Hemming Gad : Historiallinen näytelmä

By Alpo Noponen

The Project Gutenberg eBook of Hemming Gad
    
This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
of the Project Gutenberg License included with this eBook or online
at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States,
you will have to check the laws of the country where you are located
before using this eBook.

Title: Hemming Gad
        Historiallinen näytelmä

Author: Alpo Noponen


        
Release date: March 10, 2026 [eBook #78163]

Language: Finnish

Original publication: Porvoo: Werner Söderström, 1903

Other information and formats: www.gutenberg.org/ebooks/78163

Credits: Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen


*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HEMMING GAD ***
language: Finnish




HEMMING GAD

Historiallinen näytelmä


Kirj.

ALPO NOPONEN





Porvoossa,
Werner Söderström,
1903.



HENKILÖT:

KRISTIAN II, Tanskan kuningas.
STEN STURE, Ruotsin valtionhoitaja.
KRISTINA GYLLENSTJERNA, hänen puolisonsa,
HEMMING GAD, Linköpingin valittu piispa.
MATIAS, Strengnäsin piispa.
INGEMAR, Vexiön piispa.
ERIK TROLLE......... |
STEN KRISTERINPOIKA. |
KRISTER PENTINPOIKA. |
KNUT ESKILINPOIKA... |
ERIK JUHANANPOIKA... | ruotsalaisia ylimyksiä.
KUSTAA ERIKINPOIKA.. |
MAUNU GREN.......... |
LAURI SIGGENPOIKA... |
YRJÖ SIGGENPOIKA.... |
JAAKKO KURKI........ |
JOHAN ARCIMBOLD, paavin legoatti.
SIGBRIT, kuningas Kristianin naisministeri.
MESTARI JON, kuningas Kristianin kirjuri.
ELSA, rouva Kristinan kamarineito.
ALBERT BUSKMAN, Vexiön kauppias-veljestön vanhin.
KARL GRÖN, palveleva veli.
OLAUS BJÖRN, | talonpoikia.
LASSE STARK, |
TUKHOLMAN PORMESTARI.
Päälliköitä, sotilaita, porvareita, talonpoikia.




ENSIMÄINEN NÄYTÖS.


Pyhän Slgfridin kauppiasveljestön holvikattoinen huone Vexiössä.
Peräseinällä suuri kuva Sigfrid-tarusta. Pyhimys seisoo siinä paljain
päin järven rannalla Ja katsoo järvelle, jonka pinnalla palaa kolme
tulta. Oikealla on perällä ovi, etualalla pari tuolia, joiden kohdalla
akkuna, oven takana asekarsina. Vasemmalla pitkä pöytä, jonka
ympärillä rahit. Pöydällä puunuijia. Sen yläpuolella riippuu katosta
vanhanaikainen vaaka.

Esiripun noustessa kantaa _Karl Grön_ muutamien toisten veljien kanssa
olvihaarlkoita pöydälle.

BUSKMAN (hiilen sisään muutamain kauppiaiden kanssa). Onko oluemme
taatusti hyvää?

GRÖN. Parasta saksalaista. Itämeren yli ei ole tuotu jalompaa juomaa.

BUSKMAN. Danzigistako?

GRÖN. Ei. Se on Emsin olutta.

BUSKMAN. Emsin? Miksi niin? Sitä harvoin pidoissamme nautitaan?

GRÖN. Se on totta. Kuningas Kaarle Knuutinpojan ajoista ovat useimmat
Ruotsin herrat ja parhaat porvarit nauttineet danzigilaista Pryssingin
olutta. Mutta pyhän Sigfridin kellarissa on varaa valita.

BUSKMAN. Ja miksi valitsitte nyt Emsin oluen?

GRÖN. Veljillä on hyvä maku, sen tiedät; mutta heillä on hyvä
hajuaistikin.

BUSKMAN. Ja onko Emsin oluella parempi haju?

GRÖN. On, vieraittemme mielestä.

BUSKMAN. Mistä sen tiedät?

GRÖN. Tänne tulee oma piispamme Ingemar, piispa Matias Strengnäsistä,
valtaneuvos ja ritari Erik Trolle ja vapaasukuiset herrat Sten
Kristerinpoika, Krister Pentinpoika ja Knut Eskilinpoika, kenties
muitakin. Mutta kaikki ovat tanskalaista lajia.

BUSKMAN. Veljestöllemme on heidän vierailunsa kunniaksi.

GRÖN. Voi olla hyödyksikin: siksi voitelemme heitä samalla oluella,
jota käytetään Kööpenhaminan hovissa.

1:NEN KAUPPIAS. Kenties me markkinoista pääsemme.

2:NEN KAUPPIAS. Siihen auttakoon meitä pyhä Sigfrid!

BUSKMAN. Kuningas on, olen kuullut, aikeissa hävittää markkinat Tanskan
kaupungeista.

1:NEN KAUPPIAS (kääntyen pyhimyksen kuvaan päin kädet ristissä). Suo
hänelle valta Ruotsissakin, pyhä Sigfrid, ettei sinun veljestösi
tarvitseisi kärsiä rihkamakaupustelijain kilpailua, joka polkee oikean
hinnan.

GRÖN. Et, tiedä, veli, vaikka vielä rukoustasi katuisit. On tuossa
vaaka (viittaa siihen). Jos toiselle laudalle lasket Sten herramme ja
toiselle kuningas Kristianin, ja jos kuninkaan puoli silloin vaipuu
alemma, niin se tapahtuu siksi, että hänellä on kaksi sydäntä, toinen
hyvä ja avulias, toinen äärettömän julma, pirullinen.

BUSKMAN. Hillitse kielesi, Grön. Ken tietää, milloin vieraat korvat
ovat ovella. Ne, joita tahdoit punnita, ovat liian raskaat Vexiön
kauppiaiden vaakaan pantaviksi. Meidän täytyy varoa, ettemme kumpaakaan
loukkaa.

GRÖN. Ja koettaa hyötyä kummastakin, niinkuin vaatii kauppias veri.

BUSKMAN. Niin.

GRÖN. Pitääkö minun niille arvoisille herroille muistuttaa Sigfridin
veljestön sääntöjä, ettei täällä saa sanoa toiselle: sinä varas,
roisto, petturi, konna, ett'ei Sigfridin majassa saa toista puukolla
iskeä, ei lyödä vasten naamaa, ei tukasta kiskoa eikä oluthaarikalla
päähän paiskata, ei toista tuleen tuupata eikä viskata olutta
kumppaninsa vaatteille eikä ojentaa sääriä tanssivien tielle...
Ai, mikä vahinko, etteivät vieraamme saapuneet illalla, jolloin
vahakynttilät olisivat pöydällä palaneet ja neitosemme olisivat
huilujen soidessa sievästi tanssia hipsutelleet.

BUSKMAN. He eivät huvin vuoksi saavu. Mutta vapaasti tulkoot, ilman
muistutusta.

GRÖN. Entä aseet?

BUSKMAN. Ovella otetaan kuin ainakin.

PALVELIJAVELI (ovesta tullen). Hänen armonsa piispamme Ingemar, hänen
armonsa piispa Matias Strengnäsistä ja korkea-arvoinen mestari Jon
Kööpenhaminasta haluavat astua pyhän Sigfridin veljesmajaan.

BUSKMAN. Olkoot tervetulleet.

Piispat _Ingemar_ ja _Matias_ sekä mestari _Jon_ (saapuvat edelliset
aseettomina, Jon miekka vyöllä).

MATIAS. Omasta ja virkaveljeni Ingemarin sekä tämän nerokkaan mestarin
puolesta toivotan Vexiön kauppiaille Jumalan, hänen pyhän äitinsä,
pyhän Sigfridin ja kaikkien muiden pyhimysten suosiota ja suojelusta.

GRÖN (mestari Jonille). Sallikaa, teidän arvoisuutenne, minun hiukan
keventää vyötäisiänne.

JON (Katsahtaa tuikeasti kysyjään).

GRÖN. Miekkanne, arvoisa.

JON (Hellittää miekan vyöltään ja antaa sen Grönille, joka vie sen
asekarsinaan).

BUSKMAN. Veljestömme puolesta lausun arvoisat isät tervetulleiksi.
Piispaamme Ingemaria on meillä ollut onni nähdä täällä useinkin, mutta
korkea-arvoinen Strengnäsin piispa suo meille sen kunnian nyt ensi
kertaa, siksi siitä erittäin iloitsemme. Suvaitsetteko, arvoisat isät,
juoda kanssamme pyhän Sigfridin maljan pyhimyksen kellarista noudetulla
oluella?

INGEMAR. Me kiitämme. Minä tunnen, että oluenne on hyvää.

MATIAS. Minäkin kiitän. Mutta mielestäni meidän pitäisi odottaa niitä
vapaasukuisia herroja, joiden on määrä heti saapua.

BUSKMAN. Siis odotamme. Lavitsalle, arvoisat vieraat! (Piispat istuvat).

MESTARI JON. Vexiö on lähellä Tanskan rajaa ja sen kauppiaat ovat
tunnetut vierasvaraisuudestaan. Siksi rohkenen minä, kuningas
Kristianin palvelija, saapua tähän majaan.

INGEMAR. Hän on meidän ystävämme, hyvät kauppiaat.

MATIAS. Ja teidän ystävänne. Kuningas Kristian suojelee kauppiaiden
etuja.

1:NEN KAUPPIAS. Hävittääkö hän markkinat?

2:NEN KAUPPIAS. Ja turvaa oikean hinnan?

MESTARI JON. Sen hän varmaan tekee, kun pääsee valtaan valtakunnassaan
Ruotsissa.

GRÖN. Hän onkin vallassa valtakunnassaan, mutta ei Ruotsissa. Täällä
siis ei ole hänen valtakuntansa.

MESTARI JON (piispoille). Väärään paikkaan toitte minut, arvoisat isät.

INGEMAR. Ei, hyvä mestari. Paikka on oikea. Minä tunnen Karl Grönin.
Hän kyllä sopisi muonamarskiksi kuningas Kristianin hoviin.

GRÖN. Jos saisin anteeksi syntyperäni ja ruotsalaisen kansallisuuteni.

BUSKMAN. Yhdyn arvoisaan piispaamme. Kuningas Kristianin palvelija on
seuraamme tervetullut. Kauppamiehet tarvitsevat ystäviä kaikkialla. Ja
kuningas on suosiollinen porvareille. Onhan hän kasvanutkin porvarin
kotona.

MESTARI JON. Minäkin olen porvarin poika ja istun seuraanne.

MATIAS. Te, Vexiön kauppiaat, eikö olojen epävarmuus ja alituinen sota
pahasti häiritse rauhallista tointanne?

BUSKMAN. Niin meidän tointamme kuin muidenkin, kenties enemmänkin;
olemmehan valtakunnan kynnyksellä.

MATIAS. Mutta teillä on hyviä kynnyksen vartioita.

INGEMAR. Trollet Bergqvarassa.

BUSKMAN. Ja piispamme Ingemar.

GRÖN. Ja valpas valtionhoitajamme.

INGEMAR. Hänellä on paljon suojeltavia. Ei tänne yllä hänen kätensä..

MATIAS. Mutta meidän pitäisi jo saada loppu sodista.

BUSKMAN. Sen suokoon Jumala, pyhä Sigfrid ja kaikki Ruotsin pyhät
suojeluspatroonat.

PALVELIJA (ovesta tullen). Valtioneuvokset ja vapaasukuiset herrat Erik
Trolle, Knut Eskilinpoika, Sten Kristerinpoika ja Krister Pentinpoika
haluavat astua pyhän Sigfridin veljesmajaan.

BUSKMAN. Olkoot tervetulleet.

YLIMYKSET (saapuvat sisälle. Grön kiiruhtaa heidän luokseen
kumarruksilla ja kädenliikkeillä pyytäen heidän aseitaan. Ne annetaan
hänelle vuoron mukaan, ja hän asettaa ne karsinaan. Huoneessa olijat
ovat kohonneet seisomaan).

ERIK TROLLE. Kuulin täältä hurskaan toivotuksen.

MATIAS. Se, jalot herrat, oli Vexiön kauppiaiden siunaus rauhapuolueen
toimille.

ERIK TROLLE. Se oli meille parhain vastaanotto.

BUSKMAN. Ja teidän arvoisuutenne saapuminen tähän majaan on
veljestöllemme erinomainen kunnia. Ja siksi terve tultuanne! Pyydän
(lyö nuijalla pöytään), että veljestömme sääntöjen mukaan juomme aluksi
pyhän Sigfridin maljan. (Haarikoihin tartutaan. Kaikki juovat kääntäen
kasvonsa pyhimyksen kuvaan päin).

MATIAS. Muistettuamme ensiksi tämän arvoisan veljestön suojeluspyhää,
pitää meidän nyt pyhän Erikin nimessä kiirehtiä keskustelemaan niistä
tärkeistä asioista, joiden tähden olemme koolla. Ehdotan, että piispa
Ingemar johtaisi keskusteluja.

INGEMAR. Kiitän, sydämestäni kiitän. Tätä kunniaa en kuitenkaan
tahdo. Jos ei veli Matias itse johtajaksemme suostu, niin ehdotan,
että siksi rupeaisi Ekholman ritari, valtaneuvos Erik Trolle. Ikänsä,
kokemuksensa, arvonsa ja oppinsa puolesta on hän siihen sopivin.

KAIKKI YLIMYKSET. Hyvä!

ERIK TROLLE. Taasen kiitosta yli ansion. Soturina ovat kaikki nämä
jalosukuiset ritarit vertaisiani. Oppia suuresti rakastan, mutta
kelpaan siinä tuskin näiden arvoisain isien kengänrihmoja päästämään.
Mutta ehdotusta en vastusta, koska minulla on syytä vihata Sten
Svantenpojan valtaa, ja koska rauhanpuolue minua johtajanaan pitää.

KNUT ESKILINPOIKA. Häpeän puna on ollut poskillani siitä saakka, kun
meidän Arbogassa tekemän päätöksemme sai talonpoikaiskarja Upsalassa
puretuksi. Sinäkin Sten Kristerinpoika kannatit Sten Svantenpoikaa.

KRISTER PENTINPOIKA. Sitä en voi antaa sukulaiselleni anteeksi.

STEN KRISTERINPOIKA (hermostuneesti). En voinut sietää Trolleja; pidin
heitä liian tanskalaisina, ja tanskalaisia oli minulla syy katkerasti
vihata.

MESTARI JON. Vihanne lauhtunut on, toivon minä.

STEN KRISTERINPOIKA. Nyt vihaan Sturea, en ketään muita.

MATIAS. Siinä kumppanuksia olemme.

KNUT ESKILINPOIKA. Hänen täytyy kukistua.

ERIK TROLLE. Hänellä on ystäviä.

KNUT ESKILINPOIKA. Talonpoikakarja.

ERIK TROLLE. Ja Vaasat, Maunu Gren...

KRISTER PENTINPOIKA. Ja Hemming Gad.

STEN KRISTERINPOIKA. Hänestä vaiti. Hänen hillitön kielensä on minut
niin suolannut, että mieltäni kirveltää, kun muistan häntä. Vihaan
Sturea kuolemaan asti, kun hän luottaa mokomaan mieheen. Missä olen
istunutkin kanssanne juomapöydässä, olette aina kertoneet minulle,
kuinka tämä kelvoton piispa...

MATIAS. Electus ainoastaan...

STEN KRISTERINPOIKA. No niin, inhoittava electus on minua herrallensa
ivaillut.

INGEMAR. Samasta vitsasta olemme kaikki saaneet.

STEN KRISTERINPOIKA. Mutta minua, joka olen korottanut Sturen!

ERIK TROLLE. Ja siinä väärin tehnyt.

STEN KRISTERINP. Väärin tai oikein, siitä en tarvitse tehdä tiliä.
Mutta nyt hänen täytyy kukistua. Minä rupean kuningas Kristianin
mieheksi.

MESTARI JON. Kun te, arvoisat ylimykset, olette kaikki armollisen
kuninkaani ystäviä, tuon minä teille hänen terveisensä. Hän luottaa
teihin ja toivoo avullanne pian pääsevänsä ruotsalaisten alamaistensa
oikeaksi herraksi, josta ilkeämieliset ihmiset ovat hänet estäneet.
Hänen hyväntahtoisuudellaan ja anteliaisuudellaan teitä kohtaan ei
ole rajoja oleva. Hän palkitsee teidät runsaimmilla läänityksillä
ja vihamiestensä rikkauksilla sekä asettaa teidät johtamaan maan
hallitusta. Ja rouva Sigbrit, jonka erityisestä suosiosta minulla on
onni iloita, ja jonka mieltä kuulematta kuningas ei mitään tee, hän
on...

KNUT ESKILINP. Olkoon hän, mitä on, mutta me kuulemme mieluummin
kuninkaasta kuin hänestä.

ERIK TROLLE. Minä kunnioitan rouva Sigbritin oppia.

KNUT ESKILINP. Noita!

MATIAS. Kuningas Kristianin malja! Miksi en sanoisi: kuninkaamme malja!

KAIKKI YLIMYKSET. Kuningas Kristianin malja! (Juovat. Kauppiaat
nousevat, mutta eivät yhdy maljaan.)

MESTARI JON. Samaa olutta kuin kuninkaamme pöydässä!

ERIK TROLLE. Te ette juo, kauppiaamme.

BUSKMAN. Ei meillä, jalot herrat, ole voimaa ja rohkeutta niinkuin
teillä. Kun Kristian on kuninkaamme, maljansa juomme.

ERIK TROLLE. Minkä keinon, hyvät herrat, luulette nopeimmin tuovan
heille tämän onnen?

MESTARI JON. Sallitaanko tehdä ehdotus?

ERIK TROLLE. Sallitaan, luulen minä.

KAIKKI YLIMYKSET. Sallitaan.

MESTARI JON. Etelä-Ruotsin aateli avaa heti linnansa Kristianin
joukoille. Linnain isännät, kieltävät Sturelta läänityksistä määrätyn
veron sekä huovit, mutta antavat molemmat kuninkaalle. Seudun
porvaristo ja talonpojat seuraavat heti ylimysten esimerkkiä liittyen
oikeaan kuninkaaseensa. Niin täytyy Sturen väistyä.

STEN KRISTERINP. Minä olen valmis. Älykkäin huovini on urkkinut
tietoonsa valtionhoitajan huoveilta, että valtionhoitaja aikoo
murhauttaa minut epäluulosta saadaksensa haltuunsa Nyköpingin. Ruotsin
vahvimman linnan.

KRISTER PENTINP. (kiivaasti). Hän uskaltaisi Oxenstjernaan koskea.

STEN KRISTERINP. Linnaani ei hän ainakaan saa; sen luovutan kuningas
Kristianille. (Lähimmille ylimyksille ja Jonille.) Heti kun Nyköpingin
portilla tanskalainen soturi lausuu tunnussanan "Kalmarin rakas
yhteys", remahtaa se auki kuninkaan joukoille.

MESTARI JON. Te täytätte niin kuninkaamme rohkeimman toivon.

INGEMAR. Nyt muistan. (Vetää kirjeen poveltaan.) Sain äsken kirjeen
Sturelta. Hän kirjoittaa: (Avaa kirjeen ja lukee.) »Sten Sture, Eksjön
ritari, Ruotsin valtionhoitaja, hänen armolleen piispa Ingemarille
Vexiossä tervehdys. Kun Ruotsin itsenäisyyden turvaaminen edelleen
vaatii paljon varoja, niin kehoitamme teidän armoanne joutuisimmin
suorittamaan veron niistä läänityksistä, joita isäni, Jumala hänen
sieluansa armahtakoon, ja minä olemme teidän armollenne kruunun
puolesta antaneet. Samalla kehotamme teitä saapumaan huovinenne
Kalmariin, jonka kaupungin, kuten teidän armonne tietää, herra
electus on Ruotsin pyhien suojeluspatroonain avulla jälleen Ruotsille
valloittanut, vaan jonka linna vielä on Tanskan kuninkaan vallassa. Sen
valloittaminen vaatii paljon voimaa ja uhrauksia. Valitettavasti monet
maan ylimyksistä itsekkäistä syistä vetäytyvät näistä uhrauksista pois.
Mutta siitä he itse vastatkoot omalletunnolleen, Jumalalle ja pyhälle
Erik kuninkaalle.» (Käärii kirjeen kokoon.) Mitä on minun tehtävä?

KNUT ESKILINP. Lähettäkää vastaukseksi pala tyhjää pergamenttia!

STEN KRISTERINP. Pyhän Bodvidin parran kautta, se on parasta.

MATIAS. Se sopisi ritarille, ei piispalle. Hengen miehen täytyy
menetellä maltilla.

KRISTER PENTINP. Ja totella?

MATIAS. Ei. Veli Ingemar kirjoittaa näin: Olen tarkoin harkinnut teidän
herruutenne käskyjä. Mutta täyttää en voi kumpaakaan. Mitä veroihin
tulee, luulen viisaammaksi säästää ne parempiin aikoihin kuin lähettää
ne teidän sotavarustuksiinne. Hiippakuntakaupungistani en voi poistua
enkä electukselle huoveja lähettää, koska niistä toiset ovat kuolleet,
toiset ovat sairaina ja jäännökset tarvitaan täällä Värendissä.

KAIKKI YLIMYKSET. Hyvä!

TROLLE. Suostuuko hänen armonsa kirjoittamaan näin?

INGEMAR. Jos ei vaaraa olisi.

MATIAS. Vaaraa! Kenen piispan tarvitseisi yhtä valtionhoitajaa pelätä?

INGEMAR. Pyhä isä on kaukana.

MATIAS. Mutta hänen voimakkaita palvelijoitaan on lähellä.

JON. Kuten kuningas Kristian.

KNUT ESKILINP. Niin heikoksi en luullut piispa Ingemaria.

INGEMAR. En olekaan. Kirjoitan veli Matiaan ehdotuksen mukaan.

JON. Siitä kuningas iloitsee. Ja ystäviään hän runsaasti palkitsee.

TROLLE. Mitä muut läsnäolijat tekevät kuninkaan asian hyväksi?

PALVELIJA (ovesta kiiruhtaen). Eräs ritari pyrkii kiireesti sisään.

TROLLE. Ken hän on?

PALVELIJA. Hän kieltäytyi nimeään ilmoittamasta.

TROLLE. Ihmeellistä! Se on varmaan Trotte Maununpoika Eka. Hänellä on
väliin omituisia päähänpistoja. Hän on kai tervetullut?

KAIKKI. On.

TROLLE. Ritari tulkoon! (Palvelija menee.)

Hemming Gad (saapuu sota-asussa, miekka vyöllä, kypärän silmikko alas
laskettuna.)

GRÖN (rientäen hänen luoksensa). Miekkanne, ankara herra!

GAD (ojentaa hänelle miekkansa, nostaa silmikon kasvoiltaan ja heittää
läsnäolijoihin ankaran, kysyvän katseen).

YLIMYKSET (hämmästyen). Te, herra electus!

KAUPPIAAT (samoin). Tohtori Hemming!

GAD. Niin, se minä olen. Olen liikkunut paljon maailmassa, enemmän
maitse, vähän vesitse. Mutta yhden merimiesten ennusmerkin olen oppinut
tuntemaan. Saanko sen sanoa teille, piispat ja ritarit?

MATIAS. Sitä opettamaanko tänne tulitte?

GAD. Niin, teidän armonne.

TROLLE. Sanokaa se!

STEN KRISTERINP. Koska ei kielenne voinut enää Kalmarissa kalkattaa.

GAD. Kun lokki kiertää laivaa, on tulossa paha sää.

KNUT ESKILINP. Se sana viekää laivaväelle.

GAD. Se on sokaistu; se luokseen houkuttelee turman lintua.

TROLLE. Se ei meihin koske, tohtori Hemming.

GAD. Jumalan viiden haavan nimessä, se koskee teihin. Te olette
laivaväki. Tuossa (viittaa mestari Joniin) on lokki!

MATIAS. Ja mikä te olette, herra electus?

GAD. Minä? Sen tietää Ruotsin kansa.

MATIAS. Vaan tiedättekö sen itse? Oletteko te piispa?

STEN KRISTERINP. Hän on anastaja. Hän on vallannut isänmaan asiat yksin
ajettavikseen.

INGEMAR. Milloinka, veli, olette viimeksi messun lukenut?

GAD. Sitä aijoin juuri lähteä lukemaan. Mutta kun mieluummin katson
paholaista vasten silmiä kuin seison alttariin päin ja annan hänen
selkäni takana luikerrella ja juoniaan kutoa, siksi olen täällä.

MATIAS. Jos täällä on paholainen manattava, niin kyllä meissä, veli
Ingemarissa ja minussa, on siihen enemmän piispaa kuin teissä, joka
olette hengellisen virkanne kokonaan unhottanut.

GAD. Kuta enemmän olette piispa, sitä useammat teillä on hartiat.
Eikä minun olisi tarvinnut olla niin kauan paavi Aleksanteri Borgian
kamariherrana tunteakseni, että piispat kantavat kappaa kaksilla
hartioilla. Ja jos luulet tietäväsi, mitä toinen kappa kätkee, älä
yritäkään arvata toisen sisällystä!

STEN KRISTERINP. Kuinka monet hartiat luulette itsellänne olevan, kun
tohditte noin ylpeästi puhua.

GAD. Teidän sinne tänne vaappumisenne todistaa, että teidän äitinne
synnytti ainoan hartiattoman pojan.

STEN KRISTERINP. Se herjaus maksakaa! (Hyökkää väkipuukko kädessä Gadia
vastaan. Knut Eskilinpoika ja Krister Pentinpoika seuraavat).

BUSKMAN (lyöden nuijalla pöytään). Pyhän Sigfridin maja! (Toiset
kauppiaat rientävät väliin toistaen samat sanat.)

STEN KRISTERINP. (kauppiaille). Miksi puollatte solvaajan henkeä?

GAD. Minun henkeäni? Vaikkei se ole kallis; ei sitä helposti oteta.
(Viittaa akkunaan.) Katsokaa ulos! Siellä kohoaa vankka keihäsmetsä.

TROLLE (katsoo toisten kanssa ulos aukaistusta akkunasta ja hämmästyy).
Mitä aijotte, tohtori? Vangitako meidät?

TOISET YLIMYKSET. Sitä hän ei tee. (Lähestyvät uhkaavasti Gadia.)

GAD (asettuen akkunan kohdalle, jonka takaa kuuluu voimakas huuto:
Tohtori Hemming. Gad viittaa sinne rauhoittavasti). Minä olen turvassa,
ystävät. (Ylimyksille.) Siinä on porvareita ja talonpoikia; he ovat
valmiit uhraamaan kaikki Ruotsin vapauden hyväksi.

MATIAS. Te toitte joukon meitä vastaan?

GAD. En tuonut. Minulla oli teihin suurempi luottamus kuin kansalla.
Olin saanut kuulla tästä kokouksesta ja aijoin tulla yksin. Mutta
Kalmarin porvarit ja piiritysjoukko olivat saaneet sen tietää eräältä
uskolliselta palvelijaltani. Kun sitten yritin ratsastaa kaupungin
portista, piirittivät he minut. »Te olette turvamme», he lausuivat,
»emme uskalla teistä luopua. Jos ette palaa takaisin kaupunkiin,
seuraamme me teitä.» Seuratkaa sitten! sanoin heille. Ja nyt on minulla
syy heitä siunata.

KNUT ESKILINP. Te siis pelkäätte.

GAD. En. Ruotsin aatelismiehissä on kyllä muitakin murhaajia
kuin Engelbrektin murhaaja. Mutta minä luotan suomalaisen noidan
ennustukseen, että saan surmani tanskalaisten käsistä; ja silloin
minä tietysti olen hyvin vanha ja huono. Minä siunaan heidän tuloaan
siksi, että saan sanoa heille (huutaa akkunasta): Sillä, ajalla kun te
taistelette uhraten henkenne ja verenne Ruotsin hyväksi, aikovat nämä
herrat ja piispat hävittää maan itsenäisyyden ja saattaa sen kuningas
Kristianin valtaan kaikille Ruotsin rehellisille asukkaille turmioksi,
vahingoksi ja orjuudeksi. Eipä siis syyttä ole Tanskan kuningas heidän
kunniataan ja kilpeään häväissyt. Ja kun hän saa heidät valtaansa,
sulkee hän heidät ahtaaseen paikkaan, johon ei kuu kuule eikä päivä
näe. Se on heidän palkkansa, koska he näkevät omat etunsa, eivätkä
isänmaan, koska eivät pidä isänmaata sinä ainoana kirkkaana tähtenä,
jonka tulee töitämme ohjata, sinä ainoana kalliina, jonka edestä miehen
kannattaa elää, toimia, kuolla. (Ulkoa kuuluu suostumuksen huutoja,
näyttämöllä lyhyt äänettömyys, jolloin herrat pidättelevät kiukkuansa)

GAD. Valtionhoitajan nimessä vangitsen minä tämän tanskalaisen petturin.

