Mitä on jumalanpalvelus?

By Arvid Järnefelt

The Project Gutenberg EBook of Mitä on jumalanpalvelus?, by Arvid Järnefelt

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org/license


Title: Mitä on jumalanpalvelus?

Author: Arvid Järnefelt

Release Date: January 7, 2016 [EBook #50867]

Language: Finnish


*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MITÄ ON JUMALANPALVELUS? ***




Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen






MITÄ ON JUMALANPALVELUS?

Kirj.

Arvid Järnefelt





Kuopio,
Osakeyhtiö Kuopion Uusi kirjapaino,
1901.








Tämä kirjoitus on jatkoa v. 1898 ilmestyneeseen "Evankeliumin alku"
nimiseen kirjoitukseen, mutta ei edellytä ehdottomasti tutustumista
viimemainittuun. "Evankeliumin alku" sisältää: 1) kriitillisen
katsahduksen evankeliumissa tavattaviin kertomuksiin Jeesuksen
syntymisestä yliluonnollisella tavalla neitseestä Mariasta, sekä
2) esityksen Jeesuksen henkisestä syntymisestä Johanneksen saarnaa
kuullessaan ja sen johdosta miettiessään korven yksinäisyydessä
ihmiselämän perustuksia. Kirjoituksessa tullaan siihen johtopäätökseen,
että tämän henkisen syntymisen tarkoitus ei suinkaan ole todistaa
Jeesusta erilaiseksi muihin ihmisiin nähden, vaan päinvastoin antaa
avain hänen ihmis-sydämmeensä ja osoittaa hänen sisällinen,
inhimillinen suhteensa Jumalaan. Korven taistelu esitetään jokaiselle
ihmiselle mahdollisena henkisenä uudestisyntymyksenä.






Mitä on Jumalanpalvelus?




Evankeliumin alku kertoo Jeesuksen henkisestä syntymisestä Johanneksen
saarnaa kuultuaan ja korven yksinäisyyteen mentyänsä.

Johannes saarnasi, että jumalan valtakunta on lähestynyt, eli että
ihmiset, muutettuaan mielensä elämän tarkoituksesta, saattoivat elää
maan päällä jumalan välittömän valtikan alaisina.

Kuullessaan tätä oppia Jeesus tunsikin sydämmessään jumalan välittömän
hallitsija-äänen, joka vakuutti hänelle, että se, mitä Johannes puhuu,
on totta, eli että "sinä olet minun poikani ja minä rakastan sinua".

Tässä hengessä lähti Jeesus korven yksinäisyyteen miettimään uutta
elämän-ymmärrystänsä. Jos piti joka hetki tehdä Jumalan tahtoa, niin
oli selvää, että piti samalla luopua kaikesta siitä ihmisten
tavallisesta työnaiheesta, jonka tarkoituksena on oman olemisen
turvaaminen.

Korpeen mennessään oli Jeesuksen vastattavana seuraavat
elämänkysymykset:

1) Kun en voi elää syömättä, niin voinko silloin täydellisesti
heittäytyä jumalan pojaksi? Jos kaikki ihmiset yhtaikaa olisivat
päättäneet tehdä työtä vaan yhteiseksi hyväksi eli välittömästi Isän
käskyn mukaan, niin silloin ei tietysti kukaan tarvitsisi ajatella
erikseen omaa toimeentuloansa. Mutta nyt olen minä vaan yksin jättänyt
ihmisten yhteiskuntalaitoksen ja tahdon elää maan päällä niinkuin
olisin Jumalan valtakunnassa. Voiko se käydä päinsä, kun en minä voi
tehdä ihmeitä ja muuttaa kiviä leiväksi?

2) Samalla perustuksella hän epäilee myöskin voivansa kokonaan luopua
itsensä suojelemisen ajatuksesta. Eihän hän voi heittäytyä katolta
rikkoontumatta. Voiko hän siis myöskään elää maailmassa yksin, niinkuin
se olisi Jumalan valtakunta, kun hän silloin asettuu yksin kaikkea
vastaan, tulee tehneeksi ja opettaneeksi semmoista, mikä tekee kaikki
vallanpitäjät hänen vihollisiksensa. Kun ei Isä häntä varjele, jos hän
katolta heittäytyy, niin onko hänen tässä toisessakaan suhteessa
kokonaan luopuminen itsensä-suojelemisen ajatuksesta, eli voiko hän
pitää itseään täydellisesti jumalan poikana?

Nämät epäilykset häipyvät häneltä korven yksinäisyydessä, ja jättäen
kaikki näkyvät valtakunnat ja ne edut, joita nämä palvelijoillensa
tuottavat, hän palaa korvesta elääkseen ihmisten joukossa tunnustamalla
Isää ainoaksi vallanpitäjäksi.

Tämä korven taistelu ilmaisee, mitä Jeesuksen _usko_ oli. Lyhyimmin
sanottuna oli Jeesuksen usko siis siinä, että ihminen on kokonaan Isän
vallassa, tai että ihminen on Jumalan poika, tai vielä, että ihmisen on
eläminen Jumalan valtakunnassa.

Täytyy siis uteliaasti kysyä, mitä kertovat evankeliumit hänen
ensimäisistä askeleistansa elämän todellisuudessa, "ihmisten
keskuudessa"? Millä teoilla hän siis palveli Isää eli teki pojan
tekoja.

Matteuksella kerrotaan näin (4: 17): Siitä ajasta rupesi Jeesus
saarnaamaan ja sanomaan: tehkäät parannus; sillä taivaan valtakunta
lähestyi. (23) Ja Jeesus vaelsi ympäri kaiken Galilean, ja opetti
heidän synagogissansa, ja saarnasi valtakunnan evankeliumia, ja paransi
kaikkinaiset taudit ja kaiken sairauden kansan seassa. (24) Ja sanoma
kuului hänestä kaikkeen Syyrian maahan. Ja he toivat hänen tykönsä
kaikkinaisia sairaita, moninaisilla taudeilla ja kivuilla vaivatuita,
ja piruilta riivatuita, ja kuutaudillisia, ja halvatuita: ja hän
paransi ne. (25) Ja häntä seurasi paljon väkeä Galileasta, ja niistä
kymmenestä kaupungista ja Jerusalemista ja Judeasta, ja niistä
maakunnista sillä puolella Jordanin. Mutta koska hän näki kansan, astui
hän ylös vuorelle... (seuraa vuorisaarna).

Markuksella (1: 14-55) on myöskin kerrottu Jeesuksen ensimäiset teot
samalla tavalla: hän saarnaa taivaan valtakuntaa, mutta ajaa ennen
kaikkea ulos perkeleitä, tekee ihmeitä ja hämmästyttää niillä kansan.

Luukkaalla sanotaan: (4: 14) Ja Jeesus palasi hengen väessä taas
Galileaan, ja sanoma kuului hänestä ympäri kaiken lähimaakunnan. (15)
Ja hän opetti heidän synagogissansa ja kunnioitettiin kaikilta. (16) Ja
tuli Natsaretiin, kussa hän kasvatettu oli, ja meni tapansa jälkeen
sabatin päivänä synagogaan ja nousi lukemaan. (17) Ja hänelle annettiin
Esaias profeetan raamattu. Ja kun hän raamatun avasi, löysi hän sen
paikan, kussa kirjoitettu on: (18) Herran henki on minun päälläni,
sentähden on hän minun voidellut, ja lähettänyt minut saarnaamaan
köyhille hyvää sanomata, parantamaan särjetyitä sydämiä, saarnaamaan
vangeille lunastusta, ja sokeille näkönsä jälleen saamista, särjetyitä
vapauteen saattamaan: (19) Saarnaamaan Herran otollista vuotta. (20) Ja
kun hän pani raamatun kiinni, antoi hän sen palvelialle, ja istui: ja
kaikkein silmät, kuin synagogassa olivat, katselivat hänen päällensä.
(21) Ja hän rupesi heille sanomaan: tänä päivänä on tämä kirjoitus
täytetty, kuin te nyt kuulette. (22) Ja kaikki antoivat hänelle
todistuksen, ja ihmettelivät niitä armon sanoja, kuin hänen suustansa
läksivät ulos; ja he sanoivat: eikö tämä ole Joosefin poika? (23) Ja
hän sanoi heille: sanokaat kaiketi minulle tämä sananlasku: parantaja
paranna itses: ne, kuin me kuulimme tapahtuneen Kapernaumissa, tee myös
tässä isäs maalla. (24) Mutta hän sanoi: totisesti sanon minä teille:
ei yksikään profeetta ole isänsä maalla otollinen. (25) Vaan minä sanon
teille totuudessa: monta leskeä oli Israelissa Elian ajalla... (26) Ja
ei Elias lähetetty yhdenkään heidän tykönsä, vaan leskivaimon tykö
_Sidonin Sareptaan_. (27) Ja monta spitalista oli Israelissa Eliseus
profeetan ajalla; ja ei yksikään heistä puhdistettu, vaan Naeman se
_Syrialainen_. (28) Ja kaikki kuin synagogassa olivat, tulivat vihoja
täyteen, koska he nämät kuulivat. (29) Ja he nousivat ylös, ja ajoivat
hänen ulos kaupungista: ja veivät hänen hamaan vuoren kukkulalle, jonka
päälle heidän kaupunkinsa rakettu oli, syöstäksensä häntä alas. (30)
Mutta hän kävi ohitse heidän keskeltänsä, ja meni pois. (31) Ja meni
Kapernaumiin, Galilean kaupunkiin, ja opetti heitä siellä sabatin
päivänä. (32) Ja he hämmästyivät hänen opetustansa: sillä hänen
puheensa oli voimallinen.

Johanneksella (2: 1-11) löydämme uteliaisuutemme vastaukseksi
kertomuksen -- Kaanaan häistä, s.o. siitä kuinka hän muutti veden
viiniksi ja sillä niinikään hämmästytti kaiken kansan, "ilmoitti
kunniansa", kuten sanotaan, jonka ihmetyön johdosta sitten
"opetuslapset uskoivat hänen päällensä". -- --

Jonkinlainen pettymyksen tunne valtaa mielen näiden kertomusten
ensimäisen yleisen vaikutuksen johdosta. On juuri luettu evankeliumin
alku ja kaikista sitä himmentävistä lisäkertomuksista, taruista ja
väärinkäsityksistä huolimatta löydetty pääsy Jeesuksen omaan
sisälliseen elämään. Ja nyt kysymme totisella uteliaisuudella, täynnä
luottamusta siihen, että se mitä edempänä tulee ei voi olla muuta kuin
yhä jatkettua, yhä selvemmäksi käypää esitystä tästä sisällisestä
ilmestyksestä: mihin tekoihin Isän tahto nyt viepi Jeesusta? Mutta
vastauksen sijaan näyttää meitä ensi katsahdukselta kohtaavan vaan
kertomuksia ihmeistä, perkeleitten ulosajosta, halvattujen ja rampojen
parantamisesta, veden noitumisesta viiniksi. Joka haaralta näkyy
jälleen punoutuvan samat esteet käsityksellemme, kuin alkaessamme lukea
evankeliumia. Kaikki mikä on kerrottu Jeesuksen ensimäisestä
esiintymisestä hänen tultuaan korvesta, nähtävästi taaskin tarkoittaa
vaan todistaa, että juuri se, mikä meille oli suurin aarre, se, että
Jeesuksen tilinteko omasta sisällisestä suhteestansa Jumalaan oli oleva
meidän oma suhteemme, se oli vaan väärinkäsitystä meiltä: Jeesus onkin
muka käsitettävä erikoiseksi jumalihmiseksi, ja hänen tekonsa ihmeiksi,
juuri tämän hänen erikoisasemansa tunnustähdiksi.

