The Project Gutenberg eBook, Kalevala näyttämöllä: I sarja (of 3), Edited
by Eino Leino
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have
to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
Title: Kalevala näyttämöllä: I sarja (of 3)
Editor: Eino Leino
Release Date: July 8, 2016 [eBook #52525]
Language: Finnish
***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KALEVALA NÄYTTÄMÖLLÄ: I SARJA (OF
3)***
E-text prepared by Jari Koivisto
KALEVALA NÄYTTÄMÖLLÄ: I SARJA
Sovittanut
EINO LEINO
Helsingissä,
Yrjö Weilin & Kumpp. Osakeyhtiö,
1911.
"Sitä kuusta kuuleminen,
jonka juurella asunto."
SISÄLLYS
Kalevala näyttämöllä (esisana).
Alkukuvaelma.
Maailman luominen.
Aino.
Sammon taonta.
KALEVALA NÄYTTÄMÖLLÄ.
Niin monessa muodossa kuin Kalevalan aiheita ja henkilöitä on
koetettukin näyttämöltä esittää, on tämä kysymys kirjallisesti
katsoen kuitenkin vielä jäänyt ratkaisemattomaksi. Eikä liene
pieni niidenkään joukko, jotka ovat taipuvaisia pitämään kokonaan
mahdottomana koskaan saadakaan mitään ratkaisua asialle.
Kuitenkin vaatii se sitä vaatimalla. On aivan luonnollista, että
kansa tahtoo myöskin näyttämön kohottavassa ja kirkastavassa
valaistuksessa nähdä niitä runollisia ihannehenkilöitä, jotka
sen mielikuvitus on synnyttänyt, ja yhtä luonnollista on, että
suomalaiset kirjailijat uudestaan ja yhä uudestaan palajavat
kalevalaisen tarumaailman ijäti tuoreille luonnonlähteille.
Kyseenalaiseksi jää siten ainoastaan tapa, miten tämä tarumaailma
parhaiten voisi tulla hedelmälliseksi suomalaiselle näyttämötaiteelle
ja näytelmäkirjallisuudelle.
Olen jo kauan aikaa ollut sitä mielipidettä, jota näen myöskin
tanskalaisen Kalevala-tutkijan Ohrtin kannattavan, että Kalevalan
henkilöt ovat jo sellaisinaan valmiita, kiteytyneitä taideteoksia
eivätkä siis siedä enempää, jatkavaa tai viimeistelevää kirjallista
käsittelyä. Jos mieli ajatella niitä näyttämölle siirretyiksi,
täytyy niiden saada puhua omaa kieltään, käyttää omia sanojaan
ja ennen kaikkea esittää omia alkuperäisiä luonnepiirteitään,
rauhassa kaikilta nykyaikaisilta, selittäviltä tai symbolisoivilta
toisinnoilta. Kalevala on valmis yksinkertaisesti. Se on sen uuden
kalevalaisen näyttämötyylin ensimmäinen kulmakivi, jonka luulen
keksineeni.
Toinen johtuu edellisestä. Jos mieli koettaa saada näyttämöllä
aikaan puhtaasti kansanrunollista mielialaa, täytyy Kalevalan
tapausten ja henkilöiden esittämiseksi luopua useimmista nykyaikaisen
teatterin ominaisuuksista. On luovuttava ulkonaisen todellisuuden
vaatimuksesta, pidettävä yksin kiinni sisällisestä totuudesta ja
vedottava yleisön mielikuvitukseen. Meidän ei tarvitse kuulla
teatteri-ukkosta, joka kerta kun sanotaan, että ukkonen käy, ei
nähdä reslarekeä, joka kerta kun joku Kalevalan sankari "kohennaikse
korjahansa". Me vain kuvittelemme niin tapahtuvan. Runous voittaa
siitä, kauneusvaikutus hienostuu, se ei maksa mitään eikä tuota
pienimmälläkään näyttämöllä eikä ahtaimmassakaan katsomossa mitään
vaikeuksia. Siis pelkkiä hyviä puolia, joiden vastapainoksi en
vuosikausienkaan epäilyjen avulla ole onnistunut vielä yhtään huonoa
löytämään.
Mutta nykyaikainen teatteri on myöskin eräs valmis kokonaisuus, kuten
Kalevalakin, josta on vaikea johtaa mitään enempää. Rikkoa voidaan
sen sääntöjä, särkeä sen viivoja ja järkyttää sen perustuksia, kuten
nykyaikaisen draaman kehitys muissa maissa on sen osoittanut, mutta
mitään uutta, oleellisesti ja myönteisesti uutta, siihen tuskin
voitanee lisätä enää. Se täytyy joko hyväksyä tai hyljätä kokonaan.
Jälkimmäinen on se ainoa vaihtoehto, mikä näiden rivien kirjoittajan
mielestä on Kalevalaan nähden voinut tulla kysymykseen.
Mutta jos hylkää jotakin, täytyy olla myös mitä panna sijaan. Ja
niin on Kalevalan näyttämölle-sovittamista varten täytynyt luoda
kokonaan uusi näyttämö ja uusi teatteri-ympäristö, joka ei ollenkaan
tavoittelekaan nykyaikaisen teatterin ominaisuuksia.
Olen koettanut kuvitella, miten muinaiset suomalaiset itse olisivat
Kalevala-taruja näyttämöltä esittäneet, jos heidän kultuurinsa
olisi itsenäisesti kohonnut sille asteelle ja säilynyt vapaana
ylivoimaisten, vieraiden kansallisuuksien vaikutukselta. Se olisi
epäilemättä tapahtunut suurten uhrijuhlien yhteydessä. Näyttämön
taustan olen sentähden ajatellut esittävän uhrikarsikkoa. Sen
edessä olevaa vapaata paikkaa voimme nimittää vaikka helkanurmeksi.
Suomalainen maisema sivuille, toiselle metsä, toiselle järvi,
ja kalevalainen näyttämö on valmis. Runolaulajat istuvat
laulupaasilleen, alkavat kertoa näkymättömälle uhrikansalle muinaisia
muisteloitaan, piirtävät muutamalla hahmoviivalla sielunsilmiemme
eteen erinäisiä henkilöitä ja -- ihme tapahtuu!
Ihme, todellinen ihme! Sillä nyt rupeaa "metsä liikkumaan".
Tarkoitan vainajien karsikkoa. Se rupeaa elämään, sieltä alkavat
astua esille menneet sukupolvet, Väinämöiset, Ainot ja Joukahaiset,
eivät realistisina näyttelijöinä enää, vaan asianomaisten
runolaulajien mielikuvina. Ne puhuvat, ne liikkuvat, ne toimivat,
ne kärsivät ja kuolevatkin, kuten näyttelijät ylimalkaan, mutta
ne koskettavat tuskin maata jalallaan. Sillä niiden valtakunta
ei ole tästä maailmasta. Ne ovat runokuvia, ne kuuluvat kansan
mielikuvituksen kultapilvien palteille, josta ne vain hetkeksi
ovat meidän kurjien kuolevaisten iloksi alas astahtaneet. Siksi ei
tarvita myöskään mitään näyttämömuutoksia. Runolaulajat kertovat
vain yksinkertaisesti, että näyttämö muuttuu ja silloin se muuttuu.
Eepillinen aines täten tukee ja vahvistaa draamallista. Kun
näyttelijät vaikenevat, jatkavat lausujat jälleen juonta, mutta
seuraavat koko ajan jännityksellä kuviteltujen tapausten kulkua.
Tämä on uuden kalevalaisen näyttämön -- joka sekin toistaiseksi elää
vain miettijänsä mielikuvituksessa sielullinen pohja ja perustus.
Sitä voidaan olosuhteiden mukaan laajentaa ja supistaa, kaunistaa ja
koristaa, kenties vielä suurestikin kehittää, mutta sen ytimenä on ja
pysyy eepillisen ja draamallisen aineksen veljellinen vuorovaikutus.
Lyyrillinen aines jää pääasiallisesti vain asianomaisten vuorosanojen
runollisen kauneuden varaan. Mutta senkin edustajana voi silloin
tällöin Kanteletar itse näyttämölle ilmestyä.
Näin menetellen voidaan esittää koko Kalevala, koko
muinaissuomalainen sankaritarusto, ainakin sen pääkohdat, muutamien
tuntien kuluessa, kaikki samalla näyttämöllä, vaikka ilman
väliaikojakin, jos niin tahdotaan. Se ei maksa juuri mitään ja on
samalla kirjallisesti arvokkaampaa kuin kaikki ne kirjailijain omalle
jälki-luovalle fantasialle perustuvat yritykset, jotka tähän saakka
ovat Kalevalaa näyttämöltä tulkinneet. Vieläpä tahtoisin väittää
sen olevan täysin niiden nykyaikaisten uudistuspyrintöjen tasalla,
joilla muissa maissa on koetettu puhaltaa elävää henkeä kuoleviin
teatterimuotoihin, taikka oikeammin: pieni askel niistä eteenpäin.
Näin suureksi ja vielä paljon suuremmaksi ajattelen minä kalevalaisen
näyttämön taiteellista merkitystä, vaikka luonnollisista syistä
sitä toistaiseksi tuskin uskallan muille tunnustaa. Kuitenkin olen
tämän sisällisen vakaumukseni voimassa tohtinut suunnitella yhdeksän
pientä näytelmää sisältävän sarjan "Kalevala Näyttämöllä", joka
täten yleisölle tarjotaan. Paljon on tietysti täytynyt jättää pois,
lyhennyksiä tehdä ja vuorosanoja toisin sovitella, mutta yhtään omaa
sanaa tai luonnepiirrettä lisäämättä. Se, mitä yleisö täten saa nähdä
näyttämöltä, on todellakin Kalevalaa. Ehkäpä sen ikuiset kauneudet
siten voivat entistä syvemmälle ja laajemmalle tunkeutua.
Se on ollut ainakin sovittajan innostava johtotähti. Yleisö itse
päättäköön, missä määrin se on hänet oikeaan opastanut.
Helsingissä 5 p. lokak. 1911.
Eino Leino.