MESTARI JON (hätäisesti). Jalot herrat, armolliset piispat, älkää
heittäkö minua hänen valtaansa. Muistakaa, minä olen kuningas
Kristianin edustaja, ja te olette taanneet minulle turvallisuuden
(piilottautuu toisten taakse).

TROLLE. Häntä suojelee tämän veljestöhuoneen rauha.

GAD. Ja tätä huonetta suojelevat minun keihäsmieheni. Ellei
tanskalaista valtaani heitetä, ei kenkään pääse täältä vapaana.

TROLLE. Mitä teette hänelle?

GAD. Lähetän Tukholmaan. Ja jollei valtionhoitaja häntä hirtätä muiden
korppien peloksi, ei hän ole seurannut minun neuvoani.

MATIAS. Muistakaa, herra electus, että mestari Jon on hengellisen
säädyn jäsen, niinkuin minä ja te. Maallisissa asioissa tuomiten ja
puuhaten olette te unhottaneet hengelliset asiat. Varoitan teitä
kuitenkin mestariin koskemasta. Vapaana menköön hän, kun lupaa palata
rajan yli.

GAD. Älä usko tanskalaista äläkä munkkia! Mutta voin noudattaa teidän
armonne tahtoa. Myönnyn lähettämään suosikkinne Skåneen Tanskan
puolelle. Niin pääsee hän jälleen kutomaan mustia juoniaan. Mutta jos
hänet kerran vielä Ruotsissa tapaan, silloin, viiden haavan nimessä,
hirtetään hänet lähimmän puun oksaan. Siis ulos, mies! (Mestari Jon
erkanee toisista ja poistuu ovelle päin.)

STEN KRISTERINP. (Jonille). Sanani kuninkaalle muistakaa!

JON. Se itse muistakaa. Kööpenhaminassa ei sitä unhoteta. (Katsoo kauan
Gadiin, lähestyy sitten häntä ja lausuu puoliääneen.) Jäättekö ystävien
joukkoon?

GAD (ylenkatseella). En.

MESTARI JON. He vihaavat teitä?

GAD. Ja minä heitä.

MESTARI JON. He ovat voimakkaat.

GAD. En pelkää heitä.

JON. On ainoastaan yksi, joka voi teidät heistä vapauttaa ja tehdä
heidän juonensa tyhjäksi.

GAD. Se on —

MESTARI JON (puoleksi kuiskaamalla). Kuningas Kristian.

GAD (kovalla äänellä). Tai paholainen. (Huutaa akkunasta,) Lähetän
täältä tanskalaisen viettelijän. Viisi miestä saattakoon hänet rajan
yli Skåneen.

ÄÄNI AKKUNASTA. Hän tulkoon.

MESTARI JON (ylimyksille). Suljen teidät tohtori Hemmingin suosioon.
(Gadille.) Sanoin teille: yksin hän. (Menee.)

GAD (itsekseen). Tuo konna, luulen, melkein totta haastoi. Sture on
liian heikko. Kuningas Kristianin julman ruoskan nämä kavaltajat
tarvitseisivat.

TROLLE. Nyt varmaan jätätte meidät, herra electus?

BUSKMAN. Vexiön kauppiaiden veljeskunta toivoo tohtori Hemmingin
tyhjentävän haarikan rauhan palauttamiseksi.

GRÖN (tuo haarikan).

GAD (juo). Kiitos oluesta! Mutta rauhaa, joka saataisiin Tanskan
valtaan alistumalla, en toivo. (Astuu jälleen akkunaan, josta valo
hänen kasvoilleen sädehtii.) Jatkuva taistelu on meille elinasia.
Me puolustamme uskoamme, vapauttamme, ihmisarvoamme. Uskoamme!
Kuningas tahtoo vanhentuneiden ja mädäntyneiden kaavojen voimassa
pitämistä; meillä on halu avata edes yksi kirkon himmeistä akkunoista.
Vapauttamme! Tanskassa ei ole vapautta, ja me kadottaisimme omamme.
Kansa, joka on kahleensa katkonut, joka ei enää kule kumarassa
ikeen alla, vaan pystyisin päin katsoo ylhäistä valoa kohden;
kansa, joka ei ole oppinut ainoastaan ajattelemaan, vaan myöskin
ajatuksensa lausumaan, kansa, joka voi kärsiä äärettömän paljon, joka
mieluummin uhraa sydänverensä kuin hylkää synnyinmaansa — ojentaisiko
se vapaaehtoisesti kätensä Tanskan kuninkaan kahlehdittavaksi.
alentuisiko se tieten ja tahtoen kurjiksi kuormajuhdiksi ja halvaksi
vaihtotavaraksi, jollaisia hänen omat alamaisensa ovat? Sillä kuka
meistä ei tietäisi, että tanskalainen linnanherra, joka seuraa
kuninkaansa esimerkkiä, kernaasti antaa kolme talonpoikaa kelvottomasta
metsästyskoirasta. — Puolustamme ihmisoikeuksiamme! Meidän maassamme
suojelee laki ja oikeus kaikkia. Niin on ollut ikimuistoisista ajoista
saakka. Kuka meistä ei muistaisi sitä jaloa laamannia, joka rohkeasti
oikaisi kuningastaan ja sai koko kansan puolelleen. Tämä ei ole ainoa
tapaus lajiaan. Niin voi tapahtua milloin hyvänsä. Ja voi silloin
Tanskan kuninkaita, kun Ruotsin kansa vie heidät tilille! Varmaankin he
silloin pakenevat oikeuspaikkaa.

Toistan siis sanani. Meidän pitää jatkaa taistelua. Onhan kunniallinen
kuolema häpeällistä elämää parempi. Ettekö tiedä, että tanskalaiset
polveutuvat ryöväreistä, varkaista ja pahantekijöistä? Vihan ja
kateuden jäytäminä haluavat he kaikkien kansojen häviötä ja ovat
sentähden kammotut kaikkialla koko maailmassa. Voisin todistaa sanani
heidän oman, Waldemarien aikana eläneen historioitsijansa Saxon
lausunnoilla sekä omilla havainnoillani, joita olen tehnyt vieraissa
maissa matkustellessani. Mutta teille pitäisi se muutenkin olla selvä.
Kysykääpä omalta kokemukseltanne! Teidän, herra Sten Kristerinpoika,
joka nyt innolla ajatte kuningas Kristianin asiaa, pitäisi tuntea,
kuinka tanskalaiset palveluksenne maksavat. Vanhan Sten herran aikana
te toisten kanssa kutsuitte maahan kuningas Hannun ja kaunistitte hänen
päänsä Ruotsin kruunulla. Palkinnoksi rosvosi kuningas teidän mainiot
lohivetenne Elfkarlebyssä.

STEN KRISTERINP. (keskeyttäen). Ajat ovat siitä muuttuneet.

GAD. Mutta eivät tanskalaiset. Kuinka on tapahtunut Suomessa? Tämän
tuhatjärvisen maan rantamat ovat täynnä heidän hävitysmerkkejään.
Pyhän Henrikin pyhättö Auran rannalla on häväisty, sen kalleudet
ryöstetty. Hätäviestit leviävät sieltä, kertoen viattomien
kärsimyksistä, kyyneleistä, verivirroista. Voi tätä hallitsijaa! Voi
näitä päälliköitä! He tuhoavat kansaa, joka muita Ruotsin valtakunnan
asukkaita uskollisimmin on säilyttänyt kuningatar Margaretan
unioniaatteita... Minä vihaan tanskalaisia. Niin tekee jokainen
rehellinen Ruotsin mies. (Hyvä-huutoja akkunan takaa.) Ja kun te,
piispat ja ritarit, haluatte päästä minun seurastani, niin minäkin
nyt kernaasti jätän teidät. Sillä teissä on tanskalainen haju, jota
rajattomasti inhoan. Ketä ei lätäkkö-ilma miellytä, hän seuratkoon!
(Menee kiivaasti. Kauppiaat, paitse Buskman ja Grön, seuraavat. Ulkoa
kuuluu riemuhuutoja.)

STEN KRISTERINP. (kiivaasti). Pyhän Bodvidin parran nimessä! Tätä me
siedämme!

KNUT ESKILINP. Hävyttömin solvaus! Hän saattaa siitä ylpeillä.

STEN KRISTERINP. Sen saatoit kuulla, Trolle.

TROLLE. Sen itse kuulit.

KRISTER PENTINP. Sen kuulimme kaikki. Arvoisat piispatkin.

INGEMAR. Sen olemme usein kuulleet.

MATIAS. Mutta emme enää monesti kuule.

KRISTER PENTINP. Jos emme surmaa koiraa, kyllä se haukkuu.

TROLLE. Hän on Sturelle kaikki kaikessa, kansalle uusi Engelbrekt.

MATIAS. Mutta Roomasta tulevaa iskua hän ei kestä.

KAIKKI YLIMYKSET. Roomasta!

MATIAS. Hänen pyhyytensä ei ole vahvistanut Linköpingin kapitulin
vaalia. Hemming Gad ei ole laillinen piispa.

TROLLE. Ei ole. Mutta hän käyttää piispan tulot.

INGEMAR. Sotaan.

MATIAS. Se on estettävä.

STEN KRISTERINP. (halveksien). Estäkää!

MATIAS. Sen tekee panna.

KAIKKI. Panna!

MATIAS (Trollelle). Poikanne, arkkidiakoni Kustaa, on vielä Roomassa?

TROLLE. On.

MATIAS. Hän on edelleen kardinaalien ja pyhän isän suosiossa?

TROLLE. On.

MATIAS. Ja vihaa Sturea?

TROLLE. Kiivaimmasti.

MATIAS. Ja on kuninkaan ystävä?

TROLLE. Mitä hartain.

MATIAS. Te kirjoitatte hänelle usein?

TROLLE. Paremmin en voisi taitoani käyttää. MATIAS.

Teidän on heti kirjoitettava hänelle.

TROLLE. Kirjeenviejä voi jo tänään Bergqvarasta lähteä.

MATIAS. Hyvä. Kirjoittakaa arkkidiakonille, että hänen on käyttäen
hyväkseen kardinaalien apua, toimitettava hänen pyhyytensä tietoon,
että Sturen suosikki Hemming Gad pinoaa rikoksia rikosten päälle, niin
että niiden mitta jo pitäisi olla täysi, joten tämä itsetekoinen piispa
ja jumalaton mies olisi pannaan pantava, hiippakunnan hoidosta, viran
tarjoamien etujen nauttimisesta ja koko seurakunnasta erotettava.
Lukuun ottamatta hänen monia hengellisiä hairahduksiaan, joista pahin
on se, että hän on lausunut paljon ilkeitä ja häpäiseviä sanoja
paavillisesta pyhyydestä, on hän aina ollut kiivas kuninkaan, oman
oikean herransa vastustaja. Hän menettelee niinkuin viikinki eikä
niinkuin hengen mies. Hän on häpeäksi koko kristikunnalle. Ilmoittakaa
samalla, että toivomukseenne yhtyvät kaikki Ruotsin oikeat piispat ja
vapaasukuiset miehet, joita electuksen röyhkeys ja omavaltaisuus on
loukannut.

TROLLE. Kirjoitan. Pyhä Sebastiankaan ei voi Hemming Gadin päätä
panna-iskulta suojella.

KNUT ESKILINP. Pyhä Sebastian on kadottanut arvonsa ja niin tekee
pannannekin, jos Sture ottaa Gadin suojelukseensa.

MATIAS. Pyhää isää vastaan? Sitä ei hän tee.

STEN KRISTERINP. Sille asialle ei ole vielä kukko laulanut.

MATIAS. Minä kyllä taivutan nuoren kukon. Nyt lähdemme. Te, herra
ritari, kirjoitatte arkkidiakonille Roomaan, veli Ingemar Sturelle.

TROLLE ja INGEMAR. Niin, niin.

STEN KRISTERINP. Ja minä olen lähettänyt sanani kuninkaalle.
Viimeiseksi teihin yhdyin; ensiksi teen suurimman uhrin. Minun isäni
poika ei rakasta empimistä.

TROLLE (haarikkaan tarttuen). Pyhän Sigfridin kunniaksi. (Juovat.)

MATIAS (Buskmanille). Kiitos veljestöllenne. Toivomme pysyvän rauhan
pian palaavan.

BUSKMAN. (Kumartaa vastaukseksi.)

YLIMYKSET (lähtevät. Grön antaa heille aseet).

BUSKMAN (ottaa haarikan ja katsoo sen pohjaan). Sääli emsiläistä
oluttamme!

Sille asialle ei ole vielä kukko laulanut.




TOINEN NÄYTÖS.


Ensimäinen kuvaelma.

Sali Tukholman linnassa. Ovia perällä Ja molemmilla puolilla,
katsojasta oikealla suuri uuni, jonka kupeissa Sturen vaakuna (yö ja
päivä), samalla puolella pöytä ja tuoliryhmä, vasemmalla kattotuoli ja
raheja. Perällä raheja seinustalla. Varhainen aamu. Kattokruunussa ja
pöydällä palavat vahakynttilät.

Sten Sture ja piispa Matias tulevat oikealta. Matiaalla on kädessä
paavin pannakirje Gadia vastaan.

STURE (mielenliikutuksella). Se on minulle mahdotonta, teidän armonne.

MATIAS. Ei, herra, se ei saa olla mahdotonta.

STURE. Kuinka hylkäisin miehen, joka meitä kaikkia voimallisemmin
on isänmaan puolesta taistellut? Jos on vaaran hetkellä miekkaa
heilutettava tahi joukon epäröidessä sanan voimaan turvauduttava, kuka
silloin on herra eleotuksen vertainen?

MATIAS. Niin häikäilemätön ei ole kenkään.

STURE. Hän on urhoollinen.

MATIAS. Pilkatessaan häjyllä kielellään virkaveljiään ja aatelia.

STURE. Kansaa ja sen etua puolustaessaan.

MATIAS. Häntä suosimalla ette saa Ruotsiin yksimielisyyttä Hänen
pyhyytensä, arkkipiispa ja koko kirkko teitä siitä syyttää. Kädessäni
on pannakirja, joka lankeaa raskaasti Hemming Gadin hartioille.
Ellei hän sen alle nöyrry, jos hän saa teiltä kannatusta ja tukea
tuomiokapituliltaan, singahtaa pyhän Pietarin istuimelta salama
Linköpingin tuomiokapitulia, hiippakuntaa, teitä, koko Ruotsia vastaan.

STURE. Hemming Gad oli isäni ystävä ja tuki. Minua on hän ohjannut
pienestä saakka. Hänen sanansa ovat povessani isänmaanrakkauden liekin
sytyttäneet. Minä kunnioitan, rakastan häntä.

MATIAS. Ne ovat omia tunteitanne. Ovatko ne teistä tärkeämpiä kuin
isänmaan etu. Toisin punnitsi iso-isänne, jalo Niilo-herra, jonka
luontoiseksi teitä kehutaan.

STURE. Hän oli rahvaan ystävä. Jokainen rahvaan ystävä oli hänen
ystävänsä. Sellainen on electus.

MATIAS. Hän on pahin este, joka pidättää aatelin ja hengellisen säädyn
valtaanne kannattamasta. Aateli vihaa häntä. Electus näet kiihoittaa
talonpoikia. Hengelliset häntä kammovat, koska hän lonkkaa pyhän säädyn
arvoa. Nyt kohtaa häntä panna. Silloin tulee hän koko kristikunnan
kammoksi. Jokainen hurskas kristitty väistyy hänen tieltään.
Pakoittaisitteko te meidät työskentelemään yhdessä tuon kirotun ja
jumalattoman miehen kanssa? Jos pakoitatte...

STURE. Ei! Älkää uhatko, arvoisa isä! Kunniani ja kilpeni kautta,
silloin en voi vaatimukseenne suostua. Jos hylkään electuksen, mitä
turvaa on minulle teistä, kirkkoruhtinaat ja ritarit? Minkälainen on
teidän apunne? Siitä on todistus pöydälläni, piispa Ingemarin kirje.
Hän kieltäytyy täyttämästä velvollisuuttaan minua ja kruunua kohtaan.
Kujeen sisällys ei liene teille tuntematon?

MATIAS. Ei ole. Mutta Ingemar on nyt valmis repimään kirjeen. Hän anoo
anteeksi ja täyttää kaikki teidän herruutenne käskyt, kun ette kohoa
kirkkoa vastaan.

STURE. Siis Hemmingillä ostan Ingemarin! Huono kauppa!

MATIAS. Ingemarinko vain? Koko kirkon. Se on mahtava voima. Sekä
aatelin. Siis älkää epäröikö! Toisella puolella on jumalaton mies,
toisella hengellinen ja maallinen ylimystö. Te olette nuori, kokematon
ruhtinas —

STURE. Enkä saisi hylätä koeteltua ystävää.

MATIAS. Ette saa syöksyä vaaraan, joka on helposti kartettavissa.
Onko eduksi joutua pyhän isän epäsuosioon? Salliiko sen omatuntonne?
Salliiko sen Ruotsin etu? Kuningas Kristian pitäisi erittäin
ansiokkaana tekona hyökätä paavillisen kuurian valtuuttamana
kurittamaan Ruotsin valtionhoitajaa, joka halveksii apostolisen
istuimen käskyjä.

STURE. Tanskalaiset joukot on täältä usein karkoitettu.

MATIAS. Se on maksanut verta. Kuinka suureksi tulisikaan veritulva
silloin, kun tanskalaisten valloitushimoa kiihdyttäisi hänen pyhyytensä
lupaus ja käsky.

STURE. Ryhtyisikö hänen pyhyytensä sellaiseen keinoon?

MATIAS. Aivan vannaan. Niistä susista, jotka pohjoismaissa hävittävät
Pietarin kaitsettavaksi uskottua laumaa, on Gad kaikkein pahin. Kun
kerettiläisyys kohottaa Saksassa julkisesti päätään, ei pyhä isä voi
jättää electusta Ruotsissa hävitystään jatkamaan, häväisemään ja
pilkkaamaan pyhää säätyä.

STURE. Missä on hän sen oppinut? Paavi Aleksanterin hovissa.

MATIAS. Sitä vaarallisempana Leo X häntä pitää. Electuksen pilkka
kohoaa paavillista kuuriaa vastaan, jonka loisto on niin suuri, että
jaloimmatkin ruhtinaat sen nähtyään kasvonsa kätkevät.

STURE. Minä kunnioitan syvästi paavillista istuinta. Alttiimpaa
palvelijaa sillä tuskin on. Mutta tämä vaatimus on raskas.

MATIAS. Ajatelkaa! Pyhän Pietarin seuraajalla on taivaan avaimet
Mutta hän on maallisten valtakuntainkin ylin ohjaaja. Hän voi otsanne
kuninkaan kruunulla kaunistaa; mutta hän voi siihen painaa myöskin
ijäisen kirouksen leiman. Kummanko valitsette? Se on nyt ratkaistava.

STURE. Äh, eihän minulla ole valinnan varaa. Minun täytyy totella pyhän
isän tahtoa. Jumala ja pyhä Eerik antakoot sen tapahtua Ruotsin onneksi!

MATIAS. Kiitos, poikani! Iloitsen päätöksestänne. Kirkko ja Ruotsin
valtakunnan neuvosto on siitä iloitseva.

PALVELIJA (perältä tullen). Hänen armonsa piispa Ingemar sekä
valta-neuvokset Erik Trolle ja Knut Eskilinpoika.

MATIAS (Sturelle). Vexiön piispan kirje! Minä otan vastaan piispan ja
ritarit.

STURE. En näe muuta keinoa. (Poistuu raskain askelin oikealle).

MATIAS (katsoo kauan hänen jälkeensä ja astuu sitten rohkeasti piispa
Ingemaria, Erik Trollea ja Knut Eskilinpoikaa vastaan).

TROLLE. Mitä mieltä on Sture?

MATIAS. Hän on nuotassamme. Täytyy vain tarpoa, ettei kala pakene.
Piispa Ingemarin on anteeksi pyydettävä ja revittävä kirjeensä, jonka
Sture hänelle nyt tuo.

INGEMAR. Kernaasti, yhteisen asiamme hyväksi.

KNUT ESKILINP. Mutta Hemming Gad voi repiä nuotan. Hän on leijona
mieleltään.

MATIAS. Säätynsä häväistys.

INGEMAR. On ainoastaan sotilas.

MATIAS. Se ei ole hänen suurin vikansa.

TROLLE. Irstaisuudesta kuulin häntä moitittavan.

MATIAS. Se on heikkouden synti. Electus ei anna hänen pyhyydellensä
paaville eikä kirkonruhtinaille ja prelaateille niille kuuluvaa arvoa.
Kuninkaista puhuu hän kuin tavallisista ihmisistä. Eikä hän tee mitään
eroa suurisukuisten ja rahvaan välillä; antaapa hän vielä etusijan
halvalle alhaisolle.

TROLLE. Sillä hän on jo kirouksen ansainnut.

MATIAS. Valtionhoitajan suurin rikos on ollut tämän tuomitun syntisen
suosiminen. Eikä voi häpeämättä ajatella, että meitä on pahoitettu
hänen kanssaan toimimaan. Siksi sanoin Sturelle, että niin ei saa enää
tapahtua.

INGEMAR. Siinä, arvoisa veli, teitte oikein. Kadotuksen tulikivijärven
on Gad ansainnut.

KNUT ESKILINP. Voitte iloita, arvoisat isät; pian hän sinne pääsee.

MATIAS. Tämä jumalansa unhottanut mies paljastaa maailman pilkattavaksi
hengellisen säädyn harha-askeleet, vaikka unhotuksen huntu olisi niiden
päälle rakkaudella levitettävä.

KNUT ESKILINP. (pilkalla). Mikä kuoleman synti!

MATIAS. Niin on, herra ritari. Vai onko teistä oikea se käsitys, että
hänen pyhyytensä paavi; kirkonruhtinaat ja prelaatit, kaikki kuninkaat,
suurmiehet, porvarit ja talonpojat, yksinpä kerjäläisetkin syöpäläisten
täyttämissä ryysyissään ovat saman arvoisia? Kaikki muka ihmisiä eikä
mitään muuta.

KNUT ESKILINP. Ei toki, arvoisa isä, en sitä hyväksy.

MATIAS. Se on yhteiskunnalle vaarallista.

KNUT ESKILINP. Ruotsin rahvaan ylpeys on ilmankin suuri.

TROLLE. Sitä ovat valtionhoitajatkin mairitelleet.

MATIAS. Mutta ei kuningas.

TROLLE. Niin. Hänen asiaansa me ajamme.

KNUT ESKILINP. Ja omaamme.

MATIAS. Sten Kristerinpoika ei tulle kokoukseemme.

TROLLE. Hän pelkää Sturea ja odottaa kuningas Kristiania.

KNUT ESKILINP. Hänessä kylvömme on itänyt.

VALTIONHOITAJA, ERIK JUHANANP. VAASA, MAUNU GREN ja JAAKKO KURKI
(saapuvat oikealta. Valtionhoitaja menee kattotuolin luo ja viittaa
herroja istumaan ja istuu sitten itsekin, jolloin Kurki jää seisomaan
hänen vasemmalle puolelleen. Piispat istuvat pöydän luo valtionhoitajan
vastapäätä, muut ylimykset sivuraiteille.)

INGEMAR (lähestyen Matiaan kuiskauksen jälkeen valtionhoitajaa). Ellen
erehdy, on minun kirjeeni..

STURE. Niin on, arvoisa isä.

INGEMAR. Väli Vexiöstä Tukholmaan on pitkä. Sinne on saapunut vääriä
viestejä teidän herruutenne aikeista. Ne ovat minut eksyttäneet tekoon,
jota kadun. Kun loukkauskivi, joka on erottanut kirkonmiehet teistä,
nyt poistuu, olen valmis palvelemaan teidän herruutenne käskyjä siinä
määrässä kuin voimani ja pyhän kirkon etu sallivat. Muuta hyvitystä,
kuin tämän tunnustuksen, ette vaatine vanhalta kirkonpalvelijalta?

STURE. En, arvoisa isä. Kun ojennan teille kirjeenne, on sen muisto
minulta unhottunut. (Ojentaa kirjeen Ingemarille.)

INGEMAR (repäisten kirjeen). Hävitköön näin kaikki erimielisyys Ruotsin
valtionhoitajan ja kirkon väliltä!

STURE. Piispa Matias tehköön selvän kokouksemme tarkoituksesta.

MATIAS (nousten). Se olisi hänen armonsa arkkipiispan asia. Mutta kun
pyhimykset eivät ole suoneet hänelle voimaa tänne saapua, teen minä sen
hänen edustajanaan.

Pyhän istuimen tietoon Roomassa on tullut se väärä ja turmeleva tapa,
jolla tohtori Hemming Gad, ilman pyhän isän virkavahvistusta hoitaa
Linköpingin hiippakuntaa, ja monet solvaukset, joita hän on lausunut
ei ainoastaan hengellistä säätyä ja maallisia ylimyksiä, vaan myöskin
hänen pyhyyttään paavia vastaan. Siksi on hänen pyhyytensä ankarimman
pannan uhalla käskenyt, että electuksen on erottava piispan virasta ja
kaikesta vaikutuksesta hiippakunnassa.

ERIK VAASA. Hän ei ole hiippakuntaansa juuri koskenutkaan.

MATIAS. Mutta hän on kantanut piispan tulot.

MAUNU GREN. Niillä puolustaakseen isänmaata.

TROLLE (nousten). Olen tiennyt, että kuninkaallisen vallan puute on
Ruotsissa suuri. Mutta en muistanut, ettei meillä ole niin pitkiin
aikoihin kuningasta ollut, että hänen lyömänsä ritarit jo ovat ehtineet
kuolla. Nyt sen muistan, kun kuulen asemiesten valtakunnan neuvostossa
puhuvan.

MAUNU GREN (kiivaasti). Minä olen ylimys niinkuin tekin, vaikken ole
kylliksi vanha, että olisin ehtinyt Juutinmaan kuninkaan jaloissa
ryömiä. Mutta kernaasti suon muille sen kunnian, jonka isänmaallisen
miehen tuomitseminen tuottaa. (Menee kiivaasti ulos peräovesta.)

STURE. Heimolaisellani on kiivas veri, arvoisat isät ja ritarit. Asiaan
ryhtyen asettaa hänen pyhyytensä tahto neuvoston vaikeaan asemaan.

INGEMAR. Miksi olisi vaikea seurata pyhää kanoonia?

TROLLE. Ei minusta.

KNUT ESKILINP. Eikä minusta.

MATIAS. Ei suinkaan minustakaan.

ERIK VAASA. Eihän neuvosto voine päättää electusta kuulematta. Onko
häntä kutsuttu?

STURE. On.

MATIAS. Poissaolo todistaa kovakorvaisuutta.

PALVELIJA (peräovesta tullen). Tohtori Hemming Gad.

STURE. Tulkoon! Me odotamme.

GAD (saapuu). Pyydän anteeksi viipymistäni. Kun sain teidän herruutenne
käskyn, kuulin, että tanskalainen rosvojoukko oli hyökännyt Skånesta
Värendiin. Aprikoimatta kumpaistako on ensin kuuleminen, teidän
herruutenne käskyä vaiko velvollisuutta suojella rauhallista rahvasta,
riensin sinne, torjuin tanskalaisen joukon ja olen nyt ratsastanut
tänne läpi yön. Kun nämä arvoisat piispat ja ritarit ovat ehtineet
minua ennen, eivät heidän juominkinsa viime yönä ole kovin myöhään
kestäneet.

MATIAS. Piispa Ingemar ja minä vietimme yömme hartauden harjoituksilla
harmaa-veljesten luostarissa.

GAD. Sittenhän täällä on pyhyyttä runsaasti. Toivon, että yöllinen
ratsastukseni luetaan siihen pieneksi lisäksi.

MATIAS. Herra electus, nyt ei ole pilanteon aika eikä paikka.

GAD. Siis luopukaa tästä pilanteostanne, hyvät herrat.

