The Project Gutenberg eBook of Lauluja
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this ebook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.
Title: Lauluja
Author: Antti Rytkönen
Release date: October 31, 2023 [eBook #71994]
Language: Finnish
Original publication: Helsinki: Vihtori Alava, 1900
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LAULUJA ***
LAULUJA
Kirj.
Antti Rytkönen
Helsingissä,
Jakaa Vihtori Alava,
1900.
SISÄLLYS:
Syvänteet.
Kuohuissa.
Meri ja taivas.
Takatalvessa.
Kesää odottaissa.
Hän..
Sinä ja minä.
Lehdossa.
Sorsa se Saimaan aalloissa sousi.
Valkojoutseneni.
Valkamani.
Lauluni.
Se lempi.
Eloni.
Levoton.
Kevättuulessa.
Kaipuuni.
Kuusen alla.
Talvilehto.
Valtameri.
Laulu talvelle.
Oli metsä vihreä.
Merelle lähtijä.
Luojalle.
Rauhassa.
Rannan kuusi.
Myrsky-yönä.
Merenneitojen laulu.
Meriltä palatessa.
Kevät-iltana.
Tähtöselleni.
Samponi.
Syystunnelma.
Keväinen koski.
Muistojen mailta.
Tyhjä sija.
Sairas soittaja.
Niin syvästi särki se äidin mieltä.
Turhaan.
Manan morsian.
Mari pikkunen piika.
Paimeritytön kevätlaulu.
Tuliluulialei.
Ikävissä.
Paimenpoika ja paimentyttö.
Paimenpojan laulu.
Koti lahteen soutaessa.
Mistä kyynel.
Leppäkerttu ja tuomenterttu.
Musta lintu, merikotka..
Järven jäällä.
Köyhän koti.
Heilini.
Kevätkylmissä.
Jäiden lähtö.
Kalevaisten karkelo.
Kevätmietteissä.
Ainon kaiho.
Kerran lemmin.
12-13.IV.1597.
Korven keskellä.
Kylänkarkelo.
Tarina Pekasta ja vallesmannista.
Pimeän pesä.
Voiton saatte.
Maamiehen kevätlaulu.
Tahdon ikitulta.
Syvänteet.
Syvänteihin katseleisin,
mi lie siellä elo kumma?
Salaisuudetpa ne syvät
kätkee multa meri tumma.
Syvänteistä myrskyt nostaa
heleöitä helmilöitä.
Selittäkää helmet mulle
rahtu syvänteiden öitä!
Sen vain kertoo helmet somat:
syvänteet on pohjattomat.
Kuohuissa.
Raivoisana kuohuu meri,
tumma on sen pinta.
Kuohuu mullai sydänveri,
aaltoileepi rinta.
Lyöpi aalto louhikkohon,
kivirantaan aivan —
Sydän, kivihinkö kuohut? —
Tuoko maksaa vaivan?
Meri ja taivas.
Sua lemmin niinkuin voipi vaan
meri kuohuva lempiä taivastaan.
Sä oot niin korkeella, kaukana multa
kuin on meren kuohuista taivahan kulta.
Ja niin syvällä sentään rinnassain
kuin meren pohjassa taivas vain.
Takatalvessa.
Tuo katse armas ja kaunoinen
mun mieleni vallan hurmas,
vaan kevätkylmät ja kolkot säät
pian toivoni kukkaset surmas.
Vaan sydämmessäkin vaihtuva lie
kevään sekä talven valta.
Siks toivon, että nousta vois
kevät taas takatalven alta.
Kesää odottaissa.
Kyllä se kuluu talvikin
ja kyllä se joutuu kesä,
tulevana kesänä tällä pojalla
on jo oma pesä.
Talvella hakkaan honkia
ja hirsipuita kannan,
tulevana kesänä mökkini nousee
luona lammin rannan.
Toisella puolen lampi päilyy
ja toisella vihanta vuori,
ja mökissä on herttaisen kaunis kukka,
ja se on oma kultani nuori.
Hän.
Hän on niin puhdas, kaunoinen
kuin koitto aamuruskon,
tuo onnen, rauhan sydämmeen,
tuo toivon, uuden uskon.
Myös on hän tulta, hehkua
kuin tähti öisen taivaan,
tuo surun, tuskan sydämmeen,
tuo epätoivon aivan.
Sinä ja minä.
Sä ruusu olet armahin,
päivä olet kirkkahin,
tähti olet loistavin.
Mä lapsi olen kylmän jään,
mä laine olen tuulispään,
mä lintu olen myrskysään.
Lehdossa.
Lehdossa tässä kerran
mä istuin immen kanssa,
hän silloin mulle kertoi
hartaimmat unelmansa.
Lehdossa tässä nytkin
mä istun yksin vallan.
Vaan unelmat ja toiveet —
ne saaliita on hallan.
Sorsa se Saimaan aalloissa sousi.
Sorsa se Saimaan aalloissa sousi
kaipasi, kaipasi kullaistaan.
Mihin lie joutunut, kuka sen ties,
joko lie ampunut metsämies?
Sorsa se Saimaan aalloissa sousi,
kanteli kaihoa sydämmessään,
syys oli synkkä ja kulta ei tullut,
vilu oli uida joukossa jään.
Sorsa se Saimaan aalloissa sousi,
kuikutti kurja yksinään.
Valkojoutseneni.
Pois lensi valkojoutsen,
lens ulapalle päin.
Miks veit sä valkojoutsen
myös levon syömmestäin?
Mun valkojoutseneni,
sä miksi lensit pois?
Jos löytäisin sun kerran,
oi, silloin riemu ois!
Valkamani.
Kun meri ärjyy, aaltoo
ja tummana vaahtoaa,
kun pilvinen on taivas
ja rinta ei rauhaa saa,
niin satamata tyyntä
mä etsin harhaillen,
ja luoksesi kun pääsen,
niin siellä löydän sen.
Kun nojaan rintahasi,
meri kuohuva tyyntyy tää
ja katsehes päivän kirkas
maan ääriä lämmittää.
Lauluni.
On lauluni
kuin kukka tuo,
ja lämmöstä se
voimaa juo.
Vaan koleaks
kun käypi sää,
suruisna kukan
painuu pää.
Se lempi.
Se lempi oli polttava
kuin hehkuvainen tuli,
ja kyllä kylmät, kyllä jäät
sen eessä kaikki suli.
Se lempi oli kuohuva
kuin virta vaahtopäinen.
Se lempi oli unelma,
unelma kevähäinen.
Eloni.
Haaksi aaltojen ajama,
vene vetten vierittämä
on mun vaivaisen vaellus.
Niinkuin lastu lainehilla,
vastavirrassa venonen
on koko eloni juoksu.
Kumpi ennen kääntynevi:
vene virran viertehessä
vai virta venon mukana?
Levoton.
Miksi lie mun mieleni
niinkuin meren laine?
Rauhatonna,
levoton na
kulkee oikeaan ja harhaan,
onnen tahtoisi se parhaan.
Väliin sinne,
väliin tänne
häilyy, horjuu, kiertää, kaartaa,
väliin hetken levon löytää,
jälleen järkkyy,
väliin kallioihin töytää —
pirstoiks särkyy...
Kevättuulessa.
Jo kevättuuli hengittää,
vaan syys on syömmessän.