NÄYTTÄMÖ
Näyttämö kuvaa _helkanurmea_, jonka vasemmalla puolen on metsä,
oikealla järvenranta. Taustassa _laululehto_, jonka muodostaa perällä
kasvava _uhrikuusi_ ja kaksi sen kahden puolen, hiukan etualalla
siitä, kukkivaa pihlajaa. Puiden alla puoli-ympyrässä _laulupaadet_.
Laululehdon takana synkkä _vainajien karsikko_, jonne tiet kahden
puolen laululehtoa.
_Puvusto_ kalevalainen, lausujilla nykyaikainen karjalainen.
_Valaistus_ vaihteleva eri näytelmien hengen mukaisesti.
ALKUKUVAELMA
HENKILÖT:
ESILAUSUJA.
KANTELETAR.
KAKSI VUOROLAUSUJAA.
Valaistus: himmeä puolihämärä. _Esilausuja_, vanha valkohapsinen
tietäjä, istuu uhrikuusen juurella, nojaten kyynärpäinsä varaan.
_Kanteletar_ kurkistelee arasti puiden lomasta vasemmalta.
_1:nen vuorolausuja_ tulee vainajien karsikosta, oikealta puolen
laululehtoa, astuu hitaasti, syvissä mietteissään ja pysähtyy
keskelle helkanurmea.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Mieleni minun tekevi,
aivoni ajattelevi
lähteäni laulamahan,
saa'ani sanelemahan,
sukuvirttä suoltamahan,
lajivirttä laulamahan;
sanat suussani sulavat,
puhe'et putoelevat,
kielelleni kerkiävät,
hampahilleni hajoovat.
(_2:nen vuorolausuja_ tulee vasemmalta puolen laululehtoa, huomaa
hänet ja rientää riemuiten häntä tervehtimään.)
2:NEN VUOROLAUSUJA
Velikulta, veikkoseni,
kaunis kasvinkumppalini!
1:NEN VUOROLAUSUJA
Lähe nyt kanssa laulamahan,
saa kera sanelemahan,
yhtehen yhyttyämme,
kahta'alta käytyämme.
2:NEN VUOROLAUSUJA (päätään nyykäyttäen)
Harvoin yhtehen yhymme,
saamme toinen toisihimme
näillä raukoilla rajoilla,
poloisilla Pohjan mailla.
1:NEN VUOROLAUSUJA (kätensä ojentaen)
Lyökämme käsi kätehen,
sormet sormien lomahan,
lauloaksemme hyviä,
parahia pannaksemme
kuulla noien kultaisien,
tietä mielitehtoisien
nuorisossa nousevassa,
kansassa kasuavassa!
2:NEN VUOROLAUSUJA (innostuen)
Noita saamia sanoja,
virsiä virittämiä
vyöltä vanhan Väinämöisen,
alta ahjon Ilmarisen,
päästä kalvan Kaukomielen,
Joukahaisen jousen tiestä,
Pohjan peltojen periltä,
Kalevalan kankahilta.
MOLEMMAT
Niit' ennen isoni lauloi
kirvesvartta vuollessansa,
niitä äitini opetti
väätessänsä värttinätä,
minun lasna lattialla
eessä polven pyöriessä,
maitopartana pahaisna,
piimäsuuna pikkaraisna.
(Vaitiolo.)
ESILAUSUJA (kuin itsekseen)
Sampo ei puuttunut sanoja
eikä Louhi luottehia,
vanheni sanoihin Sampo,
katoi Louhi luottehisin,
virsihin Vipunen kuoli,
Lemminkäinen leikkilöihin.
KANTELETAR
Vilu mulle virttä virkkoi,
säe saatteli runoja,
virttä toista tuulet toivat,
meren aaltoset ajoivat,
linnut liitteli sanoja,
puien latvat lausehia.
(Vuorolausujat ovat seisoneet edellisen aikana käsi kädessä, kasvot
kirkastuneina, kuin kuunnellen omia sisäisiä ääniään. Eroavat nyt
toisistaan, viittaavat vilkkaasti tyhjille laulupaasille ja istuvat.)
MAAILMAN LUOMINEN.
HENKILÖT:
VÄINÄMÖINEN.
KANTELETAR.
KUORO.
_Esilausuja_ istuu perällä, uhrikuusen juurella. Vuorolausujat hänen
kahdenpuolin laulupaasillaan. Valaistus: valkeneva aamuhämärä.
ESILAUSUJA (harvakseen)
Noin kuulin saneltavaksi,
tiesin virttä tehtäväksi:
yksin meillä yöt tulevat,
yksin päivät valkeavat,
yksin syntyi Väinämöinen,
ilmestyi ikirunoja,
Kapehesta kantajasta,
Ilmattaresta emosta.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Olipa impi ilman tyttö,
Kave Luonnotar korea,
piti viikoista pyhyyttä,
iän kaiken impeyttä,
ilman pitkillä pihoilla,
tasaisilla tanterilla.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Ikävystyi aikojansa,
ouostui elämätänsä,
jop' on astuikse alemma,
laskeusi lainehille,
aalto impeä ajeli,
tuuli tuuli kohtuiseksi.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Tuo sotka sorea lintu,
liiteleikse, laateleikse,
keksi polven veen emosen
sinerväisellä selällä,
luuli heinämättähäksi,
tuoreheksi turpeheksi.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Siihen laativi pesänsä,
muni kultaiset munansa,
kuusi kultaista munoa,
rautamunan seitsemännen,
alkoi hautoa munia,
päätä polven lämmitellä.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Jopa tuosta veen emonen,
veen emonen, ilman impi,
luuli polvensa palavan,
vavahutti polveansa,
karskahti munat muruiksi,
meren aaltohon ajaikse.
ESILAUSUJA (kätensä kohottaen.)
Munasen alainen puoli
alaiseksi maaemäksi,
munasen yläinen puoli
yläiseksi taivahaksi,
yläpuoli ruskeaista
päivöseksi paistamahan,
yläpuoli valkeaista
se kuuksi kumottamahan;
mi munassa kirjavaista,
ne tähiksi taivahille,
mi munassa mustukaista
nepä ilman pilvilöiksi.
(Vaitiolo.)
2:NEN VUOROLAUSUJA
Ajat eellehen menevät,
vuoet tuota tuonnemmaksi,
uuen päivän paistaessa,
uuen kuun kumottaessa;
aina uipi veen emonen,
veen emonen, ilman impi,
noilla vienoilla vesillä,
utuisilla lainehilla,
eessänsä vesi vetelä,
takanansa taivas selvä.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Jo vuonna yheksäntenä,
kymmenentenä kesänä
nosti päätänsä merestä,
kohottavi kokkoansa,
alkoi luoa luomiansa,
saautella saamiansa
selvällä meren selällä
ulapalla aukealla.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Kussa kättä käännähytti,
siihen niemet siivoeli;
kussa pohjasi jalalla,
kalahauat kaivaeli;
kussa ilman kuplistihe,
siihen syöverit syventi.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Kylin maahan kääntelihe,
siihen sai sileät rannat;
jaloin maahan kääntelihe,
siihen loi lohiapajat;
päin päätyi maata vasten,
siihen laitteli lahelmat.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Ui siitä ulomma maasta,
seisattelihe selälle;
luopi luotoja merehen,
kasvatti salakaria
laivan laskemasijaksi,
merimiesten pään menoksi.
MOLEMMAT
Jo oli saaret siivottuna,
luotu luotoset merehen,
ilman pielet pistettynä,
maat ja manteret sanottu,
kirjattu kivihin kirjat,
veetty viivat kallioihin,
viel' ei synny Väinämöinen,
ilmau ikirunoja,
Kapehesta kantajasta,
llmattaresta emosta.
ESILAUSUJA (nousee)
Kuu keritä, päivyt päästä,
otava yhä opeta
miestä ouoilta ovilta,
veräjiltä vierahilta!
Saata maalle matkamiestä,
ilmoille inehmon lasta
kuuta taivon katsomahan,
päiveä ihoamahan,
otavaista oppimahan,
tähtiä tähyämähän!
(Odottaa suurimmassa jännityksessä ja kädet taivasta kohden
ojennettuina. Vuorolausujat ovat nousseet ja seuranneet hänen
esimerkkiään. Väinämöinen näkyy, tullen hitaasti laululehdon
oikealta puolen.)
KUORO
Se oli synty Väinämöisen,
rotu rohkean runojan!
(Kohottavat kätensä tervehdykseen. Vaitiolo.)
VÄINÄMÖINEN (päänsä kohottaen)
Kenpä maita kylvämähän,
toukoja tihittämähän?
ESILAUSUJA
Pellervoinen pellon poika,
Sampsa poika pikkarainen.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Kylvi maita kyyhätteli,
kylvi maita, kylvi soita,
kylvi auhtoja ahoja,
panettavi paasikoita.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Mäet kylvi männiköiksi,
kummut kylvi kuusikoiksi,
kankahat kanervikoiksi,
notkot nuoriksi vesoiksi.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Noromaille koivut kylvi,
lepät maille leyhkeille,
tuomet kylvi tuorehille,
raiat maille raikkahille,
pihlajat pyhille maille,
pajut maille paisuville,
katajat karuille maille,
tammet virran vieremille.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Läksi puut ylenemähän,
vesat nuoret nousemahan,
kasvoi kuuset kukkalatvat,
lautui lakkapäät petäjät,
nousi koivupuut noroilla,
lepät mailla leyhkeillä,
tuomet mailla tuorehilla,
katajat karuilla mailla,
katajahan kaunis marja,
tuomehen hyvä he'elmä.
(Vaitiolo.)
VÄINÄMÖINEN (voimakkaasti)
Yks on tammi taimimatta,
juurtumatta puu Jumalan.
ESILAUSUJA
Heitä herja valloillensa,
olevillen onnillensa,
vuota vielä yötä kolme,
saman verran päiviäki,
käypä siitä katsomahan,
viikon päästä viimeistäki!
(Vaitiolo.)
VÄINÄMÖINEN (kuten edellä)
Ei ole tammi kasvanunna,
juurtununna puu Jumalan.
(Kohottaa samassa oikean kätensä otsalleen ikäänkuin tähystelisi
merellepäin oikealle. Kuoro seuraa hänen esimerkkiään.)
