieraitaki Slavilaisia kansoja, siis
kutsuivatki entisellä maan nimellä.
Tämä myös todistanee, Slavonit tahi Slavilaiset Suomalaisien
muuttoaikaan asti nykyiseen maahansa, heille olleen tuntemattomat,
kosk'ei heitä Suomalaiset näytä millään muulla nimellä tunteneen,
samatekun Slavonitki eivät liene ennen tuloansa nykyseen Wenäjän maahan
tienneet Suomalaisista, eikä niiden yhteisestä nimestä Fenni, vaan
kutsuivat heitä sotiessansa ja vainotessansa Tsuhniksi, joka lienee
joku nimitys sanasta tsusoi (muukalainen) jolla Wenäläiset vieläki
Suomalaisia nimittävät.
Näin luulen siis Slavonien Wenajän maahan seisattauttua sen entisiltä
asukkailta saaneen niiden nimen, samatekun he myöhemmin päämiestensä
kotimaan nimellä muilta kansoilta tulivat Russoiksi kutsutuksi.
Saamenmaa, jossa Lappalaiset pimiän metsän sisässä ja vuorien välissä
asuksentelivat lienee silloin ollut tuntematon ja pidetty yhtenä
Finlandina, vaikka sen asukkaat sitä toisin kutsuivat.
Muutoin, luulen Puolan maanki vanhuudesta olleen Suomalaisilta asutuksi
ja sen nimen Suomen sanasta, puola, tulevan josta sihen maahan
seisottaneet Slavonilaisetki saivat nimensä. Monta muutaki nimeä Wenäen
maassa todistanevat vielä sen muinasista asukkaista n.k. Maskunvirta
(Moskov Floden), Walkiavirta, (Wolga Floden, Wolkom Floden), Pensa
(Pense) j.m.
MEHILÄINEN W. 1840.
Toukokuutta.
Onneton naimamatka.
Olli se kylän kävijä,
Morsianten tieustaja,
Läksi koistansa kosihin
Noita Niemen neitosia.
Kävi tietä, astelevi,
Arvelee, ajattelevi:
"Joko mennen maata myöten
Wainko kulkenen vesitse? —
Menisin mä maata myöten,
Kanssa jaksaisin jalalta,
Waan ne kenkäni kuluvi,
Saappahat supi menevi;
Hyv' ois vettä viiletellä,
Myötävirtoa vilata,
Waan on nousta vaikiamp,
Päästä päälle kosken korvan."
Muisti Mustosen venehen,
Sen otti omin lupine;
Löys' airot venehen alta,
Raksit rannassa rakenti:
"Aalto ei Ollia hukuta,
Miest' ei kaaha kosken korva."
Laski korvan, laski toisen,
Kiven kiini ottamatta,
Kallion kapasematta.
Niin tulevi kolmas korva,
Wene väärähän menevi,
Kaksilaita kalliohan,
Mustosen vene musuksi.
Ele huua Huusko parka,
Ele oo Olli milläskänä! —
Juntti joutuvi hätä'än,
Karppanen tähän kahu'un,
Miestä maalle saattamahan,
Kuivalle kulettamahan;
Waikk' on koski kontin vienyt,
Wirta viinan viilettänyt,
Lihapalaset likahan,
Rapakkohon voirasiat,
Miehen mielen melkiähän,
Naimatuumat tuonnemmaksi.
(Kuhmosta.)
Kaipaksen elämäkerrasta.
Kaipas onkivi kaloja.
Joen suussa joutusasti,
Millon Weilon venehellä,
Konsa kökkivi kivellä;
Tuota katsovi kalatki,
Halusesti hauvit katso,
Ahvenetki arvelevat,
Kun oli otsa oivallinen,
Kulmaluunsa kunnollinen.
Kanssa kasvonsa leviä.
* * *
Kaipas kaskuja panevi,
Tarinoita taitavasti,
Pitelevi piippuansa,
Kukkaroa katselevi,
Kaiken kaunoista keseä.
Kyllä onkia osasi,
Katsoa kalojen päälle,
Palot jäivät paikoillehen;
Ei ole kynnetty kesanto,
Eikä pelto pehmitetty,
Kerran kyntävi kesässä,
Pehmittävi peltoansa,
Seki sattuvi sateella,
Päatyci pahalla säällä.
* * *
Kaipas suuttu sunnuntaina
Eukollensa ensistäänki,
Heinistä häjyn tavalla;
Sitte nosti noian väen,
Ja kirosi kauhiasti.
Otti hattunsa omansa,
Jonk' oli turkista turannut,
Myssyn päälle myyvittänyt,
Huonon päänsä hoitajaksi,
Kopristi kovasti kiini,
Löi lietehen lujasti,
Palamahan paiskahutti; —
Itse istuvi tuvassa,
Pöyän päässä pöllöttävi,
Walittavi vaikiasti:
"Ei ole aikaista älyä,
Eikä tointa täyellistä,
Mulle annettu ajassa,
Suotu suurelta isältä —
Suuttuvatpa suuremmatki,
Wihastuvat viisahatki.
Ei ne hattua hajota,
Polta myssyä poroksi,
Niinkuu mie polonen poika
Poltin myssyni poroksi,
Hatun ainoan hajotin,
Paratulla pakkasilla,
Jätin pääni paljahaksi."
