The Project Gutenberg EBook of Kihlaus; Yö ja päivä, by Aleksis Kivi
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Kihlaus; Yö ja päivä
Author: Aleksis Kivi
Release Date: July 1, 2004 [EBook #12795]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KIHLAUS; YÖ JA PÄIVÄ ***
Produced by Tapio Riikonen
KIHLAUS; YÖ JA PÄIVÄ
Näytelmiä yhdessä näytöksessä
Kirj.
ALEKSIS KIVI
1919.
KIHLAUS
Näytelmä yhdessä näytöksessä
HENKILÖT:
AAPELI, | kraatareita ja vanhoja nuoria-miehiä.
EENOKKI, |
EEVA.
JOOSEPPI, Aapelin oppipoika.
(Aapelin huone: perällä ovi, oikealla pöytä ja sen vieressä rahi,
vasemmalla tulisija, jonka ääressä Jooseppi seisoo liikutellen kauhalla
pataa, joka kiehuu tulella. Eenokki tulee.)
EENOKKI. Päivää, Jooseppi!
JOOSEPPI (kääntyen ympäri ja kumartaen syvästi, hellittämättä toki
kauhaa kädestänsä). Päivää!
EENOKKI. Sainpa mestariltas tärkeän kutsumuksen löydyttää itseäni tässä
hänen huoneessansa noin tähän aikaan.
JOOSEPPI. Niin on asia.
EENOKKI. Miksi kutsui hän minua ja missä on hän itse?
JOOSEPPI. Eikö ole teillä jo tietoa?
EENOKKI. Ei yhtään, ei yhtään, poikaseni.
JOOSEPPI. Tässä tapahtuu tänäpän kihlaus.
EENOKKI. Kihlaus! Hm! Vai kihlaus. Kenen hän nai?
JOOSEPPI. Hä, Herrojen-Eevan.
EENOKKI. Vai Herrojen-Eevan. Tuliko mies juonikkaaksi, hurjapäiseksi,
villityksi, tai mistä kieppasi hän tämän rohkeuden?
JOOSEPPI. Preivin kirjoitti Herrojen-Eeva tällä tavalla mestarilleni
eilen illalla: »Kraatari Aapeli! Lyhyesti tahdon tietä antaa, että, jos
Jumala niin on sallinut, niin valmis olen kohta tulemaan
aviopuolisoksenne. Tulkaat minua kyydittämään täältä luoksenne; sillä
herrat jätän minä tämän ijankaikkisen pilkun päällä. Sen olen nyt
vahvasti tykönäni päättänyt.» Niin seisoi preivissä.
EENOKKI. Ja mestaris tämän luettuansa rupesi tuumailemaan ankarasti?
JOOSEPPI. Pasteeraili, pasteeraili edestakaisin permannolla, raappien
niskatukkaansa.
EENOKKI. Kihelöitsipä miehen päässä; mutta sitä en ihmettele.--Millä
tavalla luonnistui asia?
JOOSEPPI. Yölläpä vasta leikki nousi. Kovin levoton oli mestarini.
Milloin pasteeraili hän, milloin heitti hän itsensä taasen vuoteelle,
mutta samassa pyörähti hän ylös jälleen ja rupesi uudestaan
pasteerailemaan raappien aina niskaansa. Kolme kertaa kävi hän
valelemassa päätänsä kaivolla. Hän pelkäsi aivoansa, näette.
EENOKKI. Eikä ihme; sillä onpa sitä pehmitetty. Tuumaile ja harkitse,
harkitse ja tuumaile joka uusi muudi, leikkaus ja sauma, niin
kysytäänpä viimein kuinka on päävärkin laita.--Mutta mielinpä kuulla
kuinka kävi lopulta.
JOOSEPPI. Tultuansa kolmannen kerran kaivolta höyryvällä päällä,
herätti hän minua, ilmoitti syyn levottomuuteensa, luki preivin eteeni
ja pyysi minulta neuvoa oman-tuntoni nimessä. Katsokaas mikä
veljellisyys!
EENOKKI. Rakkaus lievittää ja avaa sydämmen, sielun ja mielen.--Mutta
minkä neuvon annoit mestarilles?
JOOSEPPI. En kieltänyt enkä käskenyt.
EENOKKI. Oikein!--Tapani tosin on puhua aina aatokseni ulos, mutta yksi
asia löytyy, jossa olen vaiti kuin myyri. Älä kiellä miestä ottamasta
naista, johon hän kerran on iskenyt silmänsä, hän ottaa hänen
kuitenkin, ja joskuspa kuiskataan naisen korvaan sun kieltävä neuvos,
jonka lunttu tuskin Paratiisin niituilla antaa sulle anteeksi.
JOOSEPPI. Minä en kieltänyt enkä käskenyt, vaan pyysin hänen heittämään
kaikki Jumalan neuvopöydälle. Tämä vaikutti ja heti nukkui hän kuin
tallukka ja minä samoin. Hän aamulla taasen kyllä käytteli neulaansa
vinhasti, mutta toisaalle tyyräilit aatoksensa, sen huomasin, koska
silloin tällöin mulautin salaa katsoa hänen päällensä. Niin neuloi hän
hetken, mutta äkisti keihästi hän neulallaan uuden tyynynsä, naulitsi
sen hirveän lujasti pöytään, rynkäsi ylös, puki päällensä parhaat
vaatteensa, lähetti sanan teille, tullaksenne tänne, mutta itse läksi
hän noutamaan morsiantansa, Herrojen-Eevaa.
EENOKKI. Tämä naiminen, pelkään minä, on häneltä loiskaus onnettomaan
kirnuun. Eeva on kahden naimattoman herran emännöitsijä, ja kuullaanpa
hänen useinki mekastelevan heidän kanssansa. Tästäpä yhtä ja toista
arvella taitaa, ja paljon rähisee heistä mailmakin. Jumala heille
heidän syntinsä anteiksi antakoon! Mutta miksi ei toinen heistä nai
tätä Eevaa? Mutta Eva on tuittupää, tuiskea, näetkös, morakka, tahi
niin kuin ruotsalainen sanoo: turski. (Ottaa nuuskaa.)
JOOSEPPI. Ja niin herramainen.
EENOKKI. Tosi. Koska hän käy, katsahtaapa silloin tällöin sivullensa
liehuvia hameliepeitänsä, sen olen huomainnut. Vähän epäiltävä merkki
tyttö-ihmisestä. Tosin palveli hän vuoden Helsingissä ja joteskin
isoista herrasväkeä, mutta eipä tarvitsis, sanon minä, eipä tarvitsis
itseänsä sentähden lyödä niin herramaiseksi, niin fiiniksi; sanalla
sanoen, niin ymmärtämättömäksi kuin Eeva teki. Vähempikin piisaisi
muonamiehen tyttärelle. Onko tämä alhaisen ihmisen kieltä: »missä
nakriit kasvaa, puussa vai maassa?» Nauriit, näetkös. Niinpä kysyi hän
maamiehiltä torilla. Entäs tämä kysymys: »kulta-pappa, mikä on tuo
korea lintu, joka hyppelee tuolla kartanolla?» Hän ei tuntenut,
näetkös, harakkaa tultuansa maalle. (Naurahtaa, mutta kovin vähän.)
Noh, ehkä ei tuntenut hän lintua. Sitä en mene arenteeraamaan, sanoo
ruotsalainen. Mutta kas, kas, kuinka kerkeä on ihmislapsi näkemään
raiskaa toisen silmässä, mutta ei malkaa omassa. Mutta minä pidän
virkaveljestäni enkä sois hänelle huoneenristiä, jonka nyt pelkään
hänen saavan.
JOOSEPPI. Kyllä, kyllä siitä nyt toinen elämä nousee tähän huoneeseen.
EENOKKI. Pahoin pelkään, pahoin pelkään.--Eeva on taas vihastunut
herrojensa päälle, ja vihan kiukussapa ottaa hän tämän askeleen, mutta
kas, kun kuherruskuukausi on mennyt, niin katuupa hän kauppaansa ja
ikävöitsee herrojensa luoksi jälleen. Sillä Aapelilla ei ole niitä
kommervenkiä, niitä rinnanröyhistyksiä ja sitä äänen komeata kilausta,
joita Eeva on oppinut näkemään ja kuulemaan, ja jotka saattavat
kevytmielisen tytön silmät liekehtimään niin herttaisesti.--Aapeli on
vähän, hieman vähän yksinkertainen, mutta hyväsydämminen, vallan
hyväsydämminen mies.
JOOSEPPI. Hyvä hänen nimensäkin on.
EENOKKI. Mutta hellä sydämmensä saattaa hänen välisti toimiin, joita
seuraa katumus. Minä, mukama mies, olen aina tämmöinen vakava
pellavaloukku, oikein sahapukki. (Naurahtaen vähän.) Mitä padassa
kiehuu?
JOOSEPPI. Siellä kiehuu makkaranpalasia, kryyniä, vettä ja suolaa.--
Kuulitteko rattaan jyryä?
EENOKKI. Kuulin totisesti. He tulevat. (Erikseen.) Niin, niin,
piikaseni; tännen astut, mutta tiedänpä, ettes tee sitä sydämmellisen,
puhtaan rakkauden pinnistyksestä. Niskani panen pantiksi, ettäs
tillastit herroiltasi naimista, mutta koska ei siitä mitään tullut,
niin käytpä nyt vimmoissasi polttamaan sammaletta fiinin, herramaisen
kartuusin verosta. (Aapeli ja Eeva, molemmat kantaen nyttyä kädessään,
tulevat. Jooseppi, keskeyttämättä padan liikutusta, kumartaa syvään.)
EENOKKI. Tervetuloa, morsiuskunta!