ESILAUSUJA
Onpa tuolla neljä neittä,
viisi veen on morsianta,
ne on nurmen niitännässä,
kastekorren katkonnassa
nenässä utuisen niemen,
päässä saaren terhenisen.
(Yleinen säpsähdys)
1:NEN VUOROLAUSUJA (vilkkaasti)
Tulipa merestä Tursas,
uros aalloista yleni;
tunki heinäset tulehen,
ilmivalkean väkehen,
ne kaikki poroksi poltti,
kypeniksi kyyätteli.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Tuli tuhkia läjänen,
koko kuivia poroja;
saip' on siihen lemmen lehti,
lemmen lehti, tammen terho,
josta kasvoi kaunis taimi,
yleni vihanta virpi,
nousi maasta mansikkaisna,
kasvoi kaksihaarukkaisna.
1:NEN VUOROLAUSUJA (yhä suuremmalla kauhulla)
Ojenteli oksiansa,
levitteli lehviänsä,
latva täytti taivahalle,
lehvät ilmoille levisi,
piätti pilvet juoksemasta,
hattarat hasertamasta,
päivän peitti paistamasta,
kuuhuen kumottamasta.
(On lausunut viimeiset sanansa melkein parahtaen. Kuoro peittää
kasvonsa kauhistuen.)
VÄINÄMÖINEN
Oisko tammen taittajata,
puun sorean sortajata!
Ikävä imehnon olla,
kamala kalojen uia
ilman päivän paistamatta,
kuuhuen kumottamatta.
ESILAUSUJA (päätään pudistaen)
Ei ole sitä urosta
eikä miestä urheata,
joka taisi tammen kaata.
satalatvan langettoa.
VÄINÄMÖINEN (kätensä kohottaen)
Kave äiti kantajani,
Luonnotar ylentäjäni!
Laitapa ve'en väkeä --
veessä on väkeä paljo --
tämä tammi taittamahan
puu paha hävittämähän
eestä päivän paistavaisen,
tieltä kuun kumottavaisen!
(Jää samaan asentoonsa. Kuoro odottaa jännityksellä.)
1:NEN VUOROLAUSUJA (merelle tähystäen)
Nousipa merestä miesi,
uros aalloista yleni;
ei tuo ollut suuren suuri
eikä aivan pienen pieni:
miehen peukalon pituinen,
vaimon vaaksan korkeuinen.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Vaski -- on hattu hartioilla,
vaskisaappahat jalassa,
vaskikintahat käessä,
vaskikirjat kintahissa,
vaskivyöhyt vyölle vyötty,
vaskikirves vyön takana.
VÄINÄMÖINEN (ylenkatseellisesti)
On miesi näkemiänsä,
uros silmän luontiansa,
pystyn peukalon pituinen,
härän kynnen korkunainen,
vähän kuollutta parempi,
katonutta kaunihimpi.
ESILAUSUJA
Saitp' on tuon sanoneheksi,
katsahtaos vielä kerran,
näet miehen muuttunehen,
uuistunehen urohon:
jalka maassa teutaroivi,
päähyt pilviä pitävi,
parta on eessä polven päällä,
hivus kannoilla takana,
syltä on silmien välitse,
syltä housut lahkehesta,
puolta toista polven päästä,
kahta kaation rajasta.
(Yleinen hämmästys.)
1:NEN VUOROLAUSUJA
Hivelevi kirvestänsä,
tahkaisi tasatereä
kuutehen kuvaisimehen,
seitsemähän sieran päähän.
2:NEN VUOROLAUSUJA (vilkkaasti)
Iski puuta kirvehellä,
tarpaisi tasaterällä,
iski kerran, iski toisen,
kohta kolmannen yritti.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Tuli tuiski kirvehestä,
Panu tammesta pakeni,
tahtoi tammi kallistua,
lysmyä rutimoraita.
MOLEMMAT (riemuiten)
Jopa taisi tammen kaata
ruhtoa rutimoraian!
(Kaikki hengähtävät helpotuksesta. Kanteletar on edellisen aikana
näkynyt vasemmalla, uteliaasti puiden lomitse kurkistellen. Nojaa
puun runkoon, vienosti:)
KANTELETAR
Kenpä siitä oksan otti,
se otti ikuisen onnen:
kenpä siitä latvan taittoi,
se taittoi ikuisen taian;
kenpä lehvän leikkaeli,
se leikkoi ikuisen lemmen.
Mi oli lastuja pirannut,
pälähellyt pälkäreitä
selvälle meren selälle,
lakeille lainehille,
noita tuuli tuuitteli,
meren läikkä läikytteli
venosina veen selällä,
laivasina lainehilla.
VÄINÄMÖINEN (kätensä kohottaen)
Pääsi päivät paistamahan,
pääsi kuut kumottamahan,
pilvet pitkin juoksemahan,
taivon kaaret kaartamahan
nenähän utuisen niemen,
päähän saaren terhenisen.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Siit' alkoi salot silota,
metsät mielin kasvaella,
lehti puuhun, ruoho maahan,
linnut puuhun laulamahan,
rastahat iloitsemahan,
käki päällä kukkumahan.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Kasvoi maahan marjan varret,
kukat kultaiset keolle,
ruohot kasvoi kaikellaiset,
monenmuotoiset sikesi;
ohra on yksin nousematta,
touko kallis kasvamatta.
ESILAUSUJA (miettivästi)
Eipä nouse Osmon ohra,
ei kasva Kalevan kaura
ilman maan alistamatta,
ilman kasken kaatamatta,
tuon tulella polttamatta.
VÄINÄMÖINEN (tehden kylväjänliikkeitä kädellään)
Minä kylvän kyyhättelen
Luojan sormien lomitse,
käen kautta Kaikkivallan
tälle maalle kasvavalle,
ahollen ylenevälle.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Akka manteren alainen,
Mannun eukko, maan emäntä,
pane nyt turve tunkemahan,
maa väkevä vääntämähän;
eip' on maa väkeä puutu
sinä ilmoisna ikänä,
kun lie armo antajista,
lupa luonnon tyttäristä.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Nouse maa makoamasta,
Luojan nurmi nukkumasta,
pane korret korttumahan
sekä varret varttumahan,
tuhansin neniä nosta,
saoin haaroja hajota
kynnöstämme, kylvöstämme,
varsin vaivamme näöstä.
ESILAUSUJA
Oi Ukko ylijumala,
tahi taatto taivahinen,
vallan pilvissä pitäjä,
hattarojen hallitsija!
Piä pilvissä keräjät,
säkehissä neuvot selvät,
iätä iästä pilvi,
nosta lonka luotehesta,
toiset lännestä lähetä,
etelästä ennättele,
vihmo vettä taivosesta,
mettä pilvistä pirota
orahille nouseville,
touoille tohiseville!
(On kohottanut molemmat kätensä kuin rukoukseen. Vaitiolo.)
VÄINÄMÖINEN (nyykäyttää päätään tyytyväisenä)
Kasvoi ohra mieltä myöten,
tähkät kuuella taholla,
korret kolmisolmuisena.
KANTELETAR (vienosti)
Miksipä on tuo jätetty
koivahainen kaatamatta?
VÄINÄMÖINEN
Siksipä on tuo jätetty
koivahainen kasvamahan,
lintujen leposijaksi,
käkösen kukuntapuuksi.
Siinä kukkuos käkönen,
helkyttele hietarinta,
hoiloa hopearinta,
tinarinta riukuttele,
kuku illoin, kuku aamuin,
kerran keskipäivälläkin
ihanoiksi ilmojamme,
mieluisiksi metsiämme,
rahaisiksi rantojamme,
viljaisiksi vieriämme!
(On paljastanut päänsä edellisen kuluessa.
_Kuoro_ seuraa hänen esimerkkiään.)
ESIRIPPU.
AINO
HENKILÖT:
VÄNÄMÖINEN.
JOUKAHAINEN.
AINO.
ÄITI.
ANTELETAR.
KUORO.
_Kuoro_ paikallaan uhrikuusen alla. _Kanteletar_ nojaa puun runkoon
vasemmalla. Valaistus: nouseva aamurusko.
ESILAUSUJA (tyynesti)
Vaka vanha Väinämöinen
elelevi aikojansa
noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan kankahilla,
laulelevi virsiänsä,
laulelevi, taitelevi.
Lauloi päivät pääksytysten,
yhytysten yöt saneli
muinaisia muisteloita,
noita syntyjä syviä,
joit' ei laula kaikki lapset,
ymmärrä yhet urohot
tällä inhalla iällä,
katovalla kannikalla.
Kauas kuuluvi sanoma,
ulos viestit vierähtävät
Väinämöisen laulannasta,
urohon osoannasta;
viestit vierähti suvehen,
sai sanomat Pohjolahan.
1:NEN VUOROLAUSUJA (vilkkaammin)
Olipa nuori Joukahainen,
laiha poika Lappalainen,
se kävi kylässä kerran,
kuuli kummia sanoja,
lauluja laeltavaksi,
parempia pantavaksi
noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan kankahilla,
kuin mitä itseki tiesi,
oli oppinut isolta.
2:NEN VUOROLAUSUJA (synkistyen)
Tuo tuosta kovin pahastui,
kaiken aikansa kaehti
Väinämöistä laulajaksi,
paremmaksi itseänsä;
jo tuli emonsa luoksi,
luoksi valtavanhempansa,
lähteäksensä käkesi,
tullaksensa toivotteli
noille Väinölän tuville,
kera Väinön voitteloille.
(_Joukahainen_, miekka vyöllä ja jousi olalla tulee vainajien
karsikosta laululehdon vasemmalta puolen. Äiti hänen perästään
huolestuneena ja lempeästi estellen häntä.)
ÄITI
Siellä silma lauletahan,
lauletahan, lausitahan
suin lumehen, päin vitihin,
kourin ilmahan kovahan,
käsin kääntymättömäksi,
jaloin liikkumattomaksi.
JOUKAHAINEN (kerskaten)
Hyväpä isoni tieto,
emoni sitäi parempi,
oma tietoni ylinnä!
