The Project Gutenberg eBook of Morgue kadun kauhu
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Morgue kadun kauhu
Author: Edgar Allan Poe
Release date: July 13, 2025 [eBook #76496]
Language: Finnish
Original publication: Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Ahjo, 1920
Credits: Tuula Temonen and Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MORGUE KADUN KAUHU ***
language: Finnish
MORGUE KADUN KAUHU
Kirj.
Edgar Allan Poe
Suomennos
Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Ahjo,
1920.
Edgar Allan Poe.
Tämän kertomuksen tekijä jos kukaan on niitä suuria henkiä, jotka
omille aikalaisilleen vieraina — mittasuhteiltaan liian suurina —
saavat tyhjentää pohjaan saakka sen traagillisen marttyyriuden ja
elämänkurjuuden kalkin, jonka oma-aika niin kärkkäästi nostaa sen
huulille, joka ei sopeudu sen henkisiin kapaloihin. Lieneekö koskaan
esiintynyt armoitettua runoilijaa, jonka harvinaiset lahjat siinä
määrin kuin Edgar Allan Poen herättävät yhtä suurta ihastusta kuin
hänen elämänsä hätä ja kurjuus nostattavat syvää sääliä. Hänen
maineensa kasvaa vuosi vuodelta, rinnan hänen teostensa levikin kanssa,
hänestä on tullut maailmankirjailija, jonka omaperäinen nerokkuus on
pannut suuret sivistyskansat toivottelemaan että hän olisi syntynyt
heidän keskuudessaan — missä hän jo eläessään nautti suuren runoilijan
tunnustusta — ennemmin kuin käytännöllisessä, hänen ihmeellistä
henkeään tajuamattomassa Amerikassa, jossa hän ennen aikojaan sortui
tuen ja ymmärtämyksen puutteeseen.
Edgar Allan Poe oli vanhaa irlantilaista sukua ja syntyi Baltimoressa
19.2.1809. Hänen molemmat vanhempansa kuolivat pojan nelivuotiaana
ollessa, jolloin hänen kumminsa, rikas ja lapseton mr Allan otti
pojan hoitoonsa ja teki hänestä jonkinlaisen korun upeaan kotiinsa.
Kasvatusisänsä illallisvieraille sai pieni, kuvankaunis Edgar lausua
runoja, ja häntä lelliteltiin tuossa rikkaassa talossa tavalla,
joka hänen myöhemmälle kehitykselleen oli haitallista. 7-vuotiaana
hän sitten pääsi kasvatusvanhempainsa mukana Euroopanmatkalle,
ja pantiin erääseen englantilaiseen poikain koulukotiin, missä
vietti viisi onnellista lapsuusvuotta. Tässä laitoksessa sai hän
perustan klassillisille opinnoilleen, joiden puolesta hän eroaa
amerikkalaisista ammattiveljistään ja jotka ovat tärkeänä tekijänä
hänen runoutensa muotokauneuden täydellisyydessä. V. 1821 palasi
Poe takaisin Amerikkaan, missä joutui Richmondin korkeampaan
kouluun. Poen myöhemmille kouluvuosille luo merkillistä hohdetta
ihanteellinen ystävyyssuhde erään toverinsa äitiin, joka harvinaisella
ymmärtämyksellä osasi suhtautua hänen eloisan, fantastisiin
kuvitelmiin taipuvaisen mielenlaatunsa ilmauksiin. Tämän naisen
kuoltua kerrotaan nuoren Poen tunteneen itsensä niin yksinäiseksi ja
hyljätyksi, että hän öisin monet kerrat kävi ystävättärensä haudalla
ja täällä luultavasti unelmoi noita synkkiä kalman ja kauhun näkyjään,
jotka muodostavat hänen useimpain teostensa merkillisen, kaamean
viehätysvoiman. Ylioppilasaikanaan omaksui Poe eräitä tottumuksia ja
elintapoja, jotka myöhemmin riistivät häneltä aikalaisten arvon ja
kunnioituksen. Hänestä tuli alkoholin nauttija ja pelaaja. Myöhempi
tutkimus on kyllä puhdistanut Poen alkoholin ylenmääräiseen käyttöön
nähden osoittamalla ettei hän voinut olla varsinaisesti juoppo, sillä
hänen ruumiinrakenteensa, johtuen kai eräästä sydäntaudista, ei
sietänyt alkoholia kuin aivan vähissä määrin. Nämä paheet kuitenkin
matkaansaattoivat m.m. välien kylmenemisen kasvatusisän kanssa, joka
lopulta, mentyään uusiin naimisiin, kokonaan ajoi Poen luotansa
ja teki hänet perinnöttömäksi. Tällävälin oli Poe jo aloittanut
kirjailijatoimintansa, kuuluen eräiden aikakauslehtien toimituksiin.
Kotimaassaan Amerikassa ei hän kuitenkaan saanut juuri minkäänlaista
tunnustusta, eikä hänellä liioin ollut aineellista hyötyä siitä, että
hänen tuotteensa Euroopassa otettiin ihastuksella vastaan ja saivat
jo hänen eläessään laajan levikin m.m. ranskankielisinä käännöksinä;
Ranskassa hänen tuotannollaan olikin teräväkynäinen ja lahjakas
puolustaja, runoilija Charles Baudelaire.
Poe meni, suhteiden kasvatusisään purkaannuttua, naimisiin serkkunsa
Virginia Clemmin kanssa ja olisi yhteen aikaan voinut elää onnellisena
runoilijatuotannollaan, elleivät vaimon kivuloisuus ja hänen omat
tavantakaa uudistuvat ylempänä mainitut hairahduksensa olisi
vaikuttaneet, että pohja elämältä murtui. Vaimon kuoltua keuhkotautiin
Poe lopullisesti joutui kirjalliseksi kulkuriksi ja olisi kai
sortunut paljoa aikaisemmin kuin tapahtui, ellei vaimovainajansa
jalosydäminen äiti olisi uhrautunut hänen puolestaan niin täydellisesti
että itse myöhemmin kuoli kurjuudessa. Vielä kerran yritti onni
hymyillä sairaalle runoilijalle hänen uudelleen tavatessaan nuoruuden
rakastettunsa, jonka kanssa suunnitellusta avioliitosta aikanaan
köyhyyden vuoksi ei tullut mitään. Tämä oli nyt varakas leski eikä
mitään esteitä heidän avioliitolleen enää ollut olemassa. Poe oli
matkalla Richmondista Newyorkiin lunastamaan itselleen takaisin
viimemainitun kaupungin läheisyydessä ollutta entistä kotiaan. Hän
tunsi pahoinvointia ja nousi junasta Baltimoressa, missä tavattiin
hetkistä myöhemmin tajuttomana kadulla. Tuntoihinsa tulematta hän
sairaalaan vietynä kuoli aivohalvaukseen lokakuun 7 p. 1849.
On jo mainittu mikä osa fantastisilla kauhukuvitelmilla on Poen
tuotannossa. Sekä hänen runoissaan että kertomuksissaan ne ovat
hallitsevana piirteenä. Kertomuksensa Poe punoi kokoon harvinaisella
loogillisella johdonmukaisuudella ja verrattomalla tyylitaituruudella,
näin saaden kuvitelmiinsa ihmeellistä tenhoa ja uskottavuutta.
Kaameimmat näkynsä hän kertoo nähneensä unenhorteessa pitkinä öinä
vaimovainajansa sairasvuoteen ääressä. Hänen suosituin ja kuuluisin
runoelmansa The Raven (Korppi) vaikutti aikalaisiin semmoisella
tenholla, että Amerikan jopa Englanninkin hienostopiireissä
yhteen aikaan sen johdosta korppia pidettiin miltei jonkinmoisena
kansallislintuna. — Valitettavasti ei tästä enempää kuin Poen
muistakaan, ylen vaikeasti käännettävistä runoista ole kunnollista
suomennosta olemassa.
Laajan ja monille aloille ulottuneen lukeneisuutensa avulla Poe
saattoi teoksissaan vaivattomasti käsitellä mitä moninaisimpia
asioita ja ilmiöitä. Milloin kohotti hän katseensa ylös tähtitarhojen
korkeuteen luoden niin sanoaksemme matemaattisia utopioja kaikkeuden
elämästä ja tapahtumista, milloin upotti sen pyramiidien ja muumioiden
mysteerioihin. — Tärisyttäviä vaikutelmia loihtii hänen kynänsä esiin
milloin hän, kuten "Morgue kadun kauhussa", ohjaa mielikuvituksensa
rikostapausten alalle. Koko nykyaikainen n.s. salapoliisikirjallisuus
juontaa juurensa Poen tästä ja eräistä muista rikoskuvauksista.
Psykologisena rikoskertomuksena "Morgue kadun kauhu" pysynee
voittamattomana.
Morgue kadun kauhu.
Kevään ja osan kesääkin vuonna 18-- oleskelin Pariisissa ja tutustuin
siellä herra Auguste Dupiniin. Tämä nuori herrasmies polveutui tosin
arvossapidetystä, jopa suorastaan ylhäisestä suvusta, mutta kokonainen
odottamattomien onnettomuuksien sarja oli sortanut hänet niin suureen
köyhyyteen ja puutteeseen, että hänen luontainen tarmonsa taipui niiden
alle. Hän ei enää viitsinyt taistella maailman pyörrettä vastaan eikä
liioin etsinyt tilaisuutta päästä tarttumaan käsiksi johonkin onnen
sattumaan. Hänen velkojansa olivat toki olleet niin inhimillisiä,
että olivat jättäneet hänelle pienen osan hänen isänsä perinnöstä, ja
tämän tuottamilla koroilla hänen onnistui, äärimmäistä säästäväisyyttä
noudattaen ja kaikesta ylellisyydestä kieltäytyen, hankkia itselleen
elämän välttämättömimmät tarpeet. Vain kirjat olivat ainoa ylellisyys
mitä hän itselleen soi, ja niitä sai Pariisissa helposti.
Ensi kerran tapasimme toisemme eräässä vaatimattomassa kirjakaupassa
Montmartren varrella, jossa se merkillinen sattuma, että etsimme samaa
harvinaista kirjaa, vei meidät yhteen. Sen jälkeen tapasimme toisiamme
usein. Pieni perhetarina, jonka hän minulle kaikkine sivuseikkoineen
sangen avomielisesti kertoi — kuten ranskalainen niin mielellään
tekee, milloin vain hänen oma minänsä on jutussa mukana — oli minusta
erittäin mielenkiintoinen. Hänen suunnaton lukeneisuutensa minua
suorastaan ällistytti, ja hänen mielikuvituksensa kiehtova voima ja
elävä raikkaus sytytti sieluni palamaan. Niiden tarkoitusten kannalta,
joiden vuoksi silloin Pariisissa oleskelin, tuntui minusta, että tämän
miehen seura oli minulle mitä suuriarvoisinta, ja tämän minä usein
sanoin hänelle itselleenkin. Ja niinpä lopulta kävi, että päätimme
asettua yhteen asumaan minun kaupungissa-oloni ajaksi, ja kun minun
varallisuussuhteeni olivat hituista suotuisammat kuin hänen, myöntyi
hän siihen, että vuokrasin erään romahtamaisillaan olevan, ränstyneen
ja rakennustavaltaan karkean talon Fauborg St. Germainin hiljaisimmassa
osassa; tämä talo oli kauan seissyt tyhjänä ihmisten taikauskoisesti
sitä pelätessä, ja meidän onnistui kalustaa se niitä synkkiä ja jonkun
verran fantastisia kuvitelmia vastaavaksi, jotka meille kummallekin
olivat luonteenomaisia.
Jos maailma olisi tuntenut elintapojamme, olisi se pitänyt meitä
vähintään seinähulluina, — joskaan ehkä ei aivan vaarallisina. Me
vietimme täysin eristettyä elämää ottamatta ketään vieraita vastaan.