Se iäks liekö riutunut
vai heränneeköhän?
Jos eloni ei elpyne,
niin iäks riutukoon!
Jos vielä herää, herätköön
se kevään taisteloon!
Kaipuuni.
Valoa, päivän paistetta
mun mieleni kalpaa aina,
jos kirkasta en näe taivasta,
niin talvi mun mieltäni painaa.
Valo ja päivän lämpö ne
ovat henkeni elinehto,
vaan nää jos puuttuu, kuihdun pois
kuin hallan koskema lehto.
Kuusen alla.
Alla kuusen useasti
istuin iltamyöhään asti,
kuusi kuiski kumeasti:
"Lapsi, lähdet maailmaan,
outohon ja avaraan,
tiesi ulapoille saavat,
ulapat on aavat, aavat,
siellä laineet lakkapäiset
iskee purteen monet haavat
Ulapoilla usva on,
usva katoamaton;
armas päiv' ei usviin koita,
helposti ei valo voita."
Kuusen kuiskiessa nuokkui
rannan kukat rauhaisasti,
kuusen kuiskiessa huokui
meren aallot raskahasti.
Talvilehto.
Tuo lehto, jossa me leikittiin,
nyt tuiman on talven vanki,
ja lehdon nuortean kukkaset
jää kattaa ja harmaja hanki.
Vaan vielä se kerran sulaa jää
ja nuortuu lehdot ja vuoret,
ja vielä ne kerran heräjää
ne kevään kukkaset nuoret
Ja vielä me kerran lehdossa
taas leikimme, impeni, illoin,
ja vielä me nautimme lemmestä
kevätaika on armas silloin.
Valtameri.
Katso, katso valtamerta!
Milloin siell' on tyyntä, rauhaa?
Eikö siellä ainiansa
aallot paasihin vain pauhaa.
Rintani on valtameri,
miksi rauhaa etsit sieltä,
miksi tyyntä, sointuisuutta
ulapan ja aallon tieltä?
Laulu talvelle.
Talvi, lunta valkeinta,
valkeinta, puhtoisinta
sada immen poskuelle,
hipiälle hienoiselle.
Talven, taruin valtakunta
laula, laula immelleni,
kerro kaunokutrilleni
utuisinta lemmen unta.
Kerro kuinka alta hallan,
alta kylmän jäiden vallan
nousee toivon kukkasia,
utuisia, armahia...
Näytä unia kesästä,
kerro omasta pesästä
pienoisesta, sievoisesta,
armaasta, ani hyvästä.
Oli metsä vihreä...
Oli metsä vihreä, tuomessa kukka,
sitä ihaillen katselit impi rukka.
Sä ihailit kaunista kevätsäätä,
et muistanut kylmää, et muistanut jäätä.
Sä ihailit suuria Luojan töitä,
et muistanut harmaita hallaöitä.
Ja kuitenkin, ja kuitenkin
ne tuli ne keväiset kylmätkin.
Merelle lähtijä.
Läksi laiva uurtamaan
meren tummaa pintaa,
täytti kaiho, kaipaus
monta, monta rintaa —
Eessä merta, merta vaan,
eessä pilvet harmaat,
kotiranta kauvas jäi,
sinne jäivät armaat.
Jäivät tuomet tuoksumaan,
jäivät kuuset kukkimaan,
impi rantaan itkemään.
Kotiranta kauvas jäi,
sinne jäivät armaat...
Luojalle.
Luoja, noita silmiä
kyynelistä säästä,
Luoja, tuohon rintahan
murheit' elä päästä.
Luoja, anna hänelle
päivät paistehikkaat!
Luoja, anna hänelle
elon riemut rikkaat!
Rauhassa.
Kun melske, myrsky raukenee,
kaikk' uinuu rauhan unta,
niin silloin mulle aukenee
viel' uusi valtakunta.
Nään silloin sinut luonani,
nään silmäs ani armaat,
ja on kuin siirtäneet ne ois
väliltä vuoret harmaat
Rannan kuusi.
Tääll' yksin seisot sorjana
sä vihreä rannan kuusi;
veden alla toinen on maailma
ja taivas siellä on uusi,
sen kauneuttako katsot sie,
mihin miettehes silloin vie?
Kun laskeissaan kesäaurinko
taas taivahan rantoja kultaa,
niin tunnetko silloin, tunnetko
sä lämpöä, lemmentulta?
Näät kaikkialla sä rauhan maat,
sopusointua, rauhaa kaiketi saat?
Vai tunnetko kaihon tuskaisan
ja muistatko myrskytuulet?
Kun aalto se löi raju rantahan,
sen kuohuja vieläkö kuulet?
Sun toivehes, aattehes myrskykö kaas,
nyt kaihoin niitäkö muistat taas?
Sä lienetkin mun kaltaisen,
sä vihreä rannan kuusi;
kun katson pohjihin syvyyden,
ja kun taivas siellä on uusi,
niin oloni munkin oudoks saa
ja kaiho mieleni valloittaa.
Ja muistuu mieleeni myrskysää
ja kohina tuiman tuulen
ja murhe mieleni yllättää
ja ma kuohuja kaukaa kuulen.
Ne rintaani kaikuja kummia saa,
meri helmahan yön kun uinahtaa.
Myrsky-yönä.
käy ulkona tuuli tuima,
yö on niin myrskyinen,
ja hurjana aalto huima
vain kuohuvi rannallen.
Ja haaksi aaltoja halkoo,
ja kohti kuohuja käy,
ja se keinuvi niinkuin palko,
ei muuta kuin vaahtoa näy.
Vaan haahdessa suojassa yksin
minä kanssasi olla saan,
me istumme vieretyksin,
mut tuuli se ulvoo vaan.
Te käykää te vihurit tuulen,
nyt teitä mä pelkäjä en!
Vain rintasi lyönnit ma kuulen,
ja sa painut mun rinnallen.
Mua katsehes kaunis huumaa
sysimusta kuin syksyn yö,
ja mun rintani tulta on kuumaa
ja se rintaasi vasten lyö.
Ja tuuli tuima se soittaa
kuin mahtavat myrskyt on
poviss' suurien valtamerten
ja povessa inehmon.
* * *
Oi myrskyjä meren pinnan,
oi valkovaahtoja sen!
Oi kuohuja ihmisrinnan,
sen kaihojen, poltteiden!
Merenneitojen laulu.
Tääll' on riemut, rikkaudet,
riistat, riittävät tavarat,
tääll' on Ahdin kultalinna,
täällä aartehet avarat
Täällä lientyy maiset huolet,
täällä suistuu surman nuolet,
täällä elo ihanaa.
Täällä tyyntyy tuskat, vaivat,
alla aallon uudet taivaat
täällä sulle aukeaa.
Täällä merten aaltoloissa,
Ahdin kultakartanoissa
rintaraukka rauhan saa.
Tänne riennä inehmo,
tääll' on sija sulle jo!
Meriltä palatessa.
Saapuu laiva mereltä
kohti kotirantaa;
tuhat tulta merelle
sieltä valon kantaa;
tuhat tulta tuikahtaa
sieltä mua vastaan,
yhtä tulta kaipajan,
yhtä ainoastaan:
immen ikkunasta vaan
tuloset ei tuikakkaan.
Kevät-iltana.
