The Project Gutenberg EBook of Otava, Osa II, by C. A. Gottlund
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll
have to check the laws of the country where you are located before using
this ebook.
Title: Otava, Osa II
eli Suomalaisia huvituksia
Author: C. A. Gottlund
Release Date: October 20, 2019 [EBook #60533]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK OTAVA, OSA II ***
Produced by Jari Koivisto
OTAVA, II OSA
eli
SUOMALAISIA HUVITUKSIA
C. A. GOTTLUNDILTA
Oppiva.
Tukholmassa,
Painettu B.M. Bredbergin Kirja-pajassa,
1832.
"Accipies igitur hoc parvum opusculum, lucubratum his jam
contractioribus noctibus: quoniam illud majorum vigiliarum
munus in tuo nomine apparuit. Non est enim, ut in arce poni
possit, quasi illa Minerva Phidiæ; sed tamen ut ex eadem
officina exisse appareat."
_Cicero_.
SISÄLMYS:
Alku-Puhe I.
Otava. (Runo)
Ritvalan Helka:
Tiijustuksia tästä Juhlasta
Alku-Sanat. (Runo)
Matalenan Runo
Inkerin Runo
Annukkaisen Runo
Vanhoin Suomalaisten Ajan-luvusta
Haaga. (Runo)
Hellas. (Runo)
Sanan-salaus
Keännöksiä Anakreonista:
Tiijustuksia tästä Runojasta ja hänen Lauluista
I. Kanteleesta. (1:nen Ode)
II. Nais-väestä. (2:nen Ode)
III. Rakkaus. (3:maas Ode)
IV. Ihestään. (4:jääs Ode)
V. Ruusu (5:ees Ode)
VI. Rakkaus. (7:määs Ode)
VII. Rakkauesta. (14:nees Ode)
VIII. Kullallensa. (20:nes Ode -- Perustuskielineen)
IX. Omasta Tytöstäin. (28:nees Ode)
X. Bathylluksesta. (29:nees Ode)
XI. Peäskyisestä. (33:nees Ode)
XII. Omista Nimikoistaan (32:nees Ode)
Sanaus. (Nossilta)
Keännöksiä. Sapphosta:
Tiijustuksia tästä Runottaresta ja hänen Runo-töistään
I. Aphroditekselle. (Hymni)
II. Tytölle Rakastetulle. (Ode)
III. Katkaistunneita sipaleita hänen Runo-töistään:
1. Vaimolle rikkahalle, voan typärälle
2. Tyhjeä outtaissa
3. Venuksellen
4. Äitillensä
5. Nuorikko ja Piikuus. (Pakina)
6. Runojallen
7. Sulhaisellen
8. Tuliaiset
9. Moa-kylän Tytöstä
10. Tulevallen tutullensa
11. Kalarin Pelagon hautakivelle
12. Moatessansa
Keannöksia Viron kielestä (kuvauksen kanssa, toimittava Virolaisten
voatteen-parit.)
Tiijustuksia heijaa kielestä, m m.
I. Mehtä-mies. (Runo) Perustus-kielineen
II. Sota-miehen Laulu. (Runo) Perustus-kielineen
III. Armotoin Neijon surkutteleminen. (Runo) Perustus-kielineen
IV. Kiikku-Laulu. Perustus-kielineen
Keännös Vatjalaisten eli Tschudilaisten kielestä:
(Kuvaus joka toimittaa Tschudilaisen morsiammen, seuraa toisten).
Tiijustuksia heisiä ja heijän kielestä
I. Tschudalainen Laulu. (Runo.) Perustuskielineen.
Keännöksiä Lapinkielestä: (ynnä kuvaus Lappalaisten Voatteen-parista,
sekä miehen että vaimon)
Tiijustuksia heijän kielestä ja lauluista
I. Poro-Laulu. (Perustus-kielinineen)
II. Laulu pienillen Lapsillen. (Perustuskielineen)
III. Karhu-Laulu. (Perustus-kielinen)
Tiijustuksia niijen Venäjässä löytyvien Karjalaisten kielestä.
(Kuvauksien kanssa, joka toimittaa meijän-puolimmaisten,
Venäjän uskovaisten, Karjalaisten voatteen-paria, sekä miehen
että Vaimon.)
Tiijustuksia
Tarkeempi koettelus heijän kielen tutkimisesta, Mattheuksen
Evankieljumin Suomentamisessa
Heijän että meijän kielen käyttäminen Roamatun Suomentamissa.
Erilläisiä Lauluja:
Nyt ja Ennen
Soijin
Ystävälläni
Sirkka
Runo
Oma moa
Mehtä. (Katkaistu Joukkahaisesta)
Kalevan Tytär. (Loilu)
Hulivili. (Katkaistu Joukkahaisesta)
Turun Tulipalo vuonna 1827
Ea virtus esse videtur præstantis viri, quæ est
fructuosa aliis; ipsi autem laboriosa, aut periculosa,
aut certe gratuita.
_Cicero_, de Oratore.
SUOMENMOAN PEÄ-HOLHOTTAJALLEN RUHTINAALLEN
Alexander Sergejewitsch Menschikowillen.
Vara-Peäpurjehtaja, Peäsanan-Lennättäjä, Osallinen Keisarillisesta
Venäjän Vallan Hallituksesta, Peämies Keisarill. Meriväen Peäparvessa,
Suomessa löytyvän Sotaväen PeäSoattaja, Tähtikäs Kejsarill. Venäj. St.
Alexander Newskin Tähteestä, St. Annan 2:sesta Tähti-kunnasta,
Loisteilla, St. Wlademirin 2:sesta Tähtikunnasta, Isolla Ristillä, ja
St. Georgin 3:manesta Tähti-kunnasta; niin myös Tähtimies Kuninkaall.
Puolalaisesta St. Stanislain 1:mäisestä Tähti-kunnasta, ja Kejsarill.
Saksalaisesta St. Leopoldin 2:sesta Tähti-kunnasta; Osakas, Kuninkaall.
Franskalaisesta St. Ludvigin Tähteestä, ja Kuninkaall. Preusiläisestä
Tähteestä: "pour le Mérite", Loisturi Kuninkaall. Ruohtalaisesta
Miekka-Tähteestä, Isolla Ristillä; Tähti-niekka Kuninkaall.
Baijerilaisesta St. Hubertin, ja Kuninkaall. Sardinilaisesta St.
Mauritiin ja Lazarin Tähteistä, Isolla Ristillä, niin myös
Iso-Herttuallisesta Badilaisesta Zähringer-Mursun 1:mäisestä
Tähti-kunnasta, ja Kunta-Ruhtinaallisesta Hessen-Casselisesta
Sotalais-Tähteestä; lahjoitettu Kulta Miekalla, peällekirjutoksella:
"Sota-urhollisuuestaan" Kantain Kunnia-Rahoja muistoksi 1812 vuotisesta
soasta, Parisin vallottamisesta, ja Persian, ja Turkin soan-käymisestä.
ARMAHAINEN JALO-SUKUINEN
HERRA,
MAINIO RUHTINAS.
Tokkohanma Teillen tohtinoonkaan tarjoa näitä kielen viljojamme, näitä
kokeita minun Nuoruuen? Jos minut pelottaisi Jaloutenne, niin
Laupeutenne rohkeuttaa, soattamaan Teillen Suomalaisiakin uutisia.
Kuta enemmin Kansan mieli valaistuu, sitä enemmin harjoittuu Kielikin;
ja toas toisappäin: sitä myöten kuin kieltä harjoitetaan, sitä myöten
mieltä valaistetaan; sillä mielen-valaistus ja kielen-harjoitus ovat
aina käyneet rinnallaan, ja nouattaneet toinen toistaan.
Tätä on moni Hallitus oivaltanut, ja sentähen tarkoittanut toimeensa,
levitteäksensä kansallista mielenvalaistusta, Kansan kunkin omalla
kielellä. -- Ainoasti Suomalaisia Kansoja pietään vielä tässä
tavattomassa tilassa, että heijän täytyy vieraalla kielellä puhuttoo
toisiansa, kasvattoo lapsiansa, ja toimittoo laillisia asioitansa,
vaikka heillä on kieli, oma, suloinen kyllä.
Kaikki Suomenmoan Suomalaiset ovat, kielensä puolesta, poiskieletyt
nautimasta tätä mielen-valoa, tätä viisauen viljelemystä, jota kussaik
Ristillisessä Hallituksessa tarjoitetaan kullekin kansakunnallen,
kullekin yksinäiselle miehelle; ja jota hyökin oisivat ansaineet, sekä
lain-kuuliaisuuestaan että moa-uskollisuuestaan, ja muista hyvistä
tavoistaan -- liiaksikin koska kustentaavat Oppineita ja Opettajoita --
varsin tähän tarpeisehen.
Ruohin vallan aikana tehtiin kaikkia tätä, voitoksi ja hyväksi, meijän
moan Ruohtalaisillen. Suomalaiset heitettiin orvoiksi ja osattomiksi --
ja niinpä ovat vieläik.
Tätä puutosta, kansallisessa ylöskasvattamisessa, tavataan sekä
yksinäisessä että yhtenäisessä elämässämme, ja tuntuu päivästä päivään
-- aina vaikeammaksi, luonnottomaksi sitä myöten kuin mielemme
valaistuu, eikä höystyk kielemme. Sillä toellinen ymmärryksen
valaistaminen, syämminen hyvistyminen, ja tapoin sivistyminen, eli koko
meijän henkellinen luonistuminen, on mahotoin -- ilman kielen
harjoittamatak.
Yksinäiset yritykset, tässä tarkoituksessa, poisraukenoovat ja käyvät
voimattomiksi, ellei Hallitus jollaik tavalla ottaa tämän asian
auttoaksensa, ja turvataksensa. Ruotin muinonen kuuluisa Kuninkas
peästytti meitä Latinan puheesta, ja kohotti kielemme käytättäväksi
Jumalan-palveluksessamme ja kirkko-menoissamme; Venäjän Valtias
valittu, vapauttakoon meitä kerran tästä Ruohtalaisestakin
puheesta, ja koroittakoon kielemme kansan yhteiseksi opetus- ja
kirjoitus-kieleksi!!!
Armollinen Ruhtinas! Toimenne ja mieli-hyvyyvänne, jolla oletten
ihtenne velvoittaneet, valvoittaaksenne Suomalaisten parasta, on
vakuuttanut minut että monet muut, Teijän ei unehuttavan tätä meijän
henkellistä tarvistamme. Armias, tarkoittakee mielenne tähän meijän
kieleemme, joka suosioitteloo mielet meijän, ja suloitteloo, ja joka on
kallis meillen kaikillen -- jotta onnistaisitten meitä
ei ainoastaan moallisissa mutta myöskin henkellisissä!
Tässä toivossa olen minä uskaltanut omistaa Teillen näitä käsitekojani,
rukoillen Teitä: ottoa heitä tyyneellä syämmellä, kahtoa heitä --
leppeellä silmällä!
Syvämmellisemmellä arvoamisella kaiken Teijan kuuluisan Jaloutenne ja
Kunnianne olen minä aina
ARMOLLINEN RUHTINAS
TEIJÄN
kaikliin-nöyryymmäinen
palveliainen.
_Carl Ax. Gottlund_.
ALKU-PUHE.
Soapi tyhjän pyytämätäk;
kovan onnen ostamatak.
Myöhistynyt on tämä Toinenkin Otavan Osa -- ei kirjan painamisessa;
mutta ulos-antamisessa. Niin kuin jo nähtiin monesta kohin 1:sessä
Osassa, niin oli tästä Toisestakin jo v. 1828 painettu 16 arkkia; mutta
monet esteet ja vastukset ovat siitten hänet seisauttaneet, ja --
viivyttäneet hänen julistamista.
Voan koska Peällentarjojat, enin osaltaan, eivät ouk vieläkään
käsittäneet Ensimmäisen Osan, niin tahon minä tässä ensin ilmoittoo
syyn tähän viipymiseen, ja tehä tiliä minun käytöksistäin.
Niin kuin luetaan Esipuheessa 1:sen Osan XXXIII:lla puoliskolla, niin
oli kirja painettu jo syksyilä v. 1828; mutta kuviin-moaluuttaminen
viivytti minut vielä vuosikauen. Kesällä v. 1829 siotin minä muutamia
heitä, ja lähetin Suomeen, mutta usseempia en tahtona lähettää,
ennenkuin ennättivät tulla mielentutkinnolta (af Censuren) luetuiksi,
koiteltuiksi ja peästätyiksi. Tätä tehtiin syksyllä samana vuonna.
Mutta silloin tuli mullen jo heri myöhään, sinä syyssä, lähettää heitä,
merta myöten, Suomeen. Keväillä v. 1830 oisin tätä tehnyt, jollon mulla
oli moalattuita kuvia 9000, Peälletarjojoihen tarpeeksi, (ehken vielä
silloinkaan ollut ennättänyt soaha heitä ostajoihenkin varaksi); mutta
nyt kielsivät minua yksi ja toinen tätä tekemästä, ennen kuin ennätin
yht-aikoa soaha kaikkia lähettäneeksi. Sanoivatten: "Mitäs sä laitat
yhällen, eikä toisellen? Kuin ovat jo outtaneet vuosikauet, niin
outtanoovat vielä jonkun kuukauenkin; ja paremminpa tuo käypi
kauppakin, urakalta kuin vähittellen." Tätä selittivät minullen niin
monella tavalla, että minäkin viimen siihen myötistyin, ja omaksi
vahinkoksein nouatin heijän mieltä. Heijän puheella viivytin kirjoin
lähettämistä Suomeen syksyhyn, toivoin siihen soavain kaikkia näitä
kuvia valmiiksi. Tehäksöin tätä oikeen kättä mahtain, muutin minä
kesäksi kaupunnista moallen, _Kolbotten_ mainittavaan Herrashoviin,
puolta peninkuormoa kaupunista, itäisehen; ja otin myöteini niitä
kuvia, tauluja ja soittoja, jotka oli kirjaan kuuluvia. Mutta meille ei
ouk aina luotu toteen käyvä aivotuksemmo; ja tulen-turmiot, jotka jo
monestin ovat hävittäneet meijän kirjalaitoksiamme, eivät olleet
vieläkään soaneet kylläkseen.
Elo-kuun 29:nä päivänä, juuri Jumalan-palveluksen aikana, palo tämä
kaunis Herras-kartano, hirmuisella tuli-palolla, poroksi; joka tapahtui
niin rutosti että ne ainokkaiset kahet kotona-olevaiset Rouas-väet
olivatten vähältään tulessa tukehtumassa. Minäkin en sattuna silloin
olla kotona; olin männyt Erstavikiin kirkollen, puolen peninkuorman
peähän. Kotiin tultuani ei ollut eneän niin hitua jälellä, kaikista
minun kirjoista, paperista, voatteista ja huoneen-kaluista. Minun
pyssyt ja koiratkin -- kaikki mäni sen tulimmaiseen tuhkaan.[1] Ihmiset
olivat kaikki kirkossa, ja ne pari vaimolliset henket, jotka
hätä-päisin peäsivätten tulen leimauksesta, eivät olleet hyvät mitään
pelastamaan alimmaisestakan salvoksesta, satikka ylimmäisestä, kussa
minä asuskelin.
Minä en tässä puhuk vahinkostani rahallisessa tarkoituksessa, eikä
myöskään kirjallisessa, sillä sitä ei arvak toinen kuitenkaan. --
Ainoasti mitä Otavaan kuuluu, niin paloi tässä kaikki hänen
tarpeitansa, joista oli moalattuitakin kuvia kolmalta toista kymmentä
tuhatta kappaletta, joihen moaluuttamisessa oli ollut mullen työtä
kahen vuuen.
Siinämä seisoin tyhjän käsin, ja seisoisin vielä nytkin, ellei oisi
auttanut Jumala, ajan kunkin katkaisunna. Nämät vahinkot seisahtivat
minua, voan eivät kuitenkaan olleet hyvät pois-luovuttoo minua, näistä
kielen-harjoituksista. Huovaahan variskin vastatuuleen! mies voittaa
vahinkonsa. Sillä eivät minuakaan vastukset voittaneet; minä voitin
vastuksia.
Minä olin näissä vehkeissä ei ainoastaan kuluttanut rahani, ja
mänettänyt aikani; mutta olin myös velkauntunut siinä toivossa,
soavani, kirjoin ulosannettua, tarpehekseni, sekä velkoin maksamiseksi
että Toisenkin Osan lunastamiseksi. Tyhjäksi kävi tämä toivoni, ja
aikomukseini hajoisivat kuin akanat tuuleen. Työtä ja tointa ei minussa
puuttuna, ainoasti varoa -- uusiin kustannoksiin. Jos oisin mistä
soanut kirjan-kustentajata, eli jos josta kusta oisin soanut rahoja
lainataksein, tähän tarpeisehen, niin asia oisi ollut välleen autettu.
Mutta tätä ei ollut minun toivoamistakaan, koska nekin joilla oli multa
soamista, eivät nyt antaneet aikoakaan, tämän onnettoman palon tähen,
voan kilvoittain kiistelivät valmista tahtomaan, kuhik luulessaan
soavasek ennakon. Mitkä mulla oli ystäviä ja tuttuja, olivatten jo
ennen minua rahoittaneet. Nekin oli varattomia enin osaltaan, ja
tarvihtivat ite omansa, enkä nyt ollut hyvä heitäkään suorittamaan.
Monikin joka oli ollut ystävänä olevoinaan, muuttui vaarassa
tois-karvaiseksi. Niiinpä sanotaankin: "autuasta hyvään aikaan
siunataan; vaivasta pahaan aikaan kirotaan".
Minä kirjutin sinne tänne, sekä Suomeen että muuannek, tästä
ahistuksestain, soahaksein kirjankustentajata; mutta ei yksikään siihen
ruvena. Jos oisi ollut puhe muka viinan-kaupasta eli ostosta
ketu-nahkoin, tahi muusta seittysestä. Silloin oisi ehkä löytynyt
rahoja vähä kullaik; mutta Suomalaisiin kirjoin, ei ollut yhönkään
heijän uskaltamista.
Näissä muka neuoissa, ja huoleessain omasta henkestäin, mäni toas kaksi
aastaikoa minulta hukkaan, ja olen sillä välillä tuskin voinut vältteä
maksun-luopumusta (cession); jota monikin minun siassa oisi tehnyt,
mielelläänkin -- lailisella perustoksella. Mutta tällä tavattomalla
tavalla en tahtona muitakaan saattaa vahinkoon, satikka tuttavia ja
heitä jotka ovat kehoittaneet kielen harjoittamistamme.
Viimeisellä sain minä tok' nuoren Muona-Kauppiaan tässä Tukhulmissa
auttamaan minua näissä aikeissa, rahan-lainuulla, josta minun tuloo
häntä ei ainoastaan kiittee, sekä omasta puolestain että
Peälletarjojoihen, mutta myöskin kunnioittoo, koska hään, joka oli ihko
Ruohtalainen, otti sitä tehäkseen, jota ei yksikään Suomalainen oisi
tehnyt, voitoksi kielellemme.[2] Herra _And. Gust. Enblomin_
rahan-tarjoolla olen minä toas ruenut työskentelemään näissä kielen
kokeissa; ilman hänetäk oisitten outtaneet, tiesi hänet -- miten kauan.
Niitä _tauluja_ ja _soitto-lehtiä_, ensimmäiseen Osaan, jotka paloivat
multa, olen jo uuestaan toimittanut; mutta _kuvat_ en ouk vielä
siittenkään soanut valmiiksi. Heihin voaitaan ei ainoastaan rahoa,
mutta myös aikoakin, ellen toisella moaluuttaisin heijät, jolloin
maksaisivat, ainoasti moaluuttamisen-palkassa, vähinnik 1,000 Riksiä
Pankossa (luettu 4 killinkiä kappaleesta); kuitenkin lupaan minä
heitäkin aikoamyöten toimittoo, sillä eholla, että otatten nyt kirjan,
siltään; muuten minä en soatak sitä luvata.[3]
Olkoon tämä sanottu Ensimmäisestä Osasta, ja hänen viipymisestä.
Tämän Toisenkin Osan oisin minä mielelläänkin tehnyt, ko'oltan että
näöltään, ensimmäisen mukaan; voan ei annak vara myöten. Minun on sen
tähen täytynnä katkaista hänet kahtiaan. Soitot ja kuvat, mitk'eivät
tässä löyvyk, liitetään jälkimmäiseen puoleen.[4]
Mitä hinnasta tuloo sanottavaksi[5] niin tahon muistuttoo: jos mulla
oli ennen vara ilman maksutak Peällentarjojoillen, ikeän kuin kaupan
peälliseksi, toimittoo näitä kuvia ja soittoja, kirjan kaunistukseksi,
niin ovat asian laijat nyt toisellaiset. Tätä arvaapi jokainen: eikä
taijak yksikään multa voatia joutavia kustannuksia, toisen tähen.
Sitävastoin oisi monelle ehkä syytä toivoa, kieleni enemmin
harjauntunneen tässä Osassa, ja puhistunneen niistä virheistä, jotka
löytynnöön ensimmäisessä.[6] Mutta koska tätä synnytettiin yht'aikoa
kuin toistakin, niin tuli samallaiseksi arvoltaankin, ilman mitään
kielellistä vointumista. Vähä ennen kirjan lopettua on Suomesta
laitettu, Otavaan pantaviksi, muutamia somasti tehtyjä lauluja, jota
kiitoksella mainitaan, ja toivotaan tämän Suomalaisen _Kallion_ vielä
vastakin päin toimittavan tähän käsitekojansa; muiden kehoitukseksi ja
yllytykseksi.
Viimeksi tuloo minun tässäkin ilmoittoa syyn, minkätähen ne toiset
multa jo vuonna 1825 päällelarjotettaviksi nimitetyt kirjat,
eivät vielä ouk ulos annettu.[7] Minun varattamuus heijän
painokustantamisessa on ollut mullen esteheksi. Luulin muka,
peällenkirjuttamisella, soavani tarpeheksein heijän painattamiseksi;
mutta ne heistä ko'otut rahat eivät yltyneet -- ei kymmenekseenkään.
Minä panin heijät sen tähen Otavaan, tein häntä isommaksi, toivossani
hänen osteltua soavani varoa, näihen painattamiseksi; mutta valkia teki
vahinkon. Kuitenkin kirjat joutua pitää, jos suinkin elän, ja neuot
muuten maksaa. Tästäpä minä nytkin neuotittelen.
Tukhulmissa, Juhannus alus-viikolla, vuonna 1832.
_C. A. Gottlund_.
OTAVA.
Non omnes delectat patrius sermo.
_Cicero_.
Mitäs kuuluu kultaiseeni,
Mitäs virkaat nyt veikkonen
Näistä Otavan osista,
Kärsehestä tämän kirjan?
Monet juoksoovat jo tarinat,
Käypi nyt kylässä huihku;
Yksi kiittää, toinen moittii,
Jokainen jotain sanoopi
Olennosta tämän Otavan,
Jos ei muuta -- niin muotosta!
Ensin luultihin olevan
Varsin vallatoin valkia,
Tulta tuiskuva Turilas;
Kiiettellen kipunoita
Ympäri koko kylän,
Korsun kuhunkin katolle
Viskoava häijyt kekälet.
Moni miesi mielestänsä
Luuli polven jo polttaneen,
Puahtunna perä-pakarat;
Tämän tulen tuikkamatak,
Varomatak pahan valkian.
Siitten luettiin, lausuttiin:
"Mitähään tuo merkkinööni,
Salajaa nämät Sanat?
Ei sitä ykskään ymmärä,
Eikä arvaa toinenkana -- --
Totta täss' on toiset neuvot,
Toiset sanat salaistunna!
Paras ois panna tuon pakana
Rautaisen lukon takana,
Ettei lapset tuon lukisi,
Eikä nuokaan nuoret kansat."
Oppineet, jotka olivat
Muita muka viisaampia,
Hyökin ottivat ohessaan
Tutkiakseen tuon asian.
Muutamat muka varoitti,
Epäilivät tätä Miestä;
Sanoivatten varsin olevan
Ilman taijon taipumata,
Ilman kouluta kokenut.
Muutamat siitäkin murehti,
Ettei hään, niin kuin kaikki muut,
Tointunut vanhoin tapoin,
Elänyt niin kuin hyö ennen.
Paheksivat sitäkin paljon
Kuin ei kirjan kirjuttaissa
Ottanut heiltä oppia,
Nouvattaakseen heijän neuvoja.
Toiset taas toisinpäin totisti;
Sanoivat sitä Mieheksi
Jok' ei kule niin kuin muut kurjat,
Astu muihen astumillen:
"Annas tuon koiran kokea
Vehkeitä oman väkeensä,
Tuskantua omaan työhön!
Niin on muutkin muikareet,
Kuuluisammat kirjanmiehet
Tullut tutuksi monelta,
Tehnyt polvipäivinänsä."
Piättivätpä vielä sen piällä:
Häpiä muillen monellen,
Jotka halpana pitäävät
Meijän suloista Suomea,
Käyttämistä oman kielen;
Että tämä nyt tekiä
Oli heitä häveisynnä,
Työnätellyt heijän työhön.
Soisit joka Suomalaisen
Ajavan saman asian;
Että yhteeksi hyväksi,
Kansan kaiken kunniaksi,
Koroittais kotikielemme
Oppineillen jo omaksi.
Muuta, muut taas mainihtivat.
Jotka olit olevoinaan
Varsin _Vanhat_ ja _Valaisnut_,
Nauroivatten narskahteli;
Pitivät pilkka-puheita,
Suotta suutaan suihtelivat.
Irvistellen ikeniään
Toinen toisellen sopotti:
"Tämä on laitos lapsellinen,
Mielettömän miehen työtä,
Suattaa Suomessa sanoja
Joit' ei tunneta Turussa,
Eikä osata Oulussakaan,
Vielä siitten kaikkin hulluin,
Ruvetak Runon-tekoon;
Vuatia vallasväiltä
Talonpoikaisten tapoja."
Olipa tok' joukoss' joku,
Joka pisti puheen siihen:
"Ei ois hullu tuo asia,
Jospa kävis kerran toteen,
Että saisimm' Suomen sanat
Suussamme oikein sovitut,
Puhtaina muista puheista.
Mutta tämä Sanan-seppa
Sepittää sanat sekaisin,
Murtaapi puheen murretkin.
Voi häijy! kuin ei tuo turka
Ottanut meiltä opinsa,
Suuhussansa meijän sanat;
Onhaan nuo muulloinkin otettu,
Ennen olleet otolliset,
Kelvannut vähä kullenkin."
Sitäpä pojat Pohjanmualla
Karsahasti kahtelivat,
Ihmetteli aivan isosti;
Sanoivat Savon puheita
Pantuna aivan paksusti,
Näihin lehtiin liitettynnä.
Hämaläistenkin näkiät
Ottivatten ouvoksensa
Ett' on Suomessa sanoja,
Puheita heijän puheessa,
Joit' ei Hauhoilla havata,
Eikä tavat Tammelassa.
Joit' ei osaa oppinutkaan,
Oppimatoin ei ollenkaan.
Turkulaisetkin turkaiset
Kiivastui ja kiroillivat,
Sanoivat: "Sen saakeli!
Mistä lie näitä tuotuna,
Kannettunna näitä kaikki?
Joit' ei ouk kuultu kuunna pänä
Parahalta meijän Papilta,
Lujimman Lukkarin suusta.
Miksikäs siitt' tämä heittiö
Juuri nyt häpäisi heijät,
Niin ylpiästi ylönkahtoi?"
Niin nyt kesken kiskottihin,
Juhla iltana juteltiin,
Arveltihin tästä asiast.
Yksi yhtä, toinen toista
Siihen pani -- ja pakisi. -- --
Tulipa nyt Savosta sankari,
Mies korvesta kotoisin.
"Olkaatte veikoiset vaiti,
Poika-miehet puhumatak!"
Sanoi partasuu-uro
Tullessansa heijän tupiin,
"Heretkee nyt helsinkissa
Joutavata juonitella,
Pilkata sitä jot' ei pitäis!
Työpä tyhmät, jotk' ei tyyty
Siiheen mitä annettaneen,
Kannetaan kärsänne eteen,
Jos on puutos jossa kussa,
Virheitä tahi vikoja;
Niin muistakaat miehet sitä,
Ett' ei ouk teissäkään tekiätä
Jota kuta täyvällistä.
Ilman sitä niin nimitän,
Muistuttelen vielä muuten,
Ettei ouk kieltoa kellenkään,
Välttämistä sitä vähemmin
Tehä paremmin jos taitaa;
Tehköön paremmin -- vuan ei pahemmia!"
"Eikö työ nyt tuota tunne,
Arvoo tätä asiata?
Tuo haan tuo on Otavainen,
Sininen tähti-sikeri;
Joka paisto pakanoillen,
Paisto Puavin palvelioillen,
Paistaapi vielä pakana
Juuri meijän silmissämme."
"Ei siit' o' tulet tulluna,
Valkia vielä vaipuna;
sitä pelata pitäis
Jok' ei ouk pahaksi pantu,
Tullut kennen turmioksi.
Jospa vajuisi hänen valonsa
Palamasta, paistamasta,
Loistamasta kaiken yötä;
Niin pilvet meitäkin pilaisi,
Syöttäisi meijan syvämmet."
"Silläpä tämä tähti rukka
Väijyy pilvien väliten,
Kiiltelee kuin kirkas kivi
Yönpimiän piiroksessa,
Peittähässä meiltä päivän;
Ettei puhkeis silmät meijän,
Eikä solkenaan sokehtuis."
Josko nyt tämä kirja,
Tahi muihenkin tekemä
(Oppineiten alinomaisest)
Tuottaisi teillen tuon tähen,
Näytäisi hänen näkönsä;
Niin kostakaatte konnat häntä,
Mielyttekäät sitä miestä
Joka sen teillen tekööpi,
Osotteloo tuon Otavan.
Sillä siit' on luvut lähteneet,
Opit monet otettunna,
Alkaneet monet asiat.
Siitäpä vielä toivottaneen
Selkiän säteen tulevan,
Kuutama vähä kullenkin.
G--nd.
RITVALAN HELKA.[8]
Ritvalan kylä Sääksmäen pitäjässä Hämeessä on kuuluissa ympäri koko
Suomenmuan, sen peräti vanhan ja merkillisen tavan suhteen, joka
vanhuutesta tässä kylässä on pietty, ja jot' ei mokomata meijän
tiettyviksi oo muualla kuultu.
"Mainitussa kylässä pietään yksi Juhla, joka on nuorukaisten Ilo-Juhla,
ja on erinomattain luettava nuorien Neitosten. Millonka se ensin on
alkunsa suanut, sitä ei tiiä ykskään. Puhe käypi että se oli muailman
alussa. Niitä Runoja joita tässä lauletaan sanotaan myös olevan
Alkukielellä; eikä näissä eneän ouk ykskään joka heitä varsin ymmärtää;
sillä ehkä hyö ovat Suomalaisia, niin ei hyö kuitenkaan ole tehtyt tään
muan kielellä."
"Papit puolestansa, ja niin myös ruunun palveliat, ovat monesti,
erinomattain vanhoina aikoina, tahtoneet poishävittää tätä Juhlan
pitämistä, ja pakottanut tämän kylän asukkaita poisluopumaan näistä
joutavista vanhanaikuisista tavoista. Mutta eivät ouk vielä Ritvalan
asukkaat hyljänneet esivanhempiensa asetuksia ja siättyjä; ja sanotaan
ennen muailman hukkuvan, ennen kuin Ritvalaiset heijän tavansa
heittää." Näin juoksoopi puhe poski kylissä, sanotaan sanaksi muissa
pitäjissä, ja näin on asia ensin tullut kuulluksi minunkin korviin.
Mikäshän se sitt' on? eli mikä Juhlallinen pito, on saattanut Sääksmäen
kuuuluisammaksi muista pitäistä Hämeessä?
Se on _Ritvalan Helka_, jonkan rajoittamisesta tahikka pyhänpitämisestä
myö tässä lyhykäisesti tahomme tehä tietäväksi.
Helkatuorstaina kello 6 iltaisella alkaa joka vuosi tämä Juhlallinen
käyttäminen, josta se myös se on nimensä suanut. Se seisoo siinä että
kylän Tyttäret, mainittuna iltana kokountuvat yhteen vissiin paikkaan
keskelle kyleä, joka kuhutaan Raitten risti, ja josta hyö siitten
laulain lähtöövät kierettelemään kyleä; ja viimeisellä kylän läviten
tultua, astuuvat _Helka vuorellen_, joka on vähän ulkopuolella kylee.
Tämä tapahtuu sillä tavalla, että koska Rilvalan Naiset vähää ennen
päivänlaskua ovat toisiansa kohtanneet _Raitten ristillä_, ja johon
vanhuuesta ei sallineet miehiä tulemaan, niin ne Tytöt joilla on heleä
eäni, ja jotka parraittain taitaavat näitä Runoja laulella, asettaavat
ihtiensä rinnattain vississä juonissa; neljä Neitosta kussakin. Samaten
asettaaksen myös muu Vaimoväki, sekä nuoret että vanhat, neljä kussakin
juonessa [juoni, led, ställda på ett led]. Nykyisin suavat pojatkin
olla joukossa, vuan kuitenkin kulkoovat hyö aina erikseen jälelläpäin.
Ilman sitä että Ritvalan kylä on itestänsä aivan suuri ja väkirikas
(sillä siinä luetaan 32 verotaloja) niin tähän kokountuu paljon
rahvasta, ei ainoastansa likimäisistä kylistä, vaan myös monesta niistä
lähimmäisistä pitäjistä, niin kuin Pälkäneestä, Hattulasta,
Tyrvännöstä, Hauholta, Lempälästä ja Kankasalasta, josta tämä Ritvalan
Juhla suaap suuremman arvon ja kunnian. Ei ainoastansa Talonpoikainen
siäty, mutta myös pitäjän Herrasväki, on moneistin ollut tässä
suapuvilla; niin että Ritvalaiset sanoovat muistavansa, toista kymmentä
vaunuja ja kiesiä useen olleeen peretyksin heijän kylän raiteella. Niin
koska nyt tämä väin paljous lähtöö ristkavulta liikkeelle, niin on
arvattava, että hyö marsitessa teköövät yhen pitkän junon. Ja sanotaan
toisinaan viiettä satoo henkeä näin olleen yhessä jatsakassa [klunga].
Ne Piijat jotka kulkoovat eissäpäin alottaavat silloin laulella:
"Ruvetkaamme, rohjetkaamme
Elkös eäntämme hävätkö..." j.n.e.
Mitä näihin lauluin tuloo, niin ne ovat monesta syystä aivan
merkilliset. Ei ainoastansa siitä, että hyö ovat runoina laulettavia,
joka laulun luatu jo kauvan on näistä paikoista poishävinnyt, mutta
myös, että hyö ovat tehtyt tässä muassa äkkinäisellä kielellä.
Heitä lauletaan myös erinomaisella tavalla, monenkertaamisella
[med resitatif], kertaussanoilla [med Refränger], ja omalla
eänäntaipumisella [med egen melodi, modulation]. Nimittäin sillä
tavalla, että kuin Tytöt niissä kahessa ensimäisissä juoneissa ovat sen
ensimäisen sanan laulaneet, niin ne Likat jotka käyvät niissä kahessa
jälkimäisissä juonissa kertoavat saman sanan; samaten teköövät tuas
vuoroistansa ne Piijat jotka käyvät niissä molemmissa jälkimäisissä
parvissa näihen perästä. Sillä tavalla kerroitaan joka Sana monta
kertaa, aina sitä myöten kuin tyttölöitä löytyy, jotka ovat näitä
lauluja harjoittaneet. Sitten toas alottaavat ensimäiset juonet toista
sanoa, joka käytetään samalla tavalla. Näin nämät Runot ulosvenytetään
aivan pitkiksi, liioitenkin koska laulaissa joka Sana vielä siittenkin
pitkistetään. Tämä monenkertoaminen, joka ensimäisestä parvestä
hajoittaaksen aina kauvemmin, antaapi Sanoillen isomman mielen
vaikutoksen, ja kuuluu aivan hyvällen, ikään kuin vuoret ja korvet
kaikumisellansa vastaisi näiten lasten lauluja, sinnek astikka kuin
iäni enemin ja enemin helviää, ja viimein ilmassa poisvaipuu.
Tällaista laulamista kuhutaan _Helan huutamiseks_, ja tapahtuu
Helkatorstaina, niin kuin äsken sanottiin. Mutta ei se lopu siihen.
Sitä jatketaan ja lauletaan monenna pyhännä perätyksin, Helkatorstaista
aina Juhannukseen, tahi Pietarin päivään. Sillä tavalla, että joka pyhä
lauletaan näistä runoista yksi sipale kerrallaan; Välittäin lauletaan
heitä myöskin pyhiin uattona, kuin ei varoita olevan pyhiä kyllä. Ne
jotka tahtoovat kuulla tätä _Helan huutamista_, laittaiksevat tännek
Helluntain pyhinä, koska näitä päiviä pietään vielä muita
juhlallisempinna.
Vuan ennen kuin myö näitä Runoja laveammasti tutkimme, niin käykämme
takaisin Raittein ristille johon myö heitimmö meijän Piijat, ja
seuratkaamme heijän askeliä! Kyynäspiästä toisiansa taluttavia
lähtöövät hyö ensin käymään pitkin sitä tietä joka viep' kirkollenpäin.
Se koottu kansa seuraa heitä kuin Lammas-lauma, kuunnellen pystyn
korvin heijän laulujansa. Kuin hyö ovat vähän matkoo käyneet tätä
tietä, kiäntävät hyö takaisin, ja mänöövät _Huunan_ tahi _Montolan_
tietä myöten aina _Kurjan Orjan ojille_. Tässä hyö kiääntäitövät toas
takaisin, ja poikkeiksevat Nuurolan tiellä; josta hyö kolmaisti
pyöräistäiksen takaisin, ja mänöövät halki kylän _Helka Vuorellen_,
jossa tämä merkillinen käyttäminen lopetetaan. Vuan kuitenkin ennen
kuin Vuorelle noustaan, samoavat hyö sen sivuihten _Ison hauvan
piähään_, josta hyö kohta kuitenkin palajavat vuorellen takaisin.
Vuorellen tultua lauletaaan ja tansitaan tulen ympärillä, jonka Pojat
tähän tarpeiseen ovat eiltäpäin valmistaneet, ja jossa näitä Runoja
viimeisellä ratkaistaan. Lesken juoksemisella, ja muilla senkaltaisilla
leikiillä ja ilahuttamisella viettäävät nuorukkaiset tässä aikansa; ja
ne vanhat isännät ja kylänvannhimmat kahtoovat leppeillä silmillä
näitten nuortein iloja, muistelessaan ite omia vanhoja aikoja ja
muinoisia huvituksia. Päivä on jo aikojaan ollut maillaan, kuin kansa
häviä, ja katoa niin kuin hajottu pilvi pois vuorelta. Hiljaisuuella,
ja tyytyväisellä syvämmellä kukin yön syvämmessä painatteleekse kotiin;
Vieraat arvellen keskenänsä, mitä tämä kaikki merkkinnöön, ja tytöt
vanhemmiensa nojalla, suloisella mielellä jos heijän lauluinsa ovat
tulleet mainittuiksi ja kuultuiksi. Ainoastansa pojat jotka ei kaho
yötä eikä pimeyttä, seisahtuuvat tässä vielä kauvan, ja hiilein
riihtyissä pakiseevat keskenänsä, puhuttellen heijän vanhoja satujansa
ja kokkaisiansa.
Hauk- ja Kyntö-Rastaat ovat jo kauvan kielellensä kiiruhtaneet päivän
ja kevään tuloa, ennen kuin nämät Veikkaiset vaipuuvat pois
juttelemisestansa; ja moni Tyttö on levotoin näihin tautta, kaiken yötä
tyhjään kokottanut kultainsa.
Näin huutaavat hyö vuosittain _Helkoa_ Ritvalassa, ja näin on jo monta
satoo aastaikoa häntä huuettu, eikä ykskään kylässä vielä tiiä
minkäneistä hyö näin teköövät, eli kuka heitä ensin pani näin
huutamaan. Sitä kylän väki ainoastansa totistaa, että heijän
esivanhemmat monessa miespolvessa ovat kertoineet, tämän tavan olevan
niin vanhan, ettei hyö, eikä toas heijän esivanhemmat ouk kuulleet
milloinkaan, tahi mistä syystä se ensin on alkunsa suanut; mutta ovat
ainoastansa sanoneet ja keskenänsä peättäneet, että Ritvalan vainiot ja
pellot lakkaapi kasvamasta ja hetelmiä antamasta, silloin kuin kansa
näihiin kyllästyypi, tahi tämän vanhan tavansa heittää.
Mainittava on myös, että ovat ainoastansa Tytöt ja Likat jotka näihin
Runoin ihtiänsä harjoittaiksen, ja jotka oppiivat näitä toinen
toisiltansa. Se on myös heijän tähen kuin koko tämä juhla pietään,
josta syystä se on monelta irveshampaalta, pilkan vuoksi, kuhuttu
_Piikoin leiri_. Ilman heitä ei kylässä löyvy yhtään, satikka miehistä,
joka taitaisi näitä laulella. Syy tähän taipumattomuuteen, on
epäilemätä, että nämät Runot ovat tehyt kolmesta Neijosta, joihen
erinomaista elämätä hyö kuvaelevat, ja niin muotoin ainoastansa ovat
tyttölöihiin koskevia, sillä tavalla että hyö, näyttäissä näiten kolmen
Neitoisten tapoja, osottaisi heille esimerkin, mitenkä hyö ihtiänsä
pitäis käyttämän, jos tahtoisivat suaha oman onnensa suotuksi. Koska
nyt näitä runoja ei lauleta muulloin kuin näinnä vissinnä päivinnä
vuuessa, niin se ei ouk ihmeeksi sanottava, jos ei miehet ole heihin
puuttuna, erinomattain nykyisinnä aikoinna, koska ei eneän muut Runot
heitä mielytä, kuin huonot kelvottomat remputokset.
Näitä Runoja jotka tässä Helan kunniaksi lauletaan on ainoastansa
neljä; joista yksi kuhutaan _Alku-Sanat_, ja joka ei sisällänsä pitä
muuta kuin keskinäistä kehoitusta, että vastoin panetteliaiten ja
kieltäjöihen tahtoa, kukkien ja mataroijen kanssa valmistamaan ihtiänsä
näihin Jumaloihin männäksensä.
Tämä Runo lauletaan aina joka ilta ensiksi, jonkan perästä Tytöt
välillänsä keskustelevat, mikä niistä toisista laulettaneen, Inkerin,
Annikaisen vainko Matalenan Runo. Näistä kolmesta ei lauleta muita kuin
yksi Runo aina iltaisella; Useemittain sillä tavalla, että ensimäisenä
iltana lauletaan Matalenan, toisena iltana Inkerin, ja kolmantena
Annikaisen Runo. Näistä alku-sanoista nähään silmiinnähen että hyö jo
muinon ovat kieltäneet heitä näitä pitämästä, ja se näyttää ikään kuin
Turusta tulleet ovat erinomattain olleet näitä lauluja vasten, koska
Runossa luvataan: _Ruotin ruakoisten puheilla, Turun urvut
Uikkajoillen_.
Toinen Runo nimitetään _Matalenan-Runo_. Se lausuupi siitä, että yks
Neito jolla oli tämä nimi, eli suuremmmassa hekkumassa ja rikkauvessa,
käytti ihtiänsä kopeasti ja ylpiästi, ja oli olevoinansa puhtaina ja
parraaina Neitona, ehkä hään Vaimoista oli se pahin ja suurin häväisty.
Hään oli jo salassa synnyttänä kolmet lasta, vaan suattana heitä
henkettömäksi, ja murrhalla peittänyt pahat työnsä. Niin tapahtui
kerran että hään mäni vettä noutamaan lähteeltä kultavarrella kupilla.
Sinne tultua näki hään lähteessä kuvansa aivan ouvoksi ja hirmuiseksi.
Peläten tätä rupeis hään päivittämään ihtiänsä, sanoillen: "_Ohho minua
Neito parka, pois on muoto muuttununna, kauniit karvaini kavonna_."
Jesus lähestyi häntä silloin Paimenen huamussa, tulevoinnaan
varvikosta, rukoillen häneltä vettä juuvaksensa. Mutta hään sai häneltä
vihapuheita, vuan ei vettä. Jesus sanoi hänellen: siksikö minä olen
sinun puheis alainen, josma ilmoitan sinun ilkeyttäis? "_Sanok kaikki
mitäs tiiät_!" vastaisi tämä sovaistu vaimo. Silloin sanoi Jesus:
"_kussa kolmet poikalastais? Yhen tuiskasit tuleen, toisen viskaisit
veteen, kolmannen kaivoit karkeisehen. Sen kuins tuiskasit tuleen, siit
ois Ruohissa Ritari; sen kuin viskaisit veteen, siit olis Herra tällä
mualla; sen kuin kaivoit karkeihesen, siit olis Pappi paras tullut_."
Nyt vasta puhkeis Matalenan syvän. Itkin ja syntiänsä katuin, sanoi
hän: "_Itepäs lienet Herra Jesus_!" Lankeis muahan polvillensa, pesi
kyynäleillänsä Vapahtajan jalat, ja kuivaeli heitä hiuksillansa,
suostuva siihen rankaistukseen jonka Vapahtaja löysi hänellen
hyväksi.[9]
Kolmas Runo kuhutaan _Inkerin Runo_, koska siinä puhutaan yhestä
Tytöstä sillä nimellä. Hänestä mainitaan että hään vielä oli aivan
pieni, ja kätkyessä souatettava, kuin _Lalmanti_ iso Ritar' kihlaisi
häntä hänen kauneutensa suhteen. Vuan Lalmannille tuli lähtö sotaan
kauvaks vieraillen maillen, ja sanoi lähtiissä Tytölle, että hään piti
vuosikausia häntä kokottaman, vuan "_kuinsa kuulet kuoleheini, ota Uro
parempi, ellössä pahempataini, elössä parempataini -- ota muuten
muotohitteis_!" Lalmanti läksi, ja oli monta vuotta poikessa. Sillä
välillä Inkeri kasvoi suureksi ja ihanaiseksi. Olipas siitt yks vähä
Ritar' nimeltä Eerikki, joka "_vale-kirjan kannatteli_" Lalmannin
kuolleen, ja tahtoi viekkauvellansa Inkeriä kihlata. Mutta Inkeri ej
häneen mieltynä, ehkä sukulaisetkin häntä kyllä kiusaisivat. Kuitenkin
veivät hyö häntä viimeisellä "_väkisin vihkitupaan; väkisin kihlat
annettiin, vuan ei eneä väkisin vihillen suatu_." Hiät oli jo
viikkokauven juotu, piot päiviä pietty, vuan ei Inkeriä vielä vihillen
suatu. Suruissansa istui hään tallin ylisellä, "_sekä istui että itki,
kahtoi itään, kahtoi länteen, kahtoi pitkin pohjoisehen. Näki kykkärän
merellä, (lausui): jos'sa lienet lintuparvi, niin se lähet lentämään,
jos'sa lienet kalaparvi, niin se vaipunet merehen; jos'sa lienet
Lalmantiini, laske purjeis valkamaan_!" Hiä-väki vannoi silmä kourassa
hänen luulonsa olevan joutavan, erinommattain Eerikki, joka häneltä
kysyi: "_mistäs tunnet Lalmantiisi_?" Siihen Inkeri vastaisi: "_Tunnen
nastan [nasta, toppen af masten, öfversta spetsen], tunnen purteet,
kahen airon laskennosta, Toinen puoli uutta purtta, toinen silkiä
sinistä; Silkki Inkerin kutoma, kauvan Neijon kairehtima_." Hään käski
veljensä nuorimman kesken kiiren jouvuttaimaan Lalmantia vastaan
ottamaan, joka samassa tultuansa kysyi häneltä: "_kuinka Inkeri elää_?"
Suatuansa asiat kuulta, jouvutti hään askeliansa, ja tuli paraaseen
aikaan morsiammensa kanssa vihityksi.[10]
Neljäs Runo kuhutaan _Annikaisen-Runo_. Tässä mainitaan että
_Annikainen Neito nuori, istui Turun sillan peässä, kaitti kaupunin
Kanoja, neuvoi Turun Neitoisia_. Tämä toimitus joka suatto hänen
elämätänsä tyyvennössä, ei kauvan pysynyt hänen onnellisessa majassa.
Meren takoa moni vieras mies tuli aluksellansa Turkuun; Annikka piti
heitä hyvänä ja kestinä. Vuan tämä oli hänen onnensa surma. Sillä ilman
sitä, että ne hävitti hänen talonsa, hävitti ne myös hänen
yksinkertaista elämätänsä. Ne suattovat häntä poisluopumaan omista
vanhoista tavoista menoista ja vuattein parista. Vietellen häntä
uusilla villityksillä ja houkutuksilla, vierasteli hän viimeiselläkin
vanhoja ystäviänsä, ja tuli myös heiltäkin kajotetuksi. Kuin olivat
häntä suaneet hyvin ostamaan heiltä heijän koreuksiansa ja
kauppa-kalujansa, purjehtivat hyö jälleen pois omillen mailleen, niin
ettei heitä eneä kuuluna eikä näkynä, jättäin häntä niin kuin narriksi
vanhoin ystävien parveen. Mutta se näyttää kuin hänen halunsa
äkkinäisiä nouvattamaan ei oisi sillä tullut täytetyksi. Sillä vaikka
Runo joka hänestä puhuu on monessa paikassa puuttuva ja vajoava, nähään
kuitenkin, että hään viimeisellä joutui naimiseeen yhen muukalaisen
kanssa, joka vei hänen pois omaan muahaasek. Silloin vasta (ehkä
myöhään) hään havaihti, että hänen syntymäpaikkansa oli muita parempi
ja onnellisempi; ja juohtuissa mieleen sitä paikkoa jossa hään
lähtiissänsä isänsä-muasta viimen juotti Poronsa,[11] ruikutteli hään:
Siihen kasvoi tuomi kaunis, tuomeen hyvä hetelmä; karkais siihen kataja
kaunis, katajahan kaunis marja; joka siitä oksan otti, se otti ikuisen
onnen, joka siitä lemmen leikkais, se leikkais ikuisen lemmen.[12]
Nämät ovat ne runot, joita lauletaan _Helan huutamisessa_. Kuka löytää
heissä mitään pakanallista, mitään epäluulemista, mitään siveyttä
vastaan sotivata käytöstä? Sitä vasten hyö osottaavat nuorukaisillen
ylpäyven ja suastaisuuen, uskollisuuen ja Rakkauen, kevytmielisyyen ja
huikentelevaisuuen palkan. Hyö opettaavat heitä ylenkahtomaan
Matleenoo, että Inkeriä rakastaa, ja Annikaista surkuttella. Onko se
ihmeteltävä että näiten kolmen Neijoisten esimerkit ja luovut
[luotut, öden], hellästi painaiksen Tyttölöihin syvämmiihin, ja
että hyö laulellessa heijän tapojansa, kukin muistutteloo omoo
vastatulevaisuutta [vasta-tulevaisuus, framtid]. Se on sen eistä meijän
mielestämme ei ainoastansa yksi luvallinen, mutta yksi kiitettävä tapa,
että näin juhlallisesti vuosittain muistutella ja varoitella nuoria
Naisia niistä virheistä ja villityksistä, jotka useemmittain tahtoo
heitä vietellä, niin kuin ylpeys, huikentelevaisuus ja kevytmielisyys;
niin myös kuin että toisin puolin osottaa heillen ne hetelmät jotka
heillen uskollinen rakkaus kantaa.
Myö toivottaisimme ja syvämestämme mielellämme soisimme että tämä
kaunis tapa, näin muistutella Nuoria vaimoja tutkistella ihtiensä aina
oisi pysyvä ja voimassansa, eikä milloinkaan häviäis Ritvalan kylästä!
ja vielä siittenkin että ne nuoret käyttäisivät tämän heijän
esivanhemmiltansa heille heijän hyväksi asetetun juhlan omaksi
onneksensa ja kunniaksensa. Näin tähen, näkisimme myö kernaast sen
vanhan puheen uskottavaksi, että kylän vainiot lakkaisivat kasvamasta,
kuin kansa tämän kauniin tavansa heittäisivät.
Myö ei taija olla puhumata, että se Salencyn kylässä, Picardien
muakunnassa, Frankriikin Riikissä, piettävä juhla, joka mainitaan
_Ruusu-juhla_ (ja joka on aivan kuuluisa ja merkillinen) on paljon
yhteenverrattava tämän Suomalaisten Helan kanssa. Tämä Salencyn juhla
pietään sillä tavalla että kaikki kylän Tyttäret kerran vuuessa
yhteenkokountuvat; se joka käytöksensä puolesta, ja kunniallisuutensa
suhteen, on luettava heistä parraaksi ja ylistettäväksi, kaunistetaan
silloin juhlallisesti Ruusunkukkaisilla, että sillä osottaa hänellen
sen palkinnon ja mielisuosion kuin hään on kaikilta ansaitseva. Salency
on se ainoa kylä koko Frankriikin valtakunnassa, ja ehkä koko
mailmassa, jossa joka vuosi semmoinen merkillinen juhla pietään
vaimoväin kunniaksi. Kaksitoistakymmentä satoo aastaikoa on tämä juhla
tässä jo pietty, ja sitä pietään siinä vielä tänä päivänäkin.
Verratessa näitä molempia juhlia keskenänsä, myö ei muuten taija, kuin
pitää Suomalaisten juhlaa parempana ja soveliampana. Sillä
Frankkalaisten kukka-juhlassa, yks Tyttö kyllä palkitaan vaan monta
jääpi palkihtemata. Se on arvattava että Tyttölöistä on monikin joka
luuloo ihtensä ansaitsevan saman kunnian, ja joka nyt paheksii -- ehkä
myös katehtii sitä joka on kukilla lahjoitettu. Sillä tavalla, tämä
muuten kaunis ja ylistettävä juhla, mielyttää yhtä ja murheuttaa monta,
ja taitaa ehkä suattaa kateusta Tyttölöihen välille. Siihen vielä tuloo
luettavaksi että se on varsin vaikia joukosta löytää ja ulosvalita sen
parraan, ja tetä monet vanhemmat ehkä keskenänsä silmennylkiin
pyytäävät suahaksensa lapsiansa tähän kunniaan; ja josta siitä ehkä
kylmäkisko ja vihat syntyypi naapuriihen välillä. Näitä kaikkia
kahtellesssa myö täytymme piättää, että jos tämä Ruusu-juhla monessa
silmässä näyttää hyviä vaikutuksia, ja kilvoittelemuksia hyviin
tapoihin, niin se myös toisin puolin kahottu, teköö monessa syvämmessä
levottomuutta, murhetta ja mielikarvaisuutta. Ja jos niin tapahtuisi,
että häntä joka on näin kunnialla merkitty, vasta jälestäpäin
löytäisivät puheen alaaiseksi -- mitä pilkkamista ja nauramista eikö
semmoinen juhla ja juhlanpitäminen matkaan suata! Ilman sitä niin se ei
oo totiseen siveyteen [Siveys, (ärbarhet, anständighet) qvinlig dygd;
Kelvollisuus, (duglighet) manlig dygd; Hyvyys, (godhet) dygd
i allmänhet] sopiva, että ulkokunnialla häntä palkita ja
kaunistella. Hänen suurin palkinto on omassa ilomielituntemisessa
[Ilomieli-tunteminen, sjelftillfredsställelse], ja hänen luonnollinen
luatunsa on, että yksinäisyytessä ja ilman muihen tietämätä harjoitella
hyvyyttä. Se on kohtullinen ja myös kiitettävä että hyvyys ja siveys
nautitsee ulkonaistakin kunniata; ei ainoastansa hänen suhteen joka
sitä harjoittaa, vuan erinomattain, (niin kuin esimerkki) muihen
suhteen; vaan minä pelkään että Salencyn nuoret Tyttäret, kilvoitellen
keskenänsä tätä kunniata, hakeevat hyvyyttä ja hyviä tapoja enemmin
kunniansa suhteen, kuin ite hyvyytensä suhteen. -- Olkoonpa asia miten
tahaan, niin on hyvä, kuin hyvin laittaa.
Kuitenkin pitämmme myö Ritvalan Helkoo siinä asiassa parempana, ettei
Piioista yhtä ylistetä, toisia alenneta. Tässä hyö kaikki suavat
tilaisuutta että mieltänsä myöten joukossa rehvastella, mutta kukin
kantaa mitä hään on kylvänyt. Näissä Runoissa löytäävät ne hyvät piiat
esimerkkinsä, niin myös kuin ne pahatkin. -- Heitä kyllä tässä ei
kukaan kiitä, sen vähemmin toru ja nuhtele, vuan ne kantaavat kukin
povessansa, riemunsa tahi murheensa. Kuin hyö laulaavat Inkerin tahi
Matalenan tapauksia, niin se vaikuttaa heissä enemmin kuin että lausua
heillen ilosta tahi surusta. Sillä puhuttaissa Inkeristä ja hänen
käytöksistänsä, muutteloo ne nuoret Tytöt oman mielensä tietämätöinnä
hänessä, tahi toas häntä omassa mielessänsä. Ja sillä tavalla tämä
nuorukainen ja Inkeri ei eneä ouk toisista erinäiset, voan yhtä
olentoa. Minä oon nähnyt ihe Ritvalan Tyttäriien näitä laulaissa
itkevän; muutamat vuotattivat ilon kyynäleitä, muutamat surun.
Vuan mitäs myö eneä puhumme tästä Helanjuhlasta! Myö olemme jo nähnyt
sen suuren aivotuksen kuin meijän esivanhemmat ovat tahtoneet sillä
osottaa. Meijän tuloo tätä niin kuin muitakin heijän jäännöksiä,
kunnioittoo ja arvossa pitee, ei pilkata ja ylenkahtoa.
Niistä jotka enemmitten ovat tahtoneet suattoo tätä juhlaa hävitöksen
ala, luulessaan tässä olevan jotakuta pakanallista ja epäjumallista
palvelusta, tahi yhen siemenen pahuuteen ja epäluuloon, on
Sääksmäen ennen muinonen Rovasti Forsselius, jonka henkellisessä
Papin-neuvoittelemuksessa etesveti kantelemuksia Ritvalaisia vasten
tästä heijän käytöksestänsä. Koska asia oli moa-oikeuessa tutkittu, ja
sieltä lykätty Consistoriumin koettelemuksen ala, niin annettiin siinä
sellainen piätös, ettei Ritvalaisia kielletä Helkoa huutamasta,
ainoastansa hyö kertaus-sanoistansa poissulkevat sen sanan Jumala(?).
Tätä tekivät hyö myöskin, ja kuin ennen vanhuutessa ovat laulaneet:
"_Jumal' on kauniissa joukoss_," niin laulaavat nyt ainoastans:
"_kauniissa joukoss_".[13]
Toisin päin ovat toas Muaherratkin puolestansa kieltäneet heitä
valkeata pitämästä Helan vuorella siinä pelvossa, että tuostakin
taitais turmio tapahtua; ehkä tämä vuori makaapi vainion keskellä
kaukana pois mehistä ja muista kylistä. Tätäkin ovat hyö vaariin
ottaneeet, ja käyttäävät nyt Helkoa vähemmällä juhlallisuuella vaan
isommalla yhtä-tyytyväisyyella [yhtä-tyytyväisyys, liknöjdhet] kuin
ennen.
Mutta koska myö nyt olemme kyllä puhunut tästä juhlan pitämisestä, niin
ehkä se ei oisi sopimatoin että vähä puhua kylästäkin jossa se pietään.
Ritvalan kylä on epäilemätä yks niistä vanhemmistä kylistä Sääksmäen
pitäjässä;[14] ja juuri sen tienoilla vielä nähään jäännöksiä siitä
vanhanaikuisesta Hakoisten linnasta, josta nyt ainoastaan yksi
kivi-raunio on jälellä.[15] Kirjoissa tämä kylä kuhutaan _Ridvalla_,
vaan suusanalla _Ritvala_, ja maan-kielellä [maan-kieli,
Provins-dialekt] _Ritvala._ Se näyttää ikeän kuin kylä oisi nimensä
suanut Ruohin kielestä, ja josta oisi arvattava että Ruohtalaisia ennen
on tässä asunna. Silloin kuin Vallan-hallihtia [Vallan-hallihtaja,
Riksföreståndare] Birger vuonna 1250 rakensi Hämeenlinnan ja siihen
kuletti joukkonsa, on mahollista, että muutamatkin hänen Sankarista
asuivat linnan ulkopuolella niissä lähimmäisissä pitäjissä; ja on
uskottava että jokuu heistä silloinkin oleskeli Seäksmäessä ja alotti
Hakoisten linnoo; ja että Ridvallan kylänpaikka silloin ainoastaan oli
yksi kankasmaa tahi nummi, jossa heijän Sankarit ja Soturit [riddare
och kämpar] lennättivät hevoisiansa.
Vallan-mantie joka Hämeenlinnasta viepi Tampereseen kulkoo kylän
läviten, jossa vielä toinenkin pitäjän tie kulkoo ristiin; ja se on
tällä ristillä kuin piijat näinnä Helka-iltoinna, yhteen tunkeiksevat.
Kylästä luetaan puolitoista virstaa kirkollen, vuan ei muuta kuin
virstaa Huittulan keskievariin. Kylä on jaettu kahteen suureen osaan,
josta yks kuhutaan _Yläkyläksi_, toinen _Alakyläksi_. Yks peltomoa
eroittaa heitä toinen toisestansa.
Kaikki mitä tässä nyt on puhuttu, on sanottava _Alakylästä_, joka
Yläkylästä makoo etelään, ja on luettava heistä sekä vanhemmaksi että
suuremmaksi. Yläkylässä rajoittaavat myös Helkoa, vaan iteksensä
toisella kohalla, kuhuttu _Karjuveräjänmäiksi_; muutoin ne käyttäävät
ihtiensä samalla lailla kuin Alakylässä, ja laulaavat samojakin Runoja.
Se on meistä outo kyllä, ettei molemmat kylänpiät yhessä pie tätä
yhteistä juhlaa; vaan on uskottava että hyö vanhuutessa ovat olleeet
yhessä, ja oisi toivottava että hyö myös tästäpäin yhessä käyttäisivät
tämän kauniin juhlan. Jos ei muuten, niin sillä tavalla että kaikki
lapset kokountuisivat yhen valkian ympärille, jos kohta hyö
kävisivätkin sinne kahessa joukossa.
Tämä jo monaisten mainittu _Helka-vuori_ ei ouk mikään oikea vuori,
vuan yks harju-tahi selänne-mua, joka pistäiksen Alakylän etelä
puolelle, ja jonkan toisella puolella Vanajavesi ynnä hänen monen
suarensa kanssa puahtaa kuin vesipata. _Helka Vuoresta_ on jo suurin
osa tehty peltomuata, ja mikä hänestä on jälellä kasvattaa paljaita
katajapensaita ja kanervoja. Siihen missä valkiata ennen piettiin, on
äskettäinkin kaivettu tervahauta, niin että se juuri näyttää niin kuin
kylän Helka jo ottaisi Ritvalasta eronsa. Se on paha kyllä että kylän
asukkaat ei paremmin korjoo yhtä paikkoa, jossa heijän esi-vanhemmat
monessa miespolvessa ovat Tyttölöihen ja Ystäväitten keskellä
viettäneet niin monta suloista ajan kulua.
Myö tahomme myös nyt tässä jälestäpäin julistaa ne Runot josta myö jo
olemme puhunut, ja joihen laulaminen on luettava niin kuin Helan suurin
pyhyys. Myö tiemme tätä sekä heijän sisällepitonsa suhteen, sekä että
myös Tulevaisillen säilyttäisimme meijän esivanhempien vanhoja
juohutuksia [juohutus, Dikt].
Kuitenkin täytyy meijän ensin muistutella, että myö heijän tutkiissa
olemme löytäneet heijän olevan aivan puuttuvaiset [puuttuvaiset,
Bristfälliga, defecta, fragmentariska] ja vian alaiset [vian-alaiset,
corrumperade].
Myö ei ouk uskaltanna mieltämme myöten parata näitä virheitä, vuan
tahomme lukioillen toimittaa heitä aivan senkaltaiset, kuin niitä tällä
haavalla Seäksmäissä lauletaan, luuleissamme että kukin mieluisammasti
käsittäisi heitä, heijän omassa vanhanaikuisessa, jos kohta
alaistomassakin puvussa, kuin että suaha heitä jatketuksi, parsituksi
ja paikatuksi tämän ajan tilkuisilla.
Myö olemme sen eistä pitänä sitä puheenmurretta hyvänä, kuin tässä
kylässä puhutaan, ja josta nämätkin Runot ovat osansa suaneet; ja
olemme kirjutanneet heitä niin katkaistunna ja murrettunna, kuin ovat,
että silläkin säilyttäisimme heijän omat vanhan-aikuiset ja näillen
paikoillen varsin tunnettomat sanat;[16] joista myökään emmö kaikkia
käsitä. Kuitenkin oommo myö kokenut että muistutuksillamme heitä
joksikin selittää. Vaan se tuli meistä pahoin tehty, ettei myö silloin
muistana kirjuttoo heijän laulamusta (melodi) muistiin, mutta toivoomme
vastapäin suavan tätäkin toimittanneeksi.
I. ALKU-SANAT.[17]
Ruvetkasme, rohjekasme,
Kaunissa joukos'!
Elkäs eäntämme hävetkö,
Kaunissa joukos'!
Vaikk' on Lapset laulamassa,
Kaunissa joukos'!
Pikkuiset pirisemässä,
Kaunissa joukos'!
Heikot Virret heittäjälle,
Kaunissa joukos'!
Annas mun käjen kukata,
Kaunissa joukos'!
Merihelmet helkyttellä,
Kaunissa joukos'!
Saksan pehkineet sanella -- -- --
Kaunissa joukos'!
Ruotin ruakoisten puhella,
Kaunissa joukos'!
Turun Urvut uikkajoille,
Kaunissa joukos'!
Väätty-vasken vaikkajoille,
Kaunissa joukos'!
Käykäm' Siukukset sinelle,
Kaunissa joukos'!
Mataroille morsiameks,
Kaunissa joukos'!
Tuokam' sieltä seulan täysi,
Kaunissa joukos'!
Mataroita markan vakka,
Kaunissa joukos'!
Tehkesme sinistä siltaa,
Kaunissa joukos'!
Uikamme punainen porras,
Kaunissa joukos'!
Jumaloihiin männäksemme,
Kaunissa joukos'!
Jumaloihiin puhtaisiin,
Kaunissa joukos'!
II. MATALENAN-RUNO.[18]
Matalena Neiro nuori
Kauvan se kotona kasvoi,
Kauvan kasvoi, kauvas kuului,
Tykönä hyvän Isänsä,
Kanssa armahan Emonsa.
Polki, polki permannoita
Hänen korko-kengillänsä,
Rautaisen rahin kulutti
Astioita pestessänsä,
Kulman pöyvästä kulutti
Hopiapäällä veittellänsä,
Hirren kynnystä kulutti
Hänen hieno-helmallansa,
Toisen hirren päänsä päältä,
Hänen kultakruunullansa.
Matalena Neiro nuori
Mäni vettä lähteeltä,
Kulta kiuluinen käressä,
Kulta korva kiuluisessa;
Katteli kuvan siansa -- -- --
"Ohho, minua Neiro parka!
Pois on muoto muuttununna,
Kaunis karvani karunna!
Eipä kiillä rinta-kisko,
Eikä hohra pää-hopeeni!"
Jesus Paimena pajussa,
Karjalaissa kaskismaissa,
Anoi vettä juoraksensa.
"Ei o mulla astiata,
Ei o kannuini kotona!
Pikarit pinona vierit,
Kannut halkona kaalsit."
"Pistäpäs pivon täysi,
Kahmalon täysi kanniksella!"
"Mitäs puhut Suomen-sulha,
Suomen-sulha, Mairen-orja,
Isäini ikäinen paimen,
Ruoti ruorolla elänyn,
Kalan-päillä kasvatettu
Karjalaissa kaskismaissa."
"Siismä lienen Suomen-sulha,
Suomen-sulha, mairen-orja,
Isäis ikuinen paimen,
Ruoti ruoroilla elänyn,
Kalan päillä kasvatettu
Karjalaissa kaskismaissa,
Ellemme elkiäs sanelen?"
"Sano kaikki mitäs tierät!"
"Kussas kolmet poikalastais?
Yhren tuiskasit tuleen,
Toisen vetkaisit veteen,
Kolmannen kaivot karkeiseen.
Sen kuins tuiskasit tuleen
Siit olis Ruotissa Ritari,
Sen kuins vetkaisit veteen
Siit olis herra tällä maalla,
Sen kuins kaivot karkeisehen,
Siit olis Pappi paras tullut."
Matalena Neiro nuori
Rupeis vasta itkemään.
Itki vettä kiulun täysi,
Pesi Jesuksen jalat;
Hiuksillansa kuivaeli.
"Itepäs lienet Herra Jesus
Kusmuin elkeeni sanelit!
Pane minua minkäs tahrot,
Soihin maihin portahiksi,
Jaloin päällä-käytäväksi,
Joka porton käytäväksi,
Joka tuulen turjotella,
Laaja lainen larella."
III. INKERIN-RUNO.[19]
Inkeri ihanen Neiro
Varas se vakuhun nais,
Lalmanti Iso Ritari
Anto kättä kätkyä
Ison kimpun kihlajell,
Suuren sormuksen lunasti.
"Kokotteles vuotta viisi,
Vuotta viisi, vuotta kuusi,
Kanssa kaheksan keseä,
Ynnä yheksän suven,
Vuosi-kausi kymmenettä!
Kuinsa kuulet kuoleheeni,
Ottakos uroa parempi!
Elkössä pahempataini,
Elkössä parempataini,
Ota muutoin muotohitteis!"
Erikki vähä Ritari
Valeh-kirja kannatteli,
Valeh-kirja kiiruhulta:
"Lalmanteis on sorissa voit'tu,
Pantu maahan paimen luissa." -- -- --
Inkeri ihanen Neiro
Väein vietiin viintupa,
Väein kihlat annettiin,
Väein ei eneä vihillen saatu.
Ei miehin eikä miakkan,
Eikä uljoisten uroisten,
Eikä vaimojen valitten,
Eikä neitten kauneuven.
Inkeri ihanen Neiro
Istu se lutin solassa,
Sekä istu että itki,
Katto itään, katto länteen,
Katto poiki pohjoisehen.
Näki kykkärän merellä:
"Jossa lienet lintuparvi,
Niin sä lähre lentämään!
Jossa lienet kalaparvi,
Niin se vaipunet mereen!
Jossa lienet Lalmantiini,
Laske purtees valkamaan!"
Erikki vähä Ritar:
"Mistäs tunnet Lalmannikseis?"
"Tunnen nasta, tunnen purteet,
Kahen airon laskennosta,
Toinen puoli uutta purtta,
Toinen silkiä sinistä;
Silkki Inkerin kutoma,
Kauvon Neiron kairehtima."
"Minun nuorin Veljykkeisen,
Ota ohrilta oriis,
Irulta ikä-lihanen,
Maata-jalka maltahilta,
Aja vasta Lalmantia!"
"Terve, nuori Naeramiehein!
Kuinka Inkeri elää?"
"Hyvä Inkeris elää,
Viikkokausi häitä juotu,
Toinen lahjoja lareltu,
Kolmas annettu antemia."
IV. ANNUKAISEN-RUNO.[20]
Annukainen Neiro nuori,
Istu Turun sillan päässä;
Kaitti kaupungin Kanoja,
Neuvo Turun Neiroisia.
Nousi pilvi luotehesta,
Toinen lännestä läheni;
Se kuin lännestä läheni,
Se muutui Neiren haaksi;
Se kuin nousi luotehesta,
Se muutui kestin haaksi.
"Jo mun kesti kerran petti,
Hukutteli huoran poika,
Söi mun syötetyt Sikaini,
Joi mun joulu-tynnöriini. -- --
Minun pieni pelto-paitain
Tahto verkaista hametta,
Minun verkainen hameeni
Tahto vyötä kullattua,
Minun vyöni kullatuini
Tahto raskaita rahoja,
Minun raskaat rahaani
Tahto nuorta kauppamiestä,
Minun nuori kauppamiehein
Tahto männä muillen maillen,
Muillen maillen vierahillen.
Puhui purjehen siaan,
Kantoi hahteen kalunsa. -- -- --
Hikois' Hirvi juostuansa,
Joi Hirvi janottuansa,
Herantiestä lähtehä.
Siihen kuolansa valutti,
Siihen heiti haivenensa;
Siihen kasvoi tuomu kaunis,
Tuomuun hyvän herälmän;
Karkais siihen kataja kaunis,
Katajahan kaunis marja;
Joka siitä oksan otti,
Se otti ikuisen onnen;
Joka siitä lemmen leikais,
Se leikais ikuisen lemmen.
Jesuksen jätän siaani,
Maaria hyvä majaini,
Hyvä on toisten tullakseeni,
Parempi palatakseeni
Ennen tehruillen teloillen,
Aluttoillen anturoillen.
Kennenkäs on telat tekemät?
Kennenkäs on anturat alomat?"
"Jesuksen on telat tekemät!
Maarian on anturat alomat."
G--nd.
VANHOIN SUOMALAISTEN AJANLUVUSTA.
Ihmiset on jo vanhoinna aikoinna löytäneet tarpeelliseksi, että
jollakulla tavalla meärätellä ajan kulua. Se on ollut päivällä
kesäsinnä aikoina, kuin talvisinna -- niinnä pitkinnä öinnä,
tarpeellinen että selittää ajan ja päivän juoksua. Jokainen kansa on
eri-tavalla kokenut tätä toimittaa, ja omalla loavullansa nimittännyt
näitä ajan muutoksia. Ennen kuin kellot, tunti-lasit [_Timglas_] ja
tuntipassaat [_Timwisare_] tulivat tietyiksi, niin oli melkein vaikia
ja ehkä mahotoin, että tasoittaa ja luettaa tunnin kulumista. Kuitenkin
ovat ne vanhat Suomalaiset, ilman näitä tarpeita, tässäkin asiassa
melkeen ymmertännyt tarkoitella sekä hetken[21] että tunnin miärät;
niin että niillen vielä nytkin ei ouk kellosta talvista, eikä huolla
tunnintuikkareista[22] Päivä on heilien niin kuin muillenkin ollut se
johtattaja, joka osotti heillen ajan-juoksut, ja josta hyö parraaittain
taisivat ajanluvut tarkoitella. -- Pävännousun- päivänlaskun- ja
syvänpäivan-aikaa eroittaa vähä kukin, kuin myös, että päivä
vuorokauven piästä loistaa entisellä kohallansa; mutta että tasoittaa
tätä vuorokautta yksissä meärätyissä ja yhtäläisissä osissa, siihen ei
pystyk joka miehen kynnet, ja onkin ilman kellota varsin mahotointa.
Eivät Suomalaisetkaan osanneet kellon puuttehessa tätä toimittoo, mutta
ymmärsivatpä kuitenkin jakaella vuorokauttensa vissiin erilaisiin
osiin, joita ne aivon hyvin tiesivät toisistaan eroitella; ja tulivat
sillä aikaan, koska heill' ei ollut toista parempata.