Jollemme tahdo tämän johdosta jättää evankeliumia lukematta, kuten niin
monet ihmiset menettelevät tästä samasta syystä ja useimmiten juuri
tähän saakka luettuansa, niin ei meillä ole jäljellä muuta kuin taaskin
ajatella, että tässäkin jotkin yksinkertaiset tosiasiat ovat vaan
väärinkäsitetyt ja sittemmin tahallaan vääristetyt väärän tarkoituksen
saavuttamiseksi.

Jotainhan Jeesuksen on täytynyt tehdä sen jumalanpalveluksen nimessä,
joka oli tullut hänen elämänymmärryksekseen korvesta lähtiessä.

Väärässä tarkoituksessa on nähtävästi tahdottu käyttää Jeesuksen
yksityisiä tekoja todistamaan hänen erikoisuuttansa muihin ihmisiin
nähden. Tämä tarkoitus on vienyt etupäässä selittämään, että se, mitä
Jeesus teki ja mikä ihan luonnostaan herättää suurinta uteliaisuutta,
ei suinkaan saanut olla semmoista, mitä jokainen voi ihmisenä tehdä tai
vielä vähemmän: mitä jokaisen ihmisen pitää tehdä. Hänen tekonsa ovat
siis selitetyt järjestään ihmeteoiksi eli tunnustähdiksi, jotka nyt
muka todistavat hänen kunniatansa ja erikoisuuttaan. Meidän
käsityksemme mukaan taas päinvastoin, jos meillä on jotain tekemistä
Jeesuksen toimien ja tekojen kanssa, niin vaan saadaksemme tietää mitä
meidän itsemme on tekeminen elämässä, ja koko pyrkimyksemme on siis
noista teoista löytää takasin Jeesuksen omaan sisälliseen käsitykseen.

Jos jätämme kertomuksista syrjään kaiken sen, mitä tuo väärä tarkoitus
on voinut luoda, niin jääpi jäljelle aivan vähäsen, eikä mitään
kummastuttavaa, vaan se on sitä tärkeämpää ja sitä enemmän hänen
oppiansa selventävää: Meidän täytyy silloin etupäässä huomata, että
Jeesus jättää kotomaansa ja omaisensa, että hän menee vieraisiin
paikkoihin ja julistaen kaikkialla samaa Jumalan valtakuntaa palvelee
vieraita ihmisiä, semmoisia, jotka enin tarvitsevat apua, niinkuin
nämät enin apua tarvitsevat olisivat hänen läheisimpänsä, ja myöskin
riippumatta siitä ovatko he omanmaalaisia vai muukalaisia hänelle.

Heti kun näin sammutamme sen väärän valon, jonka piti loistaa ihmeistä
ja joka, pääasiaksi tehtynä, oli häikäsyllään himmentänyt kaiken muun
ympäriltänsä, huomaamme, että nyt toinen, uusi pääasia selvenee
luetusta eteemme: edessämme on Jeesuksen jumalanpalvelus, semmoisena
kuin hän sen itselleen korvessa selvitti.

Kaikki on täydessä sopusoinnussa hänen uuden korvessa selviytyneen
elämänymmärryksensä kanssa:

Ajattelematta omaa _toimeentuloansa_ näemme nyt tämän ihmisen ryhtyvän
työhön, josta ei ole eikä voi olla mitään palkkaa. Ilman mitään
yksityisomaisuutta hän kuljeskelee vierailla mailla ja palvelee sekä
ruumiinsa että henkensä voimilla kaikkein kurjimmassa tilassa
olevia ihmisiä. Niinikään hän, ajattelematta omaa _suojaa ja
turvallisuuttansa_ jättää kotinsa, kotikylänsä ja kotimaansa ja
palvelee vihattuja muukalaisia lähimmäisinänsä. Poikettuansa vihdoin
myöskin kotimaahansa hän nimenomaan sanoo, ettei Jumala käske profeetaa
erityisesti kotimaata palvelemaan, vaan voi pitää syyrialaista
parempana kuin israelilaista, joista sanoista he ajavatkin Jeesuksen
ulos kotikaupungista ja uhkaavat ottaa hengiltä (Luuk. 4: 23-30).

Toisin sanoen, hän menettelee itse niinkuin sittemmin käski
ystävillensä, joita lähetti samalla tavalla palvelemaan. Ensiksikin
mitä _toimeentuloon_ tulee, hän sanoi heille: "Ei teidän pidä
varustaman itseänne kullalla eikä hopealla, eikä vaskella teidän
vyöllenne, eikä evässäkillä matkalle, eikä kahdella hameella, eikä
kengillä, eikä sauvalla; sillä työmies on ruokansa ansainnut"; -- ja
mitä itsensä _suojelemiseen_ tulee, hän sanoi: "Kavahtakaat ihmisiä,
sillä he ylönantavat teidän heidän raastupiinsa, ja heidän
synagogissansa he hosuvat teitä. Te viedään myös päämiesten ja
kuningasten eteen minun tähteni, heille ja pakanoille todistukseksi.
Koska he teitä ylönantavat, älkäät murhehtiko, kuinka eli mitä teidän
pitää puhuman: sillä teille annetaan sillä hetkellä, mitä teidän pitää
puhuman. Sillä ette te ole, jotka puhutte, vaan teidän Isänne henki,
joka teissä puhuu." (Matt. 10: 9, 10, 17-20).

Näemme tästä nyt, että se, mitä Jeesus tarkoitti sanoilla: "Herraa
sinun Jumalatas pitää sinun palveleman ja häntä ainoata kumartaman,"
joilla vanhan testamentin sanoilla korven taistelu päättyy, -- oli
jotakin aivan toista kuin mitä juutalaiset niillä tarkoittivat, jotka
suorittivat jumalanpalvelusta temppelissä ja siellä kaitsivat "kaikkein
pyhintänsä".

Mutta erotus ei rajoitu suinkaan ainoastaan juutalaisiin. Jos Jeesuksen
jumalanpalvelus tarkoittaa todellakin tämmöistä välitöntä työntekoa
jumalalle _ilman oman toimeentulon ja suojan ajatusta_, niin sama
erotus on vielä meidänkin ja Jeesuksen käsitysten välillä
jumalanpalveluksesta. Sekä juutalaiset että me tarkoitamme
jumalanpalveluksella joko erikoisia menoja tai ainakin pyyntörukouksia,
jotavastoin meidän jokapäiväinen _työmme_, kuten hyvin tiedämme, ei
tarkoita jumalanpalvelusta, vaan juuri _omaa toimeentuloamme ja
suojaamme_.

Me emme tee työtä köyhimmille, vaan niille, jotka voivat nykyisyydessä
tai tulevaisuudessa maksaa meille. Me teemme työtä saadaksemme
ihmisiltä palkkaa toimeentuloksemme, kauppiaille, maanomistajille,
kirkolle, valtiolle. Samoin myös me omaksi suojaksemme sodimme
muukalaisia vastaan, suojelemme itseämme vankiloiden ja poliisien
avulla. Kaikki nämä toimet ovat meidän varsinaisia työalojamme. Mutta
jumalanpalvelukseksi me sanomme sunnuntaisia toimituksia kirkossa ja
rukouksiamme oman personamme ajalliseksi ja tulevaiseksi autuudeksi.
Jeesus sitävastoin, kuten olemme nähneet hänen ajatuksistaan korvessa,
ja tässä nyt luemme hänen jokapäiväisestä toiminnastaan, ei
tarkoittanut jumalanpalveluksella mitään sunnuntaisia kirkkotoimituksia
tai mitään pyyntöjä oman ajallisen tai iankaikkisen autuuden
saamiseksi, vaan piti jumalanpalveluksena "valtakunnan sanan" eli
korvessa saadun elämänymmärryksensä noudattamista jokapäiväisessä
arkielämässään.

Ulkonaisen, kirkonmenoilla palveltavan jumalan asemaan oli tullut,
kuten Johanneksen evankeliumin alussa suoraan sanotaankin, "sana", s.o.
välitön ilmoitus ihmissydämmessä siitä, mitä työtä hänen on elämässä
tekeminen. Ja niinkuin elämä on vaan tämän sanan omistamisessa, niin
voi jumalanpalvelukseksikin enää sanoa vaan tämän sisällisen käskyn eli
Jumalan tahdon täyttämistä. Palvelijan ei sanota palvelevan herraansa
silloin kun hän pyytää tältä jotakin, kun hän polvistumalla osottaa
tälle nöyristymistä, sanoilla ylistää tätä j.n.e., vaan palveleminen
voi tapahtua yksistään sillä, että palvelija täyttää isäntänsä käskyn.
Ja nyt tuntee ihminen isäntänsä käskyt niinkuin poika tuntee isänsä
tahdon, siis omasyntyisen pojan tavalla aina tietää mitä töitä hänen on
talossa tekeminen.

Näin ollen Isää ei voi palvella kaikilla töillä, ei semmoisilla töillä,
jotka tarkoittavat leivän, verhon varaamista tulevaisuutta varten, --
josta johtuu yksien rikkaus ja toisten köyhyys, tai semmoisilla, jotka
tarkoittavat oman hengen suojelemista kaikenlaisia vaaroja ja
vihollisia vastaan, -- josta johtuu vankilat, tappelut ja sodat. Ei voi
myöskään sanoa, että palvelemalla valtiota palvelemme Jeesuksen
Jumalata, sillä vaikkemme palvelisikaan valtiota palkan vuoksi, niin
palvelemme valtion johtavien henkilöjen elämänymmärrystä, eikä omaamme
eli samaa kuin Jeesuksen. Palvellessamme valtiota olemme päinvastoin
estetyt palvelemasta Jumalaa, sillä samalla hetkellä ei voi palvella
kahta isäntää. Ei voi siis suinkaan sanoa kaikkea työtä yleisellä
nimellä jumalanpalvelukseksi, vaan jumalanpalvelukseksi voi sanoa
ainoastaan semmoista työtä, jonka välittömänä aiheena on Jumalan tahdon
täyttäminen.

Jos nyt, pitäen silmällä tätä erotusta jumalanpalveluksen käsityksessä,
luemme evankeliumia eteenpäin, niin tapaamme jo heti alussa useita
kohtia, joissa Jeesus on suoraan puhunut sekä siitä, mitä
jumalanpalvelus on, että siitä, mitä se ei ole.

1) Juutalaisten jumalanpalvelus tapahtui, kuten vielä meilläkin,
pääasiassa heidän sunnuntaipäivänänsä, sabattina. Silloin suoritettiin
kirkonmenot ja kaikki muut toimitukset Jehovan kunniaksi, joka oli itse
asettanut tämän sabatin pitämisen liittonsa ehdoksi ja kulmakiveksi.
Jeesus ei näytä olleen tietääksensäkään tästä päivästä, vaan jatkoi
työtänsä aivan niinkuin muinakin päivinä: kulki matkoillansa, opetti
tietämättömiä ja auttoi niitä ihmisiä, jotka hänen tiellensä sattuivat.
Kirkonmiehet närkästyivät. Mutta hän vastasi, että he itse, kun oli
kysymys heidän _omastaan_, kuten esimerkiksi heidän karjastansa,
juottivat elukoitaan sunnuntaina niinkuin muinakin päivinä (Luuk. 13:
15), tai nostivat suosta naudan, joka oli sinne vajonnut (Luuk. 14: 5).
"Mutta onhan ihminen paljon parempi nautaa, sentähden minun, jonka
tarkoitus myöskin on auttaa omiani, ihmisiä, sopii kyllä olla
sunnuntaina työssä." (Matt. 12: 12) Kirkonmiehet saivat Jeesuksen
kiinni siitäkin, että hän heidän sunnuntaijumalanpalveluksensa aikana
kuljeskellessaan pitkin kyliä oli antanut opetuslapsensa hiertää
tähkäpäistä _itselleen_ syötävää. Tähän vastasi Jeesus, että olihan
heidän kuningas Davidinsakin lupa syödä temppelissä näkyleivät
nälkäänsä, ja papit niinikään, huolimatta sunnuntaista, olivat siellä
täydessä puuhassa. Ja hän jatkoi: "Mutta minä sanon teille: tässä on
se, joka on suurempi kuin temppeli; mutta jos te tietäisitte, mitä se
on: laupeutta minä tahdon ja en uhria, sitte ette suinkaan tuomitseisi
viattomia (Matt. 12: 1-7). Sabatti on ihmistä varten tehty, ja ei
ihminen sabattia varten. Niin on myös ihmisen poika sabatin herra"
(Mark. 2: 27, 28).