STURE. Olemme kutsuneet teidät neuvoston kokoukseen ikävän asian vuoksi.

GAD. Minä koetan sitten pitää huolta, ettei täällä ole ikävä.

STURE. Piispa Matias tehköön selkoa hänen pyhyytensä määräyksistä!

GAD. Säästäkäämme se vaiva arvoisalta isältä. Satun ne tietämään. Pyhän
Pietarin sijainen on saanut sen käsityksen, että Hemming Gadin on
jäätävä taivaan portin ulkopuolelle. Mutta se on erehdys, hyvät herrat.
Piispan virassa ei ole kukaan, apostolisesta istuimesta alkaen, tehnyt
sen vähemmän syntiä kuin minä.

MATIAS. Teidän rikoksenne ovat liian julkeat, että niitä voisitte
peittää.

GAD. Niinkö? Kun te olette ne huomanneet, tulee siis tämä
parannusyrityskin teidän puoleltanne. Huolenpito minun autuudestani
lisää teidän ansionne monenkertaiseksi. Kun te sen jaatte näille
vapaasukuisille herroille, toivon ettei oma osanne jää kovin vähäksi.

MATIAS. Teidän röyhkeytenne ja turmiollisen toimintanne ehkäiseminen
on epäilemättä Jumalalle ja pyhimyksille otollinen teko. Ja meillä
kirkonmiehillä on erityinen ilo, kun neuvosto ja valtionhoitaja ovat
tässä asiassa yksimieliset hänen pyhyytensä paavin kanssa.

GAD. Minulla ei varmaankaan ole syytä epäillä hänen armonsa sanoja?

STURE (kaikkien häneen tarkasti katsoessa). Te olette kirkon mies, siis
kirkon tuomion alainen.

GAD. Mitä on Ruotsin valtionhoitajalla ja neuvostolla tekemistä kirkon
tuomion kanssa?

MATIAS. Tuomiotaan täytäntöön pannessa käyttää pyhä kirkko maallisen
vallan apua.

GAD. Ymmärrän. Ruotsin valtionhoitaja, suurmiehet ja piispat, kaikki
yksin tuumin, tahtovat siis minun paatuneen sydämeni taivuttaa ijäistä
autuutta ajattelemaan. Tämä minua yksin tarkoittava huolenpito ajalla,
jolloin Ruotsin itsenäisyys on kovin uhattu, on minulle erinomaisen
suuri kunnia, ja siitä lausun kiitokseni teille, hengelliset isät ja
maalliset mahtajat. Mutta sallikaa kysyä, millä olen tämän ansainnut?

STURE. Sen tietää hänen pyhyytensä.

GAD. Että teidän herruutennekin sen tietäisi, sanon sen teille. Olen
Ruotsin vapauttamiseksi taistellut sanalla sekä miekalla kenties
enemmän kuin kukaan muu. Kaksikymmentä vuotta sain minä paavin hovissa
ehkäistyksi kaikki juonet, joita Tanskan kuningas ahneiden prelaattien
avulla siellä kutoi vanhaa Sten herraa vastaan. Isänne aikana taistelin
lakkaamatta maalla ja merellä kirottuja tanskalaisia vastaan; samoin
olen tehnyt teidän aikananne. Vaikka minun on pitänyt ulvoa susien
kanssa, etten joutuisi susien saaliiksi, en ole kuitenkaan koskaan
omaa etuani katsonut. Ensimäinen Sture sai Linköpingin tuomiokapitulin
valitsemaan minut piispakseen. Koska tunnen paljon piispaparkoja, mutta
tuskin yhtään oikeata piispaa, niin ajattelin, ettei piispan viitta
minunkaan jumalattomilla hartioillani kovin turmeltuisi. Enkä minä sitä
ole usein kantanutkaan. Tuomiokapituli on hoitanut viran; mutta minua
ovat piispan tulot auttaneet taistelemaan isänmaani vihollisia vastaan.

MATIAS. Olette siis kirkon pyhää omaisuutta väärinkäyttänyt.

GAD. Koska en ole sillä edistänyt teidän puolueenne asiaa. Koska olen
Tanskan kuninkaan kiivaimpia vihamiehiä. Mutta hänellä on ystäviä
Ruotsin suurmiesten joukossa. Te, herra valtionhoitaja, ette niitä
nytkään tarvitse kaukaa etsiä. Omat edut ovat heille isänmaan etuja
kalliimmat. Pettäen teidät Juudaan suunannolla ovat he liittyneet
yhteen minua kukistaakseen. Se ei, viiden haavan nimessä, ole
näihin saakka ollut helppo tehtävä. Ympärilläni on ollut urhokkaita
sotamiehiä, takanani Ruotsin rahvas.

TROLLE. Jota te olette aina kiihoittanut.

GAD. Ja jota te tahdotte orjuuttaa ja juhdaksi alentaa.

KNUT ESKILINP. Mitä se muuta on kuin orjakarja?

STURE. Tanskassa, mutta ei Ruotsissa.

KNUT ESKILINP. Hyvää tekee ruotsalaisillekin ryömiä ikeen alla. Kyllä
he jaksavat sen, minkä tanskalaisetkin.

GAD. He eivät jaksa. Ennenkuin he siihen tottuvat, kadotatte te,
korkeat herrat, höyhentöyhtönne ja nämä arvoisat isät kymmenyksensä ja
lihavat vatsansa.

MATIAS. Nyt ei ole kysymys Ruotsin rahvaasta, vaan teistä, electus.

GAD. Me olemme lähetysten kuin uhrilipas ja piispan pussi. Rahvaan
tähden ei minuun uskallettu koskea. Silloin nämä älykkäät päät
keksivät, ettei minua oltu vielä Roomassa virkaani vahvistettu. Sieltä
päin oli siis isku annettava. Pannajulistus on kyllä meidän päivinämme
kuin pivollinen olutta, joka on viikkokauden ollut avonaisessa
astiassa..

MATIAS. Sen sanoo piispa!

GAD. Joka ei ole saanut paavin vahvistusta ja jota vastaan tähdättyä
pannakirjaa te, arvoisa isä, niin suurella tyytyväisyydellä kädessänne
puristatte... (Valtionhoitajalle,) Tämä oluttilkka on pitkällä matkalla
vielä enemmän väljähtynyt. Onko mahdollista, että teidän herruutenne
rupeaa sitä tynnörissään voimistuttamaan? Suodaanko näille katalille
liittolaisille niin suuri voiton ilo? Enkö olisi voinut aikoja sitten
viskata pois miekkaani, kääntyä heihin ja sanoa: Minä voin hoitaa
hiippakuntani niin kuin kuka hyvänsä. Voin olla yhtä hyvä piispa kuin
tekin. Voin keritä lampaitani ja lihoittaa itseäni laumani ihralla.
Voin kulkea mässäten luostarista luostariin, pitää yhtä abbedissojen
sekä nunnien kanssa sekä ottaa jälleen juhlatiloissa korkeasti pyhän
ryhdin ja kantaa juhlasaatossa hostiaa...

MATIAS (kiivaasti). Salliiko Ruotsin vallan päämies, että pyhää säätyä
ja pyhiä toimituksia hänen läsnäollessaan näin törkeästi häväistään?

INGEMAR. Minä kysyn sitä samaa?

ERIK TROLLE ja KNUT ESKILINP. Me kysymme sitä samaa?

GAD. Teille, piispat ja ritarit, olen antanut suolaa vatsanne mukaan.
Valtionhoitajalle voin tehdä saman kysymyksen kuin tekin.

MATIAS. Me odotamme valtionhoitajan vastausta.

ERIK VAASA. Jos minun sanani voisi jotain vaikuttaa, antaisin sen herra
electuksen hyväksi.

STURE. Sen tiedän, jalo sukulaiseni. Mutta minä en voi syöstä Ruotsia
alttiiksi siihen vaaraan, joka olisi odotettavissa, jos asettautuisimme
pyhän isän tahtoa vastaan. Ja täytyy minun kieltää tohtori Hemmingiltä
kannatukseni, niin totta kuin minua auttakoon Jumala ja pyhä
Eerikki-kuningas.

MATIAS (nousten ja ottaen pöydältä palavan kynttilän). Ja minä hänen
pyhyytensä paavin nimessä kiellän tohtori Hemming Gadin Linköpingin
hiippakuntaa turmelemasta ja vetämästä sille Jumalan ja kaikkien
pyhimysten kostoa. Ellei hän herkeä kantamasta piispan tuloja ja luovu
kaikista vaatimuksista tähän virkaan, on hän kirkonkirouksen alainen,
erotettu kaiken taivaan valtakunnassa tarjottavan hyvän osallisuudesta,
ja hänelle sammuu kaikki ilo ja onni, niinkuin tämä maahan viskaamani
kynttilä sammuu. (Viskaa palavan kynttilän permannolle, jolloin se
sammuu,) Hänen pyhyytensä paavin kirje on naulattava Linköpingin
tuomiokirkon oveen.

STURE. Se ei sovi, kansan tähden.

GAD (on Matiaan puheen aikana laskenut päänsä alas, mutta oikaisekse
nyt vihassa). Se tehtäköön, niin häpeämättömyys saa suureen peiliin
kurkistaa. Olette tieni katkaisseet. Minä sulkeudun Rönöhön. Ja jos
minuun leimahtaa siellä koston ajatus, jos vihani teihin voittaa erään
toisen vihan, niin että lyön teitä ruoskalla, jota olette niin kauan
nuoleskelleet, niin muistakaa, että olen sen teille sanonut.

MATIAS. Rönön kartano on Linköpingin tuomiokapitulin omaisuutta. Te,
tohtori Hemming, saatte siellä oleksia ainoastaan niin kauan kuin uusi
piispa ja tuomiokapituli sallivat.

GAD. Vaan vielä se on minun. (Menee vihoissaan peräovesta.)

MATIAS (Sturelle). Teidän herruudellanne ei liene muuta asiaa
neuvostolle?

STURE. Ei. Tahi oikeastaan on. Meillä ei ole Tanskalta mitään hyvää
odotettavissa. Minä toivon, että Ruotsin hengelliset ja maalliset
ylimykset, kuten rahvaskin, ovat valmiit uhraamaan kaikki Ruotsin
parhaaksi, niin kuin minä aijon uhrata.

TROLLE. Siitä olkaa varma, jalo ritari!

MATIAS (Sturelle). Pyhän Erikin ja kaikkien pyhimysten haltuun. (Nousee
ja poistuu peräovesta toisten neuvosherrojen seuraamana.)

KRISTINA Gyllenstjerna (tullen Elsan kanssa vasemmalta). Mitä on
tapahtunut? Maunu Gren poistui vihoissaan linnasta. Hän lausui: nyt
konnat tuomitsevat kunnon miehen.

STURE. Niin usein käy. Sitä nähdäkseen ei tarvitse kauan elää.

KRISTINA. Mutta sinä, rakas Sten, et toki niin tee.

STURE. Pyhä Erik varjelkoon! Mutta hänen pyhyytensä paavi on pannut
Hemming Gadin pannaan, ja neuvosto on kieltänyt hänet kantamasta
piispan tuloja.

KRISTINA. Ja sinä?

STURE. Yhdyin neuvoskunnan päätökseen.

KRISTINA. Niin en olisi minä tehnyt, kallis ystäväni.

STURE. En tahtonut loukata kirkkoa.

KRISTINA. Jumala ja pyhimykset ovat antaneet sinulle kirkkaan
ymmärryksen ja lujan tahdon toimia Ruotsin parhaaksi. Ylpeyteni, iloni
ja suurin onneni on seista rinnallasi. Nyt kuitenkin pelkään. Aavistan
kavalia juonia. Paras tuki ja luotettavin ystävä on sinulta riistetty.
Oi Sten, tämä on kovan onnen päivä!

STURE. Luotettavin ystäväni olet sinä, rakas Kristiina, ja sinun
sankarisielusi rohkaiseekin minua suuresti.

KRISTINA. Kukaan ei rakasta sinua enemmän kuin minä. Eikä Ruotsin
vapauttakaan kukaan enemmän rakasta.

STURE. Hemming Gad on mies, jota ei sovi halveksia. Kansan kohtalo voi
olla häneen yhdistetty. Mutta jos hän on sen ohjaaja, voi hän nousta
minun nostamattanikin. Ja jos pyhimykset suovat minun seista, voin
seista hänen tukemattansakin.

KRISTINA. Mutta rauhattomalla mielellä ja surulla ajattelen minä sitä
palkintoa, joka on tullut Hemming Gadille. Oi jos voisin sovittaa
sinut ja hänet, niinkuin hän sovitti isäsi ja vanhan Sten herran. Sinä
tiedät, mikä onni siitä seurasi Ruotsille.

STURE. Vaikka et puhuisikaan electuksen puolesta, en voi olla häntä
arvossa pitämättä.

KRISTINA. Ja kuitenkin hylkäät hänet.

STURE. En voinut tehdä toisin, rakas Kristina. (Aikoo poistua oikealle,)

JAAKKO KURKI. Minulla olisi pyyntö teidän herruudellenne.

STURE. Mitä haluat?

KURKI. Vapaaksi palveluksestanne.

STURE. Tuhannen Turkua! Mikä iski suomalaiseen päähäsi?

KURKI. Menisin tuon kirotun miehen palvelukseen.

STURE. Hemming Gadin?

KURKI. Niin, teidän herruutenne.

STURE. Aikeesi on kummastuttava.

KRISTINA. Lähettämällä electukselle tämän jalosukuisen nuorukaisen
korvaamme osaksi sen loukkauksen, jonka hän on kärsinyt.

STURE. Hyvä sydämesi, Kristina, voi arvata oikein. Sinä, Kurki, saat
tulla noutamaan erokirjasi. Palvele uutta herraasi yhtä kunnollisesti
kuin minuakin! (Valtionhoitaja poistuu oikealle, rouva Kristina
vasemmalle. Heidän seuralaisensa katsahtavat ovella taaksensa ja,
kohdattuaan toistensa silmäykset, kääntyvät äkkiä takaisin toisiansa
tavatakseen.)

KURKI. Elsa, sinä olet nähnyt läpi sydämeni.

ELSA. Miksi poistut linnasta, ylevä nuorukainen?

KURKI. Minun täytyy.

ELSA. Mikä pakko on vapaalla nuorukaisella?

KURKI. Esimerkiksi lemmenvoima.

ELSA. Sekö vetää sinut täältä?

KURKI. Ei. Se kiinnittää minua tänne suloisilla siteillä.

ELSA. Miksi siis lähdet?

KURKI. Äitini kuolinvuoteella vannoin knaappivuosina palvelevani
jalointa soturia, koska minulle on ennustettu aikaista kuolemaa
uskollisuutensa rikkoneen herrani tähden. Enoni. Turun piispa Arvid,
neuvoi minut valtionhoitajan luo. Nyt olen itse oppinut tuntemaan
jalomman miehen. Häntä seuraan.

ELSA. Jos olisin mies, pyrkisin minäkin hänen palvelukseensa.

KURKI. Sinulla on jalo emäntä. Hänen huomaansa on sinut turvallinen
jättää. Ja huomaasi heittäisin sisareni. Hän sairastaa Klaaran
luostarissa Pohjois-Malmilla. Olen usein käynyt häntä lohduttamassa.
Lupaatko sen minun puolestani tehdä?

ELSA. Lupaan.

KURKI. Lupaatko myöskin muistaa minua?

ELSA. Lupaan.

KURKI. Siis hyvästi! (Rientää oikealle).




Toinen kuvaelma.


Talonpoikais-talon piha Itägötanmaalla lähellä Rönön piispantaloa.
Oikealla hirsinen tuparakennus, johon pihasta portaat ja ovi sekä
luukulla suljettava akkuna. Vasemmalla ulkohuonerakennusten kulma
puitten välissä, perällä metsäinen mäki.

_Olaus Björn_ ja _Lasse Stark_ istuvat lyhyellä hirren kappaleella.

STARK. Sanoitko, että munkki on tullut Juutinmaalta?

BJÖRN. Sanoin. Hän saapui sen kauppiaan seurassa, joka myy hyvin hienoa
tavaraa.

STARK. Sanoitko hienoa vai huonoa?

BJÖRN. Hienoa, hienoa.

STARK. Mitä tavaraa?

BJÖRN. Sielunautuutta.

STARK. Sielunautuutta! Se on todellakin hienoa tavaraa.

BJÖRN. Jumala on, kuuluu, ottanut eron virastaan ja antanut kaiken
vallan paaville. Ja paavi vie paratiisiin kaikki ihmiset.

STARK. Kaikki ihmisetkö?

BJÖRN. Kaikki, joilla on rahaa, vahvasti rahaa, ja jotka maksavat.

STARK. Vai vahvasti rahaa... Mutta me talonpojat olemme köyhiä.

BJÖRN. Niin, paratiisia me emme jaksa ostaa. Meidän pitää tyytyä
pieneen voikirjaan.

STARK. Voikirjaan! Mikä se on?

BJÖRN. Lupalippu syödä voita ja lihaa perjantaina ja muina
paastopäivinä. Se ei maksa paljoa. Ainoastaan yhden äyrityisen.

STARK. Onpa siinäkin.

BJÖRN. Minä olen saanut sen aivan penningittä.

STARK. Munkiltako?

BJÖRN. Niin, mutta puhu hiljaa! Hän katsoo akkunasta. (Tuvan
akkunaluukku työnnetään syrjään ja munkin päähineen verhoama pää
pistäytyy siihen ja vetäytyy heti takaisin). Pääkauppias ajoi monella
hevosella ja vaunuilla Tukholmaan; tämä munkki jäi tänne Itägötanmaalle
kaupustelemaan.

STARK. Ja sinä ostit voikirjan?

BJÖRN. Sanoinhan, etten ostanut. Hän antoi sen ilmaiseksi, kun sai
luvan oleksia meillä ja pitää kokouksen talonpoikain kanssa. Hän
sanoi, että hän antaisi kernaasti sellaisen jokaiselle Itägötanmaan
talonpojalle, kun meillä ei kasva öljypuuta, josta saisi ruokaöljyä
paastonajaksi.

STARK. Hyvä munkki.

BJÖRN (kumartuen toisen puoleen ja ääntään hiljentäen). Voisi olla, jos
ei hänellä olisi kiusoittava tapa lähennellä minun vaimoani.

STARK. Vaimoasi!

BJÖRN. Niin, hyvä naapuri. Hän pitää nytkin pirtissä kirottua
kuherrustaan.

STARK. Entä vaimo?

BJÖRN. Kuuntelee häntä mesikielellä.

STARK. Sitä minä en sallisi.

BJÖRN. En minäkään. Mutta kun uhkaan ajaa pois munkin, nousee vaimo
vimmaan. Jos muka loukkaamme tätä hurskasta isää, kohtaa meitä
kaikkien pyhimyksien kosto. Vaimo väittää, että munkki opettaa hänelle
hartaudenharjotuksia. Pyhä mies ei voi tehdä rikosta, ja jos tekisikin,
niin hänellä on aneita vaikka kuin paljon.

STARK. Ja sinä et voi mitään?

BJÖRN. Olen yrittänyt turvautua pyhimysten apuun. Olen arvalla etsinyt
kymmenestä pyhimyksestä sitä, joka auttaisi.

STARK. Kymmenestä pyhimyksestä! Tunnetko sinä niin monta taivaan
peräpermannon polkijaa?

BJÖRN. Minä olen papin äpäräpoika, ja minusta aijottiin nuorena tehdä
munkkia.

STARK. Miksi ei tehty?

BJÖRN. Hurskas isäni joutui riitaan armollisen piispansa kanssa, eikä
minulle siitä syystä suotu erivapautusta äpäryydestäni. Niin en voinut
päästä pyhään säätyyn.

STARK. Vaan tulit talonpojaksi ja otit vaimon.

BJÖRN. Josta minulle nyt on kiusaa... Kunpa vaan tietäisin, mikä
pyhimys auttaisi. Hän on minua tutumpi taivaalliselle vallassäädylle.
Pyhä Erik, Nikolaus, Yrjänä Jaakob, Sebastian, Knut, Olaus, Sigfrid,
yksinpä äidillinen Birgitta ja siveä Gertrudkin näyttävät olevan
hänen puolellaan. (Nousee). Mutta naapureita saapuu jo enemmänkin.
Pian saamme kuulla, mitä munkilla on sanomista. (Talonpoikia, useilla
aseita, saapuu vasemmalta metsän takaa.)

1:NEN TALONPOIKA. Hyvää päivää, naapurit.

BJÖRN. Rauha tultuanne.

2:NEN TALONPOIKA. Täälläkö aneidenantaja?

MESTARI JON (saapuu portaalle). Jumalan ja hänen sijaisensa pyhän isän
armo on lähestynyt kyläänne, talonpojat. Apostolinen protonotarius
ja referendarius sekä hänen pyhyytensä täysivaltainen komissari,
kirkko- ja valtakuntaoikeuden tohtori Johan Arcimbold, joka on nyt
Kööpenhaminan kautta Ruotsiin saapunut, on tästä ohikulkiessaan
lähettänyt minut teidän luoksenne.

TALONPOJAT (ihmeissään). Meidän luoksemme!

MESTARI JON. Pyhä isä on tässäkin syntien raskauttamassa maassa
tahtonut pystyttää erityisen armoistuimen, että voisitte ostaa sielunne
vapaiksi hirmuisista kiirastulen tuskista.

STARK. Olemme köyhää väkeä. Miten kallis lie taksa?

JON. Pyhän isän sekä hänen armonsa apostolisen komissarin tahto on,
että hinnat sovitetaan päästöähaluavain varallisuuden ja auliuden
mukaan. En nyt ryhdy luettelemaan, mitä teidän kunkin pitäisi maksaa
sovitukseksi äidin, sisaren tahi lapsen murhasta, kirkon varkaudesta,
väärästä valasta, huoruudesta, sukurutsauksesta, noituudesta tahi
muista sellaisista rikoksista, jotka kylläkin näyttävät suurilta ja
muuten vaativat monta vuotta kestäviä ankaria katumustöitä, mutta
jotka anekauppiaan uhriarkun ja punaisen ristin ääressä ovat köykäiset
kuin höyhenet, niin että heti "kun raha kirstussa kilahtaa, niin sielu
taivaaseen vilahtaa". Mutta teillä on suuri yhteinen rikos, jota ette
voi äyrityisillä kuitata. Siihen vaaditaan katumusta.

TALONPOJAT. Mikä rikos?

JON. Se on kavallus.

BJÖRN. Emme ole kavaltajia.

KAIKKI TALONPOJAT. Emme ole kavaltajia.

JON. Ettekö ole? Jo yhdeksäntoista vuotta sitten valittiin Kristian
toinen Ruotsin kuninkaaksi, ja Ruotsin kansa vannoi hänelle
uskollisuutta. Kalmarin rakas yhteys oli jälleen lujitettu. Mutta jo
muutaman vuoden perästä ruotsalaiset rikkoivat valansa ja luopuivat
uskottomina kuninkaastaan. Siten vetivät he päällensä kunnottoman
kavaltajan nimen.

TALONPOJAT. Ei.

JON. Todistaahan taivaskin teitä vastaan. Se on ankarasti rangaissut
teitä. Sota kaikkine kauhuineen on raivonnut maassa, samoin taudit,
kato ja muut Jumalan ja pyhimysten vihan merkit. Pahin kavaltaja
on Hemming Gad. Häntä olette ihailleet, ja hän on teitä villinnyt.
Ajatelkaapa, kuinka hänelle on käynyt.

STARK. Kuinka?

JON. Sitäkö ette tiedä? Asuuhan tämä kurja Rönön piispa aivan lähellä.
Hänen sielunsa on jo saanut osansa tulikivijärvessä. Häneen on
mennyt kaikki ne seitsemän perkelettä, jotka meidän herramme muinoin
Galileassa sikalaumaan ajoi. Jos näkisitte hänen, kauhistuisitte. Pahan
hengen riivaamana nauraa hän välistä, että kartanon vanhat holvit
kajaavat. Silloin hän muka iloitsee vahingoille, joita hän on tehnyt
tanskalaisille ja kuninkaan ystäville. Välistä hän taas, omaa kirottua
tilaansa muistaen, pieksää vihan vimmassa nyrkkiään tammipöytään,
samoilee kiroillen ja hammastakiristellen huoneiden läpi viskellen
vanhoja huonekaluja seiniä vasten, niin että kalkin tomu täyttää
huoneet. Sellainen on kirottu mies, joka on kuningastaan vastaan
sotinut.

TALONPOJAT. Kauheata!

JON. Kaikki palvelijat ovat hänestä luopuneet. Ainoastaan yksi
suomalainen noidan sukua oleva nuorukainen on hänen luonaan. Pian ovat
he molemmat katottomina taivaan alla; sillä heidät ajetaan ulos Rönön
kartanosta. He voivat tulla kerjäämään teiltä apua.

TALONPOJAT. (Katselevat ympärilleen.)

JON. Tahdotteko, että kirous maassanne jatkuu? Enteet ovat pelottavat.
Taivaalla on nähty veripunaisia pilviä. Muutamin paikoin ovat
kalliot hikoilleet verennäköistä nestettä. Ja aivan äsken on Ruotsin
rannikolta löydetty mahdottoman suuri kala, jolla oli hirmuinen pää
ja käärmeen kieli. Ennustettuja onnettomuuksia ette voi karttaa
muuten kuin muuttamalla menettelytapaa. Kuningas Kristian lähestyy
sotajoukkoineen näitä seutuja. Hän vaatii nyt vihdoinkin valtakuntansa
hallituksen itselleen. Valitkaa, ketä kuulette! Sture on kutsunut teitä
joukkoihinsa. Jos tottelette, tiedättekö, mitä tapahtuu?

TALONPOJAT. Mitä?

JON. Talonne polttaa kuningas Kristian. Mutta niin tyhmiä ette liene.
Seuratkaa minua kuninkaan joukkoon!

TALONPOJAT. Että herra Sten polttaisi talomme.

JON. Sitä ei hän uskalla.

HEMMING GAD (on tullut, Jaakko Kurki seurassa, metsästä ja kuullut
viimeisen sananvaihdon). Mutta jos hän uskaltaisi!

JON (hämmästyen). Kirottu mies! Karttakaa häntä! Muistakaa sitä
hirmuisen suurta kalaa, jolla oli käärmeen kieli! (Juoksee pirttiin.
Talonpojat seuraavat häntä, jonka jälkeen pirtin ovi suljetaan. Gad ja
Kurki jäävät yksin pihaan).

GAD (katsoo kauan talonpoikain jälkeen ja puhkeaa sitten katkeraan
nauruun). Jos perkele auttaisi minua viskaamaan nuo ja ne kaikki
muut tanskalaisen tiikerikissan kitaan, niin olisi se kerran ollut
osallisena hyvässä työssä. Hah, hah, haa! Ne pelkäävät minua. Ken ei
minua pelkäisi? Minä elin kauan siinä helvetissä, jota sanotaan paavin
hoviksi. Näin jumalan sijaisen rypevän ilkeimmässä riettaudessa..
Näin kauheimmat lokavirrat vyöryvän pyhyyden kukkuloilla. Näin pyhää
hiippaa ja kardinaalin punaista päähinettä kantavain henkilöiden
viettävän kemuja, joiden vertaisia irstaisuudessa eivät pakanuuden
saastaiset metsiköt nähneet! Kyrie eleison! Näin sukurutsausta,
näin salamurhia, Tiberiin viskattuja ruumiita. Kyrie eleison! Tätä
nähdessäni kunnioitin niitä piispoja, jotka hylkäsivät alttarien
laulut — Kyrie eleison! — pukeutuivat haarniskaan ja syöksyivät miekka
kädessä mieltä virkistävään sodan pauhinaan. Miserere mei! Rinnassani
mieltäetova inho kumarsin minä noille irstailijoille. Minä palvelin
heitä. Minä olin sukkela, kekseliäs. He nauroivat jo, ennen kuin ehdin
suutanikaan aukaista. Minulla oli päämäärä. Minä ajoin Ruotsin vapauden
ja itsenäisyyden asiaa. Isänmaa ja oma kansa ovat ainoat, joiden
vuoksi kannattaa elää. Muu kaikki halveksittavaa. Vastustajani minua
pelkäsivät. Minä heitä halveksin. Mutta vielä enemmän halveksin minä
niitä, jotka irstaisesta Roomasta odottivat ohjetta toiminnalleen ja
omilletunnoilleen..

KURKI. Mutta Rooma on rangaissut teitä.