Se on uskottava, että se roaka ihminenkin ensin hoksaisee, että aurinko
jonkun vissin ajan peästä paistaa taivaalla sillä kohalla kuin
ennenkin, tahi että se aina vuorollansa kulkoo omia vanhoja polkujansa.
Koska hään oli näin yhen vuoronsa matkaasek tehnyt, niin Suomalaiset
kuhtuivat ajan, joka oli sillä välillä kulunut, _Vuorokausi_.[23]
Tämän vuorokauven jakoivat hyö siitten kahteen peä-osaan, joita hyö
kuhtuivat "Ajat", nimittäin, _päivän_- ja _yön-aika_.
_Päivä t. päivä-kausi_,[24] kuhtuivat sen ajan kuin päivä paisto, ja
olivat toimessaan; ja
_Yö_ t. _yö-kausi_,[25] silloin kuin oli pimiä, ja hyö lähteneet
levollen.
Mutta koska päivä ja yö ei tullut perätyksin ja järjestään, vaan
verkkaisella ajan kululla, niin kuhtuivat sitä aikoo, joka oli heijän
välillä, ja ikään kuin eroitti heitä toinen toisestansa, "oamu
ja ilta."
_Oamu_ t. _huomen_,[26] merkihtee päivän alkua ja yön loppua, tahi sitä
aikoo vuorokauvessa joka oli yön ja päivän välillä; ja
_Ilta_ t. _ehto_,[27] merkihtee yön alkua ja päivän loppua, tahi sitä
aikoo joka oli päivän ja yön välillä.
Päiväkauvensa jakailivat hyö muuten kolmeen osaan, nimittäin:
1) _Aamusta päivee_ t. _oamupuol-päivee_, jota luettiin päivän noususta
oamiaiseen asti; kesällä 6 tuntia, talvella ei yhtäkään.
2) _Syvän-päivä_, jota luettiin oumiaisesta murkinoillen asti, eli 6
tuntia.
3) _Ilta-päivä_, t. _iltapuol'-päivä_[28], jota luettiin murkinasta
päivän laskuun; kesällä 7 tuntia, talvella ei yhtäkään.
Kuin tarkoittivat työn aikojansa, niin jakoivat niinikään päivänsä
kolmeen osaan, joita hyö kuhtuivat _rupiamia_, t. _rupeema_, koska hyö
silloin aina uuvesta rupeisivat työhöön; tahi _ruokaväliä_, koska
näillä ymmärrettiin niitä aikoja, jotka olivat ruoka aikoin
välillä.[29] Nimittäin:
1) _Oamu-rupiama_, jota luettiin heijän ylösnousemisesta oamiaisiin,
tahi siihen kuin söivat eineensä, tahi kello nuon 3:sta ja 4:stä aina
kello 8:aan ja 9:ään, eli neljä t. viisi tuntia.
2) _Puolipäivän-rupiama_, jota luettiin oamiaisista murkinaan, tahi
kello 8:sta ja 9:ästä, kello 2:hteen ja 3:meen; eli kuus tuntia.
3) _Ilta-rupiama_, jota luettiin murkinoista iltaiseen, tahi kello
2:sta ja 3:sta kello 8:saan ja 9:sään, eli kuus tuntia.
Yöt jaeltiin niinikään kolmeen osaan, nimittäin:
1) _Ilta-puol' yötä_, t. _ilta-yö_, jota luettiin kello nuon 10:estä ja
11:estä kello 12:teentoista, tahi yks eli kaks tuntia.
2) _Syvän yö_, t. _syvän-yön aika_, jota luettiin kello 12:nestä kello
1:hteen, eli yks tunti.
3) _Oamusta-yö_ t. _oamupuol' yötä_, jota luettiin kello 1:stä kello
2:hteen ja 3:meen, tahi yks eli kaks tuntia.
Tämä jakaminen oli erinomattain kesäisinnän aikoinna luonnollinen,
koska hyö silloin nousivat ylös päivän nousulla, ja mänivät moata
päivän laskulla; mutta syksyn puolla, ja alinomattain talvella, koska
päivät olivat lyhymmillänsä, niin tämä jako ei eneä ollut seisovainen,
koska heijän silloin täytyi jo pimeyvellä sekä ylösnousta, että
toimittoo työtänsä. Eli toisin sanottu: koska oamut ja illat olivat jo
venyneet niin pitkiksi, että hyö itestään jo synnyttivät ajan-kausia.
Nämät ajat, jotka valvantonsa puolesta luettiin päivään, ehkä heitä
pimeytensä suhteen, ei eroitettu öistä, kuhuttiin _puhteiks_, koska
silloin liiuksesta puhuttiin ylös valkiata, ja valvottiin kunnek päivä
piti puheta.[30] Näistä puhteista kuhuttiin yks _oamu-puhe_, toinen
_ilta-puhe_. Heitä luettiin sitä myöten pitkiksi, kuin oli vuotta
kulunut. Eikä heitä muuten jaettu, kuin sanoilla, "kukko oli jo niin ja
niin monta virttä laulanut", tahi: "laulanut niin ja niin monta hetkee"
(_stunder, wäckter_).[31] Mutta tämä oli aivan puuttuvainen, sillä
toisinaan hyö laulaa illan pimitessä, toisinaan parras-puuhun
noustessansa, toisinaan yön syvämmillä, toisinaan päivän valetessa,
j.n.e. sitä myöten miten ovat nuoria tahi vanhoja; eli sitä myöten
miten ovat kunnollisia tahi kunnottomia.
Kesäisinnä aikoinna, koska yöt ovat lyhymmillänsä, niin ei löyvy
ollenkaan näitä puhteenaikoja, eikä heitä silloinkaan mainittu; mutta
syksyllä ja keväällä, vaan liioitenkin talvella, koska on yötä
liiaksikin, silloin puhteetkin olivat yhtä pitkät kuin rupeamat, tahi
nuon melkeen yhtä pituiset, kuin talviset päivät. Sillä _oamu-puhe_
luettiin Joulun aikana k. 3:sta -- k. 9:sään, tahi 6 tuntia; ja
_ilta-puhe_ k. 3:esta -- k. 9:sään, eli 6 tuntia; ja päivät luetiin
joulun olla k. 9:stä -- k. 3:meen, eli 6 tuntia. Yön tahi makuun aika
olisi ollut tämän luvun perästä myöskin 6 tuntia; vaan kuin veitään
pois iltaisen ja valvomisen ajat, niin se ei ouk jos ainoastansa 4
tuntia kaikkiaan.
Näin jakailivat hyö nyt vuoro-kautensa ensinnik neljään osaan,
nimittäin _päivään_ ja _yöhön_, _iltaan_ ja _oamuun_; tahi neljään
peä-aikaan, nimittäin _päivän- ja yön-aikaan_, ja _oamu- ja
ilta-puhtehen_. Mutta koska hyö sillä eivät kuitenkaan osanneet
tarkoittoo niitä monia erinnäisiä ja pienemmäisiä ajan kuluja
vuorokauvessa, joita myö kelloloillamme toimitamme, niin hyö toisella
tavalla kokivat niitä tapailla.
Päivällä niin aurinko auttoi heitä valollansa näitä miärätellä, yöllä
täytyi heijän ottoo oppia muista merkkilöistä. Koska nyt päivä
nayttäikse taivaalla erikohalla erinnä vuosaikoinna, ja päivät että yöt
sitä myöten lisentyyvät että pimentyyvät, niin tuli tämä heijän
ajan-laskeminen [ajan-lasku, tideräkning; ajan-laskeminen, Sätt att
räkna tiden] aivan puuttuvaiseksi ja muutoksen alaiseksi. Heijän täytyi
sen eestä tehä kahta tällaista ajan-laskua, joista yksi kelpais
kesäisinnä aikointia, toinen talvisinna. Mutta nämät ovat kumpaisetkin
vähä vitaisia ja vuotta myöten vajenevaisia, koska päivä jo puolessakin
aastajassa välittää kaikuvansa. Se on sen eistä tarpeellinen, että
ensin tuntea mistä vuuen ajasta on kysymys, ennenkuin ajan-kulkua
vuorokauvessa selitetään. Niin myös on erotus pohjoisemmista ja
eteläisimmisistä paikoista; myö oommo tässä tarkoittannut keskellen
moata, ja arvaellut mikä oisi sopiva suuremmallen osallen moastamme.
Että tarkemmin tuntea tätä, nimittäin mitenkä meijän vanhemmat ovat
ajan lohkoineet ja nimittänneet, on sekä hauska että ehkä myös monestin
tarpeellinen tietä, koska ajanluvussa vielä nytkin harvoin mainitaan
tuntia; kaukaisemmissa moakuunissa, ehkä -- ei milloinkaan.
Ne nimet jotka tässä mainitaan, ovat Savossa tavalliset, muualla ehkä
ruukataan muita, joita eimö tunnetak.
a) Kesäisinnä aikoinna
_Oamu-puol' yötä_, sanotaan kuin kello on 1 yöllä.
_Ennen päivän koitetta_ -- nuon k. 1/2 2. Virk. _koido eel_.
_Vähee ennen päivän nousemista_, sanoovat silloin kuin on taivas iässä
punainen, ja koska jo rupia tuntumaan millä kohalla päivä nousoo.
Sanotaan myös että _päivä silloin ruskottaa_ -- k. 2.
_Pävän-nousun aika_, t. _päivän nousu_ sanotaan silloin kuin ikään
päivä on nousemassa, nuon k. 1/2 3. Virk. _päwä nousmisse aeg_.
_Jälkeen päivän-nousu_, t. _päivän noustua_, (Torn. _päivän nostua_)
vähäikkystä myöhämpi -- kuin on jo päivä yläällä -- k. 1/2 3.
_Päivä on sylen ylyyellä_, sanotaan kuin on nuon sylen verran nousut,
k. 3/4 3.
_P. on kahen sylen ylyyellä_, k. 3.
_P. on kolmen sylen ylyyellä_, k. 3 1/4.
_P. on ennen suurus-paloja_, k. 5; (talvella k. 6, 7).
_P. on suurus-paloilla,[32] silloin syövät hyö suuruspaloo tahi
eineensä, kuin ovat hetkese työtä tehneet; leikkuun aikana aina_,
k. 1/2 6.
_P. on puol'-aamiaisissa_, e. _puol'-aamuisissa_, t. _puol-aamiaisen
aika_, k. 6.
_P. on vähä ennen oamiaisia_, t. _oamiais-päiviä_, e. _aamus-päiviä_,
k.7
_P. on oamiaisissa_, t. _aamuisissa_, e. _Oamiaisen aika_ (Torn.
_einehen aika_), k. 8.
_P. on korkeissa_ e. _myöhäisissä aamiaisissa_, k. 1/2 9 -- 9.
_P. on halki moan_,[33] k. 10; muutamissa sanotaan, että päivä silloin
_paistaa vesi etelällä_(?) t. _halki ilman_. Virk. _kesk-hommiko_ t.
_enne lounat_.
_P. on puolen rinnassa_, t. _puolen päivän rinnassa_, sanotaan kuin
kello käyp kahtatoistkymmenettä -- k. 11, Virol. kuhtuuvat tätä _noor
louna aeges_.
_P. on puolessa_, t. _puolen päivän aika_. Silloin sanotaan myös päivän
olevan _korkeimissaan_ -- k. 12. Virk. _louna aeges_(?).
_P. on jälellä puolen_, t. _yli puolesta_, ikään kuin se siitä
pyörähtää -- k. 1. Virk. _kesk päwa aeges, kesk-lounat,
pool-lounat_(?).
_P. on poikki-moan_,[34] t. aikuisissa murkinoissa -- k. 1, silloin
sanoovat myöskin että päivä alkaa jo paistaa kontti-kuusen peällä t.
kontti houkan peällä,[35] joka merkihtee että se jo paistaa sen honkan
peällä kussa kontti t. ruoka-laukku riippuu; joka toas toimittaa, että
oisi aika muka ruveta jo ruuallen; sanotaan myös että se paistaa linnun
ratoo kohti ja linnun lennosta.[36]
_P. on liki murkinata_ -- k. 2 1/4.
_P. on murkinan rinnassa_ -- k. 1/2 3.
_P. on murkinoissa_, silloin syöpi työrahvas atriansa, t. murkinansa
(Savol.[37]) Lounansa (Karjal.) päiväellistänsä (Hämäl.) puolipäivänsä
(Turkul.) -- k. 3.
_P. on vähä-vitaisissaan_ -- k. 3 1/4.
_P. on alaisissa murkinoissa_, t. _myöhän murkinoissa_ -- k. 1/2 4.
Virk. _pärrast lounat_.
_P. on vitaisissaan_[38] -- k. 4, sanotaan myös että päivä silloin on
_lännellä_.
_P. on aikaisissa saunan panoissa_ -- k. 5.
_P. on saunan panoilla_ -- k. 6.[39]
_P. on myöhäisissä saunan panoissa_ -- k. 1/2 7.
_P. on kolmen sylen ylyyellä_.
_P. on kahen sylen ylyyellä_.
_P. on sylen ylyyellä_.
_P. on puihen latvoin tasalla_ -- 9 1/4. Virk. pääw on metsä ladwus.
_Vähää ennen päivänlaskua_ -- k. 9 3/4. Virk. enne päwa mahha-minnemist.
_Päivän laskun aika_ -- k. 9 1/2. Virk. Päwa weretamisse aeg. Päwa
mahhaminneminne.
_Päivän laskettua t. lasettua_ -- k. 10.
_P. on jo ollut aikojaan maillaan_ -- k. 1/2 11.[40]
_Ilta-puol' yötä_, k. 11.
_Syvänyön aika, t. yön syvämmellä_ t k. 12 (silloin kuin ei linnut
laula).
b) Talvisinna aikoinna.
_Aamupuol' yötä_ -- k. 1.
_Kukon laulu-aika_ -- k, 2. Silloin alkaa _Oamu-puhe_, jota luetaan
aina kunnekka tuntuu päivän piiri. Ne jotka myöhämmin nousoovat ylös,
lukoovat _puhteen aikaa_ vasta k. 3 t. 4.
_Ylösnousemisen-aika_ -- k. 3.[41]
_Päivän piiri_, sanotaan tuntuvan, kuin ei muualla tunnu päivee,
ainoastansa yksi pikkiriikkinen juova, joka pouta ilmana paistaa moata
vasten iässä. Sanotaan myös että päivä silloin _vähäisen hiiluu_. Virk.
kuhutaan sitä _koido piir_.[42]
_Päivän karva_, sanotaan silloin koska piiri on jo vajunna loajemmaksi,
ja taivas rupea tulemaan harmoon tahi hallahan näköiseksi. (Tätä
sanotaan erinomattain pilvisenä ilmana).
_Päivän koitto_, on heti samalla ajalla ehkä vähäisen myöhämpi. Virk.
_koido aim, koido aeg_. Lapk. _iddietes rawem_, (oamu-rusko).
_Hämärä-päivä_ t. _Päivä-hämärä_, silloin alkaa ikkunasta vähä kussakin
paikassa tuvassa nähä, että päivä on valkenemassa. Virk. _ämmarik_.
_Harmoo-päivä_ (vähä myöhäisempänä) silloin alkaa jo tuassa selittää
yhtä ja toista.
_Aamiaisen-aika_ -- k. 8.
_Päivän nousun aika_ -- k. 9.
_Päivä on halki moan_ -- k. 10.
_P. on tuvan lämpyyllä_, t. _tuvan lämmitöksen aika_, silloin kuin
pannevat tupiansa lämpiämään -- k. 10, 1/2 11.[43]
_P. on puolen rinnassa_ -- k. 11.
_P. on puolessa_ -- k. 12.
_P, on jälellä puolen_ -- k. 1.
_P. on murkinoissa_ -- k. 2.[44]
_P. on illan suussa_ -- k. 2 1/4.
_P. laskun aika_ -- k. 3.
_Ilta-viuru_ t. _illan vihhi_, silloin kuin panoovat sikojansa
kiini.[45] Pohjan perällä sanoovat myös _illan myrä_. Virk. _viddevik_,
Lapk. _peiwe widdotaken lä_ -- k. 5/8 3.
_Ilta-hämärä_ -- k. 3/4 3.
_Saunan lämmitöksen aika_ -- k. 3. Ilta-puhe alkaa nuon k. 3, ja kestää
aina k. 10:neen.
_Päiviin salo_,[46] sanotaan vähä vielä tuntua nuon k. 3 1/4. Pohj. P.
_kaju_.
_Kylvyn aika_ -- k. 8.
_Iltaisen aika_ -- k. 1/2 9 - 9.
_Asetoksiin aika_, t. _maatappanon aika_ -- k. 9.
_Valvonta aika_ -- k. 10.
_llta-puol' yötä_ -- k. 11.
_Syvän yön aika_, t. _yön puolessa_ -- k. 12.
Näin jakavat hyö vuorokautensa myös pienemmissäkin aika-kausissa, joita
hyö puheissansa tarkoittivat, kuin tahtoivat nimittää näitä pienempiä
ajan juoksuja. Jos tahtovat e.m. tuumata k. 1/2 3 jälken puolta päivää,
niin eivät milloinkaan sanonneet: _kello puol' välissä kolm_, mutta
sanoivat (kesällä) että päivä oli _murkinan rinnassa_ ja (talvella),
että päivä oli, _laskeiksemassa_ ja samalla tavalla, jos tahtoivat e.m.
tarkoitto k. 3 1/4 iltaisella, niin sanoittiin kesällä: että päivä oli
_vähä vitaisissaan_, vaan talvella, että _päivän salo vielä tuntui_,
j.n.e.
Mistä ajasta ne vanhuutessa lie vuorokautensa alottaneet, on
tietämätöin, mutta arvattava ois, että se oli oamusta-puol' yötä, eli
siitä kuin päivän piiri rupeisi tuntutmaan, koska hyö ehkä lukivat
vuosiansakin siitä, kuin päivä rupeisi meijän maita lähestymään.[47]
Jos vanhoina aikoinna taisivat jakaella päiviä viikkokausiin, on
tietämätöin,[48] koska se sana Viikko[49] selkiästi näyttää olevan
otettu Ruohtalaisesta sanasta _wecka_, tahi Saksalaisesta _Woche_,
elleime tahtoisi piättää, että nämät ovat soatut Suomalaisesta t.
Lappalaisesta.
Samaten ovat myös ne seithemet päivät viikossa nimitetty Ruohtalaisten
kielen mukaan, nimittäin:
1) _Maanantak_ t. _Maanantai_ (Måndag;[50]) Virk. _ees päiw_
(ens-päivä) ja _esmas-pääw_ (ensimäinen päivä) Lapk. _Manotak_.
2) _Tistak_ t. _tiistai_ (Tisdag;[51]) Virk. _teisi-pääw_ t.
_töisi-päiw_ (toinen päivä); Lapk, _Tisdag_.
3) _Keskviikko_ (Onsdag;[52]) Virk. _kolma-päiw t. pääw_ (kolmas päivä)
ja _kesk-näddal_; Lapk. _kaska-vakko_; nämät nimet ovat kaikki otettu
siitä, että se on ikään kuin keskellä viikon (Mittwoch) Ungk.
_Szereda_.
4) _Torstak_, t, _torstai_(Thorsdag;[53]) Virk. _neljapäiw_ t. _pääw_
(neljäs päivä) Lapk. _Tuoresdag._ Ungk. _csötörtök_.
5) _Perjantak_ t. _perjantai_ (Fredag;[54]) Virk. _rede_ t. _redi_;
Lapk. _perjedag_, t. _perjetak_.
6) _Lauantak_ t. _lauantai_ (Lördag;[55]) Virk. _lau-pääw, pool-päiw_.
Ungk. _szombat_.
7) _Sunnuntak_ t. _sunnuntai_ (Söndag;[56]) Virk. _pyhha-pääw,
pyhhäpäne-pääw, pyhhäpäiw_. Lapk. _Ailek, ailekes-peiwe, sodno-
peiwe_.[57])
Ehkä Suomalaiset eivät näillä nimillä eroittaneet päiviänsä, niin se
näyttää kuitenkin kuin oisivat rajoittaneet vissiä päiviä toisista,
koska hyö kuhtuivat muutamia:
Arkiloita[58] t. arki-paiviä (söknedagar, hwardagar), joita hyö pitivät
työ-päivinään. Virk. _argipääw, arripäiw_. Lapk. _arg, arga-peiwe,
pargopeiwe_; ja toisia:
Pyhiä,[59] t._pyhä-päiviä_ (Söndagar, helgedagar), joita josta kusta
syystä piettiin isommassa arvossa. Virk. _Pyhha, pyhhä_, t. _pyhhad_;
Lapk. _passe_[60] t. _passe-peiwe_. Isommat näistä kuhuttiin:
Juhlia[61] t. juhla-päiviä, (Högtidsdagar), ja joita koko kansa piti
suurimmassa kunniassa; ja joista myö kohta tulemme enemmin puhumaan.
Virk. kallis pyhha. Ilman tätä päiväin jakamista, arki- ja
pyhä-päivihin, niin eroittivat heitä muutenkin lukemisellansa. Sillä
ehkä Suomalaisilla ei ollut näitä 7 nyt nimitettyä päivee viikossa,
niin hyö oli heillä nimitettynnä toisilla nimillä. Hyö rupesivat aina
lukemaan heitä siitä päivästä, joka heillä oli käsissä, ja joka aina
oli tietty [tietty, bestämd]. Tätä tekivät hyö sekä eteenpäin että
taakseppäin, ja siitä saivat toisetkin nimensä, Tätä tehtiin tällä
tavalla, että se päivä joka paraillaan oli kulumassa, kuhuttiin!
a) _Tämä päivä_ t. puheissaan _tänä pänä_, e. _päivänä_, tänään (denna
dag). Virk. _tännä päwani, täämbä_, t. _täämbätse päiwani_. Lapk. _tan
peiwai_, Ungk. _enapen, mà_.
b) _Huomenen päivä_, t. _huomen, huomena_ (morgondagen). Virk. _homiko_
t. _omiko, hommiko_ t. _ommiko_, e. _hommung_. Lapk. _idten_. Ungk.
_Honap, holnap, hulnap_. Ostiakink. _kulaengatlh_.
c) _Toinen-päivä_ t, _toissa pänä_ t. _päivän takoo, päivän peästä_
(öfwermorgon). Sanotaan myös Ruohtalaisten tavalla, _ylihuomena_.
(Torniolaiset, _tois huomena_), Virk. _tunna homme, ylle hommen_. Lapk.
_mangal idtatjen_ (huomesen perästä), Ungk. _holnap utan_.
d) _Kolmas-päivä_ t. _kolmanna pänä_, t. _toisen päivän takoo_ e.
_perästä_ (dagen efter öfvermorgon).
e) _Neljäs päivä_ t. _kolmannen päivän takoo_, e. _perästä_ (andra
dagen efter öfvermorgon), j.n.e.
Tällä tavalla lukivat läviten koko viikon; mutta se näyttää kuin ne
eivät oisi lukenna kuin kuusi päivee, tahi ainoastansa arkipäivät, ja
heittäneet pyhät pois näihen luvusta, koska heille oli jo oma nimi
annettunna.[62] Pyhät eroittivat viikot toinen toisistaan, ja heitäkin
luettiin samalla tavalla, nimittäin: _tänä pyhänä, ens-pyhanä,
toissa-pyhänä, kolmanna-pyhänä_, j.n.e. Että asian laita on ollut näin,
on siitäkin arvattava, että Virolaiset vielä nytkin heijän päiviin
luvussa ovat pitäneet tämän vanhan tavan, heitä näin nimitellä.
Torstakia hyö vielä kuhtuuvat _neljänneksi päiväksi_, vaan perjantai
joka oisi pitänuyt olla _viies päivä_, sai jo Saksalaisen nimen, ja
sillä hämmäntyi koko heijän vanha lukunsa.[63]
Samalla tavalla kuin lukivat eteenpäin, niin lukivat myös taakseppäin;
nimittäin:
a) _Tämä päivä_ (denna dag).
b) _Eilinen_ t. _eulöinen_, t. _öylöinen päivä_, t. _eilä, öylöin_
(gårdagen); Virk. _eile, heila, heilä._ Lapk. _ektas peiwe_
(ehto-päivä).[64] Ungk. _tegnap_; Tscheremink. _tengéscha_.
Samojedink. _tej_.
c) _Toinen päivä_, t. _toissa pänä_,[65] t. _päivän takoo_ (andra
dagen, förgår, en dag tillbata); Virk. _tunna- t. ylle-eile, _eilatse_,
heilätse_, sanoovat myös: _minnewal päiwal_ t. _minneswatsel päiwal_
(männyt päivä) ja _päwa tagga_ (p. takoo). Lapk. _Autel ektatjen_
(ennen ehtoisen, t. ennen ehtoisia päiveä).
d) _Kolmas päivä_, t. _toisen päivän eilä_ e. _pari päivee siitten_
(tredje dagen, e. twenne dagar tillbaka; d.v.s. dagen före förgår);
Virk. _ylle tunna eilse_ (yli-toinen eilä).
e) _Neljäs päivä_, t. _kolmet päivee siitten_ (fjerde dagen tillbaka),
j.n.e.
Näin nimittivät hyö päiviänsä, ja kuin tahtoivat heitä toimittoo, niin
eivät hyö milloinkaan sanoneet e.m. _tule keskviikkona tahi torstaina
meillen_ vaan: _tule kahen eli kolmen päivän takoo meillen_, j.n.e.
Mutta näihen vanhoin luvun laskuissa on kaks merkillistä puutosta,
ensinnik, että ne yksillä nimillä nimittivät sekä sen jo ohiten männyn
että vasta tulevan ajan,[66] ja toiseksi ettei nämät nimet ollut
pysyväiset. Sillä mitä tänä pänä kuhuttiin päivän takoo kuhuttiin jo
aamulla huomeneksi. Mutta mikä päiviä pysyttelöo? hyö juoksoovat kuin
kosket, ja vaipuitvat uneuksiin.
Mitä siihen ensimäisen tuloo, niin puheesta eroittivat jo samassa, jos
puhe oil männyistä tahi tulevista ajoista, sillä sitä selitettiin jo
toimitus-sanasta,[67] e.m. _hän tuloo tänne kahen päivän peästä_ (t.
perästä, t. takoo) ja _hään kävi tässä kahen päivän takoo_.
Toiseksi on kyllä tosi, että nämät nimet ovat meijän nykyisen puheen
tavalla aivan puuttuvaiset; vaan jos Virolaisten tavasta saattaisi
peättää, että ne aina rupeisivat lukemaan maanantaista, ja kuhtuivat
sitä _ensimmäiseksi päiväksi_, niin silloin tulisivat kaikki muutkin
päivät paikoillensa tarkoitetuksi; ja tämä heijan lukeminen olisik
silloin niin toimellinen kuin tämä nykyinenkin, vieläpä hiukkaa
parempi, koska nimet silloin yhtaikoo toimitti, monesko päivä se oli
viikkossa.
Ikään kuin hyö oivalsivat, että aurinko yön ja päivän peästä paisto
taivaalla entisellä kohalla, niin havaihtivat ehkä myös, että se talven
ja kesän peästä nousi taivaalla entiselle korkeuellensa. Ja kuin
kuhtuivat sitä aikoo jok oli kulunut moan keännellessä päivee vasten,
_vuorokauveksi_; niin kuhtuivat nytkin sitä aikoo, jolla se oli päivee
kieretellyt, _vuosii-kauveksi_[68] e. _vuueksi_ t. _ajastajaks_ e.
_aastajaksi_.[69]
Niin kuin hyö jakoivat vuorokauven kahteen peä-osaan, niin jakoivat
myöskin vuosikauven kahteen osaan, joita hyö _ajoiksi_ nimittivät;
nimittäin _kesäiseen aikaan_ ja _talviseen aikaan_.
_Kesä_[70] t. _kesä-kausi_ e. _Suvi_,[71] kuhtuivat sen ajan jona ilmat
oli lämmät, ja maat sulat, tahi oikeemmittain -- niin kauvan kuin
roavat ja eläimmet kävivät ulkona mehissä. Tätä luettiin Kesä kuun
alusta aina Loka kuuhun, tahi 4 kuuta.
_Talvi_,[72] t. _talvi-kausi_, kuhtuivat sen ajan jollon ilmat oli
kylmät, moa kohmettunna ja lumella peitetty, tahi oikeemmittain -- niin
kauvan kuin reki-keli kesti. Talvi luettiin Marras kuusta Touko kuuhun,
eli 6 kuukautta, t. puol' aastaikoo.
Mutta koska kesät ja talvet ei tulleet perityksin ja järjestään, vaan
verkkaisella ajan kululla, niin kuhtuivat sitä aikoo, joka oli heijän
välillä, ja ikään kuin eroitti heitä toinen toisestansa: _kevät ja
syksy_.
_Kevät_,[73] merkihtee kesän alkua ja talven loppua, tahi sitä aikaa,
vuosikauvessa, joka oli talven ja kesän välillä, kevättä ei luettu jos
4 viikkoa kaikkiaan, tahi ainoastansa Touko-kuu;[74] ja
_Syksy_[75] merkihtee talven alkua ja kesän loppua tahi sitä aikaa joka
oli kesän ja talven välillä. Syksyyn luettiin Loka-kuu tahi nuon 4
viikkoo.
Kesä kauvensa jakailivat hyö muuten ikään kuin päiväkautensa kolmeen
osaan, nimittäin:
l) _Kevät-kesä_, t. _kevät-puol' kesee_[76] johon luettiin kesä-kuu, t.
4 viikkoa.
2) _Syvän kesä_, johon luettiin Heinä- ja Elokuu, t. 8 viikkoa.[77]
3) _Syksy-kesä_ t. _syksy-puoli kesee_, johon luettiin Syyskuu t. 4
viikkoa.
Talvet jaettiin niinikään kolmeen osaan, nimittäin:
1) _Syksy-talvi_, e. _syys-talvi_ t. _syksy-puoli talvee_, johon
luettiin Marraskuu ja Joulukuu,[78] t. 8 viikkoo.
2) _Syvän talvi_ t. _syvän-talven aika_, johon luettiin Tammi-kuu ja
Helmi-kuu[79] eli niinkuin heitä ennen kuhuttiin: _Iso- ja
pieni-Tammi_ t. 8 viikkoo.
3) _Kevät-talvi_, t. _kevät-puol' talvee_, johon luettiin Maalis-kuu
ja Huhti-kuu, t. 8 viikkoo.
Ne ajat, jotka oli talveksi luettavat, koska oli lunta moassa, mutta
myös kesäksi verrattavat, koska ilmat oli suojat ja lämpöiset, niin
että se lumi mikä oli, ei kestänt eikä kantant, vaan oli pehmyksi
vettynyt; tahi toas ne ajat, jollon moat oli paljaat kuin kesällä, vaan
ilmat kovat ja kylmät kuin talvella -- kuhuttiin _rospuutan_ t.
_roskuutan ajat_.[80] Joista yks kuhuttiin _kevät-roskuutat_, toinen
_syksy-roskuutat_.
Näin jakoivat hyö nyt vuosi-kautensa neljään osaan, nimittäin _kesään
ja talveen, keväiseen ja syksyyn_, tahi neljään peä-aikaan, nimittäin:
_kesäiseen ja talviseen aikaan, ja keväiseen ja syksyiseen aikaan_.
Mutta koska hyö sillä eivät kuitenkaan osainneet tarkoittoo ne monet
erinnäiset ja pienemmäiset ajankulut vousikauvessa, niin heijän täytyi
toisella tavalla heitä tapailla. Kuin hyö tarkemmin tahtovat toimittoo
jonkun vissin ajan, niin tarkoittivat aina sen lähin olevaisen
muuttumattoman juhlan,[81] tahi jonkun toisen heiltä tietyn päivän, ja
läksivät siitä lukemaan sekä eteenpäin että taakseppäin,[82] e.m. tällä
tavalla: _viis viikkoa ennen Juhannusta_, joka merkihtee s. 17:ttä
päivää Touko-kuussa; -- _kolmet viikkoa Mikkelistä_, joka merk. s.
20:ttä päivää Loka-kuussa -- Joulun alus-viikolla, joka merk. s. 17:stä
-- 23:neen päivähän Joulu-kuussa; -- _Viikautta ennen Vapon (Varpulin)
päivee_, joka merk. s. 24:ttä päivää Huhti-kuussa -- _Helluntai
pyhinä_, joita aina luetaan 7 viikkoa Peäsiäisen perästä, j.n.e. Sillä
hyö eivät milloinkaan sanoneet e.m. _sinä 5:nä päivänä Tammi-kuussa_,
tahi _sinä 19:nä päivänä Marras-kuussa_; vaan sanovat silloin aina:
_Loppiaisen oattonna_, tahi _puol kolmatta viikkoa Köyristä_, j.n.e. ja
sillä tavalla hyö ainian vielä nytkin meärettelöövät aikojansa.
Tästä nähään miten tarkka ja tarpeellinen se on, että ne vanhat nimet
pysytetään meijän allakoissa paikoillansa, eikä viskoitak tännek eikä
tuonnek. Silla heistä se yksinvakainen kansa lukoopi vuuen ja ajan
juoksut, ja on heitä sananlaskuillansa muistoonsa ikuistanneet ja
mieleensä tarkoittanneet. Ehkä se kyllä muuten oisi yhtä kaikki millen
päivällen meijän nimet allakoissa pantaisiini, tahi jos heitä ollenkaan
heissä löytyisi, niin nähään tästä heijän lapsillisuutta, jotka kosk
eivät taija muuta, niin muutteloovat ies ne vanhat nimet, ja asettaavat
heitä toisillen päivillen.[83]
Meijän nykyiset nimet ja Juhlat ovat kaikki (muutamia ehkä nimittämätä)
annettu meillen Poavilaisilta; mutta uskottava on että meijän
moan-vanhemmillen oli muinon joitakuita muita, joita hyö pyhinnä
pitivät, ja jostakusta syystä rajuttivat muista päivistä.[84] Se
näyttää niin kuin muutamat näistä oisivat vielä nytkin meijän
allakoissa säilytettynnä, ehkä siitä syystä, että hyö tammaisivat
samoillen ajoillen kuin nemät Ristittyihen juhlat; tahi siitä, että
Ruohtalaiset meijän mielennouteiks, eivät varsin tahtoneet hävittää
kaikkia meijän vanhoja muistojamme. Mahollinen on myös, ja ehkä
uskottavaimmin, ettei Suomalaiset tahtonneet ristittyiksi tultuaankaan
heistä luopua, ja että näitä vasta myöhäisempinnä aikoinna pistettiin
meijän Suomalaisiin allakoihin.
Näistä Suomalaisten vanhoista Juhlista, on
1) _Joulu_ kalliin luettava.[85] Siitten ehkä
2) _Käyri, köyri_ t. _köyry_, e. _keuri_ t. _kekri_,[86] Virk. _pyhhade
hingede pääw_ t. _kige pyhhide hengede pääw_ (kaikkein pyhäin henkein
päivä).
3) _Laskiainen_,[87] Virk. _vatsla_ (fastlag) e. _lehha heite_ t.
_heitmisse aig_ (lihan heittämisen aika) [88].
4) _Loppiainen_,[89] Virk. _kolme kunniga pyhha_ (kolmen kuninkaan
pyhä).
5) _Runttu_ t. _Vuoten-alkaiset_, ja muita sellaisia.
Ilman näitä nyt nimitettyjä päiviä, niin oli heillä muitakin, joista
hyö ottivatten merkkinsä vuuen ja ajan luvussa. Näitä hyö eivät
rajuuttaneet, eikä minnään pitäneet, ainoastaan tarkoittivat näitä
muiste tiessänsä vitojen aikoja. Sillä hyö keksivät päiviä vuuessa
olevan monellaisia, nimittäin pitempiä että lyhyvempiä, ja käväisivät
että hyö kerran vuuessa olivat pisimmällänsä, ja kerran myöskin
lyhimmillänsä. Näitä aikoja kuhtuvatten hyö _Päivän palaaisia l.
palauksia_,[90] koska päivä silloin palaisiin heiltä poisi, tahi
palaisi taas takaisin heijän luoksensa.
Tämä tapahtui kahesti vuuessa nimittäin talvella, s. 22:nä päivänä
Joulu-kuussa, jota sen eistä kuhuttiin _talvisen päivän palaaiminen_ t.
_palaus_ (silloin päivä palaisi heijän luoksensa); ja toisen kerran
kesällä, s. 22:nä päivänä Kesä-kuussa, jota kuhuttiin _kesäisen päivän
palaaiminen_ t. _palaus_, (silloin se palaisi pois heijän luotaan).
Koska nyt kesältä päivät kerran rupesivat lyhenemään ja yöt toas
jatkumaan, niin oli arvattava että hyö kerran piti toisiansa tavata,
tahi kumpaisetkin tulla yhtä pitkiksi (tämä tapahtuu syksyllä).
Samaten koska päivät talvelta, rupeisivat pitkistymään ja yöt häviämään
niin hyö toas kerran piti joutua yhtä pituiseksi (tämä tapahtuu
keväillä). Tämä heijän yhölläisyys tapahtuu niin muotoin kahesti
vuuessa, nimittäin keväillä ja syksyllä. Näitä aikoja kuhuttiin
_päivän-tasauksia_,[91] koska päivät ja yöt silloin olivat yhtä
tasaiset, tahi koska vuorokauvet silloin oli pantu kahtia. Käistä yksi
kuhuttiin _keväisen-päivän tasaus_, joka tapahtuu s. 22:nä päiv.
Maalis-kuussa; ja toinen _syksyisen-päivän tasaus_, joka tapahtuu s.
22:nä päiv. Syyskuussa.
Ilman näitä nyt jo nimitettyitä päiviä, niin on vielä yksi, joka
kuhutaan _karkaus-päivä_[92] joka lisätään aina kolmen vuuen peästä,
tahi joka neljäs vuosi, ja josta se vuosi on kuhuttu _Karkaus-vuosi_,
Virk. _aasta lia pävaga_ (aastaika liika-päiväinen), ja Lapk. _saskad
jape_ (hyppy-vuosi). Mutta siitä päivästä eivät vanhuuvessa tienneet
mitään. Sitä vaston niin oli niillä vissiä muita päiviä joita
kuhtuvatten _tähti päiviä_, Virk. _täht-päiw_, joista ottivatten vissiä
merkityksiä, ja joista ne myös läksivät lukemaan aikojansa. Näitä
rajutetaan vielä nytkin Virossa. Siinä kuhutaan myös yksi päivä vuuessa
_kynni pääw_ (kyntö-päivä), jolla tarkoitetaan _Tiburtiuksen-päivee_.
Näistä ja muista tällaisista nimistä nähään että heillä oli vanhoinna
aikoina, ei ainoastaan vissit omat juhlat, mutta myöskin vissit
erinäiset päivät, joista ne ajanluvussansa läksivät lukemaan.
Mistä ajasta, tahi mistä päivästä ne ennen aikana lie vuosikautensa
aloittanneet, on tietämatöin, mutta uskottava on että se oli Joulun
alla, tahi siitä päivästä kuin aurinko rupeisi meijän maitamme
lähestymään, ja jälleen valaisemaan pohjan pitkee peree, joka tapahtuu
Joulu päivänä, eli sinä 25:tenä päivänä Joulu-kuussa.[93] Yksi vanha
vertaus joka kuuluupi näin: _Joulun viimeisenä pyhänä,[94] päivä on jo
kanan askelta pitempi_, osottaa että hyö silloin jo eroittivat päivän
olevan kasvamassa[95] ja sitä myöten uutta vuottakin kulumassa.
Että jakoa vuotensa vissiin _kuihin_[96] sitä eivät hyö tainneet, ellei
hyö taitana jakoa heitä viikkokausiin. Tätä nähään siitä, että ehkä
kullenkin kuullen on jo aikoa siitten annettu Suomalainen nimi, niin
niitä vielä nytkään ei tunnetak joukossamme. Sillä jos kohta ne kirjaan
tottuneet heitä eroittaavat, niin määppäs syvänmoan-miehiä
puhuttelemaan, tokkohaan ymmärtännöön hyö näitä nimiä? Sillä niin
harvoin kuin Ruohissa sanoovat _Göje_ ja _Thors-månad_, niin harvoin
sanotaan meijän pisimmissä _Helmi_ ja _Tammikuu_. Nämät nimet on heistä
pian yhtä ouvot kuin jos sanottaisi _Februari_ ja _Januari-kuu_; mutta
nimihteppäs _syvänkuut_, niin tietäävät vainenkin mistä on puhe.
Että nämät nimet ovat myöhäisempinnä aikoinna synnytetyt, selitämme
myöskin siitä, ett eivät ouk Viron ja Lapin kielillä yhtä-kuuluvaiset,
jota kyllä muuton oisivat jos heillen jo vanhuuvesta oisi näitä nimiä
annettunna.
Nykyisin nimitetään meijän kuut näin:
1) Tammi-kuu (Januari månad).[97] Kuhuttaneenko häntä Suomeksi niin,
koska se on kovin kuista, niin kuin _tammi_ on puista kovin. -- Vironk.
_neäri-ku_ (nyårs-månad) t. _vastse ajastaja kuu_ -- Ungk. _bodag azzon
havva._Siihen luetaan 31 päivee.
2) Helmi-kuu (Februari månad),[98] lienököhään nimensä soannut siitä,
että lumi päivän paistolla sulaa, vaan illan tultua hyytyy, ikään kuin
helmiksi tahi jää-kalkareiksi. Tätä kuuta kuhtuivat vanhat myöskin
_Kaimalo-kuu_, koska pakkaiset silloin kuivailoo ja kajailoo. -- Virk.
_kyynla_, t. _kyyndle-ku_ (Kyntteli-kuu) ja _hunti-ku_ (huntti t.
hukka-kuu) -- Ungk. _bëuth eleü-hoo_. Tähän luetaan karkaus-vuosinna 29
päiveä, vaan muuten ainoastansa 28.
3) Maalis-kuu (Martti månad).[99] Mistähän tuo lie Suomeksi nimensä
soannut? Jos ei se liene _mahalasta_, jota Lapinkielellä kuhutaan
_male_, ja joka ehkä lopulla tämän kuun alkaa joutua. -- Virk.
_paasto-ku_ (poasto-kuu) ja _ange-ku_ (hanki-kuu). -- Lapk. _njuktja
mano_ (Jouhtenen-kuu) koska Jouhtenet silloin tuloovat linnun
lentämästä. Tähän luetaan 31 päivee.
4) Huhti-kuu (April månad)[100]. Se kuuluu ikään kuin se oisi soanut
nimensä _huuhtasta_ (swed) koska synkät honkikot ja kuusikko-mehät
silloin jo hakattiin kaskeksi, erinomattain vanhoilla viitamailla.
Mutta uskottavampi on, että se on tullut näin kuhutuksi
_huuhtamisesta_, koska virrat rupeavat jo silloin maita huuhtelemaan,
ja pakkaiset välistä kuoloovat, välisten toas lyövät puut huuteesen. --
Virk. _mahlo-ku_ (mahalan-kuu) ja _Jyrri-ku_ (Jyrin-kuu). -- Lapk.
_wuoratjis-mano_ (Varis-kuu), koska Varikset silloin kokountuuvat. --
Ungk. _zenth geürgy-hava_ (santa Yrjänen kuu). Tähän luetaan 30 päivee.
5) _Touko-kuu_ (Maj månad)[101] kuhutaan niin koska sen lopulla jo
ruvetaan toukoja tekemään. -- Virk. _lehhe_ t. _lehti-ku_ (lehti-kuu).
-- Lapk. _Qwed-mano_ (kanto-kuu) koska Porot silloin poikiivat. --
Ungk. _ponkosd hava_. Tähän luetaan 31 päivee.
6) _Kesä-kuu_ (Juni månad),[102]) silloin alkaa Suomessa jo kesä. --
Virk. _jani-ku_ (Jaani t. juhannuksen kuu). Tähän luetaan 30 päivee.
7) _Heinä-kuu_ (Juli månad,[103]) silloin ruetaan jo heiniä tekemään.
-- Virk. _haina_ t. _heina-ku_. Tähän luetaan 31 päivee.
8) _Elo-kuu_ (Augusti månad[104] kuhutaan niin koska silloin peäsöövät
jo uutiseen, ja suatua uutta eloa syntyy heillen ikään kuin uusi
_elämä_. -- Virk. _Mädda-ku_ (Mätä-kuu) ja _leikusse ku_ (leikkuun-kuu)
ja _poimo-ku_ (viljelemisen kuu). -- Lapk. _Mäska mano_ (mätänös-kuu).
-- Ungk. _szent-yakab-hava_ (st. Jaakopin kuu). Tähän luetaan 30
päivee.
9) _Syys-kuu_ (September månad[105] silloin on jo _syksypuoli_
kesee. -- Virk. _mihkli-ku_ (mikkelin-kuu) ja _syggise-ku_
(syksy-kuu) t. _syggisehe-ku_ (syksyinen-kuu) -- Lapk. _rakad mano_
(rakkaus t. kilo-kuu), koska Porot silloin ovat härillään. -- Ungk.
_szent-mihaly-hava_ (st. Mikkelin kuu). Tähän luetaan 30 päivee.
10) Loka-kuu (Oktober månad)[106] on tullut näin kuhutuksi, koska
silloin usseemmittain on liiaksikin sekä _likoo_ että _lokoo_. -- Virk.
_roja ku_ (rojo, ruoja t. ropakko-kuu) ja _ryhhe ku_ (rytä t.
ryyhä-kuu) koska järvet silloin ryyhtyyvät. Kuhtuuvat sitä myöskin
_vina ku_ (viina-kuu), koska silloin polttanoovat viinoo. -- Lapk.
_kolko-mano_ (kolkka-kuu), koska Porot silloin ovat kilottuansa
kyhnistynneet ja väikistynneet. -- Ungk. _Mindzent-havva_. Tähän
luetaan 31 päivee.
11) _Marras-kuu_ (Nowember månad)[107] on ehkä siitä soanut nimensä,
että silloin makoo jo kaikki kasvut _martona_ ja _murtuneenna_. --
Virk. _talve-ku_ (talvi-kuu) ja _marti_ t. _märti-ku_, (Martin-kuu) t.
_märtna ku_ (Martinuksen kuu). Tähän luetaan 30 päivee.
12) _Joulu-kuu_ (December månad),[108] kuhutaan myös Vironk. _joulo ku_
ja _talviste pyhhä-ku_ (talvinen pyhä-kuu). -- Lapink. _joula mano_ ja
_passates mano_ (pyhä- t. pesätös-kuu),[109] tähän luetaan 31 päivee.
Kuin Suomalaiset tahtoivat toimittoo jonkun vissin vuuen, niin
rupeisivat lukemaan kuinka mones se oil siitä nykyisestä, ikään samalla
tavalla kuin koska hyö tarkoittivat päiviänsä. Tätä tekivät hyö sekä
eteenpäin että taakseppäin, nimittäin tällä tavalla:
_Tämä vuosi t. tänä vuonna t. tämä ajastaika e. aastaika_, (detta år, i
år) -- Virk. _tämmo, tämmo aasta, tämmode, tämmöde aasta, tännawo_. --
Lapk. _tan jaken_.
_Ensimäinen t. tuleva, t. nouseva vuosi, t. ens-vuonna, tulevana
vuonna_ (första år, följande år, nästa år).
_Toinen vuosi, t. toissa vuonna, t. vuuen takoo e. vuuen peästä t.
perästä_ (andra året, ett år härefter, d.v.s. året efter nästa år).
_Kolmas vuosi t. kolmanna vuonna, t. toisen vuuen peästä, perästä t.
takoo_ (tredje året, twå år härefter).
_Neljäs vuosi, t. kolmen vuuen takoo, e. peästä_, (fjerde året, tre år
härefter) j.n.e.
Samalla tavalla läksivät myös lukemaan taakseppäin, nimittäin:
_Tämä vuosi, t. tänä vuonna_ (detta år, i år)
_Viimeinen t. männyt vuosi, e. männä vuonna,_ (sista året, sistledne
år, i fjol). -- Virk. _mullo_[110]. -- Lapk. _tibma_.
_Toinen vuosi t. toissa vuonna t. vuotta siitten_ (andta året, förra
året, förledne år, ett år tillbaka). -- Virk. _tunna mullo_ (toinen
mullo).
_Kolmas vuosi t. kolmanna vuonna, t. kaks aastaikoa siitten_, (tredje
året, tvenne år tillbaka e. sedan) -- Virk. _takka tunna mullo_ (toisen
mulloh taaksee).
_Neljäs vuosi t. kolme vuotta siitten,_ (fjerde året, tre år sedan). --
Virk. _ennen takka tunnu mullo_ (ennen toisen mullon takoo) j.n.e.
Kuin puhuvat muinoisista ajoista, ja silloin tahtovat tarkoittoo jonkun
vissin vuuen, niin eivät lähteneet meijän tavalla lukemaan _Ristuksen
syntymästä, vein paisumuksesta, tahi Ruomin rakennoksesta_, vaan
tarkoittivat silloin aina sitä lähimmäistä sota-vuotta, tahi jos ei
sellaista löytynnä, niin ottivat jotakuta toista merkillistä vuotta,
jota kaikki hyvin tunsivat, ja läksivät siitä lukemaan tuonemmaksi tahi
tännemmäksi, sitä myöten mitenkä asia voatii. Tällä tavoin lukoovat hyö
vielä nytkin vuosiansa, niin että harvoin saat kuulla heijän sanovan
e.m. _vuonna_ (jälkeen Vapahtajan syntymästä) _yksi tuhatta, kaheksan
satoo ja yheksen_, vaan sanoovat silloin aina _viimessä sota-vuonna_.
Samalla tavalla sanoovat hyö e.m. _kolme vuotta jälkeen Lappeenrannan
tappelusta_[111], joka merkihtee vuonna 1744; _vuotta ennen
Kyröntappelusta_[112], joka merkihtee vuonna 1713; _Suurinna pakko
vuosinna_, joka merk. vuuvet 1695, 1696 ja 1697. _Rutto kesänä_, joka
merk. kesällä vuonna 1711. _Toissa sota aikana_, joka merk. vuuvet 1788
jt 1789. j.n.e.[113]
Kaikki nämät ajan-luvut on alustapäin luettu päivän kulusta, tahi vuuen
juoksusta. Se oisi tyhmästi luulla vanhoin Suomalaisien ei ottaneen
kuustakin jota kuta merkkiä, jonka hyö aina päivän peästä silmillänsä
käsittivät, ja josta hyö vielä nytkin ajan-luvussansa pitäävät suurta
mahtia.[114] Ei ouk mikään kansa niin typerä ettei ouk hoksanna kuun
välisten paistavan, välisten toas pimenevän; ja että se vissin ajan
peästä aina kuumottaa entisellä kohallansa. Tätä aikoo jolla kuu oli
moata kieritellyt, ja jota luetaan 27 päiväksi, 43 pieneksi ja 7
pikkuksi, eli lähes neljä viikkoo, kuhtuivat vanhat Suomalaiset
kuukauveksi (en periodisk månad). Mutta jos ne ovat näitä vuuessa
lukeneet, tahi erinimellä nimittänneet, sitä emme saata vissisti
sanoa.[115]
Ikään kuin hyö jakovat vuovokauensa kahteen osaan, päiväiseen ja
yön-aikaan, tahi niin kuin hyö jakovat vuosikauensa kahteen osaan,
kesäiseen ja talviseen aikaan, niin jakovat myöskin kuukauensa kahteen
osaan, nimittäin _kuutaman ja kuuttoiseen aikaan_.
Kuutaman ajan jakovat hyö taas, ikään kuin päivänsä ja kesänsä, kolmeen
osaan, nimittäin:
1) _Ylä-puol (Sav.) t. ylä-kuu_ (Häm.) e. yläkuun aika, joka merkihti
sitä aikoo kuukauvessa, kuin kuu näytti meillen oikeimman puoliskonsa,
tahi niin kauan kuin se oli kasvamassa, (ne kahet ensimaiset viikot).
2) _Täysi-kuu, t. täyvenkuun aika_, joka merkihti sen ajan kuin hään
näyttäiksen meillen kokonaan, joka tapahtuu 14:tenä pänä hänen syntyä.
3) _Ala-puol (Sav.) t. Ala-kuu_ (Häm. Turk.) e. _Ala-kuun aika_, joka
osotti sitä aikoo, kuin hään näytti meilleh vaseimman puoliskonsa, tahi
niin kauvan kuin se oli katoamassa (ne kahet viimäiset viikot).
Kuuttoin aika, jota luettiin täyvällisin 28 pänä kuun syntyä, tahi
viimeisennä päivänä kuukauvessa, ei jaettukaan.
Näin jakaelivat hyö nyt kuukauvensa, ikeän kuin vuorokauvensa ja
vuosikauvensa neljään osaan, nimittäin _Ylä-puoleen, täysi-kuuhun,
Ala-puoleen ja kuuttomattomaan_, tahi neljään peä aikaan, nimittäin
_Ylä-kuun-, täyven-kuun-, Ala-kuun- ja kuuttoiseen-aikaan_. Mutta koska
_kuutoin aika_ synnytti uutta kuuta, ja _täyven-kuun aika_ toimitti
_vanhoo kuuta_, niin kuhtuivatten kuun ajan-kauvet näin: _uusi-kuu,
yläpuol, vanha-kuu, ala-puol_. Mutta koska hyö sillä eivät kuitenkaan
osanneet tarkoittoo niitä monta pientä ja erinnäistä ajan-kulua
kuukauvessa, niin hyö kokivat eri-nimillä niitäkin tapailla. Kuin hyö
tarkemmin tahtoivat toimittoo jonkun vissin ajan kuukauvessa, niin
nimittivät sen sitä myöten mitenkä kuu heijän silmissänsä oli vajunut
suuremmaksi tahi pienemmäksi. Tästä ovat syntyneet nämät sanat ja
puheen parret:
_Kuu syntyy_, sanotaan silloin kuin ikään _uusi kuu_ alkaa. Virk. _ku
luakse_ (kuu luoksen).[116] Lapk. _mano vuotja_ (kuu vuotaa); 1:nen
päivä kussa.
_Kuu on syntynä_, sanotaan koska jo uutta kuuta rupia tuntumaan. Virk.
_ku on lodud_ (kuu on luotu) t. _noar kujw kui_ (nuori kuiva kuu) t.
2:nen ja 3:mas päivä.
_Uusi-kuu_, kuhutaan koko sitä ensimmäistä viikkoo kuussa (ensimmäinen
neljännes).[117] Virk. _noor ku_ (nuori kuu), Lapk. _åddå mano_ (uusi
kuu) t. siitä 1:stä siihen 7:mään p.
_Kuu kasvaa_, sanotaan kuin se enennöö, ja lisäytyy. Virk. _ku kasvab_;
4:äs ja 5:es p.[118]
_Kuu on kasvanut_, sanotaan kuin se on jo vajonut suuremmaksi; 6:es p.
_Yläpuol, t. ylipuol kuuta_,[119] sanotaan kuin se on ensimmäisen
kerran puolillaan jota nähään täyvälllsin s. 8:na p. hänen syntyä.
Virk. _ku om tassa_ (kuu on tasainen) ylä-puoleksi kuhutaan koko tätä
toista viikkoo, (toinen neljännes); 7:ästä, siihen 14:een p.
_Ylä-kuu_, kuhutaan koko sitä puolta kuuta kuin se on kasvamassa,
(hänen ensimmäinen puolisko) jota luetaan 2:ksi viikko-kaueksi, eli
1:sestä p. siihen 14:neen.
_Kuu täytyy_, sanotaan kuin se on puolestansa täyveksi tulemassa. Lapk.
_mano tiewa_ (kuu täyvestyy); siitä 9:sesta siihen 12:neen p.
_Kuu on täytynä_, sanotaan kuin se on jo täyveksi tulluna; s. 13:nes p.
_Vanha-kuu_, t. _Täysi-kuu_, sanotaan silloin kuin se on jo varsin
täyvellinen, eli kun _ylä-kuu_ loppuu ja _ala-kuu_ alkaa. Virk. _vanna
ku_ (vanha kuu) _täis_ t. _täys-ku_. Lapk. _tiewa_ t. _teuwa mano_
(täysi kuu); s. 14:nes päivä. _Täyven-kuun aika_, kuhutaan koko kolmas
viikko (kolmas neljännes), t. siitä 14:nestä siihen 21:neen p.
_Kuu keäntyy_, sanotaan kuin kuu keäntyy _ylä-kuusta ala-kuhun_; s.
15:nes p.
_Kuu on keäntynyt_, sanotaan kuin se on jo keäntynyt vähemmäksi; s.
16:nes p.
_Kuu on haavattu_, sanotaan (Torneossa) kuin on kuusta ikään kuin
palainen jo pois kulunna. Virk. _ku on lattergunne_ (kuu on syrjäinen,
_kantig_, latukkainen); siitä 17:estä siihen 20:neen p.
_Ala-puoli_, t. _ala-puol' kuuta_ sanotaan kuin se on toisen kerran
puolillaan, jota nähään täyvellissä s. 21:nä p. hänen syntyä.
_Ala-puoleksi_ kuhutaan koko neljäs viikko (neljäs neljännes); t. s.
21:stä siihen 28:neen p.
_Ala-kuu_, kuhutaan koko sitä puolta kuuta, kuin se on katoamassa
(hänen toinen puolisko), jota luetaan 2:eksi viikko-kaueksi, eli
15:nestä siihen 28:neen p.
_Kuu katoa_, sanotaan kuin se vähenöö. Virk. _ku kahheneb_. Lapk. _mano
qwuosgna_ (kuu sotkeuntuu); s. 22:nestä siihen 25:neen p.
_Kuu on kavona_, sanotaan koska kuu on lakanut kuumottamasta;
s. 26:nes p.
_Kuun pohja_, t. _perä_ (t. Torneossa _jama_), sanotaan koska on kuuton
aika. Virk. _vanna ku pohhi_ (vanha kuu-pohja); siitä 21:nestä siihen
28:neen p.
_Kuu on kannallansa_, sanotaan kuin on vielä vähä jälellä tätä vanhoo
kuuta; s. 27:nes p.
_Kuun vaihet_, t. _vaiheus_, kuhutaan sitä aikoo, kuin on kahen kuun
välillä, tahi sitä joka kuluu siitä kuin vanha kuu on loppuna, ja ennen
kuin uusi kuu alkaa, eli kuin kuu keäntyy _ala-kuusta ylä-kuuhun_.
Lapk. _mano kaska_ (kuu kesken).
Näitäk nimitäk, sanotaan myöskin:
_Kuu on pa'an sankalla_, kuin se on sankan näköinen, niin kuin se
monestin näyttääksen nuon ylä-kuun alussa, eli 1:senä ja 2:sena
päivänä, siitten kuin se on tullut näkyvillen.
_Kuu on mahallaan_, (Torneossa, Sian mahalla), sanotaan kuin ei hänestä
nävyk muuta, kuin se ylimmäinen piiri, eli kuin se on vempelen näkönen.
Joka myöskin toisinaan tapahtuu yläkuussa, nuon 3:mantena t.
4:jäntenä p.
_Kuu on selällään_, sanotaan kuin ei hänestä nävyk muuta kuin se
alimmainen reuna, ikään kuin alaspäin pantu luokki. Joka välisten
tapahtuu nuon 24:nä p. ala-kuussa.
_Kuu on kylellänsä_, sanotaan kuin ei hänestä nävyk muuta, kuin yks
hänen sivu-reunoistaan. Joka tapahtuu nuon 5:enä p. ylä-kuussa, ja
24:enä. p. ala-kuussa.
_Kuu riippuu kynsistään_, sanotaan kuin se on alaspäin makoava vaan ei
kuitenkin varsin seljällänsä. Joka jollonkullon tapahtuu nuon 6:na p.
yläkuussa, ja 25:nä p. ala-kuussa.
_Pystö-kuu_, sanotaan kuin se on ikään kuin korva pystyssä, vaan ei
kuitenkin täys puoleltaan.
_Lauku-kuu_ kuin se näyttäiksen alas-päin kallistuvan, ikään kuin se
riippuis kynsistänsä, ja jonka sanotaan toimittavan pahoja säitä.
_Kuun kehä_ t. _kuu on kehässä_, sanotaan sitä tummaista piirtä, joka
toisinaan levitteleksen kuun ympärillä, ja joka toimittaa tuulisia,
tahi rajuja ilmoja.
_Kuu syöpyy_, t. _kuuta syyvään_, t. _kuu pimenee_, sanotaan kuin kuu
vaipuu moan pimenökseen. Virk. _ku sywwas, ku syakse_.
_Kuun pimenös_, sanotaan kuin kuu on moan peitossa. Virk. _ku pimedus_,
t. _pimmestys, ku warjotaminne_. Lapk. _manon pårrelem_ (kuun
pureleminen).[120]
Mutta, se ei ollut ainoastaan _kuuta ja päivää_, joita ne vanhat
Suomalaiset tievustelivat,[121] sitä on jo ennen sanottu etteivät
olleet _tähtiin_ tuntemisessa varsin typerät [Otava I]. Sillä että
heillä oli omat nimet isoimmillen tähti-sikerillen, totistaa jo paljon,
ja osoittaa että ne heistä toivottivat soahaksensa jota kuta oppia. Se
oli erinomattain merimiehet, jotka kulkiissansa meren aukioilla
syksyisiä öitä, taisi heistä hyötyä. Myö tunnemme meijän
tarinamuksestamme, että Suomalaiset ja Virolaiset jo vanhoinna aikoinna
purjehtivat vieraita vesiä, jollon kompassia ei vielä tunnettu.
Päivillä ne taisivat joten kuten maihen tuntemisesta ja päivän kulusta
aprikoija kulkuansa ja ajan juoksua; mutta syksyillä, niinnä pitkinnä
öinnä, silloin oli _Otava_ ja _Pohjan-tähti_ heijän parraat soattajat.
Heistä ne vielä nytkin arvoavat matkojansa, ja tiiustaavat miten paljo
on kulunut yötä; ja ovat vanhoissa sananlaskuissa muistoksi
jälkimmäisille toimittanut tietojansa. Näistä heijän puheenparsista on
e.m. _Otavan häntä on miehen peällä_ joka merkihtee, että yö on jo
hyvin puolessa. Sanotaan myös Kekrin aikana hänestä, että on
ylösnoustessamme _sarvet peällä_, joka merkihtee että Otavan sarvet
ovat miehen peällä nuon ylösnousun aikana, eli kello 4 aamuisella.
Puolen yön aikana sanoovat, että ne ovat _miestä vasten pystyssä_.[122]
Yks toinen vanha sanallasku on hänestä myöskin: _Kekrinä keskeen, ja
Jouluna pois joutuu_, joka tarkoittaa tähtiin kulkemista vuotta myöten
[Otava I], ja toimittaa että Otava Keurin aikana nähtiin korkein
taivahalla, ikään kuin meijän peämme ylitten, mutta että se jo Joulun
aikana oli laskeutunna loitommallen tahi aiemmaksi.
Ne vanhat Suomalaiset tunsivat ja erinimellänsä tarkoittivat 9
erinnäistä tähteä[123] nimittäin seuravaiset:
1) Pohjan-tahti (Norbstjernan) Lapink. _tjuold_ (seiväs, napa).
2) Otava[124] (Karlvagnen, stora björn). Virk. _taewa wanker_ (taivaan
vaunut). Lapk. _Sarw_ (Hirvi),
3) _Lapin-Otava_, t. _Väinämöisen otava_, t. _Venäjän Otava_ (lilla
björn).
4) _Väinämöisen miekka_, t. _Väinämöisen viitakke_, e. _viikahte_
(Orions bälte) kuhutaan (Savossa) Orionin Vyö ja se juova pienistä
tähtiloistä joka vasemmalta puolelta laskeeksen itä-eteleen tahi koakon
kohti. Virk. _warda tähhed._
5) _Aaronin sauva_, kuhutaan (Pohjan-maalla) ne kolmet tähet Orionin
pusakassa (vyössä).
6) _Orjan-tähti_, kuhtuuvat Suomalaiset yhtä tähteä, joka mahtaa olla
tahti-puoli (planeten) _Jupeteria_. Virk. _Orjatäht_.
7) _Ämmän-rukki_ [125], kuhutaan (Turun puolla) yhtä tähti-sikertä,
vaan en tunne mitä tähteä hyö sillä tarkottaavat.
8) _Seulajaiset_, t. _seulajainen_, e. _Rian-seula, Venäjän t.
Väinämöisen virsu_, e. _rysmäinen t. rysmä tähti_ (sjustjernan). Virk.
_sööl, sööla tähhed, taiwa söggel_,(taivaan seula).
9) _Kolmuiset_, t. _kolmoiset_ (Orion?) kuhtuuvat myöskin yhtä tähteä,
joka taitaa ehkä merkihtää niitä kolmee kirkkasta tähtee Väinämöisen
vyössä.
10) _Koi_, t. _koi-tähti_ (motgonstjernan). Virk. _koido täht, hao
täht_ (aamu tähti) _hommogunne hao täht (huomenkunnan aamu tähti).
Lapk. _idietes naste (huomen tähti) ja _quokso naste_ (koitto tähti) ja
_Abrudijus_[126] (koi).
11) _Ehto-tähti_ (aftonstjernan). Virk. _ehha t. öhha taht_, t.
_öddangunne hao taht_ (ehtoinen koitto tähti).
Näitäk nimitä saattaa ehkä vielä löytyä muita joit ei myö tunnetak.
_Pyrstö t. pursto-tähti_ (komet). Virk. _sawwaga t. sapaka täht_
(saparo-tähti) eli _hannaga t. hännaka täht_ (häntä-tähti) eroitettiin
muista, samaten myös:
_Linnun-ratas_ (vintergatan). Virk. _linnurata_; ja
_Revon tulet t. pohjonen palaa_ (Savossa). Aina kuin isköö tulta, niin
sanotaan että se _vilahti t. välähytti e. löyhähti_. Virk.
_virmalissed, wehtleb, wehhib, wirmalisse tappelevad t. wihtlewad_,
(vilahtamiset tappeloovat).
* * * * *
Tässä lopetamme myö tätä meijän koittelemustamme, tiiustellaksemme
meijän vanhoin ajanlukua. Myö olemme ehkä monin paikoin erehtynneet ja
eksyneet, mutta olkoon tuo luettu meillen altiksi (till ursäkt) koska
meillä ei ouk ollut ketään johon turvataisimme. Niin kuin ensimmäinen
kokee tätä selittääksemme mahtaisi tämä ehkä yllyttää muita, tätä muka
oijaistaksensa, tahi uuesta toimittaaksensa, joka oisi varsin minun
mielestäin, ja voitoksi meijän Suomalaisellen tarinamuksellen.
G--nd.
HAAGA.[127]
Sinä 18:nä päivänä Kesä-kuussa v. 1823.[128]
Emminä soasta laula,
Tappeluksista tiek tarinoo;
Mull' on muutakin puhua,
Parempoa pannakseini.
Runomaan minä rupian
Ilosta monen ihmisen,
Luonnon loajan laitoksista,
Suloisuutta tämän suven.
Kuin sain minäkin kuulla:
"Ett' oil Ruotiin jo joutunut
Josephina joukkoinensa
Tullut tännä muilta mailta,
Meijän maihen-mieltymääni,
Oskarimmo ottamaani,
Vahvistamaan meijän valta."
Niin läksin minäkin tuonek,
Tuonne Haagahan halaisin,
Kahtella tätä kaunoista,
Tätä Neitoa nähtäkseini,
Tätä suloista suen tuloa.
Päivä paisto palavasti,
Kuumotteli Heinä-kuussa,
Ett' oil varista vaivaa,
Tuska suuri tullessamme.
Kuin oil aurinko alenna,
Päivän sappi laskeeillunna,
Niin tuli ilmakin iloinen,
Aivan raitis rakkahillen,
Suosioksi juur suloinen.
Haagan portiin piästyämme
Heitimmo hevoiset siihen,
Vaunut moantien varrelle.
Ite työnsimm' tylväkköhön,
Tepaistimmo tietä myöten
Kohti kuninkaan kotia.
Moni mies, moni hevoinen
Tässä toistaan kohtaisivat,
Seisotteliin tien sivulla.
Väki kulki niinkuin virta,
Niin kuin lauma lapsillinen
Toinen toista seuraisivat.
Kaunis oii tässä kahelia
Miehen monen miekkoisia,
Valjupäitä vaimoisia,
Tyttölöitä monen tuhannen,
Jotk oil tulleet Tukhulmista,
Kaupunnista tänn karana.
Kultahansa kurkistella,
Nuoren nuorikon nähhÄkseen.[129]
Haagan mehet mieluisammat,
Hänen lehvakkaat lehot
Hajotti hyvän hajunsa
Koko korven ympärillä.
Koivukkoot (jotk oil koreet,
Suloiset tällä suvella)
Pitivät tätä pyhännä,
Juhlahanna julkisilla,
Koska saivat sen kunnian
Säilytellä seittyisiä,
Suojella tätä suloista,
Kahen rakkahan välillen
Asettaa tämän avion.
Hiljan kuuset kuiskuttivat,
Hiljan piättivät petäjät
Tosin käyvä toivoamme,
Mielestämme meijän mielet.
Lausui Hoavat latvoiltansa
Lehet salassa sopotti
Onnea näitten molemman,
Rakkautta Ruohissamme.
Lohet niin kuin lammikotkin
Soattoivat samat sanat,
Ilon ison ilmoittivat.
Salmehen sulassa veissä,
Tyvennössä saarein tykönä
Jouhtenet veti juovia,
Sinisiä siivillänsä,
Punaisia purstollansa,
Jaloillaan monenjuovikkaat;
Jotka kiärmeenä kävivät,
Juovissansa juoksi yhteen.
Eistaas Sorsat soutelivat,
Siiven kynkät kylvittivät,
Pesivät joka kynänsä,
Joka purston puhtahaksi,
Valkeeksi joka varpaansa.
Kunniaksi tämän juhlan,
Tähän päivään peästyänsä.
Emät heilui heinikossa,
Riäkyivätten ruohikossa;
Pojat pohjahan pulahti,
Pisteliivät vein pintaan.
Kalamies, joka kaloja
Oli käynyt ottamassa,
Puoti onken onnellisen
Kitahan suurimmiin kaloin,
Isoimihin vein isänniin.
Lauloi saalins saatuansa,
Lauloi kotiin tultuansa;
"Täma iltapa iloinen!
Onnellinen, otollinen,
Kosk' on kontti jo kotona
Täynnä punapurstoisia,
Täynnä kauniita kaloja.
(Mutt' mitäs ma kontista puhun,
Kaloista kauvan juttelen).
Kuin tultiin Linnoa likelle,
Lähes Hovin hoitajoita,
Niin oli kansoa kauhiasti,
Koottunna koko kummasti,
Kahtomaani näitä kahta.
Kaupunkin Naisväki
TÄSSÄ toistaan tunkeisivat,
Survaisi sekä sysäisi.
Oli armotoin ahistus
Väen suuren tunkehissa.
Vielä akkunoin alaten
Merimiehet miehuisivat,
Talonpojat tappelivat
Piästäksensä piällen toisten
Lasia hyvin lähellen.
Moni kana Kaupunkista,
Moni hattupeä-harakka,
Jokapa joutui joukkohon,
Näihin velhuriin väliin,
Tuli kovin kohtatuksi,
Tuli pahoin painetuksi,
Kouralla juuri kovalla.
Viimein piästy pois käsistä
Kiiti kyllä kynsiänsä
Kuin oil hatut jo hajallaan,
Rinta-rievut reväistynnä,
Helmukset varsin helpoilla,
(Josta pojat paljon nauroi,
Piiat ehkä viel' enemmin).
Hovin passarit parahat,
Hovin kävyt käskyläiset
Sukissansa supittivat,
Kenkissänsä käyskelivät.
Körtit köytätyt takana,
Jos oil juovat juotettunna,
Jos oil viivat viitattunna,
Koreistut monet koukerot.
Mikä kannun kannatteli,
Mikä leivän lennätteli,
Hätähesti herrain herkut.
Kuin oil ruuvat ruoskinunna,
Sukina kukiin suuhunsa.
Mitkä oil jälelle jäänyt,
Tähteheksi tämän päiväns
Niin tuli sana jo samaten
'Lykätä venet vesillen,
Terva lauvat lainehillen'[130]
Siitten korkea-sukuiset
Astui kauniisT kaukaloihin,
Joilla laskiit lahen taakse,
Tuonek toiseen valkamahan;
Jossa nousi Nuorukaiset
Rannallen ite _Rakkaus_.
Siinä käv'vät koivukossa,
Leikitellen lepikossa,
Piiloitellen pihlakossa
Vaelsi nämät valitut,
Kahet taivaan tapaiset.
Laitettiin laivat takaisin
Lainehtimaan lahen peähän,
Ite käytiin maata myöten,
Rannan teitä tietävästi.
Pitkin teitä, poikki potkuin,
Myöten uusia uroja.
Kuinpa keäntyi keulat tännä,
Kokat kotiinpäin tulivat,
Laivat omaan laiturihin,
Silloin jouvuttiin jokainen
_Oskarinsa_ outtamaani,
halittuansa varttumaani,
Mutta pettyivät perätin,
Jouten tuonnek juoksuttivat.
Purjeet tyhjänä tulivat,
Haakset ilman haltiansa,
Koaret kaunoista vajoolla.
Nämät mokomat molemmat
_Josephina Oskarineen_
Maata myöten matkustivat,
Käsityksin kävelivät,
Ihaillivat tätä iltoo,
Tätä ilmoo ihanaksi,
Parahaksi tätä paikkoo.
Nauroi vielä kuin näkivät,
Mitenk väet vehkaisivat
Mitenk kansat kahisivat,
Kuhisi vähän kukiin,
Kuin oil poisi poijistansa,
Kahetessa nämät kahet.
Juoni pitkä joukostansa,
Kävi jänkytti jalestä.
Astuivat niin autuasti
Hoikkaisimmat hovin miehet,
Lihavimmat linnan miehet
Kävi liähätti perästä.
Somasti vanhat soturit
Kupeillansa kuljettivat
Hovin vaimoja valitten
Mitk' oil soaneet soalihiksi,
Voitoksi monen voitetun.
Tytöt nuoret typittivät,
Kepein kenkin keikahtivat,
Hienot helmukset helisi.
Iskiin silmänsä sinisen
Nuoillen nuorillen uroillen,
Suloisillen sulhaisillen,
Jotka nauroi noama-suulla,
Parta-viiksillä vihelsi.
Vaimot vanhat ne vaelsi
Niin kuin ämmät ähkyisillään,
Niin kuin vanhat voivuksillaan,
Mikä suutansa supisti,
Mikä levitt' leukojansa,
Irvisti vanhat ikeneet.
Höyhenillä häyhettynnä,
Heinen-päillä peitettynnä,
Pää oil purstoksi pujottu,
Heiluvaksi hännähäksi.
Tullessansa linnan luokse
Oli keot, kankaat kaikki,
Pihat piripintanansa
Täynnä väkiä paljon,
Kansan kanssa kaikellaisen.
Minä mies poloinen poika
Seisotteliin matkan peässä
Mäin töyrällä kökötin.
Tyttäret[131] minun turvissain
Kaukoapa kahtelivat
Mitenk renkit rehvaisivat,
Mitenk herrat hernyisivät
Piästä _Oskarin_ ohillen,
Tiellen hänen tiettyvillen.