AAPELI. Me kiitämme sinua. Sinä olet tässä juuri tarpeellinen. Istu,
Eeva.--Onko Jooseppi antanut sinun jotain ymmärtää?
EENOKKI. Lyhyesti.
AAPELI. Onhan minulla nyt edes se, joka paitani pesee.--Istu, istu,
Eeva.
EEVA (erikseen). Tämmöinen tupa! Huhkaimen pesä. (Aapeli ottaa nytystä
sokerirasian ja asettaa sen pöydälle.)
AAPELI. Sokerirasia on kuitenkin eheä. Tiedä, Eenokki, että olemme
pyörineet kamalassa leikissä, sekä minä että Eeva. Oi niitä
jumalattomia herroja!
EENOKKI. He kaiketi kohtelivat sinua kopeasti, trumantisti?
AAPELI. Kiitän, etten saanut heiltä selkääni.
EENOKKI. Kateus, kateus!
AAPELI. Sula kateus.--Ei ollut, näetkös, mentävä sisään; kartanolla
seisoin vaan ja otin vastaan Eevan kapineita. Mutta koska viimein
olimme valmiit lähtemään ja istuimme rattaille, niin arvaas, mitä
tekivät?
EENOKKI. Häijyn koiranjuonen. Tiedänmähän sen.
AAPELI. Tulipas pieni poika, herrojen käskystä, sanoi tahtovansa
korjata hevosen häntävyötä, mutta peijakas pisti palavan
taulankappaleen Ruskon hännän alle ja siinä samassa ampuipa yksi
herroista meille pilkalla jäähyväisampauksen. Rakas virkaveljeni,
aatteles, millä hirmuisella vauhdilla me tulimme talosta. Rusko juoksi
kuin vimmattu, potki ja juoksi korvat niuhossa. Ja olikos ihme, että me
molemmat, niin Eeva kuin minä, huusimme täyttä kitaa hädissämme?
EENOKKI. Ei mikään ihme, mutta sepä ihme, ettäs seisot vielä tässä ja
kertoilee tätä keikahusretkeäs. Kiitä, ettes makaa ojassa tallukset
taivasta kohden.
AAPELI. Onni suojeli minua. Taulanpala helti viimein, ja vähitellen
hiljensi Rusko juoksuansa, ja yhtä ehjillä luilla kuin ennenkin
istuimme rattailla, vaikka pamppailevalla sydämmellä.
EENOKKI. Voi julmia herroja, voi julmettuneita!
AAPELI. Sanos muuta. Ihmettelenpä, että Eeva on näin kauvan menestynyt
heidän kanssansa. Ettes jo ennen tehnyt tätä temppua, Eeva?
EEVA (erikseen). Jaa, sinä västäräkki! Suokoon Jumala, etten koskaan
olis tätä tehnyt. Mikä hulluus minulta, mikä hulluus, jättää herrat ja
tulla tänne turvekaton alle!
AAPELI. Mutta miksi on morsian niin äänetön?
EENOKKI. Tavallinen morsiamen alakuloisuus muuttaessansa miehelään.
AAPELI. Ja asiamme ei olekkaan vielä oikein välikappaleellisesti
päätetty. Mutta ruvetkaamme juoneen, tehkäämme mikä kuitenkin tehtävä
on; sillä parempi karhun mahassa kuin hänen hampaissansa. Sinä tiedät,
mikä harras ja tärkeä komento on tässä tapahtuva tällä hetkellä?
EENOKKI. Luulenpa tietäväni.
AAPELI. Kihlaus, laillinen kihlaus, ja senpätähden olen kutsunut sinun
tänne. Käy toimeen, Eenokki! Mutta ensiksi yksi puhe!
EENOKKI (yskii). Että ... että me nyt tällä hetkellä tähän
kokoontuneet olemma, liittämään yhteen kahta sielua, nimittäin
pitäjän-kraatarimestaria Aapeli Simeoninpoikaa ja neitsykäistä Eeva
Matintytärtä...
AAPELI. Hänen oikea liikanimensä on Helander.
EENOKKI. Ja neitsykäistä Eeva Helanderia, yhteensolmemaan heidän
onneansa sekä myötä- että vastoinkäymisessä. Ja tämä ei olekkaan mikään
vetosolmu, ei suinkaan, vaan kiinteä umpisolmu, jonka ainoastaan
kuoleman viikate poikkileikata taitaa. Hyvin muistain ja visusti
sydämmeen kätkein aviosäädyn velvollisuudet molemmilta puolilta.
Miehen, nimittäin, tulee olla vaimonsa pää; se on hänen
velvollisuutensa, ja vaimo olkoon miehensä heikompi astia; se on hänen
velvollisuutensa. Ja käykäät sitten käsi kädessä, Jumalan nimessä ja
ilolintuen laulaessa haudan syvyyteen.--Niin; mitä itse sanot, Aapeli?
AAPELI. Ei minulla mitään sanottavaa ole.
EENOKKI. Anna sitten sormus tänne.
AAPELI. Tässä tämä on.
EEVA (eriks.) Mitä teen? Otanko ma vastaan sormusta? Voi minua
mieletöntä!
EENOKKI. Aapeli antaa tämän sormuksen sinulle, Eeva. (Antaa Eevalle
sormuksen.) Kas niin. (Laulaa veisaavalla äänellä) »Saatanan juonet»...
Onhan tämä sinun tahtos, Aapeli?
AAPELI. Veisaa, veisaa!
EENOKKI JA JOOSEPPI (joka yhä liikuttelee pataa, laulavat)
»Saatanan juonet kauvas poista»...
EEVA. Mitä tässä laulelette. Pitäkäät suunne kiinni, niin on parasta.
AAPELI. Hscht! Morsian ei suvaitsekkaan laulettavan.
EENOKKI. Hmm! Mutta laulu on kaksi lukua.
EEVA. Tässäpä kyllä keekoilemaan niinkuin kukko.
EENOKKI. Kukkoko?
EEVA. Ei yhtään laulua, sanon minä.
AAPELI. Ei ei, koska niin on tahtos.
EENOKKI (eriks.) Hän on niinkuin ma sanoin: morakka.
JOOSEPPI (eriks.) Kyllä, kyllä tästä nyt toinen elämä nousee meidän
huoneeseen.
AAPELI. Laulu olkoon tällä erällä.--Nyt, Eeva, käy uljaasti perheeni
jäseneksi ja perehdy huoneessani.
EEVA. Tässä ihmispesässä. (Hetki äänettömyyttä.)
AAPELI (eriks.) Ihmispesässä. Joteskin jyrkästi sanottu. (Ääneensä.)
Tosin on huoneeni vanha, mutta vanhan sijaan rakennetaan uusi ja
entistä uhkeampi.
EEVA. Ennenko on meillä uusi, niin olemme satimessa.
AAPELI. Ei tässä sentähden satimeen jäädä, jos ei tätä hullummin eletä,
Eevani.
EEVA. Nytpä muistelen huoneita, jotka jätin. Mikä eroitus! Haa! minä
linnasta luolaan muutin ja läksin, hullu, ilosista herroistani pois ja
matelin sisään kraatarin koijuun. Mikä eroitus, mikä eroitus!
EENOKKI. Vissillä tavalla on eroitus suuri, mutta vissillä tavalla...
EEVA. Pidä kitasi sinä, varis.
EENOKKI (eriks.) Haidjaidjai, sitä sydäntä kuin sillä ihmisellä on!
JOOSEPPI (eriks.) Kyllä, kyllä tästä toista nyt tulee.
AAPELI (eriks.) Hän rupeaa konstailemaan, ja tuntuupa kuin katuisi hän
kauppaansa, ja minä, poika polonen, rakastuin häneen vahvasti. Mutta
tahdonpa hänelle ilmoittaa, että on minulla rahaakin, neljäkymmentä
riksiä. Nätti summa kyllä. (Ääneensä.) Tosin en ole rikas, en suinkaan,
eikä ole minulla paljon rahaakaan, ainoastaan neljäkymmentä riksiä.
EENOKKI. Neljäkymmentä riksiä miehen taskussa! Silloin ei tarvitse
käydä häntä koipien välissä.
AAPELI. Ei mitään kerskattavaa, ei mitään. No no, onhan siinä vähän.
Kuinka hyväänsä, mutta usko minua, Eeva, etpä lyönyt silloin kättäs
poroon kuin kraatarimestari Aapelin miehekses valitsit.
EEVA. Silloin istuin peevelin kelkkaan. Läksinhä kotooltani kuin olisi
tieni kulkenut suoraa tietä helvettiin. Siitäpä jotain kohta aattelin.
Miksi pistivät, miksi pistivät palavan taulankappaleen Ruskon hännän
alle?
EENOKKI. Julmettuneet!
AAPELI. Lurjukset! Jos lakiin mentäis, niin peijakas heidän ottais.
Palavan taulankappaleen! Ja ampuivat vielä!
EENOKKI. Hai djai djai!
AAPELI. Minä sydämmystyn. Kas semmoisista pedoista sinä läksit, mutta
nytpä seisot siivon ja kunniallisen miehen katon alla.
EEVA. Kraatari!--Krapu!
AAPELI. Haukutko sinä minun virkaanikin?
EENOKKI. Ei sovi soimata, ei sovi soimata kraatarin virkaa.
EEVA. Minäkö kraatari Aapelin vaimoksi!
AAPELI. Neito, etkö ymmärrä että haastelet vähän pahasti, pisteliäästi
ja että tällä tavalla hämmennät kihlaushetkemme korkean, juhlallisen
ilon? Kraatari Aapeli! Jaa-ah, mikä kraatari Aapelin on? Olenko minä
varastanut ja siitä syystä oravia haukkunut? Olenko lykännyt kenenkään
härkää sapattina kaivoon? En suinkaan. Olenko minä kähminyt toisen
miehen vaimoa? Pois se! Kuka sen taitaa sanoa ja todistaa? Minä panen
tämän kysymyksen sydämmelles, Eeva Helander. Katsahda päälleni ja
vastaa.