GAD. Hah hah haa! Rooma ei ole rangaissut. Kun Ruotsin
valtionhoitajalla ei ollut rohkeutta panna olkapäätä kukkulalta
heitettyä pyörää vastaan, ovat vihamieheni saaneet minut satulasta
heitetyksi. He ehkäisivät työni Ruotsin hyväksi. Mutta minä nauran
heille, hah hah haa! He ovat pelänneet minua kaikki nuo hengelliset ja
maalliset mahtimiehet, jotka eivät ole ymmärtäneet eivätkä ymmärrä,
mitä isänmaan ja kansan onni vaatii, vaan näkevät ainoastaan omat
etunsa ja niiden tähden matelevat tanskalaisen kuninkaan jaloissa. He
pelkäävät minua satulassa ollessani, pelkäävät vielä jalkamiehenäkin.
Siksi eivät antaneet minulle Rönössäkään rauhaa, vaan karkottivat
sieltä. Hah hah haa! Mutta minä elän vielä. Minä tahtoisin elää sata
vuotta pitääkseni heitä pelossa ja saadakseni kerran nähdä oikean
kauhun heidän kasvoillansa.

KURKI. Olisiko se Ruotsin onneksi?

GAD. Sinä puhut vielä Ruotsin onnesta, nuori mies. Kuinka vapaa ja
onnellinen olisikaan tämä maa, jos kaikki sen miehet voimansa sen
hyväksi uhraisivat! Suurmiesten vilpistellessä voi toivoa vielä.
Jos kansa olisi uskollinen itselleen, rakastaisi itsenäisyyttä ja
vapautta, niin tarvittaisiin vain yksi Engelbrekt vielä, ja silloin...
silloin... (liikutettuna). Ei, kansakin karttaa minua jo. Siihen on jo
mädännys levinnyt. Kaikki on mennyttä. Miksi eläisit, Hemming Gad? Elän
kostaakseni.

KURKI. Täällä on munkki villitsemässä.

GAD. Niitä on jokapaikassa. Tekisipä mieleni sanoa, että kaikin paha
on heidän työtään. Raamatun kertoja on varmaankin erehtynyt sanoessaan
perkeleen tulleen paratiisiin käärmeen muodossa. Se on tullut sinne
hengellisen miehen hahmossa. Munkit ja prelaatit ovat saaneet kaikki
palvelijanikin luotani lähtemään. Miksi et sinä mene?

KURKI. Syy, jonka tähden palvelukseenne tulin, ei vielä ole hävinnyt.

GAD. Sinä tahdot itsepäisesti kulkea kanssani turmioon.

KURKI. Tahdon palvella teitä.

GAD. Miksi voitoksi?

KURKI. Meillä siellä Suomessa on järvi järven vieressä. Ja yhtä
uskollisesti kuin taivas säilyttää sinensä, yhtä uskollisesti järvet
sen kuvastavat. Minä olen kasvanut Suomen järvien rannoilla, ja teissä
näen taivaan korkean sinen.

GAD. Viiden haavan nimessä, poikani, sinä kosketit sieluuni. (Huutaa
tupaan). Hoi, miehet, kuulkaa!

KURKI (juoksee pirtin ovelle ja kolkuttaa). Tulkaa! Herra electus
puhuu! (Ovi aukeaa ja muutamia talonpoikia ilmestyy).

JON (huutaa tuvasta). Muistakaa, hän on kirottu mies, Kaikkien hylkäämä.

GAD. Niin muistakaa, että Rooman hovi sekä Ruotsin mahtimiehet,
prelaatit ja ritarit, ovat minut kirkostaan hylänneet. Mutta Ruotsin
rahvaan kanssa on minulla yhteinen oikea kirkko Jumalan antama
temppeli, jonka alttarille meidän kaikkien tulee vilpittömästi ja
auliisti uhrimme tuoda. Se on isänmaa. Se ei hylkää meistä ketään, jos
emme me sitä hylkää. Kuinka te, miehet, tätä kirkkoa palvelette?

1:NEN TALONPOIKA. Miten milloinkin.

GAD. Se on sopimaton sana rehellisen miehen suussa. Ihailetteko te
viiriä, joka liekkuu tuulen mukaan? Jos niin teette, olette paljon
kehnommat kuin se. Sillä kun viiri vaappuu sinne tänne, noudattaa se
virkavelvollisuuttaan. Sitä vastoin teidän, oikeina Ruotsin miehinä,
pitäisi olla lujia kuin vaarumaton kallio, miehuullisesti uskaltaa
veri, henki ja maalliset edut isänmaan puolesta, kaatua taistelussa,
mutta ei koskaan väistyä.

BJÖRN. Johda meitä, me seuraamme sinua.

KAIKKI TALONPOJAT. Johda meitä!

STARK. Vie meidät taisteluun, tanskalainen on tulossa.

GAD. Olen teitä ennen johtanut. Nyt en voi.

BJÖRN. Miksi et?

GAD. Sanoinhan etten voi.

1:NEN TALONPOIKA. Miksi puhut sitten hengen ja veren uhraamisesta?
Itseäsi säästät.

GAD. Mitä sanot mies? Olenko minä säästänyt itseäni. Melkein sadassa
taistelussa olen taistellut tanskalaisia vastaan. Nyt olen koditon kuin
pakeneva lintu. Olen pakotettu kerjäämään teiltä kattoa pääni päälle,
ja sitten täytyy hakea sitä kaukaisesta Kastelholmasta.

JON (talonpoikain takaa). Olet saanut palkkasi.

GAD. Ken lausui niin? Haluaisin katsoa miehen silmiin.

BJÖRN. Munkki.

GAD. Suokaa minun nähdä hänet!

BJÖRN. Kernaasti. (Starkille) Tule naapuri! (Björn ja Stark menevät
pirttiin ja taluttavat sieltä Jonin, joka vastahakoisesti seuraa).

GAD (tarkastelee munkkia silmiin, viskaa sitten pois hänen päähineensä
ja, kun Jon tapailee väkipuukkoa, tempaisee häntä voimakkaasti
käsivarresta kiinni). Tässä näette tanskalaisen veijarin, isänmaan
nimessä pyydän teiltä köyden, että hirtämme hänet. Sen palkan olen
hänelle vannonut.

JON. Jos taivaan vihaa pelkäätte, älkää minuun koskeko.

GAD. Jos on suonissanne tilkkaakaan rehellistä ruotsalaista verta, niin
älkää epäilkö. Köysiä!

BJÖRN. Olen sittenkin osannut oikeaan pyhimykseen. Ripustettakoon
viettelijä! Minä olen valmis.

STARK. Kuolkoon koiran kuoleman! (Björn tuo köyden. Jonin kädet
sidotaan. Hänet viedään vasemmalle puun alle. Pari miestä pitää
sideköysistä; toiset laativat surmasilmukkaa puunoksaan.)

JON (tuskissaan). Päästäkää! Henkeni on kuningas Kristianille kallis.

GAD. Tietysti. Sinunlaisiasi veijareita ei Tanskassakaan joka pirtissä
kasva.

JON. Jos minut hirtätte, hirtättää kuningas sata itägööttalaista
talonpoikaa.

GAD. Niinkö vähän? Sittenhän hänestä on tullut lempeä mies.

JON. Hän hirtättää tuhannen.

GAD. Ne eivät ole hänen käsissään.

JON. Ennen kuin luulettekaan. Hän purjehtii juuri Tukholmaa vastaan,
mutta ottaa mennessään Nyköpingin.

GAD. Ottaa? Ruotsin vahvimman linnan?

JON. Miekanlyönnittä. Sanotaan vaan tunnussana »Kalmarin rakas yhteys»,
ja silloin avaa Sten Kristerinpoika linnan portit Tanskan joukoille.
Ken on silloin teidän herranne, talonpojat? Jos hiuskarvaani koskette,
saatte hirmuisen koston.

GAD (vilkkaasti). Hirteen konnat Ja kuulkaa sitten, ystävät! (Kaikki
talonpojat nekin, jotka Jonia köysissä pitävät, kääntyvät häneen
päin.) Kun paholainen haastaa, sekoittaa se valhetulvan joukkoon
siteeksi totuuttakin. Tuo petturikin puhui nyt rahdun totta. Sten
Kristerinpoika luovuttaa valapattoisesti Ruotsin vahvimman linnan maan
viholliselle. Se saa siitä hyvän tuen, ja sen joukot tulvivat sitten
hävittäen näiden, seutujen yli. Ylimykset vetävät Ruotsin turmioon,
elleivät kansan syvät joukot estä sitä. Sallimmeko me sen tapahtua?
Olemmeko toimetonna pimeyden valtojen toimiessa? Tehkäämme nyt sodan
alussa teko, joka innostuttua kaikkia rehellisiä maan puoltajia ja
hämmästyttää pettureita. (Björnin vaimo hiipii miesten taitse mestari
Jonin luo, katkaisee köydet puukolla ja rientää sitten tanskalaisen
kanssa vasemmalle.) Taalalaiset ovat ennen olleet esimerkin antajia.
Näyttäkäämme nyt, ettei Itägötanmaan miesten isänmaallinen into ja
urheus ole pienempi kuin heidänkään. Vapauden rakkaus täyttää rinnat
täällä niinkuin Engelbrektin Kuparivuorellakin.

TALONPOJAT. Hyvä! Hyvä!

GAD. Todistakaamme se! Temmaiskaamme Nyköpingin linna petturin käsistä
tanskalaisten nenän edessä.

BJÖRN (keskeyttäen). Missä on tanskalainen?

KAIKKI (hämmästyen). Hän on karannut! Kuinka hän katkaisi köydet?

GAD. Tuo liukas käärme on taas livahtanut käsistäni.

BJÖRN. Mitähän pyhimystä hän palvelee?

GAD. Ettekö tiedä, että perkele auttaa usein omiaan ihmeellisesti. Vaan
nyt on hetket kalliit. Täytyy koettaa, ken on ennen Nyköpingissä. Jos
olisi minulla siivet, niin lentäisin sinne, valloittaisin linnan yksin,
lain sain tunnussanan heittiöltä. Ollappa edes oiva ratsu.

BJÖRN. On. Petturin konkari tuolla tallissa.

GAD. Joudu! Näytä! Toiset jälestä rientäkää! (Rientää Björnin kanssa
ulkohuoneen taa. Pois kiitävän ratsun jalkaintöminä kuuluu.)

STARK (kulkien toisten jälestä). Niin kiitää kuin hornaan. Ja velho hän
on miehekseen. (Menee. Jon ja Björnin vaimo tulevat vasemmalta.)

JON. En todellakaan kadu, että soin sinulle, vaimo, ystävyyteni onnen;
sillä sinä olet pelastanut henkeni. Mutta jos neuvot, mikä auttaa
minut täältä nopeasti Nyköpinkiin, olet ansainnut kaksinkertaisen
kiitollisuuteni. Oman juoksijani vei tuo kirottu.

VAIMO. Käy tänne, ystävä! Björn ei ottanut hevostaan pellon takaa.
Sekin on hyvä juoksia, vaikkei olekaan korskea sotaorhi. Ja ehkenpä
minä voin näyttää sinulle oikotien.

JON. Tee se, niin lähetän sinulle Kööpenhaminasta sinisestä Flandrian
verasta tehdyn viitan. (Menevät oikealle pirtin taa.)




KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimäinen kuvaelma.


Suuri huone Tukholman italian eteläisimmässä tornissa. Pari
holviakkunaa perällä. Ovi vasemmalta.

_Kristina Gyllenstjerna_ oikealla polvillaan pyhän Erikin kuvan edessä.
_Elsa_ akkunasta ulos katsomassa.

KRISTINA (nousten pyhimyksen kuvan edestä). Näetkö, kuinka nyt on?

ELSA. Armollinen rouva, ne väistyvät.

KRISTINA. Väistyvät! Ketkä?

ELSA. Meikäläiset.

KRISTINA. Ah, onko Pyhä Erik hylännyt meidät?

ELSA. Siltä näyttää, armollinen rouva.

KRISTINA. Minä en kuule ammuntaa.

ELSA. Tanskalaiset ovat vallanneet meidän joukkojemme kanuunat. Ruotsin
miehet peräytyvät metsään ja vihollinen vainoaa heitä.

KRISTINA. Missä on tähtemme, tähtemme! (Heittäytyy polvilleen Erikin
kuvan eteen.) Kansamme turva, miksi hylkäät meidät? Miksi suojelit
maatamme tähän asti? Pitikö sen vapaan meren helmasta kohota, että
kantaisi orjuuden kahletta. Sen päilyvät vedet, virrat ja kohisevat
kosket, sen metsien juhlallinen humina puhuvat vapauden kieltä.
Vapauteen on kansamme tottunut. Sitä puolustaessasi sait sinäkin
kutsun tulla vastaanottamaan taivaallisen perinnön kallisarvoista
aarretta. Sinä olet nyt valkeuden isän luona. Puhu puolestamme! Pyhin
suojeluspatroonamme, miksi hylkäisit kansasi nyt? Miksi antaisit särkyä
työn, jonka oma autuas henkesi suunnitteli? Ei, sinä et hylkää meitä.
Ahdistuksen aikana lähetit sinä meille Engelbrektin, pienen miehen,
jolla oli voimakas katse, selkeä otsa ja sankarisielu. Sinä soit hänen
käteensä oman säihkyvän kalpasi, jolla hän, Gideonimme, löi kansasi
sortajat. Se välkkyi taivaan sinestä Brunkevuoren taistelijoille
ja muutti voitoksi uhkaavan tappion. Suo joukkosi nytkin nähdä se!
Kansamme äitien ja tyttärien nimessä kiitän sinua kaikesta, mitä olet
Ruotsin miesten sallinut tämän maan ja kansan hyväksi tehdä. Minä
kiitän sinua Engelbrektin, Sturen ja Hemming Gadin työstä. Oi anna
hänellekin, joka minulle on rakkain, sija kansamme sankarien joukossa.
Suo jälleen voitonseppeleen loistaa! Tee epätoivon päivästä riemun ja
kunnian päivä!

ELSA (iloisesti). Armollinen rouva.

KRISTINA (nousten vilkkaasti). Mitä nyt?

ELSA. Pyhä Erik on kuullut rukouksenne.

KRISTINA. Mitä sanot? (Rientää akkunaan.)

ELSA. Huomaatteko, armollinen rouva? Tanskalaiset peräytyvät takaisin
metsästä ja ruotsalaiset vainoavat heitä.

KRISTINA. Oi huomaan, huomaan.

ELSA. Huomaatteko, kuinka Ruotsin päälippu kulkee eteen päin
tanskalaisten joukkojen läpi?

KRISTINA. Huomaan, huomaan.

ELSA. Näettekö, kuinka uljaasti sen kantaja ratsastaa?

KRISTINA. Näen. Se on nuori orpanani Kustaa Erikinpoika. Mutta eikö
sinulla ole silmiä nähdä korkeaa soturia, joka ratsastaa hänen
rinnallaan ja edellekin tunkeutuu?

ELSA. Armollinen rouva, kuinka en näkisi ja tuntisi joukon johtajaa,
jaloa Sten herraa. Kaikki pyhimykset häntä suojelkoot!

KRISTINA.

Lukemattomat kerrat olen minä saman toivomuksen lausunut. Vaimon osa
on iloita miehensä menestyksestä ja surra hänen vastoinkäymisistään.
Hän seuraa hartaalla osanotolla kaikkia puolisonsa toimia,
vähäpätöisimpiäkin, mutta erittäinkin hänen suuria ponnistuksiaan
isänmaan ja kansan hyväksi. Samoilla tunteilla, kuin minä tästä
tornista katselen nuoremman Sten Sturen taistelua toista Kristiania
vastaan, katseli aikoinaan Ingeborg rouva pohjoisesta tornista vanhan
Sten herran taistelua Brunkevuorella, ja hänen rukouksensa olivat
yhtä palavat kuin minunkin. Samanlaisella hartaudella seurasi myöskin
Engelbrektin vaimo miehensä jaloa työtä. Uskallan asettaa itseni näiden
ylevien naisten rinnalle, koska tiedän, että rakastan isänmaata yhtä
lämpimästi kuin hekin.

ELSA. Siinä, armollinen rouva, ei teitä kenkään voita.

KRISTINA. En tahdokaan jäädä jälelle. Mutta kuinka on taistelukentällä?

ELSA. Hurraa! Tanskalaiset on lyöty!

KRISTINA. Jumalan ja pyhän Erikin avulla.

ELSA. Kuningas Kristian vie joukkonsa laivoihin.

KRISTINA. Ja Sten marssii kaupungin eteläistä porttia kohden. Hän on
kohta täällä.

ELSA (surullisesti). Moni kunnon poika jäi kuolleena kentälle.

KRISTINA. Isänmaan puolesta, Elsa. Mutta onko tuossa soturiparvessa
joku nuori sankari, jonka elämä on sinulle erittäin kallis?

ELSA (Katsoo maahan.)

KRISTINA. Sinä et sano mitään, mutta minä näen vastauksen. Kenties
nuori serkkuni Kustaa?

ELSA. Ei, armollinen rouva.

KRISTINA. Lauri Sparre tahi kenties hänen veljensä Yrjö?

ELSA. Ei, armollinen rouva.

KRISTINA. Kenties sitten —

ELSA. Älkää arvatko, armollinen rouva. Olisin iloinen, jos tietäisin,
että hän on ottanut osaa tähän kunniakkaaseen taisteluun. Mutta hän ei
ole täällä. Hän Iäksi herra electuksen kanssa.

KRISTINA. Jaakko Kurki. Tuo suomalainen nuorukainen on jalon miehen
alku. Oletko kuullut hänestä?

ELSA. En, armollinen rouva.

KRISTINA. Kun electus karkoitettiin Rönöstä, on Kurki seurannut häntä.
Minne he menivät, en tiedä.

ELSA. Olisivatko he piilossa vaaran uhatessa isänmaata?

KRISTINA. Se ei ole Hemming Gadin tapa.

ELSA. Tuskinpa hänen palvelijansakaan.

KRISTINA. Ei, ei. Varmaankin heistä saamme kohta kuulla.

PALVELIJA (ovesta tullen). Hänen herruutensa valtionhoitaja.

STURE (saapuen ja kiireesti heittäen kypärinsä). Iloitse Kristina!
Jumala ja pyhä Erik ovat meille voiton antaneet. (Sulkee puolisonsa
syliinsä.)

KRISTINA. Onni sinulle, sankarini, ja onni isänmaalle.

STURE. Eikö sinulle?

KRISTINA. Pyhä Gertrud ei saatuansa taivaalta anomansa merkin ollut sen
onnellisempi kuin minä nyt.

STURE (katsahtaen pyhän Erikin kuvaan). Sinä olet rukoillut.

KRISTINA. Se oli minun taisteluni.

STURE. Sukulaisesi Erik Vaasa poikineen sekä jotkut muut ylimykset
haluavat sinua onnitella. Käymmekö alas heitä vastaan?

KRISTINA. Miksi emme täällä, josta näemme kentän?

STURE. Niin, miksi emme. (Palvelijalle.) Anna ylimysten tulla. (Erik
Vaasa, Kustaa Erikinpoika, Maunu Gren, Knut Eskilinpoika, Lauri ja Yrjö
Sparre sekä piispa Matias saapuvat.)

STURE. Tervetuloa, jalot toverit! Ja teidän armonne piispa Matias! Mikä
tuo teidät tänne?

MATIAS. Kiirehdin harmaa-veljesten luostarista onnittelemaan teidän
herruuttanne. Ovathan pyhimykset teille voiton suoneet. Hänen
pyhyytensä paavin legaatti aikoo myöskin tulla teidän herruuttanne
tervehtimään.

STURE. Huomaavaisuutenne ilahduttaa minua. Hänen armonsa legaatin
käynnistä iloitsen jo edeltäpäin. Hänelle on juhlallinen vastaanotto
valmistettava.

MATIAS. Te ette ole vielä kohdanneet häntä?

STURE. En. Puolisoni Kristina on käynyt hänen luonaan.

MATIAS. Legaatti voi olla Ruotsissa oloonsa tyytyväinen.

STURE. Toivon sitä. Mutta teidän armonne ei lähettänyt minulle huoveja.

MATIAS. Pyydän anteeksi, teidän herruutenne. Mutta —

STURE. Ei mitään selityksiä, arvoisa isä. Pyhän Erikin avulla tulimme
hyvin toimeen. Mutta sinulla, Kristina on syytä ylpeillä sukulaisestasi
Kustaa Erikinpojasta. Nämä toiset urheat miehet eivät pahastune, jos
sanon, että hän on tänä päivänä ollut kaikkein urhokkain.

ERIK VAASA. Ilo kuulla pojastani. Mutta hänen sukulaistaan, Ruotsin
valtionhoitajaa, ei ole silloin toisten joukkoon luettu. Eikö hän ollut
urhokkain kaiteista?

TOISET YLIMYKSET. Oli, oli. —

KRISTINA. Kiitos, lanko! Kiitos, jalot herrat! Vaikka olenkin ylpeä
Stenistä, onnittelen kuitenkin sinua, nuori Kustaa serkku. Sinä teet
vielä paljon Ruotsin hyväksi.

KUSTAA ERIKINPOIKA. Suokoon sen Jumala ja pyhä Eerikki-kuningas!

PALVELIJA (tulee ilmoittamaan). Jalosukuinen ritari Sten Kristerinpoika
Nyköpingistä.

STEN KRISTERINPOIKA (saapuu kurjannäköisenä, paljainpäin, aseetonna.
Häntä saattavat Olaus Björn ja Lasse Stark. Heidän jälessään tulee
Hemming Gad ja Jaakko Kurki asettautuen toisten taakse).

STURE. Teitä, herra ritari, emme ole pitkiin aikoihin nähneet. Vaan
mikä teillä on? Onko Nyköping raunioina?

STEN KRISTERINP. (sortuneesti). Se on turvallisempi kuin kenties
koskaan ennen.

STURE. Miksi siis itse saavutte niin turvatonna?

STEN KRISTERINP. Jos vanki on turvaton, niin olen minäkin.

STURE. Vanki? Missä teidät on vangittu?

STEN KRISTERINP. Nyköpingin linnassa.

STURE. Ken on vanginnut? Selittäkää! Ja jos teille on tehty vääryyttä
ja väkivaltaa, niin se kostetaan, niin totta kuin minua auttakoon
Jumala ja Pyhä Eerikki-kuningas.

STEN KRISTERINP. Kuulkaa siis! Ja kuulkoot kaikki nämä herrat! Liukkaat
kielet, joita en tahdo mainita, viekoittelivat sydämeni pois oikeasta
isänmaasta, omasta kunniasta, valasta ja rehellisyydestä, niin että
kirosin teidät, oikean herrani, ja päätin ensimäisenä avata minulle
uskotun linnan Tanskan kuninkaalle.

STURE. Pyhän Erikin nimessä, onko Nyköping kuningas Kristianin vallassa?

STEN KRISTERINP. Ei. Mutta se ei pyhän Bodvidin parran kautta, ole
minun ansiotani. Minä olin suostunut aukaisemaan sen hänen joukolleen
heti, kun määrätty tunnussana portilla lausutaan. Tanskalaiset
joukot lähestyivät, tunnussanaa odotettiin. Se kajahtikin porttien
takaa. Ne rentoutettiin selälleen, ja sisään astui teidän uskollisin
kannattajanne miehineen. Hän vangitsi minut kavaltajana. Häveten jätin
hänelle miekkani, jota en enää tarvitse. Linnanne vankiholvissa on
kuitenkin joku tyhjä komero, jossa ruumiillisesti ja henkisesti sairas
mies saa päättää tahratun elämänsä. Suokaa siis kahleet ja pimeä tyrmä!
Niin on helppo kuolemaa odottaa. Odotus ei ole pitkä.

KRISTINA (puhuttuaan hiljaa Elsalle, joka poistuu). Valtionhoitaja
sallinee, että tälle jalolle ritarille valmistetaan huone ja hoitoa
linnassamme?

STURE. Arvasit ajatukseni, Kristina. Ritarille on sattunut onnettomuus.
Häneltä ei saa mitään puuttua. (Kristina rientää ulos.) Mutta ken on
ollut valpas minun puolestani? Ken esti linnan luovutuksen?

STEN KRISTERINP. (viittaa Hemming Gadiin). Hän ei liene tuntematon.
(Poistuu talonpoikain saattamana.)

STURE. Te, herra electus! Enkö teitä huomannut? Varmaankin te voitte
hyvin?

GAD. En niin hyvin, ettei aikeessaan onnistunut petturi voisi voida,
paremmin; mutta en kuitenkaan niin huonosti, ettei omaan kuoppaansa
langennut kavaltaja ansaitseisi enemmän hyväntahtoisuuttanne.

STURE. Oiva työnne on teille palkintona.

GAD. Tietysti minulle, joka olen tehty kurjaksi jalankulkijaksi, on ilo
syöstä maahan joku pöyhkeä satulassa istuja.

STURE. Teidän onnettomuutenne, herra electus, ansaitsee kyllä
säälimistä.

GAD. Mutta ei turvaa eikä suosiota. Edukkainta on ruveta kulkemaan
kavaltajan kengillä, imarrella teidän herruuttanne menestyksen
hetkillä, muuten kietoa takananne juonia maan vihollisen kanssa, ja kun
sitten tarttuu omaan satimeensa, näyttää murheellista naamaa ja ottaa
vastaan teidän hennon hyväntahtoisuutenne huolenpito.

MATIAS. Ketä tarkoittaa tuo katkeruus?

GAD. Ei ketään, johon se ei koske. Itse parhain tiedätte, millä kädellä
te kapustaa liikutatte.

MATIAS. Minä en ole kattilan ääressä.

GAD. Mutta te kuitenkin keitätte. Varokaa vain, ettei keitos liiaksi
väkevöidy.

STURE. Toivon, ettette te, herra electus, tahtoisi katkeroittaa iloa,
jonka tunnemme voiton jälestä. Lähin velvollisuus on nyt meillä
neuvotella taistelun jatkamisesta. Kun vihollinen levähtää, tekee hän
epäilemättä uuden hyökkäyksen.

MATIAS. Teidän herruutenne vapauttanee meidät yhteistyöstä kirouksen
alaisen miehen kanssa?

ERIK VAASA. Herra electus on urhotyöllään ansainnut oikeuden ottaa osaa
neuvotteluihimme.

KNUT ESKILINPOIKA ja MATIAS. Ei.

VAASAT JA MAUNU GREN. On.

GAD. Täällä äänestetään minun kunniastani. Hyvät herrat, en kerjää
teiltä arvoa, en kerjää armoa. Ruotsalaisnimen kunnian vuoksi olen
lyönyt monta kovaa iskua. Viiden haavan nimessä, haluaisinpa lyödä
vielä yhden kovimman iskun oman kunniani vuoksi. Ehkenpä se sattuisi
kaikkiin niihinkin, jotka ovat olleet osallisina Sten Kristerinpojan
kavalluksessa. (Aikoo lähteä, mutta pysähtyy, kun palvelija saapuu.)

PALVELIJA (ovesta tullen). Kuningas Kristianin airut pyrkii
valtionhoitajan puheille.

STURE. Hän tulkoon!

MESTARI JON (saapuu). Hänen majesteettinsa Kristian toinen, Tanskan,
Norjan ja Ruotsin kuningas —

GAD. Pysähdy! Joku päivä sitten väitit Itägötanmaan talonpojille, että
kuningas Kristian saa ilmaiseksi Nyköpingin. Nyt sanot jo koko Ruotsin
hänen omakseen. Ajattelepa! Jos herrasi valta kasvaa samassa määrässä
kuin sinun valheesi, voit sinä aivan pian saada läänityksen jossakin
muussa taivaankappaleessa, kenties kuussa.

JON. Teiltä ei liene unohtunut, että kuningas Kristian tunnustettiin jo
20 vuotta sitten Ruotsin kuninkaaksi.

GAD. Eikä sinulta liene unhottunut, että sinun näköisesi kuningas
Kristianin kätyri oli muutamia päiviä sitten saada Ruotsin talonpojilta
hirsipuukuoleman.

JON. Niin voi käydä, kun kirottu mies saa kansaa johtaa.

STURE. Asiaasi, airut! Mitä tahtoo kuningas Kristian?

JON. Rauhaa ja sovintoa.

STURE. Niin minäkin.

JON. Hänen majesteettinsa luottaa teidän herruutenne rehelliseen
tahtoon. Hän luulee, että välitön keskustelu teidän kanssanne poistaisi
esteet keskinäisen ymmärtämisen ja sovinnon tieltä.