Kuin kulkivat kaikk ohitten,
Siirsivät meijän sivuitten,
Prinsi pian silmillänsä
Tapaisi meijät jo takana
Mehän luonna seisomasta.
Keänsiin kohta niin kevakast,
Poikkeis poisi poluiltansa
Kohten meijänkin mäkee.
Kaikki kahtoi karsahasti,
Ihmitteli ite kukiin:
'Mihinkä tuo nyt mänööpi,
Viepi Neijon vieressänsä?
Mehtääkö, vai männykköhön,
Vaanko tuonek varvukkohon,
Korven koreen korjuhulle,
Sisään sinisen lepiston?'
Tuopa tuli mun luokseini,
Kysytteli, kuulusteli;
'Millon tulimmo Tukhulmiin?
Viivytäänkö viikon tässä?'
Lausutteli, lasketteli
Niitä näitä lausumia.[132]
Minä puhuin puolestaini
Mitenkä oli asiat,
Minun kurja laitoksiain.
(Siinä saimmo kaikitekkin
Näitä kahta nähtäksemme,
Kuuleskella heitä kukiin).
Väki että kansat kaikki
Jotka juoksivat jalestä,
Perkaisi heijän perästä,
Aattelivat kumma tuokin
(Oikein outo mielestämme)
Kuin rupeisi tuon puheille
Poika-miehen pakinoillen!
Mistä se on? -- Mikä se on?
Kusta tuokin lie kotoisin?
Jok oil kehno meijän kieleen,
Sanoissamm' varsin typerä.
Murtaisi kuin muukalainen
Meijän puhtaimmat puheet
Pani tuo pakana pahasti."
G--nd.
HELLAS.
Vuonna 1826.
Paritur pax bello.
Mikä nyt ylhällä jyrisee,
Tapahtuneen taivahassa,
Koska kuuluu Ukon eäni
Paukkuavan niin pahasti,
Käyvän kovin korvassaini?
Iässä on pilvet pimiät,
Paikka paikoin pakahtuneet,
Kountuneet yhteen kohtaan;
Etelässä vielä enemmin.
Tuonek tulet tuiskuavat,
Leveykset leimahtavat,
Iskekseen itä-etelään.
Sinneppä myrskyt nyt mänöovät,
Raukenoovat nämät rajut.
Päivä nousi petääköstä,
Männykköhön mäni alas;
Viel' oli voattehet veressä,
Silmät lepässä liehtyneet.
Muutoin oli muoto musta,
Surullinen hänen syvän.
Koska nyt kuukin katoisi,
Taivaan tähet taukoisivat
Otavat jo maillen männeet,
Sammunet joka säkenä,
Niin rupeisi niin rutosti
Mustentumaan muualtakin,
Tuimentumaan joka tuuli,
Joka reuna rietauntumaan.
Ukko jyryi jyskytteli,
Paukkui kovast pilven peästä,
Päiviin räystäitä räjähti,
Jotta taivaat rutisivat,
Koaret kaikki vaikenivat,
Ponnistuivat ilman pohjat.
Suur' oi suru suvussamme,
Kansassa iso kauhistus,
Luuliit Luojan luopunehen,
Kaikkivallan karmistuneen
Hyljänneen hyvät ihmiset,
Kosk ei auttant armotonta,
Onnellinen onnetonta,
Pelastant tätä poloista
Kynsihistä kirotuihen
Kourasta kovan kuoleman.
Miehet miss' on mielehenne,
Kussa aatokset asunnoon,
Kuin etten tule turvahaksi,
Jouvuk jo tähän hätähän?
Jo on monta muokattunna,
Tuhansittain turmeltunna,
Mitk' on rouvat raatellunna,
Mitk' on nälät neänyttännä,
Mitkä maalla murhattunna,
Mitkä menetyt merellä.
Jop'on kauvan jo kohottu,
Nähty kyllä kyyneleitä;
Lasten parkain parkumista,
Vaivoja monen vanhemman;
Kuinka urot surmataan,
Vaimo-rukat vallotaan,
Piijat joutuuvat pilailen.
Hirvittää minun hiviäin,
Syväntäini syytelööpi,
Kohtaapi kova luontoini
Muistellessa tämän murheen,
Meijän aikuiset asiat.
* * *
Mutta kohta kuu kohennoo,
Päivän koaret valkenoovat,
Hälviää nämät hämärät.
Tulipäivä sen perästä,
Aamu toinen jo aloitti,
Joka oli onnellinen,
Lykyllinen yltä-ympärin.
Pouta paisto pohjosessa,
Hyvä ilmakin iässä,
Lännessä että luvessakin
Selkeni joka sätehe.
Nytpä ilmistyi iässä
Niemen maita, saaren maita
Keksittiin meren keskellä.
Taipalet näiten takana,
Jossa viinat vihoittivat,
Onnen puut jo punoittivat,
Loistivat hyvät hetelmät.
Jossa ihmiset itekkin,
Tiijoillansa, taijoillansa,
Harjoittivat ja hakivat
Soaha kukiin kunniansa,
Onnesta oman osansa.
Mikä maa, mikä mantere
Nosti noukkansa niin nopeesti,
Ylensiin näin omin voimin?
Se oil Hellas, hertaiseeni,
Moa Achaijoin vanhuuesta,
Jokapa viimein nyt viskaisi,
Heitti hävyt helmoiltansa;
Oli ollut orjuutessa,
Palveluksessa pakanan;
Aastaikoa monen saan
Ollut armon jo alaten.
Mutta nyt, aivan nykyisin
Katkais kovat köytehensä,
Aivan sitkiät sitehet
Ratkaisi rauvan nenällä.
G--nd.
SANAN-SALAUS.[133]
Raskaus, aina kevenee;
Kankeus, aina usseemmin
Sulaapi.
Voima, oisikkin itestään
Tullut tyhjäksi, armohois
Avutak.
Kauneus, aivan itekseen,
Kamala. Karvainen, ihmisen
Ajatus.
G--nd.
KEÄNNÖKSIÄ ANAKREONISTA.
_Anakreon, viinan ja rakkauven_ kuuluisa Runoja, eli 500 aastaikoa
ennen Kristuksen syntymistä, ja 400 aastaikoo Homeruksen jälestä.
_Teos_ kaupunki _Jonian_ moassa, vähässä Aasiassa oli hänen
syntymä-paikkansa. Hänen sanotaan olleen korkeasta siävystä, ja samasta
suvusta kuin _Solon ja Kodrus. Parthenion_ luetaan olleen hänen isänsä
nimi, ja _Aetia_ hänen äitinsä. Persalaiset, jotka hänen nuoruuessansa
hävittivät Jonian maata, kajottivat häntä pois hänen koti-kylästänsä.
Hään muutti silloin majansa monen muamiehensä kanssa _Abderan_
kaupunkiin Thrakian muahan, että sillä välttää vihollisten
vallattomuutta. _Polykrates, Samoisten_ hallihtia, sai häntä tässä
tunteaksensa ja otti häntä kanssansa kotiinsa. Hänen hovissansa lauloi
nyt Anakreon runojansa, Viinan ja Rakkauen kunniaksi; ja Kuninkaskin
piti häntä parraina ystävänään. Mutta luulo heijän välillä tais
viimeinkin rikkoa heijän rakkauen; niin että Anakreon läksi tästä
mänemään _Athéniin_ jossa _Hipparchos_ silloin oli itevaltias, ehkä
muutoin yksi oppinut ja hyvä-tahtoinen mies. Hään otti tämän nuoren
Runojan ilolla ja mielisuosiolla vastaan. Anakreon viipyi hänenkin
luonna jonkuun ajan. Vaan koska Hipparchos oli pois-heitetty
istumeltansa, niin Anakreon läksi takaisin omaan syntymä-moahansa,
_Teoon_; jossa hään vietteli aikansa mielen-huvitoksilla, tuttaviensa
ja ystäviensä joukossa. Hään kuoli 85 vuuen vanhanna. Puhe kävi että
yks tarrin eli viinamarjan siemen (russin-kärna) oli juuttunut hänen
kulkuunsa, ja hänen tukeuttana.
_Teos_ pystytti hänelle yhen muisto-pylvään hänen nimen kunniaksensa,
ja koko Greekan-moa piti häntä suloisimmana Runolaulajana. Niin häntä
ylistettiin jo vanhuutessa, ja nykyisetkin kansat kiittäävät häntä,
niin kuin viinan ja rakkauen paras Runoja.
Hänen laulut jotka kaikki ovat laulettavia, (Lyriska) on erinomattain
mainittavat heijän luonnollisuutensa, kaunukaisuutensa ja
vilpittömyytensä suhteen.[134] Suurin osa heistä on jo ajan kululla
vaipuneet uneukseen ja kavotukseen, niin että viiestä hänen kirjastansa
ei ouk muuta jälellä kuin 11 laulua. Kaikista hänen jälkeenjäänneistä
Runoista luvetaan vielä 68 laulua, jotka olemme käsittänyt; ehkä
se on tietämätöin, jos hyö kaikki ovat hänen omiansa. Hyö ovat
mittauksensa[135] suhteen, kirjutetut erinomaisella tavalla, josta tämä
värsynmittaus, on hänen nimensä perästä tullut Anakreontiksi kuhutuksi,
ja eroittaaksen muista, siinä, että hyö ovat tehtyt kolm-nivelisistä
Jambiloista,[136] yhen jatkauksen[137] kanssa; eli hyö ovat syntyneet
uupuvista neljä-nivelisistä.[138]. Herrmann on mittuuttana heitä niin,
että se on soanut heistä yhen suuren _Jonicus_ aloittamuksensa[139]
kanssa; myö tahtoisimme heitä (erinomattain niitä joill' on kolmet
polvee ensimmäisessä nivelessä) lovistaa,[140] niin kuin oisivat
kaks-nivelisiä _Ditrochaeit_[141]; että sillä soaha heitä meijän
kielellen sopivaisiksi.
Sillä Suomen kielessä ei löyvyk yhtään sanoo, joka oisi kunnolliseksi
_Jambiksi_ kuhuttava; sillä jos kohta jälkimäisessä sananpolvessa oisi
_pituus_,[142] niin on kuitenkin into[143] aina ensimäisessä, jonka
karaistamisella paino ikään kuin pois-vaipuu toisesta polvesta, niin
ettei hänestä paljon lukua pietäk josko hään on pitkä eli lyhyt. e.m.
_pataan_,[144] joka oikeutta myöten olisi _Jambi_ vaan on lovistettava
kuin yksi _Spondeus_, sillä jos innon ottaisi pois ensimäisestä
polvesta, niin sitä ei yksikään Suomalainen ymmärä, vaan jos taas ottaa
painon toisesta polvesta, niin että se luetaan lyhemmäksi, niin sitä
ymmärtäävät kaikki. Sillä Suomen kielessä on karkaiseminen enemmäksi
luettava kuin painaminen. Ja myö niämme sen eistä myöskin heijän
vanhoissakin Runoissa, pitkiä polvia jotka ovat lyhyvinä laulettavia,
jota aivan hyvin soattaa tehä, ainoastans intopolvet ovat kohallansa.
Myö olemme näitä kiännellessä, niin paljon kuin mahollinen on ollut,
sovittanut tätä, niin kuin asia myöten antaa, ja erinomattain
tarkoittanut että saaha into-polvet paino-polviin paikoillen; että
heitä sillä saisi karaistuiksi; ja jonka tähe meijän useasti on
täytynyt sovittaa ne pitemmät polvet lyhyisten siaan.
Merkillinen on, että jos _Jambiset_ värsyt lovistetaan takaperin,
niin hyö käyvät meijän runoin tavalla, ja ovat luettavat kuin
neljä-niveliset _Choreukset_, joihen viimeinen niveli on yksi
_Spondeus_. Näin heitä soahaan muutetuiksi, jos ensimäinen polvi niissä
7 polvisissa värsyissä, jonkun vieraan sanan jatkamisella tahi
liitettämisellä tehään kaheksi polveksi. Ne taas hänen lauluista,
joihen värsyissä löytyy 8 polvee entuesta, (nimittäin 3 ensimäisessä
nivelessä) niihin ei tarvihte pistä mitään liikoo sanoo, ainoastansa
ensimäinen niveli luetaan kuin yks _Amphimacer_,[145] tahi jos sanat
lovistetaan kuin oisivat muka neljä-nivelisiä värsyjä, joka syntyy
sillä tavalla, että se ensimäinen polvi tehään pitkäksi, ja leikkaukset
pannaan niin, että kaksi polvee luvetaan kussakin nivelessä, josta hyö
kaikki muuttaiksen paljaiksi _Trochaeiksi eli Choreiksi_, ja ovat
Suomalaisina Runoina laulettavia.[146]
I.
KANTELESTANSA.
1:nen Ode [147].
Atreidist' tahon laulaa,
Kadmost' viritin virttäin
Mutt' kielet kantelessain
Suloista suovaa soivat,
Ma muutin äsköin uuvet
Kaik' kielet kanteleesein.
Ja oisin työt Heraklén
Laulanut. -- Mutta soitto,
Se raikui rakkautta.
Hyväst siit', Urot uljaat!
Mun harppu ainoastaan
Nyt helkyy helleyttä.
II.
NAISVÄISTÄ
2:nen Ode.[148]
Härät ne saivat sarvet,
Hevoiset kavioita,
Jänikset jalon juoksun,
Ja Karhut tora-hampaat,
Ja kalat uima-neuvot
Ja linnut lento-keinot,
Ja miehet saivat mielen,
Noh, jäikö vaimot ilman?
Hyö saivat kauneuutta.
Kaik' kilvet kiskoittaapi,
Kaik' keihät keikuttaapi,
Tulen ja terän voittaa
Hyö kaunuellansa.
III.
RAKKAUS.
3:mas Ode.[149]
Oli kerran keski-yöllä,
Koska ohta Otavaisen
Käteen kiännäiksen Boútin,
Väki kaikki väsyksissä
Oli uneen uupununna.
Eros silloin äkkiästi
Kolkutti koan ovellen.
"Kuka pieksää portin piälle?"
Kyseilin, "ja unein viepi?"
Eros vastais; "Avaa oveis!
Olen lapsi, elä pelkee!
Sateet soattoivat mun märäks,
Kaiken yötä kuljellessa."
Näitä kuullen mielein taipui,
Iskin tulta hiiluksesta,
Avoin oven; löysin lapsen,
Joll' oil jousi kainalossa,
Siven-kynkät, nuolen-kontit;
Panin pankoll' istumahan,
Kourat oli kohmettunna,
Niitä lämmitin omillain;
Veinkin viänsin hiuksistansa.
Kuin läks kylmä kynsistänsä,
Niin hän lausui: "koitelkamme
Jos on vannet vaipununna,
Jännet veissä vetkistynnä!"
Vivun viritti, ja povein
Pisti piikinsä, kuin piru.
Hyppäis pois, ja nauro-suulla
Huusi: "Vieras, kiitos olkoon,
Eip' ou vannet vahinkoit'tu;
Kivut sinuun kiini käyköön!"
IV.
ITESTÄÄN.
4:äs Ode.[150]
Myrtin heinill' hienoisilla,
Lotoin pehmiäisten piällä,
Muatessain ma tahon juuva.
Eros (hameell' hartiolla
Niiniin kanssa, nivottunna)
Tuokoon viinaa viipymätä! --
Sieväst aika sinkoileekse,
Niin kuin vaunu pyörillänsä.
Tomuks tulemme ja tuhkaks,
Luita luista luopuneita.
Miks' siitt' hautain haisuttaisit?
Mullan mustan lahjoittaisit?
Parempi oisi eläissäini
Hajut: kukat kulmilleini
Pujota, ja neio nouva!
Ennen kuin ma tuonek mänen
Tuohon Tuonelaisten tanssiin,
Tahon huolein huojennella.
V.
RUUSU.
5:ees Ode.[151]
Kantakaamme Eron ruusut
Viinan Dionysiuksellen,
Ruusut kulta-karvoinensa
Pujotkaamme kulmillemme,
Juokaamme ja iloitkaamme.
Ruusu, kukkista mun kultain!
Ruusu, kevään kauniin karva;
Ruusut, rakkaat Jumaloillen.
Kyprin poika, kuin hän tanssii
Kaunein Chariteisten kanssa,
Ruusut piänsä peittelöövät.
Kaatakaamm' siitt' kantelemme
Viinan maillen vihityillen;
Ruusuin kanssa kaunistetut
Siiriä pyöryttelleisimme
Nännäkkäitä neitoisia.
VI.
RAKKAUS.
7:ääs Ode.[152]
Hyacinthieisten varrell'
Eros kuritt' m'ua kovast',
Löi; -- ja käski minun käyvä
Koskein kuohuviin läpitsen,
Läpi soihen, läpi maihen:
Hikoilinma hiihtäissäini,
Syvän kasvoini kajahti,
Luulin kurja kuolevaini.
Eros siivill' silkisillä
Minun jäähytti, ja sanoi:
"Et sie taija rakkaaks tulla"
VII.
RAKKAUTESTA.
14:nees Ode.[153]
Ma sois, et rakas oisin
Eros mun tuohon taivuitt'
Mutt' mull' oil jäykkä mieli,
En totellut ma häntä.
Hän jousensa jo jännitt',
Ja kualsi kulta-kontin;
Mun tahtoi tappeluhun.
Ma olallein myös otin
Mun varjoin, kuin Achilleys,
Mun kilvein, ja mun keihäin,
Ja varusteliin vastaan.
Hän ampui -- piäsin pakoon;
Mutt' kuin oil nuolet kaikki,
Hän suuttua suhahti,
Ja lensi, niin kuin lempo,
Ja kävi keuhoin keskeen;
Ja minun ruumiin raukeis.
Mitäsmä kilvee kannan?
Ei aseet mitään auta,
Kuin tuli povein polttaa.
VIII.
KULLALLENSA.
20:nees Ode.[154]
Kosk' Tantalonkin tyttö
Tuil Phrygin kiveks' tehty,
Kosk' Pandionin neito
Oil Piäskysennä nähty;
Niin -- Jos sun peilis oisin,
Ett' näkisit mun aina!
Jos oisin helmukseisi,
Ett' kantaisit mun aina.
Ma soisin veteeks tulla,
Ett' pesisin sun ruumiis!
Ma soisin Myrrhan' olla,
Ett' hiukseis haisuttaisin!
Ma nännä-riepuis oisin --
Ja helme kaulassaisi!
Ja virsuis olla voisin,
Ett' vajuis'n varpaaltaisi.
IX.
OMASTA TYTÖSTÄNSÄ.
28:nees Ode [155].
Kuules, Maalari mokoma!
Tiepäs tietävä tekiä,
Konstin Rhódin harjottaja,
Tie mun Neitoin, näkemätäk;
Niin kuin mie sun muistuttelen.
Ensin hiukset hiukistele
Mustat, villan villaisemmat;
Ja jos taijat taivoltaisi,
Tie myös myrhan haisuviksi. --
Ohtaa valkoista varusta
Tukan mustan kappyrillä,
Puna-poskilta kohoova,
Elä yhtä eikä kahta
Silmän-väliä vetele;
Olkoon, niinkuin hänellääkin,
Pikkuruinen piiramatak --
Silmän karvan karvallista.
Silmän-terät, tietävästi
Valkiasta valmistele;
Siniseksi kuin Athénen,
Laupiaksi kuin Kythéren,
Tiepäs nenä, että kasvot,
Maitokaiset, ruusukkaiset.
Huulet Peitohon mukaiset;
Suuta suinkin tahtovaiset.
Käyköön Chariteijat kaikki
Pehmehellä leuvallansa,
Kaulallansa kauniillansa.
Peitteleppäs muutoin häntä
Puna-purpurin hameella;
Että pinta pilkistäiksen,
Iho ruumiin ruskottaisi.
Olkaan! -- jo ma häntä keksin;
Koht' on kuva kielellissä.
X.
BATHYLUKSESTA.
29:nees Ode.[156]
Kuva kultaisen Balhyllon
Tiepäs häntä kuinma käsken!
Tiepäs hiukset kiiltäväksi,
Juuret mustahan mukaiset,
Peätkin päivän säistäviksi.
Anna muata mieltäns myöten
Hiuksiin niin kuin haiveniinkin,
Palmikoillen panematak.
Kulmat ohtahaan kuvaile
Kasteheesen kauniheeseen,
Niin kuin kiärmeet kiännellessään.
Silmät mustat ja uhkavat,
Lausutkohon laupeutta;
Yksi Marsin mahtavainen,
Toinen Kyprin kyynö-silmä,
Että yhtä pelättäisiin
Toista toivon taottavaksi.
Tiepäs posketkin punaiset,
Untuiset, niin kuin omenat,
Tieppas (jos sa tehä taijat)
Punakkaat kuin kainun Aidun
Mutta huulet, enmä tiijä
Mitenk' niitä tehtäneeni.
Tie heit' Peithon pehmiämmät. --
Sanalla, niin olkon kuva
Kieletöinä, kielellissä.
Kasvoin alla olkoon leuka.
Elfin luuta valkoisempi,
Kauniimp' kauniimman Adónin.
Tie hänelle Hermen rinta,
Kahen kätensäkkin kanssa.
Reijet niin kuin Polydeúkon,
Ohimmat, kuin Dionysion.
Tieppäs reijet pehmiäiset,
Tuliset, ja ylemmäksi
Kainummatkin kaunukaiset!
Venus heitä halajaapi. --
Sull' on konsti kohtalainen,
Kosk' et saata selkeä tehä;
Sepä paras paikoistahan!
Vieläkös jaloist' nimitän?
Ota maksuis mieltäis myöten!
Kuappa kumoon päivän kuva,
Pane Bathyllusta siaan,
Ja jos Sámohon samoisit,
Tieppäs Phoibos kuin Bathyllos.
XI.
PIÄSKYISESTÄ.
33:nees Ode.[157]
Sie pieni piäsky kulta,
Kuin tulet kesäll' tänne,
Ja peseis tiiustelet;
Vaan talveks' mänet jälleen,
Niilen ja Memphin luokse.
Mutt' Eros sytämmeini
Pesänsä aina panee.
Jo halu yksi lentää,
Yks' munaks' kohta joutuu,
Yks' kuiskaa kuoressansa.
Yks' kumu aina kuuluu
Poijilta piiskuwilta.
Ne vanhemmat Erotit,
Hyö nuoret kasvattaavat;
Ja jotk' on kasvanneita,
Jo hautoavat toiset.
Mitäs mä tehä taijan?
Sill' sellaisii Erotii
En saata kajotella.
XII.
OMISTA NIMIKOISTAAN.
(32:nees Ode).[158]
Jos puussa kannat kaikki
Lukea uskaltaisit,
Jos tiijät lainneen teitä
Merellä miärätellä,
Niin tien sun tietäväksi
Minunkin Nimikoistain
Jos alotat Athénist',
Niin suat kaks'kymmenettä;
Ja lue viis'toist' siihen.
Kokoo siit' Korinthist',
Yks joukko, jok on siellä;
(Sep' on Achaijan muassa,
Joss' on valitut vaimot).
Lesbost' luveppas siitten,
Ja Jóniahan asti,
Ja Káriaan ja Rhódoon,
Kaks' tuhatt' tuttavia.
"Mitäs"? -- Lueppas vielä!
Ei ouk viel' Syyrit lu'ussa,
Eik' kanaiset Kanópost,
Eik' Krétasta, kuss' Eros
Kyll' huiskaapi kylissä,
(Jossa suat mieltäis myöten).
Tokk' luvetatkos vielä
Gádin myös tuolla puolla,
Baktriosta ja Indist',
Kuss' on mun kultaisia?
SANAUS.
(NOSSILTA).[159]
Vieras, jos Sapphoa nähäkseis soisit, Charíteisten kukkaa
Käy Mityléneen, kauniimmaan kaupunkiin ast';
Sano, ett' Lokreisten moa myös synnytti hänelle Siskon,
Nimellä Nossis; Runojoin nimikko. -- Mää!
G--nd.
KIÄNNÖKSIÄ SAPPHOSTA.
Ne vanhan-aikuiset kirjasepät ja opinkäsittäjät ovat kilvottain
kiiruhtaneet, että ylistää ja kunnialla osottaa _Sapphon_ kuuluisaa
nimeä,[160] eikä meijän aikuisetkaan ole laiminlyöneet että
juohtelemuksillansa johtattaa hänen muistoa, ja hänelle uhrata
kiitoksen ja rakkauen lahjoja. Niin kuin Anákreon oli rakkauellansa
onnellinen, niin oli Sappho rakkauessansa varsin onnetoin. Tämän
tulen-tuimuus ilahutti yhen syvämmen, vaan poltti toisen. Hänen laulut
lausuuvat meillen laupeuellansa siitä raskaasta rasituksesta, jolla
rakkaus runteli hänen ruummiinsa, ja järskytti hänen jäseniä; joihen
väsyttäissä hään oli veikistymässä ja henkestymässä, ja joka viimeinkin
suattoi häntä kuoleman portahallen. Mutta merkillisempi hään on siitä
suloisesta runon-sukkeluuesta, siitä varsin valitusta ajatuksesta, joka
jokapaikassa hänen runoissa on silmin nähtävä. Hänen runon-töissänsä ja
laulunliitoksissa ovat sanat ainakin hyvin sovitetut, ja puheet
pujotut.
_Sappho_ eli nuon 70 vuotta ennen Anakreonia, tahi lähes 600 aastaikoa
ennen Kristuksen syntymistä.[161] Hään oli jo nuorena Neitona
lahjoitettu niillä antimilia, joilla hään hilpiämmällä i'ällänsä tuli
moailmassa mainituksi. Hään oli syntynyt Mitylénessä, Lesbon suaren
piä-kaupunkissa. Herodoton ja Ailianon puheen perästä, niin hänen
isansa nimi oli _Skamandronymos_, ja hänen äitinsä _Kleis_. Hään tuli
jo aivan nuorra naituksi _Kerkolan_ kanssa, yhen rikkaan asukkaan
Andron suaresta, jonka kanssa hään synnytti tyttären, jonka hään pani
äitinsä kaimaksi. Mutta jos Sappho aviossansa oli onnellinen, niin hään
myöskin sen perästä tuli monta onnettomaksi. Hään joutui jo nuorena
leskeksi; ja otti silloin opettaaksensa nuoria neitoisia ja vallasväin
tyttäriä, joita hään neuvomisella ja taivuttamisella tahtoi suattaa
julkisempaan valistukseen, kuin tavallisesti oli laita. Tätä tehessä,
harjotti hään heitä myöskin runontaivuttamisessa ja lauluin
laulamisessa, joka näissä maissa oli aivan suuren arvon ansaitseva.
Vaan sillä välillä hään itekkin tuli kuuluisaksi hänen runonteoistansa
ja lauluin laitoksestansa, jotka levitteessään teki hänen kunniansa
aina kuuluisammaksi, ja hänen nimensä juuri julkisemmaksi. Mutta se
tapahtui hänelle niin kuin monellenkin, että siitä sikisi vihat ja
vainot. Moni oli joka katehti tätä hänen kunniatansa, ja vaimon-kateus
on kaikista kauhiin. Monet moittivat häntä, monet myös soimaisivat ja
panettelivat, ja hään tuli jo viimeinkin kotoonsa kajotetuksi. Suuri
oli suru tuokin, vaan hänen murheet tulivat vielä mustemmaksi, koska
rakkauskin rupeisi häntä raukkoo rankaisemaan. _Phaon_ oli yksi
nuorukainen, jonka nuoruus ja ihannaisuus oli jo monelta mielen
viennyt, eikä Sapphokaan ollut hänestä varsin vapa. Tiesi hänet mikä
häntä lie häneen niin sytyttänä, sillä siitä päivästä hänellä ei eneä
ollunna yön eikä päivän rauha. Mutta Phaon ei meltynyt häneen, vaan
läksi purjehtimaan Siciliaan. Kauvan koitteli Sappho että hellällä
kirjuttamisellansa, puheen suloisuuellansa, ja lauluin-laupeuellansa
vietellä ja houkutella häntä sieltä takaisin; mutta kaikki hänen
rukoukset ja Runon-ruikuttamiset [Elegier, sorgeqwäden] kävivät
tyhjäksi. Murhe ja kateus, suru ja luulo sytyttivät nyt hänen syväntä,
ja hään oli aivan helläluontoinen ja pehmyt-syömminen, että kärsiä
heijän vaikutoksia. Hyö löivät häntä muahan juuri martahasti; ja hänen
vihamiestensä vihat, ynnä maamiestensä manaukset vaikuttivat välttämätä
tässä vaimo-rukassa hänen onettomuutta. Murheissansa mäni hään mehtään,
ja Leukadion korkealta vuorelta heittiin meren syvyyteen; ja lopetti
näin ouvolla tavalla sekä murheensa että elämänsä. Nyt vasta rupeisivat
hyö häntä kunnioittamaan hänen koti-kylässänsäkin, ja Lesbon tyttäret
kilvoittelivat kiitoksellansa häntä ylistämään. Hänen kuva pantiin
kaupunkin rahoin piälle, ja häntä palveltiin niin kuin saaren emäntee
(öns skyddarinna). Hään oli ollut mustakulmainen, pieni ja hoikka, ja
hänen palavat ja viekkaat silmät ovat tuiskuttaneet tulta ja rakkautta.
Jos kohtakin hään ei ollut korea ja ihana näöltään, niin hänen tavat ja
taijot tekivät häntä sekä hänen käytöksissä että toimituksissa aivan
suloiseksi. Sekä näistä hänen menoistansa että siveyestänsä, mutta
erinomattain hänen Runon-teoistansa ja sukkeluutestansa, on hään tullut
kuhutuksi siksi kymmeneneksi Runottareksi (skaldinna, sånggudinna, en
av Muserna). Ja jos hään rakkauessansakin oisi jollon kullon
viheliäiseksi joutunut, niin eihään se ollut ensimäinen, eikä taas
viimeinen, jonka rakkaus on rauaissunna. Se oli tämä hänen halaus ja
helleys, joka teki häntä kuoltuansakkiin kuolemattomaksi. Hänellä
sanotaan olleen kolmet veljestä _Larichos, Eurygios ja Charáxes_;
joista ne ensimmäiset ovat hänen lauluissansa tullut ylistetyiksi, vaan
se viimeinen moitituksi ja nuhteltuksi hänen käytöksestänsä, koska hään
mielytti ja piti portonansa yhen Naukraton kaupunkista otetun
hyvänäköisen tytön, nimeltä _Dorika_. Nämät Sapphon nuhtelemukset, kuin
myös hänen omatekemät laulut, jossa ei suinkaan mitään siveyttä vastaan
sotivaa pitäis löytyä, ovat otetut toistukseksi niitä vasten, jotka
kelvottomilla puheilla ja soimauksilla ovat tahtoneet häntä alentoa.
Hään on kirjuttana: 1) 9 kirjoo Veisuja, -- lyriska sånger, ja ilman
sitä. 2) Hiä-lauluja, -- brudsånger. 3) Kiitos-virsiä, -- lofsånger.
4) Suru-runoja, -- Elegier, sorgeqwäden. 5) Sanauksia, -- Epigrammer.
6) Erinnäisiä-lauluja, -- varianta sånger. 7) Jambiloita. 8)
Arvotuksia, -- Charader. 9) ja ehkä monta muutakin. Nämät kaikki ovat
kaonneet ja hukkaan joutuneet, ja heistä ei ou muuta jälellä kuin kahet
Odit ja muutamia sanauksia, jotka muihen kirjoista ovat käsittäneet, ja
joita usseemmittain liitetään yhteen Anakreonin lauluin. Hänen sanotaan
myös ensin tehneen ja valmistaneen yhtä erinomaista kanteletta, joka
siitten hänen maassa pietiin parhaina soitto-neuvona. Niin myös on hään
runontöissänsä varteen ottanut, yhtä äkkinäistä ja erinäistä luatua
varsyn mittauksessa, joka hänen perästä vielä nytkin kuhutaan _Versus
Sapphicus_. Hänen värsyt ovat muka viis niveliäiset, joihen
ensimäisessä nivelessä on _Trochaeus_, toisessa _Spondéus_, kolmannessa
_Dactylus_, ja neljännessä ja viiennessä taas _Trochaeukset_. -- Se on
aivan työläs ja ehkä mahotoin että sovittaa meijän kieltä tällaisiin
mittauksiin. Myö olemme kiäntäissämme tehneet heitä nivelittäin ja
polvittain Sapphon mukaiseksi, vaan lovistamus [skansjon] on
toinen tykkänään. Meijän kieli vaatii että heijät lovistetaan
_Dactylittain_; tahi piamittain kuin kuus ja viis-nivelökset. Yhteen
Sapphoiseen vaihokseen luetaan kolme Sapphon värsyä, ja yksi
_Adónikon_.[162] Muutoin on yks toinenkin tyttö Sapphon nimellinen,
elänyt hänen ajallansa Lesbossa, joka oli _Eresiasta_ kotoisin. Ei
sekkään ollut Runon-töissä taipumatoin. Hänen luullaan olleen
kevyt-mielinen ja huikentelevainen luonnostaan; josta moni on ehkä
nykyisin luullut sitä sanottavaksi Mitylénen Sapphosta jota puhuttiin
muka tästä.
1.
APHRODITEKSELLE.
HYMNI.[163]
Autuas Vaimo, kaik'haltias taivaan!
Taivahan Lapsi, moniviekkainen Vénus!
Avuksein huuvan! Ei suruks', ei murheeks'
Kiännä mun mielein!
Tuleppas tänne, ja Runojain kuule!
Kuulithan muinon -- kosk' luoksein mun tulit;
Heittäin sun isäis ihaista majaa, ja
Kultaista kotoo.
Valjaissa, varpuseis vetivät vaunuis,
Siivilläns, pimeitä pilviä myöten
Tulivat taivaasta, kiiäten ilmoo
-- Ikään kuin nuolet.
Lensivät tiehens; -- vaan autuas vaimo,
Nauroit niin laupias', sulalla suullais;
Kysyit niin kiivaas': "mikäs nyt vaivaa!
-- Koskas sa huusit?"
Kaikk'? mitä kurja, mun mielessäin mieltyi:
Ketä? ma viereini viettelis'n vielä?
-- Panisin pauloihin? -- "Kuka, o Sappho! sun
Murheiseks' muuttaa?"
"Pavoss' jos liene? -- Koht kiäntaköön tänne!
Lahjais, jos laittaa?[1] -- Niin laittakoon toiset!
Jos se ei taivuk! -- sen taipua pitää
Tahtons'kin vasten!"
Tule mun luoksein, ja murheini muutak
Iloksi jälleen! ja mitä mull' puuttuu,
Ja mieleini halaa, täytä! ja taivuk
Piikahais puoleen!
[1] _Laittaa, t. moittia_, förakta, försmå.
2.
YHÖLLEN RAKASTETULLEN TYTÖLLEN.
ODE.[164]
Se miesi on miekoinen mielestäin vielä,
(Hään ihtesäk Jumalan julkiseks' luulee)
Kuin vieressäis istuu, ja keviäll' kielell'
Kultansa kuulee.
Suullais ja naurollais viettelet mielen.
Sytämein syttyy, ja mieleini muuttuu!
Nähten sun silmäis -- niin katoa kielein,
Ja puheini puuttuu.
Mun eäni se vaipuu -- jo taipuu mun piä!
Tulet ne tuimentaa silmäin ja luuloin;
En ketäänmä kuule, en ketään ma niä!
Korvian on kuuro.
Tuima on tuskain, ja murheet mun muokkaa;
Raukaisoo ruumiin -- jo tahtokin taipuu!
Helpe kuin heinä, viel' henkeini huokaa,
-- Kunnek se vaipuu.
PIENIÄ SIPALEITA JA KATKAISTUNEITA KAPPALEITA, JOTKA OVAT
SAPPHON RUNOISTA TULLEET SÄILYTETYIKSI.
I.
YHELLEN RIKKAALLEN, VAAN OPPIMATTOMALLEN JA RUNOIN
TAITAMATTOMALLE VAIMOLLE.[165]
Oot kuin oisit kavotettu,
Etkä vastakaan sa muista,
Ettäs olet oleskellut.
Sill' et ollut kuunnapänä
Pindin kukkaa käsittänyt.
Riensit tuhma tuonelahan.
Etkä Manalankaan moasta,
Taivallista sa tavannut.
II.
TYHJÄ UOTTAISSA.[166]
Kuu jo ompi maillen männyt,
Rian-seulat, syvän yön jo,
Kohta hetki kohtajaapi;
Yksin muka valvon vielä --
III.
VENUKSELLEN.[167]
Tule Vénus veikkaseini,
Julkisellen juhlalleini!
Ja mun kulta-kupistaini
Mehu juota mieluiesti
Tuttavillen tultavillen,
Sekä sullen, että mullen.
IV.
ÄIJILLENSÄ.[168]
Äiti mun kulta! miksen ma taija niin somasti soittaa
Ett' Tyttö mun toivooni taipuis -- se viipyvä Vénus.
V.
NUORIKKO ja PIIKUUS [169].
Nuorikko.
Piikuus! Piikuus! -- miksi minun heitit?
Piikuus.
En tule luokseis ennee -- en tule ennee!
VI.
RUNOJALLEN.[170]
Runojankin kotoa
Murheet mustat muttakoon!
-- Eikä minuun puuttukoon. --
VII.
SULHAISELLEN.[171]
Lanko kulta! hiäs on juottu -- pivois pietty;
Piijan olet suanut, jok' oil sulta tietty, --
VIII. TULIAISET.[172]
Koroita katto ja orret --
Panke myös paremmat parret!
Ylkämies tulee kuin Ares.
Uhomp' kuin uhkiat Urot.
IX.
MAAKYLÄN TYTÖSTÄ.[173]
Kuka on tuo hölmö, joka
Käyp' ja nauraa, eikä tiiä,
Hamettansa lasketella?
X.
TULEVALLEN TUTULLENSA.[174]
Tule kultain tänne!
Ilmiks' tulkoon ilo
Sinun silmistäisi.
XI.
KALARIN PELAGON HAUVAN-KIVELLE.
Täss' makoo kalamies Pelágos:
Menískes murheessansa, pojan muistoksi
Hään tänne verkot toi, ja kahet vanhat airot.
XII.
MUATESSANSA.[175]
Unessaini, Kyprin kanssa kuiskuttelen.
G--nd.
KEÄNNOKSIÄ VIRON KIELESTÄ.
Se joka tahtoo oppia tuntemaan Suomen kieltä, hänen täytyy myöskin
joksi kuksi tuntea hänen _siskon-kielet_, tahi ne kielet jotka ovat
siitä syntyneet, eli jotka ovat puolestansa synnyttäneet meijän.
Ainoastaan sillä tavoin, että harjoitammo näitäkin tunteaksemme, niin
soahaan selvempi tieto meijän omastamme; sillä suuri joukko meijän
sanoistamme ovat heistä siirtyneet, niin että heijän muka juuret ja
emä-sanat (stam-ord) ovat niissä haettavat. Tälläisiä siskon-kieliä
ovat erinomattain _Viron-kieli, Vatjalaisten-kieli, Aunulaisten-kieli,
Iskhorilaisten-kieli_, Niihen Venäjässä löytyvien _Karjalaisten-kieli_,
ja niiten Ruotin ja Norin rajoilla asuvien _Suomalaisten-kieli_; jotka
kaikki ovat varsin suomalaisia, ja suurin osa ainoastaan luettavia
erinäisinnä puheen-murrena meijän kielestämme. Vaan ilman näitä löytyy
vielä muitakin kieliä, jotka ovat kaukaisempana meijän kanssa sukuisin.
Nämät ovat _Lapin ja Ungerin-kielet_, ynnä ne Venäjässä asuvien
_Syrjäläisten, Permiläisten, Votjalaisten, Vogulilaisten,
Tscheremissiläisten, Tschuvassilaisten, Ostiakilaisten, Morduinilaisten
ja Tepterilaisten_ kielet, ja ehkä monen muihen, näihen kaukaisemmihin
kansoin.
Siinä toivossa, että minun moamieheini mielellään soisivat soahaksensa
jonkun tieon näistä heijän siskon-kielistään, olemme aikonut että
jollon kullon antoa näistä kansoista ja heijän kielisiä niitä tietoja,
joita olemme heistä soaneet; luulessamme tämän paraiten sillä syntyvän
että myö ynnä keännöksemme liitämme perustus-hielenkin.
Mitä Viron kielestä erittäin tuloo sanottavaksi,[176] niin se on muista
tarpeellisin meijän tuntea, erinomattain koska ovat Virossa nyt
äsköttäinkin ruvenneet ylös-harjoittamaan omoo kieltänsä ja
oppimustansa.[177] Mitä heijän oppineet siellä harjoittaavat heijän
kielen kunniaksi, niin se on luettu meillekin voitoksi, ja mitä myö
toas työskentelemme, niin se on heillenkin hyväksi. Sillä tavalla
taijamme kiitettävällä ahkeruuella ja kilvoituksella kehoittaa ja
oijasta toisiamme, ja ylösauttoo tätä meijän yhteistä kieltä siihen
kuntoon, johon jokainen kunnollinen ja valaistu kansa on vaativa, ja
johon jo muut Europan kansat ovat joutuneet.
I.
MEHTÄ-MIES.[178]
Oli minä muista nuorra miessä,
Oli mulla kolmet koirukasta;
Yks oli _Irvi_, toinen _Ervi_,
Kolmas _Murri_, musta narttu.
Ne sotki mulle suota-moata,
Ite mä marsin mehtä-maata;
Ne toi mull' tuhat tuuva lintuu,
Sata pient' jänisten poikoo.
Ma panin lihat kuivamaani,
Ma panin mahat hautomaani,
Vanha Kass' oil kiimas-silmä,
Vanha Kass' oli loaja-kämmän;
Söi minun lihat kuivamasta,
Söi minun mahat hautumasta.
Ma löin Kassii käpälän peälle;
Kassipa karkais kaivohoni.
Läksin ma kyläst miehii ajamaan,
Mies ja köys joka talosta;
Saaren-vallast' sata miestä;
Viron-vallast' viisi miestä.
Mitäs siit' sain Kasin jälestä?
Nenän peält' sain neijon-kenkät,
Peänpä peält' sain sulhais-saappaat,
Kaulan peält' sain Kaisall' pieksut,
Käpälän päält' sain Kertull' pieksut,
Selän päält' sain sota-soappaat,
Kohun alt' sain kovat rahkeet,
Hännän päält' sain härjen juhtit.
(Viron kielellä).
PYSSI-MEES.
Oli minä muista nuoru mieste,
Oli mull kolmu koirukeste;
Yks oli Irvi, teno Erve,
Kolmas Muru musta litsi.
Niet söitset mole suota-maata,
Ma isse marsi sen määtä-maata;
Ne töi mull tuhat tui lintu,
Sata santti jäneksä-poika.
Ma pani lihat kuijemaa,
Ma pani maut mantlemaa:
Vanna kass oli kiimas silmä,
Vanna kass oli laija kämmä,
Söi minun lihat kuijemast,
Söi minun maut mautlemast.
Ma löin kassi käppä pihta;
Kass läks karates kaivosn.
Mina läksi kyläst mehhi ajamaa,
Eka peräst mees ja köis,
Saare-vallast sata meest,
Viro-vallast viis meest.
Missiis kassist jälest sai?
Nina päält sain neijo-kingat,
Pää päält sain peiju-saapat,
Kaula päält sain Kajulle vanukat,
Käppä päält sain Kertulle vanukat,
Seljan päält sain söitu-saapat,
Köhu alt sain kövast röhmat,
Ennä päält sain ärja jöttaat.
II.
SOTA-MIEHEN LAULU.[179]
Läksin minä kiikkuun kiikkumahan,
Tammen latvaan laulamahan;
Tuli mulle soasta sanomat:
Kuka meist' tänäin sotaan lähtee?
Lähtee meist' äit', vai lähtee meist' toat',
Vai lähtee meist' kaikkiin nuoriin veikko?
Sota-leivät sotkematak,
Vaino-kakut kastamatak.
Elä ala sotia soan eissä,
Elä ala sotia soan takoo!
Eissä on miekka-kolinat,
Taakana on pyssy-parinat;
Keskimmäiset kotiin tuleevat. -- --
Hyppää Halli, karkaa Körvi,
Hyppää yli isän pihan;
Hyppää Halli, karkaa Körvi,
Hyppää yli Emon pihan.
Emo tuli ulos; ei tunnek poikoo,
Hyppää Halli, karkaa Körvi,
Hyppää yli veikon pihan;
Veiko tulee, ulos -- ei tunnek veikkoa.
Hyppää. Halli, karkaa Körvi,
Hyppää yli siskon pihan.
Sisko tuli ulos, ja tunsi veikon.
Kuinka, sa minua veikko tunsit?
"Verkain on sun nutun reunois',
Ompelus sun vaatteis eäres'.
Onkos spassa nainen armas?"
Eip' ole soassa nainen armas.
"Onkos soassa koaso kallis?"
Eip' ole soassa koaso kallis.
Kankia henki, ja kankiapeä hevoinen!
Soass' on niin paljon miesten ruummiit,
Kuin on metsäss' puita paljon;
Soass' on niin paljon miesten päitä,
Kuin on suossa mättäit' paljon;
Soass' on niin paljo miesten neniä;
Kuin on kaivoss' koukun neniä;
Soass' on niin paljo miesten silmii,
Kuin on tähtiä taivaas' paljon;
Soass' on niin paljo miesten korvii,
Kuin on krouviss' kannun kurvii;
Soass' on niin paljon miesten käsii,
Niin kuin pinossa puita paljon;
Soass' on niin paljo miesten sormii,
Kuin on räystäss' ruokoi paljon;
Soass' on niin paljo miesten jalkoi,
Kuin on aijass' seipäät paljon;
Soass' on niin paljon miesten varpait',
Kuin on vanhan variksen varpait';
Soass' on niin paljon miesten ty...
Kuin on karhiss' piitä paljon;
Soass' on niin paljo miesten verta,
Kuin on meressä vettä paljon.
(Viron kielellä).
SÖA-MEHHE LAUL.
Läksi minä kiike kiikelema,
Tamme latto laulama;
Tulli mulle söast sanomit:
Kes meilt tänä sötta lähhep?
Lähep mei eit, vei lähep mei taat,
Vei lähep mei kiiken nuoremp vent?
Söa leivät sötkumatta,
Vanui kakkut kastamatta.
Ärra akka söita söa ees,
Ärra akka söita söa taka!
Ees on mööka kölinät,
Taka on pyssy-parinat;
Keskmest kuju tulevat,
Hyppä Halli, karka Körvi,
Hyppä yle isa öuve;
Hyppä Halli, karka Körvi,
Hyppä yle emo öuve.
Emo tule välje, -- ei tunne poika.
Hyppä Halli, karka Körvi,
Hyppä yle venna öuve.
Vent tule välje, -- ei tunne venta.
Hyppä Halli, karka Körvi,
Hyppä yle höö öuve.
Höta tule välja -- tuntes venna.
Kaitas sa meut wenta tuntsit?
Ultus on su kuue eeres,
Palistus sa rättiku eeres.
Kas on söas naene armas?
Ei pole söas naene armas.
Kas on söas kaasa kallis?
Eip ole söas kaasa kallis.
Kanke hink, ja kanke-peaka hopunen!
Söas on niin paljo meeste kehaset,
Kui on metsas puita paljo;
Söas on niin paljo meeste päitä,
Kuin on suos eest mettut paljo;
Söas on niin paljo meesten nenaset,
Kui on kaivu kouku-nenaset;
Söas on niin paljo meeste silmi,
Kui on tähtä taivas paljo;
Söas on niin paljo meeste körvi,
Kui on körtsu kannu-körvi;
Söas on niin paljo meeste kassi,
Niin kui pinnss puita paljo;
Söas on niin paljo meeste sormi,
Kui on reestas ruoku paljo;
Söas on niin paljo meeste jalku,
Kui on aitas teiput paljo;
Söas on niin paljo mieste varput,
Kui on vana varesen varpu;
Söas on niin paljo mieste... aset,
Kui on äkeisies piitä paljo;
Söas on niin paljo meeste verta,
Kui on meres vettä paljo.
III.
YHEN ARMOTTOMAN NEIJON SURKUTTELEMISTA.[180]
Minä yksi niin kuin Tetri!
Viel' on teurill' toinen puoli;
Minä yksi niin kuin Piäsky!
Viel' on Piäskyll' peävanhinta;
Minä yksi kuin tuo Kurki!
Viel' on Kurell' kuuenneksi;
Minä yksi niin kuin Sorsa!
Viel' on Sorsall' miesparinsa,
Minä, aina aivanyksi!
Mull' ei ouk oma Isäini,
Mull' ei ouk oma Emäini;
Susi on mun souvattanut,
Karhu on mun kasvattanut,
Mehtäsika suositellut.
Kaik' Kullat lahtöövät kotiinsa;
Kuhun lähen minä Isätä!
Kuhun lähen minä Emätä!
Kuhun vieryn veljetöinnä!
Kuhun astun auttajata!
Kiven juureen, kannon juureen,
Puun juureen, petäjän juureen,
Lepän lenkohon sylihin,
Koivun kalliin käsihin,
Hoavan harmaan helman alle!
Kellen raikkaan kurjat mielet
Kellen vaivaani valitan!
Kellen viskonma vihaini?
Kivellenko kirkkotiellä?
Paellen Papin pellon peällä?
Kivi korkia -- ei puhukkaan!
Poasi paksu, ei pajata.
Kivi ei muista Neijon kieltä,
Poas' ei Neijon palvellusta!
Kujerran kulta-kukillen,
Ankerheinillen valitan;
Itken nuorellen ruohollen.
Kulta-kukat kellaistuuvat,
Anker'-heinät hualistuuvat,
Ruoho nuori notkistuupi
Minun kultain kujerressain.
Minun hanhein valitessain.
Myöpä kaksi orpo-lasta,
Lähhemme pyhänä kirkkoon!
Valkeet rievut piässä,
Valkeet rievut käissä,
Itku-kirjat riepuhussa.
Lähkem' Emän hauvan peälle,
Lähkem' Isän hauvan peälle, --
Äiti hauvasta puhuupi:
"Kuka liikkuu hiekan piällä?
Kuka astuu hauvan piällä?" --
Minä kuulin; vastais'n vastaan:
Tytär liikkuu hiekan piällä
Tytär astuu hauvan peällä,
Nouse ylös Emoseini!
Nouse ylös Isoiseeni!
Nouse mun piätä sukmaan,
Jalan alle harjamaani,
Anto-vakkaa valmistamaan,
Kirstun kanta kiinittämään!
Emä hanuasta puhuupi:
"Ei voi nousta Tytär rukka
Ei voi nousta, ei havaihta!
Murto kasvaa mullan peällä,
Heinä harva hauan päällä;
Silmill' on sininen metsä,
Kulmill' on kulo punainen,
Jaloill' on jalava metsä,
Piä-lailla on niini mehtä.
Jumala sun piäs sukekoon,
Moaria vakkais valmistakoon,
Kirstun kannet kiinittäköön,
Jalan alla hariatkohon."
Minä aloin itkemääni:
Nouse kuitenk äitiseini!
"Ei voi nousta, Tytär rukka!
Syötä murtoo mullikalle,
Heinä harva härillen!
Murrosta mullikat väkevät,
Harva-heinilt' härjät suuret."
Olisko hiekasta lunastamista.
Hauasta eroittamista;
Toisin linnast' hieka-seulan,
Hakulista harva seulan,
Torilta tuli-punaisen;
Millä seulaisin somerot,
Millä hiekan liikuttaisin,
Kiven-mujut kerittäisin,
Viskos'n mullat muillen maillen,
Kivi-murut kirkko-tielle,
Suattais'n hiekat linnan puollen,
Mutt' ei ou hiekasta lunastamista,
Eikä hauasta eroittamista,
Kuopasta ei kaivamista!
Kuitenk' mullass' äitiseini! --
(Viron kielellä).
VAENE NEITSI MURRETAMINNE.
Minna üksi kui se teddre
Weel on teddrel teine pool.
Minna üksi kui se päso,
Weel on päsul peawannem.
Minna üksi kui se kurg
Weel on kurred kuekeste.
Minna üksi kui se part,
Weel on partil parimeesi.
Minna ikka ainoüksi!
Mul polle omma issada,
Mul polle omma emmada;
Sussi on mind suisutanud,
Karro on mind kusvatanud,
Metsa mära mängitanud.
Keik kullad lähwad kojo --
Kuhho lähhen minna issata!
Kuhho lähhen minna emmata!
Kuhho weren wennatagi,
Kuhho astun audujatta!
Kiwwi jure, känno jure,
Pu jure, peddaka jure,
Leppa sirgee sülleje,
Kasse kalli kaendelaie,
Hawa halli ölma alla! --
Kellel kurdan kurwad meled,
Kellel haigeed hallatsen!
Kellel wihhad weretan!
Kiwwile kirrikotele,
Paele pappi wälja peälä?
Kiwwi körki ei könnele,
Paas on paksa ei pajata!
Kiwwi ei moista neio keelta,
Paas ei neio palweeida! --
Kurdan kullerkuppudele
Hallan angervaksadele
Nuttan norele rohhole?
Kullerkuppud kolletawad,
Angerwaksad hallitavad,
Rohhi nori nörgastelleb,
Minno kullu kurgtedessa,
Minno hanne halladessa! --
Meie kaksi waeste lasta
Läh'me pühhapä kirriko,
Walgeed rättikud peassa,
Walgeed rättikud käessa,
Nutto kirjad rättikussa.
Lähme emma haua peäle,
Lähme issa haua peäle! --
Eita hauasta könneles:
Kes se ligub peäle liwa?
Kes se astub peäle haua? --
Minna moistan, kostan wasta:
Tüttar ligub peäle liwa,
Tüttar astub peäle haua!
Touse ülles emmakenne!
Touse ülles issakenne!
Touse mo pead suggema,
Jalla ailaje harrima,
Ande wakka walmistama,
Kirsto kaanta kinnitama! --
Emma hauasta könneles:
Ei woi tousta tüttar waene!
Ei woi tousta, ei ärrata.
Murro kaswand peäle mulla
Arro heina peäle haua
Silmil on sinnine metsa,
Kulmul on kullo punna,
Jallul on jallaka metsa,
Pea lael on perna metsa.
Jummal so pea suggego,
Maria wakka walmistago,
Kirsto kane kinnitago,
Jalla allaje harrigo! --
Minna hakkan nuttemaie:
Touse ikka eidekenne! --
Ei woi tousta tüttar waene!
Söda murro mullikale
Arro heinä härjadele.
Murrul mullikad wäggewad
Arro heinal härjad sured. --
Olleks liwast liteminne,
Hauasta arrotaminne,
Tooksin linnast liwa sööla,
Allewista arwa sööla,
Turrulta tullipunnase,
Misga sööluksin sömmera,
Misga liwa ligutaksin,
Kiwwi krusi keritaksin,
Wiskaks' mulla muile maile.
Krusige kirriko tele,
Sadaks liwa linna pole! --
Agga ei olle liwast liteminne
Ei hauasta arrotominne,
Kabbelist ei kaebaminne! --
Ikka mullas eidekenne!
IV.
KIIKKU-LAULU.[181]
Yksi laulaa:
Lähkem' kiikkua katsomaan!
Yhteisesti:
Kiikuta.
Yksi laulaa:
Tokko se kiikku kantaa meitä?
Yhteisesti:
Kiikuta.
Yksi laulaa:
Kuin se kiikku meit' ei kanaa.
Yhteisesti:
Kiikuta.
Yksi laulaa:
Ota kirves ja raivo kiikku!
Yhteisesti:
Kiikuta.
Yksi laulaa:
Ota tuli ja polttele kiikku!
Yhteisesti:
Kiikuta.
G--nd.
(Viron kielellä).
KIIK-LAUL.
Yks laulab:
Lähme kike katsuma!
Yhte-laulminne:
Kikele.
Yks laulab:
Kas se kiik ka kannab meid:'
Yhte-laulminne:
Kikele.
Yks laulab;
Kui se kiik meid ei kanna.
Yhte-laulminne:
Kikele.
Yks laulab:
Wotta kirves, raiu kiik;
Yhte-laulminne:
Kikele.
Yks laulab:
Wotta tulli ja pölleta kiik.
Yhte-laulminne:
Kikele!
KEÄNNÖS VATJALAISTEN TAHI TSCHUUDILAISTEN KIELESTÄ.
Vatjalaiset oli ennen aikana yksi merkillinen kansa, siitä yhteisestä
Suomalaisesta suvusta; ja on nyt yks niistä meijän suku-kansoistamme,
joka on jo piamittain perätin poiskavonna joukostamme. Kuitenkin löytyy
heistä vielä nytkin yksi vähäinen jäännös pois-salattu synkissä
mehissä, kaukana muista ihmisistä. Näin heitä tavataan vielä tänä
päivänäkin itekseen asuvina Peipuksen ranoilla Inkerin maalla, kussa
hyö asuskeloovat yksissä kylissä metän korvessa; erinomattain Kattilan
pitäjässä.[182] Ne suurimmat näistä heijän kylistä, kuhutaan yksi
_Kolkan-peä_,[183] toinen _Babina_.
Nämät Vatjalaiset eroittaiksen niistä ympärillä asuvista Venöläisistä
ja Inkrikoista, sekä kielessä että voattein parissa, kuin että myös
tavoissaan ja uskomuksessaan. Venäläiset niin myös Saksalaiset, että
Virolaiset kuhtuuvut heitä Tschuudiksi tahi Tschuudiloiksi,[184] ja
luuloovat heijän olevan sen viimeisen perun niistä vanhoista
Tschuudiloista, joista paljon puhutaan vanhassa tarinamuksessamme, vaan
hyö kuhtuuvat ihtesek Vatjalaisiksi, ja sanoovat heijän kansan muinon
olleen kuuluisan ja voimallisen. Heitä tunnetaan jo myöhäisempiinkiin
aikoin tarinamuksessa nimellä _Watländare, Wesser_; ja heijän moa, joka
vielä silloin eroitettiin Inkeristä ja Viron moasta, kuhuttiin
_Watland_ (_Vatjalaisten_ maa) tahi _Vadjan-moa_.[185] Että tämä vanha
Vatland, joka makais Suomen-lahen pohjukassa, niillä paikoilla arvaten
kussa Koporien kaupunki on rakettu, vielä näinnä viimeisinnä
vuos-satoina ei ouk ollut varsin kuulumatoin, nähään siitä että Poavi
Gregorius IX:nees kirjassansa annettu sinä 9:nä päivänä Tammi-kuussa
vuonna 1230 Upsalan Peä-Piispallen ja Piispallen Linköpingissä,
kehoittaa ja käskee heitä: _ut inhibeant, ne quis Christianorum paganis
in Karelia, Ingria, Livonia et Vatlandia ferrum arma vel ligna deferat
aut apportet, quo eorum crudelitas in Svecos avertatur_ että
kieltäsivät, jottei yksikkään pitänyt tuoman tahi kuljettaman rautoa,
sota-aseita tahi puita, niillen Karjalassa, Inkerissä, Virossa ja
Vatlandissa asuvillen pakanoillen, jotta sillä vältettäisiin heijän
julmuutta Ruohtalaisia vastaan.[186]
Nämät Vatjalaiset, joihen tavoista ja elämästä myö vastapäin tullaan
enemmin puhumaan, ovat kaikki Greekan-uskoisia, vaan varsin
valaistamattomia ja joutavihin uskovia. Heitä kiitetään avaroiksi ja
hyvatahtoisiksi vieraillen; ja heijän vaimot sanotaan olevan kauniit,
ja paremp'-näköiset kuin Venäläisten ja Suomalaisten. Hyö ovat kaikki
orjia Herroin alla, ja uskomuksensa suhteen kuuluuvat Venäläisten
kirko-kuntaan, jossa heijän täytyy Venäjän kielellä toimittoo Jumalan
palveluksensa; jota kieltä harva heistä sanotan ymmärtävän, vaimoista
ja lapsista ei ykskään. Hyö tuloovat sen eistä useemmittain siihen
Kattilassa löytyvään Suomalaiseen kirkkoon, koska hyö kuitenkin heijän
kielestä ymmärtäävät jottaik; ja ihastuuvat ja pitäävät hyvänä niitä
Suomalaisia, jotka yhtyyvät heijän kyliinhin, ja joihen kanssa hyö
taitaavat puhettansa vaihtoo. Heijän kieli on yksi Suomalainen
puhe,[187] kussa löytyy montaakin omoo sanoo,[188] ja kussa taas moni
sana merkihtee toista kuin meijän kielessäme;[189] ja jossa ehkä myös
joskus tavataan Venäläisiä ja Saksalaisia sanoja sisään tunketuita.
Ikään kuin Aunulaisten, Lappalaisten ja niihen Venäjässä asuvien
Karjalaisten kielessä, niin tavataan myös näihen Vatjalaistenkin eänös
_sch_, erinomattain missä myö meijän kielessämme sanomme _s_ tahi
_ss_.[190] Tämä Vatjalainen kieli kuuluupi aivan pehmiällen, ja on
sohiseva ikään kuin Venäläisten kieli siitä että missä myö pietään
nenee _k_, siinä hyö panoovat _tsch_ e.m, _tschartano_ (kartano),
_tschuule_ (kuule), _tschäy_ (käy), _pitschä_ (pitkä), _päntschi_
(pänkki) j.n.e.[191]
Mitä heijän lauluihin tuloo, niin nähään jo tästä pienestä sipaleesta,
jota myö olemme tässä liittäneet, että hyö ovat oikeita Runoja, ja
ehk'emme tunne mitenkä heitä lauletaan, niin on uskottava että heitä
laulettaan meijän Runoin tavalla.
Sekä näistä Vatjalaisista, että muista Venäjässä asuvista Suomalaisista
kansoista, toivotamme myö tästä puolen soahaksemme selvempöö tietoa,
koska Herra Oppia _A.J. Sjögren_ -- joka nyt Suomen hallituksen
kustennoksella on näillen maillen matkustanut, variten vasta heitä
kuulustelemassa -- kerran on sieltä kotiisak tuleva.[192]
YKSI TSCHUUDILAINEN LAULU.
Laulettu yheltä Tschuuudin tytöltä Babinan kylästä, Kattilan pitäjässä,
Peipuksen rannalla, Inkerin moassa.
Auta minua armatointa,
Toinen sanall', toinen toimell'!
Kuin minä tulen toiseen paikkaan,
Eip' ou mulla vanhempia;
Toiset toisin minua opettaapi,
Eip' on mulla kekä minun oikeen opettaapi,
Mie istun kuin lintu puijen peällä,
Ja mie olen kuin lammas, metsään keäntyn't.
(Vatjan tahi Tschudin kielellä).[193]
Awita minnu armatoita,
Tschen saenad, tschen toisell!
Ku mihall tuhae toisae poika,
Ae boui milla vannopat;
Tschet tschen minna opaetap,
Ae boui milla then minnu okkoi opaetap,
Mae isson kui lindo puen pael,
Ja me olaen kui lammas, metsae kaent.
KEÄNNOKSIÄ LAPIN KIELESTÄ.
Koska Lapin-kieli on kuuluva siihen yhteiseen Suomalais-kieliloatuun --
ei ainoastaan siitä, että kaks kolmatta osoo hänen sanoistaan on
Suomalaisia, tahi Suomeenpäin vetäviä; mutta myös siitäkin, että koko
hänen kieli-rakennos (språkets grammatikaliska byggnad) on varsin
meijän kielenmukainen, ja ikeän kuin perustettu samoilla anturoilla --
niin tahtoisimme mielellämme moamiehillemme toimittoo jotakuta tietoa
siitä; ja jos ei muuta, niin jolla kulla esimerkillä osottoo heijän
runomusta ja laulamusta. Vaan tästä heijän runonteoistaan tunnetaan
niin vähä, että tuskin juletaan siitä puhua, liioitenkin koska ollaan
heijän kielessäkkin varsin äkkinäisiä. Kuitenkin tahomme me kerroittaa
sitä, mitä olemme kuulleet muilta, ja mitä myö ite olemme jo osittain
tulleet tästä kuulemaan.
Mitä ensinnik heijän lauluin laulamuksesta tuloo sanottavaksi,
niin se kuuluupi meijän korvissamme varsin pahallen, että olemme
epäillyksessämme, jos sitä kuhuttaneen _laulamiseksi_ vai
_uluamiseksi_. Ite kuhtuuvat hyö tätä _juoiket_ t. _juoikastallet_,
joka merkihtee "loilotella, hyrräillä" (tralla, gnola som Lapparne);
että meijän tavalla laulella, kuhtuuvat hyö _laulot, laulotet, veiset_.
Tästä tuloo, että kuhtuuvat omaa lauluansa _juoikem_, vaan vieraista
_lauloin, laulotes, wuöle, veisa_.
Että peättää heijän laulamuksesta jotaik, ilman että ensin siihen
tottua, oisi yhtä sopimatoin, kuin että puhua yhtä asiata jota ei
ymmärretäk; sillä heijän laulut ei ouk arvattavia meijän nykyistä
(moderna) soittamustamme mukaan, vaan kahottavinna varsin omalla
tavallaan. Kuin ensin kuulin heijän laulavan, niin se kuuli minusta
pian ikään kuin tuuli oisi syvämmoassa vanhoja honkia puistellut, jotta
antoivat ainian sitä yhtä ja samoa narkuttamista. Meärättyjä tahi
täyvellisiä eäniä ei paljo selitetäk missään, vaan yhtä naukumista tahi
räykyttämistä, joka yksi-eänällisuutensa tautta kuuluu kyllä rumasti.
Vaan kuin usseemmin heitä kuultiin, niin keksittiin että ehkei näissä
ollut vissijä meärättyjä eäniä, niin oli heissä kuitenkin jotakuta
järjestystä tahi lomausta, joka yksimukaisuutensa suhteen, ei ollut
varsin ilman merkityksetäk, koska se sillä kuvaili sen ra'an ja
alaistoman luonnon, jossa elivät, ja anto meillen ikään kuin ymmärrystä
siitä harjottamattomasta ihmisen eänestä, joka ei ouk vielä koroittanut
ihtesek oikeeksi lauluksi. Ettei nämät heijän loilottamiset mahak olla
varsin ilman mieluisuveta heijän muka korvissansa, arvaamme siitä, että
hyö heitä laulaissaan leppyyvät ja mieltyyvät.
Mitä tästä Lappalaisten laulamuksesta vielä tuloo muistettavaksi, niin
luulen minä keksinein jotta joka erinäinen sana yltyypi jo yksinään
koko heijän laulamukseen. Nimittäin sillä tavalla, että ikään kuin
tässä meijän nykyisessä soittamuksessamme voaitaan laulamukseen
kokonaista värsyä, (tehty monesta erinäisestä sanan-juonesta,
_rader_),[194] ja niin kuin vanhoin Ruomalaisten ja Greekkalaisten
lovistamiseksi ei vaaittu muuta kuin yhtä sananjuonta (sepitetty
monesta yksinäisistä sanoista),[195] niin tarvitaan Lappalaisten
joikkimiseen, ainoastaan yhtä yksinäistä sanoo. Tahi hyö viruttaavat
koko laulamuksensa yhellä sanalla, sillä tavalla että jos se oisi
lyhyvempi kuin pitäis, niin hyö sitä viivyttää ja venyttää, ja
jatkaavat siihen usseemittain polven _lä_, joka heijän kielessä
merkihtee yhtä kuin vakutos-sana (adverb, affirm.) _pa, pä_ meijän
kielessämme, että sillä muka soaha sitä pitemmäksi.[196] Ne
Lappalaiset, joita olen nähnyt, ovat kaikki laulaneet varsin yhellä
tavalla. Soatua vähä viinoo piähänsä, istuit hyö lattiallen niin kuin
heijän on tapa,[197] ja rupeisivat kyyrysillään virsiänsä
hyrräillemään, ja koska joku synkä sana tuli heijän suuhun, silloin
aina koroittivat eäntänsä, ikäänkuin meijän velhot, koska haltioissaan
pureiskeloovat hampaaitansa. Minä olin tuttu yhen Lappalais-Oppivaisen
kanssa nimellä _Fjellner_, joka minun aikana oli Upsalan Opistossa, ja
joka oli syntynyt varsin Lappalaisilta vanhemmilta Jämtlannin Lapissa.
Hään oli ehkä se ainua ja ensimmäinen peri-Lappalainen, joka oli tässä
Opistossa opetustansa harjoittanut. Hään sanoi Lappalaisilla ei olevan
oikeita lauluja tahi veisuja, ainoastaan kolmet tahi neljä peä
laulamusta (hufvud-melodier) kaikkiaan[198] joihin soittaavat ja
lauleloovat mitä tahtoovat, sillä tavalla että sanat veitään ja
venytetään näihen soittoihin, ilman minkäanlaisetak muutokseta. Tahi
heijän laulut ovat sanoistaan joka-päivällistä puhetta, joka
laulettaissa virutetaan tällaisihin joikkimisihin.
Hään sanoi heillä kyllä olevan muutamia laulun-sipaleita, vaan ettei
heitäkään missään eroitettu puheesta, ei sanoin-tointumisella eikä
polviin polkumisella, eikä miliääk muulla sellaisella puheen tahi
kielen-harjoittamisella. Niin hään muka toimitti mullen asian,
liekköhän siiten oikeen sitä ymmärtännyt? Ilman hänetäk niin oli minun
ajallain Upsalan Opistossa muitakin Oppivaisia Lapin moasta, nimittäin
veljeikset _Lars L._ ja _Pet. Laestadius_,[199] jotka olivat syntyneet
(Ruohtalaisilta vanhemmilta) _Arjeplogin_ kirkonkunnassa _Åselen_
Lapissa; ja _H.F. Björkman_, joka oli kotoisin _Gellivaaran_ pitäjästä
_Luuleon_ Lapissa, heitäkin minä usein kysyttelin tästä heijän kielestä
ja runomuksesta, vaan eivät hyökään sanoineet Lappalaisilla olevan
muita lauluja, kuin tällaista joikkimista. Jos nyt tätä verroitetaan
siihen, mitä K. Linnan-Soiton-Johtattaja (Kongl. Hof-Kapellmästaren)
_Häffner_ kirjuttaa Lappalaisten lauluista (lue Swea, I Häft. Uppl. 2,
p. 110), joka kehuu heitä varsin somiksi ja kauniiksi, niin emme tiiä
itekkään mitä uskottaisiin. Kyllä kaikitekkin _Häffner_ paremmin
ymmärsi heijän soittoon, kuin ykskään muu; mutta on myös mahollinen
etteivät hänellen laulaneet heijän omia vanhoja remputoksiaan, vaan
muita nykyisempiä lauluja, jotka heissäkin löytynöön. Taitaa ehkä myös
olla, etta erinäisissä Lapin-maissa lauletaan eri tavalla, ikään kuin
heijän kieli ja puheen-murret ovat varsin erillaiset, niin että tuskin
ymmärtäävät toisiaan. Sisälle piostaan kuuluu heijän laulut
usseemmittain olevan heijän Poroista ja Peuroistaan, tahi heijän
peto-pyytämisestään ja mehtään manoistaan; jollon-kullon myöskin heijän
naimistaan ja tytön kaupoistaan. Harvoin, ja ehkei koskaan, puhutak
heissä salauksista tahi vanhoista ihmeistä ja kummituksista.[200]
I.
PORO-LAULU.[201]
Voahi, Vasa, Poro
Vaeltaa kahta kolmee tietä,
Mylvii moness' korvess' ja holvistoss',
Noustua ylös, paneiksen [moata] vuaran harjun peälle.
(Lapin kielellä).
PÅTSO-JOUIKEM.
Altan miesche rontja
Viälka kiechten kulman sierken,
Kraukjen motljem riide puoiltum
Tschautesta beijessä vuaren tschorrai nille.
II.
LAULU PIENILLEN LAPSILLEN.[202]
Kusiainen kulta, kusiainen kulta,
Tule, tule! -- vie, vie!
Lasta järveen,
Hiuks-ohjaksellaan!
Viänä, viänä!
(Lapin kielellä).
JÖIJUHTAHTA UHTJE MAANAI PIIJELN.
Korko graddnam, korko graddnam!
Påtheh, påtheh -- keseh, keseh
Manav jaurai,
Wuobtalabtjijn'!
Wanah, Wanah!
III.
KARHU-LAULU.[203]
Vuoren-ukko, vuoren-ukko,
Nouse ylös, nouse ylös!
Lehti on suuri kuin
Hiiröisen korva.
BIJERN-JÖIJUHTAHTA.
Puoltajam, puoltajam,
Tjoddscheleh, tjoddscheleh!
Lasta lä stuores koh
Snjeratscha pelje.
TIIUSTUKSIA NIIHEN VENÄJÄSSÄ LÖYTYVIEN KARJALAISTEN[204] KIELESTÄ.
Monessa kohin Venäjän moassa löytyypi vielä syvämmaissa ja synkissä
mehissä itekseen olevia yksinäisiä Suomalaisia kansoja, jotka
viljeloovat niitä mehtisiä, kivisiä, ja hallaisia maita, jotka eivät
ouk Venäläisillen kelvanneet. Heitä kuhutaan yhteisellä nimellä,
Karjalaiset, koska näin kuhtunoovat ihtiänsä. Näitä ei soa sekoittoo
muihen Suomalais-sukuisten kansoin, joita myös löytyy äijä paljon
Venäjässä, ja joita jo ovat enemmin meistä vieraistuneet.[205] Näihen
Karjalaisten oman puheensa perästä, niin hyö ovat muinon vanhoina
sota-aikoina tulleet otetuiksi koko kylittäin, ja vietyiksi Venäjän
moahan, jossa ne sitten ovat levitteneen ja suvunsa lisänneet; osittain
ovat myös Herrat, joillen oli annettu tässä isot hovit ja pitäjät,
muuttaneet näitä kansoja Venäjän moan perillen, että sillä soaha
maitansa raivatuiksi ja viljeltyiksi. Myö ei tunneta, jos hyö itekkään
oikeen tiennöön, mistä paikasta Suomessa hyö ovat tulleet, ja milloinka
hyö ovat lähteneet. Mutta koska hyö ovat kaikki Greekan uskoisia, niin
se näyttää, kuin oisivat jo Suomesta poismuuttaneet, ennen kuin Poavin,
eli se Vastaan-peätetty uskomus oli meijän maahan tuotettu; tahi että
oisivat muka jo Suomesta erkauneet niinnä pakanallisinna aikoina; ellei
peätettäisiin, että oisivat siitten muka hyljänneet uskonsa, ja
ottaneet toisen. Sillä ne nykyisin meijän maissa löytyväiset
Greekkalaiset uskon-tunnustajat ovat niin harvat, ettei suinkaan ouk
mahollinen, jotta nämät kaikki oisivat heistä ulos-siirtyneet. Nämät
Karjalaiset tahi Suomalaiset tunnetaan jo samassa, sekä heijän
kielestä, että heijän tavoistaan ja näöstään. Hyö eläävät meijän
tavalla halmeillansa ja mehtien viljelemisellänsä, asuuvat niin kuin
myö savu-tuvissa tahi pirttilöissä; ovat valkiaverisiä, sini-silmisiä,
ja kelta-hiuksisia. Sanalla sanottu, heissä löytyy kaikki Suomalaisten
luonnon-merkit. Sitä vastoin niin ne toiset kansat, joita luetaan
kaukempana meijän kanssa sukuisin, ja joita tavataan monella
nimellä, hajotettuna ympärin Venäjän moata, hyö eivät harjoita
maan-viljelemystä, eivätkä sen eistä pysyk yhessä kohassa. Hyö
kulkoovat niin kuin Lappalaiset ympäri moata, ja elättäävät henkensä
linnun ja kalan pyyvyksillä, asuuvat maan kuopissa, joita kaivaavat
siihen mihin yhtyyvät, tahi kotissa eli mehtä-majoissa, joihen tarpeita
ja rakkineita hyö kulettaavat myötensä yhestä paikasta toiseen ja
jälleen asettaavat puikoillensa kuhun seisahtuuvat. Nämät kansat joihen
kieletkin ovat jo niin pois-vierastuneet, että heitä tuskin
Suomalaisiksi sanoisimme, ovat kaikki Venäjän tahi Greekan Uskoon
kuuluvia. Heitä luetaan Venäjän moan kaikkiin vanhimmiksi asujammiksi,
jotka ovat jo asunneet siinä aikoa ennen kuin se Venäläinen tahi
Slavónilainen kansa joutui sinne.[206] Tässäkin eroittaiksen hyö näistä
Suomalaisista tahi Karjalaisista, jotka vasta myöhäisempinnä aikoinna
(monet ehkä varsin näinnä äsköisinnä) ovat sinne muuttaneet
Suomalaisista maista, ja jotka ovat istutettu ikään kuin itekseen,
muihen keskellen.