2) Kirkonmiesten moitteeseen, ettei Jeesus noudattanut mitään
ulkonaisia jumalisuuden sääntöjä, vastasi Jeesus osoittamalla, että
noiden sääntöjen noudattaminen valmistaa ihmisille vaan petollisen
tilaisuuden vapautumaan todellisesta jumalanpalveluksesta, joka on
toistensa auttamisessa, ja ettei ulkonaisen jumalanpalveluksen tavoista
luopuminen voi pahentaa ihmistä, koska ainoa pahennus ihmiselle
voi tulla ainoastaan hänen omista sisällisistä ajatuksistaan
(Mark. 7: 1-23).

3} Jeesus tuli pääsiäisenä Jerusalemin temppeliin, jolloin siellä olisi
ollut suoritettava kaikkein juhlallisimmat jumalanpalvelus-menot ja
jota varten sinne oli tuotu myytäväksi suuri joukko uhrielukoita,
härkiä, lampaita ja kyyhkysiä. Mutta Jeesus teki nuorista itselleen
ruoskan ja ajoi kaikki uhrieläimet ulos, niin että rahat menivät pitkin
maata ja pöydät kaatuivat. Hän käski viemään kaikki tyyni pois ja
sanoi, ettei hänen Isänsä huone ollut markkinapaikka. (Joh. 2: 13-15 ja
Mark. 11: 16, 17).

Tavallisesti selitetään tätä paikkaa niin, että Jeesus olisi vaan
kieltänyt pitämästä kauppaa temppelissä. Mutta pääkysymys oli
nähtävästi _uhrielukoista_. Kaikki nuo elukat olivat nimittäin sinne
tuodut juutalaisen jumalanpalveluksen suorittamista varten. Täytyy
muistaa, että pappien uhritoimitukset katuvien syntisten puolesta,
jotka ostivat elukoita ja toivat niitä heille uhrattaviksi, olivat
juutalaisten jumalanpalvelusmenojen pääperustus. Ja kun siis Jeesus
ajaa temppelistä ulos kaiken sen, mitä tätä jumalanpalvelusta
varten tarvitaan, niin tahtoo hän tietysti sanoa koko heidän
jumalanpalveluksensa mitättömäksi.

Seuraavassa kerrotaan, että juutalaiset vaativat häneltä tiliä siitä,
millä oikeudella hän teki tämmöisiä tekoja. Mutta Jeesus vastasi
siihen, että hajoittakoot he tuon temppelinsä maan tasalle,
niin hän herättää heille kolmessa päivässä eloon uuden temppelin
(Joh. 2: 18, 19).

Näillä sanoilla on se selvä tarkoitus, että jos juutalaiset seuraisivat
häntä, luopuisivat väärästä jumalanpalveluksesta, se on: hajoittaisivat
tuon temppelinsä, jota pitivät jumalan asuntona, niin jumalan henki
ottaisi asuntonsa heidän omaan sydämmeensä ja syntyisi todellinen,
elävä temppeli ihmisestä.

Tämä on sama ajatus, jota jo Johannes kastaja tarkoitti saarnallaan
Jumalan valtakunnan lähestymisestä: että Jumalan tuntemiseksi ei
tarvinnut mitään ulkonaista jumalanpalvelusta, vaan ainoastaan
puhdistumista hengessä, jonka ajatuksen sitten Jeesus korvessa
itselleen selvitti sanalla: ihminen on Jumalan poika, eli että ihminen
palvelee Jumalaa niinkuin poika, joka tekee oman isänsä tahtoa, -- ei
siis millään kirkollisilla toimituksilla. Nyt sanoo Jeesus vielä
enemmän. Hän sanoo, että ennenkuin ihminen voi tulla tämmöiseen elävään
uskoon, hänen on luopuminen väärästä jumalankuvasta ja sen
palvelemisesta.

4) Yhtä suorilla ja selvillä sanoilla on Jeesus ilmaissut tämän saman
seikan samarialaiselle vaimolle, joka piti häntä profeettana ja
sentähden tiedusteli kumpi oli oikeassa, samarialaisetko, jotka
rukoilivat jumalaa pyhällä vuorellansa, vai juutalaiset, jotka pitivät
Jerusalemia rukouspaikkana. Jeesus vastasi, että aika tulee, ja nyt jo
on, että todelliset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa,
sillä Jumala on henki, ja häntä on palveleminen hengessä ja totuudessa.
(Joh. 4: 23, 24.)

Tämä sama eroitus on yhä vielä olemassa Jeesuksen jumalanpalveluksen ja
meidän nykyisen jumalanpalveluksen välillä. Jeesus palvelee sitä sanaa,
jota hän kuulee itsessänsä, mutta me palvelemme jotakin jumalankuvaa ja
tarvitsemme sitä varten pappeja ja temppeleitä. Koko meidän
käsityksemme jumalanpalveluksesta on yhteydessä sen kanssa, että me
erityisinä hetkinä ja erityisissä paikoissa lähestymme hartaudessa tätä
ulkonaista ajatuskuvaa jumalasta.

       *       *       *       *       *

Ja nyt, 19 sataa vuotta Jeesuksen jälkeen, nousee kysymys: onko tämä
meidän nykyinen ajatuskuvamme Jumalasta ollenkaan sitä samaa, mitä
Jeesus tarkoitti Isällä?

Jumalankuva on: meillä se ajatuskuva, minkä jokainen ihminen on saanut
jumalasta välittömästi annettujen opetusten perustuksella.

Mitä meidän nykyinen ajatuskuvamme sisältää, siitä opettaa
lyhykäisyydessä katkismus.

On välttämätöntä pääpiirteissä uudelleen tarkastaa tämän meidän
ajatuskuvamme historia.

Sen alku on kaukana. Se on ollut osaksi jo juutalaisilla, mutta meillä
sittemmin täydentynyt lunastusopilla.

Mistä juutalaisten ajatuskuva on kotosin?

Tällä kansalla näyttää olleen alituinen sota _näkyvän_ jumalankuvan
palvelemista vastaan. Näkyvä jumalankuva, eli epäjumala, oli joku
esine, johon epäjumalan palvelija saattoi kiinnittää ajatuksensa
pyytäessään itselleen tai lähimmälle suvulleen menestystä.
Jumalanpalvelus esiintyi sukujuhlien muodossa ja sen yhteydessä
pidettiin tanssia ja mässäyksiä. Se ei sitonut yksilöä mihinkään
velvollisuuksiin yläpuolella hänen omaa tai lähimmän sukunsa
hyvinvointia.

Tämmöinen kuvainpalvelus lienee sentähden aina yhteydessä sen
kehityskauden kanssa, jolloin ihmiset eivät ole vielä yhtyneet eri
sukuja laajempaan yhdyskuntaan. Puujumalansa saattaa olla jokaisella
kylällä. Mutta puujumala ei enää riitä kokonaiselle kansayhteydelle.
Kansayhteys sotii hajoittavaa sukujen valtaa vastaan ja koettaa tarujen
ja sitten kirjallisuuden avulla antaa kaikille yhteisen _ajatuskuvan_
jumalasta eli jumalista. Mitä voimakkaampi kansallishenki, sitä
yhtenäisempi on yhteinen ajatuskuva jumalasta.

Juutalaisilla näyttää jo varhain syntyneen ja kaikenlaisten
koettelemusten ja selkkausten jälkeen muodostuneen varsinaiseksi
uskonkappaleeksi se vaatimus, että jumalaa ei saa ajatella
aistillisesti havaittavaksi olennoksi eikä siis tehdä näkyvää kuvaa,
epäjumalaa, hänestä.

He sittemmin voittivatkin epäjumalanpalveluksen, niin että jokaisen
juutalaisen tietoisuuteen painui vähitellen viha kaikkea kuvapalvelusta
vastaan, joka ei asettanut mitään rajoja intohimoille eikä antanut
mitään yhteistä käsitystä jumalan vaatimuksista _kaikkiin_ juutalaisiin
nähden, kun kuitenkin aate Juudan _kansan_ erikoisesta tehtävästä jo
oli kytemässä. Ei epäjumalanpalvelus olisi voinut tulla voitetuksi,
ellei sitä olisi tunkenut tieltään juuri jokin uusi ilmoitus siitä,
mitä jumala on, ja mimmoista palvelusta hän juutalaisilta vaatii. Se,
mikä näin tarjoutui näkyvän jumalankuvan ja sen palvelemisen sijaan,
oli Juudan kansan historia, eli historia siitä, kuinka Jehova oli
johtanut Juudan _kansan_ vainon maasta halki merien ja korpien
luvattuun Kaanaan maahan, tehdäkseen tämän valitun kansansa koko
maailman valtiaaksi. Nyt piti siis tämän historian antaa näkymätön
ajatuskuva jumalasta. Kaikki heprealaiset profeetat ovat täynnänsä
opetuksia siitä mimmoiseksi tämä kansallinen jumala on ajateltava.
Profeetat osaksi kuvasivat runollisissa väreissä jumalan entisiä tekoja
ja osaksi ennustivat voimakkailla, sytyttävillä sanoilla mitä jumala
vastaisuudessa aikoi. Mooses erityisesti määritteli, mitä juutalaisen,
kansansa jäsenenä, on tekeminen ja mitä jättäminen tekemättä
palvellakseen tätä jumalaa ja ylläpitääkseen tehtyä liittoa hänen
kanssaan. Tässä tarkoituksessa Mooses järjesti uhrijumalanpalveluksen
ja määräsi muut teot, joilla Jehova oli palveltava, sekä rangaistuslain
näiden tekojen laiminlyömisestä, Näin oli nyt näkyväisten jumalankuvain
sijaan tullut "laki ja profeetat": juutalaisille oli annettu mahtava
_ajatus_kuva siitä jumalasta, joka oli luonut maailman, valinnut Juudan
kansan omaksensa ja oli lähettävä Messiaan vapauttamaan tätä kansaa
inhimillisestä orjuudesta ja saattamaan sitä maailman valtiaaksi. Ja
tanssien ja mässäysten sijaan, joilla eri suvut olivat hyvittäneet ja
lepyttäneet kotijumaliansa, tarkoitti tämän uuden mahtavan ja ainoan
ajatusjumalan palveleminen, kuten sanottu, hänen lepyttämistänsä ja
pysyttämistänsä kansalle antamissaan lupauksissa, joka palvelus
tapahtui Mooseksen määräämien _laintöiden_ suorittamisella.

Itse asiassa on tämä juutalaisten suorittama ylimeno näkyväisien
epäjumalten kuvain palvelemisesta näkymättömän ajatuskuvan
palvelemiseen kylläkin suuri edistysaskel. Jos juutalaiset eivät
olekaan tulleet maailmanvaltiaiksi, kuten oli tarkoitus, niin on
kuitenkin tämä heidän jumala-käsitteensä jyrkkä kehittäminen
aistilliselta alalta ehdottomasti ajatuksen alalle saavuttanut kylläkin
laajalle ulottuvan merkityksen. Ei ainoastaan Juudan historiassa, vaan
niidenkin uudenaikaisten kansain historiassa, jotka muodostavat
nykyisen kristikunnan, on pakanuuden heimotaistelujen lakkaaminen ja
hajanaisten sukujen yhdistyminen kansalliseksi kokonaisuudeksi
tapahtunut yhtaikaa luopumisen kanssa tarunsekaisesta monijumaluudesta,
jonka sijaan on tullut yhdellä tavalla ajateltu ja siis tämän
ykseytensä avulla kaikkia yhdistävä ajatusjumala, niin sanottu
kristittyjen jumala.

