Sointula : Kolminäytöksinen näytelmä

By Arvid Järnefelt

The Project Gutenberg eBook of Sointula
    
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Sointula
        Kolminäytöksinen näytelmä

Author: Arvid Järnefelt

Release date: February 26, 2026 [eBook #78049]

Language: Finnish

Original publication: Porvoo: WSOY, 1924

Credits: Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SOINTULA ***
language: Finnish




SOINTULA

Kolminäytöksinen näytelmä


Kirj.

ARVID JÄRNEFELT





Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1924.




HENKILÖT.

JOHANNES, yhteiskunnallinen uudistaja, puhuja.
NIINA, hänen vaimonsa.
JEAN BORGSTRÖM (Nanne), arkkitehti.
KOMPA, asianajaja.
JYRKI, entinen ylioppilas, Johanneksen aatetoveri.
AILI, hänen vaimonsa.
ALPERTI, tilallinen Pohjanmaalta.
HUHTIALA, tilallinen Hämeestä.
HYVÄRINEN, tilallinen Savosta.
VÄINÖ, torpanpoika.
EEVA, hänen morsiamensa.
RISTO, työläinen.
Vanhempia vaimoja:
  1:nen, 2:nen, 3:s, 4:s, 5:s, 6:s.
Poikia:
  1:nen, 2:nen, 3:s.
Tyttöjä: 1:nen, 2:nen, 3:s.
PALYELUSPOIKA (1:sessä näytöksessä).
JENNI, palvelustyttö (3:nnessa näytöksessä).
Työmiehiä, vanhempia ja nuorempia vaimoja, tyttöjä, poikia, lapsia.

  I näytös Suomessa.
 11   "    Amerikassa.
III   "    Suomessa.


Tekijä pyytää seuraavan huomautuksen painattamista teatterien
henkilöohjelmiin:

Sointula niminen siirtola on todellisuudessa ollut olemassa
Pohjois-Amerikassa, Vancouverissa, Malcolm saarella tämän vuosisadan
alussa. Näytelmässä esiintyvillä henkilöillä ei ole kuitenkaan
tarkoitettu kuvata tuohon siirtolaan osaaottaneita henkilöitä, vaan
ovat näytelmän kaikki henkilöluonteet vapaasti muovaeltuja taiteen
tarkoituksissa.

_Arvid Järnefelt_.




ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.


Sali. Perällä, katsojasta käsin vähän vasemmalla puolella ovi avaraan
eteiseen. Eteisen vasemmalla ovi, perällä ulko-ovi. Vasemmalla puolella
salia, taaempana ovi, lännempänä uuni, jonka tulensija on avonainen,
näiden välissä vanhanaikainen kaappi-kello, jonka heilurinkäynti on
harva ja lyönti kumean matala. Oikealla taampana ovi, keskempänä
flyygeli-piano. Ikkuna perällä. Tämän ja peräoven välillä korkea
peililaite peililautoineen. Sisustus osottaa huomattavaa varallisuutta.
Salin ovissa ja ikkunoissa kalliita verhoja, seinissä taidemaalauksia
ja gobelinejä, nurkissa veistokuvia, permannolla paksuja mattoja,
uhkeita valaistuslaitteita.

Väliverhon auetessa kaikki ovet ovat suljettuina.

ASIANAJAJA KOMPA perempänä, vähän oikealla, istuu kynä kädessä paperia
ja mustepullo edessään satunnaisesti asetetun katteettoman pöydän
ääressä. Hänen katseensa ja kynää pitelevä kätensä on kysyvästi
suunnattuna Johannesta kohden.

JOHANNES (seisoo asianajajaan päin kääntyneenä etualalla vasemmalla):
Ei, ei, luovun naimaosastani, jota en ole pesään tuonutkaan.

KOMPA (epäröi kirjoittaa): Mutta — (vähän kohottautuen): hyvä
herrasväki, minun on vähän vaikea vieraananne tässä yksin istua. Ettekö
suvaitsisi...

NIINA (seisoo etualalla oikealla): Valitettavasti en voi vaikeuksianne
lieventää. (Osottaen Johanneksen puoleen): Mutta...

JOHANNES (asianajajalle): Olkaa hyvä.

KOMPA: Niinkuin suvaitsette. (Kirjoittaa vähän aikaa, sitten katselee
papereitaan, tärkeästi): Olen sitte viime kerran paljon miettinyt
käsillä olevaa avioerokysymystä, ja ovat muutamat kohdat siinä minulle
yhä jääneet hämäriksi. Minun on senvuoksi pakko vaivata herrasväkeä
vieläkin muutamilla kysymyksillä.

NIINA: Kysykää, herra asianajaja.

KOMPA: Arvoisa rouva, miksi ette voi suostua matkustamaan miehenne
mukana?

NIINA: Minä en voi — minä rakastan taidetta, soitantoa, ystäviä,
joiden kanssa voi puhua. Mutta hän tahtoo, että muuttaisimme jonnekin
sinne — sinne — Hän tahtoo, että jäisin ikipäiviksi elämään noiden
tuollaisten — noiden hänen moukkiensa seuraan. Semmoista en voi. En
ikinä!

JOHANNES (asianajajalle): Näette itse, tiemme auttamattomasti
haaraantuvat.

KOMPA (Niinan puoleen): Lainopin kannalta voi tähän sanoa vain: vaimo
seuratkoon miestänsä.

NIINA: Vai niin se on lainopin kannalta. Entä järjen kannalta? Koko
hänen suunnitelmansa on pelkkää tyhmyyttä! (Johanneksen liikahduksen
johdosta): Niin, niin — minulla on puheenvuoro. Hän aikoo muuttaa
maailman. Ah kuinka kaunista! Siirtola — paratiisi ihmisten keskellä.
Mutta kun koko sinun ajatuksesi on alusta alkaen pelkkää tyh-myyt-tä,
tyhmyyttä! Viedä satoja ihmisiä vieraaseen maahan, ruveta heidän
johtajakseen, kun — kun —

KOMPA: Saanko kysyä, mitä "kun"?

NIINA: Kun ihminen ei osaa itseänsäkään johtaa. — Tyhmyyttä! —
Sittenkin ehkä seuraisin miestäni, jos se todella olisi _hänen_
keksintönsä, mutta kun koko juttu on hänen _yllyttäjänsä_ keksimä. Älä
keskeytä. Niin juuri, minä en ole velvollinen seuraamaan maailman
ilettävimmän viettelijän tahtoa. Tuo mies on hänen jumalansa, mutta
minä vihaan häntä. Tosin viisas kuin käärme, mutta käärme. Kyykäärme!

KOMPA: Minkä perusteella pidätte miehenne suunnitelmaa niin — niin
järjettömänä?

NIINA: Herra jumala, ettekö _sitä_ ymmärrä! He tahtovat perustaa
jonnekin maapallon taakse siirtolan, jossa — voi kuinka hullua —
lapset kasvatetaan yhteisesti ja ei mikään ole kenenkään ja lapset
riistetään äideiltänsä! Ja vielä: — eivät aio käyttää rahaa — aivan
noin ilman mitään... Te olette oppinut lakimies. Sanokaa minulle
suoraan, ettekö pidä sitä tyhmänä? No? — (Turhaan odotettuaan): Onko
vaimo lain mukaan velvollinen suostumaan ilmi tyhmyyksiin? (Taas
odotettuaan): Onko hän velvollinen uhraamaan elämänsä, kotinsa,
onnensa, maansa, ystävänsä...? (Suuttuen omaan heltymiseensä):
Vastatkaa!

KOMPA: Hm. Te unohdatte, arvoisa rouva, että on olemassa suuri, yhä
kasvava valtiollinen puolue, jonka aatteet perimmältä tähtäävät juuri
samoihin utukuviin, kommunismiin: yhteisyyteen kasvatuksessa,
yhteisyyteen työssä, yhteisyyteen omaisuudessa.

NIINA: Jaha, sosialistit.

JOHANNES (asianajajalle): Me tahdomme olla tienraivaajina
sosialisteille. Me tahdomme maailmalle osoittaa, että sopusointu
ihmisten välillä ei ole enää mikään saavuttamaton utukuva, niinkuin
lausuitte, vaan toteutettavissa oleva, reaalinen todellisuus. Emme voi
jäädä kotimaahan. Meidän täytyy päästä täydellisesti eristetyiksi,
kapitaalisesta yhteiskunnasta. Meidän täytyy päästä _kemiallisesti_
vapaiksi koko tästä räyhäävästä kilpailun ja sorron maailmasta. Me
luomme _uuden_ yhteiskunnan keskuuteemme, kuvan siitä mitä Pyhä Luonto
on ihmisillään oikeastaan tarkoittanut. Ja kerran ihmiset tarttuvat
siihen kuin haaksirikkoiset pelastusvyöhön. Meidän on vain näytettävä
maailmalle sellaisen yhteiskunnan mahdollisuus. Ajatella ja lukea eivät
kaikki osaa, mutta kuvia jokainen ymmärtää. Meidän on näytettävä
ihmisille kuva — tie uuteen sopusointuun, uuteen harmoniaan, uuteen
yhtymykseen.

NIINA: Tä-tä-tä-tä-tä-tä... Ja uusi yhtyminen aloitetaan — erolla!

JOHANNES (kadottaa hetkeksi varmuutensa, sillä ajatus on hänelle uusi,
sitten löytää vastauksen): Ellet tahdo eroa, _seuraa_ meitä!

NIINA: En ikinä! Seikkailuihin ei yksikään laki voi aviovaimoa
pakottaa.

JOHANNES: Siis eroamme.

NIINA (asianajajalle): Turhaan siinä kirjoittelette, herra asianajaja.
Minä en _anna_ eroa.

JOHANNES: Silloin minä _otan_ eron.

NIINA: Sinä et ota!

JOHANNES: Otan!

KOMPA: Rauhoittukaa, ystäväni, molemmat. (Hymähtäen): Lakiasioissa
_asiallisuus_ on ainoa. Tunteet hetkeksi nurkkaan.

JOHANNES ja NIINA, jotka kiivastuksissaan olivat lähestyneet toisiaan,
etenevät jälleen entisille paikoilleen.

KOMPA (olkaansa kohauttaen): Mikäli voin päättää on tässä tapauksessa
eroasia ajettava yksipuolisena. Silloin ei ylimalkaan riitaisuus
aviopuolisojen kesken ole riittävä eronaihe.

NIINA: Emme ole ennen näin riidelleet. Mutta nyt ei mene päivääkään...
Ja vain tämän tyhmyyden tähden. Miehelläni on kyllä ennenkin ollut
mielessä kaikellaisia aatteita ja maailmanparannuksia, hän on melkein
sosialisti, emmekä sittenkään ole riidelleet. Mutta nyt tulee tuo
inhoittava viettelijä ja nyt he tahtovat ryhtyä muka toteuttamaan —
ajatelkaa, todella toteuttamaan sitä — mikä se nyt on? — sitä
"sopusointuansa" ja ovat keränneet ympärilleen satoja raukkoja ja
aikovat tilata jo laivojakin...

KOMPA: Malttakaahan, arvoisa rouva. Asianajajana minun pitää kysyä
teiltä, onko tuo riitaisuus mahdollisesti kehittynyt joskus niin
pitkälle, että olisi puhjennut — kuinka sanoisin — ilmeisiin,
todistettaviin — minun on vähän vaikea ... — sanokaamme
väkivaltaisuuksiin?

NIINA: Että olisimme "tapelleet", tarkoitatte. Se on, että siis minä
olisin yrittänyt esimerkiksi repiä silmät hänen päästään. Niin,
Johannes, kuinkahan sen asianlaita lienee. Silloin ehkä todella voisit
_ottaa_ eron.

JOHANNES (asianajajalle): En ymmärrä tarkoitustanne.

NIINA (asianajajalle): Juuri ennenkuin astuitte tähän huoneeseen...
Mutta minun täytyy kertoa teille, että hän aikoo pitää täällä, tässä
salissa tänään kello viisi kokouksen, johon on kutsunut tuon idiootin
kaikkine inhoittavine seuralaisineen...

KOMPA: katsoo taskukelloaan ja vertaa seinäkelloon.

NIINA: Puoli viisi... Minä en sitä salli.

JOHANNES: Se kokous kuitenkin pidetään.

NIINA: Se mies ei astu tuon kynnyksen yli!

JOHANNES: Puolen tunnin kuluttua.

NIINA: Ei ikinä!

KOMPA: Mutta malttakaahan, hyvä herrasväki. Siis "juuri ennen tänne
tuloani", kuten sanoitte, — sattuiko välillänne jotakin —
väkivaltaisuutta?

NIINA: Sattui.

KOMPA (valmistuu kirjalliseen muistiinpanoon): Jaha, jaha.

NIINA (Johannekselle): No, kerrohan.

JOHANNES: vaikenee.

NIINA: Ainakaan en _minä_ ryhtynyt sinua työntämään ulos tästä
huoneesta tuonne toiseen.

KOMPA (heittää toivottomana kynän kädestään): Tjah. — Ei, arvoisa
herrasväki. (Johannekselle): Ei siis edes mitään väkivaltaisuuksia.
Täytyy siis löytää jotakin muuta, mihin perustaa yksipuolinen
avioerohakemus.

NIINA: Varmasti jotakin muuta.

KOMPA: Asia, johon nyt aion koskettaa, on kuitenkin äärimmäisen
arkaluontoista laatua, joten en tiedä, uskaltaako siihen luvattanne
kajota.

NIINA: Leikkauksenalaisen ei auta hävetä. Olkaa niin hyvä.

KOMPA: Ei teillä, arvoisa herra, ole esitettävänä eroon nähden jotakin
aihetta tyytymättömyyteen, joka koskisi suorastaan — aviollisia
suhteitanne, yhdyselämäänne?

JOHANNES: On.

NIINA: hätkähtää rajusti.

JOHANNES: Se juuri onkin erohakemukseni pääaihe. Suunnitelmani ei ole
suinkaan pelkkää korupuhetta, ei seikkailuhalua eikä — vielä vähemmän
— minkään yllyttäjän vaikutusta, niinkuin tässä on yritetty leimata.
Aatetoverini on vain terävä, käytännöllinen kyky. Hän järjestää minkä
minä suunnittelen. Hänen apunsa on minulle oleellisesta merkityksestä,
hänen alituinen seuransa on minulle välttämätön.

NIINA: on kivahtamaisillaan jotakin sanomaan.

JOHANNES: Puheenvuoro on minun.

NIINA: menee mielenosoituksellisesti istumaan sohvalle, oikealle, ja on
lukevinaan sanomalehteä.

JOHANNES: Terävällä järjellään hän tukee ja kannattaa minua, missä
tukea ja kannatusta tarvitsen, olkoonpa, että joskus myös hillitsee
aatteitteni lentoa. Mutta itse aate on minun, se on tässä sielussa
syntynyt, se on vuosikausien kuluessa kehittynyt ja nyt vihdoin
kypsynyt, se on ajatuksieni ajatus, se on vereni sykintä, se on minun
elämäni. Ja sen nimessä minä tahdon olla vapaa kaikesta mikä sitoo
minua, kaikesta mikä pyrkii kytkemään ajatuksiani, kaikesta mikä on
omansa lamauttamaan tarmoani ja jäytämään henkeni voimaa.

NIINA: Että sinä olet suuri puhuja, sen olen aina tiennyt.

JOHANNES: Sen nimessä, sanon minä, tahdon olla vapaa myös
sukupuolielämästä, ja ennen kaikkea juuri siitä.

NIINA (mielenkiinnolla): Tuon olisit voinut selittää myös joskus
_minulle_!

JOHANNES: Sukupuolinen intohimo on käynyt minulle ristiriitaiseksi
aatteeni kanssa. En ole sen tarpeessa, se on minulle olematonta, ja
velvollisuutena — vastenmielistä.

NIINA: Mutta olenko minä sanallakaan koskaan ilmaissut tyytymättömyyttä
sinun pidättyväisyyteesi?

JOHANNES: "Pidättyväisyyteeni"! — Se on ainiaaksi! Elän aatteelleni ja
päätökseni on olla vapaa ikipäiviksi. Horjumaton, peruuttamaton
päätökseni!

KOMPA: Lain kannalta katsoen moinen aviosuhteiden auttamaton
rikkoutuminen on kylläkin riittävä eron aihe.

NIINA (levottomana): Ah, te aiotte kietoa minut verkkoihinne, näen sen.
Minun täytyy saada apua. (Menee perälle, viskaa oikeanpuoleisen oven
auki): Nanne, tule tänne!

JEAN BORGSTRÖM näyttäytyy ovessa, pysähtyy epäröiden kynnykselle.

NIINA (mennen paikalleen): Tule, tule vain.

BORGSTRÖM lähestyy Niinaa.

NIINA: Kuule, Nanne, ne aikovat nyt selittää...

BORGSTRÖM (rauhoittavasti, sydämellisesti): Niina! Rauhoitu, Niina.
Olen kuullut joka sanan, ei tarvita selityksiä. (Katsoo ympärilleen):
Mutta esitähän toki.

NIINA (asianajajalle): Arkkitehti Jean Borgström. (Borgströmin
puoleen): Asianajaja, varatuomari... (Ei muista nimeä): Suokaa
anteeksi.

KOMPA: Kompa. (Käteltyään Borgströmiä): Olen täällä asianajajan
toimessa, ja luvalla sanoen — on hiukan epäoleellista kutsua
asianajaja asianajajan eteen. Vaan jos suvaitsette, mielelläni suon
paikkani teille. (Väistyen Johanneksen puolelle): Jompikumpi.

NIINA: Hän on talon ystävä ja tietää kaikki. Hän selittää teille minun
puolestani. (Kuiskuttelee kiihkeästi Borgströmin kanssa, pyytää
rukoillen ja suudellen).