Näistä Venäjässä löytyvistä Suomalaisista kansan-istuttamuksista
[_koloni_] ei ouk ollut meillä mitään tietoa, ennen kuin varsin näinnä
viimeisinnä aikoina, koska tulimmo yhistetyiksi tämän yhteisen
Venäläisen vallan kanssa. Vieläpä muistamme miten kummaksi kahoimme,
kuin ensin näimme yhtä kirjoa Venäläisillä nenillä painettu Pietarissa
v. 1820 niihen _Tverskin_ Kuvernissa ja _Beshetskin_ itä-pohjoisimmassa
maan-kappaleissa asuvien _Karjalaisten_ kielellä; ja koska ruvettiin
tätä lukemaan -- nähtiin, että se oli puhasta Suomea.[207] Se oli
Keisarillisen Pietarissa olevaisen Bibla-Toimituksen ansiolla ja
toimituksella, ja sen henkellisen Synodin hyvällä suostumuksella, jolla
näihen _Karjalaisten_ kielellä mainittuna vuonna painettiin Pietarissa
Matheuksen Evankeljumia Venäläisillä kirjoituksilla,[208] että sillä
saattaisivat näillen Suomalaisillen jokuu tietoa heijän autuuen-opista
ja selvempätä ymmärrystä heijän Jumalan-palveluksestansa. Totta kaikki
tämä Keisarillinen H. Synodi ei tuntenut, että näihen Karjalaisten
kieli oli selvee Suomea, mutta luuli ehkä, että se oli yksi niistä
monesta erinäisistä ja äkkinäisistä kielistä, joita Venäjässä löytyy,
koska hyö toimittivat sen painuttamista Venäläisillä nenillä. Tästä on
tapahtunut, mitä Oppia Sjögren on aivan selkiästi meillen toimittanut,
puhuttaissa tästä kirjasta, _Mnemosynessä_ Touko-kuussa v. 1822,
nimittäin: että moninaiset vastuukset, hairaukset, hämmennökset ja
virheet ovat heijän kielessä syntyneet siitä, että siihen on otettu
näitä heijän kielessä vieraita neniä, eikä sitä saata mitenkään
autetuksi, sillä tämä viheliäisyys vajuupi aivan näihin nenien
puutumattomuuesta toimittamaan Suomalaista puhetta. Mutta että muuten
Herra S--nin tavalla, paheksia tätä Bibla-toimituksen laitosta (näitä
muka nenien suhteen),[209] tahi moittia keäntäjän keännöstä
ja kirjutosta[210] siihen ei myö millään tavalla antaitek.
Sitä vastoin myö osotamme kiitosta ja kunniata tästä Keisarillisen
Pietarissa olevaisen Bibla-toimituksen hellästä huolenpiosta näistä
meidän sukukunnistamme, että myös kiitollisuutta Henkell. Synódin
suostumuksesta;[211]; ja olemme siitä vakuutetut, että koska hyö kerran
ovat tulleet tuntemaan, että Suomalaisella kirjutoksella tahi paineilla
(typer) kävisi paremmin heijän kieltä kirjuttamaan, niin eivät suinkaan
mahak laimin lyyä, että sillä heitä hyötyttää, hakiissaan heijän
parasta.[212]
Mitäs taas Keäntäjään tulee, niin myö tässä tahomme kahestin häntä
kostella, sekä hänen vaivoistaan, että hänen kauniista keännöksistään,
ja somasta kielen kilkutuksistaan. Ja luullessamme että myö
sillä paraittain osotamme suostumuksemme tällen tunnettomallen
kielen-käsittäjällen, jos muka näyttäisimme hänen toimensa toeksi, niin
tahomme tehä tätä juuri hyvällä mielellä, liioitenkin koska myö pitämme
sitä meijän velvollisuueksemme, että harjoittaa asiassa totuutta, ja
osottaa oikeutta kullenkin.
Kuin ensin piätimme, että Suomen kielen kirjuittaissa seurata
ainoastaan kahta lakia (tvenne regler); ensiksi "että kirjuittaa ikään
kuin puhutaan"; ja toiseksi, "että nouattaa sitä puhetta, joka oli
meistä paras" -- ja koska myö sen eistä jo v. 1817 aloittimme painattoo
toista Suomea, kuin oli tavallisesti laita;[213] nimittäin sillä, että
pitimme Savolaisten puheen-murretta muista parempana, ja kirjuttaissa
tätä, seuraisimme kaikissa meijän ensimmäistä lakia, josta moni on
kyllä ouoistellut ja irvistellyt -- niin emme oisi ikään uskonut, että
se ensimmäinen joka nouattais samoa tapoa, oisi yksi Suomalainen tahi
Karjalainen kirjan-toimittaja Venäjän moan perillä. Eli oikeemmittain
ehkä sanoa, että piti muka löytymän yhtä toista miestä Aasian rajoilla,
joka jo v. 1820 aivan itestään rupeisi Venäläisillä paineilla juuri
samalla tavalla kuin myö kirjuttamaan tätä Suomen kieltä; sillä se on
tuskin aateltava, että hään oisi soanut tietoa näistä meijän
kokeistamme.[214]
Jos se seneistä oli meistä ensin äkkiästi kuulla että löytyi
Suomalaisia niin kaukana Venäjässä; ja outo muka nähäksemme, että
heijän kieli toimitettiin Venäjän nenillä; niin se oli siitten meillen
suloinen tietäksemme heijän kielen-toimittajansa seuraanneen varsin
meijän tapaamme, kirjuittaissa tätä kieltä; ja sillä ikään kuin jolla
kulla suostumuksella tätä vahvistanut ja turvanut. Myö tahomme nyt
meijänkin puolestamme pitää hänen puoltaan, koska häänki on nyt
vuorostansa tullut toiselta soimatuksi ja luulemme meijän sillä -- että
otamme tarkempaan tutkistelemuksemme ala, nämät heijän moittimiset --
levittävän parempoo tietoa tästä Karjalaisien kielestä, ja sillä-lailla
yht'aikoo tarkoittoo "yhtä tietä, kahta asiata." Mutta tahomme jo
alustapäin tunnustoo, ettei meillä ouk mitään tietoa tästä Karjalaisten
kielestä, paihti sitä mitä olemme soaneet tästä heijän kirjasta, ja
ettei meillä ouk vielä ollut niin paljon aikoa, että oisimme luenneet
tätäkään kirjoa läviten;[215] myö oisimme silloin ehkä taitaneet antoo
parempoo tietoo tästä heijän kielestä; jonka tarkempata tutkistelemista
meijän nyt täytyy heittää toiste. Häpiäksemme sanoa, niin emme ole
lukeneet paljoa enemmin sitä lukua, jota nyt otamme tässä
toimittaaksemme, vaan olemme siitä jo soanneet niin paljon tietääksemme
kuin tarvitaan, että kohtata näitä Tutkian (Recensentens)
muistutuksia, haettu niistä 5:stä ensimmäisistä luvuista; ja joista
suurin osa -- ellei kaikki -- ovat tyhjät ja joutavat.
Ensinnik, niin näissä moittimisissa tavataan kolmet suurta vikoo,
nimittäin: _ensiksi_, ettei Moittaja tunnek sitä kieltä, jota hään
tahtoo moittia, tahi jonka kirjutosta hään on muka oikaisevanaan;
_toiseksi_, että hään voatii, jotta se pitäis kaikissa olla
Suomenkielen mukainen; ja _kolmanneksi_, ettei hään tunnek
Suomeakaan.[216] Kukapa meistä siitten panis kummaksi, että näin
toimitetut, suurin osa näistä hänen moittimisistaan vaipuuvat itestään
ja kiäntyyvät tyhjiksi.[217]
Hään alkaa muka näyttää mitenkä se on mahotoin, että Venäläisillä
nenillä kirjuttoo Suomalaista kieltä ja antaapi sentähen
asian-koskevillen sitä neuvoa, että vastapäin ottoo Suomalaisia neniä
täksi tarpeheksi. Siitten rupiaa hään nimitössanoja perkamaan; ja
sanoopi: "se ei ouk muka laitollinen, että nenä _g_ on pantu
merkihtemään _h_." Mutta, kah miksikäs ei? Sillä koska Venäjän kielessä
ei löyvyk yhtään nenee, joka merkihtee tätä selvee _h_, niin täytyy
meijän toimittoo sitä jollakulla toisella; silloin mahtaa _g_ olla niin
otollinen kuin ykskään muu (erinomattain koska g toimitetaan tässä
toisella nenällä, nimittäin _g_ -- ellei tehtäisiin yhtä järkiään
uusimuotoista nenee) ja vielä otollisempi, koska se on (eänensä
suhteen) lähin tätä _h_, ja muutenkin, jo muissakin kielissä soanut
monenaisia ja erinäisiä merkityksiä.[218]
Siitten sanoopi hään: -- "kuitenkin samoa _h_ toimitetaan toisellakin
nenällä _x_, eli yhtä eäntä kirjutetaan kahella erinäisellä tavalla.
Mutta tässä on Tutk. erehtynyt; ja juuri niillä samoilla sanoilla,
joilla hään on tätä muka toistavana, niillä tahomme osottoo, että
heijän välillä on suuri eroitus, ja että _x_ merkihtee _ch_, tahi yhtä
kovempoo karaistettua _h_, joka ussein pannaan siihen, kuhun
Suomalaiset panpovat _n_, erinomattain _Mihin-Loukassa_ (i Casu
Penetrativo) ja _Tehtävissä-Toimitussanoissa._ (i Verba Passiva.) Niin
e.m. kirjuttaa haan _tächti_ jota Tutk. lukoopi _tähti_ vaan pitäis
vissiin luettaman _tächti_ t. _tähhti_; _lagioittix_ joka ei ouk
luettava _lahjoittih_, mutta _lahjoittich_ t. _lahjoitihh_
('lahjoittiin'); _axtagax_ (ahhtahahh, ei ahtahah) 'ahtahan'; _tuldix
Ierusalimax_ (tuldich Jérusalimach -- mutta ei tuldih Jerusalimah)
'tultiin Jerusalemiin' j.n.e." Tällä tavoin on se Karjalainen Toimittaja
tahtonut tarkeemmalla kirjoituksella nouvattaa kielen hienompiakin
eännöksiä.
Siitten sanoo Tutk. "niin varmatoin (osäker) kuin Toim. on, koska hään
kirjuttaa _h_ niin tietämätöin on hään myöskin, milloin hään
kirjuttaisi sitä Suomalaista _ä_" (eihään täss' ouk puhettakaan
Ruohtalaisesta!) Vaan tässä toas osottaa Tutk. tietämättömyytensä
Suomen kielessä, eli oikeemmittain Savon puheessa, silläpä häntä
voitetaan tässäkin omilla sanoillaan. Niin e.m. luuloo Tutk. että se on
viärin kirjutettu, koska Toim. kirjuttaa _pimieschschja_ (pimieschschä)
ja _elja_ (elä); ja tahtoo että pitäis olla _pimiäschschä, älä_. Hään
ei tunnekkaan että se on varsin Savon puhe sanoa: "pimeessä, elä", ja
että se siinäkin eroittaiksen _Iitin_ puheesta.[219]
Samaten syttää haan T:n ei osanneen aina oikeen toimittoo _i_, tahi
että se sitäkin merkitti monella tavalla.[220] Vaan siinäpä se on
luettava hänellen ansioksi, että hään muka eritavalla toimittaa eänen
erinäisyyttä.[221] Tämä joka meijän mielestämme on _yks ansio_, lukoopi
Tutk. yheksi _viaksi_; erinomattain jukkii hään paljon niistä monista
pienistä liitto-paikoista (accenter) joilla Toim. on tahtona merkittää
karaistamuksia, ja painamuksia sanoissaan, tahi heijän into- ja
painopolvia. Ja jos se joskus paikassa löytää tämän pienen
merkin pois-olevan (joka usein katkiaapi painatessa), tahi istuvan
kalleellaan, silloin se jo lukoo tätä pientä painon-virhettä
kauhiaksi kielen-rikoksi ja rupia siitä jo telmämään Toimittajan
huolimattomuuesta ja ymmärtämättömyyestä. Tiennöön hänet, minkä tautta
Tulk. tahtoo kaikkia näin saattaa pahimmaksi? Mutta saahanpas kahtoa
mitenkä hään ite kirjuttaa Suomeansa, jos ei siinäkin löyvetäk vikoja?
Se joka näin moittii muita, mahtaa ite olla moittimatak ja ilman
puutokseta. Tutk. ei ouk ite kirjuttanut toista kymmentä Suomalaista
sanoa, ennen kuin heissä jo löyvetään virheitä monellaisia, ja
kaikellaisia; _paino-virheitä_,[222] _kielen-virheitä_,[223] ja
_keannös-virheitä_.[224] Se joka on niin tarkka toisen kanssa, että
hään, niin kuin sanottiin, lukoo pikkuruikkuisia painon-virheitä
viaksensa, sellaisia joita ei toinen oisi viihtinyt nimittääkään, se
joka nuhteloo siitä, että sanat ovat painatessa vajuneet yhteen e.m.
_itschepidäjän_, kuin pitäis olla _itsche pidäjän_ (p. 146); tahi että
ne ovat yhteen-liitetyt e.m. _jogo-kukkan_ (p. 155) kuin ne hänen
mielestä oisi pitänyt olla erinäiset _jogo kukkan_, -- hänen
kirjutoksissa ei piek löytyä semmoisia anteeksi-annettamattomia
virheitä, kuin se äsken mainittu _Gud_ (kuin pitäis olla _ljud_)
p. 144.
Mutta luetaanpas vielä! Tutk. lausuu: "Ehkei lukia mahak älyä kaikki ne
monet vastukset, jotka ovat tässä kohtaneet Toim:aa, pitäis hänen
kuitenkin havaitseman, miten huokiaksi hään on luullut tätä työtänsä,
ja sitä muka huolimattomuutta, jolla hään on tätä asiata käyttänyt;
elleime luettaisi muka syyksi hänen taitamattomuutta Suomen kielessä,
liioitenkin Karjalaisten puheessa. Että asia mahtaa toin-perästä
olla näin, siihen uskoon lähemme vielä huokeemmasti, koska paitti hänen
puheen-virheitä (ortografiska fel) vielä kerran kahotaan millä tavalla
hään muka käyttää kielensä, taivotuksissaan ja piiroksissaan"; (jolla
Tutk. ymmärtänöön kielen-virheitä, grammatikaliska fel) -- "Tässäkin
taas tavataan sovittamattomia [sovittamattomuus, motstridighet,
inkonsequens] ja outoja sanantapoja, joita en tiiä itekkään mitenkä
niitä selitettäisiin. Niinpä on e.m. hänen puheen-karaistamus
[puheen-karaistamus, accentuation] varsin outo ja vasten Suomen-kielen
luontoa." (Nyt tuloo hään kaikki totistuksineen). Niin e.m. kirjuttaa
hään _mjané_ (mäné) _kuundalé_ (kuundalé), jota Tutk. lukoopi "mänee,
kuundalee", ja joka hänen mielestä pitäis olla _mäne, kuundale_.
Samaten kirjuttaa Toim. _tulélla_ (tulélla) _tulét_ (tulét) _kuundéli_
(kuundéli), jota kaikki Tutk. moittii, luuloo villiksi, ja sotivan
meijän kieltämme vasten. Mutta tässä taas osottaa hään omoo
taitamattomuuttansa, ja juuri näillä sanoilla toistaa toisen tarkautta,
kielensä kirjuttaissa. Sillä kennen luvalla Tutk. lukoo näitä
_into-polvia_, _paino-polviksi_? Sanassa _kuundalé_ hään neä hyvin
kyllä minkälaiset paino-merkit ovat; mitäs hään siitten lukoo _mänee_,
_kuundalee_, kuin pitäis lukea _mäne', kuundale'_, tahi _mäné,
kundalé_? Onhaan se että tahallaan toisen puhetta sotkia.[225] Jos hään
nyt väheekkään tuntoo Suomea, niin hään selittää että juuri tässä
samassa Lovessa,[226] nimittäin Käskeväisessa kuin myös kieltäväisissä
puheenpiiroksissa (i nekande talesätt) karaistetaan Suomessa aina tätä
viimeista nenää, ja jos kohta kirjutetaan _mäne_, niin sitä kuitenkin
puheissa sanotaan _mänè_. Tätä tehään muuten monella tavalla, nimittäin
sillä lailla, että Hämäläiset ja eteläisemmät Savolaiset sanoovat
_mäneh_; mutta pohjoisammat, ja Karjalaiset, _mänek_; Pohjalaiset taas,
_mänet_ j.n.e. Samaten sanotaan _tùlèlla_ (siinä on into kummassakin
polvessa). Ei myökään oisi tätä ennen hoksana, ellei me oisi siihen
tulleet johtatetuiksi tämän Karjalaisen tarkoituksella. Samaten myös
_tùlè_, t. _tuleh, tulek, tulet_. Kuin Tutk. on ensin näin nuhtellut
Toimittajan kirjotusta tahi kirjoitustapaa, niin rupia hään erittäin
ruotimaan hänen keännöstä. Hään voatii häneltä ei ainoastaan, että
hänen (joka on iho-ensimmäinen näissä aikeissa, ja joka nyt
enskerta toimittaa kielensä kirjallisesti) pitäis jo tekämän sitä
niin tarkasti ja täyvellisesti kuin Suomalaiset, jotka ovat jo
kirjuttaneet kieltänsä 300 aastaikoa,[227] tahi että hänessä yksinään
pitäis löytyä sitä toimetta, joka meissä yhteisesti; mutta hään
voatiipi vielä enempi, hään voatii myöskin että hänen _keännökset_
pitäis olla niin luonnolliset ja taijolliset kuin meijän, jotka on jo
monelta piispalta ja papilta luetut ja oijaistut (vähäppäs se vaatii!).
Mutta ei sillä kyllä: hään voatii ei ainoastaan että hyö pitäis olla
perustuskielen-mukaiset, vaan että hyö myöskin pitäis nouattaman
Venäjän ja Ruotin keännöisten somaisuutta. Sen eistä hään verrottaa
heitä ei ainoastaan perustuskielen kanssa, mutta myöskin, milloin
Suomalaiseen,[228] milloin Venäläiseen keännökseen ja vetää milloin
yhen, milloin toisen näistä keännöksistä hänen nenänsä eteen, ja
kiittää heitä hyviksi, että sillä haisuttoo tämän Karjalaisen
rukka.[229] Ensin hään kyllä muka sanoo (p. 143): "että Biblan
keännökset pitäis kaiken mokommin olla selvät heillen, joillen niitä
aivotetaan; siihen tarvitaan ei ainoastaan, että keännös on tehty
perustetuilla tievoilla, ja sen kielen luontoa myöten jolla se on
tehty, mutta että myös se ulkonainen puheen-piiros ja puku pitäis
tehtämän ja sovitetteman saman kielen tapoja myöten." -- Mutta tokkos
hään nyt tällä tarkoituksella tutkii tätä kirjaa, kuin hään siitten p.
150 rupia hänen keännöstä moittimaan? Ei ikään! Hään ei tiiä itekkään,
mitenkä hään saattaisi sitä hyvin alentoo. Sen eistä hään verroittaa
häntä kolmella kielellä ja kolmella erinäisellä puheen-piiroksella.
Hään alkaa taas alku-lehestä, ja moittii että Toim. on ottanut sitä
Venäläistä sanaa _svjatoi_ (svätoi) merkihtemään "pyheä". Tässä hänellä
on aivan oikee, sillä ei pie peseensä hieroa. Mutta ei hään tämä ouk
Keäntäjän syy? Nämät Karjalaiset ovat jo ennen häntä soaneet tällaisia
sanoja kielehensä uskomus-opistaan. Koska heillä on Venäläisten oppi,
niin ovat myös sillä soaneet muutama Venäläistä sanoo puheessansa; myö
olemme Ruohtalaisista nouvattaneet kymmenesti enemmin. Sanotahan
meilläkin _Santti Yrjänä_ (Sankte Göran). Eikä _pyhä_ (meijän
kielessämme) ouk soveltuva semmoisiin paikoin, ellei me Turkulaisten
tavalla rupia sanomaan "Pyhä Pietarbori." Mitä niihin muihin
Venäläisisiin sanoin tuloo, tahi siitä Venäjäntelemisestä
(Russiserande) josta Tutk. monesti puhuupi, niin ei myö ouk löytäneet
sitä muualla kuin alkulehessä; eikä Tutk:kaan on ollut hyvä muita
paikoja nimittää.[230] Sitä vastoin olemme ihmittellyt tätä heijän
kielen puhtautta, ja keksinyt että Toimittaja on varsin harjoittanut
oman kielen tarkoittamusta, ja siinä aivotuksessa sepittänyt uusia
sanoja, joihen joukosta myö e.m. luemme _Schuurischyndy_, jota Tutk.
löytää moitittavaksi, koska se ei varsin toimitak Greek. sanaa
_paidion_ (lapsukainen), ehkä Toim. aivan tällä sanalla tahtoo eroittoo
tätä Jumalista lasta muista lapsista, osottain hänen ylhäisestä
syntymistä. Siitten toas lukoo Tutk. näihen _keännös virhein_ joukkoon,
pieniä _painon-virheitä_; että niillä muka hyvin lisätä niitä toisia.
Ilman että tuntea näihen Karjalaisten puhetta, niin hään moittii että
kirjuttaavat _aita, polta,[231] palka kaiki,_ kuin pitäis (meijän
puhemme jälkeen) olla _aitta, polttaa, palkka, kaikki_. Jos Tutk.
tahtois näin tarkeemmin tutkistella meijän nyt äsköin (vuonna 1819)
painettua Suomalaista Raamattua, jota hään kiittää hyväksi; niin hään
löytäisi tuhansittain sellaisia, ja suurempiakin virheitä (ikään kuin
hänen omassakin kirjuituksissaan.[232] Siitten sanoo hään toas:
gjandjax (händäh -- sic!) on yks iso kirjutos vika, (joka merkihtee
_häntään_ -- i svansen) kuin pitäis muka olla _hända_ -- honom.[233]
Mutta se ei ouk (sic) kuin Tutk. lukoo, vaan se on _händäch_; eikä se
pitäis olla _hända_ (Mikän Loukassa) vaan se pitäis olla _häntä t.
hänet_ (Mitän Loukassa, Yksinäisyyen Luvussa)[234] -- Niätsä nyt taas
mitenkä oikastaia ite eksyy, ja eksyttelöö vielä muita. Nyt on moni
_Loukas_ (kasus) Suomen kielessä yhteinen, e.m. Minkän Loukas
(Yksinäisyyen Luvussa) sisällensä suljee sekä Genetivus että _Accus.
Totalis_; ja (Moniaisuuen Luvussa) _Genet. Penetrat._ et _Instrument_.
Koska nyt ei tunnetak Karjalaisten kieltä, kussa myöskin mahtaa olla
tällaisia yhtenäisiä Loukkaita niin se on varsin ymmärtämätöin meiltä,
että näin julkisesti rupia siitä riäveämään ilman perustuksetak. --
Siitten taas: _pygittjatyö_ (pyhättyö?) on yksi ei moitettava
toimittaminen Greekal. sanasta _nezeusas_ (puastettua) -- Sepä oil
kumma, että Tutk. tok löysi yhtä sanoo, joka "ei ollut moitittava".
"Eiköhään Karjalaisten kielessä löytyisi muuta sanaa, joka merkihteis
_katto_ (tak) kuin _katos_ (Gen. _katoksen_), joka Suomenkielessä
merkihtee, ett lider". Mutta _katos_ ei merkihtekkään meijän
puheessamme yhtä _liideriä_, vaan _ett skjul, ett tak, som är uppfatt
för tillfället_, ja sanotaan useemittain pienistä mökkiläisten
hökkelistä ja torppa-tölhöstä. Se on sen eistä meijän mielestämme tässä
paikassa hyvin sopiva, koska tässä puhutaan siitä majasta kussa Jesus
syntyi.
"Tokkos _ragvagash_ (rahvahasch) taitaa merkihtee _ihmis-kansoa,
pakanoita, ja Synagogoa_?" Jos muka pakanat ovat "ihmisä", ja jos
rahvas merkihtee "ihmisten kansoo"; niin miksikäs se ei siitten
taitaisi myös merkihtee yhtä pakanallista kansoo? Yhtä paikkoo missä
rahvas merkihteis synagogoo (Juudalaista opetushuonetta) ei löyetäk
missään; mutta ainoasti, että se yhessä paikassa (4, 23) pistetään
tämän sanan siaan, kosk' eivät Karjalaiset ymmärtänneet mitä tämä
vieras sana merkihti. Sen tähen kuin meijän Raamatussa luetaan: "Ja
Jesus vaelsi ymbäri kaiken Galilean, ja opetti heidän Synagogisansa",
niin Karjalaisella on: J käveli Jisus kaikie Galilejoa-myöt, i opascht
rahvahaschscha; joka merkihtee: "ja opetteli rahvahassa t. rahvahasta."
Sanokoon lukia mikä keännös näistä on selvin, ja jos rahvas siks
merkihtee synagoga, jos se tarkoittaa niitä ihmisiä, jotka kävivät
synagogissa? -- Siitten moittii Tutk. taas että Toim:lla on
"voimattomat", kussa meijän keännoksessä on "sairahat"; mutta meijän
mielestä on voimattomat parempana arvattava, sillä se on laveampi
merkityksestään, ja niin kuin tunnetaan, niin toivat Vapahtajan luokse
ei ainoastaan potilaisia (sairaita); mutta myös vanhuueltansa
voimattomia.[235]
"Se kaunis vertaus 6:ssa värsyssä 5:ssä luvussa, joka Greekan kielellä
kuuluu: _peinontes kai dipsontes ten dikaiosynen_ (vanhurskautta
nälkäisiä ja janoovaisia), on tykkänään kavottu, näillä Toimittajan
varsin tyhmillä sanoilta: _tahtojat ja suvatsiat_." Mutta totta kaikki
Toimiltaja paremmi kuin Tutkia havaisi, ettei se mitenkään käy
Karjalaisten puheessa sanomaan "hään _juop rakkautta_, tahi _syöp
oikeutta_", ja sentähen tässäkin seuraisi sitä Tutkialtakin jo
julistettua lakia, että erinomattain tarkoittaa kielen luontoa, ja
hänen ulkonaistakin piirosta. _Go_ (ko) eli se Suomalainen
liitto-polvi (_particula enclitica_) _ka, kä,_ ei pie olla eroitettu
sanasta _ei_ (ei) johon se kuuluu. Niin sitä kyllä Suomessa aina
kirjutetaan, vaan ei ouk sen eistä kieletty olemasta toisin, muihen
puheessa. Meijän aatoksemme perästä, niin tämä pieni sana ei ainoastaan
on liitettävä yhteen eillimäisen sanaa kanssa, mutta myöskin
jälkimäisen, e.m. "eiköshään tule", eikä ainoastaan: "eikös hään tule".
Että asia mahtaa olla semmoinen arvataan siitäkin, etta Suomen-sukuiset
kielen-kirjuttajat ovat olleet kahappäin arvellukisssaan, mihin sanaan
hyö liittäisivät näitä liitto-sanoja, eillimmäiseenko vai jälkimmäiseen
sanaan. Suomalaiset ovat liittäneet heitä aina lopulla, eillimäisen
sanan; vaan Virolaiset ovat toisinaanki liittäneet heitä allulla
jälkimmäisen sanan.[236]
"Anto-paloja" [anto-paloja, _allmosor_] on ehkä myös ollut toisella
puheen-piiroksella toimitettava, kuin _pakkoaisilla_ "(pakkoaisilla),
kerjäläisillä." Mutta eipä Tutk. osana itekkään toimittoo sitä sen
paremmaksi; eikä hään nyt tainutkaan osottoo meitä Suom. Bibliaan,
kussa seisoo _almut_ (!) tehty Ruohtalaisten sanasta _allmosor_, ja
Saksalaisten _almosen_.
"Tokkohan _viishash_ (viischasch) 'viisas' myöskin taitaa merkihtee
yhtä velhoista (skrymtare)?" Taitaa kyllä veikkonen! Sillä viisas
merkihtee ei ainoastaan yhtä oppinutta tahi tietävätä miestä; mutta se
merkihtee liioitenkin yhtä noitaa ja poppa-miestä t. tietäjätä, koska
hänellä luullaan olevan enemp tietoa kuin muilla. Koska nyt nämät ovat
usseemmittain suuria velholoita, niin se sana viisas ei ainoastaan
merkihtee "velhoo", mutta siitä on myös syntynyt sana "viisastella",
joka merk. että "pettää, laitteleita, koirastella."
Tässä nyt Tutk. lopettaa moittimuksensa, ja tässä myökin jo lopetamme
meijän muistutuksiamme. Että hyö ovat olleet pitkälliset ja joutavat,
tunnustamme itekkin; mutta se on tullut siitä, että Tutk. on kerroinut
paljasta jonni-joutavata. Nyt maha vähä kukiin löytää, mitä myö jo
alussapäin sanomme, että suurin osa näistä hänen muistuttamuksistaan
ovat tyhjiä jurritamuksia, jotka ovat siitä syntyneet, ettei Tutk.
ollenkaan tuntenut tätä Karjalaisten kieltä, että hään voatii, jotta se
pitäis kaikissa olla meijän puheemme mukainen, ja ettei hään itekkään
aina tunnek meijän puheenmutkat. Kaikki ne virheet, jotka hään niin
muotoin on käsittänyt, ei ouk muita kuin pieniä paino-virheitä; ne
toiset ovat kaikki Karjalaisten puhetta, jossa se eroittaiksen muihen
puheesta. Seneistä kuin Tutk. valittaa siitä hänen "isosta vaivastaan",
kaikkia näitä virheitä haetessaan, niin meijän täyty sanoa, että kaikki
hänen vaiva on männyt hukkaan; ja että se näyttää, kuin oisi hään
ainoastaan ottanut tämän vaivan peällensä, tätä kirjoa muka
soimataksensa, vaan ei hänen kieltänsä tiiustellaksensa.[237]
Kuin olemme nyt kerran toimittaneet, ettei nämät hanen moittimiset
maksak mitään, niin tahomme myökin vuorostamme jotaik sanoa tästä
kirjasta. Nimittäin ensinnik hänen kielestään, ja siitten hänen
keännöksestään. Koska ei meilläkään ouk muuta johtausta heijän
puheesta, kuin tämä kirja, niin emme taija varsin sanoa, jos se
kaikissa toimittaa sitä oikeen, vai ei. Mutta jos saisimme peättää sitä
myöten mitenkä meijän Karjalassa hoastetaan, niin se on merkillisellä
tavalla nouattanut kielen henkee, luontoa ja puhtautta. Myö mainihtimme
jo toanon, että myö ihastuimme kuin näimme, tässä äkkinäisessä
kirjassa, meijän omoo puhettamme. Nyt tahomme myös nimittää missä se
meijän puheesta eroittaaksen. Meillä ei ouk suinkaan ollut tilaisuutta
laveammasti tätä kirjoa lueskentella mutta siitä vähästä joka olemme
siitä tiiustellut, niin se on erinomattain, seuravaisessa:
1) Usseemmissa paikoissa kussa meillä on _s_, niin heillä on _sch_,
e.m. _schano_, "sano", ja missä meillä on _ts_, siinä heillä toas on
_tsch_, e.m. _kutschun_, "kutsun". Tällä tavalla puhutaan jo meijänkin
Karjalassa, vanhalla voitto-moalla (i gamla Finland), liioitenkin
niiltä Venäjän uskoon kuuluvaisilta.
2) Kuin sanat meijän kielessämme _Tehtävissä_ Toimitussanoissa[239]
aina lopettaiksen polvella _aan, ään_ (Olevassa Ajassa,[240] ja
polvella _iin_ (Olleessa Ajassa), niin hyö heijän kielessä lopettaiksen
Olevaisessa, _ach, äch,_ ja Olleessa _ich_, e.m. _nähtich_ (nähtiin).
Samaten teköövät myös _Tekeivissä_ Toimitussanoissa, e.m. _oschuttich_
(osoittiin, osottiin).
3) Toivovassa Lovessa,[241] niin lopettaavat sanojansa polvella _ua_,
e.m. _schanokkua, tiijuschtakkua,_ jota meijän Karjalaiset ja Norin
rajoilla asuvaiset Suomalaiset peättelöövät nenällä _oa_, e.m.
_sanokkoa, tiijustakkoa,_ ja Savolaiset polvella _oo_, _sanokkoo,
tiijustakkoo_. Pohjalaiset nenällä _aa_, _sanokaa, tievustakaa_;
Turkulaiset polvella _a_, _sanoha, tierustaka_, Hämäläiset polvella
_kai_, _sanokai, tielustakai_. Viipurilaiset, _kee_, _sanokee,
tiiustakee_, j.n.e.
4) Samaten lopettaavat _Mitän_ loukkaansa Yksinäisyyven luvussa
polvella _ua_, e.m. _kuningua_, kussa meijän Karjalaiset ja Ruijan
Suomalaiset sanoovat _oa_, e.m. _kuninkoa_, t. _kuninkaa_, e.
_kuninkasta_.
5) Yksi varsin merkillinen sanan-tapa tavataan heijän kielessä, siinä,
että hoastaavat tahi toimittaavat yhtä ymmärtämystä kahella tavalla,
nimittäin (niin kuin myö) Mikä-loukkaalla ja Tekevillä Toim-sanoilla
(genom nominativa och verba aktiva) tahi Mikä-Loukkaalla ja
Nimittämättömillä Toimisanoilla (genom nominativa och verba
impersonalia) (joita pannaan heijän sialla) ja jota näyttää varsin
oleva heijän puheen loatunsa, e.m. _hyö kuuneldich_ (hyö kuuneltiin)
_hyö schanottich_ (hyö sanottiin) kuin meijän puhemme jälkeen
sanoisimme "hyö kuuntelivat, hyö sanoivat." Mutta ehkä tämä kyllä
näyttää ouvollen, niin se on uskottava, että ennen meijän
puheessammekin on näin sanottu. Savolaiset sanoovat vielä nytkin
usseemmittain "myö kuultiin" kuin muualla sanotaan "me kuulimme", ja
"myö sanottiin", kuin muualla sanotaan "myö sanoime". Tämä on varsin
sama sanantapa; mutta tämä ei sanotak Savossa muuten kuin ensimmäisessä
mainoksessa monaisuuen luvussa (uti första personen i pluralis numerus)
sillä minä en muistak kuulleeni heijän millonkaan sanonneen "_työ (t.
hyö) kuultiin_" (toisessa ja kolmannessa mainoksessa) voan sanoovat
silloin aina (toisten Suomalaisten tavalla) "_työ kuulitten_" ja "_hyö
kuulivat_." Enkä ouk myös kuullut heijän yksisessä luvussa[239]
sanovan: "_minä (t. sinä, e. hään) kuultiin_;" mutta ainai "minä
kuulin, sinä kuulit, hään kuuli." Jos nämät Venäjässä asuvaiset
Karjalaiset puhuuvat samalla tavalla yksisyyenkin luvussa, kuin
puhuuvat monaisuuessa, en taija varsin sanoa; voan että ne mahtaa näin
puhua muillakin sanoilla kuin vara-sanoilla (pronomina) arvataan siitä
että e.m. 20:nenessä värsyssä 2:sessa luvussa seisoo: "_Kuóldihh hänen
hengen etschtschiät_" (kuoltiin hänen henken etsiät) jota meijän
puheella ei käypi mitenkään muuten sanoa, kuin "hänen henken etsiät
kuolivat."
Tästä näyttäisi kuin oisi heillä paha muka toimittoo tehtäviä
ymmärtämyksiä koska käyttäävät tehtäviä toimisanojansa, yhistettynnä
vara-sanoilla eli nimitys-sanoilla, mainimattominna toimi-sanoina,
toimittaaksensa heillä tekeviä ymmärtämyksiä;[240] mutta Savolaisten
puheesta jo havaitaan ettei siitä ouk vastusta pahoakaan. Sillä kuin
mainimattomilla toimitus-sanoillaan tahtoavat toimittoa _Tehtäviä
ymmärtämyksiä_, niin sovitteloovat heihin _mitä-loukasta_ (ackusat.
partialis) ja kuin samoilla sanoilla tahtoovat toimittoo _Tekeviä
ymmärtämyksiä_, niin sovittaavat heihin _mikä-loukasta_ (nominativus).
Niin e.m. "_myö vietiin sinnek_" (vi förde dit) sanotaan Savossa, kuin
muualla sanotaan "me veimme sinne", joka merkillinen puheenparsi
toimittaa tekevätä ymmärtämystä, ja sanasta sanaan merkihtisi: _man
förde vi dit_; mutta, "meitä vietiin sinnek" (vi fördes dit) eli
sanasta sanaan: "man förde oss dit", sanotaan aina tehtävissä asian
laitoissa. Tämä toistaa ettei Suomenkielessä ollenkaan (toin perään
puhuttu) löyvykkään _tehosanoja_ jos ainoasti _mainittomia_, joita
käytetään vuorottain, milloin _tekosanoin_[241] milloin _tehosanoin_
toimittamiseksi.[242]
6) Niin kuin meijän puheessa, niin on myös heijänkin puheessa
jälki-sanoja (postpositioner) kussa muissa kielissä on esi-sanoja
(prepositioner); mutta ei ainoastaan sillä että panoavat heitä
jälellenpäin, hyö liitteävät heitä vielä kiini siihen eillimmäiseen
sanaan, niin kuin liitto-polvia tahi liitto-puheita (dictiones
encliticæ) ja katkaisoavat heitä (ehkä sentähen) lyhyemmiksi, sillä
että heitteävät pois liitto-sanan viimeistä polvee, e.m. _"tiedä-myöt,
Hiirodan-luó", Muarien-kera_, jota meijän puheella sanottaisiin "tietä
myöten, Heródeksen luokse (luonna, luota?), Muarian keralla", j.n.e.
7) Monessa paikassa kussa meijän puheessamme on _ei_ tahi _ie_,
kaks-eänöisennä (såsom en diftong) niin Karjalaiset heitteävät _e_
pois, ja asettaavat _i_ siahan, e.m. "hijät"[243] (heijät) _Jisus_
(Jesus), Piiterissä (Pietarissa) j.n.e.
8) Heijän vara-sanojansa (deras pronomina) lyhenteävät hyö toisella
tavalla, toisella tavalla myö, sillä kuin meillä pois heitetään nenät
_in_, niin että e.m. sanasta minun (minkän loukassa) syntyy _mun_ niin
Karjalaiset ainoasti heitteävät pois _n_, josta soavat _mivn_ t.
_miun_.[244]
9) Eänillisiä tahi avonaisia sanan-neniä vaihteloovat hyö toisinaan
toisappäin, toisappäin myö. Niin e.m. sanoovat _omié lapsié_ kuin myö
sanotaan "omia lapsia" j.n.e. e.m. _löyvättä_ (meilläkin sanotaan
tätä monella tavalla: löyvättö, löyvättä, löyvätte, löyvätten).
Käytös-sanojaan (fina participer) lopettaavat usseemmittain polvilla
_o_ ja _ö_ (meillä usseemmittain polvilla _a_ ja _ä_) e.m. _avattuó_
(avattua) _novschtuó_ (noustuo) _schanottuó_ (sanottua) _kuolduó_
(kuoltua) _mändyö_ (mäntyä) _nähtyö_ (nähtyä) j.n.e. Mille-loukansa
lopettaavat polvilla _lla_ ja _llä_ e.m. _Hänellä_ (hänelle) _mivla_
(minulle) _schivla_ (sinulle).
Mitä nyt näihin keännöksiin tuloo, niin meijän täytyy häpäksemme sanoa;
että jos heitä verrataan meijäni Suomalaiseen keännöksehemme, tahi
siihen kovin kiitettyyn Ruohtalaiseen, niin ovat monta paremmat kuin
ykskään heistä, ja, noutain Suomenkielen somaisuutta ja puhtautta,
käsittäävät merkillisella tavalla perustus-kielen sekä henkellistä että
sanallista ajatusta.
Antaaksemme lukioillen tilaisuutta ite perustamaan tästä aatostansa,
tahomme panna kaikki nämät kiännökset rinnallen perustus-kielen kanssa,
sanokoon siitten ihe, mikä heistä on paras.
Perustus-kieli:[245]
EVAGGELION KATA MATOAION.
CAP. 2.
1. Te de Iesou genethentos en Bethleem tes Iudaias en hemerais Hrodon
tou Basileos, idu, magoi hapo anatolon paregononto eis Ierosoluma,
legontes.
2. Pu ezin o techtheis Basileus ton Iudaion; eidomen gar autou ton
azera en te anatole, kai elthomen proskynesai auto.
3. Akusas de Hrodes o Basileos etarachthe, kai pasa Ierosoluma met'
autoi.
4. Kai synagagon pantas tous archiereis kai grammateis tou laou,
epunthameto par' auton, tou o Chrizos gennatai.
5. Oi de eipon auton Bethleem tes Ioudaias. Oito gar gegrattai dia te
rpophetou.
6. Kai ou Bethleem, ge Iouda, oudamos elachize ei en tois hegemosin
Iouda. Ek tou gar ekseleusetai hegoumenos, ozis poimanei ton laon mou
ton Israel.
7. Tote Hrodes lathra kalesas tous magous, ekribose par' auton ton
chronon tou phainomenou azeros.
8. Kai pempsas autous eis Bethleem, eite' Poreuthentes akribos
eksetasate peri tou paidiou. Epan de heurete, apaggeilate moi, opos
kacho elthon proskyneso auto.
9. Oi de akousantes tou Basileos, heporeuthesan. Kai idou, o azer, on
eidon en te anatole, proegen autous, eos elthon eze epano ou en to
paidion.
10. Idontes de ton azera, echaresan charan megalen sphodra.
11. Kai elthontes eis ten oikian, euron to paidon meta Marias tes
metros autou. Kai pesontes prozekymesan auto. Kai anoiksantes tous
thesaurous auton, prozemegkan auto dora, chryson, kai libanon, kai
smyrnan.
12. Kai chrematisthentes kat' onar me anakampsai pros Hroden, di alles
odou amechoresan eis ten choran auton.
13. Anachoresanton de auton, idou aggelos Kyriou phainetai kat' onar to
Ioseph, legon. Egertheis paralabe to paidion kai ten metera autou, kai
pheughe eis Aigypton. Kai isthi ekei eos an eito soi. Mellei gar Hrodes
ksetein to paidion, tou apolesai auto.
14. O de egertheis parelabe to paidion kai ten metera autou nyktos, kai
anechoresen eis Aigypton.
15. Kai en ekei eos tes teleutes Hrodou. Ina plerothe to rethen hypo
tou Kyriou dia tou prophetou, legontos. Eks Aigyptou ekalesa ton uion
mou.
16. Tote Hrodes idon oti enepaichte ipo ton magon, ethymothe lian. Kai
hapozeilas aneile pantas tous paidas tous en Bethleem, kai en pasi tois
oriois autes, hapo dietous kai katotero, kata ton chronon on ekribose
para ton magon.
17. Tote eplerothe to rethin hypo Iereemiou tou prophetou, legontos.
18. Phone en Rama ekousthe, threnos kai klauthmos kai odurmos polus,
Rachel klaiousa ta tekna autes. Kai ouk ethele paraklethenai, oti ouk
eisi.
19. Teleutesantos de tou Hrodon, idou, aggelos Kyrion kat' onar
phainetai to Ioseph en Aigypto.
20. Legon. Egertheis paralabe to paidion kai ten metera autou, kai
poreuou eis gen Israel. Tethnekasi gar oi ksetuntes ten psychen tou
paidiou.
21. O de egertheis parelabe to paidion kai ten metera autou, kai elthen
eis gen Israel.
22. Akousas de oti Archelaos Basileosi epi tes Ioudaias anti Hrodou tou
patros autou, ephobethe ekei astelthein. Chrematistheis de kat' onar,
anechoresen eis ta mere tes Galilaias.
23. Kai elthon katokesen eis polin legomenen Nazaret. Opos plerothe to
rethen dia ton propheton, oti Nazaraios klethesetai.
Ruohtalainen Kiännös.[246]
MATTHEJ EVANGELIUM.
2. Capitel.
1. När Jesus war född i BethLehem i Judiska landet, i Konung Herodis
tid, si, då kommo wise män af österlanden till Jerusalem, och sade:
2. Hwar är den nyfödde Juda Konungen? Ty we hafwe sett hans stjerna i
österlanden, och äre komne, att tillbedja honom.
3. När Konung Herodes det hörde, wardt han bedröfwad, och hela
Jerusalems stad med honom:
4. Och lät församla alla de öfwersta presterna, och Skriftlärda ibland
folket, och frågade dem, hwar Christus skulle födas.
5. Och de sade honom: I BethLehem i Judiska landet; ty det är så
skrifwit genom Propheten:
6. Och du BethLehem i Judiska landet, äst ingalunda den minste ibland
Juda Förstar; ty utaf dig skall mig komma den Försten, som öfwer mitt
folk Israel en Herre wara skall.
7. Då kallade Herodes lönligen de wisa männerna till sig, och besporde
granneligen af dem, hwad tid stjernan syntes.
8. Och sände dem så till BethLehem, och sade: Farer dit, och bespörjer
granneligen efter barnet; och när I det finnen, så säger mig det igen,
att jag kan ock komma, och tillbedja honom.
9. När de hade hört Konungen, foro de åstad, och si, stjernan, som de
sett hade i österlanden, gick för dem, så länge hon kom och blef
beståndande öfwer der barnet war.
10. När de sågo stjernan, wordo de ganska glade;
11. Och gingo in i huset, och funno barnet med Maria dess moder, och
föllo ned, och tillbådo honom, och uppläto sina håfwor, och skänkte
honom guld, rökelse, och myrrham.
12. Sedan fingo de uppenbarelse i sömnen, att de skulle icke lemna igen
till Herodes; och foro så en annan wäg hem, i sitt land igen.
13. När de woro bortfarne, si, då uppenbarades Herrans Ängel Joseph i
sömnen, sägande; Statt upp och tag barnet, och dess moder till dig, och
fly in uti Egypti land, och blif der så länge jag säger dig till; ty
det kommer dertill, att Herodes skall söka efter barnet, till att
förgöra det.
14. Han stod upp, och tog barnet, och dess moder, om natten till sig,
och flydde in uti Egypti land;
15. Och blef der intill Herodis död: på det att fullbordas skulle, det
som sagdt war af Herran om genom Propheten, som sade: Utaf Egypten
hafwer jag kallat min Son.
16. När Herodes nu såg, att han war beswiken af de wisa män, blef han
ganska wred, och sände ut, och låt slå ihjäl alla swenbarn i Bethlehem,
och i alla dess gränsor, de som twägga åra, och der förnedan woro,
efter den tiden, som han hade granneligen besport af de wisa män.
17. Då blef fullkomnadt det, som af Jeremia Propheten sagdt war, när
han sade:
18. I högden wardt hörd en röst, stor klagomål, gråt och mycken skrän:
Rachel gråter sina barn, och will icke låta hugswala sig; ty det war
ute med dem.
19. Men när Herodes war död, si, då uppenbarades Herrans Ängel Joseph i
sömnen, i Egypti land,
20. Och sade: Statt upp, och tag barnet och dess moder till dig, och
far in i Israels land: ty de äro döde, som foro efter barnets lif.
21. Han stod upp, och tog barnet, och dess moder till sig, och for in
uti Israels land.
22. Men när han hörde, att Archelaus war rådande i Judiska landet, i
sin faders Herodis stad, räddes han fara dit, och fick befallning af
Gud i sömnen, och for in uti Galilee landsändar;
23. Och kom, och bodde i den staden, som heter Nazaret; att det skulle
fullkomnas, som war sagdt genom Propheterna: han skall kallas Nazareus.
Suomalainen kiännös[247].
MATTHEUXEN EVANGELIUMI.
2. Luku.
1. Koska siis Jesus syntynyt oli Bethlehemisä Judan maalla, Kuningas
Herodexen aikaan, katzo, tietäjät tulit idästä Jerusalemiin, ja sanoit:
2. Kusa on se syndynyt Judalaisten Kuningas? sillä me näimme hänen
Tähtensä idässä ja tulimme händä kumarten rukoilemaan.
3. Koska Kuningas Herodes sen kuuli, hämmästyi hän, ja kaikki Jerusalem
hänen kanssansa.
4. Ja kokois kaikki ylimmäiset Papit, ja kirjanoppenet Kansan seasa, ja
kyseli heildä kusa Christuxen syndymän piti.
5. Ja he sanoit hänelle: Bethlehemisä Judan maalla: sillä niin on
Prophetan kautta kirjoitettu:
6. Ja sinä Bethlehem Judan maasa, et sinä ole suingan vähin Judan
Pää-Ruhtinasten seasa: sillä sinusta on tuleva se Ruhtinas, jonga minun
Kansaani Israelia pitä hallitzeman.
7. Silloin kutzui Herodes tietäjät salaa, ja tutkisteli visusti heildä,
millä ajalla Tähti ilmestyi.
8. Ja lähetti heidän Bethlehemiin, ja sanoi: mengät ja kysykät visusti
lapsesta: ja koska te löydätte, niin ilmoittakat minulle, että minäkin
tulisin ja kumarraisin händä.
9. Koska he olit Kuningan kuullet, menit he matkaansa, ja katzo, Tähti,
jonga he olit nähnet idäsä, kävi heidän edellänsä, niinkauvan kuin hän
edellä käyden seisahti sen paikan päälle, josa lapsi oli.
10. Koska he Tähden näit, ihastuit he sangen suurella ilolla.
11. Ja menit huoneseen, löysit lapsen Äitinsä Marian kanssa: maahan
langeisit ja rukoilit händä: ja avaisit tavaransa, ja lahjoitit hänelle
Kuldaa, ja Pyhäsauvua, ja Murhamitä.
12. Ja Jumala kielsi heitä unesa Herodexen tygö palajamasta: Ja he
menit toista tietä omalle maallensa.
13. Mutta koska he olit mennet pois, katzo, niin Herran Engeli ilmestyi
Josephille unesa, sanoden: nouse ja ota lapsi Äitinensä tygös, ja
pakene Egyptiin, ja ole siellä siihen asti kuin minä sinulle sanon:
sillä Herodes on etzivä lasta, hukuttaksensa händä.
14. Niin hän nousi ja otti lapsen Äitinensä yöllä tygönsä ja pakeni
Egyptiin.
15. Ja oli siellä Herodexen kuolemaan asti: Että täytetäisin kuin
sanottu oli Herralda Prophetan kautta, joka sanoo: Egyptistä kutzuin
minä poikani.
16. Koska Herodes näki hänensä tietäjildä vietellyksi, vihastui hän
sangen kovin; ja lähetti tappamaan kaikki poikalapset Bethlehemisä ja
kaikisa sen äärisä, jotka kaxivuotiset olit taikka nuoremmat sen ajan
jälkeen, kuin hän oli tarkasti tietäjildä tutkinut.
17. Silloin se täytettin kuin Jeremialda Prophetalda sanottu oli, joka
sanoo:
18. Rhamasa on ääni kuulunut, suuri valitus, itku ja isoi parku: Rachel
itkee lapsiansa, ja ei tahtonut händänsä anda lohdutetta, ettei he ole.
19. Mutta koska Herodes oli kuollut, katzo, niin Herran Engeli ilmestyi
Josephille unesa Egyptisä,
20. Ja sanoi: Nouse ja ota lapsi Äitinensä ja mene Israelin maalle:
sillä ne ovat kuollet, jotka lapsen hengeä väjyit.
21. Niin hän nousi ja otti lapsen Äitinensä, ja meni Israelin maalle.
22. Mutta koska hän kuuli että Archelaus oli Kuningas Judeasa, Isänsä
Herodexen siasa, pelkäis hän sinne mennä. Ja hän sai Jumalalda käskyn
unesa, ja poikkeis Galilean ääriin.
23. Ja tuli ja asui Kaupungisa, joka kutsutun Nazareth, että
täytetäisin kuin Prophetain kautta sanottu oli: hän pitä Nazareuxexi
kutzuttaman.
Karjalainen keännös.
MATVEISTA JOVANGELI.
1. Toin Pieä.[248]
1. Kuin schyndy Jisus Judejan Linnaschscha Vitle'emaschscha kuningahan
Irodan päivina, ka tuldihh päivän novschuólda tiedäjät Jérusalimahh, i
paistihh:
2. Missä on schyndynyt Judejôin kuningasch? näimä myö hänen tähen
päiväzen novschu-rannaschscha, i tulima hänellä kumarduátschemahh.
3. Tämän kuúluschtahuó Iroda hädävdy, i hänen-kera kaiki Jêrusalima.
4. I kjeräi kaiki vanhemmat pappilissoschta, da rahvahaschta
kirjamiéhet, i toimitti hjeildähh: missä schyndyv Hhristos?
5. Hyö schanottihh hänellä: Judejan Vitle'emaschscha, niin on
prorokaschta kirjutèttu.
6. I schié Vitle'ema Judan mua, ni millä et uó piénembi Judan
vanhemmilla: schivschta lähhtöv' vanhin, kumbane paimennuttav' miun
inehmizet Izruáelin.
7. Schilloinn Iroda kutschtschup, ei tokkali tiédäjät, i toimitti
hjeildä, kuhh aigahh tähhti oschuttihh.
8. I työndähyö hijät Vitle'emahh, schano: mängijä työ, i hyväzeschti
tiijuschtakkuá schyndyähh-nähä: i kuin työ lövvättä hänen, schanokkuá
mivla, i mié lähen, hänellä kumarduatschenn.
9. Kuánnèldihh hyö kuningá i lähhtjeihh: i ka lähhti kummasta, nähhtihh
päiväzen novschu-rannaschscha, hijäniéschschä schiirdijäliétschihh,
kuni ei tulduó scheizavdun schen paikan-pijällä, missä oli
Schuúrischyndy.
10. Nähhtyö, tähhti piétty, ylen äijäldi ihaschtuttihh.
11. I mändyö huónèhukschehh, nähhtihh Schuúrischynnyn hänen
muámon-muárién-kera, i muáhh-schuá hänellä kumarduátschettihh, i
avattuó hänellä omat takat, lahjuttihh händä kullalla, luádonalla, i
voidiélla.
12. I unissa oli hjeilä schanottu, ei männä ärellähh Irodan-luó, i hyö
lähhtjeihh toista tiédä-myöt omahh randahh.
13. Hijan lähhtehyö, ka Jumalan Angeli oschuttihh Ossipalla unissa i
schano: novschtuó ota Schuúrischyndy i hänen muámo, i pagéné Egiptahh,
i olé schiélä, kuni en schano schivla: tahhtov' Iroda etschtschié
laschta i händä tappuá.
14. Novschtuó otti hijän Schuúrischynnyn i hänen muámon yöllä, i läksi
Egiptahh;
15. I oli schiélä Irodan schurmahhtuá: ana liév Jumalan schanuá-myöt,
prorokaschta schanottuó: Egiptaschta kutschuin oman poijan.
16. Schilloin nähhtyö Iroda, jotto tiédäjät händä vain nagrokschi
otèttihh, ylen äijäldi schijändy, i työndähyö tappo kaiki lapschet
Vitlié-maschta, i hänen ymbärissäldä kakschivuódizet i nuóremmat,
schidä aiguá-myöt, kuin toimitti tiédäjistä.
17. Schilloin tuli prorokan Jêremjein schanalla:
18. Jäni kuúlu Ruámaschta, itku, i ohhkanda, i ryngymine schuúri:
Rahhilä itki omié lapschié, i ei tahhton hjeitieä itendieä, jotto
hjeidä evlè.
19. Irodan kuólduó, ka Jumalan Angeli unissa oschuttihh Ossipalla
Egiptaschscha,
20. I schano: novschtuó ota Schuúrischyndy i hänen múamo, i mäne
Izruáelin muáhh, kuoldihh hänen hengen etschtschiät.
21. Hiän novschtuó otti Schuúrischynnyn i hänen muámon, i tuli
Izruáelin muáhh.
22. Kuúluscktahuó, jotto Arhhelai istuihh kuningahakschi oman tuáton
Irodan schijalla Judejaschscha varai schinnje männä. unda-myöt mäni
Galilejan randahh.
23. I Mändyö rubei elämähh linnaschscha nimié-myöt Nazariétaschscha:
ana liév prorokan schanalla Nazorjeiksi nimittijätschov.
Selitykset:
1 v.
_Kuin schyndy_, oisi Suomeksi ehkä parempi sanottu sanalla "synnyttyä"
(_gennethentos_). -- Karjalainen on usseemmittain heittänyt yhistys-
sanat _de_ ja _gar_ suomentamatak, koska heitä perustuskielessä
käytetään arvoltaan niin kuin liitto-polvet _pa_ ja _pä_ meijän
kielessämme, ainoasti puheen-tavaksi, ilman erinomaista tarkoitusta.
Tästä on hään soanut keännöksensä somaksi, meijän puheella, ja Greekan
kieltä lyhyvemmäksi, ilman asian muuttamatak. -- _Linnaschscha_. Tämä
sana, joka näissä Karjalaisissa ja Viron-suomella merkihtee "kaupunkia"
eikä löyvyk perustus-kielellä, on pantu tähän selitykseksi, ikeän kuin
on tehty 3:nessa värsyssä Ruohtalaisessa keännöksessä. -- _Päivinä_ (en
hemerais) on toimitettu sanasta sanaan, ja soveltuvampi kuin "aikana",
joka saattais merk. Herodeksen silloin elänneen muissa maissa. --
Suomal, keännöksessä luetaan "Herodexen aikaan", joka sanaparsi ei
sovik tähän. Siinä sanotaan myös Vapahtajan syntyneen maalla, jota ei
luetak perustuskielellä. "Juudan maalla" luulisi moni ehkä merkihtevän
_Juutin maalla_ (Danmark). -- _Ka_ (kah!). Meijän Suomentelemisessa
kuuluu "katzo" varsin ouvollen, ikeän kuin käskettäisiin meijät muka
tätä "kahtelemaan". Jos tätä perustuskielen _idou_ pitää Suomeksikin
sovitettaman, niin on parempi Karjalaisen tavalla sanoa _kah!_ joka
silloin eännös-sanana (såsom en interjektion) innollansa koroittaa
oatoksemmo (keskust. 13 ja 19 värs.). -- _Tuldihh tiedäjät_ (tietäjät
tultiin) Karjalainen sanaparsi, merk. _tietäjät tulivat_, joka puheen
loatua näytteä olevan ikään kuin sukuisin Suomalaisten ja
Greekkalaisten tavan kanssa, puhua käytös-sanoilla. -- _Päivän
novschuólda_ on kaunis Suomentamus sanoista _hapo anatolon_, ehkei
juuri varsin tarkka, sillä se saattais myös merk. että tulivat "varhain
oamuisella e. oamusta päiveä." Sitä suomenetaan sentähen seuravaisessa
ja 9:nnessä värsyssä tarkemmalla, mutta syrjäisemmellä puheella (större
cirkumlokution) sanalla: _päiväsen novschu-rannalda_. Vironkin Suomeksi
sanotaan "_päivä tösseng_ t. _tösseminne_." -- _i_ (ja) on vanhoin
Vatjalaisten kiellä (sanotaan sitä Venäjänkin kielellä). -- _Paistihh_,
taitaa olla yhtä kuin mitä meillä sanotaan "_pakisi_", joka sana mahtaa
olla Lapin kielestä lähtenyt, kussa "_pako_" merkihtee "_puhek, sana_,"
ja "pakot" "puhua." Vironkielellä sanotaan _pajatama_, josta lie
lähtenyt Suomalaisten sana _paipattaa_.
2 v.
Karjalainen on tarkos-sanan (genom artikeln) _ó_ pois-heittämisellä
antanut Suomentamuksellensa (sin Finska öfversättning) toisen (ja ehkä
veärän) merkitöksen; sillä erittäin on kysyä: "missä se on syntynyt;"
erittäin: "missä se syntynyt on" (oleskelee). Mutta jos tätä värsyä
tarkoitetaan 4:nteen värsyyn, kussa Heródeskin kuulusteli "missä Ristus
oli syntyvä", (ei "missä se oleskeli") niin näyttää kuin oisi
Karjalainen asian keksinyt paremmin kuin ykskään muu, -- _Hänellä
kumarduátschemahh (proskynesai)_ on Karjalaiselta varsin oikeen
toimitettu, sillä tulivat häntä kunnioittamaan, voan ei rukoillemaan
eikä kerjäämään niin kuin luetaan siinä vian-alaisessa Ruohtalaisessa,
ja hänen kumppalisessa Suomalaisessa keännöksessä. Sama virhe tavataan
heissä 11:nessä värsyssä. Mutta 8:nessa värsyssä, kussa Suomalainen on
poisheittänyt rukoillemistansa, tavataan isomman virhen vielä
siittenkin, koska sanotaan Heródeksen tahtonneen "kumartoa lasta"
(buga, böja barnet). Norin Suomeksi sanottaisiin tätä soreesti, sanalla
"hänellen kumarraittelemaan" (för att knäböja sig inför honom); meillä
sanottaisiin "hänelle kumartaimaan."
3 v.
_Kuúluschtahuó (akusas)_ t. "kuultuán" on sekä kauniimpi sanoa
Suomenkielellä, että perustuskielen mukaan luonnollisempi, kuin
Suomalaisen tavalla seurata Ruohtalaisten puheenparsia.
-- _Etarachthe_ on Karjalainen sukkelasti suomentanut sanalla
_hädävdy_, joka toimittaa vähempee "hämmästymistä" ja enempee "tointa"
kuin löytyy Suomalaisessa käännöksessä, sanassa "hämmästyi", sillä paha
on ymmärteä lapsen taitaavan "hämmästyttää" Kuninkaan. Vielä
ouvommallen kuuluu Ruohtal. keännöksessä sanat "wardt han bedröfwad",
jotka ovat veärin toimitetut. Sanan _Kuninkas (o Basileis)_ on
Karjalainen jättänyt sanoamatak, välteäksensä liikaa puhetta.
-- _Hänen-kera (met autoi)_ eli niin kuin meillä sanotaan, "hänen
keralla". Tästä puheesta nähhään näissä Karjalaisissa vielä löytyvän
sanan _kera_ (mikä-loukassa, -- keskust. 11 värs.) jota on meijän
puheessa heitetty, kussa sitä ainoasti tavataan mille- millä- ja
miltä-loukassa.
4 v.
"Ko'ottua" (_synagagon_) oisi ehkä soveltuampi sanoa kuin Karjalaisen
"kjeräi", ja Suomalaisen "kokois." -- "_Vanhemmat_ papillisista": _de
äldsta af preste-ståndet (archiereis)_ jota Karjal. kielellä merkihtee
"de förnämsta" (lue tästä muistutuksiamme 5:nteen värsyyn) on
ymmärtämykseksi yhtä, mutta kielen käyttämisessämme luonnollisempi
sanoa kuin "ylimmäiset papit", joka on sanallinen (verball, ordagran)
Suomentamus Ruohtal. sanasta "Öfversta presterna." -- _Rahvahaschta
(tou laou)_ on Karjalaisen keännöksessä sekä oikeen että paremmin
toimitettu kuin "kansan seasa". Suomal keännöksessä; sillä eihään se
kokoillut heijät kansan "seassa;" mutta kansan "seasta." -- _Da_ (ja)
on Venäjätä. -- _Toimitti_, merk. Karjalan kielessä "tiijusteli,
kuulusteli" (kaho 7 värs.) joka merkitys ei löyvyk tällä sanalla meijän
kielellä, ja näyttää lähteneen Lapin kielestä, kussa _tábdo_ merkihtee
"tietoa." Karjalainen on sentähen toimittanut tämänkin sanan parempi
kuin Suomalainen, sillä _epunthaneto_ ei merk. "kyseli"; voan
"tiijusteli." -- Missä schyndyv', "missä syntyyvi, t. missä on syntyvä"
(_tou gennatai_) on kaunompata Suomea, ja taiollisempi keätty, kuin
"missa syntymän piti"; sillä -- eihään sitä synnytettiin väkipakolla.
5 v.
--_Prorokaschta_ on Venäjän-kielinen sana. Suomalaiset kielen-käyttäjät
ovat ottaneet hyväksi Ruohtalaisten sanaa _Profet_, vaikka meillä on
Suomeksi sopiva sana kyllä, "ennustajassa." Mainittava on, Karjalaisen,
tarkalla puheen-eroittamisellaan, ei kirjuttaneen _Prorokalta_, jollon
saattais ymmärteä Ennustajan "omia" sanoja, ei "Jumalan". Sillä koska
Herra puhuu ennustajan kautta (_dia tou propheton_) silloin se puhuu
ennustajasta (ur profeten) (kaho 15 värs.) ikeän kuin meillä e.m.
sanotaan: "se puhuu sarvesta." Tämä puhek on kyllä kahtamoinen,
sillä se merk. myöskin "om profeten", mutta -- niinpä se on
Suomalaisessakin käännöksessä, sillä sanat "Prophétan kautta", ei
ilmoitak Prophétan ite kirjuttaneen; mutta kuuluu kuin oisi toisella
kirjutettu, Prophétan kautta. -- Suomal. ja Ruohtal. lisäntäävät ne
joutavat sanat _ja_ ja _maalla_, jotka ei löyvyk perustuskielessä.
6 v.
-- _Ge Iouda_, on Karjalainen oikeen toimittanut sanalla "_Judan muá_"
Suomentaja on Ruohtalaisten tavalla pannut "Judan maasa."
-- _Oudamos_ (ei suinkaan) on Karjalainen toimittanut sanoilla "ni
millä", jotka lie tehtyneen Saksan sanasta _niemals_. Vironkielellä
sanotaan "ei ilmas" (ei ikeän); Suomeksi yhistetään molemmat sanat,
ja sanotaan "ei ilmossa ikänä." -- _Piénembi_ t. "pienin."
-- _En tois hememosin Iouda_, on Karjal. Suomentanut sanalla "Judan
Vanhemmilla." (meillä sanottaisiin, "Júdan Vanhemmista"), joka
puheenparsi ikeän kuin toistaa Suomalaisissa kansoissa peä-vallan ennen
vanhuuessa olleen uskottaneen niillen vanhimmillen kansakunnastamme,
koska vielä nytkin vanhuuen ymmärtämyksessä ymmärretään jotakuta
mainittavata peätoimitusta, ja kansan hoitellusta. Tämä tulkkiminen on
sekä kielellemme että ymmarryksellemme sopivampi, kuin kuhtua kaupunkia
"Pää-Ruhtinaksi", joka Suomeksi kuuluu kamalaksi, liiaksikin koska
Vapahtajaakin tässä paikassa mainitaan samalla nimellä, veärin
Suomenettu sanasta _hemeron_, joka merkihtee "hoivauttaja, hoittaja,
peämies, peäparas" (förste, förnämste) voan ei "Ruhtinas" (Furste,
Stor-Furste). Näitä sanoja Suomennettaisiin ehkä parhain näin: "et ole
suinkaan vähin Júdan _kuuluvista_, sillä sinusta on lähtevä se mainio,
joka hoittelee minun rahvasta, Israelia." -- _Ek sou ekseleusetai_ on
Karjal. paremmin toimittanut sanalla "schivschta lähhtöv'", kuin
Suomal. sanoilla "sinusta on tuleva", jotka ilmoittaa ite kaupunkin
muka Ruhtinaksi tulevan, joka villittää, liioitenkin koska tätä jo
toanon näin mainittiin. -- _Poimanei_ on Karjal. oikeemmin Suomentanut
sanalla "paimenuttav'" (samallaisella sanalla kuin perustuskielessä)
sillä Vapahtaja oli tullut tänne meitä onnistamaan ja hoittelemaan,
soattamaan meitä autuuen tiellä (ikeän kuin paimentain lampaitansa)
voan ei hään tullut tänne Valtiaksi eikä Hallihtiaksi, niin kuin
luetaan tässä viheliäisessä Suomalaisessa käännöksessä, tehty
Ruohtalaisen mukaan, kussa sanotaan: "som öfver mitt folk en Herre
(paremmin ois sanoa _herde_) vara skall." -- "Kumbane" (_ozis_ --
"joka") mahtaa olla Karjalaisten puhetta, koska 9:nessäkin värsyssä
_on_ (jonka) Karjalaistetaan (öfversättes på Karelska) sanalla
"kummasta." _Kumpainen_ (Suomeksi) _kumb_ (Viroksi) ja _kåbba_
(Lapiksi) merkihtee sekä "kuka" (hvilkendera) että "joka" t. "jokainen"
(vardera) ainoasti koska puhutaan muka kahesta. -- Sanat "minun
Kansaani" Suomal. keännöksessä villittää meitä, jos kohtakin _Kansa_
kirjutetaan isolla _K_, sillä sitä ei saatahk ymmärteä muuten kuin että
hään, yhessä Ennustajan kanssa, piti hallittaman Israelia. --
7 v.
_Pjeitokkali_, joka merkihtee "sala-kähmässä" l. "saloapäin", mahtaa
toas olla Karjalaista puhetta, sepitetty Suomal. emä-sanasta "peitös".
-- Suomalaisessa keännöksessä on, Ruohtal. keännöksen tavalla, tähän
pantu "visusti" (granneligen) ja 16:nessä värsyssä "tarkasti", joka on
liika ja joutava sana, eikä löyvyk perustus-kielessä. -- "Kuhun aikaan"
tähti osoittiin, on selvee Savon puhetta; mutta "millä ajalla", jota
luetaan meijän käännöksessämme, ei ouk selvee Suomeakaan.
8 v.
_Autous_ on Karjalainen oikeen Suomentanut sanalla "heijät"; Suomal.
kiännoksessä luetaan "heijän" joka hairauttaa ymmärtämystämme, ikeän
kuin oisi lähättänyt heijät heijän, vaan ei meijän, Bethlehemiin.
-- _Työndähyö_, t. "työnättyä, lähätettyä" (_pempsas, hapozeilas_) on
myös sanasta sanaan, ja somempata Suomea kuin: "ja lähetti" (kaho 16
värs.) "Työntäiksen" ja "syöstäiksen" sanotaan meilläkin, vanhoissa
Runoissamme, arvolla samaan tarkoitukseen: -- _Epan_, on Karjal.
paremmin toimittanut sanalla "kuin", jota sanotaan (ikeän kuin sanotaan
jos) koska puhutaan epäiltävistä eli tietämättömistä (niin kuin tässä);
sitä vastoin "koska" (Suomal. keännöksessä) sanotaan kuin oisi jo
tietty (epäiltämätäk) heijän löytävän häntä siinä. -- _Löyvättä_ (kaho
261 p.) -- _Tiijuschtakkuá_, "tiijustakoa, tievustelkoa" (eksetasate) on
myös oikeemmin kuin "kysykäät" (bespörjer); sillä heijän piti ei
ainoastaan "kysellä", mutta myös "kuulustella", eikä silläkään kyllä.
Herodes tahtoi jotta heijän piti saaha oikeen nähhäkseen lapsen
(schyndyähh-nähä) niin kuin Karjal. tässä selittee, jott' ei heitä
petettäisiin puheella. -- _Apaggeilate_, ei ouk "ilmoittakat" mutta
"sanokkoat", sillä hään tahtoi soaha heitä ite puhutellakseen.
"Ilmoittoo" hänellen tätä, oisivat saattaneet toisenkin kautta.
9 v.
--_Akusantes tou Basileos_, oisi Suomeksi sanottava: "kuultuaan
kuninkasta (kuninkoa) läksivät" etc. Sanat "he olit kuullet"
(kuulleet?) ei ouk Suomea. -- _Proemen_ on Karjal. Suomentana sanalla
"schiirdijälietschihh", jota luultaisimmo Venäjän sanaksi, ellei se lie
lähtenyt Suomal. sanasta "siirteli," jollon tämän Karjalaisen keännös
("tähti siirteliin, väisteliin") on luonnollisempi kuin meijän
Suomalaisemme, kussa (Ruohtalaisten tavalla) sanotaan "tähti kävi"
(kulki?) -- eihään sillä jalkoja lie ollut? -- _Kuni_ t. "kuin" (kaho
13 värs.) kumpaistakin kirjutetaan (kaho 1 ja 8 värs.) -- Ei, ouk
merkihtävä "se" t. "hään." Tätä pitäisimmö painovirheksi, ellei sitä
kerrotettaisiin 13:nessä värsyssä, kussa kirjutetaan _en_ (ilman _h_ --
ei _hen_) jossa pitännöön olla "hään" -- lienöönkö tuo Karjalaista
puhetta? -- _Elthon_, on Karjal. oikeen toimittanut sanalla "tulduó"
(tultuá); mutta Suomal. keännöksessä sanotaan toas "edellä käyden"
(joka on veärin, eikä löyvyk perustus-kielessä). Se tahtoo juuri
väkisinkin panna tähteänsä "käymään."
10 v.
_Idontes_ on toas somempi keätty sanalla "nähtyään", kuin "koska he
näit" (näkivät); mutta mitä _pietty_ merkihtennöön en tiijä, ellei
merk. sitä mitä _scheizavdun_ eillimmäisessä värsyssä, jolloin se oisi
tähän pantu selitökseksi. -- _Ylen äijäldi_. Meillä sanotaan
"äijä-paljon" ja "äijältä." Lapiksikin sanotaan "ila ädnak" (ylön
äijältä) joka merk. "kovin paljon" (kaho 16 värs.) Ruohtal.
keännöksessä, "när de sågo stjernan, wordo (blefwo?) de ganska glade",
kuuluu kuin oisivat, kuninkaasta tultuaan, olleet vähä rohkeimmillaan.
11 v.