* * *
Kaipas suuttu kauhiasti
Wirsistänsä viimeisellä,
Puhu tuimasti Kokille,
Siroselle siiristihen,
Wielä veitsensä vetäsi,
Puserteli puukkoansa,
Siroselle siitä syystä:
"Sie paljo pajassa lauloit
Wirsiäni viekkahasti;
Waan mie laitan lautamiehen
Keräjihin kutsumahan.
Esivallan eessä käyttä,
Saatta sakkoa samassa —
Kolme riksiä Kokille,
Siroselle siitä puoli,
Puoli Pulkkilan pojille,
Annetaanpa Antillenki,
Laamaselle laitetahan,
Saman sakon maineita,
Warvarill' on vahva rauha."
(Kerimäeltä.)
_Jälkimaine_. Kaipakseen sopii sanalasku: mies mennyt, liha lahonnut,
töitä maassa mainitaan.
Tarina Abrahamista.
Abrahami istui majansa ovella ja odotti vieraita, joita hän mielellään
otti vastaan, syötti, juotti ja majautti. Kerran tuli vanha ukko,
vuosistansa ja vaivoistansa köykistynyt, saua kädessä, hänen tykönsä.
Abrahami käski hänen astua sisään, pesi hänen jalkansa ja asetti hänen
iltaselle. Mutta kun näki, että ukko syömään ruvetessa ei siunannut
ruokaa, niin kysyi, miksi ei palvellut ja kunnioittanut taivaan
Jumalata. Ukko vastasi ei tietävänsä muusta Jumalasta, kun tulesta,
jota hän palvelisi ja kunnioittaisi. Tästä vastauksesta närkästyi
Abrahami, ajoi ukon ulos ja antoi hänen siellä olla yön sateessa ja
vilussa. Mutta kun ukko oli lähtenyt tuli Jumala ja kysyi Abrahamilta,
mihin hän oli vierahansa pannut. Abrahami vastasi, ajaneensa hänen
ulos, koska hän ei tahtonut palvella ja kunnioittaa taivaan Jumalata.
Silloin lausui Jumala: "voi sinuasi, Abrahami, kun yhtä yötä et tainnut
ukkoa kärsiä ja minä olen häntä jo sata vuotta kärsinyt!" Nyt lähti
Abrahami, kutsui ystävällisesti ukkoa jälle majaansa, holhoi häntä
kun parasta vierasta, jutteli mitä Jumala oli hänelle sanonut ja sai
sillä seka muulla opetuksellansa ukon pakanallisesta tulen palvelosta
luopumaan ja ainoahan taivaan Jumalaan turvaamaan.
Kärsivällisyys.
Muinasella Greikan viisauden tutkijalla, sillä mainiolla Suokratilla
oli toranen akka Santippa nimeltä. Suokrati tavallisesti ei vastannut
hänelle mitään, vaan antoi torua, siksi että vaikeni. Mutta tästä
miehensä vaiti olemisesta vaimo muutamasti niinki suuttui, että viskoi
maljan vettä hänen päällensä. "Sen minä tiesin, että piti jyrinätä
sateen seuraamaan", sanoi sillon Suokrati ja pyhki kasvonsa kuivaksi ja
rupesi sen jälkeen jälle työhönsä.
Wakuus.
Suokrati tervehti kerran kadulla toista, joka ei vastannut häntä. "Ja
tuommoista ylpeyttä sinä kärsit!" sanoi sillon joku hänen ystävistänsä.
Suokrati vastasi: "pitäisikö minun siis suuttuman siitä, ettei
kaikki ole niin nöyrät, kun minä?" — Toisen kerran kun kuuli, jonkun
panetelleen häntä, sanoi: "jos se paha, mitä minusta puhuttiin, on
tosi, niin muistuttaa se minua parantamaan itseäni, jos se taas on
valhe, niin se ei kuulu minuun ollenkaan."
Franskan kuninkaalle, Kaarlo kuudennelle sanottiin myös kerran, että
joku oli häntä pahasti panetellut. "Se ei ole mahdollista, vastasi
kuningas, sillä minä en ole hänelle muuta, kun hyvää tehnyt."
Phrygian kuningas Antigono sattui kerran kuulemaan kuinka muutamat
keskenänsä salaa panettelivat häntä. "Menkää vähän ulommaksi, sanoi
kuningas heille, muuten minä kuulen puheenne ja olen täydytetty
rankasemaan teidät."
Arabian sanalaskuja.
1. Kieli lyö pään poikki.
2. Pidä sillon tavarastasi vaari, kun kissa ja hiiret ystävyydessä
elävät.
3. Silmäpuolten maassa elä itseki silmäpuolena.
4. Ele sillon kaikkia pyydä'kään, kun sinussa ei ole kaiken pitäjätä.
5. Alasimena ollessasi kärsi, vasarana lyö.
6. Kellä ei ole muuta opettajata, sen aika opettaa.
7. Wierottaminen katkeruutta äitin maidon.
8. Lainatakki ei lämmitä.
9. Mykän äiti ymmärtää mykän kielen.
10. Täysiikäistä on paha vierottaa.
Ihmisen ikä.