Tämä uusi kristittyjen ajatusjumala, joka tuli pakanallisten
sukujumalien sijaan, on laajempi kuin juutalaisten Jehova. Nyt oli
Jehovan juutalais-kansalliseen jumalankuvaan, semmoisena kuin tämä on
Mooseksella ja profeetoilla, liittynyt jatkoksi vielä historia siitä,
kuinka tämä Jehova astui maan päälle ihmisen, ainokaisen poikansa
hahmossa, ja kuinka tämä poika sitten antoi itsensä kuolemaan
sovitusuhriksi ihmisten syntien edestä.

Tämä uusi kehittyneempi kuva jumalan olennosta, jonka uudet kansat ovat
omistaneet, on myöskin suuri edistysaskel, joka sekin ennen kaikkea
etupäässä ilmenee muuttuneessa käsityksessä siitä mitä jumalan
_palveleminen_ on. Tämä uusi kristittyjen jumalankuva on nimittäin
poistanut uhripalveluksen, jolla sekä juutalaiset vielä palvelivat
Jehovaansa että myöskin uudet kansat entisiä pakanajumaliaan.

Apostolit, jotka olivat ottaneet tehtäväkseen murtaa nuo juutalaisten
uhrikäsitykset ja valaa sijaan uusi käsitys sekä jumalasta että hänen
palvelemisestaan, teroittivat kirjeissään juutalaisille kristityille
enimmäkseen juuri uhrien tarpeettomuutta, niin että voi sanoa siinä
olevankin avaimen heidän meille usein himmeiden opetuksiensa
käsittämiseen. Erittäinkin ovat Paavalin opetukset ja tuo juutalaisille
osoitettu heprealaiskirje, jonka tekijästä ei tosin olla aivan
selvillä, tässä kohden merkilliset. Näkyy selvästi kuinka syvälle
juutalainen uhrikäsite oli Paavaliin itseensä juurtunut, kuinka elävä
oli sen ohella hänen uusi vakaumuksensa siitä, että kaikki uhrit olivat
tarpeettomat, ja kuinka suuria ponnistuksin hän puolestaan teki
selittääkseen järjen avulla, mistä syystä uhri ennen oli ollut
jumalalle otollinen, niin että "ilman verta ei ollut mitään
anteeksiantamusta", kuten vanhassa testamentissa sanotaan, mutta nyt,
Jeesuksen Kristuksen jälkeen, uhraaminen oli tullut kokonaan
tarpeettomaksi. Hänen oppinsa tuli sentähden olemaan meille himmeitä ja
usein pilventakaisia aatteita siitä, kuinka Jeesus muka oli kuollessaan
kerran kaikkiaan vuodattanut tuon anteeksiantamukseen välttämättömän
veren, ja kuinka siis kaikki se, mitä juutalainen laki määräsi
tehtäväksi jumalan palvelemiseksi, oli nyt tullut tarpeettomaksi. Tätä
tarkoittavat Paavalin alituisesti uudistuvat lauseet siitä, että
Mooseksen lain määräämät "lain teot", s.o. uhrit ja ympärileikkaukset,
eli koko ulkonainen jumalanpalvelus, eivät vapauta ihmistä synnistä,
vaan synnistä vapauttaa ainoastaan _usko_. Täytyy vaan muistaa, ettei
Paavali siis näitä "tekoja" vastustaessaan tarkoittanut Jeesuksen
opettamia rakkauden töitä, sillä rakkauden töiden tekemisessä
Paavalinkin mielestä jumalanpalvelus on.

Tämmöinen uusi oppi synnin lunastuksesta ilman uhrielukoita, Jeesuksen
veren kautta, oli omansa astumaan ylimenon tavalla Euroopassakin
pakanauskon sijaan, kun oli vähitellen totutettava pakanat pois
vanhoista juurtuneista uhripalveluksen käsityksistä. Ja lunastusoppi
onkin sentähden löytänyt yhtä otollisen maan kaikkialla uudemmissakin
kansoissa, missä pakanallinen uhrikäsite samalla tavalla on ollut
voimassa ja ihmisten tietoisuuteen juurtuneena. Mitä kauemmas mennään
niin sanotun Kristinuskon entisyyteen, sitä voimakkaampana on tämä
verilunastus-opin puoli Euroopankin kansoilla edustettuna. Ja mitä
myöhempiin aikoihin tulemme, sitä enemmän lunastusoppi alkaa ensin
hakea itsellensä uusia aatteellisempia selityksiä ja sitten vähitellen
kokonaan häipyä. Niin että sitä mukaa kuin pakanallinen käsite
lepytysuhrin välttämättömyydestä on vähitellen kulumassa pois ihmisten
tietoisuudesta, on tuo Paavalin perustama oppi Jeesuksenkin
verilunastuksesta vihdoin tulemassa kokonaan tarpeettomaksi.

Paavalin mukaan uusi jumalanpalvelus edellyttää tosin semmoista
"uskoa", että uhrijumalanpalvelus on Jeesuksen uhrityön tähden
tarpeeton, koska jumala on sillä lepytetty yhtä ehdottomasti kuin ennen
elukan uhriverellä; mutta tämä on ainoastaan uskon kieltoperäinen
määritelmä. Uskon positiivinen puoli on Paavalinkin mukaan uskossa
evankeliumiin eli siihen, että jumalan valtakunta on lähestynyt ja että
ihmisen siis on tekeminen Jumalan tekoja, se on: palveleminen jumalaa
teoilla, kunhan ei vaan Mooseksen ulkonaisilla "lainteoilla".

Paavalin selitykset, että Jeesuksen uhrikuolema ihmisten syntien edestä
on todistus ihmisille tämän jumalan rakkaudesta heitä kohtaan, suuressa
määrin muuttaa entistä juutalaisten ajatuskuvaa Jehovasta.

Rakkaus on ihan uusi piirre lisäksi vanhan testamentin jumalankuvaan.
Se on tietysti oleva yhtä ehdottomasti ainoastaan _ajatus_kuva kuin
entinenkin. Heprealaiskirjeessä nimenomaan sanotaan uskon olevan siinä,
ettei epäillä näkymättömiä, se on: ei epäillä sitä, että tämä
ajatuskuva on reaalinen todellisuus. Ajatuskuva oli siis suuressa
määrässä laajentunut. Paitsi Juudan kansan historiata, Mooseksen ja
profeetain lausuntoja, joka kaikki yhä edelleenkin jäi tämän kuvan
perustaksi, tuli kuvaan lisäksi juutalaisten historian jatkona
lunastushistoria. Juutalaisten Jehovalta, niin selväpiirteisenä kuin
hän heidän historiassaan esiintyykin, puuttui rakkauden ominaisuus.
Mutta uudessa lunastushistorian täydentämässä kuvassa oli rakkauden
ominaisuus valtavin piirre. Tämä uusi ominaisuus ei selventänyt Jehovan
yksiväristä ja selväpiirteistä ajatuskuvaa, mutta vapautti sen jyrkästä
kansallisesta rajallisuudesta tehden sen kelpaavaksi myöskin muille
kansoille kuin juutalaisille.

Tämä juutalaisen kansallishistorian ja apostoli Paavalin yhteisesti
piirtämä jumalankuva, nykyisen dogmatiikan, eksegetiikan ja
kirkkohistorian viimeistelemänä, ilmoitetaan nyt meidän päivinämme
siksi jumalankuvaksi, jota ihmisen on kuolemasta pelastuakseen
rukoileminen.

Tästä uudesta jumalankuvasta ei kuitenkaan mikään teologia eikä mikään
ihmisten oma tottumuksen voima ole voineet poistaa sitä kaksinaisuutta,
minkä ylläviitattu historiallinen kehitys on siihen tuottanut.
Heprealaisten Jehova oli yhtenäinen luonnekuva, joka heidän
kansallisesta historiastaan itsestään nousee painuakseen semmoisenaan
ihmisen mieleen. Mutta kun tähän kokonaiseen luonnekuvaan nyt liittyy
ihan uusi piirre, joka on nimenomaan tarkoitettu olemaan yhtä voimakas
ja vallitseva kuin entinen, niin kysytään jo paljon suurempaa
kuvituskykyä saadakseen nuo kaksi ihan erilaista piirrettä sulamaan
semmoiseksi yhtenäisyydeksi, joka tekee pysyvän mielikuvan
mahdolliseksi. Ja nyt nuo piirteet eivät ole ainoastaan erilaiset, vaan
ne ovat päälliseksi vastakohtia toisilleen. Heprealaisessa
ajatuskuvassa vallitsee rankaiseva oikeamielisyys, koston etsiskely
kolmanteen ja neljänteen polveen. Paavalin lisäpiirre taas on rakkaus,
ja rakkauden pääominaisuus juuri on anteeksiannon _ehdottomuus_. Mutta
mikään kuva ei pysy koossa mielessä, ellei sitä sido sisällinen
yhtenäisyys. Ei riitä että vaan opetetaan ehdottomasti _yhdestä_
jumalasta, jotta se pysyisi koossa; täytyy sen luonteenkin olla yhtä,
kuten oli juutalaisten Jehovalla. Muussa tapauksessa ei mielikuvaa
synny -- psykoloogisen luonnonlain vaikutuksesta.

Sentähden kristillisen teologian päätehtävä onkin aina ollut koettaa
juottaa nuo kaksi vastakkaista ominaisuutta yhdeksi, niin että samaan
kuvaan soveltuisi yhtaikaa sekä oikeamielisyys, jonka sopii käyttää
ikuista helvettiä rankaisukeinonaan, että myöskin rajattomasti ja
ehdottomasti anteeksi antava rakkaus. Kuten tunnettu, on teologia
koettanut peittää tätä luonteen kaksinaisuutta muun muassa
kolminaisuuden opilla. Mutta tämä keksintö ei ole syventänyt, vaan
päinvastoin himmentänyt ja edentänyt ajatuskuvaa.

Silloin kuin jumalan ajatuskuva näin auttamatta kadotti selvyytensä ja
yhtenäisyytensä, ei kuitenkaan selvän ja yhtenäisen kuvan tarve ollut
suinkaan vähentynyt, vaan päinvastoin. Sillä niinkuin Paavalin uuden
uskonnon koko kärki oli kohdistunut _yksilöllisen_ autuuden oppiin
(jota vastoin juutalaisilla oli kysymys _kansan_ autuudesta), niin oli
uusi jumalakin nyt oleva jumala jokaiselle yksityiselle ja piti siis
olla myöskin selvä jokaiselle personallisesti. Ja kun vielä
jumalanpalvelus ei enää ollut uhrielukkain tuomisessa papeille eikä
ulkonaisten laintöiden noudattamisessa, vaan jumalanpalvelukseen
vaadittiin juuri ajatuskuvan personallista omistamista, personallisia
kääntymisiä rukouksessa tämän ajatuskuvan puoleen, niin on
ymmärrettävää, että helposti omistettava, selväpiirteinen ja
yksivärinen ajatuskuva oli päinvastoin tullut entistä monin verroin
tärkeämmäksi.