On kevät-ilta ja kuuhut
niin kummasti kumottaa,
ja kaiho outo ja kumma
mun mieleni valtoaa.
Kevät-iltana kuljin ennen
kanss' armahan ystäväin
ja unia ihanoita
minä kultani kanssa näin.
Ja mieleni oli niin raitis
kuin rannan aaltonen,
kun kullat kuuhuen taivaan
utukalvossa uiskeli sen.
Kuin ilmojen utuiset pilvet
myös ulapan pohjilla ui,
niin sielusi hellä ja herkkä
mun sieluuni kuvastui.
Ja tuota kun muistan, silloin
mun mieleni summeutuu,
ja mun rintani kaihon tuntee
kevät-ilta ja illan kuu.
Tähtöselleni.
Edessäni kaikkialla
näen usvamerta vaan,
valonsädettä ei sinne
tuika ainoatakaan.
Tähtöseni arinahani,
toiveheni päivin, öin,
tuika halki pilven tumman,
valoasi ikävöin!
Tähtöseni armahani,
miks et, miks et mulle loista?
Pimeätä merta kuljen,
tähteä ei siellä toista.
Samponi.
Minä ulapan aaltoja sousin,
oli venhossa unteni Sampo,
sen kanssa kuohujen halki
minä pyrjin toivoni rantaan.
Vaan myrskypilvet ne nousi
ja salamat sinkosi yllä
ja aallot ne kuohui alla
ja keskellä keinui haaksi
ja salama Sampohon iski.
Ja särkyi se unteni Sampo
ja hukkui aaltojen alle
ja rikkui myrskyssä pursi
ja peittyi toivojen ranta.
Syystunnelma.
Ma vuoren harjalle nousen,
kas, merellä myrskyää,
ja aalto rantahan roiskuu
ja tuima on tuulispää!
Ja ma katson, ja taivas on musta
ja ulappa on kuin yö,
ja päällä kumean kuohun
yön salamat leikkiä lyö.
Ja ma katson, ja horjuu honka,
on kelmeä koivupuu,
ja myrskyssä lehdet lentää
ja kukkaset kellastuu.
Ja ma katson, ja kaikkialla
rajumyrsky se raivoten soi, —
ja mun rintani etsii rauhaa,
vaan ei sitä löytää voi.
Se rinta on myös repaleissa
kuin taivahan pilvet nää,
ja se kuohuin nousee ja laskee
ja sielläkin myrskyää.
Ja sielläkin kuohut käyvät
ja ne louhirantoja lyö,
ja sielläkin salamat sinkoo
ja ne polttaa ja palaa ja syö.
Ja sielläkin aallot ärjyy
ja leikkivät leikkiään,
ja kukkaset kylmässä värjyy
ja itkevät kevättään.
Keväinen koski.
Kas, tyrskien hyrskien rientelevät
nuo varsat valkoharjat,
ja innoissansa, riemuiten
käy eespäin Vellamon karjat.
Kas, korskuva ratsu jo kiiruhtaa
ja vaahto rantoja kastaa,
ja syvänteissä nyt kumajaa
ja kaikuen kalliot vastaa.
Ja voimaa äänet ne uhkuaa
ja kuohut ne raivoten ryntää,
ne vasten paasia pauhoaa
ja kallion kylkeä kyntää.
Ja ne laulaa: into ja pelvottuus
se teitämme aina ohjaa.
Ken meitä sortaa uskaltaa? —
Viemme sortajat pyörtehen pohjaan.
On meissä voimaa ja tarmoa!
Pois, pois sotiratsumme tieltä!
Ei sortaja täällä saa armoa,
ei kärsitä orjan mieltä!
Muistojen mailta.
1.
Maan povesta pulpahti puronen.
Maan povesta pulpahti puronen
hän kirkasna katseli taivaallen:
"Ah kuinka on kaunis elon tie!
Mut matkani minne, minne se vie?"
Oli koivuja purosen partahalla
ja kukkarantoja kaikkialla,
ja välin nuokkui nuorta viljaa,
ja puro se riensi niin riemuin hiljaa.
Ja välin rannalla kasvoi kuusi
ja välin hongat ne huminoivat,
ja eessä siinti jo seutu uusi
ja kaukaa vuoret varjoja loivat
Ja vuoristoissa
ja laaksoloissa
niin sadoin kielin ne laulut soivat.
Kun päivä paisteli lämpimästi
ja kevät kukkia herätti,
niin laulut helkkyvät heleästi
ne elon onnea ylisti.
Kun päivä piilihe varjoon vuoren
ja kuuset kattoivat puron nuoren,
hän kuuli kuusien kuiskivan
suuruutta taivahan Jumalan.
Ja Luojan kirkkaassa kesäyössä
ja syksyn synkässä tähtivyössä
ja kumotellessa illan kuun
ja huminoidessa honkapuun
hän kuuli kuin koko taivas, maa
ylisti rakkauden Jumalaa.
Ja puro pulpahti riemuiten:
"Sä luoja olethan kaikkien."
Ja ilon tyynen hän rintaan sai:
"Sä munkin kulkuni ohjaat kai."
Vaan joutui jo kuivaa kangasta
ja tietä niin valotonta,
ja hän kuivui kesken matkaansa —
näin vierryt on virtaa monta. —
Ja keskellä kevättoiveitaan
hän jälleen painui povehen maan.
Ja kaiho katkera kaikki voitti,
niin raskahasti se tuuli henki,
ja murhelauluja linnut soitti
ja kyynel kostutti kukkasenki,
ja itkivät rannan koivut nuoret
ja surren nuokkui kukkakuusi,
ja kyynelhelmistä välkkyi vuoret
ja surren aukeni aamu uusi.
2.
Nuku, nuku nurmen alla.
Nuku, nuku nurmen alla,
alla kukkakunnahan,
helppo siell' on lapsen maata,
helppo rinnan puhtahan.
Päivin siintää taivon kalvo,
kukat maasta kasvattaa,
öisin ylläs tähdet valvoo,
tuttavasti tuikuttaa.
Nuku, nuku nurmen alla,
alla kukkakunnahan,
nuku alla nuoren kuusen,
alla koivun vihannan.
Nuku syksyn synkän öistä,
nuku mailman myrskylöistä,
nuku, nuku rauhaisaan.
Nuku murehitten teistä,
nuku elon kyyneleistä
makeasti alla maan.
Nuku, nuku nuori toivo,
toivo kaunis kansas, maas,
nuku niinkuin kevätkukka,
jonka kylmä halla kaas.
Nuku tuoksuun kukkien,
nuku lauluun lintujen,
nuku nuoruusunelmiin,
nuku kevättoiveisiin!
Tyhjä sija.
Näin tuossa ennen tuskaa, ja kärsimystä näin,
näin huolta, ponnistusta omaisten, ystäväin.
Nyt aikaa siit' on mennyt, on mennyt rauhattuus,
ja kaihon katkeruutta lievittää päivä uus.
Ja jälellä nyt siinä on tyhjä sija vaan
ja kaikki siinä jälleen on nyt jo ennallaan.
Pöydällä vain on kehys niin tutuin piirtehin
ja rukoileva Kristus ja oksa laakerin.
Sairas soittaja.
Niin vienosti kantele kaikuu
syysillan hämärään,
ja kummasti, kaihoisasti
sen väräjääpi ään'.