Minä huolellisesti vältin ilmaisemasta kenellekään entisistä
tuttavistani nykyistä piilopaikkaani, ja Dupinilla puolestaan ei
enää moniin vuosiin ollut Pariisissa ainoatakaan tuttavaa. Me elimme
kokonaan itseämme varten.
Ystäväni kummallisuuksia oli muun ohessa se, että hän rakasti yötä ja
sen pimeyttä niiden itsensä takia, ja tämän rakkauden synnyttämiin
toimenpiteisiin minä alistuin, niinkuin hänen kaikkiin muihinkin
mielitekoihinsa, rauhallisesti ja täydellä antaumuksella. Pimeyden
jumalatar ei tosin ollut meille uskollinen kuin puoli vuorokautta,
mutta me osasimme keinotekoisesti kutsua hänet luoksemme. Aamun
sarastaessa me suljimme vanhan talomme kaikki raskaat ikkunaluukut
ja sytytimme pari vahvasti parfymoitua vahakynttilää, joiden
lepattavat liekit levittivät ympärilleen vain heikkoa valon
kajastusta. Niiden valossa meidän sielumme vaipuivat uinailuihin —
— me luimme, kirjoittelimme tahi keskustelimme aina siihen saakka
että kello ilmaisi luonnollisen pimeyden verhonneen maailman. Silloin
me läksimme käsitysten kaduille ja kävellessämme jatkoimme jonkun
keskusteluaiheemme käsittelyä, tahi kuljeksimme aina myöhäisiin
yön hetkiin saakka ulkona ihaillen noita kirkkaitten valojen ja
syvien varjojen vastakohtia, joita suuri, väkirikas kaupunki tarjoaa
nähtäväksi, ja jotka tuottavat rauhalliselle katselijalle erinomaista
henkistä kiihoitusta ja nautintoa.
Tuollaisina hetkinä minä usein ihailin Dupinin harvinaista kykyä
yhdistellä ilmiöiden ja ihmisluonteiden eri tekijöitä ja tehdä
johtopäätöksiä. Tämäntapaiset aivojenharjoitukset näyttivät tuottavan
hänelle aivan erikoista tyydytystä ja huvia. Minä muistan kuinka
hän minulle nauraen sanoi että hänestä jokaisella ihmisellä on
keskellä rintaansa ikkuna, ja tätä väitettään hän tavan takaa
esimerkein valaisi, hämmästyttävällä tarkkuudella kertoen minulle omia
ajatuksiani. En malta olla esittämättä esimerkkiä, joka parhaiten
osoittaa hänen kykyään.
Kerran kuljimme yöllä pitkää, lokaista katua Palais Royalin
läheisyydessä. Kun molemmat olimme mietteisiimme vajonneet, ei
kumpikaan meistä liene neljännestuntiin virkkanut mitään. Mutta äkkiä
Dupin puhkesi puhumaan:
"On kyllä totta, että hän on hyvin pieni mies ja sopisi paremmin
Théâtre des Varietés'iin."
"Niin, siitä ei ole vähintäkään epäilystä", vastasin minä viipymättä,
heti huomaamatta, — siinä määrin oli ajatuksiin vaipuneena — kuinka
ihmeellisellä tavalla Dupin oli sekaantunut ajatusteni kulkuun. Mutta
silmänräpäystä myöhemmin heräsin ja hämmästykseni oli tavaton.
"Dupin", sanoin vakavasti, "tuo menee yli minun horisonttini. En
halua ollenkaan kieltää olevani hämmästynyt ja että tuskin uskon
omia ajatuksiani. Sanokaapa kuinka on mahdollista että tiesitte
minun ajattelevan juuri —?" Tässä pysähdyin, päästäkseni varmuuteen
tarkoittiko hän todellakin samaa henkilöä kuin olin ajatellut.
"— Chantillyä", sanoi hän. "Miksi keskeytitte lauseenne? Tehän juuri
tulitte siihen tulokseen että hän pienikokoisuutensa vuoksi ei sovellu
murhenäytelmiin."
Juuri tätä olin ajatellutkin. Chantilly, entinen suutari Rue St
Denis'ltä oli tullut teatterikuumeeseen ja kokeillessaan Xerxeen osassa
Crébillonin samannimisessä näytelmässä saanut yleisön hillittömästi
nauramaan.
"Selittäkää minulle taivaan tähden menettelytapa", huudahdin, —
"jos teillä sellaista on — jonka avulla olette noin täydellisesti
tunkeutunut ajatusmaailmaani."
Olin oikeastaan paljon järkyttyneempi kuin uskalsin myöntää.
"Sehän oli hedelmäkauppias", vastasi ystäväni, "joka sai teidät
päättämään, ettei suutari ole kyllin iso esiintyäkseen Xerxeen osassa."
"Hedelmäkauppias! — mitä kummaa te tarkoitatte? — en tunne koko
maailmassa ainoatakaan hedelmäkauppiasta!"
"Se mies, joka juoksi teitä kohti tullessamme tälle kadulle — tuskin
viisitoista minuuttia takaperin."
Nyt muistui mieleeni, että todellakin muuan omenakoria päänsä päällä
kantava hedelmäkauppias oli ollut törmäämäisillään minuun tälle kadulle
poiketessamme. Mutta en saattanut käsittää mitä hänellä oli Chantillyn
kanssa tekemistä.
Dupin, jota ei ylpeyden pahe hituistakaan vaivannut, sanoi: "Tahdon
selittää kaiken, ja jotta saisitte kaikesta tarkan selon, menemme
nyt ajatuksissanne taaksepäin, siitä hetkestä alkaen kun äsken aloin
puhua, aina siihen saakka kun yrititte törmätä yhteen mainitun
hedelmäkauppiaan kanssa. Ajatusketjunne tärkeimmät renkaat ovat —
Chantilly, Orion, Epikuros, Stereotomie, katukivi, hedelmäkauppias."
On olemassa vain vähän henkilöitä, jotka eivät jolloinkin elämässään
olisi huvitelleet seuraamalla aste asteelta jonkun ajatustuloksensa
kehitystä. Tällainen työskentely on usein hyvin mielenkiintoa
herättävää, ja se, joka siihen ryhtyy, hämmästyy ajatusjaksonsa alku-
ja loppunivelen rajatonta erilaisuutta. Kuinka suuri siis olikaan
hämmästykseni, kun tuon ranskalaisen suusta kuulin nuo sanat ja olin
pakoitettu tunnustamaan, että hän haastoi puhtainta totuutta. Hän
jatkoi:
"Mehän, mikäli muistan, puhuimme hevosista juuri kun poikkesimme
C-kadulta. Se oli viimeinen keskusteluaiheemme. Kun poikkesimme tälle
kadulle, tuli vastaamme hedelmäkauppias suurta koria päänsä päällä
kantaen ja sysäsi teidät katukiviläjää vasten, kiviä kun oli koottu
siihen jalkakäytävän korjaamista varten. Te astuitte muutaman lohkareen
päälle, mutta lipesitte ja nyrjäytitte hieman nilkkaanne, näytitte
närkästyvän ja suuttuvan, murahditte itseksenne pari sanaa, käännyitte
taaksenne katsomaan kiviläjää ja kuljitte vaieten eteenpäin. Minä en
juuri erikoisesti tarkannut teitä, mutta jo kauan aikaa on käynyt niin,
että itsekään huomaamattani teen havaintoja kaikesta.
"Te katselitte maahan — ja silmäilitte uhkaavin ilmein kivityksen koloja
ja halkeamia, (mistä päättelin teidän yhä ajattelevan kiviä) kunnes
pääsimme pienelle poikkikadulle, jolla on nimensä Lamartinen mukaan ja
joka kokeeksi on laskettu tiilenmuotoisiksi lohkotuilla kivillä. Täällä
teidän katseenne kirkastui, ja kun huomasin teidän huultenne liikkuvan,
tulin vakuutetuksi, että mutisitte itseksenne sanaa 'stereotomie',
jolla vähemmän harkitulla nimellä tätä lajia katukivitystä mainitaan.
Tiesin ettette voinut lausua sanaa stereotomie johtumatta samalla
ajattelemaan atoomia ja tästä taas Epikuroksen oppia, ja koska me
hiljattain olimme keskustellut tästä aineesta, jolloin minä viittasin
siihen kuinka hämmästyttävällä tavalla, vaikkakin siihen vielä on vain
vähän huomiota kiinnitetty, tämän jalon kreikkalaisen rohkeat otaksumat
ovat viimeaikaisten nebularikosmogenian alalla tehtyjen huomioiden
kautta toteutuneet, niin tulin vakuutetuksi että tulisitte luomaan
katseenne ylös Orionia ja sen tähtisumua kohti ja odotin varmasti niin
tapahtuvan. Te katsahditte ylöspäin, ja nyt minä tiesin, että olin
oikein seurannut teidän jälkiänne. Mutta 'Musie' lehden eilisessä
Chantillyä koskevassa pilakirjoituksessa huomautettiin ivallisesti
kuinka suutari heti koturneille noustessaan lausui väärin nimensä,
latinalaisen värsyn mukaan, josta olemme usein puhelleet. Tarkoitan
säettä
"'Perdidit antiquum litera prima sonum.
[Ensimäinen kirjain kadotti vanhan sointinsa.]
"Olin teille sanonut, että tämä koski Orionia, joka ennen kirjoitettiin
Urioniksi, ja kun tämä yksityiskohta oli vielä muihin esiinpistäviin
seikkoihin punoutunut, niin ajattelin tietysti, ettette vielä ollut
sitä unohtanut, ja minusta oli selvää, että te ajatuksissanne
yhdistäisitte Orionin ja Chantillyn. Hymystänne huomasinkin, että
todella teitte niin. Te ajattelitte suutari paran siveellistä tappiota.
Siihen asti olitte kävellyt hieman kumarassa, mutta nyt huomasin teidän
ojentautuvan täyteen pituuteenne. Nyt oli varmaa, että te ajattelitte
Chantillyn pienuutta. Tässä minä keskeytin ajatuksenjuoksunne
huomauttaakseni että kun tämä Chantilly todella on sangen pieni mies,
hän paremmin sopisi Théåtre des Varieté'hin!'
"Ei kauaa tämän jälkeen kiinnitti huomiotamme seuraava uutinen 'Gazette
des Tribunaux'ssa':
"_Selittämättömän merkillisiä murhia_. — Tänä aamuna klo 3 heräsivät
Quartier St. Rochen asukkaat jatkuviin kauhistuttaviin hätähuutoihin,
jotka tuntuivat kuuluvan erään Morgue kadulla olevan talon neljännestä
kerroksesta, jossa tiedettiin asuvan ainoastaan erään m:me l'Espanayen
tyttärensä m:lle Camille l'Espanayen kanssa. Hetken viivytyksen
jälkeen, mikä johtui siitä että, turhaan yritettiin päästä huoneustoon
tavallista tietä, murrettiin talon ovet murtoraudoilla, ja kahdeksan
tai kymmenen naapuria sekä pari santarmia astui sisään. Samaan
aikaan huudot lakkasivat, mutta kun ihmiset juoksivat ensimäisiä
porrasaskelmia ylöspäin, kuului kahden tahi useamman olennon raakoja
ääniä, ikäänkuin kiihkeässä riidassa, talon yläosasta.
"Kun päästiin toiseen kerrokseen, lakkasivat nämäkin äänet kuulumasta,
ja kaikki oli täysin rauhallista. Naapurit jakautuivat nyt eri ryhmiin
ja rupesivat tutkimaan huoneita. Kun he saapuivat erään neljännessä
kerroksessa olevan suuren perähuoneen luo, (sen ovi oli lukittu ja
avain oli reiässä sisäpuolella, minkävuoksi se täytyi murtaa auki)
nähtiin näky, joka jokaisen läsnäolijan täytti yhtäpaljon kauhulla ja
inholla kuin ihmetykselläkin.