EEVA. Tuommoinen mies.
AAPELI. Tämmöinen olen vaan, fröökinäni.
EEVA. Mikähän sinä olet oikein?
AAPELI. Kraatari Aapeli olen vaan, kunnian mies, kelpaan vierasmieheksi
koska hyväänsä ja kummaksi vaikka ruhtinoitten lapsille.
EEVA. Eikö se ole sama Kupparin-Aapeli, joka äitinsä perässä tallusteli
kylästä kylään kantaen ämmän kupinsarvipussia?
AAPELI. Että sarvet kalisi. Sama, sama.
EEVA. Sama nallikka, luulen minä, joka kerran paimenena ollessansa
eräänä sateisena päivänä pisti lehmänsä niin koreasti isäni niittyyn ja
menipä itse latoon maata. Mutta saattoipa sukkela onni juuri samassa
isäni tyttären niitylle, ja hänpä sun selkäs pehmitti. Sinä muistat
sen?
AAPELI. Muistan muistan. Jos tällä haavalla otan ja näytän sinulle
selkäni, niin pitää sun siellä näkemän merkit jumalattomasta
menetyksestäs ymmärtämätöntä, piimäpartasta poikaa kohtaan, niinkuin
minä silloin olin.
EEVA. Sen ansaitsit. Istua ladossa, lehmiensä himotessa toisen niittyä,
se oli mukavata.
AAPELI. Aih, aih! Jopa saitkin jotakin iskeäkses kiinni, niinkuin
hyvästäkin asiasta.
EENOKKI (naurahtaen). Kantänka, sanoo ruotsalainen. (Ottaa nuuskaa.)
AAPELI. Mutta mitä vielä tiedät, fröökinä Helander, jonka »posket
on niin punaiset ja puhe käy kuin rasva», niinkuin lauletaan
rakkauden-veisussa? Vai kuinka. Mitä sanoo fröökinä? Enemmin,
enemmin sitä lajia.
EEVA. Jos kaikkea, mitä sinusta tiedän, rupeisin tässä kertoilemaan,
niin jäisinpä varmaan huoneesi asukkaaksi.
AAPELI (eriks.) Huoneeni asukkaaksi. Kuuluupa vähän kuin olisi hänellä
totisesti aikomus tehdä takapero. Mutta hän ehkä koettelee luontoani.
EENOKKI. Minä sydämmen karvaudella olen kuullellut, kuinka tämä
neitonen tässä kaikin tavoin on koettanut leikata virkaveljeni hyvää
nimeä. Mutta heitetäänpäs pikainen katsahdus tytön omaan syntikirjaan.
Tiedätkö mitä mailma sinusta hotisee ja huutaa? Kuinka elät sinä
herrojen kanssa? Niinkuin paskana, niinkuin mahomettilainen. Minä
kiivastun tällä hetkellä. Jumala armahtakoon teidän elämäänne! Jumala
armahtakoon sekä sinua että herroja. Mitä on teillä käsillä siellä?
Sanoppas. Te peijoonit, te turmelette tämänaikaset nuoret, saatatte
heitä välinpitämättömiksi aviosäädyn arvosta ja pyhyydestä. Sinä
vekama, niinkö sinua opetti isäs ja äitis? Niinkö sinua opetettiin
rippikoulussa? Koska olet ollut viimeiseksi ripillä? Frookas pillit,
sanoo ruotsalainen.
EEVA. Sinä hävytön mies, mitä on sinun minun kanssani tekemistä?
EENOKKI. Olenpa lähimmäises ja onpa velvollisuuteni niinkuin kristitty
ihminen koettaa sinua oikaista, lunttu.
EEVA. Mutta minä tahtoisin sinun vääristää, vääristää tuhanteen mutkaan
ja viskata sinun pellolle. Sinä viimeinen vaivanen, sinä hävytön
kraatari, teethän minun hulluksi!
EENOKKI. Kas kas, näkyypä kuinka kipeä on asia, ja minä pistin syvältä
ja ilman armoa. Jaa, niin on tapani. Minä ryntään aina esiin ilman
pelkoa, vakaasti ja suoraan niinkuin ahvena. Ja tästä sinun elämästäs,
jumalattomasta elämästäs tahdon minä ottaa tuimasti kiinni, jos en
sinulta parannusta näe.
EEVA. Kas näin elän vaan, kas näin. Mitäs minun teet?
EENOKKI. Kantelen provastille.
EEVA. Sinä tekisit sen? Haa! saisitpa plyijyä kinttuihis herroiltani.
EENOKKI. Minulla on pyssy ja.
EEVA. Joka ei tapa varpustakaan.
EENOKKI. Tappaa vaihka noitaämmän, vaihka perkeleeltä riivatun tytön.
AAPELI. Elkää riidelkö, elkää riidelkö, ja sinä, Eenokki, elä huoli
juuri enään soimata Eevaa. Hän on, näetkös, niinkuin morsiameni; ja
sananlasku sanoo: yhtä luuta vuohensarvi, sitä poski kuin pääkin.
EEVA (eriks.) Sinun morsiames!
EENOKKI. Totuuden lausuin, ja olkoon se hänelle hyväksi. Tapani on,
niinkuin sanoin, käydä aina esiin vakaasti, ilman pelkoa ja suoraan
niinkuin ahvena. (Ottaa nuuskaa.)
AAPELI. Nyt ymmärrän mitä Eeva tarkoitti näillä vähän niinkuin
kieroilla sanoillansa: koetella luontoani. Mutta antakoon hän anteiksi
lyhynokkaisuuteni; sillä lyhynokkaisuutta, Jumala paratkoon,
havaitsemme kaikkialla, ja se on ikävä havaitseminen. Monaistipa
aattelen, jouduttuani uusiin tuttavuuksiin, kas tuostapa vasta löysin
miesten miehen. Mutta eläppäs hänen kanssansa ja reisaile, niin hänpä
pianki punehtuu kuin kukko ja nääsää sinua; ja tämä on ikävätä. Minä
olen nähnyt yhtä ja toista mailman pöydännokalta; ja hantvärkkäri on
noita talossa.--Kas, pusersipa tyttö-kanalja hien otsalleni tällä
koetuksellansa. (Ottaa taskustansa nenäliinansa, mutta viskasee samassa
pöydältä permannolle Eevan sokerirasian, joka särkyy.)
EEVA. Herresta velta varjel!
JOOSEPPI. Voi voi, mitäs mestari nyt teki!
EEVA. Kuin tuo nyt särki minun sokerirasiani!
EENOKKI (eriks.) Aapeli parka! Tuossa seisoo hän nyt kuin pyörtyvä
kana, ja punottaa kuin täyskuu pouta-iltana.
EEVA. Kuin tuo lepakko nyt mönsträsi minun ehta-posliinisen
sokerirasiani, rakas nimipäivälahja herroiltani. Maksa pois, mies;
maksa se paikalla, sinä harakka, hohkoharakka, närri!
EENOKKI (eriks.) Hai djai djai. Sitä sydäntä, sitä sydäntä!
AAPELI. Jassoo! Sinä teet minusta pilkkaa etkä todenperästä aiokkaan
tulla vaimokseni?
EEVA. Saatanan muori sinulle vaimoksi tulkoon.
EENOKKI (eriks.) Tunnenpa väristykset selässäni kuullellessa
lauseitansa.
AAPELI. Eenokki, kysy häneltä tässä Joosepin kuullessa, jos hän tahtoo
ottaa minua mieheksensä.
EENOKKI (Yskii). Minä kysyn sinulta, Eeva Matintytär Helander, jos
sulla on vakaa aikomus tulla vaimoksi Aapeli Simeoninpojalle.
EEVA. Minä en huoli hänestä; menenpä takaisin herraini luoksi. (Hetki
äänettömyyttä.)
AAPELI (erikseen). Vai niin!
EENOKKI (eriks.) Mikä kiusankappale!
AAPELI. Kysys häneltä toinen kerta.
EENOKKI. Minä kysyn sinulta, Eeva Matintytär Helander, jos sinulla on
vakaa aikomus tulla vaimoksi Aapeli Simeoninpojalle.
EEVA. Minä en huoli hänestä, sanoin minä; en tuumaakaan. (Kauvan
äänettömyyttä.)
AAPELI. Kysy häneltä vielä kolmas kerta!
EENOKKI. Minä kysyn sinulta, Eeva Matintytär Helander, jos sinulla on
vakaa aikomus tulla vaimoksi Aapeli Simeoninpojalle.
EEVA. Minä annan hänen peijakkaan haltuun. (Polkee kiivaasti jalkojansa
permantoon.) En huoli hänestä, en huoli, en huoli; en en! Eikö
korvaläpenne kuule, te noidutut miehet? (Äänettömyyttä. Tulisijasta
kuuluu kohina.)
AAPELI. Soitatko sinäkin jumalan-lahjan tuhkaan siellä? Poika!
(Kiristää Jooseppia kauluksesta.)
JOOSEPPI. Mestari!
EENOKKI (hilliten Aapelia). Malta mieles, Aapeli, ja anna anteiksi
tapaturma.
AAPELI. Tämä hetki on vimman hetki!
EEVA. Maksa pois korea rasiani.
AAPELI. Rasia! Onko mailmanloppu tullut? Antavatko kuolleensa maa ja
meri, kuolema ja kipenöitsevä helvetti?--Kas tämäpä vasta päivä on.
EEVA. Voi minä mieletön lapsi!
AAPELI. Sinä portto, anna tänne sormukseni.