KOMPA (lähestyy Johannesta): Hm?

BORGSTRÖM: Minulle on yhdentekevää. Hän ei ole lakimies.

KOMPA (hiljaa): Ei noilla kahdella ole keskenään mitään?

JOHANNES (pudistaa päätänsä): En luule.

KOMPA: Vahinko. Lykkäämmekö toistaiseksi?

JOHANNES: Ratkaisun täytyy tapahtua ennen viittä. Olkaa hyvä, jatkakaa.

KOMPA (istuu jälleen pöytänsä ääreen): Niinkuin äsken sanoin,
kieltäytyminen aviovelvollisuuksien täyttämisestä on lain kannalta
kylläkin riittävä eron aihe.

NIINA (levottomana Borgströmille): Nanne, puhu!

BORGSTRÖM: Rauhoitu toki, eihän tässä ole mitään hätää.
(Asianajajalle): Olette tietenkin oikeassa. Jos arvoisa rouva haluaisi
miehensä aviollisen kieltäytymisen perusteella hakea yksipuolista eroa,
hän varmaan sen saisi, vaikkapa vastoin miehensä tahtoa. Mutta en voi
käsittää, miten hänen miehensä _oman_ kieltäytymisensä perusteella
voisi vastoin vaimonsa tahtoa _saada_ eroa?

NIINA: Juuri niin, Nanne, juuri niin! Bravo!

KOMPA: Ette suinkaan te, herra... (Ei ole muistavinaan nimeä): herra
asianajaja, voine kuvitella, että kukaan aviovaimo olisi suostuvainen
avioelämään ilman avioelämää?

BORGSTRÖM: Juuri sitä tässä tapauksessa kuvittelen.

KOMPA: Arvoisa rouva, vastatkaa itse puolestanne: oletteko todellakin
tyytyväinen sellaiseen tulevaisuuden perspektiiviin?

NIINA: Aivan.

KOMPA (paiskaa toivottomana paperisalkkunsa kiinni).

JOHANNES (melkein rajun kiihoittuneesti): Siinä tapauksessa on kysymys
vain joistakin kurjista osakkeista, joita pelkäät kadottavasi. Rahat
saat pitää kaikkineen, niinkuin jo sanoin. Minä en _osta_ vapauttani!
(Asianajajalle): Luovun naimaosastani. Kirjoittakaa eroehtoihin.

KOMPA (kirjoittaa ahkeraan seuraavan kuluessa)

NIINA (rauhallisesti ja arvokkaasti): En ymmärrä miksi epäilet minussa
noin alhaisia vaikuttimia, jos _minäkin_ suostun pidättyväisyyteen.
Päinvastoin kunnioitan sinua voimasi johdosta, ja pidän sinusta
tällaisena enemmän kuin hillittömyytesi aikana. Usko minua, se on vain
tuo sinun "aatteesi". (Taas kiihtyen): En voi pakottaa itseäni ottamaan
osaa ilmi järjettömyyteen, älä sano mitään, se _on_ järjetöntä! Se on
henkistä lyhytnäköisyyttä! Se on hölläpäisyyttä!

BORGSTRÖM: Niina!

NIINA (Borgströmille): Itse olet sanonut, että ihmisellä joskus aivot
pehmenevät! (Johannekselle): Se on idioottimaista, mahdotonta, tyhmää,
tyhmää, tyhmää!

KOMPA (ottaa salkkunsa ja nousee).

PALVELUSPOIKA (virkapuvussa, koputuksen jälkeen sisälle peräovitse):
Muuan herra ilman käymäkorttia.

NIINA: Nimeltä?

PALVELUSPOIKA: Herra Jyrki.

NIINA: Sano herra Jyrkille, ettei hän voi tulla vastaanotetuksi.

JOHANNES: Pyydä herra Jyrki astumaan sisälle.

PALVELUSPOIKA poistuu.

NIINA: Se mies ei astu tämän kynnyksen yli.

JOHANNES menee peräovelle, aukaisee sen.

JYRKI kynnyksen tuolla puolen, katselee epävarmana outoa ympäristöä.

KOMPA ja BORGSTRÖM kääntyvät tulijaan päin.

NIINA (ottaa nopeasti revolverin pöytälaatikosta, Jyrkille):
Pysähtykää. En ota täällä vastaan.

JOHANNES: Käy sisälle.

NIINA (ojentaa revolverin Jyrkiä kohti): Ette astu kynnyksen yli!

BORGSTRÖM (käy Niinan käteen): Niina! Niina, mitä sinä teet!

NIINA: Heitä hänet ulos! Se mies ei saa tulla tänne, ei saa, ei saa!
(Borgströmin pakottamana kaatuu voimattomana sohvalle, purskahtaen
hysteeriseen itkuun. Revolveri jää Borgströmin käteen).

KOMPA (Johannekselle): Hetkinen vain ja asiamme on onnellisesti
ratkaistuna. (Jyrkille, joka aikoo peräytyä pois): Ei, ei, jääkää
tänne, hetkinen vain. (Istuu jälleen pöydän ääreen, valitsee salkustaan
asiapaperin): Me olemme teidän kanssanne kaksi jäävitöntä todistajaa
siihen, että riitaisuudet näiden aviopuolisojen kesken ovat todella —
ainakin arvoisan rouvan puolelta — johtaneet ilmi väkivaltaisuuksiin.

NIINA: kavahtaa pystyyn.

KOMPA (Jyrkille): Te näitte, että rouva ojensi revolverin miestänsä
kohden?

JYRKI: Jotakin sellaistahan tässä tapahtui.

BORGSTRÖM: Revolveri ojennettiin _tulijaa_ kohden. Minäkin olen
jäävitön todistaja.

KOMPA: Teidän jäävittömyydestänne ei ole toistaiseksi takeita. Te
suutelitte.

NIINA (huutaa): Minä aioin ampua _tuota miestä_.

KOMPA: Te aioitte ampua...? (Borgströmille): Näyttäkää minulle
revolveri. (Ottaa revolverin Borgströmin kädestä, aukaisee lukon, vie
Jyrkin nähtäväksi): Mitä _tästä_ sanotte?

JYRKI (hymähtäen): Täydet panokset.

JOHANNES: Revolveri on minun.

KOMPA (tekee Johanekselle vaikenemisen merkkejä. Jyrkille): Älkää
unohtako: "Minä aioin ampua tuon miehen."

BORGSTRÖM: "Tuota miestä".

KOMPA: Partitiivi tai akkusatiivi, se on yhdentekevää. Hyvä vain että
tekin muistatte. (Tekeytyvän sovinnollisesti): Mutta enhän minäkään
tahdo olla kova naisväelle. Allekirjoittakaa, arvoisa rouva, tämä
asiapaperi, se on _molemminpuolinen_ avioerohakemus — (tarjoaa paperia
Niinalle): — ja me tahdomme unohtaa välikohtauksen.

BORGSTRÖM (Niinalle): Nyt sinun on allekirjoittaminen, Niina.

NIINA: Mitä sinä sanot? Oletko sinäkin minua vastaan!

BORGSTRÖM: Olet menettänyt, Niina rukka. Hän uhkaa ilmiannolla
murhayrityksestä.

NIINA katsoo kauhistuen ympärillensä, käy käsin päähänsä.

JYRKI: Tässä asiapaperi, tässä muste, tässä kynä. Me emme toki ole niin
julmia.

NIINA (Johannekselle): Se ei koskaan voi olla _sinun_ tarkoituksesi.

JOHANNES: Olen jättänyt kaikki asianajajani haltuun.

NIINA (hetken kuluttua, verkalleen, toivottomasti, ratkaisevasti): Vai
niin! (Menee hitaasti pöydän ääreen, kastaa kynän, mutta käsi vapisee
ja hän ojentaa toisen kätensä Borgströmille, sitten allekirjoittaa
paperin. Kynä putoaa hänen kädestään).

KOMPA (nostaa kynän): Ja vielä tämä avonainen valtakirja.

NIINA (allekirjoittaa. Johannekselle): Hyvästi, Johannes! (poistuu
Borgströmin tukemana oikealle).

KOMPA: painaa imukepaineen asiakirjaa vastaan, jonka pistää salkkuunsa.

    Seinäkello lyö viisi.

KOMPA (katsoo taskukelloaan, tulee Johannesta kohden ja sanoo matalalla
äänellä, voitokkaana): Kello on viisi.

JOHANNES (herää masentuneesta lamauksestaan, valmiina tekemään mitä
pyydetään).

KOMPA: Ei, ei, en tahdo enää kokoustanne viivyttää. Voitte
allekirjoittaa toisten, samalla todistamme nimikirjoitukset. (Jyrkin
puoleen): Minun on kunnia... (Kättelee Jyrkiä, sitten Johannesta, ja
poistuu peräovitse).

JYRKI: Aika nokkela juristi! Tällaista tulosta en osannut odottaakaan.

JOHANNES: Se oli inhoittavaa! (Istuutuu raskaasti huokaisten sohvaan
vasemmalle).

JYRKI (aikoo aukaista peräoven): Jotkut heistä ovat jo saapuneetkin.

JOHANNES: Odota hetkinen.

JYRKI: Tänään olen vastaanottanut matkarahat yhteiseen kassaan. Meillä
on hyviä uutisia, uusia tulokkaita, yksi perheetön Pohjanmaalta, toinen
Hämeestä, lapseton hänkin, kolmas Savon ukkoja, vaimo kakaroineen jää
toistaiseksi. (Kun Johannes ei yhäkään ala virkistyä): Ovat myyneet
maansa ja kontunsa. Lupaavat luovuttaa yhteiseen asiaan joka pennin.
Mitäs sanot? — Mikä sinua painostaa? Olethan vihdoin viimeinkin vapaa!

JOHANNES: Olen vapaa, ilman tätä inhoittavaa kohtausta tuskin
olisinkaan. Niina sanoi äsken sanan, joka iski minuun syvälle. Putosin
maahan kuin lennosta ammuttuna.

    Peräovea raotetaan. Näkyy joukko henkilöitä tuloa tekemässä.

JYRKI: Odottakaa.

    Ovi sulkeutuu.

JYRKI: Jos sinua nukuttaa, heittäydy tuohon hetkeksi. Meillä on aikaa
odottaa.

JOHANNES (huokaa): Jospa minun sittenkin olisi pitänyt koettaa
suostuttaa häntä!

JYRKI: Lähtemään mukaan?

JOHANNES: Millaiseksi ajattelet elämämme silloin muodostuneen?

JYRKI: Oletko järjiltäsi? Hän _vihaa_ meitä!

JOHANNES: Olisi ehkä oppinut rakastamaan.

JYRKI (asiaankäyvällä, tarmokkaan ankaralla äänensävyllä): Mitä hän
siis sanoi sinulle?

JOHANNES: Hän oli tavallaan oikeassa. Minä muka tahdon yhdistää ihmiset
uuteen sopusointuun, mutta alotan aatteeni rikkomalla välit, eroamalla,
epäsoinnulla.

JYRKI: Kuuleppas, onko sinulla tupakkia?

JOHANNES (hajamielisesti): Tuolla. Tuolla.

JYRKI (peräoven luona olevan peililaudan ääressä): Oikein. Nämä ovat
niitä turkkilaisia. (Sytyttää kiirehtimättä, vetää syviä rintasavuja,
sitten istuu Johanneksen läheisyyteen tuolinselkä edessään, sanoo
teennäisen hillitysti): Hän olisi voinut antaa sinulle vielä paljon
_ankarampia_ nuhteita — noin omantunnon asioissa. Sillä eroathan sinä
koko tästä maastakin, niinkuin hänestä. (Hetken odotettuaan
vaikutusta): Rikothan sinä välisi perin juurin koko tämän
kapitalistisen yhteiskunnankin kanssa, joka viheltää sinun aatteillesi.

JOHANNES: Perinjuurin, perinjuurin!

JYRKI Niinkuin hänkin viheltää.

JOHANNES (hymähtäen): Viheltääpä todellakin!

JYRKI: Parjaa, vihaa, inhoo sinun aatettasi, joka kuitenkin on sinulle
enemmän kuin sinä itse.

JOHANNES: Olet oikeassa. Minä ja aatteeni olemme yhtä.

JYRKI: Mutta istuupa sinussa sittenkin vielä hitunen vanhan maailman
hapatusta.

JOHANNES koettaa huokaista pois tunnelmansa.

JYRKI: Tämä kokous on tärkeistä tärkein. Nyt ratkaistaan kaikki.
Valtamerilaiva on tilattu.

JOHANNES: Minä tiedän, minä tiedän.

JYRKI: Kajahuta siis ilmoille paras puheesi!

JOHANNES: Oh, pitääkö minun vielä puhuakin! Tiedäthän, etten voi
teeskennellä innostusta.

JYRKI: Juo siis jotakin. Useat näkevät sinut ensi kerran. Kevättä,
päivänpaistetta, reippautta, toivoa, uskallusta, elämänhehkua on sinun
nyt lähdön edellä heihin puhallettava. Enhän minä sellaiseen pysty!
(Menee aukaisemaan peräovea): Mutta se on tällä hetkellä välttämätöntä.
Välttämätöntä!

JOHANNES nousee, kääntyy poispäin, siirtyy etualalle.

JYRKI (avaa oven): Käykää sisälle, käykää sisälle.

    Joukko tietopuolisesti sivistyneempää työ- ja talonpoikaisväkeä
    miehiä ja naisia, nuoria ja vanhempia, myös joitakuita lapsia
    astuu sisään hitaasti, malttamatta aluksi tarkastella salin
    kattoa, seiniä ja kalustoa.

JYRKI: Sisään, sisään vain rohkeasti! (Uusille tulokkaille): Terve
Alperti, Huhtiala, terve Hyvärinen. Tuossa se on meidän johtajamme.

JOHANNES: Terve tuloa, veljet ja sisaret. Istukaa. Olkaa kuin kotonanne
täällä. (Kättelee jokaista, koettaen puhutella kaikkia).

JYRKI: Niin, olemmehan kuin samaa perhettä kaikki. Istukaa, istukaa. Ja
Leena on tullut oikein matkakimsuineen. Tänne, tänne, noin, noin.
(Kokoo avuliaasti vieraiden kamsut ja nyytit läjään peräseinää vastaan,
siirtelee pöydät ja tuolit keskeltä huonetta syrjemmäs).

1:NEN VAIMO: No eikös sitä lähtöä tehäkin?

JYRKI: Lähtöä, lähtöä, kuinkas muuten. Valtamerilaiva jo tilattuna.

USEAT JOUKOSTA: Valtamerilaiva!

JYRKI (vetää kartan povitaskustaan kesken muita puuhiaan): Tässä
kartta. Näin mennään. Tästä tuonne. Sitten 22 päivänä valtamerilaivalla
Liverpuulista, tuosta kohden. (Antaa kartan käsistään ja jatkaa
järjestelyä).

ENIMMÄT JOUKOSTA kokoontuvat kartan ympärille, kurotellen paitansa.
Syntyy puheen sorina, jossa kuuluu tiheään sanat: "valtamerilaiva", "22
päivänä", paitsi muuta matkaan kuuluvaa.

JYRKI (kun Johannes on kättelyssään pysähtynyt uusien tulokkaiden
kohdalle): Siinä uudet veljemme: Alperti Pohjanmaalta, Huhtiala
Hämeestä, Hyvärinen Savosta.

HYVÄRINEN (Johannekselle): Teitäkö ei myö jo tunnettais. Oho! On niitä
teiän kirjotuksianne tok' lehistä luettu. Ja minä ne ossoon ulkoo.
Paljon ois meiän seuvuilta tulijoita, kunhan saanevat ensin asiansa
selviksi...

JYRKI: No jokos se Hyvärinen on saanut talonsa kaupaksi?

HYVÄRINEN: Eihän myö vielä. Se kun tuota... Mutta saaneehan asiamies
jälempänä toimittaa ja vaimo sitte tuopi rahat tullessaan.

JOHANNES: Oikein ajateltu, Hyvärinen. Ensin nähdään, mitä hommastamme
syntyy, sitten...

HYVÄRINEN: Syntyyhän se, hyvä siitä tuloo. Vai tämä se on johtajamme.
No jo on pulska miehekseen. (Valmistuu ikäänkuin puhetta pitämään):
Niinkuin Mooses ennen vanhaan vei Israelin lapset Ekyptistä luvattuun
maahan...

JYRKI lyö Hyväristä voimakkaasti olalle. He nauraen syleilevät
toisiansa.

HYVÄRINEN: On, on meillä luettuna niistä lehistä.

HUHTIALA (vähän jurona): Meirän on myyty. Vein rahat pankkiin.

JYRKI (leikillisesti): No aina se hämäläinen varansa pitää.

HUHTIALA: Eikä pirä. Kuitti on. Perille päästyä nostetaan, kunhan
nährään.

ALPERTI (ottaa setelitukon povitaskustaan, antaa Johannekselle):
Uutehen talohon vanhan hinta.

JOHANNES ottaa rahat vastaan, antaa Jyrkille.

    Karttaa katselevan ryhmän puolelta kuuluu naurunremahdus,
    joka vetää muidenkin huomion puoleensa.

JYRKI (Johannekselle, joka on jälleen siirtynyt etualalle): Etkö saa
sanaa suustasi!

JOHANNES: Jossakin muualla. Enhän ole enää kotona täällä. Seinät
puristavat minua, katto painaa päätäni.

JYRKI (hillityllä raivolla): Tämäpä on kirottua!

AILI on vähää ennen ilmestynyt eteiseen, riisunut päällysvaaiteensa,
tulee sisälle peräovesta, lähestyy varovasti Jyrkiä, joka ei häntä
huomaa.

JOHANNES: Puhua innoituksetta on minulle samaa kuin valehdella.

AILI koskettaa takaa Jyrkiä hihaan.