Niin vienosti kantele kaikuu,
sitä soittavi sairas mies,
ja liedessä hiilos hehkuu
ja rinnassa toivon lies.
Niin suruisasti kannel kaikuu
ja sammuu ahjon lies,
pään painaa vuoteelle hiljaa
ja nukahtaa sairas mies.
Niin syvästi särki se äidin mieltä.
Niin syvästi särki se äidin mieltä,
kun lapsonen taisteli tuskissaan,
kun usko murtui ja toivo sammui
ja kun ei apua kuulunutkaan.
Niin syvästi särki se äidin mieltä,
kun kelmeni lapsonen kärsinyt,
kun silmät sammui, ja kuolon suuruus
ja kuolon rauha niiss' oli nyt.
Niin syvästi särki se äidin mieltä,
kun kellot soivat niin kumeaan,
kun lähtövirttä jo veisattihin
ja lapsonen vietiin povehen maan.
Niin syvästi särki se äidin mieltä,
kun lapsonen maahan laskettiin,
kun kodin kaunistus, kansan toivo
maan mustahan povehen mullattiin.
Niin syvästi särki se äidin mieltä,
kun koti oli kolkko ja autio,
kun äidin ylpeys, ilo, turva
maan mustassa mullassa makasi jo.
Turhaan.
Nyt turhaan kaivaten rinta huokaa
ja turha valitus vaikea ois,
ja turhaan sa Manalle huudat: tuokaa
mun ystäväin kallis jälleen pois!
Ei Manan henget takaisin anna,
mit' ovat elolta riistäneet,
ei palaja luota Tuonen rannan,
ken saavutti Manan virran veet.
Ja turhaan rintasi raskas huokaa
ja turhaan vuotavat kyyneleet.
Manan morsian.
Kuule laulut kummat soivat,
tuolla Manan virran nään,
Tuonelass' on tuvat oivat,
siellä häitä vietetään!
Manan virran viertehellä,
siellä lieto lapsen on,
siellä rauha, hoiva hellä,
siellä elo huoleton.
Kuule Tuonen virret soi,
joudu joudu lapsi oi!
Mana maillensa jo kantaa
neittä nuorta, morsianta.
Manan mailla rauha on,
rauha siell' on rajaton,
lieto siell' on lapsen olla,
lieto Manan morsion.
Mari pikkunen piika.
I.
Mari pikkunen piika se toimissaan
niin nopsana pyöri ja uutterasti,
toist' ollut ei hänen vertaistaan,
vaikka menty ois pitäjän perille asti.
Muut piiat ne katseli kummissaan,
miten Mari se toimissa totisena hyöri.
Ja pojat hän kiehtoi katseillaan,
monen mielessä miettehet kummat pyöri.
Muut piiat ne keskenään kuiskivat:
"Marin kohta koppovi kosijat,
ei tiedä vaikkapa rikaskin,
jolla silkit ois suuret mukanaan,
veis kirjakorjin ja kulkusin
hänet kihlareessänsä pappilaan,
ja tään kylän poika jokainen
reen sijalla seisois katsellen."
Mut Mari se toimissa hyöri vaan,
ei juttuja turhia kuullutkaan.
Ja saapui sulhasia talohon. —
Moni piioista toisista naitu jo on,
Mari pikkunen piika hän huolinut ei,
vaan rukkaset kaikki ne sai, helei!
Tuli toisesta pitäjästä Tupsun Tuomas,
tuli leveässä lammasturkissaan;
muut piiat sulhasen suuren huomas
ja nousivat nopsina vuoteiltaan,
mut Mari se nukkui päivän työstä,
uni lapsen se oli niin viaton,
vaan Liisu se häntä retuutti vyöstä:
"Jo sulhanen suuri tullut on.
Ei näin, kun olin lapsena,
olis maaten saatu sulhasta."
Tuli Liisu vinniltä tupahan
ja Marin hän retuutti mukahan.
Ja piiat muut oli punasissa
ja silkkihuivissa, sametissa.
Ne oli niin nättinä, makeoina,
ja kasvot, unesta äsken pestyt,
ne aivan kiilsivät kesävoina,
ja kirkkokengät ne jaloissa kiilsi
ja sydänalassa kummasti viilsi.
Mut Mari oli murrillansa
ja tukka oli turrillansa.
Vaan sulhanen katsoo Maria,
sen tummaa silmäparia
ja valkoista avojalkaa.
Ja puhemies se kihloja näyttää
ja taitonsa kaikki parhaat käyttää
ja virkansa tärkeän alkaa:
"On kymmenen lehmää talossa
ja vankka on kivestä navetta,
on sikaa viisi ja lammasta kuusi
ja talo on muutoin aivan uusi."
Mut Mari katsoo sulhasta,
sen vanhettuneita kasvoja
ja lausuu: "enkä huoli!"
Ja tumma tukka se heilahtaa
ja valkojalka se vauhdin saa,
ja nopsana, niinkuin nuoli,
taas vuoteellensa hän kiiruhtaa.
Ja hän nukkui rauhassa makeasti
ja nukkui aamun koittoon asti,
ei tyytynyt sulhoon moiseen.
Vaan sulhanen riensi taloon toiseen
ja kenties kolmanteenkin asti.
Ja saapui sulhasia yhtenään,
vaan niist' ei huolinut yhtäkään
Mari pieni, mustahapsi.
Ne oli niin ryppynaamoja,
ne oli niin rumia, vanhoja,
ja Mari oli vielä lapsi.
Oli liian nuori hän vanhoillen nyt,
kun nuorillekaan ei vielä mennyt,
ei kiirettä vielä ollut, ei!
Hän talvella tarkkana askaret toimi
ja kesällä niittyjen kukkaset poimi
ja paimensi karjoja,
söi mesimarjoja,
ja itse hän marjana makeimpana hohti,
ja metsätietä karjansa kotihin johti.
Ja vyötäisillä välkkyi vaskisolki
ja valkojalka se rinnettä polki.
Ja ahon hän rinteellä kevyenä keinui
ja tumma tukka se tuulessa heilui.
II.
Hän lauleli kotihin kulkeissaan,
ja lehmät kuuli sen laulun vaan.
Ja hän lauloi näin:
Elän yksinäin,
elän vapahana alla taivaan.
Täällä linnut laulaa ja soitot soi
ja Tapiolan tyttäret karkeloi
ja elämä on armasta aivan.
Kun päivä on kuuma ja helteinen,
kera Ahtolan nuorien neitosten
minä lammin laineissa leikin.
Ja kun toiselle rannalle katselen,
näen mökin siellä mä pienoisen,
se mökki se on jörön Heikin.
Vähät siitä, Heikki on jörö ja vakaa,
ei koskaan hän katsele lahden takaa
miten Vellamon laineissa leikin.
Mut jospa se tulla kapsahtais,
kun uin, tähän metsän lahteen,
niin silloin, silloinpa suututtais,
hän ei näkis mua päivään kahteen.
Mut huoleti, Heikki ei tohtinekkaan
toki nousta ruuheensa vuotavaan,
et luottane huonoon hahteen,
ja minä niin rauhassa olla saan
kuin metsässä mansikka varressaan
alla sinelle siintävän taivaan.