Kymmenestä samana päivänä syntyneestä ihmisestä tulee tavallisesti
yksi 74 vuoden vanhaksi; kahdeksastatoista yksi 80 vanhaksi;
neljästäkymmenestä ja kolmesta yksi 85 vanhaksi; kuudestakymmenestä
yksi 88 vuoden ikään. Sadan vuoden vanhaksi ei tule jos yksi 3500:sta
ja 105 vuoden vanhaksi yksi 14 eli 15:sta tuhannesta. 25:stä tuhannesta
elää tavallisesti yksi 106 vuoden vanhaksi ja 50:stä tuhannesta yksi
107 vanhaksi, koko millioonasta saattaa yksi päästä 110 ikään.
Mikä on siis ihmisen maallinen elämä? — Tomu tuulessa taikka savu
ilmassa. — Sadasta tuhannesta kuolee ylipäite ensimäisenä vuotena
25 tuhatta, toisella vuodella 8 eli 9 tuhatta, kolmannella 4 eli 5
tuhatta, neljännellä 2 eli 3 tuhatta, viidennellä puolentoista eli
2 tuhatta, kuudennella tuhannen paikkoin. Niin sadasta tuhannesta
seitsemättä vuotta ei näe, jos 60 tuhatta.
Muuten mainitaan aviisoissa välistä hyvinki vanhoista ihmisistä.
Niin olisi Puolan maalla joku lammaspaimen Demetrio Grabvuski elänyt
169 vuoden vanhaksi ja Englannin vanhin mies Jenkinsi samaan ikään.
Eräs Englantilainen tietojen harrastaja, Johan Sinklairi, joka on
muutaman kirjan terveyden ja pitkän iän voittamisesta kirjottanut,
lausuu pitkäikäsistä ihmisistä, että niitä kyllä löytyy erinäisissä
viroissa ja erinäisellä elämänlaadulla, mutta sanoo niiden kuitenki
näissä kahdessa asiassa ei toinen toisestansa erouman: ensiksi olivat
terveistä ja voimallisista vanhemmista syntyneet ja toiseksi aikasin
aamulla ylös nousseet. Tytyväisyys onneensa, levollinen omatunto ja
vähällä täytetyt tarpeet ovat kussaki säädyssä parahimmat keinot ikää
pitentämään.
Myös sanotaan erimailla semmoinen erotus olevan kuolevaisuuden välillä,
että Italiassa, Greikan ja Turkin mailla vuosittain kuolee 30:stä 1;
Hollannissa, Franskan maalla ja Preussiassa 39:stä l; Austriassa,
Helvetiassa, Portugalissa ja Hispaniassa 40:stä 1; Euroopallisessa
Wenäjässä ja Puolan maalla 44:stä 1; pohjoispuolisessa Saksassa,
Juutissa ja Ruotsissa 45:stä 1; Ruidan maalla 48:sla l; Irlannissa
53:sta 1; Englannissa 58:sta 1; Skottlannisja ja Islannissa 59:stä 1.
Tästä osotuksesta näemmä esiksi, että kylmemmillä mailla ikä on
pitempi, kun lämpimillä ja toiseksi, että meren likeys puoltaa iän
pituutta. Italiassa kuolee sadasta kaksi sen vertaa vuosittain kun
Islannissa.
Muutama sana soiden viljeliöille.
[Niin tämä, kun seuraavatki otteet maaviljelystaidosta ovat meille
itsekoettaneelta tarkalta maaviljeliältä annetut. Kiitollisuudella
panemma ne tähän muidenki hyväksi.]
Suot poltettakoon Juhannuksen aikoina taikka ennemmin. Myöhemmin
poltettuna on vaikia maan palamista estää. Kaksi eli kolme vuorokautta
ennen sytyttämistä pitää suot kynnettämän ja karhittaman (äestettämän,
astuvoittaman eli harattaman). Juurikot, turpeet ja ruohot luodaan
pieniin kokoihin keskelle sarkaa, että pikemmin kuivaisivat ja paremmin
palaisivat. Polttamisen jälkeen pitää tuhka hetimmiten mullan kanssa
sekasin karhittaman, ennenkun tuuli sen viepi, jos sadetta ei kohta
tulisi.
Sateisina kesinä ruohottuu maa niin äkisti, että tarvitsee kerran
kyntää ja useemmin karhita soita ennen kylvämistä, joka tavallisesti
tapahtuu alkupuolella Elokuuta, juurusjyvillä viikkoa ennemmin kun
muilla.
Kuuden syllän levyiseltä saralta on kuokkioille tavallisesti maksettu
9 markkaa syllältä lakioilla, puittomilla soilla ja 3 talaria, välistä
tolvaki korpisoilla, jossa paljo juuria löytyy. Ojittajat ovat saaneet
6 hopiaäyriä syllältä 5 korttelin levyisestä ja kyynärän syväisestä
ojasta.
MEHILÄINEN W. 1840.
Kesäkuuta.