"Huone oli mitä hurjimmassa epäjärjestyksessä — huonekalut olivat
rikotut ja palaset kaikkiin suuntiin viskellyt. Huoneessa oli vain yksi
sänky, ja siitä olivat makuuvaatteet otetut pois ja keskelle lattiaa
heitetyt. Eräällä tuolilla oli verinen partaveitsi. Uunin edessä
virui pari kolme pitkää ja paksua harmaata hiuspalmikkoa, nekin veren
peittäminä ja nähtävästi juurineen päästä reväistyinä. Lattialta löytyi
neljä kultarahaa, topaasikorvarengas, kolme suurta ja kolme pienempää
hopealusikkaa sekä kaksi kukkaroa, jotka sisälsivät kultarahoina
melkein neljätuhatta frangia. Nurkassa seisovan piirongin laatikot
olivat auki ja näyttivät pengotuilta, vaikkakin niihin oli jätetty
paljon esineitä. Pieni rautainen rahalaatikko löytyi sänkyvaatteiden
alta. Se oli auki, avain oli vielä reiässään. Siinä ei ollut muuta kuin
pari vanhaa kirjettä ja muutamia muita merkityksettömiä papereita.
"M:me l'Espanaye'stä ei ollut jälkeäkään huoneessa, mutta kun uunin
edessä oli paljon karissutta tuhkaa, niin tutkittiin uuni, ja (kauheata
kertoa) sieltä vedettiin esiin pää alaspäin tyttären ruumis, joka oli
tungettu ahtaasta uuniaukosta sangen korkealle uunin sisään. Ruumis
oli vielä aivan lämmin. Kun sitä tutkittiin, huomattiin siinä useita
loukkautumia, jotka varmaankin olivat syntyneet sitä väkivaltaisesti
uuniin työnnettäessä ja sieltä pois otettaessa. Kasvoissa oli
useita naarmuja ja kaulassa suuria mustelmia sekä syvät sormen- ja
kynnenjäljet, ikäänkuin olisi vainaja kuristettu.
"Tutkittuaan tarkoin, mutta mitään muuta löytämättä, koko talon, meni
joukkue kapeaan, kivityksellä laskettuun pihaan talon takana, ja sieltä
löydettiin vanhan rouvan ruumis, jonka kaula oli niin täydelleen
katkaistu, että pää putosi erilleen kun koetettiin ruumista kohottaa.
Ruumis, samoinkuin pääkin, oli hirvittävästi ruhjottu, ensinmainittu
sillä tavoin että sitä tuskin saattoi enää ihmisruumiiksi nimittää.
"Tähän kauhistuttavaan salaisuuteen ei tietääksemme vielä ole saatu
vähintäkään valaistusta."
Seuraavana päivänä lehti kirjoitti:
"_Morgue kadun murhenäytelmä_. Monia henkilöitä on tätä salaperäistä
ja kauheaa tapausta tutkittaessa kuulusteltu, mutta tähän saakka ei
ole ilmennyt mitään mikä loisi valoa ja selvyyttä asiaan. Julkaisemme
seuraavassa pääkohdat todistajain lausunnoista.
"Pauline Dubourg, pesijätär, kertoo tunteneensa molemmat vainajat
sen kolmen vuoden ajan, minkä hän oli pessyt heidän vaatteitansa.
Vanha rouva ja hänen tyttärensä näyttivät elävän hyvin hyvässä
sovussa keskenään; he olivat hyvin hellät toisilleen. He maksoivat
työstä aina heti. Heidän elintavoistaan ei todistaja tiennyt mitään,
mutta luuli, että m:me l'Espanaye ansaitsi toimeentulonsa korteista
ennustajana. Luultiin hänen panneen säästöön rahoja. Tod. ei ollut
talossa käydessään koskaan tavannut siellä vieraita henkilöitä. Tiesi
varmuudella, ettei naisilla ollut palvelijaa. Koko talossa ei näyttänyt
olevan muita kalustettuja huoneita kuin neljännen kerroksen huoneet,
joissa m:me l'Espanaye tyttärineen asui.
"Pierre Moreau, tupakkakauppias, kertoo noin neljän vuoden aikana
myyneensä pieniä eriä nuuskaa m:me l'Espanayelle. Tod. on syntynyt
naapurustossa ja aina täällä elänyt. Vainaja tyttärineen asui jo
seitsemättä vuotta talossa, jossa heidän ruumiinsa löydettiin. Ennen
heitä siinä asui eräs juveloitsija, joka oli vuokrannut ylemmät huoneet
muille. Talon omisti m:me l'Espanaye. Hän tuli tyytymättömäksi sen
johdosta että vuokralainen käytti taloa väärin, ja muutti siihen itse,
antamatta siitä mitään osaa vuokralle. Vanha rouva oli jo tullut
hieman lapsekkaaksi. Tod. oli nähnyt tytärtä viisi tai kuusi kertaa
kuuden vuoden aikana. Molemmat viettivät hyvin eristettyä elämää,
ja heitä pidettiin varakkaina. Tod. oli kuullut naapurien kertovan
että m:me l'Espanaye harjoitti ennustajan ammattia, mutta ei ollut
sitä uskonut. Ei ollut koskaan nähnyt kenenkään menevän talon ovesta
sisälle, lukuunottamatta vanhaa rouvaa tyttärineen, paria kantajaa sekä
kymmenkunta kertaa käynyttä lääkäriä.
"Useat muut naapurit antavat samansuuntaisia todistuksia. Ei voitu
mainita ketään, joka olisi käynyt talossa. Ei edes tiedetty oliko
naisilla seurustelupiiriä ja tuttavia ollenkaan. Ulkoluukkuja
ikkunain edessä oli harvoin avattu. Sisäluukut olivat aina suljetut,
lukuunottamatta suuren perähuoneen ikkunoita neljännessä kerroksessa.
Talo oli hyvässä kunnossa eikä kovin vanhakaan.
"Isidore Musét, santarmi, kertoo, että hänet kutsuttiin taloon kello
kolmen tienoissa aamulla ja että hän talon oven edustalla tapasi 30—40
henkilöä, jotka koettivat päästä sisälle. Hän mursi oven pistimellään,
ei murtoraudalla. Tämä ei ollutkaan vaikeata, sillä ala-, enempää kuin
yläovessakaan ei ollut salpoja. Huudot sisällä lakkasivat oven auettua.
Ne tuntuivat yhden tahi useamman henkilön hätähuudoilta, ne olivat
äänekkäitä ja pitkiä kuin kuolemanhädässä, ei lyhyitä tahi äkillisiä.
Todistaja ensimmäisenä pääsi sisään. Saapuessaan ensimmäiseen
kerrokseen kuuli hän kahden äänen kovasti ja kauheasti riitelevän —
toinen oli karkea ääni, toinen kimeähkö, erittäin merkillinen ääni.
"Edellisen puheesta hän erotti muutamia ranskankielisiä sanoja. Hän
oli aivan varma, ettei se ollut naisen ääni. Hän saattoi erottaa sanat
sacré ja diable. Kimeä ääni oli muukalaisen ääni. Tod. ei voinut
varmuudella päätellä oliko se miehen vaiko naisen ääni. Ei myöskään
voinut matkia sen sanoja, mutta luuli että ne olivat espanjaa. Huoneen
ja löydettyjen ruumiiden tilan kuvasi todistaja niin kuin me eilen
esitimme.
"Henri Duval, eräs naapureista, ammatiltaan hopeaseppä, kertoo olleensa
yksi niistä, jotka ensimmäisinä menivät taloon. Vahvistaa ylipäänsä
Musét'n kertomuksen. Heti kun olivat päässeet sisälle, sulkivat he oven
jälkeensä, estääkseen kansanjoukkoa, joka aikaisesta ajasta huolimatta
paikalle keräytyi, sisälle tulemasta. Kimeä ääni oli todistajan arvelun
mukaan jonkun italialaisen. Oli varma, ettei se ollut ranskalaisen.
Ei voinut varmuudella sanoa oliko se miehenääni; se saattoi olla
naisen. Ei ymmärrä italiankieltä. Ei voinut eri sanoja erottaa, mutta
korostus tuntui hänestä italialaiselta. Tod. tunsi m:me l'Espanayen
ja hänen tyttärensä; oli usein puhellut heidän kanssaan. Todistaja on
vakuutettu, ettei kimeä ääni ollut kummankaan vainajan.
"Odenheimer, ravintoloitsija. Tämä todistaja oli itse ilmoittautunut.
Koska hän ei puhu ranskaa, otettiin hänen todistuksensa vastaan tulkin
välityksellä. On syntynyt Amsterdamissa. Kulki talon ohitse ja kuuli
hätähuudot. Ne kestivät noin kymmenen minuutin ajan. Ne olivat pitkiä
ja venytettyjä — sangen kammottavia ja hirveitä. Todistaja oli yksi
taloon sisälle menneistä. Vahvisti edellisen todistuksen, yhtä seikkaa
lukuunottamatta. Oli varma että kimeä ääni oli miehen ääni — ja vieläpä
ranskalaisen. Yksityisiä sanoja ei voinut erottaa. Ne oli lausuttu
äänekkäästi ja lyhyesti — nähtävästi sekä vimman että pelon valloissa.
Ääni oli raaka — ei niin kimeä kuin raaka. Toinen, matala ääni lausui
useita kertoja sacré, diable ja kerran mon Dieu.
"Jules Mignaud, pankkiiri, Mignaud & Pojat yhtiön omistaja,
Deloraine-katu. On vanhempi Mignaudeista. M:me l'Espanayella oli jonkun
verran varallisuutta. Kahdeksan vuotta takaperin oli antanut asiansa
hänen hoitoonsa. Toi hänelle usein pieniä summia talletettaviksi. Kolme
päivää ennen kuolemaansa nosti tililtään 4000 frangia kullassa, jotka
eräs lähetti vei hänelle kotiin.
"Adolphe Lebon, Mignaud & Poikain lähetti, kertoo, että hän tuona
päivänä puolen päivän tienoissa seurasi m:me l'Espanaye'ta tämän
kotiin, mukanaan 4000 frangia, kahdessa kukkarossa. Kun ovi avautui,
ilmaantui m:lle l'Espanaye ja otti hänen kädestään toisen kukkaron,
samalla kun vanha rouva otti toisen ja meni ylös. Hän poistui silloin.
Tuohon aikaan hän ei nähnyt kadulla ketään. Morgue on hyvin hiljainen
syrjäkatu.
"William Bird, räätäli, sanoo olevansa yksi niistä, jotka tunkeutuivat
taloon. On englantilainen ja asunut kaksi vuotta Pariisissa. Oli
ensimmäisiä portaille tultaessa. Kuuli riitelevät äänet. Matala ääni
oli ranskalaisen. Ymmärsi muutamia sanoja, joita kaikkia ei kuitenkaan
enää voinut muistaa. Kuuli selvästi sanat sacré ja mon Dieu. Samalla
syntyi melua, aivan kuin olisivat useat henkilöt painineet keskenään,
kuului rähisevää ryminää. Kimeä ääni oli sangen voimakas, paljon
voimakkaampi kuin korkea. Todistaja vakuuttaa, ettei se voinut olla
englantilaisen ääni. Hänestä se tuntui saksalaiselta. Se saattoi olla
myös naisen ääni. Ei ymmärrä lainkaan saksaa.