Mut maltappa, kaarnasta koverran laivan,
sen illan tuulessa purjeineen
mökin rantaan lähetän yli veen;
ja jos Heikki tulla tohtii vain
yli selkien sinisten laivallain,
heti omakseen mun hän saa
ja mä emännäks lähden lammin taa,
mut muutoin syksyhyn vuottakoon
ja itse lehmänsä juottakoon.
Tätä tyttöä helposti kahlita ei,
näin vapahana hauska on olla, hei!
Paimentytön kevätlaulu.
Simasalon sisältä soitot jo soivat,
vuoret vihreät vihannoivat,
kevät, kevät kaunis jo tullut on!
Lintujen liverrys kuuluu puista,
nyt en talvea enää muista,
mieleni kevättä ja kukkia on.
Niityltä henkii tuores tuokse,
koivusta makeat mahlat jo juoksee,
simasalon sisälle mun mieleni on.
Polkua vanhaa, metsään käykää
Ensikki, Mansikki, Mustikki, hei!
Pitkä oli talvi ja lyhyt on kevät,
karjani riemuiten hyppelevät,
hypelkää, hypelkää, hei, helei!
Sinisalot soivat, sinisalot soivat,
metsänneitoset karkeloivat,
kevätpuro pulppuaa riemuissaan.
Minäkö hiljaa kulkisin vaan?
Risut ne jalkapohjia pistää,
tottapa tottuu, kun huoli ei mistään!
Hipsis ja hopsis ja hei yli aitain,
yli pajupehkojen, risujen ja raitain!
Hei sinisalohon, karjani, hei!
Hypelkää siivolla, hei, helei!
Heluna, jollet metsään kulje,
kotihin kytkyyseen sinut vien,
pajunvitsaako, Papuri, tahdot,
hypitkö vielä vierellä tien?
Hipsis ja hopsis ja metsään vaan,
hipsis ja hopsis ja joutuisaan!
Metsän suojassa hauska on olla,
metsässä huoleti karkeloin.
Eipäs näy sitä naapurin Pekkaa —
toki tuota ilmankin olla voin!
Entäs jos karhu kaapata vois?
Entä jos Pekka se karhu ois?
Entä jos metsähän pakenen
kuin haukan edellä kyyhkynen,
en sitä hevillä antaudu en!
Kylläpä karata tämä tyttö taitaa,
hipsis ja hopsis ja hei yli aitain,
yli pajupehkojen, risujen ja raitain,
läpi vesakoiden,
salojen ja soiden,
hipsis ja hopsis ja metsään vaan,
hipsis ja hopsis ja joutuisaan!
Tuliluulialei.
Tuliluulialei, tuliluulialei!
ja torvi se soi: tuliluulialei!
— Saako paimenpoikanen vierahaks tulla?
Sano, tyttönen, kohta! — Ei, ei, ei!
Omat karjas on paimennettavat sulla,
raja-aita on tuossa, tuulialei!
Tuliluulialei, tuliluulialei!
— Vai ei, vai ei!
Mitäs siitä, on tyttöjä vaikka viis,
no, paimentyttönen, hyvästi siis!
Tuliluulialei,
ei murhetta, ei!
Pajupillini soi,
elä vaikeroi,
koko metsä neitoja karkeloi!
No vuotappa, vuotappa, piiloon juoksen,
menen metsänneitojen nuorien luokse,
kyllä kohta takaisin huutanet —
vai et, vai et
— No koitetaan!
— No koitetaan vaan!
Tuliluulialei,
ei huolia ei!
Pajupillini soi,
elä vaikeroi,
koko metsä neitoja karkeloi!
Ikävissä.
Tule sinä, tule sinä naapurin Pekka,
ikävä on yksin mulla!
Metsässä alkaa jo hämärtää,
ja ikävä lie myös sulla.
Tule sinä, tule sinä, naapurin Pekka!
Joko sinä minuun suutuit?
Leikillähän sua kielsin vaan,
ja kohta niin kylmäksi muutuit.
Elä sinä, elä sinä, paimen Pekka,
mielisty metsänneitosiin,
taruihin hämäriin, pettäviin!
Metsänneidot on unia vaan,
niitä et saavuta konsanaan.
Jokohan sen, jokohan sen paimen Pekan
metsänneidot ne harhaan vie,
eikä takaisin löydy tie?
Ilta jo joutuu ja päivä jo laskee,
pimeään peittyvät metsät ja maat.
Tule sinä, tule sinä paimen Pekka,
heti minut ihan ikiomaksesi saat!
Paimenpoika ja paimentyttö.
Tulitpas, tulitpas, tiesinhän sen,
olithan sinä niin hyvä.
— Ne metsänneidot oli valheita vaan,
mut sinä olit kultajyvä.
— No istu sitten ja elä mene taas!
Niin hyvä on olla mulla.
— No tahdotkos nyt jo, paimentyttö,
tämän pojan kullaksi tulla?
— Osasitpas laittaa, poika sä viekas,
paimentytölle ansan.
No, ota minut sitten, kun mielesi tekee,
ja ota minut kokonansa!
Paimenpojan laulu.
Koivu se kasvaa kunnaalla
ja latvassa kukkuu käki,
ja koivun juurella tämä poika
se kultansa ensin näki.
Ja koivu se kasvaa kunnaalla
ja kaikki linnut ne laulaa,
ja koivun juurella tämä poika
se heiliä hellästi kaulaa.
Ja koivu se kasvaa kunnaalla
ja rannalla sorsat soutaa,
ja koivun juurelta tämä poika
se kultansa kotihin noutaa.
Kotilahteen suotaessa.
Soreasti soreasti soutelemme
minä ja kultani kahden,
kohtapa, kohtapa saavutaan
jo luokse kotilahden.
Kotilahden mökistä
jo nousee sininen savu
ja kotilahden rannalta
jo tuoksuu tuores havu.
Ja kotilahteen lirisee
ne pienet purot ja ojat,
ja kotimökissä eletään
kuin pesässä rastaan pojat
Mistä kyynel!
Viestin se pieni kirje toi,
viestin, impeni, sulta,
mistähän vain lie kostunut
se pienoinen kirje kulta?
Lieköhän kirje kostunut
impeni kyynelistä?
Mistä on kyynel silmässään,
oi taivas, mistä, mistä?
Leppäkerttu ja tuomenterttu.
Ja tuoresna tuoksui se tuomenterttu
ja leikkivä oli se leppäkerttu.
Ja lausui leppäkertulle
se tuoksuva tuomenterttu:
"elä sinä lennä lehdilleni,
nuorena notkun yksikseni,
armas on olla yksin!"
Vaan lausui tuomentertulle
se leikkivä leppäkerttu:
"elä sinä tuoksu yksin,
kaksin on elää kaunista
ja viehkeä vieretyksin!"
Ja lensi tuomentertulle
se leikkivä leppäkerttu.
Ja leikki se leppäkerttunen
ja tuoksui se tuomenterttunen
ja tuoksui ja — kuivui vallan, —
tuli kevät-yönä halla.
Ja jätti tuomenterttusen
se leikkivä leppäkerttu.
Musta lintu, merikotka.
Kansani tapaan.
Musta lintu, merikotka se ylähällä lentää,
toisia kultani rakastaa, vaan rakastan sitä sentään.
Musta lintu, merikotka se suuria suruja kantaa,
toisille kultani kuikuttaa ja toisille suuta antaa.