Suomen kielen otosta opetuskieleksi kouluissa, kuin myöskin sen
käyttämisestä oikeuksissa ja muissa tiloissa on kyllä ja monessa
kohti jo ennen kirjotettu. Meidänki mielestä on hyvin osaavasti
sanottu, mitä Ulvilan kirkkoherra, professori G. Renvall siitä asiasta
lausuu, nimittäin: 1:ksi että Suomen kieli otettaisi opistoissa ei
opetus- vaan opittavaksi kieleksi ja 2:ksi, että oikeuksissa ja
muissa tiloissa itsekuki vapaehdollisesti, niin kirjotuksissa kun
puheessa, saisi käyttää Suomen kieltä, jota asianomaisten virkamiesten
toisen tulkitsematta pitäisi ymmärtää. Wasta jonkun pitemmän ajan
käyttämisellä ja korjaamalla luulee Renvalli Suomen kielen tulevan
otolliseksi sihenki tarpeesen, että opetus kouluissa ja muissa
opistoissa sillä toimitettaisi; jota pitemmän ajan valmistusta emme
myös taida vastaan sanoa, koska, jos suomi yhtäkkiä määrättäisi
opetuskieleksi, puutos epäilemättäki ilmautuisi, jos ei kielessä, niin
kuitenki opettajissa.
Mitä taas Suomen kielen vapaehdollisen käyttämiseen oikeuksissa ja
muissa tiloissa koskee, niin olisi se hyödyllinen jo siinäki kohdassa,
että se kadottaisi leivän puolivalmiilta herroilta, jota tapojen
turmioksi ja talonpoikien rasitukseksi aina enempi vuosi vuodelta
maakuntaan lisäytyy. Kun nimittäin joku voipi oppia jonkun sanan
ruotsia ja sihen lisäksi taitaa, jos kuinka puultuvaisesti kirjottaa,
niin pitää hän kohta itsensä herrana, heittää työnteon, kirjottelee
talonpojille, selittelee heille tuomioita ja muita ruotsinkielisiä
kirjotuksia, neuvo heitä yhdestä keräjästä toiseen ja viettelee
moninaisihin ilkeyksihin, kaikella sillä toimellansa talonpojan
kostannuksella hyvin eläen. Tämä herrain ja talonpoikain välillinen
sukukunta juuri on se, joka enimmasti turmelee talonpoikasen kansan
elämässänsä. Sillä paremman arvon talonpojilta voittaaksensa pukevat
itsensä ja elävät muulla tavalla mahdollisuutta myöten herroiksi,
ja talonpoika seuraa heitä niin vaatteissa, kun muussa elämässä,
pitäen itsensä heidän vertasena, niinkun hän ei olekaan huonompi,
vaan kymmentä kertaa parempi heitä. Tämä talonpojan herrastaminen
aatteissa ja muissa ulkonaisissa elämän tavoissa on sekä muuten tuhma
ja ilkiä katsella, että myöski perijuuri koko talonpojallisen arvon
menettämiseen. Se juuri todistaa, että talonpoika itse ei tyydy
oloonsa ja onneensa, alentaa hänen arvonsa sillä tavoin muidenki
silmissä, sillä vähäarvonen on aina se mies, joka Jumalan luotuun
onneensa ei tyydy. Jos talonpoika tahtoo herrastaa, niin herrastakoon
opeissa, tiedoissa ja taidoissa, erittäinki säätyynsä sopivaisissa,
siisteydessä ja puhtaudessa, mielisiveydessä ja raittiuudessa,
lastensa ihmisiksi kasvattamisessa, perheensä hoitamisissa, karjansa,
peltojensa ja niittyjensä korjaamisessa, ja se harrastus on hänelle
moninaiseksi hyväksi, antaa myös kyllä työtä, ettei juuri jouda'kaan
sihen toiseen turmelevaiseen herrastamiseen, joka osotaksen turhissa
käytöksissä, naurattavissa vaatetpuvuissa, kiroilemisissa ja
vannomisissa, juomisissa ja laiskana elämisessä, joutavissa hypyissä
ja kortinlyönnissä, Jumalan sanan ylenkatseessa ja tuhannessa muussa
ilkeydessä, jota juuri edellä mainitut joutavat nurkkaherrat enemmin,
kun mikään muu kansassa matkaansaattaa, levittää ja voimassa pitää.
— Karjalassa ja Savossa, joissa suuri osa talonpoikia nykyaikoina
selvästi kirjottaa suomea, näitä nurkkaherroja ei ollenkaan
kaivattaisi, jos saisivat talonpojat kirjotuksensa sillä omalla
kielellänsä. Kuinka kansa itseki sitä asiata toivoo, olemma monasti
kuulleet lausuttavan, ja todistukseksi panemma tähän seuraavan,
talonpojalta _Petteri Makkoselta_ Kerimäen pitäjästä, tehdyn runon,
jonka syksyllä v. 1837 häneltä kirjotimma.
Suruvirsi Suomen kielen tilasta.
Suvatseeko Suomen kansa,
Salliiko Savon asujat,
Wielä veisata vähäsen,
Surkutella Suomen maasta?
Suruvirsi on Suomen maasta,
Sekä vaikia valitus,
Kuinka suuri Suomen kansa
Saapi kirjoja käsiinsä,
Oikeuksista annetuita,
Pantuna paperin päälle,
Ruotsin kielen kirjotettu,
Jota ei tiennehet isämme,
Oma vanhempi osannut,
Lausuella lapsillensa,
Kanssa poikansa puhua.
Tämä on se outo kieli,
Suomen maalla muukalainen,
Joka kansan kaikki tyyni
Pitäpi pimeyen alla,
Josta juttuja tulepi,
Turhat riiat ratkiapi,
Kun ei tunne kirjojansa,
Arvioitansa osaja.
Herrat saapi suuren palkan
Pienistäki kirjoistansa,
Kuitenki en itse tieä,
Jos on kirja kelvollinen,
Mitä siinä on sisässä;
Mutta täytypi monenki
Wieä herralle hevonen,
Panna lehmä läävästänsä,
Kun ei kukkaro pitäne.