Kun nyt teologian ponnistukset ja kirkonkokousten päätökset uuden,
yhteytensä menettäneen ajatuskuvan selventämiseksi veivät
luonnollisesti vaan yhä monimutkaisempiin ja ristiriitaisiinkin
oppeihin, joita oli mahdoton semmoisinaan puheenalaisessa
tarkoituksessa tarjota kansalle, ja kun toiselta puolen selvän
jumalankuvan tarve yhä kasvoi, niin oli seurauksena _pakollinen
luopuminen juutalaisten alkuperäisestä ankarasta vaatimuksesta, ettei
saanut palvella mitään näkyviä kuvia_. Munkit kyllä säilyttivät
itsellään virallista oppia yhtenäisestä jumalankuvasta, mutta kansalle
piti antaa jotakin selvempää. Ja niin tämän vaikeasti koossa pysyvän
ajatuskuvan sijaan tuli avuksi viljalti näkyviä erilaisia rukouskuvia.
Kaikki kirkot täyttyivät kuvilla. Jumalan äiti oli ensimäinen, sitten
ristiinnaulittu, sitten apostolit, sitten pyhimykset, niin että
keskiajan taiteilijoilla oli täysi työ tätä hengen tarvetta
tyydyttääkseen. Jokaisella oli oma rukouspyhimyksensä, jonka kuvan
eteen hän vei kynttilänsä kirkkoon, -- jonka puoleen hän rukouksissaan
kääntyi, jota hän illoin aamuin ajatteli sen suuren käsittämättömän
jumalan asemasta, jota hän ei voinut koossa pitää, ja josta oli lähempi
selko vaan papistolla.

Katolinen kirkko ei kuitenkaan opettanut, että jumalanpalvelus oli
yksinomaan rukouksissa ja uskossa noihin ihmeitä tekeviin madonniin ja
pyhiin muinaisjäännöksiin, lunastukseen eli Jeesuksen veren ja lihan
nautitsemiseen, vaan synninpäästöä antavan jumalanpalveluksen toinen
puoli oli ennen kaikkea "teot", joita kaikki apostolit, ja
nimenomaisesti apostoli Jaakob, muita selvemmin, vaativatkin. Näillä
"teoilla" -- miserabile dictu -- tarkoitti kirkko kuitenkin etupäässä
velvollisuutta ylläpitää papistoa ja kartuttaa kirkonkassaa almuilla,
ja, kuten tunnettu, meni niin pitkälle, että paras teko oli kirkolle
annettu selvä raha, joka merkitsi samaa kuin synninpäästö. Tästä
seurasi katolisen kirkon lahoaminen. Tähän kohtaan uskonpuhdistajat
suurimmalla voimalla iskivätkin.

Osoittaakseen nyt jumalan oman sanan perustuksella katolisen
synninpäästöopin vääräksi, Luterus vetosi Paavaliin, sovittaen Paavalin
opin "tekojen" ja "uskon" suhteesta toisiinsa keskiajan kokonaan uusiin
oloihin. Luterus jätti huomioon ottamatta, että Paavali, kieltäessään
teoilla jumalaa palvelemasta, oli tarkoittanut "teoilla" vanhoja
Mooseksen opettamia jumalanpalvelusmenoja, ja selittänyt nämät
tarpeettomiksi. Luterus käytti nyt Paavalin sanoja hyväkseen
selittääkseen, että ihminen ei voi millään "teoilla" saada
synninpäästöä, vaan ainoastaan "uskolla", kuten Paavali muka oli
opettanut. Yhtä leveäkätisesti kohteli Luterus tätäkin Paavalin uskon
käsitettä. Ollen ikäänkuin näkemättä, että Paavali puhui uskosta
lunastukseen ainoastaan kieltoperäisessä merkityksessä eli -- kuten
ylempänä jo huomautettiin, -- että Paavali puhui Jeesuksen
verilunastuksesta ainoastaan sanoakseen että juutalaisten vanha
elukkauhraus oli tullut tarpeettomaksi; unohtaen siis, että Paavalikin
katsoi positiivisen uskon olevan sisällisessä uskossa Jumalan tahtoon
eli juuri hyvien töiden käskyyn, Luterus teki tuon juutalaisille
tarkoitetun lunastusopin positiiviseksi uskonkappaleeksi, joka antaa
synninpäästön, ja kiivaudessaan katolista kirkkoa vastaan opetti, että
kaikki ihmisten yritykset elämänsä pelastamiseen hyvien tekojen avulla
ovat turhat.

Jumalanpalvelus siis Luteruksen opin mukaan ei suinkaan ole ihmisen
omissa yrityksissä elää oikein, vaan ainoastaan hänen personallisessa
uskossaan lunastukseen ja autuuden lupaukseen.

Tämmöinen personallinen usko sanotaan syntyväksi synnin tunnosta eli,
kuten Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa sanotaan (3: 21):
siitetään peljästyneessä omassatunnossa, joka tuntee jumalan vihan
meidän synteimme tähden ja halajaa syntein anteeksisaamista ja
synninpäästöä. -- Tämän sisällisen uskon juurtuminen kansaan edellytti
tietysti ennen kaikkea tietoa lunastuksen historiasta, se edellytti,
että jokaisella kansan jäsenellä oli oma personallinen käsityksensä
vanhan ja uuden testamentin jumalasta ja hänen pitkästä historiastaan.
Ja niinpä katolisen kirkon madonnat ja pyhimykset, joiden tehtävänä oli
olla käsittämättömän jumalankuvan sijassa jokaisen personallisina
pikkukuvina, jälleen pyyhitään pois, ja niiden sijaan yksi ainoa
ajatuskuva jälleen annetaan kansalle. Alkukirjat käännettiin nyt kansan
omalle kielelle. Lunastusoppi lyhyin piirtein esitettiin kirjoitetuissa
kaavoissa ja innokkain mielin ruvettiin tätä välitöntä ajatuskuvaa
luvanneesta ja lupauksensa täyttäneestä jumalasta saarnoilla ja
opetuksilla istuttamaan kansan tietoisuuteen. Tietysti tällöin oli
tärkeintä ensiksikin sopia niin selvästi, lyhyesti ja täsmällisesti
lausutuista sanoista kuin mahdollista, että kuva olisi kaikilla yksi.
Se oli yhteisten tunnuskirjain ja Luteruksen katkismuksen tehtävä, joka
tuli uuden jumalankuvan varsinaiseksi aapiseksi.

Ja niin meillä on tähän päivään saakka säilyneet nuo luterilaisen
jumalankuvamme luomasanat:

"Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan,
-- Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, Hänen ainoaan poikaansa, meidän
Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta,
piinattiin Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoletettiin
ja haudattiin, astui alas helvettiin, nousi kolmantena päivänä
kuolleista, astui ylös taivaaseen, istuu Isän Jumalan kaikkivaltiaan
oikealla kädellä, sieltä on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. --
Minä uskon Pyhään Henkeen, yhteen pyhään yhteiseen seurakuntaan, pyhäin
yhteyteen, syntein anteeksi saamiseen, ruumiin ylösnousemiseen, ja
iankaikkiseen elämään. Amen."

Mutta tämä kolmiyhteinen Jumala ei sittenkään tarttunut kansan mieleen.
Ja niin ei Luteruksenkaan kirkko tullut toimeen ilman näkyviä kuvia.

Kansan mielikuvitus, josta oli säikytetty pois kaikki katolilaiset
apukuvat, haki luonnonlain pakotuksesta semmoista ajatuskuvaa, jonka
mielessäpitäminen ei vaatisi koossapitämisen ponnistuksia. Täytyy
huomata, ettei Luteruksen katkismukseen kirjoittama lunastusoppi, niin
selvä kuin se oppina olikin, suinkaan tehnyt ajatuksen kuvaa yhdestä
jumalasta yhtenäisemmäksi tai helpommin omistettavaksi. Mutta kun tarve
_personallisesti_ kääntyä jumalan puoleen oli juuri lunastusopin vuoksi
tullut vieläkin tärkeämmäksi, niin on selvä, että jonkun uuden
mielikuvan oli ennen tai myöhemmin astuminen hyljättyjen madonnain ja
pyhimysten tehtävää suorittamaan. Ja tämmöiseksi kuvaksi tuli nyt
_Jeesuksen persona_.

Selvä on, että kun lunastusoppi näin tuli kaiken autuuden kulmakiveksi
ja jumalan rakkauden todisteeksi, niin pääpainon täytyi siirtyä siitä
jäsenestä kolminaisuudessa, joka _vaatii_ verilunastusta, siihen
jäseneen, joka sen kärsimyksillänsä _suoritti_. Ja näin ennen pitkää
oli Jeesuksen henkilö, semmoisena kuin jokainen sitä mielessään taisi
kuvailla, muuttunut siksi ajatuskuvaksi jumalasta, jota saattoi pitää
mielessään, kun rukoili tai suoritti muita jumalanpalvelusmenoja.

Niinkuin avatuista suluista täyttyivät kaikki kirkot tällä uudella,
helposti mielessä pidettävällä kuvalla. Ja pian oli Kristuksen kuva,
tai ainakin joku ristin tapainen, kaivattu ja melkein välttämätön esine
jokaisessa luterilaisessa kirkossa. Hän on täällä aina kuvattu
jumaluuden merkki, sädekehä päähän. Milloin näemme hänen syntyneenä
neitseestä Mariasta, paimenten ja tietäjäin kumartamana, milloin
kävelemässä veden päällä, säännönmukaisesti liehuville liepeillensä.
Tavallisimmasti näemme hänet ristinpuussa riippumassa, lunastusaatteen
vertauskuvana.

Huomattava myöskin on, että vasta siitä ajasta syntyy tapa rukoilla
Jumalan asemasta Jeesusta. Ylimmilleen on tämä tapa kehittynyt meidän
päivinämme muutamissa lahkokunnissa, joiden jäsenet tekevät Jeesuksen
kuvasta miltei aistillisen epäjumalan, ja nimenomaan opettavat,
että kaikki pyrkiminen työllä ja teoilla jumalata palvelemaan on
jumalan edessä turhuutta, ja että täytyy vaan omistaa ajatuskuva
ristiinnaulitusta Jeesuksesta.

Mutta palatkaamme Luterukseen.

Luteruksen mukaan on jumalanpalveleminen siis: kääntyminen
kolmiyhteisen jumalankuvan puoleen synnintunnosta heräävässä uskossa
lunastukseen Jeesuksen uhrikuoleman kautta.

Tämän mukaan onkin meidän nykyinen luterilainen
jumalanpalvelus muodostunut: Papiston tehtävä on ennen kaikkea
antaa raamatunselityksillä käsitys oikeasta jumalankuvasta, ja
alttaritoimituksen ja saarnan avulla synnyttää sanankuulijassa ensin
uskoa ikuisten helvetin tuskien uhkaan, joiden on herättäminen hänessä
pelkoa ja synnintuntoa, ja sitten uskoa armoon eli syntien lunastukseen
Jeesuksen veren kautta.

Ei voi kieltää, että edistysaskel katolilaisesta jumalanpalveluksen
käsityksestä on olemassa. Uskoa, että maksamalla rahaa papistolle,
messulla, paastoomisilla tai muilla tempuilla voisi jossakin tulevassa
elämässä ansaita sielullensa autuuden, on todellakin suurta ja pimeätä
taikauskoa. Niinikään on suuri edistysaskel, että välittömän
jumalankuvan omistaminen tehdään jokaisen yksityisen asiaksi, ja
luovutaan syöttämästä kansalle sen sijaan vaan madonnia ja pyhimyksiä.