EEVA. Hoo! kas tässä, poikasein. (Aapeli viskasee hirveällä vauhdilla
sormuksen permantoon.)
EENOKKI. Elä elä, veljeni. (Ottaa ylös sormuksen.)
AAPELI. Ihminen, miksi narrasit mua hevosellani sinua kyydittämään
huoneeseeni?
EEVA. Miksi annoit itseäs narrata?
EENOKKI. Hai djai!
AAPELI. Jassoo!
EEVA. Kyyditä minua ijankaikkisella pilkulla tästä samaa tietä
takaisin, kraatari!
AAPELI. Jassoo!--Kyllä kyllä, jos rahan maksat, jos lyöt kaksi markkaa
pöytään. Jooseppi tulkoon kyytiin.--Kaksi markkaa tänne!
EEVA. Ei yhtä penniäkään. Ja jos et maksa, mitä liet rikkonut, niin
katsokaat etten vilauksessa seiso ilki-alastomana tässä edessänne.
EENOKKI. Niinpä teki ennen Stålbergskakin, koska ei tainnut hän muuta
vihansa kiukussa. Muija kirkasi vaan yhden kerran, ja siinä samassa oli
hame ja paita yli pään.
EEVA. Rasia!
AAPELI. Rasia olkoon kyydistä tänne, ja tästä menet marssien nytyt
kädessä; tämä olkoon sanottu.
EENOKKI. Tahtoisinpa, tahtoisinpa, sanon minä, nähdä Eevan tuloa
herrojensa luokse taas. Näkisinpä silloin oikein pitkän koiran.
EEVA. Hoo! kraatari Eenokki, elä yhtään murehdi sitä asiaa. Ensin vähän
pilkkaa herroilta, jota minä vastaan muutamalla kyyneleellä, ja ennen
iltaa on yhteinen sydämmellinen ilomme korkealla katossa. Siinä se
temppu.
EENOKKI. No sinä naisen luonto! Ihme kaikkein ihmeitten seassa. Sinä
kultasen päivänpaisteen ja sumuisten pilvien ijankaikkinen sekamelska
ilman päätä ja perää, sinä himphamppu! Onko siis ihme, ettemme koskaan
opi tuntemaan tänlaista eläintä?
EEVA. Hevonen eteen, Aapeli! Kyyti!
AAPELI. Sinä kopeilet?
EENOKKI. Kyyti? Arvaas minkäkaltaisen kyydin tästä olisit ansainnut?
Peijakas! jos tekisimme oikein, niin pääs ottaisin syliini minä,
Jooseppi pitelisi sinua jaloista ja Aapeli itse antaisi sinulle oikein
miehen kädestä.
EEVA. Aapeli!
AAPELI. Jaa-ah, luuletko etten minä taida antaa löylyä? (Eeva rupee
panemaan kapineitansa nyttyynsä takaisin, hyräellen laulella.) Ruoka
pöytään, Jooseppi. Me rupeemme syömään, mutta hän menköön tiehensä.
(Jooseppi panee ruokaa pöydälle.) Hän on kiero ihminen.
EENOKKI. Pahanilman lintu.
AAPELI (erikseen). Onneton päivä! Onpa sydämmeni kuin leikattu kahdeksi
kappaleeksi.--Kas niin, Jooseppi. Tule syömään kanssamme. Me syömme,
Eenokki.
EENOKKI. Me syömme me. (Aapeli, Eenokki ja Jooseppi istuvat syömään.)
AAPELI. Onpa tässä mailmassa tekemistä.
EENOKKI. Elä puhukkaan.
AAPELI. Eeva, Eeva, mitä olen minä tehnyt sinulle, että sinä minulle
niin paljon pahaa teit?
EENOKKI. Elä ole hänestä huolivanasi.
AAPELI (eriks.) Hän hyräilee vaan.
EEVA (menee kantaen nyttyjänsä). Hyväst!
AAPELI. Hyväst!
EENOKKI. Läksipä heilakka. Mutta tästä asiasta, sekä herrojen ilkeästä
juonesta että tytön hävyttömästä narrauksesta, tulee sinun ottaa
vakaasti kiinni, opettaa heitä pitämään miestä pilkkanansa.
AAPELI. Minä jotain tekisin, mutta eipä ole juuri hyvä. He käyvät
metsässä pyssyillä ja taitavat ampua minun; sillä katsos suurin pelkuri
täällä, jolla on tuliluikku, voi vilauksessa surmata rohkeimman
sankarin, joka on tätä asetta paitsi.
EENOKKI. He ampuisivat? Hohoo! ei miesmurhaa niin pian tehdä.
AAPELI. Kukas menee takaamaan? Näillä herroilla on häijy sydän, sinä
kohtaat heitä metsässä, he laskevat sinun läpitse kuin koiran. Mitäs
teet?
EENOKKI. Mutta minun sisuni ei anna perään, se ei siedä heidän
elämäänsä, jumalatonta elämäänsä tämän tytön kanssa. Provastin täytyy
saada siitä tieto.
AAPELI. Mutta minä kysyn sinulta vielä: mitäs, jos he ampuvat sinun?
EENOKKI (kiivaasti). Ampukoot! Tässä mailmassa ei auta.
AAPELI. Niin sinä sanot.
EENOKKI. Tahdonpa hävittää sen terren-pelin, sanon minä.
AAPELI (eriks.) Mutta miksi käy aatokseni piiri niin himmeäksi? Minä
pelkään, minä pelkään jotain.--(Ääneensä.) Olikos se Herrojen-Eeva?
Minä rakastuin häneen vahvasti. Olikos se Herrojen-Eeva?
EENOKKI. Sama heiskale. Mutta miksi kysyt näin? Eikö ole hän sinulla
kyllin jo tuoreessa muistossa?
JOOSEPPI. Surkeus, surkeus! (Nousevat syömästä.)
EENOKKI. Elä saakelissa anna murheelle noin kovaa voimaa.
JOOSEPPI. Oi itkun päivä! Katsokaas, kuinka mestarini silmät mulkoilee.
Hän on hukassa.
EENOKKI. Ei, Aapeli, ei, ei käy tämä päisin näin syvästi mietiskellä ja
murehtia. Koetas vaan, koetas vaan; saatpa muuton korvilles.
AAPELI. Ei juuri hätää vielä. Mutta kovin musertuu sydämmeni, koska
muistelen sitä korkeapovista impeä, joka mulle annettiin, mutta kohta
taasen otettiin pois multa Herran nimeen.
EENOKKI. Menköön hiiteen se naasikka!
AAPELI. No no, no no!
EENOKKI. Sinä katsot tämän vahingoksi?
AAPELI. Pidinpä itseni jo melkein naineena miehenä, mutta olen toki
taasen vanha nuori-poika, jonka elämä tuntuu mulle nyt kuin muurin
raossa torkkuvan torakan ilta-auringon riutuvassa paisteessa. Oi,
veljeni! koska tulin hänen kanssansa ja näin kärpäsen-sienen
tuolla hevoshaan veräjällä, niin tällä tavallapa aattelin: koska
syyskuun-metsässä me pussit selässä yhdessä käyskelemme sieniä
poimimassa, kas silloinpa meidän vasta lysti on. Mutta nyt, nyt mennyt
on kaikki toivo, eikä lohdutusta löydy.
EENOKKI. Paljon, ystäväni, paljon. Vanha nuorimies viettää häänsä
jälkeen kuoleman tähtien tanssissa. Siellä, siellä hänelle aviosiippa
annetaan, mutta naineet saavat katsella päältä.
AAPELI. Heh! Niinkuin esimerkiksi Korppilan Kalle.
EENOKKI. Niin juuri.
AAPELI. Puhu, puhu jotain iloista, ettei käy kanssani hullusti.
EENOKKI. Ei yhtään surtavaa, ei yhtään. Koska muilla on ehtoo, on
meillä ruusuinen aamu, käki kukkuu ja peipposet visertää, allamme on
autuuden niittu ja päällämme ijankaikkisesti sininen taivas, ja enkelit
soittaa musiikia.--Niin juuri, niin juuri. Mutta yksi vikkelä keino.
Viitamäen luutnantti, jolla on hirmuinen sappi, koska vihastuu hän
nokimustaksi naapuriensa päälle ja pelkää aivonsa vierivän pois
oikeilta teloiltansa, silloin panee hän tyttärensä pelaamaan
klaveeria ja itse lötköttää hän muutaman kierroksen valssia salin
permannolla rouvansa kanssa, ja paikalla on hänen kiukkunsa lievinnyt.
--Koetetaanpas samaa konstia. Jooseppi, laulappas: »Kosk' tulit
kureerit» ... laula ja polje jalkaas.
JOOSEPPI. En jaksa laulaa nyt!
AAPELI. Miksi et jaksa? Sinä osaat veisun.
JOOSEPPI. Mutta itku tukeuttaa lauluni.
AAPELI. Laula, ja me tanssimme. Laula, Jooseppi, muutoin menee pääni
ympäri, ympäri. Hih!
JOOSEPPI. Voi, voi!
EENOKKI. Laula pian Herran tähden!
AAPELI. Katso, etten ota kyynäskeppiä. Laula: »Kosk' tulit kureerit».
JOOSEPPI. Minä laulan.
EENOKKI. Ja polje jalkaas. (Joosepin laulaessa tanssivat Eenokki ja
Aapeli valssia kovin sisään-vääristetyillä polvilla ja tanssissa
heittävät yhdistettyjä käsivarsiansa.)
JOOSEPPI (laulaa polkien jalkaansa).
»Kosk' tulit kureerit
Ja laitoit kortteerit
Ja kysyit: onk's talossa olutta viel';
Ja laitoit kortteerit
Ja laitoit kortteerit
Ja kysyit: onk's talossa olutta viel'.»