Laki on meillä laaullinen,
Aivan oikea asetus,
Jonka armas Keisarimme,
Itsevaltias vakainen,
Anto meille armostansa,
Suomen suureksi hyväksi;
Waan ei laiteta lakia,
Ei osata oikeutta,
Suomen kielen kirjotella,
Jonka itse ymmärtäisin,
Ilman toisen tutkimatta,
Sekapään selittämättä.
Kun ois kirjat kielellämme,
Suomen selvlllä sanoilla,
Itse tietäisin asian,
Osajaisin arvionki,
Kuittikirjani katsella,
Lujat päätökset lukea.
Enkä varsin vaivoaisi
Esivaltoa viatta,
Oikeutta ilman syyttä,
Eikä kukkaro kuluisi,
Tuomiskontti tyhjeneisi.
Minä vielä mielessäni
Olen toivossa ilonen,
Että armas Keisarimme,
Estvaltamme vakainen,
Suomen suureksi iloksi,
Onneksi alamaistensa,
Sekä kansan kunniaksi,
Antaa käskyn armollisen,
Suomen sääyille sanoman;
Asettapi oikeuet
Suomen selvillä sanoilla;
Että suuri Suomen kansa,
Saisi kirjat kielellänsä,
Niinkun kaikki muutki kansat,
Mainitahan maailmassa,
Onnen helmassa elävän;
Kun on kaikki kirjotukset
Sillä kielellä samalla,
Minkä heille helmassansa,
Oma äitinsä opetti.
Sitä vielä Suomalaiset
Hyvin suurella halulla,
Ikävöivät itsellensä,
Että kuulu Keisarimme,
Majisteetti mainittava,
Joka käski koulupaikat,
Akatemiat asetti,
Käskis kouluissa lukea,
Opitella oppivaisten,
Suomen selviä sanoja.
Sillon saisi Suomen kansa
Armon auringon havata,
Pimeyen paksu pilvi
Sillon siirtyisi sivulle;
Eipä puuttune puheita,
Sekä selviä sanoja,
Tämän kielen kertojilta,
Asujilta ankaroilta.
Kyllä antaisi asiat
Wielä paljonki puhua,
Waan ei anna aika myöten,
Enkä jaksane jutella;
Josta päätän pännän juoksun,
Sulan seisatan samalla.
Mehiläisen Ainehisto.
Wuosikertoina 1836, 1837, 1839 ja 1840.
1. Runoja ja Lauluja.
W. 1836.
Wiipurin linna. — Suomen synty Tammikuulta.
Tauti. — Hekkalan Maria Helmikuulta.
Wedenkantaja Anni. — Miniä. — Naija Maaliskuulta.
Neitsen rosvo. — Härjän ampuja Huhtikuulta.
Kaunis tammi. — Ukot kirkkomäellä. Toukokuulta.
Kaarlo kuningas — Kiitos Keisarille. Kesäkuulta.
Tuiretuisen poika. — Tupakkiruno. Heinäkuulta.
Immen itku. — Waaraslahden Kaisa. Elokuulta.
Lisäys Suomen syntyyn.
Inkerin valitus. Syyskuulta.
Wiisaampansa vieressä yötä maannut.
— Nuotta-ankkurista. Lokakuulta.
Kummia. — Huotarin naimisista.
— Ilolle Marraskuulta.
Tyttö kehnolle kosialle. —
Muuttamalle kirkkoherralle. Joulukuulta.
W. 1837.
Kalevalan neito. — Ylistys Tammikuulta.
Kirjavaiselle.
Yhdeksän huolilaulua Helmikuulta.
Kadonnut poika. — Naimaruno. Maaliskuulta.
Joukosen nainen. — Ollilta ja Huhtikuulta.
perehestänsä.
Yhdeksän vanhaa sanaa. — Loholahden Toukokuulta.
markkinoista.
Tansin synty. — Huoliruno Mathias Kesäkuulta.
Reineksestä.
Repo. — Kettu ja hämähäkki. — Heinäkuulta.
Talkkousruno.
Seitsemän pientä runoa. — Ihalainen. Elokuulta.
— Elias ja Anna.
Kehotus laulamaan. — Pieksiäisen Syyskuulta.
panettelemasta.
Neljä vanhaa laulua. — Pohjanmaan Lokakuulta.
surkeudesta.
Kolme vanhaa laulua. — Kolme sanaa Marraskuulta.
Savon puolesta.
Ruotus ja Tahvanus. — Murheruno Joulukuulta.
Pielisen kirkkoherran Jakoppi
Steniuksen kuolemasta. —
Neittyen ihanaisuudesta.
W. 1839.
Mehiläisen entisestä olosta ja Tammikuulta.
nyt jälle ilmaumisesta.
Kansan lauluja. Helmi-, Maalis-,
Kesä-, Heinä- ja Elokuulta
Tietäjän runo. Huhtikuulta.
Kahviruno. — Kaksi koirarunoa. Toukokuulta.
Sururuno Iin pitäjän kirkkoherran Touko- ja Kesäkuulta.
Henrikki Suntin kuolemasta.
Runo postiluukusta. Heinäkuulta.