Kaikki olisikin ollut niinkuin olla pitää, jos mahdollisuus
tämän jumalankuvan kehittymiselle tulevien aikakausien uusien
ajatustapojen ja käsitysten mukaiseksi olisi jäänyt avonaiseksi. Mutta
niin ei tapahtunut. Luteruksen kirjoitukset, tehtyinä kirkon
tunnustuskirjoiksi, eivät jätä tämmöistä mahdollisuutta. Tapahtunut on,
että vaikka Luterus itse lieneekin ajatellut alituista kehitystä
tulevaisuudessa, ja vaikka hän tarkoitti kirjoituksillaan vaan vapauden
sulkujen särkemistä, ovat samat poleemiset kirjoitukset nyt neljän
sadan vuoden kuluttua vapauden suluiksi tulleet. Vapautuminen oli
siinä, että vapauduttiin katolilaisesta taikauskosta, jota sen papisto
oman etunsa vuoksi tahallaan ylläpiti kansassa. Vapautumisen riemu
syntyi siitä, että ihmiset huomasivat, ettei taikauskosta luopuminen
hävittänyt jumalankuvaa, vaan että päinvastoin entistä totisempi,
mahtavampi jumalankuva oli se, joka oli sopusoinnussa ihmisten
silloisen järkeisen kehityksen kanssa. Luteruksen kirjoitukset huokuvat
tätä taikauskosta vapautumisen riemua. Munkkilaisen latinan hän
jätti syrjään, käytti leveätä arkipäiväistä, sukkeluuksista ja
sanansutkauksista vilisevää saksaansa eikä välittänyt mistään
teoloogisista traditsioneista. Mutta on muistettava, että Luterus ja
hänen aikansa vapautuivat taikauskosta kuitenkin ainoastaan niinpaljon
kuin silloisiin käsityksiin nähden kävi päinsä.

Tosin uskonpuhdistuksen yhteydessä tapahtuneet riidat protestanttisen
kirkon keskuudessa osoittavat, että silloinkin jo saattoi vapautua
vielä vähän enemmän kuin Luterus, kuten vapautui Kalvin ja Zvingli, ja
myöskin vähän vähemmän, kuten n.s. reformeerattu kirkko. Olihan
sitäpaitsi jo siihen aikaan semmoisiakin ihmisiä, jotka uskalsivat
ajatella, että raamatunkertomus maailmanluomisesta on vaan taru, ettei
Jeesus ole voinut syntyä neitseestä, ettei ehtoollisleipä ja -viini voi
muuttua lihaksi ja vereksi, ettei voi löytyä mitään paikallista
taivasta, johon Jeesus olisi näkyvästi kohonnut, eikä helvettiä, jossa
hän olisi käynyt, ettei kolme voi olla yksi eikä yksi kolme, ja niin
edespäin.

Mutta lukuunottamatta näitä harvoja aikansa käsityksien edelle
kehittyneitä ihmisiä, ei siihen aikaan Luteruksen eikä yleensä ihmisten
järkeä loukanneet semmoiset käsitteet kuin paikallinen taivas,
helvetti, istuminen jumalan oikealla kädellä, piru. Taikauskoiset
käsitykset olivat niin syöpyneet ihmisten mieliin, että vielä 17 ja 18
vuosisadallakin uskonnollisuuden nimessä vaadittiin noitien polttamista
roviolla, koska nämä muka olivat pirun kanssa liitossa. Sentähden
kaikki nuo käsitykset jatkuivat uskonpuhdistuksen mukana uuteen aikaan.
Paljosta taikauskosta uskonpuhdistajat tosin vapautuivat, mutta paljon
taikauskoa he vielä ottivat mukaan tunnuskirjoihinsa tulevien aikojen
särjettäväksi. Ja, kuten sanottu, luonnollinen kehitys olisi sen jo
tehnytkin, ellei nuo Luteruksen ja Melanktonin tilapäiset väitelmät
katolista kirkkoa vastaan olisi muuttuneet jäykistyneiksi
tunnustuskirjoiksi, joiden ohella ei mikään kehitys voinut tulla
kysymykseen.

Siksipä on nyt uudelleen tapahtunut se, että luonnollinen
ihmisymmärrys, joka ei hetkeksikään voi kehityksessä pysähtyä, on
vuosisatojen kuluessa jälleen mennyt suuren askeleen eteenpäin, silloin
kun tunnuskirjat eli virallinen uskonto yhä pysyvät samoina kuin 400
vuotta sitten. Olemme tulleet jälleen siihen, että ihmisjärjen
vaatimus, joka tahtoo tunnustaa vaan semmoista mikä on sen kanssa
sopusoinnussa, täytyy julistaa suureksi synniksi, ja nimenomaan täytyy
opettaa, ettei järjellä muka ole tekemistä uskon asiain kanssa. Se
seikka, ettei keskinkertainen talonpoika meidän aikanamme sallisi
mitään muuttaa raamattunsa, uskontunnustuksensa tai edes
virsikirjansakaan suomennoksessa, osoittaa hänenkin järkensä jo olevan
edellä, eli hänenkin pelkäävän, että jos järjelle antaa hiukankaan
sananvuoroa, niin koko tuo isiltä peritty, vanhojen sanamuodostusten
varassa seisova jumalankuva kaatuu telineiltänsä, eikä sitten ole
mitään sijaan pantavaa.

Mutta ihan uusimpana aikana on vielä pahempaan pulaan jouduttu:

Koko se lunastuskäsite, mikä on luterilaisen opin ydin, ei tahdo enää
kaikissa ihmisissä synnyttää tarkoitettua miellettä ollenkaan. Niin
yleisesti kuin vielä keskiaikana, ehkä muinais-germanilaisten
uhrikäsitysten vaikutuksesta, tuo lunastusoppi tulikin omistetuksi,
niin itseselvästi kuin se jossakin kehittyneemmässä muodossa ehkä
vieläkin muutamille ihmisille todistaa jumalan rakkautta heihin, ei se
enää ole sovelias antamaan miellettä jumalan rakkaudesta niille
ihmisille, joissa koko tuo sovintouhrin käsite on jo kokonaan ehtinyt
hivuta pois siveellisestä tietoisuudesta, Ja niinpä meidän aikanamme on
ihmisiä -- ne lisääntyvät päivä päivältä -- joiden mieleen tuo
luterilaispaavalilainen lunastusoppi ei luo niin mitään jumalan kuvaa.

Omituisessa tilassa ovat meidän ajan lunastusopissa kasvatetut, mutta
uhrikäsitteistä jo vapautuneet ihmiset. Heille on lapsuudesta saakka
opetettu, mimmoiseksi jumala on ajateltava, kuinka tähän ajatuskuvaan
on uskottava ja kuinka sitä palveltava, -- ja heillä ei synny mitään
ajatuskuvaa!

Ja monta onkin heidän joukossaan, jotka luulevat, että koko syy heidän
kykenemättömyyteensä jumalan palvelemiseen on mahdottomuus omistaa
mitään ajatuskuvaa jumalasta. Pitääkö kääntyä takaisin katolilaisiin
kirkkotunnelmiin ja pyhimyskuviin, niinkuin aikamme muoti vaatii ja
niinkuin monet taiteilijoista ja kirjailijoista, ajan henkeä arvaillen
ovatkin tehneet?

Ei. Palata vielä kauemmas entisyyteen, alkulähteeseen asti.

Jos kaikki jumalanpalvelus pitää riippua siitä ajatuskuvasta, mikä
meillä on jumalasta, niin tottapa silloin on tärkeintä ottaa selvä,
mitä uskontomme perustaja itse ajatteli siitä jumalasta, jota hän sanoi
palvelevansa.

Löytyykö Jeesuksella mitään opetuksia tästä asiasta? Ei. Ei sanaakaan
siitä mimmoiseksi jumala on ajateltava. Päinvastoin:

"Ei astu kenkään ylös taivaaseen", ja "ei ole kenkään koskaan jumalata
nähnyt."

Jeesus, kuten evankelioista näemme, kokonaan hylkäsi juutalaisen
ajatuskuvan jumalasta, mutta ei asettanut mitään uutta kuvaa sijalle.
Päinvastoin hän nimenomaan opetti, ettei kukaan voi jumalasta tietää
mitään muuta kuin että jumala on _isä_, eli että ihminen on jumalan
poika, joka itsenäisesti tuntee jumalan tahdon.

Jeesus määrittelee Isänsä yksinomaan niillä käskyillä, jotka hän antaa.
Antamalla nämä käskynsä Jeesus herättää muissa ihmisissä tunnon samasta
käskijästä eli samasta Isästä.

Näistä käskyistä on korkein rakkauden käsky, "Se on minun käskyni: että
te rakastatte toisianne niinkuin minä teitä rakastin."

Sen vuoksi onkin yksi Jeesuksen oppilaista, Johannes, sittemmin
määritellyt Jumalan rakkaudeksi, Jumala on rakkaus, sanoo hän. Tämä nyt
voisi antaa aihetta käsitykseen, että Jeesuksenkin Jumala siis
edellyttää määritelmää eli ajatuskuvaa. Mutta huomattava on, että tässä
ei voi olla kysymys mistään rakkauden käsitteestä eli objektiivisesta
rakkauden mielikuvasta, sillä tarkoitus on vaan sanoa, -- kuten
Johanneksen sanat kuuluvatkin: -- että se, joka rakastaa, hän tuntee
Jumalan, eli että ihmisen subjektiivinen rakkauden tunto on jumalan
eläminen ihmisessä.

Toinen samallainen määritelmä jumalasta -- sekin saman Johanneksen
lausuma -- on, että Jumala on "logos", järki, elämän järki, elämän
sana eli elämän ymmärrys. Mutta silläkään ei tarkoiteta mitään
määriteltävää, objektiivista käsitettä jostakin elämän järjestä, vaan
sanotaan, että ihminen voi tuntea Jumalan omasta subjektiivisesta
Jumalan äänen eli tahdon ymmärtämisestä hänen omassa sydämmessään.

Rakkaus ja elämisen järki ovat siis ne subjektiiviset ominaisuudet,
joiden avulla me tunnemme Jumalan, mutta ne eivät missään määrässä anna
meille ajatuskuvaa Jumalasta.

Näemme siis, että Jeesuksen jumalanpalvelus ei lainkaan riipu jonkin
ajatuskuvan olemassa olosta.

Ja juuri senvuoksi Jeesuksen jumalanpalvelus on olemukseltaan ihan
toista kuin kaikki entinen jumalanpalvelus. Se on olemukseltaan myöskin
toista kuin nykyinen luterilainen, katolilainen, kreikkalainen ja
jokainen muu jumalanpalvelus, joka edellyttää ihmisten opettamaa
ajatuskuvaa jumalasta.

Mitä erityisesti tulee luterilaiseen jumalanpalvelukseen, niin
täytyyhän meidän heti nähdä, ettei se lainkaan pidä yhtä Jeesuksen oman
jumalanpalveluksen luonteen kanssa. Ensiksikin Jeesuksen _usko_ ei voi
merkitä yhtä kuin meidän uskomme Paavalin ja Luteruksen piirtämään
jumalankuvaan lunastuksineen, sillä tämmöistä jumalankuvaa hänellä
luonnollisesti ei voinut olla jo siitäkin syystä, että "lunastus" ei
ollut vielä tapahtunutkaan. Se mikä siis meitä pitäisi tehdä autuaaksi:
usko lunastukseen, -- sitä ei ollut edes olemassa Jeesuksella silloin
kuin hän käyskenteli julistamassa jumalan valtakuntaa ja sairaita
auttamassa. Jeesuksen "usko" oli, kuten olemme nähneet, usko siihen,
että hän on kokonaan Isän vallassa, s.o. että Isä sekä elättää että
suojelee häntä, ja että hänen ei tarvitse murehtia huomisesta päivästä
eikä niistä, jotka väijyvät hänen henkeänsä ja vapauttaan, vaan hänen
oli ainoastaan _tekeminen Isän tahtoa_.

Jeesuksen jumalanpalvelus ei siis ole mikään tekojen hylkääminen ja
usko lunastukseen, vaan päinvastoin: koko usko on siinä, että hänen on
tekeminen jumalan tahtoa eli rakkauden töitä.