"Neljä edellämainituista todistajista kutsuttiin uudelleen
kuulusteltaviksi, jolloin he vakuuttivat että sen huoneen ovi,
jossa m:lle l'Espanayen ruumis löydettiin, oli sisäpuolelta lukittu
silloin kun joukkue tuli sinne. Kaikki oli täysin hiljaista, ei
kuulunut minkäänlaista melua eikä valitusta. Kun ovi avattiin, ei
sisäpuolella ollut ketään. Sekä perä- että etuhuoneen ikkunat olivat
kiinni, mutta eivät suljetut. Etuhuoneesta käytävään johtava ovi oli
suljettu ja avain oli sisäpuolella. Pieni huone talon etuosassa,
neljännessä kerroksessa, käytävän päässä, oli avoinna, ovi raollaan.
Tässä huoneessa oli kasattuna vuoteita, vanhoja laatikoita y.m.s.
Tämä kaikki siirrettiin syrjään ja tutkittiin. Ei tuumankaan ala
koko talossa jäänyt tutkimatta. Uunit tutkittiin työntämällä
niiden sisään pitkävartisia harjoja sekä ylös- että alaspäin. Talo
oli nelikerroksinen ja oli siinä lisäksi vinttihuoneita. Katolla
oleva laskuovi oli lujasti kiinni naulittu, sitä ei näytty avatun
vuosikausiin. Ajan, joka kului siitä kun kuultiin riitelevät äänet
siihen saakka kun huoneen ovi murrettiin auki, arvasivat todistajat eri
pitkäksi. Muutamat väittivät sen kolmeksi, toiset vähintään viideksi
minuutiksi. Ovi saatiin helposti auki murretuksi.
"Alfonzo Garcio, haudankaivaja, kertoo asuvansa Morgue kadulla.. On
syntyisin espanjalainen. Kuului taloon tunkeutuneeseen joukkoon, mutta
ei kulkenut portaita ylös. On kivuloinen ja pelkää kiihtymyksiä. Kuuli
riitelevät äänet. Karkea ääni oli ranskalaisen. Ei voinut kuulla
sanoja. Kimeä ääni oli hänen mielestään varmasti englantilaisen.
Todistaja tosin ei ymmärtänyt englantia, mutta tekee päätelmänsä
äänenpainosta.
"Useat jälleen esiinkutsutut todistajat vakuuttivat, että neljännen
kerroksen huoneiden kaikki savupiiput ovat niin ahtaat, ettei
niiden kautta mikään inhimillinen olento voi talosta poistua. Siitä
huolimatta, kuten kerrottu, työnnettiin pitkävartinen harja talon
kaikkien savupiippujen läpi. Ei ole olemassa mitään takakäytävää, jota
pitkin kukaan olisi päässyt talosta poistumaan sillä aikaa kun naapurit
pitivät portaat miehitettynä. M:lle l'Espanayen ruumis oli niin lujasti
tungettu uuninpiippuun, että se saatiin ulos vasta kolmen tahi neljän
läsnäolevan voimilla.
"Paul Dumas, lääkäri, kertoo että hänet kutsuttiin paikalle noin
päivänkoiton tienoilla toimittamaan ruumiidentarkastusta. Ne makasivat
silloin molemmat vuoteella siinä huoneessa, josta m:lle l'Espanayen
ruumis löydettiin. Nuoren tytön ruumis oli hirveästi pahoinpidelty
ja runneltu. Se seikka että ruumis oli työnnetty uuniin, riitti
kyllä tämän selvitykseksi. Kurkku oli tiukasti yhteenpuserrettu.
Aivan leuan alla oli useita naarmuja ja kaikkialla kaulassa sinisiä
täpliä, jotka silminnähtävästi johtuivat sormien puserruksesta. Kasvot
olivat väriltään kauhistuttavat ja silmät ulospullistuneet. Kieli oli
puoleksi poikkipurtu. Toinen runneltu kohta oli keskiruumiissa, se oli
nähtävästi syntynyt polven painannasta. Herra Dumas'n mielestä m:lle
l'Espanaye oli yhden tai useamman henkilön kuoliaaksi kuristama. Äidin
ruumis oli hirveästi ruhjottu. Oikean olkavarren ja käden kaikki luut
olivat enemmän tai vähemmän murskaantuneet. Kuolleen pää oli todistajan
sen nähdessä erillään ruumiista ja niinikään sangen pahoin murskattu.
Pää oli todennäköisesti leikattu irti jollain teräaseella kuten esim.
partaveitsellä.
"Alexandre Etienne, kirurgi, oli herra Dumas'n mukana ruumiita
tarkastamassa. Hän vahvistaa herra Dumas'n todistuksen ja otaksumat.
"Muuten ei tullut mitään tärkeää ilmi, vaikka vielä useita henkilöitä
kuulusteltiin. Ei koskaan tätä ennen ole Pariisissa tapahtunut näin
salaperäistä, kaikkine sivuseikkoineen niin täydelleen käsittämätöntä
murhaa, — mikäli se todella on murha. Poliisi on aivan ymmällä — mikä
tällaisissa asioissa harvoin sattuu. Ei selityksen häivettäkään ole
ilmaantunut."
Lehden iltapainos kertoi, että koko Quartier St. Rochessa vallitsi yhä
vielä mitä suurin kiihtymys, että kyseenalainen huoneusto oli uudelleen
huolellisesti tutkittu, että todistajia oli yhä uudelleen kuulusteltu,
mutta kaikki tuloksetta. Kuitenkin mainittiin jälkikirjoituksessa, että
Adolphe Lebon oli pidätetty ja viety vankilaan — vaikkei, esitettyjen
tosiasiain ohella, mitään raskauttavaa häntä vastaan ilmaantunut.
Dupin näytti seuraavan tämän jutun kulkua aivan erikoisella
mielenkiinnolla — niinkuin luulin voivani hänen käyttäytymisestään
päätellä, sillä hän ei puhunut asiasta sanaakaan. Vasta kun
ilmoitettiin että Lebon oli vangittu, kysyi hän minun ajatustani
asiasta.
Minä saatoin vain olla koko Pariisin kanssa yksimielinen siitä, että
se oli ratkaisematon arvoitus. En nähnyt mitään keinoja murhaajain
jäljille pääsemiseksi..
"Älkäämme tehkö päätelmiä pintapuolisten tutkimusten nojalla",
sanoi Dupin. "Pariisin poliisi, jonka terävä-älyisyyttä niin usein
toitotetaan, on viekas, mutta ei sen enempää. Se ei työskentelyssään
noudata minkäänlaista muuta järjestelmällisyyttä kuin sitä, minkä
kukin silmänräpäys sen eteen asettaa. Tällöin se kyllä tuo esiin koko
joukon sääntöjä, mutta hyvin usein nämä vastaavat sitä tarkoitusta,
johon pyritään, niin vähän, että tekee mieli ajatella herra Jourdainia,
joka ojennutti itselleen yönuttunsa — pour mieux entendre la musique
[paremmin kuullakseen musiikkia]. Tulokset, joihin nämä miehet
johtuvat, eivät niinkään harvoin ole hämmästyttäviä, mutta niihin
voidaan useimmiten päästä vain toimeliaisuuden ja ahkeruuden avulla.
Missä näitä ominaisuuksia ei ole, siellä jäävät he pulaan. Vidocq
esimerkiksi oli neuvokas ja kestävä. Mutta kun häneltä puuttui
sivistystä ja ajatusten syvyyttä, niin eksyi hän alinomaa, liian
innokkaasti työskennellessään tutkimuksissaan. Hän menetti oikean
silmämäärän, sillä hän piti esinettä liian lähellä. Yhden tai pari
yksityiskohtaa hän silloin saattoi nähdä tavattoman selvästi, mutta
samalla hän välttämättömästi kadotti asian kokonaisuuden näkyvistään.
Saattaa olla myös liian tarkka eikä totuus toki aina ole kaivosta
otettavissa.
"Mitä nyt näihin murhiin tulee, niin tahdommepa tehdä asiassa muutamia
havaintoja aivan itseämme varten, ennenkuin muodostamme siitä omaa
mielipidettämme. Lähempi tutkiminen tulee tuottamaan meille hupia",
(tämä sana tällä kohden käytettynä tuntui minusta sangen kummalliselta,
mutta en kuitenkaan sanonut mitään), "ja sitäpaitsi on Lebon kerran
tehnyt minulle palveluksen, enkä minä ole kiittämätön. Lähtekäämme ja
tutkikaamme taloa omin silmin. Minä tunnen poliisiprefekti G:n, joten
meidän on helppo saada tarpeellinen lupa taloon päästäksemme."
Tämän luvan me saimmekin, ja ennen pitkää läksimme Morgue kadulle,
eräälle noita kurjia poikkikatuja Richelieu- ja St. Roche-katujen
välissä.
Saavuimme perille myöhään iltapäivällä, sillä tämä kaupunginosa on
kaukana asunnostamme. Talon löysimme helposti, sillä sen edustalla
parveili yhä vielä joukko uteliaita, jotka tarkkaavasti tähystelivät
sen suljettuihin ikkunaluukkuihin. Se oli tavallista pariisilaista
mallia porttikäytävineen ja sen vieressä olevine portinvartijan
asuntoineen. Ennenkuin astuimme sisään, kuljimme pitkin katua ylös,
poikkesimme eräälle sivukadulle ja seisoimme sitten, vielä uudelleen
sivulle käännyttyämme, vastapäätä talon takaosaa. Dupin katseli
kaiken aikaa naapurustoa ja itse taloa erittäin huolellisella
tarkkaavaisuudella, jonka perusteita en ymmärtänyt.
Sitten palasimme jälleen takaisin, saavuimme talon eteen, soitimme ja,
esitettyämme valtuutemme, pääsimme viranomaisten ohi sisään. Menimme
ylös portaita — huoneeseen, jossa m:lle l'Espanayen ruumis oli löydetty
ja jossa molemmat ruumiit vieläkin olivat. Huoneen epäjärjestys oli
jätetty, kuten tapa on, entiselleen. Minä en nähnyt mitään mitä ei
"Gazette des Tribunaux" jo olisi esittänyt. Dupin tutki kaiken sangen
tarkasti — teurasuhrien ruumiit muun mukana. Sitten menimme toiseen
huoneeseen ja sieltä pihalle, koko ajan santarmin seuraamina. Tätä
tutkimustamme kesti pimeän tuloon saakka, jolloin palasimme takaisin.
Kotimatkalla poikkesi toverini hetkiseksi erään päivälehden toimistoon.
Olen jo maininnut että ystävälläni oli monenlaisia ominaisuuksia ja
että minä mukauduin niihin. Tällä kertaa hänen kummallisuutensa ilmeni
halussa välttää kaikkea keskustelua näistä murhista, — aina seuraavan
päivän pävällisaikaan saakka. Silloin hän kysyi minulta, olinko
huomannut mitään erikoista tapahtumapaikalla.
Tavassa, jolla hän lausui sanan "erikoista" oli jotain mikä minut, en
tiedä miksi, pani kauhusta värisemään.
"En, en mitään erikoista", vastasin, "en ainakaan mitään, mitä emme
sanomalehdistä jo tietäisi."