Juttu juhlajuomisesta, koottu Elokuulta.
kirkkokohmelosta. — Huolikaihos
Karjalassa (pispa Molanderin
kuolemasta).
W. 1840.
Kansan lauluja. Tammikuulta.
Kysymys Mehiläisestä. — Helmikuulta.
Kutsumusruno.
Koulunkäymättömän valitus. Maaliskuulta.
Runo tyttäristä. Huhtikuulta.
Onneton naimamatka. — Kaipaksen Toukokuulta.
elämästä.
Runo Suomen kielestä. Kesäkuulta.
2. Suomen kansan Sanalaskuja ja Arvuutuksia.
Löytyy usiampia melkein joka kuuosan lopulla vuosikerroissa 1836 ja
1837.
3. Satuja.
W. 1636.
1. Ukko ja kuolema. — 2. Kontio ja Tammikuulta.
hiiri. — 3. Linnut, nelijalkaset
ja yöleikko.
4. Paimen ja Ahti. — 2. Hepo ja härkä. Helmikuulta.
6. Jalopeura ja kettu. — 7. Hemonen. Maaliskuulta.
8. Susi ja akka. — 9. kaksi hevoista. Huhtikuulta.
10. Talohiiri ja metsähiiri.
11. Wähämielinen härkä.— 12. Kettu Toukokuulta.
ja korppi. — 13. Wanha leiona,
metsäsika ja aasi.
14. Sudet ja lampaat. — 15. Koira ja Kesäkuulta.
varjonsa. — 16. Kettu ja marjat
17. Simpukka ja kotka. — 18. Aarre. Heinäkuulta.
19. Leiona, lehmä, muohi ja lammas.
20. Hiiret ja tammi. — 2l. Kettu Elokuulta.
ja kukko.
22. Lampaat ja koira. — 23. Mehiläinen Lokakuulta.
ja kyyhkynen. — 24. Sääski ja härkä.
25. Mettiäinen ja muurahainen. — 26. Marraskuulta.
Mettiäinen ja hämähäkki. — 27.
Kotka ja jänis.
28. Kissa ja koira. — 29. Oinas ja Joulukuulta.
härkä.— 30. Warpunen ja poikansa.
W. 1837.
1. Paimenten tolvotuksct. — 2. Tammikuulta.
Kuninkaan palvelia ja kerjaläis-ukko.
3. Kissa ja leivonen. — 4. Susi ja Helmikuulta.
hevonen. — 5. Mies ja hevosensa.
— 6. Miehet ja rahakukkaro. —
7. Sammakko ja härkä.
8. Poika ja äiti. — 9. Kaksi koiraa. Maaliskuulta.
10. Koira, kukko ja kettu. — 11.
Sääski ja jalopeura.
12. Joki ja lähde. — 13. Waimo, Huhtikuulta.
miehensä ja kuolema.
14. Hirvi ja sormensa. — 15. Karhu Toukokuulta.
ja jalopeura.
16. Akka, kissa ja hiiret. — Kesäkuulta.
17. Kettu ja kissa.
18. Jänikset ja sammakot. — Heinäkuulta.
19. Pukki ja kettu.
20. Kärpänen ja poikansa. — 21. Isä Elokuulta.
ja poika. — 22. Pörastas ja leikko.
23. Kurki ja riikinkukko. — 24. Syyskuulta.
Orava ja pähkinä. — 25. Härkä
ja koira.
26. Harakka. — 27. Jänis ja Lokakuulta.
varpunen. 28. Humala ja katoja.
29. Omenapuu ja fiikunapuu. — Marraskuulta.
30. Kaksi kamelia. — 31. Sirkka
ja muurahainen.
32. Metsäsika, hevonen ja mies. — Joulukuulta.
33. Susi ja koira. — 34. Mies
ja Lempo. 35. Pääskynen ja muut linnut.
4. Suomen kansan muinas-asioiöta.
Jumaluus-opista; Tammikuulta 1836. — Lieto Lemminkäinen; Touko- ja
Kesäkuulta 1836, Tammik. 1839. — Tuonelasta ja Manalasta (k. Kehotus
laulamaan,); Syyskuulta 1837. — Alkuluomisesta; Joulukuulta 1839.
5. Suomen kansan ja maan tietohin koskemia.
W. 1836.
Wiipurin linnan jälkimaine; Tammikuulta. — Hekkalan Marian jälkim.
Helmikuulta. — Wedenkantaja Annin jälkim. Maalisk. — Suomalaisista;
Huhtik. — Kaunis tammin jälkim.; Nykyisista ajoista; Toukok. —
Kaarlo kuninkaan jälkim. Kesäk. — Tuiretuisen pojan jalkim. Heinäk.
— Waaraslahden Kaisan jäikim. Elok. — Karhunsyöjä; Kajaanilaisen
Talontytön vaate'omasuus; Kajaanilaisen talon poikamiehen vaate'vara;
Niityistä Kajaanin läänissä; Syysk. — Itkuvirsistä Wenäjän Karjalassa;
Syys- ja Lokak. — Juopuneen herran olosta; Erinomanen mies; Marrask. —
Jaakko Wallenperi; Joulukuulta.