Tähän nyt sanoo Luterus:

"Minä piinasin itseäni valvomisella, rukouksella, lukemisella ja muulla
työllä. Niinkuin muutkin kerjäläismunkit minä käyskelin reppu selässä
pitkin kaupungin katuja, puhdistin ja lakasin kirkkoa ja olin sen
ovenvartijana. Jos suinkin joku munkki tällä tavoin pääsisi taivaaseen,
niin kyllä minäkin. Mutta kuta lähemmäksi Jumalata luulin tulevani,
sitä kauemmas tulin hänestä. Jumalata ei tällä tavalla löydetä ei
omilla töillä, vaan hän itse tulee meidän luoksemme."

Ja kun Luterus tämän on sanonut, selviääkin meille heti miten asia on.
Luterus siis tarkoittaa "töillä" semmoisia töitä, joiden avulla on
tarkoitus "päästä taivaaseen."

Tietysti. Jos jumalanpalvelemisella tarkoitetaan oman autuuden
saavuttamista tulevassa elämässä, niin se tulee aina olemaan
paastoamista ja kirkonpermantojen lakasemista, ja -- voipi lisätä: --
leivän ja viinin nauttimista, virsien veisaamista ja rukouksien
lavertamista. Voihan vihdoin itse usko lunastukseen ja oblaattien
nauttiminen olla kuollut ja tarkoittaa vaan oman vanhurskauden
ansaitsemista eli toisin sanoen olla juuri noita hylättäviä "töitä."

Mutta Luterus sanoo vielä enemmän. Hän sanoo: "Voimaa ei eläviin töihin
saa mistään muusta kuin uskosta lunastukseen. Ainoastaan usko
lunastukseen voi vanhurskauttaa ihmisen."

Ja ne ovat juuri nämä sanat ja tämä ajatus, jotka tekevät
luterilaisuudestakin vaan pelkän uskonlahkon, niin kuin on
katolilaisuus ynnä muut tunnustuskunnat. Lahkolaisuuden tunnusmerkkinä
on aina se, että jokainen lahko pitää omaa käsitystapaansa
vanhurskautuksesta ainoana oikeana ja nimen omaan opettaa, että kaikki
muut ovat mahdottomia.

Saattaa olla ihmisiä, jotka eivät voi tulla toimeen ilman opetettua
ajatuskuvaa jumalasta ja jotka tarvitsevat uhrilunastuksen välikuvaa
ymmärtääkseen, että jumala on rakkaus, Mutta se ei oikeuta tuohon
väitteeseen, että muka millään muulla tavalla ei voi tuntea jumalaa
rakkaudeksi ja saada voimaa rakkaudentöihin.

Niitä on ihmisiä, jotka ilman lunastusopin välitystä Jeesuksen _omasta_
opista pääsevät totuuden tietoon, yksinkertaisesti vaan siitä opista,
joka on lausuttu sanoissa: muuttakaa mielenne, sillä Jumalanvaltakunta
on lähestynyt, -- aivan niinkuin siitä opista heräsivät lukemattomat
hänen aikalaisensa, siis ennenkuin lunastusopista oli vielä mitään
uneksittukaan.

Jeesuksen oppi jumalanpalveluksesta ei ole mikään oppi teoista tai
uskosta, joiden pitäisi vaikuttaa vanhurskautusta ja autuutta
haudantakaisessa elämässä, vaan se on oppi nykyisyyden elämästä Jumalan
tahdon täyttämisessä. Elämä ja autuus on siis jumalanpalvelus itse.
Tosi kyllä on, että jos "töitä" pidetään jumalanpalveluksena, mutta
jumalana pidetään ulkonaista ajatuskuvaa ja autuutena taas tulevaista
elämää paratiisissa, niin silloin nämä "työt" aina saavat ansion
tavoittelemisen muodon. Mutta nämät työt eivät silloin vuodakaan
Jeesuksen herättämästä, ihmisen omasta elämänymmärryksestä, hänen omin
korvin kuulemansa jumalan tahdon vaikuttimesta, vaan ovat kuolleita
"ansion" tavoitteluja.

Kysymys töiden "ansiosta", joka kysymys on niin paljon sekasotkua
maailmaan tuonut, katoo sitävastoin heti, kun jumalanpalvelusta ei
käsitetä _keinona_ autuaaksi päästäkseen, vaan elämänä ja autuutena
itsenään. Silloin jumalanpalvelus ei enää voikaan olla kirkollisten
temppujen suorittamisessa, vaan tulee olemaan välitön, henkisiä ja
ruumiillisia ponnistuksia kysyvä työ elämänymmärryksen toteuttamiseksi.

Jos siis Luteruksen yllämainitut työt, kuten kirkon lattian
lakaseminen, olivat jumalanpalveluksena hyljättäviä, niin eivät kaikki
työt siltä ole jumalanpalveluksena hyljättävät, niinkuin hän kuitenkin
väittää.

Päinvastoin täytyy koko sydämmellä, koko järjellä ja koko mielellä vaan
palata siihen, että juuri _työt_ ovatkin jumalanpalvelusta, -- ei tosin
mitkään työt kirkolle ja omalle autuudelle, vaan työt totuudelle ja
lähimmäiselle, jota Jeesuksen koko jumalanpalvelus oli.

Täytyy ymmärtää, että rakkaudentöitä ei tietysti voi tehdä muusta kuin
rakkaudesta; ja kun rakkaus on Jumala, niin ei ihminen voi käskeä sitä
tulemaan sydämmeensä ja laajentumaan siellä, ellei hän poista esteitä
sen tieltä. Ihminen ei voi ajatustensa avulla synnyttää itseensä
rakkautta eikä sitä synnytä myöskään semmoiset teot, joilla kyllä on
ulkonainen rakkauden muoto, mutta joiden vaikutin on autuuden tavoitus.
Ainoa mitä ihminen voi tehdä, on esteiden poistaminen rakkauden tieltä.
Tarkoituksessa valmistaa sijaa omassa sydämmessään Jumalalle eli
rakkaudelle kaikkiin lähimmäisiin eroituksetta, ihminen voi luopua
niistä esteistä, jotka ovat tämmöisen rakkauden tiellä. Hän voi luopua
omaisuudestaan, joka häntä estää köyhiä rakastamasta, hän voi luopua
vallasta, joka estää häntä veljistymästä palvelijain kanssa, hän voi
luopua toimeentulonsa ajatuksista, jotka käskevät hänen kilpailla
lähimmäisensä kanssa, hän voi luopua itsensä suojelemisesta, joka
käskee häntä harjoittamaan väkivaltaa lähimmäistä vastaan. Ja sen
mukaan kuin ihminen poistaa näitä esteitä rakkauden tieltä, sen mukaan
rakkaus, Jumala, asettuu hänen sydämmeensä. Ja silloin vasta hän voi
tehdä todellisia rakkaudentöitä itsekään niitä huomaamatta, se on:
niin, ettei oikea käsi tiedä mitä vasen tekee.

Kuten näkyy, nämä työt, esteiden poistaminen rakkauden tieltä, ovat
juuri sitä, mitä Jeesus teki, kun hän tuli korvesta, jätti omaisensa,
isänmaansa, juutalaisuutensa, jätti kaikki ajatukset toimeentulostaan
ja itsensä suojelemisesta vainoojia vastaan. Rakkaus täytti hänen
sydämmensä ja hän oli Jumalan poika.

Voimaa tämmöiseen jumalanpalvelukseen ei Jeesus ammentanut mistään
sakramenttien nauttimisesta tai mystillisestä uskosta lunastukseen,
vaan hän ammensi voimaa omasta elämänymmärryksestänsä, siitä tiedosta,
että ihminen tämmöisessä elämänymmärryksessä on Jumalan poika.

Samasta lähteestä ammensivat voimaa kaikki hänen aikalaisensa, jotka
olivat hänen oppilaitansa. Ja niinpä vielä tänäkin päivänä ihminen voi,
tietämättä mitään siitä, kuinka luterilaisen tai katolisen tai
reformeeratun tai kreikkalaisen uskonlahkon mukaan tullaan autuaaksi,
ammentaa voimaa jumalanpalvelukseen välittömästi tästä samasta
Jeesuksen elämänymmärryksestä.

       *       *       *       *       *

Vielä voipi jäädä vastattavaksi kysymys, missä suhteessa _rukous_ on
jumalanpalvelukseen. Sillä joku voi sanoa: Jeesus itsekin palveli
Jumalaa paitsi teoilla, myöskin rukouksella.

Luemme evankelioista todella, että Jeesus monessa tapauksessa rukoili.
Ja kuinka toisin voisi ollakaan; sillä se, joka ymmärtää elämän niin,
että ihminen on lähetetty maailmaan täyttämään Isän tahtoa, ei voi elää
eikä toimia muuten kuin alituisesti katsoen sisäänsä, jossa tämä Isän
tahto, "sana" eli elämänymmärrys keriytyy auki. Mutta siltä ei ole
sanottu, että tällä rukoilemisella olisi hänen oppinsa mukaan
jumalanpalveluksen nimi.

Päinvastoin todistaa rukous useissa tapauksissa heikkoutta,
kykenemättömyyttä täyttämään Jumalan tahtoa. Rukous tapahtuu usein
silloin kuin ihminen erehdysten ja kiusausten harhaanviemänä ei löydä
sitä minuutta, joka on valmis rakkaudesta ihmisiin kestämään
ruumiillisia kärsimyksiä. Semmoisia rukouksia oli myöskin Jeesuksen
rukous Getsemanessa, missä hän tiesi vainoojain lähestymisestä ja tunsi
Isän tahdon olevan, ettei hän näitä vastustaisi vaan antautuisi
taistelutta heidän käsiinsä. Hän rukoili silloin: "ota pois minulta
tämä kalkki". Tämä rukous ei ollut jumalanpalvelusta, vaan
jumalanpalvelusta oli vasta se, kun hän voitti hetkellisen heikkoutensa
ja täytti Isän tahdon.

Rukoukseksi voi myöskin sanoa niitä hetkiä, joina ihminen kohoo
henkensä korkeimmille huipuille, jolloin hänessä tapahtuu elämän
ymmärryksen selventyminen, välittömyyden tunteminen hänen minuutensa ja
isän välillä. Semmoinen on Jeesuksen ylistys opetuslasten palattua
lähetysretkeltänsä, -- semmoinen myöskin hänen viimeinen puheensa
opetuslapsille.

Rukoukseksi voi vihdoin sanoa häiritsemätöntä ajatusten kokoomista
päästäkseen omien vaikuttimiensa perille, verratessaan menettelyänsä ja
askeleitansa elämänymmärrykseen. Se on jokapäiväinen rukous. Semmoinen
rukous on isämeidän-rukous, jonka lyhyeissä lauseissa kätkeytyy koko
Jeesuksen elämänymmärrys.

Tämmöiseen totiseen rukoukseen nähden on Jeesus nimenomaan sanonut
(Matt. 6: 5-13): kun rukoilet, älä rukoile näkyvässä paikassa, vaan
mene huoneeseesi ja sulje ovi, äläkä luule että sanain lateleminen on
rukousta, niinkuin pakanat luulevat, kun he pyytävät itsellensä
menestystä. Älkää te mitään pyytäkö, sillä Isä tietää mitä te
tarvitsette, ennenkuin te rukoilettekaan. Kun siis rukoilette, niin
ette tarvitse muuta kuin selvittää itsellenne se elämänymmärrys, jonka
te nyt olette omistaneet ja joka on lyhyesti lausuttuna seuraavissa
sanoissa: Isä meidän j.n.e. (Vertaa Matt. 6: 5-13).

Kaikkein vähimmässä määrässä on jumalanpalvelusta siis se rukous, jota
tosin ei koskaan tavata Jeesuksella, mutta joka on sitä tavallisempi
meille: rukous oman aineellisen menestymisen hyväksi.

Tämmöinen rukous on aivan vieras Jeesuksen elämänymmärrykselle, ja on,
kuten hän itsekin sanoo, _pakanallinen_.