STURE. Tämä ajatus lisää kunnioitustani kuningastanne kohtaan.

JON. Hän toivoo tilaisuutta persoonallisesti puhutella teitä.

STURE. Hän ei voi toivoa sitä hartaammin kuin minä.

JON. Hän ehdottaa, että teidän herruutenne kohtaisi hänen
majesteettiaan kuninkaallisessa komentajalaivassa.

STURE. Kuninkaan laivassa?

JON. Hänen majesteettinsa pitää mahdottomana, että teidän herruutenne
epäileisi turvallisuuttaan. Hän on kuitenkin tavallisuuden mukaan
lähettänyt neljä tanskalaista aatelismiestä panttivangeiksi, ettei
mielessänne syntyisi epäluulon varjoakaan.

STURE. Kuinka voisin epäillä hänen majesteettiansa? Hyväksyn
ehdotuksen. Seuraan teitä.

GAD. Sitä ennen on teidän herruudellanne kaksi tehtävää.

STURE. Mitkä ne ovat?

GAD. Sanoisin ne mieluummin tämän viettelijän poissa ollessa.

STURE. Saatettakoon airut ulos! (Airut saatetaan pois.) Nyt, herra
electus. Mitkä ovat tehtävät?

GAD. Määrätkää seuraajanne, ja työntäkää miekkanne minun rintaani!

STURE. Miksi?

GAD. Koska ei valtio voi tulla toimeen päämiehettä ja koska vasta minut
murhattuanne te pääsette tanskalaiseen laivaan.

STURE. Säädättekö te minulle lakia, herra electus?

GAD. Ei suinkaan. Te olette päättäneet mennä kuningas Kristianin
laivaan. No niin, te menette. Ken sen voisi estää? Mutta te ette sieltä
palaa.

STURE. Ken on sen sanonut?

GAD. Kokemus. Minä tunnen tanskalaisen.

STURE. Kaiketi minulla on oikeus uskaltaa oma henkeni?

GAD. On tietysti Mutta minä olen useasti tavannut saman tanskalaisen
koiran, joka äsken tässä seisoi, viettelysretkillä Ruotsissa ja aina
temmaissut hänen saaliinsa. En tahdo nähdä, että Ruotsin vallan päämies
lapsellisen herkkäuskoisena astuu mokoman petturin ansaan.

STURE. Olen sanonut, minä menen.

ERIK VAASA. Ei, älkää menkö, se olisi meille kaikille turmioksi.

GAD (itsekseen). Oikein, Vaasa! Mutta toisellainen apu on tässä tarpeen
(pistäikse ulos).

STURE. Tekin, Erik Juhananpoika. Pelkäättekö te?

ERIK VAASA. Muistan Elfsborgin puolustajain kohtaloa, jotka Kristian.
turvallisuuden lupauksensa rikkoen, murhautti.

MAUNU GREN. Minä muistan norjalaista Knut Alfinpoikaa, joka sai
surmansa tanskalaisessa laivassa. Hänkin meni rauhasta neuvottelemaan.

STURE. Vaikka kaikki tanskalaiset olisivat sanansa rikkojia ja
pettureita, en minä tahdo rikkoa sanaani. Olen sanonut, minä menen.

ERIK VAASA. Sitten teidän herruutenne määrätköön, ken on oleva
johtajamme.

STURE. Onko teidän mahdoton ajatella, että kuningas Kristianissa on
rehellisyyttä.

MAUNU GREN. Yhdessä tapauksessa sadasta kenties. Jos lähdette,
määrätkää seuraaja!

MOLEMMAT VAASAT ja SPARRET. Määrätkää seuraaja!

STURE. Valitkaa itse! Jokainen teistä kelpaa siihen yhtä hyvin kuin
minäkin. Ruotsi voi kyllä tulla minutta toimeen.

KRISTINA (on saapunut Gadin seuraamana taluttaen pientä poikaa kädestä,
käsivarrella pieni tyttö). Entä me, rakas Sten?

STURE (katsoo heihin. Värisevin äänin). Sinä Kristina! Niilo poikaseni!
Magda, pikku enkelini!

KRISTINA. Jätätkö sinä meidät?

PIKKU NIILO. Älä mene, rakas isä!

STURE. Pyhä Eerikki-kuningas! Minä olen voitettu. Nuo kirkkaat silmät,
tuo rukoileva katse! Ne ovat kaikkia valoja voimakkaammat. Airut tänne!
(Palvelija vie lapset pois.)

GAD (tyytyväisenä käsiään mukeltaen). Karitsat eivät ole koskaan
paremmin karhua auttaneet. Älykkäämpää iskua en muista lyöneeni.

JON (saatetaan sisään).

STURE. Olen muuttanut mieltäni. En saavu kuninkaan laivaan. Voittajana
en olekaan velvoitettu hänen majesteettiansa etsimään.

JON. Hänen majesteettinsa on halukas saapumaan teidän luoksenne, jos
lähetätte muutamia tunnettuja miehiä panttivangeiksi.

STURE. Oliko kuninkaalla kaksi ehdotusta?

JON. Toinen sille varalle, että ensimäinen hylätään.

STURE. Minä hylkään kummankin.

GAD. Teidän herruutenne, jälkimäinen olisi hyväksyttävä. Olettehan
sanoneet haluavanne persoonallista yhtymistä.

STURE. Kenpä uskaltaisi panttivangin vaaralliseen toimeen?

GAD (rohkeasti). Minä ensimäisenä.

STURE (terävästi). Te, herra electus?

GAD. Niin, jos suotte sen kunnian. Katson kernaasti läheltä sipulilta
katkuavaa hornan pesää.

JAAKKO KURKI. Minä seuraan herra electusta.

KUSTAA ERIKINPOIKA. Minä olen myöskin halukas.

LAURI SPARRE. Ja minä.

YRJÖ SPARRE. Ja minä.

STURE. Siis tohtori Hemming Gad ja vapaasukuiset nuorukaiset Kustaa
Erikinpoika Vaasa, Jaakko Knuutinpoika Kurki, Lauri Siggenpoika
Sparre ja hänen veljensä Yrjö. (Jonille.) Hyväksyykö kuningas nämä
panttivangit?

JON. Hyväksyy.

STURE. Menkää siis! Odotan kuningasta pyhän Nikolauksen sakaristossa.

GAD. Minäkin siis vielä kelpaan johonkin. Viiden haavan nimessä,
tanskalainen on myöntänyt Hemming Gadille miehen arvon; sittenkuin
Ruotsin mahtimiehet ovat sen kieltäneet. Sen huomautan teille, hyvät
herrat, lähtiessäni matkalle, jonka loppu, sanon sen ilman pelkoa,
näyttää pimeältä.

STURE. Herra electus!

GAD. Niin, electus... valittu, mutta myöskin hylätty. Hylätty ase
ruostuu. Hylätty mies halveksii ja vihaa. Hyvästi! (Menee airueen
jälestä.)

ERIK JUHANANP. Poikani!

KUSTAA ERIKINP. Jos Jumala ja pyhä Erik sallivat, palaan minä elääkseni
Ruotsin hyväksi. (Menee toisten seurassa.)

STURE. Valmistautukaamme nyt kuningasta kohtaamaan. Ketkä ovat silloin
läsnä? Kenties hänen armonsa piispa Matias?

MATIAS. Jos teidän herruutenne suvaitsee.

STURE. Ja te, Erik Juhananpoika?

ERIK VAASA. Teitä ja isänmaata palvellakseni.

STURE. Ajattelen vielä hänen armoaan apostolista komissaria.
(Matiaalle.) Häntähän voidaan odottaa tänne?

MATIAS. Hänen pitäisi jo olla täällä.

STURE. Käykäämme häntä vastaan.

PALVELIJA (ovesta tullen). Hänen armonsa apostolisen istuimen
protonotarius ja hänen pyhyytensä paavin ylikomissari Arcimbold.

STURE. Se on siis myöhäistä. (Sisään astuu joukko hovipoikia palavat
vahakynttilät kädessä. He muodostavat kunniakujan. Sen lävitse
kannetaan samettityynyllä paavin vaakunaa. Sitten saapuu Arcimbold
kantaen punaista ristiä. Hänellä on seuralainen, joka kantaa
kokoonkäärittyjä anekirjoja.)

ARCIMBOLD. Jumalan ja pyhän isän armo teidän herruudellenne,
perheellenne ja koko hoviväellenne!

STURE. Kiitos suosiollisesta tervehdyksestä ja ilosta nähdä teidän
armoanne.

ARCIMBOLD. Ilo on minulle ainakin yhtä suuri. Suosiollisen
suojeluksenne turvissa olen maassanne toiminut. Kiitollisuuden ja
kunnioituksen osoitukseksi pyydän saada jättää teidän herruudellenne
pyhän anekirjan, jonka siunatusta voimasta Tukholman kirkoissa
suorittamanne hartaudenharjoitus luetaan pyhän Pietarin haudalla
toimitetuksi, niin että teiltä säästyy pyhiinvaeltajan vaivat, vaikka
voitattekin saman autuuden. (Ottaa anekirjan palvelijalta ja ojentaa
sen valtionhoitajalle.)

STURE. Arvokkaan lahjan otan vastaan syvimmällä kiitollisuudella.

ARCIMBOLD (Kristinalle). Teille, jalo rouva, on minulla myöskin pyhä
ane. Valkeuden isä merkitsee teidän hyväksenne kaikki katumus- ja
ansiotyöt, joita Ruotsin luostarien hurskaat sisaret ovat viiden
kuukauden kuluessa harjoittaneet. (Ojentaa anekirjan Kristinalle.) Ja
kun yhteinen äitimme, pyhä kirkko, on antelias uskollisille lapsilleen,
jätän vielä valtionhoitajalle pyhän aneen, joka oikeuttaa hänen,
perheineen ja hoviväkineen, syömään juustoa paaston aikana. (Antaa
toisen anekirjan Sturelle.)

STURE. Olen pelkkää kiitollisuutta.

ARCIMBOLD. Kiitollisuuden arvaa pyhä kirkko sangen korkealle. Onhan
se sen ansainnutkin. Kansalaisianne on lähestynyt autuus, jota heidän
isänsä eivät aavistaneetkaan. Arvatkaa, kuinka paljon huolettomammin
voivatkaan he uhrata henkensä ja verensä teidän puolestanne, kun he
muutamilla äyrityisillä tahi niiden puutteessa voilla, juustolla,
talilla, raudalla ja vaskella pääsevät syntitaakastaan, suorittavat
tilinsä taivaalliselle velkamiehelle.

STURE. Toivottavasti ovat he tilaisuutta käyttäneet?

ARCIMBOLD. Olen leikkuumies. Minun on oltava tyytyväinen satoon, jonka
pyhimykset suovat. Täytyy kuitenkin valittaa vääryyksistä.

MATIAS. Vääryyksistä! Ken jumalaton on uskaltanut?

STURE. Ruotsissa vääryyttä, teidän armollenne? Sallikaa kuulla!

ARCIMBOLD. Teidän herruutenne luvalla lähetin minä Tallinnan kautta
alikomissariani Suomeen. Tämän kurjan maan asukkaat lunastivat
Jumalan armoa voilla ja talilla. Mutta kun nämä tavarat lähetettiin
Lyypekin markkinoille, huomattiin ne ala-arvoisiksi ja väärennetyiksi.
Taivaalliset aarteet olivat menneet polkuhintaan.

STURE. Todellakin!

ARCIMBOLD. Ei siinä kyllä. Vainajainsa sielujen lunastamiseksi
kiirastulen tuskista taalalaiset lupasivat kippunnan vaskea, mutta
antoivatkin vain kaksitoista leiviskää.

STURE. Sitä en olisi uskonut taalalaisistani.

ERIK VAASA. Suorittivat he kuitenkin raskaan lunastuksen.

ARCIMBOLD. Voi tulla raskaaksi, jos heitä kohtaa kirkon panna.

STURE. Sellaisesta onnettomuudesta toivon pyhän isän ja hänen pyhien
palvelijoittensa meitä säästävän.

ARCIMBOLD. Muutamat piispatkin ovat asemansa ja virkansa unhottaen
asettuneet välinpitämättömälle jopa aivan vastustavalle kannalle.
Mainitsen Vincentiuksen Skarasta.

MATIAS. Teidän armonne, hän kokoaa itse kultaa ja kalleuksia.

ARCIMBOLD. Hän? Mihin?

MATIAS. Hankkiakseen kultalippaan Bryniolfin luille.

ARCIMBOLD. Mikä on Bryniolf?

MATIAS. Eikö teidän armonne tunne Skaran hiippakunnan suojeluspatroonaa?

ARCIMBOLD. Mitä sanotte, herra piispa? Pitääkö apostolisen
ylikomissarin tuntea kaikki kuudennen ja seitsemännen luokan
pyhimykset? Kultalipasta Bryniolfille! Nyt! Kun yli kristikunnan
tarjotaan kullekin tilaisuus uhrata roponsa, että pyhien apostolien
luut pelastettaisiin likaamiselta, saastuttamiselta, rakeilta ja
sateelta.

STURE. Toivon, että kaikki unhotetaan teidän armonne ja paavillisen
pyhyyden suosiosta, kun minä puolestani uhraan Pietarin kirkon hyväksi
Ruotsin hallituksen osan anekaupan tuloista.

ARCIMBOLD. Pyhä Pietari itse on herättänyt teissä jalon ajatuksen.
Siksi teitä on onnelliseksi ylistettävä. Suokaa minun antaa teille
vielä täydellisen armon ja synteinanteeksisaamisen pyhä ane, (Ojentaa
vielä yhden anekirjan Sturelle.)

STURE. Kiitän. Mutta minulla on pyyntö teidän armollenne.

ARCIMBOLD. Hartain haluni on palvella teidän herruuttanne.

MAUNU GREN (on katsellut holviakkunasta). Konnantyö!

STURE. Mitä sanotte?

GREN. Tanskalainen laivasto on nostanut ankkurin ja purjehtii pois.

STURE. Entä panttivangit?

GREN. Tapettu tahi vangeiksi viety.

ERIK VAASA. Minun poikani! Poikani!

STURE. Pyhä Erik suo minulle kostava kalpasi!

MATIAS. Vihassanne ette saa syyttää kuningasta yksin.

STURE. Ken muu olisi syyllinen?

MATIAS. Hemming Gad.

STURE. Hemming Gad!

MATIAS. Miten muuten on selitettävä hänen intonsa päästä panttivangiksi
ja uhkaavat sanat, jotka hän lähtiessään lausui.

KRISTINA. Teidän armonne erehtyy.

STURE (miettien.) Ei, te olette oikeassa. Electus on petoksessa
osallinen.

ARCIMBOLD. Tunnen miehen, Paavi Aleksanterin kamariherra ja
matematikus. Häneltä ei puutu käänteitä.

STURE. Teidän armonne palaa pian Tanskan kautta. Viekää terveiseni
kuningas Kristianille, että, niin totta kuin minua auttakoon Jumala ja
pyhä Eerikki-kuningas, olen aina hänen katkerin vihamiehensä. Hemming
Gad on viimeisellä teollaan kadottanut kaikki entiset ansionsa. Tie
Ruotsiin on häneltä suljettu. Hänen läänityksensä Kastelholma ja kaikki
muu, mitä hän vielä omistaa, lankeaa kruunun omaksi.

ARCIMBOLD. Täytän tahtonne. Mutta minulla on vielä sanomista teidän
herruudellenne.

STURE. Toivon, että olen mahdollinen kuulemaan ja palvelemaan.

ARCIMBOLD. Niinkuin Kristus lähetti palvelijansa maailmaan
jakamaan armoa kaikille kansoille, niin lähetti hänen pyhyytensä
meidät. Kaikista niistä ruhtinaista, joiden kanssa olen pyhässä
toimessani tekemisissä ollut, ei kukaan ole ollut paatuneempi kuin
kuningas Kristian eikä kukaan sen jalompi kuin Sten Sture, Ruotsin
sijaiskuningas. Hänen pyhyytensä on painava hänen päähänsä kuninkaan
kruunun.

STURE (ihastuen). Kuninkaan kruunun!

KRISTINA, (tarttuen peläten puolisonsa käteen). Sten!


Toinen kuvaelma.

Odotushuone rouva Sigbritin palatsissa Kööpenhaminassa. Komeasti
sisustettu. Ovi vasemmalla sekä oikealla.

Rouva Sigbritin _kamaripalvelija_ sekä kaksi puheille pyrkivää
_valtaneuvosta_.

1:NEN VALTAN. Sigbrit muori ei siis päästä meitä puheilleen?

KAMARIPALVELIJA. Ei.

2:NEN VALTAN. Sanoitko hänelle nimemme ja arvomme?

KAMARIPALVELIJA. Kyllä, herra valtaneuvos.

1:NEN VALTAN. Mitä muori virkkoi?

KAMARIPALVELIJA. Hänen armollensa ei sovi.

2:NEN VALTAN. Ei sovi! Eilen seisoimme hänen portillaan tuntikauden.
Satoi kuin saavista kaataen. Olimme märkiä alimpaan rihmaan asti. Hän
hymyili akkunassaan meihin katsottuaan. Hän lähetti sanan: tulkaa
huomenna. Tulemme huomenna. Ei sovi! Pyhä Knut! Tämä on jo liikaa! Mikä
hän on?

KAMARIPALVELIJA. Kuninkaallinen hovimestaritar. Kuninkaallisen prinssin
kasvatusäiti. Kuninkaallisen majesteetin salaisen kabinetin johtaja ja
yksityisministeri.

2:NEN VALTAN. Mikä hän on ollut?

KAMARIPALVELIJA. En tiedä.

1:NEN VALTAN. Hollantilainen toriämmä, norjalainen rihkamakaupustelija,
parittaja, vanha portto.

KAMARIPALVELIJA. Ja te, arvoisat herrat, kumartelette hänen portillaan.

2:NEN VALTAN. Tottakin suuri häpeä. Esi-isämme ja isämme ovat olleet
kuninkaiden vertaisia, joiden tahdon mukaan kuninkaiden piti regerata,
jos aikoivat pitää kruunun. Sitten saapuu tuo suurisuinen noita-akka.
Hänellä on kaunis syötti. Sillä pyydystää hän kuninkaan, kohoaa itse
hänen uskotukseen ja syrjäyttää meidät, syrjäyttää koko valtaneuvoston.
Uh, pyhä Knut! Jos me nyt tahdomme hiukankaan vipua vääntää, pitää
meidän aina ensin norjin niskoin kyyristellä (viittaa sormellaan
vasemmalle) tuon ämmän edessä.

1:NEN VALTAN. Kun nyt tapaamme hänet, niin hän saa kuulla.

2:NEN VALTAN. Jos saamme suunvuoroa.

1:NEN VALTAN. Keksiä mukava keino aatelin verottamiseksi! Vaikka meidän
pitää olla verosta vapaita! Mitä varten sitä on aateli, jos pitää
suorittaa korkeat aksiisit?

2:NEN VALTAN. Niin käy, kun ohjaksissa on porvariämmä.

1:NEN VALTAN. Siunatuiksi sotakuluiksi! Kirottu Ruotsi. Miksi pitää sen
kruunun olla kuninkaan mielitekona?

2:NEN VALTAN. Sigbrit on sen luvannut kuninkaalle.

1:NEN VALTAN. Sitä varten ei hänen tarvitseisi olla sellainen noita
kuin on. Hätäkös on ryssätä. Kun saadaan selkään, kootaan suuremmat
joukot, korotetaan tullit, määrätään hirmuiset aksiisit, kerätään
lainat kaikilta, keitä saadaan, haetaan liittolaisia, palkataan
sotajoukkoja. Mitä noitakonsteja enää tarvitaan. Siunatkoon! Kuulitko
sinä?

2:NEN VALTAN. En.

1:NEN VALTAN. Minusta tuntui kuin olisi huuhkaja...
(Kamaripalvelijalle.) Onko armollisella rouvalla huuhkajoita?

KAMARIPALVELIJA. Viisas ja hurskas rouvamme ei pelkää huuhkajia eikä
käärmeitä.

2:NEN VALTAN. Sano armolliselle rouvalle, että tapaamme häntä huomenna.

1:NEN VALTAN. Sitä punaposkista leveää noitaa. Hyvästi!

KAMARIPALVELIJA. Hyvästi, — huuhkajat. (Herrat menevät oikealle.)

ARCIMBOLD (saapuu hetkisen kuluttua oikealta). Kuulin, ettei hänen
armoaan saisi tavata.

KAMARIPALVELIJA. Ei.

ARCIMBOLD. Kielto ei koskene ruhtinaiden lähettiläitä?

KAMARIPALVELIJA. Koskee.

ARCIMBOLD. Mutta minä olen kaikkein pyhimmän isän paavin legatus de
latere.

KAMARIPALVELIJA. (Kumartaa syvään ja menee vasemmalle.)

ARCIMBOLD. Jospa emo kunnioittaisi virkaani niinkuin pentu.

SIGBRIT (saapuu vasemmalta.) Ahaa, teidän armonne näyttäytyy jälleen
Juutinmaalla. (Palvelijalle.) Mene, älä päästä ketään. (Palvelija menee
oikealle.)

ARCIMBOLD. Kunnioittavin tervehdykseni, korkea matroona ja rakkain
sisar. Ilo päästä pois kirotusta Ruotsista ja jälleen nähdä sisareni
viisaita silmiä.

SIGBRIT. Kuinka se maa voi olla kirottu, jossa teidän armonne kulkee.
Vai eivätkö petturit pitäneet autuutta arvossa? Kävikö kauppa huonosti?
Ettekö voi tyydyttää Rooman syöpäläisten ahneutta?

ARCIMBOLD. Olen pyhän isän tahdosta kulkenut maailman äärimmäisiä
reunoja. Saaliini apostolien luiden suojelemiseksi ei ole suuren suuri.
Mutta voin kuitenkin tarjota sata guldenia kappelin rakentamiseksi,
jossa yötä päivää rukouksia luetaan rakkaan sisareni sielun autuuden
vuoksi.

SIGBRIT. Ohoo! Mistä tämä anteliaisuus? Sieluni ei nyt ikävöi teidän
autuuttanne. Suorittakaa ensiksi oma pesunne!

ARCIMBOLD. Oma pesuni! Mitä tarkoitatte, rakas sisar?

SIGBRIT. Ettekö pelkää kuningas Kristianin vihaa?

ARCIMBOLD. Sieluni autuuden ja viimeisen tuomion nimessä vannon, — ja
tämä on minun suurin valani — että enemmän pelkään teidän vihaanne,
kuin kuninkaan. Minulla on hänen majesteettinsa suojeluskirja.
Kokoamistani anerahoista on hän saanut osuuden, joka on kolme kertaa
suurempi kuin Saksan keisarin osuus.

SIGBRIT. Mutta liittonne ruotsalaisten kapinoitsijain kanssa voi maksaa
henkenne.

ARCIMBOLD. Apostoliselle istuimelle voin tehdä tilin kaikesta.

SIGBRIT. Mutta täällä teette tilin käynnistänne Sturen luona. Hänen
kuninkaallinen kruununsa ei teitä täällä suojele.

ARCIMBOLD. Sturen kuninkaallinen kruunu!

SIGBRIT. Jonka Johan Arcimbold, paavin legatus de latere, hänelle
lupasi. Näette, että olemme seuranneet jälkiänne. Kuningas Kristianilla
on Ruotsissa yhtä paljon korvia kuin Sturellakin. Me tunnemme tarkoin
sen maan puolelle ja toiselle liehakoivat herrat, jotka puhuvat toista
meille, toista Sturelle. Näitä liehakoitsijoita on kerran rangaistus
kohtaava. Mutta te herra legaatti, olette nyt käsissämme.

ARCIMBOLD. Minua suojelee Jumalan tuomioistuin ja apostolinen
kamarioikeus.

SIGBRIT. Eivät peloita. Jumalanne voimme luusia jonkun toisen
anekauppiaan kautta, ja apostolinen kamarioikeus — hm! — meillä jakaa
oikeutta — — —

ARCIMBOLD. Matami Sigbrit. Ja minä rukoilen häntä kaikkein pyhimysten
nimessä. Minä tarjoan kauniit hevoseni, vaununi tarjoan kolmanneksen
siitä, mitä minulla on Pietarin kirkon kalleuksia.

PALVELIJA (tullen vasemmalta). Tohtori Hemming Gad. Armonne on kutsunut.

SIGBRIT (legaatille). Menkää! Mikä on toistaiseksi jätetty, ei
ole unhotettu. Tahdon puhutella miestä, jota vihaan mutta myöskin
kunnioitan.

ARCIMBOLD. Minä rukoilen sillä välin pyhimyksiä, että he
lauhduttaisivat vihanne. Sillä, vannon taas suurimman valani, en ole
koskaan muuta tarkoittanut kuin pyhän kirkon ja kuningas Kristianin
parasta. Mutta pyydän teiltä, arvoisa maan äiti, että saisin kertoa
Hemming Gadille Ruotsista lähetetyt, terveiset.

SIGBRIT. Terveiset Ruotsista? Keneltä?

ARCIMBOLD. Sturelta.

SIGBRIT. Mitä ne sisältävät?

ARCIMBOLD. Ei mitään hyvää. No koskevat yksinomaan tohtori Hemmingiä.

SIGBRIT. Mitä sanoo Sture? Suuren osan rikoksistanne voitte kenties
sovittaa kertomalla sen minulle.

ARCIMBOLD. Rakkaan sisareni viisaudelta en tahdo mitään salata. Sture
ja Ruotsin valtaneuvosto ovat julistaneet Gadin petturiksi. Luullaan
hänen houkutelleen kuninkaan viemään panttivangit. Hänen läänityksensä
ja omaisuutensa on kruunulle otettu, ja Ruotsiin ei hän saa enää palata.

SlGBRIT. Mutta jos hän palaa sinne Dannebrogen suojassa. Kuka
silloin estää? Hyvästi! Jätän teille tilaisuuden kertoa terveisenne.
(Palvelijalle.) Tulkoon ruotsalainen! (Leqaatille.) Teidän
puheluaikanne ei saa olla pitkä. (Menee vasemmalle.)

GAD (saapuu oikealta Jaakko Kurjen kanssa). Viiden haavan nimessä!
Hänen pyhyytensä ylikomissari. Täällä, noidan pesässä!

ARCIMBOLD. Pyhän neitsyen kautta, puhukaa varovammin, tohtori Hemming!

GAD. Lähtiessäni aijonkin ottaa vettä suuhuni, että olisin vaiti.
Teidät nähtyäni olisin kuitenkin vatsani kastellut. Missä olemmekaan
viimeksi tavanneet?

ARCIMBOLD. Setäni luona Roomassa.

GAD. Kardinaalin?

ARCIMBOLD. Niin.

GAD. Siitä on vuosia. Te olitte nuori. Ennustin teille vähintäänkin
arkkipiispan hiippaa tahi kardinaalin hattua. Ennustinko väärin?

ARCIMBOLD. Kumpaakaan en ole saavuttanut.

GAD. Kaukana ette ole. Nykyistä virkaanne en kuitenkaan kunnioita.

ARCIMBOLD. Se on vaarallinen ja vaikea.

GAD. Ihmisten tyhmyyttä on vaikeampi rahaksi lyödä, kuin ennen lyötyä
tuhlata. Te olitte Ruotsissa?

ARCIMBOLD. Tulin juuri.

GAD. Ja saitte runsaan saaliin?

ARCIMBOLD. Kymmeniä tuhansia guldenia rahassa, voissa, talissa ja
vaskessa.

GAD. Se oli kelpo suonenisku. Mutta siedämmehän me sen. Mitä siellä
muuten aijotaan tehdä meidän pelastamiseksemme, meidän panttivankien?

ARCIMBOLD. En tiedä, mitä muihin tulee; teille minulla on terveiset
Sturelta.

GAD. Hänen herruudellaan ei liene minulle mitään hyvää sanomista?

ARCIMBOLD. Ei. Hän pitää teitä rikollisena.

GAD. On yhtä mieltä hänen pyhyytensä paavin kanssa. Sen tiedän.

ARCIMBOLD. Te olette hänestä rikkoneet rehellisyyttä ja kunniaa vastaan.

GAD. Sitenkö, että pidän rehellisyyttä kunniana? Se ei näy olevan
onneksi.

ARCIMBOLD. Että olette omalla ehdollanne antautuneet kuningas
Kristianin valtaan sekä houkutelleet toiset samaan ansaan.