Katselen mustalle merelle, mut ei ole purtta mulla,
jolla mä kotiin kuljettaisin sen hulivili-kullan.
Musta lintu, merikotka se lensi meriä pitkin,
minä raukka rantakivellä katkerasti itkin.
Järven jäällä.
Sileällä sileällä järven jäällä
se viima niin vinhasti puistaa,
sileällä sileällä järven jäällä
se poika surunsa suistaa.
Sileällä sileällä järven jäällä
ne aisakellot kilkkaa,
sileältä sileältä järven jäältä
se kullan mökki jo vilkkaa.
Sileällä sileällä järven jäällä
nyt poika varsalla ajaa,
sileältä sileältä järven jäältä
käy poika kultansa majaan.
Sileällä sileällä järven jäällä
ne maaliman murheet hukkuu,
ja oman kultansa polvella
tämä poika jo kohta nukkuu.
Köyhän koti.
Käki se kukkuu kuusikossa
ja mieli on surevainen,
heilini maailman kulkija on
ja itse olen samallainen.
Mut tule sinä tyttönen kuitenkin;
jos liityttäisin yhteen,
niin ehkäpä syksyllä korjaisimme
me pellosta pienen lyhteen.
Karu on korpi ja kuiva on kangas,
mut minkäpäs sille taitaa,
parempi on koti köyhäkin
kuin maailmanrannan laita.
Ja koti se koti on köyhänkin,
jos vaikka petäjää purtais,
ja vaikkapa joskus hallakin
se mieheltä mielen murtais.
Mut mitä niistä huolista huomisista,
ei ne nyt mieltä paina,
muu jos loppuu, niin rakkautta riittää
ja sitä sitä riittää aina.
Heilini.
Heilini on niin herttaisen kaunis,
kun ei vaan veis halla,
veihän se ruusun kukkasenkin
mäen kukkulalla.
Hento on ruusu ja kylmä on halla,
ei sitä kukkanen kestä,
anna siis, taivas, lämpöäsi
ja halla harmaja estä.
Hento on ruusu ja kylmä on halla,
elä sen anna tulla,
onhan päivän paistetta
ja onhan lämpöä sulka.
Suojele, taivas, heilini hento,
nuori kuin nurmen nukka,
kaunis sun maahan on katsella,
kun kasvaa se ruusun kukka.
Suojele, taivas, heilini hento,
anna päivää ja vettä,
anna poskehen purppuraa
ja anna huulihin mettä.
Kevätkylmissä.
Niin kylmä on kevähän tuuli,
syyn kyllä mä tiedän sen:
ei impeni viehkeähuuli
nyt riennä mun rinnallen.
Niin oudot on linnun laulut,
syyn kyllä mä tiedän sen:
ne kelle lauluja laulais,
kun kuihtui se kukkanen.
Sen siskoset surren nuokkuu,
syyn kyllä mä tiedän sen:
ne muistavat kukkien kukkaa
ja lapsosta keväimen.
Jäiden lähtö.
Kevätjäiden lähtöä katsomaan
minä riensin immen kanssa,
vaan virran jäät oli paikoillaan
ja lainehet kahleissansa.
Ei sulanut vielä virran jäät,
vaan jäät ne sydänten suli,
ei kuohunut laineet lakkapäät,
vaan kuohui rinnassa tuli.
Ja ma povelle painoin immen pään
ja suutelin kertaa sata, —
en tiennyt, ett¹ oli lähtö jään
niin suurta ja valtavata.
Kalevaisten karkelo.
Soikaa, soiton kielet, soikaa,
joukot nuoret karkeloikaa,
nyt se soiton aika on!
Hiuksista neion nuoren
kavon kullan kutriloista
soiton kielet tehty on.
Siksi kavon kaihomieltä
kertoo ääni kantelon.
Mure sille soinnut antoi,
suru säveleitä kantoi,
siksi harvoin riemunkieltä
kertoo ääni kantelon.
Soi nyt soitto kuitenkin,
soi nyt riemusävelin!
Rannan raidat notkuu, nuokkuu,
hiljaa illanhenki huokuu,
nuoku joukko nuorison
kaikuessa kantelon!
Kuule, kaikuu vaskivaara,
helkkyvi hopeakorpi,
käki iltavirret kukkuu,
kohta neiot nuoret nukkuu.
Nyt siis, soiton kielet, soikaa,
joukot nuoret karkeloikaa!
Soikaa, soiton kielet, soikaa,
Kalevala kaunis on,
kapo kaunis, kultakutri
kukkana on karkelon!
Lähtee karhu piilostaan
soiton ääntä kuulemaan,
tulee peura poikineen,
soutaa sotkat yli veen,
uivat hau'it hangotellen,
ve'en koirat vengotellen,
tulee tarha Tapion,
tulee väki Vellamon.
Laskee päivä radaltaan
soiton kieltä kuulemaan,
kultaa maat ja mantereet,
kalevaisten tantereet.
Kuulee taivahalla kuu,
katsoo tuores tuomipuu
kuinka nuoret karkeloi,
kalevaisten soitto soi.
Soikaa siis, te soitot, soikaa,
Kalevala kaunis on,
kapo kaunis, kultakutri
kukkana on karkelon!
Kevätmietteissä.
Päivä jo laskee rannan taa
tähtiä taivaalle kohoaa,
valkohohdossa kuuhut valvoo,
kirkasna välkkyy virran kalvo,
välkkyy hopeahohdossaan,
välkkyy keskellä usviaan.
Utuharsossa unten maan
merenneitoset keinuu vaan,
keinuu unina aallon pinnan,
aavistuksina ihmisrinnan,
keskeltä usvia harmaita
herättää toivoja armaita.
Öinen kulkija katselen
leikkiä Vellamon neitosten,
keskellä usvia kuljen yksin,
kevättoivoin ja epäilyksin;
keväthenkeä huokuu maa,
kevättoivoja kasvattaa.
Rinta kulkijan rauhaton
unten lehtoon uupunut on,
tähdet tuikkivat lemmen tulta,
kevättoivoja kuuhut kultaa,
lehdossa utuisten unten maan
kulkija rauhaton rauhan saan.
Kultia kuuhuen katselen,
totta vai valhetta — tiedä en.
Kultia katselen taivahalla,
kultia katselen aallon alla,
kultia katselen virran suun,
lahjoja kummia öisen kuun.
Kuuhuelta mä kyselen:
"Ken saa kultasi, lausu ken!
Kelle annat aartehes, kelle,
yön ja usvanko lapsoselle?"
Kuu ei vastaa, ja usvissaan
neidot Vellamon leikkii vaan.
Ainon kaiho.
Sopusointu rinnastani
minne, minne haihtuikaan?
Kaiho kumma poveani
aina, aina polttaa vaan.
Häntä rakastaako voisin,
sekö äidin tahto on,
mainettako unelmoisin,
ennen hoikka huoleton?
Rakastan ma vettä, mettä,
kultakummun kukkia,
kielon kastekyynelettä,
kotilahden lauluja.
Niiltä etsin lohdutusta,
nyt en niiltä löydäkkään,
mieleni on murheen musta,
nytkö lohduttomaks jään?
Kentät karkelen ja soitan,
tuskat kummat tunnen vaan;
riemuella tyttö koitan,
eipä riemu kuulukkaan.