Jos tahon tasalle panna,
miesten verroille vetäitä,
itse laulan laulajani,
sanelen sanelijani,
laulan laulajan parahan
pahimmaksi laulajaksi,
jalkahan kiviset kengät,
puksut puiset lantehille,
kiviriipan rinnan päälle,
kiviharkon hartioille,
kivikintahat kätehen,
päähän paatisen kypärän.
(Viittaa ylpeästi äidilleen ja etenee hitaasti, otsa rypyssä ja
silmät miettivästi maahan luotuina keskinäyttämölle. Äiti menee
murheellisena takaisin karsikkoon. Väinämöinen on tullut karsikosta
laululehdon oikealta puolen ja etennyt samoin keskinäyttämölle.
Sankarit seisovat hetkisen ja mittailevat tuimin katsein toisiaan.)
VÄINÄMÖINEN (tyynesti)
Kult' olet sinä sukua?
JOUKAHAINEN
Mie olen nuori Joukahainen,
vaan sano oma sukusi,
kult' olet sinä sukua,
kuta, kurja, joukkioa?
VÄINÄMÖINEN
Kun liet nuori Joukahainen,
veäite syrjähän vähäisen,
sie olet nuorempi minua!
JOUKAHAINEN (ylpeästi)
Vähä on miehen nuoruuesta,
nuoruuesta, vanhuuesta,
kumpi on tieolta parempi,
muistannalta mahtavampi,
sep' on tiellä seisokahan,
toinen tieltä siirtykähän;
lienet vanha Väinämöinen,
laulaja iän-ikuinen,
ruvetkamme laulamahan,
saakamme sanelemahan,
mies on miestä oppimahan,
toinen toista voittamahan.
VÄINÄMÖINEN
Mitäpä minusta ompi
laulajaksi, taitajaksi,
ain' olen aikani elellyt
näillä yksillä ahoilla,
kotipellon pientarilla
kuunnellut kotikäkeä;
vaan kuitenki, kaikitenki
sano korvin kuullakseni,
mitä sie enintä tieät,
yli muien ymmärtelet.
JOUKAHAINEN
Tieänpä minä jotaki,
sen on tieän selvällehen,
tajuelen tarkoillehen:
reppänä on liki lakea,
liki lieska kiukoata.
(_Väinämöinen_ tekee halveksivan liikkeen. _Joukahainen_ kiivaammin:)
Hyvä on hylkehen eleä,
ve'en koiran viehkuroia,
luotansa lohia syöpi,
sivultansa siikasia.
Siiall' on sileät pellot,
lohella laki tasainen;
hauki hallalla kutevi,
kuolasuu kovalla säällä;
ahven arka, kyrmyniska,
sykysyt syvillä uipi,
kesät kuivilla kutevi,
rantasilla rapsehtivi.
(Väinämöinen kuten edellä.)
Kun ei tuosta kyllin liene,
vielä tieän muunki tieon,
arvoan yhen asian:
Pohjola porolla kynti,
Etelä emähevolla,
Takalappi tarvahalla;
tieän puut Pisan mäellä,
hongat Hornan kalliolla,
pitkät on puut Pisan mäellä,
hongat Hornan kalliolla.
Kolme on koskea kovoa,
kolme järveä jaloa,
kolme vuorta korkeata
tämän ilman kannen alla:
Hämehess' on Hälläpyörä,
Kaatrakoski Karjalassa,
ei ole Vuoksen voittanutta,
yli käynyttä Imatran.
(Lyhyt vaitiolo.)
VÄINÄMÖINEN (hymähtäen)
Lapsen tieto, naisen muisti,
ei ole partasuun urohon,
eikä miehen naisekkahan;
sano syntyjä syviä,
asioita ainoisia!
JOUKAHAINEN (epätoivon vimmalla)
Tieän mä tiasen synnyn,
tieän linnuksi tiasen,
kyyn viherän käärmeheksi,
kiiskisen veen kalaksi,
rauan tieän raukeaksi,
mustan mullan muikeaksi,
varin veen on vaikeaksi,
tulen polttaman pahaksi.
Vesi on vanhin voitehista,
kosken kuohu katsehista,
itse luoja loitsijoista,
Jumala parantajista.
Vuoresta vetosen synty,
tulen synty taivosesta,
alku rauan ruostehesta,
vasken kanta kalliosta.
Mätäs on märkä maita vanhin,
paju puita ensimmäinen,
hongan juuri huonehia,
paatonen patarania.
VÄINÄMÖINEN (otsaansa rypistäen)
Muistatko mitä enemmän
vai jo loppuivat lorusi?
JOUKAHAINEN (rehennellen)
Muistan vieläki vähäisen,
muistanpa ajan mokoman,
kun olin merta kyntämässä,
meren kolkat kuokkimassa,
kalahauat kaivamassa,
syänveet syventämässä,
lampiveet on laskemassa,
mäet mylleröittämässä,
louhet luomassa kokohon.
Viel' olin miesnä kuuentena,
seitsemäntenä urosna
tätä maata saataessa,
ilmoa suettaessa,
ilman pieltä pistämässä,
taivon kaarta kantamassa,
kuuhutta kulettamassa,
aurinkoa auttamassa,
otavaa ojentamassa,
taivoa tähittämässä.
VÄINÄMÖINEN
Sen varsin valehtelitki;
ei sinua silloin nähty,
kun on merta kynnettihin,
kalahauat kaivettihin.
Eikä lie sinua nähty,
ei lie nähty eikä kuultu
tätä maata saataessa,
ilmoa suettaessa,
ilman pieltä pistettäissä,
taivon kaarta kannettaissa.
JOUKAHAINEN
Kun ei lie minulla mieltä,
kysyn mieltä miekaltani;
oi on vanha Väinämöinen,
laulaja laveasuinen,
lähe miekan mittelöhön,
käypä kalvan katselohon.
(Paljastaa miekkansa.)
VÄINÄMÖINEN
En noita pahoin pelänne
miekkojasi, mieliäsi,
tuuriasi, tuumiasi,
vaan kuitenki, kaikitenki
lähe en miekan mittelöhön
sinun kanssasi, katala,
kerallasi, kehno raukka.
JOUKAHAINEN (murtaen haventaan)
Ken ei käy miekan mittelöhön,
lähe ei kalvan katselohon,
sen minä siaksi laulan,
alakärsäksi asetan,
panen semmoiset urohot
sen sikäli, tuon täkäli,
sorran sontatunkiohon,
läävän nurkkahan nutistan!
(_Kuoro_, joka edellisen aikana on jännityksellä seurannut kohtauksen
kehittymistä, kavahtaa ylös loukkauksen kuullessaan. Itse _Väinämöinen_
on hätkähtänyt ja astahtanut askeleen taaksepäin. Oikaisee nyt itsensä
täyteen mittaan, kohottaa oikean käsivartensa ja vaientaa yhdellä
ainoalla mahtipontisella liikkeellä _Joukahaisen_, joka painuu sen
voimasta ehdottomasti polvilleen.)
ESILAUSUJA (voimakkaasti)
Jopa suuttui Väinämöinen,
jopa suuttui ja häpesi,
itse loihe laulamahan,
sai itse sanelemahan;
ei ole laulut lasten laulut,
lasten laulut, naisten naurut,
ne on partasuun urohon,
joit' ei laula kaikki lapset.
KUORO
Lauloi vanha Väinämöinen,
järvet läikkyi, maa järisi,
vuoret vaskiset vapisi,
paaet vahvat paukahteli,
kalliot kaheksi lenti,
kivet rannoilla rakoili.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Lauloi nuoren Joukahaisen,
lauloi suohon suonivöistä,
niittyhyn nivuslihoista,
kankahasen kainaloista.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Jo nyt nuori Joukahainen
jopa tiesi, jotta tunsi,
tiesi tielle tullehensa,
matkallen osannehensa,
voittelohon, laulelohon
kera vanhan Väinämöisen!
JOUKAHAINEN (surkealla äänellä)
Oi on viisas Väinämöinen,
tietäjä iän-ikuinen,
pyörrytä pyhät sanasi,
peräytä lausehesi,
päästä tästä pälkähästä,
tästä seikasta selitä,
panenpa parahan makson,
annan lunnahat lujimmat!
VÄINÄMÖINEN
Niin mitä minulle annat,
jos pyörrän pyhät sanani?
JOUKAHAINEN
Onp' on mulla kaarta kaksi,
jousta kaksi kaunokaista,
yks on lyömähän riveä,
toinen tarkka ammunnalle;
ota niistä jompi kumpi!
VÄINÄMÖINEN (ylenkatseellisesti)
Huoli en, hurja, jousistasi,
en, katala, kaaristasi,
on noita itselläniki
joka seinä seisoteltu,
joka vaarnanen varottu,
miehittä metsässä käyvät,
urohitta ulkotöillä.
(Tekee jälleen äskeisen kädenlilkkeensä. _Joukahainen_ painuu
yhä syvemmä polvilleen.)
JOUKAHAINEN
Onp' on mulla purtta kaksi,
kaksi on kaunoista venoa,
yks on kiistassa kepeä,
toinen paljo kannattava;
ota niistä jompi kumpi!
VÄINÄMÖINEN (päätä pudistaen)
Enp' on huoli pursistasi,
venehistäsi välitä,
on noita itselläniki
joka tela tempaeltu,
joka lahtema laottu,
mikä tuulella tukeva,
mikä vastasään menijä.
(Sama mykkä-näyttely kuin edellä.)
JOUKAHAINEN
On mulla oritta kaksi,
kaksi kaunoista hepoa,
yks on juoksulle jalompi,
toinen raisu rahkehitta;
ota niistä jompi kumpi!
VÄINÄMÖINEN
En huoli hevosiasi,
sure en sukkajalkojasi,
on noita itselläniki
joka soimi solmieltu,
joka tanhua taluttu,
vesi selvä selkäluilla,
rasvalampi lautasilla.
(Mykkä-näyttely kuin edellä.)
JOUKAHAINEN
Oi on vanha Väinämöinen,
pyörrytä pyhät sanasi,
annan kultia kypärin,
hopeita huovan täyen,
isoni soasta saamat,
taluttamat tappelosta!