-- _Elthontes_, on oikeemmin toimitettu Karjal. sanalla "mäntyö"
(tultua?) kuin Suomal. sanoilla "ja mänit." -- _Muáhh-schuá_ (ehkä
painovirhe?) t. "muáttuá" supistettu sanoista "moahan laskettua"
(_pesontes_) Suomal. "maahan langeisit" ja rukoilit händä (lue muist. 2
värsyyn.) -- _Takat_, mahtaa olla Karjalaista puhetta, merk. _tous
thesaurous_ (förråd, skatt). Tulleenko Lapin sanasta _tuks_ (vara,
tavara) vai _takko_ (teko)? Sanotaan meilläkin vielä puheen-parressa
"se on hänen takana", joka merk. se on "hänen varassa, t. varjossa";
vaikka kuuluu kuin arveltaisiin: "lukon takana"; e.m. "toisen (lukon)
takana." -- "_Lahjoittivat häntä kullalla_", on selvempi Suomea kuin
"lahjotit hänelle kuldaa", joka lie Ruohtalaisuus puheessamme.
-- _Luádonalla_, mahtaa olla Venäjätä, merkihtävän "sauvutosta t.
sauvuttamista" (_libanon_) ellei se lie sukuisin sanan "löylyttämän"
kanssa. -- _Smirna_ (smörja?) on Karjal. Suomentanut _voidiélla_
(voiteilla) jota ehkä ymmärretään paremmin kuin _mirrhamita_, jota
tuhma talonpoika luulisi ehkä olevan yhtä kuin _marhaminta_, (parempi
oisi sanoa "mirrhammia".)
12 v.
_Ärelläh_, t. "erällä." Heitä kielettiin muka mänemästä sillä erällä
(tiellä) joka kantoi Heródeksen päin; mutta käskettiin mänemään toista
tietä, jotta ei hään käsittäisi heijät. Muutoin _ärra_ t. _ärrä_ on
Viron-suomessa paljon tarkoittava sana, kussa se, yhistetty muihin
sanoin, merkihtee arvolta yhtä kuin _para_, yhteen-liitettyissä
Greekkalaisissa sanoissa (lienekköhän yhtä sanoa.) -- Merkillinen on
että _moa_ (he chora) Karjalaistetaan sanalla "randa", josta näyttäisi
kuin oisivat ennen muinon olleet rannan-asukkaita: tahi niiten vierain
kansoin (joihen kanssa heillä lie ollut tekemistä) tulleen _toisilta
rannoilta_. Tästä puheh: "päivän nousuranta"; tästä Virolaisten
puheenparsi.- "randa ajama" (anlända). "He mänit omalle maallensa"
(Suomal. keännök.) ei ouk oikeen sanottu; ikeän kuin oisivat ainoasti
sinneppäin männeet. Karjalainen toimittaa selvempi: "läksivät omahan
rantaan."
13 v.
-- _Anachoresanton_, toimittaa Karjal. "heijän (pois) lähtyöön,"
Suomal. "mutta koska olit mennet (männeet) pois". Mikä sana näistä on
Suomeksi somempi? Minkätähen Karjalainen tässä, 15:ssä ja 19:ssä
värsyssä lie löytänneen tarpeelliseksi Suomentamaan _Kyrion_ (herran)
sanalla "Jumalan" on tietämätöin; mutta _phainetai_, täsä 15:nessä ja
19:nessä värsyssä, on oikeemmin toimitettu sanalla "osoittiin", kuin
"ilmistymisellä", sillä ilmistyttää saattaa monella tavalla, ja ilman
näyltäilematäk, (utan att sjelf visa sig) mutta osoitteleita (visa sig
sjelf) ei käypi toisen kautta. Sanat ilmistyi "Josephille" on
Ruohtalaisuus, Suomeksi sanotaan "Juosephillä"; niin kuin luetaan
Karjalaisen keännöksessä. Suomentajan sanat: "ota lapsi äitinensä
tygös" ei ouk Suomea, eikä myös löyvyk perustus kielessä, mutta saattu
Ruohtalaisesta kiännöksesta "tag barnet och des (dess) moder till sig"
(parempi oisi sanoa; "meb Dig", sillä olihaan lapsi jo hänen luonnaan).
Sama virhe Suomalaisessa keännöksessä (mutta Karjalaisessa, ansio)
tavataan 14:nessä värsyssä; voan 20:nessä ja 21:nessa värsyssä on
Suomal. jo löytänyt hyväksi, pois-heittteä sanan "tygönsä." Mainittava
on, että meijän Uuessa Testamentissa monessa kohin kirjutetaan tätä
uutta sanan-loukasta, joka lopettaiksen polvella: _nsa_ (erinomasella
halulla kirjutetaan: _händänsä_ e.m. 18 v. ehkä toisinaankin vahinkonsa
pannaan: _hänensä_, e.m. 16 v.) mutta aina veäriin paikoin, niin että
selkiästi nähhään heijän, jotka ovat tätä kirjuttaneet, ei tunteneen
tätä puhetta; sillä minä uskaltaisin, ett'ei missäkään Suomessa
sanotak: (tuskin ymmärretäk) "ota lapsi äitinänsä tygös"; sillä tahi
sanotaan: "ota lapsi, ja hänen äitinsä, tyköösi"; eli; "ota lapsi
tyköösi, äitineen"; eli: "ota lapsi, äitineen, tyköösi". Tämmöistä
kielen roatelemista tavataan yltä kyllin kussakin Luvussa, meijän
henkellisessä peäkirjassamme. -- _Apolesai_ (turmella, hävittää) on
Karjal. paremmin toimittanut sanalla "tappoa", kuin Suomentaja, sanalla
"hukuttaksensa" (hukuttaaksensa) sillä merellä "hukkuuvat", voan moalla
"tappaavät." Parempi oisi ehkä sanoa "hukataksensa" (göra sig af med)
myö sanoisimme: "häntä surmataksensa." Mistähän Ruohtalainen otti
sanansa: "det kommer dertill?"
14 v.
_Anechoresen_ (poikkeis, väistiin) drog sig undan, on Suomal.
Suomentanut sanalla "pakeni" (flydde) samalla sanalla kuin _pheuge_,
eillimmäisessä värsyssä; mutta tämä tarkka Karjalainen on tässäkin
ymmärtännyt heitä eroittoo. Miten somaksi eikös hään Suomeksi toimittaa
_ o de egertheis parelabe_ sanalla: "noustuoon otti hään." Suomal.
venyttää toas, Ruohtal. tavalla, monta sanoo, ja kirjuttaa: "niin hän
nousi ja otti."
15 v.
Ei siinä kyllä, että Karjal. on tarkasti Suomentanut perustuskielen, ja
ymmärtänyt kielemme mukaan sovittoo joka hänen puheen-mutkansa, hään on
monessa kohin somemmin, kuin Greekan-kielellä, toimittanut Suomeksi
perustuskielen puheita, käytös-sanoin käytettämisellä (genom begagnande
af participier) niin kuin tässä, kussa _eos tes teleutes Hrodon_ on
Suomenettu sanalla: "Irodan schurmahhtua," t. "kuoltua." Sillä surma,
joka meijän kielellä merk. luonnotointa tahi onnetointa kuolemaa, merk.
Karjalan ja Viron kielellä "luonnollistakin". -- _Ana liév_, mahtaa
merk. "että oisi", koska "olin" Lapiksi sanotaan _lieb_; (sanaa _ana_,
ei tunnetak). Tässä kohin on Karjal. kyllä paljon poikennut pois
perustuskielen sanaallisesta toimittamisesta, kussa seisoo selvillä
sanoilla _ina plegothe to rethin hypo tou Kyriou dia tou propheton_
(että peättyisi Herran sana, toimitettu Ennustajalta). Suomal. keäntäjä
on toas tapansa myöten Suomentanut ne Ruohtalaiset sanat: "på bet att
fullbordas skulle, det som sagt war af Herranom genom Propheten, som
sade": "että täytetäisin (täytettäisiin) kuin (niinkuin) sanottu oli
Herralda Prophetan kautta, joka sanoo." Tämä sananjuotos hairauttaa
sanalla "täytetäisin" (Att jag skulle låta fylla, uppfylla) eikä selviä
sanalla "täytettäisiin" (att man skulle uppfylla) -- pitännöön olla
"täytettäisi", t. "täytettyisi". (Sama vika tavataan 23:nessä värsyssä)
-- _ton uion mou_, on Karjal. oikeemmin toimittanut sanalla "oman
poijan" sillä peä-arvo tässä, tarkoittaiksen sanaan omaan. Suomal.
keännöksessä, kussa luetaan "poikani", kuuluu kuin puhe saattais olla
jostaik muustakin pojasta: ei omasta.
16 v.
-- _Tote_ on oikeon toimitettu sanalla _schilloin_; mutta veärin,
sanalla "koska", saatu siitä viallisesta Ruohtalaisesta keännöksestä,
joka erinomattain tässä värsyssä on varsin puutteen-alainen.
-- _Idon_, on "nähtyään", voan ei "näki." -- Mitä Suomal. keännöksessä
luetaan: "koska Herodes näki hänensä (ihtesäk) tietäjildä vietellyksi"
on veärin sanottu, sillä eihään ne viettelivät (förförde, lockade)
häntä, mutta pettivät puheellansa, josta häntä "voan nauroksi
otettiin", niin kuin Karjalainen selittää puheenparrellansa. --
_schijändy_ (suuttui?) lieneekö se Lapin kielestä, kussa _sjärt_ merk.
"vihaa", vai lie Venäjänkielestä? -- _Aneile_ on "tappo, hävitti", ei
"tappamaan"; _tus paidas_, Suomentaa Karjal. sanalla "lapset", ilman
eroittamatak, että tässä kohin ymmärretään ainoasta "poikalapset." --
Suomeksi luetaan, että tapettiin "kaikki poikalapset Bethlehemisä ja
kaikisa sen äärisä" joka on kyllä sanasta sanaan keätty sekä Ruotin
että Greekan kielestä, mutta veärin toimitettu Suomeksi; sillä ei se
tappana kaikki (Júdalaisten) lapset Bethlehemissä (eikä sen eärissä)
jos ainoasti Bethlehemin lapset, jota Karjalainen kyllä hoksaisi, koska
kirjutti: "tappo kaikki lapset 'Bethlemistä' ja hänen ympäristöltä", t.
kuuluvilta. -- _Kai_, on hulluusti Suomentamisessamme toimitettu
sanalla "taikka", joka ereyttää ymmärrystä, niin kuin käsky oisi ollut,
tappoa kummin-tahhaan, "kaksivuotiset, taikka nuoremmat." -- _Katotiro_
(alempana) joka (puhuttaissa i'ästä) tässä on merkihtävä "nuorempana",
on oikeen toimitettu sekä Suomalaiselta että Karjalaiselta; mutta
Ruohtalaiset kielenkäyttäjät, jotka muulloin eivät ouk olleet
sanoistaan juuri tarkaat, ovat tok' tästä sanasta pitänneet paljon,
josta heijän, Suomessakin ylistetty, keännös, on tässäkin melkeen
ymmärtämätäk, ja kuuluu värsyn lopulla näin: "och sände ut (?) och lät
slå ihjäl alla swenbarn (gosse-barn -- puhutaan Júdalaisista lapsista)
i Bethlehem, och i alla des (dess) gränsorne? de som tvägga åra
(tu-åriga) och der förnedan (derunder?) voro, efter den tiden (tid?)
som han hade granneligen besport (noga efterforskat?) af de visa
(vise?) män." Ne jotka hyviksi kehuu meijän Suomalaiset keännökset,
iloitkoon tästä Ruohtalaisesta!
17 v.
Työläs oli meillä ymmärteä, mitenkä Karjalainen 15:nessä ja 23:nessä
värsyssä Suomentaa _eplerothe_, sanoilla "ana liév"; mutta vielä
työlemmästi on selitteä, mitenkä samaa sanaa tässä kohin toimitetaan
sanalla "tuli." Meijän tietämättömyys hänen kielestään kielteä meijät
tätä selittämästä. Koska _ållet_ (Suomalaisien "oli"?) Lapissa
merkihtee "fullborda, fullkomma", niin on myöskin mahollinen että
"tuli" näissä Karjalaisissa merkihtee yhtä, jollon hänen keännös oisi
varsin selvä ja soma.
18 v.
-- _Rama_, on sekä Suomalainen että Karjalainen pitännyt kaupunkin
nimeksi; mutta Ruohtalainen, "ilmaksi." Saattaa olla kummintahaan,
mutta uskottavampi on, puheen olleen ruoasta (ei taivaasta) kussa nämät
turmiot tapahtui, jonka tähen myös tätä nimeä perustuskielellä
kirjutetann isolla alku-nenällä. Miten voimakkaisilla sanoilla eikös
Karjalainen toimittaa tätä kauhistusta, ja kansan valitusta, ikeän kuin
kuulisimme hijän ähkymistä ja voihkumista korvillamme. Sitä vaston toas
Suomentaja, joka Suomentaa _ekusthe_ sanalla: "on kuulunut",
_klaiousa_, sanalla: "itkee", ja _ethele_ sanalla: "tahtonut" (yhessä
sanan-juotoksessa) toimitta tätä kansan surkuttelemista varsin
veltosti. Muutoinkin ovat kielentutkistajat olleet arvelluksissaan,
mitenkä heijän piti oikeen ymmärtämään näitä Evangelistan sanoja. --
_Kai ek etheis paraklethenai, oti ouk eisi_, on Karjalainen paremmin
ehkä selittänyt, ja toisappäin tykkänään toimittanut, kuin luetaan
Ruohtalaisessa ja Suomalaisessa keännöksessä, jossa _paraklethenai_
Suomenetaan sanalla "lohdutetta (ilahuttaa?)"; mutta jotka välillänsä
erkanoovat siinä, että eri-tavalla selittelöövät sanan _oti_
(Suomalainen sanalla "jotta"; ja Ruohtalainen sanalla "sillä").
Karjalainen, joka tässä sanassa veteä yhtä Suomalaisen kanssa, erkanee
hänestä ja Ruohtalaisesta, siinä että Suomentaa _paraklethenai_ sanalla
"itendieä" (luoksensa kuhtua, ilmin-antoa). Sanokoon lokia ite,
jos on mies ymmärtämään tätä omoo puhettansa, jota Uuessa Test.
luetaan: "ja ei (eikä) tahtonut händänsä (ihtesäk) anda (antoa)
lohdutetta (lohtutella) ettei he ole". (??) Karjal. sanoo (jos oikeen
häntä ymmärrämme) "ja ei (eikä) tahtona heitä ilmoittaa, jottapa heitä
ei löyvyk" (l. ei ole) tämä Suomentamus on kyllä sanasta sanaan;
ymmärtämys on kuitenkin kahtalainen. Hään ymmärtää asian niin, että
vaimot, kuultuaan tätä lasten surmaamista, piiloittelivat poikiansa, ja
"itkivät heitä" (murehtivat, oli heistä huoleessaan) eikä tahtoneet
kuhtua heitä luoksensa, (soahaksensa heitä ilmin) jotta (luultaisiin
muka) heitä "ei olleen" (ei löytyneen). Myö uskottaisimmo perustus-
kielen selkiävän, jos, seurattaissa Karjalaisen keännöstä,
Suomentaisimmo _oti_ sanalla "sillä." Jollon puhe oisi, että sanottiin
äitiein ei tahtonneen ilmin-antoa lapiansa, "silläpä" heitä ei eneä
löytynä (olluna). -- _itendieä_ mahtaa olla yhtä sanaa kuin _ittet_ t.
_jittet_ Lapiksi, joka merk. "ilmauntua, näytteläitä." -- _evle_,
liennöön yhtä kuin "ei ole." -- "Jäni on kuulunut" (kuultuna?) -- millä
korvalla?
19 v.
_Teleutesantos_ on Karjalainen, nouattaissaan sekä perustus- että
Suomen-kielen henkellistä että kielellistä luontoa, oikeen Suomentanut
sanalla "kuoltua"; Suomentaja tavoittaa ainoasti Ruohtalaisuutta.
20 v.
-- _Egertheis_ on Karjalainen tässä ja 13:nessä värsyssä oikeen
toimittanut sanalla "noustuo"; Suomalainen, sanalla "nouse ja."
-- _Eis gen Israel_ (tässä että seuraavissa värsyssä) ei ouk selvästi
toimitettu sanalla "Israelin maalle" (joka ainoasti merk. että mänivät
sinneppäin) mutta selvemmästi Karjalaisen sanalla "israelin moahan,"
-- _Setountas ten psyche_ on Karjal. somasti Suomentanut sanalla
"hengen-etschtschiät", mutta Suomentajan sanat "jotka hengeä väjyit",
ei ymärräk ykskään; sillä vaikka kyllä sana-kirjoissa kirjutetaan,
_väijytyksen_ merkihtevän _salaa-vaaraa_ (försåt) otettu ehkä tästä
värsystä, niin minä en usko väijyä muuta merkihtävän kuin _väistelä
vältteä_. -- _Kuóldihh_ (kuoltiin) t. "kuolleet ovat."
21 v.
-- _Elthen_, on taiten toimitettu sanalla "mäni"; mutta Karjal. oikeen,
sanalla "tuli". Voan 23:nessä värsyssä tavataan Karjalaisessa sama
virhe, Suomentaissaan _elthen_, sanalla "mäntyään" (oisi pitännyt olla
"tultuaan") jollon Suomalaisella toas on oikeen: "ja tuli".
22 v.
-- _Akusas_ on taiten toimitettu sanalla "Kuúluschtahuó" (kuultuaan).
-- "_Tuato_" t. isä; Vironkielellä _taat_. -- _Basilei_ on kauniisti
Suomenettu sanalla "istui kuninkahaksi", joka on oikeemmin sanottu kuin
"oli kuningas", sillä erittäin on "olla kuninkas", erittäin "istua
kuninkahaksi." -- _Irodan schialla_ on myös oikeen sanottu; mutta
"Herodexen siasa" on pahoin pantu, sillä se toimittaa Herodeksen vielä
silloin elänneen, koska toinen istui hänen siassa. Näistä kielen
virheistä, jotka löytyy joka värsyssä, nähhään mitän kehnot Suomalaiset
ne miehet lie olleet, jotka ovat Jumalan sanan meillen toimittaneet; ja
toisin puolin, sen rehellisen Karjallaisen olleen selvän Suomalaisen,
joka hyväksi moamiehillensä oli yksinään uskaltanut puuttua näihin
kirja-töihin. Mutta, lopulla tämän värsyn, tavataan kuitenkin
hänessäkin kauhea virhe, joka on syntynyt siitä että sana
_chrematistheis_ on tykkänään jeännyt häneltä Suomentamak, joka
villitys lie tapahtunut kirjanpainajan kautta, sillä muutoin sitä ei
saatak ymmärteä. Tästä hänen Suomentamus on ei ainoastaan puuttuvainen
ja vian-alainen, mutta kantaa hunnankollen, sillä siinä sanotaan
Joosepin "unessa männeen Galileaan" (?) Merkillinen on, Sjögrenin ei
oivaltaneen tällaisia vikoja, hään joka isolla vaivalla haki heitä
juuri halulla. -- Mutta eipä se Suomentajankaan keännös ouk
paljon kiitettävä, vaikka se kahistekkin lisentää sanan _ja_,
puhuissaan Jumalasta ja hänen _käskystä_, joista ei mitään mainitak
perustus-kielessä. Suomeksi kuuluu tämä: "Ja hään sai Jumalalta käskyn
(minkän käskyn?) unessa ja poikkeis Galilean eäriin". Sekin kuuluu kuin
hään oisi unessa puikkinut Galilean eäriin. Meijän puheella
sanottaisiin: "Varoitettuaan unessa, poikkeis hään Galileaan päin."
-- _Varai_, mahtaa Karjalaisen kielellä merk. "pelkäis." (Lapiksi
sanotaan _åuro_), saatu sanasta _vaara_.
23 v.
-- _Rubei elämähh_ t. "rupeis asumaan." -- _Nimittijätschov_ t.
"nimitettävänä", on oikeemmin sanottu, kuin "hän (häntä) pitä (pitää)
kutzuttaman" (kuhuttaman). -- "Joka kuzutan" (jota kohutaan)
-- "Nazareuxexi" -- eiköhään oisi parempi sanoa "Nazarilaiseksi?"
* * * * *
Perustus-kielen tutkiat, Jumalan-sanan tomittajat, Suomen-kielen
harjoittajat ja joka selvä Suomalainen otan minä toistajaksi -- mikä
näistä Suomalaisista keännöksistä on paras? Mikä on perustus-kielen
mukainen? Ja mikä on soveltuva meijän kieleemme? Missäpä löytyypi
tässä Karjalaisen suomentamuksessa tätä _Venäjäntelämistä_, tätä
huolimattomuutta, ja kielen tuntemattomuutta, josta häntä syytetään ja
häväistetään; ja missä tavataan, toisin puolin, sitä arvoa ja ansiota,
joka oisi löytyvä meijän keännöksessämme -- josta niin paljon puhutaan
ja kehutaan, ja josta moni ylpeilöö, kuin lausuu Suomen kielen
kirjuttamisesta.[249]
Tällä tutkimisellani olen tarkoittanut kahta asita, kumpainenkin varsin
merkittävä -- kielen-tarinamuksessamme. Yhestä puolesta, olen pitänyt
velvollisuuekseni, tehä oikeutta tällen kunnioitettavallen,
tuntemattomallen[250] Karjalaisellen, soimattu varsin viattomasti minun
Ystävältäni ja Moamieheltäni; ja luen kunniakseni, tämän kautta tulleen
tuntemaan miehen, joka sekä kielen kirjuttamisestaan että Jumalisen
sanan Suomentamisestaan, on, näinnä aikoina, enin arvattava kaikista
meijän kielen-toimittajoistamme; ja jonka monet tievolliset että
kansalliset ansiot, moamiehiänsä valaisemaan, levittämään Ristikunnassa
tietoa ja toellista Jumalan tuntemista, ei alenek eikä tummenuk
joutavasta ja laimattomasta panettelemisesta. Kaikkein Suomenkieleen
halullisten moamiesten puolesta soisin minä, hänen ei lakkavan
työskentelemisestä näissä harjoituksissaan; mutta, että hään vielä
vastakin toimittaisi meillen käsi-tekojansa, ei ainoastaan näissä
henkellisissä, mutta myös muissakin tievollisissa aiheissa -- tekeein
tätä kielemme voitoksi, kansan kunniaksi, ja yhteiseksi hyövytykseksi.
Toisestapäin kahtoin, olen minä, tällä tarkeemmalla
kielentutkimisellani, tahtonut tarkoittoo moamiesten mieltä
yhteen asiaan, joka kussaik Ristillisessa kansakunnassa on
tarpeellisin, nimittäin hänen henkelliseen mieli-valaistukseen.
Jos muissa muka kirjoissa kahotaan tarpeelliseksi, nouattamaan
selkeyttä ja somaisuutta, sekä kielen että asian puolesta -- miten
tarpeellisempi eikös tätä siitten voaitaan tässä Ristin Uskon- ja
Opin- peä-kirjassa, joka on perustus kaiken meijän autuuen, jota
mainitaan _Jumalan-sanaksi_, ja kussa joka puhe punnitaan, ja arvataan
joka mutka.[251] Tässä ei ouk ollenkaan kysymystä hänen sisällisesti
Jumalallisesta arvosta, meijän Uskomuksemme peä-toteista, m.m. heitä
kyllä kaikittain arvataan ja tunnetaan; mutta puhe on ainoasti, millä
tavalla tätä Jumalan sanoa Suomeksi toimitetaan, kielellisessä
tarkoituksessa, jott'ei tätä sanoa, joka on selkiä ihestään, tehtäisiin
selittämättömäksi, ymmärtämättömällä kielen-käyttämisellä -- sekä
Suomen että perustuskielen puolesta.
Valitetaan aina ettei luetak kyllä tätä henkellistä kirjoa, mutta ei
sanotak syytä tähän vastahakoisuuteen. Harvat meijän vallas-väestä ja
ymmärtäväisen kansan seävystä mieltyyvät semmoiseen kirjaan, kussa
meijän henkelliset asiat toimitetaan kelvottomalla ja selittämättömällä
kielellä.[252] Yksinkertaiset lukee, eivätkä ymmäräk. Koko papillinen
seäty, jonka asia on selittämään ja toimittamaan meillen näitä taivahan
toteita -- mitenkähän tätä tehnöön, kuin heijän peä-kirjansa, jota hyö
hyväksi kiitteä, sekä kielestään että keännöksistään on näin
viheliäinen ja puutoksen alainen? Merkillinen on että näillä ajoilla,
jollon niin paljon on tehty valaistuksen levittämiseksi muissa
tieto-muksissa, tehhään näin vähä näissä henkellisissä; ja koko kumma,
että kansan autuuen oppi ei ouk tullut kielen puolestakaan korjatuksi
ja paremmin harjoitetuksi, kuin oli satakunta vuotta siitten.[253]
Koska Englannin Bibla-Toimitus-kunta ensin rahallansa autti, ja
kirjoillansa yllytti meitä levittämään Jumalan sanan parempata
tuntemista Suomenkin moassa uusiin Roamattuin painattamisella, koska
yksinnäiset että yhteiset rahan-koottamiset tähän tarpeisehen
tarkoittivat, niin lie heijän mieli ollut, soaha tämän opin-kirjamme
oijaistunneeksi, ja paranetuksi niistä kielen virheistä ja
villityksistä, jotka turmelivat Jumalan sanan meillen, ja jotka löytyi
näissä vanhoissa painoissamme. Tätä oisi monikin toivonut, liiaksikin
koska tätä uutta muka painamista ei ainoastaan aivotettiin hyväksi
tämän aikuisillen, mutta tulevillenkin suku-kunnillen, ja sen tähen
tehtiin pysyvillä yhteen-juotetuilla paineilla (med stående stilar).
Korjoammehan myö vuosittain huoneitamme, voatteitamme, ja muita
tarpeitamme, -- miksemme kielteämmekin korjoa, ja näitä henkellisiä
tarpeitamme niissä kirjoissa kussa heitä toimitetaan meillen? Vai
luultaneenko niiten miesten olleen Ennustajoita, eli muita heijän
mokomia, jotka ensin toimittivat meillen näitä Suomennoksiamme, jotta
heijän muka suussa oisi jotakuta Jumalista, johon meijän ei sopisi
puuttua?[254]
Tahi uskottaneenko Jumalan sanan kadottavan arvonsa ja voimansa, jos
sitä toimitettaisiin selvemmellä ja kunnollisemmalla kielellä? Eli --
mitä uskotten syyksi tähän puuttumattomuuteen meissä, soaha tämän
autuan kirjan kunnollisesti Suomeksi toimitetuksi? Syy siihen on
epäillämätäk tämä meitä häväistävä huolimattomuus omasta puheestamme,
joka sallii hänen moahaan sortamista. Niinkuin tätä ei kahotak
miksikään muissa asioissa, niin tätä arvataan, henkellisissäkin,
halvaksi ja kelvottomaksi. Tuosta neätten jo esimerkin vahinkosta,
toisella puolla, ja voiton -- toisella, tästä meijän kielen
polkemisesta vai ylösharjoittamisesta kirjallisessa tarkoituksessa.
Tästä on selitettävä (jota muuton oisi kamala ehkä ymmärtämään) että
painettiin uuestaan näitä kehnoja keännöksiä, vaikka meillä on kahet
(ellei kolmet) Piispaat,[255] Neuoittelemuksineen (jemte sina
konsistorier) jotka pitivät huolta heijän julkenemisesta. Tästä on
ymmärrettävä, että vaikka meillä on vähimmäksikin seihtemättä sataa
pappia, joihen virka voatii heijät toimittamaan, ja meillen
selittämään, näitä Roamatun sanoja, joita vuosittain luetaan ja
luetetaan, niin eivät ouk niin paljon työskentelleet tässä Herran
viinan-tarhassa, että oisivat ies kitkenneet ja pois-noukinneet ne
takiaiset ja orjan-tappurat, jotka tärväävät tämän henkellisen laihon;
mutta kiittäävät hyväksi tämän vanhan kylvön, peästäksensä tekemästä
uuen, ja ylistäävät tätä kelvotonta kielen-käyttämistä, jota
kunnioittaavat sitä uhommin, kuta vähemmin ovat miehiä sitä
käsittämään.[256] Tästä meijän vanhasta Suomennoksestamme, ja hänen
puolistajoista, sopii -- niinkuin _Cicero_ sanoo: "_Quod item in
poëmatis, et picoris usu evenit, in aliisque compluribus, ut
delectentur imperiti, laudentque ea, quæ laudanda non sunt, ob eam,
credo, caussam, quod insit in his aliquid probi, quod capiat ignaros,
qui iidem, quid in unaquaque re vitii sit, nequeant judicare_".[257]
Paljastaksemme tätä kielen kehnoutta, ja avataksemme heijän silmiä
jotka eivät niäk asiassa totuutta, olemme uskaltanneet ottoo
koittelemuksemme alle tutkittavaksi -- yhen luvun meijän äsken
painetusta Uuvesta-Testamentistämme, ja variten vasta valinneet kirjan
alusta, kussa on arvattava, kielen käyttäjöin enin toimeensa
tarkoittaneen hänen Suomentamisessa. Työ oletten löytäviä harvaat
värsyt, kussa ei tavatak isoja virheitä ja puutoksia, sekä kielen että
keannöksen puolesta; ja ouoistutten ehkä että, vielä näinnä päivinnä,
Jumalan sanaa pietään tällaisessa harjoitamattomassa tilassa. Se tuloo
luettavaksi meillen häpiäksi, että tämä Karjalainen, synkästä
Venäjästä, on näissä asioissa osottanut parempoa tointa, kuin myö
Suomen-miehet;[258] ja meillä on tok' omat Opistot ja opin-laitokset,
meillä löytyy monet Biblan-seurat[259] meillä palkitaan variten vasta
ison joukon Oppineita ja Opettajoita varsin näissä perustus-kielissäkin
-- ja meillä on vieläik Suomen-kielinen Luettaja Opistossamme,
Suomen-kieliset Tulkit hallituksessamme, ja -- kuitenkin heitetään
peäasioa toimittamatak; nimittäin Jumalan sanan käyttämistä _selvällä
kielellä_.[260]
Tämä meijän Roamatun Suomentamus-juttu pois-juohutti meijät puhumasta
näistä Karjalaisista, joihen kieltä olemme tässä tarkoittaneet.[261]
Heijän olosta ja elämästä tunnelmin varsin vähä.[262] _Joh. Gottl.
Georgi_, joka jo v. 1770 matkusti Venäjän moassa, kirjuttaa kirjassansa
_Beschreibung des Russischen Reichs_ (Painettu Königsberg 1798, 2 T.)
p. 167, _Tvérin_ Kuvernista: "Isompi osa asujammista, tämän Kuvernin,
on jo kauan ollut Venäläisiä.[263]; Beschelzkissa, ja muutamassa
toisessakin moakunnassa (kretsar)[264] löytyypi myös paljon
_Inkermoanlaisia Suomalaisia_, eli _Ischoriloita_, kaikki, muutama ehkä
mainihtamata, ovat Venäjän 'uskoisia'. Siitten puhuu hään (179 p.)
varsin tästä _Beschetzkin_ moakunnasta, ja sanoo; (ensin kaupunnista)
Beschetzk on raketta Mologan kymin varrella. Tvéristä luetaan tähän 121
(Venäjän) virstoa, pohjan itä-pohjosehen. Tässä löytyy 459 taloa, ynnä
152 (kauppa-) puotia, ja vanhoin Sotamiesten elatos-kyleä (eine
Invalidenslobod)." Siitten puhuu hään moakuunasta, ja sanoo:
"Viimeisessä väen luvunlaskussa löytyi tässä moakunnassa 38,192
miehellistä henkeä, ja 38,651 vaimollista, eli yhteesehen 76,807
asukasta [265]. Miehistä oli 205 Vallas-väkee, 12,681 Herran- ja 24,401
Ruunun-talonpoikoa (mitenkähän tämä lasku käynöön?) Suurin osa
talonpoijista ovat _Ischorilaisten_ sukua. Tässä moakunnassa löytyy 71
kirkkoa, 66 Vapaallista Herras-kartanoa, 219 Herroin alasta, ja 337
Ruunun alasta, kylee, 1 Palttinan kutomus-paikkoa, 1 Lasin
sulaus-majoa, 1 Vihtril-öljyn kiehutus-huonetta, ja 2 pientä hevoisten
kasvatos-paikkoa."
Niistä _Novgorodin_ Kuvernissa löytyvistä Suomalaisista, luetaan
p. 146: "Leänin asujammet ovat jo aikoa olleet isommalta osaltaan
Venäläisiä, niissä pohjoisimmissa moakunnissa[266] löytyy myös paljon
_Inkerinmoanlaisia Suomalaisia_, eli _Ischoria_, joista muutamat ovat
vieläik Lutheriläisiä, voan toiset jo ruvenneet Venäläiseen uskoon."
Niistä _Pleskovin_ Kuvernissa[267] asuvista Suomalaisista kirjuttua
hään p. 135: "Asukkaat (tässä Kuvernissa) ovat jo kauan olleet
enemmältä osaltaan Venäläisiä; mutta löytyypi myöskin paljon
_Ischoriloita_, luoteisemmassakin moakunnassa Lettilöitäkin".
Mutta se ei ouk ainoastaan näissä, tässä nyt nimitetyissä, Venäjän
pohjoisemmaisissa Kuvernissa kuin löytyy Suomalaisia, heitä kuuluu
vielä löytyvän muuallakin, vähä kussakin paikassa, hajoitetut ympäriin
tässä laveassa valtakunnassa. Kuulin Köpenhaminassa, vuonna 1824, Herra
Opettajan _Rask_ toistavan, tavannesek välittäin aina Suomalaisiakin,
kuin hään, kulkeissaan läviten Venäjän moan, matkusti Persiaan päin.
Hyö olivat asunneet itekseen, omissa kylissään, erillään Venäläisistä,
isoissa mehissä, kussa, puhuissaan omoa kieltänsä, elivät meijän moan
tavalla. Muuta ei häänkään heistä tuntena. Tiijetään Tarinamuksestamme,
tavan muinon olleen, sota-aikoina, Suomesta ja Virosta pois-kulettoo
paljon moa-rahvasta, jota vietiin Venäjäseen, kussa hajoisi niin ettei
tiijätäk -- mihin lie joutunnut. Eivätkä myökään ouk paljon heistä
kysyneet. Ei niinkään paljon, että oisimmo ies kuulustellut näistä
vanhoista moamiehistä, jotka ovat omaisiamme. Myö elämmö heistä samassa
tietämättömyyessä kuin tästä Ruohtiin, Noriin, ja Amerikkaan
pois-joutuneesta Suomalaisesta suvusta. Kuin käveltiin heinän-karvoja,
kova-kuoriaisia, ja linnun-poikia ettiskelemässä meren Mustan
rannoilla, niin eihään tuo oisi ollut poikessa, kuulustella näitä
tien-varrella siellä löytyviä Suomalaisia kansoja. Mutta niin se on
ainaik: sillä, jolla ois hyvä tahto, ei ouk vara ja tilaisuus; ja jolla
toas tätä löytyy, sillä puuttuupi mieli! Myö olemme kirjoista kyllä
hakeneet tietoa heistä, niin paljon kuin suinnik mahollinen; mutta sitä
ei soa täyvellistä, ilman siellä käymätäk.
Ensimmäisessä Osassammo luettiin jo 392:sellä puoliskolla, näihen
Suomalaisten 1718 vuuen paikoilla, olleen kaupaksi _Tartarin_ ja
_Bucharin_ maissa, _Mustan ja Kaspin_-meren tienoilla. Soahaan vasta
kuulla muutaman osan heisiä kulkenneen _Bogin, Dnisterin, Pruthin ja
Donauin_ virtojen poikki ja yliten _Balkanin_ vuoria, tunkenneen
_Turkinkin_ moahan; samonneen _Constantinopeliin_ ja sieltä _Bosphorin_
salmen ylitek vajuneet _Aasiaan_; kussa hajoisivat muihin äkkinäisten
kansoin joukossa; mutta joista vielä tavataan _Anatolian_ moassa monta
kylee selväitä Suomalaisia _Smyrnan_ kaupunkin seytyvillä.
Mitä nyt näistä Venäjän eteläisimmissä maissa löytyväisistä
Suomalaisista tuloo sanottavaksi, niin tahomme, lupauksemme jälkeen,
tässä toimittoo niitä tietoja, jotka olemne heistä käsittäneet.
Kuin Kuninkas Koarle XII:nees v. 1709 murtaisiin Kasakan-moahan, niin
oli silloinkin hänen joukossa hänen Pappinsa, Oppia _Jöran Nordberg_,
joka siitten, Kuninkaan kuoltua, kirjutti hänestä ankaran Tarinamuksen,
luettavaksi 2:ssa aika kirja-osassa. Hään puhuu yhessä kohin näistä
Suomalaisistakin, joita silloin siellä tapaisivat koko suuret parvet,
ja jotka hään omilla silmillään lie nähnyt, ja puhutellut. Hään
kirjuttaa heistä näin:
"Muuten oli surkuteltava nähä, seka Pultavan maassa että koko Ukränin
eli Kasakan-moassa, tätä poloista Suomalaista ja Virolaista rahvasta,
nuoret että vanhat kumastakin puolesta, joita Kasakat lienee ite
vienneet myötensä, tahi ostanneet Venäläisiltä. Mikä voan miehen puolta
oli, ottivat Ruohtalaiset jälleen, kussa heitä löysivät.[268] Nuoret
poijat, jotka lapsuuessansa ovat tulleet pois-vietyiksi, ja
vanhempiansa jo unouttaneet, erkausivat kovalla itkulla isännistään;
mutta sanoivatten kuitenkin olevasek tyytyväisiä sen puolesta, että
tämä Jumalan-palvelus, jonka näkivätten tässä moassa, ei ollut
yhtäläinen sen kanssa, jonka muistivat nähneesek kotonaan.[269] Monta
jotka jo oli kastetut uuestaan, ja oli vanhemmat, pyysivät soaha jeähä
tähän, sanoin heijän elämän-laita olevan paremman tässä kuin luulivat
ollakseen omassa moassaan, kussa ovat olleet Herroin kurin alla, ja
tulleet pietyiksi muunna luontokappaleinna. Monta myös ilmoittivat
ihtesäk vapatahtoisesti.[270] ja rupeisivat sota-väkeen, ne
liioittenkin jotka olivat asunneet yhessä, itekseen, että puhuivatten
ja harjoitivatten omoa kieltänsä. Näistä otettiin muutamat Virolaisten
Hevois-väkeen, eli johon-kuhun Suomalaiseen Rykmentiin, muutamat --
Trossi-kasakoiksi Artellerihin kussa jo ennenkin ison osa oli
Suomalaisia tahi Eestiläisiä (Virolaisia). Muutamat heistä tahottiin
Kenraliloilta eli muilta Upsieriloilta. Ison vastuus oli
'vaimoväestä';[271] jotka kokousivat suuret joukot, ja päivittivät
sitä, etteivät tainneet seurata armean kanssa, eivätkä myös tienneet
varman tien kulkeaksensa omahan moahasak; hyö rukoilivat sentähen
Kuninkasta, soahaksensa tulla takaisin, kuin hään kerran näistä maista
oli pois-mänävöinään. Tiesivät sitäkän puhua, monen heijän moamiehen
tulleen isänniltään (jotka eivät tahtoneet olla heistä vajoolla)
poislähätetyksi muuannek, ja niin salatuksi että heijät tuskin eneän
käsitetään" (Nordberg Carl XII:s Historia, I Del. p. 905, 906.)
* * * * *
Lopuksi mainitaan meijän tahtonneen mielellämmö kuvittoo Teillen näihen
Venäjän Karjalaisten voatteenpariakin, josta olemme jo monaisten
Pietariin kirjuttaneet, ja jota on meille luvattu, ehkei annettu.
Kuitenkin olemme sillä välillä tässä toimittaneet, meijän-moan
Venäjän-puolimmaisia Karjalaisia arki-voatteissaan.
G--nd.
ERILLÄISÄ LAULUJA.
NYT ja ENNEN [272].
Ennen eli jokainen kuin asian oil laita;
Nyt on kukiin kelvotoin, ja itara, ja saita.
Ennen piti meijän miehet kunniansa suurin;
Nyt on rahat rakkaammat, ja kallihimmat juurin.
Ennen oli miehen sana lujempi kuin rauta;
Nyt on lupa luikkia, ja valat tuskin auttaa.
Ennen miehet hikoilivat työssä kaiket päivät;
Nyt niin viina viivyttää, ja juoksuttaa nuo räivät.
Ennen joivat jonkun kerran ystävinsä kanssa;
Nyt niin juopi joka miesi yksin kotonansa.
Ennen löytyi aitoissamme pellavaa ja liinaa;
Nyt ei löyvyk talossa -- kuin velkoa ja viinaa.
Ennen löytyi huoneessamme tarpeheita aina;
Nyt jos mitä tarvitaan, niin täytyy kohta lainaa.
Ennen sovun aviossa, toverit ne toivat;
Nyt ne toruu toisinaan, ja tappeloo kuin koirat.
Ennen seurais' akka aina ukkoansa myötä;
Nyt hän vieraan vuotehella viettelöökin yötä.
Ennen oli neijot nöyrät, tyynneet tytöt vainoot;
Nyt on likat ilkiöät, ja ylpiät on vaimot.
Ennen kävi poika kerran tyttöänsä luokse;
Nyt hän muihin muksihinkin yö-jalassa juoksee.
Ennen anto piika tuskin sulhaiselleen suuta;
Nyt hän muillen muikkarillen antaa vieläik muuta.
Ennen lapset kasvatettiin kurihissa Herran;
Nyt niin kurittaa he vanhemmansa monen kerran.
Ennen oli Pappi paras ystävä ja tuttu;
Nyt on sillä laissa joka miehen kanssa juttu.
Ennen laulo Lukkair ite kirkossa ja häissä;
Nyt hään toista laulattaa, ja ite ompi päissä.
Ennen tutki Tuomair aina mikä oli totta;
Nyt hään ensin taskun-pohjat tarkoin kaikilt' ottaa.
Ennen oli Lautamieskin laissa hyvin norkko;
Nyt hään istuu pöyvän-peässä kontallaan -- ja torkuu.
Ennen Vouti tilin teki veroista ja muusta;
Nyt hään heitteä rästiksi, ja panttoo kustaik kuusta.
Nimismiesi ennenkin hän toimeessansa suitti;
Nyt ei vielä vuuen peästä hänestä on kuitti.
Ennen Mittair puikon pisti juuri rajan-selkään;
Nyt hään rajat rakenteloo tikkujansa jälkeen.
Ennen oli Kauppamiehet rehelliset vielä;
Nyt ei muuta luonistu kuin kielletyllä tiellä.
Ennen oli Sotamiehet tappelussa tuimat;
Nyt hyö pauhaa pavossaan, ja juovat niin kuin huimat.
Virkamiesi ennen oli virassansa nöyrä;
Nyt on jalka jäykkä jo, ja selkä-ranko köyrä.
Mitenkäs siitt' minä olin? -- Elin niin kuin Herra;
Nyt on kaikki kavonna, vaan -- laulan vielä kerran:
"Joka kiittää vanhoja, hään nykyjähän moittii;
Ajat oli kiistallaan, vaan -- vanhatpa nuo voitti."
G--nd.
SOIJIN.
Kulkiisani vainiolla
Kuulin Annin laulavan,
Kuulin kuuset, takalolla,
Kalliotkin kaikkuvan:
Tulan, tulan tee, :|:
Suksutellen mehu miellä
Annin kumppaniksma jäin,
Sanoten: Ka' "laula vielä"!
Ja se armas laulo näin:
Tulan, tulan tee, :|:
Niin hän laulo hymy-huulin,
Sima-silmin, sulo-suin,
Hiljaan hengiten ma kuulin,
Enkä muista muuta kuin:
Tulan, tulan tee, :|:
Taivas leimahti ja loisti,
Kuin hän istu vieresäin;
Suuta pyysin: "toisti, toisti!"
Vastas hän. Ja laulo näin:
Tulan, tulan tee, :|:
Vapaus on rinnastani,
Rauha, riemu, rientänyt;
Yöt ja päivät korvisani
Soittaa sama ääni nyt...
Tulan, tulan tee, :|:
Kallio.
YSTÄVÄLLENI.
Muistan sua ensimmäisen
Leivon laulaisa laella,
Pouta pilviin povilla;
Muistan -- myöski ensimmäisen
Kullaisen kukan kuvasta
Lailleen silmäsä, sulosa --
Millon muistelet minua?
Millon?
Muistan sua sulosimman
Ajan, armahin, ihanin,
Jon' ei öillään sammu' päivä;
Muistan -- kukkuisa käkien,
Pikku lintuin livertäisä,
Haju tuomikon nenillä --
Millon muistelet minua?
Millon?
Muistan sua suhinasa
Raju-tuulten tuuvittaisa
Kellastuneita ketoja;
Muistan -- kuin sekeenen taivas
Kuvauupi, kuutamolla,
Jäisen järven iljanneisa --
Millon puistelet minua?
Millon?
Muistan sua, koska korvet
Seisovat lumi sovissa,
Päivän mentyä pesäänsä;
Muistan -- tuolla korkialla
Kevon tulten tuprutesa,
Joski taivas ois tulesa --
Millon muistelet minua?
Millon?
Muistan sua kuun ikäni,
Päivän puolelle soluisa,
Päivän puolelta soluisa;
Muistan hengiteltyäni --
Muistan täällä, muistan tuolla
Tuolla taivaassa sinua,
Millon muistelet minua?
Millon?
Kallio.
SIRKKA.
Laulo Sirkka lystiksensä
Huviksensa hyräeli,
Mättähällä, mesikkoisa,
Sima kukkien seasa. -- -- --
Päivä paisto. Kukat kuuli
Auki suin, hyvillä mielin,
Kuin hän laulella liritti.
"Mitä laulat laiska roisto!
Hullutuksia hyräilet?
Teehän työtä -- sill' ei vatta
Täyvy' tyhjistä loruista.
Raipat selkään semmoisille!"
Toru muuan muurahainen,
Tämä itara itikka,
Sirkkaa aivan syyttömästi.
Sirkka laulo lystiksensä
Huviksensa hyräeli
Mättähällä mesikkoisa
Siinä kukkien seasa,
Kallio.
RUNO.
Pois meni merehen päivä,
Poijes kuiluna keränä,
Laillisille lainehille;
Meni kevät, meni kesä,
Kukkinensa, kultinensa,
Meni linnutkin minulta
Muille maille laulamahan;
Jo menivät -- --
-- -- Jo tulivat
Kaikki tulivat takaisin,
Tulihan koilta ilman
Päivä kahta kaunihimpi,
Tuli kevät, tuli kesä,
Tuli ne iloiset linnut,
Tuli kultaiset kukatki,
Ei tule' syän alaini,
Ei ikänä, ei eläisä
Tule' mieli miekkoseni,
Toivottavani takaisin.
Veikko kulta, veli kulta,
Älä nuhtele minua
Josma sentähen murehin,
Tahi ryhtynen Runolle!
Kallio.
OMA MAA.
Oma maa mansikka;
Muu maa mustikka.
Vallan autuas se jok' ei nuorena sortunu maaltaan,
Hyljetty onnensa kans' urhoin hauvoilta pois.
(Ei sopis miehenä näin mun nuhtella taivahan töitä;
Mutta mun syömeni taas -- tahtoopi huokata ees.)
Kuin minä muistan sen yön, jona rakkailta rannoilta luovuin,
Nousevat silmiini nyt vielä'in viljavat veet.
Ei mun mielestä, ei, mee pohjolan tunturit, joilla
Lassa ma kuuntelin kuin sampo ja kantelo soi.
Siell' eli toimesa mies, ja Väinöstä lausuvat urhoot,
Poijat ja karhut puun juurella painia löit.
Raittihit talviset seät; revon tult' ovat taivahat täynä,
Kauniimmat kattoa kuin aamulta alkava koi.
Oi, Te pohjolan kesäiset yöt, jona aurinko loistaa,
Myötensä päillyen veen vienosa taivahan kans'!
Teille jos Onnitar sois mun vielä, niin tuntisin kaikki
Saaret ja salmet ja myös taivaalla tähteet ja kuun.
Siellä mun huoleeni on, ja siellä ne muinosat muistot,
-- Sinne mun kultani jäi, sinne mun ystävät myös.
Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks',
Kauniimpi, kalliimpi on mulla -- mun syntymä maa.
Kallio.
---------
MEHTÄ.[273]
(Katkaistu isommasta Runon-aineesta, kuhuttu:
"Joukkahainen").[274]
Päivä oli pilvessä,
Pimeytti tiellä;
Eikä kukan silmässä
Tuntui märkä vielä.
Tuuli horjui honkikoissa,
Puistel' hirren päitä;
Suet vuorten louhikoissa
Ulvoi myrsky-säitä.
Hepo jouksi jouvusti --
Suihtet valui suusta.
Hiisi hirvitt' ouvosti,
Kahto kustaik puusta.
Karjalainen välistänsä
Kiiruhteli Ruunaa.
_Husso_, hänen jälestänsä,
Lenteil tuppi-suunna.
_Husso_ huusi, huikkais:
"Herra! -- mikäs tuota?
Joka tuli luikkais',
Juoksi pitkin suota?
Syltä otti astussa! ... (ja
Rosmot liikkuu näissä)
Puukko sill' oil taskussa, ja
Aseh kova käissä!"
"Tarka silmä sulla!
Korvainkin on tarka --
Hyvä syvän mulla!
Mutta varsin arka...
Tuolta tuloo aijan takoo!
Hiirakkain jo karkaa ....
Lähkee Herra kulta pakoon!
Lähe Herra parka!"
"Häpiä ja huuti!
Ohaan miessä meissä.
Niinpä teköö muuti
Kuin on kova eissä!
Herra Kiesus! ... mikä Miesi!
(Silmät minun petti'!)
Jänis oli --
-- Lempo tiesi! --
Jo sen jalat jätti" ...
"Hyvä syvän sulla,
Mutt' ei ollut mieltä!
Joutapahan tulla --
Enkä mänek tieltä.
Jos ois joussein -- pirun pukki! --
Minun taikkaat nuolet ...
Oisin pannut mahais puhki!
Läpi perän puolet."
* * *
Päivä oli pilvessä,
Pimeytti tiellä;
Eikä _Huson_ silmässä
Tuntu unta vielä;
YÖ se illitt' silmillänsä,
Musta niin kuin pirko;
Hiisi vihels' pillillänsä,
Mutt' ei mitään virko.
"Hepo, kappas, minnek,
Joko pyrit tieltäis?
Vielä vainen sinnek
Tekisi sun mieltäis? --
Etkös kuulek korvettava!
(Pahuus, kuin ei viänyk)
Seiso, Susi! Karhun pala!
(Eipä juutas kiänyk)."
"Herra kultas, malta!
Jo nyt miestä viijään ...
Autas!" -- "Mikä valtaa?"
"Hepo .... enkä tiijä,
Noijat teällä ovat lässä,
(Joko liennöön sielläik?)
Hepo hurja seisoo tässä,
Eikä nousek tielle."
"Onhan suihteet suussa,
Keppi miehen käissä!
On! -- vaan vika muussa --
aikaus on eissä.
Siottu on Ruunain kiini.
Seisoo joka jalka.
Voahessa on varsain niini,
Sepä Hiijen palkka!"
"Nouse moahan lurjus!
Mitäs minä taijan?
Hepo seisoo. -- Nurjin
Kahtoo läpi äijän.
Raon läpi meäräksi ois
Pujkahtella tuonek.
Vetin sormein veäräksi. Voi!
... Pakottaapi suonet" ...
"Niitty hyvä tiellä;
Eikä suihteet suussa -- --
Kas pakana! vai vielä ...
Murehtin jo muusta.
Hepo luuli: nälässäin, mä
Tahon mahain täynnä;
Lurjus, jok'on selässäin, tuo
Oisi hyväik käymään."
* * *
Matka joutu välleen,
Jo oil puoli verran --
Mutta _Husso_ jälleen
Avais suutaan: -- "Herra!
Jo on kylä! -- korvassani
Kuuluu piska rukka. --
Haukuu koira korvessakin,
Kylä, kussa kukko!"
Tuiskut kävi tuimasti,
Ryöpyi yhtä peätä;
Myrskyt riehui huimasti,
Heiti hyytä, jeätä.
_Joukkahainen_ nuttuansa
Kiinitteli vyöllä.
_Husso_ lopett' juttuansa,
Juuri syvän yöllä.
Parta oli hallassa,
Huuhtehessa huulet.
Sopat, lumen vallassa;
Turpa, vasten tuulet.
Satula oil sula eissä,
Takana oil jeässä;
Keihät oli kunkin käissä,
Rauta-lakit peässä.
G--nd.
KALEVAN TYTÄR.[275]
Loilu.[276]
"Kuules mun Emoini, kultasein -- kuuleppas,
Laske minun ketollen käymään!"
"Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa ketolla öyläin." --
"Kuules mun Emoini, kultasein -- kuuleppas,
Laske minun kukissa käymään!"
"Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa kukissa öyläin." --
"Kuules mun Emoini, kultainen -- kuuleppas,
Laske minun marjassa käymään!"
"Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa marjassa öylöin." --
"Kuules mun Emoini, kultainen -- kuuleppas,
Laske minun karjassa käymään!"
"Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa karjassa öylöin." --
"Kuules mun Emoini, kultainen -- kuuleppas,
Laske minun kylässä käymään!"
"Määppäs jos! --
Luuletkos
Ettäsä kotihis löyät?"
Piikapa läksi: ja ketollen hän kävi,
Ja pitkin Pohjan-maita hän juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hään vei
Emonsa kultansa luokse?
Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi,
Ja Karjalassa kauvas hän juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hän vei
Emonsa kultansa luokse?
Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi,
Ja Savon-maita samoi ja juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hään vei
Emonsa kultansa luokse?
Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi,
Ja Hameen-maita hätin hään juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hään vei
Emonsa kultansa luokse?
Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi,
Ja Uuen-moasta Turkuhun juoksi.
Mitäs hän tei?
Ja mitä hän vei
Emonsa kultansa luokse?
Löysi hän kyntäjän ja Hevoisen ja auran,
Ja kaikki hään helmassaan peitti.
Kaikki hään voi,
Ja kotiisak toi:
"Kuules mun kultainen Äiti:
"Mikäpä Herhiläinen lehossama löysin?
Moassa se möyräis ja möykkäis.
Tarttui niin
Karttuihin kiin,
Ja turvessa toukkais ja töykkäis."
"Kuules mun Piikasein, kultasein -- kuuleppas,
Laske häntä mehtähän jälleen!
Tännepä hyö!
Tuloovat. Myö
Vaipumille pois tästä välleen."
Niinpä ne laulovat Kalevaisen lapset,
Ja minä heijän voimansa kiitän.
Moasta ja soist',
Muuttivat pois,
Eik heit' ouk kuuluna siitten.
G--nd.
HULIVILI.[277]
(Poika _Joukkahainen_ laulaa Ukko _Vilhuisen_ tuassa,
Tyttölöihen kuulla).[278]
Minä olen poika, jot'ei surut paljon paina;
Vilpiä ja hilpiä -- niin olen minä aina.
Mutta enmä aikoin tulek, olla eneän teällä,
Sillä vaimot valehteloo paljon minun peälle.
Ämmät vanhat äykkäävät. Ja nauraa pahat naiset;
Ja ne nuoret vaimot ovat kaikki samallaiset.
Josma oisin jonkun kerran joukossakin päissä,
Siitten tuosta torutaan, ja akat ovat äissään.
Josma jollon korttiloissa onneani koitan,
Siitten tuostaik torutaan -- jos kohtakinma voitan.
Josma jollon ottaisini tytlöäin mun luokse,
Siitten tuosta pauhataan, ja puheet kylään juoksee.
Mitäs minä tuosta huolin? Tuo mun viinain tänne!
Minä pulloin pullistan, ja elän niinkuin ennen.
Eihään siihen tullekkahan tekemistä kennen.
Piikoja ma pitelen, ja likistän kuin ennen.
Minä heitä kuiskuttelen, muiskuttelen muuten;
Syleilen, ja hyväilen, käsillään että suuten.
Tule tänne tyttö rukka, likemmäksi muutais!
Niinmä saisin suikutella sinun pientä suutais.
Josko mummu murahtaa, jos toruu vanhat naiset,
Sano heille että ne oil nuorra samallaiset.
Vanhat piätään puisteloovat, muisteloovat mieltään, --
Mitäs siitten nuorten ilot torutaan ja kieltään?
Niin ne tuolla teköövät, ja niin ne teköö sielläik;
Niin on ennen eletty, ja niin eletään vieläik.
G--nd.
TURUN TULIPALO.
(Syyskuun 4:nä ja 5:nä päivänä vuonna 1827)
Tuli on Turussa turmion soannt;
Vallatoin valkia, vahinkot suuret.
Kirkot ja kartanot, tornit ja muurit,
-- Kaikki on koanut.
Tuulik'kin tuli, ja paiskaisiin paloon,
Tuiskutti tulta, ja riettaanna riehui.
Leimaus lensi kuin lempo, ja liehui
Talosta taloon.
Kulki kuin kulo, ja, kulmasta kulmaan,
Suojatkin surimmat suikkaisi suuhun;
Kaluisi kiviä, puraisi puuhun,
Jumalan julma. --
Karsast' oil kahtoa turhoa työtä --
Kaupunnin kauhistus, armotoin suuri.
Kauniimmat kavut oil poronna, juuri
Raunioin myötä.
Voi tätä kauhea syksyistä yötä!
Vaivaisten valitus, huuto, ja luulo --
Itku, ja parku, ja kujerros kuuluu
Rantoja myöten.
Ei ollut majoa monella sa'alla!
Vainioll' vanhatkin kumoonsak koataa
Murheissaan tuhannet panihin moata
Routalla maalla.
Luoja, sun lahjais ja kuriis on lässä --
Yhet jos koroitat, alennat toiset!
Parhaimmat pajarit, pahimmat loiset,
Nukkuivat tässä.
Orjat ja Herrat ei eroittu joistaan.
Tekivät sovinnon viha ja vaino.
Ylpeys tässä, ja tässä se kaino --
-- Tapaisi toistaan.
Aura, kust' tieto, ja viisauen valo,
Valaisi moata, ja laveast loisti;
Kirjat -- jotk' asiat vanhimmat toisti,
-- Kaikki ne palo.
Hovrätin seästöt, ja Oikeuen kätköt,
Kaikki ne tuperoi tuhvaksi välleen;
Tuli ei suvanna suojoa kellen.
Hirmuisat hetket!
Kirkkokin kuuluisa (Suomessa suurin)
-- Mokoma laitos, oot päiviäis nähnyt!
(Tuli jo muinonkin turmiois tehnyt)
-- Hävittim juurin.
Tornikin, jota niin kauniiksi tehtiin,
Kusta jo kuparin sointua kuultin;[279]
Jota juur' vanhaks' ja lujaksi luultiin,
Lieskana nähtiin.
Ilo se muuttuupi murheeksi välleen!
Muinoisat muistot! Voi autuas aika!
Kaikki on kavonna, Ainoast' paikka
Löytyypi jälleen.
G--nd.
Viittaukset:
[1] Onneksein, en kuitenkaan ottanut moallen kaikkia kirjojani ja
käsitekojani. Mitkä kaupunnissa olivat, säilyvät; niin myös sen
kirjaksi painetun Otavan, joka oli kirja-sitojan korjuussa.
[2] Tästä hänen mielen-taipumisesta, että muutenkin kirjoin
jouvuttamisesta, tuloo minun kostella hänen Kauppa Kasakkaansa
(Kontorist) _Alb. Joh. Brodellia_, nuorta Lankoani, jonka ansio näissä
toimeissa ei ouk vähinarvattava.
[3] Näistä kuvista ja kiven piirutoksista ei ouk ollut mulla muuta kuin
paljasta vastusta ja joutavia kustennoksia. Ensinnik -- heijän
hakiissa, siitten -- heijän kivellen piirittämisessä, ja viimen --
heijän painiin-panemisessa; mutta paloivatpahan ilman vaivatak, ehkei
tuotakaan kunnollisesti. Sillä porossa löyettiin vielä monet pankot
heistä puoleksi poltettuita. Minun oli aikomukseni, näillä lahjoittoo
kielen-ystäviämme; senpätähen en ottanut Peällentarjojoilta heistä
mitään maksua (lue Esip. XXXVII p. 1:seen Osaan) voan sovitin heijät.
Suomalaisinna tuomisinna (herkkuina) kirjoin paritsaksi. Minä luulisin
sen tähen, heijän palattua, en oleva velkapeä vielä toisenkin kerran
toimittoo heitä, koska ovat muka minun antamia, ei -- Teijan ostamia;
ainoasti vapa-taholla tahon minä heitä toimittoo, niinkuin näitäkin;
jottei sanottaisiin, muutamien soanneen heitä, muutamien ei.
[4] Tätä tahon Kirjan-sitojoillen muistuttoo, etteivät siotak hänet
kovaan kanteesek, ennenkuin joutuu toinenkin puoli, kussa seuraa
Sisälmys (innehåll) virhein oikastamus, ja kauniimpi kivellen
piiritetty alku-lehti.
[5] Vaikka, omaksi vahinkoksein, olin hinnan alentanut
Peälletarjojoillen, puolta vähemmäksikuin Ostajoillen, niin olen
kuitenkin kuullut, monian, jok'ei ymmäräk eikä tunnek kirjain hintoa,
sanovan, tämänkin jo olleen kalliin. Olen jo ennen toimittanut teillen
Ruohtalaisten ja Virolaisten kirjan hintoja; jos tahotten
Juuttilaisiakin kuulustoo, niin siellä nytkin Oppetaja C.C. Rafn, joka
ulos-antaa _Nordlanda Fornaldas Sögur, eptir Gömlum Skinnbokum_, ottaa
Peällentarjojoilta 7 kill. Pankossa, kustakin Arkista -- eikä muuta
työtä, kuin kopioittoo vanhoja, ennen painattuita Satuja. Ja tätä
hintoa otetaan Danmarkissa, (Ruunun-palkatulta mieheltä) kussa on monta
tuhatta usseempia kielen- ja kirjan-ystäviä, kuin mitkä löytyy meijän
moassa; joihen kirjoja ostetaan ja luetaan Ruohissa, Norissa,
Suomessa että koko Saksan moalla, samalla heri kiivanella, kuin omassa
moassaan.
[6] Paihti muita virheitä, olen nyt perästäpäin keksinyt, minunkin
puheessani, paljon Ruohtalaisuutta, joka oli jo niin kielellemme
takertunut, etten minäkään ollut hyvä tuota oivaltamaan. Kielen
virheeksi tätä ei juuri saatak sanoa, ainoasti muukalaisuueksi
puheessamme.
[7] Minä tahon tässä käsken puheen nimittää niitä käsitekojani, jotka
oisi mulla painatettaviksi, voan joihen paino-kustentamisehen minun ei
yltyk varani, siinä toivossa, että jos löytyisi Suomessa mies, joka
tahtoisi rueta heijän kustentajaksi, eli joka rahan lainuulla tahtoisi
auttoa minua, heijän painattamisessa, niin tehtäisimmö tätä sillä
eholla, että hään saisi niistä hänen kustennoksella painatuista
Suomalaisista kirjoista, niin monta kappaletta, jotta hänen maksut
tulisi sillä suoritetuiksi, joita kirjoja hänellä oisi lupa ensin
myyä kirjan-kaupoissa, kuittataksensa sillä kulunkiansa. Mitkä jäisi
tähteiksi, pitäisin minä työstäni ja vaivastani. Eli toisellakin
tavalla: että hään panoo rahat, minä -- työn ja vaivan; voiton eli
vahinkon pannaan kahtiaan. Itemä tahon huolta piteä painamisesta ja
paino-ojenusten lukemisesta (om korrekturen). Valitetaan kyllä, ei
meissä löytyvän Suomalaisia kirjantoimittajoita; voan luulen suuremman
syyn olevan paheksia, ettei Suomessa löyvyk kirjan kustentajoita.
Nämät minun käsikirjoitukset ovat, niin kuin tässä seuraa:
1) Otava. Toisen Osan toinen puoli, niin myös Kolmaas Osa, jota
aattelisin painuttoo monessa pienessä, nuon 6:en tahi 7:män arkin
kokonaisessa siteessä, että tulisivat Ostajoillen huokiammiksi, eivätkä
tuntuisi minullenkaan kalliiksi.
2) Lapin Otava, eli tiiustuksia niistä Venäjässä löytyväisistä
Suomalais-suvullisista kansakunnista, heijän kielestä, m.m. ynnä
kuvauksia heijän voatteen-parista, m.m. Tässä ymmärretään ne 181:lla,
182:lla ja 226:lla puoliskolla mainitut kansat, johon myös
Lappalaisetkin kuuluu, ja näihin ehkä puolittain Samojedilaiset, jos ei
kielestään, niin elämästään.
3) Matkustamus, vuonna 1817, Dalan, Helsinginmoan eteläisissä,
Vestmanninmoan ja Vermlannin pohjos-puolimmaisissa Suomalaisissa; ynnä
Kartan kanssa.
4) Matkustamus, vuonna 1821; Vermlannin luoteisemmissa ja
Norin-Suomalaisissa, ynnä kartan kanssa.
5) Koarle XII:nees; ja hänen sotoamisesta, eli Suomemoan Tarinamus
vuotesta 1700 vuoteen 1720.
6) Valaistaja, eller Handlingar till upplysning i Finlands äldre
Historia. Näitä oisi monta osoa. Peäkirjutos (terten) on milloin
Ruohtalainen, milloin Latinalainen, milloin Saksalainenkin; mutta ne
minulta tehyt muistutukset ja valaistukset, ovat kirjutetut Suomeksi.
7) Lukulasku, eli kirja joka toisen opettamatak neuoo Suomalaisia
luvunlasketella. Tarkoitettu sekä varsinaiseen että Vissinnäiseen
Luku-laskemisehen (med afseenbe så wäl å den rena som tillämpade
Aritmetiken) selvällä johtauksella, toimitettu hyväksi nuorillen että
vanhoillen.
8) Kuus ensimmäiset kirjat Euklideksen Peätoteista, eli hänen
esi-johtattamus Meärä-laskemisehen, Suomennettu opiksi nuorukkaisillen.
5:nessä kirjassa olen minä uskaltannut muistutuksissani
luvunlaskemisenkin keinolla johtattaa hänen toistuksiansa.
9) Försök att förklara Caj. Corn. Taciti omdömen öfwer Finnarne; jemte
en öfwersigt af deras fördna widskeppelse. Ämnadt såsom ett bidrag till
upplysning i Finnarnes Historiska Fornhäfder.
10) Tillförlitliga Underrättelser om de från äldre tider sedan i
Swerige och Norriqe bosatte Finska kolonier, jemte i ämnet upplysande
handlingar. Ett bidrag till samtidens historia. Näitä tulisik monta
Osoo, ynnä kartioin kanssa.
11) Soldatens wid f.d. Generalen Grefwe Ad. Ludv. Lewenhaupts
TremänningsRegemente Erik Dahlgrens Dag-Bok unber Carl XII:s fälttåg,
åren 1700 -- 1709, fortsatt så wäl under fångenskapen i Moskwa, som
under kampanjerna i Roslagen 1714 -- 1720; jemte en Samling af Sånger
och Psalmer, författade under fångenskapen i Rysland; äfwensom afskrift
af åtskilliga Officiella Handlingar, med afseende å Swenska Arméen.
Tämän Dahgrenin omaa käsi-kirjutosta käsitin minä jo vuonna 1817
talonmieheltä _Lassi Kavialta Rynkan kylässä_ (Ruotiksi _Kroktorp_)
Järnan Suomalaisissa Dálan-moassa, ja on senpuolesta meitä
Suomalaisiakin koskevainen, että tämä Dahlgren, joka vihtoin tehtiin
Sotaherraksi, seuraisi Lewenhauptin onnetointa sota-rahvasta, kussa oli
enin osa Suomalaisia Rykmenttiä.
12) Tiijustuksia Kuninkaan Koarle IX:sännen käynnöstä Suomenmoassa
vuonna 1597 ja 1599.
Että tässä luettoo muita pienempiä käsitekoja oisi joutavoa, niin myös
minun Isä-vainajan Suomennoksia Roamatusta. Ajat eivät ouk huitenkaan
sen-näköiset, että taitaisivat heistä hyötyä. N:o 3, 4, ja 5, aattelin
minä ensin painuttoo Otavahan; mutta tulivat siihen kovin viljaisiksi.
N:o 9 ja 10 ovat jo joksikin peälle-tarjoitetut. Muutamia näistä ovat
jo olleet valmiiksi kirjutetut vuotesta 1820; vaikka en ouk ollut mies
soaha heijät painetuiksi, joka toistaa kehoituksen Suomeksi kirjuttoo
vielä olevan varsin kehnon. Minun olen sen tähen täytynyt monestin
mainita (citera) heijät käsi-kirjoituksenna.
[8] Minä kuulin jo vuonna 1814 ensimäisen kerran puhuttavan tästä
Rilvalan Helasta, ja olen siitten tiiustellut, sekä Sääksmäkiläisiltä
että muilta Hämäläisiltä tästä heijän Juhlanpitämisestä, voan eivätpä
hyö tuosta tainnut antoa mullen sen selvempöö tietoa, kuin että se oli
yksi vanha pakanallinen Juhla, jonka vaimoväki rajuttivat, ja jossa hyö
lauloivat vanhoja Runoja, joita eivät itekkään eneä ymmärtännä. Näihiin
tiiustuksiin emminä tainnut mitenkään tyytyä, jos kehuittivat minua
enemmin tästä kuullostella. Minä kirjutin jo monisten Sääksmäkeen,
(jossa mulla oli tuttuja miehiä), ja pyysin heitä panemaan paperillen
ja minulle lähetteä näitä vanhanaikuisia lauluja. Lupa tuli hyvä kyllä,
vaan se on vielä pitämätä. Minä kuljeskelin jo itekkin Hämeenlinnan
kautta, kuin läksin Turusta kotiin, mutta satun aina liikkua, sillä
ajalla kuin ei enee Helkoa huuettu. Vasta v. 1824, koska minä läksin
Äijin asioillen Lammin pitäjäseen, niin peätin minä että tästä lähteä
Sääksmäkeen soahaksein tästä jotaik perustusta. Sinä 15 p. heinäkuulla
tulin minä myöhään iltaisella Syrjäntaan Kestkievariin; pitelin siinä
vähä yötä; ja tulin toissa pänä hyvällä ajalla Ritvalan kylään. Minä
pistiin Lautamiehen Heikki Örtin luokse, joka oli ymmertäväisin ja
toimellisin mies kylässä. Kuultua minun asiaini, seuraisi hän minua
samassa niihen tyttölöihin luokse, jotka hään tiesi parraittain
taitavan näitä laulella. Yhessä ihmettelivät hyö, että minä olin
lähtenyt niin pitkän matkan taakse, varite vaste näitä hakemaan. Niitä
oli kylässä monta, jotka taisivat näitä virsiä virittää, mutta yks
nuori akka oli kaikista hilpein. Hänen suusta minä kirjutin näitä
runoja paperillen; ja panin häntä muutoinkin toimittamaan minullen koko
tämän Juhlan pitämisen. Mutta koska se oli minusta tarpeellinen että
soaha nähäksein heijän käytöksiä, niin minä hyvillä puheilla yllytin
heitä, että ens pyhänä huutoo Helkoa, vaikka se meärätty aika oli jo
ohitten. Jota hyö suusanalla lupaisivat. Tässä kaunissa Herran hovissa
viettelin minä koko sen päivän, ja vielä toisenkin; ja läksin vasta
sunnuntaina, iltapuolla päiveä, yhen hänen Herrojen kanssa, nimelle
Bergströn, Ritvalaan. Tästä läksin minä Lottilan moisioon, Laintutkian
Blåfjeldin luokse, jonkan kanssa minä olin tuttu. Myö tulimmo vähä
ennen sinne päivän laskua, ja näimmö ison joukon nuorta väkeä istuvan
raittein ristillä, halkopinoloilla. Miehet kahtoivat niin vihaisesti ja
mulistivat silmiänsä meijän peällämme, josta arvasin että hyö olivat
vasten näitä laitoksia. Kuin rupeisin Tyttölöitä pyytämään tähän
tavalliseen juhla pitoon, niin olivat jo jäykistynneet, ja pojat
vetivät kaikellaisia verukkeita (svepskäl) ja kielsivät piikoja kovasti
tähän puuttumasta. Kuin hyvin kiusaisin niitä joita olin jo ennen
puhutellut, niin pitivät lupauksensa, ja sillä sain minä viimein kaikki
Tytöt houkutelluksi että vasten miesten tahtoa rupeemaan parviloihin ja
näitä laulelemaan. Sillä lailla sain minä nähä mitänkä hyö tässä
käyttäitivät, ja olen sitä myöten myös tässä toimittannut tätä asiata.
Näillä sanoilla, olen minä tahtona vakuuttoo, että jos oisin missä
paikassa erehtynnyt, niin oijaskoon muut, jotka ovat olleet tässä
juhlassa suatuvilla. Ne soriammat ja hilpiämmät neijot joukossa
suattovat lauluillansa kuin peämiehet niitä toisia, joista oli
mainittavat: Kaisa Mikkola, Hedda Yrjöntytär, Kerttu Juhanantytär,
Tiina Eerikkintytär ja Maija Nikkilä, m.m. Että jollakin tavalla kostoo
heitä, tästä heijän taipumisesta ja mielen nouattamisesta, lahjoitin
minä heitä, niillä Pienillä Runoilla, jotka olin Upsalassa painattanna.
[9] Jokainen kyllä oivaltaa ettei tämä ouk mikään _pakanallinen juhla_,
mutta yks johtatus Poavilaisilta, jossa ne ovat aivan ouvolla tavalla
yhteen-sotkineet ja velloineet asioita, joista Raamatussa puhutaan,
niin kuin heijän oil tapa tehä, sepittäissä vanhoja satujansa (gamla
munklegender). Koska Vapahtaja oli ristiin-naulittu hirsipuuhun ja näki
ystäviä ympärillensä, niin se pyysi heiltä juuvaksensa. Maria Magdalena
oli yksi näihen joukossa, joka silloin ojensi sienen hänellen imee,
(Joh. 19, v. 25). Hään oli myös muihen Vaimoen kanssa soapuvilla koska
asettivat Vapahtajan ruumiin hautaan (Math. 27, v. 56, 61. Mark. 15, v.
47) ja oli yksi niistä joka ensin läksi voiteineen sunnuntainaamunna
käymään hänen hauvallen (Math. 28, v. I. etc. Luuk. 24, v. 10, etc.
Mark. 16, v. I, 2.) hään puhutteli silloin Jesusta, vaan piti häntä
ensin ruohiston vartianna (Trädgårdsmästare) ennen kuin hän hoksaisi
ihtensä (Joh. 20, v. I, 14, 15, 16). Tästä vaimosta oli Vapahtaja jo
ennen poiskajottannut seihtemen pahan panemista (Mark. 16, v. 9.)