"Gazette ei ole, niin pelkään", vastasi hän, "kylliksi korostanut teon
harvinaista julmuutta. Minusta näyttää että tätä arvoitusta pidetään
ratkaisemattomana juuri niiden seikkain takia, joiden nopeimmin pitäisi
johtaa sen ratkaisuun — tarkoitan sitä mikä meidän kannaltamme itse
murhain suorituksessa on niin villiä ja liioiteltua. Poliisi ei voi
ymmärtää sitä seikkaa ettei näillä murhilla ole mitään varsinaista
aihetta — eikä niiden kauhistuttavaa suoritusta. Sitäpaitsi on se
antanut sen seikan johtaa itseänsä harhaan, että kuultiin riiteleviä
ääniä, mutta ei tavattu ketään muita kuin murhattu m:lle l'Espanaye,
eikä murhaajilla liioin ollut mitään keinoa päästä poistumaan portaita
ylös rientäväin ihmisten heitä huomaamatta. Huoneessa vallitseva
epäjärjestys, jalat edellä uuninpiippuun sullottu ruumis, vanhan
rouvan kauheasti ruhjottu ruumis, — nämä seikat yhdistettyinä jo
esittämiini ja muihin asianhaaroihin, jotka kohta esitän, riittivät
lamauttamaan poliisiviranomaisten voimat, sillä ne johtivat heidän
kehutun vainuamistaitonsa täydelleen harhateille. He ovat tehneet
tuon yhtä karkean kuin tavallisen erehdyksen, että ovat sekoittaneet
harvinaisen ja salaperäisen keskenään. Semmoisissa tapauksissa kuin
tämä ei pitäisi kysyä: 'mitä on tapahtunut?' vaan ennemminkin: 'eikö
jotain tavatonta ole tapahtunut?' Näin tehden olen minä aivan helposti
löytänyt ratkaisun tälle arvoitukselle, joka Pariisin poliisin mielestä
on täysin ratkaisematon."
Minä tuijotin puhujaan sanattomana hämmästyksestä.
"Minä odotan nyt", jatkoi hän oveen kääntyen — "erästä henkilöä, joka,
vaikkakin on syytön näihin kauheuksiin, kuitenkin on ottanut niihin
osaa jollain tavoin ja jonka toivon selittävän meille salaisuuden.
Odotan tätä miestä tulevaksi joka hetki — tänne, tähän huoneeseen.
On kyllä mahdollista että hän ei tule, mutta luultavinta on että hän
tulee. Jos hän tulee, niin meidän on pidätettävä hänet. Tässä ovat
pistoolit, ja mehän tiedämme molemmat kuinka niitä on käsiteltävä, jos
sattuisimme tarvitsemaan niiden apua."
Otin pistoolin, vaikka tuskin tiesin mitä tein tahi kuulin, samalla
kun Dupin, ikäänkuin itsekseen, jatkoi puheluaan. Olen jo maininnut
kuinka merkillinen ja unohtautunut hän tuommoisina hetkinä saattoi
olla. Hän puhui minulle, mutta hänen äänessään oli, vaikkei se ollut
lainkaan kova, sellaista painoa, jollaista käytämme kun puhumme
jollekin pitemmän välimatkan päähän. Hänen silmänsä tuijottivat miltei
ilmeettöminä seinään.
"Todistajain lausunnoista kävi ilmi, että riitelevät äänet eivät
voineet olla noiden naisten. Tämä vapauttaa meidät täydelleen sitä
mahdollisuutta huomioonottamasta, että vanha nainen olisi murhannut
ensin tyttärensä ja sitten itsensä. Tästä mainitsen ainoastaan
järjestelmällisyyden vuoksi, sillä m:me l'Espanayen voimat eivät
varmaankaan olisi riittäneet tunkemaan hänen tyttärensä ruumista tuolla
tavoin uuninpiippuun, eivätkä hänen oman ruumiinsa haavat ja ruhjeet
anna vähintäkään tukea millekään itsemurhan arvelulle. Kysymyksessä
on siis jonkun kolmannen henkilön tekemä murha, ja tämän kolmannen
henkilön äänen on kuultu riitelevän. Nyt tahdon paljastaa sen — en
tuoda täydellistä todistusta näistä äänistä — vaan sen, mikä niitä
koskevissa todistajain lausunnoissa oli _omituista_. Huomasitteko te
niissä jotakin erikoista?"
"Huomasin sen, että samalla kun kaikki todistajat yksimielisesti
sanoivat karkean äänen omistajan olleen ranskalaisen, he kaikki olivat
eri mieltä kimeästä äänestä."
"Niin kyllä, mutta omituisuus ei ole vielä siinä", sanoi Dupin.
"Te siis ette huomannut mitään silmäänpistävää. Ja kuitenkin oli
lausunnoissa jotain erikoisen merkillistä, Kimeään ääneen nähden ei
omituisuus ole siinä, että todistajat olivat siitä erimieltä, vaan
siinä, että he kaikki, pitäen sitä joko italialaisen, espanjalaisen,
englantilaisen, hollantilaisen tahi ranskalaisen äänenä, olivat yhtä
mieltä siitä että se oli vieraan ääni. Jokainen väittää jyrkästi, ettei
se voinut olla hänen maanmiehensä ääni. Jokainen vertaa sitä — ei
maanmiehensä ääneen — vaan ranskalainen pitää sitä espanjalaisen äänenä
ja olisi kai muutamia sanoja erottanut, jos ymmärtäisi espanjankieltä.
Hollantilainen tulee siihen tulokseen että ääni oli ranskalaisen, mutta
mehän saamme lukea, että tämän todistajan lausunto otettiin vastaan
tulkin avulla, koska hän ei osaa ranskaa. Englantilainen pitää sitä
saksalaisen äänenä eikä osaa sanaakaan saksaa. Espanjalainen on varma,
että ääni oli englantilaisen, mutta päättelee sen vain äänenpainosta,
sillä hän ei puhu englanninkieltä.
"Me olemme nähneet", jatkoi Dupin, "kuinka eri tavalla todistajat
ovat käsittäneet 'kimeän' äänen alkuperän. Kuinka ihmeellisen
vierassointisen pitääkään siis todellisuudessa olla tuon äänen, josta
tällä tavoin on voitu todistaa — jonka soinnissa Europan pääkansojen
viisi jäsentä eivät voineet huomata mitään tuttua! Te sanotte, että
voihan se olla jonkun aasialaisen tahi afrikkalaisen ääni. Pariisissa
ei ole monta aasialaista enempää kuin afrikkalaistakaan, mutta tätäkään
mahdollisuutta hylkäämättä tahdon nyt johtaa huomionne kolmeen
seikkaan. Eräs todistaja sanoo äänen olleen enemmän raaka kuin kimeä.
Kaksi muuta sanoo sitä äkilliseksi ja epätasaiseksi. Mitään sanoja —
tai edes sanojen kaltaisia ääniä — todistajat lausuntojensa mukaan
eivät kuulleet.
"Minä en tiedä", jatkoi Dupin edelleen, "minkälaisen vaikutuksen
esitykseni tähän asti on teidän mieleenne tehnyt, mutta minä uskallan
väittää, että oikein perustellut seuraukset, jotka todistajain
lausuntojen tästä osasta voidaan arvata — jo itsessään riittävät
herättämään arvelun, joka oli omiaan antamaan arvoituksen ratkaisun
jatkuvalle työskentelylle uuden suunnan. Ja minä puolestani olen
tältä perustalta jatkanut, mutta vielä en tahdo sanoa, minkälainen
tämä arvelu on. Toivon teidän vain huomaavan, että se oli kyllin
pätevä antamaan tutkimuksilleni tuossa huoneessa määrätyn muodon,
määrätyn suunnan. Menkäämme ajatuksissamme takaisin tuohon huoneeseen.
Mitä siis etsimme ensin? Keinoa, jonka avulla murhaaja on voinut
poistua. Meidän tietenkään ei tarvitse mainitakaan, ettemme kumpikaan
usko yliluonnollisiin ilmiöihin. Henget eivät ole murhanneet m:me
l'Espanayea eikä hänen tytärtään. Murhantekijät olivat sangen
ruumiillisia olentoja ja poistuivat ruumiillisina. Mutta millä tavoin?
Tutkimme kutakin poistumistien mahdollisuutta erikseen. On selvää että
murhaajat, joukkion alkaessa kiivetä portaita ylös taloon, olivat joko
siinä huoneessa missä tyttären ruumis tavattiin, tahi sen viereisessä
huoneessa. Niistä kahdesta huoneesta meidän siis on uloskäytävä
etsittävä. Poliisi on perinpohjin ja joka suuntaan tutkinut lattiat,
katot ja seinämuurit. Heidän silmältään ei kätketyinkään salakäytävä
olisi jäänyt huomaamatta. Mutta kun en oikein luottanut heidän
silmiinsä, niin käytin vielä omianikin. Tosiaankaan ei salakäytäviä
ollut olemassa. Molemmat huoneista käytävään johtavat ovet olivat
lujasti lukitut ja avaimet olivat sisäpuolella. Katsokaamme sitten
uuninpiippuja. Nämä ovat tosin aivan pesän yläpuolella kahdeksan tai
kymmenen jalan levyisiä, mutta heti ylempänä ne kapenevat niin, ettei
edes isompi kissa voisi niiden kautta kulkea. Kun siis niitä käytäviä
myöten, joista nyt olemme puhuneet, oli mahdotonta päästä pakoon,
on meidän nyt ruvettava tutkimaan ikkunoita. Etuhuoneen ikkunoista
ei kukaan olisi voinut paeta heti joutumatta kadulle kerääntyneiden
kansanjoukkojen huomion esineeksi. Senvuoksi murhaajien on täytynyt
paeta perähuoneen ikkunasta. Kun nyt näin vakuuttavalla tavalla olemme
päässeet tähän loppupäätelmään, niin emme, ajattelevina järkiolentoina,
saa luopua siitä näennäisten mahdottomuuksien esiintyessä. Ja
meille jää vielä todistettavaksi, etteivät nämäkään näennäiset
'mahdottomuudet' todellisuudessa ole olemassa.
"Huoneessa on kaksi kohottamalla aukeavaa ikkunaa. Toisen eteen niistä
ei ole kasattu huonekaluja ja on se siis täysin näkyvissä. Toisen
alempaa osaa peittää, aivan kiinni työnnettynä, sängyn pääpuoli.
Edellisen huomattiin olevan sisäpuolelta lujasti suljettu. Se vastusti
voimakkaimpiakin ponnistuksia kun sitä koetettiin kohottaa. Vasemmalla
puolen oli sen kehykseen näverretty reikä ja siihen oli lyöty melkein
kantaansa myöten paksu naula. Toista ikkunaa tutkittaessa havaittiin
siinäkin samanlainen laitos ja ponnistukset saada sitä auki päättyivät
yhtä huonosti. Nyt oli poliisi täydelleen vakuuttautunut siitä,
etteivät murhaajat olleet voineet paeta tätä tietä. Ja tästälähtien
olisi pidetty liiallisena virkaintona, jos joku olisi kiskonut naulat
ulos ja tahtonut avata ikkunat.
"Minun tutkimukseni menivät hieman pitemmälle yksityiskohtiin, ja
ainoastaan siitä syystä että tässä oli juuri se kohta, missä noiden
näennäisten mahdottomuuksien täytyi todellisuudessa osoittautua
olemattomiksi.
"Päättelin siis näin a posteriori [havaintojen perusteella]. Murhaajat
pakenivat jommankumman ikkunan kautta. Tämän huomioonottaen ei
ikkunoita oltu voitu sulkea uudelleen sisäpuolelta, mutta siitä
huolimatta ne tavattiin suljettuina. Tämä huomio sai poliisin kokonaan
luopumaan enemmistä tutkimuksista tällä taholla. Ja ikkunat olivat
todellakin suljetut. Niiden täytyi siis voida sulkeutua itsestään,
siitä ei voinut olla epäilystä. Astuin kokonaan näkyvissä olevan
ikkunan ääreen, vedin naulan ulos, mikä oli jonkun verran vaikeata
ja koettelin saada ikkunaa auki. Mutta se vastusti minun kaikkia
ponnistelujani. Siispä täytyi olla olemassa näkymätön vieteri, vaikkei
se vielä selittäisikään naulojen arvoitusta. Huolellisesti etsittyäni
löysinkin vieterin. Painoin sitä, ja kun tämä keksintö sinänsä tyydytti
minua, en avannut ikkunaa.