VÄINÄMÖINEN (ylevästi)
En huoli hopeitasi,
kysy en, kurja, kultiasi,
on noita itselläniki
joka aitta ahtaeltu,
joka vakkanen varottu,
ne on kullat kuun ikuiset,
päivän polviset hopeat.
(Mykkä-näyttely kuin edellä.)
JOUKAHAINEN
Oi on vanha Väinämöinen,
päästä tästä pälkähästä,
annan aumani kotoiset,
heitän hietapeltoseni
oman pääni päästimeksi,
itseni lunastimeksi!
VÄINÄMÖINEN
En halaja aumojasi,
herja, hietapeltojasi,
on noita itselläniki
peltoja joka perällä,
aumoja joka aholla,
omat on paremmat pellot,
omat aumat armahammat.
(Mykkä-näyttely kuin edellä.)
JOUKAHAINEN (suurimmassa hädässä)
Oi on viisas Väinämöinen,
tietäjä iän-ikuinen,
laula jo laulusi takaisin,
heitä vielä heikko henki,
laske täältä pois minua,
virta jo jalkoa vetävi,
hiekka silmiä hiovi.
Kun pyörrät pyhät sanasi,
luovuttelet luottehesi,
annan Aino siskoseni,
lainoan emoni lapsen
sulle pirtin pyyhkijäksi,
lattian lakaisijaksi,
hulikkojen huuhtojaksi,
vaippojen viruttajaksi,
kutojaksi kultavaipan,
mesileivän leipojaksi.
(_Kuoro_ on Ainon nimen kuullessaan säpsähtänyt, katsonut toinen
toiseensa, mutta yhtyy nyt Joukahaisen rukoukseen.)
KUORO
Pyörrä pois pyhät sanasi,
perin laske lausehesi!
_Väinämöinen_ kohottaa riemastuneena ylös Joukahaisen ja katsoo hetken
lämpimästi silmiin häntä. Kääntyy sitten vitkalleen oikealle, jääden
suu hymyssä ja silmät ilosta säteilevinä sinistä järvenselkää
ihailemaan. -- Joukahainen seisoo kotvan paikoillaan kuin ei oikein
ymmärtäisi mitä on tapahtunut. Kääntyy sitten vasemmalle, hänen suunsa
vääristyy äänettömään itkuun ja hän peittää kasvonsa käsivarrellaan.
_Kuoro_ istuu jälleen paikoilleen.
ESILAUSUJA
Jopa vanha Väinämöinen
ihastui ikihyväksi,
kun sai neion Joukahaisen
vanhan päivänsä varaksi.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Pääsi nuori Joukahainen,
pääsi leuan liettehestä,
parran paikasta pahasta.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Tuossa nuori Joukahainen,
itkeä vetistelevi
alla päin, pahoilla mielin,
kaiken kallella kypärin.
(_Äiti_ tulee vasemmalta karsikosta ja huomaa Joukahaisen.)
ÄITI
Mitä itket, poikueni,
nuorna saamani nureksit?
JOUKAHAINEN
Oi on maammo, kantajani,
jo on syytä syntynynnä,
taikoja tapahtununna,
syytä kyllin itkeäni,
Liikoja nureksiani!
Tuot' itken tämän ikäni,
puhki polveni murehin:
annoin Aino siskoseni,
lupasin emoni lapsen
Väinämöiselle varaksi,
laulajalle puolisoksi,
turvaksi tutisevalle,
suojaksi sopenkululle.
ÄITI (ilahtuen)
Elä itke, poikueni,
ei ole itkettäviä,
suuresti surettavia:
tuota toivoin tuon ikäni,
puhki polveni halasin
sukuhuni suurta miestä,
rotuhuni rohkeata,
vävykseni Väinämöistä,
laulajata langokseni.
(Ohjaa hänet vasemmalle karsikkoon. Pitkä vaitiolo.
_Kanteletar_ näkyy puiden lomasta vasemmalta.)
KANTELETAR
Sisar nuoren Joukahaisen
itse itkullen apeutui,
itki päivän, itki toisen
poikkipuolin portahalla,
itki suuresta surusta,
apeasta miel'alasta.
(_Aino_ tulee itkien vasemmalta karsikosta. _Äiti_ heti
hänen jäljessään.)
ÄITI (mielistellen)
Mitä itket, Ainoseni,
kun olet saava suuren sulhon,
miehen korkean kotihin,
ikkunoillen istujaksi,
lautsoille lavertajaksi?
AINO
Oi emoni, kantajani,
itkenpä minä jotaki,
itken kassan kauneutta,
tukan nuoren tuuheutta,
hivuksien hienoutta,
jos ne piennä peitetähän,
katetahan kasvavana.
Tuotapa ikäni itken,
tuota päivän armautta,
suloutta kuun komean,
ihanuutta ilman kaiken,
jos oisi nuorna jättäminen,
lapsena unohtaminen
veikon veistotanterille,
ison ikkunan aloille.
ÄITI (ankarasti)
Mene huima huolinesi,
epäkelpo itkuinesi!
Ei ole syytä synkistyä,
aihetta apeutua:
paistavi Jumalan päivä
muuallaki maailmassa,
ei isosi ikkunoilla,
veikkosi veräjän suulla;
myös on marjoja mäellä,
ahomailla mansikoita
poimia sinun poloisen
ilmassa etempänäki,
ei aina ison ahoilla,
veikon viertokankahilla.
(Menee vasemmalle karsikkoon. Aino pyyhkii hitaasti
kyyneleensä ja poistuu vasemmalle puiden lomaan.)
KANTELETAR (vienosti)
Tuopa Aino, neiti nuori,
sisar nuoren Joukahaisen,
läksi luutoa lehosta,
vastaksehen varvikosta,
taittoi vastan taatollensa,
toisen taittoi maammollensa,
kokoeli kolmannenki
verevälle veiollensa.
(_Aino_ palajaa takaisin, pari nuorta koivunlehvää sylissään.
_Väinämöinen_ on sillä aikaa käännähtänyt ja ottanut päättävästi
askeleen vasemmalle. Tervehtivät toisiaan äänettömästi, _Väinämöinen_
iki-ihastuneena, _Aino_ säikähtyneenä ja painaen sydänalaansa.
Koivunlehvät ovat hänen sylistään maahan valahtaneet.)
VÄINÄMÖINEN
Eläpä muille, neiti nuori,
kuin minulle, neiti nuori,
kanna kaulan helmilöitä,
rinnan ristiä rakenna,
pane päätä palmikolle,
sio silkillä hivusta!
(Sulkee tien häneltä.)
AINO (säpsähtäen)
En sinulle enkä muille
kanna rinnan ristilöitä
päätä silkillä sitaise;
huoli en haahen haljakoista,
vehnän viploista valita,
asun kaioissa sovissa,
kasvan leivän kannikoissa
tykönä hyvän isoni,
luona armahan emoni.
(Purskahtaa itkuun, riistää ristit rinnaltaan, kullat kulmiltaan ja
putkahtaa nopeasti Väinämöisen ohi vasemmalle karsikkoon. Väinämöinen
jää hämmästyneenä hänen jälkeensä katsomaan, painaa sitten päänsä
alas ja peittää silmänsä kädellään. Poistuu hitaasti oikealle
karsikkoon. Hetken perästä näkyy vasemmalta karsikosta Aino, yhä
nyyhkien, ynnä _Äiti_ hänen jäljessään.)
ÄITI (lempeästi)
Älä itke, tyttäreni,
nuorna saamani nureksi!
Syö vuosi suloa voita,
tulet muita vuolahampi,
toinen syö sianlihoa,
tulet muita sirkeämpi,
kolmas kuorekokkareita,
tulet muita kaunihimpi;
astu aittahan mäelle,
aukaise parahin aitta
siell' on arkku arkun päällä,
lipas lippahan lomassa,
aukaise parahin arkku,
kansi kirjo kimmahuta,
siin' on kuusi kultavyötä,
seitsemän sinihamoista,
ne on Kuuttaren kutomat,
Päivättären päättelemät.
Niin tulet tupahan tuolta,
astut aitasta sisälle
sukukuntasi suloksi,
koko heimon hempeäksi,
kulet kukkana kujilla,
vaapukkaisena vaellat,
ehompana entistäsi,
parempana muinaistasi.
(_Aino_ nyyhkii yhä esiliina kasvojensa edessä. Äiti häviää karsikkoon.
Aino paljastaa kasvonsa ja ottaa surumielisenä askeleen eteenpäin.)
AINO
Miten on mieli miekkoisien,
autuaallisten ajatus?
Niinp' on mieli miekkoisien,
autuaallisten ajatus,
kuin on vellova vetonen
eli aalto altahassa;
mitenpä poloisten mieli,
kuten allien ajatus,
kuin on hanki harjan alla,
vesi kaivossa syvässä.
Parempi minun olisi,
parempi olisi ollut
syntymättä, kasvamatta,
suureksi sukeumatta,
näille päiville pahoille,
ilmoille ilottomille;
oisin kuollut kuusi-öisnä,
kaonnut kaheksan-öisnä,
oisi en paljoa pitänyt:
vaaksan palttinapaloa,
pikkaraisen pientaretta,
emon itkua vähäisen,
ison vieläki vähemmän,
veikon ei väheäkänä.
(Äiti ilmestyy jälleen vasemmalta karsikosta, katsoo hetken häntä
päätä pudistaen ja tulee hänen luokseen lempeänä ja hiljaisena.)
ÄITI (hiljaa)
Mitä itket, impi rukka,
kuta, vaivainen, valitat?
(Aino purskahtaa hillittömään itkuun ja heittäytyy hänen parmailleen.)
AINO
Sitä itken, impi rukka,
kaiken aikani valitan,
kun annoit minun, poloisen,
oman lapsesi lupasit,
käskit vanhalle varaksi
ikäpuolelle iloksi,
turvaksi tutisevalle,
suojaksi sopenkululle;
oisit ennen käskenynnä
alle aaltojen syvien,
sisareksi siikasille,
veikoksi ve'en kaloille;
parempi meressä olla,
alla aaltojen asua,
sisarena siikasilla,
veikkona ve'en kaloilla
kuin on vanhalla varana,
turvana tutisijalla.