W. 1837.
Braahen kaupungista; Tammi- ja Helmikuulta. — Katrina Maunuttaresta;
Helmik. — Matkakertoelma Hiiden linnan; Maalisk. — Tietoja Kiannon
kappelikunnasta; Huhtik. — Sanojen jälkimaine; Pyhäjoen pitäjästä;
Kuolasta 16 Helmik. 1837; Toukok. — Lyhyt kertomus Suomenkielisistä
sanomalehdistä; Elo- ja Syysk. — Pieksiäisen panettelemisesta,jälkim.
Syysk. — Pohjanmaan surkeudesta, jätkim. Lokak. — Uupu kolmea sanoa;
Lähteä Lappiin; Marrask. — Häätavoista Pääjärven seuduilla Wen.
Karjalassa; Jouluk.
W. 1839.
Suomen muinashistorioitsijoille mietinnäksi; Tammi ja Helmik. —
Kertomus muutamasta varkaudesta; Pään parannuskeino; Syysk. — Miksi
kutsutaan kotimaatamme Suomeksi; Ihmissusista; Marraskuulta.
W. 1840.
Runoniekkain kärsimisistä; Maalisk. — Jousesta ja suksista; Muinonen
Suomenmaa ja vanha Finlandi; Huhtikuulta.
6. Suomenkielen-opastollisia.
Suomen synnyn jälkim.; Tammik. 1836. — Suomen kielestä ja sen
nimisanoista; Maalisk. 1836. — Lisäyksiä Suomen sanastoon; Huhti- ja
Kesäk. 1836. — Sekasaatuja; Elok. — Suomenkielen lause'sanoistä; Loka-
ja Marrask. 1837. — Wenäjän Karjalan suomea; Marrask. 1837 (k. myös:
Häätavoista Pääjarven seuduilla; Jouluk. 1837. Jousesta ja suksista;
Huhtik. 1840). — Græca sunt; non leguntur; Loka- ja Marrask. 1839.
7. Suomen runo-opastollisia.
Ukot kirkkomaalla, jälkimaine; Toukok. 1836. — Suomalaisesta
kuusimittarunosta; Loka- ja Marrask. 1836. — Laulusta; Helmi- ja Kesäk.
1839. — Runoista; Huhtik. 1839. — Kysymys Mehiläisestä; Helmik. 1840. —
Muutamia sanoja runojen teosta; Maalisk. 1840.
8. Suomalaisia tarinoita.
Ketusta ja hukasta; Syysk. 1837. — Tuhkamosta; Jouluk. 1837. — Älykäs
morsian; Osansaanti; Mikäs talonpojan elää; Laahattu taethanko;
Osattoman osa; Worpii; Akan kylvörukous; Yö päivällä; Syysk. 1839. —
Akkain juomateko; Jalopeura, karhu, hukka ja hiiri; Waimon salaukot;
Matin kolmikertanen kuolema; Lokak. 1839. — Wähänäkijä tyttö; Rikka
ompeleessa; Paakunaisen nujakka; Huhtik. 1840.
9. Itämaan tarinoita.
Mirtsan näkö; Jouluk. 1836. — Neljä kultalintua; Heinä- ja Elok.
1839. — Tarina hävinneestä kultarahasta; Ystävät; Keino ylösherättää
kuolleita; Syysk. 1839. — Kuningasten onni; Uskonopin vaikutus; Suuttuu
viisaski; Lokat. 1839. — Tarina Abrahamista; Toukok. 1840.
10. Yhtä ja toista.
W. 1836.
Kiitos Keisarille, jälkimaine; Kesäk. — Tupakista, Tupakkirunon
jälkim.; Terveyden hoidosta; Heinä- ja Elok. — Mehiläiseen koskevia
kirjotuksia; Syys- ja Marrask. — Muistopuhe vainajalle talonpojalle;
Syysk. — Kuoleva joutsen; Marrask. — Waatteista; Jouluk.
W. 1837.
Liikunnosta ja levosta; Tammik. — Mielen liikunnosta; Ilosta ja
huvituksista; Helmik. — Paloviinasta, Naimarunon jälkim. Maalisk. —
Myrsky; Toukok. — Lähde; Kesäk. — Lasten vioista ja taudeista; Kesä- ja
Heinäk. — Yhteislä neuoja sairasten korjuusta ja holhomisesta; Ilmasta
terveyttä suhten; Heinäk. — Pilvistä; Usvasta; Auteresta; Sateesta;
Lumesta; Rakeista; Kasteesta ja Härmästä; Ukkosesta; Mielen muutos;
Elok. — Revontulesta; Tulipalloista; Tähtilennoista; Wesikaaresta;
Auringon ja kuun kehistä (eli sapeista); Syyskuulta.
W. 1839.
Laskuopista; Maalis-, Huhti- ja Toukokuulta. — Indialaisten kuolojuhla;
Syyskuulta.
W. 1840.
Uusia virsiä, kirkossa ja kotona veisattavia (tutkinto); Pilvien
suuruudesta; Maan viljelijöille. Sateen paljoudesta; Liikkuvista
pyhistä; Tammik. — Muuan sana Mehiläiselle; Helmi- ja Maalisk. —
Kärsiväisyys; Wakuus; Arabian sanalaskuja; Ihmisen ikä; Muutama sana
soiden viljelijöille; Toukok. — Humalikoista; Kesäkuulta.