Toisessa paikassa puhutaan Raamatussa yhestä toisesta vaimosta
Mariasta, Latsaruksen ja Marthan sisärestä. Hänestä sanotaan että hään
oli suurin synnintekiä, vaan että hään syntiänsä katuin kylvetteli
Jesuksen jalkoja kyyneleillänsä, pyyhki heitä hiuksillansa, ja voiteli
heitä hyvillä hajuilla, josta hään myös sai rikoksensa anteeksi
annettuksi (Luuk. 7, v. 37-50. Mark. 14, v. 3. Math. 26, v. 7. Joh. 12,
v.3). Näitä kaikkia on Matalenan Runossa yhteen veitty, ja siihen vielä
lisätty Ruohin Ritaria, Suomen Sulhaisia, ja muita niitä näitä
lausumia.
[10] Tämä asia näyttää luonnostansa, ikään kuin se oisi yksi niitä
monesta keski-ajan Sankarin tarinoista (af de många medeltidens
Riddare-Romancer), koska tässä puhutaan Riddariloista, uskollisuutesta,
ja seittyisistä. Mutta jos on asia tapahtunnut Suomessa, tahi muualla
sitä ei lauluista selitetä. Eikä myös mikä mies, ja mikä virka
Lalmantilla oli.
[11] Tämä osottaa ikään kuin jota kuta Lappalaisen elämätä, tahi
muistuttaa meillen, peri vanhoja aikoja.
[12] Tämä laulu osottaa jota kuta Turussa tapahtunutta, ja on sen eistä
Suomalaiseksi luettava. Vaan site selvempee tietoa hänestä ei soaha.
Ainoastansa että yksi totuus ja tapaus, mahtaa tässä niin kuin
toisessakin olla perustettunna.
[13] Näin toimittivat hyö kylässä mullen asian. Soahaksein
tästä tarkemman tiion, olen minä kirjuttannut Turkuun,
Neuoittelemus-Kirjuttelian (Consistorie-Notarien) M. Hällforssin
luokse, tiiustellen häneltä jos ei Papin-neuoittelemuksen vanhoissa
kirjoissa löytyisi tästä jota kuta perustusta. Mutta hään on mullen
vastannut että ainoastansa yksi Joh. Forseliuksen nimellinen Pappi, on
ollut tässä pitäjässä Kirkkoherrana vuosien 1735 ja 1741 välillä; ja
ettei tälläistä asiata hänen ajallansa löyvy tässä ilmoitettunna.
Muutoin niin Papin-neuoittelemuksen paperit ei ole sen vanhemmat kuin
vuoteen 1681, koska hyö silloin paloivat poroksi yhessä tuli-palossa.
Sen tähen tämä asia mahtaa olla tätä aikoa vanhempi, tahi ainoastansa
moa-oikeuessa peätätty. Minä olen siitten myös kirjuttanna tästä
Kihlakunnan Tuomarillen, mutta en ole soanut vastausta.
[14] Tämä pitäjä mainitaan jo 1335 vuuen kirjoissa (Porthanin Chronic.
241 p.) ja on nimen antanut kahellen kihlakunnallen, ylä-Sääksmäin ja
ala-Sääksmäin kihlakunnat.
[15] Gananderin Mythol. Fenn. 8 p. Semmoisia Hakoisten kuhuttavia
linnoja, löytyy myöskin Janakkalassa ja Hattulassa.
[16] Se on epäilemätä, ettei nämät Runot ole näillä tienoilla
synnytetyt, ja ettei näissä löyvy mitään paikkoa jonka piällen hyö
tarkottaisi. Ei ies Helka-vuorestakaan kuulu mitään sellaista
erinomaista puhetta. Yksi Vanha ukko tässä Ritvalan kylässä, sanoi
muistavansa kuulleen puhuttavan, että ne asiat joista runoissa
mainitaan ovat tapahtuneet Virossa tahi Inkerin muassa. Mutta mikä
kieltää ne vanhat, valetta kuulemasta, niin hyvin kuin ne nuoretkin?
Merkillinen on kuitenkin että kieli ikään kuin totistaa tätä.
[17] Nämät alku-sanat osottaavat ikään kuin Helan huutajat oisivat
tällä käyttämisellä poisheittäneet kansan vanhoja tapoja ja opetuksia,
koska pelkäisivät tulla pilkan ala. Ja koska lapset käyttäävät tämän
Juhlan, ja on arvattava, että ne nuoret olivat enemmin taipuvaiset kuin
vanhat, luopumaan vanhoista tavoistansa, ja antamaan ihtiänsä ristitä,
niin on uskottava, että tämä käytös on luettavaksi siitä ajasta, kuin
Poavilaiset levittivät Ristin oppia meijän maissa. Sillä heijän oil
tapa pitämään tälläisiä kävelemisiä (prosessioner) ja laulelemisiä
(chörer, andeliga sånger) kuin tahtovat jonkun pyhän juhlallisesti
käyttää.
-- Elkäs, t. elkös, elkee, elkeä. -- Eäntämme, oisi pitänyt olla
eäntänne; tahi järkeen: "elkäämmö eäntämme hävetäk." -- Heittäjä,
affälling, den som skiljer sig från de andra, och äfvenså af dem blir
öfvergifven. Taitaa myöskin tässä m.y.k. laulaja, tahi "virren
heittäjä." -- Meri-helmet, koraller, sandperlor, ovat tulleet niin
kuhutuksi koska heitä tuotiin meren takoa; tahi oikeemmittain, koska
heitä haettiin meren pohjalta. -- Saksan pehkineet, utländska nipper
och grannlåter. -- Raakoisten puheella, "med råa, plumpa, grofva
uttryck", kan äfven få betydelse af "kraftiga ord." Mutta on myös
mahollista että oisi luettavana puhella, joka oisi samassa
taivutos-loukkaassa (samma tempus och modus) kuin eillimäiset sanat,
"Sanella ja helkytellä." -- Uikkaja, begråtare, jämrare, m.y.k.
Vaikkaja, tadlare, beklagare, belackare. -- Urvut, t. "urut"; oisi ehkä
pitännyt olla: "Turun urvuin uikkajoillen." -- Väätty-vaski, hamrad,
utsmidd, dragen koppar. -- Sinelle, oisi ehkä soveliampi sanoa:
"sisällen", nimittäin tyttölöihen parveen t. piiriin. Mutta
uskottavampi on, että se m.y.k. "sinisille"; sillä sini (blå) mahtaa
olla vanha heitetty sana, joka nyt ainoastansa tavataan liitettyissä
puheissa (i sammansatta ord), n.k.e. "sini-marja, sini-kello" j.n.e.
-- Matarat t. "mataran heinät", Galium Verum (Jungfru Marie Sånghalm,
Honungsgräs, Gul-Måra) kuin myös Lysimachia Vulgaris, (Lysing,
Gullspira). -- Tehkesme sinistä siltaa, taitaa sekä merkihtää "heinillä
pujotettunna ja kaunistettunna", että myös "heiltä iheltä koreistunna",
(jos olivat muka sinisissä voatteissa). -- Uikamme t. uikkaamme,
laulatkaamme, ruikuttakaamme. -- Käjen t. käen (Gök).
Ruotin kielellä oisi tämä laulu arvaten näin:
Låt oss börja, låt oss våga, --
Blygoms ej för våra stämmor! --
Om som unge än vi sjunga, --
Höja våra späda röster! --
Svag är den förgätnes visa. --
Låt min Sångmö lyran stämma, --
Mina perlor sakta klinga, --
Mina Tyska smycken tala --
Med de Svenskes hårda termer! --
Åbo argor åt dem som kälta, --
Messingspipor åt dem som knota!
Stigom syskon på det blåa, --
Honungsgräset såsom brudar! --
Hämtom derifrån ett såll fullt, --
Utaf Spir-gräs full en vacka; --
Bindom deraf grön en matta, --
Sjungom rosor på vår gångstig, --
Då vi gå till våra Gudar, --
Till de rena, trogne Gudar!
[18] Tämä tarina löytyypi pian yhellä tavalla toimitettu
vanhanaikuisissa Ruohtalaisissa lauluissa, jotka vielä lauletaan
erinäisissä muakunnissa. (Svenska Folkvisor af Geijer och Afzelius,
2 D., p. 229. -- Atterboms Poet. Kalend. 1816, p. 20). Jos ei
Ruohtalaisten laulu o Suomesta kiännetty, niin ei Suomalaistenkaan ouk
Ruohtalaisesta. Tämä ja ne seuravaiset Runot lauletaan samalla tavalla
kuin alku-sanat, nimittäin että jokaisen sanan perästä lauletaan aina:
"Kaunissa joukos'."
-- Neiro, t. neito. -- Korko-kengät, Skor med höga klackar. -- Hirren
päänsä päältä, merkihtee: "Oven piälystä." -- Muuttununna, t.
muuttunna. -- Karunna, t. katonna, kavonna, eli ehkä: "karanna." --
Rinta-kisko, t. solki, risku (brisk). -- Hohra t. hohta. -- Peä-hopeet,
diadem, silfver-bindlar, som brukas kring håret. -- Pajussa, merkihtee
että hään istui puussa; paremp oisi ehke sanoa: "pajukossa." --
Karjaluissa, m.y.k. "karjan-alaisessa"; sillä eihään tässä lie puhe
"Karjalasta." -- Pikarit pinona vierit, merkihtee että hänellä oli niin
paljon pikaria, että hään pani heitä pinoon, eikä siinäkään pysyneet,
vaan maahan vierivät. -- Kaalsit, m.y.k. "kalasi, t. kalisi, t.
kalahti" (skramlade). -- Pivo, t. "kopra." -- Kanniksella, pitäis
vissiinkin olla: "kanneksele", (bär hit -- "kanna tänne"), tahi jos
merkihtennöön: "kannellaisi" (med hvad du bär, tahi: med locket).
-- Mairen, t. "maihen." -- Ruoti, t. "ruoti-vaivainen." -- Ruorolla, t.
ruovoilla, kalan ruojilla (ben-knotor), taitais myös merkihtää
"ruojolla", (dorg, afskrap), ja saattais olla: "Ruojin-ruojolla
elänyt." -- Elänyn, pitäis olla "elänyt." -- Ellemme elkiäs sanelen,
jos en ilkiäis sanoa (om jag ej vårdade mig om att såga) mutta elkiäs
taitaa ehkä tässä, niin kuin jälestäpäin myös merkihtee "ilkeyttäis."
-- Tierät, t. tiiät. -- Yhren, t. yhen. -- Karkeisehen, t. kankaisehen,
multaan. -- Kiulun täysi, pitäis olla "kiulun täyvän." -- Kusmuin, t.
kuinsmun. -- Elkeeni, t. "ilkeeini, ilkeyttäini." -- Minkäs, t.
mihinkäs. -- Tahrot, t. tahot. -- Turjotella, t. heilyttellä (vagga af
och an). -- Laaja lainen larella, pitäis olla: "loajan laineen lajella"
(sköljas öfver) t. ajella (vråkas för vinden).
[19] Tämäkin tapaus kerroitetaan vanhoissa Ruohtalaisissa lauluissa,
vaan toisilla nimillä. Siinä Inkeriä kuhutaan Lilla Rosa, Lalmantia
kuhutaan Hertigen, ja Eerikkiä, Grefven. (Sv. Folk-Vis, 1. D., p. 116,
120 och 123) tähän tarkoittaa myös yks toinen laulu, kuhuttu, Oväntad
Bröllopsgäst, (2 D., p. 3, 212). Se näyttää vähän vähältä, niin kuin
asia oisi tapahtunut Suomessa tahi Virossa, ja että se Ruohtalainen
laulu olisi kiänetty Suomesta. Tämä on siitäkin uskottava, koska
muutamissa Ruohtalaisten muakunnissa alotetaan tällä versyllä: Det var
två såta vänner, som höll hvarannan kär; den ena for till (från)
Finland, ifrån sin fästemö.
-- Varas se vakuhun nais, pitäs ehkä olla: "varraain sen vaussa nai."
-- Lalmanti, mikähään nimi tämä liene? Lienöököhään Sukunimi, vaan
Virkanimi, niin kuin e.m. Vallevan (yks vanha Sankari josta vielä
nytkin paljon lauletaan), t. Vallerman (Pilgrim), tahi ehkä Lagman?
-- Kätkyä, pitäis olla "kätkyveehen, t. kätkyheesen, t. kätkyysen."
-- Ison kimpun, ett stort smycke. -- Kihlajell, t. Kihloojallen.
-- Lunasti, muka rahalla, t. osti. -- Ottakoos, t. ota siitten, t.
otapa jos. -- Muotohitteis, t. muotoseis, efter ditt tycke. -- Sorissa,
t. soassa. -- Voit'tu, supistettu (contraheradt) pitäis olla
"voitettu." -- Väein, t. väkisin, väkisek. -- Viintupa, t. vihkitupaan.
-- Miakkan, t. miekoin. -- Lutti, t. luhti (loft) ylinen, parvi. Jossa
lienet lintu-parvi, niin se lehrä lentemään, nämät sanat luetaan myös
yhessä toisessakin vanhassa Runossa (Topeliuksen kootuksessa 2:sessa
Osassa 6:lla p:lla). -- Silkki, siden. -- Kairehtima, t. kutoma,
virkad, broderad. -- Veljykkeinen, tämä sana näyttää olevan Viron
kielestä, jolla se on vellekenne ja vellikenne (veikkoinen). -- Ota
ohrilta oriis, tag din Hingst ifrån fodret. -- Irulta, taitaa merkihtee
"iteiltä" (från grodden). -- Ikä-lihanen, kuhutaan vanha Hevoinen.
-- Maata-jalka, t. lyhyt-jalkainen. -- Naera-mies taitaa m.y.k.
lankomies. -- Lareltu, t. lavottu, jaettu. -- Nasta, t. nappula.
[20] Tästä Annikaisesta, ja hänen vieraan toivomisesta mahtaa myös se
Runo puhua, jota kuulin Juvalla laulettavan, ja joka alkaa: "Annikka
soria Neito, istui saaren sillan piässä, sekä istui että itki, uoti
miestä onnellista, lykyllistä lyyretteli. Kulta mies merestä nousi",
j.n.e. (Lue: Pieniä Runoja, Upsalassa 1818, I. O. VI. josta se on
uuesta painettu v. Schröterin Finnische Runen p. 118) samasta neijosta
lausuupi toinenkin Runo, jota lauletaan Arkangelin liänissä, ja joka
alkaa: Annikk' oli soaren neiti, se oli poukkujen pesiä, voatehitten
valkaisia, j.n.e. (lue: Topeliuksen Vanhanaikuisia Runoja, 2. O. 6.
p.). Tästä arvaamme tämän asian tapahtuneen Suomenmaassa. Mutta
Ruohtalaisissakin vanhanaikuisissa lauluissa hoastetaan samoo tarinata,
yhessä laulussa kuin kuhutaan: Jungfru-köp; vaikka siinä ei nimitetä
hänen nimeensä. (Svensk. Folk-Vis. 1. D. p. 92). Merkillinen on myös
että Saksan, Hollannin ja Englannin maissa lauletaan vanhuuesta, yhestä
prinsessasta nimeltä Anna, joka niin ikään sala-kähmessä vietiin pois
vieraillen maillen, ja jota luultaan olleen yhön Englannin muinosen
Kuninkaan tyttären, jonka veivät Meklenburgin. Oisikohaan nämät
Suomalaiset runot hänestä puhuvia?
-- Kaitsea, vårda, handhafva. -- Kaupunnin Kanoja, Stadens Skönheter,
unga Damer. -- Kesti, gäst, fremmande. Muutamissa paikoissa se
merkihtee myöskin "loisi, koturi", inhysning. -- Pelto-paita, taita
merkihtee sellaista aivinasta tehtyä mekkoa, jota Hämeessä ruukataan.
-- Herantiestä lähtehä, "Hera" kuhutaan sellaista pientä vesi-juottia,
joka juoksoo kuikeroitteloo. Merkihteeköhään siitten että Hirvi oisi
juonut koko lähteen vesisestä tiestä, tahi että hään joi "Härän-tieltä
lähteestä" (ifrån källan invid fävägen). -- Haivenet, t. hapenet, hår.
-- Siihen kuolansa valutti, siihen heiti haivenensa, osottaa ikään kuin
Hirvi kovasta juoksusta ja janosta, oisi juonut ihtiensä kuoliaksi.
-- Tuomu, t. tuomi. -- Lemmen, lycka, välgång. -- Joka siitä lemmem
leikkais, den som deri skar sin lycka. -- Tehruillen, t. tehtyillen.
-- Tela, t. rakkineet, botten, underrede, grundställning. --
Aluttoillen, pitäis olla Alutetuillen.
[21] Nuoruuvessa minä kyllä kuulin vanhat sanovan, kuinka monta hetkee
luettiin tunnissa, mutta nyt se on minulta juohtunut pois piästäin,
kosk en silloin ymmertännyt panna muistiin. Hämehessä ja Turussa, on
_hetki_ ja _tunti_ yhtä merkittävä.
[22] Tunnin-tuikkari, _Bordstussare_. Vielä nytkin niin on Savossa ja
Karjalassa harva kylä kussa löytyy kelloa talossa.
[23] Se on merkillinen ettei Lapin eikä Viron kielessä löyy jotakuta
sanoo joka merkihtis _Vuorokautta_; sillä Lapin kielellä tätä kuhutaan
_peiwe akten ijan_ (päivä ynne yön), ja Viron kielellä: _ööd a päwad_
(yöt ja päivät); ei paremmin Saksank. _Tag und Nacht_; ja Latk. integer
dies cum nocte.
[24] Päivä, Vironkielellä, pääw, päiw, ja paiw; Lapinkielellä: peiwe:
Ungerin kielellä: _nap_.
[25] Yö. Virk. ö; Lapk. ija; Ungk. ey, eijel; Samojedin- ja
Vogulin-kielellä: ji; Votjan-kielellä; ui, uin; Permin-kielellä: oi;
Syrjän-kielellä: woi; Morduinin-kielella: wei; Tscheremisin-kielellä:
jyt; Turkin-kielellä: ei; Ostiakin-kielellä (Wassjungan virralla) ei;
Kiinan-kielellä: je, ö; Vogulin-kielellä (Berezowan tienoilla) eti;
Tartarin-kielellä: soey tjel.
[26] _Aamu, huomen,_ Virk. _homme, home, hommen, ommuk_; Lapk. _iddiet_
(joka mahtaa olla sukuisin Suomal. _iän_ kanssa) ja _aret_ (joka
näyttää oleva sanasta _are_, jota merkihtee sitä puolta puuta, kussa on
paksuinta kuorta; niin kuin Suomal. ovat _koarnasta_ soaneet
_koarna-pohjonen_). Muutoin niin _kaari_ Suomk. ja _kaar_ Virk.
merkihtee yhen osan kehän piiristä (_en cirkel-båge_), useemmittain
sitä taivaan piirtä jota niämme (halfva hemispheren, fästet,
firmamentet). Estin kielelläkin niin _hommiko kaar_, t. _kare pool_,
merkihtee itäisen päin, iän ilma, iän kohta; siitä _vessi kaar_ (länsi)
ja _maa kaar_ (itä) -- Ungk. _honap_.
[27] Ilta, ehto, Virk. öht, öhto, öddang (yön-tanko) koska ehto ottaa
yötä vastaan, ikään kuin tankolla t. hankolla. Lapk. _ekked_, jota
taitaa olla tehty puheesta _ekewe_ (ikuinen) koska päivä aina
iltaisella on _ikäinen_, mutta Lapissa (kussa sitä nähään kaiken yötä)
myöskin _ikuinen_. Ungk. _östwe, estwe, este_, Vogulk. (Jugurin
vuorilla) _ete, et_: Samojedink. ja Vogulk. (Verchoturjin maakunnassa)
_iti_; Vogulk. (Obin suvanolla) _edi_; Ostiank. (Berezovan ympärillä)
_etno, jetno_; Ostk. (Juranjen kymin taakse, ja aina Obin ja Vassjungan
vesillen) _itna_.
[28] Virk. sanotaan myöskin _öhto-polik, öddango-polest_.
[29] Yhen tunnin hyö kuluttaavat syömisessä, ja yhen vetjustelöövät hyö
siitten vielä pitkällänsä, niin kuin muka levätäksensä.
[30] Virk. sanotaan myös _puhte ajat_, joka merkihtee koitto-aikaa;
koska _puhte_ heillä merk. aamu-ruskoa, t. päivän koittoa.
[31] Sanotaan e.m. _kukon laulun aikana_ (Virk. kukke aeg); kukko oli
jo kahesti laulanut -- kukko lauloi kolmaannen kerran (Virk. _kukke
lauldes kolmat korda_),
j.n.e.
[32] _Suuruspaloilta_ luetaan 2 tuntia aamiaisiin, ja ennen
suuruspaloja ovat hyö jo kahta tuntia tehneet työtä. eli vähä enemmin.
Muutamissa eivät syö tätäkään einettä, vaan ovat aina oamiaiseen
syömätä. Pohjan maalla pitäis heijän paikka paikoin, Ruohtalaisten
tavalla, syyvä jo ennen kuin lähteevät työhön, jota he kuhtuvat
_ettonetta_. Viipurin tienoilla merkihtee tämä sana sitä lepoo kuin
nouetaan syötyä.
[33] Tämä sana on otettu siitä, että koska selänneet kulkoovat kaikki
yhänneppäin, nimittäin lue pohjoisesta ite-etelään, niin päivä nyt
paistaa _heijän halki_, t. pitkin päin, -- yhestä peästä toiseen. Ne
sanoovat myöskin Savossa, että se tuuloo _halki ilman_, joka merkihtee,
että se tuuloo lounalta luoteseen, tahi luoteesta lounallen.
[34] Silloin paistaa päivä poikki selänneihin. Kuin pyörähtää puolesta
poikki, niin sanotaan että se _alkaa käyvä poikki moan_.
[35] Tätä sanovat aina kuin ovat mehtä maissa työsiöillänsä.
[36]) Tälläisiä outoja nimitöksiä ruukoovat erinomattain syvänmaan
miehet, jotka puista ja päivästä ottaavat merkkinsä. Hyö sanoovat
myöskin; nyt tuuloo _päivän alta_, t. _linnun lentämästä_, t. _linnun
lennosta_, kuin tuuli on etelestä.
[37] Viipurin leänissä kuhutaan oamiainen murkinaksi, ja Torneossa
sanotaan sitä _lounaksi_.
[38] Päivä sanotaan olevan _vitaisissaan_, kuin se keäntöö paistamaan
vitalikkoon selänneitä koht; tahi teköö heitä vasten yhen 45 mittuisen
polven (45° winkel).
[39] Syvän kesällä lämmitetään saunoo jo k. 6:en aikana, mutta syksyn
puolla aikaisempana; ja talvella pannaan jo k. 3 tulennokset uuniin.
[40] Savossa sanotaan että _päivä männöö mailleen_; pohjosessapäin
sanoovat, että se _mänöö majoilleen_; meren rannoilla sanotaan, että se
_laskekseen mereen_; ne jotka ovat olevoinaan muka hyvin jumalallisia,
sanoovat että se mänöö _Jumalan nimeen_ t. _haltuun_. Virk. _päiw lät
alla_, t. _mahha_, e. _pääw katsub metsä ladwa, päiw lähhäb loja_, t.
_jumala valda_ t. _maria valda_, t. _jumalide kätte_ e. _loja kätte_.
[41] Heijän nousu-aika on erilainen eri moakunnissa. Savossa, niin ne
talonpojat jotka ovat muita ahkerammat, nousoovat talvella ja kesällä
jo k. 2, vaan keväillä, nuon maalis-kuussa, kuin heill' on vähemmän
työtä, niin makoovat aina k. 4:een ja 5:teen. Laskeaisesta eteen-päin,
ne makoovat siihen, kunnekka valkenoo päivä. Mutta kuin heill' on mitä
erinomaista työtä, niin kuin loahtia (teuramista), riihen puimista, ja
semmoista, niin silloin nousoovat jo k. 1, toisinaan yön puolessa, että
saaha tätä tehtyksi pois luotaan ennen päivän koitetta.
[42] Tätä ja niitä jälkimäisiä aikoja, ei mainitak kesällä, koska
silloin on valo kaiket yöt. Nämät sanat ovat hyö soaneet siitä, että
vanhoilla ajoilla ei ollut heillä muita kuin lautaisia ikkunoita, ja
koska tiiustelivät joko päivän piti tuntuman, niin availivat aina
lauvan. Se joka kahto toimitti siitten niillen toisillen, siinä
pimeessä tuvassa, mitenkä päivä oli joutumassa. Tästäpä ne monet nimet,
joilla eroitetaan ja tarkoitetaan ajan välityksiä, ja joita
erinomattain mehtä-miehet tapailivat. Että kellolla tarkoittoo näitä
aika-kausia, ei käyp mitenkään, silla hyö ovat pikkuruikkuisia ja
päiviä myöten vajenevaisia.
[43] Ei ouk mikään niin kaunis kahtua, kuin koska talvisi maa oamuisina
tyynennä ja pakkaisinna ilmana tullaan tällä ajalla Suomalaiseen
kylään. Silloin nousoopi savu joka lakasta taivasta kohti, ja asettaa
semmoiset kynnet eli lienet, jotka päivee vasten paistaa kuin hohtavat
hopeet.
[44] Savossa syövät hyö murkinansa, talvella aina k. 2. ja kesellä k.
3, mutta muissa paikoissa kuuluu hyö toisinaan syövä jo k. 12:nen
aikana.
[45] Minä kuulin kerran piiat kotona huutavan: "pankee pois siat kiini,
ilman Hukan poika tuloo illan viurussa, (vihissä) -- niin viep' jott'
ei tiiäkkään."
[46] _Päivän salo_, merkihtee iltaisella sitä samoa kuin _päivän
piiri_, oamuisella.
[47] Siitten kuin poavilaiset tavat tulivat tänne, niin näyttä kuin
Suomalaiset Juudalaisten tavalla oisi alottaneet vuorokauven k. 6
iltaisella, koska ne usein pitivät juhlan aatot isommassa arvossa, kuin
juhla-päivät (5 gr. sanal.)
[48] Merkillinen on että Lappalaisilla on eri nimet joka viikolle
vuuessa.
[49] _Viikko_, Lapk. _wakko_; Virk. _Näddal_, jota on otetta _Venäjän_
sanasta _Nedell_ (viikko) Ungk. _heith_ t. _hit_, jota merkihtee
_seihtemen_. Samojedink. _sati_.
[50] Måndag (dies lunæ), näyttää soaneensa nimen siitä että se oli
ensimäinen päivä kuussa -- nyt se on ensimäinen viikossa.
[51] Tisdag (dies Martis) pitäis merk. Thyrs- t. Disas-dag,
[52] Onsdag (dies Mercurii) on yhteen veitty sanoista Odins-dag.
[53] Thorsdag (dies Jovis) merkitee Thors-dag.
[54] Fredag, (dies Veneris) luullaan olevan yhteen veitty sanoista
Freys dag t. Freyas-dag.
[55] Lördag (dies Saturni) merk. löger t. löge-dag. Tämän Suomal. nimi
näyttää tulleen siitä, että hyö ennen aikana mänivät lauvantaina Herran
ehtollisellen tahi kuin se silloin kuhuttiin: "lauvallen" eli
"pöyvällen." Tätä tekivät hyö ehkä sen tautta, että Vapahtajakin asetti
atriansa juhla oattonna. Viron kielellä kuhutaan vielä nytkin sitä
ihmistä joka käypi liinallen, _laua-rahwas_ (lauta-rahvas).
[56] Söndag, Saksk. Sonntag (dies solis) on tullut näin kuhutuksi
_aurinkon_ kunniaksi; ja pietään lepo-päivänä, viimeiseksi viikossa.
[57] Ailes m. kokonainen, ehkoinen, eheä, koskematoin, rikkomatoin,
josta siitten _Ailekes_ m. pyhä. _Sodno_, merk. _häntä, sinua_; josta
sodno-peiwe saattaisi merk. Hänen, Sinun (Herran) päivä.
[58] _Arki_. Suomenkielestä on jo emä-sana (stam-ordet) hävinnä; vaan
Lapink. niin _pargo_ vielä merk. _työtä_, ja Vironk _arrima_ merk.
laittaa, parantaa, käsittää.
[59] _Pyhä_. Tämä sana on ehkä siirtynyt sanasta _puhas_, koska heijän
silloin piti olla puhtaat, voatteissansa että syvämmessänsä, Niin on
Ruoht. sana _helig_ ensin ehkä siitä venynyt, että silloin piti olla
eheissä (hela) voatteissa.
[60] _Passe_. Tämä sana on ehkä vajunut sanasta _passat_ (pestä), koska
heijän silloin piti olla pestyt; tästä tuli siitten _passotet_
merkihtemään _pyhittää_. Vaan oisikohaan tämä sana sukuisin
Morduiniläisten sanan _paasto_ kanssa, joka heijän kielellä merk.
_Jumalata_?
[61] Juhla; mistä tämä sana lie lähtenyt, liekköhään se tullut sanasta
jul (joulu), tahi lie tämä sana tullut _juhlasta_?
[62] Jos oisivat uuvesta joulusta aloittaneet luvunsa, niin se näyttää
kuin oisivat jo kuuen päivän perästä sen lopettanneet, koska kolmen
kuninkaan päivä tahi 6:nes päivä Tammi-kuussa kuhutaan _loppiaiseksi_,
(mutta tästä kohtsillään enemmin).
[63] Sillä tavalla on monet muutkin kansat ennen lukeneet päiviänsä.
Niin tekivät ne vauhat Ruomalaisetkin, kunnekka saivat toisia nimiä.
Vaan hyö alottivat aina Sunnuntaista, jota kuhtuivat _dies prima_
hebdomadis; manantai _dies altera_, j.n.e. Se näyttää vähä vähältä kuin
se Ruohtalainen sana _Tisdag_, oisi otettu siitä Suomal. sanasta _tois-
pänä_ (tois-dag).
[64] Ektas peiwe. Tämä on tullut näin kuhutuksi, koska Lapissa kesällä
päivä ei määkkään mailleen, vaan ainoastaan alentaiksen. Siinä ei
oukkaan silloin öitä, ainoastaan ehtoja, jotka eroittaavat päiviä.
[65] Samaten sanoovat myös _tois'iltana, tois'aamuna_, j.n.a.
[66] Se on merkillistä että muihen kansoin kielissä löytyy sama vika;
sillä tavalla e.m. _quondam_ ja _olim_ Latinan kielessä, merkihtee sekä
männyttä että tulevaista.
[67] _Toimitus-sana_, verbet, tids-ordet.
[68] Mistä se sana _vuosi_ liene otettu, on sanomatoin; vaan se
näyttää, kuin ne oisivat sanoneet, että aika _vuoti_ t. _vuosi_
(juoksi, kului), ja että _vuosi kausi_ merkihti kaiken sen ajan kuin
oli näin vuotanut, ennen kuin päivät rupesivat toas lisentymaän.
Lapinkielellä sanotaan kuusta vielä nytkin, kuin uusi kuu on syntymässä
_mano wuotja_ (kuu vuotaa).
[69] Sana ajastaikaa näyttää kuin se oisi yhteen veitty sanoista
_ajasta_ (yks) _aika_; Virk. _aasta, aast, ajastaig._ Lapk. _jape_, t.
_jake_ jotka ovat ehkä saatut sanoista _aike_ (aika), Ungk. _assta,
esztendö, eztendeii_. Vogulk. (Jugurin vuorilla) _ita, idö, ideje_;
joita sanoja Tschulim kymin tienoilla asuvien Tatarilaisten kielellä
merk. _aika_ jota myös Ungk. kuhutaan _igö, idö_, Suomk. _ikä_ (ålder),
_aika_ (tid).
[70] _Kesä, suvi_, Virk. _suwwi, suwwe, sui_. Lapk. _kese_; Morduink.
_kiase_. Ungk. _kies, nyar_; Mongolilaistenk. _nará, njara_;
Kalmukkiläistenk. _narán_.
[71] _Suvi_ merk. Savossa kuin on suojat ja nuoskat ilmat talvella, t.
kuin lumi on tuoresta; Hämeessä, _kesä, kevät kesä_; Turussa kaiken
kesee, ja Pernajan miehiltä kuulin minä tässä Tukhulmissa jo
_syksynkin_ näin kuhuttavaksi.
[72] _Talvi_; Virk. _talwe, talw, talli_; Lapk. _talwe_. Ungk. _télwe,
télbe, téli, teel_. Tatark. _telli_. Nämät nimet ovat suvussa sen sanan
_tuulen_ kanssa, joka useemmissa Suomen-sukuisissa kielissä on pian
yhtä kuuluvainen, e.m. Virk. _tuul_, Lapk. _pjägg_, Ungk. _szél,
szélvesz_; Tschuvaschink. _szil, szial_; Syrjänk. _tel_; Permink.
_til_; Votjank. _tél, tyél, tol_; Ostiakink. _til, tel_; Tatarink.
(Kasanin ympärillä) _gil, eil_; Tatarink. Ufan kuuluvilla, _el_;
Batschkirink. _el_; Tatarink. Tobolskin, Tsatzin ja Tschulimin
seutyvillä, _il, gil_. Samalla kielellä toisella puolla Jenisei virran,
_tsil_; ja Obin ja Irtyszin kymiin välillä, _dil, hil_; Kangatink.
Tom-virran varrella, ja Kirgisink. Aral-merestä itäiseen Kuban kymiin
saakka, _d'sil_; Chivink. pohjospuolla Aralin meren, ja Turkomannink.
Kaspin meren rannoilla, _el_; Jakutink. molemis puolen Lenan kymiä aina
jää-merehen, _tjel_.
[73] _Kevät_; Virk. _käwwäja, käwwäi, kewwade, köwwaig_; Lapink.
_kidda_; Ungk. _tawasz, tawai_; Tatarink. _towi_; Valesink.
(Valliserlandin moassa) _tovai_, Ostiakink. Berezovan ympärillä,
_towai, tauen_, Vogulink. Berezovasta aina Obin kymiin, _toja_.
[74] Kuin lumi kerran rupea Suomessa sulaamaan, niin silloin se jo
mänöökin tipotiehensä; niin että vaikka olisi minkälaisia hankia tahi
lumen nietoksia, niin lainehtivat jo useemmittain neljän viikon peastä
veinvuahenna pohjan meressä.
[75] _Syksy_ Virk. _syggise, syggisi, syggis, siggis_; Lapink.
_tjaktja_. Ungk. _ösz, eylss_; Venäjänk. _oszen_; Ostiakink. Berezovan
kohalla _szyz_.
[76] Lappalaiset jakaavat kesänsä niinikään kolmeen osaan, joita hyö
kuhtuuvat, _kidda-kese_ (kevät-kesä) ja _tjaktja-kese_ (syksy-kesä).
[77] Nämä kuut eroitettiin sillä, että Heinä-kuu aina kuhuttiin
_heinänteko-aika_, ja Elo-kuu _leikkuun-aika_.
[78] Että nämät kuut jo vanhoina aikoina luettiin talveksi, nähän
siitäkin, että Marras-kuu vielä nytkin Vironk. kuhutaan _talweku_, ja
Joulu-kuu _talwista pyhha ku_, ehkä hyö sielä etelässä mahtaa olla
monta suojemmat. Lappalaiset kuhtuvat tätäkin aikoo _tjakta pelest_
(syksyn puolla), jolla ne eroittaavat sitä syksystä; syvän talven
kuhtuuvat hyökin _talwe qwoutel_ (keski talvi).
[79] Nämät kuut kuhutaan vielä nytkin _syvän kuut_, koska silloin
pakkaiset ovat kaikkiin pahimmat -- erinomattain päivän noustessa.
Tästä on se Viron puheen parsi: _suwwe silmä talwe hamba_(suven silmä,
talven hammas). Tästä kovasta talvesta ne Suomen sanalaskut: _Takana
Joulun talvi kaikki_; ja _Kesee kekriin, syystä jouluun, siitten vasta
talvi taksahtaa_. Muotoin käyp näistä syvän kuista yksi vanha puhe,
joka kuuluupi näin: "Pieni Tammi sanoi isollen Tammellen: Jos minä
oisin sinun siassais, niin kylmäisin varsan hevoisen vattaan, akan käit
taikinaan, sian jalat tantereeseen; mutta jos yöllä vähä kilistäiksen,
niin minun toinen silmäin vettä vuotaa."
[80] _Roskuu_ t. _rospuutos_ t. _rospuutta, roskuutta_ (menh före)
kuhutaan myöskin Pohjan-maalla _kelin-rikko_ t. _kelin-riket_.
[81] _Muuttumatoin juhla_, oföränderlig, orörlig fest.
[82] Silloin nimittelivät kuin mones päivä se oli _ennen_ tahi
_jälkeen_ tätä mainittua juhla-päiveä; eikä sanonneet kuin toanon, kuin
mones päivä se oli _siitten, peästä, perästä_ t. _takoo_ (niin kuin
nimittivät, koska läksivät lukemaan siitä kulkevasta päivästä.)
[83] Erittäin on toas, mikä on seätty esivallalta, ja jota ei ykskään
saata moittia.
[84] Svensk Litter. Tidning 1817; p. 296, 297.
[85] _Joulu_ (Lapk. _joulo_, Virk. _joula_). Joulua käytetään nyt
meijän Vapahtajan syntymisen muistoksi, mutta muinon sitä piettiin
vuuen (tahi Aurinkon) syntymäpäivänä; jostapa tällä juhlalla on tätä
omoo vanhoo nimee. Hyö ovat monella lailla tiiustelleet mistä tämä nimi
on ensin otettu (Ganand. Myth. Fenn. p. 25). Eiköhään myö puolestamme
saisi luuleskella että se saattaisi tulla sanasta _joutu_ (joulu),
koska uusi vuosi sinä pänä on joutumassa. Mainittava on myös että
Suidas sanoo Greekkalaisilla olleen juhlan nimellä _ioleia_; ja Scapula
nimittää että se kiitos-virsi kuin vuuen lopulla laulettiin Cereksen
kunniaksi, kuhuttiin _oulos_ t. _iolos_.
[86] _Kekrin_, on Viipurin muinonen Piispa Mich. Agricola (ilman mitään
perustusta ja toistusta) kuhtunnut Karjalaisten _Roavain-Jumalaksi_
(Bång, Prisc. _Sveo-Goth._ Eccl. p. 206). Samaten ovat myös monet muut,
jotka lukoovat Jumaloiksi niitä vanhoja nimiä joita vanhoissa runoissa
kerroitaan, saaneet tästä _karjan-kahtojan_ (Castrén, Beskrifn. öfver
Cajaneb. Län, p. 76; Ganander, p. 37; Renvall, Suomal. Sanakirja I O.
p. 177).
[87] Laskiainen, on saanut nimensä siitä että ne sinä pänä laskivat
mäkee, ja koittelivat talvista keliä.
[88] Loppiainen, on niin kuhuttu koska se lopetti vanhoin joulua.
[89] _Runttu_ t. _vuoten-alkaiset_, t. _lakainen_ (Savolaisten
_uutiset_), kuhtuivat niitä pitoja kuin piettiin syksyllä, koska olivat
tehneet leikkuunsa pois luotaan, ja soanneet viljojansa katoksen ala.
[90] _Päivän-palaus_ on meijän nykyisissä Suomalaisissa allakoissa
(vuonna 1824, viimeinkin) kuhuttu päivän-seisoukseksi(?) jolla sanalla
tavoittanoovat Ruohiksi _Solståndet_. Muutoinkin niin on tässä
allakassa keväisen päivän tasaus pantu 4 päivee aikaisemmaksi kuin
pitäis; mutta syksyisen päivän tasaus toas 2 päivee myöhämmeksi(??)
_Päivän-palaus_ kuhutaan Virk. _päiwa känik_, t. _kään_, t. _käni_, t.
_käände_ (päivän kääntö), sitä sanotaan myöskin _pöri-pääw_ ja _päwa
pöri-pääw_ (päivän t. aurinkon pyöri-päivä), koska päivä silloin ikään
kuin pyöraistäiksen takaisin. Muutoin nimittäävät sitä lyhintä päivee
vuuessa, _lutsna-pääw_ (Lusin päivä). Sanoovat myös silloin _päiw om
pessan_ (päivä ompi pesässänsä). Lapink. kuhutaan kesäisen päivän
palaus _kukkimus-peiwe_ (pisin t. kaukaisin päivä). Karjalassa ja
Pohjan moalla sanotaan myös talvisen päivän palaamisen aikana, eitä
päivä silloin on _pesällään_, koska se oli heiltä kateessa. Hyö olivat
silloin aina murheessa ja surun alaissa. Vaan ikään kuin se taas tuli
nähtyvillen, niin ihastuivat ja iloittelivat toivoessa toisillensa
hyvee onnea, koska pisimmän yön pimeytessä synnytettiin heillen yhtä
uutta vuotta. Tästä syystä on Joulu jo aikoa ennen Vapahtajan
syntymistä, muista juhlista isoinna pietty kaikilta pohjosessa
asuvilla kansoilta. Ja rajuuttamme vielä nytkin sen vanhan tavan, että
joulu päivänä toivotella toisillemmo hyvää onnea.
[91] _Päivän-tasaus_, Virk. _suur pöri pääw_, (suuri pyori-päivä).
[92] Karkauspäivä, Virk. _liig-pääw_ (liika-päivä).
[93] Se näyttää ikään kuin ne oisivat aloittaneet vuotensa siitä
25:nestä päivästä Joulu-kuussa, tahi vanhasta joulupäivästä, koska
uuven-Joulun päivä vielä nytkin Lapin kielellä kuhutaan _kaktsad peiwe_
(kaheksaas päivä), ja Loppiainen Ruotin kielellä _Tretton-dagen_
(kolmtoistkymmenees päivä) ja Nuutin päivä (Ruohiksi), _Tjugundagen_
(kakskymmenes päivä) joka kaik tarkoittaa että ne alottivat luvunsa
vanhasta joulusta, tahi että vanha Joulu päivä luettiin ensimäiseksi
vuuessa. Ne vanhat Suomalaiset lopettaavat vielä nytkin Joulunsa ja
lukulaskunsa Loppiaisella, joka on 13:nees päivä vanhasta Joulusta, ja
joka osottaa että hyö vielä mielessänsä nouvattaavat tätä vanhoa
luvun-laskua; Ruohtalaiset loppettaavat Joulunsa ja luvunsa _Nuutin
päivällä_ joka on 13:nees päivä uuvesta Joulusta, ja joka osottaa että
hyö jo silloin nouvattivat tätä uutta luvun-laskua. Mutta minkä tähen
se kolmas-toistkymmenees päivä piti sekä vanhassa että uuveasa
vuos-luvussa olla se viimeinen, tahi heijän lopetus-päivä, ja minkä
tähen sitä kansalta piettiin Juhlana? Tiesi hänen! Merkillinen on, että
juuri se 13:nes päivä ensimäisessä kuussa vuuessa lankiaa Ruomalaisten
_iduksen_ päälle tässä samassa kuussa, jota ne muista päivistä
rajuuttivat ja pyhänä pitivät. Se oisi arvon ansaihteva että tarkemmin
tiiustella jos ei Ruomalaisten ajan-lasku oisi pohjoisessapäin asuvissa
kansoissa ollut tietty. Se näyttää piamittain kuin oisi muka syytä
näihin arvelluksiin; niin e.m. kuhuttiin ennen aikana vissiä päiviä
_katehen_ t. _katet-päiviä_, jotka piettiin juuri vaarallisinna, ja
joilla eivät uskaltanna toimittoo mitään erinäistä työtä. Heitä
rajutettiin Suomessa ikään kuin Ruomissa välitettiin _dies nefasti_. Ja
jos tarkoitamme millä tavalla kussakin paikassa jakoivatten ajankulut
vuoro-kauessa, niin tavataan siinäkin ikään kuin jotakuta
yhtäläisyyttä. Sanotaan Ruomalaisten jakaineen vuorokautensa näin:
1) Media nox (syvän yö),
2) Gallicinium (kukon-laulu),
3) Conticinium (levon aika),
4) Diluculum (koitto),
5) Mane (aamu),
6) Tempus antemeridianum (ennen puolta päivee),
7) Meridies (puolipäivä),
8) Tempus postmeridianum (jälkeen puolta päivee),
9) Solis occasus (päivän lasku),
10) Vespera (ilta),
11) Crepusculum (ilta-hämärä,)
12) Prima fax (ilta-puhe),
13) Concubium t. concubia nox (makuun aika),
14) Intempestina nox (syvän-yö).
[94] _Joulun viimeiseksi pyhäksi_ luettiin _neljäs päivä_, tahi
s. 28 p. Joulukuussa.
[95] Tätä tekivät sillä tavalla, että vetivät veitellänsä viivan tahi
kuurnan ikkunan lautaan, kuhun päivän paisto kävi korkeimmillaan, josta
näkivät että päivänpaiste oli jo neljän päivän takoo vajunut ylemmäksi.
[96] _Kuu; civil månad; Kuukaus, periodisk månad_. Myö tahomme näillä
nimillä heitä eroittoo. Näistäkin tulemme kohtsillään puhumaan.
Romuluksen Ruomin vallan perustajan sanotaan ensin asettaneen kuihen
lukua, tahi jakaneen Vuuen vissiin kuihin; mutta hään ei lukena muuta
kuin 10 kuuta aastaijassa, joita hään nimitti vuoroansa myöten, ikään
kuin Virolaiset päiviänsä, nimittäin Maalis-kuusta (Martius) joka
silloin luettiin ensimäiseksi, aina Joulu-kuuhun (December) joka
silloinkin luettiin viimeiseksi, ja joka oli hänen luvussa kymmenees,
niin kuin vielä nytkin nähään hänen nimestänsä. Mutta koska tämä
asettaminen ei luonistunna kuun- eikä päivän-juoksuun, niin tapahtui
välisten että syvän-talvi tammaisi kesäkuillen, välisten taas
kesä-kuut, keskellen talvee. Auttoaksensa tätä, täytyi Numa
Pompiliuksen, joka Romuluksen jälestä peäsi hallitukseen, jollaik
tavalla oijaistaa tätä villitystä. Hään lisäisi sen eistä näillen
10:nillen Romuluksen kuillen 2 uutta; nimittäin _Januarius_ (Tammikuu)
joka silloin pantiin ensimääiseksi, ja _Februarius_ (Helmi-kuu), joka
viskattiin viimeiksi, kunnekka se siitten Apollonin pappeilta
(Decemviri Sacrorum) -- joihen virka vaati heijän varjelemaan
Cibylliset kirjat ja pitämään huolta vuuen juhlista -- tehtiin
toiseksi. Sillä tavalla syntyi nyt vuuessa 12 kuuta, joista niillen
8:sallen ensimäisillen annettiin toisia, nykyisiä nimiä; mutta ne 4
viimeiset pitäävät vielä nytkin sen vanhan Romulukselta heillen annetun
nimen.
Mutta pappismiehet (pontifices) joihen velvollisuus oli pitämään
ajanluvusta vaaria, olivat sekä ymmärtämättömyyellänsä että
saastaisuuellansa (Lindbergs Antiqu. Lexic., p. 66) saattaneet tämän
Ruomalaisten vuosluvun semmoiseen hämmenykseen, että se eroittiin
67:ellä päivällä vähemmin kuin oisi pitänyt. Tämä pakotti Keisari
Julius Caesaria että jollakulla tavalla oijaista tätä puutosta. Tätä
tehtiin 45 vuotta ennen Vapahtajan syntymistä, Greekkalaisen oppineen
Sosigenuksen avulla; sillä tavalla, että sinä vuonna luettiin 14 kuuta,
jota vuotta seneistä kuhuttiin _hämmenös-vuosi_ (annus confusionis).
Peätettiin myös että tästäpuolin piti vuuessa luettaman 365 päivee ja 6
tuntia. Mutta näistä kuuesta tunnista syntyi aina kolmen vuuen peästä,
tahi joka neljäs vuosi, kokonainen vuorokausi, jonka tähen se vuosi
kuhuttiin karkaus-vuoteksi, ja piti 367 päivee.
Mutta Caesarin kuoltua, niin papit tekivät taas saman kokkaisen, sillä
hyö lukivat erhetyksessä 36:nessä vuuessa joka kolmannen vuuen
karkaus-vuoteksi, josta olivat tällä ajalla soaneet 12 karkauspäivee,
ehkä oisi ainoastaan pitänyt olla 9. Macrobius kirjuttaa että Keisar
Augustuksen täytyi toas tätäkin vikoo oijaista, sillä tavalla, että
niistä 12:nestä seuravaisista vuosista ei luettu yhtään karkaus-vuotta;
sillä lailla peäsivät pois näistä kolmesta liijoista päivistä. Ja ettei
vastapäin pitänyt tapahtua tällainen sotkemus, niin hään antoi käskyn
että piti kupari-tauluin piiritettämän sitä asetusta mitenkä
karkaus-vuuet piti tästä-päin luettaman.
Tämä Caesarilta toimiteltu vuosinko, jota kuhutaan _Julianuksen ajan
lasku_ tahi _vanha vuosluku_ (gamla stilen) nouvatettiin ja kahottiin
hyväksi lähes 1500 aastaikoa hänen perästä, kunnekka Paavi Gregorius
XIII vuonna 1582 paranteli tätä sillä perustuksella, että olivat
tarkemmalla luvunlaskemisella havainneet, ettei vuuessa ollutkaan
täyttä 365 päiveä ja 6 tuntia, mutta ainoasitaan 365 päivee, 5 tuntia,
49 pientä (minuter) ja 16 pikkua (sekunder). Hyö olivat sillä tavalla
vuosittain lisänneet 10 pientä ja 44 pikkua, jotka yhteen-luetut Nicæin
kokouksesta (jota pietiin v. 325) kohotti 9 päivee liikoo, ja 16
tuntia, 33 pientä. Näihen pois otettua ampui tämä _uusi vuos-luku_
(nya stilen) joka myös kuhutaan _Gregoriuksen ajan-lasku_, lähes 10
päivee takaisin, sitä kulunutta aikaa (eli 10 päivee ennen, sitä
kulumatointa). Tätä oijaistiin sillä, että se 5:ees päivä Lokakuussa
mainittuna vuonna 1582 kirjutettiin 15:eksi, ja josta taas tapahtui
että keväisen päivän tasaus peätyi sinä 21:nenä päivänä Maaliskuussa,
niin kuin se oli ollut. Nicæin kokouksen ajalla, ja niin kuin se
Dionysiuksen, Exiguuksen v. 525 jälest. Vap. synt. löyvetyn
peäsias-pyöräistyksen (cyclus paschalis) jälkeen piti tapahtua. Se oli
tämän ereyksestä, josta jo kauvaan oltiin arvoksissa tämän ajanlaskun
olevan vian-alaisen, ja jota jo 400 vuotta ennen Gregoriusta
mainittiin. Mutta se oli yhen uuven tähen tarkoittamisella
_Cassiopaean_ tähti-sikerissä, josta tämä vika tuli selkiämmäksi, ja
huokiammaksi muka auttoo. Kuitenkin ei Gregorius uskaltanna puuttua
tähän muutokseen, kaikkein Poavilaisten hallitusten kuulustelematak,
jotka sanoivat siihen muka suostuvansa. Silloin synnyttivät tätä uutta
vuos-lukua erinomattain kahen kuuluisan Laskelioihen (mathematikers)
avulla, nimittäin Alysius Liliuksen ja Christopher Clauiuksen. Ne
vastaan-peätetyt Hallitukset peättivät vasta Herroin-päivillänsä
Regensburgisaa v. 1699 että myöskin oijasta tätä vanhoo viallista
ajanlaskua, jonka kautta heillä oli jo 11 liikoo päivee, luettu Nicæin
kokouksen ajasta; jotka luetut tulevan ajan peällä ampui 11 päivee
eillepäin. Tätä oijaistiin sillä tavalla, että se 19:nees päivä
Helmikuussa v. 1700, kirjutettiin siksi 1:seksi päiväksi Maalis-kuussa.
Ainoastaan Greekkalais-uskovaiset hyö eivät männeet tähän uuteen
lukuun, vaan nouattaavat vielä sitä vanhoo, josta aina soavat 140 vuuen
peästä yhen päivän liikoo, joka luettu muihin lykkää heitä yhen päivän
taaksemmaksi. Tämä vuos-luku jota seurataan Venäjän moassa, eroittaa
heitä nyt 13 päivee muista myöhemmäksi.
[97] Tämä kuu tuli näin kuhutuksi Januksen muistoksi, Italian ennen
muinosen avullisen kuninkaan.
[98] _Februarius_, sai tämän hänen nimensä _puhistos-juhlasta_
(_Februa, Renings-festen_) joka piettiin tässä kuussa, ja jota Numa oli
ensin asettana. (Silloin luettiin tätä kuuta viimeiseksi vuoessa).
[99] _Martius_, tehtiin Marsin nimelliseksi, jonka luultiin olleen
Romuluksen Isä.
[100] _Aprilis_, sanotaan saaneen nimensä _Aphroditiltä_ t.
_Venukselta_, Rakkauen Emoiselta. Muutamat ovat myöskin aprikoineet,
että se on tullut sanasia _apricus_ (avonainen) koska se oli ikään kuin
aurinkollen avattu.
[101] _Majus_, luullaan näin tulleen kuhutuksi _vanhoin_ muistoksi, ja
_Junius_ kunniaksi _nuortein_, sillä Romulus oli jakanut koko
Ruomalaisen kansan kahteen osaan, _Vanhat_, (_majores_) ja _Nuoret_
(_juniores_). Toiset taas aprikoivat että tarkoittivat tällä nimellä
Jupiteria, joka myös _Majuksi_ kuhuttiin, liioitenkin Tusculumin
kaupunnissa; toiset taas että ne tällä nimellä tapailivat _Majaa_,
Merkuriuksen äitiä.
[102] _Junius_, ne jotka eivät usko että Romulus tällä nimellä tahtoi
kunnioittoo Ruomin nuorta kaasoo, ovat luulleet, että tätä kuuta
nimitettiin _Junon_ muistoksi, joka oli Jupiterin sisar ja puoliso.
Toiset ovat taas arvanneet, että tällä nimellä kunnioitettiin Junius
Brutusta, joka lopetti kuninkaan-vallan Ruomin hallituksessa.
[103] _Julius_, tätä kuuta kuhuttiin ennen _Quintilis_ (viies kuu),
koska se oli viies vuuessa, Romuluisen kuun-luvussa. Mutta Consulin
Marcus Antoniuksen voatimuksella, niin muuttivat nimen kunniaksi
Keisarin Julius Caesarin, joka oli syntynyt s. 12 päiv. tässä kuussa.
[104] _Augustus_, tätäkin kuhuttiin muinon _sextilis_ (kuueens kuu)
koska se Romuluksen luvussa oli 6:nnes vuuessa; mutta Consulien
peätöksellä muuttivat nimen Keisar Augustuksen muka muistoksi, koska
hään tässä kuussa sai sen kuuluisan voiton Antoniuksen ja Cleopatran
yliten.
[105] _September_, tämä ja ne jälkimäiset kuut ovat vielä pitänneet sen
vanhan nimensä kuin Romulus heilien anto. Tätä nimitettiin heijän
sanasta septem (seihtemän), koska tätä luettiin seihtemänneksi kuuksi
vuuessa, luettua Maalis-kuusta; nyt se on yheksääs.
[106] _October_, merkitee kaheksaas kuu, ehkä se on kymmenees meijän
luvussa; se on nimitettynnä sanasta _Octo_ (kaheksan).
[107] November, joka merkihtee yheksääs kuu, on nyt ykstoistkymmenees,
ja on soanut nimensä sanasta _novem_ (yheksän).
[108] December, on tullut näin kuhutuksi sanasta _decem_ (kymmenen),
koska se ennen luettiin kymmeneneeksi kuuksi; nyt se on
kaksitoistkymmenees.
[109] Tämä tapa jota tavataan kaikissa kansoissa, nimittäin etta pestä
ihtiänsä jouluksi, on varsin vanha. Ruomalaisetkin ruukaisivat jo että
vuuen lopussa tahi viimeisellä kuulla vuuessa, pestä ja puhista
ihtiänsä, soahaksensa sillä Jumaloiltansa rikouksensa anteeksi. Hyö
tekivät tätä juuri juhlallisesti ja sauvuttivat ihtiänsä pihkalla ja
tulikivellä. Tästä kuhuttiin myös tätä viimeisiä kuuta puhistos kuuksi
(Februarius). Suomalaiset, peseiksevät vielä nytkin joka pyhä aattona,
tahi viimeisellä päivällä viikossa. Ja se näyttää kuin Ruohtalaisetkin
ennen oisivat rajuuttanneet tämän tavan, kosta _lauantaina_ vanhuutessa
kuhuttiin _Löger-dagen_ (pesu-päivä). Sillä jos eivät ennenkään
pesenneet ihtiänsä, niin pesöövät vielä nytkin voatteitansa ja
huoneitansa.
[110] _Mullo_ tämä sana ei eneä löyvy Suomenkielessä, vaan uskottava
on, että se on ennen löytynyt, koska _mulli_, ja _mullikka_, merkihtee
(Hämeessä) yhen vuuen vanhaa varsaa, ja (Savossa) yhen vuuen vanhaa
härkä-vasikkaa. Sanoomme myös _muulloin_ (muilon) joka merkihtee
männyttä aikoo (muinon), ehkä sillä ei tarkoitetak tätä viimeistä
vuotta.
[111] Lappeenrannan tappelus pietiin s. 3. päiv. Syysk, v. 1741.
[112] Kyrön tappelus pietiin s. 14 paiv. Maaliskuussa v. 1714.
[113] Mainittava on että minä juuri näinnä päivinä satun
lueskentelemaan yhtä vanhoa juttelemusta annettu Erik Castrènilta, ja
painettu Turussa v. 1754, nimeltä: _Historisk och oeconomisk
beskrifning öfwer Cajaneborgs län_. Siinä luetaan 72 p. että talonpojat
Paltamossa lukivat muinon aikojansa näin: Rauha vuosi, joka
merk. vuonna 1721; Pouta-kesä v. 1730, Yksinäinen halla-vuosi, 1731;
Kemiläis-talvi v. 1742 (koska Kemin-komppania silloin asetettiin
Kajanaan, rajan varjellokseksi); Kasakka-talvi, v. 1743 (jollon
Venäläiset viimeisen kerran näitä maita vallotteli). Siinä mainitaan
myös, että muinonen Rovasti Joh. Frosterus, joka niinnä aikoinna oli
Kirkkoherrana Kajanassa, oli tavanut yhessä vanhassa virsikirjasta
kannella näin kirjutettuna: v. 1600, hyvä olki-vuosi; v. 1608, Johan
Otin pojan maavero-paneminen (jordrefning); v. 1611, ensimmäinen
karku-vuosi; v. 1622 matkusti kuninkas _Gustav Adolph_ Säräsmäin,
Käkilahten ja Säresniemen kyliin kautta; v. 1656 toinen karku-vuosi; v.
1669, vaikia vuosi; v. 1675-1677 kalliit ajat pohjanmaalla; v. 1676
sito-vuosi (silloin vietiin miehiä tästä Juntin sotaan); v. 1687, 1688
katovuosia ja kallis aika Pohjanmaalla. V. 1695; 1696, 1697; mahottomat
nälkä-vuoet; v. 1712, s. 13 p. Maalis-kuussa kankas sota; v. 1716, s.
14 p. Helmikuussa otettiin Kajanan linnoa.
[114] Ei ainoastaan ajan luvussa, mutta muissakin maallisissa
toimituksissa, niin kuin e.m. kalastamisessa, linnustamisessa,
kylvämisessä, j.n.e. rajuuttaavat paljon jos on _ylä tahi ala-puol_
kuuta.
[115] Että vanhat ovat heitä ennenkin lueneet, tarkoittaissa miten
kauan eläimet käyvät tiineenä, oommo jo nähnyt (Otava I. O.)
[116] Lapinkielellä sanotaan toas päivästä, _peiwe lueje_, kuin se
iltaisella rupia hämärtämään, ja synnyttämään toista päiveä.
[117] Turun puolella sanotaan jo Ruohtalaisten tavalla, _ensimmäinen
kortteli; toinen kortteli_ (första qwarteret, andra) j.n.e.
[118] Kaikki nämät tarkoittamiset vissiin päiviin on otetta nuon
arvolla (på höft, gisningswis) ilman tarkempata tiiustelemista.
[119] Koska kuu kahesti kuukauvessa oli puolillaan, tahi
näytti puolta pohjansa, niin kuhtuivat yhtä _ylä-puoleksi_, toista
_ala-puoleksi_; mutta usseemmittain merkihtee _ylä ja alapuol_ yhtä
kuin _ylä ja ala-kuu_.
[120] _Kuumet, kuuvalo, kuutama t. kuutain_ kuhutaan _kuun paiste_.
Virk. _ku valgejt, valio_; Lapk. _Mano tepe_; -- _kuu kuumottaa_, t.
_kuuluu_, sanoovat kuin se paistaa kuulakkasti. Virk. _ku aimoke_.
[121] Meijän talonpojat ovat päivän ja ajan tuntemisessa niin tarkat,
että jos heitä pantaisiin vaikka mihin äkkinäiseen paikkaan, niin kuin
vaan kahtoovat taivasta koht tahi ympärillänsä, niin tuntoovat samassa
ilman-kaaret (väderstrecken) tuulet ja ajan-kulut. Paitti päivästä,
josta hyö tarkoittaavat aikansa, ottaavat hyö merkkiänsä muistakin
paikoista. _Etelän_ tuntoovat siitä, että oksat ovat puussa aina sillä
puolla tihjämmät, ja kuori paksumpi, mäit ja rinteet ovat myöskin sillä
puolla aina lihavammat ja puistosemmat. _Pohjoinen_ tunnetaan siilä,
että oksat ovat sillä puolla harvat ja kuori ohut, mäit laihat, ja puut
vaivaisia. Hoavassa juoksoo kuoren peällä yksi musta juova pohjos
puolla; ja kusiais-pesät ovat aina sillä puolella jyrkät, vaan loitot
ja viettävät etelän puolella. Tyynenä ilmana tiiusteloovat _tuulen
henkee_, sillä että kasteloovat nuolu-sormen suussansa, ja pitelöövät
sitä ilmassa pystyssä, jollon se tuulen puolla vilusteloo.
[122] Se on merkillinen että vanhoilla Greekkalaisilla oli
juuri samallainen sananparsi. Anakreon kirjuttaa kolmannessa
laulussansa: Mesonuktiois toth' orais, otrepsetai ot' Arktos ede kata
kheira ten Boooton (Otava keännäiksen jo yön syvämmellä miehen, Boutin,
vastaan). Greekkalaiset tarkoittivat näillä sanoilla _miehen- eli
kyntäjän_ -tähteä taivaassa; vaan Suomalaiset tavoittaavat
sanallaskullansa _miehen t. ihmisen_ maassa.
[123] Egyptiläiset jotka ensin ja enin harjoittivat _tähti-tietomusta_
(Astronomi) ei nekkään Ptolomaeuksen ajalla tunteneet usseempaa kuin 21
tähti-sikeriä pohjosessa taivaan-kaaressa, johon siitten ovat lukeneet
20 uutta.
[124] _Otava_, mitä tämä sana alustapäin on toimittanut, on arvamatoin,
ja oisi tarkka tietäksemme. Totta se on merkinnyt yhtä eläintä, koska
tähet a ja b kuhutaan _sarvet_; d ja g, _pursto_; ja e, ks, n, _häntä_.
Muutoin kuhtuuvat Lohen verkoakin _Otavaksi_.
[125] _Ämmän-rukki_, näyttää olevan sukuisin sen vanhan
Ruohtalaisen sanan kanssa _Frenas rock_, jolla ne tarkoittivat kuuta.
[126] _Abrudijus_, kuuluu ikään kuin se oisi sukuisin sen Greekkalaisen
sanan _Aphroditeksen_ kanssa, joka siitä vielä enemmin on arvattava,
että Ruomalaiset kuhtuivat tämän saman tähen (iltaisella) _stella
Veneris_ (Afroditeksen tähti).
[127] Haaga on yksi kuninkaallinen huvituspaikka (_lustslott_) 3
virstaa Tukhulmista. Se jok on käynyt näissä soreissa Haagan
puistikoissa, erinomattain kesällä pyhäiltoina, koska kuninkaalliset
oleskelevat siinä, hään taitaa ehkä paremmin, ilman näitä puheitak,
arvata tämän asian.
[128] Tämä ilta oli Josephinan ja Oskarin _vihkimisen oatto_. Monet
tuhannet vallasväeistä vietteli tämän päivän Haagan huvitusmehissä,
jossa myös minä muutamien Suomalaisten valtoin kanssa iloittelimme sinä
iltana. Minä heitän Ruohtalaisillen Runojoillen lauleskella Juhlan ja
Hiäpäivän jaloisuutta, ja ite mielessäin muistuttelen tämän päivän
suloisuutta, -- minullen vielä liiaksi.
[129] Mahotoin on ilman näkämätä uskoa sitä paljoutta
vallasväin vaimoväkee, joka silloin tässä kuhaili. Prinsitär
(Prinsessan) tuli jo s. 12, p. kaupunin saatamaan, vaan vanhan tavan
jälkeen häntä ei laskettu kaupunkiin ennen kuin häntä vietiin sinne
vihillen. Häntä johdatettiin sen eestä Djurgårdin kautta Haagaan,
(jossa hään oleskeli sinnek asti, kuin häntä s. 19 vihittiin). Kaikki
kaupunkin vaimoväki karkaisi tännä, kahtomaan heijän mielitietoansa. Se
joka tuntoo sitä levottomuutta, kuulustelemisuutta, ja utelevaisuutta,
joka heitä vaivaa, niin hään ei kaho paljoksi, jos sanoisimme että
kaiken tämän ajan oli jokapäivä 3 tahi 4 tuhatta Naisväkeä Haagan
mehissä.
[130] Nämät oli kaks kuninkaallista soutokasta (slupar) jotka aina
löytyy Haagan tarhassa, kuhuttu yksi _Galten_, toinen _Suggan_. Ne ovat
katoksen kanssa varuistetut, ettei paljon selitäk onko heissä väkee
tahi ei. Kuninkaalliset mänivät nyt niillä Haagasta Vanhaan Haagaan,
josta Kuninkas ja Kuninkatar läksi Tukhulmiin, vaan Prinsi ja
Prinsitär, ynnä koko heijän seuransa, maata myöten takaisin linnaan,
niin kuin kohta luetaan.
[131] Olivat Ouluista äsken tulleita.
[132] Tällä kauniilla ja armollisella käytöksellä tahto Hään
ikään kuin suosioitella ja kostoo minua siitä viiattomasta
Polisin-tarinasta, joka kohtais minua pari viikkoa sitä-ennen tässä
Tukhulmissa, ja jota hään mielellään oisi estellyt, jos oisi suinkin
käynyt.
[133] Sanan-salaus, Achrostichis.
[134] Senpä tautta hyö myöskin ovat keänetyt muihin kieliin, ehkä hyö
ussein ovat tulleet kehnosti käytetyksi. Koska Suomenkieli on vielä
minullakin liiaksi kankea, ja tähän laulu-loatuun aivan sopimatoin,
niin olemme myö toimittaaksemme ottaneet yhtä työtä, joka ei suinkaan
ouk kostoa meillen tuottava.
[135] _Mittaus_, méter.
[136] _Jambi_, on kaks-polvinen niveli, jonka ensimmäinen polvi on
lyhyt, vaan toinen pitkä, e.m. _kauniin, ajaa_, j.n.e. _Kolm-niveliset
Jambit_, tre-taktige jamber (_versus jambicus ternarius_).
[137] _Jatkaus_ tahi _Liitto-polvi_, kuhutaan yhtä liikoo polvee joka
liitetään värsyn loppuun.
[138] _Uupuva neljä-nivelinen_, bristande fyrtaktige. _Quaternarius
mutilus t. catalecticus_.
[139] _Aloittamus_, för-slag, optakt, _Anacrusis_.
[140] _Lovistaa_, skandera.
[141] _Ditrochæus_, kuhutaan sitä neljä-polvista niveltä, kussa löytyy
kaks _Trochæit_ e.m. _Suomen-maata_, _mielisuuven_.
[142] _Pituus t. Paino_, lue Otavan 1. osaa, 238 p.
[143] _Into_, lue sam. paik.
[144] E.m. "Pantiin tähään pahaan paikkaan", oisi e.m. yks jambin
versy, vaan ei se kuulu millenkään, jos ei alkupolvia hyvin karaistak;
ja se kuuluu siittenkin paremallen että lukea häntä kohasten
toisin-puolin (tvertom) niin kuin _Trochæit_.
[145] Amphimacer kuhutaan yks kolmpolvinen niveli, kussa ensimäinen ja
viimeinen polvi ovat pitkät, vaan keskimäinen lyhyt, e.m. _juotavoo_,
_piikaisuus_.
[146] Tällaiset ovat N:o III, IV, V, VI, IX ja X; mutta niissä
värsyissä kussa ainoastaan löytyy 7 polvee, ei käy muuten lovistaminen,
kuin _Jambiloin_ tavalla. Semmoiset ovat N:o I, II, VII, VIII, XI ja
XII.
[147] Tässä ensimmäisessä _Odessa_, ilmoittaa Anakreon aivan suloisella
tavalla mitenkä hään niinkuin muutkin kuuluisat Runojat oisi
mielestänsä laulanut _soasta_ ja _sota-uroista_; vaan että hään ei
soana muita soittoja taipumaan kantelelleen, kuin _rakkauen ja
helleyen_.
_Ode_, kuhtuivat Grcekkalaiset sellaista laulua, jota kantelen
soittaissa laulettiin. Hyö lauloivat heitä väin joukossa, hauskaksensa
ja huvitokseksens. -- _Atreidit_, kuhuttiin Atreyn pojat Menelaus ja
Agamemnon; jolla sanalla tässä tarkoitetaan "Trojan sotaa", _Kádmos_,
oli kuninkaan Agonorin poika Phæniciasta, joka ensin perusti Kadmean
tahi Thében kaupunkia Bæotian moassa. Vaan tässä ymmärretään
sitä sotaa, jota piettiin tässä kaupunnissa 35 vuotta ennen
Troijan sotoo, veljeisten Polyniken ja Etheoklen välillä, jotka olivat
Kadmon pojan-poikia. Thében ja Troijan tappelukset olivat ne
kuuluisammat soat ennen vanhuutessa, joista Greekan muinoiset Runojat
ovat lausunncet lauluissansa. -- _Suova_, merk. _gunst, ynnest,_ mutta
myöskin _kåttja, brånad, kärlekstrånad_. Tämä sana ei ouk nykyisessä
Suomenkielessä varsin tavallinen, kuitenkin sanotaan sitä vielä yhessä
taipumuksessa, nimittäin (kuin puhe on noaraista): "Se on suovallaan",
tahi "se on suovakas." Koska meijän kielessä ei löyvyk muuta kuin yks
ainua sana joka merkihtee _rakkautta_ (Eros) ja sekiin on karkia ja
aivan roaka puheessamme, niin olemme löytänyt, sekä tarpeelliseksi että
myös otolliseksi, että muilla someimmilla sanoilla, täyttää tätä
puutosta meijän kielessämme, niin kuin e.m. sanoilla: _suova, helleys,
mieloisuus, suloisuus,_ m.m. Rakkautta kuhutaan Viron kielellä, _arm ja
armastus_, josta meijän kielellä _armo ja armollisuus_ ovat haettavat.
Lapinkielellä sanotaan _kereshwot_. -- _Herakles_ t. _Herkules_, oli
Zeuksen poika Mycenan Hallittaren (Drottning), Alkmenen kanssa, ja on
verratoin hänen väkevyyvestänsä ja voimallisuuvestansa. Ilman monta
muuta hänen urhollista _työtä_, on ne erinomattain kuuluisammaksi
luettavat, jotka hään teki ollessansa hänen sukulaisen Eurysthein
hovissa, ja jotka kuhuttiin hänen 12 suuremmiks vehkeiks. Näitä hänen
töitänsä ja tekojansa ylistivät Greekkalaisten Runonlaulajat ja
virren-virittäjät. -- _Uroot uljaat_ t. "sankarit", jolla ymärretään
Troijan ja Kadmean sotioita, niin myös kuin Herkulesta ja hänen
riita-toveriansa. -- _Helkyy helleyttä_, on yhtä kuin toanoinen "raikuu
rakkuutta."
[148] Tässä puhuupi Runoja mitenkä luovut saivat kukiin aseitansa
toisiaan vasta, paitsi vaimot. Hyö saivat kauneuen aseheksensa, joka
oli muita voimallisempi.
Saivat nimittäin "Luojalta." -- _Karhut_. Perustus-kielellä seisoo
_Léouo'i_, joka merkihtee "Jalopeurat" (Lejuonat); vaan koska tämä sana
on Suomeksi niin pitkä ettei sitä saahak sopimaan värsyyn, niin olemme
ulos vaihtanut sitä _karhuksi_, joka on meijän Jalopeurana, ja joll' on
hyvät kyllä hampaat että kynnet. -- _Uima-neuvot_ t. ujmukset,
uistimet, evät. -- Lento-keinot t. lennättimet, löyhyttimet, siivet.
[149] Laulaja lausuupi tässä Runossa, mitenkä Rakkaus lapsen hoamussa,
kerran pyysi yö-sioo piian vuotehella; ja suatuansa tätä, hivuitteli
häntä niin kauvan himoillansa, kunnekka se sai piikillänsä hänen
syvämmeensä pistänneeksi. Yksi vertaus jota ehkä moni tyttö saattaa
toeksi sanoa.
_Koska ohta Otavaisen_, t. "koska pohjos pohjinensa"; jolla tarkoitetaan
tähet Otavassa. _Boútes_ (Juhtan-hoittaja) tahi _Arktóphylax_
(Karhun-vartia) oli yksi tähti-sikeri, joka oli heti luoepuolla Otavan;
kuin sanovat että Otava "kiännäiksen Boúten kätehen," niin se
merkihtee, että se "laskeksen luoteeseen", joka taas toimittaa, että yö
oli jo hyvin puolessa. -- _Siiven-kynkät_, t. "pienet siven ripalet."
-- _Nuolen-kontti_ (koger) oli yksi tuppi jossa nuolet piettiin ja joka
kannettiin selässä. -- _Vetkistynnä_, t. "vetynynnä, venynnä." --
_Kivut_, merkihtee tässä ne "vammat" jotka sikiävät _rakkautesta_. --
_Eros t. Cupido_, merkihtee _rakkautta_ kuvaeltu pojan hoamussa,
kantava kourassansa jousen nuolineen.
[150] Anakreon muistuttaa meitä tässä meijän lyhyvestä ja
tietämättömästä elämästä, kehottain meitä ettei joutavilla juonilla
kuluta aikoamme, mutta vietellä häntä ilossa ja riemussa, viinan ja
tyttölöihen turvissa. Hään totistaa ettei se maksa mitään, jos kohta
meitä kuoleman perästä ylistettäisiin, jos myö eläissämme
olemme surussa ja murheen alaisia. -- _Myrti-heinä_ (jota Eestiläiset
kuhtuuvat "sinniko-vardet"), on yks pensas joka kasvaa eteläisämmissä
maissa, ja jonka oksat että lehet ovat aivan kuin meijän
puolukanvarret. Tämä puu joka oli Venuksen pyhittämä osotti jo
vanhuuesta syvämmen rakkautta, ja on vielä tänä päivänäkin tätä
merkihtevä. Ne vanhan-aikuiset pitivät hänen marjansa pippuriksensa.