(_Äiti_ ohjaa hänet lempeästi vasemmalle karsikkoon.)
KANTELETAR
Siitä astui aittamäelle,
astui aittahan sisälle;
aukaisi parahan arkun,
kannen kirjo kimmahutti,
löysi kuusi kultavyötä,
seitsemän sinihametta,
ne on päällensä pukevi
varrellensa valmistavi;
pani kullat kulmillensa,
hopeat hivuksillensa,
sinisilkit silmillensä,
punalangat päänsä päälle.
Läksi siitä astumahan
ahon poikki, toisen pitkin,
vieri soita, vieri maita,
vieri synkkiä saloja,
itse lauloi mennessänsä,
virkki vieriellessänsä...
(_Aino_ tulee vasemmalta kalpeana, kyynelettömänä yllämainitulla
tavalla koristettuna.)
AINO (tuijottavin silmin)
Syäntäni tuimelevi,
päätäni kivistelevi,
eikä tuima tuimemmasti,
kipeämmästi kivistä,
jotta, koito, kuolisinki,
katkeaisinki, katala,
näiltä suurilta suruilta,
apeilta miel'aloilta.
Jo oisi minulla aika
näiltä ilmoilta eritä,
aikani Manalle mennä,
ikä tulla Tuonelahan:
ei mua isoni itke,
ei emo pane pahaksi,
ei kastu sisaren kasvot,
veikon silmät vettä vuoa,
vaikka vierisin vetehen,
kaatuisin kalamerehen,
alle aaltojen syvien,
päälle mustien murien.
(Kulkee kuin unessa yli näyttämön oikealle. Pysähtyy,
katsoo kasvot jäykistyneinä selälle. Istuu, itkee.)
KANTELETAR
Astui päivän, astui toisen,
päivänäpä kolmantena
ennätti meri etehen,
ruokoranta vastahansa;
tuohon yöhyt yllättävi,
pimeä piättelevi.
Siinä itki impi illan,
kaikerteli kaiken yötä
rannalla vesikivellä,
laajalla lahen perällä;
aamulla ani varahin
katsoi tuonne niemen päähän,
kolme oli neittä niemen päässä,
ne on merta kylpemässä,
Aino neiti neljänneksi,
vitsan varpa viienneksi.
AINO (kuin unessa)
Elköhön minun isoni
sinä ilmoisna ikänä
vetäkö ve'en kaloja
tältä suurelta selältä!
Elköhön minun emoni
sinä ilmoisna ikänä
panko vettä taikinahan
laajalta kotilahelta!
Elköhönp' on veikkoseni
sinä ilmoisna ikänä
juottako sotaoritta
rannalta merelliseltä!
Elköhönp' on siskoseni
sinä ilmoisna ikänä
peskö tästä silmiänsä
kotilahen laiturilta!
(Vavahtaa äkkiä, riisuu kenkänsä ja syöksyy oikealle rantavesakkoon.)
KANTELETAR
Heitti paitansa pajulle,
hamehensa haapaselle,
sukkansa sulalle maalle,
kenkänsä vesikivelle,
helmet hietarantaselle,
sormukset somerikolle.
Kivi oli kirjava selällä,
paasi kullan paistavainen,
kiistasi kivellen uia,
tahtoi paaelle paeta.
AINO (näkymättömänä)
Mikäli meren vesiä,
sikäli minun veriä,
mikäli meren kaloja,
sikäli minun lihoja,
mikä rannalla risuja,
se on kurjan kylkiluita.
(_Kuoro_, joka edellisen aikana on seurannut tarkkaan
hänen liikkeitään, nousee hämmästyneenä.)
KANTELETAR (kirkaisten)
Kilahti kivi vetehen,
paasi pohjahan pakeni,
neitonen kiven keralla,
Aino paaen palleassa!
(Purskahtaa itkuun, peittäen kasvonsa hunnullaan.)
ESILAUSUJA
Se oli surma neien nuoren,
loppu kaunihin kanasen.
(_Kuoron_ jäsenet istuvat alas ja peittävät pään
käsiinsä. Pitkä vaitiolo.)
1:NEN VUOROLAUSUJA
Kukas nyt sanan saatantahan,
kielikerran kerrontahan
neien kuuluhun kotihin,
kaunihisen kartanohon?
2:NEN VUOROLAUSUJA
Jänö sanan saatantahan,
kielikerran kerrontahan,
neien kuuluhun kotihin,
kaunihisen kartanohon.
KANTELETAR (valittaen)
Jop' on kaunis kaatununna,
tinarinta riutununna,
sortunut hopeasolki,
vyövaski valahtanunna,
mennyt lietohon merehen,
alle aavojen syvien,
sisareksi siikasille,
veikoksi ve'en kaloille.
(_Äiti_ rientää pelästyneenä vasemmalta karsikosta, näkee Ainon puvun
ja vaipuu hiljaiseen itkun-nyyhkytykseen.)
ÄITI
Elkätte, emot poloiset,
sinä ilmoisna ikänä
tuuitelko tyttäriä,
lapsianne liekutelko
vastoin mieltä miehelähän,
niinkuin mie, emo poloinen,
tuuittelin tyttöjäni,
kasvatin kanasiani!
(Kyykistyy maahan, peittäen kasvonsa esiliinallaan).
KANTELETAR
Sai käköset kukkumahan,
yksi kukkui: lemmen, lemmen!
toinen kukkui: sulhon, sulhon!
kolmas kukkui: auvon, auvon!
Kuka kukkui: lemmen, lemmen
sep' on kukkui kuuta kolme
lemmettömälle tytölle,
meressä makoavalle.
Kuka kukkui: sulhon, sulhon!
Sep' on kukkui kuusi kuuta
sulholle sulottomalle,
ikävissä istuvalle.
Kuka kukkui: auvon, auvon!
se kukkui ikänsä kaiken
auvottomalle emolle,
iät päivät itkevälle.
ÄITI (keskeltä kyyneleitään)
Elköhön emo poloinen
kauan kuunnelko käkeä;
kun käki kukahtelevi,
niin syän sykähtelevi,
itku silmähän tulevi,
ve'et poskille valuvi,
hereämmät herne-aarta,
paksummat pavun jyveä;
kyynärän ikä kuluvi,
vaaksan varsi vanhenevi,
koko ruumis runnahtavi
kuultua kevätkäkösen.
(Kohottaa käsivartensa avuttomana taivasta kohden. _Kuoro_ kääntyy
pois liikutettuna, peittäen silmänsä käsillään.)
ESIRIPPU.
SAMMON TAONTA
HENKILÖT:
VÄINÄMÖINEN.
ILMARINEN.
JOUKAHAINEN.
JOUKAHAISEN ÄITI.
LOUHI.
POHJAN NEITI.
PIIKA PIKKARAINEN.
KUORO.
(Kuoro paikallaan uhrikuusen alla. Valaistus: heleä kesä-aamu.)
ESILAUSUJA
Olipa nuori Joukahainen,
laiha poika Lappalainen,
piti viikoista vihoa,
ylen kauaista käettä
kera vanhan Väinämöisen,
päälle laulajan ikuisen.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Laativi tulisen jousen,
jalon kaaren kaunistavi,
kaaren rauasta rakenti,
vaskesta selän valavi,
noita on kullalla kuvaili,
hopealla huolitteli.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Vuoli piiliä pinosen,
kolmisulkia kokosen,
varret tammesta vanuvi,
päät tekevi tervaksesta;
minkä saapi valmihiksi,
sen sitte sulittelevi
pääskyn pienillä sulilla,
varpusen vivustimilla.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Karkaeli nuoliansa,
puretteli piillänsä
maon mustissa mujuissa,
käärmehen kähyverissä.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Siitä vuotti Väinämöistä,
saavaksi Suvantolaista,
vuotti illan, vuotti aamun,
vuotti kerran keskipäivän.
(Joukahainen näkyy väijyen lähestyvän vasemmalta karsikosta.)
ESILAUSUJA
Oli vanha Väinämöinen,
laulaja iän-ikuinen,
matkoava Pohjolahan,
kulkeva Pimentolahan
orihilla olkisella,
hernevarrella hevolla.
(_Joukahainen_ tähystelee oikealle, äkkää saaliinsa ja
jännittää jousensa. _Äiti_ tulee vasemmalta taustasta.)
ÄITI
Kelle jousta jouahutat,
kaarta rauta rauahutat?
JOUKAHAINEN
Pään varalle Väinämöisen,
surmaksi Suvantolaisen.
ÄITI
Elä ammu Väinämöistä,
kaota Kalevalaista,
Väinö on sukua suurta.
JOUKAHAINEN
Ammun vanhan Väinämöisen,
lasken laulajan ikuisen
läpi syämmen, maksan kautta,
halki hartiolihojen!
(_Kuoro_ nousee kauhistuneena.)
ÄITI
Ampuisitko Väinämöisen,
kaataisit Kalevalaisen,
ilo ilmalta katoisi,
laulu maalta lankeaisi!
KUORO (rukoillen)
Ilo on ilmalla parempi,
laulu maalla laatuisampi
kuin ompi Manalan mailla,
noilla Tuonelan tuvilla.
JOUKAHAINEN (hurjasti)
Kaotkohot jos kahesti
kaikki ilmaiset ilomme,
kaikki laulut langetkohot;
varsin ammun, en varanne.
(Kohottaa jousensa.)
Min käsi alentanehe,
sen nuoli ylentäköhön,
min käsi ylentänehe,
sen nuoli alentakohon!
(Liipaisee.)
ESILAUSUJA (parahtaen)
Ampui olkisen orihin
alta vanhan Väinämöisen
JOUKAHAINEN (riemuiten)
Et sinä, vanha Väinämöinen,
enempi elävin silmin
sinä ilmoisna ikänä,
kuuna kullan valkeana
astu Väinölän ahoja,
Kalevalan kankahia!
1:NEN VUOROLAUSUJA
Suistui vanha Väinämöinen
selästä sinisen hirven!
2:NEN VUOROLAUSUJA
Sormin suistui mies sulahan,
käsin kääntyi lainehesen!