JYRKI: Niin, tässä saan sinulle esittää nuoren vaimoni.

JOHANNES: Hänkö? Kuule, enhän ole vielä onnitellutkaan sinua. (Kättelee
Jyrkiä, katsellen Ailia, johon rakastuu ensi hetkistä).

JYRKI: No, no, joutavia! Akkahan se minullakin olla pitää.

JOHANNES (ottaa Ailia kädestä): Onko aikomus seurata mukana?

AILI: On.

JOHANNES: Valtamerten taa, läpi mittaamattomien maanosien.

AILI: Niin.

JOHANNES: Seurata tietymättömään tulevaisuuteen, ehkä puutettakin
kärsimään, ehkä sairastumaan, ehkä jäämään vaille lääkärin apua, ehkä
— ikävöimään vanhoja kotipolkuja, ystäviä, omaisia? — Silmät katsovat
minuun avoimina, riemua täynnä.

MUUT LÄSNÄOLIJAT ovat vähitellen jättäneet karttansa, kunnes kaikki
jännittyneinä kuuntelevat Johanneksen sanoja.

AILI: Teitä seuraan vaikka silmät ummessa.

JOHANNES: Sinuttele minua, sisar. Minä olen Juho. Ja sinä?

AILI: Aili.

JOHANNES: Onpa niitä sentään naisiakin, jotka voivat jotakin aatteelle
uhrata.

1:NEN VAIMO (osottaen ylpeydellä 2:seen vaimoon): On niitä.

    Johanneksen ja Ailin kädet erkanevat.

2:NEN VAIMO on vetänyt kaksi puolikasvuista lastansa eturiviin johtajaa
heille osottaakseen.

JOHANNES (kääntyen 2:sen vaimon puoleen): Jotka jaksavat uhrata vielä
lastensakin puolesta! (Nostaa yhden lapsista syliinsä).

2:NEN VAIMO: Vai jo uuden setän sylissä! Niin karistamme kurjuudet
samalla lastenkin hartioilta, eivät näe viinaa, ei korttia, ei
irstautta. (Itkee).

JOHANNES (annettuaan lapsen Ailin syliin, joka hänkin oli kumartunut
lasten puoleen): Niin, veljet, sisaret! Vuosisatain kurjuudet me
karistamme hartioiltamme! (Täynnä innostusta): "Uutehen talohon!"
"Uutehen talohon", sanoi pohjalainen äsken, kun laski käsiimme talonsa
hinnan. Hän uskoo meihin, hän rakastaa meitä, hän sanoo meitä uudeksi
taloksensa. Uutehen talohon vanhan hinta! Se ajatus meitäkin
innostuttakoon. Pesäeroon vanhasta yhteiskunnasta, pesäeroon, sanon
minä! Kaikki siteet armotta poikki, kaikki peräytymisen sillat tuleen!
Irti, irti vanhasta! Uutehen talohon!

Mutta mitä tuovat uuteen taloon ne, joilla ei ole ollut vanhaa myydä?
Eikö mitään? Koko elämänsä, työnsä, jänteittensä voiman, jota innostus
ja toiminnanhalu paisuttaa! Minäkin kuulun niihin, jotka eivät tuo
uuteen taloon muuta: kaikki siteeni vanhan kanssa, olen katkaissut,
omaisuuteni olen menettänyt, kohtalo ei ole sallinut minun sitä
aatteelleni luovuttaa. Maailma tahtoo pitää omansa. Mutta olkoon niin.
Minullakin on siis antaa vain käteni, pääni ja sydämeni. Maailma
viheltää, ilkkuu ja nauraa minulle: me muka hukumme omaan yritykseemme,
me muka kuolemme nälkään! Eikö joukossamme ole kyntäjiä, kylväjiä?

ÄÄNIÄ JOUKOSTA: On niitä!

JOHANNES: Me muka jäämme kylmiin, sateitten alle! Eikö siis joukossamme
ole kirvesmiehiä!

ÄÄNIÄ JOUKOSTA: Täällä ollaan!

JOHANNES: Eikö ole suutareita, eikö räätäleitä, eikö seppiä, eikö
konemiehiäkin, eikö sahanasettajiakin!

    Kysymyksiin kuuluu joukosta yhä innostuvampana: "Täällä ollaan!".

JOHANNES: Satoja meitä on, ja mekö kylmiin jäisimme! Totta on yksi
asia: paljon meille työtä tulee. Mutta raskaskin työ on meille oleva
pelkkää iloa ja riemua. Se ei ole meille oleva kirousta, niinkuin
vanhan maailman orjille, jotka kapitaalin kätyripomoja palvelevat. Ei!
Meidän työmme on oleva omaa työtämme. Kerrankin on työmies saava
nauttia työnsä koko tuloksen! Kerrankin hän on tekevä työtä
itsellensä! Kerrankin maa on oleva ojankaivajan oma, kerrankin metsä
hongankaatajan, kerrankin apaja sen, joka nuotan kutoo. Kerrankin! Mikä
vapahtava riemu! Turhaanko lintu visertää kesken arkista työtänsä?
Turhaanko kiuru kesken pesähommaansa taivaisiin kohoaa, suun täydeltä
laulaaksensa? Niin mekin! Niin mekin, sanon minä! — Ja vielä maailma
moittii meitä, että muka tahdomme eristäytyä oman erikoisonnemme
hakuun. Niin kyllä, eristäytyä, mutta vain niinkuin eristäytyy mies,
joka korpeen lähtee uutta tietä raivaamaan. Sillä tietä me lähdemme
raivaamaan, uraa uutta ihmisten kulkea. Ei auta tässä tiedemiesten
viisastelut enää, ei auta opit, ei seulomiset, ei paljon puhumiset.
_Teossa_ se tie on meidän näytettävä maailmalle. Aatteemme toteutus ei
tarkoita siis vain itsekästä erikoisonneamme, vain _maailman_ onnea! Ei
oman itsemme hyväksi, vaan _maailman_ hyväksi! Aatteemme aateloitsee
meidät! — Niin, rakkaat hengenheimolaiset, veljet, sisaret, aatteemme
on tehnyt meidät toistemme sukulaisiksi. Maailmassa, jonka me nyt
jätämme, tekee liha ja veri ihmiset toistensa sukulaisiksi, ja he
kokoovat toisilleen perintöjä ja riistävät ja riitelevät. Mutta meidät
tekee veljiksi ja sisariksi aate. Ja kerran näytämme maailmalle, että
tämä on korkeampi ja lujempi sukulaisuuden pohja! Veljet, sisaret,
yhdessä uskallamme, yhdessä voitamme tai hukumme! Kädet käsihin, sormet
sormien lomahan!

    Kaikki haltioituneina, riemukkaina kättelevät tai
    syleilevät toisiaan.

JYRKI (Johannekselle): Se se vasta puhe oli!

JOHANNES (ottaa Ailia kädestä): Sinä minulle voiman annoit!

HYVÄRINEN (osoittaen Väinöön ja Eevaan, jotka ovat rakkaita
toisillensa): Mutta mitenkäs nämä Väinö ja Eeva vihitään, kun myö
jäähään papittomiksi?

KAIKKI räjähtävät iloisesti nauramaan.

JOHANNES: No, no, kyllä siihen keinot keksitään. Olkaapa toistaiseksi
kuin veli ja sisar vain. Siellä sitten häät vietetään!

HYVÄRINEN: Riemuhäät ensimmäiseksi!

NUORET: Hääkokot loimuamaan! Tanssit käymään!

JOHANNES (Ailin puoleen): Ja nyt sinä, nuorin sisareni, annappa nimi
uudelle yhteiskunnallemme.

AILI: Minäkö?!

MUUT: Sinä juuri, sinä, sinä!

JOHANNES: Sointuisa nimi sopusoinnullemme.

AILI (epäröiden): No — olkoonpa sitten vaikka — Sointula.

MUUT (ihastuen, ei yhtaikaa): Sointula!

JOHANNES: Hyvä on. Olkoon Sointula!

JYRKI (haltioissaan): Ja eläköönpä "Mooseksemme"! Eläköön!

KAIKKI (voimakkaasti): Eläköön! Eläköön!




TOINEN NÄYTÖS.


Sointulan uusi, vain sisustustöitä enää puuttuva kokoustupa. Pitkä
penkki on jo kiinnitetty oikealle seinävierelle. Sen edessä tupapöytä.
Vasemman seinävieren penkkiä paraillaan asetetaan. Joitakuita istuin
jakkaroita. Lastuja permannolla. Peräsemän molemmilla sivuilla leveät
ja korkeat ikkuna-aukot, ruutukehyksiä vielä vailla, keskellä laaja
oviaukko, sen edessä ulospäin lähinnä porrassillake pylväineen ja
edempänä Tyynenvaltameren lahdeke, jonka vasemmalla puolella näkyy
kaukaa pieni saharakennus lautatapuleineen ja siellä täällä
työläisasumuksia metsän rinnassa. Oikeanpuoleisessa seinässä suljettu
ovi.

On kirkas, tyyni iltapäivä.

ALPERTI ja HUHTIALA, molemmat vasemmalla, ja HYVÄRINEN oikealla, lakit
päässä, asettelevat ikkunakehyksiä, höyläilevät niitä, kiinnittelevät
saranoita, naputtelevat hiljaa. JYRKI, oikealla avopäin, istuu pöydän
ääressä uppoutuneena laskelmiin, edessään joukko papereita ja
sanomalehtiä, joita hän tutkii ja toisinaan hermostuneesti vaihtelee.
Ulkoa kuuluu karjankelloja, käenkukuntaa, kiekonheittäjäin ääniä ja
kauempaa miesääninen soololaulu, jota sekakuoro kerraten säestää.
Nuotti: "Sancta Lucia" (O dolce Napoli...). Sanat:

SOOLO:

    Kas kuinka aallotar
    kirkkaana päilyy!
    Oi kuinka tuulonen
    oksissa häilyy!
    Poissa on onneton
    maailman myrsky,
    poissa on aaltojen
    tuskaisa tyrsky.

KUORO:

    Voi kuink' on sointuisaa,
    voi kuinka ihanaa!
    Riemuitse armahain
    kansa Kalevan!

SOOLO:

    Tuolla sen kansan
    viljavat pellot,
    tuolla sen karjan
    sointuisat kellot,
    Tuolla sen laivat
    aaltoja leikkaa,
    tuolla sen lapset
    lyö kuperkeikkaa!

KUORO:

    Voi kuink' on ... j.n.e.

ALPERTI (huutaa ikkunasta): Töihin, töihin, poiat!

HYVÄRINEN: Antaa nuorten iloita. Taitavatpa sen laulun sitten kun
johtajamme kaupungista palaa. Semmoisen läksyn oli hän heille
lähtiessään antanut.

ALPERTI: Eipä ole nyt kiekonheiton aika! (Huutaa ankarammin ja
kovemmin): Töihin!

HUHTIALA (pehmentäen): Töissä näkyivät olevan vielä kyntäjätkin.

HYVÄRINEN: Se Sointulan laulu on toki minulle kuin pyhä virsi ikään,
niin käypi sydämelle ja kyynel kihoo silmään. (Hyräilee): "Voi kuinka
sointuisaa, voi kuinka ihanaa..." no, no!

    Miehet alkavat koota kapistuksiaan.

Jahah, veljet, nythän tämä alkaa osapuilleen olla valmis.

HUHTIALA istuutuu, panee tulen piipun nystyräänsä.

HYVÄRINEN: Kunhan ei tuli lastuihin päässe. Tupakastahan se vanhakin
tuleen syttyi ja poroksi paloi. Ja silloin jo päätettiin, että nyt ei
Sointulassa enää tupakoiakkaan.

HUHTIALA: Ei lähre se tapa enää tän ikäisestä.

HYVÄRINEN: No, no, kuhan et muien nähen, ettei pahat himot nuoriin
pääse.

ALPERTI: Tämä talo vakuutetaan Nyyjorkin paloyhtiösä.

HYVÄRINEN: Vielä se mitä vakuutetaan. Parempi ois olla tupakoimatta.
Johan sitte taas tultais kiinni siihen kapitaaliseen yhteiskuntaan.

HUHTIALA: Kiinnipä siihen tultiin, kun se lainakin otettiin.
Hypoteekissä ovat Sointulan maat. Ja uutta velkaa on Mooses
hommaamassa. Alvaria vaan asioissa mannermaalla.

HYVÄRINEN: Se nyt on minkä hätä on pakottanna. Ei, veljet, vahinko
tulee, jos on tullakseen.

HUHTIALA: Mikä on Jyrkin mieli tässä asiassa?

JYRKI: Siitä asiasta kai — äänestetään.

ALPERTI Mutta tämä talo vakuutetaan.

JYRKI: Siihen puoleen minäkin äänestän, kun äänestämään päästään. Vielä
kerran sellainen palovahinko ja vielä kerran vakuuttamaton tukkilautta
tuuliajolle, niin ollaan hukassa. Näitä hiton laskuja ja numeroita ei
selvitä enää mikään. Tuskan hiki nousee otsalleni.

HYVÄRINEN: Kuuleppas, veli Jyrki, Sointulassa asiat puhutaan suoraan.
Ei ne nuo laskut sinunlaisellesi älyniekalle vaivaa tuota. Jokin muu
asia se sinun mieltäsi painaa.

JYRKI: Jos painanee se, ettet vieläkään ole luvattua talonhintaa
suorittanut.

HYVÄRINEN: No nytpä jo suutuit.

JYRKI (hillittömästi): Puhu sinä Moosekselle siitä "muusta asiasta",
viaton on siihen minun rintani.

HYVÄRINEN: Kah, miksenkä minä puhuisi. Suoraan sanon hänelle, niinkuin
sanoin sinullekin.

ALPERTI: Sanoo sen hälle kerta tämäkin poika.

HUHTIALA: Puhuen asiat selvenevät. Parempi suoraan kuin juoruamalla.

JYRKI (Hyväriselle): Jos sanot, niin tuohon käteen.

HYVÄRINEN (Jyrkiä kädestä pitäen): No saatpahan nähä, kun hän vain
kaupungista palaa, suoraan sanon ja varotan, ihan suoraan.

ALPERTI (ikkunaan): Tytöt hoi, tulkaa lastut korjaamaan!

JYRKI (kokoaa paperinsa): Tässä metelissä ei hittokaan numeroita
kirjoittele. (Menee oikealle).

    Lähestyvän nuorison iloisia ääniä.

HYVÄRINEN: Kuulkaapas sitä vikinätä! Kinastelustamme älkööt nuoret
saako vihiä. Päivänpaisteena lempeänä on täällä vanhain nuorille
säteiltävä. Mitäs sinä Alperti siinä. Jo tulevat.

ALPERTI: Mutta tämä talo vakuutetaan.

AILI (peräovella): Hei tytöt, uusi kokoussali on valmis! (Tulee
sisälle): Ja kuinka pitkät penkit! Ihanaa!

    Nuoriso syöksähtää sisälle, hajoten eri paikkoihin tupaa.

1:NEN TYTTÖ: Valmis, hurraa!

MUUT: Hurraa!

1:NEN POIKA: Nyt tässä kelpaa... (Sieppaa 1 tytön vyötäisistä, tanssiin
vaatien).

2:NEN ja 3:S POIKA: Tanssimaan, pojat! (Sieppaavat kukin tyttönsä): Ja
tintulintulitii...

TYTÖT vastustelevat.

2:NEN TYTTÖ: Malttakaa, malttakaa!

3:S TYTTÖ: Lastuthan ensin korjataan.

POJAT: No lastut korjataan, mutta sitte...

TYTÖT: Sitte, sitte... (Toiset lakaisevat lastuja kokoihin, joita pojat
nostelevat heidän helmoihinsa, toiset korjaavat miesten kapistukset
oikeanpuoleiseen huoneeseen).

AILI: Tiedättekö tytöt mitä? Pannaanpas tämä tupa kukkiin ja
köynnöksiin. Että kun hän tulee...

3:S TYTTÖ: No onpa se Aili iloinen tänään, kun se Juho palaa!

TYTÖT (nauravat): Hyvä, hyvä, kauankos me! — Juostaan hakemaan! —
Sepä hauska tuuma! — Ai sitä Ailia!

AILI: No eikös pitäisi?

POJAT: Ensin tanssitaan. — Pyhä lupaus annettiin. — Tanssimaan!

TYTÖT ja AILI (hetken keskenään kuiskuteltuaan pyrähtävät äkkiä ulos):
Ottakaapas kiinni!

POJAT: Petoskauppaa! — Tavoitetaanpas! — Peijakkaat! (Juoksevat ulos
tyttöjen jäljessä).

EEVA, joka piiloutui tupaan muiden tyttöjen ja poikain juostessa ulos,
aikoo livahtaa ovesta.

RISTO (joka pojista eroten jäi vahtimaan Bevaa ovipielen taa, ottaa
hänet kiinni, aikoo suudella): Ähä, kiinni olet, kyyhkyläinen!

EEVA (riuhtaisekse irti): Etpäs vielä saanut! (Juoksee Riston
ahdistamana miesten turviin, väistyen toisen takaa toisen taa, sitten
pöydän taakse penkille, sieltä koettaa jälleen päästä miesten luo,
mutta joutuu kiinni).

RISTO: No onkos tässä nyt paha olla, tui, tui?

VÄINÖ (peräovella): Jaha, siinäpä olette molemmat!

RISTO ja EEVA erkanevat äkkiä.

HUHTIALA (lähdössä Alpertin ja Hyvärisen kanssa): Taisitpa sinä Risto
siinä Väinön morsianta nauratella?

RISTO: Oma tämä on.

VÄINÖ: Älkääpäs lähtekö. Nyt näette itse, minkä vuoksi häämme ovat näin
pitkälle jääneet. Todistajiksi kutsun teidät.