"Nyt löin naulan jälleen kiinni ja tarkastelin sitä huolellisesti. Jos
joku henkilö on mennyt tästä ikkunasta ulos ja lyönyt sen mennessään
kiinni, on vieteri saattanut sulkea ikkunan, mutta naulaa, joka on
täytynyt irroittaa, ei hän voinut enää saada paikoilleen. Nyt oli
jäljellä vain se loppupäätelmä, että murhaajien oli täytynyt poistua
toisen ikkunan kautta. Jos nyt otaksuttiin, että vieterit olivat
molemmissa ikkunoissa samanlaiset, niin täytyi joko naulojen, tahi
niiden kiinnitystavan olla erilaiset. Nousin sängyn patjalle ja
tarkastelin sängynpään yli toista ikkunaa. Kurotin käteni ja löysin
pian vieterin, jota painoin. Se oli, kuten olin otaksunutkin, aivan
samanlainen kuin toisessakin ikkunassa. Nyt katsoin naulaa. Se oli
yhtä paksu kuin tuo äskeinenkin naula, ja näytti olevan samalla tavoin
kiinnitettykin — melkein kantaa myöten sisäänlyöty.
"Te ehkä luulette, että nyt olin voitettu, mutta kaikkea muuta, sillä
tähän saakka olivat kaikki päätelmäni olleet oikeat. Olin tutkinut
salaisuuden sen viimeistä niveltä myöten, ja tämä nivel oli tuo naula.
Vaikka se oli tarkalleen tuon toisen naulan näköinen, sanoin itselleni
kuitenkin: 'Tämän naulan laita ei voi olla niinkuin pitäisi'. Tartuin
siihen, ja kanta sekä noin neljännestuuma itse naulaa jäi käteeni.
Muu osa naulasta jäi näverinreikään, jossa se oli katkennut. Katkeama
oli jo vanha (sillä sen reunat olivat ruostuneet) ja oli ilmeisesti
syntynyt siten, että naulaa oli lyöty vasaralla liian kovasti. Panin
nyt kädessäni olevan naulankappaleen huolellisesti reikäänsä takaisin,
ja kas, siinä oli näköjään mitä ehjin naula, sillä eihän sen katkeamaa
näkynyt ollenkaan. Nyt painoin vieteriä ja kohotin ikkunaa muutaman
tuuman. Naula jäi rauhallisena paikalleen, se oli niin katkennut että
jäljlläoleva osa seurasi ikkunan mukana. Suljin ikkunan jälleen, ja
kaikki näytti olevan mitä parhaimmin paikoillaan.
"Tähän asti olin nyt ratkaissut arvoitusta. Murhaaja oli paennut sängyn
edessä olevasta ikkunasta. Hänen ulos päästyään sulkeutui ikkuna
uudelleen joko itsestään tahi vieterin ponnahduksesta. Ja tätä vieterin
tehtävää sulkea ikkuna pitivät poliisit naulan ansiona, — ja niin
täytyi heidän luopua enemmistä tutkimuksista.
"Nyt kysytään lähinnä, kuinka murhaaja pääsi alas pihalle. Tästä olin
päässyt selville kävellessämme yhdessä talon ympäri. Noin 5 1/2 jalan
päässä mainitusta ikkunasta kulkee pitkin seinää kaasuputki. Tämän
putken kohdalta olisi kenen tahansa mahdotonta ylettyä ikkunaan,
puhumattakaan sisälle tulosta. Huomasin kuitenkin että neljännen
kerroksen ikkunain luukut ovat tuota omituista lajia, jota Pariisin
kirvesmiehet nimittävät sanalla 'ferrades'. Tässä tapauksessa
ovat luukun puolikkaat 3 1/2 jalkaa leveät. Kun me niitä talon
takapuolelta katselimme, olivat ne kumpikin puoliksi avoinna, s.o.
ne muodostivat seinän kanssa suoran kulman. On todennäköistä että
poliisiviranomaisetkin tutkivat talon takapuolelta, mutta kun he
näkivät vain näiden luukkujen kapeimman pinnan (ja kuinkapa muuten
olisi voinut ollakaan), niin eivät he ehkä huomanneet niiden leveyttä,
vaan päättivät voivansa olla ottamatta niitä laskuissaan lukuun. He
olivat kerta kaikkiaan vakuutettuja, ettei tätä tietä kukaan ollut
voinut poistua, ja sen vuoksi jäi heidän tutkimuksensa pintapuoliseksi.
Mutta minulle selvisi heti, että kun luukku painetaan aivan seinää
vasten, niin se ulottuu kahden jalan päähän kaasuputkesta. Oli siis
ilmeistä että erinomaisen uskalias ja notkea henkilö voi putkea
tukikohtana pitäen luukun avulla heilauttaa itsensä ikkunan luo.
Tarttumalla luukkuun sen yläreunasta, potkaisemalla luukun painumaan
ikkunaa kohti ja samalla itse seuraten mukana sai hän jalkansa
sijoitettua seinää vasten ikkunan alla samalla käyttäen luukkua
tukenaan. Ja jos ikkuna oli auki, heilautti hän itsensä helposti
huoneeseen.
"Nyt tahdon, että pidätte sitä, mitä olen maininnut erinomaisesta
uskaliaisuudesta ja notkeudesta, ehdottoman välttämättömänä
edellytyksenä koko tämän tavattoman rohkean ja vaikean teon
suorittamiselle. Tahdon osoittaa teille, kuinka asia mahdollisesti voi
olla tapahtunut, mutta toivon teidän ennen kaikkea panevan pääpainon
sille seikalle että murhaajan kätevyyden ja notkeuden on tässä
tapauksessa täytynyt olla miltei yliluonnollista laatua. Rinnastakaa
nyt nämä kaksi seikkaa: tämä suunnaton notkeus ja kätevyys toiselta ja
tuo omituinen kimeä tahi raaka tahi epätasainen ääni toiselta puolen,
jonka omistajan kansallisuudesta ei ollut kahta yksimielistä arvelua
ja jonka äänteissä eivät todistajat voineet erottaa ainoatakaan selvää
tavua."
Tässä kohden syntyi aivoissani epämääräinen, vain puolikypsä mielikuva
siitä mitä Dupin mahtoi tarkoittaa. Minusta tuntui että olin
ymmärtämäisilläni kaiken, mutta en voinut ajatella asiaa selvyyteen
saakka, kuten ihminen usein on pääsemäisillään ajatustyössään
tulokseen, mutta lopuksi ei kykenekään johtamaan sitä päämäärään
saakka. Ystäväni jatkoi:
"Menkäämme nyt sisälle huoneeseen. Katselkaamme miltä siellä
ulkonaisesti näyttää. On sanottu että piirongin laatikoista oli
varastettu, vaikkakin monia arvoesineitä oli jätetty ottamatta. Se on
väärä päätelmä.
"M:me l'Espanaye ja hänen tyttärensä", jatkoi Dupin, "viettivät hyvin
eristettyä elämää, eivät koskaan kutsuneet vieraita luokseen ja
menivät harvoin ulos, joten heillä ei ollut syytä hankkia itselleen
runsaasti monia erilaisia vaatetustarpeita. Esillä olleita vaatteita
oli juuri sellainen määrä kuin voi arvella noiden naisten tarvinneen.
Jos murhaaja olisi niistä jotain varastanut, niin miksei hän ottanut
niistä parhaita, miksei hän ottanut suorastaan kaikkea. Sanalla sanoen,
minkävuoksi hän jätti 4000 frangia paikoilleen ottaakseen vaatepussin
kuormakseen? Mutta kulta oli koskemattomana. Melkein koko pankkiiri
Mignaud'lta nostettu summa oli kukkarossa vuoteen jalkopäässä. Tämän
vuoksi ette enää lainkaan tarvitse ottaa huomioon poliisin päätelmiä ja
toimenpiteitä niiden todistajain lausuntojen johdosta, jotka kertoivat
tuon rahasumman tuodun taloon. Ihmeellisempiä sattumia kuin tämä (että
nimittäin joku henkilö tulee surmatuksi kolme päivää senjälkeen kun
on saanut rahoja) tapahtuu joka päivä kymmenittäin, meidän vähääkään
hämmästymättämme. Tässä tapauksessa merkitsisi, jos rahat olisivat
olleet poissa, se tosiasia, että ne oli kolme päivää takaperin tuotu
taloon, enemmän kuin sattumaa. Se vahvistaisi tuota poliisin otaksumaa
murhan vaikutteista. Mutta asian todelliseen laitaan katsoen meidän
täytyy, jos tahdomme pitää kultaa tämän hirveän teon vaikuttimena,
samalla pitää selvänä, että murhaaja oli perin auttamaton hulttio
luopuessaan samalla kertaa sekä kullasta että vaikuttimestaan.
"Nyt pyydän teitä lujasti painamaan mieleenne nuo seikat, joista äsken
huomautin — tuon ihmeellisen äänen, tuon yliluonnollisen kätevyyden ja
notkeuden sekä täydellisen vaikuttimien puutteen näin kauheaan murhaan,
ja katselkaamme tapausten menoa sellaisenaan. Tässä näemme naisen,
joka on paljain käsin kuoliaaksi kuristettu ja sitten työnnetty jalat
edellä ylös uuninpiippuun. Tavalliset murhamiehet eivät menettele
tällä tavoin. Kaikkein vähimmin he käsittelevät ruumista tällä tavoin.
Teidän täytyy myöntää, että tavassa millä ruumis oli tungettu uuniin,
on jotakin mitä me ranskalaiset sanomme _excessivement outré'ksi_
[ylenmäärin liialliseksi], jotakin mitä emme voi sovittaa tavalliseen
ajatuskuvaamme ihmisellisen olennon menettelytavasta tässä suhteessa,
vaikka asianomainen olisi ollut rappeutunein heittiö mitä kuvitella
saatamme. Ottakaa lisäksi huomioon, millä hirvittävällä voimalla ruumis
oli uuniin tungettu — tarvittiinhan monen miehen voimat ennenkuin se
hädin tuskin saatiin vedetyksi sieltä takaisin!
"Kääntäkää nyt huomionne muihinkin ihmeellisiin voimannäytteisiin.
Huoneesta löytyi paksuja — hyvin paksuja — harmaita hiuspalmikkoja.
Ne olivat reväistyt päästä juurineen. Te voitte koettaa mitä
voimainponnistusta tarvitaan edes parinkymmenen hiuksen yhtaikaa
juurinen nyhtäisemiseen. Tehän näitte nämä palmikot niinkuin minäkin.
Hiusten juurien mukana (mikä inha näky!) oli irronnut myös päänahan
kappaleita — ja tämä osoittaa millä hämmästyttävällä voimalla nuo
tuhannet hiukset ovat yhtaikaa juurinen päästä reväistyt. Vanhan
naisen kurkku ei ainoastaan ollut poikki, vaan koko pää oli miltei
kokonaan ruumiista irtileikattu, — ja välineenä oli vain partaveitsi.
Ajatelkaahan, minä pyydän, koko tämän menettelyn hurjaa petomaisuutta.
M:me l'Espanayen ruumiin ruhjoutumista en tahdo puhuakaan. Herra Dumas
ja hänen arvoisa avustajansa herra Etienne ovat lausuneet että ne
olivat jonkun tylsän aseen aikaansaamia, ja siinä nämä herrat ovatkin
oikeassa. Mutta tuo tylsä ase oli pihan kivitys, sillä ruumis oli
heitetty tuosta avautuneesta ikkunasta pihalle. Tämä mahdollisuus, niin
yksinkertainen kuin se onkin, ei juolahtanut poliisien mieleenkään
samasta syystä mistä he jättivät ikkunaluukkujen leveydenkin
huomioonottamatta — koska nimittäin näköjään yhtä lujasti kiinni olevat
naulat saivat heidät hylkäämään sen mahdollisuuden, että ikkunoita
koskaan olisi avattu.