(Istuvat, peittävät kasvonsa murhemielin. _Äiti_, joka edellisen
aikana on seisonut selin Joukahaiseen, kädet silmillään, kääntyy
nyt hiljaa valittaen.)
ÄITI
Joko ammuit Väinämöisen,
kaotit Kalevan poian?
JOUKAHAINEN
Jo nyt ammuin Väinämöisen
ja kaaoin Kalevalaisen,
loin on merta luutimahan,
lainetta lakaisemahan;
tuohon lietohon merehen,
aivan aaltojen sekahan
sortui ukko sormillehen,
kääntyi kämmenyisillehen.
(Menee ylpeänä vasemmalle. _Äiti_ seuraa häntä surullisena.)
ÄITI
Pahoin teit sinä poloinen,
kun on ammuit Väinämöisen,
kaotit Kalevalaisen,
Suvantolan suuren miehen,
Kalevalan kaunihimman.
(Molemmat pois. Pitkä vaitiolo. Kuuluu vanhan miehen valitusta
oikealta. Kuoro kuuntelee. Väinämöinen nousee vaivaloisesti
rantapenkereelle.)
ESILAUSUJA
Vaka vanha Väinämöinen!
1:NEN VUOROLAUSUJA
Sata haavoa sivulla,
tuhat tuulen pieksemätä.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Partaki pahoin kulunut,
tukka mennyt tuuhakaksi.
PIIKA PIKKARAINEN (juosten vasemmalta)
Kuulen mie mereltä itkun,
poikki joen juorotuksen!
LOUHI (tulee hänen jälestään)
Ei ole itku lapsen itku
eikä vaimojen valitus,
itku on partasuun urohon,
jouhileuan juorottama.
(Huomaa Väinämöisen.)
Ohoh sinua, ukko utra,
jo olet maalla vierahalla!
VÄINÄMÖINEN
Jo ma itseki tieän,
olen maalla vierahalla,
tuiki tuntemattomalla;
maallani olin parempi,
kotonani korkeampi.
LOUHI
Saisiko sanoakseni,
oisiko lupa kysyä,
mi sinä olet miehiäsi
ja kuka urohiasi?
VÄINÄMÖINEN
Mainittihinpa minua,
arveltihin aikoinansa
illoilla iloitsijaksi,
joka laakson laulajaksi
noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan kankahilla;
mi jo lienenki katala,
tuskin tunnen itsekänä.
(Painaa päänsä jälleen.)
LOUHI (kunnioittavasti)
Nouse jo norosta, miesi,
uros uuelle uralle,
haikeasi haastamahan,
satuja sanelemahan!
(Ojentaa kätensä, auttaa hänet ylös ja taluttaa vasemmalle
keskinäyttämölle. _Piika pikkarainen_ tuo hänen viittauksestaan
oluthaarikan. _Louhi_ tarjoaa sen suurella kohteliaisuudella
_Väinämöiselle_, joka juo halukkaasti.)
VÄINÄMÖINEN
Terve tänneki Jumala!
LOUHI
Terve tervehyttäjälle!
(_Piika pikkarainen_ vie haarikan pois.)
Mitä itkit, Väinämöinen,
uikutit, Uvantolainen,
tuolla paikalla pahalla,
rannalla meryttä vasten?
VÄINÄMÖINEN
Onpa syytä itkeäni,
vaivoja valittoani,
kauan oon meriä uinut,
lapioinut lainehia
noilla väljillä vesillä,
ulapoilla aukeoilla.
LOUHI (mielistelevästl)
Hyvä tääll' on ollaksesi,
armas aikaellaksesi,
syöä lohta luotaselta,
sivulta sianlihoa.
(Viittaa vieraanvaraisesti vasemmalle.)
VÄINÄMÖINEN (päätään pudistaen)
Kylkehen kyläinen syönti,
hyvissäki vierahissa!
Mies on maallansa parempi,
kotonansa korkeampi.
Soisipa sula Jumala,
antaisipa armoluoja,
pääsisin omille maille,
elomaillen entisille!
Parempi omalla maalla
vetonenki virsun alta
kuin on maalla vierahalla
kultamaljasta metonen.
LOUHI (viekkaasti!)
Niin mitä minullen annat,
kun saatan omille maille,
oman peltosi perille,
kotisaunan saapuville?
VÄINÄMÖINEN
Otatko kultia kypärin,
hopeita huovallisen?
LOUHI
Kullat on lasten kukkasia,
hopeat hevon helyjä!
Taiatko takoa Sammon,
kirjokannen kalkutella
joutsenen kynän nenästä,
maholehmän maitosesta,
yhen ohrasen jyvästä,
yhen uuhen villasesta,
niin annan tytön sinulle,
panen neien palkastasi,
saatan sun omille maille,
oman linnun laulamille.
VÄINÄMÖINEN (miettiväisenä)
Taia en Sampoa takoa,
kirjokantta kirjoitella;
saata mie omille maille,
työnnän seppo Ilmarisen,
joka Samposi takovi,
kirjokannet kalkuttavi,
neitosi lepyttelevi,
tyttäresi tyy'yttävi.
(Kehuskellen.)
Se on seppo sen mokoma,
ylen taitava takoja,
jok' on taivoa takonut,
ilman kantta kalkutellut;
ei tunnu vasaran jälki,
eikä pihtien pitämät.
LOUHI
Sille työnnän tyttäreni,
sille lapseni lupoan,
joka Sampuen takovi,
kannen kirjo kirjoittavi.
Panen varsan valjahisin,
ruskean re'en etehen,
saatan vanhan Väinämöisen
elomaillen entisille.
(Poistuu vasemmalle taustaan. Väinämöinen
jää keskinäytämölle seisomaan mietteissään.)
ESILAUSUJA
Tuo oli kaunis Pohjan neiti,
maan kuulu, ve'en valio,
istui ilman vempelellä,
taivon kaarella kajotti
pukehissa puhtahissa,
valkeissa vaattehissa;
kultakangasta kutovi,
hopeista huolittavi
kultaisesta sukkulasta,
pirralla hopeisella.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Suihki sukkula piossa,
käämi käessä kääperöitsi,
niiet vaskiset vatisi,
hopeinen pirta piukki
neien kangasta kutoissa,
hopeista huolittaissa.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Vaka vanha Väinämöinen
ajoa karittelevi
pimeästä Pohjolasta,
summasta Sariolasta.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Ajoi matkoa palasen,
pikkaraisen piirrätteli,
kuuli sukkulan surinan
ylähältä päänsä päältä.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Tuossa päätänsä kohotti,
katsahtavi taivahalle,
kaari on kaunis taivahalla,
neiti kaaren kannikalla,
kultakangasta kutovi,
hopeista helskyttävä.
(_Pohjan neiti_, kultakuontalo kädessään, tulee vasemmalta taustasta.
Väinämöinen kohottaa päänsä ja jää häneen huikaistuneena tuijottamaan.)
VÄINÄMÖINEN (avosylin)
Tule, neiti, korjahani,
laskeite rekoseheni!
POHJAN NEITI
Miksi neittä korjahasi,
tyttöä rekosehesi?
VÄINÄMÖINEN
Siksi neittä korjahani,
tyttöä rekoseheni:
mesileivän leipojaksi,
oluen osoajaksi,
joka lautsan laulajaksi,
ikkunan iloitsijaksi
noilla Väinölän tiloilla,
Kalevalan kartanoilla.
POHJAN NEITI (ylpeästi!)
Valkea kesäinen päivä,
neitivalta valkeampi,
vilu on rauta pakkasessa,
vilumpi miniävalta,
niin on neiti taattolassa
kuin marja hyvällä maalla,
niin miniä miehelässä
kuin on koira kahlehissa;
harvoin saapi orja lemmen,
ei miniä milloinkana.
VÄINÄMÖINEN
Lapsi on tytär kotona,
vasta neiti naituansa.
Tule neiti korjahani,
en ole mitätön miesi.
POHJAN NEITI (ilkkuen)
Sillepä minä menisin,
kenp' on veistäisi venosen
kehrävarteni muruista,
työntäisi venon vesille
käsivarren kääntämättä.
VÄINÄMÖINEN
Liene ei maassa, maailmassa,
koko ilman kannen alla
mointa laivan laatijata.
(Kääntyy nyreänä oikealle. _Pohjan neiti_ menee ilkkuen vasemmalle.)
ESILAUSUJA
Siitä vanha Väinämöinen
laulelevi, taitelevi,
lauloi kuusen kukkalatvan,
kukkalatvan, kultalehvän,
latvan työnti taivahalle,
lauloi kuun kumottamahan
kultalatva-kuusosehen,
lauloi oksillen otavan.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Ajavi karittelevi
kohti kultaista kotia,
alla päin, pahoilla mielin,
kaiken kallella kypärin,
kun oli seppo Ilmarisen,
takojan iän-ikuisen,
luvannut lunastimeksi,
oman päänsä päästimeksi.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Jop' on seisottui oronen
Osmon uuden pellon päähän,
siitä vanha Väinämöinen
päätä korjasta kohotti,
kuuluvi pajasta pauke,
hilke hiilihuonehesta.
(_Ilmarinen_ tulee oikealta karsikosta. Tervehtii
sydämellisesti Väinämöistä.)
ILMARINEN
Oi sie vanha Väinämöinen,
miss' olet viikon viipynynnä,
kaiken aikasi asunut?
VÄINÄMÖINEN
Tuoll' olen viikon viipynynnä,
kaiken aikani elellyt
pimeässä Pohjolassa,
summassa Sariolassa,
liukunut Lapin lauilla,
tietomiesten tienohiila.
ILMARINEN
Mitä lausut matkoiltasi,
tultua kotituville?
VÄINÄMÖINEN (viekkaasti)
Äijä on mulla lausumista:
onp' on neiti Pohjolassa,
impi kylmässä kylässä,
jok' ei suostu sulhosihin,
mielly miehi'in hyvihin,
kiitti puoli Pohjan maata,
kun ompi kovin korea:
kuuhut paistoi kulmaluilta,
päivä rinnoilta risoitti,
otavainen olkapäiltä,
seitsentähtinen selältä.