EEVA: Ettäs kehtaatkin!

HYVÄRINEN: Kumpaakos sinä Eeva oikein rakastat?

RISTO: "Kumpaako"! Johan sen näitte.

VÄINÖ: Mutta minulla on Eevan lupaukset. Johtajan ja Jyrkin edessä
naimakaupasta sovittiin. Ja kun ei Sointulassa vihille pääse, niin
mitkä valat täällä pitää?

ALPERTI: Vanhasa Kyröösä ennen aikaan poiat puukolla tekivät
semmoisista selvää...

HYVÄRINEN: Ei riiellä, lapset. Sointulassa asiat ratkaistaan sovussa.
Onhan teitä kolme, — äänestäkää.

VÄINÖ: Äänestetään vaan, mutta hetken minä määrään.

HUHTIALA: Taitaa se likka olla välistä sinullekin hellänä.

VÄINÖ: Vai ettei olisi! Niin painaa välistä päänsä olkaani vastaan, kun
rantakivellä istumme, katse ulapalla, hiljaa haastelee korvaani ja
vastaisen elämämme kuvat eteeni piirtelee.

HYVÄRINEN: Eeva vastatkoon itse omasta kohdastaan: Kumpaako sinä
rakastat, Väinöäkö vai Ristoa?

EEVA (vähän kiihkeästi): Jos suoraan puhutaan, niin minähän tuota
Väinöä alun pitäin kosinkin. Sellainen vätys se on. Mutta nyt rakastan
tätä Ristoa, ja sillä hyvä.

RISTO: Nyt sen kuulitte.

HYVÄRINEN: Rakkaus on kyllä Sointulassa yli kaiken muun.

ALPERTI: Eikö annettu lupaus mitään paina — Sointulasa?

    Hetken äänettömyys, jonka kestäessä miehiä kovasti ajatelluttaa.

HUHTIALA: Me ei olla tämän asian tuomareita. (Panee piippuunsa, jonka
sytyttää alkaessaan seuraavan lauseen): Mutta eikös Sointulassa ole
semmoinenkin laki — oho — (muistaa nuorten läsnäolon, painaa piipun
sammuksiin ja pistää takintaskuun): meinaten semmoinenkin laki, että
jos syntyy riita, niin...

HYVÄRINEN: Niin aivan, että jos syntyy mikä riita, niin asiapuolet
valitkoot kaksi sovintotuomaria kumpikin, jotka sitten riian
ratkaiskaat.

HUHTIALA: Ei ole siihen mutisemista, vaan tuomioon on tyyryttävä.

VÄINÖ: No siihen saatan mennä, jos vaan Jyrki rupeaa minun puolestani.

RISTO: Jyrkikö? (Kuiskuttelee Eevan kanssa).

VÄINÖ: Jaa-a, Risto ja Eeva, Jyrki juuri. Ja Alperti toiseksi.

ALPERTI nyökkää myöntyvästi.

RISTO: Sitten Hyvärinen puhukoon meidän puolestamme.

HYVÄRINEN: Ka miksi en minä rupeaisi. Entäpä toiseksi?

RISTO: No jos vaikka tämä Huhtiala.

HUHTIALA: Minä en niihin asioihin koske. Sopikoot keskenään.

ALPERTI: Ei sovintotuomarin auta kieltää.

HUHTIALA: No, jos lain pakko pannaan...

RISTO: Jyrkiä ei me sentään hyväksyttäis.

ALPERTI: Ei vastapuolen miestä jäävätä. Jyrki pysyy.

HYVÄRINEN: Mutta puheenjohtajaksi valitsemme johtajan, kun hän saapuu.
Pysykääpäs te nuoret loitommalla, kun me tässä vähän neuvotellaan.

VÄINÖ, RISTO ja EEVA menevät.

HYVÄRINEN (hiljaa, huolestuneesti): Sitä Jyrkiä en minäkään oikein...
Asia on arkaluontoinen Ailin tähden. Ei pitäisi Jyrkiin ollenkaan
koskettaa tässä jutussa.

ALPERTI: Vähemmänkös asia Johannekseen koskee, jota puheenjohtajaksi
ehdotit? Kannalleen sama jäävi.

    (Menee ovelle oikealle).

HUHTIALA: Sitä minäkin meinasin sanoa, että... (sytyttelee piippuaan).

ALPERTI (aukasee oven): Tulepahan tänne, Jyrki.

HYVÄRINEN (kuin olisi sormensa polttanut): Aih, aih, aih...

HUHTIALA: Että tuota noin, meinaten...

JYRKI (tulee oikealta, ilman papereita): Mikäs nyt?

HYVÄRINEN: Eihän tässä mitään erikoisempaa, vaan se vanha iänikuinen
Väinön ja Riston välinen jupakka olisi lopulleennii selvitettävä.

HUHTIALA: Kun ovat, meinaten, meirät sovintotuomareiksi valinneet.

ALPERTI: Jyrkin Väinön puolesta, ja minut.

JYRKI (Huhtialalle): Annappas kun vetäsen tuosta piipustasi.

HUHTIALA antaa piippunsa Jyrkille, istuutuu penkille pöydän ääreen.

HYVÄRINEN (istahtaa Huhtialan viereen): Mutta mikäpä kiire tällä
asialla. Jospa oiskin heittää tuonnemma, kunhan johtajakin saapuu.

JYRKI (vetäistyään jonkun syvän rintasavun): Risto on ajettava
Sointulasta ulos. (Istuutuu pöydän päähän, yhä taajaan savutellen).

ALPERTI istuutuu penkille Jyrkin viereen, heittää lakkinsa keskelle
pöytää.

HUHTIALA ja HYVÄRINEN: paljastavat päänsä. Kaikki lakit läjään.

HUHTIALA (pitkän ja vaikean äänettömyyden jälkeen): En ole minä tähän
istunut _sitä_ asiata ratkaisemaan, vaan _sovinto_tuomariksi
pyyrettynä.

JYRKI (ojentaa piipun Huhtialalle): Tuossa, ota piippus. (Alpertille):
Mekö ollaan Väinön puolesta?

ALPERTI: nyökäyttää päätään.

HUHTIALA jatkaa vienoa polttamista.

HYVÄRINEN (mietittyään): Rakkaus ja sovinto olkoot Sointulassa ylinnä
tuomarina.

HUHTIALA: Vallankin sovintotuomareilla.

HYVÄRINEN: Muistuu tässä mieleeni valtamerilaiva, kun maat jo oli
taaksemme jääneet eikä eessä, ei sivulla muuta näkynyt kuin aavaa
ulappaa yltympäriinsä. Ylinnä vain perämies seista jökötti. Ei viittaa,
ei karia, mistä suunnan arvoaisi, ei nientä, ei loistoa, aallot vain
loiskuu, toinen tullen toinen mennen.

HUHTIALA: Mutta tunsipa perämies suunnan, tunsi viitoittakin.

HYVÄRINEN: Eessään vain kuin lautasella ikään tuollainen pieni viisari.

ALPERTI: Kompassiksi sitä sanotaan. Kärki näyttää pohjoiseen.

HYVÄRINEN: No niinpä niin, kompassiksi. Aallot loiskuu mistä
milloinnii, mutta kompassin kärki aina pohjoiseen viittaa.

HUHTIALA: Meinaten, ei ota merkkiä erestä, ei takaa, vaan itte
kohrastansa.

HYVÄRINEN: Niinpä olkoon Sointulassakin lakina rakkaus ja sovinto.
Ihmisiksi! Ihmisiksi!

JYRKI: Senpä sovinnon vuoksi sanoinkin: joka ei voi Sointulassa elää
ihmisiksi, hän täältä lähteköön.

ALPERTI: Parempi riita kuin kiero sovinto.

HUHTIALA: Tätä riitaa, jonka päälle me sovintotuomareiksi asetetut
olemme, ei Alperti selvitä niinkuin tavallista rajariitaa, koska
naapuri ei salli viemäriojaa peltonsa halki kaivettaa. Syrämen asioita
nämä ovat, hienoja kuin verkon säikeet, joita hämähäkki yöllä
airanseipäitten väliin kutoo. Ja olenkin minä järin sopimaton mies
näine kopukourineni niitä säikeitä tunnustelemaan — katkasematta
meinaten. Ei niitä riiralla selvitetä, nuorukaisten ja herkän neiron
asioita.

HYVÄRINEN: Johan me tässä riitelemään, lasten lemmenseikkailujen
vuoksi! Oho!

JYRKI (kiivaasti): Sinä tiedät hyvin, mistä tässä on kysymys. Joutavia
kieräilet!

MIEHET jäävät sanattomiksi.

VANHEMPIA VAIMOJA tulee yksitellen peräovesta, tupaa tarkastelemaan.

HUHTIALA pistää piippunsa taskuun.

1:NEN VAIMO: Valmishan _tämä_ on. Ja penkitkin jo paikoillaan.

2:NEN VAIMO Tilavalta tuntuu.

3:S VAIMO: Jaksaneeko yksi muuri talvella lämpimänä pitää. No kun on
paljon kansaa koolla.

4:S VAIMO: No on tuossa pöydässä pituutta!

5:S VAIMO: Entäpä tuossa tuvan rakentajat.

1:NEN VAIMO: Kah, kahvitta istua jököttävät.

2:NEN VAIMO: Kun ei huomattu, olisi toki pitänyt vaikka kaljatuopit...
Lähdenkö hakemaan? Pian minä ne käyn.

6:S VAIMO: Mutta istuttehan siinä totisina kuin lautakunta
käräjäsaarnan aikana.

1:NEN VAIMO: Taisimmekin tulla sopimattomasti, jos miehillä oli mitä
tähellistä eessään.

HYVÄRINEN: Ei toki, rakkaat sisaret, tulitte juuri parhaiksi. Meillä
oli tässä... (Katsahtaa Jyrkiin): Saako tuota sanoakaan?

JYRKI (naurahtaen): Sano, sano.

HYVÄRINEN: Oli tuota esillä pulmallinen kysymys, kaikessa sovussa ja
rauhassa, — jota me miehiset miehet, pököpäät, saanemmeko ollenkaan
ratkaistuksi ilman naisten hellää osanottoa.

HUHTIALA: Vallankin kun riita koskee naista.

VAIMOT (ovat istuutuneet vieri viereen vasemmalle penkille ja tulevat
uteliaiksi viimeisen sanan kuultuaan): Naista?

4:S VAIMO (koettaen saada miehet paremmalle tuulelle): Ai, ai, kun
kohta tupaantuliaisiksi akkain asiat esille!

HUHTIALA: Oikein Eevan asia onkin.

5:S VAIMO: Niinkö sen _meitän_ Eevan?

HUHTIALA: Ei Aatamin.

HYVÄRINEN: Ratkaistavanamme on Väinön ja Riston asia.

1:NEN VAIMO (pilkallisesti): No onpa siinä ratkaisemista!

2:NEN VAIMO: Ja sellaisen tyttöletukan tähdenkö päänkopua aikamiehille!

VAIMOT ovat yhtä mieltä ja antavat siitä toisilleen tiedon.

HYVÄRINEN: Se vyyhti näyttää kyllä päältä kahtoin sileältä, mutta
aukaskeepas! ei päätä, ei perää, kaikki yhtenä mykkyränä.

ALPERTI: Asia on päivääkin selvempi. Kun täällä ei ole vihkijätä, astuu
lupaus tilalle. Lupaus on pirettävä.

4:S VAIMO: Ajetaan Sointulasta mokomat Eevat!

ALPERTI: Eeva on Väinön, ei Eevaa ajeta, vaan kun ajetahan, niin
ajetahan Risto.

5:S VAIMO: Sitä poika raukkaa? Mitä hän sille mahtaa, että on
rakastunut!

HYVÄRINEN: Ja Eevakin puolestaan on Ristoon mieltynyt. Josta nyt
näette, rakkaat sisaret, ettei asiaa niinkään vain summamutikassa
ratkaista. Tässä on kysymys — _periaatteesta_, nii-in,
_periaatteesta_!

VAIMOT alkavat seuraavan kuluessa keskustella keskenään, ensin
hiljaisella äänellä, sitten yhä kiihkeämmin ja äänekkäämmin,
yksimielisesti, mutta lopulta yhtaikaa. Heidän keskustelussaan
toistuvat usein sanat: "Risto", "Väinö" ja "Eeva", "Rauhanhäiritsijä",
"Mitä siitä tulisi, jos...", "Tänään sitä, huomenna toista",
"Sointulassa", "Sopusointua", "Lupaus pitää", "Erotettava Sointulasta".

MIEHET kuuntelevat tarkkaavasti Hyväristä.

HYVÄRINEN: Niinpä niin, tämä kysymys on periaatteellista laatua.
Johtajamme sanoo kirjoituksessaan... Mutta se oman lehtemme numero
sattuu olemaan povitaskussani. Malttakaapas, kun luen teille sen kohan.
(Ottaa esille pienen lehden povitaskustaan, nousee seisaalleen):
Johtajamme sanoo ... malttakaapas... Johtajamme sanoo... (Löytää
kohdan. Vaimojen yltyvän äänekkyyden vuoksi hänen on lukiessaan yhä
korottaminen ääntänsä): Kuulkaa. Näinikäästi: "Vanhan yhteiskunnan
kurjat taloutelliset olot pyrkivät estämään ihmistä kohoamasta
eläimellistä tasoa ylemmäksi, ristallisoitumasta luonnollisiin,
mahtaviin, yhteiskuntaa luoviin muotoihinsa. Mutta" — malttakaapas —
"ei ainoastaan" — kuulkeepas tätä — "ei ainoastaan veljesrakkaus ole
siellä kätkyeesensä kuristettu, vaan myöskin su-" (kääntää lehteä): —
"kupuolirak-" jaha: "sukupuolirakkaus" — kuulkeepa tätä — "Myöskin
sukupuolirakkaus on siellä alennettu eläimelliseksi vietiksi,
toimeentulosta ja rahasta riippuvaksi ylellisyystavaraksi.
Sukupuolirakkaus on luonnon herra. Sen tahtoa vastaan ei mikään mahti
ole vielä koskaan rankaisutta rikkonut. Sitä mestaroimaan älkööt
mitkään kätet ryhtykö. Se on nostettava yksinmäärääväksi, hallitsevaksi
voimaksi, se on tehtävä yhteiskunnan kulmakiveksi, se on Sointulassa
tunnustettava pyhäksi, se on saatettava valta-asemaansa, se on..."

JYRKI (lyö nyrkkinsä pöytään, kavahtaa pystyyn): Sioille karsinaan minä
sellaiset periaatteet heittäisin!

VAIMOT ja HYVÄRINEN vaikenevat äkkiä. Syvä äänettömyys ja
liikkumattomuus.

1:NEN VAIMO (hiljaa): Ei tässä _Väinön_ ja _Eevan_ asiaa ratkaistu.

JYRKI: Tai koirien valtakuntaan. Siellähän rakastellaan vapaasti ja
tappelut ovat luvalliset.

2:NEN VAIMO (hiljaa): Johan sitä ajattelinkin, muuta tuossa on alla.

    Lähestyvien tyttöjen iloisia ääniä.

HYVÄRINEN: Nyt pois myrkkymieli, nuoret tulevat. (Tulee pöydän takaa
vaimojen luo).

    Vaimojen puolella mieliala keventyy hänen sanojensa johdosta.
    He nousevat seisaalleen.

ALPERTI siirtyy vasemmalle estääkseen Hyvärisen vaikutusta vaimoihin.

HUHTIALA seuraa Alpertia piippuunsa katsahtaen, mutta pistää sen
jälleen taskuunsa.

JYRKI jää paikoilleen pöydän päähän, katselee tarkkaavasti oikean
ikkunan kautta ulos.

TYTÖT tulevat kukkineen.

TOISET TYTÖISTÄ (vaimoille iloisesti): Me kukitamme tämän tuvan.

TOISET: Pojat meni tuomaan koivuja portaille.

AILI (ulkoa portaille juoksu jalassa): Laivan savu näkyy, Nyt kiiruusti
tytöt! (Tulee ilosta säteillen sisälle, heittää köynnökset tytöille,
kääntyy itse kukkia helmassa oikean ikkunan puolelle): Ja kiertäkää nuo
köynnökset...

    Mykkä kohtaus AILIN ja JYRKIN välillä: Aili huomaa Jyrkin
    läsnäolon ja äkkiä pysähtyy epäröiden. Jyrki katselee häntä
    tiukkaan, liikahtamatta jäsentäkään. Ailin kukat valahtavat
    maahan. Voimatta kestää Jyrkin katsetta hän menee pää painuksissa
    ensin hitaasti, sitten kiiruummin portaille. Kaikki keskustelu
    on laannut vaimojen ja miesten kesken. Useat nuoristakin ovat
    kääntäneet huomionsa välikohtaukseen ja seuranneet sitä
    jännittyneen uteliaasti.

1:NEN TYTTÖ (oli noussut jakkaralle asettamaan köynnöstä ikkunan yli ja
sen vuoksi tilanteesta tietämättömänä): Mihinkäs sinä Aili menet?

AILI (portailta, kääntymättä, vavahtavalla äänellä): Lisää kukkia
hakemaan. (Menee alas kiirehtien).

JYRKI hetken kuluttua seuraa häntä hitain askelin.

1:NEN VAIMO (hiljaa muille): Nyt ei Ailille valkene hyvä huomen.

ALPERTI ja VAIMOT menevät seuraavan kuluessa yksitellen ulos.

HYVÄRINEN (nuorille): No mikäs tytöt noin nyrpeiksi sai? Eihän tässä
mikä! Heleästi vielä päivänen paistaa. Nostetaanpa köynökset yli oven,
ja kun astuu johtajamme uuteen tupaan, käy hän kuin kunniaportista.
Niin! Entäs kukat? Sirotellaanpa niitä köynnösten sekaan.