-- _Lotos_ on (niin kuin Myrtikin) yks lehvakas ja hyvällen haiseva
puu-laatu, joka kasvaa Aasian ja Affrikan maissa. Hänen hetelmistä
puserretaan viinoa, ja hänen oksat (toisellen annettu) osottaavat
ystävyyttä, rauhallisuutta ja melisuosiota, tahi (vieraillen)
terve-tulemista. -- _Niiniin kanssa nivoittunna_. Juvenalin puheen
perästä, niin orjat ja palkolliset solmuttivat hameensa Papyruksen
niinillä hartiallenssa, koska olivat jossakussa työssä eli
toimituksessa. -- _Sinkoileekse_ t. "luiskahtaaksen, vieretäksen." --
_Hautain haisuttaisit_ Homerus puhuu että tapa oil hyvillä hajuilla ja
voiteilla voijella ystävien ja tuttavien hautakiviä, kuin myös että
heijän muistoksensa ja kunniaksensa uhrata heijän hauvalla kaikellaisia
antimia, niinkuin viinaa, hunajaa jo maitoo, jotka vuotatettiin
mullallen; ne köyhemmät lahjoittivat, myös vettä ja vehnä-jauhoja. --
_Pujota_, vira, infläta ikring tinningarne.
[151] Että suuremmalla huvitoksella ja mielisuosiolla pitee ilojansa ja
juominkiansa, niin Anakreon rukoilee hänen juoma-veikojansa, että hyö
Ruusun-pannoilla (med rosenkransar) ja kukan-sankoilla (med
blomstergirlandet) kaunistaisi ohimuksensa, koska viinan ja Rakkauenkin
jumalat pitivät näitä heiniä muita mieluisampana. Näin kukilta
koristettu, tahtoisi tämä Runoniekka Bacchuksen pyhityksissä soittaa
kantelettansa, juua pulloansa, iloitella ja tyttölöitä pyöritellä.
_Kantakaamme Eron ruusut Dionysiukselle_, m. kaunistelkaamme häntä
Ruusun sankoilla; joka taas merk. kunnioittakaamme sekä _viinan_ että
myös _rakkauen_ Jumalat. -- _Dionysios_ t. _Bacchus_, oli Zeuksen ja
Semelen poika. Hään oli ensimmäinen olven-seppä, ja sanotaan hänestä,
hänen ensin osanneen viinoa valmistella, ja saattaneen ihmisillenkin
tämän jumalan viljan, jonka tähen häntä kuolemansa perästä
kunnioitettiin ilon ja juomisen Jumalana. -- _Kultakarvoinensa_
t. "kauniskarvoillansa," -- _Pujotkaamme_, t. "sitokaamme,
kuvoitkaamme, puetkaamme." -- _Kypros_ (Cypern) on yksi suari,
keskimeren itäpuolimmaisessa lahessa, Syyrin rannan kohalla; joka on
mainittava hänen onnellisen Luontonsa suhteen, sekä maan
viljelemisestänsä, että ilman-lämpeytestänsä, ja kaikellaisesta
avaruutestansa. Vaan vielä siittenkin kuuluisammaksi on tämä saari
tullut siitä, että _Venuksen tahi Aphroditeksen_ (joka oil _ihanaisuuen
ja kauneuen_ Luonnotar) sanotaan merivuahtena tulleen alloilta ajetuksi
tämän soaren eteläisimmään rantaan; Jonka tähen nämät paikat luettiin
hänen asuma-majoiksensa, ja olivat kokonansa hänellen pyhitetyt.
Venusta kuhutaan sen eistä toisellakin nimellä _Kypris_, koska se oli
Kyprosta kotoisin. Amathus Kythyra ja Paphos oli ne kaupunkit tässä
saaressa, jossa häntä erinomattain rajutettiin ja kunnioitettiin; ja
jossa ne julkisemmat juhlat piettiin hänen muistoksi. Tästä häntä
välistenkin kuhutaan _Amathusia, Kythére ja ja Páphia_. --
_Chariteijat_, Ilottaret (Graserna) olivat ilon ja riemun tyttäriä,
jotka kulkivat aina Venuksen seurassa, ja jotka suojeli kaikki mitä oli
häneltä tehty kauniiksi ja koreeksi, erinomattain vaimoväin ruumiissa.
Hyö olivat aina läsnä ilopaikoissa ja leikinteoissa, liioitenkin
tyttölöihin likistellessä ja nauraissa. Vaan tässä kohassa ymmärretään
ylikynteen hyvänäköisiä ja iloisia neitoisia. -- _Kantakaamm' siitt'
kantelemme_, m.y.k. "soittakaamm' siitt' kantelettamme." -- _Viinan
maillen vihityillen_ m. niitä paikkoja, jotka olivat Dionysiokselle
pyhitetyt. -- _Kaunistetut_, omkransade, bekrönta, smyckade, utsirade.
-- _Nännäkkäitä neitoisia_ (täckbarmade tärnor); Neijot joilla on
pienet nännät, nuon kouran-kokonaiset mukurat.
[152] Anakreon osottaa tässä vertauksen kautta, että Rakkaus voatii
mielen taipumista, kärsimistä, ja keskinäistä rakastamista; ja
jok' ei siihen taivuk, tahi joka kahtoo tätä vaikiaksi -- olkoon
hään pois tytöstämästa, sillä hänessä ei suinkaan löyvyk rakkauen
ainetta. _Hyakinthos_ (Hyacinthi) on yks kukka, jota luvetaan
Lehmänkiel-heinäisten sukulaiseksi, ja jonka kasvattamisesta puhe oli
tämmöinen: _Hyakinthos_ oli yksi hilpiä nuorukainen Lakonin maassa,
jota Apollo rakasti hänen kauneutensa suhteen. Niin tapahtui kerran,
että koska hyö olivat kahenkesken leikkiä tekemässä, ja villikissoa
(kierukka, trissa) viskoamassa, niin Zephyrus (_Etelätär_) joka myöskin
oli poikoa likistämässä, otti tämän hänen rakkauensa Apollonia kohtaan
vihaksensa, ja tuulellansa käytti asian niin, että kissa ampui
Hyakinthoksen ohtaan, josta hään kuoli. Apollo surkutteli kyllä paljon
tätä hänän kultansa kuolemaa, ja kasvatti hänen vuotatetun verensä
yheksi kauniiksi kukaksi, jonka hään pani _Hyacinthin_ nimelliseksi.
Tämän kukan kuvussa (i dess blomkrona) vielä nytkin nähään valkoisia
juovia, jotka sanan _ai!_ piirittäävät, joka on merkihtevä hänen
voivotustansa. Atterbom on hänen 1812 vuotisessa Kalenderissa p. 41,
ottanut tämän asian aineeksensa puhuissaan kukan synnyttämisestä. --
_Hiihtäissäini_, t. "kuljessaini, käyvässäini." -- _Syvän kasvoini
kajahti_, merk. että ma olin jo niänyksissä, ja henkestymässä,
nimittäin uupumisesta ja liian paljon juoksemisesta. -- _Luulin kurja
kuolevaini_, t. "milt'en luuli kuolevaani." -- "_Silkisillä_", m. pehmät
ja hienot, kuin oisivat muka silkistä tehyt.
[153] Runoja rukka ikävöipi jo ite tässä Runossansa, ettei hään jo
aikoa siitten oltu ottanut _Rakkauen_ neuvoituksia korvihinsa, vaan
niin kauvan sotinut häntä vastaan; sillä viimein, niin Rakkaus
kuitenkin häntä voitti, ja soattoi häntä sualiksensa. -- _Ett' oisin
rakas_, m. että olisin tullut. -- _Koalsin_, jag grep efter, grep till
-- _Kulta kontin_, (det gyllene kogret) kussa hään piteli
nuoliansa -- _Varjo_, pantsar, brynja, oli nahasta tahi rauasta tehty
paita, joka pujotettiin peällä rinnan varjelokseksi. -- _Kilvet_, oli
myöskin tehtyt paksummasta härän nahasta, johon ei miekka pystynnä. --
_Lempo_, knäswulen, hin håken. -- _Ruumiin raukeis_, t. tuli
hervottomaksi. -- _Tuli_, m. Rakkauen halut. Anakreon lausuupi tässä,
että se on muka tyhjä yritellä rakkautta vastaan niskoittelemaan, kuin
on jo kerran ilmautunna syvämmessä.
[154] Niin lyhykäinen, kuin tämä laulu kohta lienee, niin selvästi se
kuitenkin osottaa miehen mieli-viepahtamisen tyttöänsä toivottaissa,
tahi hänen nyöryytensä hänen tahtoansa mielen-nouattaissa. Tämä pieni
ja soma laulu, on siitäkin merkillinen, että se ikään kuin tavoittaa
sanoin tointumista (rim, allitteration) myö olemme sen eistä
perustus-kielellänsä hänet tässä liitteneet. -- _Tantalon tyttö_, t.
tytär, hänestä ne Greekkalaiset toimittajat puhuuvat, että Niobe oli
Tantalon ja Taigéten tytär, ja Amphionin rikoisa puoliso. Kauneutensa
ja lapsiinsa suhteen pöyhisteliin hään Jumaloitakin vasten, josta
Latona niin suuttui, että hään yllytti Apollonia nuolillansa ampumaan
hengettömiksi hänen 14 lapsensa. Nióbe pelasti henkensä sillä että hään
muuttui kiveksi tahi yheksi marmoran pylvääksi, joka seisoi
(Apollodoroksen toistuksella) Sipylumin nimisellä Phrygin vuorella. --
_Pandionin neito_, hänestä oli puhe toas, että _Prokne_ ja _Philoméla_
olivat Pandionin tyttäret Athénistä. Thrákian kuninkas Tereus oli
nainut Prognen, joka synnytti hänellen pojan, nimellä Itys. Koska
siitten Terens kerran läksi Athénistä noutamaan kälyänsä, niin hään
tiellä otti häneltä väkisen, ja siitten peittääksensä muka
pahat-työnsä, leikkaisi häneltä kielen suusta, ja salpaisi häntä
vanhaan linnaan. Kuitenkin sai sisar tätä tietäkseen, yhestä
kaulavaatteesta johon Philoméla oli kullalla kuvonut tämän tapauksen ja
onnettomuutensa. Kostoaksensa tätä tappoi Progne oman poikansa, ja
keitti hänestä lientä isälle. Isä syöpi ja kiittää. Kuin oli syönyt,
kysytteli ukko poikoansa. "Ompa se lähempi sinua kuin luulet", vastais
akka. -- "Missä?" -- "Mahassais!" ja silloin viskais hään pojan peän,
jota hän kätki helmassansa, isän silmiin. Vihapäissänsä karkaisi ukko
hänen peälle, häntä muka tappoaksensa, mutta siihen liittoon muuttui
Progne Peäskyseksi, ja lensi tiehensä. (Tästä on hänen kaula vielä
nytkin verinen). Nyt kiiruhti Tereus Philoméloakin murhataksensa,
vaan hänestä muuttui Yö-sirkuinen (en näktergal) ja peäsi sillä
pakoon. (Hään laulaa vielä nytkin yön syvämmellä, surkutellen
onnettomuuttansa). Anakreon puhuu tässä heistä, ja sanoo, että koska
hyö taisi näin muutella ihtensä, niin häänkin muka soisi muuttaimaan
tytöllensä peiliksi, hameeksi, pesu-veiksi, helmeksi m.m. ainoastaan
hään saisi häntä käsitellä ja likistellä.
_Myrrha-puu_, on korkeueltansa yksi 5 kyynärän pituinen pensas, joka
kasvaa liioitenkin Arabian maissa, ja josta lähtöö yks mehu tahi
mahala, heinäpäinen karvaltansa, ja maultansa katkera, joka kuhutaan
_Myrrhaksi_, ja joka on siitä luonnosta, että koska kuolleita sillä
voijellaan, niin heijän ruumiit ei ikänäns mätäne. Kuivattunna niin
Myrrha on vaksin eli pihkan näköinen. Tästä tehään eteläisimmissä
maissa hyvin haisevaisia voiteita, joilla vaimoväki voiteloo
hiuksiansa, soahaksen heitä kiiltäviksi ja hyvänhaisuviksi. --
_Nännäriepu_ (korsett) on yksi semmoinen pieni riepu, jolla tytöt
peittelöövät rintojansa (schalett) -- _Virsu_, Sandal, fotsäla.
_Vajuis'n_, t. vajuisin e. vaipuisin.
[155] Tässä niin kuin myös seuravaisessakin _Odessa_, on Anakreon sillä
suloisella ajatus-juohtumuksellansa kuvaillut miehen että vaimon
täyvellistä kauneutta, ruumiinsa puolesta. Tätä hään toimitti sillä
tavalla, että hään oli käskevänänsä yhen maalarin piirittämään hänen
pois-olevaisen tyttönsä kuvaa, hänen muka puheensa peällä. Tätä
tehessä, niin soapihaan sillä välillä tilaisuutta että ite
(puheellansa) kuvailla kultansa. Se on meistä varsin vaikee sanoa,
pojan -- vainko tytön kuvan, hään tieti kauniimmaksi. Mutta jos meillen
oisi lupa jotaik muistuttoo, niin se on meijän mielestämme merkillinen,
ettei Anakreon mainihte niitä paikkoja, jotka meijän luultaksemme ovat
ne kaikkiin kauniimmat neijoisten jäsenistä, nimittäin heijän nisut ja
nännät. Eihään hampaitakaan nimitä, eikä monta muuta paikkoo, jota hään
vasta pojan ruumiissa hoksaisi. -- _Tietävä_, snillrik, genialisk. --
_Tekiä_, Konstnär, Artist. -- _Rhódos_ oli yks Soarimaa Kypron soaresta
luoteeseen, jonka ensimmäiset asukkaat sanotaan olleen Apollon lapsia.
Rhódilaiset olivat niin kuuluisat heijän maalaamisensa, piiriitämisensä
ja kuvailtamisensa kautta, että heitä luettiin silmän-keäntäjöiksi.
Senpä tautta Anakreon kuhtuu maalamista, _Rhódin konstiksi_; koska se
oli sieltä ikäan kuin kotoisin. -- _Näyttämätä_, t. näkemätä. Tämä on
kahappäin otettava; sillä Anakreon tahtoi että Piirittäjän piti
Tyttöänsä tietämätöinnä, ja hänen pois ollessansa, valmistamaan hänen
kuvansa; ja että tyttökin piti olla tietämättömyytessä tästä hänen
piirittämisestänsä. Molemmat eivät soaneet niinmuotoin olla toisen
nähtyvissä. -- _Taivollaisi_, t. konstillaisi. -- _Varusta_, omhvälf,
krinqgjut, beskugga. -- _Käppyrä_, e. käkkärä, kähärä, lock. Ruotiksi
niin oisi: _bestugga med mörka lockar, den, från de rodnande kinderna,
höghvälfda, mjelthvita pannan._ -- _Elä yhtä, eikä kahta silmän väliä
vetele_, on merkihtevä sitä, ettei hänen pitänyt vetämän hänen
kulmakarvojansa aivan yhteen, eikä taas liiaksi heitä toinen toisestaan
eroittoo, vaan että tämä heijän väli piti oleman, niin kuin tytölläkin:
pikkuruinen piiramatak, smått, chateradt, lätt bessuggadt -- eller
(efter orden) att blott ett litet ställe vore obeskuggadt. -- _Silmän
karvan karvallista_, af samma färg som ögonbrynen. -- _Athénellä_, eli
Minervalla sanottiin olevan mustat, tahi harmaansinisiet silmät, sen
tautta häntä myöskin kuhuttiin _glaukopio_ (sinisilmä). --
_Kythäre_, t. Vénus. -- _Peitho_ (t. Ruomalaisten _Suada_) oli
mieliviettelemisen, syväntaipumisen ja hyväpuheliaisuuen jumalatar;
joka on Suomalaisten _Sukkamieleen_ verrattavana. Tässä on puhe: että
Piirittäjä tekisi kuvallensa hunajasta huulet, ikään kuin Peithollakin,
että hänen suussa olisi sanan suloisuutta ja puheen laupeutta;
ja vielä siitenkin, että hään tekisi heitä niin ihannaiksi ja
mielenvietteleväisiksi, että hyö ei ainoastansa oisik suuta
houkuttelevaisa (kysstäcka) mutta myöskin _suuta tahtovaisia_ (räckande
sig efter kyssar) -- yks verratoin vertaus. _Peittele_, öfverhölj,
kasta öfwer henne, neml. med lätta penseldrag. -- _Punapurpurin hame_,
en skir skarlatans-slöja, en purpur-robe. -- _Että pinta
pilkistäiksen_, att hennes hy, eller hull, skulle liksom bryta sig
derigenom, d.v.s. genomskina. - _Olkaan!_ Håll! Hållupp! nog nu! --
_Keksin_ t. äkkäisin, oivalsin, förmärka, hastigt blifwa något varse,
och att dervid likväl igenkänna det. -- _Koht' on kuva kielellissä_, t.
Kohta on kuvakin puhuva.
[156] Tässä ei ouk kysymys, että kuvailla yhen täys-kasvanneen miehen;
vaan yhen morukaisen, nuon 14 vuotisen pojan. Se on kaikillen tietty,
ettei Greekkalaiset pitänyt nuoria hyvänäköisiä poikia tyttölöitä
halvempana. Hyö rakastivat kauneutta ja jäsenien järjestystä
(proportion lemmarne emellan, sköna former) sekä miehessä että
vaimossa, ja näiten verrattaissa, pitivät aina pojan ruumiin
täyvellisempänä ja kauniimpana kuin tytön. Se luettiin heissä
kunniaksi, että olla tällainen nuori mielenviettelevä poika, kuin myös
että häntä hyväillä ja mieluisteila. _Bathyllos_ oli yksi tällainen
poika, jonka ihanaisuus ja nuoruus mielytti Anakreonia. -- Ei suinkaan
muuten, kuin koska myökin järähtämätä ja hervottomat seisomme kuvoo
kaunista kahellessamme. -- _Piät_, m. hiuksen-päitä; -- _Säistäviksi_;
stjerngnistrande, glänsanbe, strålande. -- _Palmikkoillen panemmatak_,
t. "ilman konstin koitamatak"; sillä hään tahtoi, että hänen hiuksensa
piti maata omassa mielivallassansa. -- _Niin kuin kiärmeet
kiännellessään_ t. "maon mustan muotoisia, kasteheesen kauniheesen",
som ett par swarta drakar, utsträckande sig i den sköna daggen (som låg
utgjuten öfver hans panna) -- Romal. _Mars_ e. Greekal. _Ares_ oli
soan-suojelia ja julmuuten jumala. Häntä sanottiin välisten Zeuksen
pojaksi, välisten toas Krónon. Anakreon tahto että kuvantekiän piti
tekemän silmät, yhthaavan sekä tuliset ja uhkavaiset (kuin Marsin) kuin
että myös leppeet ja mielittäväiset (kuin Venuksen). -- _Kypris_ t.
Kythéreija. -- _Untuiset_ t. _utuiset_, fjuniga, hään tahtoi että
posket piti olla punaiset kuin Ruusut, mutta kuitenkin piti heissä
löytymän pieniä pehmeitä karvan-juuria, joka toimittais että hänessä
oli miehen luontoa. -- _Punakkaat_, med hög rodnad, rosenröda. --
_Aidós_ (Rom. _Púdor t. Verecundia_), oli kainuus ja kainustaminen,
kuvailtu piijan kuvassa. -- _Pehmiämmät_, t. puheliaiset, mieluisammat.
-- _Kieletöinnä kielellissä_, ehuru mållös, likväl talande.
-- Adonis oli yksi kaunis nuorukainen, joka oli niin suloinen, että
Venus ite suostui häneen. Vaan koska hään mieluisasti miilusti metässä
petonpyytämisellä, niin Venus usein varotti häntä kavahtaaksensa
tällaisia siivottomia ja henken-vaarallisia huvituksia. Mutta Adonis,
joka oli Hippaa hilpiämpi, ei ottanut korviinsa tällaisia kuiskutoksia,
vaan hiiskutti aina synkiöissä, Hallan parran laitumilla. Niin
tapahtuipa kerran, että koska hään keihäällänsä oli pannut Karjun
(vild-svin) kellelleen, niin hään ajattelemattomuutessansa (af
oeftertänksamhet) lähestyi häntä, niin että tämä aika yötyr, joka jo
oli henkensä vähällä heittämässä, sai häntä torahampaillansa
toukanneeksi. Kuultua tätä, lennätti Venus sinnek hänen avuksensa, vaan
hänen kultainen oli jo kuolemallansa. Eukko kantoi kahmaloillansa
sulhaistansa kukoisto-paikkaan, jossa vuohenkukkaiset tulivat punasiksi
hänen verestänsä. Näistä ryvetyistä heinistä kasvatti Venus hänen
muistoksensa ne kukat, jotka vielä nytkin kuhutaan _Adónit_. Että
lepyttää Jumalat Adonista vastaan, lupaisi hään puolen siitä soavusta
siasta Zeuksellen, ja toisenpuolen Proserpinallen, joka oli Tuonen
neito. Kostoaksensa tästä hyvästä työstä, lupaisi Jupiter että koska
Adónin sielu oli puolen aastajan manalassa moanut, piti hänen
piästättämän häntä Olympiin eli taivaiseen. Mutta jos Adonis lopetti
päivänsä näin ouvolla tavalla, niin hään alotti elämätänsä vielä
ouvommalla. Sanotaan että Myrrha, kuninkaan Kinyran tytär Kyprin
saaresta, oli ollut sekä hänen äitinsä että sisarensa. Sillä ehkä monet
kosiat kävivät hänen luonna, niin tämä nuori neito ei heihin mieltynyt.
Syyn tähän taipumattomuuteen ilmotti hään viimeisellä vanhalle
vartiallensa ja imettäjällensä, (amma) sanoissaan muka lapsen
tyhmyyessä, että hänen oma isänsä oli hänestä rakkahin. Kuultua tätä
hämmästyi ämmä, ja uhkaisi ja peloitti häntä poisluopumaan näistä hänen
turhista ajatuksistansa. Josta tyttö niin pölestyi, että hään oli
hirttee ihtensä. Että jälleen lepyttää häntä, taipui tämä vanha Vappo
hänen puoleesek, ja täytti asian niin, että isä pimenpiässä likisteli
omoo tytärtänsä. Mutta koska hään viimein sai tämän tietäkseen, niin
hään vihapäissänsä tahto lastansa tappoo. Mutta Myrrha piäsi
karun-jalalla pakoon Arabiaan, jossa hään uuvuksissa tästä pitkästä
kuljeskelimisestansa, ja katuava syntiänsä, rukoili Jumaloita, että hyö
tekisivät häntä yheksi järjettömäksi kappaleeksi, ettei hänen
rikoksensa kautta muita vainutettaisi, ei eläviä eikä kuolleita.
Jumalat kuulivat hänen anomuksensa, ja muutti häntä yheksi vaivaseksi
kasvavaksi pensaaksi, joka vielä nytkin hikoiiee tuskansa ja vuotattaa
kyyneleitänsä, joita kuivettunna pihkaksi vielä nytkin kuhutaan
_myrrhaksi_; ja josta jo ennen on puhuttu. Vaan ikään kuin hään oli
muuttumassa, niin silloin hään myöskin oli synnyttämässä, ja synnytti
Adónin, tämän suku-rutsauksen sikiän.
_Hermés_, t. Ruomal. _Mercúrius_, oli Zeuksen ja Maijan poika, ja
viekkauen ja sukkelaisuuen jumala, jonka tähen häntä myös piettiin
kauppateon ja käskynkäymisen esimiehenä. Häntä kuvaeltiin nuorra
miessä, jonka ruumiissa ei vielä ollut uron uhkeutta, eikä miehen
miehullisuutta, vaan pojan kauneutta ja vireyttä. -- _Polydeukos_, t.
_Pollux_. Hään ja Kastor olivat veljekset ja kaksoiset. Heijän äiti oli
Leda, kuninkaan Tyndareon tytär, jonka Jupiter oli Jouhtenen huamussa
makuuttanna. Lapset olivat kumpaisetkin aika sotiat, Vaan Kastor liehui
hevoisillansa, ja Pollux poluisti jaloillansa -- eihään hänellä silloin
mahtana olla kehnot reijet? Heistä sanotaan että hyö olivat keskenänsä
niin rakkaat, että koska ainoastaan Pollux laskettiin taivaiseen, vaan
Kastor sysättiin Tuonelaan, niin Pollux rukoili Jumaloita, että hyö
molemmat vuorottellen piti suaha olla yhen päivän taivaassa, toisen
tuonelassa; johon Jumalatkin suostuivat. Heijän muistoksi niin yksi
tähtisikeri kuhutaan heijän nimellä, _Castor ja Pollux_ e. _kaksoiset_.
_Dionysios_ t. _Bacchus_ josta on jo ennen puhuttu, kuvailtiin, niin
kuin yksi nuori ja rikoisa mies, jonka ruumiissa nähtiin yhtaikoo sekä
miehellistä kauneutta, että vaimollista pehmeyttä; erinomattain peässä,
rinnassa, mahassa ja ohimuksissa, jotka olivat melkeen kuvaillut kuin
tyttölöillä. -- _Sull' on konsti kohtalainen_. Näillä sanoilla Anákreon
ikään kuin moittii sekä kuvantekiätä että hänen konstiansa, koska hyö
ei taitaneet osottaa hänelle Bathylluksen selkeä. Nämät hänen puheensa
ovat aivan viekkaat, sillä kyllä hän tiesi, että se oli muka mahotoin
yhellä puolella kuvaella sekä selkee että kasvot. Minkä tähen hään
kiitti selän paikkoo parraaksi, on sanomatoin. -- _Päivän kuva_, merk.
_Apollonin kuvoo_, joka oli Phidiaksen tekämä, ja pietty kauniimpana
kaikista, jotka oli ihmisten käsistä lähtenyt. Yks toinen kaunis kuva
Apollosta seisoi hänen temppelissä, Palatinuksen mäillä Ruomissa, ja
oli tehty Scópalta. Näillä sanoilla tarkoittaa Anakreon, että
Bathylluksen kuva kuitenkin hänen mielestä oli monta parempi. --
_Samos_ oli yksi saari Aigajin meressä Epheson kaupankin kohalla,
Jonian rannalta luoteeseen, josta tämä Bathyllus oli kotoisin, ja jossa
myös Apollo t. Phoibos (sillä hänellä oli monta nimeä) palveltiin ja
kunnioitettiin. Sinnekkiin Anakreon käski tämän kuvantekijän samoamaan,
ja siellä maahan hakkoamaan Jumalan kuvoo, ja panna Bathylluksen hänen
siaansa, niin kuin hänen muka mielestänsä, parempi.
[157] Tässäkin tunnet Anákreonin suloista Runosukkeluutta ja
kielen-mieloisuutta, laulaissa rakkauen ja haluijen hautoamisesta, ja
sikiämisestä. Ne joihen syvämmet ovat sytytetyt, ja joihen povet
rakkaus kerran on polttanna, hyö ehkä paraittain tunteevat temän _éron_
sikiämisen.
_Niili_, on yks niistä suurimmista kymistä meijän maailmassa;
kulkessansa Egyptin moan läviten, sonnittaa hään, ja tulvallansa teköö
viljakkaksi koko valtakunnan. Hänessä löytyy myös ne Krokotiiliksi
kuhutut kummat meren-kapeet, joista jo Juonaskin puhuupi. Näissä maissa
nähään piäskyisiä kaiken vuosikauven, vaan liioitenkin ja koko
kummasti, silloin kuin talvipakkaiset panoo pohjoisia maita. Tästä on
jo vanhuuesta se puhe tullut, että meijänkin peäskyiset muuttaavat
talveksi Niilin tienoillen. -- _Memphis_, oli yks suuri ja kuuluina
kaupunki Niilinkymin korvalla, eli siinä huarukassa tahi pohjukassa,
kussa hään hajoittaaksen kahteen suuhun. Nykyisin kuhutaan häntä
_Alcayrum_.
[158] Ei ou vielä Teijon Laulaja lakkanut laulamasta! vielä hään meitä
ilahuttaa hänen monenkokkaisella ja sulosuottaiseila (stämtsamma)
lausuttamisella. Tässäkin hään antaa meillen tilaisuutta, että käsittää
hänen monenmutkaiset ajatokset, ja hänen aina ilolla ja riemulla
täytetyn syvämmensä. Se näyttää ikeän kuin tytöt oisivat kiusanneet
häntä ilmoittamaan heillen kutka kaikki hään oli eläissänsä
likistänyt ja saattanut saaliiksensa (eröfrat). Piästäksensä heijän
kysymyksistänsä; ja tiiustajoihen silmiä ja kuulustajoihen korvia
lumotaksensa, oli hään heillen ilmoittavoinaan tiältä-tuolta
tuttaviansa. Näitä luetessa anto hään heijän tietee, että hänellä
löytyi kultaisia ympäri koko maanpiiren, kussa vaan nuoria neitoja
liene. Näin losujansa lasketessa, saivat hyö kukin pitää totena mitä
tahtoivat; ja Anakreon näyttii heillen irvistämisellänsä ja
pilkka-puheillansa, että hyö olivat kaikki muka yhteläiset, jos otti
heitä Greekasta tahi Persasta.
-- _Kannat_, merkihtee "lehenkannat". -- _Miävätellä_, m.y.k. luetella.
-- _Nimikko_, t. mielentieto, mielenvietto, mielenhauta (älskarinna)
-- _Athénai_, oli yks kaupunki Attikan niemellä Greekan maassa, jolla
oli oma hallitus ja asetus. Tämä kaupunki on monestapäin kahottava,
kuuluisampana kuin on ehkä muailmassa ollut. Tästä läksivät, ja tässä
syntyivät ne miehet, joita oppinsa ja viisautensa puolesta meijän vielä
nytkin tulee kiittää, että hyö ovat saattaneet valistuksen moailmahan.
Tästä ne taitavammat taiturit, kavaltajat ja maalarit, joihen töitä ja
tekoja meijän vielä nytkin täytyy ihmitellä; tästä ne uhoimmat ja
urhollisemmat sotasankarit, joihen nimet saattivat Persan ja Aasian
valtakunnat vapisemaan. Sanalla sanottu: _Athen_ oli se paikka, jossa
Oppi, viisaus, tieto ja taito harjoitettiin ja saivat alkunsa. Ja josta
hyö siitten ovat levinneet ympäri koko maailman, ja ylösvalaisnut tätä
ihmisen sukukuntaa. _Kékrops_ oli tämän kaupnnkin perustaja, _Solon_
sen Lainlaittaja, ja nimensä hään oli suanut Pallas Atheneltä,
_Viisauen_ Luonnottarelta. -- _Korinthos_, oli myöskin yks niistä
kuuluisammista Greekan kaupunkiloista, se oli piäkaupunki Achaijassa,
ja kauppansa ja rikkaisuutensa suhteen aivan mainittava. -- _Lesbos_
oli yks saari Aigajin meressä, Aasian puolella, ja Ajolian rannan
kohaila. -- _Jonia ja Karia_ olivat maakuntia vähässä Aasiassa.
-- _Mitäs!_ m. mitäs joutavia! (on joku hänelle sanova, kuulessa hänen
loruja -- vaan Anakreon lausutteli ehtimiseen). -- _Syria_ oli muinon
yks kuuluisa valtakunta, Keskmeren itäpuolimmaisesta lahesta
itäiseenpäin, johon Phænícia, Palæstina, Juda, Samaria, ja monet muut
maat oli kuuluvia. -- _Lu'ussa_, t. luvussa. -- _Kanaiset_, t.
neitoiset, jotka olivat muka hänen nimikot. -- _Kanópos_, oli yksi
saari Niilin virran suussa, Egyptin maassa. Muutoin oli yks kaupunki
samalla nimellä, josta puhe kävi että hänen tytöt olivat miehiin
taipuvaisia.
_Gádes_, oli yksi saari joka makoa heti ulkopuolla Gibraltarin salmee,
ja josta Cádiksen kaupunki on nimensä suanut. Greekkalaiset eivät
olleet käyneet tätä paikkoa etemmäksi luoteeseen, ja pitivät sitä sen
eistä maailman kaikkiin iärimmäiseksi rajaksi luoteeseen. _Báktros_ oli
yksi kymi Schythian maassa, josta Báktran kaupunki ja maakappale ovat
nimensä suaneet. Nämät ja Indian maat olivat toas ne viho-viimeiset
maan-eäret, jotka iässäpäin olivat heillen tietyt. Sillä muotolla
tahtoi Anakreon julistaa, että hänellä oli nimikoita ja kultaisia
ympäri maailmata. Silloin se puhui leikkiä, vaan nytpä tuo toeksi
käynöön, koska 2000 aastaijan kuluttua, löytyy häntä rakastavaisia --
myös Suomessakin.
[159] _Nossis_, oli yksi neito Greekkalaisissa, joka oli kuuluisa
Runon-sepitär (poetissa). Hänen elämä-kerrasta ei tunnetak muuta, kuin
mitä hään ite on meillen ilmoittana, ja joka on aivan vähä. Hään oli
syntynyt Lokrin maakunnassa, joka makais Aitolian ja Phókin välillä.
Hänen äitinsä oli _Theophila_ Kleochan tytär; vaan isästänsä hään ei
puhuk mitään. Hään eli nuon noissa Olympiadissa, tahi 312 aastaikoa
ennen Kristuksen syntymistä. Hänen Runon-teoistansa ei ouk muuta
jälellä, kuin 12 Sanausta. _Mityléne_, oli peä-kaupunki Lésbon
soaressa, jossa Ajolinen kansa asuskeli. Tämä kaupunki on kuuluisa
niistä monesta oppineista miehistä, jotka oli hänessä syntyneet.
Nimittäin _Pittakos_ (yksi niistä seihtemästä Greekkalaisten
peä-oppineista), puhelia (rhetorikern) _Diophánes_, tarintaja
_Theophánes_, tievustaja _Theóphrastos_, sotia, Runoja _Alkaios_, ja ne
molemmat Runottaret _Erinna ja Sappho_. Tässäkin _Epikuros_ asetti
opistonsa 32 vuotta vanhana, ja tässä oli Aristoteleskin kaksi
aastaikoa asuskellut. Nykyisin kuhutaan tämä kaupunki, _Metelino_. --
_Runoja_, Sångare, Sångerska -- _Runojoin nimikko_, Musernas älskling.
[160] Erinomattain Plutarchos ja Strábo, jotka sanoovat, ettei
moailmassa, (niin kauvan kuin hyö muka muistaa) ouk löytynet sellaista
vaimoa, jota Sappho oisi taitana kuhtua vertaiseksensa.
[161] Eli hään eli niinnä aikoina, kuin Nebukadnézar oli kuningas
Babiloniassa, Alyattes Lydiassa, Tarquinus Priscus Ruomissa, ja jollon
Sólon julisti lakinsa Athénissa.
[162] _Adónikon värsyssä_ luetaan kaks niveltä, joista ensimmäisessä on
yksi _Dactylus_; toisessa yksi _Choreus_.
[163] _Hymni_, kuhuttiin Greekkalaisissa _kiitos-runo_ Jumaloillen,
tahi yksi virsi jossa heitä ylistettiin ja kunnioitettiin. Avuksensa
huutava rukoilee Sappho tässä Hymnissä että Aphrodites mahtaisi
taivuttoo hänen pojansa mieltä häntä kohtaan; ja sytyttää hänen
syvämmeen halua ja rakkautta. Venus tuli vaunuillansa, valjaillansa ja
varpuisillansa tiiustelemaan mikä häntä vaivais. Suatua tätä
tieteksensä, lupaisi hään hänen mielensä myöten pakottamaan hänen
rakkahansa häntä rakastamaan. -- Dionysios Halicarnasseos, puhuttaissa
Greekan kielen suloisuuesta ja kauneuesta, on esimerkiksi ottanut
tämänkin Sapphon tekemän runon, joka sillä tavalla on tullut
kavotuksesta pelastetuksi. -- _Kaik'haltias_, e. _kaik'hallihtia_
kuhutaan Venus siitä, että hään sillä vaimollisella kauneuellansa
vallihti sekä taivasta että jumaloitakin. Myö ei olla tahtona kuhtua
häntä _kaikvaltiaksi_, koska myö sillä sanalla kunnioitamme meijän
Jumalatamme. -- _Taivaan lapsi_, m.y.k. _Jumalan lapsi_; vaan koska
meijän maassa ihmisiäkin mainitaan tällä nimellä, niin olemme myö
kahtona tätä toista paremmaksi. Että taas kuhtua häntä _Zeuksen
lapseksi_, niin kuin perustuskielessä tehään, niin silläkin nimellä ei
ouk mitään jumalisuutta meijän korvissamme. Toisinaan _kyyhkyiset_,
toisinaan _Jouhtenet_, toisinaan toas _Varpuisetkin_ valjastettiin
Venuksen vaunuin eteen; sillä hyö olivat kaikki häneltä omistetut.
_Varpuiset_ heijän _himonsa_ suhteen, koska hyö aina ovat niin
tahtovaiset; _Jouhtenet_ heijän _kauneutensa_ suhteen; ja _kyyhkyiset_
heijän _rakkautestansa_. Ehkä myös Sappho joka itekkin nyt oli varsin
ottamaisillaan, ja rakkauen himoissa tuskaantumassa, variten vasten
valihti Varpuisia valjastaksensa (till sitt an-span), Koska heillä
kuvailtiin tällaisia tuimia himoja.
[164] Myö olemme koittaaksemme ottaneet että Suomentaissa tämän Laulun,
sovittaa, ja kielellämme omistaa ei ainoastaan hänen Greekkalaista
Runontapa, mutta olemme myöskin tavoittaneet Ruohtalaisten ja
Suomalaisten Runon-taitoksia; ja yhtä hyvin muka sisälläpionkin
nouattanut. -- Tämä syvän liikuttamisensa suhteen aivan merkillinen
laulu, jonka Loogius on meillen säilyttänyt, osottaa aivan julkisesti
vaimon mielikarvaisuutta, koska hään toisen rakastamista katehtii.
Mahotoin on ehkä ollut miehelle tätä näin kuvailla -- ainoastaan
vaimot, hyö sen paraittain tainnoon! mutta ei heistäkään muut ehkä kuin
Sappho. Puhuva rakkauen suloisuesta ja mielen-huvitoksesta, nähtyä
Neijon viettelevän aikansa pojan kultaisen sylissä, -- rupeisi hään
rutosti surkuttelemaan omaa onnettomuuttansa, muistelessansa muka
mielivietteliänsä. Vaan hään ei valittanut vaivaansa kujertamisella
eikä ruikuttamisella. Tuntiissaan tämän tuskan tuimeutta, tuli hään
ikään kuin mieli-hurjaksi; vaan kohta perästäpäin vaipui niin
hervottomaksi, että hän pyörtyi, ja oli menehtymässä. Jota kaikkia hään
on virressänsä somahimmilla sanoilla sovittanut ja kuvaellut. Niin
antaapi hään meillen tiion siitä raskaasta murheesta joka syöpi petetyn
piian sisukset; ja on sillä ikeän meiltä kuin anteeksi anova, jos hään
jolla oli lopen paljon syvämmen-lempeyttä ja mielen-helleyttä, tuli
tuskassansa pahoin käyttäneeksi.
Monet ovat myös koittaneet, että kielellänsä tehä tätä laulua
laulettavaksi. _Catullus_ on Latinaksi häntä käytettänyt, _Boileau_ ja
_de Lille_ Franskaksi; _Ramler, Overbeck, Grevi a Stolberg_ paitsi
muut, Saksaksi; _Paykull, Tranér, Resnér ja Retzius_ Ruotiksi, j.n.e.p.
Koko ensimäisessä värsyssä, ja vielä ensimäisessä sanassa --
toisessakin, kehuupi Runotar tytön tuttavan huvitusta, hyveä
hyväilessään, ja rakastansa rakastaissa. Vaan siittenpä hään kohta
rupee puhumaan omasta mielipahasta, koska juohtui mieleen mitenkä hään
oli hyljätty pojaltansa.
[165] _Pindus_, oli yksi vuori Thessalian maassa, jota eroitti
Akarnánia Aitolian maasta, ja joka oli Apollollen ja hänen
runo-neijoillensa pyhitetty. -- _Pindin kukka_, m.y.k. "kunnollinen
runo", joka olisi Apollollen otollinen. Perustus-kielellä seisoo
_Piërin kukka_ (rodon ek pierias) joka meijän kielellä kuuluu
ouvollen, vaan merkihtee yhtä. Sillä _Piërus_ oli myös yksi aivan
suloinen vuara Thessáliassa, joka kantoi Makedoniahan päin, ja joka
niin ikään oli Runo-niekkoillen omistettu.
[166] Neito viettelee tässä yötänsä yksinään ja kahtoo sitä pitkäksi,
koska hänen mielitietonsa ei ollut yön syvämmessä häntä kohtana, niin
kuin rakkain tapa on; Ikävöissään kaipaa hään, että hänen levottoina
piti näin yksinänsään vuoteella vullotella. Hephaestion, on pulmissaan
sanoin mittamisesta, saattanut meillen tämän Sapphon sanan.
[167] Sappho rukoilee että itekkin Kypris tulisi hänen juhlalisellen
juominkillen, ja hänen tuttavaisten joukossa olisi pullon pullistaja ja
viinan virvottaja. Athenaeus on kymmenenessä kirjassansa tätä
kirjuttanut.
[168] Toiset ovat lukeneet tämän Sapphon sanan, näin:
"Äiti kulta! en nyt taija kunnollisesti kutoo,
Sillä Vénus poikihiin hään vietteli mun mielein."
[169] Tamä pieni ja aivan sukkelasti tehty pakina, koska piikuus on
jää-hyväisiä tytöllen heittämässä, luvemme Demétrion Phalereon
kirjassa, puheliaisuutesta (om vältaligheten) ja on siitäkin arvon
meiltä ansaitseva koska se on tytönkin oma tekemä. Tämä, kuin myös se
VII:es ja VIII:as sipale ovat lohaistut (Excerpterade, utplockade)
Sapphon hiä-lauluista, joita Lesbon tyttäret aina laulelivat häissä ja
hiä-pioissa. Vaan jotka varsin suureksi vahinkoksemme, ovat ynnä
muitakin hänen laulujansa, joutuneet hukkaan. Näistä hänen
hiä-veisuista, on Theokritos ehkä puhuna, koska hän Helenan häistä
sanoopi: "Tärnorna sjöngo, och stampade takt till sången med snörda
Fötter: ett dön upphof sig i salen af brudliga sången." (Tranér.)
[170] Sappho rukoilee näillä sanoilla, ettei Jumaloihin pitänyt
painaman murheita hänen syvämmeensä; sillä maailman surkeutta ei ollut
luotu Runojoillen osaksensa. M. Tyrio on tätä 8:ssa puheessansa
säilyttänyt meillen.
[171] Tämä lyhyt palainen, on yks lykyntoivotus sulhaisellen,
Sappholta. Hephaestion ja Dionysios Halicarnasseus on tämän meillen
toimittana. _Lanko_ e. _Vävy_, m. tässä _Sulhainen_.
[172] Hephaestion ja Demetrius Phalereus ovat kertoineet nämät Sapphon
sanat, jolla hään osottaa sen hiärän ja hälinän (stoj och buller) kuin
hiät matkaan saattaa morsiammen talossa, jossa ei eneä ne vanhat
katokset kelpaa; vaan kaikki pitäis olla uutta ja kaunista. -- Lysti on
kahtoa miten ihmiset kaikkina aikoina ovat olleet yhelläiset. Yhessä
Virolaisessa runossa toimitetaan tätä tyttölöihen hälinätä sulhaista
nähessään, aivan somasti, sanalla:
"Neitsit, neitsit peigmees tuileb!
Laas tulla, laas tulla!"
[173] Sappho naurahtaapi tässä ja irvisteleksen maan-tytöllen joka
kaupunkiin tullessaan avo-suunna ällisteleksen, eikä muista
hämmästyksessänsä laskea helmojansa alas, jotka hään kantoi kainalon
alle kääritynnä. -- Sillä se oli Herroissa ja kaupunkiloissa tapa jo
niilläkin ajoilla, että piikäväki piti pitkiä, aina kantapiahän
ylettyväisiä helmuksia, mutta talonpojissa pitivät lyheitä körtiä, ja
vielä siitenkin niin panivat heitä papeloillen vyötäisiin asti, kuin
läksivät mihin matkaan, ettei heistä pitänyt olla heillen vastuksia;
niin kuin vielä nähään meijänkin talonpoijissa. Athenaeus ja Eustathius
on meillen tätä toimittanut. Taitaisi myös olla:
Kuka on tuo tyttö hupsu,
Joka nauraa eikä laske
Hamettansa alemmaksi? (t. kantoin asti)
[174] Sappho rukoilee että hänen mielihautansa piti ies unessansa
hänellen ilmistymän; ja pyytää, etiä hään seisahtuis pikkuisen hänen
nähtyviinsä, niin että hään mahtaisi ihastua hänen silmästänsä.
(Athenæus XllI kirjassansa).
[175] Aivan lyhykäisesti ja somasti sanoopi Sappho tässä, mitenkä hään
oli onnellissa olevoinnaan, koska hään unessa makasi Venuksen vieressä;
ja hänen kanssa kuiskutteli, (Hephaestion on tämänkin pannut muistiin)?
[176] Näistä heijän töistä ja toimista tulemme vasta-päin antamaan
selvempää tietoa. Ja taijamme nyt ainoastaan nimittää, että hyö ovat
ruvenneet enemmin kuin myö harjoittamaan kieltänsä ja omaa puhettansa.
[177] Viron-kieli on vanhuuesta yhtä kieltä kuin meijänkin, ehkä se nyt
ajankululla on joks'-kuks' osaks' erkanut; Sitä kuhutaan vielä nytkin
meijän moassa, _Vironsuomea_. Että tuntea Suomen kieltä vaan olla Viron
kielestä tiätämätöin, oisi yhtä kuin että kirjasta tuntea suuret nenät
(puustavit) vaan ettei eroitto pieniä.
[178] Tämän ja sen jälkimäisen laulun kirjutin minä Virolaisilta
meri-miehiltä tänä kevännä, tässä Tukhulmissa. Hyö sanoi olevase
orjia(?) Kattein _Ungern von Sternbergin_ alla, _Hiiomaalta_ (från
Dager ort). Mitä heijän kielestä tuloo, niin se oli melkeen yhellainen
kuin meijänkin, niin että ymmärsimme toisiamme hyvin molemmin puolin;
ehkä muutama sana meitä eroitti. Jos muualla Virossa puhuttaneen samoa
kieltä, on tietämätöin. (_Thomas Piritson_ jolta minä tämän laulun
kirjutin, sanoi olevaase kotona _Hakaisten_ kylästä, _Reikin_
pitäjästä, Hiiomaalta). Koska minä en varsin tunnek mitenkä Viron
kieltä kirjutetaan, niin minä kirjuttelin tätä, niin kuin puhuivat.
Nämät laulut ovat sanoistaan ja luonnostaan varsin meijän Runon
tapaiset; heijän laulamus ei ollut sen pitempi kuin 8 polvea kaikkiaan,
jotka laulettiin neljässä nivelessä; mutta vaihettiin sillä tavalla
että koska värsyssä oli 10 niveltä (niin kuin usein olikin) niin
silloin kukin polvi, ensimmäisessä nivelessä, laulettiin kahesti. Herra
Soiton-johtattaja (Director Musices) ja K. kirjuttaja _Drake_ oli kyllä
hyvä-tahtoinen pistämään heijän laulamuksia paperillen; ja Herra
_Stömmer_ kuvailemaan heijän muotot ja voatteen-parit.
-- Lits, merk. "imisä koiraa, narttua, naattua', napiaa, naviaa,"
-- Söitma, m. "männa, samoa, matkustoo." -- Isse, t. issi, m. "ite,
itse, ihe, itte", muutamissa paikoissa Savossa, niin kuin Juvalla ja
Mikkelissä, sanotaan myös, "ise." -- Tui, G. tuie, t. tuikenne, tuike,
tuvvikenne, m. "kyyhkyinen, tuuva" (Dufwa). -- Sant, G. Santi, m.
"huono, hieno, heiko, pieni." -- Mautlema, m. että hään pani heitä
suolaan; muutoin tämä sana ei löyvyk Virolaisissa sanan kirjoissa.
-- Kiim, G. Kiimo, m. "kiima, himo, halu." -- Käp, G. käpa, "kynsi,
jalka, käpälä, käpy, käpälö." -- Pihta, "peälle" (?) -- Eka, t. igga,
"joka" -- Perra, "peru, maa, pohja, peräkunta". -- Saare-valla t.
sare-ma, m. Öselin soarta. -- Ninna, "nenä." -- Peig, G. pejo, t.
peigmees, pejoke, m. "sulhainen, ylkä". -- Kai, t. katri, trino, kats,
kaddo, kaddi, triin, "kaisa, katrina". -- Vanuka, m. "pieksu,
kurppoinen, lapikka." Ei tämäkään sana löyvyk Hupelin Virolaisessa
sana-kirjassa. -- Söitit, söitja-saapat, "ratsa-saappaat", rid-stövlar.
-- Kövva, "kova, vahva." -- Röhma, "rahkeet." -- Händ, G. hänna,
"häntä." -- Härgs, G. härja, "härkä." -- Jöttaat, t. juhtmeköisi, m.
semmoisia nahasta tehtyjä hiihnoja tahi köysiä joilla härät ja juhtat
sioitetaan ikeeseen.
[179] -- Kes, G. kelle, kenki, "kulta, ketä, mikä." -- Tänna t, tännä,
"tänäin, tänäpäivänä, tähän." -- Taat, G. tade tadi "isä, toati."
-- Vend, G. venna, "veljä, veiko." -- _Vain, t. vaino_, "viha, vaino."
-- Akkama, t. hakkama, "aikomaan." -- Kuju, t. kojo, "kotiin,
kotiisak." -- Tässä mahtaa olla muutamat värsyt poisheitetyt, koska
poika jo tuli soasta kotiin. -- Hal, G. Halli, "harmoo, hoale."
_Halli_, kuhutaan sekä Suomessa että Virossa yksi harmo-karvainen
koiraskape, e.m. koira, hevoinen (svimmel). -- Körb, G. körbi, kuhutaan
Virossa ylesi ruunikarvas hevoinen (brunte), koska ei meillä ouk siihen
sopiva sana, niin otamme heijän. -- Oue, t. oue, piha, kartano. --
Välje t. välja, ulos. -- Odde, G. _öe_, sisari, sisko. -- Ultus-äär,
"voatteen-kaista, liepi" (klädes-lift) -- Kuub, G. kuue _nuttu_, takki.
-- Pallistus, "ompelus, piärmäys". -- Rättik, G. rättiko, "voate, huivi,
riepu, rätti". -- Kas, "kos"; Suomalaiset panoo sitä sanan lopulla. --
Armas, G. armasa, "rakas, suloinen, armas" (sisko kysyi jos hänell' oli
akkakin soassa) -- Naene, G. naese, "vaimo, avio vaimo." -- Kaas, G.
kasa, "akka, puoliso, toveri" (tästä lie ehkä Suomalaisten sana _koaso_
virunut). -- _Kehha_, t. kehhä "ruumis, roato." -- Körts, G. körtsi,
"kapakka, krouvi, juoma-paikka, juotto-pöytä" (skänk). -- Rog. "ruoko,
pilli, kaisla". -- Äk, t. äkke, äkki, äggel, häggel, "karhi, äes". Syy,
minkä tähen sanat Vironkielessä ovat niin erinäiset ja moninaiset, on
se, että kirjutetaan kumpaisellakin puheen murrella; sekä Dorpatin että
Räävelin. Myö tahomme eroitto heitä nenillä d. ja r.
[180] Tämä Viron laulu on oiettu _Joh. Henr. Rosenplänterin Beiträge
zur genauern Kenntniss der Ehstnischen Sprache_, 11:sta osasta, p. 142.
Se on yksi niistä kauniimmista Virolaisten vanhoista Runomuksista,
erinomattain hänen murheellisen ja lapsi-rakkaallisen luontonsa
suhteen. Herra _Rosenplänter_ on ansainut moamiehiltänsä että muilta
oppineilta ja kansoin tiiustajoilta suurimman kunnian ja koston siitä
hänen kiivautestansa, jolla hään on ahkeroitannut tarkemmin tutkistella
ja harjoitella Viron kieltä ja vanhoo runomusta. Se joka tahtoo tuntea
näihen meijän noapurittein oppimusta, niin ostakoon tätä hänen äsken
mainittua kirjoa, josta jo 16 osoo on ulos-annettu (ensimmäinen v.
1813, viimmeinen v. 1826). Kukin osa on nuon 8 arkkia kokonaisuueltaan,
ja maksaa 5 Ruplaa paperissa hankioillen; mutta niin kuin hään on ite
minullen kirjuttanut, niin halvenetaan tätä hintoo sillä tavalla, että
se joka ostaa koko kootuksen, niin sille annetaan puolella huokiamalla,
ettei kieliin eikä kansoin tiiustajat mahtaisi säikähtyä siitä
korkeasta hinnasta, johon hyö nyt jo nousoovat. --_Kuin se_. Se Viron
kielessä on yhtä kuin "sie, sä, sa", meijän kielessämme, mutta
Virolaiset tarkoittaavat sillä myöskin _articulus definit_. Samaten
sanotaan toisinaan Suomessakin, e.m. "jokos se hevoinen tuli"?
-- _Part_, r. t. _parts_, d. "sorsa, vesilintu"; _Anka, and._. --
_Ikka_, t. _ikke, ik_, r. _ikkes_, d. "aina, ainiian, ikuisesti." --
_Polle_ (yhteen veitty sanoista _ep olle_) "ei ole." Se on muistettava
että kieltäväisiä toimitus-sanoja (verba negativa) taivutetaan Vironkin
kielessä toisinpäin tykkänään kuin myötistyväisiä (affirmativa); ei
ainoastaan sillä, että hyö eroitaiksen taivutoksissaan, vaan silläkin
että nenä _p_ yhistetään heihin eteeen. -- _Metsa-määr_ t. _määr,
mäggar_, r. _kähr, mötsik,_ d. "mehtä-sika." Se näyttää kuin tämä sana
oisi sukuisin meijän sanan "mykrän t. myyrän" kanssa; joka taas Viron
kielellä on _myt, rot, mut_, r. _myggur_, myrk, mitter, migger, myyta,
d. -- _Mängima_, "soittamaan"; _mängiminne_, "soittaminen" -- _Sirg_,
t. _sirge,_ "suora." -- _Kask_, G, _kasse_, "Koivu." -- _Hallastama t.
hallestama_, "kujertella, valittaa, ruikutella." -- _Välja_, merk. ei
ainoastaan "ulos, ylös", mutta myös mikä on ulkona, niin kuin "vainio,
piha pelto." -- _Könnelema t. könnelma_, "puhua, hoastoo, lausua,
pakinoija, virkaa." -- _Pajatama_, "puhumaan, soarnomaan." Tästäpä se
Suomen sana "paipattaa" mahtaa olla kotoisin, jota sanotaan kuin
puhutaan yhestä asiasta kovan paljon. -- _Muistma, t. moistma_
"ymmärtää, osata"; tästä se Suomen sana "muista", (Virk. mällestama).
-- _Kullerkuppud_, m. yhtä heineä t. kukan loatua, ja taitaa merkihtää
niitä joita myö kuhumme "kelta-kukkiks" (Caltha Palustris); joita
saisimme Suomeksikin kuhtua "kulta-kukkia, t. kulta-kupuja." --
_Angervaksad_ on yks toinen heinä laji, joka taitaa merkihtee sitä,
mitä Suomessa kuhutaan, "ankervoa t. ankerias-ruho" (Spiraea Ulmaria);
eli jos liene yhtä, kuin mitä Virolaiset kuhtuuvat _Angerpist, t.
_angerpisti (Spiraea Filipendula). -- _Vaene_, "vaivainen, armotoin,
katala." -- _Nut_, G. _nutto_ "itku, parku, poru." -- _Liiv_, t. _liva_
"hieka, hieta"; tästä ehkä Suomen sana "lieto." -- _Arro_, "hieno,
harva, kova". -- _Kullo_ t "kulo", sellaista vanhoo heinee, joka on
toist' vuotista, -- _Jallai_, t. _jallaka pu_, e. _jallaja pu_, d.
_Jallakas_ r. "jalava", (alm-träd); kynneppää (Virk. _kynnarpä, kynnapä
pu_); merk. myös "voahteria" (lönn). -- _Pern_, "Lehmus, niini-puu"
(lind) -- _Akkama_, "rupeamaan, alkamaan." -- _Lin_ r. _Liin_ d. G.
_linna_, merk. ei ainoastaan "linnoa" mutta myös "kaupunkia." --
_Allev_, "hakuli, esikaupunki" (förstad, hackelwerk), -- _Turg_, G.
_turro_, "markinat." Tästä ehkä lie Turun kaupunki nimensä soanut; jota
Vironkin kielellä kuhutaan _Turro, turru, turru lin_, r. _turro liin_,
d. -- _Kruus_, G. _Kruusi_, "muru, muju, mujuja", _Grus_. -- _Anto,
vakka_ puhe on tässä siitä arkusta, joka hänellen oli antimiin kanssa
tuleva, koska hään joutui morsiammeksi. Tällä tavalla kuvaillaan aivan
somasti hänen lapsillista mieltä.
[181] Tämä pieni ja soma laulu -- jossa kuvaillaan yhtä paikkoa kussa
nuori-väki pyhä-iltana kiikuttamisella viettelöövät aikansa, ja joihen
joukossa muutama kylän-vanhin keskusteloopi välillänsä, mitenkä
saattaisivat tätä heijän vaarallista huvitosta hävittää; vaan joihen
puhesta ainoastaan silloin-tällöin sanaa selitetään, tässä nuortein
riehumisessa -- löytyy painettu Rosenplänterin _Beiträge zur genauern
Kenntniss der Ehstnischen Sprache_, 1:sessä osassa p. 12; nimellä:
_Schaukellied_; ja alakirjutettuna nenällä B; joka merkihtenöön
Kirkkoherra Brockmannia Auderman pitäjässä.
[182] Meijän tuloo kostelemaan ja kiitoksella mainihtemaan niitä
miehiä, jotka ovat saattaneet meillen sitä vähee tietoa, joka meillä
muka on näistä Vatjalaisista. Näistä on erinomattain mainittavat oppiva
Herra _Ludolf And. Zeträus_, joka oli niillä paikoilla syntynyt, ja
joka tarinoi näistä, meijän Porthani vainoollen (lue Åbo Tidning,
vuonna 1802, N:o 65); ja Narvan muinonen Pappi Herra _Fredr. Ludolf
Trefurt_, joku variten vasten kävi heijän kylissä, heitä tiiustelemassa
(lue Gadebuschin _Versuche in der Livländischen Geschichtskunde und
Rechtsgelehrsamkeit_. I.B.V. Stuck). Yks minun tuttavistani ja
opisto-kumppalistain (Akademie kamrater) Herra _Grundstroem_, on näinnä
viimeisinnä vuosinna ollut pappina silleen Suomalaisellen
seurakunnallen, tässä samassa Kattilan pitäjässä; minä olen jo
kahestikkin kirjuttanut hänellen, pytäin häneltä muutamia tiiustuksia
näistä Vatjalaisista ja heijän kielestä, vaan en ole soanu niin
vastaustakaan.
[183] Juvanpitäjässä Savossa löytyypi myös e.m. yksi kylä jota kuhutaan
_kolkon-peäksi_; ja toinen taas, _kolkon-taipaleeksi_; josta selitetään
että heijän kylän nimetkin ovat varsin Suomalaiset.
[184] Tällä _Tschuudin_ nimellä nimitetään Suomalaisiakin Venäläisiltä,
jota moni luuloo olevan yhtä, kuin _Schyythit_ vanhassa tarinamuksessa.
[185] Se näyttää ikään kuin Lappalaisetkin oisivat ennen vanhuutessa
tunteneet näitä Vatjalaisia, ja tulleet heiltä rasitetuiksi ja pahoin
käytetyiksi, koska heijän nimi (tjude, vassjolats) vielä nytkin heijän
kielessä merkihtee Vihollista. Muutoin on myöskin mainittava, että se
sama Vatjalainen on pian yhtä-kuuluvainen kuin Votjalainen (votjak,
votjäk) yks toinen Suomalais-sukuinen kansa, joka asuu Vätskin
Kasanskin, ja yhessä osassa Orenburgskin Kuvernissa, Venäjässä, ja
josta vasta enemmin.
[186] Lue Juustenin Chronicon Episcopor. Finl. p. 103. ja 140.
[187] Että se monessa sanassa eroittaiksen yhellä eli kahella nenällä
on arvattava, e.m. _illeminne_ ("ihminen, imeinen, inhiminen", --
Vironkielellä, "inniminne, innimenne") _mess_ ("mies", Virk. "mess")
_potjo_ ("poika" Virk. "poeg, poig, pois", -- Lapk. "päitja, patja")
_tyär_ ( "tytär", Virk. "tyttar, tyttär, tyddar, tytrukka") j.n.e.
[188] Tälläisiä heijän kielessä löytyviä omia sanoja, on e.m. _järky_
(tuoli), _pellduschka_ (korvarenkas), _riikka_ (yksi voatte, jota
vaimoväk siotteloo peähäänsä; "_ride_ t. _rie_" merk. taas
Vironkielessä "liinaisia vaimon-voatteita"). _Kolttana_ (punaisia
sarkakaistoja heijän esliinoissa) m.m.
[189] Niin e.m. merkihtee _Morsian_ Vatjalaisen kielellä _lapsetointa_
vaimoa, niin naitua kuin naimatointakin, mutta ei sitä, mitä morsia
Suomessa; tahi _mårse_ Lapissa; ja _morsja_ t. _mörsja_ Virossa.
Vatjalaiset kuhtuuvat tuvansa tahi pirttinsä _riihi_, jolla myö
ymmäretään sitä huonetta, kussa puijaan viljojamme. Samalla tavalla
kuhtuuvat Vermlannin, ja Sollöerissa Norissa asuvaiset Suomalaiset,
tupiansa, _saunoiksi_; joka toistaa mitä olemme jo ennen sanoneet: että
Suomalaiset ennen vanhuutessa sekä kylpivät että tappaisivat riihtänsä
asuma-huoneissansa (lue Försök att förklara _Taciti_ omdömen öfver
Finnarne). Virolaiset kuhtuuvat tupiinsa _tubba_ (tupa) r. ja _pird_
(pirtti) ja _tarra_, d. (josta meijän sana "tarha" on otettu).
Lappalaiset taas, jotka eivät asuk tuvassa, vaan _koassa_, kuhtuuvat
näitä asuma-huoneitansa _käte_ (kota); josta se Suomen sana "koto" on
lähtenyt. Pirtin kuhtuuvat hyökin _täppe_ ja _stäpe_. Se oisi meillen
Suomalaisillen varsin suloinen ja hyötyllinen, niin kielen kuin kansan
tiiustajoillen, jos kerran tehtäisiin tarkan tutkistelemuksen näihen
Lapin, Viron ja Suomen kieliin välillen, josta meille moni tieto
selvisi meijän kielestämme. Se on merkillinen ettei ouk vielä yksikään
tähän asiaan puuttuna, joka näyttäis meistä niin luonnollisellen ja
tarpeellisellen. Siittenpä vasta nähtäisimme mitenkä sanat ja heijän
merkitökset ovat toinen toisestaan vajuneet, ja kuinka hyö ovat ikään
kuin sukuisin yhestä kielestä toiseen.
[190] Se on mainittava, että koko meijän Suomalaisessa kielessämme ei
ollenkaan tavatak eäntä _sch_, ehkä sitä kaikissa muissa meijän
suku-kielissämme tavataan liiaksikkin. Samaten sanottiin että yksi
suku-kunta Hebrean kansasta, eivät olleet hyvät sanomaan _sch_, vaan
sanoivat silloin aina _s_ (Tuomar. kirj. 12. 6)
[191] Merkillinen on että _k_ muutamissa Ruohtalaisissakin
puheen-murressa puhutaan niinikkään, nimittäin kuin _tj_ erinomattain
Helsingin maassa e.m. _brutjet_ (bruket), _myttje_ (mycke) m.m.
[192] Hään läksi Pietarista jo kesällä v. 1824 pitkin Ladogan rantoja
pohjoiseenpäin, ja on nyt jo lähes kolt aastaikaa oleskellut Aunuksen
ja Archangelskin kuvernissa. Hänen viimeisessä kirjassansa, annettu
Kargopolin kaupunnissa Aunuksessa, s. 18 p:nä viimeisessä Loka-kuussa,
kirjuttaa hään meillen näistä hänen matkoistansa. Mitenkä hänen,
rospuutan tautta, täytyi syksyllä v. 1825 viipyä 3 kuukautta
_Soankylässä_, jossa hään sillä ajalla opetteliin Lappia. Tästä läksi
hään siitten _Utsjoen_ kautta _Varangerin_-suvannollen, kusta hään
keänsiin _Kantalahteen_ tahi _Koolan_ kaupunkiin; josta hään tuli
_Archangelskiin_ ja sieltä _Meseniin_. Kuin hään tästä oli
keäntämässään takaisin Archangelskiin, niin hään Touko-kuussa v. 1826
keäntyi tautiin _Pinegassa_, ja täytyi kaikeks siks kesäks jäähä
Archangelskiin, vointuamiseksensa. Siinä kirjutti hään sillä ajalla
"tiiustuksiansa niistä Kemin Lapissa löytyvistä Suomalaisista
Seurakunnista", joita hään Elokuussa lähetti painuttamaan. Syksyllä
(Loka-kuussa) hään keänsiin pohjoisesta eteläiseen, ja oli silloin
paraillaan mänemässä _Bieloserskiin_, kusta hään siitten toas aatteli
lähteä pohjoiseen ja itä-pohjoiseen päin. Bieloserskissa varoi hään
soahaksensa jotaik tietäksensä, koska tämä kaupunki oli jo lahes 1000
aastaikoa vanha, sillä niin kuin tiijetään, niin Rurikin veli Sineus
piti siinä asumasiansa; ja Nestori taas kirjuttaa että se
Tschuudalainen (t. Suomalainen) sukukunta _Vesj_ piti tässä
peä-asuntonsa. Vielä nytkin asuu tässä ymperillä Suomalaisia kansoja.
[193] Tämä laulu on paperillen pantu Narvan papiltä _Fredr. Ludolf
Trefurtilta_, kuin se näillen paikoillen matkusti, ja löytyy painettu
_Gadebuschin_: _Versuche in der Livländischen Geschichtkunde und
Rechtsgelehrsamkeit. I.B.V. Stuck p. 13._ Hään sanoo itekkin ei
ymmärtäneese heijän kieltänsä, vaan kirjuttaneen sitä myöten miten hään
taisi kuuntellessaan sitä käsittää. Uskottava on, että sanat sillä
tavoin ovat tulleet virhen alaisiksi.
[194] Tahi nykyisissä runomuksissa tahotaan ainoastaan
sanoin-sointumista kunkin sanan-juonen viimeisissä sanoissa, tahi sanan
polviloissa; meijän Runoissa voaitaan toas sanoin tointumista kussakin
sanassa yksissä sanan juonissa; mutta ei viimeisissä, vaan sanoin
ensimäisissä polviloissa, joka on meillen paljon luonnollisempi; koska
myö puhuissamme karaistamuksellamme aina enin tarkoittamme sanan
ensimmäistä polvea. Tällainen sanoin alussa tointuva runomus, on
myöskin ennen aikana ollut se vanha Islandilaisten ja Göthilaisten.
[195] Tämä Runomus-laji, kussa yksi sanan-juoni jo luettiin värsyksi,
mahtaa olla niistä kaikkin vanhemmista. Tällainen on meijän
Suomalaistenkin Runo-soitto, ei sekkään vanhueltaan ouk yhtä
sanan-juonta pitempi; ehkä sitä nyt puoltajan kertoamisella tehän
kaheksi.
[196] Niin tekivät ne Lappalaiset, joita minä kuulin. Koko heijän
laulamuksesta ei selitetty muuta kuin kaks ääntä ja heijän välillä yhtä
rönkymistä, sellaista piamittain kuin on porsailla. Jollon-kullon
vetivät tätä eänta aivan pitkäksi, ikään kuin sillä oisivat polven
kannattaneet.
[197] Myö olemme jo ennen maininut, että Suomalaisten tavoissa ja
voatteen parissa tavataan jotakuta, joka ikään kuin muistuttaa, että
hyö ovat tulleet iästäppäin (Otava I, p. 23); tässä nähään että
Lappalaistenkin laitoksissa on jotaik, joka tarkoittaa sinneppäin.
[198] Näista heijän laulamuksista sano hään yhen olevan tehyn
iloisillen asioillen; toisen, suruisillen ja murheellisillen.
[199] Näistä _Laestadiuksista_, niin se ensimmäinen (joka nyt on
Kirkkoherrana Karesuvannossa) on jo hyvin tunnettu hänen
harjoituksistaan Heiniin-Tietomuksissa (i Botaniken), ja siitä hänen
kirjastansa, jota hään jo Oppivaissa ollessaan painutti, nimellä: _om
Möjligheten af allmänna uppodlingar i Lappmarken. Stockh. 1824._ Toinen
heistä tehtiin tänä vuonna Tietous Oppiaksi.
[200] Sitävastoin lausutaan heijän vanhoissa savuissa ja loruissa
paljon _vanhoista Jättiläistä_, jotka hyö kielellänsä kuhtuuvat
_jättenes, stalo, stourak_, ja jotka meijän pohjoisessa vanhimmassa
Tarinamuksessamme usseen ilmoittaiksen. Lappalaisten puheen perästä
niin olivatten muka mainion isoja ja voimakkaisia ihmis-kapeita;
mutta varsin tuhmia ja ihmis-syöpäläisiä; kuitenkin voitti meijän
sukulliset heitä aina viisauellansa. Hyö sanoovat heijän asunneen heitä
lähellä mehissä ja korvissa ja kantaneen Lappalaisillen sala-vihoo.
Näistä luonnottomista ihmisistä, joista Suomalaistenkin vanhoissa
kansan-pakinoissa paljon puhutaan, tuloo vastappäin ehkä enemmin
puhuttavaksi.
[201] Tämä Lapinkielinen laulu, kirjutin minä yheltä Lappalaiselta
pojalta, nimeltä _Anders Olaus_, joka kävi tänä kevänä tässä
Tukhulmissa isäntänsä kanssa, ynnä hänen tyttärensä. Hyö sanoi olevase
kotoisin _Ovikin-vaarasta_ (från Ovikens fjäll) Héden kirkonkunnasta
Herjedálin Liänistä, ja tuoneese tänne kolme Poroa, joita yks Herra
viimeis kesänä, heijän maita matkustaissa, oli heiltä ostanut. Ehkä
tämä värsy ei ouk sen pitempi kuin 4 sanan-juonta, niin tahtoipa
kuitenkin _Anttia_ hämmentyä, heitä laulaissaan. Milloin unohtu häneltä
yksi sana, milloin toas toinen. Samatenpa se oil laulamus, ei sekkään
aina ollut yhellainen; toisinaan hään kannatti yhtä polvea, toisinan
toas toista. Koska minä ite olen vielä varsin äkkinäinen Lapinkielessä,
niin kirjuttelen minä sitä, ikäänkuin hyö sillä puheen-murrellansa sitä
puhuivat. Mutta muistutuksissa (i noterna till texten) olen minä
nouattanut sitä Lappalaisissa kirjoissa tavallista kirjutosta. Herra G.
_Barkenbom_, Soitturi K. Soiton-Rahvaassa (Musikus vid Kongl. Kapellet)
koitteli kyllä panna tätä heijän Laulamusta polvillensa (på noter);
mutta sanoi tämän olevan varsin mahottoman kosk'ei eroitettu selveä
eäntä missään, ainoastaan yhtä sanoin räyhkymistä. Kuvat jotka tähän
liitetään, ja jotka kuvailee tätä ennen mainittua 17 vuotiasta poikoo
joikatessaan, ynnä sen 16 vuotisen tytön, seisova hänen eäressään, ovat
tehty Herra _M. v. Wrigthiltä_, joka on osottanut mullen sen hyvyyven,
että piiruttaa heitä sekä paperille että kivelle.
-- _Aldo_, "voahin"; Ren-ko, Waija. -- _Mese_, "vasa, Peuran vasikka";
Ren-kalf. -- _Ronk_, t. _råntjo_, "veto Poro, Härkä"; för-Ren, åk-Ren.
-- _Wuolget_ t. _Wuolket_, "vaeltaa, poislähteä." -- _Qwekt_, t.
_qwekte_ "kaksi." -- _Kolm_ t. _kolma_ "kolmet". -- _Sierken_ pitäis
merk. "sivu-teitä, uroja, polkuja, jotka eroittaiksen sillä isolta
tieltä"; ja taitaa ehkä tulla sanasta _siratet_, "eroittaa, hajottaa";
tahi sanasta _säret_, t. _särretet_, "särkee; säveltee." (Tämä sana ei
löyvy Lindahlin ja Öhrlingin Lappalaisessa Sanan-kirjassa). -- _Ruoket_
"kaivata, haukkua"; josta siitten _ruouket_, merk. "_mylvämistä,
ammumista, pylvimistä_"; tahi sellaista huutamista, jolla voahit
kuhtuuvat vasansa luoksensa. -- _Riide_ "risukko paikka, korpi"(?) --
_Puoiltum_, "koivisto, koivukko-paikka"(?) Tätä ja eillimmäistä sanoo ei
tavata Sanan-kirjassa. -- _Tjautet_, "ylös-kantaa, ylös nousta".
_Waren nal tjautet_, kantoa ylös vuoren peälle, nousta vaaralle;
_tjautasattet_, dimin. frequent. ja _tjautegåtet_; inchoat. --
_Piejet_, panemaan. -- _Vare_, "vuori, voara"; _varesabmelatjeh_,
"vuori-Lappalaisia", fjäll-lappar. Muutoin sana _fjäll_ (tunturi)
kuhutaan Lapin kielellä _tuoddar, kaise, gweutel_. -- _Tjärro_,
"kulma", _ware-tjärro_ "vuaran-harju"; fjäll-rygg, öfversta spets. --
_Nal_ t. _nil, nala_, peälle. -- _Pätso_, Poro; -- _Juoikem_, laulu.
[202] Tämän ja jälkimmäisen laulun sain minä (Lapiksi) Oppiaiselta
_Pet. Laestadiukselta_; joka oli kuullut Lappalaiset _Arjeplogin_ ja
_Lykselin_ Lapissa laulavan heitä. Ne ovat myös sen eistäkin heijän
puheen-murrella kirjutettu. Että heijän Suomal. keännökset, ja
selitykset ovat minulta, tahon minä sen puolesta nimittää, että mikä
heissä lie viallista, ei mahak tulla hänen syyksi. Tämä ensimmäinen
laulu mahtaa olla yksi _Laps-tuuvitos-Virsi_, jossa häntä peloitetaan
itkämästä. -- _Jöijuhtahta t. juoikem_ "laulu, veisu." _Uhtje_
Herjedalin Lapin puheen-murrella, on yhtä kuin _uttje t. utses_,
"pieni." -- _Mana_, "lapsi." -- _Piijel_, t. paijel, "yliten", josta
ehkä tulee se Suom. sana "peälle". -- _Korko_, t. kåtka, kåtk, kåtakes_,
"kusiainen, muurainen"; _kåtka pesse_, "kusiais-pesä." -- _Gradne_, t.