Siinähän Jeesuksen oppi eroaakin kaikista vanhoista uskonnoista, että
nämät, annettuaan kuvan ulkonaisesta jumalasta, opettivat ihmisen
voivan rukousten ja muiden temppujen avulla suosittaa tätä jumalaa ja
siten välttää kärsimyksiä; mutta Jeesuksen oppi sitävastoin sanoo,
ettei kukaan ole taivaissa käynyt tietääksensä mimmoinen jumala on, ja
ettei kärsimyksiä ole tarkoitus välttää, vaan että niiden välttäminen
ja oman menestyksen ajatteleminen hukuttaa ihmistä pois Isän tahdosta.

Muistelkoon jokainen omaa ajatuskuvaansa jumalasta, ja se on kylläksi,
että jokainen ymmärtäisi sen mahdottomuuden.

Tämän kirjoittajalla oli ennen ajatuskuva jumalasta, se oli jokin suuri
taivaansininen olento! Jos olisin sen tehnyt näkyväksi, olisin
siniselle pohjalle heikosti piirtänyt ihmisolennon ulkoviivat. Olisin
myöskin hyvin voinut rukouksissani katsoa tähän piirustukseen, se olisi
ollut minulle suora kevennys, en olisi silloin tarvinnut erityisesti
ponnistaa pitääkseni ajatuskuvaa mielessäni. Minä olisin tottunut tähän
kuvaan ja minulle se olisi muuttunut hyvin kalliiksi, niin etten olisi
sallinut siinä mitään muuttaa, vaikka olisinkin nähnyt virheitä
piirustuksessa. Ja aivan niinkuin pakana loukkaantuu, jos joku tulee ja
kumoo hänen puujumalansa, aivan niin olisin minäkin loukkaantunut, jos
joku olisi repinyt rikki minun paperijumalani, jonka edessä olin niin
monasti pyytänyt menestystä ja onnea omalle itselleni.

Ja kuitenkin se oli revittävä.

Sillä ei ole olemassa mitään semmoista jumalaa, joka tahtoo ihmisen
rukoilevan onnea ja menestystä itsellensä, vaan ainoastaan semmoinen,
joka tahtoo, että ihminen omistaisi hänen tarkoituksensa maailman
suhteen. Eikä voi ihminen palvella yhtä aikaa tuota entistä jumalan
kuvaa ja tätä Isää. Ei auta hänen enää katsoa seinään tai omaan
entiseen ajatuskuvaansa, vaan hänen täytyy katsoa itseensä, missä
elämän Isä puhuu, ymmärtääkseen mitä varten hän on maailmaan lähetetty.

Tätä mahdottomuutta palvella yhtäaikaa Mooseksen Jehovata ja elämän
Isää on Jeesus monella tavalla selittänyt. Kuten näimme jo alussa, hän
lupasi herättää elävän temppelin, millä saattoi jumalaa palvella, --
sittenkuin juutalaiset olivat ensin maan tasalle hävittäneet ulkonaisen
temppelinsä, missä he jumalan palvelusta suorittivat. Vanhan
jumalanpalvelusopin yhdistäminen hänen oppiinsa elävistä rakkauden
töistä on, sanoi hän, samaa kuin paikata vanhaa vaatetta uudella
veralla. Uusi vaate tulee siten revityksi ja vanhassa ei paikka pysy,
vaan läpi tulee entistä suuremmaksi. Tai, sanoi hän, ei saa kaataa
nuorta viiniä vanhoihin leileihin, sillä leilit pakahtuvat ja viini
pursuaa ulos; vaan on uusi viini uusiin leileihinkin kaadettava.

Yhtä vähän yhteyttä Isän kansa on sillä ajatuskuvalla jumalasta, jota
me vielä tänä päivänä palvelemme julkisilla polvennotkistuksilla,
teoilla joiden tarkoitus on autuuden ansaitseminen, tai uskolla
lunastukseen, Kristuksen ruumiin ja veren nauttimisella ynnä muulla
semmoisella.

Ja sen tähden, kun Jeesus muinoin, hyväksymättä
juutalaisten jumalanpalvelusta, ajoi ulos uhrielukat ja muut tämän
jumalanpalveluksen välikappaleet, niin hän tänäpäivänä ihan samalla
tavalla tulee meidän kirkkoomme, kumoo meidän viinimaljamme, sirottaa
maahan leipäpalaset ja ennen kaikkea vetää viivan sen sädekehällä
varustetun jumalankuvan ylitse, jonka pitäisi esittää hänen
henkilöänsä.

Kaikkein viimeisinkin nykyaikainen "jumalanpalvelus", saarna ynnä sitä
seuraavat kumartumiset rukoukseen, täytyy jo julkisuutensakin vuoksi
olla hyljättävä. Saattaahan mennä kirkkoon kuuntelemaan kokeneen
ihmisen puheita, -- jumalan palvelusta se ei ole, eikä sitä siksi tee
hypnotiseeraavat urkujen sävelet ja yhteiset kumartumiset. Jos ihminen
sitä vastoin tahtoo syventyä omaan suhteeseensa Jumalaan niin ei hän
hae julkista paikkaa. Hän menee huoneeseensa ja sulkee oven. Ja jos
hänellä on sielläkin tarve panna kätensä silmille tai kumartaa päänsä
pöytää vastaan, niin tulee se siitä, ettei hän tunne vieläkään olevansa
kyllin häiritsemätön. Mutta kun koko seurakunta annetusta merkistä
julkisesti kumartaa päänsä vartavasten laitettuihin kirkonpenkkeihin
niin silloin ei ihminen kumarra ollakseen häiritsemätönnä, vaan joko
siksi, että ujostuttaa jäädä yksin pää pystyyn, tai siksi että tahtoo
muuten seurata tapaa. Ja ennen kuin hän on isämeidän sisällyksen
alkuunkaan päässyt, vaatii sama merkki hänet jo nousemaan.

Mikäli tämä "jumalan palvelus kirkossa" ei ole yksinomaan kokeneen
ihmisen puhetta, vaan vielä seurakunnan opettamista julkisesti
kääntymään jumalan puoleen rukouksissa ja alttarin edessä, on se
suuressa määrin turmiollista. Se nimenomaan totuttaa ihmistä pitämään
kirkossa-oloaan, tuota kirkkotunnelmaa ja kumarruksiaan jumalan
palveluksena; se panee hänet ylpeilemään semmoisista ulkonaisista
rukoustempuista, joita luonnollinen ihminen enin ujostelee ja koettaa
muilta salata; jumalanpalvelemisen asemasta totuttaa hänet
silmäinpalvelemiseen, totuttaa pitämään hartaushetkiä ja kyyneleitä
jumalalle otollisina tekoina.

Ja, ennen kaikkea, tämmöinen julkinen jumalan kumartaminen temppeleissä
ja alttarien edessä panee ihmisen ehdottomasti hakemaan ja luomaan
itselleen semmoista jumalankuvaa, jonka hän luulee muilla seurakunnan
jäsenillä olevan. Mutta juuri tämä seikka, tämä jumalan hakeminen
ulkopuolelta omaa henkeä, toisten ihmisten mukaan, kaikkein enin
vieroittaa ihmistä Isästä. Sillä ihmisten opettama ajatuskuva jumalasta
on mykkä ihmisen sydämmelle ja saattaa ilmaista tahtonsa ainoastaan
toisten ihmisten välityksellä niin että nämä toiset tulevat määräämään
myöskin mitä hänen on tekeminen ja jättäminen tekemättä tämän jumalan
palvelemiseksi. Mutta Isä, jota ei voi mitenkään sanoissa eikä
ajatuksissa kuvata, ilmaisee tahtonsa ainoastaan välittömästi jokaisen
ihmisen omassa hengessä ja häntä voi palvella ainoastaan jokaisen oman
ymmärryksen johdolla.

       *       *       *       *       *

"Tulee aika, ettette tällä vuorella ettekä Jerusalemissa palvele
jumalata. Hetki tulee ja jo nyt on, että totiset rukoilijat rukoilevat
Isää hengessä ja totuudessa, sillä Isä tahtoo myös semmoisia, jotka
häntä rukoilevat."

Näin sanoi Jeesus samarialaiselle.

Juutalaiset pitivät pakanain näkyviä jumalankuvia epäjumalina ja
kielsivät näiden palvelemisen. Tämmöisten sukujumalien sijaan
juutalaiset omistivat yhden ainoan, ajatellun, kansallisen kuvan
Israelin kansan jumalasta ja palvelivat tätä kaikki samoilla Mooseksen
määräämillä teoilla. Mutta aika on tullut ja jo nyt on, että jumalaa
palvellaan ainoastaan rakkaudentöillä.

Ja aika onkin tullut, ettei ainoastaan pakanain puukuvia sanota
epäjumaliksi, vaan että jokaista ajatuskuvaakin on semmoisena
pidettävä, ja että jokaista jumalanpalvelusta, jossa tämän ajatuskuvan
puoleen käännytään erityisillä toimituksilla, on sanottava
epäjumalanpalvelukseksi.

Juuri tämä jumalankuvan ja kaikkien jumalanpalvelustapojen hylkääminen
tekee Jeesuksen opin yleismaailmalliseksi ja vapaaksi kaikesta
lahkolaisuudesta.

Mahdotontahan on ajatella, että joku nykyisistä lahkokunnista,
luterilaisuus, katolilaisuus tai joku muu tulisi joskus koko
maailmassa tunnustetuksi. Ja syy siihen on se, että kiinalaisen tai
jaapanilaisen on mahdoton luoda itsellensä nykyisen kristikunnan
jumalankuvaa josta toinen puoli on Israelin historiassa ja toinen
lunastusopissa. Ja mitä taas jumalanpalvelukseen tulee, niin eroavat
luterilainen, katolilainen ja kreikkalainen jo keskenänsäkin niin
paljon, että vielä vähemmän koko maailma voi johonkin yhteen niistä
suostua.

Yhteinen kaikille ihmisille erotuksetta voi ainoastaan se
jumalanpalvelus olla, jonka mukaan ei saa olla _mitään_ jumalankuvaa
eikä _mitään_ jumalanpalvelusmenoja, vaan ainoa jumala on Isä ja ainoa
jumalanpalvelus rakkauden työt ihmisille eroituksetta.

Jeesuksen todellinen oppi on johto kansallisesta yhdyskunnasta
maailmalliseen yhdyskuntaan.








End of Project Gutenberg's Mitä on jumalanpalvelus?, by Arvid Järnefelt

*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MITÄ ON JUMALANPALVELUS? ***

***** This file should be named 50867-8.txt or 50867-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
        http://www.gutenberg.org/5/0/8/6/50867/

Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen

Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.

Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research.  They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.



*** START: FULL LICENSE ***

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License (available with this file or online at
http://gutenberg.org/license).


Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works

1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement.  See
paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works.  See paragraph 1.E below.

1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States.  If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.

1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
a constant state of change.  If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.

1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org/license

1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.

1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.

1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that

- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
     must be paid within 60 days following each date on which you
     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
     address specified in Section 4, "Information about donations to
     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."

- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
     License.  You must require such a user to return or
     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
     and discontinue all use of and all access to other copies of
     Project Gutenberg-tm works.

- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
     of receipt of the work.

- You comply with all other terms of this agreement for free
     distribution of Project Gutenberg-tm works.

1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.

1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from.  If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation.  The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund.  If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.

1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.


Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.


Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.

The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations.  Its business office is located at
809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
[email protected].  Email contact links and up to date contact
information can be found at the Foundation's web site and official
page at http://pglaf.org

For additional contact information:
     Dr. Gregory B. Newby
     Chief Executive and Director
     [email protected]


Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements.  We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance.  To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit http://pglaf.org

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations.
To donate, please visit: http://pglaf.org/donate


Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.

Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.


Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.


Most people start at our Web site which has the main PG search facility:

     http://www.gutenberg.org

This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.