YÖ JA PÄIVÄ
Näytelmä yhdessä näytöksessä
HENKILÖT:
MANNILA, talonisäntä.
SAARA, hänen vaimonsa.
TAPANI, heidän poikansa.
KEIMO, talonisäntä.
ANNA, hänen vaimonsa.
LIISA, heidän tyttärensä.
KERTTU, eräs vanha akka.
Maaväkeä sekä miehiä että naisia.
Tapaus: Savossa Saimen rannalla.
(Teaterin muoto: lakea piha; oikealla Mannilan talon asuinhuone,
vasemmalla Keimon; perillä aita, keskellä aitaa punaseksi maalattu
portti, jonka kummallaki puolella seisoo tuuhea koivu; kauempana näkyy
eräs lahti Saimesta ja sen toisella puolella sinertäviä metsiä.--
Esiripun roustessa on vaalea kesä-yö, joka vähitellen valkenee
päiväksi,--Mannila tulee huoneestansa.)
MANNILA (yksin.) Itäpohjoisessa haamottaa jo päivä, ja aika on lähteä
nuotalle. Mutta maataanpa naapurissa vielä, maataan, että orret
jyrisee. (Lyö kovasti Keimon ovelle.) Ylös, unikekot! Ennenkuin on
nuotta vedessä, polttaa aurinko Keimoa vasten naamaa kuin palava
tervatynnöri. (Lyö ovelle.) Ylös!
KEIMO. (huoneessansa). Kylläpä tiedämme nousta. Hiljaa! Tahdotko
hajottaa oveni, kirottu mies?
MANNILA (erikseen). Koko sun huonees tahtoisin hajottaa ja syöstä sen
syvyyteen alas, ja niinpä olisin pääsnyt siitä naapurista ja
lukemattomista kiusoista.--Käymme siis nyt vetämään yhteisnuottaa!
Mutta millä naamalla kaksi vihollista, niin kiukkuista kuin naapurit
Mannila ja Keimo, »vetää samaa nuottaa»? Mutta ei auta, aika on kallis,
koska leikitsee kultanen sorva. (Saara tulee huoneesta.) Ja Tapani ei
ole kotona vielä.
SAARA. Ei vielä. Kaiketi ovat he kohdanneet kontion, jota läksivät
ahdistamaan.
MANNILA. Tuskin tuovat sieltä oravata, vaan ei karhua, ja niin on
veitikkä menettänyt tärkeän ajan. Mutta hän tahtoo viipyä, ja tulee
pianki, koska olemme poistuneet talosta me; sen tiedän. Hän kiehtoilee
alati itsellensä tilaisuutta päästäksensä taasen kiemailemaan sokean
vauvansa kanssa, se kiusan kappale.--Sokea aviovaimo? Mikä hullu aije!
SAARA. Miksi aattelemme asiaa, joka ei tapahdu?
MANNILA. Keimon tytär minun poikani vaimoksi, miniäkseni! Vielä
hullumpi aije! Se ei tapahdu, ei kosiokaan! (Keimo ja Anna tulevat
huoneestansa.)
KEIMO. Ei koskaan. Ei syökse Keimo tytärtänsä susien luolaan.
MANNILA. Susien luolaan? Pidä omanas se huoneenkunnia sen sokean
penikkas kanssa.
KEIMO. Ketä meistä enin tulee hänen moittia siitä, ettei näe hän päivän
valoa? Sen tiedät sinä (Menee portista ulos.)
ANNA. Sinä hävytön, sinä tunnoton! Miksi pilkkaat tytärtäni kovan onnen
tähden, joka juuri sinun tähtes on häntä kohdannut? Huomaitse, mies:
hänen silmänsä taitavat vielä loistaa, iloa ja valkeutta täynnä, koska
haparoitset ijankaikkisessa pimeydessä sinä, kirottu mies!
MANNILA. On rutto ennenkin tappanut sellaisen tietäjän. (Menee.)
ANNA. Mitäpä tiedän minä ja voin? Mutta eihän ole mitään mahdotonta
häneltä, jonka silmä katsoo läpitse kallion.
SAARA. Myös perkele voi paljon, liionki sellaisen noitaämmien kautta
kuin esimerkiksi tuo vanha Kerttu, joka, niinkuin tiettään, on nyt
keitinpajoinensa muuttanut teille. Ihmettelenpä, mitä keittelee hän
siellä, mitä noidannuolia hän takoilee, naapurienne turmioksi. Mutta
katsokaat, ettei ammahda nuoli takasin vasten oman ampujansa naamaa.
ANNA. Ei ole hän mikään noita-akka, vaan vakava ja hurskas vaimo, joka
yrttien nesteillä luonnon kohdusta rukouksen voimalla parantelee
sairaita ja rampoja, tehden melkein ihmetöitä, niinkuin tietään, sillä
hänen nimensä on kuuluisa.
SAARA. Yhden asian tiedän, ja sydämmeni paisuu sitä muistellessa.
ANNA. Mikä on tämä asia?
SAARA. Ettäs olet käynyt noidissa ja tietäjissä ja saattanut poikani
rakastumaan sokeaan tyttärees.
ANNA. Sen valehtelet, hurja vaimo! Tämä syytöksesi, tämä musta luulos
on kotosin pimeyden alhosta.
SAARA. Onpa minulla syytä luulla niin.
ANNA. En usko sitä, mutta näenpä vihan kuohuvan ylitse sun povessasi ja
sielusi janoo riitaa. Niin, tässäpä torelemme taas, tässä viljelemme
vihaa, koska herää Herran kaunis päivä, koska idässä hymyilee ihanainen
aamu. Niinpä päivät nousee, laskee, vuosi vuoden jälessä siirtyy pois,
siirtyvät viimein vuosikymmenetkin; mutta pimeänä väikkyy alati Keimon
ja Mannilan välillä vihan ja vainon yö. Oi, mikä aika on mennyt tämän
pimeyden kestäessä tässä!
SAARA. Vuosia seitsemäntoista, naapurin-emäntäinen.
ANNA. Tätä muistellessa, eikö kamastu sun mieles?
SAARA. Asia, jota ei taida parantaa, älköön rasittako mieltäni. Oi
naapurini! meidän ja teidän välillä pilveilee synkeä sumu, jota ei
poista enään sovinnon aurinko.
ANNA. Ah! minä tunnen sen. Sentähden ole lakkaamatta puettuna jäiseen
haarniskaas, mun sydämmeni kuohuva lähde; sillä se musta traaki tahtoo
ijankaikkisesti asua tässä.
SAARA. Kaikki Pohjolan noidat eivät häntä manaa tästä pois. Ja tässä
hän maatkoon ja liehtokoon aina, aina! Haa! mielinpä oljennella vihan
ihanasti pahteisessa yössä. (Poistuu kiivaasti.)
ANNA. Mä mahdan olla kirottu, jos vielä kerran korotan ääneni sovintoon
päin! Nyt, kaikki liepeys pois! Mun poveni, käy kiinteäksi, kylmäksi
kuin rautakallio ja älä lievi, vaikka iskis päälleni taivaan nuoli ja
polttais mun tuhaksi maahan. (Kerttu tulee Keimon huoneesta.) Olemme
siis hämmentäneet unenne, vanha vaimo.
KERTTU. Mua miellyttää katsella nousevan aamun taivasta.
ANNA. Kuinka on nyt tyttäreni tila? Oi! saako milloinkaan mun Liisani
katsella taivasta nousevan aamun?
KERTTU. Toivokamme niin, luottaen korkeuden armoon.
ANNA. Jaa, mä tahdon luottaa siihen, luottaa kaikesta sydämestä,
riemuten.
KERTTU. Ah! siitäkö sydämmestä, joka niin monen auringon kiertoessa on
ollut kiukkuisimman vihan asuinmaja?
ANNA. Niin, teidän kysymyksenne saattaa mun luomaan silmäni alas.
Kerttu, viha, loppumaton viha tukeuttaa tässä kaiken sydämmen riemun.
Katso: tässä eräs pieni perhekunta, tuossa toinen yhtä suuri, jotka yhä
katsahtavat toinentoiseensa kuin kaksi nälkästä kotkaparvea, kiehtoen
niellä toinentoistansa.
KERTTU. Ja toki löytyy molemmissa parvissa lempeä kyhkyläinen, jotka
eivät katsahda karsaasti toinentoiseensa, ei, vaan lemmen maailmassa
heidän sielunsa yhdessä viehkeilevät. Kas siinä alku ihanaan sovintoon.
ANNA. Minä ymmärrän tarkoituksenne. Mutta kuulkaat: Vaikka tapahtuiskin
onni, että saisi tyttäreni näkönsä takasin, niin älköön Mannila
milloinkaan olko hänen miehelänsä.
KERTTU. Ette siis tahdo seurata sovinnon hengen viittausta?
ANNA. Kaukana on kylästämme sovinnon henki. Niin on tässä laita, vanha
vaimo, tässä kärjellä tämän armaan niemen, Saimen huokaavalla rannalla.
Oi ihmislapsi! mikä tuli sun kohtalokses täällä? Pitkät murheenpäivät,
mutta harvoin, harvoin ilon lyhykäinen hetki, ilon hetki
kyynelsilmänen, riutuva päivänpaiste synkeitten ukkospilvien keskellä.
--Hyvästi, eukko! Minkä parhaaksi taivaan herra näkee, sen hän tehköön
kurjaa tytärtäni kohtaan! (Menee.)