Sinä seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
lähe neittä noutamahan,
päätä kassa katsomahan!
Kun saatat takoa Sammon,
kirjokannen kirjaella,
niin saat neion palkastasi,
työstäsi tytön ihanan.
(Vaitiolo. _Ilmarinen_ katsoo tiukasti häneen. _Väinämöinen_ ei
kestä hänen katsettaan, vaan kääntää kasvonsa pois.)
ILMARINEN
Ohoh vanha Väinämöinen,
joko sie minun lupasit
pimeähän Pohjolahan
oman pääsi päästimeksi,
itsesi lunastimeksi!
En sinä pitkänä ikänä,
kuuna kullan valkeana
lähe Pohjolan tuville,
Sariolan salvoksille.
VÄINÄMÖINEN (viekkaasti)
Viel' on kumma toinen kumma,
onp' on kuusi kukkalatva,
kukkalatva, kultalehvä
Osmon pellon pientarella;
kuuhut latvassa kumotti,
oksilla otava seisoi.
ILMARINEN
En usko toeksi tuota,
kun en käyne katsomahan,
nähne näillä silmilläni.
VÄINÄMÖINEN
Kun et usko kuitenkana,
lähtekämme katsomahan,
onko totta vai valetta.
(Osoittaa etualalle vasemmalle.)
ILMARINEN (hämmästyen)
Onhan oksilla otava,
kuuhut kuusen latvasessa!
VÄINÄMÖINEN
Nyt sinä, seppo veikkoseni,
nouse kuuta noutamahan,
otavaista ottamahan
kultalatva-kuusosesta.
(Ilmarinen astuu viehättyneenä askeleen eteenpäin.)
ESILAUSUJA
Voipa miestä mieletöntä,
äkki-outoa urosta!
Nousit, outo, oksapuuhun,
lapsen mieli, latvapuuhun,
kuvakuun on nouantahan,
valetähtyen varahan.
VÄINÄMÖINEN (kätensä kohottaen)
Ota, tuuli, purtehesi,
ahava, venosehesi
vieä vieritelläksesi
pimeähän Pohjolahan!
Nousi tuuli tuppurihin,
ilma raivohon rakentui,
otti seppo Ilmarisen
vieä viiletelläksensä
pimeähän Pohjolahan,
summahan Sariolahan.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Siinä seppo Ilmarinen
jopa kulki, jotta joutui,
kulki tuulen tietä myöten,
ahavan ratoa myöten,
yli kuun, alatse päivän,
otavaisten olkapäitse;
päätyi Pohjolan pihalle,
Sariolan saunatielle.
(_Väinämöinen_ poistuu vitkalleen oikealle taustaan. _Ilmarinen_
on etennyt vasemmalle, silmät yhä kuviteltuun kuuseen kiintyneinä.
_Louhi_ tulee vasemmalta.)
LOUHI
Mi sinä lienet miehiäsi
ja kuka urohiasi?
Tulit tänne tuulen tietä,
ahavan rekiratoa,
eikä koirat kohti hauku,
villahännät virkkaele.
ILMARINEN (komeasti)
En ma tänne tullutkana
kylän koirien kuluksi.
LOUHI
Oletko tullut tuntemahan,
kuulemahan, tietämähän
tuota seppo Ilmarista,
takojata taitavinta?
Jo on viikon vuotettuna
sekä kauan kaivattuna
näille Pohjolan perille,
uuen Sammon laaintahan.
ILMARINEN
Lienen tullut tuntemahan
tuon on seppo Ilmarisen,
kun olen itse Ilmarinen,
itse taitava takoja.
LOUHI
Neityeni nuorempani,
lapseni vakavimpani,
pane nyt päällesi parasta,
varrellesi valkeinta,
hempeintä helmoillesi,
ripeintä rinnoillesi!
Jo on seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
saanut Sammon laaintahan,
kirjokannen kirjantahan.
(Keskustelee Ilmarisen kanssa. Hetken perästä tulee vasemmalta
taustasta _Pohjan neiti_ juhlapuvussaan oluthaarikka kädessään.
Tarjoa sen Ilmariselle.)
ILMARINEN
Terve tänneki Jumala
alle kuulun kurkihirren,
alle kaunihin katoksen!
(Juo ja ojentaa haarikan takaisin Pohjan neidille, joka nähtävällä
mielihyvällä mittailee hänen upeaa olentoaan.)
POHJAN NEITI
Terve tervehyttäjälle.
(Poistuu. _Ilmarinen_ jää hänen jälkeensä ihastuneena katsomaan.
Louhi seuraa viekkaana heidän kasvon-ilmeitään.)
LOUHI
Ohoh seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
saatatko takoa Sammon,
kirjokannen kirjaella,
joutsenen kynän nenästä,
maholehmän maitosesta,
ohran pienestä jyvästä,
kesä-uuhen untuvasta,
niin saat neion palkastasi,
työstäsi tytön ihanan?
ILMARINEN (kuin heräten)
Saattanen takoa Sammon,
kirjokannen kalkutella,
kun olen taivoa takonut,
ilman kantta kalkuttanut!
(Menevät vasemmalle.)
ESILAUSUJA
Läksi Sammon laaintahan,
kirjokannen kirjontahan,
päivän laati palkehia,
toisen ahjoa asetti,
tunki ainehet tulehen,
takehensa alle ahjon
otti orjat lietsomahan,
väkipuolet vääntämähän.
Orjat lietsoi löyhytteli,
kolme päiveä kesäistä
ja kolme kesäistä yötä,
kivet kasvoi kantapäihin,
vahat varvasten sijoille.
Itse seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
kallistihe katsomahan
ahjonsa alaista puolta,
mitä tullehe tulesta,
selvinnehe valkeasta.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Jousi tungeikse tulesta,
kaari kulta kuumoksesta,
kaari kulta, pää hopea,
varsi vasken kirjavainen.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Veno tungeikse tulesta,
punapursi kuumoksesta,
kokat kullan kirjaeltu,
hangat vaskesta valettu.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Hieho tungeikse tulesta,
sarvi kulta kuumoksesta,
otsassa otavan tähti,
päässä päivän pyöryläinen.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Aura tungeikse tulesta,
terä kulta kuumoksesta,
terä kulta, vaski varsi,
hopeata ponnen päässä.
ESILAUSUJA
Se on seppo Ilmarinen
ei ihastu tuotakana,
auran katkaisi kaheksi,
alle ahjonsa ajavi;
laittoi tuulet lietsomahan,
väkipuuskat vääntämähän.
VUOROLAUSUJAT (voimakkaasti)
Lietsoi tuulet löyhytteli,
itä lietsoi, lietsoi länsi,
etelä enemmän lietsoi,
pohjainen kovin porotti,
lietsoi päivän, lietsoi toisen,
lietsoi kohta kolmannenki,
tuli tuiski ikkunasta,
säkehet ovesta säykkyi,
tomu nousi taivahalle,
savu pilvihin sakeni.
(Kaikki ovat nousseet innoissaan.)
ESILAUSUJA
Se on seppo Ilmarinen
päivän kolmannen perästä
kallistihe katsomahan
ahjonsa alaista puolta;
näki Sammon syntyväksi,
kirjokannen kasvavaksi.
Takoa taputtelevi,
lyöä lynnähyttelevi,
takoi Sammon taitavasti:
laitahan on jauhomyllyn,
toisehen on suolamyllyn,
rahamyllyn kolmantehen.
Siitä jauhoi uusi Sampo,
kirjokansi kiikutteli,
jauhoi purnun puhtehessa,
yhen purnun syötäviä,
toisen purnun myötäviä,
kolmannen kotipitoja.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Niin ihastui Pohjan akka,
saattoi sitte Sammon suuren
Pohjolan kivimäkehen,
vaaran vaskisen sisähän,
yheksän lukon taa'aksi.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Siihen juuret juurrutteli
yheksän sylen syvähän,
juuren juurti maa-emähän,
toisen vesiviertehesen,
kolmannen kotimäkehen.
(Istuvat. _Ilmarinen, Pohjan neiti ja Louhi_
tulevat vasemmalta karsikosta.)
ILMARINEN (Louhelle).
Joko nyt minulle neiti,
kun sai Sampo valmihiksi,
kirjokansi kaunihiksi?
(_Louhi_ kuiskaa jotakin tyttärelleen ja siirtyy itse viekkaasti
taustaan. _Pohjan neiti_ kääntyy keimaillen Ilmarisen puoleen.)
POHJAN NEITI
Kukapa tässä toisna vuonna,
kenpä kolmanna kesänä
käkiä kukutteleisi,
lintusia laulattaisi,
jos minä menisin muunne,
saisin, marja, muille maille!
Jos tämä kana katoisi,
tämä hanhi hairahtaisi,
eksyisi emosen tuoma,
punapuola pois menisi,
kaikkipa käet katoisi,
ilolinnut liikahtaisi
tämän kunnahan kukuilta,
tämän harjun hartehilta.
Enkä joua ilmankana,
pääse en neitipäiviltäni
noilta töiltä tehtäviltä,
kesäisiltä kiirehiltä:
marjat on maalla poimimatta,
lahen rannat laulamatta,
astumattani ahoset,
lehot leikin lyömättäni.
(Ilmarinen kääntyy pois murheissaan.)
ESIRIPPU.
***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KALEVALA NÄYTTÄMÖLLÄ: I SARJA (OF
3)***
******* This file should be named 52525-8.txt or 52525-8.zip *******
This and all associated files of various formats will be found in:
http://www.gutenberg.org/dirs/5/2/5/2/52525
Updated editions will replace the previous one--the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
specific permission. If you do not charge anything for copies of this
eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
performances and research. They may be modified and printed and given
away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
trademark license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
Gutenberg-tm electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country outside the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you'll have to check the laws of the country where you
are located before using this ebook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
provided that
* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation."
* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
works.
* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
* You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
www.gutenberg.org
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
volunteers and employees are scattered throughout numerous
locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
date contact information can be found at the Foundation's web site and
official page at www.gutenberg.org/contact
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
state visit www.gutenberg.org/donate
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