GAD. Mitä! Tämähän katkuaa, sanoi piru pätsin suulla. Sanoiko Sture
niin?

ARCIMBOLD. Ei ole tapani keksiä juttuja, herra electus.

GAD. Te elätte siis toisten keksimillä. Mutta sanokaa, kenen silmä
älysi minussa petturin? Sturen aistit eivät itsestään niin terävät ole.

ARCIMBOLD. Läsnäolijat selittivät siten käytöksenne ja jäähyväissananne.

GAD. Ne käärmeet! Ja valtionhoitaja julisti selityksen
valtakunnalliseksi totuudeksi?

ARCIMBOLD. Hän uskoi siihen.

GAD. Sture! Nimi, joka on loistanut minulle yhtä kirkkaana kuin
isänmaan nimi! Sture! Se sana on näihin asti merkinnyt minulle Ruotsin
vapautta. Mutta nyt! Mihin syökset sinä minut?

ARCIMBOLD. Valtionhoitaja on omistanut läänityksenne Kastelholman ja
kaiken muun omaisuutenne kruunun omaksi. Hän on julistanut, että te
ette saa palata Ruotsiin.

GAD. Jumalan kuoleman nimessä, prelaatti, teidän suussanne on katala
valhe. Sitä ei ole voinut tehdä Svante Sturen poika. Hänkö riistäisi
minulta isänmaan, jonka omistan suuremmalla oikeudella kuin kukaan muu,
joka on minulle ylin, kallein kaikista? Ja Kastelholma! Sen hävittivät
tanskalaiset rosvot. Sen uudestaan rakentamiseen panin kaiken sen
vähän, mitä maailmassa omistin. Sekö minulta nyt riistettäisiin? Se ei
ole totta. Sanokaa, kuinka suuren summan rahassa, voissa, talissa ja
vaskessa olette valheestanne saaneet!

ARCIMBOLD. Herra tohtori, te solvaatte minua, hänen pyhyytensä
täysivaltaista ylikomissaria! Se on röyhkeyttä! Aivan kuulumatonta!
Olen kertonut Sturen sanat. Sen voivat todistaa piispa Matias ja
läsnäolleet vapaasukuiset miehet. He olivat kaikki yhtä mieltä kuin
Sturekin. He tietävät minun totta puhuneen. Itse sen tiedän. Ja
jumalaton, kirottu kielenne syyttää minua valhettelijaksi. Mahdotonta
on jatkaa keskustelua kanssanne. Hyvästi! (Menee oikealle.)

GAD (katsoen hänen jälkeensä). Hah hah haa! Nauraisin, jollei
sitä estäisi suru ja inho. Kaiken muun kestäisin, mutta isänmaan
kiittämättömyys, sitä en voi kestää. Hemming Gad kavaltaja! He ovat sen
yksimielisesti päättäneet. Eikä yksikään ääni noussut sitä vastaan. Ei
yksikään niistä, jotka ovat nähneet pitkän elämäntyöni, väsymättömän
taisteluni, palavan muukalaisvihani. Ei yksikään! Ei, ei!

KURKI. Kustaa Erikinpoika, minä, kaikki toiset panttivangit − me
tiedämme, että teidän armonne on syytön. Paetkaamme tästä noidan
pesästä! Paetkaamme Kööpenhaminasta!

GAD. Minne minä pakenen? Isänmaa on minulle suljettu. Olen vanki,
kirottu, maanpakolainen. Kristusta kiusasi perkele, näyttämällä hänelle
maailman valtakunnat ja niitten kunnian, minua kiusataan riistämällä
kaikki. Minä en sano: mene pois! minä sanon: tule, saatana! Minä
palvelen sinua, jos saan koston, niin, koston.

SIGBRIT (tullen vasemmalta). Tohtori Hemming Gad!

GAD. Ken kutsui minua? Haa! Oletko sinä se henki, jota huusin? Kun
perkele pukeutuu naisen haamuun, ei hän tavallisesti ole sinun
näköisesi. Se ottaa notkean ja norjan muodon; se on utuharsoon
kääriytynyt alastomuus, häilyväkutrinen, silmissä helvetillinen
himonlieska. Ja sinä olet paksu punainen noita-akka. Hah hah haa!...
Niin, arvoisa matami, teidän olisi ollut parasta kutsua luoksenne joku
muu ylistäjä. Te huomaatte, että minä sovin siihen sangen huonosti.

SIGBRIT. Minä en halua ylistystä.

GAD. Tahdoitteko sitten nähdä ihme-eläimen? Tietäkää, että sillä on
kynnet!

SIGBRIT. Tahdoin nähdä vääryyttä kärsineen miehen, jonka mielen
ohdakkeet ovat häijyjen ihmisten kylvämiä; siksi niiden piikit eivät
minuun pysty. Tahdoin myöskin, jos niin suvaitsette, näyttää teille
ihme-eläimen.

GAD. Minusta ei ole mikään ihmettä.

SIGBRIT. Jos ei se suuri kunnioitus, jota tunnen teitä kohtaan, herra
piispa.

GAD. Ahaa! Seuraako rakkaudentunnustus? Se sopisi mainiosti. Mutta
minulle on kunnioituksenne ja ylenkatseenne palaneen äyrityisen
arvoinen. Enkä ole piispa. Minulla ei ole hiippakuntaa. Minun
matlakakseni ei kannata pyrkiä.

SIGBRIT. Hiippakuntanne on teiltä vääryydellä riistetty.

GAD. Sepä uutinen! Ettekö luule minun sitä teidän todistamattanne
tietävän?

SIGBRIT. Mutta kuinka voisin olla ihmettelemättä sitä kuulumatonta
kiittämättömyyttä, jolla teitä on kohdeltu. Oma puolueenne on teidät
pettänyt. Sturekin.

GAD. Hän pahimmin.

SIGBRIT. Milloin te olette luopuneet hänestä ja isänmaasta?

GAD. En koskaan.

SIGBRIT. Ja olette saaneet pelkkää kiittämättömyyttä?

GAD. Niin.

SIGBRIT. Pilkkaa ja häväistystä?

GAD. Olen maksanut samalla mitalla.

SIGBRIT. Mutta te olette kärsineet siitä?

GAD. Mutta en masentunut. Iloitkoot minun polkemisestani.
Nöyrtymisestäni he eivät saa iloita. En kerjää suosiota enkä armoa.

SIGBRIT. Mutta jos joku tarjoaisi teille apuaan?

GAD. Kenpä sitä tarjoaisi?

SIGBRIT. Vaikkapa minä.

GAD. Te? Mihin?

SIGBRIT. Voittamaan vihamiehenne.

GAD. Minä halveksin heitä.

SIGBRIT. Se ei teitä tyydytä. Tiedän mitä kaipaatte.

GAD. Mitä?

SIGBRIT. Ainoastaan raukka jättää väärinteon kostamatta.

GAD. Viiden haavan nimessä, siinä olemme yhtä mieltä.

SIGBRIT. Enkö minä tuntisi, mitä vaatii voimakas luonne? Olen itse
ollut teidän asemassanne. Minua on vihattu, pilkattu, monella tavalla
solvattu, aivan niinkuin teitäkin. Mahtavat ylimykset ovat kutoneet
juonia minua vastaan. He ovat saattaneet minulle kipua ja murhetta.
Mutta minä olen kostanut He matelevat nyt minun edessäni, nuo
töyhtöpäiset suvustaan kerskuvat narrit. Minä halveksin heitä. Minä
nautin kostosta sanomattomasti. Tahtoisitteko sitä herkkua maistaa?

GAD. Tahdon, tahdon!

SIGBRIT. Kaikki ruotsalaiset kavaltajat tarvitsevat koston.

GAD. Niin, kaikki.

SIGBRIT. Koston siitä, mitä ovat rikkoneet teitä ja maataan vastaan.

GAD. Kummastakin.

SIGBRIT. Te tahtoisitte kostaa?

GAD. Sanoin jo sen. Elän ja hengitän sitä varten.

SIGBRIT. Mutta miten kostatte?

GAD. On vain yksi kamala mahdollisuus. En ole tohtinut sitä
itsellenikään sanoa.

SIGBRIT. Te viette maahan kuningas Kristianin.

GAD. Ääni helvetistä! Se sanoi sen. Ja jos sen teenkin, jos vien maahan
kuningas Kristianin, en tee mitään muuta kuin sen, mitä vihamieheni
Banérit, Oxenstjernat, Trollet ja piispat olisivat joka hetki valmiit
tekemään — nuo herrat, jotka ovat minut petturiksi julistaneet.

SIGBRIT. Ja silloin saavat he kaikki koston.

GAD. Hirmuisen.

SIGBRIT. Te olette valmis yhtymään kuninkaaseen?

GAD. Olen valmis perkelettä palvelemaan.

SIGBRIT.

Mitä ei kuningas saisi aikaan teidän avullanne? Te olette hänelle
armeijoita arvokkaampi. Ja mikä riistäisi teiltä kostonne? Kuningas
itse on sanani vahvistava. (Menee vasemmalle.)

KURKI. Teidän armonne, yksi sana!

GAD. No?

KURKI. Jumala ja kaikki pyhimykset varjelkoot teidän armonne särkemästä
omaa elämäänne ja sitä ylevää kuvaa, jonka olette itsestänne ajan
vaiheisiin piirtäneet.

GAD. Mitä tarkoitat?

KURKI. Tanska pelkää teitä enemmän kuin kaikkia Ruotsin suurmiehiä
yhteensä.

GAD (pilkalla). Erittäinkin on sillä nyt syy pelätä minua.

KURKI. Se tietää, että se on kilvoituksensa voittanut, kun te astutte
sen puolelle. Mutta te olette aina olleet Ruotsin kansan itsenäisyyden
turvana. Te olette sitä johtaneet taisteluun vapauden puolesta. Te
olette sen oikeuksia miehuullisesti puolustaneet...

GAD. Kuinka minut on palkittu?

KURKI. Rakastatteko te maatanne palkan ja suosion vuoksi?

GAD. Tiedä, että minäkin olen ihminen.

KURKI. Jalompi muita. Mutta nyt on teidät noiduttu. Sydämessänne ovat
heränneet itsekkäisyyden ja kostonhimon henget. Paetkaamme, ennenkuin
ne kokonaan valloittavat teidät.

GAD. Ne ovat jo minut valloittaneet. En tahdo nähdä enkä kuulla muuta.

KURKI. Jumala ja kaikki pyhimykset herättäkööt jälleen sielussanne ne
suuret voimat, jotka siinä ennen ovat liikkuneet!

GAD. Ja kadotuksen tulikivikatku tukahduttakoon sinut!

KURKI. Oi ajatelkaa, mitä teette! Suuria ratkaisunhetkiä on elämässä
harvoin. Nyt on teillä sellainen. Ajatelkaa isänmaata! Ajatelkaa
entisyyttänne! Te olette vihan ja kiukun vallassa.

GAD (kiivaasti, jalkaa polkien). Miksi siis vielä kiihoitat minua?
Muista kiusaajistani olen päässyt. Eikö kukaan vapauta minua sinusta,
viimeisestä?

KUNINGAS KRISTIAN (on tullut vasemmalta). Minä vapautan. Hoi! (Pari
aseellista miestä saapuu. Kuningas viittaa Kurkeen.) Tuo mies on elänyt
tarpeeksi. (Aseelliset miehet tarttuvat häneen.)

KURKI (pois vietäessä). Jumalan ja kaikkein pyhimysten nimessä, tohtori
Hemming...

KRISTIAN (ärjäisten). Sulkekaa suu! (Miehet vievät Kuren oikealle.
Kuningas lähestyy Gadia, joka on murtuneena vaipunut läheiselle
tuolille.) Tohtori Hemming! (Tämä nousee äkkiä.) Te olette ihmis-ijän
taistelleet Tanskaa vastaan saamatta palkintoa. Te tahdotte nyt
palvella sitä voittaaksenne, mitä teiltä on riistetty?

GAD.

Palvella Tanskaa! Minä? Niin, palvelen teidän majesteettianne
saadakseni koston.

KRISTIAN. Sen saatte viimeiseen pisaraan. Te seuraatte minua Tukholmaa
vastaan. Teidän puhettanne kuulee kansa.

GAD. On kuullut.

KRISTIAN. Te saatte sitte puhua.

GAD. Saanko jo alkaa palvelukseni neuvolla?

KRISTIAN. Alkakaa!

GAD. Paavin lähetti on tuonut Ruotsista suuret rikkaudet. Sallisitteko
ne kulettaa Roomaan, kun niillä saatte miehiä ja aseita?

KRISTIAN. Isänmaasi kukistamiseksi?

GAD. Niin. Siten saa typeryys ja kiittämättömyys palkkansa, ja minä
saan koston.

SlGBRIT. Ja teidän majesteettiinne saa Ruotsin kruunun. Tässä miehessä
(mittaa Gadiin) kumartuu Ruotsi eteenne.

KRISTIAN. Ja syvään sen täytyy kumartua. Nyt etsimään legaatin jälkiä.
Äyrityistäkään ei saa hän muassaan viedä. (Menee Sigbritin kanssa
vasemmalle. Kuninkaan palvelija saapuu oikealta.)

GAD (palvelijalle). Missä on seuralaiseni?

PALVELIJA. Häntä ei ole enää.

GAD. Mitä? Murhattuko?

PALVELIJA. Kuninkaan käsky on täytetty. (Menee vasemmalle).

GAD (yksin). Siis riemuita voi musta helvetti. Olen uhrin antanut jo
saatanalle. Ja kuitenkin on sääli nuolta miestä. Hän oli kaikkia muita
parempi. Ja minä! Minä syöksin hänet turmioon. Ja itseni. Äsken olin
viaton parjauksen uhri, nyt tahraannuin viattomalla verellä. Mutta
vielä ei ole tehtävänäni suuri elämäntili. Pimeyden syvimpään kuiluun
painukoon vaaka. Pahemmaksi en tule kuin kavaltajaksi. Siksi on minut
julistettu jo. Kaikki on minulta riistetty. Mitään ei jälellä ole...
Eikö mitään? On. Oma itseni. Ja se saa aikaan paljon.




NELJÄS NÄYTÖS.


Hemming Gadin teltta kuningas Kristianin leirissä Tukholman edustalla,
Pohjois-Malmilla.

Joukko talonpoikia, niiden joukossa _Olaus Björn_ ja _Lasse Stark_.

BJÖRN. Se ei ole mahdollista. Pyhimyksiin en luota. Heitä voi lahjoa.
He auttavat yhtä usein konnaa kuin rehellistäkin miestä. Mutta tohtori
Hemming kavaltaja! Ei! Uskokoon ken tahtoo, minä en usko.

1:NEN TALONPOIKA. Mutta miksi hän on Tanskan kuninkaan leirissä?

BJÖRN. Miksi sinä olet?

2:NEN TALONPOIKA. Meitä on kutsuttu.

BJÖRN. Ja tohtori Hemming on tuotu Kööpenhaminasta.

1:NEN TALONPOIKA. Jonne hän itse tahallansa meni.

BJÖRN. Hänet vei kuningas petoksella.

STARK. Mutta kuninkaan ystävältä hän näyttää.

3:S TALONPOIKA. Hän kehoittaa talonpoikia luopumaan aseistaan.

1:NEN TALONPOIKA. Ja lupaamaan uskollisuutta kuninkaalle.

USEAT TALONPOJAT. Kavaltaja! Kavaltaja!

BJÖRN. Älkää kirkuko! Enkö minä tuntisi häntä paremmin kuin muut?
Puhuihan hän taloni pihalla vuosi sitten. Useat teistä oli mukana, kun
Nyköpingiin riensimme. Tohtori Hemmingille huudan: eläköön!

STARK. Niin minäkin.

1:NEN TALONPOIKA. Mutta kuulimmehan hänen sanansa. Tulivat kuin ainakin
tanskalaisesta suusta.

BJÖRN. En kuullut niitä. Mutta tohtori Hemmingiin luotan. Neuvoi hän,
mitä neuvoi, häntä voimme seurata.

1:NEN TALONPOIKA. Mitä paholaista! Saisiko meitä niinkuin koiria
usuttaa silloin sinne, tällöin tänne?

BJÖRN. Olot ovat muuttuneet, valtionhoitaja kaatunut, maa täynnä
vihollisjoukkoja, niiden vallassa kaikki linnat.

3:S TALONPOIKA. Ei Tukholma.

2:NEN TALONPOIKA. Eikä tulekaan.

BJÖRN. Mikäs auttaa? Rouva Kristina ei yksin kauan kestäne. Herrat ovat
menneet kuninkaan puolelle.

1:NEN TALONPOIKA. Mutta talonpojat?

BJÖRN. Jos meillä olisi Engelbrekt.

1:NEN TALONPOIKA. Ja jos Hemming Gad ei olisi petturi.

BJÖRN. Hän ei olekaan...

USEAT TALONPOJAT. On. Kavaltaja hän on.

GAD (saapuen). Ulos, kirkujat! (Talonpojat poistuvat, paitse Björn ja
Stark.) Mitä te kaksi töllistelette?

BJÖRN. Teitä, tohtori Hemming,

STARK. Te ette ennen talonpoikia luotanne karkoittaneet.

GAD. En koskaan ole kirkujoita kärsinyt.

STARK. Te meidät tuntenette?

GAD (katsoen heihin). Teidät? Kyllä. Ystäväni Björn ja Stark. Monessa
ottelussa olemme yhdessä olleet.

BJÖRN. Viimeksi sieppasimme Nyköpingin linnan.

GAD. Niin. Viiden haavan nimessä, se oli oiva kaappaus.

BJÖRN. Sten Kristerinpoika ei jaksanut kauan häpeäänsä kärsiä. Hän
kuoli Tukholman linnassa.

GAD. Sen tiedän. Sturen hemmottelu ei häntä parantanut.

STARK. Nyt on Nyköping kuitenkin Tanskalaisten vallassa.

GAD. On.

BJÖRN. Helposti he valloittivat sen, Ruotsin vahvimman linnan.

GAD. Piiritystoimet ja rynnäkkö tehtiin minun ohjeitteni mukaan.

BJÖRN. Teidän?

GAD. Niin.

BJÖRN. Onko se mahdollista? Oletteko tehneet sellaisen käänteen?

GAD. Ijankaikkinen sota Tanskan ja Ruotsin välillä saisi jo loppua.

BJÖRN. Sitä toivoo jokainen Ruotsin talonpoika.

GAD. Mutta tietävätkö he, miten se voidaan lopettaa?

BJÖRN. Kun tanskalaiset saadaan karkotetuksi.

GAD. Siihen juuri emme ole kyenneet. Toinen tie on valittava.

STARK. Mikä se on?

GAD. Kristian tunnustetaan Ruotsin kuninkaaksi.

BJÖRN. Mitä! Tahdotteko syöstä meidät tuon julman hallitsijan valtaan?

GAD. Hän on mies, jota Ruotsi tarvitsee.

BJÖRN. Pyhä Erik! Mitä sanotte?

GAD. Jos talonpojat satakin kertaa kuninkaan karkottaisivat, olisivat
herrat valmiit yhtä useasti hänet takaisin kutsumaan.

STARK. Se on totta.

BJÖRN. Tahdotteko siis perustaa tänne tanskalaisen vallan?

GAD. Sen kysymyksen olisit saanut vatsaasi nielaista. Tunnettehan
elämän työni.

BJÖRN. Mutta emme nykyistä päämääräänne.

GAD. Pitääkö teidän härän itsepäisyyteen yhdistää aasin tyhmyys?
Enkö ole aina ollut talonpoikain ystävä? Enkö ole heidän parastaan
tarkoittanut?

BJÖRN. Aina.

STARK. Kaikissa asioissa.

GAD. Etuanne valvon nytkin. Sortajianne on nöyryytettävä.

BJÖRN. Ylimyksiä.

GAD. Juuri niin. He ovat mätäpaiseita isänmaamme ruumiissa. He
tarvitsevat ankaran pitelyn. Te olette ikämiehiä, eikö niin?

BJÖRN. Olemme.

GAD. Koko teidän elinaikanne olen minä sotinut Tanskaa vastaan. Olin
vanhan Sten herran ja Svante Niilonpojan väsymätön toveri. Missä pahin
vaara uhkasi, sinne rintani vein. Me torjuimme rynnäkön toisensa
jälkeen, tulivatpa ne sitten Tanskan tahi sen liittolaisen, kaikkien
kristittyjen vihollisen, Moskovan suuriruhtinaan puolelta. Mutta
lopullinen toivomme oli, että kansamme voittaisi vapauden, viljeleisi
rauhassa maataan ja saisi mukavasti humalaa ja suolaa. Niin ei ole
käynyt, Sturet ovat kesken sortuneet. Minun työni on ilkeimmällä
kiittämättömyydellä palkittu. Henkilöt, joiden elämä on ollut pelkkä
kavallus, ovat minut maanpetturiksi julistaneet. He ovat aina ihailleet
tanskalaista valtaa. Heidän täytyy nyt, viiden haavan nimessä, tuntea,
millainen se on.

BJÖRN. Mutta Ruotsin kansa?

GAD. Saa ansaitsemansa kohtalon.

BJÖRN. Sortuu muukalaisten vallassa.

GAD. Sen vapauden rakkaus ja itsenäisyyden tunto on sorrosta kasvanut.
Tanskalaisvallan hetkellinen voitto Ruotsissa on aina antanut
tanskalaisten pyyteille surman iskun. Niin käy nytkin. Taistelun
jatkaminen ei ole mahdollista, kun johtajaa ei ole. Vai tunnetteko ketä?

BJÖRN. Tunnemme yhden.

GAD. Ken hän on?

BJÖRN. Tohtori Hemming Gad.

GAD. Minä! Niin, miksi ei? Seuratkaa neuvoani! Itägötanmaan rahvas
jatkaa vihollisuuksia. Menkää! Kehoittakaa sitä luopumaan niistä!
Kiitän heitä iskuista, joita olemme yhdessä lyöneet. Nyt levätkööt
keihäät ja pertuskat.

STARK. Mutta me vihaamme tanskalaisia.

GAD. Siitä tunnen teidät, ystäväni. Mutta olettehan minut ymmärtäneet?

BJÖRN. Olemme. Hyvästi!

GAD. Hyvästi! Älkää unohtako ottaa kuninkaan suolalahjaa. Tanskalainen
suola parantaa hyvin ruotsalaista mätää. (Miehet aikovat lähteä, mutta
pysähtyvät uteliaina paikoilleen, kun Elsa syöksyy hädissään sisään ja
heittäytyy Gadin eteen).

ELSA. Kaikkein pyhimysten tähden, pelastakaa minut! (Katsoo Gadiin.)
Te, herra electus! Kiitos, pyhä neitsyt! Minä olen turvassa.

GAD. Ken olette?

ELSA. Rouva Kristinan kamarineito.

GAD. Sellainen kyyhky täällä haukkojen seassa! Miksi olette täällä?
Mikä tuska värisyttää kyyhkyissieluanne?

ELSA. Minun täytyi päästä pyhän Klaaran luostariin.

GAD. Vihollisleirin läpi?

ELSA. Vaikka kuinka. Vartiat taivutin rukouksillani. He aukasivat
minulle kaupungin pohjoisportin. Luostariin pääsin onnellisesti. Mutta
tullessani huomasivat tanskalaiset sotamiehet minut. Pakenin heitä
tänne. Te, herra electus, suojelette minua?

GAD. Eivätkö kana-aivonne voineet vaaraa havaita?

ELSA. Luostarissa oli kuolemaisillaan henkilö, jonka luona olin
luvannut käydä... Oi, herra electus, missä on hän, jolle lupasin?
Rukoilen: saattakaa minut hänen luoksensa!

GAD. Kenen?

ELSA. Hänen, jolle lupauksen tein. Minulla on hänelle paljon
kertomista. Hänen sisarensa on nyt kuollut.

GAD. Mutta ettekö käsitä, etten voi tietää, ketä tarkoitatte.

ELSA. Hän jätti valtionhoitajan ja tuli teitä palvelemaan. Hän piti
teitä jaloimpana kaikista, ketä hän oli oppinut tuntemaan. Hän tahtoi
seurata teitä, silloin kuin teidät kirottiin. Sillä hän on itse jalo
ja ylevä. Hän vihaa vääryyttä ja petosta. Häntä viehätti teidän suora
olentonne ja sanojenne totuuden voima.

GAD (maahan katsoen). Jaakko Kurki.

ELSA. Niin. Jaakko Kurki. Missä hän on? Onko hän täällä leirissä?
Saanko minä nähdä hänet?

GAD. Miksi häntä etsitte?

ELSA. Miksi? Siksi, että minun täytyy hänet tavata. Tahdon sanoa
hänelle sisaren viimeiset terveiset. Tahdon katsoa hänen rehellisiin
silmiinsä, tahdon kertoa, kuinka me olemme surreet ja kuinka minä olen
häntä kaivannut. Ja hänen täytyy tulla linnaan taistelemaan meidän
puolestamme. Me kärsimme sanomattomasti, mutta me uhraamme kaikki
riemulla kaupungin linnan ja Ruotsin vapauttamiseksi. Milloinka te,
herra electus, saavutte luoksemme? Te ette voi olla ihailematta rouva
Kristinan sankaruutta. Hän unhottaa oman onnettomuutensa ja muistaa
vain, että maa on pelastettava.

GAD. Naisen herkkä usko.

ELSA. Hän kunnioittaa teitä sanomattomasti. Ne väärät huhut, joita
teistä on levitetty, hylkää hän inholla. Hän sanoo, että teidän
isänmaanrakkautenne on aina ollut sanomattoman suuri, ettei teidän
ylevä mielenne ole koskaan omaa etuaan katsonut, vaan on unhottanut
kaikki kärsimänsä vääryydet.

GAD (kiivaasti). Mutta jos minä en olekaan unhottanut.

ELSA. Herra electus! Olenko loukannut teitä?

GAD (kylmästi). Ette. Oletteko nyt valmis lähtemään?

ELSA. Herra electus, sallikaa minun tavata Jaakko Kurkea?

GAD. Se ei ole mahdollista.

ELSA. Hän ei siis ole täällä?

GAD. Ei.

ELSA. Jäikö hän Tanskaan?

GAD. Jäi.

ELSA. Miksi?

GAD. Siksi, ettei hän voinut tulla tänne.

ELSA. Oi, miksi ei voinut? Teidät nähtyäni, herra electus, ihastuin.
Luulin saavani nähdä hänet.

GAD. Häntä ette koskaan näe.

ELSA. Ei koskaan! Miksi ei? Onko joku onnettomuus tapahtunut?

GAD. On parasta, ettette kysy. Te ette voi kuulla.

ELSA (oikaisten itsensä jäykäksi). Minä? Olen nähnyt rouva Kristinan
jalolla tyyneydellä kestävän sanoman ritari Stenin kuolemasta. Olen
huomannut hänen lujuutensa kaikkien Jobin sanomien saapuessa eri
seuduilta Ruotsia, joissa tanskalaiset petoksella tahi asevoimalla
ovat voittoja saaneet. Olen oppinut jotakin hänestä. Vihollisleirin
halki olen juossut tavatakseni Jaakko Kuren sisarta; minullako ei olisi
rohkeutta kuulla hänen kohtaloaan?

GAD. Te ette kiusaa minua kyyneleillänne ettekä vaikerruksillanne?
Sillä niitä inhoan enemmän kuin sipulia kaalisopassa.

ELSA. En.

GAD. Sitten olette ikäiseksenne tavaton olento.

ELSA. Hän on siis...

GAD. Kuollut.

ELSA. Kuollut! Lyhyt mutta kamala sana. Se puristaa sydäntä kuin
rautavanne. Mutta se myöskin lujentaa ja vahvistaa. Mieltäni ahdistikin
kamala aavistus. Nyt olen vapautettu kaikista epäilyksen tuskista.
Sydämessäni vallitsee kylmä, tyyni kuolon rauha. Lemmen onni on
keväisten päivien kukka. Ainoastaan jotkut taivaan suosimat saavat sen
suloa pahalla säälläkin nauttia. Kun kaikkialla muualla on nyt kärsimys
ja epätoivo, en minä ole tätä erityistä onnea ansainnut. Voin surra,
niinkuin jalo Kristina rouvakin suree. Sten herra sai sankarikuoleman
isänmaata puolustaessaan. Miten, milloin ja missä kuoli Jaakko Kurki?

GAD. Hän kuoli Kööpenhaminassa.

ELSA. Milloin?

GAD. Viime keväänä.