KERTTU (yksin). Ja heidän pitää käymän yhteiseen työhön, ajelemaan
rannalle meren vilkasta karjaa, ja siitä saaliin jakoon! Tämähän on
kuin sukeltajain askare, jotka mykkinä haamuina työksentelevät syvyyden
kamalassa hämärässä. Ihana sananlasku sanoo: »iloitkaat kuin saaliin
jaossa»; mutta päinvastoin lausukoot nämät perheet, pannessa
saalistansa kahdeksi rannalla. Kuinka murheinen ja viheliäinen on tämä
eripuraisuus! Oi, jos heidän eteensä voisin maalata yhden haameen,
yhden kangastuksen valkeuden maasta, maalata kirkastuksen vuoren ja
niitun viherjän sen ympärillä! Mutta toivonpa taitavani jotain sun
kauttas, Keimon hurskas tytär. (Tapani tulee, pyssy käsivarrella.) No,
Tapani, olethan siis viimein kotona. Kuinka onnistui pyynti?
TAPANI. Paljon menetettiin voimia, moni väsyi, haavotettiin yksi ja
toinen, ehkei kuitenkaan vaarallisesti, mutta lopulta toki kaatui
kontio. Ympär lahden kulkee nyt joukko tänne, kantaen oivallista
otusta, mutta riensinpä pienellä ruuhellani edelle minä.--Mutta miksi
näin varhain ylhäällä, eukko?
KERTTU. Jo nuottamiesten keralla nousin aamun koittaessa.
TAPANI. He ovat siis käyneet työhönsä?
KERTTU. Ovatpa jo täydessä toimessa kummankin naapurin niin isäntä kuin
emäntä. Ja moittelipa isäsi lähteissänsä sun viipymistäs.
TAPANI. Me emme ehtineet ennen enkä tainnut minä poistua joukosta,
koska leikki oli kuumin. (Istuu kivelle.) Nyt olen tässä, mutta
väsyneenä. Pitäis kenties käydä päästämään äitiä vetonuorasta, mutta
onpa hän maannut yönsä makeasti, minä valvonut. Ja jos lausun totuuden,
niin eipä juuri miellytä minua näiden naapurien yhteistyö, näiden
äänettömien kivikuvien askare.--Kuinka läksit he toimeen? Millä tavalla
katsahtelit kumppanit toinentoiseensa?
KERTTU. Vihan tulta oksentelit heidän silmänsä, ja kuin myrkylliset
vasamat, niin lentelit lauseet ja kiukkuiset kompasanat heidän
välillänsä ennen lähtöä.
TAPANI. Se on viha, jonka loppu on vasta haudassa.
KERTTU. Kauhea viha! Mikä synnytti sen, mikä hirviö, mikä helvetin
lohikärme puhalsi sen siemenen näiden perheitten kohtuun?
TAPANI. Ette siis tiedä?
KERTTU. On mulla siitä toki jokin himmeä tieto.
TAPANI. Kuulkaat muutama sana, ja olenpa kertonut teille syyn,
tapauksen onnettomuuden päivänä, jota muistan kuin unta.--Lähes
kyksikymmentä vuotta sitten, niinkuin tiettään, karkasi taasen
päällemme kansamme äkeä vihollinen, ja sota pauhasi saloissamme. Eräänä
iltana läheni myös meitä vähempi ratsasjoukko, jonka kiiltävät piikit
näimme jo kaukana tuolla toispuolella peltoja polvellisella tiellä.
Kuinka kohdella vihollista, siitäpä nousi nyt kysymys, ja vastapäin
tuumailit isäni ja Keimo. Keimo käski jokaisen askartelemaan
asemallansa, nostamatta kättään vastoin voimallista vihamiestä, joka
vihoissansa varmaan saattaisi meille polttomurhan ja kuoleman. Mutta
toisin tahtoi isäni sokeassa rohkeudessansa, ja hänen tahtonsa voitti.
Pian sai hän puolellensa muutaman miehen, ja he suljit kiireesti tuon
jyrkän kujan pellavaloukuilla, karangoilla ja humalasaloilla ja rupesit
ampuilemaan vihollista, joka oli jo ehtinyt tuonne sillalle. Hän pysäyi
uumoen löytyvän täällä enemminkin voimaa, päätyi viskelemään päällemme
kihiseviä rakettia, ja pian seisoi tulessa sekä Keimo että Mannila.
Nousi nyt meteli ja meno, kaikki pelastus oli turha, rakettia satoi
kuin tulisia kärmeitä, ja lisätyillä voimilla rynkäsi nyt äkisti esiin
vihollisen lukuisa joukko. Sillon ei ollut meillä muuta keinoa kuin
paeta ruuhillamme lahden toiselle puolelle, josta sitten katselimme,
kuinka kotomme muutuit tuhaksi. Ja sillonpa iskit yhteen isäni ja hänen
naapurinsa, iskit hurjasti kuin kaksi hullua koiraa, ja miesvoimia
tarvittiin, ennenkuin olit he eroitetut. Sillon lupasit ja vannoit he
toinen toistansa kohtaan sammumattoman vihan, jonka murheellisen
lupauksen he uskollisesti ovat pitäneet tähän hetkeen asti, ja syitä
vihan kannatteiksi on lakkaamatta etsitty kahdenpuolen. Niin on kulunut
seitsemäntoista synkeää vuotta siitä tulisesta, hirmuisesta illasta,
siitä onnettomasta, joka sokasi myöskin pienen Liisan näön.
Kolmevuotias lapsi oli hän sillon, ja aina siitä asti on hän
oljennellut umpisokeana, muistamatta tämän maailman muotoa.--Mutta
kuinka on tytön laita nyt?
KERTTU. Tänäpän annan hänen nähdä maan ja taivaan avaruudet.
TAPANI. Oi ankara päivä! Mutta oletteko jo ilmaisseet kellenkään
toiselle, että on hän saanut näkönsä takasin?
KERTTU. En, vaan kaikki olemme, niin Liisa kuin minä, pitäneet salassa.
Vanhemmillensa olen toki antanut hyvän toivon. Hän itse ei ole nähnyt
vielä ilman kirkasta valoa, ainoastaan himmeän päivän kammarissa, jonka
akkunat ovat tarkasti olleet varjottuna, ja käyskellessään kanssani
ulkona on side lakkaamatta peittänyt hänen silmänsä.
TAPANI. Mutta mitäpä oikeammiten tarkoitatte viipymisellä tämän ilosen
sanoman kanssa?
KERTTU. Koettakaamme, mitä vaikuttaa jäykkiin vihamiehiin Jumalan ihana
ihmetyö, jonka äkisti huomaavat edessänsä. Nyt, koska katoo tytön
silmistä esirippu, joka niin kauvan on peittänyt häneltä maailman
kasvot, voi tämä hetki, tämä astumisensa päivänvalkeuteen, vaikuttaa
hänen ympäristössänsä voimallisesti. Ja nyt, nyt on tullut se hetki,
koska auringon noustessa nuottaväkemme palaa kotiinsa taas ja koska
pyyntijoukko riemuten lähestyy metsästä. Sillon tapahtukoon ihana
näytös molempain naapuriperhetten ja ilosten kylänmiesten
läsnä-ollessa; se ehkä matkaansaattaa jotain.
TAPANI. Oivallinen aatos, kunnioitettava eukko! Joukossa, joka nyt
lähenee tänne, on myös nuoria neitoja, Liisan lapsuuden kumppania.
KERTTU. Kaikki hyvin. Heidän saapuvilla olonsa yhteen sulattakoon
kaikkein ilon ja riemun.--Mutta veri älköön olko hänen silmänsä
ensimmäisinä nähtävinä. Sentähden, koska käyvät metsästäjät esiin,
jääköön saaliinsa verhoon.
TAPANI. Siitä pidän kyllä huolen; ja alkaessa olen myös itse häneltä
kätkössä ja näytän itseni vasta, koska on hän vähän ehtinyt katselemaan
ympärillensä.--Niin, teidänpä johdettavana olkoon tämä toimi ja
onnistukoon.
KERTTU. Tahdonpa koettaa, mitä voin.--Mutta hän tulee; minä kuulen
hänen askeleensa.
TAPANI. Hän kantaa siis nytkin sidettä silmillänsä?
KERTTU. Varmaan; sillä hän on luja ja tottelevainen, eikä ole vielä
kertaakaan poikennut käskystäni. (Liisa, mustalla siteellä ympäri pään,
avaa oven ja jää seisomaan kynnykselle.)
TAPANI (erikseen). Sokea tai näkevä: sua rakastan ijankaikkisesti.
LIISA. Kerttu! (Kerttu ja Tapani lähenevät häntä.)
KERTTU. Tässä olen, Liisa. (Ottaa häntä kädestä. Tapani tarttuu hänen
toiseen käteensä.)
LIISA. Mun Tapani'in! Oletko tässä?
TAPANI. Tässä, Liisa.
LIISA. Niin, olihan se sun kätes hellä likistys.
TAPANI. Käy istumaan kanssamme tänne kivelle ja niin vietämme tämän
aamuhetken ilosesti keskenämme. (Istuvat kivelle.)
LIISA. Tapani, mua vartoo ihana onni.
TAPANI. Minä tiedän, Liisani.
LIISA. Mitä tiedät, ystäväin?
TAPANI. Sä kohta näet maailman kauniin rakennon.
LIISA. Mä kohta näen kauniin, vakaan Tapani'in. Oi, etpä taida
käsittää, kuinka varron sen hetken tuloa, jona saan nähdä sun kasvos.
TAPANI. Älä varro liikaa, tyttöni. Aatteles, jos en oliskaan kaunis,
vaan päinvastoin ruma kuin peikko.
LIISA. Kaunis on mun Tapani'in, sen sanoo hänen äänensä lempeä heläys,
sen ovat mulle sanoneet aina nuo sokean kymmenen kurjaa silmää, joka
kerta, koska ovat he vaellelleet hänen suloisilla kasvoillansa. Kerttu,
sallikaat mun nostaa sidettä ja heittää hänen päällensä yhden ainoan
katseen.
TAPANI. Tyttö, odota vielä hetki.