TYTÖT nostavat sanaakaan sanomatta köynnökset oven ympärille ja
kiinnittelevät niihin kukkasia. Toiset ripottelevat korista katajan
hakosia permannolle.

HYVÄRINEN: Hei, hei, tuolla jo pojatkin tulivat.

TYTÖT (sen kuultuaan vilkastuvat toimissaan): Mihinkä näitä kukkia
vielä? Ruiskukat erikseen. Anna minulle noita leinikkejä.

    Höyrylaivan mörähtävä vihellys.

HYVÄRINEN: Nyt sukkelaan, tytöt. Jo juoksevat kyntömiehetkin rantaan.

POJAT (portailla koivuineen, iloisesti): Tässä näitä on! Mihinkä näitä
pannaan?

HYVÄRINEN: Ka, sitokaa vaikkapa jokaisen tolpan kohalle.

POJAT sitovat kiireessä koivut pylväisiin iloisesti nauraen ja
huudahdellen.

TYTÖT (eloisuus ja äänteliäisyys entisellään): Tässäkö me lauletaan se
laulu? Tässäkö?

POJAT (ulkoa): Missä lauletaan?

HYVÄRINEN: No laivasillalla, laivasillalla. Virittäkää laulunne kohta
kun maihin astuu. Ja nyt rantaan sukkelaan!

POJAT ja TYTÖT (juosten pois): Rannalle, rannalle! Sukkelaan!
Kiiruusti! Joutuun! Sievään!

HYVÄRINEN istuutuu väsähtäneenä oikeanpuoleiselle penkille, pyyhkii
hikeä otsaltaan.

HUHTIALA (on jäänyt istumaan vasemman penkin keskikohdalle, jalat
ristikkäin, panee piippuunsa): Katos kun vaimoväet jätti meirät kahren.

HYVÄRINEN: Ei ois nuorten pitännä saaha koko asiasta vihiä mitään.

HUHTIALA: Olisi toki joku emäntä jäänyt tupaantulijata tervehtimään!

HYVÄRINEN: Ohhoh. Paljon meillä on vielä oppimista Sointulassa.

HUHTIALA: Paljon. Paljon on tavoissamme korjattavaa, onpa tietenkin.
Mutta opitaan ajan mennen, opitaan meillä niinkuin muuallakin.

HYVÄRINEN (elpyen): Tuopa puhe on kuin palsamia minun rinnalleni. Ka
opitaanhan, miksei opittaisi! Aika sen tekee. Aika, se on, tiiättekö
Huhtiala, aika se on niinkuin vuolas virta, joka särmäkkäätkin kalliot
sopuisiksi silittää.

HUHTIALA: Aika, aika.

HYVÄRINEN (ripotellen loput hakosista permannolle): Tuntuupa joskus,
kun rajut voimat temmeltää, kun tapaukset yhteen törmää ja ihmistä
vastaan kaikki pystyyn nousee, tuntuupa että nyt ihmissydän jo suruun
pakahtuu. Mutta annappa ollakaan! Tulee huomen, koittaa ylihuomen,
viikko vierähtää: Ka meneehän tuo hiljalleen, menee kuin meneekin! Ja
jo surunlapsi hymyilee. (Ottaa lakkinsa, katsoo ulos): Eivätpä laulaa
joutaneetkaan. Joukolla tulevat. No eikö se Huhtiala lähekkään?

HUHTIALA (nousee seisaalleen): Hämeessä isäntäväki tupansa ovella
tulijata tervehtii. Jäänmähän tuonne portaille.

HYVÄRINEN: Kah, kun jäät, niin jääne. (Menee).

HUHTIALA painaa piippunsa sammuksiin, ottaa lakkinsa seinältä ja
asettuu selin, avopäin oven ääreen portaille.

JOHANNES (nousee nopeasti käyden portaille, ilakoiva nuoriso
jäljessään. Hänellä on hattu päässään, päällystakki avoinna, kukka
rinnassa. Iloisesti): No päivää Huhtiala! Uusi kokoussalimme taitaa
olla valmis? Kaunis ilma tullakseni!

HUHTIALA (vähän juhlallisesti, lakki kourassa): Tervetuloa. Ja
paistakoon Herran kaunis sää sisällekin, niinkuin paistaa...

JOHANNES astuu tupaan hattu päässä, Hyvärisen seuraamana, katsahtaa
ympärilleen kummastuneena, menee hakien oikealle ovelle, jonka
aukaisee, ja kurkistaa huoneeseen, pettyen odotuksessaan.

HYVÄRINEN: Tuo puoli se ei ole vielä lopulleen valmiina.

TYTÖT tulevat pyrähtäen sisälle, 1:sellä käsissään Johanneksen pieni
matkalaukku, jonka laskee ovensuuhun, 2:sella kaksi pakettia, jotka
tämä asettaa pöydälle.

POJAT asettuvat ikkunalaudoille tai jäävät portaille.

VAIMOT tulevat yksitellen.

MIEHET myös kyntö- ja ajomiehet, paitahihasillaan, jäävät peremmälle.

JOHANNES (yhä kuin hakien katselee tyttöjen parveen): Tässä ette ole
kaikki. Eihän kukaan liene sairaana?

TYTÖT (melkein yhtaikaa): Aili meni lisää kukkia tuomaan.

JOHANNES (katsahtaen ensi kertaa ympärilleen): Niin, niin, olettehan
koristaneet uuden kokoushuoneemme. (Ottaa hatun päästänsä): Taisinpa
osua juuri vihkiäisjuhlaanne.

2 TYTTÖ: Ei kuin sinun tuloksesi Aili tahtoi kukittaa.

JOHANNES (virkistyen): Minun tulokseni? — (Ottaa päällystakin yltään
ja asettaa matkalaukun päälle ovensuuhun): No kiitos, kiitos, tytöt!
Kuinka kaunista, ovi köynnöksissä ja koivuja portailla. Ja mikä ihana
ilta, meri päilyy... (Katse hakevana muualla)

1:NEN VAIMO (ei ilman syrjätarkoitusta): Ja Jyrki on hänkin terveenä.

JOHANNES (ottaa pöydältä toisen paketeista): Toin kotimaan postin
mukanani. (Heittää tytöille): Tässä!

TYTÖT ilohuudahduksin tavoittavat paketin ja aukaisevat sen
malttamattomasti hakien kukin omaa kirjettään.

HYVÄRINEN: On se vanha kotimaa rakas.

1:NEN TYTTÖ: Hyväriselle ensimmäiseksi. (Kurottaa kirjeen Hyväriselle).

HYVÄRINEN (ottaa kirjeen, näppäsee merkitsevästi sormillaan): No nyt,
pojat! (Menee kirje kädessä kiirehtien).

1:NEN TYTTÖ: Mennään jakamaan portaille.

    Menevät portaille ja häviävät mikäli saavat kukin kirjeensä.

    Postinjaon aikana kuuluu portailta 1:SEN TYTÖN ääni: "Helmi
    Laaksoselle", "Alina Tihoselle", "Toini Terholle" j.n.e. sekä
    kunkin vastaukset ja ilonhuudahdukset: "Minulle!" tai "Tänne!".

JOHANNES (on sillävälin avannut toisen paketin, jonka kohottaa
voitokkaasti ilmaan): Ja tässä uusi numero lehteämme.

VAIMOT siirtyvät yksitellen postinjakoon portaille ja vähitellen
poistuvat.

JOHANNES (jakaa lehtiä miehille): Uusia tilauksia on kotimaasta tullut
tukuttain, tukuttain! Olen tässä numerossa esittänyt suuren
suunnitelman miten lehteä vastedes painatamme. Emme tarvitse enää
kapitalistien kirjapainoja rukoilla. Lukekaapa, lukekaapa. Onko
kaikilla?

MIEHET ottavat lehden vähän veltosti vastaan, ensin jääden seisten
lukemaan, nojallaan siellä täällä pitkin tupaa, mutta vähitellen
siirtyen mukavammin pöydän ympärille, toiset joskus haukotellen, joskus
myös kuunnellen seuraavaa keskustelua.

JYRKI tulee Johanneksen häntä huomaamatta, jää taaemmas.

    Portailta ovat kaikki kadonneet.

ALPERTI (Johannekselle): Onkos sitä uutta lainaa saatu?

JOHANNES: En ole onnistunut.

HUHTIALA (täytellen piippuaan): Vai ei olle uutta lainaa saatukaan.

ALPERTI (painavasti): Mitenkäs _sitte_?

JOHANNES: Ensimmäistä kiinnitystä vaativat kaikki pankit, toisesta
eivät tahdo kuullakaan.

JYRKI: Ilman sitä lainaa...

JOHANNES: Jaha, Jyrki. Terve mieheen. (Ojentaa kätensä Jyrkille): Miten
_täällä_ on jaksettu?

JYRKI (ojentaa kätensä lyhyeen tervehdykseen): Ilman uutta lainaa,
sanon, emme laskuistamme selviä.

JOHANNES (leikillisen merkitsevästi): Jokohan olisi niin hullusti?

JYRKI: Ei hullummin kuin että vararikko on edessämme.

LUKIJAT nostavat päänsä, sittemmin alkavat jälleen lukea ja haukotella.

HUHTIALA sytyttää piippunsa.

ALPERTI: Mettä on myytävä.

JOHANNES: Hongikko on ylpeytemme, sitä emme kaada.

ALPERTI Kaattavaksi puu kasvaa.

JOHANNES: Maltahan, Alperti. Minulla on hyviäkin uutisia. Ensiksi
kerron teille, että aatteemme tekee työtään. Tänne on ilmoittautunut
paljon uusia tulijoita. Saamme tänne lääkärinkin, tutkinnot
suorittaneen miehen. Mitä siihen sanotte? — Sitten: tänne tulee muuan
ystäväni, joka soittaa mainiosti, olen ostanut pianon, sen asetamme
tähän tupaan ja niin on meillä henkistä nautintoa nuorisollekin, ettei
aina vain tanssia ja tanssia. Mitä? — Onpa toivo saada tänne muuan
insinöörikin. No, miehet, mitä sanotte? Sanokaa toki jotain.

HUHTIALA (hetken kuluttua): Täällä olisi hyvä saara pappikin joskus
käymään.

JYRKI: ja LUKIJAT naurahtavat.

JOHANNES: Oliko tuo pistokseksi aijottu?

HUHTIALA: Ei mar ollutkaan, sitä Väinön asiaa minä, kun ei niitä kahta
saa millään yhteen kytkettyä.

JOHANNES: Kytkettyä? Ei täällä ketään yhteenkytketä. Jotka eivät
rakasta toisiaan, erotkoot, ja jotka rakastavat, yhtykööt, siinä
kaikki.

HUHTIALA: Kukapa sen aina tietää?

JYRKI ottaa piipun Huhtialan kädestä, vetää syviä rintasavuja.

JOHANNES: _Minä_ sen tiedän. Jätä vain minun huolekseni.

ALPERTI: Pane sitten liperit kaulallasi.

JOHANNES tarkastelee hämmästyneenä Alpertia.

ALPERTI katsoo häntä silmiin, kädet lukkarissa.

JOHANNES kääntyy katsomaan Jyrkiä, odottaen pahinta.

JYRKI palauttaa piipun Huhtialalle.

JOHANNES ja JYRKI mittelevät toisiaan katsein.

HUHTIALA (juuri ennenkuin Jyrki on räjähtämässä, piippua imien): Ja
velkavaroillako ne lääkärit ja insinöörit olisi täällä meininki
elättää?

JOHANNES: Minulla on vielä yksi uutinen, se olisi ehkä pitänyt
ensimmäiseksi sanoa. Nimettömältä lähettäjältä olen vastaanottanut
suuremmoisen lahjoituksen Sointulamme hyväksi.

MIEHET pöydän ääressä nostavat veltosti päätänsä kuunnellakseen. Joku
miehistä sanoo esiintymättä: "Nyt tulee vissiin urutkin". Toiset
nauravat.

JOHANNES: Meillä on kotimaassa tosi ystäviä, sanon minä, ja niiden
joukko on laajenemistaan laajeneva. (Ottaa suuren setelitukon
povitaskustaan): Kas tässä!

MIEHET (hyökkäävät kiihkeinä pöydän äärestä): Rahaa!

JOHANNES (heittää rahatukon pöydälle): Tuossa on, laskekaa itse.

MIEHET asettuvat pöydän ääreen rahoja laskemaan, äännellen: 10 tuhatta,
8 tuhatta, 15 tuhatta, j.n.e.

ALPERTI istuutuu vasemmalta puolen nojalleen pöydän reunalle.

HUHTIALA katselee rahanlaskua seisten ja poltellen.

JYRKI istuutuu entiselle paikalleen pöydän päähän, ottaa vastaan
miesten yhteenlaskemia seteleitä.

JOHANNES katselee kauempaa vasemmalta, vähän ivallisesti hymyillen.

HUHTIALA: Oli meillä siellä kotipuolessa rikas kauppias, rahoja
säkittäin. Lienee hän tämän teon tehnyt.

JYRKI: Johan nyt kauppiaat! — 16:ko näitä oli? — Se voi olla
paremminkin se Tammisaaren apteekkari, minä luulisin.

JOHANNES: Jos antaja on tahtonut pysyä salassa, jääköön
arvoitteleminen. Minullakin voi olla ystäviä kotimaassa.

JYRKI: Yhteensä 40 tuhatta taalaa.

JOHANNES (innostuneesti): Nyt hankimme oman kirjapainon lehdellemme.

JYRKI: Siitä asiasta kai äänestetään.

ALPERTI (kääntyen päin Johannesta): Tuommoinen lehti paha, menee se
vieraasakin painosa.

JOHANNES: Lehtemme on laajennettava nelikertaisesti.

ALPERTI: Saha on laajennettava neliraamiseksi. Mettää on ostettava,
tukit uitettava ennen talven tuloa.

MIEHET (hyväksyen, toiset): Oikein puhuttu! (Toiset): Tukit uitettavat.
(Kolmannet): Saha neliraamiseksi.

ALPERTI: Sinä Huhtialan neuvosta kuokitat uutismaita, ja ostovilja on
puolta halvempaa. Ei semmoinen elätä.

MIEHET: Ei semmoinen elätä!

HUHTIALA: Oma leipä ensin. Mutta menkööt miehet tukkitöihin, viekööt
vaikka hevosetkin, me palkkaamme rahoilla vieraat kyntäjät.

ALPERTI (Jyrkille): Korjaa rahat! (Muille): Saha on suurennettava
kuusiraamiseksi.

MIEHET (innokkaasti): Saha kuusraamiseksi!

JOHANNES (pakottavalla voimalla): Lehti suurennetaan kuusipalstaiseksi!

    Äänettömyys.

JOHANNES: Mitä kuulenkaan! Sinä Alperti puhut kuin paatunut
metsäkauppias. Ja sinä Huhtiala olet valmis tänne jo palkkaväkeä
tuottamaan! Otatte liikekannalta koko Sointulan. Missä on aatteemme?
Metsäyhtiönäkö me tahdomme kilpailla vanhan maailman kanssa?
Kiroilemaan ja syljeskelemäänkö me olemme tänne paenneet? Ei, vaan
veljeyden tietä maailmalle raivaamaan. Ei, miehet, lehti suurennetaan,
minä en niinkään vain jätä asiaani.

ALPERTI: Se nährähän.

JOHANNES katsoo hämmästyneenä Alpertiin.

HYVÄRINEN (tulee tyytyväisenä, avonaista kirjettä heilutellen, huomaa
jännittyneen tilanteen, päätään pudistaen, huolestuneena itsekseen):
Aih, aih, aih, aih... (Pistää kirjeen povitaskuunsa).

ALPERTI (Hyväriselle): Puhu hänelle asia, niinkuin lupasit. (Menee)

TYTÖT ja POJAT (tullen Hyvärisen jäljestä): Milloinkas lauletaan?

HUHTIALA pistää piipun taskuunsa ja kulkee rauhallisena ulos.

JYRKI yhtyy häneen ja menee.

MIEHET seuraavat heitä yksitellen.

HYVÄRINEN (vastaten kysymykseen): Ei nyt, ei nyt. Lauletaan illemmalla.
Tuntuukin se laulunne sietävän vielä silitystä. Harjoitelkaapa hiljaa
kisakentällä. (Kun tytöt nyrpistyvät): No entä karttusille? (On
lyövinään karttua): "Karttu on kotona, oma nimi kirjassa"?

TYTÖT ja POJAT (elpyvät): Ruvetaanpas karttusille! Ruvetaan! (Juoksevat
pois)

HYVÄRINEN: seisoo keskellä tupaa nolona vaikean tehtävänsä edessä.

JOHANNES (väsähtäneenä ja mietteissään istuen vasemmalla penkillä):
Muistatko sinä Hyvärinen, kun me riutuvina ja janoisina vaelsimme tänne
jylhän vuoriston poikki? — Ta miehet kantoivat paareilla Leenaa,
synnytyskuumeisena? — Ei ollut joukossamme lääkäriä, ei auttajaa. —
Silloin minä, viime hetkessä, kokosin kaikki voimani — ja puukolla
avasin hänen rintapaiseensa. — Muistatko? — Se oli elämäni raskain
tehtävä. Se onnistui. Hän elää. Mutta nyt on vielä paljoa vaikeampi
leikkaus tehtävä. — (Kun Hyvärinen vaikenee): Mikä sinun on?

HYVÄRINEN: Mooses vei Israelin lapset Ekyptin orjuutesta erämaan halki
luvattuun maahan. Se oli _hänen_ Sointulansa. Ja hän toi kansan
perille, niinkuin sinäkin toit meiät. Mutta Siinain vuorella hän antoi
lain heitän syämmiinsä: Ei sinun pitä himoitseman lähimmäises emäntää.