ELSA. Miten hän kuoli?

GAD. Teillä on monta kysymystä. En minä jaksa kaikkiin vastata.

ELSA. Jaakko Kurki palveli teitä, herra electus?

GAD. Entä sitten?

ELSA. Teidän täytyy tietää, kuinka hän kuoli.

GAD. Tietysti siten, että hän heitti henkensä.

ELSA. Hän rakasti minua ja minä häntä. Sen voin nyt julistaa kaikkien
kuullen. Minulla on oikeus vaatia tietoja hänen kuolemastaan.

GAD. Ja hän uhrasi minun hyväkseni enemmän kuin kenkään muu. Minäkin
rakastin häntä. Minulla on siis myöskin oikeus jotakin vaatia. Ja
minä vaadin, että ollaan vaiti siitä, minkä ei olisi pitänyt koskaan
tapahtua.

ELSA. Herra electus, minä rukoilen...

GAD. Ja minä käsken. Vaiti!

ELSA. Jumalani! Hän kuoli pahantekijän kuoleman.

GAD. Mutta pahatyö ei ollut hänen.

ELSA. Hän oli siis viaton uhri?

GAD. Niin.

ELSA. Sinä, jalo nuorukainen, kuolit siis puhtaana ja ylevänä. Se tieto
tekee murheen pyhäksi. Se poistaa kyyneleiltä katkeruuden. Niin voin
ilolla muistaa lyhyttä lempeäni ja siunata hänen kaunista muistoaan.

GAD (liikutuksella). Muistakaa! Siunatkaa!

ELSA. Te hellytte, herra electus!

GAD. Minä! En. Sotaratsun polkema tanner ei pehmene säveän karitsan
sorkissa. Minäkö heltyisin? Hunaja tekee happamen vielä happamemmaksi.
Vaikka teillä onkin jonkun verran sielun voimaa, olette kuitenkin liian
hento minun seuralaisekseni; sillä kohteliaisuusvarastoni on jo aikoja
sitten ollut lopussa. (Huomattuaan talonpojat.) Te, miehet, täällä
vielä? Se on hyvä. Teidän on saatettava tämä turvaton kana pesälleen.
Talonpojilta ei saa leirissä mitään ryöstää. Sen on kuningas kieltänyt.
Te viette neidin turvallisesti kaupungin portille.

ELSA. Hyvät miehet. Te ette kieltäne. Portille vain! Rouva Kristina voi
jo kaivata minua. Rientäkäämme!

BJÖRN. Voitte luottaa meihin, jalo neiti.

ELSA. Luotan täydellisesti. Hyvästi, herra electus! Me odotamme teitä
turvaksemme. (Rientää ulos talonpoikain kanssa.)

GAD (yksin). Jumalan kiitos! Hän on nyt poissa. Viiden haavan nimessä,
tuo kyyhkynen oli saada minut vähällä unhottamaan itseni. Ken saisi
minun tuskani huomata? Tuskani? Mitä tuskailen? Petosta on kaikkialla.
Pelkkää ulkokultaisuutta, valapattoisuutta, kavallusta. Mutta minä...
olenko kavaltaja, konna? En? Kirkko ja isänmaa ovat minut hyljänneet.
Ketä kohtaan on siis minulla velvollisuuksia? Itseäni. Ei ketään muita.
Minua ei saada kostotta polkea. Minun tieni on kostontie. Eivätkä
mitkään Koriolanuksen äidin itkut voi minua siltä syrjäyttää. Ja
vaikkapa lohikäärmeen hampaat rintaani raateleisivat, en sittenkään
väisty. En puolesta saanut olla, niin vastaan olen, vaikka vastustaja
onkin saatana.

En sodi nyt miekalla, vaan sanalla. (Ottaa paperin pöydältä ja lukee:)
"Hemming Gad Ruotsin vapaille porvareille ja talonpojille sekä muille
yhteisen kansan miehille Jumalan ja pyhän Eerikki-kuninkaan nimessä.
Kolmea valtionhoitajaa, joiden sielulle Jumala armollinen olkoon, olen
seurannut taistelussa Tanskaa vastaan ja ensimäisinä siihen osaaottanut
Niinkuin taistelutantereella miekka kädessä ja monissa neuvotteluissa
olen valvonut Ruotsin rahvaan etua, niin nytkin, sen vakuutan
kristillisen uskoni ja kunniani nimessä — — —" (keskeyttäen) "kirottu
tapa käyttää tällaisia sanoja —" (lukee edelleen) "tarkoitan teidän
parastanne, arvoisat porvarit ja vapaat talonpojat, kehoittaessani
teitä luopumaan oikean herranne kuningas Kristianin vastustamisesta.
Sillä sota tanskalaisia vastaan on hyödytön ja ajan pitkään mahdoton —
— — niinkuin emme olisi noita rosvoja lukemattomat kerrat karkottaneet
— — — Kun kuninkaan joukot ovat valloittaneet koko maan lukuunottamatta
Tukholmaa, joka vielä itsepintaisesti jatkaa hyödytöntä vastustusta,
ja kun kuningas itse on nyt maahan saapunut vakuuttaen kaikille maan
asukkaille mahtavan suojeluksensa ja anteeksiantonsa, niin että te
kaikki voitte elää levossa ja rauhassa lain ja oikeuden sekä vanhojen
tapojen mukaan saaden kuninkaan suosiollisella avulla minkä tarvitsette
humalia, suolaa ja kankaita, niin kehoitan minä teitä kaikkia
palvelemaan lempeää ja oikeutta rakastavaa kuningasta — — —" (Viskaa
inholla kirjeen käsistään.) Ei ikipäivinä! Näin en minä kirjota. Älä
usko tanskalaista äläkä munkkia! Niin huudan minä heille; nyt niinkuin
ennenkin. Sillä lukemattomat kerrat ovat nuo varkaiden ja ryövärien
jälkeläiset meidät kaunoilla lupauksillaan pettäneet.

MESTARI JON (saapuu). Hänen majesteettinsa kuningas Kristian pyytää
Ruotsin rahvaalle kirjoittamaanne kirjettä.

GAD (polkaisten kiivaasti jalkaa). Ulos, hirsipuusta karannut koira!

JON (suuresti hämmästyen). Mitä, tohtori Hemming? Tapasiko entinen
vimmanne?

GAD. Kuulit. Ulos!

JON. Tämä saattaa teidät hirsipuuhun viedä. (Menee.)

GAD. Hah hah haa! Ei tosiaankaan ole kehuttava seura, kun moiset
konnat luokse tunkeilevat. Vaan, se on muistettava, hän onkin nyt
kumppani ja veli. Hah hah haa! Me palvelemme samaa (painolla) lempeää
ja oikeutta rakastavaa herraa. Niin, ja samaa rouvaa, Sigbrit velhoa!
Mutta mitenkä palvelukseni päättyy, ja jääkö kostoni kesken? (Ottaa
jälleen kirjeen pöydältä.) Tätä samaa saarnaavat kansalle vihamieheni,
jotka ovat tehneet minut siksi, mikä nyt olen. Miksi en minä saisi
pettää tyhmää laumaa, niinkuin muut sitä pettävät. Minun pitää muistaa
itseäni. Perääntyä en enää voi. Tapahtukoon täytymys! (Lukee.) — —
„palvelemaan lempeää ja oikeuttarakastavaa kuningasta, jolla ei ole
mitään rakkaampaa toivoa kuin ruotsalaisten alamaistensa viihtymys ja
onni.” (Heittää pois popperin.) Valheellisemmin ei perkele paratiisissa
puhunut. Vaan täällä ei ole mikään paratiisi. (Jää pöydän luo istuen
katsoa tuijottamaan paperiin. Tanskalainen sotapäällikkö saapuu muassa
kymmenkunta sotilasta, jotka piirittävät Gadin ja ojentavat keihäät
häntä kohden.)

GAD (ylös hypähtäen). Mitä tahdotte?

PÄÄLLIKKÖ. Kirjeenne Ruotsin rahvaalle.

GAD. Mutta jos sitä en anna?

PÄÄLLIKKÖ. Hänen majesteettinsa on käskenyt meidän ottamaan sen teidän
ruumiinne ylitse.

GAD (lyhyen sisällisen taistelun jälkeen). En pelkää aseitanne, en
henkeäni. Pakoittaa ei minua voida. Tämän kirjoituksen (ottaa sen
käteensä ja miettii hetken) — annan minä vapaasta tahdosta. (Antaa
paperin päällikölle, joka sotilaineen poistuu.)

GAD. Voi sinua, Hemming Gad! (Lyö voimalla molemmat nyrkit pöytään ja
vaipuu sen ääreen.)

PALVELIJA (tullen hetkisen kuluttua). Hänen majesteettinsa kuningas.

GAD (kohoten äkkiä). Hän saapukoon! Kaikkeen olen valmis. (Kuningas
Kristian, piispa Matias, Erik Trolle, Knut Eskilinpoika ja Krister
Pentinpoika sekä mestari Jon saapuvat.)

KRISTIAN (Gadille). Olen työhönne tyytyväinen. Kirjoitusta monistetaan
paraikaa. Se levitetään kaikkialle.

GAD (kumartaen). Kuninkaan tahto tapahtukoon.

KRISTIAN. Vaan vaikuttaako se?

MATIAS. Teidän majesteettinne ei saa kovin paljon odottaa. Tohtori
Hemmingin sana on jo kadottanut merkityksensä.

TROLLE. Minä pelkään samaa.

KNUT ESKILINP. Suurta laumaa on helpompi kiihoittaa kuin hillitä.
Tohtori Hemming on aina kiihoittanut.

KRISTIAN. Mitä sitten on tehtävä?

KRISTER PENTINP. Teidän majesteettinne on käytettävä pakkokeinoja.

KRISTIAN (kiivastuen vähitellen). On käytetty ja käytetään. Kokoan
sotaväkeä Tanskasta, Ranskasta, Saksasta, Hollannista ja Puolasta
sekä kuletan ne Ruotsiin. Mitä se on muuta kuin pakkokeinoja? Joukot
kulkevat maakuntien läpi, kukistavat vastarinnan kaikkialla, missä sitä
vain kohtaavat. Mutta joukkojen pois siirryttyä nousee kansa kapinaan.
Käyttäkää sitten pakkokeinoja. Sturen kuoltua kokoontuvat Ruotsin
ylimykset Upsalaan ja vannovat minulle uskollisuutta. Mutta kun kutsun
heitä luokseni saapumaan, tulee vain muutamia heistä, joku piispa
Matias, joku Trolle, Banér ja Oxenstjerna. Talonpoikia houkuttelen
suolalla ja humalalla. Mutta nämä kurjat myyrät pysyvät enimmäkseen
luolissaan ja hyökkäävät sieltä vain hävitystä tekemään. Käyttäkää
sitten pakkokeinoja! Pitäisi todellakin käyttää viimeistä keinoa;
olisi hankittava kylliksi pitkä hirttonuora, jolla kaikki ruotsalaiset
kavaltajat hirtettäisiin.

MATIAS. Teidän majesteetillanne on täällä paljon uskollisia alamaisia.

KRISTIAN (pilkalla). Erittäin uskollisia, herra piispa. On uskollisia
koiria, jotka nuolevat sen henkilön kättä, jolla on suurin pala
tarjottavana.

TROLLE. Teidän majesteettinne ei toki meidän uskollisuuttamme epäille?

KRISTIAN. Auttakaa minut pulasta. Miten lopetetaan tämä kirottu sota?
Miten ylläpidän armeijan tässä kapinoivassa maassa? Miten saan käsiini
Kustaa Erikinpojan, joka kunniattomasti karkasi Kööpenhaminasta ja on
nyt petollisten lyypekkiläisten avulla päässyt Ruotsiin kiihoittamaan?

KRISTER PENTINP. Teidän majesteettinne on juuri valloittanut Vesteråsin.

KRISTIAN. Se ei ole Tukholma.

TROLLE. Mutta sanoma sen kukistumisesta on omiaan lamauttamaan
Tukholman väestön mieltä.

KRISTIAN. Siinä toivossa lähetin sinne kaksi Vesteråsin porvaria
antautumisesta kertomaan.

MATIAS. Se oli hyvin keksitty.

KNUT ESKILINP. Mitä Kustaa Erikinpoikaan tulee, ei häntä voida syyttää.
Hän karkasi vankeudesta, johon hänet petoksella vietiin.

KRISTIAN. Pirun sarvien nimessä, Banér, pyrittekö te mestaroimaan minun
tekoani. Katsokaa, ettei silloin, kun ruotsalaisille kapinoitsijoille
palkka maksetaan, mitata teille ensiksi.

KNUT ESKILINP. Ilolla otan vastaan palkan, minkä teidän majesteettinne
armo määrää.

KRISTIAN (häijysti naurahtaen). Minun armoni ei teitä unhota.

PALVELIJA (saapuen). Teidän majesteettinne Tukholmaan lähettämä airut.

KRISTIAN. Hän tulkoon! Epäilen, että paholaisen nainen taas hylännyt on
ehdotukseni. (Palvelija menee.)

AIRUT (saapuu). Armollinen majesteetti, tahtoanne en voinut linnan
puolustajille ilmoittaa.

KRISTIAN. Miksi et, katala raukka?

AIRUT. En päässytkään kaupunkiin.

KRISTIAN. Ketkä estivät?

AIRUT. Kun airueenlippua kantaen lähestyin Vesteråsin porvarien
kanssa pohjoisporttia, kysyttiin, mitä minulla on asiaa. Sanoin, että
Vesteråsin porvarit pyrkivät kaupunkiin ja että teidän majesteettinne
lähetti minut antautumisehdoista keskustelemaan. Me emme keskustele,
vastattiin. Porvarit pääsivät sisälle, ja kun minä en ollut valmis heti
palaamaan käännettiin tornin tykki minua kohden. Pyhän Knutin avulla
pääsin kuitenkin ehjin nahoin kertomaan teidän majesteetillenne tämän
röyhkeän teon.

KRISTIAN. Mene, kurja, hoitamaan nahkaasi! (Airut menee kiireesti.)
Mutta nuo kirotut kapinoitsijat, jotka minua kuukausimääriä uhmallaan
kiusaavat. Heidän täytyy kerran lannistua, heidän täytyy. Kaikki
kanuunat soimaan! Kaupungin ja linnan täytyy muuttua tuhkakasaksi ja
jokaisen ihmissielun täytyy raunioiden keskellä surmansa saada, sen
vannon pirun hampaiden nimessä.

MATIAS. Teidän majesteettinne!

KRISTIAN. Mitä on sanomista, herra piispa?

MATIAS. Teidän majesteettinne ampumavarat eivät riitä kaupungin ja
linnan raunioiksi ampumiseen.

TROLLE. Pitkän ikäni aikana on kaupunkia usein piiritetty. Väkivallalla
ei sitä ole koskaan voitu valloittaa, jos ei se vapaaehtoisesti ole
porttejaan avannut.

KRISTIAN. Siis minun on tyhjin toimin palattava Tanskaan uhrattuani
äärettömät summat sotaretkeeni. Kapinoitsijat ovat jätettävät
voitostaan riemuitsemaan. Sekö on neuvonne, uskolliset ystäväni?

MATIAS. Ei suinkaan.

KRISTIAN. Mitä tarkoitatte?

MATIAS. Teidän majesteettinne luopukoon Tukholman piirityksestä ja
kukistakoon ensin kaikki maakuntakapinat. Kun maaseutu on kokonaan
teidän vallassanne, täytyy Tukholman itsestäänkin antautua.

KRISTIAN. Neuvonne, herra piispa, sietää harkitsemista. Mitä muut
luulette siitä?

TROLLE. Minun mielestäni on se viisas neuvo.

KNUT ESKILINP. Kehoitan teidän majesteettianne sitä seuraamaan.

KRISTER PENTINP. Minunkin mielipiteeni, jos saan sen sanoa, tukee hänen
armonsa ehdotusta.

KRISTIAN. Vaan mitä sanoo tohtori Hemming? Te ette ole suutanne
avanneet.

GAD. Tohtori Hemmingin sana on kadottanut merkityksensä. Niin sanottiin
täällä äsken. Minä en pyri teidän majesteettinne neuvomisessa
kilpailemaan näiden herrojen kanssa.

KRISTIAN. Minä tahdon kuulla mielipiteenne.

GAD. Teidän majesteettinne seuratkoon piispa Matiaan neuvoa.

KRISTIAN. Se teistä on siis hyvä?

GAD. Ainakaan ei Ruotsin kruunu tule silloin kuninkaallisen päänne
painoksi.

KRISTIAN. Kuinka? Selittäkää sananne!

GAD. Se on helposti tehty. Jos nyt luovutte Tukholman piirityksestä,
eivät sen portit koskaan teille aukea. Ja jos teillä ei ole Tukholmaa,
ette te ole Ruotsin kuningas.

KRISTIAN. Kielenne puhuu katkeraa totuutta. Vaan ennen luovun
hengestäni, kuin Ruotsin kruunusta; siis piiritystä emme keskeytä.

MESTARI JON (puoleksi kuiskaamalla kuninkaalle). Onko majesteettinne
unhottanut rouva Sigbritin kirjeen?

KRISTIAN (kasvoilla häijy hymy). Olen saanut rouva Sigbritiltä kirjeen,
jossa hän uudestaan vakuuttaa, että yksin te, tohtori Hemming, voitte
tehdä minut Ruotsin kuninkaaksi. Nyt saatte näyttää vaikutusvoimaanne.
Tukholman täytyy teidän toimestanne olla huomenna minun vallassani,
muuten lähetän hirsipuusta otetun päänne Kööpenhaminaan rouva
Sigbritille terveisillä, että hänen terävä älynsä on hänet tällä kertaa
pettänyt. Te saatte käyttää kieltänne ja luvata puolestani vaikka mitä.
Ymmärrättekö?

GAD (kumartaen). Ymmärrän, teidän majesteettinne. (Kuningas lähtee
seuralaisineen.)

MESTARI JON (Gadille). Ken on nyt lähempänä hirsipuuta? (Menee.)

GAD. Huomenna on siis Tukholma julman lominkaan käsissä. Ah!




VIIDES NÄYTÖS.


Tukholman linnassa. Sama huone kuin toisen näytöksen ensimäisessä
kuvaelmassa.

Heti esiripun noustua kuuluu sangen voimakas tärähdys.

KRISTINA (saapuu kiireesti surupuvussa perinnäisestä ovesta ja katsoo
hätääntyneestä ympärilleen).

PALVELIJA (pilkistää kauhuissaan vasemmasta ovesta). Perkeleen kita,
armollinen rouva! (Kiiruhtaa pois.)

KRISTINA (yrittäen hänen jälkeensä). Mikä kauhea tärähdys!

TOINEN PALVELIJA (juoksee päätään pidellen oikealta). Voi hirmua!
Perkeleen kita halkesi. (Menee perälle.)

MAUNU GREN (saapuu vasemmalta).

KRISTINA. Mitä on tapahtunut? Ihmiset ovat päästään sekaisin. Mistä
niin hirveä tärähdys? Murtaako vihollinen linnan?

GREN. Ei. Pohjoisen tornin iso kanuuna räjähti.

KRISTINA. Linnan suurin tykki?

GREN. Niin. Perkeleen kita.

KRISTINA. Se oli onneton tapaus.

GREN. Putki halkesi pitkin pituuttaan. Tornin seinä murtui.

KRISTINA. Entä tykkiväki?

GREN. Yksi kuoli. Viisi haavoittui.

KRISTINA. Sitojia! Lääkkeitä! Tulkaa, ohjatkaa minut
onnettomuuspaikalle !

GREN. Siellä on kauhea näky. Ja te olette väsynyt.

KRISTINA. Väsynyt? Minä? Saanko minä väsyä tekemästä mitä nainen voi?
Olettehan tekin alttiit kaikki uhraamaan.

GREN. Te, jalo sukulaiseni, teette enemmän kuin yksikään nykyinen
Ruotsin mies. (Menevät vasemmalle. Erik Vaasa ja kaupungin pormestari
tulevat perältä.)

ERIK VAASA. Te tahdotte kertoa uutisen rouva Kristinalle.

PORMESTARI. Niin, herra ritari. Uskaltaako kertoa?

ERIK VAASA. Kuinka ei uskaltaisi? Rouva Kristina on uljain meistä
kaikista. Mutta onko tietoon luottamista?

PORMESTARI. Tunnen molemmat porvarit.

ERIK VAASA. Heidät lähetti kuningas?

PORMESTARI. Hän kehoitti heitä tulemaan.

ERIK VAASA. Hän toivoo siten meidät masentavansa.

PORMESTARI. Vesterås oli, Tukholmaa lukuunottamatta, viimeinen
varustus, joka rohkeni kuningasta vastustaa. Nyt on sekin langennut
hänen käsiinsä.

ERIK VAASA. Ei saa unhottaa Kalmaria.

PORMESTARI. Se on niin kaukana.

ERIK VAASA. Alatteko horjua? Onko porvaristoon luottamista?

PORMESTARI. Tiedätte, että se on ollut luja.

ERIK VAASA. On ollut. Mutta onko vielä?

PORMESTARI. Vaikeaksi voi ajan pitkään tulla. Porvarien talot jo
palavat.

ERIK VAASA. Palavat?

PORMESTARI. Harmaa-veljesten saarella on tykkituli useita taloja
sytyttänyt.

ERIK VAASA. Ja porvarit, mitä he tekevät?

PORMESTARI. Tietysti koettavat sammuttaa.

ERIK VAASA. Ei, koko tämä suuri sodan palo olisi saatava sammumaan.
Pikainen apu olisi tarpeen.

PORMESTARI. Se on kaupungin asukkaidenkin toivo. Vaan mistä se saadaan?

ERIK VAASA. Lyypekistä.

PORMESTARI. Odotamme. Mutta saapuuko?

ERIK VAASA. En ole sitä epäillyt, kun kuulin heidän jalomielisyydestään
poikaani kohtaan.

PALVELIJA (pilkistää vasemmalta).

ERIK VAASA (palvelijalle). Hoi, mies, missä on armollinen rouva?

PALVELIJA. Tapaturmapaikalla.

ERIK VAASA. Missä?

PALVELIJA. Ettekö, jalo herra tiedä, että perkeleen kita räjähti?

ERIK VAASA. Tiedän, että helvetin kita uhkaa sinua.

PALVELIJA.

Se nielee kaikki. Nyt onkin tulossa viimeinen päivä. Kaarlo kuninkaan
kansleri Niilo Ryting, joka kanuunan, asetti paikoilleen, oli suuri
noita, ja hän kastoi sen kuolleenpesuvedellä.

PORMESTARI. Kuolleenpesuvedellä!

ERIK VAASA. Tuon lörpön juttuja. Mene!

PALVELIJA. Nyt on viimeinen päivä. (Menee vasemmalle.)

KRISTINA ja GREN (tulevat perältä useiden linnan puolustajaan kanssa).

KRISTINA. Herra Erik ja pormestari! Linnassa on tapahtunut onnettomuus.

ERIK VAASA. Pormestari tuo tiedon pahemmasta onnettomuudesta.

KRISTINA. Pyhä neitsyt! Kertokaa!

PORMESTARI. Vesterås on tanskalaisten vallassa. He ovat sen rynnäköllä
valloittaneet.

KRISTINA. Siis uusi murhesanoma. Luulin jo niiden loppuneen. Me
kadotamme kaikki.

GREN. Uskallustamme emme, jalo sukulaiseni.

KRISTINA. Pyhän Erikin avulla olemme sen säilyttäneet. Mutta kuinka
kauan sitä voidaan kaupungin asukkaissa ylläpitää? (Porvareita saapuu
oikealta.) He ovat saaneet surullisen viestin. (Porvareille.) Mitä
tahdotte, kunnon porvarit?

1:NEN PORVARI. Anomme, että armollinen rouva soisi perheillemme
linnassa suojaa, kunnes löydämme heille kodin.

KRISTINA. Löydätte kodin? Eikö teillä ole kotia?

2:NEN PORVARI. Oli, mutta ei ole nyt.

KRISTINA. Kuinka niin?

1:NEN PORVARI. Olemme repineet ne maahan.

KRISTINA. Repineet kotinne! Miksi?

1:NEN PORVARI. Että muut kodit säilyisivät.

3:S PORVARI. Meidän talomme, armollinen rouva, olivat Harmaaveljesten
saarella. Ne yrittivät syttyä vihollisen tykkitulesta. Ja niistä olisi
voinut tulipalo koko kaupunkiin levitä.

KRISTINA. Siksi uhrasitte ne?

2:NEN PORVARI. Niin kai jokainen tekisi.

KRISTINA. Jokainen, jolla on niin jalo mieli kuin teillä, ystävät. Tämä
linna olkoon perheittenne ja teidän kotinne, niin kauan kuin haluatte ja
niin kauan kuin minä saan täällä määrätä. Mutta sen ajan pituutta ei
voi tietää.

GREN. Meitä ei kenkään täältä pois aja.

KRISTINA. Teillä on luottamusta, Maunu herra. Niin on ollut
minullakin. Kun jalon ja uskollisen puolisoni kuoltua näin Ruotsin
miesten horjuvan, epäröivän ja joukottain rientävän uskottoman ja
julman kuninkaan puolelle, huomasin pian, että maamme kohtalo oli
suljettu tämän kaupungin muurien sisään ja että se suureksi osaksi
oli minun heikoissa käsissäni. Ajattelin, kuinka onkaan kansamme
kärsivä, jos sukujemme onni ja onnettomuus jää kuningas Kristianin
yksin määrättäväksi. Ajattelin myöskin jalon vainajan lapsia. Heidän
tulevaisuudestaan on huolta pidettävä. Poikien pitää kasvaa miehiksi,
ja jonkun niistä, niin ajattelin, on perittävä isänsä valta ja arvo
sekä hallittava Ruotsia jalosti ja oikeuden mukaan kuin isäkin, mutta
häntä onnellisemmin. Siksi vannotin teillä, jalot herrat ja arvoisat
porvarit, pyhän valan suojella tätä kaupunkia ja linnaa viimeiseen
asti, että täällä säilyisi sarastus, josta vielä isänmaalle valoisa
päivä valkeneisi. Olettehan tämän valan vannoneet?

KAIKKI. Olemme.

KRISTINA. Mutta teinkö oikein vaatiessani tällaisen valan? Se kysymys
on usein mieltäni vaivannut. Useat teistä ovat perheenisiä. Teillä
niinkuin minullakin on lapsia, joiden onnea teidän on valvottava.
Teenkö oikein vaatiessani pienoisilta turvan? Kenties tahtoisitte
pelastaa perheenne ja kotinne sodan jaloista. Minulta on se särkynyt.
Minä pidän puolustautumisen välttämättömänä. Useat teistä voivat olla
toista mieltä. Varsinkin nyt, kun Vesteråskin on vihollisen valtaan
joutunut. Vapautan teidät valastanne. Ken toivoo antautumista ja
rauhaa, lausukoon vapaasti ajatuksensa.

GREN (tempaisee tikarin vyöltään ja laskee sen voimalla pöydälle.) Mitä
minuun tulee, vannotan teitä kunnian ja kristillisen uskon nimessä,
että silloin, kuu minä antautumista ehdotan, lähin mies syöksee tämän
pöydälle jättämäni tikarin minun rintaani.

KAIKKI. Hyvä! Hyvä!

ERIK VAASA. Mitä meillä on kuningas Kristianilta odotettavissa, sen
tunnen minä. Meidän on kestettävä viimeiseen asti. Se on tietääkseni
läsnäolevan puolustusväenkin mielipide.

SOTILAAT. Viimeiseen asti!

PORMESTARI. Ruotsin muut kaupungit ja linnat, nyt Vesteråskin, ovat
vihollisen vallassa. Mitä siitä? Me olemme maamme ensimäisen kaupungin
asukkaita. Sellaista kunniaa ei osteta halvalla hinnalla. Meidän
täytyy olla ensimäisiä, kun on kysymys uhrauksista ja isänmaallisesta
mielialasta, viimeisiä velvollisuudesta väistyessä. Niin,
ymmärtääkseni, ajattelee pääkaupungin porvaristo. Se tahtoo puolustaa
isäin kaupunkia ja tätä linnaa viimeiseen asti.

PORVARIT. Viimeiseen asti.

ERIK VAASA. Vaan kuulkaa! Vihollisen tykkituli on tauonnut. Saammekohan
rynnäkön?

GREN. Niin kauan kuin yksikään mies jaloillaan pysyy, ei sitä ole
vaikea torjua.