Kerran lemmin...
Kerran lemmin koito lapsi,
kerran raukka ma rakastin.
Pois on lenti lemmittyni,
suistui armas surman suuhun;
mieli mustaksi mureni,
synkkeni sydänalani.
Siks on kulkuni katala,
polku päivän paistamaton,
edessä on korpi kolkko,
taivas tähdetön takana.
12-13.IV.1597.
En tahtonut kansalle tuskia,
en tahtonut vääryyttä, sortoa,
en tahtonut kansaani kostaa.
Minä tahdoin yöstä ja hallasta,
minä tahdoin vieraasta vallasta
tämän kansan jaloille nostaa.
Mun käskyni kankailla Suomenmaan
sai kodit liekkinä leimuamaan,
sai soimahan sotatorven.
Sain taistella kansaani vastahan,
mut herättää tahdoin unestaan
ylös kontion Suomen korven.
Mun käskyni kankailla Suomenmaan
sai veljet veljiä surmamaan,
sai vuotamaan kansani verta,
minä tahdoin sorrosta, vainosta
ja taistojen taakasta, painosta
ylös nostaa kansani kerta.
Mun käteni kansalle Suomenmaan
ei antaa saattanut apuaan,
se armoton oli kuin rauta.
Mut armoa aika ei sallinut se,
ja armotonna myös minulle
nyt aukenee äkkiä hauta.
Nään sinne uskoni sortuvan
ja toivoni Suomen kansahan,
sen vapauteen, vastaisuuteen,
en nousevan rautaista kouraa nää,
joka kansani voisi jännittää
ja herättää elohon uuteen.
Valo vaipuu eloni auringon,
pian yöhön pimeään peittynyt on
sen sammuva iltarusko.
Kun kalman vuoteelle painan pään,
minä pirstoina toivoni suuren nään,
nään sammuvan eloni uskon.
Jo Manan neitoset maatavat,
jo kalman tyttäret kaatavat
tään kontion Suomen korven...
Mut kuulkaa ratsujen jyminää,
oi, kuulkaa! Mistä on melske tää
ja toitotus sotatorven?
Minä kuulen tanteren töminää,
maan perustuksetko järkähtää,
minä kuulen kalsketta kalpain!
Minä kuulen myrskyjen mylvintää,
minä kuulen kuin raivoopi rajusää,
minä kuulen sortuvan salpain!
Minä kuulen sulavan Suomen jään,
minä kuulen: nuijilla isketään,
jo korven kontiot herää!
Läpi vuosisatojen harsojen,
sen kärsimyksien, tuskien
näen: paistaa jo päivänterä.
Minä näänkö vain haaveuniain,
minä vuoteellaniko houraan vain?
En, en, se uni se on totta —
Mut katso, katso, ken se on, ken?
Se käsi on kalman, tunnen sen! —
Nyt saat minut luoksesi ottaa!
Korven keskellä.
Karun korven keskellä Pohjassa
eli katajainen kansa,
ja se korvet raatoi ja perkasi
ja muokkasi aurallansa.
Ja keskellä korpea kolkkoa
se taisteli, taisteli, kesti,
ja hallan ja nälkäkuoleman
sen kuokka ja kirves esti.
Vaan milloinkaan se ei sortunut,
ei konsa sen pettänyt tarmo,
sen oma kuntonsa kohotti,
ei antimet eikä armo.
Ja keskellä korpea kolkkoa
se kannelta helkytteli,
ja metsän pimeässä pirtissä
sen laulujen henki eli.
Ja se peistä ja nuijaa heilutti
kun uhkasi sorto, väärä,
ja se tunsi sen: valohon, vapauteen
oli sillä matkansa määrä.
Ja siksi se valon ja vapauden
sydänverellä omakseen osti,
ja siksi se valon temppelin
joka korven laitahan nosti.
Mut pimeät vallat ne pelkäsivät
valonvirtaa voimakasta,
ja pimeät vallat ne tahtoivat
valon estää virtaamasta.
Ja pimeät vallat ne nousivat,
ukonpilvinä valon ne peitti,
ja keskelle kolkkoa korpea
ne kansan pimeään heitti.
Mut valonvirta on voimakas,
ken vois sen kulkua estää,
se ikuisuudesta syntynyt on
ja ikuisuutehen kestää.
Ukonpilvet ne valon jos peittääkin,
uhka haihtuva on se vain hetken;
sen jälkeen kahta näät kauniimman
valon valtavan voittoretken.
Sen jälkeen entistä uljaammin
taas nousee jumalan tammi,
sen jälkeen entistä armaampi
on loiskina metsälammin.
Sen jälkeen kahta kauniimmin
taas sinelle siintää salo,
sen jälkeen kahta kirkkaammin
joka majahan välkkyy valo.
Kylänkarkelo.
käy karkelohon kylän kasvava kansa,
pelimanni jo soittaa parhaillansa,
ja kuluvi kesäinen ilta!
Pian lampi tyyni on lailla peilin,
kera karkele, poikanen, nyt oman heilin,
jotta notkuvi sininen silta!
Vain virrassa lainehet lipattaa, liikkuu
ja järvellä sorsat soreasti kiikkuu
ja aaltoaa vihannat viljat.
Ylös poikaset, kuuset te kevähäiset,
ylös neitoset nuoret, pellavapäiset,
te tään kylän lempeät liljat!
Kas, heinät ne heiluu ja nurmet ne nuokkuu,
ja illan tuuli niin hiljaa huokuu
ja sävelet soivat, soivat
Kas, tuoresna tuoksuu kuunahan kukka
ja nuori on neitonen pellavatukka
ja vainiot vihannoivat
Oi, soios soitto ja vinkuos viulu,
pois kirvehes poika, pois neitonen kiulu,
tää ilta se ilta on ilon!
Ota, poikanen, heiliäs hellää vyöstä
ja karkele huoleti päivän työstä
nyt päällä sen sillan silon!
Ja sävelet soivat ja lintuset laulaa
ja poika se neitoa norjaa kaulaa
ja laskevi kesäinen ilta.
Ja murheet murtuu ja huolet ne haihtuu
ja arkisurut ne riemuksi vaihtuu
ja notkuvi sininen silta.
Kas, kentät ne kukkii ja läikkyy laihot
ja nuoruus surmahan suistaa kaihot
ja haihtuu elämän arki.
Ja yksin nyt itkee tuima Tuoni,
povet nuorten kun paisuu ja sykkii suoni
ja rinta ei huolia harki.
Ja soios soitto ja vinkuos viulu,
pois kirvehes poika, pois neitonen kiulu,
tää ilta se ilta on ilon!
Ota, poikanen, heiliäs hellää vyöstä
ja karkele huoleti päivän työstä
nyt päällä sen sillan silon!
Tarina Pekasta ja vallesmannista.
Hän korven kolkasta tullut on
nyt tietojen, taitojen maille.
Hän kuokan jätti ja lapion,
oli oppia jäänyt vaille,
mut vanhanakin hän tahtoi koittaa
ja vanhanakin hän tahtoi voittaa
viel' oksan tiedon ja taidon puusta.
Vaan kotikylässä elämä nousi,
ja sana kulki nyt suuhun suusta,
ja kaikki virttä yhtä soittaa:
jo herraksi Pekka tahtoo koittaa!