"Kun nyt näitä tapahtumia ajattelette rinnastettuina huoneen tavattoman
epäjärjestyksen kanssa, niin olemme päässeet niin pitkälle, että voimme
yhdistää seuraavat käsitteet: hämmästyttävä notkeus ja kätevyys,
yliluonnolliset voimat, petomainen julmuus, murha ilman vaikuttimia,
kauhuteoissa piehtaroiminen, jollainen tuntuu ihmisolennon teoksi
mahdottomalta, ja ääni, joka eri kansojen edustajien korvissa kuului
vieraalta ja josta puuttuu alkeellisempiakin sanoiksi muodostettavia
tavuja. Mihinkä lopputulokseen tulemme tästä kaikesta? Minkä mielikuvan
ovat todisteluni teidän sielussanne synnyttäneet?"
Tunsin sisäistä kauhua Dupinin asettaessa tämän kysymyksen
vastattavakseni. "Tekijä on mielipuoli", sanoin minä, "raivohullu, joka
on päässyt karkuun jostain läheisestä hullujenhuoneesta."
"Teidän päätelmänne ei ole niinkään kehno", vastasi hän.. "Mutta
mielipuolten äänet eivät heidän hurjimminkaan raivotessaan vastaa
sitä ääntä mikä kuultiin portaissa. Mielipuolet kuuluvat toki aina
johonkin kansaan, ja vaikkei heidän puheessaan sanoilla olekaan mitään
keskinäistä yhteyttä, niin voi siinä kuitenkin erottaa määrättyjä
yhteenkuuluvia tavuja. Sitäpaitsi ei mielipuolille kasva sellaisia
hiuksia kuin ovat nämä tässä kädessäni. Irroitin tämän tupsun m:me
l'Espanayen lujasti sulkeutuneesta kourasta. Sanokaapa minulle nyt,
mitä ajattelette!"
"Dupin!" huusin ininä äärimmilleni kiihtyneenä, "nämä hiukset ovat
eriskummallisia — ne eivät ole ihmisen hiuksia!"
"Sitä en ole väittänytkään", vastasi hän. "Mutta ennenkuin ratkaisemme
tämän seikan, soisin teidän katsahtavan tätä pientä piirrosta, jonka
olen tehnyt. Se on tarkkaan otettu jäljennös niistä mitä todistajat
lausunnoissaan sanoivat tummiksi täpliksi ja syviksi kynnenjäljiksi
m:lle l'Espanayen kaulalla ja mitä taas toiset todistajat sanoivat
sarjaksi mustelmia, jotka silminnähtävästi olivat sormilla painetut.
"Te näette heti", jatkoi ystäväni levittäen paperin pöydälle eteemme,
"että piirros osoittaa lujaa ja varmaa otetta, jossa ei huomaa
pienintäkään muutosta. Jokainen sormi on — luultavasti teurasuhrin
kuolemaan saakka — pysynyt siinä hirvittävässä otteessa, johon se
kuristuksen alkaessa kaivautui. Koettakaapa nyt sovittaa sormianne
sillä tavoin kuin murhaajan sormet ovat olleet uhrin kurkussa."
Koetin sitä turhaan.
"Kenties ei kokeemme ole kyllin tarkka", sanoi Dupin. "Paperi on tässä
tasaisella pinnalla, mutta ihmiskaula on lieriön muotoinen. Tässä on
puurulla, joka on suunnilleen kaulan vahvuinen. Kiertäkää paperi sen
ympärille ja koettakaa uudelleen."
Koetin, mutta onnistuin vielä huonommin kuin äsken. "Se ei ole
ihmiskäden jälki", sanoin.
"No niin, lukekaapa nyt tämä kohta Cuvier'n teoksesta", vastasi Dupin.
Se oli tarkka, sekä anatoominen, että kuvaileva esitys suuresta
ruskeanpunertavasta Itä-Intian saarten orangutangista. Näiden eläinten
tavaton väkivaltaisuus, hämmästyttävät voimat ja notkeus, petomainen
julmuus ja jäljittelykyvyt, joiden nojalla alkuasukkaat väittivät,
että ne ovat opettelematta puhumaan ainoastaan siitä syystä että
välttyisivät joutumasta työhön ja orjuuteen, ovat riittävästi tunnetut.
Nyt minulle yhdellä kertaa selvisi murhain täysi kaameus.
"Kuvaus sormentapaisista kynsistä", sanoin lukemisen lopetettuani,
"soveltuu täydelleen tähän piirustukseen. Näen, ettei mikään muu
eläin kuin orangutangi voi jättää sellaisia jälkiä kuin nämä. Tämä
ruskeanpunertava karvatukko soveltuu myös tarkalleen Cuvier'n kuvauksen
tämän eläimen karvapeitteestä. Mutta kuitenkaan en vielä saata ymmärtää
tämän pelottavan, salaperäisen tapauksen kaikkia yksityiskohtia.
Kuultiinhan esim. kahden henkilön riitelevän, joista toinen todettiin
ranskalaiseksi."
"Aivan niin, ja tehän muistatte erään tämän henkilön huudahduksen,
jonka melkein kaikki todistajat esittivät: 'mon Dieun' [oi, Jumalani].
Tämä on näissä olosuhteissa selitettävä kuten eräs todistajista
aivan oikein sanoi, varoitus- ja valitushuudahdukseksi. Mutta näihin
kahteen sanaan olen minä pääasiallisesti asettanut toivoni arvoituksen
lopullisesta ratkaisemisesta. Eräs ranskalainen tietää tästä murhasta.
On mahdollista — onpa suorastaan enemmän kuin todennäköistä, ettei
hän ole siihen lainkaan osallinen. Luultavasti on häneltä karannut
orangutangi. Hän on kenties seurannut karkulaista tuohon huoneeseen
saakka, mutta hirveiden tapausten aikana, jotka silloin seurasivat, hän
luultavasti ei ole onnistunut vangitsemaan eläintä uudelleen. Eläin
on siis edelleen vapaudessa. Mutta näitä rohkeita otaksumiani, sillä
sellaisinahan niitä on pidettävä, en nyt huoli pitemmälle jatkaa, sillä
siitä voi syntyä vain soutamista ja huopaamista. Jos tämä ranskalainen
on todella syytön näihin hirmutekoihin, kuten otaksun, niin on tämä
ilmoitus johdattava hänet pian tänne. Pistin sen eilen paluumatkallamme
Le Monde lehteen, joka ajaa laivastoasioita ja jota kaikki merimiehet
lukevat."
Hän ojensi minulle lehden ja minä luin:
"Kiinniotettu — Boulognen metsässä aikaisin — — p:n aamuna (murhan
jälkeisenä aamuna) sangen suuri ruskeanpunertava orangutangi-apina
Borneo saaren lajia. Omistaja, jonka täytyy kuulua johonkin
maltalaiseen laivaan, saa oikeutensa riittävästi toteennäyttämällä ja
maksamalla pyydystys-, hoito- ja ruokintakulut, eläimen haltuunsa. — —
katu N:o — — Faubourg St. Germain. Kolmas kerros."
"Mutta kuinka on mahdollista", kysyin, "että voitte tietää miehen
olevan merimies ja kuuluvan johonkin maltalaiseen laivaan?"
"En minä tiedäkään sitä", sanoi Dupin. "En ole varma siitä. Mutta tässä
on kuitenkin pieni nauhanpalanen, jonka muoto ja rasvaisuus minulle
selvästi ilmaisee, että sitä on käytetty sitoessa hiuksia merimiesten
tapaan palmikolle. Sitäpaitsi on siinä solmu, jollaista eivät juuri
muut kuin merimiehet osaa tehdä. Tämän nauhan sieppasin pihamaalta
kaasuputken alta. Se ei ole voinut kuulua kummallekaan murhatuista. Ja
vaikka erehtyisinkin päätelmässäni nauhan johdosta, nimittäin että se
kuuluisi jollekin maltalaisen laivan merimiehelle, niin ei se, mitä
ilmoituksessa olen sanonut, haittaa mitään. Jos se on erehdys, niin
asianomainen olettaa, että minut on johtanut harhaan jokin seikka,
jota hän ei viitsi tarkemmin tutkia. Koska tuo ranskalainen tietää
jotakin murhasta, vaikkapa onkin itse syytön, niin hän tietysti
ensin harkitsee, voiko hän ilmoituksen johdolla hakea orangutanginsa
takaisin. Hän sanoo itselleen: — 'Minä olen viaton, minä olen köyhä,
minun orangutangini on kallisarvoinen — minun asemassani olevalle
on sen hinta kokonainen omaisuus — miksi siis pelkän pelon takia
menettäisin sen? Voin saada sen takaisin. Se on löydetty Boulognen
metsästä — sangen kaukana hirmuyön tapahtumapaikasta. Kukapa koskaan
saattaa epäillä, että järjetön eläin on voinut sellaista tehdä.
Poliisi seisoo kuin vuoren edessä; tähän saakka se ei ole saanut
mitään johtosuuntaa toiminnalleen asiassa. Ja jos se joutuisi eläimen
jäljille, niin olisihan mahdotonta todistaa minun olleen murhasta
tietoinen ja sen johdosta tuomita minut. Mutta minuthan tunnetaan jo.
Ilmoitushan jo mainitsee minut eläimen omistajaksi. Enkä voi tietää
etteikö minusta tiedetä enemmänkin. Jos luovun vaatimasta takaisin
noin kallisarvoista omaisuutta, joka jo tiedetään omaisuudekseni, niin
silloinhan juuri johdan epäluulot puoleeni. Tahdonpa siis noudattaa
kehoitusta, ottaa apinan takaisin ja pitää sitä kiinni siihen saakka
kunnes koko juttu on joutunut unohduksiin'."
Samassa kuulimme askeleita porraskäytävästä.
"Pitäkää pistoolinne varalla", sanoi Dupin, "mutta älkää käyttäkö
älkääkä näyttäkökään sitä ennenkuin minä annan merkin."
Talon ulko-ovi oli ollut auki, joten tulija oli kolinaa herättämättä
päässyt sisään ja astunut useita porrasaskelmia ylöspäin. Äkkiä hän
kuului pysähtyvän. Sitten kuulimme hänen astuvan portaita alas jälleen.
Dupin meni nopeasti ovelle; silloin kuulimme hänen taas palaavan.
Toista kertaa hän ei kääntynyt takaisin, vaan astui päättäväisin
askelin ovemme eteen ja kolkutti.
"Sisään!" huusi Dupin iloisella, voimakkaalla äänellä. Mies astui
sisään. Hän oli ilmeisesti merimies, — kookas, vahvalihaksinen mies,
jonka kasvoilla asusti määrätynlainen julkea ja peloton ilme, mikä ei
kuitenkaan tuntunut epämiellyttävältä. Hänen ahavoituneet kasvonsa
olivat puoliksi viiksien ja poskiparran peitossa. Kädessään hänellä
oli tukeva tammikeppi, mutta muuten hän näytti olevan aseeton. Hän
kumarsi vähän sivuttain vasemmalle puolen ja toivotti hyvää iltaa mitä
selvimmällä pariisilaisnuotilla.
"Istukaahan, hyvä ystävä", sanoi Dupin. "Te tulette kai sen apinan
takia. Totisesti, oikeinpa kadehdin teitä sen eläimen tähden; se on
erinomaisen kaunis kappale ja epäilemättä hyvin kallisarvoinen. Kuinka
vanhan luulette sen olevan?"