VARTIJA (vasemmalta saapuen.) Kuningas Kristianin edustaja on portilla.

GREN. Taas! Luuleeko hän kaupungin ja linnan kerjäämällä saavansa.
Luotia heille! (Aikoo lähteä.)

KRISTINA. Pysähtykää, Maunu herra! Kuninkaan asia on kuultava.
(Vartijalle.) Mitä tahtoo Tanskan mies?

VARTIJA. Portilla ei ole Tanskan mies, vaan tohtori Hemming Gad.

KRISTINA. Herra electus! Häneltä en voi odottaa muuta kuin hyvää.
Hän tulkoon! (Vartija menee.) Teitä, jalot herrat ja arvoisat
porvarit, sekä kaikki urheat puolustajamme, kiitän tästä hetkestä.
Vihollisjoukkojen saartamanakin on elämä tässä lujassa linnassa
tuntunut minusta turvalliselta. Suurimman turvallisuuden tunteen antaa
kuitenkin teidän miehuullinen lujuutenne. Niin voimme me halveksua
vihollisen väkivaltaa ja pelastamme isänmaan ahdistuksesta Jumalan ja
pyhän Erikin avulla.

KAIKKI. Jumalan ja pyhän Erikin avulla!

KRISTINA. Jumala ja pyhimykset suokoot siihen armoa ja voimaa!

PORMESTARI. Ken meistä on näihin saakka syönyt kokonaisen sillin
päivässä, syököön tästedes ainoastaan puolen. Antakaamme oluemme
hapata, leivän homehtua ja suolalihan vanhentua. Sillä meidän on
kestettävä pitkä piiritys. Ja hapan olut, härskeentynyt silli ja
vanhentunut liha on parempi kuin aivan tyhjä pöytä.

GREN. Ja parempi on kuollakin vapaina vaikkapa tyhjän pöydän ääreen
kuin antautua kuningas Kristianin armoille.

ERIK VAASA. Kummastakin pyhimykset meitä varjelkoot! Nyt kukin
paikoillemme, ja lannistumaton mieli hyvät toverit!

KRISTINA. Älkäämme erotko! Ottakaamme herra electus yhdessä vastaan.
Siitä, kun hän läksi tästä linnasta, ovat olot paljon muuttuneet.
Katsokaamme, onko hän muuttunut. Te kaikki tunnette hänet.

PORMESTARI. Ken ei häntä tuntisi? Hän tämän linnan viimeksi
tanskalaisilta riisti.

1:NEN PORVARI. Hän pelasti minun taloni tanskalaisten ryöstöstä.

2:NEN PORVARI. Minun talossani hän asui linnaa piirittäessään. Jalompaa
soturia en ole koskaan nähnyt.

3:S PORVARI. Minä taistelin hänen rinnallaan, kun myöhäisenä huhtikuun
iltana kahdeksantoista vuotta sitten teimme rynnäkön. Kiivaimmassa
kahakassa linnan portilla tanskalainen sotilas nosti kalpansa
halkaistakseen minun pääni. Herra electus oli häntä ripeämpi ja iski
tanskalaisen kuoliaaksi.

KRISTINA. Ken ruotsalainen ei voisi mainita useitakin hyviä töitä,
joita tohtori Hemming on tehnyt kansalaisilleen ja isänmaalleen.
Te, herra Maunu, käykää häntä vastaan! Ohjatkaa hänet tänne
kunnianosoituksilla. (Gren aikoo lähteä, mutta Gad tulee perältä
häntä vastaan.) Vaan siinä saapuukin jo vieraamme. Tervetultua
ystävien joukkoon! Tervetultua tähän linnaan. Täältä tervehtää teitä
Engelbrektin ja Sturen henki. Onni, että te olette vielä isänmaalle
säilynyt. Teidät keskuudessamme nähtyämme, emme epäile. Me pääsemme
pian ahdistuksestamme.

GAD. Pian, armollinen rouva. Kaikki riippuu itsestänne.

KRISTINA. Entinen jalo luottamus teissä, herra electus. Niin on
meissäkin. Me olemme lujasti päättäneet puolustaa viimeiseen saakka.

GAD. Se on uljas päätös.

KRISTINA. Innostus on kaikissa sama! Porvaristossa sekä
puolustusväessä. Olemme valmiit kaikki uhraamaan. Se on suurta!
Se on surullistakin. Kuinka moni koti kukistuukaan vielä? Kuinka
monen perheen tuki kaatuu? Kun sitä ajattelen, uudistuu sydämessäni
se katkera kipu, jonka tunsin saadessani sanoman Bogesundin
onnettomuuspäivästä.

GAD. Te saatte rauhoittua, armollinen rouva. Porvaristosta ja
puolustusväestä ei kaadu enää ainoatakaan miestä.

KRISTINA. Te lohduttelette liiaksi, herra electus; sota on sota.

GAD. Sota loppuu nyt.

KRISTINA. Kuinka? Lakkaako piiritys?

GREN. Onko kuningas jo saanut tarpeekseen?

ERIK VAASA. Huomaako hän, että Tukholmaa ei voida kukistaa?

PORMESTARI. Eikä sen porvareita houkutella?

GAD. Ei, ei! Tukholma avaa porttinsa kuninkaalle.

KRISTINA (hämmästyen). Mitä sanotte, herra electus!

GREN ja VAASA. Se on mahdotonta!

GAD (tyynesti). Se on ainoa mahdollisuus.

KRISTINA. Te sanotte niin, tohtori Hemming!

GAD. Jos jotakin pelastaa tahdotaan, on se ainoa keino. Enkä voi uskoa,
että se hylätään. Kuningas Kristian on jalosti unhottava kaikki. Vanhan
ruotsalaisen kuningassuvun vesana on hänellä oikeus Ruotsin kruunuun.
Sen saatuaan hallitsee hän täällä pyhän Erikin lain mukaan.

KRISTINA (kiivaasti). Kavaltaja! Sananne häväisevät harmaan päänne.
Läsnäolevat suuret henget häveten täältä pakenevat, kun kuollut on
kunnia ja kunto, Menkää! Imarrelkaa ostajaanne. Äänenne kuuluu korpin
rääkynnältä. (Menee kiivaasti vasemmalle.)

GREN. Minäkin poistun; sillä miekkaani on vaikea hillitä. (Menee
vasemmalle.)

GAD. Nuori kuohuva veri! Kun se on singahtittanut tuomionsa harmaata
päätäni kohden, kenpä minua enää kuulisi? Seuratkaa heitä kaikki! Ja
jos tahdotte, voin kulkea edellänne rumpua lyöden ja huutaa: Näin
uljaasti me kuolemaan riennämme. Ei minulla ole mitään kadotettavaa,
jos ei teillä. Siis eteenpäin! Otsa säpäleiksi vuorta vasten! Mitä?
Te seisotte ja minuun töllistelette. Ja näyttää niinkuin ajatukset
kallossanne kierteleisivät. Mitä ajatuksia tarvitsee se, ken
kuolla aikoo? Tuleen kaupunki! Joka talo! Sitten muurilla itsemme
murhatkaamme! Siinä on kosto vihamiehelle. Menkäämme!

KAIKKI. Ei.

GAD. Viiden haavan nimessä! Miksi ei? Kun teidän on kuoltava,
olette hulluja, jos kidutusta pitkittää tahdotte. Vai luuletteko
vielä onnenpäiviä näkevänne? Sitä älkää uskoko! Taistelun loppua
ette näe, kun itse ette päättää sitä tahdo. Katsokaa! Tämä sota on
niellyt äärettömiä uhreja. Ja se nielee meidät kaikki. Kalmarin
kuuluisasta kokouksesta asti ei Tanska ole suonut Ruotsille rauhaa
muuten kuin sen valtaan alistettuna. Luuletteko, että se suo sen
nyt? Nyt, jolloin Dannebroge liehuu jalopeuran hartioilla ja jolloin
kuningas Kristianilla keisarin lankona on omien apuneuvojensa lisäksi
käytettävänään koko roomalaisen keisarikunnan, Alamaiden ja Espanjan
pohjattomat voimat. Mitä apua on Ruotsilla odotettavissa? Puola?
Kuningas Kristianin liittolaiset Moskovan suuriruhtinas ja Preussin
ritariston suurmestari pitävät sen pinteessä. Lyypekki?

PORMESTARI. Niin, Lyypekistä tulee aseita ja ruokavaroja.

GAD. Ne ovat tulleet jo.

ERIK VAASA. Tulleetko?

GAD. Ne on tuotu kuningas Kristianille.

PORMESTARI. Lyypekkiläiset meidät pettäneet!

ERIK VAASA. Se on kostettava.

GAD. Niin, kostettava se on. Mutta kuinka kuolleet kostavat? Kun
kuningas Kristian hävittää Tukholman — ja sen hän on pirun sarvien
nimessä vannonut tekevänsä, ellei kaupunki heti antaudu — saavat
lyypekkiläiset oikeuden rakentaa sen uudestaan. Niin tulee tänne
jälleen saksalainen porvaristo. Lyypekkiläiset nauttivat kaikki ne
edut, jotka te saisitte pitää, jos kuningas Kristianiin turvautuisitte.

ERIK VAASA. Mekö turvautuisimme?

GAD. Niin sopii ainakin Erik Vaasan kysyä. Ainoa poika on häneltä
petoksella viety. Uljas nuorukainen! Hän on päässyt karkuun.
Tanskalaiset vainoavat häntä kaikkialla. Heitä on hänen lopultakin
mahdoton karttaa. Nuorukaisen veri vuotaa kohta tanskalaisten
vainukoirien keihäissä. Siitä ei koko maailmassa voisi häntä suojella
kukaan muu kuin kuningas Kristian. Mutta hänen vihaansa kiihdyttää jalo
isä.

ERIK VAASA. Lakatkaa! Säälikää isänsydäntä!

GAD. Isänsydäntä! Se ei kieltäydy poikaansa pelastamasta.

ERIK VAASA. Ei, jos on keinoja.

GAD. Ne suo kuninkaan ystävyys.

ERIK VAASA. Sitäkö minä etsisin?

GAD. Minä olen etsinyt. Katsokaa minua! Harmaata päätäni! Käsiäni!
Ken on heiluttanut miekkaa Ruotsin puolesta enemmän kuin minä? Ken
on paremmin tuntenut hetken tarpeen? Minä tohdin sanoa, että vaadin
rauhaa, antautumista ja etsin kuningas Kristianin ystävyyttä.

ERIK VAASA. Ja tahdotte syöstä isänmaanne Tanskan orjuuteen.

PORMESTARI. Tanskan orjuuteen!

GAD. Vai Tanskan orjuuteen? Mitä syytä olisi minulla tanskalaisten etua
valvoa. Vihaan heitä kuin helvetin kuilua. Niin vihasi heitä vanha Sten
herrakin. Mutta kuitenkin katsoi hän tarpeelliseksi avata Tukholman
portit Hannu kuninkaalle, hänet sitä varmemmin jälleen karkoittaakseen.
Jos muistonne ulottuisi sinne asti, tietäisitte, että se oli silloin
ainoa mahdollinen keino isänmaan pelastamiseksi. Mikä silloin oli
välttämätön, on nyt vielä välttämättömämpi. Minua säälittää tämän
kansan tuska ja lukemattomien kotien kärsimykset. Mutta te tahdotte
niitä jatkaa? Tunnen teidät jokaisen. Jos sinä, jalo Vaasa, voitkin
uhrata sukusi...

ERIK VAASA. Ei! Minä tahdon pelastaa, poikani.

GAD. Vai voitti jo ihmisyys. Anteeksiannon ja vapauden suo kuningas,
kun vastustuksesta luovutte. Mutta sinä, pormestari! Saksalainen
porvaristo oli saatu kaupungissamme lannistumaan. Kotimaiset miehet
nousivat liikkeen päämiehiksi, ja sinä pääsit vaurastuneen porvariston
johtajaksi. Onko nyt kaikki hävitettävä ja sijat luovutettava
muukalaisille?

PORMESTARI. Ei! Sitä en tahdo.

GAD. Ja te porvarit, joiden luona olen asunut ja joiden kanssa olen
taistellut. Mikä olisi teille edullisempi kuin mahtavan valtikan
suoja. Miten käy nyt suola-, viini-, humala- ja kangaskuormille, joita
koetatte maahan tuottaa? Ne vihamies ryöstää. Kuningas Kristian Ruotsin
hallitsijana suojeleisi niitä maailman äärissäkin. Mutta minä puhun
suotta. Te tahdotte kuolla. Kotinne on poltettava, omaisenne murhattava.

PORVARIT. Ei! Ei!

GAD. Siis hakekaa turvaa ja rauha! Kun hetkeksi alistumme ja rauhan
saamme, kasvaa voimamme kuin Simsonin tukka vankilassa, ja silloin me
muukalaisuuden pylväät murramme.

ERIK VAASA. Vaan valamme?

PORMESTARI. Niin, meitä sitoo vala.

GAD. Ken teitä siitä voisi tuomita. Täällä on puolue puoluetta vastaan,
ja jokainen etsii omaa etuaan. Missä on siis puolueeton tuomari? Mutta
itsenne, omaisenne, maan ja kansan te tuomitsette alati kasvavaan
kurjuuteen, jos jatkatte mieletöntä uhmaa. Vaan minä voin puhdistaa
jaloistani kaupunkinne tomun. Kysyn kuitenkin vielä: Minäkö poistun,
vai tekö kaikki menette rouva Kristinan luo antautumista vaatimaan?
On kohtalomme käsissämme. Minulla on ollut rohkeutta ratkaista omani.
Ratkaiskaa te omanne! (Hetken vaiti.) Siis eroammeko?

ERIK VAASA. Ei, herra electus.

PORMESTARI. Me menemme armollisen rouvan luo.

KAIKKI. Me menemme. (Kaikki kiiruhtavat vasemmalle.)

GAD (yksin). Voi teitä, te löyhäpäiset narrit! Tuolla sankarinaisella
on pikkusormessaan enemmän älyä kuin koko tällä tomppelilaumalla. He
itse rientävät nyt turmaansa... Itsekö? He seuraavat kuin tahdottomat
lampaat. He ansionsa mukaan palkan saavat. Ja minä olen kostanut. On
kosto läsnä jo. (Kristina ja kaikki muut tulevat vasemmalta.) Lupaus on
noiden kasvoille kirjoitettu.

KRISTINA (Gadille). Te, herra electus, käskette nyt enkä minä. Niin
tahtoo kaupungin ja linnan väki. En ole koskaan heitä pahoittanut. Siis
saavat tahtoansa seurata. Me odotamme määräyksiänne.

GAD. Kun niin on, otan tämän kaupungin ja linnan kuninkaalle.

GREN. Vaan ehdot? Ne on ensin kuultava.

GAD (ottaa poveltaan kuninkaan sinetityn kirjeen). Ne ovat tässä.
Hänen majesteettinsa lupaa unhottaa kaikki, mitä on tapahtunut Ruotsin
ja Tanskan pitkässä sodassa hänen iso-isänsä kuningas Kristian
ensimäisen, hänen isänsä kuningas Hannun ja hänen itsensä aikana.
Hän lupaa armoihinsa ottaa Kustaa Erikinpojan, suo läänityksiä rouva
Kristinalle ja kaikille hänen täällä linnassa oleville ystävillensä.
Hän on myöskin suojeleva rouva Kristinaa, hänen lapsiaan ja ystäviään,
niin että he kaikki saavat elää levossa ja rauhassa kiittäen armollista
hallitsijaansa. Nämä lupaukset on hänen majesteettinsa vahvistanut
kuninkaallisella sinetillä ja pyhän kolminaisuuden nimeen vannotulla
valalla.

GREN. Johon ei ole luottamista.

GAD. Hallitsijan valaan luotetaan.

GREN. Ja niitä rikotaan.

KRISTINA. Meidän on kuninkaaseen luotettava. Ken lähtee häntä
vastaanottamaan?

ERIK VAASA. Minä, armollinen rouva.

KRISTINA. Te, jalo sukulaiseni! Menkää!

PORMESTARI. Minun on kaupungin avaimet kuninkaalle ojennettava.

KRISTINA. Siihen velvoittaa teitä virkanne.

GAD. Hänen majesteettinsa saapuu heti tänne armollisna. (Pormestari ja
Vaasa menevät perälle.)

1:NEN PORVARI. Minä riennän kaupungille riemusanomaa levittämään.

KRISTINA (surullisena). Riemusanomaa? Menkää!

1:NEN PORVARI (Gadille). Terve, pelastajamme! (Menee.)

2:NEN PORVARI. Näin kuninkaan 21 vuotta sitten. Minä kiiruhdan häntä
vastaan portille.

KRISTINA. Kiiruhtakaa! Kiiruhtakaa!

3:S PORVARI. Kaupunki lienee toki lipuilla kaunistettava?

KRISTINA. Jos riemuitsette, kaunistakaa vain!

3:S PORVARI (Gadille.) Kiitos, pelastajamme! Kaupunki on kaunistettava.
(Menee.)

GREN. Pelkään, että se kaunistellaan veripurppuralla. Voi silloin
teitä, herra electus!

GAD. Miksi juuri minua?

GREN. Ilman teitä ei kuningas tänne jalkaansa astuisi.

GAD. Enkä minä ilman kuningasta. Tiedätte, että minulta oli kaikki
riistetty, olin maanpakoon tuomittu, kaksinkertaiseen pannaan pantu...

KRISTINA. Pyhä Jumalan äiti! Mitä te puhutte?

GREN. Tämä on siis kostotyö?

GAD. On.

GREN. Ketä kohtaan?

GAD. Sen näkee hän, ken elää kostonpäivän yli.

GREN. Pyhän Erikin nimessä! Linna on heti suljettava. Ja sitten palkka
petturille!

GAD. On myöhäistä. Riemuhuudot lähestyvät. Kuningas on jo täällä.

KRISTINA. Oi, hän on jo täällä. (Vaipuu voimatonna tuolille.)

GREN (rientäen häntä tukemaan). Urheutta, jalo rouva! Olemme tehneet,
mitä kunnia ja velvollisuus vaatii. Ketä pelkäisimme?

KRISTINA (nousten ryhdikkäästi). Emme ketään.

KRISTIAN (saapuu seurueen kanssa, johon m.m. kuuluvat mestari Jon,
edellisessä näytöksessä läsnäolleet ruotsalaiset herrat, Erik Vaasa ja
Tukholman pormestari. Kuningas astuu ylpeästi salin halki kattotuolin
portaalle).

Tiedättekö, mitä kuninkaallisessa mielessäni liikkuu?

KRISTINA. Teidän majesteettinne miettii, kuinka hyvät aikeenne meitä
kohtaan olisivat lupauksenne mukaan parhaiten täytettävät.

KRISTIAN. Tekö olette Sturen leski, rouva Kristina Gyllenstjerna?

KRISTINA. Niin, teidän majesteettinne.

KRISTIAN. Tunnetteko, rouva, hyvät aikeeni?

KRISTINA. Aikeenne tunnen lupauksistanne.

KRISTIAN. Minä tunnen teidät teoistanne. Uhmailitte minua liian kauan.

KRISTINA. Tein velvollisuuteni, teidän majesteettinne.

KRISTIAN. Velvollisuutenne olisi ollut avata heti linna ja kaupunki
kuninkaallenne.

GREN. Ilman petturin apua ei teidän majesteettinne nytkään olisi tänne
jalkaansa astunut.

KRISTIAN. Kaikki ruotsalaiset ovat pettureita.

GREN (kiivaasti). Teidän majesteettinne!

KRISTIAN (ankarasti). Kaikki, kaikki! Sen olen minä katkerasti
kokenut. En näet ole ensi kertaa tässä linnassa. Kaksikymmentä vuotta
sitten tunnustettiin minut täällä ensi kerran Ruotsin kuninkaaksi ja
vannottiin minulle uskollisuutta. Olin silloin kahdeksantoistavuotias
nuorukainen. Rintani oli täynnä valoisia toiveita ja halua elää
Pohjan kansojen onneksi. Ruotsalaiset ovat toiveeni murtaneet.
He ovat syösseet minut vuosikymmeniä kestävään sotaan. Verta on
virtaillut; sitä virtaa vielä. Ken tietää, mitä kuninkaallisessa
mielessäni liikkuu? Ken näki sen, näki kuoleman. Sillä rintani täyttää
kostonajatus.

KRISTINA. Teidän majesteettinne ei voi rikkoa lupaustaan.

KRISTIAN. Eivätkö ruotsalaiset ole rikkoneet? Jos säästän teitä,
nousette kapinaan, Siis pirun sarvien nimessä —

GREN Linnan suojelusväki tänne! Kohta vuotaa verta!

RUOTSALAINEN PÄÄLLYSMIES (syöksyy sisään). Tanskalaiset ovat vanginneet
linnan suojelusväen.

GREN (ja muut ruotsalaiset.) Konnan työ! (Vetävät miekkansa.)

KRISTIAN. Olen turvannut valtani, ja te vedätte miekat! (Sisään
tuleville tanskalaisille sotilaille.) Vangitkaa nämä kavaltajat! Heidän
tuomionsa on valmis. (Sotilaat tarttuvat piispa Matiaan, Erik Trollen,
Knut Eskilinpojan, Krister Pentinpojan, Erik Vaasan, Maunu Grenin ja
rouva Kristinan käsiin.)

MATIAS. Minä olen kirkon palvelija ja teidän majesteettinne ystävä.

KRISTIAN. Siksi päästän teidät pyhimysten joukkoon.

KNUT ESKILINPOIKA. Kuulumaton hirmutyö!

KRISTIAN. Mittaan lupaamani palkan.

KRISTINA. Ijäti kirotuksi tulee valtanne.

KRISTIAN. Ja pelätyksi.

KRISTER PENTINPOIKA. Se herättää pikaisen koston.

ERIK VAASA. Jumala ja pyhä Erik valitkoot kostajaksi poikani!

KRISTIAN. Jos en hautaanne hänen päällänne kaunista.

GREN. Teidän majesteettinne. Tahtoisin kuolla kahdesti, että
verenhimonne saisi runsaammin tyydytystä.

KRISTIAN. Pois näkyvistäni kaikki! (Sotilaat vievät vangit pois.)

KRISTINA (katsoen Gadiin). Voi teitä, herra electus! (Menee.)

KRISTIAN (Gadille, joka on tapahtumaa synkästi katsellut). Te odotatte
palkintoanne?

GAD. Olen saanut sen.

KRISTIAN. Mikä se on?

GAD. Kauhu Ruotsin mahtimiesten poskilla.

KRISTIAN. Ettekö itse pelkää?

GAD. En ole koskaan pelännyt ja vanha olen uutta oppiakseni.

KRISTIAN. Te vihaatte tanskalaisia?

GAD. En ole heitä rakastanut.

KRISTIAN. Vihaatte vieläkin?

GAD. Palvelen heidän kuningastaan.

KRISTIAN. Kauanko kestää palveluksenne?

GAD. Se kai onkin lopussa.

KRISTIAN. Ja aijotteko taas kääntyä häntä vastaan?

GAD. Ken tietäisi sen sanoa?

KRISTIAN. Sen tiedän minä. (Mestari Jonille.) Ruotsalaisten tuomittujen
joukosta puuttui yksi?

JON. Pahin kaikista kavaltajista.

KRISTIAN (Gadille). Tiedättekö ken hän on?

GAD. En ole heitä rakastanut. En ole pyöveli; en tarvitse tietää.

KRISTIAN. Se olette te!

GAD. Minä! Vaan paholaista olen palvellut! (Lysähtää polvilleen.)

KRISTIAN. On turhaa rukoilla. (Viittaa sotilaille.) Tuo mies
mestauslavalle!

GAD (kohoten kiivaasti). Minä! Minä en rukoile sinua, tyranni!
(Katselee hurjasti ympärilleen ja tempaa pöydältä tikarin, jota
tarkastaa.) Grenin! Rehellisen ruotsalaisen rauta. Se kostakoon
rikokseni, eivätkä tanskalaiset koirat! (Paiskaa tikarin rintaansa.)

KRISTIAN (vimmassa). Estäkää! Hirttäkää!

GAD. Se on myöhäistä. (Vaipuu maahan.)

VARTIJA (perältä tullen). Teidän majesteettinne! Taalalaiset marssivat
Engelbrektin laulua laulaen Tukholmaa vastaan.

KRISTIAN. Kuka kirottu johtaa heitä?

VARTIJA. Kustaa Eerikinpoika.

KRISTIAN. Pirun sarvien nimessä. Aseihin! (Hyökkää ulos sotilaiden
seuraamana.)

GAD (kohottautuen). Kuulinko oikein? Taalalaiset laulavat Engelbrektin
laulua. Ruotsin kansassa on miehuutta, vapauden rakkautta. Minä vihaan
tanskalaisia! Jumala siunatkoon synnyinmaatani!






*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK HEMMING GAD ***


    

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
law means that no one owns a United States copyright in these works,
so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
of this license, apply to copying and distributing Project
Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™
concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
and may not be used if you charge for an eBook, except by following
the terms of the trademark license, including paying royalties for use
of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation
of derivative works, reports, performances and research. Project
Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may
do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected
by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark
license, especially commercial redistribution.


START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG™ LICENSE

PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg
electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg electronic work and you do not agree to be bound
by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person
or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg
electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
of Project Gutenberg electronic works. Nearly all the individual
works in the collection are in the public domain in the United
States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
United States and you are located in the United States, we do not
claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
displaying or creating derivative works based on the work as long as
all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
that you will support the Project Gutenberg mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg
works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
Project Gutenberg name associated with the work. You can easily
comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
same format with its attached full Project Gutenberg License when
you share it without charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
in a constant state of change. If you are outside the United States,
check the laws of your country in addition to the terms of this
agreement before downloading, copying, displaying, performing,
distributing or creating derivative works based on this work or any
other Project Gutenberg work. The Foundation makes no
representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
immediate access to, the full Project Gutenberg License must appear
prominently whenever any copy of a Project Gutenberg work (any work
on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the
phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed,
performed, viewed, copied or distributed:

    This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
    other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
    whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms
    of the Project Gutenberg™ License included with this eBook or online
    at www.gutenberg.org. If you
    are not located in the United States, you will have to check the laws
    of the country where you are located before using this eBook.
  
1.E.2. If an individual Project Gutenberg electronic work is
derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
contain a notice indicating that it is posted with permission of the
copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
the United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply
either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg License for all works
posted with the permission of the copyright holder found at the
beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
any word processing or hypertext form. However, if you provide access
to or distribute copies of a Project Gutenberg work in a format
other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official
version posted on the official Project Gutenberg website
(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the
full Project Gutenberg License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg electronic works
provided that:

    • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
        the use of Project Gutenberg works calculated using the method
        you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
        to the owner of the Project Gutenberg trademark, but he has
        agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
        within 60 days following each date on which you prepare (or are
        legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
        payments should be clearly marked as such and sent to the Project
        Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
        Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg
        Literary Archive Foundation.”
    
    • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
        you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
        does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™
        License. You must require such a user to return or destroy all
        copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
        all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™
        works.
    
    • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
        any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
        electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
        receipt of the work.
    
    • You comply with all other terms of this agreement for free
        distribution of Project Gutenberg™ works.
    

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than
are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of
the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set
forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™
electronic works, and the medium on which they may be stored, may
contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right
of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium
with your written explanation. The person or entity that provided you
with the defective work may elect to provide a replacement copy in
lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
or entity providing it to you may choose to give you a second
opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO
OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of
damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
violates the law of the state applicable to this agreement, the
agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in
accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
production, promotion and distribution of Project Gutenberg™
electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
or any Project Gutenberg work, (b) alteration, modification, or
additions or deletions to any Project Gutenberg work, and (c) any
Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg

Project Gutenberg is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of
computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg’s
goals and ensuring that the Project Gutenberg collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg and future
generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
U.S. federal laws and your state’s laws.

The Foundation’s business office is located at 41 Watchung Plaza #516,
Montclair NJ 07042, USA, +1 (862) 621-9288. Email contact links and up
to date contact information can be found at the Foundation’s website
and official page at www.gutenberg.org/contact

Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread
public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine-readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state
visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including checks, online payments and credit card donations. To
donate, please visit: www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
Gutenberg concept of a library of electronic works that could be
freely shared with anyone. For forty years, he produced and
distributed Project Gutenberg eBooks with only a loose network of
volunteer support.

Project Gutenberg eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
edition.

Most people start at our website which has the main PG search
facility: www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.