JOHANNES (värähtää satutettuna, nousee, itsekseen): Sinäkin, Brutus!

HYVÄRINEN: Mitä?

JOHANNES: Olipa vain muuan kuningas, jonka rintaan hänen lähin
ystävänsä — puoluesyistä — pisti tikarin. Kuoleva kuningas sanoi:
Sinäkin, ystäväni!

HYVÄRINEN: Pistipä se tai oli pistämättä. Mutta sinä et ole meille
tässä kohin lakia antanut. Sano mikä on Sointulan laki avioasioissa,
niin me seuraamme sitä kaikki. Sinä olet johtajamme, jonka on
täytettävä laki omasta kohastansa ja sanottava meille.

JOHANNES: Kun hetki on tullut, olen sen sanova.

HYVÄRINEN: Me odotamme, me olemme sitä lakia kipeästi kaivanneet, eikä
sen ilmaiseminen enää salli viivytystä.

JOHANNES (heltyen): Hyvärinen, oletko sinä koskaan rakastanut naista
syvästi, vastustamattomasti, taivaat ja maat unohtaen?

HYVÄRINEN: Sitä kysy minun lapsiltani.

JOHANNES: Hyvärinen, minä tiedän, että jos sen lain täytän ja teille
ilmaisen, mutta liian aikaiseen, voi kaikki täällä mennä nurin. Sillä
sen lain varassa Sointulamme on seisova tai kaatuva.

HYVÄRINEN: Jos kaatuu, niin kaatuu, mutta laki meillä olla pitää. Puhun
toverien puolesta.

JOHANNES (hetken kuluttua, päättävästi): Hyvä. Sanon sen teille, ehkä
jo ennen auringon laskua. Mutta sitä ennen pyydä Aili tulemaan tänne ja
antakaa meidän olla hetki kahden kesken.

HYVÄRINEN: Me olemme sinulle hyvin, hyvin kiitolliset, kutsun miehet
kokoon. (Menee)

JOHANNES on hyvin mietteissään, milloin synkistyen, milloin elpyen
hymyyn. Nostaa matkalaukkunsa pöydälle, aukaisee sen, katselee pienen
kotelon sisällystä, sulkee laukun, aukaisee jälleen, vetää puoleksi
esille jotakin punervaa vaatetta, ja jälleen sulkee, vie laukun
ovensuuhun ja asettaa päällystakkinsa ja hattunsa sen päälle. Menee
tukkaansa haraillen, ikäänkuin voimia kooten vasemmalle ja lysähtää
penkille.

AILI nousee kuulumuttomasti, mutta nopeasti portaille, katsahtaa arasti
taaksensa, tulee kynnykselle, kirkastuu, sitten vauhtiansa hiljentäen
lähestyy Johannesta, kädet sydämen kohdalle yhdistäen ja ikäänkuin
pelokkaasti kysyen.

JOHANNES (huomaa Ailin, kavahtaa pystyyn): Vihdoinkin, vihdoinkin,
Aili! (Ottaa molemmin käsin Ailin käsistä, jotka tämä on nostanut
sydämensä kohdalle).

AILI katsahtaa taaksensa.

JOHANNES: Sinä välttelet minua.

AILI: En ... en...

JOHANNES: Tämän kauniin kukan sain laivasillalla Aililta, mutta —
Helmin käden kautta. Ei Ailia missään. Ei täälläkään. Sinä minun
päivänpaisteeni! Kun sinut näen, kaikki jälleen on hyvin. Minä rakastan
sinua pelotta ja ehdoitta.

AILI: Jospa sinä tietäisit mitä täällä tapahtuu.

JOHANNES: Olen kauan sitten huomannut. Tänään näin itse.

AILI: Hän on tullut niin julmaksi minulle.

JOHANNES: Ja siksi sinä kartat minua, Aili rukka.

AILI: Menisin vaikka mereen, ennenkuin näkisin, että Sointula hajoo
minun tähteni.

JOHANNES: Nyt on täällä tehtävä viimeinen, ratkaiseva leikkaus. Aili,
anna minulle siihen voimat!

AILI: Mikä leikkaus? Aiotko jonkun erottaa?

JOHANNES: Ennen kaikkea aion erottaa _itsestäni_ viimeisetkin jätteet
vanhan maailman ennakkoluuloista, ja sitä odotan sinultakin.

AILI (ihmeissään): Odotat minulta? Mitä?

JOHANNES: Sinunkin on päästävä siitä taikauskosta, että mitkään
ihmisten määräämät siteet muka ovat rakkauttamme ylempänä.

AILI katselee pelokkaasti perälle, aikoo panna oven kiinni.

JOHANNES: Anna vaan oven olla auki. Se se juuri on pääasia tässä. —
Kuinka sinä sentään pelkäät häntä!

AILI: Olenhan hänen vihitty vaimonsa.

JOHANNES: "Vihitty vaimonsa", siinäpä se! "Vihitty"!

AILI: Hän, vaikka on karu pinnalta ja minulle julma, rakastaa minua. Et
voi aavistaa mitä seuraisi, jos...

JOHANNES: Jos sinä vapautuisit hänestä? Olisihan se onnettomuutta
hänelle. Mutta semmoinen on onnettoman rakkauden kohtalo kaikkialla, ei
vain Sointulassa. Sille ei voi mitään, Aili.

AILI: Sinä et tunne häntä, hän voi olla pelottava.

JOHANNES: Ja sinä — et rakasta minua.

AILI: Juho!

JOHANNES: Rakkaus on arvossa suurin, ainoa, mutta sinun pelkosi on
suurempi rakkauttasi. En usko toisarvoiseen rakkauteen.

AILI (ikäänkuin herättäen Johannesta): Mutta Sointula, Sointula hajoo!

JOHANNES: Jos Sointula pysyy koossa vain mikäli täällä noudatetaan
Mooseksen aviolakeja, niin — hajotkoon. Ei, Aili. Polvilleen Luonnon
Kaikkivallan eteen pitäisi rakastavaisten mennä, kiittäen suuresta
lahjasta, joka heille on armossa suotu, ja hurskaassa kiitollisuudessa,
pelottomasti, avoimesti, laajakantoisesti, ehdoitta tunnustaa
rakkautensa yksinmäärääväksi laiksi. Se laki on meidän nyt täytettävä
ja Sointulalle julistettava, seiskoon Sointula tai kaatukoon!

AILI: Minä olen vaan tämmöinen pieni ihmisraukka, joka ei mitään
ymmärrä.

JOHANNES (heltyneellä äänellä): Koeta siis olla tällä hetkellä
ajattelematta Sointulaa, äläkä ajattele pelkoasi tai mitä ihmiset
sanovat. Sano vain tässä minulle, tässä kahden kesken, rakastatko sinä
minua?

AILI: Sen sinä tiedät.

JOHANNES: Mutta mistä sinä itse sen tiedät?

AILI: Etten tietäisi!

JOHANNES: Mutta _mistä, mistä_ sen tiedät?

AILI: No, siitä — siitäkin että aina ajattelen sinua.

JOHANNES: Ja mistä vielä?

AILI: Siitä — siitä että tulen aina niin iloiseksi, kun ajattelen
sinua. Eilenkin, kun odotin sinua, syleilin — hullu — rannan
koivuja...

JOHANNES: Niin, niin!

AILI: Ja kukat, vaikka hyvin tiedän, että tuuli heitä huojuttaa,
minulle vain puhuvat: "Niin, niin!"

JOHANNES: Voi Pyhä Luonto!

AILI: Kuinka en minä sitä tietäisi. Kaikki puhuu sinusta, aallotkin, ja
maa ja taivas...

JOHANNES: Aili! (Syleilee ja suutelee häntä).

AILI: Juho! Juho! (Silmät ummessa unohtautuu hänen syliinsä).

MIEHET nousevat Hyvärisen johdolla portaille.

VAIMOJA lukuisasti miesten selkien takana, uteliaina.

    Kaikki pysähtyvät.

JOHANNES: Meidän on Sointula!

AILI (kavahtaa unhotuksesta, kauhulla): Sointula! (Näkee Jyrkin,
kirkaisee).

VAIMOJEN ÄÄNIÄ "Herra siunatkoon!" — "Jesta varjelkoon!"

MIEHET katsovat maahan.

JOHANNES (hyökkää ovelle, huutaa): Rakkaus on Sointulassa vapaa!

AILI: Herra _Jumala_ mitä sinä teet!

JOHANNES: Vapaa!

AILI: Voi minua poloista! (Sortuu).

JOHANNES: Vapaa!

JYRKI (tullen tupaan muiden edellä, teennäisen sävyisesti): Niin, niin,
Sointulassa vallitsee "vapaarakkaus". Näkee sen huutamattakin.
(Ailille): Mene kotiis.

VAIMOT leviävät tupaan.

AILI tekee pari askelta ovelle päin, pää painuksissa.

JOHANNES: Nyt, Aili, rohkaise mielesi! Pää pystyyn!

AILI (moittivasti, särkyneesti): Juho, Juho!

JYRKI (hillittömästi): Mene kotiisi ja lukitse ovi, sanon minä!

AILI (säpsähtäen): Menenhän, menenhän minä. (Menee).

JOHANNES (katsoo hänen jälkeensä): Mennyt.

ALPERTI: Niin tekee mies.

HYVÄRINEN: Ei Sointulan mies.

JYRKI (raivokkaasti): Aioit ajaa ulos minut!

JOHANNES: Rauhoitu, Jyrki. Olen joutunut tappiolle, tunnustan.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja — teille muillekin. Ole hänelle
sääliväinen. Hän rakastaa sinua. Tuo äskeinen se olkoon vain meidän
jäähyväissuudelmamme. Palaan kotimaahani. Siirrän sinne lehteni. Siellä
on ankarat ajat ja minua siellä tarvitaan ehkä paremmin kuin täällä.
(Ottaa päällystakkiansa käsivarrelle, matkalaukun käteensä): Terveiseni
kaikille, jotka eivät ole läsnä. Jääkää hyvästi. (Panee hatun päähänsä,
menee).

    Äänettömyys, liikkumattomuus.

HUHTIALA: Meni se. Sinne meni. Ja kunniaportista.

    Vaimojen kesken alkaa levoton supatus.

1:NEN VAIMO: Eikö miehistä kukaan mene saattamaan?

ÄÄNIÄ VAIMOJEN JOUKOSTA: "Pitäisi toki mennä".

HYVÄRINEN: Minä menen. (Menee kiiruusti).

VAIMOJEN KESKEN: Ehkä vielä leppyykin. — Ei lepy. — Meni se varmasti.

ALPERTI: Ja jollei olisi mennyt, olisi ajettu.

    Äänettömyys.

1:NEN VAIMO: Sanasi olivat kovat.

JYRKI: Kovat, mutta oikeat. (Menee).

ALPERTI (reippaasti miehille, jotka seista jurottavat mietteissään):
Nyt poiat, huomenaamusta mettähän!

MIEHET elpyvät.

HUHTIALA: Kynnöt on kesken.

ALPERTI: Huomenaamuna neljältä keksit käteen, poiat. Tukinuittoon!

MIEHET: Hei, pojat, tukinuittoon! (Menevät riemuiten Alpertin ohitse,
joka menee viimeiseksi).

HUHTIALA: Varroppas, Alperti, varro! — Ei kuultelekkaan, perhana!

1:NEN VAIMO: Mikä nyt Huhtialalle neuvoksi, kun kynnöt ja sonnanvetokin
ovat kesken?

    Muut vaimot huolissaan toistelevat kysymystä Huhtialalle.

HUHTIALA (pannen piippuunsa ja poistuessaan): Jos näin alkaa mennä,
ovat maat jaettavat, ei muuta.

VAIMOT ymmällä, katselevat äänettöminä toisiinsa, istuutuvat seuraavan
kuluessa mikä minnekin.

1:NEN VAIMO (selitykseksi): Kukin näät saa pitää omansa.

2:NEN VAIMO (hetken kuluttua): Niin, joka on talonsa myynyt ja tähän
rahansa pannut.

3:S VAIMO: Entäpä työnsä ja häviönsä. Kuka ne mittaa?

MUUT VAIMOT (alakuloisina): Kuka ne mittaa!

4:S VAIMO: Riita tästä syntyy.

HYVÄRINEN tulee, voi vaivoin peittää masennustansa, jota tahtoisi
salata, istuu muka lehteä lukemaan.

VAIMOT seuraavat äänettöminä Hyvärisen eleitä.

    Kuuluu lehmänkellojen kilinää. Auringonlasku heittää punervan
    hohteensa maisemaan, portaille ja osaksi tupaan.

6:S VAIMO (nousee huokaisten): Täytyy tästä joutua lypsylle. (Portailta
mennessään): Se Punikki, se Heluna, se lehmäin se-ee...

1:NEN VAIMO: Eipä leppynytkään.

HYVÄRINEN: Huomenna lähtee. Sulkeutui huoneeseensa.

VAIMOT huokaavat raskaasti.

HYVÄRINEN (koettaen kohottaa mielialaa): Mitäs te nyt noin? — Ja
minulle kun tuli postissa hyvä sanoma. Saan viho viimeinnii vaimoni ja
lapseni tänne. Talomme on myyty. Rahat tulossa.

VAIMOT antautuvat puoleksi leikillään Hyvärisen teennäiseen
hyvätuulisuuteen.

1:NEN VAIMO: No nyt vasta Hyvärinen iloon ehti.

HYVÄRINEN: Mutta näitä rahoja ei annetakkaan Alpertille. eheei!

2:NEN VAIMO Kukas tässä nyt johtajaksi tehdään?

HYVÄRINEN: Hoitakoon Alperti saha-asiat, Huhtiala viljelyksiä ja Jyrki
yli kaiken laskuja ja kauppojamme.

3:S VAIMO: Ja valitaanpa me tämä Hyvärinen erikseen akkaväen
johtajaksi.

HYVÄRINEN: Ka eikö siinä olekin johtamista? Aina kuivat puut, aina
sytykkeitä, entäpä kun laitetaan vielä kellarit kuntoon, ja kiulut ja
saavit ja lihatiinut...

VAIMOT vuoroin nauravat vuoroin huokaavat.

4:S VAIMO Onkin tässä saatu lihoja perunakuopissa säilyttää.

    Sointulalaulu kuuluu kaukaa sekakuorossa laulettuna.

HYVÄRINEN: Kellarit, kellarit, kivikellarit oikein, ja kivinavetatkin
aikaa myöten. (Tulee totiseksi).

5:S VAIMO: On siinä Hyväriselle paraiksi puuhaa.

VÄINÖ ja EEVA juoksevat iloisina portaille.

    Vaimojen iloisuus lakkaa äkkiä. He muistavat todellisuuden,
    huokaavat.

VÄINÖ (ovella, ihmetellen vaimojen synkistymistä ja erehtyen sen
syystä): No mitäs te, — tulimme juuri sanomaan että sovinnossa me jo
ollaan. Ei meidän tähden...

2:NEN VAIMO: Sovinnossa, sovinnossa kyllä _te_, mutta...

HYVÄRINEN (kättänsä nostaen, matalalla äänellä): Hiljaa, hiljaa... Ei
lapsille.

EEVA (kallistaa päänsä Väinön olalle, hiljaa, hempeästi)' Sovinnossahan
me ollaan.

    He kääntyvät ja menevät kaulatuksin, laulun tahdissa ja portailta
    alas mennessä yhtyvät siihen duettona. Heidän laulunsa etenee.

1:NEN VAIMO: Mennyttä, mennyttä on Sointulamme, minä luulen. (Heltyy
hiljaa itkemään).

HYVÄRINEN: Älkää nyt rakkaat sisaret, kyllä tästä vielä... Kun lännessä
rusko sammuu, iässä jo nousu kumottaa. Se on vaan tuo laulu ... sitä
kun ei taho kestää ... itkeä minun täytyy. (Itkee).

VAIMOT nostavat kätensä silmilleen.




KOLMAS NÄYTÖS.


Ensimmäisen näytöksen sali. Sisustus ja kalustus muuttunut köyhtymystä
todistavaksi: permantomattoja ei ole, ei gobelinejä eikä liioin
raskaita ikkunaverhoja, joiden tilalla on valkeat harsouutimet ja
siirrettävät puoliverhot. Entistä pehmeää kalustoa korvaa kiillotettu
koivu. Peilit poissa, paitsi oven ja ikkunan välissä oleva, vastapäätä
katsomoa. Valaistuslaitteet vaihtuneet koruttomaan sähköjohtoon.
Harvoja, entisyyttä muistuttavia huonekaluja, niiden joukossa
kellokaappi entisellä paikallaan ja flyygeli-piano, jonka edessä
tavallinen puutuoli. Asettelu todistaa makua.

NIINA (tummassa puvussa, valkea kannatinesiliina edessä, pieni valkea
huivi päässä, asettelee tuoleja vähän toiseen järjestykseen, katselee
pää kallellaan, etenee, taas muuttelee): Jenni! Tuleppas Jenni yhdessä
nostamaan tätä sohvaa. Jennii!

JENNI tulee eteisen vasemmasta ovesta ulkopuvussa, vähän epäonnistunut
hattu päässä, pysähtyy nolona.

NIINA (katsomatta tulijaan): Me nostamme sohvan ensin ihan syrjään.
(Katsahtaa Jenniin, kun tämä ei lähesty): Jaha, sinä olet ulos menossa.
Hyvä. Vie tämä paketti samalla Bulevardille 2, siinä on vähän hopeata,
he tietävät siellä, ja tämä lappu, ja ota vastaan 400. Bulevardille 2,
se sama rouva. — Mutta mikä sinua vaivaa?

JENNI: Ei rouvan pidä nyt vaan suuttua, kun olen vasta kuukauden ollut
ja tuli jo tämmöistä.