KERTTU. Odota, kunnes seisovat sun ympärilläs heimos ja lapsuutes
ystävät, ja sitä ilosempi on sulle silmänräpäys, koska välkähtää eteesi
päivä.
LIISA. Minä odotan, odotan kernaasti tätä autuuteni aamuhetkeä. Oi
armas vaimo! enhän taida teitä kiittää, niinkuin sydämmeni tahtois;
minä kurja en taida, en taida, laupias vaimo!
KERTTU. Muistele toki vähemmin minua kuin häntä, jonka kädessä minä
ainoastaan olin välikappale, kehno ase.
LIISA. Se päivä, koska, nauttiessani valkeutta, mä unohtaisin kiittää
häntä, jonka armohelmasta onneni sain, se päivä tuokoon jälleen takasin
sokeuteni synkeän yön. Sun nimeäs aina ylistää tahdon, hallitsija
taivaan ja maan. Minua suojellakses eksymästä elon harhapoluille ja
taivuttaakses sydäntäni puolehes, sä suljit multa maailman; mutta nyt,
koska povessani tunnen, että henkes voimalla voin horjumatta käyskellä
valkeuden lasten teillä, sä näytät mulle päivän kimmeltävän loisteen
taas, näytät maailmankaikkisuuden, jossa ääretön viisautes on etehemme
ilmestyvä. Sä näytät mulle ihmisen, joka on sun kuvas, näytät isäni,
äitini, sukukuntani kaikki. Oi! saanhan kohta katsella sydämmeni
ystävätä, katsella, miten säteilee hänen silmistänsä kuolematon,
rakastava sielu. Niin olet sä mua kohtaan tehnyt laupeuden työn, ja
mitä anelisin enään? Toki pyydän vielä yhtä, joka on poveni
läheisimpiä. Siirrä kauvas tästä näiden kahden huoneen viha ja vaino,
muserra sen kärmeen pää ja anna valkeutes vuotaa riitaveljesten
sydämmiin, niinkuin kohta sun päiväsi puhdas aamuvalo mun silmieni
peilihin vuotaa. (Tapanille.) Jaa, kuinka luulet, ystäväni: onko
naapurisovinnosta meillä toivoa vielä? He joko olisivat niin
vihoittaneet taivaan, ettei kuuluisi enään kenenkään esirukous
korkeuden istuimelle?
TAPANI. Tuskin auttais tässä enään taivastenkaan voimat, tuskin
kirkkaus Damaskun retkeltä.
LIISA. Kuinka murheellista! Mutta eihän koskaan kaiu niin heleästi
onnen kanteleen soitto, ettei aina siinä songerra yksi ja toinen kieli.
Toki toivon vielä.--Mitä kuluu aamu, mun Tapani'in?
TAPANI. Enemmin jo päivä kuin yö, ja kohta kohoo aurinko ylös saarien
takaalta idässä.--Mä kuulen sekavia ääniä tuolta aholta. He tulevat.
Tiedä, Liisa, että kontio on kaadettu, ja sen kanssa nyt lähenee tänne
riemuitseva joukko, niin vanhoja kuin nuoria. Ja nytpä ylös meren
rannalta käy myös meidän nuottaväki, yhtyen toisten seuraan. Tänne
retkeilee nyt iloiten liuta. (Aurinko nousee.)
LIISA. Hetki lähestyy!
TAPANI. Aurinko nousee.
KERTTU. Vaatehtien purpuraiseen pukuun metsät ja vuoret.
LIISA. Hetki lähestyy, taivaallinen hetki!
TAPANI. Neito, sä kalvenet.
LIISA. Ilohan sydäntäni polttaa.
TAPANI. Kerttu, me ehkä käymme rohkeasti.
LIISA. Olkaat toki rauhassa.
KERTTU. Liisa, nyt vasta mietiskelen jotain. Huomaa: voisko sielus,
oltuaan niin kauvan pimeyden tuttavana, nyt yhtaikaa ottaa vastaan
kaikki, mitä luonto taitaa tarjota? Voisko se kestää tämän aamun
kirkkautta ympärilläs?
LIISA. Olkaat rauhassa. Mua vahvistakoon hän, joka ei vielä koskaan ole
mua unohtanut, vaan armollisesti aina lähetti mulle henkensä valkeuden
pyhiä säteitä, koska oljentelin sokeuteni pimeässä luolassa.
KERTTU. Sä etkö muista rahtuakaan tämän maailman muodosta?
LIISA. En, armas vaimo, en tiedä, minkaltainen on päivän tulinen tähti,
tuulien ympär-humisema vuori, kesän kukkasniittu ja talven luminen
kangas. En tiedä minä kurja, vaan kaikki on edessäni pimeä, arvotus,
jota en käsitä, ennenkuin näkemättömyyden jää on sulanut silmiltäni.
Mutta tietkäät: synkeästä, humajavasta arkistani lenteli usein mun
sieluni kuin vieno kyhkyläinen perikotomme kaukasille kukkuloille,
monin kerroin kauniimmat kuin viheriät kunnaat täällä. Niin, luulenpa
nyt taitavani liioin hämmästymättä katsella kasvoja keväisen aamun.
(Kuuluu ulkoolta ilosta menoa.) Ylös, ystävät! Olkaat ilman pelkoa, mä
seison lujana ja tyyneenä, koska kerran on eteeni avettu se suuri, se
loistava rakento, vaikka kalvenenki nyt ja vapisen. Oi! välähtäköön
eteheni taivasten valkeus, ja kirkas otsa vasten kirkasta otsaa
seisomme aamu ja mä, hymyellen toinen toisellemme. (Tapani poistuu.)
KERTTU. Silmänräpäyksen päästä, tyttöni. He tulevat. (Joukko kansaa
tulee ja heidän seurassansa Keimo, Anna, Mannila ja Saara.)
MANNILA. Istukaat levähtämään, miehet, kunnes kiikki on valmis.
1:N MIES. Mitä sanot mesikämmenestämme, Mannila?
MANNILA. Aika karvarulli, kuin keväinen hallava heinäsuova.
2:N MIES. Eipä ollutkaan sen suovan kaataminen juuri lasten leikki.
Tapaninpa luodista sai hän viimeisen ja tuntuvimman näpsäyksen.
MANNILA. Se miellyttää minua.
1:N MIES. Mutta miksi peitetään sokean silmiä? Häikäisiskö päivänen
läpitse kiinteän kaihin? Vai ovatko Kertun keinot poistaneet sokeuden
suomukset?
KERTTU. Suuret ovat Herran armotyöt. Tänä pänä, tällä hetkellä pitää
sokean näkemän.
ANNA. Mitä kuulin?
KERTTU. Hän on saanut näkönsä.
ANNA (syleilee Herttua). Oi vaimo, mikä sanoma! (Painaa vasten poveansa
Liisan pään.) Terve tuloa pitkästä, pitkästä yöstä, mun armas lapseni!
1:N NEITO (tarttuu Liisan käteen). Terve tuloa, mun kasvinkumppanini!
2:N NEITO (pidellen häntä toisesta kädestä). Oi, mikä ihana hetki!
Enhän taida pidättää kyyneltäni.
ANNA. No, vaimo, päästä jo side, päästä ja näytä mulle lapseni silmä!
KERTTU. Hallitkaat mielenne ja olkoon tyyneys ja rauha, koska neitonen
käy vastaan uuden aikansa aamua.--Liisa, ole valmis.
LIISA. Tytöt, suokaat mulle hartianne. (Asettaa oikean kätensä ympäri
1:n, vasemman ympäri 2:n neidon kaulan, seisten heidän keskellänsä.)
KERTTU. Nyt hellitän sitees.
LIISA. Hellitä side.
KERTTU. Ole valmis.
LIISA. Varro.
KERTTU. Miksi varron?
LIISA. Hellitä side. (Kerttu ottaa siteen hänen silmiltänsä.)
KERTTU (erikseen). Vapisenpa toki. (Hetki äänettömyyttä.)
LIISA. Ja tämä on maailma!
ANNA (erikseen). Mun korea lapseni!
LIISA. Tämäkö se viherjäinen maa, ja taivas tuo? Taivas, niin
juhlallinen ja pyörryttävän korkea? Tämä on siis maailma, ihmisten
asunto. Miksi ei enkelten?
KERTTU. Tästä kaukana ja monin kerroin kauniimpi on Jumalan ja enkelten
asunto. Sen tiedät itse, sen sanoit itse.
LIISA. Ken voi enään aatella kauneutta ankarampaa? Oi taivaan
hiilakkainen sinisyys, oi auringon loimo sinisyyden jyrkässä mäessä!
(Peittää silmänsä.) Tämä tyyneesti, mutta terävästi säteilevä pyörö,
eikö ole se taivaan aurinko?
KERTTU. Siinä se päivän kultatähti, josta niin usein olet kysellyt.
LIISA. Sen jumalallinen paiste ihmisen silmää heijasee. (Katselee
ympärillensä). Tuossa isäni ja tuossa kallis kantajani. Olkaat
tervehdityt! Tuossa, tiedän minä, Mannila ja hänen emäntänsä, tuossa
ystävällisiä kylänmiehiä, ja tässähän armaita kasvinsisariani halailen.
Olkaat tervehdityt kaikki, kaikki! Mutta missä on Tapani, kaunis
kultasein?
KERTTU. Ole huoletta, kohta on hän tässä.
LIISA. Miksi viipyy hän? (Katsoo porttia kohden). Mutta tuossahan ne
kaksi koivua, joiden juuria niin monet kerrat olen syleillyt,
kuullellen heidän hienoa kohinaansa. Kuinka ihanat on heillä hameet ja
kuinka komeasti kohoovat he ylös kohden äänetöntä, uneksuvaa taivasta!