Merimies hengähti syvään — kuin mies, jolta suuri taakka putoaa
sydämeltä, ja vastasi sitten reilulla äänellä: "Sitä en osaa tarkalleen
arvata — mutta luulen ettei se voi olla viittä vuotta vanhempi. Onko se
teillä täällä?"
"Ei ole. Emme voineet säilyttää sitä täällä. Se on eräässä
vuokratallissa Dubourg kadun varrella täällä lähellä. Sieltä voitte sen
noutaa huomenna. Mutta tietysti te voitte antaa minulle siitä tarkan
kuvauksen?"
"No kyllä vaan, herra!"
"Minun on oikein vaikea erota siitä", sanoi Dupin.
"Enhän toki vaadi, herra, että olette saanut nähdä kaiken tämän vaivan
ilmaiseksi. Kernaasti maksan teille eläimestä löytöpaikkaa — kohtuuden
mukaan."
"Hyvä", vastasi ystäväni, "se on oikean miehen puhetta. Antakaas kun
katson — mitähän nyt vaatisinkaan? Ahaa, jo tiedän. Teidän tulee kertoa
minulle kaikki mitä tiedätte noista Morgue kadun murhista."
Nämä viimeiset sanat sanoi Dupin hiljaisella äänellä ja hyvin
rauhallisena. Niinikään hän samassa levollisin askelin meni ovelle,
sulki sen ja pani avaimen taskuunsa. Senjälkeen hän veti pistoolin
poveltaan ja asetti sen pöydälle lähelleen.
Merimiehen kasvot muuttuivat tummanpunaisiksi aivan kuin olisi hän
ollut tukehtumaisillaan. Hän hyppäsi pystyyn ja tarttui keppiinsä,
mutta seuraavassa silmänräpäyksessä hän vaipui tuolilleen takaisin,
koko ruumis vavisten ja kasvoiltaan kuolonkalpeana. Hän ei saanut
sanaakaan suustaan. Minun tuli häntä kovasti sääli.
"Hyvä ystävä", sanoi Dupin ystävällisesti, "te olette huolissanne
aivan tarpeettomasti — ihan varmaan.. Me tarkoitamme vain parastanne.
Annan teille kunniasanani, ettemme tahdo teille mitään pahaa. Minä
tiedän aivan varmasti että te olette täydelleen syytön Morgue kadun
hirmutekoihin. Kuitenkin neuvoisin teitä myöntämään, että olette
jollain tavoin sekaantunut juttuun.
"Tästä mitä nyt juuri olen sanonut, voitte huomata että minulla on
keinoja, joilla pääsen asian perille, keinoja, joista ette osaisi
uneksiakaan. Asiat ovat nyt sillä tavoin. Mutta tehän ette ole tehnyt
mitään mitä ette voisi tunnustaa, mitään mistä teitä voitaisiin syyttää.
"Te ette ole edes", rauhoitti Dupin, "ryöstänyt mitään, vaikka
olisitte rankaisematta voinut sen tehdä. Teidän ei tarvitse salata
mitään. Toiseltapuolen velvoittaa kunnianne teitä tunnustamaan kaiken
mitä tiedätte. Tällä haavaa on viaton mies vangittuna, syytettynä
rikoksesta, jonka tekijän te voitte osoittaa."
Merimies oli Dupinin puheen aikana melkoisesti rauhoittunut, mutta
hänen käytöksestään oli äskeinen varmuus tyyten hävinnyt.
"Niin totta kuin Jumala minua auttakoon", sanoi hän hetken
äänettömyyden jälkeen, "tahdon kertoa teille kaiken mitä tiedän
asiasta, — mutta en voi odottaa että te uskoisitte siitä puoltakaan —
olisin hullu jos sellaista odottaisin. Mutta viaton minä olen, ja asia
on minun saatava pois sydämeltäni, vaikkapa tähän paikkaan kuolisin."
Hänen kertomuksensa oli suunnilleen tämmöinen:
Hän oli hiljattain purjehtinut Intian saariston kautta. Joukko, johon
hänkin kuului, nousi maihin Borneossa ja tunkeutui eräällä huviretkellä
saaren sisäosiin. Hän ja eräs toverinsa olivat pyydystäneet
orangutangin. Tämä toveri kuoli, ja silloin jäi eläin kokonaan hänen
omaisuudekseen. Eläin tuotti hurjan villeytensä vuoksi hänelle paljon
vaivaa kotimatkalla, mutta lopulta onnistui hänen kuitenkin saada se
kunnialla asuntoonsa Pariisissa, johon hän sen huolellisesti kytki,
välttääkseen naapuriensa uteliaisuutta siihen saakka kun se paranisi
vammasta, jonka se oli saanut jalkaansa laivalla. Hänen aikomuksensa
oli myydä apina heti sen jälkeen.
Mutta sinä yönä tahi paremminkin sinä aamuna, jona murha tapahtui,
saapui merimies kotiin eräästä juhlasta ja tapasi orangutangin
irrallaan omassa makuuhuoneessaan, jonne se oli murtautunut viereisestä
huoneesta, missä se oli ollut lujasti kiinnikytkettynä. Apina istui
leuka huolellisesti saippuoituna ja partaveitsi kädessä tuolilla
peilin edessä ja matki parturin eleitä. Kauhistuneena nähdessään niin
vaarallisen esineen villin eläimen kädessä ei merimies muutamaan
silmänräpäykseen osannut ryhtyä mihinkään. Tähän saakka hänen kuitenkin
oli aina onnistunut saada eläin ruoskan avulla rauhoittumaan, ja tähän
keinoon hän nytkin turvautui. Ruoskan nähdessään orangutangi äkkiä
hypähti ulos ovesta, kiisi saman tien alas portaista ja pääsi ulos
kadulle eräästä käytävän ikkunasta, joka onnettomuudeksi sattui olemaan
auki.
Ranskalainen seurasi sitä epätoivoisena. Apina, partaveitsi yhäti
kädessään, pysähtyi silloin tällöin ja teki takaa-ajajalleen
kaikellaisia eleitä, kunnes tämä oli sen saavuttamaisillaan. Silloin
se pakeni taaskin. Tällä tavoin kesti takaa-ajoa kauan aikaa. Kaduilla
oli aivan hiljaista, sillä kello oli lähes kolme yöllä. Eräällä
pienellä sivukadulla Morgue kadun takapuolella veti karkulaisen huomion
puoleensa valo, joka loisti m:me l'Espanayen avonaisesta ikkunasta
hänen talonsa neljännessä kerroksessa. Kun eläin juoksi taloa kohti,
keksi se kaasuputken, kiipesi sitä pitkin käsittämättömällä taidolla
ylös, tarttui ikkunaluukkuun, joka oli aivan seinää vasten ja heilautti
itsensä sen avulla ikkunasta sisään tullen suoraan ikkunan edessä
olevaan sänkyyn. Tämä tapahtui minuuttia lyhyemmässä ajassa. Luukun
sysäsi apina sisään mennessään jälleen seinää vasten.
Tämä tapaus sekä ilahdutti että säikähdytti merimiestä. Nyt sai hän
toivoa voivansa jälleen vangita eläimen, koska loukusta, johon se nyt
oli mennyt, tuskin oli muuta uloskäytävää kuin kaasuputki, jonka alla
hän seisoi valmiina ottamaan eläimen kiinni sen palatessa. Toiselta
puolen oli pelättävissä että se saattoi matkaansaattaa talossa pahoja
ikävyyksiä. Tämä ajatus pakotti miehen seuraamaan apinaa. Merimiehen
ei ole vaikea kiivetä kaasuputkea pitkin, mutta kun hän oli saapunut
ikkunan korkeudelle, ei hän päässytkään pitemmälle, sillä ikkuna oli
hänestä liian kaukana vasemmalla. Hän saattoi ainoastaan taivuttautua
niin paljon että voi nähdä sisälle huoneeseen. Mitä hän siellä näki,
saattoi hänet melkein hellittämään otteensa putkesta. Oli juuri
se hetki, jolloin kauheat huudot keskellä yötä kaikuen herättivät
Morgue kadun asukkaat. M:me l'Espanaye ja hänen tyttärensä, molemmat
yövaatteisiinsa pukeutuneina, olivat nähtävästi olleet järjestämässä
eräitä papereita rautaiseen raha-arkkuun. Arkku oli avoin, ja sen
sisältö oli nostettu peitteelle vuoteen jalkopäähän. Uhriparat lienevät
olleet selin ikkunaan, ja ajasta joka kului apinan sisääntulosta
kauhunhuutoihin, on kai pääteltävä, etteivät he sitä heti huomanneet.
Kun merimies katsoi sisään, oli iso eläin tarttunut m:me l'Espanaye'ta
hiuksista (jotka riippuivat palmikkoina, arvatenkin koska vanha
nainen oli aikeissa kammata ne yöksi) ja teki hänen kasvojensa edessä
partaveitsellä parturin eleitä. Tytär makasi pitkänään lattialla
säikähdyksestä tainnoksissa. Vanhan naisen huudot ja ponnistelut
(joiden aikana peto kiskaisi häneltä hiukset päästä) saivat aikaan,
että apinan aluksi kai rauhalliset aikomukset muuttuivat vihan ja
raivon töiksi. Vain kerran se painalsi partaveitsellä vanhan naisen
kaulaa, mistä seurasi että pää melkein täydelleen irtautui ruumiista.
Veren näkeminen kiihdytti sen raivoa vielä enemmän. Hampaitaan
kiristäen ja silmät kipinöitä suitsuttaen se lennähti tytön ruumiin
kimppuun ja kaivoi hirveät kyntensä sen kaulaan, kunnes uhri kuristui
kuoliaaksi. Nyt osui sen hurjana harhaileva katse isäntänsä kauhusta
jähmettyneisiin kasvoihin ikkunan takana. Eläimen raivo — se kai
muisti ruoskan — muuttui silmänräpäyksessä peloksi ja tuskaksi.
Tietäen ansainneensa rangaistuksen näytti se toivovan voivansa peittää
tekonsa jäljet ja alkoi nyt, ikäänkuin sisäisen levottomuuden ja hädän
pakoittamana, juosta ympäri huonetta. Tällöin se sysäsi huonekaluja
kumoon, särki niitä ja kiskoi vuodevaatteet sängystä. Lopuksi apina
tarttui tyttären ruumiiseen ja tunki sen uuninpiippuun siten kuin
tiedetään, sitten vanhan naisen jäännöksiin, jotka se muitta mutkitta
viskasi ikkunasta ulos.
Kun apina, silvottu ruumis sylissään, läheni ikkunaa, alkoi merimies
kauhun valtaamana laskeutua takaisin putkea pitkin, ja sittenkun hän
oli pikemmin liukunut kuin laskeutunut sitä pitkin maahan, kiiruhti hän
niin nopeasti kuin saattoi kotiinsa — hirveästi peloissaan tapahtuman
seurauksista, ja jätti tässä mielentilassa orangutangin pyydystämisen
sikseen. Sanat, jotka portaita ylös rientävät ihmiset kuulivat, olivat
ranskalaisen kauhun huudahduksia ja haukkumasanoja, sekoittuneina pedon
kauheaan karjahteluun.
Paljoa ei ole enää lisättävänä. Orangutangi oli paennut kaasuputkea
pitkin hetkistä myöhemmin kuin isäntänsä. Mennessään se oli lyönyt
ikkunan kiinni. Myöhemmin sai omistajansa sen kiinni ja möi sen kelpo
hinnasta eläintarhaan. Sittenkun merimies oli toistanut kertomuksensa
poliisiprefektille, jonka ällistys sen johdosta ei ollut vähäinen, ja
Dupin oli siihen liittänyt tutkimuksensa tulokset, vapautettiin Lebon
viipymättä vankilasta.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MORGUE KADUN KAUHU ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