_kradne, kradna_ "kumppali, toveri, puoliso", pohjossapäin sanotaan
_radna_. _Kradnatjam påte_ merk. "tule veikkonen"! -- _Påtet_, "tulla";
_påte teke_, "tule tänne." _Påtestet_, dim. "tulla vähittäin";
_påtegåtet_, inchoat. "alkaa tulla." _Påtelet_, frequ. "tulla
huuhatteloo, tuihakkaasti, vikevästi"; _påtelastet_, dinin. ja
_påtelatjet_, inchoat. -- _Keset_, "veteä"; _kesestet_, dim.
"vetäillöö"; _kesajet t. kesegåtet_ inchoat. "alka veteä" _kesatet_
"pois-veteä"; _kesetattjet "taitaa veteä"; _kesetet_, "kulettaa."
_Kesetastet_ dim. "kuletella"; _kesetatjet_ inch. "alkaa kuletella";
_kesatallet_ frequ. "kuletella." Tästä vielä, _kesot, kesatjet_ m.m. --
_Jaure_ "järvi." -- _Wuopt, wuopta_ "hiuksi"; _wuoptist keset_
"hiuksista veteä." -- _Labtje_, ohjas. -- _Wanat_, "veteä"; _wanatet_,
"venyttää"; _wanatastet_, dim. "venytellä"; _wanatatjet_, inch, "alkaa
venyttää"; _wanatallet_ viruttaa, pitkäksi venyttää.
[203] Minä en varsin tiiä, jos tämän laulun pitäis nostattaman Karhua
keväillä pesästään, tahi jos sillä ainoastaan pieniä lapsia
tuuviteilaan. -- _Bire_, Karhu, ohto, kultakämmen, m.m.
-- _Puold_, "mäki, rinne, töyri." Se näyttää kuin Suom. sana "pelto"
(Lapk. _päldo_, Virk. _pöld_ oisi tästä lähtenyt, koska Suomalaiset
ennen vanhuutessa usseemmittain tekivät peltojansa ja halmeitansa
rinteillen. -- _Aija_, "ukko, ukkoinen, pitkäinen", _farfar, morfar,
åska. Tästä ehkä Suom. sana "äijä" (Gubbe, bisi, stor) ja Vir. sana
_äi, ai, öi_ ("appi", Lapk. _wuopp_), "Anoppi" on toas Virk. _ämmä, äm,
öim_, joka sana Suomk. merk. _gumma_; Tästä nähään mitenkä sanat näissä
Suomen, Viron ja Lapinkielissä ovat yhteiset, mutta merkitykset usein
erinäiset, -- _Tjodtjot t. tjuodtjot_, "seisoa"; josta siitten
_tjodtjostet_, dimin. merk. "seisoilla"; _tjodtjogålet_, inchoat.
"seisauttua"; Tästä siitten _tjodtjatet_, t. _tjodtjetet_ merk.
"seisahtua"; ja _tjodtjetastet_, dimin. "seisahtella"; ja
_tjodtjetatjet_, inchoat. dimin, "seisauttella." Josta siitten
_tjodtjotet_, permiss. merk. "seisottoa"; ja _tjodtjotatjet_, inchoat
frequ. "peällä seisottella", begynna påstå; ja _tjodtjalastet_
"vastaanseisoa." Kusta siitten _tjodtjelet_ t. _tjuodtjelet_ m.
"nousta, ylösnousta"; josta toas _tjuodtjelastet_ dim. merk.
"nouskella", ja _tjuodtjelatjet_, inchoat. "nousua", begynna stiga upp;
_tjuodtjaldattjet, t. tjuodtjaltattet_, permiss. "nostoo";
_tjuodtjeladdet_, frequ. "nostella, nostatella"; _tjuodtjalastet_
"vastaan nousta"; _tjuodtjadattet_, merk. "eteen asetella". Tästä
sanoin synnyttämisestä nähään, ettei Lapin kieli ouk niin köyhä, kuin
moni ehkä luuloo. -- _Last, lasta_, "lehti"; -- _leb_, "olen, on", e.m.
mon _leb nuora_, "minä on nuori". Tämä sana taivutetaan Lapinkielellä
näin: (Sing.) _leb_, olen, on; _leh_, olet, out, oot; _le_, on, ou, oo;
(Plur.) _lepe_, olemme, oumme, oomme; _lepet_, oletten, outten, ootten;
_leh_ t. _läh_, olevat ovat; (Dual.) _len_, myö kahet ollaan, t. oumme;
_lepete t. läpet_, työ (kahet.) oletten, t. ootteen; _lepa t. läpah_,
hyö (kahet) ovat. Tästä Lapin sanasta mahtaa Suom. sana _liene_ (joka
merk. "taitaa olla t. mahtaa olla") ja Vir. sana _leeb_, (joka merk.
yhtä) tullut synnytetyksi, koska heillä ei löyvyk näissä kielissä
emä-sanoo (stam-ord). Sillä e.m. _le-kus_ (Lapin-kielellä) sanotaan
Suomeksikin "liek-kös" j.n.e. -- _Stuor, stuorak, stuores_, "suuri,
iso" -- _Ko_, "kuin". -- _Snjära_, "hiiri"; _snjärats_, dimin.
"hiiröinen". -- _Pelje, "korva"; _pelje pele_, "korva-puoli";
_peljats_, dim. "korvainen".
[204] Tällä sanalla ei tässä ymmärretäk niitä Karjalaisia, jotka asuu
Suomessa, molemmin puolin sitä vanhoa rajoa, ja joista yks osa on
Greekkalaisia; mutta niitä Venäjän maan perillä asuvia Suomalaisia,
jotka asuuvat siinä Venäläisten keskellä, synkissä mehissä, ja joita
Karjalaisiksi kuhutaan, koska hyö ennen vauhuutessa ovat Karjalasta
lähteneet. Heitä löytyy monessakin kohassa Venäjässä, vaan liioitenkin
_Tverskin, Nischneinovogorodskin_, ja _Pleskovskin_ Kuvernissa.
[205] Näihin luetaan ne jo ennenmainitut _Syrjäläiset, Permiläiset,
Votjalaiset, Vogulilaiset, Tscheremissiläiset, Tschuvassilaiset,
Ohin-Ostiakilaiset, Morduinilaiset ja Tepteriläiset_, jotka kaikki ovat
ehkä ulossiirtyneet _Uiguriloista_, tahi siitä yhteisestä vanha
Tschuudalaisesta kansasta, joka Venäläisten puheen perästä on ennen
aikana valloittanut näitä muita.
[206] Moni on ehkä luullut, että nämät kansat oisivat puolittain jo
Venäläisiä, tahi alustapäin vanhoja Suomalaisia sukullisia, jotka
oisivat jo poissotkettu Venälaisten ja Tartarilaisten kansoin joukossa,
mutta Opettaja _Rusk_, joka äskettäin on matkustanut heijän maissa,
heitä tarkemmin muka tiiustellaksensa, toistaa etteivät out ollenkaan
näihin kansoin kanssa ihtiänsä hämmentäneet, mutta että hyö vielä
nytkin asuuvat itekseen, eikä lainkaan suvaihte toisia luonnaansa, sen
vähemmin menisi heijän kanssa naimisiin (lue Mnemosyne, 1821 p. 371).
Tällainen merkillinen yhistys keskenänsä, ja jäykkäys muihin
puuttumasta, tavataan yltä-kyllä Suomalaisissa kansoissa, ikeän kuin
heijän kielessä, jota ei vielä missään tavatak muihin antaineen, tahi
muihen kieliin kanssa velloittuna. Sillä missä se vaipuu, siinä se
poisvaipuu omassa puhtautessansa, vaan ei pois-sotkimisella, eikä
toisiin kieliin sevoittamisella. Tätä merkillistä esimerkkiä löyvämme,
ei ainoastaan niissä Suomessa löytyvissä Suomalaisissa ja
Ruohtalaisissa kylissä, jotka jo monta sata aastaikoo ovat
noapuruksissa asuneet, eikä vielä ymmärräk toisiin puhetta, tahi ovat
toisisek kanssa ihtensä sevoittaneet; mutta myöskin niissä Norissa ja
Ruotissa löytyvissä Suomalaisissa, jotka jo monta aikoo salpattu pois
omasta moastaan, ja suljettu näihin vieraihin kansoin, eivät vielä ouk
heittäneet tavansa, eikä kielensä, ehkä heitä monesti on jo kovasti
kuritettu omistaan luopumasta.
[207] Tästä on arvattava, että näitä Karjalaisia mahtaa olla
äijä paljon, koska variten vasten rupeisivat heijän kielellä kirjoja
painuttamaan.
[208] Tämä kirja kuuluisi näin, jos sitä kirjuittaisimme meijän
nenillä: Herran mijän Schyndy-Ruohtinan Svätoi Jevangeli Matveista,
Karjalan kielellä. Petschatoidu Sväteischago-Pravitelstvujuschtschago-
Sinodan käschschennäschtä, Venijän Bibleiskoin kanscha-kunnan elolla.
Pijteri 1820. 96 p. nälj.; joka meijän kielellä merkihtäis: "Meijän
Herran Vapahtajan Pyhä Evankeljumi, Matheukselta (kirjutettu). Karjalan
kielellä. Painettu-Henkeellisesti-valvottavaisen Synodin
suostumuksella, Venäjän Bibla-Toimituksen kustenoksella,
Pietarissa 1820".
[209] Hään sanoopi: "se ensimmäinen ja isomp'arvattavana nuhtelemus,
jota meijän täyty sanoa tästä keännöksestä, on meijän luulossamme --
että se on painettu Venäjän nenillä". -- Aivan niin! mutta jos eivät
tienneet, että tätä kävisi paremmin Suomalaisilla nenillä kirjuttamaan
-- niin ei ouk heitä nuhtela eikä moittia. Muuten se näyttää meistä
ouvollen, että koska Herra S. niin paljon lausuu tämän kirjan virheistä
ja puutoksista, ettei se niin sanalla mainihte hänen monesta ansiosta
ja hyvästä aivotuksesta, yksi asia, josta oisi meijän mielestämme ollut
muka tarkemmin puhua.
[210] Hään alkaa jo että tämän keännöksen kehnouen tantta, sillen
sovittaa, nämät Ennustajan sanat: "vi bedje efter ljus! Si, så varder
det mörker; -- efter sken. Och, si vi vandre i tökno"; ja lopettaa että
puhua: "om författarens öfverraskande vördslöshet... och otillräckliga
kännedom af Finska språket i allmänhet och Karelska isynnerhet." Yksi
syyttäminen jonka perustus kohta tuloopi meijän koittelemuksemme alla.
[211] Tässä asiassa on se Henkellinen Synódi osottanut yhtä kauniimpata
käytöstä, yhtä valaistettuampata mieltä ja yhtä Jumalallisempata ja
rauhallisempata syväntä, kuin yks osa siitä Vermlannissa Ruotissa
löytyvästä papin-juokosta, joka ei ainoastaan ouk pitänyt näitä heijän
moassa löytyviä Suomalaisia pilkan ja kovan kurituksensa alla, mutta
estänyt heitä soamasta Suomalaisia henkellisiä kirjoja, jott' eivät
heistä saisi mitään tietoa Jumaluutesta omalla kielellänsä.
Ja kuin olemme Keis. Suomessa olevaisen Bibla-Toimituksen hyvyyvellä
hankkinut heillen Suomalaisia Biblilöitä ja Uusi-Testamenttilöitä aivan
ilman mitään maksutak, ja tuottanut heillen omalla kustennoksellamme
muitakin henkellisiä kirjoja, niin kuin Suomalaisia Virsi-kirjoja,
Katekismuksia, Aapis-kirjoja m.m. niin ovat nämät heijän papit, ei
ainoastaan paheksinneet tätä, ja pahoin soimaneet; mutta myös
viimeisissä Herroinpäivissä paljon juonittelleet näihen Suomalaisten
anomuksia vastaan, joissa muka rukoilivat Kuninkastansa ja
Valtakunnanyhteisijä siätyjä soahaksensa omalla kielellänsä, ja omalla
kustennoksellansa yhtä Pappia ja Jumalanpalvelusta, heijän
henkelliseksi ravinnokseksi. Kuitenkin meijän täytyy Ruohin yhteisen
papis-siävyn kunniaksi sanoa, että hyö, ynnä ne toisetkin valtakunnan
siävyt, pyysi yhteisesti Kuninkastansa juuri hartaasti, että hään
ottaisi näihen Suomalaisten asiat armollisemmaan huostaansa.
Tulevaisuus osottanoon meillen mitenkä nämät asiat ovat tulleet
toimitetuiksi.
[212] Sillä jos heitä kerran opetetaan tuntemaan Suomalaisia painia, ja
Suomalaisia neniä, niin taitaavat sillä lukea Suomalaisia henkellisiä
kirjoja varsin rentonaan (obehindradt) josta piästäisiin siitä
vastuksesta, että varsin heijän tautta kustentamaan ja painuttamaan
Suomalaisia kirjoja Venäläisillä nenillä.
[213] Lue meijän Tutkimuksemme (Recension) _Rühsin_ kirjasta: _Finland
och dess invånare_ painettu Upsalan Tietomus-Sanomissa (i Upsala
Litter. Tidn.) vuonna 1817, N:o 19, 22, 24, 25, 26, 49, 50 ja 51;
meijän Juttelemuksemme: de Proverbiis Fennicis. Upsaliae 1818 ja Pieniä
Runoja, Upsalassa 1818.
[214] Myö soamme vastapäin kuulla että v. 1821 kirjutettiin jo Norissa
ja Ruohin Suomalaisissa, niin ikään tällä tavoin. Josta nähään että
tämä Savolaisten puheen-murre puhutaan ei ainoastaan muualla kuin
Savossa, mutta paljon laveammasti kuin ykskään muu Suomalainen puhe; ja
että kuin sitä kerran kohoitettiin kirjotus-kieleksi, niin sitä tehtiin
Ruijan Tunturista aina Aasian rajoillen, vähemmällä ajalla kuin
neljällä vuuella.
[215] Syy tähän hitaisuuteen on ollut osittain nämät äkkinäiset nenät
joilla se on kirjutettu, osittain myös, ettei tunnetak Venäjän kieltä,
josta tämä keännös mahtaa olla tehty; mutta erinomattain, että olemme
näinnä aikoinna olleet muista töistä niin ahistetut, ettemme ouk heri
joutaneet näitä tarkemmin tiiustella. Taitaapa moni nyt jo kahtoa liian
pitkiksi näitä tiiustelemisia (otettu yhestä luvusta); miten sanoisivat
siitten jos oisimme koko kirjan ottaneet tutkistellaksemme.
[216] Ne molemmat ensimmäiset näistä syyttämisistä on hään ite
perästäpäin antanut myöten, luulevan sillä sanallaan olevansa
vakuutettu kaikista nuhtelemuksista. Mutta ei niin! Kuin ruvetaan
mitään moittimaan, niin pitäis siihen tok' olla jotaik perustusta ja
syytä, erinomattain kuin pietään sellaista tora-puhetta, niin kuin
täss' on tehty. Sitä kolmatta syyttämistä on jo tehty toisilta ennen
meitä (lue: Ueber Erwartungen im Betreffe der finnischen Sprache und
ihre Litteratur, von Joh. Strahlmann. St. Petersburg, 1822.) Myö
tunnemme aivan hyvin että Herra S. on syntynyt varsin Suomalaisista
vanhemmista, ja pitäis seneistä osata Suomea paremmin kuin mitään
muuta. Myö uskomme myöskin että se taitaa Suomea paremmin kuin myö,
nimittäin Hämeen Suomea; vaan toisin puolin emme saata kaisea, että se
on Savon ja Karjalan puheessa varsin äkkinäinen (jota hänen puheetkin
toistaa); ja nykyisin tarvitaan Suomen-kielen tuntemiseen, että tuntea
näihenkin puhetta, ilman ompi tämä meijän tietomus varsin vajoava ja
puuttuva.
[217] Koska ei yhessäkään kirjanpajassa tässä kaupunnissa löyvyk niin
Venäläistä neneä, niin täytyy meijän hätävaraksi ottoo Greekkalaisia.
[218] Niin e.m. kuuluu g toisinaan Venäjänkin kielessä kuin h tahi ch,
e.m. sanoissa _noga, nogi_. Ruotin-kielessäkin sillä on monta eäntä;
milloin muka kuuluu kuin _k_, e.m. sanoissa _flygt, wigt, pligt,_;
milloin kuin _j_, e.m. sanoissa _ferg, berga, göra,_ milloin toas kuin
_v_, e.m. sanoissa, _stuga, sugel,_ j.n.e. toisinaan kuuluu
selittämättömänä, arvaten kuin _ng_, e.m. sanoissa _ring, gunga, ång_.
Muissa kielissä tehään tätä neneä vielä luonnottomaisemmaksi, e.m.
Franskan kielessä kussa kuuluu toisinaan kuin _sch_, e.m. _gage, génie,
loge_; toisinaan kuin _j_, e.m. _George, campagne, compagnon,_ j.n.e.
ja tätä huikentelevaista sanan-neneä, jonka oikea perustus-eäntä
Suomalainen ei taija kuolemaksikaan suustaan sanoa, sovitetaan
väkisekkin heijän kielesehen, meijän kielen muka murtajoilta.
[219] Että muuten Tutkian tavalla pelätä, että syntyisi kielessämme
muka hämmenys, jos kirjutettaisiin kahta sanaa yhellä tavalla -- niin
luin e.m. tässä _elä_, låt bli! (Käskevässä Lovessa Puuttuvaisesta
Toimitus-sanasta _elä_, i Imperativi Modus, _af_ Verbum Definitivum
_elä, älä_); ja elä, _lef!_ (Käskeväisessä Lovessa Syntyvästä
Toimitus-sanasta _elän_) -- on yksi turha luulo, sillä jos eivät
hämmenek meitä puheissamme, niin eivät myöskään hämmenäk meitä
kirjutoksessamme. Että eritavalla kirjuttoo yhtäläisiä sanoja, jotta
sillä muka eroittoo heijän erinäisiä merkityksiä, on yks tyhjä neuo,
joka ei maksak mitään, vaan ainoastaan matkaan saattaa liikoo vaivoo
tätä mieleen juohuttaissamme. Eihään se pieni sana _led_, jolla on
Ruohin kielässä 10 erinäistä merkitystä (nimittäin, veräjä, niveli,
suku-polvi, tie, juno, ilkiä, joutui, kärsi, taluta) ja jota kuitenkin
aina kirjutetaan sillä yhellä tavalla, ouk millonkaan tehnyt heijän
kielessä villitystä.
[220] Eipä myö Suomessakaan kirjutamme tätä nenee varsin kannallensa;
Myö kirjutamme _j_ (mykkänään) sekä pitkällä että lyhyvellä _i_, e.m.
_ja, ai,_ ehkä eännös on varsin samallainen. Että kirjuttaa häntä
erillä nenillä sanoin lopussa, erillä heijän alussa, on meijän
mielestämme yks joutava laitos.
[221] Koska meillä tässä ei ouk Venäläisiä neniä niin emme näillä
puuttuvaisilla Greekkalaisilla taijak tätä toimittoo. Mutta kyllä
kaikitekkin _ott'_ (ott') _toimitt'_ (toimitt'). _koir'lla_ (koir'lla)
on niin selvee kuin "otti, toimitti", koirilla (nimittäin jos _'_
merkihtee yhtä lyhyttä tahi puoleksi katkaistu _i_). Samaten sanotaan
Savossa sekä "pojan, piian, ajan" että myös _poijan, piijan,
aijan_ (ehk ei Tutk. sano tätä ymmärtäväsek) -- kumpaisetkin ovat
oikeet. Niin ikään erehtyy Tutk. kuin hään moittii sitä, että Toim. on
kirjuttanut _piiterissja_ (piiterissä) ja sanoo että se on varsin
sotiva Suomen kielen luontoa vasten, ja että ois pitänyt muka oleman
_Piitarissa_. Mutta tämäpä vasta sotii kielemme vasten. Sanonoovathan
hyö Hämeessäkin "liiterissä, kinkerissä", j.n.e, ja koska Tutk. tahtoo
soaha tätä sanaa oijastanneeksi, niin silloin oisi hänelle ollut
suurempi syy muistutella _Turun Viikko-Sanomien_ Toimittajaa, kosta se
viisauessansa rupeisi lehissänsä kirjuttamaan "sanomia Pyhästä
Pietarborista." Samalla tavalla nuhtelee hään häntä varsin syyttömästi
siitä, että hään kirjuttaa _niina pjaivina_ (niinä päivinä), ja tahtoo
että se pitäis muka olla "niinä päivinä." Mutta kennen lualla hään
vaatii että kaikki pitäis olla kirjutettu Suomen kielen perästä? eihään
se siitten oisikkaan omoo kieltä, jos ei ois jossaik eroitus. Jos Tutk.
oisi väheekkään tuntenut Viron-Suomea, niin oisi hään muka löytänyt,
että tämä Karjalaisten puhe taivuttaiksen Viron Suomeen, kussa _ä_ ja
_a_ usseen tavataan yksissä sanoissa, ja varsin tässäkin puheessa;
"päivä" on Virk. _päva_, ja "niinä", _niina_. Savonkin puheessa
sanotaan "tällainen, tämmoinen" j.n.e (liitettyissä sanoissa). Tutk.
soimaa sitäkin että Toim. välisten kirjuttaa _???_ (_nin_ 3, 8)
välistän toas _nin_ (_nin_ 3, 15.) Tämäpä toistaa ettei hään piä yhtä
puhetta toista halvempata; puhuuvatpa ne Suomessakin tätä sanaa sekä
pitemmin että lyhemmin, sekä _niin_ että _nin_; ikään kuin _hän_, että
_hään_; _me_, että _myö_, j.n.e.
[222] _Paino-virheiksi_ luemme e.m. sitä, että hään kirjuttaa _Gud_,
kuin pitäis olla _ljud_, j.n.e.
[223] _Kielen-virheiksi_, luemme sitä, että hään p. 152 kirjuttaa
_murhelliset_, kuin pitäis olla _murheelliset_ (ja vieläpä kiittääpi
tämän sanan hyväksi).
[224] _Kiännös-virheiksi_, luvemme sitä, että hään toimittaa sanan
_kuuntelee_ Ruotiksi, sanalla _han lyder_; ehkä se merkihtee _han
hörer;_ ja _kaatua_ (falla) on hään toimittanut sanalla _försjunka_
(hukkua)., j.n.e. Mutta ei sillä kyllä, eipä hään ou aina osana
oikeakaan lukea kirjasta, koska hään kirjuttaa _hiään_ kussa Toim:lla
on _gijan_ (hiän); ja _piäälläs_, kussa Toim:lla on _pijalljas_
(piälläs); _paakkoavaisille_, kuin on _pakkoiasilla_ (pakkojasilla);
_äljgää_; kuin on _äl'gija_ (äl'giä); _koiryilla_, kuin on _koirilla_
(koirilla) j.n.e. Sellaistapa myökin kuhtuisimme _huolimattomuuteksi_.
[225] Tällainen halu, että pahentaa kaikkia, on viettellyt Tutk. että
sotkia ne juuri selvimmät paikat, niin e.m. kuin seisoo: "syntiin
_kadoneot_" (kavoneita), niin hään tahtoo että pitäis olla "syntiin
_kaatuneita_", ja luetteloo viaksi, ettei Toim. ouk näin muka
kirjuttana.
[226] _Lovi_ modus, _Käskeväinen_, Imperativus; _käskeväisessä
lovessa_, i imperativi modus.
[227] Se ensimmäinen Suomalainen kirja, jota tunnetaan, on painettu v.
1544 ja kuhuttiin: _Rucouskirja Bibliasta_.
[228] Niin kuin Tutk. ilman mitään perustuksetak moittii kaikkia tässä
Karjalaisessa keännöksessä, niin hään toisin puolin kiittää kaikkia
meijän Suomalaisessa keännöksessämme (niin kuin luullaan) myöskin ilman
perustuksetak, (ilman asian koittelematak.)
[229] Moni luuloo ehkä, että nämät keännökset pitäis kaikki olla
välillensä yhteläiset, koska hyö kaikki toimittaavat samat asiat. Sen
hyö ovatkin kyllä asian puolesta, mutta kielensä puolesta, tahi tavat
millä tätä asiaa toimitetaan (sanat ja sananparret) ovat erinäiset --
erinomattain, jos uskaltaisiin (Tutk. luvalla) seurata kunkin kielen
luontoa ja puheen-piirosta.
[230] Sillä jos semmoiset sanat, kuin _proroka_ (Propheta) _rijächki_
(synti) j.n.e. ovat otetut Venäjän kielestä, niin ovat samat sanat
meijän kielessä taas otettu Ruotin kielestä, ettei siitä piek suuttua.
Se oisi toivottava, jos heitä soataisiin Suomalaisilla vaihtaneeksi.
[231] Toisessa kohassa kirjuttaa hään tätä sanoo aivan oikeen, kahella
_t_, nimittäin 3:12. _polttav_ (polttav). Koska tässä nyt on tullut
puheeksi Suomen kirjuttamisesta meijän Biblan-keännöksissä, niin tahon
muistutella että juuri tämä sana, tässä samassakin paikassa, on viärin
kirjutettu meijän omassakin Suomalaisessa Bibliassa. Siinä seisoo:
"mutta ruumenet poltta hän sammumattomalla tulella"; meijän luulomme
jälkeen, oisi tämä näin: "mutta ruumeneet polttaa hään
sammuttamattomalla tulella."
[232] Myö ei tahoitak siksi alentoa meijän omaa keännöstämme -- sillä
se on mahollinen että erehtymme. Mutta sillä tarkoituksella ja
ymmärtämyksellä, jolla myö käsitämme kielemme, niin oisi harva värsy,
joka ei tarvihtis oijastamista.
[233] Luulookohaan Tutk. Suomalaisessa Bibliassa kuulua paremmallen,
kuin luetaan (Makkab. 7, 24) "Koska Antiochus sen kuuli, luuli hän
hänen händänsä kazovan ylön" (Sic!) Pitäis olla: "luuli hään hänen
pilkanneen häntä".
[234] Oikeempi ehkä oisi sanoa _hänen_ (Minkän Loukassa) jollon sana
_käskynsä_ (joka on pois-heitetty) siihen ymmärtäisimme. Niin on myös
Suomal. Raamatussa.
[235] Meijän mielestä on koko tämä värsy paljon paremmin toimitettu
Karjalaisen keannöksessä, kuin meijän Suomalaisessa, jos on muka
kysymys, mikä heistä on selvempi, ja meijän kielemme myöten
luonnollisempi. Suom. Bibliassa seisoo: "Ja sanoma kuului hänestä
kaikkeen Syrian maahan. Ja ne toit hänen tygönsä kaikkinaisia sairaita,
moninaisilla taudeilla ja kivuilla vaivatuita, ja Piruilda riivatuita,
ja kuutautisia ja halvatuita: Ja hän paransi ne." -- Karjalaisessa on:
I kaikie Sirijoa-myöt rubei hiän kuulovilla olomach: i tuodich hänen
luo kaiki voimattomat, kaiken-ualasissa (kaikellaisissa) taudiloisa i
kivuloisa venyjat, i lèmbolasèt, i kuun-muuttèila piekschiätschiät, i
hermattomat, i hijät tervehytti.
[236] Niin e.m. sanoovat hyö _ei pole_, kuin myö sanomme _eipä ole_,
j.n.e. Eivätkä tyyvyk siihen, hyö eroittaavat toisinaan näitä liitto
polvia, sekä eillimmäisestä että jälkimmäisestä sanasta, ja
kirjuttaavat heitä varsin itekseen; ja (joka on vielä ouvompi) hyö
alottaavat toisinaan värsynsä tällaisella liitto-sanalla, e.m. "_kas
on söas naene armas_" (Otava II) jollon myö sanoisimme "onkos soassa
nainen armas." Sen eistä ei ouk Karjalaisen kirjutosta nuhtella, jos
häänki kirjuttaisi tämän liitto-polven erikseen. Samaten teköövät myös
Lappalaiset, hyö kirjuttaavat tämän sanan sekä toisen lopulle, kuin
Suomalaiset e.m. _päta-kus_ (tulet-kos) sekä myös _itekseen_, kuin
Virolaiset e.m. _tietah kus todn_ (tiiät kos sinä). Kyllä
Suomalaisetkin sillä sanalla taitaisi ikäänkuin Virolaiset alottoo
puheensa, mutta hyö voatii sitä silloinkin liitettynnä, e.m. "tokkos
tulet". Samalla tavalla, koska Lappalaiset sanoovat _ko tjatse_ (kuin
vesi) niin Suomalaiset sanoisivat mielellään (liitettämisellä)
"_niin-kuin vesi_".
[237] Se on juuri haikialla mielellä, kuin meijän on täytynyt näin
kiivaasti kohtata näitä hänen muistutuksia, sillä muuten myö mielellään
ylistämme hänen hartautta ja rakkautta Suomenkielen tiiustamisessa, ja
uskomme että meillä on syytä häneltä vastapäin toivoa parempia
tiiustuksia näissä asioissa. Myö olemme siitä vakuutetut, että jos hään
ite nyt jälestäpäin lukisi näitä hänen omia lausumuksia, niin hään
löytäisi heijän olevan pikaisuutessa ja kokemattomuutessa tehtyt, ja
kahtoisi hyväksi, että myö olemme nuoita oikoina.
[238] Niin e.m. kirjutetaan hänessä "ua", kussa muualla Suomessa
sanotaan _aa_, ja "iä", kussa muualla sanotaan _ää_, e.m. _mua_ (maa)
_työ_ (te) _myö_ (me) _hiän_ (hään) _iäni_ (ääni), _piällä_ (päällä)
j.n.e. Mutta tätä sanotaan heissä ei ainoastaan ensimmäisessä ja
viimmeisessä sanan polvessa, mutta myöskin keskimmäisissä, niin kuin
meijän jäykkiimmissä puheen-murreissa, e.m. _Jsruaelin_ (Israelin).
Meilläkin sanotaan _Isroaelin_ ja _Israaelin_.
[239] Yksisyys on parempi sana ehkä kuin yksinäisyys, merkihtemään
_Singularis_.
[240] Toimitettu Ruohtiksi, oisi tämä sana-juotos: "Häraf skulle det
synas som hade de swårt att uttrycka passiva begrepp (begreppet af ett
Passivum) emedan de begagna sig af sina Verba Passiva i förening med
Nomina eller pronomina, såsom Impersonella Verber för att genom dem
uttrycka aktiva begrepp (begreppet af ett Aktivum)."
[241] Teko-sana (aktivum) supistettu sanasta "Tekevä toimitos-sana."
_Teho-sana_ (passivum) kurnittu sanoista "Tehtävä toimitos-sana",
vältteämiseksi erinnäisyyttä ymmärtämyksessämme.
[242] Muualla Suomessa sanotaan kummaistakin, (e.m. yksisyyessä) sekä
"minä piiskataan" (jag piskas -- tehtävänä toimi-sanana) että "_minua
piiskataan_" (man piskar mig -- mainittomana toimi-sanana) ilman
erottamatak. Sillä ehkä kumpainenkin puhe toimittaa yhtä asiata, on
ymmärtämyksessä kuitenkin iso eroitus, siinä että toinen heistä enemmin
tarkoittaa sitä jota piiskataan, toinen toas -- enemmin tätä
piiskuttamista. Vaikka jo monta vuosisatoja tämmöisiä teho-sanoja ja
tehtäviä ymmärtämyksiä ovat sekä kielellemme että kirjoihimme
sisääntunketut, niin vielä nytkin korvat selittee sananparren "_minua
piiskataan_" olevan (kielensä puolesta) selvempee Suomea kuin sanat
"_minä piiskataan_"; johon muukalaisuuteen (barbarism) Savolainen ei
mielellään puutuk. Ja jos toas tarkoitetaan sanat (merkitöksensä
puolesta) niin löyvämme siinäkin eroitusta, nimittäin sama eroitus kuin
tavataan mitän ja minkän loukaisten välillä (emellan ackusat. partialis
och totalis) koska mikä-loukasta tällaisissa sanan-tavoissa käytetään
minkän-loukan varaksi. Jos käytettäisiin samat sanat monaisuunkin
luvussa, niin havaihtaan että "_myö piiskataan_" on kyllä kielen
puolesta selvee Suomea, mutta merkihtee Savossa toista tykkenään, ja
juuri vasta-loatuista, kuin "_meitä piiskataan_" (muualla Suomessa
merkihteevät yhtä). Samatek näissä Karjalaisissa, kussa "_hyö
piiskataan_" ja "_työ piiskataan_" sanotaan, kuin Savossa
sanotaan "_hyö piiskoavat_" ja "_työ piiskoatten_." Koska nyt
merkitöksensä suhteen sana "minua piiskataan" ei toimitak juuri yhtä
ymmärtämystä kuin sanat "minä piiskataan" (joka puheenparsi, muutoinkin
kielensä puolesta, ei ouk kunnollista Suomea) sillä minä ja minua
tarkoittaa eri ymärtämystä, niin Savolaiset ja Karjalaiset, jotka
mielellään tavoittaavat puheellansa käsitteäksensä pienimmiäkin
ymmärtämyksiä, eivät ouk tahtona olla näistäkään vajoolla. Se
näyttää kuin oisivat variten vasten täks tarpeheksi synnyttäneet
vara-sanoillensa uuven loukkaan, jota ei vielä yksikään meijän
kieli-kirjuttajoistamme lie hoksanut, ja jolla Suomeksi toimittaavat
sitä mitä toiset kielen-sortamisella hakeevat tehosanoillaan. Sentähen
kuin muualla Suomessa sanotaan (yksisyyen luvussa) "_minä_ piiskataan,
_sinä_ piiskataan, _hään_ piiskataan" (jag piskas, du piskas, han
piskas), joka sanantapa ei ouk Suomalainen, niin Savossa sanotaan:
"_minut_ piiskataan, _sinut_ piiskataan, _hänet_ piiskataan" (joka on
juuri parasta Suomea). Samatek, sanotaan myös (monaisuuen luvussa)
"_meijät_ piiskataan, _teijät_ piiskataan, _heijät_ piiskataan" (vi
piskas, ni piskas, de piskas) kuin muualla Suomessa sanotaan "_me_
piiskataan, _te_ piiskataan" &c. Niin kuin taivutellaan olevassa ajassa,
niin taivutellaan myös olleessa ajassa "_minut_ piiskattiin, _sinut_
piiskattiin" &c. Niin vaston niin sanalla "minua piiskataan, sinua,
piiskataan" (man piskar mig, man piffar dig te) on Savossa sama
merkitys kuin muuallakin; niin että jos sanotaan "minua piiskattiin"
niin silloin minua ei lyötiin niin paljon, eikä niin kovin, kuin koska
sanotaan "minut piiskattiin." (Tästä ja muutamasta toisesta ennen ei
keksittäneistä sanan-loukaista puhutaan vasta enemmin). Puhuissamme
Norjan Suomalaisten kielestä, olemme kohta löytävinnä vielä
merkillisemmän tapauksen puheessamme, nimittäin: hänessä alustapäin ei
myöskään löytynnen teko-sanoja, jos ainoasti mainittomia; eli että
meijän nykyiset teko-sanat, alustapäin eivät olleet muuta kuin
supistetuita mainittomia, joita silloin käytettiin, ilman
taivuteltamatak, varsin mainittominna toimi-sanoina.
[243] Tässä se lähestyy Lapinkieltä, kussa sanotaan _mije_ (myö, mie)
_mijen_ (meijän) _miji_ (meille) j.n.e. Muuton niin, tästä Karjalais-
kielen venäjän-loatuisesta kirjuttamisesta, en saatak oikeen sanoa
luetaanko sitä _hijät, hiejät, vai hieät_.
[244] Vatjalaiset taitaa tässä loukassa heitteli polven _un_, josta
syntyy _min_, heijän puheessa; Virolaiset lyhenteevät kovin paljon, hyö
sanoovat _mo_ (ja _minno_). Samaten teköövät Lappalaiset, jotka
pohjoisimmissa Lapissa sanoovat _mo_ ja _mei_, voan eteläisimmissä
_mun_. -- Niinikeän sanoovat nämät Karjalaiset millen-loukassa
(i dativen) _mivla_, t. _miula_; Suomalaiset, _minulle, mulle_;
Vatjalaiset, _mille_; Virolaiset, _mulle, mul, minnule, minnul_;
Lappalaiset, _munji, munjen,_ j.n.e. Sillä tavoin sanoovat Karjalaiset
myöskin _schivn, schiun_; Suomalaiset, _sun, sinun_; Vatjalaiset,
_schin_; Virolaiset, _so, sinno_; Lappalaiset, _to_, j.n.e.
[245] Kirjasta _H kaine diatheke_;, pain. Strengnäsissä 1758. 4 p.
[246] Jota luetaan kirjassa "Nya Testamentet, med stående stilar". Andra
Upplagan. Stockholm, 1817. 2 p.
[247] Suomalaisesta Uuesta Testamentista, painettu Turussa, v. 1820.
1 p. ("Suomen Biblia-Seuralda toimitettu.")
[248] _Pieä_, "luku" (Ruomalaisten _Caput_). Tämä Karjalaiselta
sepitetty sana toistaa jo, niin kuin monet muut, mitenkä se uusiin
sanoin synnyttämisellä on tahtonut vältteä käytteä Venäläisiä, eli
muita vieraan-kielisiä puheita -- Karjalaisessa kielessä.
[249] Luc e.m. _Åbo Tidningar_ 1778, p. 174; Matth. Gottlunds Försök
till en omarbetad Finsk Tolkning af Apostl. Sändebref, jemte anmärkn.
öfver nu brukeliga Finska öfversättningen, esipuheessa p. IV.
[250] Tuntematoin se on kyllä nimestään, mutta hyvin tunnettu
toimestaan ja työstään. Että hään vielä mahtanoon olla nuori ijältään,
arvattaisimme siitä, että hään on uskaltannut hävitteä vanhoa
tavattomuutta, ja yksinään siellä-maisin ruvennut harjoittamaan
kielensä kirjallisesti. Luultaisimme hänen varattomaksi, jos
varakkaaksikin, sillä, kummin-tahan, oisi hänellä ollut muuten huolta
kyllä -- ei puuttua kirjan-töihin, eikä tarvinut Bibla-Toimituskuunan
painon kustentajaksi. Olkoonpa tuo miten-tahan, niin on mies tehnyt
työtänsä uskollisesti, eikä ropottanut paljaan palkan tähen (niin kuin
moni muu) eikä myös kunnian tähen, jota annettiin hänellen
_Mnemosynessä_ -- palkan-peälliseksi. Mutta tahtoisimmo tuon arvolla
tuntea -- tämän hartaan, kansan valaistusta rakastavaisen, ja toellista
Jumallisuutta levittäväisen miehen. Sillä, _in quibus enim eadem studia
sunt, eaedemque voluntates, in his fit, ut aeque quisque altero
delectetur, ac se ipso_. (Cicero, de Off.)
[251] Moni ehkä syyttää minua, olleeni kovin kiivas näitä tulkittaissa,
ja moittineen joutaviakin. Saattaa ehkä niin olla! Sillä kuin toiset
ovat kielestämme olleet varsin huolimattomat, niin minua nyt kahotaan
aivan tiuskuvaksi. Monikin ehkä myös nuhteloo minua, näissä, omasta
kirjuttamisestain. Tiijän hyvinkin monesti kirjuttanein tavattomasti,
josta mieleni karvastuu; mutta eihään minun viheliäisyys vapautak
Roamatun. Mahollinen on myös, minun tässäkin jossakussa erehtynneen;
mutta jos voan puoletkaan, eli jos ies kymmeneksen, minun moitteistain
löyätten perustetut, niin siinä on teillä syytä kyllä toimittamaan
toisen paremman Suomennoksen; sillä Jumalan sanassa ei piek löytyä
yhtäkään virhettä -- meijän kautta. Mitäshän siitten sanoisitten, jos
kuulisitten minun julistavan, meijän nykyisessä äsken painetussa
Uuessa-Testämentissä vielä löytyvän 5 tuhatta isompata kielenvirhettä,
15 tuhatta keännös-villitöstä, ja, paihti tätä huonoa Turunpuolimmaista
Suomea, lukemattomia kirjoitus-vikoja. Työ hämmästytten! Niin moar'
minäkin! Mutta, se on kohta havattu: sillä jos lasketaan lukua, niin
kaikki nämät minulta tässä moititut virheet tavataan jo kirjan
ensimmäisen lehen puoliskolla. Nyt löytyypi Uuessa Testamentissamme 320
tällaista viheliäistä lehen-puoliskoa; kuin tätä lukua monistellaan
(multipliceras) näillä 114:llä multa keksittyä virheellä (tarkoin
luettu, ovat 47 Keännös-, 16 Kielen-, ja 5l Kirjoitus-virhettä -- siinä
on kyllä, yhellä puoliskolla!) niin syntyy 36,480 virhettä koko
kirjassa. Sillä lukemisella oisi koko Roamatussa 136,231 virhettä. Enkä
ouk vielä siittenkään niin mitään nimittänyt tästä vanhasta
tavattomasta kirjoitus-tavasta, näistä muukalaisista kirjan nenistä,
näistä joka-paikassa Turun puheen-murella katkaistun noista
Toimi-sanoista, näistä monessa kohin vallan Ruohtalaisista
sanan-tavoista, ja niistä hairauksista, jotka, synnytetyt
eroitus-merkkien tavattomasta käytettämisestä, ovat tehneet monta
monuista paikkoa selittämättömäksi; jos vielä -- heitäkin kaikkia
luettaisiin, niin ei oisi muuta neuvoa kuin kopioittoo koko kirjan,
teillen näytteeksi. Ja tätä kielen virheillä ja villityksillä turmeltua
kirjoa on jo monessa Herrainpäivässä hyväksi kahottu, monelta
Kuninkaalta vahvistettu, monelta Piispasilta ja Papilta lävitek luettu
ja tulkittu, on jo monta mies-polvessa käytetty kaikilta lasten- ja
kansan-opettajolta, ylitek koko Suomenmoan, käytetään vieläik tänä
päivänä, ja tarjoitetaan tulevillenkin ajoillen, pystytetyllä
painattamisella. Ja kuin tahotaan tätä paremmaksi, onnistuneeksi ja
uuestaan Suomenetuksi, niin vastataan; "ei oleva syytä kyllä, koska
tätä kirjoa toella luetaan olevan niitä parhaimpia kielen-toimituksia
Jumalan sanasta".(?!)
[252] Luulisin minä että monikin mieluisasti lukisi tämän avullisen
kirjan, jos oisi muka kauniisti toimitettu Suomen suloisella kielellä;
mutta nyt niin moni irvis-hammas moittii ehkä asiata kielensä tautta,
ja saattaa sillä vielä toistakin epä-luuloon. Tätäpä minä tahtoisin
esteä: minä tahon piteä asian puolta -- ei tämän kehnon kielen.
[253] Tässä ei puhutak paino-virheistä, heitä eroittaa vähä kukin,
ja oijaistetaan kussakin painoksessa; eikä myös kirjoitus-virheistä,
joita tavataan tapansa suhteen; mutta kysymys on kielen- ja
keännöksen-virheistä -- ne, ne villittää ymmärrystä, ja -- niitä
heitetään oikaisematak. Ridiculum est, quod est dubium, id relinquere
incertum; quod nemini dubium potest esse, id judicare. (Cicero, pro
Murena.)
[254] Jos tarkoitamme niitä miehiä, jotka ovat Suomentaneet meillen
Roamatun, niin ovat olleet _Turkulaisia, rantalaisia_ (kustboer) ja
_Ruohtalaisia_ -- ilmankos se kieli maistaa siltä?
Turun muinonen Piispa _Michael Agricola_ (syntynyt Pernajassa,
Ruohtalaisessa pitäjässä Uuella-moalla) oli iho-ensimmäinen, joka,
uskon-uuistamuksemme jälkeen, toimitti meille Roamatun kirjoituksia
Suomeksi. Hänen _Runo-töistään_ (ehkä oijaistut muilta) nähhään vieläik
hänen olleen varsin kehnon Suomalaisen. Jo Kouluttajana ollessaan
Turussa, painutti hään v. 1548 Tukholmissa _Uuen Testamentin_ Suomeksi,
nimellä: _Se Uusi Testamenti tulkittu Somen Turws, vaan prentattu
Stockholmisa Amund Lauritzan poijalda. 1548, 4:o_. Hään ilmoittaa ihe
kirjuttaneesek Turun ja Porin liänin puheen-murrella, ja jollon-kullon,
puheen puutteessa, ottaneen sanoja muistakin puheen-murteista. Vuonna
1551 painutti hään, Vara-Piispaana ollessaan, _virristön_ (Psaltaren)
eli Davidin virret, Kuninkaan _Kyöstin_ käskyllä, joita Turun
koulu-pojat, Kouluttajan _Paul Juustenin_ sanalla, olivat Suomeksi
tulkkineet kirjoitus-harjoituksissaan (vid sina stilöfningar). --
Niinpä se näyttää vielä nytkin, monessa paikoin, kuin oisi
koulu-poijilta Suomenettuna. Samana että seuravinna vuosinna painutti
tämä toimeellinen Piispa, ennen mainitussa kirjan pajassa, muutamia
luvun-kappaleita Suomeksi, Móseksen, Hannan, Samulin ja Tarinoin
kirjoista, niin myös muutamia lukuja niistä neljästä jaloimmasta
Ennustajasta, ynnä pienempien Ennustajoin kirjat kokonaan; mutta kansan
varattomuus ja näitten aikoin rauhattomuus esti vielä kauan koko
Roamatun Suomentamista.
Vasta Herroin-päivillä v. 1636 ja 1638 rukoili Suomenmoan Papis-seäty
Kuninkatarta _Kirstiä_, soahaksensa tätä puutosta autetuksi. Luvattuaan
tätä, käski hään heijät välillänsä valittamaan toimeellisia miehiä
tähän työhön. Valittiin silloin Peä-Rovastia (jota siitten Piispaaksi
tehtiin) _Aesehillus Olai Petraeus_ (papinpoika _Philipstaasta_,
Vermlannissa ) Greekan-kielinen Luettajaa (Lektorn) Oppia _Martinus
Stodius_ (jota kaksi vuotta sen jälkeen jo käytettiin laissa, ja
syytettiin taikon-tekiäksi) _Maskun_ pitäjää Rovastia _Henrik Hoffman_,
ja Kirkkoherraa Piikkiöissä _Gregorius Matthaei_, jotka työskentelivät
sillä innolla, että koko tätä ensimmäistä Suomenkielistä Roamattua
painettiin Kuninkaallisella kustennoksella v. 1642, puolen arkin
loajuuella (in folio); josta toimeesta paljon kiitettiin Suomen silloin
olevaista Peä-Holhottajata _Greve Pehr Brahea_. Nämät oli ne miehet
jotka ensin toimittivat meillen Roamatun, kussa Suomenkieltä ja
kirjoitus-tapaa paljon korjattiin vanhoista virheistään.
Vuonna 1685, eli 43 vuotta myöhämpänä, toimitti jo Turun sen aikuinen
Piispa, Oppia _Joh. Gezelius_ (se vanhempi, sillä nimellä) Kuninkaan
_Koarle XI_:sen käskyllä ja rahan avulla, uuven ja toisen painon, jota
jo painettiin Turussa Piispaan omassa kirjapajassa, neljäs-osan arkin
loajuuella. Koska hään siinäkin sivussa myös tahto kielen puolesta
oikaista tätä vanhoa Suomen-keäntöä, niin pantiin siihen työhön Paimion
pitäjän Rovastia _Henr. Florinus_, joka toimitti tätä muihen
Oppineitten avulla. Suomen kieli ja kirjoitus-tapa tuli silloinkin
paljon paranetuksi; ja kirjaa omistettiin Kuninkaallen. Tätä luettiin
ja ostettiin sillä halulla, ettei ollut vielä 20 vuotta kulunutta,
ennen kuin jo uuestaan valitettiin tästä Roamatun puutoksesta. Mutta
silloinkin sen aikuiset soat ja muut onnettomat ajat estivät tätä.
Herroin päivillä v. 1741 valitti Suomal. papis-seätös Kuninkaallen
tästä heijän tarpehestaan, niin myös Herroinpäivilla v. 1744; mutta
kuin ei siitä lähtenyt niin mitään, niin Turun Pappis-Neuoittelemus
keksi toisen paremman neuon, jonka hänen Kirjuttelia _David Deutsch_
ensin äkkäis'; nimittäin, että tätä uutta Roamatun painamista piti
toimitettaman Suomen yhteisten kirkkoin kustentamisella. Seurakuntojen
kuultua, vahvistettiin tätä peättämistä (förslag) Herroinpäivillä
v. 1747. Huojennokseksi näijen kirkkoloihen kustennoksissa koottiin
myös rahoja yksinnäisellä peällen-tarjoamisella. Mainittava on että
Venäjän puolimmaisetkin pitäjät, kiitettävällä tavalla, auttoivat
meitä tässä toimeessa, niin e.m. peällentarjoitettiin _Viipurin_
Pappis-Neuoittelemuksen kautta 411 Roamattua, _Lappeenrannan_
Pappis-Neuoittelemuksen kautta 186, ja _Narvan_ Pappis-Neuoiltelemuksen
kautta 11 Roamattua, joista kaikista jo eiltäkäsin maksettiin rahat,
painamisen varaksi. Pappis-Neuoittelemus _Lundissa_ lähetti 124 Talaria
kuparissa, jotka siellä olevainen Moaherra _Vilh. Lindenstedt_, Rouineen
ja Kirkkoherra _Lars Lefgreen_ olivat antaneet, lunastamiseksi siltä
Roamattuja köyhillen Turun leänissä. Ainoasti Hallitus puuttui
vähin tähän asiaan, eikä tehnyt muuta, jos suostui siihen, että
kirjoituspaperia, jota Hollannista haettiin tähän tarpeisehen, saatiin
ilman Tulli-rahan maksamatak (lue Åbo Tidningar, v. 1778).
Soahaksensa sekä kielemme että keännöksemme paremmin korjatuksi, oli
Turun Pappis-Neuoittelemus jo v. 1749 kulko-kirjallansa (genom
cirkulär) kehoittanut Hiippakunnan pappis-miehiä ilmoittamaan niitä
vikoja, jotka olivatten, kirjan luettaissa, löytänneet vanhasa
Roamatussamme, ja johattamaan heitä omilla muistutuksillaan. Mutta eipä
heistä monta kuuluna! Ainoasti juuri muutamat sisään-lähettivät
muistuttelemisiansa, eivätkä nekään -- jos varsin harvaat. Niistä oli
_Pöytäisten_ pitäjän silloin olevainen Kirkkoherra Oppia _Anders
Lizelius_, jota muista piettiin juuri aika-Suomalaiseksi. _Deutschin_
anomuksella, käskettiin häntä Turkuun jo v. 1754, painamisen
aloittaissa, josta peä-toimitus uskallettiin hänellen ja
_Deutschillen_. Heitä käskettiin: 1:siksi, oikaisemaan vanhassa
Roamatussa löytyviä paino-virheitä; 2:seksi, harjoittamaan
yhtämuotoista ja tavallista kirjoitus-tapoa; 3:nneeksi, tarkoittamaan
Suomenkielen henkellistä luontoa, jotta välttäisivät joutavoa sanoin
katkaistamista, ja heittäisivät tavattomia sanan tapoja, nouattaissa
selvempätä ja toimeellisempata puhetta; 4:nneeksi, parantamaan
julkinaisia keännös-virheitä, ja selkiemmällä, ja perustus-kielen
kanssa sopivammalla tavalla toimittamaan selittämättömiä, kahappäin
ymmärrettäviä sanan tapoja. Tätä uutta Roamatun painamista aloitettiin
Piispan _Brovalliuksen_ (syntynyt Vesteråsissa) ja Opettajan _earl Abr.
Clewbergin_ hoivauksen alla, ja lopetettiin v. 1758, Turun sen-aikuisen
Piispaan _C.F. Mennanderin_ (syntynyt Tukholmissa) johtattamisella.
Tästä Roamatusta painettiin 4,500 kirjan-kappaletta; mutta mainittava
on, että kahet kokonaiset värsyt pois-unoutettiin hänestä tykkänään,
nimittäin Syrachin XIX Luvusta 14 värsy, ja 1: Corinth, XVI L. 14
värsy, joista toinen, jota ensin havaittiin, painettiin erittäin
irtonaisella paperin-tilkulla, ja ympärillen lähetettiin jaettavaksi
kullenkin kirjan ostajallen, kirjahan muka kiini-liitettäväksi.
Ei ollut 20 vuotta toas kulunutta, ennen kuin jo kaivattiin tätäkin
kirjoa, niin että sitä jo v. 1776 painettiin Turussa uuvestaan, ja v.
1777 vielä Reävälissäkin, kumpaistakin neljääs-osan arkin loajuudtaan.
Jos sitä silloinkin toas kielensä puolesta koskettiin, en tunnek; enkä
myös mitä tehtiin näissä nyt äsken painettuissa, Bibla-Toimituksen
ulos-antamia. Mutta tästä meiltä nyt tutkitusta Luvusta on arvattava,
että oisi vieläkin tarpeellinen perinpohjin unestaan Suomentamaan koko
Roamatun, kussa ei ainoastaan löyvyk kaikellaisia paino-virheitä,
kielen-virheitä ja keännös-virheitä, mutta joka teoltaankin on
tykkänään Suomennettu -- ei perustuskielen mukaan, mutta Ruotin kielen
mukaan; josta se on soanut ei ainoastaan tätä Ruohtalaisuutta
kielessään, mutta myös nouattannt Ruotin keännöksen viheliäisyyttä,
lisätty Suomalaisilla kielen-puutteilla.
[255] Tässä ei puhutak juuri näistä nykyisistä miehistä, mutta jo
mäntyistä: sillä eipä tiijä vielä yksikään, mitä miehet meijän aikuiset
aivoavat. Erinomattain tuloo meijän kiitoksella muistaman tätä meijän
nykyistä Peä-Piispoa, joka, sekä toimeensa että oppinsa suhteen, on
kaikista mainittava. Hänen monet kansalliset että tievolliset ansiot,
valaistamisessa meijän Tarinamuksemme, hänen vehkeet tässä meijän Uuen
Virsikirjan toimituksessamme, m.m. tuntoo jokainen; eikä sekkään yksin
jouvak kaikkiin paikkoin! Oisihan se mahotoin voatia yheltä mieheltä
tarvista monen tuhannen.
[256] Minun tekisi juuri pahat mieleni, jos minä näillä viattomilla
sanoilla oisin suututtanut meijän kunniallista Pappis-seätyä, jotama
kunnioitan, ja josta on montaik kunnollista. Minä pitälen heijät
arvossa, mutta pitäisin vielä isommassa, jos yhistäisivätten taitonsa
toimittamaan meillen Jumalan sanaa selvemmäksi. Luulen myöskin kunkin
totinen ja hurskas-mielinen heistä, pitävän minun kanssani yhtä
puhetta, halaissamme samoa toivotusta. Sillä yhtä asiatahan myö ajamme,
kansan valaistusta, henkellisissä että moallisissa. Työ haetten tätä
viran puolestanne; minä, poika, ilman palkatak. -- Minä pien papit
arvossa, liijaksikin Suomalaiset: minä annan kullenkin kunniansa; mutta
rakastan totuutta. _Amicus Plato, amicus Aristotiles, sed magis amica
veritas_.
[257] Tok' löytyi silloinkin Suomessa mies, joka yksinään uskalsiin
paneita näitä aikomuksia vastaan. Se oli Juvan pitäjän muinonen Rovasti
_Matthias Gottlund_, isä vainooni, Osallinen sekä meijän Suomalaisesta
Biblan Toimitus-kunnasta että Uuen Virsikirjan Toimituksesta.
Kirjassansa tällen Keis. Suom. Biblan Toimituskunnallen, kirjoitettu
4:nä Moalis-kuussa v. 1816, ponnisti hään juuri kovasti vastaan tätä
Roamatun uutta painattamista, virheineen, vikoineen. Hään sanoi, jos
aivoatten aikoin soattaa tätä jaloa ja mainionta tarkoitusta,
levittämään Suomessa laveampata Jumalan sanan tuntemista, Roamatun
julkinaisemmalla lukemisella, niin elkeätte hätäilkee! Tehkeemme tätä
kunnollisesti, oikaistamisella ja tarkalla tutkistamisella meijän
Suomennoksemme perustuskielen kanssa. Levittäkee tämän Jumalisen sanan
selkiännä, ei selittämättömänä; ja kylvälkee tätä pullasta siementä --
voan ei pujoja eikä ohtakkeita. Asettakaamme toimeellisia miehiä, jotka
perin-pohjin perkaavat, ja uudestaan selvällä kielellä toimittaavat
meillen, näitä Roamatun kirjoituksia! Siitten vielä vastaik meitä
kiitettäisiin ja siunattaisiin. Ainoasti sillä tavoin hyövytetään ja
valaistetaan kansakuntoamme; mutta levittämisellä näitä kunnottomia
Suomenuoksiamme, mänöö koko laitoksemme tärviöllen.
Kejs. Suomen Biblan Toimituskunta otti näitä sanoja korvihisak, ja
lykkäisi asian molempahan Pappis-Neuoittelemuksehen, -- heijät muka
kuultaksensa. Ei ollut aikoakaan, ennen kuin jo tuloo kirja Porvon
Pappis-Neuoittelemukselta Isällen, kysellen: oliko hänellä muka lupa
moittia tätä vanhoa Ruotin Kuninkaalta ja Valtakuntain Seätyiltä jo
kerran hyväksi kahottua ja vahvistettua Suomen Roamattua; käskein häntä
havilla Neuoittelemuksellen julistamaan millä pakolla hään oli voativa
tätä uutta tutkistelemista, vanhasta Suomalaisesta Biblan-keännöksestä?
Mutta Ukko ei puhuna tuuleen, eikä juoksut joutavista. Hään oli jo
nuorra ollessaan (Kappalaissa, Porvossa) Ruohiksi uuestaan toimittanut
Esaiaksen ja muutamien toistenkin Ennustajoin käsitekoja; ja siitten --
juuri näinnä viimeisinnä vuosinua (Kirkkoherrana Juvalla) oli hään jo
kahteen tottiin Suomentanut pian koko vanhan Testamentin. -- Silläpä
hään hyvin tiesi mitä vanhoa Suomentamustamme vaivais. Päivällä hänen
oli tapa, pitämään huolta tämän ison pitäjän toimituksesta; mutta
yöllä, muihen liittäissä levollen, työskenteli hään näissä
henkellisissä harjoituksissa. Näytteeksensä Pappis-Neuoittelioillen
hänen ei lähteneen tyhjästä, lähetti hään heillen monet arkit,
täpö-täynneet maineista (af citationer) vianalaisesta kielen
käyttämisestä Roamatussamme; ja, koitteeksi, toimitti heillen myös uuen
Suomentamuksen 3:mesta ensimmäisestä Luvusta Poavalin kirjasta
Ruomalaisillen. Pappis-Neuoittelemuksen vastaus tämän peälle, annettu
samana vuonna 12:nä päivänä Loka-kuussa, on varsin merkillinen, ja
kuuluu näin: jos kohtakin jotakuta löytyisi Roamatussamme, joka
_tarvihtisi ehkä oikastamista_, niin Pappis-Neuoittelemus _ei
kuitenkaan käsittänyt semmoisia vaikuttamuksia_ (?) jotka voatisivat
paremman Suomentamuksen, liijoittenkin _koska nykyinen Suomalainen
Biblan-Keännös toella luetaan olevan yksi niistä pareimmista Roamatun
tulkkimisista_ (?!) Kuitenkin ei ollut hänellen kieltoa, omalla
kustannuksellaan painottamasta moitteitansa ja Suomentamuksiansa
Kielen-tiijustajoillen tutkittaviksi; eli toisilla sanoilla: hyö
tahtoivat, että hänen (ainoasti koitteeksi muka muillen) piti yksinään
aikoin soamaan, ja omalla valallaan toimittamaan, tätä yhteistä
tarvista, johon koko pappiskunta ei tahtona eikä pystynä puuttua; ja
jota ei vielä missäkään moailmassa (minun tietäksein) on saatu toimeen
yksinäisellä rahan-neuvolla (lue tästä Esipuhettansa, kirjassa: Försök
till en Omarb. Finsk Tolkn. &c. p IV.) Tätä annettiin hänellen
kehoitukseksi tästä hänen laveammasta Suomen ja perustuskielen
tutkimisesta. Kostoksi hänen aivotuksesta, soaha Jumalan sanan selvällä
kielellä toimitetuksi, ja palkaksi monen vuotisesta harjoituksistaan,
näissä toimeissaan, syytettiin niitä tyhjiksi ja joutaviksi, kiittäin
tätä vanhoa kirjotusta, joka ei parannusta tarvittu. -- Mitähän, jos
oisivat oikeen ymmärtänneet käyttää Ukon peätä ja tointa? Silloin se
oli heillen tarjoolla -- ei nyt eneän.
Näytteäksensä kullenkin selvällen kirjanlukiallen, hänen ei turhaan
ruvenneen kehoittamaan parempaan kielen-harjoittamiseen, julisti hään,
aluksi, muistutuksiansa Apostoleitten kirjoin Suomentamisesta, ja
sovitti tähän (ainoasti koitteen vuoksi) omankin keännöksensä,
ymmärtäväisiltä tutkittavaksi. Näitä painettiin Turussa vuonna 1821
(lue tästä Esipuhettamme I:seen Osaan p. XIII); mutta hään kuoli jo
syksyllä samanna vuonna. Hään oli muutamia vuosia tätä ennen, ilman
itekseen, uuestaan Suomentanut ne neljän jaloimman ja kahentoista
pienemmän Ennustajan kirjat; ja vuotta ennen kuoltuaan, suomenteli hään
heitä vielä toisen kerran, ynnä muita Vanhan Testamentin kirjoituksia,
kirjuttain muistutuksiansa kunkin kirjan lopullen. Mulla on
kumpainenkin näitä hänen käsi-tekojansa, varsin puhtaanna, hänen omia
kirjuttamiaan, toinen 71, toinen 173, arkkia, paksuueltaan. Tämän
toisen heistä oli hään jo v. 1820 lähettännyt Turkuun painattavaksi;
mutta kuoltuaan noutin minä sen sieltä pois, koska perellisten varat ei
yltynyt semmoisiin kustannuksiin. Eikä aikakaan ollut vielä lähestynyt,
Suomenmoassa, matkaan soattamaan tämmöisiä toimituksia henkellisissä.
Hyö olivat vasta silloin (varsin äsken) havainneet tarpeelliseksi
toimittamaan itelleen uuen Suomalaisen Virsikirjan. Puutokset
Roamatussansa eivät keksineet (eivätkä vielä keksi) ja puhua heistä
piettiin Jumalattomaksi, milt'ei mielettömäksi. Tämäkin miesi eli ennen
aikaasek, ja tunnetaan tuskin omassa moassa, kuin häntä muissa maissa
kunnialla mainitaan (lue e.m. _Rosenplänterin_ Beiträge zur genauern
Kenntniss der ehstnischen Sprache, Esipuhettansa 18:neiseen Osaan,
VII p.)
Poisi on vanha jo vaipunut! Mutta joka peri hänen verensä, peri myös
hänen mielensä; ja jos kohta minun täytyy tuosta kärsiä, niin en
kuitenkaan maltak olla innoittelemasta moamiehiäni -- samaan
henkelliseen tarkoitukseen. Jos tällä tutkimisellani olen joksikin
johattanut teijät tielle, niin se olkoon minun mielen nouteeni!
[258] Niinpä se tahtoo usseemmittain olla, että miesi yksi toimeellinen
saattaa enämmän aikaan, kuin koko joukko toimittamattomia.
[259] Kuin kuulen Bibla-Seuroin selityksistä vuosittain
ylösluettavaksi, miten monta Suomalaista Bibeliä ja Uutta Testamenttia
ovat ympäriin levittänneet, niin olen oatellut itekseen: voi toki, kuin
ois tehty työtä kunnollista!
[260] Minä tahon vielä kerran muistutella, minun ei niin millään
tavalla moittineen Roamattua, jos ainoasti tavan millä lailla se on
meille Suomennettunna. Jokainen mahtaa ymmärteä tässä olevan iso
eroitus; sillä erittäin on soimata Jumalan sanaa, erittäin ihmisten
ymmärtämättömyyttä. Jos viha-mies sanoo: minun kuitenkin näillä
moitteilla tehneen tämän Jumalisen kirjan halvaksi ja arvottomaksi
yksintapaisen kansan silmässä; -- niin sanotkee, että se on valeh! Minä
on antanut tälle kirjalle isomman ja suuremman arvon, sillä että olen
selittänyt, mitä hänessä löytynöön sopimatointa, ymmärtämätöintä, ja
hulluusti toimitettunna -- ei oleva Roamatun vika; mutta hänen
Suomentajoihen. Jos sanotaan: minun torunneen pappiloita, niin enhään
minä ouk muuta tehnyt, kuin päivittänyt elleivät ole oikeen meille
selittäneet ja Suomentaneet Jumalan sanaa. Paheksiihan sitä jokainen!
Jos tästä tahottaneen minua syyn alaiseksi -- niin olkoon asia
riitamies! Nopeemmin mä koston ja kiitoksen luulisin tuosta ansainneen
-- ei vihan ja vainon.
[261] Meiltä jäi äsken muistuttamatak, meillä olleen suuri vastuus,
toimittamaan tätä Karjalaisen puheen-karaistamusta -- hänen muka
tavallaan, koska meijän kirja-neniin ei löyvyk kiini-juotetut semmoiset
paino-merkit kuin tavataan näissä Venäläisissä. Tätä olemme kuitenkin
koonneet tehä aina 255:näiseen puoliskohon; mutta siitä eteenpäin on
meijän täytynnä ottoo toisia -- meillä tavallisia; niin että sitä sanoa
jota ensin (Karjalaisen tavalla) kirjutimmo e.m. _Kuundéli_, olemme
siitten (257:stä puoliskosta eteenpäin) kirjuttaneet _Kuúndéli_.j.n.e.
[262] Yhistettyä Venäjän kanssa, toivottaisimme soaha tarkempoa tietoa
näistä Venäjän moakunnissa asuvaisista moamiehistämme, erinomattain
koska Herra Oppia _Sjögren_ variten vasta, tässä tarkoituksessa, on
käynyt heitä tiijustamassa Suomen Hallituksen kustannoksella, jonka
valaistuksia olemme jo kauan halulla outtaneet -- vielä mielelläkin,
koska tunnetaan hänen mielen-hartautta tiijustamaan meijän
Tarinamuksessamme. Monikin Venäjän sotaväissä olevainen Suomalainen
nuorukkainen on näinnä aikoina kuljeskellut näissä maissa, heiltäkin
luultaisimmo soavaan jonkun tiijon näistä Ischoriloista; mutta --
joutaako ne semmoisihin? Minä olen kuulustellut moneltakin,
kirjallisesti että suullisesti -- mutta turhaan! -- Ainoa joka heistä
vähä tiesi, oli pitäjänmieheni Herra Kattein P. tt...r, mutta ei
sekkään muuta jos yhen kylän nimen. Josta hään kirjuttaa 13:nä Elok.
1823: "I följe af Brors önskan att få uppgift om några finska byar i
_Tverska Gouvernementet_, får jag härmedelst tillkännagifwa, det jag
uti mina annotationer blott har en sådan antecknad; och det är af den
orsak, att vi, under vår _marche_ endast en gång träffade att ha
nattquarter uti en Finsk by. Men jag will påminna mig, att der finnas
flera byar med Finnar till innevånare. Denna heter _Saschina_ och
ligger 30 virst från staden _Wesjugonsk_ wid vägen åt _Jaroslavl_ innom
_Tverska Gouvernementet._" Toinen moamies Evestluutnanti T...I...r oli
toas tavannut paljon niitä Pleskovin Kuvernissa löytyviä Suomalaisia,
joista suuri osa on ollut Gréve _Zuvarowin_ alusväkeä, ja joihen luonna
hään oli kauankin asunut. Mutta koska hään oli syntynyt Uuella-moalla,
eikä ymmärtänyt Suomea, niin hään ei taiha paljon tästä hyötyä.
Kuitenkin kirjutin minä ylös hänen tietojansa; mutta ne paloi multa,
ynnä muita kirjoituksia, tuli-palossa toissa syksynä.
[263] Mainitaan tietämättömillen, suurin osan Venäjän moata muinon
olleen asutettu Suomalaisilta kansoilta, ennen kuin Venäläiset heitä
vallottivat. Ja vielä Rurikin aikana, eli nuon vuonna 870, niin
asuivatten sen mainion ison moa-kappaleen joka Valkoisesta merestä,
pohjoisessa ylettyy Mustaan mereen etelässä; ja Uralin tuntureista
iässä aina Itä-merehen, luotehessa.
[264] Tverin Kuvernia jaetaan 12:neen maakuntaan, jotka yhteisesti
pitäävät 1140 peitto-peninkuormoa, kussa kuhunkin luetaan 1,096
ihmistä, eli yhteeseen nuon 1,250,000 henkee. (Tableaux Historiques.
Chronologiques &c. de l'Empire de Russie, par Alex. de Weydemeyer. St.
Petersbourg 1828).
[265] Tässä mahtaa jossa kussa olla erähtys kuurmoin (ziffrornes)
kirjuttamisessa, sillä tekisivät yhteen 76,843.
[266] _Novgorodin_ Kuvernia jaetaan 10:neen moakuntaan, jotka yhessä
pitäävät 2,300 p. penink., joista kuhunkin luetaan 347 henkee, eli
yhteisehen nuon 800,000.
[267] _Pleskovin_ Kuvernia jaetaan 8:saan moakuntaan, jotka piteävät
1050 p. penink., ja 742 henkee kullakin peninkuormalla; eli yhteisesti
lähes 780,000 henkee.
[268] Sekä näistä että seuravaisista sanoista arvataan näihen
Suomalaisten jo kauan asunneen näissä maissa, koska olivat tähän jo
niin taipunneet ja höystynneet, etteivät eneän tahtoneet keäntäitä
takaisin omahan moahasak. Myö arvelemme sen tähen: ellei nämät jo lie
otetut Suomesta Kuninkaan Koarle X:näisen päivinnä, jollon Venäläiset
1650 vuosien luvulla, Zar _Alexei Mikailovitschin_ hallituksen aikana,
paljon hävittivät Suomenmoata. Vuotesta 1710 vuoteen 1720 ottivat
niinikkään Suomesta paljon väkeä, jota kuletettiin Venäjäsehen,
liijaksikin v. 1716 ja 1717. Sillä kuin eivät soaneet muuta soalista,
niin ottivat ihmisiä, koska tiesivät mihin kelpaisivat. Niin nyt, koska
Ruotin Kuninkas löysi heijät siellä, niin hään kahtoi heijät
omaisuutenaan, ja otti heijät pois väkisekkin, niinkuin tästä
selitetään -- sillä hänellä oli miehen tarvista sotaan. Myö heitämmö
kullenkin lukiallen aatellakseen, josko se oli oikeen häneltä tehty,
ottoa miehet pois vaimoiltaan, ja jätteä näitä lapsineen turvattomiksi
tähän äkkinäiseen moahan, koska hänessä ei kuitenkaan ollut miestä
saattamaan heitä kaikkia sieltä pois. Tätä tehtiin vähä ennen Pultavan
tappelusta, ja on uskottava, että, vankitettua Venäläisiltä,
peästettiin heijät jälleen mänemään kotiisak.
[269] Kyllähän toki! Tätähä ne kahtona -- minkellaiset muka oli --
kirkko-menot.
[270] Väkisinkö ne muut siitten otettiin ja ylös-ehittiin?
[271] Eiköön ne lie tulleet lapsiansa itkemään -- toiset miehiänsä ja
sulhaisiansa?
[272] Lauletaan kuin: "Ei ole ajat, niin kuin oli ennen" &c.
[273] Lauletaan niin arvolla kuin:
"Toinen oli Tommi, ja
toinen oli Aatu", &c.
[274] Koottua Suomalaisia laulu-soittoja, aattelin minä ensin pysyytteä
heitä mielehemme kirjuttamisella sanoja heihin, soattain heistä
tauluja. Siitten aivotin kuitenkin näistä erinnäisistä lauluista
synnyttää jotakuta kokonaista, eli yhteistä ainetta. Mutta koska sekin
tuntui yhtäläiseksi (enformigt) niin sovitin heihin ja sevoitin
kuvailevaisia Osotuksia (teatraliska presentationer). Semmoiseksi
laulun aineeksi tuli _Joukkahainen_, muuan nuori Karjalainen, joka 21
vuuen vanhana valmisteliin Ruohtalaiseen sotaan; ja läksi Viipuriin,
kussa oli Karjalaisten kokous-paikka. Koska hään oli vimpa ja vähä
ylön-annettu luonnostaan, niin pani äiti hänellen matka-toveriksi
_Huson_ nimellisen orjan, joka toas oli aika pelkuri -- suuri ja
levee-suinen, mutta vähä-syväinen, jotta hänen muka arkauellaan
hoivautettaisiin pojan rohkeutta. _Joukkahainen_ otti parahan orhin;
mutta _Husolle_ annettiin vanhan Hiirakan. Läksivätten siitten
sota-kaluissaan rahtain, synkiä syvänmaita myöten, Viipuriin. Mutta
tästä _Husosta_ ei ollut _Joukkahaisella_ muuta, kuin paljasta
vastusta, pitkin tietä, niin kuin luetaan tässäkin laulussa, jota
koetteeksi julistetaan. Heijän keskinäiset pakinat, tarkoitetaan erillä
merkillä.
[275] Lauletaan arvollakin kuin "Yksi päivä nyt ehtii ehtoolle,
ei murheesta mistäkään tietään", &c.
[276] Loilu, _Ballad_. Aineeksi on otettu tarinaa jota luetaan
_Ganand. Mythol. Fenn._ p. 30.
[277] Lauletaan kuin: Niputtelen, naputtelen, Likkaa luhtiin pannaan.
&c.
[278] Katkaistu ensimmäisestä _Näytöksestä_ (Scenen) ensimmäisestä
_Käytöksestä_ (Akten) Joukkahaisessa.
[279] Niin kuin muistammo niin soitti Kellon-soittaja kelloansa, tässä
hirmuisessa Tulipalossa, kunnekka ite muuttui mustaksi tornin
palatessa.
End of the Project Gutenberg EBook of Otava, Osa II, by C. A. Gottlund
*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK OTAVA, OSA II ***
***** This file should be named 60533-8.txt or 60533-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
http://www.gutenberg.org/6/0/5/3/60533/
Produced by Jari Koivisto
Updated editions will replace the previous one--the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
specific permission. If you do not charge anything for copies of this
eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
performances and research. They may be modified and printed and given
away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
trademark license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
Gutenberg-tm electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country outside the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you'll have to check the laws of the country where you
are located before using this ebook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
provided that
* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation."
* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
works.
* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
* You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
volunteers and employees are scattered throughout numerous
locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
date contact information can be found at the Foundation's web site and
official page at www.gutenberg.org/contact
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
state visit www.gutenberg.org/donate
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