--Mutta mikä on tuo, jonka pinta tyyneydessä ja muodossa on verrattava
korkeuden avaruuteen?
KERTTU. Siinä sinertävä lahti, Saimen merestä hopeakiiltävä viilu.
LIISA. Herttaisesti hymyilee kirkas lahti aamun auringolle.--No mikä on
sitten tuo ihanasti kalteva lakeus tämän lahden toisella rannalla?
1:N NEITO. Se on Ahtiniittu, ystävämme.
2:N NEITO. Jonka kukkasnurmilla usein olet piehtaroinut.
LIISA. Monena heinäkuun aamuna mun kantoi sinnen äitini helmoissansa.
Sielläpä kukkasäyräillä istuskelin, kuullellen, kuinka niitulla viikate
soi ja kalat pläiskiilit järvessä. Korea niittu, kultaniittu,
kultaniittu Saimen rannalla!--Sanokaat: miksi kutsutaan tuo, jonka väri
on samankaltainen kuin maan, mutta pyrkii korkeuteen päin, ja näkyypä,
kuin kantaisi tuhansilla kärjillänsä taivaan kannen? Mutta nyt käsitän.
Se on metsä, joka tuulessa humisee ja jonka kaikuvissa kammioissa
linnut laulaa.--Mutta yhtä kysyn teiltä vielä: Mikä on tuo, joka
kaukasuudessa haamottaa ja korkeimmalle kaikkia ehtii?
1:N NEITO. Siinähän Kajavan vuori, josta silmä kantaa etäisiin
tienoihin.
LIISA. Oi kaunoinen vuori, pyhien kaupunkia kuvaellen. Sä herätät mun
povessani ihmeellisen unelman, autuitten soinnun, jonka virrassa
sieluni tahtoo siirtyä pois, ilon kirkkailla kyynelhelmillä
kaunistettu. Oi ihmislapsi! miksipä sait tämän onnen? Ensiksi sait
tämän ihanan maailman, jossa vaihdellen käyvät kukoistava kesä ja
talven valkea, raitis lumi, kultasäteilevä päivä ja yöseen hämärä
uneksuva, rauhaa täys, ja kaikki tämä tän voimallisesti kaartelevan
taivaan alla; tämä sulle ensiksi annettiin, tässä nyt asut ja
rakentelet, vartoessas luvattua maata, joka kerran sua lähestyy kuin
seppelöitty morsian. Oi mikä onni, mikä ääretön, ankara onni ja autuus
on langennut osaksi ihmislasten! Taidanko siis uskoa, mitä olen kuullut
kerrottavan vihasta ja vainosta täällä tämän korkean ja heleän taivaan
alla?--Mutta ah! mitä näkee silmäni korkealla tuolla?
1:N NEITO. Pilvi se on, joka siellä tuulen siivillä retkeilee,
punertaen aamun paisteessa.
LIISA. Mihin sun vertaan, kaunis pilvi?
2:N NEITO. Se purpuravillanen karitsa lempeällä katsannolla.
LIISA. Joka korkeuden sinisillä laitumilla käy.--Mutta nyt on hänen
muotonsa muuttunut.
2:N NEITO. Hän nyt ratsastavaa sankaria muodostaa.
LIISA. Ja tuulessa liehuu hänen hattunsa kultanen höyhentöyhtö, koska
kiirehtii hän pelastamaan vankeudesta rakastettua neitoansa.--Mutta
missä viipyy Tapani? Poistuiko hän aamukasteen kanssa? Oliko hän vaan
sieluni unelma sokeuteni yössä, ja koska heräsin, katosi tyhjyyteen? Oi
Tapani, Tapani! (Tapani astuu esiin.)
TAPANI. Liisa, ole tervehditty!
LIISA (halliten aina vielä kaulasta 1:stä ja 2:sta neitoa.) Nämätkö
ovat Tapanin kasvot? Nämätkö hänen ihanat kiharansa ja hänen silmänsä
äärettömät taivaat nämät? Ah! oletpa paljon kauniimpi kuin se salanen
kuva, jonka harhaileva aatokseni niin monet tuhannet kerrat on
maalannut sieluni katsantoon. Oi mikä suloinen ilo, saada sinua
katsella! Mikä hetki on tämä, niin korkeaa hekumaa täys? Mikä
ihmeellinen huimaus, koska nautitsen onneni kultasesta,
ylitsekuohuvasta maljasta? Noo, minä ehkä pyörryn ja vaivun. Mutta
silloin juoksen sun syliis, Tapani, juoksen, juoksen! (Kiirehtii
Tapanin rinnoille ja pyörtyy.)
1:N NEITO. Hän pyörtyy.
2:N NEITO. Hän kuolee! Ah! rientäkäät tänne!
ANNA. Voi lastani, voi!
KERTTU. Pois valitus ja vaikerrus! Miksi tahdotte muuttaa ilon ja
riemun hetkeä murheen synkeäksi juhlaksi? Pois! Ei uhkaa tässä vaara.
Kultasensa rinnoille nukkui tyttö, mutta heräyy paikalla taas. Jo
aukasee hän silmänsä ja hymyilee kuin autuas sielu enkelten joukossa,
saatuaan päähänsä voiton kruunun.
MANNILA. Keimo!
KEIMO. Mä kuulin sun äänes, Mannila!
MANNILA. Keimo, mun ystäväni!
KEIMO. Mannila, mun rakas naapurini! (Juoksevat toinen toisensa
syliin).
SAARA. Anna, sä näet, että uiskentelen kyyneleissä. Ooh!
ANNA. Ja minä tahdon ne kyyneleet pyhkiä pois. Korkeuden nimessä, sen
tahdon! (Syleilevät).
KERTTU. Ankara hetki, taivaan hetki! Jumalan rakkaus on itsensä pukenut
myrskyyn ja pyhään, heijasevaan leimaukseen, ja voimallisesti paisuu
hänen armonsa luode. (Liikutusta joukossa ympärillä).
KEIMO. Siis unohdettu kaikki?
MANNILA. Kaikki unohdettu, veljeni!
SAARA. Oi armahin aamu!
ANNA. Mulle pyhäksi tuntuu sen kirkas loiste.
KERTTU. Nyt Herra ihmetyönsä sovinnon veliringillä kruunaa.
LIISA (katsahtelee kummastuen ympärillensä). Mitä näkee mun silmäni?
Käsi kädessä seisovat tuossa Keimon ja Mannilan perheet!
ANNA. Sovinnon päivä on nousnut, tyttäreni.
SAARA. Ja nousnut on Liisan ja Tapanin kihlauspäivä.
MANNILA. Ja riemuiten sen vietämme.
KEIMO. Kaikki yhteenusulakoon samaan iloon: kontion peijaiset,
tyttäreni tervehdys auringon paisteelle, lemmittyjen kihlaus ja sitten
sovintojuhla, kaikista korkein. Niin, vallitkoon ilo ja riemu!
MANNILA. Vallitkoon ilo ja riemu!
KANSA (Taampana). Ilo ja riemu!
LIISA. Ma näköni sain ja kultani sylistä nyt katselen säteilevää
taivasta ja kukostavaa maata mun ympärilläin, ja armaina ystävinä
seisovat tuossa entiset vihamiehet, seisovat, otsilla sovinnon hopea
loiste. Mikä näky mun ilosta juopuneelle silmälleni! Oi mikä näky!
(Lankee polvillensa). Kaikkisuuden hallitsija, supista jo kätes ja
rajota mun onneni virta, joka koskena päälleni vuotaa! Pane määrä, pane
määrä tälle autuudelle ja suo mulle pyhän tyyneytes voimasta kantamaan
iloa, joka sieluni täyttää, täyttää ja pyörryttää mua heikkoa naista.
Mutta tyyneys ja rauha sun ympärilläs ijankaikkisesti vallitsee. Niin,
tyyneys ja rauha ainiaan! (Esiripun pudotessa jää hän istumaan
polvillensa, katsahtaen korkeuteen, ja vakavilla kasvoilla katselevat
häntä toiset).
End of the Project Gutenberg EBook of Kihlaus; Yö ja päivä, by Aleksis Kivi
*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KIHLAUS; YÖ JA PÄIVÄ ***
***** This file should be named 12795-8.txt or 12795-8.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
https://www.gutenberg.org/1/2/7/9/12795/
Produced by Tapio Riikonen
Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.
Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties. Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research. They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.
*** START: FULL LICENSE ***
THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License (available with this file or online at
https://gutenberg.org/license).
Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement. See
paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States. If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed. Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work. You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in
a constant state of change. If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.
1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges. If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.
1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.
1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form. However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.
1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that
- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
you already use to calculate your applicable taxes. The fee is
owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
has agreed to donate royalties under this paragraph to the
Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments
must be paid within 60 days following each date on which you
prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
returns. Royalty payments should be clearly marked as such and
sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
address specified in Section 4, "Information about donations to
the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
License. You must require such a user to return or
destroy all copies of the works possessed in a physical medium
and discontinue all use of and all access to other copies of
Project Gutenberg-tm works.
- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
electronic work is discovered and reported to you within 90 days
of receipt of the work.
- You comply with all other terms of this agreement for free
distribution of Project Gutenberg-tm works.
1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.
1.F.
1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.
1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.
1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from. If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation. The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund. If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.
1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.
Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation
The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at
https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations. Its business office is located at
809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
[email protected]. Email contact links and up to date contact
information can be found at the Foundation's web site and official
page at https://pglaf.org
For additional contact information:
Dr. Gregory B. Newby
Chief Executive and Director
[email protected]
Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation
Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment. Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.
The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements. We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance. To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit https://pglaf.org
While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.
International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
ways including including checks, online payments and credit card
donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.
Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
https://www.gutenberg.org
This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