Ja vallesmannikin ihmeissänsä
nyt yhtehen hykersi käsiänsä:
"Mikä mieheltä mielen vienyt on,
hän mennyt on kansanopistohon!
Voi ihmettä kummaa! Voi herranen aika!
On miehelle varmaan tehty jo taika.
En ymmärrä mikä päähän pisti,
hän kohta on täysi sosialisti.
Hän lehtiä lukee
ja lausehet pukee
kuin oppia paljonki saanut ois.
Hänen kerran kummia kertovan kuulin
ja päästä jo pyörälle tulleen luulin.
Hän lausui: 'laps mökin pienenkin
on oikeutettu oppihin.'
Ja yhtä hyvin kuin viljan hinnat
tuns' Juhani Ahot ja Päivärinnat,
ja draamat Shakespearen tunsi hän —
ties mitä ne kaikki lienevätkään,
ei mulle hyötyä moisesta työstä,
mä ilman niitäkin osaan ryöstää.
Mä nauroin hälle, vaan vakavana
näin virkkoi mulle tuo vanha aasi:
'Sua, herra, työhön käskee maasi."
Mä lausuin hälle: "mä työtä teen,
mä rästit kannan ja ryöstöt annan?'
Hän huokasi silloin syvähän,
ei mitään virkkanut enemmän.
Kai huomasi, turha on vastaan koittaa,
kai näki: tyhmän ja pöllöpään
mies sivistynyt aina voittaa." —
Ja tyytyväisenä, mielissänsä
hän yhteen hykersi käsiänsä.
Ja Perälän pitäjän vallasväki
se eessään viisahan herran näki,
ja koko kylä se kertoa ties:
"Niin viisas on meillä nimismies,
on sivistynyt ja vakainenki,
ei häntä villitse ajan henki.
Ah, tällaisia jos kaikki ois,
niin sovussa kansa elää vois,
ja Suomen kansa ja Suomen maa
niin rauhassa saisi kukoistaa!"
Pimeän pesä.
(Vuorilegenda.)
Ne tuikki ne tuhannet kynttilät
ja valot kirkkahat välkkyivät,
oli valon juhla jalo.
Ja vaikka joutui ilta ja yö
ja vaikk' oli päättynyt päivän työ,
valoin välkkyi joka talo.
Ja vaikka talvi kattoi maan
ja vaikka vihurit vinkui vaan,
niin oli rinnoissa kesä.
Mut yks oli maja valoton,
se pimeyden hengen asunto on,
se oli peikon pesä.
Ja valot ne välkkyi ja välkkyi vaan
ja peikko katseli kauhuissaan,
hän silmiä siristeli
ja vavistuksessa eli
ja huokasi: "ollappa oikea yö,
niin silloin mullekin alkais työ,
minä valkeutta pelkään
ja pelkään omaa selkään.
Oi yö, sinä suloinen lohtujen tuoja,
oi yötä jos ijäti antais Luoja!
Oi yöni, oi yöni,
mun peikon työni
sä ijäti kätkisit maailmalta
ja ijäti kestäis peikkojen valta."
Ja peikko se tuimasti tirkisteli
ja peikonsilmiään sirkisteli,
mut valoja syttyi ja syttyi vaan,
ja peikko se potki kauhuissaan
ja pelosta pysähtyi veri. —
"Mi joukko kumma kujalla käy,
ei muita kuin valon soihtuja näy,
siell' aaltoaa tulimeri."
Ja peikko pakenee joukkoa
ja etsii pimeintä loukkoa.
"Oi, kohta nyt hukka jo perii!"
Ja valot valtavat virtaili,
mut yks oli pimeän pesä.
Ja kansa valosta riemuitsi
ja rintahan koitti kesä.
Mutta peikko se pelkäsi valoja
ja pelkäsi toisia taloja;
ne kaikki valoa virtaili —
Mut yks oli pimeän pesä.
Voiton saatte!
Lietsokaatte, lietsokaatte
valonahjot valkeaa!
Pilvet raskaat, taivas tumma
pimeyttä uhkajaa,
vaarassa on isänmaa,
kaikin voimin lietsokaa!
Lietsokaatte, lietsokaatte
valonahjot valkeaa!
Lietsokaatte,
voiton saatte!
Valaiskaatte, valaiskaatte
maata valon airuet!
Valaiskaatte rikkaan majat
sekä salon sydämmet,
valaiskaatte köyhän tie,
joka metsäpirttiin vie!
Valaiskaatte, valaiskaatte
maata valon airuet!
Valaiskaatte,
voiton saatte!
Taistelkaatte, taistelkaatte
eestä ikitotuuden!
Taistelkaatte vastaan yötä,
vastaan valtaa vääryyden,
taistelkaatte eestä lain,
eestä oikeuden vain!
Taistelkaatte, taistelkaatte
eestä ikitotuuden!
Taistelkaatte,
voiton saatte!
Seisokaatte, seisokaatte
rivissä nyt joka mies,
että rauhass' aina palaa
saisi pyhä kotilies!
Vapautta puoltakaa!
Teitä siunaa kansa, maa.
Seisokaatte, seisokaatte
rivissä nyt joka mies!
Seisokaatte,
voiton saatte!
Lietsokaatte, lietsokaatte
valonahjot valkeaa!
Pilvet raskaat, pilvet tummat
vielä kerran halkeaa.
Suomen, valon morsion
päivä silloin kirkas on.
Lietsokaatte, lietsokaatte
valonahjot valkeaa!
Lietsokaatte,
voiton saatte!
Maamiehen kevätlaulu.
Oi kevään kauniin antaja,
oi taivahainen Luoja!
nyt viljaa nuorta, nousevaa
sä varjele ja suojaa.
Sä hoivaa hennot tähkäpäät
niit' ettei veisi halla,
niin paljon nuorta toivoa
nyt uhkuu kaikkialla.
Ja kevään hengen valaista
suo pimeätä Pohjaa,
ja poveen salon synkänkin
sä onni, rauha ohjaa.
Tahdon ikitulta.
Taivas! elä mulle
anna kiiltokultaa;
paljon, paljon enempi
tahdon, taivas, sulta.
Tahdon, taivas, sulta
vaadin valkeoita,
innon ikitulta,
tulta, salamoita.
Niillä isken yöhön,
niinkuin isket itse,
salamoita singotan
maitse, manteritse.
Niillä isken yöhön,
ohi tähtisarjain,
kautta avaruuden,
halki vuorten harjain.
Niillä isken yöhön,
mik' ei kestä, särjen,
vasten valtaa väärää
käännän nuoles kärjen.
Niillä isken yöhön,
kaadan konnat, peikot,
nostan valoon, valtaan
sorretut ja heikot.
Halpa lahjas oisi
kunnia ja kulta —
Tahdon, taivas, sulta
tahdon ikitulta!
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LAULUJA ***
Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.
Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.
START: FULL LICENSE
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™
electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg™ License when
you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the laws
of the country where you are located before using this eBook.
1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg™.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg™ website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works
provided that:
• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has
agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
within 60 days following each date on which you prepare (or are
legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation.”
• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
License. You must require such a user to return or destroy all
copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
works.
• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
receipt of the work.
• You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg™ works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any
Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™
Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg™ and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.
The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West,
Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.
Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of
volunteer support.
Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.
Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.
This website includes information about Project Gutenberg™,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