Ilman näitä näin eritellen mainituita aineita on joka toinen arkki
Mehiläisestä historia-lukua, nimittäin: vuosikerroissa 1836 ja 1837
yhteistä ihmissukukunnan historiata alkuajoista ruveten ja 400
vuotta lähelle Wapahtajan syntymätä ulottuen; vuosikerrassa 1839
Suomen historiata, alkuajoista näihin nykysiin asti; ja 1840 Wenäjän
historiata alkuajoista 1500-vuosilukuun Kr.s.j.
Humalikoista.
Humalikko on parempi keväillä, kun syksyllä istuttaa. Maa lannoitetaan
ja löyhistetään kyynärän syvälle. Kiviseka maa on soveliaisin.
Istukkaiksi valitaan yksivuotiset, isot, valkiat juuret, korttelin
pituiset, kolmella eli neljällä silmukalla. Wanhemmat ja mustemmat
juuret eivät kelpaa ja pahentuneet paikat niistä muuten kelpaavistaki
istukasjuurista pitää ennen istuttamista pois leikattaman. Sitte
pidetään taimet ruohoista puhtaana ja havotetaan. Joka toinen vuosi
lannoitetaan sitä siansonnalla, havot otetaan pois lannoitusajaksi
ja pannaan sitte jälle paikallensa. Joka seitsemännellä vuodella
istutettakoon humalikko uuteen soveliaasen paikkaan.
Tynnyrin alasta maata humalikkona saadaan hyvinä vuosina 70 leiviskää
kuivia humaloita. Istukasjuuria saadaan köynnöksestä (humalavarresta),
jos taivutetaan maahan ja peitetään mullalla, paitsi latva, joka
jätetään kasvamaan. Semmoisesta köynnöksestä uloskasvaa usiampia
istukasjuuria.
Lehdet ja liikanaiset hyötövesat pitää sitä myöten kun ilmautuvat
alapuolelta köynnöstä pois nykittämän, josta humala kasvaa paremmin.
Nuoret köynnökset sidotaan oljilla seipäisiin.
Uutta humalikkoa laittaissa jaetaan maa esinnä pienihin neliskulma
aloihin, puolenkolmatta kyynärää jokainen kesketse. Jokaisen
neliskulman keskelle pistetään seiväs ja 7 eli 8 istukasta pannaan
ympäritse, noin korttelin verran seipäästä ulos, 5 tuumaa syvältä maan
sisään ja itusilmukat ylöspäin. Joka syksy pitää istukaspesille uutta
lantaa laitettaman, joka muokataan sisään maahan ja joka kevä luodaan
talvinen multa juurilta, koska myös liikanaiset hyödökset poisotetaan,
ja sia täytetään uudella mullalla. Humalikko taitaan myös leikkauksiin
jakaa, joka leikkaus 2 kyynärän levyinen. Seipäät pannaan keskelle ja
istukkaat laitoihin, päät seivästä käsin, vinoon.
Kun lehdet alkavat kellistyä ja humalatappo näkyä entistään
harvemmalta, sillon on aika ruveta pätkimään humaloita. Pätkintä
toimitetaan kuivassa ilmassa ulkona taikka haasioitaan (routotaan)
humalaköynnökset, kun herneet, vaan katoksen alle ja kuivalla säällä.
Sitte taitaan välitöiksi koska tahansa humalat pätkiä.
Kymmenen vuoden sisässä antaa humala tavallisesti 3 hyvää vuotta, 3
kehnoa ja 4 keskikertaista.
Köynnöksistä taitaan hampun tavalla liotettuna ja laitettuna saada
hyvää ja lujaa kangasta. Waan ne ei syksyssä kerkiä liota, jonka tähden
pitää kedolle talven alle jättää.
* * * * *
Usiammista syistä, ja erinomattain sen tähden, ettei ole saanut
tarpeeksi lukijoita eli muita ostajia, tulee Mehiläinen tällä
kuun-osalla lopettamaan työnsä ja toimensa. Sen, joka paheksu tätä
kesken lopettamista, soisimma itsensä rupeevan jotain sanomalehtiä
toimittamaan, ja ilman omaa työtä, huolta ja vaivaansa vielä
päälliseksi saaman omista varoistansa maksaa 300 ruplaa vuodelta, jota
ottajain kautta ei saada palkituksi. Niin on se tänä vuonna Mehiläisen
kanssa ollut. — Ne, jotka ovat pyytäneet tämän vuoden Mehiläistä ja
edeltä maksaneet koko vuosikerrasta, saavat tulevana syksynä eli
talvena loppupuolen Wenäjän historiasta palkinnoksi, joka heille
tulee postin kautta lähetettäväksi eli, joille niin paremmin sopii,
Helsingistä saatavaksi.
Lopuksi kiitämmä niitä, jotka lähettävillä kirjotuksillansa eli muulla
toimella ovat Mehiläistä autelleet. Mitä tulleista kirjotuksista ei
ole sihen sopinut, koemma jollain muulla tavalla vasta präntätyksi
saada. Myös on velvollisuutemme tiedoksi antaa, että 1837 vuosikerran
historia-osa on provasti Pietari Tikleeni vainajalta toimitettu; Suomen
historia, 1839 vuosikerrassa, Akademian oppilaiselta Johan Fredrikki
Kajaanilta; ja Wenäjän historia tässä vuosikerrassa kappalaiselta
Wesilahdessa, Gustavi Tikleeniltä.
Helsingistä 31 p. Toukokuussa 1840.
_Elias Lönnrot_.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MEHILÄINEN 1840 ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