NIINA: Aiotko muuttaa?

JENNI: Missäs minun olisi parempi olla. Ei minun puolestani, mutta...

NIINA: Olen sinuun todellakin hyvin, hyvin tyytyväinen.

JENNI: Ja kun se lakko vaan loppuu...

NIINA: Mikä lakko?

JENNI: No palvelijain lakko. Mutta kyllä minä sohvan sentään siirrän.

NIINA: Odota. Ja ette saa mitään tehdä?

JENNI: Ei mitään, ei edes halkoja kyökkiin tuoda, ei mitään!

NIINA: No ei tälläkään paketilla ole mitään kiirettä.

JENNI: Joutuu lakonrikkuriksi, jos muut tytöt kantelevat, jaapas!

NIINA: Herranen aika, selvä valtiopetos. Ja minne nyt menet?

JENNI: Muuten vain kävelemään. Mutta iltapäivällä meillä on suuri,
suuri lakkokokous, tietääkö rouva: puisto ihan, ihan täynnä ihmisiä, ja
siellä puhuu hän itse, se, joka on Amerikasta tullut, kaunis-kaunis
mies.

NIINA: Todellakin.

JENNI: Viime kerralla, kun hän puhui Koitolla, ei mahtunut puoliakaan
saliin ja hän puhui ikkunasta kadulle, jossa oli mustanaan ihmisiä ja
raitiovaunujen oli seisahtuminen kadunkulmaan, jaapas.

NIINA: Kuuleppas, Jenni, ollaan nyt kerran niinkuin et sinä olisikaan
— niinkuin en minä olisikaan rouva. Tule tänne sohvalle istumaan.

JENNI: Mitä se rouva...

NIINA: Istu nyt vain tähän viereeni. Vaikka leikitään, jos ei muuta.

JENNI: No jos _leikillä_...

    He istuutuvat sohvalle.

NIINA: Kuule — tuota — mitä hän oikein sanoi?

JENNI: Voi, voi, hän sanoi ... ja niin tulisesti hän puhui ... hän
sanoi... Mutta se on sitte kaunis mies! Ai, ai, silmät palavat ja
salamata iskevät ja tukka liehuu...

NIINA: Kuule, minä tiedän hyvin minkä näköinen hän on. Mutta kerroppas
mitä hän puhui?

JENNI: No kaikkea vaan... Semmoista noin... Mutta uskooko rouva että
maailma kohta muuttuu? että ei mitään palvelijoitakaan enää, kaikilla
hatut, ja vaikka paronitar tulisi vastaan, ei muuta kuin — päivää!
Kyllä se on vaan _niin_ merkillinen mies, kaikki, kaikki muuttuu.
Puistossakin viime pyhänä sanovat olleen ainakin satatuhatta ihmistä
kuulemassa, mutta me päästiin sentään ihan eteen. Onko rouva nähnyt
sitä miestä ihan, ihan likeltä?

NIINA: Hyvin likeltä. Eikö Jenni tiedäkään, että minä olen hänen
entinen rouvansa?

JENNI: Hänen rouvansa! (Loistavana ihastuksesta, lyö kätensä yhteen):
_Hänen_ rouvansa! (Nousee seisaalleen, täynnä kunnioitusta): Ja minä
kehtaankin vielä samassa sohvassa... Ei mutta, ei mutta, _hänen_
rouvansa!

NIINA (päännyökkäyksellä, huulet ummessa): Yhym, yhym.

JENNI (äkkiä totisena): Mutta miksi...

NIINA: Niin miksi _entinen_ rouva? Sitä et sinä voi ymmärtää.

JENNI: _Niin_ kaunis _mies_?!

NIINA: Kuuleppa, otappas tuo hattu päästäsi. (Nousee): Koetellaan
toista. (Menee peilin luo).

JENNI: Mitä se rouva taas ... kyllä tämä kelpaa. (Seuraa Niinaa).

NIINA: Tule, tule. (Muuttaa hattua Jennin päähän). Kas nyt sinä olet
oikein sievä. Katso itse.

JENNI (ihastuneena peilin edessä): Mutta vaihdetaanko todellakin?

NIINA: Mitä vielä, tuota pidät sateella, tätä poudalla.

JENNI (haltioissaan): Kaksi hattua! Päivää!

NIINA: Tai odota vielä. Koetellaan tätä. (Ottaa toisen hatun
hattukotelosta, joka on peililaudalla).

JENNI: Herranen aika, tuohan on melkein käyttämätön!

NIINA: No, no, odota. (Sovittaa hatun hänen päähänsä): Katsoppas nyt!

JENNI (loistavana, peilin edessä käännellen): Jaapas! Jaapas!

NIINA: Olet todellakin sievä siinä. Saat sen omaksesi.

JENNI: Omakseni! (Itkee ilosta, kädet silmillä).

NIINA: Kun eivät olisi nuo kätesi noin punaiset. Vedäppäs käsiisi nämä
hansikkaat.

JENNI (koettaa turhaan): Tietääkös rouva, nämä eivät mene, eivät vaikka
— kuinka — vetäisin —

NIINA: Älä, älä... Pidä sitten käsiäsi tässä muhvissa. (Pujottaa
käsipuuhkan nauhan Jennin kaulan ympäri).

JENNI: Ei mutta — jos minä kehtaankaan.

NIINA: Mainiota! Et uskokaan! (Yhä Jennin pukua laitellen ja nykien):
Oikeastaan en tätä tämmöistä koreutta hyväksy, mutta en voi pidättää,
olet tuossa hatussa niin armottoman nätti!

JENNI (hyppii ilosta): Kyllä minä vaan hyväksyn.

NIINA: Ja nyt, kun hän illalla puhuu, kuuntele tarkemmin, oikein,
oikein tarkkaan, ja tule sitten minulle kertomaan.

JENNI (ei voi irtautua peilistä): Panen muistiin joka ikisen sanan! Ja
nyt sitä mentiin... Ei mutta, jos täällä on kylmä, minunpa pitää juosta
alas kellariin puita tuomaan.

NIINA: Seis, seis, tuossako puvussa kellariin! (Sormeansa heristäen):
Lakonrikkuri! — Menen itse. (Alkaa mennä)

JENNI (jäljessä pidättäen): Ei, ei, rouva ottaisi edes lyhdyn, siellä
on hirmu pimeä, rouva kompastuu...

NIINA (heidän mennessään ovesta): Sano vain kuinka.

JENNI: Ensin vasemmalle, sitten taas vasemmalle, sitten oikealle kolmas
ovi, avain kynnyksen alla ... kynnyksen alla...

    (Heidän askeleensa ja viimeiset sanansa kajahtelevat rappusilta).

JEAN BORGSTRÖM (tulee jonkun ajan kuluttua ulkoa, ihmetellen että ovi
on raollaan, huomaa Niinan päällysvaatteet riippuviksi paikoillaan,
ottaa päällystakin yltään, tulee hattu kädessä sisäovesta, katselee
ympärilleen, näkee Jennin hatun peililaudalla, katsahtaa tyhjään
hattukoteloon, ihmettelee, asettaa oman hattunsa peililaudalle ja vie
Jennin hatun eteisen vasemmalle ovelle, jonka raottaa): Jenni, hattusi.
Ilmoitappas tuloni rouvalle. (Aukaisee oven, kurkistaa sisälle, jättää
sinne hatun, sulkee oven, menee oikealle ovelle, koputtaa varovasti,
aukaisee kun ei kuule vastausta, kurkistaa, sulkee jälleen, menee
ihmeissään nopeasti eteiseen, jossa kääntelee Niinan päällysvaatteita).

KAUPUNGINLÄHETTI (tulee ulko-ovelle, ojentaa kirjeen Borgströmille):
Täälläkö?

BORGSTRÖM (katsoo kirjettä): Täällä. Annan kyllä rouvalle.

KAUPUNGINLÄHETTI: Käskettiin tuoda vastaus, onko kotona.

BORGSTRÖM: Joku tulija. Sanokaa "oli". Rouva tulee kotiin tuossa
tuokiossa, koska näkyy menneen ulos vain hattu päässä.

KAUPUNGINLÄHETTI menee.

BORGSTRÖM tulee eteisestä etualalle, heittää kirjeen ohimennessään
flyygelin kannelle, avaa pöytäalpumin, katselee ihastellen valokuvaa,
painaa totisena, silmät ummessa kuvaa rintaansa vasten. Kuulee
rappusilla nousevia askeleita, panee alpumin pian pois, katsoo
uteliaana eteiseen päin.

NIINA paiskaa jalanterällä oven auki, tulee halkokantamus sylissä.

BORGSTRÖM: Mitä _tämä_ on?

NIINA alkaa valtoinaan nauraa.

BORGSTRÖM: Mitä sinä naurat?

NIINA: No kun — silmäsi — pullistuivat —

BORGSTRÖM (aikoen ottaa halot Niinalta): Mutta annahan toki _minun_ —

NIINA: Ei, ei, pois tieltä! (Tuo kantamuksensa uuniin asti, mutta
naurun vuoksi pudottaa kaikki halot maahan).

BORGSTRÖM: Kovin hyvällä tuulella tänään.

NIINA: No kun on lakko.

BORGSTRÖM (menee polvilleen uunin eteen, alkaa asetella halkoja): Se on
totta, olen kuullut.

NIINA: Mutta osaatkohan sinä? — Pystyyn, pystyyn. (Aikoo itse
asettaa): Perälle ensin ohuempia.

BORGSTRÖM (torjuen Niinan kättä): Ja Jenni myös lakossa?

NIINA: Kuinkas muuten. Kaikki yhteistä, tasa-arvoisuus. (Vähän
kiukkuisesti): Ei perälle noin suuria, sanon minä. Suuret keskelle!

BORGSTRÖM (muuttelee halkoja): Tasa-arvoisuus ja erittäinkin —
tinkimätön vastavuoroisuus keskinäisissä palveluksissa...

NIINA (jalkaansa polkaisten): Vedä kaikki ulos jälleen.

BORGSTRÖM (tottelee nöyrästi): Meillä porvareilla on vaikea oppi
edessämme: oppia tekemään toisen tahtoa, ei niinkuin itse tahdomme,
vaan niinkuin toinen tahtoo.

NIINA (epäillen sala-ajatusta): Vaikkako pitäisi toisen tahtoa tyhmänä?

BORGSTRÖM: Vaikka.

NIINA menee mietteissään huokaisten sohvalle istumaan.

BORGSTRÖM (haloista): Näinkö?

NIINA: Aseta, aseta vaan niinkuin itse tahdot, ja sytytä pian, täällä
on kylmä.

BORGSTRÖM (seuraavan kuluessa panee halot pesään ja puhallellen
sytyttää): Tietysti jos käsky on vaan tyhmä eikä käsketä suoraan
_pahaan_.

NIINA: Tuo tarkoittaa tietysti minua.

BORGSTRÖM: Ei ollenkaan tarvitse tarkoittaa sinua. Palvelijoistahan me
puhuimme. Olemme kasvattaneet itsellemme palvelijatyypin, jolta
vaadimme tyhmänkin käskyn tinkimätöntä täyttämistä. No nyt menkäämme
koreasti itse samaa tietä. Nyt on tullut meidän vuoro. (Puhaltaa
hurjasti).

NIINA: Sinä olet siis sitä mieltä, että minun olisi pitänyt tehdä
niinkuin Johannes tahtoi, vaikka pidin hänen yritystään tyhmänä?

BORGSTRÖM: Sitä en ollenkaan tarkoittanut, en sinnepäinkään.

NIINA: Pane käsi sydämelles.

BORGSTRÖM (panee vasemman kätensä sydämelleen): No?

NIINA: Olisiko minun pitänyt?

BORGSTRÖM (vaikeasti, mutta päättävästi): Olisi. Vaikka pidit yritystä
tyhmänä, sittenkin olisi.

NIINA (masentuu, alakuloisesti hymyillen): Voi sinä rakas, iäkäs,
harvinainen ihminen. Minä luulen sinä antaisit henkesi ennenkuin
valehtelisit.

BORGSTRÖM: Mutta saanko nyt sanoa jotain käsi poissa sydämeltä?

NIINA: Sano, sano, minä vaan en pane siihen mitään arvoa.

BORGSTRÖM (kiihkeästi): Mitä ihmettä sinä luonteellasi olisit
Sointulassa tehnyt? Olisit ollut heille suureksi häiriöksi.

NIINA: Olisin ainakin soitellut heille, ja muutenkin... Ehkä hän ei
olisi silloin rakastunut toverinsa vaimoon.

BORGSTRÖM: "Ehkä" ja "jos" ja "ehkä"...

NIINA: Niin, ja se "ehkä" ei lakkaa milloinkaan vaivaamasta minua.
Siihen minä vanhenen.

BORGSTRÖM: Erotettu vaimo, ja entiselle miehelleen kuitenkin
uskollisempi kuin yksikään eroomaton! Eikä edes sano rakastavansa!

NIINA: Taas sinä siitä —! Olethan luvannut olla puhumatta!

BORGSTRÖM (tempaisee itsensä alakuloisuudesta, koettaa virkistää
Niinaa): Apropoo soittelemisesta — olen vihdoinkin saanut käsiini
heidän laulunsa sanat, jotka sinulle lupasin, muistatko? Soita "Sancta
Lucia", minä laulan ne sinulle.

NIINA (istuu flyygelin ääreen): Miten se nyt on?

BORGSTRÖM hyräilee.

NIINA: Jaha, jaha... (Soittaa alkuakordit): Äläpäs pidä kättä olallani.
(Soittaa uudelleen).

BORGSTRÖM (laulaa)

    "Kas kuinka aallotar
    kirkkaana päilyy!
    Oi kuinka tuulonen
    oksissa häilyy!
    Poissa on onneton
    maailman myrsky,
    poissa on aaltojen
    tuskaisa tyrsky!
    Voi kuink' on sointuisaa,
    voi kuinka ihanaa!
    Riemuitse..."

NIINA (lakkaa soittamasta, surun vallassa): Minä en voi. Miksi, miksi
se ei onnistunut heille!

BORGSTRÖM (synkkänä): En ole koskaan nähnyt sinun olevan mistään niin
onneton kuin Johanneksen epäonnistumisesta. Mitä muuta se on kuin
rakkautta?!

NIINA: Sinä et ole koskaan ollut psykoloogi. Tahtoisin päästä
_vaivasta_, joka ei milloinkaan jätä minua.

BORGSTRÖM: Etkö luule, että tuo kaikki olisi hänen kaltaiselleen ollut
lopultakin liian pientä? Pikku siirtola jossakin kaukana valtameren
takana, parisataa ihmistä johdettavana! Tuo on voinut olla hänelle
korkeintaan jonakin kouluna, siipien harjoitteluna laajempiin
lentoihin. Olethan nähnyt millä tarmolla hän nyt _täällä_ on ryhtynyt
yleisiin asioihin, kuinka häntä kuunnellaan, kuinka suuria
ihmisjoukkoja hän ympärilleen kokoo, kuinka...

NIINA (on kuunnellut kasvavalla innolla Borgströmin sanoja, kavahtaa
seisaalleen): Jospa hän todella onnistuu! Voi, jos hän onnistuu!

BORGSTRÖM masentuu peräti, eikä voi sitä edes peittää. Menee korjaamaan
puita.

NIINA (seuraa uteliaana Borgströmin eleitä, sitten vähän kiusaten): No,
Nanne?! Jospa hän onnistuu, sanon minä!

BORGSTRÖM: Et ole myöskään mistään niin onnellinen kuin Johanneksen
onnistumisesta.

NIINA (mielihyvällä): Sinussa ei ole todellakaan tuon vertaa
psykoloogista kekseliäisyyttä.

BORGSTRÖM: Sinä rakastat häntä edelleen, siinä koko psykologia.

NIINA: Sydän on sinulla hyvä, mutta älylläsi et ole Euroopaa
hämmästyttävä.

BORGSTRÖM: Jos sanoisin käsi sydämellä, niin sanoisin: älä ole sentään
niin varma hänen onnistumisestaan.

NIINA (nauraa onnellisena): Kuule sinä ystäväni ... (huomaa kirjeen
flyygelin kannella): Mikäs tämä on?

BORGSTRÖM: Unohdin sanoa. Se tuli poissa ollessani. Kaupunginlähetti.

NIINA avaa kirjeen, hämmästyy, lukee, vie kätensä sydänalalleen, taas
lukee. Kirjettä on pari arkkia.

BORGSTRÖM (tarkastelee uunin luota huolestuneella uteliaisuudella
Niinan kasvojen ilmeitä): Niina?

NIINA: Ah, anna minun lukea. (Salaa tunteitaan, kääntymällä poispäin).

BORGSTRÖM: Johannes?!

NIINA (ohimennen): Niin, niin. (Jatkaa lukemista).

BORGSTRÖM (nousee uunin luota, katsoo yhä Niinaan): Minä lähden, Niina.

NIINA: Ah. lukisinhan mielelläni tämän kirjeen sinullekin, mutta siinä
on paljon personallista... Tässä on jotakin ihmeellistä. Olisikohan
hänessä tapahtunut jokin muutos...

BORGSTRÖM (vähän katkerasti): Hän ehkä katuu.

NIINA: Ei juuri sitäkään, mutta niinkuin hänellä olisi — kuinka
sanoisin — jokin uusi suunnitelma... En voi ollenkaan ymmärtää...

BORGSTRÖM: No sehän ei pitäisi olla vaikea ymmärtää.

NIINA (tosissaan): Ymmärrätkö _sinä_?

BORGSTRÖM: Hän rakastaa sinua edelleen, niinkuin sinäkin häntä.

NIINA (salatulla kauhulla): Jospa hän todella ehkä aikoo uudestaan
kosia minua!

BORGSTRÖM: Sinä olet suostuva?!

NIINA: Ah, Nanne, sinun pitäisi tukea minua, mutta sinä päinvastoin
heikennät, yhä vain heikennät. Minun _täytyy_. Itseni tähden, hänen
tähtensä, sinun tähtesi, kaikkien ihmisten tähden. Voi Jumalani!

BORGSTRÖM: Minä lähden.

NIINA: Lähdet! Seisahdu! Onhan tässä miettimisen aikaa. Hän lopettaa
kirjeensä: ... (lukee kirjeestä): "En tahdo pyytää kirjeellisesti
vastaamaan, mutta jos lähetin kautta ilmoitat olevasi kotona, saavun
kohta puheillesi." — Onneksi en ollut kotona.

BORGSTRÖM: Minä taisin lähetille sanoa, että sinä olet kotona.

NIINA (kauhistuen): Herra Jumala! (Huivi pois, kädet tukanlaitteissa).

BORGSTRÖM: Hän voi olla täällä tuossa tuokiossa.

NIINA juoksee ulko-ovelle, jonka lukitsee.

BORGSTRÖM (menee vasemmalle): Minä menen keittiön kautta.

NIINA: Et saa lähteä, et mitenkään.

BORGSTRÖM: Niin, niin, tietysti sinun täytyy ehtiä — (merkitsevästi)
pukeutua!

NIINA: No, niin, niin, pukeutua. Enhän minä todella tässä asussa voi
ottaa häntä vastaan. (Hyvin pyytävästi): Jää siis, jääthän!

BORGSTRÖM: Asianne on kahdenkeskeinen. Minä en voi missään asussa
jäädä.

    Sähkökello kilisee keittiössä.

NIINA (huudahtaa säpsähtäen, sitten kuiskaamalla ja suudellen
Borgströmiä poskille): Nanne, rakas, rakas, jääthän sinä, jääthän sinä!

BORGSTRÖM: Hyvä, hyvä, minä jään.

NIINA juoksee oikealle, pelokkaasti ulko-ovelle katsellen.

BORGSTRÖM järjestelee tuoleja paikoilleen.

    Sähkökello kilisee uudelleen.

BORGSTRÖM kiirehtimättä, seisahdellen mennessään perälle sulkee
keittiön oven, sitten aukaisee ulko-oven.

JOHANNES (vähän laihtuneena kasvoiltaan, mikä tekee piirteet
terävämmiksi, silmissä entistäkin tarmokkaampi ilme, astuu ulko-ovesta
eteiseen, peittää hämmästystään Borgströmin odottamattoman läsnäolon
johdosta. He tervehtivät toisiaan): Oo, — Borgström! Ilmielävänä!
Edelleen vain talon uskollisena ystävänä?

BORGSTRÖM: Edelleen ja — _vain_.

JOHANNES (päällystakin ripustamisen johdosta): Kiitos, kiitos, kyllä
minä itse, — (naurahtaen): tuttuja paikkoja! (Saliin katsahdettuaan,
ennen sisääntuloa, vähän oudoksuen): Kotona?

BORGSTRÖM: Kotona. Tulee aivan hetken kuluttua. (Kädenliikkeellä pyytää
istumaan)

JOHANNES (jää seisomaan, katselee kummastellen huoneen muuttunutta
sisustusta): En tunne tätä entiseksi. Kaikki — kaikki muuttunut aivan
toiseksi. Tuo piano on melkein ainoa...

BORGSTRÖM: Olot ovat myös muuttuneet toisiksi. Hän on vuokrannut vain
kaksi huonetta, tämän ja tuon.

JOHANNES: "Vuokrannut"? Onko hän myynyt tämän talonsa?

BORGSTRÖM (ihmetellen kysymystä): Mutta — onhan tietenkin. Ja
jotensakin onnistuneesti.

JOHANNES: Mutta miksi entinen uhkea kalusto on vaihdettu tähän
koruttomuuteen?

BORGSTRÖM: No, arvatenkin samoista aatteellisista syistä.

JOHANNES: Aatteellisista syistä? — Niina?

BORGSTRÖM: Niina. En ole nähnyt tämän maakamaran päällä toista ihmistä,
joka yhtä räikeällä antaumuksella uhrautuisi aatteelle kuin Niina.

JOHANNES (katsoo Borgströmiin pitkään ja vetää suunsa ylpeään nauruun):
Anteeksi — tuo on minulle jotensakin — uutta.

BORGSTRÖM: Uutta?! Minä en voi käsittää...

JOHANNES (keskeyttäen): Mutta tietysti _jos_ hänessä sellainen muutos
todella on tapahtunut, olen minä ensimmäinen siitä iloitsemaan.

BORGSTRÖM: En parhaalla tahdollakaan voi ymmärtää, miten...

JOHANNES: Ja minä sanon vielä enemmän: se lisää onnistumisen toiveitani
eräässä minulle ylen — ylen tärkeässä asiassa, jota varten olenkin nyt
täällä.

BORGSTRÖM (masentuneena): Toivotan onnea!

JOHANNES (katselee jälleen ihmetellen huonetta, toivehikkaasti): Vai
niin! Vai niin!

NIINA tulee oikealta, pysähtyy jonkun matkan päähän.

JOHANNES ja NIINA katselevat hetken toisiaan. BORGSTRÖM väänteleikse,
tietämättä minne poistua.

JOHANNES: Olen tänään sinua jo puhutellut kirjeessäni ja toistan
tervehdykseni.

NIINA: Ei ollut tilaisuutta vastata ... (ojentaa kätensä, jota Johannes
suutelee, sitten osoittaa istumaan): Ole niin hyvä.

JOHANNES katsahtaa Borgströmiin.

BORGSTRÖM aikoo poistua keittiöön.

NIINA (osoittaen Borgströmiä istumaan): Nanne!

    Istumisesta ei tule mitään.

NIINA (Johannekselle): Vieläkö me, niinkuin viimeksi, yhä jatkamme
vastakkain-seisomista?

JOHANNES naurahtaa.

    He istuutuvat, Niina sohvalle, Johannes tuolille.

NIINA siirtää kädellään vasemmalla olevaa tuolia, odottaen Borgströmiä
istumaan.

BORGSTRÖM (käsi suun ohella, Niinalle): Teetä!

NIINA nyykäyttää päätänsä Borgströmille.

BORGSTRÖM menee keittiöön, sulkee oven jälkeensä.

JOHANNES: Olet siis vaivautunut lukemaan pitkän kirjeeni?

NIINA: Olen lukenut, Johannes. Mutta tunnustaakseni en ole kaikkia
kohtia ymmärtänyt.

JOHANNES: No niin, tavallaan olenkin jo saanut odottamattoman,
ilahduttavan vastauksen pääasiaan — lyhyestä keskustelustani
Borgströmin kanssa juuri äsken. — Kummastelet? Tätä muutosta
koruttomuuteen päin en voi selittää muuten kuin...

NIINA: Ah, siitäkö sinä. Minä pyydän, älkäämme kajotko siihen asiaan.

JOHANNES: Mutta se on juuri pääasia, Niina hyvä. Se osoittaa minulle,
että sinä et enää ole minun aatteilleni yhtä vieras kuin silloin. Ja
niin on eripuraisuutemme perussyy poissa.

NIINA: Olen todella vilpittömästi surrut epäonnistumistasi Sointulassa.

JOHANNES: Minun epäonnistumisestani on varhaista puhua. Olisinko jäänyt
sinne johtamaan kourallista ihmisiä, kun minun on täällä johdettava
miljoonia! Kumouksellinen henki on nopeasti leviämässä. Murhia,
terroristisia tekoja, joista minun aikoinani ei olisi voitu
uneksiakaan! Oh, porvarit eivät aavista mihin he kansaa opettavat! Minä
aion nousta tätä kaikkea _vastaan_! (Hän nousee jatkamaan seisoaltaan):
Kalevan kansa ei saa mennä tuota vanhentunutta, iänikuista veritietä!
Minä tukehdutan kätkyeeseensä sellaiset oireet. Mutta mitä voin
aikaansaada pikku lehdelläni, joka ilmestyy vain kerran viikossa? Suut
silmät täyteen ehditään minulle puhua, ennenkuin pääsen sanani
sanomaan! Olenhan joutunut jo sosialistienkin viholliseksi. Mutta
odottakaa, odottakaa! Aion nyt perustaa suuren jokapäiväisen lehden,
toinen, toinen Sointula on siitä syntyvä! Mutta pankit ovat sulkeneet
minulta ovensa ja ankara kiihoitus käy minua vastaan harhaanjohdetun
työväestön puolelta. Aineellista tukea saadakseni on minun siis
varakkaiden yksityisten joukosta löytäminen henkilöitä, jotka eivät
vielä ole kaikelle aatteellisuudelle kylmenneet. Ja niin minussa on
syntynyt rohkea ajatus kääntyä — sinun puolesi, Niina.

NIINA: Minun?

JOHANNES: Kun nyt sinussakin on tapahtunut suuri käänne
aatteellisuuteen päin ja kun perussyy eripuraisuu-suuteemme...

NIINA: Mutta, rakas Johannes, tämä koruttomuus ei johdu ollenkaan
aatteellisuudesta, vaan suorastaan köyhyyden pakosta.

JOHANNES: Köyhyyden? Borgström sanoi, että möit tämän talon jotensakin
onnistuneesti?

NIINA (nousee seisaalle, tuijottaa ihmeissään Johannekseen): Etkö ole
siis tähän päivään asti vielä arvannut että tuo nimetön rahalähetys
Sointulaan oli minulta?

JOHANNES: Sinulta?! — Talon hinta?

NIINA: Talon hinta ja vähän muuta lisäksi.

JOHANNES: Se oli tyhmästi.

NIINA: Enhän tiennyt, että nyt sinä vuorostasi pidät yritystä
tyhmyytenä.

JOHANNES: Ah, Niina, se oli tyhmyyttä vain siksi, että oli suunniteltu
niin mitättömän pienessä asteikossa. Sinä et voi ymmärtää näitä
asioita. Miljoonat, sanon minä, miljoonat ihmiset sisimmässään ovat
kyllästyneet sotiin ja vallankumouksiin ja kaipaavat sopusointuista
yhteiselämää. He ovat kuin hajoitetut lampaat. Heiltä puuttuu
yhdysside. Minun lehteni on sen heille antava. Minä en ole jättänyt
aatettani uuden elämänmuodon luomisesta. Minun vain täytyy, täytyy
saada ensin oma äänenkannattaja. (Yhä enemmän kiihoittuen omista
sanoistaan): Ja minä olen sen saava! Miksi minä elän, ellen
sytyttääkseni muihin sitä tulta, joka palaa omassa rinnassani! Ellen
sytyttäisi, se polttaisi minut poroksi, poroksi! Mutta minä särjen
esteet tieltäni, minä kukistan vastustajani, minä otan heistä
ylivallan, minä...

    Seinäkello lyö viisi.

JOHANNES: Vanha kellomme! — Viisi. — Minun on lähteminen.

NIINA: Jospa tietäisit, kuinka kipeätä minun tekee, kun en voi sinua
auttaa!

JOHANNES: No se ei ole niin vaarallista, Niina. Niitä on muita.

NIINA: Minäkin voisin neuvoa sinulle erään rikkaan ja kauniin lesken.

JOHANNES (leikillä): Sepä kuuluu joltakin. Mutta älä sure. Minä
onnistun. Raha tulee! Mutta nyt minun täytyy lähteä. On suuri, tärkeä
kansankokous. Tunnen olevani hyvissä voimissa. Tänään olen ukkosena
jyrisevä!

NIINA (kätellessään Johannesta ja seuratessaan häntä eteiseen): Toivon
sinulle kaikkea menestystä, Johannes.

JOHANNES (kiireellisesti vetäen ylleen päällystakkia): Älä ole enää
pahoillasi tuosta. Kyllä minä pistäydyn joskus sinulle kertomassa,
miten asiani edistyy. (Hymyillen huiskuttaa ovessa kättä, katoo).

NIINA (ilon ja kyynelten vaiheilla palaa eteisestä, seisahtuu, lähettää
kuumia lentosuukkoja keittiön oveen päin ja sanoo hiljaa, onnesta
väräjävällä äänellä): Nanne! Nanne! (Menee ikkunalle, avaa sen raolleen
ja katselee alas kadulle).

BORGSTRÖM (tulee keittiöstä, kolme lasillista höyryävää teetä
tarjottimella): Mitä tämä on? (Asettaa tarjottimen pöydälle, katsoo
ihmeissään Niinaan).

NIINA (kääntämättä huomiota Borgströmiin): Menee, menee.

BORGSTRÖM: Saanko toivottaa onnea?

NIINÄ (katsahtaen Borgströmiin, rakkaudella): Saat, saat, Nanne. (Taas
katsoen kadulle): Ajatteles, hän ei tiennyt, että _minä_ olin
lähettänyt rahat. Hän olisi tarvinnut ne uuteen lehteen.

BORGSTRÖM: Se oli todellakin odottamatonta: ei saanut sinulta ja
sittenkin _kosi_ sinua!

NIINA (tulee ikkunalta, pilaan valmiina): No ei ihan vielä, mutta hän
lupasi käydä toisten.

BORGSTRÖM (huokaa vapautuneesti): Niina parka, luulen kyllä, että saat
_odottaa_. Olisit kai suostunut, jos olisi kosinut. — Käsi sydämellä,
Niina!

NIINA (käsi sydämellä, totisena, hiljaa): Olisin.

BORGSTRÖM (masentuneena): Rakkaudestako?

NIINA: En, vaan — uskollisuudesta. Mitä tulisi, ellei olisi
uskollisuutta? Ei ainoastaan Sointulasta, vaan koko maailmasta? (Taas
pilalla): Mutta hän ei kosinut eikä tule milloinkaan kosimaan. Mitä
sinä oikein ajattelet hänestä?

BORGSTRÖM (kiihkeän voimakkaasti ja kovaäänisesti): Semmoisestako
miehestä, joka ... joka ... tulee ja joka lähtee, kun ei saa rahaa...

NIINA: Nanne, Nanne, käsi sydämelle.

BORGSTRÖM: Oh, mitä minun pitää taas...!

NIINA: Sano vaan _mimmoisesta_ miehestä.

BORGSTRÖM (nöyrtyen jälleen hiljaiseksi): Hän on pohjaltaan jalo mies.
Hän ei ole koskaan tavoittanut rahaa muuta kuin palvellakseen
aatettaan. Mutta...

NIINA: Mutta?

BORGSTRÖM: Ei, ei, en minä mitään. Mutta hän vain ei ole meidän
tyyppimme. (Vaivaloisesti valiten sanojaan): Hänelle on rakkaus
toisarvoinen asia. Väli toisen ihmisen kanssa ei ole hänelle korkeinta.
Aate ikäänkuin pilaa häntä, no _estää_ häntä, estää tunnustelemasta
asioita tarpeellisen syvältä, eli ymmärtämästä mitä sopusointu ihmisten
välillä oikeastaan on.

NIINA: Toisin sanoen, sinun mielestäsi hän ei siis voi onnistua minkään
uuden Sointulan luomisessa?

BORGSTRÖM: Tietysti minun pitää puhua totta, mutta käsi sydämellä en
voi myöskään pahoittaa sinun mieltäsi.

NIINA (tullen Borgströmiä lähelle ja hermostuneesti leikkien hänen
sormillaan, levottoman huolestuneena): Katsos, minä en oikeastaan
tarkoittanut semmoista onnistumista, josta _sinä_ puhut, en sitä
"semmoista" ... vaan että hän itse vain yleensä saavuttaa
tarkoituksensa ja tulee tyytyväiseksi... Näetkös, (yhteen ääneen
toistaen Johanneksen sanoja): "kumouksellinen henki leviää
arveluttavasti työväestön keskuudessa" ja että hän ne kukistaa ja noin
... semmoista minä tarkoitan. Sanalla sanoen, että hän yleensä saa
lehtensä perustetuksi, luuletko?

BORGSTRÖM (huokaisten): Ah, Niina. Nyt sanon sinulle jotakin, josta en
aio missään, en missään tapauksessa perääntyä. Minä autan häntä. Minä
annan hänelle rahani. Ja perustakoon hän lehtensä.

NIINA (innostuneena, onnellisena): Nanne!

BORGSTRÖM (murheellisena): Kuinka pohjaton onni kuvastuu sinun
kasvoillasi! (Kääntyy poispäin).

NIINA (liikutettuna): Sinä rakas, rakas ihminen!

BORGSTRÖM (tarmokkaan ankarasti): Rakas?! Kumpi on sinulle rakas, hänkö
vai minä? Kumpi?

NIINA: Sinä et ainakaan ole muuta kuin tyhmä. Etkö sinä ymmärrä, että
jos hän onnistuu, niin minä olen vapaa — (huutavalla voitonriemulla):
vapaa — vapaa! (Liikutettuna, hiljaa): Ja voin todella antautua —
sinulle...

BORGSTRÖM (hämmästyksen ja onnen lyömänä): Niina!

NIINA (pidättäytyen antautumasta): Voi että ihmisen pitääkin olla niin
heikko, ettei jaksa odottaa!

BORGSTRÖM: Kun tämän tiedän, odotan vaikka kaksikymmentä vuotta!

NIINA: En minä sinusta. Voihan olla, että ... että _minä_ olen heikko.

BORGSTRÖM: Niina! Hän onnistuu! Hän onnistuu! Hänestä on tuleva maansa
profeetta!

NIINA: En todella ole sinua vielä kiittänyt suuresta uhrauksestasi.
(Tahtoo kiittääkseen ottaa Borgströmiä kaulasta, mutta ei voi olla
antautumatta rakkautensa valtaan): Nanne!

BORGSTRÖM (syleillen häntä): Niina, sinä olet minun!

NIINA: Sinun! Sinun!






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SOINTULA ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.